Tänään koekeittiössä Syrjäsen peruna-lohi-laatikko/vuoka. Edelleenkään Syrjäsen habitus tai oikeamminkin hänen tapansa ”esiintyä” ei minua sykähdytä (varmaankin nuorempiin puree, mutta ei minuun, mutta mitä sillä on väliä), mutta taas kerran hänen Insta-tililtään löytyi kokeilemisen arvoinen ruokaohje: lohi-peruna-smetana -uuniruoka. Kylläpä tuli hyvää!! Ajattelin, että isosta annoksesta olisi meillä kolmeksikin kerraksi syömistä, pari arkiruokaa samalla kertaa pakkaseen. No joo, — söimme puolet tästä yhdellä istumalla, ja meillä oli kuitenkin ohessa isohko vihannessalaatti. Ehkä kyse on myös siitä, että ruokahalu palaa vihdoin – flunssaoireiden hiljalleen helpottuessa.
Ja vielä makukokemuksia jakoon: kyllähän siitä lähden, että suosittelen, kehun, vinkkaan hyvällä, jaan hyviä kokemuksia, mutta hyvähän se on myös joskus varoittaa, eikö? No lähtökohtaisesti tässä Vino Spumantessa tuntui olevan kaikki speksit kohdillaan, ja hintakin viittasi laatuun (18 € ja jotain), mutta eipä tarvitse toista kertaa etsiskellä.
Ei se pahaa ollut, mutta täysin mitäänsanomatonta. Tenute Lombardolle löytyy varmasti parempikin vaihtoehto. Niin kauan kuin valtion monopoli tarjoaa ostettavaksi huikean valikoiman viinejä, kannattaa nauttia, ja vaikka joka kerta ostaa jotain uutta. Sillä periaatteella tämänkin ostin, mutta enpä osta toiste.
Ja sitten… kohti joulua jo. Tai siis kausivaloja – meillähän on jo niitä, kuin myös kynttilöitä vähän joka huoneessa, haudoilla, pihalla. Valoja ja joululahjaneuleita lukuunottamatta en vielä kuitenkaan kovin paljoa joulua hypettele, mutta ostinpa tänään tuon vähän vaisun spumanten lisäksi pullollisen glögiä. Alkossa suosittelivat Blossan uusinta, jota kannattaa kuulemma kokeilla myös ihan vaan huoneenlämpöisenä. Varmaan jo huomenna niin teemme.
Tähän liittyen: aloitanpa nyt arvontojen sarjan, johon tulee mahdollisuus osallistua myös toiste. Mutta tässä kohtaa on siis ensimmäinen mahdollisuus.
Mikä on sinun lemppari glögisi? Omatekemä tai -tuunaama vai Alkon valikoimista joku tai joku alkoholiton? Kertomalla mieluisesi glögin olet mukana arvonnassa. Tähän ehdit osallistua ensi kuun loppuun asti. Siis kunhan kohdallesi sattuu mieluinen glögijuoma ilmoittele siitä täällä. Siten olet mukana arvonnassa, jossa on palkintona Saariselkä kuvissa -kalenteri vuodelle 2025.
Kuvassa Aperol-glögi, jollaista voi nauttia yhden kaudessa, mutta ei siitä oikein pitempiaikaiseksi suosikiksi ole. Kaikin puolin makoisaa ja mukavaa viikonloppua toivottelen.
Nuoruusvuosia (1977-1978-1979-1980) me telttaretkeilimme pitkin Eurooppaa. Kesäkuussa 1977 (muina vuosina reissut elokuussa) – ennen silloisen poikaystäväni (nyk. Pehtoori) armeijaan menoa – reissasimme Ruotsissa ja Tanskassa. Ja silloin, erityisesti Tanskassa, Odensessa ja Legolandissa, tuuli. Lämmin, voimakas tuuli on jäänyt vahvasti mieleen. Ja kuviinkin. 😀
Tuon reissun jälkeen sellaista tuulta kuin tänään on Oulussa ollut, me on nimitetty Odensen tuuleksi.
Pehtoori puutarhuroi koko päivän, minä siivoilin ja kokkailin sisällä. Ja iltapäivällä kävin pyöräilemässäkin. Paikka paikoin tuulenpuuskat olivat liki vaarallisia. Mutta sähköpyörästä kiitos; silti oli mukava polkea.
Elokuu on johonkin maailmanaikaan ollut meillä rapujuhlakuukausi, parhaina vuosina kolmetkin rapukekkerit sattuivat kohdalle ja ainakin yhdet niistä tuli itse järjestettyä, mutta eipä ole vuosiin sellaisia ollut. Tänään kuitenkin kahden hengen rapukestit: rapua kolmella tavalla.
Alkuun Toast Skagen.
Ja pääruoaksi katkarapusalsaa (parempaakin olen tehnyt, enkä muista mistä tämä resepti.
Mutta ei sillä väliä. Ensi kerrralla osaan tehdä makoisampaa ilman ohjetta.) ja Lombardian leipää sekä hernemoussea.
Se oli hyvää! Sopisi kyllä liharuoalle paremmin.
Ja viimeisenä muttei vähäisimpänä: mustakalapastaa ja pastisscampeja. Molto bueno!
Entäs viini? Umbriasta Vermentino & Grechetto, – kevään 2012 jälkeen nämä ovat tuttuja ja tykättyjä rypäleitä. Mutta eka kertaa ikinä paperipullo! Ja se toimi! Pieni ekoteko! Ja ihan kelpo viini: Cantina Goccia 2023 Sopisi mökki- tai piknik-viiniksi oikein hyvin: kevyt kantaa, ja hyvä viinipari buffet-, salaatti- ja pastapöytään.
Edelleen tuulee, melkein tekee mieli laittaa jo takkaan tuli … Vähän jo syksyn fiboja.
Harvoin olen kastunut niin totaalisesti kuin äsken.
Iltapäivällä, mennessä, melkein paistoi. Hiljalleen yhdessä Pehtoorin kanssa poljimme parinkymmenen kilometrin matkan kaupungin läpi Oulunsaloon. Odotuksia, ja jo etukäteen iloa toi ajatus nähdä ystäviä. Tieto siitä, että puutarhasssa meitä odottaisi rupattelu, kuulumisten vaihtelu, samppanja, monien kukkien paljous, lintujen laulu (ja tunnistus).
Orangeriessa oli sitruunoita! Niitä jaksoin ihailla.
Oli viininkerhon kokoontuminen. Juurikin Oulunsalossa sen kuuluu näin kesällä olla.
Teemaa ei tiedetty etukäteen, eikä tunnistettu vaikka sekä valkoviinit että punaviinit olivat samaa teemaa…. Jotain olimme tunnistavinamme – kuten tavallista. Mutta että olimme Espanjassa, Prioratissa!
Kovin paljon juttumme taas yliopistomaailmassa, onhan meistä puolet siellä ainakin puolet elämästään ”viettänyt”, mutta onneksi myös muuta.
Ruokaa, viiniä, kesää, luontoa, lomaa, elämää jutuissa. Ja viiniä. Ja puutarhaa! Kesäkurpitsan kukkia! Niitä olen ´tottunut´ 😂 näkemään vain Roomassa, vain lautasellani fritattuna. Nyt Oulunsalossa puutarhan takapihalla – tuosta noin vain.
Melkein nelituntinen vierähti ruoan ja juoman parissa, paljon puhellen. Kahdeksan aikaan totesimme Pehtoorin kanssa, että on aika lähteä pyöräilemään kohti kotia, mikäli mielimme 20 km:n matkan kulkea kastumatta. Lähdimmekin. Mutta heti kohta lähdettyämme alkoi sataa, – kunnolla.
Vasta jokisuistoon päästyä sade taukosi. Mutta no hätä. On vielä kesä. Tämäkin päivä yksi tämän kesän parhaista. Nyt vähän palelee. Mutta illan ilo ja muistot lämmittävät.
Ehkäpä muutama kuva kertoo olennaisimman tästä mukavan kesäisestä leppoisasta päivästä.
Aamupäivällä pyörälenkki Oulunsaloon: matkalla kolmen taideroskiksen löytö (Oulunsalosta sellainen on hävinnyt 🙁 ) ja perillä kotiseutumuseon pihalla pullakahvit (@pullapaikka). Kesäkahvilassa uudet yrittäjät. Lämmin suositus: pulla oli hyvä, miljöö mukava.
Kotipihallakin oli hyvä. Pientä puutarhailua, makuja, mukava miljöö ja aurinkoa!
Gardan matkan jälkeen olemme löytäneet bardolinon viinit: chiaretto-viini (sekä rosee että kuohuva) tehdään samoista rypäleistä kuin punaviini amarone, joka on minun ehdoton lemppariviini. Talvella ja juhlassa. Juhlaviini. On siis varsin luonnollista, että tilasin kuohuviinin nimeltä Fior di Rosa. Se on hyvän viinitalon (Rizzardi) rosekuohuva, jota on kai vain harvoissa myymälöissä, joten tilasin sen ja muitakin chiaretto- ja punaisia bardolino-viinejä reissumme jälkeen. Ja tänään ensimmäinen niistä avattiin. Kannatti tilata! 🥂
Pyörälenkkini kotimatkalla kävin torilla: uusia perunoita, sipulia, kirsikoita. Ja niiden oheen Pehtoori savusti taimenen. Ei ihan kokonaan kahdestaan sitä syöty, vaikka oli ihan mahdottoman hyvää.
Keskikesää ja lomakuukautta kohti mentäessä tässä pari viinivinkkiä. Eivät mitään ”suuria viinejä”, mutta ainakin mökkielossa, vaihtelevien kesäruokien parina sekä puronrannan iltapäivähetkinä sekä kotipiazzalla perheen kesken juhannuksen vietossa ovat maistuneet raikkaille ja kaikin puolin kelvollisilta.
Vinho Verde Portugalista on yleensä hyvin kevyt, liiankin?, viini, mutta tämä (viraalihitti) maistui meillekin.
Ja jo aiemmin mainitsemani kesärosee Asio Otus. Tämän talon viineistä ollaan tykätty ennenkin. Ja jo aiemminkin tätä suosittelin, mutta nyt vielä muistutan. Kyllä se hintansa väärti ehdottomasti on. Asio Otus Kesärosee. Kepeä, raikas, viinillinen, marjaisa.
Kesäistä, kepeää, minun makuuni jopa vähän kirpeää, mutta juuri sellaisena hyvää cavaa nautittiin mökkipuron rannassa afterhiking -hetkessä, saunan lämpiämistä odotellessa, puron pulputusta kuunnellessa. Etiketti on vähän ”kosiskeleva”, mutta ainakin kesäinen, eikä heikentänyt tämän skumpan makua yhtään. Skinny
Laadukas, yllättävänkin runsas ja täyteläinen olematta raskas tai tamminen, on sisilialainen chardonnay, jota saa (vain?) tömppöviininä. Kahden litran hanaviini maksaa 30 €, joten ei edullisimpia, mutta on todella hyvä esim. lohen tai vaikka grillatun possunlihan oheen: Passi Reali Prganic Chardonnay.
Jos kesäjuhliin on tulossa paljon vieraita ja alkuun on tarvetta hyvälle, laadukkaalle, juhlavalle kuohuvalle, niin magnumpullollinen viini on silloin aika hyvä ja näyttävä ratkaisu. Tämmöinen (Giersberger Crémant d’Alsace Magnum Brut) meillä oli perheen kanssa juhannuspäivän päivällisellä. Ei kellään ollut mitään huomauttamista.
Enemmän pidän Hugosta, jota ei kyllä pitkään aikaan ole tullut tehtyä.
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Nyt (klo 22) olemme juuri palanneet pyöräillen parinkymmenen kilometrin päästä, läpi helteisen, leppoisan keskustan. Illansuussa ajelimme Oulunsaloon, koska kutsu oli käynyt:
Hüvät üstävät, Tulgua terveh Oulunsaloh tämän nedälin piätteniččän viijen aigah, viinuloi kiistahkizas oppimah! Kilbailendus on kolme valgiedu i kolme ruskiedu viinua. Kai ollah yhten rübälehen viinuloi. Viinutervehyzin …
Karjalankielinen kutsu viininmaisteluun, jokavuotiseen kilpailuun (19 th Challenge) oli käynyt ja mehän tietysti lähdimme. Poljimme vähän mutkan kautta, sää mitä mainioin ja vietimme illan ystävien kanssa kilpaillen.
Noin kerran kuussa heitä ruoan ja viinin ääressä heitä tapaamme, kerran vuodessa kilpailemme viinitietoudesta ja -tuntemuksesta. Pehtoori on muutaman kerran voittanut kilpailun, minä vain kerran ja tänään olin pronssilla. Australian shiraz oli sitä paitsi aika huikean hyvää. Ja kuinka hyvin saimmekaan syödäksemme. Oi että! Kesä on!!
Eilisen mökiltä paluun ja huomisen juhannusaaton välissä yksi päivä; paljon sitä ehtii, kun herää aamukuudelta. Ollaan edelleen aamutuurissa, ja minä edelleen myös iltatuurissa. Siis unta noin kuusi tuntia yössä. Kuulostaa ihan kiireisiltä työviikoilta – sikäli kuin muistan. 😀
Kahdeksalta istahdin kampaajalle hiusten leikkuuseen, sitä ennen ehdin pyöräillä (ihan liian vähällä vaatteella) reilun tunteroisen, käydä hautausmaallakin heippaamassa vanhemmille hyvät juhannukset ja Lapin terveiset, niitä äiti ainakin odotti. Tai minä ainakin muistin, että hän olisi ne halunnut kuulla.
Tästä kukkaistutuksestakin tuli äiti mieleen. Se on Oulussa ihan keskustassa kampaamon parkkipaikan ja viereisen Makia-kahvilan pation vieressä. Ukonlaukkaa ihasteltiin äidin kanssa kesällä 2021, jolloin olimme pyörätuolilenkillä ja nautimme lounaskahvit ulkona. Se oli viimeinen päivä kun äiti oli ulkona. Seuraavana päivänä alkoi pitkä sairaalajakso, ja sen jälkeen suoraan hoivakotiin.
Mökkijuttuja
… piti täällä blogissakin vielä kertomani.
Kuten kerroin, tänä vuonna minulla oli tunturissa ahkerassa käytössä ”Suomen muuttolinnut” -äppi. Ja niinhän siinä kävi, että se linnun laulu, josta en erityisemmin pidä ja josta olen täällä höpissyt monta kertaa tyyliin ”taas-järripeipon-narinaa-metsässä”. Järripeippo on aiheetta saanut minulta nuivat kommentit vuosi toisensa jälkeen. Se on VIHERpeippo, joka narisee. Toki järripeippokin, mutta ei niin pahasti, sillä on paljon laulavampi ääni. En aio ryhtyä etsimään vanhoista postauksista järripeippoa loukkaavia lausahduksiani, korjaus näin riittäköön. Sori koko Saariselän järripeippo-yhteisö!
Blogiini mökkiviikoilla laittamiani kuvia selailin tänään täällä kotona isolla, kalibroidulaa näytöllä, ja hämmästelin. Ovat paikoin kovin hailakoita, vähäkontrastisia, utuisiakin. Editointi on paikoin hyvinkin pielessä: on koetettava ens reissulla mökkiläppärin näyttö kalibroida. Noh, muutoinkin kone alkaa kyllä olla jo tehtävänsä tehnyt, aika raihnaista on toiminta. On mietittävä, mitä tehdä. Pahoittelen siis kuvien vajavaista laatua.
Ja sellainen juttu vielä kerrottava tässä ”etusivullakin”, jos kaikki eivät lukeneet kommenteista tietoa, joka liittyy Kaunispään päällä olevaan valkoiseen ”mysteeripalloon”. Pallo on säätutka, kertoo Lapin Kansan uutinen. Samassa jutussa kerrotaan myös – taas – uudesta Kaunispään rinteille suunnitellusta isosta hotellista.
Juhannusta tehden
Keittiössä ja Festassa, järjestellessä, vähän siivoillessa, enemmän leipoessa ja kokatessa, on päivä paljolti kulunut. Saaristolaisleivät, Pinocchio- alias Brita-kakun pohjat mansikkakakkua varten sekä kirsikkaclafoutis uunissa vuorotellen. Kirsikkapannaria ja jätskiä nautittiin jo tänään jälkkäriksi.
Ja sitten graavasin lohen. Kauppahallista haetaan huomenna perinteistä rasiallinen, mutta tein puolen kilon palasesta myös uuden – vähän uskaliaan? – kokeilun. Miniä kertoi viikolla, että Alkosta haetaan Aperolia todella paljon – nimenomaan juhannuslohen graavaamiseksi. Meillä on usein kesäisin Aperol-pullollinen muutenkin kaapissa, joten olihan se kokeiltava. Löysin tik-tok-videon, ja sen mukaan tein tällaisilla mitoilla.
Aperol-graavattu lohi
500 g pala lohta 1 – 2 rkl karkeaa suolaa 4 cl Aperolia tillinippu yhden appelsiinin raastettu kuori
Kuivaa kalan pinta, painele siihen kevyesti suolarakeet. Valele file Aperolilla. Silppua tilli, raasta appelsiini ja sekoita niistä tahna, ja levitä se kalan pinnalle.
Kääri lohi tiiviisti talouspaperiin, laita vielä kelmu tai folio päälle, ja paketti jääkaappiin vuorokaudeksi (tai kahdeksi?) pienen painon alle .
Saapa nähdä kuinka maistuu.
Toivottelen jo nyt aurinkoa ja aurinkoista mieltä keskikesän juhlaan!
Joka vuosi päätän/päätämme laittaa edellistä vähemmän kesäkukkia. Tänä vuonna se taisi onnistua. Toki portinpielet ja parit ikkunanalukset (japaninkelloja), parit yhden ruusubegonian seinäkukat, molempiin valurautatolppiin verbenat ja lumihiutaleet.
Kun kesäkukat olivat purkeissaan, siirryn kasvimaan/yrttipenkkien puolelle; maankääntöhommia. Vähän mutta kuitenkin. Ja sitten Huvilaan ikkunat puhtaiksi, luuttuaminen lattiasta kattoon, ulko- ja sisäpuolelta. Vähän pipertämistä tuossa mutterissa on, mutta toisaalta, näkyy käden jälki. Kesäksi kaikki nyt siistinä ja kunnossa.
Ja alkuillasta samppanjamaistiaiset. Teemana Samppanjan eri tyylit.
Rotissööriys on viime aikoina ollut minulla aika vähäistä, mutta tänään kannatti osallistua. Magnum-samppanjoita maisteltiin, parin tunnin luennolla opittiin uutta. Hieman varauksellisesti suhtauduin vinkkiin, että tryffelipopcornit (!) ja samppanja ovat hyvä pari. Mutta onhan ennakkoluulottomasti sekin ehkä vielä joskus testattava.
Meillä on pihapiirissä sepelkyyhkypariskunta, joka aamuisin kurkkuäänillään hallitsee kaikkien lintujen laulua, laulavat, kurnuttavat kaikkien muiden ylitse. Ja järripeippoja, joita on paljon, – melkein kuin Lapin tuntureilla kulkisi. Kotipihan västäräkit ovat jo monta viikkoa hyppineet – hankien päällä 🙂 – mutta pääskysiä ei ole vielä näkynyt. Silti tänään on ollut kesä.
Reissua varten ja muutenkin kesävaatehuoltoa, jopa ompelukoneen otin esille! Asia on siis jo melkoisen vakavalla tasolla! On vaan niin mahdottoman mukavaa päästä reissuun, päästä Italiaan.
Illalla toisen viinikerhon maistiaiset, joihin hyvin skeptisenä kuitenkin päätin mennä: epäily ja jahkailu johtuivat siitä, että teemana oli Sauvignon Blanc -rypäle. Ja sehän ei todellakaan ole minun mieleiseni, mutta annoin sille mahdollisuuden. Ja mitä tapahtuikaan: Juniori sekä Grand Old Alkon viiniasiantuntija JJ esittelivät ja maistattivat sellaisia versioita, jotka käännyttivät minutkin! Uskon nyt, että SB voi olla hyvää, jopa erinomaista. Nämä viinit Italiasta, Ranskasta, Chilestä, Uudesta-Seelannista ja Itävallasta eiväto olleet lajinsa tyypillisimpiä edustajia, eivätkä todellakaan edullisimpia, mutta … Varsinkin Pouilly-Fume (Henri Bourgeois) oli mieluinen ja Sancerre tietysti. Mutta: samalla rahalla ostan edelleen jotain muuta.
Tapaaminen oli muutenkin poikkeuksellisen mukava, leppoisa, välitön. Olin ehkä poikkeuksellisen hyvässä kohdassa, hyvässä seurassa.
Yhdeksän jälkeen lähdin kohti kotia.
Pitäisi useamminkin lähteä kuvailemaan kaupungille auringonlaskun aikaan.
Yhdeksän jälkeen oli ihan tyven, kesäilta, hiljaista, valoisaa.
Moni asia on tänään saanut muistamaan, ajattelemaan, kiittämään. Uskaltaakohan sitä sanoa ääneen: nyt on hyvä.
Enkä niin vähänkään. Minulla ei ole juurikaan mielekästä tekemistä. Tai ainakaan tänään ei ole ollut. Hyvä on, kyllä minusta kodin siivoaminen, pyykkääminen, järjestely on mielekästä, välillä jopa merkityksellistä, mutta oikeasti! Eihän näin voi jatkua!!
Aamupäivän kodinhoidollisten puuhien jälkeen pyörälenkki Kaakkuriin, – hainpa sieltä meille lauantaiviinin: Valdo Aguarius Missä lie naksahti kun tällaisen tulin ostaneeksi?
Yleensä olen aika skeptinen, enkä edes sorru tällaisiin etiketteihin (esimerkiksi musta-valkoiset, tyylikkäät kiehtovat enemmän, ne ovat vakuuttavampia) ja kun nyt jälkeenpäin löysin netistä (Viinimaan sivuilta) tiedon, että tämä on nimenomaan ”italialainen kuohuviini kaikille, erityisesti merenneito-, vesinais- ja vesimies-henkisille upeassa pullossa” niin alkoivat hälytyskellot soida.
Eikä turhaan. Eihän tämä juomakelvoton ollut, mutta tiedän monta 15 euron skumppaa, jotka maistuvat alusta loppuun hyvälle, raikkaalle, tyylikkäälle, monivivahteille, – tämä maistunut, ei ollut sellainen. Tässä maistui mm. sitruuna. Kirpeä sitruuna. Ei hyvä, vaikka ”vesihenkinen” pullo kiehtoisi.
Huomenna sitten kerron meidän tulevasta matkasta… Jotain mielekästä tänne postattavaakin siis vielä on. 😀
Ulkona näytti siltä, että sinne olisi hyvä mennä ulkoilemaan tuntikausiksi. Pyöräilemään, kävelemään, kuvailemaan, – ei ollut, en mennyt. En ulos.
Menin saunaan. Jo aamupäivällä, kaupungissa. Mikä tarkoittaa, että oli ihan jäätävän kylmä tuuli, ja pakkastakin monta astetta. Viheliäisen itä-koillistuulen ja vielä umpijäässä olevan meren välissä oli helppo luopua ulkoilusta.
Siispä autolla vain kauppaan ja verenluovutukseen. Kauppareissulta tykötarpeet – taas – melanzaneen. Italialaista munakoisavuokaa meillä oli aika vastikään, mutta nyt kun minulla on uusi keittoski, niin olihan se Henkan versio kokeiltava. Eikä turhaan.
Ensimmäinen kerros tässä. Ja uunissa – jolloin koko keittiö tuoksui hurjan hyvälle. Italialle? 😊
Henkan melanzanen resepti on julkaistu Kotiliedessä. KLIKS
Ja oheen sisilialainen fenkoli-appelsiinisalaatti, joka poikkeaa lopultakin aika vähän minun versiostani (pääsiäisruokaresepteissä) . Tämä oli himpun verran parempi. 🙂 Nyt kannattaa kyllä fenkolia käyttää, on ymmärtääkseni aika lailla sen sesonki, kaupoissa on meheviä ja edullisia tarjolla. Ohueksi viipalointi/mandelointi tekee siitä erinomaisen salaatin aineksen tai lisän.
Leipaisin – taas kerran – focacciankin, ja kun kerran oli aikaa koetin värkätä koristeluakin.
Kevätauringoksi tarkoittamani kuvio näyttää kyllä enemmän radioaktiivisen alueen varoitusmerkiltä. Siitä huolimatta kelpasi.
Ja toki meillä oli viinikin ruoalle. Ei varsinaisesti mikään täsmäviini kasvisruoalle, mutta toscanalainen chianti kuitenkin. Ja se varmasti sopisi oikeinkin hyvin jollekin lihaiselle pastaruoalle, ehkä kesän grilliruokien oheen, mutta hyvin sen suuntuntuma mukautui juustoisen ja tomaattisen munakoisovuoan oheenkin: Morellino di Scansano.
Sain joululahjaksi lapsilta edestakaisen matkan Oulu – Helsinki – Oulu joko junalla tai lentäen. Lahjan lunastamiseen kuuluu myös ”vaatimus” käydä Järvenpäässä tervehtimässä nuorinta lastenlasta: Emmiliini täyttää viikon päästä jo 9 kk.
Niinpä tässä joku viikko sitten tyttären kanssa etsittiin kaikille osapuolille sopivaa viikonloppua jolloin voisin/voisimme siellä suunnalla käydä viettämässä viikonloppua. Päätimme, että lähdetään Pehtoorin kanssa reilun viikon päästä – sellainen pidennetty viikonloppu, vaikka perjantaista maanantaihin. Voitaisiin samalla käydä Helsinsingissäkin humputtelemassa.
Ja tiesinhän että lentoliput Oulu – Helsinkin -välillä on tällä hetkellä ihan tolkuttomissa hinnoissa, mutta silti ryhdyin etsimään (aika hyvissä ajoin kuitenkin) sopivia lentoja. Löytyikin!! Aamulento perjantaina 26.4. olisi just hyvä. Mutta 639 € yhteen suuntaan yhdeltä! No way, no flight!
Vaikka, ja siksikin, että lapset lupasivat maksaa lippuni, niin en tätä todellakaan varannut.
Aikani etsittyäni, sumplittuani ja päätettyäni käyttää Finnairin Plussapisteitäni (nykyisiä Avioksia) sain meille molemmille varsin edulliset meno-paluulennot, mutta meno on vasta iltapäivällä. Noh, jääpähän vähemmän aikaa tuhlailla Helsingin keskustassa. Mennään illalla syömään ja teatteriin, yövytään taas Central Stadionissa ja sitten lauantaiaamupäivällä Emmiliinin tykö Järvenpäähän. Eikä lasten joululahja minulle sitten tulekaan maksamaan paljoa.
Samppanja
Toinenkin joululahja tuli tässä vastikään nautittua. Sain Miniältä toissajouluna (2022) lahjaksi samppanjan saatesanoilla ”… kun kerran oot kova pyöräilemään, ja tässä on jotain historiaankin”.
Roudasin samppanjan viime mökkireissulle: hiihtokauden mahdolliseen onnistuneeseen päätökseen ja pyöräilykauden aloittajaisiksi juhlajuoman. Ja kun kerran hiihtokausi päättyi hyvin, nautimme jo viime viikon tiistaina puolet ja viimeisenä mökkisaunailtana toisen puolikkaan. (Wineboy stopperi on hyvä kuohuviinipullojen sulkija; hyvin kuplat olivat vuorokauden ajan puolikkaassakin pullossa säilyneet.
Ja samppanjan maku? – Ihan mahdottoman hyvä samppanja. Huolimatta siitä että on BdB (siis pelkistä valkoisista = chardonnaysta tehty samppanja). 😊 Minä pidän usein sellaisista, joissa on myös Pinot Noiria ja Meunieria, siis kaikki kolme klassikkosamppanjarypälettä, mutta nyt riitti pelkkä chardonnay. Tässä juhlajuomassa oli tuoksussa aprikoosia, ja voimaa. Maku on pitkä, voimallinen, paahteinen, croissanttinen (= briossinen). Ihan huippu. Juhlallinen.
Pääsiäinen on mielestäni ruokavuoden paras juhla. Pääsiäiseen kuuluu, on lupa ja mahdollisuus, toive ja yritys syödä ja tehdä monenlaisia ruokia. Ollaanpa mökillä tai kotona, kaksin tai isommalla porukalla hamstraan ruokaa ja aloitan pääsiäispyhien menujen suunnittelun hyvissä ajoin. On klassikkoruokia, joita teen joka vuosi, mutta aina etsin myös jotain uutta kokeiltavaa. Ja ainakin viimeisten kymmenen vuoden ajan olen onnistuneimpia kokeiluja ja kehitelmiä sitten jakanut täällä Tuulestatemmatuissa jutuissa. Ja nyt siis – taas – pieni kirjanen aiheen tiimoilta.
Ruokaharrastuneisuuteni on jo vuosikymmeniä sitten johdattanut myös viinien pariin, nimenomaan valitsemaan (juhla)ruoalle sopivia makupareja viineistä. Viinivinkkejä itse kyselen ja niitä minulta kysellään; työvuosina tuntui joskus siltä, että koko työyhteisössämme kaikki nauttivat samoja viinejä esimerkiksi jouluna – ja kyllä, kyllä minulla oli siihen vaikutukseni. 🙂 No mutta nyt siis eilen julkaisemani kirjasen lisäksi myös viinivinkkejä. Ja viineistä on ”kauppalappu” ruokakirjasen viimeisellä sivulla.
~~~~~
Eilen (25.3.2024) julkaisemaani uudempaa pääsiäisreseptivihkosta päivitin tänään ja lisäilin vielä lisää helpohkoja, kotikeittiöön sopivia pääruoka- ja kakkuohjeita, sekä listan viinivinkeistä.
Alla olevien linkkien takaa avautuvat pdf-versiot, vaikka ladattavaksi omalle koneelle/puhelimeen. Näissä lehtisissä ei ole vain pääsiäisherkkuja: molemmissa on myös vappuun tai jouluun, arkeen ja juhlaan sopiva reseptejä, joten olkaapas hyvät!
MITÄ VIINIÄ PÄÄSIÄISPÖYTÄÄN?
Osaan on perhepiiristä saatu asiantuntijavinkkejä, osa ihan omia löytöjä, – klassikkojakin.
Heti aloitan kahdella alsaselaisella crémantilla. Varsinkin tuota Tradition Brut´ia olen kehunut ja kehottanut maistamaan yhdessä sun toisessakin seurassa ja täällä blogissakin varmaan useammankin kerran; poikkeuksetta siitä on tykätty. Olkoon, että sitä on yleensä myynnissä vain puolikkaissa pulloissa (just sopivasti lasilliset kahdelle tai kaksi lasillista yhdelle 🙂 ) ja olkootkin vähän keskihintaista tyyriimpää, niin kyllä sillä kelpaa pääsiäisen lounas tai päivällinen aloittaa. Erinomainen aperitiivi on tämä.
Saman talon toinen crémant, joka on 100 % chardonnay ja alle 20 € iso pullo, on myös täyteläinen, paahteinen, raikas olematta liian kuivakka. Engel Crémant d’Alsace Chardonnay Brut 2021
Oikeastaan voisin suositella melkein mitä vain crémantia. Niitä ovat ranskalaiset kuohuviinit, jotka valmistetaan samalla menetelmällä kuin samppanja. Crémantia saa valmistaa vain kahdeksalla viinialueella Ranskassa; varsinkin monista Alsacen tuottajien (Wolfberger, Bestheim, Metz, Mure) kuohuvista on tykätty. Toki Bourgognen ja Loiren – sekä Luxemburgin, jossa crémantia myös saa tuottaa ja jota tuodaan Suomeen, laatukuohuvat on todettu oivallisiksi juhlistajiksi.
Tämän artikkelin otsikkokuvassa mökin nurkan kelotiskillä on italialainen Belstar Prosecco. Se on melkein malliesimerkki proseccon hedelmäisestä, päärynäisestä, vähän makeasta mausta. Oikein sopiva aurinkoisille (mökki)terasseille nautittavaksi; ruokapöytään en laittaisi.
~~~~~~~
VALKOVIINEJÄ karitsalle, salaateille, parsalle, keitoille. Ensimmäiseksi täsmäviini parsaruoalle. Toki sopii hyvin broilerruokien ja lohenkin kanssa tarjottavaksi: Schloss Bockfliess Muskateller 2023
Tuoksu on vähän uhkaava, tuoksuu makeahkolle, mutta kerrassaan oivallinen paritus on tässä. (Varmasti sushillekin sopiva makupari.)
Itävaltalaiset grüner veltliner -viinit ovat monikäyttöisiä, keveitä, eivät kuitenkaan heppoisia, vaalealle lihalle ja kalalle maistuvia seuralaisia. Tässä Kamptalin alueen viinissä vielä kaunis etikettikin 🙂 , ja edullinen hinta. Steininger Grüner Veltliner
”Musta enkeli” on Roero Arneis -rypäleestä tehty hedelmäinen, sopivan hapokas
– sopii pastalle, buffet-pöytään, broilerille, sellaisenaankin.
Zenaton viinitaloon on meillä luotettu. Amaronet, spumantet, roseet, punaviinit ja valkoviinit ovat olleet makumaailmaanmme sopivia, moni päivällinen on niiden kera nautittu. Niinpä on sitten tälläkin kertaa nostettava esille yksi; esimerkiksi broiler/kanaruoille: Zenato Lugana San Benedetto 2022
~~~~~~
PUNAVIINEJÄ KARITSALLE ja muille pääsiäisen liharuoille ja juustolautasen oheen.
Pääsiäisen liharuokien (lampaan/karitsan) kanssa meillä on useimmiten nautittu australialaisia shiraz-viinejä (esim. Hewitson, Peter Lehmann) tai argentiinalaisia malbec-viinejä, varsinkin jos on grillattu.
Toinen hyvä, myös mökin lähi-Alkossa tarjolla oleva ´helppo´ ja hyvä punaviini on Nuganin Durif. Nugan Estate Durif 2018
Tänä keväänä Alkon valikoimiin tullut portugalilainen Touriga Franca- ja Touriga Nacional -rypäleistä tehty mehevä ja vähän hilloinenkin, olematta äitelä, on Duorum-viini. Sekin alle 20 € ja saatavissa useimmista liikkeistä. Duorum Organic 2022
Jos pääsiäiseen kuuluu grillikauden avaus, niin sitten tämä ikihyvä Italian Piemonten klassikko: Etana-viini. Sopii toki juustokuorrutetuille etanoillekin, mutta etiketin vuoksi Etana-viini.
Grillikauteen ja valkosipulisten pääsiäisruokien ohessa hyviä makumuistoja syntyy myös silloin, kun lasissa on argentiinalaista, malbec-rypäleestä tehtyä viiniä. Tätä kannattaa kesällä olla varuilta yksi pullo jemmassa. Don David Malbec Reserve 2022
Toivottelen hyviä makumatkoja ja -muistoja pääsiäiseenne!
Kuten monena muunakin perjantaina aamupäivällä ruokakauppa/Kauppahalli-asioita, sitten liikkumista (ehkä paskin hiihtokeli ikinä!! – mutta tulipahan hiihdettyä perinteinen kymppi, nimimerkillä ”minä ainakin yritän”), alkuiltapäivästä hain muksut meille muutamaksi tunniksi viikonlopun aloitukseen ja sitten illansuussa hyvin syömistä kaksistaan.
Tästä on tulossa hyvän ruoan viikonvaihde, ja se alkoi kalaruoalla. Kuten katolisessa Euroopassa on vuosisatoja tehty, meilläkin vuosikausia: perjantaisin kalaa. Tänään kuhaa. Pitkästä aikaa ”myllärin tapaan”. En oikeastaan tiedä, mikä sille on ”klassikko”-lisuke, mutta minä tein tänään kukkakaalipyreetä (oikeasti kukkakaalimuusia!), joka ei tähän aikaan vuodesta ole ihan yhtä herkkua kuin kesällä, mutta voi ja kerma tekevät ihmeitä!
Ja sitten hoksasin, että ei todellakaan ole ”instakelpoista”-ruokaa: vaaleaa kalaa, vitivalkoista kukkakaalia ja oheen vielä salaattia (pinaatti-jäävuorisalaatti-kurkku-feta), jossa ei mitään värejä.
Kuhaa Meunier ( ~ Myllärin tapaan. Ne on nuo vehnäjauhot jotka tekevät ruoan myllärin nimikkoruoaksi)
Annos neljälle, me söimme kaksistaan 🙂
100 g kirkastettua voita 4 kuhafilettä (150 g/kpl) vehnäjauhoja ja suolaa 20 g kylmää voita 3 rkl hienonnettua persiljaa 1 sitruunan mehu
Sulata 120 g voita miedolla lämmöllä, kaada korkeaan lasiin ja kun hera on laskeutunut pohjalle, kaada kirkas keltainen osa toiseen astiaan. Kääntele kuhafile vehnäjauhoissa ja suolassa. Kuumenna kirkastettu voi paistinpannulla ja paista fileitä kaksi minuuttia puoleltaan: ota fileet pannulta, lisää pannuun kylmä voi ja persiljasilppu ja freesaa nopeasti, minuutin verran. Lisää sitruunamehu ja anna liemen kevyesti ruskistua. Kaada kuuma persilja-sitruunavoi kuhafileiden päälle ja tarjoa heti.
Oheen avasimme viinikaapista italialaisen Roero Arneis -viinin. Olen tätä ennenkin suositellut, joskin nyt on todettava, että ei ehkä paras mahdollinen tälle kuharuoalle (ehkä Sauvignon blanc, riesling, grüner veltliner .. joku sellainen), mutta ei tämä ”rikkonut” mitään.
Ja viini on hyvä pitää mielessä vaikka pääsiäisen juhla-aterioita suunnitellessa. Broilerin ja kanan oheen oikeinkin hyvä kumppani on tämä: Serra Lupini Roero Arneis
Ruokajutut jatkuvat: kakku saakoon kuorrutuksensa ja karitsanfileet marinadiin. Huomenna saadaan vanheneva Juniori poppoonsa kanssa tänne syömään.
Minunhan se piti tänään tehdä postaus lukijakyselyn tuloksista. Sehän nyt kyllä siirtyy huomiseen, sillä on ilta tullut vietetyksi hyvän ruoan ja erinomaisen seuran parissa.
Harrastetoiminta ja ruokafriikkiys vei De Gamlas Hemiin illalliselle. Oli Oulun Viininystävien vuosikokous ja illallinen – Dionysia-juhla. DGHissä minulla on tavallisesti työkuvauskeikkoja, mutta tänään juhla. Kolme tuntia humahti huomaamatta, nauttien. Ja uutta oppien. Ilman turhaan pönötystä.
Olin täysin vakuuttunut, että erinomaisen savumateen ja saaristolaisleivän ja samppanjan jälkeen en mitään sisäfilettä ja perunakakkua jaksa enää syödä, mutta olihan vaan niin hyviä, täyteläisiä, suunmyötäisiä makuja, – mureaa, kaikkea muuta kuin kuivaa lihaa, että en voinut olla nauttimatta kaikesta, vaikka olin kovin kylläinen jo puolivälissä.
Siinä jutustellessa, kuunnellessa, katsellessa vähän epätodellinen olo; ruokaystävistä kiitollinen. Kaikesta.
Moselin rieslingin koreat etiketit veivät ajatukset viiniharrastuksen alkulähteille, muistoja, muistoja.
Taas on päivä kulunut, nopeasti, aika aikaansaamattomasti – noh, lupaamaani pääsiäisruokapostausta varten vähän reseptiikkaa ja kuvia sentään taas ”työstettynä”. Koskapa tällä hetkellä lukijakyselyn (kysely vielä avoinna) tulokset viittaavat siihen, että eniten vakkarilukijoita kiinnostavat ruoka ja viini -jutut, niin tähän yksi kuohuviinivinkki tältä päivältä.
Olen aiemminkin, ainakin kerran, suositellut Engelin kuohuviiniä, se suositus on edelleen voimassa. Ko. cremantia saa edelleen useimmista Alkon myymälöistä, samalla talolla on muitakin hyviä, ja sen tietäen ostin meille pullollisen pinot noir -rypäleestä tehtyä äärimmäisen kuivaa kuohuvaa. Se ei todellakaan ole tuon edellä mainitun kaltaista ”sellaisenaan” nautittavaa kuohuvaa, vaan nimenomaan ruokakuohuva.
Sellaisena tuo toimi tänään mausteisen broilerkastikkeen ja juustokuorrutteisten palsternakkojen ja parmesan hunnutetun parsakaalin kanssa.
~~~~~~~~~~~~
Ollaan keskenään ja viinikerhon kanssa jo aika päiviä sitten todettu, että aina kannattaa kotona olla pieni pala tummaa suklaata tai pehmeää (Porvoon) lakua, koska jos sattuu niin, että ruokaviiniä jää tilkkanen, on vallan mukava nauttia se ruoan päätteeksi suklaan kera.
Olen pitkään kaipaillut jotain vastaavaa, mikä sopisi voimallisen chardonnayn tai muun vahvan valkoviinin kanssa, ja sehän olikin ihan helppo juttu!! Se Pandan valkosuklaa, josta mökillä tein pienen kakunkin, sopii tähän tarkoitukseen vallan mainiosti. Ehkä kannattaisi kokeilla?
Ruoan ja viinin lisäksi päivässä on ollut hiihtämistä ja telkkarin katselua!! Meillä on jäänyt väliin muutama jakso Sanansaattajista – äsken katselimme ne. Kuinka se onkaan minulle niin mieluinen ohjelma! Sanojen etymylogia on ”aina” kiinnostanut, älyllistä huumoria ja sanailua, tietoa ja naurua samassa paketissa. Tykkään!
Vielä tänäänkin ruokapostausta. Tänään meillä kahden hengen päivällisellä oli muistoja menneestä.
Kuluneella viikolla tulin viettäneeksi aikaa kuva-arkistojeni (ja matkapäiväkirjojen) parissa, ja löysin digikuvan kesältä 2007. Oli Pehtoorin viiskymppiset, joita vietimme Toscanassa. Arezzon kaupungin laitamilla oli pieni ”linnakartano” 1700-luvulta, jonne kokoonnuimme kaveriporukalla perheineen. Gruppo San Lorenzo vietti viikon helteisessä Toscanassa.
Reissulta on tietysti satoja kuvia, mutta yksi kuva, jonka epäonnistumisesta vastasin ja olin pahoillani, oli vielä kansioissa ns. raakakuvana. Viime vuosituhannen puolella ja tämän alussa minulla ei ollut taitoa, eikä ohjelmia (Photari), joilla olisin mustiin ikkuna-aukkoihin saanut kavereita näkyviin, mutta nyt oli ja osasin.
Tällä poppoolla (+ minä & toinen ”kamerallinen”) nautimme juhlaillallisella paikallista perinneruokaa – arezzolaisen ankkakastikkeen tein tuon linnan pikkuruisessa, aika alkeellisessa keittiössä. Mutta silloin tarjoilla oli tuoretta ankkaa, eikä ainoastaan fileitä. Mikä tietysti vaati enemmän puuhaa, mutta jossa (kait, toivottavasti) oli myös enemmän makua kuin meidän tämänpäiväisessä ankkapadassa. Tänään tein sen pakastetuista ankkafileistä, joita Oulussa saa ainakin Torin Lihamestarilta.
Kastikkeen/padan voi tarjota pastan, riisin, risoton tai polentan kanssa. Joskus olen soseuttanut valmiin kastikkeen tehosekoittimella, esimerkiksi tagliatellen kanssa se on siten parasta. Mutta koska tällä kertaa tein kastikkeen hienoista rintapaloista, eikä kastiketta tarvinnut hauduttaa ihan mössöksi, jätin sekoittamatta.
Reseptin ”3 dl valkoviiniä” kuittasin tänään piccolopullisella Henkell Trockenin kuohuvaa, jota meillä on aina jemmassa. Alkoholiton vaihtoehto on hyvä olla tarjolla, kun tarjoillaan viiniä, ja nimenomaan tämä on oikein hyvä vaihtoehto.
Arezzolainen ankkakastike – sugo aretino
3 rkl oliiviöljyä 800 g ankkaa fileinä (tai 1 kg rinta- tai koipipaloina) (tänään kolme filettä, joista osan rasvasta irrotin ennen valmistamista ja pakastin vastaisen varalle… Ankanrasva on monessa hyväksi.) 1 sipuli kuutioituna 1 porkkana kuutioituna 1 sellerinvarsin kuutioituna 2 valkosipulinkynttä silputtuna ½ pkt amerikanpekonia tai pancettaa 3 dl kuivaa valkoviiniä 1 prk tomaattimursketta 3 dl kanalientä (fondista) 30 g kuivattuja tatteja 2 laakerinlehteä 2 rkl tuoretta salviasilppua suolaa, mustapippuria
Kuumenna öljy padassa. Ruskista ankanpalat. Lisää paloitellut juurekset, valkosipuli ja pekoni. Anna ruskistua. Kaada viini mukaan ja anna kiehahtaa. Lisää tomaattimurske ja kanaliemi. Sekoita mukaan liotetut sienet ja yrtit. Pippuroi ja suolaa. Jätä pata liedelle (tai leivinuuniin kuten meillä tänään) pariksi tunniksi. Sekoittele välillä. Tarvittaessa lisää nestettä.
Jos käytit koipipaloja irroittele luut ja nahka ja pilko liha kastikkeeseen. Poista laakerinlehdet ennen tarjolle vientiä. Maalaisleipää, pastaa (tai ohra-riisiä kuten meillä tänään) ja salaattia, jossa on reilusti rucolaa mukana, maistuvat tämän lisukkeina. Bon appetito!
Ja tällä ruoalle oikeastaan ´ainoa, oikea´ viini, jos sellaista haluaa (ja kannattaa) tarjota on Chianti Classico. Esimerkiksi klassikko Peppoli on juuri hyvä. Tänään me avasimme, viinikaapissa pitkään jemmatun laatuviinin: Tenuta di Arceno. Tämä on tilattu joskus ulkomailta. Ja se teki Arezzon ankasta hienon juhlaruoan.
Ja laskiaispullia vaalikahveille… Jos joku ei ole aiemmin lukenut, tai ei muista, mutta kiinnostaa, niin täällä on kolumnini laskiaispullan historiasta. Tämmöisiä pikkujuttujani julkaistiin yhteen aikaan Kalevassa suunnilleen kerran kuussa.
Rypäleteemaiset maistelut, joita meidän viinikerhon kanssa on viimeisen parin vuoden aikana taas harrastettu (esim. meillä viime talvena rypäletestissä Albarino/Alvarinho ja Tempranillo ja kesällä kesäviinit rose 😀 ja Malbec) jatkuivat eilen: Trebbiano di Lugana ja Piemonten Nebbiolo (= Barolo). Siis kaksi pienehköä viinialuetta Pohjois-Italiasta. Lugana on Gardajärven eteläpuolella (Lombardian ja Veneton viinialueiden rajan molemmin puolen) ja Barolo Piemontessa.
Luganan viineistä moni ei ole kuullutkaan, eikä niitä paljon Suomessa ole myynnissäkään. Tällä hetkellä näyttää olevan neljä valkoviiniä, myös eilen suuren suosion saanut Zenaton Lugana Riserva (40 €) ja vähemmän kypsytetty San Benedetto (alle 19 €). Eilen viini(n)ystävät olivat positiivisesti yllättyneitä näistä aika tuntemattomista viineistä. On kyllä hyvä muistaa, että olin tilannut paljon keskimääräistä kalliimpia Luganan Trebbianoja, joten pisteet korrelloivat myös ykköslaadun ja hinnan kanssa. Tosin halvin Lugana (Vigne di Catullo) sai parhaat pisteet. Siis maistoimme tämän viinin parhaimmistoa, joten onneksi olivat myös hintansa väärtejä.
Myös punaviinit olivat kalliita, tosin eivät vuosikerta-baroloiksi. Baroloja pitää kypsyttää vähintää viisi vuotta, jotta tiukat tanniinit antavat vähänkään periksi, nuorena nebbiolot ovat aika tiukkoja eikä makupalettikaan ole kovin laaja.
Ei ole tainnut koskaan sattua kohdalle oikein vanhaa, (yli 15-vuotiasta) huippuBaroloa. Olen/ollaan aina pidetty sitä vaikeana – ja kalliina – viininä, joten ei ole paljon kokeiltu. Eilen sitten kolme eri-ikäistä, joista vanhin (2012), muttei kallein Virna keräsi eniten pisteitä. Pidin siitä aika lailla, se oli hienostunut, intensiivinen, tyylikäs, ja jäi kyllä sellainen olo, että paranee varmaan vielä vanhetessaan. Ks. Alkossa myytävien Barolojen listaa, ja hintoja!
Eilisen illan viinien hintataso oli paljon korkeampi kuin mitä kotiin tulee ostettua. Mutta tässäpä onkin yksi hyvä syy maistella ja testailla viinejä yhdessä. Eilen nautimme melkein kaikki kuusi pulloa tyhjiksi, ja hinta/maistelija-ruokaviinin nauttija oli 27 euroa, millä saa ravintolassa kaksi lasillista hyvää (ei näiden veroista viinilasillista).
Emme kerää kolehtia illan lopuksi, vaan meillä on jo vuosikymmeniä ollut yhteinen tili, jonne jokainen laittaa kerran kuussa 20 euroa. Siinä se menee Unicefin, Punaisen Ristin ja Planin kuukausilahjoitusten kanssa samaan aikaan. Tämä tosin vain omaksi iloksi. Ja koska meillä maistelut harvoin kustantavat näin paljoa, niin meille kertyy aina matkakassaa (esim. viime syksyn Helsingin reissu ravintolaillallisineen, teattereineen) tai juhlaillallisia (kerhon tasavuosijuhlat) Oulun fine dining -ravintoloissa. Ja edelleenkin parasta on yhdessäolo.
Trebbiano di Lugana ja Piemonten Barolo -maistelu 28.1.2024
Virna, Barolo del Comune di Barolo 2012 (Alko) (57 €) 8½ Keskitäyteläinen, keskitanniininen, kypsän puolukkainen, hapankirsikkainen, herukkainen, kevyen viikunainen, mausteinen, tamminen
Talvimenu
Italialaisen lihapadan (= Ragu) ohje on täällä. Tein kaksinkertaisen annoksen (nestettä ei olisi kannattanut laittaa kaksinkertaista määrää) ja pata sai muhia koko iltapäivän leivinuunissa, hyväähän siitä tuli. Ja toisin kuin viinit, tämä oli varsin edullinen ruoka yhdeksän hengen porukalle. Porkkanarisoton (jossa oli hippusen liian vähän suolaa ja aivan liian vähän parmesaania) ohjetta olenkin toistuvasti täällä suositellut. Sopii jouluun, pääsiäiseen, syksyyn, talveen, ja miksei kesäänkin.
Ja ne Pakkasen parmesaanikeksit – niiden ohjeen olen saanut Outi Pakkasen FB-sivuilta. Niidenkin ohje tässä ohessa.
Juustot tilasin Helsingin juustokauppa Rolling Cheesesta. Tämän kaupan tuotteisiin tutustustuttiin mökillä vuodenvaihteessa. Taas yksi muisto joka saa silmät kostumaan. Tilausjuustot tulivat kotiovelle perjantaina ihan kuten olin tilannut – ja kyllä ne olivat erinomaisia. Gorgonzola Dolce oli ihan ehdoton suosikkini noista. Parempaa kuin jätski! Syntisen hyvää!
Olihan aika hulppea räntäsade aamupäivällä. Ei minkäänlaista halua lähteä ulkoilemaan, joten viimeiset jouluostokset hakemaan kaupungista. Lähinnä spessuherkkuja ja yksi vaatepaketti. Ja pakettiautomaatille! Olihan siellä yksi paketti Ifolorilta, MUTTA …
Joulukorttimme ovat kadonneet
Kyllä se nyt tänä vuonna on niin, että me emme joulukortteja lähetä. Emme ainakaan jouluksi. 🙁 Minä joka olen ”aina” laittanut aika paljonkin aikaa joulukorttihommiin, ilolla niitä postitellut, en tänä vuonna niin tee. En vaikka, tänä vuonnakin otettiin muksujen kanssa kuvat korttia varten, tein kortit ja minä tilasin ne! Mutta kortteja ei ole! Minä joka olen myynyt satoja joulukortteja tänäkin vuonna! Minä en lähetä korttja.
Ifolorin kanssa olemme asiasta keskustelleet ja ne tonttukortit eivät tule – eivät ainakaan tällä viikolla. Joten te kaikki sellaiset blogiani lukevat, jotka olette ennen saaneet meiltä joulukortin, tiedoksenne, että emme ole lopettaneet korttien lähettämistä, olemme edelleen erittäin iloisia kaikista saamistamme korteista ja me vielä palaamme asiaan! Eikös se ole ihan jännä saada yksi kortti heti ensi vuoden alussa? Silloin Emmiliinikin saanee oman kuvakirjansa loppiaislahjaksi.
Myös posti Oulusta Saariselkä-kalentereita tilanneille on kulkenut todella hitaasti: puolenkymmentä tiedustelua olen saanut kalenteri-asiakkailta, jotka ovat olleet huolissaan tilauksen viipymisestä. Pahimmoillaan kalenteri on ollut 10 päivää kirje/pikkupaketti -matkalla.
Tähtipullaa
Pari isoa tähtipullaa ja vähän leetapullaa leivoin, pitäähän jouluna pullaa olla. Viemisiksi ja kotona. Tästä on tullut melkein ”pakkopulla”: on se vaan niin hyvää nyhtöpullaa. Onko siitä ollut koskaan puhe, on varmastikin, mutta muistutan: kokeile tähtipullaa tai tavallista korvapuustia punaviinin kanssa. Tähtipullan ohje on täällä.
Leffa-treffit
Pehtoorihan ei kovin usein elokuviin lähde, eikä olla kyllä päivänäytöksissä käyty juuri muuten kuin omien tai lapsenlasten kans. Tälle päivälle olin päättnyt mennä kolmen näytökseen katsomaan Kaurismäen kehutun ja palkitun ”Kuolleet lehdet”, ja sain kuin sainkin treffikaverin. Elokuva oli ”tragi-koominen” kuten sitä on luonnehdittu. Tuntui että nauratti koko ajan, vaikka oikeastaan ei naurattanut ollenkaan. Elokuva EI ole hauska, mutta se hymyilyttää useasti. Se on ”kaurismäkeläinen”, ei turhia höpötyksiä, mutta paljon tarkkoja miljöitä, monta kertaa tuli olo, että kankaalla on still-kuva. Valokuva, jonka kuuluisi olla jossain näyttelyssä. Vanhat suomalaiset ja italialaiset iskelmät kuljettivat juonta, ja Jussi Vatanen osaa näytellä muutakin kuin komediaa… Alma Pöystiä ei ole turhaan kehuttu.
BTW Elokuvan nimi sattui tälle talvelle aika kuvaavasti. Ainakin täällä Oulun seudulla ”talvi yllätti puut”. Esimerkiksi meidän omppupuussa on lehdet ihan paikallaan, monissa puistoissa varsinkin rauduskoivuissa on ruskeat lehdet paikallaan, viime viikonlopun aikana naapurin pihan isoista lehmuksista lähti paljon lehtiä, mutta on niitä vielä puissakin. Kuolleita mutta paikallaan.
Ravintola Gaia – kävimme testaamassa
Ravintola Gaia on vastikään avattu Ouluun Hallituskadun ja Koulukadun kulmaan (ent. Kure, muinainen Einon kenkä) avattu kreikkalainen ravintola. Sinne menimme leffan jälkeen syömään.
Se oli valoisa, sini-valkoinen, aika iso, ja siellä oli hyvää ruokaa. Minulle kasvisplatteri – iso lautasellinen monia hyviä kreikkalaisia pikkuruokia (tsatsikia, viininlehtikääryleitä, munakoisotahnaa, haloumia, …) salaatin kera ja Pehtoorille souvlaki.
Ruoka oli hyvin aidosti kreikkalaisen oloista. Pimeänä, sateisena joulukuun loppupuolen illansuussa, Kaurinmäen melankolisen pimeän elokuvan jälkeen tapahtui liki valaistuminen.
Nälkä lähti hyvällä ruoalla. Annokset olivat sopivan kokoisia ja hinnaltaan vähän yli 20 euroa, joten ei hinnoiltaankaan mikään fine-dining, muttei kyllä mikään kerniliina-baarikaan. Menemme varmasti toistekin.
Keskipäivän molemmin puolin vietimme ystävän kanssa monta tuntia joulupuoti- yms. kierroksella. Saatiin kuin saatiinkin lähdetyksi. Ja olihan se mukava, piristäväkin juttu.
Aloitimme Pohjankartanosta. Onneksi aloitimme, sillä joulumessuille oli tulossa väkeä pitkiksi jonoiksi asti. Me ehdimme sisälle jonottamatta. Emme etsineet varsinaisesti mitään, kunhan nautimme kaikista kauniista käsitöistä ja ideoista, joita kymmenien näytteilleasettajien pöydillä oli. Ystävä enemmän kuin minä tarkkaili myös (leivonnaisten, hillojen, yms.) hintoja ja valikoimaa. Kierroksen jälkeen olimme jo hyvinkin suunnitelleet yhteisen myyntipöydän tuotevalikoiman ensi vuoden tapahtumaan; oikeastiko vielä harkitsen kortti- ja kalenterikauppaa taas tekeväni? Ja entä jos tekis riddareita tai muita neuleita? Perheellä kun neulepaitoja alkaa niitä olla jo kaksin kappalein – Aika näyttää.
Löysimme me jotain pientä jouluista ostettavaakin; molemmat löysimme mökeilleimme tästä pöydästä pienet naivistiset koristeet.
Pariinkin kertaan kävin lampaantaljapuodin (alla olevassa kuvassa oikealla keskellä) tuotteita ihastelemassa: Gotlanninlampaan kiiltävä, kauniin pikkukiharainen, harmaan krimiturkin näköinen talja olisi aika täydellinen mökille aika kulahtaneeseen ”tohtorin tuoliin”. En vain raskinut.
Seuraavaksi ajelimme Kauppahalliin, paitsi hankkimaan kalaa perheiden ruokaröytään, myös katselemaan italialaiskeramiikkaa ja muuta mukavaa Ceramica e arte Kalsa -puotiin. Se on siirtynyt kesäisestä pihapiirikaupasta Kauppahalliin, ja se sai meidät pysähtymään ja tekemään pieniä hankintoja.
Reitti jatkui Pikisaareen, jossa Villatehtaan taiteilijayhteisössä oli avoimien (työhuone)ovien päivä: Pikijoulu. Tuttuja kuvataiteilijoita, tuntemattomiakin ja ennen näkemättömiä miljöitä. Siellä oli paljon kaunista, puhuttavaa, ihastuttavaa, jollain lailla ”läikähdyttävää”.
Monen monta teosta, joiden eteen jäätiin pohdistelemaan sitä, mikä niissä viehätti, miltähän näyttäisi kodin seinällä. Kari Södön ja Helena Kaikkosen työt koskettivat ihan erityisesti. Puureliefit ja luonnon materiaaleista tehdyt instaalliot viehättivät meitä metsissä ja tuntureilla kulkijoita.
Uusi kirjailijatuttavuuskin: Karihaaran sahan (historiallinen) yhteisö yhdistää meitä kahta. Hän kirjoittaa siitä helmikuussa ilmestyvässä romaanissaan. Minä kirjoitin siitä, mm. siitä, väitöskirjassani parikymmentä vuotta sitten.
Pikisaaresta sitten vielä oikein jouluiseen sisustuspuotiin: White Housesta me molemmat löysimme pienen pienet lautaset ja minulle pino serviettejä. Jouluisia tietysti. Aika kohtuullista oli sitten meidän shoppailu. Enemmän nautimme kulkemisesta ja katselemisesta.
Kotimatkalla pyörähdin vielä Rajahaudan kautta! Taivaan tulet, vai metsäpalo, haloilmiö?
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Ja pikkujouluteema jatkui vielä iltasella: viinikerhon pikkujoulut. Tai siis maistiaiset joulukuussa, joten niitä voi nimittää pikkujouluiksi. Minullahan oli tavoitteena saada tähän maisteluun valmiiksi kerhomme menneistä vuosikymmenistä kuvakirja ja pieni historiaosuuskin siihen. Että olisi ollut vähän kuin kirjajulkkaritkin. Mutta ehei. Ihan on vielä kesken se homma. Mutta onneksi näyttää siltä, ettei meidän yhteiset maistelut, reissut, ruokakokeilut ja ystävyys ole millään muotoa loppumassa, joten ehdin minä vielä…
Illan viinit eivät mitään normikyykkyviinejä. Kolme ensimmäistä Moldoviasta! Keskimmäinen teemalla Slava Ukraini! Hieno kolmen sarja. Ja kyllä, kyllä ne olivat kelpo viinejä. Tilaus: 8wines.com
Ja toinen sarja syrah/shiraz. Viimeinen Amon-Ra ”puhutteli” minua eniten. Ehkä minun on luettava Sinuhe vielä kerran!
Ja ruoat! On taas elossa olon tuntu.Olipa hyvä ilta. Teki hyvää. Sekin. Kuten koko päivä.
Ystävyys taitaa olla se yhteinen nimittäjä, jolla tästä päivästä jää hyvä muisto. Ystävyyteen kuuluu minun maailmassani yhdessä hyvin syöminen. Niin tänäänkin.