Kotimatka ja kotona

romantic Eilen aamulla Sitgesissä aamuviideltä uni oli totaalisesti ohi. Ei siksi, että lepoa olisi ollut tarpeeksi. Ei todellakaan ollut tarpeeksi: lomamme viimeisen illan, lauantai-illan lopetti ilotulitus, joka hotel Romantican (kuva suurenee kun klikkaat sitä) ja naapurikatujen kiviseinien kaikupohjaa vasten oli kertakaikkisen äänekäs, mikä esti nukkumisen, mutta vielä enemmän unettomuuteen vaikutti helle. Oli kuuma. Todella kuuma. Niin ihana kuin hotellimme olikin, ei siinä ollut ilmastointia ja nukkuminen siksi kovin katkonaista. Mutta siitäkin huolimatta hotelli on suosittelemisen arvoinen. Hyvä puoli, monien muiden lisäksi,  Barcelonan lentokentän läheisyys. Olimme jo puolikahdeksalta palauttaneet auton autovuokraamoon, selvisimme check-inistä ja turvatarkastuksesta ennätyksellisen nopeasti ja pääsimme aamukahville ja croissantille – heti kun Perävaunu, Virallinen Pöytien Putsaajamme :), oli tehnyt siistiä jälkeä.

Lentokentällä poikkeuksellisen paljon hienoja, hyviä putiikkeja (paljolti muutenkin kuin Madridin kenttä), hankin viimeisiä tuliaisia nuorisolle ja muutaman riojalaisen kotiviinikaappiin.  Pehtoori osti purkkarit.

Lento lähti tunnin myöhässä, mutta ei onneksi myöhästyttänyt meitä Oulun koneesta.  Lento sujui nopeasti, semminkin kun otin muutamatkin nokoset. Pieni ”läppärionnettomuus” säikäytti mutta ei pahoja seurauksia. Helsingin kentällä tuttujakin. Merkillinen, mukava yhteensattuma. Oulunsalossa juniori ja tyttöystävänsä vastassa. Matkaseura hyvästeltävä. Oli kotiinpalaamisen aika.

Kotiin palamisessa on puolensa. Voi juoda vesijohtovettä, eikä tarvitse läträtä käsidesien kanssa joka käänteessä. Pelkillä silmälaseilla pärjää oikein hyvin, turhanaikainen ”aurinkolasit ulkona, rillit sisällä” -vekslaaminen on ohi. Lenkillä ei tule turhaan hiki, päinvastoin,  ei tule hiki vaikka yritin muka vähän juostakin, kylmissäni. Ja lenkillä myös käsille ja hartiaseudulle tulee liikuntaa kun hätistelee sääskiä. Ei puhettakaan että Kataloniassa olisi noin monipuolista liikuntaa tullut harjoitettua.

Kotona on myös mukava kun ei tarvi miettiä mitä tekisi (tarviko sitä reissussakaan?). Onneksi on omien reissupyykkien lisäksi nuorison parin viikon pyykit. Ja myös tiskiä. Sellainenkin mukavasti tekemistä lisäävä tekijä nimittäin oli, että tiskikone on simahtanut poissaollessamme, joten Pehtoorilla meni aamupäivä korjausyritykseen, huoltoon soittoihin ja lopulta uuden masiinan tilaamiseen. Samaan aikaan minullekin oli tarjolla rattoisaa  puuhaa, kun laittelin Festaamme kuntoon. Siellä on viikon aikana tehty ”takuuremonttia” eli keittiönurkkauksen purku ja lattialämmityksen korjaus. Muutenhan remontin jälkeen ei niin kiire olisi ollut ”toimintavalmiutta” palauttaa mutta kun tuo tiskikonehässäkkä siirtää meidät ruokailemaan ”piharakennukseen”. Ja sitten tietysti puutarha, joka ei ollut ollenkaan niin tekohengityksen tarpeessa kuin joskus teinien huolenpidon jälkeen. Pehtoorihan pitää puutarhanhoidonsta, kovastikin, joten kiva olla siksikin kotona. Tosin tupisi jotain toistuvista sadekuuroista ja käsien palelusta penkkejä putsatessa. Mukavahan se on että on raitista ilmaa?

Kotona on kätevää, että lähikauppa on tuttu. Ei tarvitse miettiä, mitä erikoisuutta tänään kokeilisi, miltä tuo leipä maistuu? Tai mikähän kala tuo tiskissä oleva onkaan. Tomaattejakaan ei tarvitse kantaa kilokaupalla kuten Katalonissa, jossa niitä olisi voinut syödä joka aterialla – ja paljon. Kotioloissa kihti ja kolesterolin nousu eivät ole ensimmäisiä ongelmia, sillä äyriäisiä ja mereneläviä ei ruokapöydässä ole tänään näkynyt.  Kotona rahaa ei kulu juuri muuta kuin Juniorin toistuviin menoihin: housut ja huppari, ruokaa ja bensaa. Siis säästeliästäkin kotona eläminen on.

Onhan se niin mukavaa olla kotona.

Andorra

Andorra.

Suunnitellessamme tätä matkaa vaihtoehtoja olivat Portugali, Provence ja sitten tämä Costa Bravan rannikko täällä Kataloniassa. Yksi iso peruste Katalonian valitsemiseksi oli se, että voisimme samalla reissulla käydä myös Andorrassa. Tänään se on tehty.

Euroopan katolla? Aivan. Aamupäivä sinne Pyreneiden rinteitä vuoren seinämiä noustessa kului ja ilta sieltä palatessa. Kilometrejä oli vain hieman yli 200 suuntaansa, mutta aikaa kului mennessä melkein viisi tuntia vaikkei juuri pysähdelty, samoin tullessa. Teimme kiertomatkan, menimme ja tulimme eri kautta, niitä kahta reittiä kuin Andorraan voi mennä/tulla. Pyreneiden  kapeat pienet tiet kulkivat henkeäsalpaavien (kuinka kulunut adjektiivi!, mutta niin ne vain olivat) maisemien läpi.

Takaisin talolla olimme vasta kymmenen tienoilla, nautimme terassilla pienen iltapalan. Nyt nukuttaa, joten jatkan huomenna päivällä tästä ja kerron lisää Andorran kokemuksia …

_______________________________

Andorra

Andorran läpi ajettiin ja hyvin ”pyreneiseltä” pikkuvaltio näytti.  Pääkaupungissa, La Vallessa oli suunnilleen kolme pääkatua, kaksi niistä kävelimme. Näimme siis melkein kaikki ne liikkeet, tavaratalot, kosmetiikkamyymälät, joissa vuosittain käy yhdeksän miljoonaa turistia verovapaasti shoppaamassa.  Käytiinhän mekin ostoksilla: uusi hiiri (!) ja nuorisolle tuliaisia. Elektroniikan hinta oli noin 30 prosenttia suomalaista edullisempi. Samoin merkkilaukut ja  vaatteet näyttivät olevan reilusti halvempia kuin Oulun Stockalla.

Kaupunki kovin uuden näköinen. Merkillinen autonominen asema, jossa ylintä maallista ovat pitäneet ranskalaiset ruhtinaat ja kirkollista valtaa espanjalaiset piispat, ei näkynyt ”ulospäin”. (Kuva suurenee klikkaamalla)

Pilviä alkoi kertyä taivaalle, kuultiin ukkonen. Päivällisaika oli käsillä ja löysimmekin mukavan ruokapaikan, juuri kun olimme sen ovella, alkoi hillitön sade. Ei haitannut meitä.

Viiden aikaan lähdimme pohjoisen reitin kautta takaisin Välimeren rantaa kohti.

Serpentiiniteitä, sadetta, viilenevää ilmaa, noustiin yli 2000 metriin ja sitten loppuilta sieltä alas. Maisemat jylhemmät kuin eteläisellä reitillä. Aamulla nähtiin tiellä hevosia, illalla hissijonossa lehmiä. Laskettelukeskuksia ja ”alppikyliä” oli matkalla monia. Ja rajoja. Andorrasta Ranskan puolelle (ihmisalakuljetusta?? yhden passin unohtuminen Villa Voiksiin loi päiväretkeemme pientä jännitystä!). Ranskassa ajetiin Perpignaniin ja sieltä sitten takaisin Rosesiin, – kuin kotiin olisi tultu.

Lehmät hissijonossa