Liikkumista monella suunnalla

Tänään on ollut viikon lämpimin ja aurinkoisin päivä. Ja siitä ilosta olemme liikkuneet oikein kunnolla. ”Minä voitin!” – ilmoittaa Apsu suunnilleen kaikkien tapahtumien jälkeen, aivan sama, onko menossa muistipeli, leivän syöminen, puronrantaan juokseminen tai yöunien pituus, – joskus voittotuuletus on ansaittu, aina ei, mutta tänään kyllä nelivuotias teki voittoisan suorituksen. Kävi vanhempiensa ja pikkusiskonsa kanssa ”vaunupatikalla” ja käveli reilun kuuden kilometrin lenkin tunturissa – eikä ollut moksiskaan. Vielä illalla jaksettiin kaksin kulkea purolla ja heitellä tikkaa. Ja yhdessä todeta, että ei ole kiva lähteä huomenna kotiin.

Pehtoori kulki kultareitillä kohti Kutturan tietä. Minä ajelin maastopyörälläni pitkin latupohjia ja palalin pikitietä – hillittömässä vastatuulessa. Koin sen, josta Tyär mankelimatkallaan kertoi: alamäetkin oli poljettava. Mutta olin kovin iloinen, että parinkymmenen kilsan pääosin maastolenkistä en ollut minäkään moksiskaan. Hyvälle tuntui kulkeminen. Kuvasaalis tänäänkin vaatimaton, kuten koko viikolla. Porotokkaa sentään … 😉

Ja yhdessä sapuskan tekoa, pitkään ruokapöydässä, pienten kanssa touhuamista, Eeviksen sylittelyä. Eeviksessä mökillä parasta on olleet oravat, jotkä näkyvät hänen paikaltaan ruokapöydästä. Niitä on seurannut ja hihkunut niiden liikkeitä. Ja kuukkelikin kävi lintulaudalla! Ei riemulla rajaa!

Jänkhällä ja kylpylässä

Sillä samalla hetkellä kun iltapäivällä astuimme Saariselän kylpylän ovesta ulos sateiseen, hyvin syksyiseen ilmaan, Apsu kysyi: ”Milloin me mennään tuonne uudelleen?”

Parituntinen lilluminen kylpylän altaissa, polskiminen, leikkiminen, kilpailu, uiminen, ei – saunaan ei välillä maltettu lähteä, taas polskiminen… oli ehkä tämän lomaviikon paras juttu Apsulle. Ehkä kivien heittely puroon melkein yhtä kivaa. Ja kylpylään eivät isi ja äiti, saatikka Eevis, saaneet lähteä mukaan: ”Vain minä, mummi ja pappa!” Ja lähdön odotus alkoi jo aamiaispöydässä: aamukahdeksan ja puolenpäivän välissä (jolloin kylpylä avautui) Apsu ehti noin 168 kertaa kysyä, joko lähdetään. Miksi ei vielä lähdetä? Lähdetäänkö ikinä?

Sitä minä (taas kerran) mietin kylpylässä, mikä on porealtaiden juju? En ole oikein koskaan niitä tajunnut. Tänään (kun Apsukaan niistä digannut) yritin miettiä ja makustella, että mikä tässä on – muka – niin mahtavaa… En hiffannut.

No uiminen minustakin on mukavaa, Pehtoorin kanssa välillä vuoroteltiin Apsun huolenpidossa ja kun yhdeltä uintikierrokselta tulin Apsun tykö sukeltaen, tukka luonnollisesti vesikampauksella päätä myöten, ilmoitti pojanpoika aika nopeasti: ”Mummi, laita tukka kunnolla!” 😀

Muistuipa mieleen, kuinka kotiäitivuosina joskus (harvoin) lähdin lasten kanssa Oulun Edeniin: ne oli sateisia, kylmiä, loka-marraskuisia tai pakkas-helmikuun päiviä, jolloin ei ulkoilu ollut mikään ilo, jolloin oltiin väsyneitä, huonounisia, … iltapäivä kylpylässä oli ilo, pieni seikkailu, juhla ja yleensä niiden päivien jälkeen oli aikainen nukkumaanmeno, levollinen ja pitkä yöuni taattu. Joskus niinkin.

Kylpyläreissun yhteydessä kävimme katsomassa kun ”Jänkhällä jytisee” kulkue lähti liikkeelle: tänä vuonna jo 21. kerran moottoripyörien kokoontumisajo täällä. Yli 2000 osallistujaa, ja parihiksi olimme keskustassa kun melkein kaikki prätkät (mitkä pätkät? – kysyi vielä ärrää taitamaton Apsu. 🙂 ) lähtivät kohti Ivaloa ja Inaria. Pääasiassa isoja pyöriä, ”hieman iäkkäämpiä” miehiä, mutta myös naisia upeilla pyörillään. Aika vaikuttava oli letka…

Mökille palatessa meitä odotti ”antipasti” ja sitten illansuussa oli tarte flambeen aika. Lapsiperhe-elämää elettiin ilta. )

Hyvää elämää

Niinhän se oli jo alunperin suunniteltu, että tänään olisi tämän lomaviikon juhlapäivä: kaikille mieluista puuhaa, ulkoilua, (tilattua 😉 ) aurinkoa, liikkumista, hyvää ruokaa, samppanjaa, Amaronea, tekemistä ja yhdessä oloa. Ja niinhän me sen onnistuimem tekemään ja saamaan; juhlapäivä.

Juniori ja Pehtoori lähtivät runsaahkon aamiaistarjoilun ääreltä yhtäkkiä kaksistaan pyöräilemään: ties missä olivat kolmisen tuntia polkeneet, kunnes puolelta päivin palasivat mökkipihaan. Siihen mennessä Apsu ja minä olimme järjestäneet ihan oman ”Hangasoja Angry Birds Parkin” ~ kivien heittelyä puroon, ”aarteiden” (mummi, ei täällä mitään aarteita oo) keräilyn, mihin kuului mustikoita (= kahdeksan), torvijäkälää, – ja pitkä tovi suuren suurta muurahaiskeon ihmettelyä, kaarnalaivojen tekoa (”Mummi, saako lainata sun veistä” (= puukkoa)), kelokantojen kummastelua ja sata muuta miksi? -kysymystä.

Sitten putsailtiin puron pohjaa, tehtiin pienistä kivistä koskia. Ja kuinka ollakkaan liiteristä löytyi tikkataulu! Niinpä tänään on sitten ollut tikanheittokisoja monessa eri sarjassa. Ja arvaattekin, kuka on voittanut kaikki!!!

Iltapäivällä oli sitten minun ja Miniän vuoro lähteä tunturiin: päädyimme minipatikalle kohti Kiilopään huippua. Oikein hyvä parituntinen kului auringonkin pilkahtaessa, lämmintäkin ihan riittämiin.

Rantasaunaa, pienten viihdyttämistä, Juniorin tarjoamaa kohtuullista samppanjaa, viime viikonlopulla saatua Amaronea, hyvää ruokaa, pitkään syömistä,

poron sisäfilettä, ja uusinta tyrniporkkanoille j ja kuusenkerkkäsiirappiakastikkeelle, – nyt niitä riitti minullekin asti maisteltavaksi.

Laitan reseptin kunhan kotiudumme  – hyviä olivat, ehkä vähän enemmän sokeria.

Mutta mikä tärkeintä: nämäkin tehtiin Apsun kanssa yhdessä. Kuten myös salaatti ja jälkkäri (hilla-rahkaa tuunattuna). Ja kuinka poika olikaan täpinöissään keittiössä, samoin kuin imuroidessa. Mummilla kun on mökillä pieni kätevä rikkaimuri, jolla Apsu sai ihan itse tehdä siistiä jälkeä. Pieniä ne on lapsen ilot. Sillä seurauksella, että kun kuka tahansa, teki mitä tahansa, Apsu haki pikkuimurin ja huolehti, että on taas siistiä. No siitähän mummi tykkää! 🙂

Niin hyvää elämää …

Sumuisessa Lapissa

Curly Girl – tuli kummasti mieleen aamun lyhyellä kuvauslenkilläni. Nyt kun on ollut sumua, usvaa ja tihkusadetta, eivät tunturimaisemat ole kaikkein kuvauksellisempia. Joten otinpa aamulla repun ja kameran ja suuntasin kuvailemaan makroja  – lähikuvissa sade voi olla eduksikin. Ja yksi itselle mieluisin otos on tämä: tupasvilla öisin sateen jälkeen.

Oma Curly Girl -kokeilu on jatkunut täällä möksällä. Noh, tekeehän se tukan eläväisemmäksi ja kiiltävämmäksi, mutta ei todellakaan huolitellummaksi tai muutenkaan enemmän mieluisaksi. Siispä jatkan huoltoa täällä, ja jatkan hiuksia turmelevaa kuivausta ja epäluomua hiustenhoitoarsenaalia kotosalla. Kaikkea kun ei voi saada…

Kun puolenpäivän tienoilla palasin mökille, oli Apsu pihalla vastassa – pomppien ylös – alas! Nyt! Nyt. Nyt mummi lähdetään! Ja niinhän me sitten tehtiin.

Lähdimme iltapäiväksi Angry Birds -puistoon kuten luvattu oli. Kaksin siellä kuljimme, pelasimme, kiipeilimme, hypimme ja pompimme. Ja taas pistettiin mummi liikkumaan! Hyvin jaksettiin molemmat. Ja minäkin innostuin pelaamaan ko. peliä – eka kertaa ikinä. Vanha Tetris -friikki muisti pelien riemun.

Mökille palattua arkinen mökkiruoka pikavauhtia pöytään: pastaa kahdella kastikkeella ja jälkkkäriksi perinteistä leipäjuusto – hillakomboa. Ja kuka olikaan mummin apuna keittiöpuuhissa? Apsu oli paras salaatin ja jälkkkärin tuunaaja.

Ja sitten tanssittiin Eeviksen kanssa tangoa. Kuinka lapsi nauttikaan musiikista ja tanssin keinunnasta. 😉 Niinpä ne taitavat monet pienet tehdä.

Mökkipäivässä keskeisintä pienet, ja elo ja olo heidän ehdoillaan ja kanssaan.

Pienen lomaseurana

”Mulla on nyt loma!”

Sanoi Apsu varsin pontevasti myöhään eilen illalla, kun lähti vanhempiensa ja sisarensa kanssa pikkumökkiin nukkumaan ja kun oli suunniteltu tovi, mitä tänään tehtäisiin. Pojalla on kahden päivän päiväkotiura takana, ja nyt VIHDOIN loma.

Tänään onkin sitten menty paljolti lomalaisen toiveiden ja tahdon mukaan. Tosin aamuriisipuuro ei juuri maistunut, eikä paljon muukaan, sillä – kuten päiväkotiuransa aloittaneelle lapselle on vähintäänkin säännönmukaista – on ensimmäinen tarhasta tuotu nuha (toivottavasti ei siitä äidy pahemmaksi) tosiasia.

Eilisestä myöhäisestä valvomisesta huolimatta olimme tänään aamupäivällä kuitenkin suhteellisen ajoissa ”radalla” tai siis tarkemmin ottaen polulla. Ja kuinka Apsua innostikaan, kun siellä oli viittoja, merkkejä, karttoja… ja hän sai opastaa mummia ja muuta porukkaa, mistä mennään. Juosta edellä ja huutaa ”Mummiiiiiiii, tuu jo”.

Kyllä on tämä nelivuotias oikeasti aika kovakuntoinen (on muuten osallistunut perheen ”Suureen Pyöräilykesään” omalta osaltaan aika huikealla panoksella: 16 km yhden päivän aikana pienellä apurattaisella pyörällään!); tänään reilusti kolme kilometriä melkein juosten tunturin kuvetta ylös ja alas, ja kaikki muu liikkuminen päälle – nuhasta huolimatta.

Iso, komeiden porohirvaiden tokka (vai sittenkin vain parttio) kulki polulla ihan liki ohi, oli se jännä juttu, kuten reitille sattuneet ”kummituskämpät”. Apsu tulkitsi patikkareitin kaikki tuvat ja laavut kummituskämpiksi.

Pojan toivelistalla oli myös munkki Kaunispäällä. Sinne siis munkkilounaalle. Ihan koko munkki ei uponnut ”voidaan viedä isille” [isänsä oli silloin koiran kanssa maastopyöräilemässä Lutto-tuvan suunnalla].

Iltapäivällä ja iltasella mökkielämää: rantasaunaa, kohtuullista ruokaa, lukemista, pelejä, juutupaita (Youtube), notski-iltapalaa. Kaikkea lomatouhua.

Mökkieloa

Syksyiseen, pilviseen aamuun heräsimme, eikä intoa lähteä ulos. Ei ainkaan heti aamusta. Minulla ”konttorihommia”, ja Pehtoori tapansa mukaan luki lehtiä pitkään ja hartaasti, täytteli ristikoitakin.

Pihalle päästyä mies kunnosti minun mökkipyöräni: vaihteet ja jarrut vaativat perusteellista remppaa ja ovat nyt kunnossa, joten uskallan lähteä polkemaan vaikka tunturiin. Huomenna oli vähän aie, katsotaan nyt… Muuttuvia tekijöitä täälläkin on. 😉 Ja minä siivosin terassit. Männyn siitepölyä oli keltaisenaan kaikkialla, paksusti.

Samalla, ilolla ja tyytyväisenä, saatoin katsella edellisen mökkireissun (Lue: leppoisan työleirin) tuloksia: pihalla ja pihapoluilla näyttää aika hyvältä, juuri sellaiselta kuin toivoinkin. Vihertää, on siistiä ja tasaista.

Tänään parituntisen touhuamisen jälkeen ryhdyimme pohtimaan lounasasioita: ajatus ja aie lähteä kävellen Rönkönlammelle paistamaan makkaraa kariutui minun ”sokerisuuteeni” eli alkoi ripsiä vettä, enkä halunnut lähteä sateeseen edes pikku lenkille. Ja pian sade sitten tokenikin; hyvä meidän oli mökkinotskillakin lounastaa.

Minulla vähän näitä kuvaushommia taas.. Porotokka-sarjaan on tullut paljon uusia astioita, ja minä saan ne kuvailla. Toki saan. 😉

Iltapäivällä minulla – vihdoin, kuinka minä sitä jo tarvitsinkin!!! – hieroja. Luottohieroja L. on Saariselällä, ja pitkästä aikaa hänen jälkeensä datailuista, kuvankäsittelystä ja pyöräilystä jumittuneet, jo kipeät, niskalihakseni ovat taas toimintakelpoiset, eivätkä yöllä herättele tulehtuneeseen tunteeseen.

Pehtoorilla ihan omat mindfulness-harjoitukset notskipaikalla; kaksi vanhaa puuta. 😀

Kun sitten istuimme illansuussa ruokapöydässä, Juniori soitti: ”Ollaan jo matkalla”. Heillä oli alunperin tarkoitus lähteä huomenna aamulla, mutta kun Apsun toinen päiväkotipäivä oli tänään ohi, lähtikin koko perhe saman tien kesälomareissulle kohti Hangasojaa. 😉 Toiveena esittivät, josko petaisimme valmiiksi: kullannuput voitaisiin kantaa suoraan unille kunhan tulevat… Katsotaan onnistuuko. 😉 Ja ehkä tässä jotain iltapalaa puuhailen lomalaisille.

Syksyn merkkejä jo on…

 

Maisemanvaihdos

Jos pitäisi nimetä vain yksi hetki, joka mökillä on parasta, niin se olisi tosi vaikeaa. Lopulta olisi ehkä valittava näiden kahden väliltä: joko se hetki, kun olet päivän liikkunut, ollut tunturissa patikoimassa, kun on jo väsy, kun ruoka on vain lämmittämistä vaille valmiina tarjottavaksi ja kun menet saunaan …  Tai sitten se hetki, kun pitkän ajomatkan jälkeen vihdoin ollaan Hangasojalla, on kaikki (ruoka)kassit kannettu mökkiin ja saa avata sälekaihtimet. Se on sellainen symbolinen mökkiviikon aloitus, – ollaan perillä ja kaikki on vielä edessä, edessä on monta hyvää päivää lepoa ja liikkumista, touhua mökkielämässä ja taukoa jostain muusta.

Tänään on ollut tuo hetki: sälekaihtimet on avattu. Ollaan mökillä.

Aika harvoin on oltu elokuun puolivälissä, useammin kuun lopussa tai heti syyskuun alussa. Noh, tämä ajankohta määräytyi paljolti meistä riippumattomista syistä: on Juniorin tämän kesän toinen (ja viimeinen) kesälomaviikko ja halusi perheensä kanssa tulla möksälle, ja pitivät suotavana, että mekin ollaan täällä. 🙂  Tulevat tosin vasta keskiviikkona, koska päiväkoti! Tänään on ollut Suuri Päivä, sillä Apsu aloitti tarhaelämän. Joka viikko on 2½ päivää päiväkotielämää, ja tämä uusi vaihe elämässään alkoi tänään. Reippaasti oli aamulla mennyt, ja kahdeksan tunnin jälkeen ilmoittanut, että oli kivaa ja että hyvin oli menny. 😉

Apsun uusi päiväkotielämä on ollut toinen syy tiheään viesteilyyn ja puheluihin Oulun suuntaan, ja toinen on ollut systerini. Hänenkin elämässään uusia isoja juttuja, niissäkin on oltu mukana, myötäeläen – ja viestirumbaa ja puheluita on ollut. 😉

Ajomatka tänne pohjoisen pilviseen maisemaan tuntui kestävän ihan tavattoman kauan: lähdettiin tavallista myöhemmin (= yhdeksältä) ja Oulu – Kemi -tietyöt ovat vielä pahimmoilleen kesken, hidastavat menoa aika lailla, jos kohta homma näyttää lupaavalta tulevaa ajatellen, … Em. viesteilyjen ohessa oli kyllä paljon muisteltavaa ja juteltavaa lauantaista, muistoja aiemmistakin Kalaaseista, jo tulevaankin katsellen. Ja niinpä sitten iltapäivällä kurvattiin mökkipihaan. Hiljaista, sateetonta, mukavaa.

Ruskaa ei vielä ole, eikä pikaisella pyrähdyksellä metsään näyttänyt olevan tatteja eikä mustikoita eikä mitään muutakaan keräilytalouden ruoka-aineksia, mutta katsellaan …

Viikon aielistassa on siis pääasiassa kulkeminen ja pikkuperheen hemmottelu. Apsu on ilmoittanut haluavansa kylpylään, Änkkäripuistoon, heittelemään kiviä puroon, munkille Kaunispään ylämajalle, rantasaunaan. Ei mahdottomia toiveita.

 

Mankelimatkaajan palautuminen

Mökillä tällä erää viimeinen päivä oli eilen. Mankelimatkaajan eilisen onnistuneen maaliin pääsyn jälkeen, kun Nuorgamista iltapäivän lopulla palasimme mökille, saunoimme ja söimme, nautimme samppanjat, vielä viiniäkin. Harmillisen maailmanlaajuisen netin takkuilun vuoksi vähän tuskailimme tyttären kanssa blogipostausten parissa, ja kun ne saatiin tehdyksi, oltiin aika kypsiä unille. Kolmeviikkoisen polkutaipaleensa tehnyt tytär sekä kuitenkin, ainakin vähän, huolessa myötäelänyt äiti, olivat aika varhain kypsiä nukkumaan. Pehtoorihan nyt on iltauninen periaatteessa aina, joten mikseipä eilenkin.

Heräsimme viileään aamuun ja valmiita lähtemään kohti Oulua. Matkalla tyttärelle vielä tuli viestejä ja onnitteluja, vielä juteltiin projektistaan ja sen onnistumisen perusteista, ja aika monta kertaa Rovaniemi – Sodankylä välillä Tyär totesi ”tämä mäki oli kyllä aika rankka” tai ”tässä tuuli vastaan niin kovasti, että alamäessäkin oli poljettava”. Ja minä katselin taas olemattomia pientareita ja melkoisen vilkasta liikennettä (asuntoautoja ja rekkoja) ja olin hyvin, hyvin tyytyväinen, että nyt oltiin jo matkalla kohti kotia ja Suomen läpi polkenut mukana autossa ja pyöränsä telineessä auton takana.

Emme kuitenkaan ihan suoraan Ouluun tulleet. Jo melkein perinteinen (onhan viides kerta jo perinne?) heinäkuinen lounas Kukkolaforssenilla oli tänään ohjelmassa. Esikoinen ei ole koskaan ajellut Haaparannasta Ruotsin puolta pohjoiseen (n. 15 km) saatikka käynyt Kukkolaforssenin lounaalla, mutta tänään oli aika sille. Vahinko, että paikan päällä tihuutti vettä, mutta eihän se sisällä haitannut. Toinen vahinko oli, että ravintolan lounasbuffetista olivat kalaruoat poistuneet. Aiemmin siellä on ollut silliä, savusiikaa, lohta, muikkuja, milloin mitäkin toinen toistaan parempaa kala-alkupalaa. Ei ollut enää. Salaattipöytä oli kyllä tästä huolimatta runsas ja makoisa. Pääruokavaihtoehtoja kaksi, lounaaseen kuului myös alkukeitto ja jälkkärikahvit. Paikka on viehättävä, mukavasti ruotsalainen. Ja koko lysti oli 160 Skr eli alle 17 euroa. Edelleen voidaan suositella.

Ja säästäminen 😉 sen kun jatkui. Ajelimme Haaparantaan. Ja Systemiin. Ensi viikon viininmaistiaisia ja elokuun kalaaseja varten roudasimme viinejä, ja Coopista vähän herkkuja.

Illansuussa vehreällä kotipihalla. Hassua, että lapsi ei halunnut sitten pyörälenkille lähteä. Minä halusin. Olipa mukava, kun parin autossa istumispäivän jälkeen pääsi taas ulos.

Mökkiharrastus

Muistan, kuinka kymmenen – tai ehkä jo 20 – vuotta sitten luin joskus lehdistä tai kuulin jonkun kertovan, että joku ”harrastaa mökkeilyä”. Silloin mietin kovasti, miten ihmeessä voi ”harrastaa mökkeilyä”. Silloin minulle mökkeily tarkoitti enimmäkseen äidin mökillä vietettyjä hiihtoloman puolikkaita tai vuoropääsiäisiä (vuorotellen veljeni perheen kanssa) täällä Hangasojalla. Äiti väistyi lastensa edestä, kun tänne tulimme lapsinemme laskettelemaan, hiihtämäään, oleilemaan – hän oli laittanut kaiken valmiiksi, siivosi ennen ja jälkeen lähtömme (tai siivosi uudestaan ja isommasti, vaikka me omasta mielestämme pidimme hyvinkin huolen ainakin omista sotkuistamme 😉 ), piti huolen että klapeja (ihan vaikka vain kriisiaikojen varalle asti) oli tarpeeksi. Tiedättehän ”Polttopuut eivät ole leikin asia”)) ja että vessapaperia oli tarpeeksi 😉 ).

Joskus harvoin olimme täällä syksyllä, emme koskaan kesällä. Äiti oli, mutta me emme. Noin niin kuin enimmäkseen se meni noin. Ja joskus kävimme isäni mökillä Iissä – minä monena kesänä vietin päivän tai pari lasten kanssa siellä. Iskä ei silloin useinkaan ollut paikalla, mutta mieluusti päästi meidät mökilleen. Me ´olimme´, emme harrastaneet

Kesä 2006 oli ensimmäinen,  jolloin meidän perhe alkoi ”harrastaa mökkeilyä”. Ehkä sen voisi joskus ilmaista niinkin, että meillä on nyt toistakymmentä vuotta ollut  500 kilometrin päässä kotoamme loputon työleiri, jonka toiminnasta olemme ihan itse vastuussa tai sitten niin, että on oikeasti kiva touhuta kaikenlaista pientä ja vähän isompaa (vaikka nyt kokonaisen mökin tai ehkä enemmänkin kakkoskodin) rakentamista. Useimmiten ei tule ajatelleeksi täällä puuhailua rasitteeksi tai työksi, siis me ”harrastamme mökkeilyä”. Niin olemme tänäänkin tehneet.

Hiekkakuorma ja mullat on levitetty, heinääkin vähän kylvetty ja aamupäivä meni mökin siivouksessa, kunnolla on nyt kuurattu. Ikkunat pesty, matot hakattu, lattia luututtu, — kaiken kaikkiaan ihanan puhdasta ja kirkasta on nyt. Harrastaminen tuntuu ja tuoksuukin hyvälle.

Siiinä ne on vierekkäin: oikealla Tuulentupa ja vasemmalla tämä meidän Myötätuuli. Näettehän kesän lämmön  …

Illansuussa kävin kameran kanssa purolla, vähän lähimetsässä, pitkästä aikaa makrokuvia, kukkakuvia, kun niille oli vähän tarvettakin… Ja kulleroitakin! Ja puron kimmellystä.

Mieluisaa mökkieloa

Päivän agendalla oli käynti Ivalossa ja puuhailua pihapiirissä, toiveissa sateetonta säätä, rantasaunaa ja hyvää ruokaa.

Aamiaispöydässä istuskelimme aika pitkään, olimme kaikki kolme aika hyvin nukkuneita, eikä kellään kiirettä. Ei edes tänään pyöräilymatkansa loppusuoralle lähtevällä tyttärellä. Hiljalleen aloimme touhuta lähtöä. Olin luvannut, että teen tälle mökkiviikolle aiotun, tälle viikolle tarpeellisen, Ivalon reissun juuri tänään, mikä mahdollisti, että saatoin avittaa matkaansa viemällä pyörän ”satulalaukun” (vain toinen enää mukana loppumatkalle) Ivaloon, jossa voisimme vielä treffata kahvilla.

Tyär lähti mökiltä kahdeksan jälkeen, minä reilusti yhdeksän jälkeen ja ehdin käydä K-raudassa hakemassa multaa etc. ennen kuin tapasimme Ivalon S-marketin kahvilassa, joka yhdessä todettiin vähintäänkin epäviihtyisäksi ja jonka cappuccinot eivät ihan vastanneet odotuksiamme. Noh, kofeiinia kuitenkin. Sen jälkeen Mankelimatkaaja otti autosta laukkunsa, asetteli sen pyöränsä päälle ja huikkasi, että ”Nuorgamissa nähdään”. Sitä varten tein pieniä ostoksia Ivalon kaupoissa, ja  palasin ruokakaupan kautta mökille.

Ja niinhän se on ollut taas todettava, että ei ole fysiikka enää tässä iässä, tämmöisellä liikkumisella ihan priimaa, sillä kolmen päivän lapioinnin jälkeen tulee muistutus partiellista repeämästä etc., joka ei ole vaivannut aikoihin. Mikä sai aikaan sen, että kun Pehtoori iltapäivällä aloitellessani hiekkakasan ja Ivalosta tuomieni neljän multasäkin levittämistä ”täsmäkohteisiin”, sanoi, että ”Voin lapioida hiekan kun sanot, mihin kärrätään”, olin kovin tyytyväinen. Olkapäässä kuului ihan selvästi hyvää hyrinää.

Niinpä sitten kimpassa teimme puron ylittävän sillan (Jätkan tuikku) alkupäähän ihan uuden ”rampin”. Ja loputkin hiekat löysivät paikkansa ja sain maisemoida ja hienosäätää polkujen reunoja, täydentää monttuja, poistaa kiviä ja täyttää niiden jättämiä monttuja. Ohessa lämmittelin tämän päivän kärrääjälle (ja toki itsellenikin) saunan. Iltapäiväksi oli siis toivottua liikkumista, eikä olkapää silti ”hajonnut”. Jossain välissä satoi, vähän. Nyt jo sataa reilusti enemmän.

Eikä sitten muuta. Paitsi että sauna ja savukalaa, hyvää valkoviiniä (Xynisteri) lasillinen, pari, – ja pienet unoset! Kesäloma. 😉

Tässä eilistä postausta kommentoineelle Toinille – ja toki muillekin – suopursuja Lapin illasta. Tänään poimin Ivalon reissulla tien varresta kulleroita… Nekin on ihana. Kuuluvat minun alkukesän mökki-iloihin. Ehkäpä huomenissa kuvia niistä.

Ai niin: Mankelimatkan loppusuoraa voi vielä seurata. kliks.

Aurinkoinen mökkisunnuntai

Mitähän tälle sunnuntaille keksisi? – Päätin lähteä Laanilan Kultareitille.

Kulta-Jaskan mökillä olen käynyt ennenkin. Yksin ja yhdessä. Hänen elämänsä on aika ainutlaatuinen. Ks. alla oleva postaus.

Lähdön pitkittämistä

Tuossa edellisessä postauksessa ei ole kuvaa hänen saunastaan… Siispä tässä.  Se on meidän rantasaunan kokoinen, mutta meillä on kuitenkin vähän huoliteltumpi. Mutta tämä oli Jaskan sauna 30 vuotta. Ja se, kuten vastaava mökkinsä ovat viiden kilometrin päässä pikitiestä ja talvella umpihankien takana.

Päivän pyöräilykierros oli melko lyhyt, mutta reitti on vähän vaikeakulkuinen, olkoonkin, että täällä on käytettävissä oikein jousitettu maastopyörä. Niinpä pyörälenkin jälkeen oli aikaa ja energiaa muuhunkin.

Kun iltapäivälläkin paistoi aurinko, eikä edelleenkään ollut sääskiä, oli hyvä jatkaa projektini parissa.

Perinteinen multakuorma

Mökkitien päässä, meidän kohdalla on tiessä monttuja, tulvaveden rapauttamaa kivistä (rumaa) röpellystä ja mökkipihalla, varsinkin puronrannassa on monttuja, jotka kaipasivat täytettä (olen monta vuotta koettanut niitä lehdillä ja neulasilla täyttää, mutta tulos on ollut aika vaatimaton), joten pyysin Pehtooria tilaamaan minulle hiekkakuorman mökille. Ihan itse pyysin! Ja sehän tuli perjantaina melkein heti, kun itse olimme perillä. Ja siitähän on minulle ollut iloa ja tekemistä. Ja vielä on pari kuutiota lapioitavana.

Pehtoori hoiteli lähitienoon tuulenkaadoista saunapuita, ja Tyär lepuutti jalkojaan, kävi kylillä (urheilu)hierojallakin, kun olin sellaisen hänelle hommannut. Ja sitten taas vain olimme, chillailimme, völläilimme.

Ja illansuussa sitten jo paljon edellisiä päiviä vaatimattomampi sapuska: paljon kasviksia eri muodoissaan ja Artesaani Gouda-makkaraa. Sepä olikin hyvää. Ja avasimme tutun tuoteasiantuntijan (Juniori) suositteleman viinin: ihan täsmäviini tähän kesään ja tähän seuraan. Portugalilainen vinho verde Escapada. Rose. Kepeä, kelpo, kesäviini. Escapada tarkoittaa pakoa, mutta myös tempausta. Joten sopii oikein hyvin ”pyörällä läpi Suomen” -ideaan. Eikä maksa paljon. Ja siinä on pyörän kuva! 😀

Suopursujen kukkiessa, valon määrän edelleen hämmästyttäessä ja mökkisunnuntaina rauhassa …

Vaihtuvat kesäkelit

Kesäkuun viimeinen lauantai, Lapin kesä. Niinpä: aamulla +11 C, vesisadetta ja harmaata. Joten eipä mitenkään intopinkeänä tunturiin suunnattu. Tyttären kanssa lähdimme kylille, Kuukkeliin kauppaan, Partioaittaan etsimään tarvikkeita, joita ei löytynyt, mutta nimipäiväsankarille löytyi uusi mökkipaita ja vielä Nesteelle vaihtamaan kaasupullo. Hieman pelonsekaisin tuntein katselimme, kun nuori nainen, joka huoltsikan pihan reunalla olevalla kaasupullokaapille tuli avaamaan oven ja etsimään oikean kokoista vaihtopulloa, poltteli samalla tupakkaa. Onneksi mikään ei räjähtänyt, ja nyt grilli taas pelittää.

Puolelta päivin Tyär aloitti tentin: kesätentin saattoi suorittaa etänä, ja kolmen tunnin jälkeen mankelimatkailija oli ”tienannut” viisi opintopistettä. En voi kuin ihmetellä. Sillä aikaa tein sapuskan esivalmisteluja, kannoin saunalle puita ja vettä ja touhusin oman pihaprojektini parissa. Vesisateessa. Samaan aikaan Pehtoori lähti kulkemaan kohti korvasieniapajaamme palaten parin tunnin päästä: ”Eipä siellä montakaan ollut”.

Iltapäivällä sade taukosi, pilvet repesivät ja sinistä taivasta näkyi yhä enemmän. Saunoimme. Söimme. Söimme aika hyvin.

”Ota nyt se kuva, että päästään syömään.”

Jälkkäri (= purkkiin tehty ”nimipäivätäytekakku” 🙂 ) nautittiin mökin terassilla. Ja sitten mies ja tytär, jompi kumpi?, molemmat yhdessä?, rupesivat puhumaan, että nyt lähdetään iltapyöräilylle kun kerran on niin mainio keli. Kieltäydyin jyrkästi lähtemästä mihinkään kylille (”Olen tänään ulkoillut ja liikkunut ihan tarpeeksi.”). Ja koetin Suomen läpi polkijallekin selittää, että eikös pitänyt olla palautumistpäiviä ennen loppusuoraa… Mutta eihän se mikään järkipuhe pätenyt, kun isä ja tytär olivat päättäneet, että Panimolle lähdetään ”yhille”. Minähän EN mihinkään lähde, ja samalla puin kamppeet päälle, etsin pyöräkypäräni ja ehdin mukaan oikein hyvin. Puolisen tuntia, kahdeksisen kilometriä ja olimme Panimolla.

Ei varsinaista lauantai-illan ruuhkaa. Nautimme lasilliset, mietimme tovin, josko mentäisiin vielä O´Poro -pubiin, mutta jätimme väliin ja poljimme takaisin mökille. Pyöräilykesä siis täälläkin. Ja kesäkin taas. Ainakin näin iltasella.

 

Huoltotiimi Hangasojalla

Ei niin, että kovin vakavasti ottaisimme tätä Suomen läpi pyörällä polkevan tyttäremme huoltotiimitehtävää, mutta heräsimmepä hyvinkin reilusti ennen kuutta, ja seitsemältä jo käännyimme motarille kohti pohjoista. Eikä ollut ajetttu (= minun ajohuki) kuin parikymmentä kilometriä ja totesin, että siirrymme vast´edeskin (uudestaan) aamuaikaisiin lähtöihin: olipa ilo ajella valossa ja vähässä liikenteessä.

Rovaniemellä meillä oli ensimmäinen ”tehtävä”: ajelimme Ounasvaara Chaletsiin ja haimme repun. Tyär oli eilen sieltä lähtiessään jättänyt toisen repun tarakkapainostaan sinne, kun kerran olimme luvanneet sen hakea pois tullessamme pohjoiseen. Pohjoisen mäkien ja tuntureiden matkalla jokainen kilo poljettavana painaa, joten saatoimme näin edes vähän helpottaa kulkemistaan…

Ja sitten Ylä-Postojoen jälkeen näimme jo kaukaa kapealla pientareella polkevan yksinäisen pyöräilijän – matkalla Sodankylästä Hangasojalle. Pienen tovin tienposkessa juttelimme, vielä kuormaansa kevensimme, ja me lähdimme autolla ja tytär pyörällä kohti mökkiä.

Hangasojalla kaikki hyvin. Alle kolme viikkoa oli täältä lähdöstämme, joten ei paljoakaan ”paluutoimenpiteitä”. Minulla on täällä tälle reissulle ihan oma projektini (johon joudutte lukiessanne vielä palaamaan ja jonka parissa sain tänään liikunnan tarpeeni tyydytetyksi) ja sitten illan tullen, pienen raekuuron saattelemana, ilman sääskiä, valon määrän ollessa huikea, elon tuntuessa perjantailta, ryhdyimme odottelemaan lasta saapuvaksi mökin pihapiiriin.

Ja kun jo loppusuoralla oleva mankelimatkailija tänne saapui, oli aika mökkisapuskalle. Oli muuten mahdottoman hyvää. Ehkä ulkoilu lisäsi nautittavuutta?  😉

Tässä minun ”taiteellinen” tulkintani Hangasojasta tänä iltana. Mieheni ei ymmärtänyt. Insinöörit ei ymmärrä? Mutta minulle se on rakas puro, jonka äärelle on hyvä tulla. Olkoonkin, että kuvaa ottaessa ei enää ollut kovin lämmin. Mutta ei satanut, ja on valoisaa. Edelleen todella valoisaa. On viikonloppu Hangasojalla, eikä isompaa huolta mistään. On hyvä.

Kolme vuodenaikaa viidessä päivässä

Tulimme tänne mökille Hangasojan varteen myöhään tiistai-iltana. Olemme olleet nyt yhteensä viisi kokonaista päivää täällä. Ja näinä päivinä on koettu lehdetön, lumeton kevät, huikea itikaton (helle)kesä ja sateinen, kylmä syksy.

Jos jäätäisiin tänne vielä tiistaiksi kuten alunperin oli tarkoitus, saataisiin samalle viikolle vielä talvikin! Mutta ei me jäädä. Autossa on kesärenkaat, joten palaamme maalikyliin jo huomenissa.

Tänään on ollut jo vaikea keksiä tekemistä, kun on ollut niin kylmä: +7 C ja lisäksi on sadellut liki koko päivän. Satunnaisina sateettomina tuokioina on käyty ulkosalla: vähän vielä pihasiivouksia, lenkkiä, saunan lämmitystä, sen sellaista. Mutta vaikka kuinka yritän, en voi väittää, että ulkoilu olisi ollut erityinen nautinto.

Ja sitten on todettava – vähän häpeillen, vai sittenkin leuhkien 😀 – että aamupäiväni kului siivoillessa. Helluntaisunnuntai voi kulua näinkin. Vaikka ei täällä nyt niin likaista edes ollut. Mutta pyykkiä, vähän kaappeja, puupintojen käsittely öljyllä, vähän sitä sun tätä.

Illansuussa sitten ihan lerppuilua ja pakkailua. Onhan tämä sateen ropina kattoon ihan viehättävää, mutta uskotaan vähemmälläkin. 😉

Mökkipihan lämmössä

Istun mökin terassilla. Ulkona. Ehkä kolme kertaa aiemmin olen blogin yli kymmenvuotisen historian aikana voinut postata istuskellen tässä.

Tänään on ollut juuri sellainen päivä kuin toivoinkin. Ilman Buranaa ei olisi ollut. Enkä minä edes saisi syödä Buranaa (aika vastikään uusiutunut vatsakatarri 🙁 ). Mutta kun flunssa. Nyt se on minullakin. Mutta kielletty Burana esti sen pilaamasta mitä mukavinta kesäpäivää. Päivää, jolloin tänne Koilliskairaankin tuli kesä.

Emme tautisina lähteneet kapuamaan tuntureille, vaan päätimme pitää mökkipihapäivän, mihin kuului myös lähimetsässä samoilu ja minulla pieni pyörälenkkikin. Ihan ilman mitään sähköapuja Piispanpysäkille ja takaisin – mutkan kautta. Ja ajelin pari kilometriä IsoaPikitietä. Siis nelostietä (tai Jäämerentietä – ihan miten vaan), ja kyllä siinä pieni huoli heräsi, kun tajusin kuinka maantiepyöräily varsinkin täällä pohjoisen verraten kapeilla maanteillä on vaarallista.  Palaan asiaan tässä joku päivä…

Pehtoori sahaili (ihan vaan pokasahalla ja pohti ääneen, että on metsureilla ennen Homelitea ollut melkoista) tuulenkaatoja: mökkipihassa on kolme kelottunutta mäntyä kaatunut kevään myrskyssä. Minä siivoilin oksaroskia ja haravoin, lakaisin terassit ja kaikkea muuta sellaista helppoa ja kevyttä. Hain metsästä oksia: pihaan koristeeksi ja maljakkoihin sisälle. Tarjoilin ukkelille lounasleipiä, kuvailin Porotokka-astioita.

Tein ruokaa. Olipas korvasienikastike ja italialaiset pekonilihapullat sekä kaupan valmiit raviolit aika herkkua. Ja söimme ulkona. Pelkäämättä punkkeja, kärpäsiä tai sääskiä. Niitä ei täällä ole. Vielä ainakaan.


Mutta tänään alkoi vihertää. Niin tavallisissa kuin vaivaiskoivuissakin on nyt vihreää. Niin kaunista vihreää.

Molempiin naapurimökkeihinkin tuli tänään porukkaa: kesäkuun alku on täällä hyvä aika olla.

Tuntuu epätodelliselle, että on vain kaksi viikkoa siitä, kun palasimme Roomasta Suomeen, vilpoiseen Helsinkiin. Ja parin viikon päästä on juhannus. Mutta nyt: yritänpä elää tässä. Nyt on hyvä. Ja nukuttaa. Flunssainen voi mennä kahdeksalta nukkumaan, eikö? 🙂

Alkulähteillä

Aamun kaurapuuron (missään ei tule niin hyvää puuro kuin mökillä (johtunee vedestä)) ja sähköpostien jälkeen emme suinkaan ryhtyneet pihahommiin emmekä ikkunoiden pesuun, jotka ovat kyllä to-do-listalla. Eri asia on, milloin listan hommat on tarkoitus tehdä… 😉

Ehei, ei mitään to-do-hommia: lähdimme patikalle. Lähdimme huolimatta siitä, että Pehtoorilla on melkoinen romuska – pikkuperheeltä kai saatu. Kuumetta ei kuitenkaan, ja sääkin oli mitä otollisin liikkumiseen, joten ulos. Lähtiessä puolipilvistä ja + 13 C (yöllä oli käynyt +2 asteessa). Reitiksi valikoitui Latvakuru – mökkipuron alkulähde. Valintaan vaikutti se, että tähän aikaa vuodesta siellä on vielä sääsketöntä ja että matkalla voisi tsekata korvasieniapajat.

Muutama sieni löydettiin, vain muutama. Kurun pohjan loppumatka on kohtuullisen haastavaa: sammalet liukkaita, rakkaa paljon, kaatuneita puita, ja vettä kivien välissä. Mutta ei mitään ylitsepääsemätöntä.

Merkillisen vaikuttava tuo kuru on; huolimatta siitä, että tämä taisi olla viides kerta kun siellä kävimme. Veden kirkkaus, ikiaikaiset rakkakivirinteet, jääkauden jäljet… ja hiljaisuus. Karu, kaunis Lapinmaa. Meidän ”oman” puron syntysija.

Paluumatkalla(kin) ripsaisi vähän vettä, mutta ”kesä kuivattaa” kuten Apsu toteaa – vaikka olisi mehumuki kaatunut pöydälle. 😀 Oikeasti sade ei juuri haitannut. Nousimme Ruijan polulle ja kuinka ollakkaan paluumatkaan meni puolet siitä mitä mennessä. Joka tapauksessa oikein hyvä kolmen tunnin pikkupatikka.

Saunan lämmitystä ja sapuskaa. Ja sitten pihalla – lähinnä chillailin, kuljin ja kiertelin, kuvailin, vähän siivoilinkin. Ja ihailin pientä lumikasaa, joka mökkitien päässä vielä on. Täällä ei koivussa ole kunnolla silmujakaan, hilla ei todellakaan kuki, kun ei ole edes lehtiä vielä. Purossa ei sentään ole lumireunuksia. Eikä nyt enää ole kylmäkään. Päinvastoin, iltasella jo lähes +20 C. Siis KESÄmökkeillään.

Tien päälle

Tulin iltapäivällä äidin luota ja kaupasta, ja leuhkin Pehtoorille, että kävinpä tullessa  jo kaupassa ja roudasin  reilusti ruokaa, ettei huomenna tarvi. Mihin mies sitten, että sehän on sitten sama lähteä saman tien. – Mutta ku ei oo vielä syötykään. Tai noh, jos laitan nuudelisopat? – No laita.

Niinpä syötiin, pakattiin (enemmän paperi- ja digitaalaisia juttuja sekä ruokaa kuin vaatteita), kastelin pihakukat ja eiku menoksi. Sellainen ”koska mä voin” -fiilis. Lähdettiin mökille – tuosta vaan.

Tarkoituskin oli lähteä, mutta vasta huomenna aamulla. Eipä olla kyllä vuosikausiin lähdetty illaksi tienpäälle. Tänään lähdettiin, keskelle neljän ruuhkaa. Mutta Oulu – Kemi -väli on rempassa, joten senkään takia ei kovin joutuisaa matkantekoa. Oulussa oli kesä, lämmintä ja aurinkoista, mutta jo Iissä meni pilveen ja sumu laskeutui tien päälle. Ja sellaista sitten oli koko matka höystettynä ajoittaisella tihkusateella ja pienillä sadekuuroilla. Kulleroita Simossa ja Louessa, poroja Sodankylän puolella. Ja kaupassa ei tarvinnut käydä.

Helposti on matka sujunut. Nyt (varttia vaille yhdeksän) mökille enää vajaan tunnin matka. Ja totta puhuen aika syksyiseltä nyt näyttää.

Siispä tiedossa Lapin kesän tuntoja ja kuvia lähipäivinä.

 

Aurinkoinen Lappi


Jo aamulla paistoi.

Koko päivä ulkona. Koko päivä huikea auringonpaiste, iltapäivällä jo lämminkin, eikä mökkipihassa edes tuullut.

Olimme tänään kimpassa lenkillä. Käveltiin pitkin poikin Saariselän keskustaa, kavuttiin huipulle, tultiin kävellen pulkkamäkeä alas.

Myöhäinen lounas notskilla, ja sitten kannoin kaikki kuvattavat koristeet, astiat, pääsiäisjutut pihalle, ja kuvailin.

Saunan jälkeen raukea olo, naama punainen, jääkaapintyhjennysruokaa nopeasti – sillä nälkä.

 

Kuvauksista iloa

Kyllä minä tänäänkin mietin, että entä jos en olisikaan hurahtanut valokuvaukseen (tai ruoanlaittoon)? Mitä minä tekisin, jollei minulla olisi kameraa, eikä sen kanssa jonkinlaisia tavoitteita. Tavoitteita harrastuksen – ja noh ”työn” – suhteen. Jollei minulla olisi sitä kaikkea tekemistä, jota kehittelen kuvaamisen ympärille. Olkoonkin, että suurin osa siitä – tai ehkä melkein kaikki?! – on vain omaksi ilokseni, liikuttamisekseni, oppiakseni, – edes jotain tehdäkseni…

Mitä minä olisin tänään tehnyt, jollei olisi iloa ja intoa kuvailla? – Ehkä olisin sitten satunnaisesta lumisateesta ja vähän tuhnuisesta päivästä huolimatta lähtenyt hiihtämään. Kyllä minun venähtänyt kylkeni olisi sen jo kestänyt. Kestihän se eilen kamerakaluston (kamera + 2 objektiivia roikkumassa mukana = yli 5 kg) kanssa kapuamisen Kiilopäällekin. Miksei olisi kestänyt vaikka Prospektorin lenkin hiihtämisen. Olisi varmasti. Mutta kun minulla oli ”kuvaushommia”. 😉  – Mikä loistava tekosyy!

On kuulkaa Ivaloon asti tullut ajeltua, että sain lohta ja rieskaa kuvattavaksi, on takkatulta polteltu (Pehtoori assistenttina) ja kaakaota juotu, että tunnelmaa kuviin on tullut. Pääsiäiskuvia ja parsakuvia. Kaikkea, josta on voitu samalla nauttia.

Lumisadettakin olisi voinut kuvata, ivalolaista arkea, vähän ankeaa tunturimaisemaa, mutta olen skipannut ne.

Olen vain nauttinut tästä valinnan mahdollisuudesta. Tehnyt hyvää ruokaa. Alkuun oli lohileipiä ja jälkkkäriksi lettuja. Noin niin kuin tiistairuokana. 😉 Tekisi mieleni sanoa ”Koska mä voin”.

Huomenna taas sitten enemmän ulkona.

Sunnuntait ovat erilaisia

Sunnuntai on mökillä erilainen kuin kotona. Niin kuin tietysti kaikki päivät.

Toisaalta mökillä sunnuntait eivät juuri eroa muista päivistä, arki ja pyhä ovat yhtä juhlaa. Mökillä kaikki päivät ovat periaatteessa liikkumisen, saunomisen, hyvin syömisen, levänneen olon päiviä.

Niin tänäänkin. Tääällä 10 tunnin yöunet ovat normi. Varsinkin silloin kun ollaan kaksistaan. 10 tuntia! Sellaista ei kotona kovin usein tapahdu.

Nyt (klo 18.30) paistaa aurinko. Ei paistanut aamulla, eikä aamupäivällä. Satoi lunta, pyrytti välillä ihan reilustikin. Eli lumen syvyys on edelleen lähellä metrin (virallinen tieto 83 cm). Pehtoori kävi hiihtämässä. Minä lämmittelin saunaa, yhdellä kädellä kannoin vesiä, istuskelin saunan kynnyksellä, tuoksuttelin koivuklapeista lähtevää ihanaa tuoksua, lisäsin puita, otin muutaman kuvan. Vähän lumitöitä. Pientä kulkemista. Ja sitten saunoin. Sunnuntaina aamupäivällä! Sitäkään en tee koskaan kotona. En edes sauno kaupungissa. Tänään saunoin.

Päätimme tänään käyttää ”ravintolakortin”; kuten tapana täällä on niin kerran mökkiviikon aikana käydään kylillä syömässä. Tänään paikaksi valikoitui, pitkästä aikaa, Laanilan Kievari. Kun kerran on sunnuntai. Siellähän on sesonkien aikana sunnuntaibrunssi. Minusta kyllä enemmänkin sunnuntailounas. Kolmen ruokalajin menu: alkupalat buffasta, pääruokavaihtoehtoja on aina kaksi (tänään hirvi ja ahven), ja sitten taas jälkkärin saa koota noutopöydän antimista.

Lakritsigraavattu lohi! Sitä vielä teen kotona. Se oli kyllä hyvää. Kuten graavattu lahna, marinoitu feta, riimihirvi — ja pääruoka. Se on tuolla juuri sopiva runsaan alkupalapöydän jälkeen. Erinomaisesti paistettu ahvenfile runsaalla voilla ja lisukkeena vähän parsaa ja kukkakaalia. Ihan mun lemppariruokaa.

Paluumatkalla ohitimme Laanihovin mainoskyltin legendaarisista monotansseista (”monona sisään, stereona ulos” 😉 ). Ja suksista päätelllen (kuvan ulkopuolella pari muutakin telinettä) väkeä siellä oli. Ja taas me skippasimme tämän kulttuuritapahtuman.

Tänään vielä pieni mahdollisuus revontulille, ehkäpä jaksan odotella…

Mökillä pirttipäivä

Pääsiäispuu. Aika vekkuli, eikö?

Tänään sisällä melkein koko päivän, – eihän se kyllä niin pitänyt mennä. Ei vaikka aamupäivän tuuli ja pyrytti ihan hurjasti. Iltapäivällä olisi ollut jo parempi keli, saatikka nyt (klo 18.30): paistaa kevättalven kaunis, kirkas aurinko.

Mutta olenpahan ottanut paljon pääsiäiskuvia, ruokakuvia ja tilattuja tuotekuviakin. Kuvaillut sisällä vaikka tarkoitus oli ollut kuvailla niitä ja paljon kaikkea muuta ulkosalla pitkin viikkoa.

Sattuipa nimittäin eilen iltasella lapiohommissa siten, että reväytin kylkeni oikein kunnolla. Ei ole ihan vaan venähdys, vaan kipu kyllä viittaa ihan oikeaan revähdykseen. Kyllä lievästi sanoen on tänään ketuttanut. Ja paljon. Mutta ei kai auta kuin itseään syytellä: huono lihaskunto on yläkropassa, joten lapion varressa repiminen sai aikaan pahaa jälkeä. Ei puhettakaan mistään lumitöistä, lumikenkäilystä, hiihtämisestä tai mäkeen menosta moneen päivään. ARGH! Niin olen ollut kiukkuinen ja pettynyt. Ice Poweria ja äänikirjaa on tänään kulunut.

No yritän nauttia pienin askelin ja liikkein.

Ja teinpähän sitten hyvää ruokaa: peled-siikaa, korvasienikastiketta, puikulaperunoita, viiriäisinmunia ja salaattia.

Viiriäisen munat ovat kyllä turhan tyyriitä (melkein euron kappale), mutta ovathan ne mukavan näköisiä – pääsiäispöytään jotenkin kuuluvat.

Paluu talveen

Tervehdys aurinkoiselta Hangasojalta!

Nyt on mökkielämää tiedossa viikon verran. Täällä on kevät ja talvi. Siis kevättalvi, oikein tyypillisimmillään. Tällä hetkellä ainoa vähän kurja juttu on se, että pikkuperhe ei sitten päässyt lähtemään mukaan, – koska oppari ja työt.

Tiet sulana, talvirajoitukset, lähes koko matkan aurinkoa, vähän liikennettä. Olhava–Simo välillä tietöiden takia pitkiä pätkiä viidenkympin rajoitus, mutta sen kesti hyvin, kun ajatteli, kuinka onkaan tulevina vuosina mahdottoman mukavaa kun Oulu – Kemi -välin nelostietä on levennetty, ohituskaistoja lisätty, alikäytäviä ja ramppeja tehty, minkä kaiken arvelisi lisäävän turvallisuutta ja sujuvuutta.

Kaiken kaikkiaan matka tuntui menevän aika nopsasti (sen tavalliset 6½ tuntia kauppa- ja kahvitaukoineen). Hyvissä ajoin iltapäivällä oltiin perillä ja jäi paljon aikaa lumitöiden tekemiseen. Ja sehän oli mielekästä ja mukavaa puuhaa auringon paistaessa – ja tällä kertaa osia vaihtaen: Pehtoori hoiteli linkoa ja minä kolaa. Ei ole meillä näitä sukupuolittuneita ”kotitöitä”. Enimmäkseen noin. Tosin kun päätettiin ”syödä ulkona” Pehtoori kaivoi notskipaikan esille.

Täällä on vielä talvi, toisaalta ihan kevät. Siis lappilainen kevättalvi.

Yhdenlainen sesonkikin näyttää taas olevan, muutamissa mökeissä on asukkaita, kylillä ei käyty, mutta paikallisesta aviisista luimme että olisi Kyösti Mäkimattila Tunturihotellisssa, Panimolla joku meille tuntematon bändi, Kappelissa Petri Laaksonen jne. Monotanssitkin on päivisin. Ehkäpä me joku päivä, ehkä.

Nyt jo väsy.

Poissa pirtistä

Palaanpa vielä pirttipäivään.

Pikagalluppiini vastasi 18 henkilöä, joista kaikki ilmoittivat tietävänsä, mitä se tarkoittaa. Ja kahdeksan vielä kirjasi vastauksensakin.  (kiitos kaikille osallistuneille!)

Juuri noin sen minäkin ymmärrän. Minä opin pirttipäivä-sanan ja sen merkityksen yhdeltä keminmaalaiselta isännältä, kun olin häntä haastattelemassa … Juttu on täällä.  Se, miksi  nyt asiasta kyselin, oli se, että halusin tietää, onko sana yleisesti tunnettu. Ja sen tiedon taas tarvitsin, kun lähettelin kuvia kuvatoimistoon ja hakusanoitin niitä. Siellä ollaan kovin tarkkoja noiden hakusanojen(kin) suhteen, niin halusin varmistaa, että pirttipäivä on yleisesti tunnettu juttu.

Toissapäivänä Tankavaaraan reissulla otin muutamia kuvia, jotka minusta kuvasivat hyvin sitä, mitä on pirttipäivä. Tässä yksi niistä.

Pirttipäivänä ei hiihdetä

Tänäänkään ei ole hiihdetty, vaikka ei ole kyllä ole ollut pirttipäiväkään.

Lauha (- 15 C), tyyni, hyvin hiljainen ja kaunis päivä on ollut, joten ulkoiluhommiksihan se taas meni. Pehtoorilla ihan hommiakin, minulla lähinnä kulkemista ja kuvaamista. Mikä ei ketään yllättäne. Taivas on ollut valkoinen, maa on ollut valkoinen, puut ovat olleet valkoisia…

 …  yhtenä päivänä (Kaunispään Huipun vessassa 🙂 ) hoksasin peilistä, että minähän olen kuin kävelevä Canonin markkinointi -maskotti. Mustaa, valkoista ja ohut punainen raita – ja tavallisesti kaulassa (nyt jalustalla, kädessä kaukolaukaisin 😉 ) vielä kamera, jonka nauha on musta-valko-punainen. Niinpä oli kostuumista tänään otettava kuvakin.

Sapuskan teko oli luonnollisesti minun hommiani, ja kyllä sellainen rääppiäis/kaappien tyhjennys -safka syntyi. Ja nyt on jaettava vinkkejä. Ensinnäkin Lidl. Mehän käymme tänne tullessa yleensä Sodankylän Pohjantähti K-kaupassa ja ohessa olevassa Alkossa, mutta kun nyt ei ollut Alkoon asiaan, menimmekin Lidliin. (BTW: maailman pohjoisin ”Liiteli”)

Ja siellä on nyt menossa Ranskan viikot. Brioche-leipä! Ihan turhaa vehnää ja sokeria, – ja niin hyvää! Olen sitä viikon aikana nauttinut kahvileipänä. Ihan vain sellaisenaan. Parempaa kuin Marie-keksit kahvin kanssa. Ja yhtenä päivänä tein meille jälkkäriksi tuollaiset kuin kuvassa. Voitelin Creme Bonjourin uutuudella Lakka. Ja päälle vielä hilloja pakasteesta. Tuorejuustosta on varmasti moneksi, mm. täytekakkuihin! Ja vaikka paahtoleivälle?

Lidlissä on myös valmis ”kuivamuona” risotto: champagne-tryffeli-risotto. Tänään tein sitten sellaisen. Lisätään vain vesi, ja toki paistoin päälle koristeeksi ja mauksi pakkasessa olleita herkkutatteja toissakesältä. Ja olipas hyvää. Voin suositella. Lisäsin vettä vain litran (ohjeessa oli 1,2 litraa).

Ja pakastealtaasta löytyi macaronseja. Tulee kuviin joku päivä…

Nyt kun näitä ruokavinkkejä rupesin jakamaan, niin kun/ehkä nyt helmikuussa paistat blinejä (kyllä kannattaa) niin tiedoksi, että kaupoissa on  Arlan ”kirkastettua voita”. Ehdottomasti blinit ja moni muukin kannattaa paistaa kirkastetussa voissa eli gheessä. Ei räisky eikä pala. Paistoin kerran kalaakin siinä, mutta ei ole ”oikean” voin veroista. Mutta mm. blinien ja lettujen paistoon perfect.

Ja nyt on kyllä todettava, kuten Apsu monta kertaa viime vuoden puolella ”en hanua”. En millään haluaisi huomenna kotia kohti lähteä, mutta kun …

Joten nyt vähän pakkailemaan ja mökkiä ”alasajamaan”, jotta olemme huomenna ajoissa liikenteessä ja ajoissa kotona. Kun kerran on lähdettävä, niin lähdetään ajoissa.

Kultakylän kujilla ja metsässä

Aamulla näytti pahalta. Pakkanen on laskenut, joten mittarissa enää vain – 20 C. Ja sääennuste uhkasi, että päivän mittaan lauhtuu vielä lisää. Onneksi sentään ”tuntuu kuin” näytti – 26 C ja puut heiluivat lupaavasti kertoen tuulen ja vinkan olevan tosiasia.

Hieman kierrellen ja kaarrellen onnistuimme kuitenkin molemmat keksimään hiihdon sijaan muuta tekemistä ja liikkumista.

Mie lähdin kohti etelää: Kultakylään ja Tankavaaraan etsimään kuvattavaa ja kävelyreittejä, – ja löysinkin. Ja jatkoin vielä Vuotsoon, joten sain hyvinkin koko iltapäivän kulumaan. Ja Pehtoori oli pudotellut lumet mökkien ja liiterin katolta, lapioinut lunta paikasta toiseen.

Villin lännen kadulla oli kovin kalseaa, mutta myös hiljaista. Kuten koko Tankavaaran alueella. Ihan hiljaisessa maisemassa yksikseni sain kuljeskella.

 

Ei tuullut, eikä kyllä tuntunut edes kylmältä.

Ja sitten talvipatikalle.

~~~~~~~~~~~~~~~~

Pikakysely: tiedätkö, mikä on ”pirttipäivä”?  Ja jos viitsisit myös vastata (”muu”-kohtaan), mitä se sinun mielestäsi tarkoittaa… Kiitos jo etukäteen.


Luomassa luovuutta ;)

Sitähän sanotaan, että tekemättömyydessä ihmisen luovuus tulee esiin ja tauko tekemisessä avaa näkökulmia ja herättää ajattelemaan uusia tulokulmia asioihin.

Minulla on nyt ihan mahdottoman vähän juttuja, jotka vaatisivat tekemistä, ja nekin harvat on mahdoton tehdä täällä Hangasojan varressa. Tarkoitus oli kyllä ottaa matskuja mukaan erinäisiin pieniin kirjallisiin juttuihin, mutta ne unohtuivat kotiin. No, ei niillä kiire olekaan. Kunhan joskus teen.

Siispä olen koettanut vain chillailla, völläillä, olla ja oleilla. EN lähtenyt kuvausretkelle, en tunturiin, en edes autolla. Saunan lämmitin, ja vähän lapioin lunta toiveena, että pikkuperhe tulee kevättalven aikana tänne, niin saan Apsun kanssa lumitunneleissa sitten kulkea. Saunan ympäri tein tunneliaihioita.

Vaikka joku aika sitten haikailin avantouinnin perään, en tänäänkään pulahtanut puroon, vedet vain sieltä saunalle kannoin. Tunturipuro ei jäädy kovassakaan pakkasessa.

Ruokaakaan ei tarvinnut laittaa, kun kauppareissulla kävimme Pirkon Pirtissä pizzalla. Pizza oli hyvää ja – mikä mukavaa – siellä oli melkein heti aukeamisen jälkeen (puol neljältä) meidän lisäksi viidessä muussakin pöydässä (enimmäkseen ulkomaalaisia) asiakkaita. Siis, että täällä on elämää. Hangasojalla kyllä ei ole meidän ja sen yhden, ainoan vakiasuntona käytetyn mökin lisäksi,  ketään. Mutta kylillä on. Ei ruuhkaa, mutta turisteja kuitenkin. Keilaamaan oltaisiin menty, mutta kun halli ei ollut auki.

Mökille palattua luin Saariselän Sanomia – pitkään ja hartaasti. Olin ostanut yhden kuvalehdenkin Kuukkelista, sitäkin luin.  Torkuin sohvan nurkassa viltin alla ja luin.

Eikä luovuudesta ole pienintäkään merkkiä, päinvastoin hieman ahdistunut olo on. 😀

Säätiedotus

Pirttipäivä. Melkein koko päivä.

Tänään ei ole ollut ihan niin kylmä kuin eilen (”vain” -28 C  ja -31 C) mutta tuuli!! Viheliäinen vihmova tuuli. Jotenkin tuntui, että hengitettävä ilmakin oli sinistä, jään sinistä.

Teki mieleni laittaa tämänpäiväisen postauksen otsikoksi ”elämä on laiffii”, mutta en sittenkään — monestakin syystä. Oikeasti kyllä vierastan tuota kaikkea, mitä nyt tulee telkkarista. MN:stä on AINA käytetty mediassa… Pahasti käytetty. Puuttumatta tyyppiin, mutta tuo hypetys nyt!!

Viime viikolla kun tuli tieto Novan toimittaja Sari Seppälän poismenosta, se kosketti minua kovasti. Se koskee vieläkin. Miksikö? – En tiedä. Ehkä samaistuminen, ehkä pelko, ja sekin että pidin hänestä – minähän olen Novan kuuntelija, ja Seppälästä tykkäsin. Aina.

No mutta. Nyt ei telkkaria, ei radiota. Iltalenkillekään ei kyllä tohdi…

Ehkä kirjallisuuden pariin.

 

Tunturissa ei palella

Aamusella olimme kymmeneltä pihalla ja mietimme, mille alettaisiin. Oli vain todettava, että on KYLMÄ. (- 31 C näytti terassin iso mittari). Hiihtämään ei, mäkeen ei. Lumitöitä olisi vielä, – lumilinko lämpenemään. Pehtoori päätti jäädä pihahommiin. Minä lähdin kauppaan ja ”käyn Kaunispäällä, jos tarkenisin kuvailla vähän”.

Ajoin Partio-Aitan kautta ja olisin ostanut itselleni samanlaiset hanskat kuin Pehtoorilla, mutta niitä ei ollut, joten ostin kertakäyttölämmittimiä. Ne on kyllä hyviä nekin. Hyvin tarkenin koko kylmän päivän.

Ajoin Kaunispäälle, ja siellä puolisen tuntia kuljettuani mietin, että eipä niin kylmä olekaan, – olinhan kyllä kuin inuitti pakattuna moniin vaatekerroksiin, melkein pallo! Mutta tunturissa olikin lämpimämpi (-20 C) kuin alhaalla. Eikä tuullut yhtään. Hyvä oli kameran ja jalustan kanssa hangissa ja tunturin laella kulkea.

Puolelta päivin Kuukkelin kautta mökille: kuvien purkua, lämmittelyä, voileipä, kahvia. Ja sitten kohti Kakslauttasta ja Kiilopäätä. Vinkkelipatikka! En suinkaan noussut huipulle, mutta sen verran korkealle tunturin kuvetta, että lämmin ehti tulla. Ja muistikortti kamerassa lähes täyttyä.

Parin tunnin kulkemisen jälkeen mökille, jossa tiesin rantasaunan odottavan.

Kaunispään rinteiltä aamulla.

Huipulta.

Kaunispäältä.

Kakslauttanen.

Vinkkelipatikalta palatessa. Kiilopää.

Kiilopää.

 

Ja sitten eiliseltä yksi kuva. Sattuipa niin, että puhelimessa oleva Aurora-apsi hälytteli juuri kun olin istahtahtunut kirjan kanssa takkatulen ääreen: olisi ehkä revontulia lähitienoolla. Ja pikkuisen vaivaantuneena ”pitäisköhän käydä katsomassa”? – Ja kyllä, taivas vihreänä. Ei muuta kuin kerroksia ylle, kamera ja jalusta mukaan ja pihalle (- 35 C!!!!). Aika pitkän tovin (puolisen tuntia?) loimotus kesti, ja sainkin kuvia. Laatu ei ehkä ihan tyydytä minua, mutta revontulia kuitenkin. Tässä mökki ”näyttämövalaistuksessa”

Pakkasesta huolimatta kaikki hyvin

Kuusi tuntia valkoisessa pitsimaisemassa kotipihasta mökkipihaan. Sula tie melkein koko matkan! Sula – tammikuussa.

Sininen taivas, metsät, vesistöt, pellot, penkat ja puut valkoisen pehmeän lumen peittämiä. Niin kaunista.

En muista, että milloinkaan ennen, kaikkina täällä kuljettuina vuosikymmeninä, olisi koko matkan ollut sellainen keli kuin tänään.

Peurasuvannossa kolmen minuutin kuvaustauko, muut kuvat ”lennosta” ja – ensimmäisiä kotipihalla otettuja lukuunottamatta – kaikki ovat vasta Rovaniemen jälkeen. Sinne astihan on mun huki aina ajella. Ihan silkkaa iloa oli tänään olla ratissa.

Liki kyynelsilmin katselin kauneutta, mietin, miten hyvä elämä onkaan. Että meillä on mahdollisuus ajella mökille, että sellainen on. Että me voidaan. Että me.

Siis räpsin kuvia Roi-Hangasoja välillä – runsaasti. Ja tein niistä kansion juurikaan käsittelemättä, – au naturel. Lähde nojatuolimatkalle kohti Saariselkää… Tai siis Hangasojaa. Pakkaslukemat  matkan aikana kaksinkertaistuivat: -15 C lähtiessä, -30 C  mökkipihassa.

Kunhan saimme vähäiset tavaramme ja runsaahkot ruokatarpeet purettua ja mökin ”käynnistettyä”, lähdimme lumitöihin. Eikä palellut. Avainsana on kerrospukeutuminen: merinovillaa, villa-silkkiä, villaa, untuvaa, toppaa, vinkkelit ja kaikkein olennaisinta on se, mitä on käsissä: lapio, kola tai harja sekä lasten isälleen antamat untuvarukkaset, joita sain kokeilla. Ei palellut. Nyt on juhlaa istua takkatulen ääressä. Olla mökillä. Olla.

BTW: Nyt on jo -35 C.

Niin ja kutsua teidät mukaan ajomatkalle Rovaniemi – Hangasoja. (Ja huom: ovat räpsyjä vauhdista… ) Kuvan oikean reunan nuolella voit ”ajella” eteenpäin.

 

 

 

Taas kerran: kaukana muu maailma

Loppiaisaatto mökillä.
Tälläkin kerralla se tuntuu oikein hyvälle, – lisäbonusta mökkielämään toivat naantalilaiset. 

Aamulla ei tarvinnut edes miettiä, haluanko hiihtämään. Halusin. Ja olin ladulla jo yhdeksän aikaan.

Tyven, hiljainen, rauhallinen, pikkupakkasen aamu. Ei juuri muita. Paitsi sitten ihan lopussa: aasialaisia hiihtokoululaisia ladulla. 😉

Iltapäivällä puuhastelin mökkikeittiössä olihan meillä lupaus naantalilaisilta ystäviltä, että tulevat käymään. Tulivat tänään Saariselälle, me olemme käyneet heillä 3½ vuotta sitten, he täällä 7 vuotta sitten. Siinäpä ne meidän tapaamiset Suomessa. Ensimmäinen tapaamisemme kesti 10 päivää Kiinassa. Siellä tutustuimme. Nyt siis kolmas tapaaminen, eikä ollut mitään ongelmaa jatkaa juttua  edellisestä kerrasta. Toisten kanssa on helppoa istua ruokapöydässä. Menu ei ollut kovin erikoinen: lapaksia, lohirullia ja sitten kaisermarrn, jonka olin jo Kiinassa luvannut J:lle tehdä, jos mökille tulevat. Edellisellä käynnillä ei ollut, tänään oli.

Ja alkuun tein appelsiiniglögit (Wienin matkan tuliaisena tämä idea): tuorepuristettua appelsiinituoremehua (4 x 1,5 dl) ja pari ruokalusikallista inkiväärikuutioita kuumennetaan, ja kaadetaan rommitilkan päälle (2 – 4 cl) Saylor Jerry tai Stroh -rommia. Ja kyllä vieraatkin tykkäsivät. Tämä voisi olla myös sellainen pääsiäisen rinnepäivän jälkeinen lämmike?

Lapakset perinteisiä, ja uusia.

Jotenkin yllätyin, enkä osannut estellä kun pitkän matkan tehneet vieraat – ystävät – yhtäkkiä ilmoittivat lähtevänsä majapaikkaansa jo levolle, mutta lupasimme tavata viimeistään 3½ vuoden päästä. Toivottavasti jo ennen sitä.

Saariselälle, mutta minne muualle?

Aamulla ladulla (hiihtämässä), illalla mäessä (kuvaamassa). Siinä välissä siivottiin ja saunottiin.

Mennessä satoi, pian kyllä loppui… Olipa mukava hiihtää. Hyvin varovasti aloittelin kauden.

Illansuussa lähdin katselemaan Suomen pisimmän pulkkamäen valaisua. Olipa vaikea löytää kuvakulmaa. Tässä sitten yksi onnistuneimmista, vasemmassa reunassa vain pätkä liki kahden kilometrin mäestä, jossa oli iltaviideltä aika paljon nuoria ja lapsia. Kuvan sininen valo vaihtuu revontulten väreissä… vihreäksi, punaiseksi taas siniseksi… Aika hieno on. Ja oikealla ”Saariselkä City! tai siis osa siitä.

Ja laskettelukeskuksessa alhaalla oli kovin erinäköistä kuin niinä harvoina keskiviikkoina, jolloin 70- ja 80-luvulla oli ”iltamäki”. Niihin piti ostaa vielä erikseen korotetuilla hinnoilla liput.

Yritän siis taas kertoa, että Lappi on hieno paikka käydä. Meille nykyisin jo enemmänkin kuin käyntipaikka; pari kuukautta vuodesta täällä.

Se ei tee mahdottomaksi sitä, että edelleen on halu reissata. Ainahan me on reissattu, joten se lienee osa elämäämme … jos Luoja suo, ja jos oma ja läheisten terveys sallii ja jos varoja löytyy, niin aikeissa on tänäkin vuonna käydä ainakin yhden kerran reissussa, ehkäpä jopa ulkomailla.

Toisin kuin tapana on, meillä ei ole nyt varattuna yhtään matkaa. EI YHTÄÄN. Mikä minua jo hivenen ahdistaa. Vähän olemme jo asiasta keskustelleet, mutta mikään ei ole vielä varmaa, eikä mikään erityinen kohde edes vakavasti harkinnassa.

Niinpä: vuodenvaihteen arvonnan ajattelin järjestää tämän teeman ympärille. Semminkin kun minulla on yksi hieno palkinto jaettavaksi. Ostaessani takin sain kaupan päällisinä cashmir-huivin, ison sellaisen (en muista mittoja – huivi on kotona, ei täällä mökillä – laitan tietoja/ehkä jopa kuvan kunhan kotiudutaan) mutta minulla on ennestään melkein samanlainen. Jos tuntuu, että huivilla ei ole käyttöä voit voittaessasi ja halutessasi vaihtaa sen Oulu kuvissa -kalenteriin.

Ja mikä on arvonnan ydin?

Suosittele meille tämän vuotista reissua. Nimenomaan sellaista kohdetta, jossa olet itse käynyt. Se voi olla kotimaassa, ulkomailla, lähellä tai kaukana. Valmismatka, räätälöity matka, omatoimimatka, automatka, kaupunkiloma, rantaloma, patikkaloma, löhöloma. Se voi olla paikka, missä me olemme jo käyneet aiemmin, mutta myös täysin uusi maa tai kaupunki, ranta tai rengasmatka.

Saat yhden lipukkeen arvontaan pelkästään nimeämällä kohteen. Toisen lipukkeen saat, jos kerrot, MIKSI itse pidit paikasta ja kolmannen lipukkeen, kun kerrot, miksi juuri meille sitä suosittelet. Kaikkien osallistuneiden kesken suoritetaan arvonta sunnuntaina 13.1.2019. Vastausten  (kommentoi tähän postaukseen) on oltava perillä ko. päivänä puolenpäivän aikaan.