Ravintolat – Tuulestatemmattua

Ja taas mennään!

Meidän (varsinkin minun) vilkkaaseen syksyyn kuuluu ainakin vielä yksi reissu. Mökki, Helsinki-Järvenpää ja Sardinia-Korsika ja huomenna sitten vielä pidennetty viikonloppu: lähdetään pojan lasten kanssa Vuokattiin. On lasten syyslomaviikko joten lähdetään vähän humputtelemaan; lähinnä uimaan neljästään huomenna ja Juniori tulee sitten perjantai-iltana kunhan töiden jälkeen ehtii. Kävin tänään ihan tämän reissun vuoksi ostamassa lapsille kylpytakit. Ja vastoin periaatteitani hain halpakaupasta (Kappahl)! Eivätköhän kylpyläviikonlopun, talven saunaillat kotona ja ehkäpä mökilläkin kevättalvella kestä ja kelpaa.

Muutoinkin touhun ja toimen päivä. Eilen oli juhlaa arjessa, kun olimme Amici-ystäväpoppoolla elokuvissa ja ulkona syömässä. Downton Abbeyta lähtivät myös miehet katsomaan, ja heistäkin se oli hyvä, viihdyttävä, hiukan liikuttavakin. Alun pientä jähmeää käynnistämistä lukuun ottamatta leffa oli hurmaava, kuten sarjakin aikoinaan. Tämä ”Viimeinen näytös” -elokuva oli keveä: hyvällä tavalla elämänmakuinen ja positiivinen.

Ja huolimatta minun töpeksinnästäni varausta tehdessä, me saimme liki täyteen La Sinfonia -ravintolaan pöydän, hyvän palvelun ja erinomaista ruokaa.

Me kaikki valitsimme pääruoaksi hernerisoton joko kuhan tai maa-artisokan kanssa. Se oli hyvää. Todella hyvin, sopivan al dente -risotto ja kuhan paistettu rapeaksi. Myös primit ja secondot maistuivat. Hyvä oli istua yhdessä vaihdella kuulumisia, iloista ja suruista kertoa, höpötellä tavallisiamme.

Nyt pakkaamaan: Vuokatissa on kuulemma ensilumenlatukin – pitäisiköhän ottaa monot mukaan. 😀

Niitä näitä Oulu Ravintolat Ruoka ja viini

Hartaanselällä ja Alfredin luona

Kovin syksyiseltä on tänään tuntunut. Eikä yhtään sitä helpottanut se, että olin aamulla jo yhdeksän aikaan pyörän – ja kameran – kanssa kulkemassa. Onneksi olin jo riddarit ja sormikkaat etsinyt esille ja käyttöön. Ei enää ilman niitä tarkene tuulisessa Oulussa ajella.

Tänäänkin vielä kuljin Toppilansalmen, Hartaanselän ja Pikisaaren kautta (Hiukkavaaraan, Auranmajalle ja Risuniittyyn) lenkilläni.

Oulujokisuistoon rakennettu uusi Hartaansilta ja sen lähellä Olosauna, pienvenesatama ja Hietasaaren rannassa parinkin viehättävää näköalapaikkaa ovat kaupunkikuvaa ja kevyenliikenteen verkostoa ”elähdyttäviä”, iloja näillä tienoin liikkujille. Tänä vuonna elokuun taivas on ollut upeiden, dramaattisten, kauniiden, raskaiden ja kevyiden pilvien peittämänä; eilen ja tänään ne toivat kuviin kontrasteja ja minua miellyttävät. Pilvet, kumuluspilvet ja harsopilvet, sinisellä taivaalla tuovat iloa.

Nämä samat kuvat isompana Kuvat.fi – sivustollani Hartaansilta

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Iltapäivällä me lähdimme kaksistaan ulos syömään. Hääpäivä/kihlajaispäiväpäivällinen tällä kertaa Alfredissa. Eikä se pettänyt tälläkään (kolmannella) kerralla.

Minähän pidän heidän konseptistaan myös siksi, että ruoka-annoksilla on tarinansa. Minun alkuruokani:

KIRJOLOHI & YUZU

OTE ALFREDIN REISSUPÄIVÄKIRJASTA, PÄIVÄYS 17.6.1987

”Sateinen aamu Nagasakin kalatorilla. Kalastajat huutavat päivän saaliitaan, ja jossain kiehuu kookosmaito. Maistan lusikallisen cevicheä – tuore kala kypsennettynä hapolla, yuzun kirpeyttä, kookoksen pehmeyttä. Korianteriöljy tuo vihreän sävyn, ja limemajoneesi sitoo kaiken yhteen. Päällä rapeaa kookosta ja pikkelöityä kurkkua, joka maistuu inkivääriltä. Se on kuin pieni, raikas tuulahdus keskellä kosteaa aamua. Kirjoitan muistiin: tällaisen haluan valmistaa kotona, mutta pohjoisen kalalla ja omaan tapaani.” (M/G)

Pääruoaksi valitsin kateenkorvaa koska missään en ole sitä saanut kokonaista annosta, muutaman harvan kerran osana pääruokaa, joskus pihvin vieressä pieni nokare, mutta tänään kunnon kimpale!

Lisukkeet tekivät annoksesta vähintäänkin hyvän, ellei erinomaisen.

KATEENKORVA & MISO

Alfred rakastaa illallisia, joissa pöydän ääreen kokoontuu ystäviä, naurua ja vähän liikaa viiniä. Tänä iltana hän päättää yllättää vieraat jollain odottamattomalla. Vasikan kateenkorva – tuo keittiömestareiden salainen herkku – paistuu pannulla kullanruskeaksi ja saa rinnalleen vaalealla misolla syvennetyn, kermaisen liemen. Pehmeä selleripyree, pikkelöity sipuli ja grillattu lehtikaali rakentavat makujen kerroksia, jotka herättävät uteliaisuutta ja ihastusta. Alfred tietää, että tällaiset illat muistetaan – ja niin muistetaan myös tämä annos. (L)

Ja jälkkäri.

MUSTIKKA & LAKRITSI

Eräänä kesäiltana Alfred muisteli metsäreissuja, joissa siniset sormet ja lakritsipiiput kuuluivat asiaan. Tässä jälkiruoassa nuo maut yhdistyvät uudella tavalla: lime-vaniljajäädykettä kerrostettuna mantelimarenki- keksien väliin, kuin nostalginen Puffet-jäätelö. Vierellä mustikkasorbettia ja lakritsikreemiä – tuttuja makuja uusissa vaatteissa. Annos, jossa metsä kohtaa makean mielikuvituksen.

Voitte olla varmoja, että annos jossa ”metsä kohtaa makean mielikuvituksen” oli mitä parhain, varsinkin kun annoksessa oli niin kovasti tykkäämääni limeä.

Hääpäivä on hyvä syy käydä kaksistaan ulkona syömässä. Tälläkin kertaa se oli hyvä juttu. Kuten jo vuosikymmeniä, ja kuten toivottavasti vielä monina seuraavinakin vuosikymmeninä.

Mökkielämää Niitä näitä Ravintolat Ruoka ja viini

Lomamatkalla jossain Inarissa …

Jo vain! Jo toisen kerran me teimme sen! Lähdettiin lomalta lomalle – mökiltä Inariin hotelliasukkaiksi.

Koronasyksynä 2021 teimme vähän vastaavan jutun ensimmäistä kertaa. Silloin ohjelmassa oli päiväpatikat Inarista Joenkieliselle ja Otsamolle. Tälläkin kertaa vähän suunniteltiin Otsamon huiputtamista, mutta kun eipä ehditty/jaksettukaan ja kun tie kohteen juurelle on tällä kertaa huono, niin luovuttiin Otsamosta ja vaihdettiin se Siidan ulkomuseoalueeseen tutustumiseen. (Palaan siihen kierrokseen myöhemmin.)

~~~~~~~~~~~~~~

Eilen, perjantaiaamuna olimme mökkiaamussa hereillä jo kuuden jälkeen: matkakuume se nousee pienestäkin reissusta. Vajaan sadan kilometrin matka Inariin aurinkoisessa aamussa sujui joutuin ja mukavasti, ja perillä kohteessa olimme yhdeksän jälkeen.

Reissun pääkohde oli Pielpajärven erämaakirkko, jossa on käyty kerran aiemminkin: ihan tuossa lähimenneisyydessä (2010!). Tällä kertaa oli koko ajan vähän sellainen kaiherrus – tai sittenkin tosiasioiden hyväksyntä – että, saattaapa olla viimeinen kerta. kun täällä ollaan. Mutta eihän sitä tiedä…

Joka tapauksessa: erämaakirkkoon Inarin saamelaiset 1700- ja 1800-luvulla eivät piipahtaneet, eivät varsinkaan kesäisin, jalkapatikalla, vaan siellä oli vain kerran suven aikaan kirkonmenot ja markkinat. Talvikelien, hankien kantaessa, pororaidoilla matkattiin kolmestikin kirkkotuville asustelemaan ja jumalansanaa kuulemaan, tapaamaan muita. Talvella kulku helpompaa järvenselkiä ajellessa.

Inariin, sen nykyiseen keskustaan luterilainen saamelaiskirkko rakennettiin vasta aivan 1800-luvun lopussa. Se tuhoutui talvisodan aikana, ja nykyinen kirkko on vuodelta 1952. Sinne pääsee asfalttitietä, vaikka autolla pihaan, mutta Pielpajärven kirkolle retki edestakaisin kestää hyvinkin neljä tuntia. Matkaa ei ole kuin kymmenkunta kilometriä, eikä reitillä korkeuserojakaan ole paljoa, mutta haasteensa kulussa on.

On se palkitsevaakin. Varsinkin sellaisessa säässä kuin meille sattui. Minuutin kuvakooste kännykkäkuvista tässä.

Eikä tuossa vielä kaikki! Ei se kaikki hyvä, mitä vuorokauden ”irtiotolla”, lomasella, juhlalla, haavella oli meille tarjota. Sattui kohdalle juuri oikeaan aikaan, juuri oikeaan paikkaan hieno ”etu”. Saimme yösijan ja illallisen hotelli Juutuassa ja sen ravintola Aanarissa suunnilleen puoleen hintaan.

Hotellin pihaan ajaesssamme vähän mietimme, oliko tämä poro palkattu vai tekoälyllä silmiemme eteen luotu tai jotain muuta outoa?

Joka tapauksessa: Oi, Juutua! Se näkyi ja koski kohisi huoneemme ikkunasta.

Ravintola Aanaar (vuoden 2020 Suomen parhaaksi valittu) on koettu muutaman kerran ennenkin. Eilen nautimme siellä ensimmäistä kertaa viiden ruokalajin menun viineineen. Ravintola on aika ainutlaatuinen. On ollut ja on edelleen.

En muista, milloin olen viimeksi syönyt noin hyvin kuin eilen.

Ja viinit ja niiden paritus ruoalle, sekä palvelu, saatikka maisema, olivat vähintäänkin suunmyötäisiä, hyviä, uusia (jälkiruoka!! Savusauna! Salmiakki savusi kun sorbettikannen poisti päältä), rehellisiä, raikkaita, kauniita, paikallisia, – – olin välillä sanaton, eikä se ole ihan tavallista!

Poron kanssa tarjottu georgialainen viini, Bedoba Saperavi!! Suosittelen hankkimaan! (Tai tilaamaan omaan Alkoon. Aanaarin ansiosta tätä oli Ivalon Alkossa, ja paluumatkalla kävimme noutamassa mökillekin.

Poroahan meillä syödään verraten usein: ehkä noin kerran kuussa tavalla tai toisella. Aanaarissa jotain melkein ylimaallisen hyvää. Kolmella eri tavalla. Kumpus? Veripalttua (neliö puolukan vasemmalla puolella).

Entäs tuo mustikassa keitetty jäkälä? Melkein liiankin hyvää, makeaa, mutta ah, niin maistuvaa poron ohessa. Ja oikeassa reunassa poronkieltä. Kuin karkkia. Tai parempaa. Rapsakkaa, täyteläistä, hienostunuttakin.

Enpä ennen ole saanut ”pre-dressertiä” enkä tatti-fudgea. Se on kuin Omar-karkki ja sittenkin vielä kymmenen kertaa parempaa, ja makeaa tattia. Tattia ja fudgea. Kyselin, eikö olisi voinut ostaa noista kotiin.

Jälkkäriin ei löydy sanoja. Ajattelin ensin, että tuolllaista kikkailua, hömpöystä. Bavaroisea ja tervaa! Sorbettia ja salmiakkisavua! Kaikkea sitä. Todellakin. Sehän oli ihan taideteos. Ja niin riemullisen makoisaa. Monia, monia vivahteita, kerroksia, tekstuureja, — kuten sanoin, ei sanoja.

Huomaatteko: ei sanoja. Tai sittenkin on. En muista milloin olisin syönyt näin hyvin. Ehkä 2019 Rovanieemen rotissööri-kapitulissa? Tämä oli hyvä, tämä jää hyväksi muistoksi. Eilinen kaikkinensa. Eikä vähiten Pehtoorin saaman hyvän, helpottavan puhelun takiakin.

Oli hyvä olla eilen, vielä nytkin eilisessä. Ja hyvä päivä on ollut tänäänkin. Hetken tie on kevyt…

Niitä näitä Ravintolat Ruoka ja viini

Ruokaviikonlopulla ….

Juhlaviikonloppu. Juhlaa on ollut sää, liikkuminen ja ruoka.

Meidän heinäkuu on ollut aika ”vähäeleinen”, ei juurikaan ole ollut menoja, ei tapaamisia, ei tapahtumia, ei juhlia. On ollut kotipuuhia, pieniä projekteja, vain vähän huolta, paljon liikkumista, – ja minulle niin mieluisaa auringonpaistetta. Lämmintä ja leppoisaa melkein koko kuukausi.

Näin ollen: varasimme eiliselle illalle pöydän Uleåborgiin. Kahdelle. Väistämättä, ilolla: oli aika ikkunapesuillalliselle. Helteinen perjantai, jolloin Oulussa on Qstock, ja keskusta täynnä festarikansaa, aurinkoa, musiikkia, iloa ja eloa, oli oikein hyvä lähteä koti-piazzalta ja pyöräteiden kiehtovasta maailmasta 🙂 nauttimaan hyvästä ruoasta ja palvelusta.

Kannatti. Melkein kuin ystävien luo oltaisiin menty. Ja helteisenä iltana, aittaravintolan liki familiäärissa tunnelmassa naapuripöydässä ”nuoripari” (yli nelikymppisiä kuitenkin) oli hyvin samanhenkinen. Olihan meillä mukava satunnaisesti illan mittaan vaihtaa jokunen sana, tunto ja kokemus.

Eivätkä ravintoloitsijat jättäneet meitä huomiotta. 🙂 Tuttuja jo ovat. Palvelu ehkä vielä aina vain piirun verran parempaa… Any way. Viihdyimme taas kerran. Ja ruoka!!

Kaikki maistui. Yllättäen huomasin taas kerran olevanikin kasvisruokaan kallistuva: eikä se nykyisin, kuten vielä 80-lvulla lyhyen vegetaristikauteni aikana tarkoita hemapa (herne-maissi-paprika)-täytettyjä juustokuorrutettuja paprikoita, vaan ”currylla maustetut peruna-purjosipulikroketit, valkosipulivoissa muhennettua pinaattia ja pinjansiemeniä, kookoskermalla pehmennettyä kasviskastiketta”. Ja minähän tykkäsin. Paljon.

Alkuruokakin (Kirjolohta ”poke style”, soija-yuzukastiketta ja retikkasalaattia) oli hyvin suunmyötäistä, mutta jälkkäri (ruusunmarjasorbettia, pehmeää marenkia ja mantelifinancier).

Ehkä ei ole sanoja! Sehän se oli täyteläinen, monia tekstuureja, mehukkuutta, sopivaa makeutta, rapeutta, pehmeyttä, raikkautta. Ja kaiken lisäksi erinomaisen kaunis asettelu, pleittaus. (Ja kännykuvahan ei todellakaan tee oikeutta!!)

Hyvillä mielin lähdimme iltakahdeksan jälkeen kohti kotia. Ihan myöhään siis. 🙂

~~~~~~~~~~~~~~~~

Ja juhlatunnelma jatkui tänään jo aamusta. Oli ”pakko” mennä Festan puolelle ja pihalle nauttimaan kahvi. Ja croissant: Oulussa on nyt toinen ranskalaisen avaama ”pastisserie”. Mon Chou on se eka,) ja tämä toinen Chez Flo on Limingantullissa Alasintiellä. Se on avoinna perjantaisin ja lauantaisin: kaikkea hyvää tiedossa.

Pienen brunssin jälkeen lähdin katsomaan, joko vihdoinkin auringonkukka aukeaisi. Ja juuri tänäänhän oli auringonkukan kukkimisen aika.

Ja voi kun tietäisitte, missä aamun jälkeen pyöräilimme ja mitä meillä oli iltapäivällä pihapöydässä. Huomenna kerron… reseptejä tiedossa. 🙂

Ravintolat Ruoka ja viini

Hyvää näinä päivinä

Merenrannassa melkein jo lämmin, – eikä mieli raskas, eikä tyhjä. Lauantaiaamuna pyöräilin matkakahvi mukanani Kellon Kiviniemen rantaan hengittelemään, lähettelemään terveisiä – ties minne.

Eilen ja tänään ”ruokapäiviä”, pitkästä aikaa oikein huolella.

Eilen Pehtoori vei minut ulos syömään: sain synttäri-illallisen Uleåborgissa. Meillä kun jäi viime kesänä ”ikkunanpesupäivällinen” monestakin syystä käymättä, niin eilen oli hyvä aika se ”kuitata alta pois”, ennen kuin piakkoin on uusi pesupäivä. Eilen ei vielä todellakaan voitu ravintolan ulkoterassilla istuskella, mutta olikin varsin mukavaa ja tunnelmallista illastaa rantamakasiinin vanhojen, lempeiden hirsiseinien suojassa, oli rauhoittavaa nauttia hyvästä ruoasta. Uleåborgin T & P ovat jo hyviä tuttuja, kuulumisia vaihdellaan, me saadaan hyvää palvelua ja ruokaa siellä; eilen oli poikkeuksellisen hyvä käydä siellä.

Erityisesti nuo tomaatti-fenkoli-arancinit olivat mieleeni. Koskaan en itse ole mitään arancineja tehnyt, joten siksikin halusin niitä. Ja että Amarone kasvisruoan kanssa! Oi, että. Molto bene.

Ja tänään: muksut, Juniori ja R. tulivat syömään. Tortillat ovat lasten herkkua, ja siksipä tänään pitkästä aikaa tein niitä, tykötarpeineen. Uudenlaisen avokadolisukkeen tein, ja varsinkin aikuisille se maistui oikeinkin hyvin. Jospa joskus viitsisin kokeilla tehdä tortilla-lätytkin itse? Sellaiset, joita saatiin Mexico Cityssä.

Tämän päivän iloja myös kukat – muitakin kuin osanottokukkia, jotka nekin kaikki ovat olleet lohduttavia, myötäeläviä, tietysti myös suruun liittyviä (kiitos niistä tätäkin kautta kaikille) – joita nuoret toivat tullessaan. Ja lasten kortit! Eepikin oli itse osannut tekstit mummin korttiin kirjoittaa. Hyvälle sellainen tuntuu, tietysti.

Lappi Niitä näitä Ravintolat Ruoka ja viini

Myönnettävä on: olipa hyvää

Ennakkoluulot tai (perusteettomat?) epäilykset on hyvä asettaa kyseenalaiseksi, ja antaa toinen (tai kolmaskin) mahdollisuus…

Saariselän keskustassa on ollut Teerenpesä-ravintola vuosikymmeniä. Se oli olemassa jo ennen kuin meillä oli lapsia, siis liki 40 vuotta? – Joskus noihin aikoihin, me kävimme siellä Pehtoorin kanssa yhillä tai drinksuilla kuten silloin sanottiin. Oltiin paikalla aika alkuillasta (kuten meillä useimmiten on aina ollut tapana, jos vain on voitu valita 🙂 ). Päivä oli oltu rinteessä, laskettu se viisi-kuusi tuntia Kaunispään ja Iisakkipään kylkeä, käyty saunassa, lähdetty ski-bussilla lähdetty kylille humputtelemaan. Ehkä Retkeilykeskukseen syömään ja tanssimaankin?! Ja tutustumaan Teerenpesään. Enkä (kai) ikinä unohda daamia, joka iltakuudelta istui baaritiskillä laskettelumonot jalassa, huolellisesti meikattuna, viimeisen päälle trendikkäät ulkoiluvermeet viereisellä tuolilla, jossain upeassa kashmirneuleessa ja MINKKIpanta otsallaan.

Ja siinä kun me ne bacardi-colat tai irish coffeet nautimme, ehdimme kuulla kuinka hän oli laskenut vain osan päivästä ”koska rinteissä ei ollut haastetta” ja ties mitä kaikkea … Tämä nainen löi meidän mieliimme leiman, että Teerenpesä ei ole meidän paikka, vaikka totta puhuen hän taisi todellakin olla erityisen harvinainen poikkeus asiakaskunnasta.

Minkkipantaisen naisen aiheuttama torjunta piti meidät pois Teeren pesästä aina uudenvuodenvaihteeseen 2015. Siis kymmenen vuotta sitten kävimme siellä: Tyär oli meillä mukana mökillä palattuaan jouluksi Meksikosta, ja sai meidät sinne uudenvuodenaattona odottamaan ilotulitusten alkamista [paluu siihen iltaan täällä]. Jo silloin Teerenpesän paikalla oli toiset omistajat kuin alussa, ja paikan konsepti kai aika lailla muuttunut.

Ja tänään: tämän viikon ”ulkoruokintapaikkaa” (tiedättehän, kerran mökkiviikossa kylille syömään) mietin kauan, surffailin ja kuinka ollakkaan: Teerenpesän menussa oli monta mielenkiintoista juttua. Sitä paitsi Saariselkä FB-ryhmässä ravintola oli saanut mainesanoja, varsinkin hyvän poronkäristyksen vuoksi. Päätimme antaa ravintolalle kolmannen mahdollisuuden. Ja kannattihan se!

Emme syöneet käristystä, mökilläkin saa hyvää 🙂 , vaan alkuun porocarpaccio ja frittimuikkuja (ehkä parhaita ikinä!) ja pääruoaksi kalaruokafriikille Pehtoorille Inarijärven rautua rapukastikkeella ja minulle Lapin herkkulautanen, josta tuli mieleen meidän perheen jouluaaton alkuruoat.

(miedosti suolattua rautua, paahdettua Inarijärven siikaa, lohimoussea,
savustettua poronpaistia, sienisalaattia, rapukastiketta, puolukkakastiketta)

Ja ruoan maittavuuteen vaikutti tietysti myös se, että olimme hiihdelleet keskipäivän aikoihin – taas kerran tahoillamme – hyvinkin toistakymmentä kilometriä ja saunoneet rauhassa. Joku muu oli tehnyt ruoan, ja minä saatoin vain nauttia.

Päivän hiihdosta:
Hirvaskurussa, Onnin jäljellä, Pieranvaaran kupeessa paistoi, satoi, luisti, tökki ja oli hyvä. Ja viime öisen sateen jäljiltä kaikkialla uutta, melkein nuoskaista, valkoista, valaisevaa lunta. Puut valkoisia, taivas enimmäkseen harmaa.

Jo aamulla viimeöisen sateen jälkeen melkein satumaista. Mökkipuron rantaan kuljin hiljaisuudessa.

Oulun etniset ravintolat Ravintolat Reissut Ruoka ja viini Valokuvaus

Kuvakansioita kootessa, ja Osakassa!

Melkein kaikki reissukuvat ovat nyt valmiita. Ja niitä on paljon. Teneriffan parin viikon takaisella matkalla otin järkkärillä pitkästi toistatuhatta kuvaa. Miksi? – Minä vaan kysyn, että miksi? Totta kai reissukuvista on iloa itselle ja monille, jotka taitavat seurata tätä blogianikin nimenomaan reissujen ja ruokien vuoksi, mutta että noin 200 kuvaa/päivä! Eikä nyt ollut kovinkaan paljon ihan tavattoman erikoista, hienoa, hurjan ainutlaatuista, mikä selittäisi muistikorttien täyttymistä. Noh, any way, reissun viimeistä päivää vaille nyt on valmista.

Santa Cruzin kolme ja puoli päivää ovat nyt kuvakertomuksena kuvasivustolla. Olen selvästikin yrittänyt tehdä päivien kulusta ”muistiinpanoja”, kuvannut paikkoja, joita kymmenien kävelykilometriemme matkalla oli. Kaupunkinäkymät, talot, rakennukset, puistot, rannat kertonevat millainen kaupunkimiljöö 200 000 asukkaan Santa Cruzissa on.

Santa Cruzin nähtävyyksiä, paikoin erittäin ikävän näköistä (uutta) arkkitehtuuria, kirkkoja ja Kauppahalli … Kaupunki tuntui olevan sotkuisempi (ei pahasti) kuin isot kaupungit esim. Italiassa. Paikallisliikenne kattavaa ja yksi ratikkalinja, jolla pääsi naapurikaupunki La Lagunaan. Se on vuorilla vanha yliopistokaupunki, Unescon maailmanperintökohde, jossa kävimme kaksistaan retkellä. Sieltä on paljon kuvia. Ehdottomasti käymisen arvoinen paikka.

Sekä Santa Cruzin hotellistamme että Costa Adejen hotellistamme olen (näköjään) ottanut aika paljon kuvia. Tein hotelleista erillisen kansion. Santa Cruzin Iberico Heritage Mencey oli iso, hieno, mutta kuitenkin jotenkin hyvin ”ystävällinen” hotelli. Siinä oli tietysti uima-altaita (mm. merivesiallas, josta tykkäsin!), ravintoloita, isot aulat, mutta myös kasino ja kilpikonna-allas. Se on Ramblasin ja kaupungin suurimman puiston reunalla, oikeastaan ihan keskustassa. Palvekkeelta näkyi vuoret!

Costa Adejen hotelli oli aika tyypillinen rantalomakohteen parempi hotelli. Viiden tähden sekin.

Oikein hyvä sekin, mutta ei oikeastaan mitenkään ainutlaatuinen. Kattokupolista (alla kuvassa baarin pikkukupoli) pidin hyvin paljon. 🙂

Huoneemme parvekkeelta näkyi pieni pala merta. Auringonlaskun aikaan sitä arvostin.

Matka oli Aurinkomatkojen yhdistelmämatka.

Kuvat ruokakokemuksista ja ravintolamiljöistä ovat enimmäkseen kännykkäotoksia, ja niistä teen sitten ruokapostauksen joku päivä ensi viikolla.

Linkki kuvakansioihin on TÄSSÄ. Piipahda hetkeksi valossa ja vihreässä… (Reissun postauksiin/matkakertomukseen pääset tästä linkistä.)

Huomenna sitten Costa Adejen kuvat!

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Oulun Pekurin Patiolla on avattu uusi ravintola: Osaka.

Siellä kävimme iltapäivällä (jolloin paikka oli täynnä) syömässä.

Buffetista sushia, tuoreita hedelmiä ja lisäksi lämpimiä ruokia (wokkia, tempuraa, kananugetteja, dumplings, … sekä jälkkäripöydästä pieniä herkkuja.

Viikonloppuna buffan hinta 17,90 €, mikä ei todellakaan ole paljon siitä kaikesta siitä, mitä on tarjolla.

Keskityimme sushiin ja sitten vielä vähän jälkkärihyviä ja olimme oikeinkin tyytyväisiä.

Sushin riisi oli ”tuoretta”, sopivan tiivistä, ja vaihtoehtoja oli monia ja kauniitakin. Soija oli raikasta, ja inkiväärikistäkin pidin. Ei ollut liian etikkaista, eikä sitkeää.

Viiniäkin olisi ollut piccolopulloissa tarjolla. Valikoima minimalistinen: yksi valkkari, yksi punainen, yksi kuohuva, mutta eipä me viiniä tarvittukaan.

Mökkielämää Niitä näitä Ravintolat Ruoka ja viini

Pakkasella ”ulos” syömään

Aamulla – 25 C. Eikä se siitä paljon lämmennyt, tuultakin vähän, ainakin aavoilla paikoilla ja tunturissa.

Välipäivä hiihdosta, mutta päätin vielä tänäänkin yrittää ”kaamoksen kaatajais” -kuvaa Kaunispäältä. Ei paljon eilisestä kummennut. Mökkipihassa taivas oli sininen ja aika kirkas, Kaunispäällä ei! Vähän turha reissu siis.

Iltapäivän sitten pihapiirissä tunteroisen tarkenin ja kuvailin kauniita hankia, kuuta, – ja tonttuja!! (Kyllä! 😅 Ens joulun korttiainesta!)

Uusi Kuksa koettu

Laanilaan, ihan vanhan purkutuomion saaneen Laanihovin ”takana”, on avattu uusi ravintola Kuksa. Tänään sinne! Kesällä oikein hyvä vaikka kävellen, nytkin pääsisi autotta – huom. mökkipihasta suoraan – ladulle ja sitä kautta hiihdellen, mutta ei sittenkään. Semminkin kun ravintola avataan vasta puolikuudelta. Paikka ei siis ole sellainen ”lounasta ladunvarresta”, vaan ”päivälliselle parempi neule yllä”.

Menukonsepti on hyvin mieleinen minulle: alkupaloja ja jälkiruokia buffetista, pääruoka annostarjoiluna: kolme-neljä viikottain vaihtuvaa lämminruokavaihtoehtoa.

Menu: EI-lappilainen keittiö, silti raaka-aineet pääosin lähiruokaa (kuulemma 30 km säteeltä lähes kaikki), ei kikkailuja, hyvin tehtyä (nieriän rapeaksi paistettu nahka! ) ja buffetista alkupaloja tarpeeksi.

Muikut ja graavattu hauki olivat erityisen mieleisiä. Toki marinoidut kasvikset ja graavilohi sopivat makumaailmaan.

Näissä paljon hyviä makuja.

Olenhan monta kertaa täälläkin kirjoitellut, että Saariselän keskustan ravintoloihin tulee siksikin harvoin lähdettyä, että niissä menut ovat hyvin samankaltaisia kuin meillä mökillä juhlapäivinä tai kun on ruokaystäviä pöydässä: poroa, poroa, poroa monin tavoin, lohta, nieriää, siikaa, sieniä, puikuloita, puolukkaa ja hilloja … Mutta Kuksassa on muutakin. Enimmäkseen.

Meille molemmille tällainen annos.

Nieriä- ja scampiannokseen kuului vielä mitä mainioimmat perunat. Kulhollinen niitä, vaikka nälkä lähti jo vähemmälläkin. Kapris-valkoviinikastike sellainen, etten edes yritä itse. Se oli todella, todella hyvää. Ja niinhän se on: kastike tekee sapuskasta juhlaa! Gourmetia.

Jälkkäribuffetin mansikkatiramisu (Pehtoori söi sen) ja tyrnimousse (minulle) maistuivat. Niitä sekä kahvia, teetä, kaakaota, pikkuleipiä sen seitsemään sorttia olisi voinut ottaa kaikkia, mutta meille riitti nuo yhdet annokset. Tyrnimoussea oli juuri sopivasti, rakenne fine, mutta kaipasin vähän enemmän tyrnin makua.

Viimeiset pari vuotta meidän ”käydään kerran mökkiviikon/viikkojen aikana ulkona syömässä” on ollut Fieno! Siellä on nyt käyty kai 10 kertaa, viety mökkivieraatkin sinne. Nyt on toinenkin vaihtoehto!

Ravintolan sisustus sopii hyvin miljööseen, tunturin kupeeseen ja pohjoiseen. Pöydät ja tuolit oikeinkin mukavan rustiikkisia, mutta silti tyylikkäitä. Vallan viihtyisää meidän mielestä. Palvelu sujuvaa ja välitöntä.

Kuksa avautuu puolikuudelta, ja me olimme ensimmäiset, mutta onneksi sinne napakasta pakkasesta ja ehkä vähän syrjäisestä sijainnista huolimatta tuli muitakin. Me olimme tänään autolla, mutta aateltiin, että kesäisin ja syksyin oikeinkin hyvän kävelymatkan päässä. Kympin lenkin saa kun käy kävellen tuolla syömässä. Toivotaan, että saadaan tästä mökkiviikoille ruokapaikka.

Joulu Ravintolat Ruoka ja viini

Sinfoniassa ja konsertissa

Joulun aika on hyvää. Useimmiten. Ja varsinkin tässä elämän vaiheessa kun jouluajasta voi nauttia pitkään, jo paljon ennen joulua. Niin kuin tänäänkin.

Olimme Pehtoorin kanssa joulutunnelmissa Sinfoniassa ja konsertissa.

Sinfonia on uusi italialainen ravintola Oulussa Kirkkokadulla (Crecianin vieressä). Varasin sinne pöydän neljäksi: onneksi varasin, ei sinne olisi ilman varausta päässytkään. Kävimme siellä ennen konserttiin menoa. Konserttikin oli kirkkokadulla: Tuomiokirkossa oli Jarkko Aholan ”Jouluntähti” -konsertti.

Pehtoorihan tykkää katsella telkkarista suunnilleen kaikki mahdolliset (suomalaiset) musiikkiohjelmat ja suomalaisartistien konsertit, joten ostin hänelle lipun vähän kuin joululahjaksi. Ja koskapa minä olen jo monta vuotta tykännyt Aholan joulumusiikista – jopa enemmän kuin Three Tenorseista, Tapani Kansasta tai Andrea Botticellista, niin mielelläni lähdin aveciksi. 🙂

Oi, että. Olipa vaikuttavaa. Vielä vaikuttavampaa kuin osasimme odottaa. Tuomiokirkon akustiikka ja kirkon täysi muita kuulijoita (1500 henkeä) tekivät osaltaan konsertista hienon. Välillä silmät kiinni ja kyynelissäkin kuuntelín: Adagio, Jouluyö, Walking in the Air…. Korkealta, kirkkaasti ja kovaa!

Ja entäs Sinfonia! Se ei ole mikään tavis pizzeria, enemmänkin trattoria tai ristorante. Listalla toki on pizzoja, mutta myös muita italialaisen keittiön klassikkoruokia: antipastit (leikkeleitä), primit (insalata mistot, pastat ja risotot), muutamia secondoja (lihaa ja kalaa) ja dolcet. Me valitsimme tattirisoton ja prosciuttosalaatin. Molemmat olimme tyytyväisiä. Pehtoori söi jälkkäriksi suklaakakkua ja gelatoa, minä vaniljapannacottan. Perushyviä nekin. Viinilista on oikeinkin laadukkaan oloinen, viinejä lähes kaikista Italian maakunnista. Lasilliset otimme ja varsinkin minun Baroloni oli niin hyvä, että päätin ostaa sellaista jouluaatoksi porolle kaveriksi. Ravintolamiljöö on tyylikäs, vähän turhankin tumma. Kaikkinensa tervetullut lisä oululaiseen ravintolamaailmaan.

Uusia hyviä joulumuistoja tästä päivästä …

Ravintolat Ruoka ja viini

Melkein kuin olisi oltu reissussa

Aamulla, päivällä, iltapäivällä sumusadetta, joka näkyi vain silmälaseissa, tuntui käsissä ja kiharsi hiukset vaikka oli pyöräkypärä päässä, – muutoin sitä ei huomannut.

Tälle illansuulle oli varaus Alfrediin. Eihän me muuten, mutta kun meillä oli Emmiliiniltä ja vanhemmiltaan saatu lahjakortti – kiitokseksi talven tammi-helmikuun mökkielosta Hangasojalla. Emme olleet millään muotoa pahoillamme tällaisesta kiitoksesta, ja varaus kovin täyteen varattuun Alfrediin oli tälle päivälle. Oikein oli hyvä päivä, erinomainen kokemus. Toinen kerta kun sinne pääsimme.

Ei moitteen sanaa. Hyvillä mielin ja kaikesta nauttien … Lainaukset suoraan ruokalistasta, joka on mukavan tarinallinen.

HÄRKÄ & KARHUNLAUKKA
Alfredin intohimo ruoanlaittoa kohtaan syttyi jo nuorena, kun hän vietti kesäpäiviä isoisänsä, Knutin, kanssa grillin äärellä. Tuolloin hän maistoi ensimmäistä kertaa tätä hienostunutta tartaria, jota hän nyt ylpeänä tarjoilee vierailleen. Grillatulla naudanrasvalla maustettu tartar saa kaverikseen karhunlaukkamajoneesia, marinoitua punasipulia, rapeaksi paistettua kaalia sekä raastettua keltuaista. (M/G)

KUHA & FENKOLI
Kaikki kala-annosten ystävät, käsi ylös! Tällä kertaa arvokalojen kuningas, kuha, pääsee paistettuna estradille. Kuhan kyytipojaksi tarjoillaan keitetty fenkoli-simpukkakastike, joka on täyteläisyyden huipentuma. Lautaselle löytävät tiensä myös tillivoissa pyöritetyt uudet perunat. Pikkelöity kyssäkaali ja raparperi tuovat annokseen raikasta hapokkuutta, ja pehmeä kukkakaalipyree viimeistelee tämän upean kokonaisuuden. (L/G)

BASILIKA JA MANSIKKA
Oulun torilla Alfred ei voinut vastustaa kirkkaanpunaisina hehkuvia mansikoita. Pyöräillessään takaisin kotiin, hän maistoi niistä muutaman ja tiesi tarkalleen, mitä aikoi valmistaa seuraavaksi. Tuoreiden mansikoiden päälle hän asetteli marenkia, valkosuklaata sekä basilikalla maustettua jäätelöä. Oman lisämausteensa annokseen toi japanilainen yuzu-hedelmä sekä mansikoista valmistettu liemi, joka kertoi, että kesä on vihdoinkin saapunut. (G, saatavilla L)

Kaikki oli hyvää, maut kerroksellisia, erottuvia, suunmyötäisiä, raikkaita, puhtaita, ”syviäkin” – parempaa sanaa en löydä… Suositellut viiniparit toimivat ja me olimme tyytyväisiä, kylläisiä, kiitollisia.

Kuuden jälkeen lähdimme Alfredin tarjoilujen ääreltä, kaupungilla paljon Suomi Pop -festarikansaa, ja alkavan perjantai-illan tunnelmaa. Matkalla bussipysäkille ”eksyimme” vielä Voxiin. Viinibaarissa ystävämme H. tarjoili lasilliset erinomaista portugalilaista punaviiniä ”yömyssyksiksi” (klo juuri ja juuri puoliseitsemän). Piste iin päälle oli tämä.

Bussimatkalla kotiin totesimme, että on hyvä edes joskus puhkaista oma kupla: nähdä ja kuulla elämänmenosta, jollainen tuntuu meille hyvin kaukaiselle. Parinkymmenen minuutin matkan aikana kuulimme traagisen tarinan, joka kahden vastikään tapahtuneen kuolemantapauksen jälkeen päättyi humalassa kaatumiseen ja kylkiluun murtumaan ”joka on niin kamalaa, ettei koskaan kenellekään sellaista toivoisi”. Kaikki on suhteellista. Kuolemat ja kylkiluut.

Koko draaman kaari siis koettu, ja muutamassa tunnissa ja ihan kotikaupungissa.

Mutta edelleen: Alfrediin kannattaa tutustua.