Showing: 1 - 24 of 24 RESULTS
Muistikuvia Paistinkääntäjät Valokuvaus

Kuvista muistoihin ja takaisin

Viime vuonna loka- ja marraskuussa elin paljon 30- ja 40-luvun Karjalassa ja Särkisalossa ja 50-luvun Kotkassa ja Oulussakin; äidin evakkomatka-kirja oli intensiivisen, liki jokapäiväisen tekemisen ja kirjoittamisen aihe. Mielessä pyörivät ajatukset, surutyö, tunnelmat. Ja nyt on pari viime päivää hyvin intensiivisesti, aamuviidestä lähtien tullut elettyä omassa menneessä vuodesta 2009 tähän päivään.

Kymmeniätuhansia kuvia on vilahdellut näkökentässä, postimerkin kokoisina kansioissaan tai isolla näytöllä muokattavina. Rotissöörien Gaala-illassa ensi lauantaina on tarkoitus ison Aurora-salin screeneillä pyöriä 300 kuvan kokoelma kuvia järjestön tapahtumista. Ja nimenomaan niistä kuvista, joita olen ihan harrastuksen vuoksi ja välillä tilattuna valokuvaajanakin ottanut.

Ja ovatko kuvat arkistoitua yhdelle ulkoiselle kovalevylle, josta niitä olisi voinut ruveta valitsemaan ja perkaamaan, editoimaan ja esitykseen laittamaan? – Ehei. Niitä on isoilla muutaman teran valtavilla kovalevyilla, pienillä kovalevyillä, muistitikuilla ja pilvipalvelussa ja pahimmoillaan vain Oulun voutikunnan kuvablogissa, josta olen huolehtinut vuodesta 2013. Se on pahimmoillaan, koska sieltä niiden saaminen screenille-esitykseen vaatii aikana hurjasti vekslailua ja säätämistä.

Minä olen aloittanut tämän kyllä ajoissa, muttaku. Kyllä tänäänkin on tehokasta työaikaa tärvääntynyt useampikin tovi siihen, että olen kaikkia kansioita lärätessä ja etsiessä löytänyt paljon muuta kiinnostavaa kuin etsimääni. Mm. päiväkirjojani ennen blogia, kirjeenvaihtoa opiskelijoiden kanssa, tenttituloksia ja sitten on joku nimi tarttunut silmiin, ja sitten googlattava mitä hänelle tai koko vuosikurssille 🙂 kuuluu.

Oman portfolionikin löysin; olipa siinäkin asioita, joita en muistanut, ja sitten kun aloin muistella niitä, olinkin jo hyvin kaukana menneessä. Samalla sentään pystyin mekaanista kuvaediittiä tekemään.

Pyöräilemään en hyytävään säähän lähtenyt, vaikka kaupungissa oli pakko piipahtaa: kastelahja- yms. asioilla. Ja siihenkin liittyen olen elellyt menneessä, omien lasten kastejuhlien muistoissa, ja siinä miten vanhempani silloin isovanhempina elivät meidän maailmassamme.

Kaiken tämän menneen keskellä, yhdessä kirjeessäni ollut lausahdus. sopii nyt tähänkin iltaan suorana lainauksena oikein hyvin.

Tähän on siis tultu: siteeraan itseäni vuosikymmenten takaa.

Olisi vain toivottava, että ”tulisi huominen, jolloin muistella eilistä”
kuten Kaari Utrio oli hienosti kiteyttänyt.
Sellaistahan minun elämäni aina tuppaa olemaan.

Noh, huomenna tämä kirjaimellisesti muistikuvissa, muistoissa ja kuvissa, kuvamuistoissa pyöriminen ja niihin pysähtyminen pitäisi olla tältä erää paketissa, ja sitten palaan taas nykyhetkeen, ajattelemaan tulevaa. Huomista kohti.

Lappi Mökkielämää Paistinkääntäjät Ruoka ja viini Valokuvaus

Gourmetia Sodankylän Sattasessa

Joskus sattuu hyvin. Tälle päivälle sattui.

Juuri tälle päivälle, jolloin meillä oli aiekin lähteä kohti pohjoista, sattui Sodankylän Sattasessa olemaan rotissööritapahtuma: Lapin Gourmetkokit -herkkupuodille on myönnetty rotissööri-kilpi, mikä ei todellakaan ole ihan tavallista. Ja tämän päivän kokemuksen perusteella olen (kuten 40 muutakin läsnäollutta) vakuuttunut, että Gourmetkokit ovat todellakin kilpensä ansainneet. Kilven luovutustilaisuus alkoi puolelta päivin, – pitemmittä puheitta, siinä nyt ei turhan kauan mennyt.

Mutta se lounas! Juhlaruoka! Hyvin harvoin saa näin hyvää, suunmyötäistä, huolella tehtyä, konstailematonta ruokaa. Ja koko kokonaisuus! Kaikki oli hyvää. Jopa poronsaparo! Tai oikeastaan varsinkin se. Kypsyydet, annosten komponenttinen harmonia, tuoreus, kaikki!

Mie, joka en tykkää rössystä (oululainen veripalttu), söin rapeita poropalttukuutioita varsin mielelläni ja puikula-varhaisperunat! Ennen kokematon juttu. Olihan ne muikean makoisia. Pikkuisen olivat voissa paahdettuja. Jo vain, paljon parempaa kuin karkki.

Ja isäntäpari! Meille tuttuja muista rotissööritapahtumista: ja he osaavat houstata! Tai parempi olisi sanoa, että olivat hyviä väärtejä. Ruokaväärtejä. Ammattilaisia, jotka laittavat ruokaa täydestä sydämestä. Ja sanakin on hallussa. Isännällä varsinkin. Oli siis hauskaakin.

Ja meillä oli tuttuja jututettavaksi ja halattavaksi (korona kaukana menneessä tärvelemästä tilaisuuksia ja tunnelmaa) ja saimme rovaniemeläisiä rotissöörejä pöytäseuraksi. Reilu kolmituntinen vierähti hopusti tällä taukopaikalla. Hyvässä seurassa, mahdottoman hyvin syöden, ruoan päälle ymmärtävien seurassa ja vielä lappilaisia iskelmiä livenä kuunnellen. Ai että.

Ei ollut mitään kiirettä jatkaa matkaa mökille. Ja sitten kun lähdettiin, käytiin vielä kilven saaneessa herkkupuodissa ostamassa poromakkaraa ja muita herkkuja. Ja käymme kyllä vastakin.

Puolineljän aikoihin olimme varsin kylläisiä ja hyvin hyvällä mielin, ja aika jatkaa viimeiset sata kilometriä mökkipihaan.

Mökkilauantai-iltana ei ollut tarvetta kokata yhtään mitään. Pihalla touhuiltiin, purettiin iso osa tavaroista (peräkärryllinen niitä on, koska se notskiremppa odottaa) ja sitten mie tappelin taas netin kanssa. Rotissööri-tapahtuma oli minulle myös vähän työkeikka, joten kuvasatoa perkasin, editoin ja toimittelin eteenpäin tiedottamista varten.

Ruokaystävyys on mahdottoman mukavaa. Lapissakin.

 

Paistinkääntäjät Ruoka ja viini

Rotissöörien 12. piknik on nautittu!

Piknik!

Jo sana lupaa paljon. Jos siihen liittyy vielä ammattilaisruokaihmisiä ja intohimoisia harrastaja-ruoanlaittajia, osaavia ja sellaiseksi oppineita ja opettelevia, lisäksi perinteitä, välitöntä yhdessäoloa, ystävyyttä, iloa ja mukava miljöö, jonne kaikki tuntevat olevansa tervetulleita, ei mikään voi mennä pieleen.

Ei mennyt. Yksi vuoden kohokohdista on koettu.

Ihan sama, että oli vähän sadetta, aluksi ainakin, ja vähän vilpoista, varsinkin lopuksi, mutta piknik oli 12. kerran mahdottoman mukava ja niin makoisa.

 

 

Tässä listassa ja videossa ei edes ole jälkiruokia!

 

Meitä oli melkein 40 henkeä, ruokaa olisi riittänyt sadalle.

Oli puhetta ja halauksia, syömistä paremmin kuin missään muualla olisi ollut mahdollista ja oli viinistä nauttimista, naurua ja kuulumisten vaihtamista.

Seuraavan kerran nälkä on ehkä joskus huomen illalla, mutta aamuksi on tulossa brunssivieraita, joten nyt unille. Palaan ruoka-asiaan vielä…

Niitä näitä Paistinkääntäjät Ruoka ja viini

Kukkia ja vermuttia

Kukkajuttuja 

Yhdestä kolmen pionin kimpusta olen ottanut kymmeniä otoksia. Jonkinlainen ”tutkielma pionista” alkaa olla valmis. Jos tekisi vielä vaikka kollaasin? Kukista ja kasveista puheenollen, tänä vuonna en ole kylvänyt mitään – ei esikavatusta yrttipenkkiin. Vähän on harkinnassa, että luovun koko yrttipenkeistä, tai teen niistä koristekukkarenkaita. Ja joka tapauksessa aattelin kokeilla popcorni-heiniä! 😀 Onko joku muu kokeillut niitä? – No mutta tulettepa näkemään.  Mutta niilläpä ei vielä kiirettä.

… ja vermutti-oppia 

Illansuussa saimme nauttia iltapalaa ja kuulla vermutista, sen historiasta ja tekemisestä. Maahantuojan edustaja/kouluttaja on Oulussa ja rotissöörit aveceineen saivat kutsun Turusen sahalle, jossa näitä aika harvoin maistettuja (italialaisia) juomia saimme testattavaksi.


Näitä Martinin ”uusia” vermutteja oli tarjolla: vas. kahta reserva-sarjan tuotetta ei Suomesta saa, mutta niistä erityisesti vaalea Ambrato oli aika hyvää, Rubino turhan ”glögistä”, minulle ehkä liian makeaa, keskimmäinen ”bitter” oli hyvin Camparin tyylinen, ehkä vähän ohuempi tai alkoholisempi tai ei-niin katkeroinen, mutta ihan hyvä. Tuo Fiero oli meistä molemmista paras: hyvinkin saattaa kesällä se ja sooda piazzallamme maistua. Alkoholiton oli sekin hyvä, soodan kanssa katkeroinen hellejuoma maistunee.

Ja koska maistelutuokio oli rotissöörien tilaisuus, oli tietysti pientä syötävää. Suolaisten antipastojen/juuston kanssa vermutitkin sopivat hyvin. Hapanjuurileipä ja valkosipuliscampit tietysti minun mielestäni suunmyötäisempiä.

Eikä seurassakaan mitään vikaa. Melkein kaikki paikalla olleet ovat olleet ruokaystäviä jo toistakymmentä vuotta, – osa jo yli 30 vuotta. Kaikkinensa oikein mukava tiistai-ilta.

Niitä näitä Paistinkääntäjät

Konsertissa ja kabinetissa

Käädyt kaulaan ja menoksi

Hieman orientoitumis- tai ehkä sittenkin sopeutumisongelmia havaittavissa. Eilinen laduilta pyöräteille siirtymä tapahtui helposti ja isompia suunnittelematta. Siis  paljon helpommin kuin tämänpäiväinen siirtymä: liki erakoituneesta lähes totaalisesti vain kahden kesken vietetystä mökkielämästä kaupunkiin, kulttuurin ja kanssakäymisen pariin on vaatinut vähän miettimistä. Pipon, aurinkolasien, riddarin, goretexien ja monojen jälkeen huolella föönätyt hiukset, meikki, jakku ja suorat housut, ei sentään ihan korkkarit mutta ballerinat kuitenkin – että oikein on pitänyt tälläytyä. Tai pitänyt ja pitänyt. Mutta kyllä minusta tilaisuus sitä edellytti, ja luonnollisesti halusinkin parempaa, ainakin tilaisuuteen sopivampaa, ylle laittaa.

Vuosikokous ja konsertti 

Rotissöörien vuosikokous, sen jälkeen ”iltapala” = italialainen buffet ja seitsemältä konsertti. Koko setti Oulun musiikkikeskuksessa Madetojan salilla. Vuosikokouksessa sain vain kuunnella, niin ja kuvailla. Pitihän se tietysti jotain kommenttiakin sanoa. Miksi? – Enkö voisi vain olla hiljaa ja osallistumatta, kun ei ole enää ”velvoitetta” olla mukana keskusteluissa. En näköjään.

Elokuvamusiikin säveltäjänä tunnetun, Oscar-palkitun Ennio Morriconen musiikkia Oulu Sinfonian konsertissa – ennen kokematonta. Kannatti kokea.

Vaikea muistaa milloin viimeksi on tullut kuultua elävää musiikkia? – Hyvä on, tiernapoikalaulukilpailu Rotuaarilla joulun alla.  Emmekä edes toisena pääsiäispäivänä  Souvareiden keikalle Saariselän tunturihotelliin menneet. Huolimatta siitä, että ukkelihan edelleen fanittaa Souvareita, kuten muksut ja suunnilleen kaikki meidän mökkivieraat ja -ystävät, jotka Pehtoori on legendaariselle Lappi-iskelmän poppoolle altistanut.

Mutta nyt fanitamme Oulu Sinfoniaa ja Morriconen lenkkarileffoihin ja muihinkin elokuviin säveltämää musiikkia. Sopraano Marika Hönttä oli huikea – korkealta ja kovaa, kauniisti ja kirkkaasti kuului äänensä Cassiopeia-kuoron ja sinfoniaorkesterin pauhun yli.

Ja koskapa tilaisuus oli rotissöörien järjestämä, oli mukava tavata tuttuja. Aika pitkästä aikaa. Ja tutustua uusiinkin. Kohtaamiset ovat useimmiten mieluisia. Niin oli tänäänkin. Niin ja tietysti syöminen, sehän se kuuluu tämän porukan tapaamisiin.

Kerrankin myöhään (klo 21.30) kaupungissa.

Niitä näitä Paistinkääntäjät

Rotissööriseuraa, soijaa ja muuta hyvää

Täydenkuun yö.

Mutta ei häiriöitä uniin. Kummallista moinen unisuus , mutta ei haittaa. Ei ollenkaan.

~~~~~~~~~~~~

Jo perinteiseksi muodostunut ystävän kanssa kahvittelu näin joulun alla, – tapaamiseen kuuluu myös kalenteri- ja korttitoimitus. Siitä on melkein puolivuosisataa, kun olimme samalla luokalla. Sittemminkin oltiin monessa muussa yhdessä, yhtä aikaa. Toistemme häissä, mm. Paljon päivitettävää tänäänkin.

Samaisella kaupunkireissulla vähän shoppailua: Eevikselle mekko, Vävylle lahja, Juniorin esimiehen kanssa keskustelua, Miniääkin tapasin, Lihamestarin kaupasta jouluruokien valmistukseen ja lahjaksikin kassillinen tavaraa.

~~~~~~~~~~~~

Ja iltasella pitkästä aikaa rotissöörien parissa. Tänä vuonna meillä on jäänyt mm. rotissööri-piknik ja ja -brunssi väliin, mutta tänään osallistuttiin ”rupattele rotissööriystävien kanssa” ja ”opi uutta soijan ja etikan käytöstä ruoanlaitosta”. Aina niin mainio Chef Rotisseur MH osasi asiansa: oli vallan inspiroivaa ja mielenkiintoista, monta vinkkiä ja ideaa jäi mieleen. Eikä jääty vain teorian tasolle, – saimme maistiaisia.

Ilta alkoi rupatteluosuudella, mikä oli erinomaisen hyvä juttu, sillä Ouluun paluumuuttaneet puolitutut ruoka- ja viiniystävät oli oikein mukava tavata, vaihdella kuulumiset pitkältä ajalta, yhdessä ikävöidä vuosia sitten mennyttä ystäväämme. Monessa tuntuivat elämämme edelleen tangeeraavan.

Ja sitten ruoka-asiaa. Jo maistelusetin avaus oli havainnollinen, vakuuttavakin: kahdessa pikku kipossa oli tomaattiketsuppia ja toiseen oli lisätty tilkka Kikkoman-soijaa. Toinen maistui ketsupille, toinen ihan mukavalle dipille/kastikkeelle. Ei varsinainen kastike, mutta testi osoitti hyvin, kuinka soija korostaa makua, tomaatin makua, umaamia.

Rieskaleipäset, Viskaalin nyhtölihhaa ja kimchimajoneesia. Arvelen saavani majoneesin reseptin ja kunhan kotikoekeittiössämme tehdään annos, niin ehkäpä jaan ohjeen tiedoksenne. Tämä oli todella hyvää.

Rajamäen kaneliglögi voisi olla tämän vuoden alkoholiton home-made versio? Anis maistui mukavasti, ei liikaa kanelia. Saimme vielä pienen jälkkärikipollisenkin: Valion lakka-kinuskijäätelöä ja pieni loraus soijakastiketta. Yllättävää, – ja hyvää!  Toinen jälkkäri oli hyvin läheistä sukua minun maineikkaalle jälkkärikehitelmälleni.

Tämänpäiväisessä versiossa laku oli marinoitu soijassa. Ei huono, Kouvolan tuoretta lakua ehkä kokeilen tähän, ehkä jo huomenna. 🙂

Rajamäen sivustolla (johon en ollut ennen hoksannutkaan eksyä) on paljon mielenkiintoisia ruokaohjeita. Ainakin Pikkelöity punasipuli lähtee kokeiluun. Ehkä jo huomenna. 🙂

Paistinkääntäjät Ruoka ja viini

Rotissöörien kanssa antiikissa

Italica Taberna. Ja rotissöörit. Ja antiikin menu.

Olen kylläinen, iloinen, ruokaystäviä nähnyt, jutellut, kuunnellut, nauttinut.

Tänään Oulun voutikunnan 18 ensiksi ilmoittautuneelle jäsenelle (ei aveceja) oli tarjolla Italica Tabernan, meidän kesäkuussa testaaman uuden oululaisen-italialaisen ravintolan päivällinen. Ei ihan talon ”normi”menun mukaista, mutta saimme ruoan oheen ruokahistoriaa, tarinoita ja makuja antiikin tapaan, makuja ilman suolaa ja suklaata – ihan kuin antiikissa.

Neljän ruokalajin menu oli mielenkiintoinen.

Alkuun antiikin lihapullia, maitomunakasta, gratinoitua ricottaa
Nyt toivon, etten olisi ottanut sitä kolmatta pientä lihapullaa, vaikka olivatkin oikein hyviä.

Pastana oli Lasagne Apicuksen tapaan (Apicus oli antiikin ”keittokirjailija”).

Pääruokana possun paisti hunajalla (Spalla di Maiale alle Mele in Bellavista)

ja jälkkäriksi viikunoita, taateleita ja mustaccioli (suklaakeksejä, mutta kun antiikissa ei ollut suklaata, niin keksit oli valeltu hunajalla).

Kaikkinensa vähän joulufiilis jäi menusta. Ja kylläinen olo. Joko mainitsin siitä?

Niin se kuulkaa minäkin hyvässä seurassa ja oivallisten lisukkeiden (omenakastike ja haudutettu endiivi!!) kera söin lautasellisen possun lihaa.

Marta e FIlippo – ravintoloitsijat, tarjoilijat, tiskaajat, ploggaajat – tekevät kaiken kahdestaan. Edelleen toivon heille kaikkea hyvää ja menestystä Oulussa.

Ja rotissöörielämän jatkuvan.

 

Paistinkääntäjät Ruoka ja viini Vanhemmuus

Juhlamuistoja

Takaumia viikonlopun juhlahetkistä.

Paistinkääntäjien kapituli (installointi ja dinner sekä lopuksi tanssia TT Big Bandin musisoidessa) oli tällä kertaa poikkeuksellinen sikäli että sinne saivat tulla myös muuta kuin rotissöörit. Näin oli päätetty jotta salaseuranakin pidetyn järjestön imagoa saataisiin vastaamaan paremmin todellisuutta. Ja myös siksi, että saataisiin uusia, nuoria tai edes ”vähemmän vanhoja” mukaan toimintaan. Kaikkiaan Lasaretin isossa Aurora-salissa oli 130 juhlijaa paikalla. Ja tällä kertaa tunsin läsnäolleista vähemmän kuin puolet. Siis ”ulkopuolisia” oli saatu mukaan hienosti.

Kyllähän näissä kapituleissa on vähän pönötystäkin, perinteet, ritariksi lyönti, vala, liput ja vaakunat juontavat juurensa järjestön perustamisvuosisadalle, keskiaikaisiin kiltoihin ja ammattikuntien tunnusmerkkeihin. Tämä oli ensimmäinen kapituli, jossa – juurikin tiettäväksi tekemisen takia – kerrottiin erilaisten käätyjen värien merkityksestä, vaakunan symboliikasta etc. Ja sitä taisivat kaikki – myös me pitkään mukana olleet – arvostaa. Koska installoitavia oli vähän (tämä oli vain pieni paikalliskapituli, jollaisia tänä vuonna järjestetään ympäri Suomen, koska koronan vuoksi on satoja jäseneksi hyväksyttyjä ja/tai käätyjen arvonvaihtajia, koska suurkapitulit (n. 500 osallistujaa kerran kesässä) ei ole voitu järjestää. Tämä pieni kotoinen, leppoisa, kaukana pömpöösistä ollut juhla oli mukava ja lämminhenkinen, tuttavallinen ja herkullinen!! Gastromisesti hienosti hoidettu. Ja minut palkattu valokuvaajaksi.

Alkuun oli amuse bouche jossa lusikallinen kieltä. Olipa herkullinen suupala alkuun. Sitten tuli hiillostettua siikaa, pikkelöytyä retiisiä ja savusmetanaa. Yhdessä oivallinen alkuruoka. Seuraavana liemiruoka; syvällä lautasella oli pieni tuulihattu, jossa oli fermentoitua omenaa, savusipulia ja mitähän vielä. Hyviä makuja ja siihen kaadettiin kuuma paahdetusta sipulista tehty liemi. Jo tuoksu toi hyvän olon. 🙂 Sitten seurasi ihan uudenlainen väliruoka. Joka sai paljon kiitosta: lautasella kaksi pientä palaa mallasleipää, sen päällä paahdettua voita ja suolakiteitä ja sen kanssa tarjottiin Sonnisaaren lager-olutta desin verran. Oluesta viis, mutta se leipä ja voi! Kinuskinen häivähdys, en osaa kuvailla, mutta muutama muukin puhui ”taivaan mannasta”. Pääruokana haudutettua poronniskaa rosmariini-rommikastikkeella ja juuripersiljamousse vai vaahtoko se oli. Jälkkärissä mantelia, marjoja, krokanttia. Ja niin kaunis.

Lopuksi on vielä kerrottava, mitä tapahtui ihan aluksi. Minä sain mitalin! En ole koskaan saanut mitään mitalia mistään. Kansakoulun hiihtokilpailun viidennestä sijasta saamani hopealusikka ja Hyvän opettajan -kiertopalkinto yliopistovuosina ovat tähän asti olleet ainoat palkinnot/kunnianosoitukset (tms.) mutta nyt minulla on pronssimitali. Kauniita sanoja vouti lausui rotissööritouhuistani; 10 vuotta pressen hommia myös aika lailla uudistaen niitä, valtakunnallisestikin järjestön valokuvaajana monessa jutussa ja monessa mukana tekemässä milloin mitäkin yhteiseksi hyväksi. En voi väittää, etteikö ilahduttanut tämä!

Myös eilen oli juhla. Juuri tänä viikonloppuna Tyär ja J. tulivat junalla Ouluun ja lähtevät vuokrapakulla torstaina takaisin Järvenpäähän uuteen kotiinsa. Tulivat hakemaan J:n kotikotoa äitinsä kunnostaman vanhan ruokapöydän ja tuolit sekä J:n terassikalusteet. Lisäksi molemmilla on Oulussa kaikenmoista kampetta, joka ei ole pieneen yksiöön mahtunut. Ja J:n isä on kunnostanut jotkut vanhat ”kauppapyörät”  heille mukaan, kun maantiepyörillä ei kotoa lähijunan asemalle, kuntikselle tai kauppaan voi mennä (varkaiden pelko, ja erikoiskengät etc.); nyt saavat täältä mukaan myös ”lähiöpyörät”. Olen siitä kovin iloinen, sillä Esikoinen harkitsi vakavasti hankkivansa moottoripotkulaudan, mutta nyt ei onneksi tarvitse turvattoman oloista menopeliä hankkia.

Muuttokuorman haku ajoittui tälle viikonlopulle, kun Tyär sai viime viikolla gradunsa valmiiksi ja hyväksytyksi, ja on nyt sitten tuplamaisteri (kauppatieteen maisteri ja nyt filosofian maisteri (pääaineena tietojenkäsittelytiede). Sitä juhlittiin koko eilen ilta. Iloinen ja ylpeä olen.

Juniori ja Miniä olivat mukana juhlassa, ja siinä me kuudestaan kuusi tuntia istuskeltiin ruoan ääressä, nautittiin parsarittoa, grilliherkkuja, zabaione-freddoa, macaronseja ja samppanjaa. Kaksikin pullollista sitä, ja tietysti vielä punaviiniä. Höpötettiin ja naurettiin. Suunniteltiin jo juhannuksen viettoakin yhdessä.

Joulukalenteri Paistinkääntäjät Ruoka ja viini

Brunssilla

Tänään pitkästä aikaa oikein hyvä päivä.

Aamupäivä kampaajalla: sain vaaleaa harmaata hiuksiini, sen myötä vähän valoa naamallekin. Samaan syssyyn kulmat kondikseen ja kohennusleikkaus hiuksiin. Olipa jo korkea aika.  Tekipä hyvää.

Ja puolelta päivin oli aika brunssille. Rotissöörien kolmas joulubrunssi-tapahtuma oli tänään. Viime vuonna se jätettiin väliin, mutta nyt – monista rajoituksista huolimatta – se oli mahdollisuus järjestää. Opetusravintola Hilikun opiskelijat keittiössä ja salin puolella olivat tehneet töitä ja saimme nautittavaksi varsin runsaan ja makoisan brunssin.

”Sallaatit ja muut hörhelöt” (3), ”Suolaiset sipustukset” (8) ja ”Makiat mussutettavat”  (4) eivät (onneksi!) olleet mitenkään jouluisia. Uusia makumuistoja kuitenkin, ja hyvässä seurassa rupatellen: kuinka ollakkaan meidän neljän hengen pöytäseurueessa ikääntyminen, yliopisto(urat), luottamustoimet rotissöörielämässä (ei, todellakaan en enää lähde mukaan!), myös juorut – myönnetään, ruoka, tuleva, ja taas ruoka olivat parituntisen leppoisan ja makoisan brunssin keskustelussa mukana.

Kirjolohi-wasabikakku oli sellainen, jota otin toisenkin pienen palan. Wasabia oli vain häivähdys, liivatetta (?) ei liikaa ja pohjana oli munakasta. Tuli hyvä kakku!

Hiliwurstit karitsasta ja hirvestä jallu-sinapin kera oli toinen, jota hieman varauksellisesti otin lautaselleni, mutta joka kiilasi kärkikolmikkoon. Olihan hyvää. Muna-kokotti ohssa oli kivan näköinen. Sepä sen paras ominaisuus sitten olikin. 🙂

Jälkkärilautasen kuvasin naapurilta, – noista lemon curd -tikkareista pidin ja en. Mutta glögipannacotta pisti miettimään, että voisipa vaikka kokeilla tehdä itsekin. Churrot jätin väliin, mutta pikku pannareiden kanssa tarjottu passionhillo oli hyvää, mielessä pidettävää.

Talkoohengessä kuvailin tapahtuman rotissöörisivuille (ehkä huomenna laitan linkin kunhan saan sivun tehtyä), ja kun kerran kuvaajana ”esiinnyin”, niin olihin hyvä mahdollisuus saada joulukortteja monen monta nippua myydyksi. Nyt alkaa siltä osin olla tämän vuoden kaupat tehtynä. On tuonut hyvää mieltä ja tunne, että kannatti tehdä, kun niistä on tykätty ja niitä on mennyt yhteensä jo muutama tuhat. 🙂

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Joulukalenterikuvan tekemiseen ja (edes jonkinlaiseen) onnistuneeseen tulokseen päästäkseni oli kyllä askarreltava ja paleltava pihalla pakkasessa. Siis meidän omenapuun kausivalot ovat nyt

Enkelparven tie

                   – –    Enkeleitä elämäänne toisen adventin alla.

Paistinkääntäjät Ruoka ja viini

Kekri-illallisella

Olemme olleet paistinkääntäjien kekri-illallisella Nallikarissa

    Kekri-illan MENU 

Paahdettua kurpitsakeittoa, siemenleipää ja suppilovahverovoita.

Kevyesti savustettua poronkieltä, paistettua kateenkorvaa ja puikulaperunaa.

Haukikvenellit rapukastikkeessa, ravunpyrstöä ja fenkolia.

Punajuurivispipuuroa ja herkkutatti-jäätelöä.

 

Ei ainoastaan menu ollut huikean hyvä. Seura, tunnelma, miljöö – kaikki oli hyvää, mieluisaa. On niin mukava, kun on taas rotissöörielämääkin.

Niitä näitä Paistinkääntäjät Ruoka ja viini Viini

Kotosalla ruokajuhlaa

Tämä hyinen takatalvi kohtuullisen märkien ja jalkarättimäisen suurien räntähiutaleiden kera ei ole ollut mieleiseni. Olen koettanut käyttäytyä aikuisen tavoin ja olla kuin en kärsisikään toisesta peräkkäisestä ulkoilemattomasta, liikkumattomasta päivästä, mutta kovin hyvin tämä aikuisteluni ei ole sujunut. Pientä tupinaa pitkin päivää. Ja ihan hillitön määrä somessa ja netissä roikkumista. Yhdessä sun toisessa Whatsapp-ryhmässä, FB-yhteissössä ja Instassa on tullut viesteiltyä.

Ruoanlaittoon ja kuvaamiseen olen saanut kulutettua aikaa. Tänään on rotissöörien kilpipäivä, johon liittyy paljon hyviä muistoja. Niitä muistellen tänään Pehtoorin savustamaa siikaa ja minun kokkailemani lisukkeet. Sekä Viinilehden valitseman ”Vuoden valkoviini” = uusseelantilainen riesling Mud House (15 €) Suositus on rasvaiselle kalalle, mutta kyllä se kelpasi siiallekin. Ei mitään huonoa sanottavaa, ei mitään, mutta silti: oikeastiko ”vuoden valkkari”?

Ruoasta, rotissööreistä ja valokuvauksesta puheenollen: käykääpä vilkaisemassa Oulun voutikuntaan kuuluvan studioravintola Tundran Insta-feediä! Jo silmänilo on paljon. Maistamaa päässeenä teidän että myös vatsa ja makuaisti kiittävät!

Niitä näitä Paistinkääntäjät

PiNknik! – oi, että!

Pitkästä aikaa (ruoka)ystäviä, pitkästä aikaa lepoa seurassa, pitkästä aikaa naurua isossa porukassa, pitkästä aikaa ilojen ja surujen jakamista… Ruokaystävyys, harrastuneisuus, paistinkääntäjyys, … kesäilta, välittömyys, ei-pönötystä, tavattoman hyvää ruokaa, hienoja makuja, raikkaita viinejä, hyvää musiikkia, huikea miljöö, tärkeitä ihmisiä, aurinkoa, menneiden muistelua, kokemusten jakamista, juttelua… taas hyvää ruokaa… Rotissöörien kymmenes piknik on nautittu!

 

Paistinkääntäjät Ruoka ja viini

Elämä on nyt näin…

Tässä merkillisessä ajassa tänään (taas! tai sittenkin pitkästä aikaa) aamulla tuli mieleen, että eihän tässä mitään hätää, niin kuin ei olekaan, mutta että tosiasia on, että koronaan voi kuolla. Siihen voi kuolla yhtäkkiä. Tai siis aika yhtäkkiä. Ei ”pitkälliseen sairauteen”, ei vanhuuteen, vaan koronaan. Minä tai joku läheinen voi kuolla siihen. Ihan niin kuin liikenteeseenkin. Tai sydänkohtaukseen, terrori-iskuun tai pudotessa katolta.

Mutta tänä aamuna tämä ajatus ei pelottanut, päinvastoin. (Vaikka on se kyllä jo ehtinyt ahdistaakin, ainakin tullut mietityksi). Mutta tänään tuli sellainen olo, että nauti. Hyvä ihminen, elä! Eihän tässä nyt kyyristellä piilossa ja vain pelätä, ei se auta. Ei mitään ”elä kuin viimeistä päivää” -juttua, vaan ilolla pakkasin itseni ja pyöräni ja kahdeksan jälkeen lähdin polkemaan ihan hitonmoisen kylmään keliin. Ja sehän oli riemullista. Oikeasti. Ulkoilma vaan on mun juttu. Siitä saa iloa ja eloa!

Kävin Verkkokaupassa, mutkin 32 km, ja sen jälkeen sauna (minähän en kaupungissa paljon sauno, mutta tänään!) ja sitten kokkailemaan. Tänään on rotissöörien kansainvälinen kilpipäivä, ehkä muistatte, menneinä vuosina se on teetättänyt minulla aika lailla hommia ja sitten kuin kiitoksena on käyty syömässä ulkona, useimmin Istanbulissa, viime vuonna Puistolassa, etc. Tänään ei muuten menty ulos syömään (yllättävää, eikö?), mutta yhteisöllisyyttä on yritetty ylläpitää somen kautta, joten minäkin halusin yrittää. Siispä oikein menun rakensin tälle päivälle.

Kuten kilpipäiväkin, myös meidän menu tänään kansainvälinen. Siispä reissu ruokapöydässä: alkuun kotoista, kotonaleivottua saaristolaisleipää ja eilen Kellon Kiviniemestä haettua maivanmätiä smetana-sipuli-muna-kastikkeessa, sitten Japaniin (broileripullia (tsukune) ja erinomaisen hyvää soija-mirinkastiketta, jälkkäri oli inspiroitava kaappien kätköistä: siispä Portugaliin. Jouluksi ostettu, nyt vasta avattu, oikeinkin hyvä tawny ja ”Bolo de mel” eli madeiralainen melassikakku, joka säilyy, säilyy ja … sitä oli vielä palanen viime syksyn reissun jäljiltä kaapissa. 
Yhdessä totesimme, että ei huono, mutta kyllä olisi mukava olla ”ihmisten ilmoilla”, kilpiravintolassa, nähdä ruokaystäviä… Nähdä ystäviä.
No mutta, edelleen päivä kerrallaan. Valoa on. Kesä tulee. Paljon hyvää on näissäkin päivissä. Nautitaanpa siitä.
Niitä näitä Paistinkääntäjät Ravintolat Ruoka ja viini

Taas yksi vaihe

– Aamulla oli valoa jo niin paljon, että hoksasin, että kovin kauaa ei enää tarvitse pyöräillä sisätiloissa.
– D-vitamiinipurkin pohja on jo näkyvissä.
– Iltapäivän pienellä lenkillä oli jo aurinkolasit mukana ja tarpeen.

”Kevään merkkejä” -listaan kuuluvat myös vuosikokoukset. Yleensäkin, –  ja rotissööreillä erityisesti. Tänä vuonna erovuoroisena noin seitsemän vuotta ollut allekirjoittanut lopultakin erosi. Kymmenen aktiivisen presse-toimintavuoden älkeen.

Siis tänään oli Oulun rotissöörien vuosikokous. Juuri sieltä palasimme. Vuosikokoukseen olin duunaillut kaikenlaista. Ja vastuuvapaus minulle ja muille hallituksessa (= voutineuvosto) olleille myönnettiin.

Ja myönnettiin minulle myös samppanjapullo. Ruinartia ei koskaan ole liikaa viinikaapissa!

Ja samalla myönnettiin myös järjestön pronssinen ansiomerkki! Olen jo siinä iässä, että saan ansiomerkkejä!? Tovin mietin, onko riittävä ikä peruste ko. prinikan saamiseksi. – Ei kuulemma ole. Iällä ei kuulemma ole mitään tekemistä sen kanssa. No, totta puhuen, iloinen olen huomionosoituksesta. Ei niitä päntiönnään tässä järjestössä jaeta.

Kokouksen jälkeen – luonnollisesti, onhan kyse ruokakulttuurin vaalijoista – nautimme blinit lisukkeineen. Puistola tarjosi hyvää. Todella rapeita, sopivan rasvaisia olivat. Pikkelöity lohi yllätti iloisesti.

Oli ilo tavata kaikkia. Ilo olla paistinkääntäjä. Ilo olla.

Paistinkääntäjät

Syötiin yhdessä

Perjantai-illan talkoohommat tarjoilijana sujuivat hyvin.

Olipa mukava ja makoisa ilta. Hyvää seuraa, hyvää ruokaa, hyvä mieli ja leppoisa olo. Mitäpä sitä enemmän voisi toivoa? – Ehkä enemmän asiakkaita.

Mutta kaikkinensa: hyvä harrastus on minulle ollut tämä. 😉 (Eikä ole Pehtoorikaan ollut pahoillaan, ei tänäänkään. 😉 )

Paistinkääntäjät

Hajamietteitä Rovaniemeltä palauduttua

Olemme palanneet kotiin. Palanneet takaisin tavalliseen elämään. Kaksi päivää liki 400 muun ruokafriikin, harrastajan ja ammattilaisen kanssa ruoan ja juoman parissa, juhlassa ja jonkinlaisessa mukavassa kuplassa, vähän epätodellisessa olossa, – lomalla kaikesta. Ja niinkin lähellä kuin Rovaniemellä, mikä teki kapitulista tavallistakin nautittavamman: vain 2½ tunnin matka kotoa. Ei lentoja, ei junamatkoja, ei reissaamista jonnekin Suomen eteläreunalle… 😉

Kapituli oli kiireetön, mikä korostui eilisen illan Grand Dinerillä: kello oli melkein iltayksitoista ennen kuin kaksi ensimmäistä ruokalajia oli saatu nautituksi.

Kello oli yksi yöllä, kun koko illallinen oli ohi ja Conseiller Culinairen ja Echansonin toimesta sali- ja keittiöhenkilökunta oli asianmukaisesti kiitetty ja kehuttu, ja me olimme saaneet pöytäseuran hyvästeltyä ja jälleennäkemiset toivoteltua.

Mukavan kuuloista tanssimusiikkia ja hyvää seuraa olisi ollut vielä tarjolla, mutta me kävelimme muutaman korttelin pätkän omaan hotelliin ja yöpuulle. Vielä yöllä jaksoin tupista, että patikkakengät ja goretex ovat minulle luontaisempia juttuja kuin korkkarit ja pitkä silkkipuku, mutta… toisaalta hiljaa mielessäni myönsin, että onhan kapituleissa juuri tämä pieni ja isompikin glamour ”se juttu”. Tietysti on. Glamour ja iltapuvut ovat tärkeä osa juhlaa.

Pitkän illallisen aikana ehdimme (ainakin MH ja minä 😀 ) höpöttää kaikkea hupaa. Ei oikeastaan ole ihme, että ääneni oli vielä kotimatkallakin käheänä. Mutta ehdimme lauantaisen illan kuluessa, kaiken muun ohessa, pitkän illallisen aikana, vähän pohtia paistinkääntäjyyden syvintä olemusta: miksi me itse kukin ollaan mukana. Miksi hankkiudumme kapituliin, hommaamme pukupussillisen pukukoodiin sopivia kamppeita, maksamme matkoista, majoituksesta ja kapitulitapahtumista, mikä tarkoittaa yleensä yhteensä kolmea gastronomista, kulinaarista ja enologista kokemusta sekä rahanmenoa.

Osalle, ehkä noin neljännekselle noin 400 hengen kapitulin muonavahvuudesta, tapahtuma on ainakin osittain ammatillinen kokemus, mutta suurimmalle osalle (avecit ja harrastajat) se on ”vain” harrastukseen ja elämäntapaan liittyvä juhlaviikonloppu. Ruokafesta, jubilaari, ystävien tapaaminen paikallisten kulinaaristen nautintojen äärellä. Se on leppoisaa yhteisöllisyyttä samanhenkisten kanssa. Uuden oppimistakin.

Mitäs minä opin tai tulin kerranneeksi tässä kymmenennessä kapitulissani?

  • Tunturikonjakki on kuivahkoa kotimaista yhden tähden jaloviinaa.
  • Lusikallinen puolukkasurvosta tattikeiton pinnalla tuo mukavan uudenlaisen raikkauden ja hapokkuuden keittoon.
  • Sinihomejuustomuru hyvän poronpaistikäristyksen päällä on mitä mainioin makulisä ruokaan, joka muutoinkin on yksi lemppari(mökki)ruoistani. Mitäs jos laittaisin sinihomejuustoa myös vierasruokabravuuriini eli poro(npaisti)lasagneen? Minähän kokeilen!
  • Jos kalassa on mudan makua tai se muutoin kaipaa hieman happoa, on siihen hyvä apu, kun lorauttaa pienen tilkan nestettä oliivipurkista. Aina kalan raikastamiseksi ei tarvitse, eikä kannata, käyttää sitruunaa.
  • Jos teet järjestössä hyvin ja paljon töitä, sinut voidaan valita pestiin, jossa saat tehdä vielä enemmän hommia. Toisaalta on mahdollista olla mukana aktiivisena jäsenenä vuosikymmeniä joutumatta työläisiin luottamustoimiin. (Nimenomaan tämä on kohta, jonka määräsin itselleni kotiläksyksi ja pohdittavaksi… 😉 )
  • Toisin kuin koko läheinen pöytäseurue ja minä ajattelimme, aina ei olekaan hyvä, että lautanen on lämmitetty. Esim. eilen, kun tarjolle tuli (minun mielestäni ehkä koko kapitulin hienon ja eniten makuhermojani hellivä annos = ) riimiporoa erinomaisen ihanassa ja aromikkaassa riekkoliemessä koristeltuna käsittämättömän hyvällä punajuurisipsillä, olimme hieman pahoillamme, että lautanen oli ihan kylmä, mikä tarkoitti, että riimiporon päälle kaadettu jumalainen kuuma, höyryävä liemi jäähtyi siinä samassa kun se kohtasi kylmän posliinin. Mutta opimmepa loppuillasta, että jos riimiporo olisi laitettu kuumalle lautaselle, se olisi siinä kypsynyt, mikä ei todellakaan ole hyväksi. Siis mieluummin jäähtyvä liemi lautasella kuin siinä kypsyvä raakaliha. Ja edelleen: lopultakin tämä aika pieni annos oli makumuistoihin jäävä…

  • Älä koskaan yritä yhtä aikaa olla juhliva ja illallisesta nauttiva kapitulivieras ja valokuvaaja. Etkö vielä ole oppinut!!!!
  • Lopeta urputtaminen korkkareista: opettele nousemaan niillä portaat tai jätä ne kotiin.
  • Namelaka viittaa japanilaiseen keittiöön, pehmeään kermamaiseen, vaahtoiseen koostumukseen ja usein (ymmärtääkseni) se liitetään juuri valkosuklaaseen. Ja ainakin eilen se oli ihan mahdottoman hyvä asia. 😉 (ks. menu)

  • Astia, jossa ruoka tarjotaan, on osa (maku)elämystä. Tämän olen oikeastaan tiennytkin, mutta käsitykseni vahvistui Grand Dinerillä …  alkuruoan ”kalapaletti” viehätti kovasti, samoin päre, jolla illallisen varsin makoisa juusto ja erityisen hyvä mustikkahillo(ke) tarjottiin.

  • Jos nahkiainen ”leivotaan” terriiniin ja sen ohessa on mätiä ja sokerisuolattua rautua, hauen nahkaa sekä poikkeuksellisen hyvää rieskaa ja (paahdettua?) voita lasissa, niin myös nahkiaisia välttelevät henkilöt (= Pehtoori) voivat mieltyä annokseen.
  • Älä ikinä, älä enää koskaan kuvittele, että löydät vieraasta kaupungista kampaajan, joka ymmärtää, miten hiuksesi ”toimivat”.
  • Jos välttelet liharuokaa arjessasi, niin ei tarvitse hämmästyä, että juhlaillallisella pääruoaksi tarjotut isohkot, aika suolattomat karitsanlihapalaset eivät uppoa, vaikka kohteliaasti ja urhoollisesti vähän turhan hilloisen punaviinin avustuksella yritätkin saada ne syödyksi. Mutta ole tavattoman iloinen siitä, että annoksen keskellä on maustettu, sopivan rasvainen ”rullan viipale”, joka tyydyttää lihanhimosi suurenmoisesti. Nauti siitä, että se oli niin hyvää!
  • Illalliselle tullessa ei kannata vaihtaa plaseerattua paikkaa sillä syyllä, että saisit paikan ”jossa on parempi valo annoskuvauksia varten”. Valot sammutetaan tai ainakin himmenetään joka tapauksessa, joten kun et kehtaa käyttää salamaa, kuvaat puolet annoksista kännykällä, vaikka olet muka ammattilaisena raahannut mukanasi ison osan kamerakalustostasi iltapuvun helmoissa illalliselle (lue: olet kauniisti pyytänyt miestäsi kantamaan kameralaukkua).

Huomaatteko, olen taas oppinut. Ja ennen kaikkea nauttinut! Ruoasta, seurasta, viineistä, tutuista ympäri Suomea. Ehdimme oikeasti kohdata ja tavata monia ”vain kapituli”tuttuja  helsinkiläisiä, monia lappilaisia, lahtelaisia, tamperelaisia, jyväskyläläisiä, oman voutikunnan paistinkääntäjiä – osa jo, melkein, läheisiä…

Jo nyt mietin, että ajatukseni siitä, että tämä kymmenes suurkapituli, jossa sain (vaikken installaatioon osallistunutkaan) käätyihini ”commandeur”-lätkän, tunnustuksen aktiivisesta toiminnasta, olisi ehkä viimeinen, johon pitkään aikaan tulemme osallistumaan, ei ehkä olekaan kovin hyvä. Ehkä pian taas – sittenkin – mennään jonnekin… 😉

Ensi kesänä Helsinkiin? Voitaisiin asustella tyttären luona? — Tai ehkä ei sittenkään. Jokatapauksessa nyt on viikonlopusta hyvä maku – kirjaimellisesti. Kiitos Rovaniemi.

Kiitos kuksistakin! Hieno kapitulilahja. Meidän patikkareput Lapin mökkimaisemissa ovat ihan uudella levelillä näiden kuksien myötä. Kiitos kaikki ystävät, joiden kanssa viikonloppua vietimme. Olipa mukava, olipa makoisa.

PS. Kapitulin perjantain ja lauantain kokemuksia on lisää täällä (pe) ja täällä (la)

PS 2. Oulun voutikunnan sivulla on kuvakavalkadi. Huom. yllä oleva opetus:
”Älä koskaan yritä yhtä aikaa olla juhliva ja illallisesta nauttiva kapitulivieras ja valokuvaaja.” 😀

Niitä näitä Paistinkääntäjät

Kapitulin toinen päivä …

Terveiset Kiireettömästä kapitulista aurinkoiselta Rovaniemeltä. Kapitulista on 2/3 nautittu.

Eilinen Diner Amical Santa Claus -hotellissa oli mukava ja makoisa.

Kuohuviinietkot olivat menestys. Ja yhteiskuvankin sain otettua. 😉

Paljon ehdittiin tavata ja jutella ihmisten kanssa, löytää vanhoja ja uusia tuttuja. Ainoa ”iso” ongelma oli juhlatilan akustiikka tai siis se, että ohjelmanumeroista ei kuulunut juuri mitään ja että puheensorina oli välillä todella kova, joten jutteleminen oli välillä ihan tekemisessä.

Ruokana oli – yllättävää, eikö? – poronkäristystä ja pottuvoita. Hyvää oli. Todella hyvää. Se kun voi olla aika karmeetakin. Mutta nyt oli paistikäristystä, jonka paistamisessa oli käytetty myös poron ”kuuta”  ( = pintarasvaa) eli omassa rasvassaan paistaminen antoi hyvän maun. Ja hyvä lisä annoksessa oli aurajuusto. Erinomainen lisä. Pitää kokeilla kotonakin.

Viihdyimme kymmeneen asti, – mikä takasi, että yöunesta tuli riittävä. Tänään yhdeksän aikoihin hotellin aamiaiselle. Edelleen olen sitä mieltä, että tässä hotellissa on paras hotelliaamiainen ikinä. Ennenkin olen tätä kehunut, ja hoksauttanut, että sinne voi mennä vaikkei hotellissa yöpyisikään (edellisen linkin takana ohje).

Aamupäivällä, ennen puolenpäivän lounasta, kävimme Pehtoorin kanssa liki parin tunnin kävelyllä, vähän tutustuttiin Rovaniemeen. Ja hankittiin pienille tuliaisia.

Ja puolelta päivin olikin jo aika lounaalle. Sieltä kuvat alla. Neljästä lounaspaikasta – Arctic Light Hotellin (siis meidän hotellin) ravintola, Roka, Monte Rosa ja Metsäpirtti (Napapiirillä) – meille osui Roka. Sen on ihan Roin keskustassa, Sampoaukion laidalla. Kaikilla neljällä ravintolalla oli yksi ”pakollinen” raaka-aine, ja se oli siika. Meidän ravintolan menu oli sama kuin meidän mökkimenumme aika usein on, varsinkin silloin kun meillä on mökillä vieraita: tattikeittoa, siikaa ja pottuvoita ja jälkkäriksi Lakka Creme Brûlee. Mutta on myönnettävä (eikä edes pitkin hampain 🙂 ) että Rokassa oli astetta, jollei kahtakin parempi tulos kuin minun kokkailuni Lapin möksällä.

 

Nyt (klo 18.15)  on jo hopusti lähdettävä illalliselle. 😀  Huomenna sitten lisää juttua ja kuvia!

Paistinkääntäjät

Kiireetön kapituli

”Kiireetön kapituli” on Lapin voutikunnan järjestämän paistinkääntäjien vuotuisen kokoontumisen teemalause. On kymmenen vuotta siitä, kun olimme ensimmäisessä rotissöörikapitulissamme Oloksella elokuussa 2009, jolloin sain (ensimmäiset) käätyni. Sen jälkeen olemme käyneet lähes kaikissa suurkapituleissa (= kesäkapituli), vain Karjalan voutikunnan kapituli Kotka-Hamina kaksi vuotta sitten on jäänyt väliin) ja kahdessa talvikapitulissa (Kuusamo ja Oulu, jossa tosin olin lähinnä järjestävänä ja valokuvaavana osapuolena).

Oulun voutikunnan tiedottajana olen ollut jo kahdeksan vai jo yhdeksän vuotta. Osallistunut lähes kaikkiin tilaisuuksiin, touhunnut ja toiminut aktiivisesti. Näillä meriiteillä minulla olisi huomenna mahdollisuus käydä installointitilaisuudessa pokkaamassa käätyihin uusi laatta. Ilmoitin kuitenkin, että jätän väliin, – minulle riittää oikein hyvin, että saan sen Oulussa jossain vähemmän pönöttävässä tilaisuudessa, eikä tarvitse huomenna iltapäivää istua iltapuku päällä katsomassa kymmenien jäsenten ritariksi lyöntiä.

Viisi kertaa installoinnissa olen ollut mukana (oma (Olos 2009), alajärjestö OMGDn jäsenyys ja siitä merkiksi  taste-vin -kippo käätyihin (Ruka 2011), pressen siniset käädyt (Jyväskylä 2012), ystävälle käädyt (Turku 2013)  ja sitten Oulun talvikapituli (2018). Ja vahva tunne on että tämän kapitulin jälkeen tulee taukoa osallistumiselle. Ensi vuonna, kun aion jättää pressen hommatkin. Noh, saa nähdä.

Mutta siis: nyt ilolla mukana.

Lähdimme kotoa hyvissä ajoin. Heti kun olin saanut pakatuksi. Herra varjelkoon sitä vaatteiden, kenkien ja asusteiden määrää! Kapitulissa kun on (ainakin) kolme tapahtumaa, joihin kaikkiin on vähän erilainen pukukoodi (Diner Amical (pe), lounas (la) ja (installointi ja) Grand Diner (lauantai-ilta). Yleensä ja niin nytkin olin hyvissä ajoin sovitellut ja valinnut, mitä otan mukaan. Yleensä valinta on ollut vaikeaa koska ”mikään ei mahdu päälle”, ”allit häiritsee”, ”korkkarit ei oo mun juttu”, ”tarvisin uuden saalin, keepin tai boleron tai JONKU” (ennestään niitä on kai kahdeksan)”. Aina on kuitenkin viikonlopun garderobi tullut kasattua ja kapituli hyvin juhlittua.

Tänään sitten oli kolme uutta viime hetken ongelmaa, jotka pistivät testaamaan ja pohtimaan kaikki valinnat uusiksi. ”Kesäkapituli onkin SYKSYISESSÄ kelissä – en varmaan tarkene kesämekossa!”, ”tämä iltapuku roikkuu”, ”jos molemmat laitettaiski ne itävaltalaistakit”. Huoh!

Ja sitten yhtäkkiä ymmärsin lopettaa: meillä on edessä juhlaviikonloppu, jossa näemme paljon tuttuja ja ystäviä, tutustumme uusiin herkuttelijoihin, pääsemme syömään hyvin, itse asiassa mitä todennäköisimmin erinomaisesti, saamme istua illallisella, jossa kaikki on harkittu ja valmistettu tarkoin ja huolella, ympärillä ja seurana on kauniisti pukeutuneita ruokaystäviä, joiden kanssa juttujen aiheet eivät lopu. Meillä on tämä mahdollisuus. Siispä suu kiinni, kamppeet ja korkkarit (ja kahdet muut kengät 😉 ) laukkuun ja kohti juhlaa! Nauti kun kerran saat ja voit!

Tällä kertaa ajoimme Rovaniemelle Pudasjärven – Ranuan kautta. Ranualle asti satoi, reilusti.

Kapitulin päähotelli on Santa Claus, mutta me asumme parin korttelin päässä Arctic Light Hotellissa. Ja siellä asuu moni muukin tuttu, – mihin olemme suosituksinemme osasyyllisiä. Kunhan saimme juhlavaatteet hengareihin oikenemaan, lähdettiin ilmoittautumaan ja tapaamaan tuttuja. Ja minulla muutamia ”hommiakin” varmistettavana. Olen järjestellyt oman voutikunnan jäsenille kuohuviinietkot kuuden jälkeen ennen kuin alkaa illan varsinainen juhlaa ”Diner Amical”, jonka teemana on ”Rovaniemen markkinat”. Niille kohta!

Paistinkääntäjät

Piknikin jälkeen …

Nyt me tiedämme, miksi TurusenSaha on Turusen Saha. Kiitos Turunen ja Saha. Että meillä oli trubaduurikin! Lämminhenkinen paikka, kaunis oikea rakkaustarina.

Nyt me olemme nauttineet kaikkien aikojen piknikistä. Paistinkääntäjien piknikin Amerikka-teema oli huikea menestys (toisin kuin minä kerettiläinen olin ajatellut) alku-, pää- ja jälkiruokapöydissä! Kuvan menussa eivät edes ole kaikki mitä oli tarjolla. Eikä kukaan kammoksunut viinejäkään.

Reseptikkaa on luvassa tänne blogiinkin. . Esim Basil schrimps! ui, ui!!! ’

Sitä paitsi meillä oli erinomaista seuraa, ja ”oma kuski”. Tyär kun on tullut iloksemme Ouluun… Tälle kesälle neljäs erilainen kulkuväline: enosin pyörällä (juhannukseksi), sitten autolla (meidän kyydissä polkumaratoninsa jälkeen pohjoisesta}, viimeksi (veljensä valmistujaisiin) junalla jokunen viikko sitten ja eilen – yhtäkkiä, iloksemme – lentäen äkkilähdöllä. Muutakin iloa kuin vanhemmilleen kuskina… 😉 Niin ne osat vaihtuu…

Paistinkääntäjät Reseptit Ruoka ja viini

Lakua, auraa, jätskiä – vielä kerran

Syntisen hyvä makupari. Muistattehan? Keväällä kerroin siitä.  Ja kehittelin sitten vielä oman jätskijälkkäriversion. Ensin siis Valiolla Aura-juustoa ja lakua (ja punaviiniä) ja sitten tein herkusta oman version: jälkkärin jossa vaihdoin punaviinin vaniljajätskiin. Ja sitten tuunasin jälkkäriversion vielä ylemmälle levelille: lisäsin kastikkeen ja kompotin (hopeatoffeekastike ja päärynäkompotti ohje täällä). Ja kaikilta, joille sitä tarjoilin, tykkäsivät kovasti: niin perhe, kalaasiystävät kuin viinikerhokin. Hyvä combo – tai kompo oululaisittain – totesi moni.

Ja sitten tässä kuukausi sitten sain Valion Jäätelöfabriikista sähköpostia, että he haluaisivat lähettää minulle ja perheelle maistiaiseksi uutuusjätskejä: SuperVaniljaa ja AuraLakua!! Aura-laku-jäätelöä. Wuhuu! Ja nyt on useampi purkillinen jo nautittu. Hyvää on.

Tuunasin jätskistä tällaisen kuvausversionkin: laittelin Laku-aura-jäätelön oheen vielä pehmeää Kouvolan lakua ja Aura Murua. Ja pipareita. Ettei tarvitse miettiä, onko tässä varmasti tarpeeksi kaikkea hyvää (lue: kaloreita). Niiiiin hyvää. Aura ei maistua kovin voimakkaana, mikä ehkä oli syynä että Apsukin tykkäsi – ison kulhollisen verran kolmivuotiaallekin upposi. Ja minulle Aura-murujen lisääminen vain lisäsi nautintoa.

Tätä annosta kootessa ja kuvatessa tuli sitten mieleen vielä yksi versio tähän uuteen jäätelömakuun liittyen.

Tähän ei tarvinne reseptiä kirjoitella. Sen verran voin todeta, että ihan tavalliset kaupan ohuet piparit kelpaavat, mutta Anna´s Pepperkakoreiden kausimaku lakritsi on tähän enemmän kuin sopiva! Eikös olisi sellainen pikkujoulujen pieni välihyvä tämä? Kokeilehan.

Niitä näitä Paistinkääntäjät Ruoka ja viini

Grand Diner 2018

Kaksipäiväinen ruokajuhlaviikonloppu ”Kiss of Fire – Tulella, savulla ja rakkaudella” on eletty ja nautittu.

Jyväskylän Suurkapitulista on palattu kotiin. Paistinkääntäjän vuotuinen kohokohta on takana; hyviä makuja ja muistoja jäi tästä viikonlopusta. Onhan ilo, että mekin pääsimme mukaan!

Eilinen Grand Diner 350 hengelle Jyväskylän Paviljongissa oli huikea. Tämä oli yhdestoista kapituli, jossa me Pehtoorin kanssa olimme mukana. Eihän kapituleita varsinaisesti mitenkään rankata, mutta eilisen illallisen menu on yksi parhaista, ehkä paras, jonka paistinkääntäjäkäädyt kaulassa olen tullut syöneeksi, – tai paremminkin nauttineeksi.

Illan annokset eivät olleet ainoastaan makuaistia helliviä ja kiitossanoja aikaansaavia, vaan myös kauniita katsella (ja kuvata). Enkä ole ainoa, joka mainesanoja dinneristä jakoi. Meidän kahdeksan hengen pöytäseurueemme, jossa oli sekä ammattilaisia että harrastajia, oli kyllä yksimielisesti mielissään ja ihastunutkin makumaailmasta.

”Pyykkipoika”amunen oli ensimmäinen kapituliteeman ”Savulla, tulella ja rakkaudella” mukainen pöytään tarjoiltu annos, – hento savun maku oli nimenomaan kylmäsavustetussa muikunmädissä. Menuun merkitty ”koivunlehti” ei maistunut, mutta vihreä puuteri suupalan pinnalla oli visuaalisesti pieni hyvä lisä. Ja Pehtoori keräsi pyykkipojat naapurilautasiltakin: pyöräilijällä on käyttöä niille. 😀

Seuraavaksi ankkarillette (rillette = ylikypsä, revitty liha (vähän kuin nyhtö), joka on prässätty levyksi) oli sydämen syrjässä ja olihan sekin makoisaa; ankan rasva toi mehevyyttä ja annos oli sopivan kokoinen. Joskus tuntuu, että tämä kylmä alkuruoka on turhan pieni piperrys, mutta nyt siitä tuli mieleen, että se oli ”lujasti lempeä”. Siinä oli syömistä. Ja taas kaunis asettelu, kaunis annos. Ja tämä valokuvaaja kirosi, ettei sittenkin ollut tunkenut pieneen juhlakäsilaukkuunsa ainakin yhtä ylimääräistä vaihto-objektiivia, jolle olisi ollut käyttöä myös illan lopussa… Mutta annoinpa itselleni luvan vain nauttia.

Tässä vaiheessa pöytäseurueessa tuli todetuksi, että päivälliselle tullessa ei oikeastaan ollut mikään erityinen nälkä, hyvästä ravitsevasta lounaasta kun ei lopultakaan ollut kuin muutama tunti, mutta illallisella oikeasti ”nälkä  kasvoi syödessä”; innostus ja odotus ennen jokaista ruokalajia oli hyvä ja iloinen.

Ja ruokia ei tarvinnut odotella turhan kauan; aikataulu piti hyvin, mikä ei kapituleissa, eikä muillakaan isoilla illallisilla ole ollut mikään itsestäänselvyys. Ja se, mistä minä pidin erityisesti, oli se, että jokainen annos ja siihen kuuluva viini, esiteltiin kunnolla, sopivan lyhyesti ja hyvin perustellen. Siinäpä oppikin ruoan ja juoman yhdistämisestä uutta, kun kuuli, miksi juuri se viini oli valittu ruoan makua täydentämään ja tukemaan. Ja kahden edellisen kapitulin (1/2018 ja kesä 2016) järjestävänä osapuolena osasin katsoa ja arvostaa monia pieniä ”huomaamattomia” asioita kuten esimerkiksi menun koostamaista, huolellista kattausta, juhlatilan valaistusta, ”verhoilua” ja akustiikkaa.

Seuraavana oli rapukeitto, jonka ohessa oli makea, rapea fenkoli. Tämä oli minulle ehkä kaikkein makoisin annos. Ui-jui, voisin viikon syödä tuollaista keittoa ainoana ruokanani.

Karitsantournedoksen oheen tuotiin kastikekulho! Sehän se on yleensä/aina/usein/toistuvasti toiveena, että ravintolassa saisi (varsinkin) pääruoan kanssa lisää/enemmän kastiketta. Ja me saimme jo lounaalla lupauksen, että niin tulee illalla käymään, ja voilà! Todellakin. Juuri kun karitsanliha alkoi ”huutaa” oheensa lisää hyväksi todettua timjamikastiketta, tarjoilija toi pöytäämme kastikekannun! Ah, onnea!

Tämähän se oli sitten se annos, josta Pehtoori eniten riemastui: pitää kokeilla kotonakin! Selevä!

Sitten vuorossa juustolautanen, joka oli sekin kaunis, väreiltään, maultaan monipuolinen ja uusi. Paikallinen cheddar oli aika kova, mutta mukavasti kiteinen, keskellä oleva olutbriossi meitä hieman mietitytti (miksi se oli mukana?), sinihomejuusto kuorrutteineen oli ihan silkkaa nautintoa, ja vadelmat! Ne sopivat tähän hyvin, erityisesti sinihomejuuston kanssa (tosin eivät olleet ihan lakritsin veroisia, – se on se meidän tämän kesän ”The Juttu”), mutta vadelmista kehkeytyi keskustelu, jonka lopputulemaksi ymmärsin, että piakkoin yhdessä oululaisessa kilpiravintolassa saadaan jälkiruokaa, jossa on ”aurinkokuivattuja vadelmia” muodossa tai toisessa. 😀

Ja sitten varsinainen makea jälkiruoka!

Vaniljaomenaa, kristallisoitua valkosuklaata, kauraa ja gini (Arctic Gin) sorbettia. Tämä oli jotenkin ristiriitainen annos: ”omena on luonnottoman värinen, mutta sittenkin kiehtova, sorbetti maistui saippualle, ei kun sittenkin ihanasti katajalle, valkosuklaa on ”so-last-season”, mutta kylläpä se taas maistui.” Ja lopulta kaiken söin isolla ilolla!

Paistinkääntäjissä on sekin hyvä puoli, että siellä muistetaan myös niitä, jotka ovat juhlaillan tehneet. Lopuksi kiitetään kaikkia niitä, joille kiitos kuuluu: keittiö- ja salihenkilökunta marssii illan lopuksi saamaan aplodit ja kuulemaan kiitokset.  Kaikki 350 paistinkääntäjää aveceinen taputtivat kun puolensataa illan makunautinnoista vastannutta nuorta! ammattilaista tulivat ison salin reunalle käteltäväksi ja kiitettäväksi.

Kyllä tämä Grand Diner jää mieleen, hyvillä mielin sitä tulee vielä usein yksin ja yhdessä muistelluksi.

Eikä vain ruoan takia. Tutustuimme taas uusiin ihmisiin, vanhojen tuttujen ”ruokahistoriasta” opimme uutta – intohimo ruokaan yhdistää. Illassa oli juhlavuutta, mutta ei turhaa pönötystä. Paljon kaunista ja lämpöä. ”Savua, tulta ja rakkautta!” Juuri niin.

(Lounaan ja eilisen Amicalin postaukset klikkausten takana.)

Niitä näitä Paistinkääntäjät Ruoka ja viini

Paistinkääntäjyys on hieno asia!

Aamiainen (lähinnä kahvia ja viinirypäleitä), lenkki torille ja Harjulle, Polarn o. Pyretistä tuliaisia, lounas kilpiravintola Albassa, kampaaja ja Grand Dinner Paviljongissa. Niistä oli Suurkapitulin toinen päivä tehty. Aamukahdeksalta vielä satoi, mutta yhdeksän jälkeen lenkille lähtiessä se oli jo toennut, iltapäivällä kaunis kesäinen päivä, Jyväskylän paljon Oulua vilkkaammassa keskustassa tuntui kuin olisi ollut ulkomailla.

Ravintola Alba on Jyväsjärven rannalla, yliopistokampusta vastapäätä ja päälle päin ei olisi voinut arvata, kuinka viihtyisä ja valoisa ravintola ison hotellikompleksin sisällä on. Ja ruoka? Kaikille Jyväskylän neljälle kilpiravintolalle joihin meidät 350 kapitulivierasta oli jaettu, oli annettu neuvo siten, että alkuruoassa oli oltava savun makua ja pääruoka kirjolohta ja jälkkärissä mustikkaa ja juomissa oli oltava jonkun paikallisen pienpanimon olutta. Ja kyllähän Albassa olivat onnistuneet. Todellakin.

Pöytäseura oli mitä mainiointa, ravintola valoisa, ruoka hyvää, viini (ei olut) maistui. Erityisesti jäi mieleen eturuoka ja sen savupalsternakkakreemi. Ja se että kirjolohen voi paistaa ideaalikypsäksi ja nahan rapeaksi. Kyllä olivat minulle mieluisia lounasruokia.

Kävely Albasta takaisin hotellille (Alexandra) teki hyvää ja oli ilo. Kaunis järvenranta. Kaunis ilma. Hyvä elämä.

Ja sitten kampaajalle, pieni lepo, kuvienpurkua ja käsittelyä, ja sitten eiku  syömään!!!

Paviljonkiin puoliseitsemäksi. Iltapukuja, smokkeja, puheensorinaa, aurinkoa, odotusta,  ystäviä, ruokajuhlaa, yhteisöllisyyttä, kuplia, naurua, uusia tuttavuuksia,… Ja Grand Dinner! Nyt (lauantaina juuri ennen puolta yötä) voin todeta: olipa hieno päivä. Hieno lounas, vielä hienompi illallinen. Palaan huomenna yksityiskohtiin! Kiitos Jyväskylä, kiitos paistinkääntäjät!

Niitä näitä Paistinkääntäjät

Jyväskylän kapituli on avattu!

Kohti ”Tulella, savulla ja rakkaudella” -suurkapitulia Jyväskylään. Odotuksissa hyvä ruoka, tuttujen ja ystävien seura, uusien ihmisten tapaaminen ja samppanjakin kuuluu kapituliviikonloppuihin. Ja tietysti kuuluu myös kuvaaminen, sekä paistinkääntäjille, lehtiartikkeliin, itselle ja ehkäpä myös Vastavaloon.

Kotimaanmatkailua (mökkireissuja lukuunottamatta ei ollakaan harrastettu pitkään  aikaan… Edes Helsingissä ei ole käyty sitten viime vuoden elokuun. Eikä tänä kesänä olla kyllä paljon eikä kauas  Rantapellon auringosta ole liikuttu. Vain yksi mökkireissukin…

Nyt kuitenkin Suomen Ateenassa, Jyväskylässä, Päijänteen (?) rannalla. Täällä edellisen kerran puhujamatkalla – ja kapitulissa. Edellisen kerran Jyväskylällä oli vuoro järjestää tämä paistinkääntäjien vuosittainen yhteinen tapahtuma vuosikokous, ja kaksi-kolmipäiväinen ruokajuhla, kesällä 2012. Siihen liittyy paljon hyviä muistoja, mutta sitten myös ikimuistoinen ”kampaamokatastrofi”. Ja onko nyt käymässä samoin? Siis että tukka ei olekaan hyvin huomisella Grand Dinnerillä? Ehei, Kävimme iltapäivällä lenkillä, ”kaupunkipatikalla”

Harjun päällä ja Seminaarimäellä, ja matkalla sinne muutamassa kampaamossa: ja voila! Huomiseksi on aika kampaamoon. Katsotaan mikä on tulos, sitä paitsi minulla on kaunis vanha, viiden vuoden välein kapitulissa  mukana ja päällä ollut puku. No problem!

Tänään Diner Amical on Tuomiojärven rannalla. Ei vielä iltapukua, eikä Pehtoorilla smokkia. Kapitulin paras tapahtuma on yleensä Amical. Tänäänkin oli ilo tavata ja jutella monien kanssa. Ensin oululaisten  kanssa, sitten monien muiden, Jokin tässäkin harrastuksessa kiehtoo, siitä koetin montaa illan mittaan haastatella…

 

 

Historiaa Oulu Paistinkääntäjät

Liikkeelle lähdössä

Lämmin päivä, jonka aloitin kuvatoimituksilla ja muulla kirjeenvaihdolla. Lenkille kuitenkin mieli, tosin sain lopulta lähdetyksi vasta puolelta päivin. Ja se olikin ihan hyvä aika. Toisaalta olisi kannattanut lähteä liikkeelle vasta nyt: illan valot näkyvät, Kortteli Haipakka tuo kaikkea mukavaa keskustaan, on taiteiden yö, Pikisaaressa Design-markkinat, big band Valkean nurkilla, samppanja pop up -maistiaiset Puistolan Delissä ja ties mitä. Eilen iltayöstä oli Tuirassa jo nähty ja kuvattu revontuliakin! Mutta ei. Täällä me kotosalla nyssötetään. Ja pakataan.

Eikä sitä pakkaamista olekaan ihan vähän: viikonlopuksi lähdetään (vain) Jyväskylää.

Lenkillä olin siis kaupungilla, ja enimmäkseen suuntasin kameraani kohti yläilmoja. Nykyisen kaupungintalon Hallituskadun puoleisella seinällä on näin komea korinttilaisten pylväiden rivistö.

Ja vanhan kaupungintalon (alunperin kauppias Granbergin talon) fasadissa on komea vaakuna, josta uudella (keväällä ostetulla) objektiivilla ylsin ottamaan lähikuvan.

 

Se, kuten koko kolmas kerros, on tehty vasta 1890-luvun lopulla (alemmat kerrokset aika heti Oulun 1882 palon jälkeen), uusgotiikka jää usein katselematta.  Kauppias Granbergin konkurssin jälkeen 1890-luvulla, ja kaupunki osti siinä vaiheessa rakennuksen ja rakennutti tuon kolmannen kerroksen. Kaupungintalon lisäksi siinä toimi aikanaan poliisilaitos ja tekninen koulu ja kauppakoulukin. Sotien jälkeen kun kaupungin virastot oli siirretty kaudun toiselle puolen nykyiseen kaupungintaloon, jäi tämä rakennus yksin poliiseille. Joskus 80-luvulla talosta tuli NUKU (nuoriso- ja kulttuuritalo), nyt kulttuuritalo Valve. Siellä on hyvä kahvio- ja bistro (Konst o. Deli), vaihtuvia valokuvanäyttelyitä ja paljon muuta, mutta kannattaa katsella ulkopäin, ja ylös. 😉