Showing: 1 - 20 of 22 RESULTS
Madeira Valokuvaus

Bom dia – vielä kerran Madeira, por favor!

Madeirasta vielä kerran. Nyt kuvakansiot ovat jotensakin kunnossa, nekin kertonevat, miksi Madeiraa niin lämpimästi voin suositella lomakohteeksi.

Meillehän Madeira on mieluisa lomakohde paljolti hyvien patikkamahdollisuuksien vuoksi. Mahdollisuuksia on paljon ja reittejä monenlaisia, ja (levada)polut on aika helposti saavutettavissa Funchalista. Ehdottomasti kannattaa vaikka vain yhtenä päivänä hankkiutua levadareitille.

Täällä on hyvä suomalainen blogi, jossa paljon tietoa levadoista ja niillä vaeltamisesta. Hyväksi havaittiin Rolf Goetzin kirja Madeira, retkeilyopas, 50 kauneinta levada- ja vuoristoreittiä.  Ostin ja latasin sen puhelimeeni (sitä saa myös kirjakirjana), joten se kulki helposti mukana, ja reittejä oli helppo seurailla. Muutamissa kohdissa kirja opasti hieman pieleen, esim. Camicha-patikalla reitillä oli jokunen vuosi sitten roihunut metsäpalo, mikä oli muuttanut reitin kulkua, mutta löysimme takaisin polulle aika helposti.

Levadojen varrella on pieniä kyliä, erilaisia metsätaipaleita, näkymiä merelle, kallioita, paljon kukkia, nytkin vielä agapanthukset ja hortensiat kukkivat villeinä, eucalyptykset tuoksuivat, ruskaiset viini- ja pengerviljelykset tekivät maisemaan tilkkutäkkejä, purot solisivat. Funchalissa ja Monten rinteillä on huikeita puutarhoja.

Cabo Girãolle turistit yleensä viedään: onhan siellä Euroopan korkein suora pudotus (580 m) ja komea näköalapaikka. Me kävimme siellä jo syksyllä 2003, silloin turistikiertoajelulla ja sumu oli niin kova, ettei mitään näkynyt. Tällä kertaa käveltiin sinne levadoja pitkin. Ja näköala oli hieno!

Lähes joka iltapäivä Funchalin satamaan, joka on ihan keskustassa, tulee yksi tai kaksi risteilyalusta, joten satamassa ja rantapromenadilla on elämää. Museoita ja kauppakeskuksia riittää kaupungissa. Mitäkö sieltä kannattaa ostaa? No Madeiraa! 😀 Ja kenkiä, kuulemma. Korkista on tehty kaikkea mitä ajatella saattaa. Ostin yhden vyön.

Ja sitten Eevikselle ja Apsulle tuliaisia, ihania lasten vaatteita ja vaatekauppoja on paljon, niin ja ostin niitä passionhedelmiä. Kukkia ei tällä kertaa tuotu, mutta kyllä paluulennolla monella niitä näytti olevan kotiin tuomisina.

Ruoka ja juoma ovat erinomaisia, ja ravintolassa syöminen (jopa turistialueilla: Lido, Rua do Santa Maria ja vanha kaupunki) on halvempaa kuin Suomessa, suunnilleen Italian hinnoissa. Hedelmiä on kaikkialla, hotellin aamisella ja kauppahallissa – ne ovat mehukkaita, makeita ja puoli-ilmaisia. Kalaruoka on herkullista: espada (mustahuotrakala (näkyy kauppahallikuvissa) tarjotaan mieluusti banaanin tai mangon kera, ja pitäähän sekin testata, mutta mielummin madeiralaisittain = ilman hedelmiä. Jäätelö on hyvää.

Paikallinen leipä bolo on vehnäleipää, joka perusmuodosssaan tarjoillaan usein ennen kuin (alku)ruoka tarjoillaan. Se on lämmin halkaistu pyöreä leipä, jonka välissä on valkosipulia (kohtuullisesti) ja joskus hunajaa. Joskus todella hyvää, joskus mitäänsanomatonta. Sitä myydään myös täytettynä, isoina versioina.

Madeiralla on rauhallista, ja madeiralaiset eivät meuhkaa kuten minun mielestäni espanjalaiset usein tekevät. Funchal – vaikka onkin saaren pääkaupunki ja yli 100 000 asukkaan kaupunki (+ turistit päälle) –  on leppoisa, kaunis, historiallinen ja siisti. Tällä kertaa siellä ei – sattuneesta syystä – ollut juurikaan brittejä, joita edellisillä kerroilla oli selkeästi eniten. Nyt oli paljon saksalaisia, tai ainakin saksankielisiä ja pohjoismaalaisia. Ei aasialaisia eikä jenkkejä. Siis varsin rauhallista menoa.

Ja saarella on paljon pieniä kyliä, joihin pääsee paikallisbussilla tai vuokra-autolla. Saari on vain 60 x 40 km, joten päivässäkin sen kiertää, mutta näkemistä riittää kuljettavaksi useammallekin autoilupäivälle.

Ja Madeiran sää? Me ollaan nyt oltu yhteensä kolme viikkoa siellä, ja lähes joka päivä on satanut. Mutta sade on yleensä/useimmiten vain pieni iltapäiväräpsähdys. Saaren pohjoispuolla sataa enemmän ja usein, siksihän ne levadatkin on tehty! 🙂 Tällä lomalla San Lorenzon niemimaan patikalla satoi mennessä niin paljon, että se jo haittasi kulkemista, esti näkemästä ja harmitti, mutta palatessa sää oli (enimmäkseen) lämmin ja aurinkoinen. Korkeuserotkin jo ehkä näkyvät kuvissa. Mutta kaikkinensa Madeiran ilmanala on mitä miellyttävin, leppeä ja lempeä.

 

Ja hyväksi (?) lopuksi: minähän en juuri selfieitä harrastele, liekö koskaan ennen sellaista peilin kautta olen ottanut, saatikka ravintolan vessassa, mutta sellainenkin tuli viimeisenä Funchalin iltana tehtyä.

Casa Portugese -ravintolassa, kuten monessa muussakin paikassa Madeiralla ja Portugalissa, on kauniita sinivalkoisia azulejoja – kaakeleita. Ja siinä käsiä pestessäni huomasin, että olinpa sävyttänyt pukeutumiseni ihan täydellisesti – vessan kaakeleihin! 😀 😀

Tästä kuvakansioihin – mukavaa nojatuolimatkaa!

(kansion eka kuva kaksoisklikkaamalla auki, ja sitten oikean reunan nuolella isosta kuvasta toiseen…)

Madeira

Madeira ei oikein onnistu

Nyt kyllä hieman harmittaa…

Olen käyttänyt sateisesta lauantaista ison osan, isoimman osan, Madeira-kuvaston saamiseksi valmiiksi, toiveenani tarjoilla – vihdoin – nojatuolimatka aurinkoon ja patikkapoluille, mutta!

Kaksi aiemmin tekemääni kansiota ovat ok, mutta tänään ”valmistuneet” kolme ovat väreiltään ihan karseita. Jossain (missä hitossa?!) on jo bugi, täppä väärässä paikassa, tallennuksessa tai jossain väriprofiilissa joku ongelma, jonka olen todennäköisesti ihan itse saanut aikaiseksi, ja nyt kuvat ovat julkaisukelvottomia. Argh!

Tässä kuitenkin maistiaisia. …

 

 

 

 

 

 

Tämä viimeinen kuva symboloikoon tietoliikenneverkkoja, bittiavaruutta, piuhoja koneissa ja minussa jotka ovat jotenkin sekaisin, koska kuvakansiot ovat vielä kesken.

Tässä linkki kahteen ensimmäiseen kuvakansioon… KLIKS

 

onhan niissäkin valoa ja lämpöä ihan eri lailla kuin lokakuisessa kotimaassa…

Klikkaa kansiossa ensimmäinen kuva auki,

 – sen jälkeen voit klikata oikean reunan nuolesta kuvasta toiseen. Mukavaa matkan alkua…

 

Hautausmailla Madeira

Castanheiro ja Funchal jäivät…

Hotelli Castanheiron (suom. ~ kastanja) aamiainen viimeistä kertaa – ainakin tällä lomalla. Sekä hotelli että sen aamiaiset ovat suositeltavia. Jos lomalla ykkösjuttu ei ole auringonotto ja meressä uinti, ei parveke merinäköalalla eikä rantakatu, jonka varrella on rantahotelleja ja niiden oheispalveluja vieri vieressä, niin Castanheiro on kyllä hyvä valinta.

 

Jokaisella aamiaisella yksi pasteis de nata  – tänään kaksi. Ikävä niitä tulee, mutta Lidlista saa melkein yhtä hyviä. Olen kerran kokeillut näitä leipoakin. 😀

Edellisellä Madeiran lomalla oltiin Cliff Bayssä, joka oli sekin oikein hyvä (pääsy mereen uimaan, alakerrassa Michelin tähden ravintola, isot huoneet, merinäköala, upea allasalue – sijainti Lidon ja kaupungin keskustan puolivälissä), mutta kyllä tämä Castanheiro meidän patikka- ja ruokaravintolatoiveisiin vastasi vielä paremmin. Tässä iässä ja mukavuuden halussa hotellivalinta on tärkeä osa onnistunutta lomaa, – levollinen nukkuminen, hyvät aamiaiset, siisti ja iso kylppäri sekä parveke ovat tärkeitä pointteja – ja sijainti!

Aamiaiset hedelmineen, lämpimine leipineen, monenlaisine tuorepuristettuine mehuineen, puuroakin Pehtoori löysi, olivat hyvä alku päivälle. Ilman erillistä maksua olisi saanut tilattua lettuja , hedelmiä ja kermavaahtoa tai munakkaita tai parsaa ja kinkkua, mutta eipä tätä mahdollisuutta käytetty.

Alkuviikon asuimme valitsemassamme de luxe -huoneessa (20 neliöttä), jonka kylppärissä suihkukaivo ei oikein pelittänyt, minkä vuoksi/ansiosta pääsimme loppulomaksi Junior-sviittiin (30 neliötä). Kuvat jälkimmäisestä. Pienen pieneltä parvekkeelta oli näkymä kirkon ja jesuiittakoulun takapihalle.

Uima-allas oli kattoterassilla ja spa kellarikerroksessa; vaikka aioin, jäi madeira-hieronta juiliville olkapäilleni testaamatta.

 

Tänä aamuna lähdimme hotellilta yhdeksän jälkeen, ja meillä oli pari tuntia aikaa ennen kuin oli lentokenttäkuljetuksen aika. Lähdimme vielä kerran yrittämään englantilaiselle hautausmaalle: löysimme sen perjantaina lenkillämme, mutta silloin portit olivat kiinni. Tänä aamuna olivat avoinna.

 

 

Aurinkoisesta aamusta huolimatta näkymä jotenkin lohduton, – dekadenssia, rähjäisyyttä, unohdusta, hylättyjä, vieraalle maalle kulkeutuneita, sinne jääneitä, yksi oululainenkin nuori nainen sinne haudattu, … Olipa joukossa aatelisten ja yhden prinsessankin hauta.

Kun oli aikaa, kävelimme keskustan katuja ristiin rastiin – pienenä toiveenani löytää kauppa, jonka ikkunassa olin nähnyt kauniin kaulakorun. Sellainen artesaani-liike, mutta jäipä löytymättä. Säästyipä nekin kympit lentokentän tax-freehen. Perheelle jouluherkkuja! Kyllä, Madeira 15 years Malmsey ja Bolo de meil (hunajakakku). Ja Juniorille neljän pikkupullon lajitelma eri madeira-laatuja (Sercial, Verdeldo, Bual ja Malmsey) – ihan vain ammatillisen tietämyksen lisäämiseksi. 😉 Miniälle, tyttärelle ja Apsulle makeaa. 😉

Madeiran lentokenttä on siitä mukava, että siellä pääsee kattoterassille, nauttimaan vielä maisemista ja lähdön tunnelmasta, katselemaan lähteviä ja palaavia koneita.

Kone tuli lähes tunnin myöhässä; oli ollut ”ihan mahdottoman kova vastatuuli”, mutta olipa sitten paluumatkalla niin reipas myöntäinen, että lentoaikaa ei ollut ihan viittäkään tuntia. Puoli kahdeksalta meidän/Madeiran aikaa, eli puolikymmenen Suomen aikaa, olimme Helsinki-Vantaalla.

Nyt odotellaan, että pääsemme Oulun lennolle. Jos kaikki menee hyvin, ollaan Oulussa yhden aikoihin, ja kesärenkaisella Beetlellä hurruutellaan kotiin yösydännä.

Madeira oli taas meille hyvä: liikuttu ja levätty, säät suosiolliset, merenantimista nautittu ja kukkuloilla ja poluilla kuljettu. Madeira on monena vuonna valittu maailman parhaaksi lomasaareksi, voidaan kyllä mekin äänestää ykkössijan säiyttämiseksi. Tässä joku päivä kerron vielä lisää miksi.

Madeira Ravintolat Ruoka ja viini

Funchalissa – toivottavasti ei viimeistä kertaa…

Sateiseen sunnuntaiaamuun heräsimme pitkien unien jälkeen, ja aamiaisella (sisällä eka kertaa) vasta kun suurin osa tämän hotellin muistakin vieraista oli paikalla. Monina aamuina olemme (kahdeksalta) olleet hyvin harvalukuisessa seurassa.

Sade taukosi ennen kymmentä kuten säätiedotus oli luvannutkin, ja me lähdimme sunnuntaiaamukävelylle kaupungille – yhdessä. Mitä ei koskaan Oulussa kyllä tehdä. Aamukävely sunnuntaisin on kyllä tapa, mutta ei yhdessä, eikä kaupungille. Noh, tänään siis Funchalin puistoihin, rantakadulle ja vanhaan kaupunkiin.

Kaupungin puistossa (Jardim Municipal do Funchal) on Avenida Arriagan (pääkatu) varrella ja se on vanhan luostarin paikalla, ja siellä tuoksui sateen jälkeen huikealta. Ja näytti vähän syksyiseltä, mutta vain vähän. 😉

Kadun toisella puolella on The Ritz, jossa eilen istuimme …

Santa Catarinan puisto vähän ylempänä lännessä on laaja, siellä on isoja nurmikenttiä, lampi, kivettyjä nupukivikäytäviä, joiden ylle puut ja pensaat kaartuvat kauniisti. Kauniita yhden kukan kukkapenkkejä, ei rönsyilyä vaan kaunista harmoniaa…

Tuo kukka on niin Madeiran symboli minulle kuin olla ja voi. Ensimmäisen Madeiran reissun jälkeen vein töihin sen tavallisen suklaarasian lisäksi yhden tällaisen, ja muistan kuinka kollegat olivat ihastuksissaan. Veinpä myös edellisen Madeiran reissun jälkeen kuusi vuotta sitten, eikä kukaan oikeastaan isommasti reagoinut – niin moni oli itsekin jo käynyt Madeiralla – ei enää uutuuden viehätystä. Mutta ehkäpä huomenna lentokentällä muutaman ostan kotiin viemiseksi – ne kun säilyvät monta viikkoa maljakossakin.

Puolelta päivin sade palasi, ja me vetäydyimme hotellille, – postailemaan, perusteelliseen kylpyyn, kuvien purkuun, Pehtoori unosillekin, postikortit (ettei jää viime tinkaan) ja sitten kun kova sade (ei ukkosta) loppui, lähdimme taas kaduille ja kujille.

Lomaviikon viimeiseksi ruokapaikaksi valikoitui oppaan toissapäivänä mainostama Casa Portuguesa. Eipä ollut mikään kansanravintola, eikä paikallisten suosikki, mutta oikein hyvä vähän teatraalisen oloinen lopetus tälle hyvälle lomalle.

Olimme – tietysti – ensimmäiset asiakkaat pienessä ravintolassa, mutta sehän tarkoitti ystävällistä, rauhallista aloitusta dinnerillemme. Anna Bel (jo ikääntynyt – eli ikäisemme? ) lady toivotti meidät tervetulleeksi, jutusteli, suositteli ruokia ja viinejä, mutta antoi myös olla rauhassa. Kertoi toimineensa yrittäjänä samalla paikkaa pian 20 vuotta ja pian puoli vuosisataa alalla… palvelualttius oli selkäytimessä.

Liki jouluiselta näyttävän kattauksen keskellä saimme alkuun parsaa ja pikku kotiloita tai simpukoita tai mikähän noiden nimi suomeksi onkaan. Any way – me molemmat olimme tyytyväisiä. Ja viikon paras valkoviini oli Quinta do Carmo. Maksoikin se sen liki kaksi kertaa kuin mikään kuluneella viikolla (28 €).

Pääruokana meillä molemmilla douradaa. Taas kerran todettiin, että pitäisi opetella, tehdä lista, oma sanakirja näille eteläisten maiden kalaruokalistoille. Ehkä minä sen vielä teenkin. Mutta siis dourada (kultaotsa-ahven) oli niin hyvää. Siinä oli grillatun maku, siinä oli tarpeeksi suolaa, se oli sopivan kuivaa mutta mehevää. Sellaista olemme tällä viikolla saaneet ennen, aika lähelle ainakin, mutta tänään myös lisukkeet suuremmoisia. Ilman kalaakin annos olisi ollut herkullinen: ette ehkä usko, mutta täälläkin pottumuusi voi olla hyvää, ja parsakaali, ja pimpinella ja pavut ja pinaatti. Niin hyvä annos. Vähempikin olisi riittänyt.

Mutta jaksoimmehan me vielä jälkkäritkin kun oikein reippaita oltiin: tässä Pehtoorin jälkiruoka, joka oli appelsiinia ja jätskiä Grand Marnier kastikkeessa.

Aion testailla kotona – ja minun jäkiruokani! Voila – passionhedelmä-pudding. Kyselin reseptiä, ”but it´s secret” totesi rouva ravintoloitsija, ja kuitenkin kertoi yhtä sun toista siitä, mitä ruokaan tulee. Minähän kokeilen kotona, ja palaan asiaan.

Ja kun maksoimme laskua ja kun kerroin että huomenna tulen blogissani lämpimästi suosittelemaan tätä ravintolaa, me saimme tarjouksen kyydistä: for free. Ja land-lady soittaa kilautti (miehelleen?) ja saimme kuin saimmekin autokyydin hotellille. Muutaman kilometrin kävely olisi toki tehnyt meille hyvää, mutta mikseipä kyytikin… olihan ne päivän kiintiöaskeleet jo aiemmin saatu täyteen. 😉

Niinpä jaksoimme vielä hotellin kattoterassille katselemaan kuutamoa: Pehtoori kokosi minulle ”kuvausjalustan” baarin tuoleista ja pöydistä. ; ) Tässä yksi kuvaustulos.

Funchal sulkeutuu, näihin kuviin, näihin tunnelmiin.

Toivon mukaan vielä joskus toiste näistä maisemista…..

 

Liikkuminen Madeira

Liikkuminen jatkukoon – Monte huiputettu

Vastoin tapojamme  — olemme kuljeskelleet kaupungilla, istuskelleet yömyssyllä vielä liki kymmeneltä.

Kävimme ensin syömässä – sekin vastoin tapojamme – eräässä rantabulevardin ravintolassa, ihan ilman ennakkotutkintaa asiasta.  Ei mitään tripadvisoreita, ei kokeneiden Madeiran kävijöiden kommentteja, ei perehdytttäviä matkatoimiston oppaita, vaan ihan ilman perusteellista nettisurffailua vain istahdimme syömään. Noh, — oli se oikeasti hyvä kalalautanen, joka tilattiin kahdelle, — siinä oli äyriäisiä, simpukoita, lohta, meriahventa, espadaa… ja oheen kasviksia, jotka sitten melkein jäivät syömättä. Mutta muutoin aika hyvä.

Jälkkäriäkin päätimme tänään nauttia, mutta sitä varten vaihdoimme Ritzin terassille. Ja olipa ylellinen olo: Pehtoorille Irish Coffee ja minulle Caipiroska, joka oli tehty – uudesta suosikistani – passionhedelmästä.

Charleston ja elokuvamusiikki soivat (livenä), ilta oli samettinen, rauhallinen, täysikuu paistoi, oli hyvä, liikkunut olo (taitaa olla ennätys askelmittarissani 😉 ) ,  tunnelma sellainen vähän haikea ”loman lopulla”… Kannatti herätä – ja valvoa!! Mekin, – kerrankin.

 

~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Mutta palataanpa aamuun.

Tälle päivällle olimme suunnitelleet viikon pisimmän patikan, ja onnistuihan se – huolimatta siitä, että lauantaisin ei paikallisliikenne (ainakaan juuri bussi numero 129) liikennöi. Niinpä ensin kävelimme Kauppahalliin; lauantaiaamun kalatorin halusin käydä kuvaamassa (palaan asiaan kuvien kera) ja haimme vähän vettä, tuoremehua ja pähkinöitä retkievääksi. Sitten teimme taksarin kanssa sopimuksen: 30 euroa kyyti Camachaan. Okei, sopii meille.

Eikä mennyt kuin parikymmentä minuuttia jyrkkää ylämäkeä kohti kukkuloita ja vuoria, ja olimme Camachan pienen kylän keskusaukiolla. Siellä oli paljon muitakin turisteja; ryhminä, vuokra-autoilla ja muutamat muut kaltaisemme valmiina patikalle.


Patikkaoppaan/kirjan opastamana löysimmme reitin alun: Levada Da Serra Faial. Sitä kohti.

Camachan kylä oli reunoiltaan aika köyhän oloinen, näimme muutakin kuin Funchalin turismilla elävää keskustaa. ja sitten metsään.

Tuollaisen ”luomulevadan” (siis ei leveitä betonireunoja) varrella oli helppo ja hyvä kävellä. Aurinko siivilöityi kauniisti polulle, tuuli leyhytteli mukavasti, vällillä tuoksui eucalyptus, välillä meri, maanviljelys. Ilmanala tuntui vaihtuvan aika tiuhaan: kuin suomalaisessa metsässä, kuin lämpimällä niityllä, kuin tuulisen suolaisen merenrannalla, savuisessa ja nokisessa metsänreunassa (metsäpalon jälkeen) …

Reitin varrella (Camacha – Monte, noin 14 – 16 km) oli muutamia pikkukyliä, joissa oli lauantaitori.

Reitillä ei ollut kovinkaan paljon kulkijoita. Mutta täällä tervehdittiin vastaantulijoita, toisin kuin Sao Laurencion reiteillä, joissa turistit vain kulkivat toistensa ohi vilkaisemattakaan .

Tapasimme suomalaispariskunnan, ruotsalaisia, vastaan tuli muutama maastopyöräilijä, yksi motocrossaaja (mikä tomu- ja metelipilvi jäljessään!!) ja ikiaikainen skottipariskunta, joka oli syvän kuparinruskea, pelkkää patikoijan lihasta, varmaankin yli 80-vuotiaita, ja silmin nähden he nauttivat matkasta. Heistä oli hienoa, että ollaan samalla ”levelillä”. Siis Suomi ja Skotlanti. 😉

Yllä kuvassa eucalyptuspuun pieni oksa. Paikoin, varsinkin reitin alussa tuoksui tuore, raikas eucalyptus. Kun puu kasvaa isommaksi tuoksu hiipuu, mutta tänään kuljimme tuoreiden puuntaimien täyttämien pätkien läpi (erityisesti muutaman vuoden takaisen ison metsäpalon jälkeisellä alueella) ja siellä uudet puiden alut tuoksuivat voimakkaasti.

Levadataivalta metsässä, puiden varjostamilla poluilla, oli ehkä vähän liikaakin. Kun suunnilleen kahdeksan kilometirä oli kuljettu edellisen kuvan kaltaisessa tasaisessa, toki helpossa, liki koko ajan samankaltaisessa, tasaisessa, maitohapottomassa, leppeässä maisemassa, alkoi tuntua, että johan tämä on nähty, ja yhtäkkiä edessä tämä maisema!

Funchal jalkojen juuressa! Mutta miten ja mistä pääsemme Montelle? Opaskirja on ollut viikon aikana aika verraton, mutta näillä tienoilla (tai vähän ennen) oli vähän ongelmia….

Tämä reitin osahan on ollut meille ”kohtalokas”: kuuden vuoden takainen, ikimuistoinen, pelottavakin levada-vaellus tuskin meiltä unohtuu. Täällä kertomus siitä: KLIKS

Tänään siis osin samaa reittiä. Nyt edelistä kertaa vähemmän dramaattisin seurauksin. Pääsimme tänään Montelle. Monta tuntia ja kilometrejä siihen kului. Kahden aikoihin Apsulta tuli meille ääniviesti: ”Mummi ja pappa, miten te siellä pärjäätte?” – Oli pikkuperheen ja Esikoisen kanssa (juurikin tuon aiemman aika vaarallisen kokemuksen jälkeen viisastuneena) sovittu, että aamuisin ilmoitamme, mihin lähdemme ja milloin on aikomus palautua… Ja kiitettävästi ovat lapset vanhempien patikoinnista kyselleet koko viikon. Ja sitten Apsukin tänään. 😀

No hyvin pärjäsimme. Tässä ”viimein nousu”, kivetty tie viimeisellä kilometrillä kohti Montea. Eikä minulla mitään kannettavaa: ei edes kameraa, kun se  tämän hetken oli Pehtoorilla. 😉

Monten kirkolla kävimme.

 

Ja minäkin halusin oikean lounaan paikallisessa turistiravintolassa! Huikea katkasalaatti tuli tarpeeseen.

Funicularilla (Teleferico) laskeuduimme kaupunkiin, ja tepastelimme rannasta hotellille. Vähän ripsi vettäkin, mutta ei sillä tässä välissä mitään väliä… Aika siirtyä iltapäivätorkuille ja -uinnille hotellin kattoterassille. Ah, onnea taas kerran.

Nyt kellon lähestyessä puolta yötä matkakirjeenvaihtajanne alkaa olla unen tarpeessa. Siispä huomenissa tähänkin lisää kuvia, ja huomenna viimeisen (ukkosrintaman uhkaaman) Madeiran  päivämme kuulumisia.

Madeira

Turisteillen

Turisteilua koko päivä. Tälle päivälle oli luvattu pilvistä, sadekuuroja, vähän viilenevää. Varasimme tälle päivälle Aurinkomatkojen retken, – milloinhan viimeksi on oltu?  – Auton vuokraustakin harkittiin, pyörävuokraamokin oli jo löydetty, mutta päädyimmekin tähän helppoon ja tietoa lisäävään puolipäiväretkeen. Ja hyvä valinta se oli.

Auringon noustessa olimme oikeustalon pysäkillä, josta kierros alkoi. San Antonion kaupunginosan (Ronaldon kotihuudeilla) näköalantasanteella Pico dos Barcelos (355 mpy) oli ensimmäinen pysähdys. Pilvisestä säästä huolimatta hyvä näkyvyys aika kauas, mm. eilisiin patikkamaastoihin.

Ja sitten matka yhä ylemmäs, yli kilometrin korkeuteen, ihan vaan pikkubussin kyydissä istuskellen. 😉  Eira do Serradolta on hieno näkymä Madeiran kolmen korkeimman syleilyssä olevaan Nunnien laaksoon. Ei siellä mitään nunnia kyllä ole, eikä siellä ole koskaan ollut luostariakaan, mutta vuosisatoja sitten (1500-luvulla?) sinne oli rannikon luostareista nunnia paennut merirosvoja. Siispä Nunnien laakso.

Maisema oli huikea, mutta onneksi oli kaiteet ja hyvä pieni reitti. Matkamuistomyymälän huikeista valikoimista ostimme korkkikortin ystäville ja minulle korkkivyön. Kaikkea mahdollista oli korkista. Niin kuin täällä kaikkialla näyttää olevan: lippiksiä, lenkkareita, koteloita, kortteja, solmioita, kaikkea…

Ja matka jatkui alas laaksoon (CurraL das Feiras). Pieni uinuva kylä, jonka kirkossa, hautausmaalla, kirjastossa, minimuseossa ehdimme Pehtoorin kanssa käydä vajaassa tunnissa. Turistimeininkiä!

Olipa taas kerran ihan omanlaisensa hautaustapa. Kerronpa joskus tästä ja madeiralaisten katolisessa elämästä, ja varsinkin lasten kasvatuksesta …

Kahvilassa tilasimme kahvit, kastanjakakkuset kastanjajätskillä ja -siirapilla – (nam! – todella makoisa lounas oli tuo…)

ja  sitten tilaamatta, pyytämättä ja maksamatta – saimme myös liköörimaistiaiset. Eukalyptys-likööri tuoksui ja maistui Vicksille. Eivätkä muutkaan juomat innostaneet ostoksille. 😉

Puolipäiväretken viimeinen kohde oli Christo Rei. Tämä oli vaatimattomampi ja vanhempi kuin Rio de Janeiron vastaava, tämän seuraaja. Patsas on merenrannasa ja annoimme kertoa, että kun kävelee patsaan juurelta portaat (230 porrasta) niemen kärkeen, Kristus patsaan alapuolelle, ja kapuaa takaisin ylös, niin kehon kaikki seitsemän chakraa (voimakeskusta) puhdistuu. No kyllä! Hyvää portaiden kapuaminen tuntui tekevän ainakin vähän jumissa oleville pohjelihaksille. 🙂

Palattuamme Funchaliin heti puolenpäivän jälkeen ei kaupungissa ennusteista huolimatta satanut; oli toki pilvistä – mutta lämmintä. Päätimme käydä hotellilla, minä suihkutella ja sitten lähtisimme perjantai-iltapäivän shoppailukierrokselle. Pienille ostamaan tuliaisia ja ehkä jotain herkkuja kotiin.

Ja kuinka ollakaan jo toisen kerran meidän huoneen suihkukaivo ei pelittänyt, vaan vettä valui kylppäristä huoneen puolelle. Ihan kunnolla. Jo toissapäivänä housekeeper ja kerrossiistijä olivat käyneet sitä korjailemassa, mutta eipä ollut vieläkään kunnossa. Kun olimme sitten lähdössä kaupungille, ilmoitin asiasta respassa. Emme edes isommasti reklamoineet tai valittaneet, sanoimme vain, että olisi tehtävä jotain. Ja voila! Erinäisten järjestelyjen, odottamisten ja puhelujen jälkeen saimme vaihtaa huonetta. Saimme Junior-sviitin! Viikonlopuksi muutimme toiseen lokaatioon.  😉 Hyvä oli edellinenkin huone,  mutta tämä on vielä parempi. 😉 Ja molemmille omat peitot. 😉

Kuvassa alla meidän parveke keskellä ja oikealla ”oleskelunurkkauksen” soikea ikkuna. Kyllä kelpaa….

Ja sitten kaupungille. Tällä lomalla on Funchalin keskusta oivallettu isommaksi kuin kahdellla edellisellä reissulla on tajuttu. Ja – luullakseni – edellisen kerran jälkeen on rakennettu pari kauppakeskustakin, toisessa kävimmekin tänään, mutta muutoin kiertelimme kävelykaduilla ja pienten putiikkien tienoilla. Ja löytyihän sekä Eeville että Apsulle vaatetuliaisia, Apsulle toki muutakin kuin kollege.

Ja hallissa oli luonnolilsesti käytävä. Kymmeniä, kymmeniä kuvia.

 

Tuntui, että jo nähdessä niitä kaikkia ihania, värikkäitä herdelmiä ja vihanneksia tuli ammennettua terveyttä. D-vitamiinia pelkistä väreistä? – Ehkei, mutta hyvää mieltä niistä tuli. Ja ostin kotiinkin vietäväksi passionhedelmiä – en ole ennen tiennyt, että niitä on monen värisiä ja makuisia. Sitruunapassionista aion tehdä sitä kalakastiketta, josta joku jokunen päivä sitten mainitsin.

Shoppailullakin on rajansa, parin tunnin päästä palailimme hotellille, ja siirryimme sen kattoterassille. Sitten huoneen ja pienen elvytyshetken jälkeen kohti illan ruokanautintoja… Estepades. Grillivartaat. Kaikkien Madeiran kävijöiden on tämä testattava; tänään vähän halpisversio, mutta todellakin nälkä lähti, ja hyvää oli. Viikonlopun liharuoka on nyt nautittu.

Huomenna vuorille, I hope.

 

Liikkuminen Madeira Niitä näitä

San Lorenzo jälleen elämässämme

Olemme juuri palanneet syömästä. Katu ei kiillä sateesta, vaan ihan vaan puhtaudesta. Edelleen on lämmin (klo on 21.30 ja edelleen yli +20 C).

Ravintolan nimi oli Bistro Principal. Se on vain parin korttelin päästä hotelliltamme. Vahingossa sinne. Eikä se oikeastaan ollut mikään bistro, melkein enemmänkin fine dining, – tosin hinnat eilisen kaltaiset. Ruoka vain vielä parempaa. En muista, milloin olisin edellisen kerran syönyt niin hyvää alkuruokaa. Hanhenmaksaa kahdella tavalla.

Ihan viimeisen päälle portugalilaista saatikka madeiralaista ruokaa! 😉 Mutta olihan se hyvää, ja sen kanssa Douron alueen vahvaa muscatel-viiniä.

Pääruoaksi valitsimme tonnikalaa, sekin oli hyvää, mutta tavanomaisempaa. Ja annos ehkä turhankin iso. Jälkkäreitä emme tarvinneet.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Aamiaisen jälkeen sometellessa ja päivän ohjelmaa suunnitellessa luin sisareni FB-sivulta: ”On kansainvälinen kirjaviikko. Ota lähinnä oleva kirja, käännä esille sivu 52, kirjoita viides virke statukseesi.” En kirjoittanut statukseeni, mutta kommentoinpa kuitenkin. Ja ajattelin, että taitaa olla ihan erinomaisen osuva lause tälle päivälle. Ja niin olikin! Todellakin.

”If it is misty, do not despair, the weather can clear up in just a few minutes.”

Me kun olimme päättäneet lähteä tänään saaren itärannikolle, äärimmäiseen niemenkärkeen. (kuvassa Oceano Atlantica) kohdalla näkyy reitti.  Ponte de Sao Laurenco! Tehän tiedätte, tämän  Sao Laurencon (San Lorenzo – Pyhä Lauri) merkityksen meille. Kuten tytär viesteili, kun kerroimme mihin olemme menossa: ”mikään ei voi mennä pieleen kun on Lorenzo.” Sinne siis.

Canicalin pohjoispuolelta aloitimme, – patikka alkoi vesitihkussa, joka pian muuttui hyvin kastelevaksi, tiheäksi sateeksi. Ja voitte kuvitella, että tuollaisella niemellä Atlantilla tuulee. Siellä tuuli paikoin todella kovaa, sateen liukustuttamilla kohdilla, avoimilla paikoilla liki vaarallisen kovaa. Hieman jo mietimme, joska jätettäisiin koko reitti, palattaisiin Funchaliin, mutta onneksi emme.

Ensimmäisen parin kilometrin jälkeen pilvet häipyivät, sade taukosi (palatakseen toviksi paluumatkalla), aurinko paistoi ja maisemat olivat huikeat. Ja Pehtoori joka oli jättänyt ihan tätä reissua varten ostamansa uuden windstopperi-sadettakestävän-teknisen-tiesminkä-takin hotelliin, oli hyvin helpottunut, kun pääsi eroon kertakäyttösadetakista, joka patikkarepun pohjalta sentään oli löytynyt.

Minulla oli kunnon takki, mutta ei sekään mikään sadepitävä ollut, ja sateenvarjoja ei voinut ajatellakaan käyttävänsä. Olisivat olleet Atlantissa ja nurinniskoin alle aikayksikön.  Ja lopultakin eipä kastuminen ollut isokaan juttu: tuuli kuivatti vaatteet äkkiä ja kun oli kuitenkin lämmin. Ja olisittepa nähneet minun Curly girl -kampaukseni: suolainen merituuli, sade ja kova tuuli! Wuhuu! kyllä oli kuulkaa tyyliä patikoijalla!

Päivän aikana mietimme, että kyllä oli yksi hienoimmista patikkaretkistä ikinä. Ainoa ”huono puoli” oli se, että reitti ei ollut ”rengasreitti”, vaan edestakainen, mutta näkymät kyllä kestivät ihailun molempiin suuntiin.

Tämä oli kapein kohta niemimaalla.  Alemmassa kuvassa oikeassa reunassa näkyy (vain) 110 metriä korkea Morre do Furado. Nousu oli kyllä kohtuullisen napakka. Onneksi oli vaijerikaiteet, sillä tuuli ja kulunut patikkapolku olisivat olleet muutoin turhankin vaarallinen lisätekijä nousussa.

Palatessa meillä oli tosi paljon vastaantulijoita, – kaikki kun eivät lähde liikkeelle aamuyhdeksältä kuten me aamukukkujat. Mutta hyvä kun oltiin oltu ajoissa. Aika rauhassa keskenään saatiin menomatka kulkea – ja kuvailla. Minulla on reitiltä yli 100 kuvaa, ja kyllä vähän harmittaa kun tällä pikkuläppärillä en kunnolla edes näe, saatikka pysty muokkaamaan otoksiani. Mutta ensi viikolla sitten kotona…

Turkoosi meri ja tummanpuhuvat kalliot olivat vaikuttava yhdistelmä, ja kovin erilaista kuin Madeiran vehreydessä yleensä. Tuli mieleen patikointi La Comeralla ja paikoin myös Lanzarotella. Mutta kyllä oli hieno reitti.

Iltapäivän lopulla sitten paluu Funchaliin, ja hotellin altaalle. Uinti, uni, aurinko ja leppeä kaupunkituuli tekivät hyvää. Kaikkia kliseista humahteli mielessä: elämä on, patikointi on parasta, liikkumisen ilo, koska mä voin, tätä en unohda, kiitollisena tästä,  …

 

Madeira Ravintolat Ruoka ja viini

Miksi Madeiralle?

Miksi pidämme Madeirasta? Miksi ollaan täällä kolmatta kertaa, vaikka maailmalla ja Euroopassakin on vielä paljon näkemättömiä ja kokemattomia paikkoja, joissa olisi hienoa joskus käydä.

Yläkuvassa on yksi syy. Madeiralla turistit ovat osa paikallista arkea. Täällä on turistien kanssa samassa kaupungissa, bussissa, ravintolassa, rannalla madeiralaisia, eikä vain turisteja. Toki Funchal ja koko Madeira elää turismilla, ja täällä on paljon turisteja ja kaikenmoista heitä varten tehtyä, mutta silti.

Me tupsahdimme paikallisbussiin puolenpäivän jälkeen kun olimme ensin tepastelleet Camera des Lobosiin. Se on Funchalin kaunis naapurikylä, kalastajakylä, jossa kävimme myös edellisellä reissulla. Ja tiesimme, että rantaa pitkin vie kaunis reitti perille. Luolia, kivikkorantaa, promenadia ja Funchalin Lido kymmenine hotelleineen. No nyt kun hotellimme on keskustassa matkaa tuli sen kymmenisen kilometriä, plus pienet tarpomiset eestaas ja taastaas, sillä pitkä tunneli keskellä reittiä olikin suljettu, mikä aiheutti hieman ylösalas kävelyä. Mutta todettiin, että kävelemäänhän tänne on tultu. Eilen 10 km, tänään hieman yli 20 km ja huomenna? , jolloin on jo ”oikea” patikointipäivä – jos kaikki menee kuten on suunniteltu. 😉

Tuosta bussikyydistä on vielä mainittava: meillähän on reissussa aina muutamia tavoitteita: 1) ainakin yksi kirkko, 2) paikallinen pieni ruokakauppa 3) ainakin yksi bussimatka 4) yksi museo. Ja näiden rastien täyttämiseksi tänään sitten päätimme palata Lobosista bussilla. Satuimme pysäkille juuri kun paikallinen – hieman kulahtanut 80-luvun – Funchaliin menevä dösä  pysähtyi. Hyppäsimme kyytiin ja maksoimme 2,20 euroa/kaupunkiin palaava patikoija ja humps! Tavallisen kokoinen ”katuri” olikin muokattu siten, että penkkejä oli rinnakkain 3 + 2. Pehtoori laski että istumapaikkoja oli ainakin 70. Ja bussi oli täynnä madeiralaisia koulusta palaavia teinejä. Käytävä keskellä autoa oli tosi kapea, eikä meille ollut istumapaikkoja. Parikymmentä minuuttia mentiin ja lujaa. Hengissä selvittiin.

Tästä hieman extreme-paluukyydistä huolimatta Lobosiin kannatti mennä ja bussilla palata.

Se on tosi viehättävä pieni kalastajakylä, ja reitti – olkoonkin, että tunneli oli kiinni ja oli kierrettävä mantereen puolelta. Tälläkin kertaa nautimme lounaaksi Nikitat (hedelmä-, alkoholi-, maito-, jääpirtelöt. Olipa raikas ja hyvä, ja vähintään yhtä paljon kaloreita kuin jäätelössä.  😉 Eikä missä tahansa paikassa niitä nautittukaan, vaan Churchillin nimikkohotellin/ravintolan terassilla. Olihan minun käytävä WInstonia tervehtimässä, sillä meillä on ”henkilökohtainen” suhde: tein ennsimmäisen proseminaarini Churchillin muistelmien pohjalta: Dardanelli-operaatio I maailmansodan ajalta oli kevättalvella 1980 osa minun elämääni. 😉

Matkan varrella havaitsimme ruskan olevan tosiasia myös Madeiralla: bougainvillekin käy kelta-oranssiksi talven tullen.

Palattuamme hotellille oli aika uinnille. Ah, onnea.

Hotellin kattoterassin altaalta on aika hulppeat näkymät… Pari tuntia auringossa, ja sitten kuvien purkuun, suihkuun, viesteilemään, huomista varten surffailua ja illansuussa takaisin keskustaan. Olin bongannut, että keskustassa on brittien hautausmaa, joka ei ehkä vedä vertoja Roomassa olevalle protestanttien hautalehdolle, mutta joka tapauksessa – tiedättehän – halusin ainakin tämän hautausmaan nähdä. Löysimme englantilaisen kirkon, mutta hautausmaa jäi vielä käymättä. Here-aplikaatio kyllä meidät johdatti – jonnekin? – mutta ei kohteeseen. No mutta on meillä vielä aikaa…

Ja sitten syömään. Tänään paikaksi valikoitui O Portao. Ja kyllä voidaan suositella. Ehdottomasti. Söimme alkuun Limpits! Pieniä simpukoita. Edellisellä matkalla nautin näistä parikin kertaa, tänään Pehtoorikin tilasi itselleen. Alkuruokana oikein hyviä. Ja pääruokana meille molemmille Espadaa

Mustahuotrakala (Aphanopus carbo) on Atlantin valtameressä elävä kalalaji. Sitä esiintyy 69:nnen ja 27:nnen pohjoisen leveyspiirin välisellä alueella. Se elää noin 200–1700 metrin syvyydessä. Pituutta kalalla voi olla jopa 110 cm. Kala on väriltään musta ja sillä on erityisesti merkille pantavat suuret silmät ja terävät hampaat. Liha on väriltään vaaleata ja miedon makuista. Kalaa kutsutaan esimerkiksi Portugalissa Espadaksi sen miekkaa muistuttavan ulkonäön vuoksi. (Wikipedia)

Se tarjotaan usein banaanin kanssa. Olen maistanut siten, mutta tänään minä otin rapu-, pippuri-, oliivi-, sipulikastikkeella (Madeira style)  ja olihan se hyvää. Ehkä vähän kuhan makuista. Ja O Portaossa oli leppoisa, rauhallinen, ystävällinen tunnelma.

Alkuruoat, leipäkori, vesi, pääruoat, pullollinen talon kalleinta (16 €) hyvää valkoviiniä, espressot, joiden oheen tuotiin tilkat Malmsey madeiraa maksoi yhteensä 68 euroa. Ravintola on vanhan kaupungin kävelykadun varrella, joten siinä voi seurata ohi kulkevia turisteja, nauttia samettisesta illasta, miettiä, että mitäs huomenna…

Siis miksikö Madeira? Paljon hienoja kohteita, kävelyyn oivallisia reittejä, paikallista arkea ympärillä, kaunista, siistiä, kasvillisuus monimuotoista ja kukkivaa, sää leppeä ja lämmin, hyvää ruokaa ja Madeiraa, suhteellisen edullista asumista ja ruokaa, puistoja ja merta. vuoria ja kaupunkielämää… Ystävällisiä ihmisiä, ei meuhkaamista, … ja edelleen niin leppeä ilmanala.

Madeira

@Funchal, Madeira

Klo 2.22.  Silloin loppui uni. Jota ei ollut kertynyt vielä neljää tuntiakaan. Nukku-Matti ei tehnyt täyttä vuoroa, vaan katosi aamuyön pimeyteen. Aamuyön pimeydessä mekin sitten lähdimme liikkeelle. Kone lähti kuudelta, ja jatkolento Helsingistä kohti Madeiraa yhdeksän jälkeen.

Tax-freessä oli aie hankkia talviparfyymi, olin jo päättänyt, minkä ostan (Aqua di Parma, ´Nobile Pioni´) ja oliko sitä Finskin myymälän valikoimissa? – Ei ollut ei. Kun olin puolustuskyvyttömässä päättämättömyyden tilassa, kohdalle sattui myyjä, joka ei vastannut kemppareiden normikylmiä muoviseksi meikattuja mallinukkeja, vaan oli ystävällinen ja miellyttävästi reipas.

Kerroin hänelle, että olen iät ajat käyttänyt ja pitänyt italialaisista tuoksuista; Cucci ja Giorgio Armani ovat usein miellyttäneet, mutta mitä toteaa alan ammattilainen: ”minä katson rouvan habitusta, niin suosittelenpa tätä kypsälle naiselle juuri sopivaa …. ”  (”kypsälle naiselle”? –  aivan kyllähän minulla muutenkin on tämä ikäkriisi vielä pienesti kitumassa) ja tuoksautti pienelle pahvilapulle Guerlainin kukkaistuoksua, jossa oli hedelmää, palisanteria ja  jotain …   Keskeytin hänet ja totesin, että eikös se tuoksu myös vähän saippualle? – Eheii, ei siinä ole saippuaa vaan ambraa, ja tekee tuoksusta puhtaan. – Hmm… kysyin, että miten hän voi ne tunnistaa ja muistaa. Neljäkymmentä vuotta näitä pulloja pyöritellessä on tullut opittua… Ja kyllä, kyllä hän löysi kerralla minulle mieluisan tuoksun, ranskalaisen! No se laukussa sitten lähtöportille.

Lento Helsinki – Funchal sujui myötätuulessa aikataulua nopeammin, joten reilun viiden tunnin jälkeen kone laskeutui Madeiran poikkeuksellisen lyhyelle kiitoradalle – nykyisin kuulemma jo 2500 metriä pitkä, ja nimetty Cristiano Ronaldon mukaan. Hän kun on tältä saarelta kotoisin. Lennolla oli mukava vieruskaveri, jonka tietämys, useiden vuosittaisten Madeiran matkojen tuloksena,  ja hän kerrytti minunkin tietojani lisää. Onhan meillä jo kahden aiemman kerran perusteella jonkinlainen tuntemus ja tietämys tästä niin vehreästä, kauniista, rauhallisesta saaresta ja pääkaupungin osalta tyylikkäästä kaupungista.

Ja  lennon kapteeni Holopainen! Ainakin viisi kertaa hän otti asiakseen kuulutella ja kertoilla kaikenlaista. Ja lievittää turbulenssi- ja lentopelkoa niiltä, joilla sitä varmasti Pohjanmeren yllä oli. Olipa kyllä melkoista hetteikköä. Holopainen kertoi meille vallan leppoisaan tyyliin liikennelentokoneista, lentämisen hiilijalanjäljestä, lentokoneteknologiasta, lentämisestä, säästä, turbulensseista. Ja mm. Airbus 321 A (207 hengen) koneesta hän kertoi sen, että jos mielii sellaisen ostaa, niin ”listahinta” on suunnilleen 125 miljoonaa. Kyllä tykkäsin Holopaisen jutuista.

Tiesittekö, että tuo siiven kärjen ”nosto” on 2,5 metriä korkea, ja sen vaikutus polttoaineen kulutukseen  on merkittävä. Helsinki-Madeira – lennolla kuluu 23 000 litraa löpöä, mutta kun siivissä on tuollaiset nostot, niin 1000 litraa säästyy. 

Funchaliin laskeuduttiin paikallista aikaa vähän puolenpäivän jälkeen, – aikaero on kaksi tuntia Suomeen. Tuntui hyvälle että oli valittu tämä lomakohde, vaikka periaatteena meillä onkin, ettei kahta kertaa samaan paikkaan lähdetä Ja tämä periaatehan ei koske Roomaa.  Rooma on ikuinen. Rooma on eri juttu.

Hotellimme on Boutique hotel Castanheiro. Ihan keskellä Funchalia. Ihan keskellä. Kaupungintalon aukion vieressä.

Tämän aukion nurkalla on meidän hotelli. 

Oikein hyvälle tämä vaikuttaa. Kerron kuvien kera joku päivä lisää…

Kunhan saimmme vähän kevyempää ylle, lähdimme tepastalemaan kaupungille. Aloitimme patikointia varovasti, lämpimään ilmanalaan (+29 C) totutellen ja hakien oikeaa nesteytystasapainoa. ☀ Ensimmäisen kolmen kilometrin matkaan meni tunti.  🙂

Siirtyminen lokakuisen Oulun pyöräteiltä Madeiran lämpöön ja kävelyyn sujui aika mukavasti.

 

Olut ja bianco Sangria Golden Cafen (varmastikin koko kaupungin kallein terassikahvila) maistuivat oikein hyville, ja väsy alkoi tuntua.

Ja mitä näimmekään? Ei ole ukot korttipeliringistä mihinkään häipyneet!! 

Kävelimme hotellille, ja uimaan! Hotellin uima-allas on kattoterassilla, jossa tovin torkuimmekin. Nyt on suihkuteltu, on nälkä ja me lähdemme Rua Santa Marialle syömään jotain ihanaa paikallista kalaruokaa, ja minä liittelen kuvia sitten palattuamme – joten yöllä tai huomenna niitä tässä. Pysykäähän linjoilla. Lomakirjeenvaihtajanne on levollisena kohteessa. 😉

 

Että minä tykkään noista kivetystä aukioista ja kaduista. Ovat kovin kauniita. Ilo on tepastella. Huomenna jo vähän kauemmas. 

 

~~~~~~~~~~~~~~~~

Rua Santa Marian varrella olleessa Mozart-ravintolassa  oli miellyttävä miljöö, ystävällinen palvelu, ja erinomaista kalaruokaa: minulla meriahventa ja passionhedelmäkastiketta. Tuo kastike oli ihan uusi kokemus, on kotosalla etsittävä resepti.

Pehtoori jaksoi vielä jälkkärinkin. Suklaafondant nuottiavaimella.

 

Madeira

Joulutähtiä

Eipä ole tämän päiväisessä tekemisessä paljon leuhkimista. Merkillisen vitkainen päivä, kovin niukasti tulosta, kovin ahkerasti kyllä istuin työhuoneessani ja kaavakkeita täyttelin, sähköposteihin vastailin, mutta eipä oikein ollut tekemisen meininkiä. Aina ei ole. Tänään ei ollut. Tarvinneeko sitä aina?

Joulukalenteriin valikoitui kuva, jonka otin syyslomalla Madeiralla, Jardim Botanicossa. Tämän vuotisen kalenterin joulutähtiotos on aiemmista poikkeava, mutta se oli tänä vuonna ensimmäinen, jota ottaessa ajattelin: ”Tästä tulee blogiin joulukalenteriin kuva!” 

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

JOULUKALENTERI

8-2013-10-2

8-2013-6-2

Näitä joulutahtiä oli siellä vähän enemmänkin.

Ja olen aika satavarma, että ruotsalaiset näkisivät tuossa keskimmäisessä istutuksessa
Suomen ilmavoimien tunnuksen, tai joulutortun tai jotain muuta epäilyttävää …

8-2013-5-2

Tuo allaoleva näytti minusta säteilyvaara-merkiltä. 🙂 

8-2013-4-2

8-2013-3-2

Näkymä yli botanicon ja Funchalin oli huikea.

8-2013-7-2

Joulutähdethän siellä kasvaa kuten meillä syreenit tai tuomet.
Kukkivat vaan paljon kauemmin.
Ja kasvavat myös villinä.

8-2013-9-2

Botanicon kaktusosastokin oli valtaisa.

8-2013-11

8-2013-2-4

8-2013-8-2

Ehkä nämä Madeiran kuvat sopivat tähän -19 C säähän.

Tuon päivän muista kohteista  merkinnät täällä.

Madeira Valokuvaus

Taidenäyttely – Rua de Santa Maria

Perjantai-illan letkeässä uuvahduksessa selailen reissukuvia, harkitsen sivuston kokoamista… en ainakaan, kuitenkaan, vielä jaksa. Joulukorttikuvaakin olisi syytä sitä ennen ryhtyä työstämään.. mutta ei ideaa. – Siispä reissun yhden illan taidenäyttelystä kuvasarja tähän.

Madeiran viikkomme keskiviikkoiltana kävelimme hotellilta Rua de Santa Marialle, joka on kauppahallin ja meren välissä oleva kapea kävelykatu. Sen varrella on paljon ravintoloita ja sen varrella olevien asuntojen ovet on maalattu siten että voidaan kirjaimellisesti puhua katutaiteesta; ei mitään graffiteja vaan maalauksia, enimmäkseen ne olivat ovissa. Oviin oli kirjoitetu myös runoja ja tehty kollaaseja. Taso oli hyvin vaihteleva, mutta kaikkinensa aika viehättävä idea, ja toteutuskin.

(kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla)

Rua de Santa Maria-14

 

Rua de Santa Maria-4

Rua de Santa Maria-6

Rua de Santa Maria-7
Rua de Santa Maria-5

Rua de Santa Maria

Rua de Santa Maria-2
Rua de Santa Maria-3
Rua de Santa Maria-10

Kun ”taidenäyttelyn” jälkeen olimme valinneet yhden monista kadulla olevista ravintoloista, nauttineet erinomaisen kala-aterian, palailimme kaupungin läpi, kohti Lidoa, kohti hotellia  – ja taas totesimme, että katukiveyksetkin ovat Funchalissa taideteoksia.

Rua de Santa Maria-11

Rua de Santa Maria-12

Rua de Santa Maria-13

 San Lorenzon -linnake iltavalossa melkein funkkis. 😉

Rua de Santa Maria-2-2

Rua de Santa Maria-16

Madeira Niitä näitä Ruoka ja viini

Mistä on sunnuntai tehty?

Madeira-kastike ja  fenkoliperunamuusi ovat niitä asioita, jotka tältä päivältä kannattaa mainita. Ehkä niistä tulee meidän marraskuun vakioruoka, pyhäinpäivän perinneruoka? – vaikka Koivu kommentissaan kovasti vieroksuukin ulkomaan hömpötyksiä. 😉 Ei meilläkään niin ulkomaalaisia kuin ensin saattaisi vaikuttaa.

Meillä oli kotimaisia rosamundia (enää en mistään muista perunoista muussia tee), kotimaisia ihania fenkoleita ja madeira-kastike selittynee sillä, että se nyt vaan on poronfileiden kanssa hyvää.

Reseptiikkaa noihin? Hyvä on; tässä tulee.

Rosamunda-fenkoli-muussi

8 rosamunda-perunaa
2 isoa fenkolia
50 g voita
3 dl maitoa
suolaa
tuoretta rakuunaa

Kuori perunat, paloittele fenkoli.
Keitä perunat suolavedessä, puolivälisssä kypsennystä lisää joukkoon paloiteltu fenkoli.
Keitä kypsäksi. Kaada liki kaikki keitinvesi pois. Lisää joukkoon voi. Survo/pistä pamixilla muusiksi. Maitoa nesteeksi. Lisää lopuksi joukkoon silputtua tuoretta rakuunaa (minulla oli noin 4 rkl). Hyvää! Ihan hurjan hyvää.

Ja Madeira-kastike?

Kaada kattilaan 2 dl madeiraa ja yksi häränlihaliemifondi. Keitä kokoon siten, että jäljellä on vain noin desi. Lisää purkillinen demi-glace. Keitä, pienennä lämpöä. Anna makuuntua, suolaa kevyesti, ja juuri ennen tarjolle vientiä lisää kuumaan kastikkeeseen 1 rkl voita ja 1 rkl madeiraa. Ui-jui! Se oli hyvää.

 

Niin ja kastanjat. Niitähän tähän aikaan vuodesta kaupataan maailman turuilla ja toreilla. Niin New Yorkissa, Lontoossa kuin Lissabonissa olen nähnyt kärryjä, joista ”töttöröllisiä” näitä alkutalvesta/loppusyksystä myydään. Tuoksu kantautuu kauas.

Ehkä tuo kipollinen (kahdeksan euroa Stockalla) ei ollut kaikkein tuoreimpia, olisi pitänyt kerätä levadoilla… Mutta kokeilimmepa. Poika ei muistanut koskaan maistaneensa, eikä J:kään. Kastanjat maistuvat perunan ja pähkinän välimuodolta. Parhaimmillaan ovat hyvinkin makoisia.

Ja valmistushan on ihan ylenpalttisen vaikeaa: leikkaa kastanjaan ristiviilto, pistä merisuolapedille, sitten uuniin (180 C) puoleksi tunniksi – 40 minuutiksi. Tarjolle tuotaessa mukana kuuluu olla voita ja suolaa. Siinä kaikki.

Vielä palatakseni viikonlopun ruokateemaan globaalimminkin. Tyttären työpaikalla Meksikossa nautittiin perjantaina tällaisia.

binbitin halloween

Kotitöitä, töitä kotona, kerrassaan hyväätekevä pitkä lenkki aamulla, Intersportin alennusmyynnistä verraten tyyris uusi ulkoilukampe (housut ja takki) ja vihdoin asunnon löytäneen tyttären kanssa skype. Niistä oli meitsin sunnuntai tehty.

Hautausmailla Madeira Niitä näitä Ruoka ja viini

Pastéis de nata ja pyhäinpäivän ruoka

Täällä on ihan hillitön käry. Ihme ettei palohälyttimet soi.

Päätinpäs nimittäin tänään tehdä portugalilaisia vaniljaleivoksia, joihin olen sekä Lissabonin reissulla että Madeiralla kovasti tykästynyt. Pastéis de nata tai pastéis de Belem on niiden nimi. Belem-nimi viittaa Lissabonin reunamilla olevaan Hieronymos-luostariin, jossa näiden pikku leivonnaisten arvellaan syntyneen. Joka tapauksessa ovat jotain hyvin portugalilaista. Ja hyviä. Pieniä hyviä.

pasteis de nata

 Joka aamu Madeiralla niitä nautimme.

Ja kun pari vuotta sitten olimme nuoren parin kanssa Lissabonissa, myös miniäkokelas piti niistä kovastikin, joten ajattelin, että leipasen niitä huomiseksi, kun nuoripari tulee syömään. Löysin netistä ohjeen ja hieman soveltelin, mutta ei ihan vielä tullut odotuksenmukaisia. 😉 Eivät nuo tekemäni huonojakaan ole, mutta vaatii vielä hienosäätöä. 😉

Pyhäinpäivän ruoka meillä muutoin kovin arkista, vaikka broilerwokki kyllä onnistuikin vallan mainiosti. Huomenna sitten vähän juhlavampaa ruokaa kun nuoret tulee.

Sitä mietin, että mikähän on suomalaisille tyypillisin pyhäinpäivän sapuska? Onko se joku lihapata, paisti, jotain amerikkalaista halloween-henkistä, jotain oranssi tai ehkä kurpitsaa? Meidän perheessä ei ole mitään vakiintunutta pyhäinpäivän ruokaa, ja olisin kyllä kiinnostunut mitä muut tänä viikonloppuna syövät? Teinpä sitten pikku kyselynkin…

Hautuumaallakin kävin, olin hyvissä ajoin, joten ei ruuhkaa, mutta merkillisen ankeaa siellä oli.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Pastéis de nata

Paketti pakastelehtitaikinaa

Täyte

5 dl kuohukermaa
2 viipaletta sitruunankuorta
2 kanelitankoa
1  dl sokeria
2 tl vehnäjauhoja
8 keltuaista

Ota lehtitaikinasta kahvikupilla ”kiekkoja” ja painele ne vedellä leivosmuottien (tai muffinipellin) pohjille ja reunoille. Siirrä vuoka jääkaappiin täytteen valmistamisen ajaksi. Mittaa kerma, sitruunankuoret ja kanelitanko teflon-kattilaan. Kiehauta ja siirrä sivuun. Annan maustua 20 min. Poista kuoret ja tanko. Sekoita vehnäjauhot sokeriin ja yhdistä keltuaisten kanssa kulhossa. Vatkaa keltuaisseos kermaan ja kuumenna, kunnes seos saostuu. Siirrä sivuun ja anna jäähtyä hieman. Sen jälkeen täytä leivosmuotit ja paista 250 asteessa n. 12 minuuttia.

Madeira Valokuvaus

Yksityiskohtia

 Päivän aikana olen keskustellut paljon yksityiskohdista. Jatkanpa samoilla linjoilla.
Tähän kuvia levada-polkujen varsilta.

Loman lopulla-7

Alla joku rahapuun sukulainen?
Älkää minulta kysykö, hyvänen aika. Eikä pehtoorikaan tiedä. 😉

Loman lopulla-8

Pintakasvillisuutta. Sanoisin.

Loman lopulla-4-2

Tämä oli hieno. Jotain juuria?

Loman lopulla-3-3

Ja sama lähempää. Klikkaa isommaksi. Kaunis on.

Loman lopulla-2-3

Tässä juuria. Ei niin kauniita.

Loman lopulla-2-5

Ja eukalyptuspuista madeiralaiset eivät pidä ollenkaan.
Tässä on 12-vuotias puu. Kasvavat hurjaa vauhtia.

Loman lopulla-11

Sunnuntain postauksessa kyselin tietääkö kukaan mitä ne napin näköiset nappulat olivat.
Ne on eukalyptus-puun käpyjä.

Madeira VI 169 (Custom)

Hortensiat kasvavat villinä.

Loman lopulla-4-3

Loman lopulla-3-4

Kastanjapuita oli paljon, ja levadoilla näitä.
Ajattelinkin että voisi viikonloppuna laittaa kastanjoita.
Oiskohan Stockalla?

Loman lopulla-2-4

Loman lopulla-10

Loman lopulla-9

Madeira Makrokuvaus Niitä näitä

Funchalista kohti kotia

Funchal – Madeiran pääkaupunki, jossa asuu enemmän kuin puolet koko saaren väestöstä, on erinomainen lomakohde sikäli, että se ei ole vain rantapaikka. Siellä on oikeaa elämää, siellä on portugalilaisia, tai siis madeiralaisia. Siellä kun asuu lomallaan, ei elä vain turistien keskellä. Ja monesta muustakin syystä se on hyvä lomakohde. Sana Funchal tarkoittaa fenkolia, yksi minun lempparijuureksistani, ja sitä oli paluulennolla ruoassa: peruna-fenkolimuussi, joka oli maustettu valkopippurilla ja rakuunalla. Se oli ihan tavattoman hyvää. Lento meni muutoinkin hyvin, ja ilolla kuuntelin kun heti lennon aluksi kuulutettiin, että meillä on myötätuuli ja että reitti kotiin kiertäisi Pyreneitten ohi. Siis myötätuulessa viiden tunnin lento, ilman isoja turbulensseja, hyvää lukuaikaa, kelpo sapuskaa. Ei huono.

_MG_6728 (Custom)

Hotelli the Cliff Bay hyvästeltiin kymmenen jälkeen ja siitä jäi kyllä hyvät fiilikset. Erityisesti aamiaisia sen  puutarhassa jää kaipaamaan… Ja aamiaisella, aurinkoisen, liki tyynen Atlantin rannalla totesimme, että Madeiralle voisimme tulla kolmannenkin kerran. Madeira on oivallinen lomakohde. Ei erityisen edullinen, mutta siellä on lämmin, se ei ole tolkuttoman kaukana, se on tavattoman kaunis saari, ja kuten sanottu, siellä on paljon erilaisia tekemisen mahdollisuuksia. Ja ne levadat.

Mutta toisaalta ei harmittanut lähteä kotiinkaan. Usein Hangasojalta on vaikeampi lähteä kohti kotia kuin tänään Funchalista :).

Lentokentältä sitten ostimme sen madeira-viinin viinikerholle, joka oli tarkoitus hakea Blandyn ”wine lodgesta”. Mehän kävimme siellä jo perjantaina, se on hieno paikka. Siellä on esittelyjä, maisteluja, museo, kaikenmoista. …

lisää bualia (Custom)

Blandy lodge – Kopio (Custom)

Pehtoorin syntymävuoden bual (puolimakea madeira maksoi 295 euroa, minun syntymävuoden vastaava 340 euroa – parempi vuosikerta ;)) . Niitähän emme ostaneet, emmekä jääneet maistelemaankaan;  (sercial (kuiva), verdelho (puolikuiva), bual (puolimakea) ja malmsey (makea, juuri se jota Suomessa kai eniten myydään ja nautitaan) on joskus tullut aika perusteellisesti testattua. Mielenkiintoinen kokeilu oli lauantaina kun Tokosin ravintolassa söin ananasta joka oli valeltu bualilla.

ananas _ bual (Custom)

Edellisellä (2003) Madeiran reissulla ostimme viinikerholle madeiran, jonka vanhin osa oli vuodelta 1845!! Aivan oikein: liki 200-vuotiasta se oli. Maksoihan se. Mutta meitä oli 10 henkeä maksamassa, -… ks. täältä kuinka tarkkaan mittailimme että kaikki saavat saman verran 😉 Nyt ei siis mitään noin hurjan vanhaa, mutta lentokentän Blandyn ”pikkuputiikista” hankimme taas yhden erikoisuuden. Terrantez on rypäle, jota ei enää Madeirallakaan (eikä missään viljellä) ja se on puolikuivaa makeampaa… siis ihan omanlaistaan. Ostimme aika vanhan: vuodelta 1976 on se.


_MG_6757 (Custom)

Nyt Helsinki – Vantaalla … oltu jo kolme tuntia. Työkaveri tupsahti iloksemme jutustelemaan. Ja vettä tulee mielettömästi. Ja myrskyn uhka painaa päälle. Päästäänkö lähtemään .. nyt koneen ilmoitettu lähtevän puoli tuntia myöhässä.  Alkaa olla puoliyö, ja huomenaamulla pitäisi olla duunissa –  … Soisin pääseväni jo kotiin.

 

Madeira Niitä näitä

Seikkailusunnuntai levadoilla

Tänään viimeisen kokonaisen Madeira-päivän aamiaispöydässä käymämme keskustelu (hieman lyhennellen):

Minä: – Varmaan lämpimin aamu koko viikolla, ihan tyventäkin. Mitäs tehtäis?

Pehtoori: – Mitä vaihtoehtoja on?

M: Onhan niitä vaikka kuinka paljon… Esimerkiksi retki Nunnien laaksoon.

P: Mehän oltiin siellä silloin 10 vuotta sitten.

M: No jos lähdetään merelle. Kolumbuksen Santa Marialla tehdään muutaman tunnin risteilyjä rannikolla tai sitten lähdetään laivamatkalle Porto Santolle [Madeiran sisarussaari jonne järjestetään päivän laivamatkoja]

P: Ei nyt mihinkään merelle.

M: No lähdetään shoppaamaan, täällähän on uusia isoja shopping centereitä vaikka kuinka monta ja ne on sunnuntainakin auki… Tuliaisia nuorelle parille …. ja Blandyn wine lodgessakin piti käydä ostamassa ne madeirat viinikerholle.

P: Blandy on sunnuntaina kiinni, etkä itekään halua shoppailee…

M: No vietetään oikein tuhannen löhopäivä, ollaan altaalla, luetaan, nukutaan, uidaan … kävellään lounaalle johonkin noista rannan pikkuravintoloista …

P: Ei nyt koko päivää voia vaan maata.

M: [miten niin ei voida, mietinpähän vain…] No entäs museoita? Täällon vaikka kuinka monta mukavan kuuloista: sokerimuseo, valokuvamuseo, madeiralaisten museo,

P: Ei nyt oikeastaan….

M: Siis levadoille?

P: No eikö tänne patikoimaan tultu.

M: No mihin mennään? Mikä reitti?

P: No jos se Levada do Norte, joka eilen piti tehdä, mutta vaihtui. Kolmisen tuntia koko turnee ja sitten altaalle?

M: Mutta kun luin, että siellä on vaarallisia paikkoja, eikä kaiteita. En taia uskaltaa, joten jos mentäis itäpuolelle Funchalia, noustais Telefericolla Montelle ja sieltä lähtee kahdeksan kilometrin helpoksi merkitty reitti. Yhteensä tulee sellainen 12 – 13 km….

P: Joo, siispä sinne.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Ja vartin yli yhdeksän lähdemme hotellilta, kävelemme kaupungin läpi köysihissille, jossa jonoa sunnuntaiaamuna.

Seikkailusunnuntai 0 (Custom)

Ja patikka 500 metrin korkeudelta kohti Curral dos Romeirosia alkoi.

Seikkailusunnuntai (Custom)

Hyvinhän se meni, erilaista kuin ennen on nähty, ihan napakkaa nousua välillä, mutta meri näkyi kauniina, aurinko paistoi ja kaikki hyvin.

Seikkailusunnuntai 2 (Custom)

 

 

Seikkailusunnuntai 1 (Custom)

Kylään saavuttua löydämme viitan Levada los Tornos.

Seikkailusunnuntai 8 (Custom)

Madeira VI 179 (Custom)

Ja patikka jatkuu… puolen tunnin jälkeen jo vähän tupisen että tämän piti olla helppo reitti, siksihän tänne… että olispa edes vähän kaiteita, – piakkoin jo huomaan käveleväni tipuaskelilla, joka lihas jännittyneenä, ja keskittyneenä, että jos horjahdan niin kaadun levadaan, en toiselle puolelle… mietin mihin pitää soittaa, jos sattuu jotain, välillä huutelen edellä tepastelevalle pehtoorille, ”menet sitten varovasti” … 

ja jyrkkäreunaisia, kapeita levadapätkiä vain tulee lisää.

Seikkailusunnuntai 3 (Custom)

Vähän jo mietimme, että ehkä tämä ei sittenkään  ole oikea reitti. Tunnelikin. Kuinkahan pitkästi tuota on? 

Seikkailusunnuntai 4 (Custom)

Opaskirjassa ei puhuttu mitään tunnelista, mutta meillähän on vankka kokemus niistä (torstaina elämämme ensimmäiset… ) Kun tunnelia onn menty ainakin viitisen minuuttia, eikä kaukana näkyvä valo paljon suurene, ja takana oleva vain hiipuu…  kävelimme varovasti, tunnelissa ei voi pudota,  . . kunnes kolautan pääni tunnelin kattoon, ja sitten todettiin, että ei, – ei sittenkään  mennä läpi [myöhemmin luemme että noin 12 minuuttia olisi kestänyt päästä läpi ja että edessä olisi ollut todella kapea kohta] ja käännyimme takaisin.

Ja kävelimme takaisin ne pari kilometriä, jotka olimmme siis harhaan menneet, ne pari kilometriä, josta opaskirjassa lukee ”keskivaikea”. Ei niinkään vaikea (vrt. La Comeran tai Kitzbühelin kovat nousut tai kiperät alastulot, mutta kaltaiselleni korkeanpaikankammoiselle aika pelottava).

Kuvia pahimmoista paikoista ei ole, – sattuneesta syystä!

Seikkailusunnuntai 5 (Custom)

Seikkailusunnuntai 9 (Custom)

Palattuamme Curral dos Romeirosiin hoksasimme että olimmekin lähteneet väärään suuntaan pieniä portaita… Siispä paluu alkuperäiseen suunnitelmaan ja kohti Camachaa. Osoituksena siitä että olemme oikealla ”helpolla ja suositulla reitillä” kuten opaskirjassa lukee, oli se, etttä reitillä oli muitakin liikkujia ja ”kioski” josta voi ostaa vettä ja banaaneja [olivatpa muuten erinomaisia banskuja].

Seikkailusunnuntai 6 (Custom)

Helppoa ja huoletonta oli seuraava reilu tunteroinen. Ehti ”rikkaruohoina” kasvavia hortensioita ja agapantuksia ihailla ja kuvata.

Seikkailusunnuntai1 (Custom)

Kuka tietää mitä nämä on? Ne on siis tämän päiväisen levadan varrella kuvattuja, eivät nappi- tai karkkikaupasta.

Madeira VI 165 (Custom)

Madeira VI 169 (Custom)

Ja kun pehtoorin kanssa liikutaan niin mitään turhia taukoja pidetä. Vaikka oli ”keskivaikeaakin”. Niinhän se meni kolme tuntia yhteen putkeen tepastellessa, ja hups! Olimme mitä viehättävimmässä Hortensia Tea Housessa.

Madeira VI 211 (Custom)

Pikku kannullinen sangriaa puokkiin ja ”home made skons” juuston kanssa olivat tarpeen ennen kuin lähdimme etsimään bussipysäkkiä, josta pääsisimmme takaisin Funchaliin. Löytyihän se. Ja puoli neljältä  – käveltyämme liki 20 km – olimme takaisin hotellissa. Onpahan oltu levadoilla. 😉

Illansuussa altaalle, ”kotiläksynäni” ollut gradu ja yksi kandityö tuli luettua, uitua vielä meressä, tänään oli ensimmäinen päivä kun rannassa oli vihreä lippu, aurinkoa vielä [vaikka eihän tämä mikään rusketusloma ole ollutkaan, väriä kuitenkin] ja nyt unta ja mietitään, millainen seikkailu kotimatka huomenna onkaan. On kuulemma pohjoiseen tulossa kunnon myrsky, – mitenhän lentoliikenne Ouluun? No katsellaan.

Hautausmailla Madeira Reissut

Leppoisa levadalauantai

Oli lähdettävä altaalta kun ruskeapohkeiset allaspojat keräilivät jo rantapatjoja, uinninvalvoja lähti rannasta, varjot pitenivät, valkohapsiset ennglantilaistyttökullat aikaa sitten poistuneet, äidit saaneet lastenaltaan polskijatkin jo suihkuun, kun enää vain muutamat kuparin-, liki ruosteenruskeiksi paahtuneet nuoret aikuiset nauttivat vielä ilta-auringosta… minun oli jo aika lähteä…  Pehtoori ei ollut tullut ollenkaan auringonottoon ja uimaan, – olimme hotellilla vasta neljän kieppeissä…

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Aamullla kunhan olimme  nauttineet aamiaisen – ensimmäistä kertaa – ulkona, päätimme että levadoille lähdetään. Ihan sama, vaikka patikkakengät edelleen kohtuullisen kosteat. Lähdemme silti. Hyvä että lähdimme. 

Campanárion kylään päättyi noin seitsemän kilometrin helppo patikkamme, parissa kohtaa oli tiukka pudotus ilman kaiteita, mutta koetin olla kurkkimassa sinne. Atlantti näkyi kauniina lähes koko levadan ajan. Kukot kiekuivat, koirat haukkuivat, kotkankin näimme, kaksikin,  kastanjan piikipallerot kuin hiukseni (merivesi, aurinko, kostea tuuli tekevät luonnonkiharoistani vähemmän viehättävät!) välillä ihan hiljaista, ja sitten St. Martinezesin kylän kellonsoittaja kutsui paikallisia lauantaiaamun messuun todella kauniilla, ihan melodisella, pitkällä kellonsoitolla.

Oliko hieno patikka? – No oli!

6 (Custom)

10 (Custom)

9 (Custom)

13 (Custom)

8 (Custom)

7 (Custom)

21 (Custom)

22 (Custom)

5 (Custom)

4 (Custom)

Sekä vuoren rinteillä että altaalla, illallispöydässä ja aamiaisella ehkä vähän kummallisen kiitollinen olo, etuoikeutettukin, kovin iloinen siitä että tälllaisia päiviä saa elää ja nauttia. Olla ja liikkua.

Hortensiat kasvavat villinä, samoin pelakuut, joulutähdet,  kurpitsat kuivamassa talojen katoilla (miksihän?) … siinä me tepastelimmme ja oli lämmin (about + 18  – 20 C). Lauantaiaamupäivä. Hyvä olo. Patikointi on hyväksi.

Samaisella turneella myös piipahdus madeiralaisella hautausmaalla. Minullahan on tämä merkillinen hautausmaaharrastus. Kierrellä ja kävellä niillä. (ks. esim. Meksiko  ja Italia)

15 (Custom)

2 (Custom)

25 (Custom)

3 (Custom)

Kunhan alkuiltapäivästä palauduimme hotellille vaihdoimmme kengät ja vähän citympää vaatetta ja lähdimme vielä rantapromenadille: halusin kuvata tyrskyjä. Siis vaihteeksi kävelimme.

12 (Custom)

Lounaalle istahdimme  ja lohileipä madeiralaisittain oli vallan erinomainen, eikä rosekaan huonoa.

20 (Custom)

Ai niin ruoasta puheenollen, mitenkö meni eilinen Michelin tähden illallinen? Jo vain oli erinomainen, – tosin olemme kyllä parempiakin päivällisiä nauttineet, mutta palaan tähän vielä kuvien kera erikseen. Tällä pikkuläppärillä kun tämä ”kuvatoimitus” on kovin vajavaista, ja haluan näyttää kuinka kauniita annoksia  nautimme. Ja sitten äsken! Laiskuuttamme varasimme päivällä pöydän melkein hotellin portin pielessä olevasta ravintolasta [”siis ei lähdetä vanhaan kaupunkiin, – kävelylläkin rajansa”] pöydän. Emmekä todellakaan tienneet saavamme myös kabareen samaan hintaan! Ihan huikea paikka. kerronpa siitäkin toiste.

Madeira Ruoka ja viini

Madeiran makuja

Eilisen patikan jäljiltä patikkakengät käyttökelvottomassa kunnossa; edelleen ovat hyvin märät! Siispä city-päivä. VIhdoinkin onnistuimme nukkumaan kahdeksaan, ja aamiaisella päätimme että lähdetään kaupungille, vanhaan kaupunkiin kävellen ja kävelemään. Kirkossa, puistoissa, satamassa, pikkukujilla vaelleltiin kolmisen tuntia. Ja oli aivan erilainen ilmanala kuin edellisinä päivinä. Kuiva ja kirkas. Parikymmentä astetta. Oikein mukava kaupunkilomailma.

Iltapäivällä lähdimme viettämään allaselämää; ja mereenkin uskaltauduin uimaan. Hurjan ihanaa! Ei yltiösuolaista, uidessakin syvänvihertävää, virkistävän viileää, muttei kylmää.

Nyt (paikallista aikaa kuusi illalla) sitten odotellaan että päästään illalliselle. On varattu pöytä tämän hotellin ykkösravintolaan ”Il Gallo d´Oro”, joka on yhden Michelin tähden ravintola. Ainoa Madeirralla. Michelin tähtipaikoissa on käyty joitakin kertoja; kokemukset niistä hyvin ristiriitaisia, mutta katsotaan nyt tämä.

Ja madeiralaisesta ruoasta aioin kertoa anekdootteja: ihan ensimmäiseksi espada! Se on kala, joka elää noin kilometrin syvyydessä, kukaan ei ole koskaan nähnyt sitä elävänä, sillä kun kalastaja saa sen pintaan ja botskiinsa, on paine vienyt fisulta hengen. Se on ruma. Iso. Kuvat kauppahallista…

ruoka 4 (Custom)

ruoka 3 (Custom)

Traditionaalisin versio siitä tarjotaan banaanin kanssa; pehtoori söi siten maanantaina, minä scampien kanssa. Se on kuulkaa hyvää, mieto vaalea kala. Ja banaaninkin kanssa hyvää. 😉

madeiran ruoka (Custom)

Ravintoloissa tuodaan aina näytille ”päivän kalat” – kala ja äyriäiset ovat täällä kalliimpia kuin liharuoat. Melkein Suomen hinnoissa. …

ruoka (Custom)

Tässä on niitä lapaksia (limpits), joita olen jo kahdesti syönyt. 😉 Kolesterolit kohillaan, kaloreita ei kovastikaan. Jollei sitten nauti seurana paikallista valkosipulileipää Bolo con cala.

ruoka 7 (Custom)

Aina pöytään tuodaan tämmöinen korillinen lämmintä leipää jonka leipomiseen on käytetty bataattijauhoja ja välissä on yrtti-valkosipuli-voi- tahna. Ei tarvinne kertoa että hyvää on.

ruoka 9 (Custom)

Tämä on peikonlehden hedelmä, vähän kuin maissintähkä. Maistuu banaanin ja omenan sekoitukselle. Ei ehkä minun feivorittini.

ruoka 6 (Custom)

Ja sitten saaren kuuluisin liharuoka joka eilisen ravintolan ruokalistassa on numero 41. Suomennokset ovat riemullisia!

ruoka 10 (Custom)

Ja kuten huomaat iso annos erinomaista vartaassa kypsettyä naudanlihaa maksoi vain 13,10. Estepada tuodaan ihan omanlaisessaan telineessä pöytään. Ja ainakin eilen se oli erinomaista…


ruoka 12 (Custom)

Mutta nyt kohti gourmetia! Toivottavasti …

Liikkuminen Madeira Niitä näitä Valokuvaus

Laurisilva madeiralaisittain

Patikka laurisilvametsään oli se, mitä me halusimme tällä lomalla kokea. Levadat ovat osa madeiralaista arkea paikallisille ja lomanviettoa turisteille: siispä ilmoittauduimme kansainväliselle kokopäiväretkelle saaren pohjoisosaan.

Ensimmäiset levadat lienevät tehty jo 1500-luvulla; ideana kuljettaa pohjoisessa satava vesi alas, saaren eteläosaan  matalimmille alueille viini-, banaani-, kasvis- yms. viljelyksien tarpeisiin. Nykyisin levadoja on saarella jo noin 2000 km ja parinsadan kilometrin osalla on patikointimahdollisuudet.

Jo edellisellä Madeiran matkalla olin oppinut että täällä saattaa näin lokakuussa sadella. Ja tällekin päivälle säätiedotus lupasi sadetta ja myrskyä fifty-sixty mahdollisuudella. No se sitten sattui se sixty. Koko vajaan viisi tuntia kun laurisilvametsässä kävelimme satoi, välillä enemmän, välillä PALJON enemmän. Harvoin on niin litimärkä tullut oltua .

”Queimadas – Caldeiro verde” -reitti  (linkin takana kartta) on noin 12 km pitkä, se levada on tehty vuonna 1937  ja sen varrella oli neljä tunnelia. Onhan sitä tullut vuoria ja tuntureita huiputettua, ja maailman pisimmmässä maanalaisessa joessa uitua, mutta ei ennen vuoren alla olevissa tunneleissa kuljettua. Nyt mentiin neljän läpi. Yksi oli aika pitkäkin, ei ihan ryömiä tarvinnut, mutta matalaa ja pimeää oli. Reitiltä olisi päässyt Pico RUivollekin joka on Madeiran korkein huippu (1862 mpy) siellä nyt ei varmaan olisi nähynyt mitään. Meidän reitti kulki 800 m – 400 metrin välissä. Selkeällä säällä olisi varmaan näkymät olleet hienot. Paikoin oli kyllä tosi jyrkkiä pudotuksia, kapean levadan toiselle puolelle, onneksi oli nuo köysikaiteet sentään.

Madeira 2013_ torstain patikka laurisilva 096 (Custom)

Kaikkinensa laurisilvametsä ei ihan vetänyt vertoja vajaan parin vuoden takaiselle La Gomeran hienon hienolle patikalle (KLIKS), mutta lopultakin oivallinen päivä tänään oli. Vetinen, mutta hieno.

Hotellille palattua pohdimme ruokapaikkaa; Le Jardim, eikä huono valinta ollutkaan. Huomenna kooste tämän maailman äären ruokakokemuksista, kuvineen. Tuossa äsken illalliselta taksilla tullessa madeiralainen taksikuski totesi, että ”madam on huomattavasti ikäistään nuoremman näköien”… Ja mistähän tiesi ikäni? Ei mistäään… mutta on todettava että ei täällä ainakaan ole yrityksen puutetta olla kohtelias 😀

Kaikkien kuvien kanssa on nyt niin, että toiviosin voivani muokata niitä, mutta nyt teidän on tyytyminen näihin… Hieman oli ongelmia kuvia pienentämisessäkin. Hieman! Mutta eiköhän nämä nyt kerro päivästä jotain. Laittelen sitten kotona taas matkakotisivuille kunnon koosteetn

Kaksoisklikkamaamalla aukeavat suuremmiksi.

Madeira 2013_ torstain patikka laurisilva 031 (Custom)

Madeira 2013_ torstain patikka laurisilva 038

Madeira 2013_ torstain patikka laurisilva 056 (Custom)

Madeira 2013_ torstain patikka laurisilva 060 (Custom)

Madeira 2013_ torstain patikka laurisilva 074 (Custom)

Madeira 2013_ torstain patikka laurisilva 092 (Custom)

 

Madeira 2013_ torstain patikka laurisilva 117 (Custom)

Madeira 2013_ torstain patikka laurisilva 122 (Custom)

Madeira 2013_ torstain patikka laurisilva 124 (Custom)

Madeira 2013_ torstain patikka laurisilva 130 (Custom)

Madeira 2013_ torstain patikka laurisilva 136 (Custom)

Madeira 2013_ torstain patikka laurisilva 162 (Custom)

laurisilva 1 (Custom)

laurisilva 2 (Custom)

laurisilva 3 (Custom)

laurisilva 4 (Custom)

laurisilva 5 (Custom)

laurisilva 6 (Custom)

laurisilva (Custom)

 

Madeira Niitä näitä

Monte (504 mpy) huiputettu

Klo 6.20 on pimeää, – ja lämmintä.

Kahdeksalta jo näytti, että tulee kirkas, aurinkoinen päivä. Siispä päätöksemme lähteä kohti Montea ja Jardim Botanicoa vahvistui.

Lopulta meidän kahden hengen ”kokopäivä retken” reitti meni näin: hotellin aamiaisen kautta satamaan  – Fort St. Josen linnakkeen ”jämä” eli näköalapaikka satamassa – risteillyalus (Nowwegian Epic, joka näkyy kaikissa päivän merikuvissa) – kopio Kolumbuksen laivasta satamssa myös – kohti ja pitkin rantabulevardia – kauppahalli (ihan huikea!!)  Mercado des Lavratores

kaupunkipatikka (Custom)

 – rannasta köysikondolilla Montelle –

kaupunkipatikka 2 (Custom)

siellä kirkko – sitten puutarha (Jardim Botanico) – kävellen sieltä takaisin rantaan, jossa erittäin myöhäinen lounas  ja sitten taksilla (5,90 euroa/noin 3 – 4 kilometriä) hotellille ja uimaan altaalle. Ja ihan täysi ”työpäivä” yhdeksästä viiten tuossa kaikessa kului.

kaupunkipatikka 3 (Custom)

Ja kuinka olikaan mukava! Eihän se mikään aurinkoinen päivä lopultakaan ollut, – ennen kuin iltapäivällä. Jo satamassa ripsi vettä, kuten Madeiralla tuntuu aina välillä tekevän. Kun olimme kabinissa kohti Montea (tämä on tehty lastenkin kanssa ks. kuvat täällä) alkoi tihuttaa ja ylhäällä jo satoi.

Kunnolla satoi. Ja kymmenen minuutin päästä paistoi. Onhan hieno kuva? Itse tykkään …

kaupunkipatikka 4 (Custom)

Kirkon jälkeen katselimme kun turistit odottivat pääsyä korikelkkakyytiin. Ollaan se koettu.

kaupunkipatikka 5 (Custom)

Ei tehnyt mieli uudestaan. Kymmenen minuutin kelkkakyyti kivisiä katuja pitkin, –  aika hurjaa vauhtia mutta ei vedä vertoja Kaunispään pulkkakyydille; joten nyt jätimme tämän riemun väliin, ja kävimme toistamiseen (10 vuoden jälkeen) Jardim Botanicossa.

kaupunkipatikka 6 (Custom)

Ja siellähän se sitten tuntui oikein hienosti: se että ollaan lomalla. Loma on hyväksi, vaikkei perheessä enää muita ”syyslomalaisia” lisäkseni olekaan 🙂 Ja kuinka ollakkaan omakotiasujapoika ja meksikoonmuuttanuttytär viesteilivät juuri siellä ollessamme, … 😉

Kävely alas, takaisin kaupunkiin verraten lämpimässä säässä pientä hazardia, emme suinkaan olleet varmoja mistä sopivin, lyhin, kätevin reitti olisi kulkenut, mutta Funchalin esikaupunkialueita tuli hyvin nähtyä. Ja liikuttua!

kaupunkipatikka 7 (Custom)

Kyllä tiukka alamäki huomenna varmasti tuntuu lihaksissa.

Hotellille palattua mietimme merivesiuintia, tyydyimme merivesialtaaseen.

Ja sittten syömään: tähän lähelle. Saksalaiselta näyttävä ravintola, jonka naapuripöydässä venäläiset pitivät meteliä ja jossa söin yhdet elämäni parhaat ”prawns”. Ja minä olen niitä kuulkaa testannnut maailman monilla kolkilla. 😉

(Pahoittelen että tässä kuvia aika vähän … lomalaisella sen verran kiirus ettei ehdi sadoisa kuvista valita, muokata, julkaista 😉 Huomenna on aamuvarhain lähtö levadapatikalle, joten nyt unten maille. … )