Muistikuvia – Tuulestatemmattua

Kouluruokalassa

Päivän sana on tänään ollut ammattikeittiöt. Kahdessa sellaisessa olen ollut kuvaamassa: ensinnäkin isossa keskuskeittiössä keittimiä, painekaappeja, linjastoja, uuneja, grillejä, tiskilinjoja, kaikkea mahdollista ja iltapäivällä pienempää hyvin varusteltua, kiviarinauunillisen pizzerian, keittiötä.

Kempeleen uusi massiivinen Kirkonkylätalo pitää sisällään ylä- ja alakoulun, päiväkodin ja paljon muuta. Enkä ole sellaista keittiötä saatikka ”kouluruokalaa” koskaan nähnyt. Kunnan keskuskeittiössä valmistetaan päivittäin 1700 koululaiselle, päiväkotilaiselle ja henkilökunnalle ruoka sekä sen lisäksi sieltä viedään ruokaa yli 10 kohteeseen yli 3000 hengelle (= koululaiselle). Siis keittiössä valmistetaan ruoka 5000 hengelle joka arkipäivä kouluvuoden aikana. Laitteisto ja tilat ovat vakuuttavat.

Koulut alkavat vasta viikonpäästä, joten keittiössä oli vielä aika hiljaista, ruoatonta ja kiiltävää, mikä oli tietysti kuvaajalle hyväksi.

Tulipahan vain mieleen oman kansakoulun keittola. Sinne mahtui kerralla ehkä kuusi luokkaa. Se oli ulkorakennuksessa ja varsinkin talvisin sinne juostiin pihan poikki vauhdilla. Pikkuruiseen eteiseen sitten tungettiin, muodostiin luokan tyttöjen ja poikien jonot – pituusjärjestyksessä luonnollisesti. Kun jono oli suora ja hiljainen, opettaja päästi ruoka”salin” puolelle. Pitkien pöytien ääreen penkeille mentiin hiljaisina jonossa, joten yhden vuosiluokan söit aina samojen luokkakavereiden välissä: toinen oli itseäsi muutaman sentin pitempi ja toinen muutaman sentin lyhympi. Nelosen vieruskaverit muistankin.

Opettaja istui pöydän päässä, yleensä poikien pöydän. Ruokarukous oli tietysti, ja sen jälkeen keittolan täti tuli alumiiniämpärin kanssa pöydän päähän ja jakoi ruoan. Lusikka, haarukka ja veitsi sekä peltimuki olivat jo paikoillaan. Perunat kuorittiin itse, silloin harvoin kun ei ollut keittoruokaa. Yleensä aina oli. Tai laatikkoruokaa. Puuroa tai velliä kerran viikossa. Ja ratuleipää. Rössypottua liian usein!

Kolmosella ja nelosella sai ilmoittautua keittiöön avuksi. Pari kertaa muistan sinne päässeeni. Sitä mitä näillä odoteilla keittiöviikoilla sai tehdä on vain hämärästi muistissa. Ainakin sai viedä seuraavaa ruokatuntiryhmää varten aterimiet ja mukit pöytiin. Nyt vasta hoksaan, että tuonnehan se minun ”pöydänkattamisharrastukseni” juuret juontavat. 🍽

Ruokakuvia ja aikeita …

Ja niinhän siinä taas kävi, että tänäänkin olin ravintolassa. Tällä kertaa kylläkin kuvaamassa.

Kuten kuvasta näkyy De Gamlas Hem ”työllisti” minut hetkeksi. Heillä kun on ”oma” olutkin, joka ansaitsee tulla mainoksiin liitetyksi. Maistoinkin. Ei ollenkaan huonoa näin oluesta piittaamattoman makuaistillekaan.

Ja tulihan se sitten Punajuuri-fenkoli -risottoa, paahdettua porkkanaa ja vuohenjuustoa -annos syötyä. Se oli ihan tavattoman hyvää. Aika monta päivää peräjälkeen voisin sitä syödä pääruokana. Ehkä tänään oli viimeinen De Gamlas Hemin kuvauskeikkani, – jokohan se oli kymmenes?

Aurinkoisessa päivässä kuvien lisäksi pyöräilyä, kirjeenvaihtoa, nettiostoksia, La Promesaa, ja viinipostauksen aloitus – — ja nythän se on niin kesken, että luovutan homman ja julkaisen vasta huomenna.

Muistikuvia

Kaikkea!

Tänään on ollut niin paljon kaikkea. Huolta, iloa, surua, iloa, flunssaa, joka vaan jatkuuuuuuu, mutta tokenee välillä hetkeksi, iloa, ylioppilasjuhlat, joihin lupauduin kuvaajaksi (ehkä virhe!!), lupauksia, sanoinko jo että iloa ja huolta!

Yo-juhlat tai mitkä tahansa valmistujaisjuhlat, väitökset, publiikit, ammattitutkintojuhlat, kaikki ne, joissa pitkä rupeama ammattiin tai oppiarvoon valmistumisen eteen on tehty, ovat mahtavia. Se on yleensä koko perheen juhla; kaikkien sietää olla tyytyväisiä ja ylpeitä toisistaan. Tänään se näkyi kauniisti ja koskettavastikin.

Melkein aina koulujen päättäjäispäivä on aurinkoinen, ei ainakaan sateinen. Tänään ainakin Oulussa paistoi. Olin luvannut ystäville, että tulen poikansa ja hänen kaverinsa yhteisille juhlille kuvaajaksi ja samalla tietysti vieraaksi.

Lupasin, vaikka muistin hyvin, mitä opettajat Tornion ammattiopistossa sanoivat: ”Kahdella tuolilla ei voi istua yhtäaikaa”. Eli menet joko vieraana tai kuvaajana. Ja minä pöhkö olin luvannut mennä sekä kuvaajaana että vieraana, ja pahasti vielä toipilaana. Missään tapauksessa sitä ei vaadittu, mutta ku halusin. Laskin sen varaan, että olen koko ajan pihalla, en halaile, en kättele, kuvailen, mutta koko studioarsenaalia en pystytä pihalle, Pehtoori on assistentti, ja kaikki tiesivät, että priimaa ei tule.

Sehän se oli, että minä katselin nuoria, mielessäni palasin niin moniin lakkiaisiin, ja sitten siihen mitä niiden jälkeen on tapahtunut.

Tunnettu tosiasiahan on, että yo-keväänä useimmat ihmiset tietävät kaikista eniten kaikesta elämässään. Siitä alkaa alamäki. Tai unohdus. Varsinkin pitkälle kouluttautuvilla käy niin, että vuosi vuodelta tietää aina vain kapeammasta alueesta enemmän ja enemmän, mutta kaikki sen ulkopuolinen haalistuu hiljalleen. Toukokuussa 1978 tiesin parabeleista ja saksan kielen epäsäännöllisistä verbeistä edes jotain, nyt en mitään.

Muistikuvia Ravintolat

Ruokakuvaushommissa

Jokohan se oli viimeinen ”virallinen” kuvauskeikkani. De Gamlas Hemin a la carte -lista vaihtuu taas ja valokuvaajaa tarvittiin markkinointikuvien ottamiseen.

Niin se vaan oli, että kun ei ole moneen kuukauteen kuvaillut huolella mitään, niin olihan se ennen kuvauksiin lähtöä kertailtava ja tarkkaan muistaen vetolaukkuun kaikki tarvittava pakattava. Ei riitä, että vain kameran pukkaa reppuun. On muistettava ottaa mukaan jalustaa, lamppua, johtoa, softboxia, klipsiä, heijastinta, muistikorttia, ladattuja akkuja, lampuille tuet etc. etc.

Tänään kävi oikeastaan eka kertaa noissa hommissa siten, että tuli kohtuullinen nälkä kuvaillessa. Melkein kolme tuntia kun kuvailee pitkästi toistakymmentä annosta eri lokaatioissa, ”studiokuva”, miljöökuva yksin ja miljöökuva kaksin etc, huomioiden että kuvassa on oikeat ottimet, annokseen sopivat juomat, tilanteeseen sopivasti lautasliinat paikallaan tai pois, ei ehdi maistella – vaikka lupa olisikin. Ja tänään oli monta uutta annosta, jotka on varmaankin kesän kuluessa käytävä illastamassa:

Ruskeassa voissa haudutettua ahventa, manteli crumblea,
viinirypäleitä ja tillimaustettuja sipsejä
Marinoitua kirsikkatomaattia, basilikaa, rucolaa, balsamicoa,
vegaanista fetaa ja paahdettua oliivimurua
Punajuuri-fenkoli -risottoa, paahdettua porkkanaa ja vuohenjuustoa
Friteerattua leipäjuustoa kuusenkerkkäsiirapilla
ja tyrni parfait

Yleensä kun on näitä iltapäivä/iltakuvauksia ollut, olen jo kunnon lounaan syönyt, niin tänäänkin, mutta silti …

Tässä kyllä on onneksi edessä hyvin syömisen päiviä monta peräkkäin, joten luulen, että toivun tästä tämän iltaisesta nälän aiheuttamasta ”annoskateudesta”, jota tunsin kun katsoin muiden syövän. Ravintolan henkilökunta kun on maistelemassa ja tutustumassa uuden illallislistan annoksiin, jotta he voivat sitten asiakkaita asiantuntevasti palvella.

Minullakin vielä asiakaspalvelua tehtävänä, kun on kuvat editoitava. Sitten alkaa ”Muistikuvia” hiipua muistoihin. Ehkä. 🙂

Muistikuvia Ruoka ja viini

Muistikuvia hiipuu hiljalleen

Tänään ja eilen on ollut minun yhden hengen Muistikuvia-yritykseni loppusuoran valmistelua. Yritys täyttää seitsemän vuotta huhtikuussa, ja siihen se sen tehtävä tässä universumissa taitaa loppuakin.

Veroilmoituksen teko ja sen lisäksi puuhia toiminimen lakkauttamiseksi olen tässä selvitellyt ja laitellut vireille. Tuli jotenkin mieleen se, kun syksyllä pitää pihakalusteet viedä varastoon ja kesäkukat hävittää, yrttimaa putsata. Tai kun joulun jälkeen on luovuttava kausivaloista, joulukoristeista ja kynttilöistä.

Keväisin aina illolla laittelee kaikkea, siivoilee pihaa, istuttelee kesäkukkia, etsii uusia ideoita. Saatikka joulun valmistelu: ihan into pinkeänä puuhailee kaikkea säästelemättä aikaa ja vaivaa. Mutta sitten on aika luopua.

Niin se oli Muistikuvienkin kanssa. Seitsemän vuotta sitten oli liiketoimintasuunnitelman tekoa (se oli yksi osa ammattitutkinnon näyttökokeesta), nettisivujen teko, kaikki – toki aika vähäinen – aloitusbyrokratia, verotusasioiden selvittäminen, y-tunnuksen ja ennakkoveropäätöksen saaminen, logon hommaaminen, pankkitili, vähän mainontaa ja tiettäväksi tekemistä, asiakkaiden hankkimista, käyntikortit ja kaikkea muuta pientä jännää. Jota varten piti opiskella, selvittää ja oppia kaikenmoista ja nyt sitten kaiken alasajo hiljalleen. Tällainen vaihe nyt menossa.

Tänäänkin ulkona syömässä: systerillä oli pieni, tai oikeastaan aika isokin, syy juhlaan, ja sen merkeissä kävimme Hanko Aasiassa lounaalla ja päivittämässä kuulumisia livenä. Eilen italialaista, tänään japanilaista ja viikonloppuna sitten kotiruokaa kahdelle. Ja toivon mukaan niistä ja aiemmista kokeiluista saan sunnuntai-illaksi valmiiksi jonkinlaisen koosteen. Myös viinisuosituksia pääsiäispöytäänne on tulossa.

Muistikuvia

Laskutushommia

Muistikuvien viimeinen(?) laskutus tänään. Ja muutama karhukirjekin vielä.

Nämäpä ovat sellaisia hommia, jotka tässä mun ”ammatillisen” valokuvaustoiminnan parissa ovat olleet kaikkein ikävämpiä.

Mukavinta on ollut kiertää kuvaamassa Oulua ja Oulun seutua sekä Saariselkää ja Lappia ja tehdä niistä kuvista kortteja ja kalentereita. Kuvaukset ravintoloiden somemarkkinointia varten ovat myös olleet mieluisia.

Enimmäkseen mukavaa oli myös kuvata, editoida ja saada julkaistuksi kuvatoimisto Vastavalon myyntisivuille noin 2000 kuvaa – toki niistä on vain alle 10 % tullut myydyksi: joko suoraan Vastavalon kautta tai esim. Oulun Liikekeskukselle, yhdelle matkailuyritykselle, muutamiin lehtiin ja mainosjulkaisuihin (referenssejä) tms.

Mutta laskutus on vain koneella istumista, kirjaamista, luettelointia, tiliöintiä – ja karhuamiset! Auts! Ei ole mukavia ne, – saatikka että olisivat millään muotoa luovaa puuhaa.

Kalenterimyynti (sentään joitakin satoja yhteensä monien vuosien aikana) on se ainoa, jonka vuoksi olen muutamia karhukirjeitä joutunet tekemään. Yleensä ne ovat tuottaneet tulosta, ja unohtunut lasku on heti maksettu ja vielä pahoiteltu unohtumista, mutta sitten on pari tapausta, joista parinkympin kalenterin hintaa en ole saanut. Minä kun olen luottanut tilaajiin, enkä ole lähettänyt ensin laskua ja sitten vasta kalenteria, vaan samassa paketissa olen ne toimittanut perille.

Muutamien turhien muistutusten jälkeen olen parin kalenterin hinnan sitten joutunut kirjaamaan tappioksi. Ja vähän hyväuskoisuutta ja luottamusta olen kyllä myös siinä samalla menettänyt.

Kaksi tällaista tapausta vuosien varrelta on jäänyt erityisesti mieleen: toinen kalenteritilaaja, joka ei koskaan maksanut kolmea tilaamaansa kalenteria, asuu/asui Oulussa, ja kun hän kolme, neljä vuotta sitten Oulu-kalenterit tilasi, hän kirjoitti minulle pitkähkön kirjeen, jossa kertoi niin ihailevansa ottamiani Oulu-kuvia, olevansa iloinen, että vihdoinkin sai ostaa kotikaupungin kalenterin, antavansa sellaiset joululahjoiksi vanhalle äidilleen ja Oulusta pois muuttaneelle pojalleen, ja selitti kaikkea muutakin. Ei hän sitten sen jälkeen kirjoitellutkaan enää mitään, ei maksusummaa pankkitililtään, ei vastauksia useisiin posteihini, ei tekstareihini. Kävin jo katsomassa talon, jossa hän asuu, mutta en kuitenkaan koskaan mennyt soittelemaan ovikelloa tai ryhtynyt muihinkaan perintähommiin.

Toinen kalenteria koskaan maksamaton tilaaja parin vuoden takaa oli Lounais-Suomesta. Hänellekin lähettelin maksumuistutuksia, saamatta koskaan mitään vastauksia. FB:stä kävin hänenkin profiilinsa katsomassa, ja sen vuoksi sitten vielä googlettelinkin ja hänestäpä löytyikin pari lehtijuttua. Ja syy kalenterilaskun maksamattomuuteen selvisi. Tämä naishenkilö kun kärsi silloin ja tod.näk. ed. pitkää vankeusrangaistustaan kavalluksesta.

JOS ikinä enää ryhdyn postimyynnissä tuntemattomille myymään kalentereita, kortteja tai mitään muutakaan kuvatuotteita, teen niin, että paketti lähtee vasta sitten kun maksu on tilillä.

Postauksen kuvat olen ottanut neljä vuotta sitten ( 27.1.2020 )Kaunispäältä.

Otsikkokuvan nimeksi (Vastavaloon pitää aina otsikoida kuvat)

olen laittanut ”Lupaus”.

Nyt en antaisi samaa nimeä.

Muistikuvia Ruoka ja viini

Taas herkkuja kuvaamassa

Minun pikkuruinen Muistikuvia-firmani täyttää tänä vuonna jo seitsemän vuotta. Vähän on ollut tarkoituksena ja aikeena lopetella valokuvaushommat, – jäämään eläkkeelle siitäkin. Y-tunnuksesta oli tarkoitus luopua tuossa vuoden vaihteessa, mutta vielähän se on käytössä.

Ja ainakin vielä tänään kuvauspäivä: minullahan on ollut ilo olla De Gamlas Hem hotellin ja ravintolan ”luottokuvaaja”. Ja tulinpa sitten luvanneeksi että tämän vuoden talvimenunkin kuvaan. Niissä hommissa tänään, ja riittääpä editointihommaa vielä huomiseksikin.

Pakkanen on ollut tänään(kin) niin kireä (-26 C näytti auton mittari kun Heinäpäästä kotiin ajelin), ettei väliä vaikka päivä on kulunut sisällä.

Kun parissa tunnissa kuvaa pitkästi toistakymmentä annosta eri kulmista, eri positiossa, eri valossa, suoraan keittiöstä, toinen toistaan paremman näköisiä ja herkullisen tuoksuisia ruokia, ei ehdi edes olla nälkäinen. Tosin olen oppinut tällaiseen hommaan mennessä syömään aika kylläiseksi jo kotona. 🙂 Voisi muuten vähän keskittyminen kuvaamiseen herpaantua.

Muistikuvia Valokuvaus

Loppuunmyynti – ja muuta jouluista

JOULUKORTTIEN LOPPUUNMYYNTI

Nyt on vihoviimeinen joulu, kun myyn näitä joulukortteja. Korttivaraston inventointi on tehty ja korttipakettien hinnat on pudotettu niin alas että uskon ja toivon todellakin olevan kyseessä LOPPUUNmyynti. Valittavana on kolmen erikokoisen ja hintaisen paketin lajitelmia. Kaikissa paketeissa on neljän kortin lajitelma.

3 kpl x 4 = 12 korttia = 10 € (á 0, 83 €)
10 kpl x 4 = 40 korttia = 25 € (á 0,63 €)
25 kpl x 4 = 100 kpl = 45 € (á 0,45 €)

Ylläolevassa kuvagalleriassa voit liikkua oikean reunan nuolella ja näet kaikki neljä erilaista korttia. Näitähän voi käyttää vaikka pakettikortteina tai viedä nipun tuliaisena ystävälle tai laittaa kiitoskortiksi työkaverille. Tai lähettää ihan perinteisenä joulukorttina!! Moni tekeekin niin. 😀

Korttien tilaus Muistikuvia-nettisivulta KLIKS

SAARISELKÄ KUVISSA -KALENTERI VUODELLE 2024

Tänä vuonna en enää tehnyt Oulu kuvisssa -kalenteria. Siksikään että olen kuvaillut Oulua kovin vähän ja toisekseen sitä meni viime vuonna aika vähän – ainakin verrattuna Saariselkä-kalenteriin. Mihin varmaankin on syynä se, ettei sille ole ollut yhtä hyvää mainoskanavaa kuin kymmenientuhansien Saariselkä-fanien FB-ryhmä on ollut. Sinne kun saa laittaa myynti-ilmoituksia, toisin kuin esim. Oulu tutuksi tai Oulun puskaradi -ryhmiin. Jälkimmäiseen en kyllä laittaisikaan; on siellä sen verran railakasta keskustelua melkein aiheesta kuin aiheesta. Ainakin on ollut niinä kertoina, kun sinne olen joskus eksynyt.

Mutta siis – ainakin vielä tänä vuonna – Saariselkä kalenteri on olemassa ja myynnissä. Ensimmäinen erä on jo muutamaa kalenteria vaille myyty, ja toisen erän tilaan siten, että se on postitettavissa joulukuun ekalla viikolla. Joten nyt kannattaa laittaa tilaus jos mielit sellaisen joululahjaksi itsellesi, Lapin hullulle ystävällesi tai Saariselällä kulkijalle antaa.

Tilauslomake on täällä.

Jos haluat ja mainitset asiasta lisätietokentässä, voin laittaa mukaan bonuksena pikkupaketillisen joulukortteja. 🙂

PIKKUJOULUTORTTUJA JA NUTELLA-VAAHTOA

Koskapa meillä on huomenna pienet synttärijuhlat, kun on Eepin 5-vuotispäivä, olen tehnyt täytekakun. Ja lisäksi leiponut ”pikkujoulutorttuja”. Söimme jo tänään yhdet sellaiset jälkkäriksi Pehtoorin kanssa. Olisikohan nämä tämän jouluntienoon ”hittituote”? – No meidän mielestä vois olla. Kyllä näistä tykkäsin enemmän kuin esim. niistä muutaman vuoden takaisista vihreä kuula -tortuista. Mitään muuta erikoista näissä ei ole kuin, että perinteisen luumutäytteen tilalla on paistamisen kestävää Valion kinuskikreemiä. Sitä olen käyttänyt pullapuustisten täytteenä – nyt siis tortuissa. Kannattaa testata.

Uusi täyte on myös viisivuotiaan täytekakussa. Ihan tavallisen sokerikakun täytteenä on pakastemansikoista tehtyä karkeahkoa, kevyesti sokeroitua mansikkasosetta ja Nutella-vaahtoa! Vispikerman sekaan (noin 2/1 suhteessa) Nutellaa. Olen aika varma, että lasten herkkuruoan = tortillojen jälkeen löytyy vielä myös jälkkärimaha ja kakkukin kelpaa. 🙂

Muistikuvia Oulu Yliopistoelämää

Miten meni, – niinku omasta mielestä?

Muistanpa kun yliopistossa otettiin käyttöön kehityskeskustelut. Varmastikin puolenkymmentä vuotta, tai ehkä sittenkin 10 vuotta sen jälkeen, kun sellaiset olivat yritysmaailmassa arkipäivää, ne tulivat myös akateemiseen maailmaan. Jo aiemmin meidän lasten oli ollut koulussa arvioitava omia suorituksiaan, oppimistaan ja tekemisiään. Ja niinpä sitten minunkin oli omissa kehityskeskusteluissa lähiesihenkilön kanssa arvioitava omaa suoriutumistani, innovatiivisuuttani, yhteisöllisyyttäni, työhyvinvointiani ja mitä kaikkea! Ja kaiken hyvän lisäksi mietittävä keinoja vastaisen varalle: miten parannan tuloksellisuutta, omaa osaamistani ja kaikkea muuta työyhteisön tulevaakin edistymistä kaikilla mahdollisilla mittavissa olevila tasoilla.

Korkeakoulupedagogisia opintoja kasatessani oli todellakin joka välissä harjoitettava itsekritiikkiä ja itsetutkiskelua. Tuo kaikki oli joskus, aika useinkin, vähän kuormittavaa, toki pisti myös miettimään, mihin kaikkeen käytänkään työaikaani. Työaikaa, jota oli iso, itse asiassa isoin! osa jokaisesta arkipäivästä. Joskus myös pyhäpäivistä.

Tämä velvoitettu itsekritiikki ja oma arviointi tuli mieleen tänään, kun viimeistelin, vihdoin, Saariselkä-kalenterin lähtemään painoon. Periraatteessa se on ollut valmis jo kuukausi tai ainakin viikko sitten. Mutta kun sitten ryhdyin tekemään vihoviimeistä viimeistelyä, tarkistuksen tarkistusta, hoksasin yhden jos toisenkin ”ongelman”: kuvia samalta tunturilta on liikaa, onko toukokuun kuvassa liikaa vihreää, kuuluuko Aittajärvi Saariselkä-kalenteriin, kuvissa on liikaa taivaita ja liian vähän rakennuksia!!! Ja kun vaihtoehtoisia kuvia on satoja, jopa tuhansia, on päivä mennyt haaskioon?/laaduntarkkailuun/ylenpalttiseen vekslailuun?

Mutta mikäpäs siinä. Ei ole tänään ollut mitään tähdellisempääkään tekemistä, ei luvattua, ei aiottua, ei välttämätöntä. Ei edes pyöräilyä! 🙂

On satanut lunta suunnilleen koko päivän. Aika paljon lunta. Niin paljon, ettei todellakaan olisi ollut mitään mahiksia lähteä sykkelöimään ja hankkimaan niitä puuttuneita ”tavoitekilometrejä”, joten olen edelleen antanut itselleni luvan olla tyytyväinen eiliseen ajoittuneesta pyöräilykauden päättymisestä.

Kunhan kävin autolla Tuiran postipisteellä hakemassa paketin: ensi vuoden ’bullet journal’ on nyt hankittu; tuunaaminen odottakoon.

Maininnan arvoista on, että olen tehnyt ihan hurjan hyvää aasialaista ruokaa (tämä sovellettuna) ja saanut sitten, kuitenkin, kaikesta itseruoskinnasta ja kuvien vekslailusta huolimatta kalenterin lähetetyksi tuotantoon.

Eihän tuo kaikki omasta mielestä nyt taaskaan ihan kympillä mennyt, mutta kuten aina olen opiskelijoilleni, lapsilleni, itsellenikin sanonut: ”Paras työ, tehty työ”.

Niin se vain on.

Muistikuvia Rotissöörit Valokuvaus

Kuvista muistoihin ja takaisin

Viime vuonna loka- ja marraskuussa elin paljon 30- ja 40-luvun Karjalassa ja Särkisalossa ja 50-luvun Kotkassa ja Oulussakin; äidin evakkomatka-kirja oli intensiivisen, liki jokapäiväisen tekemisen ja kirjoittamisen aihe. Mielessä pyörivät ajatukset, surutyö, tunnelmat. Ja nyt on pari viime päivää hyvin intensiivisesti, aamuviidestä lähtien tullut elettyä omassa menneessä vuodesta 2009 tähän päivään.

Kymmeniätuhansia kuvia on vilahdellut näkökentässä, postimerkin kokoisina kansioissaan tai isolla näytöllä muokattavina. Rotissöörien Gaala-illassa ensi lauantaina on tarkoitus ison Aurora-salin screeneillä pyöriä 300 kuvan kokoelma kuvia järjestön tapahtumista. Ja nimenomaan niistä kuvista, joita olen ihan harrastuksen vuoksi ja välillä tilattuna valokuvaajanakin ottanut.

Ja ovatko kuvat arkistoitua yhdelle ulkoiselle kovalevylle, josta niitä olisi voinut ruveta valitsemaan ja perkaamaan, editoimaan ja esitykseen laittamaan? – Ehei. Niitä on isoilla muutaman teran valtavilla kovalevyilla, pienillä kovalevyillä, muistitikuilla ja pilvipalvelussa ja pahimmoillaan vain Oulun voutikunnan kuvablogissa, josta olen huolehtinut vuodesta 2013. Se on pahimmoillaan, koska sieltä niiden saaminen screenille-esitykseen vaatii aikana hurjasti vekslailua ja säätämistä.

Minä olen aloittanut tämän kyllä ajoissa, muttaku. Kyllä tänäänkin on tehokasta työaikaa tärvääntynyt useampikin tovi siihen, että olen kaikkia kansioita lärätessä ja etsiessä löytänyt paljon muuta kiinnostavaa kuin etsimääni. Mm. päiväkirjojani ennen blogia, kirjeenvaihtoa opiskelijoiden kanssa, tenttituloksia ja sitten on joku nimi tarttunut silmiin, ja sitten googlattava mitä hänelle tai koko vuosikurssille 🙂 kuuluu.

Oman portfolionikin löysin; olipa siinäkin asioita, joita en muistanut, ja sitten kun aloin muistella niitä, olinkin jo hyvin kaukana menneessä. Samalla sentään pystyin mekaanista kuvaediittiä tekemään.

Pyöräilemään en hyytävään säähän lähtenyt, vaikka kaupungissa oli pakko piipahtaa: kastelahja- yms. asioilla. Ja siihenkin liittyen olen elellyt menneessä, omien lasten kastejuhlien muistoissa, ja siinä miten vanhempani silloin isovanhempina elivät meidän maailmassamme.

Kaiken tämän menneen keskellä, yhdessä kirjeessäni ollut lausahdus. sopii nyt tähänkin iltaan suorana lainauksena oikein hyvin.

Tähän on siis tultu: siteeraan itseäni vuosikymmenten takaa.

Olisi vain toivottava, että ”tulisi huominen, jolloin muistella eilistä”
kuten Kaari Utrio oli hienosti kiteyttänyt.
Sellaistahan minun elämäni aina tuppaa olemaan.

Noh, huomenna tämä kirjaimellisesti muistikuvissa, muistoissa ja kuvissa, kuvamuistoissa pyöriminen ja niihin pysähtyminen pitäisi olla tältä erää paketissa, ja sitten palaan taas nykyhetkeen, ajattelemaan tulevaa. Huomista kohti.

Historiaa Lappi Mökkielämää Muistikuvia

Iiskonlompolo

Viime viikonloppuna sekä täällä blogissa että Saariselkä-FB-ryhmässä julkaisemaani kalenteriarvontaan saivat osallistua kaikki: ei väliä, tiesikö lammen oikean nimen vai ei, pelkkä kommentointi toi osallistumisen arvontaan.

Vastauksissa (joita tuli yhteensä yli puolensataa!) esitettiin Pessinlampea, Luulampea, Kelolampea, Rönkönlampea, lampea Aurora-polun alussa, varrella tai lopussa, olikohan siellä Kuukkelilampikin arvuuteltuna oikeaksi vaihtoehdoksi, – ja myös Iiskonlampi oli mainittu useissa kommenteissa.

Kyseessä tosiaan on Iiskonlampi.

Ja voittaja on: Sanna Kolehmainen, jolle tieto voitosta on jo mennyt.

Näissäkin kuvissa, lammen eri rannoilta, tämä Saariselän keskustassa oleva, Aurora-polulle näkyvä, lampi tosiaan on. Se on Kummituskämpän ja Kelotuvan ”takana”. Kelo-oja lähtee Kelolammesta, juuri siitä, jossa kesällä on uimaranta, ja se kulkee kylätien sivuitse ja laskee Luttojokeen. Ja Luttojokeen laskee myös puro Iisakinlompolosta.

Iiskonlompolon rannalla on Lapland Safariksen Aurora Cabin , tulistelupaikka ja kotarakennelmia.

Lompolo-sanalla tarkoitetaan järvimäistä suvantoa joen varrella ja sanaa käytetään erityisesti Peräpohjolan murteissa. Paljonhan lompoloita on pitkin Lappia, ja Lompolo onkin lainasana (pohjois)saamen luobbal-sanasta.

Iisko on saamelainen miehen nimi ja tällä hetkellä se on 39 suomalaismiehellä etunimenä. Nimen etymologia on Iisak/Iisakki-nimessä. JOS Iiskonlompolo pitäisi kääntää suomeksi, se olisi sitten Iisakinlampi.

Kuva Iiskonlompolosta on tämän vuoden (2023) Saariselkä-kalenterissa lokakuun kuvana. Ja sitä varten vasta viime vuonna itsekin otin selvää tutun lammen nimestä. Liskolammeksi sitä yksi informantti väitti, – jostain matkailuun liittyvästä riitajutusta olisi ollut kyse, ja sukunimestä olisi väännetty ”haukkumanimi” lammelle. Mutta kuulostaa kyllä vähintäänkin urbaanilta legendalta. Tuo Iiskon lompolo on paljon uskottavampi. Pyyntikulttuurissa vesistöjä ja pyyntipaikkoja nimettiin hyvinkin tavallisesti paikan nautinnasta vastaavan mukaan. Esihistoriallisena aikana (ja toki myöhemminkin) suku, perhe tai kotakunta pyyntikauden eleli omalla nautinta-alueellaan, jossa vaihtoi asuinpaikkaa kalastuksen ja metsästyksen tarpeiden mukaan. Kyse on siis myös jutaamisesta.

Lappi Mökkielämää Muistikuvia Valokuvaus

Nili, arvonta ja sumusade

Lähtökohtaisesti sää näytti aamusella aika kalsealle. Sumuiselle, sateiselle tai ainakin sumusateiselle. Mutta me on jo monta päivää (to-pe-la) pyöritty lähinnä pihapiirissä, joten oli jo korkea aika päästä tunturiin, metsään, kulkemaan.

Meni kuitenkin melkein puolillepäivin ennenkuin sain arvonnan (ks. alla) laadituksi ja sitä varten www-sivut päivitetyksi, ennen kuin pääsimme lähtemään. Ajeltiin Kiilopäälle, tai siis sen parkkipaikalle, ja uudelle reitille (ennen näkemättömän frisbeeradan läpi) kohti – Mariankurua! Taas! Nyt Kiilopäältä päin, eikä mökiltä kuten esim. hääpäivänä kuukausi sitten. Mariankuru on tämän kesä-syyskauden juttu.

EDIT 2.10. aamulla. Ei me oltu Mariankurulla, joka on kartassa ympyröidyllä alueella, vaan kohdassa, johon nuoli näyttää. Tietääkö joku tämän kurun nimeä?

Tiedättekö, onkos siitä ollut puhettakin, että Pehtoorissa on sellainen juke-box -ominaisuus. Kun häneltä kysyy, miten se menikään se ”yl´ kasteisten vuorten… ” jota koulussa ja partiossa laulettiin, niin Pehtoori laulaa sen. Ainakin kerran ennenkin olen juuri tätä toivonut, ja laulun saanut kuulla. Niin tänäänkin.

Olipa mukava huiputus tänään, tänäänkin. Kuvat sitten huomenissa, tai tiistaina.

Nili – mökkipihassa uusi hieno juttu

Tälle päivälle lupasin kuvat meidän uudesta nilistä.

Niliaitta tai patsasaitta on pieni pylvään päähän nostettu pieni aitta, useimmiten ruoka-aitta. Niitä näkee vieläkin näillä leveysasteilla talojen pihoissa. Ja mökkien pihoissa, joissa niiden arvo ja käyttötarkoitus lienee ensisijaisesti olla tuomassa tunnelmaa, luoda aitoa lappilaisen miljöön tuntua.

Meidän mökkinaapurin (Nimiloppu) pihapiirissä on ollut niliaitta ”aina”, ja olen saanut luvan kanssa sitä kuvailla ja käyttää sekä joulukorteissa että kirjan (taka)kannessa. Täällä blogissakin on siitä ollut usein kuvia, joko Tomafoin (meidän mökkikotitonttu) kanssa tai ilman. Joskus olen toivonut sellaista joululahjaksi tai jotain… Mies on sanonut, ettei osaa salvoa, ja homma unohtui. Sitten nilistä tulikin Pehtoorille itselleen ”hanke” = hän on etsinyt tekijää ja taitajaa. Ja viime syksynä sellaisen tapasi. Sodankyläläinen H., joka on ollut tuossa naapurimökin uudisrakennusta tekemässä, nilin meille teki. Ja pystytti.

Se on niin huolella tehty, se on kuin ”pihakoru”. Oulun seudulla tuollainen ei pihapiiriin sopisikaan, mutta täällä se on just hyvä. Meillä siitä ei tule ruokavarasto, paitsi ehkä jos on sulan aikaan enemmän porukkaa, niin voidaan käyttää ”kylmäkomerona” ja olen varma että muksujen kanssa me saamme sen mukaan tarinoihin ja tekemisiin, mutta on sille myös muukin funktio kuin ”pihapatsastelu”.

Siinä on auton lämpöpaikka ja tarvittaessa myös latauspiste. Ja hyvänen aika, kuinka paljon revinkään siitä riemua – varsinkin talviaikaan kuvaillessa.

Pehtoori suunnitteli niliin tunnelmavalaistuksenkin, ja parahiksi kolmen kuukauden lupausten ja hoputtelun jälkeen paikallinen sähkäri kävi viime keskiviikkona juuri ennen tänne tuloamme parin tunnin homman hoitamassa. 🙂

Tämä on oikeastaan ensimmäinen kerta, kun meillä on kokemusta siitä, että lappilaiset eivät muka hoitaisi hommiaan ajallaan ja kunnolla. Sekä mökkirakentamisessa että pienemmissäkin hommissa, esim. juuri tämä nili, kaikki sovitut hommat ovat hoituneet ajallaan, siististi ja ammattitaidolla.

Ja varsinkin tämä nili.

Arvonta

Onhan siitä ollut monta kertaa jo puhetta, aietta ja uhkausta, että hiljalleen lopettelen kuvaushommat, tai ainakin lopettelen Muistikuvia-yritykseni toiminnan. Etten enää tienaa ja tilauksesta tee kuvauksia, kortteja, kalentereita. Että ihan vaan kuvailen omaksi ilokseni, oppiakseni ja toki kuvailen näitä päivittäisiä höpinöitäni kuvittamaan.

Uusia kortteja en ole tehnyt vuoteen, enkä enää tee Oulu-kalenteriakaan, mutta nyt tämän mökkioleilun aikana ja toissaviikolla kuvataulua Kiilopää-Luulampi-reitiltä asiakkaalle työstäessäni päätin, että sittenkin, vielä kerran.

Siis Saariselkä kuvissa vuodelle 2024 -seinäkalenterini on kuin onkin tekeillä.

Se valmistunee ja tulee myyntiin marraskuun vaihteessa.

Ja sitä voi jo ennakkotilata tästä osoitteesta

https://www.muistikuvia.fi/kortti-ja…/1996-2/

Kalenteri on palkintona myös arvonnassa. Miksetpä osallistuisi? – Täällä blogissa tai FB:n Saariselkä-ryhmässä.

Arvonta!

Kuka tietää missä tämä paikka on? Mikä sen nimi on?

Kuva eiliseltä (la 30.9.203) aamulta.

Kaikkien arvanneiden/tietäneiden kesken arvon yhden Saariselkä kuvissa 2024 -kalenterin. Ei tarvitse tietää, kunhan osallistut! 🙂
Osallistu kommentoimalla tähän postaukseen.

Arvonta-aikaa on viikko ja se päättyy lauantaina 7.10.

Voittaja julkistetaan tällä sivulla sekä FB:ssa Saariselkä-ryhmässä, jossa on sama arvonta.

Bloggailu Muistikuvia Valokuvaus

Tauon aikana ja sen jälkeen

Käyttökatkos ja sen vaikutus

Onhan helpottavaa, kun kaikki tässä postaushommassa taas toimii.

Sekä oma töpeksintäni että webhotellin hyvin pieni ”huolimattomuus/hoksaamattomuus” ovat pari päivää vaikeuttaneet jokapäiväistä bloggaamistani. Kaikkein eniten katkokset, ongelmat, postaamisen mahdottomuus lienevät häirinneet eniten minua, ja vain minua. Pienellä, tai noh, pienellä ja pienellä, rahallisella satsauksella pitkälle ensi vuoteen kaikki taas tällä saralla toiminee ongelmitta.

Tosin nyt tulee oikeasti harkittavaksi kuvien julkaisun mahdollisuudet. Tässä blogissa kun on yli 20 000 kuvaa, ja ne vaativat paljon maksullista webhotelllitilaa. Olisi oikeasti ryhdyttävä perkaamaan varsinkin vanhemmista postauksista suht surkeita, mutta turhan isoina tiedostoina postaamiani kuvia, jotta tilaa uusille kuville tulisi lisää. Tai sitten rajoitettava päivittäin julkaistavien kuvien määrä artikkelikuvaan ja sen lisäksi yksi, korkeintaan kaksi kuvaa per päivä. Mutta kun se ei oikein vastaa omia ajatuksiani. Blogiahan on minulle myös albumi. Paperikuva-albumeita tulee täyttäneeksi nykyisin hyvin vähän, onneksi sentään ainakin muksuista on kuvakirjoja ja matkoista matkakuvakansioita … Mutta katsellaan.

Samaan aikaan toisaalla – työnteon kaltaista ja kirjoja kuuntelussa

Näinä parina edellisenä päivänä, jolloin muutamankaan rivin saaminen internettiin viestiksi katkeamattomasta postaamisesta, on ollut tekemistä ja kulkemista, kuvattavaa ja kuljettua aamuvarhaisesta pitkälle iltaan. Melkein voisi työnteoksi nimittää monenmoisia Muistikuvia-hommia. Ja lisäksi on ollut ihan poikkeuksellisen aktiivista viestintää suuntaan jos toiseenkin, ja ihan tavallista pyöräilyä ja kokkkaamista [tai noh, melkein tavallista: bogotalaisen keiton ohjeen kirjoittelen tässä joku päivä. Se ON odottamisen väärti.]

Väärti sanasta tulikin mieleeni toinen niistä kirjoista, jotka olen tässä editoidessa, järjestellessä, kuvakansioita asiakkaille ja omiin tarpeisiin kootessa kuunnellut. Janne Saarikiven Rakkaat sanat oli pitkästä aikaa todella, todella mielenkiintoinen tietokirja. Opin taas paljon myös historiasta, kielestä – ja omastakin historiastani.

Toinen kirja, joka sekin on tietokirja ja joka sai ajattelemaan, on Maijastiina Kahloksen Taikakirja. Kaltaiseni tonttumaailmassa ja kristinuskon (historian) maailmassa elänyt, tuntenut ja tutkinut sai kyllä todella paljon ahaa-elämyksiä, uutta erinomaisen kiinnostavaa tietoa tämän myötä.

Kauniita päiviä ja kuvia

Aamukaste takapihalla on tehnyt siitä kimmeltävän. Ruohonkorsien pinnalla värisevät vesipisarat aamuauringossa saavat aikaan ”bokehia”; pyöreitä valopisteitä, joita usein tulee tavoitelleeksi kuvien syväterävyysalueen ulkopuolelle.

Tällä kertaa päätin täyttää koko kuva-alan niillä.

Postauksen muissakin kuvissa on näitä bokeh-palleroita, mutta vain taustalla.

Nyt Vain elämää ja uusi neule puikoilla. 🙂

Muistikuvia Valokuvaus

Kuvat vilisevät

Nyt vilisee silmissä. Olen suunnilleen koko päivän, pl. ah niin mukavaa pyörälenkkiä, istunut koneella ja editoinut kuvia, tehnyt niistä kansioita eilen Koitelissa perhe- ja vauvakuvauksessa olleelle nuorelle perheelle. Oli virettä tehdä homma urakalla pois. Vaativampaa on henkilökuvaus kuin ruoka-annosten kuvaus. Ja puolivuotiaan vauvan kuvaus syksyisessä luonnossa oli jo ihan oma lajinsa.

Ensi viikolla onkin taas ruoka-annoskuvauksia, lokakuussa olisi ollut isot rotissöörijuhlat kattauksineen ja ruokineen kuvattavana, mutta minullapa on silloin parempi ”keikka” tiedossa, joten tuosta kuvausprojektista jouduin kieltäytymään.

Meidän ”Pallero”, jolla työnimellä Järvenpään vauvaa kutsuttiin jo odotusaikana, saa juuri silloin kasteessa nimen. Pallero ei olekaan ollut oikein kuvaava nimitys, ei edes odotusaikana, jolloin Tyär oli kaikkea muuta kuin raskaus”vahvuudessa”, eikä vauvakaan ole vielä miltään pallerolta näyttänyt. Nyt puolentoista kuukauden ikäisenä on sentään jo saanut pyöreyttä kasvoihinsa. Ja kuulemma jo hymyillytkin.

Onneksi on jo ennen kastajaisia reissu Helsinkiin, ja samalla tietysti Järvenpäähänkin!

Mie vetäydyn nyt näytön ääreltä takkahuoneeseen neulomaan, – sitä voi tehdä silmät kiinni. Ei ole kirjoneulevaihe puikoilla…

Muistikuvia

Sunnuntaille kuvattavaa

Kesällä Kalevassa oli artikkeli pienestä keramiikkapuodista tässä lähellä. Olen kesän mittaan monta kertaa pyöräillyt ohi. Monta kertaa olen sinne aikonut, mutta vasta tänään sattui/muistui sopivasti mieleen sopiva hetki, jolloin se oli auki.

Ei siellä enää niitä isoja ruukkuja ollut, joita lähdin hakemaan ja jopa iso hedelmä/salaatti/koristevati, jota olin jo kuvista katsellut ja ihaillut monta kertaa, jäi ainakin tällä kertaa kauppaan.

Kauppa on siis Ceramica e arte kalsa

Mutta ehkä vain siksi, että minulla oli jo melkein kiire kuvauskeikalle Koiteliin. Muutoin olisin antanut itseni keksiä montakin perustetta, miksi tämän astian olisin muutenkin runsaisiin astiakokoelmiini lisännyt. Lisännyt siitä huolimatta, että se ei väreiltään, eikä muutenkaan sovi meillä oikeastaan yhtään mihinkään. Mutta kyllä siihen(kin) ihastuin.

Onneksi sentään yrttiruukkuja, ja vieläpä todella edullisesti, oli tarjolla. Ne sentään ehdin ostaa. Ja keväällä palaan tuonne: ”oliivilehtoni” ansaitsee uudet ruukut. Ja putiikki jatkaa nettikauppana talven yli: ties mitä kaikkea tulenkaan ehdottomasti tarvitsemaan.

Ja sitten Koiteliin. Jonne matka tuntui paljon pidemmältä autolla kuin itsekseni pyöräillen jonakin tekemättömänä kesäpäivänä. Mutta olihan se taas hyvä paikka.

Hyvissä ajoin ennen sovittua kuvaussessiota olin paikalla, itsekseni nautiskelin, etsin kuvauslokaatioita, hain sopivia valotuksia. Enpä ennen ole vauva/perhekuvauksia ulkona tehnytkään. Studiossa sentään muutamia.

Sää oli kyllä oikeastaan mitä parhain, puolipilvistä, pieni tihkukuuro teki vain hyvää. 🙂 Ja puolivuotias kuvausten pääosan ”esittäjä” oli mitä mainioin, huikean turkoosinsinisine silmineen. Pieni perhe oli mukava kuvattava.

Seuraavaksi saanenkin kuvata meidän omaa pienintä lapsenlasta.

Muistikuvia Niitä näitä Ruoka ja viini

Hommat hanskassa – ainakin tällä erää

Nyt on hyvä mieli!

Aamuvarhaisesta on ollut tekemistä ja jälkeäkin on syntynyt. Suorittaja minussa, jota en ole vieläkään ihan saanut vuosien yrittämisen jälkeen nujerretuksi, on tyytyväinen, eikä edes väsynyt.

Eilinen iltapäivä meni kuvaushommissa, ja tänään sitten massiivinen muistikorteille tallentunut kuvamäärä perattavana ja editoitavana. De Gamlas Hemin hotelliin (Hemmettiin) on valmistunut uudisrakennus pihapiiriin, ja sehän merkitsi minulle duunia. Mikäpä siinä, mukavahan se. Urakoin kuvapaketin ja illalla on ollut aikaa värkkäillä huomista varten sapuskaa.

Nyt alkaa misat olla ok. ”Misat” (mise en place ~ laittaa kaikki paikalleen) on ammattikokkien keittiöslangia, jolla tarkoitetaan esivalmisteluiden tekemistä. Misauksella tarkoitetaan raaka-aineiden pilkkomista ja tarvittavien ainesten kokoamista ja varmistamista, että kaikki tarvittava on saatavilla. Siis ensin menun suunnittelu, sitten kauppareissu, sitten misaus ja kun on juhlan/dinnerin aika (siis huomenna), niin sitten ruoanlaitto hoituu helposti, ainakin helpommin kuin ilman misausta.

Toki kävin mutkan kautta kaartaen kaupungissa hakemassa erikoistarpeita ja postissa. Ifolor on jotenkin muuttunut, muuttanutkin?, ja toimitukset kestävät paljon entistä kauemmin. En tykkää. Mutta toisaalta yksi projekti sitäkin kautta kohta tehtynä.

Muistikuvia Valokuvaus

Sää suosii sisähommia

Hyvänen aika! Kesäkuun ensimmäinen, armas aikakin on jo (periaatteessa ja perinteen mukaan) eilen koittanut, ja kesäisen vihreältä ja aurinkoiselta näyttää, mutta miltä tuntuu? – En tiedä! Kylmältä. Purevalta. Jotenkin ”väärältä”. Ihan hyytävän kylmältä.

Viime vuonna me oltiin tähän aikaan aika autiolla Saariselällä, mm. hieno patikka Jorpulipäälle, maastosähköpyörät parina päivänä ja sielläkin puhkesi silloin kesä. Tänään siellä on satanut ihan kunnolla lunta. (Liekkö tämä videolinkki aukenee? KLIKS Joka tapauksessa vaikuttava lumipyry Kaunispään huipulla kuvattuna.) Onhan tässä taas ollut aietta sinnekin päin suunnata jossain välissä, mutta hiihtämään en nyt kaipaa. Joten ei vielä kiirettä ”ylös”.

Mutta tänään iltapäivällä oli Oulussa pakko siirtyä koneen äärestä ulos. Hyytävä ja kova tuuli eivät olleet esteitä keskeyttää muistikorttien valtaisan kuvamäärän jaottelua toisaalta kehitettäviin ja toisaalta deletoiviin, ja aloittamaan editointi. Mutta jo Kaijonharjun suoralla olivat kädet – hanskoista huolimatta – jäätyneet ohjaustankoon ja ruskettunut kasvojeni iho punoitti ja kirveli poskissa, ihan kuin jäisessä tihkussa olisi ajellut.

Näin siitä huolimatta, että aurinko paistoi siniseltä taivaalta. Joten häthätää tunnin tärväsin tehokasta projektiaikaa liikkumiseen ja muutamaan puistopysähdykseen kunnes joutuin palasin sitätiloihin.

Muistikuvia Niitä näitä Valokuvaus

Valokuvaushommia juhlassa

Tänään oli se iso kuvauskeikka, joka oli yksi syy meidän Provencen loman vaihtamiseksi Kroatiaan ja varhentamiseksi viime viikolle. Ranskan reissu olisi ollut tällä viikolla, joten Oulun uuden Oikeustalon avajaisjuhla ja kuvaaminen, sekä aamupäivän henkilökunnalle suunnatussa juhlassa että iltapäivän-illan kutsuvierasjuhlassa, olisi ollut jonkun muun homma kuin minun, jos olisimme lähteneet aiotulle polkupyöräreissulle Ranskaan.

Toinen syy siitä aikeesta luopumiseen ja pyöräilyn vaihtaminen kävelyyn (käveltiin Kroatiassa muuten melkein 100 kilometriä (76 km on melkein 100 🙂 ) oli pelkoni ja epäilyni sen suhteen, miten minun resu olkapääni viikon intensiivisen pyöräilyn kestäisi; noh, tuskin olisi pärjännyt kovin hyvin, kun sen kanssa saa kipuilla aamuöisin edelleenkin, myös Kroatian lämmössä ihan ilman pyöräilyäkään.

Joten hyvä kun ollaan tänään oltu Oulussa ja olin suhteellisen toimintakykyisenä myös viime viikolla reissussa. Siispä tänään kuvaushommissa Oikeustalolla hienoissa 300 + 300 hengen juhlissa.

Samalla sain kuulla Oulun ja Pohjanmaan oikeushallinnon kehityksestä, historioitsija minussa tykkäsi kovasti, kun ohjelmassa oli monessa kohtaa menneiden vuosikymmenten ja satojen vaiheista asiaa ja anekdootteja, ja myös selvitystä vaiheista, jotka tämän uuden talon aikaansaamiseen on läpikäyty. Ihan erityisen kiinnostavaa oli kuulla arkkitehtien ja taiteilijoiden näkemyksiä ja taustoitusta töilleen ja ratkaisuilleen.

Talo on hieno! Ajatuksella suunniteltu, turvallisesti jyhkeä olematta raskas, levollinen ja siellä on monia hienoja kuvataideteoksia. Ja kuten aiemmin jo paljastinkin henkilökunnan taukotilassa on minun ottamastani valokuvasta tehty tapettiseinä. Sitäkin sai tänään juhlia. 🙂

Seitsemässä istuntosalissa ja aulan seinillä on Otto Karvosen tilateos ”Kuin kaikkialla virtaava vesi”.

Kai Rentolan työt ovat vanerille painettuja isoja tauluja. Hienoja nekin. Tekoprosessi ainakin minulle ennestään tuntematon.

Ja valokuvia oli toisen ja kolmannen kerroksen tiloissa toki muiltakin kuin minulta – seinänkokoisia ei tietääkseni muita. 🙂

Illan juhla oli myös ruokajuhla, tovin söinkin ja sen voimalla vielä tässä jo perannut kuvasaalista, huomenna homma jatkuu. Hyvä päivä tänään.

Muistikuvia Niitä näitä Valokuvaus

Kuva julkiseen tilaan – tai vaikka kotiin

Pääsin tänään tutustumaan Oulun uuden Oikeustalon tiloihin ja suunnittelemaan loppukuun kuvauksia.

Kerroinhan täällä blogissa jo pari vuotta sitten, että olen muutaman muun kuvaajan kanssa ehkä pääsemässä mukaan isoon projektiin. Ja nuo kaksi muuta ovat kuuluisia, tunnettuja, palkittuja pohjoissuomalaisia valokuvauksen suuria nimiä, – ja sitten minäkin sain lähettää ehdolle kuviani tehosteseinien kuvittamiseksi!

Työryhmät ja arkkitehdit suunnittelivat, valitsivat, pohtivat ja jossain välissä ilmoittivat, että yksi kuvistani voisi olla tarkoitukseen sopiva, mutta että voisinko vähän säätää ja ”mustavalkoistaa”, kyselivät, mitä kuva maksaisi etc. ja sitten päättivät kuvan ostaa ja käyttää sitä sisustuksessa. Toiselta edellä mainitsemistani kuvaajista on myös yksi kuva Oikeustalossa.

Tänään siis pääsin näkemään henkilökunnan kahvi-, ruoka- ja juhlatilan, jonka seinällä kuvani on. Eikä olekaan ihan pikku printti!

Kuvassa olevan Toripolliisin kuvan käyttö vaatii perikunnalta luvan ja korvauksen käytöstä, ja sekin hoitui ”järjestävän osapuolen” kautta ja kuvani pääsi esille.

Olen kuvasta ja sen sijoittamisesta oikein iloinen ja ylpeä.

Koko seinän kokoinen kuva!

Onneksi halusivat/valitsivat mustavalkoisen. Se on just noin hyvä! Ja saanut jo nyt – kuulemma – paljon hyvää palautetta.

Ehkä tämä innostaa muitakin tekemään valokuvasta tapetteja?!! Ainakin Oikeustalon henkilökunta tuntuu olevan oikeinkin tyytyväinen valintaansa.

Ja juuri se valinta oli heidän. Kuva minun. Kaikki pärjäsimme. 🙂

Muistikuvia Ravintolat Ruoka ja viini Valokuvaus

Iltavuorossa kuvaamassa

Olen aina sanonut, ettei minusta olisi vuorotyöläiseksi. Lukuunottamatta lyhyttä vaihetta linja-autonkuljettajan hommassa (kesällä 1983 ja kevättalvella 1985) työurallani työaika on ollut määrättynä tai valittavana siten, että duuni on alkanut aamulla. Useimmiten menin kustannuspaikalle kahdeksan aikoihin, muutamina vuosina seitsemäksi, koska niin halusin. Ja se sopi minulle hyvin. Päivät kestivät yleensä sen kahdeksan-yhdeksän tuntia, mutta oli myös aikoja, jolloin normityöpäivä oli kellon ympäri. Mutta tärkeää oli, että työt alkoivat aamulla ja että ne olivat mielekkäitä.

Nyt kun puolenkymmentä vuotta olen tehnyt satunnaisia valokuvauskeikkoja, on kuvaustapahtuma ollut useimmin päiväsaikaan – editointihommat ja painotuotteiden (kortit, kalenterit) työstäminen sekä kuvatoimistojutut olen tehnyt yleensä aloittaen nimenomaan aamulla. Ja edelleen: sellainen sopii minulle parhaiten.

Tänään oli taas De Gamlas Hemin uuden ruokalistan annosten kuvaus; kuvaukset alkoivat neljältä. Eihän siellä kulu kuin pari-kolme tuntia, mutta koko päivä menee odottaessa, että voin lähteä hommiin. Pikku juttu tietysti tässä vaiheessa, mutta niinpä se kuitenkin kävi, että ihme haahuilua oli koko päivä. Noh, nyt on koko uusi lista (15 annosta) kuvattu monesta eri suunnasta ja osana erilaista kattausta. Ihan mukavaa puuhaa. Ja huomenna aamulla aloitan kuvasaaliin perkaamisen ja editoinnin.

Onneksi kuitenkin kaikelta haahuilultani sentään tein ja söin ruoan kotona ennen lähtöä. Varsinkin kahden parsan risoton, etanapannun, karitsa-annoksen kohdalla olisi keskittyminen kuvaamiseen varmaankin ollut aika epävakaata. Menu on taas oikeinkin houkutteleva. Toivottavasti kuvatkin. 🙂