Vajaa pariviikkoinen ”ruskaloma” oli sekä sateinen että aurinkoinen. Hyvä että tässä järjestyksessä: ensimmäisellä viikolla tuli maalaushommat, siivoukset ja muutamat ylläpitotoimet etc. tehtyä, mökki ja pihapiiri aseteltua jo talvimuudiin. Esimerkiksi … minä kannoin kaikkien tulisijojen puulaatikoihin ja koreihin polttopuut valmiiksi, Pehtoori putsaili rännit ja imuroi suodattimet, tuulenkaatoja roudattiin ja pienittiin liiterin taakse, – ja kaikenmoista muuta pientä.
Ja sitten toisella, kuluneella viikolla vain ulkoiltiin, liikuttiin ja oltiin. Olisin kyllä oikeastaan voinut olla vielä yhden viikon. Patikointia tutuilla poluilla jaksaa aina vain. Meidän ”huiputuskivien” nurkka on tämän kauden lopussa jo aika vaikuttava. Jokaisesta tunturin laelle kavutusta kerrasta saa tuoda tähän kiven.
Vähän haravoinkin, mutta ”nurmenleikkuun” meidän mökkitien varresta olemme ulkoistaneet: tämä charmantti pariskunta pitää nurmen sopivan lyhyenä ja vihreänä.
Poroista puheenollen: olipa tänään elämäni ”läheltäpiti”-tilanne! Ajeltiin kotiin ja Tervolan eteläpuolella, satasen rajoitusalueella, liikenteen ollessa aika vähäistä ja näkyvyys erinomainen näin yhtäkkiä oikealta poukkaavan tielle jotain: ei ollut poro vaan oli peura (joita ei juuri ennen olla mökki – Oulu -välillä olla nähty). Tämä yksilö tuli todella vauhdilla ja meni myös ohi onneksi todella vauhdilla, eikä auton keulan ja peuran väliin jäänyt kuin parikymmentä metriä, ehdin sentään vähän jarruttaa… Aika kauan tykytti sydänalassa.
Nyt tovi kotosalla, ja sitten kohti uusia seikkailuja. Melkein ulkomaille seuraava reissu.
Juhlaviikot Oulussa (meidän osaltamme, tällä erää) ohi. Olemme palanneet mökille.
Viikonloppuna vielä kukkafestivaaleilla, illansuussa Hupisaarilla (kuten monissa muissakin kahviloissa/ravintoloissa) oli oululaisia kuoroja esiintymässä: me istahdimme Kiikku-kahvilan aurinkoiselle pihalle iltapäivällä, kuuntelimme kun ONMKYn kuorosta osa esiintyi. Myös Kukkafestivaali Kajo sai hetkeksi huomiomme; kävimme ihastelemassa daalia-näyttelyä (60 erilaista!! Otsikkokuvassa mun lemppari.).
Sieltä jatkoimme Karjasillalle, jossa kesätauon jälkeen viinikerhon tapaaminen. Tarjolla erinomaisia viinejä: Soave voi olla muutakin kuin kepeää kesäviiniä ja Etelä-Ranskan Châteauneuf-du-Pape-viinit on toki tiedetty vahvoiksi, silti lempeiksi, samettisiksi laatuviineiksi, mutta että saimme maistaa ja nauttia kolmea sellaista samalla kertaa.
Eikä siinä vielä kaikki! Ruokaisaa salaattia ja jälkkäriksi kakkua, joka oli parasta, mitä olen pitkään aikaan syönyt – ja meillä oli sentään rotissööriviikonloppu vastikään takanamme. Minulla on nyt resepti siihen: tulette vielä kuulemaan siitä!
[Oulun Teatteri ja kirjasto Saari]
Ystävien, viinien ja herkullisten tarjoomusten jälkeen lähdimme elokuun tyvenessä, sinisessä illassa kohti kotia. Täysikuu kaupungin yllä, kulttuuripääkaupungin elokuu huipentui ilmakitaransoiton MM-kilpailuihin Delta Life -tapahtumassa ja mentiin sinnekin toviksi mukaan juhlahumuun. Kuin olisi oltu ulkomailla.
Eilen aamupäiväpyöräilyn jälkeen kokkailin, leivoin mustikkapiirakan, ja Juniori muksuineen tulivat syömään: teemana oli ”laidunkauden lopettajaiset”. Olihan se lapsille kerrottava, mikä on laidunkausi. En toki minäkään 11- tai 7-vuotiaana ollut sellaisesta kuullutkaan. 🙂
Tänä aamuna klo 8.20 lähdettiin kotoa. Nyt mökillä, – ja on jo ehditty asettautua, käydä lähimetsässä, syödä … oikeastaan tuntuu, että nyt juhlaviikot jatkuvat. Vähän erilaista täällä kuin kulttuuripääkaupungin humussa, mutta juhlaa tämäkin.
”Kulttuurikapitulin päivä kannattaa aloittaa Meijän maut -tapahtumasta Rotuaarilta klo 12–16. Oulun voutikunnan järjestämä tapahtuma kuuluu viralliseen Oulu2026-kulttuuripääkaupunkiohjelmaan ja esittelee paikallista ruokakulttuuria ja alueen makuja.”
Siellä minäkin olin. Ja nyt on pitkään ja hartaasti, – ja merkillisen vaikeasti – valmistellusta puheesta selvitty. Aurinko paistoi Rotuaarin lavalle (jossa en ole ennen puhunutkaan, vaikka Oulun ”kaikilla” estradeilla on vuosikymmenten aikana tullut esitelmöityä, luennoitua, puhetta pidettyä. Ja jos vain minusta on kiinni, tämä oli viimeinen ”esitelmä”, jonka pidin. Aurinkoa ja yleisöäkin oli, eivätkä lähteneet poiskaan…
Ja minulla taas kerran kaksi kertaa niin paljon kuin olin ajatellut, – näin huolimatta siitä, että vielä eilen illalla supistin juttua puoleen = 16:2. Melkein tuntihan siinä meni. Huoh!
Kiitos kuvasta, MU!
Laitanpa tähän juuri sen sivun, joka rössypotusta oli prujussani.
”Rössypottu – sehän se on oululaisille mielipiteitä jakava, rakas ja inhottu, perinneruoka.
Ensin on valmistettava veripalttua eli rössyä. Siihen tarvitaan tuoretta (naudan- tai sian)verta (kaljaa/vettä, maitoakin jotkut käyttävät, ruisjauhoja, mausteita). Siihen kuuluu myös perunaa, ei tuppipottuja, vaan kuoritut perunat ja rantuläskiä (= palvikylkiä), jotka keitetään vähäisessä vedessä kypsäksi.
Enää se ei ole kouluruokaa, kotiruokaa kuitenkin monille. Ja sitä saa purkitettuna (Viskaalin), hyvä ruokatuliainen! Ja kuumana, ja tiistaisin ja torstaisin ne, jotka rössypottua eivät kotona keittele, mutta mielivät sitä syödä, kokoontuvat Kauppahallin kahvilassa tiistaisin ja torstaisin lounasaikaan, silloin sitä saa.
Rössyn lisäksi alueella oli toki muitakin veriruokia, esimerkiksi Kainuussa kuten pohjoisempana Lapissakin, kampsut, jotka nekin olivat ohrasta ja verestä tehtyä veripalttua.
Rössypotusta ja ruokaharrastuneisuudesta puheenollen oululaisilla on Rössypottuseurakin. Ja Jankkiyhistys (per. 1997 perinneyhistys).
RPS ei ole varsinaisesti gastronominen yhdistys, vaan: ”Yhistyksen tarkotuksena on ejistää oululaistaustasten jäsentesä ja muijen ihimisten kotiseutuhenkiä ja yhteenkuuluvuutta sekä turvata Oulun murteen taitua”.
Seura on Oulusta poismuuttaneiden Helsingissä perustama seura, ja siihen kuuluu useampiakin paistinkääntäjiä, muutamia kansanedustajia ja kunniajäsenenä oli myös Martti Ahtisaari. Mitenkö Rössypottuseuraan pääsee jäseneksi? Jäsenyyskriteerinä on ensinnäkin se, että ”on häätyny kuulla typpitehtaan räjjäytys Oulusa vuonna 1963”.
Ja lisäksi säännöissä lukee näin: Liittymisehoksi lujetaan valamius Tuiran Siltojen ylitykseen ”vaikeissa oloissa”. Se tarkottaa sitä, että asianomanen tarkenee ”ajjaa kylymällä ilimalla vanahalla Volovolla tai pulukalla Tuiran Siltain yli.
Kun Rössypottuseura kerran perustettiin täältä pois muuttaneille oululaisille, niin pari vuotta myöhemmin perustettu Jankkiyhdistys taas perustettiin niille oululaisille, joiden ei ole tarvinnut muuttaa täältä mihinkään. Jankki on leipäpuuroa, joka kiehautetaan liotetuista leivänkannikoista, pekonista ja sipulista ja nautitaan voisilmän kera. Se on ”terveysvaikutteinen ruoka, kun ei katsota sitä, mihin suuntaan se vaikuttaa”.
~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Kohta lähdemme kohti Torinrantaa ja Tarkastamoa. Amical-ilta odottaa: ystäviä, tuttuja, ruokaa ja juomaa, ruokakulttuuri kotikaupungissa koko viikonloppu!
Viikonloppu Oulussa. Se, että tulimme pohjoisesta pois, se, että palasimme Ouluun jo ja juuri täksi viikonlopuksi, johtui neljästä syystä: 1) lapsenlapset (kuukauteen ei oltu nähty, minulla jo iso ikävä), 2) lääkäri (sydän ja kalsiumit), 3) esitelmän teko ja 4) Kesäillan kattaus!
Eilen jo lääkäri (tarkkaillaan, otetaan uusia kokeita myöhemmin), muksut (eilen humputeltiin kirjastossa, Robert´s Coffeen jätskillä ja XS:ssä (Legot) ja vielä tänään jätskitreffit) ja vähän kirjoittelua.
Ja tänään: Euroopan Kulttuuripääkaupunki Oulu2026.
Kesäillan kattaus. Rautatieasemalta torinrantaan, kilometrin matkalla pöydät, jotka oli katettu Pohjois-Suomen Muotoilijoiden ja Oulun ystävyyskaupungin Hangzhoun China Academy of Artin yhteistyön tuloksena syntyneillä liinoilla.
Kaupungin keskustassa oli myös (ainakin) kolme esiintymislavaa, joissa musiikkia, tanssia, taikuri, … Beatles-musaa istuskeltiin kuuntelemassa ja sitten meille täysin uusi tuttavuus Kainuusta: Puumiehet. Riemullista!
”uudenlaista mieskuvaa liikkeen, ilon, leikkisyyden ja yhteisöllisyyden kautta. Ryhmässä on huumoria, rohkeutta, läsnäoloa ja keho-mieli -yhteyttä.” Olihan ilo katsella tätä(kin) show´ta. Juuri mukavaa ohjelmaa tähän tapahtumaan, ei mitään korkeakulttuurista, vaikeasti tulkittavaa taidetta, vaan hyväntuulista, ilolla tehtyä musiikki-iloa.
Kaiken kaikkiaan runsaasti hymyilevää väkeä lempeän lämpimässä päivässä ja illassa. Tapasimme monia tuttuja, istahdimme rotissöörituttujen kanssa lasillisille torinrannassa ja Letkunpuistossa (oikeasti Otto Karhille nimetty puisto) oli parikin juttutuokiota.
Monista kojuista annokset loppuivat jo ennen kuin ehdimme jonoihin. Sentään perulaista, nepalilaista ja oululaista saimme maistellaksemme. Ja pitkään ehdimme kulkea ja katsella. Nauttia leppeän lempeästä elokuun illasta. Ainakin tänään tuntui, että kotikaupunki tosiaan on Euroopan Kulttuuripääkaupunki 2026!!
Maanantaiaamu. Tänään se päivä jolloin ystävät (tällä kertaa vain 2/3) tulivat seuraksemme, liikkumaan ja luppoilemaan.
Aamupäivällä käytiin, odotellessa, Pehtoorin kanssa pikkupatikalla, lähdinpä ilman kameraa, kun oli pilvistä ja kun oli reitti, jota kiertäessä olen aiemmin ottanut satoja kuvia. Ja niinhän siinä sitten kävi, että piti kuitenkin edes kännykällä räpsiä pitkin matkaa. Satunnaisia hetkiä, hyviä hetkiä: niitähän täällä luonnossa liikkuessa tuppaa olemaan.
Lenkin jälkeen vielä kaupan kautta mökille, vähän ruoan esivalmisteluja, ja kun oli vielä aikaa, odottelua, lähdin lähimetsään poimimaan myös Tuulentupaan, vierasmökkiin, kanervia.
Tietysti saunaan ja saunasta puroon; tänään tuntui vähiten kylmälle (melkein kahden viikon totutteluko siihen vaikuttaa?).
Mökkiruokaa: (Oulusta tuotua 🙂 )lohta ja siianmätiä, josta tein moussea, salaattia ja parmesankesäkurpitsaa. Jälkkäriksi pitkästä aikaa Tortoni – amarettikekseistä jäädyke. Koetan muistaa laittaa sen ja parista muusta reseptin täällä syödyistä (uusista) jutuista. Yritän muistaa, kotona sitten…
Iltapäivän lopulla pääsimme ruokapöytään, vaihtamaan kuulumiset, terveystiedot :), höpöttämään ja suunnittelemaan huomisen ohjelmaa. Laaja Lapinmaa kutsuu kulkemaan….
Jos haluat olla onnellinen päivän, ota humala! Jos haluat olla onnellinen vuoden, rakastu! Jos haluat olla onnellinen elämäsi, istuta puu!
Istutin neljä puuta ja nimesin ne lastenlasten mukaan, nimikkopuut kaikille. Kuusi ostettiin eilen Ivalon taimitarhalta ja pienet ”taidemännyt” ovat Tornion taidemuseosta, jossa niitä jaettiin silloin kun siellä kävimme katsomassa Jaakko Heikkilän valokuvanäyttelyn.
Nyt pihan maisemointikin on valmis. En ole halunnutkaan tehdä siitä mitään ”puutarhaa” vaan tarkoituksenmukaisen, mahdollisimman luonnonmukaisen, siistin mökkipihan. Nyt on.
Reilu viikko me kaksi touhuttiin pitkiä päiviä, aamusta iltaan. Säästettiinkin varmasti aika lailla tekemällä, maalaamalla, maisemoimalla itse, mutta se ei ollut pääsyy sille, ettei ulkopuolisia palkattu. Niinpä eilen oli hyvä syy istahtaa ilta-auringon valoon uudelle terassille, kehua toisiamme ja juhlistaa projektin onnistunutta päätöstä samppanjalla! Eikä millä tahansa samppanjalla.
Kerran elämässä: Grande Siècle
Yhdeksän vuotta sitten kun Juniori perheineen asui Oulun Pateniemessä vanhahkossa omakotalossa, Pehtoori teki sinnekin uuden terassin – kuten tänäkin kesänä pojan uudemman kodin pihalle. Tuon ensimmäisen rempan jälkeen poika antoi Pehtoorille arvokkaan samppanjapullon kiitokseksi urakoinnista. Ja sitä samppanjaa on säilytetty, unohdettu ja moneen kertaan mietitty, milloin olisi sopivat hetki. Ja se oli eilen!!
Tämä samppanja ei ole vintage-samppanja, ei siis tietyn, erinomaisen vuosikerran tulos, eikä Prestige Cuvée = talon paras, hienoin, lippulaivasamppanja vaan tämä on Grand Siècle.
Samppanjassa vuosikertamerkintä Prestige Cuvée on yleensä tae erinomaisuudesta. Laurent-Perrier sen sijaan uskoo, että vain sekoitustaito voi tarjota sen, mihin luonto ei koskaan pysty: täydellisen vuoden. Täydellisen vuoden ilmentymä on suuri samppanja, jolla on pitkä kypsytyspotentiaali ja joka kehittää ajan myötä syvyyttä, intensiivisyyttä ja aromikasta monivivahteisuutta, säilyttäen silti raikkautensa ja eloisuutensa. [Lainaus Alkon sivuilta]
Tämä Laurent-Perrier Grand Siècle Champagne Brut Itération N°27 valmistetaan chardonnay- ja pinot noir -rypäleistä; kahden rypäleen kolmen eri vuosikerran parhaista rypäleistä tehdään ´blendi´. Ja kolmea eri vuosikertaa kypsytetään vähintään 10 vuotta, mutta näitä kolmea eri vuosikertaa ei kerrota (Juniori arveli, että meidän samppanja oli -04/-02/-99 tai -06/-04/-02 vuosikerroista blendattu). Grande Siècle on siis viimeisen päälle käsityötä, korkeaa ammattitaitoa, tradiotiota ja laatua kaikilla tekemisen tasoilla.
Entä miltä samppanja maistui? – Aivan tavattoman hyvälle. Maku oli hedelmäinen, intensiivinen, monikerroksinen [ei todellakaa ole mikään ”oikea” viinin arviontiin liittyvä termi, mutta siltä se minusta maistui] kuplat eivät varsinaisesti pirteitä, ehkä vähän iäkkään oloisia, – kuten nauttijatkin. Ehkä oli jo korkea aika nauttia tämä pois. Nautiskelimme sitä hissuksiin pitkin iltaa… tuntui, että siitä riitti paljon kauemmin kuin tavallisesta kuohuviinipullollisesta. 🙂 ) Olen/ollaan maistettu ja juotu varmasti yhtä hyviä samppanjoita ennenkin, mutta ei tällaista Grand Sièclea, eikä näin kallista samppanjaa.
Kerrassaan hieno piste projektillemme. Nyt jo siirrytään mökkeilyn tavallisempiin päiviin, – ja huomenna saamme jo ystäviä tänne.
Remppaaminen ei ole vain uuden tekemistä, vaan myös vanhan (40 vuotta on pienen hirsimökin elämässä jo aika paljon) purkamista, poistamista pesemistä, petraamista ja pensselöitiä.
Mökkiterassin purku saatiin eilen suunnilleen tehdyksi. Reilun parinkymmen neliön terassissa on yllättävän paljon painekyllästettyä lautaa, lahonnutta hirttä ja mielettömästi painavia salvosnurkkauksia. Pehtoori pilkkoi kaiteet ja salvokset palasiksi, minä roudasin ne ja lattialankut mökkitien varteen ja siitä peräkärryyn. Lopulta varmaan muutama tuhat kiloa tuli kanniskeltua ja heiteltyä. Mikä solisluun murtuma? – Ei ole tarvinnut fysioterapeutin vetreytysliikkeitä ja kuminauhajumppaa tehdä; on ollut koko kropalle hyötyliikuntaa yllin kyllin.
Eilinen Ivalon hyötyjäteasemalla käynti jäi kyllä mieleen; melkein teki mieli antaa periksi ja tehdä ”eiramot” tai kuten täällä usein on (tai on ainakin ollut) maantapa: haudata iso peräkärryllinen (ja tänään toinen) romppetta jonnekin hiekkamontun reunalle tai pahimmissa tapauksessa polttaa omassa pihapiirissä. Liekö ne mötjäkkeet, joiksi hirsikehikon lahoja, painavia nurkkia nimettelin, olisivat edes palaneet?
Noh, joka tapauksessa nekin saatiin jätehuollon piiriin ja pois uuden tieltä. Käytiin rautakaupassa hakemassa vähän lisää maalia – tänään jo siirryin sisämaalauksista terassin huudeille.
Sisämaalauksista puheenollen: kovasti mietin tänään kun sain maalatuksi myös Tuulentuvan eteisen ovien pielet valkoisiksi, että miksi niitä ei ole ennen maalattu? – Eli vessasta maalausremontti on jo levinnyt eteiseen… 😊
Tälle reissulle ehkä ei enempää, saapa nähdä. Talvellakin voi sisähommia tehdä, – jos edes enää sitten huvittaa.
Kaikkinensa aika mukavaa kuitenkin, vaikka pitkiä päiviä on tehtykin. Näkee tekemisen jäljen ja sää on suosinut. Ei ole tarvinnut sateessa tehdä, eikä ole paarmat häiritse.
Pehtoori sai tänään tukikehikon valmiiksi, tehtyä uudelle lampulle tolpan ja muutkin sähkötyöt ok, ja kuten kuvasta vasemmalla näkyy olen jo levitellyt kuntat vanhan puretun sivuterassin paikalle, samoin kuorikatetta ja multaa. Ja etuoven edessä on jo laudoitusta! Tänään siis on saatu jo ”pintaa näkyväksi”. Kyllä tämä tästä!
Kyllä on sellainen Huvila & huussi -meininki täällä meidän mökkiprojekteissa.
Tänään sain siivotuksi eilisen maalausprojektini jäljet. Pieni, vanhan mökin wc-kylppäri on nyt saanut uuden raikkaamman ilmeen. Miksen ole tätä aiemmin tehnyt?
Liikuta nuolista: ennen ja jälkeen.
Eikä vain katto, vaan myös ovenpielilaudat saivat valkoisen värin!
Useinhan käy niin, että remontti laajenee, ja laajenee… Maalia jäi vielä. Huussi on nyt ´valmis´ mutta huvilassa on vielä sellaista, johon ehkä tartun. Ehkä en.
Mutta myös mökin terassi/porrasremontti on edennyt. Minulla tänään ”raksasiivoojan”-päivä ja sitten myös kunttaprojektia.
Vanhan terassin edestä ja uuden valopisteen luota oli poistettava päällimmäinen maakerros, kuntta, jotta terassin ja portaiden rakenteet ja pihavalojen sähköliitännät saadaan tehdyksi. JA kuten on ollut jo aiemmin puhetta, tämä meidän mökkitienoon maaperä on täynnä kiviä! Granuliittiä!
Muutama neliö maan pintakerroksen poistamista vei minulta (solisluun murtumasta toipuvalta – totta puhuen ei haitannut ollenkaan) hyvinkin muutaman tunnin. Sinnikkäästi poistin kuntan, jotta Pehtoori pääsi vetämään sähköjohtoja pihavaloja varten (alla kuvassa uusi lamppu oikealla patikka-huiputuskivien edessä ) ja tekemään tukeja uusia portaita varten.
Kuntan poisto (ja siirto tulevaa käyttöä varten) on ihan järkevää touhua, sillä neliö sitä maksaa hyvinkin saman kuin neliö tammiparkettia asennettuna. Ja meillä on täällä käyttöä tuollle muutaman neliön kuntalle: vanhan terassin alla on musta maa, joka vaatii maisemointia. Se lienee mun ensi viikon homma – ja taas säästetään kun kierrätetään ja ”tehään ite” . Ja tämähän on aika mukavaakin.
Ja Pehtoori pääsee jatkamaan uuden tekemistä.
Rantasauna, pulahdus purossa, vähän vahingossa mahdottoman hyvä lohipäivällinen ja viiniäki: Huvila & Huussi edelleen raksa- ja kesätunnelmissa.
Muutaman touhukkaan päivän ja varsinkin viime viikon paljon pyöräilyn (= kolmesataa kilometriä) jälkeen nyt alkaa olla aika suunnata kohti pohjoista, joissa sielläkin tarkoitus ja aie touhuta ja liikkuakin. Kesäkuun alun reissu katkesi sekä omaan (solisluun murtuma ja borrelioosi, huoh!) että toivottujen mökkivieraiden sairasteluun, eikä aiottua remonttia edes aloitettu eikä paljon liikuttukaan, joten nyt sitten uusi yritys.
Tämä merkillinen kesä, ei ainoastaan suhteellisen viileä tai ainakin helteetön, ja tuntuu että aika auringotonkin, on kulunut vähän löyhästi: ei ole oikein ollut mitään erityistä tekemistä, ei reissuja, ja tapaamisiakin enimmäkseen vain perhepiirissä … Mutta elokuuhan on vielä selkeästi kesäkuukausi, joten joko mekin saataisiin ”kesävaihde” päälle.
Tänään kaupunkireissulla paljon pieniä toimitettavia asioita: mm. verikokeet (kontrolli vain) ja kuinka se olikaan surkea juttu. Argh. Vähän kaikki meni pieleen, ja puolet kokeista jäi ilmeisesti ottamatta!
Mutta hyväkin kokemus: Oulun Taidemuseossa on nyt todella mielenkiintoiset näyttelyt (OULU2026!!): molemmat liittyvät vaatetukseen, muotiin, pukeutumiseen. Yuima Nakazato näyttelyssä on esillä uusi GLACIER-mallisto (Jäätikkö) ja kaksi aiempaa FADE (Haihtuminen) ja INHERIT (Perintö), rinnalla. ”Näillä mallistoillaan Nakazato haluaa herättää ajatuksia ja kysymyksiä asioista, jotka vaativat yhteistä huomiotamme, kuten hauraus ja särkyminen, ilmastonmuutos ja saastuminen.”
Minua kosketti – paljonkin. Esillä olleet luomukset eivät olleet ”vain” muotia, pukuja, – ne olivat teoksia, taidetta, ajatuksia, kannanottoja, koruja.
Menen katsomaan toistekin, lukemaan huolella kaikki näyttelytekstit.
Museon yläkerran näyttelyssä ”Huomisen vaatekaappi” avataan ovi ”muodin uuteen tulevaisuuteen, missä rohkea taiteellinen visio, nykyteknologia ja ekologiset materiaalit kohtaavat”. Taidetta nekin.
En oikein osaa muotoilla mitä niistä ajattelen. Osa melkein ahdisti, osassa näin vuosisataisen kehityksen luonnollisen suunnan … Viereinen kiehtoi.
Mielenkiintoista joka tapauksessa. Ja museossa oli tiistaina puolelta päivin paljon vierailijoita, miehiäkin, mikä ei minusta ole Oulun taidemuseossa ihan tavallista.
Aamukahvin tai siis sen ”toisen kupillisen” nautin tänään aurinkoisella kotipiazzalla leppeässä aamutuulessa. (Postauksen lopulla video)
Minulla on uusi muki. En minä olisi uutta tarvinnut, mutta eihän minulla ollut vaihtoehtoja, kun tämä vilahti nettimainoksessa: ”pieni muki Lemmikki – Forget Me Not”. Sisareni ei paljon kukista välittänyt, mutta lemmikit olivat hänen lempikukkiaan, lemmikin sininen oli hänen elämässään, tekemisissään monessa: neuleissa, runoissa, maalauksissa, … Lemmikkimuki! Sen tilasin Puutarhurin Majan verkkokaupasta ja se oli tänään ensimmäistä kertaa käytössä. Hyvä aamuhetki se oli.
En minä tarvitse Forget Me Not -mukia, että muistaisin sisareni. Muistan minä, muistan joka päivä. Ikävä säilyy, mutta tuskaisesta ja kipeästä surusta olen päästänyt irti.
Aamupäivän käytin viikonlopun ruokahommia suunnitellen, kaupasta kassikaupalla ruokaa roudaten ja jo jotain (täytekakkupohjat) teinkin. Huomenna tulee Järvenpäästä poppoo mummilaan, ja lauantaina vietetään Emmiliini 3-vuotissynttäreiden etkoja täällä.
Keskipäivällä oli sitten aikaa pyörälenkille.
Pyörälenkeillä, varsinkin vähän pidemmillä (= yli 30 km) käyn mielelläni ”lounaskahvilla” jossain kesäkahvilassa. Niitä olen Oulussa ja lähitienoolla kierrellyt jo monta vuotta. Tänä vuonnakin reittien varrella on ollut tuttuja ja uusia paikkoja; olen jo käynyt Koitelissa, Turkansaaressa, Haukiputaan Seolla (idyllinen kesäkahvila :D), torilla, Kempeleen Zeppelinin Espresso Housessa, Hupisaarten Kiikussa (parikin kertaa), Olo Sauna -Cafessa, Reinilän talossa, – ainakin noissa.
Tänään sitten vuorossa täysin uusi paikka: Isterin Kahvila [<- Kalevan artikkeli] Oulujokivarressa Kastellin uimarannan läheisyydessä.
Olipa se viehättävä: pihapiiri kaunis, suojaisa, vehreä ja sekä siellä että hirsitalossa sisällä kahvilapöytiä. Vitriinissä baakkelsia, kakkua, pullaa, piirakoita – suolaista ja makeaa. Päädyin pieneen pinaatti-fetapiirakkapalaan ja juuri kun olin jo ehtinyt ajatella, että ”tämä on just sellainen paikka, johon olis sisaren kanssa varmaan tehty kahvi-rupattelutreffit, jos… ” niin sain käteeni lautasen, jossa siinäkin lemmikit.
