Tuulestatemmattua

Meidän matkakohde on aika paljastaa, ja samalla julkaista arvonnan voittaja!

Arvontaan tuli yhteensä kuusi arvausta. Kolmessa arvatuista paikoista ei olla käyty: Pohjois-Italiassa oleva pieni Vallée d’Aoste,  Apulia (Puglia)  ja Välimeren toiseksi suurin saari Sardinia ovat ennen käymättömiä Italian maakuntia tai alueita. Piemonte, Emilia-Romagna ja Trentino – Etelä-Tiroli ovat sentään edes vähän tuttuja.

Ja huolimatta siitä, osuiko arvaus oikein vai väärin, vastaamalla pääsi mukaan arvontaan. Yksi vastauksista osui oikeaan: MS arvasi oikein. Huomenna me lennetään Münchenin kautta Olbiaan, siis Sardiniassa ollaan ensi viikko. Nyt 0llaan Helsinki – Vantaalla hotelli Hiltonissa ja toivotaan nukkuvamme aamuneljään …

Arvontaan osallistuivat Kati, Satu, Anneriina, MS, Anneli ja Lähes naapuri. Ja kolmas sija olikin tällä kertaa voittaja: Anneriinalle* lähettelen jotain pientä Sardiniasta hankittua kunhan palaamme kotiin. Onneksi olkoon!

~~~~~~~~~~~~~~~~

*(Lähetätkö minulle osoitteesi… reija at satokangas.fi )

Tässä viikonlopussa on sellainen ”aattomeininki”, ootellessa, ”mitähän tekis” -fillis. Reissuun lähtö on vasta huomenna, sunnuntaina illansuussa, joten lukemista kohteesta, pakkaamista [poikkeuksellisen perusteellista ja varhain], pyöräilyä, kahden hengen päivällisiä tehden,   . . .

Eilisellä piiiitkän pyörälenkin paluumatkalla Kauppahallista kalaa: päädyin kuhaan. Normi paisto voissa jauhoilla leivitettynä, oheen perunoita ja korvasienikastiketta sekä smetanatahnaa. Yksinkertaista, mutta oli ihan mahdottoman hyvää: raaka-aineet ratkaisivat!

Ja jälkkäriksi puolukkarahkaa! Näin pitkälle syksyyn piti mennä, että tein, vaikka tämä on mun lempparijälkiruoka. Opiskeluaikana, vegetaristivuosinani, kun anoppi toimitti meille ämpärillisen puolukoita joka syksy ja kun käytiin jopa itsekin niitä poimimassa tein tätä viikottain, ja niin paljon, että siitä riitti evääksi töihinkin.

Mutta taas eilen pahoittelin, että Valion rahkan koostumusta on tässä joku vuosi(kymmen?) sitten muutettu: siitä on tullut pehmeämpi, vähemmän hapan, mikä on minusta huono juttu. Silti: puolukkarahka (ehdottomasti ilman vaniljasokeria, aika vähän tavallista sokeria ja 1 dl kermaa vispattuna ja kaksi rahkaa on minun makuuni hyvä suhde.

Kalan seuraksi avasimme valkoviinin, jollainen hankittaneen toinenkin pullollinen, vaikka ei ihan edullinen olekaan. Stadt Krems Grüner Veltliner oli hintansa väärti, ja parempikin. Molemmat tykättiin oikeinkin paljon. Viini on täyteläinen, siinä oli luonnetta, makua, hedelmäinen, muttei raskas. Nimenomaan vaalealle kalalle oikein hyvä paritus.

Tänään sitten viikon liharuokapäivä: ibericopossun ulkofilettä pienet viipaleet kukkakaalimoussen ja salaatin sekä Chez Flon patongin kera. Mutta enemmän mainitsemisen arvoista on ”lounas”: kotimatkalla pyöräilylenkiltä kävin Oulun rautatieasemalle avatussa uudessa Huovisen leipomon kahvilassa. Kansallinen (myös Ruotsissa?) korvapuustipäivä vaati valitsemaan runsaasta vitriinistä puustin: ilahduin kun valikoimassa oli myös Pikku korvapuusti.

Kansallinen (myös Ruotsissa?) korvapuustipäivä vaati valitsemaan runsaasta vitriinistä puustin: ilahduin kun valikoimassa oli myös Pikku korvapuusti. Suolaistakin olisi ollut tarjolla, mutta tänään tuo oli just hyvä.

Hienoa, että aseman vanhaan (vanhin osa vuodelta 1885) rakennukseen on saatu sympaattinen, vanhan ajan tunnelmaa huokuva uusi kahvila. Toisessa päässä on uusi burgeripaikka. Vanhasta uutta!

Toinen ”vanhasta uutta” kohde testattiin torstaina: Tuirassa Lipporannantielle (ennen se oli Koskitietä), Hartaanrantaan vanhaan kaupungin varikkoon on syksyn aikana avattu kuntosali, pyöräkorjaamo ja Varikko Panimo!

Paikasta tuli jotenkin mieleen Tampere, jossa vanhoihin (Tampella, Finlayson etc.) teollisuuskiinteistöihin on avattu liiketiloja, museo- ja näyttelytiloja, ravintoloita, etc. Varikolla on lounasaikana listalla keitto ja salaattia, ja sitten aina pizzaa ja oman panimon tuotteita: olutta, lonkeroita ja limppariakin. Testasin mango-limelimpparin ja sehän olikin pizzalle oikein hyvä pari. Raikas ja hyvin vähäsokerinen. Panimon puolelle on iso ikkuna, josta voi seurata toimintaa, ja Varikolta on myös ”ulosmyyntiä” – pienestä myymälästä voi ostaa juomia, ja tietysti pizzoja saa kotipakettiin. Elävää musiikkiakin paikassa on kuulemma tarjolla joskus viikonloppuisin.

Pizzat eivät olleet liian suuria, niissä oli ohut pohja, juuston rasva ei lillunut pinnalla ja pizzataikina oli makoisaa, – jopa minä söin kaikki reunat. 🙂

Uudenlainen konsepti Oulun ravintolamaailmassa ja kyllä tällekin soisi menestystä ja pysyvyyttä.

PS. Jatkoin ARVONTA-AIKAA huomiselle klo 20 asti.

Onko muilla bucket-listoja? Onko sinulla sellaisia juttuja, asioita, tavoitteita, haaveita, kohteita, ihmisiä, kokemuksia, jotka ovat jollain listalla paperilla, päässäsi, sydämessäsi, haaveissasi, jotka haluaisi kokea, nähdä, tehdä? Ajatuksena siis se, että ”kerran vielä”, ”ennen kuolemaa”, ”edes kerran”, ”haluaisin kokea nämä —”, ”opettelen — ”, ”käyn —”  Jotain tavoitteita tai unelmia, ehkä kummallisiakin päähänpinttymiä, ehkä jotain hyvin päämäärätietoista (”juoksen maratonin”, ”käyn kaikissa kotipaikoissani”, ”luen koko Hemingwayn tuotannon” [mulla on ollut tämä joskus!!!], —

Minulla on vieläkin sellaisia juttuja, jotka haluaisin tehdä, kokea, nähdä. Vähän tiedostamattomiakin bucket-listoja. Yksi vähän hassu, eikä niin vakavasti otettava liittyy matkustamiseen.

Haluaisin käydä kaikissa Italian maakunnissa. Virallisia ”alueita” on 20, joista viisi on itsehallinnollisia (Friuli-Venezia Giulia, Sardinia, Sisilia, Trentino-Etelä-Tiroli ja Aostanlaakso). Noista 20 alueesta olen käynyt kolmessatoista. Ja nyt ollaan lähdössä yhteen ennen käymättömistä. Jos kaikki menee hyvin kahden viikon päästä voin sanoa käyneeni 14/20 Italian maakunnista. Olen käynyt melkein 20 kertaa Italiassa, mutta vielä on paljon alueita näkemättä.

Ensimmäinen teemamatkojen vaellusreissu Itävaltaan tehtiin kesällä 2011.

Kitzbühel 2011 (You Travel)

La Gomera ja Teneriffa 2012 (You Travel)

Bad Gastein 2014 (You Travel)

Liguria 2015 Cinque Terre (Tema)

Satunnaisia ohjattuja ja omatoimisia patikkaretkiä/päiviä on monillakin reissulla harrastettu:

Mallorcalla (Söller 2015)

Kreikassa (Kolumbia 2018),

Madeiralla parillakin lomalla (2013 ja 2019)

Lanzarotella  (2017)

Kroatiassa (Igrane 2017, Split-Krka 2023) samoin kahdella eri lomalla,

Gardalla 2024,

ja Teneriffalla tämän vuoden tammikuussa.

Ehkäpä niitä on ollut enemmänkin. Ja monilla, monilla kaupunkilomilla on kävelty kymmeniä, kymmeniä kilometrejä viikossa, patikoinniksi niitä ei oikein voi laskea.

Nyt tuntuu erinomaisen mieluisalle lähteä reissuun. Lähteä patikoimaan. Lähteä valmismatkalle. Lähteä Italiaan, mutta minne siellä? – Oikein arvanneiden kesken voisin sunnuntaina arpoa palkintona tuliaisen reissulta.

Siis kaikki ennen sunnuntaita (5.10.)  klo 20 tulleet arvaukset osallistuvat arvontaan. Palkinnon hankin reissusta, ja postittelen voittajalle kotiin palattuani.

Italian maakunnat (Wikipedia) 

Suvanto.

Tuntuu että nyt on jonkinlainen lepo. Tyyneys, hengähdystauko. Mutta jo tätä kirjoittaessa ajattelen, uskaltaakohan näin sanoa. Huomenna kuitenkin jo tulee joku ikävä uutinen, huolen aihe, ahdistuksen yö edessä?

On mukavasti tekemistä, jää hyviä jälkiä tai mukavia tuotoksia päivän kuluessa, tulee monista jutuista monenlaista hyvää mieltä itselle ja muille, mukavia kohtaamisia ja edelleen aikaa olla itsekseen. Sellainenkin merkillinen juttu, että olen ihan mielelläni puhunut puhelimessa. Tänään enemmän kuin varmaan kuukausiin. Puhutteko te muut ´vapaaehtoisesti´ puhelimessa nykyään? Monellehan se on töiden takia välttämätöntä, mutta entäs vapaa-ajalla? Sen jälkeen, kun äiti viimeisenä elinvuotenaan (2021) ei enää puhelinta käyttänyt, ovat minun puheluni pudonneet murto-osaan entisestä. Mutta tänään monta ihan antoisaa puhelua. Osaan minä vielä olla puhelimessa. Metka juttu!

Edessä on aika paljon lupauksia ja lupaavaa, odotettua ja odotettavaa, menneen kanssa nyt ainakin hetken sovussa ja sujut. Ei yhtään lääkäriaikaa meillä kummallakaan tiedossa. Ei akuuttia huolta tai murhetta lähipiirissä … Ei ainakaan tietääkseni.

Ja minullahan ei yleensä ole mitään syksyäkään vastaan, ei varsinkaan, jollei sadepäivien ketju ole loppumattomalta tuntuva, – ja nyt ei ole ollut. Siis hyvä syksy.

Oikein hyviä pyöräilykelejä on riittänyt, ja kaupunkiruska parhaillaan vähintäänkin kohtuullinen.

Enkä nyt siis puutu ollenkaan maailmanpoliittiseen tilanteeseen; sen kanssa kaikki levollisuus kaikkoaa, mutta omassa pienessä kuplassa enimmäkseen hyvää.

Pikkuisen kyllä nyt pelottaa kun tällaisia kirjoittelen.

Silmiä avaava sunnuntai.

Olen taas oppinut uutta, ja nauttinut ihan hullun hienosta sunnuntain säästä.

Hietasaaren metsätaipaleilla keltaisten lehtien, puiden ja pensaiden välistä siivilöityvä lämmin valo oli hyvää tekevä. Ilahdutti nähdä perheitä merenrannan notskipaikoilla, olla osa rannoilla liikkuvaa väkeä. Ei linnunlaulua, muttei myöskään kaupungin hälyä. Itsekseni, miettien.

Otsikkokuvassa Hietasaaren lintupolun varrelta lähtevä uusi reitti rantaan. Ehkä tämäkin kulttuuripääkaupunkivuoden 2026 mukanaan tuomia uudistuksia.

Kilometrejä kertyi ennen kuin olin määränpäässä: sisaren ystävän luona iltapäiväkahvilla. Toki olemme ´tunteneet´ jo vuosikymmeniä (yli 30 vuotta), mutta tänään kohtaaminen uudesta näkökulmasta. Ehkä systeri olisi tykännyt tästä meidän kohtaamisesta. Minullekin teki hyvää…

Ei enää kuin 3 kk ja Oulu on Euroopan kulttuuripääkaupunki. Ehkä joku lukijoistakin ihan sillä töin tulee tänne Pohjanlahden perukoille? – Olisipa mukava jos kohdattaisiin…

Tänään on aika tehdä pitkästä aikaa ruokapostaus, sillä jotain hyvää ja ”uutta” on ollut pöydässä. Poroa ja omppuja on eilen ja tänään syöty.

Eilistä meille kahdelle tekemääni osso buccoa oli niin paljon, että hyvin riitti tälle päivälle (Miniä iltatuurissa, joten muonavahvuus vain viisi). Ohessa oli vielä muuta hyvää: tattirisottoa! Lapsille perunoita, – niistä muksut tykkää enemmän kuin sieniruoasta.

Tämä(kään) liharuoka EI ole mitenkään kuvauksellista sinänsä, mutta olihan se hyvää. Erilaista kuin Italiassa syömäni tai aiemmin tekemäni, tämä oli paljon paksumpaa, mutta makuahan yllin kyllin. Ja kolmen tunnin haudutus takasi potkan mureutuvan. Edullista, aika helppoa, melkein luomua, ohje Pororeseptit sivuilta: Osso bucco porosta

Ja tänään jälkkäriksi Omenapiirakka vuosimallia 2025. Joka syksy tulee tehtyä epälukuinen määrä omppupiirakoita, ja joka syksy etsin myös jonkun uuden reseptin kokeiluun. Tänä vuonna se oli tämä: Kinuskikissan kaneliomenapiirakka soveltaen. Soveltelin siten, että laitoin piirakkaan toisen kreemipurkin kinuskia ja toisen kanelia. Ei huono vaihtoehto.

Jälkeenpäin hoksasin, että omenaviipaleiden väliin olisi voinut ripotella vähän puolukoita, olisi ehkä tehnyt mukavasti särmää ja raikkautta muutoin kovin makeaa piirakkaan. Toisaalta ilman puolukoita maistui varsinkin lapsille erinomaisen hyvin. Oheen vispasin purkkivaniljakastiketta. Eikä kovin paljoa jäänyt syömättä (kuvaan oli pursotettava tölkkikermavaahtoa ”rekvisiitaksi”)

Omenapiirakka kinuskilla ja kanelilla

Pohja
125 g voita
3/4 dl fariinisokeria
1 muna
1  3/4 dl ruisjauhoja
1 dl vehnäjauhoja

Täyte
2 prk  Valio kaneli/kinusikreemiä
½ kg happamia omenoita

Levitä pohjan päälle purkillinen kinuskikreemiä.

Pese omenat, kuori jos tarvis ja leikkaa viipaleiksi.

Asettele viipaleita vieri viereen niin tiheästi kuin vuokaan mahtuu.

Levitä päälle toinen purkillinen kreemiä.

Paista 200 asteessa noin 30 minuuttia.

Jääkaappikylmänä ehkä parasta. Mukavan ”mureaa”: ruisjauho ja fariinisokeri tekevät sellaisen rapsakan vaikutuksen. Vaniljakastike tai jätski ehdottomasti oheen.

Huomenna sitten palataan arkisempaan sapuskaan: vähän vähemmän kalorista, enemmän terveellistä.

Näinä päivinä meillä oli haave ja vakaa aie olla Bolognassa. Oli aie sisaren kanssa lähteä Italiaan, lennellä Bolognaan  – meillä oli eka kertaa aie lähteä kaksistaan saapasmaahan, monta kertaa olimme olleet yhtä aikaa. Ja kuinka monta kertaa – taas, tänäänkin – tulikaan mieleeni ”laitanpa R:lle viestin, ja kysyn tai kerron …”. En laittanut, en kertonut. Kävin laittamassa hänen haudalleen talvikukat. Juttelinkin siellä … kuten aina. En oikein tiedä kenelle. Ehkä itselleni vakuuttelin jotain.

Eilisellä pyörälenkillä sattumoisin satuin taas Virpiniemen mäntykankaille, – porojäkälää on siellä riittämiin. Nyt sitä on vanhempien ja sisaren haudoilla. Eiväthän kaikki päivät ole suruttomia, eivät vain ´tässä ja nyt´. Tänään oli paljon mennyttä ja paljon tulevaakin. Vielä minulla on oppimista, jotta muistaisin vain tässä ja nyt. Eihän se oikeastaan ole ”vain”, se on kaikki. Tässä ja nyt on kaikki.

Tänään sekä minulla että Pehtoorilla oli muitakin suvun ja syksyn juttuja ´agendalla´. Neljän sukupolven asioiden hoitoa, järjestelyä, monen moista touhuamista, selvittämistä ja tiedottamista. Mainittava, muistettava, että tänään olin  – pitkästä aikaa – hoitamassa asioita sellaisen henkilön kanssa, että kaikki sujui miellyttävästi. Nimenomaan miellyttävästi: on ilo kun tervehditään tavatessa, kun tapaamisen sopiminen on sujunut helposti, vaikka ei kovin tuttuja ollakaan, kun on pieni ystävällinen small talk aluksi, kun puhutaan suoraan, kun ainakin uskoakseni ollaan rehellisiä, kun kuunnellaan ja kun vastataan. Ei tarvitse olla samaa mieltä, mutta kunnioitetaan toisen sanomisia. Kohteliaisuus mutta välittömyys. Ja lopuksi erotessa kädestä pitäen kiitetään tapaamisesta ja yhteistyöstä. Oi että.

Syksyä oli pyörälenkillä Hietasaaressa ja

 —  ja Oulujokivarressa, syksyä myös ruokapöydässä. Juureksia ja poronpotkia uuniin moneksi tunniksi. Iso padallinen riittää huomisellekin.

Palaan huomenna, kera reseptien. Myös omppupiirakkaa tulossa.

”Ei tartte soittaa videopuhelua ku mummi on vielä täällä sisällä.”

                           Emmiliini 2 v. 

Olen täällä: Grand Central, 4. krs. Palasin juuri Helsingin Kaupunginteatterista. Moulin Rouge! Melkein kuin olisin ollut Broadwayllä. Viimeistään puolivälissä musikaalia ymmärsin, kuinka olikaan hyvä, että olin raskinut ostaa paikan seiskariviltä, keskeltä. Huikeat tanssiesitykset, tanssijoiden taidot ja puvustuksen näki kunnolla. Ja musiikki, mitä kaikkia rakkauslauluja olikaan kymmenittäin upotettu produktioon. Mikä olisin oikea sana: ehkä  huikea. Ja Varsinkin miespääosan esittäjän laulutaito ja habitus muutenkin miellyttivät kovin paljon.

Ennen teatteria kävin syömässä: paikaksi valitsin Bistro O Mat´n joka on Hakaniemessä Ympyrätalon takana, ihan teatterin lähellä.

Yhdeksännestä kerroksesta näkee yli Helsingin ja ravintola on aika viihtyisä muutenkin.

Onkohan elämäni ensimmäinen hissiselfie!! Kaikkea sitä!

Scampisalaatti oli vähän pettymys, – äyriäisten maustaminen oli jäänyt varsin vaisuksi, mutta jälkkäri (minulle epätavallinen valinta) suklaamousse vadelmakastikkeen ja pähkinäiden kanssa oli ihan mahdottoman hyvää, täyteläistä, suklaista,  ei liian sokerista.

Ja ostoksillakin ehdin piipahtaa ennen illan rientoja: Stockalta löytyi tumman lappapuuron värinen Ril´s mohairvillatakki talven paremmaksi neuleeksi. Ja kun oli vielä kanta-asiakkuusalennus 20 % niin oikein hyvä ostos.

Muutoin päivä menikin junassa: Pehtoori vei aamujunalle, joka vajaassa kuudessa kuljetti tänne Helsinkiin. Minulla oli paikka hiljaisessa kakkoskerroksessa, hyvä äänikirja ja neule, joten nopsasti matka taittui.

Siis ihan ”oma päivä” on ollut. Pitkästä aikaa. Sellainen tekee hyvää, nautin paljon.

Ja huomenna sitten matkan varsinainen syy: viikonlopuksi mummeilemaan Järvenpäähän.