Kapitulin toinen päivä alkoi, ja jatkui aurinkoisena, lämpimänäkin. Kesä oli palannut, mikä tietysti jo aamulla ilahdutti.

Grand Chapitren eli Suurkapitulin 2026 kapitulilounaat nautittiin Oulussa Euroopan kulttuuripääkaupunkivuotena kaupungin kolmessa kilpiravintolassa: Lasaretti, Radisson Blun juhlaravintola Toivo sekä keskustassa sijaitseva Puistola. Ja kaikki ravintolat toteuttivat menut samoista perusraaka-aineista: sieniä, poroa ja kalaa. Ja jälkiruokana hillamisua! Kuin meidän mökkimenussa!

Mutta oli annokset jotain ihan muuta kuin Hangasojan mökin pirttipöydän ääressä. 🙂

Tiedättekös mikä oli parasta? – Perunagratiini! Ja samppanja! 🙂 Ja nieriän päällä ollut tervasiirappi; sitä olisi saanut olla enemmänkin.

Jälkkärinä Lasaretissa, kuten kahdessa muussakin kilpiravintoloissa, oli Hillamisu. Muistanette, että talvella oli rotissöörien reseptikilpailu, jossa minäkin olin finalistien joukossa kilpailemassa ja sijoituin Hillamisullani jaetulle toiselle sijalle. Kaikille lounasravintoloille oli annettu kilpailureseptini, ja niiden tuli toteuttaa oma versionsa siitä (vas. Toivo, Lasaretti, Puistola, alla minun versioni, vanha, toimiva resepti siihen täällä ja kilpailussa reseptistä oli tämä versio). Olin tietysti aika otettu, että näin oli tehty. Kauniita annoksia oli toteutettu, – olen oikeastaan jäävi kommentoimaan … vain Lasaretin versiota (kesk.) pääsin maistamaan.

Lounaalta lähdimme kävellen Hupisaarille Kukkafestivaalia ihailemaan, ja sitten toviksi kotiin huilaamaan.

Iltajuhla Grand Diner oli Oulun Musiikkikeskuksessa (Madetojan sali). Se nyt ei varsinaisesti ole huippuruokaravintolana tunnettu, mutta siellä on kuitenkin iso keittiö ja sali, johon me kaikki liki 400 illastajaa mahduimme.

Kesäkuussa kerroin pukukoodista, ja uudesta ompelijasta: 15 vuotta vanha, Kiinasta tuodusta silkistä tehty ja nyt sopivaksi ja istuvaksi muokattu pukuni tuntui omalta. Ihan turhaan olisin uuteen tuhlannut. Pehtoorin smokkia ei tarvinnut kaventaa, eikä kyllä löysäilläkään. 🙂

Myös illallisen menu oli suunniteltu ja toteutettu paikallisista aineksista. Reseptikilpailun voittajalla, nahkiaisnigirillä aloitettiin, – ja ilta jatkui liki puolille öin. Meidän pöydässä oli rotissöörejä Lahdesta ja Helsingistä, – tutustuttiin ja viihdyttiin hyvin.

Minä olin yksi harvoista, joka olin maistanut voittaja-nigiriannoksen silloin kilpailussa, — noh, ei tämäkään ”alkuperäiselle” maistunut, ja huippukastike puuttui kokonaan, mutta mukava että nahkiaistakin (yhtä Oulun perinneruoista) oli mukana.

Keskellä oleva puikulaperunasosekeitto frittirössyllä oli sekin hyvää, – olisipa ollut vielä kuumaa. Poro oli mureaa ja maukasta, ja erityisen hyvää oli se, että kastiketta tuotiin lisääkin. Kuusamon Gruyére kesäkurpitsahillokkeen kanssa oli sellaista, jonka joskus laitan tarjolle minäkin.
(Kuvista huomannette, että presse honoraire (~ entinen tiedottaja, ja entinen valokuvaaja, entinen innostunut harrastelijarotissööri, ei Canoniaan kapituli-illalliselle roudannut. Samsungin ”ei-niin-hyvää-kameraa” en ole edes opetellut hyödyntämään kunnolla.)

Päällimmäisenä viikonlopun annista mielessä on kohtaamiset; aivan selvästi me ollaan (nykyisin) mahdottoman paljon vain keskenään, eivätkä keskustelut kovin vilkkaita kotona aamupuuron ääressä tai mökki-iltana ole. ☺️Tulipahan puhua pulputettua (ihan liikaa, muttaku..)

Finaalissa? – Ei lopun alkua, toivottavasti ei.

Tänään oli rotissöörien Oulun voutikunnan järjestämän reseptikilpailun finaali. Reseptikilpailun idea ja teema oli ”Tuunaa perinneruoka”  ja minähän tuunasin.

Tai olen tuunannut tämän jo parikymmentä vuotta sitten. Ohjeen tarinoineen lähetin syksyllä ja aika vastikään kuulin päässeeni loppukilpailuun, ja siellä sitten tänään.

Olipa mukava päivä: ruoka yhdistää, kilpailuhenkisyys oli taustalla, sosiaalisuus läsnä. Ei hampaat irvessä kokkaamista, vaan leppoisaa yhdessä tekemistä.

Kuten jo viikolla kerroin tuomaristo ei todellakaan ollut mikä tahansa makumaistelijoiden porukka, vaan viisi alan ammattilaista:

Ja olipa mukava, kun minulla oli ihan oma kannustusjoukkoni, ei suuren suuri, mutta sitäkin mukavampi, että oli. Muilla ei ollut. 🙂

Kiitos Amicin K. (ja tietty Pehtoori)! Kiitos myös kuvista. Minä kun en ”virkani puolesta” enää rotissööritapahtumissa kuvaa, saatikka silloin, kun itse olen tuunaamassa.

Ja hyvinhän se sitten meni.

Tuomariston arvioitikriteereitä finaalissa olivat muun muassa tuotteen maku, innovatiivisuus, ulkonäkö, ohjeiden selkeys sekä valmistettavuus, tuotteen tausta ja tarina.

Voittajan valitsi ruoka-alan ammattilaisista ja -vaikuttajista koostuva tuomaristo:

• Esa Koppelo, tuomariston puheenjohtaja, koulutuspäällikkö, Koulutuskuntayhtymä OSAO, ravintola- ja catering-ala, Conseiller Culinaire
• Tuula Kukkola-Räinä, emäntä, Viskaalin tila, Vice-Chargée de Presse
• Jarmo Ojala, tuotekehitys, keittiömestari Hätälä Oy, Chef rotisseur
• Pasi Ruuskanen, projektipäällikkö, Arctic food lab/Oulu2026
• Teemu Talala, lehtori, Koulutuskuntayhtymä OSAO, ravintola- ja catering-ala, Pohjois-Pohjanmaan Keittiömestarit, puheenjohtaja

Jaettu toinen sija! Meitä kakkosia oli neljä. 😅

Tuomaristo päätyi tällaiseen ratkaisuun, koska piste-ero parhaan ja viidenneksi parhaan välillä oli vain 1,2 pistettä. (pisteitä oli jaossa 80). Voittaja on Turusta asti tullut ”harrastajakokkaaja” – herrasmies (ja ainoa, jolla oli apukokki mukana, olipa mukava tutustua heihin), joka teki nahkiaisnigirin. Ja se oli – vastoin ennakko-odotuksia – todella hyvä!

Nahkiaisnigiri oli hyvä, ellei erinomainen, kuten kaikkien muidenkin annokset, jotka sain maistaa.

Täällä sivulla KLIKS  on lisätietoa. Meidän finalistien reseptit julkistetaan lähipäivinä, laitan tiedon sitten…

Keittiössä aamupäivä oli mukava, vastoin odotuksiani yllättävänkin vaikea (omassa keittiössä on helpompi kokata – tänään meni mikron ja yleiskoneen etsimisessä, ammattilaiskeittiön tarpeistojen äärellä yllättävänkin paljon aikaa ja yllättävää tekemistä).

”Meriselityksiä” olisi vaikka ja kuinka, mutta samassa asemassa olivat muutkin, ainakin melkein, joten en ryhdy selittelemään. 🙂 Any way, meillä synkkasi keskenään. Kaikkinensa oli mukava olla finaalissa. Luulen, että on hyvä lopettaa ”kilpailu-ura” tähän antoisaan kokemukseen:

Hilla-tiramisuni on saanut arvoisensa huomion.
Ja olen osaltani osallistunut OULU2026 -kulttuuritarjontaan.
Ruokakulttuuri on parhaimmillaan oikeinkin suunmyötäistä.

PS. Tässä se ”tarina”, jonka liitin kilpailukutsuun: 

Reseptin tarina:
Monet pohjoissuomalaiset, ainakin oululaiset, ylioppilas- ja 50-vuotisjuhlat, samoin kesän sukujuhlat, ristiäiset ja muut riennot ovat vuosikymmeniä saaneet kahvipöydän kruunuksi lakkakakun. Sitä on usein pitopöydissä tarjottu myös jälkiruokana. Perinteinen lakkakakku on tyypillinen marjakermakakku.

Tässäkin kakussa on lakkoja (hilloja) ja kermaa, mutta myös vahva italialaisen keittiön vaikutus: ”La Cucina Italia meets hillasuot”.

Tapanani on tuunailla varsinkin lappilaisen ja pohjoissuomalaisen keittiön (perinne)ruokia italialaisin tavoin tai päinvastoin*: yksi näistä ”cross-kitchentuotoksistani” on hilla-tiramisu, joka on oma, laajalti tykätty ”perinneruokani”. Pian parikymmentä vuotta ovat perhe, ystävät ja juhlavieraat hillamisua saaneet nauttia, eivätkä ole kyllästyneet.

Kalenterikuva 14 on Maikkulan kartanosta, tai paremminkin sen pihalta. Aitan ikkunan jääpitsikoristelu …  ❤️

Maikkulassa olimme tänään joululounaalla: tällä kertaa rotissöörien kansssa. Maikkulaan liittyy paljon muistoja vuosikymmenten varrelta: 60-luvulla perheen kanssa sunnuntailounaalla, tai minä muistan hämärästi vain sen, että jätski tarjottiin sellaisesta pienestä, teräksistä, jalallisesta kiposta. Pääasia joka tapauksessa että sai jätskiä. Seuraavat muistot vasta 2000-luvulta ja niitä onkin sitten paljon: eikä vähäisimpänä oma karonkka (2004), mutta toki paljon muitakin: äitienpäiviä, äidin 75-vuotisjuhlat ja sitten myös muistotilaisuus, kollegan karonkka, tiedekunnan ”Missä mennään” -tilaisuudet, Oulun Korun joulunavaus, opiskelijani häät, Oulun viininystävien tapaaminen, joululounas systerin ja miehensä kanssa pari vuotta sitten, promootiopurjehdus, yksi kuvauskeikka… Aina olen viihtynyt.

Paikka on (varsinkin kesäisin) todella kaunis, kulttuurihistoriallisesti merkittävä, pieteetillä kunnostettu, ja siellä osataan juhlien järjestäminen. Tarjoilut ovat olleet vähintäänkin hyviä, usein erinomaisia.

Tänään minulle maistui erityisesti selleriomenasalaatti, punajuurilaatikko ja kinkku!! Minä, joka en joulukinkusta piittaa, tykkäsin kovastikin siitä pienestä siivusta, jonka lautaselleni otin. Se oli todella hyvää, mehevää olematta vetinen. Olin hämmästynyt. Kuten voutimme totesi: kinkku oli pöydän kunkku! Ja jälkkäri suklaakakku, jossa krokantti tms. murusia kuorrutuksessa, oli täyteläinen, olematta mähmäinen. Ja kaiken muun hyvän lisäksi meille sattui mukavaa pöytäseuraa; pitkästä aikaa yhteisen harrastuksen parissa hyvä rupatella.

Taas tuli mieleen, että joulun odotus, joulunaika, matka jouluun, on mieluista. Juuri se.

Vain muutamat Oulun kesäiset tapahtumat ovat saaneet meidät osallistumaan; asuntomessuilla sentään kävimme, samoin kesäteatterissa, mutta Qstock ja Kuninkuusravit ovat jääneet väliin. Mutta sentään pyöräilyä ja uimista. Hyvin syömistä. Oikeastaan koko kuukauden 🙂

Mutta on yksi, johon me osallistuaksemme jopa siirsimme mökille lähtöä, jotta varmasti voimme osallistua. Ja se on rotissööripiknik! Tämänkesäinen oli eilen. Olimme Oulujoenrannassa, kauniin kodin ja sen viihtyisän, vehreän pihan suojassa nauttien helteisestä illansuusta ja lähes 30 rotissöörin aveceineen tuomista piknikherkuista. Tänä vuonna teemana oli Cooking with Jazz, Soul`n`food Street Food. Ja mitä kaikkea hyvää saimmekaan syödäksemme.

Toiveena oli kreoliruokaa, ja mielellään myös musiikkia ruoan oheen.

Minä tein Chicago Cheesecaken. Se poikkeaa monista muista juustokakuista siinä, että se tehdään (useimmiten) murotaikinapohjaan, ja juustona on paksu tuorejuusto (Philadelphia), eikä mascarpone kuten italialaisissa juustokakuissa tai rahka/smetana/tuorejuusto-sekoitus, jollainen aika usein on New Yorkin Cheesecakessa.

Mansikat tuskin Chicagossa sen yhteyteen kuuluvat, – kirsikat tai hedelmät ehkä enemmänkin. Minä laittelin mansikoita. Se, miksi juuri tämän tein, on se, että minä en tiedä mitään kreolikeittiöstä/en ole harrastanut kreolikeittiötä, joten oli etsittävä teeman mukaista ideaa muualta. Siis ruoanlaittomusiikkia!

Ja minulle se on ollut ”aina” The Entertainer elokuvasta The Sting. Kuuntelehan! Muistatko elokuvan: Chigacossa Paul Newman ja Robert Redford, seitsemän Oscaria ja nuoruuden jälkiä ainakin minussa. Tämän musiikin tahdissa on edelleen hyvä tehdä ruokaa… Mm. juustokakkua rotissööri-piknikille!

Olen aika varma, että eilisen piknikin menun tarjonnasta löytyy vielä juttuja, joihin täällä palaan.

Ja perjantaina meillä oli myös juhlapäivä: sain mummeilla oikein kunnolla. Pyöräilin aamupäivällä Valkiaisjärvelle, jonne muksut isänsä kanssa tulivat autolla. Olimme vihdoinkin yhdessä uimassa muualla kuin kylpylässä. Kirkasvetinen sympaattinen Valkeinen oli hyvä.

Iltapäivällä sitten vietettiin meillä perheen kesken Miniän synttäreitä. Sen seitsemän sortin salaattia ja grillistä maissia, broileria ja scampeja. Ja synttärikakkuna tietysti mansikka-Brita.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Ja vielä!! Juuri äsken palasimme Iskosta, jossa meillä oli viinikerhon maistelut, – ja hyvää ruokaa! Tänäänkään ei tarvinnut itse kokata! Ja parastahan se, että taas tovi ystävien seurassa.

Ei mitään helppo, mutta ah, niin hyvä maistelu. Ja saimme hyvin syödäksemme, uutta tieto viineistä, paljon hyvää ystävyyttä.

Nyt hyvä, juhlinut mieli. Kesä on sittenkin tuonut kontakteja, makuja, iloa. Ja jatkunee samoissa merkeissä. Vaikka nyt  palaamme ”arkeen”, juhlaviikonloppu toi hyviä muistoja, makuja ja mielen.