Oulu

Oulussa ollaan. Eihän se ihan niin pitänyt mennä.

Toukokuun ”paljon muuttuvia tekijöitä” -saaga jatkuu. Lyhyesti tähän asti tapahtunutta: viime lauantaina lähdettiin mökille lääkärin luvalla (= solisluun murtuma paranemassa hyvin, olka kivuton, kantoside pois, kaikki ok).

Jo aamulla lähtiessämme kohti pohjoista katselin huolissani viikon takaista punkin puremajälkeä. Punkin pureman sain kotipihan reunalta, metsän reunasta, jossa käytiin Emmiliinin kanssa poimimassa kukkia. Vasta seuraavana aamuna havainto, että minun polvessani sätkii punkki. Se saatiin irti ja olin tyytyväinen, että on punkkirokotukset!  

Mutta mennessä pohjoiseen puremaläikkä Sodankylässä jo selkeästi isompi. Ja sunnuntaina mökillä olinkin jo valmis ottamaan yhteyden Mehiläisen digiklinikkaan – ja kyllä: kahden viikon rankka antibioottikuuri borrelioosin hoitoon!

Lääke haettiin maanantaiaamuna Ivalon apteekista. Annoin kertoa itselleni, että lääkkeen tehoon vaikuttavat heikentävästi kalsium, alkoholi ja tulehduskipulääkkeet ja on suojauduttava voimakkaalta auringonsäteilyltä.  

Ja toinen riesa: jo sunnuntaina murtumakohta kipuili ja teki yöunet huonoksi, valvotti, kipu satutti melkein itkuun asti vasenta käsivartta ja olkaa, ja päälle vielä kohtuullisen kova päänsärky. Johtuuko solisluun murtumasta vai sittenkin borrelioosista?

 – Noh, hissuksiin tein pihahommia (yhdellä kädellä), pesin pyykkejä (meillä on mökillä pyykkikone), tuulettelin petivaatteita ja muuta sellaista, mikä ei vaadi vasenta kättä. Mökillä olo taas kerran tuntui hyvälle. En syönyt skyriä, en jukurttia, en fetaa, yms., en nauttinut viiniä, enkä ottanut osteopeniaa varten määrättyä lisäkalsiumia. Enkä myöskään ottanut Buranaa edes öisin, KOSKA halusin että borrelioosia varten määrätty antibiootti varmasti tehoaa ja tuhoaa taudin!

Viikon kuluessa liian vähän unta, – suunnilleen joka aamuyönä, sudenhetkinä olin varma, että mun murtumakohta on sittenkin leikattava tai vähintäänkin siinä on joku pahasti vialla, kun särkee kovasti, enkä voi nukkua. Ja että ainakin tarvitsisin jotain kipulääkettä, jota voisin antibiootin ohessa ottaa. Mietin, että kunhan viikonloppu ystävien kanssa on vietetty mekin lähdetään – aiottua aiemmin – Ouluun, lääkäriin.

Päivät menivät kuitenkin aika hyvin, puuhailin ja liikuin, patikalle en lähtenyt, en edes korvasieneen, mutta hommailin ja valmistelin ilolla ja odotuksella ystävien tuloa.

Ja torstaina olinkin jo aika reippaana heti aamusta. Ja sitten viesti: yksi kolmesta amicista onkin saanut huolettavan, vakavan diagnoosin, eivätkä he pääsekään tulemaan. Viestin jälkeen huoli ja suru, ja sitten tietysti iso pettymyskin (universumia tai mitä lie kohtaan) koska ei saatukaan heitä mökille, vaikka niin oli toivottu ja odotettu.

Ja siinä samalla tilasin ajan lääkärille Ouluun ja siksi paluu jo eilen, – reilusti aiottua aiemmin.

Eilen lääkärissä todettiin yksi tauti lisää: kiertokalvosimen tulehdus murtumaolkapäässä. Ja tieto, että on normaalia, että murtunut solisluu oireilee kauan, eikä todellakaan tarvetta leikkaukselle. Lääkäri totesikin, että ”hän kyllä ihmettelikin, miten niin nopeasti tuli kivuttomaksi”.

Ja toisaalta lihaskipuja voi olla myös borrelioosiin liittyen. Lääkäri myös lupasi ja suositteli, että voin aamuyön kipuja lievittää buranalla. Siis oireet tautien mukaisia ja nyt lupa lievittää kipuja. Ystävien tapaamattomuuteen ja huoleen burana ei auta, mutta viime yöksi otin särkylääkkeen ja nukuin melkein kahdeksan tuntia kivutonta unta!!  Nyt ainakin hetkeksi kaikki hyvin.

Oulussa siis ollaan. Aamulla pitkä kävelylenkki kaupungissa, Hupisaarilla ja hautuumaalla. Iltapäivällä Juniori perheineen tulivat pizzojen ja jätskien kanssa.

Ouluun palaamisessa puolensa. Katseet taas jo tulevassa. Toiveikkaana.

Tästä(kin) päivästä tuli erilainen kuin olin ajatellut. Sehän on oikeasti hyvä asia: että voi vielä löytää ja kokea uusia asioita.

Tämä päivä olikin aurinkoinen, hiihdoton, ruokaa hankkiva ja tekevä (tämä kohta oli kyllä tiedossa), ulkoileva, aika vähään ehtivä, mutta paljon iloa tuottava.

Oulusa on tännää ollu iha oikea talavi! 

Tämä murteen viljely on seurausta Koivukarin romaanitrilogian kuuntelusta kuluneella viikolla. Liki 1000 sivua, jossa rauman murteella (”rauman giäl”) on keskeinen osansa, on vielä vahvasti minussa. Palaan tähän ehkä jo huomenna (= tammikuussa kuunneltujen kirjojen yhteenveto). Tänään olen taas ollut kovasti tykästynyt kotikaupunkiin ja sen maamerkkeihin ja ruokaan (muksut, Juniori ja R. olivat syömässä).

Mutta kuvat puhukoot puolestaan… Kun oli näin kaunista, niin ihan helposti meni tunti, toinenkin aamupäivällä kaupungilla kameran kansan kulkien.

Viehättävää on, että jalkakäytäviä ei tarvinnut hiekoittaa. Olisi ihan potkurikeli keskellä kaupunkia. Ja ennen kaikkea on puhdasta ja valkoista. Kaunista.

Taas hetken välähti mielessä, että olisipa drooni! Olisi mahtavaa kuvailla kaupungin rantaa ylhäältä, kohtaa jossa joki kohtaa kaupungin ytimen…  Nähdä Ainolan puisto ylhäältä. Mutta ei ole minusta droonikuvaajaksi. Ilo oli Canonin kanssa kulkea.