Category

VAT

Showing: 1 - 20 of 98 RESULTS
Bloggailu Muistikuvia Valokuvaus VAT

Takana valokuvauksen vuosi, mitä edessä?

Vuosi lopuillaan, joten väistämättä tulee tehdyksi tilinpäätöstä ja toimintasuunnitelmaa… menneestä ja tulevasta,  – oman elämän osalta luonnollisesti.

Kun juuri tänään (vihdoin) tuli Media-alan tutkintotoimikunnalta tutkintotodistus, niin kyllähän se on hyvä piste tälle: tämä vuosi on ollut ”Valokuvauksen vuosi”.

Yhteensä 24 Tornio-viikonloppua, joista kuusi näyttötutkinnossa ja loput pe-la lähiopetusjaksoja – myös kesällä, perus- ja aineopinnot (appro ja cumu ilmaistuna muinaisella yliopistoslangilla), yhteensä kaksi vuotta, ainakin 20 etätehtäväsarjaa, ja lisäksi näyttöihin uusintoineen kymmeniä sarjoja ja satoja, satoja kuvia, liiketoimintasuunnitelma, itsearvioinnit, tentti, koulun harjoituksiin ja näyttöihin tuhansia kuvia ja kaiken kaikkiaan kymmeniätuhansia kuvia.

Vaikka koko ensimmäisen vuoden, ja pitkälle vielä toistakin, tunsin olevani meidän 20 hengen porukan heikoin lenkki, surkein ja eniten harjoitusta tarvitseva ja monta kertaa palautteella aika lyttyyn listitty, ei tullut mieleenkään jättää koulua kesken ja ensimmäisen näytön jälkeen aloin jo uskoa, että sinnillä saan myös tutkinnon tehtyä. Eikä hetkeksikään into kuvata hiipunut, oppimisen riemu koki pieniä notkahduksia, kun en aina heti löytänyt keinoja päästä eteenpäin.

Ja niinpä sitten kävikin, että olen seitsemäs joka meidän porukasta valmistui, aika moni keskeytti, ja monella on vaan näytöt kesken… Ja noista, joilla ei vielä ole tutkintoa ovat minua paaaaaljon parempia kuvaajia, monet olivat taitavia ammattilaisia jo koulun alkaessa. Mutta tässäkin on vähän sama juttu kuin minulla monessa muussakin asiassa, vaikka nyt väikkärinteossa: en ole erityisen lahjakas, älykäs tai luova, mutta ahkera ja periksiantamaton (etten sanoisi änkyrä) olen, kun sille päälle satun ja aika usein jotain aloitettuani satun.

Nyt sitten vaan anomaan stipendiä (395 euroa), joka pitäisi kyllä saada automaattisesti, koskapa olen tutkinnon suorittanut ja olen alle 64-vuotias. Eli melkein kokonaan saa takaisin sen rahan, jonka koulutus maksoi (500 €). Asuminen ja kulkeminen olivat siis lopulta ne jutut, jotka koko projektissa maksoivat. Eikä opiskelija-asuntoloissa yöpyminen ollut kuin muutaman kympin per viikonloppu.

Valokuvauksen vuoteen on kuulunut myös pikkuruisen yrityksen perustaminen ja sen puitteissa töitä ja pikkuisen ansioitakin. Vuoteen on kuulunut valokuvauskilpailun voitto, muutamien kuvien myyminen lehdille ja soppakirjan rungon teko kuvineen.

Ja blogiin kuvia enemmän kuin olisi ollut järkevää. Blogin perustin 10 vuotta sitten paljolti juuri valokuvieni julkaisemiksi ja niistä palautteen saamiseksi. Palaute on paljolti hiipunut ja muutenkin on mietinnässä, miten jatkan ensi vuonna. Mutta tästä sitten loppiaisena, blogin 10-vuotissynttäriviikonloppuna lisää.

Vielä on hakusessa sekin, riittääkö Muistikuvissa minulle tarpeeksi puuhastelua etten ihan lössähdä, vai olisiko keksittävä jotain muuta. Jos tämä olisi Oulussa tai vaikka Raahessa niin kyllä taitaisin hakea… 😀

 

Oulu Valokuvaus VAT

Kohti ammattitutkintoa…

Tuonne ei enää tarvitse mennä! Viimeinenkin simultaani on läpi, joten Tornioon ei ole enää mentävä kuvailemaan. Mutta ei ihan kaikki ole silti vieläkään kasassa.

Perjantaina taas kerran kuvaamani tehtävä 19 (lyijykynät – tiskiharjat – pakasterasiat) meni nyt kolmannella yrittämällä kerralla hyväksyttynä läpi. Ei tarvitse täydentää, eikä varsinkaan uusia.*  Siis ei enää Tornioon.

MUTTA minähän kerroin aiemmin, että minulla oli tämän viikonlopun näyttöön muutama tehtävä täydennettävänä/korjattavana ja kerroin myös, että yhden niistä neljästä sörssin viime metreillä.

Se oli siis jo hyväksytty, mutta korjattavana (se ikivanha Andy Warhol, Campbell and me –omakuva) se oli vieläkin. Kun en saanut sitä kuntoon (kuten itsekin tiesin!), on se nyt uusittava. Tai siis on otettava itsestä uusi omakuva (kohtaan 12). Toinen omakuva on mennyt läpi jo aikapäiviä sitten, joten nyt on enää puolikas kaikista 20 kohdasta vielä tehtävänä; tuo puolikas on vain YKSI kuva, ei sarjaa, ei selostuksia, ei printtejä, ihan vaan yksi onnistunut kuva itsestä (kuvana onnistunut, mutta ei sekään helppoa tule olemaan! 😉 ) Ihan reilu tuo päätös tuomaristolta oli; omasta mielestänikin siitä lähettämästäni kuvasta ei hyväksyttävää saanut.

Mutta kyllä on jo loppusuora!

Päivitin Näyttötutkinto-listani. Vuoden kuluessa, kuudessa eri näytössä olen käynyt (tästä alkoi), ja nyt tilanne on tämä!

Nuo alleviivatut, jo aiemmin hyväksytyt, olivat nyt täydennettävänä/hiottavana ja tulivat siis nekin lopullisesti hyväksytyiksi.

Melkoista takkuamista tämä on ollut, yrittämistä ja korjaamista. Harva on mennyt kerralla, mutta on sitten lopulta mennyt kuitenkin. Olen lähettänyt näyttöihin yhteensä liki parisataa kuvaa (jotkut kuvat, esim. Aapeli vintage -kuvat moneen kertaan korjattuna, sävyeroja tasoitettuna, taustaa putsattuna etc.) ja tilannut vaadittuja printtejä niistä ja ties mitä.

Yksi iso kompastuskivi minulle on ollut gamut! Minähän olen gamuteista täällä blogissanikin eräänkin kerran tupissut. Yritänpä nyt lyhyesti kertoa ja näyttää, mikä on gamut! (BTW: meillä koulussa opettiin tämä asia vasta ensimmäisen näytön jälkeen, jolloin minulla (Alessi-kuvissa sitrushedelmät ja Apsun Mari-paita) ja monella muulla kuvien uusimisvaatimukseen oli osasyynä juuri gamut.

Parempiakin esimerkkejä olisi (minulla kun tuntui kaikissa aiheissani olevan gamuttia: Limoncellon keltainen, puutarhan vihreä, Apsun limen ja kirkkaansiniset vaatteet, punaiset tomaatit, ruusut ja huulipunat, sitrushedelmät, Haaparannan kirkkaan keltaiset talot!!- minusta värit ovat ihania, niitä on ilo kuvata, mutta VAT-koulutus, tai oikeastaan ”näyttöpelko”, on vienyt värejä kuvistani. Enkä ole oppinut nopeasti niitä poistamaan vieläkään.

Tässä esimerkki (viimeisessä kuvassa kuvan liiallinen kavennus ihan vaan kuvan mahduttamiseksi riviin… )

Siis ensimmäisessä kuvassa sellaisena kun kuvan otin, ja muokkasin ”valmiiksi”. Sitten keskellä kuva, jossa on päällä gamut-varoitus (Photoshopissa view – Gamut-warning): jos kuvaan tulee tuollaisia harmaita kohtia, on kuvassa gamut.

Esim. tässä: kuvassa on gamut-varoitus (jonka päälle laittamiseen vaaditaan koulutusta!!! 😉 on päällä.

Harmaa on varoitus! Sille pitää tehdä jotain. Ks. eilinen postaus: kuvasta on poistettu gamut, ja juuri seKIN oli ratkaisevaa, että kuva meni juryltä läpi.

 

Gamutia EI siis saa olla. Sen poistamiseksi on monia keinoja. Hidas keino ei vie värejä, mutta siihen ei ainakaan monien kuvien kanssa näyttötutkinnon kuvankäsittelysessiossa ole – ainakaan minulla tumpelolla – aikaa. Joten siis pikakeino: photoshoppiin – mode – CMYK – RGB ja sitten tulos on kolmannen näköinen. Värit ja kuulaus ja kirkkaus ja kaikki on sammutettu. Ja sellainen menee läpi!!!

Miksi tämä gamut täytyy poistaa? Sitä on moni kysynyt (ja minä kysyn edelleen). Moni ammattilainen on tietämätön koko showsta. Mutta kun meiltä vaaditaan ammattilaisten tasoa ja taitoa, eli jos lähetän kuvia painoon (eikä vain mihinkään lehti- tai kuvakorttipainoon, vaan oikein kirjapainoon), niin gamutit on oltava pois, sanoo tuomaristo.

Jännä juttu, että olen ollut tekemässä useita kirjoja, myös värikuvallisia, kuvatoimittajanakin, enkä ennen näitä näyttöjä ollut gamutetista kuullutkaan. Miksikö en tiennyt? – Koska niiden poisto voidaan tarvittaessa tehdä kirjapainossa, ja niin yleensä tehdään. MUTTA: meidän jury vaatii gamutittomia kuvia. Minkä olen saanut katkerastikin ( 😉 ) tässä vuoden aikana kokea. Ja monestihan on käynyt niin, että hyväksytyksi on tullut mielestäni huonompia kuvia kuin ne alun alkaen olivat.

Nyt meni läpi tämä ensimmäinen, mutta edellisellä kerralla ei tuo toinen, joka minusta on paljon parempi… .

 

Ja kyllä, kyllä molemmista on gamutit jo poistettu, oli poistettu jo ennen jurylle menemistä. Vihreää, punaista ja turkoosia oli ihan liian kanssa. Ja molemmat kuvat ovat parempia alunperin ilman gamutin poistoa…

No mutta, aika hyvillä mielin olen tämän hetkiseen tilanteeseen. Homma jatkuu. Mutta ei enää Torniossa. Voin huomenna palauttaa koulun avaimen: minä en enää sitä tarvitse. 😉

 

Ai niin, kun nyt tämä valokuvaus-vuodatukseni on päällä, laitan tähän lainauksen FB:n Oulu tutuksi -ryhmästä:

Oulu tutuksi -ryhmän valokuvanäyttely alkaa huomenna 30.10. Rotuaarin lavan näytöllä. Kuvat ovat näytöllä sunnuntaihin 3.12. saakka. Näyttö on päällä 07 – 22 välisen ajan. Esityksessä on kaikkiaan viisi erilaista videota joista neljä on kolme minuuttista ja yksi kokonaisuus on kaksi minuuttinen. Tarkkoja esitysaikoja on vaikea antaa. Kukin video näkyy kerran tunnissa. – – esitykset kuitenkin niin että perjantaisin klo 16:00 alkaen kaikki videot näkyvät peräkkäin.

Minäkin lähetin taas kuvia tuonne ehdolle. Tällä kertaa edellisiä parempia, huolellisemmin valittuja. Josko siellä taas olisi joitakin esillä – – vilkaisehan ohi kulkiessasi.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

*Arvosteluasteikko menee näin:

hylätty = ei osoita minkäänlaista osaamista
uusittava = sarja osoittaa osaamista, mutta on tehtävä kokonaan uudestaan
täydennettävä = kuvia on muokattava, sarjasta valitaan 3 – 5 onnistunutta otosta, joita on tarpeen muokata, rajata, käsitellä, viimeistellä etc.
hyväksytty = 3 – 5 (repparista 5 – 8) kuvaa ovat sellaisenaan valmiita. Niille ei tarvitse tehdä mitään. ”Homma hanskassa.”

VAT

Kuudes näyttötutkinto ohi!

Seitsemän jälkeen lähdin mökiltä. Ehdin käydä ostamassa kuvausrekvisiittaa, tölkkikahvia, energiajuomaa ja vähän evästä, jotka sitten kyllä jäivät suunnilleen syömättä. Varttia vaille yks sain kuvaustehtävän ja pakastusrasiat (Orthex – onneksi). Miljöökuvissa ei kaikki mennyt kuten suunnittelin, studiossa ehkä enemmänkin. Kiire taas hirmuinen, kennoroskien tarkistus ja poisto jäi tekemättä, gamutit? – ehkä, kaksoisvarjoja – toivottavasti ei. Varttia vaille seitsemän luovutin, oli pakko: kuusi tuntia olin käyttänyt. Ja sitten ihan hiton pimeässä, vesisateessa, vilkkaassa liikenteessä kotiin.

Nyt aika puhki. Ei ole vanhalla enää turnauskestävyyttä.

Tässäpä kuvat.

 

 

Nyt jo kotikoneella näen muutamia virheitä… noh, sunnuntaihin odotellaan tuloksia.

Seuraava mahdollisuus yrittää on onneksi aika pian, toivottavasti ei kuitenkaan ihan uusintaan, vaan täydennykseen.

Lappi Valokuvaus VAT

Talven tuntua

Tänään kovin talvinen päivä. Säätiedotuksen perusteella odotimme jotain ihan muuta. Silti lähdimme autolla kohti Kiilopäätä. Tosin vain kolmistaan: Pehtoori, Juniori ja minä. Juniori kun halusi patikoida oikein tunturipoluilla, eikä vain kävelyreiteillä, joten Apsu ja äitinsä jäivät mökille ja pihapiiriin. Me valitsimme Poropolun. Ahopään-Kiilopään lenkillä tuuli ja oli hyvinkin valko-harmaata. Maisema jotensakin väritön.

Mutta kyllä minä tänäänkin taas totesin, että tämä on se mun juttu. Kulkea ja kuvata. Liikkua luonnossa omien kanssa.

Illansuussa kuvailin sitten kauden ensimmäiset tonttukuvat. Ette usko, että niitä jo on. Mutta on, on! Purolla näin. Ehkä aloitan blogin joulukalenterin tänään kuvatulla jännitysnäytelmällä. 😀

Ja tällaisia kuvia otin, – tosin kyllästyin toosi pian!

Miksikö sitten kuvasin? No kun sen tulevan perjantain simultaanissa kuvattavana on pakasterasiat! Ne on kuvattava sekä miljöössä että studiossa. Olisiko ehdotuksia rekvisiitaksi? Nuo on tosi värittömiä, oikeastaan ihan tolkuttoman mitäänsanomattomia kuvattavia. Miten teen kuvista ”visuaalisesti mielenkiintoisia”, ”tuotekuvien aatelia” ja ”informatiivisia” sekä tietysti teknisesti moitteettomia? Ehdotuksia, pliis?

Ja on otettava huomioon, että menen täältä mökiltä suoraan koululle tutkintotilaisuuteen. Ja muistakaahan, että nämä hylättiin kahdella edellisellä kerralla: Tiskiharjat ja lyijykynät. Siispä pieniä paineita on.  Torstaina yritän uudelleen… Mitä ihmettä laitan oheen?

VAT

Viime tingassa

Lähtee järki… Viikon päästä on Torniossa – taas, neljän kuukauden tauon jälkeen – näyttötutkintomahdollisuus. Ja aion käyttää mahdollisuuden hyväksi. Muutama täydennettävä on lähdössä, ovat olleet valmiina jo kauan, ja olen varma, että ne on nyt läpi, ihan teknisiä, metatietojen täydennystä etc., mutta sitten sitä hiton uusintaa, sitä ainokaista läpimenemätöntä varten olen treenannut. Lyijykynät ja tiskiharjat olivat edellisillä kerroilla ne kuvattavat, joista pomppasin. Saas nähdä mitä nyt on edessä.. jotain pienehköä tuotetta. Sen tiedän. Olisipa ruokaa… Omenoita? Tai vaikka viinilaseja? jotain mitä olen kuvannut pitkin kesää ja oppinut paljon uutta…


Ja sitten yksi täydennyskuva, jonka piti olla ihan pikkujuttu, mutta rupesin korjaamaan varjoja ja pehmentämään valoa, tulikin satoja muita ongelmia näkyviin. Siinäpä se on päivä mennyt. Mitä nyt aamupäivällä viikottaiset asiat hoidettavana… Niin ja Apsu piipahti, – ja olen sentään pakannut. Mutta muutoin: koko päivän koneella ja kameran kanssa… Ja hitto: ei tullut hyvä. Eikä nyt enää voi enempää: on palautettava ja huomenna on lähtö pohjoiseen. Että rassaa! SIis ei lähtö tietenkään, mutta että etten saanut aikaiseksi parempaa vaikka olisi kyllä periaatteessa jo siltä osin hyvinkin taitoa. Ei olisi kannattanut lähteä vanhaa korjaamaan, olisin ottanut kokonaan uuden sarjan. Argh!

No mutta taas lomalle!

Huomenna jo pääsette virtuaalimatkalle Lapin syystalvisiin maisemiin. Mana dearvan (~mene terveenä)!

 

Valokuvaus VAT

”Miltä nyt tuntuu?”

Uskottavahan se on, kun kerran oikein lehdessä lukee!

Paikallisessa seurakuntien yhteisessä aviisissa, Rauhantervehdyksessä on ihan koko sivun juttu asiasta.

Enpä olisi kuukausi sitten kirkon kuvausreissulta palattuani uskonut, … Muokkailujen jälkeen kuva sitten kuitenkin vastasi kisassa olleeseen haasteeseen. Wuhuu!

Miltä nyt tuntuu? 

Kyllähän tämmöinen tuo intoa ja luottamusta omaan kuvaamiseen ihan mahdottoman paljon. Nyt voin sitten laittaa Muistikuvia*-yritykseni mainoksiin ”palkittu valokuvaaja”! Hih! Kuulostaahan eri vakuuttavalta kuin ”melkein kaikki valokuvauksen näyttötutkinnot läpisaanut”.

Se, että kilpailussa oli aika paljon osallistujia, myös oikeasti ammattilaisia, ja tuomaristossa oli mm. oululainen arkkitehtuurin kuvaaja n:o 1 = Ilpo Okkonen ja että silti voitin, tuntuu erityisen hyvälle. Ja vielä kun muistaa, millainen oli VAT-koulutuksessa ensimmäisen etätehtävän (”Kuvaa kirkko”) palaute! Tällä kertaa minun kuvani tarina upposi, Torniossa ei niinkään! 😀 Ehkäpä tässä välissä on tapahtunut jotain oppimistakin.

Eikä pääpalkinto ole mikään ihan vaatimaton tyyliin ”viiri-ja-kunniakirja, ole-hyvä”, vaan 200 euron lahjakortti Digitarvikkeeseen! Kilpailun palkintojen jako on sunnuntaina kirkonmenojen jälkeen Oulujoen pappilassa, mutta – voi itkujen itku – minä en sinne pääse. Olisin niin halunnut. Minä kun en juuri koskaan ole elämässäni mitään voittanut, niin nyt olisin sitten saanut ainakin kuvaannollisesti nousta podiumin korkeimmalle korokkeelle. Mutta kaikkea ei voi saada. Lupasivat lähettää lahjakortin postissa.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

1. sija Reija Satokangas: Sua kohti
”Kuvassa on kirkon kaunein osa, pääty, jossa on ympyräikkuna. Kuvassa on kaunis sommittelu ja hyvä valo, sen graafisuus puhuttelee. Kuvassa on valoa, ja se kertoo tarinaa. Portaista näkee, että niistä on kulkenut monta kulkijaa. Kirkkoa ympäröivät puut joka puolelta, mutta tässä kuvassa ne eivät ole kirkon edessä, vaan kehystävät kuvaa.”

Valokuvaus VAT

Ensimmäiset miljoona kuvaasi ovat surkeita …

Ensimmäiset 10 000* kuvaasi ovat ne huonoimmat.

Henri Cartier-Bresson (1908–2004)

 

Ihan kuin olisi alkanut kesäloma.

Tornio on nyt ohi. Ehei, ei sittenkään kokonaan, vaikka niin kovasti toivoin ja yritin. Lokakuussa on vielä mentävä. Toinen simultaaneista ei mennyt läpi. Ja yllättäen, ainakin minulle ja muutamalle kollegalleni yllättäen, nimenomaan tiskiharjat eivät kelvanneet, mutta Morettin taidelasipullot studiokuvissa kelpasivat, pieniä säätöjä niihin on vielä tehtävä, mutta läpi on. Itseasiassa läpi on nyt 19 tehtävää kahdestakymmenestä. Kolmeen on tehtävä täydennyksiä (mm. se hiton oma kuva) ja studiosimultaani on tehtävä kokonaan uudelleen. Siis 16 täysin hyväksyttyjä, kolme on hyväksyttyjä muutoksin ja yksi on tehtävä kokonaan uudelleen.

Tämä on oikeastaan ensimmäinen kerta kun olen pettynyt näytön tuloksiin; aiemmin olen ollut positiivisesti yllättynytkin siihenkään, mihin olen kuvillani yltänyt, mutta nyt odotin enemmän. Ja tuntuu, että minulla oli nyt enemmän pelissä kuin kertaakaan aiemmin. Uskoin ja luulin hanskaavani enemmän kuin todellisuus oli. Ja oikeasti kyllä yhden täydennyksen kohdalla jury ei uskonut, että yhden tietyn tiiliseinän ”merkillinen vaalea valotusvirhe” ei johtunut minusta, vaan seinässä oikeasti on vaaleampi kohta. Ei selitykset auttaneet; kuva on ”korjattava”. Ja kyllä moni on ihmetellyt myös tiskiharjamiljöön epäonnistumista, studio menikin läpi, mutta kun pitää mennä molemmat…

Tänä viikonloppuna meidän porukasta valmistui neljä aiemman kahden lisäksi, joten nyt 6/20 on suorittanut valokuvaajan ammattitutkinnnon (VAT). Seuraava mahdollisuus yrittää on vasta lokakuussa, joten nyt on loma säännellystä ja suorittavasta kuvaamisesta. Nyt saan revitellä, opetella mitä huvittaa, kuvata tai olla kuvaamatta.

Kuvasinpa tänään ”terassihortensiaani”. Sellaista minulla ei ole ennen ollut, ostin tämän Citymarketista (?) reilu kuukausi sitten ja se maksoi 9.90 €! Ja nyt se on noin hieno!

Valokuvista ja niiden muokkauksista puheenollen… Se Höyryveturi-Heikin kuvankäsittelyyn liittyvä kysely tuotti mielenkiintoisen tuloksen: kaksi kolmesta piti enemmän harmaasävy/seepia-kuvasta kuin värillistä, kukaan ei piitannut HDR-kuvasta ja ”luomun” kannattajia oli tasan kaksi (enkä hetkeäkään epäile ketä nämä vanhan liiton miehet ovat). 😀

 

Mutta kiitoksia kaikille äänensä antaneille… Itsekin pidän eniten juuri viimeisestä eli tästä.

 

* Digiaikana tuossa pitäisi varmasti olla 100 000.

VAT

Tornio – Oulu – kuinka mukavaa!

Pikkukaupungin aamussa, avoinna olleen hotellihuoneen ikkunasta, kuuluivat ensimmäiset äänet vasta vähän ennen seitsemää. En herännyt niihin, olin herännyt jo paljon aiemmin – herännyt siihen tunteeseen, että tänäänkin on näyttö: studiosimultaaani. Se alkoi vasta puolikymmeneltä, joten hyvin ehdin lukea, torkahdella, suihkutella, katsella ulos, odotella hotelliaamiaisen alkua, nauttia lajitoverin (toinen vattilainen) kanssa aamiaista, käydä pienellä lenkillä, ja olla ihan turhan aikaisin koululla.

Tunti studiossa assistenttina, sitten tunti oman kuvauksen osuutta, koko jury paikalla (!), ja kaksi tuntia aikaa kuvankäsittelyyn. Tätä tehtävää olin harjoitellut kotona pariinkin otteeseen, mikä sitten kyllä tuntui – ja auttoi. Sain käytettyä ajan rauhallisesti, järjestelmällisesti, eikä mennyt turhaa, epämääräistä aikaa setupin rakentamiseen, eikä oikeiden valojen, heijastinten, taustakartonkien, etc. etsimiseen ja säätöjen tekemiseen.

Kyllä minulle jäi tunne, että saattoi vaikka mennäkin läpi. Teknisiä virheitä ei pitäisi olla, visuaalisuuden puuttuminen ja sarjan ”vaisuus” voivat olla reppaamisen perusteita, mutta ehkei sentään? Sarja on täällä. Kyllä minä niin soisin, että sekä eilinen että tämänpäiväinen menisivät läpi. Silloin loppuisi Torniossa lamppaaminen. Silloin olisi kaikki 20 tutkinnon suorittamiseks vaadittavat tehtävät saatu läpi, täydennyksiä varmaan vielä tulee. Ja niitä voi suorittaa vasta lokakuussa, mutta jos nämä kaksi menee läpi, niin ei tarvitse enää ajella Tornioon niitä suorittamaan. Korjauksia ja täydennyksiä voi tehdä etänä. Jos toinenkaan menee läpi tarkoittaa se, ettei tarvitse ainakaan yökuntiin Tornioon ajella. Yhden päivän ”pistolla” selviäisi sitten. …

Meitä ei tällä kertaa näytössä ollutkaan paikalla kuin kolme, neljä perui viime hetkellä ja monet, monet jättivät tämän kokonaan väliin. Ja muutamathan (2) ovat jo valmistuneet, monet jo keskeyttäneet. Mutta siis, koskapa meitä ei ollut kuin kolme, niin huomenna ei ehkä olekaan mitään tai sitten sunnuntaina ei ole mitään… Joten ajelinpa illansuuksi kotiin. Kuinka mukavaa. Huomenna tai sunnuntaina on sitten palaute, – tulisipa jo tieto kumpana. Mutta nyt kotona.

Ja tullessani kotipihalle odotti graavisiikavoileipä ja lasillinen rosecavaa, ja pikkuperhekin tuli sitten syömään, kun Pehtoori laittoi ruoan. Perämeren lohta ja uusia perunoita jo saimme.

Minun lempparitaloni Tornion Rantakadun varrella on tyhjentynyt. Silti sitä oli käytävä katsomassa, hiljaa mielessäni ajattelin, että olisiko se nyt niin, että ”Sulkeuduttuaan ympyrä on ummessa” (Tämä merimaskulainen sananlasku on ollut tärkeä elämässäni ennenkin.) Riittäisivätkö nämä 25 Tornion viikonloppua?

VAT

Torniossa tiskaamassa

Täällä Tornio. Ja valokuvausopintojen viides näyttöviikonloppu, ensimmäinen rästiviikonloppu. Ja edelleen on lämmintä yli +20 C. Miten kaunis kesäkaupunki Tornio onkaan, nyt kun täällä osaa jo etsiä parhaat paikat…

Nyt on ihmisiä kaduilla ja aukioilla, melkein tulevat väkisin juttelemaan, kun kameran kanssa olet liikkeellä – oliko syksyllä ja talvella näin, kun oli simultaanitehtävät ulkona? – Ei ollut, ei. Nyt on, mutta eipä siitä mitään iloa, kun minulla on rästissä studiosimultaanit. Tänään tuote/mainoskuvaus ja huomenna vapaavalintainen kohde, jota kuvatessa jury on studiossa paikalla ja tarkastelee koko kuvausprosessia: miten setup rakentuu, miten valoja käytetään, miten valoa hallitaan, miten yhteistyö assistentin kanssa sujuu, ja mitä kaikkea. ..

Tänään oli kuusi tuntia aikaa kuvata Sini-tiskiharjoja sekä studiossa että miljöössä (3 + 3 kuvaa). Kävin jo ennen koululle menoa Tornionjoen Pikisaaressa katsastelemassa josko siellä olisi minulle sopiva miljöö, ja olihan siellä. Sitten koululle, jossa klo 12 oli tehtävänanto. Onneksi harjoissa oli valinnanvaraa, ja minulle sopivia värejä. Rekvisiittani perustui limeen ja turkoosiin…

Sitten takaisin Väylänvarteen (kuten täällä päin sanonta kuuluu), ja rekvisiittojen ja kameran ja muiden vermeiden kanto rantaan: kauniissa kesäpäivässä reilu tunti kuvausta (ja kahlausta Torniojoessa). Sitten koululle studioon, jossa reilu parituntinen (iso osa ajasta meni ”rakentamiseen”) ja loput ajasta, jota oli taas aivan liian vähän kuvankäsittelyyn, ja erinäisten lankettien täyttöön.

Kantavana ideana miljöössä oli tiskiharjan luonnollisuus, tiskaamisen saaminen ”houkuttelevaksi” ja studiossa minulla ihan omaperäinen tehostekeino, johon ei ollut osaa eikä arpaa aiemmalla koulutuksella (ei tohtori- eikä valokuvausopinnoilla) vaan mummeilulla! Ei turhaan olla Apsun kanssa saippuakuplia puhalleltu. Saapa nähdä, onko jury samaa mieltä. …

Loput kuvat ovat täällä … KLIKS

Kummasti tuollainen ”tenttitilanne” vie voimat. Session jälkeen majoituin (ihan hotelliin tällä kertaa, eikä taaskaan asuntolamajoitusta kesällä, – Tornion uusi hotelli Mustaparta testauksessa – raportoin piakkoin lisää…).

Ja vaikka vähän olin ajatellut viitsiväni ajella Ruotsin puolen Kukkolankoskelle syömään, en kuitenkaan niin tehnyt. Pienen pieni lenkki pitkin Tornion keskustan katuja ja sitten kiinalaiseen (Golden Flower) syömään. Jättikatkarapuja paprikalla – kuinka mones kerta? Aika mones!

Tuolla takana näkyy Pikisaari, jossa kävin ”tiskaamassa”.

Syötyäni vielä pikkuinen lenkki: kaikki Tornion patiot täynnä. Umpitunneli, Pikku Berliini, Mustaparta, — kiertelin ja kaartelin, eikä patiot houkutelleet, kesäillan tuntu tuntui hyvälle ja sitten ärrältä evästä huomiseksi ja nyt nukkumaan… tutkinto jatkuu huomenna! Pitäkäähän  peukkuja.

Valokuvaus VAT

Opinnot estävät kesähangille pääsyn

Meillähän on tässä on ollut lipalla mökille lähteminen kohta jo kuukauden verran. Viimeksi pääsiäisenä olen päässyt pohjoiseen, ja on tässä ollut ”parikin muuttuvaa tekijää” siirtämässä lähtemistä, mutta ehkäpä jo viikon päästä. Nyt sinne kannattaisi mennä: eilen aamulla latukameran kuva oli tällainen.

Siis ihan hyvin voisi vielä ”parfyymiladulla” hiihdellä. Ja mäkeenkin pääsisi. Lapin Kansa uutisoi tänään, että ensi viikonloppuna Saariselällä on hissit auki ja rinteet kunnossa. Olisipa kyllä kiva mennä laskemaan. Vois ihan Alppi-meiningillä kesäkamppeissa olla mäessä, sillä lämpöaallon pitäisi kuulemma yltää Koilliskairaan asti.

Mutta nythän mökkeilyn ja pohjoiseen pääsyn estää meitsin näyttötutkinto. Sen merkeissä menee ensi viikonlopppu. Ja on oikeastaan mennyt viimeinen vuorokausikin: ihan perusopiskelijameininkiä meitsillä, sillä eilen meni puolille öin ja sitten homma jatkui aamuviideltä, – mutta sainpas kuvat lähtemään ennen määräaikaa, jopa pari tuntia ennne puoltapäivää. Kyllä teki tiukkaa opetella syväämään kuva, jossa on hiuksia… Ja varjon tekeminenkin piti opetella uudelleen, kun en keskitalvella yhden kerran sen tehneenä enää ole moista tehnyt, eikä mitään muistikuvaa, miten työnkuva kulki. On kyllä aika suhteellisen tuskaista tuijottaa omaa naamaansa näytöltä iltayömyöhään ja aamuvarhain. Kysehän on siis tästä kuvasta:

[Klikkaa kuva isommaksi.]

Tämä hylättiin helmikuun näytössä, koska hiukset on ”syvätty”  huonosti ~ siis irrotettu turhan ronskisti ennen kuvan siirtämistä, varjo on vähän vajaa ja kokista ei tule ollenkaan heijasteita ”lattiaan”, vaikka soppatölkeistä tulee. Ja iho ei ole oikein hyvä….

Kauan mietin, että otan kokonaan uuden omakuvan, mutta sitten, kun kerran ”täydennettävä”-vaatimuksella on mennyt jo läpi, ajattelin, että minä sitten ”täydennän”. En ole ihan varma, kannattiko. No tässä tulos: sunnuntaina tiedetään, onko nyt hyväksytty. Jos ei, niin sitten otan uuden ”selfien”. En enää jaksa katsella tätä kuvaa.

 

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Noista kuvassa olevista lipposista tuli mieleen, että olen taas tehnyt nettiostoksia. Minunhan piti ostaa tälle kesälle uudet sandaalit tai jotkut mukavat pihalla pidettävät ja ympärivuotisesti Festaan ja sisälle kulkemiseen passelit tepastelukengät. Pikkuisen on tässä usko Schollien tai Birkenstockien tarpeellisuuteen hiipunut, joten tilasinkin sitten Mahabikset. Malttamattomana odotan, että tulisivat pian.

Niitä olisi ollut ”summer”-versioita, mutta jotenkin tuntui hyvälle valita nuo ”classics”. Ne on jännät kun väriyhdistelmät voi itse valita. KLIKS Ja ihan yhtä naiselliset kuten minun kenkäni aina. 😀

VAT

Viikko kuvia ja sukupolvien välissä

Kuvankäsittelyä. Sitähän se tämä viikko on paljolti ollut. Ja eloa ja oloa sukupolvien keskellä. Tänäänkin ihan huikea Apsu-päivä, maanantaina äidin luona ”konmarittaessa” (= kaappien siivousta ja tyhjennystä, kevätsiivousta) ja puhelinpäivystystä aina vähän.

Kuvat suurenevat klikkaamalla.

Ja ohessa, välissä, ennen ja jälkeen kuvankäsittelyä: maanantaina on deadline kuvien palauttamiselle viikon päästä olevaan näyttöön, ensi viikolla sitten simultaaneja varten treenaamista. Ensi viikon torstaina on Torniossa tuotekuvaussimultaani, johon tehtävänanto jo eilen tulikin:

Kuvauksen kohteena tulee olemaan tiskiharjat. Tiskiharja/-t kuvataan sekä studiossa että miljöössä. Kuvauspaikalla on tiskiharjat valmiina. Kuvaaja voi ottaa mukaan omaa rekvisiittaa kuvausta varten. Myös kuvataideosastolla oleva tarpeisto on käytettävissä.

Tehtävä kokonaisuudessaan on laajempi (sisältäen kuvaussuunnitelman, aikataulun ja tarjouksen sekä kuvausosan) ja tässä siis ennakkotieto kuvauksen kohteesta – täällä paikan päällä saa sitten torstaina tarkemman tehtäväksiannon.

Ei riemulla rajaa, sillä ollaanhan tässä minun mukavuusalueellani: keittiössä!!
Mutta, miten kuvaat tiskiharjan sekä miljöössä että studiossa visuaalisesti mielenkiintoisesti ja ”myyvästi”?? Lyijykynät (joista siis reppasin) oli piece-of-cake tähän verrattuna. Olisiko ideoita?

Kaikki nämä tämän postauksen neljä kuvaa ovat samasta kuvasta muokattuja, ja lopultakin hyvin nopeasti ja vähillä säädöillä käsiteltyjä. Mutta eihän tämmöinen kikkailu jurya miellytä. On perusjutut osattava, eikä leikittävä millään preseteillä.

Toimintasarjan uusinnaksi harkitsin kuviani promoontiokulkueesta, mutta eipä niistäkään taida olla. Kaikkia kiinnostuneita varten ne ovat kuitenkin katseltavissa TÄÄLLÄ. Ihan erityistä huomiota kannattaa kiinnittää (uuden) rehtorin uuteen viittaan ja kunniatohtori Hannu Väisäseen. Ja kaikkinensa hienoon akateemiseen juhlaan …

Joka tapauksessa on perjantai, ja siltä tuntuu. Pian ”Vain elämää”. Sitähän tämä. Hyvää sellaista.

VAT

Lyijykynäpäivä

Eihän tämmöinen helppoa ole. En perfektionismista kärsi, enkä niin kauheasti odottanutkaan, mutta kyllä nyt on sellainen aika nujerrettu olo. Ja tasan tarkkaan ihan itse olen nujerruksen aiheuttanut, tai siis, että parempaan en pysty. Mutta minä yritin! Hitto, että minä yritin!

Pitkän päivän jälkeen ei ole oikein onnistunut olo. Tolkuttoman huonosti nukutun yön jälkeen annoin vähän ennen kuutta periksi ja ryhdyin muokkaillemaan vielä kuvia, kertaamaan opittua, suunnittelemaan päivän studiokuvausta… Ja turhaanko? Noh, sunnuntaina sen kuulee.

Pienen tovin jossain välissä mietin, että kuinka se on elämässäni niin käynyt, että käytän ison osan perjantaipäivästä ja illasta kuvaten lyijykyniä ja muokaten kuvista mainoskuvia…

Kuvaten lyijykyniä Torniossa! Sellaista se on liki kuuskymppisen entisen yliopistolehtorin elämä. 😉 Ja kun kahdeksan jälkeen illalla ei ollut enää mitään tehtävissä, kun kuvat oli luovutettava arvosteltavaksi, oli hillitön nälkä. En ollut aamuviilin ja croissantin jälkeen syönyt mitään! Lemon Batterya ja kahvia pitkin päivää litkinyt kuin paraskin opiskelija…

Kauan mietin, että lähdenkö vielä, – enää – mihinkään etsimään ruokaa… Yksikseni tässä asuntolassa kun olen… mikä on oikeastaan aika mukava – vietän yhden sortin pääsiäisretriittiä tällä kertaa (ennen usein mökillä) tällä tavoin…

Pääsiäisretriittiin ei todellakaan oikeasti kuulu rasvaiset blinit… niitähän nautitaan ENNEN paastoa, ei sen viime metreillä, mutta sellaista kohti tänään vaelsin melkein suoraan koulusta. Sen kun kävin kameralaukun, jalustan etc. kämpille tuomassa, huulipunan sipaisemassa- , lähdin tepastelemaan Suensaaren toiseen kärkeen kohti Aino-ravintolaa. Toinen kerta sinne blinille. Kannatti, opiskelija on nyt vähän ulkoillut, kävellyt, syönyt hyvin ja epäilemättä kypsä nukkumaan levollisen pitkän yön.

Nyt kyllä tuolla yläkerrassa joku laulaa… laulaa tavattoman kauniisti, omalla äänellään, ei teknopoppia tai huonoa räppiä niinkuin näissä opiskelijakämpissä joskus naapurihuoneistoista on tapana, .. nyt joku laulaa kauniisti ”Kevät toi, kevät toi muurarin … ”

Kevät tulee Tornioonkin…

VAT

Torniossa opintiellä

Kello on melkein kymmenen, – oli lähdettävä koululta (tuossa kadun toisella puolella), koska hälyt menee siellä päälle kymmeneltä. Ja takaisin voi mennä vasta seitsemältä. Ja kyllä melkein silloin on mentävä, sillä jäipä tämän päiväisen 180 kuvan perkaaminen, valinta (7 kuvaa noista), käsittely ja viimeistely, metatietojen täyttäminen ja  tekstittäminen sekä suomeksi että englanniksi vielä pahasti kesken.

Ja pitäisi ennen puolta päivää vähän vielä kerrata ennen tenttiin menoa — sitä minä mietin, milloin olen viimeksi ollut tentissä? Lyhyen, vaatimattoman taidehistorian perusopintojen suorituksen aikana puolenkymmentä vuotta sitten tein pari esseetä, mutta tenttisuorittamiseen asti en koskaan ehtinyt. Luulenpa, että olen käynyt tentissä edellisen kerran joskus viime vuosituhannen puolella, taitaa mennä 1980-luvulle. Siispä jännää on!

Tänään olen käyttänyt päivän (digitaalisen työnkulun) simultaanin tekoon. Aiheena oli: — ai niin, mutta en saakaan sanoa ennekuin aamulla, sillä osa porukastamme tulee vasta  aamulla tekemään tehtävää. Kuten tapana on meidän vattilaisten (vaikka vain pienen osan) ollessa Tornio – Haaparannalla täällä on jotensakin surkea keli. Yleensä sataa jotain; niin tänäänkin, mutta minusta se loi oikeastaan mukavan tunnelman kuviin, vaikka eihän kovin mukava ole räntäsateessa kulkea.

Matkalla koululle….

Koska edellisellä kerralla reppasin paljolti sen takia, että kuvissani henkilöt oli kuvattu liian kaukaa (vieläpä telellä), niin nyt päätin, että menen rohkeasti, juttelen, kysyn lupaa ottaa kuvia. – ja niin myös tein. Ja kiitos kaikki ihanat, jotka autoitte ja lupasitte ottaa kuvia. Enemmän tuli myöteisiä vastauksia kuin kielteisiä, muutamat innostuivat jopa oikein poseeraamaan. Olin niin iloinen heistä kaikista. Kuvissani on nyt lapsi, maahanmuuttajia, nuori poika koiran kanssa, yksi raksamies, opiskelijanuorukainen, postinkantajanainen, tyylikäs leidi, vanha nainen poikansa kanssa, … Muutama otos on mielestäni ihan kelvollinen, saa nähdä, onko jury niistä samaa mieltä. Olisipa. Minä niin jo haluaisin vähentää tätä Torniossa ramppaamista ja kuvaamista. Sunnuntaina on palaute.

Tuo ”Torniotar” on hyvä kauppa, sinne menen lauantaina kun on luppoaikaa. Palkitsen itseni lautasliinoilla ja ehkä jollain pääsiäiskoristeella tai uudella keittokulholla! Jokaviikkoinen soppamme uhkaa pahasti jäädä tällä viikolla keittämättä…

VAT

Kohti viimeistä virallista näyttöä

Kyllä nyt on rutistettu! Siinä se kuitenkin on. Kymmenen sivua miniyritykseni liiketoimintasuunnitelmaa rahoitus-, myynti- ja kannattavuuslaskelmineen.

 

Kaikkea sitä! Onneksi on netissä varsin perusteellinen ja hyvin ohjattu sivusto, jossa voi tuota suunnitelmaa työstää.
https://www.liiketoimintasuunnitelma.com/
mutta tuskien taival tuo oli. Ja vielä CV ja julkaisuluettelokin piti päivittää. Yhteensä parikymmentä sivua on siis nyt paketissa.

Sattui just sopivasti tälle päivälle kun tytär julkaisi (joutui julkaisemaan) Uuden Suomen etusivulla blogitekstin, josta oli kyllä ylösrakennukseksi äitinsä liiketoimintasuunnitelmaan… 😀

Ja onhan se taas hutera olo näyttöön lähdössä. Sinne ja siellä kun on taas paljon muutakin kuin tuo ylläoleva.

NÄYTTÖ 4 (viimeinen, tehtävät 17 – 20))

Suunnittelu ja kaupalliset taidot –suoritukset

17 Kirjallinen liike-/toimintasuunnitelma, jossa otetaan huomioon toimintamuoto. Liike- tai toimintasuunnitelma laaditaan ohjaamaan tulosvastuullista ammatinharjoittamista. Liiketoimintasuunnitelma on keskeinen työväline kehitettäessä menestyvää liiketoimintaa ja esimerkiksi rahoituksen hakemiseen.

18 Tutkintotilaisuudessa: Haastattelu. Henkilökohtainen suhde valokuvaajan ammatissa toimimiseen. Haastattelussa käsitellään tehtävän 17 suunnitelma.

19 Tutkintotilaisuudessa: Kuvaustyö ja siihen liittyvä tarjous, aikataulu ja kuvaussuunnitelma. (tarjous, aikataulu ja kuvaussuunnitelma on alustavasti tehty – me kuvataan lyijykyniä!!)

20 Tutkintotilaisuudessa: Kirjallisia kysymyksiä mm. aiheista ammattikäytännöt, tekijänoikeudet, valokuvaajan oikeudet ja velvollisuudet, sopimuskäytännöt, valokuvaajan ammatissa toimiminen.

 

Siis on tenttiä, haastattelua, studio- ja miljöösimultaania ja tuo pumaska! Ja täydennyksiä ja uusintoja edellisiltä kerroilta. Kaksi kokonaista sarjaakin olen kasannut. Teatteriravintolan keittiö miljöönä ja toimintana hääkimpun teko. Löytyvät tuolta: KLIKS!

Nyt pakkaamaan, aamulla kohti Torniota!

 

Niitä näitä Valokuvaus VAT

Toiminimi

klikkaa isommaksi!

Muistikuvia.  Se siis on toiminimeni nimi. Mitäs pidätte?

Entäs mainoksesta? Muokkailin Oulussa ilmestyneessä Kaiku-lehdessä syksyllä 1909 olleesta F. Suomelan valokuvausliikkeen mainoksesta. 😉 . Nimi on vain markkinointinimi. Sillä: kävipä nimittäin niin, että kun lähetin Patentti- ja rekisterihallitukseen rekisteröintipaperit (onnistuu 1.3. alkaen myös sähköisesti ja maksaa vain 75 euroa) asianmukaisesti täytettynä ja tarkistettuani PRH:n tietokannoista, ettei samannimistä yritystä ennestään ole, tuli muutaman päivän päästä ilmoitus, jossa oli Y-tunnus ja korjauskehotus, sillä ”Nimi on lähes sama kuin aiemmin rekisteröity Muistikuva”, joten ei kelpaa. Minä olin niin pettynyt! Kaiken kukkuraksi tuo Muistikuva-yritys ei edes ole toiminnassa ja se on perustettu joskus vuosikymmeniä sitten, joten sekaantumista tuskin tapahtuu.

Lähetin uudet ehdotukset, niitä piti olla kolme. Yritin siten, että lisäsin vain eteen Tmi. Siis uusi yritys: Tmi Muistikuvia. Koska minusta tuossa Muistikuvissa on niin hyvin se historia ja kuvat, kirjoitettu ja kuvattu, mennyt ja konkretia, etten millään halunnut siitä luopua. Mutta eipä sekään kelvannut. Kakkosvaihtoehdoksi tolvaisemäni ”Muistojen Kuvat” meni läpi. Mutta se on niin lälläri!! Siis virallinen nimi on tuo, mutta käytän edelleen tuhannen kesken olevassa liiketoimintasuunnitelmassa, kaikissa laskuissa, tarjouksissa, nettisivuilla etc. Muistikuvia-nimeä. Niin saa tehdä – otin selvää.

Tämän minun, ainakin tässä vaiheessa, pelkän paperiyritykseni perustamiseen on liittynyt sellainenkin juttu, mitä en osannut ollenkaan odotttaa: vuorokausi sen jälkeen kun olin lähettänyt anomuksen, eikä mitään tietoa (minulle) ollut PRH:sta tullut, alkoi puhelin soida ja sähköpostilaatikko täyttyä. Vakuutusyhtiöt, operaattorit ja tilitoimistot haluavat ”neuvotella kanssani yritystoimintani vakuutus-, tietoliikenne- ja kirjanpito- sekä laskutusasioista”. Enpä ole vielä neuvotteluihin lähtenyt. 😉 Ainakin tusinan verran on tullut yhteydenottoja; ihmettelin kovasti, mistä nämä ko. yhtiöiden myyjät tietävät rekisteröinnistä tai edes vireillä olosta ennen kuin minä, ja löytyihän se tietokanta: PRH:n Virre-palvelussa taitaa noilla yritysten perustamisjutuista kiinnostuneilla olla hälytysjärjestelmänsä kytkettynä.

Kuten sanottu, mainostettu, ”Valokuvia otetaan joka päivä — kohtuullisilla hinnoilla”. Muistikuvia kerrotaan ja luodaan. Muistikuvia. Se se on.

Niitä näitä VAT

Opiskelija viime tipassa …

No niin, onhan sitä taas saatu pieni näyttöahistus aikaiseksi – ja suurin syy siihen on, että olen jättänyt ihan liian paljon tekemistä tälle viikolle. Menen Tornioon jo torstaina, jotta voin tehdä rästissä olevaa, uusittavaksi vaadittua digitaalisen näytönosan simultaania rauhassa. Voin käyttää siihen koko torstain. Helmikuussa tekemäni ”Ihmisten arki Torniossa” kun ei mennyt jurylta läpi, joten nyt uusintayritys. Perjantaina on sitten toinen simultaani ja lauantaina tentti ja haastattelu, ja niitäkin varten pitäisi vielä lukea, ottaa harjoituskuvia ja tehdä kaikenmoista. Ja enää ei siis ole kuin kaksi päivää jäljellä.

Tänään heräsin kyllä varhain, mutta tänään on ollut velvotteita ja tekemistä joita ei voinut siirtää ”pois edestä” ~ äidin asioilla ja luona, ja sitten paistinkääntäjien kokous vielä illansuussa.

Minun toiminimeni on nyt kaupparekisterissä: kerron nimiprosessista huomenissa. … nyt on jatkettava vielä kuvauspakettien hinnoittelun tekemistä ja tarjouskirjepohjan laadintaa ja … ties mitä! Auts!

Niitä näitä Vanhemmuus VAT

Koulu on käyty!

Kyllä oli mummin, äidin, vaimon, anopin hyvä palata kotiin kouluviikonlopun jälkeen, kun vastassa on mummia hokeva pieni ihanuus, ruokaa laittavat Juniori ja Miniä, ja pinjansiemenpiirakan leiponut ja tulppaanit ostanut aviomies.

Nyt ”Valokuvaajan ammattitutkintoon valmistava koulutus” on käyty, suoritettu, ohi, eletty, nautittu, opittu, Tornion ammattiopisto Lappian anti minun kouluttamiseksi on (ainakin tältä erää 😉 ) tehty. Päästötodistus tullenee postissa. Mutta eihän tämä vielä tarkoita tutkinnon suorittamista. Yksi näyttö + epälukuinen määrä uusintoja, täydennyksiä, simultaaneja ja niiden myötä Torniossa kulkemisia on vielä edessä vähintään kaksi kertaa. Todennäköisesti tämä vuosi vielä. Kuinka äkkiä tämä aika onkaan mennyt?!

Eilen meidän päättäjäisbileissä/karonkassa/yhteisellä illallisella ja baarivierailulla (jatkotkin olivat olleet — neljän tietämiin, minulle hyvä aika palata opiskeljaboksiin oli puoliltaöin) puhuttiin tietysti näytöistä, – näytöistäkin. Ja paljon muusta. Näiden puolentoista vuoden aikana opiskelukavereista on tullut mukavia tuttuja, on tullut liki ystävystyttyä, yhteinen tekeminen ja päämäärä on yhdistänyt, ja me kaikki kaksikymmentä (joista osa tosin on tainnut jo luovuttaa) hyvin erilaista ihmistä ja hyvin erilaisin motiivein opiskellutta olemme kyllä tulleet hyvin toimeen, on ollut mukavaa opiskella…

Kaikkea muuta, vaan ei puolikuollutta elämää!
            Minna Canth

No mutta siitä kotiinpaluusta vielä. Ainakin vuoden verran on ollut puhetta, että Juniori ja Miniä laittavat meille sapuskaa, ja ovat sen luvanneet. No nyt sitten tänään oli sen aika: alkuun todella maistuvaa bataatti-porkkana-juustokeittoa itse tehdyillä krutoneilla, pääruokana pihviä, valkosipuliperunoita (erilaisia kuin ennen olen syönyt, ei kermaa) ja salaattia. Ei mitään huomautettavaa, hyvää hyräilyä syödessä. Ja sitten jälkkäriksi pinjansiemenpiirakkaa jonka leipuriksi kehittynyt Pehtoori oli tehnyt. Lienenkö koskaan tänne postannut ohjetta? Pitää joskus tarkistaa.

Kyllä minun kelpaa, ja pöytäseura ihan parasta!

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Nimiehdotuksia toiminimelle tuli yhteensä seitsemän. Yhden tai useamman ehdotuksen lähettivät Antti, Tiina, Katri, Pasi, Raila, Kati ja Pirkko. Monta hyvää ehdotusta, aika monta menee harkintaan ja selvitykseen, onko nimi jo käytössä jollain toisella yrityksellä. Nimen lopullinen valinta on ihan lähipäivien asia …. Mutta arvonta siis suoritettiin, – video jäi tällä kertaa ottamatta, ja voittaja on: Tiina! Onneksi olkoon, – oliko tämä toinen Tuulestatemmatun arpajaisvoittosi? Joka tapauksessa, lähetätkö minulle (reija at satokangas.fi) postiosoitteesi, ja tiedon kumman palkinnon valitset: kuohuviini vai kortit?

 

VAT

Opiskelijaelämää

Yhdeksän tuntia taloushallintoa ja tekijänoikeuksia. Lakia ja verotusta. Aamupäivän luennoitisija selkeä ja ymmärrystä lisäävä, iltapäivällä ei niinkään. Opiskelijaporukkassamme katoa aamulla [eilisillan/yön juhlinnan jälkeen], alkuiltapäivästä [autoista oli asuntolan pihalla viety rekisterikilpiä!] ja äsken viimeisinä tunteina meitä taisi olla enää kahdeksan vai kuusi [verotus ja tuloslaskelmat eivät saaneet aikaan yleisömenestystä].

Minä joka tulin ammattilaisen toimesta luokitelluksi verotukselliseksi (osittain) esiintyväksi taiteilijaksi!! tietysti istuin kuin paraskin koululainen viimeiseen tappiin asti. Huoh!

Mutta nyt olen lähdössä Mustaparran Päämajaan syömään ja juomaan punaviiniä! On meidän

Viimeinen yhteinen opiskelijailta tällä porukalla.

Niitä näitä VAT

Viimeinen kouluviikonloppu

Voiko jo maaliskuussa olla takatalvi? – Tänä aamuna tuntui, että voi. Keittiön ikkunasta avautui vitivalkoinen maisema, johon vielä satoi lisää rännänsekaista lunta. Mikä ei ilahduttanut, sillä oli tien päälle lähtö. Ajatuksenani oli ollut, että lähden hyvissä ajoin, ajelen Kemin kautta, ja käyn siellä Lumilinnan katsomassa ja kuvailemassa, mutta ajatus Räntä- saatikka vesisohjolinnasta ei houkuttanut, joten ajelinpa suoraan Tornioon. Lumilinna taitaa jäädä tänä vuonna käymättä, viime vuonna sen komeus kyllä yllätti ja juuri sen vuoksi olisi ollut mukava käydä nytkin. Mutta ohi hurautin.

Koskapa luulin koulun kestävän tänään iltayhdeksään asti, kävin jopa syömässä ennen koululle menoa ja majoittumista. Perinteinen Systembolagetissa  ja Coopissa käynti ensin, ja sitten Haaparannan Leilani. Eipä ollut siellä pizza tänään oikein onnistunutta.

Tämä viimeinen kouluviikonloppu on kovin erilainen kuin ne 15 edellistä tai kolme näyttöviikonloppua. Tänään on vain ”tunnilla” istumista. Ei kuvata – ei studiossa, ei miljöössä, ei maisemassa, ei käsitellä kuvia, ei katsella kuvia, ei keskustella kuvista, vaan opitaan mainontaa ja markkinointia, tekijäoikeuksia ja taloushallintoa, myyntiä ja meritoitumista. Tuosta vaan kolmessa päivässä viiden, oikeastaan kuuden, eri asiantuntijan opastamana meistä tulee kertaheitolla ammattilaisyrittäjiä. Tai ainakin varteenotettavia toiminimen haltijoita. Heh!

Noh, ken leikkii ryhtyy, se leikin kestäköön. Eikä koulu kestänyt tavallista pidempään, kahdeksalta jo täällä kämpillä. Tämä on taas uusi majapaikka: opiskelija-asuntoloista olen ollut jo Irmalassa, Kaunolassa (useimmiten), Jänkälässä ja Asuntola ykkösessä ja sitten hotelli Olofissa, Haaparannalla Vandrarhem Svefissä ja Vandrarhem Strand Motellissa. Nyt täällä Tipulassa. Tällä kertaa minulla yhden hengen huone, enkä siis bunkkaa lattialla kuten Kaunolassa usein.

Mietin vakavasti, että jos viimeiseen ”viralliseen” näyttöön kolmen viikon päästä tulisi ja majoittuisi Haaparannan Kaunpunginhotellissa. En ole koskaan edes käynyt siellä sisällä. En ole käynyt siellä edes ravintolassa. Ja hotelli on vähän tyyriinpuoleinen opiskelijakämpäksi,  … joten joskopa majoittuisi jossain halpispaikassa ja kävisi hotellin ravintolassa syömässä – sellainen minulle sopiva ratkaisu…