Historiaa – Tuulestatemmattua

Järvenpäässä on paljon hyvää

Olen palannut etelästä, sylittelemästä vauvaa, viettämässä aikaa ja elelemästä yksikseni sekä oleilusta tyttären perheen kanssa, ja parasta kaikesta saanut olla muutamia hetkiä, päiviä, Emmiliinin kaa. Mummin elämä 💗

Järvenpäässä on paljon muutakin hyvää ja mielenkiintoista. Muutakin kuin kaksi tyttärentytärtä! 🧡❤️

Ehdin Järvenpää-päivinäni ajella pitkin poikin, – kun kerrankin oli auto mukana. Ja onhan Tuusulanjärven rantatiellä paljon kaunista, historiallista katseltavaa, tuttuja ja uusiakin kohteita.

Tällä kertaa kävin Lottamuseossa paitsi kahvilla myös näyttelyssä. Olin siellä eilen aamupäivällä lukiolaisluokan kanssa yhtä aikaa: kuinka olikaan mielenkiintoista kuunnella heidän kommenttejaan lottien historiasta.

Erityisen mielenkiintoista minulle oli lottien valokuvanäyttely… sekä historioitsijana että valokuvaajana. Viivyin näyttelyssä kauan.

[Aleksis Kiven kuolinmökki]

Järvenpään Rantatien varrella harkitsin pitkään Krapihoviin menoa. Että blineille sinne? – En mennyt.

Mutta piipahdin, kun kerran kohdalle sattui, pienessä ”navettaputiikissa”: Memories tarjosinkin pieniä tuliaisia kotiin hankittavaksi. Tulette vielä näkemään kuvissa…

Ja juhlaa oli tulla kotiinkin: milloinhan me on Pehtoorin kanssa oltu näin pitkä aika erossa toisistamme? Yhteensä 10 vrk eri osoitteissa ! Ehkä joskus vuosikymmeniä sitten? 1980-luvulla? Eikä kotiinpaluun hyvää mieltä vähentänyt, että ukkeli oli tehnyt kolmen ruokalajin päivällisen, hankkinut kuohuvan tyttärentyttäremme syntymän juhlistamiseksi. Sekin ilahdutti, että koti oli ”tilapäismajoitusten” jälkeen vallan tilava ja kotoisa, omannäköinen. 🙂

Lähdin tänään aamukuudelta ajelemaan hiljaisesta, pimeästä Järvenpäästä, ja puolikahdelta olin kotona. Kuinka kaunista, sinivalkoista olikaan läpi eteläisemmän Suomen! Jyväskylän pohjoispuolelle asti liikennettä vähän, pakkasta paljon. Ei minun muistissani, elämässäni, ole ollut näin kauniita, lumisia sinivalkoisia päiviä yksi toisensa jälkeen, pitkin poikin Suomea.

Sanaselityksiä

Toissailtana laittelin kyselyn vanhoista, oululaisista ja muista tavallisesta puhekielestä puuttuvista sanoista, termeistä ja käsitteistä.

Yli kolmekymmentä lukijaa on merkinnyt tuntemiansa sanoja. Kukaan ei ollut merkinnyt tietävänsä kaikkia. Arenti, oltermanni, siida, personkuppi, rantahelekku vaikuttavat olleen oudoimpia, – aniharvalle ovat tuttuja nuo. Kukaan ei ollut merkinnyt tietävänsä kaikkia, mutta hyyskä, salusiini, avojalakanen, saiju ja visto olivat useimmille tuttuja juttuja.

TÄSSÄ selitykset

Salusiini (ks. kuva yllä)

ikkunan puoliväliin ripustettu kappaverho(t)

Jankki

kuivuneista leivänkannikoista, savukyljestä/silavasta/voista ja vedestä valmistettu paksu muussi/puuro (perinneruoka Pohjois-Pohjanmaalla)

Avojalakanen (EI palijasjalakanen)

syntyperäinen oululainen

Puolinen

lounas, puoleltapäivin nautittava ateria (vrt. iltanen, päivällinen)

Seili

purje

Saiju

Personkuppi

kahvin(tai teen)juojan santsauskuppi tai santsikuppi 0n personkuppi. Varsinkin toisen kupillisen jälkeen juotava kahvi on jo personkuppi.

Ruotu(järjestelmä/laitos)

Ruotujakolaitoksessa (v. 1680 – > ) maatilat jaettiin yleensä 2–4 talon muodostamiin ryhmiin eli ruotuihin, jotka sitoutuivat yhdessä huolehtimaan sotamiehen palkkaamisesta. Jos sotilas kuoli, tuli ruodun järjestää uusi mies tilalle.

Puustelli

Puustelli eli virkatalo (< ruots. boställe) on tarkoittanut Ruotsissa ja Suomessa joko sotilas-, siviili- tai kirkollisen viran haltijalle luovutettua palkkatilaa.

Hyyskä

puucee, ulkokäymälä, vessa

Ranttahelekku, rantahelekku

”huono nainen”
’renttahelekku’ on huonosti pukeutunut

Pelekka

leipälapio, jossa on vain lyhyt kädensija, kun taas leipälapiossa on pitkä varsi
Oulun murteella pelekka voi tarkoittaa myös tapaa, jolla hirsi on muotoiltu: pelkkahirsi (pelekka) syntyy kun pyöröhirsi sahataan kahdelta reunalta suoraksi eli pelkkaamalla.

Lohenpyrstösalvos

Pelkkahirsisen lyhytnurkan salvos, jossa liitoksen vinoudet sitovat hirret toisiinsa

Issikka

vossikka, vuokra-ajuri
Tampereella myös varhaisista linja-automobiileista (linja-autoista/onnikoista) käytetty nimitys
myös islanninhevonen

Visto

inha, inhottava, epämiellyttävä

Viskaali

tullimies, tullivirkailija, myös muu valvova viranomainen

Oltermanni

ammattikunnan tai -killan esimies, kylänvanhin

Arenti

käyttö- ja nautinta-oikeus maahan tai muuhun annetaan määräajaksi vastiketta (vuokraa) vastaan, eli arenti voi tarkoittaa myös itse vuokrakorvausta.
Vuokraajaa kutsuttiin arentilaiseksi tai arentimieheksi

Siida

saamelainen lapinkylä, porokylä, elinpiiri

Rusthollari

ratsutilan omistaja, joka sai verovapautta vastineeksi sotilaallisesta velvoitteesta. maatila, joka oli velvoitettu varustamaan kruunulle ratsumiehen ja hänen hevosensa sekä varusteet sotapalvelukseen 1600-luvulta 1800-luvun alkuun (vrt. ruotulaitos)

Aihki

(iki)vanha ja kilpikaarnainen petäjä/mänty
(Meidän mökkipihan voimapuu on aihki. Siihen on melkein väärtisuhde. 🙂

Onkapannu

höyrykattila (esim. höyrylaivoissa ja sahoilla)

Väärti

jonkin arvoinen
hyvä ystävä
”väärtisuhde”
Väärti voi olla pitkäaikainen tuttava tai kaveri, jonka luona oleskellaan, kun vieraillaan hänen asuinseudullaan, tai henkilö, johon jollakin on jatkuva, vastavuoroiseen lahjanantoon perustuva (väärti)suhde. Esim. saamelaisten keskuudessa oli/on ollut väärtisuhteita, samoin Oulussa kauppaporvariston ja Kainuun tervatalonpoikien välinen suhde 1800-luvun lopussa oli sellainen.

PS. Sanoihin, murteisiin liittyen vielä…

Vinkkeleistä (vinkkelipatikasta) oli puhe jokunen viikko sitten. Silloin täällä blogissa yhteistuumin todettiin, että vinkkeleistä käytetään nimityksiä vinkkelit, huopikkaat, huopatossut, nullit tai huopanullit. Mutta kukaan ei muistanut/tiennyt sellaista nimitystä, joka tänään mainittiin parhaillaan kuuntelemassani kirjassa: filttisaappaat tai vilttisaappaat tai jopa filttikenkät! Isäni pruukasi puhua filttikengistä. Hänellä kun oli puheessaan paljonkin lounaismurteisia sanoja, jotka eivät Oulusssa 50 vuodessa ehtineet häipyä.

Historiaa Oulu

Tammikuu on keskipuu

Liekö tammikuun etymylogia tai siis tammikuu-sanan etymylogia oli jossain alitajunnassa vaikuttamassa siihen, että tänään tulin lenkillä kuvanneeksi vain puita.

Kuukauden nimen alkuosana oleva tammi- on selitetty olevan sama kuin hämäläismurteissa tavattava pyörän akselia, napaa tai myllyn keskipuuta merkitsevä tammi. Nimitys viittaa siihen, että ajanjuoksussa tammi- eli sydänkuun ajateltiin jakavan vuoden kahtia, se on ´keskellä´. On ajateltu että vuoden vaikein kuukausi, talven ´selkä´, taittoi vuoden kahdeksi. Agraariyhteisöissä minkään suuremman työn aloittamista sydänkuun aikana ei pidetty oikein soveliaana. Niinpä minäkin olen tänään vältellyt isompia hommia. … 🙂

Eihän Oulussa paljon tammia ole, mutta Merikosken rannalla, Tuiran uimarannan läheisyydestä on hienoja jalopuita. Näin siitä huolimatta, että Tervahaudan puiston ja Matinpuiston puita kaadettiin loppukesällä kymmenittäin, etupäässä vanhat hopeasalavat joutuivat ”harvennushakkuun” kohteiksi, mutta vielä on jäljellä komeita ja korkeita puita. Tosin pilvisenä pakkaspäivänä värejä ei puistomaisemassa ole.

Nämä hopeasalavat ovat minun kuvissani olleet kaikkina vuodenaikoina ja monta kertaa, monessa valossa. Ne on jotenkin juhlalliset. Nyt vielä ylpeämpiä kun ympäriltä on pienempiä kaadettu kesällä pois.

Kuvassa on Merikoski! Näin ylväänä se nykyisin kuohuu ja kohisee.

Historiaa Joulu Niitä näitä Oulu

Toistoa Lucian päivänä

Lucian päivänä valoa – edes vähän.

Minä yritin! Minä todella yritin, että olisin innostunut kiertelemään kaupungilla kuvailemassa valoja, joulua, jotain Luciaan viittaavaa… Nope!

Pakkasta ei aamupäivällä ollut kuin jotain – 14 C, ja minulla kyllä oli Michelin-ukkelin verran toppauksia, mutta taas läsnä se ´oululainen pieni vinkka´. Aika pian totesin: ”mun ei oo pakko”. Niinpä menin aika lailla suoraan hakemaan Kauppahallista porkkanat ja lantut, kalakauppiaskälyltä vähän herkkua lauantain kahden hengen päivälliselle ja piipahdin vielä Lidlissä: pistaasit (8 € ISO pussillinen), pieni Stollen, pinkkejä perunoita (jotka eivät sitten keitettynä olleetkaan pinkkejä).

Kauppa-asioiden lisäksi kuitenkin jotain ”valoa”. Minä näin tässä aika paljon … valoa ja viestiäkin…

Silloin kun aloitin tämän päivittäisen postauskirjoittelun, silloin kun tutustuin blogien maailmaan, silloin kun blogit olivat vielä ´in´, silloin kun ne olivat aika uusiakin juttuja, kun ei ollut Instaa, ei Tik-tokia, ei Threadsia, – noh, Face sentään jo oli, ja minä opettelin tätä blogimaailman touhua ja tekniikkaa, tulin monta kertaa törmänneeksi kommentteihin, joita jo pitkään (ehkä jopa vuoden, pari) postailleet omissa blogeissaan saivat: heille huomautettiin asiallisesti tai sitten ei niin fiksusti, että vanhojen postausten ”NOSTO” = linkittäminen omiin kirjoituksiin, tai jopa uudelleenjulkaisu, ei ole hyvä juttu, että sellainen on vain lukijoiden kalastelua, että se on laiskuutta, että se on turhaa toistoa. Ja minähän päätin, että minä en koskaan, en koskaan! tule sellaista tekemään.

Noh, en ole kovin paljon tehnytkään. Itse asiassa blogin 18-vuotisen historian aikana en ole koskaan julkaissut samaa tekstiä kahta kertaa, mutta toki olen linkittänyt joihinkin edellisten vuosien teksteihin, enimmäkseen kai resepteihin.

[Tässä aamupäivän kuva Oulun torinrannasta, aittatorin laidalta.
Rannan alue, uusine laitureinen on upea.
Luulisin ainakin. Ainakin silloin kun on valoa ja liikettä enemmän.
Tästä kuvasta tein kalenterikuvan 13:
otsikkokuvassa sentään enkelit ja tontut olivat liikkeessä, olemassa.]

Mutta nyt TAAS linkitän vanhaan, tai oikeastaan varsin tuoreeseen artikkeliin: sehän liittyy siihen, että miksi juuri tänään vietetään Lucian päivää? – Suunnilleen pohjoisen pallon puoliskon pimeimpänä päivänä vietetään juuri tänään Valon juhlaa? Tässäpä sille selitystä..

Lucian päivänä silmiä etsien

Historiaa Joulu

Appelsiinit jouluna

Kalenteriluukku 9: siellä on omatekemä kranssi!

Ei ole ihan mun juttuja moiset koristelut ja askartelut, mutta tuollaisenpa onnistuin tekemään. Helppo 🙂 homma, jos en olisi ensin joutunut aika pitkää aikaa etsimään hukassa ollutta kuumaliimapyssyä. Sellaisen tulin hankkineeksi joskus ”valokuvaajan urani” alkutaipaleella, kun tuotekuvissa halusin tehdä jotain ”ilmassa” leijuvaa.

Lopulta liimapyssy löytyi. Toinen ongelma oli siinä, etten ollut tajunnut ostaa mahdollisimman VÄHÄN mehukkaita appelsiineja. Nämä ´koristeappelsiinit´ kun sattuivat olemaan varsin hitaasti kuivuvia. Kranssia varten kuivattelin viipaleita huoneenlämmössä ja satunnaisessa uunin jälkilämmössä monta monituista päivää.

Mökillähän on sienikuivuri, ja sillä homma olisi hoitunut paremmin ja nopeammin, ja appelsiiniviipaleet olisivat ehkä sillä tavoin pysyneet raikkaamman värisenäkin, mutta meneehän se noinkin, eikö?

Appelsiinit nyt eivät varsinaisesti ole joulun hedelmiä. Jouluomppuja toki on, mutta jouluappelsiineja? Ehkä liittyy siihen, että kun appelsiineja alkoi Suomessa saada, olivat ne niin harvinaista herkkua, että niitä hankittiin vain jouluna.

Ainakin jo 1700-luvulta on mainintoja aateliskartanoissa tarjotuista appelsiineista, mutta varsinaisesti niitä tuli vasta itsenäisyyden ensi vuosikymmenillä. Ja monet meidän sukupolvemme vanhemmat, myös minun äitini, muistivat, milloin sodan jälkeisinä vuosina saivat ensimmäisen appelsiininsa. Jouluunhan se monen muisto liittyi. Mutta ei niitä silloin kyllä kransseihin liimailtu!

Historiaa Joulu Reseptit Ruoka ja viini

Persimonisalaatti ja muistoja lasipurkista

Nyt on löytynyt joulupöytään uusi salaatti!

Tämä sopi ainakin eilisen poronkäristyksen ja puikulamuusin [perinteinen itsenäisyyspäivän ruoka] kanssa. Tämä olisi hyvä lounassalaatti sellaisenaankin. Minusta se on hyvin kauniskin: jouluinen ja juhlava.

Persimon-mozzarellasalaatti

2 persimonia
salaattia
pussillinen mozzarellapalloja
½ granaattiomenasta siemenet
20 – 30 pistaasipähkinää (mielellään suolattuja

Vinegretti kastikkeeksi

2 rkl oliiviöljyä
1 rkl valkoviinietikkaa
1 rkl vaahterasiirappia

Pese ja viipaloi persimonit.
Tarvittaessa huuhtele ja kuivaa salaatti.
Valuta mozzarellapallot.
Halkaise granaattiomena ja irrota siemenet*.
Kuori pistaasipähkinät ja rouhi veitsellä kevyesti.

Asettele salaatti, persimonit ja juusto vadille.
Ripottele granaattiomenan siemenet ja pähkinät pinnalle.
Sekoita vinegretin ainekset ja kaada salaatin päälle juuri ennen tarjoamista.

*Granaattiomenan siemenet irtoavat suhteellisen helposti, kun ensin pyörittelet hedelmää pöytää vasten. Kolme erilaista kuorimistapaa on esitelty Kotilieden sivulla KLIKS Ja muista ostaessasi että mitä kiiltävämpi kuori hedelmässä on, sitä parempia siemenet ovat. Mattainen, harmaa kuori tarkoittaa ylikypsää hedelmää, joka kannattaa jättää kauppaan.

~~~~~~~~~~~~~~~~

JOULUKALENTERIN LUUKUSSA 7 on kuva kauniista lasipurkista ja sen jouluisesta koristelusta.

Tällainen oli meidän perjantaisessa kyläpaikassa, ja mehän, varsinkin me historioitsijat, ryhdyimme pohtim aan lasipurkkien historiaa ja käyttöä menneinä vuosikymmeninä ja vuosisatoina. Kaikilla meillä oli kotona ja mummuloista muistoja Riihimäen, Karhulan … lasipurkeista. Myös jotain muistikuvia, jopa tietoa, siitä, mitä lasipurkeissa säilytettiin.

Mitä muistoja sinulle tulee? Mitä lapsuuden kodissasi tai mummolassa tällaisissa säilöttiin/säilytettiin? Oliko jopa kirkonkylän kaupassa tällaisia? Vai oletko nähnyt niitä vain sisustuselementteinä?

Historiaa Muistikuvia Oulu Valokuvaus Yliopistoelämää

Muistikuvia hiipuu historiaan

Taas on ollut minun Muistikuvia-yritykseni viimeinen keikka! Perhe ei oikein enää usko, että oikeasti lopetan ne vähäisetkin valokuvaussessiot, joita olen vielä tänä vuonna tehnyt. Nyt vaan en voinut kieltäytyä kun pyydettiin.

Kun neljä minua puolenkymmentä vuotta myöhemmin aloittanutta historianopiskelijaa, jotka aikanaan valmistuivat historianopettajiksi ja jotka ovat pitäneet yhteyttä keskenään 80-luvulta asti, ottivat yhteyttä, lupauduin kuvaamaan. Heillä oli vuotuinen (?) tapaamisensa Oulun suvessa. Nämä minun näkökulmastani nuoret naiset olivat päättäneet pukeutua kansallispukuihinsa ja halusivat tulla ikuistetuksi ”kaverikuviin” meidän yhteisen opinahjomme tienoilla Kasarmintien huudeilla, ja Hupisaarilla. Totta kai lupasin tällaisen kuvauskeikan tehdä.

Olipa kyllä mukava päättää pikkuruisen firmani toiminta tällaiseen kuvaussessioon, – vähän ehdittiin yhteisiä opiskelumuistojakin kertailla. Tuli mieleen merimaskulainen sanonta: ”Sulkeuduttuaan ympyrä on ummessa.” Jotenkin eiliseen aamupäivään kiteytyi paljon: oikein hyvä päätös minun pienen ja aika lyhytikäiseksi jääneen valokuvausyritykseni kahdeksanvuotiselle taipaleelle.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Minullakin on ollut kansallispuku, Kaukolan puku. Eilen olin pahoillani, että olen sen myynyt. Mietin, että miksiköhän? – Oli ehkä tarve kartuttaa matkakassa tai olin ehkä kasvanut sekä henkisesti että fyysisesti kansallispuvusta yli ja ohi? Tai ehkä sittenkin silloin ajattelin, että minun karjalaisuuteni on niin heikkoa, että on paras luopua tuosta sen vähäisestäkin ilmentymästä. Onneksi löysin puvulle hyvän uuden kodin.

En ole varma, olisinko sitä koskaan tarvinnut/käyttänyt myynnin jälkeen? Vaikea ajatella, että jossain karonkassa tai rotissöörien kapitulissa olisin kansallispuvun ylleni laittanut. En kenenkään häihin saatikka hautajaisiin tai lasten lakkiaisiin tms. olisi sitä pukenut. Ehkä jollain esitelmäreissuilla/juhlapuhujana olisin saattanut käyttääkin, kuten olin joskus 1980-luvulla tehnytkin.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Tänään olen muutaman tunnin editoinut eilistä kuvamateriaalia, ja käynyt pyörälenkillä kuvailemassa helteistä Oulua. Nyt ihan vaan omaksi ilokseni. Ei enää kortteja tai kalentereita varten, ei markkinointiin, ei kuvapalveluun myyntiin. Mutta tänne blogiin, tietysti.

Sieluntila-niminen moduulirakennus on siirretty tuomiokirkon edestä Tervaporvarinrannan venesataman rannalle. Siinä se on ensi viikolla alkavien asuntomessuvieraiden katseltavana ja käytettävissäkin. Se tarjoaa rauhallisen paikan esimerkiksi hiljentymiseen, ehtoollisen viettoon tai keskusteluun papin kanssa. Kuutionmallisen rakennuksen kaksi seinää on peilimäistä lasia. Sisään ei näe, mutta sisältä näkee ulos.

Asuntomessualueesta laittelen varmasti kuvia, kunhan sinne pääsee.

Historiaa Liikkuminen

Aika hävittää, kuluttaa, kulkee

Tänään auringon keskipiste siirtyi eteläiseltä tähtitaivaalta pohjoiselle tähtitaivaalle. Paistakoon päivä, tulkoon jo keväiset päivät ja pimeä painukoon – jonnekin.

Olen vähän turhan realisti, mutta toisaalta historioitsija, vuodenkiertoa ja menneitä ja ajan käsityksiä aikanaan tutkimus- ja opetustöissäni useinkin sivunnut, joten ehkä siksikin ”jäänyt päälle”. Joten toivon, että tämä vanhan kansan tietämys pitäköön kutinsa.

”Kevätpäiväntasaus ei ole ollut vanhan kansan pyhäpäivä,
mutta sitä on pidetty vuoden »kuivimpana» päivänä.
Tämä tarkoitti sitä, että jos asioita tällöin hävitettiin,
ne myös pysyivät poissa.”

Tänään on hävitetty asioita, jotka pysykööt poissa.

Aikaan liittyy sekin, että taisin tehdä tänään oman hiihdon nopeusennätykseni. En kerro kilometrinopeutta. Mutta hyvä mieli tuli tehtyä oma ”enari”, – sikäli kuin tiedän. Enhän minä hiihtoja kellottele, mutta Garmin automaattisesti näytti, että hyvin meni. Ja hyvälle hiihto tuntuikin.

Ajasta ja sen käsittämisestä pitkä postaukseni täällä.

Historiaa Mökkielämää

Laskeuduttiin laskiaissunnuntaina

Aamupäivällä kotimatkalla pois Lapin talven ihmemaasta, vielä eilisen auringonpaisteen pistämänä ja ladulla olleena, Lappiin – sen luontoon ja rauhaan – taas kerran hurahtaneena ja mökkikuplaan humplahtaneena havahduin siihen tosiasiaan, että helmikuu on joka tapauksessa nyt selätetty. Helpostihan se meni. Ainakin tänä vuonna, jolloin puolet sai viettää mökillä.

Surkeassa, loskaisessa, liukkaassa säässä palatessa annoin mielelläni Pehtoorille ajohukin koko matkalle. Neuloin, surffailin, luin uutisia – mieletön, mieletön maailma! Ja sitten viesteilin suuntaan jos toiseenkin.

Ja lähettelin laskiaissunnuntaikortteja.

Kuvat ovat mökkipuron rannasta. Yli satavuotiaan kelkan kyydissä Roope-nalle, ja pikku nalle (ehkä se on Roi?) . Roope-nallella on Tiu-neule, jonka alunperin neuloin Miniälle. Tulinpahan huovuttaneeksi heppaneuleen nallelle sopivaksi ja jämälangoista tein myös tyynyn vanhaan kelkkaan.

Kelkka on lähtöisin Albergasta (Leppävaara) 1800-luvun lopulta. Ostin sen Oulun kauppahallin pop-up antiikkikaupasta (Minnan antiikki) joululahjaksi itselleni viime jouluna.

Leppoisaa laskiaista, ”pitkiä pellavia, hienoa hamppua”!

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

*Mitä pidemmälle laskettiin, sen parempi tuleva sato olisi!
Syksyllä naiset kehräsivät ja muokkasivat pellavia, hamppuja ja villoja, ja sitten laskiaisen aikoihin alettiin kutoa kankaita.
Laskiaisen koko huuto kuului: ’Pitkiä pellavia, hienoa hamppua, nauriita kuin lautasia ja lanttuja kuin nurkanpäivät!’.

Historiaa Valokuvaus VAT

Oppia ikä kaikki vol. xxx

Tänään on satanut koko päivän. Tammikuulta on lumisadevarastoja jäljellä, ja tuntuu, että ne kaikki tyhjenivät ja tulivat alas tänään. Vielä pyörittävän tuulen avittamana. En harmitellut, että jäivät ulkoilut olemattomiin: nyt on mahdollista, että latuverkosto laajenee ja laduilla on lunta pohjaan asti. 🙂 Sitä paitsi oli puuhaa ja menoja tälle päivälle: hammaslääkärireissu vaihteeksi ja hieroja. Molempien jälkeen kerta kaikkisen terve olo.

Monta tuntia on mennyt lukiessa historiaa. Omiakin tekstejä – ihan kuin uutta asiaa! Ja lapsuuden historiaa, perhehistoriaa, 1800-luvun historiaa, arjen historiaa. Melkein tuli (taas) ikävä luentojen pitoa, opiskelijoita, oppimisen ilmapiiriä.

Tulipa tästä ”opetan itse itselleni” -tilanteesta mieleen harjoitustyö, jonka tein Tornion VAT (valokuvaajan ammattitutkinto) -koulutuksessa syksyllä 2015. 😂

Ja toinenkin! Kaikkea sitä! Melkoinen blondi on luennolla touhunnut!