Reseptit

Lakua, auraa, jätskiä – vielä kerran

Syntisen hyvä makupari. Muistattehan? Keväällä kerroin siitä.  Ja kehittelin sitten vielä oman jätskijälkkäriversion. Ensin siis Valiolla Aura-juustoa ja lakua (ja punaviiniä) ja sitten tein herkusta oman version: jälkkärin jossa vaihdoin punaviinin vaniljajätskiin. Ja sitten tuunasin jälkkäriversion vielä ylemmälle levelille: lisäsin kastikkeen ja kompotin (hopeatoffeekastike ja päärynäkompotti ohje täällä). Ja kaikilta, joille sitä tarjoilin, tykkäsivät kovasti: niin perhe, kalaasiystävät kuin viinikerhokin. Hyvä combo – tai kompo oululaisittain – totesi moni.

Ja sitten tässä kuukausi sitten sain Valion Jäätelöfabriikista sähköpostia, että he haluaisivat lähettää minulle ja perheelle maistiaiseksi uutuusjätskejä: SuperVaniljaa ja AuraLakua!! Aura-laku-jäätelöä. Wuhuu! Ja nyt on useampi purkillinen jo nautittu. Hyvää on.

Tuunasin jätskistä tällaisen kuvausversionkin: laittelin Laku-aura-jäätelön oheen vielä pehmeää Kouvolan lakua ja Aura Murua. Ja pipareita. Ettei tarvitse miettiä, onko tässä varmasti tarpeeksi kaikkea hyvää (lue: kaloreita). Niiiiin hyvää. Aura ei maistua kovin voimakkaana, mikä ehkä oli syynä että Apsukin tykkäsi – ison kulhollisen verran kolmivuotiaallekin upposi. Ja minulle Aura-murujen lisääminen vain lisäsi nautintoa.

Tätä annosta kootessa ja kuvatessa tuli sitten mieleen vielä yksi versio tähän uuteen jäätelömakuun liittyen.

Tähän ei tarvinne reseptiä kirjoitella. Sen verran voin todeta, että ihan tavalliset kaupan ohuet piparit kelpaavat, mutta Anna´s Pepperkakoreiden kausimaku lakritsi on tähän enemmän kuin sopiva! Eikös olisi sellainen pikkujoulujen pieni välihyvä tämä? Kokeilehan.

Arvontaa arvonnan perään

Tuulestatemmatun laskuri näytti (tosin vuoden verran jälkeenjäänenä) miljoonan käynnin tulleen täyteen muutama viikko sitten. Siihen liittyen oli arvonta ko. ajankohdasta, ja nyt on menossa tietokilpailu liittyen kuviin ja nyt laitan vielä yhden arvonnan pystyyn – sekin liittyy tähän 10-vuotiaaseen, miljoonan kävijän Tuulestatemmattua-”elämäntapaani”. 🙂

Ennen kolmannen arvonnan julkistamistaensin kuitenkin pieni tietokilpailun väliaikatilanteen kartoitus. Tähän mennessä vastauksensa ovat lähettääneet Satu ja MS, ja sitten Jarin, Anna P. ja Mannu ovat osallistuneet vastailemalla suoraan kuvien alla oleviin kenttiin… En sellaista mahdollisuutta itse edes hoksannut aluksi, joten laitoin kuvat vähän väärin sivulle. Se lataustapa oli sikälikin huono, että kysymykset eivät olleet helposti nähtävissä.

Nyt olen laittanut kuvat ja kysymykset selkeämmin tietokilpailu-sivulle, ja samalla onnistuin poistamaan kaikkien näkyviltä jo annettuja vastauksia, ettei muille tule niistä vihjeitä. (Te kolme sinne jo vastannutta, ei hätää, teidän vastaukset olen poiminut kuvien alta,  – siis no problem). Hyviä vastauksia on jo tullut, yhtään täyden 21 pisteen suoritusta ei ole. Ja muistatha että edes vähän vastailemalla, lähettämällä vastauksesi minulle sähköpostilla, olet jo mukana arvonnassa. siispä KLIKS

Kolmas ja tällä erää viimeinen arvonta liittyy seinäkalenteriin, jota olen puuhaamassa. Teen siis seinäkalenterin, jossa on joka kuukaudella jonkin ruoan kuva ja resepti. Kaikki eivät ole keittoja: ”Jokaviikkoinen soppamme” ei siis jatku täällä, vaan tarkoitukseni on laittaa kalenteriin vuodenkiertoon ja ehkä vuotuisjuhliin liittyviä ruokia ja leivonnaisia.

Aika monta ruokaa ja leivonnaista on jo valikoitunut mukaan, mutta monen kuukauden sivu on vielä tyhjä. Nyt siis tarvitsen apuanne.

Kerro mikä/mitkä reseptit olet löytänyt blogistani, vanhoilta joulusivuiltani tai keittokirjoista ja nimenomaan kerro, mikä on ollut hyvä ohje ja sen innostamana tehty ruoka tai kakku tai leipä tai lisuke tai… Oletko kenties saanut täältä jonkun jouluherkun vinkin tai jäikö viime vuoden soppaprojektista joku arkiruokiesi valikoimaan? Ehkä kalaasien runsaista ohjepostauksista on tarttunut teidän perheen ruokapöytään jotain meksikolaista, italialaista tai lappilaista hyvää, jonka juuret ovat tässä blogissa tai noissa kirjoissani… Keittokirjat tämän linkin takana.

Jokainen tämän postauksen alle aiheesta kommentoinut, omat HYVÄN 😉 reseptikokemuksen tai vaikka useammankin kertonut on mukana arvonnassa. Arvontaan voi osallistua tämän kuun loppuun asti. Eli sunnuntai-iltana 30.9. on viimeinen mahdollisuus kirjoitella hyvästä blogi/keittokirjalöydöstä. Ja jollet vielä ole tehnyt mitään, niin sinullahan on aikaa kokeilla jotain ja kertoa sitten siitä. 😉

Tämän kolmannen arvonnan palkintona on sitten se kalenteri, joka valmistunee joulukuun alussa.

Syyssunnuntai syöden ja liikkuen

Sunnuntai: ulkoilupäivä ja ruokapäivä. Lenkiltä palattua päivä on kulunut ruoan laittamisessa, kuvaamisessa ja nauttimisessa, ja siinä ohessa Apsun kanssa Festan lattialla istuskellessa ja leikkiessä.

Joku merkillinen etiäinen iski loppuviikosta ja ilmoitti, että sunnuntaina olisi hyvä pitää fonduepäivä. Ja toki se pikkuperheellekin sopi.

Niinpä sitten Pehtoori kävi eilen Kauppahallissa (kun se vielä meitä palvelee!!!) Torin Lihamestarin tiskillä kauppalapun kanssa: ”3 x 200 g lihaa fondueta varten”. Tänään sitten avattiin paketit: 200 g picanhaa, 200 g vasikan ulkofilettä ja 200 g meat flap. Ja fonduepadassa Puljongin lihalientä. Ja ohessa asianmukaisia tykötarpeita: kolme erilaista soosia ja spaghettikurpitsalisuketta ja salaattia ja sen sellaista.

Ja sitten avasimme – vihdoin ”Lähes naapurin” mökille tuoman liki kymmenvuotisen portugalilaisen Douron alueen punaviinin. Se vastasi oikeastaan odotuksia, ja siten sopi hyvin lihafonduen oheen. Alkon myyjä, Juniori, joka myös lasillisen nautti, piti siitä meitäkin enemmän: ”Tässähän on mukava syvyyttä maussa”. Kiitos siis, A.! Olipa mukava tämä(kin) yllätyslahjasi.

Viinissä olikin oltava voimaa, sillä yksi komponentti olivat ”kesytetyt valkosipulit”. Leikkaa valkosipulista ”lakki”, ripottele pinnalle suolaa, ja valuta päälle oliiviöljyä. Uuniin puoleksi tunniksi. Folio alla suojaa öljyn valumiselta uunin pohjalle.

Samalla kertaa uunissa oli kokonainen spagettikurpitsa. Enpä ole ennen sellaista laittanut. Ja tällaista auringonkeltaista spaghettia siitä tuli. Ohje, jota mukailin on täältä. Teen toistekin, vähän soveltelen sitten.

Ja jälkkärinä oli sitten niitä toissapäivänäkin tekemiäni pullajälkkäreitä; moderni, erilainen versio köyhistä ritareista.

Ja nyt on sitten kuvakin.

Eihän näihin koko omenasatoa saa uppoamaan, mutta yksi mukava syksyn ruoka kuitenkin.

Ja tämän sunnuntain kruunaa TTK, kyllä tanssit tulevat olemaan syksyisten sunnuntaiden ilon aihe. Ehdottomasti. Ihan kuten Vain elämääkin perjantaisin. Minäkin olen taas telkkarin ääressä kaksi kertaa viikossa. Sinne siis.

Leppoisa lauantai

Kuinka on ollutkaan mukavaa vietellä lauantaita ihan vaan omassa rytmissä. Tehden ihan mitä huvittaa. Ja tänään on huvittanut pyöräillä (aika pitkästi!), käydä kaupassa, kuvailla, laittaa ja syödä hyvää ruokaa, nukkua päikkärit ja taas kuvailla ja nauttia punaviiniä – ja ihan vaan kuvausrekvisiitaksi oli aukaistava myös pieni portviini… 😉

Latailen siis edelleen kuviani tuonne Vastavaloon, … saapa nähdä kuinka kauan viitsin yrittää sitä kautta myydä kuviani.

No mutta päivän menu?!

Jo tänään kokeilimme niitä viime lauantaina systerin luona saatuja karitsankyljyksiä. Eilen marinadiin (BTW: marinadiin merkitty Hartwallin kettu-siideri maistettiin eilen, ja hyväksi todettiin: makua eikä liikaa makeutta)  ja tänään Pehtoori grillasi (alkup. ohjeessa oli paisto pannulla, mutta kyllä grilli on parempi…) Oheen tein uunifetaa ja palsternakkamuusia. Tarkoituksena oli tehdä kreemiä, mutta tuli pyreetä tai jotain sellaista. Joka tapauksessa se oli ihan tavattoman hyvää.

Ja sen tein suunnilleen tämän ohjeen mukaan..

Palsternakkamuusi

4 palsternakkaa
2 rkl kasvisfondia
1 dl kuohukermaa
(½ tl suolaa)
mustapippuria

Kuori ja pilko palsternakat. Keitä kasvisliemessä kypsiksi (noin 10 min.). Soseuta ja lisää joukkoon kerma ja tarvittaessa keitinlientä ja suolaa sekä mustapippuria.

Kas vain, Pehtoori sanoi syödessä, että ”parempaa kuin pottumuusi vaikka sekin on hyvää.”

Kotilauantai on ollut mukava.

Rapujuhlien herkkuja

Rapujuhlat olivat meillä 90-luvun jälkipuoliskolla- ja 2000-luvun eka vuosina jokavuotinen perinne. Viinikerhon kanssa pidettiin meillä, ja useana vuonna systerin kanssa vuorotellen järjestettiin ne – eikä ainakaan vähiten siksi, että ne olivat tuolloin äidillemme oikeastaan vuoden kokokohta. Nyt on mennyt ainakin puolenkymmentä vuotta, ettei olla rapupöytään päästy. Monestakin syystä ovat olleet pois meidän kaikkien vuosikalenterista.

Kun Murmeli (äiti siis) oli systerille haikaillut, että kun hän vielä kerran elämässään oli sisar sanonut, että hän voi kaverinsa kanssa järjestää rapukestit luonaan Iissä. Ja niinpä vain äiti ilmoitti jaksavansa lähteä sinnekin ”vielä kerran elämässäni” (ei ole tainnut käydä viiteen vuoteen Iissä asti). Ja niinpä meillä oli lauantaina viiden hengen mukavat, ja ah niin makoisat, rapukestit.

Ja jos minä tykkään kattaa ja koristella juhlapöytiä, niin sisareni on kyllä vielä ”pahempi”. Plaseeraus”kortit” ovat hyvä osoitus hänen askartelutaidoistaan ja -innostuksestaan.

Ja huom. nämä oli kaksipuoleiset, ettei vastakkaiselle puolelle näy ikävää valkoista läikkää. …

Menu alkoi kukkakaalicappuccinolla. Hyvää, lempeää juhlavaa keittoa alkuun, ettei rapuseremonian aikana nälkä riuduta.

Juhlava kukkakaalicappuccino

pala (n. 5 cm) purjon valkoista osaa
500 g kukkakaalia
1 rkl voita
5 dl kana- tai kasvislientä
1 dl kuohukermaa
suolaa ja valkopippuria
50 g voita
2 dl maitoa
2 tl persiljaa hienonnettuna

Pese ja pilko purjo ja kukkakaali pieniksi paloiksi.
Kuullota vihannekset voissa kattilassa. Lisää kana- tai kasvisliemi.
Keitä vihannekset kypsäksi, noin 10 minuuttia.
Lisää kerma ja mausteet, kiehauta. Lisää lopuksi voi ja maito, soseuta kuohkeaksi.
Ripottele pinnalle persiljasilppua ja tarjoa leivän kera.

Ja sitten rapuja! Jokirapuja ei saa, mutta vadillinen tuoreita täplärapuja oli meillä nautittavana kaikkine asianmukaisine tykötarpeineen ja lauluineen. Ja kaunis, kaunis auringonpaiste ja -lasku Iijoen rannalla.

Ravut oli keitetty perinteisellä reseptillämme. Se löytyy Riemusta ruoanlaittoon -kirjastani (sivulta 18).

Ja sitten pääruoan aika! Kertakaikkisen hyviä grillattuja karitsankyljyksiä, jotka yleensäkin ovat minun sekä Pehtoorin suurta kesäherkkuruokaa. Ja nyt ne oli marinoitu kertakaikkisen hyviksi.

Grillatut karitsan- tai lampaankyljykset (alkup. ohje täältä)

karitsan- (tai lampaan)kyljyksiä (600 g)
öljyä paistamiseen

Marinadi

1 ½ dl Hartwallin Kettu-siideriä  (Orchard Thieves -omenasiideri)
1 dl soijakastiketta
2 murskattua valkosipulinkynttä
1tl raastettua inkivääriä
1 prk (70 g) tomaattisosetta
2 rkl öljyä
1 tl mustapippuria
½ dl (kookos)sokeria
½ tl tuoretta rosmariinia hienonnettuna

Sekoita marinadin ainekset keskenään ja kaada kyljysten päälle.
Anna marinoitua kylmässä ainakin 3-4 tuntia, mielellään yön yli.
Nosta lihat lämpimään tuntia ennen paistoa.
Paista kyljykset pannulla noin 2 minuuttia puoli.

Ja minähän hoksasin kuvata vasta sitten kun lähes kaikki oli jo syöty. 🙂 Mutta ehdottomasti kannattaa kokeilla!

Ja näiden kanssa oli uunifetaa, kasvispastaa, tomaattisalsaa… Ja makuja sopuisasti täydentävää Yalumban syrah-viognier -huippupunaviiniä.

Ja jälkiruokana de luxe omenapiirakkaa ja calvadosmaustettua omenahyydykettä (omppuina Paula Red). Meidän viinikerho voi olla varma, että tulevat tätä joskus meillä saamaan. Niin hyvää. Systeri on hyvä ruoanlaittaja yleensä ja aina, mutta nyt kyllä oli suurenmoisin makumatka, jonka pöydässään olemme nauttineet.

~~~~~~~~~~~~~~~~

Systerihän voitti viime viikolla ratkenneen ”Miljoona-arvonnan” ja palkinnoksi olin luvannut 10 kpl postikortteja kuvistani. Jo silloin mainitsin, että hänelle ei oikeastaan kannattaisi kortteja viedä, koskapa on itse erinomaisen taitava askartelija, joka tekee tilauksesta paitsi kortteja, myös vieraskirjoja, muistilehtiöitä yms. skräppäys/askartelutöitä.

Ja uusimpana ovat tällaiset. Näitä systeri tuunasi yksille kesäjuhlille 11 kappaletta! Aika hienoja, eikö? 😉

Kansainvälinen kantarellipiirakka

Tässä koneella istuskelen, muokkailen ja latailen kuvia Vastavaloon, kuuntelen ukkosen nousua, ja todellakin toivon, että kohta sataisi kunnolla. Se antaisi minulle hyvän omantunnon, sillä en millään viitsisi/haluaisi nyt lähteä kuvailemaan Nallikariin. Siellä olisi Venetsialaiset: kauniita valoja ja juhlanäkymää pihallakin. On nimittäin toimeksianto kuvailla niitä venetsialaisvaloja. Ja kun juuri se on yksi syy, miksi emme jo tänään lähteneet Syötteelle, jonne on kutsu kuulunut. Siis haluaisin ja en lähteä Nalskuun… mutta. Katsellaan tässä vielä.

Merkittävin aikaansaannos tänään on ollut kantarelli-pekonipiiras (ja se tosiaan kirjoitetaan yhdellä teellä, vrt. eilinen postaukseni 😉 ). Kävimme eilen Kauppatorilla, jossa on nyt menossa Kansainväliset markkinat. Ostimme sieltä hyviä kirkkaankeltaisia, kotimaisia, kansainvälisiä 😉 sieniä ja niistä tein piirakan.

Niin,  ja niiistä markkinoista piti sanomani; kävimme siellä viime vuonnakin. Silloin, ja eilenkin, ostimme 24 kk:n ikäistä, kallista, aitoa, hyvää parmesaania kunnon kimpaleen (riittänee melkein jouluun asti), balsamicoa – todella lämpimästi suosittelen, vaikka se ei aivan edullisinta olekaan, mutta sitä ei salaattiin tarvita paljon. Pullo riittää monta kuukautta.

Eilen vähän (= päivän ruoka) söimmekin siellä, piadinit molemmille olivat hyviä. Mutta tänään kävin sitten aika suunnattomassa sateessa ostamassa Jukan. Tai siis Yucan. Markkinoilla on hollantilaisten kukkarekallinen ihania orkideoja ja muita kukkia, mutta myös erinomaisen edullisia viherkasveja. Yli metrinen komea, 2-haarainen Yucca maksoi alle 40 euroa. Kukkakimpun verran! Nyt on Festassa talveksi vihreää, olisipa ollut poutakeli ja auto lähempänä, niin olisin ostanut toisenkin.

Kantarelli-pekonipiirakkaan palatakseni … Ohje on täällä (mitään en muuttanut ja hyvää tuli!)

Sadonkorjuun lasagne

Hirmu huonosti taas keskityn yhtään mihinkään… Merkillistä puuhastelua siellä ja täällä.

Aamulla yhdessä tyttären kanssa kävimme kauppa-asiat ja sitten äidin luo. Sen jälkeen vaihtoehtoja oli monia, ja enpä saanut oikein päätettyä mitään, vaan toimittelin taas kuvia Vastavaloon. Ja tein ohessa ruoan valmiiksi: minulla kun oli illansuussa kampaaja. Ja teinpä  – taas kerran – jääkaapintyhjennyslasagnen. Semminkin kun tyttärelle tiedän kasvisruokien maistuvan, kun kasvikset on nyt mitä parhaita ja kun nyt tällä erää oli viimeinen yhteinen safka täällä.

Ja tulipa siitä niin hyvää, että minun pitäisi kuulemma kirjoitella resepti. Ei mikään helppo tehtävä, mutta minäpä yritän.

Kasvislasagne (kolmelle tai neljälle)

2 – 3 rkl oliiviöljyä
2 valkosipulin kynttä murskattuna
1 isohko palsternakka
2 porkkanaa 
4 kesäsipulia 
2 – 3 tomaattia
suolaa (1 tl) ja pippuria myllystä
yrttejä (omalta kasvimaalta ruohosipulia, basilikaa, lehtipersiljaa — voi toki vaihdella. Näitä oli puolisen desiä silputtuna)
1 prk Kolmen juuston ruokakermaa
2 – 3 dl punaleima Emmental-raastetta

lasagnelevyjä (kymmenen?)

Kuori ja silppua vihannekset. Kuullota ensin sipulit öljyssä, lisää sitten palsternakka ja porkkanakuutiot, lopuksi tomaatit. Hauduttele ja sekoittele noin 5 – 10 minuuttia, lisää tomaatit ja suola ja pippuri. Taas vähän aikaa sekoittelua. Ja sitten kerma. Keittele miedolla lämmöllä varttitunnin verran. Lisää soosin sekaan emmental. 

Lado kerroksittain vuokaan soosia ja lasagnelevyjä, pinnalle vielä vähän juustoraastetta. 

Sitten 175-asteiseen uuniin puoleksi tunniksi. 

Jätin lasagnen uuniin tekeytymään siksi aikaa, että kävin kaupungissa raidoittamassa ja leikkauttamassa hiukseni – vihdoinkin! Kun palasin lämmittelin vielä lasagnen mikrossa kuumassa, ja oheen olikin salaattia. Hyvää oli! Kasvikset ja vihannekset rulettavat nyt.

Kuvaahan siitä en hoksannut ottaa.

Tämmöisen lyhyehköllä kaupunkikävelylenkillä. Jotenkin symboloi kesän hiipumista…

 

 

Linnanmaalta Italian tunnelmiin

Aurinkoista elokuuta! 

Kovasti ukkonen iltapäivällä uhitteli, mutta eipä noussut päälle, eikä pisaraakaan vettä. Aamupäivällä muutama pilvinen tunti, joten sain sentään jotain aiottua tehtyä. Ja sitten Linnanmaalle lenkille Kasvitieteelliseen puutarharhaan. Vaikka kasvihuoneet on rempan vuoksi suljettu, on puutarha auki ja aika hyvin hoidettukin. Siellä on mukava kulkea ja katsella, toki kuvaillakin.

Sitten piipahdin muutamaa työkaveria tapaamassa; koko Humanistinen tiedekunta muuttaa kampuksen toiselle laidalle ja viimeisiä työpaikan yhteistilojen kamoja, mm. tauluja siellä, roudailivat pois, eivätkä olleet varmoja ovatko minun vai jonkun muun jo lähteneen, omaisuutta. Osasinpa jakaa ja kiertoon laittaa, mitään en omakseni tunnustanut. 😉

Eikä kyllä kateeksi käynyt kollegoita. Missään tapauksessa muutto ei merkitse työolosuhteiden parantumista. Vähän parempi ilmanvaihto kuulemma on uudessa paikassa. Mutta kovin ahdasta; hyvästi omat työhuoneet. Vain professoreille sellaiset on, muilla parihuoneita tai ”avokonttoreita”. Ei kyllä olisi sopinut minulle. Vaikka pakkohan se olisi ollut sopia, jos siellä vielä duunailisin.

Noh, reippaalla mielellä palauduin kotiin. Kukka- ja yrttipenkkien huoltoa, sisälle en halunnut. Ja sitten saikin jo ruveta laittamaan ruokaa. Tänään tein Sadun kommentissa vinkkaamaa vesimeloni-chilikeittoa. Ja olipas se hyvää, raikasta ja sopivan chilistä. Myös Pehtoorin mielestä, mikä tarkoittaa, että chili ei maistu tai polta liikaa.

Viilennetty vesimeloni-chilikeitto (4 annosta)

5 dl vesimelonin paloja ilman kuoria
1 tomaatti pilkottuna
puolikas kurkku kuorittuna ja pilkottuna
neljäsosa punasipulia hienonnettuna
0,5 tl tuoretta inkivääriä raastettuna
1 punainen chili siemenettömänä ja hienonnettuna
puolikkaan sitruunan mehu
2 rkl oliiviöljyä
1 tl suolaa
0,5 tl mustapippuria

Pinnalle: hyvää oliiviöljyä ja mintunlehtiä

  1. Laita vesimelonikuutiot, tomaatti- ja kurkkukuutiot, punasipuli, inkivääri ja chili tehosekoittimen kulhoon ja aja aivan hienoksi. Voit laittaa ainekset myös isoon kulhoon ja soseuttaa ne sauvasekoittimella.
  2. Lisää oliiviöljy, suola ja mustapippuri sekä oman maun mukaan sitruunanmehua. Aloita lisäämällä keittoon kaksi ruokalusikallista sitruunanmehua, sekoita ja maista. Lisää mehua tarvittaessa, jotta saat mieleisen happamuuden.
  3. Anna keiton viilentyä jääkaapissa. Sekoita sitä ennen tarjoilua. Koristele keiton pinta oliiviöljyllä ja chilihiutaleilla sekä mintunlehdillä.

Sen verran tuota alkuperäisohjetta täydentelin, että lisäsin joukkoon ison kuorettoman palan Paesano-leipää (maalaisleipää). Keitto vaikutti niin ohuelta, että soseutin vähän leipää mukaan.

Sitä oli sitten tietysti myös tarjolla. Ja lisäksi prosciutto & melone.

Buon appetito!

Jopas tuntui siltä kuin oltaisiin Umbriassa!

Kokkailuja keskiajan hengessä

Perjantain keskiaikakalaasien eli Festuksen menu oli keskiajan keittiötä mukaileva. Ei ylimystön, ei rahvaan, mutta jotain niiden välistä. Muutamiin perin tavallisiin suomalaisiin ruokiin, meillä aika useinkin tarjottuihin ruokiin, koetin nimillä saada jotain keskiaikaan viittaavaa… Esim. tämä:

Katariina Jagellonican tuliainen
Juustoa Aurajoen rannalta ja milanolaisen Sforza-sukunsa renessanssiherkku

Tämän nimesin näin, koska jälkkärisavikipoissa oli mukana haarukat. Puolan prinsessa Katarina Jagellonica oli milanoista Sforza-sukua, ja hän avioitui Kustaa Vaasan pojan, herttua Juhana kolmannen, sittemmin kuninkaan, kanssa ja on kerrottu, että nimenomaan hänen myötään Turun linnan renessanssipitoihin tuotiin haarukat – Suomen ensimmäiset. Kipoissa oli Aurajuustoa ja pehmeää tuoretta lakua. Tätähän olen täällä jo aiemminkin markkinoinut, ja kehittänyt aineksista speliaalijälkkärin.

Sitten lisukkeista on mainittava tämä.

Kaupoissa on ollut myynnissä uudenlaisia (ainakin minulle uudenlaisia) valkoisia, pallomaisia nauriita ja niistä näitä hunajanauriita tein. Paitsi eilen, jolloin ei ollut kuin niitä ”vanhanaikaisia” keltaisia. Keltaisista ei tullut ihan yhtä hyviä, mutta kyllä niitäkin kulhollinen helposti hävisi.

Hunajanauriit

nauriita
voita
hunajaa
suolaa
pippuria
rakuunaa

Keitä paloitellut nauriit lähes kypsiksi. Siirrä nauriit paistinpannulle, paista voissa kauniin värisiksi. Lisää joukkoon hunajaa, mausta suolalla, pippurilla ja rakuunalla.

Tämä jää meidän lisäkevalikoimaan pysyvästi. Kotimaiset vihannekset voilla ja hunajalla höystettynä ovat kyllä ihan parasta.

Keskiajalla syötiin paljon kaalia. Niin näissä meidän juhlissakin. Mm. paahdetusta kukkakaalista tehtyä keittoa, joka oli yksi Jokaviikkoinen soppamme -projektini myötä saamistani huippuohjeista.

Sen ohje on täällä.

Toinen kaaliruoka oli yhdensortin coleslaw. Entinen ohjeeni on täällä mutta nyt olen tällä varhaiskaalikaudella tehnyt  toisella ohjeella (Hanna Jensenin). Mökillä meillä oli sitä tarjolla possugrilliruoan kanssa, jolloin maustoin sinapilla ja kalaaseissa currylla! Molemmat toimi. Tässä on jujuna kaalin notkistaminen ja ”kylmä ryöppääminen” limellä.

Kevyt ja helppo kaaliraaste varioitavaksi vaikka miten…

1 varhaiskaali ohuiksi suikaleiksi leikattuna
2 limeä
pari desiä turkkilaista jugurttia
1 rkl majoneesia
suolaa 
Ja sitten sinappia, currya, sweet chiliä, paprikajauhetta, mitä keksitkään, mistä pidätkään. 

Purista limeistä mehu ja sekoita kaalisuikaleiden joukkoon. Sekoita muut aineet keskenään ja sekoita kaalin joukkoon. Anna tekeytyä tunti, pari. Vielä seuraavanakin päivänä on varsin hyvää. 

Ehdottomasti suosittelen.

Hannele Klemettilä, jonka kirjasta Keskiajan keittiö, ovat seuraavat kaksi reseptiä, kertoo, että keskiajalla mantelimaito on tärkeä elintarvike. Sitä juotiin, käytettiin proteiinin korvikkeena, ruoanlaitossa ja leivonnassa. Minä en oikein saanut sitä ujutettua menuun, mutta mantelikerman kuitenkin.

Mantelikerma

2 dl mantelijauhetta
1 dl vettä
1 dl makeaa valkoviiniä
3 dl kermaa
2-3 rkl sokeria
1/3 tl suolaa

Keitä mantelijauhetta vedessä hetki sekoittaen. Lisää viini, suola, sokeri ja kerma ja keitä seosta miedolla lämmöllä sekoitellen, kunnes se sakenee kermaiseksi. Siivilöi seos lopuksi. Jäähdytä jääkaapissa, se sakenee siellä vielä lisää. 

Tätä tarjosin mansikoiden kanssa. Mantelit ja mansikat ovat oikein hyviä yhdessä. Viininä sekä kastikkeessa että sitten tilkkaset myös tarjolle tuotaessa oli Muscattia. Aika moni meistä muisti nuoruusvuosina maistaneensa, juoneensakin Patras Muscatellia. Eihän se pahaa ole.

Ruusuvanukas

muutama ruusu (luomu – kotipihan pensaista otin)
5–6 rkl riisijauhoa
2½–3 dl maitoa
50 g sokeria
3/4 tl kanelia
3/4 tl inkivääriä
5½–6 dl kermaa
hyppysellinen suolaa
10 kuivattua taatelia
1 rkl pinjansiemeniä

Irrota ruusun terälehdet. Kasta terälehdet kiehuvaan veteen kahdeksi minuutiksi, kuivaa ne varovasti talouspaperin välissä ja pane päälle litteä paino.

Laita kattilaan riisijauhot ja hieman maitoa, sekoita tasaiseksi seokseksi ja lisää loput maidosta. Kuumenna riisijauho-maistoseos sekoitellen, kunnes seos sakenee.
Ota seos pois liedeltä. Lisää sokeri, suola, mausteet ja kerma.
Laita takaisin liedelle ja sekoittele miedolla lämmöllä, kunnes seos sakenee jälleen, mutta älä anna sen kiehua.
Lisää pilkotut taatelit, pinjansiemenet ja pilkotut ruusun terälehdet. Hämmennä vielä pari minuuttia liedellä.
Kaada tarjoiluastiaan ja jäähdytä. Sekoittele jäähtymisen aikana, jottei pinnalle muodostu kuorta, ja laita vanukas jääkaappiin viilenemään.
Ennen tarjoamista koristele muutamilla taatelinpaloilla, pinjansiemenillä ja ruusun terälehdillä tai kokonaisella kukalla.

Tämä oli minusta vähän sellainen ”riisipuuro de luxe”. Ei tule minun ehdotonta herkkuani, mutta voisi se olla joulun tienoilla jonkun kevyen ruokailun jälkkäri. Mikseipä? Ja vieraista moni kyllä kehui tätäkin. Kohteliaita kun ovat. 😉

Ja kuten jo oli puhetta, ensi kesänä sitten ehkä Vol. II.

Keskikesän perhepäivällinen

Kesäinen sunnuntaiaamu  – hetken piti miettiä: ”missä, minkä jälkeen, mitä …” Puolitoista viikkoa on ollut vähän erikoisaikaa; ensin mökillä, jonne tytär kaverinsa kanssa tulivat, sitten tiistaina Ouluun, Apsu-päiviä, aurinkopäiviä, touhupäiviä, ja Festus, ja eilen vielä luokkakokous.

Eilen meitä oli Lasaretin Merikoski-salissa (vain) 15. Kaksi vuotta sitten meitä oli 22 niistä reilusta kolmestakymmenestä, jotka yhtä aikaa lukiossa olimme. Tässä välissä meistä on kaksi kuollut. Sellainen on aika pysähdyttävää, kuten myös se, että eilen paikalla olleista puolet olivat kokeneet (ainakin yhden) avioeron ja meistä naisista useammalla kuin puolella oli ollut rintasyöpä. Tässä iässä.

Kuitenkin oli mukava tavata, ihan mahdottoman mukava. Varsinkin kun oli mukana iloisiakin uutisia: me emme enää ole Pehtoorin kanssa ainoat siltä luokalta, jotka olemme pari. Tuli ihan mahdottoman hyvä fiilis, kun saatiin kuulla että edellisen luokkakokouksen jälkeen muutama luokkakaveri ovat nyt löytäneet toisensa. Tässä iässä. Niin mukava juttu!

Tänä vuonna – toisin kuin kaksi vuotta sitten – emme lähteneet illallisen jälkeen enää kaupungille baarikierrokselle, vaan tyär haki meidät jo ennen kymmentä kotiin, mikä on tänään tuntunut oikein hyvältä ratkaisulta. Kolmisin istuimme vielä pihalla, lasilliset punaviiniä nautimme ja höpöttelimme. Oli hyvä olo.

Tänään aamupäivällä tyär lähti kaveriksi kauppareissulle/lenkille: oli noudettava mansikoita ja kaupan valmista pullaa, jotta sain tehdyksi jälkkärin, jollaista Juniori oli jo joku viikko sitten toivonut saavansa. Köyhäritarikakku! Sopisi mökkijälkkkäriksikin. Ja mustikathan voi vaihtaa vaikka lakoiksi. Omenoistaskin voisi tulla hyvää… Ohje linkin takana. Kyllä suosittelen. Ja perhe tykkäsi.

Toinen hyvä uutuusjuttu tänään ruokapöydässä oli mansikkasalsa. Sen puolestaaan oli Pehtoori bongannut Viini-lehden sivuilta. Ohje täällä.

Olihan se hyvää grillatun Black Angus -vartaiden ja kaikkien muiden (herkkusienet, maissi, paprika, sipuli, haloumi) grilliherkkujen kanssa. Grilliruokaa oli toivonut nimenomaan tytär, joka ei Helsingin Hakaniemen kerrostaloelämässä paljon grilliherkkujen äärelle pääse.

Siinä me sitten auringon helliessä ja hyvän sunnuntaipäivällisen äärellä viivyimme oikeastaan monta tuntia ennen kuin Juniori perheineen lähti viemään sisartaan Helsingin koneelle. Ennen kuin minulle taas iski ikävä.

Säätiedotus kuitenkin hellii … Kyllä kaltaiseni auringonpalvoja nauttii jo ennusteesta. Siitä että nytkin on työhuoneen ovi auki, ja on ihanan kesä, ei öttiäisiä, että huomenna ei ole töitä, että on olleet nämä päivät. Lappi, lapset, ystävät, kesä, perhe, luokkakaverit, loma, lepo, liikkuminen, lämpö – – hyvä elämä.

Mökkiruokajuttuja

Teettekö ikinä tällaisia kasasalaatteja? Vähän kuin italiansalaattia, mutta ei kuitenkaan. Tämmöiset ovat meillä hyvin tavallisia mökkiviikon lopussa, samoin kuin kaikenmoiset tahnat leipien päälle ja mousset jälkkäriksi. Eli on kyse kaapintyhjennysruoista. Ota mitä sattuu olemaan. Niinkuin nyt tuossakin, pätkä kurkkua, puolikas paprika, aurinkokuivattujen tomaattien purkin pohjat, samoin hillosipulti, turkkilaista jukurttiakin oli vähän, sinappia taitaa olla vähän mukana, jne.  Tämmöiseen päätyy joskus notskimakkara joka on jäänyt, omena tai juustonkannikka ja pähkinäpussin loppu.

Ajatuksena, ettei mitään jätetä kaappiin, eikä myöskään heitetä pois. Ja näiden tekemisessä – sidosaineena – on ovallista Creme Bonjour Cuisene. Meillä on nykyisin melkein aina purkki tilli-sitruunaa kaapissa, – se on mahdottoman hyvää paistetun ja savustetun kalan ”sinappina” ja tonnikalasalaatissa ja vaikka katkarapumössöä tehdessä.

Tässä on raudusta ja Cuisinesta Kuukkelin savupororieskalle tehty tahna, sekä Sallan kurkkua! Matkalla mökille kävimme taas Sodankylän Pohjantähti-K-kaupassa, jonka pihalla jo mainostettiin: ”NYT taas on Sallan kurkkua”. Ja minähän tietysti etsimään sitä HeVi-laareista. Ja kyllä olikin mainostamisen väärtiä.

Se on sellaista kesäkurpitsan kokoista, ei direktiivin mukaista, mehukasta ja melkein makeaa, silti raikasta kurkkua. Jos sattuu kohdalle, suosittelen.

Muutenkin mökkiruoka oli taas ”aina sitä samaa” – lohta ja hilloja.

Mutta mikäpäs niissä. 😉

Ja sitten Pehtoorin iloksi oli mukana myös raparperipiirakkaa. Minulla on pari vakkarireseptiä, joilla ne alkukesän pari raparperipiirakkaa yleensä teen, mutta kun olin taas aikeissa ennen möksälle lähtöä tehdä kookos-raparperipiiraan, Pehtoori esitti, ettenkö voisi tehdä pullataikinapohjaan ja sellaista kuin äitinsä tekee. Taitaa aika monella miehellä olla joku äitinsä kotiruoka tai leipomus, jota aina välillä kaipaa. Pehtoorilla yksi niistä on just tämä piirakka. Olen joskus vuosia, vuosia sitten sellaisen tehnyt, ja osasinpa vielä: mies oli tyytyväinen ja anoppikin tykkäsi kun olin sitä pojalleen leiponut. 😀

Sen juju on paitsi se pullataikinapohja, niin myös kuorrutus, joka kaadetaan puolivälissä paistamista sokeroitujen (+ pari rkl perunajauhoja) raparperipalojen päälle. Piirakkavuoalliseen laitoin kaksi kananmunaa, 1 dl sokeria, 1 dl kuohukermaa ja 1 tl vaniljasokeria, jotka siis sekoitetaan keskenään.  Meheväähän siitä tulee.

Suvisunnuntai

Kirkonmenojen aikaan, suvisunnuntaina aamulla, olin lenkillä. Kaupungilla tänäänkin.

Tuomiokirkon kirkkotarhassa on pikku kirkko. Viime jouluksi talkoilla valmistunut sympaattinen, paljolti lasten käyttöön suunnattu hirsinen kirkko, jonka katto on tervattu, ja tervan tuoksu sekoittui ympäröivien, kauniisti kukkivien pilvikirsikoiden tuoksuun. Pieni idylli Oulun keskustassa. Ja tämä valo, tämä lämpö (jota kyllä viileähkö tuuli hieman heikensi).

Tänä suvisunnuntaina kävin myös puutarhalla hakemassa kesäkukat, ja Pehtoori oli makutuomarina ja kantoapuna. Ja tänä vuonna – ensimmäistä kertaa vuosiin – pysyin kohtuudessa. Ihan vaan ”pakolliset” ikkunoiden alle, portinpieliin, sisäänkäynteihin ja kukkatolpppiin. Ainoa ”heräteostos” oli tämä laventeli. En vaan voinut vastustaa…

Kukkashowissa meni jokunen tunti ja sitten kokkailemaan.

Kesäkeittiössä uusia kokeiluja:  mm. ananassalsaa (Etiketti-lehdestä ohje sivulla 28) joka ei ehkä ollut ihan odotusten mukaista, mutta kyllä se savumarinoidun possun sisäfileen kanssa aika hyvin maistui.

Paremmin maistui oma kehittelemäni jättitomaatti-salaatti. Eilen Apsun kanssa bongattiin valtavia pihvitomaatteja ja tänään täytin sen fetalla, tomaattihakkeluksella, ruohosipulilla (omasta maasta luonnollisesti), pippurilla, basilikalla, pinjansiemenillä, etc. ja sitten salaattipedille. Jaettiin neljästään tuo möhkäle.

Ja jälkkäriksi kesän ensimmäinen raparperipiirakka. Vanhaa ohjetta modifioin (tietysti, taas) ja laitoin tavallisen sokerin tilalle kookossokeria, kevytkerman tilalle soijakermaa ja kookoksen tilalle mantelilastuja (koska niitä oli, kookoshiutaleita ei)

Apsu keskittyi ohessa olevan jäätelön syömiseen, muut söivät myös piirakkaa, itse asiassa koko vuo´allinen upposi jonnekin.

Juhlamaistelujen jälkeen

Minulla on yksi etäinen tuttu, itse asiassa sisareni ystävä, joka vastikään täytti 50 vuotta. Hänen tapansa juhlia puolivuosisataistaan on minusta kerta kaikkisen hieno ja aika ainutlaatuinen. Hän viettää pieniä ”juhlia” pitkin vuotta. Hän mm. kutsui FB:n kautta yhdeksi aamuksi kahdeksan ensimmäiseksi ilmoittautunutta kotiinsa aamiaiselle, puurolle ja kahville, pyysi tuomaan tullessaan runon tai suklaalevyn. Yksi juhla oli kun vanhemmat tulivat tuomaan kukkatervehdyksen ja yksi kun sankari kävi entisellä työpaikallaan iltapäiväkahvilla ja taisipa avantouintisessiokin olla juhlaksi järjestetty. Juuri noin näkee ”vieraitaan”. Ei pönötystä, vaan läsnäoloa ja kohtaamisia.

Pikkuisen tuolla ajatuksella, paljon rajallisemmin, tai toisaalta isommin eli juhlien viikosta toiseen … 😉 olen omaa vanhenemistani juhlistanut. Paitsi reissu perheen kanssa Kreikkaan, niin eilen viinikerholle juhlaillallinen. Synttäreinä en niitä ”mainostanut” enkä kutsussa mitään sellaista maininnut, mutta itsellä oli tavallisia maistiaisia juhlavampi fiilis jo järjestellessä. Ja niin oli sitten kerhollakin: olen kerhon kuopus, ja minulle sitten toivat porukalla samppanjan, aika uniikin kortin ja sitten vielä kukkia ja yhden ”henk.koht.” lahjan. Espanjalainen punaviini, ”koska sinulla on se linja-autokorttikin ja muutenkin” eli minulle nimikkopunaviini ”Regina Viarum” (~teiden kuningatar). 😀 No ilahduttihan kaikki tuommoinen, tietysti. Ja ilahdutti, että meillä oli oikein hyvä ja juhlallinen, rento ja rauhallinen ilta.

Ja että rustiikki kreikkalainen ruoka maistui. Munakoisotahna ja jälkkäri saivat erityisen paljon mainesanoja. Jälkiruokana oli se uusi juttu: lakua, Aura-juustoa, jätskiä ja sitten vähän vielä jatkokehittelyä. Tarjosin ”hillottua” päärynää ja hopeatoffekastiketta. Päärynät jo aamulla kuorin, poistin siemenkodat ja puolitin. Laitoin astiaan, ja kaadoin päälle sokerilientä (n. 3 dl vettä ja 1 dl sokera ja ½ dl sitruunanmehua) ja päärynät saivat lillua päivän. Hopeatoffeekastikkeeseen laitoin pussillisen hopeatoffeita ja 3,3 dl kermaa, jotka lämmitin kattilassa ja hämmentelin niin kauan, että toffeet suli kerman joukkoon. Ja sitten kaikki komponentit samalle lautaselle (kuvaa ei ole, mutta ei ollut annos kovin kauniskaan). Ja punaviiniä oli vielä jäljellä tämän herkun kanssa nautittavaksi.

Itse tykkäsin ihan mahdottoman paljon alkuruokana olleesta spanakopitasta (feta-pinaattipiiras, jonka resepti eilisessä postauksessa), jolle tein itse kehittelemäni kastikkeen. Se meni suunnilleen näin:

Jukurttikastike

1 prk kreikkalaista (huom. ei turkkilaista vaan Arlan Lempi – kreikkalainen jukurtti) jukurttia
½ dl majoneesia
½ dl sitruunamehua
1 valkosipulinkynsi murskattuna
paljon silputtua tilliä
suolaa
mustapippuria
ripaus (½ tl?) sokeria

Anna tekeytyä jääkaapissa. Tämä oli hyvää myös lihan ja salaatin kanssa. 

Juniori maistatti meillä samppanjoita, – olipa jotenkin hassua kun poika ”piti luentoa”. Ja osoitti kyllä asiantuntemustaan.

Samppanjoiden lisäksi meillä oli punaviinejä, jotka olin valinnut Alkon italialaisista uutuuksista. Joukossa yksi kreikkalainen, joka me on jo aiemmin maistettu, eikä se ole kehno ollenkaan, ja sitten yksi Brunello, jonka ostimme Montepulcianossa kesällä 2010. Runsaahko ruoantarjonta viinien ohessa varmasti vaikeutti tunnistamista, mutta ei kreikkalainen erottunut muita huonompana, ja brunello oli ehkä vähän pettymys. Mutta yksi ylitse muiden oli Valdifalco. Syrah-rypäleen pippurisuus oli juuri sopivaa, muutoin mukavan ”paksu” punaviini eikä mitään tiukkoja tanniineja. Kiitettäviin pisteisiin se ylsi ja varauksettoman suosion se sai. Ihan kuten samppanjoissa ”Heikkisen Kalle”. Aina vaan hyvä, aromikas, voimallinen, eloisa, Charles Heidsieck.

Luigi Einaudi Dogliani 2016 (17 €)
Dolcetto, DOCG Dogliani (Piemonte)
Täyteläinen, keskitanniininen, tumman kirsikkainen, boysenmarjainen, luumuinen, kevyen viikunainen, mustapippurinen, yrttinen

Valdifalco Loacker Lodolaia Syrah 2013 (34,50 €)
Syrah, IGT Toscana
Täyteläinen, tanniininen, mausteinen, pippurinen, tamminen

Gaia Monograph Agiorgitiko Syrah 2016 (13 €)
Agiorgitiko Syrah, PGI Peloponnese
Keskitäyteläinen, keskitanniininen, karhunvatukkainen, kirsikkainen, kevyen mustikkainen, hennon mustapippurinen

Brunello di Montalcino Il Vino dei Poeti 2005 (35 €)
Sangiovese, DOCG Brunello di Montalcino (Piemonte)
Roteva, tanniininen, intensiivinen ja jo kehittynyt perustason Brunello

Menicucci Governo All’Uso Toscano 2014 (21,16 €)
Merlot, Cabernet Sauvignon, IGT Toscana
Täyteläinen, keskitanniininen, marjainen, vaniljainen, karhunvatukkahilloinen

Menicucci Il Principe Toscana Rosso 2014 (21,16 €)
Sangiovese, Merlot, Cabernet Sauvignon, IGT Toscana
Täyteläinen, keskitanniininen, mokkainen, luumuinen, mausteinen

Huolimatta siitä, että olen FB:ssa poistanut omasta profiilistani syntymäpäivän näkymisen kaikille, menin töppäämään kun vaihdoin reissussa otetun kuvan profiilikuvakseni. Muutenhan kaikki meni hyvin, mutta hölmö kirjoitin kuvatekstiksi ”uuden vuosikymmenen kuva”. No sittenhän se pian myös facekansalle paljastui, että olen vanhentunut ja alkoi onnittelujen ja peukutusten tulva, vaikken sellaista todellakaan ollut ajatellut. Molemmat lapset ovat jo Facesta lähteneet, Pehtoori ei ole koskaan sinne liittynytkään, mutta minä vielä roikun siellä. Mutta kun ne kuvat, haasteryhmät, photoshop-neuvola, Oulu Vintage… Siis onhan siellä paljon hyvääkin.

Ja kun nyt tälle selfieiden linjalle on lähdetty, ja joskus talvella jo lupasin kuvan uusista rilleistäni, niin laitanpa nyt vielä omakuvan tännekin. Samalla tulee taas se vuosittainen ”muotibloggaus”. Kerroinhan aiemmin, että ostin reissuun monta uutta ei-mustaa vaatetta, mm. Balmuirin ihanan huivin. Ja sitten eilen vielä hankin uuden Yo zen -kaulakorun. Ennestään minulla onkin jo musta, mutta nyt rillien väriin sopiva uusi. Yo Zen on meidän ”naapurintytön” (nyt jo aikuinen, ja kujalta pois muuttanut) luomuksia, siksikin ja muutenkin niistä pidän.

 

 

Kreikkalainen juhlailta

Tänään on viinikerhon maisteluilta meillä. Vähän kuin synttäreideni merkeissä ja Kreikan matkan jälkimainingeissa tein (taas 😉 ) oikein illallismaistelun. Ja teemana Kreikka. Kreikka on teemana kutsuissa, väreissä, kattauksessa, musiikissa, ruoassa – mutta ei viineissä. Ihan viinikerhomme alkuaikoina meillä oli maisteluilta Kreikka-teemalla ja se on ainoa kerta kun liki kaikki hankitut viinit päätyivät Oulunsalon omakotitalon viemäreihin. Mutta annoimme Kreikan viineille myöhemmin uuden mahdollisuuden: me toimme Pehtoorin kanssa Santorinin (vai Halkidikin) reissulta muutamia hyväksi havaittuja, paikallisilta tuottajilta ostettuja, suht. kalliita Asýrtiko-valkoviinejä ja Agiorgítiko-punaviinejä. Kreikassa ne olivat maistuneet vallan makoisilta, viinillisiltä, luonteikkailta ja ties miltä kaikelta positiiviselta. Marraskuisena, pimeänä, loskaisena iltana Oulussa eivät. Taas kerran oli tullut todistetuksi, että viinin maku on kiinni myös miljööstä, ihan kuten se on riippuvainen ohessa tarjottavasta ruoasta ja läsnäolevasta seurasta ja kaikesta elämästä.

Retsinaakin (pihkainen valkoviini) on joskus Suomessa kokeiltu. Eikä se vaan täällä maistu. Mutta tiedättekös? Viime viikon maanantaina, Rodoksen kaupunkiretken lounaalla oli vaan ”pakko” tilata pullollinen (4,50 euroa), ja kun kaikki sitä horiatikien ja kanasouvlakien ja gyros pitojen kanssa maistelimme niin eihän se missään tapauksessa ollut pahaa.

No mutta siis: tänään en maistata kreikkalaisia viinejä, vaan jotain ihan muuta.  Ihan minun omia lemppareitani: alkuun samppanjaa ja sitten italialaisa punaviinejä. Tosin ei yhtään Amaronea. Ja sentään yksi kreikkalainen jokerina joukossa.

Ja sitten olenpa järjestänyt yllätyksen: osin myös itselleni. Sanoin Juniorille, meidän samppanja-enthusiatistille, intohimoiselle harrastajalle, nyt myös Alkon myyjänä olevalle pojalle, että saa valita alkuun muutamia samppanjoita (kerhon kassassa on rahaa! 😉 ) ja tulla esittelemään ne. Nyt poika on tämän viikon käyttänyt eräänkin tunnin, illan ja yön seudun oman settinsa perusteluun ja esittelyyn. Sai vaihdettua tämän illan iltavuoron päivävuoroon, niin että tulee suoraan töistä (Alkon työkamppeet päällä 🙂 ) pitämään meille pruuvia.

Samppanjoiden maistelun jälkeen tai oikeastaan ohessa meillä on tarjolla alkupala: Rodoksen lentokentältä ostettuja ihania pistaasipähkinäitä ja pitkästä aikaa tekemääni spanakopitaa. Kreikkalainen pinaatti-fetapiirakka oli yhteen aikaan minun suuria lemppareitani, nyt kaivoin reseptin esiin. Ja tein sille jukurttikastikkeen, yritin sellaista kuin viime viikolla monessa yhteydessä tuli vastaan.

Ja juhlavan alun jälkeen siirrymme sitten rustiikkisempaan taverna-tyyliseen tarjoiluun. Kaikki muu tuttua ja liki arkista, mutta ensimmäistä kertaa ikinä tein melitsanosalataa. Se on munakoisotahnaa tai salaatiksikin sitä kutsutaan. Ohjeita on kymmeniä, otin ihan suoraan Hellapoliisin blogista. Ja hyvää tuli.

Spanakopita – kreikkalainen feta-pinaattipiiras

3 pkt pakaste- tai tuore pinaattia
250 g fetaa
5 munaa
1 sipuli
1 dl oliiviöljyä
pippuria
filo-taikinaa

Silppua sipuli, murenna fera. Yhdistä sipuli, juusto, valutettu pinaatti, munat, pippuri ja 1/2 öljystä.
Levitä muutama filoarkki uunipannuun, voitele jokainen arkki öljyllä ja levitä pinaattiseos päälle. Tee lisää kerroksia (kuten lasagne) ja lado loput filo-arkit päälle, edelleen voidellen öljyllä jokainen kerros.
Paistos uuniin kolmeksi vartiksi, noin 200 astetta. Yhtä hyvää lämpimänä ja kylmänä.

Munakoisosalaatti ~melitsanosalata

2 munakoisoa
1 salottisipuli
2 tl suolaa
ripaus cayennepippuria
2 valkosipulinkynttä
3 rkl sitruunamehua
mustapippuria myllystä
½ dl jogurttia tai majoneesia (laitoin molempia pari rkl)

Puolita munakoisot ja laita ne uunivuokaan tai leivinpaperilla vuoratulle uunipellille kupera puoli ylöspäin. Pehmennä 200-asteisessa uunissa 30-40 minuuttia. (annoin paahtua, ja saada vähän väriäkin).
Lusikoi pehmeä munakoisotäyte tehosekoittimeen. Heitä kuori pois.
Lisää kuorittu salottisipuli, suola, cayennepippuri, kuorittu valkosipulinkynsi, sitruunamehu, mustapippuria myllystä ja jogurtti tai majoneesi.
Pyöräytä tasaiseksi tahnaksi. Tarkista maku ja tarjoa!

Johan alkaa tuntua keväälle

Keväistä ruokaa kahdelle… se ajatuksena ruokakaupassa tänään. Perjantai on katolisessa maailmassa (ollut) ja (on) meillä paastopäivä tai siis kalapäivä. Mitä kalaa tänään? Tiskissä oli hyvän näköisiä ja edullisia turskafileitä, ja koska turskan tuoksu (lue: haju) ei kaupassa tunnu, kuten kotona kalapakettia avatessa, tuli ostettua meille fileet turskaa. Mikäpä siinä: turska on hyvä, lihaisa kala, joka ei paljon vaadi valmistuakseen hyväksi.

Ja hyvän lopputuloksen aikaansaamiseksi olen löytänyt uuden jutun: panko-jauhot! Japanilainen korppujauho tekee kalasta kuin kalasta rapeaa. Ehkä en käyttäisi silakoille tai ahvenille, mutta lohelle, turskalle, kuhalle… tulee rapeaa muttei rasvaista. Pussillisen jauhoja olen ostanut Kauppahallin Aasia-kaupasta, mutta näyttää sitä olevan myynnissä markettien aasialaisten elintarvikkeiden hyllysssäkin. Leivitin kalan suoraan pankojauhoissa, ei mitään kananmunaa siihen tarvita. Ja paisto voissa. Tuli hyvää.

Ja oheen pinaattilettuja ja kurkkusalaattia (minun tapaaan = pilko kurkku pieneksi kuutioiksi, sekoita turkkilaisen jukurtin, yhden valkosipulinkynnen, suolan, oliiviöljytilkan ja suolan kanssa ja nostele lehtisalaatin päälle).

Avasin oheen myös Ironside Chardonnayn. Ilman ruokaa maistui ”vanhanaikaiselle”, vahvasti tammitetulle Kalifornian chardonnaylle, mutta yllättäen ruoan myötä tammi ja makeus vaihtuivat aika sopivaksi hapokkuudeksi. Tosin lasilliset meille riitti. Semminkin kun olimme jo aperitiivit pihalla nauttineet.

Pehtoori oli päivän siivoillut pihalla: pessyt kaikki kiveykset, ikkunapellit, kantanut kalusteet piazzalle, hävittänyt kellokanervien jämät etc., etc., kun minä samaan aikaan olin huidellut kaupungilla, Caritaksessa, kuvauskeikalla, kampaajalla ja kaupassa. Ja todellakin, kävin myös Alkossa. Pieni pullollinen samppanjaa oli tämän kesäkauden ensimmäinen pihahetki.

Ja kuin tilauksesta, meidän ”oma” västäräkkipariskunta tuli räystäille tervehtimään. Ensimmäistä kertaa tälle vuodelle. Tervetuloa! Tervetuloa kevät ja kesä!

Syntisen hyvä makupari

Olimme joku aika sitten Oulun Valiolla paistinkääntäjien kanssa ns. veljesaterialla maistelemassa juustoja ja viinejä ja nimenomaan niiden yhdistämistä. Uusia makupareja löytyi, mm. kuohuviini/samppanja ja kermajuusto olivat yllättävänkin hyviä keskenään, mutta täysin uusi ja erilainen makupari oli laku ja Aura-juusto, ihan ilman viiniä – ja hyvää tietysti myös jälkiruokaviinin tai pehmeän punkun kanssa.

 

Pidän sekä Aurasta että lakusta ja molempia olen maistellut punaviinin parina, ja tykännyt hyvinkin. Mutta että sinihomejuustoa ja tuoretta lakua! Onhan se ihan syntisen hyvä yhdistelmä.

(Yllä kuvassa on sekä Fazerin tuoretta lakua että Halvan Vanhan ajan lakua sekä Auraa, joita tänään testasimme … Pidin enemmän Fasun lakusta.)

Saimme Valio-illassa sitten vielä maistaa uusia, Valion 14 vuoden jätskitekopaussin jälkeen lanseerattuja, jäätelöitä. Me olimme jo neljä kuudesta ehtineet sunnuntain perhepäivällisillä testata: salmiakki-chili minun ehdoton suosikkini, ja Valiolla tykästyin mansikka-basilikaan. Se voi olla oiva kumppani mansikoille, kunhan kesä sinne asti yltää. Ja nyt perjantaina koulukkaiden kanssa sain makustella (ja mukaanikin) Kreisi kinuskia. Taitaa olla toiseksi paras noista kuudesta.

Jo jokin aika sitten olen luopunut Ben & Jerry -jätskeistä ja Mövenpickiä käytän vain yhtenä komponenttina jälkkärissä, – ne ovat alkaneet maistua ihan tavattoman raskailta. Sortola ja ”Kolme kaveria” ja Jymy ovat olleet useimmin meidän pakkasessa, ja nyt sinne varmasti tulee monta kertaa Valion Salmiakki-Chiliä.

Mutta siis. Jo Valion illassa aloin hiljalleen kehitellä jälkkäriä linjalla laku-sinihomejuusto. Ja tänään sitten Pehtoorille, pikkuperheelle ja Apsun serkulle tätä tarjosin.

Ja osui ja upposi. Vielä kun olisin viitsinyt itse keitellä lakukastikkeen, mutta teenpä sitten joskus. Ei tästä jälkiruoka enää paremmaksi muutu, eikä kalorisemmaksi. 😉 Siis vaniljajäätelöä, vähän päärynää, huoneenlämpöistä Auraa, Fazerin lakua ja lakukastiketta. Mintun lehdet todellakin vain ”kuvausrekvisiittana” – eivät sovi makupalettiin. Mutta kaikki muu sopii. Suosittelen.

 

Ruokahalua hakemassa ja sitä tyrehdyttäessä

Päivät menevät niin nopeaa.

Varsinkin sunnuntait, – vaikka ne nykyisin kestävät iltaan asti (KLIKS)

Pitkä kävelylenkki – Nallikarissa, ropsuuttojalkakäytävillä, auringossa, jutellen, keskipäivän kevätpäivässä. Ja tyär oli minulle apuna kun kokeilin taas linssipalloa.

Eihän tulokset vieläkään kovin raposia, mutta jotain tuli opittua. Mm. se, että pallo voi olla vaarallinen. Kirkkaassa auringonpaisteessa muutaman minuutin aikana pallo mustien sormikkaiden päällä … ja yhtäkkiä tunsimme palaneen käryä! Polttopiste! Sama efekti kuin suurennuslasilla, tai itse asiassa vielä paljon voimakkaammin. Eikä meillä noita kuvia ottaessa kulunut kuin muutama minuutti, ja hanskat alkoivat kärytä! Siis kannattaa olla varovainen!

Lenkin jälkeen minulla kokkailua, Pehtoori teki kevättä ja tyär luki pääsykokeisiin.

Iltapäivällä tulivat Juniori ja Apsu. Miniällä iltavuoro. 🙁  Aika pitkän päivällisen ruokalistalla oli parasta korvasienikeitto alkuruokana ja pääruokana possupata. Jälkkäri oli kaikkien jääkaapin tyhjennysjälkkäreiden riemuvoitto! Juniori kysyi possupadan reseptiä? – Ei voi tietää! Laittelin kaikkea. Ja tuli hyvää. Ja jälkkäri? Kukaan ei kysynyt reseptiä, mutta viidestään tuon söimme, joten ei voinut olla ihan pahaa…

Ja yksi possupadan lisukkeista oli Pimientos de Padrón! Meidän uudessa ruokakaupassa noita oli myynnissä ja olihan ne ostettava.

Kuvat ennen ja jälkeen valmistuksen. 

Onhan ne hyviä. Ja jännittäviä. Yksi sadasta pikkupaprikasta on tosi tulinen, muut eivät. Kuuluvat enemmän kesägrilliruokiin, mutta hyvin pelittivät huhtikuisessa keittiössäkin kokattuina. Vaikeaahan tuo valmistus on: Paista pikkupaprikat kuumassa öljyssä pannulla pari minuuttia puoleltaan ja ennen tarjolle vientiä ripottele pinnalle maldon-suolaa tai suolakiteitä. Kokeilehan, kesällä viimeistään. Mukavia sormin syötäviä pikkuherkkuja.

Lensball – ja parsaa

Aamu alkoi varhain.  Ei liian, mutta varhain.

Lentokentällä odottelin aamun valossa. 

Tytär tuli kotikotiin, lukurauhaan. …

Lauantai tavanomaisesti: lenkillä – liki sietämättömän liukkailla pikkuteillä – ja sitten parsapäivällisen tekoon, välissä paljon höpöttämistä, asiaakin.

Ja toki kuvailinkin, tilauksesta lavastelin vappua. Ja harjoittelin muutenkin kuvaamista: upouuden Lensball-linssipallon kokeilua.

Kuvan kuohuviini on Roger Goulart. Espanjalainen cava. Ei edullisimpia, mutta meille maistui. Ryhdikäs, ja siinä on makua. Tänään on myös avattu kunnolla parsakausi. Kellog´s parsaa. 😉 Ja oheen graavilohta ja prosciuttoa. Oululaista rieskaa, eikä paljon muuta tarvittukaan.

Parsa A la Corn Flakes

2 l vettä
4 rkl merisuolaa
1 rkl sokeria
12 vihreää parsaa
Kuorrute 2 dl Corn Flakes -muroja
½ sitruunan mehu
100 g pecorino-juustoa
½ dl rypsiöljyä
2 rkl ruohosipulia hienonnettuna

Lisäksi voisulaa, jossa ruohosipulia runsaasti.
Kiehauta vesi, suola, sokeri. Kuori parsat.
Leikkaa tyvestä kuiva kanta pois. Lisää parsat kiehuvaan veteen ja keitä rapsakoiksi (6 min.)
Nosta keitetyt parsat kylmään veteen ja jäähdytä. Murskaa murot ja sekoita kaikki kuorrutteen ainekset.
Asettele parsat uuni-vuokaan ja ripottele kuorrute niiden päälle.
Gratinoi kuorrute kuumassa uunissa. Valuta päälle ruohosipulivoisulaa…

Kyllä me kolmestaan ihan helposti koko liki kaksinkertainen annos pääruoaksi syötiin.

Pääsiäispöydässä

Näistä kevään, ilon, levon, auringon, ihanien makujen päivistä en halua luopua. Paljon pieniä tuokioita, aurinkoisia näkymiä, levollisia hetkiä, mukavia viestejä, hymyjä, uusia ja tuttuja makuja. Ja sanoinko jo auringon? Ja perheen ja ystävät. Tämä pääsiäinen on ollut hyvä.

Mutta lupasin palata vielä eiliseen.
Eilen meillä oli ”vieraspäivä” tai siis ystävät tulivat ”iltapalalle” kuten Pehtoori ja Team PP:n (ent. VMP:n) maskuliini olivat keskenänsä sopineet. ”Pojat” olivat luvanneet kokata. Mikä tarkoitti, että minulla ei ollut keittiö-, kattaus- eikä kokkaushommia. Salaatin olin luvannut tehdä, – ei mitään muuta. Pehtoori puhui laittavansa pientä iltapalaa ja PP:n osaksi jäi jälkiruoan ja juustojen tms. tuominen.

Ja niin me sitten nautimme monen ruokalajin päivällisen.

Aloitimme samppanjalla – kuinkas muuten. Ja sen kanssa Pehtoori tarjoili leipomiaan pieniä focaccia-leipäsiä (foccacciatelli) prosciutto-vuohenjuusto ja rucola -päällysteineen. Olihan hyvä aloitus. Ja sopi samppanjalle.

Pääruokana oli lohirullia. Noita perinteisiä, aina hyviä, graavi- ja tuorelohen yhdistämisellä ja smetana-mätikastikkeella ja puikulaperunoilla täydennettyjä herkkuja. Vaatii vähän käsityötä, mutta ei mitään vaikeaa ja kovin on hyvää.

Niiden ohessa oli tekemäni salaatti.

Olennaista siinä on kastike. Tai siis nuo ”pilvet”, jotka salaatin päällä lepäävät. Alle tulee erilaisia vihersalaatteja ja pinaatinlehtiä, kurkkukuutioita, yksi päärynä ja kaksi sharonhedelmää kuorittuna ja paloiteltuna. Ja sitten kastike: 1 dl ananasmehua ja yksi munankeltuainen vesihauteessa sekoitellen niin kauan, että sakenee. Anna munavaahdon jäähtyä, lisää joukkoon vähän suolaa ja mustapippuria myllystä ja lopuksi kääntele sekaan desistä vatkattu kermavaahto. Juuri ennen tarjolle laittoa lusikoi salaatin päälle.

Ja kuten kunnon gourmet-dinnereillä meillä oli seuraavaksi välisorbet. Päärynäsorbetinkin Pehtoori oli tehnyt.

Ja sitten seurasi vierailevan tähden versio lemon possetista kera ihanan rapean nougatin.

Ja sitten luvattoman paljon hyviä juustoja, kelpo Malvasia Madeiraa ja ihan erinomaisen ihanaa kanadalaista Icewinea. Pelkästään se olisi riittänyt jälkiruoaksi.

Kyllähän minä tuollaisen illan jälkeen harkitsen vakavasti siirtymistä sellaiseen järjestelyyn, että miehet kokkaa ja vieraat tuovat ruoat. Minä voin tehdä salaatin tai jotain… Ja muuten nauttia näistä mielettömän kauniista kevättalven päivistä, ulkoilusta, kuvailusta, kaikesta. Paitsi että… minä tykkään kokkailla ja järjestää juhlia. Mutta välillä.

Noh, tänään – vaikka olinkin parituntisen aurinkoisella lenkillä merellä ja sen rannalla, niin ehdin kokata meille ja pikkuperheelle. Ihan perinteisillä pääsiäiseväillä mentiin: karitsanpaistia ja sen sellaista.

Pääsiäispöytään (2018, vol. I)

Joko tiedät mitä tarjoat pääsiäisenä perheellesi, vieraillesi, itsellesi?

Meidän perheessä kirkkovuoden paikat ovat hieman heitelleet, tai siis että ruokakalenteri ei aina ole ollut yhtä kirkollisten juhlien kanssa, mihin ehkä suurin syy on ollut se, että Esikoinen on ollut paikalla tai pois ”väärään aikaan”.

Muutama vuosi sitten tarjosin jouluruokia jo ennen joulua, koska tytär muutti Meksikoon jouluksi (ja seuraavaksi vuodeksi) ja juhannusruokia oli mökillä viime heinäkuussa, jolloin tyär ja poikaystävänsä kesälomallaan ehtivät pohjoiseen … jne.

Ja tämän kanssa samaan sarjaan meni se, että jo viime viikonloppuna meidän La Festa oli kovin pääsiäisen värinen ja makuinen. Pääsiäispaastosta ei siis ole ollut syntisessä huushollissamme tietoakaan…

Aloitan jälkkäri- tai siis kakkuresepteillä, huomenna tai maanantaina lisää ja muutakin …

Yläkuvan kakku on Ulla Svenskin ”Kuningattaren suklaakakku” -ohjeesta varioitu ja sovellettu.

 

27-vuotiaiden synttärikakku; kaakaota, mandariineja, marjoja 

Pohja

100 g voita
3 kananmunaa
2 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
3/4 dl kaakaojauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria

Sulata ja jäähdytä voi.
Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.
Sekoita joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet.
Kaada taikina irtopohjavuokaan, paista noin 20 minuuttia.

Tästä eteenpäin sitten minun sovellustani… 🙂

Täyte
purkki valutettuja mandariinilohkoja

Pohjan jäähdyttyä halkaise se, ja levitä pohjalle mandariinilohkot ja 2 dl vatkattua vispikermaa (jossa 2 tl vaniljasokeria ja ½ dl sokeria)  ja sitten kansi päälle. Laita yöksi jääkaappiin. Seuraavana päivänä levitä pinnalle purkillinen Irish Cream -rahkaa ja sen päälle marjoja ja hedelmiä ja sitten valele hyytelösokerilla.

Alemmassa kuvassa  on pala mangokakkua, jota meillä oli mökillä. Mökkikakuksi sikälikin hyvä, ettei se tarvitse uunia. Kakun varioin vanhasta kaarnikkakakkuohjeestani. Kaarnikan (variksenmarjan) korvaa mango. Mango on hyvää sellaisenaan, smoohthiessa, etelänmailla drinksussa, rahkassa, kakussa — mango on minun herkkuani. Mangokin.

Tällä kertaa tein pohjan puoliksi Bastogne- ja puoliksi Muro-kekseistä, hyvä vaihtoehto olisi ollut myös Lotus Biscoff -keksit, jotka ovat nykyisin suosikkejani, myös juuston ohessa. Ne eivät ole ihan niin ”fariinisokerisia” kuin Bastognet, ja pidän niistä ihan sellaisenaankin kahvin kanssa. Joka tapauksessa Digestivet ovat nyt vähän off, ehkä palatakseen joskus.

 

Mangotuorejuustokakku

Pohja:
120 g keksejä
50 g voita

Murustele keksit muovipussissa, sulata voi ja lisää se keksimuruun. Sekoita. Painele voi-keksimuruseos irtopohjavuoan (halkaisija 20 cm) pohjalle ja nosta kylmään täytteen teon ajaksi.

Täyte:
4 liivatetta
4 dl mangososetta (pakasteesta mangokuutioita pamixilla soseeksi)
2 dl (luomu)vispikermaa
1 rkl sokeria
200 g Philadelphia (light) -tuorejuustoa

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.
Vispaa kerma vaahdoksi, mausta sokerilla.
Sekoita mangosose, tuorejuusto ja kermavaahto tasaiseksi massaksi.
Kiehauta mehutilkka (2 – 3 rkl) ja sulata siihen lionneet liivatteet. Sekoita tilkka loppuun (mango/appelsiini)mehun joukkoon.
Kaada liivateseos tuorejuustoseokseen ohuena nauhana kokoajan sekoittaen.
Sekoita tasaiseksi, kaada täyte keksimurupohjan päälle ja nosta kylmään yöksi.

Kiille:
3 liivatetta
2 dl mangomehua/valmista mangosmoothieta

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.
Ota mehusta pieni tilkka ja kiehauta se mikrossa.
Lisää lionneet liivatteet kiehuvaan mehuun ja sekoita hyvin.
Kaada liivateseos loppuun mehuun kokoajan sekoittaen.
Kaada lusikkaa apuna käyttäen mehu kiilteeksi täytteen päälle,
ja nosta kylmään jähmettymään muutamaksi tunniksi.

Nyt kun jälkkäriasia on järjestyksessä niin huomenna sitten viinejä ja pääruokaa…

Tosin jo nyt mainittava, että Lindauerin reserva kuohuva on VIELÄ parempaa kuin Lindauerin peruskuohuva. Ja se on jo aika paljon se.

Niksinurkka vol. ?

On aika niksinurkalle. Näitä koosteitani on Tuulestatemmatussa ollut säännöllisen epäsäännöllisesti, ja nyt on taas sellaisen vuoro.

Ensinnäkin elektroninen parkkikiekko. Sain sellaisen sisarelta joululahjaksi. En ollut koskaan ennen kuullutkaan, ja nyt en kyllä siitä luovu. Enää ei tarvitse muistaa markettien, Caritaksen, Linnanmaan, Kauppahallin, ei minkään (!) edessä laittaa kiekkoa. Tuo pieni vempain pikkuisen Beetleni ikkunannurkassa on pieni ilo arjessa. Claes Olsonilla ainakin näytti niitä olevan myynnissä. Ja erilaisia (sinisiä) olen nähnyt muiden autoissa.

Sitten keittiön puolelle. Kyselin FB:ssa alan ammattilaisilta tässä kuukausi sitten: ”Mistä saa ostaa liinaa, jota on suurtalous- ja ravintoloiden keittiöissä? Se ei ole talouspaperia eikä mitään wiledaa, vaan jotain niiden väliltä. Kuituista, aika lailla kertakäyttöistä, sillä lähtee lautasista sormen- ja kastikkeenjäljet? Mikä sen nimi on?”

Eikä mennyt kuin tovi, niin vastauksia alkoi tippua. Ja liinan nimi on Carita-liina.  Sain pian myös tietää, että Carita on Fredmanin tuotemerkki, ja että kuituliinaa löytyy moneltakin valmistajalta. Ja niinhän minä sitten löysin lähi Tokmannilta Eskimo-merkkistä kuituliinaa.

Suosittelen!

Ja samassa keskustelussa tuli toinenkin hyvä siisteysvinkki (jota tarvitsen ihan erityisesti ruoka- ja tuotekuvauksissa). Sini-tuotteen lasiliinat ja tilkka etikalla terästettyä vettä! Sillä lähtee rasvaläikät lautasten reunoista ja muualta, missä niitä ei saisi olla. Tosin nuo lasiliinat sinälläänkin ovat erinomaisia erityisesti viinilasien putsaamisessa.

Sitten vihanneshyllylle. Parin viikon takainen uusi löytö ”napsuherneet”. Pari euroa pussillinen tuoreita sokeriherneitä, jotka ovat (myös Apsun mielestä) mitä mukavimpia pikkusyötäviä. Sellaisenaan, kokonaisina. Ja sitten niitä on mukava silputa salaattiin, wokkiin, keittoon.

 

Ihan lopuksi meidän tämän päiväinen ruoka. Kun tyär on vielä ilonamme, tein munakoisomössöä, joka on sieniruokien lisäksi hänen herkkuluettelonsa kärjessä, ja kasvisruokaa, josta myös pitää paljon. Viimeisimmässä Viini-lehdessä oli ohje:

Palsternakkaa ja pastaa  … parmesaani ja tuoreet yrtit viimeistelevät yksinkertaisen herkun

4 annosta (suluissa alkuperäisen reseptin määrät) 

2 (3) kokonaista valkosipulia
1/2 tl suolaa
2 rkl oliiviöljyä
1 iso palsternakka
75 (100) g voita
2 (3) rkl rosmariinia hienonnettuna
50 g parmesaanijuustoa
1 (2) rkl  rosmariinia hienonnettuna
mustapippuria myllystä

300 g ohutta nauhapastaa (Bevette tai tagliatelle tai joku muu nauhapasta)
vettä
suolaa

Leikkaa valkosipulien päistä ohut viipale pois niin, että valkosipulin kynnet tulevat esille. Laita ne uuninkestävään astiaan, valuta päälle oliiviöljy ja suola. Paahda uunissa (225 C) noin vartin verran.
Kuori palsternakka ja leikkaa kuorimaveitsellä ohuiksi, pitkiksi lastuiksi.
Sulata voi paistinpannulla, kun kupliminen loppuu, purista paahtuneista valkosipuleista kynnet ja hienonnettu rosmariini (2 rkl) pannulle. Alenna lämpöä ja paista viitisen minuuttia. Ota pannu liedeltä ja lisää joukkoon ohuet palsternakkalastut.
Keita pasta, valuta ja sekoita voi-palsternakkakastike pastan joukkoon. Raasta/ripottele joukkoon parmesaani, rosmariinia ja mustapippuria. 

Palsternakka ja pasta ovat molemmat minun herkkuani, joten tämä ruoka jää kyllä meidän menu-listalle pysyväksi.

Sopeutumisruokaa

Hieman hakusessa oli päivän kulku, mutta sen tiesin jo mökillä, että kalaruokaa tai edes jotain äyriäisiä tms. kotona on taas saatava ruoaksi. Mökillä kun kalaruoan puute on ihan ilmeinen. Ainakin hyvälaatuisen kalaruoan. Helpottaa vähän tänne kaupunkikulttuuriin palautumista kun saa merenantimia eteensä.

Siispä tänään Kauppahalliin paitsi hakemaan äidille graavilohta, myös kotiin jotain perjantaisapuskaa. Ja mitä ihmettä M:lla olikaan tiskissä? – Valmiiksi rapsuteltuja ja pestyjä sinisimpukoita. Niinhän se on, että en ole koskaan, en ikikuunapäivänä itse keittänyt sinisimpukoita, mutta tänään keitin. Iso paketti simpukoita lähti mukaan ja kohti henk.koht. koekeittiötä.

Edellisen kerran simpukoita on syöty Liguriassa. Syyspatikka ja illallinen La Spezian parhaassa simpukkaravintolassa olivat kohtalokas yhdistelmä. Siitä huolimatta tänään – ja ensimmäistä kertaa ikinä – keitin itse kattilallisen sinisimpukoita. Jostain oli jemmassa alla oleva kermainen ohje. Merimiehen vaimon tapaan (Moules marinières) niitä yleensä olen ravintolassa tilannut, mutta nyt tällä ohjeella.

Eihän me noita kaksistaan kaikkia syöty. Mutta ainakin puolikattilallista kuitenkin. ”Pääruoaksi” olin varannut paketillisen ravioleja. Kahdessa minuutissa Italia lautasella. Kuvasta puuttuu parmesanhunnutus.  Se on olennainen osa nautintoa. Mutta muuta ei tarvita. Tuli kevät!

 

 

Sinisimpukat kotikeittiössä

1 kg sinisimpukoita
1 iso sipuli 
2 rkl voita 
2 dl kuivaa valkoviiniä 
2 dl ranskankermaa tai kuohukermaa 
½ tl suolaa 
1 dl persiljasilppua 

Sulata voi kattilassa, lisää sipulisilppu ja freesaa pehmeäksi.
Lisää viini ja suolaa. Pane kaikki simpukat kattilaan.
Peitä kannalla ja keitä voimakkaasti viitisen minuuttia,
Kun simpukat ovat avautuneet, ruoka on valmista.
Annostele simpukat reikäkauhalla kuumille syville lautasille.
Lisää liemen joukkoon kerma, kiehauta, kaada liemi simpukoille ja ripottele persiljasilppua päälle.

Oheen samaa viiniä kuin keittäessä ja rapeaa maalaisleipää. 

Kuppikakkupäivä

–  ”Saako näitä kuppikakkuja jo syödä vai kuvaatko ensin?”

Sellaista on minun mielestäni ystävyys. Sellaistakin. Ottaa toinen huomioon…  Toki tulppaaneistakin ilahduin.

Valentinuksen päivästä ja sen historiasta kirjoittelin muutama vuosi sitten. Juttu on täällä.

Valentinuksen päivä on kulunut lussakasti. Olen vähän kokkaillut ja kuvaillut, ruoka-asioita äidille ja kotiin.

Ja Suuri Varmennustallennus Operaatio on meneillään. Ostin itselleni ”pilven”, jonne järjestelen, perkailen ja tallentelen nyt kaikkea talteen. Toissa viikonlopun säikähdyksen jälkeen päätin lisätä kuvieni ja muiden tiedostejen tallentamisen varmuutta. Ja kun tarkoitus on järjestellä ja yhdistellä useiden kovalevyjeni vuosien aikana kertyineitä aineistoja on kyse aika moisesta suosta. Ja sitten jää selailemaan ja lukemaan kaikkea vanhaa, mikä johtaa googlailuun, muisteluun, haluun tietää enemmän, haluun unohtaa ja miettimään, mitä hävittää, mitä säilyttää. Ja loputonta on tämä… Mutta hiljalleen.

Ja sitten noiden kuppikakkujen ohje. Ovathan ne sen verran tuhtia tavaraa, ettei päivittäisen kalorimäärän saamiseksi tarvisi paria enempää syödä. Ohjeessa on purkillinen rahkaa, mutta en mennyt siinäkään millään kevytlinjalla, vaan laitoin Irish Cream -rahkaa. Voinpa suositella. Olisi kannattanut tehdä kuorrutus kaakao-tomusokerista eikä punaisesta mansikanmakuisesta, vaikka eipä nuokaan nyt pahasti ristiriidassa olleet.

Valentinen päivän kuppikakut

10 isoa kuppikakkua

4 kananmunaa
2 dl sokeria
150 g (1 1/2 dl) sulatettua voita tai margariinia tai juoksevaa margariinia
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
200 g maitorahkaa
125 g voita tai margariinia
250 g (4 dl) tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
1 rkl vettä

Sekoita puuhaarukalla munat ja sokeri. Lisää sulatettu voi ja yhteensekoitetut kuivat aineet. Lisää lopuksi maitorahka. Pursota tai lusikoi taikina muffinivuokiin. Paista 200-asteessa keskitasolla noin vartin verran ja jäähdytä ennen kuorruttamista.

Valmista kuorrute. Pehmennä voi sähkövatkaimella notkeaksi. Lisää vaniljasokeri. Lisää tomusokeri vähän kerrallaan samalla vatkaten. Lisää lopuksi vesi ja vatkaa vielä hetken aikaa.

Makoisaa Valentinen päivää, blogiystävät!

Kalaruoan aika – kalaruokaohjeita kotikeittiöstä ja kotikeittiöön

Ruokavuodessa on nyt blinien ja laskiaispullien aika (niiden ohjeita ja tarinoita täällä ja täällä). Molempia syödään nimenomaan ennen paastoon laskeutumista ja molempia juuri niiden rasvaisuuden vuoksi. Katolisessa maailmassa näin on tehty vuosisatoja, on kerätty vararavintoa ennen kuin laskiaisena alkaa paastoon laskeutuminen. Nyt nuo molemmat herkut ovat tulleet osaksi kevättalvea vähän kaikkialla Euroopassa.

Paaston aikana on sitten syöty kalaa jos sitä suinkin on ollut saatavilla. Perjantai oli jo keskiajalla kalaruokapäivä, juuri koska perjantai oli paastopäivä. Ja tuo katolisten perjantain kalapäivä oli uuden ajan alussa ja muutama vuosisata sen jälkeeenkin hyvä juttu Perämeren rannikon väestölle: hyvä asia niin Siika-, Pyhä-, Kala- kuin Oulu-, Kemi- ja Torniojoen asukkaille, joiden toimeentulosta iso osa koostui (lohen)kalastuksesta tämä oli tietysti mainio juttu, merkitsihän se vientimarkkinoita!

Meidän huushollissa kalapäiviä on vähän milloin sattuu, arjessa ja juhlassa, yleensä vähintään kerran viikossa, usein juuri perjantaina ja sitten jonakin arkipäivänä.

Nyt on ollut kolmeq päivää peräjälkeen kalaa, toissapäivänä siikaa, eilen kuhaa ja merikrottia ja tänään haukea.

 

Haukimurekepihvit

400 g jauhettua haukea (Kauppahallin Pekurilla on)
1 prk smetanaa
1 rkl Creme Bonjour tilli-sitruunaa
1 rkl vehnäjauhoja
½ sitruunan mehu
paljon tilliä
1 tl hienoa meri- tai ruususuolaa (ruususuola, punainen suola, on kyllä kalaruokiin kaikkein parasta)
juustoraastetta (Juustoportin vuohenjuusto)

Ihan itseäni lainaten:

Uskoin kun kerrottiin, että parempaa tulee ilman kananmunaa, ”laita smetanaa, ja mitä sattuu kaapista löytymään…” No laitoin purkillisen smetanaa, ruokalusikallisen tilli-sitruuna Creme Bonjouria, ruokalusikallisen vehnäjauhoja, puolikkaan sitruunan mehun, paljon silputtua tilliä ja hienoa merisuolaa ihan reilusti (ainakin teelusikallinen). Paistoin voissa lettupannussa, ja kun rupesin näyttämään, että kalapihveistä ei tule oikein kiinteitä, lisäsin pinnalle vähän juustoraastetta. 

Olennaista on paistaa pitkään ja miedolla lämmöllä.

Tuossa kuvan annoksessa tänään alla pinaattilettu. Ihan itse keksin moisen siihen paistaa. Jokunen viikko sitten kun olin kuvaamassa Nuorten kokkien SM-kilpailussa pakollisena raaka-aineena oli mm. kuha ja pinaatti, ja silloin näin nuorten tekevän kalan kaveriksi pinaattilettuja. Miksen siis minäkin! Ja kehittelinpä oman versioni pinaattiletuista. Olivat muuten niin hyviä, että niitä voi paistaa ihan yksiksekseen sapuskaksi.

Pinaattiletut

2 d maitoa
2 kananamunaa
2 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
100 – 150 g tuoretta pinaattia
3 rkl sulatettua voita

Sekoita keskenään (mielellään jo aamulla) maito, munat, vehnäjauhot ja suola. Laita jääkaappiin tekeytymään.
Silppua tuorepinaatti rouheasti ja sekoita taikinaan. Lisää joukkoon sulatettu voi. Paista lettupannulla miedolla lämmöllä.

Nämä kyllä sopivat kokonaiseksi arjen sapuskaksi, sellaisenaan. Ehkä vähän voisulaa pinnalle. Kuohkeita ja hyviä olivat.

Tässä linkkejä muutamiin aiempiin kala- ja katkarapuruokapostauksiin…

Haukiohjeista puheenollen. Haukiceviche! Kokeile ja yllyty, ja ylläty!

Nythän on myös madekeiton aika! Madekeitto, joka yllätti positiivisesti. Oliko se edes keitto?

Lohikakkusia  Nämä sopivat lakkiaisiin, ristiäisiin, jouluun, juhannukseen, kahden kesken, isolle porukalle.

Lohipiirakka  Linkin takana pikaversio erinomaisesta piirakasta.

Kalaa suolakuoressa (ehkä joskus olet reissussa saanut tuollaista, mikset tekisi itse?)

Sakea välimerellinen katkakeitto

Katkarapukeitto thaimaalaisittain

Arkeen kalaruokia 

Ja kalalle viiniä? Luonnollisesti! Kirjoittelen joku ilta. Mutta kyllä riesling melkein aina sopii. Tänään oli Alsacesta Grand Cru Riesling Rosacker. Ei ehkä ihan täydellinen pari, mutta kyllä meille maistui.

 

PS. kysely kuvan tulkinnasta vielä meneillään. Arvonta vasta huomenna illansuussa. Osallistuhan…

Nyt jo perjantai

Hyvinkin hyvä olo perjantaista, ja sään lauhtumisesta, vaikka kyllä minä odotin sitä luvattua aurinkoa. Ihan sillä töin siirsin lenkin iltapäivän puolelle, … että näkisin auringon. En nähnyt. Mutta Nallikarissa kävin – voisinpa sanoa, että verkkoja laskemassa ja kaakaolla. Kuinka mukillinen Tazzaa maistuikaan hyvälle rannan tuulessa tarpomisen jälkeen.

Loppupäivä onkin sitten mennyt ruokakuvaillessa ja syödessä. Lähikaupassa oli merikrottia! Sanoivat tiskillä pojat, että on Toppilansalmen lähiruokaa, mutta rohkenin epäillä. 🙂 Ei taida merikrottia Perämereltä löytyä, mutta ostin silti.

”Meunierin tapaan” siitä meille ruoan laitoin. Ja kyllähän se maistui. Linkin takana on ohje ”kuhaa meunier”, kuhasta on vähintään yhtä hyvää, mutta jos teet krotista, niin nosta paistoaika kolmeen minuuttiin puoleltaan.

Merikrotti on kyllä tutustumisen arvoinen kala. Se on melkein kuin lihaa. Muistanpa tässä parikymmentä vuotta sitten, kun ravintola Matalaan (nyk. Toripolliisi, joka ei ole ollenkaan samanlainen kuin Matala) sitä tuotiin ”suoraan Tanskan salmista”, sanottiin, kerran viikossa. Ja kuka piti yllä tilauksen jatkuvuutta käymällä ainakin kerran viikossa sitä syömässä? Isänipä tietysti. Ja vei aina yhden tai pari kaveria mukanaan lounaalle maistamaan tätä herkkua.

Luulisi että hyvin syömisen, reippaan ulkoilun ja kaikenmoisen ”oikean” touhuamisen ja nautitun viinin jälkeen olisi mukava piakkoin siirtyä viikonlopun pitkille unille, mutta eipä oikein ollenkaan huvita mennä nukkumaan: pian kaksi viikkoa on ollut ihan hirveitä painajaisia, todella ahdistavia unia, jotka kuristavat ja sitten herättävät, eikä enää niiden jälkeen halua nukahtaa, ei halua jatkaa unta. Niinpä onkin jääneet unet turhan vähiin. Unissa on ollut pieleen menneitä juhlia, vanhusten todellisuuttakin kummallisempia sairauksia ja komplikaatioita, syyttelyä omasta osallisuudesta, toisen maailmansodan jatko-osa (jatko-osa???), jossa merkittävässä roolissa oli tyttären Meksikon kavereiden ja heidän pienten lastensa tulevaisuus [muuri!!] ja pienet ruoka-annokset, ystävän liki aikuisen lapsen sairautta pakeneminen jään yli Ruotsiin!!!, ekstyökavereiden murheet ja huoli koulutuksesta, vankileirit ja väkivalta kotikujalla, kiduttavat oikeusprosessit… Mistä nuo kaikki unet tulee!! Miten kanavan saa kiinni, suljettua siten, että voisi vain nukkua ja levätä!

Sitäpä mietin.

PS. Simultaani-postauksessa on menossa arvonta. Alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen arvonta on vasta sunnuntaina illansuussa. Siis osallistuhan. Koko huominen ja sunnuntai on vielä aikaa vastailla, millainen mieliala kuvassa mielestäsi on…

”Asia on pihvi”

Hampurilaiskuvat alkavat olla nyt ”pihvi”*!  – Tiedätkös, mistä tulee sanonta asia on pihvi? Sillähän on juurensa jo Ruotsin vallan ajalla.

Eikä taustalla ole mitään keittiöön tai yleensäkään ruokaan liittyvää, vaan se liittyy armeijaan ja oli alkuaan ”sotilaskieltä”. Kun sotilas anoi lomaa asepalveluksesta, hänen oli tehtävä anomus ja mikäli loma myönnettiin merkitsi asianomainen myöntäjä vain lyhenteen sanasta ”bifalles” (~ myönnetään, hyväksytään) eli hyväksytyn anomuksen alla oli merkintä ”bif”.  Suomeksihan tämä sitten vääntyi pihviksi: loma on myönnetty – asia on pihvi.

Toinenkin täytetty herkku liittyy Ruotsin vallan aikaan … Laskiaispullan lyhyt historia täällä.

Kumpaakaan noista en ole tänään syönyt, en edes tänään kuvannut. Mutta tämän seuraavan olen syönyt ja kuvannut ja paistanutkin.

Kyllä oli koko huusholli sekaisin tämän yhden kuvan ottamisen takia. (Toki nuo siikapalat olivat ainakin 40 muussakin kuvassa. 😉 )

Mutta kalan paistamisesta sananen. Olen paistanut kalaa koko pienen ikäni. Niitä harvoja pääruokia joita jo kotikotona joskus 70-luvulla tein. Ja tuntuu, että nyt vasta olen oppinut paistamaan sen oikein kunnolla. Olennaista on voin riittävä määrä (paitsi lohelle ei voita ollenkaan, vaan vain merisuolahiutalaita pannulle). Mutta siika-, ahven-, nieriä- ja kuhafileet paistan voissa, ja voisulalla pitää valella kalaa koko paiston ajan. Kalan pitää liikkua pannulla. Kallistan pannua, jotta rasva valuu reunaan, josta sitä voi lusikoida ja lappaa kalan päälle. Ja aika kuumalla pannulla paisto, jotta nahkasta tulee mahdollisimman rapea.

Ja kyllä kalakin kannattaa ottaa huoneen lämpöön hyvissä ajoin ennen paistamista, ihan kuten lihakin. Muuten kylmä kala jäähdyttää pannun, ja menee keittämiseksi eikä paistamiseksi se homma.

 

 

* Lasaretin hampurilaisessa nimenomaan on pihvi, – kokolihapihvi.

Sunnuntaina menneessä ja keittiössä

Mistä on tämä sunnuntai tehty?

Kuvista, lapsuuden muistoista, lapsuuden kuvista, lenkistä, Facebookista, ruoanlaitosta, Apsusta (joka edelleen nimittää itseään myös Aalo Likuksi = Aaro Riku, – jostain käsittämättömästä syystä), pitkästä päivällisestä pikkuperheen kanssa ja taas kuvista ja Facebookista, sen kuvahaasteista ja menneiden muistelusta.

Tänään tein RUISlesepataleivän, joka on ollut aikeissa pitkään. Teen toistekin. Aiemminhan olen tehnyt aika useinkin tavallista pataleipää mutta nyt kokeiltavana uusi resepti.

Ruispataleipä

3½ dl vettä
2 tl suolaa
2 tl vaaleaa siirappia (tai hunajaa)
5 dl vehnäjauhoja
3 dl ruisleseitä
2 tl kuivahiivaa

Sekoita kuivat ainekset keskenään, ja lisää lämmin vesi kuiviin aineisiin. Sekoita nopeasti. Laita taikina nousemaan peitettynä noin kolmeksi vartiksi.

Kaada taikina jauhotetulle päydälle, vaivaa hyvin kevyesti ja jätä taikina kohoamaan vielä vartiksi.
Laita kannellinen pata uuniin ( 225 C ja noin 15 min.)

Ota pata uunista, lisää taikina pataan ja laita takaisin uuniin. Paista leipää kannen alla puoli tuntia, minkä jälkeen ota kansi pois ja paista leipää vielä 20 minuuttia.

Anna vähän aikaa  jäähtyä ilman liinaa ja tarjoile oikean, suolaisen voin kanssa.

Ja jälkkäriksi jotain hyvin perinteistä. Pakastimen tyhjennyssafkaa muutenkin…

Mustikkakukko

Taikina

200 g voita
1 dl sokeria
3 ½ dl ruisjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Täyte

8 dl mustikoita
1 dl sokeria
3 rkl perunajauhoja tai ohrakasta

Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää ruisjauho-leivinjauheseos. Erota taikinasta vajaa 2/3 ja taputtele se uunivuoan (Ø 18 – 20 cm) pohjalle ja reunoille 3 – 4 cm korkeudelle.

Lisää mustikoihin sokeri ja perunajauho. Kaada seos vuokaan. Murustele taikinan loppu pinnalle. Ja sitten uuniin (~ 200 astetta ja noin 40 minuuttia). Tarjoile kermavaahdon ja/tai vaniljajätskin kanssa.

Aalo Liku oli sitä mieltä, että pelkkä jätski riittää, mutta muut tykkäsivät myös kukosta.

Uusia juttuja juhlapöydässä

Nyt on sellainen harvinainen tilaisuus, että minä olen kertakaikkiaan kyllästynyt kokkaamaan. Tai ainakin kokkaamaan monta monituista tuntia päivässä jotain enemmän tai vähemmän juhlaruokaa. Jo pari päivää ennen joulua se alkoi, ja leipien ja laatikoiden tekoa en siihen edes laske, mutta toscakakut ja Tuomaksen päivän brunssit jo kuuluvat siihen kyllä.

Ja sitten jo aatonaattona kun tyär oli kotona, kolme joulun pyhää, vielä välipäivinäkin noista edellisistä tavallista hienompia rääppiä eikä mitään mikrolämmityksiä tai ”sotke-kaikki-mahdollinen-lasagne-levyjen- väliin-ja-kehu-hyväksi -pöperöitä. Sitten ystäville juhlaillallinen ja pikkuperheen vielä uudenvuoden aattona. Ihan vaatimattomuuttani voin sanoa, että meillä on syöty pari viikkoa ihan hyvin, ja lähes kaikkina päivinä päivinä erilaista ja alusta asti itse tehtynä, eturuokineen ja jälkkäreinee ainakin pyhinä. Niinpä eilen ja tänään jotain tosi simppeliä: tee salaatti ja paista broilerfileet tai silppua kaikki kasvispussien pohjilta, ryöppää ja paista oliiviöljyssä, sekoita joukkoon smetanan jämät ja raastetut juustonkannikat.

Mutta muutama uusi ruoka joka oli joulun tienoolla meillä, vaativat tulla mainituksi. Ensinnäkin lehtikaalisipsit. Joo, tiedetään, että tämä voimaruoka/superfood on trendiherkku parin vuoden takaa, jolloin minäkin ystävien luona Helsingissä niitä eka kertaa maistoin, mutta enpä ole kertaakaan aiemmin itse tehnyt, vaikka jo parina kesänä on komeat lehtikaalipuskat omassa yrttipenkissä kasvaneet. Ja näistä tykkäsivät kyllä kotiväki ja ystävät! Enkä nyt tiedä onko nopeampaa ja helpompaa pikkuherkkua. No mikro popcornit? – Eipä niitä ole kyllä meillä ainakaan kymmenen vuoteen tehty. Mutta näitä tehdään vielä monesti.

Lehtikaalisipsit

Huuhtele lehtikaalin lehdet ja poista lehdistä puiseva varsiosa. Leikkaa lehdet suupaloiksi.
Levitä lehtikaalit pellille leivinpaperin päälle. Kaada päälle öljy ja sekoittele niin, että öljy leviää tasaisesti kaikkialle. …
Kypsennä 150-asteisen uunin keskitasolla noin 20-25 minuuttia. Varo polttamasta sipsejä.

Jouluaaton pöytään minulle oli systeri esittänyt toiveen ”Tee joku hieno jälkkäri”. No niinhän sitten piti kehitellä ”hillaa kolmella tavalla”. Tehän tiedätte että ravintoloissa ruokien nimet ja se pipirtely miten annoksen kootaan vaikuttavat myös makuun: siksi Hillaa kolmella tavalla. Ja vielä hillaparfait! Kuva (ylikontrastinen kylläkin) on tuolla.

Kaikki oheistarpeisto oli tarpeen tämän simppelin herkun saamiseksi tasolle ”hieno”. Ananaskirsikan alla on ”sipaisu” suklaamönjää. Se on uusi löytö ja siis suoraan purkista. Suklaata kondensoidusta maidosta. Ihan täyttä kaloria koko purkki. Mutta aika hyvää, sopisi varmasti täytekakun väliin tai vaikka muffinsien täytteeksi tai jos teki sellaisia suklaa-croissanteja kuin ulkomailla on aamiaispöydissä, joita meidän Juniori syö yleensä ihan turhan paljon.

Hillaparfait

5 annosta

3 munankeltuaista
2 rkl sokeria
2 ½ dl kuohukermaa
150 g lakkahilloa
5 cl lakkalikööriä

Sekoita keltuaiset ja sokeri kulhossa. Pane kulho vesihauteeseen ja lämmitä. Vatkaa taikinaa kunnes lämpötila kohoaa 50 asteeseen. Kun taikina alkaa saostua, ota kulho pois vesihauteesta, mutta jatka vatkaamista. Vatkaa, kunnes taikina on hieman jäähtynyt ja sen koostumus on hieno ja tasainen.

Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi. Lisää varovasti munataikinan joukkoon lakkahillo, likööri ja vatkattu kerma. Täytä annosvuoat taikinalla ja pane pakkaseen. Käytä vuokia ennen tarjoilua lämpimässä vedessä, silloin parfait irtoaa helpoiten. Koristele hedelmillä ja marjoilla.

Parfaitin alle ”peiliksi” keittelin Lapin jängän kastikkeesta ohuen kiisselin. Ja sitten päälle tuoreita pakastemarjoja. Kolmen hillan…

Hillan makuun kun oli päästy, niin sitä oli myös uudenvuoden aaton jälkkärissä. Älkääkö nyt vaan kysykö, mitä noissa on! Kermaa, rahkaa, piparimuruja, paahdettuja manterilastuja, (niitä oli myös tuossa parfaitissa ja että ne on hyviä!) ja … vaniljasokeria ja — ei voi muistaa.

Sitten on vielä mainittava yhdestä joulupöydän jutusta. Liina! Minullahan tahtoo olla aika usein liinakriisi meidän ison ruokapöydän, tai tarkemmin ottaen useammankin ruokapöydän kanssa. Mutta nyt on viinikerhon synttärit ja jouluntienoo nautittu uudesta liinasta ihan ilman kriisin häivääkään.

Valkoinen, tekstillä (joululaulun sanat in english) ja oksakuviolla keskellä. Ja se on kerniä! Luulisi, ettei tällainen kattamisfriikki jouluna mitään keinokankaita pöytäänsä laita, mutta kyllä vaan laittoi, ja oli ihan erinomaisen tyytyväinen ostokseen, jonka jollain Jäälin reissulla tein. Siellä (melkein Kiimingin keskustassa) on Whitehouse. Kiimingin Valkoisesta talosta olen kertonut ennenkin ja siellä näitä ihania ranskalaisia (?) kankaita on. Koko pitkän pöydän liina maksoi 78 euroa. Ja on kätevä. Edes Apsu ei tarvitse muovitablettia juhlapöydässä, eikä viininmaisteluillassa tarvitse sydän syrjällään kaadella viiniä vaikka pöydässä onkin valkoinen liina. Ei muuta kuin pyyhkäisee ja kaikki on taas hienoa.

Nyt en vähään aikaan edes puhu tai kirjoita herkuista ja päivällisistä! Saattaa hyvinkin vierähtää viikonloppuun ennen kuin tämä kylläytyminen on ohi. 😉

Rästipostaus

Korealainen kana, jonka ohjeen bongasin tyttären luona Kauppalehti-Optiosta jo ennen vappua, joutui odottelemaan kokeilua, koska ohjessa on maustetahna nimeltä gochujang. Ei mitään tietoa, mitä se on tai mistä sitä saa? Lopulta löysin Raksilan City-marketista, ja sitten testaamaan. Ohjeesta poiketen meillä oli koipisia, jotka vaativat pidemmän kypsymisajan kuin tuossa ohjeessa, mutta muutoin ihan ohjeen mukaan tein. Kyllä me molemmat pidimme ruoasta oikeinkin. Vaihtelua meidän kovin suomalais-välimerelliseen keittiöön. Tuosta törpöstä jäi niin paljon, että kesän grillikaudella marinadeihin epäilemättä tulee lusikallinen tai pari silloin tällöin sujahtamaan.

Mutta se, mitä tulen tekemään varmasti usein oli lisuke [kuvassa oikeassa reunassa].

Hapanimelä kurkku

1 kurkku
1 salottisipuli hienonnettuna
4 rkl riisietikkaa
3 rkl sokeria
1 punainen chili

Kuori kurkku, puolita pituussuuntaan ja poista siemenet. Viipaloi ohuiksi siivuiksi ja sekoita muiden ainesten kera. Anna tekeentyä tovi.

Tämä on ihan selvästi sukulaisruoka meillä vuosikymmeniä tarjotuille Setsuanin kurkuille.

Toinen uudenlainen ruoka oli viime viikolla Katin kommenteissa vinkkaama ”pastaa ja kikneitä”. Kuukkeloin netissä ristiin rastiin: versioita oli jos vaikka minkälaisia. Valitsin pari ja soveltelin tämmöisen:

Pastaa ja kikherneitä voi-sitruunakastikkeessa

2 rkl voita
2 rkl oliiviöljyä
2 valkosipulinkynttä
1 tlk kikherneitä
1 rasia (150 g) pinaatti
½ sitruunan mehu
1 rkl hunajaa
1 tl suolaa mustapippuria

Tagliatellea ja pinnalle raastettua sitruunankuorta Esivalmistele ainekset. Kuori ja murskaa valkosipulinkynnet. Huuhtele ja valuta pinaatti ja kikherneet.

Laita vesi kiehumaan, ja keitä tagliatelle al dente -kypsäksi.

Samaan aikaan kuullota murskatut valkosipulinkynnet öljyssä, lisää pinaatti, ja melkein heti perään valutetut kikherneet. Paahda pannulla viitisen minuuttia, ja sen jälkeen ota pannu pois liedeltä. Mausta sitten sitruunamehulla, hunajalla, suolalla ja pippurilla.

Kun pasta on kypsää, kaada vesi pois ja sekoita kikhernekastike tagliatellen joukkoon. Pinnalle voinokare ja raastettua sitruunaa.

Tämä oli kyllä maukasta, nimenomaan maukasta. Kikneiden lempeä makeus miellytti. Oikein hyvä kasvisruoka, jolla saa varmasti päivän proteiinikiintiön kuitatuksi.

Ja menneenä viikonloppua jatkuivat Tomi Björckin Australia-kirjan reseptien testailut.

Lehtikaalihan löysi meidän keittiöön todenteolla vasta viime kesänä, oman yrttipenkin satoa syötiin usein, ja ainon nyt kaksinkertaistaa ”viljelykset” tämän osalta. Grilliruokaa kun joka tapauksessa on tulossa niin tässä hyvä ”saideri” ~ lisuke, joka kirjassa kulkee nimellä

Kale-lisuke

Tästä määrästä tuli meille kahdelle tuoremakkaran oheen sopiva annos.

100 g pestyä, kuivattua, keskiruodista irrotettua ja revittyä lehtikaalta
2 rkl oliiviöljyä
1 valkosipulinkynsi
2 tl sokeria
2 rkl soijakastiketta

Kuumenna öly pannulla, lisää valkosipuli, sitten sokeria ja heti perään kaali. Pyörittele hetki, olisiko minuutin, kaksi niin että kaalit rapeutuvat. Mausta soijalla. Eikä muuta.

Eilen sitten meillä oli lisukkeena uunifetaa. Pehtoorin kanssa rankkasimme ohi ”iänikuisen” halloumin, mutta Juniori ei pitänyt niin kovasti. Olennaista tässä on varmasti se, millaista fetaa käyttää. Tavallistakin enemmän raaka-aine ratkaisee. Meillä on yleensä, lähes aina Patroksen fetapala, mutta nyt sattui kaapissa olemaan joku vähän pienempi kimpale, luomufetaa.

Ja tämä jatkaa näiden simppeleiden kesäruokien sarjaa

Fetaa uunissa

1 pala fetaa
1 rklo oliiviöljyä
1 rkl hunajaa
mustapippuria
tuoretta oreganoa

Laita feta leivinpaperin päälle [en kyllä oikein tiedä miksi pitäisi, ensi kerralla jätän paperin pois], lisää päälle öljy, hunja ja pippuri. Paada 150-asteisessa uunissa noin 10 minuuttia. Ripottele pinnalle tuore oregano.

Meillä tämä oli pakasteesta otettujen keftedesien seurana, Björck suosittelee tuoreen vaalean leivän oheen. Todellakin menisi varmasti alkuruokana tai buffassa.

Ja sitten sokerina pohjalla hieno alkuruoka tai kesäpäivän lounas.

Paistetut (tai grillatut) persikat ja prosciuttoa

(Tässä taas ohje kahdelle)

3 persikkaa
3 siivua prosciuttoa
1 rkl oliiviöljyä
1 rkl sokeria
tilkka valkoviiniä (skumppakin toimi)
suolaa, mustapippuria
1 tl hunajaa
muutama saksanpähkinä

Paahda prosciuttoa uunissa (200-astetta) 5 – 10 minuuttia.
Pese ja halkaise persikat.Poista kivet. Paista ne ruskeiksi pannulla oliiviöljyn, sokerin ja valkoviinin kanssa. Suolaa ja pippuroi kevyesti.
Nostele persikat leikkuupinta ylöspäin pellille leivinpaperin päälle ja valuta persikoiden päälle paistoneste ja hunaja, ja laita uuniin (200 C, 5 min.)
Tarjoile lämpiminä saksanpähkinöiden ja murustetun uunipaahdetun prosciutton kanssa.

Tähän menuun olisi vielä ihana jälkiruoka, sekin samaisesta kirjasta, joka syötiin eilen, mutta säästänpä sen johonkin toiseen kertaan.

Mutta lämpimästi voin näitä kaikkia, helppoja, nopeatekoisia pikkuruokia suositella kesäisiin buffetpöytiin, mökkikeittiöön, arjen lounaille tai osaksi barbeque-partyjä.

Ohjeessa mainittu skumppa oli tämä. Periaatteessa sellainen pullo, etten osta, mutta ostin kuitenkin kun yksi tuttu kehui. Ja niinhän siinä kävi, että tuoo Cava oli parempi kuin tämä samppanja.

Jokaviikkoinen parsamme, pulla auttaa flunssaan ja palovaroitinten testaus

Tänään keittopäivä. Nyt on koko vuosi syöty ainakin yksi kotitekoinen keitto per viikko ja parsaa ainakin kerran viikossa parin kuukauden ajan. Jokohan tälle sesongille parsa riittäisi? Tänään vielä soppa vihreästä parsasta, sillä äidin keittorepertuaarissa ei ole koko keväänä ollut parsaa. Siksipä keitoksi valikoitui tällainen vähän tuhdimpi, perusparsakeitto.

Parsakeitto (perus)

Valmistusaineet

1 rkl voita
1 rkl oliiviöljyä
2 salottisipulia
1 valkosipulin kynsi
1 rkl vehnäjauhoja
8 dl vettä
1 fondikuppi
nippu vihreää parsaa
100 g tuorejuustoa (ruohosipuli-, yrtti- tms.)

Silppua sipulit ja kuullota ne voin ja oliiviöljyn seoksessa. Sekoita vehnäjauhot hyvin, etteivät paakkuunnu, lisää vesi ja fondi. Anna kiehua pieni tovi ja lisää joukkoon paloiteltu parsa. Kun parsat ovat kypsiä, ota jokaiselle lautaselle nuppu tai pari koristeeksi. Soseuta parsat ja lisää tuorejuusto.

Tästä riittää neljälle alkuruoaksi tai kahdelle keitoksi paahdetun saaristolaisleivän tai paahtoleivän kanssa.

Me nautimme tämän alkuruoaksi, pääruoaksi tein Katin eilen suosittelemaa kikherne-sitruunapastaa. Laitan sen ohjeen joku päivä…

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Ja jälkiruokana meillä oli tänään pullaa. Minulla on pitkään tehnyt mieli pullaa, ja nyt kun flunssan takia en uloskaan oikein viitsinyt lähteä, päätin sitten leipoa. Pullaa ja vieläpä kookospullaa! Minä pidän kookoksesta ihan joka muodossa.

Erinomaisen hyvälle vaikuttivat uudessa Tomi Björckin Australia-kirjassa olevat ”Minkan kookospullat”. Vaimo on antanut ainakin nimensä näille kookospuustisille.

Ohje on suunnilleen peruspullataikinan resepti, mutta maidon tilalle tulee kookoskermaa. Tosin … me oltiin aamulla Pehtoorin kanssa kimpassa kaupassa, enkä silti vaihtanut hänen kärryyn laittamia Alpron cuisene -purkkeja ”oikeaan” kookoskermaan, mutta eipä tuo haitannut. Erinomaisen hyviä tuli cuisinellakin.

Minka´s Coconut Buns

Taikina

1 pkt tuorehiiva
5 dl kookosmaitoa
2 dl sokeria
1 rkl kardemummaa
1 tl suolaa
1 kananmuna
13 dl vehnäjauhoja
100 g pehmeää voita

Täyte
100g pehmeää voita
1 dl sokeria
paljon kanelia

Voiteluun käytin kananmunan ja kookosöljyn sekoitusta. Pinnalle raesokeria.

Eikä leipomisessa mitään ihmeellistä; leivotaan ihan kuten tavalliset korvapuustitkin.

Ja toisen kohottamisen jälkeen uunnin 225 C 10 – 12 minuuttia uunista ja pullien koosta riippuen.

Ja sittenpä tapahtui niin, että tämä nuhanenä oli poissa keittiöstä ”studion puolella” (= vierashuone) tekemässä ´set uppia´ päivän ruokakuvauksia varten, ja hieman tuoksuttelin, että onpas toisessa pellillisessä paljon vahvempi pullantuoksu kuin toisessa, ja saman tien palovaroitin antoi kuulua olevansa kunnossa. Eikä siinä vielä kaikki: eka kertaa sain pullaleivonnallani ja ylipäätään millään tavoin aikaiseksi meidän Verisuren-palohälytyksen täydellisen laukeamisen. Oli muuten vakuuttava meteli. Vielä paljon isompi kuin varashälytin-liiketunnistimesta lähtee, vaikka sekin kyllä kuuluu naapureihin asti oikein hyvin.

Olinpa nimittäin laiskuuttani [en hakenut Festasta toista peltiä] latonut pullat leivinpaperin päälle ritilälle, ja tietysti siellä takimmainen kunnolla voinen ja öljyinen puustinen oli kaatunut ja vilahtanut uunin takaseinän ja ritilän välistä uunin pohjalle. Lähti muuten ihan hurjan sankka savu siitä! Sellainen Australian barbeque-fiilis oli käsin kosketeltava tai siis korvia huumaava, silmiä kirvelevä, entistä ahtaammaksi hengittämisen tekevä.

Mutta pullasta tuli hyvää, ihan mahdottoman hyvää. Teen toistekin. Kahdella pellillä.