Niitä näitä

Ohjelmaton perjantai

Kesäviikonloppu. Ohjelmaton perjantai.

Siispä aamulenkki minun tämän kesän lempireitille: kotoa Oulujokivartta Saarelan uudelle sillalle, ja toista puolta jokivartta takaisin. Reilun tunnin lenkki, ja paljon kaunista katseltavaa, jollei muuta niin ainakin joki.

Siellä kuten kaikkialla nyt: tien varrella horsmia, apilaa, tuota kellan vaaleaa hörhökukkaa, jonka nimen tiedän, mutten nyt muista, lumpeita lupiineja,  …

Pysähtelen ja tänään sattui sopivasti voimalaitoksen yksi patoluukku olevan auki! Sitä sitten kuvaamaan. Ja välillä kävelemään pitkin, poikin Ainolan puistoa.

Kotiin tullessa taas katselin ilolla portinpielien pelakuita, ja pihaa muutenkin. Muistinpa kuvatakin ennen kuin aloitin tuossa autotallin edessä mattojen pesun. Onhan komeat pelakuut?

Kunhan puolen tusinaa mattoa olin saanut pestyksi ja kuivumaan, tupsahti pikkuperhe käymään. Apsu oli vanhempineen ja serkkunsa kanssa ollut Ranualla (jääkarhu oli ollut hereillä!) ja Rovaniemellä, joten olipa kiva kuunnella kokemuksia. Ja sitte oli nurmella oltava hippasilla ja piilosilla, – jätskiä ja mansikoitakin maistelimme.

Iltapäivän lopulla sitten Pehtoorin ja minun sapuska: sellaista nuoruuden ja lasten alakouluajan herkkuruokaa kuin jauhelihacrepsejä. En tiedä, mistä moisen jutun keksin, – en ole vuosiin tehnyt. Mutta olihan ne hyviä. Ja samalla taikinalla jälkkäri. Lettuja ja mansikoita tykötarpeineen.

Kuukausi on mansikoista nautittu. Lähes joka päivä. Hyvä, pitkä mansikkavuosi. Litraakaan en ole pakastanut, enkä pakasta. Nautimme tuoreista – monin tavoin – niin kauan kuin niitä riittää, ja sitten loppuu. Kunnes tulee uusi kaunis. Nyt nautitaan vihdoin tulleesta kesästä… Niin hyvä.

Sadetta peläten vesien äärelle

Pitkään aiottu kotiseuturetki vol. XX, joka olisi samalla tähänastisen sähköpyöräilykesän pisin (80 km) ja jota olin suunnitellut ja sopinut tälle päivälle, oli aamulla vaakalaudalla. Sääkartat ja sateellitutkat näyttivät iltapäiväksi vesisadetta ja ukkoskuuroja. Ajatuksena kun oli ajella systerin tykö Iihin uimaan, mutta sen verran sokerinen olen, etten halunnut sateeseen ajelemaan ja kuvailemaan. Kyllä minä sitten kuitenkin uhmasin sadetta: Iihin menin, uimaan en.

Haukiputaan sillalla. Kiiminkijoki aamulla lähes tyyni.
Huom. Pyöräkoriin juuri sopiva Fjällrävenin repun ”kamerainsertti”,
josta voin kameran ja objektiivit kätevästi ottaa esiin kuvaushetkiin.
Kamerakotelon päälle sitten vielä pikkuinen cityreppu (kuvassa se roikkuu satulassa).

Iin keskustassa kiertelin ja hätäisesti (lue: huonosti) kuvailin. Ajelin ympäristötaidepuistossa ja pappilantiellä, Haminassakin kävin. Kirkkoon olisin halunnut sisälle, kun näitä Oulun naapuriseurakuntien kirkkoja (Kiiminki, Oulunsalo, Kempele, Haukipudas, Turkansaari) olen tänä kesänä käynyt katselemassa ja monia sisältäkin kuvaamassa, mutta olipa tämäkin kirkko rempan alla, joten ei sisäänpääsyä. Mantereen puolelta alkoi nousta pilviä , joten mietin, jatkanko sittenkään matkaa sisaren luo asti vai käännynkö jo kotimatkalle? Päätin ajella jokisuuhun – uimaan?

Ei, en uimaan. Uikkarit oli kyllä mukana, mutta kun en halunnut jäädä kovin pitkäksi aikaa, saunan lämmityksineen kaikkineen, oli melko kylmäkin ja koko ajan oli sateen uhka olemassa. Sitä paitsi pikkuisen mietin, että jos oikein paikalleni jämähdän, jaksanko polkea takaisin…

Sisaren talo on niin kaukana nelostiestä, että siellä on hiljaisempaa kuin meillä Lapissa. Meidän mökkipihaan kun sopivalla (tai paremminkin sopimattomalla) säällä kuuluu pikitien ääret, rekkojen ujellus ja moottoripyörien hurina. Niinpä istumme hiljaisella terassillaan, vaihtelimme kuulumisia, minä mehutankkasin ja ihailin pihansa pioneja. Ja vettä. Hiljaa virtaa Iijoki…

Paluumatkalla sitten jo sähköapua polkemiseen, ja vain pieni sateenräpsähdys. Kotiuduin hyvissä ajoin iltapäivällä, ja kotiuduin mustikkapiirakan tuoksuiseen kotiin. Muropohjaisen (pensas)mustikkapiirakan Pehtoori oli leiponut. Kertoo siitä, kuinka perso Pehtoori on mustikkapiirakalle, leipoo vaikka ite!

Sade on pyörinyt koko päivän sääkartoilla, mutta ei jaksa sataa. Olen jo toivonutkin sitä: ei tarvitsisi lähteä yrttimaata kastelemaan ja sateella oli hyvä vain vetäytyä nojatuoliin lukemaan ja olemaan. Sen verran väsyttää tien päällä kulkeminen, että ei viitsisi mitään tehdä.

Hiljalleen hiljenee

Koti on hiljennyt, jääkaappi tyhjentynyt, juhlat ohi.

Olen saanut kokata ja kestitä, mikä toki on minulle mieluista. Mielelläni hemmottelen läheisiä herkuttelulla, jonka päälle ymmärtävät. 😉 Juhannus, mökkiviikonloppu, jolloin tytär oli mankelimatkansa loppusuoralla huilaamassa ja voimaantumassa mökin ruokapöydässä, saunassa ja levossa, seruraavana viikonloppuna äidin ”kesäretki” Rantapeltoon ja samalla muitakin ruokavieraita (= perhettä) ruokapöydässä, keskiviikkona viinikerho, eilen Juniorin valmistujaiskekkerit,  — olkoonkin, että ovat olleet aika pienimuotoisia kinkereitä, mutta yhtä kaikki: nyt minulla on toviksi (ainakin viikoksi!!) kokkausinto (ja nimenomaan siihen liittyvä roudaaminen ja suunnittelu) hiipunut.

Mutta kuinka onkaan jo ikävä … Olisi Tyär voinut jäädä vielä, Apsukin toiseksi yöksi, ja pikkuperheen kanssa, nyt kun Juniorillakin on lomaviikko, olisi voitu joku päivä porukalla grillailla etc. Semminkin kun ehkä jopa hieman lämpenee. Mutta nyt Mum´s Hotellissa ei ole enää vieraita eikä omia.

Apsun yökylä sujui hyvin. Ja heti herättyään aamuseitsemältä ilmoitti papalleen, että nyt mennään saunaan. ”Miesten vuoro” oli jo ennen aamiaista. Aamiaisen jälkeen kummitäti (ja mummi) saivat jakaa sen riemun, että vihdoin haettiin autotallin hyllystä ”aarrearkku”, josta on puhuttu jo kauan. Iso muovinen arkku on täynnä Esikoisen ja Juniorin Legoja, joita ei ole hävitetty, ei myyty, ei kierrätetty ja joista on vain pieni kenkälaatikollinen aiemmin haettu käyttöön. Tänään oli sitten aika avata koko arkku! Siinäpä se aamupäivä vierähti.

Sitten oli aika Apsun ja papan viedä Tyär asemalle, tänään kohti Helsinkiä juna kulki ajallaan toisin kuin tänne päin tullessa perjantaina. Samaan aikaan minä kävin lenkillä pyörällä ja kävelemällä Ainolan puistossa, hautausmaalla ja Oulujokivarressa, ja tuntui jo hieman lämpenevältä.

Iltapäivällä vielä rääppiäisistä iso kattaus, joten Apsun vanhemmat ja sisko sekä (varhaisteini) tätinsä tulivat syömään. Ja voi kunpa olisitte nähneet sen ilon, mikä kahdeksan kuukauden ikäisellä Eeviksellä oli kun näki veljensä, jota oli kuulemma kotona etsiskellyt. Ja kuinka Apsu halasikaan siskoaan. Ja kuinka halusi kaikille esitellä hienon majan, jonka tätinsä olohuoneeseen oli rakentanut, ja jossa Apsu oli yönsä nukkunut. Ja siellä piti mumminkin käydä vielä aamupäivällä vähän lukemassa Apsulle…  😉

Nyt on iso osa kesän juhlahetkistä vietetty, nyt nautiskellaan olosta ja elosta vähän tasaisemmin…

Kesäherkkuja

Koskapa meillä on – taas – juhlaviikonloppu, niin heräsin varhain, jotta ehdin puuhailla kaiken tarpeellisen ennen kuin Tyär saapuisi Helsingistä kello kolmen junalla. Niinpä olin jo aamukahdeksalta Kiviniemen kalasatamassa pieni kylmälaukku pyörän tarakalla. Ei ollut Kalapuohi auki, auvautuu klo 11. Jäi kalat ostamatta.
Sitten laatimaan perusteellista kauppalappua ja kohti kaupungin ruokatarvikekeitaita – autolla. Turhaan touhusin niin tarmokkaana: aamupäivällä tuli perhewhatsappiin viesti toisensa perään, ja niissä junan myöhästymistunnit lisääntyivät yksi kerrallaan. Lopulta VR sai junaan jarrut kuntoon ja se pääsi lähtemään 3½ tuntia myöhässä. Joten minullakin oli sitten aikaa viettää hyvinkin parituntinen äidin luona.
Vielä auringon kotipiazzalle paistaessa istahdimme ruokapöytään, juna ja tytär sen mukana kun pääsivät Ouluun. Tänään sitten vain kolmen hengen vähän vaatimattomampi perjantaipäivällinen.
Alkuperäissuunnitelman kala sattuneesta syystä vaihtui tuoremakkaraan ja grillattuun haloumiin, joka oli osa uutta (ainakin meillä uutta) salaattia.

Mansikka-haloumi-salaatti

vihersalaattia
rucolaruukku
iso pala vesimelonia
pala cantaloupemelonia
mansikoita
Haloumi-juustoa (Lidlin yrttihaloumi on hyvä valinta!) 
Pilko ja kokoa edellä olevista salaattipohja, ja grillaa tai paista pannulla haloumi. 
Salaattikastike 
3 rkl oliiviöljyä
3 rkl valkoista balmicoa
2 rkl hienonnettua minttua
pippuria myllystä
Sekoita aineet ja kaada salaatin päälle juuri ennen tarjolle tuomista. 
Oikein hyvä salaatti makkaran oheen, tai lounassalaatiksi…
Ja jälkkäri: viikolla selaillessani (ranskalaisen keittiön) keittokirjojani etsien huomiseen juhlapöytään evästä sattui paristakin eri kirjasta lähes samankaltainen ohje uudenlaiseen passionhedelmäherkkuun, jollaiset tänään juuri äsken söimme. Tarkistamatta ohjeita tarkemmin tein suunnilleen näin:

Passionhedelmäjälkkäri (2 – 3 pientä annosta) 

3 dl (Valion) kreikkalaista jugurttia 
1 – 2 rkl tomusokeria
puolikkaan sitruunan mehu
1 dl (kuohu)kermaa
2 – 3 passionhedelmää

Valuta jukurttia kahvinsuodattimella vuoratussa siivilässä pari tuntia. 
Sekoita jukurttiin sokeri ja sitruunan mehu keskenään.
Annostele laseihin vuorotellen jukurttiseos ja passionhedelmän liha.
Anna seoksen maustua jääkaapissa tunnin ajan.

Helppoa ja hyvää, eikä kovinkaan makeaa, mutta jälkkkäriherkku silti.

 

Iltapäivästä lähtien Oulussa on tuntunut melkein kesältä. Se on hyvä tunne.

Shoppailemassa

Aamupäivä vierähti shoppailemassa, ja mm. puhelinliittymäasioita hoidellessa. Ja nyt vinkkinä muillekin, vaikka kaikki muut tämän taitavat tietääkin: netti- ja mobiililiittymien hintoja kannattaa kilpailuttaa ainakin parin vuoden välein. Kännyliittymä, laajakaista, Telia-viihdepaketti (Netflix etc.) ja vielä iPadin sim-kortti on tullut hankituksi eri aikoina, täydennettynä, vaihdettuna ja keskitettyä eri operaattoreilta Telialle. Tänään sitten vihdoin menin liikkeeseen (ja jonotin reilun tovin) ja kerroin tiskin takana olevalle nuorelle miehelle, että nyt pitäisi saada kokonaisedullinen paketti ja yhteislaskutus etc. Ja sain. Yhteensä 20 % halvemmalla kuukausimaksulla koko setin.  Kaveri sanoikin, että näitä on kyllä hyvä aina välillä tarkistuttaa, – koska kamppishintoja voi hyödyntää.

Myös äidin liittymäasiat kuntoon = luopuminen lankapuhelimesta ja mokkulasta ja kännykkään aiempaa halvelmpi liittymäpaketti. Näiden jälkeen kehotin Pehtooria menemään känny- ja tablettiliittymiensä kanssa oman operaattorinsa putiikkiin ja sanomaan,että kuukausimaksua olisi tarpeen alentaa, ja molemmista liittymien hinnoista lähti vitonen kuukaudessa.

Toinen tärkeä asia oli ripsivärin osto. Alkutalven Wienin matkalle mennessä ostin Helsinki-Vantaan tax freestä omaa, lemppari ripsariani kolmen kappaleen paketin, joka maksoi vain vähän enemmän kuin yksi maksaa ”maissa”. Ja kylläpä olin tyytyväinen löydettyäni noin hienon tarjouksen. Kunnes: ensimmäinen mascara oli ihan hailakka, tuntui, että putkilo oli puolillaan ja siinäkin vain ”lantrattua” mustaa. Koetin kuitenkin käyttää suunnilleen loppuun, monia, monia monia kerroksia harjaten. Toinen mascara ja harja olivat edellisen vastakohta: paksua tönkkiä, todella vaikea saada säällistä jälkeä. Paakkuuntui ja oli kauhean näköistä: parin viikon jälkeen heitin putkilon pois. Ja kolmas oli samanlainen.

Onko muille käynyt näin? Ostan todella harvoin mitään meikkejä tax freestä, parfyymejä kyllä, mutta en meikkejä. Ja tuntuu, että tämän kokemuksen jälkeen en enää ollenkaan kajoa ainakan ripsiväreihin.

Muuta ensiarvoisen tarpeellista hankittavaa oli uusi muistikortinlukija mökkiläppäriin, ja mökille myös yksi lautanen. Eevikselle oma lautanen. Elokuussa on toiveissa, että tytteli-tom pääsee eka kertaa mökille, ja pitäähän siellä silloin olla kaksi lasten lautasta.

Partioaitan muuttomyynnistä menin hakemaan kamerareppuun remmiä, mutta eipä siellä ollut: mukavan oloinen patikka- ja pyöräilypusero kylläkin.

Iltapäivällä kävimme Pehtoorin kanssa torin kansainvälisillä ruokamarkkinoilla: ja päädyimme ottamaan pizza-slicet. Olisi kannattanut päätyä johonkin muuhun. Vaikka kreikkalaisten kojun antimiin. Mutta lähti sentään nälkä.

Kesäperinteitä

Tässä vähän isompien ruokajuttujen välissä (juhannus, nimipäivät mökillä, Mankelimatkaajan juhlaillallinen, huominen, keskiviikon viinikerho, ensi lauantain perhepiirin juhlapäivällinen etc… ) päätin tänään tarjota Pehtoorille ja ennen kaikkea itselleni (Because I’m worth it!! :D) juuri sellaisen kesämenun, joka on mieleiseni. Pienenä virheenä tai myönnytyksenä keittiöhenkilökunnalle (It´s me), että alkupalasushit on kaupan sushibaarista eikä croissateja ole itse paistettu. Mutta tämmöinen lerppuilu kuuluu asiaan.

Kolmen ruokalajin päivällinen erinomaisen kuohuviinin (lue: Haaparannasta ostettu halvahko, mutta vallan erinomainen samppanja!! = Palmer) kera. Alkuun muutama sushi, ja pääruoaksi Toast Skagen ja jälkkäriksi croissant mansikoilla.  Ja se on se juttu, jonka haluan jakaa ja suositella: ajattelehan vaikka kesäsunnuntaiaamiaiselle, brunssille tai ystävän kanssa iltapäivähetkessä nautittavaksi.

Tässä ohje: Tee, hanki, hae Lidlin parhaita croissanteja niin monta kuin on syöjää. Leikkaa croissant auki, voitele pehmeällä vuohenjuustolla (chevre), viipaloi ja laita kokonaisia mansikoita croissantin sisälle ja juuri ennen tarjoilua valuta mansikoiden päälle vähän juoksevaa hunajaa. Jos sinulla on kaltaiseni tarve koristella kaikki sapuska kuvauskelpoiseksi, laita pari mintunlehteä mukaan.

Niiiiiiin hyvää. Sellaisenaan, mutta samppanja (jota riitti vielä alku- ja pääruoan jälkeenkin myös jälkiruoalle) vie tämän mansikkaherkun astetta ylemmälle levelille. Eikä ole paljon kaloreita kuin croissantissa, chevressä ja hunajassa. Mansikat on ihan kevytherkkua. Samoin samppanja. Eikös Marilynkin pitänyt samppanjadieettejä aika ajoin?

Ja sitten yhteen tämän blogini kesäperinteeseen.

Kesäkuvakisa! Kaikki blogini uskolliset, vuosikausia Tuulestatemmattuja juttuja lukeneet, tietävät kesäkuvakisan. Ja kymmenet ovat siihen osallistuneetkin.

Viime vuonna se jäi välistä; miksi? – Laiskuuttani? Kiireinen kesä? Vaikeus keksiä hyvää reittiä? Joka tapauksessa viime kesänä ei ollut, mutta ainakin viitenä sitä edellisenä oli.

Kisan kulku oli seuraava: lähdin yhtenä kesäaamuna ajelemaan jonnekin (toki reittiä ja kohteita jo valinneena ja suunnitelleena) ja kuvailin pitkin 300 – 600 kilometrin matkaa, yhden päivän reissullani kohteita, joita sitten laitoin blogiin ja kyselin, mistä kuva on ja mitä se esittää? Ja palkintoja on joka kesä ollut jaossa – vaihtelevan tasoisia palkintoja.

Ilahduttavaa on ollut, että aika monille (vaikka kaikki eivät ole rohjenneet vastauksiaan lähettääkään) tämä kesäkuvakisani on ollut yksi kesän vakiojutuista, pienen pieni kesäjuttu muiden joukossa. Tämän linkin takana on ainakin joitakin aiempien kesien kisoja. Noissa postauksissa on valitettavan monta sellaista, joista puuttuvat kuvat. Eli ne ovat juuri niitä juttuja, joista parin vuoden takainen serverihaaksirikko tuhosi kuvat. Vieläkin sattuu tuo juttu!

Mutta nyt uusin ideoin kohti uusia pettymyksiä, – ei vaan reippaasti kohti uutta kisaa. Ja kisaformaattia muuttaen.

Siis: tänä kesänä kokoan kuvakilpailuun kuvat pyöräilyretkieni varrelta. Siis ei vain yhden autoretken kuvasaalis, vaan koko kesän pyöräretkien varrelta kuvia. Tavallaan helpompi, tavallaan vaikeampi. Ajattelin käyttää kuvia jo tehdyiltä retkiltä. Siis esimerkiksi kahden Liminka-retken varrelta tai Oulunsalosta tulee varmasti joku kuva myös kilpailuun. Toisaalta esimerkiksi Haaparannasta tai Ivalosta kuvia ei tule, koska niissä paikoissa en ole pyörällä käynyt enkä tule käymäänkään.

Joten kannattaa ehkä tässä jo matkan varrella seurailla, missä pyöräretkilläni kuljen. Ja koska kisan kuvat tulevat väistämättä painottumaan Oulun lähialueelle, on kauempana asuville luvassa hyvityspisteitä. Mutta kilpailuun ja sen spekseihin lisää tietoja, kunhan kisakuvat tänne blogiin kokoan, mikä tapahtunee elokuun alkupuolella. Olisipa taas ilo, jos osanottajia teistä lukijoista löytyisi. 😉

Lähimatkailua pyöräillen – taas Liminkaan

Tänään kotona. Ei kylläkään Kyllikki Virolaisen eikä edes Pirkko Koskenkylän (= Jäppinen) tyyliin, vaan enimmäkseen olin ulkona, ihan ilman kotitaloushommia.

Vein tyttären ja pyöränsä aamujunalle (klo 8.30 Oulu – Helsinki) ja sitten oli minunkin aika viikon tauon jälkeen lähteä vähän pidemmälle lenkille, semminkin kun oli mitä kaunein, joskin viileähkö (+ 14 C), kesäaamu. Ja takana mökkiviikon aikana  taas enemmän energian tankkausta kuin kulutusta – olkoonkin, että hiekan lapiointi on perinteisesti ollut minulle aika hyvää liikuntaa. 🙂 Mutta kyllä me hyvin söimmekin.

Limingassa viimeksi käydessäni jäi vähän vaivaamaan, että jäi moni kuvanottamisen paikka käyttämättä, joten ajattelin, että tänään. Mutta enpä tänään – vielä – Arboretumiin asti polkenut. Kylällä (joka perjantaina puolelta päivin oli autio kuin ydinsodan jälkeen) sentään osasin edelliskertaa helpommin hakeutua kuvaushuudeille. Ja kun keväällä kiinni ollut kesäkahvila oli nyt kesälläkin kiinni, niin käytin Erjan edellisen Limingan pyöräilyni postauksen yhteydessä kommentissaan antamaa vinkkiä ja menin ”lounaalle” Cafe Laukeuteen. Lounaaksi valitsin aurinkoisen päivän kunniaksi jätskin, – ei ollut muuta kuin mansikka-vaniljapehmistä. Jäipä se syömättä. Oli niin esanssia, niin esanssia. Mutta patiolla oli mukava istuksia.

Limingan kirkossa ei ole aiemmin tullut käytyä, joten sinne siis. Parisataa vuotta vanha (Limingan viides) kirkko on paljolti Engelin oppilaan A. F. Granstedtin kädenjälkeä. Pitkähkön tovin siellä vietin, kuvailin, kyselin poloiselta opastytöltä kaikenmoista ja sitten jatkoin matkaa.

Koskapa pilvet nousivat sisämaasta pahaenteisesti, lähdin kotimatkalle.

Kuten jo aamusella olin huomannut,kyllä nyt on hienosti rempattu vanhoja kevyen liikenteen väyliä (Ämmänväylän ja Tuiranväylän sillat). Reitti on ollut ainakin kuukauden verran suljettuina, mutta nyt! Avot!

Ja sitten tehty kokonaan uusi silta Kuusisaaresta Raatinsaaren. Nyt näkyy vanha ”hotel du Raatti” (jossa oli yksi Oulun ensimmäisistä ravintoloista) entistä paremmin. Talon historiasta täällä… KLIKS.

Tällä lähimatkailureissullani keksin ratkaisun minua askarruttaneeseen ongelmaan: ”Miten tänä vuonna käy perinteisen kesäkuvakilpailun”. Ja keksin vastauksen. Huomenna julistan ”kisakutsun”. Kannattaa siis pysyä linjoilla… 😉

Pitkän matkan ilta

Tänään maali. Helpotus ja huokaus.

Aamusella heräsimme hyvinkin ajoissa: sapuskan esivalmisteluja (lettutaikina turpoamaan, korvasienten ryöppäys etc.), retkikorin pakkaus, lämpimiä, kuivia vaatteita ja kengät kassiin ja eikun menoksi. Ensin Ivaloon, hakemaan kukkalei (tai voitonseppele tai miksi sitä haluaakaan nimittää).

Ja sitten kiihtyvässä sateessa kohti Suomi-neidon päälakea. Sinnehän se tytärkin on menossa. Lähtenyt aamusella Utsjoelta. Meillä matkaa liki 250 km, hänellä alle 50 km. Me autolla, mutta Tyär pyörällä. Viimeinen päivä kolmen viikon projektistaan, ja huoltotiimillekin tärkeä päivä. Pehtoori ajoi mennen tullen, ja minulla oli toive samalla reissulla nauttia maisemista ja kuvailla yhtä sun toista. Kuvatoimistotarpeisiin olisi ollut monta suunniteltua kohdetta, … mutta kun

Kaunispään pohjoispuolella ”vain” sumua, ja sitten Ivalon jälkeen – koko päivän – rutkaa sadetta. No meillehän se merkitsi vain kuvauskelvotonta keliä, tyttärelle vielä viimeisille kilometreille asti astetta – tai parikymmentä astetta – tavallista tiukempaa taivaltamista.

Mutta kuinka olimmekaan yhtä aikaa Nuorgamissa! Juuri kun mankelimatkaaja oli kunnan rajalla, olimme samalla suoralla.

Ihan Norjan (ja EU:n) rajalle asti (siis Nuorgamin pohjoispuolelle) matkansa jatkui. Vasta sitten pysähtyi, ja salli tulla kukitetuksi ja sitten oli valmis  samppanjalasillisen nauttimaan: takanaan 1558 kilometriä ja kolme viikkoa polkemista. Ja kyllä oli helpottunut hymy ja olo.

Melkoinen pentu on meillä. Niin iloisia puolestaan ja ylpeitä olemme.

”Tuolta tulin!”

Hakaniemen rannasta tänne!

Ja sitten paluumatka mökille. Eikä se sade mihinkään loppunut. Utsjoella on oma eksoottinen raitti, Tenojoki-varsi on kaunis, Utsjoen kirkko ja kirkkotuvat ovat aika ainutlaatuisia, Kaamasentiellä on kuvauksellisia maisemia, – silloin kun näkee jotain. Eipä siis muuta kuin ajelimme, emme kuvailleet, emme turisteilleet, kuten aie oli ollut, mutta saimme kuunnella tyttären kokemuksia ja tuntemuksia, varsinkin tästä Oulun pohjoispuolisesta taipaleesta.

Mutta yhtä kaikki ”Mankelimatka läpi Suomen” on nyt tehty. Eikä ketään hämmästyttäne, että mökillä oli rantasauna ja erityisesti polkijan herkkuruokia päivällispöydässä.

Ja Mankelimatkan loppusuora (ja koko reissu) on täällä:

KLIKS.

 

Mökkiharrastus

Muistan, kuinka kymmenen – tai ehkä jo 20 – vuotta sitten luin joskus lehdistä tai kuulin jonkun kertovan, että joku ”harrastaa mökkeilyä”. Silloin mietin kovasti, miten ihmeessä voi ”harrastaa mökkeilyä”. Silloin minulle mökkeily tarkoitti enimmäkseen äidin mökillä vietettyjä hiihtoloman puolikkaita tai vuoropääsiäisiä (vuorotellen veljeni perheen kanssa) täällä Hangasojalla. Äiti väistyi lastensa edestä, kun tänne tulimme lapsinemme laskettelemaan, hiihtämäään, oleilemaan – hän oli laittanut kaiken valmiiksi, siivosi ennen ja jälkeen lähtömme (tai siivosi uudestaan ja isommasti, vaikka me omasta mielestämme pidimme hyvinkin huolen ainakin omista sotkuistamme 😉 ), piti huolen että klapeja (ihan vaikka vain kriisiaikojen varalle asti) oli tarpeeksi. Tiedättehän ”Polttopuut eivät ole leikin asia”)) ja että vessapaperia oli tarpeeksi 😉 ).

Joskus harvoin olimme täällä syksyllä, emme koskaan kesällä. Äiti oli, mutta me emme. Noin niin kuin enimmäkseen se meni noin. Ja joskus kävimme isäni mökillä Iissä – minä monena kesänä vietin päivän tai pari lasten kanssa siellä. Iskä ei silloin useinkaan ollut paikalla, mutta mieluusti päästi meidät mökilleen. Me ´olimme´, emme harrastaneet

Kesä 2006 oli ensimmäinen,  jolloin meidän perhe alkoi ”harrastaa mökkeilyä”. Ehkä sen voisi joskus ilmaista niinkin, että meillä on nyt toistakymmentä vuotta ollut  500 kilometrin päässä kotoamme loputon työleiri, jonka toiminnasta olemme ihan itse vastuussa tai sitten niin, että on oikeasti kiva touhuta kaikenlaista pientä ja vähän isompaa (vaikka nyt kokonaisen mökin tai ehkä enemmänkin kakkoskodin) rakentamista. Useimmiten ei tule ajatelleeksi täällä puuhailua rasitteeksi tai työksi, siis me ”harrastamme mökkeilyä”. Niin olemme tänäänkin tehneet.

Hiekkakuorma ja mullat on levitetty, heinääkin vähän kylvetty ja aamupäivä meni mökin siivouksessa, kunnolla on nyt kuurattu. Ikkunat pesty, matot hakattu, lattia luututtu, — kaiken kaikkiaan ihanan puhdasta ja kirkasta on nyt. Harrastaminen tuntuu ja tuoksuukin hyvälle.

Siiinä ne on vierekkäin: oikealla Tuulentupa ja vasemmalla tämä meidän Myötätuuli. Näettehän kesän lämmön  …

Illansuussa kävin kameran kanssa purolla, vähän lähimetsässä, pitkästä aikaa makrokuvia, kukkakuvia, kun niille oli vähän tarvettakin… Ja kulleroitakin! Ja puron kimmellystä.

Mökkireissulle lähdössä

Lopulta hyvinkin kesäinen päivä, vaikka aamulla toisenlaiseksi luulin.

Koskapa huomenissa lähdemme (taas) mökille, on tänään ollut valmistelupäivä. Aamupäivä ensin äidin asioilla ja luona: varmuusvarastot täydennetty ja muut tarpeelliset toimet ja seuranpito hoidettu.

Sitten mökille kauppa-asiat ja pakkaaminen valmiiksi, kukkien kastelu ja muu kodin ”alasajo”. Tarkoitus on lähteä heti aamusta, että ehdimme mökille ennen kuin Tyär on pyörällään siellä. 😉 Että ehditään saada sauna lämpiämään, ja ruoka valmiiksi, kun mankelimatkaaja saapuu Hangasojan varteen huollettavaksi. Illansuussa omalta pyörälenkiltäni palattua, tuli häneltä vähän huolestuttava viesti, mutta nyt (klo 20.20) on kuitenkin onneksi juuri päässyt kaverinsa kanssa Sodankylään ja majapaikkaan.

 

Juhannus- ja kesäruokia

Juhannusviikonlopun muutamat uudet ruokakokeilut ovat Teemu Auran uudesta keittokirjasta ”Viikonloppu lautasella”, jonka sain Pehtoorilta syntymäpäivälahjaksi toukokuussa.

Lohi-avocado-ohje kuulosti jo ohjeena sellaiselta, että yhteensä liki pari vuotta Meksikossa asunut tytär saattaisi pitää. Ja todellakin piti. Ja maistui se muillekin. Se oli alkuruokana, ja siihen tulleet popparit maistuivat myös juhlasamppanjan kanssa.

Enpä ikinä ennen ole poppareita voisulalla valellut. Tulihan niistä rasvaisia, ja hyviä. Ja sopivat lohen kanssa hyvin yhteen.

Lohiceviche avokadon ja poppareiden kanssa

400 g merilohta
½ ruukkua tuoretta korianteria
suolaa

Cevicheliemi
½ punainen chili
2 x 2 cm pala inkivääriä
½ pieni punasipuli
2 rkl kalakastiketta
2 rkl soijakastiketta
2 rkl oliiviöljyä
2 limen mehua

Voipopparit
50 g voita
pussillinen valmiita poppareita

2 avokadoa
½ ruukkua tuoretta korianteria

Tee cevicheliemi: hienonna chili, kuorittu inkivääri ja punasipuli. Laita kulhoon ja lisää päälle maustekastikkeet, öljy ja limemehu. Sekoita.
Poista lohesta nahka, ruodot ja harmaa rasva. Leikkaa kuutioiksi (noin 2 x 2 cm). Laita kuutiot raakakypsymään liemeen. Alkuperäisohjeessa lukee, että muutamaksi minuutiksi, mutta minä pidin ainakin puoli tuntia. Lisää mukaan myös korianteria ja vähän suolaa.

Valmista popcornit. Niitä varten sulata voi kattilassa, ja sekoittele kunnes se alkaa tuoksua pähkinäiseltä ja muuttuu väriltään kullanruskeaksi. Anna vähän jäähtyä ja kaada poppareiden päälle. Sekoittele.
Halkaise avocadot ja poista siemen napauttamalla sitä kevyesti veitsellä, ja silloin siemen jää terään kiinni.

Laita ceviche (joko annoslautasille tai) tarjoiluastiaan, ja lusikoi avocado paloina annoksen päälle. Koristele runsaasti korianterilla. Viimeiseksi päälle popcornit.

Ja sitten se tiramisu, joka Auran kirjassa on nimellä

”Taivaallinen tiramisu”

Sokerikakkukeksit
Tee sokerikakkupohja (tässä minun versiossani oikaisin).

2 kananmunaa
1 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
½ tl leivinjauhetta

Mousse
4 keltuaista
125 g sokeria
4/5 dl marsalaviiniä
2 prk mascarponea
2½ dl kermaa

Kostutukseen
3 – 4 dl espressoa tai vahvaa kahvia

Koristeluun
(tummaa) kaakaojauhetta

Vaahdota kananmunat ja sokeri. Siivilöi ja kääntele jauhot mukaan.
Pursottele taikinasta noin 10 cm pätkiä leivinpaperille, ja paista 180-asteisessa uunissa noin 10 minuuttia. Anna jäähtyä.
Laita vesikattiila tulelle, sekoita metallisessa kulhossa keltuaiset, sokeri ja marsala. Kuumenna keltuaismassaa kunnes se alkaa saostua, ja tarttuu hieman pohjaan kiinni.
Siirrä kulho pois liedeltä, anna vähän jäähtyä. Lisää joukkoon mascarpone. Vaahdota kerma ja kääntele sekaan.
Lado sopivaan vuokaan/tarjoiluastiaan keksejä ja vaahtoa kerroksiin, siten että viimeinen kerros on moussea.
Laita mousse yöksi jääkaappiin. Ennen tarjolle vientiä sihtaa pinnalle kaakaota.

Juhannusaattona meillä oli siis lohta monessa muodossa: alkupaloissa jääkellarin lohta, alkuruokana cevicheä ja pääruokana Perämeren lohta hiiligrillistä sen kanssa korvasienikastiketta ja uusia perunoita. Juhannuspäivänä alkuun graavilohta ja perunoita etc ja pääruoaksi flank steak. Ja sen ohessa (taas) fetatahnaa ja salaatteja (mm. vesimeloni-aurajuusto!). Sunnuntaina oli lohikiintiö jo täys, mutta ehkä ensi viikonloppuna voisi Perämeren lohi taas jo maistuakin. 😉

Rantapellossa hiljenee …

Arkeen paluu näyttäytyi perheen ”hajoamisena”, viikonlopun juhlaoleilun ja -syömisen jälkien siivoiluna, (Pehtoorilla) pihan raivaamisena, kuvaprojekti-sähköposteiluna, viinikaapin sulkemisena, kakkujen poistumisena ruokavaliosta ja silityskasan setvimisenä.

Tyttären ”Matka läpi Suomen” jatkui tänään kahden lepopäivän jälkeen kohti pohjoista; olin luvannut saatella Kiiminkiin, mutta se olikin Juniori, joka menikin vasta iltavuoroon ja joka halusi systerinsä kanssa polkea Jääliin asti ja käydä sitten samalla mummuaan katsomassa. Pihalta lähtiessä olivat kuin ”pentuna”. Tai vähän myöhemminkin …  yhdessä lähdössä.

Rovaniemelle Tyär suuntaa koukaten Koillismaan suunnan kautta – koska Kemintien remppa. Ja koska Oulu – Roi väli on niin tuttu; nyt rauhaisempia ja vähemmän tunnettujen seutujen kautta.

Minullakin tänään taas vähän pitempään polkien, mutta kuinka olikaan kylmä. Hanskat oli oltava, eikä innostanut pysähdellä kuvailemaan mitään. Ihan vaan kiertelin kaupungin laitamia. Pyöräteillä tuoksui mäntymetsä. Havuneulasia oli ihan liukastuttamiseen asti, ja paljon oksia, muutamia puitakin pyöräteiden kupeessa. Kuivasjärven takana oli yhden autokatoksen kaatunut puu, vanha pariskunta sitä kimpassa sahaili, ja mummarainen tupisi niin että kuului kauas. Kuului, vaikka minulla oli kirjakin kuuntelussa. Juhannusmyrsky on todellakin riepotellut näillä main.

Huomenna ryhdistäydyn ja kirjoittelen tänne resepteja viikonlopun kokeiluista…

Juhannuksen yhteiseloa

Talo on hiljentynyt (mitä nyt Novan Juhannuslista raikaa hiljalleen taustalla). Pikkuperhe lähti kotiin, Tyär kaverinsa luo. Huolimatta aika surkeasta iltapäivän säästä, olimme koossa jo aika varhain. Apsu tuli ensin Festaan, ja huuteli: ”Missä Saana?” – Noh, kummitäti löytyi sisältä, eikä sitten paljon saanut ilman veljenpojan seuraa ollakaan. 😉

Laiteltiin porukalla pöytään ruokia, Juniori oli tuonut samppanjan ja minä jatkoin eilen aloittamaani hienojen ”jemmaviinien” availua. Sain pikkuperheeltä pari vuotta sitten lahjaksi Torresin Manso-viinin, ja tuntui että tänään olisi sen päälle ymmärtäviä maistelijoita; vähän sellainen laatu korvaa määrän -fiilis. Ja se oli niin hyvää! Niin hyvää. Erinomainen lahjaviini. Mietin, minkä syyn keksin ostaakseni uuden samanlaisen viinin kaappiin kypsymään…

Ja viini oli ihan huippu makupari meidän pääruoalle. Oulun Kauppahallin lihamestari on muuttanut remonttipakoon Isollekadulle, ja parahiksi alkuviikosta FB-sivultaan bongasin ohjeen. Ja vihjaisin [= ”teet sitten näitä juhannuspäivän pääruoaksi” 😉 ] Pehtoorille.

Ja kaikki viisi (Apsu ei [vielä] ole tällaisen liharuoan ystävä) totesimme, että erinomainen ruoka, kesäruoka, vierasruoka, kalaasiruoka, juhlaruoka…  Ja tässä ohje.

Tätä ennen perinteisellä uudet perunat, graavilohi, jääkellarin lohi -linjalla.

Pitkään, rauhassa syötyämme alku- ja pääruokaa, oli aika kahville ja Miniän tuomalle kakulle. Uudenlaista mansikkakakkua. Ohje erinomaisen makoisaan juustokakkuun, jonka voi varmasti ”täyttää” muullakin kuin mansikalla on täällä. KLIKS

Ja kaiken syömisen ja olemisen ohessa Eevis istuskeli ja katseli ja ”jutteli” omiaan, kävi välillä vaunuissa pihalla päikkäreillä, tuli taas hymyilevänä itsenään takaisin mukaan seurueeseen… Apsu vaati seurakseen muistipelikavereita, oltiin ja katseltiin ulkona myrskyävää tuulta. Meneehän se juhannus näinkin.

Ja aamupäivällä oli ollut mitä kaunein kesäsää… Möljältä Nallikariin johtava polku on levennetty, tasoitettu, pyörälläkin kuljettavaksi tehty… Ilo oli kulkea.

Juhannus ja juhla

Saimme tyttären kotikotiin tänään. Tuosta vaan Helsingistä Ouluun juhannuksen viettoon pyöräillen….

Olin kertonut hänellekin, että kolmen maissa meillä olisi täällä aikamoisen hyvää ruokaa ja arvosamppanjaa tarjolla, mihin tyär vastaili aamusella Raahesta (yli 80 km meidän kotipihalta),  että ”teen kaikkeni, että ehdin ajoissa”, ja jo ennen yhtä tyär laittaa viestin: ”Limingantulli”. Siis liki kotiportilla. Ja kuulemma vasta toista kertaa tällä läpi Suomen matkallaan oli hiki. 😉

Ukkosen uhatessa, mutta ennen sitä ja väistellen, tytär oli aurinkoisena Oulussa.  …  ja pian pikkuperhekin tupsahti pihaan.

Olin jo aika päiviä sitten luvannut, että kun Juniori valmistuu insinööriksi (ja minä valmistun Torniosta) nautimme yhdessä samppanjan, joka tuli ostettua Moët Chandonin viinikellarin kaupasta Eperneaysta kahdeksan vuotta sitten! … Vuosikerta 2002 Champagnen huippuja, olin pelännyt, että tämänkin!!! ylikypsytän, mutta ei. Tänään oli kolminkertainen syy sen korkkaamiselle: tyttären puolimatkan krouvi, minun VAT ja Juniorin insinööritutkinto. Aika paljon piti odotella syitä, mutta nyt oli hyvä. Ja oli kannattanut odottaa…

 

Sitten ruokapöytään… Se tiramisu, josta jo toissapäivänä kertoilin, oli aika taivaallista. Olen tiramisuja tehnyt, maistanut, kokenut, mutta ihan vaatimattomuuttani totean, että tämä oli yksi parhaista.

Palaan menuun ja resepteihin huomenissa tai kunhan tämä iloelämä tästä taas tasaantuu.

Ihana keskikesän juhlaa, ystävät! Juhannus ja juhla on nyt.

Edelleen menneessä maailmassa

Suvisunnuntaiaamuna unta riitti hyvinkin liki kahdeksaan. Ja ilo oli kun tänäänkin paistoi aurinko, heti aamusta.

Ja kuten nykyään merkillisen usein juuri sunnuntaiaamupäivät ovat kuin tehty erinäisiä kotitöitä varten. Ne olivat hyvää ajankuluakin, kun odottelin, että Villa Eevilä puolelta päivin avautuisi. Se oli tämän päiväisen pyöräilyni kohde.


Jo viime kesänä se oli monta kertaa aikeenani vierailla. Olihan sitä täällä blogissakin minulle jo suositeltu. Tänään kävin. Ja ihastuin. Ja aion viedä koko perheen sinne. Historiaa, nostalgiaa, porvariston hillittyä charmia, satavuotiaan jugend-talon pieniä kauniita yksityiskohtia. Ja minulle – taas, kuten eilen Turkansaaressa – lounaslimonadi. Tänään vadelmaa, eilen sitruunasoodaa. Ah, onnea.

Kyllä voin lämpimästi suositella käyntiä. Siellä on nyt Minna Canth -teemainen näyttely ja ihana Aakkoset-kauppakin.

Sieltä löysin pyöräilijätyttärelle kortin luovutettavaksi Nuorgamissa parin viikon päästä… Pyöräilijä on tänään polkenut matkansa pisimmän päivätaipaleen; yli 150 km Tampereelta Jalasjärvelle. Onneksi ei ole satanut. Fiilikset päivittynevät viimeistään huomenissa tänne. Kovin on majapaikka samankaltainen kuin äidillään pari vuotta sitten kerran kuussa Torniossa.

Vielä palatakseni Villa Eevilään (jonne perheen nuorin jäsenkin (Tane/Eevis) on tietysti kesän aikana vietävä… 🙂 ) Viehättävä pihapiiri ja ystävällinen palvelu, ja vitriinissä monenlaisia baakkelseja.

Meidän pihapiiriin tuli tänään iltapäivällä pikkuperhe. Ja kesäruokaa oli tarjolla. Ei baakkelsia, mutta grilli- ja mansikkaherkkuja.

Tuntui että Apsusta meillä on parasta nurmikko. Papan samettisena pitämä nurmikko on paikka, jossa poika tykkää juosta, olla hippaa, piilosta, ajella kilpuriautolla, puhaltaa saippuakuplia, – vuorotellen kaikkien innokkaiden kanssa. Ja sitten taas välillä syödään mansikoita, ja kirsikoita. Ja sitten juostaan. On kesä. Onni on.

Onnen päivä

Aamuyhdeksän jälkeen…

– Mummiiiii! Oon ihan kohta valmis. Mennäänkö?
– Mennään.

Kolmen minuutin kuluttua autossa: ”Mummi, missä se Liikennepuisto on? Onko vielä kauan? – Ai, ei. Mennäänkö tästä suoraan vai mummipapan ohi?

Olemme aamupäivän, reilusti enemmän kuin kaksi tuntia Oulun Liikennepuistossa. Tätä on odotettu koko pitkä talvi, ja tänään sitten vihdoin. Viime kesänä kävimme vain kerran.

– – – – –

– Mummiii…. pitää mennä tankkaamaan. Mummiiii, kato, pitää pysähtyä: suojatie! Mummiii, tuu, haluan vaihtaa auton. Mummiii, ota kuva, lähetetään Saanalle (= kummitäti, joka pyöräilee Hämeessä). Mummii, tuu tänne, pitää tankata. (Ihan hirmu paljon nuo polkuvoimalla kulkevat automobiilit tarvitsevat tankkausta. 🙂 Eikä koskenut vain Apsun autoa  jatkuva ruuhka oli tankilla.)

Ja mummi tepastelee liikennepuiston jalkakäytävillä ja välillä pientareilla ja pelloilla, ja sävähtää joka kerta iloisesti, kun kuulee ”Mummiiiiiiii!”

Ja mummi hoksaa, että on ensimmäinen kerta tälle vuodelle kun Oulu, allekirjoittanut ja kesän lämpö kohtaavat. Sekin tuntuu hyvälle. Ja niin me liikennöimme. Ja vaikka tässä jutussa on linja-autoilija-mummin ( – ja papan ja isopapan ja rekkakuski-isin… )  ja kaiken kaikkiaan monenkertaisen ”sukurasitteen” paino, niin silti ylpeänä katselin, kuinka nelivuotias osasi pysähtyä suojatien eteen, näyttää suuntamerkkiä, kysyä, miten nyt tehdään, antaa tietä ja jutella muiden ajelijoiden kanssa …

Onnistun jossain välissä, viiden auton vaihdon (sukuvika?) ja reilun kahden tunnin ajelun ja 8 000 askeleen jälkeen houkuttelemaan pojan pois auton ratista ja houkuttelemaan hänet liikennepuiston viereiseen leikkipuistoon, jossa vietimme pitkän tovin. – Mummiiiiii, ota kiinni. Mummiiii, tuu tänne. Mummiiiii, lopeta kiikkuminen. ... Onneksi puistosta löytyi kaveriksi tyttö, jonka kanssa aika kului oikein hyvin.

– – – – –

Lähdettäiskö jo syömään? Mennäänkö Mäkkärille?

– Ei, ja joo. Ei lähtä vielä….

Lähdimme sitten lopulta kuitenkin kohti lounasta, mutta ensin tosin piti käydä Mannerheimin puiston liukumäessä, ja katsomassa naapurikorttelin rakennustyömaata, kuunnella pientä, tosin ei niin pientä, äiti-lapsi-riitaa puistossa, mitä Apsu katseli mykistyneenä ja siinä vaiheessa mummi taas kyseli, että lähdettäisiinkö jo sinne Mäkkärille…

— — — – —

– Mummi, mikset syö? Mummi, otatko aurinkolasit pois, en nää sun silmiä? Mummi, mihin sitten mennään? Mennäänkö mummipapalle (= meille)?  – Mennään vaan.

Mäkkärin ”Happy Meal” oli sekin kovin nostalginen. Se paketissa ollut lelu aiheutti pitkällisen keskustelun ”hyviksistä ja pahiksista”. Syväluotaavan keskustelun, – Apsun kanssa päätimme palata asiaan kun hän ensi kerran tulee yökylään… Silloin katsotaan Netflixistä elokuva, jossa on pahiksia… sitä odotellessa…

— — — – —

Matkalla Rantapeltoon. Yhtäkkiä.

A: Tuolla asuu mummO-pappa.
M: Niinhän ne asuu. Mummikin on käynyt siellä. Onkohan ne käyneet liikennepuistossa?
A: No ei. Eihän niillä oo edes lapsia!
M: Mutta se sun äitihän on niiden lapsi.
…. Takapenkillä pitkä hiljaisuus.
A: Jaa.
M: Sun äiti on niiden lapsi.  Ihan niinkuin sun isi on mummI-papan lapsi. (mummo = on Apsun äidin äiti ja mummI = Apsun isän äiti)
A: Missä minä olin kun äiti oli lapsi?
M: Ei sinua vielä ollut.
A: Missä olin?
M: Olit vasta sitten kun isi ja äiti tapasivat ja tykkäsivät toisistaan kovasti, ja sitten sinä aloit kasvaa äidin masusssa niinkuin Eevis (= Tane), muistatko?

(Enkä todellakaan ollut ajatellut joutuvani/pääseväni näitä juttuja selittämään … )

A: Joo. Ja sitten Tane tuli sieltä vauvavarastolta…
M: Just niin…
A: Kävikö isi kattomassa minua?
M: Kävi, monta kertaa. Ja olikin siellä. Ja sitten kun pääsit kotiin, mummi kävi katsomassa sinua. Ja minua itketti, kun olit niin ihana.
A: Itkikkö?
M: Itkin minä. Minusta oli niin mukava kun sinä olit tullut.
A: Jaa. Mennäänkö uudestaan liikennepuiston?
M: Tietysti.

Ja sitten iltapäivän lopulla mummi-papalla: Apsu selitti papalle hätäisesti, mitä oltiin liikennepuistossa koettu ja sitten pihahommiin: oli kasteltava KAIKKI mummin kukat, papan pensaat ja pestävä oma kilpuriauto ja ties mitä. Lapsella oli hommaa. Avitimme ja katselimme, kuuntelimme. Kovasti oli touhua ja juttua.

Illansuussa palautin pojan kotiin: ”Mummi, voitko jäädä meille. Katsellaan hyviksiä ja pahiksia … ja tuu tähän,,,”

Mummi lähti kuitenkin kotiin. Hyvillä mielin, että oli tällainen onnen päivä!

Kohtaamisia

Tänään on ollut monta mukavaa sattumaa ja kohtaamista.

Aamun pyörälenkki. 
Onnistuin sittenkin olemaan ajoissa asemalla. Ukko-Pekka ei ollut ehtinyt lähteä.


Toimistotarvikekaupassa.
Pitkään hankintalistalla ollut uusi kirjoitusalusta kirjoituspöydälle löytyi vihdoin (ATK-pikatukku). Ja parasta oli liikkeessä ollut nuori ilosilmäinen miesmyyjä. Hän sanoi ihan kuin ajatuksella ´No hei´ ja kysyi, että ”Mitäs tarvisit, toivottavasti löydät sen täältä.” Olennaista oli, että hän oli iloinen, olematta lipevä tai ylipirteä, ja hän ei teititellyt ja oli oikeasti ilahtunut, kun hän löysikin heidän hyllyistään juuri sellaisen sinisen alustan kuin tarvitsin. Ja lähtiessäni pienestä myymälästä hän vielä huikkasi: ”Tuuhan toistekin.” Jäi mukava olo.

Ruokakaupassa.
Pieni tyttö (about 6 vee) oli äitinsä kanssa leivontatarvike- ja -tilpehöörihyllyllä. Ja lapsi hyvin asiantuntevasti selitti äidilleen, mitä milläkin strösselillä tai makuaromilla tehdään. Vaikutti siltä että he olivat leiponeet usein yhdessä. Sekin lämmitti. 

Kotona.
Apsu huuteli ja pyyteli minua kaverikseen ulos jo paljon ennen kuin meidän yhteinen vähän extempore myöhäinen lounas oli saatu syödyksi. Ja Eevis oli niiiiiin iloinen, kun hänelle oli vihdoin etsitty syöttötuoli pöydän ääreen. Sai istua muiden kanssa pöydän ääressä, näki kaikki ja saattoi leluillaan hakata pöytää sen sijaan että olisi pitänyt sitteristä kuikuilla ja olla vähän erillään kaikista.

Ystävien luona. 
Meillä oli illansuuksi kutsu Kelloon ystävien luo, ja sinnehän sitten Pehtoorin kanssa pyöräilimme. Ennenkin on siellä puutarhaa ja pihaa ihaltu. Niin tehtiin tänäänkin. Ja siellähän oli tuttuja vuosikymmenten takaa. Luokkakaverini keskikoulusta ja tuttu lukiovuosilta. Paljon yhteisiä koulumuistoja.

Kalliokielo.

Purjeveneilyä ja pyöräilyä…

Lauantai-iltana julkaisemaani kyselyyn rohkeni lähteä mukaan viisi osallistujaa (Annu, Raila, Pasi, Tiina ja Lähes naapuri). Minun surkuhupaisa kaarnalaivan uittamiseni ei oikein simahtanut. Kaikki löytämäni kaarnanpalaset olivat murenevaat sorttia, joten oli siirryttävä tekemään potskia kelottuneen männyn runkokerroksista, vuoltava vene puusta, ei kaarnasta. Tuohesta sentään purje. Ja kun paattini ei mökkipuron vuolasta kevätvirtaa kestänyt vaan kaatui kerta toisensa jälkeen, rakentelin puron pohjalle kivistä ”keinotekoisen karin”, johon käsityöni tuloksen jumitin kiinni. Siksi näyttää siltä, että vene menee perä edellä ylävirtaan. Ei mennyt mihinkään. Siis ei kaarnaa, eikä seilaa.

Pienen kilpailun pienen arvonnan pienen palkinnon voitti Tiina. Moneskos kerta tämän blogin arvonnoissa? 🙂 Muistelen että asut kaakkois-Suomessa? Kotkassa, Kouvolassa tai ehkä Hyvinkäällä? – mutta kun en osoitettasi tiedoistani löydä niin laitatko sähköpostissa minulle (reija at satokangas.fi. Lähettelen sitten pienen palkinnon. 😉

Seuraavana päivänä vähän tyylikkäämpi yhden pienen purjealuksen Sailing Race. 🙂

Ja nyt jo eilen mainostamani tyttären ”Mankelimatka – Suomen läpi pyörällä” -blogi on auki, ja ensimmäinen postauskin siellä. Klikkauduhan pyöräretkelle mukaan.

KLIKS

Tänään minäkin pyöräretkellä, ja oli niin kylmä! Mutta enemmän se houkutti kuin yrttimaan kunnostaminen tai Huvilan pesu. Ne vaativat lämpimämmän kelin.

 

Lapista ja Lappiin

Pako Lapin mahdollisesta takatalvesta kotipihan vehreyteen alkoi jo hyvissä ajoin ennen kahdeksaa. Hangasoja– antapelto taittui sujuvasti ja nopsasti. Maanantaina aamupäivällä Rovaniemen pohjoispuolella ei ollut paljon muuta liikennettä kuin matkailuautoja,- ja Sirkus Finlandia.

Lähtö mökiltä ei juuri riipaissut, oli sen verran kylmää ja sumuista. Sitä paitsi paluuseen mökkimaisemiin ei ole kuin muutama viikko. ”Me tulemme taas … ” Olemme luvanneet olla mökillä 29.6., sillä silloin Esikoinenkin tulee sinne.

Ja vähän erikoisempi tyttären reissu tällä kertaa on: ei tule lentäen, vaan tulee pyörällä! Aikoo siis pyöräillä Helsingistä Saariselälle, ja siitä vielä Nuorgamiin. Kesälomamatka läpi Suomen! Polkien pyörällä, eikä mitään sähköavusteista pyöräilyä, vaan vanhalla 7-vaihteisella Tunturillaan sykkelöi. Ei ole paljon ilmastokuormitusta tällä lomamatkalla.

Tytär on jo koko kevään ja kesän treenannut erityisesti tätä varten. Itse asiassa on koko aikuisikänsä liikkunut paljon (juossut, pyöräillyt, salitreenannut) ja on peruskunnoltaan hyvässä kunnossa, ja nyt huhtikuun alusta asti on polkenut jo 2000 km. Käynyt viikonloppuisin Hakaniemestä Hyvinkäällä tai ottanut pyörän mukaan ja mennyt junalla Hämeenlinnaan ja sitten polkien palannut Helsinkiin. Ja esimerkiksi Kerava tai Vihti, ja pääsiäisenä Oulussa ollessaan Liminka ja Ii lenkkiensä kohteina.

Matkapyöräilijä on opetellut paikkaamaan pyöränrenkaan, kiristämään kettinkiä ja lukenut muiden Suomen läpi polkeneiden blogeja ja artikkeleita. Polkenut kylmässä ja kuumassa, tuulessa  ja tuiskuissa, joten ei mikään hetken päähänpisto tai kylmiltään lähtö ole kyseessä.

Nyt kun Tyär on lupautunut yöpymään matkan varrella asuvien kavereidensa luona (Tampere, Raahe, Rovaniemi) sekä tietysti kotikotona ja mökillä, ja ylipäätään kaikilla etappipaikkakunnilla jossain sisätiloissa, eikä satunnaisessa telttamajoituksessa jossain sivutien varrella, kuten alun perin ajatteli, en enää ole niin kovin huolissani. Päivämatkat eivät vaadi henkihieveriin polkemista, pyörä on huollettu, lukkopolkimet ja satulalaukut ja varusteita hankittu etc.  Ainoa mikä minua – kovastikin – huolettaa on liikenne. Ja erityisesti pohjoisen nelostien olemattomat pientareet.  (ks. kuva rekoista ja tiestä yllä). Kapeilla teillä, joissa liikkuu aika paljon rekkoja ja rajoitus on 100 km/h, ei pyöräilijä ole oikein turvassa.

Mutta torstaiaamuna klo 7 on startti Hakaniemen rannasta. Hyvin se menee, eikä minua oikeastaan edes ihmetytä tämmöisen lomamatkan keksiminen; ei ole ensimmäinen haaste, jonka lapsi on itselleen laittanut.

Pyöräilijä on aikeissa pitää kännykällään reaaliaikasta blogia koko reissunsa ajan, mutta blogi ei ole vielä auki. Olen kuitenkin saanut luvan laittaa linkin tänne, kunhan matka starttaa. Josko haluatte seurata seikkailuaan…

Hellettä ja mökkielämää

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Tai noh, niistä minun piti kirjoittaa. Itse asiassa kirjoitinkin. Käytin reilun tunnin tehden postausta. Ja NYT  -prkl – se hävisi jonnekin. Ihan vähän vaan raivostuttaa. Mökkilauantai-illasta käytin reilusti aikaa, ja se kaikki hävisi.

No mutta: yritän tasaantua. Ja referoin.

Siis olimme ennen aamuyhdeksää Kiilopään juurella valmiina kapuamaan ylös tai siis toiselle tunturille, Ahopäähän se taitaa olla. Mietin ääneen, että missähän se oli, oliko se tämän reitin varrella, se ”tunturiylänkö”, jossa käytiin viime kesänä vai olikohan se toissa syksynä? Tai sittenkin edellisenä keväänä? – Pehtoori vain jatkoi matkaa. Jossain kuvauspysähdyksen kohdalla kuitenkin kysyi – ”Oikaistaanko? Jos siellä olisi se kaipaamasi lampi?” – Oikaistaan vaan. [Tiedä häntä oikaisiko? Ehkä päinvastoin. Mutta juuri oikeaan paikkaan satuttiin.]

Luntakin. Mutta lämmintä. Ja onneksi tunturissa tuulee, joten helle ei ahdistanut liikkujia. Oli ihanan lämmin, pilvetkin katosivat, mutta paarmoja tai sääskiä ei tullut.

Puolenpäivän jälkeen olimme jo kylillä. Kyläkauppa Kuukkeli ei petä koskaan. Siellä oli tänäänkin heti sisäänkäynnin kohdalla joulupukkinukke, tosin potkuri kaljakaapin päältä on jo hävinnyt. Mutta tilpehööri(virallisesti matkamuisto)osasto oli yhtä runsas ja riemunkirjava kuin ennenkin ja sieltä löysin yllättävänkin fiksun palkinnon eilen julkistamaani kilpailuun. Siis kannattaa osallistua.

Kauppareissun jälkeen möksällä Porotokka-astiat esille ja kuvauksia mökkimiljöössä. Tänne sopivat erinomaisesti.

Ja samaan aikaan toisaalla: Pehtoori kävi vakkariapajalla pyöräilemässä ja palasi mukanaan pari litraa korvasieniä. Jes, juhannus on turvattu.

Lämmittelin kuvausten ohessa saunan. ”Pakkohan” se oli. Tänään on kansallinen, suomalaisen saunan päivä. Ja tänään pulahdin Hangasojaan, mikä ei ollut ollenkaan tiukka paikka. Jo + 13 C. Ja sinne jäi loputkin tautioireista. Ainakin uskon niin.

Terassilla somettelua, pientä huilinkia, ja silloin ampiainen huomasi kalpean olkavarteni ja kävi pistämässä kipeästi. Vieläkin punainen, ”kuumeinen”, enää ei jomota. Onneksi mökin kaapeista löytyi kyypakkaus.

Mökkigourmetissa tänään grilattua lohta ja parsaa, oheen hollandaisea ja leipää.

Ja viini. Alsacen Muscat. Sopi parsalle, lohellekin. Alko mainitsee suosituksissaan myös aasialaisen ruoan ja sushin. Tulemme testaamaan.

Lämmin suosituksemme tälle.

Iltakuuden jälkeen viimeisiä viinitilkkasia juuston (kyllä sopi myös juustolle) kanssa nauttiessa ukkosen jyly alkoi kuulua kaukaa, ja pian taivas tummeni. Satoi. Ja lämpötila putosi liki 10 astetta. Nyt kaunista. Nyt lähden ulos ja toivon ettei postaukseni toistamiseen häviä bittiavaruuteen.

Kauniin kesäkuun toivotuksin, …

Ei valittamista

Nyt on +30 C. Mökkiterassilla. Näillä raukoilla rajoilla on +30 C. Tässä on useammin ollut miinus 30 C kuin plus. Nyt on plus. Ja leppeä tuuli tuntuu ihanalle. Olo on hyvä. Flunssa jäi viime öiseen kymmentuntiseen uneen, – tai yöhön tai johonkin.

Tänään olemme olleet reippaita, liki nuhattomia, vähän käheä-äänisiä kylläkin, mutta siitä viis. Pikaflunssan jälkeen olo tuntuu nyt kaksin verroin tavallista paremmalle, erinomaiselle.

Eilen illalla tullut klapikuorma (= kolme heittokuutiota = parin tulevan talven sauna- ja takkapuut) on nyt sisällä liiterissä, ikkunat on pesty, on liikuttu ja on saunottu (en uskaltanut helteestä huolimatta vielä puroon, ehkä huomenna sitten), ja vain oltu. Minulle se oleminen on usein isomman ponnistelun tulos kuin jonkun tekeminen.

Hyvin kuvaavaa olemiselleni on, että vietin pitkän tovin, ehkä tunnin, toistakin, jotta sain otetuksi tämän kuvan.

Oli etsittävä materiaalit, testailtava ”purjehduskelpoisuutta”, vaihdettava purje, vuoltava pohjaa… testattava. Sitten etsittävä kuvakulmaa, säädeltävä kamera, laitettava purjehdusalus puroon, juostava alavirtaan, tarkennettava vielä kerran .. tehtävä tämä jotensakin sata kertaa tai noh ainakin kymmenen kertaa… Ja tässä tulos. 😊

Perhechatissa jo järjestin tästä kilpailun (joka ei kyllä ihan helpolla ratkennut), ja järjestänpä sen nyt täälläkin. Kuvan nimi on ”Kaarnalaiva seilaa purossa”. Ja tehtävä on: etsi kuvasta kaksi (asia)virhettä. Siis etsi kuvasta ne jutut, jotka eivät vastaa kuvan nimeä.

Kaikkien kommenttikenttään vastauksensa jättäneiden kesken arvon palkinnon: jotain, mitä löydän meidän legendaarisesta, mökin lähikauppa Kuukkelista. Jotain pientä kivaa, joka on helppo postittaa. Voitte olla varmoja että se on jotain uniikkia. Huomenna on kauppareissu, joten silloin hankin.

Siis varsin leikkimielinen kilpailu. Osallistu sillä mielellä. Ja vastaukset ensi tiistai-iltaan mennessä. Jollet millään muotoa kehtaa laittaa vastaustasi (tai haluat varjella oikeaa vastaustasi muiden silmiltä) niin laita se minulle suoraan sähköpostilla (reija at satokangas.fi).

Purossa seisoskelun lisäksi tein tänään ihan priimaruokaa: ihan tavattoman isotöistä. 🙂 Laitoin maustetut kukkakaalit uuniin ja leikkasin valmiin ”Lempeästi pippuroitu” -viljaporsaan sisäfileen palasiksi ja vihjaisin Pehtoorille, että nuo pitäisi grillata. Sillä aikaa tein kipollisen fetavaahtoa. Ja voi mahdoton, kuinka hyvin söimmekään. Joku halpis chileläinen cabernet sauvignon ohessa ja perjantai tuntui niin hyvälle. Sellaiselle ”elämä on”.

Nämä on niitä päiviä, jolloin muistan olla ihan erityisen kiitollinen siitä, että meidän elämässämme on mökkielämä. Että on Lappi. Että on kesä … että on.

Suvisunnuntai

Toisin kuin aie ja tarve olisi ollut, en aamulla ryhtynytkään perkaamaan ja tekemään eilisiä kuvia, vaan lähdin jo aika varhain ulos. Vähän pihahommia, enemmän pyöräilyä. On jo kesäistä, tosin vielä on sormikkaat pyöräillessä oltava. Mutta kesälle näyttää. Se on kovin mukavaa. Pyörä kulkee, kirjoja kuluu…

Arvelinkin, että kirkolla voisi olla kukkaloistoa, joten ajelin lenkin lopuksi sinne. Kaupungintalon edessä on taas mahtava tulppaanimeri. Nyt on oikein mieleiseni värisiä.

ja kirkkopuistossa pilvikirsikat ovat kukassa. Jo viime vuonna yritin parinakin päivänä niitä kuvata, mutta niin silloin, niin kuin tänäänkin, tuollaista mössöä on kukkaloisto. Vielä pitää yrittää että saa sen ”pilvimäisyyden”, hentouden esiin…

Flunssan (vai sittenkin allergian) alkuinen pikkuperhe tuli syömään. Tänään oli hampurilaispäivä. Pehtoori grillasi paistijauhelista pihvit, minä tein tykötarpeet.

On kesäkuu. Se on hyvä juttu se.

 

Suunnitelmien muutos

 

Suojelen sinua kaikelta…

Tänään on ollut rakkaita pieniä mummin studiossa.

Tänään on ollut tekemisen päivä. Ja aurinkoa. Hyvä päivä.

Yllättävän paljon on kulunut aikaa… Aamupäivän hirmuisessa tuulesa pyöräilin, iltapäivän tein sapuskaa. Josta piti raportoida, … mutta sepä siirtyy huomiseen.

Ennen perhepäivällistä oli pitkään aiottu kuvaussessio: olin aamulla rakentanut studion. Apsu oli jo kokenut studiokuvattava, mutta Eevikselle kuumat, uudet, hurisevat lamput olivat (liian) mielenkiintoisia. Niitä kohti pieni mönki ja kulki, vaikka eipä se kuvaussuunnitelmaan kuulunut. 😉 Mutta saimmehan me kuvia.

Kuvatoimitus on vienyt aikaa, joten reseptiikan postaus siirtyy huomiseen … pahoittelen, mutta lupaan. Huomenna mm.

feta-vaahdon resepti!

 

Latauksen tarvetta

Äänikirjat – joiden kuuntelutahti on jatkunut nyt pari kuukautta hyvin intensiivisenä – tuovat mieleen lukio- ja opiskeluaikojen kesät. Ja talvetkin. Silloin luin ihan hurjan paljon. Vaikka olin kaikki kesät töissä, ja suorittelin opintojakin muutamana kesänä, niin silti luin (lukunopeuteni oli silloin jotain ihan eriä kuin nykyisin) ihan valtavasti romaaneja(kin). Se ei ollut yksi yö joka vierähti kirjan kanssa.

Muistan kuinka olin ja elin niissä kirjojen maailmassa. Nyt kun päivittäin menee monta tuntia kuunnellen kirjoja on vähän sama tilanne. Eilen silittäessäni samoin kuin kesäkukkia istutellessani kuuntelin kirjaa. Tänään polkiessani illansuussa (sateessa, argh!) hakemaan kaupungista Torin Lihamestarilta huomiseksi grillattavaa ja tehdessäni huomiseksi jälkkäriksi tiramisua kuuntelin kirjaa (nyt menossa Enni Mustosen Sotaleski – taattua ”lukuromaani”-laatua”).

Parin viime kuukauden aikana en ole autoa paljon ajellut, mutta tänään kuin ajelin käyttämään äitiä lääkärissä kuuntelin autossakin – en Radio Novaa kuten tavallisesti – vaan puhelimesta kirjaa. Enkä millään malttaisi lopettaa.

Yksi ikävä sivuvaikutus tässä uudessa sähköpyörä – äänikirja -elämässäni on nyt ilmennyt: lataaminen. Kaikki pitää muistaa ottaa mukaan ihan niin kuin ennenkin, mutta kaikki, melkein kaikki, pitää muistaa myös ladata. Ensimmäiseksi tietysti puhelin. No se hoituu yleensä helposti, sillä uusi, tai siis uudehko, puhelimeni latautuu tosi nopeasti, yleensä aamutoimien aikaan muutenkin.

Nappikuulokkeet pitää myös olla ladattuna, jotta voin ajaessa kuunnella. Ja kirja täytyy olla ladattuna puhelimeen, jos kerran aion kodin wi-fin ulkopuolella kuunnella.

Myös kamera vaatii ladatun akun, ja muistikortin, jossa on tilaa. Ja pyörän akku tietysti. Sen lataaminen ihan tyhjästä täydeksi vaatii nelisen tuntia, joten olisi hyvä muistaa jo edellisenä iltana. Tosin täydellä akulla ajelee (kun käyttää pienintä avustusta tai ei ollenkaan) sen liki 100 kilometriä, joten likikään joka päivä ei tarvitse ladata vaikka joka päivä ajaisi useampiakin kymmeniä kilometrejä.

Siis puhelin, kirja, kuulokkeet, pyörä ja kamera! Kaikki ne vaativat latauksen. Onko nyt kovin ekologista tämäkään touhu!

Ja sitten vielä yksi ladattava! Minä vaadin enemmän unta kuin ennen pitkien pyörälenkkien aikaa. Nukun enemmän ja paremmin kuin aiemmin kun tulee ulkoiltua ja liikuttua monta tuntia päivässä, ehkä myös painopeitolla on siihen osuutensa. Joten Buona notte! Huomenna on pyöräilypäivä! Ja ruokapäivä: pikkuperhe tulee syömään, iltasella uusia kesäreseptejä täällä blogissa!

Roma caput mundi

Roma capus mundi – Rooma maailman napa?

Onhan se joskus – sellainen pari tuhatta vuotta sitten – ollut. Ja siitä suuruuden ajasta ja suuruudesta on vielä jälkiä.

Roomaa paremmin tunnen vain Helsinkiä (ja nykyisin ehkä pikkuruista Torniota 😉 ). Edes Turkua tai Tamperetta en tunne siten kuin Roomaa. Tai siis kaupunkien keskustoja. Enhän toki tiedä Roomastakaan oikeastaan mitään Centro Storicon ulkopuolelta. Ja pääsin siis – ainakin vielä kerran – Roomaan. Haluanko sinne vielä? Kyllä minä taidan haluta. En ehkä tänä vuonna, mutta jo muutaman vuoden päästä… Ehkä.

Viime viikkoinen matkamme sinne oli todellakin loma. Ei suorittamista. Ei vaikka käveltiinkin kuudenpäivän aikana yli 100 kilometriä. Ja lisäksi ajeltiin vielä busseillakin. Ei vaikka otinkin pitkästi yli tuhat kuvaa (joiden joukossa on paljon enemmän surkeita räpsyjä kuin laatuotoksia).

Rooma on minusta, minulle, helppo. Se on aika rento. Roomalaiset osaavat elää turistien kanssa. Ja antavat turistien elää Roomassa.

Kaupunki oli minusta nyt sotkuisempi kuin aiemmin, – vai johtuuko tunne vain siitä, että me kiertelimme nyt vähän enemmän ”laidoilla”. Esimerkiksi Colosseumin takana oleva puisto, samoin kuin Janiculum-kukkulan puistot ja kadut olivat roskaisia, puistot hoitamattomia. Villa Borghesessa oli siistejä ja vähemmän siistejä paikkoja, paljon kaunista katseltavaa, ja hyvä paikka rauhoittua keskustan melusta sivussa.

RUoka on yksi Rooman (ja ylipäätään Italian) parhaita puolia. Jo raaka-aineiden katselu, Campo di’ Fiorilla kiertely, kymmenien herkkukauppojen näyteikkunoiden ja tuotteiden näkeminenkin on minulle ilo.

Sattuipa kohdalle putiikki, jossa myytiin kaikkea kallista gourmetia. Enkä edes sortunut! Musta tryffeli suunnilleen saman hintaista kuin matsutake Tokiossa. Ja sitten tuollainen minulle uusi tuttavuus kuin Bottarga. SItä oli sekä tonnikalan että mullon. Siis kuivattua mätiä. Muutaman ristoranten listallakin sitä näytti antipastilistalla olevan, mutta jäi testaamatta. Siis jo senkin takia lähdettävä vielä joskus käymään.

Uusia, nimenomaan ”artesaani”-jäätelöliikkeitä oli tullut montakin. Pizzerioissa ei ollut kotsoneita (vai mitä ne uudet on), eikä kebabpizzoja, ei majoneesikastikkeita, ei mitään muutakaan uutta. Miksi olisi kun perinteiset, puu-uunissa paistetut ohutpohjaiset ovat hyviä, erinomaisia, ja halpojakin. Varsinkin jos menee vähänkään turistinähtävyyksiä kauemmas.

Mutta ei Italiakaan enää ole mikään halpa lomakohde. Viini ja taksikyyti on halvempaa kuin Suomessa, ja ruokakin, mutta vaatteet ja bussikyyti (3 päivän kortti 18 euroa, oliko Helsingissä päiväkortti 7 €?). Turiskohteiden pääsyliput ihan yhtä kalliita kuin missä tahansa muualla, paitsi että Lontoossa taitaa olla kaikkein kalleinta.

Ja kuten aiemmin jo oli puhetta: Roomassa on parasta vain olla ja kuljeksia. La Dolce Vita – makeaa elämää, mutta ennen kaikkea Dolce far niente – suloinen joutilaisuus.

Kempeleeseen pyörällä

Tänään on tuntunut ihan kesältä. Oulussa oikeastaan eka kertaa tänä vuonna, kun meillä jäi se viime viikon lämpöaalto täällä kokematta.

Aamupäivällä Muistikuvia-asioita, ja sitten jälleen kotiseuturetkelle Helkaman kanssa. Tänään kohteena Kempele. Matkalla ojanpohjilla jo paljon rentukoita.

Oli ihan ”syykin” mennä sinne, sillä yhdellä tutulla, pitkäaikaisella keskikoulu- ja lukiokoulukaverilla, harrastaja-valokuvaaja hänkin, on näyttely siellä. Olin luvannut käydä katsomassa. Ja tänään sinne siis. Tapasimme ja kahvittelimme, ja sitten minä lähdin kuvailemaan Kempeleen ”nähtävyyksiä”: kotiseutumuseo ja kirkko. Kempeleen vanha kirkko on yksi maamme 11:sta jäljellä olevasta arvokkaasta tukipilarikirkosta. Mutta sepä on nyt rempattavana joten enpä päässyt kovinkaan lähelle. Tapuli oli jo maalattukin.

Kotiseutumuseon pihapiirissä vanha maitolava, jossa vanha Valion logo. Tulipa siitä takaumia. Minulla ei niinkään maaseudulle, saatikka maitotilan elämään, vaan kesäjätskiin. Duetto-pikari: suklaata ja vaniljaa, ja puutikku. Siinä pyöreän pahvikipon kannessa oli tuollainen Valion merkki.

Kempele on yksi niitä kunnannimiä, jotka vieraspaikkakuntalaiset, etelän immeiset, taivuttavat toistuvasti väärin. EI Kempeleellä, vaan Kempeleessä. Aika vastikään YLE Ykkösen toimittaja taivutti isompienkin paikkakuntien – kaupunkien – nimiä yhdessä ja samassa lauseessa ihan pieleen: ” – – Seuraavat ottelut pelataankin Kokkolalla ja Rovaniemessä.” Auts! Luulisi toimittajilla olevan vähän parempi suomen kielen taito. Luulisi.

Ilta on kulunut reissukuvia peratessa, ja ”perinteistä” matkayhteenvetoa miettiessä. Huomennapa sitten sen aika.

Kotiin palattua

Oulussa on lähes yhtä kylmä, itse asiassa kylmempi kuin Roomassa – tai Helsingissä.

Mutta on täällä poissaollessamme ollut ihanan lämmin – viikossa valkovuokot aidanvierustallamme ovat ryhtyneet kukkimaan, Pehtoorin oli tänään jo leikattava nurmi ja keittiön ikkunasta näkymä on vielä hennon vihreä ja raikas, yrttipenkeissä on jo elämää, raparperipiirakallekin alkaa piakkoin olla aika. Hienosti on tänne kesä tullut  (ja nyt kyllä jo ainakin hetkeksi myös mennyt).

Kotona on mukavaa myös tila, – tyttären nurkissa (= olohuoneessa) ja hotellissa asuessa ei tilaa kaipaakaan, mutta kotiin tullessa se tuntuu hyvälle. Ja täällä on hiljaista ja siistiä. Ja ihan itse sai tehdä ruokaa. Jos kohta on todettava, että minusta on mielusta myös ravintoloissa syöminen. Mutta aika aikaansa…

Heräsimme, kun oli ”pakko”, vähän ennen viittä tänä aamuna; konsertin ja sieltä palautumisen jälkeen oli päästy unille juuri ennen puolta yötä 🙂 . Aamulla pikaisesti peseydyimme, puimme, heitimme tyttärelle heipat ja lähdimme lentokentälle. Emme edes yrittäneet etsiä reittiä lentokenttäjunalle, bussia n:o 615 tai Finnairin bussia, vaan tilasimme suosiolla taksin Vetehisenkujan nurkalle: 40 euroa ja olimme hyvissä ajoin Helsinki-Vantaalla ja ennen yhdeksää kotona. Jo pihalla tuoksui raikkaalle ja puhtaalle.

Minun oli päästävä  (ennen sadetta) ulos, joten katsoin ”ihan välttämättömäksi” heti aamupäivällä polkea Pateniemeen piipahtamaan pikkuperheen luona – onhan tänään Apsun 4-vuotispäivä, jota tosin juhlitaan vasta huomenna. Mutta vein tuliaisia ja ihastelin pojan vanhemmiltaan saamaa ISOa Lego-pakettia, kärsin rökäletappion Kimblessä ja palailin kotiin.

Eiliseen juhlatunnelmaan on vielä palatakseni.

Siis. Kesällä 1997 me olimme ystäväperheen kanssa Italiassa, – olimme vuokranneet talon Garda-järven rannalta (Malcesinesta) kahdeksi viikoksi. Juuri noihin aikoihin Andrea Bocelli oli ”rantautunut” Suomeen ja mekin M:n kanssa olimme hänet löytäneet, ääneensä ihastuneet. Joten meillä oli CD-soittimessa suunnilleen jatkuvalla soitolla Andrea Bocellia. Tai musiikkiinsa kuului ainakin niihin tummeneviin, lämpimiin iltoihin, kun istuimme Gardan talomme terassilla illallisen jälkeen, niihin hetkiin kun Juniori ja Tyär sekä ystäväperheen varhaisteini, silloin Spice Girls -fani, tyttäremme kaima, tärkeä ihminen meillekin, puuhasivat omiaan ja me aikuiset nautimme yömyssyksi lasilliset Pastista (ranskalaista anisviinaa, – paljon parempaa kuin ouzo, raki tai suomalainen Anis). Ja silloin soi Bocelli.  Ja nimenomaan Con Te Partirò 

Sitä minä odotin eilen. Konsertti kesti väliajan kanssa melkein kaksi ja puoli tuntia, ja minä odotin ja odotin. Ensimmäinen ”puoliaika” oli komeaa, pääasiassa oopperamusiikkia, ”morte”-sana toistui monta kertaa, eikä AB kertaakaan ”ottanut yleisöään”, hän ”vain” lauloi.

Ehdottomasti on kerrottava, että lavalla oli myös Lohjan monikymmenpäinen kaupunginorkesteri sekä lähes sadan hengen sekakuoro ja muutama kaunis, huikeaääninen naislaulaja, mutta silti. Mieletön ääni, helpon näköinen ja kuuloinen mielettömän komea laulanta, mutta… kylmiä väreitä ei tullut. Hartwall-areenalla oli varmasti lähemmäs 10 000 kuulijaa, ..

Orkesterin ja kuoron, sekä naissolistien lisäksi on mainittava huikeat kuvat ja klassikkofilmipätkät, joita screenille näytettiin… Jollei oltaisi edellisenä päivänä tultu Roomasta, olisin varmastikin varannut matkan sinne jo eilen illalla. Ja sen ainoan kerran kun maestro ”spiikkasi” oli kun hän esitteli poikansa, Matteo on ensimmäisestä avioiliitosta, nyt 22-vuotias komistus, joka lauloi kuin … ei kuin isänsä mutta komeasti kyllä. Niin hieno! (täällä Matteon laulua...)

Ja konsertin loppu, erityisesti encoret, olivat sitten pelkkää huikeaa musiikin ja muistojen ilotulitusta, huikeaa lahjakkuutta,  – istuin vain ja tuijotin, ja hiljaa mielessäni kiittelin lapsia, jotka tämän kokemuksen olivat meille hankkineet. Ja kun viimeisenä tuli Nessun Dorma, oli minun(kin) jo kyyneleitä pyyhittävä. Nyt se Stendhalin syndrooma tai muuten vain pieni tunnemyrsky. Vielä tänäänkin välillä värisyttänyt. En hevin unohda.

Helsinki ja konsertti

Hakaniemen Vetehisentiellä heräilimme vasta kahdeksan pinnassa. Hyvin ja pitkään siis nukuttu, mutta sekään ei tuonut mitään suunnatonta intoa lähteä Helsingin rannoille saatikka kaupoille kiertelemään.

Ajatuksena oli ollut kaupunkipyöräillä piknikille – jonnekin. Käydä Ateneumissa, Oodissa, ostamassa punainen (!) kesäpusero/tunika tms. ja toki Pehtoorin to-do -listalle oli tytär merkinnyt kylppärin valojen korjauksen, eteisen naulakkotsydeemin suoristamisen etc.

Mutta leppoisalla, makoisalla (monta kertaa hotelliaamiaisen veroisella), pitkällä aamiaisella suunnittelimme päivän uusiksi. Tytär pyöräilemään, Pehtoori sähköhommiin etc. ja minä yksin kaupungille. Eikä ollut hanskoja. Onneksi sentään sontikka. Ihan kuin syksy.  Käveleskelin, jotta se päivän minimiliikkuminen tuli tehdyksi. Eikä edes kameraa mukana. Olen viikon ajan raahannut sitä mukana koko ajan, ottanut pitkästi yli 1000 kuvaa, joten tänään ei virettä.

Laiskasti kiertelin kaupoissa, Ateneum ja Oodi jäivät välistä, löysin kesäfarkut. Ja Stockan herkusta keräilin meille kaikkea hyvää kolmen hengen buffaa varten.

Istuimme sitten iltapäivän lopun tyttären pikkuruisen keittiönpöydän ääressä syöden ja höpötellen. Ja illansuussa lähdimme kohti Hartwall-areenaa.

Bocellin konsertti. Jos Italiassa taideteosten äärellä ei tällä reissulla tullut itku, niin nyt konsertin lopuksi tuli.  Kerron huomenna.