Pohjoista eloa koko päivä

Tänään korkeammalle kuin eilen. Nuorten kanssa aloitimme Saariselän aakkosista: Kaunispään Huippu. Aamupäivällä vielä pilvessä, mutta tyven. Ja tunturit liekeissä.

Jossain vaiheessa sateen uhka oli todellinen, mutta tummat pilvet tekivät puiden väriloiston entistäkin kauniimmaksi, kirkkaaksi.

Iltapäivällä mökkiterassilla tovi, jo ihan lämmintä (hyvä on, meillä on mökkiterassilla lämmittimet 😉 ). Ja sauna! Sen lisäksi tänään muutamia muitakin uusia ”rasteja” uudelle mökkiläiselle. Niihin kuului mm. kuukkeli pihapiirissä, porolasagne ruokapöydässä (mistä hän totesi: ”erittäin siedettävä”, mikä minusta oli kyllä mukava kuulla), Nattasten bongaus Kaunispäältä käsin, Huipun jättimunkki, Rönkönlammen lenkki, …

Enimmäkseen hyvää … värinää vähän. Mutta any way sunnuntai, ja sunnuntai kestää tänään iltaan asti. Huomenna? – Saapa nähdä.

Iso Hangasselkä (347 mpy) huiputettu – kahteenkin kertaan

Mökin aamukahvipöydässä [taas kerran aika varhain… ]:

P(ehtoori): Mitäs tänään? Mihin mennään? Mennäänkö mihinkään?

M(inä): Joo, mennään. Tietysti. Huomenna ehkä sataa, silloin on Suuri Siivouspäivä, joten huomenna vain mökillä. Mutta ei tänäänkään mihinkään kovin kauas, mulla on se hieroja iltapäivällä, sitä ennen sauna ja pitäis kuitenkin käydä taas kaupassa ennen sitä…

P: Tunturiin, sieneen, pyöräilemään?

M: Johonkin lähelle, ehkä voitaisiin käydä Kultareitillä etsimässä karvarouskuja,…

Ja kellon käydessä jo yhdeksää… Pehtoori heittäydyttyään Wander Führerin -rooliin esittelee kartasta reittiä…

P: Mennään tästä Kultareitille, kohti Tolosjokea, käännytään ja kierretään  Hangasselkä – tai mennään sen rinteitä kohti – tähän ja tästä tähän ja sitten linjaa pitkin takaisin. … Ei oo tunturissa, mutta kävellään, tästä viis kilometriä, tuosta kilometri, muutama tuosta… hyvin ehditään.

M: Ok. Menee tovi, lähdetään sitten.

Ja vartin yli yhdeksän lähdettiin. Ei satanut, ei paistanut, oli hyvä hengittää, luonto kovin keltainen. Iso Hangasselkä huiputettiin metsäautotietä pitkin aika helposti, toki nousua, mutta no problem. Ei sieltä mihinkään nähnyt, eikä sieniäkään näkynyt. Saavuttiin Tolosjoen rantaan, jossa valtavärinä keltainen. Sieniäkin löydettiin, melkein kymmenen. 😉  Ruska, ulkoilma, Lappi ja liikkuminen – patikka jatkuu.

 

Ylä- ja alakuvan maisemissa ollaan Vihaisen-Seppäsen mailla. Olisipa mukava tietää Vihaisesta Seppäsestä jotain. Miksi hän on jättänyt nimensä Tolosjoen rannoille? Miksi Vihainen?

Historiasta tietämättömänä ja kun Pehtoorin kanssa ollaan liikkeellä, ei turhia pysähdellä, eikä tänään niin kovin vaihtelevia maisemiakaan, että olisin kameran kanssa innostunut, joten taival taittui reippaasti.

Palatessa ylitimme Ison Hangasselän toiseen kertaan, minkä seurauksena syntyi mielenkiintoista materiaalia tutkittavaksi uudesta Garminista. Ilokseni se näyttää myös korkeuserot, nousut ja laskut, tietysti sykkeet, askeleet, kulutetut kalorit, minuutit, kilometrit, ajan ja ties mitä kaikkea. Jossain vaiheessa aloin kyllä huolestua, miten käy iltapäivän aikataulujen.

Mutta hyvin ehdin. Ja mikä ilo kun kolmen tunnin liki tauoton taivaltaminen ei juuri väsyttänyt, pysyin ukkelin perässä ihan hyvin. Ei huolta turvaetäisyyksistä kanssakulkijoihin, näkyi vain muutama ihminen, pari poroa – siinä kaikki mitä reitillä tuli vastaan.


Puolelta päivin aurinko tuli näkyviin…

Pääsin hierojalle, nyt taas yläselkä ja olkapäät toimivat, ”hengittävät”. Kaupassa kävin sen jälkeen, ja mikä hula-baloo kylillä olikaan! Kuukkelissa telttoja parkkipaikalla, niissä iltapäivätanssit ja Souvarit soittaa! A-oikeudet ja ohjelmaa, ja turvavälit tietysti. Jonoja neljän aikaan iltapäivällä! Aivan ennennäkemätöntä  – vaikka eräskin ruska-aika täällä on tullut oltua. En osallistunut, vaan mökille joutuin…

”Tunturien, metsien ja aapojen maa”

Mutta vielä kauempaa, Nattastunturien tuolta puolen, siintävät mahtavat Raututunturit sekä Saariselän pitkä taivaanrannan täyteinen juonto. Ne kumottavat pohjoisen ääriltä kohta kuin maanrajoilta. Siellä onkin, valtatunturien yöpuolella, jo toinen Lappi, Taka Lappi, Inarinmaa, yöpuolenmaa, josta päivä ensiksi pakenee. Toinen on täällä päiväpuolella, päiväpuolenmaa.

Tämä päiväpuolen suuri erämaa, tunturien, metsien ja aapojen maa, on Sompio, ikivanha Sompion-Lappi…

             (Samuli Paulaharju, Sompio)

Sodankylän ja Inarin rajalla, paliskuntarajalla, Kiilopään rinteillä.

Aamupäivällä pilvistä ja riittämiin mökkipuuhaa, jotta patikalle lähtö siirtyi siihen, että aurinko jo rohkeni näyttäytyä. Sen myötä kultaiset, oranssit, punaiset, ruskean- ja ruosteenpunaiset tunturien rinteet leimahtivat väreihin, paikoin melkein liekkeihin.

Päivän patikaksi valikoitui taivallus Kiilopään juurelta kohti Luulampea ja takaisin. Ajelimme Kiilopään juurelle, eikä koskaan, ei koskaan Suomen ladun pihalla, Kiilopään keskuksessa ole ollut sellaista määrää autoja! Ei edes pääsiäisten aikoihin. Iso parkki täynnä, ja autoja vielä tiensivussa monta sataa metriä. Retkeily ja kotimaan matkailu ovat nyt in!

Luulammella ei kovin taajaan ole käyty, ehkä kerran vuodessa tai joka toinen vuosi, mutta tämän päivän jälkeen se on nyt minun suosikkireittini. Aiemmin suosikkina oli ensin Iisakkipää, sitten Pikku Tankavaara, seuraavaksi Pyhä-Nattanen, lopylta Jorpulipää, ja Kiilopään huipulle kapauaminen on aina, kesät, talvet, hyvä ”pikkuinen lenkki”,

Mutta siis: Luulammelle kannattaa ehdottomasti kulkea niin päin, että ensin lyhempi, suorempi, profiililtaan jyrkempi reitti kohti Luulampea ja paluu pidemmän kautta. Siten näkee paremmin, on helpompi kulkea. Aika hyvä kulku-ura sinne ylipäätään on, tosin palatessa paikoin sorakiveä niin, että ei paljon maisemia voi katsella, vaan on katseltava sitä, ettei kompastu.

Lammen rannalla on taukotupa ja kahvila, ja iloksemme olimme jo etukäteen hoksanneet, että se on auki, joten emme ottaneet eväitä mukaan. Liki täydellä tuvalla päädyimme lettuihin ja kahviin, – kahvi hyvää, mutta, mutta … kyllä siitä letusta sentään sen verran energiaa, että paluumatkan kuusi kilometriä jaksoimme … Semminkin kun minulla matkalla oli kymmeniä hidastuksia, = kuvaustaukoja. Neljän tunnin patikalta 161 kuvaa! 🙂

Melkoinen etelätuuli puhalsi, ahavoitti kasvoja, teki ilmasta raikkaan, muttei kylmän. Hieno syksyinen sää.

Tässä tunturipuron alku, lähde pulppuaa jostain …

Hullun hienoa kulkea, katsella, hengittää, liikkua, olla kiitollinen tästä kaikesta, nauttia. Päiväpuolen maalla tänään … eikä huomisesta tiedetä.

Kohti ääretöntä ja sen yli!

Tälle oli tarvetta

 

Joka syksyinen tavoite ja toive on ollut päästä ruska-aikana mökille. Melkein aina viimeisten parin vuosikymmenen aikana se on onnistunut: joko parin päivän pikainen pyrähdys tai viikko vierähtäen tuntureilla ja mökissä. Aina mökkireissu tuntuu olevan tarpeen ja toivottu, niin nytkin. Ja vaikka nykyisin on paljon enemmän JOS-sanalla kuin KUN-sanalla alkavia lauseita, niin tällä kertaa jossittelu oli turhaa. Me lähdimme kuin lähdimmekin aamusella ajelemaan.

Eikä liikennettä ollut nimeksikään. Oulu – Kemi -tieprojektin keskenolosta huolimatta ehdimme Rovaniemelle 2½ tunnissa. Ei tarvetta pysähtyä kauaakaan, pikainen lounaskahvittelu ja matka jatkui sujuvasti, sillä kaikki ruokatarpeetkin oltiin jo eilen aamulla roudattu valmiiksi kotiin. Lisäksi mukaan vain porolasagne ja pullaa pakkasesta, ja eikun menoksi.

Poroja tuntui olevan liikkeellä enemmän kuin autoja, ainakin enemmän kuin rekkoja, matkailuautoja tai turistibusseja. Jotta siten poikkeuksellista. Rovaniemen jälkeen koivut jo keltaisia, paikoin raikkaita, valoisia.

Kilometri kilometriltä mielenrauha lisääntyi. Ajatus viikosta mökillä rauhoittaa kummasti. Luvassa liikkumista väsyyn asti, lepoa ja levollisia unia. Toiveissa saada tänne seuraa ensi viikonlopuksi. Ilolla odotan… Erakoitumisellakin on rajansa.

Kunhan oli mökille asetettu, vähän syötykin, oli aika metsälle, purolle, luonnolle, hiljaisuudelle, liikkumiselle. Niin hyvä!

Ja karvarouskuja! Ah, onnea! Niin paljon, että ensi viikonlopun ja joulun suolasienisalaatti on jo turvattu. Lisääkin soisin keräileväni. Mustikoitakin vielä puronrannassa… Sateen jälkeiset pisarat kimmelsivät kauniisti.

Pieni on kaunista

Pieni on kaunista. On oltava aikaa katsoa, on osattava katsoa, on pysähdyttävä. Läheltä moni asia näyttää eriltä kuin kauempaa…

Ja niinhän se sitten kävi, että juuri sen puolitoista tuntia, kun olin aamupäivällä – yksin –  pyörällä polkemassa, tunturissa, – juuri silloin satoi vettä. Mutta minähän en ole sokerista (kertakäyttösadetakkki ei ole ollenkaan hassumpi juttu. 😀 )

Muutoin leppeä elokuun keli. Niin lämmin, että lounas nautittiin ulkona ja iltapäivä oltiin pihapiirissä. Minulla lasten ulkoilun ohessa, välissä ja jälkeen kolmen pienen pihlajan alun suojaus. Saapa nähdä, josko rakentelemani verkkoviritykset pitävät porot ja puput pois pienten taimien ääreltä. Toivottavasti, vaikka eivät nuo hökötykseni mitään design-puutarhatuotteita olekaan.

Mutta so what? – Tärkeämpää on se, mitä puuhailtiin pienten kanssa. Oltiin purolla, katseltiin oravaa (jonka Apsu on nimittänyt Martiksi), heitettiin tikkaa, Mölkkykin oli  esillä, yhdessä siivottiin puron pohjaa, paistettiin makkaraa notskilla, saunottiin.

Ja illansuussa pottuvoita ja käristystä. Lapsille ei kyllä kovin tarkkaan kerrottu, mitä kastikkeen liha on. Eeville maistui, Apsulle ei niinkään.

Ja sitten taas mökin lattialle pelaamaan, lukemaan, kutomaan, ristikoita täyttämään…  Mökkielämäää parhaimmillaan.

Pienen pienet kalaasit Hangasojan varrella

Hangasojan rannalla on tänään vietetty synttäreitä, etten sanoisi pienimuotoisia kalaaseja.

Pehtoori & Poika olivat vuokranneet tälle päivälle fatbiket, ja lähtivät aamusella kohti Rautulampea. Pakkasin päivänsankarille ja Juniorille eväät reppuun ja lähdin pienten kanssa ulos ja kauppaan. Luontoihminen Eevis harrastaa hänkin maastopyöräilyä; kulkee niiden välissä ja ihastelee varpusia Kuukkeli-kaupan parkkipaikalla. 😀

Mökkipihassa poimimme (lue: pienet söivät suoraan mättäiltä, mummi poimi) mustikat papan synttäripiirakkaan. Ja tienatakseen pienen parin euron lelun (Transformers joku [minusta sarja muistuttaa Power Rangersia noin 25 v. sitten]) Apsu halusi ehdottomasti imuroida. Pieni rikkamari-mallinen imurihan on kuin joku avaruuslelun härpäke, joten mikseipä pienen mökin imurointi sujuisi vartissa varsin kätevästi lapsityövoimalla. 😉

Ja pienemmän nukkkuessa päikkäreitään ja samaan aikaan Apsun käyttäessä päivän ”ruutuaikansa” autopelin parissa ehdin tehdä juhlasapuskan ja lämmittää rantasaunan. Ei ihan helppo yhtälö näillä vuosilla… 😉 , toisaalta kokemusta on, ja kylläpä meillä oli sitten mukava illansuu ruokapöydässä.

Ja ilon aihe sekin, että Apsu on oppinut puron, iltapuron: ”Mummi, lähdetään vielä iltapurolle.” Ja lähdettiinhän me. Siellä yhdessä mietittiin, että ”miksi hyvät päivät menee niin nopeasti?”

Epävakainen sää -> kylpyläpäivä

Vähän on sellainen huijattu olo ollut.

Oli Ilmatieteen laitos meille lupaillut poutasäätä, luvassa piti olla kylmää mutta ulkoiluun kelvollista. Eihän se niin ole tosiaankaan mennyt.

Sateen uhasta ja todellisuudesta huolimatta käytiin aamupäivällä pientä ulkoilua harrastamassa. Eikä Kaunispään munkkikahveilta (yksi iso riitti viidelle) vältytty.

Tunturin laella koetimme Juniorin kanssa Apsulle kertoa jääkaudesta ja sen seurauksista. Kiinnosti ja ei. Hämmästytti ja kummastutti.

Luontoelämäyksiä tänään monta muutakin. Mökkitiellä iso porohirvas käveli auton rinnalla ja ikkunoiden avaamisen jälkeen lapsetkin saivat sitä haastatella: ”Miltä tuntuu olla poro?” 🙂 Ja jo aamiaispöydässä ilona oli orava, joka lintulaudalla vietti omaa brunssiaan. Varsinkin Eevis oli haltioissaan…

Muurahaispesät, lapintiaiset, Kaunispään Huipun täytetty karhunpentu ovat nekin olleet luontotarkkailussa. Ikkunan läpi ja likietäisyydeltä.

Pientä lenkkiä ja metsässä samoamista lasten päivälevon aikana, ja sitten …

Iltapäivällä vihdoin Apsun loman kohokohta! Aika kylpylälle. Ja hänelle oli tärkeää, että me kaikki lähdettiin mukaan, Eeviskin. Ja olikin kyllä kiva. Me Eeviksen kanssa enimmäkseen keskenään, ja alun arastelun jälkeen, ilo ja nauttiminen lillumisesta, kellumisesta, veden liplatuksesta, potkimaan oppimisesta… ja ihan omin päin eteenpäin pääsemisestä. Vain pieni mökötys kun piti kahden tunnin jälkeen lähteä pois.

Ja olinpa luvannut lapsille (ja itsellenikin) että mennään kylpälän jälkeen ”ulos syömään”: Holiday Clubin Rakka-ravintola oli niitä, jotka olivat jo auki ja kun se on siinä kylpylän yhteydessä ja kun emme ole aiemmin käyneet, oli sille nyt hyvä mahdollisuus osoittaa osaavuutensa. Ja oltiinhan me kaikki tyytyväisiä pizzoihimme. Ja mökille jälkkärille: suklaaruutuja oli vielä pakkasessa.

Ilta pelaten ja lukien. Niin että se huijattu olo? – Hyvin paljon voiton puolella tänään kelistä huolimatta.