Sunnuntai Shanghaissa

Sunnuntai Shanghaissa aloitettiin kuuntelemalla naapurikorttelin rakennustyömaan rautapalkkien kolinaa, joka alkoi kuudelta. Ei mitään pyhäpäivän pyhittämistä! No ehdinpähän aamusella päivitellä blogia. Yritin myös facebookata kummitytölle Pekingiin että tulossa ollaan, mutta joka kerta kun koneeseen kirjoittaa Facebook, netti jumittuu totaalisesti. Eipä Kiinassa facebookkailla.

Aamiaisen jälkeen porukkamme koossa ja lähdimme ensimmäiseksi museoon. Sellainen läpijuoksuhan se oli, mutta muutama komea Ming-kauden posliiniesine ja upeita kalligrafioita, sekä sinettejä  ehdittiin nähdä. Sinetit olivat minusta erityisen viehättävä, vielä kun olisi tajunnut, mitä leimat merkitsivät. Täkäläisiä brakteaatteja, jotka olivat hieman erilaisia kuin Hailuodon kaivauksilta löytämämme, oli mukava nähdä.


 

Ja myös kiinalaiseen maalaustaiteeseen yritin paneutua; meidän taidehistorian opiskelijoiden  on kuljettava silmät avoimina maailman taiteelle. 😀 Museokauppa oli maailmanluokkaa, mutta vältin kiusaukset: ei yhtään kirjaa, korttia, notebookkia, kassia tai kalenteria. Magneetti jääkaapin oveen kuitenkin.

Museosta mentiin yhteen Pudongin pilvenpiirtäjistä. Jin Mao on 420 metriä korkea.

88. kerroksessa on observatorio, josta näki miljoonakaupungin kerralla. Hissin vauhti oli hämmästyttävän tasainen, mutta kohtuullisen nopea 9, 81 metriä sekunnissa! Huih! Huipulla oltiin!

Ja sitten taas syömään. Todellakin kaksi lämmintä ateriaa joka päivä alkaa olla jo aika paljon. Tänään koettelin jo vältellä kaikkien pöytään kannettujen kippojen herkkujen testaamista kovin perusteellisesti.

Lounaan jälkeen iltapäivä ohjelmasta vapaata. Nanking Road ja ”Huihai”- road – molemmat valtavia ostoskatuja, joilla on Guccin, Louis Vuittonin, Lacosten, Hermeksen liikkeet ja jossa on kymmeniä valtaisia liikekeskuksia, käveltiin. J & S seurana kävelimme rannasta hotellille. Reilu parituntinen espressotauon kera kului, ja nähtiinpä kaupunkia ja tuli liikuttua. Eikä rahaakaan kulunut kun tyydyimme katselemaan liikkeet vain ulkoa.

.

Illan ohjelmassa? Päivällinen, ja sitten legendaariseen jazz-klubi Peaceen – art deco -tyylinen baari, jossa veteraanimuusikot soittelivat 1920-1930-luvun big band -soundeja. Vau, se oli ihan huippu. Ei oltu kuin tunteroinen, puoli kymmeneltä lähtö, me ensimmäisinä kannattamassa ajoissa poislähtöä, huolimatta siitä, että swingi oli erinomainen. Ehdimme käydä vielä rannassa kuvaamassa. Illan tuulessa jo viileä juonne, mutta ah, vielä niin lämmintä.

Hotellissa kymmeneltä, ja sitten satuimmekin naantalilaisten kanssa samaan hissiin, eikä mentykään kerrokseen neljätoista (jossa huoneemme ovat) vaan kerrokseen 42, jossa on baari ja josta näkee yli kaupungin. Yömyssyksi valkoviiniä ja talonrakennusta ja puutarhanhoitoa… Samoilla aaltopituuksilla tunnuttiin kulkevan – edelleen.

Palattu pohjoiseen: pakomatkan päätös

Helsinki-Vantaan lentokenttä. 10 ½ tunnin lento takana, kolme tuntia odotusta, sitten Oulun koneeseen ja kotiin. Matka onnellisesti jo ohi. Meillä oli hyvä reissu. Kiinaan voisi lähteä uudestaankin. Eikä meillä tälläkään kertaa ollut vaikeuksia äiti-tytär -leireilyssä.

Eilinen aamupäivä meni matkustukseen sekin: Yalong Bayn hotellialueelta Sanyan lentokentälle, lento Guangzhoun eli Kantoniin ja siellä bussimatka lentokentältä taas hotelli Holiday Inniin. Tällä bussikuskilla – kuten niin monilla taksareillakin – oli kontaktoitu Maon kuva roikkumassa peruutuspeilissä. Siinä missä kreikkalaisilla autoilijoilla on rukoushelmet ja roomalaisilla Jeesus, Neitsyt Maria tai risti. Jotenkin tuo roomalaisten ”amuletti” on minusta turvallisempi kuin Mao, mutta tässähän on taas näitä kulttuurien kohtaamisen eroja. Länsimainen ajattelu kun tunkee päälle.

Hotellissa yritin avata nettiyhteyttä, mutta tällä kertaa ei toiminut. Muuten yhteydet sieltä toimivat aikas hyvin. Kännykät ja puhelimet olivat osassa Kiinaa loppuviikosta vähän jumissa, osasyynä kuulemma maanjäristys. Nokia oli yleensä hyvin näkyvästi yleensä esillä, ja se mitä onnistuttiin kuikkimaan kiinalaisten tekstailusta niin meidän merkeillä – ei kiinalaisilla – puhelimet siellä toimivat, samoin tietokoneissa oli tavalliset näppikset. Olishan se parintuhannen yleisimmän kirjainmerkin laittaminen ehkä vähän monimutkaista.
Jos Kiinassa aikoo hankkia sim-kortin on hoksattava, että numerot ovat erihintaisia. Jos kännynumerossa on paljon kaseja ja ysejä maksaa se enemmän kuin sellainen, jossa on paljon nelosia. Kahdeksan on Kiinassa onnen, vaurauden ja hyvän tulevaisuuden numero. Nelonen on kuoleman ja epäonnen numero ja niin edelleen. Nyt tämä numero kasin onnennumeromaine on saanut kolauksen: maanjäristys oli 12.5. (=1+2+5=8) ja helmikuussa ollut suuri junaonnettumuus oli 15.2. (=1+5+2=8) ja viime talvena paha lumimyrsky Kantonissa oli myös jonakin sellaisena päivänä että yhteenlaskettu luki oli kahdeksan… Nyt kuulemma pelätään, mitä tapahtuu olympiavuonna 08 …

Paikallisopas Nancy kertoi myös yhden lapsen politiikasta: ”sakko” toisesta lapsesta on 12 000 yuania (keskiansio kuukaudessa on 300 yuania), jos teet vaarallista työtä esimerkiksi kaivoksessa saat tehdä sakoitta kaksi lasta, tai jos kaksi tohtoria aikoo perheellistyä, he saavat tehdä sen ilman toisen lapsen ”lisämaksua”.
Eilen siis hotelliin majoittumisen jälkeen otimme taas kerran taksin ja ajoimme tällä kertaa Greatview Teemaliin eli ostoskeskukseen. Se on Kantonin suurin. Siellä oli satoja liikkeitä, luistinrata, huvipuisto, ravintoloita … Katsellessamme luistinradalla hokkaroivia kiinalaisia nuoria miehiä ja ihmetellessämme heidän vaaleanpunaisia luistimiaan, saimme itse olla pällistelyn kohteina. Kaksi nuorta miestä eivät varmasti olleet ennen nähneet pohjoismaalaisia naisia. Oli se sen verran avointa se tuijotus.
Puikot ja olympiapaitoja osteltiin, Saara löysi kavereille tuliaisia. Ostohysteriaan olisi ollut oivat mahdollisuudet, mutta simahdimme taas kesken kaiken ja menimme syömään. Hieno ravintola, jossa a la carte -listan sapuskoihin kuului valtaisa buffet: nyt sitä käärmettä olisi sitten voinut testata. Marinoituna sitä oli merenelävien ja muiden herkkujen vieressä. Niiiiin ennakkoluuloton minäkäään en ole, että olisin rohjennut maistaa.

Hotellille ajoissa. Aamulla olisi varhainen herätys.



(Klikkaamalla kuvaa näet paremmin kantonilaista kerrostaloasumista)

Tänään kello soi 4.40. Kone Kantonista lähti ajallaan kymmeneltä. Meillä oli vakaa aie lukea koko päivä: saara pääsykokeisiin (mitä on tehnyt aika ahkerasti pitkin viikkoa uima-altaalla) ja minä ME:n arvostelussa olevaa väitöskirjaa (jota olen saanut vain toistasataa sivua luettua koko lomalla), mutta kun Finnairin elokuvaohjelmistossa oli Jack Nicholsonin tähdittämä Bucket list ja toinen kelpo raina, viihdyimme niiden parissa koko iltapäivän. Kone ei ollut kuin puolillaan joten mahduttiin hyvin torkkumaankin. Nyt torkutaan taas …

Huippujuttu

Visa-kortilla kerätyt Finnairin plussapisteet käytettiin mannertenvälisen lennon matkustusluokan korotukseen, ja kyllä kannatti! Kolmen ruokalajin päivällinen oikeista astioista ja hyvät vuosikertaviinit (mm. Joseph Perrierin vintage (2000) shampanja tekivät matkustamisesta juhlaa. Parasta oli että aamuyöhön kestänyt matka voitiin nukkua vakaatasoon aukeavissa isoissa tuoleissa. Saara ei kylläkään malttanut juuri nukkua: katsoi DVD:ltä elokuvia mutta minä nukuin melkein neljä tuntia. Hyvä.
Paikallista aikaa klo 7.00 laskeuduimme vuonna 2004 valmistuneelle komealle lentokentälle. Satoi.

Holiday Inn, johon majoituimme on niin keskellä kaupunkia kuin vain voi. Iso tilava huone ei meitä kauaa pidätellyt, vaan lähdimme tutustumaan ympäristöön. Sadekin kun oli jo lakannut. Lämmintä (+ 22 C) mutta pilvistä. Kulttuuriero – shokkikin! – melkoinen.

Lounasta ei varsinaisesti ollut tarkoitus syödä, mutta kun menimme �?vain jotain pientä huikopalaa haukataksemme�? tulimme tilanneeksi munakoisoa ja scampeja portugalilaisittain melkoiset annokset. Jälkkäriksi tuotiin vielä herkullisia hedelmäpaloja. Huikeat 11 euroa yhteensä. Käsin rapuja kuoriessani ja muutenkin saimme paikallisilta melkoisen määrän ihmetteleviä katseita. Tuijottivat suorastaan.

Nyt kun ruokalepo on pidetty ja matkaseuranikin tunteroisen nukkunut lähdemme katsastamaan hotellin katolla olevan uima-altaan ja sitten taas tutustumaan tähän uuteen maahan (minulle 38. maa!).