Rotissöörit – Tuulestatemmattua

Rotissööripiknik vol. 13

Oulun rotissöörivoutikunnan vuosittainen, mun mielestä paras, happening on piknik. Tänään se oli 13. kerran. Tällä kertaa ei kenenkään kotona, kuten aika usein, vaan kokoonnuimme Arkkitehtikillan talolle Pikisaareen. Siellä on oltu kerran ennenkin.

Iltapäivän puolella jo aloitimme, toisemme heippailimme, halailimme, kuulumiset vaihdoimme, uusien kanssa tutustuimme, vanhoista ystävistä erityisen kiitollisia olimme ja sitten, kun kaikki ovat tuomisensa saaneet yhteiseen piknikpöytään, aloimme nauttia.

Videoklipeissa ei ole ihan kaikki tarjolla ollut, eikä valitettavasti ole menukorttia esiteltäväksi, mutta voin kertoa, että äärimmäisen harvoin missään muualla kuin rotissööripiknikillä ollaan näin monipuolista, herkullista, innostavaa, makunystyröitä monin tavoin hellivää ja toistekin maistamaan pääsyä toivovaa tarjoilua on päässyt kokemaan. Muikkupiirakka ja lampaanliha-kaalikääryleet, limemarinoitu hauki ja leipäjuusto-savuporosalaatti, — ainakin nuo tulevat heti mieleen. Oikeasti kaikki oli hyvää!!

Muutaman tunnin piknikistä nautimme. Menneitä muistelimme, tulevaa suunnittelimme.

Olihan tämänkertaisen piknikin teemasta oli sovittu näin:

”Voisiko perinneruokiamme modernisoida ja upeista raaka-aineistamme luoda jotain uutta? Teemasta on hyvä jatkaa vuoden 2026 kapitulin suunnitteluun, sillä kyseinen vuosihan on myös Oulun kulttuuripääkaupunkivuosi ja tavoitteenamme on rakentaa kapitulin teemaa saman aiheen ympärille.”

Monta hyvää ”modifikaatiota” ja perinneruokaa uudella tavalla oli tarjolla. Mie vein hillatiramisun. Ei se huono ollut.

Ruoka ja ruokaystävät, kesä ja helppoa yhdessäoloa. Hyvälle maistuu vieläkin …

Paljon hyviä aistimuksia tänään

Puoleenpäivään mennessä sain päivän agendalla olleet jutut valmiiksi: kuvat asiakkaalle, pyykit silitettyä ja parit sähköpostit hoidettua.

Aika kesäiselle Oulu-kierrokselle: pari, kolme tuntia kiertelin ja kaartelin, pysähtelin ja nautin kauniista kotikaupungista, jossa tuntuu nyt olevan ennätysmäärä tietöitä, saksalaisia turistibusseja ja pyöräteillä hortoilevia koiria ja vanhuksia.

Tuiranpuiston rodot jo melkein kukintansa ohittaneet…

Tänään vain salaattilounas (illalla tiedossa ravintolaruokaa), joten oli hyvä syy pysähtyä Mon Choun (”monsuunin”) kohdalla ja käydä ostamassa pari croissantia. Sen edessä (kuten toisellakin puolella Pakkahuoneenkatua) on riemunkirjavat kukkalaatikot. Melkein kuin olisi ulkomailla. 🙂

Liekkö Monsuunissa käyttävät croissantien voiteluun paahdettua voita, – vai mikä on toffeisen maun salaisuus? Ja ilokseni hoksasin, että pasticceria oli saanut laajennuttua pikkuruista konditoriaa useilla pöydillä. Hyvä, hyvä.

Illalla olimme Rotissööri-illassa: Koivurannan kahvilan smokeryssä

MENU
Savustettua lohta wakame-pedillä ja savustettuja jättikatkarapuja
24 h savustettua briskettiä kauden lisukkeilla
Amerikkalainen juustokakku ja vadelmamelbaa

Vaikka en oikein pidäkään Koivurannan idyllisen kahvilan pihapiirin muuttumisesta parin ison teltan peittämäksi, oli ilta mukava, ruoka oikeinkin hyvää. Erityisesti nuo savustetut katkat olivat mieleeni, eivät olleet sitkeitä, sopivan chilisiä. Nam. Jälkkäri on ehkä heikoin lenkki. Mutta upposi toki sekin. 🙂

Ja niinhän se nyt on että minulla on taas kymmeniä kuvia huomenna editoitavaksi. Mutta ei haittaa. Aikaa on.

Niitä näitä Reseptit Rotissöörit Ruoka ja viini

Rotissöörin kotikeittiössä

Kilpipäivä

Rotissöörien kilpipäivä on tänään. Teemana tänä vuonna kansalliset perinteet; ja niinhän minä sitten kokkasin taas italialaista.

😊

Kilpipäivän idea on syödä kilpiravintolassa, joiden määrä Oulussa on kyllä tällä hetkellä kovin alhainen. Mutta on me edeltäneinä vuosina käyty kaikissa mahdollisissa oululaisissa kilpiravintoloissa kilpipäivää viettämässä. Tänään kuitenkin kotona: sen vuoksi nostin kahden hengen päivällispöytäämme pronssilaatan, jonka sain jokunen vuosi sitten merkiksi aktiivisesta rotissööriurastani. Eli sellainen ”pikkukilpipäivä” tänään.

Uusi keittokirja inspiroi edelleen, ja tänään vuorossa Gnoccheja parsan, gongonzolan ja saksanpähkinöiden kanssa. Klassikkoruoka tämäkin, vaikkei nyt ihan kansallinen perinne olekaan.

Gnoccheja parsan,
gongonzolan ja saksanpähkinöiden kanssa

nippu vihreää parsaa
50 g gorgonzolajuustoa
1 ½ dl kuohukermaa
ripaus muskottia
500 g perunagnoccheja
8 lehteä tuoretta salviaa
1 dl raastettua parmesaanijuustoa
3 rkl hienonnettuja saksanpähkinöitä
suolaa ja mustapippuria

Jos parsa on paksukuorista, kuori se.
Paloittele parsa 2 cm:n paloiksi.
Laita gorgonzola ja kerma laakealle pannulle ja lisää ripaus muskottia.
Hauduta juusto-kermaseosta 5 minuuttia välillä sekoittaen.

Laita gnocchit ja parsat kiehuvaan veteen ja keitä niitä 2 – 3 minuuttia.
Valuta gnocchit ja parsa ja lisää heti pannulle kastikkeen joukkoon.
Lisää myös salvianlehdet ja parmesaani.
Sekoita varovasti kaikki ainekset keskenään ja mausta mustapippurilla.
Mausta vielä tarvittaessa suolalla ja ripottelle päälle hienonnettuja saksanpähkinöitä.

Ohje on suoraan kirjasta ”Henkan Italia”. Kirjoitin ohjeen sanasta sanaan juuri niin kuin se on kirjassa. Siksikin näin, että voin perustella sen, kuinka italialaisessa keittiössä hyvä ruoka on lopulta aika simppeliä, ei pitkiä ainesluotteloita, ei monia esivalmisteluita, ei tuntien tuunausta, vaan yksinkertaista, aika nopeasti valmistuvaa hyvää perusruokaa, joka ei kuitenkaan maultaan ole ihan ”vain perus”. Tässä on ehkä kiteytettynä se minun(kin) ”ruokafilosofia”, josta viikolla kirjoittelin.

Tähän sellainen huomio ja hoksauttamisen paikka, että kannattaa hankkia oikeaa, kunnolla suolaista, vahvasti maistuvaa gorgonzolaa, ei mitään Castelloa, Auraa tai Presidentiä, vaan oikeaa italialaista gorgonzolaa. Gnocchit vaativat vähän tujua makua rinnalleen, varsinkin kun kermakin pehmentää makua. Saksanpähkinät tuovat mukavasti purutuntumaa ruokaan. Molto bueno!

Vuoden kuohuviini testattu

Testasimme myös luxemburgilaisen Bernard-Massardin (”perttimasa” on kuulemma tämän lempinimi 🙂 ) chardonnay-kuohuviinin, joka on vastikään valittu ”Vuoden kuohuviiniksi”. Viinilehden valinnoista juttu esimerkiksi Ilta-Sanomissa.

Kyllä, kyllä se on hyvää, todellakin hintansa (18 €) väärti. Hedelmäisyys ja persikkaisuus eivät kyllä olleet ihan sitä, mitä odotimme ja kaipasimme, mutta lempeät, pienet, aromikkaat suunmyötäiset kuplat tyylikkäässä kuohuvassa on. Mikseipä siis vapuksi tätä?

Tosin vuoden kuohuva -valinnan jälkeen se on aika lailla loppu koko maasta, mutta saattaa ehtiä vielä vappubrunsseille ja – piknikeille. Tämä sopii nimenomaan ruoan pariksi, ehkei niinkään lakkiais- tai muuhun juhlaan onnittelumaljaksi.

Tänään piknikit tuntuvat kyllä hyvin kaukaisille. Lunta on vielä hirmuisesti, sitä on tullut tänään vähän lisääkin, ja tuuli edelleen sellainen, että pyörälenkki Koitelinkoskelle katselemaan tulvia jäi. Tulvat taitavat laantua ennen kuin Koiteliin pyöräilen.

Niitä näitä Reseptit Rotissöörit Ruoka ja viini

Vaihtoehtoja on: aijiaco

Torstai voi olla hernesoppapäivä. Tänään ei ollut.

Viime kesänä rotissöörien piknikillä oli tarjolla paljon hyvää, mm. bogotalaista kanakeittoa, – aijiacoa. Tykästyttiin molemmat siihen niin paljon, että pyysin ammattilaiskeittiömestarilta ohjeen sen tekemiseksi, ja hänhän sellaisen ”karkean reseptin” kuten hän itse sanoi, minulle toimitti.

Olen tehnyt tätä jo useammankin kerran ja vasta tänään hoksasin, että lupauksestani huolimatta en ollut muistanutkaan sitä tänne blogiin kirjoittaa. Mutta ei soppa siitä ole kärsinyt. Esimerkiksi tällaisena viimaisen pohjoistuulen ja monien pakkasasteiden huhtitorstaina lämmittävä ja maukas keitto maistui oikein hyvältä ja vahvistavalta. Ei kesäisintä, mutta vielä huhtikuu-toukokuussa sopii arkiruokapöytään ja nälän karkottamiseen mainiosti.

Aukikirjoitin saamani ohjeen tuohon alle. Mittoja RR ei antanut, joten reseptissä on ne mitat, joilla meille tänään tein kattilallisen. Ihan kaikki ei kulunut, siis noin 3 hengen annos on tuo. Soppa maistuu kyllä lämmitettynäkin, edes avocadot eivät tykkää huonoa.

Alkuperäiseen, aitoon columbialaiseen keittoon (johon yksi reseptiversio on täällä) kuuluu myös guascas-mauste. Sitä ei olla Suomesta onnistuttu löytämään, joten JOS joskus satut näkemään jossain, niin kerro ihmeessä tännekin tiedosta.

Bogotalainen peruna-broilerkeitto – Aijiaco

1 l vettä
3 puikulaperunaa ja 4 Annabel-perunaa
(2–4 eri perunalaatua pieninä kuutioina)
1 kanafondikippo
1 pieni purkki maissinjyviä
½ prk kapriksia
2 – 3 avocadoa kuutioina nekin
250 g maustamattomia broilersuikaleita

Kuori ja pilko perunat ja laita ne kiehumaan
– kaikki samaan aikaan kiehumaan,
jotta osa soseutuu ja saostaa keiton.
Lisää tölkkimaissit ja kanalientä.
Kun perunat ovat kypsiä,
osa jo soseutunutkin, lisää kaprikset liemineen.
Lisää puolet avocadokuutioista.
Kypsennä taas tovi.
Lopuksi lisätään broileri pieninä kuutioina
(tai suoraan paketista ”broilersuikaleet, maustamattomat”).
Kypsennetään sen aikaa, että broileri kypsynyt.

Tarjolle myös ranskankermaa sekä avocadokuutioita.

Niitä näitä Rotissöörit Ruoka ja viini

Rotissöörit Patiolla

Vuosikokoukset jatkuvat: tänään vuorossa rotissöörien vuosikokous, joka pidettiin uudessa Nallikarin Aallossa. Oulun = Valkean kaupungin Pohjolan Rivieraksi kutsutun hiekkarannan äärelle on avattu uusi ravintola.

Aallossa on majoitushuoneistoja, välinevuokraamo ja elämyskeskus Nallikari Safaris ja hyvinvointipalveluja tarjoava yritys Osfysio Wellness, sekä ravintola Bistoria Patio. Ja siellä me nautimme vuosikokouspäivällisen.

Bistrohenkistä ruokaa oli illan menussa

MENU

FOCACCIA DELLA CASA (L)
Talon focacciaa ja italialaisia levitteitä
(Basilikahummusta, tomaatti-tuorejuustotahnaa, vuohenjuustomoussea, hunajaa ja pinjansiemeniä)

BURRATA AL TARTUFO (L, G)
Italialaista burratajuustoa, pinaatti, kirsikkatomaattia, punasipulia, hasselpähkinää ja tryffeliä

PASTA AL SALMONE AFFUMICATO (L)
Strozzapretipastaa, savustettua lohta, punasipulia, fenkoli, kermaista kapriskastiketta ja rucolaa

PANNA COTTA (G, L)
Vadelmapannacottaa

COFFEE & TEA
Paulig Mundo luomu kahvia ja Bradley ́s mustaa teetä

Ruoka oli hyvää, annokset vähintäänkin riittäviä, ja erityismaininnan ansaitsee antipastien vuohenjuustomousse, hunaja ja pinjansiemenet. Jotain tuollaista yritän kehitellä viikonloppuna, raportoin sitten tuloksen.

Ja Burrata al tartufo!!! Perfetto. Annos oli liiankin iso, mutta onneksi oli. Tryffeliä oli juuri sopivasti. Burrata tuoretta, pehmeää, raikasta.

Ketään ei hämmästyttäne, että pöytäseurueen keskustelun aiheena oli ruoka, muukin ruoka kuin tarjolla ollut.

Ammattilaiset ja amatöörit vaihtelivat ravintolakokemuksia ja pääsiäisruokavinkkejä. Ja puheeksi tuli tietysti mämmi: eivät muut olleet maistaneetkaan LakuMämmiä! Siis nyt viimeistään on tästä täälläkin vinkattava. Hyvää ilman kermaakin, mutta kerman tai vaniljakastikkeen kanssa ihan mahdottoman hyvää.

Keskustelimme myös siitä, mitä itse kukin vastaa ”sitten kun olet” kuuluisa, ja sinusta tehdään juttu Anna- tai RuokaGloria-lehteen, ja sinulta kysytään, ”mitä sinulla on AINA jääkaapissasi”. Vain kaksi tuotetta, raaka-ainetta tai ruokaa saa mainita. Meistä kuudesta minulla ja yhdellä nuorella miehellä oli samat: sitruunaa ja parmesaania.

Lupasin järjestää huomenna kyselyn rotissöörien FB-ryhmässä, mutta kyselenpä nyt teiltäkin hyvät blogin seuraajat: Mitkä kaksi ainesta sinulla on aina jääkaapissasi? Kerrohan kommenteissa, olisipa mukava kuulla …

PS. Ja sillä aikaa, kun mietit vastaustasi, katsohan otsikkokuvaa! Sydän pilvien keskellä!

Muistikuvia Rotissöörit Valokuvaus

Kuvista muistoihin ja takaisin

Viime vuonna loka- ja marraskuussa elin paljon 30- ja 40-luvun Karjalassa ja Särkisalossa ja 50-luvun Kotkassa ja Oulussakin; äidin evakkomatka-kirja oli intensiivisen, liki jokapäiväisen tekemisen ja kirjoittamisen aihe. Mielessä pyörivät ajatukset, surutyö, tunnelmat. Ja nyt on pari viime päivää hyvin intensiivisesti, aamuviidestä lähtien tullut elettyä omassa menneessä vuodesta 2009 tähän päivään.

Kymmeniätuhansia kuvia on vilahdellut näkökentässä, postimerkin kokoisina kansioissaan tai isolla näytöllä muokattavina. Rotissöörien Gaala-illassa ensi lauantaina on tarkoitus ison Aurora-salin screeneillä pyöriä 300 kuvan kokoelma kuvia järjestön tapahtumista. Ja nimenomaan niistä kuvista, joita olen ihan harrastuksen vuoksi ja välillä tilattuna valokuvaajanakin ottanut.

Ja ovatko kuvat arkistoitua yhdelle ulkoiselle kovalevylle, josta niitä olisi voinut ruveta valitsemaan ja perkaamaan, editoimaan ja esitykseen laittamaan? – Ehei. Niitä on isoilla muutaman teran valtavilla kovalevyilla, pienillä kovalevyillä, muistitikuilla ja pilvipalvelussa ja pahimmoillaan vain Oulun voutikunnan kuvablogissa, josta olen huolehtinut vuodesta 2013. Se on pahimmoillaan, koska sieltä niiden saaminen screenille-esitykseen vaatii aikana hurjasti vekslailua ja säätämistä.

Minä olen aloittanut tämän kyllä ajoissa, muttaku. Kyllä tänäänkin on tehokasta työaikaa tärvääntynyt useampikin tovi siihen, että olen kaikkia kansioita lärätessä ja etsiessä löytänyt paljon muuta kiinnostavaa kuin etsimääni. Mm. päiväkirjojani ennen blogia, kirjeenvaihtoa opiskelijoiden kanssa, tenttituloksia ja sitten on joku nimi tarttunut silmiin, ja sitten googlattava mitä hänelle tai koko vuosikurssille 🙂 kuuluu.

Oman portfolionikin löysin; olipa siinäkin asioita, joita en muistanut, ja sitten kun aloin muistella niitä, olinkin jo hyvin kaukana menneessä. Samalla sentään pystyin mekaanista kuvaediittiä tekemään.

Pyöräilemään en hyytävään säähän lähtenyt, vaikka kaupungissa oli pakko piipahtaa: kastelahja- yms. asioilla. Ja siihenkin liittyen olen elellyt menneessä, omien lasten kastejuhlien muistoissa, ja siinä miten vanhempani silloin isovanhempina elivät meidän maailmassamme.

Kaiken tämän menneen keskellä, yhdessä kirjeessäni ollut lausahdus. sopii nyt tähänkin iltaan suorana lainauksena oikein hyvin.

Tähän on siis tultu: siteeraan itseäni vuosikymmenten takaa.

Olisi vain toivottava, että ”tulisi huominen, jolloin muistella eilistä”
kuten Kaari Utrio oli hienosti kiteyttänyt.
Sellaistahan minun elämäni aina tuppaa olemaan.

Noh, huomenna tämä kirjaimellisesti muistikuvissa, muistoissa ja kuvissa, kuvamuistoissa pyöriminen ja niihin pysähtyminen pitäisi olla tältä erää paketissa, ja sitten palaan taas nykyhetkeen, ajattelemaan tulevaa. Huomista kohti.

Lappi Mökkielämää Rotissöörit Ruoka ja viini Valokuvaus

Gourmetia Sodankylän Sattasessa

Joskus sattuu hyvin. Tälle päivälle sattui.

Juuri tälle päivälle, jolloin meillä oli aiekin lähteä kohti pohjoista, sattui Sodankylän Sattasessa olemaan rotissööritapahtuma: Lapin Gourmetkokit -herkkupuodille on myönnetty rotissööri-kilpi, mikä ei todellakaan ole ihan tavallista. Ja tämän päivän kokemuksen perusteella olen (kuten 40 muutakin läsnäollutta) vakuuttunut, että Gourmetkokit ovat todellakin kilpensä ansainneet. Kilven luovutustilaisuus alkoi puolelta päivin, – pitemmittä puheitta, siinä nyt ei turhan kauan mennyt.

Mutta se lounas! Juhlaruoka! Hyvin harvoin saa näin hyvää, suunmyötäistä, huolella tehtyä, konstailematonta ruokaa. Ja koko kokonaisuus! Kaikki oli hyvää. Jopa poronsaparo! Tai oikeastaan varsinkin se. Kypsyydet, annosten komponenttinen harmonia, tuoreus, kaikki!

Mie, joka en tykkää rössystä (oululainen veripalttu), söin rapeita poropalttukuutioita varsin mielelläni ja puikula-varhaisperunat! Ennen kokematon juttu. Olihan ne muikean makoisia. Pikkuisen olivat voissa paahdettuja. Jo vain, paljon parempaa kuin karkki.

Ja isäntäpari! Meille tuttuja muista rotissööritapahtumista: ja he osaavat houstata! Tai parempi olisi sanoa, että olivat hyviä väärtejä. Ruokaväärtejä. Ammattilaisia, jotka laittavat ruokaa täydestä sydämestä. Ja sanakin on hallussa. Isännällä varsinkin. Oli siis hauskaakin.

Ja meillä oli tuttuja jututettavaksi ja halattavaksi (korona kaukana menneessä tärvelemästä tilaisuuksia ja tunnelmaa) ja saimme rovaniemeläisiä rotissöörejä pöytäseuraksi. Reilu kolmituntinen vierähti hopusti tällä taukopaikalla. Hyvässä seurassa, mahdottoman hyvin syöden, ruoan päälle ymmärtävien seurassa ja vielä lappilaisia iskelmiä livenä kuunnellen. Ai että.

Ei ollut mitään kiirettä jatkaa matkaa mökille. Ja sitten kun lähdettiin, käytiin vielä kilven saaneessa herkkupuodissa ostamassa poromakkaraa ja muita herkkuja. Ja käymme kyllä vastakin.

Puolineljän aikoihin olimme varsin kylläisiä ja hyvin hyvällä mielin, ja aika jatkaa viimeiset sata kilometriä mökkipihaan.

Mökkilauantai-iltana ei ollut tarvetta kokata yhtään mitään. Pihalla touhuiltiin, purettiin iso osa tavaroista (peräkärryllinen niitä on, koska se notskiremppa odottaa) ja sitten mie tappelin taas netin kanssa. Rotissööri-tapahtuma oli minulle myös vähän työkeikka, joten kuvasatoa perkasin, editoin ja toimittelin eteenpäin tiedottamista varten.

Ruokaystävyys on mahdottoman mukavaa. Lapissakin.

Rotissöörit Ruoka ja viini

Rotissöörien 12. piknik on nautittu!

Piknik!

Jo sana lupaa paljon. Jos siihen liittyy vielä ammattilaisruokaihmisiä ja intohimoisia harrastaja-ruoanlaittajia, osaavia ja sellaiseksi oppineita ja opettelevia, lisäksi perinteitä, välitöntä yhdessäoloa, ystävyyttä, iloa ja mukava miljöö, jonne kaikki tuntevat olevansa tervetulleita, ei mikään voi mennä pieleen.

Ei mennyt. Yksi vuoden kohokohdista on koettu.

Ihan sama, että oli vähän sadetta, aluksi ainakin, ja vähän vilpoista, varsinkin lopuksi, mutta piknik oli 12. kerran mahdottoman mukava ja niin makoisa.

Tässä listassa ja videossa ei edes ole jälkiruokia!

Meitä oli melkein 40 henkeä, ruokaa olisi riittänyt sadalle.

Oli puhetta ja halauksia, syömistä paremmin kuin missään muualla olisi ollut mahdollista ja oli viinistä nauttimista, naurua ja kuulumisten vaihtamista.

Seuraavan kerran nälkä on ehkä joskus huomen illalla, mutta aamuksi on tulossa brunssivieraita, joten nyt unille. Palaan ruoka-asiaan vielä…

Niitä näitä Rotissöörit Ruoka ja viini

Kukkia ja vermuttia

Kukkajuttuja

Yhdestä kolmen pionin kimpusta olen ottanut kymmeniä otoksia. Jonkinlainen ”tutkielma pionista” alkaa olla valmis. Jos tekisi vielä vaikka kollaasin? Kukista ja kasveista puheenollen, tänä vuonna en ole kylvänyt mitään – ei esikavatusta yrttipenkkiin. Vähän on harkinnassa, että luovun koko yrttipenkeistä, tai teen niistä koristekukkarenkaita. Ja joka tapauksessa aattelin kokeilla popcorni-heiniä! 😀 Onko joku muu kokeillut niitä? – No mutta tulettepa näkemään. Mutta niilläpä ei vielä kiirettä.

… ja vermutti-oppia

Illansuussa saimme nauttia iltapalaa ja kuulla vermutista, sen historiasta ja tekemisestä. Maahantuojan edustaja/kouluttaja on Oulussa ja rotissöörit aveceineen saivat kutsun Turusen sahalle, jossa näitä aika harvoin maistettuja (italialaisia) juomia saimme testattavaksi.

Näitä Martinin ”uusia” vermutteja oli tarjolla: vas. kahta reserva-sarjan tuotetta ei Suomesta saa, mutta niistä erityisesti vaalea Ambrato oli aika hyvää, Rubino turhan ”glögistä”, minulle ehkä liian makeaa, keskimmäinen ”bitter” oli hyvin Camparin tyylinen, ehkä vähän ohuempi tai alkoholisempi tai ei-niin katkeroinen, mutta ihan hyvä. Tuo Fiero oli meistä molemmista paras: hyvinkin saattaa kesällä se ja sooda piazzallamme maistua. Alkoholiton oli sekin hyvä, soodan kanssa katkeroinen hellejuoma maistunee.

Ja koska maistelutuokio oli rotissöörien tilaisuus, oli tietysti pientä syötävää. Suolaisten antipastojen/juuston kanssa vermutitkin sopivat hyvin. Hapanjuurileipä ja valkosipuliscampit tietysti minun mielestäni suunmyötäisempiä.

Eikä seurassakaan mitään vikaa. Melkein kaikki paikalla olleet ovat olleet ruokaystäviä jo toistakymmentä vuotta, – osa jo yli 30 vuotta. Kaikkinensa oikein mukava tiistai-ilta.

Niitä näitä Rotissöörit

Konsertissa ja kabinetissa

Käädyt kaulaan ja menoksi

Hieman orientoitumis- tai ehkä sittenkin sopeutumisongelmia havaittavissa. Eilinen laduilta pyöräteille siirtymä tapahtui helposti ja isompia suunnittelematta. Siis paljon helpommin kuin tämänpäiväinen siirtymä: liki erakoituneesta lähes totaalisesti vain kahden kesken vietetystä mökkielämästä kaupunkiin, kulttuurin ja kanssakäymisen pariin on vaatinut vähän miettimistä. Pipon, aurinkolasien, riddarin, goretexien ja monojen jälkeen huolella föönätyt hiukset, meikki, jakku ja suorat housut, ei sentään ihan korkkarit mutta ballerinat kuitenkin – että oikein on pitänyt tälläytyä. Tai pitänyt ja pitänyt. Mutta kyllä minusta tilaisuus sitä edellytti, ja luonnollisesti halusinkin parempaa, ainakin tilaisuuteen sopivampaa, ylle laittaa.

Vuosikokous ja konsertti

Rotissöörien vuosikokous, sen jälkeen ”iltapala” = italialainen buffet ja seitsemältä konsertti. Koko setti Oulun musiikkikeskuksessa Madetojan salilla. Vuosikokouksessa sain vain kuunnella, niin ja kuvailla. Pitihän se tietysti jotain kommenttiakin sanoa. Miksi? – Enkö voisi vain olla hiljaa ja osallistumatta, kun ei ole enää ”velvoitetta” olla mukana keskusteluissa. En näköjään.

Elokuvamusiikin säveltäjänä tunnetun, Oscar-palkitun Ennio Morriconen musiikkia Oulu Sinfonian konsertissa – ennen kokematonta. Kannatti kokea.

Vaikea muistaa milloin viimeksi on tullut kuultua elävää musiikkia? – Hyvä on, tiernapoikalaulukilpailu Rotuaarilla joulun alla. Emmekä edes toisena pääsiäispäivänä Souvareiden keikalle Saariselän tunturihotelliin menneet. Huolimatta siitä, että ukkelihan edelleen fanittaa Souvareita, kuten muksut ja suunnilleen kaikki meidän mökkivieraat ja -ystävät, jotka Pehtoori on legendaariselle Lappi-iskelmän poppoolle altistanut.

Mutta nyt fanitamme Oulu Sinfoniaa ja Morriconen lenkkarileffoihin ja muihinkin elokuviin säveltämää musiikkia. Sopraano Marika Hönttä oli huikea – korkealta ja kovaa, kauniisti ja kirkkaasti kuului äänensä Cassiopeia-kuoron ja sinfoniaorkesterin pauhun yli.

Ja koskapa tilaisuus oli rotissöörien järjestämä, oli mukava tavata tuttuja. Aika pitkästä aikaa. Ja tutustua uusiinkin. Kohtaamiset ovat useimmiten mieluisia. Niin oli tänäänkin. Niin ja tietysti syöminen, sehän se kuuluu tämän porukan tapaamisiin.

Kerrankin myöhään (klo 21.30) kaupungissa.

Niitä näitä Rotissöörit

Rotissööriseuraa, soijaa ja muuta hyvää

Täydenkuun yö.

Mutta ei häiriöitä uniin. Kummallista moinen unisuus , mutta ei haittaa. Ei ollenkaan.

~~~~~~~~~~~~

Jo perinteiseksi muodostunut ystävän kanssa kahvittelu näin joulun alla, – tapaamiseen kuuluu myös kalenteri- ja korttitoimitus. Siitä on melkein puolivuosisataa, kun olimme samalla luokalla. Sittemminkin oltiin monessa muussa yhdessä, yhtä aikaa. Toistemme häissä, mm. Paljon päivitettävää tänäänkin.

Samaisella kaupunkireissulla vähän shoppailua: Eevikselle mekko, Vävylle lahja, Juniorin esimiehen kanssa keskustelua, Miniääkin tapasin, Lihamestarin kaupasta jouluruokien valmistukseen ja lahjaksikin kassillinen tavaraa.

~~~~~~~~~~~~

Ja iltasella pitkästä aikaa rotissöörien parissa. Tänä vuonna meillä on jäänyt mm. rotissööri-piknik ja ja -brunssi väliin, mutta tänään osallistuttiin ”rupattele rotissööriystävien kanssa” ja ”opi uutta soijan ja etikan käytöstä ruoanlaitosta”. Aina niin mainio Chef Rotisseur MH osasi asiansa: oli vallan inspiroivaa ja mielenkiintoista, monta vinkkiä ja ideaa jäi mieleen. Eikä jääty vain teorian tasolle, – saimme maistiaisia.

Ilta alkoi rupatteluosuudella, mikä oli erinomaisen hyvä juttu, sillä Ouluun paluumuuttaneet puolitutut ruoka- ja viiniystävät oli oikein mukava tavata, vaihdella kuulumiset pitkältä ajalta, yhdessä ikävöidä vuosia sitten mennyttä ystäväämme. Monessa tuntuivat elämämme edelleen tangeeraavan.

Ja sitten ruoka-asiaa. Jo maistelusetin avaus oli havainnollinen, vakuuttavakin: kahdessa pikku kipossa oli tomaattiketsuppia ja toiseen oli lisätty tilkka Kikkoman-soijaa. Toinen maistui ketsupille, toinen ihan mukavalle dipille/kastikkeelle. Ei varsinainen kastike, mutta testi osoitti hyvin, kuinka soija korostaa makua, tomaatin makua, umaamia.

Rieskaleipäset, Viskaalin nyhtölihhaa ja kimchimajoneesia. Arvelen saavani majoneesin reseptin ja kunhan kotikoekeittiössämme tehdään annos, niin ehkäpä jaan ohjeen tiedoksenne. Tämä oli todella hyvää.

Rajamäen kaneliglögi voisi olla tämän vuoden alkoholiton home-made versio? Anis maistui mukavasti, ei liikaa kanelia. Saimme vielä pienen jälkkärikipollisenkin: Valion lakka-kinuskijäätelöä ja pieni loraus soijakastiketta. Yllättävää, – ja hyvää! Toinen jälkkäri oli hyvin läheistä sukua minun maineikkaalle jälkkärikehitelmälleni.

Tämänpäiväisessä versiossa laku oli marinoitu soijassa. Ei huono, Kouvolan tuoretta lakua ehkä kokeilen tähän, ehkä jo huomenna. 🙂

Rajamäen sivustolla (johon en ollut ennen hoksannutkaan eksyä) on paljon mielenkiintoisia ruokaohjeita. Ainakin Pikkelöity punasipuli lähtee kokeiluun. Ehkä jo huomenna. 🙂

Rotissöörit Ruoka ja viini

Rotissöörien kanssa antiikissa

Italica Taberna. Ja rotissöörit. Ja antiikin menu.

Olen kylläinen, iloinen, ruokaystäviä nähnyt, jutellut, kuunnellut, nauttinut.

Tänään Oulun voutikunnan 18 ensiksi ilmoittautuneelle jäsenelle (ei aveceja) oli tarjolla Italica Tabernan, meidän kesäkuussa testaaman uuden oululaisen-italialaisen ravintolan päivällinen. Ei ihan talon ”normi”menun mukaista, mutta saimme ruoan oheen ruokahistoriaa, tarinoita ja makuja antiikin tapaan, makuja ilman suolaa ja suklaata – ihan kuin antiikissa.

Neljän ruokalajin menu oli mielenkiintoinen.

Alkuun antiikin lihapullia, maitomunakasta, gratinoitua ricottaa
Nyt toivon, etten olisi ottanut sitä kolmatta pientä lihapullaa, vaikka olivatkin oikein hyviä.

Pastana oli Lasagne Apicuksen tapaan (Apicus oli antiikin ”keittokirjailija”).

Pääruokana possun paisti hunajalla (Spalla di Maiale alle Mele in Bellavista)

ja jälkkäriksi viikunoita, taateleita ja mustaccioli (suklaakeksejä, mutta kun antiikissa ei ollut suklaata, niin keksit oli valeltu hunajalla).

Kaikkinensa vähän joulufiilis jäi menusta. Ja kylläinen olo. Joko mainitsin siitä?

Niin se kuulkaa minäkin hyvässä seurassa ja oivallisten lisukkeiden (omenakastike ja haudutettu endiivi!!) kera söin lautasellisen possun lihaa.

Marta e FIlippo – ravintoloitsijat, tarjoilijat, tiskaajat, ploggaajat – tekevät kaiken kahdestaan. Edelleen toivon heille kaikkea hyvää ja menestystä Oulussa.

Ja rotissöörielämän jatkuvan.

Rotissöörit Ruoka ja viini Vanhemmuus

Juhlamuistoja

Takaumia viikonlopun juhlahetkistä.

Paistinkääntäjien kapituli (installointi ja dinner sekä lopuksi tanssia TT Big Bandin musisoidessa) oli tällä kertaa poikkeuksellinen sikäli että sinne saivat tulla myös muuta kuin rotissöörit. Näin oli päätetty jotta salaseuranakin pidetyn järjestön imagoa saataisiin vastaamaan paremmin todellisuutta. Ja myös siksi, että saataisiin uusia, nuoria tai edes ”vähemmän vanhoja” mukaan toimintaan. Kaikkiaan Lasaretin isossa Aurora-salissa oli 130 juhlijaa paikalla. Ja tällä kertaa tunsin läsnäolleista vähemmän kuin puolet. Siis ”ulkopuolisia” oli saatu mukaan hienosti.

Kyllähän näissä kapituleissa on vähän pönötystäkin, perinteet, ritariksi lyönti, vala, liput ja vaakunat juontavat juurensa järjestön perustamisvuosisadalle, keskiaikaisiin kiltoihin ja ammattikuntien tunnusmerkkeihin. Tämä oli ensimmäinen kapituli, jossa – juurikin tiettäväksi tekemisen takia – kerrottiin erilaisten käätyjen värien merkityksestä, vaakunan symboliikasta etc. Ja sitä taisivat kaikki – myös me pitkään mukana olleet – arvostaa. Koska installoitavia oli vähän (tämä oli vain pieni paikalliskapituli, jollaisia tänä vuonna järjestetään ympäri Suomen, koska koronan vuoksi on satoja jäseneksi hyväksyttyjä ja/tai käätyjen arvonvaihtajia, koska suurkapitulit (n. 500 osallistujaa kerran kesässä) ei ole voitu järjestää. Tämä pieni kotoinen, leppoisa, kaukana pömpöösistä ollut juhla oli mukava ja lämminhenkinen, tuttavallinen ja herkullinen!! Gastromisesti hienosti hoidettu. Ja minut palkattu valokuvaajaksi.

Alkuun oli amuse bouche jossa lusikallinen kieltä. Olipa herkullinen suupala alkuun. Sitten tuli hiillostettua siikaa, pikkelöytyä retiisiä ja savusmetanaa. Yhdessä oivallinen alkuruoka. Seuraavana liemiruoka; syvällä lautasella oli pieni tuulihattu, jossa oli fermentoitua omenaa, savusipulia ja mitähän vielä. Hyviä makuja ja siihen kaadettiin kuuma paahdetusta sipulista tehty liemi. Jo tuoksu toi hyvän olon. 🙂 Sitten seurasi ihan uudenlainen väliruoka. Joka sai paljon kiitosta: lautasella kaksi pientä palaa mallasleipää, sen päällä paahdettua voita ja suolakiteitä ja sen kanssa tarjottiin Sonnisaaren lager-olutta desin verran. Oluesta viis, mutta se leipä ja voi! Kinuskinen häivähdys, en osaa kuvailla, mutta muutama muukin puhui ”taivaan mannasta”. Pääruokana haudutettua poronniskaa rosmariini-rommikastikkeella ja juuripersiljamousse vai vaahtoko se oli. Jälkkärissä mantelia, marjoja, krokanttia. Ja niin kaunis.

Lopuksi on vielä kerrottava, mitä tapahtui ihan aluksi. Minä sain mitalin! En ole koskaan saanut mitään mitalia mistään. Kansakoulun hiihtokilpailun viidennestä sijasta saamani hopealusikka ja Hyvän opettajan -kiertopalkinto yliopistovuosina ovat tähän asti olleet ainoat palkinnot/kunnianosoitukset (tms.) mutta nyt minulla on pronssimitali. Kauniita sanoja vouti lausui rotissööritouhuistani; 10 vuotta pressen hommia myös aika lailla uudistaen niitä, valtakunnallisestikin järjestön valokuvaajana monessa jutussa ja monessa mukana tekemässä milloin mitäkin yhteiseksi hyväksi. En voi väittää, etteikö ilahduttanut tämä!

Myös eilen oli juhla. Juuri tänä viikonloppuna Tyär ja J. tulivat junalla Ouluun ja lähtevät vuokrapakulla torstaina takaisin Järvenpäähän uuteen kotiinsa. Tulivat hakemaan J:n kotikotoa äitinsä kunnostaman vanhan ruokapöydän ja tuolit sekä J:n terassikalusteet. Lisäksi molemmilla on Oulussa kaikenmoista kampetta, joka ei ole pieneen yksiöön mahtunut. Ja J:n isä on kunnostanut jotkut vanhat ”kauppapyörät” heille mukaan, kun maantiepyörillä ei kotoa lähijunan asemalle, kuntikselle tai kauppaan voi mennä (varkaiden pelko, ja erikoiskengät etc.); nyt saavat täältä mukaan myös ”lähiöpyörät”. Olen siitä kovin iloinen, sillä Esikoinen harkitsi vakavasti hankkivansa moottoripotkulaudan, mutta nyt ei onneksi tarvitse turvattoman oloista menopeliä hankkia.

Muuttokuorman haku ajoittui tälle viikonlopulle, kun Tyär sai viime viikolla gradunsa valmiiksi ja hyväksytyksi, ja on nyt sitten tuplamaisteri (kauppatieteen maisteri ja nyt filosofian maisteri (pääaineena tietojenkäsittelytiede). Sitä juhlittiin koko eilen ilta. Iloinen ja ylpeä olen.

Juniori ja Miniä olivat mukana juhlassa, ja siinä me kuudestaan kuusi tuntia istuskeltiin ruoan ääressä, nautittiin parsarittoa, grilliherkkuja, zabaione-freddoa, macaronseja ja samppanjaa. Kaksikin pullollista sitä, ja tietysti vielä punaviiniä. Höpötettiin ja naurettiin. Suunniteltiin jo juhannuksen viettoakin yhdessä.

Rotissöörit Ruoka ja viini

Brunssilla

Tänään pitkästä aikaa oikein hyvä päivä.

Aamupäivä kampaajalla: sain vaaleaa harmaata hiuksiini, sen myötä vähän valoa naamallekin. Samaan syssyyn kulmat kondikseen ja kohennusleikkaus hiuksiin. Olipa jo korkea aika. Tekipä hyvää.

Ja puolelta päivin oli aika brunssille. Rotissöörien kolmas joulubrunssi-tapahtuma oli tänään. Viime vuonna se jätettiin väliin, mutta nyt – monista rajoituksista huolimatta – se oli mahdollisuus järjestää. Opetusravintola Hilikun opiskelijat keittiössä ja salin puolella olivat tehneet töitä ja saimme nautittavaksi varsin runsaan ja makoisan brunssin.

”Sallaatit ja muut hörhelöt” (3), ”Suolaiset sipustukset” (8) ja ”Makiat mussutettavat” (4) eivät (onneksi!) olleet mitenkään jouluisia. Uusia makumuistoja kuitenkin, ja hyvässä seurassa rupatellen: kuinka ollakkaan meidän neljän hengen pöytäseurueessa ikääntyminen, yliopisto(urat), luottamustoimet rotissöörielämässä (ei, todellakaan en enää lähde mukaan!), myös juorut – myönnetään, ruoka, tuleva, ja taas ruoka olivat parituntisen leppoisan ja makoisan brunssin keskustelussa mukana.

Kirjolohi-wasabikakku oli sellainen, jota otin toisenkin pienen palan. Wasabia oli vain häivähdys, liivatetta (?) ei liikaa ja pohjana oli munakasta. Tuli hyvä kakku!

Hiliwurstit karitsasta ja hirvestä jallu-sinapin kera oli toinen, jota hieman varauksellisesti otin lautaselleni, mutta joka kiilasi kärkikolmikkoon. Olihan hyvää. Muna-kokotti ohssa oli kivan näköinen. Sepä sen paras ominaisuus sitten olikin. 🙂

Jälkkärilautasen kuvasin naapurilta, – noista lemon curd -tikkareista pidin ja en. Mutta glögipannacotta pisti miettimään, että voisipa vaikka kokeilla tehdä itsekin. Churrot jätin väliin, mutta pikku pannareiden kanssa tarjottu passionhillo oli hyvää, mielessä pidettävää.

Talkoohengessä kuvailin tapahtuman rotissöörisivuille (ehkä huomenna laitan linkin kunhan saan sivun tehtyä), ja kun kerran kuvaajana ”esiinnyin”, niin olihin hyvä mahdollisuus saada joulukortteja monen monta nippua myydyksi. Nyt alkaa siltä osin olla tämän vuoden kaupat tehtynä. On tuonut hyvää mieltä ja tunne, että kannatti tehdä, kun niistä on tykätty ja niitä on mennyt yhteensä jo muutama tuhat. 🙂

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Joulukalenterikuvan tekemiseen ja (edes jonkinlaiseen) onnistuneeseen tulokseen päästäkseni oli kyllä askarreltava ja paleltava pihalla pakkasessa. Siis meidän omenapuun kausivalot ovat nyt

Enkelparven tie

– – Enkeleitä elämäänne toisen adventin alla.

Rotissöörit Ruoka ja viini

Kekri-illallisella

Olemme olleet paistinkääntäjien kekri-illallisella Nallikarissa

Kekri-illan MENU

Paahdettua kurpitsakeittoa, siemenleipää ja suppilovahverovoita.

Kevyesti savustettua poronkieltä, paistettua kateenkorvaa ja puikulaperunaa.

Haukikvenellit rapukastikkeessa, ravunpyrstöä ja fenkolia.

Punajuurivispipuuroa ja herkkutatti-jäätelöä.

Ei ainoastaan menu ollut huikean hyvä. Seura, tunnelma, miljöö – kaikki oli hyvää, mieluisaa. On niin mukava, kun on taas rotissöörielämääkin.

Niitä näitä Rotissöörit Ruoka ja viini Viini

Kotosalla ruokajuhlaa

Tämä hyinen takatalvi kohtuullisen märkien ja jalkarättimäisen suurien räntähiutaleiden kera ei ole ollut mieleiseni. Olen koettanut käyttäytyä aikuisen tavoin ja olla kuin en kärsisikään toisesta peräkkäisestä ulkoilemattomasta, liikkumattomasta päivästä, mutta kovin hyvin tämä aikuisteluni ei ole sujunut. Pientä tupinaa pitkin päivää. Ja ihan hillitön määrä somessa ja netissä roikkumista. Yhdessä sun toisessa Whatsapp-ryhmässä, FB-yhteissössä ja Instassa on tullut viesteiltyä.

Ruoanlaittoon ja kuvaamiseen olen saanut kulutettua aikaa. Tänään on rotissöörien kilpipäivä, johon liittyy paljon hyviä muistoja. Niitä muistellen tänään Pehtoorin savustamaa siikaa ja minun kokkailemani lisukkeet. Sekä Viinilehden valitseman ”Vuoden valkoviini” = uusseelantilainen riesling Mud House (15 €) Suositus on rasvaiselle kalalle, mutta kyllä se kelpasi siiallekin. Ei mitään huonoa sanottavaa, ei mitään, mutta silti: oikeastiko ”vuoden valkkari”?

Ruoasta, rotissööreistä ja valokuvauksesta puheenollen: käykääpä vilkaisemassa Oulun voutikuntaan kuuluvan studioravintola Tundran Insta-feediä! Jo silmänilo on paljon. Maistamaa päässeenä teidän että myös vatsa ja makuaisti kiittävät!

Niitä näitä Rotissöörit

PiNknik! – oi, että!

Pitkästä aikaa (ruoka)ystäviä, pitkästä aikaa lepoa seurassa, pitkästä aikaa naurua isossa porukassa, pitkästä aikaa ilojen ja surujen jakamista… Ruokaystävyys, harrastuneisuus, paistinkääntäjyys, … kesäilta, välittömyys, ei-pönötystä, tavattoman hyvää ruokaa, hienoja makuja, raikkaita viinejä, hyvää musiikkia, huikea miljöö, tärkeitä ihmisiä, aurinkoa, menneiden muistelua, kokemusten jakamista, juttelua… taas hyvää ruokaa… Rotissöörien kymmenes piknik on nautittu!

Rotissöörit Ruoka ja viini

Elämä on nyt näin…

Tässä merkillisessä ajassa tänään (taas! tai sittenkin pitkästä aikaa) aamulla tuli mieleen, että eihän tässä mitään hätää, niin kuin ei olekaan, mutta että tosiasia on, että koronaan voi kuolla. Siihen voi kuolla yhtäkkiä. Tai siis aika yhtäkkiä. Ei ”pitkälliseen sairauteen”, ei vanhuuteen, vaan koronaan. Minä tai joku läheinen voi kuolla siihen. Ihan niin kuin liikenteeseenkin. Tai sydänkohtaukseen, terrori-iskuun tai pudotessa katolta.

Mutta tänä aamuna tämä ajatus ei pelottanut, päinvastoin. (Vaikka on se kyllä jo ehtinyt ahdistaakin, ainakin tullut mietityksi). Mutta tänään tuli sellainen olo, että nauti. Hyvä ihminen, elä! Eihän tässä nyt kyyristellä piilossa ja vain pelätä, ei se auta. Ei mitään ”elä kuin viimeistä päivää” -juttua, vaan ilolla pakkasin itseni ja pyöräni ja kahdeksan jälkeen lähdin polkemaan ihan hitonmoisen kylmään keliin. Ja sehän oli riemullista. Oikeasti. Ulkoilma vaan on mun juttu. Siitä saa iloa ja eloa!

Kävin Verkkokaupassa, mutkin 32 km, ja sen jälkeen sauna (minähän en kaupungissa paljon sauno, mutta tänään!) ja sitten kokkailemaan. Tänään on rotissöörien kansainvälinen kilpipäivä, ehkä muistatte, menneinä vuosina se on teetättänyt minulla aika lailla hommia ja sitten kuin kiitoksena on käyty syömässä ulkona, useimmin Istanbulissa, viime vuonna Puistolassa, etc. Tänään ei muuten menty ulos syömään (yllättävää, eikö?), mutta yhteisöllisyyttä on yritetty ylläpitää somen kautta, joten minäkin halusin yrittää. Siispä oikein menun rakensin tälle päivälle.

Kuten kilpipäiväkin, myös meidän menu tänään kansainvälinen. Siispä reissu ruokapöydässä: alkuun kotoista, kotonaleivottua saaristolaisleipää ja eilen Kellon Kiviniemestä haettua maivanmätiä smetana-sipuli-muna-kastikkeessa, sitten Japaniin (broileripullia (tsukune) ja erinomaisen hyvää soija-mirinkastiketta, jälkkäri oli inspiroitava kaappien kätköistä: siispä Portugaliin. Jouluksi ostettu, nyt vasta avattu, oikeinkin hyvä tawny ja ”Bolo de mel” eli madeiralainen melassikakku, joka säilyy, säilyy ja … sitä oli vielä palanen viime syksyn reissun jäljiltä kaapissa.

Yhdessä totesimme, että ei huono, mutta kyllä olisi mukava olla ”ihmisten ilmoilla”, kilpiravintolassa, nähdä ruokaystäviä… Nähdä ystäviä.

No mutta, edelleen päivä kerrallaan. Valoa on. Kesä tulee. Paljon hyvää on näissäkin päivissä. Nautitaanpa siitä.

Niitä näitä Ravintolat Rotissöörit Ruoka ja viini

Taas yksi vaihe

– Aamulla oli valoa jo niin paljon, että hoksasin, että kovin kauaa ei enää tarvitse pyöräillä sisätiloissa.
– D-vitamiinipurkin pohja on jo näkyvissä.
– Iltapäivän pienellä lenkillä oli jo aurinkolasit mukana ja tarpeen.

”Kevään merkkejä” -listaan kuuluvat myös vuosikokoukset. Yleensäkin, – ja rotissööreillä erityisesti. Tänä vuonna erovuoroisena noin seitsemän vuotta ollut allekirjoittanut lopultakin erosi. Kymmenen aktiivisen presse-toimintavuoden älkeen.

Siis tänään oli Oulun rotissöörien vuosikokous. Juuri sieltä palasimme. Vuosikokoukseen olin duunaillut kaikenlaista. Ja vastuuvapaus minulle ja muille hallituksessa (= voutineuvosto) olleille myönnettiin.

Ja myönnettiin minulle myös samppanjapullo. Ruinartia ei koskaan ole liikaa viinikaapissa!

Ja samalla myönnettiin myös järjestön pronssinen ansiomerkki! Olen jo siinä iässä, että saan ansiomerkkejä!? Tovin mietin, onko riittävä ikä peruste ko. prinikan saamiseksi. – Ei kuulemma ole. Iällä ei kuulemma ole mitään tekemistä sen kanssa. No, totta puhuen, iloinen olen huomionosoituksesta. Ei niitä päntiönnään tässä järjestössä jaeta.

Kokouksen jälkeen – luonnollisesti, onhan kyse ruokakulttuurin vaalijoista – nautimme blinit lisukkeineen. Puistola tarjosi hyvää. Todella rapeita, sopivan rasvaisia olivat. Pikkelöity lohi yllätti iloisesti.

Oli ilo tavata kaikkia. Ilo olla paistinkääntäjä. Ilo olla.

Rotissöörit