Category

Oulu

Showing: 1 - 50 of 405 RESULTS
Isovanhemmuus Oulu

Meri se on täälläkin!

Kaukana Andalusian aurinko, kaukana matkaseikkailu, …

Onhan meillä Oulussakin meri ja aurinkokin vielä tähänkin aikaan vuodesta. Koskapa Iberian niemimaalla reissu jäi merestä (ja vuorista!) odotettua paljon vajaammaksi, oli taas kerran turvauduttava kotikaupungin tarjontaan. Joten merenrantaan, aurinkoon suuntautui lenkkini tänään… Nallikarin iltapäivässä tepastellen, kuvaillen, miettien tulevia.

Ja samaan aikaan päin aurinkoa näytti tältä

Auringonlaskukuvat ovat ”so-last-season”. Olkoot. Nyt mie tarvin niitä!

Lohduttavinta oli kun aamupäivällä ”ihan vahingossa satuin” leikkipuistoon, jossa muksut olivat isänsä kanssa aamupäivällä pulkkamäessä. Tarhanpuistossa ja lähimetsässä leijui melkein sadunomainen onni. Ainakin mummin mielestä. 🙂

Tuliaisetkin olivat tärkeitä, mutta oikeasti vielä enemmän iloa meille oli, kun päätettiin yhdessä piparkakkutalon teosta ja haaveiltiin aika piankin vietettävistä  ”pikkujouluista”, – ehkä sitten kun pappakin on varmasti tartuttamisvapaa.

 

 

Oulu Valokuvaus

Merenrannassa, auringossa Canonin kanssa kävelyllä

Eilisen lumisateen, tämänpäiväisen auringonpaisteen yhteisvaikutuksesta merenrannassa oli kimmeltäviä hankia, valoa kuin huhtikuussa, joutsenia (kolme valkoista pistettä merellä), pikkupakkanen.

Maanantaiaamuna tepastelemassa, miettimässä ja aloittamassa tulevaa väljää viikkoa. Millehän alkaisi?

Merikin alkaa jo rannoilta jäätyä.

Olin menossa Ilokiville asti, mutta aallonmurtajalla on sulan kelinkin aikaan vaikea turvallisesti kävellä, koska kivet ovat irrallisia, teräväreunaisia, ja näin lumen ja jään peittäminä liukkaitakin, joten olisi ollut vähintäänkin hölmöä yrittää aallonmurtajan päähän asti. Minulla jäi ilon luo menemättä. Mutta ei se haitannut, oli oikeasti ihan hurjan hienoa muutenkin.

Toppilan satama alkaa olla jo aika täyteen rakennettu.

Möljän rantaviiva ja pilviverhon alareuna Nallikarin yllä tekivät kuin ikkunan maisemaan.

 

Muistikuvia Oulu Yliopistoelämää

Miten meni, – niinku omasta mielestä?

Muistanpa kun yliopistossa otettiin käyttöön kehityskeskustelut. Varmastikin puolenkymmentä vuotta, tai ehkä sittenkin 10 vuotta sen jälkeen, kun sellaiset olivat yritysmaailmassa arkipäivää, ne tulivat myös akateemiseen maailmaan. Jo aiemmin meidän lasten oli ollut koulussa arvioitava omia suorituksiaan, oppimistaan ja tekemisiään. Ja niinpä sitten minunkin oli omissa kehityskeskusteluissa lähiesihenkilön kanssa  arvioitava omaa suoriutumistani, innovatiivisuuttani, yhteisöllisyyttäni, työhyvinvointiani ja mitä kaikkea!  Ja kaiken hyvän lisäksi mietittävä keinoja vastaisen varalle: miten parannan tuloksellisuutta, omaa osaamistani ja kaikkea muuta työyhteisön tulevaakin edistymistä kaikilla mahdollisilla mittavissa olevila tasoilla.

Korkeakoulupedagogisia opintoja kasatessani oli todellakin joka välissä harjoitettava itsekritiikkiä ja itsetutkiskelua. Tuo kaikki oli joskus, aika useinkin, vähän kuormittavaa, toki pisti myös miettimään, mihin kaikkeen käytänkään työaikaani. Työaikaa, jota oli iso, itse asiassa isoin! osa jokaisesta arkipäivästä. Joskus myös pyhäpäivistä.

Tämä velvoitettu itsekritiikki ja oma arviointi tuli mieleen tänään, kun viimeistelin, vihdoin, Saariselkä-kalenterin lähtemään painoon. Periraatteessa se on ollut valmis jo kuukausi tai ainakin viikko sitten. Mutta kun sitten ryhdyin tekemään vihoviimeistä viimeistelyä, tarkistuksen tarkistusta, hoksasin yhden jos toisenkin ”ongelman”: kuvia samalta tunturilta on liikaa, onko toukokuun kuvassa liikaa vihreää, kuuluuko Aittajärvi Saariselkä-kalenteriin, kuvissa on liikaa taivaita ja liian vähän rakennuksia!!! Ja kun vaihtoehtoisia kuvia on satoja, jopa tuhansia, on päivä mennyt haaskioon?/laaduntarkkailuun/ylenpalttiseen vekslailuun?

Mutta mikäpäs siinä. Ei ole tänään ollut mitään tähdellisempääkään tekemistä, ei luvattua, ei aiottua, ei välttämätöntä. Ei edes pyöräilyä! 🙂

On satanut lunta suunnilleen koko päivän. Aika paljon lunta. Niin paljon, ettei todellakaan olisi ollut mitään mahiksia lähteä sykkelöimään ja hankkimaan niitä puuttuneita ”tavoitekilometrejä”,  joten olen edelleen antanut itselleni luvan olla tyytyväinen eiliseen ajoittuneesta pyöräilykauden päättymisestä.

Kunhan kävin autolla Tuiran postipisteellä hakemassa paketin: ensi vuoden ’bullet journal’ on nyt hankittu; tuunaaminen odottakoon.

 

Maininnan arvoista on, että olen tehnyt ihan hurjan hyvää aasialaista ruokaa (tämä sovellettuna) ja saanut sitten, kuitenkin, kaikesta itseruoskinnasta ja kuvien vekslailusta huolimatta kalenterin lähetetyksi tuotantoon.

Eihän tuo kaikki omasta mielestä nyt taaskaan ihan kympillä mennyt, mutta kuten aina olen opiskelijoilleni, lapsilleni, itsellenikin sanonut: ”Paras työ, tehty työ”.

Niin se vain on.

Oulu Ruoka ja viini Ruokatarinoita ja -historiaa

Lokakuussa kurpitsasoppaa ja muuta merkillistä

Kaunista lokakuisena pakkasaamupäivänä.
Oulujokisuistossa Hartaanselän polun varrella ja kevyenliikenteen väylällä
oli aamupäivällä aurinkoista ja hiljaista.

Pikisaaren puoleisella rannalla olevalle laiturille sekä Tervaporvarinrantaan kerääntyi kalastamaan tulleita. Lippoajia ja touhun katselijoita oli yhteensä varmaan parikymmentä, ylikin.

Vaikken kauaa tuolla ollutkaan, niin näin silti aika monen saavankin kalaa; syyssiika onkin hyvää!

Tänään meillä ei kuitenkaan ollut kalapäivä, vaan soppapäivä. Tämä on se aika vuodesta kun on ainakin kerran tehtävä myskikurpitsakeittoa.

Kuvassa (joka on parin vuoden takainen) on Lähi-idän kurpitsakeitto.

Se on vähän isotöisempää kuin tänään kokkaamani hyvin mausteinen paahdettu kurpitsakeitto. Muokkasin tuota valmista ohjetta kevyemmäksi ja jätin valkoiset paputölkit pois, ja lisäsin joukkoon pari desiä punaisia linssejä, ne kypsyvät kurpitsoiden kanssa. Molemmat keitot hyviä, ja sopivat halloween-viikonloppuun.

Niin se maailma muuttuu: minäkin vielä 10–15 vuotta sitten koko Halloween-hömpötystä vähän vastustelin, ja kirjoittelin kolumneja (”Halloweenin lyhyt historia”) ja postauksia todistellen, ettei Halloween oikeastaan kuulu suomalaiseen juhlaperinnekalenteriin ollenkaan, vaan römppä ja pyhäinpäivä, ehkä Martinpäivän hanhikin, ovat ne suomalaisten syksyyn paremmin sopivia, mutta niin vain tänään hankin koristeita ja karkkeja loppuviikkoa varten. 😀

Huomenna voidaan parin pienen syyslomalaisen kanssa askarrella ja ehkä leipoakin jotain kurpitsajuttuja, – ja hämähäkkejäkin taitaa löytyä tilpehöörien joukosta.

 

Niitä näitä Oulu

Sinisen lokakuun savotat

Tämä lokakuu on ainakin sään puolesta hyvinkin erilainen kuin normisyksynä. Loskaa, tuulta, kiiltäviä asfalttikatuja ja nurkissa vinkuvaa tuulta ei ole näkynyt. Ei haittaa. En kaipaa.

En muista aikoihin olleen tällaista näin pitkää pätkää, aurinkoista, kylmää lokakuuta kuin nyt on ollut. Tosin meni muutama vuosikymmen, ettei lokakuisin paljon iltapäivisin tullut ulkoiltua, ja jos tuli, niin sitten lasten ja oman yo-lehtorin loma-aikana oltiin juuri tämä viikko 43 jossain muualla kuin Oulussa ulkoilemassa. M:llä alkavat paikat olivat 2000-luvun alkuvuosien aikana meidän perhelomien suosiossa: peräkkäisinä syyslomina Madeira, Malta, Marokko, Manhattan. Mutta tänään Oulussa. Kirkas, kuulas päivä.

Ja pakkasta on ollut öisin, ja vielä päivisinkin, niin paljon, että järvien pinnat ovat jo rannoiltaan jäässä. Lämsänjärvellä syyslomalaispojat jo luistelemassaki. Ja ei, en sanonnut pojille, että minusta oli vähän arveluttavaa…

Jokirannassa hiljaista, tyventä, – ja paljon kylmenpää kuin näyttää. Oli käytävä saunassa ja syötävä tulista broilerpataa ennen kuin kunnolla lämpenin.

YK:n päivä, joka tänään siis on, saa usein aikaan viesteilyä, joskus jopa ihan kirjeen- tai korttien vaihtoa. Niin tänäänkin. Whatsapp-viesteilyä myös perhechatissä ja yhden opiskelijanikin kanssa. Muutoin aamupäivä kului Valtavan Tiedostojen, Kovalevyjen, Pilvitallennus Kansioiden pitkään vireillä olleen Suuren Järjestely- ja Varmennustallennusoperaation loppuunsaattaminen. Olipahan savotta!

Pehtoorillakin menossa Savotta: takapihalta on puolentusinaa isoa vanhaa koivua ammattilaisten voimin kaadettuna, ja nyt sitten Pehtoorilla on puiden roudaaminen kaverin ”rantteelle”, jossa niistä tekevät meille takka- ja leivinuunipuut talven varalle. Savottahommia riittää.

 

Bloggailu Oulu

Kuvia ja tekstiä – lukijapalautteesta kiitos!

Vaikka pakkasta ei ollut kuin muutama aste, oli silti sellainen vähän luihu sää. Äitini sanoisi, että ryssän tuuli puhaltaa kavalasti. Ei se isosti tänään tuullut, eikä suoraan idästäkään, jostain koilliselta, Kuolan niemimaalta, Barentsin mereltä tai jostain kylmästä joka tapauksessa. Aika kirkasta, kuulasta ja paikoin kaunistakin. Mutta kylmää!

Nyt kun blogissa on taas tilaa ja kyselyn mukaan kuvat useimmille seuraajille yhtä tärkeitä kuin tekstikin, niin liitänpä tähän oikein videoklipinkin.

Patosiltojen kautta on tullut viime viikkojen aikana ajeltua usein. Ainakin kuukauden ohijuoksutukset ovat jatkuneet. Kolme patoluukkua ovat olleet yhtä aikaa auki: veden voima ja pauhu ovat jotenkin kiehtovia, melkein pelottavia. Silti, siksi, pitää aina pysähtyä toviksi sitä katselemaan ja kuuntelemaan (siis äänet päälle).

 

Viikonlopun avoinna olleeseen kyselyyn, joka koski lähinnä kuvia, niiden näkymistä, laatua ja tarvetta, vastasi puolensataa lukijaa. Vastausten perusteella 80 % on sitä mieltä, että ”kuvat ja teksti yhdessä ovat just hyvä”. Siispä näin jatketaan. Vain kahdelle kuvat ovat ”ihan sama” ja viidelle kuvat ovat blogin tärkein juttu. Näistä ”marginaaleistakin” on mukava tietää.

Minua yllätti se, että melkein puolet lukee blogia puhelimella:

puhelin43 %
tabletti34 %
pöytäkone23 %

Toisaalta kun tarkemmin mietin, niin ei se oikeastaan yhtään yllätäkkään. 😀 Varsinkin kun olin jättänyt laittamatta vaihtoehdoksi läppärin.

Ja kaltaisiani enimmäkseen pöytäkoneella surffailevia on nykyisin yhä vähemmän. Pöytäkoneet taitavat olla useimmilla käytössä vain töissä…

Kiitokset kaikille vastanneille. Tulkitsen tuloksia näin, että jatketaan entiseen tapaan: joka päivä kuvia ja juttuja, taso voi vaihdella, ja varmaan vaihteleekin. Sekä juttujen että kuvien. 😀

Tämä kuva on lauantailta (21.10.2023).

Bloggailu Oulu Valokuvaus

Kyllä on nyt hyvä mieli!

Voi kunpa te näkisitte, kuinka hieno iltarusko tästä työhuoneeni ikkunasta kohti rantaa (eikä siinä ole kuin puoli kilometriä, kilometri välissä  – rannan ja meidän kodin välissä, mutta jo kohti sitä näkymä nyt hieno!). Iltarusko on kaunis. Päivä on ollut aurinkoinen, kaunis, – kylmä, mutta kaunis.

Säätilaan liittyen päätinkin tänään, että vastedes – nyt kun näiden päivittäisten postausteni kuvien julkaisu taas ongelmitta onnistuu, hyvänen aika, toivottovasti onnistuu, laitan otsikkokuvaksi joka päivä jonkun otoksen, joka tavalla tai toisella kuvaa juuri sinä päivänä vallinnutta säätilaa mahdollisimman hyvin.

Siis haastan itseni ottamaan joka päivä kuvan, joka kertoo säästä siinä paikassa, jossa kulloinkin olen. Ja tämä vain ihan siitä riemusta, että minulla on taas mahdollisuus postailla kuvia liki rajoituksetta.

Rajoituksetta! Jopa kaksi aurinkoa samassa kuvassa! Tänään oli merenrantapäivä. Pateniemenrannasssa täysin tyven. Täysin.

Onhan tässä kuukauden aikana ollut enemmän kuin tarpeeksi huolta ja tekemistä blogini kuvien kanssa. Milloin kuvat eivät ole  suostuneet julkaistavaksi, milloin on pitänyt säätää yhden sun toisen asian kanssa, eikä sittenkään ole tullut läheskään sitä, mitä on ollut toiveissa. Ja koko ajan on ollut uhka, että julkaiseminen ei onnistu ollenkaan.

Mutta nyt! Tuhansien kuvien poiston [turhaan 🙁 ] jälkeen, monien, hyvin monien tuskaisten touhutuntien jälkeen, syypää blogiongelmiin on (kai, vihdoin) löytynyt: sehän on se error-login, joka ihan itsekseen kirjoitttelee tuhansia, itseasiassa miljoonia rivejä, jotka ovat täyttäneet blogin webhotellissa minun ostamaani tilaa!!!

Siksi kaikki on ollut aika lailla vaikeaa ainakin kuukauden verran. Noh, hyvä on, ollaan taas näiden ihan ensimmäisen maailman ongelmien parissa! Mutta se on nyt niin, että tämä minun elämäntapani, päivittäinen postailuni, kuvaukset päivän postauksia varten etc. etc. ovat iso osa minun jokapäiväistä elämääni. Tärkeä osa. Ja jotta se on voinut jatkua, olen käyttänyt riivatun paljon aikaa…

Mutta nyt! Nyt on taas tilaa ja mahdollisuuksia yllin kyllin. Ehkä tämä vielä korostuu kuukauden päästä, jolloin ollaan taas reissussa: on juhlavuotemme toisen ulkomaanmatkan aika!

Ja kun en kuitenkaan ihan vain oman elämäni, päivieni kulun, en ihan vaan omaksi ilokseni ja itselleni ylöskirjaamiseksi tätä bloggailua harrasta, niin haluan tietysti ottaa huomioon lukijakuntani. Teitä kun kuitenkin on vähintään noin kolmisensataa päivittäin. Ja sikäli kun tilastoja luen oikein, niin 2/3 teistä on vakkarikävijöitä.

Klikkailethan vastauksesi, – ja mitä enemmän kommentteja, sitä parempi.

Mahdollisuuksien mukaan mahdollisimman monille koetan näitä päivittäisiä pikkujuttuja laitella.

Kaikki palaute on aina tervetullutta, kaikki kommentointi ja keskustelu ilahduttaa ja kannustaa. Osa siitä näkyy täällä julkisesti, osa tulee ”kulisseissa”. Joskus se tulee postikortteina (alla), joskus sähköposteina (kiitos niistä kaikista), joskus face-to-face, useimmiten ´vain tuntemattomina´päivittäisinä käynteinä. Kaikki tavat tuovat hyvää mieltä. Ja kannustavat jatkamaan julkista ”päiväkirjailua”. Kiitos.

Niitä näitä Oulu

Vielä on kelejä jäljellä …

Iltapäivällä auringon säteet ulottuivat silmänurkkiin; oli ehdottomasti aika ja aikaakin 🙂  lähteä ulos. Ja kun kerran asfaltit ovat sulat, lähdin pyörällä. Enkä ottanut kameraa mukaan, – pöhkö! Noh, tulipahan kuljettua enemmän. Hupisaarilla oli edes kännykällä otettava ensimmäinen otos Oulun uudesta maamerkistä. Viime viikonloppuna on Hupisaarilla paljastettu ekobetonista kirjaltu kotikaupunki teos. Talven yli kirjaimet ovat betonipinnalla ja ensi kesäksi maalataan valkoisiksi. Niin Pohjolan Valkeassa kaupungissa tuleekin tehdä.

Tämän arvellaan olevan selfienfanien uusi suosikkipaikka – onko Toripolliisi siis saanut kilpailijan? Minä kun olen huono selfiekuvaaja, niin laiton pyörän pönöttämään ”malliksi”. Maisema kirjainten takana on kyllä kaunis, – ja näkyypä siellä se meidän Toivoniemen kotimmekin, jonne

Hupisaarilla olisi saanut hienoja syyskuvia: saaren kauniit, erikoiset puut olivat auringossa kirkkaan värisiä, loistavia suorastaan. Ja koska voimalaitoksen kolme patoluukkua ovat olleet jo ainakin parin viikon ajan melkein koko ajan auki, on Merikoskessa ja sen rannoilla vesi korkealla. Ihan tulvaksi asti vettä riittää ja osa pyöräteistä oli suljettukin, koska olivat aivan veden vallassa.

Kaikkinensa tämän vuoden pyöräilykausi alkaa olla lopuillaan. Mutta reissukausi jatkuu; aamulla lähden kohti etelää! 🙂

Niitä näitä Oulu Valokuvaus

Syksyn kauniissa valossa

Olikohan tänään tämän kesän, syyskesän, viimeinen lämmin päivä? – Todella kaunista, tyventä ja lämmintä.

Ja mikä siinä on että ei puhettakaan, että olisin ehtinyt aamulenkille ennen kampaajalle menoa (klo 9.30). Varuilta kellokin oli herättämässä, mutta heräsin ilman sitäkin ajalleen, mutta että olisin kahdeksalta ollut valmis polkemaan jonnekin Oulujokivarteen ja sieltä sitten 1½ tunnin lenkin jälkeen hiusten leikkuuseen?  – Ehei, häthätää ehdin autolla ajoissa. Nyt on kesähiukset! Kesällä oli paljon pidemmät. No nyt näin, ja tämä hyvä.

Kaupungille toinenkin asia! VIHDOINkin sain aikaiseksi mennä Telian Deskille vaatimuksella tarkistaa sekä laajakaistan, telkkarikanava- ja tallennuspalveluiden että oman kännykkäni (joka muuten onkin jo viisi vuotta vanha – toisin kuin vielä viime viikolla luulin) liittymän hinnat ja sopimaan uudet ”tarjoushinnat”. Pehtoori ”kilpailutti” keväällä oman liittymänsä ja sai uuden sopparin olennaisesti halvemmalla, mistä innostuneena ja pitkästä aikaa hoksanneena tein tänään saman: kaikki laskutettavat osat sain olennaisesti edukkaampana. Noin kolmanneksen tippui kuukausittainen hinta kaikille, siis monta kymppiä! Joten: kannattaisi itsekin muistaa tehdä tämmöinen tiuhemmin.

Onnistuneen kaupunkireissun jälkeen oli hyvä lähteä sykkelöimään.

Tarkoitus oli kuvailla jokivarressa pitkästä aikaa…  Kamera toki oli satulalaukussa, mutta oliko kamerassa akku paikallaan? – Argh! No se siinä sitten syyskuun kuva Oulu-kalenteriin jäi ottamatta. Noh, koko kalenterirumba taitaa tänä vuonna ainakin Oulun osalta jäädä muutenkin tekemättä.

Kotipihalla tepastelin illansuussa kameran kanssa. Lämmin syksyn valo on kaunis.

 

Niitä näitä Oulu Ravintolat Ruoka ja viini

Juhlan aika tänä tiistaina

Tänään aika ikkunanpesupäivälliselle. Vai oliko se sittenkin pre-hääpäivädinner?

Joku säänhaltija, tai mikä lie, oli tänään suosiollinen: tein varauksen ravintola Uleåborgiin juurikin tälle päivälle; toinen vaihtoehto oli huominen [luvattu sadetta ja ties mitä]. Tämä päivä oli hyvä valinta. Oli niiiiiin kaunis ilta, vielä äsken palatessa ihailin vaakasuoran paistavan kauniin elokuisen valon lempeyttä, pehmeyttä, – ja kuitenkin valoa! Vielä sitä on.

Alkuillaksi meillä oli varaus Uleåborgiin. Ties kuinka mones kerta kun sinne hankkiuduimme viettämään iltaa teemalla ”ikkunanpesu hoidettu” tai hääpäivä tai … jotain. Kerran kesässä olemme toinen toistamme siellä ruoan ääressä hemmotelleet, palkinneet, kotikaupungissa gourmertia nauttineet – milloin milläkin teko- tai oikealla syyllä hankkiutuneet hyvin syömään.

Tänään sen aika. Ja kuten sanottu: illan sää hemmotteli.

~~~~~~~~~~~~~~~~

Minulla salaatti käsin kuorituista katkaravuista ja kesäkauden kasviksista, cayennemajoneesia [majo teki annoksesta gourmet-ruoan], ja

Pehtoorille ”Vitello champignon” – vasikanfileetä, herkkusieni-lehtipersiljakreemiä. Hyvälle näytti sekin. Pikkuisen olin kade sen kanssa tarjoillusta Sartorin Amaronesta.

No mutta, entäs suosituksesta valitsemamme viini?  Annoimme ammattilaisten valita: siitä huolimatta, että en ole Sauvignon Blancin ylin ystävä, siitä huolimatta, että ko. ravintolassa meidän makumme aika hyvin jo osataan haarukoida, – otimme kuin otimmekin vastaan pullollisen Pouilly-Fume -viiniä. Ja sehän sopi kuhan oheen, katkojen oheen. Se sopi oikein hyvin.

Alkuruokien jälkeen valinnat tämmöisiä:

  • Kalaa (rapeaksi paistettua kuhaa!!)  Suomen vesistä päivän reseptin mukaan

Jälkkäriksi basilikajäätelöä ja mansikkafinancier, sitruunakastiketta.

 

Puhtaat ikkunat, vuosikymmeniä aviossa, lämmin sää, hyvä ruoka. perinteet, Oulu. yhteinen harrastus, yhteinen kaikki.

Hyvä ruoka, ainahan siitä tulee hyvä mieli.

 

Niitä näitä Oulu

Taas kotikaupunkia ihastelemassa

Toppilansalmessa on tänä kesänä ”majaillut” yksinäinen Blacklady-purjelaiva. Mukavasti menneen maailman tuntua tuo vanhaan satamaan. Hiljaista oli kulkiessa, ja merikin melkein tyyni.

Salmen toisella puolella rakennuskanta vain kasvaa.

Jatkoin merta kohti, – hyvin hiljalleen kuljin tänään. Joutsenia oli Hietasaaren rannassa, ja uusi siirtolapuutarha-alue muutamassa kuukaudessa edennyt ihan hurjasti. Tulee mukavan näköinen alue. Kierros muillakin pikkuteillä näytti että rakentamista on jos jonkinlaista…

Mutkien kautta lounaskahville Kiikkusaaren kahvilaan ja ruusuja katsomaan. Vielä kukkivat.

Hupisaarilla tykkään edelleen ehkä eniten tuosta kohdasta, jossa on ympyrä (sekä banneri- että artikkelikuvassa). Tykkään vaikka siihen ei kunnolla näy edes vettä, ei jokisuistoa, ei suihkuja, ei Kallisenojaa, ei ollenkaan veden äärellä. Silti viehättää.

Liikkuminen Oulu

Pyöräretki Koiteliin

Oli hyvä päivä lähteä kohti Koitelia, Kiiminkijoen koskenrannalle.

Olisi tänä kesänä ollut ainakin viisi kertaa aiemminkin aie sinne pyöräillä, mutta milloin mistäkin syystä olen jättänyt lähtemättä. Tänään en jättänyt, siis lähtemättä, vaan lähdin.

Matkaa kotoa sinne tulee sellaiset 30 km suuntaansa ja maisemat ja tienvarsinäkymät puolentoista tunnin polkemisen kuluessa vaihtelevat mukavasti. Välillä ei tunne kaupungin rajojen sisäpuolella olevansakaan. Mitäkö näkyi matkalla?

Matkalla näin käpytikkoja ja allergiavaikutuksia aiheuttavia pujoja, liki pensaiksi ovat tänä kesänä venyneet. Hönttämäen kohdalla oltiin jäniksen kanssa melkein törmäyskurssilla, se kun ponkaisi suoraaan eteeni tai minä sen, riippuu tietysti kumman suunnasta katsoo, mutta onnettomuudelta vältyttiin.

Joka kerta ohi kulkiessani Haipuskylän risteyksen tienoilla minua hämmästyttää ja ilahduttaa kaunis, ihan pyörätien kupeeseen yltävä, pieni suo. Varsinkin syksyisin se on hyvin kansallismaisemallinen. Tulikohan keksittyä uusi sana: kansallismaisemallinen? – Noh, jotain perisuomalaista maisemaa kuitenkin. 

Kiimingissä asutusalueiden läpi polkiessa hoksaa seudulla asuvan paljon suurperheitä, talot ja pihat ovat isoja, pihoilla pyöriä ja kaikenmoisia leikki- ja pelivehkeitä aika lailla. Ja tokihan suomalaiseen maalaismaisemaan kuuluvat lehmät niityllä, toki kaupungissakin voi vielä karjataloutta harjoittaa.

Pyöräteiden pientareilla – pujojen lisäksi – on nyt paljon kukkia, pietaryrttiä eli nappikukkia, siankärsämöä, päivänkakkaroita ja apiloitakin vielä, ja sitten löysin uudenkin tuttavuuden: lyhytvartinen, pieni kasvi, jossa on pikkuisia valkoisia ja lilan värisiä kukkia. Se on nystysilmäruoho.

Poimin niitä keittiöön pikku maljakkoon, ja kanervia myös. Niitä hain metsänreunasta. Mustikanpoimijoitakin oli taipaleen varrella, – siinä ja siinä poimivatko turhankin läheltä tietä. Muutaman punikkitatinkin näin ajellessa paluumatkalla soraisen Koitelintien kautta. Poimimaan en ryhtynyt. Sienestän sitten möksällä. Toivottavasti.

Perillä Koitelinkoskella on sitten hyvinkin luonnossa, ja koskenkohinassa mieli levollinen. Ja jollei sinne mennessä ole, niin siellä tasaantuu, kun malttaa vähänkään aikaa kuljeskella ja istuskella rannalla.

Istuskelin, ja saaressa olevasta Tunnelmatuvasta kävin lounasjätskin hakemassa – pullaa kyllä olin ajatellut, mutta kun olin niin aikaisin (klo 11, jolloin kahvila aukeaa), niin pullat olivat kirjaimellisesti vielä uunissa. Toki jäätelökin koskenrannan penkillä istuskellessa maistui.

Nyt kun on viime aikoina sadellut aika lailla, oli joessa vettä – ainakin luullakseni – aika lailla enemmän vettä kun muina kesinä elokuulla. Kohinaa ja pyörteitä kaunis katsella, kuunnella ja kuvailla.

Retkeily on mukavaa. Vaikka vain pikkuinen kierros kotikaupungin reunamille.

Niitä näitä Oulu

Kotikaupungissa kulttuuria – Qstock ja Warhol, mm.

Lupasi sadetta tälle päivälle.

Niinpä jo aamusta olin orientoitunut pysymään pois ulkoiluhommista. Vihdoin siis kaupungille toimittelemaan asioita.

SPR – verenluovutuksessa tauon jälkeen 

Olen ollut ”luovuttajatyyppiä” pienen, tai noh, suunnilleen koko ikäni. Verenluovutuksesta tulee hyvä mieli: oikeasti sellainen, että on voinut auttaa, ihan itse auttaa, ja se tuo mielihyvää.

Toki kuukausilahjoittajana yhteen jos toiseenkin suuntaan kokee auttavansa, edes vähän, mutta verenluovutuksessa juttu on konkreettisempi.

Pari vuotta sitten tuli niin paljon kremppoja, sairastamista, diagnoosia, huolta, huonoa oloa, lääkkeitä ja ties mitä kaikkea, mikä kaikki oli esteenä luovutukselle, mutta nyt, kun elämä on taas seesteytynyt ja oireilu ja lääkkeet minimissä (nyt tässä kohtaa paljon maalaamattoman puun koputusta), menin rohkeasti Veripalveluun kyselemään, josko minusta olisi vielä avuksi. – Toki.

Enkä ole edes liian vanha. Semminkin kun on pitkä ”luovutustausta”. Veriryhmä +O ja Hb 147 takasivat että voisin olla avuksi. 🙂 Luovuttajatyyppi! Yesh!

Qstock – sivustakatsojana 

Kaupunkikierrokselle olin kirjannut paljon muitakin rasteja. Kiertelin ja hoitelin niitä ja päivän kiertyessä kohti puoltapäivää katukuvassa, Valkeassa, kaupoissa ja kaduilla näkyi yhä enemmän nuoria. Laittautuneita, onnellisen, innokkaan, varauksellisen, toiveikkaan näköisiä nuoria tyttöjä, teinejä, naisia. Vähän hukassa olevan näköisiä poikia, rokkarijätkiä, koviksia, iloisia ja vakavia nuoria miehiä. Ja sitten nuoria aikuisia, joita kyllä oli paljon vähemmän.

Oulussa on tänä viikonloppuna 40 000 qstockaajaa, joten monenlaista mahtuu joukkoon. Esiintyjissä monia (J. Karjalainen, Haloo Helsinki, … ) , joita itsekin voisin mielelläni katsella ja kuunnella. Olen yhden ainoan kerran ollut Qstockissa (ent. Kuusrock). Siitä on kauan, hyvin kauan (1975?). 

Nyt vain kuuntelemme kaikuja tänne kotipihalle ja sisällekin asti.

Mutta muutakin kulttuuria tänään.

Warhol Oulussa 

Tänään kävimme (ensimmäistä kertaa) Oulun Taidetalo Kulttuuripankissa. Siellä on Andy Warhol goes Arctic-näyttely. Ja samalla kertaa toisenkin Andyn teoksia: Andy McCoyn maalauksia ja hattuja.

Andy Warholin taidetta on nähty Momassa New Yorkissa ja hän on innostanut minua omissa valokuvaushommissani: ammattitutkintokoulutuksessa tein tutkintoja varten  sarjan Campbellin tomaattipurkeista – niinhän Warholkin teki. Niistä tein jopa yhden sortin selfien. … 😀

Tänään näyttelykaupassa oli Campbell´n soppaa myös myynnissä: purkeissa on Jalostajan kanssa yhteistyössä tehtyä ”kulttuurisoppaa”´(= ihan normitölkkihernaria) !!!  Milloin moista olet museokaupasta ostanut? – Ei ainaisia jääkaappimagneetteja, lyijykyniä ja T-paitoja. Kerrankin ruokaostoksilla museokaupassa.

Näyttelyssä käynnillä on sekin peruste, että Oulun jälkeen maailmaa kiertänyt näyttely palaa Saksaan, jossa se jemmataan seuvaaviksi 15 vuodeksi varastoon. Tämän jälkeen kestää aika kauan ennen kuin näitä ikonisia julisteita on mahdollisuus nähdä.

Ja Warholin lisäksi samassa näyttelyssä on esittelyssä myös toisen Andyn teoksia: sekä tauluja että maalattuja hattuja. Andy McCoysta en olisi uskonut.

Näyttelyn jälkeen menimme vielä Petrellin saluunan terassille yhille: ukkosen tuloa uhkaavassa iltapäivän lämmössä nautimme lasilliset ja sitten vetäydyimme ”läpi” rokkikansan” kohti kotia.

Tein aikas hyvää ruokaa: turska on (hyvä) kala, jolle uudet perunat ja purjosipulikastike sekä salaatti sopivat kavereiksi oikeinkin hyvin. Ja Provencen rose. Se ei ansaitse erityisiä mainesanoja, Warholin näyttely sen sijaan on suositeltava, semminkin kun Oulun jälkeen se joutuu jemmaan. Siis näyttelyyn tai vasta sitten 15 vuoden jälkeen.

Isovanhemmuus Oulu

Messi-paita missattu, mutta paljon muuta hyvää

Kotiin laskeutui iltapäivällä hiljaisuus, kun Juniori pääsi töistä ja tuli hakemaan muksut, jotka olivat olleet ensimmäistä kertaa, yhdessä, ilman vanhempia mummilassa yötä.

Eilinen päivä vietettiin yhdessä, ja tänään aamupalapöydässä, kun oli nukuttu pitkät 11 tunnin unet, oli päivä ladattu täyteen ohjelmaa. Ainakin jos oli uskominen lapsia. Minusta toiveet ja aikeet täyttäisivät yhden viikon, — mutta kun hiljalleen (Eevis osaa joutilaisuuden luontojaan, Apsu on isänsä kaltainen hätähousu, tai ainakin valmis touhuamaan ja tekemään koko ajan, keskeytyksettä, jotain) lähdimme liikkeelle, alkoi vauhti tasaantua.

~~~~~~~~~~~~~~~~

Vihdoin – jo viime kesänä oli tätä suunniteltu – lähdimme Potnapekka ajelulle. Apsu on meidän kanssa ollut kerran aiemmin, Eepi ei. Oikeastaan vähän häpeä juttu: semminkin kun koko Potnapekka, ja sen tuominen Ouluun ja liikennöinnin aloittaminen joskus 1990-luvun alussa, oli isäni idea ja aikaansaannos. Mikä kerrottiin muksuillekin tänään; pieni pala sukuhistoriaa eteenpäin näinkin.

Ja kyllä olivat täpinöissään, eivät niinkään historiasta, vaikka kyllä vähän kummastelivat sitäkin, mutta ennen kaikkea siitä, että Potnapekka sai ajella jalkakäytävillä ja että kuljettaja teki liikenneympyrässä ylimääräisiä kierroksia, siitä että mentiin siltojen alta ja suihkujen vierestä. Useassa kohtaa nähtiin kotikaupunkia ihan uudesta perspektiivistä.

Enin uuden näkeminen helpottui jo tällä. Mutta torille ja Halliin halusivat tänäänkin, etupäässä mansikat silmissä. Ja Apsu oli jo eilen halunnut Messi-jalkapallopaidan nähdessään sen torikauppiaan rekissä.

Emme eilen ostaneet, kunhan totesimme, että olisi tienattava ainakin osa paidan hinnasta, säästettävä tai käytettävä aiemmin saamiaan parinkympin kesälomarahoja  —

Iltasella Apsu sitten halusi taas otettavan kuvia, kun hän torjuu maalissa jalkapalloa Papan kanssa pelatessaan. Lupasin ottaa kuvia, ja siinä vähän mietittiin, että Messi-paita olisi sittenkin ollut hyvä näihin kuviin ja muutenkin. Siinä sitten kehittelimme ajatuksen, että josko kummitäti (Tyär) ja miehensä, isi ja R. ja me isovanhemmat tekisimme sponssisopimuksen Apsun kanssa ja muutamia kuvia vastaan keräisimme rahat paitaa varten. Futaaja innostui, ja toisin kuin tavallista, antoi ja halusi kuvia otettavan aika kauan. Eevis haki pikkukameran ja niinpä me käytimme ainakin tunnin pihalla: pojat pelaten ja me tytöt kuvaten. Sillä seurauksella että muistikortilla oli 180 kuvaa! Minulla moottoriperä kamerassa lauloi kuin parhaallakin urheilukuvaajalla. Ja neuvottelut sponssaajien kanssa alkoivat.

Tänään sitten eurot olivat kasassa, me torille pelipaitakojulle – ja!? – Ainoa koju koko torilla, jossa ei ollutkaan myyjiä! Me kaikki neljä olimme pettyneitä. 🙁

Käytiin vielä puisto-piknikillä syömässä eväitä ja sitten Kivisydämen (Eevis on kovin viehtynyt Oulun parkkihalliin) ja Valkean ruokakaupan kautta palasimme mummilaan.

Lempiruoka (tortilloja) ja jälkkäriksi laatikollinen mansikoita, Nutella-purkki ja Apsun itse vispaama kermavaahto veivät pettymyksen Messi-paidasta. Neljästään istuimme ruokapöydässä, tortillat hupenivat ja yhtäkkiä Eevis totesi: ”Minä oon ollut ihan hiljaa!” – Sitähän me ihmettelimme. 😀 Se kun ei ole kovin tavallista.

Onneksi hiljaisuus loppui ja pulputus pöydässä jatkui…

Illansuussa, ukkosen jälkeen, kaksin pihalla. Ei sääskiä, kesä, ihailtiin päivällä auenneita pioneja, nautimme home-made Aperol Spritzit.

Jollen tietäisi supisuomalaista sanontaa ”Kel onni on, se onnen kätkeköön!” niin saattaisin sanoa jotain…

 

 

Oulu

Kesäkukkia ja -sadetta

Kaksi kunnon vesikuuroa tälle päivälle, – aamupäivällä sen vältin, mutta äsken palatessamme kaupungista pizzalta kastuimme aika totaalisesti.

Sateen vuoksi, tai paremminkin ansiosta, kaikkialla tuoksuu hyvälle.

Aamupäivän kuuron jälkeen Ritaharjun ja Aaltokankaan verraten uusilla, oikein kauniilla asuinalueilla kierrellessä syreenit tuoksuivat, lumipalloheisit loistivat pihoilla. Kauniita taloja ja jo aika valmiita pihoja ja puutarhoja. Kuljin ristiin rastiin – matalalla sykkeellä sanoisi joku intourheilija, mutta mie sanoisin, että leppoisaan tahtiin ihaillen, samaan aikaan äänikirjaa kuunnellen.

Teiden varsilla valkoiset apilat ja koiranputket tekevät edelleen pitsisiä reunoja, muutamia lupiinilaikkujakin (lupiinithan ei meidän leveysasteille ole juuri levinneet), ja päivänkakkaroita. Niitä keräilin ja pieni (hyvin pieni) floristi minussa innostui keräilemään niiden kaveriksi kotipihan räystäskiveyksiltä villiorvokkeja. Omat harsokukat ovat kaukana kukinnasta, joten juhannukseksi ostamastani Pirkka-kimpusta riitti näihinkin asetelmiin.

Liki painostavassa ukkoskelissä (mainio tekosyy) en millään viitsinyt ryhtyä ruoanlaittoon, joten pitkästä aikaa kaupungille syömään: Puistolan pizzat maistuivat, vaikka kyllä Saariselän Fieno on nyt meidän ykköspizzaria. 🙂

Menomatkalla yksi kuva Linnansaaren sillan kupeesta: Bike´s Patroll jatkaa pyörien nostoa Oulujoen suistoalueelta. Olenhan usein täällä blogissakin kehuskellut, kuinka Oulu on hyvä pyöräilykaupunki, mutta on asialla kääntöpuolensakin. Varmaan joka viikonloppu joku varastettu pyörä tulee paiskatuksi jonnekin jorpakkoon, jokeen tai suonsilmään. Nyt niitä kalastellaan ylös. Muutakin roinaa nousee mukana.

Pyörävarkaudet ovat jatkuva riesa Oulussa, mutta sama poppoo, joka kalastelee näitä ruostesykkeleitä, on viime syksystä lähtien jäljittänyt varastettuja pyöriä, ja he (tusinan verran vapaaehtoisia) ovat voineet nyt palauttaa 1000 varastettua pyörää takaisin omistajilleen. Idean lanseeraaja ja pääpromoottori on ollut aktiivisena myös Oulun seudulle asettuneiden ukrainalaisten avustamisessa, ja juuri hän roudasi äidin jäämistöstä enimmät huonekalut Nivalaan, jonne monia, monia ukrainalaisperheitä vuosi sitten keväällä pääsi asumaan.

 

 

Oulu Valokuvaus

Suvisunnuntaina kotikaupungin kaduilla

Koti on hiljennyt, aamupäivällä tuntui, ettei ole mitään tekemistä. Ei mitään.

Siis kamera pyörän satulalaukkuun ja päämäärättömästi ajelemaan. Hissuksiin poljin, pysähtelin, istahdin, jatkoin, kuvailin, vesi ja keskikaupungin kukkajutut valitsin ”teemaksi”. Oli kauniita pilviä, jotka tekivät maisemista, miljöistä mielenkiintoisia. Lukuina keskipäivän kierros tarkoitti kolme tuntia, kolmekymmentä kilometriä ja toistasataa otosta. Mutta tärkeämpää on fiilis: mukava rauhallinen olo, aurinkoinen, kauniissa kaupungissa leppoisalla, seesteisellä mielellä. Ja kesä!

Toppilansalmen rannalla on aina vain hienompaa, tänä kesänä rantaan (kuvista pohjoiseen) tulee myös uusi pienvenesatama, ja sielläkin on jo merikaupungin tuntumaa.

Oikealla näkyvät pienkerrostalot ovat vastikään valmistuneet: niiden tekemistä seurailin puolitoista vuotta sitten aika intensiivisesti, sillä ne ovat ihan äidin hoivokotiasunnon edessä – suoraan ikkunasta näkyi noiden raksalle. Kuljen tästä edelleen usein ohi, katselen – tietysti – sitä ikkunaa, joka oli äidin ikkuna, ja verhoista ja sälekaihtimen säätelystä päätellen, äidin huoneessa on nyt jo toinen asukas hänen jälkeensä. Hassua millaisia asioita sitä seuraakaan…

Möljällä tuoksui suolainen meri. Edelleen tämä on yksi lempparipaikoistani kotikaupungissa. Kesät, talvet. Vesi on edelleen todella matalalla.

Hietasaaren polulla on mukava pyöräillä, eikä pysähtyessäkään itikoita, vaikka näillä pätkillä sääsket ovat yleensä aika varmoja seuralaisia.

Torin kautta Rotuaarille, jossa hyvin vähän kulkijoita. Niinkuin koko kaupungissa.

Madetojanpuiston kukkaistutukset aika tyylikkäissä ”ruukuissa”.

Hupisaarilla voisi viettää päivän. Varsinkin kun siellä on mukava puistokahvila Kiikku, jossa törmäsin tuttuun tyyppiin: Pehtoori omalla pyörälenkillään oli sinne piipahtanut kahvittelemaan. Meillä oli sitten vähän niin kuin sattumatreffit.

Suvisunnuntaina tuomiokirkko kaupungin sydämenä.

Iltapäivän auringossa piazzalla urakoimme kaksistaan juhannusruokien rääppiäisten parissa. Nythän on ihan varma, että pariin päivään en syö mitään kalaruokaa, äyriäisiä, mätiä, kerma-majoneesi-kermaviili-tuorejuusto-juttuja. Mansikat, hedelmät, salaatit ja vaikka makkara kuulostavat nyt hyvälle.

Kesäkuu jatkukoon aurinkoisena!

Niitä näitä Oulu Ruoka ja viini Viini

Kotona ja kotikotiin tulevia odotellessa

Paluu perusasioiden äärelle tänään. Kesäperjantai kotona, mikä tarkoittaa pyöräilyä, pyykkiä, päivänpaistetta (mikä ihana kesäpäivä!!), Perämeren lohta ja pinaattipastaa.

Pyörälenkki taisi olla pituudeltaan liki 40 km, mutta silti aikaa kului yli kolmisen tuntia, mikä on aika paljon: pysähtelin paljon, kuljin hitaasti, kuvailin, ajelin keskikaupungillakin, mikä olennaisesti hidastaa vauhtia. Yleensä vauhti sähköavustuksen alimmalla teholla (Eco), siis enimmäkseen itsekseen polkien, on 10 km puolessa tunnissa. Niinpä vakiolenkkiini Knuutilanrantaan (Oulujokea ylävirtaan 10 km) ja takaisin kuluu tasan tunti. Kävin siellä tänäänkin, mutta tosiaan kiertelin ja kaartelin mennessä ja tullessa, kunhan vain nautiskelin. Minä alan oppia… 🙂

Pikisaaressa on taas Pikinen poloku.

Tänä vuonna siellä oli monta teosta, joista pidin, pidin paljonkin. Tämän nimi on ”Pieni konsertti” (Päivi Pussila). Istahdinkin, ja juuri tänään konsertti tulikin viereiseltä saarelta, Kuusisaaresta, jossa on tänä viikonloppuna Varjo-festivaali, minkä vuoksi päivällä oli sound-check, eikä linnunlaulua tuoleille juuri kuulunut. Mutta pidin ideasta.

[Janica Tarasti, Enkeli taivaan]

Polulla on myös valokuvaajien (mm. minun näyttötutkinnon vastaanottajan) teoksia, ja niistä kaikista tykkäsin. Ehkä vähän jopa inspiroiduin. 🙂

Iltapäivällä, kun kotiuduin, Pehtoori oli palannut Jäälistä, joten oli aika istahtaa kotipiazzalle kuohuviinille…

Kuohuviineistä puheenollen, ja kun juhannuskin on viikon päästä, voisin suositella yhden mökkiviikolla hyväksi havaitun tölkkiviinin (ei kuohua). Gnarly Head Chardonnay Se ei ole halvimmasta päästä tömppöviineistä, mutta me todettiin se oikein hyväksi grillatuille mökkiruoille: lohi, makkara ja juustoinen pastakin tykkäsivät olla tämän viinin kanssa samassa kattauksessa. Ja kyllä se maistui ihan ”sinälläänkin”. Ei liikaa tammea, mutta silti makua, hedelmäisyyttäkin, ja vielä kerran makua, täyteläisyyttä.

Paljon lisää juhannusviinisuosituksia perhepiiristä 🙂 löytyy suoraan Alkon etusivulta: Juniori on siellä päässyt esittelemään viinisuosituksia koko juhlivalle juhannuskansalle, huom. myös alkoholittomat mukana.

Tällä hetkellä poika on kesälomamatkalla avokkinsta R:n kanssa, mm. Alsacessa. Vähän kuin palkintomatkakin, kun sai suoritetuksi vallan vaativan, kolmiosaisen WSET-koulutuksen. Etäkoulutuksena suoritti, mutta tentit (sekä maistelu että teoria) olivat Helsingissä ja arviointi (joka kesti kauan!!!) Englannissa. Ja viime viikolla Juniori oli koulutusmatkalla Etelä-Ranskassa, Languedoc-Roussillon´issa (mitenhän tuo taipuu??). Vähän nyt on sellainen tuntuma, että meille on tulossa viinisuosituksia nimenomaan Ranskasta aika pitkän aikaa.

Noh, joka tapauksessa, tänään nautimme kaksistaan kuohuvat, ja sitten Pfaltzin rieslingiä ruoan kanssa. Pehtoori grillasi Perämeren lohta ja minä puuhasin oheen lisukkeita. Vähän kuin harjoitus juhannusta varten. Tällä hetkellä näyttää siltä, että saamme ”koko poppoon” koolle juhannusaaton viettoon.  Esikoinen kun on J:n kanssa huomenna ajelemassa Järvenpäästä Ouluun, jossa myös Ranskan matkaajat ja muksut ovat tiistaista lähtien.

Kannatti palata möksältä kotiin. 🙂

Isovanhemmuus Luettua Oulu Vanhemmuus

Kuvia kuvien päälle

Kun alkuiltapäivästä alkoivat kuvat vilistä silmissä (tänään taas editointi- ja kuvatoimistushommia) ja aurinko uhkaavasti vetäytyä pilveen = ”eihän vaan sittenkin tule sade”, lähdin pyörälenkille. Aika pahasti on normitavoitteeni tämän vuoden pyöräilyn osalta jäljessä, mutta olkoot. En aio ruveta itseni kanssa stressaamaan. Kuljen minkä haluan, ehdin, pystyn.

Tänään kerrassaan napakasta tuulesta huolimatta olin liikkeellä kolmisen tuntia, – toki kuvailin puistossa ja jokivarressa ja kävin tulomatkalla kaupassa, mutta maantie vaati kulkemaan. Ja kuvailemaan! Ettei vaan jäisi nämä kuvaediitit vähiin. Kiertäen kaartaen kuljin kohti Hupisaaria, Ainolan puistoa.

Kyllä vasta-, myötä-, sivu- ja ties mistäpäin tuullessa nautin liikkumisesta, voikukkien kellastamista pientareista, vihreistä ja vehreistä puutarhoista asuinalueilla, paljon oli ihmisiä pihollaan, toppatakeissaan tekemässä pihatöitä, istuttamassa kesäkukkia, vahaamassa puutarhakalusteita, lapset – ihan liian vähissä vaatteissa – pihaleikeissään… mutta kesä!

Tänään kuuntelin loppuun Jenni Haukion kirjan ”Sinun tähtesi täällä – vuodet tasavallan presidentin puolisona”. Olen – ehkä vähän huomaamattani – pitänyt Haukiosta ja hänen tavastaan ”olla puoliso”, mutta myös tavastaan olla oma itsensä, koulutettu, kouluttautuva, kirjoittava, isänmaansa ja sen eteen panoksensa antaneiden arvoa kunnioittava, työnsä, presidentin puolisiouden ja äitiyden hoitava, julkisuutta juuri sopivasti sietävä ja salliva nainen.

Kirjaa kuunnellessani ja sen jälkeen olisin valmis kannattamaan häntä kuuden vuoden päästä ehdokkaaksi seuraavissa presidentin vaaleissa. Ehkä kuuden vuoden päästä olen eri mieltä, mutta nyt ajattelen, miksi ei? – Joka tapauksessa kirja on kuuntelemisen arvoinen, – jo ihan historiankin vuoksi.

Ja vielä sellainen juttu tuosta kirjasta, tai siis siitä, miten media on sitä käsitellyt. On outoa, melkein raivostuttavaa, toisaalta varsin odotettua, että iltapäivälehdistö tekee kirjasta otsikoita vain siitä, kuinka Jenni Haukio koki suuren surun menettäessään Lennun. Se on lehtijuttujen perusteella kirjan merkittävin ”paljastus”.

Hyvä on, ymmärrän, että tällainen presidentin puolison, joka on pitänyt tunteensa ja yksityiselämänsä aika visusti medialta piilossa, paljastus on kiinnostava, mutta siinä kirjassa ja kaikessa mitä Jenni Haukio on tehnyt, ollut tekemättä, puhunut ja arvokkaalla työllään edesauttanut, siitä, mitä hän ajattelee Suomesta, isänmaallisuudesta ja vaikka hyväntekeväisyydestä olisi kannattanut nostaa otsikoihin. Lennulla on ollut tärkeä osansa, mutta presidentin puolisolla, omana itsenään ja tekemisineen, paljon isompi merkitys. Joka on sekin jäänyt vähän piiloon… Siitä olisi kannattanut kirjoittaa.

Ainolan puistoon kannattaa mennä. Aina vain.

Ja kaiken ohessa whatsapp on laulanut: Merijalinranta, Languedoc-Roussillon ja Järvenpää  — kaikenlaista. 🙂 Ei ehkä ihan satoja viestejä, muttei paljon muutenkaan. …

Kesästä, Oulusta, aikuisista lapsista, auringosta, kaupunkiluonnosta, ystävistä, tulevasta ja menneestä, kodista ja kaikesta siihen liittyvästä, rauhasta, pikkuisista töistä, levosta, kaikesta, kaikesta paljosta hyvästä juuri tänään erityisen kiitollinen.

Niitä näitä Oulu Ravintolat Ruoka ja viini

On päästettävä irti

Kävimme teatterissa: Pienen hauen pyydystys

Luin kirjan muutama vuosi sitten, heti silloin kuin se ilmestyi, ja tykkäsin ihan mahdottomasti. Tämähän ei useinkaan ole hyvä järjestys: siis lukea ensin kirja ja sitten katsoa elokuva tai teatteriesitys. Avoimin mielin kuitenkin lähdimme toukokuista kahden hengen humputteluiltaa viettämään.

Ennen teatteria kävimme syömässä: Da Marion Ristorante ei nytkään ollut auki, joten Toripolliisiin. Poroburgeri oli oikein hyvä, mutta ranut ja puolet perunabriossista jäivät minulta lautaselle, ei vaan mahtunut.

Ja torilla  on Toripolliisi. Vuoden 2026 kulttuuripääkaupunki Oulun panos viisuhumuun.

Oulu goes Käärijä

Meillä oli tunti luppoaikaa ennen seitsemää, joten päätimme mennä lasilliselle Viinibaari Voxiin, jonne rotissööri-ammattilaisystävä on vaihtanut entisestä suosikkiravintolastamme. Ja hänhän se osasi suositella hyvän jälkiruokalasillisen.

Ja sitten se teatteri. Tarvittiin avointa mieltä, jottei kirjan melkein maaginen tunnelma häiritsisi esityksestä nauttimisesta. Ja kyllä, pidin. Lapin maahiset, peijoonit, tontut, ehkä ei sentään ´hattarat´, ovat olleet minulle tuttuja, joten ei ollut vaikea upota näytelmän tarinaan. Kuten kirjan luettua niin tänäänkin, muistan, on osattava päästää irti.

Sitä opetellessa, vieläkin ja joka päivä.

Oulu

Muisto pulpahti

Iltapäivällä Oulujoella tyyntä, – kevät liipuu hiljalleen Ouluunkin.

Rauhallinen päivä muutenkin.

Myllyojan uimarannalta taustalla takana näkyvät OYSin uudet rakennukset.

Sisällissodan aikana suunnilleen tästä kuvanottopaikasta kohti keltaista Saarelan taloa punaiset ampuivat. Saarelan talossa oli (muistaakseni) valkoisten tukikohta ja asevarasto. Joskus parikymmentä vuotta sitten käytiin kylmänä pakkaspäivänä esimieheni, oppiaineen professorin, kanssa ottamassa kuva tässä samaisessa kohdassa. Hänellä oli joku artikkeli noihin tapahtumiin liittyen työn alla.

Aika vähäiset tiedot minulla tästä – mutta tyvenenä toukokuun päivänä pulpahti muisto mieleen.

 

Oulu

Merenrannoilla sinisen taivaan alla

Tänään merenrantaan.

Ensin suoraan – kulkematta minkään mutkan kautta – Kellon kalasatamaan. Siellä yhden kalastuskunnan porukka keräili ja pakkaili talvikalastusvehkeitään kuorma-auton lavalle. Moottorikelkka ja isot ahkiot/reet pois jäältä. Paria kalastusvenettä oli muutama mies korjailemassa, joku maalasikin. Torinrannasta Aleksandra ja joku toinen turistiajeluvene olivat laiturissa talviparkissa, jäässä.

Ei tuoksunut meri eikä kala, mutta savustuspönttö sentään tohisi ja tuoksui – ehkä joku porukka oli vielä käynyt avannolla verkoilla, tuskin muutaman pilkkijän saalista olisi isoon savustusuuniin laitettu. Tiedä häntä.

Hiljaista oli. Istuskelin aallonmurtajalla, nautiskelin reppuun pakkaamani lounaskahvin. Meri vielä jäässä, hohkasi kylmää.

Paluumatka kotiin päin rauhallisemmin, kierrellen ja kaarrellen. Pateniemen rannassa ihailin uusia taloja, yksi uusi kerrostalokin sinne oli noussut talven aikana. Oulun ehkä, ainakin minun tietääkseni, hienoin ulkokuntopuisto oli ihan tyhjillään, joten kävinpä muutamat salitreenitoistot varovasti tekemässä. Vähän absurdi olo tuossa tuli. 🙂

Uimaranta oli sekin vailla väkeä, ei edes koiranulkoiluttajia.

 

Kesä on vielä kaukana. Mutta kokonaan edessä – paljon siis jäljellä. 🙂

Oulu Vanhemmuus

Maisemia etsiessä, muistoissa kulkien

Kaunis, mutta kylmä aamu. Keksin kaikkea pientä hommaa aamupäiväksi odotellen sään lämpenemistä ja sitten toiveikkaana pakkasin kameran pyörän satulalaukkuun aikeena kuvailla rannoilla ja kaupungissa keväistä Oulua.

Merenrantaan ja Nallikariin ensimmäiseksi. Olipa siellä myllerrys: koko ranta sekaisin, raksatyömaita, Vauhtipuiston uudelleen pystytys, likaisia hankia. Ja se on sentään ollut yksi lempparipaikoista, paikoista, jossa voi antaa mielen rauhoittua, nauttia seesteisestä maisemasta. Tänään vaikutus aika lailla päinvastainen.

Enkä myöskään keskustasta, en hautuumaalta, en jokivarresta mitään kevätsunnuntain levollisia kaupunkimiljöökuvakulmia onnistunut löytämään. Kunhan pyöräilin lämpimikseni.

Ja kuuntelin Katri-Helenan elämäkertakirjan loppuun. Sepä oli aika hyvä. Olisi vaan kannattanut antaa jonkun puheammattilaisen/näyttelijän lukea sen: Katrin laulava, vähän mairea tai ylinäyttelevä luku häiritsi aluksi niin paljon, että harkitsin lukevani e-kirjana. Mutta menihän se sitten.

Aika reippaasti laulaja tuulettelee ja kertoo elämänkokemuksistaan. Ja tämänkin kirjan, kuten monien muidenkin viihdetaiteilijoiden/näyttelijöiden/julkisuuden henkilöiden (ei poliitikkojen tai tieteentekijöiden) elämäkertojen myötä heräsi paljon muistoja esimerkiksi omasta 60- ja 70-luvusta. Ja tämä herätti paljon muistoja myös äidistä. Äiti tykkäsi Katri-Helenasta ja tämän iskelmistä. Ovathan ne olleet tanssipaikoissa paljon soitettuja – ja äiti tanssi!

Ja muitakin muistoja heräsi. Onhan ”Anna mulle tähtitaivas” yksi tärkeä biisi minun elämässsäni. Minulle  se on meidän Junioriin liittyvä laulu, T:n laulu. Uudenvuoden aattona 1994, jolloin poika oli vajaa kolmevuotias, hän lauloi sitä ja tanssi! Se hetki oli muutenkin tärkeä minulle, yksi vähän vaikea käännekohta. Kuopuksen laulellessa ja tanssiessa tämän tahtiin sain lohtua ja – loppujen lopuksi – onnen kyyneleet silmiin.

Biisi, joka minun maailmassani on tyttären biisi, on J. Karjalaisen ”Hän”. Täällä selitys, mihin se liittyy.

Liikkuminen Oulu

Laduilta pyöräteille – ilolla

[Tuiranrannassa lumi jo vähissä, mutta kotipihalla on vielä isot kinokset. ]

Kevättalvesta kevääseen

Vartin yli kahdeksan lähdimme kevättalvisesta, lumisesta Lapista aurinkoiseen, keväiseen Ouluun. Vaikkei vielä ollut kesärajoituksia ja vaikkei ajettu ylinopeutta, oltiin kotona jo ennen kahta. Matkalla vähän liikennettä, sulat tiet, paljon (monta = 4) teeriä tienpenkoilla ennen Sodankylää.

Kotikeittiön mittarissa +11,5 C! Hurjaa.

Olihan se sitten melkein lennosta vaihdettava suksilta pyöränsatulaan, ja käytävä puolitoista tuntia ajelemassa – Poikkimaantiensillalle tietysti. Sieltä se tuppaa sykkelöintikausi keväällä alkamaan ja syksyllä sinne päättymään. Knuutilanrannan lähde tuli tietysti kuvatuksi samalla.

”Luontohavaintoja” pyörälenkin varrelta

Joki on jo sula, vesi korkealla, auringonsäteet leikkivät pinnalla. Hartaanselän pilkkijät olivat joutuneet vetäytymään Tukkisaaren päähän pienelle kaistaleelle tai siirtymään veneisiin. Niitäkin oli jo kaksi laskettu vesille. Ja kalaa näytti tulevan. Meri on vielä jäässä, ainakin Möljällä oli rannasta silmänkantamattomiin.

Jäätelökioskeja oli jo maisemassa; kaksi näin, molemmat tosin kiinni. Yleensä tulevat vasta vapuksi. Toppilansalmessa Punainen mylly -konttikahvila on paikallaan ja auennut.

Katupölyä on paljon, hengitettäväksi asti. Ilmanlaatu aika eri kuin 480 kilometriä pohjoisempana – paljon huonompi, paljon!  Pyöräteillä on vielä hiekotussoraa, otsikkokuvassa olevalla pätkällä sitä oli vähän, mutta paikoin melkein vaarallisen paljon. Kuvassa taustalla Poikkimaantiesilta.

Melkein laulatti

Ulkoillessa hirmu hyvä mieli, jotenkin. En kuunnellutkaan kirjaa, vaan kuuntelin Spotifystä musiikkia. Ja melkein lauloin mukana, kun luukuttelin kesäbiisejä. Ja se on jo PALJON se. Että edes melkein. Minähän en laula; en osaa, enkä siis laula. Mutta melkein.

Kuuntelin omaa hittibiisilistaani vuodelta 2015. Se oli hyvä vuosi, enimmäkseen – ja siinä oli paljon isoja käännekohtia. Melkein yhtä paljon kuin oli vuodessa 2004 – hyviä ja huonoja juttuja. Tuli mieleen, että nyt tässäkin vuodessa tuntuu olevan jotain samaa, käänteitä, elämänkulun mutkia ja uusia taipaleita, voittopuolisesti leppeitä, ja ennen kaikkea muutoksia, ei kriisejä. Vuoden listani ekana on Tuure Kilpeläisen rallatus Onnellisen mies. Se laulatti. Se on auringonpaisteen ja pyöräilyn biisi – juuri tänään mun listaykkönen.

Tässä kuvassa Oulu-laiva, aurinko ja sula, tyven Toppilansalmi, juuri noita oli tarkoitukseni kuvatakin, mutta kuvassa on myös bonus: neljä joutsenta lensivät kuvaan juuri, kun kuvaa sommittelin. Löydätkö ne? – Ilo niistäkin.

Bloggailu Muistikuvia Oulu

Vinkki ja tilastoja

Tänään vanhainkotihommissa. Ei hoivakoti, vaan vanhainkoti. Kyseessä siis entinen vanhainkoti.

De Gamlas Hemin ravintolaa olen monta kertaa täällä mainostanutkin, mutta nyt voisin vinkata sitä myös kokous- ja juhlapaikkana. Tunnelmalliseen rakennukseen mahtuu hienoja, isoja ja pieniä kabinetteja ja moneen muotoutuvia tiloja, – niitä olin tänään kuvaamassa.

Mutta ehkä vielä paremmin teille, hyvät blogin lukijat, sopivat suositukset yösijasta tässä viehättävässä pikkuhotellissa. Huoneita on  sekä yhdelle että kahdelle, yksi sviitti ja yksi huoneistokin. Ja hinnat eivät ole yhtään kalliimmat kuin keskustan ketjuhotelleissakaan, päinvastoin, ja Staycation-paketti on aika houkutteleva. Ouluun tulijoille tai vaikka yhden yön kaupungissa läpikulkumatkalla viivähtäville vinkkaan tätä.

Itse en ole siellä ollut yötä, eikä tämä ole maksettu mainos, joten ihan vaan tiloissa kulkeneena (ja niitä kuvanneena) voin kyllä suositella; boutique-hotellissa on paljon viehättäviä yksityiskohtia (ks. artikkelikuva yllä) ja se on lähes keskustassa.

PS. Siellä vielä jatkuu bliniviikotkin…

~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Omaksi tiedokseni kirjaan tähän ylös tällaisenkin merkkipäivän: vuodesta 2009 käynnissä olleessa blogin kävijälaskurissa on tänään ”merkittävä” luku: 1 555 555.

Ja tusina kommenttia lisää, niin niitäkin on sitten yhteensä 14 000! Melkein puolet tietysti minun vastauksiani. 🙂 Näiden näkyvien lisäksi sitten ne kommentit ja kirjeet, joita satunnaisesti saan sähköpostitse. Nytkin mökkiviikkojen aikana tuli yksi kirje. Lämmittäähän se sellainen.

Katriin ja ”Lähes naapuriin” olen tutustunut blogin kautta, oikeastaan myös Jariniin. Kati pohjoisessa ja Toini etelässä ovat edelleen tuttuja vain blogin kautta. Tämä uusi blogialusta ei edelleenkään näytä, ketkä täällä piipahtelevat tai pidempäänkin sivuilla viihtyvät, mutta sikäli kuin oikein osaan tilastoja tulkita, teitä on noin 150 – 170, jotka päivittäin klikkautuvat Tuulestatemmattuun.

Noh ensinnäkin: Pehtoori, joka edelleen kuulemma ”katsoo täältä, mitä meille kuuluu”, 😀  sisareni, ja sitten kaksi hyvää ystävää ja … ehkä nuo ahkerat kommentoijat ainakin. Sitten on (kai) sellainen noin sadan hengen poppoo, jotka käyvät enemmän vähemmän satunnaisesti pari, kolme kertaa viikossa ja sitten 50 – 100, jotka eksyvät tänne milloin milläkin hakusanoilla. Joka tapauksessa  yhteensä 1 555 555 kertaa! Kiitos niistä.

Oulu

Keväistä jokivarressa ja kotona

Pikkupakkasta, paljon pieniä asioita, Canon vaati ulkoilutusta pitkästä aikaa ja minulla tarve muutamalle taustakuvalle, joten aamupäivä auton kanssa liikkeellä paikasta toiseen, ja sitten tepastelemaan Oulujokivarteen. Jätin auton jollekin pikkutielle Kastellissa, tai olikohan se jo Knuutilanrannan puolella ja lähdin rantaan. Ja ihmettelin, kuinka monia oli joella hiihtämässä. Rantaviivan vieressä ei mitään latua ollut, kova muhkurainen jää-lumipinta (selluliittilumi 😀 ) vain, ja siinäpä hiihtäjiä kulki.

Ei olisi minusta sellaiseen: niin hyvälle olen lumikoneen tekemillä laduilla oppinut, ettenpä perusta tuommoisesta. Mutta kävely oli mukavaa. Oulujoen pappilan koivukujalla kävin, tietysti oli hyvä, että sekin on hiekoitettu, mutta eipä se kovin kuvauksellista ole. Ei sellaista menneen maailman tuntua kuvaan tullut.

Kävelylenkistä tuli sitten vähän odotettua pidempi, koskapa oli hyvä tovi käveltävä pikkuteitä, jotta Beetleni tienvarresta bongasin. Todellakaan en muistanut, minkä kujan varteen sen olin parkkeerannut. Ja ei, tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun hukkaan autoni. Sellaista sattuu, on sattunut.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Marketissa kummastelin pääsiäismunavuoria sekä kymmeniä hyllyjä täynnä suklaapupuja ja -tipuja – ja pääsiäiseen on melkein kaksi kuukautta! Ja samaan aikaan lastasin koriin tete-narsisseja, kelta-violetteja tulppaaneja ja keltaisen tulilatvan. Sitä paitsi: tiedättehän, että minä en edes keltaisista kukista pidä, enkä vuotuisjuhlien viettämisestä etuajassa.

Nyt  on kolmen erilaisia keltaisia (pääsiäis!)kukkia huushollissa. 😀 Oikein on mukavan keväisen näköistä.

Historiaa Oulu Vanhemmuus

Tunnelmaa lenkillä ja päivällisellä

On vielä pimeää kun saan lähdetyksi ulos.

Lumi narskui kenkien alla, kotipihalla pupun jäljet johtivat suoraan aidan viereiseen pensaikkoon. Liekkö niillä jo joko joulubrunssi siellä ollut?

Tavattoman kaunista, kun on paksut lumipeitteet kaiken yllä, lumi hiljensi aamuliikenteen ääniäkin.

Merimiehenkotimuseo on taas jouluasussaan – aamulla ei vielä ollut auki, mutta ikkunoista pääsee kurkkimaan sisälle kauniita jouluisia interiöörejä. Rakennus on melkein 200 vuotta vanha Matilan talo, joka on siirretty Heinätorin tienoilta Pikisaareen ja museoitu. Siinä on menneen maailman nostalgiaa, puutaloidylliä – lumi teki siitä jouluisen.

Vuoden pimein päivä on myös Juniorin nimipäivä ja Vävyn syntymäpäivä. Ja heidän, heidänkin kanssaan olimme pienellä illallisella tänään tuossa illansuussa. Mutta nämä merkkipäivät eivät olleet syy yhteiselle aterialle.

Olimme nimittäin hääpäiväpäivällisellä. Tyttären ja Vävyn sala-avioitumisen jälkeen lupasivat, että kutsuvat meidät vanhemmat ja Juniorin & R:n syömään joskus kun ollaan yhtä aikaa Oulussa. Toki minä/me morsiamen vanhempina tarjouduimme jonkinlaisen hääjuhlan meillä tai muualla järjestämään, mutta nämä halusivat itse vain pienimuotoisen yhdessä syömisen järjestää. Tänään oli sen aika. Oikein sopiva aika. Nyt on sitten nähty Vävynkin vanhemmat. Hyvä oli tutustua. Eikä Pehtoori joutunut pitämään puhetta tyttärelleen, mistä oli oikein tyytyväinen.  Tyytyväisiä olemme kaikin puolin. [icon name=”heart” style=”regular” class=”” unprefixed_class=””]

Joulu Oulu Ruoka ja viini

Tierna-aika, hyvä aika muutoinkin

Onpas tälle lauantaille tullut ehdittyä, – ja kaikenlaista. Paljon hyvää.

Ehtiihän sitä, jos herää ennen viittä.

Niinpä olin jo varhain lenkillä, kiertelemässä kaupungilla, sen laitamilla, odotellen liikkeiden avautumista. Ruokakaupan lisäksi oli muutamia täsmätärppejä – lahjakortti, lisäkerä lankaa, postimerkkejä, käsityötorilla piipahdus ja monenlaisen osaamisen ihalilua, sittenkään en sieltä hankkinut/tarvinnut mitään.

Ruuhkaa ei ollut. Sopi minulle.

Tyär ja Vävy olivat hekin heränneet Järvenpäässä ajoissa, ja olivat jo varhain iltapäivällä Oulussa. Joulunalusviikoksi etätöihin Ouluun, mikä on tietysti mukava juttu.

Ja mitäs sitten syötiinkään? – Mascarpone-lohi-katkarapu-tuorelasagnea. Oli kyllä hyvää!! Soppa 365 -resepti oli jauhelihalle. Vaihdoin sen (eilisen) lohen jämiin ja pussilliseen katkoja, lihaliemikuutiot hummerifondiin ja mausteet kalalle passeliksi. Ja perfetto! Olipas kyllä hyvää!

Sen, että pöydästä ehdimme nousta, saimmekin kutsun (kun tyrkyttäydyimme 😀 ) Juniorin luo, lasilliset samppanjaa kävimme nauttimassa, loppuilta kotosalla takkahuoneessa höpötellen: aiheet maailmoja syleileviä, tulevaisuuteen luottavaisesti katsovia.

Kohta (klo nyt 20. 52) voi mennä unille…

Oulussa on nyt tierna-aika.

”Ja me toivotam…” Aamuvarhain Sanna Koiviston Tiernapojat (2014) taas lauloivat lauluaan Kirkkokadun ja Saaristonkadun risteyksessä, Tiernaristin paikalla. Niin hieno teos on tämä. Hyvä mieli siitä tulee.
Niitä näitä Oulu Ravintolat Ruoka ja viini

Joululounaalla

Olimme tänään Maikkulassa joululounaalla. Koskaan ennen siellä ei ole jouluruokaa syötykään, paljon erilaisia juhlia siellä on kyllä tullut vietettyä, mutta ei jouluntienoolla: muutamia lapsuuden ajan perhepäivällisiä, tai minä muistan kyllä vain jätskin kesäsunnuntaisin, yhdet aika varhaiset synttärinikin siellä vietettiin, sitten on ollut häitä, karonkkoja (omanikin), promootiopurjehjedus, tiedekunnan pikkujoulut, lukukausien avausseminaari, tasavuosisynttäreitä, …

Ja tänään uusi juttu oli joulutunnelman ja ruoan lisäksi systerin uusi kaveri S. Hyvä tutustua ennen joulua, jolloin on sitten muutakin huomiotavaa ja tekemistä joulupöydän ympärillä … meitä kun on tänä vuonna aika montakin joulupöydässä niin ei tutustumisjutustelut ehkä oikein onnistu.

Kartanon toiseen isoon saliin oli katettu pitopöytä, hyvinkin perinteisine jouluruokineen, tulinpa minäkin palasen kinkkua ottaneeni, dijon-sinappikastike oli hyvä. Menun paras osa oli alkuruoissa: lohimoussekakku ja waldorfin salaatti olivat minun makunystyröilleni mieluisimpia. Tämä ei varmastikaan ole kaupungin halvin joululounas, mutta miljöö on niin viehättävä, tunnelmallinen ja siellä on paljon kaunista katseltavaa, että se tuo lounaalle paljon lisää mielihyvää.

Pihapiirissäkin on – talvellakin, sinisen hetken tullessa, pakkasesta (- 16 C) huolimatta – viihtyisää, yhdessä aitassa oli seimikin.

Kun kotona ei tarvinnut tänään kokkailla, tein saaristolaisleivät, ja sitten kuvahommia.  Pikku hiljaa …

 

Joulu Oulu

Sinisiä hetkiä ja ajatuksia

Lastenlasten kanssa vietetyn pikkujoulun jälkeen seuraava aamu ei ole ollenkaan sellainen kuin vuosikymmeniä sitten joskus (opiskelija)pikkujoulujen jälkeen…

Tänään on ollut varsin toimelias olo, oikein hyvä mieli, hymyilytti pitkin päivää. Semminkin kun kävin aamulenkillä viemässä lapsille eilen unohtamansa kalenteriyllätykset, – sielläkin hyvä hyrinä tuntui vallitsevan. Joulun taikaa.

Jatkoin matkaa kohti Rajahaudan rantaa, hiljaista, taustalla hyvä kirja kuuntelussa, pirteä pikkupakkaskeli, ei montakaan tekemätöntä asiaa mielessä … pyhäaamun rauha. Ei liene ihme, että hyvinkin pari tuntia kuleksin, kuvailin, kuuntelin.

Aamut on parhaita. Edelleen olen sitä mieltä, vaikka yhä useammin aamuisin jämähdän koneen ääreen lukemaan uutisia, vastailemaan posteihin, suunnittelemaan jotain, tekemään kuvia tms.

Tänään siis en, vaan laajat olivat ulkoilukierrokset. Hyvä niin.

Oulussa ei vielä ole perinteisen latuja, eikä meillä/minulla täällä suksiakaan. Ne kun jäivät kevättalvella mökin liiteriin, joten ladulle ei vielä kiire, vaikka toive olisikin.

Joulukorttikuvien ja muutoinkin joulujuttujen parissa päivän jälkiosa.

Joulubingon bongasin internetin ihmeellisestä maailmasta. Ja kyllä: Bingo! Moninkertaisesti.

Miten blogini lukioiden parissa? – Minulla siis jo nyt 16/20! Yltääkö joku samaan? 😀

 

Täyttä kahtakymppiä en tänä vuonna taida saadakaan, sillä joulustressiä tuskin saan aikaiseksi. Ja miksi pitäisi perustella, olenko (tai en) jouluihminen? Joulupuuro tulee viimeistään aattona ”suoritetuksi”. Ja ehkä juuri nyt lähden Netflixistä etsimään joululeffan. Samalla Juniorin joululahja etenisi kohti valmistumistaan. Siis minulla mahdollisuus 18/20. Miten muilla?

Kaikkinensa tämäkin aika, valo, ikä, ruoka, kaikki on hyvää…

Oulu Reseptit Ruoka ja viini

Liikkeellä ja levossa

 

Joulukuun toinen. Letkunpuistossa oli helppo ymmärtää, miksi Oulu on valkea kaupunki.

Jo yöllä oli satanut lunta, aamulla satoi lisää, ja päivällä. Ja nyt on jo paljon lunta. [icon name=”heart” style=”regular” class=”” unprefixed_class=””]

Jo vain, heti aamupuuron jälkeen pakkasin reppuni, pukeuduin kunnolla, (enkä laittanut nastakenkiä, – typerys) ja lähdin autolla liikkeelle. Raatin uimahallin parkki on hyvä. Siitä kaupungille, hautausmaalle, jokivarteen. Taas kuvaamisen iloakin. Kaunis kotikaupunki!

Lumi on hyväksi. Tulisipa sitä nyt kolmekymmentä – kolokytä, kuten oululaiset sannoo – senttiä. Sitten saataisiin ladut! Mutta hyvää teki kävelykin. Kun alkoi valakenee, lähin kotia. Siivouspäivä. Sitten kaikenmoista luppoilua, jouluajatuksia ja -tekemisiä, postituksia (joulukortteja on vielä, muutama kalenterikin!).

Ruoka-ajatuksia herättelin. Jostain menneiltä vuosilta nousi tänään tietoisuuteen salaatti, jonka aineksia oli kotona. Niitä oli, koska jo jokunen aika sitten oli ollut tarkoitus tehdä sinihomejuusto-päärynäpiiras, mutta se jäi ja päärynät alkoivat näyttää vähän aikansa eläneiltä, joten oli pian saatava ne syötäviksi. Ja tälle päivälle oli pieni palaa lihaakin paistettavaksi, joten ei mitään piirakkaa. Siispä salaatti. SIitähän tulikin oikein hyvää. Suunnilleen näin se valmistuu…

Päärynä-Aura-muru-salaatti

3 päärynää
1 rkl  voita
1 tl hunajaa
½ pussillista Aura-murua
hasselpähkinöitä
rucolaa, jääsalaattia
sitruunaa tai limen mehua
oliiviöljyä

Jos on aikaa ja halua, paahda pähkinät pannulla
ja siirrä sivuun.
Leikkaa päärynät isohkoiksi lohkoiksi.
Sulata voi pannulla, ja lisää hunja.
Paista päärynälohkoihin molemmin puolin kaunis pintaväri.
Nosta talouspaperin päälle valumaan.

Tee kulhoon salaattipeti =jääsalaattia ja rucolaa,
ja pirskottele niiden päälle vähän oliiviöljyä ja sitruunan/limenmehua.
Laita salaatin päälle päärynälohkot,
Aura-muru ja vähän rouhitut pähkinät.

Tällaisenaan vaikka lounassalaatiksi tai liharuoan oheen, muuta ei tarvitakaan. Helppoa ja ihan juhlaruoalle maistuu. Ehkä sopisi joulunajan ruokalistallekin?

Ja illan ratoksi The Crown. Vielä pari jaksoa… Onko tämä vitoskausi liian lähellä ollakseen yhtä hyvä kuin edelliset? Ehkä 1990-luvusta vain puuttuu rojalistinen glamour muutenkin.

Oulu Ruoka ja viini

Parhaimmillaan parasta

Auringonlasku työhuoneeni nurkalta … Olisinpa ollut rannassa. Päivällä  olinkin. Kyllä syksy parhaimmillaan on parasta. 🙂

Tänään jatkui Linnea Vihosen ”Yhdessä pöydässä” -kirjan mukaan kokkailu. Vähän kuin varaslähtö tai koe-erä pyhäinpäivän pöytään: paahdettu kurpitsapelti, paahdettu feta-chilitahna ja  lisäksi sitruuna-mustakaali. Ohje on hokkaidokurpitsalle, mutta minä tein myskikurpitsasta koska sitä oli kaupassa ja koska pidän siitä enemmän. Ohjeet kaikkiin kolmeen on nettikeittokirjansa nettiversiossa, joka avautuu (ainakin nyt) ihan noin vaan. KLIKS

Olen kyllä joskus ravintolassa saanut lisukkeena mustakaalta, mutta enpä ole ennen itse tehnyt. Se on lempeämmän makuista kuin lehtikaali, oikein hyvin sopi tähän kokonaisuuteen. Ohi ohjeen ripottelin valkosipulien päälle vähän suolaa ja pienen tilkan oliiviöljyä. Tämä setti voisi olla pyhäpäivän liharuoalle hieno sadonkorjuuajan lisuke, mutta näin arkena kasvisruoka riitti ihan hyvin. Ja tänä syksynä minun ruokavalioni suhtautuu lempeästi jopa kaaliruokiin.

Ainolan puiston Kiikkusaaressa on yksi kyynelkoivu [´Betula pendula Youngii’]. Kaupunkiopppaan kierroksella tämä tuli tutuksi, – toki aiemminkin sen olin nähnyt kymmeniä, jollen satoja kertoja (Toivoniemessä 80-luvulla asuessamme juoksulenkkini meni tämän ohi), mutta enhän sitä ollut mitenkään noteerannut. Aika itkuisen näköinenhän se onkin, eikö?

Tänään se oli vielä ihan vihreä, kun taas melkein vieressä kasvava Oulun ehkä komein riippakoivu on jo hyvinkin syksyisessä lehtivärissä.

Muistikuvia Oulu Valokuvaus

Paperi- ja kuvahommia

Pakkasaamuna oli niin kaunista, tyventä, tuulentonta., mutta olinkin autolla liikkeellä ja menossa henkilökuvauksen tekemään, joten enpä sitten voinutkaan jäädä ulos kuvailemaan. Ihan mukava potrettikuvaustuokio oli. Eikä kestänyt kauaa, joten takaisin kotiin. Ja sitten pyörällä ajan kanssa ulkoilemaan.

Nyt alkaa kyllä olla siinä rajoilla, että Helkamani on aika siirtyä huoltoon, ja minun siirryttävä tepasteluhommiin. Ja aktivoitava salikortti. Muttaku. Saapa nähdä saanko aikaiseksi. Satais lumen ja tulis ladut. 😀 Mökillä jo sataakin…

Iltapäivällä Juniori piipahti muksujen kanssa. Sen verran, että ehtivät sohvatyynyistä tehdä majat, tai Eevis teki kioskin, josta myi aamu- ja iltapalaa. Minullakin oli pentuna mielikuvituskioskeja ja ravintoloitakin, ja sitten vähän isompana kavereitten ja veljen kanssa pystytettiin talleille ihan oikeakin kioski. Jospa tässä joku päivä etsisin siitä kuviakin.

Kuvien skannailu on nyt kyllä vähän mahdotonta, kun kopio-tulostus-skannerikone (melkein 15 vuotta vanha) hajosi. Uusi on kyllä jo tilauksessa, – nyt juuri sille kun on monenlaistakin tarvetta. Kalenterimyynti ja sitä myöten (paperi)laskutus, historiatoimikuntahommat ja erityisesti kuvatoimitus edellyttävät skanneria ja tulostusmahdollisuutta. Ja äidin biografiakin, joka alkaa vihdoin olla loppusuoralla. Ainakin tekstin osalta. Kuvat siihenkin olisi saatava digitaalisina, siis joko kuvattava tai skannattava, ja ennen kaikkea etsittävä ja valittava.

 

KALENTERIOSTOKSILLE 

Kalentereista puheenollen. Hoksautanpa, että nyt sekä Saariselkä kuvissa että Oulu kuvissa -seinäkalenterit vuodelle 2023 ovat lokakuun ajan tilattavissa ennakkotilaushintaan.  Linkkien takaa tarkempia tietoja.

Tänä vuonna Oulu-kalenterin tilaajille laitan mukaan myös viisi kappaletta Oulun kauniit vanhat rakennukset -postikortteja.

Bloggailu Historiaa Oulu

Kalenterimerkintöjä ja saavutus

Kalentereita ja juhlapäiviä

On kansainvälinen eläinten päivä, on kansallinen korvapuustipäivä, on siitä erikoinen päivä, että suomalaisessa nimipäiväkalenterissa on tänään sekä miehen että naisen nimi (Saija ja Frans), pyhimyskalenterissa on kovasti pitämäni Fransiscus Assisilaisen päivä, on asiakaspalveluviikko, ja on myös ”Ylpeile saavutuksillasi” -päivä. Huomenna on ”Käyttäydy oudosti”- päivä ja eilen oli ”Katsele lehtiä” -päivä. Huomisesta en ole ihan varma, mutta tänään olen viettänyt eilistä ”katsele lehtiä” -päivää ja aion tässä postauksessa viettää myös ”Ylpeile saavutuksillasi” -päivää.

Vähän outojenkin hassujen teemapäivien lista löytyy tuolta. Samaisella sivustolla on myös muita mielenkiintoisia kalentereita: Suomen historian tapahtumia ja sananlaskuja joka päivälle, myös työhön liittyviä kalenteripohjia, etc.

Katsele lehtiä -päivä

Oletan että tarkoitetaan lehtien katselua luonnossa, eikä netisssä tai paperisina, joiden katselu ja lukeminen saavat mielen nopeasti apeaksi, välillä vihaiseksikin, mutta syksyn lehtiä olen tänään  katsellut ihaillen ja ilolla.

Tästä kuvakulmasta olen ennenkin kuvannut ruskaa: kuva on Oulun taidemuseon kaarikäytävältä kohti Åströmin vanhaa tehdasaluetta ja humanistisen tiedekunnan entisiä rakennuksia.

Vuosipäivä tämäkin

Taitaa tähän kuvaankin liittyä yksi ”vuosipäivä”, pitäisi tarkistaa neuvolakortista. 😀 Tuohon vasemmalla oleville portaille satuin pyörtymään juuri tällaisena lokakuun päivänä syksyllä 1990. Ko. rakennuksessa, juuri tuon punaisen villiviinin takana oli työhuoneeni ja rakennuksen kolmannessa kerroksessa Oulun yliopiston historian laitoksen seminaarihuone.

Olimme professorin kanssa pitäneet laudatusseminaaria (graduseminaaria) koko pitkän iltapäivän ja koska noissa vanhoissa tehdasrakennuksissa ei ilmanvaihto ollut ihan paras mahdollinen, olin päivän lopulla aika heikossa hapessa ja menin ennen illan tutkijaseminaarin alkua vähän huilimaan portaille, ottamaan happea.

Enkä tiedä vieläkään, kuinka kauan olin betonisilla, rautakanttauksilla varustetuilla portailla retkottanut ennen kuin oppiaineen assistentti kotiin lähtiessään minut siitä tiedottomana löysi. Soitti tietysti ambulanssin ja samalla myös miehelle. Ja Pehtoorihan se ehti töistä OYKSin päivystykseen ennen kuin minä ambulanssikyydillä. Eipä mitään hälyyttävää sitten kuitenkaan, virkosin suunnilleen saman tien. Tämän episodin jälkeen sitten töissäkin kaikki tiesivät, että olin neljännellä kuulla raskaana. 🙂 Siitä tuntuu olevan hirmuisen kauan aikaa. Juniorin elämän verran.

Ylpeile saavutuksillasi -päivä

Kyllä voin olla ylpeä ja kiittää kaikkia blogissani käyneitä ja ihan erityisesti teitä kaikkia monia kymmeniä, jotka olette mukana elämänmenossani pitkään pysyneet, sillä juuri tänään tuli täyteen 1,5 miljoonaa käyntiä (15 vuodessa). Yhteensä 5473 artikkelia tai edes jotain pientä päivien kulusta on tullut kirjattua. Ja minäkö se väitän vähentäneeni somettamista? 😀

Eilen jo aloittelin tekemään lukijakyselyä tänne, kuten aika ajoin on tapana, mutta hoksasin, että edellisestähän, ja aika perusteellisesta vielä, ei ole kuin 1½ vuotta, joten enpä nyt taidakaan taas udella lukijakunnan ”profiilia”.

Mutta arvonnan järjestän. Palkintona on joko Oulu kuvissa -kalenteri vuodelle 2023 tai Saariselkä kuvissa -kalenteri vuodelle 2023. Osallistuminen on helppoa: kommentoi alle kolmella adjektiivilla, millainen Tuulestatemmattua-blogi on. Kaikki, myös kehittämiseen kehottavat (= rakentava palaute 🙂 ) adjektiivit ovat tervetulleita.

Sunnuntai-iltaan asti on aikaa miettiä, ja ensi viikon maanantaina sitten arvonta.

Kiikku-kahvila ja sen villiviini Ainolan puistossa

Oulu

Kaupunkiruskaa ihaillen

Monen mielestä nyt on Oulussa parempi ruska kuin muutamiin edellisiin vuosiin, niin minustakin. Nyt on yhtä aikaa keltaista, punaista ja oranssia sekä vielä vihreääkin. Aloitin aamupäivällä ”ruskaretkeni” Hietasaaressa, jossa pyöräilin kaikki tiet, kadut ja pyöräkelpoiset polut jotka löysin, ja yhteensä kuusi kilometriä siellä riitti kulkemista. Hissuksiin ajelin, ja vaikka aurinkoa ei juuri näkynyt oli hyvin kaunista, syksyä parhaimmillaan.

Väreissä kylpeminen antaa voimaa ja vastustuskykyä, eikä syksyn harmaudesta ole tietoakaan.

Pikisaaren rantatien kautta keskustan läpi Raksilaan, jonka puutaloidylli on kaikkina vuodenaikoina viehättävää. Raksilassakin kuljin kadut ristiin rastiin. Ei vauhtia, eikä suorittamista. Syvään hengittämistä ja hiljalleen tasaantumista talvea kohti.

Kajaanintien toiselle puolelle hautuumaallekin menin kameran (ja kynttilän) kanssa. Siellä syksy on paras vuodenaika. Vähän kuin paikan tunnelmaankin sopii syksy… Vanhempien haudalle olen pari vuotta sitten tehnyt kesäkukkahoitosopimuksen eli  hautausmaan puutarhatoimen puolesta istuttavat, kastelevat ja syksyisin poistavat kukat. Olivat nyt ne poistaneetkin, joten kävinpä sitten iltapäivällä vielä auton kanssa uudelleen ja istuttelin callunat. Havut vien vasta kun hopealehdet rupsahtavat. Asia kerrallaan kohti talvea.

Lokakuun leppoisa alku.

Oulu

Yhtenä syysaamuna

Lupasi vesisadetta koko päiväksi, vain aamulla piti olla muutaman tunnin pouta, mikä sai minut lähtemään jo kahdeksalta kulkemaan.

Vahingossa ajauduin pyöräilemään HIukkavaaran, Vaskikankaan ja Kivikkokankaan suunnalle. Suht uusien asuinalueiden, jännän näköisten puisten, värikkäiden ja musta-valkoisten rivi- ja omakotitalojen alueilla kaikki oli hiljaista ja kaikkialla autiota [kaikki koulussa, päiväkodissa, töissä?], kevyenliikenteen mustat, kosteat asfalttiväylät tyhjiä. Melkein tyhjiä. Vain nuoria äitejä vaunulenkillä vauvojen kanssa. Heitä oli lopulta aika monia: näytti että kaikilla oli väsyneet, utuiset silmät, vähän sellainen paleleva olemus. Osa kulki laahustaen raskaasti, osa juoksi pukaten lastenvaunuja tai -rattaita. Oikeastaan yksikään ei näyttänyt uhkuvan äitiyden onnea tai seesteistä rauhaa. Tuli kummasti myötäelettyä heidän tuntojaan.

Oli ihan samanlainen ilmakin kuin lokakuussa 1989. Lämmin, pilvinen, heikkotuulinen syksyinen aamu. Muistin ne aamut, kun Esikoinen oli taas yön valvonut ja valvottanut, kun mies lähti töihin, toki osansa koliikkivauvan hyssyttelystä ja kanniskelusta yöllä tehneenä, kun olin saanut aamupalan syödyksi, enkä jaksanut ryhtyä mihinkään kotitöihin, pyykinpesuun, siivoukseen, vaan puin vauvan ja laitoin vaunuihin, lähdimme kävelylle. Vaunuihin vauva rauhoittui, pystyi nukkumaan levollista voimaannuttavaa unta. Ja kyllä minä kävelystä, ulkoilmasta sain voimaa ja jonkinlaista lepoa kuitenkin.

Ihan niinkuin tänäänkin parin tunnin, neljänkymmenen kilometrin pyöräilystä. Vähän sellainen ”kausi-loppuu-pian, nyt-on-vielä-nautittava”. Vaikka ei paistanut, ei toki satanutkaan, olivat puistot ja pyöräteiden varret kauniita.

Banneriinkin päätynyt Linnanmaan kasvitieteelisen puutarhan takaportti -kuva on minusta hyvinkin symbolinen: syksy, sulkeutuva portti, pyöräily kielletty, väriä, mutta paljon harmaatakin.

Vai onko se sittenkään sulkeutuva portti? – Ehkä se on onkin auki, polku kohti satumetsää, uusia seikkailuja?

Oulu

Paljon hyvää tänäänkin

Jo herätessä tuntui, että on kesäpäivä, on pellavavaatteiden,
avojaloin kävelyn ja pihakukkien kastelun päivä,
musiikin kanssa pyöräilyn päivä,
hyvä päivä ja on aika ja aikaa vihreän ja veden äärelle ja varrelle kulkemaan
– ja kuvailemaankin.

Reitti kulki vastatuulta väistelen, ajattelematta, päämäärättä. Linnanmaalta matka alkoi, ei kirjastoon, ei kampukselle, vaan puutarhalle, jossa harmittelin, ettei ollut kahvia mukana. Sitäkin kun taas saan ja voin juoda pari kupposta päivittäin, tuossa lammen rannan penkeillä olisi ollut hyvä…

Kuivasjärven, Pyykösjärven rantojen kautta ja kaartaen kohti kaupunkia, matkalla kävin puutarhalla ostamassa äidille kukan, tai siis tietysti haudalle. Hautuumaallakin oli kaunista, ainahan siellä. Tai noh, mutta ainakin tänään oli rauha ja levollinen olo.

Vielä palasin jokivarteen, Oulujoen kirkolle asti kuljin ja sieltä sitten takaisin kohti keskustaa. Taas mietin tarinoita jokivarren uusiin ja vanhoihin taloihin, – kun äänikirja ei vie huomiota, kehittelen omia tarinoita taloista ja pihoista, jokivarren elämästä. Pari taloa tämän vakkarilenkin varrella on jo pitkään ”elänyt” mielessäni. Eikö muut tee tällaista? 🙂

Ajelin Ainolan puistoon.

Siellä oli city-lifeä: nuoria piknikillä, lapsiperheitä leikkipuistossa, kukkahattutätejä [lue: ikäisiäni naisia] ystäviensä kanssa kahvilan patiolla leivoksilla, – aurinkoa, lämpöä, ruusutarha jo kukkii…

Kasvihuoneissakin piipahdin – trooppisen kuuma, mutta – bougainville kukkii kauniisti.

Kymmeniä kilometrejä ja pitkälle iltapäivän puolelle kuljin. Matkalla hiljaa hoen kuin mandraa ”on kesä, muista, nauti, on kesä, vielä, nyt on kesä”.

Ruoanlaittokin on erityisen mukavaa tällaisina päivinä, tai tähän aikaan vuodesta. Eilen aamuisella pyörälenkillä Kellon kalasatamasta ostin lohivartaat, muutama varhaisperunakin oli kaapissa, samoin mozzarellaa ja tomaattia. Jo vain tuli hyvä sapuska meille.

Suvisunnuntain tyven ilta, itikaton piha, lempeä lämpö iholla ja pihalla. Juuri nyt kaikki hyvin.

Muistikuvia Niitä näitä Oulu Valokuvaus

Kuvataiteita, ja harrastusta

Lähes koko päivä on mennyt valokuvaushommissa. Tai paremminkin kuvien tekemisessä.

Lombardian reissun yli 1000 kuvaa on nyt perattu ja käsitelty ja perheelle jo julkaistukin. Huomenna julkaisen täälläkin linkin ”nojatuolimatkaa” varten.

Tauko koneellta istumisesta puolenpäivän jälkeen, jolloin aurinko paistoi ja oli jo lämmin. Lauantaina kun Pehtoorin kanssa mentiin Kurkelan WInebaariin Pikisaaren, ajettiin taidepolun kautta: Pikinen Poloku -ympäristötaidenäyttely on siellä taas esillä. Pehtoori ei oikein innostunut – tänäkään vuonna – niistä, mutta minä päätin antaa niille toisen mahdollisuuden, ja kävin tänään katselemassa rauhassa, pyörää talutellen. Monena vuonna olen polulta löytänyt jonkin suosikkiteoksen, niin tänäänkin. Tai oikeastaan teosryhmän. Lauri Rankan Joukko, Ilmestys ja Pilviä ja pyhimyksiä sopivat Vanhan villatehtaan takaseinälle hyvin.

Veikko Törmäsen & Otso Törmäsen: Hylätty oli minusta mukava, eikä oikeastaan ollenkaan hylätyn näköinen. Ehkä enemmmänkin ”Leikki”.

Tälle en hoksannut katsoa hintaa, liekkö on myynnissäkään, mutta nuo Rankan betoniveistokset olivat kyllä sen verran arvokkaita (nollia oli enemmän kuin kaksi jokaisessa) että hämmästytti. 😀

Omaa ”kuvataidettani” koetin samalla reissulla harrastaa, – Oulu kuvissa kalenterin heinäkuun kuva oli etsinnässä. Ehkä se tulee tästä.

Kaupungissa on taas paljon tietöitä, rakennustöitä, puistoremppoja, joten pyöräily ei siellä ole oikein sujuvaa. Siispä hautausmaan kautta kohti Ruskon suoraa, jossa on hyvä polkea, vähän risteyksiä ja pitkästi uutta asfalttia. Ja sitten taas koneen äärelle. Huomenna sitten kunnolla ulkoilua!

Isovanhemmuus Oulu

Kesää kaupungissa

Se syy, miksi mökiltä eilen palauduimme, konkretisoitui varhain tänäaamuna, kun meidän ”brunssipöytään” tuli pari mieluista vierasta. Vaihdeltiin kuulumisia, oltiin iloisia kesäsäästä, mietittiin tekemistä aamupäiväksi, ja kaksi asiaa ylitse muiden: Blippi ja Liikennepuisto. Ja Blippiä (”opettavaisia videoita” in english) pitää ehdottomasti katsoa yhdessä mummin kans. Kunhan aamupala ja Blippi oli hoideltu, lähdettiin kaupunkiin.

Hienoa kun oltiin ajoissa Liikennepuistossa, lapset saivat valita mieluiset kulkupelinsä, eikä ollut ruuhkaa. Se sallittu tunti kului nopesti, ja tänä vuonna Eeviskin jo pystyi kunnolla polkemaan ralliautoa, ja eka kertaa (tämä on neljäs kesä kun yhdessä ollaan ajelemassa) Apsu ylsi ajamaan traktoria. Ja sai kehuja puiston väeltä rauhallisesta ajosta ja tarkoista parkkeerauksista.

Viereissä leikkipuistossakin viihdyttiin pitkään. Lopuksi kävimme torilla ostamassa mansikoita, heippaamassa toripolliisia, jätskivälipalalla ja hakemassa Hallista lohta. Mäkkäri skipattiin yhteispäätöksellä. Tori on jo pienille tuttu ja mieluisa paikka – niin monen kesän kokemus, A:lla varsinkin. Selvästikin viihtyivät.

Rantapellossa lounas ja sen jäkeen pihahommiin. Koskapa meillä Pehtoorin kanssa mökkielon jälkeen on pihahommia, käytimme sumeilematta lapsityövoimaa apuna. Semminkin kun mielellään niitä puuhasivat. Apsu oli takapihan voikukkien kitkennässä (siihen on sellainen laite, jota poika jaksoi ja halusi käyttää) Pehtoorin apuna ja minä sain Eeviksestä kaverin yrttipenkkien kitkentään (taisi kyllä yksi hyvä basilikan taimi hävitäkin 🙂 ) ja kesäkukkien kasteluun apuja.

Kunhan Juniori töistään pääsi ja lapset lähtivät kotiin, oli minun ”pakko” lähteä vähän liikkumaan: pyöräilin kaupungin ja hautuumaan kautta vähän kauemmas, ja pyöräillessä palasin äänikirjojen maailmaan. On ollut reilun viikon tauko niistä. Ennätyspitkä tauko.

Kaupunkikesä näyttää kauniilta, puut kukkivat, kaikki on rehevää ja tänään niin hyvä ilma!

Oulujokivarressa polkiessa voikukka”peltojen” ja joen värit kummasti tuntuivat tutuilta; edellisenä kesinä tämä väriyhdistelmä ei aiheuttanut mitään tuntemuksia, mutta nyt heti sattui silmiin, ja tallentui kameran muistikortillekin.

Historiaa Niitä näitä Oulu Reseptit Ruoka ja viini Viini

Kesäherkkuja

Viikonlopun kotikeittiöstä muutama vinkki…

Etiketti-lehden reseptiä pohjana käyttäen ja mukaillen tein meille eilen tällaista herkkua. Grillattua perunasalaattia ja parsaa prosciuttoon käärittynä. Tuo perunasalaatti on varmasti myös esim. savukalan kanssa oivallista. Nyt ostin ruotsalaisia, pienen pieniä varhaisperunoita, jotka tässä toimivat ihan hyvin, mutta voisinpa suositella vaikka juhannuspöytään tätä – kotimaisista uusista potuista tulee varmaan vielä parempaa.

Grillattu perunasalaatti

    • 600 g perunaa (kiinteä) tai varhaisperunaa
    • 2 punasipulia
    • 2 rkl oliiviöljyä
    • 1 tl suolaa
    • 1/2 tl mustapippuria rouhittuna
    • 200 g fetajuustoa
    • 1/2 ruukkua basilikaa
    • seesaminsiemeniä paahdettuna
      (rucolaa)

Kastike: 

    • 2 rkl oliiviöljyä
    • 2 rkl balsamiviinietikkaa
    • 2 rkl vaahterasiirappia
    • 1 chili

Pese perunat huolella. Keitä perunoita 10 minuuttia kuorineen miedosti suolatussa vedessä. Leikkaa lohkoiksi ja siirrä kulhoon.
Kuori sipulit ja leikkaa ne lohkoiksi perunoiden joukkoon. Mittaa päälle oliiviöljy, suola ja rouhittu mustapippuri.
Grillaa perunat ja sipulit kypsiksi.
Sekoita kastikkeen ainekset keskenään.
Siirrä perunat ja sipulit takaisin kulhoon ja sekoita valtaosa kastikkeesta kypsien perunoiden joukkoon, kun ne ovat vielä kuumia.
Koristele salaatti basilikanlehdillä ja paahdetuilla seesaminsiemenillä. Valuta päälle loput kastikkeesta.

Parsat kuorin ohuelti, tarkoituksellisen huolimattomasti, ja kiedoin jokaisen ympärille pitkittäin puoliksi leikatun prosciuttoviipaleen. Laiton parsat vuokaan ja yhtä aikaa perunasalaatin kanssa uuniin (n. 10 min, +230 C).

Lauantainakin meillä uunigrillissä valmistettua kesäruokaa. Aasia marketista (Asemaa vastapäätä) hain pakastejättirapuja (16 € iso pussi, josta puolet riitti meille kahdelle). Tein niille marinadin: Sweet Chili Sauce (tällä kertaa uusi versio Black – sekin Aasia marketista), 2 valkosipulin kynttä, 1 pieni punainen chili, oliiviöljyä, 1 tl ruokokidesokeria sekä suolaa). Neljän tunnin marinoinin jälkeen valutin marinadin pois ja kumosin ravut leivinpaperille. Uuniin 230 – 240 C ja 5 – 10 minuuttia.

Lisänä pinaattia, salaattia ja rustiikkia leipää. Sekä viiniä.

NYT on löytynyt todella hyvä rose-viini, jossa on makua ja on nimenomaan ruokaviini, ei mikään terassien lipittelyrosee. Roseessahan on yleensä parasta väri, mutta tämä on kyllä hailakka. Ja rosehaan on tavallisemmin suht edullista. Tämä ei ole. Ja minusta rose on usein ihan ”turha viini”, mutta tältäkin osin tämä viini on poikkeus. Tämä ei ole turha. Saksalaiselta laaturieslingeistään tunnetulta Rheingaun alueelta tulee melkein parikymppiä maksava, hailakka, mutta todella hyvä R3 Rheingau Rosé.

Viime kevään rose-viinipostaukseni suositukset pitävät edelleen, joten kannattaa tulevien viikonloppujen ruoka/roseviinejä miettiessä tsekata postaukseni.

Tänäänkin olisi voinut lasillisen tuota nauttia, tai ehkä rosesamppanja olisi sopinut vielä paremmin päivän iloiseen teemaan liittyen.

Mutta tänään on myös se Oulun suurpalon 200-vuotismuistopäivä, josta kirjoittelinkin viime viikolla. Tänään oli palon jälkeen jälleenrakennetussa Engelin suunnittelemassa kirkossa aiheeseen liittyvä esitelmätilaisuus, jossa kävinkin ja mennessä kuvasin kirkon komean sisäänkäynnin. ”Engelin keltainen klassismi”, ilta-auringon valo ja juuri lehdet saaneet koivut; tuli enemmän mielleyhtymiä suvivirteen kuin kaupungin tuhonneeseen paloon. Hyvä näin.

 

~~~~~~~~~~~~

PS. Mystinen soitin kaipaa vielä arvuutteluja… Huomenna arvonta.

Niitä näitä Oulu Ruoka ja viini

Melkein kuin olisi kesä

Olenhan muistanut kehua ja kiittää Oulun pyörätieverkostoa. Tänään – kun paistoi ja oli jo aika lämminkin – muistin taas olla erityisen kiitolllinen siitä. Parinkympin jälkeen oli käännyttävä kohti kotia, vaikka hyvän kirjan (Bonnie Garmuson ”Kaikki on kemiaa”), parissa olisi voinut polkea vielä vaikka mutkin Haukiputaalle.

Mutta! Eihän kirjaa tarvinnut keskeyttää kotipihalle tullessakaan: työn touhu siellä imaisi mukaansa. Kattoremontin tekijät ja Pehtoori terassilaudoituksen parissa olivat hyvänä esimerkkinä jatkaa liikkeessä, joten niinhän sitten päätin meidän ”mutterimajan”, pihapiirin Huvilan, kuurnata kesäkäyttöön kelvolliseksi. Siinäpä se lämmin, liki tuuleton, täysin itikaton iltapäivä vierähti. Vähän sellainen vapaapäivän fiilis on ollut.

Jossain välissä piipahdin lähikaupassa: en muista, olisinko koskaan ennen kassleria ostanut. Tänään ostin. Halpaa ja hyvää. Ei mitään dieettisafkaa, mutta helpolla hyvää. Ja kesän merkkinä tomaattisalaatti: kulhon pohjalle 2 rkl balsamicoa, ½ – 1 dl oliiviöljyä, pippuria, suolaa, sokeria, kevätsipulin varsia ja basilikaa. Sekoita nämä ja lisää joukkoon rasiallinen puolitettuja kirsikkatomaatteja. Jos grillissä on – kuten meillä tänään – halloumia ja pakastimessa yrttivoinappeja, niin helppo kesäruoka on valmis.

Perhechatissa taas aktiivista. Töitä ja kuvia, lomia ja reissuja, ruokaa ja muuta höpötystä.

Kaiken kaikkiaan melkein kesälle tuntuu…

Historiaa Oulu

Oulun suurpalosta melkein 200 vuotta

Kevätpäivä oli, näin kaukana pohjoisessa, ollut vuodenaikaan nähden harvinaisen lauha ja lämmin, ja nyt valoisan illan rusopilvet viipyivät yhä läntisellä taivaanrannalla.

Meri oli peilityven; sen ikään kuin suloisissa unelmissa uinaileva tumma kirkkaus liitti lumoavana heijastuksena toisiinsa taivaan ihanuuden ja maan kauneuden.

Näin koko luonto lepäsi idyllisessä rauhassa.

Samassa hetkessä nähtiin hirvittävän tulipatsaan paratiisin portilla uhkaavan miekan kaltaisena kohoavan Kallisen mäeltä suoraan taivasta kohti mustien savupilvien läpi.

Nyt puhkesi äkkiä kova tuuli, hajotti liekit ja heitti tulisateen koko kaupungin ylle, joka pian oli syttynyt neljästä kohtaa.

Muutaman hetken kuluttua pilvenkorkoiset tulikielekkeet muodostivat ristiin rastiin katujen ylle hirvittävän holviston, jonka alla epätoivoiset ihmiset huusivat apua, ja säikähtyneet eläimet juoksentelivat sinne tänne ulisten ja vikisten koettaessaan paeta uhkaavaa kuolemanvaaraa.

Sara Wacklin, Satanen muistelmia Pohjanmaalta

Oulun suurpalosta on kulunut tasan 200 vuotta
(ensi maanantaina)

Vuoden 1822 palo sai alkunsa varhain torstaiaamuna 23. toukokuuta värjärimestari Papen talosta. Ernst Pape oli ruotsalaissyntyinen värjäri, jolla oli verstas Kallisenvirran rannalla, lähellä Raatihuonetta ja lähellä kirkkoa.

Kallisenvirran rannalla oli 1800-luvun vaihteessa monien käsityöläisten mökkejä ja verstaita; alue on Pokkisen ”takana”, nykyisen Ainolanpuiston (Plaatansaaren) ja Lammassaaren välisellä alueella, pienellä mäellä (Kallisesbacke ~ Kallisenmäki).

[Kallisenvirta. Kuva 18.5.2022.]

Palon sammuttua lähes koko kaupunki oli tuhoutunut maan tasalle: yli kolmesataa rakennusta oli palanut täysin tai lähes täydellisesti, ja yhteensä yli 3 000 oululaista oli menettänyt kotinsa. Lähes koko kaupungin tuhonneessa palossa menetti henkensä alle 10 henkeä, mutta kaupungin rajojen sisäpuolella vain 65 rakennusta säilyi tulen tuholta. Olihan Oulukin tuolloin tiiviisti rakennettu puutalokaupunki, jossa paloturvallisuus ei ollut ollut ensisijainen, eikä oikein mikään muunkaan, rakentamistavan kriteeri.

Kuva: Jacob Wallin Oulun palo 1822; Museovirasto.

Kun Raatihuonekn oli palanut, kaupungin hallinto hajautettiin yksityiskoteihin, triviaalikoululle tuho merkitsi muuttoa Raaheen ja (nykyisen tuomio)kirkon  raunioiden viereen rakennettiin pienehkö väliaikainen puukirkko. Tuo väliaikainen pikkukirkko valmistui jo marraskuussa 1822 eli puolisen vuotta tulipalon jälkeen. Varsinaisen kirkon säilyneiden kiviosien päälle Carl Ludvig Engel suunnitteli uuden kirkon, joka valmistui kymmenen vuotta suurpalon jälkeen vuonna 1832.

Engel oli yhdessä J. A. Ehrenströmin kanssa laatimassa Oululle myös uutta asemakaavaa. Entistä laajempi ruutukaava tuli voimaan kolme vuotta palon jälkeen, ja se on edelleen Oulun kaupunkikaavan pohjana.

Oulu Valokuvaus

Kulkien

 

Kulkemista koko päivä. Kotona, kaupungissa, merenrannassa.

Mahtavan lämmintä (+8 C) päivällä, mutta päätin jättää ladulle menon tänään väliin, koska oli kaupunkiin ja Kontinkankaalle (miksi se apuvälinekeskus on niiiiiiin hidas) asioita, hautausmaallakin kuljin pitkän tovin.

Kaupungilla etsin kalenterikuvakulmia, mutta tuntuu että olen jo ”kuvannut kaiken” kalenteriin sopivan, pitänee ensi vuoden kalenteriin laittaa Suur-Oulusta kuvia (Haukipudas, Kiiminki, Tyrnävä, Oulunsalo mukaan). Kävin etsiskelemässä Juniorille synttärilahjaa, mutta tulinkin ostaneeksi itselleni paitapuseron ja housut.

Illansuussa lähdin vielä oikein oikealle lenkille, merenrantaan oli kaipuu.

Möljällä ja Nallikarissa tulenpunainen auringonlasku. Olin oikeaan aikaan paikalla: maali!

Joulukalenteri Niitä näitä Oulu

Pimeitä hetkiä, ja valoa

Auringon kiertoakselin kallistuskulman muutos tapahtuu vuonna 2021 joulukuun 21. päivänä kello 17.59.
Se on talvipäivänseisaus.

Meille tuli tänään aamulla meidän oma luottosiivoojamme, joten lähdimme Pehtoorin kanssa pois alta. 🙂 Juhlallista tällainen. Ensin tahoillemme hoitelemaan jouluasioita ja sitten vielä lounaalle thaimaalaiseen.

Mutta ihan ensin lähdin napakasta pakkasesta (- 16 C) huolimatta jokivarteen kuvailemaan. Tuiranrantaan parkkeerasin Beetleni, ja vankasti pukeutuneena lähdin jalustan ja kameran kanssa tepastelemaan.

Talven pimeinkin päivä sai auringonnousun. Huomenna jo kolme minuuttia pidempi päivä.

Tänään olisi ollut myös kahvittelupäivä äidin luona, mutta eihän se sitten onnistunutkaan. Ehdin tehdä jopa koronapikatestin varuilta, ja pakata kakkua ja pullaa mukaan, ennen kuin lähdin kierrokselleni. Olen nyt pari viime kertaa ennen hoivakotiin menoa tehnyt testin. Ihan vaan varuilta, vaikka mitään koronaoireita ei ole ollutkaan.

Näin siksi, että ei äiti, eivätkä muutkaan hoivakodin asukkaat ole vielä saaneet kolmatta rokotetta, enkä ole vielä minäkään. Meillä Pehtoorin kanssa tulee edellisestä rokotuksesta 5 kk täyteen vasta joulupyhinä, joten aika on saatu vasta ensi viikolle. Ei hoivakodissa kyllä vaadita mitään pikatestejä tai koronapasseja, maskit toki, mutta turvallisemmalla mielellä menen, kun olen testannut ja FFP2-maskeja käytän. Huomenna on toivottavasti parempi päivä ja äiti saa kahvinsa ja joulukakkua.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

 * * *  21 * * * 

Joulukalenteri Niitä näitä Oulu Reseptit Ruoka ja viini

Perulaista ja perunaa – Aji de gallina suomeksi

Aji de gallina

useimmissa resepteissä se tarjotaan  riisin kanssa tai jopa niin, että ruoka kypsennetään riisin kanssa. Minun versioni perunan kanssa on harvinaisempi, myös sellaisia  tarjoamistapoja näyttää olevan, että on sekä riisiä että perunaa. ks. kuvia täältä

Ruoan nimen käännös on (kai) chili(pippuri)kana. Minun mukaeltu versioni ei ole kovin chilinen, sillä käytin vain punaista chiliä, enkä tulisempaa keltaista. Näin koska halusin, että ruoka ei peittäisi viinien makuja alleen.

Englannin ja espanjankielisiä ohjeita löytyy netistä vaikka kuinka paljon, ja soveltelin niistä omani. Suomeksi (kone)käännetty versiokin löytyi – se on varsin mielenkiintoista luettavaa. Ohje alkaa näin:
”Valmista ainesosat: hieno silppuaminen sipuli; poistamalla reunat pannulla ja upotettiin maitotiiviste; valmistella keitettyä munaa (pitää kiehuvassa vedessä 8 minuuttia).”

Siispä silppua sipuli, poista leivästä reunat, revi palasiksi ja upota leipäpalat kondensoituun maitoon. Keitä kananmunat koviksi.

Ja sitten ”Kypsennä broilerin rintaa suolalla. Kun lista, murentua ja varata liemi.”   Tulkitsin sen tarkoittavan jotain tällaista kuin ”hiero broilerin rintaleikkeisiin suola, paista leikkeisiin ruskea pinta, ja sen jälkeen lisää pannulle vähän vettä ja kanafondia, ja kypsennä”.

Tässä selkokielinen versio (neljälle)

Perulainen keltainen kana ~ Ají de gallina

2 isoa broilerin rintafilettä (minulla oli merisuolalla maustettuja jyväbroilerin fileitä)
2 rkl rypsiöljyä, nokare voita
1 fondikuppi
2 dl vettä

1 pieni maalaisleipä/ranskanleipä tms. (ei haittaa vaikka on jo kuivunut)
1 prk kondensoitua maitoa
2 keltasipulia
1 keltainen paprika
1 punainen chilipalko
½  – 1 tl currya
½ – 1 dl pecanpähkinöitä
(suolaa, jollei sitä jo ole broilerissa)
(pari ruokalusikallista limen mehua – antaa ryhtiä ruoalle 🙂 )

4 kananmunaa
8 perunaa
1 punainen paprika

Poista leivästä reunat, revi palasiksi ja upota leipäpalat kondensoituun maitoon.
Hiero broilerin rintaleikkeisiin/fileisiin suola ja muut haluamasi mausteet.
Paista broileriin pannulla ruskea pinta, ja sen jälkeen lisää pannulle vähän vettä ja kanafondia, ja kypsennä.
Paloittele broileri ja siirrä kattilaan.
Silppua sipuli, kuullota pannulla, – ei haittaa vaikka saa vähän väriäkin.
Pilko paprika ja punainen chili  ja lisää sipulin kanssa kattilaan.
Lisää kattilaan myös leipä-kondensoitumaitomassa sekä curry ja pecanpähkinät.
Käytä tehosekoitinta ja sekoita kaikki tasaiseksi massaksi. LIsää tarvittaessa vähän vettä tai kanalientä.

Keitä kananmunat aika koviksi ja kuori ne valmiiksi.

Kuori ja keitä perunat. Laita samaan aikaan kanamassa miedolle lämmölle ja sekoittele välillä, lisää tarvittaessa nestettä.

Viipaloi punainen paprika.

Kokoa lautasille annokset ja laita loput gallina-massasta tarjoiluastiaan.

Makua ja tulisuutta voi varioida mielensä mukaan; tästä minun ”suomentamasta” Perun kansallisruoasta on nyt ainakin kymmenkunta ihmistä tykännyt. Ruoka on aika helppo ja nopea tehdä, se on merkillinen sekoitus makeaa ja mausteista, mietoa ja vähän chilistä. Olisiko uudenvuoden ruokapöydässänne tällaista? 🙂 Bolivialainen punaviini sopii hyvin kaveriksi. Tai tietysti perulainen, suklainen ja pippurinen Tabermero.

Lauantainakin meillä oli – taas – perunaruokaa. Alkuperäisohje on Viinilehdestä, jossa tämä juhlava perunaherkku on paritettu samppnajan kanssa. No meillä ei ollut samppanjaa, mutta hyviä nämä olivat. Nämä sopisivat kyllä vaikka joulupöytään tai uudenvuoden tarjoiluihin. Luulenpa, että tästä tulee meidän mökkiruokapöytäämme hyvä tarjottava.

Alkuperäisohjetta muutin sen verran, että vaihdoin pororouheen 150 g  (joka on minusta ihan liian suolaista, savuista tai muuten ei-niin-hyvää) kylmäsavuporolastuihin (100g).

Puikulaperunoita ja poromoussea

Ainekset:
12 puikulaperunaa (isoa)
öljyä
suolaa

Porotäyte:
1 prk (200 g) ranskankermaa
1 prk (200 g) tuorejuustoa
100 g savupolastuja silputtuna (tai 150 g pororouhetta)
1 ruukku ruohosipulia
mustapippuria

Valmistusohje:
1. Tee porotäyte hyvissä ajoin etukäteen jääkaappiin, jotta se ehtii maustua ja paksuuntua. Sekoita ranskankerma tuorejuustoon. Lisää joukkoon poro ja silputtu ruohosipuli, mausta mustapippurilla.
2. Pese puikulat hyvin karkealla harjalla. Puolita perunat pitkittäin. Levitä perunat leivinpaperoidulle uunipellille, sipaise leikkuupinnat öljyllä ja mausta perunat ripauksella sormisuolaa.
3. Kypsennä perunat 200-asteisessa uunissa juuri ja juuri kypsiksi, noin 30 minuuttia. Anna perunoiden jäähtyä haaleiksi.
4. Lusikoi tai pursota täyte perunoiden päälle.

Kalenterikuvassa on seimi, joka sattui aamuisella lenkillä kohdalle. Hietasaareen on kesällä valmistunut Oulun kristillisen koulun iso hirsikoulu, jonka portin pieleen on tehty tällainen iso seimi. Seimeen pääsevät pikkulapset käymään kin. Luulenpa että eräskin joulukorttikuva on otettu tuossa.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

* * * 20 * * * 

Historiaa Joulukalenteri Oulu

Menneen maailman juttuja

Minulla on ollut aikeissa  – toki monikin asia – mutta myös käydä kuvaamassa ”Tervaleijonan kuusi”, joka on Oulussa Tuiran siltojen kupeessa. Ent. PYP/SYP-talon puistossa on aina joulunaikaan komea kuusi, jonka valaisusta vastaa Lions Club Terva Oulu. Ja koska kerrostalon katolla on jäänteenä menneestä Merijalin Tervaleijonan mainos, kuusi on mulle ”Tervaleijonan kuusi”.

Merijalin (edesmenneen) karkkitehtaan perusti ouluianen apteekkari Y. W. Jalander vuonna 1915 (tehdas oli lähellä tuota kuusta). Tervaleijona-pastilli syntyi Jalanderin ja Leipzigin yliopiston yhteistyössä 1930-luvun alussa. Nimensä pastilli sai saman kuin oli Jalanderin kahdella apteekilla: Leijona-apteekit ja siksi Leijona-pastilli. Sopiva yhdistelmä tervan makua (esanssi) ja arabikumin sitkeyttä ovat pian sata vuotta maistuneet oululaisille ja muillekin Tervaleijonan ystäville. Pian satavuotiaan Tervaleijonan valmistaja on 1990-luvulta lähtien ollut Leaf, ja viimeiset vajaat kymmenen vuotta Cloetta. Sehän tekee nykyisin myös Sisu-pastillit, joten yhteispohjoismainen makeisteollisuus on ominut nämä suomalaiset klassikkolakritsipastillit.

Mutta siis. Tänään sitten lähdin hämärähyssyssä kameran kanssa liikkeelle, tarkoituksena kuvata Tervaleijonan kuusi kauniissa pakkasaamussa. Ja kunhan kohdalle pääsin, tuli rännän sekaista lunta ihan nauhana, märästi kasvoja piiskaavana. Kuvan otin, kun kerran sitä varten olin liikkeellä!

Jatkoin vielä Pikisaareen. Sade taukosi, ja Merimiehenmuseon ikkunoista ja ovesta sainkin kauniita kalenterikuvia.

Vaikka – sattuneesta syystä – museoon ei tänä jouluntienoona sisälle pääsekään,
voi museoon (= Matilan talo Pikisaaressa) luvan kanssa kurkkia ikkunoista sisään:
viehättävästi on jouluista menneen maailman tunnelmaa.

 

* * * 15 * * * 

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

 

Isovanhemmuus Joulu Joulukalenteri Oulu

Pitkä päivä

Pitkän päivän illassa mietin tätä päivää, jossa on ollut elämistä, kokemista, tekemistä, olemista yllin kyllin, ihan kuin aamuviiden jälkeen olisinkin elänyt ainakin kaksi vuorokautta.

Tänään Tiernatorin avajaiset Rotuaarin aukiolla. Olinpa – luonnollisesti – siellä sekä Hallissa kuvailemassa tänään aamupäivällä. Eipä kovin ruuhkaista ollut. Nyt yksi tämän vuoden isohko kuvaustoimeksianto on paketissa. Oikeastaan helpotus senkin osalta.

Iltapäivän puolella sain hakea pari pientä meille, vieteltiin oikein mukava iltapäivä, alkuilta. Metkaa kuinka Apsu 6 v. ei voi sisarensa, eikä oikein edes mumminsa, nähden leikkiä tonttuoven äärellä, mutta viihtyipä yksikseen pitkän tovin sen parissa.

Eeviksen kanssa lueskeltiin ainakin tunteroinen.Tyttö istui sylissäni, mikä on hyvin rentouttavaa, puhua pulputti, kuunteli kun luin, katseltiin yhdessä kuvia, juteltiin niistä, – mahdottomasti hyvää mieltä tuli tuosta tuokiosta.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Joulukalenterissa kuva Tiernarististä: Saaristonkadun ja Kirkkokadun risteyksessä oli Oulun keskustan joulun keskus vuosikymmeniä.

Kuva on 70 vuoden takaa, vuodelta 1951. Muistan aika hyvin vieläkin, kuinka 1960-luvulla käytiin perheen kanssa kaupungissa katsomassa tiernaristiä, Kirkkokadun jouluvaloja, joulukadun avajaisia, väkeä on paikalla valtavasti, ruuhkaksi, tungokseen asti.

[Kuva: Journalistinen kuva-arkisto JOKA/Museovirasto]

Yllä ja alla sama risteys.

Kirkkokadun ilme, ja esim. oikealla oleva ”Hammarin kulma”, ovat nyt kovin erinäköisiä kuin vielä lapsuudessani.

 

Hautausmailla Joulukalenteri Oulu Reseptit Ruoka ja viini Viini

Pakkastouhuja ja -mietteitä

Kello löi jo viisi, … heräsinhän minä.

Jokin sukupolvien perinne selkäytimessä, että pyhänä ei kovin kovasti saisi touhuta, lepopäivää olisi yritettävä viettää, joten yritinpä sitten edes aamun ottaa levollisesti.

Aamupäivällä sain eilisen joulubrunssin kuvasaaliin peratuksi, kehitetyksi ja julkaisuunkin jo: KLIKS. Kuinkahan kauan vielä menee, että suostun pimeässä tilassa käyttämään salamaa? – Varmaan kauan.

Äidin luokse meninkin tänään poikkeuksellisen aikaisin, melkein heti lounaan jälkeen, ja olin poikkeuksellisen kauan. Kahvittelimme, tai siis äiti nautti kahvista ja baakkelsista, pitkät tovit jutustelimme kaikkea ei niin todellista ja sitten katseltiin albumillinen vanhoja kuvia. Opin taas omastakin menneisyydestä paljon uutta.

Vuoksista ajelin suoraan hautausmaalle. Pakkasta paljon (- 22 C), mutta sehän tekee miljöön kauniiksi. Toisaalta kuvailu on aika hyytävää, sillä on kuitenkin osan aikaa avokäsin värkkäiltävä. Olisiko tässä selitys sille, ettei viidestäkymmenestä kuvasta ole montakaan julkaisukelpoista. Isän haudalla kävin taas kertomassa kuulumisia, miettimässä kaikenmoista.

Ja hautausmaan toiselle laidallekin vein kynttilän, melkein vuosi on siitäkin. … Koko ulkoilurupeama/lenkki hautausmaalla.

Kaamos on tänään laskeutunut Saariselälle, menee 36 vrk, että aurinko nousee siellä seuraavan kerran. Tänään tuntui, että täällä Oulussakin on pakkaskaamos tullut.

Meni illansuuhun ennen kuin sain meille sapuskan tehdyksi. Pääruoka oli jotain niinkin ihmeellistä kuin hunajamelonisalaattia ja poro-aurajuustomakkaraa (tuotu mökin lähikaupasta), mutta eturuoka ansaitsee erillismaininnan. Vanha kunnon porkkana-juustokeitto tuunattuna ihan salonkikelpoiseksi gourmet-keitoksi. Se gourmet-osuus on tuossa pallerossa, johon idea muutaman viikon takaiselta Uleåborgin illalliselta.

Gourmet-pallero keittoon (kaksi palleroa)

½ prk creme fraichea
50 g savuporolastuja pienittynä (Kylmäseltä Kauppahallista saa hyvää poroa!!)
pippuria
lehtipersiljaa, timjamia (jota ei koskaan ole liikaa)
tilkka ruokakermaa

Tee aineksista tahna, muotoile kahdella lusikalla tai pieneen kippoon palleroksi, anna jähmettyä pakkasessa (tänään oli sopiva hetki pistää toviksi hangelle jähmettymään) ja laita kuumaan keittoon koristellen lehtipersiljalla.

Valkoviiniä nautimme keiton ohella: ”moottorikelkkavalkkari” Lynx oli oikein passeli tässä yhteydessä.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Itsenäisyyspäivän aattona. Joulukalenteri Oulun hautausmaan sankarihauta-alueelta. Vanha, ”pikku kappeli”, kello”tapuli”” ja luomujoulukuusi, kaupungin toiseksi kaunein.

Huom. vain yksi lyhty sankarihaudoilla. Huomenna varmaan satoja. …

Joulukalenteri Muistikuvia Oulu

Ruokajoulua kohti

Oulun 120 vuotta vanha Kauppahalli ja Toripolliisi

Tänään Kauppahallissa kuvauskeikalla. Tarkoitus oli olla siellä jo viime lauantaina, mutta sehän peruuntui. Tänään piti olla ylioppilaskuvauskeikalla, mutta sehän peruuntui. Siispä tänään Halliin.

Ja Vuoksiin äidin luo, siellä oli tarkoitus käydä eilen, mutta sehän peruuntui, joten menin tänään.

Mutta kunnon lenkillä en ole käynyt pariin viikkoon, pakkasta, tekosyitä, voipumusta, vihmovaa tuulta ja sateen kaltaista estettä, ja olo alkaa siksikin olla enemmän kuin outo. Onneksi sentään pieniä tepasteluja ulkoilmassa, tänäänkin.

Palatakseni Kauppahalli-asiaan. Lämpimästi suosittelen siellä käymistä, varsinkin näin joulun alla. Onhan siellä kaikkea hyvää, spesiaalia. Ja kahviloissa on kiva istahtaa, ei ole tunkua, mutta on kaakaota, lohileipiä, jos jonkinlaisia baakkelseja, lounastakin.

Minulla on pitkään, varmaan pari kuukautta, ollut sellainen ”edellä olon” tuntu. Tuntuu, että joulu on jo paljon lähempänä kuin kolmen viikon päässä. Asian olo näin päin on tietysti hyvä juttu, mutta ei välttämättä merkitse sitä, etteikö tulisi kiire. Kun maanantaille, itsenäisyyspäivälle, aiottu juttu peruuntui, huoh!, niin ehkä käytän itsenäisyyspäivästä ison osan leipomiseen.

Olen ostanut jo pari joululehteä, kolunnut omat kansioni läpi, mutta en ole löytänyt mitään uutta innostavaa joulukakun ohjetta. Toiveena olisi a) joku ”konservatiivinen” kakku, siis ei mitään isompia kikkailuja ja ”outoja” makuja (koska vien kakun anopille) ja b) joku ihan uudenlainen, rohkea vaikka suolaisen ja makean yhdistelmä tai suklaakakku, jossa jokin ”juju”.

Löytyisikö kenenkään reseptikätköistä, pinterest-kansioista, bookmarkkien takaa tai perittynä tarpeisiini ja jaettavaksi ohje? Kuva reseptistä, linkki tai kommenttilaatikkoon kirjoitettu ohje olisi tervetullut. Josko ohjeita tulee enemmän kuin kolme, järjestän viikon päästä arvonnan: voittajalle paketti joulupostikorttejani (3 x 4 kortti = 12 kpl = 10 €).

Nyt vetäydyn takkatulen ääreen.

Joulu Joulukalenteri Oulu

Vähän jo joulun tunnelmaa

Oli päästävä liikkeelle tänään, ja maltettava odottaa, että on sinisen hetken aika. Vähän ennen neljää oli.

Tuomiokirkko ja sen keltainen väri ovat niin kauniita talvi-illan samettisen sinistä taivasta vasten. Viime vuonna tähän aikaan oli vain mustaa, kiiltävää asfalttia, mutta nyt on tunnelmallista.  Liikennevalojen palaessa punaisena tuli lisää punaista kuvaan (sellainenkin versio on), mutta tuo punainen pikkuauto saa nyt olla se joulun punainen tässä kuvassa.

Niin toivon, että olisipa seurakunta valaissut myös pikkukirkon, lasten kirkon, joka on sakastin puolella, kirkon takana. Siitä(kin) saisi tällaisella säällä kauniita kalenteri- ja korttikuvia.

Jouluista siivoilua, pyykkejä, manklausta, kaikkea muuta kotoilua, parit joululahjat nettikaupoista, Spotifystä oma joulubiisilista (2021) koottuna, ja muuta arkaretta ja kotoilua. Vähän kuin sellainen ”kotoilu-pikkujoulu”. Kipolliset Blossan tämän vuotista glögiäkin nautimme äsken. Sepäs oli hyvää. Vähän sitruksista, inkiväärin häivähdys hyvä, ei tahmaisen makeaa, ei punaviinillistä, mikä näinä aikoina on mulle hyväksi.

Ja taas monessa asiassa muistutuksia, ettei itsestäänselvyyksiä ole. Ainakin huomisen sen taas muistan. Vähän niin kuin yhden lahjan olisin jo saanut.

Historiaa Oulu

30.11.1808 Oulussa

Reilut 200 vuotta sitten,  —

Antinpäivänä, marraskuun 30. 1808, kun muutamat kasakat ensin olivat ratsastelleet kaupungin kaduilla, marssi aamupäivällä Limingan tullista Torikatua pitkin ensimmäinen venäläinen rykmentti, pysähtyen sitten torille raatihuoneen edustalle. Päävartio sijoitettiin sinne ja torin ympärille asetettiin vihreitä ammusvaunuja ja tykkejä, joiden vieressä palavat luntut savusivat useiden päivien aikana. Koko kaupungissa vallitsi venäläisen armeijan sinne marssiessa hämmästynyt kuolemanhiljaisuus.

– – Kreivit Shuvalov, Kamenski ja useat muut kaupunkiin marssivaa armeijaa komentavat venäläiset kenraalit majoitettiin Oulun parhaisiin taloihin. – – Kenraali kreivi Kamenski sekä useat muut armeijaa johtavat kenraalit antoivat jo pian Ouluun marssinsa jälkeen kaikessa kiireessä järjestää tanssiaiset, joihin kutsuttiin kaikki kaupungin huomatuimmat naiset, mutta ei ainoatakaan herraa.

– – Tanssiaiset: Tasan seitsemältä, talvi-iltana kaikki kaupungin huomatuimmat naiset olivat kalpeina ja vapisevina kokoontuneina laamanni Antellin eteiseen tai tanssihuoneiston ulkopuolelle.

Seuraavana päivänä: ”arkajalkaiset kaunottaret” kokoontuivat muistelemaan edellisen illan tanssiaisia. Nuorten naisten mieliin olivat jääneet erityisesti kreivi Kamenski, Tutshkov, Rakmanov, — everstit Kulmev ja paroni von Pahlen, luutnantit Adinshov, Alftan,  ja ruhtinaat: Potemkin, Obolesky ja Uvarov sekä ruhtinaalliset tarjoilut.

Seuranneena talvena Venäjän armeijan upseerien toiveiden mukaisesti ja järjestäminä pidettiin monet tanssiaiset ja tehtiin rekiretkiä, joihin saivat osallistua miehetkin, lähiympäristöön, mm. Limingantien varren Latokartanoon ja Kajaanintien varteen Knuutilaan.

                 (Lainaukset Sara Wacklin, Sata muistelmaa Pohjanmaalta)

Suomen sodan loppuvaiheessa, kun venäläiset miehittivät Oulun 30.11.1808, lääninjohto oli jo lähtenyt yhtäaikaa ruotsalaisten joukkojen mukana kaupungista, joten paikallisen, oululainen porvariston oli keskenään sovittava suhtautumisestaan venäläisiin. Varsinkin miehillä – luonnollisesti – oli ennakkoluuloja tanssivia upseereja kohtaan, mutta hyvin pian Oulussa kuitenkin päädyttiin yhteistyöhön Venäjän armeijan kanssa. Kun Suomi sodan seurauksena siirtyi Ruotsin kuningaskunnan itämaasta Venäjän autonomiseksi osaksi, sujui vallanvaihto Oulussa ongelmitta, mistä ilahtuneena keisari Aleksanteri I antoi rauhan solmimisen jälkeen kiitoksena lyödä mitalin Oulun kaupungille ja nimitti monia oululaisia porvareita kauppaneuvoksiksi.

~~~~~~~~~~~~~~

Joskus jotkut päivämäärät herättävät muiston jostain omasta luennosta tai muutoin vain menneessä luetusta tai kirjoitetusta. Tänään tämmöinen.