Category

VAT

Showing: 1 - 50 of 98 RESULTS
Bloggailu Muistikuvia Valokuvaus VAT

Takana valokuvauksen vuosi, mitä edessä?

Vuosi lopuillaan, joten väistämättä tulee tehdyksi tilinpäätöstä ja toimintasuunnitelmaa… menneestä ja tulevasta,  – oman elämän osalta luonnollisesti.

Kun juuri tänään (vihdoin) tuli Media-alan tutkintotoimikunnalta tutkintotodistus, niin kyllähän se on hyvä piste tälle: tämä vuosi on ollut ”Valokuvauksen vuosi”.

Yhteensä 24 Tornio-viikonloppua, joista kuusi näyttötutkinnossa ja loput pe-la lähiopetusjaksoja – myös kesällä, perus- ja aineopinnot (appro ja cumu ilmaistuna muinaisella yliopistoslangilla), yhteensä kaksi vuotta, ainakin 20 etätehtäväsarjaa, ja lisäksi näyttöihin uusintoineen kymmeniä sarjoja ja satoja, satoja kuvia, liiketoimintasuunnitelma, itsearvioinnit, tentti, koulun harjoituksiin ja näyttöihin tuhansia kuvia ja kaiken kaikkiaan kymmeniätuhansia kuvia.

Vaikka koko ensimmäisen vuoden, ja pitkälle vielä toistakin, tunsin olevani meidän 20 hengen porukan heikoin lenkki, surkein ja eniten harjoitusta tarvitseva ja monta kertaa palautteella aika lyttyyn listitty, ei tullut mieleenkään jättää koulua kesken ja ensimmäisen näytön jälkeen aloin jo uskoa, että sinnillä saan myös tutkinnon tehtyä. Eikä hetkeksikään into kuvata hiipunut, oppimisen riemu koki pieniä notkahduksia, kun en aina heti löytänyt keinoja päästä eteenpäin.

Ja niinpä sitten kävikin, että olen seitsemäs joka meidän porukasta valmistui, aika moni keskeytti, ja monella on vaan näytöt kesken… Ja noista, joilla ei vielä ole tutkintoa ovat minua paaaaaljon parempia kuvaajia, monet olivat taitavia ammattilaisia jo koulun alkaessa. Mutta tässäkin on vähän sama juttu kuin minulla monessa muussakin asiassa, vaikka nyt väikkärinteossa: en ole erityisen lahjakas, älykäs tai luova, mutta ahkera ja periksiantamaton (etten sanoisi änkyrä) olen, kun sille päälle satun ja aika usein jotain aloitettuani satun.

Nyt sitten vaan anomaan stipendiä (395 euroa), joka pitäisi kyllä saada automaattisesti, koskapa olen tutkinnon suorittanut ja olen alle 64-vuotias. Eli melkein kokonaan saa takaisin sen rahan, jonka koulutus maksoi (500 €). Asuminen ja kulkeminen olivat siis lopulta ne jutut, jotka koko projektissa maksoivat. Eikä opiskelija-asuntoloissa yöpyminen ollut kuin muutaman kympin per viikonloppu.

Valokuvauksen vuoteen on kuulunut myös pikkuruisen yrityksen perustaminen ja sen puitteissa töitä ja pikkuisen ansioitakin. Vuoteen on kuulunut valokuvauskilpailun voitto, muutamien kuvien myyminen lehdille ja soppakirjan rungon teko kuvineen.

Ja blogiin kuvia enemmän kuin olisi ollut järkevää. Blogin perustin 10 vuotta sitten paljolti juuri valokuvieni julkaisemiksi ja niistä palautteen saamiseksi. Palaute on paljolti hiipunut ja muutenkin on mietinnässä, miten jatkan ensi vuonna. Mutta tästä sitten loppiaisena, blogin 10-vuotissynttäriviikonloppuna lisää.

Vielä on hakusessa sekin, riittääkö Muistikuvissa minulle tarpeeksi puuhastelua etten ihan lössähdä, vai olisiko keksittävä jotain muuta. Jos tämä olisi Oulussa tai vaikka Raahessa niin kyllä taitaisin hakea… 😀

 

Oulu Valokuvaus VAT

Kohti ammattitutkintoa…

Tuonne ei enää tarvitse mennä! Viimeinenkin simultaani on läpi, joten Tornioon ei ole enää mentävä kuvailemaan. Mutta ei ihan kaikki ole silti vieläkään kasassa.

Perjantaina taas kerran kuvaamani tehtävä 19 (lyijykynät – tiskiharjat – pakasterasiat) meni nyt kolmannella yrittämällä kerralla hyväksyttynä läpi. Ei tarvitse täydentää, eikä varsinkaan uusia.*  Siis ei enää Tornioon.

MUTTA minähän kerroin aiemmin, että minulla oli tämän viikonlopun näyttöön muutama tehtävä täydennettävänä/korjattavana ja kerroin myös, että yhden niistä neljästä sörssin viime metreillä.

Se oli siis jo hyväksytty, mutta korjattavana (se ikivanha Andy Warhol, Campbell and me –omakuva) se oli vieläkin. Kun en saanut sitä kuntoon (kuten itsekin tiesin!), on se nyt uusittava. Tai siis on otettava itsestä uusi omakuva (kohtaan 12). Toinen omakuva on mennyt läpi jo aikapäiviä sitten, joten nyt on enää puolikas kaikista 20 kohdasta vielä tehtävänä; tuo puolikas on vain YKSI kuva, ei sarjaa, ei selostuksia, ei printtejä, ihan vaan yksi onnistunut kuva itsestä (kuvana onnistunut, mutta ei sekään helppoa tule olemaan! 😉 ) Ihan reilu tuo päätös tuomaristolta oli; omasta mielestänikin siitä lähettämästäni kuvasta ei hyväksyttävää saanut.

Mutta kyllä on jo loppusuora!

Päivitin Näyttötutkinto-listani. Vuoden kuluessa, kuudessa eri näytössä olen käynyt (tästä alkoi), ja nyt tilanne on tämä!

Nuo alleviivatut, jo aiemmin hyväksytyt, olivat nyt täydennettävänä/hiottavana ja tulivat siis nekin lopullisesti hyväksytyiksi.

Melkoista takkuamista tämä on ollut, yrittämistä ja korjaamista. Harva on mennyt kerralla, mutta on sitten lopulta mennyt kuitenkin. Olen lähettänyt näyttöihin yhteensä liki parisataa kuvaa (jotkut kuvat, esim. Aapeli vintage -kuvat moneen kertaan korjattuna, sävyeroja tasoitettuna, taustaa putsattuna etc.) ja tilannut vaadittuja printtejä niistä ja ties mitä.

Yksi iso kompastuskivi minulle on ollut gamut! Minähän olen gamuteista täällä blogissanikin eräänkin kerran tupissut. Yritänpä nyt lyhyesti kertoa ja näyttää, mikä on gamut! (BTW: meillä koulussa opettiin tämä asia vasta ensimmäisen näytön jälkeen, jolloin minulla (Alessi-kuvissa sitrushedelmät ja Apsun Mari-paita) ja monella muulla kuvien uusimisvaatimukseen oli osasyynä juuri gamut.

Parempiakin esimerkkejä olisi (minulla kun tuntui kaikissa aiheissani olevan gamuttia: Limoncellon keltainen, puutarhan vihreä, Apsun limen ja kirkkaansiniset vaatteet, punaiset tomaatit, ruusut ja huulipunat, sitrushedelmät, Haaparannan kirkkaan keltaiset talot!!- minusta värit ovat ihania, niitä on ilo kuvata, mutta VAT-koulutus, tai oikeastaan ”näyttöpelko”, on vienyt värejä kuvistani. Enkä ole oppinut nopeasti niitä poistamaan vieläkään.

Tässä esimerkki (viimeisessä kuvassa kuvan liiallinen kavennus ihan vaan kuvan mahduttamiseksi riviin… )

Siis ensimmäisessä kuvassa sellaisena kun kuvan otin, ja muokkasin ”valmiiksi”. Sitten keskellä kuva, jossa on päällä gamut-varoitus (Photoshopissa view – Gamut-warning): jos kuvaan tulee tuollaisia harmaita kohtia, on kuvassa gamut.

Esim. tässä: kuvassa on gamut-varoitus (jonka päälle laittamiseen vaaditaan koulutusta!!! 😉 on päällä.

Harmaa on varoitus! Sille pitää tehdä jotain. Ks. eilinen postaus: kuvasta on poistettu gamut, ja juuri seKIN oli ratkaisevaa, että kuva meni juryltä läpi.

 

Gamutia EI siis saa olla. Sen poistamiseksi on monia keinoja. Hidas keino ei vie värejä, mutta siihen ei ainakaan monien kuvien kanssa näyttötutkinnon kuvankäsittelysessiossa ole – ainakaan minulla tumpelolla – aikaa. Joten siis pikakeino: photoshoppiin – mode – CMYK – RGB ja sitten tulos on kolmannen näköinen. Värit ja kuulaus ja kirkkaus ja kaikki on sammutettu. Ja sellainen menee läpi!!!

Miksi tämä gamut täytyy poistaa? Sitä on moni kysynyt (ja minä kysyn edelleen). Moni ammattilainen on tietämätön koko showsta. Mutta kun meiltä vaaditaan ammattilaisten tasoa ja taitoa, eli jos lähetän kuvia painoon (eikä vain mihinkään lehti- tai kuvakorttipainoon, vaan oikein kirjapainoon), niin gamutit on oltava pois, sanoo tuomaristo.

Jännä juttu, että olen ollut tekemässä useita kirjoja, myös värikuvallisia, kuvatoimittajanakin, enkä ennen näitä näyttöjä ollut gamutetista kuullutkaan. Miksikö en tiennyt? – Koska niiden poisto voidaan tarvittaessa tehdä kirjapainossa, ja niin yleensä tehdään. MUTTA: meidän jury vaatii gamutittomia kuvia. Minkä olen saanut katkerastikin ( 😉 ) tässä vuoden aikana kokea. Ja monestihan on käynyt niin, että hyväksytyksi on tullut mielestäni huonompia kuvia kuin ne alun alkaen olivat.

Nyt meni läpi tämä ensimmäinen, mutta edellisellä kerralla ei tuo toinen, joka minusta on paljon parempi… .

 

Ja kyllä, kyllä molemmista on gamutit jo poistettu, oli poistettu jo ennen jurylle menemistä. Vihreää, punaista ja turkoosia oli ihan liian kanssa. Ja molemmat kuvat ovat parempia alunperin ilman gamutin poistoa…

No mutta, aika hyvillä mielin olen tämän hetkiseen tilanteeseen. Homma jatkuu. Mutta ei enää Torniossa. Voin huomenna palauttaa koulun avaimen: minä en enää sitä tarvitse. 😉

 

Ai niin, kun nyt tämä valokuvaus-vuodatukseni on päällä, laitan tähän lainauksen FB:n Oulu tutuksi -ryhmästä:

Oulu tutuksi -ryhmän valokuvanäyttely alkaa huomenna 30.10. Rotuaarin lavan näytöllä. Kuvat ovat näytöllä sunnuntaihin 3.12. saakka. Näyttö on päällä 07 – 22 välisen ajan. Esityksessä on kaikkiaan viisi erilaista videota joista neljä on kolme minuuttista ja yksi kokonaisuus on kaksi minuuttinen. Tarkkoja esitysaikoja on vaikea antaa. Kukin video näkyy kerran tunnissa. – – esitykset kuitenkin niin että perjantaisin klo 16:00 alkaen kaikki videot näkyvät peräkkäin.

Minäkin lähetin taas kuvia tuonne ehdolle. Tällä kertaa edellisiä parempia, huolellisemmin valittuja. Josko siellä taas olisi joitakin esillä – – vilkaisehan ohi kulkiessasi.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

*Arvosteluasteikko menee näin:

hylätty = ei osoita minkäänlaista osaamista
uusittava = sarja osoittaa osaamista, mutta on tehtävä kokonaan uudestaan
täydennettävä = kuvia on muokattava, sarjasta valitaan 3 – 5 onnistunutta otosta, joita on tarpeen muokata, rajata, käsitellä, viimeistellä etc.
hyväksytty = 3 – 5 (repparista 5 – 8) kuvaa ovat sellaisenaan valmiita. Niille ei tarvitse tehdä mitään. ”Homma hanskassa.”

VAT

Kuudes näyttötutkinto ohi!

Seitsemän jälkeen lähdin mökiltä. Ehdin käydä ostamassa kuvausrekvisiittaa, tölkkikahvia, energiajuomaa ja vähän evästä, jotka sitten kyllä jäivät suunnilleen syömättä. Varttia vaille yks sain kuvaustehtävän ja pakastusrasiat (Orthex – onneksi). Miljöökuvissa ei kaikki mennyt kuten suunnittelin, studiossa ehkä enemmänkin. Kiire taas hirmuinen, kennoroskien tarkistus ja poisto jäi tekemättä, gamutit? – ehkä, kaksoisvarjoja – toivottavasti ei. Varttia vaille seitsemän luovutin, oli pakko: kuusi tuntia olin käyttänyt. Ja sitten ihan hiton pimeässä, vesisateessa, vilkkaassa liikenteessä kotiin.

Nyt aika puhki. Ei ole vanhalla enää turnauskestävyyttä.

Tässäpä kuvat.

 

 

Nyt jo kotikoneella näen muutamia virheitä… noh, sunnuntaihin odotellaan tuloksia.

Seuraava mahdollisuus yrittää on onneksi aika pian, toivottavasti ei kuitenkaan ihan uusintaan, vaan täydennykseen.

Lappi Valokuvaus VAT

Talven tuntua

Tänään kovin talvinen päivä. Säätiedotuksen perusteella odotimme jotain ihan muuta. Silti lähdimme autolla kohti Kiilopäätä. Tosin vain kolmistaan: Pehtoori, Juniori ja minä. Juniori kun halusi patikoida oikein tunturipoluilla, eikä vain kävelyreiteillä, joten Apsu ja äitinsä jäivät mökille ja pihapiiriin. Me valitsimme Poropolun. Ahopään-Kiilopään lenkillä tuuli ja oli hyvinkin valko-harmaata. Maisema jotensakin väritön.

Mutta kyllä minä tänäänkin taas totesin, että tämä on se mun juttu. Kulkea ja kuvata. Liikkua luonnossa omien kanssa.

Illansuussa kuvailin sitten kauden ensimmäiset tonttukuvat. Ette usko, että niitä jo on. Mutta on, on! Purolla näin. Ehkä aloitan blogin joulukalenterin tänään kuvatulla jännitysnäytelmällä. 😀

Ja tällaisia kuvia otin, – tosin kyllästyin toosi pian!

Miksikö sitten kuvasin? No kun sen tulevan perjantain simultaanissa kuvattavana on pakasterasiat! Ne on kuvattava sekä miljöössä että studiossa. Olisiko ehdotuksia rekvisiitaksi? Nuo on tosi värittömiä, oikeastaan ihan tolkuttoman mitäänsanomattomia kuvattavia. Miten teen kuvista ”visuaalisesti mielenkiintoisia”, ”tuotekuvien aatelia” ja ”informatiivisia” sekä tietysti teknisesti moitteettomia? Ehdotuksia, pliis?

Ja on otettava huomioon, että menen täältä mökiltä suoraan koululle tutkintotilaisuuteen. Ja muistakaahan, että nämä hylättiin kahdella edellisellä kerralla: Tiskiharjat ja lyijykynät. Siispä pieniä paineita on.  Torstaina yritän uudelleen… Mitä ihmettä laitan oheen?

VAT

Viime tingassa

Lähtee järki… Viikon päästä on Torniossa – taas, neljän kuukauden tauon jälkeen – näyttötutkintomahdollisuus. Ja aion käyttää mahdollisuuden hyväksi. Muutama täydennettävä on lähdössä, ovat olleet valmiina jo kauan, ja olen varma, että ne on nyt läpi, ihan teknisiä, metatietojen täydennystä etc., mutta sitten sitä hiton uusintaa, sitä ainokaista läpimenemätöntä varten olen treenannut. Lyijykynät ja tiskiharjat olivat edellisillä kerroilla ne kuvattavat, joista pomppasin. Saas nähdä mitä nyt on edessä.. jotain pienehköä tuotetta. Sen tiedän. Olisipa ruokaa… Omenoita? Tai vaikka viinilaseja? jotain mitä olen kuvannut pitkin kesää ja oppinut paljon uutta…


Ja sitten yksi täydennyskuva, jonka piti olla ihan pikkujuttu, mutta rupesin korjaamaan varjoja ja pehmentämään valoa, tulikin satoja muita ongelmia näkyviin. Siinäpä se on päivä mennyt. Mitä nyt aamupäivällä viikottaiset asiat hoidettavana… Niin ja Apsu piipahti, – ja olen sentään pakannut. Mutta muutoin: koko päivän koneella ja kameran kanssa… Ja hitto: ei tullut hyvä. Eikä nyt enää voi enempää: on palautettava ja huomenna on lähtö pohjoiseen. Että rassaa! SIis ei lähtö tietenkään, mutta että etten saanut aikaiseksi parempaa vaikka olisi kyllä periaatteessa jo siltä osin hyvinkin taitoa. Ei olisi kannattanut lähteä vanhaa korjaamaan, olisin ottanut kokonaan uuden sarjan. Argh!

No mutta taas lomalle!

Huomenna jo pääsette virtuaalimatkalle Lapin syystalvisiin maisemiin. Mana dearvan (~mene terveenä)!

 

Valokuvaus VAT

”Miltä nyt tuntuu?”

Uskottavahan se on, kun kerran oikein lehdessä lukee!

Paikallisessa seurakuntien yhteisessä aviisissa, Rauhantervehdyksessä on ihan koko sivun juttu asiasta.

Enpä olisi kuukausi sitten kirkon kuvausreissulta palattuani uskonut, … Muokkailujen jälkeen kuva sitten kuitenkin vastasi kisassa olleeseen haasteeseen. Wuhuu!

Miltä nyt tuntuu? 

Kyllähän tämmöinen tuo intoa ja luottamusta omaan kuvaamiseen ihan mahdottoman paljon. Nyt voin sitten laittaa Muistikuvia*-yritykseni mainoksiin ”palkittu valokuvaaja”! Hih! Kuulostaahan eri vakuuttavalta kuin ”melkein kaikki valokuvauksen näyttötutkinnot läpisaanut”.

Se, että kilpailussa oli aika paljon osallistujia, myös oikeasti ammattilaisia, ja tuomaristossa oli mm. oululainen arkkitehtuurin kuvaaja n:o 1 = Ilpo Okkonen ja että silti voitin, tuntuu erityisen hyvälle. Ja vielä kun muistaa, millainen oli VAT-koulutuksessa ensimmäisen etätehtävän (”Kuvaa kirkko”) palaute! Tällä kertaa minun kuvani tarina upposi, Torniossa ei niinkään! 😀 Ehkäpä tässä välissä on tapahtunut jotain oppimistakin.

Eikä pääpalkinto ole mikään ihan vaatimaton tyyliin ”viiri-ja-kunniakirja, ole-hyvä”, vaan 200 euron lahjakortti Digitarvikkeeseen! Kilpailun palkintojen jako on sunnuntaina kirkonmenojen jälkeen Oulujoen pappilassa, mutta – voi itkujen itku – minä en sinne pääse. Olisin niin halunnut. Minä kun en juuri koskaan ole elämässäni mitään voittanut, niin nyt olisin sitten saanut ainakin kuvaannollisesti nousta podiumin korkeimmalle korokkeelle. Mutta kaikkea ei voi saada. Lupasivat lähettää lahjakortin postissa.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

1. sija Reija Satokangas: Sua kohti
”Kuvassa on kirkon kaunein osa, pääty, jossa on ympyräikkuna. Kuvassa on kaunis sommittelu ja hyvä valo, sen graafisuus puhuttelee. Kuvassa on valoa, ja se kertoo tarinaa. Portaista näkee, että niistä on kulkenut monta kulkijaa. Kirkkoa ympäröivät puut joka puolelta, mutta tässä kuvassa ne eivät ole kirkon edessä, vaan kehystävät kuvaa.”

Valokuvaus VAT

Ensimmäiset miljoona kuvaasi ovat surkeita …

Ensimmäiset 10 000* kuvaasi ovat ne huonoimmat.

Henri Cartier-Bresson (1908–2004)

 

Ihan kuin olisi alkanut kesäloma.

Tornio on nyt ohi. Ehei, ei sittenkään kokonaan, vaikka niin kovasti toivoin ja yritin. Lokakuussa on vielä mentävä. Toinen simultaaneista ei mennyt läpi. Ja yllättäen, ainakin minulle ja muutamalle kollegalleni yllättäen, nimenomaan tiskiharjat eivät kelvanneet, mutta Morettin taidelasipullot studiokuvissa kelpasivat, pieniä säätöjä niihin on vielä tehtävä, mutta läpi on. Itseasiassa läpi on nyt 19 tehtävää kahdestakymmenestä. Kolmeen on tehtävä täydennyksiä (mm. se hiton oma kuva) ja studiosimultaani on tehtävä kokonaan uudelleen. Siis 16 täysin hyväksyttyjä, kolme on hyväksyttyjä muutoksin ja yksi on tehtävä kokonaan uudelleen.

Tämä on oikeastaan ensimmäinen kerta kun olen pettynyt näytön tuloksiin; aiemmin olen ollut positiivisesti yllättynytkin siihenkään, mihin olen kuvillani yltänyt, mutta nyt odotin enemmän. Ja tuntuu, että minulla oli nyt enemmän pelissä kuin kertaakaan aiemmin. Uskoin ja luulin hanskaavani enemmän kuin todellisuus oli. Ja oikeasti kyllä yhden täydennyksen kohdalla jury ei uskonut, että yhden tietyn tiiliseinän ”merkillinen vaalea valotusvirhe” ei johtunut minusta, vaan seinässä oikeasti on vaaleampi kohta. Ei selitykset auttaneet; kuva on ”korjattava”. Ja kyllä moni on ihmetellyt myös tiskiharjamiljöön epäonnistumista, studio menikin läpi, mutta kun pitää mennä molemmat…

Tänä viikonloppuna meidän porukasta valmistui neljä aiemman kahden lisäksi, joten nyt 6/20 on suorittanut valokuvaajan ammattitutkinnnon (VAT). Seuraava mahdollisuus yrittää on vasta lokakuussa, joten nyt on loma säännellystä ja suorittavasta kuvaamisesta. Nyt saan revitellä, opetella mitä huvittaa, kuvata tai olla kuvaamatta.

Kuvasinpa tänään ”terassihortensiaani”. Sellaista minulla ei ole ennen ollut, ostin tämän Citymarketista (?) reilu kuukausi sitten ja se maksoi 9.90 €! Ja nyt se on noin hieno!

Valokuvista ja niiden muokkauksista puheenollen… Se Höyryveturi-Heikin kuvankäsittelyyn liittyvä kysely tuotti mielenkiintoisen tuloksen: kaksi kolmesta piti enemmän harmaasävy/seepia-kuvasta kuin värillistä, kukaan ei piitannut HDR-kuvasta ja ”luomun” kannattajia oli tasan kaksi (enkä hetkeäkään epäile ketä nämä vanhan liiton miehet ovat). 😀

 

Mutta kiitoksia kaikille äänensä antaneille… Itsekin pidän eniten juuri viimeisestä eli tästä.

 

* Digiaikana tuossa pitäisi varmasti olla 100 000.

VAT

Tornio – Oulu – kuinka mukavaa!

Pikkukaupungin aamussa, avoinna olleen hotellihuoneen ikkunasta, kuuluivat ensimmäiset äänet vasta vähän ennen seitsemää. En herännyt niihin, olin herännyt jo paljon aiemmin – herännyt siihen tunteeseen, että tänäänkin on näyttö: studiosimultaaani. Se alkoi vasta puolikymmeneltä, joten hyvin ehdin lukea, torkahdella, suihkutella, katsella ulos, odotella hotelliaamiaisen alkua, nauttia lajitoverin (toinen vattilainen) kanssa aamiaista, käydä pienellä lenkillä, ja olla ihan turhan aikaisin koululla.

Tunti studiossa assistenttina, sitten tunti oman kuvauksen osuutta, koko jury paikalla (!), ja kaksi tuntia aikaa kuvankäsittelyyn. Tätä tehtävää olin harjoitellut kotona pariinkin otteeseen, mikä sitten kyllä tuntui – ja auttoi. Sain käytettyä ajan rauhallisesti, järjestelmällisesti, eikä mennyt turhaa, epämääräistä aikaa setupin rakentamiseen, eikä oikeiden valojen, heijastinten, taustakartonkien, etc. etsimiseen ja säätöjen tekemiseen.

Kyllä minulle jäi tunne, että saattoi vaikka mennäkin läpi. Teknisiä virheitä ei pitäisi olla, visuaalisuuden puuttuminen ja sarjan ”vaisuus” voivat olla reppaamisen perusteita, mutta ehkei sentään? Sarja on täällä. Kyllä minä niin soisin, että sekä eilinen että tämänpäiväinen menisivät läpi. Silloin loppuisi Torniossa lamppaaminen. Silloin olisi kaikki 20 tutkinnon suorittamiseks vaadittavat tehtävät saatu läpi, täydennyksiä varmaan vielä tulee. Ja niitä voi suorittaa vasta lokakuussa, mutta jos nämä kaksi menee läpi, niin ei tarvitse enää ajella Tornioon niitä suorittamaan. Korjauksia ja täydennyksiä voi tehdä etänä. Jos toinenkaan menee läpi tarkoittaa se, ettei tarvitse ainakaan yökuntiin Tornioon ajella. Yhden päivän ”pistolla” selviäisi sitten. …

Meitä ei tällä kertaa näytössä ollutkaan paikalla kuin kolme, neljä perui viime hetkellä ja monet, monet jättivät tämän kokonaan väliin. Ja muutamathan (2) ovat jo valmistuneet, monet jo keskeyttäneet. Mutta siis, koskapa meitä ei ollut kuin kolme, niin huomenna ei ehkä olekaan mitään tai sitten sunnuntaina ei ole mitään… Joten ajelinpa illansuuksi kotiin. Kuinka mukavaa. Huomenna tai sunnuntaina on sitten palaute, – tulisipa jo tieto kumpana. Mutta nyt kotona.

Ja tullessani kotipihalle odotti graavisiikavoileipä ja lasillinen rosecavaa, ja pikkuperhekin tuli sitten syömään, kun Pehtoori laittoi ruoan. Perämeren lohta ja uusia perunoita jo saimme.

Minun lempparitaloni Tornion Rantakadun varrella on tyhjentynyt. Silti sitä oli käytävä katsomassa, hiljaa mielessäni ajattelin, että olisiko se nyt niin, että ”Sulkeuduttuaan ympyrä on ummessa” (Tämä merimaskulainen sananlasku on ollut tärkeä elämässäni ennenkin.) Riittäisivätkö nämä 25 Tornion viikonloppua?

VAT

Torniossa tiskaamassa

Täällä Tornio. Ja valokuvausopintojen viides näyttöviikonloppu, ensimmäinen rästiviikonloppu. Ja edelleen on lämmintä yli +20 C. Miten kaunis kesäkaupunki Tornio onkaan, nyt kun täällä osaa jo etsiä parhaat paikat…

Nyt on ihmisiä kaduilla ja aukioilla, melkein tulevat väkisin juttelemaan, kun kameran kanssa olet liikkeellä – oliko syksyllä ja talvella näin, kun oli simultaanitehtävät ulkona? – Ei ollut, ei. Nyt on, mutta eipä siitä mitään iloa, kun minulla on rästissä studiosimultaanit. Tänään tuote/mainoskuvaus ja huomenna vapaavalintainen kohde, jota kuvatessa jury on studiossa paikalla ja tarkastelee koko kuvausprosessia: miten setup rakentuu, miten valoja käytetään, miten valoa hallitaan, miten yhteistyö assistentin kanssa sujuu, ja mitä kaikkea. ..

Tänään oli kuusi tuntia aikaa kuvata Sini-tiskiharjoja sekä studiossa että miljöössä (3 + 3 kuvaa). Kävin jo ennen koululle menoa Tornionjoen Pikisaaressa katsastelemassa josko siellä olisi minulle sopiva miljöö, ja olihan siellä. Sitten koululle, jossa klo 12 oli tehtävänanto. Onneksi harjoissa oli valinnanvaraa, ja minulle sopivia värejä. Rekvisiittani perustui limeen ja turkoosiin…

Sitten takaisin Väylänvarteen (kuten täällä päin sanonta kuuluu), ja rekvisiittojen ja kameran ja muiden vermeiden kanto rantaan: kauniissa kesäpäivässä reilu tunti kuvausta (ja kahlausta Torniojoessa). Sitten koululle studioon, jossa reilu parituntinen (iso osa ajasta meni ”rakentamiseen”) ja loput ajasta, jota oli taas aivan liian vähän kuvankäsittelyyn, ja erinäisten lankettien täyttöön.

Kantavana ideana miljöössä oli tiskiharjan luonnollisuus, tiskaamisen saaminen ”houkuttelevaksi” ja studiossa minulla ihan omaperäinen tehostekeino, johon ei ollut osaa eikä arpaa aiemmalla koulutuksella (ei tohtori- eikä valokuvausopinnoilla) vaan mummeilulla! Ei turhaan olla Apsun kanssa saippuakuplia puhalleltu. Saapa nähdä, onko jury samaa mieltä. …

Loput kuvat ovat täällä … KLIKS

Kummasti tuollainen ”tenttitilanne” vie voimat. Session jälkeen majoituin (ihan hotelliin tällä kertaa, eikä taaskaan asuntolamajoitusta kesällä, – Tornion uusi hotelli Mustaparta testauksessa – raportoin piakkoin lisää…).

Ja vaikka vähän olin ajatellut viitsiväni ajella Ruotsin puolen Kukkolankoskelle syömään, en kuitenkaan niin tehnyt. Pienen pieni lenkki pitkin Tornion keskustan katuja ja sitten kiinalaiseen (Golden Flower) syömään. Jättikatkarapuja paprikalla – kuinka mones kerta? Aika mones!

Tuolla takana näkyy Pikisaari, jossa kävin ”tiskaamassa”.

Syötyäni vielä pikkuinen lenkki: kaikki Tornion patiot täynnä. Umpitunneli, Pikku Berliini, Mustaparta, — kiertelin ja kaartelin, eikä patiot houkutelleet, kesäillan tuntu tuntui hyvälle ja sitten ärrältä evästä huomiseksi ja nyt nukkumaan… tutkinto jatkuu huomenna! Pitäkäähän  peukkuja.

Valokuvaus VAT

Opinnot estävät kesähangille pääsyn

Meillähän on tässä on ollut lipalla mökille lähteminen kohta jo kuukauden verran. Viimeksi pääsiäisenä olen päässyt pohjoiseen, ja on tässä ollut ”parikin muuttuvaa tekijää” siirtämässä lähtemistä, mutta ehkäpä jo viikon päästä. Nyt sinne kannattaisi mennä: eilen aamulla latukameran kuva oli tällainen.

Siis ihan hyvin voisi vielä ”parfyymiladulla” hiihdellä. Ja mäkeenkin pääsisi. Lapin Kansa uutisoi tänään, että ensi viikonloppuna Saariselällä on hissit auki ja rinteet kunnossa. Olisipa kyllä kiva mennä laskemaan. Vois ihan Alppi-meiningillä kesäkamppeissa olla mäessä, sillä lämpöaallon pitäisi kuulemma yltää Koilliskairaan asti.

Mutta nythän mökkeilyn ja pohjoiseen pääsyn estää meitsin näyttötutkinto. Sen merkeissä menee ensi viikonlopppu. Ja on oikeastaan mennyt viimeinen vuorokausikin: ihan perusopiskelijameininkiä meitsillä, sillä eilen meni puolille öin ja sitten homma jatkui aamuviideltä, – mutta sainpas kuvat lähtemään ennen määräaikaa, jopa pari tuntia ennne puoltapäivää. Kyllä teki tiukkaa opetella syväämään kuva, jossa on hiuksia… Ja varjon tekeminenkin piti opetella uudelleen, kun en keskitalvella yhden kerran sen tehneenä enää ole moista tehnyt, eikä mitään muistikuvaa, miten työnkuva kulki. On kyllä aika suhteellisen tuskaista tuijottaa omaa naamaansa näytöltä iltayömyöhään ja aamuvarhain. Kysehän on siis tästä kuvasta:

[Klikkaa kuva isommaksi.]

Tämä hylättiin helmikuun näytössä, koska hiukset on ”syvätty”  huonosti ~ siis irrotettu turhan ronskisti ennen kuvan siirtämistä, varjo on vähän vajaa ja kokista ei tule ollenkaan heijasteita ”lattiaan”, vaikka soppatölkeistä tulee. Ja iho ei ole oikein hyvä….

Kauan mietin, että otan kokonaan uuden omakuvan, mutta sitten, kun kerran ”täydennettävä”-vaatimuksella on mennyt jo läpi, ajattelin, että minä sitten ”täydennän”. En ole ihan varma, kannattiko. No tässä tulos: sunnuntaina tiedetään, onko nyt hyväksytty. Jos ei, niin sitten otan uuden ”selfien”. En enää jaksa katsella tätä kuvaa.

 

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Noista kuvassa olevista lipposista tuli mieleen, että olen taas tehnyt nettiostoksia. Minunhan piti ostaa tälle kesälle uudet sandaalit tai jotkut mukavat pihalla pidettävät ja ympärivuotisesti Festaan ja sisälle kulkemiseen passelit tepastelukengät. Pikkuisen on tässä usko Schollien tai Birkenstockien tarpeellisuuteen hiipunut, joten tilasinkin sitten Mahabikset. Malttamattomana odotan, että tulisivat pian.

Niitä olisi ollut ”summer”-versioita, mutta jotenkin tuntui hyvälle valita nuo ”classics”. Ne on jännät kun väriyhdistelmät voi itse valita. KLIKS Ja ihan yhtä naiselliset kuten minun kenkäni aina. 😀

VAT

Viikko kuvia ja sukupolvien välissä

Kuvankäsittelyä. Sitähän se tämä viikko on paljolti ollut. Ja eloa ja oloa sukupolvien keskellä. Tänäänkin ihan huikea Apsu-päivä, maanantaina äidin luona ”konmarittaessa” (= kaappien siivousta ja tyhjennystä, kevätsiivousta) ja puhelinpäivystystä aina vähän.

Kuvat suurenevat klikkaamalla.

Ja ohessa, välissä, ennen ja jälkeen kuvankäsittelyä: maanantaina on deadline kuvien palauttamiselle viikon päästä olevaan näyttöön, ensi viikolla sitten simultaaneja varten treenaamista. Ensi viikon torstaina on Torniossa tuotekuvaussimultaani, johon tehtävänanto jo eilen tulikin:

Kuvauksen kohteena tulee olemaan tiskiharjat. Tiskiharja/-t kuvataan sekä studiossa että miljöössä. Kuvauspaikalla on tiskiharjat valmiina. Kuvaaja voi ottaa mukaan omaa rekvisiittaa kuvausta varten. Myös kuvataideosastolla oleva tarpeisto on käytettävissä.

Tehtävä kokonaisuudessaan on laajempi (sisältäen kuvaussuunnitelman, aikataulun ja tarjouksen sekä kuvausosan) ja tässä siis ennakkotieto kuvauksen kohteesta – täällä paikan päällä saa sitten torstaina tarkemman tehtäväksiannon.

Ei riemulla rajaa, sillä ollaanhan tässä minun mukavuusalueellani: keittiössä!!
Mutta, miten kuvaat tiskiharjan sekä miljöössä että studiossa visuaalisesti mielenkiintoisesti ja ”myyvästi”?? Lyijykynät (joista siis reppasin) oli piece-of-cake tähän verrattuna. Olisiko ideoita?

Kaikki nämä tämän postauksen neljä kuvaa ovat samasta kuvasta muokattuja, ja lopultakin hyvin nopeasti ja vähillä säädöillä käsiteltyjä. Mutta eihän tämmöinen kikkailu jurya miellytä. On perusjutut osattava, eikä leikittävä millään preseteillä.

Toimintasarjan uusinnaksi harkitsin kuviani promoontiokulkueesta, mutta eipä niistäkään taida olla. Kaikkia kiinnostuneita varten ne ovat kuitenkin katseltavissa TÄÄLLÄ. Ihan erityistä huomiota kannattaa kiinnittää (uuden) rehtorin uuteen viittaan ja kunniatohtori Hannu Väisäseen. Ja kaikkinensa hienoon akateemiseen juhlaan …

Joka tapauksessa on perjantai, ja siltä tuntuu. Pian ”Vain elämää”. Sitähän tämä. Hyvää sellaista.

VAT

Lyijykynäpäivä

Eihän tämmöinen helppoa ole. En perfektionismista kärsi, enkä niin kauheasti odottanutkaan, mutta kyllä nyt on sellainen aika nujerrettu olo. Ja tasan tarkkaan ihan itse olen nujerruksen aiheuttanut, tai siis, että parempaan en pysty. Mutta minä yritin! Hitto, että minä yritin!

Pitkän päivän jälkeen ei ole oikein onnistunut olo. Tolkuttoman huonosti nukutun yön jälkeen annoin vähän ennen kuutta periksi ja ryhdyin muokkaillemaan vielä kuvia, kertaamaan opittua, suunnittelemaan päivän studiokuvausta… Ja turhaanko? Noh, sunnuntaina sen kuulee.

Pienen tovin jossain välissä mietin, että kuinka se on elämässäni niin käynyt, että käytän ison osan perjantaipäivästä ja illasta kuvaten lyijykyniä ja muokaten kuvista mainoskuvia…

Kuvaten lyijykyniä Torniossa! Sellaista se on liki kuuskymppisen entisen yliopistolehtorin elämä. 😉 Ja kun kahdeksan jälkeen illalla ei ollut enää mitään tehtävissä, kun kuvat oli luovutettava arvosteltavaksi, oli hillitön nälkä. En ollut aamuviilin ja croissantin jälkeen syönyt mitään! Lemon Batterya ja kahvia pitkin päivää litkinyt kuin paraskin opiskelija…

Kauan mietin, että lähdenkö vielä, – enää – mihinkään etsimään ruokaa… Yksikseni tässä asuntolassa kun olen… mikä on oikeastaan aika mukava – vietän yhden sortin pääsiäisretriittiä tällä kertaa (ennen usein mökillä) tällä tavoin…

Pääsiäisretriittiin ei todellakaan oikeasti kuulu rasvaiset blinit… niitähän nautitaan ENNEN paastoa, ei sen viime metreillä, mutta sellaista kohti tänään vaelsin melkein suoraan koulusta. Sen kun kävin kameralaukun, jalustan etc. kämpille tuomassa, huulipunan sipaisemassa- , lähdin tepastelemaan Suensaaren toiseen kärkeen kohti Aino-ravintolaa. Toinen kerta sinne blinille. Kannatti, opiskelija on nyt vähän ulkoillut, kävellyt, syönyt hyvin ja epäilemättä kypsä nukkumaan levollisen pitkän yön.

Nyt kyllä tuolla yläkerrassa joku laulaa… laulaa tavattoman kauniisti, omalla äänellään, ei teknopoppia tai huonoa räppiä niinkuin näissä opiskelijakämpissä joskus naapurihuoneistoista on tapana, .. nyt joku laulaa kauniisti ”Kevät toi, kevät toi muurarin … ”

Kevät tulee Tornioonkin…

VAT

Torniossa opintiellä

Kello on melkein kymmenen, – oli lähdettävä koululta (tuossa kadun toisella puolella), koska hälyt menee siellä päälle kymmeneltä. Ja takaisin voi mennä vasta seitsemältä. Ja kyllä melkein silloin on mentävä, sillä jäipä tämän päiväisen 180 kuvan perkaaminen, valinta (7 kuvaa noista), käsittely ja viimeistely, metatietojen täyttäminen ja  tekstittäminen sekä suomeksi että englanniksi vielä pahasti kesken.

Ja pitäisi ennen puolta päivää vähän vielä kerrata ennen tenttiin menoa — sitä minä mietin, milloin olen viimeksi ollut tentissä? Lyhyen, vaatimattoman taidehistorian perusopintojen suorituksen aikana puolenkymmentä vuotta sitten tein pari esseetä, mutta tenttisuorittamiseen asti en koskaan ehtinyt. Luulenpa, että olen käynyt tentissä edellisen kerran joskus viime vuosituhannen puolella, taitaa mennä 1980-luvulle. Siispä jännää on!

Tänään olen käyttänyt päivän (digitaalisen työnkulun) simultaanin tekoon. Aiheena oli: — ai niin, mutta en saakaan sanoa ennekuin aamulla, sillä osa porukastamme tulee vasta  aamulla tekemään tehtävää. Kuten tapana on meidän vattilaisten (vaikka vain pienen osan) ollessa Tornio – Haaparannalla täällä on jotensakin surkea keli. Yleensä sataa jotain; niin tänäänkin, mutta minusta se loi oikeastaan mukavan tunnelman kuviin, vaikka eihän kovin mukava ole räntäsateessa kulkea.

Matkalla koululle….

Koska edellisellä kerralla reppasin paljolti sen takia, että kuvissani henkilöt oli kuvattu liian kaukaa (vieläpä telellä), niin nyt päätin, että menen rohkeasti, juttelen, kysyn lupaa ottaa kuvia. – ja niin myös tein. Ja kiitos kaikki ihanat, jotka autoitte ja lupasitte ottaa kuvia. Enemmän tuli myöteisiä vastauksia kuin kielteisiä, muutamat innostuivat jopa oikein poseeraamaan. Olin niin iloinen heistä kaikista. Kuvissani on nyt lapsi, maahanmuuttajia, nuori poika koiran kanssa, yksi raksamies, opiskelijanuorukainen, postinkantajanainen, tyylikäs leidi, vanha nainen poikansa kanssa, … Muutama otos on mielestäni ihan kelvollinen, saa nähdä, onko jury niistä samaa mieltä. Olisipa. Minä niin jo haluaisin vähentää tätä Torniossa ramppaamista ja kuvaamista. Sunnuntaina on palaute.

Tuo ”Torniotar” on hyvä kauppa, sinne menen lauantaina kun on luppoaikaa. Palkitsen itseni lautasliinoilla ja ehkä jollain pääsiäiskoristeella tai uudella keittokulholla! Jokaviikkoinen soppamme uhkaa pahasti jäädä tällä viikolla keittämättä…

VAT

Kohti viimeistä virallista näyttöä

Kyllä nyt on rutistettu! Siinä se kuitenkin on. Kymmenen sivua miniyritykseni liiketoimintasuunnitelmaa rahoitus-, myynti- ja kannattavuuslaskelmineen.

Kaikkea sitä! Onneksi on netissä varsin perusteellinen ja hyvin ohjattu sivusto, jossa voi tuota suunnitelmaa työstää.
https://www.liiketoimintasuunnitelma.com/
mutta tuskien taival tuo oli. Ja vielä CV ja julkaisuluettelokin piti päivittää. Yhteensä parikymmentä sivua on siis nyt paketissa.

Sattui just sopivasti tälle päivälle kun tytär julkaisi (joutui julkaisemaan) Uuden Suomen etusivulla blogitekstin, josta oli kyllä ylösrakennukseksi äitinsä liiketoimintasuunnitelmaan… 😀

Ja onhan se taas hutera olo näyttöön lähdössä. Sinne ja siellä kun on taas paljon muutakin kuin tuo ylläoleva.

NÄYTTÖ 4 (viimeinen, tehtävät 17 – 20))

Suunnittelu ja kaupalliset taidot –suoritukset

17 Kirjallinen liike-/toimintasuunnitelma, jossa otetaan huomioon toimintamuoto. Liike- tai toimintasuunnitelma laaditaan ohjaamaan tulosvastuullista ammatinharjoittamista. Liiketoimintasuunnitelma on keskeinen työväline kehitettäessä menestyvää liiketoimintaa ja esimerkiksi rahoituksen hakemiseen.

18 Tutkintotilaisuudessa: Haastattelu. Henkilökohtainen suhde valokuvaajan ammatissa toimimiseen. Haastattelussa käsitellään tehtävän 17 suunnitelma.

19 Tutkintotilaisuudessa: Kuvaustyö ja siihen liittyvä tarjous, aikataulu ja kuvaussuunnitelma. (tarjous, aikataulu ja kuvaussuunnitelma on alustavasti tehty – me kuvataan lyijykyniä!!)

20 Tutkintotilaisuudessa: Kirjallisia kysymyksiä mm. aiheista ammattikäytännöt, tekijänoikeudet, valokuvaajan oikeudet ja velvollisuudet, sopimuskäytännöt, valokuvaajan ammatissa toimiminen.

 

Siis on tenttiä, haastattelua, studio- ja miljöösimultaania ja tuo pumaska! Ja täydennyksiä ja uusintoja edellisiltä kerroilta. Kaksi kokonaista sarjaakin olen kasannut. Teatteriravintolan keittiö miljöönä ja toimintana hääkimpun teko. Löytyvät tuolta: KLIKS!

Nyt pakkaamaan, aamulla kohti Torniota!

 

Niitä näitä Valokuvaus VAT

Toiminimi

klikkaa isommaksi!

Muistikuvia.  Se siis on toiminimeni nimi. Mitäs pidätte?

Entäs mainoksesta? Muokkailin Oulussa ilmestyneessä Kaiku-lehdessä syksyllä 1909 olleesta F. Suomelan valokuvausliikkeen mainoksesta. 😉 . Nimi on vain markkinointinimi. Sillä: kävipä nimittäin niin, että kun lähetin Patentti- ja rekisterihallitukseen rekisteröintipaperit (onnistuu 1.3. alkaen myös sähköisesti ja maksaa vain 75 euroa) asianmukaisesti täytettynä ja tarkistettuani PRH:n tietokannoista, ettei samannimistä yritystä ennestään ole, tuli muutaman päivän päästä ilmoitus, jossa oli Y-tunnus ja korjauskehotus, sillä ”Nimi on lähes sama kuin aiemmin rekisteröity Muistikuva”, joten ei kelpaa. Minä olin niin pettynyt! Kaiken kukkuraksi tuo Muistikuva-yritys ei edes ole toiminnassa ja se on perustettu joskus vuosikymmeniä sitten, joten sekaantumista tuskin tapahtuu.

Lähetin uudet ehdotukset, niitä piti olla kolme. Yritin siten, että lisäsin vain eteen Tmi. Siis uusi yritys: Tmi Muistikuvia. Koska minusta tuossa Muistikuvissa on niin hyvin se historia ja kuvat, kirjoitettu ja kuvattu, mennyt ja konkretia, etten millään halunnut siitä luopua. Mutta eipä sekään kelvannut. Kakkosvaihtoehdoksi tolvaisemäni ”Muistojen Kuvat” meni läpi. Mutta se on niin lälläri!! Siis virallinen nimi on tuo, mutta käytän edelleen tuhannen kesken olevassa liiketoimintasuunnitelmassa, kaikissa laskuissa, tarjouksissa, nettisivuilla etc. Muistikuvia-nimeä. Niin saa tehdä – otin selvää.

Tämän minun, ainakin tässä vaiheessa, pelkän paperiyritykseni perustamiseen on liittynyt sellainenkin juttu, mitä en osannut ollenkaan odotttaa: vuorokausi sen jälkeen kun olin lähettänyt anomuksen, eikä mitään tietoa (minulle) ollut PRH:sta tullut, alkoi puhelin soida ja sähköpostilaatikko täyttyä. Vakuutusyhtiöt, operaattorit ja tilitoimistot haluavat ”neuvotella kanssani yritystoimintani vakuutus-, tietoliikenne- ja kirjanpito- sekä laskutusasioista”. Enpä ole vielä neuvotteluihin lähtenyt. 😉 Ainakin tusinan verran on tullut yhteydenottoja; ihmettelin kovasti, mistä nämä ko. yhtiöiden myyjät tietävät rekisteröinnistä tai edes vireillä olosta ennen kuin minä, ja löytyihän se tietokanta: PRH:n Virre-palvelussa taitaa noilla yritysten perustamisjutuista kiinnostuneilla olla hälytysjärjestelmänsä kytkettynä.

Kuten sanottu, mainostettu, ”Valokuvia otetaan joka päivä — kohtuullisilla hinnoilla”. Muistikuvia kerrotaan ja luodaan. Muistikuvia. Se se on.

Niitä näitä VAT

Opiskelija viime tipassa …

No niin, onhan sitä taas saatu pieni näyttöahistus aikaiseksi – ja suurin syy siihen on, että olen jättänyt ihan liian paljon tekemistä tälle viikolle. Menen Tornioon jo torstaina, jotta voin tehdä rästissä olevaa, uusittavaksi vaadittua digitaalisen näytönosan simultaania rauhassa. Voin käyttää siihen koko torstain. Helmikuussa tekemäni ”Ihmisten arki Torniossa” kun ei mennyt jurylta läpi, joten nyt uusintayritys. Perjantaina on sitten toinen simultaani ja lauantaina tentti ja haastattelu, ja niitäkin varten pitäisi vielä lukea, ottaa harjoituskuvia ja tehdä kaikenmoista. Ja enää ei siis ole kuin kaksi päivää jäljellä.

Tänään heräsin kyllä varhain, mutta tänään on ollut velvotteita ja tekemistä joita ei voinut siirtää ”pois edestä” ~ äidin asioilla ja luona, ja sitten paistinkääntäjien kokous vielä illansuussa.

Minun toiminimeni on nyt kaupparekisterissä: kerron nimiprosessista huomenissa. … nyt on jatkettava vielä kuvauspakettien hinnoittelun tekemistä ja tarjouskirjepohjan laadintaa ja … ties mitä! Auts!

Niitä näitä Vanhemmuus VAT

Koulu on käyty!

Kyllä oli mummin, äidin, vaimon, anopin hyvä palata kotiin kouluviikonlopun jälkeen, kun vastassa on mummia hokeva pieni ihanuus, ruokaa laittavat Juniori ja Miniä, ja pinjansiemenpiirakan leiponut ja tulppaanit ostanut aviomies.

Nyt ”Valokuvaajan ammattitutkintoon valmistava koulutus” on käyty, suoritettu, ohi, eletty, nautittu, opittu, Tornion ammattiopisto Lappian anti minun kouluttamiseksi on (ainakin tältä erää 😉 ) tehty. Päästötodistus tullenee postissa. Mutta eihän tämä vielä tarkoita tutkinnon suorittamista. Yksi näyttö + epälukuinen määrä uusintoja, täydennyksiä, simultaaneja ja niiden myötä Torniossa kulkemisia on vielä edessä vähintään kaksi kertaa. Todennäköisesti tämä vuosi vielä. Kuinka äkkiä tämä aika onkaan mennyt?!

Eilen meidän päättäjäisbileissä/karonkassa/yhteisellä illallisella ja baarivierailulla (jatkotkin olivat olleet — neljän tietämiin, minulle hyvä aika palata opiskeljaboksiin oli puoliltaöin) puhuttiin tietysti näytöistä, – näytöistäkin. Ja paljon muusta. Näiden puolentoista vuoden aikana opiskelukavereista on tullut mukavia tuttuja, on tullut liki ystävystyttyä, yhteinen tekeminen ja päämäärä on yhdistänyt, ja me kaikki kaksikymmentä (joista osa tosin on tainnut jo luovuttaa) hyvin erilaista ihmistä ja hyvin erilaisin motiivein opiskellutta olemme kyllä tulleet hyvin toimeen, on ollut mukavaa opiskella…

Kaikkea muuta, vaan ei puolikuollutta elämää!
            Minna Canth

No mutta siitä kotiinpaluusta vielä. Ainakin vuoden verran on ollut puhetta, että Juniori ja Miniä laittavat meille sapuskaa, ja ovat sen luvanneet. No nyt sitten tänään oli sen aika: alkuun todella maistuvaa bataatti-porkkana-juustokeittoa itse tehdyillä krutoneilla, pääruokana pihviä, valkosipuliperunoita (erilaisia kuin ennen olen syönyt, ei kermaa) ja salaattia. Ei mitään huomautettavaa, hyvää hyräilyä syödessä. Ja sitten jälkkäriksi pinjansiemenpiirakkaa jonka leipuriksi kehittynyt Pehtoori oli tehnyt. Lienenkö koskaan tänne postannut ohjetta? Pitää joskus tarkistaa.

Kyllä minun kelpaa, ja pöytäseura ihan parasta!

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Nimiehdotuksia toiminimelle tuli yhteensä seitsemän. Yhden tai useamman ehdotuksen lähettivät Antti, Tiina, Katri, Pasi, Raila, Kati ja Pirkko. Monta hyvää ehdotusta, aika monta menee harkintaan ja selvitykseen, onko nimi jo käytössä jollain toisella yrityksellä. Nimen lopullinen valinta on ihan lähipäivien asia …. Mutta arvonta siis suoritettiin, – video jäi tällä kertaa ottamatta, ja voittaja on: Tiina! Onneksi olkoon, – oliko tämä toinen Tuulestatemmatun arpajaisvoittosi? Joka tapauksessa, lähetätkö minulle (reija at satokangas.fi) postiosoitteesi, ja tiedon kumman palkinnon valitset: kuohuviini vai kortit?

 

VAT

Opiskelijaelämää

Yhdeksän tuntia taloushallintoa ja tekijänoikeuksia. Lakia ja verotusta. Aamupäivän luennoitisija selkeä ja ymmärrystä lisäävä, iltapäivällä ei niinkään. Opiskelijaporukkassamme katoa aamulla [eilisillan/yön juhlinnan jälkeen], alkuiltapäivästä [autoista oli asuntolan pihalla viety rekisterikilpiä!] ja äsken viimeisinä tunteina meitä taisi olla enää kahdeksan vai kuusi [verotus ja tuloslaskelmat eivät saaneet aikaan yleisömenestystä].

Minä joka tulin ammattilaisen toimesta luokitelluksi verotukselliseksi (osittain) esiintyväksi taiteilijaksi!! tietysti istuin kuin paraskin koululainen viimeiseen tappiin asti. Huoh!

Mutta nyt olen lähdössä Mustaparran Päämajaan syömään ja juomaan punaviiniä! On meidän

Viimeinen yhteinen opiskelijailta tällä porukalla.

Niitä näitä VAT

Viimeinen kouluviikonloppu

Voiko jo maaliskuussa olla takatalvi? – Tänä aamuna tuntui, että voi. Keittiön ikkunasta avautui vitivalkoinen maisema, johon vielä satoi lisää rännänsekaista lunta. Mikä ei ilahduttanut, sillä oli tien päälle lähtö. Ajatuksenani oli ollut, että lähden hyvissä ajoin, ajelen Kemin kautta, ja käyn siellä Lumilinnan katsomassa ja kuvailemassa, mutta ajatus Räntä- saatikka vesisohjolinnasta ei houkuttanut, joten ajelinpa suoraan Tornioon. Lumilinna taitaa jäädä tänä vuonna käymättä, viime vuonna sen komeus kyllä yllätti ja juuri sen vuoksi olisi ollut mukava käydä nytkin. Mutta ohi hurautin.

Koskapa luulin koulun kestävän tänään iltayhdeksään asti, kävin jopa syömässä ennen koululle menoa ja majoittumista. Perinteinen Systembolagetissa  ja Coopissa käynti ensin, ja sitten Haaparannan Leilani. Eipä ollut siellä pizza tänään oikein onnistunutta.

Tämä viimeinen kouluviikonloppu on kovin erilainen kuin ne 15 edellistä tai kolme näyttöviikonloppua. Tänään on vain ”tunnilla” istumista. Ei kuvata – ei studiossa, ei miljöössä, ei maisemassa, ei käsitellä kuvia, ei katsella kuvia, ei keskustella kuvista, vaan opitaan mainontaa ja markkinointia, tekijäoikeuksia ja taloushallintoa, myyntiä ja meritoitumista. Tuosta vaan kolmessa päivässä viiden, oikeastaan kuuden, eri asiantuntijan opastamana meistä tulee kertaheitolla ammattilaisyrittäjiä. Tai ainakin varteenotettavia toiminimen haltijoita. Heh!

Noh, ken leikkii ryhtyy, se leikin kestäköön. Eikä koulu kestänyt tavallista pidempään, kahdeksalta jo täällä kämpillä. Tämä on taas uusi majapaikka: opiskelija-asuntoloista olen ollut jo Irmalassa, Kaunolassa (useimmiten), Jänkälässä ja Asuntola ykkösessä ja sitten hotelli Olofissa, Haaparannalla Vandrarhem Svefissä ja Vandrarhem Strand Motellissa. Nyt täällä Tipulassa. Tällä kertaa minulla yhden hengen huone, enkä siis bunkkaa lattialla kuten Kaunolassa usein.

Mietin vakavasti, että jos viimeiseen ”viralliseen” näyttöön kolmen viikon päästä tulisi ja majoittuisi Haaparannan Kaunpunginhotellissa. En ole koskaan edes käynyt siellä sisällä. En ole käynyt siellä edes ravintolassa. Ja hotelli on vähän tyyriinpuoleinen opiskelijakämpäksi,  … joten joskopa majoittuisi jossain halpispaikassa ja kävisi hotellin ravintolassa syömässä – sellainen minulle sopiva ratkaisu…

Historiaa Valokuvaus VAT

Nimi toiminimelle?

Liiketoimintasuunnitelma koulua, näyttöä ja ehkäpä elämää ja elantoa varten on nyt – vihdoin ja pakosta – työn alla. Seuraava näyttö, neljäs ja varsinaisesti viimeinen näyttö, on huhtikuun alussa, ja sen keskeisin osa on liiketoimintasuunnitelma. On tehtävä realistinen ja kunnolla tehty suunnitelma siitä, miten hyödyntää saatua koulutusta ja miten saada valokuvauksesta elanto, – tai ainakin osa siitä.

Olen siis päättänyt, että ryhdyn virallisesti yksityiseksi elinkeinonharjoittajaksi, perustan yrityksen, en osakeyhtiötä, mutta toiminimen. Sen kautta on kätevämpi ja helpompi laskuttaakin.  Ja tärkeä osa toiminnan brändäyksessä on hyvä, mieleen jäävä, erottuva, toiminnasta kertova tai sen tuotteisiin viittaava nimi.

Valtaosa valokuvaajien toiminimistä ovat muotoa ”Photography S. S.” tai ”Photo N.N.” tai ”Valokuvaaja M.M.” Ks. esimerkiksi muutamien koulukavereideni sivuilta:

https://www.miikahamalainen.com/
http://www.miikakangasniemi.net/#portfolio
http://jaanifohr.fi/
https://kristakuu.galleria.fi/

Mutta minä en halua sellaista. Semminkään kun minun toiminimeni ala ei ole pelkästään valokuvaus. Kun edelleen, ja taas koulun jälkeen nykyistä enemmän, teen, kuten vuosikymmeniä olen tehnyt, esitelmä- ja luentokeikkoja, kirjoittelen artikkeleita, toimin tiedottajana, ehkä teen vielä omakustannekirjoja ja -kalentereita, ehkä kortteja ja toimitan kirjoja. Enkä sitä ”Vuotuisjuhlien historialliset juuret” –kirjahanketta ole ihan kokonaan vielä haudannut. Siis valokuvausta sekä historiaa puhuen ja kirjoittaen.

  • Valokuvaus: miljöö-, mainos- ja tuotekuvaus erityisesti, mutta myös henkilö- ja tapahtumakuvaus (esim. lapsi-, hää-, väitöskuvaus) sekä vanhojen kuvien korjaus ja digitointi.
  • Historian popularisointi: esitelmät, luennot, artikkelit, esim. yritysten www-sivuille ja mainontaan sisällöntuotantoa.
  • Julkaisujen tuotanto: lehtisten ja kirjojen toimitustyö, kuvitus ja kuvatoimitus, ehkä myös taitto (InDesign).

Eli valokuvauksen lisäksi kaikkea sitä, mitä olen jo aiemmin tehnyt, johon aiempi koulutus ja kokemus on tuonut osaamista yllin kyllin, mutta nyt teen ja tekisin hommia freenä, sivutoimisena, ilman alvia.

Ja nyt tällaiselle paketille pitäisi saada nimi!

Huutelenkin teitä, ihmiset hyvät, avuksi! Keksi toiminimelleni nimi! Heittäydy ja ehdota useitakin, hassujakin, tai ryhdy vakavasti pohtimaan tätä.

Laita ehdotuksesi kommentteihin tai suoraan sähköpostilla. Kaikkien ehdotuksia lähettäneiden kesken arvon palkinnonkin. Ehdotuksia nimeksi odottelen ensi sunnuntain puoleen päivään asti – illalla koulusta palattuani on sitten arvonta.

Niitä näitä VAT

Oppia ikä kaikki!

Väkisin puristettu paketti kolmanteen näyttöön ei lähtökohtaisestikaan ollut sellainen kuin toivoin ja varmastikin olisin parempaan pystynyt kun olisi ollut enemmän aikaa ja olisin aloittanut vielä aikaisemmin sen tekemisen. Tulos varsinaisesta näytöstä (digitaalinen kuvankäsittely) siten, että neljä kuudesta läpi täydentäen ja kaksi uusittava kokonaan, mitä pidän kyllä periaatteessa ihan hyvänä.

11 digitaalinen työnkulku kirjallisena: hyväksytty
12 omakuva: täydennettävä (Tomaattikeitto-purkkikuvassa heijastus omasta kuvasta puuttuu, hiusten kohdalta liian raju jälki kuvan upottomisessa. ”Kehykset pöydällä” -kuva hyväksytty. Hyvän tuulen kuvapari. 🙂  ) 
13 toimintakuva: uusittava (liikaa samoja kuvakokoja, levottomia taustoja, valon vaihtelua) 
14 kollaasi/montaasi: täydennettävä (lusikassa on valotusvirhe! Muutoin todella tyylikäs, huolellinen, tarkka, oivaltava.) 
15 digitointi: täydennettävä (harmaa lumi korjattava, muuten perfetto!) 
16 Arkisarja: uusittava (väärin valitut kuvakulmat, pitäisi mennä lähemmäs ihmistä) 

Diginäytön simultaaniin (ihmisten arki) kovasti satsasin (hommasin mallitkin! 🙂 ) ja toivoin, että olisi ollut täydennettävissä, mutta ei. Se on tehtävä kokonaan uudelleen ja jo se vaatii yhtä ylimääräistä Tornion reissua. Ja sitä vaatii myös hylsy eilisestä studiouusinnasta. Se minua kyllä raivostuttaa, olen siis itselleni kovin vihainen moisesta töpeksinnästä. Niin kuin minä nyt en olisi ruokaa aiemmin kuvannut!! Oikeastaan hävettää, että edes palautin kuvat arvosteltavaksi. Ihan alta lipan suoritus. Noita kahta simultaania voin toki uusia yhtenä viikonloppuna, ehkä jopa viimeisen näytön yhteydessä, mutta katsotaan nyt.

Ja sitten edellisistä uusinnoista kolmesta yksi meni läpi (Aapelin studiokuvat), ja kaksi on edelleen uusittavana: se kauan ja moneen kertaan kuvattu henkilö miljöössä (joskin se oli ihan pienestä kiinni, ettei Juniorin kuvat Nallikarissa oli ylittäneet hyväksyttävän rajaa) ja tuo em. studiosimultaani.

Kuva Rivermotellin parvekkeelta aamukahdeksalta. Klikkaa isommaksi. 

No  mutta nyt on vähän sellainen ´loman alku’  -fiilis. Pitkään aikaan ei ole lähiopetusviikonloppua, eikä siihen viimeiseen, ainoaan jäljellä olevaan, ole enää ennakko- eikä etätehtäviä, joten vasta huhtikuun alussa oleva neljäs näyttötutkintoviikonloppu on seuraava etappi tällä VAT-polullani. Ja sinne sitten on kyllä täydennettäviä ja uusittavia tehtäviä yllin kyllin, ja tietysti sen ko. näytön ennakkotehtävät.  Mutta sinne on aikaa kaksi kuukautta, joten kyllä tässä nyt on selvästi sellainen ”sitteku”-viikko edessä. Onpa tämän vuoden alku mennyt aika lailla näiden kuva- ja taitto-ohjelman opiskelussa ja puolet viikonlopuistakin Torniossa. Mutta nyt siis breikin aika. Nyt on ”sitteku kolmas näyttö on ohi”, joten ehtii tehdä kaikenmoista leppoisaa.

Kävin eilen iltapäivällä, studionäytön jälkeen IKEAsta hakemassa erinäisiä säilytyskoteloita ja laatikoita, joten lähipäivinä alkaa Suuri Mappien Tyhjennys. Kirjainventaarion ja kirjahyllyjen perkauksen olen Linnanmaalta kotiin roudaamisen jälkeen jo tehnyt, mutta kymmenien mappien ja paperinippujen läpikäynti ja roskiin/arkistoon lajittelu on täysin tekemättä. Se on parin vuoden aikana to-do-listalla painunut aina vain alemmas, mutta nyt alkaa olla aika sille. Ja onhan noita monia muitakin tätä viikkoa odottaneita juttuja…

IKEAn lisäksi eiliseen illansuuhun ja iltaan kuului pikkuinen lenkki – ilman kameraa! Syömässä kävin itsekseni, enkä pienimuotoiseen (meitä oli tällä kertaa vain seitsemän) kisastudioon lähtenyt ollenkaan (, mistä tänä aamuna kovasti kiitin itsenäni silloin kun opiskelukavereiden valumista palautteeseen katselin… 😉 ) Haaparannan puolella kun vaihteeksi asustelin, enkä opiskelija-asuntolassa. Yksikseen ja sometellen tuntui hyvälle ilta viettää.

Heräsin sitten tietysti ihan tuhannen liian aikaisin (klo 6), mutta sepä mahdollisti, että ehdin käydä aamulenkillä – ja tänään olin jo taas Canonin kanssa kaveri.

Aamuaurinko Alatornion kirkon takana lupaa kevättä. 

Tänään olin jo alkuillasta kotona: tavan mukaan Pehtoori ja pikkuperhe jo ruokapöydän ympärillä palatessani. Sehän oli hyvä, nyt on hyvä.

Historiaa Niitä näitä Valokuvaus VAT

Torniossa historian havinaa – ja säheltämistä

Ehdottomasti kannattaa klikata kuvat isommiksi. 

Eilinen ilta oli pakkashankineen ja kuutamoinen, ja sellaisena kovin kaunis. Täysikuun aattoilta, joten tarvoin vinkkelit jalassa Jääkärikadun (tunnetaan usein paremmin Rantakatuna) ja Kaupunginlahden  välissä ja kuvailin Vanhan Tornion viehättävää idylliä, kauniita vanhoja taloja.

Aiemmin päivällä kun kiertelin kameran kanssa tapasin tuossa Jääkärikadulla vanhan herrasmiehen, jonka kanssa jäimme juttusille, ja hän kertoi minulle noista taloisa. Tuo kuvassa näkyvä on aikanaan ollut kirkkoherran puustelli, ja kirkkoherranvirasto siinä samassa kuten usein tapana oli. Nyt se on viime vuodet ollut vammaisten hoivakotina, mutta parhaillaan muuttavat sieltä pois uudempiin, parempikuntoisiin tiloihin.

Eilisen postauksen kuvassa näkyvä punainen talo oli konduktöörin talo. Väliin jää kauniin keltainen talo (KLIKS), joka oli kuulemma tullivirkamies Aspion talo. Kirkkoherra, tullivirkamies ja konduktööri, — jäin miettimään elämää tuolla kadulla 100 vuotta sitten.

Ja vähän yli sata vuotta sitten samaisen kadun päässä olleessa, nyt siniharmaassa, rakennuksessa oli tärkeää, salaista toimintaa, joka osaltaan johti Suomea kohti itsenäistymistä. Kun suomalaisnuorukaiset vuosina 1915 – 1916 lähtivät jääkärikoulutukseen Saksaan, se piti tapahtua salassa: yksi tärkeä reitti, ns. etappireitti, kulki Tornion kautta Ruotsiin ja sieltä edelleen Saksaan. Ja juuri tässä kuvassa olevassa talossa näitä rekryyttiasioita hoideltiin. Tämän talon historiaa sivuaa myös se itsenäisyyspäiväkynttilöiden polttaminen… KLIKS

Toki Torniossa on idyllisiä, vanhoja puutaloja muuallakin kuin tuossa Rannassa. Niitä eilen kuvailin: kuvasarjassani ideana, että henkilöiden taustalla olisi aina jokin kaunis vanha puutalo… ja että henkilö/asia on kuvasarjassa aina samassa kohtaa…

Suensaaren, Tornion vanhan keskustan asemakaavakartta yllä on vuodelta 1936. Siinäpä ei meidän koulua, Lappiaa, näy. Sen on juuri tuolla yläreunassa, jossa kartassa ei näy mitään.

Sinne taas huomenna aamulla varhain. Tänään olin jo seitsemältä, muokkaamassa vielä eilisiä kuvia, ja sitten aamupäivällä studiosimultaanin uusinta, jonka sähelsin ja tein kaiken maailman huolimattomuusvirheita niin, että meni heikommin kuin edellisellä kerralla.

Huomenna ei tarvi ihan kovin aikaisin (vasta 9.30) mennä. Onneksi. Nyt väsy.

VAT

Ihmisten arkea Torniossa

Sehän se on ollut tämän päivän aiheena, simultaanitehtävän otsikko. Kuten arvelinkin, oli kuvattava ihmisiä, kuvattava pakkasessa, harmaassa maisemassa, aika vähässä valossa. Ja tehtävän rajaus vielä Tornioon, – minä kun olin taas ajatellut kuvailevani Haaparannan puolella, jossa ihmiset oikeasti ovat helpommin kuvattavia, ainakin suostuvat, jolleivät nyt ihan tyrkyttäydykään, kuviin. No ja sitten vielä ”Valitse näkökulma”! Ja tehtävänantoon liittyi vielä se, että kuvien kuvitteellinen tilaaja on Tornion kaupunki, joka käyttää niitä ”erilaisiin tarkoituksiin tiedotusmateriaaleissa”. Loistava tarkennus siihen, mitä pitää kuvata! Erilaisiin tarkoituksiin??

Ensimmäistä kertaa kuville on annettava, tai siis saa antaa, nimet. Periaatehan on yleensä se että kuva on ymmärrettävä ilman selityksiä, mutta tällä kertaa kuville nimet sekä suomeksi että englanniksi. Ja muutenkin metadata täytettävä perusteellisesti avainsanoineen ja kaikkine exif-tietoineen ja englanniksi nekin. Aiemmin ei ole tarvinnut.

No mutta, tavoitteenahan on saada  nimenomaan nämä simultaanitehtävät pois päiväjärjestyksestä ja kun kerran moneen päivään en ollut kunnolla ulkoillut, oli hyvä syy kello puoli kymmenen laskeutua Tornion kaduille, puistoihin ja joenrantaan kameravermeiden kanssa. Tavoitteeena seitsemän kuvaa, jotka täyttäisivät tehtävänannon vaatimukset.

Ensimmäiset kaksi tuntia meni haeskellessa, näkökulmaa miettiessä, kävellessä, hajallaukauksia otellessa, valotusta etc. säätäessä. Vähitellen huomaan, että olen rajautunut kiertämään Tornion vanhoja rakennuksia, etsimään ihmisiä niiden lähettyviltä… Onnistun jututtamaan muutamia, pyytämään kuviin. ja siinä päivä kuluu iltapäivän puolelle…

On monen tunnin ulkona olon jälkeen nälkä, ja saan kuin saankin ruokaseuraa suoraan pohjoisesta. Ja kaksi komeaa mallia!! Pehtoori ja VMP:n M. olivat matkalla Hangasojalta Ouluun, ja kuten sovittu oli, tulivat Tornioon seurakseni syömään. Mustaparran päämaja -ravintolassa söimme  Luonnollisesti käytin tilaisuutta hyväkseni ja molemmat saivat (joutuivat?) ´esittää´ ”Ihmisten arkea Torniossa”.

Myöhäisen lounaan jälkeen lähdin koululle purkamaan päivän kuvasaalista, eikä ketään varmasti hämmästyttäne, etten juurikaan ollut tyytyväinen siihen: 180 kuvaa, viitisen tuntia kiertelyä pitkin Torniota autolla ja jalan, eikä seitsemää hyvää saatikka varmaa läpimenijää löydy! Iltaseitsemältä lähdin koululta, vielä Rantakadun vanhojen talojen ja hienon kuutamon valoon (ja pakkaseen!) kuvaamaan. Eikä yhtäkään ihmistä liikkeellä!!!

Kuvasetti  on luovutettava huomenna aamupuolikymmeneltä, jolloin alkaa studiosimultaanin uusinta. Tällä pikkuläppärillä en iltakuvia muokkaa, tässä postauksessa pari suoraan kamerasta… joten on aamulla aikaisin oltava koululla että ehdin vielä illan kuvat muokata, tekstittää ja sarjan koota. Saapa nähdä.

Valokuvaus VAT

Kohti kolmatta näyttöä!

Nyt ei pysty enempää, on lähdettävä pakkaamaan ja syömään. Jos sytyttäisin takkaan tulen ja paistaisin makkaraa…

Silmissä vilisee ja tympäsee kun parempaan ei pysty, eikä ehdi. Oikeasti osa noista nyt ”Digitaalinen työnkulku” -tehtävistä on sellaisia, joihin saatiin oppi vast 1½ viikkoa sitten, joten eipä ole paljon ehtinyt harjoitella, saatikka toteuttaa. Mutta omapahan on vikani, kun olen menossa tähän ensimmäiseen ryhmään. Toinen olisi kahden viikon päästä, mutta sepä ei minulle sovi. Me kun ollaan reissussa silloin!!!

Alla on huomenna palautettavan portfolion kolmas ”luku” ja täydennykset etc.. Osa tuosta on kuvallisena täällä: KLIKS Esim. kuvateos ”Kaikki nämä vuosikymmenet”. Todellakin minulle on ollut vaikeaa tämä omakuvien tekeminen, ottaminen, työstäminen. Ja sitten saatesanoissa oli vielä, että ”tässä on mahdollisuus ottaa huumori mukaan valokuvaamiseen”. Ei ole huumoria itsensä kuvaamisessa. Vedinkin sitten kunnolla ”yli”. 😀

Eipä olisi huomenna Torniossa kovin kylmä: simultaani on tehtävä ulkosalla, – ja pahoin pelkään, että tehtävä vaatii myös – vieraiden – ihmisten kuvaamista. No mutta  – miten ne urheilijat sanoo – ”näillä mennään ja katsotaan, mihin se riittää” ja sitten taas kohti uusintoja ja lisää harjoittelua.

Pitäkäähän peukkuja!

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Näyttötutkinto (3)
(10.2–12.2.2017)

Studion uusinta ja täydennys
1 Henkilömuotokuva studiossa – Aapeli 1 v. 9 kk (uusi)
2 Tuotekuva – Alessi (3) gamutit korjattu
3 Syväterävyys – Helminauha-maljakko (1) kuvankäsittelyn jäljet poistettu
4 Kirjallinen kuvaus- ja valaisusuunnitelma (uusi, edellinen hyväksytty, mutta simultaania varten uusi)
5 Simultaani studiokuvaus 11.2. – Leipä (uusi)

Miljöön uusinta ja täydennys
6 Reppari – Kauppahallin kalakaupan aamu (1) Sävy muuhun sarjaan sopivaksi
7 Miljöö – Tuulentupa (3) gamutit korjattu
8 Henkilö miljöössä – Valokuvaaja talvimaisemassa (uusi)
9 Maisema – Kaunispään syyskesä (1) Porokuvasta cyaani vähennetty
10 Simultaani – Pikkukaupungin keskitalvi (1) gamut korjattu

Digitaalinen työkulku
11 Kirjallinen tehtävä: Digitaalinen työnkulku
12 Omakuva – ”Kaikki nämä vuosikymmenet” ja keittokirjaesitteeseen kuva
13 Toimintakuva – Nuorten kokkien SM-kilpailu
14 Kollaasi – Keittokirjan kansi
15 Vanha kuva – Kenraalin autonkuljettaja
16 Simultaani – 10.2.

Kuvat tikulla + tulosteet (1 henkilö studiossa, 1 henkilö miljöössä, 1 toiminta, 1 vanhan kuvan retusointi)
Kirjallinen itsearviointi
Kuvaussuunnitelma studiosimultaaniin
Kirjallinen tehtävä Digitaalinen työnkulku

VAT

Kouluhommia

Jos olisin vielä töissä niin huomenna lintsaisin. Olisin varmaan lintsannut tänäänkin. Olin aika huono lintsailemaan, sairauslomiakaan en pahemmin pitänyt, flunssan takia en ymmärtänyt jäädä kotiin, mutta nyt lintsaisin.

Olen tänään lintsannut lenkin – kuinka olisinkaan halunnut lähteä kauniiseen pakkassäähän! Olen lintsannut KAIKKI kotityöt. En ole soittanut äidilleni, en ole vastaillut kenenkään sähköposteihin. En ole lukenut lehtiä, en juuri vilkuillut nettiä. Olen syönyt lounaaksi JA päivälliseksi pakastimesta ottamaani borssikeittoa. Syönyt yhtä ja samaa soppaa (joka kyllä on hyvää) huolimatta siitä, että minulla oli varattuna katkarapuja ja paahtoleipää Toast Skagenia varten.

Ainoa, mitä en ole siirtänyt kuvankäsittelyn ja uusintakuvien ottamisen, kirjallisen ennakkotehtävän ja portfolion täydentämisen tieltä pois, on ollut Aapeli. Tänään, kuten eilenkin, insinööriopiskelijalla oli koulua iltapäivään asti ja lähihoitajalla iltavuoro, joten mummi sai iltapäiväksi seuraa ja erinomaisen syyn olla pois koneelta.

Viime viikkoina on ollut mukava seurata pojan ”puhumista”. Ymmärrettäviä sanoja ei ole vielä kovinkaan paljoa, itse asiassa pitkään aikaan ei ole tullut uusia, mutta silti Apsu puhua pulputtaa koko ajan – ilmetty isänsä. Ja se, että ymmärrän aika paljon tuosta omakielisestä pulputuksestaan, on aika hämmentävää. Sitä jää välillä miettimään kielen kehitystä, sanojen tärkeyttä, sitä, että onko ensin kieli ja sitten ajattelu, vai toisinpäin. Ja mitä pieni ajattelee…

Muutoin itseasiassa ihan mukavaa ollut tämä kouluhomma, mutta tämä ihan liian aikaisin olevan näytön aiheuttama kiire ja se, että yksi tehtävä on selfiet, on tehnyt päivään hieman nuivan tunnelman välillä.

Mutta kyllä tämä tästä. Huomenna ei tarvi lintsata kun olen pysyväisellä lomalla, joten vielä huominen aikaa …

VAT

Dead-line lähellä

Oltiinpa tänään aamupäivällä Apsun ja Juniorin kanssa Nallikarissa. Ei niin, että mummilla on vähän viime tingassa näyttöön valmistautuminen, ja nimenomaan edellisten uusintojen kuvaaminen. Palautus uusinnoille on huomenna puoleltapäivin, joten eihän tässä mitään!

Henkilö miljöössä on kuvattu ja muokattu. Henkilö studiossa on kuvattu ja muokattu. KLIKS. Kyllä tässä vähän sellainen hätävarameininki on… Sellaista pienoista urheilujuhlan tuntua on kyllä ilmassa.

Ehdin vielä ennen huomista puoltapäivää vaihtaa kaikki, säätää kaikki ja unohtaa korjata piposta gamutit, suoristaa horisontit ja lopulta en saa ladatuksi kuvia OneDriveen.

Miten minusta on tullut tällainen viime hetkeen jättäjä!!

Pehtoori päätti jo viime viikolla, että häipyy ”jaloista” pois, ja lähti aamusella mökille. Sai kaverin mukaansa, hyvä niin.

Nyt jatkan harjoituksia. Huomenna on soppapäivä!

Niitä näitä VAT

Opiskelijan sunnuntai

Torniossa ei kovin usein tule nukutuksi hyvin, mutta tänään aamukuudelta heräsin nukuttuani keskeytymättä seitsemän tuntia. ”Vieraassa paikassa” yhtä unta seitsemän tuntia, – se on hyvin se! Kämppiksen kello soi kuuden tienoissa ja hän lähti koululle kuvailemaan heti kun mahdollista (= klo 7), joten miekin nousin, mutta enpä todellakaan jaksanut lähteä paikkomaan eilisiä otoksia, – vaikka totisesti tarvetta olisi ollut.

Kävin Kaunolan (= opiskelijakämppämme) vähän pelottavassa, paljon betonisessa, kohtuullisen kosteassa ja kylmähkössä alakerrassa suihkussa, lueskelin liki ahdistavia uutisia USAsta, nautin aamurahkaa ja purkkikahvia aamiaiseksi, ja sitten pakkailin kamojani, eikä kello sittenkään ollut edes kahdeksaa, ja koulu alkaisi vasta yhdeksältä!? Sittenkin studioon vielä? Nope! Oli siis tosi hyvä aika lähteä aamulenkille rajalle.

”På Gränsen – Rajalla” on mukava kävellä, – varsinkin, jollei olisi ollut liki myrskytuuli kuten tänä aamuna. Se vielä yltyi päivän kuluessa. Pakkasta asteen verran, mutta kovin kylmä oli tuuli. Eikä pikkukaupungin/kaupunkien kaduilla ketään. Minä tepastelin, – ulkoilma, edes pieni liikkuminen, on aina hyväksi.

Pikkukaupunkia ei poltettu viime sodan aikana, eikä kaikkea ole uuden alle hukutettu, joten pieniä idyllisiä katuja on moniakin, eikä niiden varrella niin kovasti tuullutkaan. Reippaaksi tunsin itseni. Rajalla vielä tarkastelin maisemaa ja miljöötä. Mielessäni parin viikon päästä oleva näyttötutkinnon simultaanitehtävä: on hyvä olla kuvauspaikkoja, miljöitä, maisemia, tunnelmia tiedossa…

Päivä kului sitten sisällä, luokassa. Opimme paljon uusia photarijuttuja, joilla on mahdollisuus manipuloida tai ”vain” muokkailla kuvia, leikkiä ja luoda, mutta paljonpa ei niitä nyt ehdi kokeilla ja harjoitella, sillä seuraavat pari viikkoa menevät kolmanteen näyttöön valmistautuessa, siihen kuvatessa ja paljolti ”perinteisesti” muokatessa, mutta tulette vielä näkemään kaikenmoista kikkailua…

Kotiin palattuani olivat kolmen sukupolven pojat minua odottelemassa: Apsu huuteli jo ovella ”munmummuuuuu”, Pehtoori oli tehnyt erinomaista kalaruokaa ja laskiaispullia!! ja Juniori kertoili kevään ekskursionsa järjestelyistä. Opiskelijalla oli hyvä palata kotiin.

Niitä näitä VAT

Taas Torniossa

Siinä ne on: samanlaiset melkein joka kerta.  VATtilaisen viikonloppueväät, – ja lähtöoletuksena on, että huomenna lähden iltasella kaupungille syömään. On taas lähiopetusviikonloppu Torniossa, nyt jo viidestoista. Tämä on viimeinen varsinainen valokuvauksen opetukseen liittyvä viikonloppu. Maaliskuussa on vielä yksi opetusjakso, mutta silloin käydään läpi liiketoimintasuunnitelmaa ja ammatillistumista, toiminimen ja yrityksen perustamista, ja kaikkea taloudellista, mikä liittyy ammattivalokuvaajan tuottavaan toimintaan pyrkimiseen.

Ja sitten on edessä vielä epälukuinen määrä näyttöviikonloppuja: kahden viikon päästä vuorossa digitaalinen kuvankäsittely (5+1) ja sitten maaliskuussa liiketoimintasuunnitelma + siihen liittyvät ennakkotehtävät ja simultaani (4+1). Ja uusintoja. Niitä saa tehdä vaikka kuinka kauan. Luulen, että teen vaikka kuinka kauan. Joskin nyt olen jo sitä mieltä, että joskus saan ne kaikki suoritetuksi. Simultaanit olisi toivottavaa saada mahdollisimman nopsaan läpi: muita uusintoja varten ei tarvitse tänne Tornioon asti tulla, vaan tehtävät voi lähettää postissa.

Minulla tuntuu olevan jo ihan selvästi sellainen jäähyväisfiilis.

Lähdin aamupäivällä hyvissä ajoin kotoa hurruuttelemaan 140 matkan tänne pohjoiseen, myötävaloon, sulan kelin vähäisessä liikenteessä. Ensin Haaparannalle hakemaan Coopista eväät, Systemistä viinejä ja sitten oli vielä aikaa käveleskellä jokirannassa. Vielä kerran kävin kuvailemassa tämän lempparitaloni, josta olette nähneet ennenkin kuvia. Moniakin. Vähän kuin sillekin kävin heittämässä jäähyväiset.

Kaunolaankin (neljän hengen opiskelija-asuntola, jossa useimmat viikonloput täällä olen asunut) taisin majoittua viimeisen kerran. Näyttöviikonloppuina kun haluan asua yksikseni.

Näitä viikonloppuja tulee kyllä varmasti ikävä, ja meidän oivallista opiskelijaporukkaa. Vaikka meillä kaikilla kyllä tuntuu olevan kyllä ”kisaväsymystä”, kaikki tulevat matkan takaa: lähimmät naapurikunnista ja kaukaisimmat Polvijärveltä. Vähintään kerran kuussa puolitoista vuotta, ja kuvattavaa vain riittää.

Niitä näitä VAT

Aika kotiutua

Kyllä se nyt riittää tämä Torniossa ramppaaminen. Ainakaan kahteen viikkoon en lähde lähellekään sitä! Sitten onkin taas lähiopetusviikonloppu. Ja kaksi viikkoa sen jälkeen kolmas näyttö.

Näyttää olevan niin, että minulle tammikuu on aina enemmän tai vähemmän sellainen toimen kuukausi. Vuosikausia se merkitsi kokonaan tai melkein kokonaan uuden luentosarjan tekoa ja pitämistä, harjoitusten laatimista ja korjaamista, kandiseminaarin käynnistämistä ja palaveri- ja kokoussumaa. Viime vuonna tammikuu täyttyi VATista ja Laanilan historiasta ja nyt VATista ja muutenkin opiskelusta Torniossa. Tammikuu (ja helmikuu) ovat hyviä kuukausia duunailla.

Tänään lähdin Torniosta kahden jälkeen ajelemaan kotiin ja jätin iltapäivän viimeiset tunnit ja huomisen aamupäivän väliin. Lintsasin siis. Päätin, että voin kotona itsenäisesti tehdä kurssin harjoitukset loppuun. Minulle kun tämä InDesign ei ole millään muotoa mikään kurssisuoritus.

Lähdin vähän kesken tuntien siksikin, että halusin ajella suht valoisaan aikaan. Ja hyvä että lähdin: oli todella paha keli. Iihin asti pyrytti, oli kova, puuskainen, melkein myrskyinen tuuli, välillä tuulilasiin satoi alijäähtynyttä vettä, tien oli pinta jäinen ja palteinen. Tiistaina aamulla mennessä oli melkein samanlainen keli, ja yksi oikeasti paha tilanne, kun auto lähti heittelehtimään. Enkä kyllä voi leuhkia, että olisin itse sen hanskannut, jotenkin vain onnistuin pysymään tiellä. Se muistissa oli tänään halu lähteä valoisaan aikaan kohti kotia.

Kaiket päivät (ja iltaisinkin vielä) koneella ja muutamia satoja kilometrejä, – itseasiassa yli tuhat kilometriä – ratissa parin viime viikon aikana, ovat jumiuttaneet niskat niin, että oli merkillinen repsahdus kotiin tultua. Simahdus suorastaan.

Mutta jopas piristyin kun Aapeli, joka reilussa viikossa! oli kasvanut ihan hirmuisesti, tuli heippaamaan mummia. Mikä väsymys?

VAT Yliopistoelämää

Opintiellä

Kyllä tämä ammattikoululaisten (tai -opistolaisia kai keskiasteen opiskelijat nykyään ovat) kanssa muutaman päivän samassa luokassa viettäminen on ollut hyvin avartavaa ja opettavaista. Ja heistä hyvin monet nimenomaan viettävät aikaa luokassa.

Joskus yliopistonlehtorina meinasi hermostuttaa opiskelijoiden piittaamattomuus luento- ja seminaariajoista, useat luennoilta poissaolot, saatikka muistiinpanojen tekemättömyys ja muutamien totaalinen piittaamattomuus opetuksesta. Mutta täällä ollaan vielä ihan eri levelillä. Ihan eri.

Ryhmässä on 20 opiskelijaa, joista paikalla on enimmillään ollut 14. Ja se ohikiitävä hetki oli eilen alkuiltapäivästä. Opiskelijoista suurin osa tulee ajoissa, mutta monet tippuvat luokkaan milloin sattuu: vartin yli, tunnin myöhässä, ehkä vasta ruokiksen jälkeen, – tai niin kuin tänäänkin yksi tuli kahdelta todeten ”mie vähä nukuin”. Hän oli ainoa, joka yleensä edes mutisi syyn sille, miksi tuli jotenkin outoon aikaan – tai siis ainakin minun mielestäni outoon aikaan.

Kymmeneltä ja puoli kahdelta on kahvitauko, ja puolikahdeltatoista ruokkis. Mutta oppilaat saattavat lähteä kahville milloin vain ja on sellaisiakin, jotka eivät koko päivänä poistu luokasta. He vain viettävät aikaa luokassa.

InDesignin opiskelu on ollut pääosin itsenäistä työskentelyä koneen ääressä, jolloin osa tekee harjoituksia,  – ja osa ei. Ne pätkät, ne tunnit, kun opettaja opettaa, nämä nuoret ovat aika hiljaa, mutta muun aikaa eivät. Kuulokkeet saa olla tunnilla, mutta ope on huomauttanut jos jollakin on puhelimesta youtube auki, leffa tai peli tai musiikkivideo pyörimässä.

Ja juttujen aiheet? – 16–20-vuotiaat puhuvat elokuvista ja kirjoista, – erityisesti jostain fantasiajutuista, tatskoista, tietskapeleistä, lävistyksistä, vaatteista, pääkalloista, noidista, musiikista, rahasta, tai paremminkin sen puutteesta ja vanhemmistaan – ilahduttavan ´lempeästi´ kylläkin. Tai vähän kuin kehuskelevat kavereilleen isäänsä tai äitiään. Moni on tietysti ollut ihan hiljaa tuijotellen ruutua, mutta moni on liki huutanut motivaationsa puutetta, sitä, että ”elämä on ihan paskaa”,”mulla on taas masis tulossa”… ”tää on niin vaikeeta”, ja sitten se loputon …tuttelu (ks. eilinen postaus).

Mutta olen minä oppinut, paitsi jotain 15-20-vuotiaiden ajatusmaailmasata myös, InDesignia. Kyllä tässä nyt vaikka paistinkääntäjien vuosikertomus tai VAT-koulutukseen kuuluva liiketoimintasuunnitelma komeasti InDesignilla onnistuu. Itseasiassa nuo tulevat olemaan oikein hyviä harjoituksia tämän viikon opintojen jälkeen.

Alkuillan olin koulun studiolla harjoittelemassa näyttöä varten, tekemässä korttikuvia. Yksikseen muutaman tunnin isossa studiossa hääräsin.

Kyllähän se kunnon tilassa on ihan erilaista kuvailla kuin kotosalla tyttären entisessä, pienessä huoneessa tai olohuoneeseen rakennetussa kotistudiossa. Vähän tuli mieleen, jotta taitaa olla ihan yliarvostettua pitää autoa tallissa koko aikaa. Ihan vaan tuli tuo mieleen, kun mietin, mistä kotona saisi kunnon studiotilan… Merkillistä mutta luulenpa, että Pehtoorin tähän asti varaukseton tuki valokuvausharrastukselleni hiipuisi nopeasti, jos moiseen ryhtyisin.



Niitä näitä VAT

Torniossa koko viikko

Viikonlopun lisäksi tämä viikkokin menee Torniossa. Tosin tänään ajoin käymään kotona, ja aamulla varhain palaan takaisin länsirajan tuntumaan. Palaan kouluun ja opiskelija-asuntolaan. Tämä viikko ei mene niinkään valokuvauksen parissa, eikä vattilaisten kanssa, vaan olen ammattiopiston nuorten opiskelijoiden kanssa päivät koulunpenkillä.

Jo silloin kun toissasyksynä aloitin opiskelun Ammattiopisto Lappiassa, kysyin opinto-ohjaajalta olisiko mahdollisuus joskus päästä media-assistenttien koulutuksessa olevaan InDesign-koulutukseen kuunteluoppilaaksi, vapaapaikalle? InDesign on Adoben taitto-ohjelma, jonka avulla voi tehdä esitteitä, kortteja, lehtiä ja vaikka kirjoja. Sen edeltäjä oli PageMaker, ja siihen sain toistakymmentä vuotta sitten koulutuksen työn ohessa.

Opinkin homman ja taitoin parikin kirjaa, ensimmäisen painoksen ”Manuale Historiae – historian opiskelijan käsikirjan” kokosin, toimitin ja taitoin. Ja myös ensimmäisen keittokirjani ”Riemusta ruoanlaittoon” olen itse taittanut. Ne molemmat ovat olleet omilla saroillaan kyllä parhaita ja eniten positiivista palautetta saaneita kirjojani. Mutta noiden tekemisen jälkeen en ole juuri taittohommia tehnyt, ja kun ohjelma täysin uudistettiin reilu puolenkymmentä vuotta sitten, en enää päässyt alkua pidemmälle edes luentomonisteiden teossa tuon ohjelman kanssa.

Mutta nyt! Nyt olen opissa, että oppisin ainakin perusteet. Kurssi kestää kaksi viikkoa, mutta näillä näkymin olen mukana vain tämän eka viikon.

Minulla kävin hyvä tuuri kun sain Lappian opiskelija-asuntolasta tällaisen luxury-yksiön koko viikoksi. Ja hintakin opiskelijabudjettiin sopiva (100 € koko viikko).

Keskiviikkoillaksi olen varannut koulun ison studion käyttööni, joten samalla kertaa vähän treenaamista helmikuun näyttöä varten, jolloin voisin yrittää uudelleen sitä simultaania. Mutta toki ”henkilö studiossakin” on vielä uusittava, joten jos keskiviikkona olet Torniossa, tulehan malliksi. 😉

Niitä näitä VAT

Helpottuneena

Toinen näyttöviikonloppu on ohi.

Palautteen anto etä- ja simultaanitehtävistä alkoi yhdeksän jälkeen ja viiteen asti istuimme pimeässä luokassa katsellen kymmeniä, satoja kuvia, – kuunnellen palautetta, perusteluja hyväksymisille ja hylkäämisille. Pari pientä taukoa, siinä kaikki.

Erinomaisen paljon olemme taas oppineet, ja – kumma kyllä – into kuvaamiseen taas kasvoi.

Tämän viikonlopun näyttöön piti tehdä neljä ennakkotehtävää ja sitten paikanpäällä Torniossa yksi simultaanikuvaus eli studiokuvaus vapaavalintaisesta aiheesta. Sen kuvaamiseen oli tunti aikaa studiossa ja tunti kuvankäsittelyyn. Siihen olin valmistautunut ihan hävettävän huonosti; tulos sen mukaista.

Mutta koko studionäyttö (4 ennakkoa ja tuo simultaani) meni oikeastaan just niin kuin aavistelin. Joskin kyllä pieni toive oli, että kuvasarja Apsusta studiossa olisi mennyt täydennettäväksi, eikä kokonaan uusittavaksi.

1 Henkilökuva (Apsu): uusittava
2 Tuotekuva (Alessi): täydennettävä kuvankäsittely
3 Kuvapari (Helminauha-maljakko): täydennettävä kuvankäsittely
4 Kirjallinen kuvaus- ja valaisusuunnitelma: hyväksytty
5 Studiokuvaus (vanha kamera): uusittava

Ja sitten tähän näyttöön piti/sai tuoda syksyisen miljöönäytön sarjaoja uusintaan tai täydennykseen. Tähän satsiin toin uuden sarjan (Linnanmaan kirjasto vaihtui Tuulentuvaksi) ja se hyväksyttiin pienin teknisin (gamut!!) korjauksin. Henkilö miljöössä minulta puuttuu edelleen, en sitä edes pistänyt ehdolle, mutta josko minä Ylivieskaan tässä kuun loppupuolella ajelisin!?  

Ja uutena oli tietysti se kokonaan uusittavana ollut miljöön simultaani, jota eilen ja toissapäivänä kuvailin ja sekin meni läpi (wuhuu!), – vain pieni korjaus ekaan kuvaan! Enpä turhaan kierrellyt ja seisoskellut Haaparannan tyhjillä kaduilla. Enkä kuvankäsittelyssä tehnyt pikkukaupunkiin elämää tyhjästä. Viimeisessä kuvassa on neljä kuvaa päällekkäin, että näyttäisi siltä, että liikennettä on enemmältikin. 😀 

6 Reppari (Kauppahalli): täydennettävä kuvankäsittely (yhden kuvan sävyt vielä liian tummat)
7 Miljöö (Tuulentupa): täydennettävä kuvankäsittely (Gamut eli punaiset on käsiteltävä painokuntoon. )
9 Maisema (Kaunispää): täydennettävä kuvankäsittely (porokuvassa vieläkin cyaania liikaa)
10 Miljöö (Pikkukaupungin keskitalvi): täydennettävä kuvankäsittely (sininen taivas eka kuvassa on käsiteltävä ~ taas se gamut!) mutta muutoin läpi. 

Tuon kympin läpimenosta olen ihan erityisen iloinen: tarkoittaa, ettei tarvitse välttämättä Tornioon asti lähteä uusimaan. Ja minä tein oikeasti töitä sen eteen ihan hurjan paljon.

Ja työ jatkuu.

Minähän en tänään koulun jälkeen sitten kotiin ajellutkaan, vaan olen täällä Torniossa edelleen. Kerronpa sitten huomenissa. 😉

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

 Studio

Syväterävyys – Helminauha-maljakko
Tuotekuva – Alessi
Henkilömuotokuva studiossa – Aapeli 1½ v.
Studiosimultaani + kuvaussuunnitelma

Miljöön täydennys

Reppari – Kauppahallin kalakaupan aamu
Maisema – Kaunispään syyskesä
Miljöö – Tuulentupa
Simultaani – Pikkukaupungin keskitalvi

 

VAT

Näytön tunnelmia

Yöllä myrskysi. Siihen heräsin, ja jäin valvomaan. Ja kuinka huolestuttavaa, myös kuvailemaan. Tämän retkeilymajan toisen kerroksen ikkunasta yritin vielä kuvata simultaanitehtävän ”Pikkukaupungin keskitalvea”. Säälittävä yritys.

Tämä asunto on kyllä tähänastisista opiskelija-asunnoistani ehdottomasti värikkäin. Mutta täällä on hiljaista, lämmintä ja oma vessa/kylppäri. Eikä maksa kuin 50 euroa/vrk. Pikkukaupunki Haaparannan keskellä.

Tästä on ollut hyvä lähteä koululle Suomen puolelle, kuvailemaan Haaparannan pikkukaduille, ja nyt äsken Tornion Ofeliaan kisastudioon syömään ja odottamaan tuloksia. Siellä meitä puolitusinaa istuskeli ja puhui – valokuvauksesta! Yllättävää, eikö? Ja taisinpa olla ainoa, joka ei juuri stressaa tuloksia: kaikki, mikä menee yli hylätyn, tulee olemaan minulle ilo.

Meidän revontuli-ekspertti/ammattilainen oli nyt lähdössä Aavasaksalle reposten metsästykseen, ja olisipa ollut mahdollisuus lähteä hänen kannssaan oppiin ja kuvaamaan, mutta meitsi luuseri lähti kämpille: vähäiset yöunet ja kuitenkin takana aika intensiivinen kuvaus-, ulkoilu- ja kuvankäsittelypäivä, sekä hyvin syöminen ja päälle muutama viinilasillinen, joten nyt väsytttää ihan hirmuisesti.

Pikkukaupungissa oli tänään päivällä huikea auringonpaiste, ja minä onnistuin kuin onnistuinkin pyytämään muutamia ihmisiä ”malliksi”. Kuvat kuitenkin monin tavoin vajaita. Mutta olipa minulla ilo tutustua myös Sven-Erikiin, joka jo eilen oli ´mallina´, ja tänään tapasimme kaupassa. Lopultakaan hänestä ottamani kuvat eivät päätyneet siihen kuvasarjaan, jonka jätin tuomaristolle tänään. Lopullinen sarja on täällä …

Ja huomenna sitten Suuri Arviointipäivä.

VAT

Pikkukaupungin keskitalvessa

Tähän on tultu: seison kadulla ja odotan ohikulkijoita, kävelijöitä tai pyöräilijöitä, odotan jotain vähäistäkään merkkiä ihmiselosta… Odotan, jotta voisin kuvata näyttötutkinnon simultaanitehtävää ”Keskitalven pikkukaupunkimiljöö”. Tehtävähän ei lähtökohtaisesti ole mahdoton. Mutta on loppiainen, on -20 c pakkasta ja on valotonta. Siinä sitten kuvaat pikkukaupungin ELÄMÄÄ! Pikkukaupunki (sekä Tornio että Haaparanta) on autio.

Tehtävänanto oli aamuyhdeksältä, ja hyvin siihen ehdin. Matkalla Oulu – Kemi – Tornio liikenne olematonta, tie sula ja näkyvyys hyvä, joten hyvä oli ajella. Koululla meitä oli kymmenkunta, osa jäi studioon, ja me, joilla oli studiosimultaani myöhemmin ja joilla oli edellisen näyttötutkinnon jälkeen miljöökuvat uusittavana, lähdimme pakkaseen. Onhan tästä ollut puhetta hyvinkin usein: kun on VAT-viikonloppu, sää ei suosi.

No ´keskitalvi´ kyllä löytyi, mutta miten saada kuviin pikkukaupungin idylliä, porvariston hillyttyä charmia, talvista liikkumista, pikkukaupungin elämää etc… Valitsin kohteeksi Haaparannan, jossa myös asustelen tämän viikonlopun (koulun asuntola on  vielä kiinni, joten me kaikki bunkkaamme kuka missäkin). YHDEN hyvän kuvan sain aamulla.

Noh, iltapäivä meni studiossa, kuvaten ja assistenttina, ja sitten pari tuntia kuvankäsittelyssä ennen kuin kuvat piti luovuttaa. Siitä setishän ei jäänyt kuin kohtuullinen pettyminen omaan valmistautumattomuuteen. Se osio EI tule menemään läpi.

Mutta sanoinkinhan jo, että tänä viikonloppuna satsaan miljöösimultaaniin, joten ei muuta kuin takaisin Haaparannan, pikkukaupungin keskitalven kaduille ja jokirantaan, odottamaan kuvattavia, toimintaa, elämää, valoa, … Se, mikä oli hyvä juttu, oli, että pakkanen oli laskenut, suorastaan romahtanut. Enää – 3 C, mutta olipas sitten liki myrskyluvut tuulennopeudessa. Niin kova tuuli, että kamera ei tahtonut jalustalla pysyä. … Mutta minä yritin. Hitto, minä yritin!! Melkein seitsemään asti kiertelin Haaparannan katuja, kuvasin taloja, odotin ihmisiä, hypin ja pompin lämpimikseni ja kyllä, hetken kävin pieni ohut, hiipuva, häipyvä ajatus, miksi minä täällä olen! Onko minun pakko?  – Ei, ei ole. Ja edelleenkin: minä tämän suoritan vaikka menis maailman tappiin asti!

Kuvat kannattaa klikata isommiksi.

Osa – onnistunut? – porukka on jo Kisastudion etkoilla, – mie en jaksanut. Huomenna on vielä kahteen asti mahdollisuus kuvata ja työstää miljöösimultaania. Minähän rantaan ja sivukaduille vielä menen… Huomenna sitten kisastudioon.

Tämän kuvan kohteesta voisin joku päivä kertoa, muistuttakaapa…

Niitä näitä Ruoka ja viini VAT

Näillä mennään

Näillä mennään on (lehtiartikkelin mukaan) yksi eniten käytetyistä, yksi eniten ärsyttävistä suomen kielen sloganeista.

Mutta nyt on tilanne se, että keskeneräisellä portfoliolla lähden huomenaamulla seitsemältä kohti Torniota. Näillä, mitä on, mennään. Keskeneräisyyttä enemmän häiritsee se, että en ole yhtään ehtinyt treenata huomista studiosimultaania varten. Mutta mitäs en treenannut Japanin matkan jälkeen, mitäs pidin joulu- ja uudenvuodenloman. Toisaalta. Ei minulla niin paljon olisi ollut voitettavaakaan, ei vielä taidot riitä näissä studiohommissa.

Olen tänäänkin humputellut monta tuntia ihan muissa kuin kouluasioissa. Kävin ostamassa kankaat minun 20-luvun pukuani varten, vein ne ompelijalleni, jonka kanssa suunnittelimme flapper-mekkoani, sitten kampaajalle, jossa myös suunniteltiin, 20-luvun frisööriä siis, samalla kun mökkitakkutukka saatiin säälliseen pituuteen ja kiiltoon. Äidin asioilla ja luona vierähti pitkä tovi.

Ja laitoinpa sitten hyvää ruokaakin meille. Broilerin rintafileille kaapintyhjennysaineksista vallan erinomainen kastike. Onhan ranskalaisen keittiön appelsiiniankka gourmandien tuntema, mutta kuinka moni on kotikeittiössä köksännyt broileria appelsiinissa.

Broilerfileet appelsiinissa

4 broilerin rintafilettä
oliiviöljyä
(limoncelloa!!)
2 appelsiinia n. 2 x 2 cm palasina
½ pkt Viola Appelsiini-tuorejuustoa
sitruunapippuria, suolaa

Kuumenna oliiviöljy, ruskista fileisiin pinta, laita pannulle pari ruokalusikallista limoncelloa (tai Cointreautua tms), ei välttämätöntä, mutta syventää makua. Mausta suolalla ja sitruunapippurilla (1 tl) ja lisää sitten pannulle tuorejuusto. Pienennä lämpöä. Kun broilerfileet alkava olla kypsiä, lisää pannulle paloitellut appelsiinit. Kuumenna ja tarjoa basmatiriisin kanssa. Keväistä ja aika kevyttä. Raikasta ja hyvää, vaikka loppiaispöytään.

Loppiaisesta puheenollen, – muistathan, miksi sitä vietetään? – Tre kronor, loppiainen, ja Kölnin tuomiokirkko, muistatko? … KLIKS  (Nyt linkki avautuu uuteen välilehtiin … ).

Pitäkäähän peukkuja huomenissa, erityisesti klo 12 – 13, jolloin minulla on studiosimultaani!

 

Valokuvaus VAT

Vattilaisten pikkujouluviikonloppu

vkl

Nyt väsyttää. Opiskelu vie voimia. Mutta vielä enemmän väsyttää jos on opiskelijapikkujoulu. Vaikka olisikin liki ensimmäisten joukossa lähtenyt puolenyön aikoihin nukkumaan ja jättänyt väliin jatkot, joilla osa kurssikavereista oli viihtynyt aamuviiteen asti.

Meillä oli hyvä viikonloppu. Ehkä näistä jo koetusta viidestätoista kouluviikonlopusta nyt tuli vähiten uutta oppia, ehkä vähiten tuli tehtyä töitä, mutta nyt viikonlopun anti olikin enempi sosiaalistumisessa. Tai siis että meillä oli porukalla mukavaa.

Eilen illalla lähdimme melkein suoraan studioista illanviettoon, jossa toinen opeista oli meille kattanut pöydät, paistanut paljon makkaroita, tehnyt salaattia ja avannut pari tömppöä viiniä. Toinen opeista oli viimeiseen asti kanssamme studioissa.

Pikkujoulumme ohjelmana ei ollut muuta kuin syödä, mahdollisesti saunoa, nauttia viiniä, viskiä, muita virvokkeita (OPM ~ oma pullo mukaan -meiningillä mentiin) ja höpötellä yhdessä. Ei tarvittu muuta ohjelmaa. Ja minä tarkkailin (taas kerran) ryhmädynamiikkaa, rooleja, dialogeja.

Tiedättehän, että jos ortopedit kokoontuvat yhteen illanviettoon, niin koko ilta leikataan, jos bussikuskit kokoontuvat yhteen illanviettoon, niin koko ilta ajetaan, jos keittiömestarit kokoontuvat yhteen illanviettoon, niin koko ilta kokataan ja voitte olla varmoja, että jos valokuvauksen opiskelijat kokoontuvat yhteen illanviettoon, niin koko ilta pohditaan, miten näytöissä on mennyt ja miten tulevista selvitään. Ja paljon muuta siinä ohessa.

Hyvä tunnelma meillä lopultakin oli.

Studiokuvauksissa tuli kyllä hoksattua, että minun ja uuden kamerani välinen yhteistyö ei vielä ole mitenkäään saumatonta, mutta kyllä minä taas yritin. Yritin kovasti.

Ja opin studiokuvauksesta paljon, mm. miten savukonetta käytetään ja miten paljon on tehtävä valaistuksen kanssa töitä, jotta iso moottoripyörä ja sen kiillot saadaan näyttämään hyvälle.

vkl-2

Omat kuvaukseni eivät oikein onnistuneet. Onhan taas uuden kameran kanssa paljon opettelemista, tutustumista, tavoille oppimista. Mutta ei auta muuta kuin kuvata. Olenhan sanonut itselle ja opiskelijoille, että vain kirjoittamalla oppii, ja kyllä se pätee varmasti siihenkin, että vain kuvaamalla oppii… Siispä harjoitukset jatkuvat.

vkl-3

Niitä näitä VAT

Duunari-opiskelijan kotiinpaluu

Kotiin palattua mietin tovin, miten on niin paljon postia, laskuja, kasteltavia kukkia, purettavia laukkuja… Olenhan ollut vain viikonlopun Torniossa, kouluviikonloppu takana. Mutta niinhän se olikin, että matkaan lähdinkin jo viikko sitten. Mökkiviikko oli alla, ja sitten lähiopetusjaksolle Tornioon. Ihan duunarimeiningiksihän se siellä meni.

2016-10-30

Tein kollaasin kolmesta kuvasta (kuvat Elisa Vääräniemi), jotka kuvausparini otti. Paljon reippaampi raksaminäni oli studiossa kuin todellisuudessa 30 vuotta sitten. Kuten eilen jo kerroin, minulla ei ollut mitään rekvisiittaa/kamppeita kuvauksia varten, joten kehittelimme yhdessä tällaisen lookin. Haalari ja vallan erinomainen remppaduunarin tukkapanta löytyivät koulun hyvin vaatimattomasta ”puvustosta” ja sitten kävin ruokiksella Ica Maxista ostamassa, paitsi aamiais- ja evästarpeet, myös vasaran ja työhanskat. Ei ollut ollenkaan vaikeaa olla mallina. Rooli tuntui hyvin omalta. Paitsi raksavuonna myös kolmena Hailuodon kaivauskesänä pukeuduin haalariin, joten minulle mitä ominaisin kampe. 😀

Ja niin taisi minun mallinikin tuntea itsensä luontevaksi asussaan. Ainakin minusta hän soveltui siihen mitä parhaiten. Ottamani kuvasarja on täällä. Olisin halunnut taustaksi kesäisen järvenselän ja koivunoksia etualalle, tuo ”betoniseinä” tausta ei oikein sovi herkän E:n taustaksi. Pieni sumuisuuskin, tai ”kesäillan utuisuus”, olisi ehkä ollut hyväksi, jos sellaisen olisin osannut valaista ja tehdä.

Eilen ja tänään tuli kyllä paljon uutta tietoa ihon muokkauksesta kuviin, joten oikein odotan, että huomenissa on aikaa kokeilla saatua oppia. Juuri nyt (taas) tuntuu hyvälle, että huomenna ei ole mentävä kampukselle, eikä opettamaan, vaan voin jatkaa yksikseen opiskelujani kotosalla.

Tänään kotiin tultua oli  – kuten jo tavaksi on tullut – ruoka valmiina. Myös flunssainen pikkuperhe oli ruokapöydän ääressä kun minäkin kotiin ehdin.  Pehtoori oli taas leiponut!

cupcake

Cupcake-kuorrute kevennetty versio, ei siis voita ja tomusokeria ja keltuaisia, vaan mascarponea ja tomusokeria. Hyvää oli, oikein hyvää.

Niitä näitä VAT

Torniossa studiossa

Torniossa kaikki hyvin. Ei sada, ei myrskyä, ei ole mieletön pakkanen. No ei olisi paljon haitannut, vaikka olisikin, sillä koko päivän olemme olleet sisällä. Ei mitään miljöö- tai repparitehtäviä Tornio-Haaparanta -alueella. Oli studiopäivä. Aamulla arvottiin kuvausparit ja arvottiin koulusta ”studiot”, jonka kanssa ja jossa ”rooli”kuvaukset oli tehtävä. Kouluun piti/sai tuoda rekvisiittaa/rooliasuja, joiden kanssa halusi tulla kuvatuksi, mutta kun tieto tästä tuli, olimme mökillä, joten minulla kokin kamppeet, historiantutkijan vermeet, tms., joita olisin voinut harkita rekvisiitaksi, olivat kaikki kotona. Siispä minulle oli keksittävä koulun pukuvarastosta jotain sopivaa ylle. Näette sitten huomenna.

Minulle sattui erinomainen kuvaaja, joka sitten oli vuorostaan mallinani. Hyvä malli olikin. Ja hänellä oli vintagepuku tai siis 70-luvun Marimekko-puku ja hattu asuna. Yritin kuvailla. Vaikka meillä homma yhdessä sujui, oli hauskaakin, niin kyllä studioissa työskentely syö naista ihan erilailla kuin ulkona tepastelu ja kuvaaminen. Ja henkilökuvaaminen minulle on kovin vaikeaa vieläkin. Jollei lasketa Aapelia. 🙂

Olisi tuolla toisessa opiskelija-asuntolassa meidän kurssilaisilla bileetkin (= yhdessä alkoholin nauttimista opiskelijasolussa), mutta eipä ole jaksettu meidän neljän hengen majoituksesta mihinkään lähteä. Kameratarvikkeista ja näytöistä keskusteltua. Kuvia katsottu. Tällaista on valokuvauksenopiskelijoiden lauantai-illan huuma. Ainakin tällä kertaa. 😉

Tosin voi olla, että rauhallinen ilta ei oikein tästä jatku, sillä naapurikämpästä, jossa asustaa vakkari-Lappia-opiston opiskelijoita (nuoria) kuulostavat aloittalevan reippaanlaista  lauantaiehtoota. Hohhoijaa…

Valokuvaus VAT

Studiolamppujen alle

Alkaa olla todella tarvetta D-vitamiinille. Päivälläkin on oltava sisällä valot. Kynttilät ja muutamat ”kausi”valot ovat jo valaisemassa lokakuisia päiviä ja iltoja. Leivinuunissa on joka päivä tuli. Autossa talvirenkaat, ja lenkillä oltava jo aika paljon päällä, pipokin. Koulussa miljöö- ja maisemakuvauksesta ollaan siirtymässä studio- ja henkilökuviin. Virittelin tänään studiolamput ja taustakankaat ja tuloksena ”tutkielma Alessin hedelmäkorista ja C-vitaminiista”. Tässä kuvahaasteessa yksi lisäpointti on ”minimalismi”; eli minimalistinen kuvaus yhdestä kohteesta, ja tee kuvasta ”taiteellinen”. Auttaisiko taiteellisen vaikutelman syntymiseen, jos annan kuvalle nimen. ”Ilopilleri”.

ilopilleri-2

Huomenna tulee Aapeli taas malliksi. On otettava ensimmäinen sarja matkalla kohti studiokuvausnäyttöä, joka on tammikuussa. Nyt kun poika jo kävelee ja on muutoinkin kaikin puolin vilkkaampi kuin vielä yksvuotiskuvia ottaessani, niin voi olla tiedossa pienesti vauhtia ja vaarallisia tilanteita.

ilopilleri-3

Sikäli tällaiset hedelmäasetelmat ovat helpompia.

ilopilleri

Tämä viimeinen on viimestellyin, ja ainakin se kannattanee klikata isommaksi.

Niitä näitä VAT

Näyttöviikonlopun lopulla

Mietin, että millainenhan fiilis olisi, jos asiat olisivat menneet toisin, jos olisin saanut toisenlaisen palautteen? Sellaisen kuin odotin.

Olen palannut Torniosta, poikkeuksellisen myöhään, vaikka lähdin ”kesken kaiken” (Apsu oli erinomainen syy jättää viimeinen palautetunti kokematta). Keli aurinkoinen, haapojen liki tuliset, keltaiset pilkahdukset maisemassa, vaakaan paistava lokakuun ilta-aurinko, vilkas vastaantuleva liikenne, sujuva, onneksi vielä kesärajoituksilla kulkeva etelään suuntautuva liikenne (Iin hirvikolari lopultakin vain pieni hidaste) ja hyvä mieli… Ilolla ajelin.

Kun täällä Tuulestatemmatussakin on käyty kiitettävän vilkasta keskustelua näyttötutkinnoista yleensä ja VAT-koulutuksesta erityisesti, niin jouduttepa/saattepa vielä tuntoja kuluneesta viikonlopusta, minun mokistani/onnistumisistani. Tuntoja siitä, miltä tuntuu kun vuosikymmeniä arvioijana ollut joutuu/pääsee arvioitavaksi, arvosteltavaksi.

Saimme eilen illalla, ennen puolta yötä sähköpostitse henkilökohtaisesti tiedon siitä, miten oma näyttötutkinto oli mennyt. Saimme vain ”arvosanat”, tänään sitten niille perustelut ja palautteet. (Ja olenhan jo monta kertaa aiemmin kertonut, että minusta tämmöinen on erinomaisen hyvä tapa edistää oppimista.)

Arvosteluasteikosta sen verran, että siinä on seuraavat ”tasot”  (oma muotoiluni asiasta):

hylätty = ei osoita minkäänlaista osaamista
uusittava = sarja osoittaa osaamista, mutta on tehtävä kokonaan uudestaan
täydennettävä = kuvia on muokattava, sarjasta valitaan 3 – 5 onnistunutta otosta, joita on tarpeen muokata, rajata, käsitellä, viimeistellä etc.
hyväksytty = 3 – 5 (repparista 5 – 8) kuvaa ovat sellaisenaan valmiita. Niille ei tarvitse tehdä mitään. ”Homma hanskassa.”

Me kaikki kymmenen mukana ollutta selvisimme ilman hylättyjä. Suurin osa meistä sai useimmista sarjoistaan kommentin ”uusittava”. Vain yksi sarja ennakkotehtävistä ja yksi sarja perjantaina kuvatuista simultaaneista ylsivät mainintaan ”Hyväksytty”. Minä en todellakaan ole kumpikaan noista. Joten ei vieläkään kovin korkea ole tällä kerralla läpäisykerroin.

Tänään sitten aamulla kohtasimme ”juryn”, johon kuuluu kolme henkilöä: yksi opetusalan edustaja (Lapin yliopiston Taiteiden tiedekunnasta opettaja), yksi edustaja työntekijöistä (freelance kuvaaja) ja työnantajan edustaja (yrittäjä, joka tässä kokoonpanossa on myös näyttötutkintomestari, joka on oltava raadissa). Jury kertoi aluksi arvosteluperusteista, myös siitä, miksi ”hylkäysprosentti” on niin korkea, minkä jälkeen meille toden teolla selvisi, että näyttötutkinto tässä vaiheessa opintoja on ”vain” välivaihe, tärkeä sellainen. Että tämä on ”osatentti”, kuten kaltaiseni 80-luvulla opiskellut asian miettii. Tämä oli myös preli, tämä oli myös ”valmistava”, seuraaviin tutkintoihin valmentava, välivaihe, ja mitä kaikkea. Aloin, ja aloimme, tajuta, että tämä ei todellakaan ole LOPPUtentti. Tämä on yksi vaihe.

Kyllähän tänään meidän sarjoja arvioitaessa opin enemmän kuin aikoihin. Kirjoitin monta sivua muistiinpanoja.

1

Ja ehkä sittenkin, lopultakin, eniten omaksi ihmetyksekseni, minä pärjäsin ihan hurjan hyvin.  Ei yhtään täyttä hylsyä, eikä suinkaan kaikkia ole uusittava. Olen ihan tavattoman yllättynyt varsinkin siitä, että repparini ”Kauppahallin kalakaupan aamu” oli toinen niistä (2/10) reppareista, joka ”pääsi läpi” ~ vaatii vain pieniä kuvankäsittelyllisiä korjauksia. Jihuu! (Kiitos, kalakauppa (MP) kauppahallissa!!!) Reppari on ollut minulle vaikein… ja nyt se on melkein tehty,

Näin ne ylipäätään menivät:

6 Reppari: täydennettävä
7 miljöö: täydennettävä
8 henkilö: uusittava
9 maisema: täydennettävä
10 miljöö: uusittava

Eli vastoin omia (ja muiden?) odotuksia pärjäsin todella hyvin. Aapeli leikkipuistossa (tiesinkin) ja eilinen (huoh!) simultaani vaativat uusinnan, mutta muut vain täydentämistä, korjaamista etc. Wuhuu!

4

Jopa porokuva maisemasarjassa sai kiitosta.
Oikeastaan aika paljon kiitosta.

Laittelen huomenna kuvat.fi -sivulleni tarkempia
kommentteja hyväksytyistä ja hylätyistä kuvista…
KLIKS

Nyt on sellainen ”tehty työ, paras työ” -fiilis.
Ja että työ jatkuu…

Niitä näitä VAT

Pitkä päivä

Hyvänen aika, että tänään on ollut pitkä päivä!

Pituutta lisää tietysti sekin, että heräsin viideltä. Ei, en jännitykseen, enkä sen takia, että olin sittenkin päättänyt vielä käydä aamulla ottamassa pari kuvaa: simultaanisarjaan myös aamukuva. … Luin eilen illalla tosi myöhään (puolille öin?) ja nukuin opiskelijaboksin punkassa oikein hyvin puoli neljään, jolloin toinen kämppiksistä tuli ”kisastudiosta”, mutta nukahdin pian uudelleen. Toisen tullessa viideltä, heräsin, ja katsoin kelloa (ilman rillejä) ja ajattelin, että onhan tuo jo kuusi, joten enpä edes yritä enää nukkua. Ja jäin hereille. Pöhkö.

5-3

Noh, puolikahdeksalta olin taas Haaparannalla, sitä samaa talovanhusta kuvaamassa. Oli huikea aamu, aurinkoa, valoa, värejä!

Sitten koululle säätelemään sarja valmiiksi, ja yhdeksän jälkeen, hyvissä ajoin 😉 ennen dead-linea luovutin vaatimattoman viiden kuvan sarjani ”Syksyinen kaupunki”. Sitten ei ollutkaan muuta.

Hetken harkitsin, että lähden ajelemaan Ouluun, ja palaan huomenna aamulla taas tänne, mutta enpä kuitenkaan. Ajattelin, että olenpa nyt yksin. Yritänpä olla tekemättä mitään erityistä, käyn rauhassa syömässä, nukun päikkärit, kävelen Torniossa, käyn IKEAsta ostamassa ne yöpöydän lamput, Systemistä jotain harvinaisuuksia, Hemtexistä etsimässä Helsingistä löytymättömiä kaitaliinoja. Kunhan vain chillailen. Ja niin tosiaan olen tehnyt.

Illansuussa sitten kurssikaverit viestittelivät, että naapuriopiskelija-asuntolassa on jälleen ”kisastudio” jännittämässä tuloksia teemalla ”Itketään yhdessä”. Miksipä en olisi lähtenyt käymään?

Mutta enhän minä kovin kauaa jaksanut… Nyt unta yön yli, ja huomenna on Suuri Palautepäivä!

(kuvissa eilisiä epäteräviä kuvia… Onko toisen kuvan ”mallissa” jotain tuttua? 😀 )

5

5-2

VAT

Syksyinen kaupunki

Melkoisessa myräkässä ajelin yhdeksäksi Tornioon. Me kymmenen näyttöön tullutta luovutimme portfoliomme, ja sen jälkeen saimme simultaanitehtävän.

dsc_0899

Olin helpottunut. Helpottuntu siitä, ettei se ollut reppari, eikä välttämättä vaadi mallien etsimistä, ei välttämättä kontaktikuvausta. Ja syksyistä kaupunkiahan minä olen kuvannut paljon.

Olin omasta mielestäni kovinkin fiksu ja ajelin puoli tuntia, tunteroisen Tornio – Haaparanta väliä etsien ”valitsemaani ynpäristöä”. Etsin miljöötä, josta voisin ottaa kuvia kuvitteellista toimeksiantoa varten. Päädyn siihen, että miljööni on Haaparannan Gamla Stad. Kuvailen tuulessa ja tuiskussa, puhun jopa ruotsia kukkakaupan tädin kanssa hänen liikkeensä edustalla kun häärin kalustoni pitkän tovin.

Jatkoin Stats Hotellin eteen, yhden ihan nappiotoksen (niin luulin kuvatessani) sain Packstugsgatanilla (liitän vaikka huomenissa tähän)…. Vajaan kolmen tunnin jälkeen päätän, että on tauon paikka … Menen Haaparannan Leilani-ravintolaan (jossa on viinikerhon kanssa käyty about 15 vuotta sitten). Tulee surullinen olo, kun muistan P:n, ystävän joka menehtyi syöpään keväällä.

Lounaan jälkeen Haaparannassa paistaa aurinko! Keltainen sadetakkini näyttää auringossa anorakilta, joten hyvin sopii sini-keltaiseen ruotsalaiseen maisemaan. 😉

Kuvailen vielä tovin, ja sitten lähden koululle purkamaan saalista, ajatuksena, että tarkastan, mitä on vielä täydennettävä. Lataan koneelle 150 kuvaa. Sillisalaattia on. Vanha kaupunki -miljöö ei erotu omaksi kokonaisuudekseen, sitä paitsi iso osa kuvista on EPÄTERÄVIÄ. Tässä vaiheessa! Voi hyvä tavaton.

No mutta on vasta varhainen iltapäivä, ja vaikka aurinko ei enää paistakkaan, on kuitenkin pouta. Siispä uusi kierros. Nyt päätän keskittyä Haaparannan vanhimman talon (1870-luvulta värjärimestari/maalikauppiaan) ja sen pihapiirin kuvaamiseen. Tehtävänannossahan lukee ”valitsemasi ympäristö, kuvaa miljöö”. Siis keskityn siihen. Alkaa sataa, valo, se valokuvaajalle tärkein juttu, alkaa hiipua. Kuvaan. Miten käy kuvien terävoitymisen tai kohinan kanssa? Ja kuuden jälkeen palaan taas koululle. Puran kuvat. Enkä ole tyytyväinen.

Yhdeksältä lähden muutaman muun viimeisen kanssa pois luokasta.

Nyt täällä opiskelijaboksissa. Mietin, vienkö nuo viisi valitsemaani, vai lähdenkö yökuvaamaan vai heräisinkö aamulla aikaisin, onhan aamupuolikymmeneen asti mahdollisuus palauttaa. ….

Mutta kun ennakko-oletus onnistumiselle ei ole kovin korkea, niin ehkä en. Niin tai näin, minua ei ole jännittänyt, eikä tympässyt. Päinvastoin, oli mukava tepastella pitkin katuja ja kuvailla.

1

No mutta. Olisiko tässä aihe myös lokakuun kahdelle ensimmäiselle viikolle kuvahaasteeseen: kuvaa syksyinen kaupunki. Ei tarvitse rajata yhteen miljööseen. Kuvaa 3 – 5 kuvaa syksyisestä kaupungista tai kylästä, joka tapauksessa rakennetusta ympäristöstä. Teen kuvahaastesivulle kansion kunhan kotiudun.

PS. eiliseen postaukseen korjaus: viime viikonloppuna oli hyväksytty neljä simultaania, eli hyväksyttyjä sarjoja 45:stä oli yhteensä viisi. Hyväksymisprosentti on siis paljon korkeampi kuin eilen kerroin. Yli 10 prosenttiin pääsivät viime viikonloppuna.

Niitä näitä VAT

Ennen ensimmäistä näyttötutkintoa

Huomenna se sitten on: elämäni ensimmäinen näyttötutkinto. Pitkään aikaan en ole ollut opiskelusuorituksesta arvioitavana. Taitaa olla väitöstilaisuus se edellinen. Noh, nyt ei ole ihan samasta kyse. Ja tässä on olennaista se ero, että minulla ei ole kauheasti menetettävää. Tai siis, että kun realistisesti aattelen, niin tiedän, että ennakkotehtävieni taso ei kovin hyvää läpäisyn kannalta lupaa.

Näyttöön oli neljä ennakkotehtävää: Maisema, Henkilö miljöössä, Miljöö ja Reportaasi. Niitä olen muokannut ja kuvannut elo-syyskuun. Reppareita olen tehnyt ainakin viisi. Maisemasarjoja on ollut tekeillä ainakin kolme, – vai neljä, vaiviisi? Miljöö- ja Henkilö miljöössä -sarjoja on kai ollut vakavasti otettavia vain kaksi.

Opettajien palautteiden ja kommenttien jälkeen, omien tuntojeni mukaan, uusintakuvausten ja kaikenmoisen säätämisten jälkeen portfoliossa ovat nyt nämä:

sieppaa

Ja kuvat sellaisena kuin ne huomenna jurylle luovutan ovat täällä: Näyttötutkinnon sarjat

Sarjojen lisäksi ennakkotehtävänä on ollut tehdä itsearviointi omasta kehityksestä ja tämänhetkisestä tasosta.

Opettajilta saatujen kommenttien jälkeen on tuntuma, että tuo sarja yliopiston kirjastosta on paras, jopa siinä rajoilla, että menee edes korjattuna läpi. Henkilö miljöössä ei missään tapauksessa yllä – noh, ei oikein mihinkään. Ja repparista opet, joista vain toinen on sen edes suunnilleenkaan valmiina nähnyt, sanoi, että ”kulkee aika mukavasti”, mutta – yllätys, yllätys – visuaalisuus on vähän ohut. Siis toivon, että edes yhdestä sarjasta saisin ”ei-hylsyn”. Niin ja huomenna on sitten tehtävä se viides sarja: on simultaanitehtävän päivä.

Pistäkäähän blogin lukijat pitkäveto pystyyn, ja arvailkaa, miten minun ja kuvieni käy.

portfolio

Jo aiemminhan kerroin, miten tutkinnot rakentuvat, ja nyt viikonloppuna on edessä ensimmäinen neljästä.

Puolet meidän porukasta oli jo viime viikonloppuna Torniossa ja mitenkäs siellä kävikään? Siellä oli yhdeksän opiskelijaa, joilla oli siis 4 + 1 tehtävää arvioitavana = yhteensä 45 sarjaa, joista (kuulemani mukaan) vain YKSI oli mennyt suoraan läpi. Yli puolet noista oli ”korjattava” ja melkein puolet uusittava kokonaan. Ja siellä oli ihan huippuja sarjoja!! Siis tiukkaa on. Mutta oppimisen mielellä olen vielä menossa ottamaan palautteen vastaan.

Minä luulin kauan aikaa, että vattilaisen tärkein lisävaruste on jalusta, tai ehkä sittenkin salama, tai jopa studiovalot. Pitkään ajattelin, että kamerareppu olisi ehkä ”the thing”, harkitsin myös uuden objektiivin ostamista. Mutta nyt, juuri ennen ensimmäiseen (kuinkahan monia (kymmeniä) niitä minulla vielä onkaan edessä) näyttöön valmistautuessa, ymmärsin vihdoin investoida johonkin oleelliseen. Partiokaupassa oli sopivasti tarjouksessakin.

sadetakki

On aika luopua kertakäyttösadetakeista ja minigrippipusseista (kameran suojana). On nimittäin niin, että aina kun meillä on VAT-viikonloppu, Torniossa sataa. Tai on mieletön pakkanen. Huomiseksikin on luvannut sadetta.

Viime viikonlopun näyttötutkinnossa olleet keskustelivat Facessa edeltävänä torstaina  – – – (lyhennettynäkin kertoo porukastamme jotain.. 😉 )

TK: Onko tieteellistä selitystä sille, miksi taas lauantaina on sadetta, kun on VAT12 viikonloppu?

JS: Noh… VAT on hiukan huolimaton muunnos ruotsin sanasta våt=märkä ja 12 tässä yhteydessä tarkoittaa johdonmukaisesti kahtatoista peräkkäistä koulusadeviikonloppua.

JF: Minä oon aina luullut, että VAT on lyhenne vatten-sanasta.
Historiaa Niitä näitä VAT

Silmänkirkastusryypynpäivänä

1

Kotiin palattua, jälleen kerran Torniossa valaistuneena, pientä toivoa saaneena, jos kohta hyvinkin maanpinnalle rämähtäneenä … muistin, että piti tänään hoksauttaa meidän opea, että tänään olisi ollut mestarilla oivallinen tilaisuus herättää henkiin vanhoja mestari-kisälli -perinteitä.

Olihan jo keskiajalla syyskuun 11. päivä sellainen vuosikalenterin päivä, joka selkeästi kertoi syksyn tulosta; Suomessakin 1800-luvulla juuri 11.9. oli se päivä, jolloin käsityöläismestarit sytyttivät lamput vertaisiin. Silloin hyvä ja reilu mestari tarjosi syksyn työkauden alkamisen kunniaksi kisälleilleen ja oppipojilleen silmänkirkastusryypyn. Päivänvalon vähentyessä oli tarpeen kirkastaa katsetta, jotta työt sujuivat tarkasti ja huolellisesti.

Tänään ei ole ollut silmänkirkastusryyppyjä, – punaviiniä kyllä oli Pehtoorin laittaman kotiinpaluuruoan äärellä. Ruoka oli hyvää, viikonlopun pitkien päivien, pitkälle iltaan venyneiden koulupäivien jälkeen, lopultakin aika vähällä ruoalla olleena. Ja (koti)kotona olivat myös Aapeli ja vanhempansa.

Opiskeilija on taas kerran tyytyväinen viikonlopun antiin, jos kohta oma onnistuminen olisi voinut olla parempi. Mutta lopultakin onhan tämä vuosi antanut paljon, eikä vain opettanut kuvaamaan, vaan se on opettanut nöyrtymään, tuntemaan oma osaamattomuutensa, (ainakin vähän!) sietämään epäonnnistumisia. Sitä että en opi, en vaikka yritän. Ehkä on kyse myös siitä että ei ole taiteellista lahjakkuutta, ei nuoren rohkeutta, ei rauhallisuutta paneutua yhteen kuvaan. Kuten sanottu, on tämä matka itseenkin.

Nyt pitäisi vielä pikaisesti löytää yksi repparin aihe. Reportaasi jostain tapahtumasta. Kahdeksan kuvaa. Olisiko ehdotuksia, vinkkejä? Tekemistä, tapahtumaa? Ja alan oppia. että ”vähän on paljon” eli sellainen ”vähäeleinen” tapahtuma? Suutari tai joku muu käsityöntaitaja toimessaan? Joku visuaalisesti mielenkiintoisen työn tekijä työssään? Pieni happening, jossa on ”vaiheita”? – Olisiko vinkkejä?

 

11

Niitä näitä Valokuvaus VAT

Ammattikoululaisen mietteitä näyttöjen alla

Nyt on avauduttava opinnoistani…

Ensimmäinen tutkintotilaisuus, ”miljöönäyttö”, on edessä syyskuun lopussa. Sitten seuraavaksi studiossa työskentely joulu- tai tammikuussa, digitaalinen työnkulku helmikuussa ja suunnittelu ja kaupalliset taidot huhtikuussa.

VAT-koulutus, lähiopetusviikonloput Torniossa ja etätyöskentely ja palaute netin kautta, on siis näihin tutkintoihin valmentava koulutus. Itse miellän sen niin, että VAT-koulutus on kuin lukio, josta saa päästötodistuksen, ja näytöt ovat kuin ylioppilastutkinto, jonka eri osat läpäistyään saa tutkintotodistuksen. Ja sen myötä virallisen todistuksen ammattipätevyydestä. Kouluhan on ammattikoulu, eikä siis todellakaan joku vähän tavallista pidempi kurssi, kuten monet taitavat luulla.

Viime viikonloppu oli yhden sortin ”preliminääri” ensi kuussa olevia tutkintoja varten. Miljöössä työskentely -tutkinnon osa sisältää viisi tehtävää ja varsinaisen tutkintotilaisuuden. Kaikki osat on saatava läpi.

Ja miljöö-osioon kuuluu kuvareportaasi (8 kuvaa), miljöökuva (5 kuvaa), henkilömuotokuva (5 kuvaa) samasta henkilöstä miljöössä ja maisemakuva eli saman miljöön käsittely eri valo-olosuhteissa (5 kuvaa). Kuvasarja tulee olla samasta maisemasta – näkymä saa vaihtua. Ja sitten on vielä yksi tehtävä, joka tehdään ”simulaationa” eli tutkintotilaisuudessa saadaan kuvaustehtävä, ”toimeksianto”, johon kuvat on otettava, käsiteltävä ja esitettävä vuorokaudessa.

Ja olennaista on se, että ”kuvata sarja” ei tarkoita vain esimerkiksi viittä hyvää, visuaalista ja teknisesti moitteetonta kuvaa Aapelista, vaan ne on oltava vielä sarjassa, jonka oikeanlaisessa rakentamisessa on tietyt sääntönsä. Voisin esimerkiksi koota viiden hienon kuvan nipun Saariselältä, mutta se ei vielä tarkoita, että se olisi sarja.

Kukkolassa-22

Kun me lauantaina aamulla Kukkolassa aloitimme palautetilaisuuden, opet kertasivat, mikä on kyllä ollut aiemminkin esillä: kahdenkymmenen hengen porukasta yksi tai kaksi suoriutuu kerralla koko näyttörumbasta. Miljöössä työskentely -näyttö ja erityisesti siinä maisema-osio on tuottanut eniten vaikeuksia. Näyttöjen täydentäminen ja uusiminen on mahdollista ja sitä saa tehdä vaikka kuinka kauan, mutta silti yleensä vain noin puolet VAT-koulutuksessa olleista tekevät tutkinnon loppuun asti. Ja opettajat kertoivat, että meidän porukkamme taso ja motivaatiot näyttävät olevan hyvin samankaltaista kuin edellisilläkin kerroilla.

Ja tutkinnonhan ottavat vastaan ”sensorit”, joita on kolme ja jotka eivät siis ole meidän opet, vaan ulkopuolisia alan edustajia eri sektoreilta. Vrt. ylioppilastutkintolautakunta.

Minä en hetkeäkään epäile, ettenkö saisi koulutusosion tehdyksi; olen ahkera, aina (paitsi se luokkakokousilta) paikalla, harjoittelen, olen kuvannut ihan valtavan määrän kuluneen vuoden aikana, lukenut eräänkin kuvankäsittelyoppaan, tehnyt kaikki harjoitukset, monet tuplana.

Koulutuksen läpikäyminen siis hoituu hyvin ja ilolla, mutta olen tässä matkan varrella, aika varhain jo, ymmärtänyt, että minulle tutkinnon suorittaminen ei tule olemaan mikään itsestäänselvyys, eikä ainakaan pitkiin aikoihin mahdollista. Tutkintovaatimuksissa lukee näin: ”Valokuvaajan ammattitutkinnon perusteet on laadittu valokuvaajille, joilla on alan peruskoulutus ja useamman vuoden työkokemus.”

Itsellä on sellainen tuntuma, että alan olla kuvaamiseni kanssa siinä vaiheessa, jossa monet opiskelukaverit olivat viime syksynä kun me aloitimme. Toki olen kehittynyt, paljonkin, mutta olen vielä kaukana mistään tutkintojen menestyksekkäästä suorittamisesta. Peruskoulutus alkaa olla puolen vuoden päästä kasassa, mutta ”useamman vuoden työkokemus” tai sitä vastaava kuvaamisen määrä ei ole lähelläkään.

Niinpä viikonloppuna oli todella mielenkiintoista kuulla, miten ne neljä (+2 vara) sarjaani arvioidaan. Itsearviointini, omat ajatukset onnistumisista ja epäonnistumisista eivät kaikilta osin osuneet oikeaan, mutta tiivistäen kahden open puolen tunnin aikana antama kommentointi, palaute ja parannusehdotukset menivät kiteytetysti näin:

”Hieno miljöösarja”,
”maisemissa kuvankäsittely saatava kuriin”,
”henkilökuvissa rajausongelmia mutta myös hienoja onnistumisia” ja
”reppari on tehtävä kyllä uudelleen…”

Siis molemmat miljöösarjani ovat kuulemma pienin korjauksin sellaisia, joista pitää vain valita kumman kanssa voin ihan hyvin mennä yrittämään näyttöön! Jee. Täysin uuden repparin tekemisen olin jo kyllä itsekin päättänyt ennen kuin opet edes aloittivat sen kritisoimista. Se todettiin dokumentaariseksi, sellaisena hyvin rakennetuksi, mutta visuaalisuus puuttuu. Tiesin.

Vielä viime viikolla hillittömässä kiireessä sarjoja tehdessäni ja lähettäessäni mietin tutkintoihin menemistä. Siis mietin, että menenkö edes kokeilemaan, koska vielä olen kovin kaukana läpäisymahdollisuuksista. Mutta viikonloppuna rohkaistuin ja päätin, että tietysti menen. Oppimista ne näytötkin tuovat tullessaan. Palaute tuo aina jotain uutta tietoa siitä, mitä ja miten pitää parantaa.

Juuri tämähän oli minun oman opetukseni, pedagogisen ajatteluni ydin: on kerrottava, miten suoritus on mennyt, mikä oli hyvää, mikä vaatii parantamista ja miten päästään parempaan tulokseen. Siksihän en moneen vuoteen enää pitänyt kurssieni jälkeen tenttejä, vaan erilaisia käytännön harkkoja ja esseitä, ja kurssin läpäisy edellytti – paitsi kelpo suoritusta – myös palautetilaisuuteen osallistumista.

Näillä mennään. Kunhan tämä kapituliviikko saadaan kunnialla pois edestä, olen taas ihan täysipäiväinen opiskelija. Ja se tuntuu ihan mahdottoman hyvälle.

Kukkolassa-23

[PS. Tiesittehän, että näyttöihin ei auringonlaskukuvia sitten laiteta. 🙂 ]

 

Niitä näitä VAT

Kukkolasta palattua

Kukkolassa-24

Joskus elämässä käy tuuri, sellainen mieletön säkä, – – minulle on käynyt sellainen, kun pääsin VAT12-porukkaan, oppimaan ja olemaan mukana.

iikonloppu tämän porukan kanssa Kukkolassa – kuvaamassa, saamassa rakentavaa (ehkä minä jotain opin vielä!) palautetta omista otoksista, taas kerran oppimassa ja laskemassa Kukkolankoskea (eikä pelottanut yhtään, paitsi ennen kuin lähdettiin).

Istumassa kodassa, kun open paistamat varrassiiat kypsyvät. Kyllähän kulinaristi nautti ihan hurjasti. Olen syönyt varrassiikaa jo pentuna, mutta liekö koskaan ennen open laittamaa ruokaa?

Tänään aamulla varhain …

Sumuisen suven sunnuntaiaamuna Tornionjoen väylän varressa lippoajien jakamilla aamiaisleivillä, …  Että mie arvostin kun minut kutsuttiin mukaan..

Ihan kuin olisin käynyt kauempanakin, ihan kuin olisin oppinut enemmän kuin pitkään aikaan.

Enkä minä siis sittenkään luovuta

_ ____ __  ____ ___ _

Joskus sitten taas ei käy tuuri; niin kuin nyt näiden kuvien ja blogitekstien kanssa. Nythän kävi taas niin kuin yleensä kerran vuodessa käy; webbihotellista vuokraamani tila tuli juuri nyt täyteen. Merkitsee sitä, että monet kuvat, jotka olin ajatellut tämänpäiväisen postauksen rungoksi liittää, eivät lataudu. Ilman kuvia teksti ei elä.

Joutunette odottamaan huomiseen, ylihuomiseen, että kuvien ja laajemman tekstin lataus taas onnistuu.

Mutta sen voin sanoa, että olipa huikea viikonloppu.

Niitä näitä VAT

Kukkolankoskella (ja -koskessa!!) vol. 2

1-14

1-15

Yö Pohjolan Pirtissä sujui hyvässä unessa aamukuuteen asti, ja kun kerran ei satanut, lähdin kävellen aamulenkillekin kosken rannalle. Se on vaikuttava.

Ruotsin puolen Kukkolaforsenin taustalla, yläpuolella vain jo, valitettavasti, näkyi ne pilvet, joita tiesimme päiväksi odottaa. Ja jotka sitten tulivatkin.

Aamu aloitettiin yhteisellä aamukahvilla, viikonlopun ohjelman rakentamisella, kuvaustehtävien annolla ja sitten alkoi palauterumba: jokaiselle on varattu puoli tuntia, jonka aikana molemmat opet antavat palautteen tehdyistä sarjoista. Minun hukini on vasta huomenna.

Välillä kuuntelin muiden saamaa palautetta, ja sitten lähdin taas koskelle, nyt jo tekemään annettuja harjoituksia. Ja pian alkoi sataa, alkoi sataa hyvin paljon. Kun kuitenkin aika hyvin olin varustautunut jatkoin lounaaseen asti.

Palautteenantoa ja kuvaamista iltapäivän ohjelmassa: ja kun lähdin vaihteeksi ulos kuvaamaan hoksasin, että kamera on seonnut! Mikään ei toimi, tai toimii päin honkia!! Kosteusvaurio?? Kuvausviikonloppu ja minulla ei ole toimivaa kameraa…

Mutta olipa meillä muutakin tekemistä kuin kuvaaminen! Koskenlaskua tietenkin! Eipä ole sellaista ennen tullut koetuksikaan. Kyllä siinä Kukkolankosken yläjuoksulla suhteellisen rankassa vesisateessa seistessä, kipparien kertoessa, miten pelastaudutaan jos putoamme, miten edetään jos sittenkään ei päästä Tokkenin sivuitse turvaan, miten vedetään pudonnut kaveri takaisin kumiveneeseen, … jne.  Mietin, että olenko sittenkään lähdössä … kaikki eivät olleet, miksi minä haluan mukaan! – Lähdin kuitenkin, ja onneksi lähdin. Olipa huikea kokemus, eikä ne pärskeet olleet ihan vaatimattomia! Meloa sai oikeasti. 2 x 1,5 km mentiin, 13 metriä on kosken pudotus, virtaus 1000 – 1500 kuutiota sekunnissa, … en tiedä luvuista, mutta huikeaa oli. Yhtäkkiä näet kosken kuohut edessäsi, pärskeet lentää ylitsesi, melot ja on ihan mahtavaa, että on toisia valokuvauskavereita vieressä melomassa, ilman kameroita.

Ennen saunaa ehdittiin vielä käydä katsomassa ja kuvaamassa, ne joilla kamera toimi, siianjako. Olen ollut sitä joskus pentuna seuraamassa: siinä jaetaan saalis talojen kesken. 16 Kukkolan kylän talolla on lippousoikeus ja saalis jaetaan manttaalin mukaan lauantai-iltaisin kuudelta. Kuvia on, tulee jossain vaiheessa. Ihan aavistuksen seremonian seuraamista ja kuvaamista (joka tietysti oli meidän yksi repparin aihe) haittasi jotensakin litimäräksi kasteleva sade. Ai niin, tässä vaiheessa kamerani oli onneksi kuivunut ja pääsin muiden mukana kuvaamaan.

Sitten saunaan, kuinka se tuntuikaan hyvälle. Nyt lähdemme katsomaan kun ope paistaa meille varrassiikaa… Ja syömään myös. On nälkä.

VAT on ollut jo tähän asti huippukokemus ja tämä viikonloppu on siinä ihan huippulisä. Huomiseen…

 

Niitä näitä Valokuvaus VAT

Lähiopetusviikonloppu Kukkolassa

On 13. lähiopetusviikonloppu Torniossa – ja Kukkolassa. Tämän jälkeen neljä varsinaista opetusviikonloppua, sitten on vähintään neljä näyttöviikonloppua eli tutkinnot. Minulla varmaan tuplasti; olen vakuuttunut, että kerralla ei mene yksikään läpi.

Tämä on ihan erilainen kouluviikonloppu kuin yksikään edellisistä, sillä tänä viikonloppuna olemme huomisen ja sunnuntain Kukkolassa, Pohjolan Pirtissä. Asumme, syömme ja pidämme workshoppeja tai paremminkin on kyse palautteen annosta, pari päivää eristyksissä ulkomaailmasta. Tai siis nyt jo olemme täällä. Päivä oltiin Torniossa Lappiassa kuten tavallista, mutta sieltä ajeltiin tänne Kukkolankoskelle.

Ensi yönä on ennätyksellinen perseidien meteoriparvi, ja meidän porukan yökuvaukseen erikoistuneet (nämä ammattilaiset TK, SS ja HA ja muutamia muita) lähtivät kuvausretkelle Aavasakselle. Tähdenlentojen yö menee minulta toivottavasti unten mailla, soisin saavani Nukku-Matin seurakseni, sillä univelkaa on viikolta turhan paljon.

Tyydyin käymään iltalenkillä kala-aittojen luona, olipa hienoa, eikä enää satanut (ks. oik. palkissa videoklippi).

Illansuussa satoi heti paljon, oli ihan syksy, + 11 C, mutta ei se estänyt, etteikö olisi toista tuntia kuvattu. Ja tehtävänanto meni näin:

Kuvaa intuitiivinen, juuri tämän hetken tunnelmakuva eurooppalaisesta rajakaupungista nimeltään Tornio-Haaparanta (5 kuvaa).

1-7

1-8

1-9

Päällekkäinkuvausharjoitukseni sai kiitosta, panoraama oli turha, tai ei ainakaan kuulunut sarjaan….

Ja huomenna suuri palautepäivä… ja paljon muuta.