Showing: 1 - 50 of 3 684 RESULTS
Historiaa Lappi Mökkielämää Niitä näitä

Retki Kutturaan

Aamulla oli pilvistä, aika vilpoista (+ 10 C), koko kroppa aika lailla jumissa ja turtana, joten päätimme pitää ”lomapäivän”, lähteä kesäretkelle länteen. Monta kertaa on aiottu, ihan mökkielon ”bucket listalla” on tainnut olla jo vuosikymmeniä. Joskus 80-luvulla, muistaaksemme, on siellä käytykin. Mutta ei koskaan kesällä. Mutta tänään: Kuttura!

Kutturaan (pohjoissaameksi Guhtur) on nelostieltä 39 km, meidän mökiltä 43 km. Puolimatkaan, Kultakioskille ja Kultalaan, on ajeltu useammankin kerran, toissakesänä viimeksi, mutta Kutturaan asti ei (kai) ole menty.

Useasti on aiottu. Varsinkin kun on luettu Siiri Magga-Miettusen kirjat (Siirin kirja ja Siirin elämä). Ja minä kuuntelin vastikään Inga Maggan kirjan Puolikas, mikä sai taas kiinnostumaan kylästä.

Kirjan esittelyssä lukee näin:

Koskettava perhetarina sotienjälkeisen Saamenmaan lapsista, nykypäivän kaupunkisaamelaisuudesta ja omista juurista. Ibbá palaa Kutturaan, sukunsa kotipaikkaan, missä hän on viettänyt lomansa lapsuudesta lähtien. Saamenmaalla hänen sisintään kalvaa vierauden tunne, ja hän alkaa pohtia, miksi hän ei osaa puhua saamea – ja miksi vanhemmat välttelevät aihetta.

Lämpimästi suosittelen kirjaa. Me suomalaiset tiedämme saamelaisista ja heidän elämästään ja identiteetistään kovin vähän. Tämä kirja lisää tietoa, ja on ”pelkästään” lukuelämyksenäkin sen väärti.

Tie Kutturaan oli liki viivasuora.

Siitä Wikipediassa kerrotaan näin:

Presidentti Urho Kekkonen poikkesi kylään hiihtoretkellään EnontekiöltäSaariselälle vuonna 1956. Silloin kyläläiset [mm. Siirin isä. Siiri kertoo Kekkosen vierailusta kirjassaan] ottivat puuttuvan tien puheeksi, ja Kekkonen lupasi hoitaa asian. Maantie Kutturaan valmistui 1959. Tien kerrotaan noudattavan Kekkosen kartalle vetämää suoraa viivaa. Tämä lienee tarinaa, koska kartalta voi todeta, että tielinja ei ole suora.

Ei niin kovin pittoreskin saatikka jylhän maiseman läpi kulkevan enimmäkseen viivasuoraan kulkevan tien matkalla on mäkiä ja muutama loiva käännös. Ja joutuisasti matka meni. Kynttiläkuusia  (jotka eivät näillä tienoin ole mitenkään tavallisia), muutamia kauniita suomaisemia ja sitten perillä. Yleisen tien päättymisen jälkeen käveltiin kylän ”keskustaan”, jonne maantie päättyy.

Kävelimme ”peremmälle”, näimme aika etäältä (ei sentään pihapiireihiin menty kuvailemaan) Ivalojoen rantatöyräällä muutamia taloja, joista tunnistettiin Siirin kotitalo, ja joista tunnistin yliopistokollegani kotitalon. Yhteensä yhdeksän postilaatikkoa löydettiin tienvarresta. Pehtoorin inarilaislähtöinen tuttu tiesi kertoa, että vakituisia asukkaita on enää alle 30, ehkä jopa alle 20.

[Silta Ivalojoen yli valmistui vasta 1996. Siihen ei Kekkonen enää ollut vaikuttamassa.]

Mesimarjat ovat kukassa kylätien varrella, ketään ei näy missään, rakennuskanta jostain 1900-luvun alusta ehkä 1970-luvulle, täysin hiljaista, pysähtynyt tunnelma, silti selvästi siellä vielä asutaan, ja taivasta vasten nousee tukiasema 🙂 , rannassa Ivalojoen kosken hiljainen ääni, Lapin kesä, aurinkokin jo lämmitti.

Paluumatkalla pysähdyimme Kultakioskille.

Sen pihapiirissä ruotsalaisia ja saksalaisia turisteja, terassilla kullankaivajia, mahduimme hyvin joukkoon, ja nautimme legendaariset poroburgerit. Ei niitä turhaan kehuta. Eivät olleet rasvaisia, höttöleipäisiä, majoneesitahmaisia, vaan oikeinkin hyviä, melkein raikkaita.

Iltapäivän lopulla omia piha-askareita, kelojen, kivien ja käpyjen keräystä. Laittelen kuvia, kunhan meidän ”installaatiot” valmistuvat.

Aurinko on vielä korkealla, eikä se kokonaan laskekaan.

Mökkielämää Niitä näitä

Mökkielämänmenoa kesäkuun alussa

Nyt paistaa. Ei ole paistanut koko päivää. Koko aamupäivän satoi. Ei haitannut. Puolelta päivin enää tihuutti, laitettiin ”eräkamppeet” päälle ja patikkakengät jalkaan, sieniveitset ja korit mukaan ja kohti tuttua korvasienipaikkaa.

Ja BINGO!

Kausi avattu komeasti!

Ehkä suurin koskaan poimimani.

Matka tunturin kupeeseen korvasieniapajalle ja takaisin vie yhteensä noin tunnin. Tunteroisen keräilin, pari, kolme litraa sain ja Pehtoori jäi vielä, kun minä jo lähdin saunan lämmitykseen ja sapuskan tekoon. Miehellä olikin sitten tupla määrä minun saaliiseeni verrattuna.

Nyt on perheelle juhannuksen ja joulun korvasienimuhennokset taattu, ja aika monta piirakkaakin noista tekee.

Samalla retkellä kuultiin taivaanvuohen pyrstösulkien väpätystä, käen kukuntaa, tietysti järripeipon narinaa, onneksi vain vähän, ja mie näin riekon lehahtavan lentoon ihan vierestä. Ehkä luontohavainnoksi on laskettava, että ohitseni meni pariskunta, jolla oli sen verran isot rinkat, että varmaan yökuntiin tunturiin olivat matkalla. Muitapa ei olla tänään nähtykään: Hangasojan mökeillä on tähän aikaan vuodesta hyvin vähän asukkaita. Vaikka täällä on nytkin paljon hienoa koettavaa ja nähtävää. Ja ihan hyvä vaan olla.

Mustikat ovat kukkineet, ja marjoja näyttää olevan tulossa paljon, hilla ei ole vielä kukkinut, koivu on jo ihan täydessä lehdessä, myös vaivaiskoivujen oksissa on pyöreät pienet lehdet.

Purossa olisi (kylmää – 6 C) vettä melkein uitavaksi asti, mutta siirsin pulahduksen huomiselle. Olenhan jo Gardalla aloittanut tämän vuoden luonnonvesissä uimisen ja Kalajoella parina päivänä uinut oikein huolella, tai siis lillunut. 🙂 Selityksen makua, ehkä. 😀 Huomenna rohkenen.

Nytkin rannassa näyttää kauniilta, taidan lähteä kuuntelemaan puron pulputusta. Kun ainakaan vielä ei ole edes itikoita.

Isovanhemmuus Liikkuminen Niitä näitä Oulu

Garden Partyt ja pyöräilyn vaarallisuudesta

Malcesine, kotiin, flunssa, yo-juhlat kuvauksineen, lapsenlasten kesälomaviikko, Kalajoki, paluu, mietin, mikä päivä, garden partyt, pakkaaminen. … Aivan kuin olisin liikkeessä koko ajan.

Tänään Garden Partyt 

Kun tämän päivän yhteisestä ruokahetkestä eilen paluumatkalla Kalajoelta kotiin juteltiin, pojanpoika ilmoitti, ”etten halua mitään puutarhajuhlia. Te vaan Eepin kans kastelette kukkia, …” Noh, tehtiin me sitäkin, mutta enin osa kolmen tunnin juhlista kului piazzalla syöden ja jutellen. Toki ötökkätutkimuksia, Tuupo-Heikki, pöydän kattamista ja grillausta.

Menu oli melkoista ”silppua”, mutta kaikille jotain, paljon mieluista jokaiselle.

Garden Partyt 6.6.2024

Antipasti

Paesano
Prosciutto
Salame
Suolatikkuja, suolakeksejä

Primi & Secondo

Karitsankaretta grillistä
Emmental-gratinoituja tryffeliherkkusieniä
Lohipalaset (A & E)
Hello Kitty -pastaa (A & E)

Iso salaattivati, mm.
lehtikaalisalaattia
cantaloupemelonia
tryffelimarinoitua mozzarellaa
halloumia
raejuustoa

Dolce

mansikoita
mangoa
kirsikoita
Nutella-pullaa
Vanhan ajan vaniljajäätelöä
Cantuccineja

Tryffeliherkkusienet onnistuivat hyvin. Tein kolmannen kerran ja nyt jo erinomaisia.

Nutella-pulla oli kuitenkin lasten (ehkä myös aikuisten?) mielestä kaikkein parasta. Laskiaispullan ja ties minkä muffinsin tms. yhdistelmä: pulla halkaistaan, päälle sipaisu nutellaa, kermavaahtokiehkura ja sokerissa pyöritelty mansikka. No olihan se hyvää. 😀

Pyöräilystä ja sen vaarallisuudesta

Olen varmasti ennenkin tupissut skuuttien käytöstä ja varsinkin niiden lojumaan jättämisestä. Tänä vuonna Oulussa vuokraskuutteja on vähemmän kuin parina edellisenä kesänä, mutta on niitä nytkin paljon – ihan liikaa. Varsinkin kun ne lojuvat missä sattuu, miten sattuu. Tänään aamulla kirosin ääneen! Olin aamusella ennen kahdeksaa polkemassa pohjoispuolta Oulujokivartta kohti Poikkimaantiesiltaa ja aurinko paistoi, linnut lauloivat, vire oli hyvä – ja aurinkolaseille tarve.

Kun kirkkaasta auringonpaisteesta aurinkolasit päässä ajaa pimeään alikulkutunneliin, ei näe ihan hirveän hyvin. Ja siinä tilanteessa keskelle pimeää tunnelia poikittain jätetty skuutti on hengenvaarallinen!  Sentään näin sen ajoissa ja onnistuin kiertämään törmäämättä (ja kävin sitten siirtämässä syrjään), mutta voi hitto!!

Eilenkin oli pyöräteillä aika hurja meno: lähdin Kalajoelta palattuamme suunnilleen tarkalleen neljältä polkemaan kohti kaupunkia ja vastaantulevaa työmatkaliikennettä oli aika lailla, monilla tietyöpätkillä hurjaa menoa, torinrannassa ahdasta, Kuusisaaressa iso tapahtuman joka tukki kaikki kevyen liikenteen väylät. Mitä opin tästä?  –  Opin sen, että lähdin tänään ajoissa. Ja että on oltava huolellinen aliskoihin mennessä.

Olin  aamulla liikkeellä ja päätin, että niin pyrin tekemään niin taas vastaisuudessakin. Aamut on parhaita, varsinkin jos on polkemassa kaupungin läpi tai muutoin pääreiteillä.

Voikukkapellot jokivarressa keltaisia, tuomet kukassa, pihoilla ja puutarhoissa omenapuut ja syreenit valkoisia tai purppuraisia, aamun ilma raikas, vähän kosteakin. Aamut on.

Isovanhemmuus Niitä näitä

Kalajoella

Ollaan ”kesälomamatkalla jossain Pohjois-Pohjanmaalla”.

Lähdimme aamupäivällä, ja koska hyvä palvelu, saimme hotellihuoneen jo kahdelta. Puolikolmelta olimme hotelli Santa Claus & Sani Fani -kylpylän altaassa. Me kaikki viisi: Pehtoori, minä, Juniori, Apsu ja Eepi.

Niin hyvä mieli, olo ja ilo.

Hotellin ravintolassa kelpo ruoka, lapsiystävällinen palvelu. Todella. Ja Eepi söi! En ole sellaista ruokahalua hänellä ennen nähnyt.

Hieman vastentahtoisesti lapset suostuivat vielä iltalenkille – ainakin mummin oli päästävä merenrantaan. Lopulta viihdyimme siellä kaikki.

Iltapala hulppean neljännen kerroksen sviitissämme (hinta paljon alle sen kuin olisimme Helsingissä kahden hengen huoneissa).

Pidimme vielä ilta-auringossa parvekepartyt: sipsejä, paistettiin croissanteja ja jälkkäriksi Kalajoen torilta haettuja metrilakuja.Kello on kymmenen. Istun yksin parvekkeella. Levollisena, lämmössä, tässä hetkessä, auringon paistaessa vielä korkealla. On kesä.

[Kännykällä postailu vähän vaatimatonta, mutta päivä suurenmoinen.]

 

Isovanhemmuus Niitä näitä

Paljon liikkuvia tekijöitä

Joskus viikkoja sitten suunniteltiin, että tänä aamuna lähdetään ajelemaan Hangasojalle.

Muonitusvahvuuteen oli merkitty me kaksi, Juniori, Apsu ja Eepi. Juniorilla kun ei vielä (työpaikkaa syksyllä vaihdettuaan) ole moniakaan kesälomapäiviä, ja kun ensimmäinen lomapätkä sattui ja sopi lasten toisen vanhemman perheen kesälomasuunnitelmiin siten, että heti kesäkuun alkuun olisi viikko aikaa viettää Lapin mökillä, niin mikäs siinä. Lähdetään vaan!

Mutta muuttuvia ja liikkuvia tekijöitä on todettu aina olevan.  Juniorin ja lasten mahatauti ja minun flunssani on jo ”taputeltu”, ja kuten poika viime viikolla totesi: ”Sairastetaan nyt, niin ei sitten mökillä tarvi.” Näin tehtiin.

Nyt lasten vähän puskista tullut totaalinen haluttomuus lähteä istumaan 2 x 500 km autossa muutamassa päivässä, vähän epävakaa huolitilanne Jäälissä etc. sai meidät tekemään varasuunnitelmia. Niinpä me lähdetään kaksin möksälle vasta ens viikonloppuna. Kait. Toivottavasti. Ehkä. Jos.

Tänään lapset tulivat pihapeleihin, mutta meillähän meni leipomiseksi. Ihan omin pikku kätösin leivotut pullat, pienen Nutella-sipaisun saattelemana olivat mitä parhain kesälomapäivän välipala meidän pihaHuvilassa.

Kaikenmoista höpöteltiin. Suunniteltiin yhteistäkin tekemistä tuleviin päiviin. Pikku reissu edes.

Tänään jo pääsin taas pyöräilemaan! Että se tuntui hyvälle. Ja mikä ihana ilta onkaan. Tyven, itikaton, lämmin, ja valoa! Paljon valoa.

Niitä näitä Puutarhahommia Ruoka ja viini Viini

Puutarhassa ja samppanjamaisteluissa

Kesäkukka-aamupäivä. Huvilan suursiivousiltapäivä. Samppanjanmaisteluiltapäivä. Siitepölyäihanhillittömästikokopäivä. Allergiaoireidenpäivä. Samppanjailta.

Joka vuosi päätän/päätämme laittaa edellistä vähemmän kesäkukkia. Tänä vuonna se taisi onnistua. Toki portinpielet ja parit ikkunanalukset (japaninkelloja), parit yhden ruusubegonian seinäkukat, molempiin valurautatolppiin verbenat ja lumihiutaleet.

Kun kesäkukat olivat purkeissaan, siirryn kasvimaan/yrttipenkkien puolelle; maankääntöhommia. Vähän mutta kuitenkin. Ja sitten Huvilaan ikkunat puhtaiksi, luuttuaminen lattiasta kattoon, ulko- ja sisäpuolelta. Vähän pipertämistä tuossa mutterissa on, mutta toisaalta, näkyy käden jälki. Kesäksi kaikki nyt siistinä ja kunnossa.

Ja alkuillasta samppanjamaistiaiset. Teemana Samppanjan eri tyylit.

Rotissööriys on viime aikoina ollut minulla aika vähäistä, mutta tänään kannatti osallistua. Magnum-samppanjoita maisteltiin, parin tunnin luennolla opittiin uutta. Hieman varauksellisesti suhtauduin vinkkiin, että tryffelipopcornit (!) ja samppanja ovat hyvä pari. Mutta onhan ennakkoluulottomasti sekin ehkä vielä joskus testattava.

Italia Niitä näitä Valokuvaus

Arkea vai juhlaa?

Elämänmeno on muuttunut siten, että tänään ”arkeen palaaminen” on merkinnyt ”isoa” kauppareissua, pihahommia, puutarhalla käyntiä, siivousta, kuntoilua kunnolla, ruokien tekoa vastaisen varallekin pakkaseen), La Promesaakin, pankkiasioiden hoitamista, etc. etc.

Siis sellaisia asioita, jotka virkatyövuosina merkitsivät kesäLOMAN ensimmäisten päivien puuhia: siis oli juhlaa, kun oli aikaa tehdä noita kaikkia. Arjen ja juhlan sisältö ovat eri elämänvaiheissa selvästikin erilaisia. Noh, ei tänäänkään arki ole ollut ikävää. Ei varsinkaan siksi, että on ollut ihan täysi kesä!

Aina välillä olen istahtanut koneelle, kuvaediitti ensimmäiselle 200 reissukuvalle on tehty!

Niiden joukossa vasta yksi viemärinkaivonkansi.

Niitähän minä keräilen reissuista. Alkaa olla varmaan puolensataa erilaista, mutta kun ne ovat sekaisin eri reissujen kansioissa – jossain. Vahinko.

Mitä muut keräävät reissuiltaan? Kuvina tai muuten. – Vielä 70-luvulla oli yhdellä sun toisella nuorella aikuisella tapana keräillä lasinaluspahveja. Mekin roudattiin niitä ainakin Tanskan reissulta 1977. Silloin olut vielä oli se juoma, jota ulkomaiden pubeissa käytiin nauttimassa. Huoh!

1960-luvulla yksi isäni kaveri, joka reissasi paljon, keräsi lentokoneista ja turistibusseista oksennuspusseja. Niiden keräily oli kai aika yleistä silloin. Keräätkö sinä jotain? Pääsylippuja museoihin, leimoja passeihin? Kuvia vaakunoista? Mitä muuta ”ilmaista” tai ohessa tulevaa voi kerätä?

Minä en varsinaisesti ”kerää”, mutta selvästikin joka paikassa otan paljon kuvia ikkunoista ja ovista. Varsinkin vanhoissa kaupungeissa on hienoja, kauniita, viehättäviä.

Lintuja en paljon kuvaile, paitsi mökkipihassa, jossa ne ovat tarpeeksi lähellä ja jotka useimmat tunnistan, mutta Gardalla tuli noita otsikkokuvassakin olevia kuvatuksi. Niitä kun oli ´koko ajan´ rantavesissä. Tämän sorsalinnun nimi on punapäänarsku.

 

 

Garda Niitä näitä Reissut

Rivaan patikalle, – ei, vaan Cassoneen kävelylle

Rivaan ei päästy 

Tälle päivälle – kun kerran edelleen sää suosi – päätimme tehdä taas pienen patikan vuorilla. Mentäisiin Riva del Gardaan, järven  pohjoispäähän, ja sieltä lähtisimme pienelle keskipäivävalellukselle.

Päätimme ajella paikallisbussilla (483) kymmenen minuutin matkan Rivaan 3,00 € suuntaansa/henk. Olimme aamulla hotellin läheisellä pysäkillä hyvissä ajoin. Yli puolen tunnin odotuksen jälkeen olimme vakuuttuneita, että ollaan tulkittu aikatauluja väärin tai sitten vaan vuoro on jäänyt ajamatta. Päätimme siis kävellä keskustaan, linja-autoasemalle. Seuraavaan Rivan bussiin aikaa melkein kaksi tuntia. Teimme täyskäännöksen: mennäänkin Cassoneen.

 

Cassonessa muistelemassa 

Tämä reissuhan ei suinkaan ole ensimmäinen kerta Malcesinessa. Ensimmäisen kerran olemme olleet (kahden viikon) lomalla Malcesinessa, sen laidalla Cassonen kylässä, kesällä 1997.

Silloin ystäväperheen kanssa vuokrasimme Interhomen kautta talon (Villa Paolan) ja seitsemän hengen porukalla elelimme ja retkeilimme alueella.

Kävimme tänään etsimässä Villa Paolaa (yllä), jossa edellisen loman järven rannalla vietimme, etsimme ”meidän” pikkukauppaa, josta sain kaupanpäällisinä elämäni ensimmäiset cantuccinit. Löydettiinkin se! Ostettiin M-mummulle kortti ja jääkaappimagneetti kotiin.

Myös Euroopan (jopa maailman?) lyhin joki oli nähtävyyslistallamme: Aril on vain 175 metriä pitkä.

Käveltiin pitkällä rantapromenadilla, sivukujilla. Nautittiin auringosta ja liikkumisesta.

Myöhäinen pranzo, – lounas – kuitattiin tänään doppio espressoilla hotellin terassilla, vähän leikkelettä huoneen jääkaapista. Mie laittelin kuvia ja kävin uimassa: tänään oli kyllä kylmä, ja aaltojakin aika lailla. Pehtoori otti unoset, ja pian lähdemme vanhaan keskustaan, kävelylle, etsimään Juventuksen pelipaitaa 🙂 ja pizzeriaa. Reissun ekan pizzan aika on tänään.

Huom. aamuinen postaus eilisestä Michelin-dinneristä on täydentynyt aika lailla. Mm. kuvia lisää.

Garda Niitä näitä Reissut

Dove siamo – Malcesinessa ollaan

Aamulla.

Niin paljon jännitti, oli matkakuumetta, ei nukuttanut, tai jotain, että olimme molemmat vartin yli neljä aamulla hereillä. Siis hyvissä ajoin turvatarkastuksessa ja lentokentän Espresso Housessa cappuccinolla ja croissantilla, – eiku ´correttolla´. Italiaahan me ollaan menossa.

Kaikki sujui helposti ja nopeasti, – turhaan ei Helsinki-Vantaan kenttää ole rankattu korkealle maailman lentokenttien kesken.

Ja lento: samassa ajassa kun ajelemme mökkimatkalla pohjoiseen, Oulusta Rovaniemelle (talvirajoituksilla) olimme Helsingistä Veronassa, – kaksi tuntia ja kolme varttia on just sopiva lentomatkan kesto. Varsinkin jos onnistuu ottamaan unoset, kuten me teimme. Ei muuta kuin Spotifystä Andrea Botticellia nappikuulokkeisiin soimaan ja unille.

Tänään paavi on Veronassa, Giro di Italia Sirmionessa (Gardajärven eteläisimmässä kaupungissa) ja me Malcesinessa.

Matkalla  Veronasta …

viinitarhoja, pittoreskeja kyliä, unikkoja tienvarsilla (ah, onnea!!), aika vähän liikennettä, italialaista maisemaa – kaikki tuntui merkillisen tutulle. Oisko se niin, että Italia on se mun juttu. 🙂

Ja tänään ei ole satanut! Liki hellerajalla lämpötilat, siksikin ulkona, liikkeellä koko päivä. Ahmimme aurinkoa, lämpöä, valoa,  Italiaa…

~~~~~~~~~~~~~~~~

Paikallista aikaa ennen kymmentä olimme jo bussissa matkalla kohti Malcesinea. Bussilastillinen aurinkomatkalaisia (paitsi että matkan varasin Aurinkomatkojen kautta, varasin myös kyydin Veronasta Gardalle) jäi välille: hotelleja meille ja muille turisteille  oli pitkästi toistakymmentä (kylissä matkan varrella Lasize, Bardolino, Garda etc.)  ja meidän Malcesinen hotelli vihoviimeisenä:  Hotelli Europa

Oli oikeastaan ihan mukava istuskella bussin kyydissä, saatiin tietoa ja nähtiin Gardan itärannikot kylät, kun melkein parituntisen aikana niiden kautta jouduimme/saimme kulkea ja pääsimme omaan kohteeseen.

Sen jälkeen kun lomakohteeksi oli valittu  Gardajärvi, oli ollut valittava kaupunki/kylä, jonne majoitutaan. Koska aikeena oli ja on liikkua  paljon, valitsimme (= minä valitsin 🙂 ) Malcesinen, ja hotelliksi valikoitui juuri tämä, koska tämä on rannalla, koska tämä on vähän syrjässä, mutta lähellä, koska tämä on pieni, koska tämä ei ole mikään resort, ei spa, vaan 25 huoneen pieni, neljän tähden hotelli. Järven aaltoliike kuuluu huoneeseen, pieneltä parvekkeelta näkyy vastarannan vuoret ja Limonen kylä.  Perfetto!

Ja me on jo käyty uimassakin! Jopa Pehtoori, joka ei ole vuosiin uinut, uskaltautui pulahtamaan.

Eipä muita tänään nähty järvessä uivan, – eikä se ollut edes kylmää. Loman tuntua ja freesausta sieltä saatiin.

Ja nautimme juuri äsken rannan tuntumassa, hotellin omassa ravintolassa, mini-illallisen: friteerattuja artisokkia, timjamikastiketta ja ravioleja.

~~~~~~~~~~~~~~

Kun olimme puolenpäivän jälkeen majoittuneet, lähdimme Malcesinen aurinkoiseen keskustaan. Rannan tuntumassa kulkee kävelyreitti, jota pitkin on alle kilometrin matka historialliseen keskustaan.


Siellä kuljimme, katselimme, nautimme lounaan: nuo tomaatit!!!! (palaan siihenkin huomenna), löysimme Euro-Sparin, suklaata  ja evästä huomiseksi.

Tämä postaaminen on taas vähän vaivalloista, joten näihin kuviin, näihin tunnelmiin… Huomenna lisää. Ja ilokseni voin todeta, että kaikki hyvin, enemmänkin.

Niitä näitä Reissut

Lentoon lähdössä ✈🟩⬜🟥

Samalla kun surffailen, silittelen vaatteita, käyn pyörällä kaupungissa ripset ja kulmat ehostuttamassa loman kestäviksi, kuuntelen ”Kuuntele ja opi italiaa” -äänioppikirjaa ja mutisen ääntämistä itsekseni . . . Siinä samalla pakkailen ja ihmettelen tämän reissukuumeen korkeutta.

Lomareissuille on ollut aina mukava lähteä, joskus vielä jännempää kuin nyt, mutta on tässä on nyt melkoinen, ison ilon lataus mukana. Huolimatta siitä, että aika sateiselta Gardan viikkomme näyttää… Ja että Italiassa ollaan vasta lauantaina, huomenna illansuussa lento Helsinkiin.

– Due caffè, per favore! Uno normale e uno macchiato.
– Ecco a voi, signora. Altro?
– No grazie, va bene così. Quanto pago?
– Sono due euro. La cassa è lì in fondo.

Le piace la cucina italiana?
Mi piace tanto. 
Buon appetito!  

Cucina Italiana kotonakin: Prosciutto e Melone, Insalata Caprese, tryffeliöljyllä (sorella ~ sisar, toi Firenzen reissultaan) maustettuja, paistettuja ruskeita herkkusieniä, salviamaustettua broilerfilettä.

Bussi- ja laiva-aikatauluja Malcesinesta Gardan muihin kyliin ja kaupunkeihin.

Onko markkinapäiviä niin kuin Umbriassa ja Lombardiassa?

Mitenkäs jos sittenkin omin neuvoin Veronaan?

Funivian aikataulut ja hinnat. Patikkareittikartta? – Löytyipäs aika hyvä. Monte Baldolle pitää muistaa ottaa mukaan kameralle paremmat remmit…

Oliko jossain vanha matkaopas, oikein kirja, jossa olisi vähän Lago di Gardan historiaa?

Ja pitäisikö sittenkin varata jo nyt se Michelin-ravintola! 😮 😋

Strada del vino BARDOLINO, tai jos sataa, mennäänkö bussilla Zenaton tai Masin viinitaloille asti?

Nyt sitten kaikki mahdolliset akut lataukseen, muistikortit- ja Visa-kortti reppuun, läppärin päivitykset kuntoon, ettei (taas) tarvitse niiden kanssa reissussa repeillä.

Niitä näitä

Midlayeri ostoksilla Kempeleessä

Ajelin tänään Kempeleeseen, Zeppelinin Intersporttiin ostamaan reissuun tennarisukkia. Toki lähempänäkin olisi Intersportteja, mutta Kempeleen lenkki on hyvä vähän tavallista pitempi, ja kun on joku päämäärä (siellä on myös Espresso House jääkahveineen 😊), niin on mielekästä polkea.

Palasin kotiin kassillinen kamppeita mukanani. Toki myös kaksi punttia sukkia.

Ostin midlayerin! Minulle ihan uusi vaate! Midlayer! On minulla toki ollut fleecejä ja ohuita neuleita, tuulitakkeja, jopa windstopperi, mutta tämä on eka ”midlayer”. Miksi tämmöisiä nimityksiä pitää olla? Miksi oikeastaan kaikissa tienvarsi-, pysäkki- ja tolppamainoksissa on kummallista kaksikielisyyttä: puolet suomea, puolet englantia.

Ja mainitussa Espresso Housessa ostin tänään ”Booster Peachin”. En ollut ihan varma, mitä tilasin, mutta näytti tiskin takana olevassa kuvassa persikkaiselta jääteeltä, mikä tuntui hyvälle lounasjuomalle, joten päädyin siihen.

Housut sentään myytiin ihan vaan housuina, – mitoitus ei ollut kuitenkaan ”normaali mitoitus”, vaan ”regular fit”. Ne on tummansiniset ryhdikkäät (siis aika paksut), hyvin istuvat Esping-collegehousut. Ostin ne vähän kuin verkkareiksi reissua ja mökkieloa varten. Nekin kantaja-asiakashintaan – 25 %. Värin ja edullisen hinnan lisäksi tykkään niistä muutenkin kovasti. Ei aina vaan farkkuja ”vapaa-ajan asuna”. Toppeja tuli kaksi yhden hinnalla. Joten ihan pelkkää säästämistä tämä ostosreissu, vaikka vähän heräteostosten puolelle menikin.

Niitä näitä

Koneen äärestä keväisille rannoille

 

Kaiken maailmaan päivityksiä, kirjeenvaihtoa, vielä kuvien tekoa, ja siinä ohessa sähköpostiohjelma onnistui ihan itsekseen menemään umpijuntturaan ja mökötystilaan! Niinpä kaunis, ja jo melko lämminkin kevätpäivä on mennyt koneella istuskellen, vain vähän voimasanoja, ja paljon enemmän onnistuneita tuloksia.

Pidennetyn juhlaviikonlopun jälkeen siis kertaheitolla arkeen.

Toki ehdin uloskin.

Pikisaaren pyörätie – kuten niin monet, monet muutkin on poikki, suljettu: uusia baanoja tehdään urakalla. Kiersin sitten rannan kautta ja ilokseni totesin, että törkygraffiteilla ja muilla tavoin sotkettu uimahuone oli saanut uuden maalin pintaansa. Mukava juttu.

Reitti jatkui Torinrannan kautta kohti Oritkaria – tänään sinne merenrantaan, ja hämmästyksekseni huomasin, että Oulunlahti oli melkein jäässä. Keskellä vain virtapaikassa sulaa.

Pilvibongari heräsi taas, sillä tänään oli monessa kerroksessa, hahtuvia, aaltopilviä, cumuluspilviä …

 

Puut vielä lehdettömiä, mutta nyt tuloillaan oleva lämpöaalto varmaankin tuo vihreää maisemaan. Ouluun on ensi viikoksi luvannut lämpimämpää kuin meidän etelän lomalle Gardajärven rannalle. Noh, ei aurinkolomalle olla lähdössäkään. Toiveena kyllä sateettomia päiviä, – patikointi ja kylissä kulkeminen, sekä kuvaaminen ovat vaan niin paljon mukvavampia poutakelillä kuin vesisateessa tai tihkussa.

Edellisen Garda-loman aikana kyllä opittiin, että Gardalla sataa aika usein, ja ukkoset ovat aika seisauttavia! Ukkospilvet jäävät järven päälle, kuin kattilaan, pohjoisen Dolomiitit ovat seinämänä vastassa ja ukkosmyräkät puskevat päin vuoria. Katsotaan nyt, miten tällä kertaa päästään/joudutaan ukkosmyrskyjä todistamaan.

 

Niitä näitä

Tässä on jotain uutta…

Aamulla

Heräsin aika myöhään (melkein kahdeksan taisi olla). Kahvin tuoksu, puuroakin olisi ollut, mutta halusin vain hedelmiä ja jukurttia. Nyt on sellainen vaihe. Sain myös ruusuja. Ja lahjaksi illallisen Malcesinen Michelin-ravintolassa. Molto bueno!!!

Aamulla ”kirjeenvaihtoa” whatsappissa ja sähköpostissa. Ilahduinpa kaikista viesteistä, yllättävistäkin. Vastailin selfiellä.

Luonnonkiharat valtoimenaan jo 66 vuotta sitten, samoin karsastus, mutta eikös vain olekin kiinnostusta – johonkin – jo katseessa?  – Kuinka paljon me itse kukin omaa tarinaamme luommekaan? Aika paljon.

Ja tänään minun tarinassani on – taas – joku käännekohta.

Päivällä

Melkein lämmin. Melkein.

Pyöräillessäni ristiin rastiin jo ajattelin, että ikä ei todellakaan ole vain numero. Se on toistuva ilo, loputun kaipaus kauas, raastava ikävä, unohduksen helppous ja armokin, aina vain toivo …

Tänään äänikirja oli hiljaa, mutta oma mieli liikkuvainen.

Pitkän lenkin lopulla – melkein kuin vahingossa – tulin ajelleeksi meren rantaan! Ja se olikin sula! Juuri tänään! Ja juuri tänään: ehkä juuri samaan aikaan ystävän tuhkat meren syliin, tuonilmaisiin.

Ehkä näen kuvassa enemmän kuin muut. Tuonilmaisiin.

Vieläkin iso ikävä.

Illansuussa 

Päivällinen. Tulin miettineeksi, miksi Pehtoori ei tee meillä useamminkin kuin kerran vuodessa koko menua. Olipa hyvää.

 

Kaikkea mistä pidän. Kalaa, juustoista salaattia (kesäkurpitsaa, paahdettuja pinjansiemeniä, parmesanlastuja), rahkapohjainen soosi, hyvää leipää. Ihan parasta! Niin ja hyvä viini.

Ja jälkkäri. Paahdettuja kookoshiutaleita, rahkaa, hunaja-ananasta … taas täys kymppi! Tykkäsin hurjan paljon.

Illalla

Juniori ja Miniä tulivat piipahtamaan. Ehdin tehdä cantuccineja (palaan asiaan) ja  kattaa pienimuotoisen herkkupöydän. Suunnittelimme tulevaa, kesää ja – ties mitä.    …  Viinikaapissta avasin pitkään jemmatun Amaronen. Sehän se on minun lemppari. Ja 2015!! Kaikkinensa kaikki kerrassaan hyvää.

Tämä päivä, hyvä päivä.

Liikkuminen Niitä näitä Oulu

Uusi keräilykohde

Ei se kauaa lunta satanut, eikä paljon, mutta sen verran, että pikkuisen pistely tuntui kasvoilla. Ja samaan aikaan kovat tuulenpuuskat pyörittivät katupölyä ja hiekkaa niin, että hampaissa narskui. Mutta siinäpä ne tämän päivän suuret ”vastoinkäymiset” ja huolet ovat olleetkin. Sitä paitsi eivät nuo hieman arktiset piirteet säätilassa estäneet liikkumasta melkein kahta tuntia. Vähän, hyvin vähän, pihahommiakin osana ulkoilurupeamaa.

Edellisinä vuosinakin minulla on ollut pyörälenkeillä joku ”keräilykohde”: esim. Oulun uusiin kaupunginosiin tutustuminen (Kivikkokangas, Uusi Hiukkavaara, Metelinkangas, Paituri etc. etc.), Knuutilankankaan ”lohilammen” vuodenajat, Oulun uimarannat, kesäkahvilat, lähikunnat ja niiden kirkot etc. etc. Lisäksi tarvitsen aina äänikirjan taustaääneksi.

Tänä keväänä uusi keräilysarja on roskikset! Oulussa on jo muutamia vuosia ollut ”taideroskiksia”, ja nyt niitä on tullut pyöräteidenkin varsille lisää. Tänään kohdalle sattui Myrskytuulian maalaama roskis Tuiranrannan läheisyydessä. Tähän mennessä tämä on minua eniten miellyttävä. Tuo väri! Haluaisin Emmiliinille tuon värisen bodyn tai kesämekon – korostaisi pikkuisen syvänsinisiä, kirkkaita silmiä.

Ovatkohan nämä roskiksetkin Kulttuuripääkaupunki Oulu 2026 -brandäystä? – Arjen iloa ainakin. Näitä varmaan vilahtelee sitten pitkin kesää näissä postauksissanikin.

Niitä näitä

Elokuvissa ja telkkarin ääressä

Palasin juuri elokuvista: Tie sydämeen… 

Sisareni siitä hoksautti tässä joku aika sitten, kun Cannesissa oli palkittu parhaasta ohjauksesta. Tänään sitten mentiin kimpassa katsomaan, ja kyllä oli ansaittu palkitseminen. Meistä myös äänisuunnittelija, tai se joka elokuvan äänimaailmasta vastaa ja ehkä sen luokin, oli tehnyt erinomaista työtä. Myös hiljaisuutta oli käytetty hyvin.

Ranskalaisen klassisen keittotaidon ja gastromian ylistys ja rakastamisen vaikeus olivat tämän elokuvan kantavat teemat. Tekee mieli puhua taide-elokuvasta, paljon hyvän ruoan tekemistä ja nauttimistakin tässä oli, mutta ei voi toimintaelokuvaksi luokitella. Eleetön, tai ei sittenkään, vaan siinä oli paljon oleellista, paljon eleitä, jotka kaikki kertoivat tarinaansa. Se oli myös visuaalisesti hyvin kaunis, – keittiö! 💗

Tykkäsin. Très bien.

Ja kun nyt kerran on puhe viihteestä, tai katselukokemuksista, niin kerronpa myös koukuttumisestani telkkarin ääressä.

Telkkari/Netflix/Katsomo -sarjoja etc. en juuri seuraile, en varsinkaan mitään saippuasarjoja, mutta toki esim Downton Abbey, Virgin River, Anna, a lopussa ja jotkut kotimaiset sarjat (Onnela, Sunnuntaibrunssi etc.) on tullut ilolla ja nauttien katsottua.

Kun esikoisemme vuosikymmen sitten asusteli ja eli Meksikossa yhteensä reilut puolitoista vuotta, kuulin eka kertaa käsitteen ”telenovela”  – siellä seurasivat jotain saippuasarjaa, joka kuulemma oli sellaista. Telenovela tarkoittaa Etelä- ja Väli-Amerikassa 1950-luvulla kehittynyttä espanjan– ja portugalinkielistä saippuaoopperatraditiota. Ja tällainen telenovela on nyt minunkin elämässä.

La Promesa – salaisuuksien kartano löytyy YLE Areenasta. Jaksoja on kai jo yli 300. Ensimmäisessä tuotantokaudessa on 122 jaksoa, ja meillä ei siitä ole enää kuin 98 katsomatta. 😂 Ehkä ei katsotakaan, mutta nyt tuntuu, että jokapäiväiseksi ”ruokalevoksi” on tullut yhden, viikonloppuna kahden, jakson katsominen.

Tässä kuukausi sitten kun norjalaispaidan kutominen Vävylle oli saatava valmiiksi, vähän etsiskelinkin jotain katseltavaa ja/tai kuunneltavaa kutomisen oheen, ja sattuipa juuri siinä vaiheessa Instagramissa Minna Kuukka kertomaan, kuinka hän, joka ei mitään telenoveloita katsele, jääneensä koukkuun espanjalaiseen La Promesaan. Niinpä sitten sanoin Pehtoorille (joka todellakin katselee yhtä sun toista sarjaa säännöllisesti) että katsotaanpa, millainen se tämä tämmöinen kartanosarja oikein on.

Villapaita on valmis, jo viety valmistujaisiin Järvenpäähän, eikä mitään uutta ole aloitettu, mutta sarjasta en ainakaan vielä luovu. Luulen, että haluan ainakin niin kauan roikkua mukana, että yksi tietty pahis (kuinka hienosti osaakaan roolisuorituksensa tehdä!!) saa palkkansa. 🙂

En voinut hakea netistä tähän oikein tietoa sarjasta, sillä pelkään, että sieltä tulee juonipaljastuksia – ja sitä en todellakaan halua!

Seuraako joku muu? Älkää vaan spoilailko mitään. 😀

Niitä näitä

Reissua odotellessa

Tämän vuoden ulkomaanmatka varattiin tammikuussa, jolloin edellisen marraskuun koronaan katkennut Andalusian Grand Tour oli vielä aika katkerasti mielessä. Katkeruutta koetan tietoisesti vältellä, mutta kyllä edelleen tuosta matkasta on joku kumma ”katkera kalkki” hyviä muistoja himmentämässä.

Tämän uuden matkan ajankohdaksi valikoitui toukokuu ilman isompia pohdintoja; oltaisiinpa varattu jo tulevalle viikolle, jolloin Ouluun on luvassa juuri ja juuri plussa-asteita. No, mutta, matkamme on siis pe 17 – la 25.5. Perjantaina lennetään Helsinkiin, lauantaina aamusella sitten kohti Italiaa.

Haluttiin matkalta aurinkoa, liikkumista, maisemia, ei kaupunkilomaa ”pakollisine” museoineen, nähtävyyksineen, ravintoloineen, vaan lepoa, liikkumista, leppoisaa, vähän maaseutumaista oleilua tai ainakin pois metropoleista, pois isoimmista turistipaikoista, hyvää ruokaa, – ja minä tietysti halusin veden äärelle. Vaihtoehtoina välähtelivät Madeira, Sisilia, Kroatia, joku Alppi-kylä, – ehkä jos sittenkin se kauan aiottu Irlanti tai jopa Islanti, ehkä kuitenkin joku täysin uusi kohde, mutta ei missään tapauksessa minnekään valtamerten taakse.

Ja niin me sitten varasimme viikon loman (vieläpä Aurinkomatkojen kautta) Italiaan, Venetoon ja Gardajärven rannalle! Melkein samaan paikkaan, jossa ollaan oltu kaksi viikkoa kesäkuussa 27 vuotta sitten ja jonka läpi ajoimme 12 vuotta sitten, oltiin silloin yksi yö Rivassa, Gardajärven pohjoisimmassa kylässä. Eikä kaksi vuotta sitten Lombardian reissullakaan  nyt niin kovin kaukana oltu. Ja mehän on joskus kai vannottu, että samaan kohteeseen ei kahdesti mennä, sillä maailma on täynnä uusia hienoja paikkoja, joihin olisi mahtava tutustua, nähdä ja kokea. No nyt kuitenkin mennään tuttuun kylään.

[Kun ei ollut vielä blogia, ei nettisivustoja, mutta kun oli päiväkirjoja ja ”matkamappeja” tein meille tuollaisen ennen ensimmäistä Gardan matkaamme. – Minäkö odotan, aikataulutan, suunnittelen?- – Assurdità!  Assolutament!  Enkä vielä ole oppinut pois odotuksen ilosta. ]

Tässä kuvassa Gardan lomalla meidän muksut ja ystäväperheen ainokainen. Olimmme ”meidän” rannassa, – tuossa oikealla rinteessä oli vuokraamamme Villa Paola, Interhomen vuokratalo, joka ei näköjään enää ole vuokrattavissa.

Pieni muistelu kuvineen meidän kesäkuun 1997 Gardan reissulta blogissa on täällä. Ja siellä myös ohje cantuccineihin (~ italialaiset mantelikorput, joita olen vuosien varrella leiponut varmaankin kilokaupalla. Pitäisiköhän huomennakin, tai ainakin ensi viikonlopuksi?)

Seuraavan kerran kävimme Gardalla sekä Rivassa että  Malcesinessä keväällä 2012, jolloin olimme autolla, kaksistaan, minun vuorotteluvapaavuoteni keväällä matkalla Umbriaan. Ja se matka oli! En löydä sanoja, mutta se oli kaikkinensa ehkä yksi paras matka koskaan.

Niitä näitä

Kalasatamassa toiveikkaana

Kellon kalasatamassa odottava tunnelma. Ehkä vähän apaattinenkin. Toisaalta valoa ja lämpöasteitakin jo niin paljon, että lupauksia toiminnan alkamisesta, liikenteestä, kulkijoista, kävijöistä, moottoriveneiden äänistä ja kalasavustamon tuoksusta oli jossain jäisillä rannoilla ja kalamajojen nurkissa. Ihan pian on niiden kaikkien aika.

Veden ”äärellä” olen nyt viettänyt illankin. Tosin vain netin kautta. Meidän lomamatka alkaa parin viikon päästä, ja me asutaan lomaviikko veden äärellä. Eikä se vesi ole uima-allas, eikä se ole Suomessa. Ei olla menossa asumaan vuokrattuun taloon, eikä merenrantaan, vaan hotelliin järvenrannalle… Onko villejä arvauksia?

 

Niitä näitä Oulu Ruoka ja viini

Vanhoja autoja ja parsaa

Aloitin aurinkoisen ja melko lämpimänkin vappupäivän pyörälenkkini Möljältä, jonne mobilistit ja muutkin vanhojen autojen harrastajat kokoontuivat.

Muutaman vuoden tauolla ollut Vappuajot-tapahtuma järjestettiin tänään ensimmäistä kertaa koronasulkujen jälkeen. Ja auto- ja yleisömäärä kertoivat, että tapahtumaa on kaivattu. Toisin kuin monena vuonna (esim. 2018 – silloin jaksoin kuvaillakin KLIKS) en ollut alueella kuin puolisen tuntia.

Muutama tärppi satojen autojen joukosta sentään tänäänkin.

Tuo alempi ”cabrioletti” oli kyllä erityisen symppis – tosin Oulun säässä rättikatto ei ehkä ole kaikkein paras ratkaisu. 🙂

Tätä koulubussia en ole ennen Oulun tapahtumissa nähnytkään.

Hyvin vahva muistikuva on, että meidän perheellä olisi ollut juuri tällainen Pösö (Peugeot 404) aivan 1960-luvun alussa.

Joku etiäinen siitä, että veljeni olisi tullut äidin kanssa synnytyslaitokselta (tai myöhemmin joltain lääkärireissulta) juuri tällaisella, tämän värisellä. Tiedä häntä. Autoihin liittyy kyllä paljon muistoja…

Koska sää oli mitä parhain, jätin autot aika pian ja lähdin pyöräillen kohti Madekoskea.

Iltapäivän alussa kotipihalla ukkelin kanssa vappukuohuvat, ja kotitekoisen vappulounaan tekoon.

Meillä oli melkoiset parsaöverit! Sunnuntaina Järvenpään K-Citymarketin hevi-tiskissä bongasin violettia hollantilaista parsaa ja olihan se paketillinen kalliista hinnasta (10 € normi nippu) huolimatta ostettava. Tänään sitten tarjolla sekä vihreää, valkoista että violettia parsaa. Pehtoori otti hiiligrillin hupun alta ja grillaili lohta oheen – grillikausikin siis perinteisesti vappuna avattu.

Jos olisi pitänyt sokkona maistaa, niin en kyllä olisi erottanut violettia (etualalla) tavallisesta vihreästä. Ehkä hivenen tavallista makeampi oli maultaan. Parsan värimuutokset johtuvat viljelytavasta: vihreä parsa kasvaa maan pinnalla, mutta valkoinen parsa peitellään mullan alle. Violetti väri puolestaan syntyy siitä, että parsan nuput saavat pilkistää mullasta.

Mutta en ole pahoillani, vaikka Oulun kaupoista ei violettia parsaa löydykään. Tavallista vihreää kuluu, ja tänä vuonna, tällä viikolla valkoistakin on ollut monessa kaupassa. Ja sehän se on hyvää. Parasta ikinä saatiin toukokuussa 2012 Nürnbergissä.

Joka tapauksessa keittiössä ja ruokapöydässä jo näkyy kevät. Ja tuleva kesä. Mukava juttu. Sekin.

Niitä näitä Ruoka ja viini

Perinteetön vappuaatto

Vappuaatto. Heti aamulla mittari näytti lämpöasteita. Monikossa. Kaksi on monikko: +2 C. Ja niidenkin näkeminen mittarista oli vähän niin ja näin, sillä sumu oli vähintäänkin kohtuullisen sakea. Noh, ei meillä ollut mitään aktiviteetteja suunniteltunakaan.

Kauppahallissa sentään piipahdin: kalaa (huomiseksi) ja äyriäisvartaita hain. Tulomatkalla vielä ajelin kaupan kautta. Surkea sää kannusti herkkujen ostoon.

Leivoinkin vähäsen: tein italialaisia joulupullia = maritozzeja. Viemiseksi.

Kävimme tänään iltapäivällä ex-naapureidemme luona; heidän kanssaan ollaan melkein 40 vuotta liki joka vappu yhdessä nautittu pullollinen (joskus useampikin) kuohuvaa. Niin tänäänkin.

Muisteltiin naapuruutemme, yhteiselomme hienoja päiviä. Tosin muisti alkaa jo hukata muistoja, painaa niitä unohduksiin; surullistahan se on, mutta niin se vain käy.

Iltapäivän lopulla kaksin (kuvassa molemmille 😋 ) vappuaaton päivällinen: parsaa prosciutto, cheddar-nakkeja ja chiliscampeja, kahdenlaista salaattia ja jälkkäriksi niitä samanlaisia maritozzeja, joita vietiin kyläreissulle.

Tällä kertaa olivat (vielä) parempia kuin ohjeen mukaiset. Eli laitoin jauhoista puolet 00-jauhoja (pizzajauhoja) ja tuplamäärän sitruunankuoriraastetta. Täytin lemon curdilla ja mascarpone-kermavaahdolla. Kuten sanottu vielä parempia kuin viimeksi. Munkit jäivät tälläkin kertaa paistamatta. Ei kuulemma haittaa, totesi mies…

Oi, ihana toukokuu!

Jo huomenna.

Isovanhemmuus Niitä näitä

Mummeilua Järvenpäässä

Mieli myllerryksessä, tai paremminkin sellainen hyvä hyrinä on nyt.

Ollaan vietetty iltapäivä ja ilta Emmiliinin kanssa. Olen saanut mummeilla. Ja hyvinhän me tultiin toimeen.

Vilkkaasti yhdeksänkuinen jo liikkuu ja katselee. Konttaa ja nousee tukea vasten seisomaan, ja kulkee sohvan reunaa. Katselee ihanilla sinisillä, ultramariinin värisillä silmillään tarkkaan, rauhallisesti. Varsinkin papan kanssa innostui lällättelemään. Me luettiin kirjaa ja rakenneltiin duploilla. Ja juteltiin.

Iltapesun aikaan vetäydyimme papan kanssa tänne Vuorikadun AirBnB-asunnolle. Sama jossa olin syksylläkin pari yötä. Tästä on heti aamulla hyvä lähteä Emmiliinin luo  sunnuntaita viettämään.

~~~~~~~~~

Aamupäivän olimme vielä Helsingissä, Stockalta löysin valkoiset Locin tennarit ja Aleksanterinkadun ALPA-kaupasta löytyi valkoinen bolerovillatakki – kesägarderobi on nyt täydentynyt tarpeellisilla lisillä.

Ehdimme sitten vielä käydä Ateneumissa. Eero Järnefelt-näyttely oli vaikuttava, tavattoman laaja, paljon sellaisiakin maalauksia joita en osannut/tiennyt hänen koskaan maalanneenkaan. Muotokuvat – kaikki ne  🙂 – vaikuttavia. Ja Suomen maaseudun elämästä (Raatajat rahanalaiset, Heinäkuun päivä (palaan tähän vielä), Pyykkirannassa etc.) maalaukset olivat juuri siitä maailmasta jota tutkin ja opetin yliopistovuosina; arjen historiaa kuvitettuna. 🙂 Tunnissa ehdittiin häthätää kiertää koko näyttely ja kun väkeä alkoivat Ateneumin salit olla jo aika täynnä, ajattelin, että seuraavalla Helsingin reissulla voisin käydä toistamiseen, rauhassa.

Puolen päivän aikaan lähdimme R-junalla kohti Järvenpäätä.

Ja useaan otteeseen ja nyt ainakin tunteroisen olen tupissut  ja kiroillut, pahinta peläten, koettanut saada siirrettyä kuvia kamerasta läppärille, eikä se onnistu tänäänkään.  Muistikortti vioittunut? Ehkä. En tiedä. Ja harmittaa kovasti. (EDIT seuraavana iltana: nyt toimii)

Mutta sitten muistan, että heti aamulla taas Emmiliinin tykö. Kaikki hyvin.

Niitä näitä Ruoka ja viini

Ihan kaikki ei onnistu

Helsingissä. Hotellissa. Taas Grand Central. Kolmannen kerran tämä valittiin hotelliksi erinomaisen sijaintinsa (Rautatieaseman ja Kansallisteatterin välissä) vuoksi. Tällä kertaa myös Kansallisteatterin naapuruus oli tärkeää, sillä olin varannut meille liput Juhlat – ja elämä siinä sivussa -näytökseen. Se kun tuntui sopivan tämän viikonlopun teemaankin.

Rautatieaseman sijannilla edelleen merkitystä, Kansallisteatterin ei niinkään. Ei ainakaan tällä reissulla. Kävipä nimittäin niin, että aamupäivällä ollessani kampaajalla (siis Oulussa vielä) puhelimeen kilahti viesti: Sairaustapauksen vuoksi illan näytäntö peruttu!! En ilahtunut.

Miksi ihmeessä mennään jo tänään Helsinkiin jollei ole mitään tekemistä, merkityksellistä menemistä. Siispä siinä T:n saksiessa hiuksiani lyhemmiksi surffailin pikapikaa Helsingin ravintoloita: mennään siis syömään hyvin, jollei kerran teatteriin päästä. Ja tsädääm: Henkka Alen -viikot jatkuvat: ravintola Fiascoon varaus iltaseitsemäksi.

Lento Helsinkiin sujui helposti, junamatka kentältä keskustaan samoin. Ja meille jäi tovi aikaa piipahtaa Stockan lastenvaateosastolla. 🙂 Sekä Emmiliinille että Eepille on kesämekot hankittu.

(Yllä kuunari, ravintolalaiva Kathrina jonka taustalla illan auringonlasku näytti samalta kuin taivas tuntureilla tammikuussa: pastellin sävyt ihan samat.  Emme kuitenkaan syöneet siellä vaan Vanhan kauppahallin vieressä Fiasco?:ssa) )

Illallisella päätimme törsätä, hyvittää peruuntunutta teatteria, ja otimme maistelumenun = neljä ruokalajia. Tiedättekös ravintolan mustapippuririsotto oli aika lailla parempaa kuin minun viikolla tekemäni!! Se oli aika taivaalllista, ja sopivan kokoinen annos menukokonaisuudessa. Ja vielä tarjoillut viinit! Juhlailta oli tänään.

Ja minullahan oli kuvia illasta. MuttaKU!!! olen tässä pitkän tovin yrittänyt, mutta kolmi/neliyhteys hotellin wifin, läppärini, kameran muistikortin ja kuvankäsittelyn välillä ei vaan pelitä, EVO, en vaan taaskaan osaa, joten pahoittelen omasta ja teidän lukijoiden puolesta. 🙁

Huomenna uusi päivä, vaihdamme maisemaa, ja soisin kaiken toimivan. (EDIT 28.4. NYT TOIMII! 😀 )

Niitä näitä Oulu

Lupauksia on

Västäräkki, kaksi joutsenparia ja yksi haukkakin, – pieni, vaalea, oisko ollut varpushaukka? Joki jo reunoja myöten sula ja vesi korkealla, pyörätiet jäättömiä. Meri vielä jäässä, ja aika kaukana pilkkijöitäkin, mutta jäätelökioskit ja niiden kalusteet jo valmiina. Niin ja aurinko. Kevään merkkejä on paljon.

Ja lähdön tunnelmaakin on. Etelän matkalle lähdetään huomenna. On kai oikeasti jätettävä talvitakki kotiin, kengätkin jotain muuta kuin karvavuoratut? – Helsingissä ollaan ilta ja yö, lauantaina sitten jo Järvenpäähän.

Ei pitkä, mutta kauan odotettu, reissu.

Niitä näitä

Tapa rupatella

Tänään kun ulkona on lunta, kun somessa kaikissa kuvissa on lunta, kun sanomalehdissä on lunta ja kun sääennusteissa on vielä lisää lunta, minä tein aamiaiseksi puuron, otin kuvan siitä, nautin ajattelematta lunta ja päätin, että tänään en laita postaukseen yhtään lumikuvaa, joita tuli kyllä otettua, vaan laitan blogiini kuvan minun hedelmä-jukurttipuurostani. Se on paljon piristävämpi kuin märät tiet, vetiset hanget, harmaa taivas.

Postauksen lopussakin on ”puurokuva”. Se ei ole riisipuuroa, ei aamupuuroa vaan cacio e pepe risottoa – yllätys, yllätys resepti Henkan Italia -kirjasta. Cacio e pepe ~ juustoa (pecorinoa) ja pippuria on tunnettu pastaklassikko, mutta tämäpä onkin risotto. Eikä yllätys ole sekään, että minä risottofani (parsa-, porkkana-, scampi-, samppanja-, tattirisotot ovat meillä paljon yleisimpiä kuin makaronilaatikko tai spaghetti Bolognese) ihastuin tietysti tähänkin. Siis puuroa aamulla ja puuroa päivälliseksi.

Aamiaisen ja päivällisen välissä kävin pyöräilen eksymässä ja ostamassa yhden kerän lankaa Maikkulan yrityskylässä. Sinne on meiltä matkaa kymmenisen kilometriä, ehkä vähän enemmän, ja olen toki Lankapuutarha-myymälässä käynyt pyöräillen ainakin pari kertaa aiemminkin, mutta silti onnistuin tänään eksymään. Tai menomatkalla polkemaan niin monen mutkan kautta, että matkaa tuli hyvinkin tuplasti. Muutama (Äimärautio ja Tahkokangas) isohko tietyömaa saivat minut harhailemaan, mutta eipä sillä nyt niin väliä.

Mutta – taas kerran – paluumatkalla tulin miettineeksi, että miksi minun on aina ”rupateltava”, seliteltävä, kerrottava, kyseltävä, juteltava kaupoissa, asiakaspalvelijoiden kanssa, virastoissakin, opiskelijoiden kanssa ja vaikka kirjakaupan myyjän kanssa. Siis tarpeetonta small talkia, miksi? Miksi piti lankakaupan mukavan pitäjän kanssa pohtia noita tietyömaita ja sitten vielä selitellä kenelle ja miksi teen villapaitaa, jonka kaulus olisi jäänyt tekemättä, jollei ko. lankakerää olisi ollut. En minä tavarataloissa enkä marketeissa juuri ryhdy juttelemaan, mutta tuttujen kauppiaiden tai vaikka lääkärin tai ravintoloitsijan kanssa diskuteeraan huomaamattani; helposti siinä jotain ”päivänpolttavaa” 🙂 asiaa pieni tovi pohditaan.

Äitini ei voinut ymmärtää moista: kun olin käyttämässä häntä lääkärissä, tai olin katsomassa sairaalassa tai oltiin syömässä tutussa ravintolassa tai kesällä kauppatorilla, ja minä saatoin hetken jutella (tai taustoittaa käyntimme syytä), äiti kyllä aika napakasti esimerkiksi lääkärissä ilmoitti, että ei me oltu sinne seurustelemaan tultu. Ja hän se kuitenkin oli 100 % karjalainen, minä vain puoliksi. 🙂

Enpä tiedä. Jäinpähän vain miettimään, että miksen vain ostanut sitä lankakerää. Toisaalta eipä kauppiaskaan mitenkään hiljaa ollut, – siinä me hetken juttelimme. Ja kiitos ja näkemiin. Mukava putiikkireissu oli se.

Nyt villapuseron kauluskin on valmis. Enää päättely ja viimeistelypesu. Hyvin ehti valmiiksi ajoissa.

Niitä näitä

Kalenteroinnista vielä

Tämä uusi, omatekemä kalenteri-muistikirja, on minulle nyt kolmas. Olen tästä puuhastani kirjoitellut täällä ennenkin (mm. postaus Versioni bujoilusta) ja kun olen tässä puuhassa nyt vähän edennyt (= tullut riippuvaiseksi), niin kirjoittelen vähän lisää.

Semminkin kun viimeisimmässä blogikyselyssä joku (kiitos tuntemattomalle siitä 🙂 ) ehdotti aiheeksi juuri kalenterointia, niin esittelenpä sitten uutta Nuunaani, johon kesäkuukaudet olen jo tehnyt valmiiksi. Varsinaisen kalenterin lisäksi siinä on uudet ”luvut” kirjoja, kokkausaikeita ja pyöräiykilometrjä varten, sivut postausaiheita ja viinivinkkejä varten, mökkimuistio, ”Oma omakanta” ja kaikkea muuta elämänmenooni kuuluvaa, joista on mukava kirjoitella, joita on hauskaa suunnitella, ja myös tarpeen muistaa.

Tämä on siis paljon enemmän kuin pelkkä kalenteri. Se on muistikirja, päiväkirja, kirja lastenlasten sanomisista ja tekemistä, työkirja. Enää en tarvitse kokousmuistioita, en tutkimuspäiväkirjaa, mutta muistamista on silti.

Allaolevan gallerian kuvat aukeavat isommiksi ja klikkaamalla voit edetä kuvan oikeasta reunasta.

Tuunaustarvikkeita

  • Nuuna Minulla A5-kokoinen, 256 sivua (riittää pariksi vuodeksi), sellainen, jossa on pistesivut ja paksua paperia (premium 120 g) ettei tussit heijastu läpi.
  • Kalenterimania (FB-book-ryhmän ylläpitäjien ja muiden pitämä blogi. Joskus olen piipahdellut, hakenut ideoita aukeamiin. Samoin samannimisestä FB-ryhmästä. Sen kautta on löytynyt mm. Etsyn tarrojen myyntisivut.
  • Etsy, josta olen ostanut vintage-tyylisiä tarroja/kuvia. Hakusanoina minulla olleet mm. kitchen, easter, food, books, winter, summer, cycling. Eli juuri niitä samoja juttuja joita täällä blogissakin postausten kuva- ja artikkeliasioina. Jokunen kymppi on mennyt kymmenien ladattavien kuva-arkkien tilaamiseen. Mm. Pieni pääsiäisruokakirjan vol. 2 sai osan kuvituksestaan näillä Etsystä ostetuilla pikkukuvilla. Tänne blogiin on siirtänyt kuvia kuvankäsittelyn avulla ja tähän uuteen kalenteriin (vanhassa näitä ei vielä ollut, koetin itse piirrellä jotain tikkukukkasia, mutta kun ei tuo piirrustustaito oikein ole vahvuuksiani, niin löysin näistä tarroista mieluisia juttua kalenteriin, – ja tänne blogiinkin!
  • Etsyshän nyt on suunnilleen kaikkea: sisustuksesta vaatteisiin, urheiluvälineistä keittiötarvikkeisiin. Jollet tiennyt, että myös auton ikkunalaudalle voi laittaa kukkia, niin nyt tiedät. Etsystä löytyy! Ja siellä on myös kalenterointiin paljon valtavasti muutakin kuin ladattavia pdf-tarroja. Mm. erilaisia kauniita muistivihkoja, kalenteita, bujoja, …
  • Mutta ehkä kotimaisia kannattaa kuitenkin suosia, eikö? Tarroja, washiteippejä, kyniä, kalentereita, ja kaikkea muuta, jota harrastelijat näissä puuhissa käyttävät, löytyy suomalaisistakin kaupoista, myös kivijalkaliikkeistä. Tässä pari sellaista: Teippitarha ja Paperimuru. Suomalainen Kirjakauppa nyt ainakin on mainittava. Käyhän joskus vilkaisemassa, kuinka paljon kaikkea on tarjolla. Mm. kuitukärkyniä olen sieltä hankkinut.

Jos kirjoitan, että tämmöinen tuunailu on jotenkin terapeuttista, voimaannuttavaa tai maadoittavaa, niin se kuulostaa melko hassulle tai tosi typerälle. Mutta jotain sellaista siinä kuitenkin on. Ehkä sekin on jännää, että se on vain mun oma. Eikä siinä mulle ole mitään hassua tai typerää. Tässä vaiheessa oikein hyvä juttu.

Niitä näitä Reseptit Rotissöörit Ruoka ja viini

Rotissöörin kotikeittiössä

Kilpipäivä

Rotissöörien kilpipäivä on tänään. Teemana tänä vuonna kansalliset perinteet; ja niinhän minä sitten kokkasin taas italialaista.

😊

Kilpipäivän idea on syödä kilpiravintolassa, joiden määrä Oulussa on kyllä tällä hetkellä kovin alhainen. Mutta on me edeltäneinä vuosina käyty kaikissa mahdollisissa oululaisissa kilpiravintoloissa kilpipäivää viettämässä. Tänään kuitenkin kotona: sen vuoksi nostin kahden hengen päivällispöytäämme pronssilaatan, jonka sain jokunen vuosi sitten merkiksi aktiivisesta rotissööriurastani. Eli sellainen ”pikkukilpipäivä” tänään.

Uusi keittokirja inspiroi edelleen, ja tänään vuorossa Gnoccheja parsan, gongonzolan ja saksanpähkinöiden kanssa. Klassikkoruoka tämäkin, vaikkei nyt ihan kansallinen perinne olekaan.

Gnoccheja parsan,
gongonzolan ja saksanpähkinöiden kanssa

nippu vihreää parsaa
50 g gorgonzolajuustoa
1 ½ dl kuohukermaa
ripaus muskottia
500 g perunagnoccheja
8 lehteä tuoretta salviaa
1 dl raastettua parmesaanijuustoa
3 rkl hienonnettuja saksanpähkinöitä
suolaa ja mustapippuria


Jos parsa on paksukuorista, kuori se.
Paloittele parsa 2 cm:n paloiksi.
Laita gorgonzola ja kerma laakealle pannulle ja lisää ripaus muskottia.
Hauduta juusto-kermaseosta 5 minuuttia välillä sekoittaen.

Laita gnocchit ja parsat kiehuvaan veteen ja keitä niitä 2 – 3 minuuttia.
Valuta gnocchit ja parsa ja lisää heti pannulle kastikkeen joukkoon.
Lisää myös salvianlehdet ja parmesaani.
Sekoita varovasti kaikki ainekset keskenään ja mausta mustapippurilla.
Mausta vielä tarvittaessa suolalla ja ripottelle päälle hienonnettuja saksanpähkinöitä.

Ohje on suoraan kirjasta ”Henkan Italia”. Kirjoitin ohjeen sanasta sanaan juuri niin kuin se on kirjassa. Siksikin näin, että voin perustella sen, kuinka italialaisessa keittiössä hyvä ruoka on lopulta aika simppeliä, ei pitkiä ainesluotteloita, ei monia esivalmisteluita, ei tuntien tuunausta, vaan yksinkertaista, aika nopeasti valmistuvaa hyvää perusruokaa, joka ei kuitenkaan maultaan ole ihan ”vain perus”. Tässä on ehkä kiteytettynä se minun(kin) ”ruokafilosofia”, josta viikolla kirjoittelin.

Tähän sellainen huomio ja hoksauttamisen paikka, että kannattaa hankkia oikeaa, kunnolla suolaista, vahvasti maistuvaa gorgonzolaa, ei mitään Castelloa, Auraa tai Presidentiä, vaan oikeaa italialaista gorgonzolaa. Gnocchit vaativat vähän tujua makua rinnalleen, varsinkin kun kermakin pehmentää makua. Saksanpähkinät tuovat mukavasti purutuntumaa ruokaan. Molto bueno!

Vuoden kuohuviini testattu

Testasimme myös luxemburgilaisen Bernard-Massardin (”perttimasa” on kuulemma tämän lempinimi 🙂 ) chardonnay-kuohuviinin, joka on vastikään valittu ”Vuoden kuohuviiniksi”. Viinilehden valinnoista juttu esimerkiksi Ilta-Sanomissa.

Kyllä, kyllä se on hyvää, todellakin hintansa (18 €) väärti. Hedelmäisyys ja persikkaisuus eivät kyllä olleet ihan sitä, mitä odotimme ja kaipasimme, mutta lempeät, pienet, aromikkaat suunmyötäiset kuplat tyylikkäässä kuohuvassa on. Mikseipä siis vapuksi tätä?

Tosin vuoden kuohuva -valinnan jälkeen se on aika lailla loppu koko maasta, mutta saattaa ehtiä vielä vappubrunsseille ja – piknikeille. Tämä sopii nimenomaan ruoan pariksi, ehkei niinkään lakkiais- tai muuhun juhlaan onnittelumaljaksi.

Tänään piknikit tuntuvat kyllä hyvin kaukaisille. Lunta on vielä hirmuisesti, sitä on tullut tänään vähän lisääkin, ja tuuli edelleen sellainen, että pyörälenkki Koitelinkoskelle katselemaan tulvia jäi. Tulvat taitavat laantua ennen kuin Koiteliin pyöräilen.

Niitä näitä Reseptit Rotissöörit Ruoka ja viini

Vaihtoehtoja on: aijiaco

Torstai voi olla hernesoppapäivä. Tänään ei ollut.

Viime kesänä rotissöörien piknikillä oli tarjolla paljon hyvää, mm. bogotalaista kanakeittoa, – aijiacoa. Tykästyttiin molemmat siihen niin paljon, että pyysin  ammattilaiskeittiömestarilta ohjeen sen tekemiseksi, ja hänhän sellaisen ”karkean reseptin” kuten hän itse sanoi, minulle toimitti.

Olen tehnyt tätä jo useammankin kerran ja vasta tänään hoksasin, että lupauksestani huolimatta en ollut muistanutkaan sitä tänne blogiin kirjoittaa. Mutta ei soppa siitä ole kärsinyt. Esimerkiksi tällaisena viimaisen pohjoistuulen ja monien pakkasasteiden huhtitorstaina lämmittävä ja maukas keitto maistui oikein hyvältä ja vahvistavalta. Ei kesäisintä, mutta  vielä huhtikuu-toukokuussa sopii arkiruokapöytään ja nälän karkottamiseen mainiosti.

Aukikirjoitin saamani ohjeen tuohon alle. Mittoja RR ei antanut, joten reseptissä on ne mitat, joilla meille tänään tein kattilallisen. Ihan kaikki ei  kulunut, siis noin 3 hengen annos on tuo. Soppa maistuu kyllä lämmitettynäkin, edes avocadot eivät tykkää huonoa.

Alkuperäiseen, aitoon columbialaiseen keittoon (johon yksi reseptiversio on täällä) kuuluu myös guascas-mauste. Sitä ei olla Suomesta onnistuttu löytämään, joten  JOS joskus satut näkemään jossain, niin kerro ihmeessä tännekin tiedosta.

Bogotalainen peruna-broilerkeitto  – Aijiaco 

1 l vettä
3 puikulaperunaa ja 4 Annabel-perunaa
(2–4 eri perunalaatua pieninä kuutioina)
1 kanafondikippo
1 pieni purkki maissinjyviä
½ prk kapriksia
2 – 3 avocadoa kuutioina nekin
250 g maustamattomia broilersuikaleita

Kuori ja pilko perunat ja laita ne kiehumaan
– kaikki samaan aikaan kiehumaan,
jotta osa soseutuu ja saostaa keiton.
Lisää tölkkimaissit ja kanalientä.
Kun perunat ovat kypsiä,
osa jo soseutunutkin, lisää kaprikset liemineen.
Lisää puolet avocadokuutioista.
Kypsennä taas tovi.
Lopuksi lisätään broileri pieninä kuutioina
(tai suoraan paketista ”broilersuikaleet, maustamattomat”).
Kypsennetään sen aikaa, että broileri kypsynyt.

Tarjolle myös ranskankermaa sekä avocadokuutioita.

 

Niitä näitä

Ostokset kertovat elämänmenosta :)

Kaupunkireissulla tänään tapahtunutta…

kävin ostamassa itselleni keittokirjan ”Henkan Italia”.

Yksi (harvoista) julkkiskokeista, joista tykkään paljon. Hän on (ainakin julkisuuskuvan perusteella aika vaatimaton ja symppis, kannustava (Master Chef tuomarina), vilpitön, hänen ravintoloidensa (Muru ja Pastis, muut 4 vai 5 testaamatta) asiakkaana olen viihtynyt, hänen ruokafilosofiansa vaikuttaa – ainakin vielä näin ennen kuin olen siihen uuden kirjan myötä perehtynyt kunnolla – aika omani kaltaiselta.  (Onko minulla oikein ”ruokafilosofia”!?  😂)

Ja tärkeä peruste kirjan valinnalle oli, että se on ”Italiaa”. Siis ehdoton ja välttämätön lisä noin 30 kirjan Italia-teemaiseen kokoelmaani.

Suomalaisessa Kirjakaupassa myös havainto että en suinkaan ole ainoa, jolla kalenterointi/journailu/muistikirjapiirtely, -kuvitus ja -koristelu on jo euroja – ei onneksi kovin monia – kuluttava harrastus ja tapa. Valikoimat olivat laajenneet edellisestä kerrastani yhdestä hyllynurkasta kokonaiseen seinälliseen. Tarroja ja teippejä ostin vain yhdet pienet paketit.

Osana tätä buumia olen löytänyt myös uudenlaiset kynät: Pilot Frixion on kuulakärkikynä, jonka väri on pyyhittävissä pois. Frixion-valikoima koostuu useista leveyksistä, väreistä ja muodoista. Toin yhden Pehtoorillekin; nyt niiden soveltuvuus sanaristikoiden täyttöön on täällä testattavana.

Kaupungissa kävin myös ostamassa Apsun synttärilahjan: Niken city-lenkkarit vai Peakin oranssi huppari? – Niistä tykkäisi, kun kyselin, mitä ehkä toisin Helsingin reissun tuliaisina/lahjaksi. Ja mitä nämä toiveet kertovat? – Apsu ei todellakaan ole enää mikään leikkivä pikkulapsi.

Kävin etsimässä – löytämättä – uusia matalavartisia vaelluskenkiä/tukevia lenkkareita – vanhat ehkä vielä toukokuun reissuun kelpaavat ja kestävät, mutta suosin löytäväni uudet.

Niitä näitä Ruoka ja viini Viini

Joululahjoista iloa elämään

Lentolippu

Sain joululahjaksi lapsilta edestakaisen matkan Oulu – Helsinki – Oulu joko junalla tai lentäen. Lahjan lunastamiseen kuuluu myös ”vaatimus” käydä Järvenpäässä tervehtimässä nuorinta lastenlasta: Emmiliini täyttää viikon päästä jo 9 kk.

Niinpä tässä joku viikko sitten tyttären kanssa etsittiin kaikille osapuolille sopivaa viikonloppua jolloin voisin/voisimme siellä suunnalla käydä viettämässä viikonloppua. Päätimme, että lähdetään Pehtoorin kanssa reilun viikon päästä  – sellainen pidennetty viikonloppu, vaikka perjantaista maanantaihin. Voitaisiin samalla käydä Helsinsingissäkin humputtelemassa.

Ja tiesinhän että lentoliput Oulu – Helsinkin -välillä on tällä hetkellä ihan tolkuttomissa hinnoissa, mutta silti ryhdyin etsimään (aika hyvissä ajoin kuitenkin) sopivia lentoja. Löytyikin!! Aamulento perjantaina 26.4. olisi just hyvä. Mutta 639 € yhteen suuntaan yhdeltä! No way, no flight!

Vaikka, ja siksikin,  että lapset lupasivat maksaa lippuni, niin en tätä todellakaan varannut.

Aikani etsittyäni, sumplittuani ja päätettyäni käyttää Finnairin Plussapisteitäni (nykyisiä Avioksia) sain meille molemmille varsin edulliset meno-paluulennot, mutta meno on vasta iltapäivällä. Noh, jääpähän vähemmän aikaa tuhlailla Helsingin keskustassa. Mennään illalla syömään ja teatteriin, yövytään taas Central Stadionissa ja sitten lauantaiaamupäivällä Emmiliinin tykö Järvenpäähän. Eikä lasten joululahja minulle sitten tulekaan maksamaan paljoa.

Samppanja

Toinenkin joululahja tuli tässä vastikään nautittua. Sain Miniältä toissajouluna (2022) lahjaksi samppanjan saatesanoilla ”… kun kerran oot kova pyöräilemään, ja tässä on jotain historiaankin”.

Roudasin samppanjan viime mökkireissulle: hiihtokauden mahdolliseen onnistuneeseen päätökseen ja pyöräilykauden aloittajaisiksi juhlajuoman. Ja kun kerran hiihtokausi päättyi hyvin, nautimme jo viime viikon tiistaina puolet ja viimeisenä mökkisaunailtana toisen puolikkaan. (Wineboy stopperi on hyvä kuohuviinipullojen sulkija; hyvin kuplat olivat vuorokauden ajan puolikkaassakin pullossa säilyneet.

Ja samppanjan maku? –  Ihan mahdottoman hyvä samppanja. Huolimatta siitä että on BdB (siis pelkistä valkoisista = chardonnaysta tehty samppanja). 😊 Minä pidän usein sellaisista, joissa on myös Pinot Noiria ja Meunieria, siis kaikki kolme klassikkosamppanjarypälettä, mutta nyt riitti pelkkä chardonnay. Tässä juhlajuomassa oli tuoksussa aprikoosia, ja voimaa. Maku on pitkä, voimallinen, paahteinen, croissanttinen (= briossinen). Ihan huippu. Juhlallinen.

Liikkuminen Niitä näitä

Pyöräilykesäksi tavoite

Viiden edellisen vuoden yhteenlaskettu kilometrimäärä on 18 750 km. Tämä kilometrimäärä jakautuu kahdelle pyörälle; nyt käytössä olevalle pyörälle (Helkama e7) tämä alkava kausi on jo neljäs – takana 10 000 km. Ja hyvältä tuntuu vieläkin.

Tulevaa suunnitellessa on hyvä ottaa huomioon mennyt.

VuosiKilometrit
20194500
20204200
20213700
20223250
20233100
2024??

Selityksiäkin tälle rankasti laskevalle ”kehityskaarelle” on – ja paljon! 😀 , mutta enpä nyt tänään ja tässä ryhdy niihin juttuihin. Tänä vuonnahan on nyt nimenomaan tarkoitus keskeyttää aleneva trendi. Tavoite tälle vuodelle EI siis ole saavuttaa nippa nappa 3000 kilometriä, vaan pikkuisen parantaa viime vuodesta.

Olen siis kalkyloinut, ottaen huomioon aiotut pyörättömät ajanjaksot mökillä ja reissuissa ja olettanut, että erilaiset kiputilat ja sairastamiset eivät tule keskeyttämään aktiivista sykkelöintiä, että tänä vuonna ajelen pitkin poikin Oulun ja naapurikuntien pyöräteitä yhteensä 3 250 kilometriä. Ja joutunette/saatte lukea raporttia näiltä retkiltä. Löytäisinpä jotain uusia juttuja. Oisko kellään vinkkejä pyöräretkikohteista?

Tämän postaukseni artikkelikuvassa yllä näkyy, kuinka olen jo kalenteriini tehnyt taulukon kilometrimäärän kontrolloimiseksi. Ihan vastaava oli hiihtokilometrejä varten. Kalenteroinnista voisinkin joku päivä kertoa lisää… 😀

Jos olen pyörän kanssa liikkeellä keskimäärin viitenä päivänä viikossa (minähän en, kun kerran ei ole pakko, eikä edes välttämätöntä, pyöräile sateessa) lokakuun alkupuolelle asti, niin keskimääräinen päivämatka on noin 22 km. Ei millään muotoa pitäisi olla mahdotonta, semminkin kun näinä kevät – kesä – syyskuukausina en juuri autoa käytä – poislukien mökkireissut ja muksujen kanssa liikkumiset. Ja nyt on jo ensimmäinen sata kilometriä lähes kuljettuna.

Aloituksen riemua ja intoa siis on tänäänkin ollut!

Historiaa Niitä näitä Oulu Ravintolat Ruoka ja viini

Päiväkahvilla kuulumisia ja uusi miljöö

Huhtikuisen lauantain aamupäivällä kodin, tietokoneen, kalenterin päivityksiä, ja sitten pitkähkölle pyörälenkille. Edelleen liian paljon vaatetta ja liian vähän allergialääkettä. Katupölyä ei täällä vielä paljon ole, ei vaikka ilokseni Oulujokivarren reitillä oli jo enimmät hiekoitussorat putsattu, mutta lepän siitepölyä on: ainakin niiskutukseni ja silmäni viittaavat siihen. Samoin Juniorilla, joka pudotti kuopuksensa tänne iltapäivällä muutamaksi tunniksi, koska Apsulla sählyn lopputurnaus, eikä Eepi halunnut lähteä kannustusjoukkoon (”mää on ollu niiiiiiiiin monissa peleissä”).

Allergisen pyörälenkin lopulla ajelin Toppilassa aukaistuun uuteen Cafe Huvilaan. Meillä oli treffit siellä; Pehtoori tuli omalta pyörälenkiltään ja ystävä Merijalinrannasta kävelylenkiltään. Kuulumisten vaihdon lisäksi tälläkin kertaa (vrt. georgialainen Marani) teemana  tutustuminen uuteen oululaiseen ravintolaan/kahvilaan.

Hostel Cafe Huvila on avattu Toppilan Panimon ja Mallasjuoman vanhoihin tiloihin. Panimosta ja sen historiasta kuvineen kirjoittelin puolenkymmentä vuotta sitten. Nyt juuri noihin samoihin tiloihin on siis avattu viihtyisän näköinen, menneen maailman hengessä kunnostettu hostel ja kahvila.

Vähän tuli sellainen olo, että olikohan sinne hommattu huonekalut ja lamput siltä huonekalujen kierrätyskauppiaalta, jonne äidin kodin irtaimistoa kolme vuotta sitten lahjoitin. Liinoissa ja matoissakin oli jotain tuttua. 🙂

Kahvilan vitriinissä oli toinen toistaan paremman näköisiä suolaisia ja makeita piiraita ja kakkuja, hyvännäköisiä rahkapullia ja sopivan rasvaisia korvapuusteja, sekä keittolounasbuffetti. Enpä niitä kuvaillut, mutta varmasti menemme toistekin, joten josko silloin muistaisin. Joka tapauksessa voidaan suositella.

Huomionarvoista on, että siellä on myös pieni leikkinurkkaus: siis pientenkin kanssa voi siellä käydä lounaalla tai kahvittelemassa.

Kun me kahden jälkeen lähdimme, taisi kaikissa pöydissä olla asiakkaita. Todellakin soisin paikalle onnea ja menestystä. Se on ihan tulevan kulttuuripääkaupunkivuoden asuntomessualueen läheisyydessä, joten edellytyksiä pärjäämiselle on. Edullinen hostel-majoitus viehättävässä miljöössä luulisi houkuttavan kävijötä.

Niitä näitä

Lajinvaihtoviikko ja perhepäivällinen

Olisihan täällä Oulussakin ollut vielä latuja hiihdettäväksi – mutta kun jätin monot mökille! Joten oli muutoin nautittava aurinkoisesta, käsittämättömän lämpimästä päivästä.

Minähän olen sellainen, ehkä vähän outo, että kaikki vuodenajat sopivat. Eikä edes kiirettä vaihtaa edellisestä seuraavaan. Tärkeää on, että ON vuodenaikoja, mielellään kahdeksan (kuten Lapissa), mutta neljäkin riittää, kunhan ovat selkeärajaisia, ”oikeita” kesiä, syksyjä, talvia ja keväitä, eikä mitään loputonta loskaa tai epämääräistä lämpenevää-viilenevää.

Pehtoori roudasi minulle pyörän takavarastosta, pumppasi renkaat täyteen, itse löysin kaiken rekvisiitan (akku, ketjulukko, kypärä, mittari, avaimet ja tarpeeksi vaatetta) ja ensimmäinen pyörälenkki tehty ja nautittu. Kirjaimellisesti lajinvaihtoviikko on ollut tämä. Tuntuipa mukavalle, ja huollettu pyörä kuin uusi. Kyllä taas kelpaa.

Puolenpäivän jälkeen hain pienet meille; piirtelemään, auttelemaan pöydän kattamisessa ja muissa ruoanlaittopuuhissa. Eepi olkoon vastaisuudessakin parsojen kantojen napsauttelija!

Ilta nuokkuen ja neuloen: minulla on vielä yksi ”tavoiteneule” tälle talvelle.

 

 

Niitä näitä

Dialogi ladunvarressa

Kohtasin ladulla kaksi, ehkä jo eläkeikää lähestymässä olevaa, ei niin tavattoman urheilullista miestä; he sattuivat Laanilassa kohdalle paikassa, jossa (Prospektorin) latu ylittää Viskitien* ja jatkuu siitä kohti Saariselän keskustaa Parfyymilatuna*.

Miehet: tulitko Piispanojalta, pääseekö tästä sinne? Eikö tuolta alhaalta mene toinenkin latu?
Minä: Joo, pääsee tästä. On tosin pitempi tätä kautta, ja ladulla on melkoista nousua pari kilometriä Välimaalle, sieltä sitten lasku Piispanojan taukotuvalle. Mutta alhaalta latu kukee Piispanojan vartta ja se on lyhyempi ja paljon helpompi reitti.
Miehet: Ei tässä muuten, mutta kun pitäis sitten ehtiä ajoissa takasin – Monotansseihin [alkavat yhdeltä, livebändi kahdesta viiteen]
Minä: No sitten kannattaa hiihtää tuon alemman ladun kautta.
Miehet: Tuu sinäkin. Ootkos käynyt koskaan monotansseissa?
Minä: No 80- ja 90-luvulla kun asuttiin Laanihovin pihassa asuntovaunussa, niin silloin tuli Monotansseja nähdyksi …
Miehet: No sitten. Lähe mukkaan. Etkös ollut eilenkin?
Minä: Kiitos vaan, en mie eilen ollut, en oo ollut koskaan siellä tanssimassa. Enkä varsinkaan tässä uudessa paikassa – Monomestassa.
Miehet: No me ainakin käydään nyt sitten se Piispanojan pikku lenkki – ehdittään sitten Mestaan.

Jotain dopingia olivat tanssimiehet tainneet jo aamupäiväpuustiksi nauttia,  … tiedä häntä, mutta hiihto- ja tanssi-intoa ainakin oli yllin kyllin.

Minulla jäi tälläkin kertaa sitten monotanssit kokematta.

Ollaanhaan me Pehtoorin kanssa monta kertaa aiottu mennä, edes joku valssi käydä keinahtelemassa, mutta aina on jäänyt. Ja nyt kun Monotanssit ovat siirtyneet legendaarisesta miljööstä, Laanihovin aulasta ja terassilta, Savottakahvilan takapihalle aika surkean näköiseen muoviteltta-parakkirakennukseen, ei enää ole edes aiottu mennä.

Paljon siellä nyt kuluneen viikonkin aikana on väkeä näkynyt; suksilla, kävellen ja taksilla sinne hiihto- ja lomakansa virtaa piipahtamaan tai viettämään iltapäivää. Jotain eksotiikkaa siinä taitaa olla, ja hyvä keinohan se on rentouttaa kehoa hiihdon välissä ja jälkeen. 🙂

(Ja minähän olen tälle vuodelle ottanut siitä Monomestasta, parakkiteltasta kuvia ihan varalle, postausta varten, ja yhtäkään ei nyt löydy. Huoh! Jos vielä loppuloman aikana ohi hiihtelen, otan uusia kuvia. Sisäkuvia en lupaa. 🙂 )

EDIT 9.4. iltasella. NYT tämän postauksen lopussa on kuvia.

Viskitie
Saariselän ja Laanilan välillä kulkee muutaman kilometrin mökki/yhdystie, jota on ymmärtääkseni ajeltu enemmän vähemmän viskeissä jo vuosikymmenien ajan.

Parfyymilatu (lainaus vanhasta postauksestani)

Nimensä Parfyymilatu on saanut siitä kun kevätsesongin aikana (varsinkin 10 – 20 vuotta sitten) sitä monet hiihtelivät Saariselältä kohti Laanihovin legendaarisia Monotansseja. Iltapäivätansseihin (klo 14 – 17) hiihdellään sopivasti turhia hikoilematta ja parfyymit tuoksuen. Laanihovin päivätanssien motoksi on mainittu myös ”Monona sisään, stereona ulos”. Joskus paluu Saariselän hotelleille sitten taittuu Skibussin kyydillä. Sitten saunaan ja päikkäreille ja illalla Tunturihotelliin tanssimaan tai Teerenpesään karaokeen.

Alla kuva Laanihovin edestä keväällä 2018.

~~~~~~~~~~~~~~~~

Lisäkuvat. 9.4. Monomesta

 

 

Luettua Niitä näitä

Helmet lukuhaaste 2024 valmis!

Lukuhaaste valmistui jo maaliskuun puolella, mutta nyt vasta sain kootuksi listan. Vähän muuttelin aiemmin valitsemiani kohtia. Ja taisin nyt vähän muuttaa arvostelujakin. Joka tapauksessa tähdittelin vaikuttavimpia, – ja on todettava, että se, että olen kuunnellut/lukenut kirjan loppuun asti, on jo merkki siitä, että kirja on vähintään kolmen tähden väärti. Laitan tähän listaan muutamia kommentteja (tällä värillä) kirjoihin, joita en ole aiemmin suositellut, mutta jotka olisivat sen ansainneet tai muuten vaatineet selityksen.

Listassani on kymmenen kirjaa, joita EN olisi valinnut tai kuunnellut ilman haastetta. Tämä haaste ja vinkit ovat taas kerran tehneet lukuharrastukselle hyvää. Olen etsinyt uudenlaisia ja uusista aiheista kirjoja.

Kuten tavallista lukemistossani on paljon historiallisia romaaneja ja biografioita. Tällä kertaa poikkeuksellisen vähän tietokirjoja, ja poikkeuksellisen monta (yhteen kohtaan (17) jopa kuusi kirjaa Villa Venla -sarjasta) feelgood-genren kirjoja.

 

1 Kirjan niessä on erisnimi
Heini Junkkaala
Pirkko Saisio – Sopimaton ⭐️⭐️⭐️ ⭐️
2 Kirjassa tehdään taikoja
Toshikazu Kawaguchi
Ennen kuin kahvi jäähtyy
3 Booker- tai Pulitzer-palkinnon voittanut kirja
Anthony Doerr
Kaikki se valo, jota emme näe ⭐️⭐️⭐️⭐️
4 Kirjassa on presidentti
Karo Hämäläinen, Alexander Stubb
Alex
Jotenkin oli pakko tämä kuunnella. Nyt tiedän presidentistämme enemmän. En kommentoi enempää. 
5 Kirjailijan nimikirjaimia ei esiinny nimessäsi
Benjamin Ferencz
Viimeiset sanat
6 Kirjan tapahtumat ovat 1920-luvulla
Eeva Joenpelto
Vetää kaikista ovista
7 Kirjassa rakastutaan
Santa Montefiore
Italialainen tyttö Brooklynissa
8 Kirjan nimessä on perheenjäsen
Jenni Kokander
Äidit palaavat aina
9 Kirjassa joku karkaa
Johanna Elomaa
Prinsessan pako ⭐️⭐️⭐️⭐️
10 Kymmenes kirja, jonka luet tänä vuonna
Serang Chung
Sisunin maailma
11 Kirja nimessä on joko ilma, vesi, maa tai tuli
Petri Tamminen
Piiloutujan maa ⭐️⭐️⭐️ ⭐️
Tamminen ei petä. Hänen jokainen kirjoittamansa lause on mietitty. Ja tämä näkökulma! Piiloutujat! Minulle aika tuntematon maailma. Mutta siksikin kannatti.
12 Lasten runokirja
Laura Ruohonen
Allakka, pullakka
Riemullinen, rallattava, iloinen, älykäs lasten runokirja, johon todellakaan en olisi ilman haastetta tarttunut. 

13 Tapahtumapaikka on suljettu
Mélissa Da Costa
Kaikki taivaan sini ⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️
14 Kirjassa harrastetaan
Tuija Kauppinen
Joutilaita kilometrejä ⭐️⭐️⭐️ ⭐️
Yli vuoden kestänyt polkupyörämatka läpi Etelä-Amerikan. Erilainen matkakirja. Hyvä kirja. 
15 Vähintään kolme tekijää
Enni Mustonen,
Anna-Liisa & Carl Mesterton, Jussi-Pekka Aukia
Ruotsin vallan iltarusko
16 Kirjassa on valokuvia
Sakari Siltala
Korkea peli – Teollisuustitaani Walter Ahlströmin elämä ⭐️⭐️⭐️⭐️
17 Kirjassa (kirjoissa) on ärsyttävä henkilöhahmo
Amanda Vaara,
Villa Venla -sarja (6 kirjaa)
18 Kannessa tai nimessä on koru
Philip Ellis
Rakkautta ja muita vedätyksiä
19 Suomi mainittu
Mikael Niemi
Populäärimusiikkia Vittulanjänkältä
20 Pieni kustantaja (Icasos)
Tatu Kokko
Heinäkuun päivä ⭐️⭐️⭐️ ⭐️
 

21 Kirjasta on tehty TV-sarja
Emily St. John Mandel
Asema 11

22 Kirjailijan suosittelema
Juha Hurme
Tiu tai tilhi
Tämä pitäisi oikeastaan lukea kirjana. Tässä on paljon mielenkiintoista Suomen kulttuuri- ja kirjallisuushistoriaa. Hurmeen itsensä lukemana tästä saa paljon irti, mutta toisaalta: välillä ärsyyntyy, välillä nauttii. Ajan kanssa kirja kirjana ehkä pitäisin tästä hyvinkin paljon. 
23 Suomalainen dekkari
Matti Rönkä
Uskottu mies
24 Kirjan tapahtumat sijoittuvat pääkaupunkiin
Raila Kinnunen, Esko Salminen,
Elämä Eskona & Toinen näytös
25 Kirjassa vietetään juhlapyhää (Hanukkah, Bar mistva)
Katriina Järvinen
Ruben Stiller, Siltä väliltä ⭐️⭐️⭐️⭐️
26 Kirjan nimessä on sana kirja
Pip Williams
Kadonneiden sanojen kirja
27 Kirja kertoo jälleenrakentamisesta
Tina Harnesk
Lumeenkylväjät ⭐️⭐️⭐️ ⭐️
Ehdottomasti hyvä kirja kuunneltavaksi Lapin hangilla hiihdellessä. Ja muutenkin. Kannattaa kuunnella.
28 Kirjailija on Välimeren maasta
Orhan Pamuk
Punatukkainen nainen
29 Kirjassa valehdellaan
Timo T. Tuikka
Vitutuksen voima
30 Kirjassa ei ole nimettyjä lukuja
Katarina Widholm
Viaton sydän lyö
31 Kirjassa on vammainen henkilö
Gianna Solla
Ystävyyden oppimäärä ⭐️⭐️⭐️ ⭐️
Tätä suosittelen. Ehkä jotain Ferrantea… Ja lukijana Antti Virmavirta!  
32 Pienen kielen (tanska) kirja
Ane Riel
Tiima ⭐️⭐️⭐️⭐️
”Lämmin ja sydäntä raastava tarina vanhenemisesta, yksinäisyydestä sekä kaiken kestävästä rakkaudesta.”   TÄMÄ!!! 
33 Kirjassa muutetaan maalle
Jenna Kostet
Punainen noita ⭐️⭐️⭐️⭐️
34 Kirjan nimessä on käsky
Axel Schulman
Unohda minut
35 Kirjassa vietetään aikaa luonnossa
Paula Havaste
Kymmenen onnen Anna
36 Kirjailija on maahanmuuttaja
Nura Farah
Lumimaa
37 Kirja herättää voimakkaita tunteita
Sirpa Kähkönen
Mustat morsiamet
38 Kirjan kannessa on kädet
Minna Canth
Kodista pois
39 Kirjassa on bi- tai panseksuaali
Erja Tulasalo
Oranssi puutarha ⭐️⭐️⭐️⭐️
40 Kirjassa on todella kuuma tai kylmä
Sanmao
Tarinoita Saharasta 
⭐️⭐️⭐️⭐️
41 Kirjassa syntyy lapsi
Johanna Annola
Valkenee kaukainen ranta ⭐️⭐️⭐️⭐️
42 Kirjan nimessä on alaotsikko
Kari Enqvist
Tulivuoren varjossa – Löytöretkellä identiteettiä etsimässä
⭐️⭐️⭐️⭐️
43 Kirjalla ei ole päähenkilöä
Joonas Konstig
Hyvät naiset ja herrat ⭐️⭐️⭐️⭐️
Tämän kirjan äitini olisi ostanut meille kaikille kolmelle lapselle joululahjaksi. Tämä on aika hauska ”käytöksen kultainen kirja”. Paljon hauskempi ja ajankohtaisempi kuin se kirja, joka me saatiin joululahjaksi. 😀 
44 Naisen kirjoittama tietokirja
Varpu Tavi
Viisaus on vanhoissa naisissa
45 Kirjassa pelataan
Jaakko Suominen
Pajatsosta pöytätennikseen
46 Kirjan kannen pääväri on musta
Jake Nyman
Monen vuoden jälkeen, Radiomiehen muistelmat ⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️
47 Kaksi kirjaa, joilla on sama kääntäjä (Kristiina Riikala)
Elizabeth Strout
Nimeni on Lucy Burton
48 Kaksi kirjaa, joilla on sama kääntäjä (Kristiina Rikman)
Claire Keegan
Kasvatti ⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️
49 Julkaistu 2024
Joel Haahtela
Marijan rakkaus
50 Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä
Camilla Davidsson
Pikkuinen unelmien kaksio ⭐️⭐️⭐️⭐️
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Kirjaa kuunnellen tänäänkin hiihtämässä. Ei pelkkää latuilua tai retkihiihtoa, vaan oikeinkin sujuvaa ja luistavaa hiihtoa. Ehkä paras keli viikkoon ja pari tuntia tunturin ladulla puolipilveisessä säässä sujui ilolla.
Niitä näitä

Oululaisia ruokavieraita

Aamukuudelta herätessä oli ulkolämpömittarissa -27.8 C.  Noh, ei ollut kiirettä ulos. Iltapäivällä ehdin hiihtämään – tavoitekilomertrimäärä jo lähellä… 🙂

Kun kerran olin saanut aikaiseksi ja purettua erakoitumistamme, olin kutsunut meille ruokavieraita. Tai ei vieraita, vaan tuttuja ystäviä. Oululaisia saariselkälaisiä. He kun asuvat kylillä aika ajoin. Satunnaisesti täällä ollessamme tapaamme. Nyt oli sen aika.

Siinä se ilta vierähti. Onneksi olin Oulusta roudannut mm. parsaa. Ja aika monia muitakin alkupaloja, alkupaloja alkupalojen perään. Ja sitten hillatiramisu. SE oli hyvää. Muukin kelvollista.

Saimme monta tuntia kulumaan ruoan ja viininkin (Engelit rulettaa) parissa. Jutellessa, hyvä on, juoruillessakin. Höpötellessä, muistellessa, yhteisiä muistellessa.

Lappi Mökkielämää Niitä näitä

Mökkielon rauhassa

Pääsiäismaanantai, toinen pääsiäispäivä. Pyryä, paistetta, pikkupakkasta. Tuulta, tuiverrusta ja tyventä. On asetuttu kunnolla mökkieloon, lumityöt saunalle ja purollekin asti tehty. Otsikkokuvassa notskipaikka vielä keskipäivän auringossa. Nyt (alkuilta) pyryttää. Ihan täys talvi. Ei haittaa.

Viime vuosina, aika usein, juuri näinä mökkiviikkojen ensimmäisinä päivinä tuntuu, että ei oikeastaan olisi ollenkaan mahdotonta, että muuttaisin tänne pysyvästi. Tämä hiljaisuus. Ja mökin viihtyvyys, viehättävyys, sopiva koko, tai siis tämähän on aika pieni (toisen viikon lopulla se alkaa olla vähän niinkuin haittatekijä). Sitä paitsi täällä on hyvä hengittää. Hirsiseinät (oikeasti ne on hirsipaneelia, Tuulentuvassa on oikeaa hirttä)), joka tapauksessa puupinta. Ja sitten tietysti se kaikki, mitä on ulkona.

Täällä on myös (melkein aina) loma. Täällä on loma-olo, vaikka täällä tekisi töitä, on loma, vaikka on eläkkeellä. Onkohan se sitä, että on vähän kuin lomalla itsestään? – Ehkäpä.

Täällä on rauha, vaikka täällä olisi muitakin, ystäviä, perhettä, tuttuja.

Kaikki hyvin. Ainakin nyt. Ainakin juuri nyt tuntuu siltä.

Jään tänne. Ainakin viikoksi. 🙂

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

PS 1.

Jo eilen piti tämä linkki laittaa jakoon:  Oulun säätyläistön, erityisesti naisten, elämästä mielenkiintoinen podcast-jakso. Kuuntelimme automatkalla. Varsinkin oululaisia kiinnostanee se, millaista oli oululaisen kauppaporvarin rouvan elämä ja asema. Väitöskirjan aiheesta tehnyt R. (jonka väitöksestä ja karonkasta kerroinkin ennen joulua) osaa tässä Yle Areenan Elävä historia -podcastin jaksossa kertoa aiheestaan hyvin ja elävästi.

PS 2.

Toinenkin Ouluun liittyvä linkki jakoon: Oulun tuomiokirkon vesivahingon jälkimainingit  (tämä vaatii kyllä Facebookin käyttöä) mutta kertoo sitten Oulun tuomiokirkkoseurakunnan  jäsenten (ainakin joidenkin) historiatajusta, edistyksellisyydestä ja rohkeastakin esiintymisestä.

Mökkielämää Niitä näitä

Kesken pääsiäisen mökille

Onhan täällä hyvä. Mökille paluu aika lyhyenkin  (kuukausi) poissaolon jälkeen tuntuu mieluisalta, levolliselta.

Liikennettä oli yllättävän paljon, samoin kuin loskaa. Auton kyljet saivat uuden koristepinnan, melkein stuccokoristelulta näyttää.

Aamupäivällä täällä oli vielä satanut puuterilumikerroksen, joten kaikki on kirjaimellisesti VITIvalkoista. Tosin vähän tuntuu, että siltikin vähemmän lunta kuin esim. viime vuonna näihin aikoihin. Mutta on sitä riittävästi. Ja täällä on valoisaa.

Hangasojalla näyttää lähes joka mökin pihalla olevan auto. Sesongilta vaikuttaa. Nyt ei haittaa.

Koska takana oli pari ulkoilematonta ja lähes liikkumatonta päivää ja kun kerran olimme aika ajoissa perillä, kävin pienen sprintin, + vähän päälle, hiihtämässäkin. Puuterilumi ei ladulla ollutkaan ehkä paras juttu, olisikin ehkä kannattanut sittenkin mennä mäkeen… No mutta, mukava oli.

Nyt takkatulen ääreen. Eilisten rääppiäisten oheen avasimme mökin kellarista pullollisen valkoviiniä, tykkäsimme todella paljon ”miten voi olla näin hyvää” ja kun sitten käväisimme Alkon sivuilla Oremus Mandolas Furmint 2019; hoksasimme, että olimme avanneet jonkun spessuviinin, ehkä vierasvaraksi aikomamme,  korkasimme ohimennen.

Pääsiäisen paras viini. Sitä on nyt vielä lasillinen. Nautimme ilolla senkin. Ja jäihän kellariin vielä varalle muitakin…

Liikkuminen Niitä näitä Ruoka ja viini

Harrastusten parissa – hiihtoa ja kokkailua

Se oli sitten siinä! Hiihtäminen Oulussa tälle kaudelle riitti nyt. Ei ihan tuskaista, mutta tänään oli ladulla työlästä (<- liikaa vaatetta, ladut todella nihkeitä, melkein upottavia, ei aurinkoa, ). Kaikkea muuta kuin juhlaa. Mutta kuten ainakin kasikymppinen papparainen, jonka kanssa parkkiksella yhtä aikaa laiteltiin suksia autojemme peräkonttiin, totesi: ”Eipä tässä kiirettä, ja nostaa se kuntoa tämmönenkin keli.” Tämäpä!

Kaikista epäilyistäni huolimatta asettamani kilometritavoite tälle talvelle ei kuitenkaan ole enää kauhean kaukana. Koska Saariselän ladut – here I come again! Ehkä jo maanantaina kohti Ahopäätä tai Vellinsärpimää. Tavoite on vielä saavutettavissa!

Mutta sitä ennen on pari mummeilupäivää. Muksuthan ne ovat syy, ettei jo viikolla ajeltu pohjoiseen. Me kun voidaan valita.

~~~~~~~~~~~~~~~~

Mummeiluun ja juhlaan kuuluu hyvä ruoka.

Lähdin ostamaan kaupasta fenkolia ja litran kermaa. Tulin kotiin kahden ison marikassillisen kanssa: eikä niissä ollut jauhoja ja maitoa, onneksi sentään kilo fenkolia ja litra kermaa. Mutta niin paljon kaikkea muutakin (toki myös mökille vietäväksi), että itseäkin hirvitti kuitin pituus ja lukemat. Sehän lähtee minulla lapasesta, kun on juhlan aika.

Ja olen ihan ekspertti perustelemaan itselleni ”turhia” ostoksia:

1) Minttua, timjamia ja rosmariinia ei KANNATA ostaa pieniä hipsuttelutaimia (alle 2 €/kpl) jos kerran voi ostaa ruukut (á 7 €/kpl), ihan vaan jo sen takia, että nehän ovat mökkikeittiössä mukavia viherkasvejakin. Näistä ruukuista huolimatta tuli silti ostettua myös keltaisia kallankukkia (ks. bannerikuva) ruukussa.

2) Onko mitään järkeä ostaa pientä ”lavallista” tuontimansikoita, tähän aikaan vuodesta, ja vielä hintaan 9.90 €? – Toki, kun ne sokeroi, niin jo huomenna ne ovat ihan hyviä jälkkäreiden koristeeksi ja salaattiin tuomaan väriä, ja lapset joka tapauksessa ihastuvat, kun niitä on tarjolla vaikka alkupaloina.

3) Erikoiskahvia mökille? – No kun siellä keitellään keittimellä, eikä pannukahvia, kuten kotona, niin täytyy saada jotain jänniä uusia makuja. (Totta puhuen mökillä vesi on niin hyvää, että kahvista ja kaurapuurosta tulee parempaa kuin missään, ihan ilman mitään hifistelyjä.)

4) Katkarapusulatejuustoa sekä paketissa että tuubissa? – Noku. Tuubilla on mukava koristella pieniä syötäviä, lapaksia, leipäsiä. Ja juhlaviikonloppuna ruokia koristellaan.

5)  … Tätä voisin jatkaa pitkäääään.

Niitä näitä Rotissöörit Ruoka ja viini

Rotissöörit Patiolla

Vuosikokoukset jatkuvat: tänään vuorossa rotissöörien vuosikokous, joka pidettiin uudessa Nallikarin Aallossa. Oulun = Valkean kaupungin Pohjolan Rivieraksi kutsutun hiekkarannan äärelle on avattu uusi ravintola.

Aallossa on majoitushuoneistoja, välinevuokraamo ja elämyskeskus Nallikari Safaris ja hyvinvointipalveluja tarjoava yritys Osfysio Wellness, sekä ravintola Bistoria Patio. Ja siellä me nautimme vuosikokouspäivällisen.

Bistrohenkistä ruokaa oli illan menussa

MENU

FOCACCIA DELLA CASA (L)
Talon focacciaa ja italialaisia levitteitä
(Basilikahummusta, tomaatti-tuorejuustotahnaa, vuohenjuustomoussea, hunajaa ja pinjansiemeniä)

BURRATA AL TARTUFO (L, G)
Italialaista burratajuustoa, pinaatti, kirsikkatomaattia, punasipulia, hasselpähkinää ja tryffeliä

PASTA AL SALMONE AFFUMICATO (L)
Strozzapretipastaa, savustettua lohta, punasipulia, fenkoli, kermaista kapriskastiketta ja rucolaa

PANNA COTTA (G, L)
Vadelmapannacottaa

COFFEE & TEA
Paulig Mundo luomu kahvia ja Bradley ́s mustaa teetä

Ruoka oli hyvää, annokset vähintäänkin riittäviä, ja erityismaininnan ansaitsee antipastien vuohenjuustomousse, hunaja ja pinjansiemenet. Jotain tuollaista yritän kehitellä viikonloppuna, raportoin sitten tuloksen.

Ja Burrata al tartufo!!! Perfetto. Annos oli liiankin iso, mutta onneksi oli. Tryffeliä oli juuri sopivasti. Burrata tuoretta, pehmeää, raikasta.

Ketään ei hämmästyttäne, että pöytäseurueen keskustelun aiheena oli ruoka, muukin ruoka kuin tarjolla ollut.

Ammattilaiset ja amatöörit vaihtelivat ravintolakokemuksia ja pääsiäisruokavinkkejä. Ja puheeksi tuli tietysti mämmi: eivät muut olleet maistaneetkaan LakuMämmiä! Siis nyt viimeistään on tästä täälläkin vinkattava. Hyvää ilman kermaakin, mutta kerman tai vaniljakastikkeen kanssa ihan mahdottoman hyvää.

Keskustelimme myös siitä, mitä itse kukin vastaa ”sitten kun olet” kuuluisa, ja sinusta tehdään juttu Anna- tai RuokaGloria-lehteen, ja sinulta kysytään, ”mitä sinulla on AINA jääkaapissasi”. Vain kaksi tuotetta, raaka-ainetta tai ruokaa saa mainita. Meistä kuudesta minulla ja yhdellä nuorella miehellä oli samat: sitruunaa ja parmesaania.

Lupasin järjestää huomenna kyselyn rotissöörien FB-ryhmässä, mutta kyselenpä nyt teiltäkin hyvät blogin seuraajat: Mitkä kaksi ainesta sinulla on aina jääkaapissasi?  Kerrohan kommenteissa, olisipa mukava kuulla …

 

PS. Ja sillä aikaa, kun mietit vastaustasi, katsohan otsikkokuvaa! Sydän pilvien keskellä!

Liikkuminen Niitä näitä Oulu

Tunturin juurelta ladulle

Näissä maisemissa tänään. Pari pakkasastetta, rinne priimakunnossa ja aurinko siniseltä taivaalta. Siis mäkeen?  – Mutta kun hissit ei pyörineet!

Kun kerran hissit eivät pyörineet ja kun kaikki lasketteluvermeet on mökillä, niin jäi taas mäkeen menemättä. Viime vuonnakaan en käynyt kertaakaan, tänä vuonna on vielä pieni mahdollisuus…

Aina se vähän houkuttaa laskemaan lähteä. Olihan meillä sellainenkin vaihe, että minä olin yksikseni rinteessä ja Pehtoori hiihti. Ainakaan kymmeneen vuoteen (selkäleikkauksen jälkeen) mies ei ole mäkeen lähtenyt, eikä kyllä nyt viime vuosina ole paljon hiihdellytkään. Vaikka minä olen mökilläkin hiljalleen siirtynyt rinteistä laduille, niin kyllä olen kerran, pari kaudessa käynyt verestelemässä vanhoja hiihtoloma- ja pääsiäismuistoja, – vuosikymmenten ajoilta niitä riittää!

No en minä tänään ollutkaan varsinaisesti mäkeen menossa, vaan ajelin tuonne Ruskotunturin juurelle vain parkkiin, ja lähdin sieltä sitten hiihtelemään. Ruskotunturi on meiltä puolenkymmenen kilometrin päässä oleva rakennettu ”tunturi”.  Kaatopaikan jätekumpu, täyttömaa ja maisemointi ”nostivat” kymmenkunta vuotta sitten aakeaan laakeaan oululaiseen maisemaan tunturin, jossa on nyt oikein laskettelukeskus. Hissejä on neljä ja korkeuseroakin 5o metriä.

Eipä ole koskaan tullut käytyä tuolla mäessä, eikä siis tänäänkään. Ja eka kertaa koskaan tuolta tuli lähdettyä hiihtämään. Ison parkkiksen nurkalta pääsee laduille:  tänään Auranmajalle ja sieltä Kaijonrantaan ja vielä Pyykösjärven toisellekin puolelle. Ihan paras hiihtolenkki tälle talvelle, – tai ainakin paras Oulussa.

Niitä näitä Ruoka ja viini

Koemaistelu

Kaikkea sitä!

Lauantaisessa menussa oli jälkkärien kohdalla ”kiivimarjajamaistiaiset”. Tosiasiassa niitä oli vain kirjoitetussa menussa, niiden maistelu jää toiseen kertaan. Mutta olin kuitenkin ostanut meidän supermarketin hevi-osaston ”erikoishyllystä” jotain uusia, pieniä, erikoisia hedelmiä/marjoja – yhden meille jokaiselle. Olin kuullut/lukenut niistä, joten tietysti halusin kokeilla. Kokeilla siitä huolimatta, että ne olivat aivan tolkuttoman kalliita.

Nämä eivät siis olleet mitään kiivimarjoja, vaan näyttivät pieniltä sitrushedelmiltä. Ne ovat vain noin neljän sentin mittaisia, sormenpaksuisia pikkuisia. Maku oli kuin limen ja ehkä jonkun makean hedelmän, kiivin/viinirypäleen välimuoto. Makua oli kyllä vaikea tunnistaa, sillä noita ei syödä kuorineen, vaan vain nuo pienet pallerot ovat syötäviä, maisteltavaa on aika niukasti. Raikkaita, vähän kirpeitä, koskapa ovat kuin kaviaaria, voisivat olla hyviä vaikka graalilohileivän päällä koristerippusina. Pallerot saa ulos puristamalla hedelmää kevyesti.

Ne eivät siis olleet kiivimarjoja (ks. täältä) vaan jotain vielä erikoisempia: sitruskaviaaria tai ”Finger limeä”, sormilimettiä. On vaikea kuvitella, miksi ostaisin näitä joskus uudestaan. Ei siksi, etteivätkö olisi pikantti lisä jonkin ruoka-annoksen koristeena ja makua antamassa, mutta raja se on koristeidenkin hinnalla.

Nämä maksavat 180 euroa kilo! Nuo kuusi sormenpätkän kokoista hedelmää, joista ei siis juuri syötävää irronnut, maksoivat 7,50 €.  Miksikö ovat niin tyyriitä?  Hedelmän kausi on kuulemma erittäin lyhyt, ja sitä kasvaa villinä vain Australiassa (Citrus australasica) ja vain muutamissa paikoissa. Ja sittenhän ne on lennätettävä pallon toiselta puolelta – tosin rahti ei nyt kovin paljoa paina. Harvinaisuus maksaa…

Nyt on testattu – voin todeta kuten viinikerhossamme tämän kaltaisissa tilanteissa usein lausumme: ”Voin maistaa toistekin, mutten tavoittele”.

Niitä näitä

Pyhäpäivän pienet jutut

Takana puolikuu, suoraan edessä aurinko ja hangilla kristallisia hippuja kuin olisi pieniä paljetteja sinne tänne aika tiuhaan metsän reunaan ripoteltu. Latu sopivan jäinen, hyväkuntoinen. Aluksi aika hiljaista, kanssahiihtäjiä vain muutamia: tulossa vastaan ja menossa ohi, palatessa jo monia ohittajia ja muutamia ohiteltaviakin.

Kotipihalle palatessa jo tinttien lauluakin. Pihallamme tiittailee joku epävireinen, tai jotenkin kummallisen monotooninen lintunen.

Kuten usein, tänä sunnuntainakin ”kotikylpylä”. Kaikenlaista ihon ja kehon huoltoa  – kun ei ollut kummoisempiakaan puuhia rästissä.

Tarkoitus oli myös kuvailla, ihan tätä blogiakin varten pihakuvia, kevättalven kimmellystä. Kuvailinkin aika pitkän tovin, mutta vain sisällä ja enimmäkseen ruokatarpeita. Mm. tuon otsikkokuvan juttua koetin saada edukkaasti esille. Sepä olikin aika mainio syötävä. Kerron huomenissa, viimeistään tiistaina.

Miten päivä voi mennä näin vähällä ohi näin nopeasti?  – Se ei ole pelkästään, ei oikeastaan ollenkaan, hyvä asia.

Niitä näitä Ruoka ja viini Valokuvaus

Instakelpoinen ruoka?

Kauppareissulla ostin kukkakimpun. Hyvin harvoin maanantaina noin törsään. Varsinkaan kun viime viikon naistenpäiväkimppu on vielä hyvässä hapessa. Siis ihan freesi vielä. Leinikkikimppu oli puoleen hintaan, joten nappasin mukaan. Jaloleinikit on mun lempparikukkia, ehkä siksikin, että niitä on aika harvoin myynnissä, ei ainakaan ruokakauppojen ämpärimyynnissä. Niihin ei ole päässyt kyllästymään.

Vasta kotona ymmärsin syyn ”puoleen hintaan”; puolet kukista oli poikki tai muuten vähän epäkuranttia laatua. Joten oli sovelleltava esillepanossa. Siispä laittelin kukkia pieniin snapsilaseihin.

Ja sitten kuvaukseen liedelle. Miksikö liedelle? – Siinä on hyvä, keraaminen musta tausta ja liesituulettimessa ja kattospoteissa on kirkas, ylhäältä tuleva valo. Varsinkin mökillä käytän tätä lokaatiota usein ruokakuvia ottaessani. Ihan vaan vinkkinä jos Instaan tai muutoin tykkäät ruokakuvia ottaa.

 

Itse en juuri ole Instagramiin ruokakuvia laittanut, sillä minulle se on ollut ehkä enemmänkin sellainen valokuvauksen ja korttien myynnin sekä esittely- ja mainostamiskanava, portfolio. Niin ja Lappi-maisemien jakaminen kaikkien iloksi.

https://www.instagram.com/tuulestatemmattu/

Viime aikoina minun Instagramin käyttöni on käynyt kovin vähiin, ja milloinhan viimeksi olen jotain julkaissut Facessa? Instastooreihin sentään jotain (mökki)reissuilta. Hiipuminen johtuu tietysti paljolti siitä, että enää en valokuvaustoimintaani juuri mainosta. Muistikuvia ei tarvitse näkyvyyttä.

Ja minun ruokakuvani ovat yleensä, useimmiten päätyneet tänne blogiin.

Katsoin vastikään yhden jakson jotain brittien (?) masterchef- tms.-ohjelmaa ja hämmästyin kovasti, kun siinä kerrottiin kilpailijoina olleille ammattikokeille annetun tehtävän arvosteluperusteet:  yksi kolmesta perusteesta oli ”Instagram-näyttävyys”.  Siis, että hyvän ruoan kriteeri on Insta-kelpoisuus?? – Pöyristyttävää! Kyllä ruoan pitääkin olla herkullisen näköistä ja pleittaus on toki tärkeä tekijä mutta, mutta … Ja tuomarina oli kahden Michelin tähtiravintolan omistaja ja keittiömestari.

Olenhan paljonkin kuvaillut ravintoloiden somemarkkinointia varten kuvia ja kokkikilpailuissakin kuvaajana, ja tietysti kuvista halutaan somekelpoisia, ”myyviä”, mutta että joku valitsisi ruoan sen perusteella onko se kuvauksellinen. Vaikea uskoa.

 

 

 

Liikkuminen Niitä näitä Reseptit Ruoka ja viini

Naistenpäivän leppoisaa nauttimista

Perjantai. Viikonloppu. Vielä on sellainen elämänvaihe, että viikonloppu erottuu arkipäivistä. Tänäänkin on tuntunut ihan perjantailta. Väsyneeltä sellaiselta. Ei siksi, että olisi rankka työviikko takana, vaan siksi, että viime yönä uni oli taas vain pieni osa siitä, mitä olisin tarvinnut. Tiedä häntä miksi näin, mutta kuitenkin. Tällaista tämä nyt kuitenkin välillä on. Mutta ei auta: ei muuta kuin kuntoilemaan.

Tämän päivän hiihtosuorite, -lenkki, -nautinto numeroina:

Lähtö kotoa: ennen yhdeksää
Automatka ladun alkupisteeseen: (poikkeuksellisen lyhyt) noin 10 minuuttia
Säätila: – 3 C
Tuulennopeus: jostain pohjoisesta tai koillisesta, hyvin vähäinen
Latu: Niittyaro – Ahvenoja, noin 11 km
Suorituskerta tällä latupätkällä tällä kaudella: ensimmäinen ja viimeinen (ks. kolme kohtaa loppupuolella)
Nähdyt eläimet: 3 oravaa, yksi lutra lutra (= saukon poikanen Kuivasjärven sulapaikassa), jotain lintuja
Aika: kaikkinensa (mm. yritys kuvata em. saukko) reilu tunti (= noin 1 t 25 min)
Taivalta moottoritien kyljessä: noin kaksi kilometriä suuntaansa
Liikennettä, liikennemerkkejä, tietyömaita, raksoja: liikaa
Vastaantulijoita: ehkä parikymmentä
Ohitettavia: yksi pieni (alle kouluikäinen) äitinsä kanssa, joku todella vanha pariskunta, yksi somettamaan pysähtynyt luistelijahiihtäjä
Ohittajia: monta – luistelijoita kaikki tyynni  (aamulla ei niitäkään kuitenkaan kovin monia)
Tuttuja: kaksi yliopistovuosien kollegaa, naapuritiedekunnnasta eläköityneitä
Ylitettyjä kevyen liikenteen väyliä: 6 (ja palatessa toiset 6), joista kahdessa oli pakko ottaa sukset pois, hiekkaa niin paljon
Aliskoja: 6 (kahden alla mahdollisia vaaratilanteita = soraa latupinnassa)
Koko edestakaisella reitillä: 24 aliskaa ja risteystä (kevyen liikenteen hiekoitettujen teiden kanssa)

Tuntuma hiihtolenkin mukavuudesta versus suorituksen vaativuudesta: 8/10 (hyvin kulki, oli kiva hiihdellä, melkein kuin olisi kunto kohentunut tammikuusta!)

~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Ja kun on liikkunut, tarvitsee ravintoa. Tälle päivälle halusin jotain itselle mieluista: siispä mereneläviä. Kirjoittelin kauppalappuun tonnikalaa ja kampasimpukoita – Pehtoori roudasi ne ja muutkin ruokatarpeet.

Puolenpäivän aikoihin minä suuntasin viemään äidille naistenpäiväkynttilän ja kertomaan mökkikuulumiset. Samalla Raksilassa hain ompelijalta uudet tyynyt ja kaitaliinat – oi, että! Kylläpä ne ilahduttavat nyt. Laittelen kuvia joku päivä.

Kotiin palatessa pöydällä naistenpäiväkimppu ja avasimmepa siihen ”kylkiäiseksi” kuohuviinin, Vicarage Lane. Se sopi naistenpäiväteemaan vallan mainiosti, sillä etiketin on suunnitellut Sirpa Alalääkkölä, joka on Marlborough’ssa asuva suomalaistaiteilija. Uusseelantilainen chardonnay-pinot noir -kuohuva on aika voimakas, ja siksipä se sopi jopa ruokaviiniksi oikeinkin hyvin. Samalta tuottajalta (ja etiketin suunnittelijalta) näyttää olevan muitakin Alkossa, ehkä on perehdyttävä niihinkin, sillä ainakin tämä oli varsin makoisa tuttavuus.

Entäs sitten se ruoka? Olen tuoreen tonnikalan ystävä, muttaku. Tonnikala ja sen vastuullinen käyttäminen? – Tämäkin pienehkö tonnikalapalanen oli MSC-sertifikaation mukaisesti pyydetty ja pakattu, joten sallimme itsellemme sen nauttimisen. Pehtoori on aika usein tullut syöneeksi valmistamaani tonnikalaruokaa ja väitti tätä tämänpäiväistä parhaaksi ikinä. Parempaa tai yhtä hyvää oli – kuulemma – vain New Yorkissa: eikä siitä ole kuin 15 vuotta! KLIKS 

Tänään valmistin kalan (ja muutaman kampasimpukan) ohjeella, jonka löysin täältä. Ohjeessa on myös tuon annoksessa näkyvän avokadosalaatin (toinen epäeettinen ruoka-aine samalla lautasella!!) ohje. Salaatti ei ollut niin hyvä kuin toivoin, ja valmistustavan (”sekoita ainekset muovipussissa”) vuoksi siitä tuli aika tuhnuisen näköistä. Noh, ei se missään tapauksessa huonoa ollut.

Niin paljon hyvää tänäänkin.

Ai, niin, sekin, että eiliseen kyselyyn on käyty aika ahkerasti vastailemassa. Kiitos siitä, ja homma jatkukoon!

Niitä näitä

Kevätaurinko

Tänään kevätaurinko!

Ulkona on näyttänyt monta päivää siltä kuin tavallisesti maalis-huhtikuun, ei helmi-maaliskuun, vaihteessa. Edelleen muutama lämpöastekin.

Ja olihan meillä pari aurinkoa tänäänkin käymässä. Muksut (+ Juniori & R) tulivat myöhäiselle brunssille, kun olivat käyneet aamutuimaan pelaamassa sulkapalloa isänsä kanssa. Pitkään istuskeltiin syömässä kaikenmoista, mitä olin pöytään laitellut.

Kun puolenpäivän jälkeen aurinko vihdoin alkoi paistaa siirtyi muu porukka pihalle lumitunneleiden kaivuupuuhiin ja mie lähdin hiihtelemään. Kummasti valo ja lämpö tuovat siihenkin puuhaan iloa ja intoa lisää.

Loppupäivä sitten aika levotonta. Yritän nyt nimittäin pakottaa itseni toviksi tauolle kutomisesta, joten olen hoidellut pyykkejä, järjestellyt kaappeja, tuunannut kalenteriani, aloitellut firman veroilmoituksen tekoa. Eikä mitään valmista.

Kuvat meidän takkahuoneesta. Auringonvalon siivilöityminen sälekaihtimien välistä, varjot seinällä… Jostain syystä pidän tästä valosta, juuri tällaisesta hetkestä, tavattomasti. Kotona on hyvä.

Niitä näitä

Mielekästä ja mukavaa

Poronkäristystä ja pottuvoita, jälkkäriksi pannaria ja kaikenmoista kaapeista löytynyttä: ”Vaahterasiirappia! En oo ikinä ennen maistanu.” Ja hyvin sekin kelpasi. Kaikki hupeni: kilo käristystä, puolitoistakiloa puikuloita ja iso kimpale voita muusiksi, fenkoli-veriappelsiinisalaattia (saavillinen), puolukat, sinihomejuustot, hillosipulit ja lopuksi pellillinen ohutta pannaria. Humps! Sinne meni.

Ja lapsille limpparimaistiaiset. Sekä Pepsi-Max että Cocis (normi, ei zero) ovat olleet suosikkeja vaihtelevalla menestyksellä. Koskapa meillä aikuisilla oli uusi viini maisteltavaksi, ajattelin järjestää myös muksuille sokkomaistelun. Ja Apsuhan tunnisti ja erotti nämä kaksi toisistaan pelkän tuoksun perusteella. Eepikin innostui vertailemaan ja testailemaan, ja aika vakuuttavasti hänkin osoitti viimeistään mausta erottavansa. Ja tuloksena – ainakin tänään – oli että Pepsi Max on parempi. Ja olihan se muksuille mukava testailla ja tunnistaa.

Ja mikäkö  aikuisten maistelu oli? – La Spinetta Il Nero di Casanova (Pienikokoinen Musta Casanova??  – Olen aika varma että käännökseni on täysin pielessä).  Toscanalainen Sangiovese oli odotusten mukaisesti oikeinkin hyvä. Vahinko vain, ettei ole perusvalikoimassa, mutta helpostihan sen saa tilatuksi omaan Alkoon.

Hyvin syötyä vielä erilaisia ”aktiviteetteja”. Minulla ja Apsulla meni pitkä tovi Suomen historian parissa. ”En oikein tajunnu sitä Kalevala juttua? Mikä se niinku on? Onko ne ihmiset ollu oikeesti olemassa?”, ”… Ja melkosta, että Relander oli vaan 42-vuotias ku se valittiin presidentiksi”, ”Siis miten niin suomalaisia on voinut olla siellä Karjalassa? Eihän se oo Suomea… Onko se, se Suomen ”hameenhelma?”  – Kahdeksanvuotias pojanpoika haastaa mummin ihan erilailla kuin opiskelijat luennoilla.

Muulla perheellä taisi olla jotain liikunnallisempaa ja kilpailullisempaa puuhaa. Emme antaneet meitä häiritä. 🙂

Hyvä päivä tänään.

Niitä näitä

Mökin talvesta kodin kevättalveen

 

Tunnelman vaihtaminen mökkihöperyydestä, tuntureiden valkoisilta hangilta, hiljaisista päivistä, mökkielosta kaupunkiin ja ihmisten ilmoille.

On latuja, ja on latuja. Tänään tällaistakin. Ei liene ihme, että tovin mietin, että siinä saman tien lähden ajelemaan takaisin Saariselän laduille!

Tämän jälkeen Eepi ja Apsu isänsä kanssa tulivat pariksi tunniksi pelailemaan (MasterMind on vaatehuoneen hyllyltä palannut elämääni) ja hiihtolomakaakaolle. Pikkuisen jäi kyllä sellainen hyvä hyrinä, että minä en ole ollutkaan se ainoa, jolla on ollut ikävä. 🙂

Tein tänään illansuussa meille kahdelle huolella ruokaa. Pehtoori käveli aamupäivälenkillään Kauppahalliin ja toi siikafileitä. Niiden oheen olin suunnitelllut lisukkeita ja kastiketta. Valmiiksi jo etsin reseptipohjankin, jotta voin täällä hienosti julkaista ohjeen. En julkaise. Tässä vain pohja. 😀 Tabula rasa. Aina ei voi onnistua, ei edes joka kerta. Tänään oli se ”ei edes joka kerta”.

Paljon hyvääkin tänään. Mm. ”oliivilehtoni” (= kaksi oliivipuun tainta 😀 ) on talvehtinut autotallin + 5 asteessa hyvin. Nyt päätimme ottaa ne huoneenlämpöön. Enää kolme kuukautta ja nämä voi nostaa ulos! Tästä rohkaistuneena taidan ostaa näille kaveriksi tänä vuonna kolmannen.

Kevättä on jo.

Nämä olkoot tämän kevättalven viimeiset tulppaanit.

Niitä näitä

Palauduttua

Maaliskuun ensimmäinen, vallanvaihto Suomessa, ilmastonmuutoksen todellisuus matkalla läpi melkein puolen Suomen, uutisissa hautajaiset Venäjällä, kotiin hyvä palata kun saa viestin, että Eepillä on ollut ikävä.

Niin on ollut mummillakin. Liekö meillä koskaan ennen ollut kuukauden eroa? Tämä ikävä oli hyvä syy palata kotiin.

Yhden sortin retriitti, suruaika, pohdiskelujen aika pohjoisessa oli tarpeen. Vaikka olisi siellä toki vielä voinut ollakin, joten tuntuu hyvälle, että oli syy palatakin. Ennen, usein, sieltä oli palattava esimerkiksi yliopistonlehtoriksi tai viime vuosina huolehtivaksi tyttäreksi, ja vielä nytkin joku syy: paluu mummiksi. 🙂 Tämä hyvä, paras syy.

Pian nähdään. Nautitaan ulkona olosta, käydään ostamassa Hallista kalaa, tietysti käydään kirjastosta hakemassa yhdessä luettavaa, ehkä leivotaan ja ihan varmasti istutaan pitkään brunssilla. Ja veljensäkin on enemmän kuin tärkeä, tässä kaikessa mukana. Semminkin kun lumilinnan rakentaminen on vielä mahdollista.

Olisihan se tietysti hulppeaa liitellä tähän vielä aurinkoisia hiihtolomakuvia parilta edelliseltä viikolta, mutta kun sellaisia ei ole. Mutta entäs auttaisiko kuvakansio hiihtolomalta 2018? Sellaista siellä on usein ollut kymppiviikolla:  pic.fi/6HKPMEYZ47

Niitä näitä

Helmikuu loppupuoli

Liki kaksiviikkoa ollaan oltu mökillä. Vähän poikkeuksellinen on tämä kerta ollut.

Monta asiaa toisin kuin useimmiten. Sää on melkein koko ajan ollut hyvin samankaltainen, lämpömittarin lukemat (myös öisin) nollan molemminpuolin, taivas on ollut pilvessä (pl. paria ensimmäistä päivää), maisema harmaa, vain harmaa. Lunta paljon, sitä on sadellut päivittäin vähän, vain vähän lisää, puissa ei enää lunta, tuulta on riittänyt. Joka päivä harmaata, tuulista, vähän pakkasta. Poikkeuksellista on, että päivästä toiseen samanlaista. Pimeitä öitä, ei kuutamoa, ei revontulia.

Ei olla tavattu ketään. Tuloiltana toki Emmiliini ja vanhempansa. No pizzalla Fienossa paikan isäntä Fr. ja Kuukkeli-kaupan tuttu L., jonka kanssa meillä yleensä on jotain yhteistä juttua (viime aikoina islantilaisneuleista), mutta muutoin höpötelty kaksi viikkoa ihan vain keskenään. Ei olla nähty ketään hangasojalaisia tai muuten Saariselän huudeilla lomailevia tuttuja naapureita, ei ole ollut ruoka- tai piipahdusvieraita; ei Turusta, ei Tampereelta, ei Luxemburgista, ei Oulusta.

En ole tehnyt mitään töitä, en kirjoittanut, en lukenut, en editoinut, en tiedottanut, en arvostellut, en opiskellut, en ollut sähköpostiyhteyksissä. En mitään, mitä voisin pitää tienestihommana. Enkä ole juuri ottanut kuviakaan, en edes blogiin tai Instaan, en kalenteriin, en omaksi ilokseni tai opiksi. Yleensä yhden mökkiviikon aikana kuvia karttuu 300 – 800, nyt ehkä 100.

Mutta olen mie hiihtänyt, lähes joka päivä, ja Pehtoori puskenut lunta katoilta, pihalta, tieltä ja kävellyt. Minulla hiihtokilometrejä kuitenkin aika vähän, oisko 150 km näiden mökkipäivien aikana? Joka tapauksessa tavoite (ylittää kilometrillä viimevuotinen hiihtosaldo) ei tule onnistumaan.  – Voisin selitellä vähiä kilometrejä huonolla säällä, tai ainakin apaattisella maisemalla. Mutta olisi sitä voinut enemmänkin hiihdellä. Mutta ei.

Olen tehnyt hyvää ruokaa, välillä aika lailla aikaa vievääkin, on istuttu ruokapöydässä ajan kanssa, saunottu, katsottu ainakin viis leffaa Netflixistä, muisteltu ja surtu, nukuttu univajeita pois, olen kuunnellut muutaman kirjan ja kutonut yhdet sukat, yhden tyynyn ja melkein yhden villatakin. Sitä eskarilaiselle ajattelin, ehkä Eepille sopii, kun on kolmannella koulussa.

Mitäkö selitän?  – Sitä, että päätettiin sitten huomenna lähteä kotiin, sittenkin jo huomenna, vaikka vasta lauantaina oli aie ja olisi tarve.

Ja aie ja tarve on tulla takaisin vielä tämän talven lumille.

Helmikuu on lopussa, jopa karkauspäivä alkaa olla ohi. Se ei minua sureta. Tämän jälkeen vuodessa on vain hyviä kuukausia. 🙂

~~~~~~~~~~

Taas lainaten omaa tekstiäni

Vuoteen 2000 asti karkauspäivä oli Matin päivän (24.2.) yhteydessä, eikä kuun lopussa kuten nyt. Miksi se on karkauspäivä? Ei, se ei johdu siitä, että miehet juoksevat karkuun, kun naisilla on ”oikeus” kosia. Suomalainen karkauspäivä-nimitys on aika poikkeava muista kielistä, ja sen taustalla on vanha ajanlaskun mittausväline eli sauva tai levy, jossa oli reikä jokaista viikon tai kuukauden päivää kohti. Kustaa Vilkuna kirjoittaa Vuotuinen ajantieto -kirjassaan:

Joka päivä reikään pistettyä tikkua siirrettiin vuorokauden vaihtuessa askel eteenpäin paitsi karkauspäivänä, jolloin se otettiin ylos, mutta painettiin jälleen samaan reikään takaisin; se siis vain hypähti paikallaan, ”karkasi” ja putosi jaloilleen. – – Nykysuomessa ”karkaus” tarkoittaa pakenemista, mutta vanha kirjakieli ja viron kieli osoittavat, että sen vanhin merkitys on ´hyppy´, ´hypähdys´, mitä viron ´karg´nimenomaan tarkoittaa.

Englannin kielessä karkauspäivän nimi on muodostunut samalla tavalla: ´leapyear´ ~ ´hyppyvuosi´. Huomenna hypätään maaliskuuhun, vasta.

Mökkielämää Niitä näitä

Sisällä ja pihalla

Tälle mökkireissulle aiottua kerran vuodessa tehtävää suursiivousta ei voinut enää oikein siirtää, ei ainakaan vedoten siihen, että kun on niin hyvä sää, ettei malttaisi olla sisällä. Koko päivän on ollut ihan yhtä harmaata kuin on ollut jo toista viikkoa, lisäksi lumisadetta ja reipasta tuulta, puuskissa liki 20 m/s, mikä tarkoittaa, että tunturissa on todella tuulista.

Koko aamupäivä siinä meni. Pehtoori kantoi ulos tuulettumaan, tampattavaksi suunnilleen kaiken nojatuolia pienemmän: matot, petivaatteet, tyynyt, … Imuroitiin. Nyt on nurkatkin luututtu, juuriharjalla jynssäsin meidän lehtikuusilankkulattian. Se on niin kaunis. Täällä tuoksuu ihanan  puhtaalle – ja puunkäsittelyaineelle. Kaikki keittiön ja kylppärin ja muutkin tasot on käsitelty. Hyvä mielihän tämmöisestä. Miksi se aina on vaan niin vaikea aloittaa?

Hyvään mieleen tänään taas tummiakin sävyjä, taas suru-uutinen. Yksi harvoista paikallisista, joihin täällä mökkimaisemissa on vuosikymmenien aikana tullut tutustuttua, hänen työnsä vuoksi, mutta myös historiaprojektien ja ruoankin merkeissä, on menehtynyt. Ikäiseni mukava mies. Meidän koko perhe tunsi hänet…  Tiedänhän minä ettei se mitään muuta, ei mennyttä, ei tulevaa, mutta kyllä olen kiroillut ja manannut kaikki maailman syövät jonnekin mustaan aukkoon. Kiukkuinen suru.

Pihapiirissä tänäänkin kuukkeleita – onnen linnuksihan sitä sanotaan.

Ja tämä pariskunta on tullut terassilleen myöhäiselle päivälliselleen jo parina päivänä yhtäaikaa, kun me ikkunan toisella puolella olemme olleet syömässä. Punatulkkupariskunta on mitä ilmeisimmin sitä mieltä, että kevät on jo pitkällä, kun mieluusti aterioivat ”ulkopöydässä”.

Mökkipihasta vielä sellainenkin uutinen, että viime päivien – ja öiden – plussan lämpötilat ovat saaneet pohjaveden ja puron pinnan nousemaan – ainakin 10 sentillä. Kaivosta riittää nyt taas  pumpattavaksikin vettä. 🙂

Näin suuria uutisia meillä melkein metsäläisillä täällä Koilliskairan kupeessa.