Vappuaaton rastit

Viimeisen parinkymmenen vuoden ajan olemme viettäneet useimmat vappuaatot ystävien luona kilpaillen, laulaen [paitsi että minähän en laula], samppanjaa ja kuohuvia nauttien sekä hyvin syöden. Satunnaisia vuosia on jäänyt väliin, ja tänä vuonna noita vappuaaton pilheitä ei ollutkaan – monestakaan syystä. Samaisessa paikassa on kuitenkin huomenna brunssi, ja sinne toki riennämme.

Tänään oli siis itse järjestettävä vappuaaton ´ohjelma´. Ihan oma vappusuunnistus (vrt. opiskelijoiden rastit) meillä oli tänään. Päätimme käyttää päivän yrittäen viedä kevään ilosanomaa muutamaan huusholliin. Ja samalla liikkua ja nauttia itsekin.

Siispä aamupäivän erinäisten koti- ja piha-askareiden jälkeen siistiydyimme, etsimme yo-lakit ja pakkasimme kassillisen vaahtokarkkeja, macaronseja, tippaleipiä ja samppanjaa pyörien koriin ja tarakalle, ja lähdimme ensin kohti Caritasta ja sitten kaupungille lounastauolle ja katselemaan oululaisten vappuaaton hulinaa ja edelleen Alppilaan eksnaapureiden luo. Ja voitte uskoa, että sekä äiti että kovasti sairastaneet eksnaapurit olivat oikeasti iloisia kun kävimme, vappuaattoa luonaan tovin vietimme, samppanjarastin luokseen perustimme.

Kaupungilla paitsi iloitsimme monien tuttujen näkemisestä, pienistä juttutuokioista, myös hieman ihmettelimme yo-lakkien vähyyttä. Joko on ihan ´last season´ niitä pitää? Vai onko yhteiskunnassa laajasti näkyvä koulutuksen arvostuksen vähyys jättänyt jälkensä myös vapunviettoon? Tällainen kaltaiseni vanhanliiton akateeminen kehäraakki kyllä tykkäisi, että vappu olisi edelleen myös ylioppilaiden juhla. Vaikka onhan vapulla alunperin* ihan muut kuin akateemiset perinteet taustalla… Mutta onneksi kaupungilla oli omiakin opiskelijoita haalareissaan ja valkolakeissaan. Tuli entiselle opelle hyvä mieli sellaisesta akateemisesta juhlinnasta. Ehkä en haluaisikaan nähdä aamuyön tilannetta. Mutta siitäpä ei ole pelkoa. Olemme kotiutuneet ja aaton juhlinnan osaltamme hanskanneet.

Alla oleva kuva [klikkaa isommaksi] on eiliseltä, aamuiselta kuvausretkeltä, ja laitoin senkin ”Oulu tutuksi” -FB-ryhmään, jossa se on saanut paljon mainioita kommentteja osakseen, ja yksi pisti miettimään että jos? Se kuului näin: ”Käyppäs kuvaamassa samoissa paikoissa huomen aamulla klo 05;00 kun on jo valoisaa. Saat saman kaltaisia kuvia, mutta aivan sikana roskaa…..”

Aamuinen Oulu 29.4.2016-5

JOS huomenaamulla herään taas liian aikaisin, niin voisin harkita…

Mutta nyt Klara Vappen! Happy May Day! Aurinkoisia päiviä ja kepeää oloa, ystävät! On kevät!

Happy May Day

 

 

* Englantinen Walborg oli veljensä seuraaja miesluostarin johtajattarena 700-luvun Baijerissa. Joten ei mikään turha syy juhlia tätä pyhimystä! Työn ja työväenjuhlan juuret taas juontavat 1880-luvun Yhdysvaltoihin, jossa moving day´na esitetyt kahdeksantunnin työaikavaatimukset johtivat mellakoihin, joissa kuoli ainakin 10 työläistä, mikä on ollut yksi syy viettää juuri vappuna työväen juhlaa…

Oulu – Pohjois-Skandinavian keskus?

Kello on häthätää kahdeksan ja minä olen ihan tuhannen valmis unten maille. Eikä syynä ole mikään erityisen erityinen ruumiillinen suoritus, vaan vain rapakunto ja lopultakin melkomoinen touhuamisen päivä.

Jo eilen päätin, että tänään on – vihdoin – se aamu, jolloin lähden ajoissa kaupungille kuvailemaan. Sellainen kuvaushaastekin (kaupunkimaisema) kun on meneillään, ja muutenkin, olen kauan halunnut, pitkästä aikaa, olla liikkeellä aikaisin. Siispä heräsin jo varhain, nukahdettuani turhan myöhään, kuuden tunnin yöunien jälkeen nousin paljon ennen kuutta, vaikka tarkoitus oli nousta vasta juuri kuudelta. Silloin olin jo kaupungilla. Ja huh, huh, eipä ole Oulussa montakaan ihmistä aamuvarhain liikkeellä.

[klikkaamalla kuvat suurenevat]

Aamuinen Oulu 29.4.2016

Oulua mainostetaan sloganilla ”Capital of Northern Scandinavia”  – historiallisista, filologisista, kaupallisista, enkä mistään syistä, ole tuota koskaan allekirjoittanut, ja tämän aamun jälkeen en edes harkitse!!!

Oulu on hyvä kotikaupunki, Oulussa on paljon hyvää, paljon kaunista, se on keskus ja koti monelle asialle, aatteelle, ajatukselle, mutta että se olisi Pohjoisen Skandinavian (mikä se on????) keskus? – Hei haloo!

Aamuinen Oulu 29.4.2016-3

Aamuinen Oulu 29.4.2016-2

Aamuinen Oulu 29.4.2016-4

Metropoli? No miksei?

Klikkaa kuvat isommiksi, näet Oulun laajuuden. 😉 Ja avaruuden. Siellä ei ollut ketään aamulla ennen seitsemää!! Tuo suunnilleen ainokainen ihminen kuvissa, aseman edessä, oli japanilainen joka parahiksi tuli vastapäisesta matkustajakodista ulos, matkalla jonnekin pois Oulusta.

Mikäs muu mokomaa väsyttää? Vakaa aie silitellä, manklata ja siivota Festa tänään, miltä kaikelta pelasti Juniorin tekstari ”Otatteko Aapelin hoitoon iltapäiväksi?” – Tietysti. Eikä Aapeli ollut ollenkaan samaa mieltä iltapäiväunista kuin vanhempansa ja mummikin olivat ajatellleet!

2d965aff-5d9d-4675-b965-3cd8af4588b5

Ei nukuta, niin ei!! Kyllä meinas pokka pettää tämän pojan kanssa … mutta hyvin me iltapäivän pärjäsimme. Liikkumista, iloa ja eloa on ollut päivässä.

Keväistä

Kevät. On kevät, ja pitkästä aikaa levollinen mieli, kelvollinen olo. Paljon, paljon iloisia ja ilahduttavia asioita.

Linnunlaulu on tänään ollut huikea, ja päivällä jo taas lämpeni aamun viileyden jälkeen.

Eilen oli myös lämmintä, jopa + 15 C näytti yhden liikkeen mittari, kun päivällä Pehtoorin kanssa kävelimme kaupunkiin. Oli ihan hillitön etelästä vastaisena puhaltava tuuli, joka teki kävelystä ihan liikuntasuorituksen. Onneksi mahdollisesti menetetyt kalorit korvautuivat pian, sillä meillä oli vaativa tehtävä odottamassa Puistolan Cantina -pizzerissa. Siellähän on kaupungin parhaat pizzat, mutta aterioinnin nautintoa on heikentänyt veitsien tylsyys. Olen sekä ravintoloitsijalle että pizzamestarille asiasta joskus sanonutkin, mistä sitten seurasi, että sain kutsun tulla pizzapalkalla testaamaan, millainen olisi hyvä veitsi.

Cantina

Ja mehän testasimme, eikä valinta ollut edes vaikea. Paras, leikkaavin, ei sahaamista vaativa, käteen sopiva, joskin ei-niin-esteettinen oli Victorinoxin pihviveitsi, toinen oikealta. Pihviveitsi sopii pizzankin leikkaamiseen oikein hyvin.

Cantina1

Yläkuvassa oleva olisi ehkä ollut kaunein, ”roomalaisin”, mutta se ei ollut niin hyvä leikkaamaan. Ja pizza oli taas kerran erinomaista.

Vielä muutaman tunnin on Cantinan sivulla arvonta liittyen noihin veitsiin: punainen vai musta? Käy äänestämässä ja voita pizzailta!

Pizzalta lähdimme katsomaan Oulun uutta ihmettä: kauppakeskus Valkeaa. Melkoista keskustelua puolesta ja vastaan, hypetystä, isoa rakennusprojektia on jatkunut pari vuotta. Stocka lähtee Oulusta, ja keskustassa on nyt Valkean myötä paljon tyhjiä kivijalkamyymälätiloja, kun monet muuttivat Valkeaan, ja keskustan kehittäminenkö on nyt onnistunut? – Vähän varauksellisesti siis suhtaudun koko hankkeeseen, mutta mikäs siinä, ja kun kerran sinne avattiin iso, uusi Sokoksen Herkku. Kun Stockalla Herkku on jo hiipunut ja kohta häipyy kokonaan, niin olkoon menneeksi. Joskin… eipä eilisen pikapiipahduksen jälkeen minusta ihan heti yletöntä fania tullut.

 

Polarn Polarn1

Hanko-sushia emme vielä testanneet, sitä on kehuttu, mutta toinen uutuusmerkki, joka kauppakeskuksen myötä tuli Ouluun, on Polarn o. Pyret, joka jokaisen katu-uskottavan mummin on tiedettävä. Mukavan näköisiä pienten vaatteita siellä olikin. Niinpä sitten ostimme Aapelille yhden vaatekerran.

Niitä kokeiltiinkin jo tänään, kun meillä oli iltapäivällä toinen studiokuvaussessio. Tällä kertaa koetin ottaa istuma- ja kokovartalokuvia.

Kuvausten jälkeen tarjosin vähän tavallista arkiruokaa parempaa, sillä Juniorilla loppui tänään koulu. Ensimmäinen koneinsinööriopiskeluvuosi on pulkassa, ja kahden viikon kesäloma ennen töihin menoa edessä, joten oli hyvä syy juhlia.

Minulla kun ei itsellä nyt enää ole lukukauden loppua, niin hyvä, että edes jollakin lähipiirissä on. Suolaisia vappumuffinseja (näiden ohjeen voisin joku päivä kirjoitella, olivat sen verran hyviä), insalata di capresea, smetanabroileria ja itävaltalaista kaiserschmarrenia herkuttelimme. Oli aikaa laittaa tänään, mikä tuntui ihan tavattoman mukavalle. Keväistä on.

Vapuksi kuohuviiniä?

Vapun kuohuviiniksi on ehdolla Italiasta proseccoa, Ranskasta crémantia, Espanjasta cavaa ja Saksasta sektiä. Näistähän voisi järjestää maaottelun aattoillan juhlaan tai vappupäivän brunssille. Ja – luonnollisesti – yksi vaihtoehto on samppanjaa Champagnesta.

Riedel samppanja

[Heti alkuun tiedoksi, että kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla ja että tämän linkin takaa löytyy ”kauppalappu” alla mainituista viineistä. Ehkä käyttöä vapun jälkeenkin?
Palaute on tervetullutta, ja linkkiä saa ja on suotavaakin jakaa.]

Astoria Prosecco Extra Dry 2015 (Italia, 14,90 €) on kelpo perusprosecco, jossa parasta on huipputyylikäs pullo. 😉 Jos haluaa Ranskasta jotain samppanjaa huomattavasti edullisempaa, mutta laadukasta ja ”samppanjamaista” on Alsacen cremant periaatteessa aina hyvä valinta. Ja Pfaff Crémant Brut Blanc de Blancs (Ranska, 13,99 €) tuoksuu paahtoleivälle ja maku on leveä ja intensiiviinen, mikä minusta on hyvä asia, joten tämä jää makumuistoihin hyvänä valintana. Se on pelkistä valkoisista rypäleistä (auxerrois ja chardonnay) tehty laatuskumppa.

Jos rutikuiva kuohuva ei ole makusi mukainen, kannattaa koriin poimia tämä: Juvé y Camps Cinta Púrpura Reserva Cava Semi Seco (Espanja, 13,86 €). Vuosikertacava (2011) on pakattu koreaan pulloon ja etikettiin ja se kuplii kauan, makua on mukavasti.

Saksalainen vähän edellisiä kalliimpi, riesling-rypäleistä puristettu sekt on raikas, mineraalinen, ehkä käyttäisin sanaa elegantti. Dr. Loosen Riesling Extra Dry (Saksa, 18,49 €) on hyvä kala- ja äyriäisruokien kumppani. Testattu on.

Jos on tarvis makealle, jälkkärin kanssa sopivalle ihanan punaiselle, aika edulliselle kuohuvalle, niin tämä on sitten se valinta: Araldica Brachetto d’Acqui Dolce (Italia, 11,99 €).

Monelle ainoa, oikea (vappu)skumppa on rose, ja siihen(kin) tarpeeseen jo hieman kypsynyt Rotari Rosé Brut 2010 (Italia, 13,98 €) olisi mitä mainioin valinta. Samaiselta tuottajalta on myös saman vuosikerran pinot noir – chardonnay -samppanjarypäleistä, samppanjamenetelmällä tehty ei-rose, josta pidän roseeta enemmän.

Mutta jos pitäisi suositella vain yksi ja varmasti hyvä, niin päätyisin uusseelantilaiseen Lindaueriin, jota olen suositellut jo monta vuotta sitten uudenvuodenjuhliin, ja joka valittiin vuoden kuohuvaksi viime vuonna: Lindauer Cuvée Brut (Uusi-Seelanti, 12,79 €).

Samppanja, Lehmann, Taittinger 1-3

Eikä kannata unohtaa samppanjaa! Viime viikonlopun jälkeen olen Oscar Wilden sanoin entistä vakuuttuneempi, että

Ihminen potee mielikuvituksen puutetta jos ei keksi hyvää syytä samppanjan juomiseen.

Ja jos vappu ei tunnu tarpeeksi arvokkaalle juhlalle samppanjan ostamiseksi, niin jo viikon päästä on äitienpäivä! Aamukahvipöytään voisi sopia piccolopullollinen Nicolas Feuillatten kuivaa samppanjaa (Nicolas Feuillatte 1/4 Brut (0,2 l, á 13,99 €)? Huomionarvoista on, että tämä Alkoihin vastikään tullut uutuustuote, johon tutustuimme Grande Champagnessa, oli varustettu rannenauhalla ja viileänä pitävällä hupulla, mikä tekee siitä huomattavasti elegantimman ja naisellisemmankin ”asusteen” vapun juhlintaan kuin muoviset siideripullot.

Samppanja,_

Piccoloa somisteineen voi uusiokäyttää ja täyttää halvemmalla kuohuvalla; esimerkiksi piknikkoriin tai pihan siivous- ja haravointitalkoissa tämmöinen haalareiden reisitaskuun olisi oikeinkin chic-valinta? 😀 [Hahaa, tulihan se tämänkeväinen muotibloggausosionikin hoidetuksi tässä samalla. 😀 :D]

Samppanja, Lehmann, Taittinger 1-4

Muista samppanjoista suositeltavia olisi vaikka ja kuinka paljon, mutta valitsenpa tähän kaksi varmaa: Martellin Cuvée Victoire  Brut on vuosikertavaihdoksen (2005 – 2007) myötä vaihtanut (valitettavasti) myös etiketin ja pullon väriä ja mallia, mutta ei tämä muutos ole vienyt samppanjasta sille ominaista paahteisuutta ja pieniä kuplia. Toinen vähemmän ”naisellinen”, mutta ah, nin hyvä on Charles Heidsieck Réserve Brut (Ranska, 49,90 €), jota meillä puhutellaan tuttavallisesti Heikkisen Kalleksi. Se on NV (non vintage) samppanja, mikä ei merkitse mitään epätasalaatuista, ”perussamppista” [en todellakaan pidä samppis enkä kuohari -sanoista], vaan se on todella tyylikäs, pienikuplainen, suuntäyttävä, pitkään viipyilevä, hieno ja makoisa samppanja. Kallistahan se. Samppanjat on. Viime viikonlopun jälkeen ymmärrän entistäkin paremmin miksi.

Kauppalappu Alkoon täällä.

Samppanja, Lehmann, Taittinger 1-10

Sekä kuohuvien että kaikkien muidenkin viinien makuun vaikuttaa se, millaisesta lasista se tarjotaan. Pullonsuusta tai fajanssimukista punkku ei maistu niin hyvältä kuin tulppaanin mallisesta kauniista, kirkkaasta, puhtaasta lasista. Kuohuviinille ja samppanjalle on suunniteltu erikseen laseja, joissa kuplat nousevat kauniisti, kuitenkin säilyen mahdollisimman kauan. Ja silloin ei ole kyse amerikkalaisten tavasta juoda samppanjaa laakeista cocktail-laseista.

Samppanja,_-2

Meille hankittiin Riedelin samppanjalaseja jo kymmenkunta vuotta sitten, vaikka meillä on lahjaksi saatu Nuutajärven huilulasit. Huilut ovat tavattoman kauniit, mutta a) niihin mahtuu ihan mahdottoman vähän, b) ne menevät helposti rikki ja c) niissä kuohuvan tuoksu ei pääse oikeuksiinsa, joten melkein tusina niitä on meillä lähinnä sisustuselementtinä, korkealla keittiön astiavitriinin ylä-avohyllyllä.

Samppanja, Lehmann, Taittinger 1-11

Mutta Juniori – tämä meidän perheen samppanjan ja sen nauttimisen saloihin vihkiytynyt poikamme – on osoittanut ja opettanut meille, että Lehmann se on se oikea merkki. Ja Lehmannin laseja oli myös GC:n Master Class -taistingeissa, ja niiden nimeen vannoo myös Essi Avellan. Eikä syyttä. Ollaan maisteltu samaa kuohuvaa erilaisista laseista: ja onhan tuoksu ja maku ohuenohuista, suupuhalletuista, liki pallomaisista Lehmanneista huomattamasti täyteläisempi, vivahteikkaampi ja kaiken kaikkiaan samppanjan arvolle sopivampi kuin jostain duralexeista. Kaksi lasia maksaa Alkossa kuusikymppiä. Olisiko tässä lahjavihje jos olet menossa kesäjuhliin, lakkiaisiin, tasavuosijuhliin? – Osta pullo hyvää samppanjaa ja kaksi Lehmannin lasia?

Samppanja, Lehmann, Taittinger 1-13

On kevät, on tulossa vappu, tulee juhlia, äitienpäivä, ihania kohtaamisia, suuria tunteita, … ja vaikka ei mitään noista olisi lähimaillakaan, niin mikset tekisi juhlan! Yksi tapa voisi olla ostaa samppanja ja nauttia se hyvillä mielin. Kuten viimeisimmässä Viinilehdessä haastateltu Jean-Francois Clouet, samppanjatalon perijä noin 20. polvessa, toteaa:

Samppanjassa on kyse siitä, että jakaa hyviä hetkiä niiden ihmisten kanssa, joita rakastaa.

 

Kansakoulumuistoja

Ollaan miniän kanssa ensi viikolla aikeissa viedä ylimääräistä kampetta ja rompetta kirppismyyntiin. On oltu aikeissa jo pari kuukautta, mutta aina on tullut ”muuttuvia tekijöitä”, ja homma on siirtynyt. Nyt on vihdoin vuokrattu ensi viikoksi parikin pöytää, ja sillä töin sitten tänään pengoin autotallinkin perimmäisiä nurkkia ja kirjalaatikoita.

Ja mitä löysinkään: en todellakaan muistanut, että minulla on tallella myös omia kansakoulun alaluokkien kirjoja! Olisinpa tämänkin löytänyt silloin kun pidin Pohjoinen paikallishistoria – luentosarjaa.

Kotiseutuoppi

Mielenkiintoista lueskella, mitä Oulusta on Koskelankylän kansakoulun kolmasluokkalaisille 1960-luvun puolivälin jälkipuoliskolla opetettu, ja mikä kaikki on puolessa vuosisadassa muuttunut.

Erikoista Oulussa

Pudasjärvi taitaa olla tällä hetkellä Suomen – ja melkein Euroopankin – suurin kaupunki pinta-alaltaan, varuskuntaa Oulussa ei enää ole, Tromssan yliopisto lienee nyt maailman pohjoisin,  …. Enpä noista ”Erikoista Oulussa” -asioista paljon muistanut, mutta hei!, tuolla on se jääpallo-asia, josta ihan vastikään täällä blogissa kirjoittelin.

Ja sitten yksi sivu Oulun talouselämän tuntemuksestani 1960-luvun tilanteessa.

Kotiseutuoppi 2

Kaupunkilaiset ostavat maaseudulta? – Karjaa!, vastaa allekirjoittanut. Lihatuotteita ehkäpä. Ja mitä teollisuuden tuotteita viedään Oulusta ulkomaille? – Liköriä ja makeisia, on kolmasluokkalaisen tiedossa ollut. Mikähän tuo ”liköri” -juttu on oikein ollut? Onko Oulussa koskaan teollisesti tehty likööriä?

Sitten minulle niin rakkaan matikan tai siis laskentokirjan (oikeasti tykkäsin laskennosta ihan hirmuisesti) kanteen olin tokaluokalla kontaktoinut lukujärjestyksen.

Lukkari

”Vuoroluku” oli toisella ja kolmannella luokalla käytössä, ja lauantainakin oli kouluun mentävä. Ja sen jälkeen vielä pianotunnille meno. En tykännyt.

Tokaluokan luokkakuvassa en varsinainen hymytyttö-palkintoehdokas ollut. En ole varma, mistä myrtsi ilmeeni johtuu, mutta luulenpa, että se hillitön kärsimys, mitä hameen pitämäinen minulle tuohon maailmanaikaan merkitsi, on kurtistanut kulmat. Luokkakuvauspäivänä on äiti varmasti ykskantaan ilmoittanut, että hame päälle ja letteihin nauhat. Kirjoneulevillatakkia siedin, mutta olisin halunnut olla verkkareissa, ihan niinkuin useimmat pojatkin olivat.

Koskelana kansakoulu 1966 II B -luokka

Koulukirjoja en kirpparille vie, joten jatko-osa tälle postaukselle on varmasti tulossa.

Kotimetsässä

Tänään olin hyvin hyvillä mielin kun ei ollut duuniin riennettävä heti aamusta. City-breakin ja tyttären luona olon jälkeen tuntui, että oli palattu pidemmältäkin matkalta, ja matka- ja muuta väsymystä tuntui.

Repaleisena yönä liikuin syvissä vesissä unissa, ahdistavalle tuntui vielä aamuseitsemältä, mutta Haltia ja Meindliä ylle ja jalkaan ja kotimetsään, ”omalle” rannalle tapastelemaan raikkaaseen tuuleen, jossaa puolelta päivin oli jo myrskyn tuntua. Pitkä aamulenkki häivytti painajaiset ja uupuneen olon.

Meri on rannasta jo sula, mutta eilen koneestakin näkyi, että ulapalla on vielä jääkansi. Niinpä ilma on kovin vilpoinen vielä, näin tuulisella säällä varsinkin.

Kovasti haluaisin jonnekin luontoretkelle, – jo kotirannassa oli mukavaa tarkkailla vaikka vain lokkeja.

Puolelta päivin pidettiin Puistolan Delissä tohtoriopiskelijani kanssa palaveria, vähitellen valmistautumista väitökseen ja karonkkaan, käytännön asioiden neuvomista, järjestämistä ja sopimista,  ja yritinpä lieventää väittelijän turhaa jännitystä. On niin mukava kun ollaan tässä vaiheessa.

Illansuussa piti olla kokouskin, mutta miten mukavaa, kun se peruttiin. Kotoilu maistuu nyt oikein hyvin.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Tämän viikon kuvahaaste on ”Urban landscapes” eli nyt kaikki, myös uudet ovat erinomaisen tervetulleita, kuvailemaan kaupunkimaisemia.

Tässä yksi muokkaamaton kännyräpsy lauantai-illan Bulevardilta. Klikkaa isommaksi, pliis.

DSC_0174

Suurenmoinen Grand Champagne

Helsingissä järjestetty kolmipäiväinen ’Grand Champagne – samppanjaa ja herkkuja’ -tapahtuma järjestettiin nyt vasta toista kertaa, ja me olimme siellä ensimmäistä kertaa. Luulenpa, että mekin uusimme vielä joskus käynnin, kuten meidän molemmat nuoret tekivät jo nyt.

Siltä osin kun me sen koimme, järjestelyt olivat mitä mainioimmat, nähtävää, maistettavaa, opittavaa oli paljon. Vanha Ylioppilastalo oli samppanjalle arvoisensa miljöö.

IMG-20160422-WA0010

Tarjolla oli yhteensä 230 (!!!) eri samppanjaa, kymmeniltä eri samppanjataloilta, sekä lukuisia ”Master Classeja” = tunnin mittaisia luentoja, joiden yhteydessä ei unohdettu praktiikkaa, vaan teemaan liittyi maisteluja. Meidän perhe oli ostanut toisilleen ja itselleen lahjaksi pääsylippuja ja Master Classeja sikäli sopivasti, että kaikki olimme – tosin eri aikaan – Essi Avellanin tilaisuudessa.

DSC_0117

Essi Avellan, joka on paitsi KTM, on myös (ensimmäinen suomalainen) Master of Wine -tutkinnon suorittanut kansainvälisestikin arvostettu samppanja-asiantuntija, jonka kaikki edellisen kirjat meillä on. ”Matkalla Champagneen” -kirjan avulla on eräskin Reimsin, Epernayn ja Troyesin samppanjakauppa ja -talo sekä paikallinen ravintola ”otettu haltuun”. Avellan on myös yksi GC-tapahtuman promoottori ja kaikin tavoin hyvin keskeinen henkilö suomalaisessa samppanjaosaamisessa, -tietoudessa, -markkinoinnissa, etc. Ja hän piti perjantaina oikein hyvän luennon. Hänen taistingissaan olivat

Palmer & Co Blanc de Blancs NV
G.H. Mumm Cuvée R. Lalou 2002
Duval-Leroy Femme de Champagne 1996 magnum
Laurent-Perrier Alexandra Rosé 2004
Louis Roederer Cristal Rosé 2004 – Supreme World Champion 2015

DSC_0116

[Pahoittelen kuvien laatua, mutta kuten sanottu, en järkkäriä tuonne ottanut mukaan. Mutta kännykuvistakin näkee jotain paremmin kun klikkaa isommiksi.]

Noiden viiden samppanjan hankintahinta olisi yli 1000 euroa. Saimme jokaisesta 4 cl maisteltavaksi. Ensimmäinen oli Palmerin BB (Blanc de Blancs eli vain valkoisista rypäleistä = chardonnay) tehty NV (non vintage) samppanja, joka ei tavattomasti hätkähdyttänyt. Seuraava Mumm Cuvee oli vuodelta 2002, joka on hyvä samppanjavuosi, mutta ainakin meidän laseissa häipyivät kuplat hyvin nopeasti – ilmankos F1-kisoissa Mummin samppanjaa on hölskyteltävä niin paljon, jotta saataisiin kuplia ja vaahtoa. 😉 Se oli siis aikamoinen pettymys.

Keskimmäinen Duval-Leroyn 20-vuotias Femme, joka oli tarjolla magnum-pullosta, oli yksi illan aikana testatuista liki 20 samppanjasta parhaiten mieleen jääneistä. Siinä oli hyvin moniulotteinen maku, ja kuten Avellan kertoi, ensin – samppanjan ollessa vielä aika kylmää – nousi esiin viinin Chardonnay, mutta kun samppanja vähän lämpeni, alkoikin Pinot Noir hallita makua. Magnum – tai vaikka Nebukadnessar tai jossain muussa isossa – pullossa tapahtunut kypsytys tuo viinin makuun syvyyttä ja parantaa tulosta. Ja perjantain jälkeen uskon sen.

Taisteingin lopuksi oli kaksi rose-samppanjaa: Laurent-Perrierin Alexandra Rose ja huippuna Roedererin talon rose, joka on valittu viime vuonna maailman parhaaksi samppanjaksi. En kyseenalaista. En todellakaan. Ja sellaisesta yksityiskohdasta olen – aiemmin tiedostamatta ja tietämättä – yhtä mieltä Avellanin kanssa, että hyvä rosee on sipulinkuoren tai hailakan kuparin väristä, ei pinkkiä, ei makeaa. Tuo Christal on luksusta, mutta kyllä me kaikki kolme löysimme illan aikana omat – muut – voittajat.

Master Classin jälkeen siirryimme Vanhan isoon saliin, jossa oli mahdollisuus eri maahantuojien ständeillä maistella viinejä.

Grand Champagne

Korttiin sai ladata lipukkeita = rahaa, ja ostaa ständillä viiniä: neljän senttilitran annokset maksoivat 2 – 30 lipuketta, eli nejästä eurosta kuuteenkymppiin. Me olimme jo etukäteen valkkailleet maisteltavia, muutamia kuuden lipukkeen samppanjoita ja sitten pienien talojen vaatimattomampia vuosikertoja etc. Kun olimme kolmestaan, teimme parinkin kalliin kohdalla niin, että otimme jokaiselle eri vuosikerran samasta samppanjasta ja sitten vaihtelimme laseja. Saimme maisteltavaksi melkoisen määrän hienoja, hyvin toisistaan eroavia samppanjoita.

Muutamasta on erikseen mainittava. Löysimme maisteltavien listalta yhden samppanjan, joka oli tyttären vuosikertaa (1989). Se oli Martell-talon Victoire, jota olen täällä Temmatussakin usein kehuskellut. Hakeuduimme puoli kuuden aikoihin kohti ao. ständiä, mutta meille kerrottiin, että ko. samppanjaa on vain muutamia pulloja, ja seuraava avataan vasta tasan klo 18. Olimme siis paikalla aika sopivasti, – jäimme odottamaan. Saimme nelisenttiset,- ja? – Ja kuohuva oli briossista, paahteista, ”leveää”, kaikinpuolin miellyttävää, mutta siitä häipyivät kuplat alle aikayksikön. Se ei ollut enää niin nuorekas ja elinvoimainen kuin tyttäremme.

DSC_0148

Erityismaininnan ansaitsevat Pol Rogerin Cuvee Sir Winston Churchill 1998 ja 2002.

DSC_0135

Tuo 1998 oli erityisesti minun mieleeni, mutta näyttää hinta nettikaupoissa olevan sitä luokkaa, että taitaa jäädä tilaamatta, vaikka kuinka siitä pidinkin. Mutta olipa hienoa päästä tilkka sitäkin maistamaan. Winston itse totesi samppanjasta näin: ”Samppanjan on oltava kuivaa, kylmää ja mieluiten ilmaista”. Nimikkosamppanjansa ei todellakaan ole.

Kolmas (Roederin 2002 Rose ja tuo em. lisäksi) mieleeni erityisen hyvänä jäänyt oli Ruinartin Dom Ruinart 2002. Sitä kuin myös Krugin Grande Cuveeta (NV) olin ”opiskellut” etukäteen. Krugin vuosikerraton Grande Cuvee sekoitetaan kymmenistä (120 – 200) eri viineistä, se saa käymisen jälkeen kypsyä 5 – 7 vuotta ennen kuin se laitetaan myyntiin. Ja tämän tietäen odotukset olivat kovin korkealla. Ja minusta niihin ei ylletty. Juniorille samainen samppanja taas oli ollut ollut yksi parhaista. Se oli raikas ja runsas, mutta noviisina ajattelin, että sillä olisi pitänyt olla vielä monta kellarivuotta edessä … tiedä häntä. Mutta Ruinartin Dom Ruinart (sataprosenttinen chardonnay) oli paahteinen, pähkinäinen, minusta jopa voinen, huikea samppanja. Vaikuttikohan tuntemukseeni se, että se on vanhimman (1729) samppanjatalon tuote? – En tiedä. Minä muistan sen.

Ja paljon muuta. Mukavaa oli myös se, että melkein tunteroisen meidän kanssa oli meidän viinikerhon E., jonka kanssa kiertelimme maistelemassa, sitten tapasimme paistinkääntäjätuttuja ja ostimme Essi Avellanin kirjan (hienoin omistuskirjoituksin) ja katselimme kahdessa yläkerran salissa ollutta valokuvanäyttelyä. Ihan mahdottoman hienoja kuvia: champagnelainen valokuvaaja Michaël Boudot on kuvannut samppanjan ”matkan”.

DSC_0144

Lisää samppanjavalokuvataidetta.