Category

Liikkuminen

Showing: 1 - 50 of 223 RESULTS
Liikkuminen Niitä näitä

Kausi ohi, – hyvillä mielin

Melkein viime metreillä tavoite saavutettu!

Viimeisen viikon aikana ja varsinkin tänään on mennyt ihan suorittamiseksi nämä pyöräilyhommat! Keväällä kun pyörän esille otin, ajattelin, että jos ajelen saman verran kilometrejä kuin viime vuonna, niin kolmivuotiaan pyörän mittarissa on kauden lopussa kymppitonni! Ja sitä kohti.

Tosiasiassa en ole kilometrejä kummemmin laskeskellut, enkä mitään viikottaisia suorituksia itseltäni vaatinut. Kunhan olen pyöräillyt, kunhan olen liikkunut. Osa noista kilometreista on ihan hyötyliikuntaa,  – auto on saanut olla kesän tallissa, koska asioille kaupunkiin ja parin asian kauppareissuille olen sykkelöinyt.

Viime ja tänä vuonna saman verran kilometrejä, vaikka tänä vuonna olen ollut pois Oulusta ja pyörän läheltä ainakin 1½ kk, viime vuonna vain kuukauden. Ja viime vuonna ajelin vielä marraskuussakin parisataa kilsaa, sillä oli niin lämmintä, eikä liukkautta. Nyt on huomiseksi ja ensi viikolle luvannut lumisadetta ja jo nyt on ollut melkoisen kylmää, joten tänään ”oli pakko” käydä mutkin Kempeleessä, jotta puuttuvat 40 kilsaa tuli mittariin ennen talven tuloa. Sinne on pihaltamme tasan 20 km, ja yhteen suuntaan matkaan kuluu tasan tunti. Yksi tämän kesän vakiolenkeistä.

Ja onhan nyt punaiset posket ja hyvä mieli! Mittarissa on viisinumeroinen luku!

Ja tänä vuonna kulkemista pyörällä todella paljon vähemmän kuin silloin ekana e-bikekesänä, jolloin kilsoja tuli 4600 km. Silloin pyöräily oli myös terapeuttista, ja korona-aikaan hyvin sopivaa.

Äänikirjoja on tänäkin keväänä, kesänä ja syksynä kulunut, ikääntyvää kroppaa tullut pidettyä liikkeessä, ulkoilmasta nautittua, uusia ja tuttuja maisemia nähtyä, ja vähän kuvattuakin.

Nyt sitten latuja odotellessa, – kuntosalille en ainakaan vielä ole valmis. Onhan mulla edelleen pieni olkapää-fyssarijumppa.

Siispä ehkä vain tepastelen seuraavat pari kuukautta. Liike jatkukoon!

 

Bloggailu Liikkuminen

Ulkoiluasioita

Lokakuun vaakasuora valo on paljon lempeämpi kuin helmikuussa samassa kulmassa paistava kristallinen, kova kevättalven kirkkaus.

Saariselällä olisi jo mahdollista hiihtää: laturaportin mukaan lunta on 25 senttiä ja latuja jo avattu!

Perinteisen ladut ja luistelu ura:

    • Saariselkä – Laanila – Kiilopää – Kakslauttanen 16km
    • Kuutamolatu 6km

Minulla ei vielä varsinaisesti vielä kiire laduille, koska tämän vuoden pyöräilykausi on vielä vähän kesken. Melkein pari sataa kilometriä puuttuu tavoitteesta. Tänään oli kyllä mahtava pitkästä aikaa pyöräillä: lähes tyhjät pyörätiet, aurinkoa ja niin kylmä, että pakko polkea aika lujaa! Ei ollut liukasta, ja moni koko kesän kesken, remontin alla ollut pyörätiepätkä tai baanaverkon uusi osuus oli nyt saatu talven tuloa ennen valmiiksi. Ei ollut enää kiertoteitä ainakaan niillä reiteillä, joilla tänään kuljin.

Nyt kun on puolentoista kuukauden aikana oltu melkein puolet ajasta mökillä (kaksi eri reissua) ja niiden ohessa vielä kaksi reissua etelässä (Helsinki – Järvenpää) niin onhan pyöräkilometrit jääneet vajaiksi.

Ja vajaiksi on jäänyt myös kodin ja puutarhan asettaminen talviteloille. Haudalla kävin sentään eilen istuttelemassa callunat ja laittelemassa kuusenhavut. Pehtoori on nyt jo pari ihan täyttä työpäivää pihalla touhunnut, mutta minulla on mennyt vieläkin tietoliikenne- ja blogin tallennustilaongelmien parissa sekä viikonlopun kuvahommien kanssa luvattoman paljon aikaa. Eivätkä asiat ole vieläkään, eivät lähellekään kunnossa.

Lappi Liikkuminen Mökkielämää Niitä näitä

Lokakuun ikimuistoinen patikka

Jo aamu lupasi hyvää.

Aurinko näkyi monen päivän tauon jälkeen jo seitsemän jälkeen. Pakkasaamuun villaa ja muuta lämmin ylle, ja sitten kameran kanssa purolle. Huurteinen talven tulon tuntuinen aamu, mutta jotenkin lupaus hyvästä päivästä.

Tänään kummallisesti ”vapaapäivä”-olo, joten päätimme lähteä kunnon patikalle.

Lokakuussakin Saariselällä voi pakkasyön jälkeisessä maisemassa patikoida nauttien näkemästään ja liikkumisesta.

Tänään polku vei Iisakkipään huiputuksen kautta Pääsiäiskuruun (jonka laavu olikin purettu!), Pietarinvaaraa kiertäen Tammukkaojan vartta pitkin Vellinsärpimän tuvalle, sieltä Luttojoen vartta pitkin takaisin Saariselän keskustaan. Oikeastaan sellaisia maisemia, varsinkin loppuosaltaan, joita tulee talvella hiihdetyksi. Nyt ihan uusin silmin.

Kilometrejä melkein 20 ja paljon, paljon kauniita näkymiä, aurinkoa, pieniä ilahduttavia ennennäkemättömiä ja tuttuja yksityiskohtia … näimme vihreän kannon, koskikaran, jääkiteitä hiekassa, porot polullaan, muurahaisyhdyskunnan Luttojoen varressa (montako kekoa näet yhdessä kuvassa?! – niitä on siellä paljon!), kivisiä ja pehmeitä polkuja.

Taas kerran: täällä on hyvä!

Ja lopuksi vielä aurinko ja sen sivuauringot! Kamerani lauloi ja tein otoksista kansion.

Tervetuloa patikalle mukaan klikkaamalla  Tästä!

Lappi Liikkuminen Mökkielämää Niitä näitä

Maanantaiaamupäivän patikka

On talven tuntua. Mökillä – kohtuullisen matkan päässä Napapiiriltä pohjoiseen – niin kuuluu ollakin. Lokakuu on täällä jo lumikuukausi, se on jo talven alku. Niin sen kuuluukin olla, eikä se nyt niin kauheaa ole. Päinvastoin. Tänään, pakkasyön (- 4 C meillä alin) jälkeen aamusella oli tunturissa kirkasta ja kuulasta. Raikasta ja reipasta.

Pitkästä aikaa päätimme lähteä kohti Niilanpäätä. Tuntureiden huippujen lisäksi oli alempanakin mukavaa ja kaunista katseltavaa. Sekä riekkoja että riekonmarjoja. Polun reunoilla jääriitettä, oltiin ”rutskuilla” – kuinka moni tämän jutun tietääkään? – Oliko se niin, että vain oululaiset osaa olla rutskuilla? No me oltiin.

Ja nähtiin riekkoparvi. Niitä oli ainakin tusina patikkareitin sivupolulla. Ja onneksi minulla tele kamerassa, eihän 70 – 200 millinen mikään lintuobjektiivi ole, mutta nämä olivat niin rauhallisia, kesyjä pelottomia, että aika lähelle pääsin.

Tämä kanssapatikoija oli kertakaikkisen hauska. Teputteli pelotta vastaan, vakain askelin. Riekolla on tuollaiset karvajalat, ja punainen kaari silmän yläpuolella, kiiruna ei ole karvajalka. Olen vihdoin tämmöisenkin oppinut.

Riekkoja ja riekonmarjoja.

Patikalta palattua istahdimme toviksi puronrannalle, uudelle patiolle. Totesimme patikan hyväksi, ja puron solinan aina vain hyvää tekeväksi. Muistimme että on maanantai, – jotenkin se antoi päivään vielä lisää arvostettavaa. Siis että me voidaan olla täällä, tuosta vaan. Että voimme nauttia syksystä mökin pihapiirissä – eikä juuri nyt akuuttia huolta, ei tarvetta olla missään muualla.

Siinä ohessa lämmittelimme meidän luksussaunan. 😉 Rantasaunasta mie pulahdin puroon, kuten joka päivä kuluneen viikon aikana. Ja olihan se kylmää, ihan yhtä kylmää kuin nyt on pimeää, sysipimeää. On syksy. Takana pakkasyö. Liekö koskaan ennen olen kokenut + 3-asteista luonnonvettä. Tuskin. Silti mietin, että josko sittenkin kokeilisin Oulussakin avantouintia. En tiedä. Kuten sanottu, kylmää oli (noin minuutin sitä kokeilin). Kuitenkin jokin siinä kiehtoo.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin, nyt takkatulen ääreen neulomaan. Elämä on.

Lappi Liikkuminen Mökkielämää

Tunturissa yksikseni

Jo vain sitä voisi viettää päivän toisinkin. Eikä kulkea kurujen pohjia, eikä kavuta kilometrikaupalla tunturin kuvetta ylös, toista alas.

Toisaalta kyllä sitä voi ihan hyvin kurulle päästyä istuksia hyvinkin tunteroisen kuunnellen ei mitään. Ei kuule edes järripeipon narinaa. Ei mitään. Ihan hyvin voi. Siinä viettää tiistaita katsellen laajaa Lapinmaata ymmärtäen olla hiljaa itsekin.

Patikka Marian kurulle. Tämmöiseksi sitä on tullut.

”Meidän” Hangasoja. Sen kupeessa kuljin, ihan uusiakin polkuja. Enimmäkseen kurun pohjia aamun vaakasuorassa valossa. Ihan itsekseni, yksikseni.

Mariankurun löysimme vasta viime kesäkuussa, jolloin siellä oli vielä kurun pohjalla jäätä ja lunta. Silloin korkeuserojen kuvaaminen oli jotenkin helpompaa. Tänään ei onnistunut, mutta ei sillä väliä. Sain kuitenkin olla siellä. Aika kauankin.

Tänäänkin harmittelin kun en voinut olla Pehtoorille kaverina pation teossa, tämmöisiä raksa- ja remonttihommia (mm. meidän koti 🙂 ) on usein tehty yhdessä ja mie olen ihan erikoistunut kärräämään, kärräämään kiviä, laastia, tiiliä, hiekkaa, multaa (äitienpäivien multakuormat, – ne ei unohdu!), mutta nyt ei enää voi, nyt en enää saa (olkapää, prkl!) .

Ja tänäänkin olisi vakaalle kokemukselleni ollut käyttöä, mutta onneksi paikallinen maansiirtoammattilainen tuli minikaivurin kanssa pariksi tunniksi poistamaan kuntan ja puolisen metriä maata tulevan pation paikalta. Onneksi minikaivuri ja sen käyttäjä löytyi, sillä täällä maaperä on mahdottoman kivistä, rakkaista ja tavattoman työlästä kaivettavaa. Pikkuisen on siitä kokemusta, en huoli vaikken sitä saakaan enää tehdä. Otin tänään ”havainnekuvankin” maaperän kivisyydestä tepastelessani pätkän latupohjaa kohti Ahopäätä. Tästä näkee hyvin kuinka ´moreenista´ Saariselän maasto pintakerroksen alla on.

Kun en kerran raksalle päässyt, leivoin aamutuimaan mustikkapiirakan evääksi pation rakennushommiin ja lähdin: patikoin tunturissa paossa työntekoa, tien meteliä ja maiseman turmelua.

Aika harvoin yksikseni – ainakaan kesällä – kuljen tunturissa, mutta tänään lähdin. Ja olihan se hienoakin. Enkä eksynyt.

Löysin uusia polkuja, täydellisen hiljaisuuden, hyviä ajatuksia. Ja väsyn. Pitkästä aikaa liikkumisesta väsy. Se tuntuu oikein hyvälle.

Liikkuminen Oulu

Pyöräretki Koiteliin

Oli hyvä päivä lähteä kohti Koitelia, Kiiminkijoen koskenrannalle.

Olisi tänä kesänä ollut ainakin viisi kertaa aiemminkin aie sinne pyöräillä, mutta milloin mistäkin syystä olen jättänyt lähtemättä. Tänään en jättänyt, siis lähtemättä, vaan lähdin.

Matkaa kotoa sinne tulee sellaiset 30 km suuntaansa ja maisemat ja tienvarsinäkymät puolentoista tunnin polkemisen kuluessa vaihtelevat mukavasti. Välillä ei tunne kaupungin rajojen sisäpuolella olevansakaan. Mitäkö näkyi matkalla?

Matkalla näin käpytikkoja ja allergiavaikutuksia aiheuttavia pujoja, liki pensaiksi ovat tänä kesänä venyneet. Hönttämäen kohdalla oltiin jäniksen kanssa melkein törmäyskurssilla, se kun ponkaisi suoraaan eteeni tai minä sen, riippuu tietysti kumman suunnasta katsoo, mutta onnettomuudelta vältyttiin.

Joka kerta ohi kulkiessani Haipuskylän risteyksen tienoilla minua hämmästyttää ja ilahduttaa kaunis, ihan pyörätien kupeeseen yltävä, pieni suo. Varsinkin syksyisin se on hyvin kansallismaisemallinen. Tulikohan keksittyä uusi sana: kansallismaisemallinen? – Noh, jotain perisuomalaista maisemaa kuitenkin. 

Kiimingissä asutusalueiden läpi polkiessa hoksaa seudulla asuvan paljon suurperheitä, talot ja pihat ovat isoja, pihoilla pyöriä ja kaikenmoisia leikki- ja pelivehkeitä aika lailla. Ja tokihan suomalaiseen maalaismaisemaan kuuluvat lehmät niityllä, toki kaupungissakin voi vielä karjataloutta harjoittaa.

Pyöräteiden pientareilla – pujojen lisäksi – on nyt paljon kukkia, pietaryrttiä eli nappikukkia, siankärsämöä, päivänkakkaroita ja apiloitakin vielä, ja sitten löysin uudenkin tuttavuuden: lyhytvartinen, pieni kasvi, jossa on pikkuisia valkoisia ja lilan värisiä kukkia. Se on nystysilmäruoho.

Poimin niitä keittiöön pikku maljakkoon, ja kanervia myös. Niitä hain metsänreunasta. Mustikanpoimijoitakin oli taipaleen varrella, – siinä ja siinä poimivatko turhankin läheltä tietä. Muutaman punikkitatinkin näin ajellessa paluumatkalla soraisen Koitelintien kautta. Poimimaan en ryhtynyt. Sienestän sitten möksällä. Toivottavasti.

Perillä Koitelinkoskella on sitten hyvinkin luonnossa, ja koskenkohinassa mieli levollinen. Ja jollei sinne mennessä ole, niin siellä tasaantuu, kun malttaa vähänkään aikaa kuljeskella ja istuskella rannalla.

Istuskelin, ja saaressa olevasta Tunnelmatuvasta kävin lounasjätskin hakemassa – pullaa kyllä olin ajatellut, mutta kun olin niin aikaisin (klo 11, jolloin kahvila aukeaa), niin pullat olivat kirjaimellisesti vielä uunissa. Toki jäätelökin koskenrannan penkillä istuskellessa maistui.

Nyt kun on viime aikoina sadellut aika lailla, oli joessa vettä – ainakin luullakseni – aika lailla enemmän vettä kun muina kesinä elokuulla. Kohinaa ja pyörteitä kaunis katsella, kuunnella ja kuvailla.

Retkeily on mukavaa. Vaikka vain pikkuinen kierros kotikaupungin reunamille.

Lappi Liikkuminen Mökkielämää

Pyöräretki – ei ihan helpoimman kautta

Kerran kesässä, ainakin kerran.

Tänään oli aika vuokrata pyörät. Sähköavusteiset täysinjousitetut maastopyörät (ei fatbiket). Viime kesänä Siulatalon alakerran ebikerentalista vuokrasimme mieleiset, joten sinne tänäkin aamuna. Ja saimme ”omat” pyörät, – arvelimme kolme tuntia tunturissa polkemista riittävän, joten ei koko päivän vuokrausta. Sää mitä parhain, ja pääosin minun ideoimalleni reitille lähdimme Saariselän keskustasta.

Polkujen ja latujen vanhan lähtöpisteen kohdalla on nyt remontti, – ja hieno onkin uusi tuleva ”portti” (ks. kuva täältä). Onhan lähes pömpöösi, mutta ehkä sitten valmiina sopii maisemaan.

Kiersimme rakennustyömaan, lähdimme ajelemaan – melkein hihkuen liikkumisen helppoudesta – kohti Laanilaa. Siellä Savottakahvilan nurkalta ylös tiukka nousu, joka suksilla saa vetämään henkeä eräänkin kerran (hiihtokoulusta huolimatta 😉 )  ja tuntemaan rytmihäiriöisen pumpun todella epävireiseksi, mutta tänään harjaantuneen citypyöräilijän ottein ja sähköavusteisen pyörän avittamana kilometrin nousu meni ”heittämällä”. Vastainen etelätuuli tuntui vain hyvälle.

Jatkoimme Pieranvaaran ohi kohti Ahopäätä ja sitten minun ”lempiylängölleni”, siis sinne missä hiihtäminen on mieluisinta, jossa on kauneinta, helppokulkuista, jossa on kimmeltäviä, pehmeitä hankia ja kulkevaa latua. Ja mitä siellä tänään oli? – Rakkaa, kiperiä pieniä laskuja, vettä, liukasta savea, teräviä kivenlohkareita. (Pahimmissa paikoissa ei kuvailla… )

No ei (vielä) mitään kovin vaikeaa…

Tässä oli pakko pysähtyä kuvaamaan! Liki ikoninen paikka. Laanilasta ja Laanilaan hiihtävät Rumankurun kävijät tämän varmaan tunnistavat. Tänään tuo hiihtokieltomerkki entistä hymyilyttävämpi. Ja alkava haloilmiökin vielä tupsahti kuvaan.

(edit 13.6.: Tuohon liikennenmerkkiin ja sen huvittavuuteen liittyen on tullut kyselyitä.
Siis: Se jaksaa minua aina hymyilyttää, sillä se on sijoitettu vähän hassusti, ja näyttää, että tuo latupohja (talvella latu) olisi kielletty hiihtäjiltä. Vaikka juuri siinä on yksi eniten hiihdetty pätkä näillä tuntureilla. Merkin oikea paikka olisi 10 metriä oikealle, josta lähtee vain kesäreitti, ei kunnostettua latua. Ei mitään sen kummallisempaa, mutta aina tuo merkki tunkee kuviinkin. 🙂 )

Matka jatkui kohti neljänladunristeystä ja sen lampea.

Ja siitä sitten Iisakkipään (taakse), – ihan minun valitsemani reitti. Ja kun ajatuksena oli vain nautiskella, – ”silla lailla” lussakasti, helposti, sähkön avittamana kulkea maisemia katsellen, niin johan oli reittivalinta jotensakin huono. Vaikea keksiä selityksiä…

Mutta niin vain huipulle noustiin, oli huolella jokainen rakkakivinen polunpätkä otettava, jottei olisi ylämäessä haveria sattunut. Eikä oikeastaan laskukaan ollut helppo, varsinkaan kun siellä on niitä liikkuvia kivenmurikoita. Mutta kiitos hyvän maastopyörän ja jonkinlaisen viisivuotisen runsaan pyöräilykokemuksen minäkin selvisin alas kaatumatta.

Meillä oli vielä kolme varttia vuokrausaikaa jäljellä, joten vihdoin kohti Kaunispään Huippua, jonka munkeista Pehtoori oli jo monta päivää puhunut. Puolivälissä nousua totesin, että sähköstä huolimatta tuntuu, että nousua on! Ja palatessa hurruutellessamme asfalttia, vasten aika hurjaa vastatuulta, oli ohjaustangosta pidettävä kunnolla kiinni.

Tästä kaikesta huolimatta, kannattaa kokeilla. Nimenomaan täysjousitettua, – ainakin aluksi varmadtikin kolmituntinen (- munkki/lohileipäpysähdys) riittää. Ja reittivalinta voisi olla vaikka sellainen kuin meillä viime kesänä: silloin pyöräilimme kolmessa tunnissa 35 kilometriä, tänään 25 km. Mutta olihan hyvä. Korkealla ja kauas. Liikkumisen ilo.

Iltapäivällä mökkihöperöilyä. Pehtoori tervauspuuhissa, minä kameran kanssa, hyvää ruokaa, pihalla lämmintä, – ja muutama sääski!!! Siitä huolimatta ei vieläkään kohti Oulua, – siellä niitä on vielä enemmän. Eikä ole keittiön ikkunan alla tällaisen elämää seurattavana. 🙂

Lappi Liikkuminen Mökkielämää

Lapin kesä saatu alkuun

On kaunis, kullankeltainen iltavalo. Ensimmäistä kertaa tällä viikolla Hangasoja kylpee ilta-auringossa, vielä kymmeneltä.

Tänään on ollut paljon kaikkea hyvää.

Kunhan erinäisistä valmisteluista (patikkaa ja päivällistä varten) olin selvinnyt, suoriuduimme kohti Pieranvaaraa, Ahopäätä ja Kiilopäätä.

Ensin mökkipuron rantaa yläjuoksua kohti, pois polulta – katse tarkkana etsien korvasieniä, sitten pieni pätkä Ruijanpolkua, taas poikkeama polulta vähän ylemmäs, ja ensimmäiset pikkuruiset sienet löydettiin. Koko ajan järripeippo narisi puissa, käki on kukkunut vain iltaisin, – että tykkään siitä kukunnasta.

Tässä vaiheessa talvikamppeisiin pukeutuminen alkoi tuntua hätävarjelun liioittelulta, joten riddari reppuun ja matka jatkui.

Kerrankin minä edellä, Pehtoori löysi sieniä ja jäi jälkeen, minä kameran kanssa omaa reittiä – ja merkityksellistä on, että tiesin koko ajan missä olen, mihin suuntaan on kuljettava. Sellainem ei ole minun kohdallani mitenkään itsestäänselvyys.

Jatkoin kohti Ahopäätä ja sen kyljessä olevaa kurua kohti. Kurun nimi on hakusessa, Latvakuru se ei kai ole… Ehkä huomenna jo tiedän. Hyvin vaikuttava se on.

Pilvet uhkaavia (pilvibongarin on taas opiskeltava tunnistamisen kanssa) mutta ei se satanut. Lapin kesä.

Kuvissa eivät näy korkeuserot kunnolla. Etualan kiveltä lampeen on monta metriä. (Tässä vaiheessa hoksautus: tälläkin reissulla Instagramini stooreissa on videoita.)

Tauottelimme, kurun suojassa oli tyventä, hienoja uutisia ystäviltä, Juniorikin reissultaan viesteili. Ja me jatkoimme matkaa. Paluumatkalla muutama sieni lisää, jo tuttuja tienoita.

Ja melkein nelituntiselta reissulta palatessa, juuri kun pääsimme mökkipihaan, ryöpsähti kunnon sadekuuro. Ajoitus aika hieno!

Ja johan oli aika saunan lämmitykselle, pieniä pihapuuhia ja myöhäinen kenttälounas: rieska ja savuporosuikaleet arjen luksusta.

Alkoi hiljalleen paistaa aurinko, värejä ja sinistä taivasta. Alkoi tuntua kesältä.

Illansuussa saimme yläjuoksulta vieraan, blogin lukijoillekin tutun ”Lähes naapurin”. Hyvä syy laittaa hyvää ruokaa. Toki otimme maljat Hangasojalle ja Lapin kesälle. Bestheimin rose sopii varmasti myös kaupunkikuohuvaksi. 🙂

Aloiteltiin lapaksilla, pääruoaksi Pehtoorin grillaamaa lohta, jolle olin tehnyt tykötarpeita ja niiden joukossa yksi uusi juttu: feta-kesäkurpitsavartaat. Olivat niin hyviä. että teen toistekin.

Myös jälkkäri oli uusi: ei lemonposset, ei edes vadelmaposset vaan hillaposset! Se onnistui!! Kaikki kaksi 🙂 maistelijaa tykkäsivät! Kirjoittelen ohjeen kuvan kera huomenna…

Kroatia 2023 Liikkuminen Ravintolat Ruoka ja viini

Merellinen päivä – Hvarin saarella

Tänään Pehtoorilla olisi ollut Tekun luokkakokous ja minulla LähiTapiola -historiaprojektin isot juhlat – Oulussa molemmat.

Ja mehän lähdimmekin Hvarin saarelle.

Eilen iltapäivällä tilasin Jadrolinijan katamariinille liput: klo 9.30 lähtö ja paluu lähti saarelta klo 14 (65 min. suuntaansa).  Edestakaisin kahden hengen liput maksoivat 80 €.

Olimme kolme ja puolituntia kauniin Hvarin saaren pääkaupungissa. Ehdimme reilut pari tuntia kulkea ja kierrellä, ja tunti meni lounastaessa rauhassa.

Kuten kaikki muukin myös satama on lähellä hotelliamme.  Tänäänkin jätimme hotellin aamupalan väliin, kävelimme yhteen rantakatu Rivan kahviloista, nautimme rauhallisessa aamussa cappuccinot ja lämpimät, rapeat croissantit ja sitten siirryimme satamaan odottelemaan lähtöä.

Hvarin kaupunki näytti elävän turismilla. Mutta historian havinaa sielläkin. Lämpötila nousi jo hellerajan yläpuolelle, mutta leppeä merituuli takasi, ettei ollut tukahduttavan kuumaa tepastella.

Kauniita, kunnostettuja rakennuksia 1300-luvulta lähtien. Linnoituksen ajoitusta en hoksannut edes etsiä.

Ensimmäiseksi kiipesimme linnavuorelle.

Hieno reitti, huikeat näköalat, paljon viehättäviä yksityiskohtia, polunpätkiä, kasveja, kukkia, kappeli.

 

 

Ja vihdoin pääsin kuvailemaan unikkojakin. Aina ne minua ilahduttavat.

Tällainen installaatio  yhden talon pihalla. 🙂

Kirkoissa ei käyty sisällä, eikä yhdessäkään museossa… Kiertelimme rannoilla ja sokkeloisilla kujilla.

Laskeuduttuamme takaisin alas aukiolle jatkoimme kohti fransiskaaniluostaria ja hautausmaata, mutta tänään minua viehätti paljon enemmän turkoosi ranta. Kirkas Adrianmeren välke.

Yhden aikoihin  oli hakeuduttava jonnekin lounaalle. Valinnanvaraa oli liiankin kanssa. Hyvä, todella viehättävä paikka löytyi, – sitruuna- ja mandariinipuiden alla sisäpihalla.

 

 

 

Ja sitten paluumatkalle. Kolmen jälkeen katamariini oli takaisin  Splitin rannassa.

Käveltiin hotellille, jonne Pehtoori jäi huilimaan, mutta minä lähdin vielä kävelemään. Lähibiitsille on melkein parin kilometrin matka, en mennyt uimaan, mutta nauttimaan auringosta ja pienistä mainingeista, merestä! Lopulta taisi tulla  kuljettua viikon ennätysmäärä kilometrejä.

Illan tullen aika vielä syömään jotain: vahingossa satuttiin hienoon adrialais-aasialaiseen ravintolaan, joka taitaa olla kaupungin ainoa, jossa saa myös sushia, mutta ei todellakaan tilattu sitä. Minulla pikkutonnikalaa (tataki tonno) ja Pehtoorilla vaihteeksi seabas. (kuvat liittelen… )

Päivän merellinen teema jatkui myös illallisella. Ravintolan miljöö, kattaus, tarjoilu – kaikki olivat erittäin tyylikästä, mutta ei pönötystä.

Samettisessa illassa jo yhdeksäksi hotellille – väsy on nyt. Huomenna vielä matkalla…

Hautausmailla Kroatia 2023 Liikkuminen

Krkan kansallispuiston putouksilla

Heräsin aamulla kesken unen, jossa olin kuulevinani auton tiukat jarrutusäänet  ja törmäyksen. Hieman kirosin turhan varhaista heräämistä (klo 6), mutta siirryin ”terassiluukkumme” ihailemaan tyyntä merta, ja pian Pehtoorikin hereillä.

Päivän ohjelmassa oli retki Krkan kansallispuistoon. Emme jääneet odottelemaan kahdeksalta katettavaa aamupalaa, vaan nautimme huoneemme jääkaapista vähän retkieväitä, banaaneja, paikallista prosciuttoa, tuoremehua, pikkutomaatteja  (niin hyviä!!!) ja suklaata, pakkasimme patikointi- ja uimakamppeet, kameran etc. ja lähdimme hakemaan viereisestä parkkihallista vuokra-automme.

Ja kuinka ollakkaan, siinä melkein meidän hotellihuoneen  nurkalla oli kuin olikin vielä selvityksessä kolari, jossa hollantilainen  ja paikallinen sporttinen auto olivat ajaneet aika pahannäköisen kolarin. On täytynyt ajaa todella lujaa, että jälki oli niin pahaa kuin oli.  Siis en  ollutkaan nähnyt unta!

Lähtiessä otimme  vielä yhteisselfien ja lähetettiin Apsulle 8-vuotisonnittelut! Kahdeksan!

Kohti pohjoista,  kohti kansallispuistoa. Lyhyestä nimestään huolimatta Krkan kansallispuisto on iso. Kooltaan  ja vaikuttavuudeltaan.

Kaupungissa aamun työmatkalaisia, liikennettä puolikahdeksalta jo paljon.

Yritimme löytää reitin ohi mootttoritien, jokunen kylän väli siten ajeltiin, mutta lopulta päädyimme hienolle A1:lle, jossa ei juuri muuta liikennettä kuin 150 kilometriä tunnissa ajelevia Lexuksia, Bemareita, Mersuja, Audeja, isoja prätkiä, isoja Skodia ja meidän lisäksemme muutama hissuksiin ajeleva vuokra-autoileva turisti.

Noin tunnin matka Splitistä luonnonpuiston parkkiin ja infoon.

Haimme liput, saimme ohjeet ja kartan: kohti Skradinski Bukin vesiputouksia. Mutta heti alkuun satuttiin hautausmaan kulmille, joten kävimme ensiksi siellä. Olipa aika nuupahtanut, kuivahtanut. Ihan erilainen kuin esim. Igranen vuoristohautausmaa, jossa syksyllä 2017 kävimme. Kunhan kotiudumme ja perkailen kuvia, niin laittelen näkvyille…

Patikkareitti kulki Krka-joen rantaa, oli hiljjaista, vihreä jokiuoma, pinjametsä, lintujen laulu, noin 23 C ja liikkumisen ilo!

Ja noin neljän kilometrin jälkeen saavuimme reittimme kohteeseen: Skradinski Buk -vesiputoukselle. Se on 800 m pitkä ja korkeusero on 46 metriä. Se oli vaikuttava. Todella hieno.

Kuvaajakin tuli kuvatuksi.

Vesiputouksille pääsee myös bussilla ja jokilaivalla, mikä selittää sen. että kohteessa oli paljon, paljon väkeä.

Mutta mahduimme mukaan. Kiertelimme, kuvailimme, katselimme,  – ja kun alkoi  olla jo lounasaika istahdimme paikalla olleista kojuista ostettujen eväiden äärelle: pieni tonnikalasalaatti ja Nutella-creps puoliksi!! Kaikkea sitä. Ja hyväähän se oli.

Koska kansallispuiston lipunhintaan kuului myös jokilaivakyyti ajattelimme nauttia paluumatkan sen kyydissä, mutta jono  seuraavalle paatille oli noin tunnin, joten päätimme kävellä takaisinkin päin.

Olin pitkin päivää ilmoitellut, että palatessamme kaupunkiin  haluaisin piipahtaa lähibiitsillä uimassa ennen auton  palautusta, mutta ukkelihan hoksautti, että voisinhan uida Krka-joessa, onhan ihan autojen parkkipaikan  lähellä uimaranta, – ei muuta kuin jokeen vain. Ja minähän menin. Oli muuten aikalailla kylmempää kuin merivesi, mutta teki todella hyvää monen tunnin patikan jälkeen.

Ja sitten paluumatkalle. Neljän tienoissa kotikadulla, jossa on sekä autovuokraamo että hotellimme. ”Heloposti”, sanoisi Juniori.

Huilailua, perhechattia, viesteilyä  suuntaan jos toiseenkin, terassi-istuskelua, Pehtoori haki lähellä olevasta viini-tryffeliputiikista pullollisen Posip-rypäleestä tehtyä jääkylmää laatuviiniä, mie aloittelin postausta, tilasin huomiseksi liput, ja mietimme ruokapaikkaa.

Syömään – taas – aika varhain. Onhan huomennakin liikkumisen päivä …

Kaksi edellistä iltaa on syöty aika tyyriisti ja hienosti, mutta tänään haluttiin helposti ja runsas askelmäärä vaati tuhdimpaa ruokaa kuin scampeja. Siis tänään Gourmet Basta Bar, jossa Pehtoorille pizzaa ”tämä on erilaista kuin ikinä missään, mutta ihan hyvää” ja minulle ”pagnuttiellina  Napoletana”.

Enpä ole koskaan ennen moisesta kuullutkaan. Pizzan, salaatin, leivän, pitaleivän, … ties minkä kaiken risteymä. Hyvää oli sekin.

Liikkuminen Oulu

Laduilta pyöräteille – ilolla

[Tuiranrannassa lumi jo vähissä, mutta kotipihalla on vielä isot kinokset. ]

Kevättalvesta kevääseen

Vartin yli kahdeksan lähdimme kevättalvisesta, lumisesta Lapista aurinkoiseen, keväiseen Ouluun. Vaikkei vielä ollut kesärajoituksia ja vaikkei ajettu ylinopeutta, oltiin kotona jo ennen kahta. Matkalla vähän liikennettä, sulat tiet, paljon (monta = 4) teeriä tienpenkoilla ennen Sodankylää.

Kotikeittiön mittarissa +11,5 C! Hurjaa.

Olihan se sitten melkein lennosta vaihdettava suksilta pyöränsatulaan, ja käytävä puolitoista tuntia ajelemassa – Poikkimaantiensillalle tietysti. Sieltä se tuppaa sykkelöintikausi keväällä alkamaan ja syksyllä sinne päättymään. Knuutilanrannan lähde tuli tietysti kuvatuksi samalla.

”Luontohavaintoja” pyörälenkin varrelta

Joki on jo sula, vesi korkealla, auringonsäteet leikkivät pinnalla. Hartaanselän pilkkijät olivat joutuneet vetäytymään Tukkisaaren päähän pienelle kaistaleelle tai siirtymään veneisiin. Niitäkin oli jo kaksi laskettu vesille. Ja kalaa näytti tulevan. Meri on vielä jäässä, ainakin Möljällä oli rannasta silmänkantamattomiin.

Jäätelökioskeja oli jo maisemassa; kaksi näin, molemmat tosin kiinni. Yleensä tulevat vasta vapuksi. Toppilansalmessa Punainen mylly -konttikahvila on paikallaan ja auennut.

Katupölyä on paljon, hengitettäväksi asti. Ilmanlaatu aika eri kuin 480 kilometriä pohjoisempana – paljon huonompi, paljon!  Pyöräteillä on vielä hiekotussoraa, otsikkokuvassa olevalla pätkällä sitä oli vähän, mutta paikoin melkein vaarallisen paljon. Kuvassa taustalla Poikkimaantiesilta.

Melkein laulatti

Ulkoillessa hirmu hyvä mieli, jotenkin. En kuunnellutkaan kirjaa, vaan kuuntelin Spotifystä musiikkia. Ja melkein lauloin mukana, kun luukuttelin kesäbiisejä. Ja se on jo PALJON se. Että edes melkein. Minähän en laula; en osaa, enkä siis laula. Mutta melkein.

Kuuntelin omaa hittibiisilistaani vuodelta 2015. Se oli hyvä vuosi, enimmäkseen – ja siinä oli paljon isoja käännekohtia. Melkein yhtä paljon kuin oli vuodessa 2004 – hyviä ja huonoja juttuja. Tuli mieleen, että nyt tässäkin vuodessa tuntuu olevan jotain samaa, käänteitä, elämänkulun mutkia ja uusia taipaleita, voittopuolisesti leppeitä, ja ennen kaikkea muutoksia, ei kriisejä. Vuoden listani ekana on Tuure Kilpeläisen rallatus Onnellisen mies. Se laulatti. Se on auringonpaisteen ja pyöräilyn biisi – juuri tänään mun listaykkönen.

Tässä kuvassa Oulu-laiva, aurinko ja sula, tyven Toppilansalmi, juuri noita oli tarkoitukseni kuvatakin, mutta kuvassa on myös bonus: neljä joutsenta lensivät kuvaan juuri, kun kuvaa sommittelin. Löydätkö ne? – Ilo niistäkin.

Lappi Liikkuminen Mökkielämää

Hankikantoa

Hiihdolle hyvästit!

Tänään vielä kerran lempireitille, Pieranvaaran reunaa kohti Ahopäätä ja Vävypäätä, ”ylängöllä” pitkään nautiskellen, pysähdellen, kuunnellen. Lisämutkan kautta takaisin mökille ja rantasaunaan.

Ei tänään mikään hyvä hiihtokeli ollut. Taisi olla ensimmäistä kertaa tälle reissulle, kun oli kunnon hankikanto. Yöpakkanen teki hangista kimmeltäviä, kantavia. Kestohangille en poikennut, – mutta elämä kantaa.

Ja hiihtäminenkin. Vallan mainiolta tuntui vähän haastavasta vesi-pakkaskelista huolimatta.  Tänään kauden päätös: huomenna Ouluun ja sukset jääkööt mökin liiteriin.

Lopultakin tästä tuli paras hiihtovuosi minun ´urallani´ ikinä. Oikeat, tosihiihtäjät eivät kilometrejä laske, eivät niillä leuhki (kuin vasta kolmannessa lauseessa :D) mutta minä olen laskenut joka ikisen tänä talvena suksimani kilometrin, niin Oulussa kuin täällä Saariselän tuntureillakin.

En yritäkkään väittää, että ne olisivat olleet pelkkää iloa ja liikkumisen riemua. On ollut pimeitä aamuja, pyryä, purevaa pakkasta, kertakaikkista räpeltämistä kaikki nousut ja epävakaita laskuja siellä sun täällä. Mutta myös letkeää, rauhallista liikkumista, sujuvaa sivakointia, lentävää keliä, aika yksikseen luonnossa (jopa Auranmajan laduilla) kulkemista, lepoa ladulla, aina parempaa kun edestakaisin Koskelantiellä tepastalu. Äänikirjan siivittämänä sivakoimista, punaisia poskia, kalorinkulutusta, nälän hankkimista, raitista ilmaa, – ja täällä tuntureilla ja niiden kupeessa kaikki hyvä potenssiin monta – lisäksi maisemat, luonto, valo, hyvä hämärä, huikea aurinko.

Ei mitään laturaivoa havaittuna, täällä mökkimaisemissa useimmat – ”tuntureiden elinkautiset”, Lapin kävijät luonnostaan – tervehtivät, saattavat latujen risteyskohdassa muutaman sanan vaihtaakin.

Tavoitteenani oli hiihtää enemmän kuin viime vuonna – haastoin siis taas vain itseni. Tänä vuonna en ollut ladulla ihan niin usein kuin viime vuonna, koska —  tiedättehän: ”urheilija ei tervettä päivää näe”, ja lisäksi oli kalusto-ohjelmia: sukset huollossa silloin kun oli parhaat kelit, sukset mökillä kun minä Oulussa tai toisinpäin. Tai jotain muuta enemmän tai vähemmän motivaatio-ongelmaksi laskettavaa. Mutta tänä vuonna hiihtelin vähän pitempiä lenkkejä kuin viime vuonna. Ja kun viime vuonna kilometrejä tuli noin 600 niin nyt heittämällä enemmän. 😀  Reilusti yli 600 (= 638) km! Ei meillä lasketa :D, mutta … Me (harrastelija)hiihtäjät nyt vaan ollaan tarkkoja kilometreistä. Tai me suorittajat tykkäämme välitavoitteista tai jotain… Satoja hyvän mielen kilometrejä joka tapauksessa.

Oikeasti yritän siis selittää, että hiihtäminenkin on hyvää elämää. Ainakin on ollut minulle. Suosittelen kokeilemaan.

 

”Miksi aina pitäisi pysyä ladulla? 

Hanki kyllä kantaa, 

ja elämä.”

 

(Piirrokset ja aforismit Maija Paavilainen)

 

Hangasojalle taas hyvästit

Lähtösauna tänään. Ei ehkä tarvinne ryhtyä kirjoittamaan ylistystä sille. Vakilukijat lienevät jo kyllästyneet moisen pikku mökkerön ikiaikaiseen hehkutukseen. Totean vain, että johan se oli taas hyvä.

 

Purolle kävin äsken heittämässä hyvästit. Kimmeltävän hankikannon alla hiljaa virtaa Hangasoja.

Tänä vuonna sulassa paikassakin vesi tosi matalalla. Ja kuului metson nakutus. Se on kuulunut pitkin viikkoa – yleensä joskus päivän valoisimpaan aikaan, mutta äsken hiljaisessa illassa taas. Pehtoori on muutamanakin päivänä kierrellyt metsässä liukulumisuksilla sitä etsimässä, mutta ei havaintoja.

Nyt alkaa tämä luppoilu täällä olla lopuillaan: kunnes jälleen palaamme.

Lappi Liikkuminen Mökkielämää

Täällä vielä tänäänkin!

[Artikkelikuva neljän ladun risteyksestä]

On pääsiäisen toinen pyhä, eikä tänään ollut syytä lähteä alas, ei lähteä ajelemaan Ouluun. Ei töitä, ei kandiseminaaria, ei kokoussumaa, ei Torniossa valokuvausopintojen lähiopetusjaksoa, ei yhdistystoiminnassa vuosikokouksen valmistelua, ei toimintakertomusten tekoa, ei kuvauskeikkoja, ei hammaslääkäriä, ei mitään pelottavia tutkimuksia, ei perhepäivähoitoa, ei äidistä huolehtimisjuttuja eikä sairaalakäyntejä, ei kertakaikkisesti mitään syytä lähteä Ouluun.

Vaikka moni noista syistä ovat olleet mieluisia perusteita sulkea mökin ovet ja palata kotiin, tänään olen ollut ihan mahdottoman mielissäni, kun ei ollut mitään tarvetta lähteä pois Hangasojan varrelta, ei syytä vielä jättää tuntureita. Tänään tämän reissun huikein auringonpaiste, mitä kaunein – vai komein – kevättalven päivä.

Yhä ylös yrittää: Iisakkipää, tulossa olen!

Ja ladun varressa jo vihersikin!

Hirvaskurun pohjalla näkyi hyvin, miksi juuri näillä kohdin on aika vaikea patikoida tai pyöräillä keväisin tai alkukesästä: hetteikkö, lähde, puronpätkä on jo tähän aikaan vuodesta hyvinkin kosteaa, joten kun lumet molemmin puolin tuntureilta sulavat, on kurussa vettä yli saappaanvarren. Koettu on.

Olen joskus tainnut kertoakin, että en ole kovinkaan mielelläni kuvattavana ja että ollaan tehty perheen ja Pehtoorin kanssa kaksistaan viikon tai parinkin reissuja, joilta on satoja kuvia, eikä minusta yhtäkään. Paitsi, että viimeisen kymmenen vuoden ajalta, jolloin olen raahannut mukanani isoa, painavaa järkkäriä teleputken kanssa, on käynyt enemmän kuin kymmenen kertaa, että kun piipahdan vessaan, annan kameran Pehtoorille todeten ”piäppä tuota, käyn vessassa” ja sitten, kun astun vessan ovesta ulos, mies on kamera valmiina ja kliks! Ainakin Japanista, Rumakurulta, Umbriasta, Tampereelta, on kuva kun tulen vessasta: monet vessan ovet laadukkaina backgroundeina! Että sellaisia turistikuvia. Tänään en käynyt Tuulentuvassa pissalla, mutta silti minusta on kuva (itse asiassa useampikin!) vanhan mökin portailta. Tämä historiallinen tapahtuma tässä!  Ja tausta on paljon parempi kuin vessojen ovet.

Huolimatta siitä, että edelleen on oltu  vain ihan kaksistaan,  olen tykännyt kokkailla kaikenmoista. Tänään pääruokana pääsiäisen klassikkoa; parsarisottoa, karitsanfileitä (rosmaniinin ja valkosipulin kanssa) ja tomaatti-granapadano-juustoa balsamicokastikkeella. Olispa vielä ollut juureen leivottua leipää, ei ollut, mutta punaviiniä oli.

Usein mökillä syödään juhlaruokana lähiruokaa: Inarin Menesjärveltä poronfilettä, Lapin puikulamuusia, itse poimittuja korvasieniä Pieranvaaralta ja kaarnikkahyytelöä tehtynä Kutturantien varren marjoista, mutta tänään uusseelantilaista karitsaa tuotuna Oulusta, italialaista risottoa, parmesaania ja balsamicoa, espanjalaista parsaa, perulaista syrah-viiniä. Mutta en aio syyllistyä, en todellakaan. Hyvää oli, oikein hyvää.

Aurinko paistaa vieläkin korkealta, – tuntuu keväälle, hyvälle.

Lappi Liikkuminen Mökkielämää Reseptit Ruoka ja viini

Lankalauantai mökkikeittiössä ja Sivakkaojalla (mm.)

Pääsiäiskokko ja Staalo

Lankalauantai. Ei olla värjätty lankoja, kuten kansanperinteen mukaan tapana on ollut, mutta pääsiäiskokko (notski) meillä oli hätyyttämässä noitia ja pahahenkisiä maahisia pois puronrannaltamme.

Täällä kairassa taitaa Staalo olla noitajengin ykköspahis. Se on Lapinmaassa tunnettu saamelaisen muinaisuskon isokokoinen, tyhmänpuoleinen, ahne ja pahantahtoinen haltija, jota tavataan useimmiten joulun aikoihin, talven pimeinä päivinä, eikä niinkään pääsiäisenä. Ehkäpä juuri pääsiäiskokot pitävät sen piilossa, pois ihmisten ilmoilta?

Pääsiäisen herkuttelua

Pääsiäispaasto päättyy pääsiäisyönä. Mehän ei olla mitään paastoa pidettykään, joten omalla ihan perinteisellä pääsiäistavallamme vähän arkiruokaa parempaa on syöty jo tänäänkin. Pääsiäinen kun on minusta paljon monipuolisempi ja herkullisempi ruokajuhla kuin joulu.

Jo aamiaisella aloitin herkuttelun. Pehtoori ei puurosta luovu, eikä ainakaan sitä mämmiin vaihda. Ei edes lakumämmiin. Mutta minulle maistui: lakumämmiä ja vispikermaa. Nam!

Päivän menussa lohikeitto (Harri Syrjäsen), ruisleipää (Kuukkelin) ja gourmetvoita (Président) ja hillasemifreddo (minun)!

Kannatti tuoda Oulun Kauppahallista (vakumoitu + pakastus – hyvin säilyy maut) lohet ihan tätä varten. Ohje siis täällä.

Hillat Pudasjärven Livolta – eivät todellakaan ole meidän poimimia. Nuo koristeet ”symboloivat” itikoita hillasuolla  – niistä meidän ei ole tarvinnut kärsiä. Kiitos taas Voikukkatielle. 🙂

Ja viininä Franchetto La Capelina Soave Ronca-Monte Calvarina  2021. Se on venetolainen 18 euron viini, jolle ei ole suosituksina ole lohi vaan pasta ja juusto. Ensi kerralla lohisopalle joku toinen viini, mutta silti tämä viini kyllä miellytti.

Ja hiihtämässä kävin Sivakkaojan suunnalla. Olisi kannattanut lähteä heti aamusta. Puolenpäivän aikaan näillä lämpöasteilla alkaa olla jo melkoisen märät ladut, mikä merkitsee karvapohjasuksille pitkissä alamäissä melkein vaaratilanteita. Tökkii aika yllättäen. Mutta mie hiihtelin hissuksiin, rauhassa, kuvaillen, todellakin nautiskellen, ilman isompia ajatuksia, ahdistuksia, ei (enää 😀 ) suorittamispaineita/kilometritavoitteita. Kunhan hiihtelin, – uusia oppeja harjoitelllen.

 

Lappi Liikkuminen Mökkielämää

Uusia juttuja

Huhtikuun tiistai. Ei tunnu tiistailta. Eikä ihan tavalliselta mökkielon päivältä.

Tulevaa historiaa tänään

Minullahan on tässä blogissa muutamat ihan omat, ihan vain itselleni asettamani rajat niille asioille, joista täällä kirjoittelen, yksi niistä on ollut se, etten juuri poliittisiin asioihin täällä ota kantaa (Paavo V.  ja muutama muu poikkeus on joskus ollut 🙂 ), mutta nyt on kyllä todettava, että olipa hyvä mieli katsella tänään Suomen NATOon liittymisseremonioita. Pieni suuri asia. Vai sittenkin oikeasti suuri. Historiankirjoittajat sitä joskus saavat pohtia ja argumentoida, mutta tämä historiankirjoittaja on nyt vähän turvallisemmalla mielellä maailman turvallisuuspoliittisessa tässä päivässä.

Eikä siinä vielä kaikki!

Tänään monta muutakin hyvää asiaa.

Hiihtokoulussa

Olen tänäänkin hiihdellyt. Ihan itsekseni, sekä koulussa!

Elinikäinen oppiminen on ollut mantra, jonka tulin yliopistovuosinani oppineeksi ja sisäistäneeksi, ja jota koetin opiskelijoillenikin painottaa, mutta että vielä näillä vuosilla hiihtokouluun. Toki olen käynyt lasketteluopissa,  slalomin (!!) alkeiskurssilla ja ”edistyneen” yksityisopetuksessa, lautailuopissakin, mutta että murtsikkaa opettelemaan tässä iässä ja näillä kilometreillä! Nöyrä tuntuma kuitenkin oli, että ainahan on varaa ottaa vastaan neuvoja, saattaisipa niistä olla iloakin – ja vauhtia ladulle! 🙂

Oli oikein hyvä kokemus. Melkein Saariselkä – Laanila -”parfyymilatu” väli hiihdettiin edestakaisin, ja siinä käytiin tekniikat läpi, kokeiltiin, sain katsoa mallisuorituksia, tulin ohjatuksi. Kerroin opellle, että lähdin hiihtokouluun ihan vaan sen takia, että vävykin on käynyt, ja että meillä on hänen kanssaan vähän hiihto niinku yhteinen harrastus ja vähän ”niinku skabakin”. Kerrassaan fiksu opettaja sanoi lopuksi, että ”voit sanoa vävylle, että moni asia oli kyllä ihan hyvin jo lähtiessä” 😁

Silti, ehkä kuitenkin, opin ainakin kaksi asiaa tekemään uudella, paljon entistä paremmalla tavalla: ”Vuorohiihdossa pitää opetella kunnolla pysymään yhdellä suksella liu’un päällä”. Ja nousuissa pitää  ”astua kunnolla, pysyä aika pystyssä, suorana ja kädet melkein kiinni kyljissä.” Eli lipsu enää. Ei ainakaan niin helposti kuin ennen, haarakäynti tullenee vähenemään. Nyt vaan pitää saada opit kehon muistiin ja ”automaattisiksi”. Onneksi kelejä ja latuja treenaamiselle näyttää olevan vielä jäljellä.

Tuulesta temmatut jutut elävöityvät 

Blogini pitkän historian vaiheissa on ollut monia hyviä juttuja, elämäntapahan tämä. Tämä on vienyt kolumnistiksi, esitelmöimään, tästä on tullut oma reseptiarkisto, matkapäiväkirjojen julkaisufoorumi (ennen vain nettisivut), tämä on tuonut kommenttaattorituttavuuksia, voisikohan teitä monia sanoa ”virtuaalitutuiksi/ystäviksi”, on löytynyt uusia Insta- ja FB-seurattavia/seuraajia, muutamien kanssa on vuosien varrella viesteilty ohi kommenttilaatikoiden, kiitos näistä kaikista – sitten on ollut muutamia uusia kohtaamisia ihan livenä.

Ennen tätä päivää niitä on ollut kolme: Katri (ja Pasi!), Jarin ja Lähes naapuri. Heitä tuskin olisin tavannut ilman näitä päivittäisiä höpinöitäni. Tänään neljäs! Lapin luonto ja Hangasojan varrella mökkeily – niistä postaamisen ”seurauksena” tänään mahdottoman mukava lounastapaaminen Kaunispään Huippu-ravintolassa. Ihan ulkomailta asti blogiani seurataan! Vähänkö olen otettu.

Mökin ikkunasta

Tämä talvi on ollut pitkästä aikaa runsas revontulivuosi – tai siis, että niitä on näkynyt usein ja hyvin etelässäkin. Ja joka kerta minä olen ne missannut. Huolimatta, että puhelimessa on revontulivahti. Yleensä olen ollut nukkumassa tai en ole iltasella enää pitänyt puhelinta lähettyvillä tai taivas on (Oulussa) ollut pilvessä juuri silloin kuin taivaalla on ollut reposia. Eiliselle illalle niistä tuli hälytys. Liian myöhään. Olin juuri sammuttelemassa pihavaloja, hampaiden pesulla ja menossa nukkumaan kun mökki-ikkunasta näkyi jotain sini-vihreää… En enää jaksanut lähteä. Olkoot tämän vuoden reposet. Ensi talvena sitten.

Tuossa meidän mökin uudesta ikkunasta olen kyllä tälläkin lomasella ollut iloinen. Ehkä juuri näin kevään valon ja kimmenltävien hankien aikana se on parhaimmillaan. Nojatuolissa istuskellen, lapsenlapsille neuloen voi nauttia ihan ”in situ”, ihan omalla paikallaan näkymästä ulos.

Ja kyllä, kyllä rantasaunakin on jo lämmitetty.

Hyvä tikkutiistai.

(Pääsiäisviikon tikkutiistaina vuollut päreet tuovat tulevaan onnea. Tänään sitä ei ole vaikea uskoa.) 

Liikkuminen Niitä näitä

Suksien kohti tulevaa

On tasan kaksi viikkoa siihen, että lähdetään mökille. Kuukauden päästä voinee aloittaa pyöräilykauden. Ja on tasan kaksi kuukautta, että lähdetään reissuun – lomamatkalle jonnekin Eurooppaan.

Näistä maininnoista huolimatta hoksaan, että yhä useammin kerron siitä, mitä olen tehnyt (mennyt) kuin siitä, mitä aion (tuleva), mutta silti minä edelleen, aina vain, mitään kokemuksistani oppimattomana, odotan jotain. Reissua, tapaamista, jonkun asian valmiiksi tulemista, projektin päättymistä, juhlaa, asioiden asettumista paikoilleen. Odotan ja lasken päiviä, ja sitten jos kaikki ei menekään kuten oli toive, olen pohjamudissa.

Tämä vuosikausia, ainakin työsähköpostieni lopussa ollut motto (sellaiset olivat maan tapa joskus vuosituhannen alussa) pitää edelleen paikkaansa. ”On minussa se vika.”

Hyvä on.
Mutta en minä menneisyydessä elä,
vaan unelmat edeltä käsin.
On minussa se vika. 
             – Juice Leskinen

Nyt siis taas lasken päiviä tulevaan. 🙂

Osaan minä kyllä nauttia tällaisistakin päivistä kuin tänään. Oli tämän vuoden hienoin ulkoilusää! Pari sopivaa pakkasastetta, liki tyven, aurinkoa kirkkaansiniseltä taivaalta. Ei mitään sovittua, ei luvattua tekemistä. Ja takana muutama päivä vailla liikuntaa ja kaksi kortisonipiikkiä. Oi, että! Kylläpä hiihtäminen oli iso ilo!

Ensimmäistä kertaa hiihtelin Hiukkavaaran huudeilla, noin kahdeksan kilometrin latu edestakaisin ihan uusissa maisemaissa kaupungin toisella laidalla (jo yhdeltätoista Hönttämäen latuparkki oli aivan täynnä, tienvarsipysäköinniksi meni). Ja ladulla väkeä kuin Saariselän parfyymiladulla koronakeväänä! Tänään perinteisen ja luistelun ladut mennen tullen molempiin suuntiin liki ruuhkaksi asti täynnä. Minulle ihan ennennäkemätön kokemus. Mutta pysyin virrassa …

Tänäänkin ”Kaikkea muuta, kunhan ei vaan nukkuvaa, puolikuollutta elämää.” – Minna Canthin ja tasa-arvonpäivänäkin tulevaan jo katsellen.

Historiaa Lappi Liikkuminen Mökkielämää

Hiihtopäivä Piispanojan tienoilla

MM-ladulla suomalaisia, Saariselän laduilla ei juuri ketään.

Aamupäivän odottelin hiutaloinnin (säätiedotuksessa tällä viikolla kuultu uussana!) hiipumista, – ei hiipunut. Puolenpäivän jälkeen edelleen ”pyrylöi” heikosti, mutta siitä huolimatta päätin lähteä ladulle. Kyllä kannatti. Samaan aikaan MM-ladulla suomalaisia, mutta Saariselän laduilla ei juuri ketään.

Tänään on taas hiihtolomasesongissa ollut vaihtopäivä ja samaan aikaan MM-hiihdot telkkarissa, joten siksikin meitä ladulla olijoita oli kovin vähän. Näin siitä huolimatta, että tänään on kansallinen hiihtopäivä, jonka tavoitteena saada miljoona kilometriä kokoon. Oman pienen, pienen latupätkäni tässä tavoitteessa toteutin, kun hiihtelin Laanilan tutuilla laduilla. Ja näin kaksi kuukkeliakin. Ja tintit lauloivat! Nyt niitä on taas pihassakin. Kevättä lumisateessa.

 

Ihan kuten kotikaupunki Oulussa myös täällä mökkitienoilla on (Laanila ja) Laanioja.
Täällä ko. tunturipuro tunnetaan myös Piispanojana. Tunturipuron nimenmuutos tapahtui heinäkuun 1943 jälkeen, kun venäläisten partisaani-iskussa Oulun hiippakunnan vastavalittu piispa Yrjö Wallinmaa (ja kolme muuta postiauton kyydissä ollutta matkustajaa) sai surmansa. Ehkäpä joskus tästä täällä kirjoittelen enemmänkin, monta kertaa olen jo aikonut.
Tänään Piispanoja kulki kirkkaana, melkein kultaisena puhtaiden hankien välissä. Kansallisen hiihtopäivän osuus tuli näissä historiallisissa, niin kauniissa Lapin maisemissa suoritetuksi. Paljon muutapa sitten ei. Ihan lomaillen mennyt tämäkin päivä.
Isovanhemmuus Lappi Liikkuminen Mökkielämää

Iloja ja suruja yhdelle päivälle

Varoituksen sana, nyt tulee kyynelehtivää vuodatusta, vuodatusta siitä, kuinka on surullinen ja surkea olo.

Jo paljon ennen joulua, kun Juniori ilmoitti töihin lomatoiveensa tälle vuodelle, merkittiin kalentereihin, että ainakin hän ja muksut, ehkä myös R. jos saa loman, tulevat hiihtoloman aikohin tänne möksälle meidän kanssa, – mekin järjestimme tulomme tänne juuri tälle viikolle.

Sekä Apsu että Eevi olivat etukäteen mielissään, moneen kertaan muisteltiin viime vuoden mukavaa lomasta, ja suunniteltiin, mitä kaikkea mukavaa taas tehdään (lumilinna, mäenlaskua mökkitien päässä, kylpylä, porofarmi, Suomen pisint pulkkamäki, Kaunispään munkit, takkatulta, poronkäristystä, kylpylää, pullaa ja Souvareita, yhdessäoloa ja pelaamista, Mario & prinsessa Peach -show, brunssiaamiaisia, Kuukkelista viikonloppukarkit, luppoilua ja lomailua). Enkä se ollut vain minä, joka näitä juttuja jatkoi ja joista innostui!

Koska R. ei saanut lomaa tähän viikonloppuun, Juniorin ja muksujen oli tarkoitus tulla huomenna junalla Rovaniemelle, josta Pehtoori heidät hakisi tänne. Näin muksujen ei tarvisi kaksistaan kärvistellä takapenkillä kuutta tuntia.

Eihän se nyt niin menekään. Jo alkuviikosta tuli tieto, että Apsulla on flunssaa, ja tänään sitten varmistui, että Eevis on sen verran (= aika lailla) kipeä, että Juniori (viisasti kylläkin, vaikka vastoin lasten toivetta) päätti, että eivät reissuun lähde. Vaikka kuinka olen jo pari päivää tähän koettanut varautua, ei nyt hyvälle tunnu.

Semminkin kun näin kävi TAAS. Vuoteen yhtäkään lasten lomaa ei ole mennyt niin kuin oli suunniteltu, toivottu.

Ja iso ongelmahan tässä taas olen minä itse: mie aina niin ootan ja värkkäilen. Ehti Pehtoorikin ison lumilinnan lapsille tehdä, mie täytekakun, ja paljon muuta. Mutta – hoen koko ajan itselleni, että eihän tämä nyt niin iso juttu ole. Ja kuitenkin ”vain” kurkunpääntulehdus tms.  Mutta ikävä muksuja on. Ihan hiton ikävä.

Yritän käyttäytyä kuin vastuullinen äiti ja mummi, enkä enää tupise. Kunhan mukelot nyt paranevat.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Ja tänään paljon hyvääkin. Aamupäivällä (paitsi että laittelin ruokia, täytekakun yms. huomista varten valmiiksi, – en sentään ehtinyt pedata sänkyjä valmiiksi!!) siivosin vielä kaappeja (nyt on viideksi vuodeksi nämä hommat tehty), odottelin pakkasen lauhtumista  ja sitten ladulle!!!

Sää paras mahdollinen ikinä! Ihan tyven, – 1 C, aurinko sinisieltä taivaalta, ladut priima kunnossa.

Tein eka kertaa ikinä kännykällä videokoosteen ladulla napsimistani kuvista. Olin Kakslauttasen ja Rönkönlammen huudeilla. Klikkailehan auki. Kerro jollei toimi, jotta tiedän ryhtyä opettelemaan toimivaa videon liittämistä. 🙂

Tässä vielä varmuuden vuoksi muutama still-kuva oikealla kameralla filmattuna ja kuvankäsittelyllä hifistelty.

Lappi Liikkuminen Mökkielämää

Niin hyvä tänään

Lapin hulluus … mitä se lieneekään. Mutta siihen minut on jo varhain, viimeistään teininä, opetettu. Sen opin aika helposti. Elämänikäinen hulluus tämä on ollut.

Tänään, huikean lauantain iltapäivänä, taas kerran mietin, kuinka onkaan hienoa, että näissä maisemissa kesät talvet, syksyt keväät, olen saanut jo vuosikymmeniä lomilla olla ja kulkea. Mietin, kuinka paljon elämästäni olisi puuttunut, jollei siinä Lapilla, Saariselälllä, Hangasojalla olisi ollut oma tärkeä kolonsa, kaipuunsa, olonsa, onnensa.

Rantasaunan (jonka Pehtoori oli lämmittänyt valmiiksi odottamaan paluutani hiihtolenkiltä) lauteilla sitä ääneen ajattelin, ja Pehtoori (joka melkein jokaisella Lapin reissulla on mukana ollut ja ihan yhtä lailla hurahtanut hänkin) totesi, jotta jollei olisi Lappia, olisi mökki jossain muualla ja siihen samanlainen tunne. Ehkäpä, mutta en ole ollenkaan varma. Mökki jossain Kainuun vaarojen kupeessa, Hailuodossa meren rannalla tai Savon sydämessä? MIkseipä! Mutta. Mutta kun Lappi on eri!

Hoksaathan nuo kristallit hangella? – Onnen rippusia. Valoja elämässä.

Vastoin alkuperäisiä aikeita (Iisakkipään ylitys etc.) teinkin tänään lyhyemmän lenkin. Ja otin oikean kameran mukaan. Mehupurkin, ja pari palaa suklaata. Ihan pelkkää nautintoa siis.

Tänään on vielä ollut ”vaihtopäivä”: etelän hiihtolomalaiset ovat lähteneet, keskisuomalaiset tulleet, joten laduille ei monikaan vielä ehtinyt/lähtenyt. Siellä oli mahdottoman hiljaista (äänikirjan suljin ensimmäisten minuuttien jälkeen), levollista, täysin tyventä, ilmaa kirkastava pikkupakkanen, ei luistoa juurikaan, mutta väliäkö sillä. Mie ”oleilin” ladulla melkein pari tuntia, ehkä noin 13 kilometriä, – väliäkö numeroilla.

Niin olin kiitollinen – kaikesta. Kaikesta.

Lappi Liikkuminen Mökkielämää Niitä näitä

Kuvat kertokoot!

Pakkasaamu oli vähän lamaannuttava, – tovin mietin, jotta meneeköhän ihan vaan kylppärin siivouksessa, kokkaillessa ja neuloessa tämä päivä, mutta ehei! Jo aamupäivällä uskaltauduin ulos, pieni kävelylenkki Ylä- ja Ala-Hangasojanteillä. Ja puronrannassa tietysti – Canon kaverina. Ja iltapäivällä jo aika ladulle.

Isompia ei ole kerrottavaa – ehkäpä kuvat kertovat siitä, että oli hyvä, aurinkoinen pakkaspäivä.

Noita jälkiä lumessa jäin miettimään? Kiertävät kahta puolta puuta? Neliöitä, tasaisia. (Joku blogin lukijoista saattanee tunnistaa metsän reunan mökit… 🙂 )

Oravat?

Samaan aikaan toisaalla: Pehtoori kaivoi notskipaikan esiin. Notskimakkara lounaaksi ? – Kun ei muutakaan ole tarjolla. 🙁  Ja huom. Alasuq Polar toimii – 20 C -lämmössä/kylmässä edelleen hyvin ja tyylikkäästi – ainakin täällä mökkimaisemissa. 😀  Karvalakki (Mielensäpahoittajan?) olisi ehkä korvattava Alafosslopi-pipolla. 😉 Mutta lämmin noin. Siis hyvä.

Iltapäivän puolella aurinko edelleen helli, eikä minulla kovinkaan tähdellistä puuhaa, joten ajelin kylille, Saariselän keskustan latujen lähtöpisteeseen – ja keskelle turistihiihtäjien rykelmää.

Intialaiaisa lapsiperheitä ja italialaisia jo jotain osaavia nuoria aikuisia oli ensimmäisen kilometrin matkalla treenailemassa melkein ruuhkaksi asti.

BTW: kahdella italiattarella näin toppahameet!! Ovatkohan ihan soveliaita hiihtokamppeita sittenkään – toteaa tyytyväisenä (kateellisena ?) goretexeihin yms. pakkaantunut  juuri uudelleen hiihtämään oppinut oululainen (kukkahattu/omatekemäpipopäinen, melkein paikallinen). 😀

Joka tapauksessa aika takkuisesta kelistä huolimatta niin kaunista, – kuten Välimaan risteyksessä yhden selvästikin elämäntapahiihtäjäherrasmiehen (onko yhdyssana??) kanssa totesimme. Ja hän se sanoi, että tänään ei suoriteta, vaan vain hiihdellään. Mielelläni olin samaa mieltä!

Joten jätänpä tämän nyt vain tähän!

Lappi Liikkuminen Mökkielämää

Pakkaspäivänä Ivalossa ja ladulla

Elämänmeno ja päivien kulku mökillä ollessa määräytyy paljolti valon ja sään mukaan. Aamulla sen jälkeen kun on löytänyt rillit nenälleen ja villasukat jalkaansa, tulee seuraavaksi katsottua ulkolämpömittaria, taivaan väriä ja ilman laatua. Tänään seitsemältä: – 25 C, pilvetön taivas, aurinko nousemassa. Siis ei aamuladulle!

Koska tällä viikolla olisi joka tapauksessa edessä Ivalossa käynti, päätimme hoidella sen heti alta pois odotellessamme pakkasen hiipumista. Vähän jännitimme, olisiko mökkitie aamulla poikki, pääsisimmekö vesijohtoremontin ohi. Pääsimmehän me, kun tovin odottelimme, että kaivuri siirsi soran pois edestä.

Ivalossa käyntiin (33 km suuntaansa) on usein eri syitä, kuten rautakauppa, kalaostokset, joku tilpehööri sähkökaupasta tai Euronicistä, Alko, apteekki, kukkakauppa, kesällä ”tori” = pieni kioski, jossa on mansikoita, kirsikoita, uusia perunoita, jne. Ja nyt jo toista kertaa Extra Piste.

Nuoriparihan sen on bongannut, ja meille suositellut. Se on sellainen paikallinen Tokmanni, monipuolisempi ja jotenkin siistimpi. Ja metka juttu on se, että siellä on kaikkia, siis kaikkia islantilaislankoja yksi pitkä seinällinen. Sellaisiakin, joita monen islantilaisneuleisiin hurahtaneen tiedän tilanneen suoraan Islannista. Extra Pisteellä ei ole verkkokauppaa, mutta sähköpostitse ovat jotkut kyllä tilanneet ja haluamansa saaneet. Mie ostin tänään ´ihan vaan varuilta´ muutaman kerän. 😀 Ja toki sieltä löydettiin edullisia siivoustarpeita ja konetiskiainetta etc. K-marketista haettiin kalaa ja spessuruokaa ja Euronicsista uusi hiiri. Ei siis mikään hukkareissu.

Yhden aikoihin mökin mittarissa oli enää – 18 C, ajelin Laanilan latuparkkiin ja lähdini siitä kiertämään Pieranvaaraa ja vähän edemmäskin. Jänkä-tolpalla Ahopään reunamilla (siis jo vähän korkeammalla) on mittari, ja siinä oli enää – 8 C. Ylempänä on lämpimämpää…

Pakkaskeli ei ollut mikään lentävä, esim. Laaniselän pitkässä laskussa oli hiihdettävä, ei mitään vapaakyytiä.

Mutta ei sillä väliä. Ihan hullun hyvältä tuntui olla tunturissa.

Ja ilta visusti lämpimässä mökissä, nyt pakkasta taas sen – 25 C.

(Uutisissa oli kuvaa Euroopan keskuspankin kokouksesta täällä Saariselän maisemissa (näyttivät olevan Suomen Pankin majoilla), mutta ulkokuvat oli kyllä otettu eilen, sillä tänään on ollut kirkas, huikean kaunis pakkaspäivä. No tuohan ei tietenkään ollut uutisten surkein juttu: ei kavala maailma pääse täälläkään kokonaan unohtumaan.)

 

Isovanhemmuus Liikkuminen

Pieniä iloja

Kun ei ole paljon tekemistä, ei tule tehtyä paljon mitään.  

Tähän kiteytyy koko päiväni syvämietteinen yhteenveto. 

Noh, joka tapauksessa, kun Vävy yövyttyään kotikotonaan tuli aamukahdeksan aikaan hakemaan Tyärtä ja lähtivät sitten ajelemaan melkein kahden kuukauden Oulu – Hangasoja – Oulu -oleskelunsa jälkeen kohti kotiaan, kohti Järvenpäätä, mie lähdin hiihtelemään. Oulun latupalvelun nettisivuilta olin löytänyt tiedon, että Pyykkärin (Pyykösjärven) latukin oli nyt avattu, enkä ole siellä koskaan ennen käynyt, päätin ajella autolla lähtöpisteeseen. Mukavahan se taas oli…

Aamupäivällä kun Apsu ja isänsä lähtivät sählytreeneihin, Eevis tuli – koska eilen oli ilmoittanut niin tekevänsä – kanssani askartelemaan ja pelaamaan. Luettiinhan me myös. Ja yhtäkkiä kesken kaiken hän toteaa pöllön kuvia katsellessamme: ”unohin eilen sanoa, että ossaan jo sanoa ”pallo” ja ”suklaa”!

Tytöllä on L-kirjan ollut hukassa, korvattuna ässällä. Yleensä muksuille vaikeampi ässä vaatii kypsyttelyä kauemmin kuin ällä, mutta Eeviksellä se on ollut toisin päin:  nyt tuli pöLLökin ihan oikein, eikä ollut kuvakirjassa enää pössöjä.

Eilen jäi postaamatta – vaikka tarjolla olikin – uudesta pikkuherkusta, – karkin korvikkeesta. En ole kovinkaan paljon karkkien ystävä, enkä todellakaan sellainen suklaansyöjä kuin Pehtoori 🙂 , vaikka toki joskus ostankin irtiksiä: persikoita, vanhoja autoja (salmiakki), lehmätoffeita, englannin lakritsia tms.  ja melkein jokaisella kaupppareissulla yhden turkinpippurilakun. Yksi riittää. Tuoreus on olennaista.

Eilinen ”Lauantaikarkki”, josta muut eivät paljon perustaneet, olivat kuivatut karpalot, joita olin pyöritellyt raakalakritsijauheessa (vrt. lapsuuden apteekin salmiakkipulveri). En muista, mistä moinen vinkki on tullut tietooni, mutta kun kaapissa on taas ollut johonkin jälkkäriin tarvittua raakalakritsijauhetta (jo yliaikaista 🙁  ) ja aina myös kuivattuja karpaloita (kreikkalaisen jukurtin sekaan niitä ja pähkinöitä), niin päätin kokeilla tätä. Näillä voisi koristella vaikka täytekakkua tai jotain rahkajälkkäriä. Ja kyllä minä saan nämä napsittua ihan tällaisenaan, ihan itseksenikin.

Liikkuminen Valokuvaus

Maadoittavaa

Ladulla Risuniitystä kohti Auranmajaa mietin, että ehkä postaan tänään jotain vuosikymmenien jälkeen uudelleen löytämästäni hiihtämisen ilosta, siitä, kuinka sille on ihan eri lailla aikaa ja mahdollisuuksia sen jälkeen, kun en enää ole viettänyt talvia yliopiston kampuksella.

Päätinkin sitten ottaa tunnelmasta ladulla muutaman kuvan, pienen videoklipinkin. Toiveena, että siten välittyisi lumisen taipaleen rauhallinen tunnelma ja tunne.

 

Nyt kun katson tuota muutaman sekunnin harmaata välähdystä, tulee mieleen kaksi juttua: Juniori on aivan oikeassa, kun hän on todennut, että minun kannattaisi ostaa uusi kännykkä (”kun kerran järkkäriä et enää joka paikkaan raahaa”), jossa olisi videokuvaamisessa apuna vakain. Ja jossa olisi muutenkin parempi kamera.

Pojalla itsellään on joku aika uusi IPhone, ja sekä ottamansa videot että kuvat ovat kyllä hyviä. Mihin tietysti vaikuttaa sekin, että Juniori osaa kuvata, myös järkkärillä. Yhteen aikaan ihan harrastikin kuvaamista. Mutta minähän en – ainakaan ihan heti – puhelimen vaihtoon ryhdy. Reilun kolme vuotta vanha Huawei pelittää ihan hyvin viestimenä ja äänikirjojen kuuntelussa.

Mutta tosiasia on, että kun muutama vuosi sitten ryhdyin hiihtämään myös kaupungissa, pitkät kävelylenkit Oulujokisuistossa ja merenrannoilla, sekä keskustassa taloja ja puistoja kuvaamassa, ovat jääneet. Ne ovat jääneet myös siksi, etten enää niitä kuvatoimisto Vastavaloon kuvaile. Kuvatoimistossa on jo satoja kuviani Oulusta, – enkä enää innostu niistä, ja tuskin myyntivolyymi enää lisääntyisi. Uusia korttejakaan en ole pariin vuoteen tehnyt. Tämä kaikki tietysti näkyy myös tämän blogini kuvittamisessa: kuvia lenkeiltä on vähemmän kuin vielä pari vuotta sitten, siis ei juuri ollenkaan. Joku päivä otan järkkärin ladulle!

Toinen juttu, jota mietin kännykällä kuvaillessa, oli se, että laitan kuvatekstiksi ”Tämä maadoittaa”. Ryhdyin kuitenkin pohtimaan, onkohan tuo ”maadoittaa” sittenkään ihan paras ilmaus sille, miltä minusta tuntui. Ja mitä sillä ylipäätään käsitetään… Ja eiku googlettamaan! Wikipedia kertoo tällaista:

Maadoittuminen (grounding, earthing) on filosofiaan, mietiskelyyn ja itsetutkiskeluun liittyvä termi, jolla pyritään kuvaamaan tilaa, jonka ihminen saavuttaa tietynlaisen meditaation avulla. Maadoituksen pohjana usein on luontomystiikkaan sekoittunut idealistinen käsitys maailmasta, jossa meditoija uskoo pääsevänsä mietiskelyn ja mentaaliharjoitusten avulla yhteyteen luonnon kanssa. Luonnon voimien nähdään rauhoittavan ihmistä ja antavan tämän käyttöön luonnossa virtaavia energioita. Näillä energioilla voidaan uskoa olevan myös parantavia vaikutuksia. Ilmiöstä ei ole tieteellistä näyttöä.

Maadoittuminen on käsitteenä yleistynyt 2010-luvulla ja sen taustalla vaikuttava luontomystinen ideologia voidaan nähdä vastareaktiona kaupungistumiselle.

Eihän minulle hiihtäminen pikkupakkaspäivän valoisimpana hetkenä hiljaisilla laduilla helmikuisena torstaina sentään ihan meditaatiosta käy. Vielä vähemmän taustalla vaikuttaa luontomystinen ideologia!

Jospa vain pysyn endorfiini- ja ehkä vähän myös dopamiini-fiiliksissä.

Tai sittenkin yksinkertaisesti vain, että hirmu hyvä olo hyvästä hiihtolenkistä tulee, hyvä mieli tulee, ja kroppakin tykkää. Tuo kertoo paremmin ja paremmasta kuin maadoittuminen. 🙂

Lappi Liikkuminen Muistikuvia Valokuvaus

On taas aika lähteä – palata

Nytko jo pakattava? Nytkö jo taas etelään suunnattava?

Huomenna aamulla mökkitien ja Jäämerentien (nelostien, Rovaniementien, Ivalontie – nimityksiä samalle tielle monia) risteyksessä näyttänee tältä.

Huomenna on käännyttävä tuonne päin, etelään, kohti kotia.

Mutta Myötätuuli, mökki, ei jää kylmilleen, sillä Tyär ja Vävy tulevat taas tammikuuksi tänne.  Huomenna on siis vaihtopäivä.

Me emme niinkään odota etelään paluuta, mutta helpottavaa on, että on mahdollisuus taas aika pian palata … On lähdettävä, että voi palata. Koskeehan se myös kotia. Ja on kotonakin paljon hyvää odotettua tiedossa.

Tänään onkin ollut jo vähän ”lähdön tunnelmaa”, pieniä hyvästejä ladulle, saunalle, siivoiluja, pakkailuja.

Ja hiihtämässäkin kävin, jo pimeän aikaan (kymmeneltä 🙂 ) lähdin.

Vaikka olen tässä kuukauden ajan selitellyt, että sai olla viimeinen vuosi kun Oulu kuvissa- ja Saariseltkä kuvissa -kalentereita teen, saatikka kauppaan, niin nyt olen jo pyörtämässä… AInakin joulu- ja tammikuulle on valittavaksi asti kuvia. 😀 Ja Saariselkä FB-ryhmä on jo hyvin vastaanottavaisen oloinen – kovasti ovat muutamat otokseni saaneet tykkäyksiä ja kommentteja. Katsellaan. Tämä vuosi lienee tässäkin asiassa erilainen kuin edelliset… katsellaan.

Liikkuminen

Pyörä levolle

Kävellen vai pyörällä? – Poikkeuksellisen pitkään ovat pyörätiet pysyneet sulina. Välillä on ollut niin viheliäisiä kelejä, ettei ole ollut mitään intoa pyöräilyyn, mutta tänään siihen sitten lopulta päädyin. Sain sitten tälle kaudelle tavoitteen edes suunnilleen toteutetuksi. Tänä vuonna pyöräilykilometrejä kertyi vain 3300 km, mikä tarkoittaa, että pyöräilyinto on vuosi vuodelta hiipunut.

Kahden ensimmäisen sähköpyöräkesän hurja yhteissaldo oli 8700 km, viime kesänä kilometrejä kertyi 3700 km ja nyt enää 3300 km. Ei ole oikein mitään syytä, miksi lenkit ovat tänä vuonna olleet lyhempiä kuin kahtena eka vuonna. Viime vuonna tuntui, että äidin sairaalakesällä oli vaikutusta minun liikkumiseeni, mutta nyt ei ole mitään sellaista ”selitystä”. Ehkä sentään sillä, että nyt pyöräilykaudella (huhtikuun puoliväli – tämä päivä) on ollut mahdollista olla yhteensä kuusi viikkoa mökillä ja viikko Lombardiassa eli melkein kaksi kuukautta vähemmän kotosalla ja pyörän ”äärellä”. Siihen nähden tuo kilometrimäärä on ihan hyvä.

Tänä vuonna olen kyllä kotona ollessa käynyt lähes joka päivä vähintään sen 20 kilsaa kulkemassa, mutta pitkiä reissuja on ollut vähemmän kuin ennen: ei kertaakaan Iihin tai Liminkaan, vain kerran Koiteliin, ei mitään Utajärven saatikka Raahen reissuja. Joka tapauksessa vähän harmittaa, kun sykkeli on nyt huoltoon vietävä ja siirryttävä taas tepastelemaan. Latuja odotellessa. 🙂 Tänään kyllä vähän lunta Oulujokivarressa jo satelikin… Sehän se on syynä, että tämä kausi on nyt poljettu.

 

Lappi Liikkuminen Mökkielämää

Tolosjoki revanssi

Tänä aamuna, herättyäni vasta kahdeksalta, yhdeksän tunnin levollisten unien jälkeen, mietin, että kuinkahan kauan voisin täällä mökillä olla jos ei olisi ”pakko” lähteä kotiin. Tänään tuli tälle vuodelle täyteen 60 päivää, yhteensä kaksi kuukautta, mökkielämää. Tämä on minulle kuudes kerta täällä tänä vuonna., Pehtoorilla jo seitsemäs (ne remppapäivät jokunen viikko sitten). Tänä vuonna ei ole Oulussa ollut tarvetta olla kuten ennen.

Tiedän kyllä, että en lopultakaan kovin montaa viikkoa voisi täällä olla. Nämä 10 – 12 päivän mökkielot joka toinen kuukausi ovat olleet nyt oikein sopivia. Ja tänäänkään ei vielä ollut Ouluun lähdön aika, minkä ilolla aamusella totesin. ”Kaukana kavala maailma” -harha rauhoittaa, vaikka ei uutisia voi olla katsomatta.

Sää ei näyttänyt meitä oikein suosivan, mutta ihan tyven, ja vain sumusadetta aika ajoin, joten suuntasimme jälleen (vrt. viime tiistai) Tolosjoen rannalle. Tänään Riekkovaaran suunnalle, Kuusipään taakse, ja tänään löydettiin se laavukin.

Kahlaamolle mennessä oli kyllä kahlattava varovasti, sillä oli vain patikkakengät eikä kumisaappaita: kiveltä kivellle (jotka olivat liukkaita!!) kulkieassa sai kyllä olla varovainen. Jo paluupolulla ollessamme vannotin Pehtooria, että vastedes kun lähdemme ”korpireiteille”, pois Saariselän merkityiltä reiteiltä (Kiilopää, Iisakkipää, Prospektori, Luulampi), niin laitetaan perhecahttiin viesti, minne suunnalle ollaan menossa. Tänäänkin oltiin pari tuntia ilman kenttää, ei tolpan tolppaa luurissa, entäs jos olis nilkkamme taitettu, tai minä olisin eksyttänyt Pehtoorinkin. Silloin kun lähden yksin, vaikka lähellekin, ilmoitan kyllä Pehtoorille, minne olen menossa, mutta kun lähdetään kahdestaan, on vastedes ilmoiteltava jollekin minne mennään.

Tänään korkeuserotkin kurujen pohjalle ja takaisin ylös aika isoja, ja polut paikoin aika kosteita ja liukkaita, joten ei ihan vaaratonta taivaltaminen ollut. Mutta hiljalleen kuljettiin…

Laavulla tulisteltiin, evästeltiin, mutta olihan se illansuussa vielä ruokaa laitettava. Ja taas Harri Syrjäseen tukeutuen. Tein ison EINESlihapullasalaatin ja Pirkka-ravioleita vielä oheen. Eikä mitään valittamista.

Iltarientoina sisustusohjelmia ja neule!

Bloggailu Lappi Liikkuminen Mökkielämää Niitä näitä

Kerrassaan suurenmoinen patikka

Ilman tätä blogiani en ehkä koskaan olisi löytänyt sinne, missä tänään oltiin aikas hurjan hienolla patikalla. Koko iltapäivä Pehtoorin kanssa kuljettiin Suomujoen vartta.

Miten blogi auttoi löytämään tämän? – Mökkinaapuri (täällä blogissa nimellä ”Lähes naapuri” seurasi (miehensä kanssa) blogiani aika kauan ennen kuin hänestä mitään tiesin, ja hänen muutamien kommenttiensa jälkeen ymmärsin, kuinka lähellä mökkimme ovatkaan, vaikka emme täällä Hangasojan varressa koskaan olleetkaan tavanneet. Kerran tarvitsin apua mökkiin liittyen:  Oulusta käsin viesteilin (ohi blogin) mökillä olleelle naapurille, että voisiko auttaa ja hänhän kävikin mökillämme varmistamassa, että kaikki on kunnossa. Seuraavalla kerralla kun olimme yhtä aikaa näissä maisemissa, tapasimme, ja sen jälkeen on puolin ja toisin mökeillämme vierailtu. Ja  juuri ”Lähes naapuri” meille kertoi Aittajärven hienosta kohteesta.  On kertonut siitä jo jokunen vuosi sitten, ja vasta tänään!! Tänään me sinne ajeltiin. Tänään oli sille ihan hurjan hieno päivä. Syksyn kauneutta, raikkautta, rauhaa ja ruskaa. Kiitos vielä, A.

Mm. Luontoon.fi -sivustolla lukee näin: Aittajärven pysäköintialue, Saariselkä-Ivalon tieltä (tien nro 4) käännytään idänpuolella olevalle Kuutuan metsäautotielle. Ajetaan metsäautotietä pitkin noin 35 km. Tien varrella on parissa risteyksessä kyltit, jotka ohjaavat kääntymään oikealle kohti Aittajärveä.

Noin helposti menee ohjeet. Noh, vaikka meillä oli maastokartta, Retkipaikka-sovellus puhelimessa, naapurilta saadut henk.koht. ohjeet, niin onnistuttiinhan me muutamassa kohtaa poikkeamaan hieman sivuun. Noh, mutta tutustuttiin tienooseen.

Ja löydettiin oikeaan paikkaan. Eikä parkkipaikalta joenrantaan ole kuin muutama sata metriä ja siinä se on.

Lähdettiin tepastelemaan itään, kohti itärajaa. Hieman arveluttavaa, kyllä. Mutta polut aika täydelliset. Pehmeät, neulasten peittämät tasaiset juurakottomat, kivettömät, kuivat kauniit polut! Ei tarvinnut koko ajan katsella jalkoihin, ettei kompastu. Joen muutaman koskipaikan ja siihen laskevan puron kohdallla pientä pulputusta tai kosken kohinaa, mutta muuten täysin hiljaista, liki tuuletontakin.

Taival vei kolttasaamelaisten asuinkentälle (Kotajärven kolttakenttä) , museoitu alue oli kovin idyllinen, syyskuun lämpimässä sunnuntai-iltapäivässä ei ehkä pystynyt eläytymään kolttaperheen karuun elämänmenoon 1940- ja 1950-luvulla, mutta arvostin tätäkin kohdetta. Arjen historiaa tämäkin.

Tulistelimmekin välillä, yhdellä nuotiopaikalla paistoimme makkarat, evästelimme, ja kun olen jo oppinut, että näillä tuntureilla kuukkelit tietävät saavansa herkkuja kun tarpeeksi liki uskaltavat tulla, olin minäkin valmiina kameran kanssa (eikä edes keksejä mukana). Ja tulihan muutama kuukkeli aika lähelle…

Tähän asti paras kuukkelikuvani, vai mitäs mieltä muut? -Tällainen enkeliversio. ”Lentoon lähdössä” – kirjaimellisesti.

Lappi Liikkuminen Mökkielämää Niitä näitä

Syksyistä

Aamulla ennen auringonnousua purolla usvaa, silti värejä ja valoa.

Ensimmäinen asia, joka koronan takia meiltä peruuntui ja siirtyi, oli Elton Johnin Helsingin konsertti syksyllä 2020. Ja ensimmäinen asia, joka meidän elämää Ukrainan sodan takia ihan henk.koht. kosketti, oli Elton Johnin Helsingin konsertin peruuntuminen (Helsinki Areena > Venäjä pakotteet). Aika vähäisiä juttuja, mutta tuli vaan tänään mieleen, koska juuri tälle päivälle meillä oli liput konserttiin. Ja samalle reissulle oli aie vihdoin pitkästä aikaa lähteä käymään Helsingissä. Nuo peruuntumiset ja siirtymiset eivät tunnu enää missään. Ei tässä maailman tilanteessa, tässä elämän vaiheessa. Eltonia tuskin enää tulee livenä koskaan nähtyä, mutta olen varma,  että toivun tästä.

Isompi peruuntuminen on tänään ollut Pyhä-Nattaselle aiottu patikka. Se oli löyhä aie, suunnitelma, mutta koskapa Pehtoorin toissailtana alkanut aika rankka flunssa (ei korona, testattu on) on ollut syy, etten ole miestä ottanut patikalle eilen enkä tänään.

Aamupäivän pilvisessä säässä lueskelin käsikirjoitusta – vähän kuin työhommia. Kirjoittelin palautetta, oikoluin, kirjasin parannusehdotuksia, muistiinmerkitsin kannustavia ja kiittäviä huomioita, – ja tsädäm! Kaikki katosi jonnekin bittiavaruuteen. Noh, huomenna uusiksi, käy nopeammin toisella kerralla ja teen paperille!

Lyhyehkön tupinan ja keposen lounaan (puolukkarahka on hyvää!!!)  jälkeen päätin lähteä tunturiin. Pehtoori ilmoitti, että valitset varman reitin, jossa et voi eksyä. Minähän voin eksyä nelostien ja valaistun (ladun/) reitin välissä! Enkä eilennkään eksynyt vaikka olin ihan uusilla taipaleilla.

Mutta valitsin tänään vanhan tutun Kiilopään Kiiruna-polun. Sieltä näkee joka suuntaan, se on viitoitettu, siellä on muitakin (todellakin oli tänään). Kuljin aika hiljaksiin, kuvailin, juttelin kanssakulkijoiden kanssa, katselin, ja kuuntelin hiljaisuutta! Edes Kiilopään laella ei tuullut tänään. Ja se ON harvinaista, siis ei edes huipulla tuullut, ei tuulen ääniä, Oli vain hilajista. Paitsi!!!

Sattui  yhtäaikaa tulemaan kolmen hengen seurue, jossa varsinkin naisilla oli vallan kuuluvaiset äänet, paljon asiaa, kailotettavaa. Ei niin että tunturin laki tai luonto ylipäätään olisi mikään pyhä paikka (vaikka sellaisiakin minulla näissä maisemissa tuntuu olevan), mutta joku roti! En oikeasti ollut kiinnostunut kenelle ja miksi he viestejä lähettivät, kuka oli kenenkin kanssa mennyt lomalle etc. No ehkä olen ihan vaan ihan liikaa omissa maailmoissani, että moinen sai vähän tupisemaan itsekseni.

Palatessani mökille Pehtoori oli savustanut siian, tein muut tykötarpeet (tuunattu tsatsiki, perunat, hollandaise)  ja hyvin maistui flunssapotilaallekin. Avasimme viininkin, Ivalosta maanantaina noudettu, ei ihan täsmäviini savukalalle, mutta alsacelaista laatua:  Hunawihr RIesling Muehlforst 2021

Vielä illan tullen kuljeskelin pihalla, lähimetsässä. Edelleen täysin tyven, Merkillistä. Hemmottelevaa.

Lappi Liikkuminen Mökkielämää

Vähän on paljon

Pakkasyö. Ja aamukin. Seitsemältä oli – 4 C. Ja pihapiiri kimmelsi, pieniä jääkiteitä, vaakasuoraa auringonvaloa.

Aamupäivän aurinko riitti metsiin ja tuntureille asti.

Persialaisen maton värit, tosin epäsymmetrinen kuviointi. Ja linnunlaulua, vielä syyskuussa tunturissa linnunlaulua, eikä ollut järripeipon narinaa, vaan oikein laulua.

Näytti siltä, että kelossa on keltaiset lehdet 🙂

Siinä se päivä taas humahti. Sauna ja sapuska. Vähän vielä pihahommia. Ja nyt väsy. Aika tylsää? – Ei, ei ole. On hyvä. Melkein leijuvaa oloa.

Lappi Liikkuminen Mökkielämää Niitä näitä

Tuntureiden katveessa kulkien

Lapintiainen aamupalalla yhtä aikaa meidän kanssa.

Jovain, met käväsimmä pikkupatikan Tolosjoellla tänään.  Pikku? – Noh, ei ihan pikku, eikä me niin vain piipahdettukaan.

Eilen tutkin tarkoin karttoja, lueskelin Saariselkä -FB-ryhmän retkikertomuksia, haeskelin meille uusia kohteita, ei kovin kauas, mutta joku uusi tunturi, laavu tai reitti… Siispä ilmoitin Pehtoorille, että olen löytänyt uuden laavun ”läheltä”, mennään sinne tepastelemaan ja paistamaan lounasmakkarat. Toki ensin oli ajeltava Magneettimäen juurelle ja sieltä vielä kohti länttä ja sitten jalkauduimme etsimään Tolosjokea, johon meidän Hangasojakin (ja myös viereinen Ahopäänoja) laskee.

Ja ymmärsinkö ladata Retkipaikan -kartan puhelimeen? Oliko mukana kartta ja kormpassi? – En ladannut, mutta kartta ja kompassi sentään olivat. Ei siinä mitään, kauniita metsätaipaleita, suolampia, nousuja ja laskuja, aurinkoa puiden lomasta, ja se Tolosjokikin. Mutta laavu? – Nope. Ja oliko kohde lähellä? – Ei varsinaisesti. Tai ei me ainakaan sitä löydetty.

Jäi lounas syömättä. Mutta maistuipa tattirisotto sitten sitäkin paremmin. 🙂

Lappi Liikkuminen Mökkielämää

Taas tunturiin maastopyörällä!

Hangasojan varrella, kuten muuallakin näillä leveysasteilla, on jo yötön yö; aurinko ei enää laske horisontin alapuolelle. Ja silti tuntuu, että olen pari viime yötä nukkunut paremmin kuin aiemmin koko tänä vuonna. Levollisia, pitkiä unia – ihan aamuun asti.

Ja kuinka ollakkaan, mehän ajelimme  – taas 😀 – kylille ja Siulan parkkiin: pyörävuokraamo on pikku-Kuukkelin alakerrassa, joten sinne siis. Kyllä jäi torstainen sähkömaastopyöräily niin kutkuttamaan, että oli vielä toisenkin kerran tällä reissulla tunturiin päästävä polkemaan. Ja sain kuin sainkin saman pyörän kuin torstaina. Hyvä juttu sekin.

Vähän on nyt sellainen paha aavistus, että voi olla vaikeaa Oulussa taas innostua citysykkelöinnistä näiden maastopyöräretkipäivien jälkeen.

Tänään keskipäivällä Luulammella vähän ripsi vettä, mutta muuten kirkas, kauaskantava näköala kaikkialle, aurinkoa, pumpulipilviä, ei kylläkään kovin lämmintä, mutta oikein hyvä kulkea.

Tuntereilla jo vihreää, ojanpenkoilla, hetteiköissä rentukoita, linnunlaulua kaikkialla, muutoin hiljaista, ei pohjoista, eikä ikävää itäistäkään tuulta. Jo satunnaisia muita kulkijoita, retkeilijöitä, pyöräilijöitä, patikoijia Saariselän tuntureilla ja kuruja kulkemassa.

Meillä oli aie ajella Rautulammelle, joten suuntasimme aluksi Saariselältä suoraan (ei Kiilopään kautta, eikä Laanilan kautta) kohti Rumakurua, ja sieltä edelleen Luulammelle.

Luulammella

Eikä kilometriäkään, kun poroaidan jälkeen edessä oli Kulasjoen? tulviva uoma. Ei puhettakaan päästä yli. Siispä paluumatkalle Välimaan kautta Piispanojalle, Laanilaan ja sieltä taas Saariselälle. Ihan mukava pätkä sekin.

Mihin sitten? – Viime vuonna suunnilleen samalla viikolla ajelimme läskipyörillä Kaunispään huipulle Luttotuvan kautta, siis latupohjaa pitkin ylös. Silloin reitillä oli vielä lunta ja pehmeää hiekkaa, jäätä, eikä Pehtoorin pyörän sähköstä ollut apua kuin osan noususta, joten olimme aika lailla puhki, kun huipulle pääsimme. Tänään otimme revanssin: nousimme huipulle asfalttitietä pitkin ja laskettelimme latupohjaa Palo-ojan laavulle. Näin päin paljon helpompi. Semminkin kun pyörä toimi.

Puron solinassa, iltapäivän auringossa, leppeässä lämmössä, tuulettomassa taukopaikassa evästelimme, mietimme paluureittiä ja toivoimme, että Luttojoen varren suon yli olisi pitkospuut.

Ja jo vain! Siellä oli tehty melkein tie! Hyvin pääsimme joen yli. Poikkesimmepa vielä Luttotuvallekin. Viiden kilometrin eestakainen pätkä oli kyllä melkoista sorakkoa, isohkoja kiviä, mutta ei juuri korkeuseroa ja pyörässä täysjousitus, mikä juuri tuollaisella paikalla on keino selvitä rampauttamatta jo muutenkin kuluneita niveliä. 🙂

Luttotuvalla

Viimeinen kymppi kohti Saariselkää, pyörän palautusta ja pyöräretken päättymistä sujui nopsasti. Luttojoen reunaa kulkeva reitti (yksi talven lumipyrypäivien vakio hiihtolenkki) on tasaista, mukavaa metsätaivalta Pietarinvaaran juurella.

Reilun neljän tunnin reissulla kilometrejä kertyi puolensataa, kuvia vähän enemmän.

Aiottu korvasieniretki siirtyi huomiselle, tyydyimme lämmittämänn saunan, tekemään ruokaa. Ja olemaan tyytyväisiä, että vielä tänään ei tarvi pakata …

Lappi Liikkuminen Mökkielämää Niitä näitä

eMTB – juhlaa tunturissa!

Saariselkä – Laanila – Rönkönlampi – Muotkan maja – Kiilopää – Luulampi – Rumakuru – Prospektori – Saariselkä

Tuttuja paikkoja, moneen kertaan niihin hiihdetty, patikoitu. Kesät, talvet nuo paikat ovat olleet tuttuja päiväretkien kohteita. Tänään koettiin ne kaikki!

Meillähän on kerran kesässä ollut tapana vuokrata moottoroitu fatbike, jolla on pitkin mökkituntureiden kupeita poljettu. – Pehtoori Ja Juniori useammin kuin minä. Ja onhan sitä (vähän) ajettu omilla maastopyörilläkin.

Saariselkä FB-ryhmästä hoksasin uuden vuokraamon, jolla oli nimenomaan sähkö-maastopyöriä, mikä minua houkutti enemmän kuin fatbike, joka ei ole ihan helppo ajettava. Siispä sinne heti aamuyhdeksältä.

Saimme molemmille kelpo Cubet, jo koeajo Siulan pihassa vakuutti, että tämä on hyvä! Ja hyvä että sai koeajon. Ja säädöt kohdilleen. Minun pyörä ihan bränikkä: neitsytmatkalle pääsin sen kanssa. Vähän sellainen täti- eiku lady-versio = jalusta, tarakka ja lokasuojat, mitkä kaikki ilahduttivat minua. Ja eiku menoksi.

Olin ilmoittanut, etten halua mihinkään rakka-ryteikkö-pystysuora-sulamisvesihetteikköön – alkaa tuollainen ekstreme olla mun osalta koettu ja kiitti riitti. 🙂 Toiveena maisemapyöräilyä tutuilla tuntureilla, kuvausmahiksia ja aikaa pysähdellä, lounasmakkarat jossain päivätuvan notskipaikalla. Niin ja vielä hyvää keliä, ei kovia tuulia, ei hellettä, ei sadetta vaan pumpulipilviä sinitaivaalla. Ja? – Ihan mahdottoman hieno päivä (neljä tuntia) tuntureilla ja liikkumisen iloa eikä verenmaku suussa revittelyä.

 

Jossain välissä, oisko ollut matkalla Rönkönlammelta (yllä) Muotkan majalle) mietin, että tällaisenhan minä ostan, mitään uutta kameraa tarvitse, eMTB se olkoon seuraava hankinta. Valokuvaaja tarvitsee sähköistetyn maastopyörän! Mutta sitten: onhan minulla Oulussa sähköpyörä, ja hyvä onkin, möksällä ollaan kuitenkin aika vähän ja silloin kun patikoinnin haluaa vaihtaa polkemiseen on hyvä vuokrata muutamalla kympillä hyvä pyörä. Niin kuin tänäänkin.

Kiilopäällä

Ja hyvää oli vielä sekin, että meidän molempien resuille kropille valittiin täysjousitettu pyörä. Kyllä laskeutuessa Kiilopäältä Luulammelle (siitä ei tietenkään kuvia, piti keskittyä) repeytynyt, rikkoontunut olkapääni kiitti jousituksesta, myös Pehtoori totesi, ettei hän ja selkänsä enää ilman jousitusta rakkaan lähde.

Luulammella

EbikeRental on Siulassa, pikku-Kuukkelin alakerrassa. Siellä on monenkokoisia pyöriä, siellä on mukava, asiantunteva palvelu, reittineuvontaakin saatiin ja ainakin meillä tänään  oli hyvät pyörät. ”Fatbike-urani” (4 vuokrauskertaa 😀 ) on luultavasti ohi. Täysinjousitettu sähköistetty maastopyörä taitaa tulla vuokratuksi seuraavallakin mökkireissulla.

Rumakurun kesä.

Kaiken kaikkiaan kymmeniä kuvia – ensi vuoden Saariselkä-kalenteri alkaa olla puoliväliin asti valmis. 🙂

 

Mökille palauduttua käväisin ”lähes naapurin” mökillä: raparperinippu Lounais-Suomesta Hangasojan varteen. Kiitos. Piirakka on jo tehty.

Nyt odotellaan ystäviä Oulusta saapuvaksi, ja toivotaan sään suosivan vielä seuraavatkin päivät.

 

Lappi Liikkuminen Mökkielämää Niitä näitä

Nyt se tuli – Lapin kesä!

Eipä eilen alkuillasta olisi uskonut että tänä aamuna saadaan aurinkoisessa, häilkäisevän kirkkaassa auringonpaisteessa ”nostaa” siniristilippu mökin terassin tolppaan Suomen jääkiekkokullan kunniaksi.

Seuraava ”rasti” olikin sitten vähän hakusessa: millehän näin kauniina päivänä, Lapin kesän alkaessa, ryhdyttäisiin? Paljon olisi tekemistä, tunturiinkin mieli tekisi, Kuukkelissakin olisi käytävä, eikä ihan vaan chillailukaan huonolle maistuisi…

Ja niinpä sitten tehtiin noita kaikkia. Pehtoori päätti juuri tänään tehdä Tuulentupaan uudet portaat: vanhat olivat jo vanhat. 😉 Ja monta osumaa ottaneet. Ja kotoa tuotiin terassirempasta jääneet kappaleet, ja nehän riittivät justiinsa. Ehkä huomenna kuvailen uudet. Mie keskityin kaiken siivoiluun, pyykkäilyyn, manklailuun, touhuihin sisällä ja ulkona, purolla ja saunalla. Ja hihkumaan ja ihailemaan valoa. Nauttimaan hiljaisuudesta, levosta, olosta, luonnosta, ”poissaolosta”.

Puolenpäivän aikaan piipahdimme kylillä; pikku-Kuukkelissa ei ollut ketään muita kuin me ja yksi myyjä. Eikä raitillakaan montaa kulkijaa.

Palattuamme tein mökillä lounaan (= muutaman hyvän leivän) ja päätimme lähteä syömään ne tunturiin. Kiilopäälle ajelimme: sieltä Poropolkua Ahopäille. On jo ”perinne” käydä touko-kesäkuun vaihteessa täällä.

Tiukka itätuuli vei lämpöä, mutta oli sitäkin jo yli + 15 C kun mökille parin tunnin mini-patikalta palasimme. Ja hommat jatkui, jopa niin, että saunan lämmitys oli unohtua.

 

 

[Taustalla Kiilopää, jonka paljakassa vielä aika paljonkin lunta.]

Aivan selvästi ollaan siirrytty loma-aikaan, koska söimme vasta ”Välimeren aikaan”. Taisi olla vasta seitsemän kieppeissä, ei voi tietää tarkkaan. Ei ole tietoa kellosta, ja tiedättekös, olin monta tuntia pihalla ihan ilman puhelinta, Hullun huolettomana.

Ai, että. Lapin luonto, Lapin kesä! Ehkäpä sitä riittää vielä huomiseksikin.

Liikkuminen Mökkielämää Niitä näitä

Hiihdot on hiihdelty

Pääsiäisviikko, retriitin aika. Tänäkin vuonna on ollut jonkinlainen retriitti, vetäytyminen arkielämästä, – aika hiljaistakin on meidän oleilu täällä Hangasojan rannalla ollut.

Tänään vielä ladulle. Yksikseni lähdin. Valitsin reitin, jossa arvelin olevan mahdollisimman vähän muita: Kiilopäältä paliskuntarajan vartta kohti Kakslauttasta ja Sivakkaojalta kohti Niilanpäätä (Rautulammen retkiladulle). Eipä laavun jälkeen muita näkynyt. Kirjan kuuntelunkin jätin pois. Oli hiljaista, niin hiljaista. Välillä on saatava olla itsekseen, yksikseen. Enimmäkseen hiljaa minä nykyisin olen muutenkin.

Tämän talven hiihdot on nyt hiihdelty; sukset jätetään tänne mökille kun huomenna palaamme kotiin.

Oulussa perinteistä pääsi hiihtämään vasta vuodenvaihteen aikaan, ja sen jälkeen olenkin hiihdellyt. En yleensä pitkästi kerralla,  mutta aika usein sentään. Niin usein, etten varmaan koskaan aiemmin elämässäni. Tavoitteita ei ollut; ajatuksena, että kunhan hiihtelen niin paljon kuin olkapää sallii ja vaatii. Ja niin paljon kuin huvittaa, niinä päivinä kun se on mahdollista ja kun se tuntuu mukavalle.

Elämä on valintoja, tämän kanssa tuntuu, että valitsin hyvin. Luovuin suorittamisesta, ainakin enimmäkseen. 🙂 Tästä huolimatta, vai juuri sen ansiosta, sain hiihtokalenteriini melkein 600 km. Se on enemmän kuin yhtenäkään talvena elämässäni. Viime talvena, jolloin kausi oli pitempi, hiihdin melkein 500 km. Ja nyt tuli toinen talvi, etten käynyt ollenkaan rinteessä.

Parhaimmillaan täällä Saariselän – Kiilopään alueella on yhteensä 200 kilometrin mittainen latuverkosto, jota huolletaan todella hyvin ja valinnan varaa on: on tasaista, avotunturia, retkilatuja, helppoja latuja, pitkiä nousuja ja pitkiä laskuja tuntureita ylittävillä laduilla, metsätaipaleita, ”parfyymilatu” (meillä sitten kuitenkin jäi ne monotanssit kokematta!), yksi musta latukin (Kulmakurulle).

Tänä vuonna minä olen hiihtänyt alle puolella kaikista laduista. Juuri nuo pitkät, vaikeatkin taipaleet (Moitakuru, Rautulampi ja Kulmakuru) ei ole olleet mun reittejä. Toisaalta monilla pätkillä olen käynyt monen monta kertaa.

Pehtoori on tehnyt täällä tänä vuonna enemmän lumitöitä kuin koskaan: monina vuosina ne (pl. katoilta tiputtelut) ovat olleet ainakin enimmäkseen mun hommia ja Pehtoori on hiihtänyt silloin enemmän. Tänä vuonna minä en juuri ole kolaan tai lapioon koskenut.

Lunta sataa nytkin, niin kuin on tehnyt melkein koko viikon. Hangen korkeus on yli metrin. Ihan täysi talvi! Huomenna kohti kevättä. Ja pyöräilykauden alkua! 😀

Liikkuminen Mökkielämää Niitä näitä

Tuoreutta ja terveyttä – palmusunnuntaina tunturissa

Tämä on se kohta kun tullaan Rumakurun suunnasta kohti Laanilaa – neljän ladun risteyksestä tai Iisakkipäältä kuten me tänään. Mietin, kuten monta kertaa ennenkin, että mikä on tuon liikennemerkin tehtävä. Se on ollut ladun vieressä iät ajat. Hiihtokielto, yhden eniten hiihdettävän ladun varrella? – Miksi, mitä se tarkoittaa?

Aamupuuron äärellä oli pienen pieni hetki, jolloin mietittiin, jotta josko lähdettäisiinkin kotiin jo tänään, palattaisiin Ouluun, kun kerran sää näyttää täällä jatkuvan lumisateisena ties kuinka monta päivää vielä.

Mutta kun ensimmäinen must-juttu (kuvauskeikka) on vasta keskiviikkona, ei ollut vaikeaa tehdä päätöstä lähteäkin ladulle eikä Ouluun. Onneksi lähdimme heti kymmeneltä, jolloin pieni pala sinistä taivasta oli näkyvissä.

Niinpä sateetonta ja välillä aurinkoistakin taivalta riitti ihan viime kilometreille: Kuutamoladullla jo hipsutti lunta, Prospektorilla (viimeiset 2 km) ihan läpimärkää räntää. Se jo vähän hiivutti iloa.

Mutta olimmepa Laanihovin ja monotanssien huudeilla taas valinnan edessä: tansseihin vai möksälle? – Kello ei ollut vielä  likikään kahta, eikä tiedossa livebändiä, joten palasimme lähtöruutuun (= Piispanojan parkkipaikalle) ja mökille.

Palsternakkapasta oli oikein hyvä ”paastoviikon” sapuska. Sopii kyllä varmasti pääsiäispyhien tarjoiluihinkin. Että se on hyvää ja niin makiaa. 🙂 Suosittelen.

Palmusunnuntaina ei kohtaamisia, ei ovella kävijöitä, ei yhtäkään virpojaa, eipä täällä Hangasojalla paljon muita kuin me. Viikko täällä kaukana kaikesta…

Tuoreutta ja terveyttä täältä kuitenkin kaikille toivottelemme. Ja rauhaa. Paljon rauhan toiveita tämän vuoden virpomisiin…

Lappi Liikkuminen Mökkielämää Niitä näitä

Hiihtopäivä

Saariselän latuverkosto on laaja ja hyvin huollettu! Ja latujen varsilla on päivätupia ja latukahviloita, joissa useimmissa on tullut piipahdettua vuosien varrella. Joko yli 30 vuotta sitten tai muutaman edellisen vuoden aikana. Rautulammella en muista koskaan ennen käyneeni, ja kun siellä päivätupa paloi pari vuotta sitten ja nyt on uusi (paljon keskustelua  aiheuttanut) tupa valmiina ja nyt kun tuntuu, että hiihtokunto yltää sinne ja takaisinkin, niin päätimme yhdessä (sic!) lähteä tänään sinne.

Aie vaati aurinkoa ja lupaavaa luistoa parinkymmenen kilometrin lenkille, ja nämä ehdot näyttivät aamulla täyttyvän.

Pitkästä aikaa hyvin nukutun yön jälkeen aamuyhdeksältä lähdimme (ensin autolla) reppu pakattuna eväillä, kahvilla ja kameralla kohti Suomen ladun majaa Kiilopäällä.

Sieltä retki alkoi ylös tunturin kuvetta haarakäyntiä pari ensimmäistä kilometriä. Ja aurinko paistoi aina vain komeammin. Niin hyvä olo. Kun eilisen illan ja yön oli satanut pakkaslunta ja aamulla latukone ajellut, niin ladut pehmeät – siis ei lentävä keli, mutta ei myöskään vaarallisia laskuja. Uskalsimme nauttien lasketella kohti Rautulammin laturisteystä.

Ja sitten! Latu Rautulammelle oli ajamatta, vain aika tukkoinen luonnonlatu, joten yhteispäätöksellä skippasimme alkuperäisen suunnitelman: siispä hiihdetään Luulammelle.

Niin tehtiin. Melkein ruuhkaisessa latukahvilassa nautimme kaakaon (minä) ja kahvi-munkin (Pehtoori) ja taival jatkui Rumakurulle. Aurinko paistoi, suksi kulki, ei huolen häivääkään. Lappi!

Retkieväiden jälkeen kohti Vahtamapäätä ja kohti Ahopäitä. Aurinkoa, hiljaisuutta, liikkumisen iloa.

Hiljalleen alkoi tuuli nousta, ei paha, mutta jo pilveili, vastatuuleili.

Nousimme Ahopäälle, laskettelimme tovin, ja taas tamppaamista. Kunnes Kiilopään keskus jo näkyi. Leppoisaa laskettelua pehmeällä latu-uralla…

Ehkä tämän kuvauksen perusteella voi saada sen käsityksen, että ollaan hiihdetty vähintään 50 km mutta ehei, se parikymmentä tuli täyteen. Ja siihen olen oikein tyytyväinen. Oli ihan hurjan hieno hiihtopäivä. Toivottavasti kausi jatkuu  vielä muutaman päivän…

Rantasauna, toissapäiväisen vierasillallisen rääppiäiset ja päiväunet täydensivät tämän päivän. Elämä on. Hyvä päivä tänään.

Liikkuminen Mökkielämää Niitä näitä

Pieniä, isoja asioita

Koska näytti siltä, että tänään puolelta päivin alkaa suunnilleen viikon kestävä lumisade ja koska olin herännyt kun oli vielä pimeää*, oli hyvä syy hankkiutua ladulle jo aamuyhdeksän tienoilla.

*Täällä päivän pituus ja valoisan aika on selkeästi eteläää runsaampaa.
Saariselkä: Auringonnousu tänään 6:06. Auringonlasku tänään 20:23.
Päivän pituus 14 h 17 min.
Oulu: Auringonnousu tänään 6:23. Auringonlasku tänään 20:20.
Päivän pituus 13 h 57 min.
Helsinki: Auringonnousu tänään 6:36. Auringonlasku tänään 20:11.
Päivän pituus 13 h 35 min.

Jo lähtiessä päätin, että eipä minulla ole kiirettä. Eikä ollut. Kiersin Pieranvaaran, Prospektorin kautta takaisin Laanilaan. Siinä kaikki ja se oli oikein hyvä.

Pysähtelin, kuvailin, chattailin, olin hiljaa, kuuntelin kun luontokin oli hiljaa, mietin, mikä se ”pyhän” määritelmä olikaan, jatkoin, eihän se mikään huippuluistava keli ollut, mutta entä sitten. Oli hyvä.

 

 

Lämmittelimme saunan, tein kohtuullisen surkeaa ruokaa, mutta tein loistavan löydön internetin kätköistä: Koiviston evakuointia ja pika-asutusta käsittelevä gradu.

Uutisia kieltäydyn taas katsomasta, harmittelen vanhan läppärin oikeuttelua (kuvankäsittelyohjelmat eivät enää avaudu – aavistuksen verran raivostuttava juttu) ja samaan hengenvetoon mietin, so what. Jatkan lukemista. Olisikohan takkatuli valoisana huhtikuun maanantai-iltana hyvä juttu? – Voi se olla.

Pieni suuri maailmani! 😀

Liikkuminen

Lapsuusmaisemissa ja kotona

Virpiniemessä

Tänään vihdoin hiihtämään Virpiniemeen. Edellisestä kerrasta siellä – nimenomaan hiihtämässä – on noin 33 vuotta tai 35. Kauan kuitenkin. Ihan hirmu paljon muistoja tulvahti lapsuuden Virppari-päivistä.

Kun oikein mietin, niin on vähän sellainen ´mutu´, että kodin ja sen pihapiirin, Nurmijärven kesämökin sekä koulun lisäksi minulla on selkeitä muistoja eniten nimenomaan Virpiniemestä. Siellä käytiin usein. Silloin käynnit olivat niin mukavia ja kauniita talvisia päiviä, että ovat ehkä siksi säilyneet muistoissa. Olen aiemminkin muistellut Virpiniemi-kokemuksia, ja kaveria, jonka siellä sain.

Hyppyrimonttuun ei saa näköjään enää laskea, mutta pentuna se oli just parasta! Ja uskokaa pois, olenpa (ainakin) kerran joskus 1970-luvun vaihteessa, tuolloin laskettelun vastikään aloittaneena ja uudet punaiset Titan-merkkiset sukset ja Le Drappeur-monot saaneena, harjoitellut kanttauskäännöksiä tuossa montun reunalla. Tulipahan tehtyä melkoinen lihaskuntotreeni kun muutamankaan kerran tamppasi mäkimontusta ylös!

Eihän minulla tänään ollut erityisen selkeää käsitystä, minkä reitin valitsisin tai miten päin (yksisuuntaiset) perinteisen ladut tulisi kiertää, joten lähdinpähän vain matkaan – tavoitteena hiihdellä kymppi. Oli hyvät ladut, viitoitus ei niinkään. Mutta eipä minua haitannut vaikka muutaman lenkin kiersin parikin kertaa. 😀

Siellä ei aamusella ollut paljon ketään muita, mutta lämmintä ja aurinkoista oli. Hyvälle tuntui.

Kodin sisustusta

Tänään muistin ottaa kuvat viime viikolla puheena olleista yuccapalmuista. On ehkä vaikea ymmärtää, kuinka paljon puuhaa, allergiaoireita, siivoamista ja aikaa noiden muutaman puun paikalleen saamisessa syntyi ja kului. Mutta olen nyt aika tyytyväinen. Kukka-altaista (myös kuvasta oikealle on tuollainen toinen iso) otin pois kaksi isoa kituvaa kasvia (pallojalkapalmu? ja joku iso limoviikuna?), jotka yritän saada takaisin kukoistukseen. Ne on nyt elvytyshoidossa kodinhoitohuoneessa. Kaiken mullan, soran ja kivien kanssa touhutessa kului parikin iltaa. Mutta nyt.

Pieni taloyhteisöni on nyt keittiössä. Ne eivät enää ole kynttilälyhtyjä, vaan ihan muuten vaan olemassa… Piazzan olen tehnyt, puistomainen nurmikkokin on talojen ympärillä ja katuvaloina lyhtytolpat. Puiston puina on milloin mitäkin yrttejä, nyt basilika-puntti ja kuivatut veriappelsiinin siivut markkeeraavat jotain kukkaistutuksia.

Ehkä siirrän talot kesän tullen noiden palmujen huudeille, ehkä? Tai vien ne mökille. Niin tai näin, tykkään kyllä niistä. Tällaista hupaa tämä suhteellisen runsas kotoilu saa aikaiseski. Mutta kotonahan on hyvä.

Lappi Liikkuminen Mökkielämää

Kaunispäällä tänään ja kauan sitten

Urheilija ei tervettä päivää …

Sataa lunta. Sataa tiheästi, sataa pientä, tuiskunkaltaista kuivaa, kaiken peittävää pakkaslunta. On satanut jo monta tuntia. Tälläista oli säätiedotuksessakin uhkailtu, joten oli hyvä lähteä heti aamusta ulkoilemaan.

Pehtoori vaihteeksi pihan raivaukseen (se kun on tällä mökkilomalla ollut ihan vain hänen to-do-listallaan) ja myös valmistelemaan huomista etelään lähtöä. Minulla tavoitteena Kaunispään huiputus suksilla. Aika vähän olen tiukkoja ylämäkiä (pl. eilinen Iisakkipäälle nousu) harrastellut yleensäkään ja tällä lomalla erityisesti; oikea käteni, olkapääni, hartiani ovat olleet lähinnä vain rytmittäjänä ja tasapainottaja hiihtäessä, ei paljon tasatyöntöjä alamäkeen tai nousua avittavaa lykkimistä niillä ole tehty. Mutta nyt sitten ajattelin, että viimeisenä päivänä voisin riskeereta. 🙂 (Tiedän: ei kovin suuria nämä minun juttuni.)

Kaiken kaikkiaan hiihtäminenhän on ollut hyväksi olkapäälleni ja ”määrittämättömille rintakivuille”. Pieni, ponnistusta vaatimaton, kovin korkealle nousematon, toistuva liike on ikäänkuin ”avannut” kivulloista oikeaa puoltani. Lääkäri puhui jopa kuntoutuksesta. Aika vähän särkylääkettä olen tarvinnut. Ennen tänne tuloa osteopaatin käsittelyt ja fysiatrin antamat muutamat kortisonipiikit, täällä kylmägeelipaketti saunassa ja muutenkin, sekä nivelgeeliä toistuvasti – ja voila! Olen melkein unohtanut koko säryn.

Ja torstainapa sitten kuulen, missä jamassa yläkroppa on, mitä kaikkea ongelmallista siellä näkyykään, kun magneettipömpeliin joudun heti aamusta sulahtamaan. Viimeksi kun täältä lähdettiin, oli silloinkin huoli terveydestä: mammografia (rintasyöpäepäilyn vuoksi) ja mahalaukun tähystys (”varmuuden vuoksi” sanoi lääkäri) odottivat Oulussa. Toki myös tyttärenä ja mummina oli palattava Ouluun. Tällä kertaa ne eivät ole syynä huomiselle etelään lähtemiselle.

Nyt on oltu jo reilu kaksi viikkoa, eikä olisi mitään vaikeuksia olla vielä vaikka viikko. Ei mitään vaikeuksia. Pienet, suuret päivät täällä kaikesta irti  – melkein. Ja nyt on kuitenkin lohdullinen, aika varma olo, että pian taas tänne palataan.

Huipulle ja alas

Kaunispään huipulle olen noussut autolla, linja-autolla, maastopyörällä, läskipyörällä, hiihtohissillä (tuhansia kertoja!), kävellen, patikoiden, hangessa tarpoen, mutta en (kai) koskaan ennen murtsikoilla. Alaspäin olen tullut niilläkin, mutten itse kavunnut ylös. Tänään sen tein.

Olosuhteet eivät olleet parhaat mahdolliset. Juuri kun aloin olla huipulla, nousi sumu, joka vei näkyvyyden melkein nollaan.

Onneksi alaspäin lähdettyäni, noin puolen kilometrin jälkeen, sumu jäi tunturin laelle ja alhaalla oli jo parempi näkyvyys. Ja lopultakin, hyvä olo jäi tästä lenkistä.

Aikoja sitten

Olen käynyt Kaunispään huipulla ensimmäisen kerran kevättalvella 1965 (tai 1966). Tarkoittaa, että olen näillä huudeilla kulkenut jo pian 60 vuotta!

Menneestä välähdyksiä. Kaunispään ensimmäisestä reissusta, ja laskusta alas yhdessä tätini kanssa, on kaitafilmin pätkä olemassa. Siitä otin muutaman screen shotin iloksenne. Toivottavasti iloksi. Tuosta on siis yli puolivuosisataa aikaa.

Huom. (inhoamani 🙂 ) rusetit tyylikkäässä rinne/hiihto-lookissani!! Lisäksi Ray-banit vai sittenkin vain ihan lasten aurinkolasit =) ja skottiruutuinen kypärälakki, ja hanskat sävysävyyn. Se oli silloin.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Lappi Liikkuminen Mökkielämää Ruoka ja viini Viini

Luonnossa

Toisin kuin toive ja tapa täällä on ollut, eivät yöunet ole vieläkään kovin kummoisia. Mutta lyhyet yöt tarkoittavat pitkiä päiviä. Ja tänään se on ollut hieno asia. Tänään on ollut hienoin sää ”koskaan”. Saariselkä on kylpenyt valossa, auringossa, kimmeltänyt valkoisten hankien valaisemana. ”Aina ennen” hiihtolomilla oli tällaista. Ja tänään. Lapin luonto on taas näyttänyt kauneutensa, hellinyt ja helpottanut.

Aamukuudelta oli pakkasta turhankin paljon (- 23 C), mutta maltettiin odotella (kirjoittelin äidin elämäkertaa, pyykkihommiakin, Pehtoori ristisanojen ja uutisten parissa) lauhtumista. Seurasimme tiaisten, punatulkkujen ja urpiaisten pitkää brunssia. Minä en edes pidä linnuista, mutta nämä ovat saaneet minut tykästymään. Kilokaupalla on niille auringonkukansiemeniä roudattu. Metka niitä on katsella samalla kun kirjoittelee,,,

Puolenpäivän aikaan aurinko paistoi korkealta. Sini-valkoinen maisema pakotti jo ulos, purolle, puron varteen kävelylle kameran kanssa.

Tuosta voisi  tehdä kortin, tai alumiinitaulun kylppäriin, eikö? – Tunturipuron valoisa, pehmeä kaunis talvi. Vuodesta toiseen näistä näkymistä nautin, luonnon kauneutta ihastelen. Siitä ilahdun, hämmästyn, kuinka hyvällle tällaisen näkeminen aina vain tuntuu hyvälle.

Iltapäivällä pakkanen putosi alle kymmeneen, joten oli aika ladulle. Ajatella, että on tullut sellainen aika, että minäkin oikein odotan pääseväni hiihtämään. Pehtoori palatessani kyselikin, että oisitko 10 vuotta sitten uskonut noin paljon hiihtämisestä taas innostuvasi. – No en olisi. Mäkeen olisin entisinä aikoina tänäänkin mennyt. Mutta tänään ladulle. Oi, että. Eihän se pakkasella, metsätaipaleilla suksi mitenkään lentävästi kulje, mutta entä sitten. Prospektorin pitempi lenkki oli niin hyvä. Kaikki muu unohtui hiihdellessä, kimmeltäviä hankia ja sinitaivasta katsellessa.

Illansuussa, pihvipäivälliselle avasimme vävyltä joululahjaksi saadun punaviinipullon. Mistä lienee oli moisen primitivon tilannut, ja vaikka ihan kaikkea ei ole vielä nautittu, on se hyväksi, jollei jopa erinomaiseksi, jo todettu. Primitivon lempeä makeus, jonka kohtuullinen 🙂 (16,5 % !!!!) alkoholi terävöitti ryhdikkääksi nautinnoksi. Arvostan myös tyylikästä etikettiä, ja lahjaa! Lyhyesti viinin nimi: Es.

Illan ohjelmassa ollut C-Moren sarja ”Kämppikset” – harmitonta viihdettä, välillä onnistunutta dialgoia, kesänäkymiä. Ja nuorison kanssa chattailyä. Lauantai lopuillaan…

Lappi Liikkuminen Mökkielämää Reseptit Ruoka ja viini

Tuulin päivä 22.2.22

Nimiä ja ainutlaatuinen päivämäärä

Tuulin nimipäivä 22.2.22

Vuoden 2019 loppuun mennessä etunimi Tuuli on annettu noin 6 730 naiselle ja alle 15 miehelle.

Sukunimi Tuuli on suojattu, ja se on aika harvinainen.

Tuossa tilastossa ovat sekä äitini että sisareni ja myös (nykyisenä nimenä) yksi serkkuni perheineen.

Tänään on tasan kuukausi äidin lähdöstä. Vasta kuukausi? Mutta kyllä täällä Myötätuulessa ja Tuulentuvan pihapiirissä sekä tuntureilla on tullut paljon muistoja menneiltä vuosilta, vuosikymmeniltä.

Lepopäivänä hiihdellen

Tänään on ollut lepopäivä. Hyvä, hämäränhyssyinen päivä. Säätiedotus lupasi iltapäiväksi auringonpaistetta siniseltä taivaalta puolenpäivän jälkeen. Sitä sitten odoteltiin pitkälle iltapäivään ennen kuin ladulle lähdettiin. Ei vilaustakaan auringosta, mutta olipa silti ihan mahdottoman mukava hiihdellä.

Sinisen sävyjä taivaalla, ja tuntureiden rinteilläkin. Hanget valkoiset, luonto liikkumaton, hiljainen. Eikä edes paljon hiihtäjiä. Tänään ei mitään urheilusuoritusmeininkiä, ihan vain nautiskellen hiljalleen, pysähdellen, kuulostellen ja katsellen. Oi, että, niin hyvä.

Pieranvaaran kiersin, Hangasojan vartta kohti Ahopäitä, sieltä ”ylängöltä” näitä kuvia. Mikähän olisi oikea sana tuolle tuntureiden väliselle ”tasangolle”? Alpeilla tai jossain muualla sitä kutsuttaisiin ylängöksi, mutta mikä se on tuntureilla? Joka tapauksessa, pidän juuri tuosta, tuostakin, taipaleesta tässä meidän lähimaastossa.

Minnehän huomenna? – Ei tarvitse tietää sitä. Ei vielä, ei edes aamulla. Voin vain lähteä, ja päättää sitten. Mikä vapauden tunne!

Tunturipuro tuskin enää jäätyy tälle talvelle, helmikuu alkaa olla pian ohi.

Reseptivinkki

Myös mökkikeittiössä onnistunut päivä. Leikkasin Inarin nieriää noin sentin paksuiksi laakeiksi viipaleiksi, sivelin sitruunatuorejuustoa jokaiselle viipaleelle, päälle kaistale savuporoleikkelettä, minkä jälkeen viipale rullaksi ja tikulla kiinni. Rullat uunivuokaan ja 200-asteiseen uuniin noin 20 minuutiksi, samalla kypsyivät Lapin puikulat ja valmistui salaattikeot lautasille. Hyvällehän ne maistuivat. 🙂

Lappi Liikkuminen Mökkielämää

Hyvin erikoinen päivä

Retriittiviikko, hiljentyminen, somen minimointi, Whatsapp tauolle, jotain tällaista meillä oli ajatuksena tälle maanantaille.

Tuskin on montakaan kertaa WA laulanut kuten tänään. Suuntaan jos toiseen. Eikä Kuukkelin tulipalo ole ollut ainoa syy, vaikka onhan se täällä ihan valtavan iso ja surullinen asia. Kyllä minä taas sain silmäkulmia pyyhkiä kun kymmenen aikoihin oltiin katselemassa sammutustöitä ja tuhon jälkiä.

Kuukkeli on ollut minun ja perheen  – vanhemmistani Eevikseen asti, neljän sukupolven ajan – legendaarinen kauppa mökkilomilla ihan sen perustamisesta lähtien. Ollaan oltu Kuukkelin kanta-asiakkaita vuodesta toiseen. Se on ollut yksi ”nähtävyys” myös kaikille vieraille, lapsille ja aikuisille, jotka ovat mökillämme olleet. Kuukkeli on vilahdellut myös tässä blogissa tuon tuostakin, onhan se ollut niin olennainen osa mökkieloamme.

Ja tänään siitä (ja Apteekista, postista, Alkosta, pyörävuokraamosta, taksiasemasta, joita kaikkia on käytetty) on jäljellä vain tuhkakasa. Ja savua.

Tämä kuva on puolenpäivän jälkeen ottamani, tulimme silloin pohjoisesta päin kohti Saariselän keskustaa.

Palasimme silloin Ivalosta, jossa oli käytävä kaupassa. Ja apteekissa hakemassa koronatestejä, niillekin ilmeni tarvetta, sillä heti aamulla saimme tiedon altistumisesta.

Emme suinkaan olleet ainoita, jotka olivat jo aamusta ajelleet ruokaostoksille, postiin, Alkoon ja apteekkiin Ivaloon. Melkoinen trafiikki oli sekä mennessä että tullessa, ja kaikissa kaupoissa väkeä kuten tavallisesti ehkä perjantaisin. Me lastasimme kärryyn viikon ruoat, vessapaperia ja muuta ”huoltovarmuustarviketta” paljon enemmän kuin kertaakaan  koronan alkuvaiheessa kaksi vuotta sitten. Melkein tuli sellainen hamstrausolo.

Olimme päättäneet varmuuden vuoksi hankkia viikon ruokavaraston, ”josko vaikka sairastutaan ja on eristäydyttävä”. Nythän ei kyllä enää, ainakaan oireettomien rokotettujen, tarvitse jäädä karanteeniin altistumisen jälkeen, mutta ostettiinpa kuitenkin sapuskaa olikein kunnolla. Totta puhuen siksi, ettei tarvi ihan heti uudestaan Ivaloon ajella. Sinne kun on kuitenkin yli 70 kilometrin matka edestakaisin mökkipihasta. Ei ihan kahvipaketin tai broilerfileiden takia viitsi piipahtaa kaupassa.

Testitkin sitten tehtiin, ja ainakin tänään olivat negatiivisia. Joten ei mitään syytä, miksei olisi lähdetty hiihtämään. Sellainenkin poikkeustapaus tänään, että lähdettiin ladulle kimpassa. Yleensähän me lenkkeillään, pyöräillään ja hiihdetään erikseen, koska 1) Pehtoori menee paljon lujempaa kuin minä 2) lenkillä on hyvä tilaisuus olla itsekseen, miettien tai olla miettimättä 3) aika usein olemme lähdössä liikkumaan vähän eri aikoihin. Mutta hyvin se tänään meni. Poroaidalla (Inari-Sodankylä paliskuntaraja) jopa pieni hengähdystauko, ja sain Pehtoorin kiinni. 😉

 

Mökille palattua  taas paljon viesteilyä nuorten kanssa.

Nyt väsy, on ollut kaikenlaista muuta kuin mielenrauhaa. Mutta kyllä tämä taas tästä tasaantuu.

Isovanhemmuus Liikkuminen Mökkielämää

Mökkieloa viikkotolkulla!

Mökkielo tuntuu nyt ihan erityisen hyvälle. Nyt ei ole sellaista huolta kuin monta kertaa aiemmin viimeisen parin vuoden aikana. Muutaman kerran on lähdetty aiemmin kuin oli aie, ainakin kerran mökkireissua on siirretty ja kerran peruttu kokonaan – minä kun en ole osannut olla levollisena ja/tai on ollut oikeasti tarve jättää Hangasoja odottamaan huolettomampia ja vähemmän kriittisiä aikoja.

 

Tällä kertaa on aikeena olla kaksi viikkoa, ja vielä pari päivää päälle! Milloinhan ollaan viimeksi oltu pois kotoa kaksi viikkoa? Ehkä keväällä 2011, kun olimme Umbrian lomalla. Ei ole taidettu 10 päivää kauempaa olla reissussa 10 vuoteen.

Nyt ei ole tiedossa kuvauskeikkoja (se yksi, joka olisi ollut 12.2., olisi pitänyt antaa jollekin toiselle kuvaajalle hautajaisten vuoksi, mutta onneksi tapahtuma siirtyi koronan vuoksi huhtikuulle), ei perhepäivähoitoa, ei äidin sairaalajaksoja tai muuta huolehdittavaa. Nyt on mahdollisuus mökkeillä hulppeat reilut pari viikkoa; vasta ke 3.3. on oltava Oulusssa (magneettikuvaus ja lääkäri). Siis ihan vain ja ainoastaan ”oma vika” kun lähdetään takaisin ”alas”.

Eikä täällä nyt ole to-do-listalle juuri mitään pakollisia etähommia tai -töitä. Vähän vielä äidin lähtöön liittyviä asioita, mutta aika vähän.

Tämän mökkiloman ajoitus sattui ja ”satutettiin” vielä hyvään aikaan siten, että Juniori ja R. saivat järkätyksi talviloman tälle viikolle ja Apsullakin on mahdollisuus olla pois eskarista pari päivää ja Eeviksellä kerhosta, joten me saamme pienet tänne huomenna! Tiedossa on siis odotettu ja toivottu pidennetty viikonloppu heidän kanssaan talvisella Hangasojalla. Vähänkö on tänään valmisteltu heidän tuloaan. 😀

Ja ensi viikoksi me jäädään Pehtoorin kanssa taas jatkamaan sosiaalista erakoitumistamme, nukkumaan ja liikkumaan tänne Koilliskairaan.

Tänään sää on ollut aika suosiollinen. Aamusella herätessä -23 C, mutta puoleenpäivään mennessä oli jo pudonnut alle kymmeneen. Suksikin luisti paljon paremmin kuin eilen. Minä kävin perinteistä hiihtelemässä ja Pehtoori kokeili eka kertaa liukulumisuksia, jollaiset vävy oli tänne ostanut ja ”unohtanut” kaikkien käytettäväksi. Aika mukava vävy, ja aika mukava unohdus. Aion minäkin unohdusta hyödyntää joku päivä.

Lappi Liikkuminen Mökkielämää

Mökkiloman aluksi

Perhe (Tyär erityisesti) toivotti ja toivoi, että Hangasojan ”taika” olisi voimissaan, että maahiset toisivat rauhaisan olon, soisivat öiset levolliset unet. Ja kyllä itsekin kerroin lähteväni tänne mökkimaisemiin, paitsi ulkoilemaan, myös nukkumaan. Ja kyllä! Heräsin tänä aamuna yhdeksältä!!! Vaikka yöllä meni  pari tuntia valvoessa, onnistuin nukahtamaan uudelleen, nukkumaan yhdeksään! Tämä on siis mainos: Napapiirin pohjoispuolelle kannattaa hakeutua, jos on ollut unettomuutta. Univelkaa on vielä maksettavaksi, mutta kunhan tuo nytkin mökkipirtin ikkunasta mollottava täysikuu alkaa antaa periksi, …

Toisaalta., aamuyhdeksään nukkuminen vie päivästä ison osan, ja tänään onkin ollut melkein kiire. 🙂

Sikäli erikoinen mökille asettumisen päivä, että se on ollut Pehtoori, joka on yksin huolehtinut lumitöistä, enkä minä kuten tavallisesti (olkapää etc. ovat nyt minulle syy välttää mieluista puuhaa); onneksi uutta lunta ei ihan mahdottoman paljoa. Sehän oli vasta torstai kun tytär ja J. täältä lähtivat, joten lumikertymää on poistettu jatkuvasti.

Olipa minulla sitten kauppareissun ja muun päivittämisen lisäksi aikaa ladulle. Pakkastahan oli aamusella yli – 20 C, mutta iltapäivällä Kakslauttasen suunnalla vain vähän toistakymmentä astetta. Ja edelleen on niin kaunista, niin hiljaista, pehmeää, rauhallista.

Ainoa vaan että luistoa ei karvapohjista huolimatta juuri ollut – ehkä liikaa pakkasta, mutta tulipahan liikuttua. Onhan täällä ladut ja niiden huolto jotain ihan toista kuin Niittyaro – Risuniitty – Auranmaja etc …

Tänään olin Sivakkaojalla. Se on nyt mun lemppari. 🙂

Kolmen jälkeen  aurinko jo matalalla, kultaisia säteitä, kimmeltäviä hankia.

Rantasauna taas kerran paras ikinä. Ruoka hyvää (Mac & Cheese, ohjeen kukkakaalin vaihdoin parsakaaliin, hyvää tuli).

Hyvä päivä tänään.

Liikkuminen Vanhemmuus

Tunnelmia tehden

Nyt kun maailma on taas kutistunut aika lailla kodin seinien sisälle, okei – myös ruokakauppaan ja ladulle, on tullut tehtyä kodista mahdollisimman viihtyisä – ja maistuva. 🙂

Maanantaina kertakaikkisesti retkahdin nettishoppailuun: tilasin Festaan uuden maton ja lisäksi uuden Reisenthelin korin (rotissöörilogolla 🙂 ) – vanha joutaa auton perään tori/hallikoriksi, uusi palvelkoon edeltäjänsä tavoin Festan ja sisäkeittiön välisessä roudauksessa. Hyviä, kestäviä, pestäviä, ryhdikkäitä koreja ovat nämä.

Ja sitten ihan uudenlainen turhuus, arjen ja juhlan somistaja: olen pitkään seurannut ”@sari_rantanen” -instaa (hän on ammattivalokuvaaja, sisustus/lehtikuvaaja, sisustaja) ja sivuillaan olen katsellut – kateellisenakin – kauniita talolyhtyjä. Sellaisia vilahteli joulun alla yhdessä sun toisessakin yhdeydessä, somessa ja joululehdissä, mutta ne loppuivat kai koko maasta ennen kuin ehdin meidän joulukotiimme sellaisia hankkia. Mutta nyt niitä taas saa! Eivätkä ne ole vain joulujuttuja, minusta ne sopivat kotiin (tai pihalle/puutarhaan) ympäri vuoden. En ole vielä löytänyt niille pysyväissijoituspaikkaa. Tilasin neljä, joista ehkä yksi lähtee mökille. Laitan kaikista kuvia kunhan kotiutuvat paikoilleen.

Jäätävän kylmästä luoteistuulesta ja toissayön myrskystä, joka katkoi oksia ja levitteli neulasia ja käpyjä laduille, huolimatta suoriuduin hiihtämään. Eikä se lopultakaan ollut ollenkaan vaikeaa: metsässä ei juuri tuuli tuntunut, – ja latu aika puhdas. Kirja kuuntelussa kulki ja liikkuminen oli hyväksi. Liike on lääke, kroppa kiittää. Mieli koettaa taas kaikesta toipua.

Kolme edellistä viikonloppua ruokapöydässämme on ollut enemmän ja vähemmän väkeä – minimissään kolme, joten olen mieluusti kokkaillut jotain ”ainakin vähän tavallisesta parempaa ja enemmän”. Tänään kun oltiin kaksin, mutta kuitenkin on perjantai, on sentään viikonloppu, olikin pohdinnassa ”mitäs tänään”. Ja juuri tuo päivän hiihtosuoritus vei ajatukset Lappiin: siispä poronkäristystä pitkästä aikaa. Puikulamuusi, paistikäristys Menesjärven porotilalta, puolukkasurvos, Aura-muru. Oi, että! Me hiihtäjät tarvitsemme välillä tällaista gourmeeta! 🙂

Ja nyt pitkästä aikaa viinisuositus. Perheen valikoimamestari (Juniorin nyk. titteli) suositteli käristykselle, ”kun kerran ei punaviiniä”, uusseelantilaista tuhtia chardonnayta, Sileni. Sopii varmasti moneen, vaalealle lihalle, miksei lohelle, juustoille – ja punaviinirajoiteisille poronkäristyksen kanssa. 🙂 Ehkä vuosi sitten olisin vieroksunut tammisuutta, tuhtiutta, mutta tänään se maistui käristyksen kanssa oivallisesti.

 

Hassua, miten kolmessa viikossa ehdin tottua siihen, että Tyär asustelee täällä kanssamme: on työhuoneessa kaverina, ruokapöydässä, iltaisin höpöttelykaverina, – nyt sitten on ollut pikkuisen muisto ”tyhjän sylin syndroomasta” tai siis vähän selittelen itselleni, että hyvähän tämäkin tilanne: hyvää on ainakin, edes !!!! se, että voin taas polttaa kynttilöitä.

Jouluna nimittäin selvisi, että esikoinen on pahasti allerginen kynttilöille: silmät liki muurautuivat umpeen, joten suosiolla sammuteltiin kaikki kynttilät, tuuleteltiin, ulkoiltiin.

Tänään minulla on ollut kynttilöitä aamiaispöydässä, työpöydällä, keittiössä, Festassa. Tuovat  rauhaa, levollisuutta.

 

Liikkuminen Reseptit Ruoka ja viini

Juhlan tuntua vuoden aluksi

Vaikka maailma muuttuu ja vuodet vaihtuvat on asioita, jotka pysyvät. Se tuntuu hyvälle.

Vihdoin tänään ladulle. Kun uudenvuodenaaton juhlinta oli hyvin maltillista ja kun yöunikin oli ollut levollista ja takana parin päivän ja yön lumisadekertymä, jonka turvin myös perinteisen ladut oli eilen ajettu sekä lisäksi  Pehtoori oli huoltanut sukseni jo toissaviikolla, ei mikään pidätellyt enää minua lähtemästä hiihtämään. Pakkasta oli toki vähän turhan paljon (- 13 C), mutta laitoin kampetta monta kerrosta, joten vain kasvoja paleli alkumatkasta. En kovinkaan pitkästi hiihtänyt, – varovainen kuuden kilsan lenkki Kuivasjärven rantaan ja takaisin, mutta se oli just sopiva aloitus tälle vuodelle.

Perusteellinen ”kotispa” hiihdon jälkeen. Kun ei ole kiire mihinkään.

Ja lisää ”asioita joista tulee turvallinen olo”: Wienin filharmoonikkojen uudenvuoden konsertti. Jostain syystä se tuntui tänään erityisen merkitykselliseltä, toivoa tuovalta.

Johann Strauss´n ”Champagner-Polkan” jälkeen Tyär tarjoili lasilliset roseskumppaa aperitiiviksi ja meillä oli taas pienen juhlan tuntua: glamouria telkkarissa, hyvää seuraa, kaikinpuolinen vapaapäivä, ja tiedossa pientä juhlaruokaa.

Meidän kolmen hengen päivälliselle laitoin uunipuikuloita ja neljää erilaista täytettä  – oiva tapa kerätä jääkaapista ja pakkasesta joululta jääneitä pieniä jämiä tahnoiksi: homejuusto-cremefraiche, katkarapu-maustettu-tuorejuusto, graavilohi-smetana-mäti ja poro-piparjuuri-kerma-cremefraiche. Lisäksi salaatti ja poronvasanmaksaa ja voissa paistettua sipulia, jonka seassa myös omenaa. ”Huru-ukkojen” resepti oli innoittajanani, kerman kyllä jätin pois.

Leikkaa kuoritut sipulit ohuiksi viipaleiksi, ja paista niitä voissa, kunnes ne ovat  pehmenneet ja ruskistuneet vähän. Kuori omenat ja raasta ne, lisää pannulle sipulien joukkoon. Hienonna joukkoon tuoretta timjamia ja mausta suolalla. Pidä lämpimänä, kunnes  olet paistanut maksan.

Sekoita vehnäjauhoin suolaa ja valkopipuria. Kierittele maksasiivut jauhoissa ja paista ne runsaassa voissa molemmin puolin muutaman minuutin ajan. Maksa saa jäädä vähän roseeksi sisältä. Huom! Ylikypsä maksa ei ole hyvänmakuinen!

Ystävän vinkkaama omenalajike Honey Crunch on mahtavan raikas, mehukas ja makeakin, ja sopii leivontaan ja ruoanlaittoon hyvin. Juuri sellaista tähän tänään käytin, jätin mukaan vähän isompiakin paloja, purutuntumaksi. Tuli hyvää. Tuota sipulilisuketta voi varmasti käyttää vaikka nakkien oheen tai vaikka verilättyjen kanssa.

 

Liikkuminen

Pyöräilykesä 2021 poljettu

Kolmas pyöräilykesä päättyi tänään.

Tavoitetta en keväällä asettanut, en muuta kuin että polkisin paljon. Toiveena ei ole ollut jotain tiettyä kilometrimäärää vaan että voisin nauttia, saada hyvää tekevää liikuntaa, pitää kuntoa yllä, tehdä päivittäiset liikkumiset lihas- eikä hevosvoimilla. Jo keväällä arvelin, etten kahden edellisen kesän kilometrejä (4200 km 2019, 4500 km 2020) saisi mittariin, mutta hyötyliikunnan, mieluisen endorfiinin hankkimisen keinon ja fyysisen kunnon ylläpidon toivon jatkuvan. Nimenomaan halusin pyöräillä enkä sitä, että pitäisi pyöräillä. Tänään Vuoksista äidin luota palattua kotipihaan mittarin lukema oli selkeästi yli 3700 kilometriä, joten nyt riitti.

Tänä vuonna ajelin paljolti samoja reittejä kuin kahtena edellisenäkin kesänä, tosin valtateiden/maanteiden pientareilla ajamista oli paljon vähemmän. Se ei houkuta, joten Muhos, Raahe, Vaala jäivät kulkematta, Koitelissakin kävin vain pari kertaa, Iissä kerran. Tämän vuoden keväällä ja kesällä ei ollut ”pakottavaa” tarvetta päästä äänikirjojen avittamana pois omista ajatuksista, ei ainakaan samalla tavalla kuin edeltävänä kesänä.  Heinä- ja elokuussa lähes joka toinen päivä lenkki on lyhempi kuin tavallisesti, koska yhdeksi menin kaupunginsairaalaan. Ensilumi ja liukkaat tulivat jo kolmisen viikkoa sitten, mikä teki melkein kahden viikon tauon sykkelöintiin.

Olipas sellaisiakin päiviä, että itse olin sen verran heikossa hapessa tai paremminkin voipunut mahaongelmien kanssa, että kymmenien kilometrien päivämatkat eivät houkutelleet. Niinhän se on, että urheilija ei tervettä päivää näe, ja se on kyllä ketuttanut! Periaatteessa olen ollut paremmassa kunnossa kuin aikoihin, paino on laskenut reilusti ylipainon alarajan alle, hapenottokyky ja lihaskunto parantuneet, mutta olen ollut oikeastaan koko kauden kipeä. Kun vatsa- (ja ainaiset hammas)ongelmat) alkoivat helpottaa (joskaan ruokavalio ei ole vieläkään mikään ”normaali”), alkoivatkin muut kivut, joita on nyt pari kuukautta tutkittu. Huomenna taas uusia testejä. Että se siitä liikunnan terveydelle hyvää tekevästä vaikutuksesta! 😀 Mutta katsotaan nyt. Luulen, että olisin ollut paljon sairaampi, jollen olisi päässyt pyöräteille.

Niinpä taas pohdin, mistä saisi liikkumisen iloa talven yli. Hiihto oli kyllä viime talvena sen verran mukavaa, että varmaan sitä taas heti kun mahdollista. Joka tapauksessa nyt Helkama siirtyy talviteloille, Pehtoori on luvannut huoltaa sen odottamaan huhtikuuta ja pyöräteiden sulamista, kevätauringon paistamista. Nyt aion nauttia takkailloista, kynttilänvalosta, monista tapahtumista, ystävien tapaamisesta, talven tulosta ja jos hyvin käy, ensi viikolla mökkielostakin! Pyöräilykausi on ohi.

Lappi Liikkuminen Niitä näitä

Patikkapoluilla

Viime viikolla yksi puolituttu kyseli patikoinnista, ja nimenomaan patikoinnista Lapissa, ja vaihtelimme tietoja ja kokemuksia siihen liittyen. Tarkoitukseni oli ja on sen pohjalta tehdä tähän jonkinlainen kooste vinkeistä…

Meillähän Pehtoorin kanssa aika aktiivinen patikointitaival on jatkunut (vasta) vähän toistakymmentä vuotta. Sinä aikana on melkein kerran vuodessa käyty ulkomaillakin patikkareissuilla (Kitzbühel, Madeira (2 x), Kanaria, Liguria,  Lanzarote, Bad Gastein, Mallorca, Kroatia ja mitä näitä nyt on. Linkkien takana kuvakansiot noilta patikkareissuilta). Ohjatut patikointimatkat Alpeilla opettivat paljon – sekä kokemuksena että wanderführereiden opettamana.

Viime viikon ruskareissulla otin paljon kuvia poluista, jotta voin näyttää, kuinka erilaisia polkupohjia pelkästään Saariselällä (ja Inarissa) on. Helppoja ja haastavia, pehmeitä ja rakkakivisiä…

Nyt vain aloitin taas niin massiivisen postauksen tekemisen, että ei tälle illalle enää jaksa tehdä loppuun, kun huomenna mummin kalenterissa on aamutuuri pienten kanssa, mutta tässä nyt edes niitä polkukuvia.

Ehkä palaan polulle huomenna…

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Lappi Liikkuminen Mökkielämää Ravintolat Ruoka ja viini

Polulla ja päivällisellä

Aamupuuron äärellä päivän agendalla ensimmäinen päätettävä asia oli, mennäänkö patikalle ja mihin? Äänin 2 – 0 päätimme lähteä, ja yllättäen kahdelta eri taholta sama ehdotus kohteesta: Jorpulipää. ”Ei olla pitkään aikaan käyty” (PP:n kanssa edellisen kerran).

Ajelimme 30 km etelään, Tankavaaraan ja juuri kun olimme kohteessa, alkoi sataa, vähän enemmän kuin tihuuttaa. Viitsitäänkö lähteä ollenkaan? – Kävellään edes vähän. Siis sadeviitat ylle ja menoksi.

Alempi reitti olisi vienyt suoraan tunturin laelle, mutta koska tuuli, tihuutti ja koska oli epävarmaa, viitsitäänkö edes kauaa tepastella, käännyimmekin ylemmälle reitille: Geologiselle polulle, jota emme koskaan aiemmin ole kokonaan tepastelleet. Se nousee hiljalleen ylös, korkeuskäyrät eivät kovin tiuhassa kuitenkaan. Käveltyämme pari kilometriä sade hiipui ja maisema alkoi vihdoin muuttua edes vähän ”geologiseksi”.

Koiranjuomalammen rannalla oli aika lounastauolle ja samalla hetkellä, kun Elovena-keksipatukan paperin sain auki, istui kuukkeli laavun kelopenkillä: ”Ai, oiskohan täällä evästä meillekin?”

Ja saatuaan keksimuruja oli vähän sen näköinen, että tässäkö kaikki?

Enempää ei ollut meillekään tarjolla, joten jatkoimme matkaa.

Jorpulipään paljakka sumun peitossa, joten lähdimme paluumatkalle kohti Tankasuota. Se on jylhän, kauniin karu. Siinä on minusta kansallismaiseman aineksia. Se on jotenkin kotoinen, merkillisellä tavalla turvallinen. Mun lempparisuo.

On ylitettävä suo.
Kahlaa,
rakenna pitkospuut.
Tilaa silta, maalauta kaistat.
Lennä, ja kun olet kuivalla taas,
mieti.

         (Juice Leskinen)

Minä lensin ja mietin. Paljon mietin tänäänkin. Mutta hyvillä mielin mietin, ’lentäen’.

Ja pysyin tukevasti patikkapolulla. 🙂

Tänään korkeuseroa sopivasti, patikan pituus melkein liian lyhyt (7 km), mutta kyllä taputeltiin toisiamme olalle, että polulle edes lähdettiin alkumatkan sateesta huolimatta. Taas tänään tuli mieleen, kuinka on hienoa, kun (nykyisin) on niin hyviä kamppeita, varusteita, kenkiä, reppuja, eväitä, että joka säällä on kelpo kulkea.

Iltapäivällä perhe-chatissa viestit kulkivat vilkkaasti ja niitä oli paljon, systerin ja ystävienkin kanssa viestien vaihtoa. Ja kuinka iloiseksi tulinkaan, kun äiti soitti. Hän soitti, en minä.

~~~~~~~~~~~~

Illansuussa lähdimme ulos syömään. Minusta on täällä Saariselällä tullut aika huono lähtemään ulos syömään, koska ravintoloiden ruokalistalla on yleensä (vain) niitä samoja ruokia, joita itse kokkailen mökillä. Näitä samoja silloin kun meillä on perhettä tai ystäviä täällä ”vieraina”: poroa, nieriää, lohta, puikulaperunoita, sieniä, puolukoita, hilloja. Toisaalta yritän ajatella, ettö on hyvä tukea paikallisia ja oppia jotain uutta noiden raaka-aineiden valmistukseen liittyvää, joten tänään ulos syömään!

Kaunispään huipulla on reilut puolenkymmentä vuotta ollut Star Arctic Hotel, jota me nimitämme Kiinan muuriksi, koska kaukaa se näyttää muurilta, koska osa sen rahoittajista on kiinalaisia ja koska se(kin) on suunnattu paljolti aasialaisille matkailijoille. Olemme kerran käyneet ravintolassa sisällä (PP:n kanssa kaakaolla ja proseccolla), mutta nyt halusimme testaamaan hotellin Kaunis-ravintolan ruokatarjontaa.

Maisemat on hienot. Selkeällä kelillä varmaan vielä paremmat.

 

Otimme molemmat alkuun ”Ylikypsää hirven lapaa, savu-selleripyrettä sekä pikkelöityä selleriä”. Annos oli kaunis, siinä oli monia tekemistä vaativia komponentteja ja se oli hyvää, oikein hyvää. Mutta oliko liha hirveä, ei se ainakaan ollut ”ylikypsää”, vaan se oli palvattua lihaa. Harmittaa, etten siellä tajunnut, miksi annos lopulta oli pettymys. Siis siksi, että se ei ollut mitä luulin saavani.

Pääruoaksi olisi voinut valita mm. ”perinteisen käristyksen” tai ”poron filettä”, mutta kun teen niitä itse – aika usein vielä – ja muutenkin olen nykyisin entistä enemmän kalaruoan suosija, tilasin paistettua haukea. Se oli paneroitu hyvin, rapeaksi, mutta jäimme miettimään, miltä se kala maistui, perunat ja porkkanat al dente, melkein liiankin raakoja ja punajuurikastike perushyvää. Näin kirjoitettuna kuulostaa tylymmältä kuin olikaan, ehkä minulla odotukset olivat liian korkealla, mutta soveltaen ystävän aikaa sitten lausumaa mainiota arvostelua eräästä viinistä voin todeta: ”Voin syödä toistekin, mutten tavoittele”.

Laanilan Kievari tai Kaltio, tai ehkä Pirkon Pirtti, voivat ensi kerralla olla meidän valintamme täällä. Tai Petronella, jos oikein haluamme gourmetia ja olemme valmiita maksamaan siitä. 🙂

Tästä huolimatta, kaiken kaikkiaan hyvälle maistuu olo täällä.

Lappi Liikkuminen Mökkielämää Niitä näitä

Paluu Otsamolle

Inarin aamussa

Hyvin nukuttu yö Inarinjärven rannalla, ja herääminen uuteen patikointipäivään ja aamiainen Hotel WIlderness Inarin isossa ravintolasalissa ikkunapaikalla. Minä en ole niin kovin perso ole hotelliaamiaisille, mutta tänään iloitsin monipuolisesta tarjonnasta. Paljon hyvää tarjolla, myös minun ”rajalliselle sietokyvylleni”. Koskapa tiedossa kunnon patikka, oli tankattava proteiineja, pelkkä kaurapuuro ei tänään riittänyt.

Otsamolle

Me olemme käyneet Otsamo-tunturilla kerran aiemmin. Juhannuksena 2011. Joten kymmenvuotisjuhlaa tänään siellä vietettiin. Viimeksi menimme Riutulan ja Rovajärven kautta, siis pohjoispuolelta. Se on sikäli parempi reitti, että se on vain 2,6 km suuntaansa. Tänään teimme sitten pitemmän kaavan mukaan. Ajelimme Inarin keskustasta Jäniskoskelle, ja lähdimme siitä. Kilometrejä Otsamon huipulle (417 mpy) ja takaisin tuli liki 15 km, ja aikaa kului vähän yli viisi tuntia. Tänään pysähdeltiin, syötiin huipulla päivätuvassa eväät, välilläkin istuskeltiin, kuvailin tai hengähdettiin. Loppunousu oli tymäkämpi kuin eilinen nousu Joenkieliselle, mutta kyllä taas kannatti.

Huipulla tuuli. Oikeasti tuntui, että pieni päivätupa voi nousta lentoon hetkenä minä hyvänsä, ja laella seisoskellessa oli oltava huolellinen käänteissä, ettei tuulenpuuska vienyt mennessä.

Otsamon laelta on mielestä oikeastaan vielä hienommat näkymät kuin Joenkieliseltä. Enemmän vettä, maisemassa enemmän korkeuseroja, kontrasteja, taitaa näkyä Norjaan asti. Mutusjärvelle eli Muddusjäevrille ja Inarille näkyi hienosti.

Kun tuuli oli pitkästi yli 10 m/s oli hyvä kun voitiin tovi huilata päivätuvalla. Aihku (minun ”terveystalismaanini” 🙂  kesäkuulta) silminnähden nautti retkestä.

Tänään ei ollut rengasreittiä vaan palasimme samoja polkuja kuin olimme tulleetkin. Tänään polkupohjat ehkä vähän helpommat kuin eilen, mutta kyllä rakkaa, juurakoita, kosteikkoja, vieriviä kiviä ja kaatuneita puita poluilla oli tänäänkin. Mutta muutamia kilometrejä myös lempeän pehmeää polkua, jolloin ei koko aikaa tarvitse katsella, mihin kenkänsä asettaa.

Riekonmarja on ehdoton suosikkini ruskan värittäjistä.


Aion palailla vielä näihin Inarilla tehtyihin patikoihin, viimeistään kotosalla postailen lisää kuvia ja ehkä juttuakin patikoinnista ja sen syvimmistä olemuksesta.

Jo nyt voin todeta, että se tekee hyvää, tasaannuttaa, saa ajattelemaan asioita vähän omaa pientä piiriään laajemmin, ottamaan etäisyyttä. Se tekee hyvää sielulle ja ruumiille.

Jäniskoskella vesi alhaisempana kuin koskaan on nähty, mutta kosken kuohunta on aina sykähdyttävä.

Iltapäivän lopulla ajelimme Inarista kohti Hangasojaa, jossa tänään oli satanutkin, Inarin retkellä ei paljon paistanut, mutta ei kyllä satanutkaan.

Mökille palattua tuntui kuin olisimme olleet pidemmälläkin patikkamatkalla. Hyvä matka se oli. Oikein hyvä. Nyt taas kotituntureiden huomassa.