Category

Reseptit

Showing: 1 - 50 of 189 RESULTS
Reissut Reseptit Ruoka ja viini

Lämpöä jo odotellen

Otsikkokuva kertonee, että Oulussa aurinko paistaa jo hyvin matalalta. Kahden aikoihin olin Toppilansalmen rannalla ja Möljällä kävelemässä. Oli kylmä. – 10 C ja jostain taas tuultakin.

Huomennakin ollaan merenrannalla, ja toivottavasti on paljon lämpimämpää. Lennämme Espanjaan, Manner-Espanjaan. Ja sinne on ainakin viikonlopuksi asti luvannut päiviksi lämpöä melkein hellerajalle asti. Sen jälkeen vähän viilenee, – kait.

Matkakohteeksi valikoitui Espanja, koskapa siellä on vielä niin paljon näkemättömiä paikkoja, maakuntia ja maanteitä. Mietittiin tuossa ruokapöydässä, missäs päin Espanjaa on aiemmin kuljettukaan.

Kataloniassa olimme pari viikkoa kesällä 1995, jolloin Costa Bravan Calonge-nimisestä kylästä vuokrasimme ystäväperheen kanssa talon ja lähdimme autolla läpi Euroonpan sinne lastemme kanssa. Silloin kävimme parinakin päivänä Barcelonassa. Siellä käytiin myös kesällä 2009, oltiin yksi yökin, kun menimme PP:n kanssa (he ovat juuri ne jotka usein uutenavuonna Hangasojalla kanssamme) viikoksi Rosesiin, josta oli vuokrattuna hieno, aika uusi pikkutalo. Samaisella reissulla ajelimme Andorraan ja olimme yhden yön Sitgesissäkin.

Syysloman puolikas, pidennetty viikonloppu vietettiin kerran Madridissa. Lapset olivat jo teinejä, lukiolaisiakin? Ja pari kertaa on Pehtoorin kanssa ajettu linja-autolla Euroopan läpi ja lopuksi Iberian niemimaan läpi Ranskan Biarritzista – San Sebastian – Valladolid- Salamanca ja sieltä Portugalin Coimbraan! Olihan reissu (reitti ja kulkupeli linkin takana 😀 ), eikä siinä paljon Espanjaan tutustuttu.

Espanjan saarilla ollaan oltu: Teneriffalla olin jo pentuna perheen kanssa, patikkareissulla helmikuussa 2012 oltiin Pehtoorin kanssa siellä ja La Comeralla patikoimassa, Mallorcalla patikoitiin syksyllä 2014, jolloin Juniori, ex-miniä ja Apsukin äitinsä kohdussa mukana vuorilla. Ja Lanzatotella olimme kaksistaan 2017 – patikoimassa silloinkin.

Mutta paljon on Espanjaa vielä näkemättä ja kokematta: toivottavasti kahden viikon päästä on tutustuttu maahan ja sen historiaan, ruoka- ja viinikulttuuriin, luontoon ja kaupunkeihin runsain mitoin lisää. Vihreä-valkoinen bannerikuva on vihje siitä mihin päin Espanjassa suuntamme. Ehkä jo huomenna auringonlaskukuva Espanjan rannikolta.

Ai niin, nyt kun on tuo uusi kännykkä, jonka kamerassa on vakain, saatan ehkä laitella Insta-stooreihin videoklikkeja matkan varrelta. Seurantaan siis? 🙂 https://www.instagram.com/tuulestatemmattu/

Hyväksi lopuksi tähän ruokaohje eiliseltä. Hyvää tämä olikin. Varsinkin sellaisesta kuin minä, joka tykkää syödä surimeja suoraan jääkaapista.

Surimi One Pot

(Harri Syrjäsen ohje)

250g surimipuikkoja
300g pastaa
½ ruukkua basilikaa
½ sitruunaa
2 valkosipulinkynttä
8 dl hummerilientä
2 dl kermaa
30g parmesanjuustoa

Pilko surimipuikot paloiksi, silppua valkosipuli ja puolita sitruuna.
Silppua basilikanlehdet.
Kaada loraus oliiviöljyä kasariin, lisää valkosipulit ja kuullota hetken.
Kaada hummeriliemi ja kerma ja kiehauta.
Lisää pastat, mausta suolalla ja mustapippurilla.
Keittele hiljaa hymyillen 14 min kunnes pasta on kypsää.
Raasta parmesaani ja purista puolikkaan sitruunan mehu.
Lisää basilika ja lopuksi surimikuutiot.

Reseptit Ruoka ja viini

Halloween-focaccia!

Jo aamun brunssilla oli jotain meidän keittiöön kuulumatonta: pieniä pääkalloja! Hyvin pieniä ja vain muutamia, mutta olihan lasten silmissä ilo: onko tässä seikkailun alku? Kahdeksan ja viisivuotias olivat tyytyväisiä.

Seikkailimme hyvin vähän, ja aika hyvin lapset ovat pöydässä jo oppineet viihtymään. Höpöteltiin, suunniteltiin ja päädyttiin toviksi lukemaan, yhdessä ja erikseen. Siinä sivussa huomaamatta valmistelin myös meidän  Halloween-perhepäivällistä. Tähän se minäkin olen nyt päätynyt; ihan töpinöissäni tekemään jotain kurpitsakekkeriä!

Piipahdin jossain välissä kaupassa, kummallisen paljon kaikkea mustaa ruokakaupan korissa.

Pävän menu alkoi hahmottua: Alkuun (taas) pieniä halloweentikkuja, sitten focacciaa, salaattia, pottumuusia, hirvenlihapyöryköitä, ja niille sinihomejuusto-kastiketta. Jälkkäriksi mustia karkkeja [mummi! Nää uuet Sisu-karkit on h – y – v – i – ä!!]

Paljon hankittua tilpehööriä jäi käyttämättä, mutta oli meillä  Halloween-kattaus kuitenkin.

Jo pari viikkoa sitten Goose-ravintolan focaccia-leivän saamaa suurta suosiota katsellessani päätin, että teenpä muksuille focacciaa täällä kotosalla. Nyt siitä piti saa halloweeniin sopiva, joten ei muuta kuin suunnittemaan koristeluita. Olen edelleen ylpeä korona-aikana tekemistäni kukka-foccacioista, mutta tänään oli tämä muksu-faktori mukana. Joten aika simppelillä mentiin. Uuniin leipä lähti ruohosipuli-hämähäkinseitti-koristuksin, vain vähän salmiakkilakua hämähäkeissä…  (Ja tämänkin focaccian perusohje on todella helppo, nopeakin, ja löytyy täältä! Poiketen alkuperäisohjeesta olen laittanut puolet tavallisia vehnäjauhoja ja puolet durumia. Nousee siten paremmin, ja on paremman makuistakin.)

Mutta uunin jälkeen Apsu totesi, että seittien on oltava mustia, joten Halvan salmiakki-lakumatto suikaloitui sopivasti ruohosipulien paikoille. Ja kun sitten maistelimme tätä suolaisen-makean lakun yhdiselmää suolaisen focaccain kanssa niin nehän olivatkin varsin passeli yhdistelmä. Oikeastaan niin hyvää, että taidan tehdä toistekin! Ehkä sitten vähän sofistikointuneempana versiona. 🙂

Nuo hieman tummanpuhuvat rinkulat, jotka näyttävät koronaviruksilta, mustilta auringoilta, musteläiskiltä tai joltain kaiken kaikkiaan epämääräisiltä, olivat tummia viinirypäleitä ja mustaa kakkukoristegeeliä. Niiden tarkoitus oli esittää hämähäkkejä. Aina ei voi onnistua. Just nyt emme – tai kuka sitä on arvioimaan. Minusta tämä on just paras. Ja mukavaa ja makoisaa oli!! Tarvitsimmeko muuta? – Nope! Ja oikeasti maku oli ihan perfetto!

PS. Hirvenlihapyörykät hupenivat nopeampaa kuin leipä! Kirjailen ohjeen, joka tuli tänään kehitellyksi 🙂 tässä joku päivä.

Niitä näitä Reseptit Ruoka ja viini

Kasariruokaa kasarissa

On jo pitkään tehnyt mieli sellaista 80-luvun valkosipulista katkarapukasaria, jota Oulussa sai Femilan yläkerrassa olleessa Hovinarrissa. Ja toki muuallakin, sehän oli varsinainen hittiruoka, kuten kaikki muutkin kasarit tai ruukut.

Löysin hyvin ”aidon” oloisen ohjeen, ja monta muuta. Niistä keittelin oman versioni – niistä aineista, joita sattui kaapeista löytymään. Ei ollut pakkasessa katkoja, mikä on aika harvinaista, joten sulattelin pari-kolmekymmentä raakaa scampia Aasia-marketin isosta pussissa.

Rapukasari 80-luvun tyyliin 

2 rkl rypsiöljyä
1 rkl voita
3 – 6 valkosipulin kynttä silputtuna
2 salottisipulia silputtuna
2 rkl tomaattipyrettä
2 rkl ketsuppia
1 prk ranskankermaa
1 prk Mutti kirsikkatomaatteja
chilihiutaleita, suolaa, mustapippuria

Kuullota sipulit öljyn ja voin sekoituksessa, lisää joukkoon tomaattipyre. Sekoittele muutama minuutti.
Sekoita joukkoon ranskankerma ja lopuksi säilyketomaatit.
Mausta chilillä, suolalla ja pippurilla.
Anna soosin hautua samettiseksi parikymmentä minuuttia välillä sekoitellen.

Kuumenna lopuksi tomaattiseos tosi kuumaksi ja lisää joukkoon katkaravut.
Älä enää keitä etteivä sitkisty.
JOS käytät raakoja, kuorittuja scampeja kuten minä tein tänään, keitä niitä vähän aikaa mahdollisimma kuumassa soosissa ja mahdollisimman nopeasti.

Tarjoa riisin tai nuudelien kanssa. Paras ja aidoin tapa tarjoiluun olisi vaalea maalaisleipä tai hyvä patonki. Mutta kun en viitsinyt leipoa, niin keittelin riisiä. Hyvää oli senkin kanssa.

Ja jälkkäriksi kotipihan omppupuista pannaria.

Sekin on jotenkin retrohenkinen sapuska.

Pikkuinen omppupannari
(tupla-annos on uunipellillinen)

Taikina
4 dl kevytmaitoa
2 kananmunaa
2½ dl vehnäjauhoja
2 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 tl kardemummaa
1 tl suolaa
Uunipellille
40 g voita
Päälle
4 pientä omenaakanelia
sokeria

Tee tavallinen makea pannaritaikina, jossa vähän kardemummaakin. Laita turpoamaan jääkaappiin.
Kuumenna uuni ( 225 astetta) ja laita iso voinokare uunivuoan pohjalle. Anna voin paahtua vähän ruskeaksi.
Poista omenista siemenkodat ja leikkaa viipaleiksi. Ripottele pinnalle sokeria ja kanelia.
Kaada taikina uunivuokaan ja sitten päälle omput.

Paista puolisen tuntia 225-asteessa.

Tarjoa kermavaahdon, vaniljakastikkeen tai jätskin kanssa.

 

Italia Reseptit Ruoka ja viini

Syksyinen perjantai – italialaisilla fiiliksillä

Perjantai. Ihan niin kuin se pitäisi erikseen mainita.

Ei, ei ole ollut mikään työteliäs tai muutenkaan rankka viikko, jolloin perjantai vihdoin koittaisi. Sellaisiakin viikkoja on elämässä ollut, paljonkin. Mutta kaukana ne vuodet. Tänään vaan on tuntunut mukavalle, että on perjantai. Viikonlopun alku. Oli tällekin päivälle yksi ”iso” juttu. Olin päättänyt valmistaa huolella jotain hyvää sapuskaa, oikein viikonloppuruokaa. Ja huomiseksi meillä on tiedossa juhladinner. Joten siis selkeästi viikonloppu eroaa arjesta. Mukava niin.

Tälle perjantaille muutakin hyvää: löysin vihdoin mieluisat sukkapuikot [tämäkö on oikeasti mainitsemisen arvoista? – Mistä se, että tästä mainitsen, kertoo elämänmenostani nykyisin?  – Sen että kaikki on ihan hyvin.]

Hyvää myös se, että löysin mieluisat kengät! Riekerin citylenkkarit, joilla syksyn Helsingin reissut ja hääpäiväjuhlavuoden ”grand tour” tulevat sujumaan hyvin. Enkö ole grand tourista vielä kertonut? – Enpä taida vieläkään kertoa. Sellainen on kuitenkin tulossa. Mutta kun olen oppinut tähän, jos ja jos ja jos…. -juttuun niin en vielä kovin paljon hehkuttele. Mutta kengät reissua varten on kuitenkin jo löytyneet. Olen viikon aikana pyörälenkeillä Kempeleen Zeppeliinissä ja Ritaharjun Ideaparkissa sekä netissä surffaillen mieluisia etsinyt ja tänään sitten vahingossa (sukkapuikko-ostosten vierestä) Haloselta löysin. Yesh!  Kenkien löytyminen ei ole mikään pikku juttu. Tai siis on. Mutta pikku jutuistakin voi tulla iloiseksi.

Ja se ruoka. Siis pitkästä aikaa Saltimbocca alla Romana.  Kuten jo tämän pihviruoan nimi kertoo, ruoka on varsin herkullista. Ruokahan nimensä mukaan suorastaan ”hyppää suuhun” [ saltare ~ hypätä ja bocca ~ suu]. Tänään tein oikein huolella ja melkein läträten marsalalla ja voilla.

Nykyisin meillä syödään kovin harvoin pihviä, ja harvoin punaviiniä. Mutta tänään! [Turhapa on sitten aamuyöllä tulla kyselemään, miltä nyt vatsassa tuntuu… 🙁 ]

Saltimbocca alla romana – syyskuussa kotona

kaksi naudan ulkofileepihviä
suolaa, pippuria
salvianlehtiä
prosciuttoa
vehnäjauhoja
tarpeeksi (50 g) voita
tarpeeksi (1 – 2 dl) marsalaviiniä

Ota pihvit hyvissä ajoin huoneen lämpöön ja nuiji sitten noin ½ sentin vahvuisiksi. Pintaan suolaa ja pippuria. Kiinnitä cocktailtikulla jokaisen pihvin toiselle puolelle pari, kolme salvianlehtiä sekä parmankinkkua. Lopuksi taputtele pihvien molemmille pinnoille vehnäjauhoja.

Kuumenna paistinpannu, lisää ainakin ruokalusikallinen tai kaksi voita ja paista pihvejä noin kaksi minuuttia puoleltaan. Laita pihvit lämpimään, kannen tai folion alle.

Lisää viini sekä muutama silputtu salvianlehti pannulle. Keitä tovi ja lisää vielä pari ruokalusikallista voita pannulle, lisää suolaa ja pippuria. Laita pihvit takaisin pannulle kastikkeen joukkoon ja anna vielä kiehahtaa.

Tänään meillä ohessa tomaattisalaattia (Modenan balsamico ei ole vain koriste!!) sekä eilisen kesäkurpitsapastan tuunaus parsakaalilla. Ja jotta ’Italia vibes’ olisi pihalle paistaneen auringon lisäksi täydellinen, niin ruoan kanssa nautimme Peppolia. Paljon muistoja, paljon makua ja sopivaa hapokkuutta ruoalle.

Kastikkeeseen tarvittavaa makeahkoa marsalaa jäi pienestäkin pullosta runsaasti, joten juustopalasen kanssa siitä sai lisää italialaisia muistoja. Semminkin kun pihapöydillä oli viime viikonloppuna keramiikkamyymälästä ostamiani pikkuisia ruukkuja. Ja torilta valkosipuleita!

Ja vielä huomiseksi luvattu lämpöä! Voidaankohan jo puhua intiaanikesästä?

[täällä olen sitä selitellyt tai siis tietoja lainaillut. Eihän se sana ole kielletty?]

Niitä näitä Ravintolat Reseptit Ruoka ja viini

Omppupiirakan aika, – ja missä Villiviini?

Syksyn ensimmäisen omppupiirakan olen leiponut tänään.

Ohje on suoraan uusimmasta K-ruokalehdestä.

Sivulta 11 löytyy tämä ohje.

Hyvä ohje oli tämä.

Uutta ja minulle varsin mieluista oli mascarponetäyte mehevöittämässä piirakkaa. Tämä piirakka ei kaipaa vaniljakastiketta, kermavaahtoa tai jätskiä kylkeensä, vaan on ihan omillaan oikein mehukas ja omenainen. Sekoitettu mascaronetäyte oli suoraan purkista nuoltavan hyvää, ja ajattelin, että sitä voisi käyttää, vaikka tuulihattujen tai täytekakun täytteenä. Saattaisi sopia jonkun puolukkaleivonnaisen tekoonkin oikein hyvin. Kunnon kreemiä.

 

Kuinkahan monenlaisia omenapiirakoita sitä on tullutkaan leivotuksi? Alla linkkejä täällä blogissa julkaisemiini piirakkaohjeisiin.

Pähkinäinen omppupiirakka

Omenafocaccia

#Someomenapiirakka

Kookosomenakakku

Kookosomenakakun ohje on ensimmäisessä keittokirjassani (Riemusta ruoanlaittoon), jossa muuten näyttää olevan aika monta syksyistä ruokaa ja säilöntäohjetta. Ehkä niistäkin vinkkejä sinullekin. Kaikki keittokirjanihan ovat nettiversioina ja siten ladattavissa omalle koneelle.

~~~~~~~~~~~~~~

Minulla oli viime viikolla mökillä mukana (hääpäiväviikonlopun kunniaksi tms.) matkapäiväkirja meidän häämatkalta Kreetalle syyskuussa 1983. Kirjoittelimme molemmat matkallamme pieneen muistivihkoon hääreissustamme (niinkuin muistakin reissuistamme teimme aina siihen asti, että rupesin tekemään matkoista nettisivuja tai päivittämään blogiin matkakertomuksia), – ja olipa kyllä mukava nyt lukea tuon 40 vuoden takaisen matkan kulusta.

Saatiin matka häälahjaksi vanhemmiltani, ja koska edellisenä vuonna oli oltu mun ”työreissulla” Kreikassa (olin kahden viikon opiskelijaekskursiolla yksi kolmesta reissun vetäjästä) oli ihan mahtavaa mennä kahdestaan honeymoonille juuri Kreikkaan.

Alkumatkasta pieni hämmennys tullissa, kun piti luovuttaa virkailijalle maihinnousukortti, johon olin epähuomiossa kirjoittanut vielä tyttönimeni, minkä hoksasin sillä samalla hetkellä kun annoin passin ja kortin tullin tiukannäköiselle virkamiehelle. Ja siinä samassa tempaisin lapun miehen kädestä, revin sen hänen silmiensä edessä ja tulipunaisena koetin selitellä jotain ”sorry, honeymoon, new name, …. ” ja jotain muuta. Passin oli kuitenkin jo hommannut uudelle nimelle ja sain sitten täytettäväksi uuden lanketinkin ja pääsin kuin pääsinkin saarelle häämatkan viettoon.

Mutta siis, matkamme alkoi ajelemalla ensin autolla Helsinkiin, jossa vietimme pari päivää tuttuja tapaamassa, tutustumalla Hvitträskiin ja mm. kävimme syömässä ravintolassa, jossa olimme aiemmin keväällä onnikkakurssin seitsemän viikon Helsingissä asumisen aikana pari kertaa käyneet ja ihastuneet. Nyt päiväkirjastamme luettiin, että ”Villiviini”-ravintola oli syyskuussakin ollut hyvä kokemus, melkein kuin Helsingin kantaruokaravintolamme (kolmas kerta on jo ”kanta”).  Eikä meillä kummallakaan ole muistikuvaa, missä kohtaa Helsingin keskustassa tällainen ravintola oli? Pieni epäily, että jossain Erottajan lähellä, Diana-puiston reunalla? Mutta onko kellään blogin lukijoista tietoa tai muistikuvaa? Onko Helsingissä ruokamatkailleita tai muuten kulkeneita, jotka tämän paikan 1980-luvun alkupuolelta muistaisivat? Olisi mukava tietää missä se oli.

Reseptit Ruoka ja viini Viini

Keittiökokemuksia

Kesää, syksyä, kesää, syksyä. Siis syyskesän päivä tänään.

Enpä ole ehkä koskaan kastunut pyörälenkillä niin totaalisesti kuin tänään käydessäni Virpiniemessä tekemässä sen mitä pari vuotta aiemminkin. Mennessä kylmä, ja palatessa märkä. En nytkään jäänyt kiinni. 🙂  Onpahan mökille viemisiä. Mutta olinhan likomärkä kotiin palatessa, luotan siihen etten vilustunut, vaikka melkein horkassa olinkin.

Tämän rikollisen toimintani lisäksi ei muuta mainittavaa.

Toissapäivänä taisin postauksessani luvata vielä palaavani sen illan menuun. Vinkkien arvoista on

  1. Sun flower -jätskiä, jota olen tänä kesänä syönyt ihan luvattoman usein, on myös purkissa, ei ainoastaan tikkujätskinä. Ja se sopii hillojen kanssa todella hyvin. Eikä tarvitse hilloja, ei tarvitse mitään muuta kuin lusikan: suoraan purkista!  Oi, että!
  2. Nyt on kaupoissa juuripersiljaa. Ihan hurjan hyvää taas kerran.
  3. Ferrari. Koska meidän Gruppo San Lorenzo -poppoomme tuli Toscanan-viikolla nauttineeksi eräänkin kuohuviinipullollisen, ja nimenomaan Ferraria, oli luontevaa, että tarjosin perjantaina minikalaaseissa aperitiiviksi Ferraria. Enkä mitä tahansa Ferraria, vaan Vävyltä joululahjaksi saamani vuoden 2016 Perle-versiota. Tiedä häntä, mistä hän oli moisen tilannut, Alkossa sitä ei ainakaan nyt ole. Tätä me nautimme myös viime kesänä Lombardiassa, joten muistoja sieltäkin. Muutamia muita Ferrarin talon kuohuvia toki on Alkossa, eikä niissäkään mitään vikaa. Jos kohdalle sattuu kannattaa muistaa talo varteenotettavana kokeiltavana. Kuten muikeista ilmeistämme on hoksattavissa, olimme mielissämme jo avatessa… 😀

Saaristolaislautasista olen höpötellyt kohta kuukauden verran, – tässä kuva siitä, kuinka monimutkaista sellaisen kokoaminen on. 🙂

Ja tällä kertaa en edes keittänyt perunoita, sillä oli tuoretta home-made saaristolaisleipää, jolle kaikki (no ehkä pastisscampit eivät tarvitse leipää, eivätkä mitään muutakaan seurakseen) lautasella oleva on mitä mainion makupari. Helppoa ja hyvää. Leivän ohje on täällä. Tällä kertaa käytin leipätaikinassa vaaleaa siirappia, ja sehän olikin hyvä. Ei tule ihan niin paksua ja tummaa leivästä.

Ja tällä kertaa onnistuin saamaan tattirisoton pinnalle sienikoristeet kunnolla rapeiksi! Voisi joskus koettaa tehdä tuollaisia ihan vaan erikseen alkuruokalautaselle. Olivat hyviä.

Pakastetut viipaleet on sulatettava ja kuivattava mahdollisimman hyvin, ja sitten paistettava suolattuna tosi kuumalla pannulla, reilussa voissa ja nopeasti. Saivat kiitosta.

Yleensäkin tykkään tehdä risoton ”maku-raaka-aineen” (= sienet, parsa, äyriäiset, porolastut, porkkanat etc.) etukäteen kypsäksi ja lisätä sitten vasta lopuksi kypsään risottoon. Näin ei tule sakeaa mössöä, vaan maut säilyttävät omat makunsa ja arominsa puhtaina ja pureksittavina.

 

Isovanhemmuus Reseptit Ruoka ja viini Viini

Kaikkea mukavaa – Oi, ihana elokuu

Tänään ehkä tämän kesän viimeinen aamubrunssi muksujen [ja Miniän] kanssa.

Pehtoori pohti tuossa, että jolleivät lapsenlapset näistä vuosista mummilassa muuta muista, niin nämä aamubrunssit.

Muutoinkin päivä vietettiin Rantapellossa. Aamun tihkua uhkailevassa säässä askarreltiin, leivottiin ja tehtiin kardemummaputkesta hernepyssy. Ihan uusia asioita 2010-luvulla syntyneille. Jo kuivatut herneet olivat varsinkin Eepille iso ihmetyksen aihe. Hänhän toki tietää, miten herneenpalot mummin yrttipenkissä kasvavat, mutta mitä ihmettä ovat kivikovat pikkuiset herneet, joita voi puhallella/ampua kardemummaputken läpi! Yritin kertoa, että kun me papan kanssa oltiin pentuja, herneitä ammuttiin koiranputkien läpi, — siinä vaiheessa lapset jo olivat ihan pois kartalta. 🙂

Ja pullataikina! Apsun kanssa on joskus vuosia sitten leivottu, mutta tänään saivat – melkein – keskenään itse tehdä taikinankin. Kovasti molempia hämmästytti, kuinka monia aineksia pullaan laitetaan ja kuinka hillitön olikaan riemu, kun sanoin, että voidaan tehdä ”Nutella-silmäpullia” (vrt. voisilmäpullat). Ja kun taikinasta tein yhden pikkuisen leetapullan (leeta, ~ pitko, oulun murre) katselivat ihmeissään. Hämmästyttää, kummastuttaa…

Yhden askartelujutun olin bongannut jostain Insta-kelasta. Laitetaan kaksi pahvimukia päällekkäin ja ensin toiseen leikataan hahmon ääriviivat ja sitten alempaan voi piirtää erilaisia ”tyyppejä” [vas. A:n tekemä Käärijä-figuuri). Kun alempaa mukia pyörittää tulee uusia hahmoja… Yllättävänkin kauan molemmat näitä jaksoivat värkkäillä.


Sitten tehtiin vielä ”nimikortteja”. Mummin uudet akryylivärit saivat lapsetkin innostumaan.

Katseltiin vielä kuvia Järvenpään pienestä serkusta, oltiin vesisotasilla ja pelattiin. Kesäelämää. Oi että, sanoi Eepikin.

~~~~~~~~~~~~~~~~~

Illansuussa, lasten jo lähdettyä, meillä kahdella oli ruoka-aika. Eilisen jälkeen nyt eka kertaa edes pieni nälän tunne.  Keräilyeriä, ja uudenlainen fetavaahto! Meillä oli porkkanoita ja paprikoita, leipää ja broilermakkaraa, ja salaattia. Ja niiden kaikkien kanssa tämä varsin työläs lisuke 🙂 maistui mitä parhaimmin. Epäilemättä toimii myös savukalan kanssa.

Simppeli fetavaahto

½ pkt fetaa (Patros tai Olympos)
ja 1 dl Arlan Limonello-kermaa.
Murustele feta, lisää joukkoon kerma, sekoita sauvasekoittimella vaahdoksi.
Se on siinä!

Sitten vain lempeästä, leppeästä, täyteläisestä, vihreän vehreästä kotipihan tunnelmasta nautistellen, pikkuisen tulevia miettien. Oi ihana elokuu!

Ja pyöräilijöille mieluinen kuohuva. Italialainen, alle 10-prosenttinen rosekuohuva, jota parempaa 13 eurolla toki saa, mutta tällä kertaa ”etiketti edellä”: Summer Collection.  Ei huono.

Reseptit Ruoka ja viini

Karppaajan herkkuruokaa

Jostain, joskus, – lehdestä, netistä, instasta? Joskus aika päiviä sitten olen törmännyt ohjeeseen tai tämän kaltaiseen ruokaan, sen aihioon, ja silloin muistikirjaani raapustellut joitakin tärppejä sellaisen tekemiseksi. Tänään sitten rohkeasti kehittelin reseptin. Ja jopas olikin hyvää. On kolesterolit ja kaikki rasvat kohdillaan, mutta kyllä on hyvää. Eikä mitään turhia, täyttäviä hiilareita.

Sunnuntain kesäkurpistaruoka

1 iso tai 2 pientä kesäkurpitsaa

1–2 rkl oliiviöljyä
1 mieto punainen chili
1–2 valkosipulinkynttä
½ dl kermaa
2 rkl ketsuppia
cayennepippuria, peperinconoa tai rouhittua cihilipippuria
100 g Aura-murua
150–200 g katkarapuja

Kuumenna pannulla oliiviöljy, lisää joukkoon paloiteltu chili ja valkosipuli.
Sekoittele tovi ja lisää joukkoon kuutioiksi paloiteltu kesäkurpitsa.
Lisää kema ja ketsuppi, sekoittele niin että kesäkurpitsa kypsyy, mutta jää mukavan napakaksi.
Lisää joukkoon Aura-muru, ja anna sen sulaa ja imeytyä kurpitsaan.

Ihan lopussa lisää katkat, sekoita joukkoon, kuumenna, älä keitä.

Valmistuu aika nopeasti, ja on täyteläistä ja hyvää.

Tätä ennen onneksi pyörälenkki Bauhausiin. Kyllä minä tupisin ja itsekseni kiukuttelin säästä, kylmästä kelistä, – toki minulla oli hanskat ja anorakki ja takaritsillä sadeviitta varuilta, mutta silti tuntui epäreilulta moinen myrtti sää. Kunnes aikani tupistuani ymmärsin lopettaa moisen marmattamisen. Jos ongelmat on NÄIN suuria, niin eiköhän kannattaisi sittenkin olla vain tyytyväinen. Semminkin kun koko matkalla ei satanut, ja sain hyvinkin melkein pari tuntia liikuttua.

Illansuussa ystävät tulivat omalla pyörälenkillään piipahtamaan: asiantuntija-apua mökin pikku projektiin saatiin. Suunnittelun ohessa ehdittiin vaihdella kuulumisia ja eilisen juhlan rääppiäisiä nautiskella. Mökille alkaa jo taas ollakin kaipuu. Tattejakin voisi jo olla…

Kyllä tässä ennen ruskasesonkia sinne ehkä suuntaammekin. 🙂

 

Isovanhemmuus Reseptit Ruoka ja viini Viini

Hengen ja ruumiin ravintoa

Jos kesään kuuluvat museot, taidenäyttelyt, mansikat, yhdessäolo läheisten kanssa, leppoisa oleilu, rose-kuohuva, hyvä ruoka ja sateeton sää, niin tänään on kaikki kesän tunnusmerkit täytetty.

Pienet – tai ei Apsu enää niin ”pieni” ole – tulivat vielä aamupäivällä iloksemme. Ja pitämässä liikkeessä.

Myöhäisen brunssin jälkeen päätimme pienen pohdinnan jälkeen suunnata torille – sittenkin. Josko pelipaitakauppias tänään olisi paikalla. Jee! Kyllä!

Entäs mihin sitte? – Liikennepuisto lauantaina kiinni, mitä en vieläkään voi ymmärtää… Ja sittenhän me keksittiinkin! Se Lasikesä 2023-näyttely Pikisaaressa! Ja kyllä olivat lapsetkin tohkeissaan: Eepi varsinkin! Ei pysynyt hetkeäkään paikallaan, teokselta toiselle, – ja minunhan olisi pitänyt pysyä vauhdissaan mukana. 😀

Luulenpa, että käyn toistamiseen, yksikseni, ihan eri silmin katsomassa todella kiinnostavia, helposti ihastuttavia, erilaisia, ajatuksella tehtyjä lasitaideteoksia.

Teokselta toiselle kameran kanssa kuljin: ”Mummi, tuu kattoon”. Luonnollisesti tämä oli Eepin lemppari.

Viimeksi eilen Potna-Pekan kyydissä Pikisaaren läpi mennessä, Merimiehenkotimuseon ohi ajellessa ja siitä kertoessani, muksut totesivat ”mennään sinne joskus” ja ”milloin sinne mennään” …  ja tänäänhän se oli hyvä sinnekin poiketa.

Kyllä olin hiljaa mielessäni aika iloinen, kun hoksasin, etten ole heille museokammoa luonut, vaikka on vuosien varrella humputtelupäivinä ja muutenkin monissa, monissa museoissa kuljettu ja monta kertaa.

 

Varsinkin Apsu oli taas innostunut: varsinkin Pikisaari/Oulu ennen/nyt kuvat ja videoesitys kiinnostivat kovasti, jopa niin paljon, että vielä mummilaan palatessa etsittiin netistä lisää tietoa mm. Oulun Pammauksesta. Ja olipa mukava näyttää Eevikselle rukki ja kehrättyä lampaan villaa kun sellaisesta oli juuri eilen ollut puhe. … Vain museokaupan nekut olivat pettymys.

Puolenpäivän jälkeen oli taas aika heipata, vähän halatakin. Pian taas nähdään.

~~~~~~~~~~~~~~

Tein ehkä parasta tarte flambeeta ikinä. Siis oma tekemänä parasta. Ihan sama vanha ohje, mutta uudehko uuni, jossa on ”pizza-paistoasetus” ja tein pohjan todella huolella, vaivasin ainakin sen 10 minuuttia. Taikina sai nousta aika kauan kun kävin lenkillä etc. ja tuloksena ohut, rapea pohja.

Tåytteet enimmäkseen ”mitä kaapista sattuu löytymään”, – tällä kertaa juustoa tavallista enemmän, sekä mozzarella- että emmental-raastetta, mutta ei hillittömän paljoa.

Alsacen Pinot Noir- viini olisi ollut tälle ehkä paras mahdollinen makupari, mutta kun sitä ei nyt ollut saatavilla, niin avattiin Les Carabènes Pinot Noir. Sehän sopi oikeinkin hyvin.

Viineistä puheenollen. Koska etiketissä lukee ”Limited Edition” niin ehkä kannattaa olla ajoissa hankkimassa: onhan tämä ehdottomasti löytö. Codorniu on tuttu, tunnettu ja taattu cava-tuottaja, jolta on nyt tullut Alkoon rose, joka kyllä kannattaa kesän vielä jatkuessa nauttia. Classico Rosada maksaa 13 €. Jääkylmänä kauniina kesäpäivänä, tai iltana. Yhdessä ruoan kanssa, tai ehkä ilman. Joka tapauksessa. 🙂

Reseptit Ruoka ja viini

Mascarponemousse ja muistoja

Lauantaiaamun viileydessä kuului käen kukunta. Ei olla ennen kotipihalla sellaista kuultu. Hyvällehän se sellainen kuulosti. Kuuluisipa huomennakin.

Vielä kun olisi ollut lämmin. Ei ollut. Ei ole ollut koko päivänä.

Euroopan kulttuurikaupunki 2026 Oulu tuntuu lisäävän kaikenlaista hyvää lähitienoon miljooseen, kulttuurimaisemaan ja yllättäviinkin kohteisiin. Yksi pieni osoitus siitä on Höyhtyän ostarin ennestään ankeisiin takaseiniin annettu lupa nuorille taiteilijoille osoittaa taitojaan ja luovuuttaan. Ilolla tällaisia katselee, näihin tutustuu ja tämmöisiä suosii. Juttu graffiteja tehneistä nuorista on täällä.

Mansikoista puheenollen…

Graffitin lisäksi niitä tänäänkin meidän jälkkärinä. Lisäksi eilistä mascarpone-amarettokastiketta/moussea, vähän oman yrttipenkin minttua sekä purutuntumaksi suklaakeksimuruja.

Mascarpone-kastike/mousse  

250 g mascarpone-juustoa
2 dl kuohukermaa
3 kananmunaa
6 rkl sokeria
2 rkl Amaretto-mantelilikööriä (tai jokunen tippa kasvasmanteliöljyä)


Amarettoa myydään minipulloissakin, ettei tarvitse isoa yhtä jälkiruokaa
varten ostaa.

Vatkaa keltuaiset ja sokeri vaaleaksi, ilmavaksi vaahdoksi. Lisää mascarpone.
Seuraavaksi lisää vaahdoksi vatkattu kerma ja lopuksi mausta liköörillä.
(Jos haluat oikein kuohkean ja vähän kevyemmän kastikkeen, etkä moussea,
niin vatkaa myös valkuaiset vaahdoksi
ja sekoita nekin kevyesti käännellen juustomassaan.)

 Ja JOS kastiketta/mouseea sattuu jäämään, niin laita loput pakkaseen, seuraavana päivänä tai viikonloppuna on mascarpone-jäädykettä.

Kuvat eivät kerro koko totuutta: niiden oton jälkeen mansikat hukkuivat kastikkeeseen. 🙂

Heinäkuun ensimmäisen sää on yleensä ollut suosiollinen mansikoiden nauttimiselle ulkoilmassa, piknikeille ja kaikelle muulle kesäiselle. Heinäkuun ensimmäinen on äitini syntymäpäivä, hän olisi tänään täyttänyt 93 vuotta. Vuosikausia, vuosikymmeniä aloitin loman heinäkuun ekana, ja vuorovuosina systerin kanssa järjestettiin äidille synttärikekkereitä, – ysikymppiset olivat sitten veljen ja vaimonsa järkkäämät. Tänään vietettiin vain kaksistaan pientä ruokajuhlaa ja kävin tietysti haudalla höpöttelemässä, vähän siivoilemassa roskia, viemässä ruusuja ja muistelemassa menneitä. Hautausmaallakin oli taas hyvin kaunista.

On tasan kaksi vuotta siitä, kun äiti oli viimeistä kertaa ulkona. Olimme pyörätuolilenkillä kaupungilla, kävimme lounaalla ja leivoksilla Letkunpuiston Makiassa, ja toisin kuin vuosia ennen sitä, äiti jaksoi ja halusi kierrellä kaupungissa pitkin poikin. Kolme päivää sen jälkeen hän joutui sairaalaan, eikä paluuta enää ollut. Alkoi evakkomatkan loppusuora…

Tänään alkoi heinäkuu. Kesää on vielä paljon jäljellä!

Niitä näitä Reseptit Ruoka ja viini Valokuvaus

Keskikesältä tuntuu

Merenrannalle. Uimarannalle. Sinnehän se tänään matka vei.

Haukiputaan Meriniemen biitsillä oli sitten viimekesäisen käyntini tehty parannuksia. Siellä on nyt pukukoppi, penkkejä, muutoinkin siistiä rantaa oli siistitty vielä lisää.

Tämän näkymän vieressä viivyin kauan. Onko yksinäinen rannalla istuskelija ollut tarkoituksella valon ja varjon rajalla? Ja kuinka kauniin kuvion puun varjo hiekalle tekikään! Oranssinruskean hiekan ja kimmeltävän meren sekä sinitaivaan värit yhdessä viehättivät.

Entäs tämä?

Olisipa lapsena kodin lähimetsässä joskus tullut vastaan tälläinen puu! Ihan täydellinen majan rakentamista varten. ISON majan! Me teimme pieniä majoja kuusen alaoksien alle, tai sitten majan kaikesta romusta, mitä kodin pihapiirissä olleiden onnikkatallien reunamilla, varastoissa ja takapihoilla oli.

Virpiniemen Meriniemen rannalla ei lisäkseni juuri muita ollut, pari äitiä muksuineen.

Pehtoorin nimpparipäivän aamiaisen (brunssin) katoin melkein ( 🙂 ) yhtä runsaaksi kuin muksuille silloin kun he tänne mummilaan jo aamusella joskus tulevat, mutta lounas oli varsin tavallinen. Paitsi jälkkäri.  Nyt kun kaikki muut lienevät tehneet ”Maisemakahvilan raparperipiirakkaa” jo pari kesää, minä leivoin ”viraalihitiksi” nousseen piirakan vasta tänään.

Oman penkin raparperinvarret olivat juuri sopivan solakoita piirakkaan pilkottaviksi. Vuosikausia, tai siis vuosikymmeniä, olen tehnyt kookos-raparperipiirakkaa  tai anopin versiota, joka tehdään pullataikinapohjaan. Mutta nyt tämä uusi kyllä syrjäyttää nämä entiset! Maisemakahvilan piirakan tarina ja sen ohje linkkien takana. Vähän jäähtyneenä ja Ingmanin Madagasgarin vaniljajäätelön kanssa oli mehevää ja makoisaa.

Mökkielämää Reseptit Ruoka ja viini

Maan ja taivaan välillä

Kesälauantai oli jo varhain aurinkoinen, mutta aamuöisen havahtumisen jälkeen paluu uneen vielä muutamaksi tunniksi. Pitkä aamiainen, kahvi maistuu täällä erinomaisen hyvälle, koska niin hyvä pohjavesi.

Pientä puuhastelua, enimmäkseen pihapiirissä ennen kuin saimme aikaan päätöksen lähteä pikkupatikalle ja lounaspiknikille (= eväsleivät eilisen rääppiäisistä reppuun) kohti Urupäätä ja Palopäätä. Magneettimäen parkkipaikalta yhä ylös yrittäen. Tämä oli neljäs kertamme tälle reitille. Viime vuonna oli kuvausvire siellä ihan eri luokkaa kuin tänään.

Siellä taivas tuntuu olevan tavallistakin korkeammalla, mutta maassakin on katseltavaa.

Tunturikoivun nöyrä maata pitkin kulkeva kasvu paljakassa pelastaa sen elämälle. Hanget peittävät ja painavat sen entistäkin matalakasvuisemmaksi. Mutta lehti on jo ”täysi”.

Tällä kertaa palasimme Palopäältä uutta reittiä, pohjoisempaa kiersimme ja törmäsimme uuteen kuruun. Tai ehkä se on vain sulamisvesisuoma. Joka tapauksessa se oli tiukasti lumessa, liki jäässä.

Ja pilvet! Yläpilviä, keskipilviä, lentokoneen tiivistymisjuovia, halo – oikealla Kaunispään huippu. Täällä on tilaa hengittää, hämmästellä, kummastella ja voida hyvin.

Iltapäivällä minulla sienien ryöppäysoperaatio. Sen lisäksi, että Pehtoori on poiminut muutaman litran, eilinen vieraamme toi tullessaan – iloksemme – toisen samanlaisen satsin. Nyt perheen juhannus, mutta myös joulu on turvattu. Ainakin korvasienimuhennoksen osalta. Ja riittää näistä vielä muihinkin juhlapöytiin…

Ryöppäyshomman ohessa tein tämänvuotista Beaivia. Muutamana edellisenä vuonna olen tehnyt sen vasta elo-syyskuun mökkielon aikana, mutta nyt jo tänään. Se on vielä vähän vaiheessa. Kunhan valmistuu, laittelen kuvan.

Ruokaa ei paljon tarvinnut tänään laittaa: eiliseltä oli rääppiäisiä riittämiin. Jopa yksi jälkkäri. Ensimmäistä kertaa tein hillapossetia, ja ilokseni se onnistui ja oli ihan hyvää. Taitaa jäädä mökin menulistalle pysyvästi. Pääsiäiseksi olin varuille jo kotona leiponut pieniä lime-valkosuklaakakkusia ja niitä oli vielä pakkasessa muutama, joten lisäsin ne possetin oheen. Ei ollenkaan hassumpi yhdistelmä!

Hillaposset

4  annosta

noin 2 dl hilloja (tai valmista hillasosetta) + ½ dl vettä
½ – 1 dl sitruunamehua
(2 cl lakkalikööriä)
4 dl kuohukermaa
1½ dl sokeria

Kiehauta hillat pienessä vesitilkassa ja painele seos siivilän läpi kulhoon,
johon lisäät sitruunamehun.
Mittaa kerma ja sokeri kattilaan.
Lämmitä seos kiehumispisteeseen.
Anna kiehua 2 – 3 minuuttia sekoitellen.
Ota kattila pois liedeltä. Sekoita joukkoon hilla-sitruunasose.
Maista seosta ja lisää tarvittaessa sokeria, tai lisää pieni loraus lakkalikööriä, – se vahvistaa hillan makua.

Anna jäähtyä noin 15 minuuttia.
Kaada seos tarjoiluastioihin. Peitä kelmulla.
Nosta viileään ja anna hyytyä vähintään 3 tuntia.
Tarjoa sellaisenaan, tai hillojen ja tai kermavaahdon kera.

Reseptit Ruoka ja viini

Pikku juttuja makujen takaamiseen

Tänään jo aurinkoista, ja pieni tuntuma lämpenevästä säästä (+ 8 C korkeimmillaan).

Ja paluu ”normaaliin” päiväjärjestykseen: minä tein ruoan ja Pehtoori laittoi tiskit pois. Mutta eilisiä herkkuja oli niin paljon, että pääsin hyvin vähällä…

Eilisestä alkuruokakeitosta jäi puolet tälle päivälle. Lämmitin vain ja pikkuisen tuunasin sitä siemenleipämuruilla ja grillatulla ja murennetulla salami-peperonilla (prosciutto ois ollut vielä parempi, mutta kuin ei ollut kaapissa). Vaniljaisen kukkakaalikeiton ohje on Valion sivulla.

Leivoin oheen myös vehnäsämpylöitä  – niin turha ruoka kuin olla ja voi – mutta nokare paahdettua voita lämpimän sämpylän päällä – ja kylläpä maistui. Paahdettu voi on fenkolisalaatin ohessa ollut viime kuukauden aikana meillä liki jokapäiväinen pieni makujen viimeistelijä. Tein paketellisesta voita ja siitä riittää. Se säilyykin ihan hyvin. Valion sivulla on ytimekäs ohje ja Satu Koivisto neuvoo sivuillaan varman päälle: paahdettu, vaahdotettu voi.

Hyvä viimeistelijä moneen ruokaan, nokere leivän (hapanjuurileipää!! 🙂 ) päälle, kasvisten sekaan ja vaikka pastan kanssa.

 

 

Niitä näitä Reseptit Ruoka ja viini

Ajatukset ulkomailla

Joko huomisia kruunajaisia varten on tarjoilut suunniteltu? Fish and chips?  Beefeater & tonic? Kurkku-kolmioleipiä ja Darjeeling tea! Tai toffeeta? White beans and toast? Ehkä tilkka sherryä? Tai englantilaista kuohuviiniä, jota samppanjan haastajaksi sanotaan. Alkossahan on jo monia.

Minulla ei ole mitään suunnitelmia eikä hankintoja, muuta kuin että aion ainakin osan päivästä olla television ääressä. Minulla kun on ruoanlaittovapaa huomenna: Pehtoori on luvannut kokkailla.

[Lontoo-kuvat 11 vuoden takaa kun oltiin Tyttären ja Pehtoorin kanssa pidennetyllä viikonloppureissulla.]

Ehkä huomennakin harrastan talvipyöräilyä kuten tänäänkin. Pyörätiet olivat tosin sulat ja aurinko paistoi, mutta tuuli reippaasti ja kylmästi jostain Barentsinmeren suunnalta. Vaikea väittää, että olisi ollut kovinkaan leppoisaa polkemista. Ulkoilmaa kuitenkin, ja niin paljon, että tuli nälkä. Ja säästä johtuen ikävä Italiaan.

Siispä päivän menussa lombardialaista broileria. Tein sitä viime keväänä muutaman kerran, lupasin postailla tännekin reseptin, mutta onpa näköjään unohtunut. Nyt sitten tässä.

Lombardialaista broileria

(ohjeen löysin täältä) 

    • 500g kanapojan rintafileitä (3-4 kpl)
    • 3 dl kuohuviiniä (vähempikin riittää – bloggaajan huomio)
    • 1 makea sipuli
    • 4 valkosipulin kynttä
    • 1 rkl kanafondia
    • ½ tl suolaa
    • mustapippuria
    • 2 tl Dijon-sinappia
    • 2 tl sitruunamehua
    • oliiviöljyä (tai voita)

Kastikkeeseen

    • 50-70 g raastettua parmesanjuustoa
    • 2 dl kermaa
    • oliiviöljyä (tai voita)

Pilko sipulit ja valkosipulit, laita kasariin niin paljon oliiviöljyä että pohja peittyy, lisää sipuli ja valkosipuli. Paista kunnes sipulit ovat läpikuultavia, lisää kuohuviini, kanafondi, suola, mustapippuri, sitruuna ja Dijon-sinappi, sekoita ja ota pois lämmöltä.

Voitele uunivuokaa tai muu uuninkestävään astia oliiviöljyllä ja lado siihen kananpojan rintafileet sileä puoli ylöspäin, kaada äsken valmistamasi kastike rintafileiden päälle niin että fileet jäävät vähän paljaaksi. Paista 225 asteisessa uunissa ylätasolla n. 25min (tai niin että rintafileet saavat vähän väriä).

Laita pasta  kypsymään. Ota astia uunista ja kaada liemi kasariin (jos haluat tasaisen liemen siivilöi neste). Anna liemen kiehua noin 5 min ja lisää kerma, lisää raastettua parmesanjuustoa hyvin hitaasti jatkuvasti sekoittaen kastikkeeseen kunnes kastike on sopivan paksua. Parmesanjuusto voi olla vaikea saada kokonaan sulamaan, mutta se ei haittaa makua (halutessasi voit siivilöidä kastikkeen myös tässä vaiheessa).

Kannattaa käyttää jotain ”kuppimaista” pastaa, jotta kaikki hyvä kastike tulee syödyksi. 🙂 Fenkolin höylääminen salaatin päälle on nyt ”The Juttu”. Kannattaa kokeilla.

Lappi Liikkuminen Mökkielämää Reseptit Ruoka ja viini

Lankalauantai mökkikeittiössä ja Sivakkaojalla (mm.)

Pääsiäiskokko ja Staalo

Lankalauantai. Ei olla värjätty lankoja, kuten kansanperinteen mukaan tapana on ollut, mutta pääsiäiskokko (notski) meillä oli hätyyttämässä noitia ja pahahenkisiä maahisia pois puronrannaltamme.

Täällä kairassa taitaa Staalo olla noitajengin ykköspahis. Se on Lapinmaassa tunnettu saamelaisen muinaisuskon isokokoinen, tyhmänpuoleinen, ahne ja pahantahtoinen haltija, jota tavataan useimmiten joulun aikoihin, talven pimeinä päivinä, eikä niinkään pääsiäisenä. Ehkäpä juuri pääsiäiskokot pitävät sen piilossa, pois ihmisten ilmoilta?

Pääsiäisen herkuttelua

Pääsiäispaasto päättyy pääsiäisyönä. Mehän ei olla mitään paastoa pidettykään, joten omalla ihan perinteisellä pääsiäistavallamme vähän arkiruokaa parempaa on syöty jo tänäänkin. Pääsiäinen kun on minusta paljon monipuolisempi ja herkullisempi ruokajuhla kuin joulu.

Jo aamiaisella aloitin herkuttelun. Pehtoori ei puurosta luovu, eikä ainakaan sitä mämmiin vaihda. Ei edes lakumämmiin. Mutta minulle maistui: lakumämmiä ja vispikermaa. Nam!

Päivän menussa lohikeitto (Harri Syrjäsen), ruisleipää (Kuukkelin) ja gourmetvoita (Président) ja hillasemifreddo (minun)!

Kannatti tuoda Oulun Kauppahallista (vakumoitu + pakastus – hyvin säilyy maut) lohet ihan tätä varten. Ohje siis täällä.

Hillat Pudasjärven Livolta – eivät todellakaan ole meidän poimimia. Nuo koristeet ”symboloivat” itikoita hillasuolla  – niistä meidän ei ole tarvinnut kärsiä. Kiitos taas Voikukkatielle. 🙂

Ja viininä Franchetto La Capelina Soave Ronca-Monte Calvarina  2021. Se on venetolainen 18 euron viini, jolle ei ole suosituksina ole lohi vaan pasta ja juusto. Ensi kerralla lohisopalle joku toinen viini, mutta silti tämä viini kyllä miellytti.

Ja hiihtämässä kävin Sivakkaojan suunnalla. Olisi kannattanut lähteä heti aamusta. Puolenpäivän aikaan näillä lämpöasteilla alkaa olla jo melkoisen märät ladut, mikä merkitsee karvapohjasuksille pitkissä alamäissä melkein vaaratilanteita. Tökkii aika yllättäen. Mutta mie hiihtelin hissuksiin, rauhassa, kuvaillen, todellakin nautiskellen, ilman isompia ajatuksia, ahdistuksia, ei (enää 😀 ) suorittamispaineita/kilometritavoitteita. Kunhan hiihtelin, – uusia oppeja harjoitelllen.

 

Lappi Mökkielämää Reseptit Ruoka ja viini

Aurinkoinen, kaunis, hiljainen pitkäperjantai

Hiljainen päivä – pitkäperjantai lämmössä ja valossa. Menisköhän tämän päivän postaus ihan vaan näin kuvien kertomana.

Kelo

Tämä kelo metsässä, kulkiessa liukulumisuksilla kohti Rönkönlampea, haastoi! Tuntui melkein pröystäilevän…. Kiertelin ja kuvailin.

Ja kyllä me sitten ystävystyimme.

Pitkäperjantai ei ole ollut ”lajityypillinen”. Poikkeavaa on ollut hulvaton auringonpaiste, iltapäivällä varjon puolella +10 asteen lämpö, liki tyven, paitsi tunturien laella, liisterimäinen keli, haahuilu siellä ja täällä, kaksin syöminen. Hyvin syöminen ei ole poikkeus. 😀

Piispanojalle mennessä tässä kohtaa on usein huhtikuussa näkynyt koskikara, kaksikin. Ei näkynyt tänään. Mutta väliäkö sillä. Kaunis oli puro.

Pääsiäisruokaa

Oulusta Torin Lihamestarilta ostettu pakastettu kokonainen jyväbroileri valmistui kohtuullisen voikimpaleen ja yrttien kera vallan hyväksi. Tuplasin ohjeen valkosipulimäärän ja tuntuu, että mökin seinätkin vielä tuoksuvat rosmariinille ja valkosipulille! Oheen parsaa ja salaattia. Kun oltiin vain kaksin, en innostunut jälkkäriä tekemään. Ehkä  sitten huomenna, viimeistään pääsiäispäivänä.

 

KOKONAINEN JYVÄBROILERI UUNISSA (ohje Soppa 365)

1 broileri (noin 1,4 kg)
1 sitruuna

Yrttivoi
 1 sitruunan hienoksi raastettu kuori
 2 dl silputtuja yrttejä (timjami, basilika, persilja, rosmariini)
 2 puristettua valkosipulinkynttä
1/2 tl mustapippuria
 100 g pehmeää voita
Lisäksi
 oliiviöljyä
 suolaa
  1. Lämmitä uuni 225 asteeseen. Pyyhi broileri talouspaperilla sisältä ja päältä. Pese sitruuna huolellisesti harjalla, kuivaa ja leikkaa lohkoiksi. Valmista yrttivoi sekoittamalla kaikki aineet yhteen.
  2. Leikkaa broilerin nahkaan viilto. Hiero reilu puolet yrttiseoksesta nahan alle. Tee koipiin muutama viilto ja hiero viiltoihin yrttivoita.
  3. Levitä loppu yrttivoi broilerin päälle. Ripottele päälle vähän suolaa ja mustapippuria ja sivele broileri oliiviöljyllä.
  4. Ripottele broilerin sisälle suolaa ja työnnä lopuksi sitruunalohkot vatsaontelosta broilerin sisään.
  5. Sido koivet paistilangalla yhteen. Nosta broileri voideltuun uunivuokaan. Paista broileria uunin keskitasolla noin 15 minuuttia. Alenna uunin lämpö 180 asteeseen ja jatka paistamista noin tunti. Valele broileria ja kasviksia paistamisen aikana voisulalla tai oliiviöljyllä.

Vinkki: Paistoaika vaihtelee broilerin koon mukaan. Mitä suurempi lintu sitä pidempi paistoaika. Kokeile broilerin kypsyyttä työntämällä hammastikku broilerin paksuimpaan kohtaan. Kirkas lihasneste on kypsän lihan merkki, punertava kertoo, että kypsennystä on jatkettava.

Reseptit Ruoka ja viini

Uusia makuja

Gourmet-omppu Yello

Nyt kun veriappelsiineja ei enää hevi-tiskeissä ole, olen löytänyt uuden herkun! Yello-omenat Italiasta. Jo pakkauskin kertoo, että eivät ole mitään Pirkka-omppuja, ei Golden  Delicious, ei Idared vaan ihan gourmet-hedelmä!

Tästä vois varmaan tehdä jotain ”artesaanijälkkäriä”, mutta minulle maistuvat ihan sellaisenaan. Ovat mehukkaita, rapeita (voiko omenat olla rapeita?), sopivasti, ihan pikkuisen vain, makeita. Vähän sellaisia kuin Pink Lady -omenat mutta vielä vähän tyyriimpiä (melkein euron kappale). Mutta mitenkäs se menikään: ”Omena päivässä pitää lääkärin loitolla”, joten aika halpa sairausvakuutus kuitenkin. 😀

Lehtikaalista ruokaisa salaatti

Lehtikaalihan on sellainen jokaisen tasapainoisesta, terveellisestä ruokavaliosta huolehtivan must-juttu. Eikös sitä kuuluisi aamua, iltaa smoothieina nautiskella ja tunkea kaikkiin mahdollisiin kasvisruokiin. Lehtikaalisipsit on meillä se tykätyin versio tästä vieläkin jonkinlaista buumia elävästä kaalista.

Ei taida ihan viraalihittiresepti olla se, jonka minä näin tässä joku viikko sitten Insta-stooreilla, keloissa, jossakin… En ole löytänyt sitä uudelleen, mutta olen tehnyt pari versiota omalla tavallani.

Revi lehtikaali pieneksi silpuksi, ruodit laitoin ”laskiin”, niitähän voisi käyttää sosekeittoihin tms., mutta tunnustan, että nyt en ole käyttänyt. Laita kulhon pohjalle  purkillinen tai puolikas (riippuu tietysti siitä kuinka monelle olet salaattia tekemässä, lounassalaatiksi vai vain lisäkkeeksi) Valion kermaviilidippiä (Ranch), ruokalusikallinen oliiviöljyä, vähän mustapippurirouhetta ja sekoita. Lisää joukkoon kurkkuhakkelusta, tomaattia, esim. omenaa ja/tai avocadoa, cantaloupea tai mitä nyt keksitkään ja mikä sen kertaiseen tarjoiluun tuntuisi sopivalta. Sekoita uudestaan. Anna muhia jääkaapissa ainakin puolisen tuntia. Yhden kerran tein niin ison satsin että siitä jäi seuraavallekin päivälle, ja ihan hyvin maistui vielä silloinkin. Lehtikaalin hieman hapan ominaismaku kysyyntyy mukavasti!

Slurp – kahvia kotiin

Kolmas aika uusi juttu meidän keittiössä on Slurp! Saimme lapsilta joululahjaksi ”Vuoden kahvit”. Joka toinen viikko meille tulee postissa A4-kokoinen pahvinen 400 gramman  kirjepaketti. Joka kerta siinä on kahvia. Ja aina erilaista. Tuoretta, erilaisilla paahtoasteilla, meille sopivalla jauhatuskarkeudella (pannukahvi), erilaisia vivahteita (tryffeli- ja kaakaohäivähdys oli edellisellä jaksolla, ja tähän mennessä se on ollut parasta). Vain yksi on ollut sellainen, josta emme erityisesti pitäneet, mutta kyllä sekin paketti kului.

Kerrassaan mainio lahjaidea, eikö?

Bloggailu Reseptit Ruoka ja viini Viini

Makuja ja muistoja

Olen Viinilehden postituslistalla (vasta pari vuotta sitten lopetin lehden tilauksen liki 20 vuoden jälkeen), ja useammin kuin kerran sieltä on tullut varteenotettavia, kokeiluun johtaneita reseptejä. Nyt siellä oli makuparina savujuustopiiras ja alsacelainen Pinot Gris -viini, joten päätin kokeilla. Juuri tuo viini oli aktiivisen viiniharrastuksemme alkuvaiheessa (30 vuotta sitten!!!) yksi ehdottomista suosikeistamme.

Jopa niin paljon, että sain viinikerholta väitöslahjaksi Riedelin Pinot gris -lasit (kuvassa). Nyt sellaisia en enää Riedelin mielettömän monipuolisista ja erinomaisen hyvistä lasisarjoista löytänyt, mutta meillä on niitä neljä kappaletta. Lasin vaikutuksesta viinin makuun olin alkuun hyvinkin skeptinen, mutta kyllä sillä on vaikutusta.

Kovin pitkälle tämän hifistelyn kanssa meillä ei ole menty, mutta ei kotona, eikä edes mökillä viiniä mistään puristelaseista maistella, ja valkkareille, kuohuville ja punaviineille on omanlaiset riedelit. Suosittelen testaamaan, ja ostamaan (aluksi) vain muutaman hyvän riedelin, joka on tarkoitettu omalle lemppariviinille. Esim. Vinum-sarjaa on aika ajoin ollut Hobby Hallissa ja Tokmannilla hinta-laatusuhteeltaan vallan edullisesti myynnissä. Kyllä tuoksut ja maku pääsevät oikeanlaisessa lasissa esille aika lailla paremmin kuin jossain puristelasisessa (värillisessä!) lasissa tai pienissä perintökristalleissa.

Vuosikymmen sitten ko. maistelussa ollut viini kulki nimellä Pfaffenheim Tokaj Pinot Gris, mutta ei nimenmuutos ole juuri viinin makuun vaikuttanut. Puolikuivana viini ei viime aikoina ole kovin usein ollut meillä tarjolla, mutta aasialaiselle ruoalle tai mökillä kesäillan nautiskeluviiniksi sitä on jokunen kerta vuosien varrella ostettu. Se on hyvä viini tarjottavaksi ei-niin-kovin-paljon-viineistä-tietäville/välittäville.

Ja tänään sitten asiantuntijan suosituksella täsmäviini ruoalle. Ja olihan se hyvä makupari, muikealle maistui. Piirakan ohessa runsaalla hunajamelonihakkeluksella kuorrutettu salaatti sopi sekin tähän kattaukseen. Nälkä lähti, tuli hyvä mieli.

Ja sitten jo aiemmin mainitsemani Veriappelsiinirisotto. Hyvä ystäväni on kaltaiseni verisappelsiiniaddikti ja juuri hän minulle vinkkasi Alkon sivulla olevasta risotto-ohjeesta. Erinomaisen hyvä arkirisotto, ei ehkä parsarisoton tai porkkanarisoton veroinen, mutta tähän vuodenaikaan oikein hyvä ja helppo. Tein ihan ohjeen mukaisesti: ohjeen kohtaan ”halutessasi käytä 2 dl valkoviiniä” sovelsin siten, että käytin 2 dl alkoholitonta saksalaista kuohuviiniä (Henkell alkoholfrei Sparkling Blanc piccolo), jota meillä on aina jemmassa viinikaapissa holillisten kuohuvien vieressä.

Mitäkö muuta lauantaille? – Sellainen totaalinen vapaapäivä-fiilis. Ladulla aurinkoa ja lentävää keliä, hyvä kirja kuuntelussa pitkin päivää, ajatuksissa monta kertaa paluu vuoden taakse ja itselle uusi hiihtolomapipo valmistunee tässä illan lopuksi. Aika täyteläinen, rauhallinen päivä.

 

~~~~~~~~~~~~

 

Ai niin. Kysely blogin ulkoasusta. Aloitussivun ulkoasusta kyselin…

Ja tulos on aika selkeä! Vain 1/6 äänesteneistä piti hetken käytössä ollutta ”postaus kuvan takana” -tapaa parempana kuin tätä joka nyt on käytössä. Siispä: blogi aukeaa vastaisuudessakin suoraan päivän tekstiin kuvien kera. Artikkeli/otsikkokuvan säilytän – se kun mielestäni kertoo siitä ”mitä tuleman pitää”.

Blogiremppa jatkuu vielä, hiljalleen ehkä tulee jotain uutta… Siihen asti ja edelleen jokainen seuraaja on tervetullut. On mukava tietää että on teitä lukijoita. 😀

Muistikuvia Reseptit Ruoka ja viini Valokuvaus

Uusia kokemuksia keittiössä ja kameran takana

Johan taas on ollut säät tänään! Ei puhettakaan, että aamun räntäsateiseen nollakeliin olisin lähtenyt hiihtämään.

Keskipäivällä uudenlainen kuvauskeikka, ihan hyvä sellainen, mutta enpä sen jälkeen viitsinyt enää muuta kuin piipahtaa keskustassa kaupassa viimeistelemässä viikonlopun ruokatarpeiden varastoa, ja sitten kotiin.

Iltapäivällä takkaseinälle mieluiseni valo.

Jostain syystä, todellakaan en tiedä mistä, johtuu, että pidän hyvin paljon valosta, joka siivilöityy sälekaihtimien välistä kodin seinälle. Ehkä se on kevät? 🙂

Nuo takkaseinän upotuksissa (joista kesällä 1986 muurarin kanssa keskustelimme tovin, ovatko sittenkään tarpeen… Sain tahtoni läpi. 🙂 ) on lasiset pullot (sininen ja punainen), lasitaidetta, jotka ostin Malcesinesta Gardajärven rannalta kesällä 1997. Ne ovat edelleen jokapäiväinen ilo. Vähän erilaisia matkamuistoja. Eipä ole ollut tarvetta heitellä niitä roskiin tai kierrätykseen. Niiden paikka on tuossa. Ehkä ”aina”.

Tänään meillä oli (proosallisesti) pihviä ja eilistä veriappelsiinirisottoa (ei mikäään pikkujuttu!! Palaan asiaan.) yms. mutta myös alkupalaleivät. Sattuipa nimittäin niin, että jostain merkillisestä syystä (Italia, Amalfi) aloitin tässä viikolla kuuntelemaan kirjaa nimeltä ”Kesä Amalfin rannikolla”! Virhe!

Ajattelin lopettaa jo ensimmäisten 20 sivun jälkeen, mutta sitten kuitenkin sinnittelin, ja joku sado-masokistinen juttu sai jatkamaan hamaan odotettavaan loppuun asti. Viimeistään siinä vaiheessa, kun kirjan minä tilasi Positanon pienessä tavernassa Sancerrea ja Chevreä, olisi pitänyt ymmärtää lopettaa. Italiassa tilataan burrataa ja Vermentinoa tai ihan mitä tahansa italialaista, mutta EI ranskalaista viiniä ja juustoa! Semminkin, kun niitä tuskin Amalfin rannikolla on tarjolla. Mutta ei, jatkoin! Joten tähän mennessä ainoa BookBeatin kirja, jolle olen antanut 2/5. Yleensä olen ymmärtänyt lopettaa ajoissa, ennen kuin tällainen Harlekiini-kirjallisuus (totean minä, joka en koskaan ole lukenut ainuttakaan Harlekiinia) saa kädet hikoamaan ja pään tuntemaan myötähäpeää omasta puolestani.

MUTTA. Kirjassa oli pieni hetki, joka sai kiinnostumaan. Leivät! (Kirjassa näitä syötiin Amerikassa, ei Italiassa.) Sämpylä, voita, rucolaa, emmentalia ja vadelmia/vadelmahilloa. Nyt on kokeiltu molempia: hillolla parempi (tuoreet kuvauksellisempia). Jotain hyvää tästäkin lukukokemuksesta.

Eilen meillä oli uusi kalaruoka. Kuhaa paneroituna vehnäjauho-parmesanilla, oheen herneenversosalaattia (kuvassa olevien haituvien päälle oikea vihreä salaatti). Ja lisukkeena punaisella Njuda-salamipestolla maustettu pottuvoi eli perunamuusi!

Mutta kuha-resepti tässä. Leikkaa kuha annospaloiksi, kierittele jauho-parmesan (puolet ja puolet) -seoksessa, jossa on myös suola mukana ja paista kohtuullisen runsaassa voissa. Finduksen kalapuikotkin voivat joidenkin mielestä olla hyviä, mutta tämä oli ihan hemmetin hyvää.

Ja mikä parasta, sain tungettua annokseen myös ”home-made” -herneenversoja. Niistä on nyt iloa myös talokyläni keväässä. 😀

Pikkuisen teksi mieleni täydentää talokujan asujamistoa. Semminkin kun Puutarhurin Majaan on tullut ihan uusia mökkejä.

Huom. etualalla sisareltani joululahjaksi saamani pippuri- ja suolamyllyt. Arjen iloa, estetiikkaa ja makua on niissä. Pehtoori ja systeri olivat tonttuilleet tietämättäni, – en ole pahastunut. Joka päivä nämä ilahduttavat.

Historiaa Luettua Reseptit Ruoka ja viini

Fredrikan päivän aattona

Porvoosta – Fredrika on varmasti tästä kulkenut …

Huomenna on Runebergin päivä. Tänä vuonna minä vietän nimenomaan Fredrika Runebergin päivää. Kaikki ansaittu kunnia miehelleenkin, mutta kyllä nyt pieni (eikä niin pienikään) feministi minussa kehottaa nauttimaan Runebergin torttuja nimenomaan Fredrikan muistolle ja kunniaksi. Hänen arvostuksensa nousi entisestään, kun kuuntelin viikolla Fredrikan kirjoittaman romaanin ”Rouva Katariina Boije ja hänen tyttärensä” (1858).

Fredrika Runeberg kirjoitti ensimmäisen suomalaisen (tosin ruotsiksi) historiallisen romaanin. Tosin Zachris Topelius, joka oli Fredrikan tukija, opettaja ja kollegakin, ehti saada ensin julkaistuksi oman historiallisen  romaaninsa – silloin Fredrikankin romaani oli valmis, mutta julkaistiin myöhemmin. Topeliusta olen lukenut – aika paljonkin – mutta vasta nyt Fredrikan romaanin. Ja kuinka se onkaan hyvä. Isonvihan aikaan sijoittuvassa romaanissa naiset ja heidän asemansa ovat keskeisessä osassa, ”kulissina” on rakkautta ja sotaa. Moni ns. nykykirjallisuuteen luettava rakkaustarina, yhteiskunnallisestikin kantaa ottava teos, jää jälkeen Fredrikan kirjasta.

Ehkä se, että työkseni olen lukenut vanhoja tekstejä, 1800-luvun suomen kieltä, tämä oli minusta oikeastaan ihan herkullinen opus. Siispä suosittelen muillekin: ennakkoluulottomasti kirja lukuun/kuunteluun…

Kahdeksan lapsen äiti, toimittaja, miehensä tukija, ja pitkään miehensä hoitamiselle omistautunyt Fredrika tahdotaan 2000-luvulla muistaa lähinnä (vain) näiden leipomusten mukaan.

Tein niitä perhepäivälliselle. Perhe (aika suppeasti käsitettynä) syömässä tänään: pohjoisesta palannut Tyär ja Juniori, Apsu ja Eevis, sekä me Pehtoorin kanssa.

Kun oli pakkaspäivä (- 22 C aamulla mittarissa) oli hyvä kokkailla ja värkkäillä.

Pääruokana oli cannelloneja. NYT tuli tosi hyviä. Ja paljon. Eka kertaa niitä oli tarjolla muksuillekin, ja aika nopeasti lautaset hupenivat tyhjiksi.

Runebergin – Fredrikan!!  – tortut kostutin amarettolla, – siis punssin, rommin tms. sijaan sokeriliemeen mantelikööriä. Muutoin tein Kinuskikissan ohjeella.

Ja lapsia varten ja muutenkin sitten myös laskiaispullia. Tosin Apsu kommentoi hieman kipakasti  ”viimeksikin oli jälkkäriksi laskiaispullia”, mutta eipä se lopultakaan tuntunut haittaavan. Hyvin upposi pullat pienille.

 Italialais-suomalaista Runebergien (huom. monikko) päivän aattosta ja perheen yhteisestä ajasta on nautittu.

 

 

Niitä näitä Reseptit Ruoka ja viini

Ruoan parissa taas

Eilen ja tänään. Arki ja juhla. Ruokapöydässä siis.

Eilen salviapestopasta ja tänään madetta Michelin-tähtiravintolan keittomestarin ohjeella. Kumpi voitti?

Salviapestopasta

Miksi tämä kuva on näin petroolinen?? Eikä muutenkaan tee oikeutta ruoalle.
Jossa siis väritön, huomaaton, herkullinen made todella hyvässä kastikkeessa!
ja snack-sitruunoita. Kuvausreksvisiittaa, ei olisi kannattanut lautaselle asetella. Paitsi että ovat kivan näköisiä. 😀

Siis eilen meillä oli Liemessä-blogista vohkittu ohje Salviapestopasta. Kyllä se oli hyvää, mutta ehken tee toiste. On niin monia muitakin hyviä pastaohjeita. Tässä taas ja edelleen suosittelen Harri Syrjäsen Onepot -postauksia. Nytkin siellä on mielenkiintoinen klassikkoruoka  Cacio e Pepe -sovellutus (Sovellutus? onko ollenkaan oikea sana?!) Joka tapauksessa aion tuonkin kokeilla.

Ja tänään madetta! Viimeisen päälle sesonkiruokaa. Ja sellaista, joka ei ole minulle ihan ykkösvalinta. Tosin jo muutamana vuonna meillä on syöty madekeittoa, jota sitäkin voin suositella. Ja samalla suositella oman kalakauppiaan luona käymistä. Pehtoori kävi taas kerran kälyltään kalaa hakemassa: valmiiksi nyljetty made oli helppo ruoaksi tehdä. Yksissä tuumin totesimme mateen kuhaa paremmaksi kalaksi; ja meillä kuhaa tehdään ja siitä tykätään aika lailla. Siispä..

Ohje Vottosen kuhaan oli jo viime vuonna Kalevassa. Sellaista fine dining -ainesta (onhan Vottonen kahden Michelin tähden ravintolassa keittiömestari), mutta sopii kotikeittiöönkin. Hyvinkin sopii.

Huomenna, kun saamme tänne muksut, on aika arpoa ”reseptejä hukassa”- postauksessa julistetun arvonnan voittajat. Siis vielä ehdit osallistua.

Vottosen maderesepti tässä:

Madetta Vottosen tapaan

400 grammaa kuutioitua madefileetä
30 grammaa vehnäjauhoa
30 grammaa voita
300 grammaa kalalientä
300 grammaa kermaa
1/2 punttia tilliä
3 oksaa persiljaa
30 grammaa piparjuurta
1 sitruuna

Lisäksi tarvitset suolaa, mustapippuria ja ruskistettua voita.

Valmistusohje:

Valmista kastike sulattamalla voi ja lisää vehnäjauho joukkoon.
Kypsennä hetki ja lisää joukkoon kiehuva kalaliemi ja kerma.
Kypsennä 20 minuuttia ja mausta.
Lisää kalat joukkoon ja hauduta noin viisi minuuttia miedolla lämmöllä.
Lisää lopuksi joukkoon hienonnetut yrtit, raastettu piparjuuri, sitruunan kuori ja mehu.
Viimeistele muutamalla lusikalla ruskistettua voita. Tarkista lopuksi vielä maku.

Historiaa Reseptit Ruoka ja viini

Paljon vuosia ja onnistunut kakku

Jos vähennät omasta syntymävuodestasi tämän hetkisen ikäsi, niin mihin päädyt?

Kun minä vähennän syntymävuodestani tämän hetkisen ikäni, olen vuodessa 1895. Ei siis ainoastaan viime vuosituhannella, vaan paljon yli vuosisadan takana, ihan 1800-luvun lopussa.

Silloin Aleksanteri III oli Suomen suuriruhtinas, elettiin autonomian viimeisiä vuosikymmeniä, Venäjä ei ollut sodassa millään suunnalla (erinomaisen poikkeuksellista Venäjän historiassa), rautatieliikenne Suomessa oli jo hyvällä alulla, päästäkseen opiskelemaan yliopistoon naisten tuli hakea ja saada vapautus sukupuolestaan, vuosi 1895 oli paha katovuosi, hätäaputyöt ja pettuleipä olivat osalle väestöä elannon lähde ja myöhempi nobelisti A. I. Virtanen syntyi.

Me pohdittiin tänään ajan kulumista, kun oltiin Jäälissä Pehtoorin kanssa äitinsä synttärikahveilla. Kun M-mummun ikä vähennetään hänen syntymävuodestaan ollaan vuodessa 1839!! Häthätää Ruotsinvallan aika on takana, … Menneistä ja tulevasta, kivuista ja iloista juttua, hiihtämisestä, lotista ja lääkkeistä.

Ja kakku oli ihan hyvää, päivänsankarikin tykkäsi.


Kakku on mehevää, eikä kovin rasvaistakaan, kun ei ole ollenkaan voita.

Italialainen mascarpone omenakakku

4 omenaa (n. 700 g)
sitruunamehua
4 kananmunaa
2 dl sokeria
250 g mascarpone-tuorejuustoa
4 ½ dl vehnäjauhoja
4 tl leivinjauhetta
1 tl kanelia
2 tl vaniljauutetta tai vaniljasokeria

tomusokeria

Kuori kaksi omenaa, poista siemenkota ja leikkaa omenat noin 1-1,5 cm kuutioiksi. Laita kulhoon odottamaan ja sekoita omenakuutioiden joukkoon hieman sitruunamehua tummumista estämään.

Pese kaksi omenaa ja poista siemenkota. Leikkaa ne muutaman millimetrin paksuisiksi siivuiksi, jotka ohenevat sisusta kohti. Laita nekin kulhoon ja pirskottele niille sitruunamehua ja laita syrjään odottamaan.

Rutista leivinpaperista pallo, avaa se ja vuoraa sillä kakkuvuoka.

Sekoita keskenään jauhot, leivinjauhe ja kaneli. Vaahdota kulhossa munat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Lusikoi joukkoon mascarpone ja lisää vaniljauute. Sekoita vatkaten ainoastaan sen verran, että ainekset sekoittuvat tasaisesti.

Siivilöi jauhoseos joukkoon ja kääntele lastalla tasaiseksi taikinaksi. Älä sekoita enempää kuin on tarpeellista. Kääntele lopuksi joukkoon omenakuutiot. Levitä taikina tasaisesti vuokaan.

Asettele omenasiivut taikinaan kakun pinnalle hieman limittäin sisäkkäisiksi kehiksi, jolloin pinnalle syntyy ruusumainen kuvio. Paloja voi laittaa hieman tiiviimmin ja enemmän kuin itselläni tässä kuvassa.

Omenalohkoista syntyy kakun pinnalle kaunis ruusukuvio.

Paista uunin alaosassa noin 45 minuuttia 170 C, kunnes tikulla koitettaessa siihen ei enää jää taikinaa. Mikäli pinta alkaa ruskistua liikaa paiston aikana, peitä vuoka höllästi foliopalalla.

Anna kakun jäähtyä ja vetäytyä ennen tarjoilua.

Alkuperäisohje on Kulinaari-blogista (jossa on usein mielenkiintoisia ruokajuttuja) ja siinä kakun oheen suositellaan italialaista makeaa, mietoa kuohujuomaa Moscato d´Astia ja varmasti sen ja/tai vaniljakastikkeen kanssa vieläkin parempaa.

 

Reseptit Ruoka ja viini

Reseptejä hukassa?!

Blogiuudistus ja uuden julkaisuteeman käyttöönotto kaikkine lisäosineen ja vimpaimineen (oikeasti niiden – esim. sivupalkin hakemisto – lisäämiseksi sivulle tarvitaan ”vimpain” (widget) , en ole varma, onko käännös kaikkein onnistunein. Vimpain kuulostaa ’hilavitkuttimelta’, ehkä ´widgetti´ anglismi olisi ollut sittenkin parempi. Noh, mutta joka tapauksessa uudistus ei ole yhtään parantanut blogissa olevaa hakutoimintoa. Blogiuudistus ei tuonut hakutoimintoon parannusta. En minä ainakaan osannut sitä tehdä, enkä ole löytänyt sopivaa hilavitkutinta, jolla asia paranisi.

Sivupalkin ”Kategoriat” ja ”Menneet vuodet, kaikki päivät” -kalenteritoiminto oikeassa reunassa auttaa vähän, mutta ihan yhtä vähän kuin ennenkin.

Esimerkiksi reseptien etsintä tahtoo olla aika vaikeaa. Eilen iltasella ryhdyin etsimään ruokaohjetta, jonka mukaa olin joskus tehnyt kuhaa prosciutton kanssa. Kun laitan hakukenttään sanan ”kuhaa”, tulee ainakin puolen tusinaa postausta, jotka käsittelevätkin lukuhaastetta. Siis hakukone bongaa KUHAA sanasta luKUHAAste. Ei hyvä. Ei todellakaan.

Ja minullehan tämä blogi on paitsi päiväkirja, matkakirja, kuvakirja, tallennusmuoto monille jutuille, kontaktiväline, arjen jäsentäjä, etc., etc. niin hyvin merkittävä osa tämän jokapäiväisen postailun ideaa on tallentaa itselleni hyviä ruokaohjeita! Nyt kun niitä on täällä jo satoja, niin monet niistä hukkuvat ja häviävät postausten ”pohjalle”. Aina silloin tälloin joku teistä blogin lukijoistakin lähettää spostia tai messenger-viestiä, ja kyselee jonkun ohjeen perään.

Blogitilastoista näen, että on muutamia suosikkireseptejä, joiden äärelle google tai joku muu hakukone johdattaa (esim. kevyt pääsiäispasha, porolasagne, jääkellarin lohi, rex-kakku, hillatiramisu, saaristolaisleipä). Ja Jokaviikkoinen soppamme -postaussarja houkuttaa vieläkin kävijöitä (esim. fenkolikeitto de luxe, gratinoitu sipulikeitto ja Perämeren lohesta kalakeitto)

Tänään sitten lopulta näistä ohjeista mukaillen ruoka meille: Kuhafileet italialaisittain  ja Kukkakaalimuusi

Mutta!

Nyt olen jo aloitellut keräämään jonkinlaista hakemistoa blogin resepteistä. Joten nyt kysely: onko joku leivonnainen, ruoka, jälkkäri tai muu tarjoilu- tai kokkausvinkki, jonka ohjeen olet Tuulestatemmatusta löytänyt ja erityisen hyväksi havainnut? Joku joka ehkä on jäänyt vakituisesti repertuaariisi? Tai onko joku ohje, jonka mukaan olet joskus tehnyt jotain hyvää, mutta et enää toistamiseen ole löytänyt ohjetta (koska huono ”vimpain”!)? Onko mielessäsi yksi tai useampikin ohje, joka mielestäsi olisi ehdottomasti tähän hakemistoon merkittävä?

Olen joskus jossain lukijakyselyssä aiemminkin kysellyt jotain tämän suuntaista, mutta mikäs on tämänhetkinen tilanne?

Kommentoi tähän alle, voit myös lähettää messengerillä, whatappilla tai spostilla (reija at satokangas.fi) vastauksesi. Vastausaikaa viikko! Sen jälkeen kaikkien vastanneiden kesken arvon yhden varastooni jääneen Saariselkä kuvissa -kalenterin.

Jokapäiväinen soppamme

Toivon runsasta osallistumista. Jokainen vastaus on ilo ja palvelee muitakin blogissa kävijöitä. Makoisan viikonlopun toivotuksin …

Reseptit Ruoka ja viini

Pari luvattua reseptiä

 

Viikonloppuna lupasin ”kirjailla” poromoussen ohjeen. Sellaisiahan on netti ja porokeittokirjat pullollaan ja taitaa täällä blogissanikin olla pari, mutta on tämä vähän erilainen kuin muut, ja tällaista meillä on viime aikoina mökillä ollut ja nyt sitten viikonlopun blini-kekkereillä. Sopii toki uuniperunoiden kanssa, saaristolaisleivän päälle, alkupalalautaselle. Huomionarvoista on, että säilyy hyvinkin muutaman päivän jääkaapissa, jos tästä aika isosta annoksesta sattuu jäämään.

Poromousse (tuorejuustopohjaan)

100 g savuporolastuja (Kylmäseltä Kauppahallista!, ei rouhetta!! )
1 rasia Philadephia (light) -tuorejuustoa
1 prk smetanaa
1 dl kermaa
1 – 2 rkl piparjuuritahnaa (Felix)
1 rkl sitruunanmehua
1 pieni salottisipuli tai nippu ruohosipulia silputtuna
mustapippuria myllystä

Laita pariksi tunniksi jääkaappiin makuuntumaan.

Ja SITTEN, jos sattuu olemaan ystäviltä saatua karpalo-puolukkahilloa (ehkä myös tavis karpalohyytelö tai sokeroitu puolukkahillo just ja just sopivat tähän), niin sitten sitä tämän kanssa, -> moussen oheen pieni nokare. Ainakin blinin kanssa olivat aika herkullinen makupari.

Toinen ruoka on alkuperältään toiselta puolen maailmaa, mutta minä söin parasta sellaista Jäämeren rannalla Jakobselvissä elokuussa, kun olimme ystävien kanssa linturetkellä Varangilla. Jäämeren rannan pikkukylän thaimaalainen ravintola tarjosi Red Thai Currya, jonka veroista olen koettanut opetella tekemään. Tämä taisi olla viides versio, ja nyt jo niin hyvää, että voin reseptin julkaista.

Minulle thai-keittiö ei ole kovinkaan tuttu, vaikka Hua Hinissä joskus neljännesvuosisata sitten olin siellä päivän kokkauskurssillakin. Niinpä jos jollakin lukijoista on ehdolla oma tai muuten vain hallussa oleva hyvä red curryn ohje, niin mielelläni kuulen siitä ja kokeilen. Kommentteihin vinkki kiitos! 😀

Ensinnäkin makumaailmaan sopivammaksi meillä on todettu Jim Lim Thai punainen currytahna. Tämä on minusta aika ratkaiseva juttu, ja toinen se että käyttää kookosKERMAA, ei -maitoa.
Munanuudelit, ison (oisko 3 dl?) kookoskerman, vesikastanjaprkin ja bambunversoviipaleet ostin tälläkin kertaa Aasia Marketista, mutta toki esim Spice Up -purkit kelpaavat.

Red Thai Curry Rantapellon tapaan

800 g broilerin filettä aika isoina paloina
2 rkl seesamiöljyä
1 sitruunaruoho
1 punainen chili
½ prk Jim Lim Curry -tahnaa
2 punaista (suippo)paprikaa
2 pientä sipulia
1 prk vesikastanjoita
1 prk bambunversoja
1 isohko purkki kookoskermaa (ei maitoa!)
korianteria (voi toki jättää pois, jos on inhokkia)

Laita ison kattilan pohjalle rypsiöljyä, lisää joukkoon silputtu chili ja sitruunaruoho sekä sipulihakkelus.
Kuullota hetki. Lisää joukkoon broiler, lisää hetken päästä joukkoon currytahna.
Pyörittele broilerit siinä kunnolla, ja anna vähän aikaa paistua.
Kaada joukkoon valutetut kastanjat ja bambunversot, silputtu paprika.
Ja lopuksi purkillinen kookoskermaa.
Ihan lopuksi desin verran silputtua korianteria, tarjoiluun siitä vähän.

Kypsennä 15 – 20 minuuttia ja keitä sillä aikaa munanuudelit miedossa suolassa valmiiksi.

Tästä tulee iso annos, – pistin puolet pakkaseen. Ensi viikolla on taas red curry -päivä. 😀

Ihan vielä tämä ei ole niin hyvää kuin Varangin rannalla, mutta avoimin mielin kehittelen…

Muistikuvia Reseptit Ruoka ja viini Valokuvaus

Muistikuvia tänäänkin

Kuvia, kuvia. Ruokakuvia, väitöskuvia, annoskuvia, väitöskahvikuvia, blinikuvia, luentosalikuvia… Nyt vilisee silmissä. Päivän on mennyt ediittihommissa. About 500 kuvaa on tullut perattua, valittua ja paljon jo työstettyäkin. Sekä De Gamlas Hemin annoskuvat että väitöskuvat perjantailta ovat olleet työstettävänä.

Ei siis ihan perinteinen pyhitetty sunnuntai. Lenkillä (vesisadetta tammikuun puolivälissä, ei hyvä!) ja sapuskan tekoa ja nauttimista kuitenkin. Eipä juuri muuta.

Kun nyt en muutakaan postattavaa saa aikaiseksi, niin vihdoin tännekin tämä tomaatti-balsamico salaatin ohje, jota on ystävä- ja perhepiirissä tullut moneen kertaan jaetuksi. Tästä on jokunen ”raakaversio” ollut täällä blogissakin, mutta tässä nyt tämän hetkinen tilanne.

Marinoitu tomaattisalaatti

2 rkl oliiviöljyä
1 rkl hyvää balsamiviinietikkaa (esim. Il Caratello)
1 valkosipulinkynsi (pieni tai puolikas) murskattuna
1 salottisipuli (en aina laita, jos on liharuokaa niin ehkä sitten)
ripaus suolaa
aika monta rouhaisua mustapippuria
1 rkl silputtua basilikaa (aina ei ole ollut)
2 + 2 tl ruokokidesokeria (tavallinenkin hätätapauksessa käy)

Sekoita em. aineet keskenään, puolet ruokokidesokerista vasta valmiin salaatin päälle.

Leikkaa pikkutomaatit (kirsikka, luumu- tms.) puolikkaiksi ja lisää ne edelliseen marinoitumaan.

Anna marinoitua jääkaapissa ½ – 4 tuntia.
Lisää tomaatit vihersalaatin päälle ennen tarjoilua.
Revi tai leikkaa vihersalaattia (romainea, jääsalaattia, rucolaa, Juicea, Pirkka ”Rapeat Pikkusalaatit”),
mitä milloinkin sattuu kotona olemaan, kulhon pohjalle.

Ja olennaista tässä on tuo hyvä balsamico. Torin Lihamestari tai Haukiputaan Keltainen Kolibri ainakin ovat niitä paikkoja, joista sitä olen hankkinut. Ostinpa joululahjaksikin sitä muutaman pullollisen. Toki muualtakin löytyy hyviä balsamicoja, mutta ihan etikkaisinta, ohuinta, halvinta en tähän laittaisi – se kun vaikuttaa koko salaatin makuun aika olennaisesti. Raaka-aineet ratkaisevat.

 

 

Historiaa Reseptit Ruoka ja viini

Kanaruokaa maailmalla ja meillä

Moskovan ravintoloissa on viimeisen vuoden kuluessa ruokalistoilta hävinnyt Kiovan kana.  Paneroitu ja rasvassa paistettu, yrttivoilla täytetty broilerfile on ollut niin venäläisten kuin ukrainalaistenkin ”kansallisruoka” tai ainakin sen alkuperä on omittu molempien maiden nimiin. Joka tapauksessa tällä nimellä tätä kanaruokaa ei enää Venäjällä ainakaan ravintoloissa tarjoilla. Ruokalajin uusi nimi on…
—  Arvaatteko?  Se on Donbassin kana tai Krimin kotletti!

Kuuntelin eilen loppuun Markus Leikolan Sodan ja rauhan kronikan.

Leikola tuntee Venäjän historian ja niinpä hän pystyy paksuhkossa esseekokoelmassaan taustoittamaan Putinin politiikkaa. Hän kertoo, kuinka Venäjän ”Äiti maa” ja ”Russkij mir” -ajattelu ovat vahvoina Putinin vallan laajentumispyrkimysten takana, miten ne ovat ideologisia perusteita Neuvostoliiton suuruuden ajan rajoihin tavoittelussa.

Kirjassa on paljon anekdootteja (Moldovan historia!!, jo mainittu Kiovan kana, somesta löytyvät panssarivaunujen käynnistysohjeet), siinä on terävää, hyvin argumentoitua analyysiä, kysymyksenasettelua, mutta myös vakuuttavalla tietomäärällä perusteltuja vastauksia.

Ainakin minulle hyvin pirstalaiseksi jäänyt ymmärrys sodan kulusta, strategisista ratkaisuista, ja nimenomaan Venäjän osalta niiden puutteesta, on nyt selkiytynyt. Leikolan teksti on sarkastista, paikoin jopa naurahduksia aikaan saavaa. Leikola – sotakirjeenvaihtajana monellakin tantereella meritoitunut toimittaja – korostaa moneen kertaan, että toivo on tärkeintä, sitä ei saa menettää. Ja että rauha tulee, se tulee AINA. Kirja on paljon enemmän kuin raportointia sodasta, – suosittelen lämpimästi.

Jollet jaksa, halua, voi lukea/kuunnella koko kirjaa, niin tiedoksi, että kirjasta on Helena Pilkkeen arvosteluartikkeli Historiaverkko Agricolassa.

~~~~~~~~~~~~

Ei Kiovan kanaa, saatikka Krimin kotlettia, mutta kanaruokaa tai paremminkin broileria meillä tänään.

Tietokoneen reseptikansiossa on pitkään pyörinyt ohje

Broilerin jauhelihapihvit

    • 300 g broilerinjauhelihaa
    • 2 rkl punaista tai vihreää pestoa
    • 2 rkl korppujauhoja
    • 1 muna
    • 2 rkl sitruunamehua
    • suolaa
    • pippuria

kastike

    • 1 dl ranskankermaa
    • 0.5 dl raastettua parmesaania
    • mustapippuria

Sekoita pihviainekset keskenään.
Kuumenna paistinpannulla tilkka öljyä.
Nosta pannulle lusikalla seosta ja painele pieniksi pihveiksi.
Kypsennä pihvit kohtalaisella lämmöllä kauniin ruskeiksi. Sekoita kastikeainekset keskenään.

Toisin kuin tuossa alkuperäisessä ohjeessa on, tein ihan kunnon pihvejä ja pyörittelin vielä vehnäjauhoissa. En ole varma, kannattiko. Vaativat sellaisina pidemmän kypsennysajan, mutta toisaalta olivat kyllä meheviä. Joka tapauksessa taikina ja kastike hyviä. Teen toistekin.

Lisukkeeksi tein systerin vinkkaamaa juuresruokaa. Muutoin tein tuolla Yhteishyvän -sivulta löytyvällä ohjeella, mutta laitoin tavallista selleriä (150 g) ja yhden isohkon palsternakan.

Hyvää, edullista, terveellistä arkiruokaa.

Eilenkin meillä oli ”uutta” arkiruokaa: viimeisen päälle pikaruokaa, mutta kotimaista, puhdasta (toki vähän rasvaista) perusruokaa. Helppo tapa saada se ”viikon toinen kalaruoka” tällä tavoin nopsasti hoidelluksi. Pakastealtaisiin on tullut ”Mummon paistetut muikut ja maalaisranskalaiset” -pusseja. Oheen tein kermaviilipohjaisen kastikkeen kurkkuhakkelussalaattiin. Ei huono.

Niitä näitä Reseptit Ruoka ja viini Viini

Haaste ja yhdessä syöden

Tänään on julkaistu ensi vuoden Helmet-lukuhaaste. Olen kahtena edellisenä vuonna osallistunut, ja silloin alkuvuosi kirjoja valitessa meni siten, että kohta kerrallaan oli ”saatava” suoritetuksi. Siis vuoden 50 ensimmäistä kirjaa oli sovitettava haasteeseen. Hyvin tyypillistä minua: kun johonkin ryhdytään, niin tehdään yhteen putkeen niin kauan tai siis mahdollisimman jouhevasti, että saadaan mahdollisuuksien mukaan kerralla valmiiksi, se saattaa kestää, mutta kesken ei jätetä.

Olenkin edellisinä vuosina ollut jo huhtikuun puolivälin tienoilla ”valmis” näiden haasteiden (lukuhaaste 2022  ja 2021) osalta. Mutta tulevana vuonna aion edetä hitaasti. Ei siis niin, että etsin mahdollisimman nopeasti kohta kerrallaan kirjan juuri haasteeseen sopivaksi vaan lueskelen/kuuntelen mitä eteen tulee, ja laittelen sitten sopivaan kohtaan jos sellainen on, eikä haittaa vaikka kirja ei aina listaan sopisikaan.

Toisaalta tämän vuotisessa haasteessa on kyllä monia kohtia, jotka oikeasti ovat haasteita, siis on etsimällä etsittävä kirja. esim. ”Kirja on scifiä eli tieteiskirjallisuutta”, minähän en scifiä harrasta tai ”Kirjassa joku etsii ratkaisua ilmastokriisiin” – ei tämäkään ole mun ykkösgenreen kuuluvaa kirjallisuutta. Mutta tässähän onkin kyse haasteesta! On haastettava itsensä uuden äärelle. Se tekee kyllä yleensä hyvää.

Ensi viikolla voisinkin postailla tämän kuluneen vuoden viimeiset 20 (?) kuuntelemaani kirjaa, niistä voisi ehkä olla vinkkiä jollekin toiselle haastetta suosittavalle tai muuten vaan.

~~~~~~~~~~~~

Tänään muutakin mukavaa.

Mm. että kävin valoisan, tai noh, hämärän aikaan ladulla. Kyllä tuntuu taas hiihtäminen mukavalle. Hissuksiksiin kuljin, tykkylumisia puita ihailin, pikkuisen aavoilla paikoilla, metsästä pois ollessa, tupisin kylmästä tuulesta, mutta vaimensin oman urputukseni: ”nyt on lunta, on terveyttä, on aikaa, on hienot ladut, on mahdollisuus… – siis hiihdä ja hiljene.” Uskoin kerralla.

Ja sitten vielä iltakin hyvä.

Iltapäivän lopulla värkkäilin kaikkea pientä – lapaksia tai pieniä kala- ja äyriäisherkkuja iltapalaksi. Ystävät tulivat lyhennetyn työpäivän jälkeen illansuussa Oulusta. Viime vuonna (sattuneesta syystä) yhteinen uudenvuodenvaihde jäi viettämättä, mutta nyt.

Ei meillä keskustelun aiheet olleet loppuneet, ehei. Hyvin kului ilta ruoan ja muutaman viinilasillisen (Pinot Gris Uudesta-Seelannista oli täyteläistä, helppoa, tarpeeksi hapokasta kaikille kalaisille ruoille), mökkikäyttöön oikeinkin hyvä ”tömppö”. Ja meillähän oli sitä kermasiikaakin, josta toissapäivänä oli täällä kommenteissa puhetta. Ja kermasiikaa tulee olemaan toistekin pöydässämme. Saaristolaisleivälle tämäkin hyvä kumppani, eikä todellakaan ollut vaikeaa! Peukutus tälle! Myös lohikakkuset, mätimousse ja katkarapusalsa maistuivat.

Pöydässä myös Juniorin ja Miniän tekemää raksuleipää ja jälkkäriosuudessa tryffeleitä. Vähän sellainen ”elämä on pieni juhla näin ns. arkenakin”-fiilis.

Kohti loppuvuotta!

Reseptit Ruoka ja viini

Jouluisia pikkuherkkuja

Eilisestä menusta lupailin kertoilla täällä.

Koskapa olin kutsunut ystävät illansuuksi ja vain iltapalalle, oli päivällä jonkinlaista lounasta kokkailtava, joten teinpä Pehtoorille, tyttärelle ja itselleni ison kattilallisen jouluista tomaattikeittoa. Jouluinen siitä tulee paitsi värin vuoksi, myös piparkakkumausteesta. Tyär sai tätä eka kertaa, ja hänellekin maistui. Nyt on pari viikkoa tämän sopan sesonki, joten kokeilehan? Ohje on tässä postauksessani.

Samassa postauksessa on myös ”lisuke”, jota oli eilenkin tarjolla sekä lounaalla että iltalla. Joulutorttuja, joiden päällä on suolainen täyte. Eilen tortuissa ei ollut lohta, vaan savuporotahnaa, joka kyllä sopii moneen yhteyteen: uusiperunoille, saaristolaisleivälle, hapanjuurileivän tai paahtoleivän päälle. Säilyy muutaman päivän hyvänä, oikeastaan parasta kakkospäivänä. Savuporotahnan tein tällaisella ohjeella

Savuporotahna

100 g poron kylmäsavupaistisuikaleita (Kauppahallista Kylmäseltä)
pieni punasipuli
1 rasia/200 g  tuorejuustoa Philadelphia light
1 prk smetanaa
2 tl sitruunanmehua
persiljaa jos on (minulla ei ollut)
rouhittua mustapippuria

Hienonna kylmäsavuporo ja silppua punasipuli.
Notkista tuorejuusto ja sekoita joukkoon smetana. Lisää hienonnettu punasipuli, kylmäsavuporo ja persilja.
Mausta sitruunanmehulla ja mustapippurilla.

Sitten meillä oli myös lohipiirakkaa. Eilisessä postauksessa näkyy kokonaisena. Ohje on Kalaneuvoksen sivuilta, mutta minä vaihdoin savulohen graaviloheen, koskapa sitä oli iso file graavattuna. (Mainitsin jo aiemminkin, että graavasin lohifileen Harri Syrjäsen reseptillä: 2 vrk suolassa hieman epäilytti, mutta kyllä siitä tuli hyvää. Rakenne aika ideaali ja suolaa soppelisti. Ja sopi tähän piirakkaan, jonka taikinasta jätin sitten suolan kokonaan pois.) Kuten eilisestä kuvasta näkyy, piirakka on neliön mallinen! Piirakan päätinkin leipoa, kun olin juuri hankkinut uuden Heirolin irtopohjavuoan. Nelikulmaisen nimenomaan, vastaavia on myös suorakaiteen mallisia (ideaali parsapiirakalle 🙂 ?

Tavallista piirakkavuokaa pienempi annos, joten jäi taikinaa ja täytettä neljään pieneen muffinsivuokaan. Ne pakastin – todennäköisesti jonkun keittoruoan oheen joskus sulattelen.

Tämä oli huoneenlämpöisenä oikein hyvää, tänään yön yli olleet jämäpalat eivät olleet enää niin hyviä kuin eilinen jokunen tunti ennen tarjoilua leivottu.

Makaksi lopuksi oli niitä croissant-taikinasta tehtyjä ”kierrepullia” ja Lidlistä löytyneitä suklaakuorrutettuja taateleita. Paljon makuja, makumuistoja ja muistoja eilisessä illassa.

 

Niitä näitä Reseptit Ruoka ja viini

Joulukuista

Osasinpas käyttää hyödyksi aamuviiden heräämisen: toisen joululahjariddarin kaarrokkeen eniten huomiota vaativin kohta tuli tehdyksi aamuvarhaisina tunteina – kyllä koko neule nyt ehtii jouluksi valmiiksi.

Ajatuksena oli ollut olla kaupungilla sinisen hetken aikana kameran kanssa. Myöhästyin. Johan se oli ihan valoisaa kun lenkkini Oulujokivarresta aloitin (siis autolla sinne).

Kaupungilla etsin kuvattavaa, kuljin, kuljin. Menihän se niinkin. Ja ihan kuin viime vuonna melkein samaan aikaan kohtasimme – tänäänkin kuten eilenkin – lukiokaverin kanssa. Hyväähän se tekee kuulla, että muillakin tämä elämänvaihe (sukupolvet vaihtuvat, äidit menevät, elämä muuttuu, vaikeutuu, helpottuukin, armollistuu) on menossa. Hetken vertaistuki-tuokio Asemakadulla, ja matka jatkuu.

Huomisia pikkujouluja muksuille järjestellen, leipoen, tonttuovea värkkäillen… Ylläreitä, musiikkia, glögikattausta. Ja ruokaakin valmistellen. Olisikohan se poronkäristyspäivä?

Ja olihan se meille kahdelle tänään sitten jo jotain eiliseltä oppimaa testattava lohipastrami ja marinoitua punasipulia.

Olen pastramia tehnyt joskus ennenkin, tämänkertainen oli hyvin aasialainen versio, ja kertakaikkisen hyvä meidän perjantain päivälliselle. Kalaruokapäivähän perjantai meillä tuppaa ihan katolisen maailman ikiaikaiseen paastoperinteeseen nojautuen olemaan. 🙂 Tai ehkä sitten sittenkin siksi että perjantaina Pehtoori mielellään käy Hallissa.

Eilisen postaukseni lukeneet arvaavatkin, että ohje on Rajamäen etikan sivuilta. Punasipuli pastramin oheen oli helppo ja oikeastaan ehdoton lisuke. Sitten yksi meidän kalaruokien vakiolisuke: Setsuanin (= Sichuanin) kurkut. Kyllä voidaan tätä kokonaisuutta suositella. Ei ehkä joulupöydän ykkösruoka, mutta uudenvuoden juhliin oikeinkin hyvä vaihtoehto.

Ruoan ohessa tai oikeastaan sitä ennen ja jälkeen nautimme kuohuvaa. Codorniun ”Limited Edition” on talon tapaan hyvä cava.

Ulkoasultaan ihan jouluainesta. 🙂

Reseptit Ruoka ja viini

Yksinkertaista pientä hyvää

Tältä päivältä mainitsemisen arvoinen asia on uusi ruoka, – olennaista siinä helppous, keveys, hävikin vähentäminen, siisteys, eikä se ollut edes huonoa. Vinkin tällaiseen näin Instagramissa vilahtaneesta Kelasta (Reels), jota en tietenkään sitten enää uudestaan löytänyt, mutta väliäkö sillä, tein oman version.

Ainakin meillä käy usein niin, että tortillapaketista jää aina muutama ”yli”. Tähän asti olen hyödyntänyt niitä siten, että laitan tortillan paistinpannulle, sitten ladon tortillan päälle muutaman kinkku/salami/pepperoni -siivun ja muutaman juustoviipaleen tai juustoraastepussin jämät, ehkä paprikaa, ehkä sipuli- tai purjorenkaita ja sitten toinen tortilla päälle, painelen vähän, paistan aika hyvällä lämmöllä sen aikaa, että juusto sulaa, ja käännän vielä hetkeksi kuumenemaan toiseltakin puolelta. Sitten tortillatoast – tai mikä lieneekään – leikataan neljään osaan. Hyvä lisuke keitto- tai salaattiruoan oheen. Tai iltapala mökkielossa.

Nyt tämä uusi ”tortillat jatkokäyttöön” -ohje on vähän samalla idealla, mutta uunissa ja avoversio. Vähän sellainen uunimunakkaan ja lämpimän leivän uusversio. Any way: laita (irtopohja)vuoan pohjalle tortilla (meillä oli kaksi pientä vuokaa) sen päälle rucolaa ja jotain rapeaa (Juicy) salaattisilppua, mahdollisesti yrttinippujen jämät (oregano maistui!), paprikaa (tänään punaista vähän, keltaista oli enemmän), aurinkokuivattua tomaattia. Sitten päälle rikoin kaksi kaksi kananmunaa per annos, vähän suolaa ja lopuksi päälle (ainakin tänään) vähän Västerbotten-juustoraastetta.

Aloitin liian alhaisella lämmöllä, nostin 225-asteeseen ja olikohan paistos uunissa noin vartin? – Sen jokainen osaa parhaiten oman uuninsa äärellä tarkistaa.

Ei huono. Ei ollenkaan. Näin välimaanantaina oikein hyvä, simppeli sapuska. Sen verran kevyt, että jälkkärin tein lisäksi: smoothiepakasteen jämät pakkasesta, purkki rahkaa, kuohukermatilkka purkin pohjalta ja 1 tl vaniljasokeria, sauvasekoittimella kuohkeaksi. Nam.

Huomenna sitten jotain juhlavampaa.


 

 

Oulu Reseptit Ruoka ja viini

Liikkeellä ja levossa

 

Joulukuun toinen. Letkunpuistossa oli helppo ymmärtää, miksi Oulu on valkea kaupunki.

Jo yöllä oli satanut lunta, aamulla satoi lisää, ja päivällä. Ja nyt on jo paljon lunta. [icon name=”heart” style=”regular” class=”” unprefixed_class=””]

Jo vain, heti aamupuuron jälkeen pakkasin reppuni, pukeuduin kunnolla, (enkä laittanut nastakenkiä, – typerys) ja lähdin autolla liikkeelle. Raatin uimahallin parkki on hyvä. Siitä kaupungille, hautausmaalle, jokivarteen. Taas kuvaamisen iloakin. Kaunis kotikaupunki!

Lumi on hyväksi. Tulisipa sitä nyt kolmekymmentä – kolokytä, kuten oululaiset sannoo – senttiä. Sitten saataisiin ladut! Mutta hyvää teki kävelykin. Kun alkoi valakenee, lähin kotia. Siivouspäivä. Sitten kaikenmoista luppoilua, jouluajatuksia ja -tekemisiä, postituksia (joulukortteja on vielä, muutama kalenterikin!).

Ruoka-ajatuksia herättelin. Jostain menneiltä vuosilta nousi tänään tietoisuuteen salaatti, jonka aineksia oli kotona. Niitä oli, koska jo jokunen aika sitten oli ollut tarkoitus tehdä sinihomejuusto-päärynäpiiras, mutta se jäi ja päärynät alkoivat näyttää vähän aikansa eläneiltä, joten oli pian saatava ne syötäviksi. Ja tälle päivälle oli pieni palaa lihaakin paistettavaksi, joten ei mitään piirakkaa. Siispä salaatti. SIitähän tulikin oikein hyvää. Suunnilleen näin se valmistuu…

Päärynä-Aura-muru-salaatti

3 päärynää
1 rkl  voita
1 tl hunajaa
½ pussillista Aura-murua
hasselpähkinöitä
rucolaa, jääsalaattia
sitruunaa tai limen mehua
oliiviöljyä

Jos on aikaa ja halua, paahda pähkinät pannulla
ja siirrä sivuun.
Leikkaa päärynät isohkoiksi lohkoiksi.
Sulata voi pannulla, ja lisää hunja.
Paista päärynälohkoihin molemmin puolin kaunis pintaväri.
Nosta talouspaperin päälle valumaan.

Tee kulhoon salaattipeti =jääsalaattia ja rucolaa,
ja pirskottele niiden päälle vähän oliiviöljyä ja sitruunan/limenmehua.
Laita salaatin päälle päärynälohkot,
Aura-muru ja vähän rouhitut pähkinät.

Tällaisenaan vaikka lounassalaatiksi tai liharuoan oheen, muuta ei tarvitakaan. Helppoa ja ihan juhlaruoalle maistuu. Ehkä sopisi joulunajan ruokalistallekin?

Ja illan ratoksi The Crown. Vielä pari jaksoa… Onko tämä vitoskausi liian lähellä ollakseen yhtä hyvä kuin edelliset? Ehkä 1990-luvusta vain puuttuu rojalistinen glamour muutenkin.

Luettua Reseptit Ruoka ja viini

Moni blogi (ja kirja ja pulla) päältä kaunis… mutta entäs sisältö?

Aamuseitsemältä vein tyttären Limingantullin Tullisaliin, jossa hänellä työpäivä. Oli hieno sumu kaupungin yllä ja minulla kamera mukana ja tarpeeksi kampetta yllä, jotta olisin voinut jäädä ottamaan ”taidekuvia”, tunnelmakuvia tai mitä tahansa pimeän kaupunkimaiseman otoksia, mutta en millään viitsinyt. En millään. Kaukana ovat ne ajat, jolloin aamuseitsemän oli minulle se toimelian aika päivästä.

Tämänkin päivän aamutunteina sain kuitenkin tehtyä tämän blogin julkaisualustalla uusia aluevaltauksia. Toivottavasti ohjelmiston haltuunotto, toiminnot ja mahdollisimman pian myös blogin rempan kohteena oleva, vähän kökkö ulkoasu, alkavat pikku hiljaa muokkautua toivomani kaltaiseksi. Vaikka pahasti  touhu on vielä kesken…

Ainakin itselleni on tärkeää, että blogin layout on siisti, huoliteltu, toimiva, ehkä jotenkin ystävällinen, – tai noh, ainakin viivähtämään houkutteleva.

Ennen (= aikana ennen äänikirjoja, aikana, jolloin kirjoja oli yöpöydällä, takkahuoneen pöydällä, työhuoneen pöydällä) kirjojen kannet vaikuttivat myös kirjaan tarttumiseen; kannet houkuttivat aloittamaan – tai sitten eivät. Ja edelleen viinien etiketit-  sekä ulkonäön että antamansa tiedon perusteella – vaikuttavat ostopäätökseen. Myös viinien nimet joskus vaikuttavat. Tai ne mahdollisesti herättävät kiinnostuksen…

Ja kirjojen nimet, varsinkin romaanien nimet. Nehän ratkaisevat paljon. Edelleen yksi kirja ”elämäni kirjojen” joukossa on Hemingwayn ”Kenelle kellot soivat”, joka on taas näinä aikoina ajankohtainen, jo kirjan nimi on tärkeä.

Houkuttelevia ovat sellaiset kuin Laura Honkasalon ”Vie minut jonnekin” tai Jojo Moyesin ”Kerro minulle jotain hyvää” – tuollaiset saavat kiinnostumaan ”minne” ja ”mitä”. Maija Paavilaisen pienet aforismikirjat ovat ikiaikaisia suosikkejani. Jo niiden nimet! Kuten: Jouluiloa, Valovoimaa, Mummoälyä, Hankikantoa. Lyhyt partitiivi kertoo paljon. Ja jo nimi on aforismi!

Myös sellaiset kirjojen nimet, joissa on joku ”väännös”  (Jani Toivola, ”Musta tulee isona valkoinen” , Aino Huilaja, ”Pakumatka”) tai sanonta (Hanna Brotherus, ”Henkeni edestä”)  tai vaikka raamatunlause (Markus Leikola, ”Teidän edestänne annettu”) – siis että niissä on joku ”juju”, niin silloin ne ovat mielestäni kertovia, antoisia, koukuttavia… Onko muilla lempparikirjan nimiä? Onko hyvä nimi tuottanutkin pettymyksen?

~~~~~~~~~~~~~~~~

Viikonloppuna muksujen kanssa leivottiin: Eevis oli itse tekemässä omille synttäreilleen tarjottavaa. 🙂 Tämä olikin kerrassaan mainio juttu lasten kanssa tehtäväksi, ja arvelen, että myös mökkioloissa tämän muistan.

Kollaasissa (pahoittelen kännykuvien surkeaa laatua, EVO) on kaikki tarpeellinen: yksi putki Danerolles-croissant-tuoretaikinaa, purkillinen Valion kanelikreemiä (varmaan myös vaniljasta tulee hyvää) ja Unicorn-muffinsivuokia.

Toki muunlaisetkin vuoat käyvät, mutta vain jos Eevis ei ole mukana leivontajoukoissa. Avaa croissant-putki, rullaa taikina auki, mutta älä leikkaa kolmioiksi vaan kolmeksi suorakaiteen muotoiseksi levyksi, sivele pinnalle creemiä (me käytimme puoli purkkia yhtä croissant-purkillista kohti), leikkaa levy neljäksi suikaleeksi ja rullaa taikina.

Asettele pullat muffinsivuokiin (halutessasi voitele munalla), paista 225-asteisessa uunissa noin 12 minuuttia.

Jääkaappisäilytyksen jälkeenkin nämä olivat vielä seuraavana päivänäkin hyviä ja tuoreen makuisia. Ei erityisen kauniita, mutta mukavan lehteviä.

Jos olisi vielä vallalla sellainen kyläilykulttuuri kuin 60- ja vielä 70-luvullakin, että vieraita tupsahteli kylään yks-kaks yllättäen, niin nämä olisivat hyvä ”vierasvara”.

Reseptit Ruoka ja viini

Kadonneen ruoan metsästys

Tiedän, todellakin tiedän, olevani ihan vertaansa vailla oleva asioiden, lähinnä tavaroiden kadottaja. Tai ennemminkin ehkä  sujauttelija, sivuun pistävä, kätkijä, talteen laittava. Nimenomaan TALTEEN.

Ei ole yksi kerta kun meidän lapset, ja nyttemmin myös lapsenlapset ovat joutuneet sen tosiasian eteen, että olen ostanut jotain tiettyä päivää varten ”pienen yllärin, makean herkun, kivan kirjan…” ja kuinka ollakkaan se ei ole löytynyt vappuna tai pikkujouluissa. Mutta ihan kivasti lapset ovat suhtautuneet virpomispalkkoihin juhannuksena ja joulusuklaapalloihin synttäreillään maalis- ja syyskuussa.

Tänään tapahtunutta: jo aamulla olin tyytyväinen kun tämän päivän ruoka oli periaatteessa jo valmiiksi tehtynä. Eilen leivinuunissa muhineen possun fileen (jonka olin ennen uuniin laittoa valellut grillimarinadilla) revin haarukoilla säikeiksi = nyhtöpossua.  Leikkelin fileen säikeet noin neljän sentin pituisiksi suikaleiksi, ja lopuksi kaadoin päälle noin puolet Jim Lim palmusokerikaramellikastike -pullollisesta ja sitten muhimaan kannelliseen rasiaan jääkaappiin, pari kertaa sekoittelin välillä. Tänään sitten pöydän kattaminen, tykötarpeiden silppuaminen (jäävuorisalaattia, suippopaprikaa, kurkkua, tomaatta, purjoa, avokadoa) ja tarjolle creme fraichea, guacamolea EN tänään meille kahdelle viitsinyt tehdä, ja Santa Maria salsaa, salsankin teen usein itse, mutta en tänään. Laiskottelupäivä!  Ja juuri ennen kuin huutelen Pehtooria syömään mietin, että missä, missä ihmeessä on salsapurkki!! Ja missä ovat tortillat!!!

Olin varma, että ne kävin toissapäivänä ostamassa. Onhan meidän uudessa keittiössä paljon hyllyjä ja järjestyksiä tullut uudelleen asemoitua, toki on, mutta mihin ihmeeseen olen voinut nämä sujauttaa. Ei löytynyt, eivätkä ne olleet jääneet kauppakassin pohjallekaan, eivät auton takaluukkuun, eivät pyörän satulalaukkuun … Ei mitään muistikuvaa, missä ne ovat.

Siispä pikainen pyrähdys kotimarketissa hakemassa uudet, ja sillä välin kun vielä viimeistelen kaikkea, Pehtoori löytää ne jo aiemmin ostetut: suunnilleen niiltä sijoilta, joihin ne olin aatellut laittaneenikin. Mie en vain nähnyt niitä!!! Mieheni hieman kommentoi tätä juttua, mutta enpä nyt ihan turhanpäiten viitsi ruveta kaikkea sellaista toistelemaan täällä. 😀

Kaikesta tästä huolimatta, ruoka oli hyvää. Lämpimästi suosittelen pulled porkin tekemistä ihan itse. Ja nimenomaan tuon Jim Lim -soosin käyttämistä.

~~~~~~~~~~~~

Iltapäivällä, pitkästä aikaa oikein sellainen ”ansaittu viikonloppu” -olo, halusin ”luontoon”. Näillä huudeilla sen toteutuminen on jokseenkin rajallista, mutta kyllä minä luontoretkihuomioita kuitenkin onnistuin tekemään: Pyykösjärven joutsenpari on tänä vuonna laajentunut kuusihenkiseksi perheeksi, Ainolan puiston Kiikkusaaressa kyynelkoivu vielä vihreä, mutta arvokkaan näköinen visakoivu jo riisuuntunut odottamaan huurrekerrosta. Ehkä luntakin suojakseen.

Levollista pyhäinpäivää kaikille!

Niitä näitä Reseptit Ruoka ja viini

Laidunkauden lopettajaiset

Monien vaiheiden jälkeen kävikin niin, että meillä oli tänään ruoka”vieraita”. Päätimme Pehtoorin kanssa jo alkuviikosta, että tänä viikonloppuna on ”laidunkauden lopettajaiset”, joiden jälkeen pihan hiiligrilli saa hupun ylleen ja isännänviiri lipputangosta laskettaisiin, kunnes vappuna taas nostettaisiin salkoon. Lopettajaisten odotettu muonamahvuuden määrä on pitkin viikkoa vaihdellut kahdesta kuuteen, ja tänään sitten meitä oli neljä. Juniori & Miniä olivat vapaalla ja minulla halu kokkailla aikuisten ruokaa viikonloppuna.

Menusta tuli – etten sanoisi – aika vaihteleva. Ei oikein mitään muuta ”punaista lankaa” kuin että halusin kokeilla jotain uutta  ja tyhjentää kaappeja.

Pääruoka siis lihaa ja tykötarpeita – niihin palaan huomisessa postauksessa laajemminkin – mutta tuo jälkkäri: Eton Mess tulkoon esitellyksi nyt.

Tämä englantilainen, tyypillinen niin monissa romaaneissa mainittu klassikkojälkkäri on jäänyt koekeittiössäni testaamatta. Ehkä en ole sitä koskaan maistanutkaan, en ainakaan niillä neljällä Englannin reissullani, jotka on tullut tehtyä (Bournemouth 1973, Brighton 1974, muutama vuorokausi telttaretkellä 1980 ja kymmenen vuotta sitten Pehtoorin ja tyttären kanssa Lontoossa) 

Mutta tänään on Eton Mess nautittu ja arvosteltu. Kyselin kommentteja, jotta voisin täällä mainita, mihin Miniä totesi, ”olen ottanut kaksi kertaa lisää, tarviiko muuta sanoa?” Ja löytyihän meiltä sitten vielä sanoja, marenki tekee ruoasta mukavan rapeaa, kermaista, mutta kummallisen kevyttä, raikasta ja makeaa… Ja minä voisin vielä lisätä, että mahdottoman helppo tehdä (jos on yleiskone).

Tämä on sukua Pappilan hätävaralle ja Pavlovalle, mutta höttöisempi, ilmavampi. Ehkä perinteisin versio tästä kuuluu tehdä mansikoista, mutta meillä oli tänään vadelmia ja pensasmustikoita. Ei valittamista.

Eton mess -reseptejä on netti pullollaan. Minä sovelsin Arlan sivulla ollutta. Mansikkavaiheen jätin väliin, käytin tuoreita marjoja (mustikka ja vadelma), pistaasirouhetta oli, mutta yrttipenkin sitruunamelissat ovat jo aikaa sitten paleltuneet, joten ei mitään vihreää… Enkä ollut muistanut ostaa valmiita marenkeja, joten takaisinpa aamusella nekin. Mukavan sitkeitä tuli marengeista.

Mistä nimi tälle jälkkärille? – Mikä ihmeen ”Etonin sotku”? Tämä on siis perinteinen englantilainen jälkiruoka, josta on kirjallisia tietoja jo vuodelta 1893. Silloin ja sen jälkeen tätä tarjoittiin Eton Collegessa vuosittaisen krikettimatsin jälkeen. Wikipedia tietää kertoa myös tällaista:

In recent times, ”Eton mess” has often been used by commentators in the media to describe political infighting within the UK Conservative Party over issues such as Brexit. Eton mess is used because a number of Conservative politicians were educated at Eton College. 

Helppoa, hyvää höttöä on tämä. Teen vielä kun muksutkin ovat kanssamme syömässä.

Historiaa Niitä näitä Puutarhahommia Reseptit Ruoka ja viini

Puita, perunoita ja bestsellereitä

Rauhallinen, tekevä torstaiarki täällä tänään.

Kuvahommia melkein koko päivän, mutta sen verran kuitenkin olin maantien päällä, että oli hyvinkin tarve lämpimälle ruoalle. Ja Pehtoori, ulkotyöläinen, nyt ainakin oli nälissään. Täällä meidän kujalla on menossa varsinaiset harvennushankkuut. Pehtoori sen oikeastaan aloitti, kun tilasi puunkaatajamiehet tontillemme: toissapäivänä lähti kaksi kuusta autotallin takaa ja sitten iso, jo lahoamisuhan alla oleva valtava sembramänty takapihalta. Ja koivujen harvennusta jo suunnittelivat. Ja sitten sekä vastapäisestä että viereisestä naapuristamme on nyt tilattu samat puunkaatoammattilaiset hommiin. Avaraksi käy maisema Rantapellossa. Ja lehdettömäksi: monia peräkärryllisiä lehtisäkkejä on lähtenyt Ruskoon… Puutarhuri oli siis nälissään.

Niinpä tein sienisalaattia (Hangasojan haaparouskut), vihersalaattia ja vuoallisen perunagratiinia, Pehtoorille vielä tuoremakkaraa samalla uunin lämmityksellä.

Perunavuoka on melkein klassikko meidän keittiössä. Muistaakseni ohjeen toi L., joka on jo parikymmentä vuotta asunut Turussa. Ohje on myös LappItaliassa, mutta kirjoittelenpa sen nyt tähänkin. Esim. syksyisten pataruokien oheen oikein hyvä lisuke.

Vuohenjuusto-perunagratiini

1 kg jauhoisia perunoita
3 dl ranskankermaa
200 g vuohenjuustoa
suolaa
mustapippurirouhetta
nokare voita

Voitele uunivuoka ja lämmitä uuni 175 asteeseen.
Kuori ja viipaloi perunat. Leikkaa myös
vuohenjuusto viipaleiksi. Lado puolet perunoista
vuokaan, ripottele suolaa ja pippuria perunoille,
ja kaada noin puolet ranskankermasta perunoiden
päälle. Levitä vuohenjuustoviipaleet ja niiden
päälle loput perunat, suolaa, mustapippuria
ja loput ranskankermat. Laita vuoka uuniin noin
1½ tunniksi. Anna gratiinin vetäytyä kymmenisen
minuuttia ennen tarjolle asettamista.

 

* * * * * *

Viime viikolla tuli taas, kylläkin pitkästä aikaa, yksi kysely, että olisiko minulla myydä kirjoittamaani Oulun onnikkaliikenteen historiaa… Mutta eihän sitä ole ollut pitkään aikaan, ei moneen vuosikymmeneen, – kirja ilmestyi jo vuonna 1987. Mutta vilkaisinpa Antikvaarista, josta tänään tuli ilmoitus heidän hakujärjestelmänsä uudistuksesta, olisiko siellä nyt myynnissä tätä bestselleriä.

Kirjasta otettiin aikoinaan 800 kappaleen painos, josta isäni osti ja jakoi varmaan neljänneksen ympäri Suomea, mutta silti kirjaa kysellään vuodesta toiseen, eikä sitä juuri ole divareissa ollut. Mutta nyt oli. Useampikin kappale, ja edelleen suunnilleen samaan hintaan kuin uutena, paitsi että signeeraamani kappale on ihan hintava!!

Näytti siellä olevan muutakin tuotantoani (ks. täällä), mutta ei esim. LappItaliaa, jota myös edelleen kysellään. Perheen kans pohdittiin, että pitäisköhän ottaa uusintapainos tuosta onnikkahistoriasta ja ryhtyä myymään signeerattuja. Tienaisi enemmän kuin Saariselkä-kalentereilla. 😀

Niitä näitä Reseptit Ruoka ja viini

Ei moittimista – kantarellirisotto

Hyvä sunnuntaipäivä,

koska aika lämmin (tai siis ei ainakaan kylmä, eikä sadetta),

koska kirjoittaminen kulki aamupäivällä oikeinkin hyvin,

koska maltoin lenkillä enemmän kuvailla kuin liikkua,

koska eilisen jälkeen vielä hyvä hyrinä,

koska tein meille oikein hyvää ruokaa,

koska TTK-ilta.

~~~~~~~~~~~~~~

Harri Syrjäsen Instagramissa julkaisema OnePot-reseptisarja on laajentunut pastasta ja salaatista myös risottoihin, jotka ovat nykyisin ihan herkkuruokalistani kärkisijoilla. Meillähän on pakkasessa, suolattuna ja kuivattuna eräskin kilo seiniä, mutta koska meidän sienestysseuduilla ei kantarelleja ole (koskaan) näkynyt, kävin eilen Kauppatorilta ostamassa tarvittavat sienet.

 

Kantarelli-kesäkurpitsa risotto
Harri Syrjäsen OnePot -resepti

1½ dl risottoriisiä
1/2 pieni kesäkurpitsa
1 salottisipuli
1 valkosipulinkynsi
1 dl mascarponejuustoa
5 dl kantarelleja
1 dl valkoviiniä
3 rkl voita
30 g parmesanraastetta
5 – 6 dl sienilientä (kantarellifondista)
10 basilikanlehteä
Suolaa, mustapippuria

Revi kantarellit pienemmiksi, revi myös basilika. Silppua salottisipuli pieneksi ja viipaloi valkosipuli. Kuutioi kesäkurpitsa.

Laita kasariin ruokalusikallinen voita ja paista kantarelleja hetken aikaa. Mausta suolalla.

Madalla lämpöä, kaada riisit sekaan ja lisää salottisipuli ja valkosipuli ja kuullota vielä hetken aikaa. Lisää valkoviini ja kiehauta.

Kaada 4 dl sienilientä ja keittele hiljaa hymyillen noin 12 – 15 min., kunnes liemi on imeytynyt lähes kokonaan. Hämmennä keittelyn aikana muutaman kerran. Lisää lopuksi vähän lientä ja sekoita joukkoon kesäkurpitsakuutiot ja hauduta vielä muutama minuutti.

Viimeistele lisäämällä kaksi rkl voita, mascarpone, raastettua parmesaania ja basilika, lopuksi vielä rouhittua mustapippuria.

Ei tämä ihan kesäkurpitsapastalle vedä vertoja, ”Creamy” kesäkurpitsa🥒 sitruuna🍋 OnePot Pasta🍝 lienee ylivertainen – ainakin tähän astisista – Syrjäsen OnePot-sarjassa, mutta kyllä risottosarjan avaus on myös hyvä. Molto bueno!  Mieto kantarelli ja mascapone ovat hyvä, jopa vatsaystävällinen, yhdistelmä.

Reseptit Ruoka ja viini

Vaihtopäivä

Lomakohteissa lauantai on usein vaihtopäivä. Näin on meilläkin nyt. Tai noh, tänään ja huomenna.

Mökillä liki kuukauden ollut tytär ja aviomiehensä (! 🙂 ) tulivat tänään Ouluun, ja nyt on meidän vuoro lähteä sinne. Juniorin toinen lomapätkä ajoittuu ensi viikolle, joten hän ja lapset pääsevät myös lomailemaan yhdessä. Toivottavasti terveempänä kuin edellisellä lomasella.

Mökkiruokia tein vähän valmiiksi, ja tietysti myös tyttären kotikoti-päivälliselle hyvää ruokaa. Kesäruokaa: hiiligrillattua lohta, perunoita,

fenkoli-mandariinisalaattia (uusi juttu, teen toistekin, sitten reseptikin), herneminttudippiä ja jälkkäriksi makoisia pikkuisia kakkusia. Sopivat mökkiolosuhteissakin tehtäväksi, eivät vaadi vatkaamista, uunin toki.

Ohje oli keväällä Kalevassa ja olen sitä pyöritellyt moneen kertaan, – ainekset olleet ainakin kuukauden odottamassa, ja juuri tänään tuntui olevan tarvetta makealle, hyvälle herkuttelulle.  Kannattaa tehdä. Varsinkin jos on kaltaiseni limestä kovasti tykkäävä.

Pienet limejuustokakut (12 kpl)

2 dl kaurakeksirouhetta
2 rkl voita
1 ½ teelusikallista sokeria
2 munanvalkuaista
400 g purkki kondensoitua maitoa
¾ dl limen mehua
3 rkl turkkilaista jogurttia

Rouhi kaurakeksit muruksi. Sulata voi. Sekoita voisula ja sokeri keksimurun kanssa.
Painele ruokalusikallinen muruseosta tiiviisti pienien kuppikakkuvuokien pohjalle.
Laita vuoat 6 – 8 minuutiksi 175-asteiseen uuniin kovettumaan.
Sekoita kulhossa munanvalkuaiset ja kondensoitu maito.
Purista joukkoon limemehu. Sekoita lopuksi joukkoon turkkilainen jogurtti.
Laita täytettä murupohjan päälle sen verran, että noin neljäsosa vuoasta jää vajaaksi.
Laita 175-asteiseen uuniin 12 – 15 minuutiksi.

Nyt pakkaamaan loputkin tavarat, huomenna jo Hangasojan hyvässä huomassa, Lapin luonnossa ja pienten kanssa pelaamassa. Tuntuu hyvälle jo ajatuskin.

 

Reseptit Ruoka ja viini

Keittiö on hyvä paikka

Monenlainen touhuaminen on ollut leimallista tälle päivälle, aamupäivällä paljon hyvää, paljon tekemistä, iltapäivällä ei niinkään. Ei kai taas käännytä miinusmerkkiselle moodille … ?

No mutta asenteella ”liike on lääke” tai ainakin kun uskoo ja kokee, että se lisää dopamiinin tuotantoa, niin jo vain helpottaa.

Ja slogan ”hyvä ruoka, parempi mieli” on jo lähtemättömästi iskostunut minuun.

Eilen jo tein valmiiksi muhimaan karitsatatakin. Tataki? – mitä ihmettä?

Tataki, たたき, on japanilainen tapa valmistaa näyttävän näköistä kalaa, mutta joskus myös lihaa. Tatakissa kala tai liha paahdetaan erittäin pikaisesti joka puolelta, ja kylmennetään sitten nopeasti. Näin pelkästään pinta tulee paistettua, ja keskusta jää raa-aksi. Tatakiin sopii hyvin lohi, tonnikala tai vaikka nauta.

Tein elämäni ensimmäisen, oikeinkin hyvän tatakin karitsasta. Ohje – yllätys, yllätys – uudesta keittokirjasta.

Tämän kanssa suositeltiin dippiä, joka kyllä tulee jäämään meillä käyttöön toistekin. Koska tyttären vierailujen vuoksi (hän syö tätä aamukaurapuuron kanssa!!) meillä on maapähkinävoita kaapissa ja koska muutamaa muuta kokeiltavaa ruokaa varten tarvitsin ja halusin vihdoin kokeilla, kaapista löytyy nyt myös misotahnaa. Sepä taitaakin olla aika moneen sopiva maustaja …

Miso-maapähkinävoidippi

4 rkl majoneesia
2 tl vaaleaa misotahnaa
2 tl maapähkinävoita
1 lime
ripaus suolaa 

Sekoita kulhossa majoneesi, misotahna ja maapähkinävoi. Lisää hienoksi raastettu limen kuori ja mehu sekä ripaus suolaa. 

Lisäksi meillä oli vielä nuudeleita, herne-minttutahnaa (nam, palaan tähän) ja kyssäkaali-tomaatti-pähkinäsalaattia (ei huonoa tämäkään, varovaisesti kaalin kanssa…) . Vaativat vähän tavallista enemmän aikaa, mutta ruoanlaitto on terapeuttista, mukavaa, ja olennaista on, että ruokapöydässä on joku, ainakin yksi, joka tykkää siitä kun ruoan eteen on nähty vaivaa… 🙂

Qstock kuuluu kaukaa pihalle… kesän loppua jo elellään, ehkä vielä lomamatka edessä, taas ehkä. Elämä on.

Reseptit Ruoka ja viini

Keittiössä viihtyen

Keittiöön! Ruoanlaittoon! Kokkailemaan!

Jo muutaman päivän on ollut kaipuu kokkailemaan, tekemään ruokaa oikein kunnolla. Liittyyköhän tämä innostus tähän vuodenaikaankin. Monet vuodet heinä-elokuussa on ollut kalaaseja (suuri ruokajuhla ystäville), soppatykkipäiviä (äidille kesäkeittoa, sadonkorjuusoppia, maitokaalia ja rapuherkkua pakkaseen), paistinkääntäjien piknikkejä, perheen lomaviikonloppuja ja ties mitä ”ruualla rakastamisen” -happeningejä, joten sisäinen kelloni on kaivannutkin tällaista päivää keittiössä.

Aamun pitkän pyörälenkin jälkeen palauduin kotiin torin kautta: mansikoita ja vadelmia. Ja nyt on mansikka-samppanjahilloa loppukesän juhlahetkiin ja viikonloppuaamuihin, mökille, ehkä vieraillekin. Tämä oli viime kesän hittijuttu, ja hyvälle maistuu edelleen. Ohje täällä. Tämän tekemiseen ei mene kauaa…

Mutta yksi toinen ruoka sitten olikin aika monenlaisia raaka-aineita vaativa: oli siis käytävä pitkän kauppalapun kanssa marketissa. Ja annettava ”vege-jauhikselle” mahdollisuus.

Ostin Valion Mifu-jauhista, kun ei ollut mitään tietoa, mikä merkki olisi paras. Västerbotten-juustojärkäle on Haaparannan tuliaisia, samoin vihreät lasagnelevyt. Olisinpa ostanut niitä monta pakettia! Siis tein uuden keittokirjan ohjeen mukaan ”Lasagne Västerbotten”! Resepti on myös netissä: täällä linkin takana. Se on varmasti ko. kirjan pisin ohje ja pisin ainesluettelo. Ei vaikeaa, mutta kaikenlaista pilkkomista ja mittailua. Minun ”peruslasagnehan” on porolasagne, joka on simppeli, nopea ja niiiiin hyvä, joten tämän ”työläys” hämmästytti.

Hyväähän tästäkin tuli. Kuten kirjassa todettiin on seuraavana päivänä vielä parempaa, – niinhän lasagnet yleensä ovat. Nyt meillä on kaksi annosta vielä pakkasessakin.

Tein myös yrttikastikkeita, huomisen ruoan marinoitumaan. Palailen kokeiluihin kunhan pääsemme niitä maistamaan.

Niitä näitä Reseptit Ruoka ja viini

Kesäruokajuttuja

Yrttipenkille loruttelin vettä aamusella oikein kunnolla, kun näytti, että tuulinen päivä vie kosteuden ”viljelyksiltäni”. Ei olisi tarvinnut keinokastella: päivän mittaan ihan luomustikin saatiin vettä maahan asti. Sade alkoi juuri kun olin puolenpäivän aikoihin Haukiputaalla Keltainen kolibri -liikkeen edessä – siis lenkkini ääripäässä. Kotimatkalla rankimpien kuurojen aikana pysähtelin pari kertaa puiden suojaan, enkä ihan litimäräksi kastunut.

Ja putiikkireissu Kolibriin kannatti tehdä: siellä kun on mm. erinomaista balsamicoa (ja risottoa ja purkkitomaatteja ja muita Italian herkkuja). Samaan hintaan ja samaa merkkiä kuin olin aikeissa viime torstaina roudata Parmasta. Mutta edes ajatus balsamicon hajoamisesta matkalaukkuun sai päättämään, että haen sellaisen Haukiputaalta pyörän satulalaukkuun pakattuna. Jo viime kesänä löysin tämän putiikin ja sen italialaisten herkkujen nurkkauksen.

Balsamicoa kuluu varsinkin kesäisin (Insalata Capreseen muiden muassa ja nyt melkein joka päivä, sekä kotona että Lombardiassa olen tehnyt lisukkeeksi – ihan riippumatta siitä mitä muuta on tarjolla, pikkukipollisen marinoituja pikkutomaatteja (ohje täällä). Eilen laitoin eka kertaa raekidesokeria – tuli vielä tavallistakin parempaa.

Tänään meillä oli Nizzan salaattia, – sekin on vakio kesäruoka. Ainakin kerran kesässä. Enpä ennen ole siihen uusia perunoita laittanut, enkä fetaa, mutta tänään laitoin. Harri Syrjäsen Instassa oli ohje, jota vähän sovelsin, ja kirjoitin auki. 🙂

Nizzan salaatti Syrjästä mukaillen

8 pientä varhaisperunaa (Siikli)
1–2 kananmunaa
2 kesäsipulia varsineen
12 miniluumutomaattia
½ Cosmopolitan salaattia
1 prk tonnikalaa (Abba öljyssä)
70 g (Patros-)fetajuustoa

Sitruuna-oliiviöljykastike

1 dl oliiviöljyä
1 tl dijonsinappia
1/2 sitruunan mehu
1 valkosipulinkynsi
mustapippuria myllystä
hyppysellinen Maldon-suolaa

Keitä perunat ja kananmunat kypsiksi (mielellään niin, että keltuainen jää mehukkaaksi).
Leikkaa sipuli renkaiksi, halkaise tomaatit, revi salaatti pienemmäksi, pilko keitetyt perunat puoliksi, kuori munat ja puolita, murra feta paloiksi. Lado kaikki ainekset laakeaan salaattiastiaan.

Sekoita kastikkeen ainekset ja kaada ohuena nauhana salaatin päälle.

Tästä riittää neljälle, jos tarjolla on muutakin, meillä ei ollut, ja melkein koko kulhollinen syötiin kaksistaan. Leipääkään ei kaivannut oheen, sillä perunoiden ja fetan ansiosta salaatti on varsin ruokaisa.

Ostin kaupasta raaka-aineet myös Syrjäsen kesäkurpitsa-pastalle. Nyt kun satokausi alkaa olla aluillaan, kannattaa muistaa se. Myös juuripersiljaa oli kaupassa, pitkästä aikaa. Siispä viikonloppuna meillä tulee ruokapöydässä olemaan manteli-parmesan-kuorrutettuja juuripersiljoita. Sopii sekä kala että liharuoalle tai vaikka pääruoaksi kasvisruokana. (Ohje täällä.) Eli välimerellinen ruokavalio jatkuu kotioloissakin. Voikohan Perämeren lohen ja Paavolan perunat laskea välimerelliseksi? 😀 Italiassa ei tullut juuri lihaa (prosciuttoa lukuunottamatta) syötyä, eikä leipääkään. Enkä happosalpaajia reissussa tarvinnut, enkä kyllä beetasalpaajiakaan. Sydämen rytmi oli rauhaisa Lombardian landella. 🙂

Sateisen päivän iltana telkkarin ääreen, – minäkin. Aloitettiin Kaikki synnit -sarjan toinen tuotantokausi: sitä nyt ei voi väittää kesäiloitteluksi. Sarjassa on paljon paikallista, pohjoispohjalaista elämänmenoa ja uskontohistoriaa: mm. ”Leinosen sisarukset” ja Millenium-missio vrt. heinoslaisuus Oulussa 1960-luvulla. Jopa lapsen maailmaan tuon ”Oulun profetian” -aikana tuli jotain kaikuja, vähän pelottavalta kuulostavia juttuja. Muistan kuinka aikuiset siitä puhuivat, ihmettelivät, kummastelivat.

Reseptit Ruoka ja viini Viini

Sunnuntaina ruokapäivä

Aamulla oli jotenkin lohdutonta, kun sää oli kaikkea muuta kuin kesäinen, ei mitään suvisunnuntai-fiiliksiä. Toisaalta eipä ollut mitään, minkä sade olisi pilannut. Pihahommiakin tein tasan tarkkaan sen verran kuin oli pakko siivotakseni oravan vai harakan aiheuttamia tuohoja. Nyt jo toinen neilikkaruukku on revitty ja riepoteltu. Ei ole noita ennen ollut, enkä kyllä enää laitakkaan, kun jälki on tämän näköistä.

Niinpä vetäydyin tekemään ruokaa pitemmän kaavan mukaan, paljon kippoja ja kuppeja täyteen pieniä juttuja. Kesäsunnuntain viettoon ja kesälomien järkkäilyyn olin kutsunut Juniorin & R:n; neljän hengen (aikuis)päivälliselle tein alkuun burrataa (ennen kokeilematon resepti täällä. Hyvä ohje oli tämä, teen toistekin.) ja paahdettuja kirsikkatomaatteja.

Pääruoka koostui merenelävistä. Sain Kauppahallista M:lta paketin lumirapuja. – ”Kokeilehan mitä näistä voisi tehdä”. Olen etsinyt netin syövereistä ohjetta, mutta kun en oikein tiennyt, mitä pakastepaketissa oli sisällä, en osannut ohjetta valita. Otin paketin eilen sulamaan jääkaappiin ja tänään aamupäivällä totesin, että kyllä netistä saatu tieto ”lumiravut ovat kuin surimin ja kuningasravun välimuoto”, pitää paikkansa. Mutta mitä ihmettä niistä tekisin?

Paketissa on siis lumiravun sisus ja jalkojen sisus. Rapumössöä ja pillimäiset suikaleet ravun jaloista. Keitettynä ja perattuna onneksi.

Kun en muutakaan keksinyt tein ensin tomaattipohjaisen tahnan (oliiviöljyä, valkosipulia, sipulia, tomaattimursketta, ruohosipuli Crema Bonjouria, ja keittelin niitä puolisen tuntia ja annoin jäähtyä. Lisäsin joukkoon suolatun ja pippuroidun rapumassan. Massan päälle pariloin ravun jalat (oliiviöljyä ja suolaa, ripaus bbq-maustetta). Ja tällainen siitä tuli. Maalaisleivän kanssa ihan kelpo rapuruoka. Mahdollisuuksia parempaankin varmasti olisi. 🙂

Onneksi pöydässä oli lisäksi myös kampasimpukoita ja scampeja, eilistä risottoa. Ja jälkkäriksi mansikka-tiramisua. Hyvinhän me lopulta söimme. Ja joimmekin, nuoret toivat hienon italialaisen kuohuvan. Kaunis pullo, erinomainen viini.

Aikuisten sapuskaa. Tällä poppoolla sitä on aika harvoin, yleensä kun on myös pienet ovat pöydässä, ja mummilla menee siihen huomio. Silloin ruokalistakin on aika lailla toisin perustein laadittu. Mutta tänään tällaista.

Niitä näitä Reseptit Ruoka ja viini

Caesar-salaattia ja muuta hyvää

Hellerajalla kelluva lämpöaaltoko se sai – taas – tekemään italialaisen oloista ruokaa. Paitsi että uunifetapasta on Suomessa kehitetty nettihitti ja Caesar-salaatti on meksikolais-italialainen. Mutta italialaiselta maistui ja näyttikin –  Italian lipun väreissä kotipiazzalla hyvää ja helppoa.

Ruokaa laittaessa ryhdyin miettimään tuota Caesar-salaatin alkuperää, ja muistelin, että siihen liittyy joku tarina… Ja eikun muutama kirja esille ja googlettamaan. Ja kas! Törmäsinpä yli 10 vuotta vanhaan kolumniin. Omaani! 😀

Caesar-salaatilla on parin vuoden päästä 100-vuotissynttärit. Caesar Cardiani, joka salaatin kehitti ja joka jätti nimensä salaatille, kokosi salaatin näistä aineksista: roomansalaattilehtiä, valkosipulia, leipäpaloja ja parmesan juustoa, limeä, keitettyjä kananmunia, oliiviöljyä, Worcestershire kastiketta, ja hänen veljensä Alejandro lisäsi reseptiikkaan anjoviksen.

Minä tein tänään hyvin riisutun version: jääsalaattia, romainea ja rucolaa, parmesaania ja krutoneita, ei keitettyjä kananmunia. Ja sitten se kastike! Sehän se on tämän salaatin ”The Thing”. Ohjeeni on mukaeltu versio, ja sen taustalla on Marko Koskisen ”Passione”-keittokirjassa oleva ”parmesaanidressing”. Mun versio siitä on tämmöinen

Parmesaanidressing
(caesar-salaattiin,
ja monelle muullekin alkuruoalle)

2 kananmunaa
1 tl dijoninsinappia
2 tl vaaleaa balsamicoa
( tai 2 tl limemehua)
½ tl suolaa
1 valkosipulinkynsi
2 rkl parmesaaniraastetta
3 dl rypsiöljyä
1 anjovisfilee

Mittaa kaikki muut ainekset paitsi öljy, balsamico ja/tai limemehu astiaan ja sekoita sauvavatkaimella.
Kun kastike on kuohkeaa, melkein vaahtoa, lisää loput aineet hiljalleen, ohuena nauhana.
Kastike säilyy viileässä useamman päivän, viikonkin.

Bon appetit! 

Historiaa Niitä näitä Oulu Reseptit Ruoka ja viini Viini

Kesäherkkuja

Viikonlopun kotikeittiöstä muutama vinkki…

Etiketti-lehden reseptiä pohjana käyttäen ja mukaillen tein meille eilen tällaista herkkua. Grillattua perunasalaattia ja parsaa prosciuttoon käärittynä. Tuo perunasalaatti on varmasti myös esim. savukalan kanssa oivallista. Nyt ostin ruotsalaisia, pienen pieniä varhaisperunoita, jotka tässä toimivat ihan hyvin, mutta voisinpa suositella vaikka juhannuspöytään tätä – kotimaisista uusista potuista tulee varmaan vielä parempaa.

Grillattu perunasalaatti

    • 600 g perunaa (kiinteä) tai varhaisperunaa
    • 2 punasipulia
    • 2 rkl oliiviöljyä
    • 1 tl suolaa
    • 1/2 tl mustapippuria rouhittuna
    • 200 g fetajuustoa
    • 1/2 ruukkua basilikaa
    • seesaminsiemeniä paahdettuna
      (rucolaa)

Kastike: 

    • 2 rkl oliiviöljyä
    • 2 rkl balsamiviinietikkaa
    • 2 rkl vaahterasiirappia
    • 1 chili

Pese perunat huolella. Keitä perunoita 10 minuuttia kuorineen miedosti suolatussa vedessä. Leikkaa lohkoiksi ja siirrä kulhoon.
Kuori sipulit ja leikkaa ne lohkoiksi perunoiden joukkoon. Mittaa päälle oliiviöljy, suola ja rouhittu mustapippuri.
Grillaa perunat ja sipulit kypsiksi.
Sekoita kastikkeen ainekset keskenään.
Siirrä perunat ja sipulit takaisin kulhoon ja sekoita valtaosa kastikkeesta kypsien perunoiden joukkoon, kun ne ovat vielä kuumia.
Koristele salaatti basilikanlehdillä ja paahdetuilla seesaminsiemenillä. Valuta päälle loput kastikkeesta.

Parsat kuorin ohuelti, tarkoituksellisen huolimattomasti, ja kiedoin jokaisen ympärille pitkittäin puoliksi leikatun prosciuttoviipaleen. Laiton parsat vuokaan ja yhtä aikaa perunasalaatin kanssa uuniin (n. 10 min, +230 C).

Lauantainakin meillä uunigrillissä valmistettua kesäruokaa. Aasia marketista (Asemaa vastapäätä) hain pakastejättirapuja (16 € iso pussi, josta puolet riitti meille kahdelle). Tein niille marinadin: Sweet Chili Sauce (tällä kertaa uusi versio Black – sekin Aasia marketista), 2 valkosipulin kynttä, 1 pieni punainen chili, oliiviöljyä, 1 tl ruokokidesokeria sekä suolaa). Neljän tunnin marinoinin jälkeen valutin marinadin pois ja kumosin ravut leivinpaperille. Uuniin 230 – 240 C ja 5 – 10 minuuttia.

Lisänä pinaattia, salaattia ja rustiikkia leipää. Sekä viiniä.

NYT on löytynyt todella hyvä rose-viini, jossa on makua ja on nimenomaan ruokaviini, ei mikään terassien lipittelyrosee. Roseessahan on yleensä parasta väri, mutta tämä on kyllä hailakka. Ja rosehaan on tavallisemmin suht edullista. Tämä ei ole. Ja minusta rose on usein ihan ”turha viini”, mutta tältäkin osin tämä viini on poikkeus. Tämä ei ole turha. Saksalaiselta laaturieslingeistään tunnetulta Rheingaun alueelta tulee melkein parikymppiä maksava, hailakka, mutta todella hyvä R3 Rheingau Rosé.

Viime kevään rose-viinipostaukseni suositukset pitävät edelleen, joten kannattaa tulevien viikonloppujen ruoka/roseviinejä miettiessä tsekata postaukseni.

Tänäänkin olisi voinut lasillisen tuota nauttia, tai ehkä rosesamppanja olisi sopinut vielä paremmin päivän iloiseen teemaan liittyen.

Mutta tänään on myös se Oulun suurpalon 200-vuotismuistopäivä, josta kirjoittelinkin viime viikolla. Tänään oli palon jälkeen jälleenrakennetussa Engelin suunnittelemassa kirkossa aiheeseen liittyvä esitelmätilaisuus, jossa kävinkin ja mennessä kuvasin kirkon komean sisäänkäynnin. ”Engelin keltainen klassismi”, ilta-auringon valo ja juuri lehdet saaneet koivut; tuli enemmän mielleyhtymiä suvivirteen kuin kaupungin tuhonneeseen paloon. Hyvä näin.

 

~~~~~~~~~~~~

PS. Mystinen soitin kaipaa vielä arvuutteluja… Huomenna arvonta.

Isovanhemmuus Reseptit Ruoka ja viini

Herkkua mielelle ja vatsalle

Ei voi väittää että olisi ollut puuduttava päivä. Ei todellakaan.

Aamu alkoi brunssilla. Kaksi pientä istahtivat heti aamuseitsemän jälkeen keittiön pöydän ääreen, ja söivät mieluusti pikku, pikku kipolliset mansikkahakkelusta, ja katselivat vähän inhon sekaisin tuntein papan kaurapuurokulhollista. Hönö-leipä sopivine päällyksineen, kaakao (jota ei saa muualla kuin mummin luona?), hedelmät ja pikkuinen pullanpala olivat riittävä energialataus kun lähdettiin ”koulun pihalle” = Toppilan koulun (meidän lasten yläaste) pihalla on hienoin leikkipuisto ikinä. Sieltä sitten Valkeaan, pieni humputtelukierros (liukuportaat ja Kivisydän ovat maalaislapsille melkein kuin Lintsi!) ja takaisin mummilaan.

Melkein kesäksihän sää repesi, ja oltiinkin koko päivä pihalla. Paljon puuhaa, kesäromppeiden/lelujen esille ottamista, kasvimaalla, Huvilassa lounas, pallopelejä, aurinkoa, naurua… Kaikkea pientä, joka olikin iso ilo. Ja sitten jo isin töistä pääsyä odotellessa meni alkuiltapäivä. Lähtivät sitten kotiin, ja mie lupasin tehdä hampurilaissapuskan illansuuksi.

Tein tykötapeet, coleslaw´n tänään, hillotun punasipulin jo eilen, ja ennen kaikkea kävin eilen pyörälenkiltä palatessa hakemassa Torin Lihamestarilta hampurilaispihvit, juuston ja sämpylät. Tänään Pehtoori & poika grillasivat ja avot! johan oli gourmetia!

Eikä siinä vielä kaikki. Eilen ehtoolla, melkein yön puolella tein jälkkkäriksi sitruunapiirakan. Vanha resepti, jota tuunasin. Kannatti. Olennaista on että lisäsin mukaan kokonaisen sitruunan mehun. Tuli siten raikkaampi ja mehukkaampi. Mansikoitakin meillä oli (lapset erityisesti niistä innoissaan), lisäksi tuhtia kermavaahtoa.

 

 

Toscanalainen sitruunapiirakka

Pohja

200 g vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
100 g sokeria
2 munaa
100 g voita

Täyte

5 dl lämmitettyä maitoa
3 keltuaista
100 g sokeria
50 g vehnäjauhoja
1 sitruunan kuori
1 sitruunan mehu

tomusokeria

Tee ensin täyte: laita (teflon)kattilaan keltuaiset, sokeri ja raastettu sitruunankuori. Kuumenna hiljalleen ja lisää jauhot ja maitoa. Sekoittele koko ajan ja keitä kymmenisen minuuttia tai niin kauan, että kastike sakenee. Jätä jäähtymään ja tee taikina. Sekoita kuivat aineet, ja sekoita niihin voi nokareina, lisää lopuksi munat yksitellen. Lisää lopuksi yhden sitruunan puristettu mehu. 

Ota puolet taikinasta ja painele voideltuun piirakkavuokaan. Kaada jäähtynyt täyte pohjan päälle ja kauli lopputaikinasta kansi kakulle. Paista noin 200-asteisessa uunissa puolisen tuntia.

Koristele snack-sitruunoilla ja mansikoilla, tarjoa vispikermavaahdon kanssa.

Kun lapset, Juniori & R. olivat lähteneet ja me olimme siivoilleet pihapiirin ja keittiön, päätimme lähteä pienelle pyörälenkille. Toppilan promenadin varrelle on avattu pop-up -jäätelökioski sekä ulkoilmabaari. Sinnehän me sykkelöimme digestiiveille – camparisoda on ihan pelkkä vatsalääke. 🙂 Ja patiokausi tuli avattua. Siisti mukava baarimiljöö oli tuo. EIkä meiltä oli kuin muutama kilometri. Ei ehkä jää ainoaksi kerraksi tälle kesälle…

Niitä näitä Reseptit Ruoka ja viini

Mukavia makuja, mukava päivä

Tänään vegepäivä, mikä ei kyllä tarkoita mitään kevyttä salaatin puputtamista, sillä juusto tekee pastasta niin tuhdin, että mistään kevytkeittiöstä ei nyt ole kyse. Minusta kyllä tuntuu nykyisin yleisemminkin, että mun henk.koht. ruokaympyrässä juustolla on poikkeuksellisen, jopa luvattoman suuri lohko. Ei päivää ilman juustoa, muodossa tai toisessa. Tänään juustona pecorino, joka on lempparijuustoni numero kaksi, ykkönen on Appenzeller.

Klassikkopasta cacio e pepe (juustoa ja pippuria), mustapippuripasta, on hyvä arkiruoka, jota tulee tehtyä tosi harvoin. Tänään kuitenkin, mutta vähän tuunattuna. Paahdetut porkkanat sopivat tähän oikein hyvin – lempeä pasta on tämä. Tein oheen version Caprin salaatista (ja siihenkin juustoa!), mikä olisi Italiassa melkoinen moka. Salaattia ja pastaa samalle lautaselle – proibito!

Cacio e pepe – spaghetti paahdetuilla porkkanoilla
(ohje täältä)

Pasta
350 g spagettia
2 tl mustapippuria myllystä
4 rkl voita
noin 3 dl pastan keitinvettä
250 g pecorinoa tai parmesaania raastettuna

Paahdetut porkkanat
400 g pikkuporkkanoita
2 rkl oliiviöljyä
2 oksaa rosmariinia
½ tl suolaa
½ tl mustapippuria myllystä

Tarjoiluun
pecorinoa tai parmesaania lastuina

– Valmistele ensin porkkanat. Raaputa tai kuori ne puhtaiksi.
– Paista porkkanat pannulla öljyssä rosmariinin kanssa. Mausta suolalla ja pippurilla. Pidä lämpimänä.
– Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan.
– Paahda pippuria kuivalla, kuumalla pannulla noin minuutti. Lisää voi ja anna sen sulaa.
– Valuta pasta. Ota keitinvesi talteen.
– Lisää kauhallinen keitinvettä pastan kanssa pannulle. Lisää juustoraaste muutamassa osassa sekoittaen, kunnes siitä muodostuu kastike. Lisää sen verran vettä, että pasta on kosteaa.
– Nosta pasta lautasille. Viimeistele porkkanoilla, mustapippurilla ja juustoraasteella.

Lounas oli huomattavasti kevyempi: tämän kesän ensimmäinen pyörälenkki Kempeleeseen – vaikka oli (eka kertaa aika lämmin, yli + 10 C) oli ihan tolkuton vastatuuli.  Ilman sähköavitusta en kyllä olisi sinne asti polkenutkaan, – palatessa sitten tuuli- ja lihasvoimalla helposti. Mutta siis: Zeppelinin Robert´s Coffeessa tuli viime syyskesällä, kahvikiellon aikana, opittua näille jääteelasillisille. Inkivääri-mango-jäätee sitruunaviipaleiden ja mintun kera on hyvää, vielä enemmän pidän hibiscus (kiinanruusu?)verigreippi-jääteestä.

Muutoin päivä kulunutkin kirjoitellen, lueskellen.

Ja katsellen Huvila & Huussia. Olen löytänyt sen (ja Suomen kaunein kesämökki-ohjelman) vasta tänä vuonna, ja olen ihan koukussa. Että on hyväntuulista tekemisen meininkiä.

Reseptit Ruoka ja viini

Juhlapäivä etukäteen

Eurooppa-päivä on Euroopan rauhan ja yhtenäisyyden päivä, jota vietetään 9. toukokuuta Schumanin julistuksen vuosipäivänä. Ranskan ulkoministeri Robert Schuman ehdotti Pariisissa vuonna 1950 pitämässään puheessa Euroopalle uudenlaista poliittista yhteistyötä, joka tekisi Euroopan kansakuntien väliset sodat mahdottomiksi. Tästä yhteistyöstä on vuosikymmenten mittaan muotoutunut nykyinen Euroopan unioni.

On ollut aika mukava, että oma syntymäpäivä on samalla ”Euroopan rauhan ja yhtenäisyyden päivä”. Päivä on myös natsi-Saksan kukistumisen merkkipäivä, – siis juhlan aihetta lisää. Mutta se on ollut ja on venäläisen nationalismin riemujuhlan päivä, karnevaali, joka varsinkin tänä vuonna, juuri nyt, näyttäytyy pelottavana, uhkana, sodanjulistuksen päivänä. Tänä vuonna, nyt, Euroopan tilanteen näin ollessa, ei ole pienintäkään halua juhlia 9.5. yhtään mitään.

Siksikin on ollut mukava viettää synttäripäivää tänään. Pehtoorilla on siis ollut taas monta päivää kestänyt valmistelu juhlan järjestämiseksi: reseptihaku, ainesten hankkiminen, samppanjan valinta … ei ihme, että monta aamua on mies herännyt kovin varhain. 😀

Ja taas kerran niin hienon päivällisen olen saanut nauttia, ja erinomainen oli samppanjakin. Alkuruokana oli päärynä-sinihomejuustokeitto, pääruokana itse savustettua (luonnon, ei kasvatettua) taimenta ja peruna-parsasalaattia ja jälkkäriksi mangolassia, johon keittiömestari olisi halunnut lisätä suklaarouhetta, mutta minä en missään tapauksessa. Se oli mun makuun just hyvä noin.

Ja – tälläkin kertaa – koko reseptiikka Valion sivuilta. Niiden nimeen keittiomestari vannoo: ovat tarpeeksi yksiselitteiset, tarkat mitat etc. insinöörin tekemisen tavalle.

Tietysti ois ollut mukava jos jälkikasvua olisi ollut mukana, mutta aina ei voi. Ja todella heille suon yhteisen lomaviikonlopun vieton Helsinki – Järvenpää -huudeilla. Meidät on kyllä pidetty virtuaalisesti mukana koko ajan.

Ja tiedänpä, ainakin toivon, että yhdessä vietetään juhlaa keskikesällä.

Reseptit Ruoka ja viini Viini

Pääsiäinen on ruokajuhla

Olen pitkään – aina? – ollut sitä mieltä, että pääsiäinen on joulua parempi ruokajuhla.

Pääsiäiseen kuuluu monia minun lempiraaka-aineitani, paljon väriä, makua, grillikauden aloitusta. Vaikka en enää vuosiin ole paastonnut ennen pääsiäistä, tulee pääsiäisen ruokaan satsattua aika lailla. Tänään oli se päivä, että sain toteutella, soveltaa, tarjoilla uusia kokeiluja.

Juniori ja eritysesti R. (joka toi kiitokseksi sekä aperitiiviksi/alkuruoalle kuohuvan ja pääruoalle viinin. Ihan mahdottoman hienon IGT-viinin Toscanasta (Turpino) toikin) nauttivat pitkästä päivällisestä.

Ja kyllähän pienillekin omat herkut kelpasivat, maistelivatkin monia juttuja. Mutta jälkkäripöydän suklaamunat taisivat sittenkin olla kaikkein parasta!

Pääsiäispäivän menu

Aluksi

Kampasimpukoita, katkarapusalsaa, hernepyrettä
Vehnäjuurileipää
Galia-melonia (lapsille)

Grillikauden avaus 

Karitsan karetta, lapsille makkaraa grillistä
Sitruunarisottoa
Horiatikia
Fetavaahtoa
Pommes noisettes (perunapalleroita, lapsille))

JÄLKIRUOKAPÖYTÄ!

Lemon posset
Suklaamunia
Macarons
Suklaarahkamoussea
Mansikoita

Muutamia ohjeita edellisiin.

Näistä voi valita vaikka vappu- tai äitienpäivämenuun helppoja juttuja… Salsaa teen ehdottomasti toistekin.

Katkarapusalsa

1 kpl (180 g) pakastekatkarapuja
pala tuoretta kurkkua
2 kpl kevätsipulinvartta
1/2 kpl punaista chiliä
2 rkl limetinmehua
1 rkl oliiviöljyä

suolaa
rouhittua mustapippuria
2 rkl hienonnettua persiljaa

Sulata katkat, valuta neste pois.
Pilko ravut, kurkku, sipulit ja chili pieniksi.
Sekoita ainekset ja mausta limetinmehulla,
öljyllä, suolalla ja rouhitulla pippurilla.

Hernepyree

300 g pakasteherneitä
1 pieni salottisipuli
1 valkosipulinkynsi
1 rkl voita
noin 0,5 dl kuohukermaa
2 tl sitruunamehua

sormisuolaa, mustapippuria myllystä

Keitä herneitä pari minuuttia suolalla maustetussa vedessä.
Kuori ja hienonna sipulit. Kuullota ne pannulla voissa kypsäksi.
Kaada keitinvesi pois herneistä.
Laita herneet kulhoon sipulin ja kerman kanssa.
Soseuta sauvasekoittimella.
Mausta sitruunamehulla, suolalla ja pippurilla.

En ole varma, olenko ennen tehnyt sitruunarisottoa, ehkä en ainakaan tällaista simppeliä. Mutta teen varmasti toistekin, sillä se sopi hiiligrillatun lihan oheen oikein hyvin. Ja koristeena sekä syötäväksi oli minisitruunoita, joita löysin Lidlistä ihan vahingossa. Sitten luinkin että nehän ovat ihan hittijuttu. Ja kyllä niitä todella voi syödä kuorineen. Ja koristeluun ne ovat erinomaisia. Niitä on myös lemon possetin päällä.

Sitruunarisotto

7 dl kanalientä
2 salottisipulia
2 rkl öljyä
1 rkl voita
3 dl risottoriisiä
1–2 dl valkoviiniä
1/4 dl sitruunanmehua
1–2 rkl luomusitruunan kuoriraastetta
4 rkl voita
4 rkl parmesaania

mustapippuria, suolaa

Koristeeksi tuoretta minttua, sitruunaa, esim. minisitruunoita 

Kiehauta vesi ja liemikuutio. Kuori ja hienonna sipulit.
Kuullota sipulit pannulla tai kattilassa öljy-voiseoksessa.
Lisää riisi, kuullota viisi minuuttia tai kunnes riisi on läpikuultavaa.
Lisää viini ja puristettu sitruunan mehu. Keitä, kunnes neste on haihtunut.
Mittaa sekaan puolet kanaliemestä ja keitä, kunnes liemi on imeytynyt riisiin.
Lisää loput liemestä vähitellen. Risotto kypsyy noin 20 minuuttia.
Siirrä risotto liedeltä, sekoita sitruunankuoriraaste voin ja parmesaanin kanssa risottoon.
Mausta pippurilla ja tarvittaessa suolalla.
Koristele annokset tuoreella mintulla, kuoriraasteella (tai minisitruunoilla) ja parmesaanijuustolla. 

 

 

Paavi Franciscuksen sanoin:
pääsiäisrauhaa,
rauhaa, – urbi et orbi!

Rauhaa kaikille.

Luettua Reseptit Ruoka ja viini

Luonnollisesti – ulkona ja ruokapöydässä (ja PS)

Voi näitä ensimmäisen maailman ongelmia, hävettää kertoakaan, mutta kerronpa silti. Kun ei ole käytössä toimivaa kuvankäsittelyohjlemaa (joka on välttämätön, että ”oikealla” kamerallani otetuista ns. raakakuvista saa (julkaisu)kelvollisia), on osa mökkkielon riemusta ja tekemisestä kadoksissa. Täällä mökkimaisemissa on aina kuvattavaa, sekä myytäväksi, postattavaksi, ihan vaan kuvaamisen iloksi ja opiksi, harrastukseksi, mutta nyt! – Nope!

Mutta yksi kuva sentään tässä. Se kertokoon, että toisin kuin säätiedotus ”uhkaili”, tänään ei ole ollut pilvinen ja lumisateinen päivä, vaan suurimmaksi osaksi kaunis pikkupakkasen, sopivasti paistavan auringon päivä. Aamupäivällä paistoi aika lailla kunnolla, ja silloin olimme hiihtämässä Kiilopään – Sivakkaojan suunnalla. Otin paljon kuviakin, mutta…

Ja sitten iltapäivällä Hangasojan hangilla. Kerta kerralta, vuosi vuodelta luonto, sen puhtaus, levollisuus, kauneus ja karuus on tärkeämpää. Se tekee hyvää, rauhoittaa. Auttaa hengittämään syvään. Panemaan asioita tärkeysjärjestykseen. Ja muistamaan kiitollisuuden. Että tämä kaikki hyvä on.

Eilenkin oli aika hyvä hiihtopäivä, mutta isoin juttu oli, kun saimme iltasella oululaisia kalaasiystäviä mökille syömään. Kuten viime vuonnakin he ovat tällä samalla viikolla yhtä aikaa kanssamme näissä maisemissa, joten oli hyvä tavata.

Kovin kummoisia en kokkaillut: vähän lapaksia alkuun, pääruoaksi käristystä ja pottuvoita ja Aura-murua, sokeroitua puolukka-karpaloa sekä palsternakkatikkuja. Siitäpä energiaa hiihtäjille!

Ja jälkkäri. Tähän menukokonaisuuteen meillä kuuluu yleensä automaattisesti leipäjuustoa ja hilloja, mutta nyt halusin jotain pääsiäiseen viittaavaa, jotain uutta. Perinteinen kevytpasha tuunattuna lappilaiseksi.

Hillapasha mökkikeittiössä

2 tlk  rahkaa (esim. toinen lakkarahkaa ja toinen tavallista)
2 dl vispikermaa vaahdotettuna
3 rkl sokeria
3 tl vaniljasokeria
2 dl kuivattuja mustikoita, karpaloita, rusinoita
50 g mantelirouhetta tai -lastuja
2  dl hilloja 

Vaahdota kerma, lisää sokerit. Lisää joukkoon rahka ja muut aineet.
Laita massa muottiin tai suodatinpaperilla vuorattuun siivilään.
Anna valua vuorokauden tai pari kevyen painon alla.

Kumoa pasha lautaselle, koristele marjoilla.
Tarjoa marjojen, kermavaahdon ja colomban tai pullaviipaleiden kera tai ihan vain sellaisenaan. 

Jos olisi ollut tuollaisia kuivattuja sitrusten siivuja kuten bannerikuvan kakussa ja jollaisia on kyllä kotona, olisin laittainut koristeeksi. Mutta ei ollut. Mökillä ei voi olla kaikkea… 🙂

¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨

PS.
Tämä vaatisi kyllä enemmän kuin pelkän PS:n. Vaatisi kokonaisen postauksen, mutta en ainakaan vielä pysty.
Ensimmäisen kuuntelutunnin jälkeen aloin jo surra, että kirjan loppu on pian. Nyt se on loppu, enkä sure. Kuuntelen uudelleen. Sellaista en yleensä tee. Nyt teen. ”Keskeneräisyys” selittävänä, anteeksiantavana ja lohduttavana mutta myös haastavana tunteena koskettaa kovasti. 
Mikko Kuustosesta olen tykännyt aina. Nyt myös kunnioitan, entistä enemmän.
Artistin itsensä kirjoittama ja lukema omaelämäkerta, jossa on myös hänen uutta musiikkiaan.
Elämä on opettanut, ja Kuustonen osaa pukea oppimastaan paljon sanoiksi. Ja kirjoittaa hyvin, kieli on kaunista, teksti ei junnaa.  Suosittelen lämmöllä. @kuustonenmikko
Niitä näitä Reseptit Ruoka ja viini

Aika vaatimaton lauantai

Tälle päivälle olin luvannut – taas – italialaista ruokaa, ja koskapa Apsu tykkää lohesta ja koska olin aamulla Kauppahallissa (kuvauskeikalla), päätin tehdä – vihdoin – tämän hyvän oloisen ohjeen mukaan meille ”toscanalaista lohta”. Lehtijutun mukaan ruoan piti olla varsin nopea ja makoisa, ja sellaiseksi minäkin sen ”paperilla” mielsin. Todellisuus oli sitten vähän toista, hienoinen pettymys kyllä.

Aikaa kului tietysti lisäkkeiden teossa, ja siinä, että oli vain kiva kokkailla, että saatoin vältellä tekeillä olevien veroilmoitusten tekoa. Tänä vuonna (tähän mennessä) niitä onkin vain kaksi (oma ja Muistikuvien, äidin tullenee vähän myöhemmin).

Lohireseptin toteutus oli mukavaa, Italia-fiilistelyä. Eikä ruoasta tullut ollenkaan huonoa. Aion antaa tälle toisenkin mahdollisuuden, mutta vielä parempaan lopputulokseen pääsemiseksi suolaan ja pippuroin kalan hyvissä ajoin ennen valmistamisen aloittamista. Nyt kun suolasin (liian kevyesti) juuri ennen paistamista, kala jäi vaisun makuiseksi. Oli se sentään mehukasta, ja kastike oli hyvää, mutta vähän enemmän ytyä kaipasin. Me kaikki kaivattiin. Apsukin pyöritteli suolamyllyä aika reippaasti …

Hanna Sumarin toscanalainen lohi

  • 4 palaa ruodotonta lohifileetä á 150-200g
    2 rkl oliiviöljyä
    suolaa ja mustapippuria
  • ~~~~~~~~
  • 3 rkl voita
  • 3 valkosipulinkynttä raastettuna
  • 300 g halkaistuja miniluumutomaatteja
  • 80 g babypinaattia (kaksi suurta kourallista)
  • 2 dl kuohu-tai ruokakermaa
  • 1,5 dl vasta raastettua parmesaania
  • 1 dl silputtuja yrttejä, kuten persiljaa ja basilikaa
  • Luomusitruunan raastettu kuori
  1. Leikkaa fileepaloista ohut vatsaosa pois, että saat kauniit ja tasapaksut palat, jotka kypsyvät tasaisesti. Mausta kalapalat suolalla ja mustapippurilla.
  2. Kuumenna öljy paistinpannulla kuumaksi ja laita kalapalat paistumaan nahkapuoli ylöspäin. Paista kuumalla pannulla noin 6 minuuttia, käännä ja paista vielä 2 minuuttia nahkapuoli pannua vasten. Siirrä sitten kala lautaselle odottamaan.
  3. Huuhdo pannu ja laita sille voi ja sulattele se keskilämmöllä, kun se on sulanut lisää valkosipuliraaste ja pyörittele sitä pannulla minuutin verran. Lisää puolitetut tomaatit ja mausta ne suolalla ja mustapippurilla. Kun tomaatit hieman pehmenevät lisää pinaatti ja paistele sitä muutama minuutti, kunnes se kutistuu.
  4. Lisää sitten kerma, parmesaani ja yrtit ja anna seoksen poreilla muutama (2-3) minuuttia.
  5. Lisää sitten kalapalat seokseen nahkapuoli alaspäin ja anna niiden lämmetä kastikkeessa minuutin ajan. Varo kuitenkin kypsentämästä kalaa liikaa tai siitä tulee kuiva.
  6. Raasta ruuan päälle hyvin pestyn luomusitruunan kuori.

Tarjosin tätä puikulaperunoiden, hapanjuurileivän ja italialaistyylisen vihersalaatin kanssa. Ei huono, vaikkei nyt ihan ykköslohiruoaksi ylläkään.

~~~~~~~~~~~~~~

Aamupäivän Kauppahallireissun ja systerin kanssa kahvittelun lisäksi olen sylitellyt Eevistä ja antanut Apsun ”ällyttää”, olen lukenut liikaa uutisia, olen käynyt metsässä hengittämässä syvään ja poimimassa pajunoksia, pajunkissoja kotiin toivon. Pari jaksoa Huvila & Huussi -ohjelmaa. Siinä on sellainen hyvän tuulen ja kiitollisuuden, ammattilaisten ja kesän meninki. Tykkään.

Enkä juuri muuta ole saanut aikaiseksi. Onhan sitä tuossakin. Onhan. Ja miksi pitäisi enemmän?

Niitä näitä Reseptit Ruoka ja viini

Cannellonit ja niiden tarina

Eilen tein pitkästä aikaa cannelloneja, ja lupasin ohjeen niiden tekemiseksi kirjata tänään. Alla ohje, ja myös tarina cannelonien syntyhistoriasta.

Cannellonit (La Festan tapaan)

400 g naudan jauhelihaa
1 rkl oliiviöljyä
2 salottisipuli
2 valkosipulin kynttä
2–3 porkkanaa
2 rkl punaista pestoa tai tomaattipyrettä
½ ruukkua basilikaa
1 rkl kuivattua timjamia
1 tl paprikajauhetta
1 tl mustapippuria
loraus lihafondia
1–2 tl suolaa
1 prk kirsikkatomaatteja (Mutti)

16 canneloni-putkea

 valkokastike:
2 rkl voita
1–2 rkl vehnäjauhoja
4 5dl (ruoka)kerma-maitoa
200 g (mozzarella)juustoraastetta

päälle:
pecorino- tai parmesaaniraastetta

Uuninlämpö 180 astetta

Kuumenna pannulla ruokaöljy ja kuullota sipulia voin viisi minuuttia. Lisää valkosipuli jatkaen kuullotusta vielä pari minuuttia. Lisää joukkoon jauheliha ja ruskista se. Lisää joukkoon raastettu porkkana ja pesto tai tomaattipyre.

Mausta seos ja lisää kirsikkatomaatit. Anna kastikkeen hautua noin 20 minuuttia.

Tee seuraavaksi valkokastike: sulata voi paksupohjaisessa kasarissa, lisää jauhot ja sekoittele muutama minuutti. Lisää kerma-maito ja sekoittele ettei kastike paakkuunnu. Keittele parisen minuuttia ja ota sitten liedeltä, lisää kuumaan kastikkeeseen juustoraaste.

Levitä vuoan pohjalle paseerattua tomaattia. Siirrä jauhelihakastike tukevaan pursotinpussiin ja leikkaa päähän cannelonien kokoinen aukko. Täytä canneloni-putkilot jauhelihakastikkeella ja asettele ne vierekkäin vuokaan. Levitä päälle valkokastike ja ripottele pinnalle parmesaaniraaste.

Paista 180-asteisessa uunissa noin 35–40 minuuttia. Anna jäähtyä ja tasaantua tovi ennen tarjolle asettamista.

Cannelloneilla kerrotaan olevan aika lyhyt historia. Pikkuisen reilut satavuotiaita vasta ovat.

Tarina tosin alkaa jo 1800-luvulta, Sorrentosta. Siellä pappiskoulutuksessa ollut (ja aviottomuuteen lupautunut) nuorimies rakastui, jätti pappisuran ja vei rakastettunsa vihille. Avioitumisen jälkeen heräsi kysymys, millä elättää perheensä? Mies päätti vuokrata pienen kellarihuoneen ja perustaa sinne ´Osterian´. [Osteriassa tarjoillaan perinteisesti viiniä ja pieniä ruoka-annoksia.]  Pappiskokelaan osteriasta tuli varsin suosittu, ja se sai nimekseen La Favorita.

Paikalliset tosin tunsivat miehen edelleen tulevana pappina ja siksi osteria tunnettiin myös toisella nimellä Parrucchiano, joka tarkoittaa seurakunnan pappia Napolin murteella. Kokin taidoissaan edennyt mies pystyi tekemään osteriastaan trattorian. Lopulta se periytyi sisarenpojalle (Salvatore Coletta), joka kehitti vuonna  1907 canneloni-pastan. Uusi pastaruoka sai niin suuren suosion, että sitä tultiin syömään sankoin joukoin eri puolilta Italiaa.

Aitoon napolilaiseen cannelloniruokaan ei kuulu valkokastike, mutta ohjeessani se on. Siis ei ole ”aito-napolilainen”. Aika useassa ohjeessa on, että cannellonit täytetään ”kuivalla” tomaattikastikkeella ja sitten päälle laitetaan kosteampi juustokastike. Noin minäkin ennen tein: nyt olen löytänyt tämän laiskan kokin version: tomaattikastike tehdään niin löysäksi, että sitä on mahdollista pursottaa. Ja hyvää tulee silti! Perfetto!

Cannellonejahan voi täyttää vaikka ja millä. Kasvis-, tonnikala-, kylmäsavulohitäyte – kaikki käy. Lämpimästi suosittelen.

Tänään leivinuuniin kasvis-lihapata; hyvä oli hiihdellä ja skannailla kuvia kun ruoka muhi pitkään ja hartaasti. Hyvää oli sekin.

~~~~~~~~~~~~~~~~

On 82 vuotta siitä, kun talvisota päättyi (13.3.1940). Päättyisipä nyt yksi toinenkin itäisen naapurin syyttä aloittama sota. Päättyisipä ilman, että seuraa jatkosota, päättyisipä ilman enää yhtäkään sotarikosta, ilman yhtäkään lapsen, äidin, perheen lähettämistä pakolaisiksi. Päättyisipä.