Mökkiharrastus

Muistan, kuinka kymmenen – tai ehkä jo 20 – vuotta sitten luin joskus lehdistä tai kuulin jonkun kertovan, että joku ”harrastaa mökkeilyä”. Silloin mietin kovasti, miten ihmeessä voi ”harrastaa mökkeilyä”. Silloin minulle mökkeily tarkoitti enimmäkseen äidin mökillä vietettyjä hiihtoloman puolikkaita tai vuoropääsiäisiä (vuorotellen veljeni perheen kanssa) täällä Hangasojalla. Äiti väistyi lastensa edestä, kun tänne tulimme lapsinemme laskettelemaan, hiihtämäään, oleilemaan – hän oli laittanut kaiken valmiiksi, siivosi ennen ja jälkeen lähtömme (tai siivosi uudestaan ja isommasti, vaikka me omasta mielestämme pidimme hyvinkin huolen ainakin omista sotkuistamme 😉 ), piti huolen että klapeja (ihan vaikka vain kriisiaikojen varalle asti) oli tarpeeksi. Tiedättehän ”Polttopuut eivät ole leikin asia”)) ja että vessapaperia oli tarpeeksi 😉 ).

Joskus harvoin olimme täällä syksyllä, emme koskaan kesällä. Äiti oli, mutta me emme. Noin niin kuin enimmäkseen se meni noin. Ja joskus kävimme isäni mökillä Iissä – minä monena kesänä vietin päivän tai pari lasten kanssa siellä. Iskä ei silloin useinkaan ollut paikalla, mutta mieluusti päästi meidät mökilleen. Me ´olimme´, emme harrastaneet

Kesä 2006 oli ensimmäinen,  jolloin meidän perhe alkoi ”harrastaa mökkeilyä”. Ehkä sen voisi joskus ilmaista niinkin, että meillä on nyt toistakymmentä vuotta ollut  500 kilometrin päässä kotoamme loputon työleiri, jonka toiminnasta olemme ihan itse vastuussa tai sitten niin, että on oikeasti kiva touhuta kaikenlaista pientä ja vähän isompaa (vaikka nyt kokonaisen mökin tai ehkä enemmänkin kakkoskodin) rakentamista. Useimmiten ei tule ajatelleeksi täällä puuhailua rasitteeksi tai työksi, siis me ”harrastamme mökkeilyä”. Niin olemme tänäänkin tehneet.

Hiekkakuorma ja mullat on levitetty, heinääkin vähän kylvetty ja aamupäivä meni mökin siivouksessa, kunnolla on nyt kuurattu. Ikkunat pesty, matot hakattu, lattia luututtu, — kaiken kaikkiaan ihanan puhdasta ja kirkasta on nyt. Harrastaminen tuntuu ja tuoksuukin hyvälle.

Siiinä ne on vierekkäin: oikealla Tuulentupa ja vasemmalla tämä meidän Myötätuuli. Näettehän kesän lämmön  …

Illansuussa kävin kameran kanssa purolla, vähän lähimetsässä, pitkästä aikaa makrokuvia, kukkakuvia, kun niille oli vähän tarvettakin… Ja kulleroitakin! Ja puron kimmellystä.

Aurinkoinen mökkisunnuntai

Mitähän tälle sunnuntaille keksisi? – Päätin lähteä Laanilan Kultareitille.

Kulta-Jaskan mökillä olen käynyt ennenkin. Yksin ja yhdessä. Hänen elämänsä on aika ainutlaatuinen. Ks. alla oleva postaus.

Lähdön pitkittämistä

Tuossa edellisessä postauksessa ei ole kuvaa hänen saunastaan… Siispä tässä.  Se on meidän rantasaunan kokoinen, mutta meillä on kuitenkin vähän huoliteltumpi. Mutta tämä oli Jaskan sauna 30 vuotta. Ja se, kuten vastaava mökkinsä ovat viiden kilometrin päässä pikitiestä ja talvella umpihankien takana.

Päivän pyöräilykierros oli melko lyhyt, mutta reitti on vähän vaikeakulkuinen, olkoonkin, että täällä on käytettävissä oikein jousitettu maastopyörä. Niinpä pyörälenkin jälkeen oli aikaa ja energiaa muuhunkin.

Kun iltapäivälläkin paistoi aurinko, eikä edelleenkään ollut sääskiä, oli hyvä jatkaa projektini parissa.

Perinteinen multakuorma

Mökkitien päässä, meidän kohdalla on tiessä monttuja, tulvaveden rapauttamaa kivistä (rumaa) röpellystä ja mökkipihalla, varsinkin puronrannassa on monttuja, jotka kaipasivat täytettä (olen monta vuotta koettanut niitä lehdillä ja neulasilla täyttää, mutta tulos on ollut aika vaatimaton), joten pyysin Pehtooria tilaamaan minulle hiekkakuorman mökille. Ihan itse pyysin! Ja sehän tuli perjantaina melkein heti, kun itse olimme perillä. Ja siitähän on minulle ollut iloa ja tekemistä. Ja vielä on pari kuutiota lapioitavana.

Pehtoori hoiteli lähitienoon tuulenkaadoista saunapuita, ja Tyär lepuutti jalkojaan, kävi kylillä (urheilu)hierojallakin, kun olin sellaisen hänelle hommannut. Ja sitten taas vain olimme, chillailimme, völläilimme.

Ja illansuussa sitten jo paljon edellisiä päiviä vaatimattomampi sapuska: paljon kasviksia eri muodoissaan ja Artesaani Gouda-makkaraa. Sepä olikin hyvää. Ja avasimme tutun tuoteasiantuntijan (Juniori) suositteleman viinin: ihan täsmäviini tähän kesään ja tähän seuraan. Portugalilainen vinho verde Escapada. Rose. Kepeä, kelpo, kesäviini. Escapada tarkoittaa pakoa, mutta myös tempausta. Joten sopii oikein hyvin ”pyörällä läpi Suomen” -ideaan. Eikä maksa paljon. Ja siinä on pyörän kuva! 😀

Suopursujen kukkiessa, valon määrän edelleen hämmästyttäessä ja mökkisunnuntaina rauhassa …

Lapista ja Lappiin

Pako Lapin mahdollisesta takatalvesta kotipihan vehreyteen alkoi jo hyvissä ajoin ennen kahdeksaa. Hangasoja– antapelto taittui sujuvasti ja nopsasti. Maanantaina aamupäivällä Rovaniemen pohjoispuolella ei ollut paljon muuta liikennettä kuin matkailuautoja,- ja Sirkus Finlandia.

Lähtö mökiltä ei juuri riipaissut, oli sen verran kylmää ja sumuista. Sitä paitsi paluuseen mökkimaisemiin ei ole kuin muutama viikko. ”Me tulemme taas … ” Olemme luvanneet olla mökillä 29.6., sillä silloin Esikoinenkin tulee sinne.

Ja vähän erikoisempi tyttären reissu tällä kertaa on: ei tule lentäen, vaan tulee pyörällä! Aikoo siis pyöräillä Helsingistä Saariselälle, ja siitä vielä Nuorgamiin. Kesälomamatka läpi Suomen! Polkien pyörällä, eikä mitään sähköavusteista pyöräilyä, vaan vanhalla 7-vaihteisella Tunturillaan sykkelöi. Ei ole paljon ilmastokuormitusta tällä lomamatkalla.

Tytär on jo koko kevään ja kesän treenannut erityisesti tätä varten. Itse asiassa on koko aikuisikänsä liikkunut paljon (juossut, pyöräillyt, salitreenannut) ja on peruskunnoltaan hyvässä kunnossa, ja nyt huhtikuun alusta asti on polkenut jo 2000 km. Käynyt viikonloppuisin Hakaniemestä Hyvinkäällä tai ottanut pyörän mukaan ja mennyt junalla Hämeenlinnaan ja sitten polkien palannut Helsinkiin. Ja esimerkiksi Kerava tai Vihti, ja pääsiäisenä Oulussa ollessaan Liminka ja Ii lenkkiensä kohteina.

Matkapyöräilijä on opetellut paikkaamaan pyöränrenkaan, kiristämään kettinkiä ja lukenut muiden Suomen läpi polkeneiden blogeja ja artikkeleita. Polkenut kylmässä ja kuumassa, tuulessa  ja tuiskuissa, joten ei mikään hetken päähänpisto tai kylmiltään lähtö ole kyseessä.

Nyt kun Tyär on lupautunut yöpymään matkan varrella asuvien kavereidensa luona (Tampere, Raahe, Rovaniemi) sekä tietysti kotikotona ja mökillä, ja ylipäätään kaikilla etappipaikkakunnilla jossain sisätiloissa, eikä satunnaisessa telttamajoituksessa jossain sivutien varrella, kuten alun perin ajatteli, en enää ole niin kovin huolissani. Päivämatkat eivät vaadi henkihieveriin polkemista, pyörä on huollettu, lukkopolkimet ja satulalaukut ja varusteita hankittu etc.  Ainoa mikä minua – kovastikin – huolettaa on liikenne. Ja erityisesti pohjoisen nelostien olemattomat pientareet.  (ks. kuva rekoista ja tiestä yllä). Kapeilla teillä, joissa liikkuu aika paljon rekkoja ja rajoitus on 100 km/h, ei pyöräilijä ole oikein turvassa.

Mutta torstaiaamuna klo 7 on startti Hakaniemen rannasta. Hyvin se menee, eikä minua oikeastaan edes ihmetytä tämmöisen lomamatkan keksiminen; ei ole ensimmäinen haaste, jonka lapsi on itselleen laittanut.

Pyöräilijä on aikeissa pitää kännykällään reaaliaikasta blogia koko reissunsa ajan, mutta blogi ei ole vielä auki. Olen kuitenkin saanut luvan laittaa linkin tänne, kunhan matka starttaa. Josko haluatte seurata seikkailuaan…

Kolme vuodenaikaa viidessä päivässä

Tulimme tänne mökille Hangasojan varteen myöhään tiistai-iltana. Olemme olleet nyt yhteensä viisi kokonaista päivää täällä. Ja näinä päivinä on koettu lehdetön, lumeton kevät, huikea itikaton (helle)kesä ja sateinen, kylmä syksy.

Jos jäätäisiin tänne vielä tiistaiksi kuten alunperin oli tarkoitus, saataisiin samalle viikolle vielä talvikin! Mutta ei me jäädä. Autossa on kesärenkaat, joten palaamme maalikyliin jo huomenissa.

Tänään on ollut jo vaikea keksiä tekemistä, kun on ollut niin kylmä: +7 C ja lisäksi on sadellut liki koko päivän. Satunnaisina sateettomina tuokioina on käyty ulkosalla: vähän vielä pihasiivouksia, lenkkiä, saunan lämmitystä, sen sellaista. Mutta vaikka kuinka yritän, en voi väittää, että ulkoilu olisi ollut erityinen nautinto.

Ja sitten on todettava – vähän häpeillen, vai sittenkin leuhkien 😀 – että aamupäiväni kului siivoillessa. Helluntaisunnuntai voi kulua näinkin. Vaikka ei täällä nyt niin likaista edes ollut. Mutta pyykkiä, vähän kaappeja, puupintojen käsittely öljyllä, vähän sitä sun tätä.

Illansuussa sitten ihan lerppuilua ja pakkailua. Onhan tämä sateen ropina kattoon ihan viehättävää, mutta uskotaan vähemmälläkin. 😉

Ei valittamista

Nyt on +30 C. Mökkiterassilla. Näillä raukoilla rajoilla on +30 C. Tässä on useammin ollut miinus 30 C kuin plus. Nyt on plus. Ja leppeä tuuli tuntuu ihanalle. Olo on hyvä. Flunssa jäi viime öiseen kymmentuntiseen uneen, – tai yöhön tai johonkin.

Tänään olemme olleet reippaita, liki nuhattomia, vähän käheä-äänisiä kylläkin, mutta siitä viis. Pikaflunssan jälkeen olo tuntuu nyt kaksin verroin tavallista paremmalle, erinomaiselle.

Eilen illalla tullut klapikuorma (= kolme heittokuutiota = parin tulevan talven sauna- ja takkapuut) on nyt sisällä liiterissä, ikkunat on pesty, on liikuttu ja on saunottu (en uskaltanut helteestä huolimatta vielä puroon, ehkä huomenna sitten), ja vain oltu. Minulle se oleminen on usein isomman ponnistelun tulos kuin jonkun tekeminen.

Hyvin kuvaavaa olemiselleni on, että vietin pitkän tovin, ehkä tunnin, toistakin, jotta sain otetuksi tämän kuvan.

Oli etsittävä materiaalit, testailtava ”purjehduskelpoisuutta”, vaihdettava purje, vuoltava pohjaa… testattava. Sitten etsittävä kuvakulmaa, säädeltävä kamera, laitettava purjehdusalus puroon, juostava alavirtaan, tarkennettava vielä kerran .. tehtävä tämä jotensakin sata kertaa tai noh ainakin kymmenen kertaa… Ja tässä tulos. 😊

Perhechatissa jo järjestin tästä kilpailun (joka ei kyllä ihan helpolla ratkennut), ja järjestänpä sen nyt täälläkin. Kuvan nimi on ”Kaarnalaiva seilaa purossa”. Ja tehtävä on: etsi kuvasta kaksi (asia)virhettä. Siis etsi kuvasta ne jutut, jotka eivät vastaa kuvan nimeä.

Kaikkien kommenttikenttään vastauksensa jättäneiden kesken arvon palkinnon: jotain, mitä löydän meidän legendaarisesta, mökin lähikauppa Kuukkelista. Jotain pientä kivaa, joka on helppo postittaa. Voitte olla varmoja että se on jotain uniikkia. Huomenna on kauppareissu, joten silloin hankin.

Siis varsin leikkimielinen kilpailu. Osallistu sillä mielellä. Ja vastaukset ensi tiistai-iltaan mennessä. Jollet millään muotoa kehtaa laittaa vastaustasi (tai haluat varjella oikeaa vastaustasi muiden silmiltä) niin laita se minulle suoraan sähköpostilla (reija at satokangas.fi).

Purossa seisoskelun lisäksi tein tänään ihan priimaruokaa: ihan tavattoman isotöistä. 🙂 Laitoin maustetut kukkakaalit uuniin ja leikkasin valmiin ”Lempeästi pippuroitu” -viljaporsaan sisäfileen palasiksi ja vihjaisin Pehtoorille, että nuo pitäisi grillata. Sillä aikaa tein kipollisen fetavaahtoa. Ja voi mahdoton, kuinka hyvin söimmekään. Joku halpis chileläinen cabernet sauvignon ohessa ja perjantai tuntui niin hyvälle. Sellaiselle ”elämä on”.

Nämä on niitä päiviä, jolloin muistan olla ihan erityisen kiitollinen siitä, että meidän elämässämme on mökkielämä. Että on Lappi. Että on kesä … että on.

Mökkipihan lämmössä

Istun mökin terassilla. Ulkona. Ehkä kolme kertaa aiemmin olen blogin yli kymmenvuotisen historian aikana voinut postata istuskellen tässä.

Tänään on ollut juuri sellainen päivä kuin toivoinkin. Ilman Buranaa ei olisi ollut. Enkä minä edes saisi syödä Buranaa (aika vastikään uusiutunut vatsakatarri 🙁 ). Mutta kun flunssa. Nyt se on minullakin. Mutta kielletty Burana esti sen pilaamasta mitä mukavinta kesäpäivää. Päivää, jolloin tänne Koilliskairaankin tuli kesä.

Emme tautisina lähteneet kapuamaan tuntureille, vaan päätimme pitää mökkipihapäivän, mihin kuului myös lähimetsässä samoilu ja minulla pieni pyörälenkkikin. Ihan ilman mitään sähköapuja Piispanpysäkille ja takaisin – mutkan kautta. Ja ajelin pari kilometriä IsoaPikitietä. Siis nelostietä (tai Jäämerentietä – ihan miten vaan), ja kyllä siinä pieni huoli heräsi, kun tajusin kuinka maantiepyöräily varsinkin täällä pohjoisen verraten kapeilla maanteillä on vaarallista.  Palaan asiaan tässä joku päivä…

Pehtoori sahaili (ihan vaan pokasahalla ja pohti ääneen, että on metsureilla ennen Homelitea ollut melkoista) tuulenkaatoja: mökkipihassa on kolme kelottunutta mäntyä kaatunut kevään myrskyssä. Minä siivoilin oksaroskia ja haravoin, lakaisin terassit ja kaikkea muuta sellaista helppoa ja kevyttä. Hain metsästä oksia: pihaan koristeeksi ja maljakkoihin sisälle. Tarjoilin ukkelille lounasleipiä, kuvailin Porotokka-astioita.

Tein ruokaa. Olipas korvasienikastike ja italialaiset pekonilihapullat sekä kaupan valmiit raviolit aika herkkua. Ja söimme ulkona. Pelkäämättä punkkeja, kärpäsiä tai sääskiä. Niitä ei täällä ole. Vielä ainakaan.


Mutta tänään alkoi vihertää. Niin tavallisissa kuin vaivaiskoivuissakin on nyt vihreää. Niin kaunista vihreää.

Molempiin naapurimökkeihinkin tuli tänään porukkaa: kesäkuun alku on täällä hyvä aika olla.

Tuntuu epätodelliselle, että on vain kaksi viikkoa siitä, kun palasimme Roomasta Suomeen, vilpoiseen Helsinkiin. Ja parin viikon päästä on juhannus. Mutta nyt: yritänpä elää tässä. Nyt on hyvä. Ja nukuttaa. Flunssainen voi mennä kahdeksalta nukkumaan, eikö? 🙂

Alkulähteillä

Aamun kaurapuuron (missään ei tule niin hyvää puuro kuin mökillä (johtunee vedestä)) ja sähköpostien jälkeen emme suinkaan ryhtyneet pihahommiin emmekä ikkunoiden pesuun, jotka ovat kyllä to-do-listalla. Eri asia on, milloin listan hommat on tarkoitus tehdä… 😉

Ehei, ei mitään to-do-hommia: lähdimme patikalle. Lähdimme huolimatta siitä, että Pehtoorilla on melkoinen romuska – pikkuperheeltä kai saatu. Kuumetta ei kuitenkaan, ja sääkin oli mitä otollisin liikkumiseen, joten ulos. Lähtiessä puolipilvistä ja + 13 C (yöllä oli käynyt +2 asteessa). Reitiksi valikoitui Latvakuru – mökkipuron alkulähde. Valintaan vaikutti se, että tähän aikaa vuodesta siellä on vielä sääsketöntä ja että matkalla voisi tsekata korvasieniapajat.

Muutama sieni löydettiin, vain muutama. Kurun pohjan loppumatka on kohtuullisen haastavaa: sammalet liukkaita, rakkaa paljon, kaatuneita puita, ja vettä kivien välissä. Mutta ei mitään ylitsepääsemätöntä.

Merkillisen vaikuttava tuo kuru on; huolimatta siitä, että tämä taisi olla viides kerta kun siellä kävimme. Veden kirkkaus, ikiaikaiset rakkakivirinteet, jääkauden jäljet… ja hiljaisuus. Karu, kaunis Lapinmaa. Meidän ”oman” puron syntysija.

Paluumatkalla(kin) ripsaisi vähän vettä, mutta ”kesä kuivattaa” kuten Apsu toteaa – vaikka olisi mehumuki kaatunut pöydälle. 😀 Oikeasti sade ei juuri haitannut. Nousimme Ruijan polulle ja kuinka ollakkaan paluumatkaan meni puolet siitä mitä mennessä. Joka tapauksessa oikein hyvä kolmen tunnin pikkupatikka.

Saunan lämmitystä ja sapuskaa. Ja sitten pihalla – lähinnä chillailin, kuljin ja kiertelin, kuvailin, vähän siivoilinkin. Ja ihailin pientä lumikasaa, joka mökkitien päässä vielä on. Täällä ei koivussa ole kunnolla silmujakaan, hilla ei todellakaan kuki, kun ei ole edes lehtiä vielä. Purossa ei sentään ole lumireunuksia. Eikä nyt enää ole kylmäkään. Päinvastoin, iltasella jo lähes +20 C. Siis KESÄmökkeillään.

Tien päälle

Tulin iltapäivällä äidin luota ja kaupasta, ja leuhkin Pehtoorille, että kävinpä tullessa  jo kaupassa ja roudasin  reilusti ruokaa, ettei huomenna tarvi. Mihin mies sitten, että sehän on sitten sama lähteä saman tien. – Mutta ku ei oo vielä syötykään. Tai noh, jos laitan nuudelisopat? – No laita.

Niinpä syötiin, pakattiin (enemmän paperi- ja digitaalaisia juttuja sekä ruokaa kuin vaatteita), kastelin pihakukat ja eiku menoksi. Sellainen ”koska mä voin” -fiilis. Lähdettiin mökille – tuosta vaan.

Tarkoituskin oli lähteä, mutta vasta huomenna aamulla. Eipä olla kyllä vuosikausiin lähdetty illaksi tienpäälle. Tänään lähdettiin, keskelle neljän ruuhkaa. Mutta Oulu – Kemi -väli on rempassa, joten senkään takia ei kovin joutuisaa matkantekoa. Oulussa oli kesä, lämmintä ja aurinkoista, mutta jo Iissä meni pilveen ja sumu laskeutui tien päälle. Ja sellaista sitten oli koko matka höystettynä ajoittaisella tihkusateella ja pienillä sadekuuroilla. Kulleroita Simossa ja Louessa, poroja Sodankylän puolella. Ja kaupassa ei tarvinnut käydä.

Helposti on matka sujunut. Nyt (varttia vaille yhdeksän) mökille enää vajaan tunnin matka. Ja totta puhuen aika syksyiseltä nyt näyttää.

Siispä tiedossa Lapin kesän tuntoja ja kuvia lähipäivinä.

 

Aurinkoinen Lappi


Jo aamulla paistoi.

Koko päivä ulkona. Koko päivä huikea auringonpaiste, iltapäivällä jo lämminkin, eikä mökkipihassa edes tuullut.

Olimme tänään kimpassa lenkillä. Käveltiin pitkin poikin Saariselän keskustaa, kavuttiin huipulle, tultiin kävellen pulkkamäkeä alas.

Myöhäinen lounas notskilla, ja sitten kannoin kaikki kuvattavat koristeet, astiat, pääsiäisjutut pihalle, ja kuvailin.

Saunan jälkeen raukea olo, naama punainen, jääkaapintyhjennysruokaa nopeasti – sillä nälkä.

 

Kuvauksista iloa

Kyllä minä tänäänkin mietin, että entä jos en olisikaan hurahtanut valokuvaukseen (tai ruoanlaittoon)? Mitä minä tekisin, jollei minulla olisi kameraa, eikä sen kanssa jonkinlaisia tavoitteita. Tavoitteita harrastuksen – ja noh ”työn” – suhteen. Jollei minulla olisi sitä kaikkea tekemistä, jota kehittelen kuvaamisen ympärille. Olkoonkin, että suurin osa siitä – tai ehkä melkein kaikki?! – on vain omaksi ilokseni, liikuttamisekseni, oppiakseni, – edes jotain tehdäkseni…

Mitä minä olisin tänään tehnyt, jollei olisi iloa ja intoa kuvailla? – Ehkä olisin sitten satunnaisesta lumisateesta ja vähän tuhnuisesta päivästä huolimatta lähtenyt hiihtämään. Kyllä minun venähtänyt kylkeni olisi sen jo kestänyt. Kestihän se eilen kamerakaluston (kamera + 2 objektiivia roikkumassa mukana = yli 5 kg) kanssa kapuamisen Kiilopäällekin. Miksei olisi kestänyt vaikka Prospektorin lenkin hiihtämisen. Olisi varmasti. Mutta kun minulla oli ”kuvaushommia”. 😉  – Mikä loistava tekosyy!

On kuulkaa Ivaloon asti tullut ajeltua, että sain lohta ja rieskaa kuvattavaksi, on takkatulta polteltu (Pehtoori assistenttina) ja kaakaota juotu, että tunnelmaa kuviin on tullut. Pääsiäiskuvia ja parsakuvia. Kaikkea, josta on voitu samalla nauttia.

Lumisadettakin olisi voinut kuvata, ivalolaista arkea, vähän ankeaa tunturimaisemaa, mutta olen skipannut ne.

Olen vain nauttinut tästä valinnan mahdollisuudesta. Tehnyt hyvää ruokaa. Alkuun oli lohileipiä ja jälkkkäriksi lettuja. Noin niin kuin tiistairuokana. 😉 Tekisi mieleni sanoa ”Koska mä voin”.

Huomenna taas sitten enemmän ulkona.

Sunnuntait ovat erilaisia

Sunnuntai on mökillä erilainen kuin kotona. Niin kuin tietysti kaikki päivät.

Toisaalta mökillä sunnuntait eivät juuri eroa muista päivistä, arki ja pyhä ovat yhtä juhlaa. Mökillä kaikki päivät ovat periaatteessa liikkumisen, saunomisen, hyvin syömisen, levänneen olon päiviä.

Niin tänäänkin. Tääällä 10 tunnin yöunet ovat normi. Varsinkin silloin kun ollaan kaksistaan. 10 tuntia! Sellaista ei kotona kovin usein tapahdu.

Nyt (klo 18.30) paistaa aurinko. Ei paistanut aamulla, eikä aamupäivällä. Satoi lunta, pyrytti välillä ihan reilustikin. Eli lumen syvyys on edelleen lähellä metrin (virallinen tieto 83 cm). Pehtoori kävi hiihtämässä. Minä lämmittelin saunaa, yhdellä kädellä kannoin vesiä, istuskelin saunan kynnyksellä, tuoksuttelin koivuklapeista lähtevää ihanaa tuoksua, lisäsin puita, otin muutaman kuvan. Vähän lumitöitä. Pientä kulkemista. Ja sitten saunoin. Sunnuntaina aamupäivällä! Sitäkään en tee koskaan kotona. En edes sauno kaupungissa. Tänään saunoin.

Päätimme tänään käyttää ”ravintolakortin”; kuten tapana täällä on niin kerran mökkiviikon aikana käydään kylillä syömässä. Tänään paikaksi valikoitui, pitkästä aikaa, Laanilan Kievari. Kun kerran on sunnuntai. Siellähän on sesonkien aikana sunnuntaibrunssi. Minusta kyllä enemmänkin sunnuntailounas. Kolmen ruokalajin menu: alkupalat buffasta, pääruokavaihtoehtoja on aina kaksi (tänään hirvi ja ahven), ja sitten taas jälkkärin saa koota noutopöydän antimista.

Lakritsigraavattu lohi! Sitä vielä teen kotona. Se oli kyllä hyvää. Kuten graavattu lahna, marinoitu feta, riimihirvi — ja pääruoka. Se on tuolla juuri sopiva runsaan alkupalapöydän jälkeen. Erinomaisesti paistettu ahvenfile runsaalla voilla ja lisukkeena vähän parsaa ja kukkakaalia. Ihan mun lemppariruokaa.

Paluumatkalla ohitimme Laanihovin mainoskyltin legendaarisista monotansseista (”monona sisään, stereona ulos” 😉 ). Ja suksista päätelllen (kuvan ulkopuolella pari muutakin telinettä) väkeä siellä oli. Ja taas me skippasimme tämän kulttuuritapahtuman.

Tänään vielä pieni mahdollisuus revontulille, ehkäpä jaksan odotella…

Lapinhullun onnen päivä

Hangasojan huomassa oli tänään aamupäivällä pilvistä. Ei kylmää, eikä satanut lunta, mutta vähän tylsän harmaata.

Pehtoori lähti hiihtämään joskus ennen puoltapäivää, minä vetosin kylkikipuun ja posteiluun, tein sienisalaattia, sokeroitua sipulisalaattia ja sitten oli lähdettävä ulos.

Ihan vahingossa ajauduin, löysin, Iisakkipään talvipatikkareitille. Se meidän sama, ”iänikuinen” Iisakkipään reitti oli pohjustettu myös talvipatikoijille, lumikenkäilijöille. Minullahan ei mitään lumikenkiä ollut (onneksi), mutta kamera oli (tietysti, onneksi ).

Viimeinen kilometri huipulle oli oikeasti aika haasteellinen (tuulta, polku hukassa, upottavaa lunta), mutta merkillistä, miten se tuntuikaan mukavalle.

Kaiken kaikkiaan kaksi ja puolituntia sujui niin ajatuksettomasti, vain liikkuen, kuvaten, kavuten, katsellen. Ja nauttien. Voi ihmiset, tulkaa Lappiin joskus.

Illansuu, ilta – lepoillen, hyvin syöden, mökkeillen.

Ja niin tyytyväisenä kunnon ulkoilusta, liikkumisesta.

Vasta perjantai

TGIF. Että onneksi on perjantai. Nyt voisin vääntää sen niin, että onneksi on VASTA perjantai. Jotta ei tänäänkään tarvinnut kohti kotia mökkimaisemista lähteä. Onneksi.  Niin hyvä olla täällä, ihan herran kukkarossa, vailla mitään velvoitteita.

Tänään on lauhin päivä viikkoon, – vain – 16 C, ja iltapäivällä taisi olla vähän vähemmänkin. Tosin tunturissa tuuli aika lailla, mutta sehän tarkoitti punaisia poskia, joten ei valittamista.

Aamupäivän käytin ”studiokuvauksiin” – tai siis erilaisiin tuote-, ruoka- ja juomakuvauksiin, joihin vain täällä mökillä on mahdollisuus (sopiva valo, astiat, miljöö). BTW tällä viikolla olen ottanut reilusti yli 1000 kuvaa. Melkein kuin olisin jossain pidemmälläkin reissulla. Mutta täällä valo ja varjot, maisemat  ja maut vaihtelevat koko ajan niin paljon, että on ”pakko” kuvailla.

Maan ja taivaan rajalla. 

Ja ulkona olo on myös tärkeää. Sitäkin olemme tänään tehneet. Molemmat tahoillamme tuntitolkulla, ja sitten kohtasimme Saariselän keskustassa. Päätimme lähteä tutusttumaan alueen uuteen ”nähtävyyteen”: Nordic Light Hotel, ja sen ravintolat.

Tiedättekös mitä tuolla maksaa yksi yö?   – Aika paljon. Mutta paljon siellä silti näytti olevan turisteja.

Vähän yllättäen ”meille paikallisillekin” on syntynyt liki sadan igluhuoneiston, ravintolan ja kaikkien muiden palveluiden kokonaisuus ihan lähelle Saariselän keskustaa – tai oikeastaan osaksi sitä. Siis Nestettä vastapäätä nelostien länsipuolella on iso iglukylä, jonka pihalla on Ice Bar & Restaurant.

Kävimme baarissa. Jääbaariin on kympin ”sisäänpääsymaksu”, jolla saa lämpimän juoman: mehua tai kaakaota, terästettynä tai ilman.

Kyllähän me mökkiläiset suuren maailma meiningistä olimme ihmeissämme…

Kaakaot nautittuamme jatkoimme tepastelua.

Ilta kotosallla -mökillä tietysti.

Ja ilokseni puhelukin.

Onneksi on vasta perjantai.

Kultakylän kujilla ja metsässä

Aamulla näytti pahalta. Pakkanen on laskenut, joten mittarissa enää vain – 20 C. Ja sääennuste uhkasi, että päivän mittaan lauhtuu vielä lisää. Onneksi sentään ”tuntuu kuin” näytti – 26 C ja puut heiluivat lupaavasti kertoen tuulen ja vinkan olevan tosiasia.

Hieman kierrellen ja kaarrellen onnistuimme kuitenkin molemmat keksimään hiihdon sijaan muuta tekemistä ja liikkumista.

Mie lähdin kohti etelää: Kultakylään ja Tankavaaraan etsimään kuvattavaa ja kävelyreittejä, – ja löysinkin. Ja jatkoin vielä Vuotsoon, joten sain hyvinkin koko iltapäivän kulumaan. Ja Pehtoori oli pudotellut lumet mökkien ja liiterin katolta, lapioinut lunta paikasta toiseen.

Villin lännen kadulla oli kovin kalseaa, mutta myös hiljaista. Kuten koko Tankavaaran alueella. Ihan hiljaisessa maisemassa yksikseni sain kuljeskella.

 

Ei tuullut, eikä kyllä tuntunut edes kylmältä.

Ja sitten talvipatikalle.

~~~~~~~~~~~~~~~~

Pikakysely: tiedätkö, mikä on ”pirttipäivä”?  Ja jos viitsisit myös vastata (”muu”-kohtaan), mitä se sinun mielestäsi tarkoittaa… Kiitos jo etukäteen.


Ivalossa retkellä

Siellä minä tänään seisoin yksikseni (vain Canon seuranani) Ivalojoen jäällä iltapäivän auringossa – 26 Celsiuksen pakkasessa saamelaisten kansallispäivänä. Nuo etäisyydet mietiyttivät. Ja varsinkin kun ajattelin niitä sata, tai kaksisataa vuotta sitten, – silloin kun ei ollut moottorikelkkoja. Mietinpä siis historiaa. Omaanikin.

Mietin, että joskus ennen minulla oli ihan tapanani – vuosikausia, vuosikymmeniä – viettää helmikuun keskiviikot (ja aika lailla kaikki muutkin päivät, ainakin arkipäivät) yliopistokampuksella touhuten kaikenmoista – silloin oli paljon lämpimämpää, touhukkaampaa, kiireempää. Ja monta muutakin asiaa oli toisin. Hyvin silloin, hyvin nyt. 

Olin päivän kuvausreissulla, Ivalon suunnalla enimmäkseen. Huolimatta, että autolla sinne ajelin, tulin kuitenkin melkein sen 10 000 askelta siellä ja matkan varrella tepastelleeksi. Pehtoori oli saman verran touhunnut mökin pihapiirissä ja lähitienooolla.
Minulla ei niinkään mökkihuoltoon ja liikuntaan liittyvää liikkumista, vaan etsiskelin kuvauskohteita, tutustuin Ivaloon entistäkin paremmmin. Ja etsin saamelaisten lippua, – onhan tänään saamelaisten kansallispäivä. Kunnantalolta löysin, mutta kun se oli kietoutunut lipputangon ympärille, niin ei ollut oikein kuvattava. Etsin koulua tai sairaalaa, joiden pihalla arvelin lipun löytyvän. Enpä olekaan vuosiin Ivalon tk:n pihalla käynyt. Edellisestä kerrasta on vuosikymmeniä. 😉 Noh, tänään sieltä löytyi lippu.

 

Ja tietysti kävin K-kaupasta hakemassa kalaa meidän ruokapöytään. Ja ketä muita isossa hyvässä kaupassa minun lisäkseni oli? Useampi seurue aasialaisia ostamassa Fazerin suklaata, Muumi-värityskirjoja, Muumi-teetä, poronsarven palasia  … 😉

Paluumatkaan meni paljon kauemmi kuin se reilu puolituntia joka tavallisesti kuluu. Montakohan kertaa pysähdyin?

 

Hyvää saamelaisten kansallispäivää täältä Lapinmaasta.

Buori sámi álbmotbeaivvi buohkaide! (Davvisámi/pohjoissaameksi).
Pyeri säämi aalmugpeeivi puohháid! (Anarâškielân/inarinsaameksi).
Šiõǥǥ saa´mi meersažpeei´v pukid! (Nuõrttsää´m/koltansaameksi)

Wikipedia lainaus: ”Saamen lippu on saamelaisten kansallisuuden tunnus, joka virallistettiin vuonna 1986.
Lipussa on kaksivärinen ympyrä, jonka sininen osa kuvaa kuuta ja punainen osa aurinkoa.
Lipun värit tulevat saamelaisten kansan- ja kansallispuvussa gaktissa käyttämistä väreistä.”

Säätiedotus

Pirttipäivä. Melkein koko päivä.

Tänään ei ole ollut ihan niin kylmä kuin eilen (”vain” -28 C  ja -31 C) mutta tuuli!! Viheliäinen vihmova tuuli. Jotenkin tuntui, että hengitettävä ilmakin oli sinistä, jään sinistä.

Teki mieleni laittaa tämänpäiväisen postauksen otsikoksi ”elämä on laiffii”, mutta en sittenkään — monestakin syystä. Oikeasti kyllä vierastan tuota kaikkea, mitä nyt tulee telkkarista. MN:stä on AINA käytetty mediassa… Pahasti käytetty. Puuttumatta tyyppiin, mutta tuo hypetys nyt!!

Viime viikolla kun tuli tieto Novan toimittaja Sari Seppälän poismenosta, se kosketti minua kovasti. Se koskee vieläkin. Miksikö? – En tiedä. Ehkä samaistuminen, ehkä pelko, ja sekin että pidin hänestä – minähän olen Novan kuuntelija, ja Seppälästä tykkäsin. Aina.

No mutta. Nyt ei telkkaria, ei radiota. Iltalenkillekään ei kyllä tohdi…

Ehkä kirjallisuuden pariin.

 

Tunturissa ei palella

Aamusella olimme kymmeneltä pihalla ja mietimme, mille alettaisiin. Oli vain todettava, että on KYLMÄ. (- 31 C näytti terassin iso mittari). Hiihtämään ei, mäkeen ei. Lumitöitä olisi vielä, – lumilinko lämpenemään. Pehtoori päätti jäädä pihahommiin. Minä lähdin kauppaan ja ”käyn Kaunispäällä, jos tarkenisin kuvailla vähän”.

Ajoin Partio-Aitan kautta ja olisin ostanut itselleni samanlaiset hanskat kuin Pehtoorilla, mutta niitä ei ollut, joten ostin kertakäyttölämmittimiä. Ne on kyllä hyviä nekin. Hyvin tarkenin koko kylmän päivän.

Ajoin Kaunispäälle, ja siellä puolisen tuntia kuljettuani mietin, että eipä niin kylmä olekaan, – olinhan kyllä kuin inuitti pakattuna moniin vaatekerroksiin, melkein pallo! Mutta tunturissa olikin lämpimämpi (-20 C) kuin alhaalla. Eikä tuullut yhtään. Hyvä oli kameran ja jalustan kanssa hangissa ja tunturin laella kulkea.

Puolelta päivin Kuukkelin kautta mökille: kuvien purkua, lämmittelyä, voileipä, kahvia. Ja sitten kohti Kakslauttasta ja Kiilopäätä. Vinkkelipatikka! En suinkaan noussut huipulle, mutta sen verran korkealle tunturin kuvetta, että lämmin ehti tulla. Ja muistikortti kamerassa lähes täyttyä.

Parin tunnin kulkemisen jälkeen mökille, jossa tiesin rantasaunan odottavan.

Kaunispään rinteiltä aamulla.

Huipulta.

Kaunispäältä.

Kakslauttanen.

Vinkkelipatikalta palatessa. Kiilopää.

Kiilopää.

 

Ja sitten eiliseltä yksi kuva. Sattuipa niin, että puhelimessa oleva Aurora-apsi hälytteli juuri kun olin istahtahtunut kirjan kanssa takkatulen ääreen: olisi ehkä revontulia lähitienoolla. Ja pikkuisen vaivaantuneena ”pitäisköhän käydä katsomassa”? – Ja kyllä, taivas vihreänä. Ei muuta kuin kerroksia ylle, kamera ja jalusta mukaan ja pihalle (- 35 C!!!!). Aika pitkän tovin (puolisen tuntia?) loimotus kesti, ja sainkin kuvia. Laatu ei ehkä ihan tyydytä minua, mutta revontulia kuitenkin. Tässä mökki ”näyttämövalaistuksessa”

Pakkasesta huolimatta kaikki hyvin

Kuusi tuntia valkoisessa pitsimaisemassa kotipihasta mökkipihaan. Sula tie melkein koko matkan! Sula – tammikuussa.

Sininen taivas, metsät, vesistöt, pellot, penkat ja puut valkoisen pehmeän lumen peittämiä. Niin kaunista.

En muista, että milloinkaan ennen, kaikkina täällä kuljettuina vuosikymmeninä, olisi koko matkan ollut sellainen keli kuin tänään.

Peurasuvannossa kolmen minuutin kuvaustauko, muut kuvat ”lennosta” ja – ensimmäisiä kotipihalla otettuja lukuunottamatta – kaikki ovat vasta Rovaniemen jälkeen. Sinne astihan on mun huki aina ajella. Ihan silkkaa iloa oli tänään olla ratissa.

Liki kyynelsilmin katselin kauneutta, mietin, miten hyvä elämä onkaan. Että meillä on mahdollisuus ajella mökille, että sellainen on. Että me voidaan. Että me.

Siis räpsin kuvia Roi-Hangasoja välillä – runsaasti. Ja tein niistä kansion juurikaan käsittelemättä, – au naturel. Lähde nojatuolimatkalle kohti Saariselkää… Tai siis Hangasojaa. Pakkaslukemat  matkan aikana kaksinkertaistuivat: -15 C lähtiessä, -30 C  mökkipihassa.

Kunhan saimme vähäiset tavaramme ja runsaahkot ruokatarpeet purettua ja mökin ”käynnistettyä”, lähdimme lumitöihin. Eikä palellut. Avainsana on kerrospukeutuminen: merinovillaa, villa-silkkiä, villaa, untuvaa, toppaa, vinkkelit ja kaikkein olennaisinta on se, mitä on käsissä: lapio, kola tai harja sekä lasten isälleen antamat untuvarukkaset, joita sain kokeilla. Ei palellut. Nyt on juhlaa istua takkatulen ääressä. Olla mökillä. Olla.

BTW: Nyt on jo -35 C.

Niin ja kutsua teidät mukaan ajomatkalle Rovaniemi – Hangasoja. (Ja huom: ovat räpsyjä vauhdista… ) Kuvan oikean reunan nuolella voit ”ajella” eteenpäin.

 

 

 

Juhlan jälkeen arki on tervetullut

Juhlakuukausi on nyt lopuillaan.

Olemme kotona. Vielä eilen loppiaissauna, ystäviä mökkipirtinpöydän ääressä, vielä tänään (Kemiin asti) mukava, kaunis kotimatka.

Kemin jälkeen sumua, junnaavaa jonoajoa 74 km/h plus miinus 10 km/h 80-rajoitusaluella ja kaikkinaista kotiinpääsyn odotusta (minun ajohukihan se juuri tuolloin). Kotiin oli ihana tulla, vaikka mökiltä oli taas kerran ollut vaikea lähteä.

~~~~

Joulukuun alussa matka Wieniin. Sieltä palatessa havahtuminen joulun tuloon, ja sen ”tekemisen” aloittaminen – vihdoin, ja vähän kiireelläkin. Taas pakastin kummitteli ja vei aikaa. Viininmaistiaiset meillä. Joululahjoja. Kortteja, kalentereita. Ja jouluruokia – pakkaseen ja muuallekin. Joulu. Tytär tuli kotikotiin ja kävimme mummuloita, kaikkea muuta pientä kulkemista. Joulu. Joulu. Joulu. Kaikki hyvin. Perhe lähellä. Perhe läsnä. Siinä ohessa tein aika lailla ruokaa. Ja istuin ruokapöydässä. Ja muistin käydä lenkilläkin.

Ja jo tapaninpäivänä kastejuhla mielessä leipomista, kodin järjestelyä. Touhuamista. Onneksi apuja lähellä. Ja väliperjantaina vauvan kastejuhla. Ja samana iltana vielä juhlan ”jatkot ja purku” ja samalla pakkaaminen mökille. Seuraavana aamuna yhdessä Team PP:n kanssa kohti pohjoista. Lauantai-illansuussa Hangasojalla.

Viikko mökillä. Levollista oloa, ulkoilua, hyvin syömistä ja viineistä nauttimista. Ulkoilua ja unta. Kuvia ja niiden postaamista sekä Vastavaloon että blogiin. Satoja kuvia. Oulun ystävät ilonamme kolme päivää, naantalilaiset eilen vain muutaman tunnin. Onneksi edes sen. Tänään aamulla nopsa pakkaus ja tien päälle. Nyt kotona ja olen melkein hengästynyt, kun kertaan kulunutta kuukautta. Ja samalla olen kovin kiitollinen kaikesta. Kaikesta. Hyvä kuukausi on ollut.

Nyt alkanee tuikitavallinen arki, sellainen kuin se nyt kahden – pääasiassa kotona oleskelevan – kesken on. Juuri nyt olen erinomaisen iloinen, että huomenna EI ala uusi luentosarja, joka veisi minut pariksi kuukaudeksi – jonnekin menneeseen. Ehkä kuitenkin käyn lipastolla tammikuun aikana. Ehkä. 😉

Paluumatkalla – tavoista poiketen – vähän paremmassa paikassa cappuccinolla. Rovaniemen Santa Parkissa on uusi ravintola ”Rakas”. Aika viehättävä miljöö, vaikka ei kyllä mikään ”piipahduspaikka” olekaan. No mutta hyvä kahvi. Ja kaunis miljöö.

Jo Sodankylässä näimme oudon valoilmiön: aurinko nousi tänään siellä klo 11.10. Saariselällä vasta huomenna.

Uskokaa pois, kaamos on kaunis. 

Saariselälle, mutta minne muualle?

Aamulla ladulla (hiihtämässä), illalla mäessä (kuvaamassa). Siinä välissä siivottiin ja saunottiin.

Mennessä satoi, pian kyllä loppui… Olipa mukava hiihtää. Hyvin varovasti aloittelin kauden.

Illansuussa lähdin katselemaan Suomen pisimmän pulkkamäen valaisua. Olipa vaikea löytää kuvakulmaa. Tässä sitten yksi onnistuneimmista, vasemmassa reunassa vain pätkä liki kahden kilometrin mäestä, jossa oli iltaviideltä aika paljon nuoria ja lapsia. Kuvan sininen valo vaihtuu revontulten väreissä… vihreäksi, punaiseksi taas siniseksi… Aika hieno on. Ja oikealla ”Saariselkä City! tai siis osa siitä.

Ja laskettelukeskuksessa alhaalla oli kovin erinäköistä kuin niinä harvoina keskiviikkoina, jolloin 70- ja 80-luvulla oli ”iltamäki”. Niihin piti ostaa vielä erikseen korotetuilla hinnoilla liput.

Yritän siis taas kertoa, että Lappi on hieno paikka käydä. Meille nykyisin jo enemmänkin kuin käyntipaikka; pari kuukautta vuodesta täällä.

Se ei tee mahdottomaksi sitä, että edelleen on halu reissata. Ainahan me on reissattu, joten se lienee osa elämäämme … jos Luoja suo, ja jos oma ja läheisten terveys sallii ja jos varoja löytyy, niin aikeissa on tänäkin vuonna käydä ainakin yhden kerran reissussa, ehkäpä jopa ulkomailla.

Toisin kuin tapana on, meillä ei ole nyt varattuna yhtään matkaa. EI YHTÄÄN. Mikä minua jo hivenen ahdistaa. Vähän olemme jo asiasta keskustelleet, mutta mikään ei ole vielä varmaa, eikä mikään erityinen kohde edes vakavasti harkinnassa.

Niinpä: vuodenvaihteen arvonnan ajattelin järjestää tämän teeman ympärille. Semminkin kun minulla on yksi hieno palkinto jaettavaksi. Ostaessani takin sain kaupan päällisinä cashmir-huivin, ison sellaisen (en muista mittoja – huivi on kotona, ei täällä mökillä – laitan tietoja/ehkä jopa kuvan kunhan kotiudutaan) mutta minulla on ennestään melkein samanlainen. Jos tuntuu, että huivilla ei ole käyttöä voit voittaessasi ja halutessasi vaihtaa sen Oulu kuvissa -kalenteriin.

Ja mikä on arvonnan ydin?

Suosittele meille tämän vuotista reissua. Nimenomaan sellaista kohdetta, jossa olet itse käynyt. Se voi olla kotimaassa, ulkomailla, lähellä tai kaukana. Valmismatka, räätälöity matka, omatoimimatka, automatka, kaupunkiloma, rantaloma, patikkaloma, löhöloma. Se voi olla paikka, missä me olemme jo käyneet aiemmin, mutta myös täysin uusi maa tai kaupunki, ranta tai rengasmatka.

Saat yhden lipukkeen arvontaan pelkästään nimeämällä kohteen. Toisen lipukkeen saat, jos kerrot, MIKSI itse pidit paikasta ja kolmannen lipukkeen, kun kerrot, miksi juuri meille sitä suosittelet. Kaikkien osallistuneiden kesken suoritetaan arvonta sunnuntaina 13.1.2019. Vastausten  (kommentoi tähän postaukseen) on oltava perillä ko. päivänä puolenpäivän aikaan.

Pakkasta pohjoisessa

Pakkaspäivä.

Ei kuitenkaan niin kova, että olisi tullut pirttipäivä vietettyä. Päinvastoin. Aika lailla heti heräämisen jälkeen, mikä oli kyllä melkoisen myöhään, sillä lueskelin eilen illalla (yöllä) hyvin myöhäiseen. Tuli sellainen joulufiilis kun yöllä istuu sohvannurkassa viltin alla ja lueskelee joululahjakirjaa (Outi Pakkanen: Linna).

Kovin paljoa ei ollut ehtinyt valjeta, kun jo olin ajellut Kaunispäälle. Siellä sitten kuljin (~ tarvoin hangessa) melkein pari tuntia. Kameran, muutaman objektiivin ja jalustan kanssa. Ylhäällä oli aika lämmin, tai siis että pakkasasteita ei ollut kuin viitisentoista, mutta tuuli kyllä sai tuntumaan kymmemmältä. Kävinkin välillä Huipun kahvilassaTazzalla ja samalla soittelin äidille ja viesteilin tyttären kanssa. Ja sitten takaisin ulos.

Lunta ei ole kuin 30 – 40 senttiä, joten liikkuminen vinkkeleillä sujuu aika hyvin.

Mökille palattua mittari näytti jo – 25 C, joten oli aika ryhtyä saunan lämmitykseen.

Siinä kaikki. Aika paljon on tämä.

Lapissa hyvää elämää

 

 

 

Uudenvuoden aatto.

Pakkasaamu vierähti Myötätuulen aamiaispöydässä, ja vasta vähän ennen puoltapäivää ehdimme ulos. Päivän valoisin hetki oltiin kylillä ja noustiin Kaunispään huipulle.

Voi sitä valon ja värien määrää. Sinistä ja purppuraa, valkoista ja harmaata.

Ja kävimmepä puolenpäivän kaakaolla ja proseccolla uudessa ”Kiinan muurissa” = Arctic Star -hotellin ravintola/baarissa. Olipa kyllä miellyttävä paikka. Huolimatta, että tarjoilu oli ihan tuhottoman hidasta. Mutta tyylikäs paikka josta upeat näkyvät kohti Nattasia ja Kiilopäätä.

Vuoden viimeisen kerran lämmitimme rantasaunan, ja puhtoisina lähdimme päivälliselle uuteen paikkaan. Kävimme Kiilopäällä Suomen ladun ravintolassa, jossa on pieni erillinen Kammi-ravintola. Minä en siis kokkaillut mitään – totta puhuen, olenkin melkein pari viikkoa laittanut joka päivä aika lailla ruokaa, isommalle ja pienemmälle porukalle – vaan pääsin valmiille. Ystävien tarjoama Kammi-menu oli varsin hyvä, tarjoilija meänkielinen ystävällinen tarjoilija, ei muuta valittamista kuin että tulin liian täyteen.

Vuosi vaihtuu tällä tavoin, tässä maisemassa, mökissä ja seurassa oikein hyvin.

Onneksi koko loppuvuosi täällä!

Täällä on kaamos!

Ja niin hieno päivä. Valoa ja iloa. Liikkumista, lepoa, ulkoilua, takkatulta, ystävyyttä, hyvin syömistä, helppoa oloa, naurua ja hiljaisuutta.

Pakkasta on ollut: täällä mökin pihapiirissä parikymmentä astetta pakkasta melkein koko päivän ja illan. Kylillä ja Kaunispään huipulla sen – 12 – 15 C. Oli ilo liikkua ja kulkea. Emmekä suinkaan olleet ainoat; Saariselän keskustan raitilla paljon turisteja. Brittejä, kiinalaisia, venäläisiä.

 

Kuvan yläreunassa uusi hotelli.

Mutta eihän me kylille jääty. Palasimme Hangasojalle. Vähän tietoliikennehommia, ruoanlaittoa, rantasaunaa (kuinka minulla olikaan ollut ikävä sitä!!!), pelaamista (huh, miten me saimmekaan sen kestämään niin kauan. mutta kuinka jo nauroimme. Ja suunnittelimme pelin uusiksi. 😀 Kaikki pitäisi tehdä itse 😉 ) .

Kaamos. Taas kerran totean: kaamos on värejä, valoa, sävyjä, niin kaunis. …

Kastejuhlan jälkeen

Palatakseni vielä eiliseen… Jolloin oli toisen lapsenlapsemme kastejuhla meillä kotona.

Aamupäivällä Pehtoori haki vielä kukkia ja Kauppahallista lohta sekä kastelahjamme vauvalle. Tyttären kanssa katoimme pöytää ja värkkäilimme tarjottavia esille. Puoleltapäivin pikkuperhe tuli ja jatkoimme porukalla …

Kastejuhla alkoi eilen kahdelta, ja vaikka flunssa ja muut sairastapaukset estivät muutamia sukulaisia tulemasta, oli meitä silti lähes 30.

Kastetoimitus oli kovin asiallinen, ehkä vähän liiankin. Ehkä pastori olisi voinut tehdä toimituksesta edes pikkuisen enemmän juuri tuohon hetkeen ja juuri tähän kastettavaan lapseen liittyvän.

Kyyneleet eivät olleet lähelläkään, (onko se hyvä vai huono asia? 😉 ) Minulla siihen vaikutti sekin, että myös kuvien ottaminen oli vastuullani. Eikä se mikään helppo homma ollutkaan: yhtä aikaa olla mummi ja kuvata. Ja myös emännöidä ja seurustella vieraiden kanssa. Kuinka taas toivoinkaan, että olisi kesä – ja valoa (muuta kuin salamasta) – ja/tai että Juniorin kaverilla olisi ollut vapaapäivä töistä, että hänellä olisi ollut mahdollista kuvata kuten Apsunkin kastajaisissa. Keittiöhommissa ja kahvin keittäjänä tytär oli isoksi avuksi.

Kastejuhlan päähenkilö kyllä otti paikkansa. Myös äänimaailmassa: oikeastaan vain ja lähes koko kastetoimituksen ajan pieni parkui niin paljon kuin kuusiviikkoisilla keuhkoilla pystyi. 😉 Ja samalla isoveljensä seurasi tilaisuutta tarkkaavaisesti. Ja Eevi Aurora sai kasteensa.

Tässäpä niin rakas pikkuperhe.

Aika paljon kaikenmoista hyvää oli tarjolla ja kaiken kruunasi tietysti kakku, jonka vauvan äiti oli netistä löytämältään kakuntekijältä hankkinut.

Aika leppoisa ja kiireetön tunnelma juhlassa oli, vähän sentään ehdittiin kaikkien kanssa jutella…

Kun viiden tietämillä viimeiset vieraat olivat lähteneet, pistimme perheen kanssa toimeksi, ja koti ”purettiin” arkiseksi ja juhlan rääppiäiset pakattiin jaettavaksi tänään … Ja olihan meillä kaikilla jo oikean ruoan nälkä. Ja sitten – tietysti – Juniori halusi tarjota meille (ja kaverilleen, joka oli jo päässyt töistä) yhden hienon samppanjan: Charles Heidsieck vuodelta 1985 on maailmassa aika ainutlaatuinen ja sellaista sitten kuudestaan maistelimme.

Ja söimme spaghettia poronpaistikäristyksestä tehdyn tomaattipohjaisen kanssa.  Istuimme Festassa. Olimme hiljaa, juttelimme, söimme, maistelimme lasilliset iäkästä samppanjaa, sylittelimme Eevi Auroraa, suunnittelimme tulevaa.

Ja illan lopuksi aloimme Pehtoorin kanssa hiljalleen pakata. Pakata?

Tänään aamulla tyär lähti junalla kohti kotiaan, kohti Helsinkiä. Jo alkusyksystä paljon ennen Tauno Tytön syntymää ostetun Helsinki-Oulu-Helsinki -lentolipun paluulento olisi ollut eilen aamulla, mutta kun … Kun kastajaiset pidettiinkin eilen, halusi täti jäädä Ouluun (mikä oli meidän monen mielestä vallan iloinen ja hyvä asia) oli tänään paluumatka sitten junalla. Ja samaan aikaan me starttasimme kohti Hangasojaa!

Ja samaan matkaan lähtivät ystävämme  (Team PP), joiden kanssa niin monta uudenvuodenvaihdetta on täällä vietetty. Olimme Hangasojan lumisessa, kauniissa talvessa viiden kieppeillä (enpä muista milloin olisi ollut niin paljon liikennettä kuin tänään!). Olemme asettautuneet, lumityöt tehty, syöty, takkatulen ääressä istuttu.

On kolme kuukautta siitä kun olen edellisen kerran päässyt mökille – siksikin nyt tuntuu niin hyvälle.

Aurora Borealis olisi taivaalla, mutta kun on pilvessä…. Kaikkea ei voi saada. Olen saanut kuitenkin paljon.

Keskiviikkoko, ja vuosi olikaan?

Tässä lokakuun alun illassa, mökin pirtin pöydän ääressä, istuskelen ja olen kovin kummissani, kummissani siitä, kuinka aika kulkee nopeampaa kuin haluaisin. Oman päivän ja oman elämän aika. Olen tässä – haluamatta, väkisin, surren, yllättyen, jo tietäen – joutunut miettimään ajan kulkua. Ihan niin kuin se nyt olisi historioitsijalle joku uusi asia; ajan kuluminen siis. Mutta tänään taas omakohtaisempi kuin aikoihin. En ole varma, haluanko vai en sen kuluvan näin, – näin nopeasti siis.

Luonto on kuitenkin – tänäänkin – kertonut, miten se kulkee, miten vuodenajat vaihtuvat… Miten talvi tulee tänne pohjoiseen aiemmin kuin me etelän ihmiset osaamme edes ymmärtää…

Tänäänkin uni vei pitkälle päivään (kahdeksalta jotensakin yhtä aikaa olimme valmiita puuron keittoon…) ja siinä sitten myöhäinen aamutovi mietittiin, mille ryhdytään. Kun aurinko näytti tulevan pihaan, päätimme mekin siirtyä sinne. Aurauskeppejä talveksi, kattojen puhdistusta neulasista, porakaivon pumpun puhdistusta (saapa nähdä tuleeko isompikin remontti, vastikään kotona ulkomaan matkan hintainen vesiboilerin uusiminen, – ei niin mukava yllätys), puron maisemointia edelleen, tonttuhommia (arvannette, että tämä oli minun, ei Pehtoorin, ihan omia (kuvaus)juttuja).

Sitten lenkille. Pienen pieni patikka  ja kauppaan.

Patikalla meitä ”ahdisteli” tämä pieni Lapintiainen. Se istui välillä Pehtoorin olkapäälle, kengälle, minun hatulle, selkään, kiersi ja kaarsi ja kinusi (?) makupaloja, joita meillä ei ollut. Mutta tämä pieni kiersi ja kaarsi…

Ja suunnilleen samaan aikaan saimme Apsulta ääniviestin: ”mummi ja pappa .— milloin te tuutte sieltä mökiltä pois, hä?”  – 😀

Pikkuinen pakastuminen ei meitä haitannut. Päinvastoin kuvien jälkeen matka jatkui…

Rantasaunaa, ruokaa, tilkka ja toinen punaviiniä, unohdus ulkopuolisesta maailmasta, juuri nyt isoin ongelma, mihin mennään huomenna patikoimaan ja miten pieneen vauvan villasukkaan tehdään sopiva kantapääkavennus …

Lappi on niin paljon

”Katselet Nattastunturien kaikkein korkeimmalta, jylhältä Pyhälaelta Lapinmaan suurta aukeaa. On edessäsi valtava kappale kaukaista Lappia, kohta kymmenpeninkulmainen pyörö tuntureita, metsiä ja aapoja. Suuri Lapinkorpi, Korpilappi, oma maailmansa, jota kesäpäivä kiertää ylt’ympäri – kattona sininen kumu, korkeampi Nattasten suurta Pyhää.”

(Samuli Paulaharju, Sompio)

Pyhä-Nattanen on vanha palvontapaikka, kuten nimikin sanoo. Siinä on jotain pyhyyttä. Vieläkin. Tälläkin kertaa. Olimme sen huipulla tänään. Kolmatta kertaa. Aina yhtä vaikuttava.

Sinne pääsemiseksi on ensin ajettava Vuotsoon (33 km mökiltä etelään), sitten Sompionjärven metsäautotietä toistakymmentä kilometriä. Ja sitten lähtee polku ylös. Mutta sitä ennen me ajelimme tietä vielä eteenpäin: Sompiojärven rantaan, Karhulammen laavulle ja venesatamaan. Eipä olla ennen käyty, mutta onneksi edes nyt. Se oli kaunis, iso järvi, ja aurinkokin jo lämmitti, vaikka järvenpinnassa olikin yön jäljiltä pakkasriitettä.

Pitkän laiturin nokasta katsottuna taaksepäin näkyi päivän kohteemme: Pyhä-Nattanen.

Lämpötila oli pikkuisen nollan yläpuolella, mutta alkumatkan pitkospuut olivat jäässä, poluilla pienet lätäköt jäässä ja tunturin laella vähän lumilaikkujakin. Mutta silti keli tuntui hyvälle. Ja siellä päällä: laaja, kaunis, karu Lapinmaa jalkojen juuressa. Nattasen ”toorit” jääkaudestakin ”selvinneet” punaiset graniittimuodostelmat ja rapautumisjäänteet muodostavat vaikuttavan tunturin huipun (508 mpy). Vaikuttava on juuri oikea sana, ja pyhä. JOS ikinä mahdollista, nouse tuonne.

Ruskaa ei enää juuri ole… Jokunen pieni väriläikkä siellä täällä.

Ylempi kuva etelään: Lokka. Laittelen kotosalla vielä lisää kuvia tästä päivästä, mutta tässä nämä toisistamme ottamat huiputuskuvat.

Kuvaaja on konttaillut rinteessä hakien kuvakulmia ja kamppeet on sen näköiset. 😀

Pehtoori kannattalee tooreja.

Patikan jälkeen ajelimme Vuotson raitille ja viivähdimme tovin, ja kävimme ensimmäistä kertaa ikinä Sompion Arjan myymälässä. Yhden naisen tuotoksia täynnä oleva käsityöpaja. Kerron (kuvien kera) joku päivä lisää. Mm. ostoksistani.

Tälle illalle on luvannut revontulia ja pilvetöntä taivasta. Aikeeni oli lähteä niitä väijymään Kaunispäälle: enpä lähde. Taivas on ihan pilvessä. Eilen illalla mökkipihassa pääsiin kuitenkin avaamaan reposkauden. Melkein puolille öin haituvia kuvailin… Vaatimaton alku, mutta alku kuitenkin. Samassa kuvassa mökkipihan voimapuu, meidän mäntyaihki, Otava ja revontulet.

Ulkoillen lokakuisessa Lapissa

Mökillä vaan on parempi nukkua kuin missään muualla. Niinpä se humahti kymmenen tuntia viime yönäkin; aamukahdeksalta nousimme pilviseen, tihkusateiseen aamuun. Kovin verkkaista touhuilua, ja sitten pihahommiin.

Tai mie menin purohommiin: ruoppausta ja rantojen putsausta, pieniä ”uppotukkeja” (paksuja oksia ja muuta roinaa puron mutkissa joita nostelin ylös. Kevyttä sadetta mutta eipä haitannut.

Lintujen syöttöpaikoille laittelin auringonkukan siemeniä ja kyllä on molemmin puolin mökkiä käynyt vilske tänään: varmaan puoli kiloa on humahtanut tali- ja Lapintiaisten pitäessä juhliaan!

Kauppareissu kylille, jossa oli yllättävänkin monta autoa liikkeellä. Ja Hangasojallakin on muutamissa mökeissä asukkaita. Kun oli verraten varhain syöty, lähden autolla ja kävellen, kävellen ja autolla kuvien ”metsästykseen” ja tuntui, että olin koko ajan väärässä paikassa. Aina kun siirryin jonnekin meni siellä aurinko pilveen ja alkoi sataa jotain: vettä tai räntää tai rakeita. Vaihdon autolla toisen lammen rannalle tai tunturin päälle, mutta ei pilvet seurasivat.

Sateettomiakin hetkiä toki oli.

Tuo vitivalkoinen vasa oli kyllä linssilude. Tuntui että se sanoi: ”Ota kuva”!

Illansuussa mökille palauduttua saunaan ja tässäpä tämä maanantai.

Ja arvontahan meillä oli suoritettavana. Ilman Apsua! Viimeiseen ”Miljoona-arvontaan” osallistui vain seitsemän lukijaa (Katri, Kati, AK, Arja, Tiina, Satu ja MS) ja niinhän siinä kävi, että MS saa joulukuussa ruokakalenterin. Onneksi olkoon! Sinäkin olet aiemminkin voittanut jossain kilpailussa mutta eihän minulla osoitettasi ole tallessa joten postitkos sen jossain välissä. Palkinto tulee sitten parin kuukauden päästä.

Hangasojan harmauteen

Mökille tultiin. Tuosta vaan. Tiedä häntä, oliko nyt hyvä aika lähteä, – ehkä ei, mutta toisaalta, ehkä juuri nyt.

Sitä paitsi tämä ei todellakaan ole mikään paras aika Lapissa, mutta kun  …

Ei juuri pakattavaa, ei juuri pysähdeltävää, joten lähdimme ajoissa, olimme perillä ajoissa. Kemi – Roi välillä oli hieno aamupäivän aurinko, joka loisti puissa ja pelloilla. Välillä tuntui, että ajellaan oranssi-keltaisessa putkessa. Rovaniemen jälkeen lehtien määrä puissa hupeni tasatahtia sumun ja tihkusateen lisääntymisen kanssa. Sodankylän jälkeen tuntui, ettei ollut kuin sumua, tihkua. Kahdelta Hangasojalle kaartaessa tihhuutus jo loppui, tosin metsässä näkyi pieniä lumi/räntälaikkuja. Matkan varrella lämpötila laski asteen per 100 kilometriä. Aamun kotipihan kahdeksasta asteesta mökkipihan plus kolmeen asteeseen.. .. Mutta en valita.

Viime vuonna oltiin tähän aikaan Kroatiassa, nyt täällä. Molemmat hyvä.

Minulla kun oli perinteisesti ensimmäinen ajohuki (Oulu – Roi) niin onnistuin muutaman kerran kuvailemaankin (silloin kun Pehtoori ajaa, ei turhia pysähdellä. Kun itse ajan, voin halutessani pitää kuvaustaukoja, ainakin yhden. 😉 ). Iijoella nahkiaispyynti on menossa… Sitäpä taas kerran kuvasin, joskus pitäisi mennä oikein ajan kanssa ja lähemmäs…

Syksyllä, ja vain kahden hengen mökkeilylle ja melko pian edellisen käynnin jälkeen, mökille asettautuminen sujuu nopeasti. Ei lumitöitä, ei  monien ruokakassien purkamista, ei vaatekasseja — ehtii hyvin tarpomaan puron varressa …

Luonto valmistautuu talveen. Kirkastuu tavallaan. Hangasojan huomassa …

Oli palattava

– ”Mikki meidän pittää lähtä kottiin?” kysyi Apsu aamukahdeksalta mökin aamiaispöydässä, silmät kiiltäen tulevista kyynelistä.

Miksi, kyseli mummikin hiljaa mielessään, ja silmät kostuivat pojanpoikaa katsellessa ja miettiessä ihan samaa kysymystä.

Oli vain lähdettävä, Juniorin loma loppui, Miniällä konserttiin meno, meilläkin menemistä ja tekemistä, Oulussa odottamassa kaikenlaista.

Aamun usva ehti häipyä ja sinitaivas näytti kauniilta väreistä hehkuvien tuntureiden yllä ja takana, matkan varren vesistöt ihan rasvatyyniä. Apsu ilmoitti tulevansa taas mummipapan kyydillä, joten mie sain istuksia takapenkillä lukien, höpötellen, yhdessä kuvia katsellen – ja kutoen silloin kun Apsu katseli Lego Cityä tabletilta ja nukkui päikkärit.

Napapiirillä kävimme taas katsomassa Legoista tehtyä joulupukkia, oikeaa ei tohdittu tälläkään kertaa kuin vilkaista ovenraosta. 😉

Iltapäivän lopulla Rantapellossa, nyt Vain elämää. Tuntuu syksyltä.

 

Ulkona sumussa ja tihkussa

Aaamulla sumua, iltapäivän aluksi vielä tihkua, illalla ihana tyven ilta.

Ja me olimme melkein koko päivän ulkona.

Ensin Apsun kanssa olimme kaksin suolla, kuvaamassa.

 

Sitten haettiin Apsun äiti mukaan,kun pojat lähtivät patikalle Rumakurulle. Me menimme kylälle, tepastelemaan ja kuvaamaan.

Pihahommia, metsäretkiä, sienestystä. Välipalaa, saunan lämmitystä, kaarnalaivojen uittamista, kaikkea elämän juhlaa.