Tuupo-Heikki ja muuta ikimuistoista

Mitäs tänään tehtäisiin?

Melkein koko päivän vietin pienten kanssa. Iltapäivällä jokunen tunti torilla ja Hallissa kuvaushommissa, mutta muutoin kahden pienen kanssa: Apsu ja Eevis ovat parasta.

Aamupalapöydässä pohdimme, mitä tehdään tänään, kun on aika kylmä (+ 15 C) ja aikaa yhdessäoloon kuitenkin aika vähän eli vain yhteen asti, jolloin isi pääsee töistä.

Lihansyöjäkasvin näkeminen oli pointti, jolla lapset (= Apsun) sain vakuuttuneeksi siitä, että voitaisiin käydä Linnanmaalla Kasvitieteellisessä. Paikka aukesi kuitenkin vasta kymmeneltä, joten ehdimme viettää tunnin ”tarhan puistossa”.

Jo pari viikkoa sitten opin, mitä minun on tehtävä, kun huudetaan ”Mummiiiiii, tuu,… Tuupo-Heikki!  Apsu sen minulle käänsi: eli ei ole Tuupo-Heikki vaan Turbo-leikki = mennään leikkikentän tai nurmikon tai muutoin sopivan juoksupätkän alkuun riviin ja joku ”hakkee” (=laskee):  yy-kaa-koo-nyt! Ja sitten juostaan kilpaa maaliin. Turbona juostaan. Se on Tuupo-Heikki eli turboleikki!! Ja mummi häviää aina! Tai joskus on pakko näyttää, että ei se aina niin elämässä mene. Ei niin, että aina voittaisi. Eihän se ….

Kasvitieteellisessä

Kymmeneltä olimme Linnanmaan upeiden kasvihuoneiden ovella ja pian sisällä. Olinpa oikeastaan yllättynyt, kuinka lapset ilahtuivat paikasta.

Menneinä aikoina yliopisto-opettajana tulin tarkastaneeksi satoja tai varmaankin tuhansia pääsykoe-, tentti- ja esseevastauksia. Humanistina (tai ehkä sittenkin muuten vain) tiesin, että suinkaan aina ei ole vain yhtä ainoaa oikeaa vastausta.

Tänään olen saanut asiasta vahvan vahvistuksen. Hyvin vahvan!

Olimme lapsenlasten kanssa yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa ja kasvihuoneilla – eka kertaa ikinä ”raahasin” heidät sinne. Ja jo pyramidien näkeminen oli iso hämmästyksen ja kummastuksen aihe (Afrikan tähti -pelissä sellainen on nähty!). Kerro, mummi… Ja mummihan kertoi.

Kiertelimme Romeon ja Julian, kaksikin kertaa molemmat kasvihuoneet, ja sitten aulassa (Verona) löysimme tiedenäyttelyn ja osana sitä mahdottoman mielenkiintoisen mehiläispesän, huuhkajan ja ahman, sekä ”pelit”. Näyttöpäätteillä oli tietovisoja.

Apsu, joka on vähintäänkin yhtä kilpailuhenkinen kuin tätinsä (vaikka sitten vain itsensä kanssa) teki kerta toisensa jälkeen tietovisaa pöllöistä ja lopulta sai ”90 % oikein”, ja sen jälkeen oli vihdoin valmis lopettamaan.

Ja samaan aikaan toisaalla, naapurinäytöllä, pikkusysteri E. 2½ v. (diginatiivi hänkin) pelaa peliä ja klikkailemalla vastauksia kysymyksiin, joita ei osaa lukea, saa kerta toisensa jälkeen koneen ilmoituksena vaaleanpunaisella pohjalla tiedon, että ”VÄÄRIN”. Kolme neljästä veikkaustehtävästä on väärin, joten niitä vaaleanpunaisia ilmoituksia tulee lähes joka kerta. Mutta hei: E. tykkää pinkistä. Melkein kaikki valitsemansa vaatteet, kengät, laukut, lelut ovat pinkkejä.

Siis: Eevis kokee kerta toisensa jälkeen vastanneensa oikein ja hihkuu pikkupyramidin aulassa: VOITIN!

Kotiutuminen

Kasvitieteellisen jälkeen (kun emme olleet sitä lihansyöjäkasvia löytäneet) ajelimme kirjastolle. Sielläkin oli paljon hyvää uutta ja tuttua,mm. löydettiin uusi lautapeli: Richard Scarryn ”Touhula”-kaupunkipeli. Vähän sitä Apsun kanssa kokeilimmekin, ja lupasin, että jos pääsemme yhdessä lomalle mökille, hankin sen sinne. Päästäisiin ja voisinpa hankkia.

Kirjastosta lähdettyämme oli jo nälkä ja toisaalta aikaa sapuskalle vain vähän. Onneksi on whatsapp: papalle saatiin viesti, että keittäisi perunat valmiiksi. Niiden kanssa ”Mummin lihapullat” (ks. eilinen postaus)  maistuivat ja ilokseni sain kutsun ”tuu mummi illalla meille iskän luo”. Siitä tuli mahdottoman hyvä mieli. Huomenna taas menenkin.

Päivä kerrallaan

Mikähän siinä on, että herääminen vaikka kuudelta, itsekseen, on ihan erilaista kuin herääminen kellon soittoon vaikka seitsemältä. Pitkästä aikaa tänään kelloherätys.

Kauppahallissa olin aamupäivän. Sisällä olikin hyvä olla, sillä ulkosalla kylmä, vaikka paistoikin. Aamulla ei ollut kuin +12 C, päivällä sentään lämpeni jonkun asteen, mutta tein päivän kaikki reissut ihan mielelläni autolla, ja pidin taukopäivän ulkoilusta.

Ilta on mennyt kuvien parissa.

Samaan aikaan toisaalla: Pehtoori on pessyt ikkunat sekä talosta että Festasta. Ja minun kontribuutioni tässä asiassa on huolehtia illallisesta ravintola Uleåborgissa. Perinteistä on hyvä pitää kiinni. Saapa nähdä milloin olisi soppeli ajankohta, ja palaako lämpö?

Tässä taas näitä isoja tulevaisuuden kysymyksiä elämässäni!! Hyvä miettiä päivä kerrallaan asioita, menneille ei voi mitään, tulevista ei tiedä.

Tulkoon mitä on tullakseen

Ukkonen. Se herätti repaleisen yön jälkeen aamuseitsemältä. Herääminen ukkoseen kuuluu jotenkin lapsuuteen. Hassu tunne, mutta muistelen vai vain luulen, että lapsuudessa, varsinkin Nurmijärven mökillä heräsin useinkin ukkoseen. Johtuukohan muistikuvat siitä, että siellä ukkoset olivat alle 7-vuotiaalle AINA iso juttu, ei pelottava, mutta vaikuttava. Jänskä! Vai siitä, että siellä pienen järvenrannassa ne oikeasti tuntuivat isommille kuin kaupungin kivitalokodissa? Vai vain siitä, että minusta penskana kaikki dramaattinen oli jotenkin ”mahetsua” (auts mikä sana!).

Tänään, joka tapauksessa ja kuitenkin, ukkonen tuli liki, herätti ja hämmästytti.

~~~~~~~~~~~~

Minun ihan itse ”julistamani” kesäloma päättyi perjantaina tai noh, siihen tuli pieni katkos, kun sain kerralla kolme tarjouspyyntoä. Pitihän niitä pohtia ja laatia, jotta kuvauskeikat saisin. Ja kolmannen – isoimman – kuvaussuunnitelmineen ja -sopimuksineen (kyllä toivon kovasti, että sen allekirjoitukseen päästään 😀 ) tein tänään aamupäivällä. Samalla kun satoi oli pyhitettävä pyhäpäivä ja ”turmeltava” se koneella istuen. Totta puhuen, ei tuntunut turmelukselta. Mukava tehdä jotain.

Siihen liittyen sateen ja salamoinnin loputtua sekä taivaan sinistyttyä sykkelöin kaupungille ”harjoituskuvauksiin”. Taas kerran kaunista kotikaupunkia ihailin ja kuvailin.

Kovin oli hiljaista ja verkkaista elo – niin Rotuaarilla kuin Torinrannassakin.

Laajahkon mutkan kautta tämän katon alle.

Onko lasikatto vain naisilla? Yliopistomaailmassa, vuosia, vuosia sitten, se ainakin tuntui olevan. Muutaman kerran puhkaisin itseni siitä läpi. Sattuihan se, mutta onneksi rohkaistuin puhkaisemaan. Harmittaisi, jollen olisi niin tehnyt.

Tänään (kaupunginsairaalan) lasikatolla ihan eri merkitys. Enkä edes yrittänyt puhkoa. On vain katsottava ja odotettava mitä sen alla tapahtuu, minulla ei ole siihen mitään valtaa eikä vaihtoehtoja.

Illanssuussa Pehtoorin kanssa pizzapäivä. Illansuussa levollista kotona.

Keskellä kesää

Keskellä kesää – heinäkuun hommia

Luin (jostain), että Haukiputaan kirkon kellotapulissa on taas kesäkahvila. Olen edellisinäkin pyöräkesinä siellä käynyt kääntymässä, ja se valikoitui kohteeksi tänään. Virpiniemen kautta painostavassa kelissä kummallisen kirjan (Ikipuut) siivittämänä perillä kymmenen jälkeen: kahvila avataan vasta klo 12. Argh. En kirkon portilla kiroillut, vain vähän tupisin.

Toinenkin kohde oli tiedossa: kuin jatko-osana eiliseen White House -piipahdukseen ja putiikkipostaukseen kävin tänään Keltaisessa Kolibrissa, joka on Haukiputaan keskustassa, torin reunalla Liikku-keskuksen takana – vähän piilossa. En edes muista mitä kautta ko. liikkeen sivuille eksyin. Sivuilla oli kuitenkin mukavan näköiset lasit ja päätin, että jollain pyörälenkillä käyn ne katsomassa, josko muutama sellainen sopisi mukaan uudeksi osaksi arkikattaustamme. Meillä kun on niiiiiin vähän laseja ennestään!

Tänään sitten kauppaan. Lasit olivat juuri niin kauniit kuin kuvassa, mutta ne olivatkin aika paksut ja painavat, joten jätin ostamatta. Ehkä otan arkikäyttöön antiikkimessuilta ja -kaupasta hankittuja Kaj Frankin laseja. Mutta kaupassapa oli myös Italian herkkuja!! Juuri kun tuotatin sisarella hänen Tampereen reissulta Keittiöelämästä monta pussia sitruunapastaa! Sitä on myynnissä myös Haukiputaalla! Jo sen takia kannattaa piipahtaa tuossa putiikissa. Monia muitakin Oulusta saamattomia juttuja siellä on, mm. pistaasitahnaa, jolla ajattelin täyttää tuulihattuja. Ostin myös pienen keramiikka-alusen – tulette varmasti näkemään kattauksissa.

Paluumatkalla näin Holstinmutkan risteyksen tienoilla aapiskukon ja kanoja. Viime kesänä ne olivat useinkin sen yhden keltaisen talon (jossa on kaunis, hoidettu, kukitettu vanhan ajan pihapiiri) ja maantien välisellä pientareella ja pyörätiellä. Eivät ole ihan tavallisia, vaan sellaisia kuin ulkomaalaisissa lastenkirjoissa aina on. Ne on hienoja. Kameraa en ehtinyt penkoa, mutta kännykällä pari otosta.

Iltapäivällä puutarhalla, äidin luona, Pekurin K-kaupassa – ja Alkossa: ostamassa alkoholittomia viinejä! Niitäkin. 🙂 Kotosalla pihahommia ja puheluita. Huolehtimista ja huolta.

BTW: Jos olisit menossa ruokajuhliin, jossa on teemana ”Meri”, mitä toivoisit saavasi syödäksesi? Jokin erityinen kala- tai äyriäisruoka tai mikä olisi merellinen jälkiruoka? – Kerrohan: voisin saada ideoita, mitä laitan kun parin viikon päästä on rotissöörien perinteinen piknik, ja tänä vuonna teemana on meri!

Nettiostoksia

Parin viime vuoden aikana (lue: korona prkl) olen hoksannut, että on minulla on ollut tapana tehdä ostoksia nimenomaan reissuissa. Helsingistä kenkiä, kirjoja, astioita, ruokaa, lentokentiltä (tax-free) kosmetiikkaa, ulkomailta spesiaalivaatteita (esim. Roomasta ja Itävallasta) sekä laukkuja ja sitten paikallisia käsitöitä (liinoja, pyyhkeitä, kesäkoruja (esim. Madeira, Kreikka tai Kanaria). No nyt korona-aikanahan ei ole tullut ostetuksi paljon muuta erityistä kuin urheilu- ja ulkoilukamppeita. Ei ole tullut käytyä kaupoissa. Ei ole tullut käytyä missään. Paitsi nettikaupoissa! Tosin niistäkään en ole kovin kummoisia tilaillut, kunhan olen käynyt katselemassa kaikkea kaunista ja miettimässä että josko joskus vielä tarvisi …

Nyt olen kokoamassa ”perhetilausta” Cocopandasta. Minä kun käytän hiuksiini kaikenmoisia samppoita, hoitoskeja, vaahtoja, hoitokuureja etc., eikä kelpaa mikään ”Erittäin Hieno Suomalainen” -samppoo, Pirkka-hoitoaine tai Elnet-hiuslakka, vaan olen aika uskollinen Redkenille ja Kerastaselle, ja niitähän ei Tokmannin hyllyiltä juuri löydy. Kampaamoissa ne maksavat paljon. Tosi paljon. Kasvojen ja kropan iholle olen hoitovoiteet etc. ostellut enimmäkseen tax freestä tai jonkun kampanjan sattuessa kohdalle Stockalta tai Sokokselta. Nyt Cocopandan ostoskoriin kertyi näitäkin muutamia. Ko. nettikaupasta olisin saanut sen eilen ostamani Lancomen huulipunan melkein puolet halvemmalla. Siellä on paljon tuotteita, ja selkeästi halvemmalla kuin esim. Sokoksen kempparissa! Myös miehille ja lapsille. Ehdottomasti suosittelen Cocopanda.fi

Kerran olen tilannut virolaisesta Prokosmeetista kosteusvoidetta ja kuorinta-aineen, joita ei Cocopandassa ole: Obey n tuotteilla koti-spaahan saa ylellisen tunnun ja ihanan tuoksun. Toki Prokosmeetiikassakin on paljon kaikkea, mutta Cocopanda on laajempi valikoimaltaan.

Isoja pöytäliinoja on minulla aina etsinnässä: Chamois-kaupan sivuilta olen jo valinnut pari sisustustuotetta ihan varuiksi. Jos meillä joskus vielä on isoja illallisia, kalaaseja tai jotain perhejuhlia, silloin lähtee pöytäliinatilaus tuonne.

Vaatekauppa, jonka sivuilla käyn jatkuvasti katselemassa kaikkea, mitä voisin ostaa jos vain tarvitsisin!!  Neuleita, takkeja, kesäksi, melkein tämmöinenhän minulla jo onkin (Wienistä ostettu) mutta niitä muita ihania olisi kymmeniä. Jos vielä olisin töissä, esitelmöimässä, … siis kauppaan nimeltä Frankonia! Siellä on myös ”outdoor”-vermeitä ja miehille erinomaisen hyvännäköisiä vaatteita. Itselle mieluisia hameita, mekkoja, ja kun en Bombalta sitä feresiä ostanut, niin entäs jos tilaisin dirndlin!

Nyt kun Pieni astiakauppa on taas saanut täydennystä valikoimiin, olen aikeissa tilata syksyn ja talven sunnuntaipöytään uuden tarjoilupadan. Koetan olla sortumatta moneen muuhun ihanaan. Muffinsivuokakin olisi ihan kaunis sellaisenaan…. 😀 Ja jos luopuisi IKEAn peltisistä lasagneastioista ja hankkisi porolasagnen tarjoiluun tällaisen tai syksyn marja-, sieni- ja omenapiirakoille uusi ihana vuoka!

Astioista puheenollen. Kävinpä tänään White Housessa. En missään nettikaupassa vaan ”livenä”. Minähän olen usein ennenkin siitä tänne kirjoitellut, kerran vuodessa olen jotain tarpeellista tai ainakin kaunista kotiin hankkinut. Mattoja, pöytäliinoja, kynttilälyhtyjä, saippuoita, kynttilöitä, lautasliinoja, kulhoja. Aiemmin liike oli Kiimingissä, mutta on nyt muuttanut (vaarallisen 🙂 ) lähelle Hinttaan (Utoslahdentien risteyksen lähellä, Sienikuja 9).

 

 

 

 

 

Tänään löysin sieltä (aiemmin mm. Ranskan nettikaupoistakin turhaan hakemiani) aterimia. Pienet salaattiottimet ja meidän kahden hengen arkipöytään uudet haarukat ja veitset, lusikat olen ostanut joskus aiemmin. Arjen estetiikkaa, pientä uutta kotiin. Ja pikkuvessaan uusi matto.

Liikkeessä on paljon mm. Riviera Maisonin, Lexingtonin ja Mailegin tuotteita lisäksi koreja, tyynyjä, pienhuonekaluja. Instasta voi seurata uusia tuotteita etc.

Vielä mainittava:

  • Mosaiikkikauppa, jonka vinkkasin askartelu- ja käsityöfriikille sisarelleni, koronan alkumetreillä. Eikä mennyt kauaakan, kun hän oli jo tehnyt parvekkeenpöydälleen minipuutarhan.
  • Puotirundi auttaa löytämään pieniä putiikkeja kotimaan kesälomamatkalla. Monella Puotirundin liikkeellä on myös verkkokauppa, joten siksikin kannattaa vilkaista.

Olisko muilla jakaa vinkkejä mukavista nettikaupoista, erikoiskaupoista?

Ei niin vakavaa

Sen sijaan, että aamuisen kampaajan jälkeen olisin palannut kotiin ja mattopyykille kuten seitinohuena, jäsentymättömänä ajatuksena oli mielessä häivähtänyt, meninkin huulipunaostoksille! Lauantaina ennen luokkakokoukseen lähtöä hukkasin punani: minulla oli se jo kädessä, kun olimme lähdössä ja sitten se hävisi. Kyllä, kyllä minä pystyn tuollaiseen. Eikä sitä ole vieläkään löytynyt. Ihan laadukas Lancomen aika vähän käytetty puna kaiken lisäksi. Kaksi vanhaa, kuivunutta pinkkiä olivat päivettyneellä iholla ”aavistuksen” halvan näköisiä; jopa niin että Pehtoorikin sanoi, että parempi kun lähdet ihan ilman mitään lipstickejä. Siis kertakaikkinen kriisi!

Jotta nämä suuret tragediat eivät loppukesällä enää toistuisi [hyvänen aika, näitä ensimmäisen maailman korona-ajan ongelmia!!!] kävin tänään tuhlaamassa ja ostin KAKSI uutta punaa. Uudet (tosi)lyhyet hiukset ja uusi huulipuna. Nyt on kuulkaa ulkonäköpaineet taas vähäksi aikaa selätetty. 😀

Shoppailun jälkeen ajelin Oulunsaloon aikeena ja toiveena päästä kirkkoon – tutustumaan valoihin ja varjoihin. Mutta vähän kävi vaikeaksi siellä yhteistyö… No onhan tässä vielä aikaa ennen kuvauskeikkaa. Sentään hääjuhlapaikan ja potrettimiljöön sain tsekattua.

Puolelta päivin kotimatkalla oli hellettä jo niin paljon, että todellakin toivoin pakanneeni mukaan uintitarpeet.

Mattopesu siirtyi edelleen eteenpäin, mutta tietokoneen ja webhotellin tiloja siivosin, toimintaa paransin. Ja välillä piazzalle ottamaan aurinkoa ja kuuntelemaan kirjaa. Lomameiningillä mennään.

Kylpyläpäivä

”Kesälomalaisena kotikaupungissa” -päivä tänäänkin. Minulla oli aamukymmeneltä treffit Edenin edessä: tiedossa polskintaa kylpylässä. Juniori tuli lasten kanssa: minä sain olla Eeviksen kaverina, vaikka aika lailla neljästään lilluttiin, kelluttiin ja uitiin.

Vähän on jo Oulun Eden kulahtunut, mutta puhdasta oli ja hyvin mahduttiin mukaan, vaikka toki siellä oli paljon muitakin lomalaisia. Alun jännityksen jälkeen Eeviskin riemastui uimaan ja höpöttämään niin että oli melkein vaikea perässä pysyä.

Silloin kun omat muksut olivat 2 – 5-vuotiaita, kävin heidän kanssaan muutaman kerran pahimpina pakkaspäivinä Edenissä; tänään mietin, miten ihmeessä silloin ehdin valvoa ja vahtia kahta. Mutta kolmevitonen äiti on nopsempi ja tottuneempi kuin yli kuuskymppinen mummi.

Sitä paitsi Eevishän on hyvin omatoiminen. ”Ite” halusi pukeakin. Ainakin halusi, ja sai kyllä yrittääkin. Ite. 😀

Jos oli lapsille ja isälleenkin mukava reissu, kun käytiin vielä hampurilaiset kylpylän aularavintolassa syömässä, niin minulle ihan mahdottoman iloinen juttu. Että saan olla mummina, että voin, että näen ilon ja luottamuksen muksuissa, että haluavat jakaa riemunsa: ”Mummmiiiiii, tuu tänne …. ” ”Mummi, kato!”

Ukkossunnuntai herkutellen

Nythän on niin, että minun (ja Tuulestatemmattua-blogin ”koti” = webhotelli (Hostingpalvelu) ilmoitti, että tila on täynnä. Että 15 vuoden aikana – huolimatta lukuisista lisätilan ostoista – minun ja blogini elintila on nyt kerta kaikkiaan käytetty, ei enää pienintäkään vapaata nurkkaa, mihin tunkea juttua ja kuvia. Vielä yritän tänään jotain saada tungettua mukaan, ja heti huomenissa lunastaa lisäneliöitä sepustuksilleni ja kamerani kennolle tallentuneille otoksilleni.

Tämän päivän parhaat kuvat jäävät muutenkin julkistamatta: iltapäivällä täällä oli pari pientä ukkosrintaman aikana, rankimmassa vesisateessa pelaamassa isänsä ja R:n kanssa jalkapalloa nurmellamme. Riemunkiljahdukset ja hillitön riemu olivat niin ihania kuunnella, katsella ja kuvailla.

Sitä ennen mummikin oli päässyt mukaan vesileikkeihin: Apsu ja Eevis saivat kaikella ilolla ja tarmolla ruiskutella vesipyssyillä minkä ikinä jaksoivat. Juostiin, naurettin ja kastuttiin litimäriksi. Ja sekös oli mitä suurinta riemua!

Aamupäivän lösössä, ukkosta enteilevässä säässä kävin sinnillä polkemassa sen ”pakolliset” 30 km, ja olipa Oulujokivarressa aika hienoa kuunnella kirkonkellojen soitto, istahtaa purkkikahville pyörätien reunaan.

Kotiin palattua eilen tehdyn mansikkakakun viimeistely. Samoin Kokkolan kurkkukeitto valmiiksi tarjoilua varten. Sehän se on hyvä, pehmeä, kylmä  hellepäivän lounasruoka tai hieno alkuruoka niin kuin meillä tänään. Juniori saatikka R. eivät olleet sitä ennen saaneet, ja tykkäsivät kovasti.

Sitä ennen – pienten nauttiessa melonia ja mansikoita alkupalaksi, molempien suurta herkkua – me nautimme uuden makuparin: roseesamppanjaa ja rubysuklaata. Olin hieman varauksellinen moisesta yhdistelmästä, vaikka suklaa-ammattilaiset olivat sellaista suositelleet. Toimivat yhdessä kuin junan vessa tai noh, ei ehkä ihan paras kielikuva tähän yhteyteen, mutta joka tapauksessa voin suositella. Ehkä lahjaidea?

Any way, oli mahdottoman mukavan suvisunnuntain ylellinen hetki. Rubysuklaata ja muita käsintehtyjä suklaaherkkuja saa Oulun keskustan liikkeestä: ChocoSomnia

Suklaan lisäksi oli vuohenjuusto, mansikka, hunaja-leipäsiä. Ne, kuten tietysti suklaa, kelpasivat myös muksuille.

Pääruokana grilliherkkuja: broilervartaita, grillikasviksia, haloumia ja vuohenjuusto-hunajamelonisalaattia.

En itse ole kermatäytekakkujen ystävä, enkä edes ”kerran kesässä” perinteistä mansikkakakkua tapaa tehdä, mutta nyt tein. Melkein perinteinen se oli vaikka välikerroksiin laitoin Valion uutta (?)  kinuski-tuorejuustoa ja olipa kostukkeena pari-kolme ruokalusikallista home-made-mansikka-vadelma-samppanja-hilloakin. Kukaan ei valittanut. 🙂

 

 

Luokkakokous vol. 3

Meillä oli luokkakokous. Palasimme juuri.

Olipa ilo. Nauraa, nähdä, murtaa myyttejä, muistella, muistaa.

Ei meitä tällä kertaa (tämä oli kolmas kerta viiden vuoden sisällä) ollut kuin yhdeksän paikalla. Joukossa yksi, jota emme olleet tavanneet 45 vuoteen. Ei vaikeuksia kohdata ja jutella.

Nyt vielä mielessä illan jutut, vuosikymmenten takaiset päivät.

Aina ei voi onnistua, mutta sitten kuitenkin …

Eilen ennen nukkumaanmenoa pakkasin kamerarepun valmiiksi, etsin kaikki tarpeelliset pyöräilyvermeet ja -vaatteet kylppärin penkille, varmistin, että on akut ladattu pyörään, puhelimeen, kuulokkeisiin, kelloon ja kameraan, että on muistikortit, Starbucks-kahvi, vesipullo ja aurinkolasit völökissä. Ajatuksena että hiljaa hipsin ylös ja ulos herättämättä Pehtooria. Iloitsin jo valmiiksi kesäaamun tuoksuista, linnunlaulusta, yksikseen olosta, aamun rauhasta, reippaudesta ja aamuvirkkuuden tuomasta päivän pituudesta: ajattelin, että kun lähden kuudelta ehdin paljon.

Ja sitten: herään aamuyhdeksältä! Yhdeksältä!! Se sitten siitä pitkästä aamun pyörälenkistä. En muista, milloin olen viimeksi nukkunut yhdeksään. Kaikesta huolimatta sehän tekikin hyvää. Mutta kyllä on päivä sitten nilkuttanut koko ajan. Väliäkö sillä?

Ehdin kuitenkin pyöräillä aamupäivän. Noh, ei mitään kuvia tyyliin ”kaupunki herää” tai ”merenrannalla auringon noustessa”. Kunhan kiertelin pari tuntia. Kotimatkalla maskeja apteekista ja mansikoita torilta. Muutamia kohtaamisia. Ehkä palaan niinhin(kin) …

Iltapäivän helteessä, vilvoittavassa tuulessa, vielä äidin luona käytyäni, Kauppahallin kautta ajelin kotiin. Päätin päästä helpolla, mutta ajattelin, että syödäänpä kuitenkin oikein hyvin. Siis lohivartaat (kevyesti marinoin Kikkomanin sitruunasoijalla ja öljyllä), valmismarinoidut scampivartaat ja rasiallinen jumalaista ”katkarapuherkkua” (kermainen, kutkuttavasti, pienesti makea, chilikastike ja katkoja), uusia perunoita, kurkkua, sipulia kastikkeeseen ja vehnäjuurisämpylöitä. Kotipiazzalla aurinkoa ja englantilaista ihan kelpoa roseeta (Balfour).

Ja kyllä, kyllä nyt voin leuhkia, että olipa todella hyvä sapuska! Kuin jossain etelänmaitten kalaravintolan terassilla. 🙂

Kesälomamatkalla jossain Itä-Suomessa

Kesäaamut ja kesäillatkin tuntuvat olevan vaikeita nukkua. Illalla ei malta, aamulla herää kuin on niin valoisaa, aurinkoista ja tietää tulevan lämpimän päivän. Tänään on kyllä ollut melkoinen tuuli, ei kylläkään kylmä.

lähes koko päivän olen ollut ulkona, illansuussa istahdin vihdoin koneelle ja nyt on kesälomareissumme kuvakansiot jotensakaan kuosissa. ”Kuvatekstit” ovat edeltävien päivien blogipostauksissa.

Meidän Sinivuokko-mökistä Valkealammen rannalta on kuvia myös sisältä (pikkukamarista ei ole 🙁 ). Siitä jäi kyllä hyvät muistot. Se oli hyvin varusteltu, ja neljälle hengelle hyvä majapaikka. Ja kuten jo moneen kertaan olen hehkutellut tällä mökillä oli oma ranta, laituri ja soutuvene. Päärakennuksen (entinen koulu) yhteydessä on pieni kioski-baari, siinä on myös respa koko alueelle. Muitakin majoitusmahdollisuuksia, mökkejä ja leirintäalue.

Monta kertaa reissulla kaipasin heinäseipäitä pelloille, kun kerran oli aika nostalgista muutenkin automatkailla kotimaasas heinäkuussa. No Kolin (Ahmovaaran) mökin seinällä oli mökistä kuva vuodelta 1965 ja siinä (Hildan) pelloilla niitä oli. 🙂

rpt

 

Reissun kolme kuvakansiota – poikkeuksellisen jäsentymätöntä räpsimistä näyttää olleen. Mutta minähän olinkin lomalla. 😀

LINKKI KUVIIN 

Kotiutumistoimia

(Kesä)lomamatkalta (tai mökiltä) palattua on aina edessä ”asettuminen”, mikä sisältää mm. pihan ja puutarhan huoltoa ja nyt varsinkin kastelua, Pehtoorilla nurmenleikkuu etc. Tosin tälläkin kertaa Juniori oli huolehtinut, ettei nurmi ja yrttipenkit pala, etteivät kukat kuihdu. Ja tietysti: meidän pionipenkki oli neljässä päivässä herennyt kukkimaan! Onneksi kukinta ei ehtinyt mennä ihan ohi!

Pyykkihuolto silittämisineen ja manklauksineen hoideltu, kauppa-asiat tietysti. Ja pääsin pyöräilemään. Itse asiassa jo eilen iltasella kävin pienen lenkin, mutta tänään sitten jo kunnolla sain suhata. Ukkoskuuroja tosin jouduin pitkähköllä lenkillä pidättelemään. Samalla reissulla kävin äitiäkin tervehtimässä, vaihteeksi laturitoimitusta etc. ja mennessä hain torilta mansikoita. Ne sentään entistäkin vähäruokaisemmalle, haurastuvalle maistuvat.

Kotiin ostin uusia perunoita. Olettekos muuten hankkineet Potturin? – Meille sellainen ostettiin juhannuksen ”suurperhettä” ruokkiessa. Ei maksa paljoa, Prismoissa ja Cittareissa olen nähnyt, ja kyllä se hyvä vempain on. Varsinkin jos on vähänkään isommalle porukalle aie pottuja pestä, kuoria ja keitellä.

Tässä illan päälle olen vielä purkanut ja tehnyt matkakuvia – eiköhän matka-albumi huomenna ole julkaistavissa.

Savo Tour tehty

 

On ”Suven ja runon päivä”

Kun tänään Savo Tourimme kotimatkalla oli Koljonvirran taistelupaikalle viitoitus, olihan sinne poikettava. Jo penskana Sven Dufva -runo, tai varmaankin enemmän sen perusteella tehty elokuva, jotenkin kosketti. Koljonvirrasta ei tietenkään mitään tietoa, Suomen sodan taistelupaikan nimi vain jäi mieleen, – ja sympaattinen Sven Dufva, jota näytteli Veikko Sinisalo.

”Ne sanat sotajoukossa levisi yleiseen,
ja kaikki myönsi Sandelsin totuuden lausuneen:
”Älyä kyll’ ei Dufvalla lie liiaksi ollutkaan,
pää huono oli”, arveltiin, ”mut sydän paikallaan.”

 

Kartano oli vähän kulahtaneen oloinen, paljon erilaisia kulkupelejä pihapiirissä. Hoksasin, etten ole ollut millään muotoa sähköpyöräilyn eturintamassa. Ainakin sukupolvi, jollei parikin, ennen minua, on päässyt nauttimaan sähköpyöräilyn ilosta!

Koljonvirran kartanossa on majoitusta, leirintäalue ja uimaranta, joka kyllä houkutti, mutta emme uimaan jääneet, vaan matka jatkui kohti kotia.

Ennen Koljonvirtaa olimme jo pysähtyneet Iisalmessa. Golden Domen bysanttilainen ravintola ja sen lounas houkuttivat, mutta oli vielä liian varhaista kunnon lounaalle. Katselimme katutaidetta, kaupungin läpi kulkevan puistokadun varrella ja keskellä oli paljon erilaisia tilataideteoksia.

Tietysti kävimme torilla, torikahvilassa syömässä jätskit ja Kauppahallista ostamassa pari pientä kukkoa. Vain seitsemän euroa kappale, ja ihan huippuruokaa ovat. Niitä nautimme kotiin päästyä. Lohikukko ja porokukko olivat oikein makoisia, tein niille kermaviilisoosia ja salaattia oheen. Sopiva piste Savon retken päätteeksi.

Kauppahallissa oli myös Ponsse. Pikkuista vaille, että Apsulle sellaisen tuliaiseksi hankimme ja Vieremällä oli käytävä Ponssen tuotantolaitokset katselemassa. Olihan Einarin Vidgrenin Ponsse-elämäkerta koko nelipäiväisen Pohjois-Karjala – Savo – turneemme tausta”musiikkina”. Juuri parahiksi äänikirja loppui kun Ouluun tulimme.

Koko lomareissun helli helle, joka erityisesti minulle sopi oikein hyvin. Ainoastaan hotellilaivan pieni, siisti, just sopiva hytti oli turhan lämmin viime yönä. Mutta pikku juttu sekin. Aurinkoinen Pohjois-Karjala ja Savo olivat leppoisia, lupsakoita, vieraanvaraisia, ystävällisiä – ihan kuten kaikki kliseiset mainoslauseet väittävätkin.

Kotiin oli hyvä tulla.

PS    Eilisessä postauksessa on nyt kuvat mukana. 

Vielä tämäkin ilo – laivalla

Vielä oli mahdollisuus uida. Aamu alkoi sillä, että vuorollamme tepastelimme järveen! Jo aamupuolikahdeksalta (Valkealammen) mökkipihamme mittarissa +22 C. Olin varannut mökin ”omasiivouksella” (ostettu siivous olisi ollut 60 €, joten meillä pieni touhutuokio uinnin, pakkauksen ja aamupalan jälkeen). Mutta niinhän me lähdetään omaltakin mökiltä, siivoten, joten osattiinhan me. 😉

Alkuperäisessä suunnitelmassa oli viimeistään tänään ajella Lieksaan, mutta tyydyimme lyhennettyyn versioon: Nurmekseen ja Bombaan. Helteinen maanantaiaamupäivä Juukassa (paikalliset taivuttavat sen noin, me taivuttaisimme Juuassa) koettiin, pieni lenkki Puu-Juukan uinuvassa kylässä. Idyllistä, rauhallista, melkein pelottavan hiljaista. Mutta kaunista siellä oli.

Bomballakin näytti hiljaiselta, vasta puoleltapäivin avautuivat näyttelyt, ravintolat, kahvilat. Kiertelimme, muistelimme. Ja emme muistaneet. Kumpikaan ei muistanut sitä, missä mökissä 80-luvun alussa oli asuttu. Väliäkö sillä?

Mutta oli otettava toisintokuva samasta kohdasta kuin vuosikymmeniä sitten (ks. kesän 1981 kuva täältä)

Edelleen miljöö viehättävä. Ja siellä oli kaksi mielenkiintoista näyttelyä. Karhutarinoita ja Karjalanliiton näyttely. Jälkimmäinen, aikalaiskuvineen, evakkotaipaleesta (Näyttely Karjalaisevakkojen matkassa 1939-1945) kosketti. Kirsti Timosen ”Karhutarinoita” -valokuvanäyttely oli sympaattinen, taidokas, vähän kadehdittavakin.

Toriputiikissa ja Itä-Karjalan kädentaitajien puodissa katselin feresejä, olipa yksi minulle kovasti mieleenikin. Tummansininen, pienillä valkoisilla kukilla… Ehkä käyttökertoja ei kuitenkaan olisi tiedossa kovinkaan tiuhaan.

Sitten paluu etelämmäs: paluu Kuopioon! Taas yllätyimme, kuinka vähän asutusta näiden teiden varrella onkaan. Auton lämpömittari kohosi yli +30 c.  Aina vaan enempi sellainen olo, että ollaan ulkomailla.

Varsinkin kun ajelimme laivasatamaan, ja kannoimme laukkumme hyttiin! Ensi yö nukutaan laivalla! Tosin ihan vaan satamassa. Hotellilaiva Wuoksi on lomasen viimeinen tavallisesta poikkeava majapaikkamme. Hytti on pieni, niinhän ne laivoilla on, se on siisti, vain vähän keinuu.

Niin ajoissa olimme, että ehdimme valokuvakeskuksen näyttelyyn! Martin Barrin maailmaa kiertänyt valokuvanäyttely ”Life´s a beach” on mitä mainioin kesälomaan sopiva kokemus. Tykkäsin kovasti.

Koska on maanantai, on moni tuntemamme, kokemamme hyvä ruokapaikka kiinni ja koska olemme turisteja, lähdimme Puijolle. Siellä ravintolassa oli lupauksena lähiruoka-buffet, hyvä pääruoka ja vielä joku jälkkärikin. Olisi lomamme juhlaillallisen aika. Ja se oli juhlaillallinen. Puijontornin huipulla pyörimme – paikallaan istuen, katselimme Kallaveden (vähäistä) veneliikennettä. Lomailu on niin mukavaa!

Paluu botskille. Meillä on täällä aurinkoterassi, johon kaikki majoittujat saavat tulla, halutessaan tuoda omat eväänsä ja juomassankin. Aika monella on. Rantakadun iltalämmössä kulkee paikallisia, turisteja, aasialaisiakin. Kielten sekamelskaa, savon murretta, leppoisaa, leppeää oloa.

 

Kolilla patikoimassa – vihdoin!

Järnefeltin mäntyä etsimässä

Kolin kansallispuiston symboli, Mäkrävaaran laella kasvava Järnefeltin mänty, jäi tänään näkemättä ja kuvaamatta. Emme edes olleet Mäkrävaaralla. Mutta kansallismaisemassa, kareliaanisen taiteen, Suomen maalaustaiteen kultakauden, maisemassa kuljimme. Nautimme lämmöstä, maisemista, reissutunnelmasta. Olimme Kolilla, koko päivän. Patikoimme, ajelimme maisemahissillä, kävelimme Kolin satamaan. Kävelimme takaisin ala-asemalle, ja taas vähän patikointia.

Pääsin Kolin huipuille, Ukko-, Akka- ja Paha-Kolille, aurinko paistoi, Pielinen kimmelsi, leppeä tuuli leyhytteli, kaunis kotimaa, loman tuntu, ilo liikkumisesta, hullun huoleton olo.

Tovin mietin patikkamatkoja ties minne: Bad Gasteiniin, Sisiliaan, La Gomeralle, Kitzbüheliin… Nytkö vasta ymmärrän, että 300 kilometrin päässä kotoa on jotain näin hienoa. – Olenhan minä aavistellut, siksi täällä nyt. Ei enää ole vain haave. Tuntui hyvälle istuskella tuolla.

Koli huiputettu!

Mm. Uuron kierros oli oikein sopiva helteisenä päivänä kuljettavaksi: monenlaista maisemaa, polkua, nousua ja laskua mahtui reitille. Myös mielialassa lasku, – kerron joskus.

Oheisia iloja 

Välillä oli syötävä, että jaksaa: Kolin Satamaravintola oli oiva valinta ruokapaikaksi. Terassilla varjoa, näkymä Pieliselle, alakerran terassilla kaksi örveltävää suomalaista äijänkörilästä kohtuullisen tolkuttomassa humalassa sunnuntai-iltapäivä kahdelta: saatiin oheistoimintona ruokaa odotellessa  sellainen kesäteatterimeininki kuunnellessamme  (pakosta) heidän juttelujaan ja puhelujaan kavereille. Onneksi väsähtivät aika nopsasti – saatiin ruokarauha. Muikkuja ja uusia perunoita. Lähiruokaa, hyvää ruokaa. Lupsakkaa, leppoisaa, hyvää palvelua.

Neljän jälkeen olimme Kolin kylällä. Alkuperäisessä matkasuunnitelmassa oli museo, veistospuisto etc. mutta! Useinhan sää muuttaa matkan reittiä ja ohjelmaa, ja niin on todellakin tehnyt tällä lomasellammekin. Olemme jättäneet ajelematta Lieksaan, Nurmekseen, jättäneet käymättä yhdessä jos toisessakin ”kulttuurikohteessa”, olemme vain uineet (montakohan kertaa tänäänkin, heti aamukahdeksalta ensimmäisen kerran, nyt kymmeneltä viimeisen), veden lämpötila +22 C – 27 C), patikoineet, soudelleet (minäkin!), nauttineet maisemista, mökistä, pihapiiristä, saunasta terasseineen. Museoihin voi mennä talvellakin!

Kolin kansallismaisemassa

Valamon aamupäivä

Valamon aurinkoiseen aamuun heräsin turhan aikaisin, noh, eilisen postauksen kakkososa valmistui.

Kahdeksan aikoihin luostarin Trapesta-ravintolaan aamiaiselle, söimme luostapihassa, istuen valkoisilla puukalusteilla, kukkalaitteiden keskellä, sinisen taivaan alla. Olisin iloinnnut vielä kirkonkellojen soitosta, mutta ei ollut niiden aika. Tuohus-kaupassa kävimme ostoksilla, pieniä tuliaisia ja katselimme viinimyymälän tuotteita. Vain yhden lopulta ostimme, ihan kannatussyistä. Valamon viineistä on maistelukokemusta, eivätkä marjaviinit oikein ole meidän makunystyröille mieluisimpia.

Puoliyhdeltätoista alkoi kierros, jonka opasti pappismunkki. Ja hän oli hyvä! Puolentoista tunnin aikana opin paljon uutta Valamosta, ortodoksisesta uskosta ja kirkkotaiteesta, lempeästi, järkevästi- kuten hän itse sanoi, hauskasti, selkeästi kertoi ja johdatti. Hämmennykseni hiipui.

Puolelta päivin jätimme Valamon, ajelimme Joensuuhun. Torille Marttojen telttakahvilaan piiraspalat nauttimaan. Olipa hyvä lounas.

+ 30 C helteessä käveleskelimme keskustassa, kävimme Sokoksella ruokakaupassa, ja matka jatkui kohti pohjoista.

Kolille patikoimaan, järvenrantaan uimaan 

Siitä olen puhunut kauan. Patikoimaan Kolille ja asumaan järven rantaan. Sinivuokko mökki löytyi lopulta. Ratkaiseva peruste valinnalle oli esittelytekstin tämä lause: ”Erillinen puusauna omassa pihassa, järven rannalla.” Tämä  on  parempi  kuin  nettikuvat  antoivat  toivoa.

Tästä on noin 10 kilometriä Kolille, jonne emme sitten tänään vielä lähteneetkään. Meillä on oma laituri, joten en halunnut minnekään muualle.

Otimme pari tuntia aurinkoa, uitiin monta kertaa, ja illansuussa kävelylle: järven (Valkealampi) ympärireitillä ja soratiellä.

Emme lähteneet kylille syömään, vaan kaikella rotissöörin pätevyydelläni katoin meille lauantai-illan dinnerin järvenrannalle. 🙂

Sen jälkeen soutelemaan. Meillä on oma mökki, sauna, laituri ja vielä venekin!! Niin hyvä. Pehtoori souti (”siitä ei tule kuin katastrofi jos sinä soudat” ilmoitti kun ilmoitin haluavani osallistua aktiivisesti veneretkeemme). Oli niin hyvä, tyyni järvi, aurinkoa, lämmintä, hiljaista, rauhaisaa, suvi-ilta.

Lämmitimme saunan. Monta kertaa saunasta uimaan. Nyt on syvä väsy. Huomenna Kolille!

 

PS. Kuvia on paljon lisää, ensi viikkoon niiden julkaisu…

 

Valamoon…

Olen niin pahoillani, etten  lupauksista ja monen monista yrityksistäni huolimatta onnistu postaamaan hienon päivämme kokemuksista muuten kuin kännykän avulla. Liekö luostarin muurit esteenä sometukselle?

Olisi niin paljon kuviakin hienoista maisemista ja hetkistä..

 

Lyhyesti nyt ensi hätään kerron, että lähdimme aamukahdeksalta Oulusta ja viideltä olimme Valamon luostarin respassa….

Teimme matkaa pikkuteitä pitkin, Vaskikellossa kahvilla, ja sitten sukeltsimme pikkuteille. Ennen kokemattomia sorateitä, pölyä, tylsiä metsätaipaleita, Kuopion ja Tuusniemen (Karjalan kunnailla!!) välillä huikean kauniita  järvimaisemia, vähäistä liikennettä, kapeita taipaleita. Meillä aikaa ja iloa ajella.

Matkan varrelle olin merkinnyt ”pienen patikan”. Tosi pienen, mutta kannatti.

Maaningalla Korkiakoski.

Siis kohteena Suomen korkein koski (36 metriä), jossa Ahti-myrsky oli tehnyt aika pahaa jälkeä, mutta näimme luonnossa myös paljon kaunista (kuviakin olisi… 🙁  ) .

Ja sitten kohti Kuopiota. Siellä lounaspaikaksi valikoitui kommenttien opastamana Isä Camillo. Maankuulu, kaikkein paras  bouillabaise, houkutteli.

Olimme siellä vähän huonoon aikaan (klo 14): juuri kun lounas oli lopuillaan, a la carte alkamassa,… perjantai-iltapäivä ja ties mitä. Mutta!!! Vaikka kuinka yritän olla positiivinen ja ymmärtäväinen ja kiireetön, niin silti. Meni tunti ennen kuin saimme ruoat: Pehtoorin kuhaa pestolla oli oivallinen, kuin myös minun bouillabaise, jossa oli paljon erilaisia kaloja, ei-sitkeitä scampeja, hyviä simpukoita, makoisa majoneesi-voi, mutta kun se ei ollut kuumaa, ei edes kunnolla lämmintä. Viileähkö kalakeitto ei ollut maineensa veroinen. No mutta nälkä lähti.

Kiertelimme Kuopiossa, joka on jo vähän tuttukin. Palaan asiaan …

Iltapäivän lopulla olimme perillä kohteessa: Heinävedellä ja Valamon luostarissa.

Sanat eivät riitä. Olisipa mahdollisuus liittää paljon kuvia. Teen sen heti kun on mahdollisuus.

Onneksi tulimme tänne. Paljon hämmentävää, hienoa.

Täällä on nyt hiljaista, täälllä on valoisaa, täällä on mahdottoman kaunista. Toivon voivani huomenna kertoa tästä kaikesta hyvästä.

”Minä lähden Pohjois-Karjalaan”…

On melkein kaksi vuotta siitä, kun olen edellisen kerran pakannut kamppeita muualle kuin mökille lähtöä varten. Lokakuussa 2019 olimme Madeiralla, ja sen jälkeen yöpymisiä on ollut vain kotona ja mökillä (niin ja se viime kesän kaksi yötä Tampereen airbnbeessä). Mökille ei tarvitse juuri pakata: siellä on kaikki pesuvehkeet, peruskamppeet, patikkatarpeet (mm. kengät, reput), suurin osa tarpeellisesta tietotekniikkatarpeistosta, luonnollisesti petivaatteet, pyyhkeet etc.

MUTTA NYT. Olemme lähdössä neljäksi yöksi pois kotoa, ja pakkaamista on ihan hirveästi! Majapaikat ovat luostari, laiva ja mökki;  erityisesti mökkimajoitus vaatii kaikenmoista ”asumisirtaimistoa” = lakanat, pyyhkeet, vähän aamiais- ja saunavermeitä etc. Ja bloggaamista ja kuvatoimitusta varten on eräskin piuha, laturi, liitin, kovalevy etc. Toivottavasti olen muistanut kaiken. Onneksi Pehtoori on iät ajat huolehtinut omista kamppeistaan, joten niistä minun ei tarvitse murehtia.

Tästä marmatuksesta huolimatta on kyllä mukava lähteä. Näin kesälomafiilis jatkuu.

Kun tässä pari viikkoa sitten havahduin siihen, että juuri tämä viikonvaihde olisi meille sopiva, vapaa, kaikin tavoin ”tyhjä” viikonloppu, ryhdyin etsimään matkakohdetta ja majapaikkoja. Ensimmäinen ajatus oli Punkalaidun ja Koli. Ajatuksena oli yöpyä Punkalaitumen (entisessä valtion)hotellissa, jota nykyisin luotsaa Saimi Höijer. Yritinkin sinne varausta, tein sen, vahvistus tuli KOLME päivää varauksen jälkeen, joten olin jo ehtinyt muuttaa suunnittelmia ja peruin Punkaharjun. Koli on edelleen rengasmatkan ohjelmassa.

Punkaharjun lisäksi moni muukin aikeissa ja toiveissa ollut majapaikka oli täyteen buukattu, mutta vakaasti uskon, että löysin meille ainakin sijainniltaan soppelit yösijat. Moni vinkki, joita tänne blogiin sain, ovat olleet vaikuttamassa reittisuunnitelmaan ja kohdevalintoihin. Katsotaan nyt, kuinka paljon ja mitä aiotusta toteutuu. Kartan alueella on joka tapauksessa tarkoitus neljä vuorokautta viettää.

 

Historia näyttää tässä toistavan itseään, sillä edellinen reissu näille seuduin tehtiin kesällä 1981. Se oli ensimmäinen yhteinen kesämme, jolloin emme tehneet mitään matkaa ulkomaille, vaan lomailimme kotimaassa. 1977 olimme Tanskassa,  vuonna 1978 Roomaan asti läpi Euroopan auto-teltta-yhdistelmällä, seuraavana kesänä Ranska-Englanti-Alankomaat ja kihlautuminen Finnjetillä, vuonna 1980 hurja reissu silloisiin Itäblogin maihin.

Kesän 1981 Pohjois-Karjalaan matkaaminen ei johtunut ilmastoahdistuksesta, ei maailman virustilanteesta, vaan ihan henkilökohtaisesta elämänmuutoksesta: muutimme sinä kesänä yhteen asumaan ja kaksiomme sisustukseen kului sen vuoden säästöt.

Lisäkulu samaisena vuonna minulle oli kansallispuvun hankkiminen. Kaukolan puku oli sitten pakattava mukaan, kun lähdimme viettämään juhannusta Bomban talolle. Kalevala oli kesäteatterissa, minulla kansallispuku ja menimme vielä Lieksaan vai Joensuuhun? Karjalan liiton kesäjuhlaa seuraamaan.

On siinä kuulkaa 23-vuotias historian kandi ja historian laitoksen tuntiopettaja ollut kansallistunteen, historiatietoisuuden, sukujuurten kunnioituksen tai minkä lie huumassa!  😀 😀

Leppävirrallakin on samalla reissulla käyty, kuten kuvat todistavat.

Kolilta on niin surkeita kuvia, ja hyvin hatarasti muistikuvia, että on korkea aika käydä kansallismaisemaa katsomassa ja kuvaamassa heti kohta näin pian edellisen kerran ja kymmenien ulkomaan matkojen jälkeen.

Viikonloppuna toivon raportoivani aurinkoiselta Kolilta! Liittykäähän virtuaalisesti mukaan matkaan!

”Minä lähden Pohjois-Karjalaan”…  didi-dam-didi-dam, didi-dam-dam-dam …

Kesälomalounaalla

Tähän on tultu! MInulla ei ole ainuttakaan valokuvaa, jolla kytkisin tämän päivän tapahtumat tänne blogiin. Minähän kannan, raahaan, kuljetan repussa, autossa, kaikkialla, mukanani kameraa, ja tiedostamatta sitä käyttelen, taltioin päivieni kulkua, otan opikseni, blogiini ja myytäväksi kuvia kaiket päivät. Usein ne auttavat päivän ”postillan” = blogitekstin laatimisessa. Voin sepitellä jotain ottamieni kuvien ympärille. Mutta tänään! On minulla muutama ihan mahdottoman mukava kuva pienistä, kun oltiin Nallikarissa, mutta kun sellaiset lähikasvokuvat jatkuvasti nettijulkaisuina eivät oikein ole hyväksi, eivätkä suositeltuja, niin jäävät tähän liittämättä.

Mutta olimme siis Nallikarissa lounaalla: Junior & R. sekä tietysti pienet ja Pehtoori. Vähän kuin Pekanpäivää jälkikäteen juhlistamassa ja kesälomatunnelmissa. Ravintolasali oli liki täysi, mutta saimme kuin saimmekin pöydän. Ja buffetpöytä (saaristolaislounas) oli hyvä. Lapsillekin löytyi syötävää. Mutta! Harvoin ”ulkona” käyvät pienet käyttivät paljon aikaa ja energiaa katsellakseen kaikkea toimintaa ympärillä: muita asiakkaita, yhtä isohkoa ryhmää, jossa pidettiin puheita, buffetpöytäkin oli kummastuksen kohde, tarjoilijat ja ikkunoista näkyvä meri sekä biitsi.

Olihan minun sitten syötyämme käytävä pienten kanssa vielä ”majakalla”, jossa Apsu on käynyt kanssani ainakin kymmenen kertaa, mutta eipä muistanut. Miten kauas kuusivuotiaan muisti ulottuu? A:lla joskus hyvinkin kauas, ihan yllättävissäkin kohdissa, mutta tätä ei muistanut.

Muutoin päivä kulunut – ketään ei yllättäne – pyöräillen ja lukien: hyvää tekevän kirjan löysin. Vähän siivoten ja matkaa varten kohteita selaillen. Kesäloman tuntua on ilmassa. Lähdemme ylihuomenna. Odotan melkein niin kuin ulkomaille oltaisiin lähdössä. 🙂

Kissankellojen aikaan

Aamulla lomalaiset (tytär & J.) lähtivät kohti pohjoista. Tällä kertaa ensin yhteistä lomaa, ja viikon jälkeen J:lla alkaa etätyöt, mutta tytär voi vielä lomailla (ja pyöräillä) ainakin viikon verran ennen kuin hänkin jatkaa etätöitä. Tänä kesänä ei aikonut suoritella mitään opintoja, vaan ihan vaan lomailla, mikä on kyllä hyvä juttu. Heinäkuun taitavat siellä viettää…

Pitkään mietin, mihin päivän pyöräretkeni suuntaisin. Turhaan mietin: ihan sama mistä ja mihin pyöräili, merenrannalla, sieltä pois tai sinne, niin kaikki 50 km vastaista! Aika napakasti tuuli, mutta aurinko paistoi. Teiden varsilla jo kissankellot – tuntuu että kesä on pitkällä. Heti kun juhannus on mennyt, ollaan jo kesän sydämessä, Suomi sulkeutumassa. Tai oikeastaanhan avautumassa koronan jälkeen, mutta työ- ja liike-elämä hiipuu…

Kempeleessä kävin matkakahvit juomassa, paluumatkalla vielä museollakin. Pehtoorille nimpparilahjaksi Museokortti, jolla saattanee olla käyttöä meidän ”Grande Tourilla”- Pohjois-Karjalan ja Savon museot pian me tullaan!

Iltapäivällä vain lukemista, aurinkoa, aika hyvää lohipastaa.

 

Suloinen suvisunnuntai

Olenhan tätä aikonut. Tänään sain aikaiseksi: pyöräilin uimaan! Valkeiselle (Valkiaisjärvi Hiukkavaaran takana) ajelin sunnuntaisuven aamussa, perhejuhannuksen jälkeisessä pyhäpäivässä, kun tilanne on sees. Pieni luonnollinen, liikkumisella höystetty euforinen olotila, auringon paisteessa, suviaamun leppeässä tuulessa.

Tekeeköhän muut sitä mitä minäkin? – Peittää paikkoihin liittyviä mielleyhtymiä, muistoja, kipeitä tuntoja käymällä samoilla paikoilla hakemassa uusia hyviä fiboja, ikäänkuin hautaamassa, päästämässä irti niistä menneistä. Vähän sillä mielin hain tuolla tänään uusia hyviä tuntoja ja kyllä oli niin hyvä uida. Tyventyikin parahiksi. Olin järvessä ja rannalla aika kauan.

Tällaisina kesäpäivinä minulla vilahtaa ajatus, että voisin luopua paljosta, että saisin asua järven rannalla, uida joka aamu sulan veden aikana, nähdä järven syksyn, talven – ehkä tehdä avannon, ja kevään. Kulkea ja kuvata sen jäällä ja sen rannoilla. Ja nimenomaan pulahtaa veteen kesäaamuina, kesäiltoina, uida kun huvittaa. Oi, että. Mutta onhan se hyvä että edes näin on mahdollista. Menisiköhän huomennakin? – Mikseipä. On tunne, että tarvitsen sellaista taas.

Iltapäivällä kotipiazzalla tyttären ja ukkelin kanssa nautimme viikonlopun rääppiäisiä, ja tulimme todenneeksi, että samppanjamansikkahillo on tämän juhannuksen makumuisto numero yksi* , nautimme auringosta ja minä sovin tapaamisen huomiseksi: on mummin ja Apsun humputtelupäivä!! Kesälomat on niin hyvä juttu.

Mansikka-samppanjahillo

(Ohje Sanna Miettusen kirjasta ”Päivän paras hetki: aamiainen”)

1 l mansikoita
1 l vadelmia
1 vaniljatanko
1 kannelitanko
3 dl hillosokeria
1 dl samppanjaa (käytin kuivaa ranskalaista kuohuviiniä, cremantia)

Laita kaikki ainekset kuohuvaa lukuunottamatta kattilaan.
Kuumenna, vähennä sitten lämpöä siten, että hillo vain hieman poreilee.
Anna kiehua noin 15 minuuttia.
Ota kattila liedeltä, lisää kuohuviini.
Kaada hillo ilmatiiviisiin purkkeihin ja säilytä viileässä.

Meillä tätä on nyt viime päivinä ja aamuina nautittu mm. kaurapuuron, kreikkalaisen jukurtin, jäätelön, pavlovan ja croissantien kanssa. Sopisi varmastikin myös lettujen tai vohveleiden kanssa.

Äänin 7/7 se on täällä todettu ihan mahdottoman hyväksi.

 

Juhannuksen alla

Aamiainen rannalla: kotoa mukaan Starbucks-kahvi ja Pakkahuoneen kadun patisseriasta (Mon Chou – avaa aamupuolikahdeksalta!) croissant ja sitten pyörällä jonnekin veden äärelle – vaikka Valkiaisjärvelle tai Papinjärvelle kesäaamuun nauttimaan aamupala. Olen sellaista tässä jo pari viikkoa pitänyt vaihtoehtona keittiönpöydän puuro- ja pannukahviaamiselle. Olen selitellyt: ”Että kun joku aamu herään turhan aikaisin, teen näin.” No tänä aamuna heräsin turhan aikaisin (klo 5.20) ja kuudelta sitten lähdin… Mutta ei puhettakaan mistään tyvenestä järvenrannalla istuskelusta. Vettä tihuutti siinä määrin, että eipä tehnyt mieli pysähdellä. No, hyvää oli se, että tuli tehtyä napakka, turhia tupuloimaton 25 km lenkki, oli happirikasta ilmaa, pyörätiet liki tyhjät, ja sumutihku teki maisemasta puhtaan. Eikä sitten tullut erinomaisen hyvistä, kohtuullisen voisista croissanteista turhia kaloreita. 😀

Kotimatkalla näin ambulanssin ystävien kerrostalon edessä, ja etiäinen kertoi, että täksi illaksi sovittu tapaaminen heidän kanssaan ei ehkä onnistukaan. Ei onnistunut: ambulanssin ensihoitajat olivat juuri silloin heillä, kuten sitten myöhemmin kuulin. Surulliseksi veti.

Sää selkeni kohti puoltapäivää, hyvä aika lähteä Kauppahallin, torin ja kaupan kautta Caritakseen, Tyär lähti pyöräillen Jäälin mummua tapaamaan ja Pehtoori aloitti pihan siivouksen myrskytuulten sotkujen jälkeen. Liityin  puutarhatiimiin palattuani.

Sapuskan teon ohessa tein kaikenmoista myös huomista varten. Tämmöisen kakun ja sitten mansikka-samppanjahilloa! Jos pääsevät jatkoon, palaan asiaan.

 

Kaunista ja mukavaa keskikesän juhlaa kaikille!

Työpalaveri ;)

 

Päivän kohokohta oli, kun tapasin hääparin. Häihin on aikaa yli kuukausi (31.7.) mutta pidettiin palaveri meillä jo nyt. Ensimmäinen ”ulkopuolinen”, ei tutun, hääkuvaus on minulle tietysti jännä juttu. Nuori nuoripari tuli meille; oli hyvä puolin ja toisin edes vähän tutustua, kuulla järjestelyistä ja sopia potrettikuvauksen yksityiskohdista. Tarkoitukseni on päästä vielä käymään kirkossa ja juhlapaikassa, jotta saan varmuuden valotuksiin ja tilankäyttöön etc. Mutta on kyllä todella mukava päästä hääjuhlaan kuvaajaksi.

Myrskyn jälkeen

Oulujokisuulla, jokisuistossa, saarilla (Linnansaari, Raatinsaari, Pikisaari, Kiikkusaari, Kiikeli olivat – huolimatta jo illan ja yön aikana tehdyistä raivauksista – surullisen näköisiä. Kesäaamussa alakuloa kun kauniit, ylväät ja  vihreät puuvanhukset (ymmärtääkseni enimmäkseen poppeleita) oli kaatunut juurineen. Lisäksi oli varsinkin mäntyjä poikki kolmen, neljän metrin korkeudelta. Ahti-myrsky teki kaupunkikuvasta rujon, kaltoin kohdellun.

Jokirannoilla kulkeneena, niitä paljon kuvanneena, tuntuu, että melkoisia koloja maisemaan tuli, mikä tietysti surettaa. Erityisesti koskettaa kun toistasataa vuotta vanha, luullakseni Oulun viimeinen, berliininpoppeli Raatinsaaressa joutui sekin Ahti-myrskyn kaatamaksi. Se on ollut vaikuttava maamerkki Silloilla, seissyt sivustakatsojana vilkkaan liikenteen varrella, kolmella vuosisadalla seurannut oululaisten kulkua ohitseen, nähnyt monet kulkueet, marssit, kävelijät ja kulkijat, issikat ja onnikat. Kaikkina vuodenaikoina komea kuvattava. Olen täällä blogissanikin julkaissut siitä monia kuvia vuosien varrella, esim. marraskuussa 2018.

Nyt se rytisten kaatunut, pian kokonaan mennyt.

 

Hautausmaallakin, vanhan kappelin luona, aika lähellä isän hautapaikkaa oli kaatunut isoja kuusia, mutta ”uudella puolella” ison kappelin takana ja lähellä ystävän hautaa korkeat hongat olivat pysyneet murtumattomina.

Helteisen aamupäivän jälkeen iltapäivällä taas ukkoskuuro, mutta tavallisempi, tosin ukkosen jyly kesti kauan. Silloin oltiin jo pois pyörälenkeiltä, kesäruokaa pöydässä, vähän juhannusviikonloppua suunnitellen.

 

Myrskyisää ja reissukuumetta

Hillittömän myrskyn Oulu – enpä muista vastaavaa kokeneeni

Aamupäivällä pyörälenkille lähtö vitkuttui tunnin ja toisenkin, ja kävin vielä torin ja äidin kautta ennen kuin kunnolla otin ”lenkkivaihteen” päälle. Ei tarvinnut untuvatakkia tänään: painostava helle ja aika kova lounaistuuli etelään kulkiessa: sekä lämpö ja kesätuuli tuntuivat mahdottoman hyvälle.

Vitkuttelin kuvaillen, poiketen Vihiluotoon ja luontopolulle, käyden lentokentällä vessassa ja iloitsemassa, että siellä oli jo monia matkustavaisia, Oulunsalon kirkon pihapiiristä etsien hyvää lokaatiota hääparin kuvaamiseksi, Kaakkurin kautta vielä paluureitille ja sitten hoksasin, että ”kyllä, kyllä se iltapäivälle sääennusteissa oleva ukkonen taitaa tulla!”. Melkein mustat pilvet tulivat mereltä, vähän kuin salakavalasti, eivät vyöryen. Aika vauhdilla ja korkealla sykkeellä kotiin. Oikeasti poljin kymmenisen kilometriä kaupunkialueella varmasti ennätysvauhdilla. Loppumatkalle aikomani kaupassakäynnin jätin väliin ja ehdin kuin ehdinkin myrskyn alta pois.

Ehdittyäni käydä suihkussa lähdin autolla kauppaan ja silloin se alkoi. Toppilansuoralla liikennevaloissa seistessä sivutuuli heilutti pikkuista Beetleäni melkein pelottavasti, näkyvyys supistui muutamaan metriin ja vain kahtakymppiä kulki liikenne. Väistämättä ajatus: ”Onneksi rajut luonnonilmiöt ovat hyvin harvinaisia näillä leveysasteilla.” Olkoonkin, että tämänpäiväinen ukkonen sateineen oli aika vaikuttava. Luonto näytti voimansa – siltä vaikutti.

Reissukuumetta

Illan olen käyttänyt meidän kesälomamatkaa suunnitellessa ja varaillessa. Viime vuoden (ainoa) reissu oli kaksi päivää Tampereelle, mutta nyt aiomme käyttää reissaamiseen kokonaista neljä päivää. Lähdemme Savoon ja Pohjois-Karjalaan. Jätämme syksyksi mahdollisuuden Helsingille… Saapa nähdä.

Tässä on suunnilleen alue, jonne matkaamme.

Onko suosituksia ravintoloista, (luonnon)nähtävyyksistä, putiikeista, taukopaikoista, ainutlaatuisista miljöistä, historiallisista paikoista, joissa kannattaisi käydä?

Reilu vuosikymmen sitten meillä oli monena kesänä Linna- ja kartanomajoituksia (mm. Karhulan Hovi, Mustio, Vuojoki, Tertin kartano) – nyt ei ole, vaan jotain ihan muuta. Kerron sitten.

Mutta onko vinkkejä, kokemuksia?

Tunnelmia kotikaupungissa

Kevättalvella mietin, että on kyllä vähän turhaa ostaa mitään kevytuntavatoppaa. Että tarvitsenko sellaista? – Sehän osoittautui kuitenkin minun merkillisesti yltyneen hiihtoharrastukseni aikana vallan mainioksi kamppeeksi, joskin edelleen podin vähän huonoa omaatuntoa, että oisko sittenkin ollut turha ostos? – Tänään kesäkuisena lauantaina taas totesin, että kevyt untuva on mitä mainioin vaatakappele ulkoilmaihmisen repussa.

Lähdin aamupäivällä kohti perinteistä Turkansaaren kesäkuista pyörälenkkiä – ja onneksi pyörän tarakalla oli mainittu kevytuntavatakki. Menomatkalla se oli todellakin tarpeen.

Ja sitten. Turkansaari nyt vaan on!

Mikä siinä on, että siellä on levollinen olo? Ovatko ne nuo hirret vai historian havina?  – Minulle, jolla ei ole oikeastaan mitään lapsuuden kosketusta maaseutumiljööseen? Miksi maalaisidylli elähdyttää?

Nyt kyllä päällimäisenä hyvä olo päivällisestä: sisareni kutsui minut ja Pehtoorin ulos syömään. Valitsimme paikaksi De Gamlas Hemin – koska tunnetusti hyvä ruoka ja välitön tunnelma. Patiolle alias terdelle emme ryhtyneet: totta puhuen minä pyöräilin paikalle kevyt toppatakki ylläni, ja farkut jalassa (siis kylmä!). Perille päästyä suit sait sukkkelaan kävin ravintolan vessassa vaihtamassa kukkamekkohameen ylleni ennen ravintolaan astumista. Ei sinne kyllä tarvitsisi erityisesti pukeutua, mutta onhan se itsellekin mukava olla vähän juhlassa myös kamppeiden osalta. Luulen, että verkkareissa ruoka ei olisi maistunut yhtä hyvältä.

Nyt se maistui. Alkuun poroa, pääruoaksi risottoa ja jälkkäriksi mansikka-pannacottaa vailla vertaansa. Kaikki oli hyvää, – myös vuoden 2014 riesling Rheingausta! Leppoisa parituntinen.  Leppoisa kesälauantai – vaikka sitten untuvatakkia tarvittiinkin.

Kun kerran on päätetty…

Tänään tyttären jälkiä seuraten: kun on päätetty pyöräillä paikasta A paikkaan B, niin sitten pyöräillään. Me ”tosipyöräilijät” emme kysele, millainen sää on, emme pohdi, huvittaako lähteä polkemaan ja ovatko olosuhteet muutenkin kaikin puolin optimaaliset, vaan me pyöräilemme, jos niin on päiväjärjestykseen merkitty!

Jo treenatessaan matkaa pyörällä läpi Suomen (ks. Mankelimatka -Suomen läpi pyörällä) tytär teki päätöksen, että aiottu päivittäinen matka poljetaan jos kerran niin on tarkoitus. Todella vähän tätä ideaa mukaillen minä tänään sadetutkan ilmoittamassa välämässä hyppäsin pyörän selkään (kuten olin jo eilen illalla päättänyt), ja suuntasin kohti Kellon kalasatamaa, matkaa noin 20 km suuntaansa.

Ja jo menomatkalla totesin, että virhe! Minkä ihmeen takia tämän ikäinen ihminen ehdoin tahdoin lähtee kastumaan, kun kerran voisi hypätä oman Beetlen rattiin ja ajella Kauppahalliin hakemaan kalaa – voisi mennä kalakauppaan vaikka kukkamekon helmat hulmuten, ostaa tarvitsemansa, eikä ajella Helkamalla, goretexissa ja anorakissa pyörällä sotkien sateessa, kohti pohjoista merenrannan kalasatamaa?

Noh, me ”tosipyöräilijät” teemme niinkuin on tullut päätetyksi. Mies nimittää moista ”änkyryydeksi”, mutta paljon hienommalle kuulostavat ”periksiantamattomuus”, ”tahdonvoima” tai ”sää on vain pukeutumiskysymys” -asenne. Vähän noloa on kyllä se, että poljin aiotun matkan – vieläpä ilman apuja tai vain ”ecolla” – mutta se, etten jäänyt kalasatamaan ostoksille, vaan käänsin pyörän saman tien, välittömästi takaisin ja vinssasin vauhdilla kotiin, on vähän luuseria. Ja kotona lämpimään suihkuun! Oi, että. Siinäpä se oli hyvä olla ja lämmitellä.

dav_soft

Sen jälkeen oli mahdottoman mukava pukeutua farkkkuihin, huppariin ja lähteä autolla Kauppahalliin. 🙂 Siispä, joka tapauksessa tänään hyvä kala- ja scampipäivällinen, eka kertaa uusia perunoitakin. Melkein kuin olisi itse pyytänyt ja kasvattanut. 😀

Nyt kun tuli tytär mainituksi ja ”linkatuksi”, niin ihan tasapuolisuuden vuoksi ja omaa postauspainetta helpottaakseni laitan linkin juhannusviinisuosituksiin. En siis tee niitä itse, vaan annan Juniorin, ihan kansallisella 😉 foorumilla, hoitaa asian. Siis: pojasta polvi paranee? – Juniori on nykyisin äitiään parempi viiniasiantuntija: linkin takaa juhannusviinisuosituksia.  Kuvan asiantuntijasta sentään otin ihan itse. Olihan show sekin. 🙂

Muutoin päivään kuulunut uusien punaisten! housujen ostaminen, jotenkin haikea (mikä on poikkeuksellista) puhelu äidin kanssa, lisää syksyistä säätä ja sadetta, parkkisakoilta välttyminen, juhannusviikon ruokalistan laatiminen, – ja tunne kesäloman alkamisesta. Hassua. Sisäinen kelloko se sellaisen tuntee saa aikaiseksi? – Vai pihalla kukkivat alppiruusut ja lautasella uudet perunat? Kesäloma. Olkoon se nyt.

Samppanjaa kerrakseen

No nyt!

On päästy kokemaan viininmaistiaiset, joissa oli kuusi samppanjaa! Pelkkää samppanjaa kuusi lasillista ( a 8 cl) yhdeltä istumalta. Ja samassa huoneessa 18 henkeä, joista enemmän kuin puolet tuttuja:  läheisiä, ystäviä ja tuttuja ja muutamia ”uusia ihmisiä”. Tänäänkin kasvoja, ei maskeja, paljon hymyjä, kohtaamisia, – ei sentään halauksia tai kättelyitä. Kuultiin juttuja, oltiin yhdessä, kerrottiin menneistä – ajoista ennen koronaa ja koronan aikana – haaveiltiin tulevasta, ja paljon kuului, että ”jos” tai ”katsellaan nyt miten tästä”. Maailma on muuttunut mutta ystävyys on tärkeää, kohtaamiset ovat tärkeitä.

Noista kuudesta (Juniorin valitsemasta) samppanjasta Heikkisen Kalle (Charles Heidsieck) ja Robert olivat eniten minun mieleeni. Heidsieck on luottosamppanja. Aina hintansa väärti. Hinta-laatu vähintäänkin kohdallaan. Siihen kannattaa luottaa ja satsata. VIimeisenä maistiaissetissä  oli 80 euron Grand Couronnement (80 €!!!). Ei valittamista, mutta ei ole mitään tarvetta ostaa sitä. Robert oli mahtavasti ”punaviinillinen” samppanja. Ihan uudenlainen, voimakas, kaikelle ohessa tarjoilluille maistelulautaselle sopiva … Jopa lihaiselle ankalle.

Kaikkinensa paljon opettava, hyvin maistuva ilta.

Ja niin hyvä nähdä, kuulla, kohdata!

Oli Oulun Viininystävien (mini-)Dionysia -ilta. Viime vuoden ja tämän kevään tapahtumat oli peruttu, ja tänään sitten korvaava ilta. Kokoonnuimme Rauhalassa, ja nyt on hyvä mieli, toiveikaskin.

Paljon hyvää

Joskus sade ja myrsky sopivat päivän ohjelman laatijoiksi oikein hyvin: ne ovat hyviä ”reunaehtoja” päivän ulkoiluinnolle.

Tuntui hyvälle siivota kunnolla. Hiljaksiin. Tuuletella raikkaassa tuulessa.

Iltapäivällä sitten kaupassa käyden, sekin tehtiin kimpassa ja sekin tavallista perusteellisemmin. Varmuusvarastoa jo valmiiksi kun juhannus ja sen jälkeinen viikko tullenee vietettyä laajennetulla kokoonpanolla kun molemmilla lapsilla on loma ja ovat Oulussa kuten mekin.

Ja illansuussa olen tavannut ihmisiä! Olen ollut ”yksityistilaisuudessa” jossa oli monia ja jossa oltiin ilman maskeja. Oli ihana jutella, oli mahdottoman mukava nauraa, olla sosiaalinen, kertoa menneistä koronaeristyksen kuukausista ja tuntemuksista, toivoa parempia aikoja, nauttia pavlovaa.

Päivässä myös varjoisia hetkiä, mutta minä en niille voi mitään. Unohdan ne.  Muistan vain raikkaan tuoksun, värit, tuoksut ja naurut.

 

Lomamatkoja suunnitellen :)

Kun aamupäivän kymmenien kilometrien pyörälenkiltä palauduin ”cityyn” ajelin Puu-Raksilan kautta nimipäiväsankarin (= äitini) tervehdyskäynnille ja yhtäkkiä edessä kuvan näkymä: vanhan Impolan kaupan edessä ja tiloissa on sympaattinen, mukavasti vanhanaikainen Oulun Lipon Juniorien vastikään avattu kesäkahvila. Sopii Raksilan tunnelmaan. Tulen vielä käymään lounaskahvilla tuolla(kin). Semminkin kun nyt tuntuu, että tästäkin kesästä tulee sellainen ”kotikaupungissa turisteillaan” -kesä. Vähän olen aikeillut, että jonkun kesälomamatkan meille järjestäisin, vrt. viime kesänä kaksi päivää Tampere – Mänttä -linjalla, mutta saapa nähdä. Helsingin reissukin taitaa jäädä syksyyn, josko se Eltonin Johnin konsertti sittenkään edes on. Liputhan meillä on ollut pian pari vuotta. 🙂

Tavoitteena on myös käydä pyöräillen Kajaanissa. Saapa nähdä. Ajatuksena, että olisin siellä yötä. Jotain samanlaista kuin toissakesänä Raahessa Langin Kauppahuoneella. Saapa nähdä, saanko kuntoni sellaiseksi, että noin pitkälle pyörälenkille rohkenen lähteä. Mutta tavoitteita on oltava. Toinen yön yli pyöräreissu on Pehtoorin kanssa kimpassa aiottu tehdä: oli vähän ajatuksena tässä heti kesäkuun alussa, mutta eipä oo ehditty, mutta katsellaan josko. Siis että sykkelöitäisiin Hailuotoon ja oltaisiin yötä Luotsihotellissa Marjaniemessä.

Pohjois-Norjan retkestä ystäväpariskunnan kanssa on ollut vuosia puhetta, mutta koska lintujen kevätmuutolle ei tänäkään keväänä päästy, niin onnistuisikohan paluumuutolle? Myös Kolin kansallispuiston päiväpatikoista on Pehtoorin kanssa jutskattu, mutta …

Voi olla, että jää taas vain elokuiseen mökkiviikkoon tämä matkailumme, mutta joka tapauksessa jonkinlaisen kesäkuvakisan lähimatkailusta, tai vähän kauemmastakin retkeilystä, aion saada aikaiseksi: vinkkejä kisaan saattaa siis tippua pitkin kesää.