Juhlan jälkeen arki on tervetullut

Juhlakuukausi on nyt lopuillaan.

Olemme kotona. Vielä eilen loppiaissauna, ystäviä mökkipirtinpöydän ääressä, vielä tänään (Kemiin asti) mukava, kaunis kotimatka.

Kemin jälkeen sumua, junnaavaa jonoajoa 74 km/h plus miinus 10 km/h 80-rajoitusaluella ja kaikkinaista kotiinpääsyn odotusta (minun ajohukihan se juuri tuolloin). Kotiin oli ihana tulla, vaikka mökiltä oli taas kerran ollut vaikea lähteä.

~~~~

Joulukuun alussa matka Wieniin. Sieltä palatessa havahtuminen joulun tuloon, ja sen ”tekemisen” aloittaminen – vihdoin, ja vähän kiireelläkin. Taas pakastin kummitteli ja vei aikaa. Viininmaistiaiset meillä. Joululahjoja. Kortteja, kalentereita. Ja jouluruokia – pakkaseen ja muuallekin. Joulu. Tytär tuli kotikotiin ja kävimme mummuloita, kaikkea muuta pientä kulkemista. Joulu. Joulu. Joulu. Kaikki hyvin. Perhe lähellä. Perhe läsnä. Siinä ohessa tein aika lailla ruokaa. Ja istuin ruokapöydässä. Ja muistin käydä lenkilläkin.

Ja jo tapaninpäivänä kastejuhla mielessä leipomista, kodin järjestelyä. Touhuamista. Onneksi apuja lähellä. Ja väliperjantaina vauvan kastejuhla. Ja samana iltana vielä juhlan ”jatkot ja purku” ja samalla pakkaaminen mökille. Seuraavana aamuna yhdessä Team PP:n kanssa kohti pohjoista. Lauantai-illansuussa Hangasojalla.

Viikko mökillä. Levollista oloa, ulkoilua, hyvin syömistä ja viineistä nauttimista. Ulkoilua ja unta. Kuvia ja niiden postaamista sekä Vastavaloon että blogiin. Satoja kuvia. Oulun ystävät ilonamme kolme päivää, naantalilaiset eilen vain muutaman tunnin. Onneksi edes sen. Tänään aamulla nopsa pakkaus ja tien päälle. Nyt kotona ja olen melkein hengästynyt, kun kertaan kulunutta kuukautta. Ja samalla olen kovin kiitollinen kaikesta. Kaikesta. Hyvä kuukausi on ollut.

Nyt alkanee tuikitavallinen arki, sellainen kuin se nyt kahden – pääasiassa kotona oleskelevan – kesken on. Juuri nyt olen erinomaisen iloinen, että huomenna EI ala uusi luentosarja, joka veisi minut pariksi kuukaudeksi – jonnekin menneeseen. Ehkä kuitenkin käyn lipastolla tammikuun aikana. Ehkä. 😉

Paluumatkalla – tavoista poiketen – vähän paremmassa paikassa cappuccinolla. Rovaniemen Santa Parkissa on uusi ravintola ”Rakas”. Aika viehättävä miljöö, vaikka ei kyllä mikään ”piipahduspaikka” olekaan. No mutta hyvä kahvi. Ja kaunis miljöö.

Jo Sodankylässä näimme oudon valoilmiön: aurinko nousi tänään siellä klo 11.10. Saariselällä vasta huomenna.

Uskokaa pois, kaamos on kaunis. 

Saariselälle, mutta minne muualle?

Aamulla ladulla (hiihtämässä), illalla mäessä (kuvaamassa). Siinä välissä siivottiin ja saunottiin.

Mennessä satoi, pian kyllä loppui… Olipa mukava hiihtää. Hyvin varovasti aloittelin kauden.

Illansuussa lähdin katselemaan Suomen pisimmän pulkkamäen valaisua. Olipa vaikea löytää kuvakulmaa. Tässä sitten yksi onnistuneimmista, vasemmassa reunassa vain pätkä liki kahden kilometrin mäestä, jossa oli iltaviideltä aika paljon nuoria ja lapsia. Kuvan sininen valo vaihtuu revontulten väreissä… vihreäksi, punaiseksi taas siniseksi… Aika hieno on. Ja oikealla ”Saariselkä City! tai siis osa siitä.

Ja laskettelukeskuksessa alhaalla oli kovin erinäköistä kuin niinä harvoina keskiviikkoina, jolloin 70- ja 80-luvulla oli ”iltamäki”. Niihin piti ostaa vielä erikseen korotetuilla hinnoilla liput.

Yritän siis taas kertoa, että Lappi on hieno paikka käydä. Meille nykyisin jo enemmänkin kuin käyntipaikka; pari kuukautta vuodesta täällä.

Se ei tee mahdottomaksi sitä, että edelleen on halu reissata. Ainahan me on reissattu, joten se lienee osa elämäämme … jos Luoja suo, ja jos oma ja läheisten terveys sallii ja jos varoja löytyy, niin aikeissa on tänäkin vuonna käydä ainakin yhden kerran reissussa, ehkäpä jopa ulkomailla.

Toisin kuin tapana on, meillä ei ole nyt varattuna yhtään matkaa. EI YHTÄÄN. Mikä minua jo hivenen ahdistaa. Vähän olemme jo asiasta keskustelleet, mutta mikään ei ole vielä varmaa, eikä mikään erityinen kohde edes vakavasti harkinnassa.

Niinpä: vuodenvaihteen arvonnan ajattelin järjestää tämän teeman ympärille. Semminkin kun minulla on yksi hieno palkinto jaettavaksi. Ostaessani takin sain kaupan päällisinä cashmir-huivin, ison sellaisen (en muista mittoja – huivi on kotona, ei täällä mökillä – laitan tietoja/ehkä jopa kuvan kunhan kotiudutaan) mutta minulla on ennestään melkein samanlainen. Jos tuntuu, että huivilla ei ole käyttöä voit voittaessasi ja halutessasi vaihtaa sen Oulu kuvissa -kalenteriin.

Ja mikä on arvonnan ydin?

Suosittele meille tämän vuotista reissua. Nimenomaan sellaista kohdetta, jossa olet itse käynyt. Se voi olla kotimaassa, ulkomailla, lähellä tai kaukana. Valmismatka, räätälöity matka, omatoimimatka, automatka, kaupunkiloma, rantaloma, patikkaloma, löhöloma. Se voi olla paikka, missä me olemme jo käyneet aiemmin, mutta myös täysin uusi maa tai kaupunki, ranta tai rengasmatka.

Saat yhden lipukkeen arvontaan pelkästään nimeämällä kohteen. Toisen lipukkeen saat, jos kerrot, MIKSI itse pidit paikasta ja kolmannen lipukkeen, kun kerrot, miksi juuri meille sitä suosittelet. Kaikkien osallistuneiden kesken suoritetaan arvonta sunnuntaina 13.1.2019. Vastausten  (kommentoi tähän postaukseen) on oltava perillä ko. päivänä puolenpäivän aikaan.

Pakkasta pohjoisessa

Pakkaspäivä.

Ei kuitenkaan niin kova, että olisi tullut pirttipäivä vietettyä. Päinvastoin. Aika lailla heti heräämisen jälkeen, mikä oli kyllä melkoisen myöhään, sillä lueskelin eilen illalla (yöllä) hyvin myöhäiseen. Tuli sellainen joulufiilis kun yöllä istuu sohvannurkassa viltin alla ja lueskelee joululahjakirjaa (Outi Pakkanen: Linna).

Kovin paljoa ei ollut ehtinyt valjeta, kun jo olin ajellut Kaunispäälle. Siellä sitten kuljin (~ tarvoin hangessa) melkein pari tuntia. Kameran, muutaman objektiivin ja jalustan kanssa. Ylhäällä oli aika lämmin, tai siis että pakkasasteita ei ollut kuin viitisentoista, mutta tuuli kyllä sai tuntumaan kymmemmältä. Kävinkin välillä Huipun kahvilassaTazzalla ja samalla soittelin äidille ja viesteilin tyttären kanssa. Ja sitten takaisin ulos.

Lunta ei ole kuin 30 – 40 senttiä, joten liikkuminen vinkkeleillä sujuu aika hyvin.

Mökille palattua mittari näytti jo – 25 C, joten oli aika ryhtyä saunan lämmitykseen.

Siinä kaikki. Aika paljon on tämä.

Lapissa hyvää elämää

 

 

 

Uudenvuoden aatto.

Pakkasaamu vierähti Myötätuulen aamiaispöydässä, ja vasta vähän ennen puoltapäivää ehdimme ulos. Päivän valoisin hetki oltiin kylillä ja noustiin Kaunispään huipulle.

Voi sitä valon ja värien määrää. Sinistä ja purppuraa, valkoista ja harmaata.

Ja kävimmepä puolenpäivän kaakaolla ja proseccolla uudessa ”Kiinan muurissa” = Arctic Star -hotellin ravintola/baarissa. Olipa kyllä miellyttävä paikka. Huolimatta, että tarjoilu oli ihan tuhottoman hidasta. Mutta tyylikäs paikka josta upeat näkyvät kohti Nattasia ja Kiilopäätä.

Vuoden viimeisen kerran lämmitimme rantasaunan, ja puhtoisina lähdimme päivälliselle uuteen paikkaan. Kävimme Kiilopäällä Suomen ladun ravintolassa, jossa on pieni erillinen Kammi-ravintola. Minä en siis kokkaillut mitään – totta puhuen, olenkin melkein pari viikkoa laittanut joka päivä aika lailla ruokaa, isommalle ja pienemmälle porukalle – vaan pääsin valmiille. Ystävien tarjoama Kammi-menu oli varsin hyvä, tarjoilija meänkielinen ystävällinen tarjoilija, ei muuta valittamista kuin että tulin liian täyteen.

Vuosi vaihtuu tällä tavoin, tässä maisemassa, mökissä ja seurassa oikein hyvin.

Onneksi koko loppuvuosi täällä!

Täällä on kaamos!

Ja niin hieno päivä. Valoa ja iloa. Liikkumista, lepoa, ulkoilua, takkatulta, ystävyyttä, hyvin syömistä, helppoa oloa, naurua ja hiljaisuutta.

Pakkasta on ollut: täällä mökin pihapiirissä parikymmentä astetta pakkasta melkein koko päivän ja illan. Kylillä ja Kaunispään huipulla sen – 12 – 15 C. Oli ilo liikkua ja kulkea. Emmekä suinkaan olleet ainoat; Saariselän keskustan raitilla paljon turisteja. Brittejä, kiinalaisia, venäläisiä.

 

Kuvan yläreunassa uusi hotelli.

Mutta eihän me kylille jääty. Palasimme Hangasojalle. Vähän tietoliikennehommia, ruoanlaittoa, rantasaunaa (kuinka minulla olikaan ollut ikävä sitä!!!), pelaamista (huh, miten me saimmekaan sen kestämään niin kauan. mutta kuinka jo nauroimme. Ja suunnittelimme pelin uusiksi. 😀 Kaikki pitäisi tehdä itse 😉 ) .

Kaamos. Taas kerran totean: kaamos on värejä, valoa, sävyjä, niin kaunis. …

Kastejuhlan jälkeen

Palatakseni vielä eiliseen… Jolloin oli toisen lapsenlapsemme kastejuhla meillä kotona.

Aamupäivällä Pehtoori haki vielä kukkia ja Kauppahallista lohta sekä kastelahjamme vauvalle. Tyttären kanssa katoimme pöytää ja värkkäilimme tarjottavia esille. Puoleltapäivin pikkuperhe tuli ja jatkoimme porukalla …

Kastejuhla alkoi eilen kahdelta, ja vaikka flunssa ja muut sairastapaukset estivät muutamia sukulaisia tulemasta, oli meitä silti lähes 30.

Kastetoimitus oli kovin asiallinen, ehkä vähän liiankin. Ehkä pastori olisi voinut tehdä toimituksesta edes pikkuisen enemmän juuri tuohon hetkeen ja juuri tähän kastettavaan lapseen liittyvän.

Kyyneleet eivät olleet lähelläkään, (onko se hyvä vai huono asia? 😉 ) Minulla siihen vaikutti sekin, että myös kuvien ottaminen oli vastuullani. Eikä se mikään helppo homma ollutkaan: yhtä aikaa olla mummi ja kuvata. Ja myös emännöidä ja seurustella vieraiden kanssa. Kuinka taas toivoinkaan, että olisi kesä – ja valoa (muuta kuin salamasta) – ja/tai että Juniorin kaverilla olisi ollut vapaapäivä töistä, että hänellä olisi ollut mahdollista kuvata kuten Apsunkin kastajaisissa. Keittiöhommissa ja kahvin keittäjänä tytär oli isoksi avuksi.

Kastejuhlan päähenkilö kyllä otti paikkansa. Myös äänimaailmassa: oikeastaan vain ja lähes koko kastetoimituksen ajan pieni parkui niin paljon kuin kuusiviikkoisilla keuhkoilla pystyi. 😉 Ja samalla isoveljensä seurasi tilaisuutta tarkkaavaisesti. Ja Eevi Aurora sai kasteensa.

Tässäpä niin rakas pikkuperhe.

Aika paljon kaikenmoista hyvää oli tarjolla ja kaiken kruunasi tietysti kakku, jonka vauvan äiti oli netistä löytämältään kakuntekijältä hankkinut.

Aika leppoisa ja kiireetön tunnelma juhlassa oli, vähän sentään ehdittiin kaikkien kanssa jutella…

Kun viiden tietämillä viimeiset vieraat olivat lähteneet, pistimme perheen kanssa toimeksi, ja koti ”purettiin” arkiseksi ja juhlan rääppiäiset pakattiin jaettavaksi tänään … Ja olihan meillä kaikilla jo oikean ruoan nälkä. Ja sitten – tietysti – Juniori halusi tarjota meille (ja kaverilleen, joka oli jo päässyt töistä) yhden hienon samppanjan: Charles Heidsieck vuodelta 1985 on maailmassa aika ainutlaatuinen ja sellaista sitten kuudestaan maistelimme.

Ja söimme spaghettia poronpaistikäristyksestä tehdyn tomaattipohjaisen kanssa.  Istuimme Festassa. Olimme hiljaa, juttelimme, söimme, maistelimme lasilliset iäkästä samppanjaa, sylittelimme Eevi Auroraa, suunnittelimme tulevaa.

Ja illan lopuksi aloimme Pehtoorin kanssa hiljalleen pakata. Pakata?

Tänään aamulla tyär lähti junalla kohti kotiaan, kohti Helsinkiä. Jo alkusyksystä paljon ennen Tauno Tytön syntymää ostetun Helsinki-Oulu-Helsinki -lentolipun paluulento olisi ollut eilen aamulla, mutta kun … Kun kastajaiset pidettiinkin eilen, halusi täti jäädä Ouluun (mikä oli meidän monen mielestä vallan iloinen ja hyvä asia) oli tänään paluumatka sitten junalla. Ja samaan aikaan me starttasimme kohti Hangasojaa!

Ja samaan matkaan lähtivät ystävämme  (Team PP), joiden kanssa niin monta uudenvuodenvaihdetta on täällä vietetty. Olimme Hangasojan lumisessa, kauniissa talvessa viiden kieppeillä (enpä muista milloin olisi ollut niin paljon liikennettä kuin tänään!). Olemme asettautuneet, lumityöt tehty, syöty, takkatulen ääressä istuttu.

On kolme kuukautta siitä kun olen edellisen kerran päässyt mökille – siksikin nyt tuntuu niin hyvälle.

Aurora Borealis olisi taivaalla, mutta kun on pilvessä…. Kaikkea ei voi saada. Olen saanut kuitenkin paljon.

Keskiviikkoko, ja vuosi olikaan?

Tässä lokakuun alun illassa, mökin pirtin pöydän ääressä, istuskelen ja olen kovin kummissani, kummissani siitä, kuinka aika kulkee nopeampaa kuin haluaisin. Oman päivän ja oman elämän aika. Olen tässä – haluamatta, väkisin, surren, yllättyen, jo tietäen – joutunut miettimään ajan kulkua. Ihan niin kuin se nyt olisi historioitsijalle joku uusi asia; ajan kuluminen siis. Mutta tänään taas omakohtaisempi kuin aikoihin. En ole varma, haluanko vai en sen kuluvan näin, – näin nopeasti siis.

Luonto on kuitenkin – tänäänkin – kertonut, miten se kulkee, miten vuodenajat vaihtuvat… Miten talvi tulee tänne pohjoiseen aiemmin kuin me etelän ihmiset osaamme edes ymmärtää…

Tänäänkin uni vei pitkälle päivään (kahdeksalta jotensakin yhtä aikaa olimme valmiita puuron keittoon…) ja siinä sitten myöhäinen aamutovi mietittiin, mille ryhdytään. Kun aurinko näytti tulevan pihaan, päätimme mekin siirtyä sinne. Aurauskeppejä talveksi, kattojen puhdistusta neulasista, porakaivon pumpun puhdistusta (saapa nähdä tuleeko isompikin remontti, vastikään kotona ulkomaan matkan hintainen vesiboilerin uusiminen, – ei niin mukava yllätys), puron maisemointia edelleen, tonttuhommia (arvannette, että tämä oli minun, ei Pehtoorin, ihan omia (kuvaus)juttuja).

Sitten lenkille. Pienen pieni patikka  ja kauppaan.

Patikalla meitä ”ahdisteli” tämä pieni Lapintiainen. Se istui välillä Pehtoorin olkapäälle, kengälle, minun hatulle, selkään, kiersi ja kaarsi ja kinusi (?) makupaloja, joita meillä ei ollut. Mutta tämä pieni kiersi ja kaarsi…

Ja suunnilleen samaan aikaan saimme Apsulta ääniviestin: ”mummi ja pappa .— milloin te tuutte sieltä mökiltä pois, hä?”  – 😀

Pikkuinen pakastuminen ei meitä haitannut. Päinvastoin kuvien jälkeen matka jatkui…

Rantasaunaa, ruokaa, tilkka ja toinen punaviiniä, unohdus ulkopuolisesta maailmasta, juuri nyt isoin ongelma, mihin mennään huomenna patikoimaan ja miten pieneen vauvan villasukkaan tehdään sopiva kantapääkavennus …

Lappi on niin paljon

”Katselet Nattastunturien kaikkein korkeimmalta, jylhältä Pyhälaelta Lapinmaan suurta aukeaa. On edessäsi valtava kappale kaukaista Lappia, kohta kymmenpeninkulmainen pyörö tuntureita, metsiä ja aapoja. Suuri Lapinkorpi, Korpilappi, oma maailmansa, jota kesäpäivä kiertää ylt’ympäri – kattona sininen kumu, korkeampi Nattasten suurta Pyhää.”

(Samuli Paulaharju, Sompio)

Pyhä-Nattanen on vanha palvontapaikka, kuten nimikin sanoo. Siinä on jotain pyhyyttä. Vieläkin. Tälläkin kertaa. Olimme sen huipulla tänään. Kolmatta kertaa. Aina yhtä vaikuttava.

Sinne pääsemiseksi on ensin ajettava Vuotsoon (33 km mökiltä etelään), sitten Sompionjärven metsäautotietä toistakymmentä kilometriä. Ja sitten lähtee polku ylös. Mutta sitä ennen me ajelimme tietä vielä eteenpäin: Sompiojärven rantaan, Karhulammen laavulle ja venesatamaan. Eipä olla ennen käyty, mutta onneksi edes nyt. Se oli kaunis, iso järvi, ja aurinkokin jo lämmitti, vaikka järvenpinnassa olikin yön jäljiltä pakkasriitettä.

Pitkän laiturin nokasta katsottuna taaksepäin näkyi päivän kohteemme: Pyhä-Nattanen.

Lämpötila oli pikkuisen nollan yläpuolella, mutta alkumatkan pitkospuut olivat jäässä, poluilla pienet lätäköt jäässä ja tunturin laella vähän lumilaikkujakin. Mutta silti keli tuntui hyvälle. Ja siellä päällä: laaja, kaunis, karu Lapinmaa jalkojen juuressa. Nattasen ”toorit” jääkaudestakin ”selvinneet” punaiset graniittimuodostelmat ja rapautumisjäänteet muodostavat vaikuttavan tunturin huipun (508 mpy). Vaikuttava on juuri oikea sana, ja pyhä. JOS ikinä mahdollista, nouse tuonne.

Ruskaa ei enää juuri ole… Jokunen pieni väriläikkä siellä täällä.

Ylempi kuva etelään: Lokka. Laittelen kotosalla vielä lisää kuvia tästä päivästä, mutta tässä nämä toisistamme ottamat huiputuskuvat.

Kuvaaja on konttaillut rinteessä hakien kuvakulmia ja kamppeet on sen näköiset. 😀

Pehtoori kannattalee tooreja.

Patikan jälkeen ajelimme Vuotson raitille ja viivähdimme tovin, ja kävimme ensimmäistä kertaa ikinä Sompion Arjan myymälässä. Yhden naisen tuotoksia täynnä oleva käsityöpaja. Kerron (kuvien kera) joku päivä lisää. Mm. ostoksistani.

Tälle illalle on luvannut revontulia ja pilvetöntä taivasta. Aikeeni oli lähteä niitä väijymään Kaunispäälle: enpä lähde. Taivas on ihan pilvessä. Eilen illalla mökkipihassa pääsiin kuitenkin avaamaan reposkauden. Melkein puolille öin haituvia kuvailin… Vaatimaton alku, mutta alku kuitenkin. Samassa kuvassa mökkipihan voimapuu, meidän mäntyaihki, Otava ja revontulet.

Ulkoillen lokakuisessa Lapissa

Mökillä vaan on parempi nukkua kuin missään muualla. Niinpä se humahti kymmenen tuntia viime yönäkin; aamukahdeksalta nousimme pilviseen, tihkusateiseen aamuun. Kovin verkkaista touhuilua, ja sitten pihahommiin.

Tai mie menin purohommiin: ruoppausta ja rantojen putsausta, pieniä ”uppotukkeja” (paksuja oksia ja muuta roinaa puron mutkissa joita nostelin ylös. Kevyttä sadetta mutta eipä haitannut.

Lintujen syöttöpaikoille laittelin auringonkukan siemeniä ja kyllä on molemmin puolin mökkiä käynyt vilske tänään: varmaan puoli kiloa on humahtanut tali- ja Lapintiaisten pitäessä juhliaan!

Kauppareissu kylille, jossa oli yllättävänkin monta autoa liikkeellä. Ja Hangasojallakin on muutamissa mökeissä asukkaita. Kun oli verraten varhain syöty, lähden autolla ja kävellen, kävellen ja autolla kuvien ”metsästykseen” ja tuntui, että olin koko ajan väärässä paikassa. Aina kun siirryin jonnekin meni siellä aurinko pilveen ja alkoi sataa jotain: vettä tai räntää tai rakeita. Vaihdon autolla toisen lammen rannalle tai tunturin päälle, mutta ei pilvet seurasivat.

Sateettomiakin hetkiä toki oli.

Tuo vitivalkoinen vasa oli kyllä linssilude. Tuntui että se sanoi: ”Ota kuva”!

Illansuussa mökille palauduttua saunaan ja tässäpä tämä maanantai.

Ja arvontahan meillä oli suoritettavana. Ilman Apsua! Viimeiseen ”Miljoona-arvontaan” osallistui vain seitsemän lukijaa (Katri, Kati, AK, Arja, Tiina, Satu ja MS) ja niinhän siinä kävi, että MS saa joulukuussa ruokakalenterin. Onneksi olkoon! Sinäkin olet aiemminkin voittanut jossain kilpailussa mutta eihän minulla osoitettasi ole tallessa joten postitkos sen jossain välissä. Palkinto tulee sitten parin kuukauden päästä.

Hangasojan harmauteen

Mökille tultiin. Tuosta vaan. Tiedä häntä, oliko nyt hyvä aika lähteä, – ehkä ei, mutta toisaalta, ehkä juuri nyt.

Sitä paitsi tämä ei todellakaan ole mikään paras aika Lapissa, mutta kun  …

Ei juuri pakattavaa, ei juuri pysähdeltävää, joten lähdimme ajoissa, olimme perillä ajoissa. Kemi – Roi välillä oli hieno aamupäivän aurinko, joka loisti puissa ja pelloilla. Välillä tuntui, että ajellaan oranssi-keltaisessa putkessa. Rovaniemen jälkeen lehtien määrä puissa hupeni tasatahtia sumun ja tihkusateen lisääntymisen kanssa. Sodankylän jälkeen tuntui, ettei ollut kuin sumua, tihkua. Kahdelta Hangasojalle kaartaessa tihhuutus jo loppui, tosin metsässä näkyi pieniä lumi/räntälaikkuja. Matkan varrella lämpötila laski asteen per 100 kilometriä. Aamun kotipihan kahdeksasta asteesta mökkipihan plus kolmeen asteeseen.. .. Mutta en valita.

Viime vuonna oltiin tähän aikaan Kroatiassa, nyt täällä. Molemmat hyvä.

Minulla kun oli perinteisesti ensimmäinen ajohuki (Oulu – Roi) niin onnistuin muutaman kerran kuvailemaankin (silloin kun Pehtoori ajaa, ei turhia pysähdellä. Kun itse ajan, voin halutessani pitää kuvaustaukoja, ainakin yhden. 😉 ). Iijoella nahkiaispyynti on menossa… Sitäpä taas kerran kuvasin, joskus pitäisi mennä oikein ajan kanssa ja lähemmäs…

Syksyllä, ja vain kahden hengen mökkeilylle ja melko pian edellisen käynnin jälkeen, mökille asettautuminen sujuu nopeasti. Ei lumitöitä, ei  monien ruokakassien purkamista, ei vaatekasseja — ehtii hyvin tarpomaan puron varressa …

Luonto valmistautuu talveen. Kirkastuu tavallaan. Hangasojan huomassa …

Oli palattava

– ”Mikki meidän pittää lähtä kottiin?” kysyi Apsu aamukahdeksalta mökin aamiaispöydässä, silmät kiiltäen tulevista kyynelistä.

Miksi, kyseli mummikin hiljaa mielessään, ja silmät kostuivat pojanpoikaa katsellessa ja miettiessä ihan samaa kysymystä.

Oli vain lähdettävä, Juniorin loma loppui, Miniällä konserttiin meno, meilläkin menemistä ja tekemistä, Oulussa odottamassa kaikenlaista.

Aamun usva ehti häipyä ja sinitaivas näytti kauniilta väreistä hehkuvien tuntureiden yllä ja takana, matkan varren vesistöt ihan rasvatyyniä. Apsu ilmoitti tulevansa taas mummipapan kyydillä, joten mie sain istuksia takapenkillä lukien, höpötellen, yhdessä kuvia katsellen – ja kutoen silloin kun Apsu katseli Lego Cityä tabletilta ja nukkui päikkärit.

Napapiirillä kävimme taas katsomassa Legoista tehtyä joulupukkia, oikeaa ei tohdittu tälläkään kertaa kuin vilkaista ovenraosta. 😉

Iltapäivän lopulla Rantapellossa, nyt Vain elämää. Tuntuu syksyltä.

 

Ulkona sumussa ja tihkussa

Aaamulla sumua, iltapäivän aluksi vielä tihkua, illalla ihana tyven ilta.

Ja me olimme melkein koko päivän ulkona.

Ensin Apsun kanssa olimme kaksin suolla, kuvaamassa.

 

Sitten haettiin Apsun äiti mukaan,kun pojat lähtivät patikalle Rumakurulle. Me menimme kylälle, tepastelemaan ja kuvaamaan.

Pihahommia, metsäretkiä, sienestystä. Välipalaa, saunan lämmitystä, kaarnalaivojen uittamista, kaikkea elämän juhlaa.

 

 

Patikkapäivä

Tänään olin luvannut julkaista täällä blogissa uuden kilpailun liittyen miljoonan käynnin juhlintaan… Liikaa lupasin. Olen miettinyt kovastikin tuolla tuntureilla taaperellessa, mutta eipä ole kilpailu vielä valmis. Siirränpä kilpailun julkistamista sunnuntaille, viikolla eteenpäin korkeintaan, joten tulossa.

Miksikö moinen luuserointi? Siksi, että tänään on ollut hyvä patikkapäivä. Oltiin monta tuntia tunturissa Pehtoorin & Pojan kanssa. Miniä ja Apsu jäivät mökille kun me  kolmisin suuntasimme kohti Kiilopäätä ja sieltä edelleen Luulammelle. Juniorin toiveena oli ollut ”lenkki jossa on kävelemistä ja näkemistä”. Päädyimme patikoimaan Luulammelle. Ollaan Pehtoorin kanssa parikin kertaa tuo 12  – 14 kilometrin reissu tehty, mutta se on sen väärti. Vaikka joka vuosi voisi. Jos oma kunto vielä tulevina vuosinakin kestää…

Hyvä oli tänään kulkea. Ei järin lämmintä, muttei myöskään satanut. Ja menomatkan paistoikin. Kuvasatoa on, ja tulee varmaa vielä tännekin. Enimmäkseen ehkä kuitenkin tuonne myyntisivulle (Vastavalo). Ruska on nyt kaunis; maaruska varsinkin. Mustikat hehkuvat syvänpunaisina, vaivaiskoivut ja Kiilopäänkoivut keltaisina, riekonmarja kaikkein kaunein.

Juniori ja koiruli tykkäsivät reitistä. Me kaikki olimme kovin ihmeissämme ”väenpaljoudesta” jota reitillä oli. Monia, ellei jopa monia kymmeniä ihmisiä näimme päivän aikana. Ja se ei näillä kairoilla ole mitenkään tavallista.

Kun iltapäivällä palasimme mökille, oli Miniä tehnyt meille lohileipiä ja Juniorilla oli jemmassa samppanja (yllättävää eikö? 😉 ), joten pieni juhlahetki saatiin siinäkin aikaiseksi. Ja juhla jatkui Apsun kanssa touhutessa, saunoessa, tein aika hyvää safkaa (patikalta tuotiin taas vähän tattejakin ruokapöytään), ja taas leikittiin.

 

Miljoona käyntiä!!

Tämä blogini on ”virallisesti” saavuttanut miljoonan kävijän rajan! Kiitos jokaiselle kävijälle, jokaiselle mukana olleelle, seuraajalle, kommentoijalle, piipahtajalle… kiitos kaikille. Ilman käyntejänne tätä blogia ei olisi! 

Tänään aamulla – aiemmin kuin itse uskoin – laskuri näytti miljoonan kävijän määrän rikkoutuvan. Itse arvelin että vasta huomenna, mutta viikonloppuna on ollut paljon liikennettä.

Niinpä oli sienimetsään otettava känny mukaan ja auki, ja seurattava tilannetta! Ja siinä kun me Apsun kanssa opettelimme sienestämistä [ja kuinka innokas oppija ja poimija poika olikaan: ”Onpa hieno metsä!”] alkoi miljoona ennen kello yhtätoista olla lähellä! Ja kun seuraavan kerran katsoin, oli miljoona ylittänyt. Siispä noin klo 11.10 tänään miljoona humplahti täyteeen.

Kaksi arvauksista ovat lähellä: Sirpa (kuten minäkin) arveli huomista aamupäivää ja Raila asetti arvauksensa varhaisimmaksi eli eiliselle illalle, ja sehän se sitten on lähimpänä! Onneksi olkoon!

Sikäli hauskaa, että Raila jos joku osaa kyllä tehdä kortteja itsekin [laitanpa teille tänne blogiin jossain välissä kuvia], mutta joka tapauksessa hän se voitti kymmenen postikortin paketin …

Toinen paketti kortteja, kalenteri ja yksi lisäpalkinto tulevat palkinnoiksi seuraavaan juhla-arvontaan ylihuomenna. Miljoonaa juhlitaan monena bloggauspäivänä.

Tänään täällä on juhlittu metsässä ja mökillä!

Kyllä on pojanpoikaa opetettu sienestämisen ja marjastamisen saloihin, ja kuten sanottu, kuinka innokas hän onkaan ollut! ”Mummi! Tule katsomaan: täällä on sieniä. A. tarvii puukon!” Herkkutatteja emme löytäneet, emmekä matsutakeja, mutta rouskuja. Ja kaikkein parasta on ollut nähdä Apsun riemu ja reippaus kulkea Kutturantien varren metsissä. Reippaasti toista tuntia poika kulki mukana, ylös alas rinteitä.

Ja jaksoi sitten aurinkoisella, lämpimällä (yli +20 C) mökkipihalla sen jälkeen kulkea, lämmitellä saunaa, heitellä kiviä puroon, pelata Mölykkyä,  etc…

Vitkuteltiin saunaan lähtöä, pojat lämmittelivät sitä hyvin verkkaisesti, Miniä poimi lähitienoolta mustikoita ”Taunon kastajaisten piirakkaan”, minä hain äidin ja minun ”vakkaripaikalta” karvarouskuja, Pehtoori löysi niitä mökkipihasta, Juniori kuvaili ja luki, Apsu kulki eestaas ja sai aina seuraa purolle ja pelaamaan, koko päivän oli aurinkoa ja kovaa, silti leppeää tuulta .

Kyllä kiittelin omaa lauantaista ahkeruuttani (porolasagne oli valmiina, eikä tarvinnut kokkailla sisällä).

Jopa ulkoilmaa (erityisesti Lappia) inhoava Unski nautti lämmöstä ja Lapista tänään. Hänellä kun on täällä ”vertaistukea”.

Kyllä on ollut hieno kesälomapäivä tänään.

Mökkilomalle

”Voi jeehu”, raikui Sodankylän Pohjantähti-marketissa iltapäivällä kun Apsu katseli meidän ruokakärryä! ”Onpa paljon ruokaa!”

Olikin sitä. Mutta me tulimmekin viidestään mökkilomalle moneksi päiväksi.

Juniorilla on kesä ollut duunia 6/7 päivää viikossa (pl. isänsä (= Pehtoorin) synttäriviikonloppu, jolloin oli kolmen päivän ”lomaputki”) ja välillä kellon ympäryspäiviä. Ja Miniäkin teki lähes koko kesän duunia, eivätkä siis ole olleet missään. NYT oli hyvä aika lomalle. Meilläkin hyvä välämä sosiaalisen aktiivisuuden ja minun satunnaisten projektieni välissä.

Olimme aurinkoisella, lämpimällä Hangasojalla iltapäivällä.

Ja Apsu halusi matkata mummipapan kyydissä, rallipenkki papan Audin takapenkille, ja eiku menoksi. Isi ja äiti ja koirat toisella autolla edellä… Ja kuinka monta kertaa lapsi kysyi ”missä isi ja äiti?” ja kuinka monta kertaa kysyi ”missä mökki?”. Mutta näistä huolimatta, ihan mahdottoman mukava automatka meillä olikaan.

Luettiin ja pelattiin, nukuttiin ja suunniteltiin tulevan viikon tekemisiä: ”Miten sauna voidaan lämmittää?” ”Miksi mökillä ei oo lunta?” [A. on lyhyen elämänsä aikana ollut täällä vain lumen aikaan…] ”A. nukkuu omassa mökissä.” ”Heitellään lunta, eiku kiviä, puroon!” ”Keitetään makkaraa” [paistetaan?, eiku keitetään!] jne.

Heiteltiin kiviä puroon!

Oli vaan ihan hirmuinen ikävä ollut tänne. Melkein kahden kuukauden tauko ollut, ja nykyisin juuri tämä elo-syyskuun vaihde on minulle mieluisinta aikaa täällä.

Pikainen pyrähdys metsässä näytti, että ainakin mustikoita ja puolukoita on, Variksenmarjoja myös, ja kangassieniä. Tatteja tai matsutakeja ei vielä havaittu, mutta ehkä huomenna. On mukava kun huomiselle voi laittaa sanan ”ehkä”, eikä ”pitää”, tai ”on tehtävä” tai ”on mentävä”. Huomenna me ollaan … Vain ollaan. Tai sitten…

 

PS. Miljoona-arvontaan liittyen… olettekos katselleet sivun alareunan laskuria? Ettei vain jo huomenna tulisi miljoona täyteen! Miljoona!!

Paluu Lapin kesästä kaupungin vehreyteen

Aamu ja aamupäivä olivat Hangasojalla helteiset, – ja paarmaiset! Joten pitkä aamiainen nautittiin mökkipöydän ääressä. Lähdön tekemistä, ja kävin vielä lähimetsässä etsimässä kuusenkerkkiä, – annosten koristeluunpa tietysti. Eipä löytynyt. Meidän lähitienoilla on vain katajia, mäntyjä ja koivuja, ei kuusia. No mutta metsässä on ihana kävellä, helteelläkin.

Samaan aikaan tyär kävi viemässä ystävänsä Ivalon kentälle ja Helsingin koneelle, minkä jälkeen lähdimme puoleltapäivin kolmisin ajelemaan kohti Oulua. Lämpöistä oli matkan teko. Auton mittari näytti hellelukemia (+28,5 – 25,0 C) koko matkan, ja kun aurinko paistoi suunnilleen koko ajan edestä päin, oli lämpöistä vaikka kuinka autossa on ilmastointi.

Rovaniemellä myöhäinen lounas: Kauppayhtiö-ravintolaa on moni (paistinkääntäjä)ystävä kehunut, joten sinnepä siis. Se on siitä hauska paikka, että on kaikki myynnissä, paitsi ruoka myös huonekaluja ja pientavaroita voi ostaa. Ja ruokaa lukuunottamatta kaikki on aikalailla retroa, kasaria, kulahtanutta – ei tullut pieneen mieleenkään ostaa, mutta kivaa reksvisiittaa sellainen oli.

Mutta tyttäen kanssa nauttimamme lounassalaatit (vuohenjuustoa ja pulled porkia) ja Pehtoorin pekonihampurilainen olivat oikeinkin hyviä. Ja matka jatkui kohti Oulua.

Kuuden aikoihin oltiin Rantapellossa, ja vielä oli minulla pieni ajorupeama edessä, kun vein tyttären ja ystävänsä patiolle torinrantaan. Ihan oli Oulun aittatorin terassit täynnä helteestä (ja juomista) nauttivia. Koilliskairan rustiikkisesta, karusta ja kauniista Lapinmaasta palanneelle kaupunkielämä näytti kovin vilkkaalle, värikkäälle ja kyllä vähän vieraallekin. Tovin. Huomenna jo kotoisalle.

Nyt sitten on edessä hellettä Rantapellossa.

Oi Juutua – tänään uudella porukalla Juutuan reitti

Lappi näyttää parhaintaan.

Heräsimme auringonpaisteeseen kahdeksan aikoihin, ja nyt (klo 21.10) istun mökkiterassilla ja vieressä mittari näyttää + 27 C varjossa. Tässä välillä on ehditty nauttia pitkä aamiainen, lähteä kohti Inaria. Ivalo – Inari – väli on näin auringonpaisteella yksi kauneimpia.

Matkalla kohti Juutuan patikkaa pysähdyimme Myössäjärvellä Karhunpesäkiven kohdalla. Kapusimme tietysti kivelle, ja vielä huipulle katselemaan Inarinjärvelle. Kovasti mietittiin, mikä se oli se väkimäärä, joka mahtuu Inarinjärven jäälle. Ja niinhän se on, että periaatteessa koko maapallon väestö (ainakin se väkimäärä, joka oli kymmenkunta vuotta sitten).

Inarissa auto jätettiin Sajoksen parkkiin ja sitten Juutuan polulle. Eikä paarmoja, ei sadetta, ei sääskiä. Leppeää tuulta ja kauniita maisemia.

Meille tuttu reitti, tytöt eivät olleet käyneet, mutta tykkäsiväthän hekin. Parin tunnin jälkeen oltiin takaisin Inarin keskustassa. Siidaan virvokkeille ja lounasleiville, ja sitten paluumatkalle. Tunnin paluumatka tuntui tavattoman pitkälle.

Eikä sitten mitään erikoista: saunaa, runsas rääppiäispäivällinen, lautapelejä. Ei mitään erikoista, mutta minusta niin paljon.

Tattirisotto oli muuten hyvää…

J

Peliä, patikointia ja pyöräilyä

Tällaiset oli odottamassa kun meidän Pokemon Go -metsästäjät palasivat mökille. Oli Hugojen aika.

Nuoret naiset tulevat Helsingistä Lappiin ja kun sattuu olemaan Pokemon Go -pelaajilla ”Community Day”, niin silloin ei lähdetä tunturiin. Ei vaikka oli mitä kaunein kesäpäivä. Saariselän ”keskustassa” oli pari pokestoppia, ja sitten jotain gymejä ja ties mitä, mistä en juuri mitään (vieläkään) ymmärrä. Vastaavana päivänä Helsingin ”Ruttopuistossa” on kuulemma ollut noin 400 pokemoneilijaa (aikuisia ja lapsia ikähaarukalla 6 – 70 v.), Saariselän keskustassa ei ollut. Oli ilmeisesti viisi pelaajaa koko päivänä, mutta eipä se haitannut – tytöt olivat päässeet tavoitteeseensa.

Ja samaan aikaan toisaalla: Pehtoori pyöräili maastossa ja minä kuljin kameran kanssa siellä sun täällä.  Mm. vihdoinkin kunnolla Saariselän kappelin muistolehdossa… Löysinpä hautapaadesta yllättäen yhden tutunkin.

Hautalehto on ihan kappelin vieressä; kivilatomus alakuvassa keskellä. Nurmenleikkaajana ”luomukone”. Poroja on ihan hirmu paljon joka paikassa, parttioita, kokonaisia tokkia. Mökkipihassa, tunturien rinteillä, teillä.

Ja rumiahan ne nyt räkkäajan jo alettua ovat.

Saunaa, purossa pulahtelua, valosta nauttimista, paarmojen pakoilua sisälle, ja kilpailuhenkisen tyttäremme ollessa mukana, porolasagenpäivällisen jälkeen pelasimme. Hankin jo joku vuosi sitten lautapelin ”Wild Lapland, Adventure Game” – jossa Afrikan tähti ja Monopoli meets Lapland. Monitasoinen peli, jossa minulle kävi kuten usein Afrikan tähdessä: jäin jumiin saarelle, en Kap Verdelle, vaan Islantiin. Siitä huolimatta vaikuttaa siltä, että voidaan pelata tätä toistekin.

No mutta häviöstä huolimatta oikein mukava ilta ja päivä, ja hyvää on se että huomenna ei tarvitse lähteä Ouluun.

 

Mökkielämää

Lauluni laulan sulle, kun aamun aurinko nousee
Ja pohjolan lempeät tuulet vastaa uua uua uua uuu
Läpi yön lauluni sulle, se kaikuu järveltä kaskeen
Ja pohjolan lempeät tuulet vastaa uua uua uua uuu uua uua uua uuu uua uua uua uuu
(Pohjolan tuulet… )

Hieman aamun iloa lannisti sade, joka alkoi yhdeksän jälkeen, juuri kun olimme lähdössä tunturiin. Otimme ”aikalisän”: lukemista, kuvia, ristikoita, lepoa. Ja ennen yhtätoista sade taukosi: siispä kohti pikkupatikkaa.

Ajelimme Saariselän keskustaan ja johdatimme nuoret naiset patikkapolulle kohti Iisakkipään huippua. Ei ole tyttäremmekään siellä koskaan käynyt.

Sade ei kiusannut, ja kapuamista oli sen verran, ettei enää palellut. Tykkäsivät nämä nuoret reitistä. Pohjolan tuulta oli riittämiin, ja maisemia, niinkuin aina. Hyvä lenkki se on.

Periaatteessa päivän liikkuminen (7 – 8km) kerralla suoritettu, mutta touhuttiinpa vielä mökillä. Pehtoori teki uudet puroportaat. 😉 Minä keskityin köksäämiseen ja saunan lämmityspuuhiin.

Mökkielämää. Nyt paistaa aurinko. Elämä on. Hyvin se on.

Eino Leinon päivä: Lapin kesä

Tänään Lappi on näyttänyt parhaintaan.

Pehtoorin mainion ehdotuksen jälkeen lähdimme aamupäivällä kohti Tankavaaraa… vanha tuttu pikkupatikka Pikkutankavaaran huipulle. Lämmin, leppeä tuuli, ei sääskiä, välillä paarmoja, mutta eivät käyneet iholle. Ja minun lempisuoni sillä reitillä: Tankasuo. Aina sykähdyttävä. Ja yhtäkkiä meillä molemmilla tuli mieleen Maisa, ikävä.

MIkä tuo savu on?

Palatessa kaupan kautta mökille, ja saunaan. Ja pulahdus puroon. Tiedän, että painoni on nousussa, mutta että tikkaat puroon romahtivat alta! Olihan mulskahdus, ja sainpa sääreni mustaksi ja verta vuotavaksi. Auts. Mutta onneksi ei käynyt pahemmin. Ja puron vesi oli aika lämmintä. 🙂

Kunhan kevyesti söimme, kuvailin vähän ”tuotekuvia” ja Pehtoori lähti Ivaloon hakemaan kakkosnelosia uusia puroportaita varten ja hakemaan lentokentältä tytärtä ja kaveriaan. Tytöt olivat mökillä seitsemän kieppeissä. Oli lapasten aika.

 

Illan pöydän ääressä nautittuamme ja kuulumisia päivitettyämme, lähdettiin käymään pienellä ”yöttämän yön” – lenkillä, ja yhtäkkiä hoksasin olevani kahden pokemon-metsästäjän kanssa Kultareitillä. 😀 Kaikkea sitä!

Kuva otettu suunnilleen puolikymmenen aikoihin, valoisaa on. Ja lämmintä, hiljaista, tyyntä. Niin hyvä.

– – – – – – – –

 

Eino Leinon päivä: Lapin kesä

Leino julkaisi runon vuonna 1902 … Ja kyllähän siinä Venäjän vallan sortokausi on taustalla ja ”protestirunoksi” olisi myöhempinä aikoina nimetty.

”Lapissa kaikki kukkii nopeasti,
maa, ruoho, ohra, vaivaiskoivutkin

– –

Ja minä itse? Miksi näitä mietin?
Se merkki varhaisen on vanhuuden.
Miks seuraa käskyä en veren vietin,
vaan kansain kohtaloita huokailen?

On vastaus vain yksi: Lapin suvi.
Sit’ aatellessa mieli apeutuu.
On lyhyt Lapin linnunlaulu, huvi
ja kukkain kukoistus ja riemu muu.

Mut pitkä vain on talven valta. Hetken
tääll’ aatteet levähtää kuin lennostaan,
kun taas ne alkaa aurinkoisen retken
ja jättävät jo jäisen Lapinmaan.”

 

Leinon Lapin kesä

Matkailua kohti pohjoista

Mökkimatkaa ei tehtykään yhden pysähdyksen taktiikalla, vaan kiertäen ja harrastellen tutustumista uusiin paikkoihin sekä vierailua ennen käydyissä kohteissa. Oulu – Haaparanta – Kukkola Forssen – Övertorneå – Rovaniemi – Potkuriparkki – Sodankylän K-kauppa ja Hangasoja.

Kesäkelillä mökkimatka kestää yleensä rapiat viisi tuntia, tänään reilut kahdeksan. Ja tänään ei lähdettykään heti aamutuimaan; puutarha kondikseen, tarpeellisia sähköposteja ja sopimisia, pakkaaminen ja vasta kymmeneltä starttasimme.

Haaparannalla oli toimitettava kaksi asiaa: veikeiden suojatiemerkkien uudelleenkuvaus ja Systembolaget.

 

Pidennetyn mökkiviikonlopun viinit – ja ennen kaikkea kalaasijuhlan viinit – hankittiin Norrbottenin puolelta; muutaman tietyn viinin takia, ja ennen kaikkea selkeästi halvemman hinnan takia.

Toinen hyvä syy kiertää Ruotsin kautta, ajella Väylän vartta, Tornionjokivartaa ylävirtaan, oli Kukkolaforssenin lounas. Kerran kesässä mökkireissulla on käyty siellä, ja tänään oli sen kerran vuoro. Nyt ei ollut sellaista kalapöytää kuin joskus ennen, mutta salaatit ihanan makoisia, monenlaisia, tuoreita, kaiken kaikkiaan hyvänmakuisia. Ja puolukkaleipä! Lämmin ruoka (lohi ja uudet perunat) maistuivat erinomaiselle. Kaunis miljöö ja hieno näkymä koskelle ja Suomen puolelle ovat tärkeä osa paikan viehätystä. 16 euron hinta on vähintäänkin kohtuullinen tuosta kaikesta.

Sitten Väylänvartta pohjoiseen Ruotsin puolta; mukavia maisemia, idyllisiä ja aika vauraita kyliä – jos kohta myös tylsää vitikkometsätaivalta Övertorneålle asti, siinä rajan yli Aavasaksalle ja kohti Jäämerentietä eli Muurolaan. Loppureitti sitten tuttua.

Paitsi että pysähdyttiin vielä kahville ja jätskille: Potkuriparkkiin.

 

Siitä on vuosikausia, kymmeniä, kymmeniä kertoja ajettu ohi, ja aina vähän naureskeltu: turistihoukuttimet pihassa ovat vähän arveluttavia, tai noh, kummallisia. Ja  ko. paikka on meille vähän ”huonossa paikkaa”: harvoin, tuskin koskaan on tarvetta pysähtyä 50 km Sodankylän eteläpuolella. Tänään päätimme toisin. Ja paikka olikin sisältä aika viihtyisä, eikä lakattua mäntypanelia ja haalistuneita tekokukkia seinillä, kuten olen aina ajatellut. Sitä paitsi siellä oli oikein mukava henkilökunta.

Matka jatkui, taivas selkeni siniseksi ja lämpötila nousi +20 asteeseen ja minusta oli koko ajan mukavampaa, että oltiin matkalla mökkiviikonlopunviettoon. Melkein laulatti. Mutta enpä sitten Pehtoorin päivää järkyttänyt, enkä laulanut, enhän minä laula. Hiljaa mielessäni vain. Hyvän hyrinän tunnelmassa aurinkoisella Hangasojalla iltakuuden jälkeen. Hangasojan varressa jo vihreää, eikä sääskiä, mutta lämmintä. Kaikki hyvin.

Kesälomatorstai

Aamupesulla purolla, 10 tunnin yöunien jälkeen. Mitäs näette kuvassa? – Minä näen auringonvalon ja lämmön. Hangasojalla on tänään ollut kesä. Aurinkoa ja lämmintä, parhaimmillaan + 15 C. Halusin jo jonnekin ylös, liikkumaan muutenkin kuin hyötyliikkumaan. Siispä kohti Kiilopäätä.

Pitkospuilla ja portailla pitkiä pätkiä päällystetty reitti Kiilopään huipulle oli remontissa. Soralla ja kivellä koko reitti, mutta toki pääsimme huipulle. REitillä vielä lumensulamisvesien lampareita, pieniä kevätpurojakin.

Ja huipulla näkyvyys Sokostiin asti. Lumilaikkujakin vielä. (Alla oleva kuva oli tänään Ylen uutisten säätiedotuksessakin…)

Polkurempan takia päätimme palata alas toista reittiä: uusi polku kulkee pohjoisen/koillisen kautta. On vähän pitempi, ja kovin rakkainen. Siis paljon hitaampi, mutta toki kaunis sekin. Toiset vaan tepastelee käden selän takana … Minulla kamera ja uusi objektiivi… reppu jossa toinen obiska ja siksikin paljon varovampaa alaspäin meno. 😉

Iltapäiväksi paluu möksälle. Jossa lämmintä, aurinkoa, valoa, ei sääskiä. Pehtoori viihtyi sisällä, minä en millään. Ja jatkoin pari päivää vireillä ollutta ”kaarnalaiva racing” -puuhaani. Yksi tämän viikon kuvahaasteiden aiheista on ”liike”. Ja minä pöhkö olin keksinyt, että kuvaan kaarnalaivoja mökkipuron ”koskessa”. Ensimmäinen ongelma on ollut se, että olen hukannut puukkoni. Milläs vuolet kaarnalaivoja? – No muutaman kuitenkin tein, kokeilin ja hain Pehtoorin avuksi uittamaan.

..

 

Tämmöistäkin voi kuulkaa mökkihöperö puuhailla. 😀

Lisäksi paljon ”kuvituskuvia” … kuten tämäkin. Ensi viikolla taas Vastavaloon lähetettävää….

 

Lapin kesä ja mökkinaapuruus

Koko päivä ulkona. Huolimatta siitä, että lämmintä on ollut vain about + 4 C, ja tuntunut vielä kymmemmälle. Ja välillä – lyhyesti tosin – on satanut rakeita. Ei vettä kuitenkaan. Ihan vaan rakeita.

Aamupäivällä lähdimme Kutturantien varteen: ajatuksena täydentää korvasienisaalista. Yhden näin, mutta samaan aikaan olin äidin kanssa puhelimessa, joten en edes sitä poiminut. Vaihdoimme paikkaa. Aholammen tienvarteen auto, ja siitä metsään. Toinen tunti kului siellä metsässä kulkiessa, missä siinäkään ei mitään vikaa. Päinvastoin: kauniita mäntykankaita, ”erämaalampi” kuvattavana ja hyvä hengittää ja liikkua. Mutta ei korvasieniä. Ei sitä yhtäkään.

Eikä meillä nyt niin pakottavaa tarvetta ollut saada niitä sieniäkään enää lisää. Meillä kun oli eilen ”mökillekuljetus”! Pari, kolme litraa sieniä oli terassilla muovipussukassa ja jälkeenpäin tuli viesti: ”jos jaksat vielä keitellä…. ” – Jaksanko?

Tällaistakin voi bloggaaminen saada aikaiseksi. Olemme ”Lähes naapurin” kanssa tutustuneet blogini kautta. Molemmin puolin on oltu avuksi muutaman kerran ja tavattukin täällä Myötätuulessa, mutta että korvasieniä kassillinen! Erinomaisen iloisia olimme tästä ja todellakin jaksoin tänään ne ryöpätä ja pakastaa. Toivon mukaan nautimmekin niistä jossain välissä yhdessä.

Iltapäivä sitten mökin pihapiirissä: haravointia, hiekkaprojektia, kaarnalaivojen tekoa 😉 , liiteri- ja puuhommia, katajoiden perkausta, risusavottaa (onneksi ei enää ole metsäpalovaroitusta: yhteensä ainakin 20 kottikärryllistä risuja polteltu) ja rantasaunaa. Hyvä on kaupunkilaisen mökkipuuhissa olla. Mietin, että mitähän, jollei meillä olisi tätä paikkaa? Paljon puuttuisi. Tärkeä tämä on.

Mökkielämää nollarajalla

On ihan perjantai olo. Ehkäpä ”tehty työ, paras työ” -fiilis aiheuttaa sen. Tämän mökkireissun suunnitellut projektit on nyt tehty. Molemmat mökit ja rantasauna kuurnattu, perusteellisesti, pakkasessa on korvasieniä ja poskia kuumottaa ulkona olon jälkeen. Kuvaussaldo lauantai-iltaa lukuunottamatta kehnohko, mutta huomenna on aikaa kameran kanssa kulkemiseen. Nyt on hyvä. Mökissä on hyvä olla, tuoksuu raikkaalle ja lattia on kaunis.

Heräsimme kylmään aamuun, toki mökissä lämmin, mutta ulkona vain + 1 C ja oli satanut lunta!

Siis emme nauttineet aamiaista puronrannassa kelopöydän ääressä, vaan sisällä  ja minä samalla sain sähköpostiin ilosanoman, että yksi kuvaustarjoukseni on hyväksytty. Yesh! Hyvä mielihän sellaisesta tulee. Kuin myös että sain kuvaus- ja kuvanmyyntiluvan yhdelle taideteokselle (ei mikään itsestäänselvyys),

Ja hyvä mieli siitä, että tyär jo ”varasi” viikonlopun tänne. Ja että meillä on ”kysyntää” Oulussakin. Apsu tulee yökylään viikonloppuna! Johan siinä aamulle paljon hyviä uutisia.

Ja sitten ei muuta kuin hommiin.

Tämä uudempi mökki, Myötätuuli, meidän kakkoskoti, jossa asutaan nykyään ainakin pari kuukautta vuodesta, oli paljon helpompi ja siistimpi siivottava kuin eilisen projektina ollut Tuulentupa. Enkä edes pessyt ikkunoita. Niinpä oli aikaa myös pihahommille. Kevättulva on tehnyt mökkitien päähän pieniä tuhojaan, mistä olen tietty pahoillani, semminkin kun olen maisemoinut sitä tienoota monta vuotta ja nyt vesi on vienyt kaiken. Argh! Näin isoja on nämä mökkiläisen ongelmat.  😉

Siis enpä sittenkään valita.

En valita, semminkin kun illalla tyveni, linnut alkoivat taas laulunsa. Ja mustikkakin kukkii, eikä yön pakkanen sitä häirinnyt. Myös hillankukkia on mökkipihassa.

Huomenna jo lämpimämpi, eikä pihaa enempää siivottavaa. 😉

Kulleroiden ja korvasienten aikaan

Kullerot. Nuo pohjoisen ihanat tienvarsikukat.

Ja minähän en keltaisista kukista pidä. Paitsi auringonkukista, narsisseista, tulilatvoista, ties mistä kaikista … ja kulleroista!

Eilen kotoa lähtiessä tienvarret olivat keltaisenaan voikukkia, sitten tupasvilloja, Simossa jo kulleroita, joita jatkui Sodankylän pohjoispuolelle asti, – enemmän kuin koskaan, ja sitten myös punaisia apiloita ja siankärsämöitä. Jossain välissä jo vähän koiranputkiakin. Kaikki etuajassa. Ja ainakin kulleroita enemmän kuin ikinä olen nähnyt. Ihan keltaisenaan tienpientareet varsinkin vesien lähellä.

Kulleroita poimin mökille tuotavaksi jo Peuran kahvitauon yhteydessä. Vähän ovat jo yli.

Mökkisunnuntaiaamuna kaurapuurokipposten äärellä pohdimme minne tänään suunnataan, mitä tehdään? – Juuri tämä on elämässäni nykyään, ja varsinkin täällä pohjoisessa, niin mukavaa, että aamulla voi päättää mitä tehdään. Noh, kun kerran oli luvannut tälle päivälle vielä aika sateetonta ja suhteellisen lämmintä (+ 10 – 15 C) säätä, niin päätimme yhdistää korvasienten etsinnän ja pienen patikoinnin. Siinä se aamupäivä meni.

Melkein kolmetuntinen tunturissa ja tuomisina muutama litra korvasieniä. Juuri niin kuin oli toivottukin. Jossain välissä satoi puolisen tuntia vettäkin, mutta minulla repusta viitta ja Pehtoorilla ”tarpeen mukaan vedenpitävät kamppeet”.  Siis ei isompaa huolta sateesta. Mikä kylllä oli metsällekin ihan hyväksi. Kovin on täälläkin kuivaa. Mutta ei niin kuivaa, etteikö sieniä olisi, 😉 .

Iltapäivän aluksi päätimme ajella Kaunispäälle lounaskahville ja -kaakaolle. Vähän oli minulla kuvausodotuksia, mutta ainoa kelvollinen otos on pilvestä, joka näytti makaavan juuri meidän mökin päällä. No siinä se päivän makasi, satamatta.

Pihapiirissä ja vanhan mökin, Tuulentuvan, hyvin alustavassa siivouksessa (huomenna jatkuu), sekä sienien ryöppäyksessa kului iltapäivä. Korvasienten käsittelyssä menee enemmän aikaa kuin etsimisessä ja poimisessa. Mutta on se sen väärti.

Ja nuorison kanssa viesteillessä. Heitähän tietysti ikävä, ja hassu tunne oli se, kun Pieravaaran juurella metsässä yhtäkkiä kaipasin Maisaa. Maisasta oli nuoruusvuosinaan hyvää vauhtia tulossa erinomainen korvasienikoira ja hän piti minustakin aina huolta: haki mukaan laumaan. Tänään ei kukaan hakenut, ja niinhän taas kerran olin hieman ”sivussa”. No mutta suunnilleeen kartalla. Ja yhtämatkaa sitten palasimme möksälle.

Pitkän kaavan mukaan tein meille safkaa, punaviinipullonkin avasimme (uusi Valpolicella oli kyllä ihan erinomaisen hyvää. Sopi Agnus-fileiden ja korvasienikastikkkeen kanssa vähintäänkin erinomaisesti). Ja voin kyllä suositella melkein mille tahansa kesän (grilli)ruoalle. Juhannusviiniksi?

 

Tunturiin en tänään ottanut kameraa, ja kylläpä oli vaikeaa kulkea. Niinpä sitten puhelimen kameralla koetin ottaa kuvia (kaikki tämän postauksen kuvat järkkärillä, ei puhelimella) . Ja tein eka kertaa elämässäni (surkean) videon yhdistellen monia kännykuvia Ja lähetinpä sen sitten Instagram-tililleni. Ei ole mun juttu tuo,… Huomenna taas oikean kameran kanssa touhuissa, vasen käsi on jo liki särytön! Nyt purolle! Siellä paistaa aurinko!

Mökkilomalle tupsahdettiin

–  Minähän en mökille lähde jos sinne lupaa kylmää ja vettä!

Niinhän minä sanoin, ja Pehtoori oli ihan samaa mieltä.
Ja mitä näyttää säätiedotus?

 

Tänne me tänään kuitenkin hurautettiin. Kertoo mistä? – Oli vain jo päästävä tänne. Olemaan, liikkumaan ja tekemään.Ja täytyy nyt sitten vain ajatella, että  ”sää on asenne- ja pukeutumiskysymys”. Eikä näissä arktisissa oloissa ole huolta itikoista, eikä harmita olla sisällä ikkunoiden ja seinähirsien pesupuuhissa. Sitä paitsi tänään on ollut mitä mukavin keli. Olimme perillä kolmen tienoilla, ja siitä saunaan asti (joskus yhdeksän aikoihin) on oltu ulkona.Tänään on kansallinen saunapäivä ja kansainvälinen ginipäivä. Ihan vaan näiden teemapäivien vuoksi oli sauna lämmiteltävä ja Napue-drinksut tehtävä. Ja satsattava myös kuvaamiseen: niistä ja monesta muusta tänään monta myyntikuvaa olen saanut aikaiseksi (tässä vielä viimeistelemättöminä).

 

Kovasti koetin olla käyttämättä vasenta kättä ja aika paljon pystyy tekemään sitenkin. Minä jäin pihapiiriin ja lähimetsään kun Pehtoori halusi lähteä iltalenkille, ja otti – onneksi – pussin ja puukon mukaan. Palasi parin tunnin päästä muutama korvasienikilo mukanaan. Jihuu. Juhannus ja joulu sekä kalaasit tältä osin turvattu!

Samaan aikaan toisaalta: minä ”koristelin” saunaa, ja muutakin kuvausrekvisiittaa (tulette vielä näkemään) ja niitä sieniäkin (löytämättä) hain metsästä. Saunakuvaa mietin jo eilen Oulun torilla ja etsin vihtoja, mutta ei niitä ollut.

Täällä ei ole koivussa vielä lehti ihan täysikokoinen, ja totta puhuen, en osaisi kunnon vihtaa tehdäkään. Yli puolivuosisataa sitten Perniön pappa yirtti minulle opettaa sen tekemistä Nurmijärven mökillä, ja myöhemmin isäkin, mutta enpä ole koskaan itse tehnyt. Osaatkos sinä? Kuinka moni Tuulestatemmatun tekijöistä osaa tehdä hyvän vihdan, jossa on kunnon vittaksista punottu varsi?

Tyydyin siis koristelemaan saunan muutoin.

Ja kuinka hyvälle se sauna tänäänkin tuntui. Ja kuinka hyvälle notskimakkara maistui. Ja puron solina kuulosti. Ihan on lomafiilis.

Mökillä toiminnan päivä

Tänään ollut touhupäivä, aurinkopäivä, rinnepäivä, saunapäivä, kuvauspäivä, kaveripäivä, nettisivupäivä, oikeastaan aika kiire päivä.

Kuinka ollakkaan Saariselkä on taas kerran houkutellut myös tuttuja näihin maisemiin. Kalaasiystäviä tuli hiihtopäivän jälkeen meille lapaksille. Vähän meni säveltämiseksi, mutta jotain kehittelin. Ja juttua viiden hengen porukastamme lähti.

Mäessä olisin voinut olla vaikka ja kuinka kauan. Aurinkoa, lämpöä, huikean hyvässä kunnossa olevia rinteitä, yksikseen oloa, liikkumista, ja polvikin toimi.

Nyt jo pilviä taivaalla, loppuuko tämä paiste? Huomenna jo kohti kotia?

Aurinkoa ja luontoa kameran etsimessä

Jotenkin päivän piti alunperin mennä eri lailla kuin meni. Ihan lähtien säästä. Piti olla puolipilvistä tai jopa pilvistä. Ei ollut!! 😀 No voi harmi, joten ei ihme, että kameran muistikortilla onkin yhtäkkiä 300 kuvaa, eikä liikkuttuja kilometrejä moniakaan enempää kuin kaupunkielämässä.

Piti tänään myös julkaisemani Muistikuvia-nettisivut, mutta enpä julkaise, vaikka eilen iltayöllä pitkälle sivuja värkkäsin. Olen ollut päivän ulkona, en läppärin ääressä, mutta väliäkö sillä. Ehdin huomenna, ylihuomenna tai ensi viikolla… Vaikka pikkuisen kyllä harmittaa.

Mutta olen tänään leikkinyt Lensballilla, ottanut paistinkääntäjille kuvia, liikkunut siellä sun täällä, ollut koko päivän ulkona, tehnyt hyvää ruokaa, kieltäytynyt kirjallisuuden ja sohvan kutsusta, hoidellut pressen tehtäviä (kuinkahan kauan enää viitsin?), chattaillut lasten kanssa ja miettinyt huomista tarjoilua, …

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Minulla on uusi kupilka! Se on tuossa kuvassa. Se tulee olemaan vielä monissa kuvissani. Kuka tietää mikä on kupilka?

Aurinkoa, mutta vain pilvessä

Mitä kotityöt on mökillä? Mökkityöt? – Noh, joka tapauksessa niitä tänään, hyvin rajallisesti kylläkin. Pientä siivousta ja pyykkiä ja sen sellaista. Noita touhusin odotellessani, että rupeaisi paistamaan. Ei ruvennut. Lämpö nousi reilusti, ja pieniä pilkahduksia sinistä taivasta, mutta ei paistetta. Lähtäkkö mäkeen, ladulle vai tepastella tässä pikkuteillä. Lopulta päätin ajella Kiilopään juurelle, ja kavuta se huipulle. Nyt kun hiihtoloman vinkkelipatikan jälkeen tiesin sinne menevän myös talvireitin. Pehtoori lähti tepastelemaan tasaisella.

Enimmäkseen kuvat valkoista valkoisella. Hanki, jota riittää, on valkoista, ja taivas pilvessä aika lailla valkoinen.

Kiilopään huipulle päästyäni oli pieni päivänpaisteen hetki kohti Sokostia, ja maisemaan tuli sinisiäkin sävyjä. (Joita toki kuvankäsittelyllä tässä läppärillä vahvistin 😉 )

Saariselän korkeimmat tunturit ovat käymättä, vaatisi patikkaa yökunnissa, pari, kolmekin vuorokautta kuluisi, että tuonne yli 700 korkeiden tuntureiden luo ja laelle pääsisi. Enpä taida koskaan päästä. Liian huonokuntoinen ja mukavuudenhaluinen olen. Kaukaa käyn noita tuntureita aika ajoin ihailemassa, kuvaamassa.

Vaikka on pilvessä, on valoa paljon. Jotenkin koko ajan on vähän väärässä kellonajassa koska valon määrä on kovin eri kuin 500 kilmetriä etelämpänä. Aurinko nousee jo heti viiden jälkeen, laskee vasta yhdeksän jälkeen. Enemmän kuin puoli tuntia pidempi on päivä täällä kuin Oulussa ja yli tunnin pidempi kuin Helsingissä, toisaalta eipä täällä väliä, mitä se kello on. Ei mitään. 😉

Rantasaunaan ja ruokapöytään mennään kun siltä tuntuu, ei katsota kellosta.

Mäkiveteraani laskemassa …

Pitkästä aikaa. Viime vuonna en, mutta nyt. Olin tänään mäessä, rinteessä, laskemassa. — ihan miten kukin haluaa ilmaista. Silloin kun tämän rakkkaan harrastukseni aloitin, puhuttiin slalomista.

”Laskettelu-urani”  alku oli Vuokatissa (uskokaa pois; minulla on siitä kaitafilmi!!  🙂 ) – hyvänen aika puolivuosisataa sitten!!. Kaunispäällä olin laskenut Järvisillä = tavallisilla suksilla tätini kanssa jo ennen kuin eka kertaa punaiset Titanit ja Le Trappeur -nahkamonot jalassa pääsiäisenä 1971 uskaltauduin ankkurihissin kyytiin.

Laskettelu-urani koko lyhyt historia on täällä. Tuon linkin takana muuten kuva lasketteluvarusteista, jotka tänäänkin olivat ihan toimivat! 😉 Ja tänään oli mäessä monta muuta kaltaistani ”veteraani-laskijaa”; sukset, monot, kypärät, kamppeet eivät ihan pintamuotia eivätkä Skimbaaja-lehden kansikuvista poimittuja, eivätkä TM-testeissä parhaaksi rankattuja suksia, mutta letkeää laskettelua, laskemisen iloa, ja selvästi myös paljon laskuja takana, – tyylikkäästi ja vauhdillakin sujui alasmeno. Taitaa olla niin, että tähän aikaa vuodesta nuoremmat, työtätekevät, eivät niin vain pääsekään mäkeen, tai sitten jo suuntaavat lomillaan etelämmäs, Lappi ei ole ykköskohde tähän aikaan vuodesta. Vaikka joskus kyllä kannattaisi.

Kuva on Kaunispäältä Iisakkipäälle. Ei muuten ollut ruuhkaa hissijonoissa, mutta rinteet huikean hyvässä kunnossa. Olipa ilo olla tuolla! Vaikka melkein koko päivän olikin pilvessä, on ollut tyven ja lämmin (+ 5 C). Siis ei edes tuolihississä ollut kylmä.

Pehtoori oli tänään ladulla, ja kun palasin mäestä iltapäivällä, oli minulla saunan lämmityshuki. Sekin voi olla, ja oli, ilo.

Ja kun tyttären kanssa viesteilimme, muistin viimeistään silloin olla iloinen, että nyt tai siis huomenna ei onneksi tartte aamuviideltä herätä saunaan ja kuudelta lähteä ajamaan Ouluun ja ehtiä kahdeksi kandiseminaariin. ja lukea matkalla 1 – 3 kandityötä. On tässä vanhenemisessa puolensakin.

Huomenna heräämme kun on sen aika, niin kuin tänäänkin. 😀