Oulu – Tuulestatemmattua

Juhlasta juhlaan

Juhlaviikot Oulussa (meidän osaltamme, tällä erää) ohi. Olemme palanneet mökille.

Viikonloppuna vielä kukkafestivaaleilla, illansuussa Hupisaarilla (kuten monissa muissakin kahviloissa/ravintoloissa) oli oululaisia kuoroja esiintymässä: me istahdimme Kiikku-kahvilan aurinkoiselle pihalle iltapäivällä, kuuntelimme kun ONMKYn kuorosta osa esiintyi. Myös Kukkafestivaali Kajo sai hetkeksi huomiomme; kävimme ihastelemassa daalia-näyttelyä (60 erilaista!! Otsikkokuvassa mun lemppari.).

Sieltä jatkoimme Karjasillalle, jossa kesätauon jälkeen viinikerhon tapaaminen. Tarjolla erinomaisia viinejä: Soave voi olla muutakin kuin kepeää kesäviiniä ja Etelä-Ranskan Châteauneuf-du-Pape-viinit on toki tiedetty vahvoiksi, silti lempeiksi, samettisiksi laatuviineiksi, mutta että saimme maistaa ja nauttia kolmea sellaista samalla kertaa.

Eikä siinä vielä kaikki! Ruokaisaa salaattia ja jälkkäriksi kakkua, joka oli parasta, mitä olen pitkään aikaan syönyt – ja meillä oli sentään rotissööriviikonloppu vastikään takanamme. Minulla on nyt resepti siihen: tulette vielä kuulemaan siitä!

[Oulun Teatteri ja kirjasto Saari]

Ystävien, viinien ja herkullisten tarjoomusten jälkeen lähdimme elokuun tyvenessä, sinisessä illassa kohti kotia. Täysikuu kaupungin yllä, kulttuuripääkaupungin elokuu huipentui ilmakitaransoiton MM-kilpailuihin Delta Life -tapahtumassa ja mentiin sinnekin toviksi mukaan juhlahumuun. Kuin olisi oltu ulkomailla.

Eilen aamupäiväpyöräilyn jälkeen kokkailin, leivoin mustikkapiirakan, ja Juniori muksuineen tulivat syömään: teemana oli ”laidunkauden lopettajaiset”. Olihan se lapsille kerrottava, mikä on laidunkausi. En toki minäkään 11- tai 7-vuotiaana ollut sellaisesta kuullutkaan. 🙂

Tänä aamuna klo 8.20 lähdettiin kotoa. Nyt mökillä, – ja on jo ehditty asettautua, käydä lähimetsässä, syödä … oikeastaan tuntuu, että nyt juhlaviikot jatkuvat. Vähän erilaista täällä kuin kulttuuripääkaupungin humussa, mutta juhlaa tämäkin.

Neulottua Oulu

Harrastusten parissa

Oulun ”ulkomuseon” oma Turkansaari-perinnesukkamalli lanseerattiin jo viime vuonna, mutta minä näin lanka- ja ohjepaketin ihan vastikään. Oli aie tehdä täksi päiväksi Pehtoorille sellaiset, mutta paketin hankkiminen on aina unohtunut. Olen sitten pitkin kesää neulonut jämälankasukkia ainakin kymmenet.

Yle Areenan Gran Hotel [olipa melkoista ”rallia” kaikki kolme kautta, suunnilleen yksi vainaja/jakso, läsäreitä pitkin poikin, kieroiluja ja aina sopivasti Julio paikalla, mutta Javier! – riemullinen hahmo. Pukujen ja miljöön upeus, kauniit näyttelijät, symppis, älykäs ja oikeudenmukainen Ayala] ja Forsyten suku [tykkäsin minisarjasta hyvin paljon, – britit osaavat nämä historialliset draamat] on tullut katsotuksi ja samalla neulottua, automatkoillakin puikot on heiluneet ja solisluun murtumaa potiessa pienet lankakerät muuntuivat talven varalle varpaiden lämmikkeiksi.

Sukkia on siis jaettavaksi asti korillinen (keväältäkin ainakin viisi paria), mutta nämä Turkansaari-sukat olisivat olleet niin hyvä saada jo tänään valmiiksi: on meidän hääpäivä (43.) ja meidäthän on juuri siellä Turkansaaressa vihitty. Noh, ehdinpä nuo tehdä vaikka jouluksi. Ja tekisi mieli aloittaa myös joku isompikin juttu nyt syksyn tullessa…

Taito-shopista etsin myös Tervatynnyri-pipareita, joita oli myynnissä Turkansaaressa silloin kun kävin katsomassa tervahautaa. Ostin silloin yhden paketin, ja maistelimme niitä ystävien kanssa mökkireissulla. Aika hyviä, sopivan tervaisia olivat, ja olisin nyt ostanut toisenkin ”veneellisen”, mutta eipä niitä ole enää näkynyt missään myynnissä.

Tänään lanka- ja ohjepaketin hakumatkalla pyöräilin myös Ainolan puistoon: olen käynyt siellä nyt joka päivä tällä viikolla.

Kajo-kukkafestivaali on kiehtova. Ja vielä löysin uusiakin teoksia. Mm. kasvihuoneeseen tehdyn ”kappelin”, jossa lauantaina vihitään useampikin pari avioliittoon, käytävällä on ”Mielikki” (Kalevalassa metsänjumala Tapion viisas ja lempeä puoliso, metsän emäntä ja villieläinten hoivaaja).

Eilen iltapäivällä alueella oli myös polkupyörien kukitusta: olin ensimmäisten joukossa jonossa, ja niinpä Trekkini keulassa on nyt kukkaseppele.

Tämän kesän kilometrisaldo on vasta 2000 km, mikä on vain noin 2/3 siitä, mitä yleensä on heinäkuun lopussa, mutta ”meriselityksiä” tähän löytyy: kuusi viikkoa pyöräily oli ehdottomasti kielletty (se solisluun murtuma etc.) ja sateita on ollut paljon. Mutta toisaalta olen kyllä ajellut vähintään parikymmentä kilometriä oikeastaan jokaisena sellaisena päivänä, kun se on vaan ollut mahdollista. Ja sekin on ihan hyvä ja riittävä tavoite ja taso. Ja onhan se mukavaa.

Oulu Ravintolat Rotissöörit Ruoka ja viini

Kulttuurikapitulin jälkeen (vol. 1)

Rotissöörien kaksipäiväinen kapituli oli meille yhdestoista. Perjantaina Meijän maut -tapahtumassa oman osuuteni jälkeen Rotuaarilla tuli jo tavattuna paljon rotissööriystäviä eri puolilta Suomea, ja tietysti oululaisia.

Suurkapituli (Grand Chapitre) ensimmäisenä iltana on aina Dîner Amical, ystävien illallinen, joka on rento, usein ohjelmallinen, usein buffet-tarjoiluna toteututtu, ei plaseerauksia, ja Amicalissa on yleensä aina myös ”viralliset” jatkot. Niin oli nytkin.

Heti illan aluksi selvisi, miksi kapitulilogo oli tänä vuonna kitara! Onhan Oulu ilmakitaransoiton maailmanmestaruuskisojen jokavuotinen näyttämö, joten näin kulttuurikaupunkivuonna Amical aloitettiin maailmanmestaruuden (2021) voittaneen ilmakitaristi Justin ”Nordic Thunder” Howardin varsin ”päräyttävällä” esityksellä. Eipä ennen oltu ilmakitaransoitantaa livenä nähtykään. Varmasti jäi kaikille 370 kapitulivieraalle mieleen! 🙂

Amical järjestettiin Oulun uusimmassa tapahtumasali-ravintola Tarkastamossa. Kauppahallin viereen vihdoin valmistuneen Torihotellin ja torin välissä on Tarkastamo, jonka ravintolan kävimmekin testaamassa jo jokunen viikko sitten, nyt perjantai-ilta vierähti tapahtumasalissa.

Viralliset, ohjelmalliset jatkotkin oli Tarkastamo Klubilla (alkaen klo 23.20) – ei koskenut meitä.
Ei oikein koskaan ole oltu ”jatkoihmisiä”.

PS: Amical oli ainoa neljästä tapahtumasta, jonne olin hankkinut uuden vaatteenkin. Pitkästä aikaa jotain muuta kuin farkkuja, neuleita, verkkareita tms. Ja sitten tuommoisen ”tätijakun”.

Ehditttiin kyllä illan aikana hyvinkin nauttia erittäin hyvästä buffetista: erityismainintani saavat sienitartar, kirjolohicviche, kärkkärinakit ja SINAPPI ja rössysiemennäkkäri 😋.

Kaikki oli tavattoman hyvää, – myös kaksimetriä pitkä ja metrin leveä Red Velvet -kakku. Olen vain pari kertaa tällaista punasamettista kakkua maistanut, eikä odotukset olleet kovin korkeat, mutta tuo oli todella täyteläistä, sopivan mehukasta.

Diner Amical tarkoittaa on ´ystävien iltaa´, ja todellakin niin se oli nytkin. Tavattiin monia ”vanhoja” tuttuja ja ystäviä, tutustuttiin uusiin. Puhuttiin ruoasta, Oulusta, matkustamisesta, rotissööriydestä, töistä ja niiden vähenemisestä, kulttuurista, – ja olisi ehkä puhuttu vielä enemmänkin´, jollei dinnerin loppupuolella musiikki olisi ollut niin isolla: oululainen TTBigBand ja parin vuoden takainen tangokuningatar Miia Laitinen musisoivat hyvin, mukavaa jazzahtavaa musiikkia, mutta volyymi teki seurustelusta vähän työlästä.

Perjantai oli hyvä. Hyvillä mielin kotiin jo kymmenen jälkeen.

Lauantaista kerron illalla ….

Oulu Rotissöörit Ruoka ja viini

Juhlan jälkeen …

Hieno, maukas, ystävällinen (kirjaimellisesti), lämmin, oululainen, aurinkoinen, odotettu viikonloppu alkaa olla lopuillaan. Rotissöörien 99. valtakunnallinen ruokajuhla on ohi, meillä tämä oli kymmenes, kolmas kotikaupungissa.

Vielä menee sulatellessa, sulatellessa sekä ruokaa että kaikkea koettua, kuvia valitessa ja editoidessa… Huomenna kirjailen lisää Oulun rotissöörikapitulin tuntoja etc. Päällimäisenä nyt on ilo siitä, että on ruokaystäviä, että on päässyt osaksi rotissööriyhteisöä (Oloksen kapituli 2009) ja nyt sain olla (enimmäkseen) vain vastaanottavana osapuolena.

Huolimatta siitä, että eilisen täyden!! (lounas, sieltä Hupisaarille katselemaan upeaa Kukkafestivaalia, tovi kotosalla, tyllit ylle, korkkarit jalkaan ja taksilla Madetojan salille Grand Dinnerille, josta kotiinpaluu puolenyön jälkeen!!! [milloin me on valvottu niin myöhään?],olimme aamusella aika varhain, aika virkkuja.

Kymmeneltä olin jo pyöräillyt kaupungille KV-markkinoiden Pretzel-kojulle: lämmintä suolakide”rinkeliä” pyörän tarakalle ja kohti Hupisaaria, jossa on Kukkafestifaali KAJO. Kävelimme sen läpi jo eilen palatessamme rotissöörilounaalta Lasaretista bussipysäkille: toinen toistaan upeampia kukkataideteoksia kotikaupungin ”keskuspuistossa” Ainolassa ja Hupisaarilla.

Tänään kiertelin puiston huolella, kasvihuoneissa jo eilen, ja en voinut muuta kuin ihastella kädentaitoja, luovuutta, kauneutta, —

Minun miniatyyrimäiset ”pihateokseni” mökkipihaan (mm. Beaivit) ovat aivan ”kärpästen surinaa korvissani” verrattuna näihin isoihin, upeisiin kukkataideteoksiin verrattuna.

Kuten kuvistakin näkyy, sää on ollut suosiollinen, liki lämmin ja aurinkoinen. Oulu on näyttäynyt kulttuurikaupunkiväelle ja rotissööreille aurinkoisena, runsaana mutta rauhallisena paikkana.

Tämän Teppo Lapinojan teoksen nimi on ”Kukkateos, joka karkasi jäätelökioskille” on ehkä eniten mun lemppari. Melkein teki mieli maistaa…

Historiaa Niitä näitä Oulu Rotissöörit

Rotuaarilla puhumassa …

”Kulttuurikapitulin päivä kannattaa aloittaa Meijän maut -tapahtumasta Rotuaarilta klo 12–16. Oulun voutikunnan järjestämä tapahtuma kuuluu viralliseen Oulu2026-kulttuuripääkaupunkiohjelmaan ja esittelee paikallista ruokakulttuuria ja alueen makuja.”

Siellä minäkin olin. Ja nyt on pitkään ja hartaasti, – ja merkillisen vaikeasti – valmistellusta puheesta selvitty. Aurinko paistoi Rotuaarin lavalle (jossa en ole ennen puhunutkaan, vaikka Oulun ”kaikilla” estradeilla on vuosikymmenten aikana tullut esitelmöityä, luennoitua, puhetta pidettyä. Ja jos vain minusta on kiinni, tämä oli viimeinen ”esitelmä”, jonka pidin. Aurinkoa ja yleisöäkin oli, eivätkä lähteneet poiskaan…

Ja minulla taas kerran kaksi kertaa niin paljon kuin olin ajatellut, – näin huolimatta siitä, että vielä eilen illalla supistin juttua puoleen = 16:2. Melkein tuntihan siinä meni. Huoh!

Kiitos kuvasta, MU!

Laitanpa tähän juuri sen sivun, joka rössypotusta oli prujussani.

”Rössypottu
– sehän se on oululaisille mielipiteitä jakava, rakas ja inhottu, perinneruoka.

Ensin on valmistettava veripalttua eli rössyä. Siihen tarvitaan tuoretta (naudan- tai sian)verta (kaljaa/vettä, maitoakin jotkut käyttävät, ruisjauhoja, mausteita). Siihen kuuluu myös perunaa, ei tuppipottuja, vaan kuoritut perunat ja rantuläskiä (= palvikylkiä), jotka keitetään vähäisessä vedessä kypsäksi.

Enää se ei ole kouluruokaa, kotiruokaa kuitenkin monille. Ja sitä saa purkitettuna (Viskaalin), hyvä ruokatuliainen! Ja kuumana, ja tiistaisin ja torstaisin ne, jotka rössypottua eivät kotona keittele, mutta mielivät sitä syödä, kokoontuvat Kauppahallin kahvilassa tiistaisin ja torstaisin lounasaikaan, silloin sitä saa.

Rössyn lisäksi alueella oli toki muitakin veriruokia, esimerkiksi Kainuussa kuten pohjoisempana Lapissakin, kampsut, jotka nekin olivat ohrasta ja verestä tehtyä veripalttua.

Rössypotusta ja ruokaharrastuneisuudesta puheenollen oululaisilla on Rössypottuseurakin. Ja Jankkiyhistys (per. 1997 perinneyhistys).

RPS ei ole varsinaisesti gastronominen yhdistys, vaan:
”Yhistyksen tarkotuksena on ejistää oululaistaustasten jäsentesä ja muijen ihimisten kotiseutuhenkiä ja yhteenkuuluvuutta sekä turvata Oulun murteen taitua”.

Seura on Oulusta poismuuttaneiden Helsingissä perustama seura, ja siihen kuuluu useampiakin paistinkääntäjiä, muutamia kansanedustajia ja kunniajäsenenä oli myös Martti Ahtisaari.
Mitenkö Rössypottuseuraan pääsee jäseneksi? Jäsenyyskriteerinä on ensinnäkin se, että
”on häätyny kuulla typpitehtaan räjjäytys Oulusa vuonna 1963”.

Ja lisäksi säännöissä lukee näin:
Liittymisehoksi lujetaan valamius Tuiran Siltojen ylitykseen ”vaikeissa oloissa”. Se tarkottaa sitä, että asianomanen tarkenee ”ajjaa kylymällä ilimalla vanahalla Volovolla tai pulukalla Tuiran Siltain yli.

Kun Rössypottuseura kerran perustettiin täältä pois muuttaneille oululaisille, niin pari vuotta myöhemmin perustettu Jankkiyhdistys taas perustettiin niille oululaisille, joiden ei ole tarvinnut muuttaa täältä mihinkään. Jankki on leipäpuuroa, joka kiehautetaan liotetuista leivänkannikoista, pekonista ja sipulista ja nautitaan voisilmän kera. Se on ”terveysvaikutteinen ruoka, kun ei katsota sitä, mihin suuntaan se vaikuttaa”.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Kohta lähdemme kohti Torinrantaa ja Tarkastamoa. Amical-ilta odottaa: ystäviä, tuttuja, ruokaa ja juomaa, ruokakulttuuri kotikaupungissa koko viikonloppu!

Historiaa Oulu Rotissöörit Ruoka ja viini

Juhlaviikko alullaan

Tämä viikko on se, jolloin Oulussa on rotissöörien Kulttuurikapituli! Perjantai ja lauantai menee siis juhliessa ja syödessä; gastronomiaa ja ruokaystäviä, kulinaristista iloa ja tuttujen tapaamista.

Me ollaan edellisen kerran oltu kapitulissa kesällä 2019 Rovaniemellä, sitä ennen 10 vuoden ajan joka kesä ja muutama kerran talvellakin. Pari kertaa olen ollut järjestelyissä mukana. Kun nelisensataa kulinaristia ja konössööriä saapuu kaupunkiin pariksi päiväksi, on kaikenlaista organisoimista, suunnittelua, tiedottamista, maistamistakin!, toimistohommia etc.

No nyt ei niitä. Mutta pieni palanen minunkin hoideltavana, samalla tulee tehtyäkin jotain kulttuuripääkaupunkivuoden ohjelman eteen. Tähän asti olen ollut ja tämän jälkeen aion edelleen vain olla kokija ja mukana, en tekemässä mitään ohjelmaa.

Mutta perjantaina on tapahtuma, jossa minullakin hommani:

Meijän maut – ruokaa, kokkeja ja gastronomiaa
Oulu2026 -alueelta Rotuaarin lavalla penrjanta 21.8.2026 alkaen klo 12.

Onneksi minun osani heti alussa.

Täällä ohjelmasta tietoa: KLIKS

Tekstejä, artikkeleita, nettijuttuja, omia muistiinpanoja olen nyt perjantaita varten hiljalleen haalinut kokoon ja aika lailla lueskellut ja jutun rakennetta ja sisältöä hahmotellut. Eilen ja tänään sitten suoltanut tekstiä paperille; nyt sitä on ainakin kaksi kertaa sen mitä tarvitsen. Ja kun minun on tarkoitus kertoa ja vastata kysymyksiin, ei pitää monologia, saatikka luennoida aiheesta, on tässä vielä tekemistä, muokkaamista, karsimista, säätämistä, opettelemista hyvinkin pariksi päiväksi.

Jos olet kaupungissa/kaupungilla (jossa on yhtäaikaa myös kansainväliset markkinat, eikä toivottavasti sadetta) tulehan kuuntelemaan, ehkä kerron jotain uutta ja hauskaakin menneestä ja nykypäivästä liittyen pohjoispohjanmaalaiseen ruokakulttuuriin. 🙂

Mietinpä tässä, miten paljon mahdollinen perjantainen kuulijakunta tietää asioista, joista minua on pyydetty kertomaan.
Siksipä tähän tällainen ”leikkimielinen” kysely.

Niitä näitä Oulu

Ihan kuin Euroopan kulttuuripääkaupungissa!

Viikonloppu Oulussa. Se, että tulimme pohjoisesta pois, se, että palasimme Ouluun jo ja juuri täksi viikonlopuksi, johtui neljästä syystä: 1) lapsenlapset (kuukauteen ei oltu nähty, minulla jo iso ikävä), 2) lääkäri (sydän ja kalsiumit), 3) esitelmän teko ja 4) Kesäillan kattaus!

Eilen jo lääkäri (tarkkaillaan, otetaan uusia kokeita myöhemmin), muksut (eilen humputeltiin kirjastossa, Robert´s Coffeen jätskillä ja XS:ssä (Legot) ja vielä tänään jätskitreffit) ja vähän kirjoittelua.

Ja tänään: Euroopan Kulttuuripääkaupunki Oulu2026.

Kesäillan kattaus. Rautatieasemalta torinrantaan, kilometrin matkalla pöydät, jotka oli katettu Pohjois-Suomen Muotoilijoiden ja Oulun ystävyyskaupungin Hangzhoun China Academy of Artin yhteistyön tuloksena syntyneillä liinoilla.

Kaupungin keskustassa oli myös (ainakin) kolme esiintymislavaa, joissa musiikkia, tanssia, taikuri, … Beatles-musaa istuskeltiin kuuntelemassa ja sitten meille täysin uusi tuttavuus Kainuusta: Puumiehet. Riemullista!

”uudenlaista mieskuvaa liikkeen, ilon, leikkisyyden ja yhteisöllisyyden kautta. Ryhmässä on huumoria, rohkeutta, läsnäoloa ja keho-mieli -yhteyttä.” Olihan ilo katsella tätä(kin) show´ta. Juuri mukavaa ohjelmaa tähän tapahtumaan, ei mitään korkeakulttuurista, vaikeasti tulkittavaa taidetta, vaan hyväntuulista, ilolla tehtyä musiikki-iloa.

Kaiken kaikkiaan runsaasti hymyilevää väkeä lempeän lämpimässä päivässä ja illassa. Tapasimme monia tuttuja, istahdimme rotissöörituttujen kanssa lasillisille torinrannassa ja Letkunpuistossa (oikeasti Otto Karhille nimetty puisto) oli parikin juttutuokiota.

Monista kojuista annokset loppuivat jo ennen kuin ehdimme jonoihin. Sentään perulaista, nepalilaista ja oululaista saimme maistellaksemme. Ja pitkään ehdimme kulkea ja katsella. Nauttia leppeän lempeästä elokuun illasta. Ainakin tänään tuntui, että kotikaupunki tosiaan on Euroopan Kulttuuripääkaupunki 2026!!

Niitä näitä Oulu

Kesää jäljellä

Muutaman touhukkaan päivän ja varsinkin viime viikon paljon pyöräilyn (= kolmesataa kilometriä) jälkeen nyt alkaa olla aika suunnata kohti pohjoista, joissa sielläkin tarkoitus ja aie touhuta ja liikkuakin. Kesäkuun alun reissu katkesi sekä omaan (solisluun murtuma ja borrelioosi, huoh!) että toivottujen mökkivieraiden sairasteluun, eikä aiottua remonttia edes aloitettu eikä paljon liikuttukaan, joten nyt sitten uusi yritys.

Tämä merkillinen kesä, ei ainoastaan suhteellisen viileä tai ainakin helteetön, ja tuntuu että aika auringotonkin, on kulunut vähän löyhästi: ei ole oikein ollut mitään erityistä tekemistä, ei reissuja, ja tapaamisiakin enimmäkseen vain perhepiirissä … Mutta elokuuhan on vielä selkeästi kesäkuukausi, joten joko mekin saataisiin ”kesävaihde” päälle.

Tänään kaupunkireissulla paljon pieniä toimitettavia asioita: mm. verikokeet (kontrolli vain) ja kuinka se olikaan surkea juttu. Argh. Vähän kaikki meni pieleen, ja puolet kokeista jäi ilmeisesti ottamatta!

Mutta hyväkin kokemus: Oulun Taidemuseossa on nyt todella mielenkiintoiset näyttelyt (OULU2026!!): molemmat liittyvät vaatetukseen, muotiin, pukeutumiseen. Yuima Nakazato näyttelyssä on esillä uusi GLACIER-mallisto (Jäätikkö) ja kaksi aiempaa FADE (Haihtuminen) ja INHERIT (Perintö), rinnalla.
”Näillä mallistoillaan Nakazato haluaa herättää ajatuksia ja kysymyksiä asioista, jotka vaativat yhteistä huomiotamme, kuten hauraus ja särkyminen, ilmastonmuutos ja saastuminen.”

Minua kosketti – paljonkin. Esillä olleet luomukset eivät olleet ”vain” muotia, pukuja, – ne olivat teoksia, taidetta, ajatuksia, kannanottoja, koruja.

Menen katsomaan toistekin, lukemaan huolella kaikki näyttelytekstit.

Museon yläkerran näyttelyssä ”Huomisen vaatekaappi” avataan ovi ”muodin uuteen tulevaisuuteen, missä rohkea taiteellinen visio, nykyteknologia ja ekologiset materiaalit kohtaavat”. Taidetta nekin.

En oikein osaa muotoilla mitä niistä ajattelen. Osa melkein ahdisti, osassa näin vuosisataisen kehityksen luonnollisen suunnan … Viereinen kiehtoi.

Mielenkiintoista joka tapauksessa. Ja museossa oli tiistaina puolelta päivin paljon vierailijoita, miehiäkin, mikä ei minusta ole Oulun taidemuseossa ihan tavallista.

Oulu Ravintolat Ruoka ja viini

Viime päivinä paljon koettua

Pyöräilin eilen aamupäivällä apteekin ohi: mainostelineessä luki ”Muista aurinkovoide”. Muistan, – ja kuinka olenkaan kaivannut sen tarvetta! Tarvetta aurinkovoiteelle ei ole viime päivinä ollut. Ei siksikään että on ollut oltava pukeutunut: ei sentään villakaulaliinaa, mutta huivi kuitenkin, pyöräilykypärä ja sormikkaat. Ei siis ole ollut mahdollisuutta auringon kärventämiselle. Taisi se sentään jossain vaiheessa eilenkin hetken paistaakin, mutta (pohjois)tuulta ja pilveä on viime päivinä ollut riittävästi suojaamassa liialliselta auringonotolta.

Eilen illaksi sentään lämpeni, vähän. Sehän oli meille mieluista: oli vuosittaisen ”ikkunanpesupäivällisen” aika. Iltapäivän vietin luottokampaajan hyvässä huomassa: hiukset taas saksittu säälliseen kuosiin ja väriäkin tasoiteltu sopivan harmaaksi. Ja Virholta suoraan Uleåborgiin.

Pehtoori on pessyt ikkunat, ja minä juhlistan sitä ja kiitän siitä perinteisesti tarjoamalla illallisen. Näinhän meillä on tehty – kauan! Ikkunanpesuun liittyy jännittävä tarina: jos joku ei sitä tunne/muista, niin se on täällä!

Eilen ikkunanpesupäivällisellä parasta oli jälkkäri!! Ja kaikki oli hyvää, miljöö, tutut P & T huolehtimassa tarjoilusta, oivallisista viinipareista ja vaihtamassa kuulumisia, illan valo, ruoka ja viinit.

Keltaevätonnikala aluksi, pääruokana korvasieni-arancini ja jälkkäri (tähän fanfaarit) kirsikkasorbetti, pehmeä marenki, lakritsinjuurisiirappi ja sille pariksi pinotage – eteläafrikalainen jälkkäriviini. En ollut sanaton, mutta mutta… minä kirsikkafani olin mennyttä! Ja ehdottomasti tälle ruoalle viini oli oivallinen pari.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Toki kotonakin on syöty hyvin. Onhan kesä. Ja siihen liittyen ”kausiruokaa”. Toissapäivänä keitto, joka meillä kulkee nimellä ”Sadun kukkakaalikeitto”. Kerran kesässä. Kannattaisi oikeastaan useamminkin!

Se nautittiin sen jälkeen kun olin – vihdoinkin – käynyt katsomassa tervahaudan! Turkansaaren ulkomuseoalueella on joka kesä sytytetty tervahauta, ja minä olen ´joka kesä´ ollut menossa katsomaan sen sytytystä, enkä ole nähnyt: milloin on ollut liian kuivaa (metsäpalovaroitus), milloin sadetta, milloin me on oltu Lapissa, ja tänä vuonna (viime sunnuntaina) meillä tyär perheineen, joten nope!

Mutta toissapäivänä tervahauta vielä ´elävänä´, vielä tervan tuoksua, vielä hauta vaikuttavana saaren pohjoispäässä. Haudan ympärillä oleva viiva on merkkinä siitä, kuinka iso ´kokko´oli ollut silloin kun hauta sytytettiin. Jo toisena palamispäivänä haudasta alkaa tihkua tervaa…

Paikalla ollut museo-opas kertoi, että juuri tässä vaiheessa hauta on paljon ”tunnelmallisempi, parempi” kuin sytytysvaiheessa. Olin tyytyväinen, että olin juuri tuolloin tuolla. Tämänkin siis olen saanut kokea. Turkansaari on. Sitäkin suosittelen.

Oulu Ruoka ja viini

Viikonlopussa hyviä hetkiä!

Aurinkoinen, lämmin, hyvän makuinen, pyöräilevä viikonloppu lopuillaan.

Perjantaina huomasin, että kesävaatteet on ottamatta esille. Ei juuri ole ollut helteitä, ei tarvetta kukkamekolle, ei kevyillle pyöräilykamppeille. Päinvastoin. Mutta nyt. Ja aika maltillisesti kuitenkin. Kevytuntuvan sentään jätin kotiin aamusella lenkille lähtiessä. 😀

Vähän sellainen ”otan-kiinni-ne-kilometrit-jotka-sairastellessa-on-pitänyt- jättää väliin” -meininki. Paljon polkemista, mutta myös paljon pysähtelyä, kuvailuja, veden äärellä oloa, aurinkoa, aamua, levollista oloa. Pihalla äänikirjoja ja jo toinen kesäneule (sitä ensimmäistä olen jopa pitänyt! Se on lämmin. 🙂 kaulusta vaille valmis!

Eilen ja tänään pyörälenkit kulkivat vesien äärellä. Jokivarressa, merenrannassa, hautausmaalla, kaupunkijärvellä…

Kesäkahviloitakin koetin hakea ja kokea. Eilen Reinilän kahvilassa: Reinilän talon historia Ebba-prinsessoineen ja Helga Reinilöineen on minulle melkein ”läheinen”, joten totta kai sinne hakeuduin.

Jääkahviakin oli tarjolla: mitä parasta pyörälenkkini varrella! MUTTA! Melkein puoli tuntia sen saamiseksi kului.

Selityskin viivästykselle löytyi: keittiössä sairaustapaus, ja toistakymmentä vohvelitilausta ennen minua. Noh, miljöö on aika ainutlaatuinen, joten voin suositella.