Showing: 1 - 50 of 202 RESULTS
Reseptit Ruoka ja viini Ruokatarinoita ja -historiaa Viini

Pääsiäiseen reseptejä ja viinivinkkejä

Pääsiäinen on mielestäni ruokavuoden paras juhla. Pääsiäiseen kuuluu, on lupa ja mahdollisuus, toive ja yritys syödä ja tehdä monenlaisia ruokia. Ollaanpa mökillä tai kotona, kaksin tai isommalla porukalla hamstraan ruokaa ja aloitan pääsiäispyhien menujen suunnittelun hyvissä ajoin. On klassikkoruokia, joita teen joka vuosi, mutta aina etsin myös jotain uutta kokeiltavaa. Ja ainakin viimeisten kymmenen vuoden ajan olen onnistuneimpia kokeiluja ja kehitelmiä sitten jakanut täällä Tuulestatemmatuissa jutuissa. Ja nyt siis – taas – pieni kirjanen aiheen tiimoilta.

Ruokaharrastuneisuuteni on jo vuosikymmeniä sitten johdattanut myös viinien pariin, nimenomaan valitsemaan (juhla)ruoalle sopivia makupareja viineistä. Viinivinkkejä itse kyselen ja niitä minulta kysellään; työvuosina tuntui joskus siltä, että koko työyhteisössämme kaikki nauttivat samoja viinejä esimerkiksi jouluna – ja kyllä, kyllä minulla oli siihen vaikutukseni. 🙂  No mutta nyt siis eilen julkaisemani kirjasen lisäksi myös viinivinkkejä.  Ja viineistä on ”kauppalappu” ruokakirjasen viimeisellä sivulla. 

~~~~~

Eilen (25.3.2024) julkaisemaani uudempaa pääsiäisreseptivihkosta päivitin tänään ja lisäilin vielä lisää helpohkoja, kotikeittiöön sopivia pääruoka- ja kakkuohjeita, sekä listan viinivinkeistä.

Alla olevien linkkien takaa avautuvat pdf-versiot, vaikka ladattavaksi omalle koneelle/puhelimeen. Näissä lehtisissä ei ole vain pääsiäisherkkuja: molemmissa on myös vappuun tai jouluun, arkeen ja juhlaan sopiva reseptejä, joten olkaapas hyvät! 

Tätä uudempaa voit lukea suoraan koneelta klikkaamalla tästä linkkihirviöstä:

Click to access Pieni+P%C3%A4%C3%A4si%C3%A4isruokakirjanen_VOL2_2024.pdf

Tai jos klikkaat alempaa pdf-tiedosto tallentuu omalle koneellesi.

Uusi: Pieni_Pääsiäisruokakirjanen_Vol._2

Vanha:  Pieni pääsiäisruokakirjanen (2014) Vol. 1   

 

Klikkaamalla edellä olevaa linkkiä pdf-tiedosto latautuu omalle koneellesi.  JOS haluat paperiset tulosteet noista, niin laita printterin asetuksissa suunta-valikossa ruksi kohtaan ”vaaka”, niin tulostuu sopivan kokoisena ja sommiteltunakin. 

MITÄ VIINIÄ PÄÄSIÄISPÖYTÄÄN? 

Osaan on perhepiiristä saatu asiantuntijavinkkejä, osa ihan omia löytöjä, – klassikkojakin. 

Heti aloitan kahdella alsaselaisella crémantilla. Varsinkin tuota Tradition Brut´ia olen kehunut ja kehottanut maistamaan yhdessä sun toisessakin seurassa ja täällä blogissakin varmaan useammankin kerran; poikkeuksetta siitä on tykätty. Olkoon, että sitä on yleensä myynnissä vain puolikkaissa pulloissa (just sopivasti lasilliset kahdelle tai kaksi lasillista yhdelle 🙂 ) ja olkootkin vähän keskihintaista tyyriimpää, niin kyllä sillä kelpaa pääsiäisen lounas tai päivällinen aloittaa. Erinomainen aperitiivi on tämä.

Fernand Engel Crémant d’Alsace Tradition Brut

Saman talon toinen crémant, joka on 100 % chardonnay ja alle 20 € iso pullo, on myös täyteläinen, paahteinen, raikas olematta liian kuivakka.  Engel Crémant d’Alsace Chardonnay Brut 2021

Oikeastaan voisin suositella melkein mitä vain crémantia. Niitä ovat ranskalaiset kuohuviinit, jotka valmistetaan samalla menetelmällä kuin samppanja. Crémantia saa valmistaa vain kahdeksalla viinialueella Ranskassa; varsinkin monista Alsacen tuottajien (Wolfberger, Bestheim, Metz, Mure) kuohuvista on tykätty. Toki Bourgognen ja Loiren –  sekä Luxemburgin, jossa crémantia myös saa tuottaa ja jota tuodaan Suomeen, laatukuohuvat on todettu oivallisiksi juhlistajiksi. 

Bestheim Crémant Rosé Brut

Tämän artikkelin otsikkokuvassa mökin nurkan kelotiskillä on italialainen Belstar Prosecco. Se on melkein malliesimerkki proseccon hedelmäisestä, päärynäisestä, vähän makeasta mausta. Oikein sopiva aurinkoisille (mökki)terasseille nautittavaksi; ruokapöytään en laittaisi. 

~~~~~~~

VALKOVIINEJÄ karitsalle, salaateille, parsalle, keitoille. Ensimmäiseksi täsmäviini parsaruoalle. Toki sopii hyvin broilerruokien ja lohenkin kanssa tarjottavaksi: Schloss Bockfliess Muskateller 2023

Tuoksu on vähän uhkaava, tuoksuu makeahkolle, mutta kerrassaan oivallinen paritus on tässä. (Varmasti sushillekin sopiva makupari.) 

Itävaltalaiset grüner veltliner -viinit ovat monikäyttöisiä, keveitä, eivät kuitenkaan heppoisia, vaalealle lihalle ja kalalle maistuvia seuralaisia. Tässä Kamptalin alueen viinissä vielä kaunis etikettikin 🙂 , ja edullinen hinta. Steininger Grüner Veltliner 

Yksi italialainenkin on mukaan laitettava: Serra Lupini Roero Arneis 2022

”Musta enkeli” on Roero Arneis -rypäleestä tehty hedelmäinen, sopivan hapokas

– sopii pastalle, buffet-pöytään, broilerille, sellaisenaankin. 

Zenaton viinitaloon on meillä luotettu. Amaronet, spumantet, roseet, punaviinit ja valkoviinit ovat olleet makumaailmaanmme sopivia, moni päivällinen on niiden kera nautittu. Niinpä on sitten tälläkin kertaa nostettava esille yksi; esimerkiksi broiler/kanaruoille: Zenato Lugana San Benedetto 2022

~~~~~~

PUNAVIINEJÄ KARITSALLE ja muille pääsiäisen liharuoille ja juustolautasen oheen.

Pääsiäisen liharuokien (lampaan/karitsan) kanssa meillä on useimmiten nautittu australialaisia shiraz-viinejä (esim. Hewitson, Peter Lehmann) tai argentiinalaisia malbec-viinejä, varsinkin jos on grillattu. 

Tässä yksi suosikki.  Hewitson Le Secateur 2021

Toinen hyvä, myös mökin lähi-Alkossa tarjolla oleva ´helppo´ ja hyvä punaviini on Nuganin Durif.  Nugan Estate Durif 2018 

Tänä keväänä Alkon valikoimiin tullut portugalilainen Touriga Franca- ja Touriga Nacional -rypäleistä tehty mehevä ja vähän hilloinenkin,  olematta äitelä, on Duorum-viini. Sekin alle 20 € ja saatavissa useimmista liikkeistä.  Duorum Organic 2022

Jos pääsiäiseen kuuluu grillikauden avaus, niin sitten tämä ikihyvä Italian Piemonten klassikko: Etana-viini.
Sopii toki juustokuorrutetuille etanoillekin, mutta etiketin vuoksi Etana-viini.

 

 

Vite Colte Rossofuoco Barbera d’Asti Biologico 2022  

Grillikauteen ja valkosipulisten pääsiäisruokien ohessa hyviä makumuistoja syntyy myös silloin, kun lasissa on argentiinalaista, malbec-rypäleestä tehtyä viiniä. Tätä kannattaa kesällä olla varuilta yksi pullo jemmassa.  Don David Malbec Reserve 2022

Toivottelen hyviä makumatkoja ja -muistoja pääsiäiseenne! 

Reseptit Ruoka ja viini

Pieni pääsiäisruokakirjanen Vol. 2 on valmis!

No nyt on pikku vihkonen valmis. Ehti kuin ehtikin ennen pääsiäistä.

Siinä on uusia juttuja ja uusia kuvia. Eikä kaikki ohjeet ole mitenkään ”vain” pääsiäiseen liittyviä. Ja moni aikomani, kokeilemani, kuvaamani resepti jäi pois. Osa niistäkin on täällä blogissa jo ollut. Ja kuten joka vuosi näin pääsiäisviikon alussa, juuri tässä samassa tilanteessa, päätän, että ensi vuodeksi teen sitten oikean kunnon kirjasen. Mutta sitten käy aina näin; jää harrasteluksi nämä hommat.  Ja jälki sen mukaista. Nyt taidan jo uskoa että harrasteluksi jää.

Mutta silti. Toivon, että tästä on iloa pääsiäisesi kokkailuja ja leipomisia miettiessäsi. Viinisuosituksia tuohon lipareeseen en laittanut. Ne muutamat ovat kuitenkin jotensakin valmiita, joten lisäilen ne huomenna vihkoseen, sekä tänne blogiin..

JOS haluat tulostaa 11-sivuisen lipareen, niin laita printterin asetuksissa suunta-valikossa ruksi kohtaan ”vaaka”, niin tulostuu sopivan kokoisena ja sommiteltunakin.

Voit lukea sitä suoraan koneelta klikkaamalla tästä:

Click to access Pieni_P%C3%A4%C3%A4si%C3%A4isruokakirjanen_Vol._2+(1).pdf

Tai jos klikkaat tästä pdf-tiedosto tallentuu omalle koneellesi.

 

Pieni_Pääsiäisruokakirjanen_Vol._2

 

 

 

 

Reseptit Ruoka ja viini

Kohti pääsiäisen kokkailuja

Olen jo pari viikonloppua/viikkoa touhunnut uuden Pääsiäisruokakirjasen parissa. Eikä se intensiivisestä yrityksestäni huolimatta valmistunut tälle illalle. Huomenna voin jo julkaista: uusi lehtinen Pieni pääsiäisruokakirjanen VOL. II alkaa olla valmis. Alla esittely, ja huomenna sitten linkki valmiiseen tiedostoon resepteineen.

Pieni pääsiäisruokakirjanen vol. I

On kymmenen vuotta siitä, kun tein ensimmäisen pääsiäisruokakirjasen tai paremminkin -lehtisen. Se on edelleen täältä blogista tulostettavissa. Alla olevasta sisällysluettelosta näkyy, mitä se sisältää…

Noista en kaikkia enää kelpuuttaisi (koska kyllästyminen) uudelleenjaettavaksi, mutta esim. Parsaa Kellog´s -muroilla meillä tehdään vuodesta toiseen.

Siis se kannattaa testata. Samoin lammaspatee, takuuvarma, helppo, edullinen pääsiäisen pääruoka, joka maistuu kylmänä seuraavanakin päivänä.

Ja Lemon posset, (tuon linkin takana lisää pääsiäisruokareseptiikkaa) on klassikko kesät talvet, pääsiäiset ja vaput.

Noh, kaikkinensa,  … oikeastaan kannattaa avoimin mielin avata tuo pdf-tiedosto ja valita omat suosikit.

Ja jotain uutta pääsiäiseen 

Leipähän se on hyvää ja tärkeää pääsiäisenäkin. Italialaisesta focacciasta on (koronavuosina ja sen jälkeen) julkaistu kuvia hashtag ”Kukkafocaccia”. Silloin tällöin innostun sellaisen taiteilemaan. Niin eilenkin. Ei tässä nyt paljon pääsiäistä ole, mutta mukava ja maistuva pääsiäispöydän lisuke. Ja helppo. Moni on varmasti minua luovempi koristelussa, – kokeilehan vaikka. 🙂 Pääsiäiseen passelimman voisi tehdä koristelemalla leivän pinnan täyteen erilaisilla pääsiäismunilla? Esim. paprikasta on helppo leikata eri värisiä suikaleita.

Kukkafocaccia

3 dl huoneenlämpöistä vettä
25 g tuorehiivaa
2 tl sokeria
400 g durumvehnäjauhoja
reilu rkl hyvää oliiviöljyä
1 tl suolaa

Koristeluun esim. punasipulia, oliiveja, kapriksia, paprikaa, ruohosipulia, rosmariinia, parsakaalia, siemeniä,

Sekoita veteen ensin hiiva ja sokeri, lisää jauhot ja lopuksi oliiviöljy. Sekoita huolellisesti, mutta älä vaivaa.  Anna taikinan nousta tunnin verran, lisää sitten vasta hieno suola ja vähän jauhoja.

Levitä taikina vuokaan, jonka pohjalle kannattaa laittaa leivinpaperia, tai sipaista ohuelti öljyllä. Kohota vielä vartin verran.

Voitele pinta öljyllä ja koristele halutessasi. Lopuksi vielä ainakin sormisuolaa pintaan, ehkä myös rosmariinin lehtiä ja sitten uuniin. Paista uunissa 220°C noin 25 minuuttia tai kunnes pinta on kauniin kullan ruskea.

Koristeluideoita löytyy netistä, varsinkin Instasta tai Pinterestistä, hakusanoilla kukkafocaccia. Tai vaikka suoraan tämän linkin takaa:  https://nl.pinterest.com/innersspace/focaccia-art/

Focaccian kanssa, tai vaikka lampaanviulun, palvilampaan, karitsanfileiden, broileruoan tai ihan vaan lounaaksi sopii hyvin meidän tämän kevättalven ykkössalaatti: appelsiineja ja fenkolia. Se ei ole vaikea: silppua kulhon pohjalle vihreää (friseesalaattia, babypinaattia, jäävuorisalaattia, … mitä nyt sattuu kotona olemaan, leikkaa päälle appelsiinia viipaleiksi, leikkaa tai höylää juustohöylällä kerros, pari, kolme .. fenkolia. Sekoita kastike: oliiviöljyä, appelsiinimehua, vähän hunajaa (tai ripaus sokeria), mustapippuria, suolaa. Kaada kastike salaatin päälle juuri ennen tarjoilua.

Meillä oli lisäksi tsatsikia. Kohtuullisen valkosipulinen versio siitä sopii lammas- ja karitsaruokien kanssa tavattoman hyvin. Tänään ei ollut focacciaa, joten hiilarit lautaselle saatiin porkkanasta.

Ne tein yhden makumuiston, joka liittyi DDR:n suurlähetystöön 🙂 , siivittämänä. Keitä porkkanan pätkät ´al dente´ -kypsyyteen, lisää kattilaan ja tarjolle ruskistettu voi tai paahdettu voi.

Pääsiäisen jälkiruoka-asiaa

Pehtoori ei ole ollut ollenkaan pahoillaan tästä pääsiäislehtis-projektistani, vaikka on tässä jo pari viikkoa ”joutunut” maistelemaan koekeittiön tuotoksia. Ja jälkiruokakokeiluja hän sietää erityisen hyvin. Jo eilen oli testissä tuulihatut ”pääsiäisellisellä täytteellä”. Sitruunainen lemon curd ja tömäkkä-vispikermavaahto sopivat hyvin yhteen, ja ovat hyvä tuulihattujen täyte.

Minulle mieluisampi jälkkäri oli (eka kertaa tekemäni, soveltamani, koska en löytänyt ohjetta, jonka muistan joskus hyvin arvovaltaiselta rotissööriystävältäni saaneeni) turkinpippuri-pannacotta. Mitenkö turkinpippuri-pannacotta liittyy pääsiäiseen? – No  siten, että kun kaikki eivät tykkää mämmistä, niin tarjolle voi kuitenkin tehdä mustanpuhuvan tai ainakin ankean harmaan pannacottan. 😀

Turkinpippuri-pannacotta 

2 liivatelehteä
5 dl kuohukermaa
1 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria
10 kpl Turkinpippuri-karkkeja  (tai -rouhetta sopiva määrä)
2 tl lakritsijuurijauhetta (Urtekram)

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen noin 10 minuutiksi.

Laita kasariin kerma, sokeri, murskatut turkinpippurit
sekä vaniljasokeri ja keitä miedolla lämmöllä vartin verran.
Lisää lopuksi joukkoon lakritsijauhe.
Purista liivatteista ylimääräinen neste ja sulata ne kuumaan kermaseokseen.

Tarjoile sellaisenaan (ehkä rouhetta pinnalle) tai lakupaloja
tai (veri)appelsiiniviipaleiden tai vadelmien kanssa.

Ja sitten mämmifriikeille vinkkinä. Aika uusi tulokas kauppojen pakastealtaissa oleva Laku Mämmi (joka on mielestäni parempaa kuin Salty Caramel) on sellaisenaan hyvää. Vispikermavaahto tekee siitä gourmet´a. Ja tavallisesta mämmistä saa salonkikelpoisen pienellä tilkalla italialaista mantelilikööriä ja lusikallisella kermavaahtoa.

~ Tässä alla vielä linkkejä moniin aiempiin pääsiäisen ruokapostauksiini.

Huomenna siis uuden reseptivihkosen ja viinivinkkien julkistus.

Pääsiäisruokia meiltä ja muualta

Fenkolikeittoa, viinejä

Karitsaa ja stout-kastiketta

Porkkanakeittoa, karitsanfilettä, lemon possetia…

Parin vuoden takaisia, edelleen toimivia, viinivinkkejä

Kaikkien aikojen suosituin reseptipostaukseni: kevyt pasha

Colomba – italialaisten pääsiäispulla vailla vertaa

 

Reseptit Ruoka ja viini Viini

Aika perusperjantai

Kuten monena muunakin perjantaina aamupäivällä ruokakauppa/Kauppahalli-asioita, sitten liikkumista (ehkä paskin hiihtokeli ikinä!! – mutta tulipahan hiihdettyä perinteinen kymppi, nimimerkillä ”minä ainakin yritän”), alkuiltapäivästä hain muksut meille muutamaksi tunniksi viikonlopun aloitukseen ja sitten illansuussa hyvin syömistä kaksistaan.

Tästä on tulossa hyvän ruoan viikonvaihde, ja se alkoi kalaruoalla. Kuten katolisessa Euroopassa on vuosisatoja tehty, meilläkin vuosikausia: perjantaisin kalaa. Tänään kuhaa. Pitkästä aikaa ”myllärin tapaan”. En oikeastaan tiedä, mikä sille on ”klassikko”-lisuke, mutta minä tein tänään kukkakaalipyreetä (oikeasti kukkakaalimuusia!), joka ei tähän aikaan vuodesta ole ihan yhtä herkkua kuin kesällä, mutta voi ja kerma tekevät ihmeitä!

Ja sitten hoksasin, että ei todellakaan ole ”instakelpoista”-ruokaa: vaaleaa kalaa, vitivalkoista kukkakaalia ja oheen vielä salaattia (pinaatti-jäävuorisalaatti-kurkku-feta), jossa ei mitään värejä.

 

Kuhaa Meunier
( ~ Myllärin tapaan.
Ne on nuo vehnäjauhot jotka tekevät ruoan myllärin nimikkoruoaksi)

Annos neljälle, me söimme kaksistaan 🙂

100 g kirkastettua voita
4 kuhafilettä (150 g/kpl)
vehnäjauhoja ja suolaa
20 g kylmää voita
3 rkl hienonnettua persiljaa
1 sitruunan mehu

 

Sulata 120 g voita miedolla lämmöllä, kaada korkeaan lasiin ja kun hera on laskeutunut pohjalle, kaada kirkas keltainen osa toiseen astiaan.
Kääntele kuhafile vehnäjauhoissa ja suolassa.
Kuumenna kirkastettu voi paistinpannulla ja paista fileitä kaksi minuuttia puoleltaan:
ota fileet pannulta, lisää pannuun kylmä voi ja persiljasilppu ja freesaa nopeasti, minuutin verran.
Lisää sitruunamehu ja anna liemen kevyesti ruskistua.
Kaada kuuma persilja-sitruunavoi kuhafileiden päälle ja tarjoa heti.

Oheen avasimme viinikaapista italialaisen Roero Arneis -viinin. Olen tätä ennenkin suositellut, joskin nyt on todettava, että ei ehkä paras mahdollinen tälle kuharuoalle (ehkä Sauvignon blanc, riesling, grüner veltliner .. joku sellainen), mutta ei tämä ”rikkonut” mitään.

Ja viini on hyvä pitää mielessä vaikka pääsiäisen juhla-aterioita suunnitellessa. Broilerin ja kanan oheen oikeinkin hyvä kumppani on tämä: Serra Lupini Roero Arneis

Ruokajutut jatkuvat: kakku saakoon kuorrutuksensa ja karitsanfileet marinadiin. Huomenna saadaan vanheneva Juniori poppoonsa kanssa tänne syömään.

 

Liikkuminen Niitä näitä Reseptit Ruoka ja viini

Naistenpäivän leppoisaa nauttimista

Perjantai. Viikonloppu. Vielä on sellainen elämänvaihe, että viikonloppu erottuu arkipäivistä. Tänäänkin on tuntunut ihan perjantailta. Väsyneeltä sellaiselta. Ei siksi, että olisi rankka työviikko takana, vaan siksi, että viime yönä uni oli taas vain pieni osa siitä, mitä olisin tarvinnut. Tiedä häntä miksi näin, mutta kuitenkin. Tällaista tämä nyt kuitenkin välillä on. Mutta ei auta: ei muuta kuin kuntoilemaan.

Tämän päivän hiihtosuorite, -lenkki, -nautinto numeroina:

Lähtö kotoa: ennen yhdeksää
Automatka ladun alkupisteeseen: (poikkeuksellisen lyhyt) noin 10 minuuttia
Säätila: – 3 C
Tuulennopeus: jostain pohjoisesta tai koillisesta, hyvin vähäinen
Latu: Niittyaro – Ahvenoja, noin 11 km
Suorituskerta tällä latupätkällä tällä kaudella: ensimmäinen ja viimeinen (ks. kolme kohtaa loppupuolella)
Nähdyt eläimet: 3 oravaa, yksi lutra lutra (= saukon poikanen Kuivasjärven sulapaikassa), jotain lintuja
Aika: kaikkinensa (mm. yritys kuvata em. saukko) reilu tunti (= noin 1 t 25 min)
Taivalta moottoritien kyljessä: noin kaksi kilometriä suuntaansa
Liikennettä, liikennemerkkejä, tietyömaita, raksoja: liikaa
Vastaantulijoita: ehkä parikymmentä
Ohitettavia: yksi pieni (alle kouluikäinen) äitinsä kanssa, joku todella vanha pariskunta, yksi somettamaan pysähtynyt luistelijahiihtäjä
Ohittajia: monta – luistelijoita kaikki tyynni  (aamulla ei niitäkään kuitenkaan kovin monia)
Tuttuja: kaksi yliopistovuosien kollegaa, naapuritiedekunnnasta eläköityneitä
Ylitettyjä kevyen liikenteen väyliä: 6 (ja palatessa toiset 6), joista kahdessa oli pakko ottaa sukset pois, hiekkaa niin paljon
Aliskoja: 6 (kahden alla mahdollisia vaaratilanteita = soraa latupinnassa)
Koko edestakaisella reitillä: 24 aliskaa ja risteystä (kevyen liikenteen hiekoitettujen teiden kanssa)

Tuntuma hiihtolenkin mukavuudesta versus suorituksen vaativuudesta: 8/10 (hyvin kulki, oli kiva hiihdellä, melkein kuin olisi kunto kohentunut tammikuusta!)

~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Ja kun on liikkunut, tarvitsee ravintoa. Tälle päivälle halusin jotain itselle mieluista: siispä mereneläviä. Kirjoittelin kauppalappuun tonnikalaa ja kampasimpukoita – Pehtoori roudasi ne ja muutkin ruokatarpeet.

Puolenpäivän aikoihin minä suuntasin viemään äidille naistenpäiväkynttilän ja kertomaan mökkikuulumiset. Samalla Raksilassa hain ompelijalta uudet tyynyt ja kaitaliinat – oi, että! Kylläpä ne ilahduttavat nyt. Laittelen kuvia joku päivä.

Kotiin palatessa pöydällä naistenpäiväkimppu ja avasimmepa siihen ”kylkiäiseksi” kuohuviinin, Vicarage Lane. Se sopi naistenpäiväteemaan vallan mainiosti, sillä etiketin on suunnitellut Sirpa Alalääkkölä, joka on Marlborough’ssa asuva suomalaistaiteilija. Uusseelantilainen chardonnay-pinot noir -kuohuva on aika voimakas, ja siksipä se sopi jopa ruokaviiniksi oikeinkin hyvin. Samalta tuottajalta (ja etiketin suunnittelijalta) näyttää olevan muitakin Alkossa, ehkä on perehdyttävä niihinkin, sillä ainakin tämä oli varsin makoisa tuttavuus.

Entäs sitten se ruoka? Olen tuoreen tonnikalan ystävä, muttaku. Tonnikala ja sen vastuullinen käyttäminen? – Tämäkin pienehkö tonnikalapalanen oli MSC-sertifikaation mukaisesti pyydetty ja pakattu, joten sallimme itsellemme sen nauttimisen. Pehtoori on aika usein tullut syöneeksi valmistamaani tonnikalaruokaa ja väitti tätä tämänpäiväistä parhaaksi ikinä. Parempaa tai yhtä hyvää oli – kuulemma – vain New Yorkissa: eikä siitä ole kuin 15 vuotta! KLIKS 

Tänään valmistin kalan (ja muutaman kampasimpukan) ohjeella, jonka löysin täältä. Ohjeessa on myös tuon annoksessa näkyvän avokadosalaatin (toinen epäeettinen ruoka-aine samalla lautasella!!) ohje. Salaatti ei ollut niin hyvä kuin toivoin, ja valmistustavan (”sekoita ainekset muovipussissa”) vuoksi siitä tuli aika tuhnuisen näköistä. Noh, ei se missään tapauksessa huonoa ollut.

Niin paljon hyvää tänäänkin.

Ai, niin, sekin, että eiliseen kyselyyn on käyty aika ahkerasti vastailemassa. Kiitos siitä, ja homma jatkukoon!

Lappi Niitä näitä Reseptit Ruoka ja viini Valokuvaus

Kamerakin on mökillä

Viime päivinä kun on ollut harmaata, lumisateista, ei niin kovin kuvauksellista, en ole kameraani juuri ulkoiluttanut (latukuvat viime päivinä otin puhelimen kameralla…), mutta joitakin julkaisemisen väärtejä kuvia on järkkärin muistikortille tullut tallennetuksi.

Perjantai-iltana revontuli-äppi puhelimessa ilmoitti ”jos taivas on pilvetön, voit nähdä revontulia”. Toki tiesin, että taivas oli pilvessä, mutta päätinpä silti piipahtaa mökkipihalle.  Kannatti.

Pihalla olevan ison voimapuumme juurella oleva lamppu ja lumipyry tekivät valotaidetta!

Revontulia on kyllä tullut kuvatuksi monet kerrat, mutta ei tällaista trombia!

Lumipyryjen lisäksi pihalla on piipahdellut kuukkeleita!

Koskapa tälle päivälle oli vain rääppiäisruokia, päätin tehdä lusäksi pienen kakun. Tulipa hyvää!

 

Pieni valkosuklaatorttu

100 g voita
1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 munaa
50 – 70 g valkosuklaata
1,5 dl vehnäjauhoja
0,5 tl leivinjauhetta
1 rkl limemehua

Kuorrutus

0,5 dl kermaa
70 g valkosuklaata

Vatkaa rasva ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
Lisää munat yksitellen vipsaten kunnolla.
(Ei haittaa vaikka se on ryynimäistä).
Leikkaa suklaa karkeaksi rouheeksi.
Sekoita rouhe vehnäjauhojen ja leivinjauheen joukkoon.
Sekoita voi-sokerivaahto ja kuivat aineet, lisää lopuksi limemehu.

Levitä taikina pieneen vuokaan (kork. 22 cm halk.).
Paista n. 40 minuuttia 175-asteisessa uunissa. Anna jäähtyä.

Lämmitä kerma kuumaksi, sekoittele rouhittu suklaa sen joukkoon. Anna vähän jäähtyä.
Kaada tortun päälle. Koristele mandariiniviipaleilla, hilloilla, pääsiäismunakarkeilla…

PS. Sulatettavaksi, leivonnaisiin, olen parhaaksi  – jollei Valrhonaa ole – todennut Pandan Valkosuklaan. Se ei maistu ´muoviselle” kuten jotkut muut valkosuklaat, ja se sulaa kauniisti. Ja tuo levy on just sopiva tähän leivonnaiseen.

 

Niitä näitä Reseptit Ruoka ja viini Viini

Toscana pöydässä – ja mielessä

Vielä tänäänkin ruokapostausta. Tänään meillä kahden hengen päivällisellä oli muistoja menneestä.

Kuluneella viikolla tulin viettäneeksi aikaa kuva-arkistojeni (ja matkapäiväkirjojen) parissa, ja löysin digikuvan kesältä 2007. Oli Pehtoorin viiskymppiset, joita vietimme Toscanassa. Arezzon kaupungin laitamilla oli pieni ”linnakartano” 1700-luvulta, jonne kokoonnuimme kaveriporukalla perheineen. Gruppo San Lorenzo vietti viikon helteisessä Toscanassa.

Reissulta on tietysti satoja kuvia, mutta yksi kuva, jonka epäonnistumisesta vastasin ja olin pahoillani, oli vielä kansioissa ns. raakakuvana. Viime vuosituhannen puolella ja tämän alussa minulla ei ollut taitoa, eikä ohjelmia (Photari), joilla olisin mustiin ikkuna-aukkoihin saanut kavereita näkyviin, mutta nyt oli ja osasin.

Tällä poppoolla (+ minä & toinen ”kamerallinen”) nautimme juhlaillallisella paikallista perinneruokaa – arezzolaisen ankkakastikkeen tein tuon linnan pikkuruisessa, aika alkeellisessa keittiössä. Mutta silloin tarjoilla oli tuoretta ankkaa, eikä ainoastaan fileitä. Mikä tietysti vaati enemmän puuhaa, mutta jossa (kait, toivottavasti) oli myös enemmän makua kuin meidän tämänpäiväisessä ankkapadassa.  Tänään tein sen pakastetuista ankkafileistä, joita Oulussa saa ainakin Torin Lihamestarilta.

Kastikkeen/padan voi tarjota pastan, riisin, risoton tai polentan kanssa. Joskus olen soseuttanut valmiin kastikkeen tehosekoittimella, esimerkiksi tagliatellen kanssa se on siten parasta. Mutta koska tällä kertaa tein kastikkeen hienoista rintapaloista, eikä kastiketta tarvinnut hauduttaa ihan mössöksi, jätin sekoittamatta.

Reseptin ”3 dl valkoviiniä” kuittasin tänään piccolopullisella Henkell Trockenin kuohuvaa, jota meillä on aina jemmassa. Alkoholiton vaihtoehto on hyvä olla tarjolla, kun tarjoillaan viiniä, ja nimenomaan tämä on oikein hyvä vaihtoehto.

Arezzolainen ankkakastike – sugo aretino

3 rkl oliiviöljyä
800 g ankkaa fileinä (tai 1 kg rinta- tai koipipaloina)
(tänään kolme filettä, joista osan rasvasta irrotin
ennen valmistamista ja pakastin vastaisen varalle…
Ankanrasva on monessa hyväksi.)
1 sipuli kuutioituna
1 porkkana kuutioituna
1 sellerinvarsin kuutioituna
2 valkosipulinkynttä silputtuna
½ pkt amerikanpekonia tai pancettaa
3 dl kuivaa valkoviiniä
1 prk tomaattimursketta
3 dl kanalientä (fondista)
30 g kuivattuja tatteja
2 laakerinlehteä
2 rkl tuoretta salviasilppua
suolaa, mustapippuria

Kuumenna öljy padassa. Ruskista ankanpalat. Lisää paloitellut juurekset, valkosipuli ja pekoni. Anna ruskistua. Kaada viini mukaan ja anna kiehahtaa. Lisää tomaattimurske ja kanaliemi. Sekoita mukaan liotetut sienet ja yrtit. Pippuroi ja suolaa. Jätä pata liedelle (tai leivinuuniin kuten meillä tänään) pariksi tunniksi. Sekoittele välillä. Tarvittaessa lisää nestettä.

Jos käytit koipipaloja irroittele luut ja nahka ja pilko liha kastikkeeseen. Poista laakerinlehdet ennen tarjolle vientiä.
Maalaisleipää, pastaa (tai ohra-riisiä kuten meillä tänään) ja salaattia, jossa on reilusti rucolaa mukana, maistuvat tämän lisukkeina. Bon appetito!

Ja tällä ruoalle oikeastaan ´ainoa, oikea´ viini, jos sellaista haluaa (ja kannattaa) tarjota on Chianti Classico. Esimerkiksi klassikko Peppoli on juuri hyvä. Tänään me avasimme, viinikaapissa pitkään jemmatun laatuviinin: Tenuta di Arceno. Tämä on tilattu joskus ulkomailta. Ja se teki Arezzon ankasta hienon juhlaruoan.

Mitä on  Chianti Classico? Klikkaudu tuonne, sen jälkeen tiedät. 😀

Ja laskiaispullia vaalikahveille… Jos joku ei ole aiemmin lukenut, tai ei muista, mutta kiinnostaa, niin täällä on kolumnini laskiaispullan historiasta. Tämmöisiä pikkujuttujani julkaistiin yhteen aikaan Kalevassa suunnilleen kerran kuussa.

SiitäKIN on aikaa…

Reseptit Ruoka ja viini

Reseptihakuja ja kokeiluja

Kun ei kerran ladulle, niin sitten kadulle ja keittiöön.

Pakkaspäivät jatkuvat, joten ulkoilua vain tepastellen kaupungin kaduilla. Piipahdus Lihamestarin putiikissa. Hain huomista ankkaruokaa varten fileet, ja samalla pari paistovalmista karitsanjauheliha-parmesaanpihviä. Ne olivat vähän täydennystä (lähinnä Pehtoorin lautaselle), sillä tänään menussa Melanzane alla parmigiana, munakoisovuoka (tällä kertaa Valion tapaan).

Tyttären lemppariruokaa, ja kyllä se meillekin maistuu. Ei mitään kevyttä vegeherkkua, vaan juustoa ja voitakin kuluu tätä tehdessä ihan syötäväksi asti. Ja onhan se hyvää. Ei kovin kuvauksellista 😀 , mutta laitanpa silti annoskuvan. Lämmittävää ja täyteläistä, oikeastaan hyvinkin talvista ruokaa, leivinuunissa muhii maukkaaksi.

Jälkkäri olikin sitten vain pieni ”leivos”. Alkon uusimmassa Etiketti-lehdessä oli resepti, joka kiinnitti huomion siksikin, että näiden pikkuherkkujen valmistamisessa ei tarvita uunia – ajattelin, että voisi olla sellainen simppeli mökkiruoka. Tölkkimangoja ja digestivejä kun voi pitää varuilta kaapissa. Ja limeä! Pidän limejälkkäreistä vielä enemmän kuin sitruunajälkkäreistä… Lisäperuste näiden testaamiselle oli myös se, että sopivat varmasti myös pääsiäispöytään.

Oli helppo ja nopea tehdä. Ei mikään gastrominen riemuvoitto, mutta oikein mukavia pikkuherkkuja. Pakkasesta voi tarpeen vaatiessa ottaa tarjolle…

Jäädytetyt mango-raejuustokakkuset (Etiketti-lehden resepti KLIKS)

Vaikka minulla on muutama hyllymetri keittokirjoja ja iso tiedostokansio netistä, blogeista ja erilaisilta ruoka- ja tuotesivustoilta poimittuja reseptejä, niin aika usein piipahtelen juuri Valion ja Alkon resepti-sivuilla, niin ja Marttojen!  Tai satun niille, jos etsin jotain tiettyä ohjetta…

Varsinkin Valion sivuilla on simppeleitä perusruokaohjeita, joihin Pehtoori tukeutuu niinä parina kertana vuodessa, kun kokkailee koko päivällismenun minulle ja/tai perheelle. Alkon reseptipankista löytyy vähän haastavampia, erilaisiin juhliin sopivia juttuja. Ja Martoilta säilöntää ja suomalaisia perusruokaa.

Oulu Reseptit Ruoka ja viini Valokuvaus

Pakkaspäivä, ja sille passeli soppa

Kaikenlaista suunnitelmissa tänään.

Ei hiihtämään, vaan asioille. Asioille ja leffaan. Sittenkin hiihtämään ”kun kerran vain – 15 C”. Mutta silti ehkä ainakin Suomalaiseen ja ruokakauppaan. Ei sittenkään leffaan, eikä hiihtämään. Vaan asioille ja ehkä lenkille lähimetsään.

Ilokivillä taas kerran

Kaiken vehtaamisen ja vatvomisen jälkeen (mikä on osoitus siitä, että nykyisin on hyvin vähän mitään ”pakottavaa”, määräaikaan tai tai -päivään liittyvää tekemistä) asioille Kempeleen Zeppeliiniin (!) ja sitten olikin päästävä ulos, merenrantaan, Möljälle ja aallonmurtajalle.

Pitkän tovin viivähdin Ilokivillä, jonne talvella on paljon helpompi mennä kuin sulan kelin aikana, jolloin aallonmurtajan isot, liikkuvat, terävät kivenmurikat vaativat huolellista askeltamista.

Tänään ei merellä edes tuullut, ja aurinkokin lämmitti niin että hyvinkin viihdyin kiviä ja rantoja kuvaillen. Kulkien. Hiljentyenkin. Siellä niin on hyvä. Tänään kuten vuosien mittaan kymmeniä kertoja aiemminkin eri elämänvaiheissa…

Ilokivet, seitsemän kiveä, joihin on kaiverrettu ILOa. ”Ilo” on Minna Kangasmaan ympäristöteos vuodelta 2005. (täällä kesäkuvia)

Pakkaspäivän soppa

Päivän sapuskakin sopi pakkaspäivään tosi hyvin.

Meksikolaisen bataattikeiton ohje on pyörinyt pitkään tyrkyllä, odottanut todeksi tulemista. Tulee varmasti tehdyksi toistekin. Ensi kerralla sitten tavallisesta oranssista bataatista. Tällä kertaa olin ostanut violettia. Se on ehkä vähän vähemmän makeaa kuin oranssi, mikä voi toisaalta olla hyväkin juttu. Any way. Kannattaa kokeilla. Minun versiostani tuli aika paksu, niin kuin usein minulla sosekeitoista tahtoo tulla. Olipahan ruokaisaa, ihanan lämmittävää!

 

Meksikolainen bataattikeitto

500g bataattia
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 punainen chili
1 rivi taloussuklaata (5 palaa)

5 dl kasvis-tai kanalientä
2 tl paprikajauhetta
2 tl juustokuminaa
2 tl oreganoa
1 dl creme fraichea
1 avokado
0,5 dl oliiviöljyä

Kuori ja leikkaa bataatti paloiksi. Kuori sipuli ja valkosipuli ja pilko pieneksi. Leikkaa chili renkaiksi ja leikkaa veitsellä suklaata pienempiin osiin. Kaada oliiviöljyä kuumaan kasariin, sitten sipuli, valkosipuli, chili ja paprikajauhe, juustokumina ja oregano ja sekoita. Lisää bataatit, sekoita ja lisää kasvisliemi.

Keittele n. 20 minuuttia (= bataattilohkot kypsyvät).
Leikkaa avocado halki, ota sisus lusikalla ja viipaloi.
Lisää kasariin suklaa ja mausta suolalla ja valkopippurilla.
Kun bataatit kypsiä, soseuta keitto.
Nosta annos lautaselle ja lisää päälle puolikas, pilkottu avokado ja lusikallinen creme fraichea.

 

 

Reseptit Ruoka ja viini Viini

Viininmaistelun ja yhdessä syömisen ilosta ja opista

Rypäleteemaiset maistelut, joita meidän viinikerhon kanssa on viimeisen parin vuoden aikana taas harrastettu (esim. meillä viime talvena rypäletestissä Albarino/Alvarinho ja Tempranillo ja kesällä kesäviinit rose 😀  ja Malbec) jatkuivat eilen: Trebbiano di Lugana ja Piemonten Nebbiolo (= Barolo). Siis kaksi pienehköä viinialuetta Pohjois-Italiasta. Lugana on Gardajärven eteläpuolella (Lombardian ja Veneton viinialueiden rajan molemmin puolen) ja Barolo Piemontessa.

Luganan viineistä moni ei ole kuullutkaan, eikä niitä paljon Suomessa ole myynnissäkään. Tällä hetkellä näyttää olevan neljä valkoviiniä, myös eilen suuren suosion saanut Zenaton Lugana Riserva (40 €) ja  vähemmän kypsytetty San Benedetto (alle 19 €). Eilen viini(n)ystävät olivat positiivisesti yllättyneitä näistä aika tuntemattomista viineistä. On kyllä hyvä muistaa, että olin tilannut paljon keskimääräistä kalliimpia Luganan Trebbianoja, joten pisteet korrelloivat myös ykköslaadun ja hinnan kanssa. Tosin halvin Lugana (Vigne di Catullo) sai parhaat pisteet. Siis maistoimme tämän viinin parhaimmistoa, joten onneksi olivat myös hintansa väärtejä.

Myös punaviinit olivat kalliita, tosin eivät vuosikerta-baroloiksi. Baroloja pitää kypsyttää vähintää viisi vuotta, jotta tiukat tanniinit antavat vähänkään periksi, nuorena nebbiolot ovat aika tiukkoja eikä makupalettikaan ole kovin laaja.

Ei ole tainnut koskaan sattua kohdalle oikein vanhaa, (yli 15-vuotiasta) huippuBaroloa. Olen/ollaan aina pidetty sitä vaikeana – ja kalliina – viininä, joten ei ole paljon kokeiltu. Eilen sitten kolme eri-ikäistä, joista vanhin (2012), muttei kallein Virna keräsi eniten pisteitä. Pidin siitä aika lailla, se oli hienostunut, intensiivinen, tyylikäs, ja jäi kyllä sellainen olo, että paranee varmaan vielä vanhetessaan. Ks. Alkossa myytävien Barolojen listaa, ja hintoja!

Eilisen illan viinien hintataso oli paljon korkeampi kuin mitä kotiin tulee ostettua. Mutta tässäpä onkin yksi hyvä syy maistella ja testailla viinejä yhdessä. Eilen nautimme melkein kaikki kuusi pulloa tyhjiksi, ja hinta/maistelija-ruokaviinin nauttija oli 27 euroa, millä saa ravintolassa kaksi lasillista hyvää (ei näiden veroista viinilasillista).

Emme kerää kolehtia illan lopuksi, vaan meillä on jo vuosikymmeniä ollut yhteinen tili, jonne jokainen laittaa kerran kuussa 20 euroa. Siinä se menee Unicefin, Punaisen Ristin ja Planin kuukausilahjoitusten kanssa samaan aikaan. Tämä tosin vain omaksi iloksi. Ja koska meillä maistelut harvoin kustantavat näin paljoa, niin meille kertyy aina matkakassaa (esim. viime syksyn Helsingin reissu ravintolaillallisineen, teattereineen) tai juhlaillallisia (kerhon tasavuosijuhlat) Oulun fine dining -ravintoloissa. Ja edelleenkin parasta on yhdessäolo.

Trebbiano di Lugana ja Piemonten Barolo -maistelu 28.1.2024

Zenato Lugana Riserva 2020 (40 €) (Vinello)                                                        9-
Kuiva, keskihapokas, vaniljainen, trooppisen hedelmäinen, kukkainen
(Huom. Lombardia)

Allegrini, Lugana Oasi Mantellina 2022 (Alko)  (30 €)                                  8+     
Kuiva, hapokas, valkoherukkainen, kukkainen, paahteinen

Tenuta Roveglia, Vigne di Catullo Lugana Riserva 24,50 € (Vinello)         9
Kuiva, täyteläinen, aromaattinen, valkoherukoita, akaasiaa, lime, omena

 D. Vajra, Barolo Coste di Rose 2018 (Alko) 65 €                                                8

Keskitäyteläinen, tanniininen, mesimarjainen, mustikkainen, karpaloinen, yrttinen, mausteinen, tamminen

Pirkka Barolo Riserva 2016 33,30 € (Alko)                                                             8
Keskitäyteläinen, tanniininen, hapankirsikkainen, puolukkainen, karpaloinen, viikunainen, kevyen nahkainen, mausteinen, tamminen

Virna, Barolo del Comune di Barolo 2012 (Alko) (57 €)                                     
Keskitäyteläinen, keskitanniininen, kypsän puolukkainen, hapankirsikkainen, herukkainen, kevyen viikunainen, mausteinen, tamminen

Talvimenu

Italialaisen lihapadan (= Ragu) ohje on täällä. Tein kaksinkertaisen annoksen (nestettä ei olisi kannattanut laittaa kaksinkertaista määrää) ja pata sai muhia koko iltapäivän leivinuunissa, hyväähän siitä tuli. Ja toisin kuin viinit, tämä oli varsin edullinen ruoka yhdeksän hengen porukalle. Porkkanarisoton (jossa oli hippusen liian vähän suolaa ja aivan liian vähän parmesaania) ohjetta olenkin toistuvasti täällä suositellut. Sopii jouluun, pääsiäiseen, syksyyn, talveen, ja miksei kesäänkin.

Ja ne Pakkasen parmesaanikeksit – niiden ohjeen olen saanut Outi Pakkasen FB-sivuilta. Niidenkin ohje tässä ohessa.

Juustot tilasin Helsingin juustokauppa Rolling Cheesesta. Tämän kaupan tuotteisiin tutustustuttiin mökillä vuodenvaihteessa. Taas yksi muisto joka saa silmät kostumaan. Tilausjuustot tulivat kotiovelle perjantaina ihan kuten olin tilannut – ja kyllä ne olivat erinomaisia. Gorgonzola Dolce oli ihan ehdoton suosikkini noista. Parempaa kuin jätski!  Syntisen hyvää!

Reseptit Ruoka ja viini

Mökin pirtinpöydän ääressä jouluruokia muistellen – yleisön pyynnöstä :)

Aamulla oli vaikea tunnistaa aamun hetkeä, kellonaikaa mahdoton arvailla. Heräilimme moneen kertaan, mutta oli univajettakin, nukahtelimme mökin rauhassa, kaamoksen pimeässä uudelleen ja uudelleen. Heräsimme kymmentuntisten unien jälkeen yhdeksältä!! Ihan juhlaa!

No niin, ja nyt vihdoin niitä lupaamiani joulun tienoon ruokajuttuja, reseptejäkin. Näistähän saattaa olla vinkkejä vaikka vuodenvaihteen tarjoiluihin, eikös?

Ruokajuttuja

Ensinnäkin niistä ”suolaisista hilloista” (= lakoista). Sellaisista kuulin syksyllä kun telkkarissa oli menossa Master Chef Professionals -ohjelma, jonka parissakin jaksossa ammattilaiset kertoivat käyttäneensä annoksissa (lähinnä niiden koristelussa, ihan kuten minäkin noissa joulun ruoissa) suolattuja hilloja. Etsin ko. ohjelman reseptisivuilta tarkempaa ohjetta tai vinkkiä asiasta, mutta kun ei löytynyt, niin ajattelin, että eihän nuo voi kovin kummoista olla: hilloja ja suolaa. Laitoin kippoon 1 dl vielä vähän jäisiä hilloja ja sekoitin niiden joukkoon vajaan teelusikallisen maldon-suolaa. Siinä se!

Riimiporon ja sokeroitujen puolukoiden, cantaloupemelonin kanssa olivat oikeinkin tykätty piriste annokseen. VIimeistään rotissööri-kulinaari EK:n useiden dinneriarviointien perusteella olen oppinut että erinomaisessa ruoassa/annoksessa on oltava kaikkia neljää makua: suolaista, makeaa, karvasta ja happoa. Tässä annoksessa niitä kaikkia oli, – ja mukana myös umamia. Siis sitä viidettäkin perusmakua: umamia on poronlihassa aika paljonkin.

Toinen – hieman monimutkaisempi – ohje, jonka lupasin postailla, on (taas kerran) kirjailija Outi Pakkasen FB-sivulta löytämäni. Monta vuotta meillä nautittiin ympäri vuoden monissa juhlissa Pakkasen parmankinkku-voitaikina-rullia, ohje on LappItalia-keittokirjassanikin, dekkaristin luvalla, ja nyt löytyi tällainen meille uusi simppeli alkupala, aperitiivin ohessa tarjottava suolainen pikkusuolainen: parmesaanikeksit.

Noihin rulliin tarvitaan mascarpone-juustoa, ja sitä laitoin tälla kertaa myös porkkanarisottoon. Siitähän on tullut meillä vakiojouluruoka. Tällä kertaa en käyttänyt Philadelphia-juustoa (boikotti, you know), enkä muutenkaan, enkä Violaakaan, vaan nimenomaan mascarponea. Ja sillähän risotosta tuli entistäkin mehevämpi, samettinen suorastaan. Suosittelen, sopinee muihinkin risottoihin viimeistelyyn voin sijaan.

Jouluaattona meidän aikuisten jouluillallisella oli perinteinen kalapainotteinen alkuruokavalikoima (lohimousse, mätimousse, graavikala, silliä (koska vävy on vähän perso – muutkin rohkenivat sitten kokeilemaan), ihan kaupan maalaispatee, jollaista ei ole ennen ollut, mutta josta pidettiin kovastikin, ja tuli puheeksi, että ens jouluksi voisin tehdä piiiiiiiiitkästä aikaa itsekin. Isälle sellaista ruukasin tehdä monena jouluna, sekä maksa- että lihapateeta. Samalla tietysti kotiinkin. Meillä oli niitä silloin joskus uudenvuoden ruokapöydässä – lähinnä minun nautittavana, muut eivät silloin perustaneet, mutta josko ensivuonna. Jos tekisi poronvasanmaksasta? …. Hmmmm ..

Pääruokana  perinteiset laatikot, poronpaistia, korvasienikastiketta, kaarnikkahyytelöä. Siis ihan normi. Jälkkärikakun jo näittekin!

Tänään hiihto- ja lumityöpäivän jälkeen tonnikalapasta oli oikein hyvä ja riittävä ruoka. 🙂

 

Täysikuu ja Pollux-tähti

Ensi yönä on täydenkuun aika, ja kuun rinnalla pitäisi näkyä 17. kirkkain Pollux-tähti. Nyt on aika pilvessä, mutta ehkä …

Joulu Niitä näitä Reseptit Ruoka ja viini Viini

Kaikkea sitä – ja joulukortit hukassa!

Olihan aika hulppea räntäsade aamupäivällä. Ei minkäänlaista halua lähteä ulkoilemaan, joten viimeiset jouluostokset hakemaan kaupungista. Lähinnä spessuherkkuja ja yksi vaatepaketti. Ja pakettiautomaatille! Olihan siellä yksi paketti Ifolorilta, MUTTA …

Joulukorttimme ovat kadonneet

Kyllä se nyt tänä vuonna on niin, että me emme joulukortteja lähetä. Emme ainakaan jouluksi. 🙁  Minä joka olen ”aina” laittanut aika paljonkin aikaa joulukorttihommiin, ilolla niitä postitellut, en tänä vuonna niin tee. En vaikka, tänä vuonnakin otettiin muksujen kanssa kuvat korttia varten, tein kortit ja minä tilasin ne! Mutta kortteja ei ole! Minä joka olen myynyt satoja joulukortteja tänäkin vuonna! Minä en lähetä korttja.

Ifolorin kanssa olemme asiasta keskustelleet ja ne tonttukortit eivät tule – eivät ainakaan tällä viikolla. Joten te kaikki sellaiset blogiani lukevat, jotka olette ennen saaneet meiltä joulukortin, tiedoksenne, että emme ole lopettaneet korttien lähettämistä, olemme edelleen erittäin iloisia kaikista saamistamme korteista ja me vielä palaamme asiaan! Eikös se ole ihan jännä saada yksi kortti heti ensi vuoden alussa? Silloin Emmiliinikin saanee oman kuvakirjansa loppiaislahjaksi.

Myös posti Oulusta Saariselkä-kalentereita tilanneille on kulkenut todella hitaasti: puolenkymmentä tiedustelua olen saanut kalenteri-asiakkailta, jotka ovat olleet huolissaan tilauksen viipymisestä. Pahimmoillaan kalenteri on ollut 10 päivää kirje/pikkupaketti -matkalla.

Tähtipullaa

Pari isoa tähtipullaa ja vähän leetapullaa leivoin, pitäähän jouluna pullaa olla. Viemisiksi ja kotona. Tästä on tullut melkein ”pakkopulla”: on se vaan niin hyvää nyhtöpullaa. Onko siitä ollut koskaan puhe, on varmastikin, mutta muistutan: kokeile tähtipullaa tai tavallista korvapuustia punaviinin kanssa. Tähtipullan ohje on täällä. 

 

Leffa-treffit

Pehtoorihan ei kovin usein elokuviin lähde, eikä olla kyllä päivänäytöksissä käyty juuri muuten kuin omien tai lapsenlasten kans. Tälle päivälle olin päättnyt mennä kolmen näytökseen katsomaan Kaurismäen kehutun ja palkitun ”Kuolleet lehdet”, ja sain kuin sainkin treffikaverin. Elokuva oli ”tragi-koominen” kuten sitä on luonnehdittu. Tuntui että nauratti koko ajan, vaikka oikeastaan ei naurattanut ollenkaan. Elokuva EI ole hauska, mutta se hymyilyttää useasti. Se on ”kaurismäkeläinen”, ei turhia höpötyksiä, mutta paljon tarkkoja miljöitä, monta kertaa tuli olo, että kankaalla on still-kuva. Valokuva, jonka kuuluisi olla jossain näyttelyssä. Vanhat suomalaiset ja italialaiset iskelmät kuljettivat juonta, ja Jussi Vatanen osaa näytellä muutakin kuin komediaa… Alma Pöystiä ei ole turhaan kehuttu.

BTW Elokuvan nimi sattui tälle talvelle aika kuvaavasti. Ainakin täällä Oulun seudulla ”talvi yllätti puut”. Esimerkiksi meidän omppupuussa on lehdet ihan paikallaan, monissa puistoissa varsinkin rauduskoivuissa on ruskeat lehdet paikallaan, viime viikonlopun aikana naapurin pihan isoista lehmuksista lähti paljon lehtiä, mutta on niitä vielä puissakin. Kuolleita mutta paikallaan.

 

Ravintola Gaia – kävimme testaamassa 

Ravintola Gaia on vastikään avattu Ouluun Hallituskadun ja Koulukadun kulmaan (ent. Kure, muinainen Einon kenkä) avattu kreikkalainen ravintola. Sinne menimme leffan jälkeen syömään.

Se oli valoisa, sini-valkoinen, aika iso, ja siellä oli hyvää ruokaa. Minulle kasvisplatteri – iso lautasellinen monia hyviä kreikkalaisia pikkuruokia (tsatsikia, viininlehtikääryleitä, munakoisotahnaa, haloumia, …) salaatin kera ja Pehtoorille souvlaki.

Ruoka oli hyvin aidosti kreikkalaisen oloista. Pimeänä, sateisena joulukuun loppupuolen illansuussa, Kaurinmäen melankolisen pimeän elokuvan jälkeen tapahtui liki valaistuminen.

Nälkä lähti hyvällä ruoalla. Annokset olivat sopivan kokoisia ja hinnaltaan vähän yli 20 euroa, joten ei hinnoiltaankaan mikään fine-dining, muttei kyllä mikään kerniliina-baarikaan. Menemme varmasti toistekin.

Joulu Niitä näitä Reseptit

Pororuokaa ja muuta jouluista

Sellainen hengenpidätyksen ja helpottuneen hengittämisen päivä tänään, tänäänkin. Eikä koske nyt vain maailmanpolitiikkaa, joka kyllä taas melkeiin ahdistaa.

Enkä sitten saanut uhmattua pakkasta, jota ei nyt sitten niin kovasti (- 13 C) kuitenkaan ollut. Hissuksiin sain valmiiksi perjantaisen väitöspäivän kuvaediitit, – kansiollinen kuvia lahjaksi väittelijälle. NYT pitäisi ”pakolliset” kuvahommat olla ainakin jouluun asti hoideltuna. Mitä nyt tämän blogin kuvitukseen jotain jouluista yritän.

Jouluistakin tänään on ollut: Miniän joululahjapaita on päättelyä ja viimeistelypesua vaille valmis. Olipa savotta. Kerron joulun jälkeen. 🙂

Huomenna on ehkä leipomuspäivä, ja ehkä saisin postaukseen kootuksi linkkejä jouluruokiini ja leivonnaisiin aiemmilta vuosilta. Jollen huomenna niin sitten viikonloppuna. Jolloin kyllä lauhtuu ja hiihtäminenkin palautunee ohjelmaan.

Sitä ennen yksi pieni koejuttu jo viime viikonlopulta: tämä on selvästikin Lapas (Lappi-tapas), ei tapas. Ei fritattua kasvis- tai kalamössöä vaan LappItalia-henkeen poroa ja avokadoa. Löysin ohjeen Deliporon-sivulta. Sieltä en ole tilannut kuin kerran jotain, sillä me ostamme porolihat Inarin Menesjärveltä. Juuri tänään saimme tämän talven juhlaruoka-aineet sieltä, – joulun poronpaisti tietysti tärkein juttu.

Mutta tässäpä erinomaisen hyvä alkupala – vaikka joulupöytään. Mie en kauheasti viitsinyt meidän kahden hengen sunnuntaidinnerille koristella, mutta hyvälle maistuivat ilman piperrystäkin. Tässä lämminsavuporoa, kylmäsavuporo voi olla vielä parempi.

Avokado-savupororullat

4 annosta, 8 kpl ohutta savuporoviipaletta

Täyte:
1 kpl kypsä avokado
2 tl sitruunamehua
1/2 kpl punasipulia
2 tl sokeria
1 dl maitorahka (Ehrmann-rahka on sopivan raikas ja notkea tähän)

1. Halkaise avokado, poista siemen ja kuori.
2. Kuutioi hedelmäliha ja lisää sitruunamehu tummumisen estämiseksi.
3. Lisää hienonnettu sipuli ja mausteet. Lisää rahka.
4. Levitä seosta savuporoviipaleille. Kääri rulliksi.
5. Tarjoa alkupalana tai salaatin kera.

Resepti: Jussi Kumpulainen

Reissut Reseptit Ruoka ja viini

Lämpöä jo odotellen

Otsikkokuva kertonee, että Oulussa aurinko paistaa jo hyvin matalalta. Kahden aikoihin olin Toppilansalmen rannalla ja Möljällä kävelemässä. Oli kylmä. – 10 C ja jostain taas tuultakin.

Huomennakin ollaan merenrannalla, ja toivottavasti on paljon lämpimämpää. Lennämme Espanjaan, Manner-Espanjaan. Ja sinne on ainakin viikonlopuksi asti luvannut päiviksi lämpöä melkein hellerajalle asti. Sen jälkeen vähän viilenee, – kait.

Matkakohteeksi valikoitui Espanja, koskapa siellä on vielä niin paljon näkemättömiä paikkoja, maakuntia ja maanteitä. Mietittiin tuossa ruokapöydässä, missäs päin Espanjaa on aiemmin kuljettukaan.

Kataloniassa olimme pari viikkoa kesällä 1995, jolloin Costa Bravan Calonge-nimisestä kylästä vuokrasimme ystäväperheen kanssa talon ja lähdimme autolla läpi Euroonpan sinne lastemme kanssa. Silloin kävimme parinakin päivänä Barcelonassa. Siellä käytiin myös kesällä 2009, oltiin yksi yökin, kun menimme PP:n kanssa (he ovat juuri ne jotka usein uutenavuonna Hangasojalla kanssamme) viikoksi Rosesiin, josta oli vuokrattuna hieno, aika uusi pikkutalo. Samaisella reissulla ajelimme Andorraan ja olimme yhden yön Sitgesissäkin.

Syysloman puolikas, pidennetty viikonloppu vietettiin kerran Madridissa. Lapset olivat jo teinejä, lukiolaisiakin? Ja pari kertaa on Pehtoorin kanssa ajettu linja-autolla Euroopan läpi ja lopuksi Iberian niemimaan läpi Ranskan Biarritzista – San Sebastian – Valladolid- Salamanca ja sieltä Portugalin Coimbraan! Olihan reissu (reitti ja kulkupeli linkin takana 😀 ), eikä siinä paljon Espanjaan tutustuttu.

Espanjan saarilla ollaan oltu: Teneriffalla olin jo pentuna perheen kanssa, patikkareissulla helmikuussa 2012 oltiin Pehtoorin kanssa siellä ja La Comeralla patikoimassa, Mallorcalla patikoitiin syksyllä 2014, jolloin Juniori, ex-miniä ja Apsukin äitinsä kohdussa mukana vuorilla. Ja Lanzatotella olimme kaksistaan 2017 – patikoimassa silloinkin.

Mutta paljon on Espanjaa vielä näkemättä ja kokematta: toivottavasti kahden viikon päästä on tutustuttu maahan ja sen historiaan, ruoka- ja viinikulttuuriin, luontoon ja kaupunkeihin runsain mitoin lisää. Vihreä-valkoinen bannerikuva on vihje siitä mihin päin Espanjassa suuntamme. Ehkä jo huomenna auringonlaskukuva Espanjan rannikolta.

Ai niin, nyt kun on tuo uusi kännykkä, jonka kamerassa on vakain, saatan ehkä laitella Insta-stooreihin videoklikkeja matkan varrelta. Seurantaan siis? 🙂 https://www.instagram.com/tuulestatemmattu/

Hyväksi lopuksi tähän ruokaohje eiliseltä. Hyvää tämä olikin. Varsinkin sellaisesta kuin minä, joka tykkää syödä surimeja suoraan jääkaapista.

Surimi One Pot

(Harri Syrjäsen ohje)

250g surimipuikkoja
300g pastaa
½ ruukkua basilikaa
½ sitruunaa
2 valkosipulinkynttä
8 dl hummerilientä
2 dl kermaa
30g parmesanjuustoa

Pilko surimipuikot paloiksi, silppua valkosipuli ja puolita sitruuna.
Silppua basilikanlehdet.
Kaada loraus oliiviöljyä kasariin, lisää valkosipulit ja kuullota hetken.
Kaada hummeriliemi ja kerma ja kiehauta.
Lisää pastat, mausta suolalla ja mustapippurilla.
Keittele hiljaa hymyillen 14 min kunnes pasta on kypsää.
Raasta parmesaani ja purista puolikkaan sitruunan mehu.
Lisää basilika ja lopuksi surimikuutiot.

Reseptit Ruoka ja viini

Halloween-focaccia!

Jo aamun brunssilla oli jotain meidän keittiöön kuulumatonta: pieniä pääkalloja! Hyvin pieniä ja vain muutamia, mutta olihan lasten silmissä ilo: onko tässä seikkailun alku? Kahdeksan ja viisivuotias olivat tyytyväisiä.

Seikkailimme hyvin vähän, ja aika hyvin lapset ovat pöydässä jo oppineet viihtymään. Höpöteltiin, suunniteltiin ja päädyttiin toviksi lukemaan, yhdessä ja erikseen. Siinä sivussa huomaamatta valmistelin myös meidän  Halloween-perhepäivällistä. Tähän se minäkin olen nyt päätynyt; ihan töpinöissäni tekemään jotain kurpitsakekkeriä!

Piipahdin jossain välissä kaupassa, kummallisen paljon kaikkea mustaa ruokakaupan korissa.

Pävän menu alkoi hahmottua: Alkuun (taas) pieniä halloweentikkuja, sitten focacciaa, salaattia, pottumuusia, hirvenlihapyöryköitä, ja niille sinihomejuusto-kastiketta. Jälkkäriksi mustia karkkeja [mummi! Nää uuet Sisu-karkit on h – y – v – i – ä!!]

Paljon hankittua tilpehööriä jäi käyttämättä, mutta oli meillä  Halloween-kattaus kuitenkin.

Jo pari viikkoa sitten Goose-ravintolan focaccia-leivän saamaa suurta suosiota katsellessani päätin, että teenpä muksuille focacciaa täällä kotosalla. Nyt siitä piti saa halloweeniin sopiva, joten ei muuta kuin suunnittemaan koristeluita. Olen edelleen ylpeä korona-aikana tekemistäni kukka-foccacioista, mutta tänään oli tämä muksu-faktori mukana. Joten aika simppelillä mentiin. Uuniin leipä lähti ruohosipuli-hämähäkinseitti-koristuksin, vain vähän salmiakkilakua hämähäkeissä…  (Ja tämänkin focaccian perusohje on todella helppo, nopeakin, ja löytyy täältä! Poiketen alkuperäisohjeesta olen laittanut puolet tavallisia vehnäjauhoja ja puolet durumia. Nousee siten paremmin, ja on paremman makuistakin.)

Mutta uunin jälkeen Apsu totesi, että seittien on oltava mustia, joten Halvan salmiakki-lakumatto suikaloitui sopivasti ruohosipulien paikoille. Ja kun sitten maistelimme tätä suolaisen-makean lakun yhdiselmää suolaisen focaccain kanssa niin nehän olivatkin varsin passeli yhdistelmä. Oikeastaan niin hyvää, että taidan tehdä toistekin! Ehkä sitten vähän sofistikointuneempana versiona. 🙂

Nuo hieman tummanpuhuvat rinkulat, jotka näyttävät koronaviruksilta, mustilta auringoilta, musteläiskiltä tai joltain kaiken kaikkiaan epämääräisiltä, olivat tummia viinirypäleitä ja mustaa kakkukoristegeeliä. Niiden tarkoitus oli esittää hämähäkkejä. Aina ei voi onnistua. Just nyt emme – tai kuka sitä on arvioimaan. Minusta tämä on just paras. Ja mukavaa ja makoisaa oli!! Tarvitsimmeko muuta? – Nope! Ja oikeasti maku oli ihan perfetto!

PS. Hirvenlihapyörykät hupenivat nopeampaa kuin leipä! Kirjailen ohjeen, joka tuli tänään kehitellyksi 🙂 tässä joku päivä.

Niitä näitä Reseptit Ruoka ja viini

Kasariruokaa kasarissa

On jo pitkään tehnyt mieli sellaista 80-luvun valkosipulista katkarapukasaria, jota Oulussa sai Femilan yläkerrassa olleessa Hovinarrissa. Ja toki muuallakin, sehän oli varsinainen hittiruoka, kuten kaikki muutkin kasarit tai ruukut.

Löysin hyvin ”aidon” oloisen ohjeen, ja monta muuta. Niistä keittelin oman versioni – niistä aineista, joita sattui kaapeista löytymään. Ei ollut pakkasessa katkoja, mikä on aika harvinaista, joten sulattelin pari-kolmekymmentä raakaa scampia Aasia-marketin isosta pussissa.

Rapukasari 80-luvun tyyliin 

2 rkl rypsiöljyä
1 rkl voita
3 – 6 valkosipulin kynttä silputtuna
2 salottisipulia silputtuna
2 rkl tomaattipyrettä
2 rkl ketsuppia
1 prk ranskankermaa
1 prk Mutti kirsikkatomaatteja
chilihiutaleita, suolaa, mustapippuria

Kuullota sipulit öljyn ja voin sekoituksessa, lisää joukkoon tomaattipyre. Sekoittele muutama minuutti.
Sekoita joukkoon ranskankerma ja lopuksi säilyketomaatit.
Mausta chilillä, suolalla ja pippurilla.
Anna soosin hautua samettiseksi parikymmentä minuuttia välillä sekoitellen.

Kuumenna lopuksi tomaattiseos tosi kuumaksi ja lisää joukkoon katkaravut.
Älä enää keitä etteivä sitkisty.
JOS käytät raakoja, kuorittuja scampeja kuten minä tein tänään, keitä niitä vähän aikaa mahdollisimma kuumassa soosissa ja mahdollisimman nopeasti.

Tarjoa riisin tai nuudelien kanssa. Paras ja aidoin tapa tarjoiluun olisi vaalea maalaisleipä tai hyvä patonki. Mutta kun en viitsinyt leipoa, niin keittelin riisiä. Hyvää oli senkin kanssa.

Ja jälkkäriksi kotipihan omppupuista pannaria.

Sekin on jotenkin retrohenkinen sapuska.

Pikkuinen omppupannari
(tupla-annos on uunipellillinen)

Taikina
4 dl kevytmaitoa
2 kananmunaa
2½ dl vehnäjauhoja
2 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 tl kardemummaa
1 tl suolaa
Uunipellille
40 g voita
Päälle
4 pientä omenaakanelia
sokeria

Tee tavallinen makea pannaritaikina, jossa vähän kardemummaakin. Laita turpoamaan jääkaappiin.
Kuumenna uuni ( 225 astetta) ja laita iso voinokare uunivuoan pohjalle. Anna voin paahtua vähän ruskeaksi.
Poista omenista siemenkodat ja leikkaa viipaleiksi. Ripottele pinnalle sokeria ja kanelia.
Kaada taikina uunivuokaan ja sitten päälle omput.

Paista puolisen tuntia 225-asteessa.

Tarjoa kermavaahdon, vaniljakastikkeen tai jätskin kanssa.

 

Italia Reseptit Ruoka ja viini

Syksyinen perjantai – italialaisilla fiiliksillä

Perjantai. Ihan niin kuin se pitäisi erikseen mainita.

Ei, ei ole ollut mikään työteliäs tai muutenkaan rankka viikko, jolloin perjantai vihdoin koittaisi. Sellaisiakin viikkoja on elämässä ollut, paljonkin. Mutta kaukana ne vuodet. Tänään vaan on tuntunut mukavalle, että on perjantai. Viikonlopun alku. Oli tällekin päivälle yksi ”iso” juttu. Olin päättänyt valmistaa huolella jotain hyvää sapuskaa, oikein viikonloppuruokaa. Ja huomiseksi meillä on tiedossa juhladinner. Joten siis selkeästi viikonloppu eroaa arjesta. Mukava niin.

Tälle perjantaille muutakin hyvää: löysin vihdoin mieluisat sukkapuikot [tämäkö on oikeasti mainitsemisen arvoista? – Mistä se, että tästä mainitsen, kertoo elämänmenostani nykyisin?  – Sen että kaikki on ihan hyvin.]

Hyvää myös se, että löysin mieluisat kengät! Riekerin citylenkkarit, joilla syksyn Helsingin reissut ja hääpäiväjuhlavuoden ”grand tour” tulevat sujumaan hyvin. Enkö ole grand tourista vielä kertonut? – Enpä taida vieläkään kertoa. Sellainen on kuitenkin tulossa. Mutta kun olen oppinut tähän, jos ja jos ja jos…. -juttuun niin en vielä kovin paljon hehkuttele. Mutta kengät reissua varten on kuitenkin jo löytyneet. Olen viikon aikana pyörälenkeillä Kempeleen Zeppeliinissä ja Ritaharjun Ideaparkissa sekä netissä surffaillen mieluisia etsinyt ja tänään sitten vahingossa (sukkapuikko-ostosten vierestä) Haloselta löysin. Yesh!  Kenkien löytyminen ei ole mikään pikku juttu. Tai siis on. Mutta pikku jutuistakin voi tulla iloiseksi.

Ja se ruoka. Siis pitkästä aikaa Saltimbocca alla Romana.  Kuten jo tämän pihviruoan nimi kertoo, ruoka on varsin herkullista. Ruokahan nimensä mukaan suorastaan ”hyppää suuhun” [ saltare ~ hypätä ja bocca ~ suu]. Tänään tein oikein huolella ja melkein läträten marsalalla ja voilla.

Nykyisin meillä syödään kovin harvoin pihviä, ja harvoin punaviiniä. Mutta tänään! [Turhapa on sitten aamuyöllä tulla kyselemään, miltä nyt vatsassa tuntuu… 🙁 ]

Saltimbocca alla romana – syyskuussa kotona

kaksi naudan ulkofileepihviä
suolaa, pippuria
salvianlehtiä
prosciuttoa
vehnäjauhoja
tarpeeksi (50 g) voita
tarpeeksi (1 – 2 dl) marsalaviiniä

Ota pihvit hyvissä ajoin huoneen lämpöön ja nuiji sitten noin ½ sentin vahvuisiksi. Pintaan suolaa ja pippuria. Kiinnitä cocktailtikulla jokaisen pihvin toiselle puolelle pari, kolme salvianlehtiä sekä parmankinkkua. Lopuksi taputtele pihvien molemmille pinnoille vehnäjauhoja.

Kuumenna paistinpannu, lisää ainakin ruokalusikallinen tai kaksi voita ja paista pihvejä noin kaksi minuuttia puoleltaan. Laita pihvit lämpimään, kannen tai folion alle.

Lisää viini sekä muutama silputtu salvianlehti pannulle. Keitä tovi ja lisää vielä pari ruokalusikallista voita pannulle, lisää suolaa ja pippuria. Laita pihvit takaisin pannulle kastikkeen joukkoon ja anna vielä kiehahtaa.

Tänään meillä ohessa tomaattisalaattia (Modenan balsamico ei ole vain koriste!!) sekä eilisen kesäkurpitsapastan tuunaus parsakaalilla. Ja jotta ’Italia vibes’ olisi pihalle paistaneen auringon lisäksi täydellinen, niin ruoan kanssa nautimme Peppolia. Paljon muistoja, paljon makua ja sopivaa hapokkuutta ruoalle.

Kastikkeeseen tarvittavaa makeahkoa marsalaa jäi pienestäkin pullosta runsaasti, joten juustopalasen kanssa siitä sai lisää italialaisia muistoja. Semminkin kun pihapöydillä oli viime viikonloppuna keramiikkamyymälästä ostamiani pikkuisia ruukkuja. Ja torilta valkosipuleita!

Ja vielä huomiseksi luvattu lämpöä! Voidaankohan jo puhua intiaanikesästä?

[täällä olen sitä selitellyt tai siis tietoja lainaillut. Eihän se sana ole kielletty?]

Niitä näitä Ravintolat Reseptit Ruoka ja viini

Omppupiirakan aika, – ja missä Villiviini?

Syksyn ensimmäisen omppupiirakan olen leiponut tänään.

Ohje on suoraan uusimmasta K-ruokalehdestä.

Sivulta 11 löytyy tämä ohje.

Hyvä ohje oli tämä.

Uutta ja minulle varsin mieluista oli mascarponetäyte mehevöittämässä piirakkaa. Tämä piirakka ei kaipaa vaniljakastiketta, kermavaahtoa tai jätskiä kylkeensä, vaan on ihan omillaan oikein mehukas ja omenainen. Sekoitettu mascaronetäyte oli suoraan purkista nuoltavan hyvää, ja ajattelin, että sitä voisi käyttää, vaikka tuulihattujen tai täytekakun täytteenä. Saattaisi sopia jonkun puolukkaleivonnaisen tekoonkin oikein hyvin. Kunnon kreemiä.

 

Kuinkahan monenlaisia omenapiirakoita sitä on tullutkaan leivotuksi? Alla linkkejä täällä blogissa julkaisemiini piirakkaohjeisiin.

Pähkinäinen omppupiirakka

Omenafocaccia

#Someomenapiirakka

Kookosomenakakku

Kookosomenakakun ohje on ensimmäisessä keittokirjassani (Riemusta ruoanlaittoon), jossa muuten näyttää olevan aika monta syksyistä ruokaa ja säilöntäohjetta. Ehkä niistäkin vinkkejä sinullekin. Kaikki keittokirjanihan ovat nettiversioina ja siten ladattavissa omalle koneelle.

~~~~~~~~~~~~~~

Minulla oli viime viikolla mökillä mukana (hääpäiväviikonlopun kunniaksi tms.) matkapäiväkirja meidän häämatkalta Kreetalle syyskuussa 1983. Kirjoittelimme molemmat matkallamme pieneen muistivihkoon hääreissustamme (niinkuin muistakin reissuistamme teimme aina siihen asti, että rupesin tekemään matkoista nettisivuja tai päivittämään blogiin matkakertomuksia), – ja olipa kyllä mukava nyt lukea tuon 40 vuoden takaisen matkan kulusta.

Saatiin matka häälahjaksi vanhemmiltani, ja koska edellisenä vuonna oli oltu mun ”työreissulla” Kreikassa (olin kahden viikon opiskelijaekskursiolla yksi kolmesta reissun vetäjästä) oli ihan mahtavaa mennä kahdestaan honeymoonille juuri Kreikkaan.

Alkumatkasta pieni hämmennys tullissa, kun piti luovuttaa virkailijalle maihinnousukortti, johon olin epähuomiossa kirjoittanut vielä tyttönimeni, minkä hoksasin sillä samalla hetkellä kun annoin passin ja kortin tullin tiukannäköiselle virkamiehelle. Ja siinä samassa tempaisin lapun miehen kädestä, revin sen hänen silmiensä edessä ja tulipunaisena koetin selitellä jotain ”sorry, honeymoon, new name, …. ” ja jotain muuta. Passin oli kuitenkin jo hommannut uudelle nimelle ja sain sitten täytettäväksi uuden lanketinkin ja pääsin kuin pääsinkin saarelle häämatkan viettoon.

Mutta siis, matkamme alkoi ajelemalla ensin autolla Helsinkiin, jossa vietimme pari päivää tuttuja tapaamassa, tutustumalla Hvitträskiin ja mm. kävimme syömässä ravintolassa, jossa olimme aiemmin keväällä onnikkakurssin seitsemän viikon Helsingissä asumisen aikana pari kertaa käyneet ja ihastuneet. Nyt päiväkirjastamme luettiin, että ”Villiviini”-ravintola oli syyskuussakin ollut hyvä kokemus, melkein kuin Helsingin kantaruokaravintolamme (kolmas kerta on jo ”kanta”).  Eikä meillä kummallakaan ole muistikuvaa, missä kohtaa Helsingin keskustassa tällainen ravintola oli? Pieni epäily, että jossain Erottajan lähellä, Diana-puiston reunalla? Mutta onko kellään blogin lukijoista tietoa tai muistikuvaa? Onko Helsingissä ruokamatkailleita tai muuten kulkeneita, jotka tämän paikan 1980-luvun alkupuolelta muistaisivat? Olisi mukava tietää missä se oli.

Reseptit Ruoka ja viini Viini

Keittiökokemuksia

Kesää, syksyä, kesää, syksyä. Siis syyskesän päivä tänään.

Enpä ole ehkä koskaan kastunut pyörälenkillä niin totaalisesti kuin tänään käydessäni Virpiniemessä tekemässä sen mitä pari vuotta aiemminkin. Mennessä kylmä, ja palatessa märkä. En nytkään jäänyt kiinni. 🙂  Onpahan mökille viemisiä. Mutta olinhan likomärkä kotiin palatessa, luotan siihen etten vilustunut, vaikka melkein horkassa olinkin.

Tämän rikollisen toimintani lisäksi ei muuta mainittavaa.

Toissapäivänä taisin postauksessani luvata vielä palaavani sen illan menuun. Vinkkien arvoista on

  1. Sun flower -jätskiä, jota olen tänä kesänä syönyt ihan luvattoman usein, on myös purkissa, ei ainoastaan tikkujätskinä. Ja se sopii hillojen kanssa todella hyvin. Eikä tarvitse hilloja, ei tarvitse mitään muuta kuin lusikan: suoraan purkista!  Oi, että!
  2. Nyt on kaupoissa juuripersiljaa. Ihan hurjan hyvää taas kerran.
  3. Ferrari. Koska meidän Gruppo San Lorenzo -poppoomme tuli Toscanan-viikolla nauttineeksi eräänkin kuohuviinipullollisen, ja nimenomaan Ferraria, oli luontevaa, että tarjosin perjantaina minikalaaseissa aperitiiviksi Ferraria. Enkä mitä tahansa Ferraria, vaan Vävyltä joululahjaksi saamani vuoden 2016 Perle-versiota. Tiedä häntä, mistä hän oli moisen tilannut, Alkossa sitä ei ainakaan nyt ole. Tätä me nautimme myös viime kesänä Lombardiassa, joten muistoja sieltäkin. Muutamia muita Ferrarin talon kuohuvia toki on Alkossa, eikä niissäkään mitään vikaa. Jos kohdalle sattuu kannattaa muistaa talo varteenotettavana kokeiltavana. Kuten muikeista ilmeistämme on hoksattavissa, olimme mielissämme jo avatessa… 😀

Saaristolaislautasista olen höpötellyt kohta kuukauden verran, – tässä kuva siitä, kuinka monimutkaista sellaisen kokoaminen on. 🙂

Ja tällä kertaa en edes keittänyt perunoita, sillä oli tuoretta home-made saaristolaisleipää, jolle kaikki (no ehkä pastisscampit eivät tarvitse leipää, eivätkä mitään muutakaan seurakseen) lautasella oleva on mitä mainion makupari. Helppoa ja hyvää. Leivän ohje on täällä. Tällä kertaa käytin leipätaikinassa vaaleaa siirappia, ja sehän olikin hyvä. Ei tule ihan niin paksua ja tummaa leivästä.

Ja tällä kertaa onnistuin saamaan tattirisoton pinnalle sienikoristeet kunnolla rapeiksi! Voisi joskus koettaa tehdä tuollaisia ihan vaan erikseen alkuruokalautaselle. Olivat hyviä.

Pakastetut viipaleet on sulatettava ja kuivattava mahdollisimman hyvin, ja sitten paistettava suolattuna tosi kuumalla pannulla, reilussa voissa ja nopeasti. Saivat kiitosta.

Yleensäkin tykkään tehdä risoton ”maku-raaka-aineen” (= sienet, parsa, äyriäiset, porolastut, porkkanat etc.) etukäteen kypsäksi ja lisätä sitten vasta lopuksi kypsään risottoon. Näin ei tule sakeaa mössöä, vaan maut säilyttävät omat makunsa ja arominsa puhtaina ja pureksittavina.

 

Isovanhemmuus Reseptit Ruoka ja viini Viini

Kaikkea mukavaa – Oi, ihana elokuu

Tänään ehkä tämän kesän viimeinen aamubrunssi muksujen [ja Miniän] kanssa.

Pehtoori pohti tuossa, että jolleivät lapsenlapset näistä vuosista mummilassa muuta muista, niin nämä aamubrunssit.

Muutoinkin päivä vietettiin Rantapellossa. Aamun tihkua uhkailevassa säässä askarreltiin, leivottiin ja tehtiin kardemummaputkesta hernepyssy. Ihan uusia asioita 2010-luvulla syntyneille. Jo kuivatut herneet olivat varsinkin Eepille iso ihmetyksen aihe. Hänhän toki tietää, miten herneenpalot mummin yrttipenkissä kasvavat, mutta mitä ihmettä ovat kivikovat pikkuiset herneet, joita voi puhallella/ampua kardemummaputken läpi! Yritin kertoa, että kun me papan kanssa oltiin pentuja, herneitä ammuttiin koiranputkien läpi, — siinä vaiheessa lapset jo olivat ihan pois kartalta. 🙂

Ja pullataikina! Apsun kanssa on joskus vuosia sitten leivottu, mutta tänään saivat – melkein – keskenään itse tehdä taikinankin. Kovasti molempia hämmästytti, kuinka monia aineksia pullaan laitetaan ja kuinka hillitön olikaan riemu, kun sanoin, että voidaan tehdä ”Nutella-silmäpullia” (vrt. voisilmäpullat). Ja kun taikinasta tein yhden pikkuisen leetapullan (leeta, ~ pitko, oulun murre) katselivat ihmeissään. Hämmästyttää, kummastuttaa…

Yhden askartelujutun olin bongannut jostain Insta-kelasta. Laitetaan kaksi pahvimukia päällekkäin ja ensin toiseen leikataan hahmon ääriviivat ja sitten alempaan voi piirtää erilaisia ”tyyppejä” [vas. A:n tekemä Käärijä-figuuri). Kun alempaa mukia pyörittää tulee uusia hahmoja… Yllättävänkin kauan molemmat näitä jaksoivat värkkäillä.


Sitten tehtiin vielä ”nimikortteja”. Mummin uudet akryylivärit saivat lapsetkin innostumaan.

Katseltiin vielä kuvia Järvenpään pienestä serkusta, oltiin vesisotasilla ja pelattiin. Kesäelämää. Oi että, sanoi Eepikin.

~~~~~~~~~~~~~~~~~

Illansuussa, lasten jo lähdettyä, meillä kahdella oli ruoka-aika. Eilisen jälkeen nyt eka kertaa edes pieni nälän tunne.  Keräilyeriä, ja uudenlainen fetavaahto! Meillä oli porkkanoita ja paprikoita, leipää ja broilermakkaraa, ja salaattia. Ja niiden kaikkien kanssa tämä varsin työläs lisuke 🙂 maistui mitä parhaimmin. Epäilemättä toimii myös savukalan kanssa.

Simppeli fetavaahto

½ pkt fetaa (Patros tai Olympos)
ja 1 dl Arlan Limonello-kermaa.
Murustele feta, lisää joukkoon kerma, sekoita sauvasekoittimella vaahdoksi.
Se on siinä!

Sitten vain lempeästä, leppeästä, täyteläisestä, vihreän vehreästä kotipihan tunnelmasta nautistellen, pikkuisen tulevia miettien. Oi ihana elokuu!

Ja pyöräilijöille mieluinen kuohuva. Italialainen, alle 10-prosenttinen rosekuohuva, jota parempaa 13 eurolla toki saa, mutta tällä kertaa ”etiketti edellä”: Summer Collection.  Ei huono.

Reseptit Ruoka ja viini

Karppaajan herkkuruokaa

Jostain, joskus, – lehdestä, netistä, instasta? Joskus aika päiviä sitten olen törmännyt ohjeeseen tai tämän kaltaiseen ruokaan, sen aihioon, ja silloin muistikirjaani raapustellut joitakin tärppejä sellaisen tekemiseksi. Tänään sitten rohkeasti kehittelin reseptin. Ja jopas olikin hyvää. On kolesterolit ja kaikki rasvat kohdillaan, mutta kyllä on hyvää. Eikä mitään turhia, täyttäviä hiilareita.

Sunnuntain kesäkurpistaruoka

1 iso tai 2 pientä kesäkurpitsaa

1–2 rkl oliiviöljyä
1 mieto punainen chili
1–2 valkosipulinkynttä
½ dl kermaa
2 rkl ketsuppia
cayennepippuria, peperinconoa tai rouhittua cihilipippuria
100 g Aura-murua
150–200 g katkarapuja

Kuumenna pannulla oliiviöljy, lisää joukkoon paloiteltu chili ja valkosipuli.
Sekoittele tovi ja lisää joukkoon kuutioiksi paloiteltu kesäkurpitsa.
Lisää kema ja ketsuppi, sekoittele niin että kesäkurpitsa kypsyy, mutta jää mukavan napakaksi.
Lisää joukkoon Aura-muru, ja anna sen sulaa ja imeytyä kurpitsaan.

Ihan lopussa lisää katkat, sekoita joukkoon, kuumenna, älä keitä.

Valmistuu aika nopeasti, ja on täyteläistä ja hyvää.

Tätä ennen onneksi pyörälenkki Bauhausiin. Kyllä minä tupisin ja itsekseni kiukuttelin säästä, kylmästä kelistä, – toki minulla oli hanskat ja anorakki ja takaritsillä sadeviitta varuilta, mutta silti tuntui epäreilulta moinen myrtti sää. Kunnes aikani tupistuani ymmärsin lopettaa moisen marmattamisen. Jos ongelmat on NÄIN suuria, niin eiköhän kannattaisi sittenkin olla vain tyytyväinen. Semminkin kun koko matkalla ei satanut, ja sain hyvinkin melkein pari tuntia liikuttua.

Illansuussa ystävät tulivat omalla pyörälenkillään piipahtamaan: asiantuntija-apua mökin pikku projektiin saatiin. Suunnittelun ohessa ehdittiin vaihdella kuulumisia ja eilisen juhlan rääppiäisiä nautiskella. Mökille alkaa jo taas ollakin kaipuu. Tattejakin voisi jo olla…

Kyllä tässä ennen ruskasesonkia sinne ehkä suuntaammekin. 🙂

 

Isovanhemmuus Reseptit Ruoka ja viini Viini

Hengen ja ruumiin ravintoa

Jos kesään kuuluvat museot, taidenäyttelyt, mansikat, yhdessäolo läheisten kanssa, leppoisa oleilu, rose-kuohuva, hyvä ruoka ja sateeton sää, niin tänään on kaikki kesän tunnusmerkit täytetty.

Pienet – tai ei Apsu enää niin ”pieni” ole – tulivat vielä aamupäivällä iloksemme. Ja pitämässä liikkeessä.

Myöhäisen brunssin jälkeen päätimme pienen pohdinnan jälkeen suunnata torille – sittenkin. Josko pelipaitakauppias tänään olisi paikalla. Jee! Kyllä!

Entäs mihin sitte? – Liikennepuisto lauantaina kiinni, mitä en vieläkään voi ymmärtää… Ja sittenhän me keksittiinkin! Se Lasikesä 2023-näyttely Pikisaaressa! Ja kyllä olivat lapsetkin tohkeissaan: Eepi varsinkin! Ei pysynyt hetkeäkään paikallaan, teokselta toiselle, – ja minunhan olisi pitänyt pysyä vauhdissaan mukana. 😀

Luulenpa, että käyn toistamiseen, yksikseni, ihan eri silmin katsomassa todella kiinnostavia, helposti ihastuttavia, erilaisia, ajatuksella tehtyjä lasitaideteoksia.

Teokselta toiselle kameran kanssa kuljin: ”Mummi, tuu kattoon”. Luonnollisesti tämä oli Eepin lemppari.

Viimeksi eilen Potna-Pekan kyydissä Pikisaaren läpi mennessä, Merimiehenkotimuseon ohi ajellessa ja siitä kertoessani, muksut totesivat ”mennään sinne joskus” ja ”milloin sinne mennään” …  ja tänäänhän se oli hyvä sinnekin poiketa.

 

Kyllä olin hiljaa mielessäni aika iloinen, kun hoksasin, etten ole heille museokammoa luonut, vaikka on vuosien varrella humputtelupäivinä ja muutenkin monissa, monissa museoissa kuljettu ja monta kertaa.

 

Varsinkin Apsu oli taas innostunut: varsinkin Pikisaari/Oulu ennen/nyt kuvat ja videoesitys kiinnostivat kovasti, jopa niin paljon, että vielä mummilaan palatessa etsittiin netistä lisää tietoa mm. Oulun Pammauksesta. Ja olipa mukava näyttää Eevikselle rukki ja kehrättyä lampaan villaa kun sellaisesta oli juuri eilen ollut puhe. … Vain museokaupan nekut olivat pettymys.

Puolenpäivän jälkeen oli taas aika heipata, vähän halatakin. Pian taas nähdään.

~~~~~~~~~~~~~~

Tein ehkä parasta tarte flambeeta ikinä. Siis oma tekemänä parasta. Ihan sama vanha ohje, mutta uudehko uuni, jossa on ”pizza-paistoasetus” ja tein pohjan todella huolella, vaivasin ainakin sen 10 minuuttia. Taikina sai nousta aika kauan kun kävin lenkillä etc. ja tuloksena ohut, rapea pohja.

Tåytteet enimmäkseen ”mitä kaapista sattuu löytymään”, – tällä kertaa juustoa tavallista enemmän, sekä mozzarella- että emmental-raastetta, mutta ei hillittömän paljoa.

Alsacen Pinot Noir- viini olisi ollut tälle ehkä paras mahdollinen makupari, mutta kun sitä ei nyt ollut saatavilla, niin avattiin Les Carabènes Pinot Noir. Sehän sopi oikeinkin hyvin.

Viineistä puheenollen. Koska etiketissä lukee ”Limited Edition” niin ehkä kannattaa olla ajoissa hankkimassa: onhan tämä ehdottomasti löytö. Codorniu on tuttu, tunnettu ja taattu cava-tuottaja, jolta on nyt tullut Alkoon rose, joka kyllä kannattaa kesän vielä jatkuessa nauttia. Classico Rosada maksaa 13 €. Jääkylmänä kauniina kesäpäivänä, tai iltana. Yhdessä ruoan kanssa, tai ehkä ilman. Joka tapauksessa. 🙂

Reseptit Ruoka ja viini

Mascarponemousse ja muistoja

Lauantaiaamun viileydessä kuului käen kukunta. Ei olla ennen kotipihalla sellaista kuultu. Hyvällehän se sellainen kuulosti. Kuuluisipa huomennakin.

Vielä kun olisi ollut lämmin. Ei ollut. Ei ole ollut koko päivänä.

Euroopan kulttuurikaupunki 2026 Oulu tuntuu lisäävän kaikenlaista hyvää lähitienoon miljooseen, kulttuurimaisemaan ja yllättäviinkin kohteisiin. Yksi pieni osoitus siitä on Höyhtyän ostarin ennestään ankeisiin takaseiniin annettu lupa nuorille taiteilijoille osoittaa taitojaan ja luovuuttaan. Ilolla tällaisia katselee, näihin tutustuu ja tämmöisiä suosii. Juttu graffiteja tehneistä nuorista on täällä.

Mansikoista puheenollen…

Graffitin lisäksi niitä tänäänkin meidän jälkkärinä. Lisäksi eilistä mascarpone-amarettokastiketta/moussea, vähän oman yrttipenkin minttua sekä purutuntumaksi suklaakeksimuruja.

Mascarpone-kastike/mousse  

250 g mascarpone-juustoa
2 dl kuohukermaa
3 kananmunaa
6 rkl sokeria
2 rkl Amaretto-mantelilikööriä (tai jokunen tippa kasvasmanteliöljyä)


Amarettoa myydään minipulloissakin, ettei tarvitse isoa yhtä jälkiruokaa
varten ostaa.

Vatkaa keltuaiset ja sokeri vaaleaksi, ilmavaksi vaahdoksi. Lisää mascarpone.
Seuraavaksi lisää vaahdoksi vatkattu kerma ja lopuksi mausta liköörillä.
(Jos haluat oikein kuohkean ja vähän kevyemmän kastikkeen, etkä moussea,
niin vatkaa myös valkuaiset vaahdoksi
ja sekoita nekin kevyesti käännellen juustomassaan.)

 Ja JOS kastiketta/mouseea sattuu jäämään, niin laita loput pakkaseen, seuraavana päivänä tai viikonloppuna on mascarpone-jäädykettä.

Kuvat eivät kerro koko totuutta: niiden oton jälkeen mansikat hukkuivat kastikkeeseen. 🙂

Heinäkuun ensimmäisen sää on yleensä ollut suosiollinen mansikoiden nauttimiselle ulkoilmassa, piknikeille ja kaikelle muulle kesäiselle. Heinäkuun ensimmäinen on äitini syntymäpäivä, hän olisi tänään täyttänyt 93 vuotta. Vuosikausia, vuosikymmeniä aloitin loman heinäkuun ekana, ja vuorovuosina systerin kanssa järjestettiin äidille synttärikekkereitä, – ysikymppiset olivat sitten veljen ja vaimonsa järkkäämät. Tänään vietettiin vain kaksistaan pientä ruokajuhlaa ja kävin tietysti haudalla höpöttelemässä, vähän siivoilemassa roskia, viemässä ruusuja ja muistelemassa menneitä. Hautausmaallakin oli taas hyvin kaunista.

On tasan kaksi vuotta siitä, kun äiti oli viimeistä kertaa ulkona. Olimme pyörätuolilenkillä kaupungilla, kävimme lounaalla ja leivoksilla Letkunpuiston Makiassa, ja toisin kuin vuosia ennen sitä, äiti jaksoi ja halusi kierrellä kaupungissa pitkin poikin. Kolme päivää sen jälkeen hän joutui sairaalaan, eikä paluuta enää ollut. Alkoi evakkomatkan loppusuora…

Tänään alkoi heinäkuu. Kesää on vielä paljon jäljellä!

Niitä näitä Reseptit Ruoka ja viini Valokuvaus

Keskikesältä tuntuu

Merenrannalle. Uimarannalle. Sinnehän se tänään matka vei.

Haukiputaan Meriniemen biitsillä oli sitten viimekesäisen käyntini tehty parannuksia. Siellä on nyt pukukoppi, penkkejä, muutoinkin siistiä rantaa oli siistitty vielä lisää.

Tämän näkymän vieressä viivyin kauan. Onko yksinäinen rannalla istuskelija ollut tarkoituksella valon ja varjon rajalla? Ja kuinka kauniin kuvion puun varjo hiekalle tekikään! Oranssinruskean hiekan ja kimmeltävän meren sekä sinitaivaan värit yhdessä viehättivät.

Entäs tämä?

Olisipa lapsena kodin lähimetsässä joskus tullut vastaan tälläinen puu! Ihan täydellinen majan rakentamista varten. ISON majan! Me teimme pieniä majoja kuusen alaoksien alle, tai sitten majan kaikesta romusta, mitä kodin pihapiirissä olleiden onnikkatallien reunamilla, varastoissa ja takapihoilla oli.

Virpiniemen Meriniemen rannalla ei lisäkseni juuri muita ollut, pari äitiä muksuineen.

Pehtoorin nimpparipäivän aamiaisen (brunssin) katoin melkein ( 🙂 ) yhtä runsaaksi kuin muksuille silloin kun he tänne mummilaan jo aamusella joskus tulevat, mutta lounas oli varsin tavallinen. Paitsi jälkkäri.  Nyt kun kaikki muut lienevät tehneet ”Maisemakahvilan raparperipiirakkaa” jo pari kesää, minä leivoin ”viraalihitiksi” nousseen piirakan vasta tänään.

Oman penkin raparperinvarret olivat juuri sopivan solakoita piirakkaan pilkottaviksi. Vuosikausia, tai siis vuosikymmeniä, olen tehnyt kookos-raparperipiirakkaa  tai anopin versiota, joka tehdään pullataikinapohjaan. Mutta nyt tämä uusi kyllä syrjäyttää nämä entiset! Maisemakahvilan piirakan tarina ja sen ohje linkkien takana. Vähän jäähtyneenä ja Ingmanin Madagasgarin vaniljajäätelön kanssa oli mehevää ja makoisaa.

Mökkielämää Reseptit Ruoka ja viini

Maan ja taivaan välillä

Kesälauantai oli jo varhain aurinkoinen, mutta aamuöisen havahtumisen jälkeen paluu uneen vielä muutamaksi tunniksi. Pitkä aamiainen, kahvi maistuu täällä erinomaisen hyvälle, koska niin hyvä pohjavesi.

Pientä puuhastelua, enimmäkseen pihapiirissä ennen kuin saimme aikaan päätöksen lähteä pikkupatikalle ja lounaspiknikille (= eväsleivät eilisen rääppiäisistä reppuun) kohti Urupäätä ja Palopäätä. Magneettimäen parkkipaikalta yhä ylös yrittäen. Tämä oli neljäs kertamme tälle reitille. Viime vuonna oli kuvausvire siellä ihan eri luokkaa kuin tänään.

Siellä taivas tuntuu olevan tavallistakin korkeammalla, mutta maassakin on katseltavaa.

Tunturikoivun nöyrä maata pitkin kulkeva kasvu paljakassa pelastaa sen elämälle. Hanget peittävät ja painavat sen entistäkin matalakasvuisemmaksi. Mutta lehti on jo ”täysi”.

Tällä kertaa palasimme Palopäältä uutta reittiä, pohjoisempaa kiersimme ja törmäsimme uuteen kuruun. Tai ehkä se on vain sulamisvesisuoma. Joka tapauksessa se oli tiukasti lumessa, liki jäässä.

Ja pilvet! Yläpilviä, keskipilviä, lentokoneen tiivistymisjuovia, halo – oikealla Kaunispään huippu. Täällä on tilaa hengittää, hämmästellä, kummastella ja voida hyvin.

Iltapäivällä minulla sienien ryöppäysoperaatio. Sen lisäksi, että Pehtoori on poiminut muutaman litran, eilinen vieraamme toi tullessaan – iloksemme – toisen samanlaisen satsin. Nyt perheen juhannus, mutta myös joulu on turvattu. Ainakin korvasienimuhennoksen osalta. Ja riittää näistä vielä muihinkin juhlapöytiin…

Ryöppäyshomman ohessa tein tämänvuotista Beaivia. Muutamana edellisenä vuonna olen tehnyt sen vasta elo-syyskuun mökkielon aikana, mutta nyt jo tänään. Se on vielä vähän vaiheessa. Kunhan valmistuu, laittelen kuvan.

Ruokaa ei paljon tarvinnut tänään laittaa: eiliseltä oli rääppiäisiä riittämiin. Jopa yksi jälkkäri. Ensimmäistä kertaa tein hillapossetia, ja ilokseni se onnistui ja oli ihan hyvää. Taitaa jäädä mökin menulistalle pysyvästi. Pääsiäiseksi olin varuille jo kotona leiponut pieniä lime-valkosuklaakakkusia ja niitä oli vielä pakkasessa muutama, joten lisäsin ne possetin oheen. Ei ollenkaan hassumpi yhdistelmä!

Hillaposset

4  annosta

noin 2 dl hilloja (tai valmista hillasosetta) + ½ dl vettä
½ – 1 dl sitruunamehua
(2 cl lakkalikööriä)
4 dl kuohukermaa
1½ dl sokeria

Kiehauta hillat pienessä vesitilkassa ja painele seos siivilän läpi kulhoon,
johon lisäät sitruunamehun.
Mittaa kerma ja sokeri kattilaan.
Lämmitä seos kiehumispisteeseen.
Anna kiehua 2 – 3 minuuttia sekoitellen.
Ota kattila pois liedeltä. Sekoita joukkoon hilla-sitruunasose.
Maista seosta ja lisää tarvittaessa sokeria, tai lisää pieni loraus lakkalikööriä, – se vahvistaa hillan makua.

Anna jäähtyä noin 15 minuuttia.
Kaada seos tarjoiluastioihin. Peitä kelmulla.
Nosta viileään ja anna hyytyä vähintään 3 tuntia.
Tarjoa sellaisenaan, tai hillojen ja tai kermavaahdon kera.

Reseptit Ruoka ja viini

Pikku juttuja makujen takaamiseen

Tänään jo aurinkoista, ja pieni tuntuma lämpenevästä säästä (+ 8 C korkeimmillaan).

Ja paluu ”normaaliin” päiväjärjestykseen: minä tein ruoan ja Pehtoori laittoi tiskit pois. Mutta eilisiä herkkuja oli niin paljon, että pääsin hyvin vähällä…

Eilisestä alkuruokakeitosta jäi puolet tälle päivälle. Lämmitin vain ja pikkuisen tuunasin sitä siemenleipämuruilla ja grillatulla ja murennetulla salami-peperonilla (prosciutto ois ollut vielä parempi, mutta kuin ei ollut kaapissa). Vaniljaisen kukkakaalikeiton ohje on Valion sivulla.

Leivoin oheen myös vehnäsämpylöitä  – niin turha ruoka kuin olla ja voi – mutta nokare paahdettua voita lämpimän sämpylän päällä – ja kylläpä maistui. Paahdettu voi on fenkolisalaatin ohessa ollut viime kuukauden aikana meillä liki jokapäiväinen pieni makujen viimeistelijä. Tein paketellisesta voita ja siitä riittää. Se säilyykin ihan hyvin. Valion sivulla on ytimekäs ohje ja Satu Koivisto neuvoo sivuillaan varman päälle: paahdettu, vaahdotettu voi.

Hyvä viimeistelijä moneen ruokaan, nokere leivän (hapanjuurileipää!! 🙂 ) päälle, kasvisten sekaan ja vaikka pastan kanssa.

 

 

Niitä näitä Reseptit Ruoka ja viini

Ajatukset ulkomailla

Joko huomisia kruunajaisia varten on tarjoilut suunniteltu? Fish and chips?  Beefeater & tonic? Kurkku-kolmioleipiä ja Darjeeling tea! Tai toffeeta? White beans and toast? Ehkä tilkka sherryä? Tai englantilaista kuohuviiniä, jota samppanjan haastajaksi sanotaan. Alkossahan on jo monia.

Minulla ei ole mitään suunnitelmia eikä hankintoja, muuta kuin että aion ainakin osan päivästä olla television ääressä. Minulla kun on ruoanlaittovapaa huomenna: Pehtoori on luvannut kokkailla.

[Lontoo-kuvat 11 vuoden takaa kun oltiin Tyttären ja Pehtoorin kanssa pidennetyllä viikonloppureissulla.]

Ehkä huomennakin harrastan talvipyöräilyä kuten tänäänkin. Pyörätiet olivat tosin sulat ja aurinko paistoi, mutta tuuli reippaasti ja kylmästi jostain Barentsinmeren suunnalta. Vaikea väittää, että olisi ollut kovinkaan leppoisaa polkemista. Ulkoilmaa kuitenkin, ja niin paljon, että tuli nälkä. Ja säästä johtuen ikävä Italiaan.

Siispä päivän menussa lombardialaista broileria. Tein sitä viime keväänä muutaman kerran, lupasin postailla tännekin reseptin, mutta onpa näköjään unohtunut. Nyt sitten tässä.

Lombardialaista broileria

(ohjeen löysin täältä

    • 500g kanapojan rintafileitä (3-4 kpl)
    • 3 dl kuohuviiniä (vähempikin riittää – bloggaajan huomio)
    • 1 makea sipuli
    • 4 valkosipulin kynttä
    • 1 rkl kanafondia
    • ½ tl suolaa
    • mustapippuria
    • 2 tl Dijon-sinappia
    • 2 tl sitruunamehua
    • oliiviöljyä (tai voita)

Kastikkeeseen

    • 50-70 g raastettua parmesanjuustoa
    • 2 dl kermaa
    • oliiviöljyä (tai voita)

Pilko sipulit ja valkosipulit, laita kasariin niin paljon oliiviöljyä että pohja peittyy, lisää sipuli ja valkosipuli. Paista kunnes sipulit ovat läpikuultavia, lisää kuohuviini, kanafondi, suola, mustapippuri, sitruuna ja Dijon-sinappi, sekoita ja ota pois lämmöltä.

Voitele uunivuokaa tai muu uuninkestävään astia oliiviöljyllä ja lado siihen kananpojan rintafileet sileä puoli ylöspäin, kaada äsken valmistamasi kastike rintafileiden päälle niin että fileet jäävät vähän paljaaksi. Paista 225 asteisessa uunissa ylätasolla n. 25min (tai niin että rintafileet saavat vähän väriä).

Laita pasta  kypsymään. Ota astia uunista ja kaada liemi kasariin (jos haluat tasaisen liemen siivilöi neste). Anna liemen kiehua noin 5 min ja lisää kerma, lisää raastettua parmesanjuustoa hyvin hitaasti jatkuvasti sekoittaen kastikkeeseen kunnes kastike on sopivan paksua. Parmesanjuusto voi olla vaikea saada kokonaan sulamaan, mutta se ei haittaa makua (halutessasi voit siivilöidä kastikkeen myös tässä vaiheessa).

Kannattaa käyttää jotain ”kuppimaista” pastaa, jotta kaikki hyvä kastike tulee syödyksi. 🙂 Fenkolin höylääminen salaatin päälle on nyt ”The Juttu”. Kannattaa kokeilla.

Lappi Liikkuminen Mökkielämää Reseptit Ruoka ja viini

Lankalauantai mökkikeittiössä ja Sivakkaojalla (mm.)

Pääsiäiskokko ja Staalo

Lankalauantai. Ei olla värjätty lankoja, kuten kansanperinteen mukaan tapana on ollut, mutta pääsiäiskokko (notski) meillä oli hätyyttämässä noitia ja pahahenkisiä maahisia pois puronrannaltamme.

Täällä kairassa taitaa Staalo olla noitajengin ykköspahis. Se on Lapinmaassa tunnettu saamelaisen muinaisuskon isokokoinen, tyhmänpuoleinen, ahne ja pahantahtoinen haltija, jota tavataan useimmiten joulun aikoihin, talven pimeinä päivinä, eikä niinkään pääsiäisenä. Ehkäpä juuri pääsiäiskokot pitävät sen piilossa, pois ihmisten ilmoilta?

Pääsiäisen herkuttelua

Pääsiäispaasto päättyy pääsiäisyönä. Mehän ei olla mitään paastoa pidettykään, joten omalla ihan perinteisellä pääsiäistavallamme vähän arkiruokaa parempaa on syöty jo tänäänkin. Pääsiäinen kun on minusta paljon monipuolisempi ja herkullisempi ruokajuhla kuin joulu.

Jo aamiaisella aloitin herkuttelun. Pehtoori ei puurosta luovu, eikä ainakaan sitä mämmiin vaihda. Ei edes lakumämmiin. Mutta minulle maistui: lakumämmiä ja vispikermaa. Nam!

Päivän menussa lohikeitto (Harri Syrjäsen), ruisleipää (Kuukkelin) ja gourmetvoita (Président) ja hillasemifreddo (minun)!

Kannatti tuoda Oulun Kauppahallista (vakumoitu + pakastus – hyvin säilyy maut) lohet ihan tätä varten. Ohje siis täällä.

Hillat Pudasjärven Livolta – eivät todellakaan ole meidän poimimia. Nuo koristeet ”symboloivat” itikoita hillasuolla  – niistä meidän ei ole tarvinnut kärsiä. Kiitos taas Voikukkatielle. 🙂

Ja viininä Franchetto La Capelina Soave Ronca-Monte Calvarina  2021. Se on venetolainen 18 euron viini, jolle ei ole suosituksina ole lohi vaan pasta ja juusto. Ensi kerralla lohisopalle joku toinen viini, mutta silti tämä viini kyllä miellytti.

Ja hiihtämässä kävin Sivakkaojan suunnalla. Olisi kannattanut lähteä heti aamusta. Puolenpäivän aikaan näillä lämpöasteilla alkaa olla jo melkoisen märät ladut, mikä merkitsee karvapohjasuksille pitkissä alamäissä melkein vaaratilanteita. Tökkii aika yllättäen. Mutta mie hiihtelin hissuksiin, rauhassa, kuvaillen, todellakin nautiskellen, ilman isompia ajatuksia, ahdistuksia, ei (enää 😀 ) suorittamispaineita/kilometritavoitteita. Kunhan hiihtelin, – uusia oppeja harjoitelllen.

 

Lappi Mökkielämää Reseptit Ruoka ja viini

Aurinkoinen, kaunis, hiljainen pitkäperjantai

Hiljainen päivä – pitkäperjantai lämmössä ja valossa. Menisköhän tämän päivän postaus ihan vaan näin kuvien kertomana.

Kelo

Tämä kelo metsässä, kulkiessa liukulumisuksilla kohti Rönkönlampea, haastoi! Tuntui melkein pröystäilevän…. Kiertelin ja kuvailin.

Ja kyllä me sitten ystävystyimme.

Pitkäperjantai ei ole ollut ”lajityypillinen”. Poikkeavaa on ollut hulvaton auringonpaiste, iltapäivällä varjon puolella +10 asteen lämpö, liki tyven, paitsi tunturien laella, liisterimäinen keli, haahuilu siellä ja täällä, kaksin syöminen. Hyvin syöminen ei ole poikkeus. 😀

Piispanojalle mennessä tässä kohtaa on usein huhtikuussa näkynyt koskikara, kaksikin. Ei näkynyt tänään. Mutta väliäkö sillä. Kaunis oli puro.

Pääsiäisruokaa

Oulusta Torin Lihamestarilta ostettu pakastettu kokonainen jyväbroileri valmistui kohtuullisen voikimpaleen ja yrttien kera vallan hyväksi. Tuplasin ohjeen valkosipulimäärän ja tuntuu, että mökin seinätkin vielä tuoksuvat rosmariinille ja valkosipulille! Oheen parsaa ja salaattia. Kun oltiin vain kaksin, en innostunut jälkkäriä tekemään. Ehkä  sitten huomenna, viimeistään pääsiäispäivänä.

 

KOKONAINEN JYVÄBROILERI UUNISSA (ohje Soppa 365)

1 broileri (noin 1,4 kg)
1 sitruuna

Yrttivoi
 1 sitruunan hienoksi raastettu kuori
 2 dl silputtuja yrttejä (timjami, basilika, persilja, rosmariini)
 2 puristettua valkosipulinkynttä
1/2 tl mustapippuria
 100 g pehmeää voita
Lisäksi
 oliiviöljyä
 suolaa
  1. Lämmitä uuni 225 asteeseen. Pyyhi broileri talouspaperilla sisältä ja päältä. Pese sitruuna huolellisesti harjalla, kuivaa ja leikkaa lohkoiksi. Valmista yrttivoi sekoittamalla kaikki aineet yhteen.
  2. Leikkaa broilerin nahkaan viilto. Hiero reilu puolet yrttiseoksesta nahan alle. Tee koipiin muutama viilto ja hiero viiltoihin yrttivoita.
  3. Levitä loppu yrttivoi broilerin päälle. Ripottele päälle vähän suolaa ja mustapippuria ja sivele broileri oliiviöljyllä.
  4. Ripottele broilerin sisälle suolaa ja työnnä lopuksi sitruunalohkot vatsaontelosta broilerin sisään.
  5. Sido koivet paistilangalla yhteen. Nosta broileri voideltuun uunivuokaan. Paista broileria uunin keskitasolla noin 15 minuuttia. Alenna uunin lämpö 180 asteeseen ja jatka paistamista noin tunti. Valele broileria ja kasviksia paistamisen aikana voisulalla tai oliiviöljyllä.

Vinkki: Paistoaika vaihtelee broilerin koon mukaan. Mitä suurempi lintu sitä pidempi paistoaika. Kokeile broilerin kypsyyttä työntämällä hammastikku broilerin paksuimpaan kohtaan. Kirkas lihasneste on kypsän lihan merkki, punertava kertoo, että kypsennystä on jatkettava.

Reseptit Ruoka ja viini

Uusia makuja

Gourmet-omppu Yello

Nyt kun veriappelsiineja ei enää hevi-tiskeissä ole, olen löytänyt uuden herkun! Yello-omenat Italiasta. Jo pakkauskin kertoo, että eivät ole mitään Pirkka-omppuja, ei Golden  Delicious, ei Idared vaan ihan gourmet-hedelmä!

Tästä vois varmaan tehdä jotain ”artesaanijälkkäriä”, mutta minulle maistuvat ihan sellaisenaan. Ovat mehukkaita, rapeita (voiko omenat olla rapeita?), sopivasti, ihan pikkuisen vain, makeita. Vähän sellaisia kuin Pink Lady -omenat mutta vielä vähän tyyriimpiä (melkein euron kappale). Mutta mitenkäs se menikään: ”Omena päivässä pitää lääkärin loitolla”, joten aika halpa sairausvakuutus kuitenkin. 😀

Lehtikaalista ruokaisa salaatti

Lehtikaalihan on sellainen jokaisen tasapainoisesta, terveellisestä ruokavaliosta huolehtivan must-juttu. Eikös sitä kuuluisi aamua, iltaa smoothieina nautiskella ja tunkea kaikkiin mahdollisiin kasvisruokiin. Lehtikaalisipsit on meillä se tykätyin versio tästä vieläkin jonkinlaista buumia elävästä kaalista.

Ei taida ihan viraalihittiresepti olla se, jonka minä näin tässä joku viikko sitten Insta-stooreilla, keloissa, jossakin… En ole löytänyt sitä uudelleen, mutta olen tehnyt pari versiota omalla tavallani.

Revi lehtikaali pieneksi silpuksi, ruodit laitoin ”laskiin”, niitähän voisi käyttää sosekeittoihin tms., mutta tunnustan, että nyt en ole käyttänyt. Laita kulhon pohjalle  purkillinen tai puolikas (riippuu tietysti siitä kuinka monelle olet salaattia tekemässä, lounassalaatiksi vai vain lisäkkeeksi) Valion kermaviilidippiä (Ranch), ruokalusikallinen oliiviöljyä, vähän mustapippurirouhetta ja sekoita. Lisää joukkoon kurkkuhakkelusta, tomaattia, esim. omenaa ja/tai avocadoa, cantaloupea tai mitä nyt keksitkään ja mikä sen kertaiseen tarjoiluun tuntuisi sopivalta. Sekoita uudestaan. Anna muhia jääkaapissa ainakin puolisen tuntia. Yhden kerran tein niin ison satsin että siitä jäi seuraavallekin päivälle, ja ihan hyvin maistui vielä silloinkin. Lehtikaalin hieman hapan ominaismaku kysyyntyy mukavasti!

Slurp – kahvia kotiin

Kolmas aika uusi juttu meidän keittiössä on Slurp! Saimme lapsilta joululahjaksi ”Vuoden kahvit”. Joka toinen viikko meille tulee postissa A4-kokoinen pahvinen 400 gramman  kirjepaketti. Joka kerta siinä on kahvia. Ja aina erilaista. Tuoretta, erilaisilla paahtoasteilla, meille sopivalla jauhatuskarkeudella (pannukahvi), erilaisia vivahteita (tryffeli- ja kaakaohäivähdys oli edellisellä jaksolla, ja tähän mennessä se on ollut parasta). Vain yksi on ollut sellainen, josta emme erityisesti pitäneet, mutta kyllä sekin paketti kului.

Kerrassaan mainio lahjaidea, eikö?

Bloggailu Reseptit Ruoka ja viini Viini

Makuja ja muistoja

Olen Viinilehden postituslistalla (vasta pari vuotta sitten lopetin lehden tilauksen liki 20 vuoden jälkeen), ja useammin kuin kerran sieltä on tullut varteenotettavia, kokeiluun johtaneita reseptejä. Nyt siellä oli makuparina savujuustopiiras ja alsacelainen Pinot Gris -viini, joten päätin kokeilla. Juuri tuo viini oli aktiivisen viiniharrastuksemme alkuvaiheessa (30 vuotta sitten!!!) yksi ehdottomista suosikeistamme.

Jopa niin paljon, että sain viinikerholta väitöslahjaksi Riedelin Pinot gris -lasit (kuvassa). Nyt sellaisia en enää Riedelin mielettömän monipuolisista ja erinomaisen hyvistä lasisarjoista löytänyt, mutta meillä on niitä neljä kappaletta. Lasin vaikutuksesta viinin makuun olin alkuun hyvinkin skeptinen, mutta kyllä sillä on vaikutusta.

Kovin pitkälle tämän hifistelyn kanssa meillä ei ole menty, mutta ei kotona, eikä edes mökillä viiniä mistään puristelaseista maistella, ja valkkareille, kuohuville ja punaviineille on omanlaiset riedelit. Suosittelen testaamaan, ja ostamaan (aluksi) vain muutaman hyvän riedelin, joka on tarkoitettu omalle lemppariviinille. Esim. Vinum-sarjaa on aika ajoin ollut Hobby Hallissa ja Tokmannilla hinta-laatusuhteeltaan vallan edullisesti myynnissä. Kyllä tuoksut ja maku pääsevät oikeanlaisessa lasissa esille aika lailla paremmin kuin jossain puristelasisessa (värillisessä!) lasissa tai pienissä perintökristalleissa.

Vuosikymmen sitten ko. maistelussa ollut viini kulki nimellä Pfaffenheim Tokaj Pinot Gris, mutta ei nimenmuutos ole juuri viinin makuun vaikuttanut. Puolikuivana viini ei viime aikoina ole kovin usein ollut meillä tarjolla, mutta aasialaiselle ruoalle tai mökillä kesäillan nautiskeluviiniksi sitä on jokunen kerta vuosien varrella ostettu. Se on hyvä viini tarjottavaksi ei-niin-kovin-paljon-viineistä-tietäville/välittäville.

Ja tänään sitten asiantuntijan suosituksella täsmäviini ruoalle. Ja olihan se hyvä makupari, muikealle maistui. Piirakan ohessa runsaalla hunajamelonihakkeluksella kuorrutettu salaatti sopi sekin tähän kattaukseen. Nälkä lähti, tuli hyvä mieli.

Ja sitten jo aiemmin mainitsemani Veriappelsiinirisotto. Hyvä ystäväni on kaltaiseni verisappelsiiniaddikti ja juuri hän minulle vinkkasi Alkon sivulla olevasta risotto-ohjeesta. Erinomaisen hyvä arkirisotto, ei ehkä parsarisoton tai porkkanarisoton veroinen, mutta tähän vuodenaikaan oikein hyvä ja helppo. Tein ihan ohjeen mukaisesti: ohjeen kohtaan ”halutessasi käytä 2 dl valkoviiniä” sovelsin siten, että käytin 2 dl alkoholitonta saksalaista kuohuviiniä (Henkell alkoholfrei Sparkling Blanc piccolo), jota meillä on aina jemmassa viinikaapissa holillisten kuohuvien vieressä.

Mitäkö muuta lauantaille? – Sellainen totaalinen vapaapäivä-fiilis. Ladulla aurinkoa ja lentävää keliä, hyvä kirja kuuntelussa pitkin päivää, ajatuksissa monta kertaa paluu vuoden taakse ja itselle uusi hiihtolomapipo valmistunee tässä illan lopuksi. Aika täyteläinen, rauhallinen päivä.

 

~~~~~~~~~~~~

 

Ai niin. Kysely blogin ulkoasusta. Aloitussivun ulkoasusta kyselin…

Ja tulos on aika selkeä! Vain 1/6 äänesteneistä piti hetken käytössä ollutta ”postaus kuvan takana” -tapaa parempana kuin tätä joka nyt on käytössä. Siispä: blogi aukeaa vastaisuudessakin suoraan päivän tekstiin kuvien kera. Artikkeli/otsikkokuvan säilytän – se kun mielestäni kertoo siitä ”mitä tuleman pitää”.

Blogiremppa jatkuu vielä, hiljalleen ehkä tulee jotain uutta… Siihen asti ja edelleen jokainen seuraaja on tervetullut. On mukava tietää että on teitä lukijoita. 😀

Muistikuvia Reseptit Ruoka ja viini Valokuvaus

Uusia kokemuksia keittiössä ja kameran takana

Johan taas on ollut säät tänään! Ei puhettakaan, että aamun räntäsateiseen nollakeliin olisin lähtenyt hiihtämään.

Keskipäivällä uudenlainen kuvauskeikka, ihan hyvä sellainen, mutta enpä sen jälkeen viitsinyt enää muuta kuin piipahtaa keskustassa kaupassa viimeistelemässä viikonlopun ruokatarpeiden varastoa, ja sitten kotiin.

Iltapäivällä takkaseinälle mieluiseni valo.

Jostain syystä, todellakaan en tiedä mistä, johtuu, että pidän hyvin paljon valosta, joka siivilöityy sälekaihtimien välistä kodin seinälle. Ehkä se on kevät? 🙂

Nuo takkaseinän upotuksissa (joista kesällä 1986 muurarin kanssa keskustelimme tovin, ovatko sittenkään tarpeen… Sain tahtoni läpi. 🙂 ) on lasiset pullot (sininen ja punainen), lasitaidetta, jotka ostin Malcesinesta Gardajärven rannalta kesällä 1997. Ne ovat edelleen jokapäiväinen ilo. Vähän erilaisia matkamuistoja. Eipä ole ollut tarvetta heitellä niitä roskiin tai kierrätykseen. Niiden paikka on tuossa. Ehkä ”aina”.

Tänään meillä oli (proosallisesti) pihviä ja eilistä veriappelsiinirisottoa (ei mikäään pikkujuttu!! Palaan asiaan.) yms. mutta myös alkupalaleivät. Sattuipa nimittäin niin, että jostain merkillisestä syystä (Italia, Amalfi) aloitin tässä viikolla kuuntelemaan kirjaa nimeltä ”Kesä Amalfin rannikolla”! Virhe!

Ajattelin lopettaa jo ensimmäisten 20 sivun jälkeen, mutta sitten kuitenkin sinnittelin, ja joku sado-masokistinen juttu sai jatkamaan hamaan odotettavaan loppuun asti. Viimeistään siinä vaiheessa, kun kirjan minä tilasi Positanon pienessä tavernassa Sancerrea ja Chevreä, olisi pitänyt ymmärtää lopettaa. Italiassa tilataan burrataa ja Vermentinoa tai ihan mitä tahansa italialaista, mutta EI ranskalaista viiniä ja juustoa! Semminkin, kun niitä tuskin Amalfin rannikolla on tarjolla. Mutta ei, jatkoin! Joten tähän mennessä ainoa BookBeatin kirja, jolle olen antanut 2/5. Yleensä olen ymmärtänyt lopettaa ajoissa, ennen kuin tällainen Harlekiini-kirjallisuus (totean minä, joka en koskaan ole lukenut ainuttakaan Harlekiinia) saa kädet hikoamaan ja pään tuntemaan myötähäpeää omasta puolestani.

MUTTA. Kirjassa oli pieni hetki, joka sai kiinnostumaan. Leivät! (Kirjassa näitä syötiin Amerikassa, ei Italiassa.) Sämpylä, voita, rucolaa, emmentalia ja vadelmia/vadelmahilloa. Nyt on kokeiltu molempia: hillolla parempi (tuoreet kuvauksellisempia). Jotain hyvää tästäkin lukukokemuksesta.

Eilen meillä oli uusi kalaruoka. Kuhaa paneroituna vehnäjauho-parmesanilla, oheen herneenversosalaattia (kuvassa olevien haituvien päälle oikea vihreä salaatti). Ja lisukkeena punaisella Njuda-salamipestolla maustettu pottuvoi eli perunamuusi!

Mutta kuha-resepti tässä. Leikkaa kuha annospaloiksi, kierittele jauho-parmesan (puolet ja puolet) -seoksessa, jossa on myös suola mukana ja paista kohtuullisen runsaassa voissa. Finduksen kalapuikotkin voivat joidenkin mielestä olla hyviä, mutta tämä oli ihan hemmetin hyvää.

Ja mikä parasta, sain tungettua annokseen myös ”home-made” -herneenversoja. Niistä on nyt iloa myös talokyläni keväässä. 😀

Pikkuisen teksi mieleni täydentää talokujan asujamistoa. Semminkin kun Puutarhurin Majaan on tullut ihan uusia mökkejä.

Huom. etualalla sisareltani joululahjaksi saamani pippuri- ja suolamyllyt. Arjen iloa, estetiikkaa ja makua on niissä. Pehtoori ja systeri olivat tonttuilleet tietämättäni, – en ole pahastunut. Joka päivä nämä ilahduttavat.

Historiaa Luettua Reseptit Ruoka ja viini

Fredrikan päivän aattona

Porvoosta – Fredrika on varmasti tästä kulkenut …

Huomenna on Runebergin päivä. Tänä vuonna minä vietän nimenomaan Fredrika Runebergin päivää. Kaikki ansaittu kunnia miehelleenkin, mutta kyllä nyt pieni (eikä niin pienikään) feministi minussa kehottaa nauttimaan Runebergin torttuja nimenomaan Fredrikan muistolle ja kunniaksi. Hänen arvostuksensa nousi entisestään, kun kuuntelin viikolla Fredrikan kirjoittaman romaanin ”Rouva Katariina Boije ja hänen tyttärensä” (1858).

Fredrika Runeberg kirjoitti ensimmäisen suomalaisen (tosin ruotsiksi) historiallisen romaanin. Tosin Zachris Topelius, joka oli Fredrikan tukija, opettaja ja kollegakin, ehti saada ensin julkaistuksi oman historiallisen  romaaninsa – silloin Fredrikankin romaani oli valmis, mutta julkaistiin myöhemmin. Topeliusta olen lukenut – aika paljonkin – mutta vasta nyt Fredrikan romaanin. Ja kuinka se onkaan hyvä. Isonvihan aikaan sijoittuvassa romaanissa naiset ja heidän asemansa ovat keskeisessä osassa, ”kulissina” on rakkautta ja sotaa. Moni ns. nykykirjallisuuteen luettava rakkaustarina, yhteiskunnallisestikin kantaa ottava teos, jää jälkeen Fredrikan kirjasta.

Ehkä se, että työkseni olen lukenut vanhoja tekstejä, 1800-luvun suomen kieltä, tämä oli minusta oikeastaan ihan herkullinen opus. Siispä suosittelen muillekin: ennakkoluulottomasti kirja lukuun/kuunteluun…

Kahdeksan lapsen äiti, toimittaja, miehensä tukija, ja pitkään miehensä hoitamiselle omistautunyt Fredrika tahdotaan 2000-luvulla muistaa lähinnä (vain) näiden leipomusten mukaan.

Tein niitä perhepäivälliselle. Perhe (aika suppeasti käsitettynä) syömässä tänään: pohjoisesta palannut Tyär ja Juniori, Apsu ja Eevis, sekä me Pehtoorin kanssa.

Kun oli pakkaspäivä (- 22 C aamulla mittarissa) oli hyvä kokkailla ja värkkäillä.

Pääruokana oli cannelloneja. NYT tuli tosi hyviä. Ja paljon. Eka kertaa niitä oli tarjolla muksuillekin, ja aika nopeasti lautaset hupenivat tyhjiksi.

Runebergin – Fredrikan!!  – tortut kostutin amarettolla, – siis punssin, rommin tms. sijaan sokeriliemeen mantelikööriä. Muutoin tein Kinuskikissan ohjeella.

Ja lapsia varten ja muutenkin sitten myös laskiaispullia. Tosin Apsu kommentoi hieman kipakasti  ”viimeksikin oli jälkkäriksi laskiaispullia”, mutta eipä se lopultakaan tuntunut haittaavan. Hyvin upposi pullat pienille.

 Italialais-suomalaista Runebergien (huom. monikko) päivän aattosta ja perheen yhteisestä ajasta on nautittu.

 

 

Niitä näitä Reseptit Ruoka ja viini

Ruoan parissa taas

Eilen ja tänään. Arki ja juhla. Ruokapöydässä siis.

Eilen salviapestopasta ja tänään madetta Michelin-tähtiravintolan keittomestarin ohjeella. Kumpi voitti?

Salviapestopasta

Miksi tämä kuva on näin petroolinen?? Eikä muutenkaan tee oikeutta ruoalle.
Jossa siis väritön, huomaaton, herkullinen made todella hyvässä kastikkeessa!
ja snack-sitruunoita. Kuvausreksvisiittaa, ei olisi kannattanut lautaselle asetella. Paitsi että ovat kivan näköisiä. 😀

Siis eilen meillä oli Liemessä-blogista vohkittu ohje Salviapestopasta. Kyllä se oli hyvää, mutta ehken tee toiste. On niin monia muitakin hyviä pastaohjeita. Tässä taas ja edelleen suosittelen Harri Syrjäsen Onepot -postauksia. Nytkin siellä on mielenkiintoinen klassikkoruoka  Cacio e Pepe -sovellutus (Sovellutus? onko ollenkaan oikea sana?!) Joka tapauksessa aion tuonkin kokeilla.

Ja tänään madetta! Viimeisen päälle sesonkiruokaa. Ja sellaista, joka ei ole minulle ihan ykkösvalinta. Tosin jo muutamana vuonna meillä on syöty madekeittoa, jota sitäkin voin suositella. Ja samalla suositella oman kalakauppiaan luona käymistä. Pehtoori kävi taas kerran kälyltään kalaa hakemassa: valmiiksi nyljetty made oli helppo ruoaksi tehdä. Yksissä tuumin totesimme mateen kuhaa paremmaksi kalaksi; ja meillä kuhaa tehdään ja siitä tykätään aika lailla. Siispä..

Ohje Vottosen kuhaan oli jo viime vuonna Kalevassa. Sellaista fine dining -ainesta (onhan Vottonen kahden Michelin tähden ravintolassa keittiömestari), mutta sopii kotikeittiöönkin. Hyvinkin sopii.

Huomenna, kun saamme tänne muksut, on aika arpoa ”reseptejä hukassa”- postauksessa julistetun arvonnan voittajat. Siis vielä ehdit osallistua.

Vottosen maderesepti tässä:

Madetta Vottosen tapaan

400 grammaa kuutioitua madefileetä
30 grammaa vehnäjauhoa
30 grammaa voita
300 grammaa kalalientä
300 grammaa kermaa
1/2 punttia tilliä
3 oksaa persiljaa
30 grammaa piparjuurta
1 sitruuna

Lisäksi tarvitset suolaa, mustapippuria ja ruskistettua voita.

Valmistusohje:

Valmista kastike sulattamalla voi ja lisää vehnäjauho joukkoon.
Kypsennä hetki ja lisää joukkoon kiehuva kalaliemi ja kerma.
Kypsennä 20 minuuttia ja mausta.
Lisää kalat joukkoon ja hauduta noin viisi minuuttia miedolla lämmöllä.
Lisää lopuksi joukkoon hienonnetut yrtit, raastettu piparjuuri, sitruunan kuori ja mehu.
Viimeistele muutamalla lusikalla ruskistettua voita. Tarkista lopuksi vielä maku.

Historiaa Reseptit Ruoka ja viini

Paljon vuosia ja onnistunut kakku

Jos vähennät omasta syntymävuodestasi tämän hetkisen ikäsi, niin mihin päädyt?

Kun minä vähennän syntymävuodestani tämän hetkisen ikäni, olen vuodessa 1895. Ei siis ainoastaan viime vuosituhannella, vaan paljon yli vuosisadan takana, ihan 1800-luvun lopussa.

Silloin Aleksanteri III oli Suomen suuriruhtinas, elettiin autonomian viimeisiä vuosikymmeniä, Venäjä ei ollut sodassa millään suunnalla (erinomaisen poikkeuksellista Venäjän historiassa), rautatieliikenne Suomessa oli jo hyvällä alulla, päästäkseen opiskelemaan yliopistoon naisten tuli hakea ja saada vapautus sukupuolestaan, vuosi 1895 oli paha katovuosi, hätäaputyöt ja pettuleipä olivat osalle väestöä elannon lähde ja myöhempi nobelisti A. I. Virtanen syntyi.

Me pohdittiin tänään ajan kulumista, kun oltiin Jäälissä Pehtoorin kanssa äitinsä synttärikahveilla. Kun M-mummun ikä vähennetään hänen syntymävuodestaan ollaan vuodessa 1839!! Häthätää Ruotsinvallan aika on takana, … Menneistä ja tulevasta, kivuista ja iloista juttua, hiihtämisestä, lotista ja lääkkeistä.

Ja kakku oli ihan hyvää, päivänsankarikin tykkäsi.


Kakku on mehevää, eikä kovin rasvaistakaan, kun ei ole ollenkaan voita.

Italialainen mascarpone omenakakku

4 omenaa (n. 700 g)
sitruunamehua
4 kananmunaa
2 dl sokeria
250 g mascarpone-tuorejuustoa
4 ½ dl vehnäjauhoja
4 tl leivinjauhetta
1 tl kanelia
2 tl vaniljauutetta tai vaniljasokeria

tomusokeria

Kuori kaksi omenaa, poista siemenkota ja leikkaa omenat noin 1-1,5 cm kuutioiksi. Laita kulhoon odottamaan ja sekoita omenakuutioiden joukkoon hieman sitruunamehua tummumista estämään.

Pese kaksi omenaa ja poista siemenkota. Leikkaa ne muutaman millimetrin paksuisiksi siivuiksi, jotka ohenevat sisusta kohti. Laita nekin kulhoon ja pirskottele niille sitruunamehua ja laita syrjään odottamaan.

Rutista leivinpaperista pallo, avaa se ja vuoraa sillä kakkuvuoka.

Sekoita keskenään jauhot, leivinjauhe ja kaneli. Vaahdota kulhossa munat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Lusikoi joukkoon mascarpone ja lisää vaniljauute. Sekoita vatkaten ainoastaan sen verran, että ainekset sekoittuvat tasaisesti.

Siivilöi jauhoseos joukkoon ja kääntele lastalla tasaiseksi taikinaksi. Älä sekoita enempää kuin on tarpeellista. Kääntele lopuksi joukkoon omenakuutiot. Levitä taikina tasaisesti vuokaan.

Asettele omenasiivut taikinaan kakun pinnalle hieman limittäin sisäkkäisiksi kehiksi, jolloin pinnalle syntyy ruusumainen kuvio. Paloja voi laittaa hieman tiiviimmin ja enemmän kuin itselläni tässä kuvassa.

Omenalohkoista syntyy kakun pinnalle kaunis ruusukuvio.

Paista uunin alaosassa noin 45 minuuttia 170 C, kunnes tikulla koitettaessa siihen ei enää jää taikinaa. Mikäli pinta alkaa ruskistua liikaa paiston aikana, peitä vuoka höllästi foliopalalla.

Anna kakun jäähtyä ja vetäytyä ennen tarjoilua.

Alkuperäisohje on Kulinaari-blogista (jossa on usein mielenkiintoisia ruokajuttuja) ja siinä kakun oheen suositellaan italialaista makeaa, mietoa kuohujuomaa Moscato d´Astia ja varmasti sen ja/tai vaniljakastikkeen kanssa vieläkin parempaa.

 

Reseptit Ruoka ja viini

Reseptejä hukassa?!

Blogiuudistus ja uuden julkaisuteeman käyttöönotto kaikkine lisäosineen ja vimpaimineen (oikeasti niiden – esim. sivupalkin hakemisto – lisäämiseksi sivulle tarvitaan ”vimpain” (widget) , en ole varma, onko käännös kaikkein onnistunein. Vimpain kuulostaa ’hilavitkuttimelta’, ehkä ´widgetti´ anglismi olisi ollut sittenkin parempi. Noh, mutta joka tapauksessa uudistus ei ole yhtään parantanut blogissa olevaa hakutoimintoa. Blogiuudistus ei tuonut hakutoimintoon parannusta. En minä ainakaan osannut sitä tehdä, enkä ole löytänyt sopivaa hilavitkutinta, jolla asia paranisi.

Sivupalkin ”Kategoriat” ja ”Menneet vuodet, kaikki päivät” -kalenteritoiminto oikeassa reunassa auttaa vähän, mutta ihan yhtä vähän kuin ennenkin.

Esimerkiksi reseptien etsintä tahtoo olla aika vaikeaa. Eilen iltasella ryhdyin etsimään ruokaohjetta, jonka mukaa olin joskus tehnyt kuhaa prosciutton kanssa. Kun laitan hakukenttään sanan ”kuhaa”, tulee ainakin puolen tusinaa postausta, jotka käsittelevätkin lukuhaastetta. Siis hakukone bongaa KUHAA sanasta luKUHAAste. Ei hyvä. Ei todellakaan.

Ja minullehan tämä blogi on paitsi päiväkirja, matkakirja, kuvakirja, tallennusmuoto monille jutuille, kontaktiväline, arjen jäsentäjä, etc., etc. niin hyvin merkittävä osa tämän jokapäiväisen postailun ideaa on tallentaa itselleni hyviä ruokaohjeita! Nyt kun niitä on täällä jo satoja, niin monet niistä hukkuvat ja häviävät postausten ”pohjalle”. Aina silloin tälloin joku teistä blogin lukijoistakin lähettää spostia tai messenger-viestiä, ja kyselee jonkun ohjeen perään.

Blogitilastoista näen, että on muutamia suosikkireseptejä, joiden äärelle google tai joku muu hakukone johdattaa (esim. kevyt pääsiäispasha, porolasagne, jääkellarin lohi, rex-kakku, hillatiramisu, saaristolaisleipä). Ja Jokaviikkoinen soppamme -postaussarja houkuttaa vieläkin kävijöitä (esim. fenkolikeitto de luxe, gratinoitu sipulikeitto ja Perämeren lohesta kalakeitto)

Tänään sitten lopulta näistä ohjeista mukaillen ruoka meille: Kuhafileet italialaisittain  ja Kukkakaalimuusi

Mutta!

Nyt olen jo aloitellut keräämään jonkinlaista hakemistoa blogin resepteistä. Joten nyt kysely: onko joku leivonnainen, ruoka, jälkkäri tai muu tarjoilu- tai kokkausvinkki, jonka ohjeen olet Tuulestatemmatusta löytänyt ja erityisen hyväksi havainnut? Joku joka ehkä on jäänyt vakituisesti repertuaariisi? Tai onko joku ohje, jonka mukaan olet joskus tehnyt jotain hyvää, mutta et enää toistamiseen ole löytänyt ohjetta (koska huono ”vimpain”!)? Onko mielessäsi yksi tai useampikin ohje, joka mielestäsi olisi ehdottomasti tähän hakemistoon merkittävä?

Olen joskus jossain lukijakyselyssä aiemminkin kysellyt jotain tämän suuntaista, mutta mikäs on tämänhetkinen tilanne?

Kommentoi tähän alle, voit myös lähettää messengerillä, whatappilla tai spostilla (reija at satokangas.fi) vastauksesi. Vastausaikaa viikko! Sen jälkeen kaikkien vastanneiden kesken arvon yhden varastooni jääneen Saariselkä kuvissa -kalenterin.

Jokapäiväinen soppamme

Toivon runsasta osallistumista. Jokainen vastaus on ilo ja palvelee muitakin blogissa kävijöitä. Makoisan viikonlopun toivotuksin …

Reseptit Ruoka ja viini

Pari luvattua reseptiä

 

Viikonloppuna lupasin ”kirjailla” poromoussen ohjeen. Sellaisiahan on netti ja porokeittokirjat pullollaan ja taitaa täällä blogissanikin olla pari, mutta on tämä vähän erilainen kuin muut, ja tällaista meillä on viime aikoina mökillä ollut ja nyt sitten viikonlopun blini-kekkereillä. Sopii toki uuniperunoiden kanssa, saaristolaisleivän päälle, alkupalalautaselle. Huomionarvoista on, että säilyy hyvinkin muutaman päivän jääkaapissa, jos tästä aika isosta annoksesta sattuu jäämään.

Poromousse (tuorejuustopohjaan)

100 g savuporolastuja (Kylmäseltä Kauppahallista!, ei rouhetta!! )
1 rasia Philadephia (light) -tuorejuustoa
1 prk smetanaa
1 dl kermaa
1 – 2 rkl piparjuuritahnaa (Felix)
1 rkl sitruunanmehua
1 pieni salottisipuli tai nippu ruohosipulia silputtuna
mustapippuria myllystä

Laita pariksi tunniksi jääkaappiin makuuntumaan.

Ja SITTEN, jos sattuu olemaan ystäviltä saatua karpalo-puolukkahilloa (ehkä myös tavis karpalohyytelö tai sokeroitu puolukkahillo just ja just sopivat tähän), niin sitten sitä tämän kanssa, -> moussen oheen pieni nokare. Ainakin blinin kanssa olivat aika herkullinen makupari.

Toinen ruoka on alkuperältään toiselta puolen maailmaa, mutta minä söin parasta sellaista Jäämeren rannalla Jakobselvissä elokuussa, kun olimme ystävien kanssa linturetkellä Varangilla. Jäämeren rannan pikkukylän thaimaalainen ravintola tarjosi Red Thai Currya, jonka veroista olen koettanut opetella tekemään. Tämä taisi olla viides versio, ja nyt jo niin hyvää, että voin reseptin julkaista.

Minulle thai-keittiö ei ole kovinkaan tuttu, vaikka Hua Hinissä joskus neljännesvuosisata sitten olin siellä päivän kokkauskurssillakin. Niinpä jos jollakin lukijoista on ehdolla oma tai muuten vain hallussa oleva hyvä red curryn ohje, niin mielelläni kuulen siitä ja kokeilen. Kommentteihin vinkki kiitos! 😀

Ensinnäkin makumaailmaan sopivammaksi meillä on todettu Jim Lim Thai punainen currytahna. Tämä on minusta aika ratkaiseva juttu, ja toinen se että käyttää kookosKERMAA, ei -maitoa.
Munanuudelit, ison (oisko 3 dl?) kookoskerman, vesikastanjaprkin ja bambunversoviipaleet ostin tälläkin kertaa Aasia Marketista, mutta toki esim Spice Up -purkit kelpaavat.

Red Thai Curry Rantapellon tapaan

800 g broilerin filettä aika isoina paloina
2 rkl seesamiöljyä
1 sitruunaruoho
1 punainen chili
½ prk Jim Lim Curry -tahnaa
2 punaista (suippo)paprikaa
2 pientä sipulia
1 prk vesikastanjoita
1 prk bambunversoja
1 isohko purkki kookoskermaa (ei maitoa!)
korianteria (voi toki jättää pois, jos on inhokkia)

Laita ison kattilan pohjalle rypsiöljyä, lisää joukkoon silputtu chili ja sitruunaruoho sekä sipulihakkelus.
Kuullota hetki. Lisää joukkoon broiler, lisää hetken päästä joukkoon currytahna.
Pyörittele broilerit siinä kunnolla, ja anna vähän aikaa paistua.
Kaada joukkoon valutetut kastanjat ja bambunversot, silputtu paprika.
Ja lopuksi purkillinen kookoskermaa.
Ihan lopuksi desin verran silputtua korianteria, tarjoiluun siitä vähän.

Kypsennä 15 – 20 minuuttia ja keitä sillä aikaa munanuudelit miedossa suolassa valmiiksi.

Tästä tulee iso annos, – pistin puolet pakkaseen. Ensi viikolla on taas red curry -päivä. 😀

Ihan vielä tämä ei ole niin hyvää kuin Varangin rannalla, mutta avoimin mielin kehittelen…

Muistikuvia Reseptit Ruoka ja viini Valokuvaus

Muistikuvia tänäänkin

Kuvia, kuvia. Ruokakuvia, väitöskuvia, annoskuvia, väitöskahvikuvia, blinikuvia, luentosalikuvia… Nyt vilisee silmissä. Päivän on mennyt ediittihommissa. About 500 kuvaa on tullut perattua, valittua ja paljon jo työstettyäkin. Sekä De Gamlas Hemin annoskuvat että väitöskuvat perjantailta ovat olleet työstettävänä.

Ei siis ihan perinteinen pyhitetty sunnuntai. Lenkillä (vesisadetta tammikuun puolivälissä, ei hyvä!) ja sapuskan tekoa ja nauttimista kuitenkin. Eipä juuri muuta.

Kun nyt en muutakaan postattavaa saa aikaiseksi, niin vihdoin tännekin tämä tomaatti-balsamico salaatin ohje, jota on ystävä- ja perhepiirissä tullut moneen kertaan jaetuksi. Tästä on jokunen ”raakaversio” ollut täällä blogissakin, mutta tässä nyt tämän hetkinen tilanne.

Marinoitu tomaattisalaatti

2 rkl oliiviöljyä
1 rkl hyvää balsamiviinietikkaa (esim. Il Caratello)
1 valkosipulinkynsi (pieni tai puolikas) murskattuna
1 salottisipuli (en aina laita, jos on liharuokaa niin ehkä sitten)
ripaus suolaa
aika monta rouhaisua mustapippuria
1 rkl silputtua basilikaa (aina ei ole ollut)
2 + 2 tl ruokokidesokeria (tavallinenkin hätätapauksessa käy)

Sekoita em. aineet keskenään, puolet ruokokidesokerista vasta valmiin salaatin päälle.

Leikkaa pikkutomaatit (kirsikka, luumu- tms.) puolikkaiksi ja lisää ne edelliseen marinoitumaan.

Anna marinoitua jääkaapissa ½ – 4 tuntia.
Lisää tomaatit vihersalaatin päälle ennen tarjoilua.
Revi tai leikkaa vihersalaattia (romainea, jääsalaattia, rucolaa, Juicea, Pirkka ”Rapeat Pikkusalaatit”),
mitä milloinkin sattuu kotona olemaan, kulhon pohjalle.

Ja olennaista tässä on tuo hyvä balsamico. Torin Lihamestari tai Haukiputaan Keltainen Kolibri ainakin ovat niitä paikkoja, joista sitä olen hankkinut. Ostinpa joululahjaksikin sitä muutaman pullollisen. Toki muualtakin löytyy hyviä balsamicoja, mutta ihan etikkaisinta, ohuinta, halvinta en tähän laittaisi – se kun vaikuttaa koko salaatin makuun aika olennaisesti. Raaka-aineet ratkaisevat.

 

 

Historiaa Reseptit Ruoka ja viini

Kanaruokaa maailmalla ja meillä

Moskovan ravintoloissa on viimeisen vuoden kuluessa ruokalistoilta hävinnyt Kiovan kana.  Paneroitu ja rasvassa paistettu, yrttivoilla täytetty broilerfile on ollut niin venäläisten kuin ukrainalaistenkin ”kansallisruoka” tai ainakin sen alkuperä on omittu molempien maiden nimiin. Joka tapauksessa tällä nimellä tätä kanaruokaa ei enää Venäjällä ainakaan ravintoloissa tarjoilla. Ruokalajin uusi nimi on…
—  Arvaatteko?  Se on Donbassin kana tai Krimin kotletti!

Kuuntelin eilen loppuun Markus Leikolan Sodan ja rauhan kronikan.

Leikola tuntee Venäjän historian ja niinpä hän pystyy paksuhkossa esseekokoelmassaan taustoittamaan Putinin politiikkaa. Hän kertoo, kuinka Venäjän ”Äiti maa” ja ”Russkij mir” -ajattelu ovat vahvoina Putinin vallan laajentumispyrkimysten takana, miten ne ovat ideologisia perusteita Neuvostoliiton suuruuden ajan rajoihin tavoittelussa.

Kirjassa on paljon anekdootteja (Moldovan historia!!, jo mainittu Kiovan kana, somesta löytyvät panssarivaunujen käynnistysohjeet), siinä on terävää, hyvin argumentoitua analyysiä, kysymyksenasettelua, mutta myös vakuuttavalla tietomäärällä perusteltuja vastauksia.

Ainakin minulle hyvin pirstalaiseksi jäänyt ymmärrys sodan kulusta, strategisista ratkaisuista, ja nimenomaan Venäjän osalta niiden puutteesta, on nyt selkiytynyt. Leikolan teksti on sarkastista, paikoin jopa naurahduksia aikaan saavaa. Leikola – sotakirjeenvaihtajana monellakin tantereella meritoitunut toimittaja – korostaa moneen kertaan, että toivo on tärkeintä, sitä ei saa menettää. Ja että rauha tulee, se tulee AINA. Kirja on paljon enemmän kuin raportointia sodasta, – suosittelen lämpimästi.

Jollet jaksa, halua, voi lukea/kuunnella koko kirjaa, niin tiedoksi, että kirjasta on Helena Pilkkeen arvosteluartikkeli Historiaverkko Agricolassa.

~~~~~~~~~~~~

Ei Kiovan kanaa, saatikka Krimin kotlettia, mutta kanaruokaa tai paremminkin broileria meillä tänään.

Tietokoneen reseptikansiossa on pitkään pyörinyt ohje

Broilerin jauhelihapihvit

    • 300 g broilerinjauhelihaa
    • 2 rkl punaista tai vihreää pestoa
    • 2 rkl korppujauhoja
    • 1 muna
    • 2 rkl sitruunamehua
    • suolaa
    • pippuria

kastike

    • 1 dl ranskankermaa
    • 0.5 dl raastettua parmesaania
    • mustapippuria

Sekoita pihviainekset keskenään.
Kuumenna paistinpannulla tilkka öljyä.
Nosta pannulle lusikalla seosta ja painele pieniksi pihveiksi.
Kypsennä pihvit kohtalaisella lämmöllä kauniin ruskeiksi. Sekoita kastikeainekset keskenään.

Toisin kuin tuossa alkuperäisessä ohjeessa on, tein ihan kunnon pihvejä ja pyörittelin vielä vehnäjauhoissa. En ole varma, kannattiko. Vaativat sellaisina pidemmän kypsennysajan, mutta toisaalta olivat kyllä meheviä. Joka tapauksessa taikina ja kastike hyviä. Teen toistekin.

Lisukkeeksi tein systerin vinkkaamaa juuresruokaa. Muutoin tein tuolla Yhteishyvän -sivulta löytyvällä ohjeella, mutta laitoin tavallista selleriä (150 g) ja yhden isohkon palsternakan.

Hyvää, edullista, terveellistä arkiruokaa.

Eilenkin meillä oli ”uutta” arkiruokaa: viimeisen päälle pikaruokaa, mutta kotimaista, puhdasta (toki vähän rasvaista) perusruokaa. Helppo tapa saada se ”viikon toinen kalaruoka” tällä tavoin nopsasti hoidelluksi. Pakastealtaisiin on tullut ”Mummon paistetut muikut ja maalaisranskalaiset” -pusseja. Oheen tein kermaviilipohjaisen kastikkeen kurkkuhakkelussalaattiin. Ei huono.

Niitä näitä Reseptit Ruoka ja viini Viini

Haaste ja yhdessä syöden

Tänään on julkaistu ensi vuoden Helmet-lukuhaaste. Olen kahtena edellisenä vuonna osallistunut, ja silloin alkuvuosi kirjoja valitessa meni siten, että kohta kerrallaan oli ”saatava” suoritetuksi. Siis vuoden 50 ensimmäistä kirjaa oli sovitettava haasteeseen. Hyvin tyypillistä minua: kun johonkin ryhdytään, niin tehdään yhteen putkeen niin kauan tai siis mahdollisimman jouhevasti, että saadaan mahdollisuuksien mukaan kerralla valmiiksi, se saattaa kestää, mutta kesken ei jätetä.

Olenkin edellisinä vuosina ollut jo huhtikuun puolivälin tienoilla ”valmis” näiden haasteiden (lukuhaaste 2022  ja 2021) osalta. Mutta tulevana vuonna aion edetä hitaasti. Ei siis niin, että etsin mahdollisimman nopeasti kohta kerrallaan kirjan juuri haasteeseen sopivaksi vaan lueskelen/kuuntelen mitä eteen tulee, ja laittelen sitten sopivaan kohtaan jos sellainen on, eikä haittaa vaikka kirja ei aina listaan sopisikaan.

Toisaalta tämän vuotisessa haasteessa on kyllä monia kohtia, jotka oikeasti ovat haasteita, siis on etsimällä etsittävä kirja. esim. ”Kirja on scifiä eli tieteiskirjallisuutta”, minähän en scifiä harrasta tai ”Kirjassa joku etsii ratkaisua ilmastokriisiin” – ei tämäkään ole mun ykkösgenreen kuuluvaa kirjallisuutta. Mutta tässähän onkin kyse haasteesta! On haastettava itsensä uuden äärelle. Se tekee kyllä yleensä hyvää.

Ensi viikolla voisinkin postailla tämän kuluneen vuoden viimeiset 20 (?) kuuntelemaani kirjaa, niistä voisi ehkä olla vinkkiä jollekin toiselle haastetta suosittavalle tai muuten vaan.

~~~~~~~~~~~~

Tänään muutakin mukavaa.

Mm. että kävin valoisan, tai noh, hämärän aikaan ladulla. Kyllä tuntuu taas hiihtäminen mukavalle. Hissuksiksiin kuljin, tykkylumisia puita ihailin, pikkuisen aavoilla paikoilla, metsästä pois ollessa, tupisin kylmästä tuulesta, mutta vaimensin oman urputukseni: ”nyt on lunta, on terveyttä, on aikaa, on hienot ladut, on mahdollisuus… – siis hiihdä ja hiljene.” Uskoin kerralla.

Ja sitten vielä iltakin hyvä.

Iltapäivän lopulla värkkäilin kaikkea pientä – lapaksia tai pieniä kala- ja äyriäisherkkuja iltapalaksi. Ystävät tulivat lyhennetyn työpäivän jälkeen illansuussa Oulusta. Viime vuonna (sattuneesta syystä) yhteinen uudenvuodenvaihde jäi viettämättä, mutta nyt.

Ei meillä keskustelun aiheet olleet loppuneet, ehei. Hyvin kului ilta ruoan ja muutaman viinilasillisen (Pinot Gris Uudesta-Seelannista oli täyteläistä, helppoa, tarpeeksi hapokasta kaikille kalaisille ruoille), mökkikäyttöön oikeinkin hyvä ”tömppö”. Ja meillähän oli sitä kermasiikaakin, josta toissapäivänä oli täällä kommenteissa puhetta. Ja kermasiikaa tulee olemaan toistekin pöydässämme. Saaristolaisleivälle tämäkin hyvä kumppani, eikä todellakaan ollut vaikeaa! Peukutus tälle! Myös lohikakkuset, mätimousse ja katkarapusalsa maistuivat.

Pöydässä myös Juniorin ja Miniän tekemää raksuleipää ja jälkkäriosuudessa tryffeleitä. Vähän sellainen ”elämä on pieni juhla näin ns. arkenakin”-fiilis.

Kohti loppuvuotta!

Reseptit Ruoka ja viini

Jouluisia pikkuherkkuja

Eilisestä menusta lupailin kertoilla täällä.

Koskapa olin kutsunut ystävät illansuuksi ja vain iltapalalle, oli päivällä jonkinlaista lounasta kokkailtava, joten teinpä Pehtoorille, tyttärelle ja itselleni ison kattilallisen jouluista tomaattikeittoa. Jouluinen siitä tulee paitsi värin vuoksi, myös piparkakkumausteesta. Tyär sai tätä eka kertaa, ja hänellekin maistui. Nyt on pari viikkoa tämän sopan sesonki, joten kokeilehan? Ohje on tässä postauksessani.

Samassa postauksessa on myös ”lisuke”, jota oli eilenkin tarjolla sekä lounaalla että iltalla. Joulutorttuja, joiden päällä on suolainen täyte. Eilen tortuissa ei ollut lohta, vaan savuporotahnaa, joka kyllä sopii moneen yhteyteen: uusiperunoille, saaristolaisleivälle, hapanjuurileivän tai paahtoleivän päälle. Säilyy muutaman päivän hyvänä, oikeastaan parasta kakkospäivänä. Savuporotahnan tein tällaisella ohjeella

Savuporotahna

100 g poron kylmäsavupaistisuikaleita (Kauppahallista Kylmäseltä)
pieni punasipuli
1 rasia/200 g  tuorejuustoa Philadelphia light
1 prk smetanaa
2 tl sitruunanmehua
persiljaa jos on (minulla ei ollut)
rouhittua mustapippuria

Hienonna kylmäsavuporo ja silppua punasipuli.
Notkista tuorejuusto ja sekoita joukkoon smetana. Lisää hienonnettu punasipuli, kylmäsavuporo ja persilja.
Mausta sitruunanmehulla ja mustapippurilla.

Sitten meillä oli myös lohipiirakkaa. Eilisessä postauksessa näkyy kokonaisena. Ohje on Kalaneuvoksen sivuilta, mutta minä vaihdoin savulohen graaviloheen, koskapa sitä oli iso file graavattuna. (Mainitsin jo aiemminkin, että graavasin lohifileen Harri Syrjäsen reseptillä: 2 vrk suolassa hieman epäilytti, mutta kyllä siitä tuli hyvää. Rakenne aika ideaali ja suolaa soppelisti. Ja sopi tähän piirakkaan, jonka taikinasta jätin sitten suolan kokonaan pois.) Kuten eilisestä kuvasta näkyy, piirakka on neliön mallinen! Piirakan päätinkin leipoa, kun olin juuri hankkinut uuden Heirolin irtopohjavuoan. Nelikulmaisen nimenomaan, vastaavia on myös suorakaiteen mallisia (ideaali parsapiirakalle 🙂 ?

Tavallista piirakkavuokaa pienempi annos, joten jäi taikinaa ja täytettä neljään pieneen muffinsivuokaan. Ne pakastin – todennäköisesti jonkun keittoruoan oheen joskus sulattelen.

Tämä oli huoneenlämpöisenä oikein hyvää, tänään yön yli olleet jämäpalat eivät olleet enää niin hyviä kuin eilinen jokunen tunti ennen tarjoilua leivottu.

Makaksi lopuksi oli niitä croissant-taikinasta tehtyjä ”kierrepullia” ja Lidlistä löytyneitä suklaakuorrutettuja taateleita. Paljon makuja, makumuistoja ja muistoja eilisessä illassa.

 

Niitä näitä Reseptit Ruoka ja viini

Joulukuista

Osasinpas käyttää hyödyksi aamuviiden heräämisen: toisen joululahjariddarin kaarrokkeen eniten huomiota vaativin kohta tuli tehdyksi aamuvarhaisina tunteina – kyllä koko neule nyt ehtii jouluksi valmiiksi.

Ajatuksena oli ollut olla kaupungilla sinisen hetken aikana kameran kanssa. Myöhästyin. Johan se oli ihan valoisaa kun lenkkini Oulujokivarresta aloitin (siis autolla sinne).

Kaupungilla etsin kuvattavaa, kuljin, kuljin. Menihän se niinkin. Ja ihan kuin viime vuonna melkein samaan aikaan kohtasimme – tänäänkin kuten eilenkin – lukiokaverin kanssa. Hyväähän se tekee kuulla, että muillakin tämä elämänvaihe (sukupolvet vaihtuvat, äidit menevät, elämä muuttuu, vaikeutuu, helpottuukin, armollistuu) on menossa. Hetken vertaistuki-tuokio Asemakadulla, ja matka jatkuu.

Huomisia pikkujouluja muksuille järjestellen, leipoen, tonttuovea värkkäillen… Ylläreitä, musiikkia, glögikattausta. Ja ruokaakin valmistellen. Olisikohan se poronkäristyspäivä?

Ja olihan se meille kahdelle tänään sitten jo jotain eiliseltä oppimaa testattava lohipastrami ja marinoitua punasipulia.

Olen pastramia tehnyt joskus ennenkin, tämänkertainen oli hyvin aasialainen versio, ja kertakaikkisen hyvä meidän perjantain päivälliselle. Kalaruokapäivähän perjantai meillä tuppaa ihan katolisen maailman ikiaikaiseen paastoperinteeseen nojautuen olemaan. 🙂 Tai ehkä sitten sittenkin siksi että perjantaina Pehtoori mielellään käy Hallissa.

Eilisen postaukseni lukeneet arvaavatkin, että ohje on Rajamäen etikan sivuilta. Punasipuli pastramin oheen oli helppo ja oikeastaan ehdoton lisuke. Sitten yksi meidän kalaruokien vakiolisuke: Setsuanin (= Sichuanin) kurkut. Kyllä voidaan tätä kokonaisuutta suositella. Ei ehkä joulupöydän ykkösruoka, mutta uudenvuoden juhliin oikeinkin hyvä vaihtoehto.

Ruoan ohessa tai oikeastaan sitä ennen ja jälkeen nautimme kuohuvaa. Codorniun ”Limited Edition” on talon tapaan hyvä cava.

Ulkoasultaan ihan jouluainesta. 🙂

Reseptit Ruoka ja viini

Yksinkertaista pientä hyvää

Tältä päivältä mainitsemisen arvoinen asia on uusi ruoka, – olennaista siinä helppous, keveys, hävikin vähentäminen, siisteys, eikä se ollut edes huonoa. Vinkin tällaiseen näin Instagramissa vilahtaneesta Kelasta (Reels), jota en tietenkään sitten enää uudestaan löytänyt, mutta väliäkö sillä, tein oman version.

Ainakin meillä käy usein niin, että tortillapaketista jää aina muutama ”yli”. Tähän asti olen hyödyntänyt niitä siten, että laitan tortillan paistinpannulle, sitten ladon tortillan päälle muutaman kinkku/salami/pepperoni -siivun ja muutaman juustoviipaleen tai juustoraastepussin jämät, ehkä paprikaa, ehkä sipuli- tai purjorenkaita ja sitten toinen tortilla päälle, painelen vähän, paistan aika hyvällä lämmöllä sen aikaa, että juusto sulaa, ja käännän vielä hetkeksi kuumenemaan toiseltakin puolelta. Sitten tortillatoast – tai mikä lieneekään – leikataan neljään osaan. Hyvä lisuke keitto- tai salaattiruoan oheen. Tai iltapala mökkielossa.

Nyt tämä uusi ”tortillat jatkokäyttöön” -ohje on vähän samalla idealla, mutta uunissa ja avoversio. Vähän sellainen uunimunakkaan ja lämpimän leivän uusversio. Any way: laita (irtopohja)vuoan pohjalle tortilla (meillä oli kaksi pientä vuokaa) sen päälle rucolaa ja jotain rapeaa (Juicy) salaattisilppua, mahdollisesti yrttinippujen jämät (oregano maistui!), paprikaa (tänään punaista vähän, keltaista oli enemmän), aurinkokuivattua tomaattia. Sitten päälle rikoin kaksi kaksi kananmunaa per annos, vähän suolaa ja lopuksi päälle (ainakin tänään) vähän Västerbotten-juustoraastetta.

Aloitin liian alhaisella lämmöllä, nostin 225-asteeseen ja olikohan paistos uunissa noin vartin? – Sen jokainen osaa parhaiten oman uuninsa äärellä tarkistaa.

Ei huono. Ei ollenkaan. Näin välimaanantaina oikein hyvä, simppeli sapuska. Sen verran kevyt, että jälkkärin tein lisäksi: smoothiepakasteen jämät pakkasesta, purkki rahkaa, kuohukermatilkka purkin pohjalta ja 1 tl vaniljasokeria, sauvasekoittimella kuohkeaksi. Nam.

Huomenna sitten jotain juhlavampaa.


 

 

Oulu Reseptit Ruoka ja viini

Liikkeellä ja levossa

 

Joulukuun toinen. Letkunpuistossa oli helppo ymmärtää, miksi Oulu on valkea kaupunki.

Jo yöllä oli satanut lunta, aamulla satoi lisää, ja päivällä. Ja nyt on jo paljon lunta. [icon name=”heart” style=”regular” class=”” unprefixed_class=””]

Jo vain, heti aamupuuron jälkeen pakkasin reppuni, pukeuduin kunnolla, (enkä laittanut nastakenkiä, – typerys) ja lähdin autolla liikkeelle. Raatin uimahallin parkki on hyvä. Siitä kaupungille, hautausmaalle, jokivarteen. Taas kuvaamisen iloakin. Kaunis kotikaupunki!

Lumi on hyväksi. Tulisipa sitä nyt kolmekymmentä – kolokytä, kuten oululaiset sannoo – senttiä. Sitten saataisiin ladut! Mutta hyvää teki kävelykin. Kun alkoi valakenee, lähin kotia. Siivouspäivä. Sitten kaikenmoista luppoilua, jouluajatuksia ja -tekemisiä, postituksia (joulukortteja on vielä, muutama kalenterikin!).

Ruoka-ajatuksia herättelin. Jostain menneiltä vuosilta nousi tänään tietoisuuteen salaatti, jonka aineksia oli kotona. Niitä oli, koska jo jokunen aika sitten oli ollut tarkoitus tehdä sinihomejuusto-päärynäpiiras, mutta se jäi ja päärynät alkoivat näyttää vähän aikansa eläneiltä, joten oli pian saatava ne syötäviksi. Ja tälle päivälle oli pieni palaa lihaakin paistettavaksi, joten ei mitään piirakkaa. Siispä salaatti. SIitähän tulikin oikein hyvää. Suunnilleen näin se valmistuu…

Päärynä-Aura-muru-salaatti

3 päärynää
1 rkl  voita
1 tl hunajaa
½ pussillista Aura-murua
hasselpähkinöitä
rucolaa, jääsalaattia
sitruunaa tai limen mehua
oliiviöljyä

Jos on aikaa ja halua, paahda pähkinät pannulla
ja siirrä sivuun.
Leikkaa päärynät isohkoiksi lohkoiksi.
Sulata voi pannulla, ja lisää hunja.
Paista päärynälohkoihin molemmin puolin kaunis pintaväri.
Nosta talouspaperin päälle valumaan.

Tee kulhoon salaattipeti =jääsalaattia ja rucolaa,
ja pirskottele niiden päälle vähän oliiviöljyä ja sitruunan/limenmehua.
Laita salaatin päälle päärynälohkot,
Aura-muru ja vähän rouhitut pähkinät.

Tällaisenaan vaikka lounassalaatiksi tai liharuoan oheen, muuta ei tarvitakaan. Helppoa ja ihan juhlaruoalle maistuu. Ehkä sopisi joulunajan ruokalistallekin?

Ja illan ratoksi The Crown. Vielä pari jaksoa… Onko tämä vitoskausi liian lähellä ollakseen yhtä hyvä kuin edelliset? Ehkä 1990-luvusta vain puuttuu rojalistinen glamour muutenkin.

Luettua Reseptit Ruoka ja viini

Moni blogi (ja kirja ja pulla) päältä kaunis… mutta entäs sisältö?

Aamuseitsemältä vein tyttären Limingantullin Tullisaliin, jossa hänellä työpäivä. Oli hieno sumu kaupungin yllä ja minulla kamera mukana ja tarpeeksi kampetta yllä, jotta olisin voinut jäädä ottamaan ”taidekuvia”, tunnelmakuvia tai mitä tahansa pimeän kaupunkimaiseman otoksia, mutta en millään viitsinyt. En millään. Kaukana ovat ne ajat, jolloin aamuseitsemän oli minulle se toimelian aika päivästä.

Tämänkin päivän aamutunteina sain kuitenkin tehtyä tämän blogin julkaisualustalla uusia aluevaltauksia. Toivottavasti ohjelmiston haltuunotto, toiminnot ja mahdollisimman pian myös blogin rempan kohteena oleva, vähän kökkö ulkoasu, alkavat pikku hiljaa muokkautua toivomani kaltaiseksi. Vaikka pahasti  touhu on vielä kesken…

Ainakin itselleni on tärkeää, että blogin layout on siisti, huoliteltu, toimiva, ehkä jotenkin ystävällinen, – tai noh, ainakin viivähtämään houkutteleva.

Ennen (= aikana ennen äänikirjoja, aikana, jolloin kirjoja oli yöpöydällä, takkahuoneen pöydällä, työhuoneen pöydällä) kirjojen kannet vaikuttivat myös kirjaan tarttumiseen; kannet houkuttivat aloittamaan – tai sitten eivät. Ja edelleen viinien etiketit-  sekä ulkonäön että antamansa tiedon perusteella – vaikuttavat ostopäätökseen. Myös viinien nimet joskus vaikuttavat. Tai ne mahdollisesti herättävät kiinnostuksen…

Ja kirjojen nimet, varsinkin romaanien nimet. Nehän ratkaisevat paljon. Edelleen yksi kirja ”elämäni kirjojen” joukossa on Hemingwayn ”Kenelle kellot soivat”, joka on taas näinä aikoina ajankohtainen, jo kirjan nimi on tärkeä.

Houkuttelevia ovat sellaiset kuin Laura Honkasalon ”Vie minut jonnekin” tai Jojo Moyesin ”Kerro minulle jotain hyvää” – tuollaiset saavat kiinnostumaan ”minne” ja ”mitä”. Maija Paavilaisen pienet aforismikirjat ovat ikiaikaisia suosikkejani. Jo niiden nimet! Kuten: Jouluiloa, Valovoimaa, Mummoälyä, Hankikantoa. Lyhyt partitiivi kertoo paljon. Ja jo nimi on aforismi!

Myös sellaiset kirjojen nimet, joissa on joku ”väännös”  (Jani Toivola, ”Musta tulee isona valkoinen” , Aino Huilaja, ”Pakumatka”) tai sanonta (Hanna Brotherus, ”Henkeni edestä”)  tai vaikka raamatunlause (Markus Leikola, ”Teidän edestänne annettu”) – siis että niissä on joku ”juju”, niin silloin ne ovat mielestäni kertovia, antoisia, koukuttavia… Onko muilla lempparikirjan nimiä? Onko hyvä nimi tuottanutkin pettymyksen?

~~~~~~~~~~~~~~~~

Viikonloppuna muksujen kanssa leivottiin: Eevis oli itse tekemässä omille synttäreilleen tarjottavaa. 🙂 Tämä olikin kerrassaan mainio juttu lasten kanssa tehtäväksi, ja arvelen, että myös mökkioloissa tämän muistan.

Kollaasissa (pahoittelen kännykuvien surkeaa laatua, EVO) on kaikki tarpeellinen: yksi putki Danerolles-croissant-tuoretaikinaa, purkillinen Valion kanelikreemiä (varmaan myös vaniljasta tulee hyvää) ja Unicorn-muffinsivuokia.

Toki muunlaisetkin vuoat käyvät, mutta vain jos Eevis ei ole mukana leivontajoukoissa. Avaa croissant-putki, rullaa taikina auki, mutta älä leikkaa kolmioiksi vaan kolmeksi suorakaiteen muotoiseksi levyksi, sivele pinnalle creemiä (me käytimme puoli purkkia yhtä croissant-purkillista kohti), leikkaa levy neljäksi suikaleeksi ja rullaa taikina.

Asettele pullat muffinsivuokiin (halutessasi voitele munalla), paista 225-asteisessa uunissa noin 12 minuuttia.

Jääkaappisäilytyksen jälkeenkin nämä olivat vielä seuraavana päivänäkin hyviä ja tuoreen makuisia. Ei erityisen kauniita, mutta mukavan lehteviä.

Jos olisi vielä vallalla sellainen kyläilykulttuuri kuin 60- ja vielä 70-luvullakin, että vieraita tupsahteli kylään yks-kaks yllättäen, niin nämä olisivat hyvä ”vierasvara”.

Reseptit Ruoka ja viini

Kadonneen ruoan metsästys

Tiedän, todellakin tiedän, olevani ihan vertaansa vailla oleva asioiden, lähinnä tavaroiden kadottaja. Tai ennemminkin ehkä  sujauttelija, sivuun pistävä, kätkijä, talteen laittava. Nimenomaan TALTEEN.

Ei ole yksi kerta kun meidän lapset, ja nyttemmin myös lapsenlapset ovat joutuneet sen tosiasian eteen, että olen ostanut jotain tiettyä päivää varten ”pienen yllärin, makean herkun, kivan kirjan…” ja kuinka ollakkaan se ei ole löytynyt vappuna tai pikkujouluissa. Mutta ihan kivasti lapset ovat suhtautuneet virpomispalkkoihin juhannuksena ja joulusuklaapalloihin synttäreillään maalis- ja syyskuussa.

Tänään tapahtunutta: jo aamulla olin tyytyväinen kun tämän päivän ruoka oli periaatteessa jo valmiiksi tehtynä. Eilen leivinuunissa muhineen possun fileen (jonka olin ennen uuniin laittoa valellut grillimarinadilla) revin haarukoilla säikeiksi = nyhtöpossua.  Leikkelin fileen säikeet noin neljän sentin pituisiksi suikaleiksi, ja lopuksi kaadoin päälle noin puolet Jim Lim palmusokerikaramellikastike -pullollisesta ja sitten muhimaan kannelliseen rasiaan jääkaappiin, pari kertaa sekoittelin välillä. Tänään sitten pöydän kattaminen, tykötarpeiden silppuaminen (jäävuorisalaattia, suippopaprikaa, kurkkua, tomaatta, purjoa, avokadoa) ja tarjolle creme fraichea, guacamolea EN tänään meille kahdelle viitsinyt tehdä, ja Santa Maria salsaa, salsankin teen usein itse, mutta en tänään. Laiskottelupäivä!  Ja juuri ennen kuin huutelen Pehtooria syömään mietin, että missä, missä ihmeessä on salsapurkki!! Ja missä ovat tortillat!!!

Olin varma, että ne kävin toissapäivänä ostamassa. Onhan meidän uudessa keittiössä paljon hyllyjä ja järjestyksiä tullut uudelleen asemoitua, toki on, mutta mihin ihmeeseen olen voinut nämä sujauttaa. Ei löytynyt, eivätkä ne olleet jääneet kauppakassin pohjallekaan, eivät auton takaluukkuun, eivät pyörän satulalaukkuun … Ei mitään muistikuvaa, missä ne ovat.

Siispä pikainen pyrähdys kotimarketissa hakemassa uudet, ja sillä välin kun vielä viimeistelen kaikkea, Pehtoori löytää ne jo aiemmin ostetut: suunnilleen niiltä sijoilta, joihin ne olin aatellut laittaneenikin. Mie en vain nähnyt niitä!!! Mieheni hieman kommentoi tätä juttua, mutta enpä nyt ihan turhanpäiten viitsi ruveta kaikkea sellaista toistelemaan täällä. 😀

Kaikesta tästä huolimatta, ruoka oli hyvää. Lämpimästi suosittelen pulled porkin tekemistä ihan itse. Ja nimenomaan tuon Jim Lim -soosin käyttämistä.

~~~~~~~~~~~~

Iltapäivällä, pitkästä aikaa oikein sellainen ”ansaittu viikonloppu” -olo, halusin ”luontoon”. Näillä huudeilla sen toteutuminen on jokseenkin rajallista, mutta kyllä minä luontoretkihuomioita kuitenkin onnistuin tekemään: Pyykösjärven joutsenpari on tänä vuonna laajentunut kuusihenkiseksi perheeksi, Ainolan puiston Kiikkusaaressa kyynelkoivu vielä vihreä, mutta arvokkaan näköinen visakoivu jo riisuuntunut odottamaan huurrekerrosta. Ehkä luntakin suojakseen.

Levollista pyhäinpäivää kaikille!

Niitä näitä Reseptit Ruoka ja viini

Laidunkauden lopettajaiset

Monien vaiheiden jälkeen kävikin niin, että meillä oli tänään ruoka”vieraita”. Päätimme Pehtoorin kanssa jo alkuviikosta, että tänä viikonloppuna on ”laidunkauden lopettajaiset”, joiden jälkeen pihan hiiligrilli saa hupun ylleen ja isännänviiri lipputangosta laskettaisiin, kunnes vappuna taas nostettaisiin salkoon. Lopettajaisten odotettu muonamahvuuden määrä on pitkin viikkoa vaihdellut kahdesta kuuteen, ja tänään sitten meitä oli neljä. Juniori & Miniä olivat vapaalla ja minulla halu kokkailla aikuisten ruokaa viikonloppuna.

Menusta tuli – etten sanoisi – aika vaihteleva. Ei oikein mitään muuta ”punaista lankaa” kuin että halusin kokeilla jotain uutta  ja tyhjentää kaappeja.

Pääruoka siis lihaa ja tykötarpeita – niihin palaan huomisessa postauksessa laajemminkin – mutta tuo jälkkäri: Eton Mess tulkoon esitellyksi nyt.

Tämä englantilainen, tyypillinen niin monissa romaaneissa mainittu klassikkojälkkäri on jäänyt koekeittiössäni testaamatta. Ehkä en ole sitä koskaan maistanutkaan, en ainakaan niillä neljällä Englannin reissullani, jotka on tullut tehtyä (Bournemouth 1973, Brighton 1974, muutama vuorokausi telttaretkellä 1980 ja kymmenen vuotta sitten Pehtoorin ja tyttären kanssa Lontoossa) 

Mutta tänään on Eton Mess nautittu ja arvosteltu. Kyselin kommentteja, jotta voisin täällä mainita, mihin Miniä totesi, ”olen ottanut kaksi kertaa lisää, tarviiko muuta sanoa?” Ja löytyihän meiltä sitten vielä sanoja, marenki tekee ruoasta mukavan rapeaa, kermaista, mutta kummallisen kevyttä, raikasta ja makeaa… Ja minä voisin vielä lisätä, että mahdottoman helppo tehdä (jos on yleiskone).

Tämä on sukua Pappilan hätävaralle ja Pavlovalle, mutta höttöisempi, ilmavampi. Ehkä perinteisin versio tästä kuuluu tehdä mansikoista, mutta meillä oli tänään vadelmia ja pensasmustikoita. Ei valittamista.

Eton mess -reseptejä on netti pullollaan. Minä sovelsin Arlan sivulla ollutta. Mansikkavaiheen jätin väliin, käytin tuoreita marjoja (mustikka ja vadelma), pistaasirouhetta oli, mutta yrttipenkin sitruunamelissat ovat jo aikaa sitten paleltuneet, joten ei mitään vihreää… Enkä ollut muistanut ostaa valmiita marenkeja, joten takaisinpa aamusella nekin. Mukavan sitkeitä tuli marengeista.

Mistä nimi tälle jälkkärille? – Mikä ihmeen ”Etonin sotku”? Tämä on siis perinteinen englantilainen jälkiruoka, josta on kirjallisia tietoja jo vuodelta 1893. Silloin ja sen jälkeen tätä tarjoittiin Eton Collegessa vuosittaisen krikettimatsin jälkeen. Wikipedia tietää kertoa myös tällaista:

In recent times, ”Eton mess” has often been used by commentators in the media to describe political infighting within the UK Conservative Party over issues such as Brexit. Eton mess is used because a number of Conservative politicians were educated at Eton College. 

Helppoa, hyvää höttöä on tämä. Teen vielä kun muksutkin ovat kanssamme syömässä.

Historiaa Niitä näitä Puutarhahommia Reseptit Ruoka ja viini

Puita, perunoita ja bestsellereitä

Rauhallinen, tekevä torstaiarki täällä tänään.

Kuvahommia melkein koko päivän, mutta sen verran kuitenkin olin maantien päällä, että oli hyvinkin tarve lämpimälle ruoalle. Ja Pehtoori, ulkotyöläinen, nyt ainakin oli nälissään. Täällä meidän kujalla on menossa varsinaiset harvennushankkuut. Pehtoori sen oikeastaan aloitti, kun tilasi puunkaatajamiehet tontillemme: toissapäivänä lähti kaksi kuusta autotallin takaa ja sitten iso, jo lahoamisuhan alla oleva valtava sembramänty takapihalta. Ja koivujen harvennusta jo suunnittelivat. Ja sitten sekä vastapäisestä että viereisestä naapuristamme on nyt tilattu samat puunkaatoammattilaiset hommiin. Avaraksi käy maisema Rantapellossa. Ja lehdettömäksi: monia peräkärryllisiä lehtisäkkejä on lähtenyt Ruskoon… Puutarhuri oli siis nälissään.

Niinpä tein sienisalaattia (Hangasojan haaparouskut), vihersalaattia ja vuoallisen perunagratiinia, Pehtoorille vielä tuoremakkaraa samalla uunin lämmityksellä.

Perunavuoka on melkein klassikko meidän keittiössä. Muistaakseni ohjeen toi L., joka on jo parikymmentä vuotta asunut Turussa. Ohje on myös LappItaliassa, mutta kirjoittelenpa sen nyt tähänkin. Esim. syksyisten pataruokien oheen oikein hyvä lisuke.

Vuohenjuusto-perunagratiini

1 kg jauhoisia perunoita
3 dl ranskankermaa
200 g vuohenjuustoa
suolaa
mustapippurirouhetta
nokare voita

Voitele uunivuoka ja lämmitä uuni 175 asteeseen.
Kuori ja viipaloi perunat. Leikkaa myös
vuohenjuusto viipaleiksi. Lado puolet perunoista
vuokaan, ripottele suolaa ja pippuria perunoille,
ja kaada noin puolet ranskankermasta perunoiden
päälle. Levitä vuohenjuustoviipaleet ja niiden
päälle loput perunat, suolaa, mustapippuria
ja loput ranskankermat. Laita vuoka uuniin noin
1½ tunniksi. Anna gratiinin vetäytyä kymmenisen
minuuttia ennen tarjolle asettamista.

 

* * * * * *

Viime viikolla tuli taas, kylläkin pitkästä aikaa, yksi kysely, että olisiko minulla myydä kirjoittamaani Oulun onnikkaliikenteen historiaa… Mutta eihän sitä ole ollut pitkään aikaan, ei moneen vuosikymmeneen, – kirja ilmestyi jo vuonna 1987. Mutta vilkaisinpa Antikvaarista, josta tänään tuli ilmoitus heidän hakujärjestelmänsä uudistuksesta, olisiko siellä nyt myynnissä tätä bestselleriä.

Kirjasta otettiin aikoinaan 800 kappaleen painos, josta isäni osti ja jakoi varmaan neljänneksen ympäri Suomea, mutta silti kirjaa kysellään vuodesta toiseen, eikä sitä juuri ole divareissa ollut. Mutta nyt oli. Useampikin kappale, ja edelleen suunnilleen samaan hintaan kuin uutena, paitsi että signeeraamani kappale on ihan hintava!!

Näytti siellä olevan muutakin tuotantoani (ks. täällä), mutta ei esim. LappItaliaa, jota myös edelleen kysellään. Perheen kans pohdittiin, että pitäisköhän ottaa uusintapainos tuosta onnikkahistoriasta ja ryhtyä myymään signeerattuja. Tienaisi enemmän kuin Saariselkä-kalentereilla. 😀

Niitä näitä Reseptit Ruoka ja viini

Ei moittimista – kantarellirisotto

Hyvä sunnuntaipäivä,

koska aika lämmin (tai siis ei ainakaan kylmä, eikä sadetta),

koska kirjoittaminen kulki aamupäivällä oikeinkin hyvin,

koska maltoin lenkillä enemmän kuvailla kuin liikkua,

koska eilisen jälkeen vielä hyvä hyrinä,

koska tein meille oikein hyvää ruokaa,

koska TTK-ilta.

~~~~~~~~~~~~~~

Harri Syrjäsen Instagramissa julkaisema OnePot-reseptisarja on laajentunut pastasta ja salaatista myös risottoihin, jotka ovat nykyisin ihan herkkuruokalistani kärkisijoilla. Meillähän on pakkasessa, suolattuna ja kuivattuna eräskin kilo seiniä, mutta koska meidän sienestysseuduilla ei kantarelleja ole (koskaan) näkynyt, kävin eilen Kauppatorilta ostamassa tarvittavat sienet.

 

Kantarelli-kesäkurpitsa risotto
Harri Syrjäsen OnePot -resepti

1½ dl risottoriisiä
1/2 pieni kesäkurpitsa
1 salottisipuli
1 valkosipulinkynsi
1 dl mascarponejuustoa
5 dl kantarelleja
1 dl valkoviiniä
3 rkl voita
30 g parmesanraastetta
5 – 6 dl sienilientä (kantarellifondista)
10 basilikanlehteä
Suolaa, mustapippuria

Revi kantarellit pienemmiksi, revi myös basilika. Silppua salottisipuli pieneksi ja viipaloi valkosipuli. Kuutioi kesäkurpitsa.

Laita kasariin ruokalusikallinen voita ja paista kantarelleja hetken aikaa. Mausta suolalla.

Madalla lämpöä, kaada riisit sekaan ja lisää salottisipuli ja valkosipuli ja kuullota vielä hetken aikaa. Lisää valkoviini ja kiehauta.

Kaada 4 dl sienilientä ja keittele hiljaa hymyillen noin 12 – 15 min., kunnes liemi on imeytynyt lähes kokonaan. Hämmennä keittelyn aikana muutaman kerran. Lisää lopuksi vähän lientä ja sekoita joukkoon kesäkurpitsakuutiot ja hauduta vielä muutama minuutti.

Viimeistele lisäämällä kaksi rkl voita, mascarpone, raastettua parmesaania ja basilika, lopuksi vielä rouhittua mustapippuria.

Ei tämä ihan kesäkurpitsapastalle vedä vertoja, ”Creamy” kesäkurpitsa🥒 sitruuna🍋 OnePot Pasta🍝 lienee ylivertainen – ainakin tähän astisista – Syrjäsen OnePot-sarjassa, mutta kyllä risottosarjan avaus on myös hyvä. Molto bueno!  Mieto kantarelli ja mascapone ovat hyvä, jopa vatsaystävällinen, yhdistelmä.

Reseptit Ruoka ja viini

Vaihtopäivä

Lomakohteissa lauantai on usein vaihtopäivä. Näin on meilläkin nyt. Tai noh, tänään ja huomenna.

Mökillä liki kuukauden ollut tytär ja aviomiehensä (! 🙂 ) tulivat tänään Ouluun, ja nyt on meidän vuoro lähteä sinne. Juniorin toinen lomapätkä ajoittuu ensi viikolle, joten hän ja lapset pääsevät myös lomailemaan yhdessä. Toivottavasti terveempänä kuin edellisellä lomasella.

Mökkiruokia tein vähän valmiiksi, ja tietysti myös tyttären kotikoti-päivälliselle hyvää ruokaa. Kesäruokaa: hiiligrillattua lohta, perunoita,

fenkoli-mandariinisalaattia (uusi juttu, teen toistekin, sitten reseptikin), herneminttudippiä ja jälkkäriksi makoisia pikkuisia kakkusia. Sopivat mökkiolosuhteissakin tehtäväksi, eivät vaadi vatkaamista, uunin toki.

Ohje oli keväällä Kalevassa ja olen sitä pyöritellyt moneen kertaan, – ainekset olleet ainakin kuukauden odottamassa, ja juuri tänään tuntui olevan tarvetta makealle, hyvälle herkuttelulle.  Kannattaa tehdä. Varsinkin jos on kaltaiseni limestä kovasti tykkäävä.

Pienet limejuustokakut (12 kpl)

2 dl kaurakeksirouhetta
2 rkl voita
1 ½ teelusikallista sokeria
2 munanvalkuaista
400 g purkki kondensoitua maitoa
¾ dl limen mehua
3 rkl turkkilaista jogurttia

Rouhi kaurakeksit muruksi. Sulata voi. Sekoita voisula ja sokeri keksimurun kanssa.
Painele ruokalusikallinen muruseosta tiiviisti pienien kuppikakkuvuokien pohjalle.
Laita vuoat 6 – 8 minuutiksi 175-asteiseen uuniin kovettumaan.
Sekoita kulhossa munanvalkuaiset ja kondensoitu maito.
Purista joukkoon limemehu. Sekoita lopuksi joukkoon turkkilainen jogurtti.
Laita täytettä murupohjan päälle sen verran, että noin neljäsosa vuoasta jää vajaaksi.
Laita 175-asteiseen uuniin 12 – 15 minuutiksi.

Nyt pakkaamaan loputkin tavarat, huomenna jo Hangasojan hyvässä huomassa, Lapin luonnossa ja pienten kanssa pelaamassa. Tuntuu hyvälle jo ajatuskin.