Showing: 1 - 10 of 537 RESULTS
Lappi Liikkuminen Mökkielämää

Hankikantoa

Hiihdolle hyvästit!

Tänään vielä kerran lempireitille, Pieranvaaran reunaa kohti Ahopäätä ja Vävypäätä, ”ylängöllä” pitkään nautiskellen, pysähdellen, kuunnellen. Lisämutkan kautta takaisin mökille ja rantasaunaan.

Ei tänään mikään hyvä hiihtokeli ollut. Taisi olla ensimmäistä kertaa tälle reissulle, kun oli kunnon hankikanto. Yöpakkanen teki hangista kimmeltäviä, kantavia. Kestohangille en poikennut, – mutta elämä kantaa.

Ja hiihtäminenkin. Vallan mainiolta tuntui vähän haastavasta vesi-pakkaskelista huolimatta.  Tänään kauden päätös: huomenna Ouluun ja sukset jääkööt mökin liiteriin.

Lopultakin tästä tuli paras hiihtovuosi minun ´urallani´ ikinä. Oikeat, tosihiihtäjät eivät kilometrejä laske, eivät niillä leuhki (kuin vasta kolmannessa lauseessa :D) mutta minä olen laskenut joka ikisen tänä talvena suksimani kilometrin, niin Oulussa kuin täällä Saariselän tuntureillakin.

En yritäkkään väittää, että ne olisivat olleet pelkkää iloa ja liikkumisen riemua. On ollut pimeitä aamuja, pyryä, purevaa pakkasta, kertakaikkista räpeltämistä kaikki nousut ja epävakaita laskuja siellä sun täällä. Mutta myös letkeää, rauhallista liikkumista, sujuvaa sivakointia, lentävää keliä, aika yksikseen luonnossa (jopa Auranmajan laduilla) kulkemista, lepoa ladulla, aina parempaa kun edestakaisin Koskelantiellä tepastalu. Äänikirjan siivittämänä sivakoimista, punaisia poskia, kalorinkulutusta, nälän hankkimista, raitista ilmaa, – ja täällä tuntureilla ja niiden kupeessa kaikki hyvä potenssiin monta – lisäksi maisemat, luonto, valo, hyvä hämärä, huikea aurinko.

Ei mitään laturaivoa havaittuna, täällä mökkimaisemissa useimmat – ”tuntureiden elinkautiset”, Lapin kävijät luonnostaan – tervehtivät, saattavat latujen risteyskohdassa muutaman sanan vaihtaakin.

Tavoitteenani oli hiihtää enemmän kuin viime vuonna – haastoin siis taas vain itseni. Tänä vuonna en ollut ladulla ihan niin usein kuin viime vuonna, koska —  tiedättehän: ”urheilija ei tervettä päivää näe”, ja lisäksi oli kalusto-ohjelmia: sukset huollossa silloin kun oli parhaat kelit, sukset mökillä kun minä Oulussa tai toisinpäin. Tai jotain muuta enemmän tai vähemmän motivaatio-ongelmaksi laskettavaa. Mutta tänä vuonna hiihtelin vähän pitempiä lenkkejä kuin viime vuonna. Ja kun viime vuonna kilometrejä tuli noin 600 niin nyt heittämällä enemmän. 😀  Reilusti yli 600 (= 638) km! Ei meillä lasketa :D, mutta … Me (harrastelija)hiihtäjät nyt vaan ollaan tarkkoja kilometreistä. Tai me suorittajat tykkäämme välitavoitteista tai jotain… Satoja hyvän mielen kilometrejä joka tapauksessa.

Oikeasti yritän siis selittää, että hiihtäminenkin on hyvää elämää. Ainakin on ollut minulle. Suosittelen kokeilemaan.

 

”Miksi aina pitäisi pysyä ladulla? 

Hanki kyllä kantaa, 

ja elämä.”

 

(Piirrokset ja aforismit Maija Paavilainen)

 

Hangasojalle taas hyvästit

Lähtösauna tänään. Ei ehkä tarvinne ryhtyä kirjoittamaan ylistystä sille. Vakilukijat lienevät jo kyllästyneet moisen pikku mökkerön ikiaikaiseen hehkutukseen. Totean vain, että johan se oli taas hyvä.

Purolle kävin äsken heittämässä hyvästit. Kimmeltävän hankikannon alla hiljaa virtaa Hangasoja.

Tänä vuonna sulassa paikassakin vesi tosi matalalla. Ja kuului metson nakutus. Se on kuulunut pitkin viikkoa – yleensä joskus päivän valoisimpaan aikaan, mutta äsken hiljaisessa illassa taas. Pehtoori on muutamanakin päivänä kierrellyt metsässä liukulumisuksilla sitä etsimässä, mutta ei havaintoja.

Nyt alkaa tämä luppoilu täällä olla lopuillaan: kunnes jälleen palaamme.

Lappi Liikkuminen Mökkielämää

Täällä vielä tänäänkin!

[Artikkelikuva neljän ladun risteyksestä]

On pääsiäisen toinen pyhä, eikä tänään ollut syytä lähteä alas, ei lähteä ajelemaan Ouluun. Ei töitä, ei kandiseminaaria, ei kokoussumaa, ei Torniossa valokuvausopintojen lähiopetusjaksoa, ei yhdistystoiminnassa vuosikokouksen valmistelua, ei toimintakertomusten tekoa, ei kuvauskeikkoja, ei hammaslääkäriä, ei mitään pelottavia tutkimuksia, ei perhepäivähoitoa, ei äidistä huolehtimisjuttuja eikä sairaalakäyntejä, ei kertakaikkisesti mitään syytä lähteä Ouluun.

Vaikka moni noista syistä ovat olleet mieluisia perusteita sulkea mökin ovet ja palata kotiin, tänään olen ollut ihan mahdottoman mielissäni, kun ei ollut mitään tarvetta lähteä pois Hangasojan varrelta, ei syytä vielä jättää tuntureita. Tänään tämän reissun huikein auringonpaiste, mitä kaunein – vai komein – kevättalven päivä.

Yhä ylös yrittää: Iisakkipää, tulossa olen!

Ja ladun varressa jo vihersikin!

Hirvaskurun pohjalla näkyi hyvin, miksi juuri näillä kohdin on aika vaikea patikoida tai pyöräillä keväisin tai alkukesästä: hetteikkö, lähde, puronpätkä on jo tähän aikaan vuodesta hyvinkin kosteaa, joten kun lumet molemmin puolin tuntureilta sulavat, on kurussa vettä yli saappaanvarren. Koettu on.

Olen joskus tainnut kertoakin, että en ole kovinkaan mielelläni kuvattavana ja että ollaan tehty perheen ja Pehtoorin kanssa kaksistaan viikon tai parinkin reissuja, joilta on satoja kuvia, eikä minusta yhtäkään. Paitsi, että viimeisen kymmenen vuoden ajalta, jolloin olen raahannut mukanani isoa, painavaa järkkäriä teleputken kanssa, on käynyt enemmän kuin kymmenen kertaa, että kun piipahdan vessaan, annan kameran Pehtoorille todeten ”piäppä tuota, käyn vessassa” ja sitten, kun astun vessan ovesta ulos, mies on kamera valmiina ja kliks! Ainakin Japanista, Rumakurulta, Umbriasta, Tampereelta, on kuva kun tulen vessasta: monet vessan ovet laadukkaina backgroundeina! Että sellaisia turistikuvia. Tänään en käynyt Tuulentuvassa pissalla, mutta silti minusta on kuva (itse asiassa useampikin!) vanhan mökin portailta. Tämä historiallinen tapahtuma tässä!  Ja tausta on paljon parempi kuin vessojen ovet.

Huolimatta siitä, että edelleen on oltu  vain ihan kaksistaan,  olen tykännyt kokkailla kaikenmoista. Tänään pääruokana pääsiäisen klassikkoa; parsarisottoa, karitsanfileitä (rosmaniinin ja valkosipulin kanssa) ja tomaatti-granapadano-juustoa balsamicokastikkeella. Olispa vielä ollut juureen leivottua leipää, ei ollut, mutta punaviiniä oli.

Usein mökillä syödään juhlaruokana lähiruokaa: Inarin Menesjärveltä poronfilettä, Lapin puikulamuusia, itse poimittuja korvasieniä Pieranvaaralta ja kaarnikkahyytelöä tehtynä Kutturantien varren marjoista, mutta tänään uusseelantilaista karitsaa tuotuna Oulusta, italialaista risottoa, parmesaania ja balsamicoa, espanjalaista parsaa, perulaista syrah-viiniä. Mutta en aio syyllistyä, en todellakaan. Hyvää oli, oikein hyvää.

Aurinko paistaa vieläkin korkealta, – tuntuu keväälle, hyvälle.

Lappi Mökkielämää

Pääsiäispupuja ja muuta leppoisaa

No niin, NYT on pääsiäinen. Pääsiäispäivä, joka sekin on ollut yhtä lämmin, aurinkoinen ja herkullinen kuin edeltävän ns. piinaviikon päivätkin. Aamukahvipöydässä katselimme taviokuurnien aamiaispuuhia meidän lintulaudalla, oravan aamutouhuja ja mietimme millehän me ryhtyisimme?

Lähdimme tahoillemme liikkeelle, myös Pehtoori tänään hiihtämään, mutta edelleen on parempi, että hiihtelemme, lenkkeilemme, pyöräilemme eri aikaisesti ja kumpikin omaan tahtiin, omaan suuntaan. Patikointi taitaa nykyisin olla ainoa liikuntalaji, jossa meidän askellus, vauhti, kunto ja tempperamentti kulkevat tasatahtia. 🙂 Tämä on hyväksi havaittu tapa ja takaa, että saan tarvitsemiani yksinolon hetkiä.

Niinpä tuossa Pieranvaaran alarinteellä vastakkain hiihtelimme yhdentoista jälkeen. Totesimme, että olisi kannattanut lähteä liikkeelle aikaisemmin, sen verran pehmoisia alkoivat ladut siihen aikaan jo olla. Mutta toisaalta: so what! Oli lämmintä, aurinkoista, hiljaista.

Otin aika monta videopätkääkin, mutta … enpä kehtaa julkaista, ovat sen verran suttua nuo rainat. Kuin pahinkin vapinatauti olisi käsissä.

Mökkiasukkaina meillä (lue: minulla) on jo vuosikausia ollut pieni tontttuarmeija, jonka tunnetuimmat tontut, täällä blogissakin usein vierailleet, ovat Tomafoi, Iisakki ja Routalempi, jotka ovat kaikki eri-ikäisiä ja niiden nimet liittyvät kovin monenlaisiin tilanteisiin. Lisäksi ympäri Suomea asettunut tonttuveljessarja Olli, Valtteri ja Voltti kuuluvat ”perhepiipiiriin”. Valtteri on ainoa Hangasojalle jäänyt.

Mutta nyt pupuille piti saada nimipari. Yritin kehitellä johdannaisia saamelaisista nimistä ja tuulesta, jotenkin niiden yhdistelmää etsin – löytämättä. Lopulta (oikeasti aika pitkän surffailun ja kirjojen laraamisen jälkeen) päädyin siihen, että he ovat Tobias ja Tua. Tobias (saamelainen pojan nimi on Tobejas). Ja Tua? Se on lyhentymä latinalaisesta nimestä Perpetua, joka merkitsee ’kestävää’, ’ainaista’ ja ’pysyvää’. Se on myös saamelaisten käyttämä tyttöjen etunimi.  Siis tässä kuvassa ovat Tobias (isä) ja Tua (tytär).

Pehtoori ei enää jaksa edes päätään pyöritellä näiden minun maahis- ja tonttujuttujeni kanssa. Mutta ei sillä väliä. 🙂 Eipä ole pahakseen noita pikku otuksia pistänyt.

Hyvin sovimme saman pöydän ääreen, iltapäivän aurinkoon mökkiterasille nauttimaan aperitiiviksi lasilliset Codorniun uutta cavaa. Tai liekkö uusi, mutta ainakin Suomessa uusi. Maistuihan se, mutta ei kirjautunut toistekin hankittavaksi. Ehkä kotipihan piazzalla kesähelteellä maistuisi paremmalta kuin hankien keskellä. Ei se huono ole.

Pääruokana tänään kuhaa ja mustajuuripyrettä. Oheen salaatti, jossa kananmunaa. Myös pikkubambupyyn munia olin varannut sitä varten, mutta löytyivätkö ne? – Nope! En edes yritä selitellä. Jossain ne ovat. Olkoot.

Nyt jo väsy. Olisi hieno ilta lähteä kävelylle mökkitielle, mutta ei pysty. Tai ei viitsi. Siis leffa ja kudin.

Aurinkoista mieltä ja pääsiäisen jatkoa kaikille!

Lappi Liikkuminen Mökkielämää Reseptit Ruoka ja viini

Lankalauantai mökkikeittiössä ja Sivakkaojalla (mm.)

Pääsiäiskokko ja Staalo

Lankalauantai. Ei olla värjätty lankoja, kuten kansanperinteen mukaan tapana on ollut, mutta pääsiäiskokko (notski) meillä oli hätyyttämässä noitia ja pahahenkisiä maahisia pois puronrannaltamme.

Täällä kairassa taitaa Staalo olla noitajengin ykköspahis. Se on Lapinmaassa tunnettu saamelaisen muinaisuskon isokokoinen, tyhmänpuoleinen, ahne ja pahantahtoinen haltija, jota tavataan useimmiten joulun aikoihin, talven pimeinä päivinä, eikä niinkään pääsiäisenä. Ehkäpä juuri pääsiäiskokot pitävät sen piilossa, pois ihmisten ilmoilta?

Pääsiäisen herkuttelua

Pääsiäispaasto päättyy pääsiäisyönä. Mehän ei olla mitään paastoa pidettykään, joten omalla ihan perinteisellä pääsiäistavallamme vähän arkiruokaa parempaa on syöty jo tänäänkin. Pääsiäinen kun on minusta paljon monipuolisempi ja herkullisempi ruokajuhla kuin joulu.

Jo aamiaisella aloitin herkuttelun. Pehtoori ei puurosta luovu, eikä ainakaan sitä mämmiin vaihda. Ei edes lakumämmiin. Mutta minulle maistui: lakumämmiä ja vispikermaa. Nam!

Päivän menussa lohikeitto (Harri Syrjäsen), ruisleipää (Kuukkelin) ja gourmetvoita (Président) ja hillasemifreddo (minun)!

Kannatti tuoda Oulun Kauppahallista (vakumoitu + pakastus – hyvin säilyy maut) lohet ihan tätä varten. Ohje siis täällä.

Hillat Pudasjärven Livolta – eivät todellakaan ole meidän poimimia. Nuo koristeet ”symboloivat” itikoita hillasuolla  – niistä meidän ei ole tarvinnut kärsiä. Kiitos taas Voikukkatielle. 🙂

Ja viininä Franchetto La Capelina Soave Ronca-Monte Calvarina  2021. Se on venetolainen 18 euron viini, jolle ei ole suosituksina ole lohi vaan pasta ja juusto. Ensi kerralla lohisopalle joku toinen viini, mutta silti tämä viini kyllä miellytti.

Ja hiihtämässä kävin Sivakkaojan suunnalla. Olisi kannattanut lähteä heti aamusta. Puolenpäivän aikaan näillä lämpöasteilla alkaa olla jo melkoisen märät ladut, mikä merkitsee karvapohjasuksille pitkissä alamäissä melkein vaaratilanteita. Tökkii aika yllättäen. Mutta mie hiihtelin hissuksiin, rauhassa, kuvaillen, todellakin nautiskellen, ilman isompia ajatuksia, ahdistuksia, ei (enää 😀 ) suorittamispaineita/kilometritavoitteita. Kunhan hiihtelin, – uusia oppeja harjoitelllen.

Lappi Mökkielämää Reseptit Ruoka ja viini

Aurinkoinen, kaunis, hiljainen pitkäperjantai

Hiljainen päivä – pitkäperjantai lämmössä ja valossa. Menisköhän tämän päivän postaus ihan vaan näin kuvien kertomana.

Kelo

Tämä kelo metsässä, kulkiessa liukulumisuksilla kohti Rönkönlampea, haastoi! Tuntui melkein pröystäilevän…. Kiertelin ja kuvailin.

Ja kyllä me sitten ystävystyimme.

Pitkäperjantai ei ole ollut ”lajityypillinen”. Poikkeavaa on ollut hulvaton auringonpaiste, iltapäivällä varjon puolella +10 asteen lämpö, liki tyven, paitsi tunturien laella, liisterimäinen keli, haahuilu siellä ja täällä, kaksin syöminen. Hyvin syöminen ei ole poikkeus. 😀

Piispanojalle mennessä tässä kohtaa on usein huhtikuussa näkynyt koskikara, kaksikin. Ei näkynyt tänään. Mutta väliäkö sillä. Kaunis oli puro.

Pääsiäisruokaa

Oulusta Torin Lihamestarilta ostettu pakastettu kokonainen jyväbroileri valmistui kohtuullisen voikimpaleen ja yrttien kera vallan hyväksi. Tuplasin ohjeen valkosipulimäärän ja tuntuu, että mökin seinätkin vielä tuoksuvat rosmariinille ja valkosipulille! Oheen parsaa ja salaattia. Kun oltiin vain kaksin, en innostunut jälkkäriä tekemään. Ehkä  sitten huomenna, viimeistään pääsiäispäivänä.

 

KOKONAINEN JYVÄBROILERI UUNISSA (ohje Soppa 365)

1 broileri (noin 1,4 kg)
1 sitruuna

Yrttivoi
 1 sitruunan hienoksi raastettu kuori
 2 dl silputtuja yrttejä (timjami, basilika, persilja, rosmariini)
 2 puristettua valkosipulinkynttä
1/2 tl mustapippuria
 100 g pehmeää voita
Lisäksi
 oliiviöljyä
 suolaa
  1. Lämmitä uuni 225 asteeseen. Pyyhi broileri talouspaperilla sisältä ja päältä. Pese sitruuna huolellisesti harjalla, kuivaa ja leikkaa lohkoiksi. Valmista yrttivoi sekoittamalla kaikki aineet yhteen.
  2. Leikkaa broilerin nahkaan viilto. Hiero reilu puolet yrttiseoksesta nahan alle. Tee koipiin muutama viilto ja hiero viiltoihin yrttivoita.
  3. Levitä loppu yrttivoi broilerin päälle. Ripottele päälle vähän suolaa ja mustapippuria ja sivele broileri oliiviöljyllä.
  4. Ripottele broilerin sisälle suolaa ja työnnä lopuksi sitruunalohkot vatsaontelosta broilerin sisään.
  5. Sido koivet paistilangalla yhteen. Nosta broileri voideltuun uunivuokaan. Paista broileria uunin keskitasolla noin 15 minuuttia. Alenna uunin lämpö 180 asteeseen ja jatka paistamista noin tunti. Valele broileria ja kasviksia paistamisen aikana voisulalla tai oliiviöljyllä.

Vinkki: Paistoaika vaihtelee broilerin koon mukaan. Mitä suurempi lintu sitä pidempi paistoaika. Kokeile broilerin kypsyyttä työntämällä hammastikku broilerin paksuimpaan kohtaan. Kirkas lihasneste on kypsän lihan merkki, punertava kertoo, että kypsennystä on jatkettava.

Lappi Mökkielämää Ravintolat Ruoka ja viini

Kiirastorstain touhuja

Jos eilen olikin pirttipäivä, niin tänään kiirastorstaina sitten pois pirtistä koko päivän.

Kiirastorstai? Siis kiire? Vai onko se Jeesuksen kärsimyshistoriassa ”kiirastuli-päivä” vai mistä nimi tälle päivälle?

Kiirastorstaina pihamaalta karkotettiin pahansuopia voimia edustanut »kiira». Pihamaan puhdistuksessa käytettiin tulta, katajaa, tervaa ja kiliseviä lehmänkelloja, jotka saivat »pahat henget pakenemaan seudulta».

Kiirastorstain tapojen on tulkittu olevan kansanomainen muoto katolilaisesta synteja puhdistavasta rituaalista. Tavoissa voi nähdä myös yhtäläisyyksiä slaavilaisten ja balttilaisten kansojen kevätperinteisiin, joissa vanhan talven symboli poltetaan tai karkotetaan kevään tieltä.
Kansan keskuudessa kiirastorstai on ollut yleisemminkin puhdistamispäivä. Karjalaiset ja hämäläiset tekivät kiirastorstaina suursiivouksen, jossa joka nurkka pestiin ja siistittiin.

Lähde: Taivaannaula

Karjalaisista sukujuuristani huolimatta en ole tänään tehnyt mitään suursiivousta, vaikka muutoin melkein kiire kyllä on ollutkin.

Pehtoori sen sijaan (taas kerran etsittyään syitä vältellä hiihtämistä) on perinteiden vaatimusten mukaisesti siivoillut pihapiiriä! Ja kattoja.

Varsin myöhäisen (täysikuu tai mikä lie valvotti) aamupalan jälkeen lähdettiin kymmenen tienoilla käymään tämän mökkiviikon ”pakollinen” Ivalon reissu. Ihan samat kuviot kuin viimeksikin: Extrapiste (lankoja, ja jotain keltaista), apteekki (ainahan sieltä jotain tarvitaan), Alko (ks. ed.) ja ruokakauppa (tällä kertaa vain hevi ja maitotuotteet, sekä tetet – kaikkea pääsiäisekstraruokaa on kaapit täynnä, joten ei kala- tai lihatiskiä tarvittu).

Mökillä nautimme lounasleivät ja hedelmät, ja sitten tahoillemme: Pehtoori Tuulentuvan katolle ja mie Kiilopäälle – tunturiin ja katsomaan sen valokuvanäyttelyn.

Vaikka tunturissa tuulikin, oli tunturin suojapuolen rinteillä mahdottoman lämmin. Iltapäivän edetessä jo nuoskaista. Ei haitannut. Hissuksiin kuljin. Hiljaa tupisin tyytyväisenä.

Pysähtelin, kuvailin. Paliskuntaraja kerrankin täältä suunnasta.

Pääsiäispupun jäljet!

Tunturissa pikku tunturi ja kimmeltävät hanget. Vähän on taas paljon.

Kiilopäällä Suomen Ladun majalla on Ilkka T. Rantasen valokuvanäyttely ”Minun luontoni”. Valokuvataiteilija oli itse paikalla, eikä liene ihme, että meillä oli juteltavaa Saariselän luontokuvauskohteista ja kuvaamisesta. Niin paljon, että tulin aika huolimattomasti ja valikoiden lukeneeni kuviin liittyviä tekstejä, tunnelmia maisemista, luonnosta, kuvaajan omasta luontosuhteesta. Ne muutamat tekstit, jotka luin, olivat kyllä varsin samaistuttavia. Kuvaushetken tuntoja sanoitettu paljon paremmin kuin mitä minä ikinä osaisin. Ja inspiraatiotakin näyttelystä. Tällä viikolla toinen suositus Paratiisikurulle patikointiin. 😉

Palauduttuani mökille ja suihkuttelujen jälkeen teimme yhteispäätöksen: nyt on pizzapäivä. Siispä kylille, – ja Fienoon! Tämä oli viides kerta. Oli nälkä, mutta ei tälläkään kertaa mitään moitteen sanaa. Ei mitään. Meillä tuntuu olevan jo kanta-asiakas-status. 🙂 Sekin tuntuu mukavalle. Olenko jo aiemmin muistanut kehua heidän espressoaan. No nyt voisin. Sekin on perfetto.

Huomenna olisi Vaskoolihiihto ja (mökki)tiehoitokunnankokous. En ole koskaan osallistunut kumpaankaan, enkä osallistu huomennakaan. Ehkä Vaskoolihiihto ei tuki Sivakkaojan latua? – Tai entäs jos Vellinsärpimälle. Yleensä pitkäperjantai täällä on tuiskupäivä, myräkkäpäivä, pimeä päivä. Mutta huomenna tuskin on ”yleensä”.

Nyt lasillinen tai kaksi punaviiniä, Eeviksen islantilainen neule puikolle  ja jonkun sarjan pätkä Netflixista ja luulenpa, että Nukku-Matti on tänä iltana jo hyvin varhain mun kaveri.

Buona Pasqua, amici! 

Lappi Liikkuminen Mökkielämää

Uusia juttuja

Huhtikuun tiistai. Ei tunnu tiistailta. Eikä ihan tavalliselta mökkielon päivältä.

Tulevaa historiaa tänään

Minullahan on tässä blogissa muutamat ihan omat, ihan vain itselleni asettamani rajat niille asioille, joista täällä kirjoittelen, yksi niistä on ollut se, etten juuri poliittisiin asioihin täällä ota kantaa (Paavo V.  ja muutama muu poikkeus on joskus ollut 🙂 ), mutta nyt on kyllä todettava, että olipa hyvä mieli katsella tänään Suomen NATOon liittymisseremonioita. Pieni suuri asia. Vai sittenkin oikeasti suuri. Historiankirjoittajat sitä joskus saavat pohtia ja argumentoida, mutta tämä historiankirjoittaja on nyt vähän turvallisemmalla mielellä maailman turvallisuuspoliittisessa tässä päivässä.

Eikä siinä vielä kaikki!

Tänään monta muutakin hyvää asiaa.

Hiihtokoulussa

Olen tänäänkin hiihdellyt. Ihan itsekseni, sekä koulussa!

Elinikäinen oppiminen on ollut mantra, jonka tulin yliopistovuosinani oppineeksi ja sisäistäneeksi, ja jota koetin opiskelijoillenikin painottaa, mutta että vielä näillä vuosilla hiihtokouluun. Toki olen käynyt lasketteluopissa,  slalomin (!!) alkeiskurssilla ja ”edistyneen” yksityisopetuksessa, lautailuopissakin, mutta että murtsikkaa opettelemaan tässä iässä ja näillä kilometreillä! Nöyrä tuntuma kuitenkin oli, että ainahan on varaa ottaa vastaan neuvoja, saattaisipa niistä olla iloakin – ja vauhtia ladulle! 🙂

Oli oikein hyvä kokemus. Melkein Saariselkä – Laanila -”parfyymilatu” väli hiihdettiin edestakaisin, ja siinä käytiin tekniikat läpi, kokeiltiin, sain katsoa mallisuorituksia, tulin ohjatuksi. Kerroin opellle, että lähdin hiihtokouluun ihan vaan sen takia, että vävykin on käynyt, ja että meillä on hänen kanssaan vähän hiihto niinku yhteinen harrastus ja vähän ”niinku skabakin”. Kerrassaan fiksu opettaja sanoi lopuksi, että ”voit sanoa vävylle, että moni asia oli kyllä ihan hyvin jo lähtiessä” 😁

Silti, ehkä kuitenkin, opin ainakin kaksi asiaa tekemään uudella, paljon entistä paremmalla tavalla: ”Vuorohiihdossa pitää opetella kunnolla pysymään yhdellä suksella liu’un päällä”. Ja nousuissa pitää  ”astua kunnolla, pysyä aika pystyssä, suorana ja kädet melkein kiinni kyljissä.” Eli lipsu enää. Ei ainakaan niin helposti kuin ennen, haarakäynti tullenee vähenemään. Nyt vaan pitää saada opit kehon muistiin ja ”automaattisiksi”. Onneksi kelejä ja latuja treenaamiselle näyttää olevan vielä jäljellä.

Tuulesta temmatut jutut elävöityvät 

Blogini pitkän historian vaiheissa on ollut monia hyviä juttuja, elämäntapahan tämä. Tämä on vienyt kolumnistiksi, esitelmöimään, tästä on tullut oma reseptiarkisto, matkapäiväkirjojen julkaisufoorumi (ennen vain nettisivut), tämä on tuonut kommenttaattorituttavuuksia, voisikohan teitä monia sanoa ”virtuaalitutuiksi/ystäviksi”, on löytynyt uusia Insta- ja FB-seurattavia/seuraajia, muutamien kanssa on vuosien varrella viesteilty ohi kommenttilaatikoiden, kiitos näistä kaikista – sitten on ollut muutamia uusia kohtaamisia ihan livenä.

Ennen tätä päivää niitä on ollut kolme: Katri (ja Pasi!), Jarin ja Lähes naapuri. Heitä tuskin olisin tavannut ilman näitä päivittäisiä höpinöitäni. Tänään neljäs! Lapin luonto ja Hangasojan varrella mökkeily – niistä postaamisen ”seurauksena” tänään mahdottoman mukava lounastapaaminen Kaunispään Huippu-ravintolassa. Ihan ulkomailta asti blogiani seurataan! Vähänkö olen otettu.

Mökin ikkunasta

Tämä talvi on ollut pitkästä aikaa runsas revontulivuosi – tai siis, että niitä on näkynyt usein ja hyvin etelässäkin. Ja joka kerta minä olen ne missannut. Huolimatta, että puhelimessa on revontulivahti. Yleensä olen ollut nukkumassa tai en ole iltasella enää pitänyt puhelinta lähettyvillä tai taivas on (Oulussa) ollut pilvessä juuri silloin kuin taivaalla on ollut reposia. Eiliselle illalle niistä tuli hälytys. Liian myöhään. Olin juuri sammuttelemassa pihavaloja, hampaiden pesulla ja menossa nukkumaan kun mökki-ikkunasta näkyi jotain sini-vihreää… En enää jaksanut lähteä. Olkoot tämän vuoden reposet. Ensi talvena sitten.

Tuossa meidän mökin uudesta ikkunasta olen kyllä tälläkin lomasella ollut iloinen. Ehkä juuri näin kevään valon ja kimmenltävien hankien aikana se on parhaimmillaan. Nojatuolissa istuskellen, lapsenlapsille neuloen voi nauttia ihan ”in situ”, ihan omalla paikallaan näkymästä ulos.

Ja kyllä, kyllä rantasaunakin on jo lämmitetty.

Hyvä tikkutiistai.

(Pääsiäisviikon tikkutiistaina vuollut päreet tuovat tulevaan onnea. Tänään sitä ei ole vaikea uskoa.) 

Lappi Mökkielämää

Maisemajuttuja

Sielunmaisema? Mielimaisema? Mielenmaisema?

Metsässä kulkiessa, tunturissa kuvaillessa mietin, tarkoitetaanko sielunmaisemalla ja mielenmaisemalla samaa asiaa. Mielimaisema? – Käytetäänkö sellaista sanaa? Mie ehkä voin näistä maisemista sellaista käyttää, mutta onko mielimaisema sittenkään sama kuin sielunmaisemani? – Eikös se ole merenrannassa? En siis itsekään tiedä. 😀

Toinen huomio maisemia katsellessa: jo eilisen tulomatkan aikana monen monta kertaa päivittelin, kuinka valo Napapiirin pohjoispuolella on niin paljon ”puhtaampaa”, kirkkaampaa, kontrastisempaa kuin vaikka Oulussa. Kuinka täällä näkee paljon kauemmas. Sitten mieleen hiipi ajatus, että ehkä se johtuikin vain uusista aurinkolaseista! 😀 Näen paremmin, koska minulla on uudet vahvuudet rilleissä? – Ei niin kovin erikoista. Ei olekaan Lapin ainutlaatuisuudesta kyse? Ihan turhaa hypetystäkö?

”Oma latu”

Pehtoori hiihteli jo eilen kerran ja tänään aamupäivällä kaksi kertaa edestakaisin metsän läpi Rönkönlammelle. Siitä pääsee sitten suoraan latuverkoston laduille, – kohti Kiilopäätä tai kohti Laanilaa.  Ei siis välttämättä tarvitse ajella autolla latuparkkeihin vaan voin lähteä melkein mökkipihasta omalle yhdysladulle. Miekin kävin tänään iltapäivällä tuon, yhteen suuntaan reilun parin kilometrin ladun, liukulumisuksilla, joten nyt latu on jo hyvin ”tampattu”, että voi murtsikoilla hiihtää.

Sekä Tyttärellä että Vävyllä on täällä mökin liiterissa liukulumisukset ja niitä on lainattu. Hiihtelin niillä myös ohi meidän ”oman ladun”, ihan vaan umpihangessa kiertelin ja kuvailin. Johan on sekin mukavaa. Kaukana mistään suorittamisesta.

Etelärinteellä

Piipahdin myös kylillä, koskapa pakettiautomaattiin oli tullut – lankoja!! Nousin sitten vielä Etelärinteelle. Siellä aattelin, että juuri siellä ehkä oli jotain minun mielenmaisemaani, ainakin mieluista maisemaa. Melkoinen länsi/lounatuuli pyöritti lunta, nietokset ja kinokset kuin Alppien profiili.

Lunta, aurinkoa, lämpöaste (tasan yksi).

Tienvarsimaisemista päivitystä

Nelostienvarren metsänkaadoille, jotka olivat menossa helmikuun reissullamme, selvisi syy: tien varteen vedetään uudet sähkölinjat. Missä entiset on kulkeneet? Maan alla?

Kuukkelin palaneella tontilla ei ole tehty vielä mitään. Kaivinkone seisoo lumenpeitossa – ehkä odotellen toukokuuta. Kova touhu alkanee viimeistään silloin, sillä  marraskuussa pitäisi uusi kauppa olla valmis. Tänään Siulan rakennuksessa olevassa väistötila-Kuukkelissa oli ihan mahdottomasti porukkaa. Kuin perjantai-iltapäivisin kaupungin marketissa.

Meidän mökkitiellä menossa oleva vesijohtoremppa on pysähdyksissä: Catepillari, pakettiautot ja miehet ovat poissa. Ei haittaa vaikka touhuavat vasta sitten kun me ollaan pois täältä.

Että näin vilkasta arkea täällä! 🙂

 

Lappi Mökkielämää

Pääsiäiseksi pohjoiseen

Pitkästä aikaa, – pääsiäiseksi mökille.

Edellisen kerran ollaan oltu pääsiäinen möksällä kevättalvella 2017. Silloinkin olimme kaksistaan, silloin Pehtoori oli se, joka hiihti, minä tein lumitöitä ja olin muutaman kerran rinteessä, mutta keskeistä näyttää olleen valmistautuminen (kolmanteen?) näyttötutkintoon. Voi sitä opiskelijan elämää! Eivät  olleet minulle helppoja nuo tutkinnot! Pääsiäisen pyhätkin niitä piti ressata. 😀 Vaikka taisi se silloinkin Napapiirin stressirajan ylittäminen tuoda rentoutta oloon.

Koulukin tuli sitten suoritetuksi, tutkinto jo ”heti” syksyllä läpi, mutta oli muita syitä viettää pääsiäinen Oulussa. Joka kerta kai se, että lapset ja lapsenlapset olivat Oulussa: Tyär käymässä ja/tai perhepäivähoidon tarvetta etc. Ehkä sekin, että pääsiäinen (ja kymppiviikko) ei enää ole ollut ainoa aika, jolloin meillä/minulla on ollut mahdollisuus olla irti töistä, vaan ollaan voitu valita keväthangille lähtö vähän rauhallisempina viikkoina. Ja sitten tietysti korona: kolme vuotta sitten oltiin kotona – aika arkana lähtemään edes kauppaan.

Mutta tämän vuoden kierrossa oli juuri nyt sopiva välämä, ei mitään, mikä olisi ollut perusteltu syy viettää pääsiäinen Oulussa!

Palmusunnuntain aamusella olimme varhain tien päällä. Aurinkoa siniseltä taivaalta, kimmeltäviä valkoisia hankia koko matkan, täysin sulat tiet, ei juurikaan liikennettä, ei tarvetta edes kaupassa käynnille, matka sujui nopsasti ja jo ennen kahta olimme Hangasojalla.

Mökkitien varren melkein joka mökin pihassa auto. On sesonki.

Pääsiäinen on kyllä juuri se aika vuodesta, jolloin minä/me hurahdimme Lappiin. Teinivuosina pääsiäiset vanhempien ja sisarusten kanssa Laanihovin takapihalla asuntovaunuelämää, Pehtoorin ensimmäinen lentomatka ikinä (armeijakeväänä 1977), oli tulo pääsiäiseksi Saariselälle (silloin Finnair lensi Oulu – Ivalo -väliä), sitten vaihtelevia majoituksia, mökkieloa jo 1980-luvun puolivälistä, vaihtelevilla kokoonpanoilla… Useimmiten pääsiäisenä. Esikoinen oli eka kertaa täällä keväällä 1990 ja ikää hämellä oli tasan puoli vuotta. Altistaminen Lapille ja mökkielämälle Hangasojan varrella aloitettiin varhain. Se on tuottanut tuloksia.

Hyvällehän tämä taas tuntuu.

Ehdinpä jo sprintin – tai Prospektorin lenkin – käydä hiihtämässäkin. Olipa mukava. Tänään ei kameraa mukana, mutta tässä jo ”latukuvavaroitus”. Tunturikuvilta tuskin vältytte tulevalla viikolla.  🙂

Historiaa Lappi Liikkuminen Mökkielämää

Hiihtopäivä Piispanojan tienoilla

MM-ladulla suomalaisia, Saariselän laduilla ei juuri ketään.

Aamupäivän odottelin hiutaloinnin (säätiedotuksessa tällä viikolla kuultu uussana!) hiipumista, – ei hiipunut. Puolenpäivän jälkeen edelleen ”pyrylöi” heikosti, mutta siitä huolimatta päätin lähteä ladulle. Kyllä kannatti. Samaan aikaan MM-ladulla suomalaisia, mutta Saariselän laduilla ei juuri ketään.

Tänään on taas hiihtolomasesongissa ollut vaihtopäivä ja samaan aikaan MM-hiihdot telkkarissa, joten siksikin meitä ladulla olijoita oli kovin vähän. Näin siitä huolimatta, että tänään on kansallinen hiihtopäivä, jonka tavoitteena saada miljoona kilometriä kokoon. Oman pienen, pienen latupätkäni tässä tavoitteessa toteutin, kun hiihtelin Laanilan tutuilla laduilla. Ja näin kaksi kuukkeliakin. Ja tintit lauloivat! Nyt niitä on taas pihassakin. Kevättä lumisateessa.

 

Ihan kuten kotikaupunki Oulussa myös täällä mökkitienoilla on (Laanila ja) Laanioja.
Täällä ko. tunturipuro tunnetaan myös Piispanojana. Tunturipuron nimenmuutos tapahtui heinäkuun 1943 jälkeen, kun venäläisten partisaani-iskussa Oulun hiippakunnan vastavalittu piispa Yrjö Wallinmaa (ja kolme muuta postiauton kyydissä ollutta matkustajaa) sai surmansa. Ehkäpä joskus tästä täällä kirjoittelen enemmänkin, monta kertaa olen jo aikonut.
Tänään Piispanoja kulki kirkkaana, melkein kultaisena puhtaiden hankien välissä. Kansallisen hiihtopäivän osuus tuli näissä historiallisissa, niin kauniissa Lapin maisemissa suoritetuksi. Paljon muutapa sitten ei. Ihan lomaillen mennyt tämäkin päivä.