Kevätretkellä

Edelleen vältelläkseni erinäisiä kevätsiivouspuuhia ehdottelin jo viikonloppuna Pehtoorille kevätretkeä tälle päivälle. Ukkelihan lähti. Viime kesänä molemmat kävimme pyöräillen Koitelinkoskella, Pehtoori kerran, minä kolmesti, mutta tänään pakkasimme eväskorin auton perään ja lähdimme ensin kohti Ylikiiminkiä.

Oikein jalkauduttiin, tai siis minun oli tietysti kirkko kuvattava ja hautausmaalla käytävä. Ja sitten kylänraitilla, Mattilan talon kohdalla oli komea, vanha aittarivi. Siinäpä ne tämän tuppukylän nähtävyydet sitten olivatkin. No tietysti Vesaisen jumalattoman ruma patsas, jonka olen yhdellä kesäkuvakisaretkellä kuvannutkin.

Sitten Koiteliin. Kiertelimme kosken rannoilla, Sahansaaressa, kävelimme Purontielle metsän läpi. niin kauniit, kimmeltävät, valkoiset hanget. Metsässä tyventä ja hiljaista.

Retkellehän lähdetään monesta syystä, eikä eväät ole niistä vähäisin! Koitelissa on iso puuliiteri ja puolenkymmentä nuotiopaikkaa, minkä tiesimme etukäteen, joten meillä oli notskimakkarat ja sinapit mukana. Ja termarikahvit ja pullaa! Sillä aikaa kun Pehtoori onnistuneesti sytytti nuotion ja odotteli hiillosta, minä kävin vielä joen jäällä kuvailemassa. Harmaa suodinta käytän harvoin, tänään kokeilin:

tulihan siitä vedestä ”sulavaa”, maalauksellista, virtaavaa.

Ja sitten lounasaika!

Ulkona syömistä poikkeusoloissa.

Sosiaalista kanssakäymistä somessa nuorten, Apsun, systerin ja ystävien kanssa pitkin iltaa niin että whatapp hehkuu kuumana. Ja sitten sen yhden kerran, kun minulla oli iltapäivällä puhelin tunnin äänettömällä ja poissa näköpiiristäni, ehti äiti soittaa seitsemän kertaa ja oli täysin vakuuttunut, että olen jo hengityskoneessa koronan vuoksi.

Syväänhengitystä Koitelissa voin suositella. Siellä oli tänään muitakin, mutta kyllä siellä etäisyyksiin riittää rantoja! Ja muista eväät!

Kuvia koronan hiljentämästä Oulusta

Aamupäivä ajankohtaisia asioita hoitaen. Jotta ihan normi maanantai.

Mutta sitten ulos!! +6 C ja aurinko siniseltä taivaalta, eikä juurikaan tuulta. Siinä vierähti sitten pari-kolme tuntia. Mm. yritys saada Nallikarin ”majakasta” sellainen hienon hieno ”valoa näkyvissä” kuva, mutta enpä oikein onnistunut niin kuin olisin halunnut. Jonkinlainen otos kuitenkin.

 

Merenjäältä ja Nallikarista siirryin kaupungille. Vähän sellainen ”dokumentoiva kuvaus” -ote kaupungin hiljaisilla kaduilla kulkiessa. Ravintolat auki, kadut tyhjiä, ei ryhmiä, ei nuorisoporukoita, ei vanhuksia, lähinnä kaltaisiani kävelyllä olijoita, – ja töihin menijöitä/tulijoita. Rauhallista, hiljaista.

Alla kuvakooste. Klikkaa oikean ylänurkan nuolista isommaksi ja sitten oikeasta reunasta voit edetä kuvasta toiseen.

 

Pääasiassa ulkona

Kesäaikaan siirtyminen on osaltani jo alkanut. Minun sisäinen kelloni on ”aina” ollut vähän etuajassa näiden direktiivi-aikojen kanssa, ja niinpä olen jo viikon verran heräillyt joka aamu viimeistään kuudelta. Siis tuntia tavallista aikaisemmin. Niin tänäänkin.

Aamulla oli pakkasta sen verran paljon, että vitkuttelin ulos lähtöä melkein kymmeneen. Kylmä oli edelleen, mutta niin valoisaa ja kaunista. Pikisaari-korttia varten piti vielä kerran käydä ”paikkomassa” ja kuvia ottamassa.

Samalla reissulla sitten XXL:n aleen, toiveissa löytää sopivat Sorellit 😉 ja laskettelukypärän alle sellainen kauluri-vuori-lämmitin mutta tyhjin käsin oli sieltä lähdettävä.

Aasia Marketista kyllä sitten löytyi pieni kassillinen täydennystä keittiön kaappeihin. Lienenkö hieman vainoharhainen, mutta minua vähän kummeksutti, ettei siellä ollut lisäkseni yhtää asiakkaita. Ne aiemmat kerrat kun siellä olen lauantaina käynyt, on kaupassa ollut ainakin puoli tusinaa muita asiakkaita. Noh, jos jenkit eivät voi juoda meksikolaista Corona-olutta, (viidennes amerikkalaisista uskoo sillä olevan yhteys virukseen!) niin ehkä ei ole ihme, että oululaiset välttelevät kiinalaisten kauppaa ja elintarvikkeita. No höh, – tiedä häntä. Minä kuitenkin kävin, ja sitten taas tepastelemaan. Aurinko jo lämmitti. Mieletön sää!

Monen tunnin reissun jälkeen kotitöiden pariin. Ja kun hanget kerran kimmelsivät ja siten loivat oivan miljöön mm. tällaiselle kuvattavaksi tuodulle pienelle, aika sympaattiselle jääkarhulle, otin asiakseni sitä kuvata kuin ainakin mallia.

Ja kaiken touhuamisen ohessa kuulokkeista taidehistorian professorin (emerita) Riitta Konttisen biografia ”Aino Sibelius”. Oi, että. Onpas hyvä kirja.

Nälän hankkimista ja siirtoa

Pikisaaren uimahuone on taas (varmaan jo syksyllä) maalattu valkoiseksi, eikä graffiteja ja sotkuja nyt näy. Hyvä niin. Tänään sen värit olivat sävysävyyn pakkaspäivän aurinkoisessa aamupäivässä; sinivalkoinen jokisuisto houkutti ulkoilemaan monta tuntia. Unohtui kaikki huolet ja tekemättömyydet, jokirannoilla oli tyventä ja merkillisen hiljaistakin. Olisipa ollut repussa termari ja siinä kahvia, ja vaikka pieni pullakin. Olisipa ollut leppoisaa tuossa auringossa kahvit nautiskella.

Ulkoilun jälkeen oli tietysti kova nälkä, ja tänään oli lohimedaljonki-päivä. Oheen sellainen tsatsikityyppinen salaatti, ja kun jotain hiilariakin oli tarpeen (Pehtoorille) olla niin paistoinpa toisen kerran perunanuudeleita. Jokos olet kokeillut? – Tulee nopeasti hyvä perunalisäke, juuri tällaisissa yhden-kahden hengen arkikokkauksissa ainakin toimii hyvin. Eikä peruna pikapaistossa murene ja muhennu vaan perunasuikaleet pysyvät nuudelimaisina. Pieni nokare voita valmiin annoksen päälle tekee tästä pikaruoasta herkkua.

Olenkohan jo kertonut, miten olen jostain oppinut paistamaan lohimedaljongit siten, että niistä tulee pinnaltaan rapeita ja muutoinkin hyviä? Ehkä olen, mutta kerronpa uudelleen. Tämä on minulle aika uusi (pari vuotta vanha?) keino. Siis: ota lohi jääkaapista huoneenlämpöön ja mausta toinen puoli kalasta Kalaneuvoksen kalamausteella, vähän sitruuna- tai limemehua pintaan. Kata pöytä, tee salaatti, mahdolliset muut lisukkeet ja sitten laita pinnoitetun paistinpannun pohjalle sormisuolaa (Maldon), laita lohi, maustamaton puoli alaspäin pannulle, ja vasta sitten levy päälle. Älä sekoittele ja kääntele, vaan anna kalan paistua niin, että pinta ruskistuu ja käännä vasta sitten. Oliskohan kokonaispaistoaika noin viisi minuuttia. Näin lohesta valuu rasva pannulle, johon se minun mielestäni kannattaa myös jättää, ja nostaa vain kala suoraan lautasille. On hyvää.

Oulu, historia, sairastamista

Näittekö Seela Sellan Nybergin haastattelussa? – Inhimillinen, kaunis, ajatteleva, humanisti, henkevä, eikä vanhuuden katkeroittama, Seela Sella! 60-luvun lopulla juutalaiseksi miehensä myötä kääntynyt Sella näyttelee Tampereella (ja syksyllä Helsingissä) Hitleriä. Mieletön nainen! Vakavasti harkitsen/harkitsemme Tampereelle lähtöä. Tekisi hyvää pieni reissu.

Elämme merkillisiä aikoja. Maailmassa, kotona, Oulussa, talvessa, perheessä, sukupolvien ketjussa, … eri aikatasoissa, ja välillä tuntuu, että eri todellisuuden tasoillakin.

Ja toisaalla: ”leikkimieliseen arvontaan” osallistui ilokseni kuusi blogin vakilukijaa; ja kaikki vastaukset olivat oikeita. Osallistuminen takasi oikean vastauksen. Tarkoitus oli tänään järjestää arvonta, joka videoitaisiin ja jossa Eevis olisi onnettarena, mutta sairastapauksen (tai tarkemmin ottaen useammankin vaikkei se flunssa ei iskenytkään) vuoksi sitä ei voitu toteuttaa, joten Pehtoorilta tivasin lukua ”sano luku 1 – 6, äkkiä, äläkä mieti!” ja tämän ilman virallista valvontaa tehdyn arvonnan tuloksena voittaja on: AK. Onneksi olkoon! Voitettuasi myös tämän vuoden kalenterin, minulla onkin tallessa osoitteesi, joten laitan postissa korttipaketin. Ja kiitokset kaikille osallistujille! On mukava näin tarkistaa, että teitä ”ruudun sillä puolellakin” on olemassa. 😉

Ja kaiken muun hyvän lisäksi AK:n vastauksessa on myös oikea sijoitus tälle kohteelle, jonka harva oululainenkaan on hoksannut. Se on siis Oulun Kympin sisäpihalla. Torikadulla on vanha entinen Suomen Pankin (1880-luku) ja nykyinen? kaupungin rahatoimiston kaunis, uusklassistinen rakennus, jossa taitaa olla Oulun ainoa kadulle avautuva ulokeparveke. Oikealla olevassa puurakennuksessa on lehtitiedon mukaan kaupunginhallituksen sauna, ja siinä pihapiirissä on tehty yksi Pojat-elokuvan kohtaus.

Matkallaan pohjoisesta etelään yhteistyökumppani, asiakas, herrn Rapu-Art piipahti: Porotokka-kuvaukset jatkuvat. Sehän on hyvä juttu se.

Nyt katseet jo tulevaan viikkoon, jossa on tiedossa paljon …

Ystävänpäiväkortti Oulusta! – pientä tupinaa, sori. :)

Hyvää ystävänpäivää, hyvät blogiystävät!

Oulussa on paljon rutkutusta siitä, että kaikki kaunis on täällä purettu ja hävitetty, että mitään vanhaa ja kaunista ei ole tallella, – mutta se ei pidä paikkaansa! Täällä ON tuhottu paljon, on (tuho)poltettu paljon, on purettu kyselemättä mistään kulttuurihistoriallisista arvoista tai mistään muustakaan, mutta täällä on vielä paljon, paljon kaunista. Hienoja vanhoja rakennuksia eri vuosikymmeniltä ja -sadoiltakin. Olenhan täällä jo tästä asiasta sanoin ja kuvin kauan vaahdonnut.

Yhtäkkiä minä (ystävänpäivän kaupallistamisesta vuosikausia tupissut) hoksasin alkuviikosta heti Radisson Blu -kuvapaketin valmistuttua, että nyt jos koskaan on hieno mahdollisuus markkinoida minun ”Oulun vanhat kauniit rakennukset” -projektiani, ja tehdä Oulun vaaleanpunertavista rakennuksista kortti, ystävänpäiväkortti. Ei muuta kuin vanhoja kuvia leikepöydälle ja toissapäivänä vielä muutama täydennyskuvaus, ja voila! Ystävänpäiväkortti vaaleanpunaisesta Oulusta alkoi hahmottua. Hillitöntä säätämistä ja työstämistä ja eilen illalla olin valmis sen julkaisemaan.

Laitoin samoin tein ”Oulu tutuksi” -ryhmään Fabossa, samoin kaikkiin mahdollisiin muihin ryhmiin, Instaan ja (”työ”)sähköpostien liitteeksi. Juuri tuli tuhat tykkäystä täyteen, on tullut muutamia korttipakettitilauksia, alustavasti ilmainen mainospaikka korteille on sovittu, sekä yksi uusi myyntipaikka korteille varmistettu ja yksi canvastaulukin myyty! Yesh!

Mutta sitten – taas kerran – on näitä, jotka laittavat itku-emojin tai kommentoivat ”ei oo oikia kuva”, ”manipulaatio vaan”, ”helppohan se on fotosopata tuommonen”, ”muokattu kuva on tuo, ei tuommoista oo”.

No niin on! Siis muokattu, ja monta tuntia onkin muokattu. Toki on manipuloitu ja photoshopin kanssa on saatu silmät ja olkanivel kipeiksi. Mutta!!! Ensinnäkin kaikki digikuvat ovat muokattuja. Onneksi. Olisi aika karsean näköistä jollei missään vaiheessa joku ”muokkain” olisi puuttunut asiaan.

On muistettava, että on monenlaista muokkaamista. Esim. automatiikalla otetut kännykkäkuvat ovat todellakin muokattuja ja prosessoituja – ihan käyttäjän tiedosta ja tahdosta riippumatta: puhelimen kamerassa on valmiina (useimmiten japanilaisten tai kiinalaisten) insinöörien valmiiksi tekemät asetukset, joilla kuvien iso-arvot, aukot, kohinat, väriaberraatiot etc. etc. hoituvat säälliseen kuntoon, tosin tarkkuutta ja sommittelua automaatiikka harvoin pystyy itsenäisesti viemään toivottuun tulokseen. Digikameroilla, myös järkkäreillä, kuvataan aika usein ”muokkaamatta” ja ”käsittelemättä” – paitsi jos kamerassa on päällä A eli jos kuvataan kin automatiikalla. Silloin kamera tekee sen ”käsittelyn” ennen ja jälkeen kuvan ottamisen. Ja monelle kuvalle se käsittely on hyvä, ihan hyvä. Mutta on turha väittää, ettei kuvaa ole käsitelty. Kameran automatiikka on käsitellyt kuvan.

Silloin ”vanhoina hyvinä aikoina”, jolloin kuvia ”ei käsitelty” kuten jotkut luulevat, niitä kuitenkin käsiteltiin: pimiöissä tehtiin (ja tehdään) kovastikin kuvien käsittelyä. Olen jopa itse Pehtoorin kanssa tehnyt mv-kuvia joskus 1970-luvun lopussa, ja todellakin kuvia käsiteltiin.

Ja manipulaatio. Totta totisesti olen tuotakin kuvaa manipuloinut. Ja tehnyt ihan hitosti hommia, että olen onnistunut sen manipuloimaan. Mutta ”so what”. En olekaan missään vaiheessa väittänyt, että se on ”autenttinen räpsy”, tai millään muotoa suora kopio siitä todellisuudesta, jonka kamera tallentaa ”kun painan nappia”. Sekö se olisi oikea valokuva? – Tämä on minun näkemykseni kauniista kotikaupungista ystävänpäivän silmälasien läpi. En yritäkään selittää, että tämä on ”teos”, mutta se on valokuva. On se. Tälläisia, paljon hienompia, omanlaisiaan, tekevät kaikki ”maailmanluokan” valokuvaajat.  Ehkä kuvani on kuitenkin, sittenkin vähän myös ”teos” ;). Eikös se ole niin, että kaikki eivät taiteellisuuden päälle ymmärrä. 😉

Ehkä huomaatte, että olen tuohtunut. Mutta, joo. Kuvien tekeminen on mukavaa, on mahdottoman ilahduttavaa, jos niistä on iloa myös muille. Ehkä juuri siksi nämä ”tyhjän rutkuttajat”, joita onneksi on vain marginaalinen osa kommentoijista, saavat minut tällaiseen vuodatukseen.

Tästä huolimatta, tämän vuoksi, vaaleanpunaista ystävänpäivää kaikille! Nautitaan kaikesta kauniista, vanhasta, viehättävästä ympärillämme. Koskee myös ihmisiä. 😉

Oulu ja Lennon

Päivän teemana on ollut kävely. Ja kortti.

Monta tuntia kuljin kävellen, ja koetin hakea kaikki Oulun vaaleanpunaiset, hienoimmat vanhat talot. Idea ystävänpäiväkortista välähti jostain, siksi niitä hain. Itseasiassa nehän ovat aika lähekkäin melkein kaikki, mutta kävelin sitten ristiin rastiin muutenkin.

Ja iltapäivän ja illan olen sitten työstänyt otoksia. Perjantaina sitten näette tuloksen.

Taustalla ja mukana on kulkenut Eeva Lennonin muistelmateos, jonka sainkin tänään päätökseen. Nyt kun olen lyhyen ajan sisällä kuunnellut Claes Andersonin, Rauli Virtasen ja Eeva Lennonin elämäkerrat, jotka ovat olleet hyvin erilaisia monin tavoin, on ollut mielenkiintoista nähdä heidän kolmen erilainen näkemys tiedonvälityksestä ja journalismista Suomessa. Ja kuulla, miten heistä tuli se, mitä tuli. Ja näillä kolmella on kovin erilainen tapa kertoa itsestään muistelmissaan: Lennon puhuu itsestään vähiten. Erityisen mielenkiintoisia olivat hänen vanhempiensa tarinat, hänen oma lapsuutensa ja nuoruutensa, sekä aika Pariisissa (vuoden 1968 opiskelijamellakat Pariisissa – oikeastaan nyt vasta tiedän mitä oikein tapahtui). Lontoon kirjeenvaihtajan ajaltaan hän kertoo paljon (minusta liikaakin) Britannian sisä- ja ulkopolitiikasta – toisaalta tulipahan nekin asiat kerrattua ja paketoituna, syys ja seuraukset nähtävissä kun aikaa esimerkiksi Thatcherin ajasta on kulunut.

Poliitikoiden enkä urheilijoiden elämäkertoja en lue/kuuntele, mutta nämä em. opukset ovat kaikki olleet kiinnostavia.

Lankojakin kävin kaupunkireissulla ostamassa, joten nytpä taidan siirtyä pois näytön äärestä ja kutomaan, jotta silmät olisivat lepoon kelpoisia – nyt arkkitehtuuri vilisee näkökentässä vähän turhan voimallisesti.

Ai niin, yksi kuva, joka ei vaaleanpunaiseen korttiin pääse, on tämä. Oulun keskustasta on, mutta hoksaatkos mistä?

Kaikkien kommentoijien kesken arvon yhden viiden postikortin paketin…