Erikoisia juttuja

Tänään on ollut erikoinen päivä.

Nykyisin on erikoista, että herään kuudelta. Tänään heräsin, ja olin jo seitsemän jälkeen katselemassa Oulun kaupungin heräämistä kevätaamuun. Aamut on parhaita. Mandariinisorsat nukkuivat vielä kahdeksan jälkeenkin…

Jatkoinpa sitten matkaa,

Hupisaarillakin vielä kovin hiljaista.

Ei vielä kovin paljoa viherrä. Mutta aurinkoa kuitenkin. Ja kuljin ja kiertelin yhdeksään asti.

Sitten kampaajalle: reissutukka. Ja kaupan kautta kotiin.

Oli vähän köksäiltävää, tai siis itse halusin tehdä iltapalaa. Oulun Viininystävien tapaaminen oli tänään, ei paljon ilmoittautuneita, mutta ei myöskään tilaa, missä kokoontua. Olin luvannut, että meille saa tulla. Mitään ei odotettu, ei odotettu muuta kuin, että olisi tila; pöytä ja tuolit. Lasit ja viinit oli meille tuotu jo viikonloppuna, joten ei muuta kuin paikka oli toiveena. Mutta enhän minä osaa siten, etten mitään tarjoaisi. Pieniä tapaksia ja muuta ”kesäruokaa” tein niin paljon, että riitti tusinalle.

Ja mikä erikoista: meidän Juniori oli viinipruuvin vetäjänä. Oli valinnut viinit ja piti luennon. Hassua istua ja kuunnella kun poika puhuu asiaa, esitelmöi tai luennoi, ihan miten vaan. Mutta kyllä saatoin olla ylpeä. Ja osasi ”ottaa yleisönsä”, sai aikaan vuorovaikutuksen. Mikä ei ole ihan simppeli juttu: niin paljon olen nähnyt opiskelijoiden ja kollegoiden, tutkijoiden ja tohtoreiden juttuja katederilta että tiedän, ettei se aina vaan onnistu. Juniorillla onnistui. Onneksi onnistui [palannen asiaan tuonnempana]. Oli mukava ilta.

Nyt levolle, huomenna on aurinkoa ja pyöräilyä!!

 

Omnes vero viae Roman ducunt?

Omnes vero viae Roman ducunt? Vievätkö todella kaikki tiet Roomaan? 

Pari vuotta ennen kuin minä pidin blogia, kirjoitin Moleskineen, paperiseen päiväkirjaani, tammikuun alussa 2006:

Colosseum ja Sikstiiniläiskappelin freskot ovat Rooman kävijöiden must-jutut. Ne on nähtävä, ne ovat sen arvoisia. Ne nähdäksemme meidän ei nyt tarvinnut tällä matkalla [4 pv vuodenvaihteessa 2006] jonottaa: ne on nähty. Ensi kerralla on vielä enemmän paikkoja, nähtävyyksiä, tunnelmia, jotka on jo koettu. Silti minä haluan sinne vielä. Oli suurenmoista käydä siellä koko perhe yhdessä, tällä kertaa taas erilainen Rooman matka. Ehkä ensi kerralla menen syksyllä, menen yksin? Tai aloitan alusta ja lähden P:n kanssa kahdestaan …

Minä olen halunnut sinne neljästi aiemminkin: P:n kanssa kahdesti (elokuussa 1978 ja toukokuussa 1989), ja sitten erikseen molempien teinien kanssa: ensin S:n kanssa 2003 ja sitten viime pääsiäisenä (2005) T:n kanssa.

Nyt on kuitenkin tunne, että ei ole kesken mitään. Voin olla rauhassa. Arrivederci Roma! Mutta todellakin vain näkemiin. Kolikot on Treviin heitetty.  — eikä tämä rakkauteni Roomaan ole sammunut.

Ehkä tämäkään matka ei aivan selittänyt Rooma-intohimoani. Joitakin syitä sentään tunnistin: Rooman sää, ruoka, La Dolce Vita, historia, kirkot, yöt. …kävely niissä ja niiden välissä.

Ehkä tämä johdanto kertoo, mistä on kyse. Kyllä, kyllä me taas olemme lähdössä Roomaan.

Ensimmäinen kerta oli juuri silloin, kun olin saanut tietää, että olen päässyt yliopistoon lukemaan historiaa: elokuussa 1978 olimme Eurooppaan suuntautuneella kuukauden telttaretkellä pari päivää Roomassa, seuraava kerta toukokuussa 1989, jolloin odotin esikoista, sitten pääsiäiset molempien lasten kanssa erikseen silloin kuin olivat 13-vuotiaita. Niiden reissujen rahat teinit tienasivat itse: käytiin Hiukkavaaran, Höyhtyän ja torin kirppiksillä useana viikonloppuna myymässä (silloin piti itse olla pöydän takana) heidän lelujaan, pelejään, suksiaan, kirjojaan, vaatteitaan ja kaikkea muuta kotoa kierrätettäväksi joutavaa). Se oli oikein hyvä projekti molempien kanssa. Oppivat hankkimaan matkarahoja. 😉 Ja yhteistä puuhaa oli se kirpparitouhu.

Tuon yllä mainitun, vuodenvaihteen 2006, jälkeen oltiin seuraavan kerran jo 2007 elokuussa, kun oli Pehtoorin tasavuosijuhlat Toscanassa. Lensimme ensin Roomaan ja olimme myös paluumatkalla yötä siellä. Kesällä 2010 olimme kahden ystäväpariskunnan kanssa neljä päivää, ja siitä on jo blogissakin matkakertomus. Joten minulle tämä on nyt on seitsemäs kerta. Moneskohan kerta Italiassa? (Garda (1997), Milano (2007), Sisilia (2008), Umbria (2012), Liguria (2015), — ainakin nuo.)

Miksi TAAS sinne. Sitähän tammikuussa kovasti pohdimme… ja teiltä lukijoilta reissuehdotuksia kyselin. Ja vielä silloin (niin kuin aika ajoin edelleen) elän tätä ikäkriisiäni, pelkoa ajan loppumisesta, tulin todenneeksi Pehtoorille ”haluan vielä kerran nähdä Rooman”. Vielä kerran. Ainakin tämän kerran. Viikon päästä jo olemme siellä. Sitähän jo eilen pohdimme. Eilenkin. Pyörälenkeillä nappikuulokkeista olen reilun viikon kuunnellut ”Learn Italian with Paul Noble” [on muuten hyvä äänikirja ja kurssi]. Säätiedotuksia tsekkailemme, olen jo pari viikkoa aloittanut ”ruutuaikani” seurailemalla Campo de´Fiorin webcam´sta kuinka vihannes- ja kukkakauppiaat pystyttelevät kojujaan ja kuinka Pantheonin piazzalle aamuauringon säteet talojen välistä juuri ja juuri osuvat.

Nyt edessä kituviikko. Mutta onhan se niinkin, että jo odottaminen on mukavaa…

Pyöräilyä ja kakkuja

Koivuissa silmut ovat pulleat, kunhan vähän saadaan lämpöä, niin sitten vihertää kunnolla. Nyt jo pieniä vihreitä hippusia teiden varsilla, pihan nurmessa, puistojen puissa. Ja iltapäivällä jo kaunista aurinkoista säätäkin.

Aamupäivällä ei ollut. Pakkoko sitä oli heti aamutuimaan lähteä äiti-kierrokselle! Pehtoorin kanssa olimme päättäneet ja äideilleimme ilmoittaneet, että tänään olisi äitienpäivävisiteerauksen aika. Siispä ensin kohti Jääliä. Satoihan se sitten loppumatkasta, mutta ei pahasti. Paluumatkalla itse asiassa enemmän. Ja taas kerran mietin, kuinka olisi lapsuudessa ollut elämä vielä ulkoilevampaa ja seikkailulillisempaa – jos olisi ollut gore-texit!

Olen kymmeniä, kymmeneniä kertoja ollut iloinen näistä nykyajan ulkoiluvermeistä: on wind-stopperia, gore-texia, vettähylkivää soft shelliä, kierrätettyä polyamiadia, mehiläisvahattua takkia, … ties mitä kaikkea. Meillä nyt oli tänään vain ihan normi goretex-takit ja sähköpyörät, joten ei pieni kohtuullienn sade yhteensä 50 km:n lenkkiä häirinnyt.

Ainoa pieni ”kauneusvirhe” oli, että kun olin äidin pyynnöstä tilannut kakun (minun leipomani eivät hänelle maistu 😉 ) niin sen kuljettaminen pyörän tarakalla (alle kilometrin matka) ei pintakosketuksetta sujunut. Mutta me uhrauduimme syömään juuri siitä kolhiintuneesta kyljestä palaset. 😉  (BTW: paitsi että Huovisella oli ihan hillittömän pitkä jono, niin siellä oli myös macarons!!! Minähän niitä vielä hankin.)

Anopillakin oli kakkua, siitäkiin siivut söimme. Joten monen viikon kakkukiintiö lienee täys. – Paitsi että parin viikon päästä on Apsun neljä vee -synttärit… 😉 Toukokuu on kakkukuu!

Iltapäivän kotimatkalla poikkesimme ”kotimarketista” hakemassa ruokatarpeita: ostimme lihatiskistä kaksi valmista hampurilaispihviä, jotka Pehtoori grillaili. Ja mitä opimme: ensi kerralla kun tekee mieli hampurilaista, pyöräilemme vaikka Kauppuriin tai Roosteriin ja tilaamme siellä, tai sitten ostamme (esim. Viskaalin) jauhelihaa ja teen pihvit itse.

Illansuussa koetin jotain kuvailla, mutta nyt on vähän ideat hukassa. Vanhoja teemoja: taiteesta ja kuohuviinistä hain innoitusta niin kuin suuremmatkin taiteilijat.  😀  Minulle ei vain – ainakaan vielä – auennut oikein mitään…

Touhupäivä

En ottanut kameraa mukaan. Mikä on ihan poikkeuksellista. Mutta onneksi en. Sillä tänään oli Apsun kanssa sen verran vauhdikas – vauhtia ja vaarallisia tilanteita (ainakin mummille)  – päivä, että oli paras keskittyä leikkimään, juoksemaan, katsomaan perään, jakamaan riemua ja pitämään huolta, että Canon olisi selvästikin ollut kolmas pyörä.

Tänään oli Apsun ja mummin humputtelupäivä. Isänsä (ainakin tällä kertaa ihan ansaitusti) Helsingissä sisarensa luona ja Grand Champagnessa ja äitinsä tänään puolivuotiaan Eeviksen kanssa viettämässä kaksin vähän levollisempaa (siivous?)päivää.

En tiedä muista asianosaisista, mutta meillä Apsun kanssa oli mukavaa. Piipahdimme ensin Caritas-isomummun luona viemässä Apsun kortin ja muuta tähdellistä ja sitten ajelimme – pitkään pohdittua (Tietomaa vai LL) Kempeleeseen Leo´s Leikkimaahan. Siellähän me reilu kolme tuntia touhuttiin. Touhuttiin niin, että mummilakin liki hiki ja paluumatkalla Apsu istui takana turvapenkillään (”en enää taavi vauvaistuinta”) ja nuokkui katsellen mummin puhelimen ruudulta ”juutupai” jottei nukahtaisi. Se ei ollut toivottavaa, jotta iltauni ei sitten karkaisi ja äidillään olisi helpompi ilta …

Tultiin vielä meille – mummipapalle – ja papan kanssa piti saada perinteinen liikennemattoleikki touhuta, ja hävittää mummi Kimblessä … vai kumpikas se oikeastaan hävisi? 🙂

Sitten söimme ja palautin pojan kotiinsa. Väsyneen pojan. Ison, pian jo nelivuotiaan. Ja kuinka siskonsa iloisin ilmein – äidin sylistä, jossa on varmasti puolet tähän astisesta elämästään viettänyt, vaikka ei mikään koliikkivauva olekaan – otti isoveljensä vastaan, takaisin kotiin.

Pieni, suuri on maailmani nykyisin.

 

Hyvä ja onnellinen elämä

”Hyvän ja pitkän elämän salaisuudet ovat aikaisin nukkumaan, terveellinen ruoka ja säännöllinen liikunta.”

Noinhan sitä väitetään. Ja niinpä sitten hyvin ja (aika) pitkään nukutun yön jälkeen terveellisesti aamupuuro ja vain kupillinen kahvia, ja eiku pyörän selkään. Kotiseutumatkailu vol. XX jatkui tänään Oulunsaloon. Hyvä oli aurinkoisessa aamussa polkea. Äänikirja (Kate Morton, Kellontekijän tytär) seurana (henkinen aktiviteettikin on hyväksi ja auttaa ennalta ehkäisemään muistisairautta). Kotiseutumuseon rakennuksien perinteikkyys, liki idyllinen pihapiiri ja toive museokahvilan aukiolosta saivat kaartamaan pihaan.

Eihän se kahvila vielä auki ollut: vasta kesäkuun lopusta heinäkuun loppuun.

Pitää mennä silloin uudelleen. Tulipa toinenkin syy vierailla tuolla toistamiseen. Sattuipa nimittäin museon naapurissa olevan Toivolan talon isäntä juttusille, ja kävimme sitten hänenkin talonsa pihapiirissä. Kaunis pieni-ikkunaruutuinen, mutta muutoin iso kuisti tai porstuahan tuo oikeastaan on, on 1800-luvun jälkipuoliskon kaunista maaseutuarkkitehtuuria.

Taloa kun ei vakituisesti asuta, eikä ollut avaimia mukana, niin emme päässeet sisälle. Siellä oli komea uuni ja muutakin kiinnostavaa ja kuvattavaa, mutta kun … Mutta sain lupauksen että kun tulen kesemmällä niin pääsen sisällekin.

Kotiin palattua sitten edelleen hyvän ja pitkän elämän tavoittelu jatkui, ja söin lounaaksi vain pienehkön lautasellisen salaattia.

Sitten kuvasaaliin purkua, tuunaamista ja latailua Vastavaloon, ja ohimennen näin yhden tutun FB-seinälleen laittaman aforismin:

”Hyvän ja pitkän elämän salaisuudet ovat aikaisin nukkumaan, terveellinen ruoka ja säännöllinen liikunta.
MUTTA onnellisen elämän salaisuudet ovat valvotut yöt, kunnon juhlat, herkulliset ruoat ja viinit sekä hyvät ystävät.”

Joten vaihdoin tavoitetta: ilta kului kohti onnellista elämää. 😀 

Oli paistinkääntäjien ”kevätlukukauden” viimeinen tapahtuma: tutustuminen De Gamlas Hem -ravintolaan. Voudin ollessa estyneenä, minun oli (pakko, heh!) oltava varavoudin ominaisuudessa paikalla. No, toki muutoinkin olisin ollut läsnä. Semminkin kun olin happeningin järjestänyt. Mikä tietysti oli Pehtooristakin hyvä juttu. Välttyi kokkaamiselta tänään. Olisi ollut hänen hukinsa. 😉

Niinpä sitten vietimme illan kunnon juhlissa (tai noh, tutustuminen taloon ja kolmen ruokalajin illallinen ja viinilasilliset) hyvin ruokaystävien (mm. lapsuuden hammaslääkärini) seurassa. Ei hassumppa tämä onnellinenkaan elämä. 😉

Kylmää ja juhlaa

Kun kerran eilen illalla olin päättänyt, niin ei siinä sitten aamulla auttanut kuin pitää päätöksestä kiinni. Siispä kohti Kiviniemen kalasatamaa.

Poljn vastaan klo kahdeksan työmatkaliikennettä, mutta myötäisessä en tajunnut, kuinka oli kylmä, tai siis hyytävän kylmä. Satamassa kierrellessä ja kuvaillessa – huolimatta, että oli toppaa ja gore-texia, tumppua ja takkia, oli jäinen olo. Ja sellaista vielä aallonmurtajan kupeessa oikeasti olikin. Ja paluumatka! Auts. Jollei olisi ollut sähkösykkeliä olisin varmasti soittanut Pehtoorin hakemaan autolla kotiin, sillä olin parin tunnin lenkin jälkeen niin jäässä. Ja kotona avatessa puhelimen oli siellä ”muistoja viime vuodelta” – tiedättehän kuvaohjelmat ja some lähettävät muistoja edellisten vuosien vastaavilta päiviltä. Ja me olimme Rodoksen lämmössä. Kummasti tuntui, että olisin voinut olla siellä tänäänkin.

No melkein samalla porukalla (poislukien tytär ja silloinen poikaystävänsä) oltiin tänään ruokapöydässä. Apsu tuli kädet selän takana: ”kummasta kädestä?” Vietimme äitienpäivää (ja synttäriä) jo tänään kun Juniori lähtee viikonlopuksi Helsinkiin systerinsä tykö – ja Grand Champagneen. Astetta tavallista keskiviikkoa paremman sapuskan olin tehnyt ja lettuja jälkkäriksi,  ja Juniori toi – tietysti – samppanjan ja Miniä kauniin kukkakorin.

Ihan juhlapäivä siis. Mitä vaikutelmaa lisäsi, että viime lauantain kuvaprojekti valmistui ja kuvia (yli 100) kiiteltiin, hyvä mieli jäi tuosta projektista.

 

Opiksi ja avuksi

Palveluseteli, turvaranneke, verensokerimittarit ja Kela – kuka maksaa mitäkin. Anja-annospussit vai perinteinen dosetti? Ajanvarausjärjestelmien vaihtuva sekamelska – miten pysyt ajan tasalla? Vanhus ja sairaalajaksot. Lääkärit, vanhempasi ja sinä.

Edunvalvonta-asiakirjat ja toimiminen maistraatissa – juristiko avuksi? Pankkiyhteyden ja vastuuhenkilön synkronointi. Testamentti ja muistisairas. Mikä on kuolinpesä, entä perikunta.

Omaishoitajuudesta kieltäytyminen – miten elät asian kanssa? Mitä syytinkiläisyys tarkoittaa 2000-luvulla? Sukupolvien väliset erot ja ymmärrys – kuka huoltaa ketäkin, ja huoltaako kukaan?

Rollaattorien varaosat ja jarruvaijerin kiristys – kotikonstit avuksi. Liikkumisen ja hygienian perus- ja apuvälineiden hankkiminen – tunne apuvälinelainaamo. Tena- ja muut kätevät verkkokaupat. Kuulolaitteiden ja niiden huollon ABC. Miten näkökeskuksen asiakkaaksi pääsee?

Kodinhoitajat ja kotisairaanhoitajat – kommunikointi ja sen muodot. Palvelutalon ruokatarjonta – uhka vai mahdollisuus? Hoitotahto ja -testamentti, hautaussuunnitelma ja niiden muutokset.

Silloin kun (yli 30 vuotta sitten!) työpaikallani, jossa periaatteessa kaikki olivat kirjojen suurkuluttajia ja kirjojen tekijöitä, saivat tietää, että odotan esikoistani, kyselivät kahvikeskustelussa, että joko olen käynyt lainaamassa kaikki raskaus-, synnytys-, vauvanhoito- ja kasvatusoppaat. Tiesivät, että minäkin tukeudun kirjoihin monissa asioissa. Mutta en ollut käynyt – vielä. Toki sitten joitakin vauvanhoito-oppaita tyttären koliikin aikoihin ja myöhemminkin lueskelin. Opaskirjoja – yhteen jos toiseenkin asiaan – on tullut luettua.

Viimeisten viiden vuoden, ja erityisesti ihan viimeksi kuluneen vuoden aikana, olemme Pehtoorin kanssa moneen kertaa todenneet, että pitäisi olla hyvä selkokielinen, mutta silti perusteellinen opas. Minähän vihjasin yhdessä postauksessani kun asia taas eskaloitui, että olen keksinyt varman myyntimenestyksen saavuttavan kirjaidean. Ja tuossa yllä olisi jo otsikoitakin valmiina sellaiseen. Sellainen ”Vanhusvanhempien asioiden ja elämän hoito ja hallinta – keskipitkä oppimäärä” – pelkästään ihan kaikkien käytännön ja viranomaisasioiden opas.

Kevät on palannut

Tänään Kuivasjärven rannalla oli kaunista. Ja muistinpa siellä ollessani, että me oltiin siellä joskus pentuina kesäisin uimassa. Iskä vei puolen päivän aikoihin autolla ja haki iltapäivän lopulla pois. Ei usein mutta muutaman kerran.

Kuivasjärveltä ajelin Pyykösjärven uimaralle. Ja siellä oli niin kesäisiä pilviä, että tuli oikein hyvä mieli niitä katsellessa. Melkein olisi voinut heittäytyä selälleen rannalle, ja ryhtyä katselemaan, miltä pilvet oikein näyttivät.

Kaikenlaista juoksevaa asiaa, ja kirjeitä suuntaan jos toiseenkin, ja vasta iltapäivän lopulla pääsin käsiksi lauantaisten kuvien työstämiseen…  Ja homma jatkuu.

Sinisävyistä onnea tänään!

Kohti kesää. 

Tänään pääsi jo pyöräilemäänkin. Ihan hirmu kylmä vastatuuli oli kyllä mennessä, mutta kauniita – enää hyvin vähän lumipeitteisiä – näkymiä sattui kohdalle.

Juhlat ja arki, sunnuntait ja pyhät, vaput ja viikonloput, välillä tuntuu että yöt ja päivätkin ovat ihan tuhannen sekaisin ja hurlumhei. Ja tämä jatkuu, eilen pitkälle iltaan kuvauskeikalla, ja merkillisesti vanhusta nelituntinen seisominen väsytti ihan fyysisestikin… Semminkin kun aamulla olin pari tuntia ollut kiertelemässä ulkona, joten simahdin kovin varhain. Mutta unia! Karmeita unia: hautausmaista, perutuista matkoista, sairastumisista, kyvyttömyydestä kuvien käsittelyyn, kaikkea mahdollista sekaisin.

Sellaisen yön jälkeen ei ole muuta mahdollisuutta kuin lähteä ulos raittiiseen (todella raittiiseen) ilmaan ulkoilemaan.

Iltapäivällä eilisten etc. kuvien muokkkaamista ja sitten kohti Oulunsaloa. Arki vai juhla? Juhlapäivä taas.  The 15th Botrytis Ouluensis Challenge Tasting.

Kun Juniori meitä sinne vei, sanoin, että olen lähdössä hakemaan pronssia. Ja sen sain! Ja vielä enemmän iloa tuotti ruoka. Taas kerran saimme Oulunsalon kestiystävyyspaikassa huikean ”iltapalan”. Valkoista parsaa, savulohta, sienisalaattia, tsatsikia… Ja ne kaikki olivat niin hyviä. Ja jälkkäriksi vielä mustikkakakkua!! Piste sininsävyisen onnen päivän päälle!

 

 

 

Toukokuinen lumi

Kaupungin web cam teatterin katolta kohti Kauppatoria tänään (TOUKOKUUN 3. päivän iltana!!) näytti tältä.

En siis sittenkään pyöräillyt tänään Haukiputaalle tai Muhokselle – kuten olin toivonut tekeväni ja viikon to-do-listaan merkinnyt. Mutta kyllä sinne vielä ehdin.

Nyt ei enää sada kuin vähän, ja sade on lähempänä vettä kuin lunta. Jota kuitenkin on tullut melkein 10 senttiä tänään. Joskus meidän piazzalla on vietetty Vappua ja sen jälkeistä viikonloppua ulkona, runsaan vierasjoukon istuksiessa pihalla kesävermeissään, nauttien lämmöstä ja auringosta. Ja toki ruoasta ja juomastakin.

Ihan yliarvostettua moinen kevään hehkuttelu.

Meillä mitään ilmaston lämpenemistä ole. Ihan mennään niinkuin ainakin 1860-luvun katovuosina… Mikään ole muuttunut,… Paitsi tietysti on.

Ja lopultakaan en antanut moisen takatalven kovin paljoa häiritä perjantaitani. Ne pätkät kun oli autolla ajeltava, tein sen kesärenkailla varsin hissuksiin, nautin aamuvarhaisella kaupassa käynnin rauhasta, ja siitä, ettei sittenkään tarvinnut tehdä tänään kovin kummoisia.

JA tsädää! Minun vanha läppärini pelittää. Annoin periksi, ja Data Groupissa saivat kaiken toimimaan, tosin pientä korvausta vastaan, mutta minun ei tarvitse edes harkita uuden läppärin hankkimista, mikä teille blogini reissuraporttien seuraajillekin on iloinen asia. Kahden viikon päästä saatte (toivottovasti) kuulumiset vähemmän lumisista maisemista.

Nyt toivon kovasti, että huomenna ei ainakaan sada mitään, sillä minulla on kuvauskeikka – osin ulkona. Huomiseen….

Arktinen toukokuun alku

Aurinko paistaa, muutaman pienen säteen verran aina välillä, koko ajan tuulee kovasti, pohjoisesta, meri hohkaa kylmää ja aina välillä sataa vähän luntakin.

Välttyäkseni hypotermialta tai edes tavalliselta palelemiselta, päätin heti aamusta, että tänään en ulos lähde.

Iäisyysprojekteja oli muutamiakin, jottei ihan uunin pankolla makailuun ole päivä huvennut.

Kun reissu lähenee, alkaa kokous/reissuläppärin kertakaikkinen päivittäminen olla jo akuutti asia. Kovalevy ihan täynnä, eikä ohjelmat enää pyöri, eikä sitä enää saa nettiin kytkeytymään millään keinolla. Siispä tyhjennys ja tehdasasetusten palautus. No eihän ne 2010-luvun alun asetukset oikein pelittäneet, joten asensin käyttistä myöten kaiken uudelleen. Ja aika hyvin kaikki pyörikin, – kunnes sitten uudelleen asennettu Light Room (kuvankäsittelyohjelma) ei avaudu. Se on oikein asennettu etc. – mutta yksi ajuri, tai aputiedosto tai mikä api- .dll -tiedosto lieneekään puuttuu. Löysin internetin uumenenista, maksoinkin siitä, että sain automatiikka-asennuksen, mutta eipä pelitä.

Että turhauttaa. Ja vähän kiukuttaakin. Tuli niin monta kertaa mieleen 1990-luvun lopun ja 2000-luvun alun duunihommat; silloin kun oli meidän laitoksella paljolti minun vastuullani (ihan hullua!) kaikenmoiset ohjelmistojen (muistaako kukaan WP5.1!! 😉 ) asennukset. Ja aina oli ajurit hukassa. Tai no, ei aina. Mutta juuri ne olivat se ratkaiseva hommia hankaloittava tekijä.

Vielä en uutta läppäriä sentään lähtenyt hakemaan! Ehkä huomenna uusilla silmillä vielä yritän jotain kikka kakkosta.

Toinen pitkään ”härkää sarvista” -otetta  vaatinut homma on ollut äidin ”haastattelujen” litterointi, tai paremminkin muistiinpanojeni puhtaaksi ja sujuvaksi kirjoittaminen. Eikä muisteluita edes ole (vielä) paljon, mutta silti en saanut sitäkään tänään loppuun tai siis tämän hetkisen tilanteen tasalle.

 

Pari vuotta kuvan ottamisen jälkeen äiti aloitti kansakoulun juuri tässä rakennuksessa. Ja siellä sitten pitkän evakkomatkan ja Tanskan sotalapsi-vuosien jälkeen 13-vuotiaana suoritti koulunsa loppuun ennen kuin oli taas lähdettävä….

 

Perinteet ovat hyväksi

Niinpä. Perinteet ovat hyväksi, tosin on hyväksi myös modifioida niitä. Sitäkin olemme tänään tehneet.

Perinne on vappuaattona käydä ystäväpariskunnan luona. Johonkin maailman aikaan siellä oltiin alkuillasta liki aamuyöhön.

Tänään siellä oltiin alkuiltapäivästä alkuiltaan. Nautimme kuohuvasta, hyvistä tarjoiluista ja hyvästä seurasta. Tänä vappuaattona ei satanut eikä ollut sietämättömän kylmä. Ei liene hämmästyttävää, että keskusteltiin yo-lakin käytöstä vappuna. Oli sukupolvieroja, oliko muita? Ei kai. Kaikkinensa oli hyvä.

Kalaasiystäviä ja extyökavereita oli mukava nähhä. Mukava kun ei tarvinnut laittaa ruokaa. Mukava kun oli hyvää ruokaa. Viiniä, ja seuraa.

Ja sitten oli meidän aika vaihtaa seuraavalle rastille. Ajelimme Välivainion Alkon kautta (Junioria ei näkynyt?) ex-naapureiden luo mukanamme pullollinen kuohuviiniä. Eivät pahastuneet, että perinteistä pidettiin kiinni; heidän kanssaan on vapun kuohuva nautittu muutaman vuosikymmenen ajan. Perinteistä ON hyvä pitää kiinni. Päivitimme kuulumiset, joimme tippaleipäkahvit, juoruilimme, joimme skumppaa ja ymmärsimme, miksi aina olemme tulleet toimeen. Kuulosta melkein joululta, mutta on vappu!

Sitä teille kaikille! Hyvää, antoisaa vappua! Se on kuitenkin hyvä juhla.

Niin kuluu aika…

Miten nämä päivät kuluvat niin nopeasti?

Miten kilometrejä pyörän mittariin kertyy niin nopeasti?

Kirjoja vilisee ohi korvien nopeammin kuin ehdin sulattaa…

Eevis jo istuu ruokapöydässä, Apsun kanssa puhalletaan ilmapalloja ja poika on jo paljon parempi kuin mumminsa. Päätettiin, että vappupäivänä puhallellaan saippuakuplia. Kevät. Ja lapsenlapset jo isoja.

Lumet ovat pihalta lähes häipyneet (toki Pehtoorilla on osuutensa siihen).

Mereltä on jo lähteneet jäät. Ihan rannassa toki vielä jäätä ja vähän kauempanakin, mutta siinä välissä on sula. Siinä välissä on sininen, sula vesi!

Siellä minä Möljän huudeillakin tänään kuljin. Aika kylmä kuitenkin. Ei meri kertaheitolla lämpene. On vielä huhtikuu.

Silti tänään vähän vietimme vappua, tai siis Apsulle olin ostanut kaupasta taikuri-ilmapalloja ja pienen pumpun. Meinasi pojalla jäädä ruoka (tarte flambee etc. ja jälkkäriksi kaupan tippaleipiä ja pieniä suklaadonitseja) syömättä kun pallot olivat niin mukavia.

Niin se aika rientää.

Pyöräilyn huumassa

Lämmin, ihana, aurinkoinen, oma perjantai.

Yhdeksältä lähdin, puoli kolmelta palasin. Hieman töpeksin menomatkalla: reittivalinta oli tarkoitus olla suorempi, lyhempi, mutta toisaalta – tulipahan kunnon lenkki:  yhteensä 75 km ja pikkusen reilu neljä tuntia polkien! Osin avustuksella, osin pelkästään omalla lihasvoimalla ja sinnillä.

Minulla on nyt ollut sähköpyörä kaksi viikkoa ja olen ajanut sillä yhteensä 360 km. Siis sen verran kuin tavallisesti koko kesänä. Olen ”lopettanut” kävelyn (tosin esim. tänään Limingassa kolmisen kilometriä kävelyäkin) – ainakin tässä alkuhuumassa näin. Puolet noista 360 kilometristä olen polkenut ihan ”tavallisesti” – siis ilman apuja. Tuskin tämmöinen jatkuu kovin kauan, mutta vaikka putoaisi puoleen, on uusi pyörä lisännyt liikkuvuuttani olennaisesti.

Lähtiessä lämmintä oli puolet siitä kuin palatessa (+18 C), oli tyven, ja kotiin päin polkiessa Limingan lakeuksien läpi oli vastaistakin, mutta olihan minulla silloin moottori apuna. Ja dopingia. Allergialääkitys on nyt oltava kaksinkertainen; melkein kuin norjalaisilla hiihtäjillä. 😉

Matkalla kuuntelin Kempeleeseen asti kirjaa, mutta sitten pistin kuulokkeet pois, kuuntelin kevään ääniä, vimmattua linnun laulua, tuulen suhinaa, maaseudun hiljaisuutta. Näin ihan uusia maisemia – Teppolan tien varressa melkoisia linna-asumuksia – isoja omakotitaloja, yhtä luulin kappeliksi! Jokunen pelto oli jo kynnetty, Pohjanmaan lakeudet olivat aika ankeita, mutta näyttivät keväältä. Lupaus kesästä oli olemassa. Kempele – Liminka välin sain polkea melkein ilman vastaantulijoita, merkillinen oma rauha. Ja kevät! Sininen taivas, päin paistava aurinko.

Limingassa oli paljon katseltavaa ja kuvattavaa. Toisaalta tuttu paikka minulle ja Canonille. Kuusi vuotta sitten, kun äiti siirrettiin OYSista (vai kaupunginsairaalasta?) yllättäen (tilanpuutteen vuoksi) Limingan TK:n vuodeosastolle, kävin parin viikon ajan liki päivittäin Limingassa – välillä ihan varmana, että sille tielle äiti jää, mutta niin vain keuhkokuume ja moni muu juttu helpotti. Noilla reissuilla ajelin (autolla) sitten kylällä ja kävin myös kävelyllä ja kuvaamassa museoalueella, arboretumissa ja hautausmaalla.

Museoalueelta ja idylliseltä rantatieltä (kannattaa ehdottomasti käydä!!) lähdettyäni kyselin paikallisilta kahvilaa tai konditoriaa, jossa olisin voinut jotain lounaakseni syödä ja kahvitella virkistyäkseni kotimatkalle, mutta koko Limingan keskustassa ei taida mitään kuppilaa olla. Ei minulle ainakaan osattu neuvoa muuta kuin ”onhan tuossa kasitien varressa ABC”. No sinne en polkenut.

Niinpä kotiin palattua oli ilo Pehtoorin hommaamasta ja grillaamasta nieriästä ja minun tekemistäni lisukkeista, rose-viinistä ja piha-auringosta (eka kertaa syötiin kotipiazzalla) ihan ylivertainen. Melkein kuin ulkomailla olisi.

Ja  tiedättekös mitä? – Pehtoori on eilen myynyt viime vuonna ostamassa fatbiken ja ostanut sähköpyörän!! Ja oli tänään käynyt sillä Jäälissä äitinsä luona. Tiedän yhden toisenkin aktiiviliikkujan, joka on minun innostamanani hankkinut sähköpyörän. Kuume leviää. 😉

BTW: Minun vanha, hyvä Crescent olisi myynnissä: tarviiko joku 7-vaihteista tyylikästä ja laadukasta Crescent Rissa -pyörää (linkin takana melkein vastaava)? Hinta on 275 €. Laitan tähän huomenna kuvan… Laita sähköpostia jos pyörälle on tarvetta.

Nyt kyllä väsyttää, jo ajatus 75 kilometristä tuntuu minulle mahdottomalle, mutta niin hyvälle, että sen tein. Ja Vastavaloon on paljon uusia kuvia!

Reppusi sisältö kertoo kaiken?

Silloin 10 – 15 vuotta sitten, kun blogimaailma syntyi (tai ainakin minä tulin siitä tietoiseksi), blogeissa oli paljon kaikenlaisia haasteita: valokuva-, ruoka-, käsityö-, runo-, lenkki-, kirja- yms. haasteita. Ja sitten sellaisia ”laita kuva työpöydästäsi, jääkaapistasi (sisältä), autostasi, huiveistasi, kirjahyllystäsi etc”. En oikein niitä ymmärtänyt. Silloin seurailin aika monia, vähän samankaltaisia kuin blogeja kuin tämä omani. Siis kaikkea juttua arjesta ja juhlasta, – itse en vielä ollut mukana tai siis en ollut bloggaja. Enkä siis osallistunut haasteisiin (vasta sitten kun alkoi ”Valokuvatorstai” ja myöhemmin ruokahaaste).

Kerran oli sellainen haaste, että kerro (tai kuvaa) käsilaukkusi sisältö. En ymmärtänyt oikein sitäkään, mutta silti, nyt julkaisen kuvan cityreppuni sisällöstä, ”large edition” ~ sellaisena kuin se on laajimmillaan, esimerkiksi mökille lähtiessä. Usein tämän kaiken lisäksi sinne sullon vielä kamerankin, siis järkkärin enkä mitään pikkupokkaria. Ja puhelin näyttää puuttuvan. Ja kynä, sillä se pikkuruisessa lokerossa repun sivutaskussa, joten on jäänyt sinne, kun nämä tähän kaadoin.

Näin paljon asioita, jotka pitäisi pysyä tallessa!

Käsilaukun tai repun sisältö kuulemma kertoo ihmisestä paljon. Itse voisin tulkita tätä oman reppuni pussukkamäärää siten, että olen yhden sortin diginatiivi ja järjestyksestä pitävä. Ja varsin tietoinen omasta kyvystäni hukata – ainakin tilapäisesti – kaikkea koko ajan.

Sitä paitsi ulkoinen kovalevy (vas. ylh.) tarvitsee suojan/pehmusteen. Kuten myös virtapankki (kirkkaansininen keskellä). Molempiin huovutetut pussit olen ostanut Kaunispään matkamuistomyymälästä. Nappikuulokkeet tarvitsevat kotelon, – ovat muuten tuhannen solmussa. Pyöreä vetoketjullinen kotelo on Clas Ohlsonilta (3 €).

Keskellä kameran varalaturi ja muistikortteja, – hyvä olla pussukassa nekin: ovat pieniä tilpehöörejä, jotka häviävät laukun pohjalle ilman Tallinnasta ostettua pientä huopapussia, jonka vetoketjussa on pieni matkamuisto NYCistä. Matkamuistoja Meksikosta ovat palleroavaimenperät: pyörän ja autotallin avain sekä kotiavain + Verisuren lätkä ja pieni muistitikku roikkuvat Meksikosta tuoduissa kestävissä ja värikkäissä narulenkeissä. Auton avaimessa on ”integroitu” kotelo. Huulipuna ja Metropolitan museokaupasta ostettu pikkupeili ovat Lontoon matkalta Harrodsilta ostetussa mustassa pussukassa.

Kalenteri, huulirasva (jota käytän myös käsieni pieniin haavoihin) ja aurinkolasit ovat välttämättömiä. Pankkikortti ja ajokortti ovat pienessä hyvässä korttikotelossa ja Muistikuvia-käyntikortit Helsingin Grand Champagne -tapahtumassa saadussa peltikotelossa. Hyvänaama-”tyynyssä” on pikkuinen kauppakassi, mutta mikä ihme on tuo samettinen kukkapussi! Se on niin hyvä! Ostettu WIenistä Sissi-museon kaupasta. Ihan Sissin tyylinenkin, eikö? Ja siellä minulla on auto-, lento- ja junamatkoja sekä kotoisia kyläilyjä varten harmaat villasukat. 😀

Ja kaikkein uusin, tuiki tarpeellinen huopajuttu on vasemmalla: sähköpyörän ”mittaristo” on irrotettavissa ja kannattaa irrottaa aina kun jättää pyörän parkkiin: ovat kuulemma helposti varastettuja. Tietysti heti aluksi mietin, millaisen suojakotelon ja mistä sille hommaisin. Ja voila!! Kaikenlaisia käsityötä harrastava sisareni antoi minulle pari kuukautta sitten huovuttamansa, nimikoimansa avainkotelon, mutta sehän onkin kuin mallipiirustuksista tehty pyöräni matkamittaria varten! Niin hyvä!

Reppuni on siis myös melkoinen matkamuistovarasto. Matkamuistoja käytössä, ovat käytännöllisiä muistoja, ovat arkea ilahduttamassa sekä suojaa ja järjestystä tuomassa.

Tämmöistä tänään kun en parempaakaan postattavaa keksinyt. 😉

 

cof

Edit (25.4.2019 klo20.30)

Tässä (väliaikainen) kuva vastauksena alla olevaan Katrin kommenttiin.

Työhuoneen ”vaate”huone on työ-, opiskelu-, harrastus-, yms. romppeiden varasto. Siellä ei ole pussukoita, mutta laatikoita. Huom. Juniorin töistään tuomat isot puulaatikot. Erinomaisia säilytyslaatikoita!  Loput sitten Ikeasta. Ja onhan siellä sellainen laatikko, jota Katri tarkoitti? Ei tosin kynttilöitä varten (niitä varten on keittiönkaapissa iso pajukori 🙂 ) vaan Photos. Siellä kylläkin on vanhat rillit ja kännykät.

Eikä tässä vielä kaikki, myös autotallissa ja isossa vaatehuoneessa on laatikoita. Isompia laatikoita. 😉 Olen siis paitsi pussukka- myös laatikkoihminen. 😀

Jäät jo lähdöllä

”Iijoesta on jo lähteneet jäät”, – systeri kertoi, kun aamupäivällä piipahti kuva-asioiden takia.

Ja Kuivasjärvessä on jäänpinnalla jo paljon vettä, toisessa päässä järveä ei enää ollenkaan jäätä, hoksasin ihan itse kun kiersin järven tänään. Aika lämmintä, ja ihanan aurinkoista on ollut.

Järjestelyjä, asioista sopimista, suunnittelua. Ei mitään ihmeellistä. Keväältä alkaa tuntua. On ilo kun voi olla ulkona.

Pääsiäisen lopulla – hyvillä mielin

Myöhäinen pääsiäinen, pääsiäinen Oulussa. Onhan näitä joskus ennenkin ollut, mutta ei ikinä sellaista kuin nyt.

Paljon ulkonaoloa, paljon yhdessäoloa, paljon ruokaa – no noita kaikkia on ollut Lapin mökilläkin, mutta nyt kotosalla. Ja pääasiassa sää on suosinut.

Tänään kävimme Jäälin (iso)mummulassa; pikkuperhe kulkivat keskenään ja Pehtoori ja tytär kahdella autolla, minäkin olisin tavallisesti hypännyt kyytiin, mutta nyt on uudet tuulet. Pyörällähän minä. Mennessä polkiessa mietin, että eihän tämä nyt niin paha matka ole: toki ylämäissä laitoin sähköavustusta päälle, poljin auringossa, nautin liikkumisesta ja ulkoilmasta – ja äänikirjasta. Mietin samalla, että yli puolet tästä (yhteen suuntaan 17 – 18 km:n) matkasta anoppi aikanaan kulki sulan kelin aikaan kaupungissa pyörällä töissä kaiket päivät. Seisoi työpäivän Sokoksen kodintavara- ja astiaosastolla, eväänään kaksi palasta ruisleipää, ja polki takaisin kotiin Jääliin. Tosin oli nuorempi kuin minä – lopetti työuransa 57-vuotiaana (aloitettuaan sen 11-vuotiaana) – mutta silti. Ei ollut pyöräteitä, Kuusamon tien piennarta polki, ei ollut vaihdepyörää, sähköpyörästä ei ollut kuullutkaan, eikä toki olisi huolinutkaan, vaikka olisi ilmaiseksi saanut. Onhan huushollissaan tiskikonekin aikamoinen uutuus ja myönnytys. 😉

Kunhan oli porukalla kahviteltu, lähdin polkemaan takaisin kotiin, ja ymmärsin, miksi menomatkalla en ollut sähköä paljon käyttänyt! Palatessa vastatuuli oli liki seisauttava. Länneltä tuuli, paikoin vastaan oikein kunnolla. Oli ilo napsauttaa ”Eco” avittamaan matkantekoa.

Iltapäivällä tyär oli kaupungilla tapaamassa vanhoja koulukavereitaan, joten kokkailin vain ”normi-muonavahvuudelle = pikkuperhe + Pehtoori & minä”. Kaikkia edellisten päivien ”ylijäämiä” ja vähän uusia salaattiaineksia väliin, keitettyjä kananmunia, pakkasesta katkoja ja vähän ”sitovia” sooseja, joten tein aika hyvän salaattibuffan. Pehtoori grillasi vielä vähän makkaraa oheen. Jälkkäriksi edelleen rääppiäisiä, jätskiä, marjoja, suklaata… Juuri kun olimme aloittamassa, tytär tulikin lapsuutensa bestiksen kanssa ”katsomaan pieniä”, eivätkä olleet sittenkään syöneet kaupungilla. Buffasta riitti kaikille. Olipa ilo nähdä A:takin.

Pehtoorin ja minun konmaritus ~ varastojen/vaatehuoneiden siivous/poisto/järjestelyoperaatioiden jäljiltä oli löytynyt uusia ”kätköjä”. Mm. tyttären ”romulaatikko” ~ pelilaatikollinen ala-asteen-yläasteen aikaisia tilpehöörejä. Niitä sitten lattialla koko porukka perattiin ja ihmeteltiin: Apsulle se oli ihmeiden paikka. Marmorikuulat! Tarrat ja ties mitä! ”Miksi tämmöisiä?” Ja kyllä tyär ja ystävänsä löysivät muistoja. Jotenkin niin hieno juttu.

Nyt kohti ”arkea”. Vaikka eihän tämä elämä nyt niin arkiselta tunnu. 😉 Opiskelijakin on vielä pari päivää kotikotona. Juniorilla toki vapaat on ohi. Ja minullakin taitaa olla huomenna vähän tekemistä, joita voisi vaikka kutsua töiksi. Voisi, mutten taida. 😉

Hyvää pääsiäistä!

Pinaatti-sinihomejuustolasalaatti 

2  päärynää
4–5 retiisiä
1 granaattiomena
100 g salaattia (tai lehtikaalia
100 g babypinaattia
3/4 dl (50 g) pekaanipähkinöitä
*
Kastike:
100 g sinihomejuustoa
1 dl kuohukermaa

Valmista ensin kastike. Sekoita sauvasekoittimella juusto sekä kerma kastikkeeksi. Laita kylmään maustumaan. Jos haluat kastikkeesta löysempää, ohenna kylmällä vedellä tai kermalla.Leikkaa päärynät ja retiisit ohuen ohuiksi viipaleiksi esimerkiksi juustohöylää apua käyttäen. Irrota granaattiomenasta siemenet.

Revi lehtikaalin lehdet kulhoon ja kaada juustokastike päälle. Sekoittele hyvin, jotta kastike leviää tasaisesti.

Kokoa salaatti. Nostele puhtaaseen tarjoilukulhoon pinaattia, pekaanipähkinöitä sekä kastikkeessa pyöriteltyjä lehtikaaleja vuoron perään kauniisti sekaisin. Viimeistele granaattiomenansiemenillä ja päärynä- sekä retiisiviipaleilla.

Se oli kyllä hyvää. Ohjeesta tuli viisi tuollaista annosta, Apsulle pelkkää päärynää alkuun. Meiltä puuttui ohjeen mukaiset retiisit. Ei niin, etteikö niitä olisi ollut, mutta jäivätpä vain annokseen laittamatta. Siellä ne olivat keittiön ikkunalaudalla kauniisti viipaloituina, hoksasin ne vasta kun tiskikonetta päivällisen jälkeen jo latailimme. Niin minua. Mutta hyvää oli salaatti ilman retiisiäkin.

Pääruokana karitsaa, tsatsikia, paprika-fetasalaattia ja niin hyvää tattirisottoa. Ei turhaan ole risottoriisiä ja tattirisotto-lihaliemikuutioita Tampereelta asti rahdattu, ja pakastettuja herkkutatteja Culinarista Ivalontien varresta haettu. Hiiligrillauskausi alkoi tänään, – mikä on kyllä hyvä asia.

Ja pääsiäiseen kuuluu keltainen ja rahka. Niitä molempia oli sitten jälkkärissä. Jälkkäriin kuului myös Apsun juttuja, Eeviksen sylittelyä, yhdessä lattialla makoilua, naurua.

Maininnan ansaitsee myös punaviini: Cirrus. Maistoimme sitä Etelä-Afrikassa, – noin 10 vuotta sitten. Toimme sieltä kotiin pari pulloa, ja sittemmin olen tilannut/ostanut Alkon erikoisvalikoimasta (tai Haaparannan Systemistä vuosia sitten (vk 2011). Tänään oli aika avata se. Ja olihan se hyvää. Niin hyvää hiiligrillatun karitsan kanssa; jos jossain näet, osta ihmeessä.

Mitäkö muuta? Minäpä en ole paljon muuta tänään ehtinytkään, mitä nyt aamupäivällä pitkähköllä pyörälenkillä, jolla kuuntelin Enni Mustosen ”Nimettömät” loppuun. Se on seitsemäs BookBeat-kirjani. Enkä siitä palvelusta enää luovu. Enkä sähköpyörästä. 😉 Ihan uusi elämä on niiden myötä avautunut.

Hyvä perjantai

Onhan minulla kymmenen tai ehkä viisikymmentä tai ehkä sittekin 150 kuvaa tältä päivältä. Pyörälenkiltä, Oulun tyhjästä pitkäperjantain aamusta, rannoilta, meren jäästä, puistojen lumesta, rakennuksista ilman (kuvaajaa) häiritseviä liikkkuvia muuttujia (= ihmisiä ja autoja), tilaa ja valoa kuvailla…

Puolelta päivin kotiin palattua pikkuperhe oli jo ”majoittunut” meille, – Juniori kokkaamaan, muut leikkimään ja oleilemaan.

Kummitäti  (= tytär) oli varattu ihan vain Apsun pelikaveriksi – ja kaveriksi yleensäkin. Kun kysyin, eikö voitaisi piirtää yhdessä, ilmoitti poika, että ”piirrän sitten mummin kans kun Saana ei oo täällä”.  Ja olinhan mustasukkainen!

Istuimme, vietimme aikaa ruokapöydässä ja sen huudeilla pitkään: Juniori tarjoili keittiön terveisiä (itsetehtyjä) perunalastuja, sitten alkupaloiksi erilaisia bruschettoja. Ja entäs pääruoka: mureaksi, ylipehmeäksi kypsynyttä osso buccoa! Niin hyvää – ja täyttävää. Tarjoili huolella valitsemiaan viinejä alkuun ja ruoan kanssa: YYA-sopimuksen merkeissä. Opparin kanssa yhdessä puuhailu tuotti tällaistakin hyvää tulosta. 😉

Taas huilasimme, hippasta, pelejä, jutustustetiin. Ja jälkkärin aikakin koitti: Miniän panna cotta oli oikein hyvää.

Aivan, ei ole meillä paastoa vietetty. Mutta paljon minulla on!

Ahkerointia

Pehtoori lähti aamulla jatkamaan jo viime viikolla aloitettua remppaa. Mies kun antoi pikkuperheelle joululahjaksi eteisen rempan: seinät, katto ja listat uusiksi. Aloittivat Juniorin ja Apsun (!) kanssa jo lauantaina, ja nyt kun Juniorilla alkaa kouluhommat jo hiipua ja oli vapaapäivä tänään, niin homma jatkui.

Minäkin päätin olla reipas. Laittelin talvikamppeita pois, etsin ohuemmat takit esille … Ja jatkoin jo ennen mökkireissua aloittamaani konmarittamista; tänään siirryin isompaan vaatehuoneeseen: tilaa ja järjestystä tuli rutkasti. Vein vaatteita kierrätyksen ja sitten Suuri Pääsiäisruokien Roudaus – suuri vaikka pikkuperhe, ja ylihuomenna pääsiäiseksi kotikotiin tuleva tyär, ovatkin luvanneet tehdä ruoan perjantaina. Mutta muina päivinä on sitten minulla päävastuu.

Yhdeltä olin valmis hyppäämään pyöräni selkään ja polkemaan avustuksella ja ilman. Parituntisen kiertelyn jälkeen päädyin Nallikariin: on aikeissa tehdä siellä olevista torneista ja rakennuksista vastaava, samalla tekniikalla, kuin ”Oulun kauniit vanhat” –kuva ja kortti. Monta kertaa vielä täytyy käydä kuvailemassakin, mutta eipä haittaa. Varsinkaan sellaisella säällä kuin tänään.

Uusi menopeli

Varoitus: sisältää tuotesijoittelua!

Jo viime keväänä harkitsin pitkään, mutta en raskinut. Oli se Kreikan reissu, tele-zoomin osto ja kaikenmoista.  Viime viikolla mökillä päätin, että heti kotiin palattua menen kauppaan ja ostan. Ja niin tein.

Ostin itselleni sähköpyörän! Kyllä minulla on ihan hyvä pyörä olemassa, ei ihan uusi; muistelen, että on se pari vuotta vanhempi kuin autoni (joka täyttää tänä kesänä seitsemän vuotta), luulen että tänä vuonna pyörä on vasta kymmenvuotias. (Tämä saattoi olla pyörän toisen kesän aloitus). Joka kesä ajelen sillä korkeintaan muutamia satoja kilometrejä, parhaimpina ehkä 500 km. Olen kerran sen huollattanut, pesen ja putsaan hiekasta aina tarpeen tullen, joten ihan hyvässä kunnossa se vielä on. Mutta silti halusin uuden pyörän, ja nimenomaan sähköpyörän.

Ajatukseni on, että voin lähteä pyörän kanssa kuvausreissuille lähitienoolle, joskus Koiteliin, joskus Liminganlahdelle tai ehkä systerin tykö Iihin. En jaksa (tai viitsi edes yrittää) polkea tuollaisia matkoja tavallisella pyörällä, ja kun autolla menee kuvausreissulle, tulee vain hurautetuksi kohteeseen, – no siellä sitten voi tepastella kuvailemassa, mutta pyörällä on eri juttu. On helppo pysähtyä välillä, tulee oltua enemmän ulkona ja liikuttua. Onhan sähköpyörääkin poljettava, – ei se mikään mopo tai vespa ole.

En ollut koskaan edes kokeillut sähköpyörällä ajoa, vasta viikonloppuna Jussin Pyöräpisteessa kokeilin. Eikä kokeilu pyörtänyt päätöstäni ostosta.

Olin etukäteen ”valinnut” Crescentin, koska tavallinen, hyvä pyöräni on Crescent, ja niiden muotokieli on mieleiseni. Ja halusin aika pystyn ajoasennon: sellainen mummo-tyylin menopeli oli mielessäni. Olennaista valinnassa oli myös, että malliin kuului isohko tukeva kori, you know, reppu kameroineen ja ainakin yksi obiska pitää mahtua juomapullon ja muiden tilpehöörien lisäksi mukaan.

No kaupassa tulin sitten opastetuksi, että Helkama-pyörissä on parempi ja toimintavarmempi koneisto (Shimano) kuin Crescenteissä, ja että juuri tämän viime vuoden mallin saisi nyt vähän edullisemmin. Ja ajoasento on riittävän pysty, vaikka pyörässä onkin suora tanko. Ja sen voi vaihtaa, jos etukeno on liikaa repeytyneille, ahtaille olkapäilleni ja hartiolleni.

Tässä pyörässä on hyvää keskimoottori (etumoottorit tekevät pyörästä ”heppoisen”, kuulemma). Seitsemän vaihdetta, pienen näköinen, kevyehkö akku ja hyvä poljettava ihan manuaalisestikin. Ostin sitten takaritsille vähän suhteettoman ison (ja ruman) korin, mutta kun … se kamera etc.

Sähköavustusta polkemiseen on kolme eri tason vaihtoehtoa: Eco, Norm ja High. Olen ehtinyt ajella 75 km, ja enin osa kilometreistä on taittunut ihan perinteisesti, sähkö pois päältä, mutta vastatuulessa ja liikkeelle lähdössä on mukava napsauttaa päälle Eco. Isommisssa ylämäissä ja tänään yli 20 kilsan lenkin lopulla jo Norm. Nopeinta ja voimakkainta avustusta olen käyttänyt vasta vain muutamia kertoja: hulppeaa on meno. Huippuja en ole vielä kokeillut, mutta 25 km/h kuulemma pääsee. 😉 Akku riittää 120 – 60 km – se on riippuvainen siitä, mitä noista avuista käyttää; high kuluttaa tietysti eniten.

Näin kolmen päivän vankalla kokemuksella voin kyllä suositella. 🙂

Sunnuntaiherkkuja

Ruokapäivä.

Kunhan parin tunnin ulkoilun ja äänestämässä käynnin jälkeen kotiuduin, aloitin tekemällä leipätaikinan. Fetaleipää. Ohjeen sain silloin kun olin kontaktissa keskisuomalaiseen ravintolakokkien emeritus-opettajaan. Miksihän minä miellän tämän pääsiäisleiväksi? Ehkä jokin kreikkalainen häivähdys, feta, … joku… en tiedä. Joka tapauksessa: hyvää ja makoisaa leipää.

Fetaleipä M:n (Conseiller Culinaire Commandeur 😉 ) tapaan

reseptistä 4 isoa vuokaa leipää [puolitin taikinan, hyvää tuli silti]

 

1                   l                    haaleaa vettä
2,5                dl                  rypsiöljyä
250              g                    fetajuustoa
150              g                   pinjan siemeniä tai pistaasimanteleita
100              g                   hiivaa
2                 rkl                 suolaa
2,5 – 3        l                     vehnäjauhoja

    • Lisää veden joukkoon öljy, feta, hiiva, suola sekoita ne keskenään.
    • Lisää vähitellen vehnäjauhot ja vaivaa taikina pehmeän tiiviiksi.
    • Lisää lopuksi pinjansiemenet ja vaivaa vielä hetken.
    • Leivo heti voideltuihin vuokiin ja nostata hyvin.
    • Leivät uuniin (200 C) noin 40 minuutiksi.

Sitten tein pariakin erilaista uutta salaattia. Etualalla mm. Vappu Pimiän kukkakaali-kurkku-salaatti. Sen ohjeita löytyy netistä vaikka kuinka monesta kohtaa. Tykättiinhän me. Apsu ilmoitti, että en syö kukkakaalia, mutta napsi lautaseltaan aikamoisen röykkiön kun sanottiin, että se on napsusalaattia (raaka kukkis napsuu pureskellessa).

Pottumuusin ohella oli sitten hirvikäristystä. Eka kertaa ikinä tein sitä. Kun viime maanantaina kävin Ivalossa, kävin matkan varrella myös Culinarin tehtaanmyymälässä, ja sieltä löytyi pakkasesta oikein hyvää hirvikäristystä. Ruskistin (liki poltin kun Apsun kanssa touhuiltiin jotain muuta ohessa) reilusti ja sitten purkillinen demi glacea. Ja soosi sai hautua miedolla lämmöllä ainakin puolituntia. Ja siihen Apsu sanoi, että ”en hanua sitä”, mutta kun isänsä ilmoitti, että se on pekonia, niin sitten meni sitäkin oikein reippaasti.

Ja jälkkäriksi – virpomispalkaksi (mikä ihana pieni kissankorvainen, nöpönenäinen virpoja Apsu olikaan!) – oli pavlova-leivoksia. Kaupan valmiita marenkipohjia alle, päälle rahkaa, kermavaahtoa ja marjoja. Ja tarjolle vielä lisää marjoja ja kermistä.

Ennen, jälkeen ja ohessa Eeviksen kanssa ilmeilyä, ja katsellessa kuinka tytöllä (5kk) on jo hirmuiset menohalut. Ryömii ja mönkii jo, ei suinkaan kelli selällään yhdessä paikassa.

Nyt jatkamaan vaalivalvojaisia….

Paistinkääntäjän päivä

Tänään on maailman paistinkääntäjien yhteinen juhlapäivä. Kilpipäivä. Sen tiimoilta tein (tiedottajana, valokuvaajana) tällaisen.

Sen lisäksi pitkä rupeama, oikeastaan koko iltapäivä, äidin luona. Sainpa kuulla paljon mielenkiintoisia juttuja menneestä, 30-luvun lapsen maailmasta. Sitten pikaisesti pyöräillen kotiin, ja ”laittautumaan”.

Kilpipäivän merkeissä tänään päivällinen Puistolassa. Samalla ns. veljesateria.

Onko tullut mieleen tehdä keittoa lehtipersiljasta?

Creme de Ninon -tyyliin, ja sitten poroa pinnalle. Ei valittamista, ei todellakaan! Ja vielä parempaa oli parsarisotto valkoisesta parsasta, muikunmädillä,

Elämä on. Niin hyvää joskus.

Turskaa, ja rössyä. Muillehan tämä ei ollut mitenkään ongelma, päinvastoin -mielenkiintoinen yhdistelmä, kokeilu. Yritin ajatella ”surf and turf” -teemaa, unohtaa rössyvastaisuuteni, olla ennakkoluuloten, kuten oikeasti olenkin, mutta rössy oli minusta (ja vain minusta 😉 ) turha tuossa. Olisin hyväksynyt punaviinin makupariksi ilman rössyäkin. 😉 Mutta eihän se annosta syömättömäksi tehnyt. Turska ja palsternakka kun ovat lähtökohtaisesti herkkujani, mainioita.

Ja mukavaa – uutta – pöytäseuraa. Hyvin meni lauantai. Oikein hyvin.

Kaukana katupöly ;)

Aamulla oli pilvistä, pohjoistuulta, jokunen lumihiutalekin. Pehtoori päätti kuitenkin lähteä Luulammelle suksilla, minä en todellakaan. Kun vein hänet Laanilaan latujen lähtöpaikalle, Savottakahvilan nurkalle, jäinkin kiertelemään siihen lähistölle.

 

… ja kun aurinko alkoikin paistaa, lähdin autolla Kiilopaan juurelle.

Ja sitten huiputtamaan tunturi. Vaihteeksi. Ei siitä ole kuin pari kuukautta kun viimeksi siellä, mutta taas ihan eri näköistä. Ja nyt ei ollut kylmä, vaikka huipullta tuuli aika navakasti pohjoisesta. Näkymä Sokostiin asti selkeä ja kirkas. Eikä katupölyä. 😉

Aurinko ja ahava ottivat kasvoihin, kulkeminen maistui. Väkeä oli paljon liikkeellä, ja tosi paljon oli ollut ladullakin. Luulammen (isossa) latukahvilassa oli ollut jono ulos asti ja Rumakurulla molemmat tuvat täynnä makkaranpaistajia. Kevätladut vetävät väkeä.

Lämmittelin hiihtäjälle saunan, tein sapuskan ja vähän pääsiäiskuvia Vastavaloon otin. Ja Apsun kanssa ääniviesteilimme. Siinäpä se mökkimaanantai.

Niin paljon valoa ja aurinkoa!

Aurinkoinen Lappi!

Onhan niitä parempiakin paikkoja. Ehkä. Nyt on vain vaikea kuvitella missä. 😉

Aamulla herätessä pakkasta oli liki – 20 C, ja eilinen myrsky ja myräkkä oli vienyt lumet puista. Ei kylki kovinkaan kipeä. Siis kaikki hyvin.

Ja niinhän se sitten koko päivä meni ulkona.

Pihapiirissä enimmäkseen. Pehtoorikin joutui ”mannekiiniksi” tai ainakin käsimalliksi kun kuvailin ”porotokkia”. Hyvin sopi notskillekin tuommoinen muki. Porotokka sekin.

Mökiltä saunalle ja puronrantaan ja takaisin. Siinähän se päivä kului.

Huomannette että lunta on.

Toki kävin vähän kauempanakin: kylillä ja metsäautoteillä. Saariselän keskustassa aika hiljaista, samoin Kuukkelissa ja paikallisessa viiniliikkeessä (Alko). Perjantaipullomme on tämä. Saman sarjan punaista olen suositellut jo usein, ja kyllä tänään tämä Organic-versio maistui oikein mukavalle.

Nyt VOFia ja melkoista rentoutta.

Paluu talveen

Tervehdys aurinkoiselta Hangasojalta!

Nyt on mökkielämää tiedossa viikon verran. Täällä on kevät ja talvi. Siis kevättalvi, oikein tyypillisimmillään. Tällä hetkellä ainoa vähän kurja juttu on se, että pikkuperhe ei sitten päässyt lähtemään mukaan, – koska oppari ja työt.

Tiet sulana, talvirajoitukset, lähes koko matkan aurinkoa, vähän liikennettä. Olhava–Simo välillä tietöiden takia pitkiä pätkiä viidenkympin rajoitus, mutta sen kesti hyvin, kun ajatteli, kuinka onkaan tulevina vuosina mahdottoman mukavaa kun Oulu – Kemi -välin nelostietä on levennetty, ohituskaistoja lisätty, alikäytäviä ja ramppeja tehty, minkä kaiken arvelisi lisäävän turvallisuutta ja sujuvuutta.

Kaiken kaikkiaan matka tuntui menevän aika nopsasti (sen tavalliset 6½ tuntia kauppa- ja kahvitaukoineen). Hyvissä ajoin iltapäivällä oltiin perillä ja jäi paljon aikaa lumitöiden tekemiseen. Ja sehän oli mielekästä ja mukavaa puuhaa auringon paistaessa – ja tällä kertaa osia vaihtaen: Pehtoori hoiteli linkoa ja minä kolaa. Ei ole meillä näitä sukupuolittuneita ”kotitöitä”. Enimmäkseen noin. Tosin kun päätettiin ”syödä ulkona” Pehtoori kaivoi notskipaikan esille.

Täällä on vielä talvi, toisaalta ihan kevät. Siis lappilainen kevättalvi.

Yhdenlainen sesonkikin näyttää taas olevan, muutamissa mökeissä on asukkaita, kylillä ei käyty, mutta paikallisesta aviisista luimme että olisi Kyösti Mäkimattila Tunturihotellisssa, Panimolla joku meille tuntematon bändi, Kappelissa Petri Laaksonen jne. Monotanssitkin on päivisin. Ehkäpä me joku päivä, ehkä.

Nyt jo väsy.

Asiat etenee hiljalleen

Niin olen ollut reipas tänään, että!

Ja merkillisen keposesti, helposti ja hopusti on hommat sujuneet. Monenlaista.

Tänään tuli palapeli! Oulun kauniit vanhat rakennukset Vol. 1.

Aika tyytyväinen olen siihen.

Samoin postikortteihin, joita tilasin ensimmäisen satsin vähän kuin flyereiksi. Mainoslehtisiksi. Ja tänään sain jo yhdestä paikasta lupauksen ottaa kortteja myyntiin – vaikken edes tyrkyttänyt.  Ja sain myös suosituksen ja hyvän vinkin siitä, mihin ottaa kaupungilla yhteyttä, että pääsisin neuvottelemaan mahdollisesta yhteistyöstä tämän projektini kanssa. Niin olen innoissani.

Kampaajallakin kävin. Vähän turhan lyhyeksi meni, mutta keventäähän se ilmettä. Ja kasvaahan se. Kampaajan kanssa puhuimme taas ruoasta ja kakuista. Kerroin Pehtoorin leipomasta päärynäkakusta, joka on siis gluteeniton ja juuri sellaisia kampaajani tarvitsee, ja kun muualtakin on tullut paineita reseptin julkaisemiseksi, niin Pehtoorihan sitten laitteli aineslistan paperille ja kertoili miten kakun oli tehnyt. Ohje on alunperin jostain italialaisesta ruokaohjelmasta.

Kuva kakusta täällä. Ja ohje alla.

Pehtoorin päärynäkakku

300g päärynöitä (2 kpl)
225 g mantelijauhoja
3 kananmunaa
½ tl leivinjauhetta
½ tl ruokasoodaa
1 tl manteliöljyä
½ tl suolaa
1 tl kanelia
½ dl oliiviöljyä
1 dl juoksevaa hunajaa

         Pinnalle mantelilastuja

Laita uuni lämpenemään 160 C.
Erottele valkuaiset ja keltuaiset.
Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi.
Raasta päärynä – kuorineen.
SekoIta keltuaiset, oliiviöljy, hunaja, raastettu päärynä ja manteliöljy. Ei tarvitse vatkata eikä vauhdittaa.
Sekoita kuivat aineet ja lisää edelliseen.
Kääntele taikinaan lopuksi valkuaisvaahto.

Laita taikina voideltuun irtopohjavuokaan, pinnalle mantelilastut  ja sitten uuniin. (160 C, noin tunti.)

Anna jäähtyä ja tarjoa kermavaahdon kanssa.

Laitanpa tähän yhden toisenkin gluteenittoman kakun ohjeen. Sitä on meillä ollut tarjolla usein. Itse asiassa taitaa olla ainoa makea gluteeniton vaihtoehto, jota olen lakkiaisiin, kastajaisiin, etc. koskaan leiponut. Tätä kyllä syövät mielellään sellaisetkin, joille olisi tarjolla suklaakakkua tai melkein mitä vaan. Kaikille käy.

Manteli-marenkikakku

Pohja

6 kananmunanvalkuaista
3 dl mantelijauhetta
2 dl sokeria

Kreemi

6 kananmunankeltuaista
1½ dl sokeria
4 dl kuohukermaa
100 g voita

1 pussi mantelilastuja

Kuumenna uuni 170 asteeseen. Voitele kaksi kakkuvuokaa (halkaisija noin 23 cm). Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi, sekoita vaahtoon mantelisokeriseos. Jaa taikina kahteen kakkuvuokaan.

Paista pohjia uunissa noin 35 minuuttia ja anna sitten jäähtyä. Irrota varovaisesti reunoista ja kumoa. Tee sitten kreemi. Sekoita keltuaiset, sokeri, kerma ja voi teflonkattilassa. Lämmitä seosta hellalla koko ajan sekoittaen. Kun ensimmäinen kupla nousee pintaan, ota heti pois liedeltä ja jatka sekoittamista vielä hetki. Anna jäähtyä.
Kaada puolet kreemistä toisen pohjan päälle,
nosta toinen pohja sen päälle ja kaada loput kreemistä sille.

Koristele paahdetuilla manteleilla.

Niin hieno maisteluilta

Kun kaikki me kymmenen viinikerhon jäsentä olemme pois työelämän kiihkeimmästä kierteestä, arki-iltojen kotiin kannetuista töistä, tiistaiaamujen aikaisista heräämisistä, pitkistä ilta- tai aamukokouksista, saatoimme kokoontua maanantai-iltana Iskossa vanhojen (viime vuosituhannen vuosikertojen!) äärelle. Maistelimme, sokkona kommentoimme, koetimme arvailla ja tunnistaa, arvailimme ja tunnistimmekin.

Puhuimme paljon viineistä, ohi ja oikeinkin. Arvasimme, arvelimme ja menimme kommentteinemme ihan pieleen, mutta meidän oli hyvä jutustella. Ja taas välillä onnistuimmekin tunnistuksessa.

Kertoilimme kuulumisia, vaihdoimme mielipiteitä, arvailimme viinejä ja niiden rypäleitä. Aika hyvin ja aika pieleen arvailimme. Hyvin viihdyimme. Viihdyimme toki ilman ruokaakin, mutta sitten! Ehkä yksi parhaista viinikerhon ”iltapaloista” 28 vuoden aikana.

Kyllä olivat lammas, salaatit, sellerimuusi kovasti suunmyötäisiä. Kyllä. En hevin unohda tätä maanantai-iltaa.

Nyt keräämään voimia huomiselle, ajattelemaan taas tulevaa… Mutta nyt keho on tyytyväinen. Olipa hieno ilta.

 

Kevättä sisällä ja ulkona

Aurinkoa, aurinkoa, aurinkoa.

Se tekee hyvää. Mutta myös paljastaa pölyt ja tahmat keittiön ovissa. Siispä ensin vähän siivous- ja kuuraushommia, ja uusi matto Festan keittiöön. Minä pidän räsymatoista hyvin paljon. Ja olen hankkinut Festaan kaksikin punaista mattoa, ja yhden vanhan valkoisen kanssa niitä siellä vaihtelen – vuodenajan ja puhtauden niin vaatiessa. Nyt – kevätauringon paistaessa ja minun enemmän vähemmän sotkettuani – olisi aika vaihtaa puhdas. Mutta kun en räsymattoja talvella pese. Vain kesän mattopyykkiin ne kuuluvat. Jokunen viikko sitten tilasin äidin kylppäriin uuden Pappeliinan – mainioita myös rollaattorikäyttäjälle: eivät luista tai liiku, kestävät kosteutta ja on helppo pestä koneessa. Samassa tilauksessa sitten myös meille uusi Pappelina. Kylppärissä ja kodinhoitohuoneessa sekä mökin vessassa meillä sellaiset jo onkin. Nyt sitten tänään Festaan, samalla kun muutoinkin sitä (taas!) siivosin ja kukkia purkista toiseen siirtelin. Hyvin sopii sinnekin.

Ja sitten siis kamerakävelylle kaupunkiin. Minun Oulun kauniit rakennukset -projektini on laajentunut. Todellakin laajentunut. Saa nähdä mitä loppujen lopuksi siitä saan aikaiseksi… 😉 Tänään oli valoa ja värejä kaupunkimaisemassa.

Oululaisten ihan oma Flat Iron – kolmiotalo, opettajien talo. Olenko jo kertonut: jos joskus olisi pakko muuttaa Oulun keskustaan, haluaisin muuttaa tuon talon ylimpään kerrokseen. Juuri tuonne, josta näkee jokisuistoon, josta näkee vettä.

Kotiin palauduttua Juniorin kanssa konsultointia opparista, ja sitten duunaamaan sapuskaa. Merkillistä laiskuutta ruoanlaitossa, vähän sellainen kaappien tyhjennyssafka, ja vähän uutta mukana. Meidän lähikaupassa oli eilen uusia tomaatteja: liki mustia primora-tomaatteja, joita mainostetaan erityisesti kypsennättäviin ruokaan, mutta minä laitoin salaattiin. Vähän ripottelin sokeria pinnalle.

Oikein makoisa, mukavasti kiinteä tomaattilajike on tämä. Kannattaa kokeilla. Salaatin oheen katkarapu-lohipastaa, eikä oikeastaan kannata kysellä mitä siihen tuli. Ei voi muistaa… 😉 Ja pasta oli barolo-pastaa. Punaviinillä värjättyä tagliatellea. Hyväähän sekin oli. Ja paljon raastettua pecorinoa. Hyvä on .. mutta enhän väittänytkään, että olisi ollut mikään dieettiruoka?

Siinä kaikki.

Positiivisella katseella

 

Tänään ei paljonkaan ole näkynyt aurinkoa.

Mutta monta muuta positiivista juttua. Nuo (lauantaina saamani) kukat. Esimerkiksi.

Ja että löysin taas kerran hävöksissä olleet vihkisormukset. Ei ne olleet kuin eilisen hukassa, ja tänään sitten löytyivät ulkohousujen taskusta.

Olen myynyt Vastavalossa yhden kuvan.

Illan kokouksessa en ottanut kovin paljon hommia tehtäväksi, selvitettäväksi, tiedotettavaksi.

Keksin uudenlaisen uunilohiruoan: sopiva pala lohifilettä voideltuun uunivuokaan, vähän sitruunamehua pinnalle, sitten ohuita tomaattiviipaleita, ohuita suolakurkkuviipaleita ja päällimmäiseksi fetaviipaleita. 200-asteiseen uuniin (oisko ollut 20 – 25 minuuttia). Hetki vetäytymistä. Oheen riisiä (kalafondia keitinveteen) ja salaatti, jossa kurkkua ja hunajamelonia.

Että on BookBeat.

Hyvä elämä.