Arkea ja ruokaa

Tänään sellainen arkinen päivä, aamupäivällä vähän liikuntaa, sekä lähteviä että saapuvia posteja, hierojallekin hankkiuduin ja hain lisää lankoja.

Ja tein ruokaa, mistä voisinkin jakaa arkiruokavinkin kahdeksi päiväksi (kolmelle).

Osta kaupan lämminruokatiskistä valmis grillibroileri, josta teet ensimmäisenä päivänä ”Kanapaimenen Aurapataa” ja toisena Pimun kanakeittoa (tai toisinpäin, – minä tein eilen keiton, tänään padan).

Kanakeiton ohje oli mukana ”Jokaviikkoinen soppamme” -projektissani, minkä jälkeen sitä on meillä tehty tasasin väliajoin noin joka toinen kuukausi? Nyt tytär oli eka kertaa sitä syömässä, ja sanoi, että ehdottomasti parasta kanakeittoa, mitä hän on ikinä syönyt.

Ja sitten tuo pataruoka. Se on viimeisen päälle retroruoka 80-luvun alusta. Muistan kun lähdimme vapuksi 1983 Helsinkiin (minä, kihlattuni = Pehtoori, veljeni ja hänen tyttöystävänsä (= nykyinen vaimonsa)), ja äitini pakkasi kylmälaukkuun valmiin padan vapunviettoomme evääksi. Ei tarvinnut perillä kuin riisi keittää, ja meillä oli hyvä sapuska ennen illan rientoihin lähtemistä. Nesteytys kyllä hoidettiin ihan omin eväin. Oli kyllä melkoinen vappu se. 🙂

Ohjetta ei löydy Valion digitaalisesta nettiarkistosta, mutta minullapa on tallessa ohjelehtinen vuodelta 1982. Ohje suurenee klikkaamalla jos haluat lukea tarkemmin. Minä teen/tein oikaistun version eli en paistanut itse broiskua vaan todellakin valmis grillattu sopii tähän oikein hyvin. Padan voi tarjoita riisin lisäksi myös pastan kanssa. Tykkään tästäkin paljon. Voisi ensi kerralla ehkä laitella enemmän kasviksia? – Porkkanoita, sipulia, vihreää paprikaa, …  Tuo nimi minua kyllä vähän kummaksuttaa: kanapaimen? Noh, kai niitäkin on.

Tuossa lipareessa on toinenkin retroeväs: Lämmin leipä ananasrenkaalla, kinkulla ja sinapilla = Tervehdys Turunmaasta. Ei maistunut silloin, eikä kyllä maistu kinkku-ananaspizzakaan.

 

Niksipostaus 2020

Pitkään aikaan ei täällä blogissani ole ollut minkäänmoista ”niksinurkka”-postausta. Sellaisia on näköjään kerran vuodessa tullut laadituksi.  KLIKS

Nyt sitten tämänvuotisen niksipostauksen aika. Tällä kertaa vain muutamia vinkkejä teille kerrottavana.

Aloitetaan aamukahvista. Meillähän kahvi keitetään pannulla, tosin mökillä keittimellä. Tyttäreltä opittu niksi oli aluksi käytössä vain juhlapyhinä, pian myös sunnuntaisin. Nykyisin kahvi meillä keitetään sekä Juhla Mokasta että suklaakahvista. Ihan sama onko käytössä pannu vai keitin, mutta 1/3 tai 1/4 böönistä on tätä suklaakahvia. Se ei tee kahvista suklaanmakuista, mutta pieni hyvä vivahde siihen tulee. On kokeiltu myös kardemumma-, pähkinä- ja vaniljakahvia, mutta niissä mausteisuus ei ole hyvä, vaan ”puskee” päälle ja vie kahvista kahvin maun taka-alalle. Suklaan häivähdys saa tuiki tärkeän kahvin maistumaan vähän tavallistakin paremmalta.

Joskus kesällä kauppareissulla mukaan tarttui Thai Green Curry -purkki. Se on noista kolmesta meidän mielestä paras, eivätkä muutkaan huonoja ole. Käytän niitä seuraavasti: Leikkelen Jyväbroilerin fileet isoiksi paloiksi, sitten pyörittelen kuumassa rypsiöljyssä kunnes palasiin tulee vähän väriä, lisään  vähän suolaa ja kattilaan mukaan purkillinen bambunversoja. (Aasia Marketista saa erityisen hyviä aika ohuiksi suikaleiksei leikattuja, mutta kyllä nuo Spice Up -merkkiset kauppojen normivalikoimissakin olevat käyvät). Bambunversojen lisäksi lisään joskus porkkanan tikkuina, samoin vähän sipulia ja paprikaa, mutta välttämättä  ei tarvitse niitäkään. Broileripalojen ja vihannesten päälle purkillinen currya; noin puolisen tuntia miedolla lämmöllä ja valmista on.  Tarjolle nuudeleita ja tai riisiä. Helppoa ja hyvää!

Voin väittää olevani kokemusasiantuntija monissa hampaistoon liittyvissä asioissa, joten nyt kannattaa ottaa vakavasti suositukseni. Noin vuoden käytön jälkeen olen vakuuttunut, että Yotuelin hammastahna, jonka luvataan valkaisevan hampaita, todella tekee niin. Tai ainakin se estää tummumista, – huolimatta päivittäisestä kahvin ja viikottaisesta punaviinin juomisesta.

Se on miellyttävä käyttää: ei vaahtoa ylenpalttisesti, itse asiassa ei juuri ollenkaan, varsinkin Snowmint-maku on hyvä, hampaista tulee puhtaan tuntoisetkin, eikä niitä juuri koskaan vihlo, ja tahna valkaisee. Aika tyyristä on (riippuen kaupasta noin 15 €) mutta sitä ei tarvita paljoa, joten on hyvin riittoisaa.

 

Ja loppuun maskisuositus! 

Espanjantauti alkoi vuonna 1918, ja se kulki aaltoina Suomenkin yli. Viimeinen, neljäs aalto oli erityisen paha Inarissa, jossa 10 % väestöstä kuoli. Kaikkiaan tauti tappoi kymmeniämiljoonia ihmisiä (arviot vaihtelevat suuresti 40 – 100 miljoonan väliltä). Suomessa ”vain” 20 000 menehtynyttä ja USAssa puolimiljoonaa. Historioitsijoilta tavataan kysyä, toistaako historia itseään, ja historioitsijat ovat tutkineetkin ”toistuvuutta” kaikkialla maailmassa monin eri tavoin. Ennustamaan historioitsijat harvoin ryhtyvät, eivätkä siihen – tietenkään – pystykään. Mutta historiasta usein kuitenkin opitaan: onhan tämän korona-pandemian aikanakin opittu menneestä, influenssan ensimmäisestä aallosta ja aiemmista maailmanlaajuisista epidemioista. Mm. opittu käyttämään maskeja.

Palsternakkapastaa ulkoilun jälkeen

Tänään aamulla älykello näytti, että olen nukkunut huonosti ja liian vähän. En tuollaiseen ollenkaan suostu. Omasta mielestäni heräsin liki kahdeksan tunnin unien jälkeen varsin toimeliaana, valmiina päivän touhuihin. Jukurtti-mysli-kahvi -aamiaisen jälkeen viimeistelin kuvalähetyksen asiakkaalle, ja sitten ulos!

[Pyöräilysyksyä on vielä jäljellä …]

Palatessani pihapiiriin näin, että Pehtoori ja Esikoinen olivat jo haravointiurakan loppusuoralla, ja Pehtoori totesikin, että Tyär voisi vastaisuudessakin ajoittaa kotikotiin etätöihin tulon siten, että haravointisesonki on vilkkaimmillaan. (Lieko vihjaisi, ettei vaimosta paljon ole apua noissa hommissa? – Ehkäpä… )

Joka tapauksessa katsoin tarpeelliseksi (ja ilokseni myös mahdollisuuden) tehdä puutarhaihmisille hyvää sapuskaa. Sunnuntailla on taas erityismerkitystä! Meillä on ennenkin ollut palsternakkapastaa, mutta tänään oli (onnistuneessa) kokeilussa uusi ohje, jota vähän sovelsin (mm. vähensin voin määrää, lisäsin palsternakkaa). Valkosipuli tuoksui kauas! Mutta ei maistunut ärhäkkäältä. Päinvastoin, makeaa oli. Ja aika joutuisasti tämä valmistuu. Voin näin sadonkorjuunaikana lämpimästi suositella…

Paahdettu valkosipuli-palsternakkapasta (oma versio)

2 kokonaista valkosipulia
1/2 tl suolaa
2 rkl oliiviöljyä
2 palsternakkaa
80 g voita
2 rkl rosmariinia hienonnettuna

50 g parmesaanijuustoa
2 rkl rosmariinia hienonnettuna
mustapippuria myllystä

* * *

300 g cappellinia, spaghettia, tagliatellea
vettä ja suolaa

1. Leikkaa valkosipulien päistä ohut viipale pois niin, että valkosipulin kynnet tulevat esille. Nosta valkosipulit leivinpaperin päälle uunipellille. Ripottele päälle suolaa. Valuta päälle oliiviöljyä.
2. Paahda valkosipuleita 225-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia, kunnes valkosipulin kynnet ovat pehmeitä ja kauniin kullanruskeita.
3. Kuori valkosipuleiden paahtuessa palsternakka ja leikkaa esimerkiksi kuorimaveitsellä ohuiksi, pitkiksi lastuiksi.
4. Kuutioi voi paistinpannulle. Sulata keskilämmöllä. Kun voi ei enää kupli pannulla, purista paahtuneista valkosipuleista kynnet pannulle. Lisää joukkoon hienonnettu rosmariini. Paista miedolla lämmöllä viitisen minuuttia. Lisää joukkoon palsternakkalastut. Nosta pannu liedeltä.
5. Keitä pasta reilusti suolalla maustetussa vedessä kypsäksi pakkauksen ohjeen mukaisen ajan.
6. Valuta pasta lävikössä ja sekoita pannulle valkosipulivoin joukkoon.
7. Raasta/ripottele joukkoon parmesaanijuustoa. Lisää tuoretta rosmariinia. Rouhaise päälle mustapippuria.

 

Pieni juhla, paljon puhetta

Kesän viimeiset tuoreet mansikat?  – Ehkä niin.

Tänään kotosalla venetsialaiset, laidunkauden lopettajaiset, – mutta ennen kaikkea kohtaaminen, ystävien tapaaminen, yhdessä syöminen, elämänmenosta puhuminen ja kuuntelu. Sukupolvet, lapset, lastenlapset, vanhemmat, sairaudet, oireet ja lääkkeet, tulevaisuuden pelot ja menneiden muistelut. Koko elämisen kaari, kaikki mennyt hyvä, kaikki pelottava tuleva. Ja toisaalta hyvän odotukset, menneiden hautaamiset… Tällaiset illat ovat tärkeitä. Pimenevässä illassa, pimenevässä vuodessa, – mutta kyllä tässä eteenpäin mennään. Siihen uskon.

Ja tuli vähän terästäydyttyä myös keittiössä. Kehittelin porofileille uuden kastikkeen: demi-glacea, karpaloa, lakritsia, pippuria. Ja kyllä, hyvää se oli. Mutta älkää kysykö mittasuhteita, joka tapauksessa kauan sitä hauduttelin. Toinen uusi juttu oli ”some-omenapiirakka”. Sepäs olikin hyvää. Semminkin kun tein sen oheen kulhollisen mascarpone-vaahtoa. Lupaan kirjoitella tähän ohjeita huomenissa.

Huomenna pyhä, sunnuntai, lepopäivä? Taitaa olla – tai ehkä ei sittenkään. Muuttoasioita vielä huomenissa…

~~~~~~~~~~~~~~~~~

Tässä linkki omenapiirakan ohjeeseen …  Voin kyllä suositella tämän leipomista.

https://satukoivisto.fi/omenapiirakka-somenapiirakka-hurmasi/

Ja ruokavieraat sekä Pehtoori kyllä yhteen ääneen todistivat, että liki retromaineen saanut mascarpone-kastike (oma kehitelmäni… 😉 ) sopi tämän kanssa erinomaisesti. Amaretton mantelisuus tukee piirakan mantelijauhetta. Kokeilehan. Ohje on ensimmäisessä keittokirjassani ”Riemusta ruoanlaittoon” sivulla 73. Se on on hyvä kastike. Sopii moneen…

Energian kulutusta ja hankintaa

Vielä on kesää…

Hyvin tuulista kylläkin. Aamulla olin topakkana lähdössä pohjoiseen, Iihin, mutta jo Pateniemessä totesin, että onpahan edessä niin kova, puuskainen vastatuuli yli 30 kilometrin matkalle, että enpä sittenkään taida. Olkoonkin, että olisi ollut hulppea paluumatka.

Niinpä käännyin sivumyötäiseen, risteilin suuntaan jos toiseenkin etsien suojaisia reittejä. Ja sain kuin sainkin liki kolme tuntia kulutettua liikkuen: Pateniemen uusittu venesatama, Linnanmaan puutarha, Aaltokankaan ja Ritaharjun uudet asutusalueet, sitten Kuivasjärven ja Pyykösjärven kautta Tuiraan (LIdl!) ja vielä Nallikari ja sitten kotiin.

Elokuussa kaupungissakin ilo kulkea: kauniita, hyvin hoidettuja pihoja, puutarhoissa kylläisiä värejä, puistot vehreitä, pieniä polkuja pyöräilijällekin, vesien äärellä kimmellystä, aurinkoa koko ajan, kesän lopun leppeä lämpö. Joka sitten jatkui kotipihalla.

En tiedä, mistä moinen idea, mutta ehkä juuri lämpö aiheutti sen, että päätin lopulta tehdä (välimerellistä) mansikka-vuohenjuustosalaattia ja bolognese-kastiketta pastalle. Alkuruokasalaatti jotenkin odotusten mukainen. Makea ketjap manis -soija sopi salaattikastikkeeksi vähintäänkin tavattoman hyvin, eikä hunaja-balsamico-yhdistelmä ollut sekään huono.

Ja ihan peruspastaa, tosin soosi ehkä ei ihan perus. Vaatii nimittäin parin, kolmen tunnin keittämisen. Mutta on sen väärti, ja ehdottomasti kannattaa tehdä tupla-annos. Nyt on pakkasessa monen arkiruoan varmuusvarasto.

Ohje on mm. LappItalia-opuksessani (sivulla 72). Tänään kolminkertaistin porkkanan, sipulin, valkosipulin ja sellerin määrän. Vähän niinkuin vegempään, kevyempään suuntaan siis. Bueno! Eikä parmesaania vaan raastettua pecorinoa. Tulipahan syötyä turhankin paljon.

Ja iltapäivän lopulla kotipiazzalla äänikirjan ja kutimen kanssa kiireettömyydestä, leppeästä tuulesta ja elokuisesta lämmöstä nauttien.

Juhlapäivä

Pendolino Helsingistä Ouluun toi illansuussa tyttären ja pyöränsä. Puoleen vuoteen ei olla tavattu, joten ikävähän se on jo ollut. Korona, opiskelut ja työt ovat pitäneet Esikoisen pois kotikotoa. Toukokuun lopussa etäopiskelu Helsingin yliopistossa vaihtui etätöiksi (harjoittelija-koodari) Aalto-yliopistossa, joten lomaa ei ole ollut, eikä ole nytkään, mutta nyt on sopiva välämä tehdä etänä vaikka pari viikkoa Oulusta asti.

Tervetulosapuskalla olimme sitten kolmistaan, mutta ei se estänyt minua tekemästä vähän parempaa ruokaa, oikein alkuruokaa ja jälkkäriäkin.

Alkuun oli liekitettyjä scampeja, pääruokana pastaa ja jälkkärinä uudenlaista raparperihyvää.

Ohje suoraan Rajamäen sivulta. Ohjeessa mainittua Liquid Chiliä on haettu sekä S- että K-marketeista, mutta eipä löytynyt. Laitoin vähän peperoncinoa (ital. chilisekoitus) ja yhden vihreän tuorechilin.

Chili-katkarapupasta tuoretomaattikastikkeella

Neljälle

500 g kirsikkatomaatteja
4 valkosipulinkynttä
1 rkl Rajamäen Ekstra-Neitsytoliiviöljyä
suolaa ja mustapippuria
kourallinen basilikanlehtiä
180 g katkarapuja
2 rkl kapriksia
2 tl Rajamäen Liquid Chiliä (tai maun mukaan)
500 g tuorepastaa

Halkaise osa kirsikkatomaateista, jätä osa kokonaisiksi. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet. Kuumenna öljy pannulla ja kuullota tomaatteja ja valkosipuleita muutama minuutti. Mausta suolalla ja mustapippurilla, lisää hienonnetut basilikanlehdet. Ota puolet seoksesta ja soseuta suurpiirteisesti sauvasekoittimella tai tehosekoittimessa. Palauta pannulle.

Lisää tomaattien joukkoon sulatetut katkaravut, kaprikset ja Rajamäen Liquid Chili. Anna kuumentua.

Keitä tuorepasta pakkauksen ohjeen mukaan, valuta. Sekoita pasta kastikkeen joukkoon. Tarkista maku ja tarjoile. 

 

Ja jälkkäriksi raparperia ja vaniljajätskiä. Lakritsi sopii mahtavasti tähän. Ohjeen löysin Liemessä-blogista. Helppoa, hyvää, kesäruokaa.

Lakritsi-raparperimuru

3 dl kaurahiutaleita
1 dl emmerjauhoja (tai speltti tai vehnä)
2tl kanelia
1 dl ruokosokeria
100 g sulatettua voita
3 vartta raparperia
3 tl lakritsijauheutta
0,5 dl ruokosokeria (tai maun mukaan)
1 rkl perunajauhoja

Tarjoiluun:
vaniljajäätelöä

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Pese ja pilko raparperit pieniksi. Laita raparperit kulhoon ja sekoita joukkoon sokeri, perunajauho ja lakritsijauhe. Voitele piirakkavuoka ja levitä raparperit pohjalle. Paista uunissa 15min. Tee sillä välin kauramuru. Sulata voi. Sekoita kulhossa kaikki aineet sekaisin ja levitä raparperien päälle. Paista 200 asteessa 30min. Nauti vaniljajäätelön kera.

Niin hyvä, kun on Tyär tullu …

Touhutiistai

Vaihteeksi sataa. Koko päivän on ”vaihteeksi” satanut, tai ainakin aina ja taas välillä.

Sadekuuron välissä ja niiden aikana liikkeellä autolla ja pyörällä, asioilla ja lenkillä. Pitkästä aikaa päivä, jolloin olen saanut touhutuksi monenmoista. Kylläpäs siitä tulee hyvä mieli.

Aamutuimaan Rajahaudan kunnostetun hiekkarannan kautta Taskisenperän venesatamaan ja sieltä vielä Kellon kalasatamaan.

Merellisissä merkeissä siis, ja vasta paluumatkalla sen verran sadekuuroja, että kaivoin satulalaukusta sadeviitan esiin – ja voila!! Hukassa olleet nappikuulokkeet (ne vanhat, johdolliset) sieltä tupsahtivat jostain mutkasta esiin. Siis hyvä sadekuuro!

Tummansinisen ”metsästyksessä” edelleen, kuten huomaatte.

Hyvin ehdin vielä käväistä kotosalla ennen kuin lähdin Tuiraan, Pinjaan. Jo oli aikakin: tuntuu kuin olisin saanut ”silmät paikoilleen”.

Pullataikinan vuoro – Pehtoorille raparperipiirakkaa anopin ohjetta mukaillen. Siis pullataikinapohja, nuoria raparperinvarsia sokeroituna, ja päälle vielä ”kuorrutus” = 1 kananmuna, 1 keltuainen, ½ – 1 dl sokeria, 2 tl vaniljasokeria, 1 dl kermaa/kermamaitoa. Lorautin vielä pari ruokalusikallista suola-karamellikastiketta raparperien päälle, jottei jäisi ihan kalorittomaksi tämäkään herkku. 😀 Ja kyllä siitä hyvää tulikin. Pieni nokare turkkilaista jukurttia piirakkapalan päälle niin maistui minullekin.

Vaikka eipä jälkkärin tarve kovin iso ollutkaan, sillä kävimme ulkona syömässä. Indian Cuisine asemaa vastapäätä on ollut testaamatta meidän ”Oulun etniset ravintolat” -listassamme, joten sinne siis. Joskus vuosia, vuosia sitten on käyty siellä, ja senkin perusteella voitiin tänäänkin todeta, että täysin odotusten mukainen. Kyllä curry oli hyvää. Naan-leipä ei niinkään. Pimeitä ja vähän tuhnuisiahan nämä useimmat aasialaiset ravintolat tahtovat olla, niin tämäkin. Mutta arvostelen ruoka edellä, joten parempaa keskitasoa tämä omassa sarjassaan oli.

Valokuva-asioillakin tänään ja ehdinpä vielä piipahtaa salillakin. En treenaamassa, vaan ihan vaan mittauksessa, mutta kuitenkin. Ja nyt viimeistelen Apsun Adidas-villasukat ja kuuntelen loppuun Kirsti Paakkasen elämäkerran. Kuten sanottu touhutiistai!