Niitä näitä

Katsellen, kuunnellen, kävellen

Tänään aamulla linnut lauloivat! Niitä oli jo aika paljonkin laulelemassa niin kotipihalla kuin aamupäivällä kaupungillakin.

Pehtoori oli päiväreissulla kaverinsa kanssa Syötteellä, joten minulla ihan oma, tarpeellinen yksinolon päivä. Ajatuksenani oli ollut kävellä iltapäivällä kaupunkiin ja mennä sitten kuvauslenkin jälkeen syömään jonnekin etniseen, mutta kun säätiedote uhkaili auringonpaisteen hiipuvan iltapäiväksi, muutinkin suunnitelmia ja menin jo aamulla kaupunkiin autolla ja kiertelin sitten kolmatta tuntia – – etsien kaikenlaista kuvailtavaa. Eipä ole kyllä pitkään aikaan tullut käveltyä Oulun keskustassa ja sen liepeillä 11500 askelta. No mutta sää oli hieno!

Ja taisinpa keksiä uuden kuukausikuvakohteen. Aseman seutu on ison myllerryksen kohteena, mikä näkyy hyvin Tulliväylälle. Kun joka viikko kerran tai pari tuosta kuljen, niin voisin dokumentoida muutosta ottamalla samasta kohteesta kuvia. Pariin vuoteen ei ole ollutkaan sellaista kuukausikuvakohdetta (pl. Apsu 🙂 ) kuin joskus aiemmin – ks. esim. täältä (ja voi kamala kuinka nuo mun kaikki vanhat kuvat on pimeitä! Pimeitä vaikka ne klikkaisi isommaksikin!)

Koskapa puolelta päivin ei vielä ollut kunnon nälkä, kävin hakemassa Toriista Take Away -sushit kotiin. Sainpa niistä hyvää kuvausrekvisiittaakin. Porotokka 3D -muki vihreällä teellä sushilautasen ohessa oli hyvä kuva-aihe Porotokka-projektissa. ”Asioita vähän etiäppäin” – kuten isälläni oli tapana sanoa.

Iltapäivällä muiden hommien ohessa kuuntelin taas Radio Playta. Monta kertaahan on ollut puhetta kuinka olen Radion Novan kuuntelija, aika lailla suurkuluttaja. Siellä on ollut monta minulle mieluisaa toimittajaa (Ile Jokinen, Jalle Niemelä ja Sari Seppälä) ja on vieläkin: Kuukka & Linnanahde aamuisin eivät isommasti ärsytä, ja – kummallista kyllä, olen ruvennut jopa pitämään Esko Eerikäisen lunkista radioäänestä, sujuvasta toimitustyöstä, mutta iltapäivän Nina Backman ja Anssi Honkanen, ja nimenomaan jälkimmäinen, eivät minulle sovi. En ala ruotimaan miksi, mutta joka tapauksessa arki-iltapäivisin en juuri Novaa kuuntele.

Nyt olen löytänyt Radio Playn. Olen kuunnellut koko  Auta Antti -sarjan (joka jostain kuulemani mukaan jatkuu huomenna uusilla jutuilla – jee!), yhtä sun toista sarjaa kokeillut ja sitten tällä viikolla kuvia tehdessä olen kuunnellut melkein kaikki Sunnuntaibrunssi-jutut. Ja oppinut Mikael Gabrielista, Jukka Puotilasta, Almasta, Peter Nymanista, Iina Kuustosesta, Kari Hotakaisesta uutta, – tutustunut heihin. Olli Lindholmin ja Tuomas Kyrön haastattelun kuuntelin tänään. Molemmat ehdottomasti kuuntelemisen arvoisia.

Ja Kyrön innoittamana ajattelin, että ehkä hommaan itselleni jonkun äänikirjasovelluksen: Storytell? BookBeat? Elisa Kirja? Löysin näihin liittyvän artikkelin. Ehkä tilaan tuon BookBeatin. Onkos kokemuksia?

Onnellisessa maassa

Maailman onnellisimmassa maassa olen tänään viettänyt hyvää arkea.

Arjen seesteisyys ja pienet jutut ne on onnen takana. Minulla ainakin.

Vähän umpikujaan itseni Oulu-palapelini kanssa tänään värkkäilin.

Ja siirryinpä sitten viime toukokuun Rhodos kuvia katselemaan ja vähän niitä jo työstämäänkin.
Vihdoin. Mutta jos pääsiäiseksi …

Onnellisuuteen kuuluu myös haaveilu, ja kyllä nyt jo haaveilen meidän reissusta…
Mutta sinne on vielä yli kaksi kuukautta aikaa.
Haaveilukin on kyllä hyväksi.

 

Enstaina sitten

Tänään on perhechatissa ollut vilkasta. Erikseen ja yhdessä opiskeluista, opinnäytteistä, Apsusta, pääsiäisestä, rahanmenosta, Eeviksen ekasta hampaasta, mun kuvaprojektista, lomista, remonteista, ruoasta ja ystävistä kaikenmoista viesteilyä – varmaan muutama sata viestiä on yhteensä lennellyt.

Olennaisin tulos ja paras juttu on se, että Apsusta on hyvä se, että ”Saana tulee enstaina tai torstaina, tai ainakin lähtee kohta tai ykskymmeneltä tulemaan tänne päin eikä heti lähde pois vaan pelaa Kimbleä”. Enstaina ykskymmeneltä eli suunnilleen pääsiäisenä. 😉 Minustakin se on kiva juttu, vaikka ei ehkä Kimbleä pelatakkaan. Josko minulla olisi jo uusi palapeli?

Kävinpä tänään kaupungissa lenkillä: pitihän se tähtitorni käydä vielä kuvaamassa. No sää ja valo nyt eivät olleet erityisen suosiollisia. Mutta kaikista mustista korkeista lumipenkoista oli puolensakin: siellä minä kuulkaa Silloilla seisoin hangen päällä ja kuvasin tähtitornia, ja Kajaaninkadulla kuvasin kirkontornia ainakin puolitoistametrisen lumivuoren päältä. Mutta, mutta valo ei ollut mieleinen. Ehkä enstaina parempi keli.

 

 

 

 

 

 

 

 

Nämä muokkaamattomat raakakuvat näyttävät että kyllä nuo tornit saa suoraankin. Mutta että eri suunta aiheuttaa muutakin ongelmaa kuin valon puutteen. Tornien edessä on jotain tarpeetonta. Kupoli, terassi ja sähköjohto. Ikinä ennen en ole hoksannut että Kajaaninkadun yli kulkee tuollainen johto. No se on helppo photoshopata pois ja leikata vain torni, mutta ehkä minä vielä odotan aurinkoa.

Yksi vanha kuva arkistoistani löytyi. Tuostakin voisi tehdä palapelin. Taivaskin on sopiva palapeliin, eikö vain? – Ja torni on suorassa 😉

Palatessa kiersin vielä Ainolan kautta ja siellähän uusi kesäteatteri oli jo (lähes) valmis. Minusta katos on aika hienon näköinen.  Katsomot tulevat ymmärtääkseni olemaan liikuteltavat ..

Joskopa sitä ensi kesänä saisi aikaiseksi lähteä Kesäteatteriin, – milloinhan on viimeksi oltu? Ehkä 2005 kun oli Oulun 400-vuotisjuhlat ja näytelmä Kuningaslohi paljon kehuttu, ja minulla jostain sinne vapaalippujakin. Meidän teinit ja ottopoikakin olivat mukana. Eli ei kovin tiuhaan ole käyty. Ja ihan liian vähän tulee käytyä teatterissa muutenkaan. Sitä paitsi minulla on ollut eilen ja tänään vakaa aie lähteä leffaan katsomaan A Star Is Born, ja olenko saanut lähdettyä. Nope!

No sentään veroilmoitukset olen nyt ottanut esille vakaana aikeena työstää ne viikonlopuksi – minullahan niitä on peräti kolme hoideltavana: oma, äidin ja Muistikuvia. Viimeinen vaatinee eniten aikaa ja vaivaa. Mutta ei enää tänään mitään sellaista. Enstaina sekin. Nyt vielä vähän aikaa palapelin parissa…

 

Oulun torneja ja julkisivuja -projekti

No nyt aika paljastaa minun viime viikon projektini. Tai siis se versio, jossa nyt olen menossa.

Ensinnäkin oli otettava kuvat: kierrettävä, kuvattava eri suunnista, valon tullessa kohteeseen suunnilleen samanlaisena, ja vasten sinistä taivasta, jotta kuvat olisi mahdollisimman helppo ”syvätä”, – rajata vain rakennus tai sen osa irti taustasta. Säädeltävä kuvat. Etsittävä sopiva taivaskuva.

Soviteltava, koetettava, mikä mahtuu mihinkin, mikä näyttää hyvältä, säädettävä ja rajakohtia putsattava, siirrettävä sittenkin joku toinen rakennus eturiviin tai oikealta vasemmalle tai toisinpäin. Ja välillä aloitettava alusta. Ja käytävä kuvaamassa esim. Valve uudelleen, kuvaamassa Byströmin talo, joka ei sittenkaan sovi tähän.

Saahan se ihminen päivänsä kulumaan näinkin. Kymmeniä tunteja on mennyt tähänkään asti pääsemiseksi. Palapeliähän tämä on — ja siitäpä tulikin mieleeni, että tilaan tästä – tai vähän erimallisesta ja kunhan valmistuu – palapelin. Ja projektini lopputuloksen yritän kyllä myydä (myös) kaupungille. Kuvan koko on oikeasti yli metrin leveä ja siitä voi kyllä tulostaa vaikka seinänkokoisen tapetin ja tarkkuus säilyy. Tässä nettiversio ja pienennetty valtavasti.

Nyt kuvassa on vielä kohtia, joihin en ole tyytyväinen ja jotka häiritsevät silmää. Esimerkiksi aseman ja Hannalan katoilla oleva lumi. Pitäisi saada aikaiseksi sellainen ”vuodenajaton” versio. Monta muutakin juttua vielä vaativat aikaa ja opettelua…

Auttakaapas tekin, ja kertokaa, mikä on huonoa tai onko koko idea äpöstämisen arvoinen. Luulenko vain, että tästä tulee aika hieno? 😀

Ruokaviikonloppu

Tälle viikonlopulle näyttää olevan ominaista ruoka (- ja huolikin).

Koskapa sää on ollut mitä kurjin, skippasin lenkin, ja käytin aamupäivän reseptien etsimiseen. Tälle viikonlopulle ja ensi viikon soppakeittiöön etsin uusia ohjeita, – ja tiedättehän miten käy, kun alkaa surffailemaan… Hyvinkin parituntinen kului paitsi ruokablogeissa ja -lehdissä klikkaillen, myös piipahdellen kaiken maailman typerillä julkkissivuilla, asiallisilla elämäntapasivuilla, välillä neuleohjeita etsien, FB:n ”kaikki” valokuvaussivustot koluten … Kaiken kaikkiaan yhtä tyhjän kanssa. Paitsi että niitä reseptejä kyllä löytyi. Huomiseksi parikin ja tälle päivälle ensimmäinen kokeiluun: sitruuna-vuohenjuustorisotto.

Kun kokeiltavia ruokia ja varsinkin uusia keittoideoita löytyi useampikin, kauppalappu venyi aikamoisen pitkäksi. Liki kaiken tarvittavan löysin meidän lähikaupasta. Ja kyllähän se väistämätöntä oli, että parsaa oli tänään. Sen valmistin ”vanhalla” ohjeella: Kellogg´s-pecorino-kuorrutus. On se vaan hyvä ja helppo. Ja sitten oheen – ei suinkaan prosciuttoa, kuten tavallista vaan – speckiä. Savustettua ilmakuivattua kinkkua. Pirkka-merkkinen on ihan kelpoa, mutta kyllä kaipasin sellaista speckiä, jota oli Wienissä hotelliaamiaisilla. Ja sitten oheen sitä sitruuna-vuohenjuustorisottoa.

Sen ohje löytyi Soppa365-sivustolta, joka on kyllä hyvä portaali monille ruokablogeille ja -lehdille. Ainoa vaan, että välkkyvät, vaihtuvat mainokset minua häiritsevät. Mutta risotto oli hyvää!

SITRUUNA-VUOHENJUUSTORISOTTO

2 – 3 salottisipulia
1 valkosipulinkynsi
1/2 dl oliiviöljyä
3 dl risottoriisiä
7 dl vettä kiehautettuna
1 rkl (luomu)kasvisfondia
1/2-3/4 dl (luomu)sitruunan mehua
1/2 dl tuoretta timjamia hienonnettuna
1 rkl hunajaa
2 tl (luomu)sitruunan kuorta raastettuna
1/2 tl suolaa
1/2 tl mustapippuria myllystä
1 rs (150 g) pehmeää vuohenjuustoa (Chavroux)

Kuori ja hienonna sipulit. Kuullota ne oliiviöljyssä paistokasarissa. Lisää riisi ja jatka kuullottamista muutama minuutti, kunnes riisi on läpikuultavaa.

Lisää joukkoon fondi ja kiehautettua vettä desi kerrallaan sitä mukaa, kun edellinen on imeytynyt riisiin. Tarkista käyttämäsi riisin kypsennysaika pakkauksesta. Jatka kypsentämistä keskilämmöllä 12–18 minuuttia vettä samalla tavoin lisäten, kunnes riisi on kypsää, mutta siinä on vielä purutuntumaa jäljellä. Tarvitsemasi veden määrä riippuu siitä, kuinka laakeaa pannua käytät ja kuinka voimakkaasti risotto porisee, mikä vaikuttaa nesteen haihtumiseen.

Lisää kypsentämisen aikana joukkoon timjami, hunaja, sitruunankuoriraaste, suola ja mustapippuri. Kaada lopuksi joukkoon sitruunamehu, lusikoi päälle pehmeä vuohenjuusto ja pyöräytä sekaisin.

 

Ja sitten viinisuositus parsalle. Jos tällaisen viinin jostain löydät, kannattaa ostaa. Parsalle, kalalle, katkaravuille…

Itävaltalainen grüner veltliner, jota ei oikeastaan ”gryyneriksi” (poikani ilmaus) uskoisikaan. On siis voimallisempi, maukkaampi, ja hyvin kesti myös speckin savuisuuden, joten voisi sopia myös savukalalle. Onkohan savustukseen vielä kauan? – Nyt tuntuu, että on. Ulkona on pimeää, märkää, ja hitosti lunta. Mutta siis, tässä vaikka pääsiäispöytään suosituksia. Ja odottakaapas kun näette mitä huomenna on tarjolla!

Vihertää – edes sisällä

 

Eucalyptuksen oksat ovat kyllä mukavia; tai siis ne on halpoja, ne kestävät vaikka kuinka kauan, ne tuovat vihreää sisälle ja niitä voi ripotella pienissä purkeissa vähän joka puolelle huuskollia. Minulla taitaa olla nyt kolme pientä purkkia, ja vielä yksi iso Festassa. Tänään – samalla kun kävin ostamassa Miniälle synttärilahjaa – ostin myös pikkuruukkunarsisseja. Vaikka pääsiäiseen on yli kuukausi vielä, niin silti ostin. Tällä viikolla on ollut niin keväistä. Ja tänäänkin sen yhden tunnin kun olin kaupungissa. Joten ihan hyvin voi jo vähän orientoitua pääsiäiseen.

Mökille lähtöä tässä on arvottu: lähdetäänkö lauantaina, mennäänkö pääsiäisenä, ehkä sittenkin siinä välissä tai miten tehdään. Ulkopuoliset tekijät taitanevat ratkaista, että ainakin ensi viikko ollaan Oulussa, mikä tarkoittaa, että pitäisi saada jostain puhtia käydä täällä hiihtämässä. Eipä ole minun latukilometrisaldoni tälle kaudelle häävi, lähinnä säälittävä. Lumen puutteen syyksi sitä ei voi laittaa.

Mutta huomiseksi on liikkumista luvassa. Meillä on Apsun kanssa humputtelupäivä. Sitä on yritetty monta kertaa viimeisen kuukauden aikana, mutta huomenna! Eiköhän molemmat olla terveitä ja valmiita lähtemään Leo´s Leikkimaahan!

 

 

Connecting

Oulussa on menossa POLAR BEAR PITCHING Kansainvälinen tapahtuma yliopiston ja kaupungin yhteistyöllä tehty pitsaus-happening,  jonka After Partyt ovat Torinrannassa. Minä olin Pre Partyissa. Tai siis aamupäivällä kävin katsomassa, kun lämmittelivät rekkasaunaa ja kaivoivat avantoa. Hartwall on tehnyt lonkerobaarin ja Nokia aurinkokaaren tai mikähän tuon nimi onkaan. Touhua ja tohinaa oli.

 

Isoin lonkero ikinä? Ja varmasti kylmää?

Iltapäivä kuluikin sitten oppia saamassa: nyt osaan käyttää Lyytiä! Olipa hyvä nettikoulutus.

Ja tyttären kanssa pitkä puhelu, pitkästä aikaa kaikkien tietojen päivitys. Eihän me mitään arkirupattelijoita olla. Paitsi tietty whatsappissa, mutta että puhelimessa? – Ehei. Joskus on kuitenkin hyvä käyttää pitempi tovi päivityksiin.

Ja illalla sitten oltiinkin Juniorin kanssa saman pöydän ääressä. Meillä nyt niin paljon päivitettävää ole; aika ajantasaisia tiedot on. 😉

Connecting people – ihan niin kuin tässä Nokian sponssaamassa jääveistoksessa.

Kotoilijan maanantai

Olipas koko blogi unohtua tälle illalle..

mikä kertonee siitä, ettei ole tapahtunut mitään kummoista. Kuvien suoramyyntiyritystä, huomisen nettikoulutuksen ennakkotehtävien tekoa, Vastavaloa, Caritas, pyrystä poissa pysymistä, — niistä oli minun maanantaini tehty. Jotenkin vähän huono päivä kuitenkin. Mutta huomenna taas paistaa.

Kevättalven viikonlopussa

Ihan lauantai.

On tuntunut ihan lauantaille. Ehkä eilinen naapureiden käynti, tänään tekemätön päivä ja se, että pikkuperhe ei tullut syömään, tekivät tunteen lauantaista.

Lauantai tai sunnuntai, mutta onpa ollut kiva keli. Niin kaunis maaliskuun pakkaspäivä. Ja kun eiliseltä oli rääppiäisiä niin en ole juuri ollut sisällä.

Aika harvakseltaan julkaisen meiltä kotoa, edes Festasta, kuvia, mutta tässäpä nyt yksi. Siksikin, että yritän kertoa, kuinka kaunista on sälekaihtimien välistä siivilöityvä valo. Ja varjot. Ja nimenomaan tuo valo! Ja vihreä, olkoonkin ”tehty”.

Kuvissa näkyy (vas. alareunassa) valkoinen ruukku, jossa on ”heinää” (nyt myös bannerikuvassa). Muutamana vuonna olen kylvänyt – paitsi perinteistä rairuohoa – myös vehnänorasta, ja se on kyllä kaunista. Ja kiitollista, kuten anoppini varmasti sanoisi. Siis että se itää nopsasti ja varmasti: viikossa jo tuollainen nätti vihreä ”nurmi”. Sitä voi leikata huoletta ja se pysyy kauniina monta viikkoa. Voinpa suositella, kokeilehan, jollet ennen ole. Pääsiäinenhän on vasta reilun kuukauden päästä, mutta miksei voisi laittaa jo nyt keväistämään kotia? Ihan hyvin voi.

 

Naapurit syömässä

Tänään vieraita, paitsi että ei vieraita. Vaan ystäviä vuosikymmenien takaa, naapuruksiakin jo yli kolme vuosikymmentä.

Meillä oli paljon päivitettävää – enemmän kuin lenkillä tavatessa tai portin pielessä moikatessa ehditään sanoa tai läpikäydä.

Päivittämistä helpottamaan ja edesauttamaan olin värkännyt meille syötävää-…

MENU 9.3.2019

Toast Skagen

Poronpaistia
Porkkanarisottoa
Korvasienimuhennosta
Karpalohyytelöä

Creme Brülée Omar

Ja ohessa oli kyllä muutama lasillinen hyvää viiniäkin. Ja jälkkkärin jälkkäriksi vielä Chocoksin suklaata ja vähän juustoja. Ja loput tilkat viiniä…

Paljon tuli kuulluksi. Ja taas pohdittua vanhenemista, elämisen satunnaisuutta, epäoikeudenmukaisuuttakin. Menneitä juttuja ja mietteitä tulevasta.

Tällaisia iltoja tarvitaan.

Luovuutta liikkeellä?

Päivä vierähti vähän kuin unessa. Sentään pariinkin otteeseen ollessani ulkosalla oli n heräillä ja tässä maailmassa, muutoin vähän omissa ajatuksissa ja toiskeleposena. Mutta eipä sillä niin väliä.

Ulkona mieleen tuli ajatuksia uusista korttisarjoista… Ja yhtä ajatusta (”Oulun tornit”) jo otinkin kuvia, … vähän värkkäsin. Ja sitten tuli mieleen Jussi Lahtisen kortit ja julisteet. Tiedättehän ne eri kaupungeista tehdyt hienot mv-kortit, joissa on kaupunkien maamerkkejä. Siis olenko nyt pöllimässä ideaa, kopioimassa harrastajatasollani jotain oikean kuvataiteilijan tuotosta. Ks. Lahtisen töitä: http://www.jussilahtinen.fi/ 

Ja sitten toisenlaista toteutusta mietin myös.

Ihan selvästi tämä pitkään jatkunut laiskotteluni, tekemättömyyteni saa aikaa luovia ajatuksia, toisin kuin joku viikko sitten vielä epäilin. Mutta totta puhuen: pitäisi kyllä ryhtyä jollekin.

Erilaista laskiaista

Laskiaistiistai ja kymppiviikko! Eikä työelämävelvoitteita ja silti me ollaan Oulussa. Mökille ei menty, sillä oltiin aika vasta ja pikkuperhekään ei Juniorin opiskelujen (lopputyön rutistusta) ja töiden vuoksi päässyt. Toivottavasti pääsevät jossain välissä huhtikuussa.

Mutta kyllä kelpaa Oulussakin ulkoilla näillä keleillä. Jatkoin Oulun rakennusten kuvauskierroksiani tänään. Ja sen tuloksena olisi nyt teille pieni arvaus- tai tietokisa. Kuvasin kaikki löytämäni Oulun vaakunat.

Löysin vain nuo neljä… Onko vielä jossain muissa rakennuksissa Oulun vaakunoita? Haluaisin nekin käydä kuvailemassa. Kerrohan jos tiedät.

Ja tunnistatko nämä? Missä ovat nämä neljä Oulun vaakunaa? Jätin jokaiseen kuvaan vähän rakennuksen seinää tai kattoa, jotta vaakuna olisi helpompi sijoittaa paikalleen.’

Illansuussa sitten ajelimme Caritakseen hakemaaan äidin syömään. Pitkään oli suunniteltu ja valmisteltu tuulettumista, blinisapuskaa, ravintolapäivällistä… Monien vaiheiden jälkeen se onnistui tänään. Systeri ja avokkinsa olivat myös, mukava niin. Olimme Hugossa. Blinejä ei enää ollut tarjolla, mutta paljon muuta hyvää. Ruoka ja palvelu (luomuhissi pyörätuolille!!!) olivat vähintäänkin oivallisia. Me saattelimme murmelin (= äidin) kotiin ja nyt olemme iloisia, että huomenna ei ole työpäivä. 😉

Karttapallon vierellä

Miten tässä taas näin kävikään? Kovasti olen ollut koko päivän touhuavani, liikkuvani, mutta ei mitään jälkiä ole jäänyt. No ehkä nälkä on sentään hankittu (lenkki sakeassa lumipyryssä auraamattomilla pikkuteillä) ja selätetty (taas uudenlaista kalaruokaa).

Ai niin, mutta perhe-whatsapp (ette tiedä, kuinka on Eevis jo tomera tyttö, ja hänellä asiaa riittää, vaikkei ikää ole vielä neljää kuukauttakaan), messenger-viesteilyä serkun kanssa, puhelu vanhalta koulukaverilta, äidin kanssa normipuhelut ja ruokavieraiden kutsuminen ens viikonlopulle, joten onhan sitä edes some-pöhinää ollut. Siis kontakteja: kommunikointia ihmisten kanssa. Vaikkei jälkiä, niin hyviä juttuja kuitenkin.

Blogiväsymystä on selvästikin olemassa… mutta huomiseksi on tulossa parikin reseptiä, ehkä jopa onnistunut ”teos”, jota tässä värkkäilen ja jonka työnimi on ”maailma hajoaa”.

Apsu lainasi mummille omaa maapalloaan tätä projektia varten, ja paitsi että olen tuota kuvaillut, niin onpa se kyllä kiehtovakin. Tulee mieleen kansakouluajat, ja se hämmästys ja kummastus, joka maailman, nimenomaan maapallon hahmottamiseen tuolloin tuli. Nyt pallolta löytyy paljon uusia paikkoja, valtioitakin. Kovin ilahduttavaa ei ole ollut huomata, kuinka vähän maailmaan maista ja niiden sijainnista tietääkään.

Opiskeluaikana, vielä asuessani yksikseni, minulla oli kirjoituspöydällä – paitsi legendaarin, pelottava, paha tentittävä Westerman, Grosser Atlas zur Weltgeschichte – myös Lukion kartasto. Kartat ovat kiehtovia. Ja sen tentinkin sain ihan kunnialla läpi, vaikka oli kyllä yksi pahimpia koko maisterisopinnoissa.

Palaan pallolle huomenissa…

Ruokaperjantai

Maaliskuu! Ah, onnea. Maaliskuu on hyvä kuu. Niin kuin oikeastaan kaikki. Mutta  maaliskuu, huhtikuu, toukokuu, elokuu, syyskuu… erityisesti. Ja tietysti joulukuu, koska on joulu.

Maaliskuun aluksi kävin ruokakaupassa kahden ison kassin kanssa – nyt kauppareissun jälkeen olen valmis kohti ruokakevään alkua. Ja se aloitettiin tänään parsalla! Tietysti! Tosin miesten MM-viestin vuoksi pieniä synkronointiongelmia päivällisen eri komponenttien suhteen mutta hyvin minä pärjäsin. Parsan lisäksi tarjolla oli – tietysti – hollandaisea sekä pinaattilettuja ja haukea serrano-kääreessä. Parasta olivat pinaattiletut. Niitä tein viime vuonnakin (resepti) näihin aikoihin. Ja kyllä niitä kannattaa paistella ainakin kerran vuodessa.

Ja kyllä ne sopivat parsan, hollandaisen ja haukikääryleiden oheen oikein hyvin.

Haukea käärittynä serrano-kinkun sisään voin kyllä suositella. Alkuperäisohje on Soppa365-sivustolta, – mutta taashan se piti vähän säätää. Siis laitoin vain ohjeen kääryleet uuniin. Kolmen hoon juttu: helppoa, halpaa, hyvää.

Kelpasi meille erinomaisen hyvin.

Ja pitkästä aikaa: viinisuositus. Kävipä nimittäin niin, että kun olin aamupäivän kauppareissun ja (kuvaus)lenkin tehnyt lähdin Välivainion Alkoon tervehtimään Junioria. Pojalla iltatuuri, ja pyysin suosituksia puna- ja kuohuviineistä. Ja heti ensimmäinen testattu oli kyllä erinomainen löytö.

Luulenpa että haen tätä laatikollisen pääsiäistä ja vappua varten tai ehkä sittenkin kaksi että riittää vappuun asti. 😉 Stellar Organics Brut Alkon listauksen mukaan tätä näyttäisi olevan ympäri Suomea myynnissä, eikä hintakaan ole sietämätön (alle 13 €) joten miksipä ei? Olisipa kyllä hauskaa pitää virtuaaliteisting tai -pruuvi tämän äärellä? Joskus sellaisia olikin täällä blogissa.. Mutta kerro – jos tätä testaat, piditkö? Tai kerro, mikä on sinun lempikuohuvasi? Onko se joku vuodesta toiseen sama vai kokeiletko aina uusia. Vai nautitko kuohuvaa vain ”kun on pakko”? Kokkarit, yo-juhla, vastaanotto, …? Olisipa mukava kuulla, pitävätkö muut kuohuvasta ja mistä erityisesti?

Kuvailuja…

Tänään meillä oli uunijuuresten ja tuoremakkaran ohessa tuollaisia pieniä kurttukaaleja. Kiehautin mikrossa pari minuuttia, ja lisäsin öljyssä kuullotetun valkosipulikynnen ja punasipulisilpun sekaan, ja lisäsin suolan. Ja tarjolle laittaessa vielä nokareen voita. Ihan kaalille maistui. Kauniin värisiä, enkä ollut kyllä ennen nähnyt. Kaikkea muutakin kummallista olen tänään kuvaillut. Sen lisäksi että on ollut siivouspäivä ja kokouspäivä.

Ja kuvaukset, tai ainakin niiden yritykset jatkuu: revontulia on ennustettu näkyvän tänään. Nyt (klo 21) lähden metsästelemään niitä.

Vähän liian myöhään lähdin.. sen että ehdin kameran Pateniemen rannalla (kuvassa näkyy pienenä ne aavelaivat, joita kuvailin jokunen viikko sitten aamuauringossa) saada jalustalle niin alkoivat taivaantulet jo hiipua…

Italialaisia juttuja

Elena Ferranten neliosainen Napoli-sarja tuli eilen illalla minun osaltani kokonaan luetuksi. Vihdoin. Jouduin aina kirjojen välissä odottelemaan ja lukemaan jotain muuta (Liisa Väisänen kirjoja ja Digikuva-lehtiä lähinnä), kun Pehtoorilta odottelin kirjaa. Olemme siis molemmat lukeneet koko sarjan, ja molemmat pidimme. Kovastikin.

Varsinkin ensimmäistä lukiessa minua sekä häiritsi, että kiehtoi kirjan nopea, melkein juoksemalla etenevä teksti. Ihan kuin olisin kuullut pulputtavan italiankielisen äänen koko ajan taustalla, – tai melkein kuin kirjaa olisi luettu kiireisellä italialaisella aksentilla. Tekstin, juonen ja tapahtumien eteneminen, vuosien ja päivien kuluminen kulkivat minusta paikka paikoin hyvin eritahtisesti. Välillä kirjojen minä, Elena – Lenú, viipyy jossakin tapahtumassa tai päivässä sivu- ja lukukaupalla, ja välillä muutamassa sivussa käydään läpi monen vuoden tapahtumat kaikkien henkilöiden osalta. Se ei oikeastaan haittaa, mutta jossain vaiheessa ryhdyin kiinnittämään siihen huomiota.

Kirja avasi silmiä Italian – ja koko Euroopan – taloudellis-sosiaaliseen sekä poliittiseen muutokseen toisen maailmansodan jälkeisestä ajasta aina 2000-luvun alkuun. Olkoonkin, että kirja ei ole raportti tai dokumentaarinen teos, vaan se on fiktiivinen tarina kahden napolilaistytön ystävyydestä, se on siis ehkä myös historiallinen romaani. Linan ja Lenún elämänkulku ja ystävyys, viha-rakkaussuhde ja kehitystarina ovat yhteiskunnallisen muutoksen keskiössä. Italiassa – Napolissa – elämä on ollut hyvinkin erilaista kuin Suomessa  II maailmansodan jälkeen. Erityisesti väkivalta ja naisten heikko ja alisteinen asema olivat Italiassa paljon pahempia kuin monissa muissa maissa. Toisaalta niin Italiassa kuin muuallakin Euroopassa, ja oikeastaan varsinkin Suomessa, koulutuksella oli merkittävä osuus sosiaalisessa ja taloudellisessa nousussa. Tosin Italiassa koulutuksen saaminen oli paljon vaikeampaa kuin monissa muissa Länsi-Euroopan maissa.

Pehtoorin kanssa molemmat panimmme merkille, että Ferranten kirjoissa ei syödä juuri ollenkaan, vain tyttöjen ollessa teinejä ja nuoria aikuisia he kävivät joskus ystäviensä kanssa pizzalla, ei muuta. Edes niistä pizzoista ei kerrottu. Mikä on oikeastaan vähän erikoista italialaisessa kirjallisuudessa. 🙂

Mutta tänään me söimme italialaista ruokaa. Meillä oli ruokatreffit keskenämme asema-aukion Toscana-ravintolassa. Oulun etniset ravintolat -sarjassamme vihdoin Toscana. Yhteen aikaan (silloin kun opiskelimme kansalaisopistossa italiaa) kävimme siellä aika useinkin. Pehtoori kuulemma kävi muutama vuosi sitten jonkun kerran minun Tornion kouluviikonloppujeni aikana.

Tänään oli korkea aika mennä sinne. Olimme vähän ”huonoon” aikaan: lounaan jälkeen ja ennen iltasyöjiä, siis neljän tienoilla. Siellä ei ollut ketään muita kuin me. Mutta palvelu olikin sitten varsin sujuvaa, juuri sopivasti etenevää. Tilasimme vain pääruoat, mutta saimme alkuun oikein hyvät, isohkot bruschettat (tomaattihakkelusta ja leipää uunissa).

Listalla on antipastoja, pastoja, pizzoja, lihaa, kalaa, äyriäisiä, kanaa, – ihan sitä kaikkea sitä, mitä Italiassakin trattorioissa on. Ja se, mistä tykkäsin oli, että taustalla soi – sopivan hiljaa – joku italialainen radiokanava. Olisipa sivupöydillä ollut vielä La Repubblica tai La Gazzetta dello Sport tai joitakin muita italialaisia sanomalehtiä.

No entäs ruoka? Ruoka oli hyvää. Me molemmat otimme pastaa: minulle Spaghetti alla Matriciana (en yksinkertaisesti raskinut ottaa äyriäispasta-annosta, sillä se maksoi liki 40 €!) ja Pehtoorille Pasta Carbonara con pancetta. Pehtoorin Carbonara oli täyteläisempi ja parempi kuin minun annokseni, jolle olisin toivonut lisää makua, tiedättekö sellaista ”uutteisuutta”, syvyyttä. Pasta oli ideaali ´al dente´, mutta kastike ei minua häikäissyt, pecorinoa olisin toivonut paljon lisää. Ihan vaatimattomuuttani voin todeta, että teen itse parempaa Matricianaa… Mutta ei tuokaan huonoa ollut.

Jälkiruoaksi riitti espressot, jotka olivat ok, eivät mitään ultimaattisen buono nekään.

Viinilista jäi testaamatta; se vaikutti lyhyeltä, mutta perustellusti valitulta: laadukkaita italialaisia viinejä tarjolla. Ja A-oikeudetkin.

Paikka on siisti ja viihtyisä, palvelu ainakin tänään ja aiemmillakin kerroilla hyvää ja sujuvaa.

Italialaisuudesta, tunnelmasta, siisteydestä (kankaiset lautausliinat!) ja listan monipuolisuudesta pisteitä, samoin alkupalasta. Ilman niitä olisi ehkä ollut vain 3 -, nyt sitten plussan verran kolmosen yli, 3+

Lumiveistoksia ja lohiruokaa

Perjantai. Pakkanen. Joka sitten häipyi.

Tänäänkin on ollut Nallikari-päivä, – lenkki ja BSC – ja 200 kuvaa muistikortilla.

Nyt minulla on lumenveistokisassa kolme suosikkia, tässä järjestyksessä: Meksiko, Hollanti, Ruotsi. Myös kuvat siinä järjestyksessä.

Huomisen päivän saavat vielä veistää iltakuuteen asti. Ja sunnuntaina on sitten palkintojen jako. Olen tänään saanut Meksikosta välitettäväksi tsemppiviestejä. Tosin pikkuisen epäilyttää niiden välittäminen, sillä en ole ihan varma, missä välissä on kirosanoja ja missä ei. 😉 Mutta ehkä kuitenkin käyn meksikolaisten kanssa juttusille huomenna.

Tänään lähdin Nallikarista kaupunkiin hakemaan meille kalaa ruoaksi. Mutta kun Kauppahalli on kiinni? – Valkean Herkusta löytyi palanen tuoretta lohta ja siitä sitten tein uudenlaista uuniruokaa. Yhdessä totesimme, että olipa raikasta: ja hiilarit, salaatti, protsku, omegat ja kaikki tarpeellinen mahan täyte samassa paketissa. Oikeasti oli oikeinkin hyvää. Vain rieskaa ja vähän salaattia oheen.

 

MAA-ARTISOKKA-LOHIVUOKA (Ohje Soppa365-sivustolta)

500   g maa-artisokkaa
1 punasipuli
1 valkosipulinkynsi
1 fenkoli
1 sitruunan mehu
4 rkl oliiviöljyä
1/2 tl oreganoa
1/2 tl suolaa
1/4 tl mustapippuria
400 g lohifileetä
1 pkt (200 g) fetaa
1 rs (200 g) kirsikkatomaatteja
1/2 ruukkua
tilliä
  1. Laita uuni kuumenemaan 220 asteeseen.
    Harjaa maa-artisokat puhtaaksi ja leikkaa ne isoiksi paloiksi.
    Laita palat kylmällä vedellä täytettyyn kulhoon, niin ne eivät tummu.
  2. Kuori ja viipaloi punasipuli ja valkosipuli. Pilko fenkoli. Purista sitruunan mehu.
  3. Siirrä artisokat vedestä uunivuokaan. Lisää sipuli, valkosipuli ja fenkoli.
    Sekoita sitruunamehu, öljy, oregano, suola ja pippuri joukkoon.
    Kypsennä uunissa 15–30 minuuttia. Tarkkaile kypsymistä.
    Kasvikset saavat olla napakan kypsiä, kun lisäät muut ainekset.
  4. Poista lohesta nahka ja paloittele kala. Kuutioi feta.
    Lisää kalat, feta ja tomaatit vuokaan. Kypsennä vielä 10–15 minuuttia.
  5. Hienonna tilliä ruuan päälle juuri ennen tarjoamista.

Helposti söimme kaksistaaan melkein kaiken tuon neljän hengen annoksen. Fenkoli oli tuon ruoan ”the thing”. Suosittelen.

 

Aikeita ja Ailo

Kun lähes täysikuisen, varsin huonosti nukutun yön jälkeen olin selvinnyt aamutoimista, ajattelin pienen ohikiitävän hetken, että taidanpa pesaista (huom. reippautta uhkuva ilmaus: pesaista!) keittiön kaikki kaapit ja laatikot tänään. Aloitinkin allaskaapista, pesin roskikset ja siivosin pesuainehyllyt. Ja sitten se hetki oli ohi. – Ehtiihän nuo pestä myöhemminkin, ja tarviikokaan edes muita kuin nuo em. jutut ollenkaan putsaillaillakaan? Siivoilen laatikon tai kaapin yhden silloin, toisen tällöin. Miksi tehdä asiasta turhan iso numeroa?

Enkä tehnyt. En numeroa, enkä siivousta.

Mutta tein jotain muuta ennenkokematonta: olin leffassa päivällä. Keskellä arkipäivää. Päiväelokuvissa käytiin joskus lasten kanssa; katsomassa Disneyn uutuuksia tai jotain perheleffoja, mutta nekin sunnuntaisin. Tänään olin Oulun parhaassa elokuvateatterissa, Starissa, parinkymmenen eläkeläisen kanssa katsomassa Ailoa. ”Ailo -pienen poron suuri seikkailu” on Suomen ja Norjan Lapissa kuvattu kaunis luontoelokuva.

Valokuvaajan ja osa-aikalappilaisen luonnossa liikkujan hieno leffa, ja varmaan melkein kaikki pitävät siitä. Se on sekä visuaalisesti että sisällöltään viehättävä elokuva. Siinä on paljon hienoja kuvauksia, lähes still-kuvia. En ymmärrä, miten ovat voineet kuvata juonellisen tarinan villieläinten kanssa. Se oli paljon enemmän kuin luontodokumentti porojen vuodenkierrosta. Siinä oli myös ajateltuja lauseita, yksinkertaisia asioita elämästä, tärkeitä asioita. Ja siinä oli huumoriakin. Hienovaraista. Ei se varsinaisesti liikutuksiin saanut, eikä sen tunnelmaan jäänyt loppupäiväksi, niin kuin oikein vaikuttavien rainojen jälkeen jää, mutta ehdottomasti katsomisen arvoinen.

Mitäänsanomatonta

Tänään on tuiskunnut ja tuullut lähes koko päivän. En ole käynyt edes postilaatikolla enkä roskiksella; olen ulkoillut pari kertaa vain  sen 10 metriä, joka on sisältä Festaan ja takaisin. Käytin sitä tänään studiona.

Paljon muutapa en ole tehnytkään. Muutaman julkaisukelpoisen kuvan, siinä kaikki.

En ole paljon ajatellut, en suunnitellut, en lukenut, vähän sentään kirjoittanut. Yhden jäsenkirjeen kirjoittanut. En muuta.

Tällaisia päiviä on nykyisin aika usein. En ole oikein hyvä tällaisten kanssa. Josko huomenna saisi sitruksista energiaa?

 

Hyvä ruoka, parempi mieli

Eilen illalla Olli Lindholmin ”Vain elämää” -muisto-ohjelma ja tänään aamupäivällä Novalla ”Muistoisamme – Sari Seppälä”. Hiljaiseksi on vetänyt, uniinkiin ovat tulleet nämä poislähdöt. Antaneet leimansa tälle viikonlopulle.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Mutta pienestä alakulosta huolimatta ei huolta tänään. Aamupäivällä nettikoulutusta paistinkääntäjien uuteen tiedotusjärjestelmään, sitten radio auki, lenkille ja …

Pikkuperhe tuli syömään.

Pääruokana oli karitsan karetta ja sitten oheen samaa porkkanalisuketta kuin meillä oli perjantaina ankan kanssa. Ohje on Viini-lehdestä.

Porkkanasalaatti

Porkkanatikut

4 porkkanaa
2 rkl rypsiöljyä
1 rkl vaahterasiirappia (tai hunajaa)
½ tl hiutalesuolaa
½ tl mustapippuria

Lisäksi 

1 appelsiini
1 ps salaattisekoitusta

Kastike

½ dl porkkanamehua
2 rkl valkoviinietikkaa
2 tl raastettua inkivääriä
1 hienonnettu valkosipulinkynsi
1 rkl soijakastiketta
2 rkl sitruunamehua
½ dl öljyä
½ tl suolaa

Leikkaa porkkanat tikuiksi.
Mittaa öljy, siirappi ja mausteet kulhoon,
ja kääntele joukkoon porkkanat.
Levitä tikut leivinpaperin päälle uunipellille.

Laita 225-asteiseen uuniin, paahda noin 15 minuuttia,
kääntele kerran.

Sekoita kastikkeen ainekset keskenään.
Leikkaa appelsiini kalvottomiksi paloiksi.

Levitä salaattisekoitus isoon vatiin, appelsiinipalat mukaan,
ja laita päälle kypsät, rapeaksi paistetut porkkanatikut.

Tarjoa kastike erikseen.

Tänään laitoin oheen vielä uunifetaa. Sekin sopi hyvin.

Kuva perjantailta.

Ja sitten jälkkäriksi, pitkästä pitkästä aikaa, sitruunatorttua, jonka ohje on myös LappItaliassa, mutta myös tässä alla. Sopii jo nyt, ja vaikka pääsiäispöytään…

Toscanalainen sitruunakakku

Pohja
200 g vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
100 g sokeria
2 munaa
100 g voita

Täyte
5 dl lämmitettyä maitoa
3 keltuaista
100 g sokeria
50 g vehnäjauhoja
1 sitruunan kuori
tomusokeria

Tee ensin täyte: laita (teflon)kattilaan keltuaiset,
sokeri ja raastettu sitruunankuori. Kuumenna
hiljalleen ja lisää jauhot ja maito. Sekoittele
koko ajan ja keitä kymmenisen minuuttia tai
niin kauan, että kastike sakenee.

Jätä jäähtymään ja tee taikina. Sekoita kuivat aineet, ja sekoita
niihin voi nokareina, lisää lopuksi munat yksitellen.
Ota puolet taikinasta ja painele voideltuun piirakkavuokaan.
Kaada jäähtynyt täyte pohjan päälle
ja kauli lopputaikinasta kansi kakulle.

Paista noin 200-asteisessa uunissa puolisen tuntia.

Toscanassa tämän kanssa ei tarjota suklaakastiketta,
mutta kannattaa kokeilla vaikka
valmiskastiketta tämän rinnalla. La Dolce Vita!

 

Uutta tulossa …

Ovi on vielä kiinni, mutta kyllä se jo tänään vähän raottui.

Juuri äsken oli tapaaminen ja yhteistyökuviosta alustava sopiminen. Olen niin innossani. Uusi kuvausprojekti tuo tänne blogiinkin Porotokan.

Muutoinkin mukava perjantai. Ulkoilua, kävelyä, hyvää ruokaa – palaan reseptin kanssa asiaan vaikka huomenissa.

Huoltopäivä, ja ”matkalla mukana”

 

Samalle päivälle hammaskiven poisto ja muu purukaluston huolto, ripsien ja kulmien väri sekä niska-hartiaseudun hieronta. Ja niiden välissä tepastelua kaupungissa ja Nallikarissa.

Ja samaan aikaan toisaalla, tai siis parhaillaan (ke 13.2. klo 19.30), tyär on täällä:

Flying Radar on kyllä kiehtovaa seurattavaa.

Matkalla minnekö? No Meksikoon – lukulomalle kuulemma. 😀 Kesällä sinkkuuntunut esikoinen on tehnyt pieniä kotimaan matkoja pitkin kesää ja syksyä: Ouluun, Lappiin, Tampereelle, Turkuun, – Tallinaankin. Opiskellut ominaiseen tapaansa paljon ja nopeasti, erinomaisestikin vielä. Ollut todella innostunut elämänmuutoksestaan ja tyytyväinen tekemiinsä ratkaisuihin. Tuntuu vähän kuin elävänsä ”uutta nuoruutta” tai siis nauttii opiskelusta ja opiskelijariennoista ja ”työttömästä” elämästä ihan täysillä.

Ja ilmoitti ennen joulua, että lähtee ”kevätlomaviikolla” Meksikoon tapaamaan tuttuja ja lämpimään. Vakaana aikeena koodailla päivät ja illat tavata ystäviään ja juhlia. Sinne on menossa. Mikäs siinä. Tällä kertaa olen vilpittömästi iloinen puolestaan. Viimeksi kun lapsi meni sinne – jäädäkseen yli vuodeksi töihin – olin niin surullinen, liki ahdistunut.

Silloin oli täällä blogissakin menossa ”Terveisiä (ja kuvia) Meksikosta” -sarja. Silloin tyttärellä ei ollut paluulippua olemassakaan, nyt on jo 10 päivän päästä paluu. Hyvä niin.

”Vanhainkodissa” päivällä ja illalla

De Gamlas Hem –  oululaisten naisten säätiöpohjoisesti ylläpidetty vanhainkoti viime vuosisadalla. Caritas – ilman ryöpytyksiä selvinnyt (vanhusten) palvelutalo. Molemmat Oulussa, molemmissa olen tänään viettänyt runsaahkosti aikaa.

De Gamlas Hem: kaunis jugend-tyylinen rakennus Oulun Heinäpäässä. Josta vanhainkodin loppumisen jälkeen (1980-luvulla?) tuli kaupungin muutamien virastojen toimipiste ja sitten Villa Victor. Sen vaiheista yksi historianopiskelija teki jonkun harjoitustyönkin minulle, ja sitten taisi tehdä gradunkin…?

Reilu vuosi sitten taloa ryhdytiin muokkaamaan boutique-hotelliksi ja ravintolaksi. Ja sellaisena se avautui marraskuussa, ja kävimme siellä – vasta 😉 – tänään.

Päätimme oman viinikerhomme (Botrytis Ouluensis) kanssa, että pidetäänkin helmikuun maistelu siellä, eikä kenenkään kotona. Ja että luonnollisesti sitten syödään myös, kun kerran ravintolaan mennään. Me emme marraskuisella Tampereen reissulla saaneet kerhon ”vararahastoa” tarpeeksi syödyksi, joten nyt jatkettiin säästöillä elämistä.

Ettekä ehkä usko, mutta minä – rössypotun (siis sen perinteisen keiton) suhteellisen vankkumaton vastustaja, valitsin alkupalaksi annoksen nimeltä ”rössypottu”.

”Rössypottu” (L) 9 €
Timjamivoissa paistettua veripalttua, paahdettua porsaankylkeä,
ruskistettua voita, puikulaperunapyree

Juuri tämä annos pärjäsi ”Tuunaa rössy” -kisassa. Eikä suotta: se OLI hyvää. Rössy oli rapeaa, possu makeaa (ja rasvaista), puikulamuusi ja puolukkagelee erinomaisia. Ennakkoluulottomuuteni palkittiin erinomaisella annoksella!

 

Pääruoaksi Miekojärven kuhaa. Ja olihan sekin – iso ja – hyvänmakuinen annos. Pöytään oli tilattu myös pippuripihvejä ja karitsaa, joista ei moitteen sanaa (ehkä yksi) kuulunut. Menun monipuolisuus todettiin hyväksi.

Minun jälkkärini oli ”Mokka”. kahvia, granitaa ja kakkua kostutettuna kahvilla. Ei liian makea, ei liian raskas, päinvastoin raikas ja makoisa.

Vanhainkodeista voi siis näinä päivinä olla positiivisiakin kokemuksia. Ainakin De Gamlas Hem oli.

Miljöö on mitä miellyttävin.

Ja te, jotka tulette Ouluun ja tarvitsette yösijaa: ehkäpä rohkenen teille suositella tätä yösijaksikin. Huoneita ei ole kuin 15 (myöh. 17) mikä on hyvä asia, eikä hintakaan hillitön (120 €/2 hengen huone).

Meneehän se tiistai-ilta näinkin. Oikeinkin hyvin.

 

Kuvien maanantai

Rästihommien maanantai.

Paljon kuva-asioita toimitettavana, sekä paistinkääntäjille että pikkuperheelle. Ja hyvin, hyvin alustava neuvottelu uudesta kuvaprojektistakin.

Ja ihan mahdottoman hieno kevättalvinen ilma.

 

Mummin rakkaat.

Paluu pohjoisesta

Läpi tuulen ja tuiskun, … olipa kurja keli kun kotiin ajeltiin. Rovaniemelle asti lumipöllyä ja auraamattomia teitä, ja paljon vastaantulevaa (rekka!)liikennettä. Sunnuntaina!

Napapiirillä kävimme lohileipäsillä ja kahvilla ja ihmettelimme jälleen aasialaisten ja muiden turistien suurtaa määrää. Varmaan toistakymmentä bussiakin oli alueen parkkipaikalla jo varhaisena iltapäivänä. Noh, toisaalta eipä ihme. Onhan Joulupukin Pajakylässä jo paljon nähtävää. Nyt mm. uusi Muumien lumiveistomaailma. Tosin eipä käyty tälläkään kertaa katsomassa.

Roin jälkeen palteita ja liukasta, vesitihkuakin jo, joka sitten Oulua kohti sakeni ihan vesisateeksi. Maisema, jollaiseen olimme viikon aikana tottuneet, oli muisto vain. Aika lohdutonta oli jo Kemi – Oulu -välillä.

Kunhan ehdimme asettautua – Pehtoori tehdä lumitöitä, minä käydä kaupassa ja vähän tehdä ruokaa, pöllähti pikkuperhe käymään. Kyllä oli Apsulla paljon kertomista! Ja mikä mainiointa esitteli minut ja pappansa pikkusisarelleen: ”Katsoppas, Tane, tässä on mummi ja tässä on pappa!” 😀 Tuntui, että olimme olleet TOSI kauan poissa. Vähän samalta kuulosti kun soittelin äidilleni. 😉

No mutta nyt kotona. Opetellaan pois mökkiläisyydestä ja kaksin olemisesta. 😉

 

Poissa pirtistä

Palaanpa vielä pirttipäivään.

Pikagalluppiini vastasi 18 henkilöä, joista kaikki ilmoittivat tietävänsä, mitä se tarkoittaa. Ja kahdeksan vielä kirjasi vastauksensakin.  (kiitos kaikille osallistuneille!)

Juuri noin sen minäkin ymmärrän. Minä opin pirttipäivä-sanan ja sen merkityksen yhdeltä keminmaalaiselta isännältä, kun olin häntä haastattelemassa … Juttu on täällä.  Se, miksi  nyt asiasta kyselin, oli se, että halusin tietää, onko sana yleisesti tunnettu. Ja sen tiedon taas tarvitsin, kun lähettelin kuvia kuvatoimistoon ja hakusanoitin niitä. Siellä ollaan kovin tarkkoja noiden hakusanojen(kin) suhteen, niin halusin varmistaa, että pirttipäivä on yleisesti tunnettu juttu.

Toissapäivänä Tankavaaraan reissulla otin muutamia kuvia, jotka minusta kuvasivat hyvin sitä, mitä on pirttipäivä. Tässä yksi niistä.

Pirttipäivänä ei hiihdetä

Tänäänkään ei ole hiihdetty, vaikka ei ole kyllä ole ollut pirttipäiväkään.

Lauha (- 15 C), tyyni, hyvin hiljainen ja kaunis päivä on ollut, joten ulkoiluhommiksihan se taas meni. Pehtoorilla ihan hommiakin, minulla lähinnä kulkemista ja kuvaamista. Mikä ei ketään yllättäne. Taivas on ollut valkoinen, maa on ollut valkoinen, puut ovat olleet valkoisia…

 …  yhtenä päivänä (Kaunispään Huipun vessassa 🙂 ) hoksasin peilistä, että minähän olen kuin kävelevä Canonin markkinointi -maskotti. Mustaa, valkoista ja ohut punainen raita – ja tavallisesti kaulassa (nyt jalustalla, kädessä kaukolaukaisin 😉 ) vielä kamera, jonka nauha on musta-valko-punainen. Niinpä oli kostuumista tänään otettava kuvakin.

Sapuskan teko oli luonnollisesti minun hommiani, ja kyllä sellainen rääppiäis/kaappien tyhjennys -safka syntyi. Ja nyt on jaettava vinkkejä. Ensinnäkin Lidl. Mehän käymme tänne tullessa yleensä Sodankylän Pohjantähti K-kaupassa ja ohessa olevassa Alkossa, mutta kun nyt ei ollut Alkoon asiaan, menimmekin Lidliin. (BTW: maailman pohjoisin ”Liiteli”)

Ja siellä on nyt menossa Ranskan viikot. Brioche-leipä! Ihan turhaa vehnää ja sokeria, – ja niin hyvää! Olen sitä viikon aikana nauttinut kahvileipänä. Ihan vain sellaisenaan. Parempaa kuin Marie-keksit kahvin kanssa. Ja yhtenä päivänä tein meille jälkkäriksi tuollaiset kuin kuvassa. Voitelin Creme Bonjourin uutuudella Lakka. Ja päälle vielä hilloja pakasteesta. Tuorejuustosta on varmasti moneksi, mm. täytekakkuihin! Ja vaikka paahtoleivälle?

Lidlissä on myös valmis ”kuivamuona” risotto: champagne-tryffeli-risotto. Tänään tein sitten sellaisen. Lisätään vain vesi, ja toki paistoin päälle koristeeksi ja mauksi pakkasessa olleita herkkutatteja toissakesältä. Ja olipas hyvää. Voin suositella. Lisäsin vettä vain litran (ohjeessa oli 1,2 litraa).

Ja pakastealtaasta löytyi macaronseja. Tulee kuviin joku päivä…

Nyt kun näitä ruokavinkkejä rupesin jakamaan, niin kun/ehkä nyt helmikuussa paistat blinejä (kyllä kannattaa) niin tiedoksi, että kaupoissa on  Arlan ”kirkastettua voita”. Ehdottomasti blinit ja moni muukin kannattaa paistaa kirkastetussa voissa eli gheessä. Ei räisky eikä pala. Paistoin kerran kalaakin siinä, mutta ei ole ”oikean” voin veroista. Mutta mm. blinien ja lettujen paistoon perfect.

Ja nyt on kyllä todettava, kuten Apsu monta kertaa viime vuoden puolella ”en hanua”. En millään haluaisi huomenna kotia kohti lähteä, mutta kun …

Joten nyt vähän pakkailemaan ja mökkiä ”alasajamaan”, jotta olemme huomenna ajoissa liikenteessä ja ajoissa kotona. Kun kerran on lähdettävä, niin lähdetään ajoissa.

Kultakylän kujilla ja metsässä

Aamulla näytti pahalta. Pakkanen on laskenut, joten mittarissa enää vain – 20 C. Ja sääennuste uhkasi, että päivän mittaan lauhtuu vielä lisää. Onneksi sentään ”tuntuu kuin” näytti – 26 C ja puut heiluivat lupaavasti kertoen tuulen ja vinkan olevan tosiasia.

Hieman kierrellen ja kaarrellen onnistuimme kuitenkin molemmat keksimään hiihdon sijaan muuta tekemistä ja liikkumista.

Mie lähdin kohti etelää: Kultakylään ja Tankavaaraan etsimään kuvattavaa ja kävelyreittejä, – ja löysinkin. Ja jatkoin vielä Vuotsoon, joten sain hyvinkin koko iltapäivän kulumaan. Ja Pehtoori oli pudotellut lumet mökkien ja liiterin katolta, lapioinut lunta paikasta toiseen.

Villin lännen kadulla oli kovin kalseaa, mutta myös hiljaista. Kuten koko Tankavaaran alueella. Ihan hiljaisessa maisemassa yksikseni sain kuljeskella.

 

Ei tuullut, eikä kyllä tuntunut edes kylmältä.

Ja sitten talvipatikalle.

~~~~~~~~~~~~~~~~

Pikakysely: tiedätkö, mikä on ”pirttipäivä”?  Ja jos viitsisit myös vastata (”muu”-kohtaan), mitä se sinun mielestäsi tarkoittaa… Kiitos jo etukäteen.


Luomassa luovuutta ;)

Sitähän sanotaan, että tekemättömyydessä ihmisen luovuus tulee esiin ja tauko tekemisessä avaa näkökulmia ja herättää ajattelemaan uusia tulokulmia asioihin.

Minulla on nyt ihan mahdottoman vähän juttuja, jotka vaatisivat tekemistä, ja nekin harvat on mahdoton tehdä täällä Hangasojan varressa. Tarkoitus oli kyllä ottaa matskuja mukaan erinäisiin pieniin kirjallisiin juttuihin, mutta ne unohtuivat kotiin. No, ei niillä kiire olekaan. Kunhan joskus teen.

Siispä olen koettanut vain chillailla, völläillä, olla ja oleilla. EN lähtenyt kuvausretkelle, en tunturiin, en edes autolla. Saunan lämmitin, ja vähän lapioin lunta toiveena, että pikkuperhe tulee kevättalven aikana tänne, niin saan Apsun kanssa lumitunneleissa sitten kulkea. Saunan ympäri tein tunneliaihioita.

Vaikka joku aika sitten haikailin avantouinnin perään, en tänäänkään pulahtanut puroon, vedet vain sieltä saunalle kannoin. Tunturipuro ei jäädy kovassakaan pakkasessa.

Ruokaakaan ei tarvinnut laittaa, kun kauppareissulla kävimme Pirkon Pirtissä pizzalla. Pizza oli hyvää ja – mikä mukavaa – siellä oli melkein heti aukeamisen jälkeen (puol neljältä) meidän lisäksi viidessä muussakin pöydässä (enimmäkseen ulkomaalaisia) asiakkaita. Siis, että täällä on elämää. Hangasojalla kyllä ei ole meidän ja sen yhden, ainoan vakiasuntona käytetyn mökin lisäksi,  ketään. Mutta kylillä on. Ei ruuhkaa, mutta turisteja kuitenkin. Keilaamaan oltaisiin menty, mutta kun halli ei ollut auki.

Mökille palattua luin Saariselän Sanomia – pitkään ja hartaasti. Olin ostanut yhden kuvalehdenkin Kuukkelista, sitäkin luin.  Torkuin sohvan nurkassa viltin alla ja luin.

Eikä luovuudesta ole pienintäkään merkkiä, päinvastoin hieman ahdistunut olo on. 😀

Säätiedotus

Pirttipäivä. Melkein koko päivä.

Tänään ei ole ollut ihan niin kylmä kuin eilen (”vain” -28 C  ja -31 C) mutta tuuli!! Viheliäinen vihmova tuuli. Jotenkin tuntui, että hengitettävä ilmakin oli sinistä, jään sinistä.

Teki mieleni laittaa tämänpäiväisen postauksen otsikoksi ”elämä on laiffii”, mutta en sittenkään — monestakin syystä. Oikeasti kyllä vierastan tuota kaikkea, mitä nyt tulee telkkarista. MN:stä on AINA käytetty mediassa… Pahasti käytetty. Puuttumatta tyyppiin, mutta tuo hypetys nyt!!

Viime viikolla kun tuli tieto Novan toimittaja Sari Seppälän poismenosta, se kosketti minua kovasti. Se koskee vieläkin. Miksikö? – En tiedä. Ehkä samaistuminen, ehkä pelko, ja sekin että pidin hänestä – minähän olen Novan kuuntelija, ja Seppälästä tykkäsin. Aina.

No mutta. Nyt ei telkkaria, ei radiota. Iltalenkillekään ei kyllä tohdi…

Ehkä kirjallisuuden pariin.

 

Pakkasesta huolimatta kaikki hyvin

Kuusi tuntia valkoisessa pitsimaisemassa kotipihasta mökkipihaan. Sula tie melkein koko matkan! Sula – tammikuussa.

Sininen taivas, metsät, vesistöt, pellot, penkat ja puut valkoisen pehmeän lumen peittämiä. Niin kaunista.

En muista, että milloinkaan ennen, kaikkina täällä kuljettuina vuosikymmeninä, olisi koko matkan ollut sellainen keli kuin tänään.

Peurasuvannossa kolmen minuutin kuvaustauko, muut kuvat ”lennosta” ja – ensimmäisiä kotipihalla otettuja lukuunottamatta – kaikki ovat vasta Rovaniemen jälkeen. Sinne astihan on mun huki aina ajella. Ihan silkkaa iloa oli tänään olla ratissa.

Liki kyynelsilmin katselin kauneutta, mietin, miten hyvä elämä onkaan. Että meillä on mahdollisuus ajella mökille, että sellainen on. Että me voidaan. Että me.

Siis räpsin kuvia Roi-Hangasoja välillä – runsaasti. Ja tein niistä kansion juurikaan käsittelemättä, – au naturel. Lähde nojatuolimatkalle kohti Saariselkää… Tai siis Hangasojaa. Pakkaslukemat  matkan aikana kaksinkertaistuivat: -15 C lähtiessä, -30 C  mökkipihassa.

Kunhan saimme vähäiset tavaramme ja runsaahkot ruokatarpeet purettua ja mökin ”käynnistettyä”, lähdimme lumitöihin. Eikä palellut. Avainsana on kerrospukeutuminen: merinovillaa, villa-silkkiä, villaa, untuvaa, toppaa, vinkkelit ja kaikkein olennaisinta on se, mitä on käsissä: lapio, kola tai harja sekä lasten isälleen antamat untuvarukkaset, joita sain kokeilla. Ei palellut. Nyt on juhlaa istua takkatulen ääressä. Olla mökillä. Olla.

BTW: Nyt on jo -35 C.

Niin ja kutsua teidät mukaan ajomatkalle Rovaniemi – Hangasoja. (Ja huom: ovat räpsyjä vauhdista… ) Kuvan oikean reunan nuolella voit ”ajella” eteenpäin.