Niitä näitä

Perjantai, kauppapäivä. Sehän on nykyisin erikseen mainittava – kaupassa käynti. Elämän highlighteja!

Ei muuta. Paitsi, että olen hyvin iloinen omasta puolestani, siis siitä että sittenkin lähdin kunnon lenkille. Ja että sain rairuohot kylvetyksi. Muutamaan haasteeseen vastatuksi, ja yhden (pääsiäisen virtuaaliviininmaistiaiset) ideoiduksi. Palaan sen tiimoilta asiaan myös täällä blogissa viimeistään alkuviikosta.

Näin pieniä tänään… Ei kotoilu perjantai-iltaisin ole ollenkaan pahasta.

Vaikka arki ei viime viikkoina ole kovin kummoisesti muuttunut, on siihen tullut jotain juttuja ja käytänteitä, jotka ovat seurausta koronasta ja sen tuomasta ”paikallaan pysymisestä”.

Ensinnäkin kaupassakäynti. Meillä on ”aina” käyty kaupassa kaksi kertaa viikossa. Alku- ja loppuviikosta, joista alkuviikon reissu on useimmiten Pehtoorin ja loppuviikon mun. Ja sitten on ollut joku kolmas ”pikkujuttu kauppareissu”. Jotain välttämätöntä (hiiva, kahvi, tms. ) on pitänyt hakea, ja sitten samalla vähän hedelmiä, ehkä lisää jukurttia, etc. Lisäksi minulla on vielä ollut kerran viikossa kauppareissu äidille. Nyt on käyty kaupassa maanantaisin ja perjantaisin. Kahdestaan, sillä meillä on kolmen huushollin ostokset hankittavana (äidilleni ja systerille). Pehtoorin äidille vie Pehtoorin veli, joka asuu anopin lähellä ja joka on hoidellut kauppa-asiat jo vuosia.

Nyt teen kauppalaput huolellisesti, ettei sitten tarvitse mitään pikkureissuja enää tehdä. Tarkoittaa että ”ruokalistat” on tullut suunnitelluksi aika valmiiksi viikoksi eteen päin. Tulee ihan mieleen ne ajat, kun lapset olivat vielä päiväkodissa ja alaluokilla ja työpäivät pitkiä. Suunnitelmallisuus ja viikonloppuna ”suurkeittiössä” ruokia valmiiksi viikolle säästivät aikaa, rahaa ja kärsivällisyyttä.

Viime viikon lähiruoka-toimitus oli ensimmäinen ”toimitus kotievelle”, pääsiäisen viinipaketti ei ole vielä tullut, iso kassillinen lankoja tuli eilen ja olen jo ensimmäisen uuden korttierän tilauksen laatinut.

Ulkona syömisiä, joita oli joko jossain Oulun etnisessä ravintolassa, paistinkääntäjätapahtumassa tai viinikerhon maistiaisissa keskimäärin kerran viikossa, ei ole nyt ollut. Eikä satunnaisia ruokatapaamisia ystävän/ystävien/systerin kanssa. Ulkona syömiset ovat nyt olleet makkaran paistoa Koitelissa ja Korouoman laavulla. 😉 Niinpä tänään sitten tapahtui sellainenkin juttu, että kävin hakemassa meille Kotipizzasta sapuskan. Sellainen on meille todellakin poikkeuksellista, mutta teemme toistekin tai ehkä jopa tilaamme jotain ihan toimitettuna kotiin asti ennen kuin olot normalisoituvat.

Äidin luokse ei ole nyt pääsyä, enhän siellä nyt ennenkään kovin tiuhaan kulkenut, yleensä kerran tai pari viikossa, pari tuntisen siellä ”touhusin” ja pidin seuraa. Nyt kun sinne ei pääse, soittelen kerran päivässä, äiti saattaa soittaa sitten vielä illalla. Apsua en ole hakenut kaveriksi leipomaan, en leikkipuistoihin, en leffaan. Tytärtä on ikävä, ties milloin nähdään. Mökkielämää on vain haaveissa.

Telkkarin katselu on minulla lisääntynyt ihan mahdottomasti: Netflix vie päivittäin (tai oikeastaan alkuyöstä) ainakin pari tuntia. Joko joku leffa tai pari jaksoa sarjaa. Eilen aloitin Miniän suositteleman Virgin River -sarjan. Eka jakso lupasi silmän ruokaa, 😉 ”maisemat” on komeat. Ja okei, muutenkin mukavan oloinen sarja.

Somessa olen ollut ehkä tavallista vähemmän, Vastavaloon en ole ottanut ja toimittanut juurikaan kuvia, mutta muutamia mielenkiintoisia haasteita on menossa, ja vähän ajatuksena jotain saada kuvatuksi ja niihin mukaan.

Facebookissa on sellainen ryhmä kuin ”View from my window”. Olen nyt viikon ollut mukana, – on mahdottoman mielenkiintoista nähdä kaikkialta maailmasta ikkunanäkymiä ihmisten karanteeneista ja erityksistä. Jos olet facessa ja liityt ryhmään niin feediin nousevat vain huikeimmat kuvat, huikeimmat joko kuvina ja/tai maisemina. KLIKS

Kun klikkaat tuon. em. linkin auki, tulee tämä FB:n kirjautumissivu, mutta ei tarvitse kirjautua, scrollaa vain alaspäin. Jos sinulla ei ole FB-tiliä tai et ole liittynyt ryhmään, näet kaikki kuvat siinä järjestyksessä kun niitä sinne tulee Kannattaa katsella. Jos liityt ryhmään näet kaikkein hienoimmat kuvat omassa feedissä ….

Meidän ikkunasta ei oikein saa huippuja otoksia, oltaispa mökillä… ,.. toisaalta lumi voi olla monelle ”the Thing”. Katsotaanpa nyt lähtetänkö.

Nallehaaste on minusta hellyttävä ja oman Tony Thorwaldssonin jo veinkin ikkunan ääreen. Meidän kujalla sitä ei vain taida kukaan bongata. Ehkä viikonloppuna valaisen sen iltakulkijoiden iloksi.

Merimaisema-haastekin pyörii netissä, siihenkin etsin jonkun sadoista/tuhansista merikuvistani joku päivä. Ja sitten tällainenkin haaste:. Tällä viikolla aiheena ISOLATION Sitä varten yhden kuvan tänään. En taida tätä vielä postata. Jos huomisella lenkillä joku parempi….

Mutta any way: haasteet pitävät liikkeessä. Liikettä olen vapaaehtoisesta lievästä karanteerista huolimatta koettanut pitää yllä. Salilla käynnit ovat jääneet, mutta lenkkejä oikeastaan joka päivä, ja hularengas ja käsipainot taas käytössä, sillä kylki on jo ihan kunnossa. Ja ihan pian pääsen pyöräilemään!

Sosiaaliset kontaktit ovat vähissä, ainakin tapaamiset, mutta mekin teimme viime lauantaina sen mitä monet muutkin. Tytär ehdotti, että syötäisiin yhdessä, joten me Pehtoorin kanssa tähtäsimme sapuskan kolmeksi, samoin Tyär Hakaniemessä ja sitten otettiin whatsappilla videopuhelu, läppäri pöydän päähän minun ja Pehtoorin väliin, joten kolmisin istuimme ruokapöydässä parituntisen. Olipa mukava. Tehdään varmaan uudelleen joku sunnuntai kun pikkuperhekin on syömässä.

Kontakteja myös vanhanaikaisemmilla keinoilla. Olen lähetellyt ja lähettelen muutamille sukulaisille ja tutuille postikortteja. Kuinka ollakkaan omia Oulu-korttejani. Onpa näistä tervehdyksistä tykätty.

Minä kuten ”kaikki muutkin verkkokauppiaat” laitoin oman korttikauppani toimitukset ilmaisiksi: mahdolliset korttipakettien postikulut (1 – 8 €) ovat toukokuun 2020 puoliväliin asti nolla euroa. Eli saat kortit kotiin ilman postikuluja. Voin toimittaa kortteihin myös postimerkit (á 1,60 €), joten ei tarvitse niitäkään varten lähteä kioskille tai postiin. Miten olisi pääsiäis-, vappu- ja/tai äitienpäivätervehdykset Oulu-korteilla. Valittavanasi on myös LAJITELMA, jossa on 2 kpl jokaista Vanhat, kaunit rakennukset -korttia + 2 isoa korttia (Pikisaari + Tuira tai Tuira + Torinranta).

Samaan mainospuheeseen myös vinkkaus sisustustauluista… Yhden sellaisen tässä sain Oulu-kuvista jo myydyksi, ja itselle on tilaukseen menossa pari. Katsohan sisustusideoita ja kuvamahdollisuuksia…

Kertokaahan mitä te muut ootte tehneet? Onko poikkeusaika tuonut uusia hyviä käytänteitä, jotain tekemistä, mitä voitte suositella muillekin, miten arki on muuttunut? Blogini tilastoissa näkyy noin 10 – 20 %:n pudotus käynneissä. Johtuuko siitä että työpaikan tietokoneet ovat jääneet pois tilastoinnista?

Muistan, kuinka kesällä 1986 tietoisuuteeni tulivat rännit. Talojen kattorännit! Siihen astisen 28-vuotisen elämäni aikana en ollut uhrannut ajatustakaan ränneille. Mutta silloin en voinut liikkua ulkona katselematta, vertailematta, tekemättä muistiinpanoja!!! näkemistäni ränneistä. Tilanne oli se, että meidän talon raksaprojekti oli siinä vaiheessa, että oli valittava millaiset ja minkäväriset rännit taloon laitetaan. Kun ei ollut nettiä, googlea eikä juuri katalogejakaan, joista niistä olisi voinut rännejä katsella, lähdimme viimeinen yhtänä sunnuntaina raksalta jo iltapäivällä ja ajelimme pitkin Oulun uusia asuinalueita katselemassa rännejä. Ja löysimme mieleiset. Ne ovat yli 30 vuotta olleet hyvät, kylläkin jokakesäistä ulko- ja sisäpesua vaativat rännit.

Muistan myös sen, kun kuukausi toisensa jälkeen toiveet vauvasta jäivät totetutumatta: silloin joka kerta näin töihin kävellessä ja töissä raskaana olevia naisia, sitä paitsi KAIKKI kaverit saivat vauvoja.

Kaikki ne viikot ja kuukaudet, kun olen elämäni aikana ollut jonkinlaisellla dieetillä tai paastonnut, on televisiossa, työpaikan taukotilassa, yöpöydän kirjassa sekä tapaamisissa ollut ”houkuttavia kohtaamisia” ruoan kanssa.

Kun tytär asui Meksikossa tuntui, että viikottain oli lehdissä ja telkkarissa uutisia väkivallasta, huumesodista, luonnon katastrofeista ja ihmisten katoamisesta – ja nimenomaan Meksikossa. Niinä vuosina en nähnyt rännejä, vauvoihin törmäsin hyvin harvoin, eikä häiritseviä, houkuttavia kuvauksia ruoastakaan juuri ollut.

Eilen ja tänään kaikki laulujen sanat, FB-päivitykset, silmiin osuneet esineet ja kuuntelussa olevan kirjan ajatukset tuntuvat puhuvan ystävyydestä ja ystävistä …

Surullisena iltakävelyllä merenrannassa.

Tänään on ollut – kuten niin usein elämässä – sellainen päivä, että elää, on, ajattelee, tekee ja toivoo monella eri tasolla asioita. Ajatukset ovat jossain ihan muussa kuin mitä tekee, tai ei tosiasiassa ole ollenkaan siinä ajassa tai paikassa, jossa ulkoisesti näyttäisi olevan.

Sellainen levollinen ”minä nyt tässä lumipyryssä kävelen, kun ei oikein muutakaan voi” tai ”paneudunpa nyt kunnolla näiden veroilmoitusten tekoon” ei ole tänään ollut ollenkaan todellisuutta. On kuin olisin elänyt kahdessa todellisuudessa ja sen vuoksi jotenkin mahdottoman irrallinen olo. Ei, en taida osata selittää tätäkään.

BTW: eilisessä Korouoma postauksessa muutama kuva lisää… niisstä näkyy, millainen polku on kävellä.
Ilman nastakenkiä ei kannata lähteä, mutta niillä ja peruskunnolla pärjää hyvin.