Reseptit

Luonnossa liikuttuen

Enhän minä löytänyt latua kohti Vihaisen-Seppäsen maata ja Tolosjokea; aikeena oli hiihtää Pikku-Harriojan kodalle. Olen käynyt siellä edellisen, yhden ainoan kerran about 35 vuotta sitten. No en käynyt sitten tänäänkään, – ehkä tässä joku päivä. Ehkä olikin hyvä, etten sinne mennyt, vaan hiihdin Laanilasta Ahopäille (Ahopäitä on tosiaan monta, ymmärtääkseni kolme) ja sieltä sitten Prospektorin ladulle. Nousin korkeammelle tunturiin.

Oli lämmin, oli tyven. Ja ylimaallisen kaunista. Kyllä, juuri ylimaallinen minulle tuli mieleen. Ja minä itkupilli hiihdin kyyneleet silmissä. Eikä ne kyyneleet todellakaan johtuneet vauhdin huumasta, eikä edes kimmeltävistä hangista (eka kertaa aurinkolasit tänä vuonna!!), vaan ihan liikutuksesta. Hiljalleen hiljainen kiitollisuus tästä! Kaikesta: liikkumisen mahdollisuudesta, luonnosta, kauneudesta, sinivalkoisesta, puhtaasta, keväästä, lämmöstä, auringosta, puista, tuntureista, sinitaivaasta, hiljaisuudesta, Lapista, hyvistä laduista, maisemista, kaikesta.

 

Mökille palauduttua pääsin Pehtoorin lämmittämään rantasaunaan. Ukkeli oli aamupäivän purkanut vanhan mökin seinustalta Ratko-pumpun irti – on vuosikymmenien palveluksen jälkeen vaihdettava. Siis pumppu, ei Pehtoori! 🙂

Kehittelin uuden lohiruoan – lohifileeseen (halkaisin sen mahdollisimman leveäksi) rullailin poro-chorizo-viipaleita, sivelin sisäpintaan vähän dijon-sinappia ja lisäksi vielä parmesaania raasteena. Puoli tuntia uunissa (+ 200 C), samalle pellille pakastelohkoperunoita.

Lisäksi ja tarjolle kananmunilla höystettyä vihersalaattia.

Ihan vierastarjoiluunkin kelvollinen ruoka oli tuo.

On hernekeiton aika

Oritkarissa oli monin tavoin kuvauksellista tänään. Myös merenjäällä.

 

Tänään on ollut hernekeittopäivä. Torstai, ja kohti laskiaista ja paaston aikaa mennään, niin tietysti hernesoppaa. Hernesopasta ja sen historiasta kirjoittelinkin jokunen vuosi sitten, joten ei siitä nyt sen enempää. Mutta tämänpäiväisestä sopasta on kerrottava vähän.

Tänään Tyär (ja poikaystävänsä luonnollisesti myös) palautuivat mökkimaisemista Ouluun vietettyään pohjoisessa viisi viikkoa. Mökkihöperöiden paluu oli syy, etten ihan vaan tavallista purkkihernekeittoa pöytään laittanut.

Tuunasin sopan italialaiseksi ja vähän peruskeittoa tuhdimmaksi. Olkoon sitten vaikka

Purkkihernesoppa meets Italia!

1 prk Jalostajan hernekeittoa + purkillinen vettä
1 pkt Luomu-kikherneitä
1 prk Härkäpapuja (Bonduel)

8 siivua panzanellaa (toki pekonikin käy, mutta italialaisempi ja parempi tähän on panzanella, jota Oulussa saa ainakin Torin Lihamestarilta)

1 prk smetanaa
1 rkl Dijonin sinappia

oliiviöljyä
½ nippua tuoretta oreganoa 

Ison kattilan pohjalle oliiviöljyä ja siihen kikherneet, joita suolasin kevyesti ja laitoin vähän umaamiakin.
Vähän aikaa niitä huljuttelin siinä. Seuraavaksi purkkihernekeitto ja lähes purkillinen vettä.
Anna niiden kiehua hiljalleen kymmenkunta minuuttia.

Vaahdota sillä aikaa smetana ja lisää siihen sinappi. Laita tarjoilukulhoon pöydälle. 

Laita panzanella leivinpaperin päälle 200-asteiseen uuniin. Niin kauan, että ovat ruskistuneet ja rapeutuneet (10 min. ?)
ja nosta sitten talouspaperin päälle, jotta rasva valuu pois ja jäähtyvät.
Sen jälkeen murustele tai leikkaa palasiksi, ja nämäkin tarjolle kippoon. 

LIsää keittoon purkillinen härkäpapuja ja kuumenna keitto. 

Sekoita lopuksi keiton sekaan silputtu oregano, jätä vähän yrttejä koristeeksi. 

Oheen Meriläisen leipomon Ruisrevittyä, voita ja tuorekurkkuviipaleita. 

Taas yksi hyvä arkiruoka, per favore!

Ulkoilun jälkeen uutta arkiruokaa

Olin tänään hankkimassa ruokahalua käveleskelemällä Linnansaari, Ainola, Keskusta, Raksila seuduilla. Pakkanen ei ollut kovinkaan pureva, ei vaikka sitä oli ihan riittävästi (-15 C – -20 C), mutta ei juurikaan tuullut. Mutta paistoi. Siniseltä taivaalta.

Raksilassa menneen maailman tunnelma. Talvinen puutaloidylli…, valkoiset, lumiset, koivujen reunustamat kadut, värikkäät talot, rauhallinen, hiljainen tunnelma. Liki autoton se on, tai siis siellä ei (enää) saa kadunvarsille pitkäaikaisesti parkkeerata.  Siis liki nostalginen häivähdys menneestä. Vain puulämmityksen tuoksua kaipasin, niin ja lasten ääniä puistosta.

Alemman kuvan vasemmassa reunassa keltainen talo, vihreät puitteet on Paavo Rintalan nuoruusajan kotitalo. Tänne Raksilaanhan hän sijoitti kirjansa Pojat (ohj. Mikko Niskanen).

Ulkoilun jälkeen …

Ihan täydellinen päivä kokeilla uutta arkiruokaa. Se on yksi variaatio ”yhden pellin sapuskoista”. Pikkuisen reilu puolisen tuntia kului aikaa koko touhuun. Aika kevyttä, mutta kätevää: proteiini, hiilarit ja salaatti samalla kerralla, samalle pellille. Vois olla aika soppeli mökkiruokakin. Eikä ole kovin kaloristakaan. Ainekset löytyivät meidän lähikaupasta = Toppilan K-market, joka on kyllä tavallista monipuolisempi, mutta eiköhän näitä saa kaikista Saleja isommista kaupoista.

Ihan heittämällä meni jatkoon meillä tämä!

Currybroilerpelti

(neljälle, kestänee lämmityksen seuraavana päivänä) 

600 g broilerin ohuita fileitä
2 – 3 tl curryjauhetta
1 tl suolaa
½ tl mustapippuria 

1 pkt perunagnoccheja (Molinaran gnocchit! ks. kuva) 
1 ps varsiparsakaalia (Bimi) 
1 rasia kirsikkatomaatteja
2 rkl oliiviöljyä
mustapippuria 

Ja tarjolla parmesaania 

Kuumenna uuni (225 C). Hiero suola ja pippuri broilerin pintaan (kulhossa hoituu hyvin). 
Laita broilerfileet ja gnocchit uunipellille leivinpaperin päälle, laita uuniin 10 minuutiksi.

Leikkaa kaalien tyvipäästä varret puoliksi. 
Ota pelti uunista, lisää päälle kaali ja tomaatit. Valuta päälle oliiviöljyä. 

Laita pelti takaisin uuniin, ja paista vielä 20 minuuttia. 

Pöydässä annosten päälle vielä mustapippuria, ja parmesaania,
jota ei alkuperäisessä ohjeessa(@Glorian Ruoka & Viini) ollut,
mutta joka todettiin oikein hyväksi. 

Keittiöhommissa

Alunperin oli ajatuksena lähteä joko hiihtolenkille (tavallista pidemmälle) tai pienten ja isänsä kanssa Talvikylään, mutta lopulta monestakin syystä kävikin niin, että olin vain sisällä koko päivän. Jotenkin – melkein vastentahtoisesti – sorruin kokkailemaan moneksi tunniksi. Home-made pitaleipiä monenmoisine tykötarpeineen ja jälkkäriksi laskiaispullia – pinkillä kermavaahdolla ihan Eeviksen iloksi. Ja kyllä pinkistä väristä huolimatta kelpasivat muillekin. Kelpasivat oikeinkin hyvin.

Näiden pitaleipien (helppo) ohje on täällä.

Kokkailuihin liittyen yksi jännä tai noh, jännä ja jännä, juttu. Pari viikkoa on blogiini tultu suoraan postaukseen ”Italialainen minestrone”. Joskus aina käy niin, että joku vanha postaus saa yllättävän suosion, kun jossain toisessa blogissa tai keskustelupalstalla viitataan juttuuni. Jatkuvasti näitä juttuja ovat esim. ”uskovaisten pastilli” tai ”miksi kokin hattu on korkea” tai ”laskiaispullan historia” tai ”Miksi Oulu on Valkea kaupunki”  yms. yms. Joskus pystyn näkemään, mistä viittaus tulee (esim. Facebook (mutta ei mistä sieltä) tai sitten suoraan se sivusto, jossa minun postaukseeni on viitattu, mutta tässä näyttää, että ihan vaan suoraan google-haun kautta on juuri tälle sivulle törmätty. Mietin, miksi minestronesoppa nyt kiinnostaa monia niin paljon, ja kävin itsekin katsomassa, mitä ko. postauksessa oikein kirjoittelen. Ja löytyihän se syy sivun suosioon: siellä mainitaan ”influenssarokote” ”ei tehoa”… Ei siis suinkaan sopparesepti vaan paljon ajankohtaisempi aihe, johon ihmiset hakevat tietoa – ja todennäköisesti joutuvat pettymään kun ko. sivulle eksyvät. Internet on ihmeellinen! 😀  Mutta siis: siinäpä yksi hyvä arkiruokavinkki! Sen takia kannattaa sivulle klikkautua!

~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Ja tänään suoritettiin virallinen arvonta viiden arkiruoka-haasteeseen osallistuneen kesken: Kati, Olli, Katri, MS ja Anneli olivat kommenttien jälkeen mukana ja Apsu suoritti arvonnan!! Onnea voittajalle! ** Arkiruokapostauksia on siis tulossa..

**(Yritin etsiä tiedostoistani osoitettasi (muistan että olet tilannut korttejani), mutta ei löydy, joten voitko laittaa sen minulle sähköpostiin reija at satokangas.fi) niin toimittelen heti huomenna postiin palkinnon. 🙂 )

Pastaa ja muuta hyvää arkiruokapöytään

Kauan olen keräillyt blogipostaukset-kansiooni reseptejä ja ottanut kuviakin tätä postausta varten. Ja kuinka ollakkaan: osa on kuitenkin mökkiläppärissä. Minullahan on ”aina” jotain hukassa; tällä kertaa sitten näitä juttuja. Mutta on tässä aika monta, monille ehkä tuttujakin, arkiruokia, jotka sopivat hyvin kevättalven arkisiin ruokapyötiin. Nopeita ja helppoja,

Veriappelsiinilohi

(kirjo)lohifile
2 valkosipulinkynttä
1 1/2 rkl ruokokidesokeria
1 limen mehu
1 tl sormisuolaa
2 rkl oliiviöljyä
2 (pientä) veriappelsiinia

    1. Pane uunin grillivastukset kuumenemaan 250 asteeseen.
    2. Laita lohifile uunivuokaan (nypi ruodot pois).
    3. Hienonna kuoritut valkosipulinkynnet ja purista limen mehu. Sekoita keskenään valkosipuli, sokeri, limemehu, suola ja öljy.  Hiero seos kalafileen pintaan.
    4. Pese veriappelsiini hyvin ja leikkaa se ohuiksi viipaleiksi. Lado viipaleet kalan pinnalle, mausteseoksen päälle.
    5. Pane kala uuniin grillivastusten alle ja kypsennä kalaa vastusten alla noin 15 minuuttia.

Tarjosin Mummon perunanuudeleiden kanssa.

Henry Alenin uuniruoan ohjeen bongasin Ilta-Sanomista. Hän itse toteaa siitä näin: ”On sellaista myräkässä nautittavaa lohturuokaa, että oksat pois!” Hyvää se on ja ohjeen mukaan tuli niin iso satsi, että meillä on toinen vuoka pakastimessa.

Gnocchivuoka

1 kg kaupan gnoccheja (Rummo)
100 g chorizoa
2 sipulia
3 valkosipulinkynttä
2 purkkia kirsikkatomaatteja tai mursketta (Mutti)
1 kesäkurpitsa
1 mozzarellapallo
2 dl raastettua parmesaania
basilikaa
suolaa
mustapippuria

Pilko sipulit, kesäkurpitsa ja chorizo ohuiksi viipaleiksi.
Kuullota chorizo, sipulit ja kesäkurpitsa.
Lisää tomaattimurska, lisää suola ja pippuri ja anna hautua 20 minuuttia.
Keitä gnoccheja 5 minuuttia ja valuta.
Pilko varsiparsakaalit ja paahda öljyssä kuumalla pannulla nopeasti.
Lämmitä uuni 210 asteeseen.
Kaada tomaattimurskaseos uunivuokaan gnocchien päälle.
Lisää mukaan varsiparsakaalit ja sekoita varovasti.
Raasta parmesaani.
Ripottele raastettu parmesaani/pecorino ja revitty mozzarella päälle.
Paista uunissa 25 minuuttia ja lisää lopuksi basilika.

Samanhenkinen Soppa365-sivun kautta löytynyt ruokatoimittaja Outi Väisäsen ”koronapasta” on ehkä nopein uuniruoka, jonka tiedän. Simppeliä, talvipäivään sopivaa sapuskaa. Ehdottomasti suosittelen käyttämään Barillan Pecorino-kastiketta. Käytän sitä myös esim. porolasagnessa. Siinä on vähän sellainen pähkinäinen ja ihanan juustoinen maku. Lidlin prosciutto-tortellonit sopivat myös erinomaisesti, toki muutkin käy.

Koronapasta

1 tlk (400 g) valmista pastakastiketta (Barilla Pecorino)
2 dl (ruoka) kermaa
1 pkt (250–300 g) ravioleja tai tortelloneja
1 pallo mozzarellaa (125 g)

Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen.
Laita pastakastike ja kerma pieneen uunivuokaan ja sekoita.
Sekoita raviolit kastikkeeseen.
Valuta mozzarella ja revi se paloiksi pastan päälle.
Kypsennä pastaa uunin keskitasossa noin 25 minuuttia, kunnes pinta on saanut väriä.
Koristele pasta halutessasi revityillä yrteillä.

Outi Väisäsellä on Samasta Padasta-blogi ja hän on tehnyt kaksi keittokirjaa, joiden kantava idea on tehdä vauvoille ja leikki-ikäisille ruokaa, joka maistuu myös aikuisille tai että samalla kerralla valmistuu sekä pienten että aikuisten ruoka.. Siis pienten lasten perheissä ja mummuloissa kannattaa vilkaista blogia …

Klassikko, jota meillä syödään aika ajoin,  jota tein viimeksi mökillä ja josta onnistuin ottamaan oikeasti hienon ruokakuvan (joka nyt on hävöksissä!!! argh!) on sekin yksinkertaisuudessaan mitä helpoin ruoka. Pehtoorin lemppari pastaruokien joukossa. Tässä on nyt yksi ”parannus” tai tuotemerkki joka kannattaa ottaa huomioon muutenkin. Meillä on iät ajat käytetty HK:n amerikkalaista pekonia, kunnes joku kerta vuosi sitten ostoskärryyn sujahtikin Pirkka ”Suomalaista pekonia”. En oikein tiedä miksi se on parempi, mutta paremmin maistuu. Kokeilehan.

Pasta Carbonara ~Miilunpolttajan spaghetti

suomalaista pekonia
1–2 salottisipulia
1 valkosipulin kynsi

1 muna + 1 keltuainen tarjoiluun
2 dl kuohukermaa
1 ½ dl parmesaani tai peconrinoraastetta
mustapippuria myllystä

1 ½ l vettä
250 g spagettia
suolaa

Paloittele pekoni ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet.
Kiehauta vesi ja lisää joukkoon spagetit ja suola. Keitä pakkauksen ohjeen mukaan ja valuta.
Laita pekoni pannulle ja anna pannun lämmetä. Kääntele kauttaaltaan.
Sekoita muna, kerma ja juustoraaste keskenään.

Toisesta munasta keltuainen munankuoressa annoksen päälle.
Se kostuttaa ruoan paremmin kun se sekoitetaan annokseen vasta pöydässä.

Lisää valutettu pasta rapean pekonin joukkoon kuumalle pannulle ja sekoita joukkoon kermaseos.
Kiehauta, mutta älä keitä.
Sammuta levy.
Rouhi joukkoon mustapippuria myllystä.
Tarkista maku.
Lisää tarvittaessa hieman suolaa.

Ripottele halutessasi pinnalle tuoreita yrttejä.

 

Jo eilen mainostamani on suoraan Sikke Sumarin keittiokirjasta (työjärjestys ja tekotapa neuvotaan ja perustellaan hyvin).  Ainoa vaan, että hän tekee sen tavallisesta appelsiinista, minä veriappelsiinista. Ja ne on NYT hyviä. Tämä on mitä parhain lihapadan lisuke. Meillä oli possunsisäfilettä karamellisoituna (Jim Lim by Farang palmusokerikaramellikastike) ja timjamilla maustettuna. Nuo Farang-kastikkeet ovat kelpo sooseja, voi vähän oikaista aasialaisissa resepteissä ja tulee hyvää!

Verippelsiini-fenkolisalaatti

1–2 veriappelsiinia
1 pieni punasipuli
4 rkl oliiviöljyä
1 rkl valkoviinietikkaa tai sitruunamehua
suolaa ja mustapippuria
1 fenkoli
koristeeksi persiljaa ja/tai mintunlehtiä tai fenkolintupsuja

Kuori appelsiinit terävällä veitsellä niin huolellisesti, että kaikki valkoinen sisäkuori on poissa. Tämä onnistuu parhaiten, kun leikkaat pois reilut palat appelsiinin molemmista päistä, asetat hedelmän pystyyn leikkuulaudalle ja kaarrat veitsellä appelsiinin pintaa pitkin ylhäältä alas.

Leikkaa appelsiinilohkot fileiksi niin, että ujutat veitsenterän lohkoja erottavan kalvon ja appelsiinin lihan väliin kalvon molemmin puolin. Viipale irtoaa helposti.

Tee tämä pienen kulhon yläpuolella, sillä appelsiinista tulee puristumaan mehua, joka tarvitaan kastikkeeseen.

Tee kastike appelsiinimehusta ja oliiviöljystä ja mausta se suolalla ja mustapippurilla, sekä tilkalla viinietikkaa.

Leikkaa punasipuli ohuiksi siivuiksi ja lisää siivut kastikkeeseen. Anna tekeytyä hetki. Näin punasipulista haihtuu ärhäkkäin terä.

Leikkaa fenkoli ohuiksi siivuiksi ja lisää siivut kastikkeeseen.

Sekoita kastike appelsiinilohkoihin ja tarjoa persiljalla tai mintunlehdillä koristeltuna.

 

Toisen, vähän tuhdimman fenkolisalaatin ohjeen olen vuosia sitten julkaissutkin meidän Umbrian reissun jälkeen. Samassa postauksessa on muutama muukin hyvä resepti, mm. sitruunapasta!

Aika italialaishenkisiä nämä ohjeeni taas ovat, mutta aurinkoisia. Ja kevättä kohti mennään.

Arkea ja ruokaa

Tänään sellainen arkinen päivä, aamupäivällä vähän liikuntaa, sekä lähteviä että saapuvia posteja, hierojallekin hankkiuduin ja hain lisää lankoja.

Ja tein ruokaa, mistä voisinkin jakaa arkiruokavinkin kahdeksi päiväksi (kolmelle).

Osta kaupan lämminruokatiskistä valmis grillibroileri, josta teet ensimmäisenä päivänä ”Kanapaimenen Aurapataa” ja toisena Pimun kanakeittoa (tai toisinpäin, – minä tein eilen keiton, tänään padan).

Kanakeiton ohje oli mukana ”Jokaviikkoinen soppamme” -projektissani, minkä jälkeen sitä on meillä tehty tasasin väliajoin noin joka toinen kuukausi? Nyt tytär oli eka kertaa sitä syömässä, ja sanoi, että ehdottomasti parasta kanakeittoa, mitä hän on ikinä syönyt.

Ja sitten tuo pataruoka. Se on viimeisen päälle retroruoka 80-luvun alusta. Muistan kun lähdimme vapuksi 1983 Helsinkiin (minä, kihlattuni = Pehtoori, veljeni ja hänen tyttöystävänsä (= nykyinen vaimonsa)), ja äitini pakkasi kylmälaukkuun valmiin padan vapunviettoomme evääksi. Ei tarvinnut perillä kuin riisi keittää, ja meillä oli hyvä sapuska ennen illan rientoihin lähtemistä. Nesteytys kyllä hoidettiin ihan omin eväin. Oli kyllä melkoinen vappu se. 🙂

Ohjetta ei löydy Valion digitaalisesta nettiarkistosta, mutta minullapa on tallessa ohjelehtinen vuodelta 1982. Ohje suurenee klikkaamalla jos haluat lukea tarkemmin. Minä teen/tein oikaistun version eli en paistanut itse broiskua vaan todellakin valmis grillattu sopii tähän oikein hyvin. Padan voi tarjoita riisin lisäksi myös pastan kanssa. Tykkään tästäkin paljon. Voisi ensi kerralla ehkä laitella enemmän kasviksia? – Porkkanoita, sipulia, vihreää paprikaa, …  Tuo nimi minua kyllä vähän kummaksuttaa: kanapaimen? Noh, kai niitäkin on.

Tuossa lipareessa on toinenkin retroeväs: Lämmin leipä ananasrenkaalla, kinkulla ja sinapilla = Tervehdys Turunmaasta. Ei maistunut silloin, eikä kyllä maistu kinkku-ananaspizzakaan.

 

Niksipostaus 2020

Pitkään aikaan ei täällä blogissani ole ollut minkäänmoista ”niksinurkka”-postausta. Sellaisia on näköjään kerran vuodessa tullut laadituksi.  KLIKS

Nyt sitten tämänvuotisen niksipostauksen aika. Tällä kertaa vain muutamia vinkkejä teille kerrottavana.

Aloitetaan aamukahvista. Meillähän kahvi keitetään pannulla, tosin mökillä keittimellä. Tyttäreltä opittu niksi oli aluksi käytössä vain juhlapyhinä, pian myös sunnuntaisin. Nykyisin kahvi meillä keitetään sekä Juhla Mokasta että suklaakahvista. Ihan sama onko käytössä pannu vai keitin, mutta 1/3 tai 1/4 böönistä on tätä suklaakahvia. Se ei tee kahvista suklaanmakuista, mutta pieni hyvä vivahde siihen tulee. On kokeiltu myös kardemumma-, pähkinä- ja vaniljakahvia, mutta niissä mausteisuus ei ole hyvä, vaan ”puskee” päälle ja vie kahvista kahvin maun taka-alalle. Suklaan häivähdys saa tuiki tärkeän kahvin maistumaan vähän tavallistakin paremmalta.

Joskus kesällä kauppareissulla mukaan tarttui Thai Green Curry -purkki. Se on noista kolmesta meidän mielestä paras, eivätkä muutkaan huonoja ole. Käytän niitä seuraavasti: Leikkelen Jyväbroilerin fileet isoiksi paloiksi, sitten pyörittelen kuumassa rypsiöljyssä kunnes palasiin tulee vähän väriä, lisään  vähän suolaa ja kattilaan mukaan purkillinen bambunversoja. (Aasia Marketista saa erityisen hyviä aika ohuiksi suikaleiksei leikattuja, mutta kyllä nuo Spice Up -merkkiset kauppojen normivalikoimissakin olevat käyvät). Bambunversojen lisäksi lisään joskus porkkanan tikkuina, samoin vähän sipulia ja paprikaa, mutta välttämättä  ei tarvitse niitäkään. Broileripalojen ja vihannesten päälle purkillinen currya; noin puolisen tuntia miedolla lämmöllä ja valmista on.  Tarjolle nuudeleita ja tai riisiä. Helppoa ja hyvää!

Voin väittää olevani kokemusasiantuntija monissa hampaistoon liittyvissä asioissa, joten nyt kannattaa ottaa vakavasti suositukseni. Noin vuoden käytön jälkeen olen vakuuttunut, että Yotuelin hammastahna, jonka luvataan valkaisevan hampaita, todella tekee niin. Tai ainakin se estää tummumista, – huolimatta päivittäisestä kahvin ja viikottaisesta punaviinin juomisesta.

Se on miellyttävä käyttää: ei vaahtoa ylenpalttisesti, itse asiassa ei juuri ollenkaan, varsinkin Snowmint-maku on hyvä, hampaista tulee puhtaan tuntoisetkin, eikä niitä juuri koskaan vihlo, ja tahna valkaisee. Aika tyyristä on (riippuen kaupasta noin 15 €) mutta sitä ei tarvita paljoa, joten on hyvin riittoisaa.

 

Ja loppuun maskisuositus! 

Espanjantauti alkoi vuonna 1918, ja se kulki aaltoina Suomenkin yli. Viimeinen, neljäs aalto oli erityisen paha Inarissa, jossa 10 % väestöstä kuoli. Kaikkiaan tauti tappoi kymmeniämiljoonia ihmisiä (arviot vaihtelevat suuresti 40 – 100 miljoonan väliltä). Suomessa ”vain” 20 000 menehtynyttä ja USAssa puolimiljoonaa. Historioitsijoilta tavataan kysyä, toistaako historia itseään, ja historioitsijat ovat tutkineetkin ”toistuvuutta” kaikkialla maailmassa monin eri tavoin. Ennustamaan historioitsijat harvoin ryhtyvät, eivätkä siihen – tietenkään – pystykään. Mutta historiasta usein kuitenkin opitaan: onhan tämän korona-pandemian aikanakin opittu menneestä, influenssan ensimmäisestä aallosta ja aiemmista maailmanlaajuisista epidemioista. Mm. opittu käyttämään maskeja.

Palsternakkapastaa ulkoilun jälkeen

Tänään aamulla älykello näytti, että olen nukkunut huonosti ja liian vähän. En tuollaiseen ollenkaan suostu. Omasta mielestäni heräsin liki kahdeksan tunnin unien jälkeen varsin toimeliaana, valmiina päivän touhuihin. Jukurtti-mysli-kahvi -aamiaisen jälkeen viimeistelin kuvalähetyksen asiakkaalle, ja sitten ulos!

[Pyöräilysyksyä on vielä jäljellä …]

Palatessani pihapiiriin näin, että Pehtoori ja Esikoinen olivat jo haravointiurakan loppusuoralla, ja Pehtoori totesikin, että Tyär voisi vastaisuudessakin ajoittaa kotikotiin etätöihin tulon siten, että haravointisesonki on vilkkaimmillaan. (Lieko vihjaisi, ettei vaimosta paljon ole apua noissa hommissa? – Ehkäpä… )

Joka tapauksessa katsoin tarpeelliseksi (ja ilokseni myös mahdollisuuden) tehdä puutarhaihmisille hyvää sapuskaa. Sunnuntailla on taas erityismerkitystä! Meillä on ennenkin ollut palsternakkapastaa, mutta tänään oli (onnistuneessa) kokeilussa uusi ohje, jota vähän sovelsin (mm. vähensin voin määrää, lisäsin palsternakkaa). Valkosipuli tuoksui kauas! Mutta ei maistunut ärhäkkäältä. Päinvastoin, makeaa oli. Ja aika joutuisasti tämä valmistuu. Voin näin sadonkorjuunaikana lämpimästi suositella…

Paahdettu valkosipuli-palsternakkapasta (oma versio)

2 kokonaista valkosipulia
1/2 tl suolaa
2 rkl oliiviöljyä
2 palsternakkaa
80 g voita
2 rkl rosmariinia hienonnettuna

50 g parmesaanijuustoa
2 rkl rosmariinia hienonnettuna
mustapippuria myllystä

* * *

300 g cappellinia, spaghettia, tagliatellea
vettä ja suolaa

1. Leikkaa valkosipulien päistä ohut viipale pois niin, että valkosipulin kynnet tulevat esille. Nosta valkosipulit leivinpaperin päälle uunipellille. Ripottele päälle suolaa. Valuta päälle oliiviöljyä.
2. Paahda valkosipuleita 225-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia, kunnes valkosipulin kynnet ovat pehmeitä ja kauniin kullanruskeita.
3. Kuori valkosipuleiden paahtuessa palsternakka ja leikkaa esimerkiksi kuorimaveitsellä ohuiksi, pitkiksi lastuiksi.
4. Kuutioi voi paistinpannulle. Sulata keskilämmöllä. Kun voi ei enää kupli pannulla, purista paahtuneista valkosipuleista kynnet pannulle. Lisää joukkoon hienonnettu rosmariini. Paista miedolla lämmöllä viitisen minuuttia. Lisää joukkoon palsternakkalastut. Nosta pannu liedeltä.
5. Keitä pasta reilusti suolalla maustetussa vedessä kypsäksi pakkauksen ohjeen mukaisen ajan.
6. Valuta pasta lävikössä ja sekoita pannulle valkosipulivoin joukkoon.
7. Raasta/ripottele joukkoon parmesaanijuustoa. Lisää tuoretta rosmariinia. Rouhaise päälle mustapippuria.

 

Pieni juhla, paljon puhetta

Kesän viimeiset tuoreet mansikat?  – Ehkä niin.

Tänään kotosalla venetsialaiset, laidunkauden lopettajaiset, – mutta ennen kaikkea kohtaaminen, ystävien tapaaminen, yhdessä syöminen, elämänmenosta puhuminen ja kuuntelu. Sukupolvet, lapset, lastenlapset, vanhemmat, sairaudet, oireet ja lääkkeet, tulevaisuuden pelot ja menneiden muistelut. Koko elämisen kaari, kaikki mennyt hyvä, kaikki pelottava tuleva. Ja toisaalta hyvän odotukset, menneiden hautaamiset… Tällaiset illat ovat tärkeitä. Pimenevässä illassa, pimenevässä vuodessa, – mutta kyllä tässä eteenpäin mennään. Siihen uskon.

Ja tuli vähän terästäydyttyä myös keittiössä. Kehittelin porofileille uuden kastikkeen: demi-glacea, karpaloa, lakritsia, pippuria. Ja kyllä, hyvää se oli. Mutta älkää kysykö mittasuhteita, joka tapauksessa kauan sitä hauduttelin. Toinen uusi juttu oli ”some-omenapiirakka”. Sepäs olikin hyvää. Semminkin kun tein sen oheen kulhollisen mascarpone-vaahtoa. Lupaan kirjoitella tähän ohjeita huomenissa.

Huomenna pyhä, sunnuntai, lepopäivä? Taitaa olla – tai ehkä ei sittenkään. Muuttoasioita vielä huomenissa…

~~~~~~~~~~~~~~~~~

Tässä linkki omenapiirakan ohjeeseen …  Voin kyllä suositella tämän leipomista.

https://satukoivisto.fi/omenapiirakka-somenapiirakka-hurmasi/

Ja ruokavieraat sekä Pehtoori kyllä yhteen ääneen todistivat, että liki retromaineen saanut mascarpone-kastike (oma kehitelmäni… 😉 ) sopi tämän kanssa erinomaisesti. Amaretton mantelisuus tukee piirakan mantelijauhetta. Kokeilehan. Ohje on ensimmäisessä keittokirjassani ”Riemusta ruoanlaittoon” sivulla 73. Se on on hyvä kastike. Sopii moneen…

Energian kulutusta ja hankintaa

Vielä on kesää…

Hyvin tuulista kylläkin. Aamulla olin topakkana lähdössä pohjoiseen, Iihin, mutta jo Pateniemessä totesin, että onpahan edessä niin kova, puuskainen vastatuuli yli 30 kilometrin matkalle, että enpä sittenkään taida. Olkoonkin, että olisi ollut hulppea paluumatka.

Niinpä käännyin sivumyötäiseen, risteilin suuntaan jos toiseenkin etsien suojaisia reittejä. Ja sain kuin sainkin liki kolme tuntia kulutettua liikkuen: Pateniemen uusittu venesatama, Linnanmaan puutarha, Aaltokankaan ja Ritaharjun uudet asutusalueet, sitten Kuivasjärven ja Pyykösjärven kautta Tuiraan (LIdl!) ja vielä Nallikari ja sitten kotiin.

Elokuussa kaupungissakin ilo kulkea: kauniita, hyvin hoidettuja pihoja, puutarhoissa kylläisiä värejä, puistot vehreitä, pieniä polkuja pyöräilijällekin, vesien äärellä kimmellystä, aurinkoa koko ajan, kesän lopun leppeä lämpö. Joka sitten jatkui kotipihalla.

En tiedä, mistä moinen idea, mutta ehkä juuri lämpö aiheutti sen, että päätin lopulta tehdä (välimerellistä) mansikka-vuohenjuustosalaattia ja bolognese-kastiketta pastalle. Alkuruokasalaatti jotenkin odotusten mukainen. Makea ketjap manis -soija sopi salaattikastikkeeksi vähintäänkin tavattoman hyvin, eikä hunaja-balsamico-yhdistelmä ollut sekään huono.

Ja ihan peruspastaa, tosin soosi ehkä ei ihan perus. Vaatii nimittäin parin, kolmen tunnin keittämisen. Mutta on sen väärti, ja ehdottomasti kannattaa tehdä tupla-annos. Nyt on pakkasessa monen arkiruoan varmuusvarasto.

Ohje on mm. LappItalia-opuksessani (sivulla 72). Tänään kolminkertaistin porkkanan, sipulin, valkosipulin ja sellerin määrän. Vähän niinkuin vegempään, kevyempään suuntaan siis. Bueno! Eikä parmesaania vaan raastettua pecorinoa. Tulipahan syötyä turhankin paljon.

Ja iltapäivän lopulla kotipiazzalla äänikirjan ja kutimen kanssa kiireettömyydestä, leppeästä tuulesta ja elokuisesta lämmöstä nauttien.

Juhlapäivä

Pendolino Helsingistä Ouluun toi illansuussa tyttären ja pyöränsä. Puoleen vuoteen ei olla tavattu, joten ikävähän se on jo ollut. Korona, opiskelut ja työt ovat pitäneet Esikoisen pois kotikotoa. Toukokuun lopussa etäopiskelu Helsingin yliopistossa vaihtui etätöiksi (harjoittelija-koodari) Aalto-yliopistossa, joten lomaa ei ole ollut, eikä ole nytkään, mutta nyt on sopiva välämä tehdä etänä vaikka pari viikkoa Oulusta asti.

Tervetulosapuskalla olimme sitten kolmistaan, mutta ei se estänyt minua tekemästä vähän parempaa ruokaa, oikein alkuruokaa ja jälkkäriäkin.

Alkuun oli liekitettyjä scampeja, pääruokana pastaa ja jälkkärinä uudenlaista raparperihyvää.

Ohje suoraan Rajamäen sivulta. Ohjeessa mainittua Liquid Chiliä on haettu sekä S- että K-marketeista, mutta eipä löytynyt. Laitoin vähän peperoncinoa (ital. chilisekoitus) ja yhden vihreän tuorechilin.

Chili-katkarapupasta tuoretomaattikastikkeella

Neljälle

500 g kirsikkatomaatteja
4 valkosipulinkynttä
1 rkl Rajamäen Ekstra-Neitsytoliiviöljyä
suolaa ja mustapippuria
kourallinen basilikanlehtiä
180 g katkarapuja
2 rkl kapriksia
2 tl Rajamäen Liquid Chiliä (tai maun mukaan)
500 g tuorepastaa

Halkaise osa kirsikkatomaateista, jätä osa kokonaisiksi. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet. Kuumenna öljy pannulla ja kuullota tomaatteja ja valkosipuleita muutama minuutti. Mausta suolalla ja mustapippurilla, lisää hienonnetut basilikanlehdet. Ota puolet seoksesta ja soseuta suurpiirteisesti sauvasekoittimella tai tehosekoittimessa. Palauta pannulle.

Lisää tomaattien joukkoon sulatetut katkaravut, kaprikset ja Rajamäen Liquid Chili. Anna kuumentua.

Keitä tuorepasta pakkauksen ohjeen mukaan, valuta. Sekoita pasta kastikkeen joukkoon. Tarkista maku ja tarjoile. 

 

Ja jälkkäriksi raparperia ja vaniljajätskiä. Lakritsi sopii mahtavasti tähän. Ohjeen löysin Liemessä-blogista. Helppoa, hyvää, kesäruokaa.

Lakritsi-raparperimuru

3 dl kaurahiutaleita
1 dl emmerjauhoja (tai speltti tai vehnä)
2tl kanelia
1 dl ruokosokeria
100 g sulatettua voita
3 vartta raparperia
3 tl lakritsijauheutta
0,5 dl ruokosokeria (tai maun mukaan)
1 rkl perunajauhoja

Tarjoiluun:
vaniljajäätelöä

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Pese ja pilko raparperit pieniksi. Laita raparperit kulhoon ja sekoita joukkoon sokeri, perunajauho ja lakritsijauhe. Voitele piirakkavuoka ja levitä raparperit pohjalle. Paista uunissa 15min. Tee sillä välin kauramuru. Sulata voi. Sekoita kulhossa kaikki aineet sekaisin ja levitä raparperien päälle. Paista 200 asteessa 30min. Nauti vaniljajäätelön kera.

Niin hyvä, kun on Tyär tullu …

Touhutiistai

Vaihteeksi sataa. Koko päivän on ”vaihteeksi” satanut, tai ainakin aina ja taas välillä.

Sadekuuron välissä ja niiden aikana liikkeellä autolla ja pyörällä, asioilla ja lenkillä. Pitkästä aikaa päivä, jolloin olen saanut touhutuksi monenmoista. Kylläpäs siitä tulee hyvä mieli.

Aamutuimaan Rajahaudan kunnostetun hiekkarannan kautta Taskisenperän venesatamaan ja sieltä vielä Kellon kalasatamaan.

Merellisissä merkeissä siis, ja vasta paluumatkalla sen verran sadekuuroja, että kaivoin satulalaukusta sadeviitan esiin – ja voila!! Hukassa olleet nappikuulokkeet (ne vanhat, johdolliset) sieltä tupsahtivat jostain mutkasta esiin. Siis hyvä sadekuuro!

Tummansinisen ”metsästyksessä” edelleen, kuten huomaatte.

Hyvin ehdin vielä käväistä kotosalla ennen kuin lähdin Tuiraan, Pinjaan. Jo oli aikakin: tuntuu kuin olisin saanut ”silmät paikoilleen”.

Pullataikinan vuoro – Pehtoorille raparperipiirakkaa anopin ohjetta mukaillen. Siis pullataikinapohja, nuoria raparperinvarsia sokeroituna, ja päälle vielä ”kuorrutus” = 1 kananmuna, 1 keltuainen, ½ – 1 dl sokeria, 2 tl vaniljasokeria, 1 dl kermaa/kermamaitoa. Lorautin vielä pari ruokalusikallista suola-karamellikastiketta raparperien päälle, jottei jäisi ihan kalorittomaksi tämäkään herkku. 😀 Ja kyllä siitä hyvää tulikin. Pieni nokare turkkilaista jukurttia piirakkapalan päälle niin maistui minullekin.

Vaikka eipä jälkkärin tarve kovin iso ollutkaan, sillä kävimme ulkona syömässä. Indian Cuisine asemaa vastapäätä on ollut testaamatta meidän ”Oulun etniset ravintolat” -listassamme, joten sinne siis. Joskus vuosia, vuosia sitten on käyty siellä, ja senkin perusteella voitiin tänäänkin todeta, että täysin odotusten mukainen. Kyllä curry oli hyvää. Naan-leipä ei niinkään. Pimeitä ja vähän tuhnuisiahan nämä useimmat aasialaiset ravintolat tahtovat olla, niin tämäkin. Mutta arvostelen ruoka edellä, joten parempaa keskitasoa tämä omassa sarjassaan oli.

Valokuva-asioillakin tänään ja ehdinpä vielä piipahtaa salillakin. En treenaamassa, vaan ihan vaan mittauksessa, mutta kuitenkin. Ja nyt viimeistelen Apsun Adidas-villasukat ja kuuntelen loppuun Kirsti Paakkasen elämäkerran. Kuten sanottu touhutiistai!

Viikonloppu alkaa herkutellen

Vaikea sanoa, mikä oli parasta, naattiporkkanat, hiiligrillattu dry aged ulkofile vai (uudella reseptillä tehty uudenlainen) avokadokerma. Ihan törkeen hyvää (kuten sanonta kuuluu) oli kaikki. ”Ken keitetyn paistaa, se makean maistaa.” (vanhempi sanonta, 🙂 )  – Naattiporkkanat. Pelkästään ne riittäisivät pääruoaksi. Varsinkin kun vielä lisää ihan pienen, pienen lusikallisen hunajaa porkkanoille… Ja sitten ehkä viipale tai kaksi erinomaista Tuban hapanjuurileipää! Sitä oli tänään meidän lähikaupassa (heidän omassa nettikaupassaan on paljon muutakin hyvää, erinomaista), ja vaikka meillä on nykyisin tosi harvoin leipää tai ehkä juuri siksi, niin nyt maistui tosi, tosi hyvälle.

Kesäporkkanat keitän pikaisesti kiehuvassa vedessä, todella jäävät al dente, ja sitten pannulle kunnon nokare oikeaa voita, jossa paistoa jokunen minuutti (samalla paistuvat sipulirenkaat), lopuksi suolaa, pippuria ja vähän juoksevaa hunajaa. Karkkipäivä! Dry aged lihaa Pehtoori kävi hakemassa Torin lihamestarilta, grillasi hiilillä. Joten olihan meillä gourmetia, viinin hain jo viime viikonloppuna: portugalilainen Pinha. Ehkä en osta uudelleen tai sitten pitää olla joku tosi mausteinen pata- tai grilliruoka sen kaverina. Mutta ei se huono ollut.

Avokadokerman ohje oli uusimmassa Glorian Ruoka ja viini -lehdessä, jonka olen jopa tilannut (Digikamera-lehden lisäksi minulle ei nykyisin muita tulekaan).

Avokadokerma

1 avokado
½ ruukkua basilikaa
1 sitruunan mehu
½ dl luonnonjukurttia
mustapippuria, suolaa

Koverra avokadoliha kuoresta lusikalla kulhoon, kaada puristettu sitruunan mehu päälle, lisää basilikan lehdet ja laita muut aineet joukkoon. Soseuta tahnaksi sauvasekoittimella.

Varsinaisesti tämä ei ole lihan lisäke, mutta toimi hyvin, ja tuon leivän kanssa varsinkin. Mutta luulenpa että sunnuntaina Perämeren lohen kanssa on mitä parhain kumppani. Varmasti sopii äyriäistarjoiluunkin. Niin hyvää suoraan kulhon reunoiltakin!

Näin siivouspäivän sapuskaksi kohtuullista. 😉 Joka tapauksessa erottaa arjen viikonlopusta ja se oli tarkoituskin.

Jotta toivottelen kaikille makoisaa ja aurinkoista viikonloppua.

Hyvä ruoka, parempi mieli

Niinhän se on. Ainakin minulla: ”Hyvä ruoka, parempi mieli”. Ruoka on lohduksi. Iloksi. Haaste. Väriä. Opiksi. Yhdessäoloksi. Rakastamiseksi. Hyväksi arjeksi. Tekemisen iloksi. Voimaannuttamaan. Yhteisöllisyyden ja seuran tuojaksi. Aina tarpeen.

Tälle päivälle ei ollut pitkälle vietyä etukäteissuunnittelua, mutta aamulla kauppalappua tehdessä selailin keittokirjojani, ja päätin, että tänään on ”mun päivä”. Siispä Sikke Sumarin keittokirjasta ”lämmin vuohenjuusto-hedelmäsalaatti”. Ohjeen lopussa lukee näin: ”Tarjoa lämpimänä kylmän, helmeilevän roseeviinin kanssa aurinkoisena päivänä suuren puun katveessa”. Ehkä juuri tuo lause sai aikaan päätöksen: ”Tätä tänään.” Tämä päätös huolimatta siitä, että tiesin, ettei päivästä tule aurinkoista, eikä lämmintä.

Lämmin vuohenjuusto-hedelmäsalaatti

2 sentin paksuista viipaletta vuohenjuustoa
oliiviöljyä
rosmariinia
timjamia
vesimeloniviipaleita
hunajameloniviipaleita
2 tl hunajaa
2 rkl pistaasipähkinöitä
mansikoita
mustapippuria

Silppua timjamia ja rosmariinia (oksa molempia) oliiviöljyn sekaan. Laita vuohenjuustoviipaleet öljyyn marinoitumaan muutamaksi minuutiksi.
Aseta viipaleet leivinpaperin päälle ja paista uunissa 200-asteessa kunnes juusto pehmenee (noin 5 minuuttia) tai paista pannulla (siten teen ensi kerralla).

Asettele meloniviipaleet lautasille, ja nosta paistettu vuohenjuusto niiden päälle. Valuta päälle hunaja, paahdetut pinjansiemenet ja lisää mansikat.  Mustapippuria myllystä. Niin hyvää!

Ohessa Calamata-leipää kaupasta ja Pehtoorin grillaamia kokonaisia scampeja/jättikatkoja.

Hain rapuja Aasia Marketista aamupäivän pyörälenkillä ja ehdin parahiksi laittaa ne sulamaan ja marinoitumaan.

Grillittavien jättirapujen marinadi

2 limen mehu
1 valkosipulin kynsi murskattuna
1 vihreä chili silputtuna
2 tl raastettua inkivääriä
1 dl oliiviöljyä

Pari, kome tuntia marinadissa ja pikainen kypsennyt kuumassa grillissä, ja siinä ne oli.

Näitä ei nautittu aurinkoisena päivänä puun alla, vaan koti-Festassa illansuussa sen jälkeen kun olin pikkuiset vienyt kotiinsa iltapäivän vierailun jäljiltä.

Kesäkuun perjantaina on usein ollut ohjelmassa verenluovutus: vähän kuin kesäloman alkajaisiksi. Niin tänäänkin. Ja olihan kyllä ihan erilainen meininki kuin ennen. Onneksi olin varannut ajan etukäteen. Suosittelen varaamista. Ja ensimmäistä kertaa ikinä, suunnilleen ikinä 😉 , kaikki sujui ongelmitta. Suonet löytyivät, neula kohdallaan, ja siinä se oli: neljä minuuttia ja puoli litraa apua jollekin oli pussissa. Niin hyvä mieli siitäkin. Hyvä mieli.

Pieni kesäjuhla

Aamun siivous- ja pyykkäyshommien jälkeen päämäärättömästi ulos, jonnekin – pyörällä. Tie vei kohti etelää, aurinko paistoi, tuntui liki kesälle, – jossain risteyksessä päätin, että ei taas Kempeleeseen, – siis Oulunsaloon. Lentokentälle.

Siellä oli niin surullista. Ei lähdön iloista tunnelmaa, ei lempeitä kotiintuloja, ei kiireisiä työtätekeviä, ei eron hetkiä, ei halauksia palaaville. Surullista, tyhjää, hiljaista. Kummallisesti halusin sieltä äkkiä pois. Poljin Oulunsalon kirkolle, kuvasin sen jo viime kesänä, mutta nythän piti hakea nalle!

Vähän nolona siellä kiertelin, kun oli juuri saattoväkeä saapumassa kirkkoon, mustissaan, kukkalaitteiden kanssa, hiljaisina lauantaiaamun auringossa. Löysin nallen, ja pian menin sivummalle juomaan matkakahvini, ja vähän mutkan kautta kotiuduin siten, että sain sen 50 kilometriä mittariin. Hyvä hyrinä siitä, että ollaan kuitenkin menossa kohti kesää: on tämänkin jälkeen edessä paljon hienoja retkiä…

Ja tänään sitten sain yrttipenkkini valmiiksi: taimet ja pistokkaat maahan ja koreihin – iltapäivän auringossa, kädet mullassa. Nyt on toiveissa yrttejä kesän herkkuihin.

Herkuista puheenollen. Kuukauden on ollut ystävien kanssa puhetta, että ”kunhan lämpenee” niin tavataan ulkona… No nyt! Tänään oli sille aika ja mahdollisuus. Meidän piazzalla on mahdollisuus järjestää turvavälit ja viettää pieni tovi yhdessä – livenä. Tein kukkafocaccian. Ja vadelmapossetia. Myös hugot ja macarons mukana tarjoilussa. Pientä kaunista, hyvää. Tärkeämpää kohtaaminen. Kesä, tyven illansuu, piha, ystävät …  Mitäpä tässä muuta. ..

Kukkafocaccia. Leivän ohje entinen, koristeluun ideoita Instasta.

Vanhat reseptit uusiksi

 

Kun ihmisellä on paljon aikaa, …

eikä oikein jaksa paneutua kuvien (tai paremminkin korttitilauksen) tekoon,

eikä sittenkään ollut äidin käyttämistä OYSissa (lääkäri sairastunut)

eikä pyörälenkilläkään jaksanut koko päivää olla, vaikka hyvä kirjakin (Pirjo Tuomisen Satakuntasarja menossa) on nyt kuuntelussa

eikä tänään sittenkään ollut pullanleivontapäivä (siirtyi huomiselle kun Apsu tulee kaveriksi),

niin voi tehdä maanantain salaattiruoasta pienen ”installaation”. Ei, en suinkaan itse keksinyt tuollaista. Serkkuni (armoitettu käsityö- ja askartelijaihminen, tiffanytöiden yms. sellaisten tekijä) julkaisi kuvan tällaisesta salaattiteoksesta. Pöllin idean ja sovelsin.

Jotta ei jäisi vain silmänruoaksi, tein pohjan vanhalla kunnon couscous-salaattiohjeellani (resepti LappItaliassa sivulla 46 ja täälläkin). Tämä sopii paitsi pääruoaksi arkena, niin oikein hyvin lisukkeeksi kesän grilliherkuille. Kahden hengen ”kimppu” oli aika pieni, mutta tästä saa näyttävän buffet-pöydän ruoan jos ruokailijoita on enemmänkin.

Toinen vastikään uudistamani vanha luottoresepti on leipä. Ohje on ”Riemusta ruoanlaittoon” -keittokirjassani, siis siinä ensimmäisessä, ja siellä leivän nimi on Toscanalainen rusina-pähkinäleipä. Mistähän tuollaisen nimen olen tälle ”pullalle” olikein tempaissut? Toscanalainen tämä ei kyllä oikein voi olla, koska aidossa toscanalaisessa leivässä ei ole suolaa nimeksikään ja tässä sitä on kokonainen ruokalusikallinen!  Ohjeessa on toinenkin virhe. Nimenomaan lyöntivirhe: 1 g rusinoita!!  Noh juuri nuo rusinat ja pähkinärouheen vaihdoin pois, ja laitoin niiden sijaan pussillisen (Earth Control) karpalo-cashew-sekoitusta.

 

Vähän pienin niitä, mutta kokonaisiakin jäi joukkoon. Kyllä oli niin hyvää. Syötiin kokonainen leipä (ohjeesta tulee kaksi leipää) porukalla, Apsukin tykkäs mahdottomasti.

”Toscanalainen” juhlaleipä

3 dl vettä
35 g hiivaa
½ dl öljyä
1 rkl suolaa
1 g rusinoita
75 g pähkinärouhetta
2 dl grahamjauhoja
1 dl ruisjauhoja
4 dl vehnäjauhoja
Liuota hiiva haaleaan veteen. Vatkaa mukaan öljy, suola, hienonnettu
anis, rusinat, pähkinärouhe ja graham- ja ruisjauhot. Alusta taikina
kimmoisaksi vehnäjauhoisilla. Anna kohota. Leivo taikinasta kaksi pientä
limppua ja kohota pellillä. Voitele kohonnut leipä öljyllä ja paista ensin
250 asteessa noin 10 minuuttia ja sitten pudota lämpö 200 asteeseen.
Jatka paistamista vielä noin 25 – 35 minuuttia.

Kaloreita ja niiden kuluttamista

Aamupäivän pyörälenkin kohteena urheiluvaatekauppa. XXL:stä oli kertakaikkisen pakko käydä ostamassa itselle uudet ulkoiluhousut. Minun molemmat sopivat, välikausiulkoiluhousut on mökillä. Täällä kotona vain toppahousut, ohuita kesä/saliverkkareita ja kahdet vanhat, isot goretexit. Joten etsin aamulla netistä valmiiksi mieluisat, sykkelöin kaupalle, tein täsmäiskun sisään, ostin housut sovittamatta ja palasin kotiin. Sopivat ja kaikin puolin hyvät ovat. Illalla piti käydä toinen pyörälenkki, jotta pääsi kokeilemaan uusia pöksyjä. Hyväksi havaitsin käytössäkin. 😀

Nythän taitaa koronatartunnalta välttyminen olla helpompaa kuin pitkään aikaan tulevina kuukausina. Tällä hetkellä Oulussa on todettu yhteensä 89 tartuntaa, eikä moneen päivään ole löytynyt  yhtään uutta. Vieläkään  ei kovin paljon väkeä ole liikkeellä, joten ennen kuin rajoitusten purku alkaa vaikuttaa, on vähän sellainen tyyntä ennen myrskyä -tuntuma? Jokapäiväisenä tätä shoppailua ei kylläkään ole tarkoitus ryhtyä harrastamaan. 🙂

[Tämä on mielestäni edelleen Oulun kaunein koivikko. Se on Pateniemessä. Ilta-auringon valossa uutta asuinaluetta varten raivatun montun täytyttyä sulamisvesistä näytti kuin olisi ollut jossain järven rannalla.]

Pyöräilyn ja shoppailun lisäksi ruoanlaittoa. Tein eka kertaa taas yhden ”viraalihittireseptin” mukaan sapuskaa. Ja aina vaan helpompaa.

Mehevä tonnikalapiirakka poikkeaa monin tavoin siitä jota minulla oli 80-luvulla tapana tehdä jos kaverit tulivat meille etkoille tai tupareihin tms. Silloin piirakkapohja oli kaupan voitaikinasta ja täytteenä keittyä riisiä, tonnikalaa, herneitä, keitettyjä kananmunia ja tilliä. Tämänpäiväinen oli paljon simppelimpi ja kevyempi. Ihan kelpo ruoka hyvän feta-salaatin kera. Jos/ehkä teen tätä uudelleen, niin silloin sitten oheen esim. kermaviilistä, tillistä, sitruunatilkasta, suolasta kastike oheen.

Mehevä tonnikalapiirakka (Ohje Iltalehdestä)

Pohja:

200g kermaviiliä
1 kananmuna
2 ½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta

Täyte:

200g kermaviiliä
2 kananmunaa
2 prk tonnikalaa
valkosipulia +mausteita
juustoraastetta

Kaada vesi pois tonnikalapurkeista. Sekoita kaikki pohjan raaka-aineet keskenään (leivinjauhe ensin vehnäjauhojen kanssa) ja kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun piirakkavuokaan.
Sekoita täytteen ainekset keskenään ja kaada täyte raa’an pohjan päälle. Lisää halutessasi hieman juustoraastetta.
Paista 200 asteessa kauniin ruskeaksi, noin puoli tuntia. Taikina tulee piirakkavuokaan (24 cm) piripintaan: käytä siis hieman isompaa tai suojaa uunin pohja vaikkapa pellillä.

Tämä oli oikeastaan yhdenlaista tonnikalapullaa. Variointimahdollisuuksia on varmasti paljon. Voisi jättää toisen tonnikalapurkin pois ja laittaa tilalle silputun paprikan ja sipulin?

Ja sitten viikonlopulta yksi resepti. Key Lime Pie! Sehän on tiedossa, että olen sitruunapiirakka-fani, mutta ehkä vielä sitruunaakin enemmän pidän limestä. Monessa muodossaan. Ja tässä tuli kyllä nyt yksi suosikki.

Ihan pelkkää kaloria koko piiras, mutta ei sitä isoa palaa tarvi syödäkään. Ohjeessa kehotetaan pakastamaan ennen nauttimista, ja kyllä se kannattaa ehdottomasti tehdä. Ja sitten antaa tovi (5 – 10 min.) sulaa. Mahdottoman hyvin tämän yhteyteen sopi myös kermavaahto, jonka maustoin vaniljalla, enkä millä tahansa, vaan nimenomaan ”mexican vanilla” -jemmastani lorautin pari teelusikallista vispikerma-sokerivaahdon joukkoon.  Taas kerran tuli todettua yksinkertainen on hyvää! Ihan tolkuttoman hyvää.

Key Lime Pie (limepiirakka) (tämänkin ohje Iltalehdestä)

1 pkt Digestive keksejä
100 g sulatettua voita

 Murskaa keksit ja lisää sulatettu voi. Painele massa reunoja myöten kakkuvuokaan ja aseta pohja jääkaappiin kovettumaan.

5 dl kermaa
3 dl Creme fraichea
1,5 dl limen mehua
1 limen kuori
1,5 dl sokeria

Kiehauta ainekset keskenään ja lisää limen mehu joukkoon. Siivilöi, jäähdytä ja kaada massa vuokaan jähmettyneen keksipohjan päälle.
Pakasta, mutta muista ottaa ulos, kun piiras on melkein jäätynyt. Tai ota ajoissa sulamaan jääkaappiin.

Reseptejä kotoilupäiviin

Uusien arkiruokien kokeilu ja leivonta on ollut viime viikkoina myös meidän huushollissa nouseva trendi. Leivontakokemuksista ja -resepteistä olenkin täällä jo ”raportoinut”. Nyt sitten vuorossa muutama sämpyläohje, jotka ovat kyllä somessa pyörineet jo kauan ja moni on varmastikin ne jo kokeillut, mutta minulla nämä olivat vasta nyt maisteltavina.

Sikke Sumarin rapeat aamusämpylät ovat kyllä tällaisina kotoiluaikoina mainio ja makoisa juttu. Kun on hetki aikaa odotellakin aamiaista, eikä tarvitse sännätä töihin tai kouluun kiireellä. Vaikka nopsasti nämäkin  syntyvät. Herättyäsi laitat uunin päälle, lusikoit taikinan uunipellille ja reilun puolen tunnin päästä sinulla on ihania, rapeita mutta pehmeitä sämpylöitä. Minä paistoin samasta taikinasta sunnuntaiaamuksi sämpylät, päiväruoalle kun pikkuperhe tuli syömään ja sitten vielä maanantaina aamulla meille riitti muutamaan sämpylään.

Pitkiin aamuihin (tai sopan seuraksi) sämpylät 

7,5 dl vettä
25 g tuorehiivaa
1 rkl suolaa
1,5 dl ruisjauhoja
2 dl kokojyväjauhoja (tai spelttiä, emmeriä, grahamia.. minä laitoin desin kaurajauhoa ja desin kauralesettä)
noin 10 dl vehnäjauhoja

Sekoita vesi, hiiva ja suola yhteen ja lisää ensin ruisjauot ja kokojyväjauhot.
Lisää sitten vehnäjauhoja, kunnes tulee paksun puuron kaltainen taikina.
Älä vaivaa taikinaa. Reipas sekoitus isolla lusikalla riittää.
Taikina on valmis kun tunnet, että siihen syntyy hiukan sitkoa.
Laita taikina leivinpaperilla ja liinalla peitettynä jääkaappiin yöksi.
Tee sämpylät aamulla suoraan jääkaappikylmästä taikinasta isolla lusikalla leivinpaperin päälle uunipellille.
Huiskauta päälle vähän jauhoja ja ehkä siemeniäkin ja paista uunissa 220 asteessa 35min.
Pitkä paistoaika ja kuuma uuni takaavat rapean kuoren.

Kyllä on kuule talossa taas kätevä emäntä/isäntä, kun näitä puuhaat! Helppoa ja hyvää.

Meidän eilisellä puistoretkellä oli Sami Kurosen sämpylöitä, jotka Juniori oli leiponut: ”Helppoja olivat”, sanoi. ”Hyviä”, todettiin porukalla. Nyt kun kauppojen tuorepaisto-yksittäissämpylät ovat ”karanteenissa” niin tästä!

Kurosen sämpylät

6 dl vettä
25 g hiivaa tai 1 pussi kuivahiivaa
1 tl suolaa
1 rkl hunajaa
2 dl vehnäleseitä
12 dl vehnäjauhoja

Sekoita hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää suola, hunaja ja vehnäleseet. Sekoita hyvin.
Lisää vehnäjauhoja vähitellen samalla sekoittaen. Taikina saa jäädä löysähköksi.
Peitä liinalla ja anna kohota tunti lämpimässä paikassa.
Levitä pöydälle vehnäjauhoja ja kaada taikina jauhojen päälle. Leikkaa sopivan kokoisia paloja ja pyörittele ne palloiksi jauhoisilla käsillä.
Paista 225-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia, kunnes sämpylät saavat väriä pintaan.

                            (Sami Kuronen, Elämäni reseptit (Otava 2019))   ja  Ilta-Sanomat 

Vähän tuoreempi nettireseptilöytö on

Teresa Välimäen ”peltiruoka”

Uunipellille ladotaan kaikki ruoka-ainekset, ja kypsennetään kerralla. Sopii erityisen hyvin pienen ruokakunnan kokkailuihin. Ilta-Sanomien artikkelissa Välimäki kertoo, mitä hän näihin pellisiin laittaa (kannattaa tsekata). Alla olevista kuvista näet, mitä minä toissapäivänä kokeilin.

Porkkananapit ovat tarpeeksi ohuita, että kypsyivät lohen kanssa tasatahtia, mutta jäivät ´al dente´ -rapeiksi. Niiden päälle laitoin pari teelusikallista hunajaa, – ja suolaa. Muiden päälle laitoin Arlan salaattijuustokuutioita öljyineen kaikkineen (ei öljyä lohen päälle). Kalalle tietty myös vähän suolaa.

Ja tulipa helpolla hyvää. Oheen vielä pieni vihersalaatti kurkun ja fetamurujen kanssa. Paista 220-asteisessa uunissa 15–20 minuuttia.

 

Hei, ja sitten! Muistattehan ”Jokaviikkoinen soppamme”. Tässä on luetteloituna alkuvuoden 2017 keitot, reseptit kaikkiin löytyvät teeman alta.

Soppaprojektini ohjeissa on monen monta hyvää, nopeaa, makoisaa arki- ja juhlasoppaa. Ja lähes poikkeuksetta nämä ovat sellaisia, että kestävät pakastamisen. Siis tee kattilallinen ja pakasta loput: ei tarvitse syödä montaa päivää peräkkäin, mutta on kotitekoista valmiina.

Nyt kun kaupassa käynnit on harvenneet tai tilaus tulee harvoin, kannattaa suunnittella ruokalistaa useaksi päiväksi valmiiksi. Ks. esim Pimun kanakeitto, siitä kahdeksi päiväksi idea… Jauhelihakeiton upgreidattu versio sopii arkeen ja viikonloppuna korona-aikana syömään alkuruokana fenkolikeittoa de luxe! – ja sen oheen rapeita sämpylöitä?

 

Ruoka-asioita

Onpa ollut nyt kaikenlaista uuden oppimista tänään. Ensi viikonlopun nettimeetinkejä varten Zoomin, Teamsin, Skypen kokeilua ja asentelua ja kirjautumista.

Ja nyt illalla kahden tunnin kastikekurssi nettiyhteydellä (Teams). Rotissöörien vastaus live-tapaamiskieltoihin. Kastikkeiden ”teoriaa”, historiaa ja ohjeita. Jopas oli mielenkiintoista. Ja Oulu ensimmäisenä tämmöistä järjestämässä. Hyvä! Ehkä kurssin anti joskus on täällä blogissakin nähtävissä jollain tavalla.

Poikkeusaikaan liittyen tein jotain, josta tuli itsellekin hyvä mieli. Aavistelin, että meidän iäkkäillä eksnaapureilla on varmasti tuskaista pienessä kerrostaloasunnossaan, kun eivät pääse kirjastoon, eivätkä salille, eivät tapaamaan (jo lähes aikuisia) lapsenlapsiaan.

Perkasin meidän kirjahyllyjä ja yöpöydän kaappeja ja pakkasin yhteensä 15 melko uutta kirjaa, joiden arvelin (oikeastaan tiesinkin, sillä niin paljon on kirjoista vuosien varrella puhuttu) olevan heille mieluisia, soitin ja ilmoitin, että käyn pyörälenkillä pudottamassa heidän alaovelleen. Puhelun aikana ehdittiin päivittää kuulumiset ja tunnot, minä sain kirjahyllyihin tilaa, he lukemista ja minä lenkille kohteen. Kerta kaikkinen win-win-juttu.

Jälkkäriksi ja kahvileiväksi tälle viikolle tein rahkakakun. Yhteen aikaan tätä oli meillä hyvinkin usein, nyt on ollut pitkä tauko. Siksi ehkä helppotekoisuus ja maku ihastuttivatkin. Eihän meillä normioloissa mitään piirakoita tai pullaa viikolla ole, mutta nyt. Nyt olen joka viikko jotain leiponut…

Ohje tähän rahkakakkuun on täällä. KLIKS Se kannattaa tarjota jonkun hillon kera, tai sokeroitujen marjojen. Kirsikat ja hillat ovat minusta parhaita tähän tarkoitukseen.

Kutsu viininmaisteluun! – ja pääsiäismenuehdotus (resepteineen)

Näinä päivinä kun pääsiäisen mökkireissu perheen tai ystävien kesken on peruttu, kun pääsiäisenä ei ruokapöydän ympärille saada vierasjoukkoa nauttimaan runsaista perinteiseistä herkuista, kun oman viinikerhon vuosikymmeniä jatkuneen ystävyyden ja tavan mukaisesti ei nyt ole voitu kokoontua pääsiäisviinien testauksen merkeissä, kun ei voi tavata oikein ketään, olen kuitenkin jotain pääsiäisen menua suunnitellut ja juhlaviinejä miettinyt.

Ehdotinkin viinikerhon neljälle muulle ruokakunnalle virtuaalimaistiaisia ensimmäiselle pääsiäispäivälle, ja kaikki ilmoittautuivat varsin nopeasti mukaan! Tässä virtuaalisessa kotitestingissä ei ole kuutta viiniä testattavana kuten meillä kerhon kanssa tavallisesti on, eikä ole edes sokkomaistelua, vaan olen valinnut kaksi viiniä, jotka olemme Pehtoorin kanssa luvanneet toimittaa viinikerholaisten kotioville lähipäivinä.

Nyt olen sitten kutsumassa ”virtuaalimaistiaisiin” teitä kaikkia muitakin.

Maisteltavien valintakriteerit:

  1. Syrah-rypäleestä valmistetut viinit sopivat perinteisen pääsiäisruoan (lampaan/karitsan lihan) kumppaniksi erinomaisesti.
  2. Varsinkin toinen sopii myös grilliruoalle sekä erilaisille antipasteille. Monihan aloittaa grillikauden juuri pääsiäisenä.
  3. Molemmat ovat 100 %:sti yhden rypäleen, siis syrah- (jota kutsutaan myös nimellä shiraz-) viinejä. Näin voi helposti verrata viinien eroja, maan ja tuotantotavan mukaan.
  4. Viinit eivät ole ihan halpoja, eivätkä kyllä tolkuttoman kalliita, jollaisia tästä rypäleestä on kyllä tehtyinä ja saatavissa. Alkossa myytävä kallein syrah on Australian viinintuotannon ”lippulaiva” Penfoldsin Grange (629 €).
  5. Näitä molempia pitäisi olla saatavilla suunnilleen kaikista Alkoista.
  6. Molempia rohkenen kokemuksen perusteella suositella.

Australialainen Hewitsonin La Secateur on ollut Alkon valikoimissa lähes puolenkymmentä vuotta. Se on ”täyteläinen, keskitanniininen, kirsikkahilloinen, mustikkainen, vadelmainen, hennon vaniljainen”. Tuoksuttele ja maistele, löydätkö nuo kaikki marjat siitä!

Toinen maisteluviini on orgaaninen, reilun kaupan, vegaaneillekin sopiva viini. Se on etelä-afrikkalainen Running Duck Shiraz. Alkon luennehdinta paljolti samanlainen kuin edelliselläkin: ”Täyteläinen, keskitanniininen, kirsikkainen, vadelmainen, mausteinen, kevyen salmiakkinen, hennon setrinen”. Varsinkin tämä kannattaa kaataa laseihin hyvissä ajoin (½ tuntia?) ennen nauttimista. Tämä maksaa kuusi euroa vähemmän kuin Secateur (18 €), miltä maistuu, onko viinien hinta-laatusuhde kohdallaan?

Jos mahdollista, avaa molemmat pullot yhtä aikaa ja kaada viinejä kahteen lasiin. Mahdollisesti jäävät viinit säilyvät hyvin suljettuina (Vacu-vin jos on) seuraavallekin päivälle, joten kahden aukaiseminen ei liene ongelma. Ja toki voit ottaa maisteluun vain toisen viineistä.

Vertaile ulkonäköä (näillä vain vuosi eroa 2018 ja 2019), tuoksuttele ensin, löytyykö tuttuja tuoksuja, maista. Vastaako maku tuoksun lupausta vai kenties jopa ylittää sen? Jokaisella viininystävällä on oma makunsa, ja se on se ainoa ”oikea”. Ja jotta saataisiin tästä oikeasti virtuaalimaistelu kirjaa jotain ”tuntemuksia” muistiin, pisteytä (4 – 10) ja kommentoi ensimmäisenä pääsiäispäivänä 12.4. postaukseeni – siitä tulee virtuaalimaistelun postaus. Virtuaalisuus on siis tällä kirjallisella alustalla, eikä ihan livenä. 😉 Ja edelleen: oikea vastaus on se oma vaikutelma ja makumuisto, jonka viini synnyttää.

Kaikkien osallistuneiden kesken arvon pullollisen punaviiniä, jonka voittaja voi noutaa lähimmästä Alkostaan. (Osallistua voi vielä 13.4.)

Viinit kannattaa käydä hakemassa jo huomenna, jolloin ei ole vielä pääsiäisruuhkaa Alkoissa. Aamupäivisin on kuulemma vähän porukkaa. Jos näitä ehdottamiani viinejä ei ole juuri sinun kaupassasi, ota jotain muuta syrah-viiniä…

Ilmoittautumista ei tietenkään tarvita, mutta laitan silloin vaikka lauantain postaukseen rasti-ruutuun -kyselyn osallistujista…

 

Viini ja ruoka kuuluvat yhteen, joten ehkä tässä voisin myös esittää ja ehdottaa jotain pääsiäisen juhlapöytään.

Menu voisi olla vaikka tällainen:

Parsaa ja katkarapuja

Karitsapatee, keftedes (kreikkalaiset lihapullat) tai karitsan filettä lisukkeineen

Lemon posset (maailman helpoin jälkiruoka, kuva alla), sitruuna-toffee pannakotta (edelleen hurjan helppoa, lapsetkin tykkää!) tai sitruunapiirakka

Lemon posset
4 dl kuohukermaa
1½ dl sokeria
1 sitruunan mehu
Kiehauta kerma ja sokeri teflonkattilassa. Keitä kolmisen minuuttia koko ajan sekoitellen. Ota kattila liedeltä, ja sekoita joukkoon sitruuna (se ei juoksetu eikä ”leikkaa kiinni” vaikka niin voisi luulla – tai ainakin minä luulin ja pelkäsin). Annostele jälkiruokamaljoihin, pieniin laseihin tms.
Anna jähmettyä jääkaapissa kolmisen tuntia. Siinä kaikki. Raikasta ja hyvää. Sellaisenaan tai La Colomban ja pashan seurassa.
Tai suklaamuffinsit, joiden kanssa punaviinin loppu maistuu oikein hyvin. 😉 Tumma suklaa ja punaviini ovat oiva pari kaikkina aikoina.
Vuosia sitten tekemäni ”Pieni pääsiruokakirjanen” löytyy alla olevan linkin kautta. Alla myös kolme muuta postausta, joissa pääsiäisruokia -ja viinejä. Jokohan minä ensi vuonna saisin nämä kootuksi kirjaseksi?
Vaikka minulle ruoka on parhaimmillaan sosiaalinen tapahtuma, ei tämä kotoilu ja kontaktien puute estä, etteikö ruoasta voisi ja todellakin kannattaisi näinä aikoinakin nauttia! Kohti pääsiäistä, hyvät ystävät!

Pieni pääsiäisruokakirjanen

Maaliskuun ruokahaaste: karitsapatee

Lammasta ja karitsaa ja niille lisukkeita

Pääsiäispöytään (2018, vol. I)

Voi elämän kevät!

Palmusunnuntai.

Ja pyöräilykauden aloitus. Juhuu! ”Voi elämän kevät” tuli mieleen, kun lähdin puolelta päivin auringossa varovaisesti tämän vuoden ensimmäiselle pyörälenkille. Kuinka huikean mukavalle, vapauttavalle, aurinkoiselle, optimistiselle, liikkuvalle, terveelle se tuntuikaan. Niin hyvä! Niiiiiin hyvä. Ja sitten tuli mieleen toinen (typerämpi) sanonta, vain oululaisille tuttu? Siis ”voi elläimen käsi”. Muistan yhden työkaverin, vuosikymmenien takaa, joka hoki vähän joka välissä ”voi elläimen käsi”. Senkin jälkeen ja muiltakin olen moisen hokeman kuullut, mutta en oikein ymmärrä, mistä se tulee, mitä se tarkkaan ottaen tarkoittaa? Tunnistaako kukaan, osaako selittää?

Varovasti pyöräilin, kaikki aliskat talutin, samoin jäiset, varjoisat paikat ja etsin vain sulan puolen reittejä, poljin hiljakseen, ilman äänikirjaa, jotta kuulen hiljaisuuden, joka Oulussa nyt on… Oulujoen vartta kuljin, mun lempparireitti, ja sitten Parkkisenkankaalla käännyin kotia kohtia. Oikeasti aika kylmä oli vielä, onneksi ihan laskettelukamppeet päällä, joten ei tullut vilu.  Ensimmäiset parikymmentä kilometriä on nautittu. Niin iloinen,  – voi elämän kevät!

Mutta lopultakin päivän kohokohta oli pääsiäisaarteen etsintä. Kyllä teki pojanpojalla tiukkaa, että malttoi syödä ja odottaa, että pääsisi sitten etsimään aarrearkkua. Olipa jännä juttu koko poppoolle. Ja olisittepa nähneet Eeviksen muuvit! Suklaamuffinsi (kuten myös pita-leivät (nyhtöpossun kera)) maistuivat ja saivat aikaan huikean ruokapöytäilottelun: tyttö osaa tanssia!

Näitä meillä on vuosien varrella tehty useinkin. Ja aina ne maistuvat. Palmusunnuntainakin.

Suklaamuffinit

200 g voita/margariinia
2 ½ dl sokeria
3 munaa
4½ dl vehnäjauhoja
½ dl tummaa kaakaojauhetta (Ögon tai Van hauten)
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
150 g tummaa suklaata
2 dl maitoa

Sekoita rasva ja sokeri vatkaimella. Lisää munat yksitellen voimakkaasti vatkaten.
Sekoita kuvat aineet ja lisää voi-sokeri seokseen. Rouhi suklaa (muutama isohko ”rouhe” ovat ihana lisä) ja lisää se joukkoon. Lisää viimeisenä maito.

Jaa isoihin amerikanmuffini (Bruno)  vuokiin ja paista 225-asteessa uunin keskitasolla noin 15 minuuttia.

Huomenna lisää ohjeita pääsiäispöytään, ja haaste! Niitähän nyt on niin vähän liikkeellä! Mutta tämä ON erilainen. Huomiseen, hyvät ystävät!

Kohti pääsiäistä

Aamulla nautin Festamme valosta, koetin siellä kuvata keltaista. ”Optimistista keltaista”, joka on yhden kuukausihaasteen  teema. Oli tulppaania, kananmunia, tipuja ja ties mitä, mutta eipä oikein simahtanut. Karanteeniin joutui kuvissani pääsiäinenkin … Kotoillen sekin varmasti sujuu.

Mutta tässä sitten kuva teemaan ”View from my window” – paitsi ettei kunnolla näy ulos: lumista on vielä, ja aurinkoa.

Lenkillä ilahdutti kun Toppilansuoran voimapuu oli vahvan ja terveen näköinen, – sellainen ”maailma muuttuu, mutta on hyviäkin asioita, jotka pysyvät!” Ja tuossa kuvassa kiinnittyy huomio toiseenkin seikkaan, eikö? – Kevyen liikenteen väylä on sula! Se on sula kaupunkiin asti…

Pääsiäinen kotosalla on jo valmisteluissa, olen menua laatinut ja tänään tein jotain uutta: Viinilehden parsaresepti pysäytti ja pitihän se ottaa kokeiluun. Ja vähän säätää. Eilen meidän kauppareissu oli vaihteeksi Lidliin, josta löytyi ohuita, tuoreita parsoja ja ne olivat tähän ihan täydellisiä.

Parsa-katkarapucocktail

(alkuruokana neljälle, pääruokana kahdelle)

400 g kuorittuja katkaravunpyrstöjä
1 nippu (500 g) vihreää parsaa
1 rkl voita
1½ dl majoneesia
3 keitettyä kananmunaa
noin 10 cm pala kurkkua kuutioituna
1 rkl sinappia
1 tl sitruunamehua
2 vartta kevätsipulia (tai ruohosipulia hienonnettuna)

Sulata katkat hiljalleen jääkaapissa ja valuta huolella.
Napsauta parsojen tyvestä pari, kolme senttiä pois.
Jos parsa on tuoretta, sitä ei tarvitse kuoria.
Kuumenna voi paistinpannulla. Kun se kuohahtaa, nosta parsat pannulle. Paista parsoja käännellen viitisen minuuttia.
(JOS parsat ovat paksuja ja vaativat lisäkypsennystä, kaada päälle vettä sen verran, että parsat vain juuri ja juuri peittyvät.
Kiehauta ja anna kiehua muutama minuutti. Kaada vesi pois.)
Anna parsojen jäähtyä.
Sekoita majoneesin joukkoon hienonnetut munat, kurkkukuutiot, sinappi, sitruunamehu ja ruohosipuli ja puolet katkoista.
Kokoa annokset laseihin jos tarjoat alkupalana:
alle parsanpaloja, päälle ravunpyrstöjä ja
kolmanneksi kerrokseksi majoneesia. Toista kerrokset uudestaan.
Tai tee kuvan mukainen annos.

Kuten kuvasta näkyy ehdottomasti parhaita tuontiparsoja, mitä on ollut tarjolla. En kuorinut, en lisäkeittänyt, vain muutaman minuutin paisto pannulla. Voita oli parikin ruokalusikallista. Salaattia, katkarapuja ja parsaa! Niin mun herkkuruokaa. Juhlaruokaa. Kolesteroli nousee, eikä kaloreitakaan puutu, mutta hei, lauantai! Ja varmaan teen pääsiäisenä uudelleen.

Olisiko tässä sinunkin pääsiäispöytääsi alkuruoka? Tai isona annoksena pääruoka, jolloin voit paistaa oheen vähän makkaraa. Tästä kuvastani puuttuvat pikkumakkarat (Nürnbergin Güntherit), joita lähinnä Pehtoorille paistoin muutaman oheen, vähän sellainen surf & turf -annos sitten tuli. Ja edelleen maut sopivat hyvin yhteen.

Ja pääsiäiseen – tai siis huomiseen palmusunnuntaihin liittyvä – on myös pääsiäisylläripolku, jonka olen melkein jo tehnyt valmiiksi. Apsulle on huomenna tiedossa aarteen etsintää. Rasteja pitkin kotiamme on kymmenkunta, ja aarre on tietysti Ryhmä Haun iso pääsiäismuna. Toivottavasti pojasta juttu on yhtä mukava kuin ylläriä valmistelevasta mummistakin. 😉

Asioita, jotka pysyvät

Sunnuntai, ei ihan tavallinen, mutta pikkuperheen tulo sunnuntaisafkalle ei ole minkään tahon karenssi- ja eristäytymismääräysten alainen (jos oltaisiin Itävallassa olisi jonkun pitänyt jäädä pois. 🙁 ) sillä siellä vain viiden hengen kokoontumiset ovat nyt sallittuja, joten tänään sellaista juhlaruokaa, jonka olin ajatellut, kun vielä oli toiveissa saada tytär mukaan perhepäivälliselle. Noh, voimme toistaa tämän menun, kunhan olot taas tasaantuvat ja matkustaminen käy vähemmän riskaabeliksi.

Sitäkin mietin tänään, että onneksi Tyär ei enää asu Meksikossa, onhan Helsinkikin juuri ja juuri äidin hanskattavissa olevan välimatkan päässä tässä kriisiajassa, ja onneksi astmaatikko-systeri ei enää asu Iissä ja onneksi äiti on palvelutalossa, jossa on hyvä ja huolellinen huolenpito. Onneksi on netti ja onneksi on puhelimet.

En muista, milloin viimeksi olisin ollut lenkillä ilman kameraa, tänään olin. Lähtiessäni sää oli vähän tuhnu, harmaata, harmaata, vähän kontrasteja, vähän .. vähän yhtään mitään. Ehkä silläkin oli vaikutuksensa, etten edes yrittänyt hakeutua mihinkään erityiseen kuvauskohteeseen. Painuin vain lähimetsään, ja kun tuuli mereltä, ja tuuli tuntui aika kovalle, lähdinkin lapsuuteni poluille syvemmälle metsään ja kohti merenrantaa. Polulla naapurit tulivat vastaan, emme halalilleet, mutta sain ohjeen, miten pääsen kätevimmin Piispanlettoon. Siellä kävin joskus pentuna hiihtämässä, vanhempien kanssa, sittemmin koulukavereiden kanssa, ja teininä muutaman kaverin kanssa kesäiltana tupakalla. Rajahaudan Arinasta käytiin ostamassa sippi-Bostonit ja eikun Piispanlettoon … Lähitienoo ja lenkit pysyvät – vuosikymmenestä toiseen.

Noh, tänään paljon raittiimmat tavoitteet kuin tupakalle karkaaminen. Se ainainen vähintään 10 000 askeleen lenkki, – sehän se. Ja sainpas pajunoksia samalla taaperruksella.

Kotiuduttuani kohti pottuvoin ja poronkäristyksen valmistusta, ja jo eilen pitkälle valmistellun kettukarkkikakun viimeistelyä.

En edes ole mikään kettukarkkifani (ovat liian pliisuja minun robustiin makumaailmaani), mutta jostain syystä tämän kakun teko on ollut missio jo tovin. Ja tänään! Voila! Kettukarkkikakku! Kotilieden sivuilta vohkittu resepti repii otsikon ”Kettukarkkikakku, johon jää koukkuun”. No joo, joku voi jäädäkin. Minä en. Esim. New Yorkin juustokakku on paljon enemmän koukuttava, mutta ei tämäkään huono ollut.

Alkuperäisohjetta piti taas hieman säätää; semminkin kun kommenttina oli, että ”on vähän pliisu” tms. Siis muutoin alkuperäisohjeen mukaisesti, mutta ”vaniljauutteen” tms. kohdalla 2 – 3 tl vaniljasokeria ja jos kakkua ei ole nauttimassa pieniä lapsia, laittaisin pohjaan 1 – 2 rkl amaretto-likööriä. Tänään en lisännyt, kun oli pieniä ruokapöydässä (”Mummi, saanko vielä noita karkkejakin?”)  Sikäli hyvä kakku, että Juniori & Miniä, jotka haluavat laskiaispullansa hillolla, eivätkä mantelimassalla, tykkäsivät tästä mantelipohjasta. Joten ei muuta kuin ennakkoluulottomasti kokeilemaan.

Jälkkärit ovat hyväksi. Aina.

On asioita, jotka pysyvät.

Keittiöhommia

Tästä on tulossa ruokaviikonloppu. Tänään on oikeastaan koko päivä mennyt ruoan parissa.

Soppatykkipäivä, ja huomiseksi appelsiinikakku. Astiakuvauksia ja ruokakuvauksia. Nämä molemmat pienet toimeksiannot nyt kuvattu, josko viikonloppuna saisin käsiteltyä ja toimitettua asiakkaille. Juuri sopivasti on ollut pieniä kuvaushommia, korttiprojektit taas ensi viikolla pramille.

Tänään oli jälleen turskapäivä. Se on kyllä maukas kala. Turskanseläke, joka on jotensakin saman hintaista kuin Norjan lohi (tänään 24,90 €) on ruodoton, valkoinen, kiinteälihainen erinomaisen hyvän makuinen fisu. Kokeilehan.

Sen valmistamiseksi on netissä mitä moninaisempia vinkkejä ja reseptejä, mutta minä olen – tähän asti – tyytynyt pitämään homman simppelinä: kevyt suolaus ja vähän valkopippuria, sitten palasten pyörittely panko-jauhoissa ja paisto voissa. Muutama minuutti puoleltaan ja voilla valelua paiston aikana. Tänään tein oheen jokirapusalaattia/salsaa ja avasimme parsakauden. Olipa makeita parsoja. Vähän sitruunaa ja tietysti voista hollandaisea. Ihan kevätruoka.


Pohjoisesta omien kokkailujensa parista palanneelle Pehtoorillekin kelpasi.

Ruoka onkin ollut oikeastaan ainoa keväinen juttu tänään: aamulla oli ankean harmaata, lumisateista. Jopa siinä määrin, että skippasin lenkin ja tyydyin vain tekemään lumityöt. Somessa ja tyttären viesteissä näyttää eteläisemmässä Suomessa jo olevan kovinkin kevään tuntua. Täällä ei.

Nälän hankkimista ja siirtoa

Pikisaaren uimahuone on taas (varmaan jo syksyllä) maalattu valkoiseksi, eikä graffiteja ja sotkuja nyt näy. Hyvä niin. Tänään sen värit olivat sävysävyyn pakkaspäivän aurinkoisessa aamupäivässä; sinivalkoinen jokisuisto houkutti ulkoilemaan monta tuntia. Unohtui kaikki huolet ja tekemättömyydet, jokirannoilla oli tyventä ja merkillisen hiljaistakin. Olisipa ollut repussa termari ja siinä kahvia, ja vaikka pieni pullakin. Olisipa ollut leppoisaa tuossa auringossa kahvit nautiskella.

Ulkoilun jälkeen oli tietysti kova nälkä, ja tänään oli lohimedaljonki-päivä. Oheen sellainen tsatsikityyppinen salaatti, ja kun jotain hiilariakin oli tarpeen (Pehtoorille) olla niin paistoinpa toisen kerran perunanuudeleita. Jokos olet kokeillut? – Tulee nopeasti hyvä perunalisäke, juuri tällaisissa yhden-kahden hengen arkikokkauksissa ainakin toimii hyvin. Eikä peruna pikapaistossa murene ja muhennu vaan perunasuikaleet pysyvät nuudelimaisina. Pieni nokare voita valmiin annoksen päälle tekee tästä pikaruoasta herkkua.

Olenkohan jo kertonut, miten olen jostain oppinut paistamaan lohimedaljongit siten, että niistä tulee pinnaltaan rapeita ja muutoinkin hyviä? Ehkä olen, mutta kerronpa uudelleen. Tämä on minulle aika uusi (pari vuotta vanha?) keino. Siis: ota lohi jääkaapista huoneenlämpöön ja mausta toinen puoli kalasta Kalaneuvoksen kalamausteella, vähän sitruuna- tai limemehua pintaan. Kata pöytä, tee salaatti, mahdolliset muut lisukkeet ja sitten laita pinnoitetun paistinpannun pohjalle sormisuolaa (Maldon), laita lohi, maustamaton puoli alaspäin pannulle, ja vasta sitten levy päälle. Älä sekoittele ja kääntele, vaan anna kalan paistua niin, että pinta ruskistuu ja käännä vasta sitten. Oliskohan kokonaispaistoaika noin viisi minuuttia. Näin lohesta valuu rasva pannulle, johon se minun mielestäni kannattaa myös jättää, ja nostaa vain kala suoraan lautasille. On hyvää.

Pizzasunnuntai

Pizzaperjantai. Sellainenhan monessa perheessa kai nykyisin on? Kun lapset meillä olivat alakoululaisia ja varhaisteinejä, meillä oli perjantaisin ”herkkuilta”. Se tarkoitti ”oikean ruoan” korvaamista kaikille erikseen ja yhdessä valituille mieluisille naposteltaville: popcorneja, kasviksia dipattavaksi, Baby-Bel -juustoja, pikkuprinssejä, patonkia, sinihomejuustoa ja brietä, hedelmiä, paahtoleipää, joskus graavilohta tai savuporolastuja, karkkia, jäätelöä, – lapsille limpparia, vanhemmille viiniä. Ja kun oli syöty, siirryttiin takkatulen ääreen lukemaan, höpöttämään, kuuntelemaan musiikkia (mikä joskus vanhempien mielestä ei ollut parasta mahdollista 😉 ). Mutta siis, tänään meillä on ollut pizzasunnuntai.

Ja minulla oli eka kertaa oikeita pizzajauhoja = 00  (Italiassa vehnäjauhojen jauhatusasteet merkitään numeroin (1, 0 ja 00), jolloin 00 on hienoin jauhatus ja 1 vastaavasti karkeaa jauhoa.

Kotipizzat Rantapellon La Festan tapaan 

    • 4 dl pizzajauhoja (00)
    • 2 tl kuivahiivaa 
    • 1 tl suolaa
    • 2½ – 3 dl kylmää vettä
    • ½ dl oliiviöljyä

Sekoita kuivat aineet, lisää vesi ja öljy. Sekoita yleiskoneen taikinavatkaimella (tai käsin). Vaivaa kunnolla 5 – 10 minuuttia. Siirrä pizzataikina jauhotetulle työtasolle ja leikkaa 4 osaan. Pyörittele pienen jauhomäärän avulla taikinasta palloja, nostele sopivaan vuokaan, voitele pinta kevyesti öljyllä ja peitä kelmulla. Laita taikinapallerot yöksi jääkaappiin. 

[Näitä 00-jauhoja alkaa olla jokaisessa vähänkään paremmin varustellussa marketissa…]

Tee tomaattikastike pizzoille seuraavasti: kattilan pohjalle pari rkl oliviiöljyä ja siihen pari murskattua valkosipulinkynttä. Mukaan yksi pieni purkki tomaattipyretta ja purkki Muttin Pizza-kastiketta (toki tavallinen tomaattimurskekin käy), 1 tl sokeria ja 1 tl suolaa. Hauduttele puolisen tuntia.

Seuraavana päivänä jauhota leivinalusta ja kädet, levitä pizzataikinapallo haluamasi kokoiseksi, tarvittaessa kaulitse ohuen ohueksi. 

Peitä pizza itsetehdyllä tomaattikastikkeella ja mieluisilla täytteillä. Paista 250-asteisessa uunissa (uunista riippuen) noin 15 minuuttia. 

Tulihan hyviä pizzoja. Oli helppo leipoa ja saada taikina ohueksi ja pellille. Oikeasti kotipizzoja. Ohut, rapea pohja ja jokainen sai tehdä toppingit itse. Apsukin.

Meillä oli tänään pullollinen Ruffinon Chiantia, joka ”sellaisenaan” ei sykähdyttänyt, ei ainakaan positiivisesti, mutta yllätys, yllätys, ruoan kanssa se pelitti oikeinkin hyvin. Sopi pizzan sekä salami- että äyriäispuolikkaan pariksi oikeinkin hyvin. Ruffinon Pinot Grigio meillä oli perjantaina kuhan kaverina, ja se kyllä yllätti positiivisesti. Oli odotuksiakin parempaa. Pinot Grigio sopii varmasti myös tattirisotolle, ja miksei pizzallekin, jollei punaviini maistu.

Harmittaa, että pizzanälkä oli myös minulla niin kova, ettei ole ainuttakaan kuvaa meidän pizzoista.

EDIT: yleisön pyynnöstä (=Katrin kommenttia alla). Muutama pala jäi kotipakettiin ja pyysin Junioria äsken kuvaamaan vaikka kylmästä slicesta kännyllä profiilikuvan, jotta näkyisi pohjan ohuus. Tässäpä siis se… Tuo epämääräien hyytelö vasemmassa reunassa on hillottua punasipulia. Sekin oli hyvää! 😉

Onneksi kuitenkin kuva Eeviksestä, jonka uusi herkku (pizzan lisäksi) on Muumi Smoothie. Silmät liki kyynelissä, kun se loppui…

Tämä on loppu!

Reseptejä arkeen, juhlaan ja jälkkäriksi

Torstai on hernesoppapäivä? – Voihan se olla kikhernesoppaakin niin kuin meillä tänään. Sen ohje alla. Alla myös monta joulun tienoon ohjetta, jotka eivät kyllä ole mitenkään välttämättä jouluun sidoksissa. Itseasiassa esimerkiksi halloumiranskalaisia meillä tullaan varmastikin syömään enemmälti kesällä.

Tein muuten alkuperäisohjeen mukaan, mutta en soseuttanut valmista keittoa. Ja hyvää, sakeaa talvista keittoa tuli.

TOMAATTI-KOOKOSMAITOKEITTO JA RAPEAT KIKHERNEET
(ohje Soppa365/Me naiset) 

 1 sipuli
 4 valkosipulinkynttä
 2 rkl tuoretta inkivääriä raastettuna
1 rkl öljyä
2 tl paprikajauhetta
2 tlk kokonaisia tomaatteja
½ tlk (à 230 g) kypsiä kikherneitä
1 tlk (400 ml) kookosmaitoa
1½ kasvisliemikuutiota
2 laakerinlehteä
(½ tl suolaa)

Rapeat kikherneet

 1½ tlk (à 230 g) kypsiä kikherneitä
1 rkl öljyä
1½ tl paprikajauhetta
1½ tl juustokuminaa
1½ tl valkosipulijauhetta
1 tl inkiväärijauhetta
noin 1 tl suolaa
ripaus mustapippuria

Kuori ja paloittele sipuli. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet ja inkivääri. Kuumenna öljy kattilassa ja kuullota sipuleita ja inkivääriä 3 minuuttia. Lisää paprikajauhe ja jatka paistamista 2 minuuttia. Kaada molemmat tomaattitölkit kattilaan.

Valuta ja huuhdo 2 tlk kikherneitä ja kaada ½ tlk kikherneitä tehosekoittimeen (tai sauvasekoittimen kulhoon) yhdessä kookosmaidon kanssa. Soseuta ja kaada seos kattilaan. Lisää myös liemikuutiot ja laakerinlehdet. Keitä noin 30 minuuttia, sen aikaa, kun valmistat rapeat kikherneet.

Kuumenna uuni 200 asteeseen. Kuivaa jäljelle jääneet 1 ½ tlk kikherneitä huolella ja levitä leivinpaperin päälle uunipellille. Kääntele joukkoon öljy ja mausteet suolaa ja pippuria lukuun ottamatta. Paahda noin 25 minuuttia, välillä käännellen. Mausta lopuksi suolalla ja pippurilla.

Soseuta keitto sauvasekoittimella, tarkista maku ja mausta tarvittaessa suolalla. Tarjoa rapeiden kikherneiden kanssa.

Sitten erinomaisen simppeli alkupalaherkku, joka sopii uuniperunan, saaristolaisleivän tai vaikka – nyt ajankohtaisten – blinien seuraksi.

SAVULOHI-OMENATAHNA (Lohimousse)

300 g lämminsavulohta
1 salottisipuli
1 dl raastettua (ehdottomasti) hapanta omenaa
1 prk smetanaa
½ nippua tilliä
1 tl dijonsinappia
½ tl suolaa
valkopippuria

Hienonna kala, silppua sipuli, kuori ja raasta omena.
Sekoita ainekset ja mausta. 

Laitoin koristeeksi (kuvausrekvisiitaksi) muutaman kapriksen, mutta jos niiden mausta pitää, niin kannattaa varmaan laittaa enemmältikin – ehkä 1 rkl koko annokseen? – Aion kokeilla. Silloin voi sitten vähentää suolaa…

Ja sitten ohje, joka oli muistaakseni Maku-lehdessä. Ja nimenomaan jouluruoaksi suositeltu. No miksei, meillä syötiin uutena vuonna. Ja olivathan nämä hyviä. Todella. Nämä ja hyvä salaatti riittävät kyllä lounasruoaksi.

HALLOUMIRANSKALAISET

400 g halloumijuustoa
rypsiöljyä paistamiseen

leivitykseen
1 dl vehnäjauhoja
1 tl savupaprikajauhetta

päälle
granaattiomenansiemeniä
korianteria

dippi (tarvinneeko? tai pitäisi kehitelä vähän, mutta alkuperäisohjeessa oli tämmöinen)
200 turkkilaista jukurttia
½ sitruunan mehu
½ tl mustapippuria

Leikkaa halloumi sormenpaksuisiksi viipaleiksi, kierittele paprikalla maustetuissa jauhoissa ja paista 180-asteisessa rasvassa. Valuta talouspaperin päällä ennen tarjolle vientiä.
Tarjolle granaattiomenansiemeniä ja korianteria (oiskohan tämä puna-vihreä koristelu se joulujuttu tässä reseptissä? Ja sitten dippiä. Ensi kerralla teen oman (kermaviiliä, paprikaa, ketsuppia, pippuria, ….).

Ja jälkkäriksi puoloffee jonka tein eka kertaa mökillä itsenäisyyspäivän aikana ja sitten jouluksi toisen kerran. Se on banoffeen suomalaisserkku? Banaanin sijasta kakkuun käytetään puolukoita, ja tässä (K-ruokakaupan) ohjeessa rahkaa ja kondensoitu maito korvataan kinuskikastikkeella, johon sulatetaan valkosuklaata. Jo tätä ohjetta kirjoittaessa tuntuu kuinka kalorit kehossa lisääntyvät!! 😀 Mutta hyvää on, eikä jälkkäriä tarvi paljon. Ja vaikka on makeaa, niin ei vastenmielisen sokerista.

Tällä on varmasti sijansa meidän mökkimenuissa vastakin. Ei tarvitse uunia, ja mökillä  puolukkaomavaraisuus tukee tämän tekemistä.

PUOLOFFEE 

175 g täysjyvädigestivekeksejä
75 g voita

1 prk (2 dl) kinuskikastiketta
1 levy (100 g) valkoista leivontasuklaata

1 prk (2 dl) vispikermaa
1 prk (250 g) maitorahkaa
1 rkl sokeria
1 ps (200 g) Pirkka puolukoita (pakaste)

Hienonna keksit monitoimikoneessa. Sekoita joukkoon sulatettu rasva. Levitä ja painele seos piirakkavuokaan (Ø 26 cm). Nosta vuoka jääkaappiin.

Kuumenna kinuskikastike pienessä kattilassa lähes kiehuvaksi. Siirrä kattila pois levyltä ja lisää joukkoon paloiteltu valkosuklaa. Sekoita niin kauan, kunnes seos on tasaista. Anna seoksen jäähtyä. Levitä jäähtynyt kinuskikastike keksipohjan päälle ja nosta piirakka jääkaappiin.

Vaahdota kerma napakaksi vaahdoksi ja sekoita joukkoon rahka. Mausta sokerilla. Levitä kermarahka kylmän kinuskikastikkeen päälle vasta juuri ennen tarjoilua. Ripottele pinnalle lopuksi kohmeiset puolukat.

Onneksi jo loppiainen

 

Nyt kun oikein on lehdessä (Kaleva 6.1.2020) todettu, että olen ”ruokakulttuurin harrastaja” ja ”ruokakulttuuria aktiivisesti seuraava”, niin on tietysti tehtävä ruokapostaus. 😀 Olisin kyllä tainnut tehdä muutenkin.

Tänään on tullut kokeilluksi jotain ihan uutta meidän kotikeittiössä. Kaukana ovat ne ajat, jolloin lapsuudenkodissani loppiaisena kaivettiin pakkasesta viimeiset joululaatikot ja tortut esiin ja hallista oli hankittu valmista kinkkua vieraitakin varten. Oli sukulaispäivällisen aika: silloisen kihlattuni (nyk. Pehtoorin) vanhemmat, ja kerran sisarensakin miehensä kanssa, tulivat meille syömään. Ratkiriemukkaita kekkereitä olivat nuo! 😀

No mutta, tänään en todellakaan tarjonnut perheelle mitään jouluruoan rääppiäisiä vaan jotain ihan muuta. En oikein edes tiedä, mistä lähti idea, että tänään on korealaista ruokaa. Aika vähän olen sitä päässyt testaamaan:  kerran tein itsekin Ja Tokiossa testasimme hotellin (tuhottoman kalliissa ravintolassa) illallisen, onnistuneempi kokemus oli Pekingissä: siellä ravintolassa oli ”aidosti” grilli keskellä ruokapöytää ja saimme itse paistaa annoksiin kuuluvat lihat pöydässä, kimchi oli hyvää ja kaikki toimi. Se on tähän astisesti paras …

No mutta tänään sitten harjoittelua, broileria kahdella tapaa. Toinen oli valmiiseen Bulgogi-marinadiin (Aasia Marketista purkki). Bulgogihan on ymmärtääkseni ensi sijaisesti naudanlihan marinadi, mutta minä hujautin broiskut siihen. Ja toinen sitten ihan oma versio. Ja se voitti kuus nolla tuon valmiin. 😀

Ei tämä kuva näistä kahdesta broileriruoasta nyt mikään valokuvataiteen klassikkoteos ole, mutta kertoo ehkä vähän siitä, kuinka kunnon siirappikerros tekee broileristakin makeaa, tummaa, tahmaista ja korealaista, suunmyötäistä ja makoisaa. (oikealla)

”Oma” ehkä aika epä-ortodoksiversio korealaisesta broilerista (jonka tarjosin paistetun nuudelin ja salaatin kera) valmistui suunnilleen näin.

Korealainen broileri helposti 

500 g broilerin fileitä
2 rkl seesamiöljyä
4 valkosipulinkynttä
4 rkl riisiviinietikkaa
4 rkl soijaa
4 rkl siirappia

Paista paloitellut broilerin fileet öljyssä. Lisää viinietikka ja soija. Anna nesteen kuivua kokoon.
Alenna lämpöä pienimmälle mahdolliselle, ja lisää joukkoon valkosipulit ja siirappi.
sekoittele koko ajan. Ainakin 20 minuuttia kannattaa karamellisoida. 

Tarjoa riisin tai paistetun nuudelin kera. Chilimaustettu majoneesi ja soijamarinoitu kurkku olivat oiva lisä annokseen.

Ruokahalua hankin jo varhain aamusella kiertelemällä kameran kanssa etsien viimeisiä jouluisia näkymiä keskustasta. Olipa muuten yhtä hiljaista kuin juhannusaamuna. Ei liikennettä, ei kulkijoita.  Kirjastolla ihan ”oma Betlehemin tähti”, mutta sitä mietin, mistä tuo revontulen näköinen vihreä valo Toivoniemen yllä on peräisin?

Kaikkinensa olen kovin iloinen, kun nämä lukuisat juhlapäivät kaikkine kokkailuineen ja syömisineen on nyt taputeltu. On hyvä palata omaan arkeen.

PS. Onpa mahtavasti tullut klikkauksia eiliseen kyselyyni, palaan huomenna asiaan… 😉

Perjantairuoka

Kun tytär on tänään tällä erää viimeistä päivää kotikotona, ja kun (taas) on perjantai, tai viikonloppu, tai joku juhlapäivä tai sen aatto tai joka tapauksessa joku syy (teko sellainen?) syödä vähän tavallista paremmin, ajelin tänään kauppaan vakaana aikeena hankkia hyviä raaka-aineita kunnon päivällisen kokkaamiseksi. Ja niinhän lähikaupan kalatiskillä ystävällinen ja taitava liha/kalamestari minulle tuoreen Kraaselista aamulla kalastajan tuoman mateen nylki ja maksankin onnistui sapen sotkematta saamaan ehjänä pakettiin. Olinpa hyvilläni, että nyt hyvää ruokavuoden herkkua Pehtoorille ja tyttärelle kokkaan.

Jos nyt vain lyhyesti totean, että se ei mennyt ihan niin kuin olin aikonut. Kyllä, kyllä kala oli hyvää, erinomaista itseasiasa ja maksa vielä parempaa, mutta se, minkä minä sain lautasille asti 700 gramman matikasta oli aika vähäistä. Olisi todellakin pitänyt vaikka maksaa, että mestari olisi myös fileoinut kalan tai ostaa 1½ kilon fisu. EN laita kuvia tekeleestäni. Onneksi olin varautunut runsain tykötarpein, mm. palsternakkapyree oli aika täyttävää.

Jälkkäri oli oma kehitelmäni: tuoretta ananasta palasiksi, alle lakritsikastiketta, päälle sitruunalla maustettua rahkaa, johon sekoitin vähän kuohukermaa ja teelusikallisen vaniljasokeria. Sitten makuhuipuksi vadelmia ja tuoreita lakupätkiä. Kukaan (en minäkään) ei enää surkutellut madeannoksen pääraaka-aineen vähäisyyttä.

Ihan ystävällisyyttään (tai oman turvallisuutensa ja vastaisen ruokahuoltonsa takaamiseksi? 😉 ) Pehtoori väitti, että ruoka oli parempaa kuin eilen Hagia Sofiassa. Oltiin siellä eilen koko poppoo illansuussa syömässä. Pikkuperhe mukana myös, Eeviksen eka ”oikea” ravintolakokemus. Jossain välissä tai keskellä pyhiä sanoin, että tarjoan sapuskan nuorten valitsemassa ravintolassa, ei mitään lättypitsaa, muttei kovin tyyristä illallistakaan, ja paikaksi valikoitui Hagia Sofia. Noh, sainpas sen vapaapäivän keittiöstä, mitä olin suunnitellutkin. Ehdin sitten hoidella äidin asioita, olla haastateltavana (oli kyllä enemmänkin kahden ruokafriikin pitkällinen porina, Kalevassa ilmestynee pätkiä siitä), käydä ripset-kulmat-huollossa, katsomassa Valvella Marcos Katzin valokuvanäyttelyn (olipa viehättävä), etc. Mutta ruokailun lopputulema on ehkä se, että HS saa nyt taas jäädä (pitkälle) tauolle ja minä teen sapuskat. Ainakin vähän aikaa mennään taas näin.

~~~~~~~~~~~~~~~~

Kun minulla nyt kerran on tavoitteena tehdä omaan ”Oulun vanhat kauniit rakennukset” -korttisarjaan tulevaksi jouluksi myös joulukortteja, niin lähdin tänään paljon ennen aamun valkenemista etsimään ja kuvaamaan jouluvaloisia rakennuksia, jouluisia, talvisia näkymiä Oulun katukuvasta. Hyvä puoli parituntisessa kierroksessa oli, että ei palellut, vaikka välillä avokäsin kuvailin. Mutta saman asian kääntöpuoli on se, että oli +6,5 C. Eipä paljon lunta maassa ja huuraa puissa näkynyt. Tuuli niin kovasti, että jalustaa oli pidettävä pystyssä. Merkillinen on maailma!

Tonttupäivä

Parhaalla tahdollakaan ei voi väittää että tänään olisi ollut kaunis joulukuinen pakkaskeli. Nyt kun on jo pimeää, ollut jo monta tuntia, ei näytä enää niin karulta, mutta kyllä valoisaan aikaan oli mieluummin katselmatta ympäristöä kuin keskittymässä sitä kuvaamaan ja ihailemaan lenkillä. Pipo syvemmälle päähän ja ajatukset siihen, että lopultakin tämä on vain pikku juttu. Mutta totta puhuen karua ja kurjaa ovat näkymät olleet tänään(kin).

Kaikesta huolimatta olin kaupungissa ja Limingantullissa kävelyllä tänään, – tarkoituksella sillä suunnalla, sillä Teatrialla oli Design-tapahtuma. Paljon kaikkea, paljolti nuorten yrittäjänaisten design-tuotteita, vaatteita, koruja, kortteja, tarjottimia, koriste-esineitä, etc. myynnissä. Kauniita oli katsella, pieniä nanosekunnin mittaisia välähdyksiä, jotta josko ensi vuonna minäkin kuvatuotteideni kanssa… mutta hetket olivat hiipuvia. Räntäsateessa olisi ehkä kannattanut tarpoa Merimiehen kotimuseoonkin, mutta katsoin parhaaksi liukua kotiin, sillä leivinuuni odotti kypsennettäviä: aurajuusto-punajuurivuoka, jouluruukku ja maatiaispossun paisti odottivat valmistajaa, ja todellakin olisi kannattanut kotiutua hieman aiemmin.

No mutta kun pikkuperhe tuli oli kaikki lähes valmista. Jälkkärin olin onneksi tehnyt jo aamulla. Sitä helpompaa herkkua ei olekaan. Saimme tätä systerin luona keskiviikkona, ja minä suuri rahkan ja Irish Coffeen ystävä tietysti halusin tehdä itsekin. ”Mokkajäädyke” sen nimi Valion sivulla on. Ei mikään kulinarismin riemulaulu tai piperryksen huipputuotos, mutta kelpo jälkkkäri. Ohje KLIKS

Ja ruoan jälkeen oli sitten aikaa oleiluun, joulun suunnitteluun ja piirtämiseen.

Ja taas sellainen ohikiitävä hetki, jonka soisi voivansa säilöä ainiaaksi: istut kirjoituspöydän ääressä, piirrät ja askartelet nelivuotias lapsenlapsi sylissäsi, höpötät joulujutttuja ja tonttuasioita, opettelet yhdessä piirtämään tonttuja ja leikkaamaan tähtiä, ja sitten viereen tepastelee yksivuotias, joka myös haluaa syliin. Istut molemmat lapset sylissäsi, on jouluvalot, on ”sunnuntai-ilta, joka kestää iltaan asti” ja voit vain olla. Mitäpä siinä, mitäpä enempää…

~~~~~~~~~~~~

#15 Tonttupäivä

(Miljöö: ranta-aitat Kauppatorilla)