Sadonkorjuun aika

Illan tullen, syyskuun puolivälissä, jolloin pitäisi olla mitä mainioin ja reippain vire ja työnteon meininki, olen vähän taipumassa lepoiluun, jättämässä monta aiottua, monta suunniteltua väliin. Pärjätään me ilman pullaakin, kasvimaan ehtii alasajaa myöhemminkin, laskutuksen viipymisestä eivät korttiostajat pahastu, huomenna – tai ehkä sittenkin vasta ensi viikolla – kontaktiseeraan näitä kuluneita päiviä aktiivisemmin eri tahoille [BTW: mitä tarkoittaa tahot? – eräänkin raportin, hakemuksen, lausunnon laatineena olen viljalti viljellyt sanaa ´tahot´ – ja toimijat! – mutta aina olen tuntenut, että se ei kerro oikeastaan yhtään mitään. Silti: apurahoja, hyväksyntöjä, läpimenneitä lausuntokierroksia on tullut saavutetuksi. Hakemuksia toki enemmän hylätyksi kuin hyväksytyksi.

Tänään on ollut myös mummipäivä. Ja mummi on ollut hyvä tyyppi. Onhan se, kun tarjoilee herkkuja puutarhassa, ruokapöydässä ja karkkipäivän kunniaksi.

Omenapuun vaatimattomasta sadosta nautittiin, sekoitettiin papan haravoimat lehtikasat, juostiin kilpaa, syötiin, höpöteltiin. Mumminelämää!

Myrskyisänä iltana kuitenkin tyvenee

Monen päivän epävarmuus ja väärässä tai vain yhdessä paikassa olemisen kalvava tunne ovat nyt helpottumassa. Viime perjantaina sairaalaan joutuneen äidin vointi vakaantumassa (ei ihan kriittinen ole ollutkaan, ja onneksi Oulussa oli huolehtijoita) ja lisäksi viikonloppuna flunssaa potenut, maanantaina Ivalossa koronatestissä käynyt tytär on jo tautinsa melkein selättänyt ja negatiivinen testitulos tuli iltapäivällä.

Nyt voivat jatkaa etätöitään ja -opiskelujaan ja nauttia Lappi-olosta vielä ainakin viikon, jolleivät kaksikin. Mekin on tässä Pehtoorin kanssa oltu varuilta löyhässä omaehtoisessa karanteenissa (mm. pois vanhusten luota), – ihan siltä varalta, että jos olisimme altistuneet tyttären läsnäolosta. Mutta nou hätä. Ainakaan nyt ei ole koronaa eikä flunssaa.

Olisikin kyllä ollut todella outoa, jos Tyär ja/tai J. olisivat koronan jostain saaneet. Ennen Lappiin matkaamista olivat jättäneet kavereiden lautapeli-illan, sulkisvuoronsa, aiotun leffassa käynnin väliin, tehneet vain etätöitä ja -opintoja, koskapa pyrkivät varmistamaan, ettei kauan toivottu Lapin reissu peruuntuisi. Junamatkan Hki – Oulu tekivät työpiste-eriössä, maskit ja desit käytössä.

Noh, jostain tavisflunssan tytär kuitenkin oli saanut. Mikä tietty esti meitä viettämästä pidennettyä, suurella ilolla odottamaani, yhteistä viikonloppua tunturissa (vain autolla tulivat Kaunispään huipulle sunnuntaina) patikoiden ja kulkien. Peruuntuneen tunturissa tarpomisen vuoksi me tultiin kotiin jo maanantai-iltana. Terveydellisiä murheita, loppujen lopuksi pieniä vastoinkäymisiä, mutta minullahan tietysti huolta sinne ja tänne, tänne ja sinne. Mökkieloa kuitenkin vähän aikaa yhdessä ehdittiin olla… Ja tuleehan noita uusia terveempiä reissuja, – tuleehan?

Nyt syysmyrsky – ulkona. Sisällä levollisempaa.

Tumma joki tyvenee ja siinä on jo kirkkaita paikkoja …

 

Huomenna ”Ruska 2020” -kansio on valmis. Pääsette nojatuolireissulle tuntureille. 

Syksyistä, aurinkoa, ulkoilua

Pian on syyspäivän tasaus: yhtä pitkästi juhannukseen ja jouluun. Vaikea uskoa.

Pian on laitettava pyörä huoltoon ja varastoon. Mitä minä sitten teen? -Joulukortteja, kalentereita, säilöntää ja villasukkia? – Tänään ei vielä tarvinnut keskittyä niihin.

Tänään ajelin Oulun ympäri, poljin ja poljin, kuuntelin Kari Hotakaisen uusinta ”Tarina”. Se on hyvä! Hänen sarkasminsa, tarkkanäköisyytensä, sanojen sujuva asettelu on mieleeni. Unohdun kuuntelemaan ja poljen. Niin hyvä!

Mutta lokakuulle kalenterissa ei ole mitään! Ei melkein yhtään mitään. No on sentään jotain pientä, nimenomaan pieniä tärkeitä, mutta ei juuri muuta. Enemmän epävarmuuksia kuin varmuuksia.

Tästä huolimatta syksy on aika ihanaa aikaa.

 

Beaivi – aurinkoa ja terveyttä

”Beaivia eli Aurinkoa on pidetty saamelaisessa muinaisuskossa jumaluutena. Sitä on palveltu poronhoidon menestymiseksi ja sairastapauksissa. Sen kunniaksi syötiin myös kevättalvella uhriateria, aurinkopuuro.” (Wikipedia)

Eilen iltapäivällä tein mökkipihaan beaivin, saamelaisten auringon symbolin. Pitkään se on ollut aikeissa, – eilen sille oli aika ja tarve. Idean taustalla on joskus vuosia, vuosia sitten Oulun Hietasaaressa Steiner-koulun pihalla näkemässäni tähdessä. Se oli isompi, mutta vähemmistä aineksista koottu ja se oli ”vain” tähti. Joka tapauksessa tykkäsin ideasta. Ja nyt mökkipihassa, ison voimapuun juuressa, on tämmöinen ”kukkapenkki”, pihakoriste. Aurinko!

Meillä ei syöty sen kunniaksi aurinkopuuroa, eihän ole kevättalvikaan, mutta hyvin syötiin. Me kun saimme tänne mökkieloon ”vieraita”. Tyär ja poikakaverinsa tulivat eilen iltajunalla Helsingistä Ouluun, ja tänään ajelivat mun autolla tänne. Niin iloinen olen heidän tulostaan, kovasti olen tätä odottanut. J. on eka kertaa sitten lapsuutensa ja Sodankylän armeija-aikansa jälkeen Lapissa.

Keskipäivällä odotellessa ehdimme käydä Pehtoorin kanssa  lähitunturilla, pieni patikka Ruijanpolun pätkää ja sitten kohti Ahopäätä.

 

 

”Meidän oma” Hangasoja yläjuoksulla…

Vaikka ei paistanut, ruska loisti ja oli hyvä kulkea. Tosin runsaahkoa viesteilyä suuntaan ja toiseen, huolta ja helpotusta. Enimmäkseen kuitenkin luonnon tarkkailua… Ja kuvaamista. Ja Pehtoori yllätti valokuvaajan. 😀

Täällä tuoksuu Tolu

Nyt on hyvä olo, mieli.

Heti aamusta aloitimme.

Ja nyt mietin, että mihin maailma on mennyt, että täällä somessa kerron ja iloitsen siivoamisen riemusta. Miksi?

Mutta annan itselleni anteeksi tämän, sillä bloginihan on periaatteesa ”vain” minun oma päiväkirjani. Ja tässä päivässä, tänään, on ollut mahdottoman mukava siivota. Olemme kimpassa kuuranneet mökin lattiasta kattoon, kaapeista suodattimiin. Täällä tuoksuu Tolu ja kloriitti. Täällä on raikasta ja siistiä, ja se tuntuu hyvälle.

Nyt pärjätään keskenään, perheen ja ystävien kanssa taas pitkään.

Mökillä siivoaminen on sikäli mukavaa, että se on rajallista. Pieni mökki on kaksistaan aika nopeasti puunattu. Niinpä iltapäivän puolella siirryimme ulos: terassit ja rantasauna saivat painepusurikuurauksen. Kyllä kelpasi saunoa kun ämpäritkin hohtivat puhtaina. Ja kaiken aikaa sää suosi: oli pilvessä, liki sumussa. Tiesimme, että tunturissa olisi tuhnua, joten emme menettäneet mitään, emme kaivanneet patikoimaan. Päinvastoin. Terassin pesu tuntui olevan oikea juttu. Ei uskoisi, kuinka täällä pohjoisessakin terassi saa ohuen katteen. Noh, nyt se kate on hävitetty. Ja Vinkku – meidän hieman ruosteinen vahtikoirakin – on taas tikissä.

Iltakahvit saunan ja sapuskan jälkeen nautimme puron rannassa.  Lappi hellii…

Pitkän päivän ilta

Mökkimaanantai.

Jo päivän alku oli suunnitellusta poikkeava. Todellakaan ei ollut tarkoitus nousta kuudelta ylös. Sitäpaitsi säätiedotus oli luvannut jotain ihan muuta kuin sakeaa sumua. Muuttuva tekijä oli myös se, että suihkun sekoittaja oli rikki, – harvoinhan me täällä suihkua tarvitaan, kun on rantasauna, mutta kuitenkin … Siispä suunnitelmat uusiksi.

Emme lähteneet tunturiin patikalle, vaan Ivaloon – rautakauppaan ja/tai LVI-kauppaan. Minäkin päätin, että lähden mukaan, ja hommaan mökille varmuusvaraston, siis lähden hankkimaan spesiaalijuttuja, joita lähikauppa Kuukkelissa joko ei ole tai jotka ovat siellä tolkuttomissa hinnoissa ja valikoima olematon. Sukkalankoja, ikkunanpesuainetta, hedelmiä, maustekahvia, lautasliinoja, auringonkukansiemeniä, calluna, kosteusvoidetta, viinitömppö … ja kaksi kassillista ruokaa! Tuoretta Inarin siikaa tuli juuri tiskiin! NYT meidän ei tarvitse liikkua täältä viikkoon tai kahteen mihinkään!

Kunhan pääsimme Saariselän tunturijonon pohjoispuolelle, Kaunispään ja Urupään taakse, taivas selkeni, sää lämpeni. Päätettiinkin tehdä lenkki Ivalon laitamilla; löysimme Mukanperän kuuden kilometrin kävelyreitin, joka kierteli Ivalon taajaman laitamilla, Ivalojoen rantaa pitkin, Mukkavuopajan alueen läpi, kuin olisimme olleet kauempanakin erämaassa.

Reitillä oli hyviä infotauluja, mukavia näkymiä, tyveniä vedenpintoja – ja paljon karvalaukkuja, mutta meillä ei mitään mihin niitä poimia! Syksyinen auringonpaiste helli, vesi kimmelsi, oli hyvä hengittää, hiljaista kulkea. Hetkessä oli hyvä olla.

Parahiksi lounasaikaan olimme takaisin mökillä, jossa muhkeat leivät ja kahvit nautittuamme ja sään jatkuessa suosiollisena, nyt jo mökkimetsissäkin sumu oli hälvennyt, aurinko paistoi ja oli lämmin (+ 15 C), lähdimme metsään kohti Rönkönlampea, Ahopäänojan varresta, hakemaan sieniä.

Löysimmekin, – parasta oli kuitenkin kulkeminen, metsä, valo, värit, – ihan parasta.

Sienien ryöppäys, pientä siivoilua, linnuille ruokaa, sauna, Pehtoorin savustamat siiat, kuvien purkua, viesteilyä, kudin esille, kirja kuulolle… pitkän päivä on illassa. Hyvä päivä. Lepopäivä.