Vähän jumissa

 

Chilit kuin liikennevalot.

Näitä ja muita studiokuvauksia tänään.

Kirjeenvaihtoa, rotissöörihommien ”alasajoa”, askeleita ulkosalla paljon yli tavoitteen, paljon alle suositusvauhdin. Ilimanaikuista netissä surffailua. Eikä tämä bloggaaminenkaan oikein nyt suju. Joten huomiseen, hyvät lukijat!

 

Aurinkoa rannalla

Ilokivillä paistoi tänään aurinko, eikä merenrannassa juuri tuullutkaan. Iltapäivän aurinkoiset tunnit ulkosalla tuntuivat hyvälle. Toisaalta ei tuonne mun lempparipaikkaan tehnyt mieli jäädä istuskelemaan ja katselemaan merelle kuten keväisin tai kesäisin. Hopusti jatkoin tepastelua, kunhan kuvat sain otetuksi.

Aallonmurtajan ”suojapuolella”, siis vasemmalla ja pitkälle kohti Nallikaria rantaviivassa toinen toistaan kauniimpia jääkristallikoruja.

Olisipa ollut taskulamppu/ledilamppu mukana niin olisi saanut noihin kuviin vähän (enemmänkin) kimallusta.

Ja varovaisesti vuodenvaihteen paperitöitä olen aloitellut, edunvalvojan (äidin) ja tiedottajan (paistinkääntäjien) hommia käynnistelen: mapit ovat jo esillä, ja erinäisiä yhteenvetoja hiljalleen puuhastelen.

Sunnuntaina sisällä

[Kuva eiliseltä 11.1.2020]

Sunnuntaiaamuna ei enää tuullut kuten yöllä…

Ja toisin kuin yleensä minua ei huvittanutkaan lähteä ulos, vaikka toki aikaa ja keliä olisi ollut. Aikeeni pitää tänään blinikestit vaihdoin hampurilaispäivälliseksi, mikä sekin merkitsi, ettei edes isommasti ruoanlaittohommia.

Aamun lehtiä (netissä) lukiessa ja some-päivityksiä vilkuillessa sattui silmiin ystävän linkittämä Hesarin kolumni ”Elä paremmin, käytä pöytäliinaa” … mainio juttu, erityismaininta suluissa oleville ”avainsanoille”. No tämä ei kuitenkaan ollut ratkaiseva tekijä seuraavalle liikulleni.

Hieman arveluttavaa kertoa, mutta tiedättekös, mikä tuntui oikein hyvälle tänään aamupäivällä? – Vaatehuoneen siivoaminen. Siivosin vaatehuoneen, ja erityisen huomion kiinnitin kahteen isoon hyllyyn, jotka pursusivat pöytäliinoja. Perittyjä, ostettuja, teetätettyjä, paljon käytettyjä, liki käyttämättömiä hutiostoksia, liinakriiseissä hankittuja ja jopa itse ommeltuja! Laskin, että minulla on/oli 18 isoa pöytäliinaa, iso pino pikkuliinoja ja monta rullaa kaitaliinoja. Ja tabletit päälle. Nyt niistä on osa auton perässä pakattuna matkalla kohti SPR:n Konttia.

Nyt hyllyillä liinat on ”näkyvissä”, siisteissä pinoissa, ennen kaikkea aiempaa helpommin käytettävissä, vaihdeltavissa. Ei, en minä kuvittelekaan, että tämä olisi kovinkaan iso muutos elämänmenossani, mutta kyllä sain hyvän mielen tästäkin konmarituksesta. Nyt ei oikeastaan ole kuin kirjahyllyjen perkaus ja tomuttaminen sekä (kristalli)lasivitriinin putsaus siivouksen to-do -listalla. Molemmat hommat toteutuakseen vaativat melkoisen buustauksen ja inspiraation, eivät lopultakaan kovasti aikaa. Tänään vaatehuone järjestyi ja puhdistui parissa tunnissa kuunnellen Rauli Virtasen ”Reissukirjaa”. Voin suositella.

Päin mäntyä!

”Tukevasti eksyksissä”, todettiin romaanissa, jota parhaillaan kuuntelen, ja samalla totean, että juuri niin olen. Pienehkö rotko elämässäni avautui taas eteen, ja sinnehän minä humahdin. Tukevasti eksyksiin, – Pehtoori toppuuttelee, älähän nyt taas. Kyllä tämä tästä.

Kyllä minä niin toivon hänen olevan oikeassa, tämän kerran, ehkä toisen kerran parisuhteemme aikana, 😉 vai olisiko (miten paljon toivonkaan, että olisi) oikeassa taas kerran. edes tämän kerran 🙂 . Mietin sittenkin, kyllä tämä tästä.

FaBossa halailen rintasyöpäleikkauksen jälkeisen sytostaatin saanutta ystävää; ja yhtäkkiä mietin, mitä ihmettä!!?? Halailen virtuaalisesti!? Tunnen itseni idiootiksi. Toisaalta edes siten… Niin mietin. Mietin Ja taas mietin. Mietin kaikkea.

Onneksi on ulkoilma, joka pakottaa liikkumaan, miettimään, että mistähän kulmasta tätä rakasta, vuosikymmeniä edessäni ollutta mäntyä kiertäisin, kuvaisin.

Menin ihan kohti! On se hieno!

Tulppaanien tehtävä?

Kun maisema on tällainen, ei ole mitään sisäistä ääntä, joka vaatisi lähtemään lenkille tai ulos kuvailemaan. Maailman uutisvirran soljuessa autoradiosta en valita, ja huomaan ilahtuvani voidessani ostaa tulppaaneja kaupasta. On jo tulppaanien aika.

Pimeässä, sateisessa lintukodossa, jatkuvasti pienemmäksi käyvässä kuplassani tuntuu kaikki oikeastaan olevan tasaisen hyvin. Mutta kuitenkin – taas kerran – ohikiitäväksi hetkeksi jään pohtimaan maailmantuskaa:, Australia palaa, uusi sota on syttymässä, Antarktis sulaa ja – nanosekunnin ajan – poden huonoa omaatuntoa, etten edes yritä tehdä mitään. Annan itseni ajatella, etten kuitenkaan voisi ja… – vain ostan tulppaaneja.

Ja kuvailen niitä – niin ja sitruunoita.

Maailmantuskasta ja sietämättömästä tammikuisesta, aika ajoin rankasta, vesisateesta huolimatta kuitenkin aika hyvä päivä.

 

Onneksi jo loppiainen

 

Nyt kun oikein on lehdessä (Kaleva 6.1.2020) todettu, että olen ”ruokakulttuurin harrastaja” ja ”ruokakulttuuria aktiivisesti seuraava”, niin on tietysti tehtävä ruokapostaus. 😀 Olisin kyllä tainnut tehdä muutenkin.

Tänään on tullut kokeilluksi jotain ihan uutta meidän kotikeittiössä. Kaukana ovat ne ajat, jolloin lapsuudenkodissani loppiaisena kaivettiin pakkasesta viimeiset joululaatikot ja tortut esiin ja hallista oli hankittu valmista kinkkua vieraitakin varten. Oli sukulaispäivällisen aika: silloisen kihlattuni (nyk. Pehtoorin) vanhemmat, ja kerran sisarensakin miehensä kanssa, tulivat meille syömään. Ratkiriemukkaita kekkereitä olivat nuo! 😀

No mutta, tänään en todellakaan tarjonnut perheelle mitään jouluruoan rääppiäisiä vaan jotain ihan muuta. En oikein edes tiedä, mistä lähti idea, että tänään on korealaista ruokaa. Aika vähän olen sitä päässyt testaamaan:  kerran tein itsekin Ja Tokiossa testasimme hotellin (tuhottoman kalliissa ravintolassa) illallisen, onnistuneempi kokemus oli Pekingissä: siellä ravintolassa oli ”aidosti” grilli keskellä ruokapöytää ja saimme itse paistaa annoksiin kuuluvat lihat pöydässä, kimchi oli hyvää ja kaikki toimi. Se on tähän astisesti paras …

No mutta tänään sitten harjoittelua, broileria kahdella tapaa. Toinen oli valmiiseen Bulgogi-marinadiin (Aasia Marketista purkki). Bulgogihan on ymmärtääkseni ensi sijaisesti naudanlihan marinadi, mutta minä hujautin broiskut siihen. Ja toinen sitten ihan oma versio. Ja se voitti kuus nolla tuon valmiin. 😀

Ei tämä kuva näistä kahdesta broileriruoasta nyt mikään valokuvataiteen klassikkoteos ole, mutta kertoo ehkä vähän siitä, kuinka kunnon siirappikerros tekee broileristakin makeaa, tummaa, tahmaista ja korealaista, suunmyötäistä ja makoisaa. (oikealla)

”Oma” ehkä aika epä-ortodoksiversio korealaisesta broilerista (jonka tarjosin paistetun nuudelin ja salaatin kera) valmistui suunnilleen näin.

Korealainen broileri helposti 

500 g broilerin fileitä
2 rkl seesamiöljyä
4 valkosipulinkynttä
4 rkl riisiviinietikkaa
4 rkl soijaa
4 rkl siirappia

Paista paloitellut broilerin fileet öljyssä. Lisää viinietikka ja soija. Anna nesteen kuivua kokoon.
Alenna lämpöä pienimmälle mahdolliselle, ja lisää joukkoon valkosipulit ja siirappi.
sekoittele koko ajan. Ainakin 20 minuuttia kannattaa karamellisoida. 

Tarjoa riisin tai paistetun nuudelin kera. Chilimaustettu majoneesi ja soijamarinoitu kurkku olivat oiva lisä annokseen.

Ruokahalua hankin jo varhain aamusella kiertelemällä kameran kanssa etsien viimeisiä jouluisia näkymiä keskustasta. Olipa muuten yhtä hiljaista kuin juhannusaamuna. Ei liikennettä, ei kulkijoita.  Kirjastolla ihan ”oma Betlehemin tähti”, mutta sitä mietin, mistä tuo revontulen näköinen vihreä valo Toivoniemen yllä on peräisin?

Kaikkinensa olen kovin iloinen, kun nämä lukuisat juhlapäivät kaikkine kokkailuineen ja syömisineen on nyt taputeltu. On hyvä palata omaan arkeen.

PS. Onpa mahtavasti tullut klikkauksia eiliseen kyselyyni, palaan huomenna asiaan… 😉

Loppiaisaatto kotona ja kuvaillen

Loppiaisaatto. Pakkassunnuntai. Pakkanen  tuntui hyvälle kaikkien viime päivien vaihtelevien kelien jälkeen: vetisen räntäsateen, plusasteiden, jäätävän tihkun, apean pilvisen sään perään pakkanen on oikein hyvä juttu.

Hyvästä ulkokelistä huolimatta viihdyin – tai noh, kummasti touhusin pitkälle iltapäivään asti – sisällä. Aamusella viimeistelin ja postittelin vielä kuvat eiliseltä: saattoväkeen kuuluvan ja hautajaiskuvaajan kaksoisrooli ei ole helppo, mutta kun lupasin…

Kummasti ovat sunnuntait nykyisin sellaisia huushollauspäiviä. Voihan sitä niinkin pyhittää lepopäivänsä. 😉 Lepopäivä mistä? Ja huushollauspäivä verrattuna mihin? 😀

Tänään kuitenkin poikkeuksellinen sunnuntai, kun ei ollut ruoka”vieraita”. Tulevat vasta huomenna, – ja ihan uutta onkin sitten kokeiltavana. Kerron huomenissa, miten korealainen keittiö meillä toimi.

Tänään iltapäivällä lopulta ”jalkauduin” ulkoilmaan. Mm. hautausmaalle, – taas kerran. Olipa siellä tunnelmallista: illan sini, kuu, hiljaista, rauhallista.

Löysin (itse asiassa FB:n ”Valokuvaajan Neuvola”-sivulla vinkattiin) yhden Youtube-videon äärelle, jossa opetetaan tekemään tuotekuvia. Se on viimeistään tiistaina testauksessa. (Ja tämmöisen kuvan näin Instassa!!!  ui-jui!!  https://www.instagram.com/p/B67uZrlhaWC/)

Jotain uudenlaista, ei ehkä noin hienoa vielä 😉 ,  haluaisin muutenkin taas kuvailla, oppia kuvaamaan. Sitä odotetellessa yksi kuva tältä päivältä. Kaikkea testailin, tässä yksi – ei ole mikään ”palikkatesti”, eikä raponen kuvana, mutta kunhan kyselen,.. (edellinen kyselyni kyllä tuotti aika niukan tuloksen 🙁  (kiitos, Jarin osallistumisesta, palaan palkintoasiaan).

No mutta, tässä ei tarvitse muuta kuin klikata yksi vastaus. Kuvan alla on klikkausvalikko, jollei vaihtoehdoista löydy sopivaa, voit kirjaillakin vastauksesi…