Niitä näitä

Viikonloppu alkaa herkutellen

Vaikea sanoa, mikä oli parasta, naattiporkkanat, hiiligrillattu dry aged ulkofile vai (uudella reseptillä tehty uudenlainen) avokadokerma. Ihan törkeen hyvää (kuten sanonta kuuluu) oli kaikki. ”Ken keitetyn paistaa, se makean maistaa.” (vanhempi sanonta, 🙂 )  – Naattiporkkanat. Pelkästään ne riittäisivät pääruoaksi. Varsinkin kun vielä lisää ihan pienen, pienen lusikallisen hunajaa porkkanoille… Ja sitten ehkä viipale tai kaksi erinomaista Tuban hapanjuurileipää! Sitä oli tänään meidän lähikaupassa (heidän omassa nettikaupassaan on paljon muutakin hyvää, erinomaista), ja vaikka meillä on nykyisin tosi harvoin leipää tai ehkä juuri siksi, niin nyt maistui tosi, tosi hyvälle.

Kesäporkkanat keitän pikaisesti kiehuvassa vedessä, todella jäävät al dente, ja sitten pannulle kunnon nokare oikeaa voita, jossa paistoa jokunen minuutti (samalla paistuvat sipulirenkaat), lopuksi suolaa, pippuria ja vähän juoksevaa hunajaa. Karkkipäivä! Dry aged lihaa Pehtoori kävi hakemassa Torin lihamestarilta, grillasi hiilillä. Joten olihan meillä gourmetia, viinin hain jo viime viikonloppuna: portugalilainen Pinha. Ehkä en osta uudelleen tai sitten pitää olla joku tosi mausteinen pata- tai grilliruoka sen kaverina. Mutta ei se huono ollut.

Avokadokerman ohje oli uusimmassa Glorian Ruoka ja viini -lehdessä, jonka olen jopa tilannut (Digikamera-lehden lisäksi minulle ei nykyisin muita tulekaan).

Avokadokerma

1 avokado
½ ruukkua basilikaa
1 sitruunan mehu
½ dl luonnonjukurttia
mustapippuria, suolaa

Koverra avokadoliha kuoresta lusikalla kulhoon, kaada puristettu sitruunan mehu päälle, lisää basilikan lehdet ja laita muut aineet joukkoon. Soseuta tahnaksi sauvasekoittimella.

Varsinaisesti tämä ei ole lihan lisäke, mutta toimi hyvin, ja tuon leivän kanssa varsinkin. Mutta luulenpa että sunnuntaina Perämeren lohen kanssa on mitä parhain kumppani. Varmasti sopii äyriäistarjoiluunkin. Niin hyvää suoraan kulhon reunoiltakin!

Näin siivouspäivän sapuskaksi kohtuullista. 😉 Joka tapauksessa erottaa arjen viikonlopusta ja se oli tarkoituskin.

Jotta toivottelen kaikille makoisaa ja aurinkoista viikonloppua.

Sinistä etsien

Sain aamukahvin, lehtien, huushollausten, sähköpostien jälkeen itseni lähtöön vasta kymmenen jälkeen, jolloin Pehtoori jo palaili kävelylenkiltä. – Onko siellä vielä kylmä?, kyselin. – Eiku ihan hyvä ilima!

Onneksi en ihan ostanut tuota vastausta. Melkein olisi tarvinnut hanskatkin. Asioilla, korttitoimituksissa ja uuden parfyymin ostossa (ah, onnea) vierähti aikaa, semminkin kun vain kuljeskelin, olin ihmisten keskellä ja mietin, mihin menisin erikoiskahville, enkä sitten lopulta minnekään.

Illansuussa jo aurinkoakin, ja ryhdyin vähän kuvaushommiin: heinäkuun kuvahaasteen väri on tummansininen, ja epiteetteinä myrskyisä, rikas, romanttinen ja kuninkaallinen. Eihän tuo minun ensimmäinen yritelmäni oikein sovi mihinkään noista, mutta kunhan kokeilin. Sitä paitsi Huvilan sinisestä pullokokoelmasta tuli oikein kiva installaatio näinkin. Pihan valkoiset syreenit olivat viime yönä sateessa pudottaneet melkein kaikki kukkansa, niistä olisi tullut ehkä vielä parempi tähän…

 

Tummasininen rikas tai rikas tummansininen? Mitä ihmettä se voisi olla? Joku Lamborgini? Safiiri? – Ei ne ole rikkaita, ne on kallita. Minulle kesäinen, kimmeltävä, syvänsininen meri voisi olla rikas. Löytyisiköhän sellainen maisema huomenna?

Päivä kuin piilossa

Pimeähkö, pilvinen, nyt illalla jo sateinenkin, päivä on ollut hyvä monenlaisten päivitysten tekoon. Ei ole puolta päivää kulunut kulkiessa pitkin poikin pyöräteitä.

Juniorin kanssa pitkä pätkä juttelua, kirje ekstyökaverille ja eri opistojen syksyn kurssitarjontaa katsellen. Pieni aie lähteä salille, mutta aika pieneksi jäi aie – ei ollut siitä toteutujaksi. Ei edes uusia kuvia.

Tämä eiliseltä.

Yhdeksänkymmentä vuotta

Koivistolla 1.7.1930 Aleksanteri ja Elisa Tuulen seitsenlapsisen perheen kuudentena lapsena syntyi äitini. Tänään oli siis aihetta juhlaan.

Ysikymppiset vietettiin veljeni ja perheensä mökillä. Me kolme sisarusta ja melkein kaikki meidän perheenjäsenemme olimme (yhteensä 12) paikalla Iijoen rannalla aurinkoisessa, mutta mukavan vilvoittavan tuulisessa kesäsäässä. Söimme hyvin, kilistelimme samppanjalla, lauloimmekin, nautimme auringosta, me Eeviksen kanssa nautimme jokirannassa oleilusta (olivathan lapselle ohikulkevat veneet ja aallot kummastuksen aihe), vaihdeltiin kuulumisia, höpötyksiä.

90 vuotta!

Tuulessa kulkien…

Enimmäkseen liikkumista, vastatuuleen, ja vastatuuleen. Ja vastainen Tuuli.

Hirmu kauan kesti ennen kuin sain kaiken tarpeellisen kootuksi, pakatuksi, ladatuksi, siistityksi — ja  sitten pyörän selkään. Minne? – Ei aavistustakaan, mutta lähdin polkemaan  – muka – myötäiseen. Hautuumaan kautta jonnekin. Sitten aika pian alkoi tuntua, että olisikin vastainen. Mutta hitto, minähän en siitä piittaa, onhan pyörässä Eco ja Norm apuina. Eco kaverina Jääliin, kävisinkö treffaamassa anoppia, vai ajaisinko Koiteliin vai palaisinko?

– Kunhan poljin eteenpäin. Vähän sellainen ajatus, että ”Hitto vieköön, sinnillä, – nyt! Eikä mitään rutinoita!”. Ja yks-kaks olin Kiimingissä. Paluumatkalla oli lupa ja ilo piipahtaa White Housessa. Aina vaan se on mukava kohde. Aika vähin tuhlailuin selvisin, itselleni uuden avaimenperän hemmottelulahjakseni ostin (laitan kuvan joku päivä) ja nurkkahuoneeseen pientä somistusta (lupaan kuvia niistäkin, nyt ei jaksa). Suosittelenpa taas kerran tuota ainutlaatuista puotia, se on melkein keskellä ei mitään, se on viehättävä sisustusliike, jossa kirjaimellisesti valloittava palvelu. 😉 Mukava kauppa se on!

Kotimatkalla TAAS vastatuuli. Paljon kilometrejä, onneksi kuuntelussa hyvä kirja, onneksi lämmin, onneksi halu ja tarve liikkua, onneksi tekemättömyys, onneksi kesä.

Sitten äidin asioille (miten niin ysikymppiset jännittää ja aiheuttaa kaikenmoista?!). Olipa luonaan lämmin ja helteinen olo. Helpotusta yritin hänelle järjestää … Ehkäpä onnistumatta, mutta edes yritin. Ja kotiuduttuani olikin jo kuuma, matkalla paljon vastaista tuulta, liikkumista, polkemista… eikä Pehtoori ihmetellyt, kun ilmoitin, että ”Nyt, just nyt ulos”!

– Oli aika ulkoruokinnalle. On lupa ja kannustus ruokailla ravintoloissa, joten mikseipä!!!! Siispä De Gamlas Hem. Olimme siellä tovin liian aikaisin, mutta onneksi oli tuttu vastaanotossa,… pääsimme kuin pääsimmekin  patiolle. Lasilliset kuohuvaa odotellessa keittiön avautumista (klo 16).

Alkuun Toast Skagen – majoneesikastike parempi kuin minulla… paljon parempi, pakko myöntää.. Olisin voinut annoksen ottaa pääruoaksikin, mutta päädyin etanoihin. Valkosipulivoita oli riittävästi!!! Kuin olisimme ulkomailla: terassilta näkymä ortodoksikirkon torniin, kukkaistutuksiin, pöydässä lasillinen, paljon aurinkoa, vähän liikennettä, kaupunkitunnelmaa… Mielessä hetken lepo.

Kotiin palatessa edelleen lämmin, mutta matkalla onnistuimme vastustamaan kiusauksia, monia kuppiloita ja tuttujen baareja… Kotiin oli tänään hyvä ajoissa tulla, ei ole meistä pitkään kulkijoiksi, ei tolkuttomasti matkalla olijoiksi. Ehkä joskus, mutta nyt kotona hyvä. Hyvä oli juhliakin kaksin keskellä kesää! Tuulikin tyyntyi…

Helteinen kaupunki

Mökin maisemista palattua …

–  kaupungissa ilma kosteaa ja kuumaa, pieni ukkoskuurokin illansuussa. Puutarha syvänvihreä, lenkillä asfalttikadut ja sähköpyörä. Kaupassa runsaasti ruokaa, paljon vaihtoehtoja, hyllyt ja tiskit täynnä. Pihalla kahluuallas, – ja siinä pienet.

Tuiranpuiston ja kotipihan alppiruusut kukassa.

Kesä, kesä, …

Tämä kesä jää mieleen kukista. Nimenomaan luonnonkukista. pientareiden pitkistä keltaisista voikukkavöistä, niittyleinikkipelloista, korkeana ojanpenkoilla heiluvista runsaista kullerolaikuista, valkoisista koiranputkipitseistä, ja soita peittävistä tupasvillapelloista. Niitä on niin paljon, kaikkia niitä.  Kesä 2020 on luonnonkukkakesä. Tänään niin kesä muutenkin.