Oulu – Tuulestatemmattua

Isoniemessä retkeillen

Haukiputaan Runtelinharjulle on tehty uusi näköalatorni (korkeus 14,2 metriä), jonne ajattelin tänään mennä käymään ja kavuta katselemaan lintuja ja merta.

Tiesin, että se on Isoniementien päässä, ”siellä hiekkamonttujen” takana. Sen risteyksen ohi olen pyöräillyt varmaan kymmeniä kertoja, mutta enpä ole metsäautotielle ja mökkiteille saatikka poluille koskaan poikennut.

Ei varsinaisesti ollut tänäänkään tarkoitus, mutta tulipahan poikettua: poikettua sinne sun tänne.

Jos olisin mennyt vaikka kännykän karttaohjelman ohjaamana niin edestakainen reissu olisi ollut korkeintaan 40 km.

No en mennyt: tulinpa sitten tehneeksi 50 kilometrin lenkin.

Mutta kannatti se. Käyn joskus uudelleen, tosin silloin kuljen vähemmän pikkupolkuja pitkin ja vähemmän hiekkamonttujen (jotka olivat aivan valtavat!) pohjia polkien.

Harju on Perämeren rannikon korkein kohta (silti vain 30 m mpy), metsäpolkuja on paljon, maasto mukavan kumpuilevaa. Tänään aurinkoista, lämmintä, itikatonta (ainakin vielä), hiljaista. Metsässä kulkeminen saa mielen tyyntymään, usein ´ajattelemattomaksi´. Siis tilaan, jossa ei pohdi, ei mieti, ei sure, ei odota, ei suunnittele, ei kertaa mitään. Vain on. Tai kulkee ja elää siinä hetkessä.

Lopulta löysin tornin, jonne reitti on erittäin hyvin merkitty, – kunhan vaan tulisi katsoneeksi ajoissa opastaulua. Kapusin 60 porrasta ja juuri kun olin ylhäällä ja vielä jäinen Perämeri avautui edessä, kuulin honklatusta etelästä: joutsenet tekivät ohilennon. Olipa ilo. 🩵🤍🩵🤍🩵🤍🩵🤍

Kymppiviikko – melkein yhtä juhlaa

Kymppiviikko lopuillaan.
Maaliskuun ensimmäinen viikko on ´aina´ollut meillä ´poikkeuksellinen´: jo 70-luvulla se merkitsi Saariselälle matkaamista, asuntovaunuelämää lapsuuden perheen ja sittemmin myös poikaystävän (tunnetaan nykyisin Pehtoorina) kanssa. Koululaisena, lukiolaisena, sitten jo yliopisto-opiskelijana kymppiviikko oli lomaviikko. Virkauralla, opettajana, yliopistossa ja lasten päiväkoti- ja kouluvuosina kymppiviikko oli lomaviikko. Useimmiten pohjoisessa vietetty lomaviikko, muutaman kerran se on vietetty jossain etelän lämmössäkin.

Tänäkin vuonna tämä kymppiviikko on ollut vähän tavallisesta elämänmenosta poikkeava: olihan meillä maanantaina ja tiistaina täällä kaksi oikeasti hiihtolomalaista: nelos- ja ekaluokkalainen, Juniorin muksut, saatiin iloksemme pariksi päiväksi humputtelemaan. Ehdittiin aika paljon: perinteiset brunssit, Talvikkipuistossa luistellen (Pehtoorikin! – minä vain kuvailin), keilaaminen Alppilan radoilla, Eepi oli ihan next levelillä aiempiin kertoihin verrattuna ja minunkin olkapääni oli toimintakuntoinen, jee! Leivottiin yhdessä Nutella-pullia ja pelattiin.

Humputeltiin kaupungilla: lupasin molemmille uusia vaatteita: Eepi sai pinkkinsä, mutta Apsu ei löytänyt mieluista. Ei löytänyt mieluista vaatetta, mutta kuinka poika ilahtuikaan sählytarvikkeista!

Laittelein brunssille ja ruokapöytään lasten mieliruokia, ja toisena päivänä meillä oli uusi ravintolakokemuskin: Haapalehdon Rocket Burger todettiin ruokatarjonnaltaan vähintäänkin riittäväksi, ja toki maistuvaksi – Mäkkärin skippaaminen ei harmittanut muksujakaan. Miljöö on kuin suoraan ”Onnen päivät” -sarjasta. Kaikkihan muistavat Fonzien?

Ravintolan autenttinen miljöö kiehtoi ehkä minua ja Pehtooria enemmän kuin näitä koulukkaita, mutta olihan siellä heille jotain kiehtovaakin, ihan ennenkokematonta! Flipperi! Johan siitä tuli muistoja omilta teini- ja lukiovuosilta!

Juhlaviikkoon on kuulunut myös uusia ruokakokeiluja. Ehkä merkittävin, jakamista vaativa juttu on aamupuuro! Elovena ja ruishiutaleeta ovat olleet meillä jo kauan aamupuuroainekset, joskus riisi-, ohra- tai kaurasuurimopuuroa, mutta nyt ostin lähikaupasta Mustaa kauraa, josta tuli ”Järkyttävän hyvää puuroa”. Se oli pehmeää, muttei liian, se oli täyteläistä, makoisaa, lempeää olematta lällyä. ”Mustakaura on perinteinen suomalainen alkuperäiskaura”. Suosittelen kokeilemaan.

Eilen olimme aikeissa mennä kahdestaan ulos syömään, jonnekin. Ja sattuipa sopivasti, että ystävät, jotka ikäväksemme helsinkiläistyivät melkein parikymmentä vuotta sitten, olivatkin juuri nyt, kymppiviikolla, Oulussa käymässä ja kutsuivat meidät seurakseen uuteen Il Puro -ravintolaan. Huolimatta siitä, että meillä on sinne meno myös ensi tiistaina, lähdettiin tietenkin mieluusti heitä tapaamaan. Ruoka, palvelu ja miljöö olivat hyviä, tervetulleita oululaiseen ravintolamaailmaan. Todella. Italia ja Lappi, tiedättehän; minä ”LappItaliaa” jo vuosikymmeniä harrastaneena ja kokanneena ilahdun tällaisesta tietysti hyvin paljon. Saatikka eilisestä seurasta.

Tämä viikko on ollut myös Talviuinnin MM-kisaviikko. Oulussa on ollut yli 700 talviuimaria* Pohjoismaista, Saksasta, Argentiinasta, Englannista, …. ympäri maailmaa heitä on ollut Raatinsaaren edustalla olevassa ´altaassa´.

Korjaus 8.3. : ”Yli 10 eri matkan ja lajin sekä2000talviuimarin voimin Oulu palaa jälleen talviuinnin historiaan.” (https://wswc2026.fi/fi/)

Neljä kilpailijaa on asunut tässä meidän kujalla koko viikon: meitä vastapäätä on Airbnb-paritalon puolikas, ja sieltä uimarit ovat paksuissa toppavermeissään lähteneet kilpailupaikalle … Muksut eivät halunneet alkuviikosta lähteä katselemaan kisoja, joten kävin tänään yksikseni kilpailuareenalla. Ja tietysti viimeiset uinnit olivat juuri ohi. Mutta paljon kilpailijoita oli vielä paikalla. Laji se on tämäkin!

Kymppiviikko on ”hiihtolomaviikko”, ja ainakin minä olen hiihtänyt. Kaikkinensa hyvä viikko!

Isovanhemmuus Oulu

Kotosalle

Tänään paluu arkeen, – Järvenpäästä palasin jo lauantaina.

Palasin vähän etuajassa, yhden suunnitelman mukaanhan oli tarkoitus että Pehtoorikin olisi tullut sinne jo torstaina, mutta tilanteet muuttuivat moneen kertaan, niin päätimme, että hän ei tulekaan tällä kertaa ollenkaan ja minä lähden alkuperäissuunnitelmaa aiemmin ajelemaan kotiin. Oltiinkin miehen kanssa edellisen kerran oltu näin pitkä pätkä eri paikkakunnilla sellaiset 43 vuotta sitten. Silloin Pehtoori oli tilausajoreissulla Ranskassa vähän reilun pari viikkoa ja minä olin Oulussa (töissä). Nyt siis 10 päivää eri osoitteissa. Mutta lauantaiaamuna kuudelta lähdin pimeän, aution, pakkasen hyydyttämän Järvenpään majapaikasta kohti koti. Huolimatta että etelän hiihtolomalaisia oli teillä niin aika sujuvasti pääsin huurruuttelemaan; 7 ½ tuntia on tyttären perheen ja meidän välissä.

Kelpasihan se kotiin tulla: Pehtoori oli kokkaillut kolmen ruokalajin päivällisen ja lisäksi poksautimme kaksistaan kuohuviinin neljännen lastenlapsen syntymää juhlistaaksemme.

Eilen kävin yksikseni katselemassa Nallikarin kansainvälisen Snow Fest -lumenveistokilpailun teoksia. Kilpailun voitti Espanjan joukkue (neljäs kuvagalleriassani), ja Suomen joukkueen pilkkivä miesveistos oli yleisön suosikki.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Tänään pääsin taas hiihtämään. Olipa ilo!

Oulu Valokuvaus

Pakkasella kotikaupunki kauniina

Tästä(kin) päivästä tuli erilainen kuin olin ajatellut. Sehän on oikeasti hyvä asia: että voi vielä löytää ja kokea uusia asioita.

Tämä päivä olikin aurinkoinen, hiihdoton, ruokaa hankkiva ja tekevä (tämä kohta oli kyllä tiedossa), ulkoileva, aika vähään ehtivä, mutta paljon iloa tuottava.

Oulusa on tännää ollu iha oikea talavi!

Tämä murteen viljely on seurausta Koivukarin romaanitrilogian kuuntelusta kuluneella viikolla. Liki 1000 sivua, jossa rauman murteella (”rauman giäl”) on keskeinen osansa, on vielä vahvasti minussa. Palaan tähän ehkä jo huomenna (= tammikuussa kuunneltujen kirjojen yhteenveto). Tänään olen taas ollut kovasti tykästynyt kotikaupunkiin ja sen maamerkkeihin ja ruokaan (muksut, Juniori ja R. olivat syömässä).

Mutta kuvat puhukoot puolestaan… Kun oli näin kaunista, niin ihan helposti meni tunti, toinenkin aamupäivällä kaupungilla kameran kansan kulkien.

Viehättävää on, että jalkakäytäviä ei tarvinnut hiekoittaa. Olisi ihan potkurikeli keskellä kaupunkia. Ja ennen kaikkea on puhdasta ja valkoista. Kaunista.

Taas hetken välähti mielessä, että olisipa drooni! Olisi mahtavaa kuvailla kaupungin rantaa ylhäältä, kohtaa jossa joki kohtaa kaupungin ytimen… Nähdä Ainolan puisto ylhäältä. Mutta ei ole minusta droonikuvaajaksi. Ilo oli Canonin kanssa kulkea.

Oulu

Oulussa oopperassa

Olimme oopperassa. Oulun oopperassa.

Se oli vaikuttava, koskettava, inhimillinen, vahva.

Monella tavalla. Eri tavalla.

Oulun kaupunginorkesteri ja joiut.

Saamelaiset, – ja Suomi.

Suosittelen. Suosittelemme. Ovllá

Kulttuuripääkaupungissa hieno, upea ooppera.

”Ovllá on ooppera totuuden katoamisesta ja suuresta yksinäisyydestä. Siitä, kun juuret omasta menneisyydestä ja kulttuurista revitään palasiksi. Kun lapsi erotetaan vanhemmistaan ja pakotetaan asuntolakouluun, jossa hän kohtaa vieraan kielen ja kulttuurin. Kokemuksesta syntyy yksin jäämisen ja hylkäämisen trauma. Omasta tehdään vieras ja lapsi kasvaa häpeämään sitä, mikä on. Vierauden tunteesta kasvaa identiteetti, joka ei anna lepoa.

Tarinamme mies, sopeuttamispolitiikan uhri, on kadottanut ja yrittänyt unohtaa jotain tärkeää: kuka hän on. Rakkaus herättää halun palata omille juurilleen ja palauttaa hänet tuntemaan, ettei ihminen voi vain päättää muuttua toiseksi. Voiko Ovllá lakata unohtamasta ja päättää alkaa muistamaan?”

Ovllá

Luettua Niitä näitä Oulu

Vanhoja tai muuten vieraita sanoja

Pääsin hiihtämään tänään!

Vaikka ”virallisessa” latukartassa kaikki ladut ovat edelleen suljettuja, muutamia pätkiä on silti jo ajettu ja käytössä. Kympin kävin hiihtämässä, ja missä säässä!! – 8 C, ja puolenpäivän aikaan aurinko (ja sivuaurinkokin) jo näkyi metsän takaa.

Liikkuessa ja neuloessa on taas kuuntelussa parikin kirjaa. Tällä hetkellä aloitettuna on yksi tietokirja ja yksi historiallinen romaani. Tapio Koivukarin ”Luodetuulen maa” on kiehtova kirja, mutta siinä on niin paljon merenkulkuun, kalastukseen ja lounaismurteisiin kuuluvia sanoja, että välillä tuntuu kuin kuuntelisin vierasta kieltä! Myös tietokirjasta olen oppinut uusia käsitteitä, ilmauksia ja sanoja.

Tulin tehneeksi tähän asiaan liittyen kyselyn.

Kyselyssä on 25 sanaa, joiden tarkoituksen en oikein usko kaikille olevan tiedossa…. Montako tiedät niin, että voisit vaikka lyödä vetoa asiasta? Ei tarvi selittää, mutta kiinnostaa, miten näitä tunnetaan. Tähän valikoituneet itse suunnilleen tiesinkin, ovathan nämä melkein ”ammattitaudilla” selitettävissä: arjen historiaa tutkineena ja Oulussa eläneenä nämä ovat tuttuja, mutta ovatko sinulle? Ihan vaan ”leikkimielinen” kysely tämä on, ei mitään hampaat irvessä kilpailua.

Montako tiedät niin, että voisit vaikka lyödä vetoa asiasta? Ei tarvitse selittää, mutta klikkaa ruksi, jos tiedät mistä on kyse. Kysele tai kommentoi jos on tarvis tai huvittaa…

Ja minähän en taaskaan näe kuka on mitäkin vastannut. Ilo on jos vastaat. Laittelen vastaukset vaikka tiistaina.

~~~~~~~~~~~~~~~~

Tänään hiihtäminen teki maailmasta parempaa. Ja maailmaa parannettiin valovuosien verran tai ainakin monien kuprujen yli mentiin heittämällä kun ystävän kanssa tavattiin … Ihan selvästi tammikuussakin on paljon hyvää.

Oulu Ruoka ja viini Viini

Hietasaaressa hakemassa ruokahalua

Nythän taas päivät ovat sellaisia, että ulkoilu/liikkuminen ja ruoka ovat ne ”raamit”, joiden puitteissa meidän kahden hengen yhteiselo ja olo ovat tänäänkin rytmittyneet: erikseen lenkillä, yhdessä syöden.

Ulkona

Minulla on taas vaihe, että on päästävä metsään, merenrantaan, hautausmaalle, hiljaisuuteen, omilleni. Suru vaatii sijansa, polkunsa, päivänsä.

– – Nyt on talvi. Oikea, luminen, valkoinen, harmaa talvi. Lunta ei ole paljon, ei kunnolla laduiksi asti, mutta pihoilla ja poluilla, metsissä ja merenrannassa on kaunista, puhdasta, valkoista.

Pyörälenkeillä kuljin siellä suunnalla melkein päivittäin, ainakin viikoittain Toppilansalmen, Nallikarin ja Hietasaaren rannoilla, mutta tänään meninkin sinne puolenpäivän kävelylle.

Hietasaaressa on uusi ”terveysmetsäpolku” ja senkin siinä ohessa tepastelin, ja osa kuvista on sen varrelta.

Enkä nyt oikein tiedä, liekö tuolla ”tervehdyin”, mutta oli siellä pakahduttavan kaunista ja rauhallista.

Lauantain ruokapöydässä

Meillä oli tänään poikkeuksellisesti lauantaina Viinilehden ohjeella ja viinisuosituksella pastaa (fenkoli-lohi). Pasta on yleensä arkiruokaa, mutta tänään tällaista.

Minulla oli valtava fenkoli, lohta säästeliäästi, mutta joku umaami tai muuten vain hyvä maku (ja liikunnan tuoma nälkä?) sai meidät tyhjentämään tämän 4-hengen annoksen kahdestaan.

Pastan kanssa vanha hyväksi havaittu Rheingau Corvers R3. Ei huono. Päinvastoin, viini ja ruoka tukivat taas kerran toisiaan. Viini sai ryhtiä fenkolin ja kerman mausta.

Ja oheen se joulun ykkössalaatti, mutta mozzarellan tilalla aura-kolmion jämät. Melkein parempi kuin mozzarella.

Ja jälkkäri? – En tehnyt mitään, oli vain kaupasta ostettuja Runebergin torttuja. Palaan asiaan. …

Niitä näitä Oulu Valokuvaus

Kuvilla leikkien

Vielä Oulun2026 -avajaisfestareiden jälkimainingeissa….

Kävin lauantaina katsomassa avajaisfestareiksi valmistuneen valokuvanäyttelyn: PLAY – Fotografiska Tallinn X Oulu2026

Se on rakennettu Pekurin toiseen kerrokseen, eikä olekaan mikään pieni ´ripustus´. Iso näyttelytila on rakennettu – ja hyvin onkin – arkkitehtitoimiston suunnitelmien perusteella. Näyttelyn kuvat ja valokuvataide pääsevät siellä esille näyttävästi. Myös valaistus tuki antoisasti esillepanoa. Lauantaina – avajaisviikonloppuna – näyttelyssä oli paljon kävijöitä, paljon ulkomaalaisia, mutta onneksi näyttely on avoinna koko vuoden. Käyn varmasti toistekin, vaikka maksullinen (16 € (S-kortilla 12 €, museokortti ei kelpaa) onkin.

Fotografiska Tallinnin tuomassa ja kuratoimassa näyttelyssä teemana on kulttuuri-ilmastonmuutos.

”Ryhmänäyttely PLAY esittelee 17 kansainvälisen taiteilijan monialaisen linssin kautta leikkiä sekä ilon aiheena että häiriötekijänä tuoden esiin riemun, sitkeyden, kapinan ja yhteyden hetkiä. Yhdessä teokset muodostavat visuaalisen matkan leikkiin syvästi inhimillisenä ilmaisumuotona ja sanattomana kielenä.”

Monen kuvaajan otokset, teokset, saivat pysähtymään pitkäksi aikaa… Sarja Neuvostoliiton/Venäjän bussikatoksista kiinnosti. Luonnollisesti.

Vuosikymmeniä sitten Pehtoorilla oli meidän ulkomaanreissuilla tapana kuvata bussipysäkkejä, mutta mitään vastaavaa ei meidän albumeissa/dioilla ole. Noh, Venäjällä käytiinkin vain kerran: Pietarissa vietettiin pidennetty viikonloppu 20-vuotishääpäivänä.

Pysäkkikuvat eivät nimenomaan kuvina olleet kovinkaan kiehtovia, toisin kuin Peter Cass´n isot kuvataulut leikeistä ja peleistä.

Hän lienee käyttänyt samaa taktiikkaa kuin minäkin Oulu-korteissani. Yhteen kuvaan liitetään ”koko ottelu/leikki/kilpailu” tai Oulun vanhat kauniit rakennukset. Yhden korteistani laitoin taas blogin bannerikuvaksi.

Cass´n kuvat pistivät miettimään, ne inspiroivat, että voisin oikeastaan taas tehdä jotain tuollaista…

Tämä on hyvä tärppi kulttuurikaupunkivuoden kohteeksi!

Isovanhemmuus Oulu Ruoka ja viini

Avajaisfestarit meidän tapaan

Avajaisfestareiden aika!

Oltiin lapsenlasten kanssa katsomassa OULU2026 -avajaisfestareita.

Kyselin heiltä jo menomatkalla kaupunkiin, mitä kulttuuri heidän mielestään on, ja varsinkin Eepi (7 v.) totesi ja tiesi monta juttua, jotka voi pistää kulttuurin alle. Molemmilla lapsilla kirjat ja kirjastot olivat kulttuuria. Ja museot! Ja ei, mummi ei ollut luvannut mitään irtopisteitä tai karkkeja ”oikeista vastauksista”.

Torin putiikit ja liukumäki katseltiin ja koettiin, ja kuunneltiin mieskuoro Huutajien konserttia. Ekaluokkalainen Eepi ihmetteli ja kyseli: ”Eikö niillä mee ääni?” Huutajia kyllä kannattaa kuunnella jos siihen on mahdollisuus.

Kauppahallissa käytiin testaamassa tervaleijona-gelato, eikä edes mummin luento oululaisesta karamellitehdas Merijalista pilannut makua. Varsinkin Apsu totesi hyväksi: ”Vähän kuin laku, ja salmiakki … ja on semmonen pehmeä ja sitten joku kolmas maku?”
– No se terva. Kulttuurikaupunki Oulun jäätelössä on hyvä maistua terva. Minäkin tykkäsin ja aattelin käydä hankkimassa kotipakastimeen vastaisen varallekin.

Presidentin autosaattue poliisien sinisine vilkkuvaloinen oli myös osa kulttuurikaupunkikokemusta!

Kaupungilta lähdettiin Rantapeltoon, jonne Juniori & Miniä töistä päästyään tulivat. Menu ei ollut erikoinen, mutta ehkä sittenkin sitä parempi! Blinikausi avattu.

Hain aamupäivällä Chez flon paistamia blinejä, ja sitten samalla reissulla tykötarpeita Kauppahallista (kälyltä) ja vielä Alkosta Champagnea. Juhla kun haluttiin, niin satsasin samppanjaan. Billecartissa oli voimaa ja makua jopa poromoussen pariksi.

Olipa hyvä päivä, ilta. Nyt keskittymään huomiseen. 🙂

Kulttuurin parissa jatketaan.

Oulu Rotissöörit Ruoka ja viini

Ruokakulttuuria viikonloppuna – avajaisfestarit Oulu2026

Viikonlopusta on tulossa minulle/meille ruokaviikonloppu monella tavalla.

Ja viikonloppu on tämän vuoden Euroopan kulttuuripääkaupunki Oulussa tapahtumia täynnä, koska on Avajaisfestarit!

Muutamia tärppejä ohjelmasta olen löytänyt. Kauppahallissa on montakin kiinnostavaa juttua, mm. gelatoa, johon on saatu Merijalin Tervaleijonan maku! Tarjolla on kuulemma myös rössyramenia (rössy = veripalttu): ”Rössy jos mikä on mielipiteitä jakava perinneruoka: toiset rakastavat, toiset vihaavat. Mutta nyt se tarjoillaan aasialaisella tvistillä.” (Kaleva 13.11.) mutta, mutta … rössy on harvoja inhokkiruokiani, joten ehkäpä jätän väliin.

Ja torilla on kymmeniä ruokayrityksiä, kahviloita, kojuja ja puoteja. Myös kirjastossa on tapahtumia, joihin toivoisin saavani pari koululaista kaverikseni. Torilla on konsertti (mm. Saara Aalto), perjantaina presidenttikin, Pekurissa valokuvanäyttely Oulu2026 X Fotografiska Tallinn, …

Viikonlopun aikataulusta näkee, kuinka paljon on tarjolla!

Ruokakulttuuriin liittyy myös tällainen lauantainen tapahtuma:

Avajaisviikonvaihteen aikana voi käydä tutustumassa myös Chaîne des Rôtisseurs -järjestön Oulun voutikunnan organisoiman Tuunaa Oulu 2026 – alueen perinneruoka -reseptikilpailun finalistien ruoka-annoksiin. Kilpailuannoksiin ja tuomareiden työskentelyyn voi tutustua Pekurinkulman H2O- ravintolassa reilun tunnin ajan kello 12 alkaen. Voittaja julkaistaan iltapäivällä Pekurin 4. kerroksen juhlalavalla klo 14.30.

Sinnehän on mentävä. Koska olen yksi viidestä finalistista!!

Lauantaina (17.1.) aamupäivällä me viisi toteutamme reseptimme, ja puolelta päivin tuomaristo* aloittaa työnsä. Minun annokseni ”nosto” on yhdeltä. Tilaisuushan on yleisölle avoin, joten jos olet yhdeltä keskustassa, niin piipahda katsomassa, millaisen tuomion kokkailuni saa.

Enpä ole ennen moisessa ollut mukana. Kilpakumppaneita en tunne: kaksi finalistia tiedän ammattilaisiksi, kahta en tunne/tiedä, ja ainoa rotissööri taidan olla minä. Vähän tämmöinen jännittää, tietysti. Mutta itsepä osallistuin …

Olenkohan koskaan, ikinä ollut missään kilpailussa finalisti! Yhden valokuvakilpailun olen voittanut ja samoin yhden reseptikilpailun, mutta en kai ole ollut ikinä missään lajissa kilpailussa, jossa olisin ollut finaaliin valittujen joukossa. Eipä juuri ole kilpailu-uraa takana.

Mutta nyt olen rotissööri-essuni jo pessyt ja tarvittavat raaka-aineet hankkinut. 🙂

Lauantaihin asti on vain herkisteltävä kokkaamisen kanssa, ettei vaan mene ylikunnon puolelle! 😀

*Tuomaristo:

Esa Koppelo, tuomariston puheenjohtaja, koulutuspäällikkö, OSAO, ravintola- ja catering-ala, Conseiller Culinaire
Tuula Kukkola-Räinä, emäntä, Viskaalin tila, Vice-Chargée de PresseConseiller Culinaire

Jarmo Ojala, tuotekehitys, keittiömestari Hätälä Oy, Chef rotsseur

Pasi Ruuskanen, projektipäällikkö, Arctic food lab/Oulu2026

Teemu Talala, lehtori, ravintola- ja catering-ala, Pohjois-Pohjanmaan Keittiömestarit, puheenjohtaja