Reseptit

Kylmä vappupäivä lämpimästi sisällä

Vappupäivä. Ei niin perinteinen.

Kerta kaikkiaan en tarennut lähteä katsomaan ja/tai kuvaamaan vanhoja autoja.

Vain pienen pieni pyrähdys Nallikarissa, jossa rannasta sentään lähteneet jäät. Ei ulkoilijoita, ei vappuilijoita, puhumattakaan brunssipiknik-ihmisistä. Meitä taisi siellä olla kymmenen henkeä. Enkä todellakaan viihtynyt kauaa…

Heti puolelta päivin siirryin Festaan tekemään meidän vappupäivällistä – pikkuperhe tulisi syömään, ja vaikka menuni ei ollut erityisen kunnianhimoinen, oli siinä puuhastelua.

”Lohta kolmella tavalla”. Alkuun tällainen lautasellinen, jossa (itse) limegraavattua lohta ja lohitartaria smetanassa. Ja sitten tuo kelmussa kypsennetty kananmuna. Kerran ennenkin olen tehnyt. Silloin tuli kauniimpia, nytkin hyviä. Ohessa myös saaristolaisleipää ja patonkia, joka oli Apsusta parasta tässä vaiheessa. Alkuruoan kanssa meillä oli Piper Heidsieck Cuvée Essentiel – samppanjalle vapun lisäksi toinenkin syy: olin joskus luvannut Juniorille, että sitten kun … 🙂 Nyt oli se kun.

Pääruoaksi hiiligrillattua lohta, oheen avokadomousse, puikuloita, pinaattia. Apsu tykkäsi nakeista, joita vain hänelle oli tarjolla, ja Eevis uudesta tuttavuudesta: peruna-porkkanapiltistä.

Jälkkärin tekivät Miniä ja Pehtoori. Miniä (joka reseptin oli löytänyt) teki kaiken muun, mutta Pehtoori paistoi ”munkit”. Minä en ole rasvakattiloiden kanssa paras mahdollinen toimija. Turhan vaarallista touhua minulla. Ja hyviähän niistä tuli. Olen tainnut vain kerran elämässä tehdä munkkeja (mikä kertoo siitä, etten ole oikein munkkien ystävä), mutta näitä voisin joskus tehdä itsekin. Ohje on täällä. Kyllähän nämä maistuvat varmasti muulloinkin kuin vappuna.

 

 

Lankalauantain lämpö sisällä ja ulkona

Lankalauantai. Pyöräilypäivä, kauppareissupäivä, leivontapäivä, perhepäivä, ruokapäivä, lämmin kevätpäivä, pyöräilyilta, patiokauden avauspäivä, kuvausilta, … Niin hieno ilta.

Tänään oli jälkkäriksi ”nyhtöpullaa”. Tein siitä pääsiäisversion.

Ensimmäisen kerran tämän tyylistä sain jokunen vuosi sitten viininmaistiaisissa. Pullaa ja punaviiniä. Se on alsacelainen (Strassbourghin kaupungin vastaanotolla kuulemma tarjottu) juttu. Ja sieltä se kantautui meidän makumaailmaamme. Ja uskokaa pois: on mahdottoman hyvä yhdistelmä. Tonnikalapääruoalta jäi tilkat punaviiniä (Pinot noir, parempi olisi joku ”hilloinen” appasimento) ja kyllä niiden kanssa maistui ihan yhtä hyvältä – paremmaltakin – kuin sitten kahvin kanssa.

Ohje, jonka perusteella tein, on Kinuskikissan sivulla: jouluversiosta jätin pois piparkakkumausteen ja vaniljasokerin vaihdoin tyttären Meksikosta tuomaan vaniljaan (palaan siihen joku päivä… ). Tähtipulla tai nyhtöpulla-nimelläkin löytyy vastaavia ohjeita, mutta juuri tämä ohje on ainakin minulla toiminut. Jokainen voi ”nyhtää” sakaran itselleen.

Kun pikkuperhe ja tyär lähtivät (Apsu sai sitten kummitätinsä yökylään 😉 ), me lähdimme Pehtoorin kanssa pyöräilemään. Ja päädyimmepä lopulta Keltaisen aitan patiolle: liekö koskaan ennen avattu patiokautta näin aikaisin. ”Yhillä” oltiin tyynessä, lämpimässä illassa tovi. Aika paljon oli väkeä torinrannassa. Pehtoori palasi kotiin, minä jäin kiertelemään rantoja, – ja yllättävää – kamera mukana.

Ei niin kiireinen torstai

– Kuule, Tane, mun kummitäti tulee tänään Ouluun. Mun kummitäti. Se tulee tänne meille pelaamaan mun kanss Kimbleä.

Näin Apsu oli aamulla pikkusiskolleen kertonut. Tanelle siis. 😉 Ja niin se kummitäti tuli puolenpäivän junalla (”halvempi, pystyy tekemään kouluhommia samalla, ja pyöränkin voi tuoda”). Ja nyt kummitäti on Apsun kanssa pelaamassa Kimbleä poljettuaan sinne jostain Kiimingin tai Haukiputaan kautta.

Minun pyöräilyintoni on pientä tyttären touhuihin ja tavoitteisiin verrattuna. No mutta, pyöräilin minäkin tänään. Intiön vesitornikin tulee johonkin korttikuvaan… 😉


Ja kyllä meitä on auringolla ja lämmölläkin hemmoteltu. Ja iltapäivän lopulle asti ihan tyven. Aamulla Caritakseen mennessä joki Patosillan kohtalla liki rasvatyyni. Ja kyllä oli katupölyä. Vahinko ettei ollut kameraa mukana, sillä kaupungin yllä leijunut pöly oli kyllä ennen näkemättömän runsas, ihan pilvimuodostelma.

Tänään oli kasvisruokapäivä. Tyttären herkkuja tämmöiset jutut: pieniä parsapiiraita ja marinoitua mozzarellasalaattia.

Pienet parsapiiraat
(Ohje Viini-lehdestä)

1 pkt (500 g) pakastevoitaikinalevyjä
15 vihreää parsaa
2 1/2 dl pecorino-juustoa raastettuna
1 dl ricotta-juustoa
3 rkl mintunlehtiä hienonnettuna
1 rkl sitruunankuorta raastettuna
sormisuolaa
mustapippuria

1. Leikkaa jokainen sulatettu taikinalevy kolmeen osaan. Tee levyihin noin 1/2 cm kokoinen reunus veitsellä (älä leikkaa pohjaan saakka). Nosta palat leivinpaperilla päällystetylle uunipellille.
2. Leikkaa parsat sopivan pituisiksi siten, että ne mahtuvat taikinan reunusten sisään.
3. Sekoita pecorino-raaste, ricotta, minttu ja sitruunankuori keskenään. Mausta suolalla, pippurilla ja ripauksella chiliä.
4. Painele seos taikinapalojen keskelle, reunuksen sisään. Nosta päälle parsat. Voitele taikinareunukset munalla.
5. Paista 200-asteisessa uunissa 12–15 minuuttia.

Minulla oli kaksi nippua parsaa, ja puolikkaita paloja jäi aika paloja, päätynevät johonkin pikkuiseen keittoon tms.

Hyviä nuo olivat. Luulenpa että teen toistekin. Lasilliset uutuusroseviiniä nautimme ohessa. Provencesta Mirabeau rose oli kovin hailakkaa väriltään, eikä maku ilman ruokaa ollut kovinkaan kummoinen, mutta tovin lasissa avauduttuaan ja ruoan kanssa siitä sukeutui oikein hyvä keväinen, kesäinen ruokajuoma.

 

 

Talvi taittuu

Harvoinpa tuuli minun kokoistani ihmistä merenrannassa heiluttaa. Tänään heilutti. Jo matkalla Möljän kärkeen tuuli kovasti, puista lähtevä humina, ääni ja tuntu olivat vahvoja. Nimenomaan vahvoja.

Pysyin kuin pysyinkin pystyssä (jälleen kiitos Ice Bugien ja ominaispainoni 😉 ), ja sain sen ”pakolliset”  10 000 askelta täyteen. Ja kymmeniä otoksia muistikortille. Tänään visuaalisinta olivat rapakot. Ja taivas. Palapeleihin on uusia taivaita… 😉 Ja kadutkin.

Kevättä kohti.

Iltapäivällä olennaisinta sapuskan teko. Piiiiitkästä aikaa keittelin simpukoita. Merimiehen tapaan. Melkein helpompaa kuin nakkien keitto. Ja mukava ruoka.

Pääruoaksi haukea. Eilisen voutineuvoston kokouksen yhteydessä sain Vice-Conseiller Culinairelta (keittiö- ja ruoka-alan ammattilainen viimeisen päälle) vinkin hauen valmistukseen. Meillä ei ollut pilkkisaalista, mutta lähikaupasta löytyi sekä haukea että kylmäsavulohta (en enää huoli muuta kuin Hailuodossa savustettua) ja minulla hyvä kalarulllien ohje, joka toimi myös hauen kanssa. Oheen parsaa ja hollandaisea.

Tämä viikonloppu tuntuu merkillisesti ansaitulta. Siispä siitä nautimme. 😉  Suosittelen teillekin. 😉

Ai niin, ja suosittelen tätäkin. Ihan tieteellisen tutkimuksen parissa tässä nytkin … Litran (muovi)pullollinen maksaa 11,50 euroa. Ei paha, ei millään muotoa. Italian zinfandel

Ei nyt niin tavattoman erikoinen, mutta suht edullinen italialainen kelpo zinfandel.

Ruokaperjantaina paljon kaikkea

Nyt on ihan tavattomasti kaikkea. Kuohuttavaa, innostavaa, pelottavaa, uutta, vanhaa (joka sekin minua on kautta aikojen innostanut), kevättä, tulevaa, menneen taltioimista… On niin paljon, että tuntuu olevan jonkinlainen pullonkaula-efekti: mitään ei tule ulos, mitään ei pysty käsittelemään, ei ymmärtämään, ei kokemaan, ei iloitsemaan, ei suremaan, ei pelkäämään.  Onko se kevät?

Tänään kuulin joutsenten äänen, vai kuulinko sittenkään? Lenkillä kävelin kohti niitä, olisinpa kävellyt vielä enemmän kohti. Kyllä ne olivat joutsenia! Olin kävelemässä Kuusisaressa (jonka jalkakäytäviä ei ollut hiekoitettu ja olin ilman nastakenkiä, koska tarkoitus mennä myös kauppoihin, joissa en tykkää kävellä nastat napsuen. Se tekee eläkeläisvaikutuksen; ja minähän edelleen kiistän olevani lähelläkään eläkeikää. Saatikka eläketuloja. 😉 Mutta siis, minkä kuvan menetinkään, kun olin niin kaukana. Tässä se Kuusisaaresta Hietasaareen otettu otos; on pilkkijä ja on joutsenet, mutta miten kaukana!! Mutta siellä on ne joutsenet! On kevät!

Sitten toinen paha virhe tänään. Menin Sokokselle: olin lukenut jostain mainoslehtisestä, Face-mainoksesta, any way jostain, että juuri se minun käyttämäni shampoo ja hoitoaine (kalliita Redkenin tuotteita) olisivat jotensakin puoleen hintaan tänään kaupan: miksipä en hakisi sekä kotiin että mökille isot pullolliset lempparituotteita ja kävisi samalla Herkussa kaupassa ja vielä hankkimassa Juniorille synttärilahjan. VIRHE!! Siellä oli ihan tavattoman paljon ihmisiä, ahdasta, jonotusta, melkein rynnimistä. Auts! Ei mun juttu. Mutta olin urhea, ja melkein kaikki aiottu tuli hankittua. Ja ”halavalla”. Tiedättehän Vilenin tyyliin. Ei, en ostanut mitään ylimääräistä.

Tai noh, olin ajatellut ostavani meille kuhafileet, mutta kun tiskissä oli parhaimman näköistä tonnikalaa ikinä, unohdin vastuullisen ihmisen roolin, unohdin hinnan (joka siis oli paljon vähemmän kuin ahven, kuha tai muu arvokala) ja ostin meille kaksi isoa, tuoretta tonnikalapihviä. Ja kuvassa on se visio, jolla niiden valmistamiseen ryhdyin.

Toisen kerran tein näin. Ja ihan oma sovellus on tämä. Aika vaikea, mutta koeta seurata. 😀

Tonnikalapihvit italialaisittain

2 tonnikalapihviä
2 rkl voita
1 prk Barillan Ricotta-kastiketta (muut ei kelpaa! 😉 )
suolaa ja pippuria
parmesaania

Ota pihvit ajoissa huoneenlämpöön. Teen lisukkeet (meillä tsatsiki-salaattia ja bulguria) valmiiksi, kuumenna voi ja paista tonnikalaa pari minuuttia puoleltaan. Korkeintaan pari minuuttia: pinnan on oltava ruskea mutta file ei saa kypsyä sisältä. Kaada ricottakastike pannulle, kuumenna, anna hetki kypsyä, sammuta levy ja anna kalan imeä makua. Paistaessa suolaa ja pippuroi. Lopuksi ripottele pinnalle parmesan-raastetta. Helppoa, hyvää ja tänään tarjouksen myötä halpaakin.

Ja alkuruokana meillä oli astetta parempi hernekeitto. Sellainen perjantain hernesoppa: cashewpähkinöitä ja basilikaa. Simppeliä, hyvää ja toistekin tehtävää keittoa, jota äidillekin tuli samalla keittämisellä moneksi kerraksi.

Ohje on — ? Koti ja keittiö -lehdestä? Yritän etsiä… Mutta olipas sellainen ”astetta-parempi-hernekeitto”.

Uusia keittiökokeiluja

Tämän viikonlopun teemana ei ole ollut reippailu, ei ulkoilu, ei mikään ylenpalttinen ahkeruus, vaan ruoka.

Tänään oli Rantapellon koekeittiössä testattavana muutama Soppa365-sivustolta löytynyt lupaavan oloinen resepti.

Minulta on joskus kysytty, että mistä ja miten löydän hyviä ruokaohjeita, mistä tiedän, että ”tuo voisi olla hyvä”. – En tiedäkään. Mutta joku intuitio on: ruoassa täytyy olla niitä aineksia, joista pidän ja siinä ei saa olla niitä. joista en pidä. Kerrassaan vaikeaa, eikö? Olennaista on myös, että ruoan tekeminen ei saa olla loputonta pipertämistä, eikä ihan kovin montaa erilaista kypsennysvaihetta etc. Näistä lähtökohdista tälle päivälle oli valikoitunut pari uutta reseptiä.

Paras suolainen pannari ikinä!! Eikä ollut vaikea. On kaunis. Tein sen vähän kuin lisukkeeksi. Pääruokana oli lampaanfileitä ja eilistä sitruunarisottoa. Ja sitten pannari, jossa siis salaatti ja hiilari ja kastike (tsatsiki) samassa paketissa. Tämä kyllä sopii lounasruoaksi tai arkipäivälliselle. Tänään sitä jäikin vähäsen, katsotaan ja maistellaan, millaista on huomenna … Mutta siis (ihan vähän vain sovelsin Soppa365-ohjetta):

PINAATTI-FETAPANNARI JA MINTTUTSATSIKI

150 g pinaattia
150 g fetajuustoa
3 kananmunaa
3 dl vettä
2 dl kreikkalaista jogurttia
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1/2 dl oliiviöljyä
1 tl suolaa

Minttutsatsiki

2 dl kurkkua raastettuna
1/2 tl suolaa
3 dl kreikkalaista jogurttia
2 rkl minttua hienonnettuna
1 valkosipulinkynsi

Lisäksi

1 l erilaisia tomaatteja
200 g leikkelettä
3 dl salaattipinaattia
mintunlehtiä

Sulata pinaatti pakkauksen ohjeen mukaan. [Tein tuoreesta pinaatista, pikaisesti ryöppäsin sen.]

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Murustele feta. Riko kananmunat kulhoon. Sekoita pinaatti, vesi, jogurtti, jauhot, öljy ja suola joukkoon. Sekoita ja lisää fetamurut. Kaada pannaritaikina leivinpaperilla päällystetylle uunipellille ja kypsennä uunissa 30 minuuttia. Tee sillä aikaa minttutsatsiki.

Raasta kurkku ja sekoita suola raasteen joukkoon. Anna kurkun itkettyä viitisen minuuttia. Kaada raaste siivilään ja painele kurkusta irtoava neste pois esimerkiksi kauhalla. Kaada raaste takaisin kulhoon ja sekoita jogurtti joukkoon. Hienonna minttu ja valkosipuli ja lisää ne kurkku-jogurttiseokseen.

Lusikoi minttutsatsiki jäähtyneelle pannaripohjalle. Levitä tomaatit pannarille. Asettele leikkeleviipaleet pieninä ruusukkeina tomaattien väleihin. Koristele salaatilla ja pinaatilla.

Jälkiruoaksikin jotain uutta. Tai noh, kerran joskus vuosia, vuosia sitten olen yhden Charlotte Russen tehnyt. Ehkä jouluksi tai viinikerholle. No nyt joka tapauksessa ei ihan ”normijuttu”. Mutta tulipa mieleen, että tästä voisi tehdä sellaisen lakkaversion. Lakkahillolla ja marjoilla… Tänään ”kuningatar-versio” eli vadelmia ja mustikkaa.  Lakkaversio olisi enemmän pääsiäisen värinen?

Charlotte Russe

Kääretorttu:

4 munaa
1 dl sokeria
1 1/2 dl vehnäjauhoja 
1 tl leivinjauhetta

Täyte:

2 dl hilloa kuningatar-hilloa
3,3 dl kuohukermaa vaahdotettuna 

Täyte:

8 liivatelehteä
4 dl kuohukermaa
1 dl tomusokeria
2 tl vaniljasokeria
2 dl sulatettuja vadelmia 
400 g maitorahkaa
1 dl marjamehua/maitoa

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet ja lisää ne hyvin sekoittaen siivilän läpi taikinaan.
Kaada taikina leivinpaperille uunipellille ja paista 200-asteisessa uunissa 7 – 10 min.
Kumoa kypsä torttu toiselle leivinpaperille, jolle on ripoteltu hieman sokeria. Anna jäähtyä.
Vaahdota kerma, tomu- ja vaniljasokeri. Levitä hillo ja kermavaahtoa (1/3 vatkatusta) torttulevylle ohueksi kerrokseksi. Rullaa tiukaksi kääretortuksi jättäen sauma alaspäin.
Valmista täyte. Liota liivatelehdet,. Vaahdota sillä aikaa kerma vaahdoksi ja lisää joukkoon tomusokeri ja vaniljasokeri.
Sekoita sulaneet marjat ja maitorahka keskenään. Kuumenna marjamehu ja sekoita liivatteet mehuun.
Sekoita mehu rahkan joukkoon hyvin sekoittaen. Yhdistä kermavaahto rahkaan hyvin sekoittaen.
Vuoraa noin 3 l kulho kelmulla. Leikkaa kääretortusta siivuja ja vuoraa vuoka siivuilla.
Kaada täyte keskelle ja tasoita pinta kääretorttuviipaleiden tasolle.
Hyydytä kokonaisuus kylmässä, mieluiten seuraavaan päivään.
Ennen tarjoilua kumoa kakku vuoasta tarjottimelle.

 

Toki tämän voi tehdä käyttäen valmista kääretorttua, tulee ehkä kauniimpikin, mutta do-it-yourself – saat paremman.

Me kaikki olimme tyytyväisiä. Taas tuli mieleen, että pitäisi useamminkin kokeilla jotain uutta, unohtaa oma repertuaari. Niin tässä, kuin monessa muussakin asiassa.

Kohti ensi viikkoa…

 

Ruokaviikonloppu

Tälle viikonlopulle näyttää olevan ominaista ruoka (- ja huolikin).

Koskapa sää on ollut mitä kurjin, skippasin lenkin, ja käytin aamupäivän reseptien etsimiseen. Tälle viikonlopulle ja ensi viikon soppakeittiöön etsin uusia ohjeita, – ja tiedättehän miten käy, kun alkaa surffailemaan… Hyvinkin parituntinen kului paitsi ruokablogeissa ja -lehdissä klikkaillen, myös piipahdellen kaiken maailman typerillä julkkissivuilla, asiallisilla elämäntapasivuilla, välillä neuleohjeita etsien, FB:n ”kaikki” valokuvaussivustot koluten … Kaiken kaikkiaan yhtä tyhjän kanssa. Paitsi että niitä reseptejä kyllä löytyi. Huomiseksi parikin ja tälle päivälle ensimmäinen kokeiluun: sitruuna-vuohenjuustorisotto.

Kun kokeiltavia ruokia ja varsinkin uusia keittoideoita löytyi useampikin, kauppalappu venyi aikamoisen pitkäksi. Liki kaiken tarvittavan löysin meidän lähikaupasta. Ja kyllähän se väistämätöntä oli, että parsaa oli tänään. Sen valmistin ”vanhalla” ohjeella: Kellogg´s-pecorino-kuorrutus. On se vaan hyvä ja helppo. Ja sitten oheen – ei suinkaan prosciuttoa, kuten tavallista vaan – speckiä. Savustettua ilmakuivattua kinkkua. Pirkka-merkkinen on ihan kelpoa, mutta kyllä kaipasin sellaista speckiä, jota oli Wienissä hotelliaamiaisilla. Ja sitten oheen sitä sitruuna-vuohenjuustorisottoa.

Sen ohje löytyi Soppa365-sivustolta, joka on kyllä hyvä portaali monille ruokablogeille ja -lehdille. Ainoa vaan, että välkkyvät, vaihtuvat mainokset minua häiritsevät. Mutta risotto oli hyvää!

SITRUUNA-VUOHENJUUSTORISOTTO

2 – 3 salottisipulia
1 valkosipulinkynsi
1/2 dl oliiviöljyä
3 dl risottoriisiä
7 dl vettä kiehautettuna
1 rkl (luomu)kasvisfondia
1/2-3/4 dl (luomu)sitruunan mehua
1/2 dl tuoretta timjamia hienonnettuna
1 rkl hunajaa
2 tl (luomu)sitruunan kuorta raastettuna
1/2 tl suolaa
1/2 tl mustapippuria myllystä
1 rs (150 g) pehmeää vuohenjuustoa (Chavroux)

Kuori ja hienonna sipulit. Kuullota ne oliiviöljyssä paistokasarissa. Lisää riisi ja jatka kuullottamista muutama minuutti, kunnes riisi on läpikuultavaa.

Lisää joukkoon fondi ja kiehautettua vettä desi kerrallaan sitä mukaa, kun edellinen on imeytynyt riisiin. Tarkista käyttämäsi riisin kypsennysaika pakkauksesta. Jatka kypsentämistä keskilämmöllä 12–18 minuuttia vettä samalla tavoin lisäten, kunnes riisi on kypsää, mutta siinä on vielä purutuntumaa jäljellä. Tarvitsemasi veden määrä riippuu siitä, kuinka laakeaa pannua käytät ja kuinka voimakkaasti risotto porisee, mikä vaikuttaa nesteen haihtumiseen.

Lisää kypsentämisen aikana joukkoon timjami, hunaja, sitruunankuoriraaste, suola ja mustapippuri. Kaada lopuksi joukkoon sitruunamehu, lusikoi päälle pehmeä vuohenjuusto ja pyöräytä sekaisin.

 

Ja sitten viinisuositus parsalle. Jos tällaisen viinin jostain löydät, kannattaa ostaa. Parsalle, kalalle, katkaravuille…

Itävaltalainen grüner veltliner, jota ei oikeastaan ”gryyneriksi” (poikani ilmaus) uskoisikaan. On siis voimallisempi, maukkaampi, ja hyvin kesti myös speckin savuisuuden, joten voisi sopia myös savukalalle. Onkohan savustukseen vielä kauan? – Nyt tuntuu, että on. Ulkona on pimeää, märkää, ja hitosti lunta. Mutta siis, tässä vaikka pääsiäispöytään suosituksia. Ja odottakaapas kun näette mitä huomenna on tarjolla!

Ruokaperjantai

Maaliskuu! Ah, onnea. Maaliskuu on hyvä kuu. Niin kuin oikeastaan kaikki. Mutta  maaliskuu, huhtikuu, toukokuu, elokuu, syyskuu… erityisesti. Ja tietysti joulukuu, koska on joulu.

Maaliskuun aluksi kävin ruokakaupassa kahden ison kassin kanssa – nyt kauppareissun jälkeen olen valmis kohti ruokakevään alkua. Ja se aloitettiin tänään parsalla! Tietysti! Tosin miesten MM-viestin vuoksi pieniä synkronointiongelmia päivällisen eri komponenttien suhteen mutta hyvin minä pärjäsin. Parsan lisäksi tarjolla oli – tietysti – hollandaisea sekä pinaattilettuja ja haukea serrano-kääreessä. Parasta olivat pinaattiletut. Niitä tein viime vuonnakin (resepti) näihin aikoihin. Ja kyllä niitä kannattaa paistella ainakin kerran vuodessa.

Ja kyllä ne sopivat parsan, hollandaisen ja haukikääryleiden oheen oikein hyvin.

Haukea käärittynä serrano-kinkun sisään voin kyllä suositella. Alkuperäisohje on Soppa365-sivustolta, – mutta taashan se piti vähän säätää. Siis laitoin vain ohjeen kääryleet uuniin. Kolmen hoon juttu: helppoa, halpaa, hyvää.

Kelpasi meille erinomaisen hyvin.

Ja pitkästä aikaa: viinisuositus. Kävipä nimittäin niin, että kun olin aamupäivän kauppareissun ja (kuvaus)lenkin tehnyt lähdin Välivainion Alkoon tervehtimään Junioria. Pojalla iltatuuri, ja pyysin suosituksia puna- ja kuohuviineistä. Ja heti ensimmäinen testattu oli kyllä erinomainen löytö.

Luulenpa että haen tätä laatikollisen pääsiäistä ja vappua varten tai ehkä sittenkin kaksi että riittää vappuun asti. 😉 Stellar Organics Brut Alkon listauksen mukaan tätä näyttäisi olevan ympäri Suomea myynnissä, eikä hintakaan ole sietämätön (alle 13 €) joten miksipä ei? Olisipa kyllä hauskaa pitää virtuaaliteisting tai -pruuvi tämän äärellä? Joskus sellaisia olikin täällä blogissa.. Mutta kerro – jos tätä testaat, piditkö? Tai kerro, mikä on sinun lempikuohuvasi? Onko se joku vuodesta toiseen sama vai kokeiletko aina uusia. Vai nautitko kuohuvaa vain ”kun on pakko”? Kokkarit, yo-juhla, vastaanotto, …? Olisipa mukava kuulla, pitävätkö muut kuohuvasta ja mistä erityisesti?

Nälän hankkimista ja poistoa

Tänään syntyi uusi kirjaidea!! Varmasti joku tekee sellaisen pian. En minä kuitenkaan, mutta julkistan joku päivä idean. Aiheen parissa kului lähes koko päivä. Iltapäivällä sitten pääsin postin kautta (laajakulmani tuli korjauksesta (330 €! – kirpasee, mutta uusi olisi maksanut tuon moninkertaisesti, joten en valita) kohti Nallikaria.

Talvikylässä alkoi tänään Baltic Snow Call 2019 – lumenveistokilpailu. Viime vuonna kävin lähes joka päivä siellä kuvailemassa, ja kuviani levisikin aika lailla. Ja tein kokonaisen kansiollisen kuvia tapahtumasta. Jo viime vuoden puolelta minulta pyydettiin sitten tarjous viisipäiväisen tapahtuman tai ainakin osan siitä kuvaamisesta, mutta enpä sitten ikäväkseni hommaa saanut. Mutta ei saanut kukaan mukaan – järjestelyorganisaatio ei toiveistaan huolimatta saanut budjettiin määrärahaa valokuvaajan palkkaamiseksi. Surku juttu.

Noh, minusta tuo on kuitenkin niin kiehtovaa touhua, että aion käydä joka päivä seuraamassa veistäjien työskentelyä. Tänä vuonna siellä on Meksikostakin joukkue!

Meksikolaisten patsasaie on jotenkin kovin erilainen kuin muilla. Kaikkien luonnokset ovat nähtävissä: KLIKS.

Kilpailualueelta lähdin vielä merenrantaan kuvailemaan, ja kyllä oli ihan riivatun kylmä!! Kaunista ja merisavuakin, mutta kylmä repivä tuuli.

Kotiuduttua olikin hyvä ryhtyä kokkailemaan talvista pastaruokaa. Uusi ”hittipasta” on uunifetapasta, joka on kuulemma saanut fetan loppumaan joistakin kaupoista. No meillä on aina pieni Patros-fetavarasto kotonakin, tykkään tehdä uunifetaa varsinkin sunnuntain liharuokien kumppaniksi ja toki salaattijuustona se on vuohenjuuston kanssa meillä hyvin tavallinen, joten fetaa ja muitakin tarveaineita oli ilman erityistä erityisesti hankkimista. Tein ihan ”alkuperäisohjeen” (Liemessä-blogin Jennin ohje) mukaan.

Uunifetapasta

kahdelle 

250 g hyvää pastaa
200 g fetajuusto
1 dl oliiviöljyä
1/2 punainen chilipalko
1 rasia kirsikkatomaatteja
pippuria
ripaus suolaa

tarjoiluun:
basilikaa

Lorauta uunivuoan pohjalle tilkka oliiviöljyä. Laita feta kokonaisena vuokaan.
Silppua chili, laita fetan päälle, ja lorauta päälle reippaasti oliiviöljyä.
Laita kirsikkatomaatit vuokaan ja pyöräytä oliiviöljyssä.
Rouhi päälle mustapippuria ja viimeistele ripauksella suolaa.

Paista uunin keskiosassa 200-asteessa 15 minuuttia.
Nosta lämpö 225-asteeseen ja käännä uuni grillivastukselle.
Nosta vuoka uunin ylätasoon ja paista vielä noin 10 minuuttia.

Keitä pasta ohjeen mukaan.
Riko uunifetaa hieman ja sekoita koko uunivuoallinen pastan joukkoon.

Ensi kerralla laitan kaksi rasiallista tomaatteja, valkosipulia ja vähän enemmän chiliä silläkin uhalla, että Pehtoori ei ole chilin ystävä, mutta varmasti vähän tuhdimpi versio sopii hänellekin.

Tuo kaunis vuoka fetaa ja tomaatteja sekoitetaan pastan joukkoon.
Buon appetito! 

 

Hyvä ruoka, parempi mieli

Eilen illalla Olli Lindholmin ”Vain elämää” -muisto-ohjelma ja tänään aamupäivällä Novalla ”Muistoisamme – Sari Seppälä”. Hiljaiseksi on vetänyt, uniinkiin ovat tulleet nämä poislähdöt. Antaneet leimansa tälle viikonlopulle.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Mutta pienestä alakulosta huolimatta ei huolta tänään. Aamupäivällä nettikoulutusta paistinkääntäjien uuteen tiedotusjärjestelmään, sitten radio auki, lenkille ja …

Pikkuperhe tuli syömään.

Pääruokana oli karitsan karetta ja sitten oheen samaa porkkanalisuketta kuin meillä oli perjantaina ankan kanssa. Ohje on Viini-lehdestä.

Porkkanasalaatti

Porkkanatikut

4 porkkanaa
2 rkl rypsiöljyä
1 rkl vaahterasiirappia (tai hunajaa)
½ tl hiutalesuolaa
½ tl mustapippuria

Lisäksi 

1 appelsiini
1 ps salaattisekoitusta

Kastike

½ dl porkkanamehua
2 rkl valkoviinietikkaa
2 tl raastettua inkivääriä
1 hienonnettu valkosipulinkynsi
1 rkl soijakastiketta
2 rkl sitruunamehua
½ dl öljyä
½ tl suolaa

Leikkaa porkkanat tikuiksi.
Mittaa öljy, siirappi ja mausteet kulhoon,
ja kääntele joukkoon porkkanat.
Levitä tikut leivinpaperin päälle uunipellille.

Laita 225-asteiseen uuniin, paahda noin 15 minuuttia,
kääntele kerran.

Sekoita kastikkeen ainekset keskenään.
Leikkaa appelsiini kalvottomiksi paloiksi.

Levitä salaattisekoitus isoon vatiin, appelsiinipalat mukaan,
ja laita päälle kypsät, rapeaksi paistetut porkkanatikut.

Tarjoa kastike erikseen.

Tänään laitoin oheen vielä uunifetaa. Sekin sopi hyvin.

Kuva perjantailta.

Ja sitten jälkkäriksi, pitkästä pitkästä aikaa, sitruunatorttua, jonka ohje on myös LappItaliassa, mutta myös tässä alla. Sopii jo nyt, ja vaikka pääsiäispöytään…

Toscanalainen sitruunakakku

Pohja
200 g vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
100 g sokeria
2 munaa
100 g voita

Täyte
5 dl lämmitettyä maitoa
3 keltuaista
100 g sokeria
50 g vehnäjauhoja
1 sitruunan kuori
tomusokeria

Tee ensin täyte: laita (teflon)kattilaan keltuaiset,
sokeri ja raastettu sitruunankuori. Kuumenna
hiljalleen ja lisää jauhot ja maito. Sekoittele
koko ajan ja keitä kymmenisen minuuttia tai
niin kauan, että kastike sakenee.

Jätä jäähtymään ja tee taikina. Sekoita kuivat aineet, ja sekoita
niihin voi nokareina, lisää lopuksi munat yksitellen.
Ota puolet taikinasta ja painele voideltuun piirakkavuokaan.
Kaada jäähtynyt täyte pohjan päälle
ja kauli lopputaikinasta kansi kakulle.

Paista noin 200-asteisessa uunissa puolisen tuntia.

Toscanassa tämän kanssa ei tarjota suklaakastiketta,
mutta kannattaa kokeilla vaikka
valmiskastiketta tämän rinnalla. La Dolce Vita!

 

Aaveproomuja ja pitaleipiä

Taskisenrannan edustalla Pateniemessä on kolme vanhaa ruostunutta proomua, jotka ovat uusiokäytössä, kierrätettyinä toimivat nyt aallonmurtajina. Tänään kun ei ollut aaltoja, vaan oli huikea auringonpaiste ja tuuleton keli, menin katsomaan niitä lähempää.

Jäällä oli muitakin kulkijoita, eikä ihme sillä maisema oli mitä kaunein, kevättalvinen ja väitän että aurinko jo vähän lämmittikin. Vähän.

Joka tapauksessa viihdyin siellä vähän turhankin kauan, sillä tuli sitten kiire kotiin tekemään sapuskaa kun pikku perhe tuli syömään.

Jo eilen olin laittanut reilun kilon kimpaleen possun ulkofilettä mausteineen leivinuunin jälkilämpöön, ja nyhtöpossuahan siitä siellä sitten tuli. Tänään silppusin sen kattilaan, lisäsin mukaan yhden fondikipon, vähän vettä ja vielä pikkuisen grillimaustetta. Siitä tuli hyvä pitaleipien täyte.

Syksyllä saimme ystävien luona kotitekoisia pitaleipiä, joita en ole koskaan itse tehnyt. Tänään sitten ystävältä saadulla ohjeella (alunperin Sillä sipuli -blogista) niitä tein. Ja mietin, miksi en ennen ole tehnyt. Näistä tuli rapeita, ohuita ja kaikinpuolin oikein hyviä.

PITALEIVÄT
8 kappaletta

2 1/2 dl vettä
1 tl suolaa
25 g hiivaa
2 rkl oliiviöljyä
5 ½ dl vehnäjauhoja

Sekoita veteen hiiva, suola ja öljy.
Alusta joukkoon jauhot. 
Anna kohota puolisen tuntia tai kunnes taikina on kaksinkertainen.
Jaa taikina 8 osaan ja kauli ohuiksi leipäsiksi.
Taikina kannattaa kaulia lähes lettumaisen ohueksi,
jotta valmiiseen leipään muodostuu uunissa tasku. 
Anna kohota liinan alla puoli tuntia. 
Kuumenna uuni 250-275 asteeseen. Kuumenna samalla uunissa peltiä. 
Nosta leivät kuumalle pellille. 
Paista niin, että nousevat pallukoiksi ~ viitisen minuuttia.

Nyhtöpossun lisäksi salaattia, simpukoita, sienisalaattia, salsaa, tsatsikin tyyppistä jukurttijuttua ja avokadoa. Hyvää oli.

Jälkkäriksi sitten laskiaispullia. Hyvä ja hyvänmakuinen sunnuntai on ollut.

Joulun lopulla

Tapaninpäivän iltana koti on hiljentynyt: pikkuperhe lähti jo aiemmin kotiin, tyär äsken tapaamaan Oulun ystäviään… Kolme mukavaa illansuuta olemme yhdessä olleet ruokapöydässä ja sen liepeillä. Leikkineet ja lenkkeilleet yhdessä, vietetty seesteistä jouluelämää yhdessä ja erikseen.

Jääkaapeissa alkaa olla tilaa, jo tänään rääppiäiset: Apsulle porkkanarisotto on ollut tämän joulun kakkosherkku, ykkönen ovat olleet  piparit ja tonttuoven yllärit.

Kyllähän se meidän perheessä ruoka kuuluu juhlaan kuin juhlaan. Tänä vuonna ei mitään kovin erikoisia, mutta jotain uutta maisteltavaa sentään.. tuo jo eilen postaamani punainen ruby-suklaa. Me emme onnistuneet saamaan Fazerin punaista, mutta Haukiputaan Martinniemessä Chocoksi tarjosi omaa versiotaan joulun alla ja minä vihjasin (kehotin tomerasti) Pehtoorille, että voisitko uimahallireissullasi hakea. Ja nyt olemme sitten päässeet tästä uudesta herkusta nauttimaan. Luonnostaan punainen suklaa on siis neljäs suklaalaji (tumma, vaalea ja valkoinen); eihän se minusta (meistä) tummaa voita, mutta ei ole ollenkaan hassumpaa. Aika raikasta, vadelmaista.

Suklaata oli myös eilisen menun lopussa. Pitkästä aikaa (mm. miniä ei ole meillä ennen moista maistanut) suklaakipot. Resepti täällä.

Tänä aamuna olin yksikseni kuvailemassa, kävelemässä aika viimaisessa kelissä… Kiertelin ja kaartelin.

Nyt alamme hiljalleen suunnata katseet perjantaille, jolloin pieni (noh, ei enää niin kovin pieni 😉 vauva saa kasteessa nimensä. Aika paljon olen jo ajatuksen tasolla tehnyt, tänään jo leiponutkin. Vaatii vähän työstämistä kun kastejuhlaan (huom. sisätiloihin) on tulossa reilusti yli 30 vierasta. Hiljalleen sitä kohti…

Keittiöhommia

Tehtiinpä tänään joululaatikot. Meillähän ei muita kuin porkkana- ja lanttulaatikkoa tehdä, mutta niitä sitten vähän enemmän kun niitä menee sitten ruokalahjoina lähipiirille.

Pehtoori kuori vihannekset ja lämmitti leivinuunin, mie puuhastelin sitten muutoin. Ja siinä ohessa puuhattiin samalla ihan uudenlainen ruoka. Bongasin ohjeen Soppa365 -sivustolta. Pizzaksi tituleerataan tätä siellä, mutta puhuisin ehkä enemmänkin paistoksesta. Halpa, ja monin tavoin ton-ton -ruoka: gluteeniton, liki 😉 kaloriton, lihaton. Mutta ei mauton, eikä kyllä ihan käden käänteessä syntyväkään.

Bataatti-vuohenjuusto”pizza”
(ohje liki suora kopio em. sivustolta)

400 g bataattia 
1 muna 
30 g parmesaaniraastetta 
1 tl oreganoa

Täyte

2 sipulia (käytin makeaa)
4 tl rypsiöljyä
2 tl balsamiviinietikkaa 
0,5 dl vettä
0,5 tl merisuolaa 
2 valkosipulinkynttä 
1 ps (80 g) babypinaattia 
0,5 tl merisuolaa
75 g pehmeää vuohenjuustoa 

Kuori ja paloittele bataatti tehosekoittimeen. Annan koneen käydä, kunnes bataatti on riisimäistä, älä soseuta sitä! Kaada hake paistinpannulle ja mittaa vettä puoliväliin saakka. Keitä melko kovalla lämmöllä, kunnes kaikki neste on haihtunut. Levitä keittiöpyyhkeen päälle kuivumaan. Painele tarvittaessa kuivemmaksi. Sekoita kulhossa bataatin joukkoon muna, parmesaaniraaste ja oregano. Painele pizzapohjaksi leivinpaperin päälle uunipellille. Kuumenna uuni 200 asteeseen.

Valmista täyte. Kuori ja leikkaa sipuli ohuiksi renkaiksi. Siirrä paistinpannulle, lisää hiukan rypsiöljyä, balsamiviinietikka ja vesi. Hauduta kuumalla lämmöllä kannen alla noin 15 minuuttia. Lisää vettä aina sitä mukaa, kun se loppuu. Mausta suolalla ja siirrä toiseen astiaan. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet. Lisää pannulle öljyä, valkosipuli ja pinaatti. Paista noin 30 sekuntia, kunnes pinaatti ”väsähtää”. Mausta suolalla.

Paista bataattipohjaa ensin 15 minuuttia. Lisää sitten pinnalle sipulit, valkosipuli ja pinaatti. Puolita päälle oliivit ja lusikoi pinnalle vuohenjuustoa. Hienonna pinnalle vielä tuoretta timjamia. Paista vielä 10 minuuttia.

Vinkki! Ruoka sisältää 335 kcal / annos. Jos haluat vielä pienentää energiamäärää, vaihda pohjan bataatti kukkakaaliin. Jos taas haluat ennemminkin herkutella, lisää täytteeseen 75 g ilmakuivattua kinkkua.

Tämä on vähän sukua kukkakaalitortilloille, joita tein yhteenaikaan aika useinkin.

Ehdottomasti on kokeilemisen arvoinen.

Joulukalenteri on ollut kovasti retuperällä, mutta tässä taas vinkkaus viimevuotiseen kalenteriin, Tässä vinkki joulun iltapalaksi.

JOULUKALENTERI 2018

Taateleita, sinihomejuustoa ja pipareita
ja ehkä lasillinen portviiniä… 

 

Harmaata on, mutta pikkujoulu!

Talvisodan syttymisen päivä. Äitini oli jo silloin (ensimmäisellä) evakkomatkallaan, …

Ehkä nykyisin enemmistö suomalaisista pitää tätä kuitenkin pikkujouluviikonlopun perjantaina. Minä olen hyvin helpottonut, ettei tänään ole kumpikaan. Noh, kuitenkin ja paitsi, on kahden hengen ”kotipikkujoulut” Sellainen sopii minulle tänään oikein hyvin.

Tuntuu, että (sään puolesta) tänään on ollut vuoden pimein, ankein, harmain, sateisin, tuulisin, ankein päivä.

Tällaisena päivänä, arkisessa olossa, on vallan mainiota, että meillä Oulussa on Kivisydän. Kallioparkki teki kaupungilla asioinnista säästä huolimatta siedettävää.

Tänään oli Valkeassa (S-ketju, Arina) 20 % -alennus suunnillleen kaikesta, ja niinpä minäkin sitten sinne suuntasin – ajatuksenani hankkia jo nyt joitakin joululahjoja – ja ruokaa. Aamupäivän (heräsin taas!!! klo 4.30) touhujen venyessä yli kymmeneen olin kaupoilla ihan liian myöhään. Tai siis, että sinne oli ehtinyt sata, ja kaksikin sataa, muuta ihmistä. Ja kaikilla vilkkui silmissä miinus 20 %. Melkein ryysis.

Noh, sain sentään muutaman ostoksen tehtyä ennen kuin painuin alakertaan, Sokoksen Herkkuun. Ja kyllä, kyllä se on jo melkein Stockan veroinen. Kaikenmoista hyvää ja herkullista oli tarjolla. Paljolti tiesin, mitä olin hakemassa, mutta toki myös ostelin ”varalle”.

Eilen iltasella lueskeltuani Tiina Rantasen ”Klassikkoruokia”-kirjaa (ehkä jollekin ruokafriikille ystävällesi tai itsellesi joululahjavinkki? – se on mukava kirja)  päätin, että tänään testataan tätä. Kuhaahan meillä syödään paljon, vähintää pari kertaa kuukaudessa, yleensä juuri perjantaisin, mutta ei ennen tällaista. Nyt oli hyvä tehdä tämmöistä kun on syksyn sienisatoa säilöttynä. Vaikka ko. keittokirjassa tehtiin soosi herkkusienistä.

Kuhaa Marskin (ja minun) tapaan

Ainekset

2 isoa kuhafilettä
suolaa
(valko)pippuria
paprikajauhetta
korppujauhoja
voita

1 rkl piparjuuritahnaa
50 g voita

kourallinen suolasieniä
2 rkl voita
1 – 2 rkl vehnäjauhoja
2 dl valkoviiniä (tai vettä)
2 dl kermaa

Tee ensin piparjuurivoi. Pehmeään voihin sekoitetaan piparjuuritahna. Pursotetaan tahna leivinpaperille nokareiksi ja laitetaan pakkaseen.
Sitten kastike: liota ja huuhtele suolasienet. Kuullota voissa, lisää jauhot, sitten kerma ja viini. Anna hautua miedolla lämmöllä.
Mausta kala suolalla, (valko)pippurilla ja paprikalla. Kääntele korppujauhoissa ja paista voissa kuumalla pannulla (pari minuuttia puoleltaan).
Ohessa oletkin jo keittänyt perunat.

Onhan hyvä ruoka vaikka itsenäisyyspäivän pöytään. Marskin tapaan!

Ja sitten sellainen kuohuviinilöytö. Vähän erikoisempi kuohuviini. Tai siis jos pidät samppanjasta, pidät varmasti myös tästä.  Vouvray!

Ei ole mikään halpiskuohuva, mutta makua, luonnetta, kuplia, laatua on.

 

 

Ai niin: huomenna ensimmäinen luukku!!!

 

 

 

Lakua, auraa, jätskiä – vielä kerran

Syntisen hyvä makupari. Muistattehan? Keväällä kerroin siitä.  Ja kehittelin sitten vielä oman jätskijälkkäriversion. Ensin siis Valiolla Aura-juustoa ja lakua (ja punaviiniä) ja sitten tein herkusta oman version: jälkkärin jossa vaihdoin punaviinin vaniljajätskiin. Ja sitten tuunasin jälkkäriversion vielä ylemmälle levelille: lisäsin kastikkeen ja kompotin (hopeatoffeekastike ja päärynäkompotti ohje täällä). Ja kaikilta, joille sitä tarjoilin, tykkäsivät kovasti: niin perhe, kalaasiystävät kuin viinikerhokin. Hyvä combo – tai kompo oululaisittain – totesi moni.

Ja sitten tässä kuukausi sitten sain Valion Jäätelöfabriikista sähköpostia, että he haluaisivat lähettää minulle ja perheelle maistiaiseksi uutuusjätskejä: SuperVaniljaa ja AuraLakua!! Aura-laku-jäätelöä. Wuhuu! Ja nyt on useampi purkillinen jo nautittu. Hyvää on.

Tuunasin jätskistä tällaisen kuvausversionkin: laittelin Laku-aura-jäätelön oheen vielä pehmeää Kouvolan lakua ja Aura Murua. Ja pipareita. Ettei tarvitse miettiä, onko tässä varmasti tarpeeksi kaikkea hyvää (lue: kaloreita). Niiiiin hyvää. Aura ei maistua kovin voimakkaana, mikä ehkä oli syynä että Apsukin tykkäsi – ison kulhollisen verran kolmivuotiaallekin upposi. Ja minulle Aura-murujen lisääminen vain lisäsi nautintoa.

Tätä annosta kootessa ja kuvatessa tuli sitten mieleen vielä yksi versio tähän uuteen jäätelömakuun liittyen.

Tähän ei tarvinne reseptiä kirjoitella. Sen verran voin todeta, että ihan tavalliset kaupan ohuet piparit kelpaavat, mutta Anna´s Pepperkakoreiden kausimaku lakritsi on tähän enemmän kuin sopiva! Eikös olisi sellainen pikkujoulujen pieni välihyvä tämä? Kokeilehan.

Arvontaa arvonnan perään

Tuulestatemmatun laskuri näytti (tosin vuoden verran jälkeenjäänenä) miljoonan käynnin tulleen täyteen muutama viikko sitten. Siihen liittyen oli arvonta ko. ajankohdasta, ja nyt on menossa tietokilpailu liittyen kuviin ja nyt laitan vielä yhden arvonnan pystyyn – sekin liittyy tähän 10-vuotiaaseen, miljoonan kävijän Tuulestatemmattua-”elämäntapaani”. 🙂

Ennen kolmannen arvonnan julkistamistaensin kuitenkin pieni tietokilpailun väliaikatilanteen kartoitus. Tähän mennessä vastauksensa ovat lähettääneet Satu ja MS, ja sitten Jarin, Anna P. ja Mannu ovat osallistuneet vastailemalla suoraan kuvien alla oleviin kenttiin… En sellaista mahdollisuutta itse edes hoksannut aluksi, joten laitoin kuvat vähän väärin sivulle. Se lataustapa oli sikälikin huono, että kysymykset eivät olleet helposti nähtävissä.

Nyt olen laittanut kuvat ja kysymykset selkeämmin tietokilpailu-sivulle, ja samalla onnistuin poistamaan kaikkien näkyviltä jo annettuja vastauksia, ettei muille tule niistä vihjeitä. (Te kolme sinne jo vastannutta, ei hätää, teidän vastaukset olen poiminut kuvien alta,  – siis no problem). Hyviä vastauksia on jo tullut, yhtään täyden 21 pisteen suoritusta ei ole. Ja muistatha että edes vähän vastailemalla, lähettämällä vastauksesi minulle sähköpostilla, olet jo mukana arvonnassa. siispä KLIKS

Kolmas ja tällä erää viimeinen arvonta liittyy seinäkalenteriin, jota olen puuhaamassa. Teen siis seinäkalenterin, jossa on joka kuukaudella jonkin ruoan kuva ja resepti. Kaikki eivät ole keittoja: ”Jokaviikkoinen soppamme” ei siis jatku täällä, vaan tarkoitukseni on laittaa kalenteriin vuodenkiertoon ja ehkä vuotuisjuhliin liittyviä ruokia ja leivonnaisia.

Aika monta ruokaa ja leivonnaista on jo valikoitunut mukaan, mutta monen kuukauden sivu on vielä tyhjä. Nyt siis tarvitsen apuanne.

Kerro mikä/mitkä reseptit olet löytänyt blogistani, vanhoilta joulusivuiltani tai keittokirjoista ja nimenomaan kerro, mikä on ollut hyvä ohje ja sen innostamana tehty ruoka tai kakku tai leipä tai lisuke tai… Oletko kenties saanut täältä jonkun jouluherkun vinkin tai jäikö viime vuoden soppaprojektista joku arkiruokiesi valikoimaan? Ehkä kalaasien runsaista ohjepostauksista on tarttunut teidän perheen ruokapöytään jotain meksikolaista, italialaista tai lappilaista hyvää, jonka juuret ovat tässä blogissa tai noissa kirjoissani… Keittokirjat tämän linkin takana.

Jokainen tämän postauksen alle aiheesta kommentoinut, omat HYVÄN 😉 reseptikokemuksen tai vaikka useammankin kertonut on mukana arvonnassa. Arvontaan voi osallistua tämän kuun loppuun asti. Eli sunnuntai-iltana 30.9. on viimeinen mahdollisuus kirjoitella hyvästä blogi/keittokirjalöydöstä. Ja jollet vielä ole tehnyt mitään, niin sinullahan on aikaa kokeilla jotain ja kertoa sitten siitä. 😉

Tämän kolmannen arvonnan palkintona on sitten se kalenteri, joka valmistunee joulukuun alussa.

Syyssunnuntai syöden ja liikkuen

Sunnuntai: ulkoilupäivä ja ruokapäivä. Lenkiltä palattua päivä on kulunut ruoan laittamisessa, kuvaamisessa ja nauttimisessa, ja siinä ohessa Apsun kanssa Festan lattialla istuskellessa ja leikkiessä.

Joku merkillinen etiäinen iski loppuviikosta ja ilmoitti, että sunnuntaina olisi hyvä pitää fonduepäivä. Ja toki se pikkuperheellekin sopi.

Niinpä sitten Pehtoori kävi eilen Kauppahallissa (kun se vielä meitä palvelee!!!) Torin Lihamestarin tiskillä kauppalapun kanssa: ”3 x 200 g lihaa fondueta varten”. Tänään sitten avattiin paketit: 200 g picanhaa, 200 g vasikan ulkofilettä ja 200 g meat flap. Ja fonduepadassa Puljongin lihalientä. Ja ohessa asianmukaisia tykötarpeita: kolme erilaista soosia ja spaghettikurpitsalisuketta ja salaattia ja sen sellaista.

Ja sitten avasimme – vihdoin ”Lähes naapurin” mökille tuoman liki kymmenvuotisen portugalilaisen Douron alueen punaviinin. Se vastasi oikeastaan odotuksia, ja siten sopi hyvin lihafonduen oheen. Alkon myyjä, Juniori, joka myös lasillisen nautti, piti siitä meitäkin enemmän: ”Tässähän on mukava syvyyttä maussa”. Kiitos siis, A.! Olipa mukava tämä(kin) yllätyslahjasi.

Viinissä olikin oltava voimaa, sillä yksi komponentti olivat ”kesytetyt valkosipulit”. Leikkaa valkosipulista ”lakki”, ripottele pinnalle suolaa, ja valuta päälle oliiviöljyä. Uuniin puoleksi tunniksi. Folio alla suojaa öljyn valumiselta uunin pohjalle.

Samalla kertaa uunissa oli kokonainen spagettikurpitsa. Enpä ole ennen sellaista laittanut. Ja tällaista auringonkeltaista spaghettia siitä tuli. Ohje, jota mukailin on täältä. Teen toistekin, vähän soveltelen sitten.

Ja jälkkärinä oli sitten niitä toissapäivänäkin tekemiäni pullajälkkäreitä; moderni, erilainen versio köyhistä ritareista.

Ja nyt on sitten kuvakin.

Eihän näihin koko omenasatoa saa uppoamaan, mutta yksi mukava syksyn ruoka kuitenkin.

Ja tämän sunnuntain kruunaa TTK, kyllä tanssit tulevat olemaan syksyisten sunnuntaiden ilon aihe. Ehdottomasti. Ihan kuten Vain elämääkin perjantaisin. Minäkin olen taas telkkarin ääressä kaksi kertaa viikossa. Sinne siis.

Leppoisa lauantai

Kuinka on ollutkaan mukavaa vietellä lauantaita ihan vaan omassa rytmissä. Tehden ihan mitä huvittaa. Ja tänään on huvittanut pyöräillä (aika pitkästi!), käydä kaupassa, kuvailla, laittaa ja syödä hyvää ruokaa, nukkua päikkärit ja taas kuvailla ja nauttia punaviiniä – ja ihan vaan kuvausrekvisiitaksi oli aukaistava myös pieni portviini… 😉

Latailen siis edelleen kuviani tuonne Vastavaloon, … saapa nähdä kuinka kauan viitsin yrittää sitä kautta myydä kuviani.

No mutta päivän menu?!

Jo tänään kokeilimme niitä viime lauantaina systerin luona saatuja karitsankyljyksiä. Eilen marinadiin (BTW: marinadiin merkitty Hartwallin kettu-siideri maistettiin eilen, ja hyväksi todettiin: makua eikä liikaa makeutta)  ja tänään Pehtoori grillasi (alkup. ohjeessa oli paisto pannulla, mutta kyllä grilli on parempi…) Oheen tein uunifetaa ja palsternakkamuusia. Tarkoituksena oli tehdä kreemiä, mutta tuli pyreetä tai jotain sellaista. Joka tapauksessa se oli ihan tavattoman hyvää.

Ja sen tein suunnilleen tämän ohjeen mukaan..

Palsternakkamuusi

4 palsternakkaa
2 rkl kasvisfondia
1 dl kuohukermaa
(½ tl suolaa)
mustapippuria

Kuori ja pilko palsternakat. Keitä kasvisliemessä kypsiksi (noin 10 min.). Soseuta ja lisää joukkoon kerma ja tarvittaessa keitinlientä ja suolaa sekä mustapippuria.

Kas vain, Pehtoori sanoi syödessä, että ”parempaa kuin pottumuusi vaikka sekin on hyvää.”

Kotilauantai on ollut mukava.

Rapujuhlien herkkuja

Rapujuhlat olivat meillä 90-luvun jälkipuoliskolla- ja 2000-luvun eka vuosina jokavuotinen perinne. Viinikerhon kanssa pidettiin meillä, ja useana vuonna systerin kanssa vuorotellen järjestettiin ne – eikä ainakaan vähiten siksi, että ne olivat tuolloin äidillemme oikeastaan vuoden kokokohta. Nyt on mennyt ainakin puolenkymmentä vuotta, ettei olla rapupöytään päästy. Monestakin syystä ovat olleet pois meidän kaikkien vuosikalenterista.

Kun Murmeli (äiti siis) oli systerille haikaillut, että kun hän vielä kerran elämässään oli sisar sanonut, että hän voi kaverinsa kanssa järjestää rapukestit luonaan Iissä. Ja niinpä vain äiti ilmoitti jaksavansa lähteä sinnekin ”vielä kerran elämässäni” (ei ole tainnut käydä viiteen vuoteen Iissä asti). Ja niinpä meillä oli lauantaina viiden hengen mukavat, ja ah niin makoisat, rapukestit.

Ja jos minä tykkään kattaa ja koristella juhlapöytiä, niin sisareni on kyllä vielä ”pahempi”. Plaseeraus”kortit” ovat hyvä osoitus hänen askartelutaidoistaan ja -innostuksestaan.

Ja huom. nämä oli kaksipuoleiset, ettei vastakkaiselle puolelle näy ikävää valkoista läikkää. …

Menu alkoi kukkakaalicappuccinolla. Hyvää, lempeää juhlavaa keittoa alkuun, ettei rapuseremonian aikana nälkä riuduta.

Juhlava kukkakaalicappuccino

pala (n. 5 cm) purjon valkoista osaa
500 g kukkakaalia
1 rkl voita
5 dl kana- tai kasvislientä
1 dl kuohukermaa
suolaa ja valkopippuria
50 g voita
2 dl maitoa
2 tl persiljaa hienonnettuna

Pese ja pilko purjo ja kukkakaali pieniksi paloiksi.
Kuullota vihannekset voissa kattilassa. Lisää kana- tai kasvisliemi.
Keitä vihannekset kypsäksi, noin 10 minuuttia.
Lisää kerma ja mausteet, kiehauta. Lisää lopuksi voi ja maito, soseuta kuohkeaksi.
Ripottele pinnalle persiljasilppua ja tarjoa leivän kera.

Ja sitten rapuja! Jokirapuja ei saa, mutta vadillinen tuoreita täplärapuja oli meillä nautittavana kaikkine asianmukaisine tykötarpeineen ja lauluineen. Ja kaunis, kaunis auringonpaiste ja -lasku Iijoen rannalla.

Ravut oli keitetty perinteisellä reseptillämme. Se löytyy Riemusta ruoanlaittoon -kirjastani (sivulta 18).

Ja sitten pääruoan aika! Kertakaikkisen hyviä grillattuja karitsankyljyksiä, jotka yleensäkin ovat minun sekä Pehtoorin suurta kesäherkkuruokaa. Ja nyt ne oli marinoitu kertakaikkisen hyviksi.

Grillatut karitsan- tai lampaankyljykset (alkup. ohje täältä)

karitsan- (tai lampaan)kyljyksiä (600 g)
öljyä paistamiseen

Marinadi

1 ½ dl Hartwallin Kettu-siideriä  (Orchard Thieves -omenasiideri)
1 dl soijakastiketta
2 murskattua valkosipulinkynttä
1tl raastettua inkivääriä
1 prk (70 g) tomaattisosetta
2 rkl öljyä
1 tl mustapippuria
½ dl (kookos)sokeria
½ tl tuoretta rosmariinia hienonnettuna

Sekoita marinadin ainekset keskenään ja kaada kyljysten päälle.
Anna marinoitua kylmässä ainakin 3-4 tuntia, mielellään yön yli.
Nosta lihat lämpimään tuntia ennen paistoa.
Paista kyljykset pannulla noin 2 minuuttia puoli.

Ja minähän hoksasin kuvata vasta sitten kun lähes kaikki oli jo syöty. 🙂 Mutta ehdottomasti kannattaa kokeilla!

Ja näiden kanssa oli uunifetaa, kasvispastaa, tomaattisalsaa… Ja makuja sopuisasti täydentävää Yalumban syrah-viognier -huippupunaviiniä.

Ja jälkiruokana de luxe omenapiirakkaa ja calvadosmaustettua omenahyydykettä (omppuina Paula Red). Meidän viinikerho voi olla varma, että tulevat tätä joskus meillä saamaan. Niin hyvää. Systeri on hyvä ruoanlaittaja yleensä ja aina, mutta nyt kyllä oli suurenmoisin makumatka, jonka pöydässään olemme nauttineet.

~~~~~~~~~~~~~~~~

Systerihän voitti viime viikolla ratkenneen ”Miljoona-arvonnan” ja palkinnoksi olin luvannut 10 kpl postikortteja kuvistani. Jo silloin mainitsin, että hänelle ei oikeastaan kannattaisi kortteja viedä, koskapa on itse erinomaisen taitava askartelija, joka tekee tilauksesta paitsi kortteja, myös vieraskirjoja, muistilehtiöitä yms. skräppäys/askartelutöitä.

Ja uusimpana ovat tällaiset. Näitä systeri tuunasi yksille kesäjuhlille 11 kappaletta! Aika hienoja, eikö? 😉

Kansainvälinen kantarellipiirakka

Tässä koneella istuskelen, muokkailen ja latailen kuvia Vastavaloon, kuuntelen ukkosen nousua, ja todellakin toivon, että kohta sataisi kunnolla. Se antaisi minulle hyvän omantunnon, sillä en millään viitsisi/haluaisi nyt lähteä kuvailemaan Nallikariin. Siellä olisi Venetsialaiset: kauniita valoja ja juhlanäkymää pihallakin. On nimittäin toimeksianto kuvailla niitä venetsialaisvaloja. Ja kun juuri se on yksi syy, miksi emme jo tänään lähteneet Syötteelle, jonne on kutsu kuulunut. Siis haluaisin ja en lähteä Nalskuun… mutta. Katsellaan tässä vielä.

Merkittävin aikaansaannos tänään on ollut kantarelli-pekonipiiras (ja se tosiaan kirjoitetaan yhdellä teellä, vrt. eilinen postaukseni 😉 ). Kävimme eilen Kauppatorilla, jossa on nyt menossa Kansainväliset markkinat. Ostimme sieltä hyviä kirkkaankeltaisia, kotimaisia, kansainvälisiä 😉 sieniä ja niistä tein piirakan.

Niin,  ja niiistä markkinoista piti sanomani; kävimme siellä viime vuonnakin. Silloin, ja eilenkin, ostimme 24 kk:n ikäistä, kallista, aitoa, hyvää parmesaania kunnon kimpaleen (riittänee melkein jouluun asti), balsamicoa – todella lämpimästi suosittelen, vaikka se ei aivan edullisinta olekaan, mutta sitä ei salaattiin tarvita paljon. Pullo riittää monta kuukautta.

Eilen vähän (= päivän ruoka) söimmekin siellä, piadinit molemmille olivat hyviä. Mutta tänään kävin sitten aika suunnattomassa sateessa ostamassa Jukan. Tai siis Yucan. Markkinoilla on hollantilaisten kukkarekallinen ihania orkideoja ja muita kukkia, mutta myös erinomaisen edullisia viherkasveja. Yli metrinen komea, 2-haarainen Yucca maksoi alle 40 euroa. Kukkakimpun verran! Nyt on Festassa talveksi vihreää, olisipa ollut poutakeli ja auto lähempänä, niin olisin ostanut toisenkin.

Kantarelli-pekonipiirakkaan palatakseni … Ohje on täällä (mitään en muuttanut ja hyvää tuli!)

Sadonkorjuun lasagne

Hirmu huonosti taas keskityn yhtään mihinkään… Merkillistä puuhastelua siellä ja täällä.

Aamulla yhdessä tyttären kanssa kävimme kauppa-asiat ja sitten äidin luo. Sen jälkeen vaihtoehtoja oli monia, ja enpä saanut oikein päätettyä mitään, vaan toimittelin taas kuvia Vastavaloon. Ja tein ohessa ruoan valmiiksi: minulla kun oli illansuussa kampaaja. Ja teinpä  – taas kerran – jääkaapintyhjennyslasagnen. Semminkin kun tyttärelle tiedän kasvisruokien maistuvan, kun kasvikset on nyt mitä parhaita ja kun nyt tällä erää oli viimeinen yhteinen safka täällä.

Ja tulipa siitä niin hyvää, että minun pitäisi kuulemma kirjoitella resepti. Ei mikään helppo tehtävä, mutta minäpä yritän.

Kasvislasagne (kolmelle tai neljälle)

2 – 3 rkl oliiviöljyä
2 valkosipulin kynttä murskattuna
1 isohko palsternakka
2 porkkanaa 
4 kesäsipulia 
2 – 3 tomaattia
suolaa (1 tl) ja pippuria myllystä
yrttejä (omalta kasvimaalta ruohosipulia, basilikaa, lehtipersiljaa — voi toki vaihdella. Näitä oli puolisen desiä silputtuna)
1 prk Kolmen juuston ruokakermaa
2 – 3 dl punaleima Emmental-raastetta

lasagnelevyjä (kymmenen?)

Kuori ja silppua vihannekset. Kuullota ensin sipulit öljyssä, lisää sitten palsternakka ja porkkanakuutiot, lopuksi tomaatit. Hauduttele ja sekoittele noin 5 – 10 minuuttia, lisää tomaatit ja suola ja pippuri. Taas vähän aikaa sekoittelua. Ja sitten kerma. Keittele miedolla lämmöllä varttitunnin verran. Lisää soosin sekaan emmental. 

Lado kerroksittain vuokaan soosia ja lasagnelevyjä, pinnalle vielä vähän juustoraastetta. 

Sitten 175-asteiseen uuniin puoleksi tunniksi. 

Jätin lasagnen uuniin tekeytymään siksi aikaa, että kävin kaupungissa raidoittamassa ja leikkauttamassa hiukseni – vihdoinkin! Kun palasin lämmittelin vielä lasagnen mikrossa kuumassa, ja oheen olikin salaattia. Hyvää oli! Kasvikset ja vihannekset rulettavat nyt.

Kuvaahan siitä en hoksannut ottaa.

Tämmöisen lyhyehköllä kaupunkikävelylenkillä. Jotenkin symboloi kesän hiipumista…

 

 

Linnanmaalta Italian tunnelmiin

Aurinkoista elokuuta! 

Kovasti ukkonen iltapäivällä uhitteli, mutta eipä noussut päälle, eikä pisaraakaan vettä. Aamupäivällä muutama pilvinen tunti, joten sain sentään jotain aiottua tehtyä. Ja sitten Linnanmaalle lenkille Kasvitieteelliseen puutarharhaan. Vaikka kasvihuoneet on rempan vuoksi suljettu, on puutarha auki ja aika hyvin hoidettukin. Siellä on mukava kulkea ja katsella, toki kuvaillakin.

Sitten piipahdin muutamaa työkaveria tapaamassa; koko Humanistinen tiedekunta muuttaa kampuksen toiselle laidalle ja viimeisiä työpaikan yhteistilojen kamoja, mm. tauluja siellä, roudailivat pois, eivätkä olleet varmoja ovatko minun vai jonkun muun jo lähteneen, omaisuutta. Osasinpa jakaa ja kiertoon laittaa, mitään en omakseni tunnustanut. 😉

Eikä kyllä kateeksi käynyt kollegoita. Missään tapauksessa muutto ei merkitse työolosuhteiden parantumista. Vähän parempi ilmanvaihto kuulemma on uudessa paikassa. Mutta kovin ahdasta; hyvästi omat työhuoneet. Vain professoreille sellaiset on, muilla parihuoneita tai ”avokonttoreita”. Ei kyllä olisi sopinut minulle. Vaikka pakkohan se olisi ollut sopia, jos siellä vielä duunailisin.

Noh, reippaalla mielellä palauduin kotiin. Kukka- ja yrttipenkkien huoltoa, sisälle en halunnut. Ja sitten saikin jo ruveta laittamaan ruokaa. Tänään tein Sadun kommentissa vinkkaamaa vesimeloni-chilikeittoa. Ja olipas se hyvää, raikasta ja sopivan chilistä. Myös Pehtoorin mielestä, mikä tarkoittaa, että chili ei maistu tai polta liikaa.

Viilennetty vesimeloni-chilikeitto (4 annosta)

5 dl vesimelonin paloja ilman kuoria
1 tomaatti pilkottuna
puolikas kurkku kuorittuna ja pilkottuna
neljäsosa punasipulia hienonnettuna
0,5 tl tuoretta inkivääriä raastettuna
1 punainen chili siemenettömänä ja hienonnettuna
puolikkaan sitruunan mehu
2 rkl oliiviöljyä
1 tl suolaa
0,5 tl mustapippuria

Pinnalle: hyvää oliiviöljyä ja mintunlehtiä

  1. Laita vesimelonikuutiot, tomaatti- ja kurkkukuutiot, punasipuli, inkivääri ja chili tehosekoittimen kulhoon ja aja aivan hienoksi. Voit laittaa ainekset myös isoon kulhoon ja soseuttaa ne sauvasekoittimella.
  2. Lisää oliiviöljy, suola ja mustapippuri sekä oman maun mukaan sitruunanmehua. Aloita lisäämällä keittoon kaksi ruokalusikallista sitruunanmehua, sekoita ja maista. Lisää mehua tarvittaessa, jotta saat mieleisen happamuuden.
  3. Anna keiton viilentyä jääkaapissa. Sekoita sitä ennen tarjoilua. Koristele keiton pinta oliiviöljyllä ja chilihiutaleilla sekä mintunlehdillä.

Sen verran tuota alkuperäisohjetta täydentelin, että lisäsin joukkoon ison kuorettoman palan Paesano-leipää (maalaisleipää). Keitto vaikutti niin ohuelta, että soseutin vähän leipää mukaan.

Sitä oli sitten tietysti myös tarjolla. Ja lisäksi prosciutto & melone.

Buon appetito!

Jopas tuntui siltä kuin oltaisiin Umbriassa!

Kokkailuja keskiajan hengessä

Perjantain keskiaikakalaasien eli Festuksen menu oli keskiajan keittiötä mukaileva. Ei ylimystön, ei rahvaan, mutta jotain niiden välistä. Muutamiin perin tavallisiin suomalaisiin ruokiin, meillä aika useinkin tarjottuihin ruokiin, koetin nimillä saada jotain keskiaikaan viittaavaa… Esim. tämä:

Katariina Jagellonican tuliainen
Juustoa Aurajoen rannalta ja milanolaisen Sforza-sukunsa renessanssiherkku

Tämän nimesin näin, koska jälkkärisavikipoissa oli mukana haarukat. Puolan prinsessa Katarina Jagellonica oli milanoista Sforza-sukua, ja hän avioitui Kustaa Vaasan pojan, herttua Juhana kolmannen, sittemmin kuninkaan, kanssa ja on kerrottu, että nimenomaan hänen myötään Turun linnan renessanssipitoihin tuotiin haarukat – Suomen ensimmäiset. Kipoissa oli Aurajuustoa ja pehmeää tuoretta lakua. Tätähän olen täällä jo aiemminkin markkinoinut, ja kehittänyt aineksista speliaalijälkkärin.

Sitten lisukkeista on mainittava tämä.

Kaupoissa on ollut myynnissä uudenlaisia (ainakin minulle uudenlaisia) valkoisia, pallomaisia nauriita ja niistä näitä hunajanauriita tein. Paitsi eilen, jolloin ei ollut kuin niitä ”vanhanaikaisia” keltaisia. Keltaisista ei tullut ihan yhtä hyviä, mutta kyllä niitäkin kulhollinen helposti hävisi.

Hunajanauriit

nauriita
voita
hunajaa
suolaa
pippuria
rakuunaa

Keitä paloitellut nauriit lähes kypsiksi. Siirrä nauriit paistinpannulle, paista voissa kauniin värisiksi. Lisää joukkoon hunajaa, mausta suolalla, pippurilla ja rakuunalla.

Tämä jää meidän lisäkevalikoimaan pysyvästi. Kotimaiset vihannekset voilla ja hunajalla höystettynä ovat kyllä ihan parasta.

Keskiajalla syötiin paljon kaalia. Niin näissä meidän juhlissakin. Mm. paahdetusta kukkakaalista tehtyä keittoa, joka oli yksi Jokaviikkoinen soppamme -projektini myötä saamistani huippuohjeista.

Sen ohje on täällä.

Toinen kaaliruoka oli yhdensortin coleslaw. Entinen ohjeeni on täällä mutta nyt olen tällä varhaiskaalikaudella tehnyt  toisella ohjeella (Hanna Jensenin). Mökillä meillä oli sitä tarjolla possugrilliruoan kanssa, jolloin maustoin sinapilla ja kalaaseissa currylla! Molemmat toimi. Tässä on jujuna kaalin notkistaminen ja ”kylmä ryöppääminen” limellä.

Kevyt ja helppo kaaliraaste varioitavaksi vaikka miten…

1 varhaiskaali ohuiksi suikaleiksi leikattuna
2 limeä
pari desiä turkkilaista jugurttia
1 rkl majoneesia
suolaa 
Ja sitten sinappia, currya, sweet chiliä, paprikajauhetta, mitä keksitkään, mistä pidätkään. 

Purista limeistä mehu ja sekoita kaalisuikaleiden joukkoon. Sekoita muut aineet keskenään ja sekoita kaalin joukkoon. Anna tekeytyä tunti, pari. Vielä seuraavanakin päivänä on varsin hyvää. 

Ehdottomasti suosittelen.

Hannele Klemettilä, jonka kirjasta Keskiajan keittiö, ovat seuraavat kaksi reseptiä, kertoo, että keskiajalla mantelimaito on tärkeä elintarvike. Sitä juotiin, käytettiin proteiinin korvikkeena, ruoanlaitossa ja leivonnassa. Minä en oikein saanut sitä ujutettua menuun, mutta mantelikerman kuitenkin.

Mantelikerma

2 dl mantelijauhetta
1 dl vettä
1 dl makeaa valkoviiniä
3 dl kermaa
2-3 rkl sokeria
1/3 tl suolaa

Keitä mantelijauhetta vedessä hetki sekoittaen. Lisää viini, suola, sokeri ja kerma ja keitä seosta miedolla lämmöllä sekoitellen, kunnes se sakenee kermaiseksi. Siivilöi seos lopuksi. Jäähdytä jääkaapissa, se sakenee siellä vielä lisää. 

Tätä tarjosin mansikoiden kanssa. Mantelit ja mansikat ovat oikein hyviä yhdessä. Viininä sekä kastikkeessa että sitten tilkkaset myös tarjolle tuotaessa oli Muscattia. Aika moni meistä muisti nuoruusvuosina maistaneensa, juoneensakin Patras Muscatellia. Eihän se pahaa ole.

Ruusuvanukas

muutama ruusu (luomu – kotipihan pensaista otin)
5–6 rkl riisijauhoa
2½–3 dl maitoa
50 g sokeria
3/4 tl kanelia
3/4 tl inkivääriä
5½–6 dl kermaa
hyppysellinen suolaa
10 kuivattua taatelia
1 rkl pinjansiemeniä

Irrota ruusun terälehdet. Kasta terälehdet kiehuvaan veteen kahdeksi minuutiksi, kuivaa ne varovasti talouspaperin välissä ja pane päälle litteä paino.

Laita kattilaan riisijauhot ja hieman maitoa, sekoita tasaiseksi seokseksi ja lisää loput maidosta. Kuumenna riisijauho-maistoseos sekoitellen, kunnes seos sakenee.
Ota seos pois liedeltä. Lisää sokeri, suola, mausteet ja kerma.
Laita takaisin liedelle ja sekoittele miedolla lämmöllä, kunnes seos sakenee jälleen, mutta älä anna sen kiehua.
Lisää pilkotut taatelit, pinjansiemenet ja pilkotut ruusun terälehdet. Hämmennä vielä pari minuuttia liedellä.
Kaada tarjoiluastiaan ja jäähdytä. Sekoittele jäähtymisen aikana, jottei pinnalle muodostu kuorta, ja laita vanukas jääkaappiin viilenemään.
Ennen tarjoamista koristele muutamilla taatelinpaloilla, pinjansiemenillä ja ruusun terälehdillä tai kokonaisella kukalla.

Tämä oli minusta vähän sellainen ”riisipuuro de luxe”. Ei tule minun ehdotonta herkkuani, mutta voisi se olla joulun tienoilla jonkun kevyen ruokailun jälkkäri. Mikseipä? Ja vieraista moni kyllä kehui tätäkin. Kohteliaita kun ovat. 😉

Ja kuten jo oli puhetta, ensi kesänä sitten ehkä Vol. II.

Keskikesän perhepäivällinen

Kesäinen sunnuntaiaamu  – hetken piti miettiä: ”missä, minkä jälkeen, mitä …” Puolitoista viikkoa on ollut vähän erikoisaikaa; ensin mökillä, jonne tytär kaverinsa kanssa tulivat, sitten tiistaina Ouluun, Apsu-päiviä, aurinkopäiviä, touhupäiviä, ja Festus, ja eilen vielä luokkakokous.

Eilen meitä oli Lasaretin Merikoski-salissa (vain) 15. Kaksi vuotta sitten meitä oli 22 niistä reilusta kolmestakymmenestä, jotka yhtä aikaa lukiossa olimme. Tässä välissä meistä on kaksi kuollut. Sellainen on aika pysähdyttävää, kuten myös se, että eilen paikalla olleista puolet olivat kokeneet (ainakin yhden) avioeron ja meistä naisista useammalla kuin puolella oli ollut rintasyöpä. Tässä iässä.

Kuitenkin oli mukava tavata, ihan mahdottoman mukava. Varsinkin kun oli mukana iloisiakin uutisia: me emme enää ole Pehtoorin kanssa ainoat siltä luokalta, jotka olemme pari. Tuli ihan mahdottoman hyvä fiilis, kun saatiin kuulla että edellisen luokkakokouksen jälkeen muutama luokkakaveri ovat nyt löytäneet toisensa. Tässä iässä. Niin mukava juttu!

Tänä vuonna – toisin kuin kaksi vuotta sitten – emme lähteneet illallisen jälkeen enää kaupungille baarikierrokselle, vaan tyär haki meidät jo ennen kymmentä kotiin, mikä on tänään tuntunut oikein hyvältä ratkaisulta. Kolmisin istuimme vielä pihalla, lasilliset punaviiniä nautimme ja höpöttelimme. Oli hyvä olo.

Tänään aamupäivällä tyär lähti kaveriksi kauppareissulle/lenkille: oli noudettava mansikoita ja kaupan valmista pullaa, jotta sain tehdyksi jälkkärin, jollaista Juniori oli jo joku viikko sitten toivonut saavansa. Köyhäritarikakku! Sopisi mökkijälkkkäriksikin. Ja mustikathan voi vaihtaa vaikka lakoiksi. Omenoistaskin voisi tulla hyvää… Ohje linkin takana. Kyllä suosittelen. Ja perhe tykkäsi.

Toinen hyvä uutuusjuttu tänään ruokapöydässä oli mansikkasalsa. Sen puolestaaan oli Pehtoori bongannut Viini-lehden sivuilta. Ohje täällä.

Olihan se hyvää grillatun Black Angus -vartaiden ja kaikkien muiden (herkkusienet, maissi, paprika, sipuli, haloumi) grilliherkkujen kanssa. Grilliruokaa oli toivonut nimenomaan tytär, joka ei Helsingin Hakaniemen kerrostaloelämässä paljon grilliherkkujen äärelle pääse.

Siinä me sitten auringon helliessä ja hyvän sunnuntaipäivällisen äärellä viivyimme oikeastaan monta tuntia ennen kuin Juniori perheineen lähti viemään sisartaan Helsingin koneelle. Ennen kuin minulle taas iski ikävä.

Säätiedotus kuitenkin hellii … Kyllä kaltaiseni auringonpalvoja nauttii jo ennusteesta. Siitä että nytkin on työhuoneen ovi auki, ja on ihanan kesä, ei öttiäisiä, että huomenna ei ole töitä, että on olleet nämä päivät. Lappi, lapset, ystävät, kesä, perhe, luokkakaverit, loma, lepo, liikkuminen, lämpö – – hyvä elämä.

Mökkiruokajuttuja

Teettekö ikinä tällaisia kasasalaatteja? Vähän kuin italiansalaattia, mutta ei kuitenkaan. Tämmöiset ovat meillä hyvin tavallisia mökkiviikon lopussa, samoin kuin kaikenmoiset tahnat leipien päälle ja mousset jälkkäriksi. Eli on kyse kaapintyhjennysruoista. Ota mitä sattuu olemaan. Niinkuin nyt tuossakin, pätkä kurkkua, puolikas paprika, aurinkokuivattujen tomaattien purkin pohjat, samoin hillosipulti, turkkilaista jukurttiakin oli vähän, sinappia taitaa olla vähän mukana, jne.  Tämmöiseen päätyy joskus notskimakkara joka on jäänyt, omena tai juustonkannikka ja pähkinäpussin loppu.

Ajatuksena, ettei mitään jätetä kaappiin, eikä myöskään heitetä pois. Ja näiden tekemisessä – sidosaineena – on ovallista Creme Bonjour Cuisene. Meillä on nykyisin melkein aina purkki tilli-sitruunaa kaapissa, – se on mahdottoman hyvää paistetun ja savustetun kalan ”sinappina” ja tonnikalasalaatissa ja vaikka katkarapumössöä tehdessä.

Tässä on raudusta ja Cuisinesta Kuukkelin savupororieskalle tehty tahna, sekä Sallan kurkkua! Matkalla mökille kävimme taas Sodankylän Pohjantähti-K-kaupassa, jonka pihalla jo mainostettiin: ”NYT taas on Sallan kurkkua”. Ja minähän tietysti etsimään sitä HeVi-laareista. Ja kyllä olikin mainostamisen väärtiä.

Se on sellaista kesäkurpitsan kokoista, ei direktiivin mukaista, mehukasta ja melkein makeaa, silti raikasta kurkkua. Jos sattuu kohdalle, suosittelen.

Muutenkin mökkiruoka oli taas ”aina sitä samaa” – lohta ja hilloja.

Mutta mikäpäs niissä. 😉

Ja sitten Pehtoorin iloksi oli mukana myös raparperipiirakkaa. Minulla on pari vakkarireseptiä, joilla ne alkukesän pari raparperipiirakkaa yleensä teen, mutta kun olin taas aikeissa ennen möksälle lähtöä tehdä kookos-raparperipiiraan, Pehtoori esitti, ettenkö voisi tehdä pullataikinapohjaan ja sellaista kuin äitinsä tekee. Taitaa aika monella miehellä olla joku äitinsä kotiruoka tai leipomus, jota aina välillä kaipaa. Pehtoorilla yksi niistä on just tämä piirakka. Olen joskus vuosia, vuosia sitten sellaisen tehnyt, ja osasinpa vielä: mies oli tyytyväinen ja anoppikin tykkäsi kun olin sitä pojalleen leiponut. 😀

Sen juju on paitsi se pullataikinapohja, niin myös kuorrutus, joka kaadetaan puolivälissä paistamista sokeroitujen (+ pari rkl perunajauhoja) raparperipalojen päälle. Piirakkavuoalliseen laitoin kaksi kananmunaa, 1 dl sokeria, 1 dl kuohukermaa ja 1 tl vaniljasokeria, jotka siis sekoitetaan keskenään.  Meheväähän siitä tulee.

Suvisunnuntai

Kirkonmenojen aikaan, suvisunnuntaina aamulla, olin lenkillä. Kaupungilla tänäänkin.

Tuomiokirkon kirkkotarhassa on pikku kirkko. Viime jouluksi talkoilla valmistunut sympaattinen, paljolti lasten käyttöön suunnattu hirsinen kirkko, jonka katto on tervattu, ja tervan tuoksu sekoittui ympäröivien, kauniisti kukkivien pilvikirsikoiden tuoksuun. Pieni idylli Oulun keskustassa. Ja tämä valo, tämä lämpö (jota kyllä viileähkö tuuli hieman heikensi).

Tänä suvisunnuntaina kävin myös puutarhalla hakemassa kesäkukat, ja Pehtoori oli makutuomarina ja kantoapuna. Ja tänä vuonna – ensimmäistä kertaa vuosiin – pysyin kohtuudessa. Ihan vaan ”pakolliset” ikkunoiden alle, portinpieliin, sisäänkäynteihin ja kukkatolpppiin. Ainoa ”heräteostos” oli tämä laventeli. En vaan voinut vastustaa…

Kukkashowissa meni jokunen tunti ja sitten kokkailemaan.

Kesäkeittiössä uusia kokeiluja:  mm. ananassalsaa (Etiketti-lehdestä ohje sivulla 28) joka ei ehkä ollut ihan odotusten mukaista, mutta kyllä se savumarinoidun possun sisäfileen kanssa aika hyvin maistui.

Paremmin maistui oma kehittelemäni jättitomaatti-salaatti. Eilen Apsun kanssa bongattiin valtavia pihvitomaatteja ja tänään täytin sen fetalla, tomaattihakkeluksella, ruohosipulilla (omasta maasta luonnollisesti), pippurilla, basilikalla, pinjansiemenillä, etc. ja sitten salaattipedille. Jaettiin neljästään tuo möhkäle.

Ja jälkkäriksi kesän ensimmäinen raparperipiirakka. Vanhaa ohjetta modifioin (tietysti, taas) ja laitoin tavallisen sokerin tilalle kookossokeria, kevytkerman tilalle soijakermaa ja kookoksen tilalle mantelilastuja (koska niitä oli, kookoshiutaleita ei)

Apsu keskittyi ohessa olevan jäätelön syömiseen, muut söivät myös piirakkaa, itse asiassa koko vuo´allinen upposi jonnekin.

Juhlamaistelujen jälkeen

Minulla on yksi etäinen tuttu, itse asiassa sisareni ystävä, joka vastikään täytti 50 vuotta. Hänen tapansa juhlia puolivuosisataistaan on minusta kerta kaikkisen hieno ja aika ainutlaatuinen. Hän viettää pieniä ”juhlia” pitkin vuotta. Hän mm. kutsui FB:n kautta yhdeksi aamuksi kahdeksan ensimmäiseksi ilmoittautunutta kotiinsa aamiaiselle, puurolle ja kahville, pyysi tuomaan tullessaan runon tai suklaalevyn. Yksi juhla oli kun vanhemmat tulivat tuomaan kukkatervehdyksen ja yksi kun sankari kävi entisellä työpaikallaan iltapäiväkahvilla ja taisipa avantouintisessiokin olla juhlaksi järjestetty. Juuri noin näkee ”vieraitaan”. Ei pönötystä, vaan läsnäoloa ja kohtaamisia.

Pikkuisen tuolla ajatuksella, paljon rajallisemmin, tai toisaalta isommin eli juhlien viikosta toiseen … 😉 olen omaa vanhenemistani juhlistanut. Paitsi reissu perheen kanssa Kreikkaan, niin eilen viinikerholle juhlaillallinen. Synttäreinä en niitä ”mainostanut” enkä kutsussa mitään sellaista maininnut, mutta itsellä oli tavallisia maistiaisia juhlavampi fiilis jo järjestellessä. Ja niin oli sitten kerhollakin: olen kerhon kuopus, ja minulle sitten toivat porukalla samppanjan, aika uniikin kortin ja sitten vielä kukkia ja yhden ”henk.koht.” lahjan. Espanjalainen punaviini, ”koska sinulla on se linja-autokorttikin ja muutenkin” eli minulle nimikkopunaviini ”Regina Viarum” (~teiden kuningatar). 😀 No ilahduttihan kaikki tuommoinen, tietysti. Ja ilahdutti, että meillä oli oikein hyvä ja juhlallinen, rento ja rauhallinen ilta.

Ja että rustiikki kreikkalainen ruoka maistui. Munakoisotahna ja jälkkäri saivat erityisen paljon mainesanoja. Jälkiruokana oli se uusi juttu: lakua, Aura-juustoa, jätskiä ja sitten vähän vielä jatkokehittelyä. Tarjosin ”hillottua” päärynää ja hopeatoffekastiketta. Päärynät jo aamulla kuorin, poistin siemenkodat ja puolitin. Laitoin astiaan, ja kaadoin päälle sokerilientä (n. 3 dl vettä ja 1 dl sokera ja ½ dl sitruunanmehua) ja päärynät saivat lillua päivän. Hopeatoffeekastikkeeseen laitoin pussillisen hopeatoffeita ja 3,3 dl kermaa, jotka lämmitin kattilassa ja hämmentelin niin kauan, että toffeet suli kerman joukkoon. Ja sitten kaikki komponentit samalle lautaselle (kuvaa ei ole, mutta ei ollut annos kovin kauniskaan). Ja punaviiniä oli vielä jäljellä tämän herkun kanssa nautittavaksi.

Itse tykkäsin ihan mahdottoman paljon alkuruokana olleesta spanakopitasta (feta-pinaattipiiras, jonka resepti eilisessä postauksessa), jolle tein itse kehittelemäni kastikkeen. Se meni suunnilleen näin:

Jukurttikastike

1 prk kreikkalaista (huom. ei turkkilaista vaan Arlan Lempi – kreikkalainen jukurtti) jukurttia
½ dl majoneesia
½ dl sitruunamehua
1 valkosipulinkynsi murskattuna
paljon silputtua tilliä
suolaa
mustapippuria
ripaus (½ tl?) sokeria

Anna tekeytyä jääkaapissa. Tämä oli hyvää myös lihan ja salaatin kanssa. 

Juniori maistatti meillä samppanjoita, – olipa jotenkin hassua kun poika ”piti luentoa”. Ja osoitti kyllä asiantuntemustaan.

Samppanjoiden lisäksi meillä oli punaviinejä, jotka olin valinnut Alkon italialaisista uutuuksista. Joukossa yksi kreikkalainen, joka me on jo aiemmin maistettu, eikä se ole kehno ollenkaan, ja sitten yksi Brunello, jonka ostimme Montepulcianossa kesällä 2010. Runsaahko ruoantarjonta viinien ohessa varmasti vaikeutti tunnistamista, mutta ei kreikkalainen erottunut muita huonompana, ja brunello oli ehkä vähän pettymys. Mutta yksi ylitse muiden oli Valdifalco. Syrah-rypäleen pippurisuus oli juuri sopivaa, muutoin mukavan ”paksu” punaviini eikä mitään tiukkoja tanniineja. Kiitettäviin pisteisiin se ylsi ja varauksettoman suosion se sai. Ihan kuten samppanjoissa ”Heikkisen Kalle”. Aina vaan hyvä, aromikas, voimallinen, eloisa, Charles Heidsieck.

Luigi Einaudi Dogliani 2016 (17 €)
Dolcetto, DOCG Dogliani (Piemonte)
Täyteläinen, keskitanniininen, tumman kirsikkainen, boysenmarjainen, luumuinen, kevyen viikunainen, mustapippurinen, yrttinen

Valdifalco Loacker Lodolaia Syrah 2013 (34,50 €)
Syrah, IGT Toscana
Täyteläinen, tanniininen, mausteinen, pippurinen, tamminen

Gaia Monograph Agiorgitiko Syrah 2016 (13 €)
Agiorgitiko Syrah, PGI Peloponnese
Keskitäyteläinen, keskitanniininen, karhunvatukkainen, kirsikkainen, kevyen mustikkainen, hennon mustapippurinen

Brunello di Montalcino Il Vino dei Poeti 2005 (35 €)
Sangiovese, DOCG Brunello di Montalcino (Piemonte)
Roteva, tanniininen, intensiivinen ja jo kehittynyt perustason Brunello

Menicucci Governo All’Uso Toscano 2014 (21,16 €)
Merlot, Cabernet Sauvignon, IGT Toscana
Täyteläinen, keskitanniininen, marjainen, vaniljainen, karhunvatukkahilloinen

Menicucci Il Principe Toscana Rosso 2014 (21,16 €)
Sangiovese, Merlot, Cabernet Sauvignon, IGT Toscana
Täyteläinen, keskitanniininen, mokkainen, luumuinen, mausteinen

Huolimatta siitä, että olen FB:ssa poistanut omasta profiilistani syntymäpäivän näkymisen kaikille, menin töppäämään kun vaihdoin reissussa otetun kuvan profiilikuvakseni. Muutenhan kaikki meni hyvin, mutta hölmö kirjoitin kuvatekstiksi ”uuden vuosikymmenen kuva”. No sittenhän se pian myös facekansalle paljastui, että olen vanhentunut ja alkoi onnittelujen ja peukutusten tulva, vaikken sellaista todellakaan ollut ajatellut. Molemmat lapset ovat jo Facesta lähteneet, Pehtoori ei ole koskaan sinne liittynytkään, mutta minä vielä roikun siellä. Mutta kun ne kuvat, haasteryhmät, photoshop-neuvola, Oulu Vintage… Siis onhan siellä paljon hyvääkin.

Ja kun nyt tälle selfieiden linjalle on lähdetty, ja joskus talvella jo lupasin kuvan uusista rilleistäni, niin laitanpa nyt vielä omakuvan tännekin. Samalla tulee taas se vuosittainen ”muotibloggaus”. Kerroinhan aiemmin, että ostin reissuun monta uutta ei-mustaa vaatetta, mm. Balmuirin ihanan huivin. Ja sitten eilen vielä hankin uuden Yo zen -kaulakorun. Ennestään minulla onkin jo musta, mutta nyt rillien väriin sopiva uusi. Yo Zen on meidän ”naapurintytön” (nyt jo aikuinen, ja kujalta pois muuttanut) luomuksia, siksikin ja muutenkin niistä pidän.

 

 

Kreikkalainen juhlailta

Tänään on viinikerhon maisteluilta meillä. Vähän kuin synttäreideni merkeissä ja Kreikan matkan jälkimainingeissa tein (taas 😉 ) oikein illallismaistelun. Ja teemana Kreikka. Kreikka on teemana kutsuissa, väreissä, kattauksessa, musiikissa, ruoassa – mutta ei viineissä. Ihan viinikerhomme alkuaikoina meillä oli maisteluilta Kreikka-teemalla ja se on ainoa kerta kun liki kaikki hankitut viinit päätyivät Oulunsalon omakotitalon viemäreihin. Mutta annoimme Kreikan viineille myöhemmin uuden mahdollisuuden: me toimme Pehtoorin kanssa Santorinin (vai Halkidikin) reissulta muutamia hyväksi havaittuja, paikallisilta tuottajilta ostettuja, suht. kalliita Asýrtiko-valkoviinejä ja Agiorgítiko-punaviinejä. Kreikassa ne olivat maistuneet vallan makoisilta, viinillisiltä, luonteikkailta ja ties miltä kaikelta positiiviselta. Marraskuisena, pimeänä, loskaisena iltana Oulussa eivät. Taas kerran oli tullut todistetuksi, että viinin maku on kiinni myös miljööstä, ihan kuten se on riippuvainen ohessa tarjottavasta ruoasta ja läsnäolevasta seurasta ja kaikesta elämästä.

Retsinaakin (pihkainen valkoviini) on joskus Suomessa kokeiltu. Eikä se vaan täällä maistu. Mutta tiedättekös? Viime viikon maanantaina, Rodoksen kaupunkiretken lounaalla oli vaan ”pakko” tilata pullollinen (4,50 euroa), ja kun kaikki sitä horiatikien ja kanasouvlakien ja gyros pitojen kanssa maistelimme niin eihän se missään tapauksessa ollut pahaa.

No mutta siis: tänään en maistata kreikkalaisia viinejä, vaan jotain ihan muuta.  Ihan minun omia lemppareitani: alkuun samppanjaa ja sitten italialaisa punaviinejä. Tosin ei yhtään Amaronea. Ja sentään yksi kreikkalainen jokerina joukossa.

Ja sitten olenpa järjestänyt yllätyksen: osin myös itselleni. Sanoin Juniorille, meidän samppanja-enthusiatistille, intohimoiselle harrastajalle, nyt myös Alkon myyjänä olevalle pojalle, että saa valita alkuun muutamia samppanjoita (kerhon kassassa on rahaa! 😉 ) ja tulla esittelemään ne. Nyt poika on tämän viikon käyttänyt eräänkin tunnin, illan ja yön seudun oman settinsa perusteluun ja esittelyyn. Sai vaihdettua tämän illan iltavuoron päivävuoroon, niin että tulee suoraan töistä (Alkon työkamppeet päällä 🙂 ) pitämään meille pruuvia.

Samppanjoiden maistelun jälkeen tai oikeastaan ohessa meillä on tarjolla alkupala: Rodoksen lentokentältä ostettuja ihania pistaasipähkinäitä ja pitkästä aikaa tekemääni spanakopitaa. Kreikkalainen pinaatti-fetapiirakka oli yhteen aikaan minun suuria lemppareitani, nyt kaivoin reseptin esiin. Ja tein sille jukurttikastikkeen, yritin sellaista kuin viime viikolla monessa yhteydessä tuli vastaan.

Ja juhlavan alun jälkeen siirrymme sitten rustiikkisempaan taverna-tyyliseen tarjoiluun. Kaikki muu tuttua ja liki arkista, mutta ensimmäistä kertaa ikinä tein melitsanosalataa. Se on munakoisotahnaa tai salaatiksikin sitä kutsutaan. Ohjeita on kymmeniä, otin ihan suoraan Hellapoliisin blogista. Ja hyvää tuli.

Spanakopita – kreikkalainen feta-pinaattipiiras

3 pkt pakaste- tai tuore pinaattia
250 g fetaa
5 munaa
1 sipuli
1 dl oliiviöljyä
pippuria
filo-taikinaa

Silppua sipuli, murenna fera. Yhdistä sipuli, juusto, valutettu pinaatti, munat, pippuri ja 1/2 öljystä.
Levitä muutama filoarkki uunipannuun, voitele jokainen arkki öljyllä ja levitä pinaattiseos päälle. Tee lisää kerroksia (kuten lasagne) ja lado loput filo-arkit päälle, edelleen voidellen öljyllä jokainen kerros.
Paistos uuniin kolmeksi vartiksi, noin 200 astetta. Yhtä hyvää lämpimänä ja kylmänä.

Munakoisosalaatti ~melitsanosalata

2 munakoisoa
1 salottisipuli
2 tl suolaa
ripaus cayennepippuria
2 valkosipulinkynttä
3 rkl sitruunamehua
mustapippuria myllystä
½ dl jogurttia tai majoneesia (laitoin molempia pari rkl)

Puolita munakoisot ja laita ne uunivuokaan tai leivinpaperilla vuoratulle uunipellille kupera puoli ylöspäin. Pehmennä 200-asteisessa uunissa 30-40 minuuttia. (annoin paahtua, ja saada vähän väriäkin).
Lusikoi pehmeä munakoisotäyte tehosekoittimeen. Heitä kuori pois.
Lisää kuorittu salottisipuli, suola, cayennepippuri, kuorittu valkosipulinkynsi, sitruunamehu, mustapippuria myllystä ja jogurtti tai majoneesi.
Pyöräytä tasaiseksi tahnaksi. Tarkista maku ja tarjoa!

Johan alkaa tuntua keväälle

Keväistä ruokaa kahdelle… se ajatuksena ruokakaupassa tänään. Perjantai on katolisessa maailmassa (ollut) ja (on) meillä paastopäivä tai siis kalapäivä. Mitä kalaa tänään? Tiskissä oli hyvän näköisiä ja edullisia turskafileitä, ja koska turskan tuoksu (lue: haju) ei kaupassa tunnu, kuten kotona kalapakettia avatessa, tuli ostettua meille fileet turskaa. Mikäpä siinä: turska on hyvä, lihaisa kala, joka ei paljon vaadi valmistuakseen hyväksi.

Ja hyvän lopputuloksen aikaansaamiseksi olen löytänyt uuden jutun: panko-jauhot! Japanilainen korppujauho tekee kalasta kuin kalasta rapeaa. Ehkä en käyttäisi silakoille tai ahvenille, mutta lohelle, turskalle, kuhalle… tulee rapeaa muttei rasvaista. Pussillisen jauhoja olen ostanut Kauppahallin Aasia-kaupasta, mutta näyttää sitä olevan myynnissä markettien aasialaisten elintarvikkeiden hyllysssäkin. Leivitin kalan suoraan pankojauhoissa, ei mitään kananmunaa siihen tarvita. Ja paisto voissa. Tuli hyvää.

Ja oheen pinaattilettuja ja kurkkusalaattia (minun tapaaan = pilko kurkku pieneksi kuutioiksi, sekoita turkkilaisen jukurtin, yhden valkosipulinkynnen, suolan, oliiviöljytilkan ja suolan kanssa ja nostele lehtisalaatin päälle).

Avasin oheen myös Ironside Chardonnayn. Ilman ruokaa maistui ”vanhanaikaiselle”, vahvasti tammitetulle Kalifornian chardonnaylle, mutta yllättäen ruoan myötä tammi ja makeus vaihtuivat aika sopivaksi hapokkuudeksi. Tosin lasilliset meille riitti. Semminkin kun olimme jo aperitiivit pihalla nauttineet.

Pehtoori oli päivän siivoillut pihalla: pessyt kaikki kiveykset, ikkunapellit, kantanut kalusteet piazzalle, hävittänyt kellokanervien jämät etc., etc., kun minä samaan aikaan olin huidellut kaupungilla, Caritaksessa, kuvauskeikalla, kampaajalla ja kaupassa. Ja todellakin, kävin myös Alkossa. Pieni pullollinen samppanjaa oli tämän kesäkauden ensimmäinen pihahetki.

Ja kuin tilauksesta, meidän ”oma” västäräkkipariskunta tuli räystäille tervehtimään. Ensimmäistä kertaa tälle vuodelle. Tervetuloa! Tervetuloa kevät ja kesä!

Syntisen hyvä makupari

Olimme joku aika sitten Oulun Valiolla paistinkääntäjien kanssa ns. veljesaterialla maistelemassa juustoja ja viinejä ja nimenomaan niiden yhdistämistä. Uusia makupareja löytyi, mm. kuohuviini/samppanja ja kermajuusto olivat yllättävänkin hyviä keskenään, mutta täysin uusi ja erilainen makupari oli laku ja Aura-juusto, ihan ilman viiniä – ja hyvää tietysti myös jälkiruokaviinin tai pehmeän punkun kanssa.

 

Pidän sekä Aurasta että lakusta ja molempia olen maistellut punaviinin parina, ja tykännyt hyvinkin. Mutta että sinihomejuustoa ja tuoretta lakua! Onhan se ihan syntisen hyvä yhdistelmä.

(Yllä kuvassa on sekä Fazerin tuoretta lakua että Halvan Vanhan ajan lakua sekä Auraa, joita tänään testasimme … Pidin enemmän Fasun lakusta.)

Saimme Valio-illassa sitten vielä maistaa uusia, Valion 14 vuoden jätskitekopaussin jälkeen lanseerattuja, jäätelöitä. Me olimme jo neljä kuudesta ehtineet sunnuntain perhepäivällisillä testata: salmiakki-chili minun ehdoton suosikkini, ja Valiolla tykästyin mansikka-basilikaan. Se voi olla oiva kumppani mansikoille, kunhan kesä sinne asti yltää. Ja nyt perjantaina koulukkaiden kanssa sain makustella (ja mukaanikin) Kreisi kinuskia. Taitaa olla toiseksi paras noista kuudesta.

Jo jokin aika sitten olen luopunut Ben & Jerry -jätskeistä ja Mövenpickiä käytän vain yhtenä komponenttina jälkkärissä, – ne ovat alkaneet maistua ihan tavattoman raskailta. Sortola ja ”Kolme kaveria” ja Jymy ovat olleet useimmin meidän pakkasessa, ja nyt sinne varmasti tulee monta kertaa Valion Salmiakki-Chiliä.

Mutta siis. Jo Valion illassa aloin hiljalleen kehitellä jälkkäriä linjalla laku-sinihomejuusto. Ja tänään sitten Pehtoorille, pikkuperheelle ja Apsun serkulle tätä tarjosin.

Ja osui ja upposi. Vielä kun olisin viitsinyt itse keitellä lakukastikkeen, mutta teenpä sitten joskus. Ei tästä jälkiruoka enää paremmaksi muutu, eikä kalorisemmaksi. 😉 Siis vaniljajäätelöä, vähän päärynää, huoneenlämpöistä Auraa, Fazerin lakua ja lakukastiketta. Mintun lehdet todellakin vain ”kuvausrekvisiittana” – eivät sovi makupalettiin. Mutta kaikki muu sopii. Suosittelen.