Tänään paistaa aurinko. Tänään on paljon aikaa. Tänään tein hyvää ruokaa. Tänään pyöräilin puolensataa kilometriä. Tänään minulla oli kamera mukana. Tänään on heinäkuu. Tänään on aika terve olo. Paljon hyvää juuri tänään. Tänäänkin.
[ Kirjaston edessä on hieno ”pienoispuutarha”. Jos malttaisin, sen reunalla olisi hyvä lukea. Vielä en malta. Tänään pyörätiet vaativat kulkemaan. BTW: Tänään tuli täyteen 1000 äänikirjaa. Tuhat!! Palaan asiaan. ]
Koska solisluumurtuma, koska kipuilua, koska rajoitteita, etc. niin vasta tänään eka kertaa Valkiaisjärvellä. Uikkarit oli mukana, mutta tyydyin kuitenkin vain matkakahviin, ja olemaan tovin rauhassa.
Mennen tullen isohkot tietyöt vaativat kiertämistä, mutta tulipahan kilometrejä.
Kaupungilla, torilla, keskustassa olo tuntui liki maalaiselta. Tiedä häntä miksi. Kanttarelleja ja scampivarteita kuitenkin rohkenin ostelemaan, – kannatti.
Vielä tässäkin elämänvaiheessa perjantai on sellainen levollisuuteen kehottova päivä. Varsinkin kun paistaa. Kun on kesä.
Viime päivinä, ja jo viime viikolla olen saanut monta monituista aiottua juttua tehdyksi, hoidetuksi, laitetuksi ainakin alulle.
Iltapukuasiaa
Esimerkiksi silkkipuvun vietyä ompelijalle. Elokuun lopun viikonloppuna on Oulussa rotissöörien suurkapituli, jossa on lauantaina iltapukujuhla. Minullahan toki on iltapukuja useampiakin, sekä akateemisiin juhlallisuuksiin (oma ja kollegoiden, oppilaiden, ystävien karonkat sekä promootio) ja rotissöörien kapituleihin (ainakin kymmenessä ollaan oltu) niitä olen hankkinut, teetättänyt ja muokkauttanut, enimmäkseen ihanalla luotto-ompelija Raijalla, joka nyt on jäänyt eläkkäälle, mikä aiheutti pienen huolen minulle!
Monet pukuni ehdin hänellä jo viime vuosina sovittaa ja korjauttaa sopiviksi, mutta niitäkin olen ehtinyt jo ainakin kerran, pari käyttää ja osa niistäkin on jo taas aika ´roikkuvia´. Hetken mietin, että hankin/ostan kokonaan uuden puvun, sellaisen kuin La Promesan Martinalla on ollut ”arkipukuna”, mutta sitten: ”Oikeesti yhtä iltaa varten puku? Kaiken kukkuraksi melkein koko tilaisuus menee ruokapöydässä istuessa [minulla kun ei ole enää mitään ´esilläolotehtävää´], joten ei mitään mieltä tuhlailla (mitään kiina-kostuumeja en suostu hankkimaan)!”
Ryhdistäydyin ja – vihdoin – hain autotalliin pakatun ison vaaterasian, johon olin pakannut äidin upeista iltapuvuista sellaiset, joita olin ajatellut minun tai tyttären voivan joskus hyödyntää modistettavana.
Sovittelin kaikkia, lopulta vain yksi sellainen puku, josta harkitsin vakavasti itselleni. Se on puku, jonka äiti teetätti minun karonkkaani varten. Muttaku! Se on 10 cm liian lyhyt, ja se on vihreästä, tosin hyvin kauniista, silkistä tehty. Ei ole minun väri, ja se on niin äidin näköinen, etten ehkä osaisi edes juhlia se ylläni.
Siispä kesän 2012 Jyväskylän suurkapituliin teetättämäni, Kiinan reissulta tuodusta silkistä tehty aika ´suurieleinen´ tummansininen puku, jossa on alla tyllihame!! pääsee tänä kesänä toisiin juhliinsa. Isollakadulla kampaajaani vastapäätä olen nähnyt olevan aika uuden (viis vuotta?) ompelimon (Elisoco ) ja sinne tämän koltun roudasin. Saapa nähdä!
Taas Mehiläisessä
Samalla kaupunkireissulla toinen tärkeä, kauan aikeena ollut juttu tuli hoidetuksi: kävin Mehiläisessä (jossa olen viimeisen kahden kuukauden aikana rampannut muutenkin todella paljon) ja otin vyöruusuroketteen. Se on kallis (2 x 250 euroa), mutta toisaalta: kaksi kertaa vyöruusun sairastaneena olen valmis maksamaan siitä etten sairasta sitä enää ikinä!
Kun vyöruusun on kerrankaan sairastanut, niin on sille tavallista alttiimpi. Ja kahden rokotuksen teho kestää kymmenen vuotta, siis 50 euroa vuodessa; vitonen viikossa on todella pieni hinta taudilta välttymiseksi. Ja nythän on tutkimuksissa todettu, että rokotus saattaa hidastaa alzheimerin oireiden alkamista! Sekään ei ole huono juttu.
Valokuvakansioita koneella ja komerossa
Minun yli vuoden mittaiseksi venynyt ”kuolinsiivousprojektini” on pitkään ollut jämähtänyt viho viimeisen nurkan siivoukseen. Ja se on tämän työhuoneen vieressä oleva vaatehuone, joka itseasiassa on paperivarasto! Olen sieltä jo pari hyllymetriä mappeja hävittänyt (enimmäkseen yliopistovuosiin liittyviä papereita, luentoja, opinnäytteitä, lausuntoja, artikkeliaiheita, kirjeenvaihtoa etc. etc. etc…) mutta paljon on vielä perkaamatta.
Yksi iso kokonaisuus on ollut järjestelmällisessä epäjärjestyksessä: valokuva-albumit ja valokuvalaatikot. Aika hyvin olen ennen digiaikaa olen kuvat albumeihin laitellut ja liimaillut, olen käyttänyt aika vähän muovitaskuja (tästä olen ylpeä!!), mutta mitään ”sisällysluetteloita”, eikä edes nimiä tai vuosilukuja albumien päällä ole ollut. NYT on! Ja albumit (yhteensä 26 omia + neljä äidin jäämistöstä) ovat kronologisessa järjestyksessä ja nimettyinä hyllyillä. Ulkoiset kovalevyt järjestelin jo muutama vuosi sitten. Ja niihin on ne siällysluettelotkin!
Kuvia ja muistikuvia
Albumien järjestelyhommaan ryhdyin kun kollegat pyysivät minun kuva-arkistoistani menneiltä vuosikymmeniltä kuvia, koskapa meidän oppiaineessa (historian laitos/historiatieteet) juhlitaan syksyllä 60-vuotista historiaa: muistikuvien lisäksi tarvitaan oikeita kuvia. Ja kuinka olenkaan tässä viime päivinä elänytkään yliopistovuosieni vaiheissa! Niitäkin ehti kertyä (1978 – 2016, yleisen historian ensimmäisen vuoden opiskelijasta Suomen ja Skandinavian historian yliopistonlehtoriksi ja kaikkea siinä välissä. Elämää. Paljon hyvää elämää. Paljon töitä ja tekemistä. Paljon kohtaamisia, paljon ystäviä, paljon uutta, vielä enemmän vanhaa 🙂
La Promesasta puheenollen
Muutaman vuoden meidän (minun ainoana) seuraamamme La Promesa -sarja jäi kesätauolle viikko sitten. Päivissä on siis ISO tyhjyys. 😄 Meidän päivittäinen tunnin ”ruokalepotuokio” joka arkipäivä neljän, viiden aikoihin on menetetty. Annoimme mahdollisuuden toiselle espanjalaiselle sarjalle Gran Hotel, jolla on sama käsikirjoittaja kuin Promesalla, joka on kuulemma tullut YLE Areenasta joskus aiemminkin ja jota suositeltiin paikkaamaan Promesan jättämää aukkoa.
Noh, viikko on mennyt. En ole siirtynyt katsomaan jalkapalloa, en pyöräilyä enkä someakaan (kun Moona ja Ritakin saivat juoksunsa huikeaan päätökseen). Uutisia tulee kuitenkin seurattua. Vaikka en haluaisikaan! Tiedätte kyllä miksi… Gran Hotel jatkukoon.
Kuluneen viikonlopun teemana on ollut hyvä ruoka ja lapsenlapset (toki myös isänsä ja miniä). Jo torstaina pojanpoika kyseli josko lähtisin kanssaan tuohon meidän läheiselle frisbeeradalle, – arvasin, että haluaa kuvia heitoistaan 🙂 , mutta siirsimmekin jutun perjantaiaamulle. Juniori tuli pojalle kaveriksi fribaamaan, ja Eepi minulle kuvausassistentiksi (ja etsimään kiekkoja 🙂 . Ne kun tahtovat välillä lennellä vähän ohi radan. Apsulla vähemmän kuin isällään.
Ensimmäisen viisi koria kuljimme mukana, ja lähdimme sitten torille jätskille, sekä ostamaan mansikoita ja uusia perunoita. Ehdittiin piipahtaa leikkipuistossakin. Olipa mukava olla kaksin liikkeellä. Yleensä A & E ovat aina yhdessä, kun heitä tapaan, joten vähän erilaista oli seitsemänvuotiaan kanssa näin kahdestaan.
Iltapäivällä puuhailiin kaikenlaista, salaatteja ja jälkkäreitä, eturuoaksi scampeja grilliin ja pääruokana oli segretoa. Sehän se on tämän poppoon juhlaruoka Perämeren lohen ohella.
Tein myös alkuruoaksi cevicheä, omalla ? vanhalla reseptillä, mutta muokkasin vähän. Jätin korianterin pois, enkä laittanut katkarapuja marinoitumaan, vaan vasta loppuvaiheessa lohimassan päälle.
Lohi-katkarapuceviche
200 g lohta pieni pussillinen pakastekatkarapuja yhden sitruunan mehu pieni punainen chili (siemenet ja kalvot pois) ½ ruukkua korianteria 15 cm pätkä purjoa 1 rkl oliiviöljyä 1 tl suolaa sokeria
Leikkaa lohifile pieneksi silpuksi. Valuta sulaneet katkaravut. Silppua ja pieni kaikki muutkin ainekset. Purista sitruunasta mehu ja sekoita kalan joukkoon. Lisää sitten muut aineet. Anna makuuntua jääkaapissa tunti, pari. Valuta sulaneet katkaravut ja lisää ne annokseen vasta lopuksi, juuri ennen tarjoille vientiä. Tarjoa paahtoleivän tai hapanjuurileivän kanssa.
Kuvassa pinnalla pieni hyvä majoneesilisä (Lime majo), jos sellaista sattuu kotona olemaan. 😉
Mansikat ovat minusta parhaita sinällään. Napsittuna pitkin päivää, aamujugurtin seassa, muutama silloin tällöin jääkaapista, tai vähän pilkottuna salaattiin tai sitten vaniljajätskin kanssa tai … Mutta joskus on mukava tehdä niistä oikein spessujälkkäri. Pitkästä aikaa tämä!
Mansikoita marinoituna
1 l mansikoita 3 rkl valkoista balsamicoa (esim. tämä tai kuvan Limoncino Balsamia, joka on hyvää myös esim. grillatun lohen kanssa) 2 – 3 rkl tomusokeria
100 mascarponea ½ dl tomusokeria 1 lime
Sekoita balsamico ja tomusokeri keskenään, ja kaada mansikoiden päälle. Pese ja kuivaa lime, raasta kuori. Sekoita raastettu kuori mascarponen ja tomusokerin kanssa. Tarjoa kreemi yhdessä balsamicolla maustettujen mansikoiden kanssa.
Ei lasten lemppari, mutta aikuiset tykkäsivät.
Eilen tein kirsikkapiirakan. Ohje on Yhteishyvästä, ja kulkee nimellä Helppo kirsikkapiirakka. Tuon helpon takia tämän valitsin. Ja kyllä, kyllä se oli helppo. Eikä ollenkaan huono. Silti olisi ehkä kannattanut sittenkin tehdä kirsikkaclafoutis.
Siihen minulla on montakin hyvää ohjetta, mutta oikein hyvän kirsikkapiirakan ohjeen ottaisin mielelläni vastaan. Olisiko jollakin? Tai linkki johonkin hyväksi havaittuun?
Kirsikkapiirakka, helppo, toki aika hyväkin
Pohja 150 g voita tai margariinia 3 kpl kananmunaa 1 1/2 dl sokeria 1 tl leivinjauhetta 3 dl vehnäjauhoja 80 g (1 ps, 2 dl) mantelijauhetta
Täyte 200 g (1 prk) vaniljakreemiä 500 g kirsikoita
Uuni lämpenemään ~ 200 C Sulata rasva. Voitele osalla rasvaa piirakkavuoka (halk. 26 cm). Riko munat kulhoon. Sekoita joukkoon sokeri ja rasva. Yhdistä leivinjauhe vehnäjauhoihin. Sekoita taikinaan mantelijauhe ja jauhot. Kaada taikina vuokaan ja tasoita se. Levitä päälle vaniljakreemi. Lisää pinnalle kirsikat. Paista 200-asteisessa uunissa 35–40 minuuttia, kunnes pohja on kypsä. Anna piirakan jäähtyä.
Ja loppuun vielä kepeä, raikas, rasvaisenkin ruoan (possu ja lohi) hyvin kestävä valkoviini. Toscanalainen Fioralis Vermentino (IGT) joka tuoksuu kuin Sauvignon Blanc (siitähän minä en juuri pidä) mutta maistuu hedelmäiselle vermentinolle. Tämä on varmaan sellainen ”yhden erän viini”, joten kannattaa hankki nyt. Ehdottomasti hintansa (alle 15 €) väärti.
Kreikkalainen fetadippi on hieman kevyempi kuin meillä puolenkymmentä vuotta sitten paljon käytössä ollut fetavaahto, joka sekin on edelleen varteenotettava lisuke grillituotteille ja leivälle, mutta tässä vähän kevyempi ja erilainen versio.
Tirokafteri (kreikkalainen fetadippi)
1 – 2 punaista paprikaa 2 valkosipulin kynttä ½ – 1 punainen chili tai (2 tl chili-valkosipulirouhetta TÄMÄ koukuttaa) 1 paketti fetaa (esim. Apetina Original 150 g salaattijuustopala, käytin eilen 10 % -versiota tai sitten kunnon suolaista, vahvaa, tuhtia Patros Fetaa) 1 rkl oliiviöljyä mustapippuria ja ehkä suolaa (riippuu millaista fetaa käytät)
Tein helpoimman kautta. Paahdoin paprikoita 200-asteisessa uunissa kunnes alkoivat vähän tummua reunoilta. Ja sitten suoraan jäähtymään ja käyttöön. Kuoriakin voisi, mutta ei tullut kitkerää, vaikken sitä tehnytkään. Ja valkosipulit samaan lämpöön silputtuna ja pienen oliiviöljytilkan kera (katso etteivät pala).
Kun paprikat ovat jäähtyneet, laira kaikki aineet blenderiin tai sekoita sauvasekoittimella kuohkeaksi. Tovi jääkaapissa tasaa makuja ja pian hyvä, säilyvä dippi on valmis.
Tuosta dipin väristä tuli mieleen juhannuksen kuohuviinimme, joka todettiin niin hyväksi, että Pehtoori haki sitä tänään kaksi pulloa lisää tuleviin kesäpäiviin … La Petite Marne Crémant de Jura Rosé Brut. Ei ole edullisin, mutta halvempi kuin yksikään rosesamppanja, joista halvimmat eivät yllä lähellekään tämän cremantin makua, raikkautta ja roseen täyteläisyyttä.
Instagramin resepteistä ja muusta kirjoittelen huomenna lisää, mutta jo nyt, vihdoin, on vinkattava tämä: kaksi nuorta naista juoksevat läpi Suomen, Nuorgamista Hankoon (1500 km) ja keräävät varoja nuorten ennaltaehkäisevän mielenterveystyön tukemiseksi.
Kun Moona ja Rita olivat matkansa alussa, he tulivat meitä vastaan silloin kun me toukokuun lopussa ajelimme mökille. Jo sitä ennen olin törmännyt heidän Insta-stooreihinsa, ja olen edelleen päivittäin seurannut ja tukenutkin näiden sinnikkäiden juoksijoiden taivalta.
Tänä viikonloppuna Oulussa on ollut Karjalan liiton kesäjuhlat.
Tänään puolenpäivän aikaan tihkusateen ripistellessä kansallisasuisten osallistujien lippukulkue kulki halki Oulun keskustan. Pyöräilin katsomaan.
Enhän mie arvannut, että mie niin liikutun ko näin karjalazii juhlallisesti, iloisesti, laulaen kulkevan monisatapäisenä kulkueena kotikaupungissa. Taas kerran vähän sellainen ontto ikävä, kun omien sukujuurten, esi-isien ja -äitien tuntemus ja tieto heistä on hyvin vähäistä. Äidin ikäväkin siihen tuli …
Geeniperämältäni olen puoleksi karjalainen, puoleksi varsinaissuomalainen, mutta ”heimoidentiteetti” suuntaan tai toiseen on kovin heikko. Toisaalta kun 80-luvulla tuoreena historian maisterina hankin itselleni kansallispuvun, oli se itsestään selvästi karjalainen puku, Kaukolan puku. Karjalaisissa yhteisöissä tai suvussa en ole koskaan elänyt ja ollut. Vaikka on minulla sentään aika tarkka muistikuva kesältä 1965, kun tätini kanssa osallistuin Karjalan liiton kesäjuhlaan Helsingissä. En varmaan käsittänyt yhtään, mikä juhla se oli. Mutta muutama vuosi sitten kirjoittaessani äidistä ja hänen koivistolaisesta perheestään ja suvustaan kirjasen, opin paljon.
Juhlaviikonloppu! Kuudessa viikossa ohimon haava on umpeutunut, arpikin liki olematon, polvikipu häipynyt, murtunut solisluu kokenut hyviä ja huonoja aikoja, – ehkä parempia aikoja edessä.
Tänään aamulla lähdettiin kaksistaan kauppaan: tapaturmapaikalle rohkeasti. Juuri tuohon korokkeeseen [oikealla] törmäsin silloin. Nyt vakaasti Pehtoorin perässä ruokakauppaan – tarkasti korokkeiden välistä – ihan ehjänä tällä kertaa. .
Eilen (ja tänäänkin) juhlapäivä! On kuusi viikkoa siitä, kun kompuroin Prisman pihalla: seurauksen solisluun murtuma etc. On kaksi viikkoa siitä, kun kolmen viikon takainen punkin purema ”eskaloitui” erythema migrans -ihottumaksi [ja mitä todennäköisimmin borreliooriksi] seurauksenaan tymäkkä ja tehokas antibioottikuuri kaikenmoiseni rajoitteineen. Tänään molempien ”varoaika” umpeutui: oli lupa pyöräillä!, oli lupa ja melkein velvoite syödä skyriä, jukurttia, kalsiumia yllin kyllin, kohottaa malja* tuunattuamme kotipiazzaamme entistä paremmaksi. Taas hetken kaikki tuntuu olevan hyvin, levollista, aika huoletonta.
*Rosekuohuva Ranskan Juran alueelta: La Petite Marne Crémant Mikseipä juhannauspöytään tämä. Sopii varmasti graavilohelle ja uusille perunoille. Ja sellaisenaan lasillinen juhlistamaan keskikesän juhlaa!
Eilen oli se päivä, jolloin meidän oli tarkoitus tulla pohjoisesta ja ajella perinteisesti Kukkolankosken kautta kotiin, mahdollisesti piipahtaa Haaparannan kaupoissa … Eiliseksi olin Juniorin ja kaverinsa kanssa tilannut Haaparannan Systemenbolagetiin muutamia laatuviinejä. Aikoinaan [kun viikkoja sitten tilausta tehtiin] ideana ja ajoituksena oli, että me ajelemme kotimatkalla hakemaan niitä ja rapuherkkuja etc. … Mutta koskapa palauduimme jo viikko sitten Ouluun, oli tilatut jutut käytävä hakemassa erikseen, – siis eilen. Eilen oli aika ulkomaanmatkalle.
Haaparannasta amaronet ja samppajat saa noin 2/3 hinnalla verrattuna Suomen hintatasoon, mutta vielä olennaisempaa on, että sieltä saa – tilaamalla – sellaisia viinejä, joita Alkosta ei löydy. Myös Ikea tietysti kohteena: hankittiin muutakin kuin ylivertaisen hyviä pakastepusseja. Olen mm. tullut liki riippuvaiseksi Stuk-tilanjakajista. Mökin ja kodin kaapin ovat nyt mintissä!!! Oi, että. Piazzalle apujakkara ja kukkia! Ja laventeleita! Yrttiruukun huipulle ne kuuluvat. Kolmella eurolla kaksi.
Tänä vuonna ehkä tärkein syy piipahtaa Tornio-Haaparanta -seudulla oli se, että Torniossa, Aineen taidemuseossa, on valokuvanäyttely, jossa on minun ”ammattikouluaikoinani” (valokuvaajan ammattitutkinto, Ammattiopisto Lappia) opettajanani olleen Jaakko Heikkilän Ja minusta tuli ihminen -näyttely.
(Aforismit, ajatukset Jaakko Heikkilä.)
Aineen taidemuseo esittelee rakastetun valokuvaaja Jaakko Heikkilän retrospektiivisen näyttelyn Ja minusta tuli ihminen. Näyttely esittelee Heikkilän laajaa tuotantoa 1990-luvun alusta 2020-luvulle saakka. Näyttely on esillä Aineen taidemuseossa 8.3.-30.8.2026.
Jaakko Heikkilä on Pohjois-Suomen merkittävimpiä ja kansainvälisesti tunnetuimpia nykytaiteilijoita. Kemissä vuonna 1956 syntynyt Heikkilä työskentelee Tornionjokivarressa, Kukkolankoskella.
Laajan yleisön tietoon Jaakko Heikkilä nousi 1990-luvulla Tornionjokilaakson ihmisiä ja kulttuuria käsittelevillä teoksillaan Meänmaa (1992)ja Kirkas nöyryys (1996). Sittemmin Heikkilä on kuvannut Armeniassa, Venäjällä, Serbiassa, Italiassa, Yhdysvalloissa, Norjassa, Isossa-Britanniassa, Brasiliassa, Meksikossa ja Kuubassa.
Myös Aineen taidemuseon 40-vuotisnäyttely.
Paluumatkalla aika myös ruumiin ravinnolle: Kemissä on uudehko (avattu 2024) ravintola, jossa kävimme syömässä: Meritähti. Kauniilla paikalla Kemin pienvenesatamassa, merenrantatunnelmaa, mukava monipuolinen menu, ja ainakin Skagen oli hyvä.
Täyttävä, makoisa, ei-mitään fine-dining-gourmeeta, mutta eipä se olisi tuonne sopinutkaan. Maut hyviä, raikkaita, miljöö hyvä, palvelu hymyilevää, nälkä lähti. Kaikki mikä sopi retkemme paluumatkallemme oikein hyvin.
Juhla jatkui tänään! Eka pyörälenkki puoleentoista kuukauteen! Varovasti ajelin parikymmentä kilometriä. Olihan ilo. Jokivarressa, merenrannassa, hautuumaalla nimipäiväsankareille viemässä pienet ruusut, vielä kaupasta uusia pankojauhoja kuhan panerointiin… Kesälauantai ja pyöräily 🩵🚴🏻♀️
Eilen yritin innostua kävelemisestä näillä kotihuudeilla. No en innostunut, mutta kävin silti sen 10 000 askeleen lenkin. Minä niin haluaisin jo pyöräilemään, mutta eihän sellainen ole vielä sallittua. Tänään, kun oli ihan tavattoman hieno kesäpäivä, eikä meidän pihalla vieläkään sääskiä, ei ainakaan auringossa, välttelin kävelemään lähtemistä sillä, että ryhdyin vihdoin Huvilan pesuun ja kesäkuntoon sisustamiseen.
Johan me siellä yksi lounas syötiin pari viikkoa sitten silloin kun tytöt Järvenpäästä ja Juniorin poppoo olivat yhtä aikaa täällä mummilassa. Taisin olla ainoa, jota silloin häiritsi, että pikkuruista ”pihamutteria” ei ollut vielä talven jäljiltä kuurnattu. No nyt on. Pehtoori avitti nostelemalla isot tuolit ulos, mutta muutoin pärjäsin luutuushommissa ja ikkunanpesuissa ihan hyvin.
Kun homma oli jo iltapäivällä hoideltu, oli siirryttävä vielä toiselle puolen pihaa, piazzalle siivoiluhommiin, jotta lenkille lähtemisen voisi edelleen siirtää.
Sisäpiha, joka meillä leuhkasti (sille on syynsä) kulkee Piazza di Pekka -nimellä, kaipasi painepesurinkäyttäjää ja siitepölyn luutuajaa, kukkipurkkien tuunausta, joten siinä oli meille molemmille toviksi touhua. Nyt on hyvä. Kuin pisteeksi tilasin lopuksi uuden, ison, hienon, kalliinkin (😬) aurinkovarjon; edellinen, ainakin 10 vuotta ja pari myrskyä kokenut ja aika hyvin kestänyt varjo alkaa olla jo hengenvaarallinen, joten nyt on tulossa uusi!
Kesäruokavihje tähän loppuun: jos joku jaksaa vielä parsaa tälle kaudelle syödä, niin tämä! K-kaupan ruokalehdestä löysin lupaavanoloisen ruokaisan perunasalaatin ohjeen, siihen tulee siis myös parsaa. Ainekset siihen löytyivät viime viikolla Ivalon K-marketista. Noh, mökkivieraille salaatti jäi tekemättä, mutta maistui se meille eilen kotonakin.
Varsin ruokaisa salaatti, jonka ohessa tarjosin paahdettua juurileipää ja kahta erilaista lisuketta, millähän nimellä niitä pitäisi kutsua? Jonkunlainen kastike ehkä. Tähän tuli mökillä reissun käynyttä poron kylmäsavupaistia ja samoin mökillä pakastettuna käynyttä lohta, jota graavasin viikonloppuna pienen palasen. Molemmissa sama pohja: 2 rkl creme fraichea, 2 rkl Bulgarian jukurttia, 2 rkl ruohosipulituorejuustoa sekoitetaan keskenään ja sitten joukkoon sekoitetaan joko porolastuja tai graavilohikuutioita. Nuo Mariskoolit on niitä pieniä, eikä minulle olisi ihan ”luvallistakaan” syödä tämmösiä kalsiumpommeja, – söin silti ja hyvää oli. Sopisi varmasti uusien perunoiden oheenkin.
Pajulintu laulaa lähimetsässä. Laulaa niin isosti, että kuuluu mökkipihaan asti.
Toissapäivänä kuulimme haukan ääniä, monta kertaa. Toivottiin, jotta olisivat taas (kuten kymmenkunta vuotta sitten) pesimässä tässä meidän ´selkosilla´, mutta eipä ole nyt ollut yhtään näköhavaintoa. Tämä kuva ampuhakoista tuosta meidän kohdalta puronvarresta kesältä 20215.
Kuten tavallista lapintiaisia, viherpeippoja, järripeippoja, kuukkeleita ja käpytikka on nähty ja kuultu. Ja kirjosieppopariskunta on parinakin aamuna kierrellyt tuvan ikkunasta näkyvän linnunpöntön lähellä; ”asuntoesittelyssä”? – Eivät kuitenkaan ole tietääksemme tänne asettuneet.Olen tehneet luontohavaintoja lähinnä mökkipihassa, sillä emme ole vielä tunturiin lähteneet; on saatu aika kulumaan leppoisasti aurinkoisessa, lämpimässä (+ 18 C tänään) pihapiirissä. Minulla pitkästä aikaa pieniä maalaushommia; Pika-Tehoa puitteisiin! Maalaaminen on rauhallista, kevyttä puuhaa. Tykkään! Maisemointihommia luonnollisesti myös.
Yksi tutuista mökkitienoon naapureista piipahti pihassa mönkkärillään, ja Pehtoori ymmärsi kutsua sisälle kahville. Päiviteltiin kuulumiset ja oltiin yhtä mieltä, että mökkielämä kesäkuun alussa (myös silloin, erityisesti silloin) Hangasojan varrella on hyvää.
~~~~~~~~~~~~~~~~ Ivalon keskustassa vasalle liikennekasvatusta: suojatietä pitkin siirrytään toiselle puolelle.
Mökillä oltu kaksi päivää. JOS oltaisiin edetty (jo viime kesänä tehtyjen) suunnitelmien mukaan niin Tuulentuvan terassi olisi jo purettu. Mutta ei ole.
Eikä tällä reissulla puretakaan, saatikka että tehtäisiin uutta. Tehdään elokuussa, ehkä. Jos minullakin on silloin kaksi toimivaa, ja ennen kaikkea nostamiseen ja kantamiseen pystyvää kättä. Ja jos Pehtoorillakin rakentamiskunto on palautunut kunnolla Juniorin terassirempan jäljiltä. Muutamia muitakin muuttuvia tekijöitä tässä on tullut perusteeksi siirtää terassiprojektia. Sillä kun ei ole kiire. Meillä kun Myötätuulen terassi on oikeinkin suojaisa ja ilta-aurinko paistaa kauniisti. Terassiremppaa ei, mutta ollaan tehty muuta. Ajankohtaisempia asioita.
Eilisessä suvisunnuntaissa paistoi aurinko, oli lämmintä (+15 C), hiljaistakin; silloin kun ei tuule, varsinkaan länneltä, niin Jäämerentien autoliikenteen äänet eivät humise täällä. Eikä eilen tainnut muutenkaan olla kovin vilkasta pikitiellä.
Pehtoori meni metsään, palasi kolmen tunnin päästä: korillinen korvasieniä mukanaan! Saamaan aikaan minä keräilin talven myrskyroskia mökkitontilta, ja niitä oli enemmän kuin koskaan. Koetin vähän haravoidakin, muka siten, ettei vasen käsi liiku. Muka. Mikä sitten kyllä tuntui viime yön pätkäisinä, kipeinä yöunina.
Tänään heti aamusta isolle kirkolle: nyt on jääkaappi, lattiakellari, viinihylly, dosetit, siivousvälinekaappi ja maalaustarpeisto täytetty ja täydennetty. Tervehtymistä, leppoisaa mökkiarkea, liikkumista, kunnossapitoa ja ystävien viikonloppuvierailua varten kauppa-asiat hoidettu. Nyt ei suunnitella enää mitään, elellään hetkessä.
Suvivirren aika. Kyllähän se sydämessä läikähdyttää aina, virsi ja sen aika.
Suwi Wirren sanat vuodelta 1701. Ajalta, joka toi taas leivän pöytään, ajalta, jolloin pikku jääkausi hellitti otettaan Suomenniemeltä ja katajainen kansa sai taas leipää syödäkseen…
Jo joutu armas aica, Ja Suwi suloinen, Joll caunist caiken paican, Caunista cuckainen. Nyt armas Auring meitä, Taas lähte lähemmäx, Hän cuolleet hauto, heitä Jäll teke eläwäx.
Tänään moni asia paremmin. Ja kummasti tänään taas ymmärtää olla kiitollinen monesta asiasta…
Tänään olisi ollut konsertti/rotissööri-ilta. Olin ostanut liput sinne jo kuukausia sitten, mutta nyt kun on ollut paljon näitä muuttuvia tekijöitä, päätinkin eilen, että annan liput pois. Joskus tulee tehtyä hyviä ”peruutusliikkeitä”; tämä oli yksi niistä. Hyvä liike.
Varsinkin kun tänään aamuisen röntgenin jälkeen sain lääkäriltä tiedon, että ainakaan tämänhetkisen tilanteen perusteella leikkausta ei tarvita. Ei vaikka solisluun luutuminen (osteopeniani vuoksi?) on aika verkkaista, joten minulla on nyt lupa lähteä ukkelin kans mökille. Sellainen ilon lisäkerroin tähän asiaa tuli, kun lähteminen oli vähän epävarmaa, joten entistä mukavampaa lähteä pohjoiseen.
Lääkärireissun jälkeen kävin kauniissa toukokuisessa päivässä kertomassa systerille kuulumisia, muistelemassa mm. meidän yhteistä suvivirren aikaista Helsingin reissua. Ja kävin myös vanhempien haudalla vähän siivoilemassa, kiertelin pitkään kauniilla, hiljaisella hautuumaalla. …
Ja kotipihalla istuttelimme kesäkukat. Ja vähän orvokkeja mökkiterassille vietäväksi.
Kesän merkki sekin, että meillä oli taimenta ja sen kanssa M:n rapukastiketta – Kauppahallista tietenkin – ja uusia perunoita.
Vastoin skeptisiä odotuksia nehän olivatkin aika kelpoja. Ehkä Madetojansalilla rotissööri-iltapala ei sittenkään oli ollut tämän voittanutta. Joka tapauksessa, nyt on hyvä hipsiä levolle, aamulla kohti pohjoista. ”Koska mä voin!!!”
Ihanaa kesän alkua kaikille, opeille ja opiskelijoille, koululaisille ja kaikille! Päivä kerrallaan, paljon hyvää on!
