Oulun etniset ravintolat – Tuulestatemmattua

Kuvakansioita kootessa, ja Osakassa!

Melkein kaikki reissukuvat ovat nyt valmiita. Ja niitä on paljon. Teneriffan parin viikon takaisella matkalla otin järkkärillä pitkästi toistatuhatta kuvaa. Miksi? – Minä vaan kysyn, että miksi? Totta kai reissukuvista on iloa itselle ja monille, jotka taitavat seurata tätä blogianikin nimenomaan reissujen ja ruokien vuoksi, mutta että noin 200 kuvaa/päivä! Eikä nyt ollut kovinkaan paljon ihan tavattoman erikoista, hienoa, hurjan ainutlaatuista, mikä selittäisi muistikorttien täyttymistä. Noh, any way, reissun viimeistä päivää vaille nyt on valmista.

Santa Cruzin kolme ja puoli päivää ovat nyt kuvakertomuksena kuvasivustolla. Olen selvästikin yrittänyt tehdä päivien kulusta ”muistiinpanoja”, kuvannut paikkoja, joita kymmenien kävelykilometriemme matkalla oli. Kaupunkinäkymät, talot, rakennukset, puistot, rannat kertonevat millainen kaupunkimiljöö 200 000 asukkaan Santa Cruzissa on.

Santa Cruzin nähtävyyksiä, paikoin erittäin ikävän näköistä (uutta) arkkitehtuuria, kirkkoja ja Kauppahalli … Kaupunki tuntui olevan sotkuisempi (ei pahasti) kuin isot kaupungit esim. Italiassa. Paikallisliikenne kattavaa ja yksi ratikkalinja, jolla pääsi naapurikaupunki La Lagunaan. Se on vuorilla vanha yliopistokaupunki, Unescon maailmanperintökohde, jossa kävimme kaksistaan retkellä. Sieltä on paljon kuvia. Ehdottomasti käymisen arvoinen paikka.

Sekä Santa Cruzin hotellistamme että Costa Adejen hotellistamme olen (näköjään) ottanut aika paljon kuvia. Tein hotelleista erillisen kansion. Santa Cruzin Iberico Heritage Mencey oli iso, hieno, mutta kuitenkin jotenkin hyvin ”ystävällinen” hotelli. Siinä oli tietysti uima-altaita (mm. merivesiallas, josta tykkäsin!), ravintoloita, isot aulat, mutta myös kasino ja kilpikonna-allas. Se on Ramblasin ja kaupungin suurimman puiston reunalla, oikeastaan ihan keskustassa. Palvekkeelta näkyi vuoret!

Costa Adejen hotelli oli aika tyypillinen rantalomakohteen parempi hotelli. Viiden tähden sekin.

Oikein hyvä sekin, mutta ei oikeastaan mitenkään ainutlaatuinen. Kattokupolista (alla kuvassa baarin pikkukupoli) pidin hyvin paljon. 🙂

Huoneemme parvekkeelta näkyi pieni pala merta. Auringonlaskun aikaan sitä arvostin.

Matka oli Aurinkomatkojen yhdistelmämatka.

Kuvat ruokakokemuksista ja ravintolamiljöistä ovat enimmäkseen kännykkäotoksia, ja niistä teen sitten ruokapostauksen joku päivä ensi viikolla.

Linkki kuvakansioihin on TÄSSÄ. Piipahda hetkeksi valossa ja vihreässä… (Reissun postauksiin/matkakertomukseen pääset tästä linkistä.)

Huomenna sitten Costa Adejen kuvat!

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Oulun Pekurin Patiolla on avattu uusi ravintola: Osaka.

Siellä kävimme iltapäivällä (jolloin paikka oli täynnä) syömässä.

Buffetista sushia, tuoreita hedelmiä ja lisäksi lämpimiä ruokia (wokkia, tempuraa, kananugetteja, dumplings, … sekä jälkkäripöydästä pieniä herkkuja.

Viikonloppuna buffan hinta 17,90 €, mikä ei todellakaan ole paljon siitä kaikesta siitä, mitä on tarjolla.

Keskityimme sushiin ja sitten vielä vähän jälkkärihyviä ja olimme oikeinkin tyytyväisiä.

Sushin riisi oli ”tuoretta”, sopivan tiivistä, ja vaihtoehtoja oli monia ja kauniitakin. Soija oli raikasta, ja inkiväärikistäkin pidin. Ei ollut liian etikkaista, eikä sitkeää.

Viiniäkin olisi ollut piccolopulloissa tarjolla. Valikoima minimalistinen: yksi valkkari, yksi punainen, yksi kuohuva, mutta eipä me viiniä tarvittukaan.

Oulun etniset ravintolat Ravintolat Ruoka ja viini

Arkea ja juhlaa, – toukokuun hyytävää säätä

Kyllä on juhla ja arki, pyhät ja viikonpäivät ihan sekaisin.

Tänään arkea ja juhlaa; kuvaediittiä ja pyöräilyä arktisissa oloissa!! Melkein vaarallista tuulenpuuskien iskiessä ties mistä ja milloin. Lisävaativuuskerroin paluumatkalla kun alkoi satamaan jotain hitsin jäätävää tihkua. Koetan olla valittamatta: siis hyvä kun voi pyöräillä, kun on kuitenkin aika puhdasta ilmaa, kun oikeastaan kaikki on hyvin. Mutta silti!

[Mun Route 66]

Ihan en saanut kuvapakettia valmiiksi ennen kuin lähdimme viideksi keskustaan, jossa viinikerhon kanssa ruokatreffit. Menimme Maraniin. Ruoka oli hyvää, paikoin erinomaista ja sitä oli vähintäänkin riittävästi. Annokset valtavia. Eika hintataso häkellytä, paitsi ehkä vaatimattomuudellaan. Me nautimme alkuruoat, isot pääruoat, ja neljä pullollista punaviiniä – kahdeksan hengen dinner kahdessa tunnissa ja alle 500 euroa. Ystävällinen palvelu, familiääri tunnelma, vähän liikaakin ääntä, mutta kaikki kuitenkin ok.

Koskapa Maranin jälkkärilista ei ole houkuttelevin ja koska päätimme aloittaa ”kapakkakierroksen” siirryimme jälkkärille puoli korttelia kohti Rotuaaria: viinibaari Vox! Miksi ei. Ja me kaikki löysimme sieltä kahvit, teet, suklaat, tokaijit, portit, sauternesit, avernat… kuka halusi mitäkin. Tovi vielä rupateltiin, suunniteltiin tulevaa.

Georgialaiset punaviinit ovat ihan kelvollisia, varsinkin georgialaisen ruoan ohessa.

Eikä juhlaviikot suinkaan tähän lopu: nyt esivalmistelemaan huomista brunssia: pari pientä tulevat pitkästä aikaa mummilaan. 🥰

Oulun etniset ravintolat Ravintolat Ruoka ja viini

Uusi vaihe ruoan äärellä

Tänään oli hyvä päivä lähteä kaupungille syömään.

Olimme syömässä uudessa ravintolassa: georgialainen ravintola Marani on Pakkahuoneenkadulla Viinibaari Voxin ja ravintola Olimpoksen välissä, pastisseria Mon Chou´ta vastapäätä. Pikkuisen arvelutti, että onkohan sittenkään meidän mieleen. Nettisivut ja julkisivu eivät välttämättä anna kuvaa etnisen ravintolan tarjoaman kulinaarisen nautinnon korkeasta tasosta [huh, mikä (kierto)ilmaus!!!], mutta moni kakku onkin parempi kuin päältä näyttäisi. Siis hyvä valinta.

En ollut tehnyt pöytävaraustakaan, mikä oli virhe, mutta pääsimme kuitenkin sisälle. kun lupasimme olla vain 1½ tuntia. Siis vain alku- ja pääruoka; totta puhuen jälkiruokalista oli niin vaatimaton ettemme olleet ollenkaan pahoillamme, että meidän oli hakeuduttava toisaalle jälkkäreille.

Onneksi oli puolitoista tuntia sillä ruoka oli todella, todella hyvää! Mausteista, lämmintä, täyttävää, ”paikallisista” astioista ystävällisen palvelun kera tarjoiltua.

Alkupaloista kuvissa munakoisokääryleitä pähkinätäytteellä ja (erinomaisesti kypsytettyjä) sieniä tryffeli-juustokuorrutteella.

Pääruokana Harcho (= mausteinen kanapata pähkinäkastikkeessa) ja Lobio (papupata, joka tarjoiltiin kauniissa saviruukussa, mutta kuva julkaisukelvoton 🙁 ) .

Olimme tyytyväisiä, kylläisiä. Hyvin tyytyväisiä. Myös viiniin. Kolmisin nautimme pullollisen Saperavia. Siitä on viinikerhon kanssa sekä hyviä että huonoja kokemuksia, – tänään hyviä. Se lämmitti ja maistui. Suunmyötäistä annostemme parina.

Jälkkäri oli ”pakko” lähteä nauttimaan jonnekin muualle. Tovin pyörimme Rotuaarilla, vielä kuudelta oli valoisaa, siitä iloitsimme ja sitten päätimme vetäytyä Laplands Hotellin Oula-ravintolan baariin. Baarihenkilö järjesti meille mukavan nurkkauksen, jossa nautimme Irish Coffeet ja portviinin. Ja jatkoimme jutustelua.

Oli hyvä kolmisin muistella, – olimme ensimmäistä kertaa yhdessä ilman M:oa. Ikävä iso. Muistot hyviä. Mutta oli hyvä hoksata, että voidaan me kolmisinkin käydä yhdessä syömässä, yhdessä jakaa surua ja suunnitellla tuleviakin tapaamisia.

Voisin kirjoitella, että hyvä ruoka, parempi mieli. Onhan se niinkin, mutta lopulta – taas – muistan, että ystävyys kantaa.

Historiaa Niitä näitä Oulun etniset ravintolat Ravintolat Ruoka ja viini

Uusi kiinalainen ja menneiden muistelu

Marraskuuhun tultu

Läpi lokakuun tultu tähän aamupäivällä aurinkoiseen, iltapäivällä sumuiseen marraskuun ensimmäiseen.

Paljon kaikenmoista, varhaisesta aamusta asti. Hyvä mieli kaikesta tekemisestä tänään. Nyt pyöräilypäivät ovat vähän kuin bonusta, – kausi jatkuu aina päivä kerrallaan, vastoin odotuksia, mutta toiveiden mukaisesti. Ehkä juuri siksi eilen ja tänään on ollut todella mieluista ajella. Hyvä hengittää, ei todellakaan kanssakulkijoita haittoina. 🙂 Sitä vaille, että lauloin ääneen, kun kuuntelin musiikkia samalla. Harmittelin monessa kohtaa, kun ei ollut Canon mukana; erityisesti Toppilansalmen rannalla harmittelin, sillä ainakin vuoden rakenteilla ollut rantapromenadi oli nyt valmis ja avattu. Hieno on.

Uusi kiinalainen

Iltapäivällä ohjelmassa oli rempatun (jesh, se onnistui) mökkiläppärin haku, kalenterien postitustarpeiden hankkiminen yms., ja sitten minulla oli treffit Pehtoorin kanssa Pekurinkulmassa. Sen ravintolamaailmassa on avattu mm. uusi kiinalainen ravintola Golden Flower. Eikä se ole mikä tahansa katuköökki. Ensinnäkin paikka on hyvä, valoisa, vähän etten sanoisi ”mannermainen”, ent. Roberts Coffeen paikka lasikaton alla. Uusi sisustus melkein elegantti, viihtyisä. Nettisivuillaan mainostavat: ”Koe kiinalainen ruoka uudella tavalla. Autenttisia kiinalaisia makuelämyksiä”. Tämä on alunperin Torniossa aloittaneen Golden Flowerin ”toisen polven ravintola”. Tornion Flowerissa minä ja monet muut koulukaverit kävimme usein, parin opiskeluvuoden aikana kävin varmaan puolentusinaa kertaa, ainakin. Ja opiskelija-asuntolaan haettiin take awayta parikin kertaa. Ennakko-odotukset olivat siis positiiviset. Eikä tarvinnut pettyä.

Sen lisäksi, että a la carte -annokset olivat aika hurjan isot, ne olivat myös erinomaisen makoisat, eivät ”sitä tavallista” hapanimelää, frittiä, hoisinia etc. Ja kun emme jaksaneet millään kaikkea syödä, ystävällinen tarjoilija kysyi, haluammeko loput kotipakettiin. Ja saimme hyvin kohtuullisen laskun (molemmat noin 20 €) yhteydessä paperikassiin pakatut annokset. Huominen lounas on siis taattu. (kuvat suurenevat klikkaamalla)

Taaskaan ei ole kaupallista yhteyistyötä, joten kaikin puolin rehellisesti ja hyvällä maulla 🙂 voin suositella tätä. Jos tämä olisi ollut meidän Oulun etniset ravintolat -testausten aikana kierroksessa mukana, niin kyllä olisi kärkisijoille päässyt.

Menneiden muistelu -prosentteina

”Mennyt meissä” –postaus, ja sen yhteydessä ollut kysely, ovat saaneet huomiota. Tähän mennessä 53 henkilöä on vastaillut. Tulokset ovat tällaiset:

Elämäkerroista tykkäävät 4/5 vastanneista, melkein 3/4 tietää, että kaikki ei ole niinkuin muistamme (Korkmanin kirjaa suosittelen tässä yhteydessä!), puolet vastanneista tiesi sukututkimuksen omasta suvustaan tehdyn (ainakin siis toisen vanhemmat suku on tutkittu).

Sitten tämä kohta kiinnosti minua ehkä eniten: kuinka moni tietää vanhempiensa lapsuudesta paljoakaan. Vastanneista vain 60 % tunsi tietävänsä vanhempien lapsuudesta aika lailla. Vähän näin sen arvelin olevankin: suomalaisen arjen historiasta yliopistolla monena vuonna 20-30-vuotiaille nuorille aikuisille luennoidessani hoksasin, että heille vanhempiensa 60-70-luvun lapsuus ja nuoruus olivat paljolti tuntemattomia.

Vain neljännes muistaa elämästään alle neljävuotiaana monia asioita. Tämä on varmaan aika tavallinen tulos. Ja silti on niin, että elämämme kolme ensimmäistä vuotta ovat tärkeitä koko loppuelämämme kululle ja tunteille. Sehän on oikeastaan ristiriitaisen kuuloista, mutta niin se tutkimusten mukaan vain on.

Kiitokset vastanneille, tämä oli mielenkiintoista.

Niitä näitä Oulun etniset ravintolat Ravintolat Reseptit Ruoka ja viini

Uusia kokemuksia

Prologi

Eilisessäkin Master Chef´n semifinaalissa Anna Perho kovasti innostuneena kertoi vietnamilaisen ruoan maukkaudesta, mitä Tomi Björck hyvillä mielin hymisteli ja mielipiteellään mukaili. Eikä tämä ollut ensimmäisen jakso, jossa näin kävi. Vietnamissa ei ole tullut käytyä, eikä sen keittiöön muutenkaan tutustuttua, joten olenkin jäänyt pohtimaan, mitenhän se poikkeaa muista aasialaisista keittiöistä, joista on kokemusta sekä paikan päällä, suomalaisissa ravintoloissa että kotikeittiössä. Mutta vietnamilainen keittiö?

Prologi 2

Tiedän, että monilla oa tapana valtiollisten ja kunnallistenkin vaalien aikana, kansalaisvelvoitteen suorittamisen jälkeen käydä kahvilassa tai kotona serveerata ”vaalikahvit”. Ja kirkonmenojen jälkeen on Suomen maaseudulla kautta aikain tarjoiltu kirkkokahveja, joko kotona tai kirkolla. Katolisissa maissa – ainakin Italiassa – on varsinkin erityisten kirkkopyhien aikana tapana aamupäivämessun jälkeen mennä paikalliseen trattoriaan lounaalle koko suvun tai ainakin perheen kesken.

Rokotelounas

Tänään minulla ja Pehtoorilla oli ilo päästä Oulu-halliin rokotukselle: Pfizerin Comirnaty (~Pfizerin kehittämä mRNA-rokote, jonka kauppanimi on Comirnaty) on nyt vasemmassa käsivarressa, mikä kyllä vähän tuntuukin. Oulu-hallissa homma hoitui, eikä siellä turhia tupuloitu tai hosuttu. Hyvin oli järjestetty. Siinä kun istuskeltiin varttitunti pistoksen jälkeen – kuuntelemassa live-hammond-musiikkia, jota rokotettujen viihdyttämiseksi tänään oli tarjolla (siellä on kuulemma jatkuvasti vapaaehtoisia musiikkiharrastajia musisoimassa), etsiskelin puhelimella, olisiko Oulussa yhtään vietnamilaista ruokaa tarjoavaa ravintolaa. Voitaisiin mennä ”rokotelounaalle” johonkin aasialaiseen. (Kökkö ajatukseni: Aasiasta tulleen koronan vastaiskuksi saadun rokotteen jälkeen voitaisiin mennä ja ”laittaa pistekin” aasialaisissa merkeissä. Tiedän: tosi kökkö juttu, 😀 mutta kuitenkin.)

Hämmästyksekseni Oulussa on kuin onkin ”vietnamilainen” ravintola Hoa Phuong. On ollut jo pian 20 vuotta, olen pyöräillyt usein ohikin, mutta enpä ole hoksannut, että se on nimenomaan vietnamilainen. No sinne siis!

Tosi siisti, tosi kiinalaisen näköinen, paljon muovikukkia, hieno akvaario, mielettömät verhot, oikea!! jukeboxi, jossa näytti olevan Jamppa Tuomista ja Paula Koivuniemejä päällimmäisinä ehdolla.

Buffetkin on. Lounasbuffan hinta on tasan 11 €. Siinä oli kevätkääryleitä (pienen pieniä), possua osterikastikkeessa, härkää chilissä, kanaa ja kasviksia hapanimelässä soosissa, riisiä (myös paistettuna), mutta ei nuudeleita – mietin, että mitenhän tässä nyt näkyy se vietnamilainen keittiö? – Ehkä se oli makkarapalaset ja lihapullat, joita myös oli tarjolla. 🙂 En tiedä, oltiinko huonoon aikaan (lounasaika jo vähän ohi? klo 14) mutta makkara ja tarjolla olleen kahvin/teen kanssa ollut Marianne-Domino olivat kaikkein maukkaimpia juttuja. Ruoka oli aika mautonta, ei huonoa, mutta ei siinä kyllä ollut juuri makuakaan. Mutta siisteys ja ”aito”, huikea kitsi-sisustus nostivat rokotelounaan arvosanaa, joka ei kyllä hääppöinen ole sittenkään. 😀 Nälkä kuitenkin lähti.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Ruoasta puheenollen, ja jos vaikka kaipaat vappuviikonloppuun suolaisen piirakan ohjetta! Taas kerran, viime- vai toissaviikolla, löysin Soppa 365 -reseptisivuilta ohjeen, joka sai kokeilemaan. Tällaisia suolaisia piirakoita harrastelin aika paljon meidän keittiössä ensimmäisten 10 – 20 vuoden aikana. Ne taisivat olla vähän ”maan tapa” tai ainakin yleisiä vegetaristien ja opiskelijoiden kokkailuissa ja sitten myös lasten juhlissa, tai paremminkin niillä lasten synttäreillä, joissa oli aikuiset, kummit, kaimat, mummut ja papat käymässä. En itse ole voileipäkakkujen ystävä, joten en ole niitä juuri koskaan edes opetellut tekemään.

Mutta tässä, kuten ohjeen nimikin jo kertoo!

ITKETTÄVÄN IHANA SIPULIPIIRAKKA

1 (380 g) pyöreä piirakkapohja suolaisille piirakoille (pakaste)
700 g sipuleita
50 g voita
2 rkl oliiviöljyä
1 tl suolaa
1 tl sokeria
1 ruukku tuoretta timjamia

Päälle

2 dl kuohukermaa
3 kananmunaa
2 tl hunajaa
½ tl mustapippuria
300 g juustoraastetta (esim. Västerbottenia tai muuta voimakasta juustoa)

(Minä laitoin puolet punaleima-emmentaalia ja puolet Aura-murua)

Sulata taikina pakkauksen ohjeen mukaan.
Kuori ja hienonna sipulit. Sulata voi isolla paistinpannulla ja lisää oliiviöljy. Pehmennä sipulia pannulla noin viisi minuuttia. Lisää suolaa ja sokeria ja jatka paistamista keskilämmöllä noin 30 minuuttia, kunnes sipulit ovat kauniin ruskeita ja karamellisoituneita. Hienonna timjami joukkoon.

Lämmitä uuni 200 asteeseen.

Sekoita kerma, munat, hunaja, mustapippuri ja puolet juustoraasteesta keskenään.
Painele taikina piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Levitä sipulit päälle. Kaada päälle kermaseos ja ripottele loput juustoraasteet pinnalle. Laita uuniin noin 35 minuutiksi, kunnes pinnasta tulee kullanruskea.

Kyllä tämä oli ihanaa. Ainoa mikä itkettää, niin se että eihän tämä mikään keveä keväteväs ole. Mutta eihän sitä tarvitse lautasen kokoisia palasia nauttiakaan. Hyvä salaatti (jäävuorisalaattia, cantaloupemelonia, tomaattia, kurkkua, hillosipuleita) oheen niin onhan hyvä lounas tai vappupiknikille pakattava eväs. Kylmänäkin tosi, tosi hyvää.

Niitä näitä Oulun etniset ravintolat Ruoka ja viini

Ulkoisia huoltotoimia ja sushia

– Varo tuolla on poro!

– Missä? Ei oo mitään poroa.

– On, on. Tuolla vasemmalla mäen alla.

– Sullahan oli tarkoitus uusia ne rillit, eikö? Tuo on postilaatikkorivi.

Uudet rillit. Kahdet uudet rillit. Olen tänään käynyt optikolla ja valinnut kahdet uudet pokat. Tilannut niihin linssitkin. Ei minulla näkö oikeastaan ole huonontunut, mutta näissä kolme vuotta vanhoissa on kulahtanut pinta ja kauas voisin nähdä vähän paremminkin. Joten vihdoin sain aikaiseksi tämän projektin. Instrussa on menossa tarjous ”kahdet lasit yksien hinnalla”, pientä kikkailua hintojen kanssa tuossa tarjouksessa, mutta joka tapauksessa hankin kahdet: toiset on samanhenkiset, eriväriset ja vähän isommat kuin nykyiset kehykset ja toiset on ihan erilaiset, uudenlaiset entisiin verrattuna (kuvassa ei ole ihan sellaiset kuin ostin).

Silmänpohjakuvauksessa löytyi toisesta silmästäni kaksi pienen pientä luomea. En ole tiennyt, että silmiinkin voi tulla luomia. Minullahan on niitä aika paljon muutenkin, mutta että silmissäkin! Muutamia on vuosien varrella poistettukin: yksi leikkaamalla, yksi rapsuttamalla ja juuri viime viikolla kaulalta jäädytettiin yksi. Luomea suurempi syy ihotautilääkärille menoon olivat käteni: se on toinen pitkään vireillä ollut projekti. On ollut tarkoitus hankkia apuja ja keinoja hyvissä ajoin ennen talven pakkaskelejä ja repivää sisäilman kuivuutta, löytää joku ehkäisy – ei vain hoito – ihon repeilyyn käsissä. Ja kyllä nyt on kortisonia, perusvoidetta, salvaa ja karbamidia, hoito-ohjetta ja keinoihon käytön kieltoa. Atoopikko on luottavainen talven sujumiseen ilman käsien haavaumia. Katsellaan. Mutta ainakin nyt olen tehnyt jotain asiantilan parantamiseksi.

Ulkoiseen habitukseen liittyen myös hiuksille perustavanlaatuinen huolto: leikkaus ja vähän raitojakin. Samalla sain vinkin risoton viimeistelyyn. 🙂 Palaan asiaan.

Ja kaupungilla myös lounas. It sudemo-ketjun sushi-ravintola avattiin Ouluun Uudellekadulle toukokuussa, samoihin aikoihin Oulun ensimmäinen aito sushipaikka Tomo sulki ovensa. Hanko-sushi Valkeassa on pysynyt markettien sushi-baarien noususta huolimatta pystyssä, ja Ideaparkkiin on tullut Luckiefun´s buffa, ja muutamissa kiinalaisissa (Hai Long ja Beijing) on ilmeisesti edelleen lounasbuffetissa sushia. Mutta tämä uusi on ”pelkkä” sushiravintola. Jonka lounastarjoilussa oli kyllä myös kiinalaista (nuudelia ja kanaa ja härkää, frittijotain etc.) ja jälkkäriksi kahvia, jätskiä, frittibanaanipalleroita ja nallekarkkeja!

Olimme systerin kanssa lounastamassa iltapäivällä ja iso ravintolasali oli liki täynnä, mistä seurasi, että siellä oli melkoinen ”häly”. Paikka ei ole mitenkään intimii tai edes kodikas, mutta siisti, selkeä ja järjestyksessä. Runsas monipuolinen sushibuffet pysyi runsaana, kaikkea oli tarjolla koko ajan, vaikka asiakkaita oli paljon, soija hyvää ja hinta ainakin määrään nähden edullinen: 12,90 €. Ja kyllä sushit olivat hyviä, kaikkia en edes maistanut, mukana muutamia ennen näkemättömiä. Ei mitään erityistä hifistelyä, mutta hyvää. Positiivista oli se, että tarjolla olleiden nigirien, gunkanien ja makien nimet ja käytetyt raaka-aineet olivat esillä.

Tämäkin postaus voisi kuulua Oulun etniset ravintolat -sarjaan, joten on kai annettava pisteetkin: ehkä olen vähän hövelinä, mutta kyllä 4-/5 tälle kuuluu.

Niitä näitä Oulun etniset ravintolat Ravintolat Ruoka ja viini

Huippuravintolassa pienellä porukalla

Tiistaiko?

Juhlapäivältä tuntuu! Aamupäivällä suht pitkä pyörälenkki … ihan vaan nälän hankkimiseksi. Ihan kuin sitä ei olisi muutenkin. Mutta any way, tälle päivälle olin jo pitkään haaveillut yhteistä ruokahetkeä ”ulkona”, ravintolassa. Hyvässä ravintolassa, hyvässä seurassa. Ravintola Istanbul Oriental.

Oulun etniset ravintolat -sarjassa olen monta kertaa sivunnut, kehunut, luvannut arvostella ravintola Istanbulin, joka on Oulun keskustassa, niin keskellä kuin vain voi.

Se on yksi niistä meidän kolmesta Oulun parhaasta ravintolasta, jossa mieluusti käymme, – vähintään pari, kolme kertaa vuodessa. Siellä ei käydä ”vain kokeilumielessä”, vaan koska se tiedetään hyväksi, erinomaiseksi. Eikä syynä ole vain se, että se on paistinkääntäjien kilven ansainnut ravintola, vaan se, että se nyt vaan on niin hyväksi todettu, kesät talvet erinomainen. Oikeasti, totta puhuen, enpä ole siellä koskaan pettynyt ruokaan enkä palveluun, ja me olemme sentään käyneet siellä eräänkin kerran. Vuosien, vuosikymmenten, aikana kovin usein.

Olen syönyt siellä jättikatkarapuja, ”Imaami pyörtyi” -munakoisoannoksen vailla vertaa, jopa pässinkiveksiä [ne olivat hyviä – jos tykkäät maksasta, tykkäät näistäkin! Ja hei, ihan kurisioteettina! Missä muualla niitä saat!!], karitsaa ja pihviä, maistellut jälkiruokia, tilannyt pöytään meze-vadin.

Mutta olen hieman tylsä: syön siellä useimmin annoksen nimeltä ”Iskender Kebab”. Minähän en ole kebabia juuri muualla syönyt, ja on vaikea kuvitella, miksi sen muualla söisin. Istanbulissa se on gourmeeta, jos haluan kebabia niin sitten tätä parasta. Mutta on siellä niin listalla niin paljon hyvää muutakin. Ihan kaikkea ei ole testattu, mutta monia… (ks. esim. tästä).

Kuvat kännyllä otettuja, kun en kehdannut (taaskaan, ja varsinkaan läsnäolleiden vuoksi) järkkärin kanssa ryhtyä sähläämään. Tuon tomaattikastikkeen alla on hyvää ”hyvää tekevää lampaanlihaa” kuten J. totesi.

Olimme siellä viiden hengen kriittisen ryhmän kanssa testaamassa ruokaa… Tänään, tiistaina, pikaisesti, emme syöneet pitkän kaavan mukaan, vaan vain pääruoat, useimmille ne Iskenderit, ja jälkkäriksi Aperol spritzit (ja Pehtoorille Irish Coffee). Tiedättekös, mistä erottaa hyvän ja vähemmän hyvän Aperol-drinksun? Appelsiinista! Hyvässä se on mukana, huonossa ei. Tänään oli!

Ja kuinka ollakkaan, me kaikki olimme tyytyväisiä. Ruokaan, Istanbulin uuteen, suojaisaan, tyylikkääseen patioon ja palveluun. Palvelu on siellä – aina – parasta.

Oulun etniset ravintolat eivät kovin paljon (eivät useimmiten) voi leuhkia miljöön tai palvelun autenttisuudella, tyylikkyydellä, mutta Istanbul voisi jos haluaisi. Olen sanonut tämän jo monta kertaa, eikä tämän päiväinen kokemus sitä väitettäni muuta: Istanbul on yksi Oulun kolmesta parhaasta ravintolasta. Kaikki kolme ovat tasavertaisia, niiden jälkeen meidän ranking-listalla on pitkä pudotus nelossijalle. Entäs arvosana minun etnisten ravintoloiden arvostelulistallani? Ehkä 5 – . Miksikö tuo miinus? – Ihan vain, että pääsemme testaamaan vielä kerran!

Oulun etniset ravintolat Reseptit

Touhutiistai

Vaihteeksi sataa. Koko päivän on ”vaihteeksi” satanut, tai ainakin aina ja taas välillä.

Sadekuuron välissä ja niiden aikana liikkeellä autolla ja pyörällä, asioilla ja lenkillä. Pitkästä aikaa päivä, jolloin olen saanut touhutuksi monenmoista. Kylläpäs siitä tulee hyvä mieli.

Aamutuimaan Rajahaudan kunnostetun hiekkarannan kautta Taskisenperän venesatamaan ja sieltä vielä Kellon kalasatamaan.

Merellisissä merkeissä siis, ja vasta paluumatkalla sen verran sadekuuroja, että kaivoin satulalaukusta sadeviitan esiin – ja voila!! Hukassa olleet nappikuulokkeet (ne vanhat, johdolliset) sieltä tupsahtivat jostain mutkasta esiin. Siis hyvä sadekuuro!

Tummansinisen ”metsästyksessä” edelleen, kuten huomaatte.

Hyvin ehdin vielä käväistä kotosalla ennen kuin lähdin Tuiraan, Pinjaan. Jo oli aikakin: tuntuu kuin olisin saanut ”silmät paikoilleen”.

Pullataikinan vuoro – Pehtoorille raparperipiirakkaa anopin ohjetta mukaillen. Siis pullataikinapohja, nuoria raparperinvarsia sokeroituna, ja päälle vielä ”kuorrutus” = 1 kananmuna, 1 keltuainen, ½ – 1 dl sokeria, 2 tl vaniljasokeria, 1 dl kermaa/kermamaitoa. Lorautin vielä pari ruokalusikallista suola-karamellikastiketta raparperien päälle, jottei jäisi ihan kalorittomaksi tämäkään herkku. 😀 Ja kyllä siitä hyvää tulikin. Pieni nokare turkkilaista jukurttia piirakkapalan päälle niin maistui minullekin.

Vaikka eipä jälkkärin tarve kovin iso ollutkaan, sillä kävimme ulkona syömässä. Indian Cuisine asemaa vastapäätä on ollut testaamatta meidän ”Oulun etniset ravintolat” -listassamme, joten sinne siis. Joskus vuosia, vuosia sitten on käyty siellä, ja senkin perusteella voitiin tänäänkin todeta, että täysin odotusten mukainen. Kyllä curry oli hyvää. Naan-leipä ei niinkään. Pimeitä ja vähän tuhnuisiahan nämä useimmat aasialaiset ravintolat tahtovat olla, niin tämäkin. Mutta arvostelen ruoka edellä, joten parempaa keskitasoa tämä omassa sarjassaan oli.

Valokuva-asioillakin tänään ja ehdinpä vielä piipahtaa salillakin. En treenaamassa, vaan ihan vaan mittauksessa, mutta kuitenkin. Ja nyt viimeistelen Apsun Adidas-villasukat ja kuuntelen loppuun Kirsti Paakkasen elämäkerran. Kuten sanottu touhutiistai!

Niitä näitä Oulun etniset ravintolat Ravintolat Ruoka ja viini

Syyrialaista Oulussa

Pian pari vuotta on ohjelmassamme ollut oululaisten etnisten ravintoloiden testaaminen. Keskimäärin melkein kerran kuussa on jossain käyty, ja on yritetty etsiä ennen testaamattomia.

Kun tästä harrastuksesta vastikään Kalevassa ison ruokajutun yhteydessä minuakin haastateltiin ja kun tänään kävimme yhdessä uudessa paikassa, niin vihdoinkin päätin taulukoida tähän astisen ”tuloslistan”. Etsin blogipostauksia kategoriasta ”Oulun etniset ravintolat” ja hoksasinpa, että muutamista käynneistä on vielä tekemättä kirjallinen selonteko ja muutama on ilmeisesti jäänyt kokonaan mainitsematta. Listasta puuttuvat ainakin Espanjalainen ravintola (jo lakkautettu, – enkä ihmettele, – ruoka oli hyvää, mutta paikka uuvahtanut ja palvelu vielä uuvahtaneempaa) sekä Hagia Sofia, jossa on käyty kahdestekin. Ja jonne ei kyllä enää taideta mennä. Ensimmäisellä käynnillä palvelu oli tolkuttoman hidasta (odotimme melkein tunnin ruokia vaikka paikassa ei ollut juuri ketään meidän lisäksemme) ja nyt vastikään käydessä palvelu toimi, mutta, mutta — ruoka ei ollut sellaista kuin siellä joskus vuosia sitten olemme saaneet: aika mautonta ja Iskenderin annoskoko oli kutistunut liiankin kanssa).

Listasta puuttuu myös Hanko Sushi, jossa olen (yksikseni) käynyt ainakin kolme kertaa, mikä ehkä kertoo siitä, että pidän siitä ja sen susheista. Istanbulissa olemme käyneet KOLME kertaa kahden vuoden aikana. Se kun on minusta/meistä yksi olen kolmesta parhaasta ravintolasta, se on rotissöörikilven ravintola, siellä on tuttuja töissä sekä keittiössä että salissa, siellä on erinomainen ruoka, huomaavainen, asiantunteva ja ”sopivasti läsnäoleva” palvelu. Jos sitä vertaa Oulun toiseen (juurikin tuohon Hagia Sofiaan) turkkilaiseen, niin ollaan ihan eri tasolla. Todella nolottaa, etten ole kertaakaan tehnyt arvioita, mutta ensi kerralla kun käymme, niin teen! Ehdottomasti. Ja siellä varmasti käymme.

Nyt kun arvostelut on koottu, hoksaan, että asteikkoa olisi voinut käyttää vähän ronskimmin, erot näyttävät aika pieniltä, mutta kyllä ne kertovat järjestyksen. Hinta ei juurikaan ole vaikuttanut arvioihin, mutta miljöö ja palvelu, siis koko kokemus.

Monta kiinalaista ja intialaista on vielä käymättä tai ainakin arvioimatta 🙂 , joten projekti jatkuu.

Tänään vuorossa syyrilainen Damsko, joka (vain FB:ssä sivut ja nekin aika huonot 🙁 ) luokittelee itsensä fast food -ravintolaksi. Siellä on ainutlaatuista shawarma-hiiligrilli, jossa valmistuvat kebabit, burgerit ja grillivartaat. Pitkällä listalla on myös tex-mexiä, burgereita ja pizzaa. Ja Falafelejä!

Olimme siellä tänään iltapäivällä, jolloin paikalla oli sekä maahanmuuttajia, ehkä juuri Syyriasta, ja kahdessa pöydässä suomalaisia lapsiperheitä (hampurilaiset ja pizzat heidän pöydissään näyttivät hyviltä ja kelpaavan). Palvelu oli hyvää, nopeaa (fast food) ja sellainen kiinnitti huomion, että Pehtoorille puhuttiin ja tarjoiltiin ensin – maassa maan tavalla? miehet ensin. – Tai siis ravintolassa kulttuurin tavalla. No, ei häirinnyt minua, hoksasinpa vain.

Pehtoori tilasi shawarma-grillin tuotteita. Grillistä lihaa ja vihanneksia, riisiä, leipää, hummuksen ja tabullehin kera. Ja totesi annoksen vähintään riittäväksi. Minä mietin kauan ”liharullien” (ohutta leipää jossa lihatäyte) tilaamista, mutta otin kuitenkin falafelia, josta minulla ei paljon verrokkikokemuksia ole. Annos oli turhan iso: ranskalaiset jätin syömättä, enkä edes kaikkia falafelejä jaksanut, vaikka oheissoosit tekivät rapsakoihin juures/kasvispalleroihin hyvän maun. Minttu salaatissa oli erinomaisen hyvä jippo! Oikein maittava annos, mutta … ensi kerralla — jos tuonne menemme, otan jotain muuta.

Ja ennen kuin saimme tilaamamme ruoat tuli ”keittiön terveisenä” tms. kipolliset jotain. Kun kysyin, mitä se hyvä, kuuma, raikas keitto oli, tarjoilija kertoi, että linssikeittoa. Noh, jotain sellaista olimme ajatelleetkin, ja se oli kyllä tosi hyvää. Joku raikas, tuntematon maku siinä kiehtoi.

Toinen ylimääräinen annos tuli pääruoan jälkeen. Pieni pala ”mannaa”. Jotain pähkinä/manteli kakkua (vrt. baklava Kreikassa). Mannaa? Raamatussa (ja Toorassa ja Koraanissa) puhutaan mannasta*, ja muistan että joskus on mietitty, mitä tämä taivaasta satava manna on? Nyt ollaan sitten Oulun Heinäpäässä päästy syömään. Hyväähän se manna on!

Raamatussa toisessa Mooseksen kirjassa mainittu ruoka, jolla Jumala pitää Egyptistä pakoon lähteneet israelilaiset hengissä näiden vaeltaessa erämaassa neljänkymmenen vuoden ajan.

Hintataso ei ole turhan korkea. Kahden hengen (lopulta kolmen ruokalajin ruoka) maksoi yhteensä 25 euroa. Halusimme juomaksi vain vettä, paljon muuhun ei ollut mahdollisuuttakaan. Ravintolassa ei ole A- eikä B- oikeuksia. Vaikka ei tästä meidän toistuvien käyntien paikkaa tulekaan, toivon menestystä ja paljon kävijöitä. Oululaiseen ravintolamaailmaan mahtuu hyvin yksi syyrialainenkin ruokapaikka.

JA pisteet? Hmmm… Ei missään tapauksessa huono, mutta en kyllä ihan varauksettomasti hehkuta. Ehkä uutuuden viehätys, yritys, siisteys, palvelun sujuvuus ja iloisuus, perushyvä ruoka kuitenkin riittävät jopa lähelle nelosta, siis 4 – .

Oulu Oulun etniset ravintolat

Kaupungissa

Päiväni kaupungilla.

Ihan normityöpäivän mittainen rupeama kaupungissa. Ensin kiertelin viemässä viimeiset kalenteritilaukset, ja sitten aika hiusten leikkaukselle. Virholta lähdettyäni oli jo nälkä – minnehän menisin?

Vanhalla Lentävän Lautasen paikalla lopettaneen Espanjalaisen ravintolan paikalla on jo jonkun aikaa ollut Noodle Bar 9, jonka ensimmäinen ja edelleen avoinna oleva nuudeliravintola on Merikoskenkadulla. Siellä ollaan käyty muutaman kerran, ja nyt sitten testasin yksikseni tämän keskikaupungin (kaupungintaloa vastapäätä) isomman ja viihtyisämmän ravintolan. Huolimatta, että lounasaika oli jo ohi (melkein kolme taisi kello olla), oli siellä porukkaa: opiskelijoita, kaksi aasialaista kolmihenkistä perhettä ja muutama muu kaltaiseni yksin syöjä.

Tilasin paistettua nuudelia jättiravuilla (12,90 €) ja annokseen kuului salaattia, lisukkeita (mm. lime, korianteri ja paahdettu sipuli) sekä vesi. MENUssa) oli myös paistettua riisiä, nuudelikeittoja, erilaisia nuudelilaatuja tavallisilla lisukkeilla (possu, nauta, kana, katkat) mutta saatavana myös vegaanisina. Eikä hinnat huimaa: 10 – 15 euroa isosta annoksesta.

Nälkä oli kova, mutta kyllä lähti, ja tykkäsin ruoasta. Vaikka kuvassa ei näy, annoksessa kyllä oli isoja katkoja, oisko ollut jopa 8-10? Jos suhteutan pisteet aiempiin ”Oulun etniset ravintola” -kokemuksiin, niin kyllä tämä 3½ pistettä viidestä mahdollisesta saa.

Myöhäisen lounaan jälkeen sitten kauppoihin, muutama lahjakortti ja sitten muutoin melkein vain kiertelyä: enpä löytänyt paria lahjaa, jotka vielä puuttuvat. Ruokakaupasta spelialiteettitarpeita leivonnaisiin ja torstaiaamun brunssille: hyvä Tuomas joulun tuopi – ja olen ”jo perinteisesti” luvannut tarjota nimpparibrunssia Festassa. Joulupuuroa ja muita herkkuja.

Ja sitten illalla vielä kalenterintoimitus ja kahvitreffit vanhan (keskikoulusta asti) kaverin kanssa. Vuosi edellisestä kuulumisten päivityksestä (pl. FB), joten riittihän meillä pariksi tunniksi rupateltavaa.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

#17 Kaupungintalo ja arvoisensa kuusi,

lumi voisi olla vähemmän kosteaa, mutta iltasella valot onneksi tekevät kaupunkimaisemasta kauniin, eikä räntäloska juuri näy.