Aurinkoinen Lappi


Jo aamulla paistoi.

Koko päivä ulkona. Koko päivä huikea auringonpaiste, iltapäivällä jo lämminkin, eikä mökkipihassa edes tuullut.

Olimme tänään kimpassa lenkillä. Käveltiin pitkin poikin Saariselän keskustaa, kavuttiin huipulle, tultiin kävellen pulkkamäkeä alas.

Myöhäinen lounas notskilla, ja sitten kannoin kaikki kuvattavat koristeet, astiat, pääsiäisjutut pihalle, ja kuvailin.

Saunan jälkeen raukea olo, naama punainen, jääkaapintyhjennysruokaa nopeasti – sillä nälkä.

 

Kuvauksista iloa

Kyllä minä tänäänkin mietin, että entä jos en olisikaan hurahtanut valokuvaukseen (tai ruoanlaittoon)? Mitä minä tekisin, jollei minulla olisi kameraa, eikä sen kanssa jonkinlaisia tavoitteita. Tavoitteita harrastuksen – ja noh ”työn” – suhteen. Jollei minulla olisi sitä kaikkea tekemistä, jota kehittelen kuvaamisen ympärille. Olkoonkin, että suurin osa siitä – tai ehkä melkein kaikki?! – on vain omaksi ilokseni, liikuttamisekseni, oppiakseni, – edes jotain tehdäkseni…

Mitä minä olisin tänään tehnyt, jollei olisi iloa ja intoa kuvailla? – Ehkä olisin sitten satunnaisesta lumisateesta ja vähän tuhnuisesta päivästä huolimatta lähtenyt hiihtämään. Kyllä minun venähtänyt kylkeni olisi sen jo kestänyt. Kestihän se eilen kamerakaluston (kamera + 2 objektiivia roikkumassa mukana = yli 5 kg) kanssa kapuamisen Kiilopäällekin. Miksei olisi kestänyt vaikka Prospektorin lenkin hiihtämisen. Olisi varmasti. Mutta kun minulla oli ”kuvaushommia”. 😉  – Mikä loistava tekosyy!

On kuulkaa Ivaloon asti tullut ajeltua, että sain lohta ja rieskaa kuvattavaksi, on takkatulta polteltu (Pehtoori assistenttina) ja kaakaota juotu, että tunnelmaa kuviin on tullut. Pääsiäiskuvia ja parsakuvia. Kaikkea, josta on voitu samalla nauttia.

Lumisadettakin olisi voinut kuvata, ivalolaista arkea, vähän ankeaa tunturimaisemaa, mutta olen skipannut ne.

Olen vain nauttinut tästä valinnan mahdollisuudesta. Tehnyt hyvää ruokaa. Alkuun oli lohileipiä ja jälkkkäriksi lettuja. Noin niin kuin tiistairuokana. 😉 Tekisi mieleni sanoa ”Koska mä voin”.

Huomenna taas sitten enemmän ulkona.

Sunnuntait ovat erilaisia

Sunnuntai on mökillä erilainen kuin kotona. Niin kuin tietysti kaikki päivät.

Toisaalta mökillä sunnuntait eivät juuri eroa muista päivistä, arki ja pyhä ovat yhtä juhlaa. Mökillä kaikki päivät ovat periaatteessa liikkumisen, saunomisen, hyvin syömisen, levänneen olon päiviä.

Niin tänäänkin. Tääällä 10 tunnin yöunet ovat normi. Varsinkin silloin kun ollaan kaksistaan. 10 tuntia! Sellaista ei kotona kovin usein tapahdu.

Nyt (klo 18.30) paistaa aurinko. Ei paistanut aamulla, eikä aamupäivällä. Satoi lunta, pyrytti välillä ihan reilustikin. Eli lumen syvyys on edelleen lähellä metrin (virallinen tieto 83 cm). Pehtoori kävi hiihtämässä. Minä lämmittelin saunaa, yhdellä kädellä kannoin vesiä, istuskelin saunan kynnyksellä, tuoksuttelin koivuklapeista lähtevää ihanaa tuoksua, lisäsin puita, otin muutaman kuvan. Vähän lumitöitä. Pientä kulkemista. Ja sitten saunoin. Sunnuntaina aamupäivällä! Sitäkään en tee koskaan kotona. En edes sauno kaupungissa. Tänään saunoin.

Päätimme tänään käyttää ”ravintolakortin”; kuten tapana täällä on niin kerran mökkiviikon aikana käydään kylillä syömässä. Tänään paikaksi valikoitui, pitkästä aikaa, Laanilan Kievari. Kun kerran on sunnuntai. Siellähän on sesonkien aikana sunnuntaibrunssi. Minusta kyllä enemmänkin sunnuntailounas. Kolmen ruokalajin menu: alkupalat buffasta, pääruokavaihtoehtoja on aina kaksi (tänään hirvi ja ahven), ja sitten taas jälkkärin saa koota noutopöydän antimista.

Lakritsigraavattu lohi! Sitä vielä teen kotona. Se oli kyllä hyvää. Kuten graavattu lahna, marinoitu feta, riimihirvi — ja pääruoka. Se on tuolla juuri sopiva runsaan alkupalapöydän jälkeen. Erinomaisesti paistettu ahvenfile runsaalla voilla ja lisukkeena vähän parsaa ja kukkakaalia. Ihan mun lemppariruokaa.

Paluumatkalla ohitimme Laanihovin mainoskyltin legendaarisista monotansseista (”monona sisään, stereona ulos” 😉 ). Ja suksista päätelllen (kuvan ulkopuolella pari muutakin telinettä) väkeä siellä oli. Ja taas me skippasimme tämän kulttuuritapahtuman.

Tänään vielä pieni mahdollisuus revontulille, ehkäpä jaksan odotella…

Mökillä pirttipäivä

Pääsiäispuu. Aika vekkuli, eikö?

Tänään sisällä melkein koko päivän, – eihän se kyllä niin pitänyt mennä. Ei vaikka aamupäivän tuuli ja pyrytti ihan hurjasti. Iltapäivällä olisi ollut jo parempi keli, saatikka nyt (klo 18.30): paistaa kevättalven kaunis, kirkas aurinko.

Mutta olenpahan ottanut paljon pääsiäiskuvia, ruokakuvia ja tilattuja tuotekuviakin. Kuvaillut sisällä vaikka tarkoitus oli ollut kuvailla niitä ja paljon kaikkea muuta ulkosalla pitkin viikkoa.

Sattuipa nimittäin eilen iltasella lapiohommissa siten, että reväytin kylkeni oikein kunnolla. Ei ole ihan vaan venähdys, vaan kipu kyllä viittaa ihan oikeaan revähdykseen. Kyllä lievästi sanoen on tänään ketuttanut. Ja paljon. Mutta ei kai auta kuin itseään syytellä: huono lihaskunto on yläkropassa, joten lapion varressa repiminen sai aikaan pahaa jälkeä. Ei puhettakaan mistään lumitöistä, lumikenkäilystä, hiihtämisestä tai mäkeen menosta moneen päivään. ARGH! Niin olen ollut kiukkuinen ja pettynyt. Ice Poweria ja äänikirjaa on tänään kulunut.

No yritän nauttia pienin askelin ja liikkein.

Ja teinpähän sitten hyvää ruokaa: peled-siikaa, korvasienikastiketta, puikulaperunoita, viiriäisinmunia ja salaattia.

Viiriäisen munat ovat kyllä turhan tyyriitä (melkein euron kappale), mutta ovathan ne mukavan näköisiä – pääsiäispöytään jotenkin kuuluvat.

Paluu talveen

Tervehdys aurinkoiselta Hangasojalta!

Nyt on mökkielämää tiedossa viikon verran. Täällä on kevät ja talvi. Siis kevättalvi, oikein tyypillisimmillään. Tällä hetkellä ainoa vähän kurja juttu on se, että pikkuperhe ei sitten päässyt lähtemään mukaan, – koska oppari ja työt.

Tiet sulana, talvirajoitukset, lähes koko matkan aurinkoa, vähän liikennettä. Olhava–Simo välillä tietöiden takia pitkiä pätkiä viidenkympin rajoitus, mutta sen kesti hyvin, kun ajatteli, kuinka onkaan tulevina vuosina mahdottoman mukavaa kun Oulu – Kemi -välin nelostietä on levennetty, ohituskaistoja lisätty, alikäytäviä ja ramppeja tehty, minkä kaiken arvelisi lisäävän turvallisuutta ja sujuvuutta.

Kaiken kaikkiaan matka tuntui menevän aika nopsasti (sen tavalliset 6½ tuntia kauppa- ja kahvitaukoineen). Hyvissä ajoin iltapäivällä oltiin perillä ja jäi paljon aikaa lumitöiden tekemiseen. Ja sehän oli mielekästä ja mukavaa puuhaa auringon paistaessa – ja tällä kertaa osia vaihtaen: Pehtoori hoiteli linkoa ja minä kolaa. Ei ole meillä näitä sukupuolittuneita ”kotitöitä”. Enimmäkseen noin. Tosin kun päätettiin ”syödä ulkona” Pehtoori kaivoi notskipaikan esille.

Täällä on vielä talvi, toisaalta ihan kevät. Siis lappilainen kevättalvi.

Yhdenlainen sesonkikin näyttää taas olevan, muutamissa mökeissä on asukkaita, kylillä ei käyty, mutta paikallisesta aviisista luimme että olisi Kyösti Mäkimattila Tunturihotellisssa, Panimolla joku meille tuntematon bändi, Kappelissa Petri Laaksonen jne. Monotanssitkin on päivisin. Ehkäpä me joku päivä, ehkä.

Nyt jo väsy.

Poissa pirtistä

Palaanpa vielä pirttipäivään.

Pikagalluppiini vastasi 18 henkilöä, joista kaikki ilmoittivat tietävänsä, mitä se tarkoittaa. Ja kahdeksan vielä kirjasi vastauksensakin.  (kiitos kaikille osallistuneille!)

Juuri noin sen minäkin ymmärrän. Minä opin pirttipäivä-sanan ja sen merkityksen yhdeltä keminmaalaiselta isännältä, kun olin häntä haastattelemassa … Juttu on täällä.  Se, miksi  nyt asiasta kyselin, oli se, että halusin tietää, onko sana yleisesti tunnettu. Ja sen tiedon taas tarvitsin, kun lähettelin kuvia kuvatoimistoon ja hakusanoitin niitä. Siellä ollaan kovin tarkkoja noiden hakusanojen(kin) suhteen, niin halusin varmistaa, että pirttipäivä on yleisesti tunnettu juttu.

Toissapäivänä Tankavaaraan reissulla otin muutamia kuvia, jotka minusta kuvasivat hyvin sitä, mitä on pirttipäivä. Tässä yksi niistä.

Pirttipäivänä ei hiihdetä

Tänäänkään ei ole hiihdetty, vaikka ei ole kyllä ole ollut pirttipäiväkään.

Lauha (- 15 C), tyyni, hyvin hiljainen ja kaunis päivä on ollut, joten ulkoiluhommiksihan se taas meni. Pehtoorilla ihan hommiakin, minulla lähinnä kulkemista ja kuvaamista. Mikä ei ketään yllättäne. Taivas on ollut valkoinen, maa on ollut valkoinen, puut ovat olleet valkoisia…

 …  yhtenä päivänä (Kaunispään Huipun vessassa 🙂 ) hoksasin peilistä, että minähän olen kuin kävelevä Canonin markkinointi -maskotti. Mustaa, valkoista ja ohut punainen raita – ja tavallisesti kaulassa (nyt jalustalla, kädessä kaukolaukaisin 😉 ) vielä kamera, jonka nauha on musta-valko-punainen. Niinpä oli kostuumista tänään otettava kuvakin.

Sapuskan teko oli luonnollisesti minun hommiani, ja kyllä sellainen rääppiäis/kaappien tyhjennys -safka syntyi. Ja nyt on jaettava vinkkejä. Ensinnäkin Lidl. Mehän käymme tänne tullessa yleensä Sodankylän Pohjantähti K-kaupassa ja ohessa olevassa Alkossa, mutta kun nyt ei ollut Alkoon asiaan, menimmekin Lidliin. (BTW: maailman pohjoisin ”Liiteli”)

Ja siellä on nyt menossa Ranskan viikot. Brioche-leipä! Ihan turhaa vehnää ja sokeria, – ja niin hyvää! Olen sitä viikon aikana nauttinut kahvileipänä. Ihan vain sellaisenaan. Parempaa kuin Marie-keksit kahvin kanssa. Ja yhtenä päivänä tein meille jälkkäriksi tuollaiset kuin kuvassa. Voitelin Creme Bonjourin uutuudella Lakka. Ja päälle vielä hilloja pakasteesta. Tuorejuustosta on varmasti moneksi, mm. täytekakkuihin! Ja vaikka paahtoleivälle?

Lidlissä on myös valmis ”kuivamuona” risotto: champagne-tryffeli-risotto. Tänään tein sitten sellaisen. Lisätään vain vesi, ja toki paistoin päälle koristeeksi ja mauksi pakkasessa olleita herkkutatteja toissakesältä. Ja olipas hyvää. Voin suositella. Lisäsin vettä vain litran (ohjeessa oli 1,2 litraa).

Ja pakastealtaasta löytyi macaronseja. Tulee kuviin joku päivä…

Nyt kun näitä ruokavinkkejä rupesin jakamaan, niin kun/ehkä nyt helmikuussa paistat blinejä (kyllä kannattaa) niin tiedoksi, että kaupoissa on  Arlan ”kirkastettua voita”. Ehdottomasti blinit ja moni muukin kannattaa paistaa kirkastetussa voissa eli gheessä. Ei räisky eikä pala. Paistoin kerran kalaakin siinä, mutta ei ole ”oikean” voin veroista. Mutta mm. blinien ja lettujen paistoon perfect.

Ja nyt on kyllä todettava, kuten Apsu monta kertaa viime vuoden puolella ”en hanua”. En millään haluaisi huomenna kotia kohti lähteä, mutta kun …

Joten nyt vähän pakkailemaan ja mökkiä ”alasajamaan”, jotta olemme huomenna ajoissa liikenteessä ja ajoissa kotona. Kun kerran on lähdettävä, niin lähdetään ajoissa.

Kultakylän kujilla ja metsässä

Aamulla näytti pahalta. Pakkanen on laskenut, joten mittarissa enää vain – 20 C. Ja sääennuste uhkasi, että päivän mittaan lauhtuu vielä lisää. Onneksi sentään ”tuntuu kuin” näytti – 26 C ja puut heiluivat lupaavasti kertoen tuulen ja vinkan olevan tosiasia.

Hieman kierrellen ja kaarrellen onnistuimme kuitenkin molemmat keksimään hiihdon sijaan muuta tekemistä ja liikkumista.

Mie lähdin kohti etelää: Kultakylään ja Tankavaaraan etsimään kuvattavaa ja kävelyreittejä, – ja löysinkin. Ja jatkoin vielä Vuotsoon, joten sain hyvinkin koko iltapäivän kulumaan. Ja Pehtoori oli pudotellut lumet mökkien ja liiterin katolta, lapioinut lunta paikasta toiseen.

Villin lännen kadulla oli kovin kalseaa, mutta myös hiljaista. Kuten koko Tankavaaran alueella. Ihan hiljaisessa maisemassa yksikseni sain kuljeskella.

 

Ei tuullut, eikä kyllä tuntunut edes kylmältä.

Ja sitten talvipatikalle.

~~~~~~~~~~~~~~~~

Pikakysely: tiedätkö, mikä on ”pirttipäivä”?  Ja jos viitsisit myös vastata (”muu”-kohtaan), mitä se sinun mielestäsi tarkoittaa… Kiitos jo etukäteen.


Luomassa luovuutta ;)

Sitähän sanotaan, että tekemättömyydessä ihmisen luovuus tulee esiin ja tauko tekemisessä avaa näkökulmia ja herättää ajattelemaan uusia tulokulmia asioihin.

Minulla on nyt ihan mahdottoman vähän juttuja, jotka vaatisivat tekemistä, ja nekin harvat on mahdoton tehdä täällä Hangasojan varressa. Tarkoitus oli kyllä ottaa matskuja mukaan erinäisiin pieniin kirjallisiin juttuihin, mutta ne unohtuivat kotiin. No, ei niillä kiire olekaan. Kunhan joskus teen.

Siispä olen koettanut vain chillailla, völläillä, olla ja oleilla. EN lähtenyt kuvausretkelle, en tunturiin, en edes autolla. Saunan lämmitin, ja vähän lapioin lunta toiveena, että pikkuperhe tulee kevättalven aikana tänne, niin saan Apsun kanssa lumitunneleissa sitten kulkea. Saunan ympäri tein tunneliaihioita.

Vaikka joku aika sitten haikailin avantouinnin perään, en tänäänkään pulahtanut puroon, vedet vain sieltä saunalle kannoin. Tunturipuro ei jäädy kovassakaan pakkasessa.

Ruokaakaan ei tarvinnut laittaa, kun kauppareissulla kävimme Pirkon Pirtissä pizzalla. Pizza oli hyvää ja – mikä mukavaa – siellä oli melkein heti aukeamisen jälkeen (puol neljältä) meidän lisäksi viidessä muussakin pöydässä (enimmäkseen ulkomaalaisia) asiakkaita. Siis, että täällä on elämää. Hangasojalla kyllä ei ole meidän ja sen yhden, ainoan vakiasuntona käytetyn mökin lisäksi,  ketään. Mutta kylillä on. Ei ruuhkaa, mutta turisteja kuitenkin. Keilaamaan oltaisiin menty, mutta kun halli ei ollut auki.

Mökille palattua luin Saariselän Sanomia – pitkään ja hartaasti. Olin ostanut yhden kuvalehdenkin Kuukkelista, sitäkin luin.  Torkuin sohvan nurkassa viltin alla ja luin.

Eikä luovuudesta ole pienintäkään merkkiä, päinvastoin hieman ahdistunut olo on. 😀

Säätiedotus

Pirttipäivä. Melkein koko päivä.

Tänään ei ole ollut ihan niin kylmä kuin eilen (”vain” -28 C  ja -31 C) mutta tuuli!! Viheliäinen vihmova tuuli. Jotenkin tuntui, että hengitettävä ilmakin oli sinistä, jään sinistä.

Teki mieleni laittaa tämänpäiväisen postauksen otsikoksi ”elämä on laiffii”, mutta en sittenkään — monestakin syystä. Oikeasti kyllä vierastan tuota kaikkea, mitä nyt tulee telkkarista. MN:stä on AINA käytetty mediassa… Pahasti käytetty. Puuttumatta tyyppiin, mutta tuo hypetys nyt!!

Viime viikolla kun tuli tieto Novan toimittaja Sari Seppälän poismenosta, se kosketti minua kovasti. Se koskee vieläkin. Miksikö? – En tiedä. Ehkä samaistuminen, ehkä pelko, ja sekin että pidin hänestä – minähän olen Novan kuuntelija, ja Seppälästä tykkäsin. Aina.

No mutta. Nyt ei telkkaria, ei radiota. Iltalenkillekään ei kyllä tohdi…

Ehkä kirjallisuuden pariin.

 

Tunturissa ei palella

Aamusella olimme kymmeneltä pihalla ja mietimme, mille alettaisiin. Oli vain todettava, että on KYLMÄ. (- 31 C näytti terassin iso mittari). Hiihtämään ei, mäkeen ei. Lumitöitä olisi vielä, – lumilinko lämpenemään. Pehtoori päätti jäädä pihahommiin. Minä lähdin kauppaan ja ”käyn Kaunispäällä, jos tarkenisin kuvailla vähän”.

Ajoin Partio-Aitan kautta ja olisin ostanut itselleni samanlaiset hanskat kuin Pehtoorilla, mutta niitä ei ollut, joten ostin kertakäyttölämmittimiä. Ne on kyllä hyviä nekin. Hyvin tarkenin koko kylmän päivän.

Ajoin Kaunispäälle, ja siellä puolisen tuntia kuljettuani mietin, että eipä niin kylmä olekaan, – olinhan kyllä kuin inuitti pakattuna moniin vaatekerroksiin, melkein pallo! Mutta tunturissa olikin lämpimämpi (-20 C) kuin alhaalla. Eikä tuullut yhtään. Hyvä oli kameran ja jalustan kanssa hangissa ja tunturin laella kulkea.

Puolelta päivin Kuukkelin kautta mökille: kuvien purkua, lämmittelyä, voileipä, kahvia. Ja sitten kohti Kakslauttasta ja Kiilopäätä. Vinkkelipatikka! En suinkaan noussut huipulle, mutta sen verran korkealle tunturin kuvetta, että lämmin ehti tulla. Ja muistikortti kamerassa lähes täyttyä.

Parin tunnin kulkemisen jälkeen mökille, jossa tiesin rantasaunan odottavan.

Kaunispään rinteiltä aamulla.

Huipulta.

Kaunispäältä.

Kakslauttanen.

Vinkkelipatikalta palatessa. Kiilopää.

Kiilopää.

 

Ja sitten eiliseltä yksi kuva. Sattuipa niin, että puhelimessa oleva Aurora-apsi hälytteli juuri kun olin istahtahtunut kirjan kanssa takkatulen ääreen: olisi ehkä revontulia lähitienoolla. Ja pikkuisen vaivaantuneena ”pitäisköhän käydä katsomassa”? – Ja kyllä, taivas vihreänä. Ei muuta kuin kerroksia ylle, kamera ja jalusta mukaan ja pihalle (- 35 C!!!!). Aika pitkän tovin (puolisen tuntia?) loimotus kesti, ja sainkin kuvia. Laatu ei ehkä ihan tyydytä minua, mutta revontulia kuitenkin. Tässä mökki ”näyttämövalaistuksessa”

Pakkasesta huolimatta kaikki hyvin

Kuusi tuntia valkoisessa pitsimaisemassa kotipihasta mökkipihaan. Sula tie melkein koko matkan! Sula – tammikuussa.

Sininen taivas, metsät, vesistöt, pellot, penkat ja puut valkoisen pehmeän lumen peittämiä. Niin kaunista.

En muista, että milloinkaan ennen, kaikkina täällä kuljettuina vuosikymmeninä, olisi koko matkan ollut sellainen keli kuin tänään.

Peurasuvannossa kolmen minuutin kuvaustauko, muut kuvat ”lennosta” ja – ensimmäisiä kotipihalla otettuja lukuunottamatta – kaikki ovat vasta Rovaniemen jälkeen. Sinne astihan on mun huki aina ajella. Ihan silkkaa iloa oli tänään olla ratissa.

Liki kyynelsilmin katselin kauneutta, mietin, miten hyvä elämä onkaan. Että meillä on mahdollisuus ajella mökille, että sellainen on. Että me voidaan. Että me.

Siis räpsin kuvia Roi-Hangasoja välillä – runsaasti. Ja tein niistä kansion juurikaan käsittelemättä, – au naturel. Lähde nojatuolimatkalle kohti Saariselkää… Tai siis Hangasojaa. Pakkaslukemat  matkan aikana kaksinkertaistuivat: -15 C lähtiessä, -30 C  mökkipihassa.

Kunhan saimme vähäiset tavaramme ja runsaahkot ruokatarpeet purettua ja mökin ”käynnistettyä”, lähdimme lumitöihin. Eikä palellut. Avainsana on kerrospukeutuminen: merinovillaa, villa-silkkiä, villaa, untuvaa, toppaa, vinkkelit ja kaikkein olennaisinta on se, mitä on käsissä: lapio, kola tai harja sekä lasten isälleen antamat untuvarukkaset, joita sain kokeilla. Ei palellut. Nyt on juhlaa istua takkatulen ääressä. Olla mökillä. Olla.

BTW: Nyt on jo -35 C.

Niin ja kutsua teidät mukaan ajomatkalle Rovaniemi – Hangasoja. (Ja huom: ovat räpsyjä vauhdista… ) Kuvan oikean reunan nuolella voit ”ajella” eteenpäin.

 

 

 

Taas kerran: kaukana muu maailma

Loppiaisaatto mökillä.
Tälläkin kerralla se tuntuu oikein hyvälle, – lisäbonusta mökkielämään toivat naantalilaiset. 

Aamulla ei tarvinnut edes miettiä, haluanko hiihtämään. Halusin. Ja olin ladulla jo yhdeksän aikaan.

Tyven, hiljainen, rauhallinen, pikkupakkasen aamu. Ei juuri muita. Paitsi sitten ihan lopussa: aasialaisia hiihtokoululaisia ladulla. 😉

Iltapäivällä puuhastelin mökkikeittiössä olihan meillä lupaus naantalilaisilta ystäviltä, että tulevat käymään. Tulivat tänään Saariselälle, me olemme käyneet heillä 3½ vuotta sitten, he täällä 7 vuotta sitten. Siinäpä ne meidän tapaamiset Suomessa. Ensimmäinen tapaamisemme kesti 10 päivää Kiinassa. Siellä tutustuimme. Nyt siis kolmas tapaaminen, eikä ollut mitään ongelmaa jatkaa juttua  edellisestä kerrasta. Toisten kanssa on helppoa istua ruokapöydässä. Menu ei ollut kovin erikoinen: lapaksia, lohirullia ja sitten kaisermarrn, jonka olin jo Kiinassa luvannut J:lle tehdä, jos mökille tulevat. Edellisellä käynnillä ei ollut, tänään oli.

Ja alkuun tein appelsiiniglögit (Wienin matkan tuliaisena tämä idea): tuorepuristettua appelsiinituoremehua (4 x 1,5 dl) ja pari ruokalusikallista inkiväärikuutioita kuumennetaan, ja kaadetaan rommitilkan päälle (2 – 4 cl) Saylor Jerry tai Stroh -rommia. Ja kyllä vieraatkin tykkäsivät. Tämä voisi olla myös sellainen pääsiäisen rinnepäivän jälkeinen lämmike?

Lapakset perinteisiä, ja uusia.

Jotenkin yllätyin, enkä osannut estellä kun pitkän matkan tehneet vieraat – ystävät – yhtäkkiä ilmoittivat lähtevänsä majapaikkaansa jo levolle, mutta lupasimme tavata viimeistään 3½ vuoden päästä. Toivottavasti jo ennen sitä.

Saariselälle, mutta minne muualle?

Aamulla ladulla (hiihtämässä), illalla mäessä (kuvaamassa). Siinä välissä siivottiin ja saunottiin.

Mennessä satoi, pian kyllä loppui… Olipa mukava hiihtää. Hyvin varovasti aloittelin kauden.

Illansuussa lähdin katselemaan Suomen pisimmän pulkkamäen valaisua. Olipa vaikea löytää kuvakulmaa. Tässä sitten yksi onnistuneimmista, vasemmassa reunassa vain pätkä liki kahden kilometrin mäestä, jossa oli iltaviideltä aika paljon nuoria ja lapsia. Kuvan sininen valo vaihtuu revontulten väreissä… vihreäksi, punaiseksi taas siniseksi… Aika hieno on. Ja oikealla ”Saariselkä City! tai siis osa siitä.

Ja laskettelukeskuksessa alhaalla oli kovin erinäköistä kuin niinä harvoina keskiviikkoina, jolloin 70- ja 80-luvulla oli ”iltamäki”. Niihin piti ostaa vielä erikseen korotetuilla hinnoilla liput.

Yritän siis taas kertoa, että Lappi on hieno paikka käydä. Meille nykyisin jo enemmänkin kuin käyntipaikka; pari kuukautta vuodesta täällä.

Se ei tee mahdottomaksi sitä, että edelleen on halu reissata. Ainahan me on reissattu, joten se lienee osa elämäämme … jos Luoja suo, ja jos oma ja läheisten terveys sallii ja jos varoja löytyy, niin aikeissa on tänäkin vuonna käydä ainakin yhden kerran reissussa, ehkäpä jopa ulkomailla.

Toisin kuin tapana on, meillä ei ole nyt varattuna yhtään matkaa. EI YHTÄÄN. Mikä minua jo hivenen ahdistaa. Vähän olemme jo asiasta keskustelleet, mutta mikään ei ole vielä varmaa, eikä mikään erityinen kohde edes vakavasti harkinnassa.

Niinpä: vuodenvaihteen arvonnan ajattelin järjestää tämän teeman ympärille. Semminkin kun minulla on yksi hieno palkinto jaettavaksi. Ostaessani takin sain kaupan päällisinä cashmir-huivin, ison sellaisen (en muista mittoja – huivi on kotona, ei täällä mökillä – laitan tietoja/ehkä jopa kuvan kunhan kotiudutaan) mutta minulla on ennestään melkein samanlainen. Jos tuntuu, että huivilla ei ole käyttöä voit voittaessasi ja halutessasi vaihtaa sen Oulu kuvissa -kalenteriin.

Ja mikä on arvonnan ydin?

Suosittele meille tämän vuotista reissua. Nimenomaan sellaista kohdetta, jossa olet itse käynyt. Se voi olla kotimaassa, ulkomailla, lähellä tai kaukana. Valmismatka, räätälöity matka, omatoimimatka, automatka, kaupunkiloma, rantaloma, patikkaloma, löhöloma. Se voi olla paikka, missä me olemme jo käyneet aiemmin, mutta myös täysin uusi maa tai kaupunki, ranta tai rengasmatka.

Saat yhden lipukkeen arvontaan pelkästään nimeämällä kohteen. Toisen lipukkeen saat, jos kerrot, MIKSI itse pidit paikasta ja kolmannen lipukkeen, kun kerrot, miksi juuri meille sitä suosittelet. Kaikkien osallistuneiden kesken suoritetaan arvonta sunnuntaina 13.1.2019. Vastausten  (kommentoi tähän postaukseen) on oltava perillä ko. päivänä puolenpäivän aikaan.

Pakkasta pohjoisessa

Pakkaspäivä.

Ei kuitenkaan niin kova, että olisi tullut pirttipäivä vietettyä. Päinvastoin. Aika lailla heti heräämisen jälkeen, mikä oli kyllä melkoisen myöhään, sillä lueskelin eilen illalla (yöllä) hyvin myöhäiseen. Tuli sellainen joulufiilis kun yöllä istuu sohvannurkassa viltin alla ja lueskelee joululahjakirjaa (Outi Pakkanen: Linna).

Kovin paljoa ei ollut ehtinyt valjeta, kun jo olin ajellut Kaunispäälle. Siellä sitten kuljin (~ tarvoin hangessa) melkein pari tuntia. Kameran, muutaman objektiivin ja jalustan kanssa. Ylhäällä oli aika lämmin, tai siis että pakkasasteita ei ollut kuin viitisentoista, mutta tuuli kyllä sai tuntumaan kymmemmältä. Kävinkin välillä Huipun kahvilassaTazzalla ja samalla soittelin äidille ja viesteilin tyttären kanssa. Ja sitten takaisin ulos.

Lunta ei ole kuin 30 – 40 senttiä, joten liikkuminen vinkkeleillä sujuu aika hyvin.

Mökille palattua mittari näytti jo – 25 C, joten oli aika ryhtyä saunan lämmitykseen.

Siinä kaikki. Aika paljon on tämä.

Vuoden vaihduttua

Hyvää Uutta Vuotta Tuulestatemmatun lukijat – vanhat tutut, kaikki uudet ja muut siltä väliltä.

Vuoden ensimmäinen päivä on ollut pilvinen, pyryinen ja lopulta poutainenkin. Pakkasta ei paljoakaan (- 5 C?).

Ystävät lähtivät myöhäisen aamiaisen jälkeen kohti kotia, – meillä alkoi siis ”arki”. Toisaalta myös jotenkin ”loma lomasta”. Ja me jäimme vielä tänne Hangasojan huomaan. Pitkästä aikaa ollaan taas ihan vaan kaksistaan…

Vähän mökkihuushollin järjestelyä ja myös nettihommia. Samalla mietin saldoa viime vuodesta.

Aika kaksijakoinen vuosi oli: alkuvuodesta päällimmäisenä mielessä Muistikuvia-asioita: pari isohkoa kuvausprojektia, pikkuruisen yritykseni käynnistämistä kunnolla (logot, nettisivut, mainostaminen ja markkinointi), ja Apsu. Meillä oli ”osa-aikainen yhden lapsen päiväkoti” kun pojanpojan molemmat vanhemmat olivat töisssä ja/tai opiskelivat. Lisäksi tytär oli keväällä kotikotona parikin pitempää jaksoa. Ja sitten toukukuussa Rodoksen reissu koko perheen voimin. Helteinen kesä, Vastavaloa kesällä ja koko syksyn, syyskuussa mökkielämää ja sitten loppuvuosi huolta, huolehtimista, surua, odottamista ja lopulta iloa! Ja joulukuu on ollut kummallisen ”täysi”.

Blogini (tai siis minä sen kanssa) on ollut ”kriisissä” ~ yhteensä miljoona käyntiä mutta lopetanko silti bloggaamisen? – No en lopettanut, ja viime vuosi onkin näistä kaikista blogivuosistani kolmanneksi vilkkain! Kiitos siitä kaikille teille!

 

Iltapäivällä olin tuulisessa säässä tepastelemassa Saariselän keskustassa, jossa on nyt ollut niin paljon turisteja, etten muista ennen nähneeni. Kuukkelissakin kolme kassaa auki ja silti ihan jonoksi asti asiakkaita.

Entisen fine dining -paikan, yltiökalliin Siperia-ravintolan paikalla on nyt Arctic Asia -ravintola, jonne oli tänään JONO!

Mutta mökkipihassa on idyllistä…

 

 

Lapissa hyvää elämää

 

 

 

Uudenvuoden aatto.

Pakkasaamu vierähti Myötätuulen aamiaispöydässä, ja vasta vähän ennen puoltapäivää ehdimme ulos. Päivän valoisin hetki oltiin kylillä ja noustiin Kaunispään huipulle.

Voi sitä valon ja värien määrää. Sinistä ja purppuraa, valkoista ja harmaata.

Ja kävimmepä puolenpäivän kaakaolla ja proseccolla uudessa ”Kiinan muurissa” = Arctic Star -hotellin ravintola/baarissa. Olipa kyllä miellyttävä paikka. Huolimatta, että tarjoilu oli ihan tuhottoman hidasta. Mutta tyylikäs paikka josta upeat näkyvät kohti Nattasia ja Kiilopäätä.

Vuoden viimeisen kerran lämmitimme rantasaunan, ja puhtoisina lähdimme päivälliselle uuteen paikkaan. Kävimme Kiilopäällä Suomen ladun ravintolassa, jossa on pieni erillinen Kammi-ravintola. Minä en siis kokkaillut mitään – totta puhuen, olenkin melkein pari viikkoa laittanut joka päivä aika lailla ruokaa, isommalle ja pienemmälle porukalle – vaan pääsin valmiille. Ystävien tarjoama Kammi-menu oli varsin hyvä, tarjoilija meänkielinen ystävällinen tarjoilija, ei muuta valittamista kuin että tulin liian täyteen.

Vuosi vaihtuu tällä tavoin, tässä maisemassa, mökissä ja seurassa oikein hyvin.

Onneksi koko loppuvuosi täällä!

Täällä on kaamos!

Ja niin hieno päivä. Valoa ja iloa. Liikkumista, lepoa, ulkoilua, takkatulta, ystävyyttä, hyvin syömistä, helppoa oloa, naurua ja hiljaisuutta.

Pakkasta on ollut: täällä mökin pihapiirissä parikymmentä astetta pakkasta melkein koko päivän ja illan. Kylillä ja Kaunispään huipulla sen – 12 – 15 C. Oli ilo liikkua ja kulkea. Emmekä suinkaan olleet ainoat; Saariselän keskustan raitilla paljon turisteja. Brittejä, kiinalaisia, venäläisiä.

 

Kuvan yläreunassa uusi hotelli.

Mutta eihän me kylille jääty. Palasimme Hangasojalle. Vähän tietoliikennehommia, ruoanlaittoa, rantasaunaa (kuinka minulla olikaan ollut ikävä sitä!!!), pelaamista (huh, miten me saimmekaan sen kestämään niin kauan. mutta kuinka jo nauroimme. Ja suunnittelimme pelin uusiksi. 😀 Kaikki pitäisi tehdä itse 😉 ) .

Kaamos. Taas kerran totean: kaamos on värejä, valoa, sävyjä, niin kaunis. …

Tämä kotakunta on tehnyt lähtöä

Mutta kun talvi heittää ensimmäiset lumensa, heittää Näkkälän Jussakin Saaristunturin takaiset tievat, lyö taas kotansa ja tavaransa kasaan ja lähtee pois koko tunturimaasta. Sillä alastomilla, tuulisilla tuntureilla ei lappalainenkaan saattaisi talvella asua. Talvella on pakkanen siellä vielä ankarampi kuin muualla, ja myrskyt möyryävät niin rajuina, ettei keveä kota pysyisi pystyssä. Eikä porokarjakaan tulisi talvella tuntureilla toimeen. Siksi muuttaakin kotakunta eteläisempiin outamaihin – –  Outamailla ei talvi tunnu niin ankaralta kuin puuttomilla tuntureilla. Lumikelillä käy majanmuutto paljon hauskemmin kuin kesällä. Tavarat saadaan ahtaa ahkioihin ja kelkkoihin, ja ajella suoraan yli jänkien ja järvien. Pitkänä raitona vain lasketellaan pitkin maita, ja koko tokka, paimenien ja koirien ohjaamana, tulla rytistää mukana.

Samuli Paulaharju, Lapin muisteluksia…

Jos Näkkälän Jussakin, niin mekin.

Ylsihän se lumisade tänne ylöskin. Itse asiassa on sadellut koko päivän, tosin hyvin vähän, liki utuisesti. Mutta sepä on ollut meille peruste olla lähtemättä tunturiin. Toki on keksitty muutakin puuhaa. Ulkonakin monta tuntia. Sitten sellaistakin puuhastelua, kun ensi kerralla tänne taitaa tulla tyär kahden kaverinsa kanssa. Ranskalais-meksikolainen aviopari on aikonut pitkään tulla Suomeen, nimenomaan Lappiin ja meidän möksälle, ja nyt se näyttäisi talven tultua toteutuvan. Olemme luvanneet järjestää kampetta ja muutenkin olosuhteet suosiolliseksi, – kun itse ei olla silloin täällä, on lämmityksen ja vesien ja takkojen etc. kanssa tehty valmisteluja ja ”manuaali”. Ja toki itsekin saunottu.

Tällä viikolla ruoka on täällä ollut vaatimattominta mitä olen täällä kokenut. Tänäänkin melkein eineslinjalla. Ei mitään kuvattavaa, tai reseptejä jaettavaksi. Tonttuovea olen tehnyt, oikein motin tein pihaan, ja kaikkea muuta aikuistamaista. Mutta olen hokenut itselleni, että valokuvaaja on terve kun valokuvaaja leikkii.. On joulukuvastoa valmiina julkaistavaksi ja myyntiin… Ja tonttuovet ovat juuri sellaista mihin minun luovuuteni ja askastelutaitoni riittää. 😉

Ja sitten vain takkatulta, ja nuorison kanssa chattailyä, jota nykyisin on kyllä kymmenien viestien verran päivittäin. Ja huomenna lähdemme jutaamaan etelään, kun Apsukin kerran jo sieltä isovanhempiaan huutelee kotiin.

Keskiviikkoko, ja vuosi olikaan?

Tässä lokakuun alun illassa, mökin pirtin pöydän ääressä, istuskelen ja olen kovin kummissani, kummissani siitä, kuinka aika kulkee nopeampaa kuin haluaisin. Oman päivän ja oman elämän aika. Olen tässä – haluamatta, väkisin, surren, yllättyen, jo tietäen – joutunut miettimään ajan kulkua. Ihan niin kuin se nyt olisi historioitsijalle joku uusi asia; ajan kuluminen siis. Mutta tänään taas omakohtaisempi kuin aikoihin. En ole varma, haluanko vai en sen kuluvan näin, – näin nopeasti siis.

Luonto on kuitenkin – tänäänkin – kertonut, miten se kulkee, miten vuodenajat vaihtuvat… Miten talvi tulee tänne pohjoiseen aiemmin kuin me etelän ihmiset osaamme edes ymmärtää…

Tänäänkin uni vei pitkälle päivään (kahdeksalta jotensakin yhtä aikaa olimme valmiita puuron keittoon…) ja siinä sitten myöhäinen aamutovi mietittiin, mille ryhdytään. Kun aurinko näytti tulevan pihaan, päätimme mekin siirtyä sinne. Aurauskeppejä talveksi, kattojen puhdistusta neulasista, porakaivon pumpun puhdistusta (saapa nähdä tuleeko isompikin remontti, vastikään kotona ulkomaan matkan hintainen vesiboilerin uusiminen, – ei niin mukava yllätys), puron maisemointia edelleen, tonttuhommia (arvannette, että tämä oli minun, ei Pehtoorin, ihan omia (kuvaus)juttuja).

Sitten lenkille. Pienen pieni patikka  ja kauppaan.

Patikalla meitä ”ahdisteli” tämä pieni Lapintiainen. Se istui välillä Pehtoorin olkapäälle, kengälle, minun hatulle, selkään, kiersi ja kaarsi ja kinusi (?) makupaloja, joita meillä ei ollut. Mutta tämä pieni kiersi ja kaarsi…

Ja suunnilleen samaan aikaan saimme Apsulta ääniviestin: ”mummi ja pappa .— milloin te tuutte sieltä mökiltä pois, hä?”  – 😀

Pikkuinen pakastuminen ei meitä haitannut. Päinvastoin kuvien jälkeen matka jatkui…

Rantasaunaa, ruokaa, tilkka ja toinen punaviiniä, unohdus ulkopuolisesta maailmasta, juuri nyt isoin ongelma, mihin mennään huomenna patikoimaan ja miten pieneen vauvan villasukkaan tehdään sopiva kantapääkavennus …

Lappi on niin paljon

”Katselet Nattastunturien kaikkein korkeimmalta, jylhältä Pyhälaelta Lapinmaan suurta aukeaa. On edessäsi valtava kappale kaukaista Lappia, kohta kymmenpeninkulmainen pyörö tuntureita, metsiä ja aapoja. Suuri Lapinkorpi, Korpilappi, oma maailmansa, jota kesäpäivä kiertää ylt’ympäri – kattona sininen kumu, korkeampi Nattasten suurta Pyhää.”

(Samuli Paulaharju, Sompio)

Pyhä-Nattanen on vanha palvontapaikka, kuten nimikin sanoo. Siinä on jotain pyhyyttä. Vieläkin. Tälläkin kertaa. Olimme sen huipulla tänään. Kolmatta kertaa. Aina yhtä vaikuttava.

Sinne pääsemiseksi on ensin ajettava Vuotsoon (33 km mökiltä etelään), sitten Sompionjärven metsäautotietä toistakymmentä kilometriä. Ja sitten lähtee polku ylös. Mutta sitä ennen me ajelimme tietä vielä eteenpäin: Sompiojärven rantaan, Karhulammen laavulle ja venesatamaan. Eipä olla ennen käyty, mutta onneksi edes nyt. Se oli kaunis, iso järvi, ja aurinkokin jo lämmitti, vaikka järvenpinnassa olikin yön jäljiltä pakkasriitettä.

Pitkän laiturin nokasta katsottuna taaksepäin näkyi päivän kohteemme: Pyhä-Nattanen.

Lämpötila oli pikkuisen nollan yläpuolella, mutta alkumatkan pitkospuut olivat jäässä, poluilla pienet lätäköt jäässä ja tunturin laella vähän lumilaikkujakin. Mutta silti keli tuntui hyvälle. Ja siellä päällä: laaja, kaunis, karu Lapinmaa jalkojen juuressa. Nattasen ”toorit” jääkaudestakin ”selvinneet” punaiset graniittimuodostelmat ja rapautumisjäänteet muodostavat vaikuttavan tunturin huipun (508 mpy). Vaikuttava on juuri oikea sana, ja pyhä. JOS ikinä mahdollista, nouse tuonne.

Ruskaa ei enää juuri ole… Jokunen pieni väriläikkä siellä täällä.

Ylempi kuva etelään: Lokka. Laittelen kotosalla vielä lisää kuvia tästä päivästä, mutta tässä nämä toisistamme ottamat huiputuskuvat.

Kuvaaja on konttaillut rinteessä hakien kuvakulmia ja kamppeet on sen näköiset. 😀

Pehtoori kannattalee tooreja.

Patikan jälkeen ajelimme Vuotson raitille ja viivähdimme tovin, ja kävimme ensimmäistä kertaa ikinä Sompion Arjan myymälässä. Yhden naisen tuotoksia täynnä oleva käsityöpaja. Kerron (kuvien kera) joku päivä lisää. Mm. ostoksistani.

Tälle illalle on luvannut revontulia ja pilvetöntä taivasta. Aikeeni oli lähteä niitä väijymään Kaunispäälle: enpä lähde. Taivas on ihan pilvessä. Eilen illalla mökkipihassa pääsiin kuitenkin avaamaan reposkauden. Melkein puolille öin haituvia kuvailin… Vaatimaton alku, mutta alku kuitenkin. Samassa kuvassa mökkipihan voimapuu, meidän mäntyaihki, Otava ja revontulet.

Ulkoillen lokakuisessa Lapissa

Mökillä vaan on parempi nukkua kuin missään muualla. Niinpä se humahti kymmenen tuntia viime yönäkin; aamukahdeksalta nousimme pilviseen, tihkusateiseen aamuun. Kovin verkkaista touhuilua, ja sitten pihahommiin.

Tai mie menin purohommiin: ruoppausta ja rantojen putsausta, pieniä ”uppotukkeja” (paksuja oksia ja muuta roinaa puron mutkissa joita nostelin ylös. Kevyttä sadetta mutta eipä haitannut.

Lintujen syöttöpaikoille laittelin auringonkukan siemeniä ja kyllä on molemmin puolin mökkiä käynyt vilske tänään: varmaan puoli kiloa on humahtanut tali- ja Lapintiaisten pitäessä juhliaan!

Kauppareissu kylille, jossa oli yllättävänkin monta autoa liikkeellä. Ja Hangasojallakin on muutamissa mökeissä asukkaita. Kun oli verraten varhain syöty, lähden autolla ja kävellen, kävellen ja autolla kuvien ”metsästykseen” ja tuntui, että olin koko ajan väärässä paikassa. Aina kun siirryin jonnekin meni siellä aurinko pilveen ja alkoi sataa jotain: vettä tai räntää tai rakeita. Vaihdon autolla toisen lammen rannalle tai tunturin päälle, mutta ei pilvet seurasivat.

Sateettomiakin hetkiä toki oli.

Tuo vitivalkoinen vasa oli kyllä linssilude. Tuntui että se sanoi: ”Ota kuva”!

Illansuussa mökille palauduttua saunaan ja tässäpä tämä maanantai.

Ja arvontahan meillä oli suoritettavana. Ilman Apsua! Viimeiseen ”Miljoona-arvontaan” osallistui vain seitsemän lukijaa (Katri, Kati, AK, Arja, Tiina, Satu ja MS) ja niinhän siinä kävi, että MS saa joulukuussa ruokakalenterin. Onneksi olkoon! Sinäkin olet aiemminkin voittanut jossain kilpailussa mutta eihän minulla osoitettasi ole tallessa joten postitkos sen jossain välissä. Palkinto tulee sitten parin kuukauden päästä.

Hangasojan harmauteen

Mökille tultiin. Tuosta vaan. Tiedä häntä, oliko nyt hyvä aika lähteä, – ehkä ei, mutta toisaalta, ehkä juuri nyt.

Sitä paitsi tämä ei todellakaan ole mikään paras aika Lapissa, mutta kun  …

Ei juuri pakattavaa, ei juuri pysähdeltävää, joten lähdimme ajoissa, olimme perillä ajoissa. Kemi – Roi välillä oli hieno aamupäivän aurinko, joka loisti puissa ja pelloilla. Välillä tuntui, että ajellaan oranssi-keltaisessa putkessa. Rovaniemen jälkeen lehtien määrä puissa hupeni tasatahtia sumun ja tihkusateen lisääntymisen kanssa. Sodankylän jälkeen tuntui, ettei ollut kuin sumua, tihkua. Kahdelta Hangasojalle kaartaessa tihhuutus jo loppui, tosin metsässä näkyi pieniä lumi/räntälaikkuja. Matkan varrella lämpötila laski asteen per 100 kilometriä. Aamun kotipihan kahdeksasta asteesta mökkipihan plus kolmeen asteeseen.. .. Mutta en valita.

Viime vuonna oltiin tähän aikaan Kroatiassa, nyt täällä. Molemmat hyvä.

Minulla kun oli perinteisesti ensimmäinen ajohuki (Oulu – Roi) niin onnistuin muutaman kerran kuvailemaankin (silloin kun Pehtoori ajaa, ei turhia pysähdellä. Kun itse ajan, voin halutessani pitää kuvaustaukoja, ainakin yhden. 😉 ). Iijoella nahkiaispyynti on menossa… Sitäpä taas kerran kuvasin, joskus pitäisi mennä oikein ajan kanssa ja lähemmäs…

Syksyllä, ja vain kahden hengen mökkeilylle ja melko pian edellisen käynnin jälkeen, mökille asettautuminen sujuu nopeasti. Ei lumitöitä, ei  monien ruokakassien purkamista, ei vaatekasseja — ehtii hyvin tarpomaan puron varressa …

Luonto valmistautuu talveen. Kirkastuu tavallaan. Hangasojan huomassa …

Ulkona sumussa ja tihkussa

Aaamulla sumua, iltapäivän aluksi vielä tihkua, illalla ihana tyven ilta.

Ja me olimme melkein koko päivän ulkona.

Ensin Apsun kanssa olimme kaksin suolla, kuvaamassa.

 

Sitten haettiin Apsun äiti mukaan,kun pojat lähtivät patikalle Rumakurulle. Me menimme kylälle, tepastelemaan ja kuvaamaan.

Pihahommia, metsäretkiä, sienestystä. Välipalaa, saunan lämmitystä, kaarnalaivojen uittamista, kaikkea elämän juhlaa.

 

 

Patikkapäivä

Tänään olin luvannut julkaista täällä blogissa uuden kilpailun liittyen miljoonan käynnin juhlintaan… Liikaa lupasin. Olen miettinyt kovastikin tuolla tuntureilla taaperellessa, mutta eipä ole kilpailu vielä valmis. Siirränpä kilpailun julkistamista sunnuntaille, viikolla eteenpäin korkeintaan, joten tulossa.

Miksikö moinen luuserointi? Siksi, että tänään on ollut hyvä patikkapäivä. Oltiin monta tuntia tunturissa Pehtoorin & Pojan kanssa. Miniä ja Apsu jäivät mökille kun me  kolmisin suuntasimme kohti Kiilopäätä ja sieltä edelleen Luulammelle. Juniorin toiveena oli ollut ”lenkki jossa on kävelemistä ja näkemistä”. Päädyimme patikoimaan Luulammelle. Ollaan Pehtoorin kanssa parikin kertaa tuo 12  – 14 kilometrin reissu tehty, mutta se on sen väärti. Vaikka joka vuosi voisi. Jos oma kunto vielä tulevina vuosinakin kestää…

Hyvä oli tänään kulkea. Ei järin lämmintä, muttei myöskään satanut. Ja menomatkan paistoikin. Kuvasatoa on, ja tulee varmaa vielä tännekin. Enimmäkseen ehkä kuitenkin tuonne myyntisivulle (Vastavalo). Ruska on nyt kaunis; maaruska varsinkin. Mustikat hehkuvat syvänpunaisina, vaivaiskoivut ja Kiilopäänkoivut keltaisina, riekonmarja kaikkein kaunein.

Juniori ja koiruli tykkäsivät reitistä. Me kaikki olimme kovin ihmeissämme ”väenpaljoudesta” jota reitillä oli. Monia, ellei jopa monia kymmeniä ihmisiä näimme päivän aikana. Ja se ei näillä kairoilla ole mitenkään tavallista.

Kun iltapäivällä palasimme mökille, oli Miniä tehnyt meille lohileipiä ja Juniorilla oli jemmassa samppanja (yllättävää eikö? 😉 ), joten pieni juhlahetki saatiin siinäkin aikaiseksi. Ja juhla jatkui Apsun kanssa touhutessa, saunoessa, tein aika hyvää safkaa (patikalta tuotiin taas vähän tattejakin ruokapöytään), ja taas leikittiin.

 

Hyvää elämää Hangasojan rannalla

Mökkiaamuna satoi vettä. Ei paljon, mutta sen verran kuitenkin, että pysyimme sisällä aamupäivän.

Kun vielä istuimme aamupalapöydässä, oli ovellamme joku??? Meidän kasikymppiset eksnaapurit olivat palaamassa vuosittaiselta ruskareissuiltaan ja tulivat ekstempore heippaamaan (kuten kuuluukin 😉 ). Tovin viivähtivät ennen kuin jatkoivat matkaansa. Olipa ilo että piipahtivat.

Sateen jatkuessa ryöppäilin ja säilöin eilistä sienisaalista. Pikkuperhe oli luvannut laittaa tänään sapuskan, joten surffailivat ja etsivät reseptejä. 😉 Sillä aikaa tein meille vähän välipalaa.

 (on sitten viimeisen päälle ”kuvituskuva” 😉 )

Kunhan kevyt kenttälounas oli nautittu ja Apsu nukkunut pienet unoset, me lähdimme kylpylään!!

Vihdoinkin, onhan tätä suunniteltu, mutta nyt se tehtiin; lähdettiin Apsun kanssa uimaan. Pappa, mummi ja Apsu. Vanhemmat jäivät köksäilemään.

Siitä on kauan,kun olen Saariselän kylpylässä käynyt, silloin kun meidän muksut olivat pieniä ja siitähän on se neljännesvuosisata hyvinkin. Joten olipa niitä muistoja hyvinkin … ja uusia syntyi tänään. Kyllä oli pojanpoika innoissaan kun pääsi uimaan! Siellä me tunteroinen umpilämpimässä, aika pienen, mutta hyvin rempatun kylpylän altaassa lilluttiin.

Aika vähän oli kylpylävieraita tänään, vaikka nyt Saariselällä on kyllä mökkiläisiä, ruskaturisteja, humppakansaa ja eläkeläisiä ennennäkemättömän paljon. Varmasti osasyy ”kansainvaellukseen” on sillä, että on Souvareiden 40-vuotisjuhlaviikko. On tanssiailtamia ja kappelikonserttia joka päivälle. Eilen oli paikallisessa postissa oikein jono lippujen ennakkomyynnissä.

Kylpylän jälkeen me pääsimme valmiille: oli nuoripari tehnyt kolmen ruokalajin päivällisen, ja hyvää oli kaikki. Katkarapu-alkupalat, uunijuurekset ja broileri ja avocado-suklaamousse. Kyllä kelpasi.

Lähdimme vielä Apsun ja Miniän kanssa pienelle lenkille, jota jatkoin itsekseni sienikori mukana vähän kauemmas, ja kun sitten palailin (muutama herkkutatti ja litra puolukoita mukanani), oli Apsu – taas – menossa saunaan. Isänsä sylissä rantasaunan ovella onnellisena totesi: ”Onpa kyllä hyvä sauna!” Kyllä on lapsi mökkeilyn syvimmän olemuksen omaksunut. 😉

Nyt muut ovat vetäytyneet unille tai ainakin levolle, mutta minä yritän sinnitelllä pari tuntia: on pilvetön taivas ja on luvannut revontulia… Ainakin yritän.

Miljoona käyntiä!!

Tämä blogini on ”virallisesti” saavuttanut miljoonan kävijän rajan! Kiitos jokaiselle kävijälle, jokaiselle mukana olleelle, seuraajalle, kommentoijalle, piipahtajalle… kiitos kaikille. Ilman käyntejänne tätä blogia ei olisi! 

Tänään aamulla – aiemmin kuin itse uskoin – laskuri näytti miljoonan kävijän määrän rikkoutuvan. Itse arvelin että vasta huomenna, mutta viikonloppuna on ollut paljon liikennettä.

Niinpä oli sienimetsään otettava känny mukaan ja auki, ja seurattava tilannetta! Ja siinä kun me Apsun kanssa opettelimme sienestämistä [ja kuinka innokas oppija ja poimija poika olikaan: ”Onpa hieno metsä!”] alkoi miljoona ennen kello yhtätoista olla lähellä! Ja kun seuraavan kerran katsoin, oli miljoona ylittänyt. Siispä noin klo 11.10 tänään miljoona humplahti täyteeen.

Kaksi arvauksista ovat lähellä: Sirpa (kuten minäkin) arveli huomista aamupäivää ja Raila asetti arvauksensa varhaisimmaksi eli eiliselle illalle, ja sehän se sitten on lähimpänä! Onneksi olkoon!

Sikäli hauskaa, että Raila jos joku osaa kyllä tehdä kortteja itsekin [laitanpa teille tänne blogiin jossain välissä kuvia], mutta joka tapauksessa hän se voitti kymmenen postikortin paketin …

Toinen paketti kortteja, kalenteri ja yksi lisäpalkinto tulevat palkinnoiksi seuraavaan juhla-arvontaan ylihuomenna. Miljoonaa juhlitaan monena bloggauspäivänä.

Tänään täällä on juhlittu metsässä ja mökillä!

Kyllä on pojanpoikaa opetettu sienestämisen ja marjastamisen saloihin, ja kuten sanottu, kuinka innokas hän onkaan ollut! ”Mummi! Tule katsomaan: täällä on sieniä. A. tarvii puukon!” Herkkutatteja emme löytäneet, emmekä matsutakeja, mutta rouskuja. Ja kaikkein parasta on ollut nähdä Apsun riemu ja reippaus kulkea Kutturantien varren metsissä. Reippaasti toista tuntia poika kulki mukana, ylös alas rinteitä.

Ja jaksoi sitten aurinkoisella, lämpimällä (yli +20 C) mökkipihalla sen jälkeen kulkea, lämmitellä saunaa, heitellä kiviä puroon, pelata Mölykkyä,  etc…

Vitkuteltiin saunaan lähtöä, pojat lämmittelivät sitä hyvin verkkaisesti, Miniä poimi lähitienoolta mustikoita ”Taunon kastajaisten piirakkaan”, minä hain äidin ja minun ”vakkaripaikalta” karvarouskuja, Pehtoori löysi niitä mökkipihasta, Juniori kuvaili ja luki, Apsu kulki eestaas ja sai aina seuraa purolle ja pelaamaan, koko päivän oli aurinkoa ja kovaa, silti leppeää tuulta .

Kyllä kiittelin omaa lauantaista ahkeruuttani (porolasagne oli valmiina, eikä tarvinnut kokkailla sisällä).

Jopa ulkoilmaa (erityisesti Lappia) inhoava Unski nautti lämmöstä ja Lapista tänään. Hänellä kun on täällä ”vertaistukea”.

Kyllä on ollut hieno kesälomapäivä tänään.

Mökkilomalle

”Voi jeehu”, raikui Sodankylän Pohjantähti-marketissa iltapäivällä kun Apsu katseli meidän ruokakärryä! ”Onpa paljon ruokaa!”

Olikin sitä. Mutta me tulimmekin viidestään mökkilomalle moneksi päiväksi.

Juniorilla on kesä ollut duunia 6/7 päivää viikossa (pl. isänsä (= Pehtoorin) synttäriviikonloppu, jolloin oli kolmen päivän ”lomaputki”) ja välillä kellon ympäryspäiviä. Ja Miniäkin teki lähes koko kesän duunia, eivätkä siis ole olleet missään. NYT oli hyvä aika lomalle. Meilläkin hyvä välämä sosiaalisen aktiivisuuden ja minun satunnaisten projektieni välissä.

Olimme aurinkoisella, lämpimällä Hangasojalla iltapäivällä.

Ja Apsu halusi matkata mummipapan kyydissä, rallipenkki papan Audin takapenkille, ja eiku menoksi. Isi ja äiti ja koirat toisella autolla edellä… Ja kuinka monta kertaa lapsi kysyi ”missä isi ja äiti?” ja kuinka monta kertaa kysyi ”missä mökki?”. Mutta näistä huolimatta, ihan mahdottoman mukava automatka meillä olikaan.

Luettiin ja pelattiin, nukuttiin ja suunniteltiin tulevan viikon tekemisiä: ”Miten sauna voidaan lämmittää?” ”Miksi mökillä ei oo lunta?” [A. on lyhyen elämänsä aikana ollut täällä vain lumen aikaan…] ”A. nukkuu omassa mökissä.” ”Heitellään lunta, eiku kiviä, puroon!” ”Keitetään makkaraa” [paistetaan?, eiku keitetään!] jne.

Heiteltiin kiviä puroon!

Oli vaan ihan hirmuinen ikävä ollut tänne. Melkein kahden kuukauden tauko ollut, ja nykyisin juuri tämä elo-syyskuun vaihde on minulle mieluisinta aikaa täällä.

Pikainen pyrähdys metsässä näytti, että ainakin mustikoita ja puolukoita on, Variksenmarjoja myös, ja kangassieniä. Tatteja tai matsutakeja ei vielä havaittu, mutta ehkä huomenna. On mukava kun huomiselle voi laittaa sanan ”ehkä”, eikä ”pitää”, tai ”on tehtävä” tai ”on mentävä”. Huomenna me ollaan … Vain ollaan. Tai sitten…

 

PS. Miljoona-arvontaan liittyen… olettekos katselleet sivun alareunan laskuria? Ettei vain jo huomenna tulisi miljoona täyteen! Miljoona!!

Muistoissa mökkireissulla

Apsu oli meillä aamupäivän, pitkästä aikaa. Niin pitkästä aikaa, että puhutteli minua pariinkin kertaan mummUksi, eikä mummiksi. Toinen isoäiti on mummu ja minä olen mummi, joten nyt on viimeisen viikon aikana oltu enemmän Toppilan mummun kuin Rantapellon mummin luona. En ihan ole mustasukkainen mutta melkein.

Suunniteltiin yhdessä mökkireissua, jonne olisi tarkoitus ennen Juniorin koulun alkua ehtiä yhdessä käymään. Apsu ilmoitti, että hänen rallipenkkinsä siirretään papan autoon ja hän tulee meidän, eikä vanhempiensa, kyydillä pohjoiseen. Sepä voikin olla hauskaa. Tai sitten ei. Tosin Apsu on kyllä aika tottunut ja helppo pitkilläkin automatkoilla – ihan niin kuin meidän mutikaisetkin oli pienenä.

Yhden hieman erilaisen mökkireissun muistan – nimenomaan pienten kanssa: olin viimeistä syksyä (1993) kotiäitinä, jolloin Juniori oli 2½-vuotias ja tyär neljän. Miehellä oli duunia ja vielä Helsingin reissukin, joten minä päätin lähteä lasten kanssa keskenään mökille. Mies tulisi sitten viikonlopuksi suoraan lentäen Helsingistä Rovaniemelle ja sitten Eskelisellä mökille.

Niinpä lähdettiin. Pakkasin autoa aamupäivällä, ja sinnittelin, etten lähde ajamaan kuin vasta iltapäivällä, jotta ainakin poika nukahtaisi, ja illan tullen sitten molemmat, autoon. Yksin kahden pienen kanssa viisisataa kilometriä oli hieman haastava ajatus. Lähdettiin matkaan, satukasetit ja Rölli-musiikkia oli mukana, tikkareita, olikohan Esikoisella jopa Tiimarin puuhapaketti, jollaiset yleensä oli seuraavina kesinä pitkillä Euroopan autoturneilla? Noh, joka tapauksessa Rovaniemelle asti kaikki sujui helposti. Kun siellä oli tauolla käyty, toivoin, että viimeistään Napapiirin jälkeen muksut nukahtaisivat turvaistuimiinsa. Niin tytär tekikin, mutta entäs pienempi? Jatkoi juttujaan, leikki pikkuautoilla, toki oli vähän kärsimätönkin, ja lopulta (minunkin ollessa iltakahdeksalta jo kohtuullisen väsynyt) nukahti. Vuotsossa! Siis 35 kilsaa ennen mökkiä. 🙂

No kylmään mökkiin mentiin, lämmiteltiin takkaa, syötiin, ja petasin Tuuventuvan ison vuodensohvan meille kolmelle. Pari päivää mökkeiltiin, käytiin ”patikalla” (olen siitä postannutkin aiemmin KLIKS) ja sitten kun oli enää päivä siihen, että perheen iskä tulisi mökille, sattui pieni haveri. Petasin aamulla raskasta vuodesohvaa (ihmettelen vaan, miksi se piti petata kiinni joka päivä??) yksikseni ja niksautin selkäni ihan jumiin ja tuskaan. Ja olen kahden pienen kanssa mökillä keskellä ei mitään!  Naapureita ei yhdessäkään mökissä, eikä tietenkään kännyköitä tuolloin ollut.

Ainoa mukana ollut kipulääke oli lasten nestemäinen Panadol, ja sitä sitten litkin suoraan pullosta sen verran, että päästiin lähtemään kohti Ivalon teekoota. Pojan nostaminen turvaistuimeen onnistui jotensakin tuskaisesti. Tuohon aikaan poika poti toistuvia korvatulehduksia ja parkui välittömästi nähdessään valkotakkisia ihmisiä, joten oli miettimistä, miten minun lääkärissä käyntini onnistuisi.

Ajoin sitten Ivalon terveyskeskuksen oven eteen, jätin lapset autoon, löysin heti sairaanhoitajan, joka kehotti minua odottamaan aulassa, hän haki ja nosti mutikaiset autosta, vei jonnekin leikkipaikalle ja järjesti minulle lääkärin. Nopeasti, huolehtivasti. Sain kipupiikin, ja ehkä myös kortisonipiikin, relaksantteja mukaan ja kehotuksen olla nostelematta mitään. Huilailtiin Ivalossa pari tuntia, käytiin syömässä Shellin baarissa ja ajeltiin takaisin mökille.

Happy End kuitenkin. 😉

Oi Juutua – tänään uudella porukalla Juutuan reitti

Lappi näyttää parhaintaan.

Heräsimme auringonpaisteeseen kahdeksan aikoihin, ja nyt (klo 21.10) istun mökkiterassilla ja vieressä mittari näyttää + 27 C varjossa. Tässä välillä on ehditty nauttia pitkä aamiainen, lähteä kohti Inaria. Ivalo – Inari – väli on näin auringonpaisteella yksi kauneimpia.

Matkalla kohti Juutuan patikkaa pysähdyimme Myössäjärvellä Karhunpesäkiven kohdalla. Kapusimme tietysti kivelle, ja vielä huipulle katselemaan Inarinjärvelle. Kovasti mietittiin, mikä se oli se väkimäärä, joka mahtuu Inarinjärven jäälle. Ja niinhän se on, että periaatteessa koko maapallon väestö (ainakin se väkimäärä, joka oli kymmenkunta vuotta sitten).

Inarissa auto jätettiin Sajoksen parkkiin ja sitten Juutuan polulle. Eikä paarmoja, ei sadetta, ei sääskiä. Leppeää tuulta ja kauniita maisemia.

Meille tuttu reitti, tytöt eivät olleet käyneet, mutta tykkäsiväthän hekin. Parin tunnin jälkeen oltiin takaisin Inarin keskustassa. Siidaan virvokkeille ja lounasleiville, ja sitten paluumatkalle. Tunnin paluumatka tuntui tavattoman pitkälle.

Eikä sitten mitään erikoista: saunaa, runsas rääppiäispäivällinen, lautapelejä. Ei mitään erikoista, mutta minusta niin paljon.

Tattirisotto oli muuten hyvää…

J

Peliä, patikointia ja pyöräilyä

Tällaiset oli odottamassa kun meidän Pokemon Go -metsästäjät palasivat mökille. Oli Hugojen aika.

Nuoret naiset tulevat Helsingistä Lappiin ja kun sattuu olemaan Pokemon Go -pelaajilla ”Community Day”, niin silloin ei lähdetä tunturiin. Ei vaikka oli mitä kaunein kesäpäivä. Saariselän ”keskustassa” oli pari pokestoppia, ja sitten jotain gymejä ja ties mitä, mistä en juuri mitään (vieläkään) ymmärrä. Vastaavana päivänä Helsingin ”Ruttopuistossa” on kuulemma ollut noin 400 pokemoneilijaa (aikuisia ja lapsia ikähaarukalla 6 – 70 v.), Saariselän keskustassa ei ollut. Oli ilmeisesti viisi pelaajaa koko päivänä, mutta eipä se haitannut – tytöt olivat päässeet tavoitteeseensa.

Ja samaan aikaan toisaalla: Pehtoori pyöräili maastossa ja minä kuljin kameran kanssa siellä sun täällä.  Mm. vihdoinkin kunnolla Saariselän kappelin muistolehdossa… Löysinpä hautapaadesta yllättäen yhden tutunkin.

Hautalehto on ihan kappelin vieressä; kivilatomus alakuvassa keskellä. Nurmenleikkaajana ”luomukone”. Poroja on ihan hirmu paljon joka paikassa, parttioita, kokonaisia tokkia. Mökkipihassa, tunturien rinteillä, teillä.

Ja rumiahan ne nyt räkkäajan jo alettua ovat.

Saunaa, purossa pulahtelua, valosta nauttimista, paarmojen pakoilua sisälle, ja kilpailuhenkisen tyttäremme ollessa mukana, porolasagenpäivällisen jälkeen pelasimme. Hankin jo joku vuosi sitten lautapelin ”Wild Lapland, Adventure Game” – jossa Afrikan tähti ja Monopoli meets Lapland. Monitasoinen peli, jossa minulle kävi kuten usein Afrikan tähdessä: jäin jumiin saarelle, en Kap Verdelle, vaan Islantiin. Siitä huolimatta vaikuttaa siltä, että voidaan pelata tätä toistekin.

No mutta häviöstä huolimatta oikein mukava ilta ja päivä, ja hyvää on se että huomenna ei tarvitse lähteä Ouluun.