Reseptit

Kutsu viininmaisteluun! – ja pääsiäismenuehdotus (resepteineen)

Näinä päivinä kun pääsiäisen mökkireissu perheen tai ystävien kesken on peruttu, kun pääsiäisenä ei ruokapöydän ympärille saada vierasjoukkoa nauttimaan runsaista perinteiseistä herkuista, kun oman viinikerhon vuosikymmeniä jatkuneen ystävyyden ja tavan mukaisesti ei nyt ole voitu kokoontua pääsiäisviinien testauksen merkeissä, kun ei voi tavata oikein ketään, olen kuitenkin jotain pääsiäisen menua suunnitellut ja juhlaviinejä miettinyt.

Ehdotinkin viinikerhon neljälle muulle ruokakunnalle virtuaalimaistiaisia ensimmäiselle pääsiäispäivälle, ja kaikki ilmoittautuivat varsin nopeasti mukaan! Tässä virtuaalisessa kotitestingissä ei ole kuutta viiniä testattavana kuten meillä kerhon kanssa tavallisesti on, eikä ole edes sokkomaistelua, vaan olen valinnut kaksi viiniä, jotka olemme Pehtoorin kanssa luvanneet toimittaa viinikerholaisten kotioville lähipäivinä.

Nyt olen sitten kutsumassa ”virtuaalimaistiaisiin” teitä kaikkia muitakin.

Maisteltavien valintakriteerit:

  1. Syrah-rypäleestä valmistetut viinit sopivat perinteisen pääsiäisruoan (lampaan/karitsan lihan) kumppaniksi erinomaisesti.
  2. Varsinkin toinen sopii myös grilliruoalle sekä erilaisille antipasteille. Monihan aloittaa grillikauden juuri pääsiäisenä.
  3. Molemmat ovat 100 %:sti yhden rypäleen, siis syrah- (jota kutsutaan myös nimellä shiraz-) viinejä. Näin voi helposti verrata viinien eroja, maan ja tuotantotavan mukaan.
  4. Viinit eivät ole ihan halpoja, eivätkä kyllä tolkuttoman kalliita, jollaisia tästä rypäleestä on kyllä tehtyinä ja saatavissa. Alkossa myytävä kallein syrah on Australian viinintuotannon ”lippulaiva” Penfoldsin Grange (629 €).
  5. Näitä molempia pitäisi olla saatavilla suunnilleen kaikista Alkoista.
  6. Molempia rohkenen kokemuksen perusteella suositella.

Australialainen Hewitsonin La Secateur on ollut Alkon valikoimissa lähes puolenkymmentä vuotta. Se on ”täyteläinen, keskitanniininen, kirsikkahilloinen, mustikkainen, vadelmainen, hennon vaniljainen”. Tuoksuttele ja maistele, löydätkö nuo kaikki marjat siitä!

Toinen maisteluviini on orgaaninen, reilun kaupan, vegaaneillekin sopiva viini. Se on etelä-afrikkalainen Running Duck Shiraz. Alkon luennehdinta paljolti samanlainen kuin edelliselläkin: ”Täyteläinen, keskitanniininen, kirsikkainen, vadelmainen, mausteinen, kevyen salmiakkinen, hennon setrinen”. Varsinkin tämä kannattaa kaataa laseihin hyvissä ajoin (½ tuntia?) ennen nauttimista. Tämä maksaa kuusi euroa vähemmän kuin Secateur (18 €), miltä maistuu, onko viinien hinta-laatusuhde kohdallaan?

Jos mahdollista, avaa molemmat pullot yhtä aikaa ja kaada viinejä kahteen lasiin. Mahdollisesti jäävät viinit säilyvät hyvin suljettuina (Vacu-vin jos on) seuraavallekin päivälle, joten kahden aukaiseminen ei liene ongelma. Ja toki voit ottaa maisteluun vain toisen viineistä.

Vertaile ulkonäköä (näillä vain vuosi eroa 2018 ja 2019), tuoksuttele ensin, löytyykö tuttuja tuoksuja, maista. Vastaako maku tuoksun lupausta vai kenties jopa ylittää sen? Jokaisella viininystävällä on oma makunsa, ja se on se ainoa ”oikea”. Ja jotta saataisiin tästä oikeasti virtuaalimaistelu kirjaa jotain ”tuntemuksia” muistiin, pisteytä (4 – 10) ja kommentoi ensimmäisenä pääsiäispäivänä 12.4. postaukseeni – siitä tulee virtuaalimaistelun postaus. Virtuaalisuus on siis tällä kirjallisella alustalla, eikä ihan livenä. 😉 Ja edelleen: oikea vastaus on se oma vaikutelma ja makumuisto, jonka viini synnyttää.

Kaikkien osallistuneiden kesken arvon pullollisen punaviiniä, jonka voittaja voi noutaa lähimmästä Alkostaan. (Osallistua voi vielä 13.4.)

Viinit kannattaa käydä hakemassa jo huomenna, jolloin ei ole vielä pääsiäisruuhkaa Alkoissa. Aamupäivisin on kuulemma vähän porukkaa. Jos näitä ehdottamiani viinejä ei ole juuri sinun kaupassasi, ota jotain muuta syrah-viiniä…

Ilmoittautumista ei tietenkään tarvita, mutta laitan silloin vaikka lauantain postaukseen rasti-ruutuun -kyselyn osallistujista…

 

Viini ja ruoka kuuluvat yhteen, joten ehkä tässä voisin myös esittää ja ehdottaa jotain pääsiäisen juhlapöytään.

Menu voisi olla vaikka tällainen:

Parsaa ja katkarapuja

Karitsapatee, keftedes (kreikkalaiset lihapullat) tai karitsan filettä lisukkeineen

Lemon posset (maailman helpoin jälkiruoka, kuva alla), sitruuna-toffee pannakotta (edelleen hurjan helppoa, lapsetkin tykkää!) tai sitruunapiirakka

Lemon posset
4 dl kuohukermaa
1½ dl sokeria
1 sitruunan mehu
Kiehauta kerma ja sokeri teflonkattilassa. Keitä kolmisen minuuttia koko ajan sekoitellen. Ota kattila liedeltä, ja sekoita joukkoon sitruuna (se ei juoksetu eikä ”leikkaa kiinni” vaikka niin voisi luulla – tai ainakin minä luulin ja pelkäsin). Annostele jälkiruokamaljoihin, pieniin laseihin tms.
Anna jähmettyä jääkaapissa kolmisen tuntia. Siinä kaikki. Raikasta ja hyvää. Sellaisenaan tai La Colomban ja pashan seurassa.
Tai suklaamuffinsit, joiden kanssa punaviinin loppu maistuu oikein hyvin. 😉 Tumma suklaa ja punaviini ovat oiva pari kaikkina aikoina.
Vuosia sitten tekemäni ”Pieni pääsiruokakirjanen” löytyy alla olevan linkin kautta. Alla myös kolme muuta postausta, joissa pääsiäisruokia -ja viinejä. Jokohan minä ensi vuonna saisin nämä kootuksi kirjaseksi?
Vaikka minulle ruoka on parhaimmillaan sosiaalinen tapahtuma, ei tämä kotoilu ja kontaktien puute estä, etteikö ruoasta voisi ja todellakin kannattaisi näinä aikoinakin nauttia! Kohti pääsiäistä, hyvät ystävät!

Pieni pääsiäisruokakirjanen

Maaliskuun ruokahaaste: karitsapatee

Lammasta ja karitsaa ja niille lisukkeita

Pääsiäispöytään (2018, vol. I)

Voi elämän kevät!

Palmusunnuntai.

Ja pyöräilykauden aloitus. Juhuu! ”Voi elämän kevät” tuli mieleen, kun lähdin puolelta päivin auringossa varovaisesti tämän vuoden ensimmäiselle pyörälenkille. Kuinka huikean mukavalle, vapauttavalle, aurinkoiselle, optimistiselle, liikkuvalle, terveelle se tuntuikaan. Niin hyvä! Niiiiiin hyvä. Ja sitten tuli mieleen toinen (typerämpi) sanonta, vain oululaisille tuttu? Siis ”voi elläimen käsi”. Muistan yhden työkaverin, vuosikymmenien takaa, joka hoki vähän joka välissä ”voi elläimen käsi”. Senkin jälkeen ja muiltakin olen moisen hokeman kuullut, mutta en oikein ymmärrä, mistä se tulee, mitä se tarkkaan ottaen tarkoittaa? Tunnistaako kukaan, osaako selittää?

Varovasti pyöräilin, kaikki aliskat talutin, samoin jäiset, varjoisat paikat ja etsin vain sulan puolen reittejä, poljin hiljakseen, ilman äänikirjaa, jotta kuulen hiljaisuuden, joka Oulussa nyt on… Oulujoen vartta kuljin, mun lempparireitti, ja sitten Parkkisenkankaalla käännyin kotia kohtia. Oikeasti aika kylmä oli vielä, onneksi ihan laskettelukamppeet päällä, joten ei tullut vilu.  Ensimmäiset parikymmentä kilometriä on nautittu. Niin iloinen,  – voi elämän kevät!

Mutta lopultakin päivän kohokohta oli pääsiäisaarteen etsintä. Kyllä teki pojanpojalla tiukkaa, että malttoi syödä ja odottaa, että pääsisi sitten etsimään aarrearkkua. Olipa jännä juttu koko poppoolle. Ja olisittepa nähneet Eeviksen muuvit! Suklaamuffinsi (kuten myös pita-leivät (nyhtöpossun kera)) maistuivat ja saivat aikaan huikean ruokapöytäilottelun: tyttö osaa tanssia!

Näitä meillä on vuosien varrella tehty useinkin. Ja aina ne maistuvat. Palmusunnuntainakin.

Suklaamuffinit

200 g voita/margariinia
2 ½ dl sokeria
3 munaa
4½ dl vehnäjauhoja
½ dl tummaa kaakaojauhetta (Ögon tai Van hauten)
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
150 g tummaa suklaata
2 dl maitoa

Sekoita rasva ja sokeri vatkaimella. Lisää munat yksitellen voimakkaasti vatkaten.
Sekoita kuvat aineet ja lisää voi-sokeri seokseen. Rouhi suklaa (muutama isohko ”rouhe” ovat ihana lisä) ja lisää se joukkoon. Lisää viimeisenä maito.

Jaa isoihin amerikanmuffini (Bruno)  vuokiin ja paista 225-asteessa uunin keskitasolla noin 15 minuuttia.

Huomenna lisää ohjeita pääsiäispöytään, ja haaste! Niitähän nyt on niin vähän liikkeellä! Mutta tämä ON erilainen. Huomiseen, hyvät ystävät!

Kohti pääsiäistä

Aamulla nautin Festamme valosta, koetin siellä kuvata keltaista. ”Optimistista keltaista”, joka on yhden kuukausihaasteen  teema. Oli tulppaania, kananmunia, tipuja ja ties mitä, mutta eipä oikein simahtanut. Karanteeniin joutui kuvissani pääsiäinenkin … Kotoillen sekin varmasti sujuu.

Mutta tässä sitten kuva teemaan ”View from my window” – paitsi ettei kunnolla näy ulos: lumista on vielä, ja aurinkoa.

Lenkillä ilahdutti kun Toppilansuoran voimapuu oli vahvan ja terveen näköinen, – sellainen ”maailma muuttuu, mutta on hyviäkin asioita, jotka pysyvät!” Ja tuossa kuvassa kiinnittyy huomio toiseenkin seikkaan, eikö? – Kevyen liikenteen väylä on sula! Se on sula kaupunkiin asti…

Pääsiäinen kotosalla on jo valmisteluissa, olen menua laatinut ja tänään tein jotain uutta: Viinilehden parsaresepti pysäytti ja pitihän se ottaa kokeiluun. Ja vähän säätää. Eilen meidän kauppareissu oli vaihteeksi Lidliin, josta löytyi ohuita, tuoreita parsoja ja ne olivat tähän ihan täydellisiä.

Parsa-katkarapucocktail

(alkuruokana neljälle, pääruokana kahdelle)

400 g kuorittuja katkaravunpyrstöjä
1 nippu (500 g) vihreää parsaa
1 rkl voita
1½ dl majoneesia
3 keitettyä kananmunaa
noin 10 cm pala kurkkua kuutioituna
1 rkl sinappia
1 tl sitruunamehua
2 vartta kevätsipulia (tai ruohosipulia hienonnettuna)

Sulata katkat hiljalleen jääkaapissa ja valuta huolella.
Napsauta parsojen tyvestä pari, kolme senttiä pois.
Jos parsa on tuoretta, sitä ei tarvitse kuoria.
Kuumenna voi paistinpannulla. Kun se kuohahtaa, nosta parsat pannulle. Paista parsoja käännellen viitisen minuuttia.
(JOS parsat ovat paksuja ja vaativat lisäkypsennystä, kaada päälle vettä sen verran, että parsat vain juuri ja juuri peittyvät.
Kiehauta ja anna kiehua muutama minuutti. Kaada vesi pois.)
Anna parsojen jäähtyä.
Sekoita majoneesin joukkoon hienonnetut munat, kurkkukuutiot, sinappi, sitruunamehu ja ruohosipuli ja puolet katkoista.
Kokoa annokset laseihin jos tarjoat alkupalana:
alle parsanpaloja, päälle ravunpyrstöjä ja
kolmanneksi kerrokseksi majoneesia. Toista kerrokset uudestaan.
Tai tee kuvan mukainen annos.

Kuten kuvasta näkyy ehdottomasti parhaita tuontiparsoja, mitä on ollut tarjolla. En kuorinut, en lisäkeittänyt, vain muutaman minuutin paisto pannulla. Voita oli parikin ruokalusikallista. Salaattia, katkarapuja ja parsaa! Niin mun herkkuruokaa. Juhlaruokaa. Kolesteroli nousee, eikä kaloreitakaan puutu, mutta hei, lauantai! Ja varmaan teen pääsiäisenä uudelleen.

Olisiko tässä sinunkin pääsiäispöytääsi alkuruoka? Tai isona annoksena pääruoka, jolloin voit paistaa oheen vähän makkaraa. Tästä kuvastani puuttuvat pikkumakkarat (Nürnbergin Güntherit), joita lähinnä Pehtoorille paistoin muutaman oheen, vähän sellainen surf & turf -annos sitten tuli. Ja edelleen maut sopivat hyvin yhteen.

Ja pääsiäiseen – tai siis huomiseen palmusunnuntaihin liittyvä – on myös pääsiäisylläripolku, jonka olen melkein jo tehnyt valmiiksi. Apsulle on huomenna tiedossa aarteen etsintää. Rasteja pitkin kotiamme on kymmenkunta, ja aarre on tietysti Ryhmä Haun iso pääsiäismuna. Toivottavasti pojasta juttu on yhtä mukava kuin ylläriä valmistelevasta mummistakin. 😉

Asioita, jotka pysyvät

Sunnuntai, ei ihan tavallinen, mutta pikkuperheen tulo sunnuntaisafkalle ei ole minkään tahon karenssi- ja eristäytymismääräysten alainen (jos oltaisiin Itävallassa olisi jonkun pitänyt jäädä pois. 🙁 ) sillä siellä vain viiden hengen kokoontumiset ovat nyt sallittuja, joten tänään sellaista juhlaruokaa, jonka olin ajatellut, kun vielä oli toiveissa saada tytär mukaan perhepäivälliselle. Noh, voimme toistaa tämän menun, kunhan olot taas tasaantuvat ja matkustaminen käy vähemmän riskaabeliksi.

Sitäkin mietin tänään, että onneksi Tyär ei enää asu Meksikossa, onhan Helsinkikin juuri ja juuri äidin hanskattavissa olevan välimatkan päässä tässä kriisiajassa, ja onneksi astmaatikko-systeri ei enää asu Iissä ja onneksi äiti on palvelutalossa, jossa on hyvä ja huolellinen huolenpito. Onneksi on netti ja onneksi on puhelimet.

En muista, milloin viimeksi olisin ollut lenkillä ilman kameraa, tänään olin. Lähtiessäni sää oli vähän tuhnu, harmaata, harmaata, vähän kontrasteja, vähän .. vähän yhtään mitään. Ehkä silläkin oli vaikutuksensa, etten edes yrittänyt hakeutua mihinkään erityiseen kuvauskohteeseen. Painuin vain lähimetsään, ja kun tuuli mereltä, ja tuuli tuntui aika kovalle, lähdinkin lapsuuteni poluille syvemmälle metsään ja kohti merenrantaa. Polulla naapurit tulivat vastaan, emme halalilleet, mutta sain ohjeen, miten pääsen kätevimmin Piispanlettoon. Siellä kävin joskus pentuna hiihtämässä, vanhempien kanssa, sittemmin koulukavereiden kanssa, ja teininä muutaman kaverin kanssa kesäiltana tupakalla. Rajahaudan Arinasta käytiin ostamassa sippi-Bostonit ja eikun Piispanlettoon … Lähitienoo ja lenkit pysyvät – vuosikymmenestä toiseen.

Noh, tänään paljon raittiimmat tavoitteet kuin tupakalle karkaaminen. Se ainainen vähintään 10 000 askeleen lenkki, – sehän se. Ja sainpas pajunoksia samalla taaperruksella.

Kotiuduttuani kohti pottuvoin ja poronkäristyksen valmistusta, ja jo eilen pitkälle valmistellun kettukarkkikakun viimeistelyä.

En edes ole mikään kettukarkkifani (ovat liian pliisuja minun robustiin makumaailmaani), mutta jostain syystä tämän kakun teko on ollut missio jo tovin. Ja tänään! Voila! Kettukarkkikakku! Kotilieden sivuilta vohkittu resepti repii otsikon ”Kettukarkkikakku, johon jää koukkuun”. No joo, joku voi jäädäkin. Minä en. Esim. New Yorkin juustokakku on paljon enemmän koukuttava, mutta ei tämäkään huono ollut.

Alkuperäisohjetta piti taas hieman säätää; semminkin kun kommenttina oli, että ”on vähän pliisu” tms. Siis muutoin alkuperäisohjeen mukaisesti, mutta ”vaniljauutteen” tms. kohdalla 2 – 3 tl vaniljasokeria ja jos kakkua ei ole nauttimassa pieniä lapsia, laittaisin pohjaan 1 – 2 rkl amaretto-likööriä. Tänään en lisännyt, kun oli pieniä ruokapöydässä (”Mummi, saanko vielä noita karkkejakin?”)  Sikäli hyvä kakku, että Juniori & Miniä, jotka haluavat laskiaispullansa hillolla, eivätkä mantelimassalla, tykkäsivät tästä mantelipohjasta. Joten ei muuta kuin ennakkoluulottomasti kokeilemaan.

Jälkkärit ovat hyväksi. Aina.

On asioita, jotka pysyvät.

Keittiöhommia

Tästä on tulossa ruokaviikonloppu. Tänään on oikeastaan koko päivä mennyt ruoan parissa.

Soppatykkipäivä, ja huomiseksi appelsiinikakku. Astiakuvauksia ja ruokakuvauksia. Nämä molemmat pienet toimeksiannot nyt kuvattu, josko viikonloppuna saisin käsiteltyä ja toimitettua asiakkaille. Juuri sopivasti on ollut pieniä kuvaushommia, korttiprojektit taas ensi viikolla pramille.

Tänään oli jälleen turskapäivä. Se on kyllä maukas kala. Turskanseläke, joka on jotensakin saman hintaista kuin Norjan lohi (tänään 24,90 €) on ruodoton, valkoinen, kiinteälihainen erinomaisen hyvän makuinen fisu. Kokeilehan.

Sen valmistamiseksi on netissä mitä moninaisempia vinkkejä ja reseptejä, mutta minä olen – tähän asti – tyytynyt pitämään homman simppelinä: kevyt suolaus ja vähän valkopippuria, sitten palasten pyörittely panko-jauhoissa ja paisto voissa. Muutama minuutti puoleltaan ja voilla valelua paiston aikana. Tänään tein oheen jokirapusalaattia/salsaa ja avasimme parsakauden. Olipa makeita parsoja. Vähän sitruunaa ja tietysti voista hollandaisea. Ihan kevätruoka.


Pohjoisesta omien kokkailujensa parista palanneelle Pehtoorillekin kelpasi.

Ruoka onkin ollut oikeastaan ainoa keväinen juttu tänään: aamulla oli ankean harmaata, lumisateista. Jopa siinä määrin, että skippasin lenkin ja tyydyin vain tekemään lumityöt. Somessa ja tyttären viesteissä näyttää eteläisemmässä Suomessa jo olevan kovinkin kevään tuntua. Täällä ei.

Nälän hankkimista ja siirtoa

Pikisaaren uimahuone on taas (varmaan jo syksyllä) maalattu valkoiseksi, eikä graffiteja ja sotkuja nyt näy. Hyvä niin. Tänään sen värit olivat sävysävyyn pakkaspäivän aurinkoisessa aamupäivässä; sinivalkoinen jokisuisto houkutti ulkoilemaan monta tuntia. Unohtui kaikki huolet ja tekemättömyydet, jokirannoilla oli tyventä ja merkillisen hiljaistakin. Olisipa ollut repussa termari ja siinä kahvia, ja vaikka pieni pullakin. Olisipa ollut leppoisaa tuossa auringossa kahvit nautiskella.

Ulkoilun jälkeen oli tietysti kova nälkä, ja tänään oli lohimedaljonki-päivä. Oheen sellainen tsatsikityyppinen salaatti, ja kun jotain hiilariakin oli tarpeen (Pehtoorille) olla niin paistoinpa toisen kerran perunanuudeleita. Jokos olet kokeillut? – Tulee nopeasti hyvä perunalisäke, juuri tällaisissa yhden-kahden hengen arkikokkauksissa ainakin toimii hyvin. Eikä peruna pikapaistossa murene ja muhennu vaan perunasuikaleet pysyvät nuudelimaisina. Pieni nokare voita valmiin annoksen päälle tekee tästä pikaruoasta herkkua.

Olenkohan jo kertonut, miten olen jostain oppinut paistamaan lohimedaljongit siten, että niistä tulee pinnaltaan rapeita ja muutoinkin hyviä? Ehkä olen, mutta kerronpa uudelleen. Tämä on minulle aika uusi (pari vuotta vanha?) keino. Siis: ota lohi jääkaapista huoneenlämpöön ja mausta toinen puoli kalasta Kalaneuvoksen kalamausteella, vähän sitruuna- tai limemehua pintaan. Kata pöytä, tee salaatti, mahdolliset muut lisukkeet ja sitten laita pinnoitetun paistinpannun pohjalle sormisuolaa (Maldon), laita lohi, maustamaton puoli alaspäin pannulle, ja vasta sitten levy päälle. Älä sekoittele ja kääntele, vaan anna kalan paistua niin, että pinta ruskistuu ja käännä vasta sitten. Oliskohan kokonaispaistoaika noin viisi minuuttia. Näin lohesta valuu rasva pannulle, johon se minun mielestäni kannattaa myös jättää, ja nostaa vain kala suoraan lautasille. On hyvää.

Pizzasunnuntai

Pizzaperjantai. Sellainenhan monessa perheessa kai nykyisin on? Kun lapset meillä olivat alakoululaisia ja varhaisteinejä, meillä oli perjantaisin ”herkkuilta”. Se tarkoitti ”oikean ruoan” korvaamista kaikille erikseen ja yhdessä valituille mieluisille naposteltaville: popcorneja, kasviksia dipattavaksi, Baby-Bel -juustoja, pikkuprinssejä, patonkia, sinihomejuustoa ja brietä, hedelmiä, paahtoleipää, joskus graavilohta tai savuporolastuja, karkkia, jäätelöä, – lapsille limpparia, vanhemmille viiniä. Ja kun oli syöty, siirryttiin takkatulen ääreen lukemaan, höpöttämään, kuuntelemaan musiikkia (mikä joskus vanhempien mielestä ei ollut parasta mahdollista 😉 ). Mutta siis, tänään meillä on ollut pizzasunnuntai.

Ja minulla oli eka kertaa oikeita pizzajauhoja = 00  (Italiassa vehnäjauhojen jauhatusasteet merkitään numeroin (1, 0 ja 00), jolloin 00 on hienoin jauhatus ja 1 vastaavasti karkeaa jauhoa.

Kotipizzat Rantapellon La Festan tapaan 

    • 4 dl pizzajauhoja (00)
    • 2 tl kuivahiivaa 
    • 1 tl suolaa
    • 2½ – 3 dl kylmää vettä
    • ½ dl oliiviöljyä

Sekoita kuivat aineet, lisää vesi ja öljy. Sekoita yleiskoneen taikinavatkaimella (tai käsin). Vaivaa kunnolla 5 – 10 minuuttia. Siirrä pizzataikina jauhotetulle työtasolle ja leikkaa 4 osaan. Pyörittele pienen jauhomäärän avulla taikinasta palloja, nostele sopivaan vuokaan, voitele pinta kevyesti öljyllä ja peitä kelmulla. Laita taikinapallerot yöksi jääkaappiin. 

[Näitä 00-jauhoja alkaa olla jokaisessa vähänkään paremmin varustellussa marketissa…]

Tee tomaattikastike pizzoille seuraavasti: kattilan pohjalle pari rkl oliviiöljyä ja siihen pari murskattua valkosipulinkynttä. Mukaan yksi pieni purkki tomaattipyretta ja purkki Muttin Pizza-kastiketta (toki tavallinen tomaattimurskekin käy), 1 tl sokeria ja 1 tl suolaa. Hauduttele puolisen tuntia.

Seuraavana päivänä jauhota leivinalusta ja kädet, levitä pizzataikinapallo haluamasi kokoiseksi, tarvittaessa kaulitse ohuen ohueksi. 

Peitä pizza itsetehdyllä tomaattikastikkeella ja mieluisilla täytteillä. Paista 250-asteisessa uunissa (uunista riippuen) noin 15 minuuttia. 

Tulihan hyviä pizzoja. Oli helppo leipoa ja saada taikina ohueksi ja pellille. Oikeasti kotipizzoja. Ohut, rapea pohja ja jokainen sai tehdä toppingit itse. Apsukin.

Meillä oli tänään pullollinen Ruffinon Chiantia, joka ”sellaisenaan” ei sykähdyttänyt, ei ainakaan positiivisesti, mutta yllätys, yllätys, ruoan kanssa se pelitti oikeinkin hyvin. Sopi pizzan sekä salami- että äyriäispuolikkaan pariksi oikeinkin hyvin. Ruffinon Pinot Grigio meillä oli perjantaina kuhan kaverina, ja se kyllä yllätti positiivisesti. Oli odotuksiakin parempaa. Pinot Grigio sopii varmasti myös tattirisotolle, ja miksei pizzallekin, jollei punaviini maistu.

Harmittaa, että pizzanälkä oli myös minulla niin kova, ettei ole ainuttakaan kuvaa meidän pizzoista.

EDIT: yleisön pyynnöstä (=Katrin kommenttia alla). Muutama pala jäi kotipakettiin ja pyysin Junioria äsken kuvaamaan vaikka kylmästä slicesta kännyllä profiilikuvan, jotta näkyisi pohjan ohuus. Tässäpä siis se… Tuo epämääräien hyytelö vasemmassa reunassa on hillottua punasipulia. Sekin oli hyvää! 😉

Onneksi kuitenkin kuva Eeviksestä, jonka uusi herkku (pizzan lisäksi) on Muumi Smoothie. Silmät liki kyynelissä, kun se loppui…

Tämä on loppu!