Retkellä Iissä

Talvinen ”kotiseuturetki” suuntautui tänään Iihin.

Oli palautettavana sisarelle kuvausrekvisiittana olleita tavaroita sekä parhaan serviisin astioita ja termoskannuja, jotka olivat olleet kastajaisissa lainassa. Samalle reissulle sitten suunnittelin pakkaspäivän kuvausretken Iihin. Ja reilut pari tuntia kiertelinkin enimmäkseen kävellen pitkin poikin Iin keskustaa. Ja että sörssin kuvaukset Haminassa, joka oli pääkohde ja joka oli kirkkaan kylmässä auringonpaisteessa kyllä kaunis ja idyllinen.

Mutta vaikka kuvasaalis – nimenomaan onnistunut kuvasaalis nimenomaan Haminan osalta – jäi vaatimattomammaksi olin jotenkin tavattoman levollinen ja onnellinen siellä tepastellessani. Kylmähän aamusella oli (-22 – 25 C), mutta olipa minulla vaatettakin ja niin kaunista, rauhallista, hiljaista, puhdasta, uunien lämmityksestä tuoksu ilmassa. Tammikuun keskiviikkoaamupäivä. Ja minä vain tepastelen …

Välillä kävin kaakaolla Museokahvila Huilingissa, jossa näytti olevan ihan mukavan näköinen lounaskin tarjolla, mutta jätin väliin. Onneksi, sillä systerin luona odotti lisää kaakaota ja kahvia ja Runeberg. Tulipa sitten se tämänvuotinen nautittua jo nyt. Ja kyllä maistui. Olisinpa viihtynyt Iissä yhdessä jos toisessakin paikassa kauemminkin, mutta kun minulla oli hammaslääkäri.  Sehän nyt ei ole mitenkään tavatonta, mutta kun minulla oli taas vain tarkastus. Ei mitään miljoonaluokan isoa operaatiota. Ei reikiä eikä edes hammaskiven poistoa, vaan sekin siirrettiin parin viikon päähän. Merkillistä, mutta helpottavaa. Aika hyvä päivä siis tänään.

Jäisiä juttuja

Jääsaippuakuplat ovat niin last season!

Viime talvenahan niitä yritin minäkin tehdä pariinkin otteeseen,

ja jokunen onnistuikin, jopa kuvat niistä.

Lisää kuvia ja ohje hyvään liuokseen niiden tekemiseksi on täällä.

Mutta nyt on uusia juttuja ollut kokeilussa.

Meidän mökillä on ollut vuosia pari huopapatalappua tai pannunalusia taitavat oikeasti olla. Viimeksi poistin ne keittiövarustuksesta ja toin kotiin, ajattelinkin että jotenkin kuvauksissa niitä voisin hyödyntää. Ja viikonloppuna leikkelit niistä  sydämet irti.  Ja jäädytin ne. 😉

Nyt on ”sydämiä syrjällään” ja ”tunteet pakastettu” ja kauniisti koristavat lomista pihaa. Kuvauksiin laittelin vielä taskulampu taustalle ja valonauhoja bokehin aikaansaamiseksi.

Kelejähän vielä riittää tällaisten tekemiseen…

 

Suuri Tuorepuuro -postaus

Tuorepuuroja on meillä nautittu nyt hyvin aktiivisesti toista viikkoa. Joka päivä erilainen sekoitus.

Lopputulema on se, että ei tule tuorepuurosta jokapäiväistä aamiaista, väli- tai iltapalaa, mutta kyllä varmasti kerran, pari viikossa sellaisen tulen vastaisuudessa tekemään. Varsinkin sellaisina päivinä, jolloin tietää, ettei pääse pientä lounastaan (pari riisikakkua ja juustoviipale tai pari, viinirypäleitä ja joku muu hedelmä) nauttimaan on hiilaripitoinen puuro hyvä aamiaisvaihtoehto. Pitää nälän pitkään pois.

Ja näiden tekeminenhän ei todellakaan ole mikään iso juttu.

Perusideahan on suunnilleen niin, että
desi nestettä (kauramaitoa, Alpro-mantelimaitoa,
desi jotain ”massaa” = jukurttia, marjoja, rahkaa ja
desi puurohiutaleita
ja sitten ehkä jotain makeutus/makuainetta (hunajaa, kaakaota, vaniljasokeria..)

Ainekset sekoitetaan keskenään ja pannaan yöksi jääkaappiin ja aamulla sitten jotain tuoretta hedelmää ja/tai marjoja pakkasesta päälle. Ei liene yllättävää, että banaani toimii oikein hyvin.

Tuosta tulee kyllä melkein kahden hengen annos. 😉

Jäiset mustaherukat ja banaani ovat hyvä yhdistelmä.

Ehkä kaikkein paras tähän mennessä oli se, johon laitoin puoli purkkia Valion juotavaa mango-passion -jukurttia ja ½ dl pellavansiemenrouhetta (Lidl) ja ½ dl neljän viljan pikapuurohiutaleita ja sitten aamulla koristelin muutamalla pähkinällä ja kuivatuilla karpaloilla. (Kuivattu) Omena, kaneli ja kaurahiutale voisi olla myös hyvä yhdistelmä, eikö? Pellavansiemenet ja mustaherukat murskattuina yhteen jo illalla ja sekaan vähän kreikkalaista jukurttia ja kauramaitoa oli myös hyvä. Marjoja oli paljon, desi tai pari. Ja aamulla vielä muutamia pinnalle.

Tuorepuurothan voi rakentaa lautaselle, lasiin, mukiin, -… Jos on yökyläilijöitä ja siten aamiaisvieraita niin voi tehdä edellisenä iltana lasiin pienet mukavat annokset.

Tässä on aineksia, joita olen kaupoista haalinut tuorepuuroja varten; yksi joka puuttuu joka ”pitäisi” ehdottomasti olla mukana on cian-siemenet, mutta a) niitä ei ollut niissä kaupoissa, joissa olen käynyt ja b) olen muutama vuosi sitten yrittänyt niitä syödä/käyttää ja ehkä ne eivät kuitenkaan ole mun juttu.

Lasipurkeissa oikealla on paitsi neljän viljan pikahiutaleita, myös rusina-pähkinäsekoitusta (Lidl) ja pellavansiemenrouhetta (Lidl), sekä Goji-marjoja.

Alpro-tuotteet ja rasvaton kreikkalainen jukurtti pitäisi olla mukana myös. Inkivääriä voi raastella joukkoon ja kait ihan mitä hyvänsä. Kokeilehan oma versiosi.

Pakkasperjantaina hyvä hyrinä

Ihan mielettömän hieno päivä tänään. Kunhan aamupäivällä sain osuuteni viestinnistä suoritetuksi, pakkasin kamerarepun ja lähdin ulos. Ihan vain piipahtamaan. Ja parituntinen se sitten kuitenkin humahti. Kiertelin jokisuistossa, vinkkelit jalassa taas kerran lenkillä, eikä palellut ollenkaan. En ehtinyt kylmään reagoida, sillä oli niin hienon näköistä ja paljon kuvattavaa…

Minulle käy Lapissa usein niin, että tulen ajatelleeksi, että ei ole ihme, että esihistoriallisena aikana ja vielä nykyisinkin aborginaalien ja muiden niin sanotusta sivistyksestä kaukana olevien kansojen keskuudessa auringolla on maailmankuvassa, ajanlaskussa ja uskomuksissa niin keskeinen sijansa. Tänään noita ajatuksia oli keskellä pakkasperjantain Oulua. Aurinko oli vaikuttava, koskettava, hallitseva… Ja jo lämmittäväkin.

Kotikaupunki oli taas kovin kaunis.

Kotiin tultua oli hyvä ryhtyä laittamaan ”patikkaruokaa”. Tarte flambee liittyy patikkareissuihin ja on oikein hyvä pakkaspäivän nopea, helppo ruoka.

Pikkuisen fuskasin ja muutaman juustohipun laittelin pinnalle, – hyvää tuli. Todella hyvää. Ohje on täällä.

Unohduksia yllin kyllin

  1. Heti ensimmäiseksi: linkki sunnuntaiseen arvontaan toimii nyt. KLIKS (salasana on Huivi)

Tänään onkin ollut eilistä vauhdikkaampi päivä.

Joka päättyi liki nolosti. En palaa yksityiskohtiin, eikä Juniorikaan sitten kommentoi!

Merkillisiä ”flash backeja” on ollut pitkin päivää. Mm. että kun katselin käsiäni … jotka ovat taas kerran pienillä haavoilla, kovin pakkasen runteleman näköiset, tuli mieleeni kansakoulunopettajani (jota silloin 60-luvulla pidin aika vanhana naisena (hän oli tod. näk. juuri ja juuri 30-vuotias)). Yhtäkkiä muistin hänen kätensä, kun hän yritti opettaa virkkaamista tai kun hän piirsi/kirjoitti jotain liitutaululle. Hänenkin kätensä olivat täynnä pieniä haavoja. Miten sen juuri tänään muistin? Ennen en. Muistaako joku muu tällaisia hajanaisia ykstiyiskohtia menneestä?

Haavoja olen tänäänkin saanut. Ja edelleenkään Juniori ei kommentoi! 😉

Enemmän olen unohtanut kuin muistanut.

Niin kuin aamuisella kuvaus/kävelylenkilläni – josta suurin osa sijoittui hautausmaalle – kävin kuitenkin Raksilassa. Ja sielläpä päätin, että tässä (Raksilassa) on yksi tulevista kuvausreppareistani. Samaan aikaan äiti soitti ja ilmoitti, että juuri tänään ei tarvitsekaan tulla käymään, joten merkillinen hulppea fiilis toi ajatuksen, että nyt olen ulkona ihan hurjan kauan. Hassu ajatushan se, en sitten kuitenkaan..

… Mutta joka tapauksessa Raksila ansaitsee kuvasarjansa.

Sen aloitin tänään.

Ja edelleenkään Juniori ei kommentoi. 😊

Ulkoilua, sunnuntaisapuska ja arvonta!

Mitä mainioin päivä hiihtämiselle! Toinhan sukset mökiltä Ouluun, että voisin suksia Auran majalle harva se päivä.

No niinpä. 😀  Eikä pienintäkään aietta tänäänkään lähteä mihinkään hiihtämään!

Aika pian aamuisen tuorepuuron jälkeen pakkasin kamerarepun ja jalustan mukaan ja lähdin kaupungille tepastelemaan ja kuvailemaan. Vaikka pakkasta ainakin kaksinkertaisesti eiliseen verrattuna (- 10 C näytti lähtiessäni) niin oli paljon eilistä lämpimämpi – tai siis tuntui siltä. Ei tuullut. Oli mahtavan tyven. Jopa alakanavan virta tuntui tyventyneen niin, että jäähilettä oli pinnassa. Ja Toivoniemen pistetalot heijastuivat kauniisti veteen.

Parituntisen kiertelyn aikana tuttuja useampikin, eksnaapurin ja sitten yhden entisen opiskelijani kanssa vaihtelimme kuulumisia pidempäänkin.

Kun pikkuperhe tuli syömään oli ensimmäisenä järjestettävänä arvonta. Matkakohteita kyselin  vuoden vaihteen jälkeen ja kommentteja ja vinkkejä tuli ihan mukavasti: kaikkiaan 38 arpalipuketta 11 eri kommentoijalle. Lipukkeista Apsun oli valittava voittaja. Palkintona oli kaunis Repeatin cashmir-huivi ja sen voitti … KLIKS.  Salasana on Huivi (H isolla).   Tässä kohtaa soi fanfaari, ja minä pyydän voittajaa lähettämään minulle sähköpostitse (reija at satokangas.fi) palkinnon postitusosoitteen.

Kiitos kaikille osallistuneille! Matkasuunnitelmia on jo vinkkien perusteella tehty, mitään ei olla vielä varattu, mutta kyllä me vakavissamme yhteen tai jopa kahteen suositelluista kohteista ollaan tämän vuoden puolella haaveissa lähteä.

Tammikuun touhuja

 

Tuhat vuotta sitten merenpinta Oulujokisuistossa oli suunnilleen tällä korkeudella. Tuiranpuistossa on mukava ”maankohoumapolku”, jonka varrelle on merkitty Oulunjokisuiston merenpinnan korkeus eri vuosisatoina. (Ks. polusta täältä lisää… https://citynomadi.com/route/6e28f183ec4ee235a08bbcca36c8 )

Kuten kuvasta arvannetkin olen ollut tänään taas kameran kanssa kaupungilla kuvailemassa. Parituntinen humahti ihan huomaamatta. Tuulesta huolimatta aika kelpo keli.

Ajatuksena oli myös kävellä elokuviin (Ailo) ja sieltä suoraan Pakkahuoneenkadulle, jossa meillä oli perinteinen viinikerhon ”loppiaiskaronkka” eli nyyttärit. No, siinähän se hurahti iltapäivän sopan teossa (peruna-purjo) ja nauttimisessa sekä kuvien kanssa, joten bonuskävely ja leffa joutuivat väistymään päivän agendalta.

Meidän osuutemme näille nyyttäreille on melkein aina ollut jotain äyriäis- tai kala(alku)ruokaa, mutta nyt (jo eilen valmiiksi) teinkin jälkkäriä. Meidän luottokalakauppias (Pehtoorin veljenvaimo) kun on ”pakkolomalla” hallin ollessa suljettuna koko tämän vuoden ja toisekseen Pehtoori ehdotti, että ”tee zabaionea, ei oo ollut pitkään aikaan”. Ja sehän sopi kun kerran illan teemana oli Välimeren alueen viinit ja ruoka. Zabaione freddon ohje ja kuva ovat täällä: KLIKS.

Ja kyllä oli paljon kaikkea muutakin hyvää sitä ennen. Tatti-matsutakerisotto ihan erityisen hyvää!

Ja sitten kun maistelimme viinejä sokkona, oli tehtävä arvailla/tietää, mistä Välimeren maasta kukin viini oli: vain Pehtoori ja T. ”löysivät” yhden viinin seitsemästä kohdalleen. Lähelle meni meillä muillakin, mutta eipä osunut. Alueen sokkotunnistaminen oli mukava lisä maisteluun. Ja sittenhän me paransimme maailmaa ihan ison annoksen. Voi kunpa meidän kymmenen aivoitukset ja myötäeläminen voisi parantaa maailmaa edes sen verran kuin kuvittelemme.

~~~

Ja muistathan, että huomiseen iltapäivään (klo 16) on mahdollista osallistua arvontaan. Suosittele meille

matkaa ja voita huivi!! Vaimolle  tyttöystävälle, äidille, bestikselle …tai ITSELLE!

Pieni päivä, mukava kotiperjantai

Niin mukava kotipäivä, ilman mitään isompia tekemisiä tai menemisiä.

Perjantai on katolisessa maailmassa (ollut) paastopäivä, mikä merkitsee, että silloin syödään kalaa. Meillä perjantai on usein ihan muuten vaan kalapäivä. Niinkuin aika usein lauantai ja vaikka keskiviikkokin. Tänään meidän omassa, aina vain paremmaksi kehittyvässä (ohi Stockan Herkun paikalle tulleen K-Marketin mennen tullen) Toppilan marketissa, oli tänään(kin) tuoretta turskaa tiskissä. Sitäpä sitten ostin meille. Korppujauhoissa, joissa oli suolaa ja vähän valkopippuria, pyörittelen ja paistoin runsaassa voissa, – valellen koko paiston ajan voilla. Oheen bataattiranskalaisia ja itsetehtyä turkkilainen jukurtti-majoneesi-valkosipuli-purjohakkelus -tahnaa. Kylläpä oli hyvää ruokaa, – Pehtoori totesi että olennaisesti parempaa kuin eilen Olimpoksessa. Ja ainakin puolet halvempaa.

Huolimatta että olen tehnyt aika monta ”tipaton tammikuu” -kuvaa myyntiin, avasin turska-aterialle joskus ennen joulua ostamani roseviinin. Harvoin ostan roseeta ja lopultakin aika harvoin viiniostokseni takana on pullon tai etiketin kauneus. Toisaalta jos etiketti on räikeä tai muuten luotaantyöntävä, en edes perehdy viiniin, ohitan moisen, mutta siis tämän viinin ostin nimenomaan kauniin pullon vuoksi. Roseethan ovat hyvin usein kauniita väriltään ja usein myös kauniissa pullossa. Roubine La Vie en Rose – nimikin vielä noin kaunis. Noh, hinta aika korkea (16 €). Ja?  Ja ei kyllä kannata ostaa. Aika mitäänsanomaton. Maistui viinille, vähän. Ei ollut pahaa. Mutta onpa mahdotonta sanoa, mille se maistui. Ei oikein millekkään. Siis ei jatkoon.

Nukuinpa ruoan jälkeen päikkäritkin: meni nimittäin viime yönä taas aika myöhään lukiessa (Kiitos vain Ferranten Napoli-sarjaa suositelleille. Ensimmäinen kirja alkaa olla luettu.) ja sitten kuitenkin kuuden jälkeen taas tuorepuuron äärellä, joten iltapäiväunoset olivat oikein ihana juttu.

Katselinpa jopa telkkaria: Venla-gaala. Ja oli ihan ihmeissäni kuinka paljon kotimaisia sarjoja ja ohjelmia on vuoden aikana ollutkaan. Ja esillähän oli vain parhaimmistoa. No Ex-onnelliset, TTK, Vain elämää ja Sunnuntailounas sentään minullekin tuttuja. Siis MONTAA ohjelmaa olen seurannut! 😉

Nyt lukemaan kirja loppuun.

Niksinurkka vol. 2019 A

Olisikohan se pitkästä aikaa Niksinurkan vuoro?

Muistankohan kaikkia, mitä olen ajatellut muille löydöistäni kertoa.

Aloitetaan perusasiasta eli perunoista. Pakastealtaissahan on jos jonkinlaisia puolivalmiita perunatuotteita ja aina joskus niitä siitä ostelenkin käyttöön. Sunnuntaisapuskalle Pariisin perunoita ja Mummon puikulalohkoperunoita ehkä useimmin. Ja nyt on tullut Mummolta uusi tuote: paahtopuikulat. Grillissä ei ole kokeiltu, mutta muutaman kerran uunissa. Ja hyviä ovat. Apsukin söi kuorineen kaikkineen.

 

 

Ehkä meillä kaikilla on tuskastuttavia kokemuksia muovikelmun kanssa tuhraamisesta? Tiedättehän se liimaantuu ja liiskaantuu joskus ihan väärään aikaan ja väärään paikkaan, ei tahdo tulla ulos rullakotelosta saatikka leikkaantua siististi – tai leikkaantua ylipäätään ollenkaan.

Vai olemmeko vain minä ja meidän ”Lähes mökkinaapuri” ainoat, joille näin on käynyt? Joka tapauksessa hän se minulle neuvoi tuotteen nimeltä Ninjaplast. Sitä ei tahdo Suomesta saada mistään (täällä näytti olevan pikkurullia = 60 m), mutta Haaparannassa ICA Maxissa on. Sieltä saa noin isoja (150 m) mustia paketteja.

Muovikelmu on tavallista paksumpaa, se kestää mikron ja mikä parasta laatikossa on leikkuri. Ei enää sylttyä Elmu Kelmun kanssa!

Kodinhoidollisiin hommiin liittyen toinenkin juttu. Olen ehkä ennenkin maininnut täällä Taikasienen. Sehän on ”vanha juttu” ja meillä käytetty mm. mökin tiskialtaan (valkoinen, jotain rosoista ainetta) pesuun ja mikron ja uunin lasiin etc. Mutta tuossa ennen joulua kulutin yhden alkuillan ja pari, kolme sientä kun konttasin meidän keittiön, eteisen, ruokahuoneen ja takkahuoneen lattioilla. Noissa huoneissa on isot punatiiliset (yli 30 v. vanhat kaakelit) ja niiden saumat ovat kulkupaikoilla olleet jo pitkän tovin – sanoisinko – tummahkot! Joskus muinoin Pehtoori toi pari kertaa duunistaan sellaisen ”teollisuuslattioiden pesurin” ja pesi sillä ko. huoneiden lattiat, joskus, kerran tai pari minä olen jynssännyt noita samoja rautakaupan tahnoilla ja juuriharjalla jne. Nyt ei ole vuosiin tehty mitään, paitsi NYT. Aika puhtaaksi muuten lähtivät pinttyneetkin saumat.

Ensin työ sitten huvi.  Siivousvälineen esittelyn jälkeen ”siiderilöytö”.
”Punertavassa YES YES Apple Roséssa yhdistyy ihana omenaisuus ja roséviinin kupliva raikkaus.” Noin lukee valmistajan sivuilla. Ja Yes, niin tekee. Hyvää on. Meillä oli jouluntienoilla pari purkkia, ja koko perheen voimin maistelimme ja kaikki (erit. nuoret naiset) pitivät tämän mausta. Se ei ole makea, eikä toisaalta sellainen brittisiidereiden happamuuskaan tunnu, vaan oikein raikas tämä kotimainen tuote on.

 

Sitten sellainen juttu kuin Podcast. Jokos olet niiden maailmaan tutustunut, niitä kuunnellut? Minulla on nyt mennyt muutama lenkki näillä kotihuudeilla aika huomaamatta, kun olen nappikuulokkeet korvissa tepastellut Koskelantietä ja Toppilaa eestaas kuunnellen podcastia. Alkusyksyn lenkeillä – niillä harvoilla, jotka tein sauvojen enkä kameran kanssa – kuuntelin Spotifystä ”Vain elämää” -biisejä ja jo marraskuussa ne vaihtuivat joululauluihin, ja nyt olen kohta kuunnellut kaikki Auta Antti -podcastit. Jos tykkää Antti Holman jutuista – kuten minä teen – niin nämä kyllä viihdyttävät. Sitä paitsi: ihan asiaakin puhuu ja antaa ajattelemisen aihetta kaiken höpöttämisen keskellä.

Onkos muilla kikka kolmosia tai niksejä, joita voisi jakaa vaikka Tuulestatemmatun kommenttilaatikossa?

Kuvahommia

Päivä on humahtanut taas: aamulenkki päättyi kauppareissuun ja sieltä Caritakseen. Sitten kotiin: iltapäivä ja ilta mennyt paljolti kastejuhlan kuvia peratessa ja ”kehittäessä”. En ole oikein tyytyväinen tulokseen, mutta eipä ole muitakaan kuvia. 😉

Jossain välissä laitoin ison kattilallisen soppaa. Sakea tomaatti-kasviskeitto (piparkakkumauste-twistillä) oli yksi Jokaviikkoinen soppamme -projektin parhaita uusia keittoja. Hyvää se oli tänäänkin. Nyt kun on tulossa pakkaspäiviä, niin kokeilehan.

Pakkasta ja pyryä — tekosyitä? ;)

Kävimmä Ivalossa.

Vähän niin kuin ”isolla kirkolla” –  jos ajatellaan näitä leveysasteita.

Mie en ollut ensin ollenkaan varma, lähenkö mukkaan, kun Pehtoori aamulla sanoi sinne suuntaavansa. Oli kuulemma rautakauppa- ja apteekkiasiaa… minulla ei ollu, joten mitäpä minä sinne. Joten jos sen sijaan vaikka hiihtämään lähtisin. … 😉

No mutta kun mökin pakkasmittari näytti liki 30 astetta pakkasta, oli helppo saada siitä syy (huh!) siirtää hiihtokauden aloitusta vielä yhdellä päivällä ja ilmoittaa lähtevänsä mukaan Ivaloon (sellainen 35 km suuntaansa). Siis: ”Joo, mie lähen mukkaan jos pyssäytttelet välillä, jos on jotain kuvaamisen arvoista”.

Ja päivän valjetessa lähdimme. Ja johan se oli jo ennen Magneettimäkeä pysähdyttävä.

Tuttuakin tutumpi maisema näyttää ihan eriltä tässä valossa ja kun kääntää katsetta ja kameraa ja vähän sen asetuksia ja vaihtaa objektiivia (vaikka kädet tosiaan meinaavat jäätyä) on edessä ihan erilainen valo ja maisema.  Kaunispää kuitenkin. Pohjoisesta katsottuna …

Jatkoimme Ivaloon. Jossa sielläkin merkillisen paljon väkeä liikkeellä. Pakkanen oli jo hiipunut, ja minä kuljeskelin pitkin raittia ja Ivalojoen rantaa kameran ja jalustan kanssa (Vastavalossa ei Ivalosta juuri kuvia ole – liekkö niitä tarvitaankaan, mutta otinpa kuitenkin). Käytiin eka kertaa Ivalon uudessa K-Supermarketissa: hyvä kokemus. Aina se Kuukkelin voittaa, mikä on hyvä asia. Semminkin kun lauantaiksi on toiveissa saada ruokavieraita/ystäviä, joten kauppalapussa oli haastetta, johon Saariselän Kuukkeli ei olisi pystynyt vastaamaan.

Palatessa ajeltiin kaakao- ja kaarnikkamehu-munkki -lounaalle Kaunispään Huipulle. Olihan minulla tietysti taas kuvahaaveita. Noh, tuisku ja tuuli, pimeys ja pakkanen eivät innostaneet kuvaamiseen.

Toki pikaisella pyryssä piipahtamisessa tuli mieleen, että josko huomenna mäkeen! Ei siis ladulle vaan mäkeen…. hmmmm… Katsellaan. (BTW: jännä, ettei tässä kuvassa näy se viheliäinen tuuli ja melkoinen tuisku, joka tuolla tunturin laella oli.)

No mutta: Ivalon reissu kannatti, sillä varaosia ja kaikkia tarpeellista saatiin hankituksi.

Ja Pehtoori korjasi kaikki (= molemmat) vanhat kausivalot, jotka ovat minulle ihan merkillisen tärkeitä. Nyt on taas mökillä kotoisaa ja kaunista, talvista ja tunnelmaista. Hyvä juttu. Ja söimmekin aika hyvin: ihan pihviä tänään. Mökkielämä on mukavaa. Ja huomenna hiihtämään? Ainakin lunta on tarpeeksi! Sitä sataa parhaillaan aika reilusti!

Huomenna julkaisen vuodenvaihteen arvonnan! Pysykäähän linjoilla.

Pakkasta pohjoisessa

Pakkaspäivä.

Ei kuitenkaan niin kova, että olisi tullut pirttipäivä vietettyä. Päinvastoin. Aika lailla heti heräämisen jälkeen, mikä oli kyllä melkoisen myöhään, sillä lueskelin eilen illalla (yöllä) hyvin myöhäiseen. Tuli sellainen joulufiilis kun yöllä istuu sohvannurkassa viltin alla ja lueskelee joululahjakirjaa (Outi Pakkanen: Linna).

Kovin paljoa ei ollut ehtinyt valjeta, kun jo olin ajellut Kaunispäälle. Siellä sitten kuljin (~ tarvoin hangessa) melkein pari tuntia. Kameran, muutaman objektiivin ja jalustan kanssa. Ylhäällä oli aika lämmin, tai siis että pakkasasteita ei ollut kuin viitisentoista, mutta tuuli kyllä sai tuntumaan kymmemmältä. Kävinkin välillä Huipun kahvilassaTazzalla ja samalla soittelin äidille ja viesteilin tyttären kanssa. Ja sitten takaisin ulos.

Lunta ei ole kuin 30 – 40 senttiä, joten liikkuminen vinkkeleillä sujuu aika hyvin.

Mökille palattua mittari näytti jo – 25 C, joten oli aika ryhtyä saunan lämmitykseen.

Siinä kaikki. Aika paljon on tämä.

Lapissa hyvää elämää

 

 

 

Uudenvuoden aatto.

Pakkasaamu vierähti Myötätuulen aamiaispöydässä, ja vasta vähän ennen puoltapäivää ehdimme ulos. Päivän valoisin hetki oltiin kylillä ja noustiin Kaunispään huipulle.

Voi sitä valon ja värien määrää. Sinistä ja purppuraa, valkoista ja harmaata.

Ja kävimmepä puolenpäivän kaakaolla ja proseccolla uudessa ”Kiinan muurissa” = Arctic Star -hotellin ravintola/baarissa. Olipa kyllä miellyttävä paikka. Huolimatta, että tarjoilu oli ihan tuhottoman hidasta. Mutta tyylikäs paikka josta upeat näkyvät kohti Nattasia ja Kiilopäätä.

Vuoden viimeisen kerran lämmitimme rantasaunan, ja puhtoisina lähdimme päivälliselle uuteen paikkaan. Kävimme Kiilopäällä Suomen ladun ravintolassa, jossa on pieni erillinen Kammi-ravintola. Minä en siis kokkaillut mitään – totta puhuen, olenkin melkein pari viikkoa laittanut joka päivä aika lailla ruokaa, isommalle ja pienemmälle porukalle – vaan pääsin valmiille. Ystävien tarjoama Kammi-menu oli varsin hyvä, tarjoilija meänkielinen ystävällinen tarjoilija, ei muuta valittamista kuin että tulin liian täyteen.

Vuosi vaihtuu tällä tavoin, tässä maisemassa, mökissä ja seurassa oikein hyvin.

Viinejä joulupöytään – jouluviinisuositukset 2018

Jouluviinisuosituksia pian jo pari vuosikymmentä.
Perinteistä on hyvä pitää kiinni.

 

Kauppalappu viiniostoksille 

Perinteisesti suositusteni lista on alkanut kommenteilla glögeistä. Niin nytkin. Tänä vuonna olemme testanneet vain Blossan ja Loimun vuosikertaglögit. Ja molemmat ovat olleet meistä poikkeuksellisen hyviä, ja molemmat aika vähän ”perinteiseltä” glögiltä maistuvia. Varsinkin Blossan italialaisia vaikutteita omaava ”sitruuna-glögi” on hyvin epätavallinen, mikä tässä yhteydessä on hyvä asia. Loimussa eivät paljon joulumausteet maistu, vaan se on kuin hyvää väkevää marjaisaa viiniä, joka on sopii vaikka viikonlopun pakkaslenkiltä palattua.

Eilen tein uutta ”hittiä”, jota on joululehdissä ja -sivustoilla kehuttu ja mainostettu ja jonka kaltaista oli myös viime viikolla Wienin joulutoreilla myynnissä. Aperol-glögi on tullut Suomeenkin. Ja meille. 😉 Tein Me Naiset -lehdessä olleen ohjeen mukaan. Lehtijutun mukaan tämä glögi jakaa mielipiteet aika jyrkästi, ja niin jakoi meidänkin testiryhmässämme. Me Pehtoorin kanssa pidämme Aperolista muutenkin, joten ei yllättävää, että pidimme tästäkin. Ei ole turhan makeaa ja maistuu raikkaasti appelsiinilta, mutta toisaalta yllättävän jouluiseltakin. Voisi sopia myös laskettelupäivän lopuksi lämmikkeeksi, – ei siis ainoastaan joulun aikaan liittyvä lämmin juoma. Itävallassa näissä Aperol-toteissa näytti olevan myös inkivääriviipaleita, epäilemättä sopii sekin. Joten ihan terveysjuomasta käy. 😉

 

Wienin (yhden) glühwein-kokemuksen jälkeen tulimme viikonloppuna ostaneeksi myös Alkosta glühweinin: Talvitori. Edullinen, oikeinkin marjainen, raikas, ei liian makea eikä liian alkoholinen hehkuviini on kaiken muun lisäksi varsin edullinen (alle 9 €). Lisäplussaa pienestä punaisesta Beetlestä etiketissä. 😉

Joulunakin kuohuviinille on käyttöä. Ehkä jopa ruokaviininä. Kalapöytään sopii erinomaisen hyvin australialainen Bird in Hand -rosekuohuva, joka on tehty Pinot Noir -rypäleestä, mistä tulee skumppaan hyvä rakenne ja voimaa. Se pärjää siis hyvin suolakalojenkin seurana. Ja on kauniin punaista – kuin tehty joulupöytään.

Jos haluat perinteisesti valkoviiniä kalaruokien seuraksi, niin sitten se perinteistäkin perinteisempi suositukseni: Alsacen Grand Cru Riesling. Oikeastaan ihan sama mikä niistä, joita Alkossa on myynnissä, mutta yksi hyvä sopuhintainen, ”kun-kerran-olemme-siellä-käyneet” ja makoisaksi todettu on Riquewihr Riesling. Jos joulupöydässäsi (tai esim. Uutena Vuonna) on tarjolla äyriäisiä tai vaikkapa kuhaa tai muuta valkoista kalaa (liepäkalaa?), niin silloin kannattaa kokeilla Albariño-rypäleestä tehtyä espanjalaista uutuusviiniä.  (Se on kuvassa yhdessä punaviinin kanssa tuolla alempana.) Ja kuten olen joskus tunnustanut, minulle on myös etiketillä väliä. En halua joulupöytään oransseja räiskyviä etikettejä tai sellaisia, joissa on jonkun ukon naama. Tämä Pazo de Villarei on myös ulkoviinillisiltä ominaisuuksiltaan 😀 hyvä valinta.

Meillähän ei kinkkuviiniä tarvita, kun ei ole sitä kinkkuakaan, mutta eiliseen viinikerhon jouluviinimaisteluiltaan olin valinnut yhden Alkossa kinkkuviiniksi suositellun viinin testiin. Kinkullehan viinin on hyvä olla kevyt ja raikas, joten aika usein se on sitten joku Pinot Noir. Tänä vuonna se voisi olla uusseelantilainen Spinyback vuodelta 2015. Siinä on marjaisuutta (karpaloa, mansikkaa, vadelmaa, mustikkaa), eikä siinä ole napsuvia tiukkoja tanniineja. Aika hyvät pisteet se eilen sai, ja todettiin, että pullo kannattaa avata hyvissä ajoin, sillä ilmaa saadessaan viini vielä paranee.

Juustoille tai joulun seurustelujuomaksi sopii ”mehevä ja hilloinen” punaviini Etelä-Italiasta. Me olemme parikin kertaa tätä syksyn mittaan nauttineet ja eilisessä maistelussa tämä selvisi voittajaksi kiitettävillä pisteillä (9+), vaikka mukana oli  Châteauneuf-du-Pape ja Saint-Emilion -viinitkin. Susumaniello siis kannattaa maistaa.

Juniorilta sain vinkin myös yhdestä ”kyykkyviinistä” (~ Alkossa alimmaisena olevat alle kympin viinit), joka sekin oli eilen maistelussa ja sai hyväksyviä myhäilyjä maistelijoilta. Argentiilainen kolmen rypäleen (Malbec, Tannat, Syrah) sekoiteviini Amalaya on täyteläinen, lämmin punaviini, joka sopii kaikille liharuoille ja mausteisille padoille.

Meillähän joulun ykkösviini, poronpaistin kumppani, on vuosikausia ollut Châteauneuf-du-Pape, ja on sellainen nytkin jo hankittu, mutta ehkä jätän sen kaappiin ja raskin ostaa pöytään toisen ranskalaisen (Saint-Emilion). Harmittaa kun en sitä eiliseen maisteluun hankkinut: Le Dragon de Quintus 2015 on hinnaltaan kipukynnyksellä, mutta jos ostaisinkin sen ikäänkuin koko joulupöytäporukalle joululahjaksi? Ja tässäpä siis hyvä (mitä todennäköisimmin erinomainen) arvoviini, jos sinäkin olet ostamassa hienoa viinilahjaa.

Toinen hyvä lahjavinkki on Feuillatten samppanja. Miksi juuri tämä samppanja? – Se on lahjapakkauksessa, jossa tulee bonuksena kaksi kaunista, uudentyylin samppanjalasia. Siis samppanjan hinnalla saat lasit kaupanpäällisinä. Eikä ko. samppanjassa ole mitään vikaa. Päinvastoin. Hyvä lahja viinin ystävälle.

Ja makeaksi lopuksi: tietysti. Joulun portviini. Tällä kertaa ei yltiömakea, ei siirappisen paksu, vaan vähän pähkinäinen, toki myös suklainen ja tummasävyinen, lämmin. Vuosia Dow´s tawnylla on jo takanaan, mikä takaa sinihomejuustolle ja pipareille tai suklaalle oivan, pehmeän makuparin.

Lahjakirja, takkatuli ja lasillinen tätä aattoillan lopuksi. Perinteistä on hyvä pitää kiinni.

Nautinnollista Joulua!

~~~~~~~~~~~~~~

Jouluviinisuositukset_2018 

(Klikattuasi pdf-tiedosto latautuu koneellesi/puhelimeen – toivottavasti)

Kohti jouluviinisuosituksia

Niin se meni tämäkin päivä. Ja ..

Ilta. Ystävien kanssa. Ehkä ensimmäistä kertaa meillä tällä porukalla 27 vuoden aikana… – pikkujoulut. Tai noh. Viininmaistelut joulun merkeissä. Paitsi että. Edesmenneen ystävän luona olimme aika monena joulun alusviikkona maistelemasa jouluviinejä. Tänään sitten meillä. Ei meitä ollut tänään vahvuudessa kuin 8/10, mutta hyvin Wienin tuliaiset ja jouluviiniehdotukset maistuivat. Tai noh .. haastetta oli maistelijoilla.

Huomenissa sitten suositukset kommentteineen… Kohti jouluviinisuosituksia.

Joulukalenteri 2018 

Châteauneuf-du-Pape kuuluu jouluun

 

 

 

Keittiöhommia

Tehtiinpä tänään joululaatikot. Meillähän ei muita kuin porkkana- ja lanttulaatikkoa tehdä, mutta niitä sitten vähän enemmän kun niitä menee sitten ruokalahjoina lähipiirille.

Pehtoori kuori vihannekset ja lämmitti leivinuunin, mie puuhastelin sitten muutoin. Ja siinä ohessa puuhattiin samalla ihan uudenlainen ruoka. Bongasin ohjeen Soppa365 -sivustolta. Pizzaksi tituleerataan tätä siellä, mutta puhuisin ehkä enemmänkin paistoksesta. Halpa, ja monin tavoin ton-ton -ruoka: gluteeniton, liki 😉 kaloriton, lihaton. Mutta ei mauton, eikä kyllä ihan käden käänteessä syntyväkään.

Bataatti-vuohenjuusto”pizza”
(ohje liki suora kopio em. sivustolta)

400 g bataattia 
1 muna 
30 g parmesaaniraastetta 
1 tl oreganoa

Täyte

2 sipulia (käytin makeaa)
4 tl rypsiöljyä
2 tl balsamiviinietikkaa 
0,5 dl vettä
0,5 tl merisuolaa 
2 valkosipulinkynttä 
1 ps (80 g) babypinaattia 
0,5 tl merisuolaa
75 g pehmeää vuohenjuustoa 

Kuori ja paloittele bataatti tehosekoittimeen. Annan koneen käydä, kunnes bataatti on riisimäistä, älä soseuta sitä! Kaada hake paistinpannulle ja mittaa vettä puoliväliin saakka. Keitä melko kovalla lämmöllä, kunnes kaikki neste on haihtunut. Levitä keittiöpyyhkeen päälle kuivumaan. Painele tarvittaessa kuivemmaksi. Sekoita kulhossa bataatin joukkoon muna, parmesaaniraaste ja oregano. Painele pizzapohjaksi leivinpaperin päälle uunipellille. Kuumenna uuni 200 asteeseen.

Valmista täyte. Kuori ja leikkaa sipuli ohuiksi renkaiksi. Siirrä paistinpannulle, lisää hiukan rypsiöljyä, balsamiviinietikka ja vesi. Hauduta kuumalla lämmöllä kannen alla noin 15 minuuttia. Lisää vettä aina sitä mukaa, kun se loppuu. Mausta suolalla ja siirrä toiseen astiaan. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet. Lisää pannulle öljyä, valkosipuli ja pinaatti. Paista noin 30 sekuntia, kunnes pinaatti ”väsähtää”. Mausta suolalla.

Paista bataattipohjaa ensin 15 minuuttia. Lisää sitten pinnalle sipulit, valkosipuli ja pinaatti. Puolita päälle oliivit ja lusikoi pinnalle vuohenjuustoa. Hienonna pinnalle vielä tuoretta timjamia. Paista vielä 10 minuuttia.

Vinkki! Ruoka sisältää 335 kcal / annos. Jos haluat vielä pienentää energiamäärää, vaihda pohjan bataatti kukkakaaliin. Jos taas haluat ennemminkin herkutella, lisää täytteeseen 75 g ilmakuivattua kinkkua.

Tämä on vähän sukua kukkakaalitortilloille, joita tein yhteenaikaan aika useinkin.

Ehdottomasti on kokeilemisen arvoinen.

Joulukalenteri on ollut kovasti retuperällä, mutta tässä taas vinkkaus viimevuotiseen kalenteriin, Tässä vinkki joulun iltapalaksi.

JOULUKALENTERI 2018

Taateleita, sinihomejuustoa ja pipareita
ja ehkä lasillinen portviiniä… 

 

Joulunalussunnuntai

Taas. Aamulla siis. Ulkona, kaupungissa, kameran kanssa. Ja nyt ei vaan onnistu. Jotenkin on toiskeleposia nämä viime viikkojen otokseni. Aina samoja kohteitakin. Pikku kirkko oli kyllä aika viehättävän näköinen aamuhämärässä.

Kodin joulukuntoon laittamista, ja pikkuperhe tuli tietysti syömään. Ja Apsun kanssa kolmannen adventin kynttilät sytetettiin. Voi kun sen silmien kirkkauden ja ilon saisi joskus kuvatuksi. Valoa kohti mennään jo.

Ja ruoka oli aika hyvää: jouluruukkua ja joulumakkaraa ja jälkkäriksi jouluinen rahkajälkkäri. Kera tuliaissuklaiden, ja muiden tuomisten.

PS. Ai niin: meillä on keskiviikkona viininmaistiaiset, joita niitäkin tänään valmistelin. Mm. otin kuvia, ja tein prujua. Mikä tarkoittaa sitäkin, että torstaina tai ehkä jo keskiviikkona täällä julkaisen perinteiset jouluviinisuositukset.

Konsertissa

 

Onpa nyt mennyt päivä tositouhussa. Aamusella minulle valkeni, että jouluun on enää viikko. Rapiat päälle. Ensimmäiseksi – aika varhain – kuvaamaan Oulun katujen joulua. 


Kunhan valkeni, oli vuoro Caritakselle. Varsin kokonaisvaltaista huoltoa tarvittiin viikon poissaoloni jälkeen.. 😉  Toisin kun aioin, en enää hakeutunut minnekään myyjäisiin tai joulutapahtumiin, vaan iltapäivällä sitten kotosalla kaikenmoista valmistelua.

Ja kun tämä elämä tuntuu olevan melkein pelkkää juhlaa ja/tai lahjoja niin tänään sitten aika lunastaa nuorten Pehtoorille kesällä synttärilahjaksi antama konserttilippu. Eikä mitään Straussia, ei joulukonserttia, ei kauneimpia joululauluja vaan Iso D.

Pehtoorihan on (vanhan) suomalaisen iskelmämusiikin ehdoton fani, osaa yhden sun toisen vanhemman artistin (Junnu, Tapani Kansa, Paula Koivuniemi, Lea Laven… ) ja uudempienkin (Yölintu, Vesala, Suvi Teräsniska) tuonnosta keskeisimpien laulujen sanat, ja laulelee niitä usein. Joten siis täsmälahja tämä Danny. Ja lahja oli kaksi lippua; tulin valituksi aveciksi. 😉 Ehkä ei kovin yllättävää. 

Nostalgiaa 40 vuoden taakse vielä enemmän kuin missään Schönnbrunnin linnassa alkuviikosta. Toisaalta taukoineen yli kolmetuntinen (!!!) konsertti, joita Dannylla oli tänään Oulussa kaksi, oli paljon muutakin kuin nostalgiaa, mm. Dannyn ”Vain elämää” -ohjelmassa esittämiä biisejä. Ja toki sitten onneksi myös mm. Tuulensuojaan, Kauan, Roll over Beethoven (KLIKS) ja Amarillo. 😉 Melkoinen kattaus 75-vuotiaalta. 

Hieman minua häiritsi D:n ”tytöt”. Hänellä oli kuten kai aina on ollut tanssityttöjä, ja heidän roolinsa ei minusta ollut pelkästään musiikillinen. ”Näytillä”-olo tuli välillä heitä katsoessa, ja kuunnellessa Dannyn juttuja naisista, myös yleisöön liittyen. 

Yleisöstä on todettava että keski-ikä oli aika lailla 60 vee. 😉 Ja edessäni yksi pikkuinen mummarainen rokkasi ja eläytyi niin, että välillä näytti hyperventiloivan pelkästä fanittamisesta. Varmasti kolmetuntinen keikka otti hänelle voimille. 😉 

Konsertissa hienointa minusta oli Dannyn kiitollisuus. Hän kiitti ja kehui tiimiään, entisiä ja nykyisiä ”työkavereitaan” – kuten hän heitä nimitti – moneen kertaan ja varsin vilpittömän oloisesti. Hän ei paljon leuhkinut omilla meriiteillään, joita niitäkin tosisesti 60-luvun alusta asti on. Toinen minua liikauttanut juttu oli, kuinka hän (aika vaivalloisesti liikkuva) moneen kertaan, erityisesti esittäessään Elviksen Medley Dixieland Glory Glory Hallelujah´n puhui elämän lyhyydestä, oman elämänsä ehtoosta ja lähestyvästä päättymisestä, vaikka totisesti esiintyessään sitä oli vaikea uskoa. Ja ääntähän hänellä on! 

Hieno lahja lapsilta, ja minäkin pääsin osalliseksi, vaikka mikään suuri Danny-fani ole ollut ennen konserttia, enkä nyt oikeastaan sen jälkeenkään. Mutta ajatuksia herättävä ja elämyksiä tuova oli tämä. 

Wienin kuvasatoa

Olen tässä illan valinnut ja muokkaillut Wienin kuvia. Kahden ensimmäisen päivän sato pitäisi (huom. pitäisi) olla suunnilleen valmiina… En paljon selittele. Edellisten päivien päiväkirjamerkinnät kertonevat mstä näissä on kyse…  Huomenissa kuvamatka jatkuu. Toivottavasti. Sillä on ollut vähän ”ruuhkaista” tämä muutaman päivän jälkeinen kotiinpaluu… 

Ai niin, ennen kuin alatte katsella noita ottamiani ”still”-kuvia, tässä puhelimen, tai siis Googlen, ihan itsekseen tekemä ”elokuva” matkalla. Heti alkuun on kuva meistä ja tyttären kuudesta mökkivieraasta, jotka tapasimme Helsingin lentokentällä matkan aluksi…  KLIKS (oikean reunimmainen)

Ja tässä sitten satunnaisia otoksia matkan varrelta. 
Klikkaa ensimmäinen kuva isoksi, ja sitten voit liikkua oikean reunan nuolella eteenpäin. .. 

Joulutoreilta palattua

Kotona ollaan. Ja tässä ensimmäinen kooste matkalta:
”Hajahuomiota Wienistä ja wieniläisistä – ja joulutoreista”

Nuorilla on oikeat kengät, varrelliset talvikengät, bootsit, nilkkurit, eikä vain Conversen tennareita ja nilkat paljaina, kuten suomalaisilla teineillä ja vähän vanhemmillakin nuorilla tuppaa olemaan.

(Yllättävän?) monilla wieniläisnaisilla on botoxia huulissa. Minusta se on hassun näköistä. Oletin, että wieniläiset (naiset) ovat tyylikkäämpiä.  Toisaalta keli ei oikein ollut suosiollinen tyylikkyydelle. 
Tai ehkä me näimmekin vain turisteja? – Kaltaisiamme läskipohjakengissä ja toppatakeissa kulkevia matkailijoita Italiasta, Englannista, itäisistä naapurimaista (slaavialaisia kieliä puhuvia oli paljon)?

Wienissä tuuli yllättävän paljon, ja kovaa. Vain viimeisenä päivänä oli lähes tyventä. Sadettakin oli enemmän kuin olin osannut ajatella tähän vuodenaikaan kuuluvaksi. Jopa vedensekaista räntää. En tiedä, oliko se poikkeuksellista vai tavallista, joka tapauksessa sateenvarjo ei turhaan ollut mukana.

Ei nuoret, eivätkä muutkaan, kulje kadulla koko aikaa kännyköihin tuijotellen. Toki kännyköitä katsellaan ja pysäkeillä ja metrossa niitä räplätään, mutta ei koko aikaa, eikä kävellessä.

Joulutoreja oli paljon enemmän kuin olimme osanneet odottaa. Mekin kävimme ainakin kymmenellä. Niitä oli monenlaisia: St. Stephansdomin ja Schönnenbrunnin aukiolla taisivat olla samaa ”sarjaa”: tummanvihreitä kojuja, mukit molemmissa punaisia saappaita ja sydämiä, paljon teollisia tuotteita ja ne olivat paljolti samoja näiden kahden ”ketjun” toreilla. 

Meidän ”omalla” Am Hofin torilla oli enemmän ruokaa ja juomaa kuin muilla missä kävimme. Se oli ainoa tori, jossa oli samppanjabaari ja ihania juustoja muutamassakin kojussa. Mukit olivat vähän gootti-henkisiä; yhden glühweinin nautimme viimeisenä iltana puoliksi.  Ja pari juustoa ostimme kotiin tuomisiksi.

Viereisellä torilla oli pelkkiä BIO-tuotteita (mitä sitten tarkoittikaan) ja käsitöitä, joiden tekijät itse olivat kojuissa. Belvederen linnan pihalla oli aika isoja kojuja ja mukit vähän kuin lasten mukeja. Innere Stadtissa oli aika monta valkoisten kojujen toria, niistä oli mielestäni enemmän ”helyjä”,  lasisia koristeita, koruja ja sisustustuotteita jne. kuin muilla toreilla. 

Suurin torialue on Raatihuoneen torilla, jossa on myös luistinkenttä, huvipuisto, kahvila, paljon kaikkea. Sen läpi vain kävelimme. Jotenkin ahdisti. 

Vähän hämmästytti se, että niissä vähissä kaupoissa, joissa käytiin, eivät soineet joululaulut. Eikä noilla toreillakaan ollut ämyreitä, joista olisivat  ”kulkuset” tai ”White Christmas” raikunut. Tonttuja oli aika vähän, enkeleitä ja jouluseimien hahmoja sitäkin enemmän – mikä nyt ei oikeastaan hämmästytä.

Jouluvaloja, kynttelikköjä ikkunoissa tai tuikkivia valonauhoja parvekkeiden kaiteilla ei ollut oikeastaan ollenkaan. Joulutähtiä ja muita kukkia oli monissa ravintoloissa, hotellin respassa, kauppojen tiskillä jne.

Ravintoloissa tarjoilu ja koko touhu sujui nopeasti ja jouhevasti.

Wien on hyvin siisti kaupunki. Mihin varmasti vaikuttaa se, että joka korttelissa on roskis ja roskaamisesta saa 50 € rikesakon. Ja graffiteja ei juuri nähty. Aika paljon tupakoijia oli, muutamat ravintolat näyttivät sallivat tupakoinnin, ja ihmiset polttivat kadulla kävellessäänkin. Sellaista ei paljon Suomessa enää näe.

Hintataso (keskustan alueella) on vähintäänkin Suomen hinnoissa, paitsi että ruoka ja viini olivat sekä kaupassa että ravintolassa halvempia kuin Suomessa.

Tänään lähtöaamulla sitten vielä suihkuttelut, nopea pakkaaminen, aamiainen ja hotellin respan kautta tilattu vakihintainen (44 €) taksi lentokentälle. Olimme todella hyvissä ajoin; reilusti yli kaksi tuntia ennen lennon lähtöä, mutta bag droppiin pitkä ja hidas jono. Silti jäi aikaa vielä käydä kahvilla ja ostella muutamia herkkuja tax freestä.

Oulun lennolle ehdittiin hyvin, mutta lento lähti myöhässä, kun odoteltiin pari matkustajaa. Milloin ja millä perusteella noin tehdään? – No mutta kuuden jälkeen kotona Rantapellossa. Siis reilut kymmenen tuntia kohteesta kotiin. Ei yölentoja, ei pitkiä vaihtoja, varsin hyvin sopi meille.

Hyvä reissu, oikein hyvä. Wieniin voisin lähteä toistekin; nyt jo osaisi vähän liikkuakin, ja olisi vielä paljon nähtävää, siellä on hyvä kävellä. 😉 

Ehkä seuraava reissu joskus keväiseen Wieniin? Tai kyllä olisi jo Rooman vuoro! 🙂

PS. Näitä Wien-postauksiani lukiessa pitäisi soida taustalla tämä… KLIKS

Kiitos, Wien!

Viimeinen Wienin päivä. 

Olimme jo hyvinkin kahdeksalta aamiaisella. Ja melkein ehdimme yhdeksäksi Sisi Museumin ovelle. Olisimme ehtineetkin, mutta teimmepä taas sellaisen pienen ylimääräisen aamulenkin. Noh, kun ei satanut, ei ainakaan paljoa, eikä juuri tuullutkaan, oli hyvä käveleskellä. 

Hofburgissa on samassa yhteydessä sekä Sisi Museum, hovin SIlver Collection että kuninkaalliset huoneistot. Siis oikeastaan kolme museoa yhdessä. Kuvatahan siellä  – kuten ei eilen Schönbrunnisskaan – saanut, mutta kyllä olivat nämäkin museot tutustumisen arvoisia. Varsikin Sisin elämästä kertova museo-osuus oli hyvin tehty. Siellä oli hänen arkielämäänsä tallennettuna, nimenomaan esineiden kautta. Mm. hänen hammaslääkärinsä välineistö, matkanesessääri (pieni matkalaukku!), puolapuut ja muu ”kuntosalivälineistö”, jota hän eittämättä tarvitsi pitääkseen uumansa (liki sairaalloisen) hoikkana. Museossa oli menukortteja, käytettyjä hansikkkaita (iso lippaallinen), kokonainen junavaunun hytti, – kaikkinensa minulle ainakin hyvin elävä museo. 

Museon jälkeen hiljalleen kulkeuduimme Tonavan kanavan varteen. Kanavan betoniseinät ovat täynnä graffiteja. Luvan kanssa ovat siellä: Wienin kaupunki on jokunen vuosi sitten antanut luvan spraytaitelijoille maalailla tuolla ja nyt ei juuri muualla graffiteja enää näy. Aika fiksua. 

Kävimme myös Pietarin kirkossa (Peterskirche), joka sattui kohdalle, ja puolelta päivin olimme jo Hard Rock Cafessa, jonne tullessa askeleita se 10 000. Aperol Spritz minulle, flunssapotilaalle kuumaa juotavaa. Vastoin tapojamme emme ostaneet kenellekään perheenjäsenelle paitoja,  – nyt olivat merkillisen rumia kuosit ja mallit, eikä baari/ravintolakaan ollenkaan niin hieno kuin mitä on Euroopassa ja eri mantereilla nähty. Noh, tulipahan käytyä. 

Jatkoimme matkaa, katselimme kaunista Wieniä, sen avaria katuja, jykeviä, arvokkaita, aina korkeintaan vain viisikerroksia taloja, löysimme keskustan alueen suurimman tavaratalon/ostoskeskuksen, jonne en sittenkään halunnut sisälle. Jatkoimme matkaa, – ja ylläri! Kohdalle sattui Jamie Oliverin Wienin ravintola: välittömästi hoksasimme olevan lounaan aika.

Pehtoorille pesto carbonara (monessakohan maassa on sen testannut) ja minulle Crab Bruschetta. Ui-jui, aina tämmöinen kotiruoan voittaa! Eikä maksanutkaan paljoa. Ja taas taapertaminen jatkui. Kävelimmme, kävelimme, välillä ripsi vettä, tänään ei oikeastaan tuullut koko päivänä, mikä meitä ilahdutti. 

Ja sitten – vihdoinkin – shoppaamaan joululahjoja. Mutta kun ei meistä paljon ole kauppoihin menijöiksi… Jotain kuitenkin.

No mutta Apsulle ja Taunolle jotain. Ja sitten minulle!!! Pehtoori hankki minulle joululahjan. Sovittelin parissakin kaupassa – ja todellakin mieluinen on lahja  – josta tiedän vasta jouluna. 🙂 

Iltapäivän huilaus hotellissa, ja niinhän sitten taas, viimeisen kerran tällä viehättävällä lomalla, kävelimme ”alas”, kohti ydinkeskustaa, ja pienen vekslailun jälkeen päädyimme kreikkalaiseen ravintolaan. Kreikkalaiseen?! Vastoin kaikkia periaatteitani: ei Itävallassa mennä kreikkalaiseen ravintolaan! Eihän? – Paitsi tänään. Eikä yhtään harmita.

Oli niin hyvää. Tuli ihan liiaksi syötyä.. mutta sitten taas kävelemään (tänään ennätys tälle lomalle yli 23 000 askelta/päivä), tosin piipahdimme vielä ”meidän kotijoulutorilla”, vain kuvaamassa. 😉

Hoksasin tuossa, että joulukalenterikuvat ovat jääneet näinä Wienin-päivinä lataamatta, mutta onhan se viimevuotinen kalenteri: aika kivoja luukkuja, katselin juuri itsekin. 😉 http://www.joulukalenterit.fi/kalenteri/satokangas/ 

Ja kunhan kotiudun laittelen väliin jääneet kuvat: täällä sateisessa Wienissä on kyllä ollut jouluakin joulukalenteriin asti kuvattavaksi.

http://www.joulukalenterit.fi/kalenteri/satokangas/

Habsburgien maailmassa

Aamulla satoi vettä. Jo aamulla. Aamupäivälläkin satoi, ja iltapäivällä ja illalla. Puolenpäivän jälkeen pari, kolme tuntia sateetonta liki aurinkoista säätä. Ja sen aurinkoisen ajan me sitten olimme sisällä: Hop on, Hop off -bussin kyydissä ja Sacher-kahvilassa. 

Mutta siis, aamulla lähdimme metrolla (asema melkein hotellin edessä) kohtia Schönbrunnin linnaa ja puutarhaa. Muistan hyvin kun kävimme siellä edellisellä Wienin matkallamme. Ja nyt vasta muistan, että se olikin kesä 1980 –  eikä 1978 kuten olemme tässä monta kertaa ajatelleet. Mutta kuitenkin: siis 38 vuotta sitten olemme olleet Schönbrunnissa aiemmin, ja oli kyllä tänään jännä huomata, kuinka paljon siitä kuitenkin muistaa… Ehkä juuri sen vaikuttavuuden takia. Silloin oli kuuma, silloin turisteja oli ihan mahdottomasti, silloin me olimme nuoria. 

Tänään aamusella ei juuri jonoja, oli hyvä kulkea linnassa, ihmetellä, ihastella, miettiä  Maria Theresian ja Sissin elämää, katsella puolen Euroopan hallitsijan työhuonetta, olla ymmärtämättä vuosisatojen kulkua. Muistaa oman opiskeluajan alkua, jolloin luin – liki hurmioituneena, ahmien, koko ajan lisää kirjoja hamuten – eurooppalaisten monarkkien ja kansallisvaltioiden synnyn vaiheista, – olisko jopa niin, että jo pääsykokeissa vai sittenkin yo-kirjoituksissa, oli ollut kysymys ”Wienin kongressi” tai ”Euroopan hullu vuosi 1848”, ja kyllä täytyi osata nuo, koska sekä reaali että pääsykoe menivät hyvin. Merkillisiä flach backejä, tietoja menneinä vuosikymmeninä opituista asioista. Liki hämmentävää. 

Nousimme Schönbrunnin kukkulallekin, Itävallassa on hyvä vähän ”patikoida” – eikä vesisade ole sitä ennenkään estänyt. Kannatti nousta. Kierroksen jälkeen museokauppa oli erinomainen, äidille joululahja ja itsellekin jotain pientä. Samoin joulutorilta, – sellainen siis täälläkin. Ihania, erikoisia, käsintehtyjä, uniikkeja joulukoristeita ja muuta mukavaa olisi ollut tarjolla vaikka kuinka paljon. Kaksi pientä puuenkeliä ostin. Tulette heidät vielä näkemään. Ja koristekaulin. Wuhuu. Yritän kastajaisiin jotain pikkuleipiä…. 

Puolilta päivin nousimme taas Hop on -bussin kyytiin, ja saman tien sade taukosi. Bussi kiersi kaupungin eteläreunoja, ja kun olimme Muesokorttelin reunalla, oli matka päätöksessa ja meillä lounasaika. Ja olihan se aito, ainoa, oikea, kallis, ei nyt niin hirveän erityisen hyvä, mutta kuitenkin herkullinen ja ainutkertainen Sacher-torttu, käytävä maistamassa.  

Tauon jälkeen päätimme taas vähän kävellä: kohti hotellia ostoskatujen kautta. Kuten olin suunnitellutkin Pehtoorin joululahja hankittiin Gössliltä. Ja sitten herkkuja viinikerholle, Juniorille, kastajaisiin ja jouluksi ostettiin Julius Meinliltä, ehdottomasti käymisen arvoinen kauppa.  Ja matka ja sade jatkui! 

Flunssainen Pehtoori meni hotellille, minä piipahdin Votiivi-kirkon sivulaivassa olevassa ”Die Grossen Meister” -näyttelyssä. 

Hetkinen: missä ollankaan? Firenzessä. Tai Louvressa? METissä? Milanossa? Vatikaanin museoissa? – Oli siis kyse replikoista, joita renessanssin taiteilijoiden töistä oli tehty. Oli oikeastaan jännä hoksata, kuinka paljon noista olimme nähneet aitoina eri puolilla Eurooppaa ja NYCissä. Ja taas tuli mieleen, kuten näitä päivinä aiemminkin, mikä saa ihmiset, meidät mukaanlukien, kulkemaan ympäriinsä ja hakeutumaan maailman taiteen huippujen äärelle? Miksi haluamme nähdä Schönbrunnin ainutlaatuisuuden, huikeat peilisalit, Maria Teresian kullatun huoneen tai ties mitä… Miksi huomennakin on aie vielä ehtiä Sissy-museoon? 

Meihinkin (minuun) SIssy on tehnyt niin vaikutuksen, että hotellille ostettiin Habsburg-piccolo  huomisia reittisuunnitelmia siivittämään? 

No ensin illan ruokapaikan valinta. Tänään todellakin teki jo mieli jotain muuta kuin paikallisia liharuokien klassikkoja: niinpä salaattia ja kalaa kaipasimme. Ja pääsimme kuin pääsimme Zum Schwarzen Kameeliin, vaikka meillä ei sinne varausta ollutkaan. 

Merianturaa kaukana merestä, salaattia ja grillattuja kasviksia. Kuinka hyviä olivatkaan. Valkotakkisten miestarjoilijoiden (valkoiset takit ravintolahenkilökunnalla täällä on hyvin tavallista) moitteettoman ja varsin jouhevan tarjoilun myötä ruoka oli erinomaisen hyvää. Kuin myös ohessa nautittu grüner veltliner vuodelta 2011. Ympärillä vilkasta tiistai-illan ravintolaelämää… Olipa juhlahetki sekin. 

Ja sitten taas tuuleen ja tuiskuun kohti hotellia. 

Nuorten kanssa aktiivista chattailyä: tyär on pidennetyn viikonlopun meksikolais-ranskalais-saksalais-itävaltalais-ystäviensä kanssa viettänyt. Kaikki oli mennyt hienosti: rantasauna Hangasojan varressa oli hurmannut ulkomaalaiset, jotka olivat paitsi käyneet hangessa, myös pulahtaneet purossa, syöneet porolasagena, käyneet poro-ajelulla, Kaunispäällä munkilla, Kuukkelissa, pulkkamäessa ja kappelissa. Ja Lapin hulluus oli kuulemma iskenyt. 😉 

Nyt keräämme voimia huomiseen: tiedossa ainakin yksi museo, parikymmentätuhatta askelta, hyvää ruokaa, joululahjaostoksia, lomailua, paljon kuvia ja  toivottavasti hyvin vähäistä flunssailua ja vielä vähemmän sadetta. 

Kaupunkikulttuuria Wienissä

Läppärini on niin täynnä, että se ei jaksa pyörittää kuvien latausohjelmaa, saatikka, että voisin mitään muokata tai ladata tänne blogiin. Tämä on ollut odotettavissa, tein jo kotona varotoimia, mutta eilen illalla koneen ”mitta tuli täyteen” ja tältä osin se lopetti yhteistyön. Mikä sitten valvotti minua: yöllä jo keksin ratkaisun, joka ei sitten aamulla pelittänytkään. Olen lievästi sanottuna hukassa asian kanssa: minähän en osaa reissuissa olla, jollei kuvien purkamiseen, valintaan ja muokkailuun kulu tunti tai pari ja siihen sitten vielä blogin kirjoittaminen ja kuvien liittäminen iltayöstä. 

RAATIHUONE

Tämä ei tarkoita, ettenkö olisi ottanut kuvia tänäänkin varmasti parisataa, mutta minä en voi niitä nyt tähän liittää. Sitä vaikeuttaa sekin, että blogialusta (WordPress) päivittyi todella isojen muutosten kera juuri lähtöä edeltävänä iltana, mikä on periaatteessa  pitemmän päälle hyvä ja hieno asia, mutta ei ole nyt mukava opetella iltaisin pienellä matkaläppärillä tätä käyttämään (huomaatteko, että en esim. ole vielä löytänyt, miten teksti tasataan molempiin reunoihin, miksi sanat tahtovat kirjautua pötköksi ja miksi taustavärejä tulee vahingossa etc.) Siis bloggaaminen on nyt paikoin mahdotonta ja ainakin paljon tavallista työläämpää, mistä olen omasta ja teidän lukijoiden puolesta hyvin pahoillani. Mutta samaan hengenvetoon totean, että saatte sitten viikonloppuna kuvallisen nojatuolimatkan Wieniin. Kotona puran kuvasaaliini juttuineen nopeasti. 

Ja!! Onhan minulla uusi Leican kameralla varustettu puhelin, jolla olen sitten tänään ”ottanut räpsyjä” kuten sanonta kuuluu. Niillä kuvilla nyt näitä matkahöpinöitäni kuvittelen. Joten ei niin kauhean  paha tilanne. 

LUONNONHISTORIALLISEN MUSEON EDESSÄ BUSSIA ODOTELESSA

Maanantaiaamu Wienissä avautui meille eilistä aikaisemmin, vähän viileämpänä, mutta niin aurinkoisena, että laitoimme aurinkolasit silmille ja lähettelimme lapsille kuvan!

Hop on -bussin kyytiin tänäänkin (meillä on kolmen päivän lippu) ja kohti linnoja ja vähän Innere Stadtin ulkopuolelle. Toista tuntia oltiin tänäänkin kyydissä: Belvederen kohdalla vasta hyppäsimmme pois.

Emme menneet palatsiin sisälle, vastahan me 40 vuotta sitten sielläkin kävimme, ja siellä olisi ollut iki-ihanan Klimtin näyttelykin, mutta me olemme hänen töitään käyneet katselemassa Prahassa, eikä siitäkään ole kuin 18 vuotta. 😉 Siispä nautimme pihalla  reissun ensimmäiset Glühweinit, – kuuma maustettu punaviini oli ihan tarpeenkin.

Pehtoorilla kun on kurkkukipua ja nuhaa oikein kunnolla. Mehän ei osata reissata ilman, että joku seurueesta ainakin vähän sairastaa.  Kiertelimme aurinkoisessa barokkipuutarhassa, joka oli jo kovin talvinen. Videoklippi on täällä: KLIKS

Joka tapauksessa bussikierros oli taas näyttänyt uusia puolia Wienistä, ja selostuksista opimme paljon lisää tämän maan elämänmenosta, historiasta, arkkitehtuurista ja kulttuurista. 

Katselimme linnan pihan joulutorin  tarjontaa, mutta emme tehneet ostoksia. Ja jatkoimme kävellen takaisin Museo-kortteliin. Albertinassa on Claude Monet´n näyttely.

Hänen taidettaan on tullut NYCin Metropolitan Museossa nähtyä, ja pidän impressionistisista töistään kovasti, joten näyttelyyn siis.

Oli siellä myös Picassoa, Munch´ia ja  Chagall´a mutta heidän taiteensahan ei ole oikein minun ajatuksieni ja visioideni kanssa ”tyköistuvia”. Mutta Helen Levitt!  Hän oli nimenomaan sotien välisen ajan New Yorkin elämää arkea kuvannut, nimenomaan katukuvausta harjoittanut ja sitä taiten hallinnut naiskuvaaja, jolla on sellaista bressonilaista ”hetken kuvaamista”, mikä minua viehättää kovasti. Tässäkin aivan mahtava monikerroksinen kuva! Montako kerrrosta? Tarinaa? 

Meillä oli kaiken kaikkiaan hyvä taidekierros iltapäivän ohjelmassa. 

SItten toki jo hieman nälkä flunssapotilaalla, ja kävelimme Grabenilla olevan paikallisen Stockkan tai Il Corte Iglesin kalltaisen tavaratalon kohdalle ja hissillä ylös: 7. kerroksen on Sky Bar, josta näkymä yli Wienin keskustan ja suoraan St. Stephanin torniin.  Pieni lounas (leikkeleitä ja juustoa, leipäpalanen) sekä lasillinen Burgenlandin Blaufränkisch-rypäleestä tehtyä paikallista oivallista lämmittävää viiniä. 

Ja taas oli hyvä jatkaa matkaa. Ulkona oli jo vähän ripsinyt, satoi hetken rännänsekaista vettä, mutta ei mitään enempää. Kävellen taas vähän eri reittiä hotellille huilimaan. Kun parin tunnin jälkeen lähdimme takaisin keskustaan, olikin satanut jo enemmän; sopivasti olimme olleet pois kaduilta. 

Ja tänään sitten legendaariseen Filgmülleriin  nauttimaan Wiener Schnitzel. Maailmaankuulu! Jonoksi asti väkeä joka päivä. Iso sokkeloinen ravintola, ja kaikki yhden wieninleikkeen vuoksi! Jo vuodesta 1905 asti possun lihasta tehtyä leivitettyä leikettä on täällä tarjottu.

Eikä päällä ole anjovista, eikä kapriksia – ne kuuluvat Milanon leikkeeseen. Joka itseasiassa on tämän itävaltalaisen klassikkoruoan esikuva. Kenraali Radetzkyn sanotaan olleen wieninleikkeen taustalla: hän se ”milanesen” toi Wieniin… Emme todellakaan jaksaneet syödä kaikkea. Mutta kyllä tämä varmasti Wienin matkaan kuuluu kokea. 😉 

Huomenna kohti uusia seikkailuja. 

Kirkkojen, kiertoajelun ja joulutorien päivä

Meidän toinen lomapäivä ja toinen adventtisunnuntaiaamu alkoi hyvin. Olimme nukkuneet, – paljon, pitkään ja hyvin. Yhdeksän aikaan hotellin ruuhkaisella, mutta hyvällä, aamiaisella suunnittelimme päivän ohjelmaa. Teimme suunnitelman, joka ei sitten toteutunut lähellekään, mitä meidät kyseessä ollessa voi oikeastaan pitää hyvänä asiana. Olemme siis ottaneet lunkisti. Joskin tänään on kävelty vielä enemmän kuin eilen, vaikkei ollut tarkoitus. 

Sunnuntaiaamuna oli hyvä aloittaa käymällä ”kotipihan”, hotellihuoneemme ikkunasta näkyvässä Votiivi-kirkossa, jossa oli juuri messu alkamassa. Pfarrmesse. Seurakunnallinen messu, josta sitten tämän päiväinen kalenteriuukkukin. Hunajamessu? Kirkossa oli muutama penkkirivillinen paikallisia, ja he toivat  noihin koreihin koko ajan lisää pieniä hunajapurkkeja? – Tuottajat saamassa siunausta hunajasadolleen? En tiedä.  Sepä vaan sattui meille mainiosti. Tämmöinen ”siunattua hunajaa” -juttu. Sillä on meille ihan erityinen merkitys. 

KS.  siunattua hunajaa.. 

Kirkosta kohti maailmallisempi harrastuksia… Kävelemään, katselemaan. Ja sitten kuitenkin pian taas toiseen kirkkoon. Wienin komein, suurin, monen mielestä kaunein kirkko St. Stephani oli taas reitin varrella, joten kävimmepä myös siellä messun aikana. Olipa kaunis ääninen puhuja. Ja kovin on kirkkokin kaunis. Ensimmäistä kertaa kirkossa käydessä me molemmat sytytimme kynttilät omille isimmille, nyt Pehtoorikin omalleen. Ennen vain minä. Vanhenemme mekin, molemmat. 

Matka jatkui kohti ”Hop on, Hop off” -bussin lähtöpistettä. Ja lähdimmepä  sitten sen kyydille. Näitä turistikiertoajeluita on tehty eräissäkin kaupungeissa, vuosien ja reissujen varrella varmaan  kymmenkunta ja kyllä tämä eka kokemus täällä oli paras. Hyvä reitti, sopiva vauhti, selkeä, monipuolinen selostus ja väliajoilla Straussin musiikkia suoraan nappikuulokkeista.

Reilun tunnin saitterin aikana näimme paljon, myös alueilta,j onne emme olisi ilman opastusta ja kyytiä tulleet lähteneeksi. Ja yleensä näiden jälkeen hahmottaa kaupungin ja sen nähtävät paikat paremmin. Vaikka tänään oli erinomaisen hyvä rundi, ei tämä WIenin ”pohjakaava” tahdo minulle aueta. Pehtoori on sitten saanut viedä ja ohjata. 

Tämmöisiä valtavia jokiravintola/majoitius-cruiisereita olii TOnovan rannassa monia,… Kaiken kaikkiaan Tonavan rannalla näytti olevan monenlaista aktiviteettia tarjolla varsinkin kesäaikaan — tosin nyt totesin, että tällaisella talvimatkailussa on paljon hyviä  puolia… Palannen asiaan kotiuduttua..

Saitterin jälkeen oli lounaan aika. Lounashan voi olla myös konditoriassa. Ainakin WIenissä. Ja pääkatu Grabenin varrelta löysimme, emme Sacher-kahvilaa, emme Mozart-kahvilaa, vaan L. Heiner-kahvilan, joka kyllä meille sopi hyvin. Sacher- ja Trûffel-torte kahvin ja orange-punssin kanssa. 

Ja taas oli vanhoilla virtaa kävellä ristiin rastiin. Alkuperäissuunnitelma oli ollut käydä tänään toistamiseen Schönnbrunnin linnassa. Toistamiseen? – Vastahan me 40 vuotta sitten siellä edellisen kävimme. 🙂 Mutta siis se jäi huomiselle… 

Tästä tulikin joulutoripäivä. Kävimme ainakin neljällä, vai viidellä? 

St. Stephenin katedraalin viereisellä torilla pysähdyimme oikein kunnolla, kuvailin,  katseltiin, pidettiin tuulta (tuuleeko täällä aina näin kovaa ja paljon?) ja sitten ostimme ensimmäiset joulutorimukit ja punssit. Lämmintä tuoreista appelsiineista puristettua mehua, inkivääriä ja tilkka Stroh-rommia. Ehkäpä tällaista vielä mökkioloissakin sovelletaan. Oli hyvää. Illan lopuksi Hof-torilla (almissa, tässä meidän lähellä maistoimme myös Aperol-punsch. Ja sehän se olikin ihan erinomaisen hyvää” 

Tämän ensimmäisen torin jälkeen kohti hotellia, ja matka kesti… pieniä kuvaustuokioita, muutama pieni kauppa, kävelyä, kuvausta, yksi joulutori, .. ja hotellille huilimaan. 

Viideltä takaisin kaduille, toreille, etsimään ruokapaikkaa… Mennessä ja tullessa joulutoreilla!  Katselmassa perheiden luistelua keskellä WIeniä olevalla luistinradalla, huikeita jouluvaloja puistoissa, paikallisten sunnuntai-illan viettoa, kävelyä tuulisilla kaduilla. Filgmûlleriin emme jaksaneet jonottaa, etsimme ja löysimme toisen hyvän ruokapaikan…. ja jälkkärille – joulutorille!!! 

Nyt loppuu bloggaajalta, läppäriltä, hotellin hitaalta nettiyhteydeltä virta, joten illasta ja sen valoista ja kuvista jatkoa huomenna. Guten Nacht, ystävät! Huomiseen! 

Ai niin, sokeri pohjalla! Joulukalenteri 2018. Luukku yhdeksän! Se onkin video aamuisesta messusta!  Äänet päälle.  KLIKS

Wienissä – niin iloinen siitä!

Nyt on mentävä helpoimman kautta. On ollut aika vaihteleva vuorokausi, ja aika vähän unta, joten nyt jo unettaa. Joten ranskalaisia viivoja, välähdyksiä päivästä … (KUVIA LIITÄN KOKO AJAN … Hitaasti toimii… kotoa viimeistään lisää… )

Yöuni jäi neljään tuntiin, Pehtoorilla ei sitäkään. Viideltä olimme lentokentällä. Matka alkakoon, vaikka vähillä unilla.

Lento Helsinkiin ja Wieniin ajoissa, meillä oli reilu tunti aikaa Helsinki-Vantaalla. Ja mitä teimmekään? Etsimme portin, jolta tiesimme tyttären kavereiden olevan lähdössä Ivaloon. Ja me löysimme heidät, tunsimmehan heistä Paulinen. Ja olivat nuoret kyllä ihmeissään ja iloisiakin(?) tavatessamme. Tovi juteltiin, ja sitten he Ivalon koneeseen, me Wienin.

Pienen pohdinnan jälkeen päätimme törsätä taksiin, eikä se huono vaihtoehto ollutkaan. Mukava 38 vuotta Wienissä taksia ajanut herrasmies järjesti meille pienen saitterin matkalla hotelliin.

Hotellimme on Hotel Regina. Blogituttu Satu sitä suositteli, ja kyllä voidaan kiitellä suosituksesta: vanha, merkillisesti ”keisarillinen”, siisti kaunis hotelli on hyvällä paikkaa, ei ihan vanhan kaupungin ytimessä, mutta hyvin lähellä. Ja tästä kaikesta huolimatta halvempi kuin Scandic Tampereella asemaa vastapäätä. 

Kun kerran saimme huoneen heti = ennen puoltapäivää, olimme oikein tyytyväisiä, purimme laukut, teimme toistamiseen pientä ”aamupesua” ja päätimme lähteä pienelle happihyppelylle, lähitienoolle vähän tarkastelemaan paikkoja. Ei jäänyt ihan pieneksi pyrähdykseksi: palasimme juuri (= seitsemän kieppeissä) ja kaupungin keskustassa ristiin rastiin kulkeminen (18 000 askelta näytti uuden luurin askelmittari), mukava viinituokio (Saint Laurent Sommelier Edition 2015 (4,90 €/16 cl) Bitsinger-ravintola/viinikellarissa). 

Jostakin sellainen tuli bongatuksi 😉  Matkalla sinne löysimme kaikenlaisia hienoja kortteleita. Ja vaikka tiesimme odottaa monumentaalirakentamista, upeita palatseja, hallintorakennuksia ja museokortteleita, puistoja ja (yllättävän) leveitä katuja, niin silti kaupunki yllätti komeudellaan, kauneudellaan, valoisuudellaan, puhtaudellaan.

Melkoinen tuuli puhalsi koko päivän, ihan kaupungin sydämessä, pienillä kaduilla iltapäivällä tuntui auringon lämpö (+10 C), mutta kaikkinensa olin hyvin tyytyväinen, että sittenkin olin ottanut mukaan uuden takkini enkä duffelissa lähtenyt reissuun, lämpö ei ollut turha.

Jossain välissä totesin, että olipa hyvä, että sittenkin tulimme viideksi, emmekä vain neljäksi, päiväksi. Näyttää olevan tekemistä ja katsomista yllin kyllin.

Parin joulutorin läpikin jo kävelimme. Kuinka kauan minä olenkaan haaveillut pääseväni joskus Keski-Euroopan joulutorille? Kauan. Ja nyt, nyt toreja on jokaiselle päivälle ! Niin hienoa.

Vastoin tapojamme päätimmekin syödä jo päivällä: kävimme muutaman (matkaoppaissa mainitun) ravintolan ovella, ja päätimme jatkaa etsimistä. Päädyimme  lopulta Plachuttaan, joka mainostaa olevansa kuuluisa ”world-famaous tafelspitzistään”.  Paistiinkääntäjissä tafelspitzistä on ollut puhetta, olin lukenut siitä etukäteen ja tämänpäiväinen taksikuskikin suositteli, joten olihan tämä koettava. Keitettyä naudanlihaa liemessä? Ei kuulosta kummoiselta, mutta kylläpä oli hyvää.

Päivällisen jälkeen vielä pieni lenkki jo pimenevillä kaduilla, jouluvalojen alla, katsellen toinen toistaan kauniimpia arvokkaampia rakennuksia ja ihanien kauppojan ikkunoita, valaistuja kirkkoja… 

Mutta nyt ei vanha (tämähän on minun 60-vuotislahjamatkani Pehtoorilta) enää jaksa, ja huomennna odottaa uusi päivä. 

JOULUKALENTERI 2018 
Joulukakku wieniläisittäin… 

Lennot ristiin

Pitäisi olla jo nukkumassa. Kello soi kuuden tunnin päästä. Neljältä siis. 
Ja tyttären pitäisi olla jo täällä. Ei ole, vaan lähti juuri Helsingistä. Tunnin myöhässä. 

Me lähdemme aamulla, toivottavasti ajoissa, lennolle Helsinkiin. Ja sieltä edelleen Wieniin. 
Ja tytär tulee tänne yöksi, ottaa aamulla auton ja ajaa Saariselälle. Jonne hänen ystävänsä lentävät nyt Wienistä, Berliinistä ja Pariisista. 

Ja meidän piti nähdä tässä, mutta, mutta … ehkä menen nukkumaan. Olen kaiken laittanut tyttärelle valmiiksi, ja pakannut tietysti omatkin kamppeet. Mutta haluaisin nähdä, ja haluaisin antaa pre-joululahjan jota olen puuhannut jo jonkin aikaa – nähdä ilmeensä kun näkee mitä se on. 

Harmittaa – ei iso asia. Paitsi minulle. Haluaisin niin ilahduttaa. No mutta. Huomiseen, ystävät! 

JOULUKALENTERI 2018

Pilvissä leijailemme 


Erilainen itsenäisyyspäivä

Ikinä ennen en ole ollut Linnansaaressa itsenäisyyspäivän aamulla yhdeksältä, kun siellä ammutaan kunnialaukaukset. Ja totta puhuen: en ollut tänäänkään. Mutta olin siellä jo tuntia ennen ja sitten yhdeksältä aika lähellä: kirjaston rannassa.

Tämä torstainen itsenäisyyspäivä on ollut muutoinkin kovin erilainen kuin aiemmin, toisaalta hyvin kotoinen.

Oli aika hienoa olla tyhjässä kaupungissa (joskus tällaisina päivinä, tällaisina aamuina, toivon asuvani keskustassa tai sen liepeillä, jotta näistä aamuista olisi vielä helpompi nauttia), jossa vain ”lumiaurausmiehet” koneillaan rikkoivat hiljaisuuden ja liikkumattomuuden.


Parituntisen kaupungilla kiertelyn jälkeen sitten tietysti vielä hautausmaalle, jossa meitä aamukulkijoita oli tänään tavallista enemmän. Sattuneesta syystä, ja kyllä minä tupisin, kun minulla jo kameran akku tyhjänä.

Siispä kotiin jo. Valmistelemaan meidän itsenäisyyspäivän päivällistä. Olin luvannut laittaa (vihdoin) blinejä… Miniäkin kun saa jo syödä kypsentämätöntä (mätiä, graavikalaa, savuporoa…) ruokaa.

Ja kyllä me kaikki tykkäsimme. Ja sitten: minä olin päättänyt, että tänään avataan se samppanja, joka oli hankittu varpajaisia varten. Vallan tyyris, aika ainutlaatuinen, jota Juniori oli suositellut ja jota arvelimme nyt vauvan äidinkin tilkan maistavan. Ja niinpä vuoden 1994 100 % Ayin kylän chardonnay oli tänään tiensä päässä ja pääsi meidän laseihin, ja todellakin se oli hintansa väärti. On vaikea kuvailla, mutta jos sanon, että kaikki, kaikki oli kohdallaan meidän kaikkien neljän mielestä; ehkä se kertoo, että se oli mieleenpainuva maku. Boisel 1994.

Ja hyviä olivat myös blinit. Miksei niitä voisi jo joulukuussa syödä? Ihan hyvin voi. Varsinkin itsenäisyyspäivänä.

Vuorotellen-kirjassa on hyvä ohje, myös oheisille lisukkeille.

Kunhan olimme alkuun päässeet, meidän samppanja-friikkijuniori toi vielä toisen samppanjan (”josta jätetään Naanallekin”  kuului ohje. Tyär siis tulee huomenna.) Ja juhla jatkui!

Miniä oli leiponut jälkkäriksi ”harjoituskakun”. Kastajaisia varten ajateltu kakku todettiin hyväksi. Jatkoon!

Sitten yhtäkkiä hoksasin: kynttilät! Onneksi minulla oli maailman paras kaveri niitä sytyttämässä… Enkä voinut välttyä opettamiselta, ihan vaan kerroin, että ne kuuluu sytyttää, – sytytetäänhän ensi vuonnakin … Ja Apsu totesi, että ens viikolla!

Joulukalenteri 2018 

Kaksi kynttilää 

Kalentereita ja kommentteja

Pitäisi löytää taas kyky keskittyä yhteen asiaan kerrallaan. Minulla on ollut sellainen taito, joskus. Ei ole enää. Aamupäivän sählättyäni suuntaan jos toiseenkin olin iltapäivällä sitten vihdoin valmis lenkille ulkoiluttamaan Canonia. Räntäsade äityi kaupungilla kulkiessani vallan hurjaksi. Ajatuksena ottaa kaunis joulukalenterikuva Oulun kaupungintalon tai hautausmaan kuusesta. Ajatukseksi jäi. Sen verran sakeaa oli rännän tulo.

No kuvasin sitten myös Lumo-festivaalin aikana pysyvästi valaistun Laaniskan, Oulun kaupungin läpi virtaavan (ruskeavetisen) Laaniojan. Tänään siinä oli ohut kaunis jääpinta, joten uudet valot ja koko lähimiljöö näyttivät aika viehättävältä – kosteasta kelistä huolimatta.

Laitoinpa yhden kuvista FB:n ”Oulu tutuksi” -palstalle, ja minä typerä menin kirjoittamaan siihen tekstiksi ”Laaniskan uusi valaistus on aika hieno, eikö?” – No johan pari henkilöä onnistui pahoittamaan mielensä ja vetämään herneen nenään tyyliin ”turhat on valot” ja ”pitäis ensin Laaniska putsata” etc. … ja sitten vielä maailmantuskaa huokuva kommentti!! Huoh! Onneksi on valoista ja kuvastakin tykkääjiä. 😉

Lupasin palata myös joulukalenteriasioihin. Juniori lähetti minulle Instan kautta vinkin, että SOPPA365:n tilillä on kalenteri. Otinpa heti seurantaan, ja mietin, miksi en ole aiemmin niin tehnyt. Siellähän on ruokaa, reseptejä ja ruokakuvia. Siis mun juttu. Luulen että muu teistäkin tykkää, käykäähän kurkkaamassa. Miniän kanssa on tykkäilty YOZEN-sivuista ennenkin, joten miksipä ie myös heidän FB-päivityksistään. Tähän asti siellä on ollut hyviä tarjouksia. KLIKS Kosmetiikka- ja meikkikalentereista on siis havaintoja, (ks. kommentit 1. päivältä). Minulla ei tänä vuonna ole perinteistä (! kahtena vuonna oli) Lakrids-kalenteria. Olen tyytynyt ihan vain omaan viimevuotiseen, luen kuin ”ulkopuolinen”. 😀

Kalentereista ja nimenomaan vuosikalentereista… Minähän uhkasin, lupasin, aioin tehdä Oulu kuvissa -kalenterin lisäksi myös ruokakalenterin. Nope. Ei tule tänä(kään) jouluna. Ehkä syynä tähänkin on sähläämiseni. Olisi vain pitänyt istua päiväksi pariksi ja TEHDÄ se. Matskua kyllä on. (* Miljoona-arvonnan voittaja-Sinillä on vielä palkintokalenteri saamatta, ehkä odotit ruokakalenteria, mutta nyt toimittaisin tuon tavallisen kalenterin… Laitatko minulle spostilla osoitteesi niin toimittelen ennen joulua perille.)

Joulukalenteri 2018

 

Kotosalla palasia satumaailmasta 

 

 

Muistatteko riemullisen Puuilon käyntini (kuvausrekvisiittaa + joulutilpehööriä + puhdistusaineita atc.) jokin aika sitten. Tämä on yksi niistä löydöistä. Kympillä koko mökki + valonauha (ei pattereita). 

 

 

 

 

Harmaata on, mutta pikkujoulu!

Talvisodan syttymisen päivä. Äitini oli jo silloin (ensimmäisellä) evakkomatkallaan, …

Ehkä nykyisin enemmistö suomalaisista pitää tätä kuitenkin pikkujouluviikonlopun perjantaina. Minä olen hyvin helpottonut, ettei tänään ole kumpikaan. Noh, kuitenkin ja paitsi, on kahden hengen ”kotipikkujoulut” Sellainen sopii minulle tänään oikein hyvin.

Tuntuu, että (sään puolesta) tänään on ollut vuoden pimein, ankein, harmain, sateisin, tuulisin, ankein päivä.

Tällaisena päivänä, arkisessa olossa, on vallan mainiota, että meillä Oulussa on Kivisydän. Kallioparkki teki kaupungilla asioinnista säästä huolimatta siedettävää.

Tänään oli Valkeassa (S-ketju, Arina) 20 % -alennus suunnillleen kaikesta, ja niinpä minäkin sitten sinne suuntasin – ajatuksenani hankkia jo nyt joitakin joululahjoja – ja ruokaa. Aamupäivän (heräsin taas!!! klo 4.30) touhujen venyessä yli kymmeneen olin kaupoilla ihan liian myöhään. Tai siis, että sinne oli ehtinyt sata, ja kaksikin sataa, muuta ihmistä. Ja kaikilla vilkkui silmissä miinus 20 %. Melkein ryysis.

Noh, sain sentään muutaman ostoksen tehtyä ennen kuin painuin alakertaan, Sokoksen Herkkuun. Ja kyllä, kyllä se on jo melkein Stockan veroinen. Kaikenmoista hyvää ja herkullista oli tarjolla. Paljolti tiesin, mitä olin hakemassa, mutta toki myös ostelin ”varalle”.

Eilen iltasella lueskeltuani Tiina Rantasen ”Klassikkoruokia”-kirjaa (ehkä jollekin ruokafriikille ystävällesi tai itsellesi joululahjavinkki? – se on mukava kirja)  päätin, että tänään testataan tätä. Kuhaahan meillä syödään paljon, vähintää pari kertaa kuukaudessa, yleensä juuri perjantaisin, mutta ei ennen tällaista. Nyt oli hyvä tehdä tämmöistä kun on syksyn sienisatoa säilöttynä. Vaikka ko. keittokirjassa tehtiin soosi herkkusienistä.

Kuhaa Marskin (ja minun) tapaan

Ainekset

2 isoa kuhafilettä
suolaa
(valko)pippuria
paprikajauhetta
korppujauhoja
voita

1 rkl piparjuuritahnaa
50 g voita

kourallinen suolasieniä
2 rkl voita
1 – 2 rkl vehnäjauhoja
2 dl valkoviiniä (tai vettä)
2 dl kermaa

Tee ensin piparjuurivoi. Pehmeään voihin sekoitetaan piparjuuritahna. Pursotetaan tahna leivinpaperille nokareiksi ja laitetaan pakkaseen.
Sitten kastike: liota ja huuhtele suolasienet. Kuullota voissa, lisää jauhot, sitten kerma ja viini. Anna hautua miedolla lämmöllä.
Mausta kala suolalla, (valko)pippurilla ja paprikalla. Kääntele korppujauhoissa ja paista voissa kuumalla pannulla (pari minuuttia puoleltaan).
Ohessa oletkin jo keittänyt perunat.

Onhan hyvä ruoka vaikka itsenäisyyspäivän pöytään. Marskin tapaan!

Ja sitten sellainen kuohuviinilöytö. Vähän erikoisempi kuohuviini. Tai siis jos pidät samppanjasta, pidät varmasti myös tästä.  Vouvray!

Ei ole mikään halpiskuohuva, mutta makua, luonnetta, kuplia, laatua on.

 

 

Ai niin: huomenna ensimmäinen luukku!!!