Apsu oli meillä aamupäivän, pitkästä aikaa. Niin pitkästä aikaa, että puhutteli minua pariinkin kertaan mummUksi, eikä mummiksi. Toinen isoäiti on mummu ja minä olen mummi, joten nyt on viimeisen viikon aikana oltu enemmän Toppilan mummun kuin Rantapellon mummin luona. En ihan ole mustasukkainen mutta melkein.
Suunniteltiin yhdessä mökkireissua, jonne olisi tarkoitus ennen Juniorin koulun alkua ehtiä yhdessä käymään. Apsu ilmoitti, että hänen rallipenkkinsä siirretään papan autoon ja hän tulee meidän, eikä vanhempiensa, kyydillä pohjoiseen. Sepä voikin olla hauskaa. Tai sitten ei. Tosin Apsu on kyllä aika tottunut ja helppo pitkilläkin automatkoilla – ihan niin kuin meidän mutikaisetkin oli pienenä.
Yhden hieman erilaisen mökkireissun muistan – nimenomaan pienten kanssa: olin viimeistä syksyä (1993) kotiäitinä, jolloin Juniori oli 2½-vuotias ja tyär neljän. Miehellä oli duunia ja vielä Helsingin reissukin, joten minä päätin lähteä lasten kanssa keskenään mökille. Mies tulisi sitten viikonlopuksi suoraan lentäen Helsingistä Rovaniemelle ja sitten Eskelisellä mökille.
Niinpä lähdettiin. Pakkasin autoa aamupäivällä, ja sinnittelin, etten lähde ajamaan kuin vasta iltapäivällä, jotta ainakin poika nukahtaisi, ja illan tullen sitten molemmat, autoon. Yksin kahden pienen kanssa viisisataa kilometriä oli hieman haastava ajatus. Lähdettiin matkaan, satukasetit ja Rölli-musiikkia oli mukana, tikkareita, olikohan Esikoisella jopa Tiimarin puuhapaketti, jollaiset yleensä oli seuraavina kesinä pitkillä Euroopan autoturneilla? Noh, joka tapauksessa Rovaniemelle asti kaikki sujui helposti. Kun siellä oli tauolla käyty, toivoin, että viimeistään Napapiirin jälkeen muksut nukahtaisivat turvaistuimiinsa. Niin tytär tekikin, mutta entäs pienempi? Jatkoi juttujaan, leikki pikkuautoilla, toki oli vähän kärsimätönkin, ja lopulta (minunkin ollessa iltakahdeksalta jo kohtuullisen väsynyt) nukahti. Vuotsossa! Siis 35 kilsaa ennen mökkiä. 🙂
No kylmään mökkiin mentiin, lämmiteltiin takkaa, syötiin, ja petasin Tuuventuvan ison vuodensohvan meille kolmelle. Pari päivää mökkeiltiin, käytiin ”patikalla” (olen siitä postannutkin aiemmin KLIKS) ja sitten kun oli enää päivä siihen, että perheen iskä tulisi mökille, sattui pieni haveri. Petasin aamulla raskasta vuodesohvaa (ihmettelen vaan, miksi se piti petata kiinni joka päivä??) yksikseni ja niksautin selkäni ihan jumiin ja tuskaan. Ja olen kahden pienen kanssa mökillä keskellä ei mitään! Naapureita ei yhdessäkään mökissä, eikä tietenkään kännyköitä tuolloin ollut.
Ainoa mukana ollut kipulääke oli lasten nestemäinen Panadol, ja sitä sitten litkin suoraan pullosta sen verran, että päästiin lähtemään kohti Ivalon teekoota. Pojan nostaminen turvaistuimeen onnistui jotensakin tuskaisesti. Tuohon aikaan poika poti toistuvia korvatulehduksia ja parkui välittömästi nähdessään valkotakkisia ihmisiä, joten oli miettimistä, miten minun lääkärissä käyntini onnistuisi.
Ajoin sitten Ivalon terveyskeskuksen oven eteen, jätin lapset autoon, löysin heti sairaanhoitajan, joka kehotti minua odottamaan aulassa, hän haki ja nosti mutikaiset autosta, vei jonnekin leikkipaikalle ja järjesti minulle lääkärin. Nopeasti, huolehtivasti. Sain kipupiikin, ja ehkä myös kortisonipiikin, relaksantteja mukaan ja kehotuksen olla nostelematta mitään. Huilailtiin Ivalossa pari tuntia, käytiin syömässä Shellin baarissa ja ajeltiin takaisin mökille.
Happy End kuitenkin. 😉
