Aamusta asti reippaana

Kun kuu pitää huolen, että aamun parhaat valot eivät edes joulukuussa jää kokematta: oli aika lähteä aamuvarhain Canonin kanssa liikkeelle. Kuuhulluudesta ilonsakin.

Merikosken voimalaitos ja lamellipato 

Merikosken voimalaitoksen kyljessä olevan lamellipadon valotaideteos on tänä syksynä ollut poikkeuksellisen kaunis aamuin illoin, sillä patoluukut ovat olleet avoinna lähes joka päivä: vesi tulvii Ainolan puistossa ja jokisuistossa on vesi virrannut – toisin kuin yleensä tähän aikaan vuodesta. Lamellipadon valoille on ollut kaunis heijastuspinta koko syksyn.

Voimalaitoksen rakentamisesta on Kalevan kuvagallerioissa hieno kuvasarjakin (KLIKS)

Rakentaminen aloitettiin välirauhan aikana, 80 vuotta sitten. Välirauhan aikana työt edistyivät, mutta seuraavina vuosina sota hidasti rakennustöitä; työmaalla olivat silloin naiset ja vanhat miehet sekä venäläiset sotavangit.  Suunnittelukilpailun (1941) jälkeen Alvar Aalto sai suunniteltavakseen Oulujoen suistoalueen (mm. Toivoniemen) asemakaavan laatimisen, ja voimalaitos on arkkitehti B. Strömmerin suunnittelema. Sodan jälkeen työt pääsivät vauhtiin ja Ouluun ja Oulujokivarteen tuli väkeä rakennustyömaalle kaikkialta Suomesta. Voimalaitoksen eka generaattori saatiin toimintaan vuonna 1948, mutta vasta vuonna 1954 viimeinen kone kytkettiin valtakunnan sähköverkkoon.

Edesmennyt appeni oli Kemijoen Karihaaran voimalaitostyömaalla sodan jälkeen ja hänen kanssaan, kuten monen muunkin siellä olleen kanssa, tuli joskus juteltua työstä ja olosuhteista… Ei ollut valotaideteoksista aavistustakaan… Anno domini 2020 meillä on kaunis valotaideteos, jonka suunnitteli Ari Tiilikainen. Hän voitti vuonna 2014 Oulun Energia -konsernin 125-vuotisjuhlan valotaideteoskilpailun tällä teoksella, jonka nimi on ”m³s”.  Se jaksaa minua aina vaan viehättää…

Kuvauslenkiltä kampaajalle ja kauppoihin

Kahdeksaksi oli ajanvaraus Virholle: todellakin oli aika. Ja mennessä sellainen älytön juttu, joka ei ollut ensimmäinen kerta ”näinä aikoina”. Niinhän minä ensin rajaan ja punaan huuleni ja SITTEN laitan maskin. Voisi ajatella että näinä aikoina huulipunan käyttö vähenisi, mutta eipä tunnu minulle menevän perille. Niin on piintynyt tapa, että kun mennään ihmisten ilmoille – vaikka mitään muuta meikkiä ei olisikaan – niin huuliin on väriä laitettava!! Ja sitten maski paikalleen. Tekeehän joku muukin näin?

Hiukset leikattuna ja kuosissa oli hyvä lähteä tyhjiin kauppoihin ostelemaan jouluksi lahjoja, lapsille ja pienille tietysti. Kirjakaupassa viivyin kauan ja lähdin kassi täynnä ostoksia ulos. Itsellekin pikkujoululahja. 🙂 Palaan siihen…

Pehtoori oli samoilla asioilla päivällä ja tahoiltamme kotiuduttuamme olimme reippaita ja vielä siivosimme kodin aika huolella. Ja sitten noutoruokaa. Toin Kaakkurin K-marketin sushibaarista erinomaiset siivouspäivän ruoat meille.

Hyvä päivä tänään.

Joulukalenterin avaus

Piispantalo, tai Piispala

Siinä on ikkunoita melkein kuin joulukalenterissa – tai kun on kyse kirkollisesta rakennuksesta – on kai sanottava adventtikalenterissa. Joulu- ja advnettikalenterista ja niiden historiasta pieni artikkeli muutaman vuoden takaa…

Piispala on Oulun kauniin, hyvin säilyneen Rantakadun ja Ojakadun kulmassa. Rakennuksen monta osaa täyttävät liki koko korttelin.

Tänä aamuna lumisade oli lähinnä rännänsekoista vesisadetta, mikä teki kuviin hienoja (?) linssiheijastuksia.

Joulukalenterin aika

Joulukuun ja kalenterin avajaiskuvaksi tämä sopii vallan hyvin siksikin, että kertoo samalla siitä, millaisena tämänvuotisen joulukalenterini olen ajatellut toteuttaa. Postauksen otsikkokuva kertokoon/kertonee jostain jouluisesta aiheesta, josta kirjoittelen. Varmaankin ”Oulu kuvissa” ja ”Oulun vanhat, kauniit rakennukset” -projektini sekä ”Jouluinen Oulu” (jo ensi vuoden joulukortit tekeillä? 🙂 ) toistuvat, ehkä liitän vähän paikallishistoriaa tai oululaista joulun viettoa näihin juttuihin. Mutta mukana on myös jouluruokia, leipomuksia, lahja-asioita, linkityksiä, muistoja, kaikkea tavallisia juttujani; ensi viikonloppuna on tavoitteena koota jouluviinisuosituspostaus. Valmistautumista taas uudenlaiseen jouluun, eivätkä uutta ole vain koronan mukanaan tuomat jutut, vaan moni muukin asia on muuttunut. Ja lisää kuvia. Jouluisia kuvia. Niistä kaikista on joulukuun tuulesta temmatut jutut koottu.

Toisin sanoen blogini jatkuu tutuilla teemoilla. Tosin joulupainoitteisena nyt kalenterin ajan. Niin kuin kaikkina edellisinäkin joulun vartoomisaikoina.

Piispantalosta vielä

Rantakadun nurkkakorttelin ensimmäinen talo oli käsityöläisen, karvarimestari Alfred Lundin kaksikerroksinen kivitalo, joka tuhoutui pahoin marraskuussa 1882, Oulun suurpalossa.  Lundin talosta säilyivät kiviseinät, joiden varaan tehtiin uusi rakennus: juuri kuvassa näkyvän rakennuksen kiviosan rakennutti kauppaneuvos J. G. Bergbom. Uusrenessanssirakennuksen (huom. parveke) suunnitteli Oulun läänin vt. lääninarkkitehti Johan Ludvig Lybeck vuonna  1884.  Hän suunnitteli myös Hallituskadun puoleisen kivisen piharakennuksen 1890-luvulla. Kannattaa katsoa sitäkin tarkkaan kun ohi kuljet. Kuvassa oikealla näkyvän nikkarityylisen puuosan (1883) ehti suunnitella Lybeckin edeltäjä lääninarkkitehti Frans Fredrik Wilhelm Lüchou.

Bergbomien aikana talo oli asuintalo, ”Päripumin” kaupunkikartano (ks. Bergbomin Oulun kiinteistöistä täältä), mutta puurakennuksessa oli myös insinööri Karl Löfhjelmin rautakauppa. Bergbomin jälkeen (1896) merikapteeni Henrik Wilhem Snellman osti tontin kiinteistöineen Bergbomin perikunnalta ja siitä lähtien talo oli “Snellmanin talo”.

Merikapteeni Snellman oli Johan Vilhelm Snellmanin serkun poika. Hän oli suurimman Oulussa rakennetun laivan, fregatti “Toivon”, kapteeni, se maineikas oululaisten “Toivonherra ja kommesrootin poika”. Hän oli jo 1881 ryhtynyt rautakauppiaaksi, ja varusti nyt talonsa Rantakadun suuntaisen puuosan suurimmaksi osaksi rautakauppansa päämyymäläksi. Tämä oli se kuuluisa “HooVee”. Liike suljettiin 1903 merikapteeni Snellmanin kuoleman jälkeen ja jatkoi toimintaansa muualla. Snellman perheineen asui Ojakadun puoleisessa kiviosassa, jossa ainakin ajoittain oli muitakin asukkaita.
(lainaus Tuomiokapitulin sivuilta)

Myös Snellmanien aikana talossa oli liiketoimintaa: Oy Alko AB toimi kieltolain jälkeen aina vuoteen 1952 Ojakadun puolella (Ojakatu ykkönen), jossa ovat nykyiset Oulun tuomiokapitulin hallintotilat. Vuonna 1952 valtio osti talon Snellmanin perikunnalta, minkä jälkeen talossa oli tuomiokapituli ja piispan asunto.

Arvonnan kohde ja tulos

Toissapäiväisessä postauksessani (ja Insta-stoorissa) arvuuttelin ja asetin arvonnan:

Mikä talo ja missä? (klikkaamalla kuva suurenee)

Noh, tämä on Piispalan piharakennus. Otsikkokuvan oikeassa reunassa näkyy rakennuksen julkisivu. Tässä pihakuvassa takana näkyy Radisson Blun katolla oleva ”häkki”. Otin kuvan seisoen melkein seimiasetelman keskellä. Piispalan pihassa on tänäkin vuonna jouluseimi (josta tulette näkemään kalenterikuvan jonain päivänä. 🙂 ).

Eli tämä on niitä harvoja sisäpihoja, joihin oikein toivotetaan tervetulleiksi. Mannu arveli Raksilaan sijoittuvaksi: todellakin olisi voinut olla. Pihakellari ja kaikki, – jos kadunpuoleinen julkisivu olisi ollut näkyvissä se olisi varmasti paljastanut sijainnin. Myös Franzenin talon tyyliin tämä olisi sopinut. Arvontaan osallitui kuusi, ja AK tiesi oikean vastauksenkin, mutta arvonnan voitti kuitenkin Jarin! Onneksi olkoon!

Luulenpa, että vielä yksi arvonta tämän vuoden puolella on tulossa, joten olkaahan valmiina. Ja tervetuloa iltaisin ”aukomaan” joulukalenterin luukkuja.

Ensimmäinen adventti – tänä merkillisenä vuonna

Ensimmäisen adventin aamuna juuri sopivaan aikaan hereillä, ja aika varhain kaupungillekin. Siellä ei aamupuoliyhdeksän ja kymmenen välillä ollut kovin montaa muuta … bussit kulkivat, muutama koiran ulkoiluttaja, siinä kaikki. Mutta jouluvaloja oli jo monessa talossa, ikkunoissa, niiden pihoilla, Piispalassa seimikin, kaupungin joulukuusi kauniina valoineen, Tiernapojat-veistos uudessa paikassa (kolmas paikka jo!), Rotuaari valaistuna perinteisesti.

Tuomikirkon vieressä, Kajaaninkadun toisella puolella on useassa vaiheessa rakennettu, empire- ja uusrenessanssipiirteinen Öbergin talo. Sen ulkoasu on arkkitehti Johan Oldenburgin 1800-luvun alkupuolella suunnittelema. Kivijalan ja kellarin muurit ovat mahdollisesti jo Oulun vuoden 1822 paloa edeltävältä ajalta. Siinä on aina joulun aikaan jokaisella ikkunalla kynttelikkö, siksikin kuvauksellinen. Taustalla näkyy Franzenin talo.

Jossain vaiheessa kuvaillessani, kulkiessani, joulukuuta jo miettiessäni, ajattelin, että ehkä sittenkin – luonnollisesti – laitan taas tänne blogiinkin jonkinlaisen joulukalenterin. Ehkä se tänä vuonna on ns. artikkeli/otsikkokuva. Ja sitä varten sitten jo otin kuviakin. Tässä ehkä eka luukku. Tai joku johdatus asiaan.
Kuka arvaa/tietää, missä tämä on? Kuvasin tänään aamusella, siis on Oulusta, mutta mistä? Arvanneiden kesken arvon korttipaketin… (arvonta myös Insta-stooreissa).
Aika symbolinenkin on tämä kuva: Oulukin sulkeutuu nyt. Himmennetyin lyhdyin kohti joulua!
Iltapäivällä pienet olivat syömässä, ja Apsu sai sytyttää ensimmäisen adventtikynttilän. On saanut jo parina edellisenäkin vuonna, mutta ei oikein muistanut juttua… Ensi vuonna varmaankin jo muistaa. Mummin joulukalenteri (sen kyllä muistaa!) on jo avattu, sillä joulukuun alussa ei nähdä, joten aloitettiin hyvissä ajoin, että kaikki pienet kalenteripussit ehditään ennen joulua aukaista. Eevikin tietää jo homman! Ja hihkui tänäänkin ”Vau”! 🙂
Siis kaikesta huolimatta hyvää adventtiaikaa, kotoillaan, pidetään huolta …

Yritystä on

On ollut ihan työpäivä tänään.

Kova pyrkimys yhteen minulle aika isoon projektiin mukaan. Pitkässä kuusessa on, eikä ollenkaan varmaa, mutta olenpa koettanut osoittaa osaamistani. Minähän en oikeastaan koskaan ole ”hakenut töihin”, eikä tässäkään ole siitä kiinni, mutta yritän kuitenkin saada itselleni hommia. Innossani olen edes tästä mahdollisuudesta yrittää.

 

Oulun kaduilla

Kiertelin tänään kaupungilla päämäärättömästi, tepastelin katuja ristiin rastiin, ulkoillen, isompia ajattelematta, tarkkaillen, kameran kanssa luonnollisesti, etsiskellen uusia ideoita, kuvakulmia, jotain projektia yritän kehitellä. Pienen pieni itu ehkä onkin jo… Jos enää viitsin. Toivottavasti. Onhan tämä hyvä harrastus kuitenkin. Joulukorttien ja kalentereidenkin hyvä menekki rohkaisee myös pitämään Muistikuvia-putiikkini hengissä: ehkä ensi vuonnakin voin harrastuksella rahoittaa harrastusta.

Oulussa on tällainenkin – kuten monet varmaan ovat lehdistä lukeneetkin. Vaikka Covid fan tutte -oopperan ja sen koronahuumorin ymmärsinkin, jopa pidin, niin tämä ei minua oikeastaan naurata, enkä oikein ymmärrä. Noh, ehkä se ei olekaan kaltaisilleni kukkahattutädeille tarkoitettu markkinointikikka. 🙂  Tuli vaan mieleen, että jos tänään ilouutisena kerrottu koronaroketteen kehitystyön hyvä tulos auttaa jo kevätpuolella torjumaan Covid-19 -viruksen, niin mitenhän käy baarin nimelle? – Ehkä se jää elämään ja muistuttamaan tästä vuodesta. Enpä ole kyllä koskaan tuolla paikalla olleessa baarissa käynyt, ihan sama mikä nimi sillä on ollut, joten oikeastaan samapa tuo.

Vanhaa ja uutta…

Myrskyisänä aamuna koetin virittäytyä joulun odotustunnelmaan, sillä päivä oli tarkoitus pyhittää joulukortti- ja kalenterikaupoille sekä markkinointiin ja mainontaan. Kortteja onkin mennyt paljon, enää neljännes isosta painoksesta jäljellä. Kalentereita on vielä riittämiin.

Ennen kuin tytär ja poikaystävänsä puolenpäivän junalla lähtivät kahden kuukauden ”koronapaon” jälkeen takaisin Helsinkiin, ehdimme pitkän tovin keskuskella tietojenkäsittelytieteen metodi- ja teoriaopinnoista, – ja parisuhteista ja seurusteluista. 😉 Kuukausi Hangasojalla ja varsinkin sen jälkeinen kuukausi kotikotona totuttivat minut siihen, että meitä on täällä kolme, että tytärkin on ruokapöydässä päivittäin. Mutta kyyneltäkään en asemalla vierittänyt halaillessamme ja heipatessa näkemisiä… Aikoivat tulla hyvissä ajoin ennen joulua takaisin tänne pohjoiseen.

Asemalta sitten lähdin kiertelemään, tulipahan melkein kymppi käveltyäkin, vaikka en lopulta käynyt kuin kuudessa paikassa. Kunhan kiertelin aina mutkan kautta ja tahallani eestaas. 😀

Ihan uusi kokemus elämässäni on, kun olen romaanikäsikirjoituksen lukija. Nimenomaan romaanin ja käsikirjoituksen. Romaaneja olen lukenut, samoin käsikirjoituksia (gradujen ja väitöskirjojen, tieteellisten artikkeleiden ja monografioiden) satoja, mutta en ikinä ennen romaanikäsikirjoitusta. Apuani ja/tai asiantuntemusta pyydettiin 30-luvun maaseudun elämänmenon ja ajankuvan tarkistamiseen. Luotan siihen, että kyse on arjen ja agraariyhteisön historiaan liittyvästä tutkijan kokemuksesta, eikä oleteta minun omaavan omakohtaisia muistoja tuolta ajalta. 😀 Mukavahan tässä pitkästä aikaa on ”esiintyä” historioitsijana.

Tuuma ja Tikki – pikku puoti Pikisaaressa

Tuuma ja Tikki on pieni, viehättävä puoti Pikisaaren perällä, ammattiopiston kupeessa. Opistolaiset, käsi- ja taideteollisten alojen opiskelijat, opettajat ja valmistuneet, ovat perustaneet Osuuskunta Artesaaren, ja niinpä myymälässä on pääasiassa heidän kättensä töitä myynnissä. Hieman yli 20 osuuskuntalaisen lisäksi meitä on puolenkymmentä muuta, jotka olemme saaneet tuotoksiamme sinne myyntiin.

Rauhallinen pikku putiikki on melkein kuin pieni näyttely, siellä on kaikkea kivaa ja kaunista, arkeen ja juhlaan sopivaa. Pieniä ja vähän isompia (joulu)lahjoiksi sopivia, paikallisten käsintekemiä koruja, vaatteita, sisustustuotteita, kortteja ja kasseja. Kuvan keskellä korttitelineessä on minunkin korttejani – joulukortit myös. 🙂

Puodissa on kauniita pipoja ja baskereita, kaitaliinoja ja huom. tyylikkäitä mustia maskeja, ja lapsillekin kangasmaskeja. Ja pikkutytöille värikkäitä kolttuja.

Samalla seinustalla liivimekkojen kanssa on myös tyynyliinoja, joista tykkään kovasti. Valkoisiin tyynyliinoihin on painettu osa 1. korinttolaiskirjeestä murteilla. Ainakin Savon, Tornion ja Oulun  (rakkaus … ei käyttäyvy sopimattomasti, ei eti ommaa etuaan, ei katkeroiju… ) murteilla tehnyt sieltä löytyy. Venka&Vinka -kierrätyskoruissa ovat mukana myös Pennikorut. Korvikset eri vuosilta. Minun syntymävuoden pennejä ei noiden joukossa ollut. 🙁  Myös solmioneulat ja kalvosinnapit kuuluvat pennikoruihin.

Kolikoista on käsin takomalla tehty hauskoja koruja.

Tuuma ja tikki on auki puolenpäivän jälkeen torstaista sunnuntaihin – se on Pikisaaren lenkillä mukava paikka piipahtaa; ei ole tungosta, vaan on leppoisa tunnelma. Mökille olen sieltä vuosien varrella hankkinut kaikenmoista pientä, ja pari räsymattoakin. Käykäähän kurkkaamassa.