Kuvia ja makuja

Nyt lähti asiakkaalle kuvapaketti.  Olen niin iloinen, että saan olla kuvatoimittajana ihan merkittävälle(/merkittäville) oululaisille tahoille. Olkoonkin, että pyhäpäivän pyhittäminen jäi nyt väliin. Mutta pyhittelen sitten huomenissa.

Vaikka iso osa päivästä kulunut koneella, kävin sentään välillä muutaman kymmenen kilometriä polkemassa – ja kastumassa yllättävässä sadekuurossa. Samalla lisäkuvia projektiin. Nyt olen kyllä kilometreissä jäljessä viime ja toissa vuoden pyöräilykilometreissä, mutta enhän minä häviä kuin itselleni ja koetan kestää sen. Sentään reilut 2500 km jo nyt. 🙂

Tänään testissä kuvankäsittelijän viini (aika hyvän chinese broileri-safkan oheen avasimme Adoben (Photoshop ja Lightroom, kuvankäsittelyohjelmani, ovat nekin Adobe) chardonnayn. Ei suuria tunteita, mutta aurinkoisena hetkenä, kaksin päivällistäessämme sopi ihan hyvin.

Kiinalaisen satay-broilerin, eilisen kukkakaalimuusin, paistetun nuudelin ja runsaan fetasalaatin kanssa pelitti vallan mainiosti.

Jälkkärinä nautimme mustikkapiirakkaa. Pehtoorille sellaisen leipasin, – taas kerran uusi resepti kokeilussa. Mascarpone oli tämän piirakan juju. Ei huono. Reseptin löysin Soppa365-sivustolta. JOS teen toiste, ehkä, niin sitten laittelen täytteeseen yhden kananmunan vähemmän, yhden desin tai puoli sokeria enemmän. Jonkinlaista kiinteyttä jäin nyt tällä reseptillä kaipaamaan.

Tiedättekös mitä huomenna aattelin tehdä? – Menen ja ostan itselleni jotain. Jotain ihan turhaa. Vain mulle. Oman. Mun. Ikioman. Vaikka tarpeettoman. Tuhlaan. Ihan mitä vaan. Kunhan on mieleinen. 🙂

 

 

Roolien ja paikkojen vaihtoa

Nyt vilisee silmissä. Aamusta asti olen perannut eilisen hääkuvauksen satoa. Alussa oli 600 kuvaa, joista deletoin heti 100 aika sutjakasti ja sitten alkoi tarkempi syynääminen. Jäljellä on 250 otosta, joita olen sitten jo editoinut, säätänyt ja vielä osan pistänyt poistoon. Tavoitteena saada 150 kelvollista kuvaa huomeniltaan mennessä hääparille. Heillä ei ole niin kiire kuvien kanssa, mutta minulla on. 😀

Päivällä pois koneelta muutaman tunnin: taukoa ja ulkoilmaa, kun pyörällä kävin äidin kanssa kahvittelemassa ja höpöttämässä. Kotiin palauduttuani pääsin valmiiseen ruokapöytään! Pehtoori on tänään ollut ylin keittiömestari, kokki, apukokki, tiskaaja ja ties mitä kaikkea. Lupasi näihin hommiin, kun Tyär tuli eilen Hangasojalta, reilun kuukauden mökkielon jälkeen, takaisin tänne etelään. Lanssipaikka kohti Helsinkiä on Oulussa reilun viikon ajan. Ei ihan läpsystä vaihtoa tällä kertaa, sillä meillä toive ja aie lähteä kohti mökkieloa vasta/heti kun saan nuo em. kuvajutut kondikseen.

Ja mitäs Pehtoori olikaan köksäillyt? Kreikkalaista Perämeren lohta! Joku ristiriitako muka? – Ihan hyvin maistui Perämeren lohi valmistettuna kreikkalaisittain. Kreikkalainen uunilohi on ollut Pehtoorin bravuuri jo vuosikymmeniä, nyt pitkästä aikaa ja eika kertaa Perämeren lohesta. Hyvää oli. Ja uusi juttu oli unkarilainen perunasalaatti. Kertakaikkisen hyvää. Kylmät perunat viipaleiksi, ne sekoitettaan kastikkeeseen, jossa on bulgarianjukurttia, sinappia, paprikajauhetta, makeaa sipulia, viinietikkaa, suolaa. Sopii varmaan lihallekin.

Ja jälkkäriksi pullataikinapohjaan leivottua mustikkapiirakkaa. Sehän on suunilleen parasta mitä Pehtoori tietää, ja kun vaimo ei sellaista ole saanut aikaiseksi, niin tekipä itse.Minun ei siis edelleenkään tarvitse leipoa kun kerran osaa itse. 😀

Hääkuvauspäivä

Yksi kesän ”isoista” päivistä on ollut tänään. Hääkuvauspäivä.

Oli hyvä sää, paras mahdollinen, puolipilvistä, ei liian kuuma, eikä sadetta, vaikka koko viikon sellaista tälle päivälle lupasi. Sopivasti aikaa, ei mitään havereita. Pienet häät, niin nuori hääpari, joka hiljalleen jännityksestään ”suli” kuviin… Minullekin iso päivä, nyt onnistuneesti ohi.

Lupasin, että en kuvia nettiin laita. Yksi kuva yhdestä kakusta kuitenkin ….

Etätöitä minullakin :)

Retriitin päivä ei nyt ole kovin ”henkistyneessä” saatikka hengellisessä tilassa kulunut. Paitsi että olen kaiken muun ohessa kuunnellut professori Timo Airaksisen teosta Jäähyväiset uskonnolle. En muista, että olisin koskaan ennen lukenut yhtäkään Airaksisen kirjaa, mutta hämärä muistikuva on siitä, että 1980-luvun alussa, jolloin suorittelin (myös) aate- ja oppihistorian approa, hän olisi ollut Oulussa vierailevana luennoitsijana ja että olisin ollut jopa luennollaan. Joka tapauksessa hänhän on satiirinen, kyseenalaistava ja mainiota analyysejä tekevä filosofi, joka ei osoita oppineisuuttaan turhilla käsiteapparaateilla, ei filosofian klassikoita syväluodaten eikä ylenpalttisia abstraktioita rakennellen, vaan päinvastoin puhuu ja kirjoittaa yhteiskunnasta ja ihmiselämästä ja -mielestä hauskasti, tarkkanäköisesti ja ironisestikin – ja minusta ainakin aika viisaasti. Nämä kaikki tekevät kirjasta mielenkiintoisen ja ahaa-elämyksiä tarjoavan, välillä myös hymyn kareen tai naurahduksen itsekseen. Siis hyvä.

Airaksisen tahdittamana kevätsiivoustouhuiluni pääsi hyvään alkuun, mutta homma keskeytyi ja jäi sikseen mm. koska sain sähköpostissa tarjouspyynnön ja lyhyen kirjeenvaihdon jälkeen toimeksiannon kuvapaketin  toimittamisesta tilaajalle. Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun Vastavaloon puuhaamistani 2000 valmiista, muokatusta kuvasta voin valita suoraan asiakkaalle toimitettavaksi kuvia. Eli se puolitoistavuotinen kuvien ottaminen, tekeminen ja toimittaminen kuvatoimistoon on tuottanut tulosta paitsi Vastavalon kautta myös ”suoramyyntinä”. Tälläkin kertaa on kyllä otettava ja tehtävä uusiakin kuvia, mutta eipä se haittaa. Päinvastoin. Onpahan jotain puuhaa ja tulosta ”Muistikuvissa”.

Alla oleva kuva ei liity mihinkään, mitenkäänn, tulipahan vain vastaan kuvakansioista, mutta eiliseen postaukseen liitin lupaamani Ratko-pumpun suojakatoksesta kuvan. Olivat remppamiehet mökillä saaneet operaation suoritetuksi.

 

 

 

Poissa kotoa koko päivä

Nallikari Bakery & Bistro avautuu jälleen huomenna. Ja kakkubuffet ja pizzapuffet ovat tarjolla viikonloppusin. Ja nettisivujakin on tarkoitus uusia. Siksi minä kamerakaluston kanssa sain mennä paikalle jo tänään. Se on mukava paikka. Siellä on paljon pientä hyvää, ruokaa – ja kakkuja sekä leivoksia. Niitä kuvailin. Iltapäivä siellä, aamupäivä Caritaksen huoltojoukoissa, ilta kuvia tehdessä, ja välillä pihalla piipahdellen: Auroras-vahti ilmoittelee, että olisi reposia näkyvillä. Eipä ole vielä näkynyt.

Viime aikoina meillä on Pehtoorin kanssa ollut vähän sumplimista harvojen menojemme kanssa (äidit, mun hiihtoreissut, Pehtoorin kahvittelut kaverin kans, kauppa yms.) koska meillä on poikkeuksellisesti vain yksi auto käytettävissä. Minun ”pieni Beetleni on Suurella Seikkailulla Lapissa” kuten Tyär asian ilmaisee. Kohta jo kuukauden ovat nörtteilijät mökkeilleet, ja auto on siis heidän käytössään. Hyvin me on yhdelläkin autolla pärjätty: minä en viime vuonna omallani juuri ajellut, alle 2000 kilometriä, – kilometrejä kertyi pyörään melkein kolme kertaa enemmän ja mökkireissut tehtiin Pehtoorin autolla, joten kokemusta ”autottomasta” olosta on jo olemassa. Mutta on tämä yhden auton talvinen vaihe kuitenkin vähän uusi, mutta ei millään muotoa mahdoton.

Valokuvaajan onnenpäivä

Viime vuosi oli minun Muistikuvia-yritykseni tuottoisin tähän astisista. Kuvauskeikkoja ja kuvatilauksia sekä Vastavalon kautta myytyjä kuvia oli suunnilleen saman verran kuin edellisenäkin vuonna, mutta korttimyynti, erityisesti joulukorttimyynti, oli paljon edellisiä vuosia parempaa. Edelleenkin on kyse lähinnä puuhastelusta, ”työtunteja” ehkä reilun kuukauden edestä, tienestiä sen verran, että yhden objektiivin raskin ostaa, vanhoja huoltaa ja korjauttaa… Eli juuri sopivasti.

Tämän vuoden ensimmäinen kuvauskeikka oli Nallikariin. Ravintolassa on uusia kabinetteja ja bliniviikot sekä nettisivuston uusiminen, joten kuvaajalle oli hommia. Koko iltapäivä sinisen hetken lopulle asti siellä meni kuvaillessa. Nallikarin porukka on tuttua, rotissöörejä kaikki kolme, ja heidän kanssaan on mukava tehdä kuvauksia.

Näköala taitaa olla Oulun ravintoloista paras. Aika huikeita auringonlaskuja siellä voi ihailla. Tänään oli muutamissa pöydissä myöhäisiä lounastajia ja ilta-asiakkaita tuli pari pariskuntaa kun olin lähdössä. Ei tunkua, mutta muitakin.

Se että, olen edes vähän profiloitunut ravintola- ja ruokakuvaajaksi, on mitä mieluisinta. Tänäänkin sain annoskuvausten jälkeen syödäkseni erinomaisesti. Antti-chefin paistama blini oli rapea ja (kuvauksen aikana) jäähtyneenäkin makoisa, sopivan hapan ja täyteläinen. Punasipulihilloke on vertaansa vailla. Pakkaspäivän ruokaa parhaimmillaan.

Nyt on sitten huomiseksi muutama sataa raakakuvaa perattavaksi ja ”kehitettäväksi”, joten toisenkin pakkaspäivän saan kulutettua sisällä hyvällä omalla tunnolla.

Joulutervehdyksiä

Jouluinen tervehdykseni vanhasta Oulusta! 

Tai paremmin palasista kootusta Oulusta…

Näin tunnelmalliselta ei Kauppahallin tienoilla aamulla siellä käydessämme näyttänyt. Vesisateinen, pimeä päivä on nyt hiljalleen kuivahtamassa ja sade muuttumassa lumeksi. Jouluntunnelmaa on onneksi kotona.

Tänään on ollut myös joulutervehdyskäyntien aika. Poikkeusaikana, poikkeuksellisella kokoonpanolla kävimme vain kaksistaan äitiemme luona: Caritaksessa aamupäivällä ja Jäälissä iltapäivällä.

Nyt on huomisen pöytäliina silitetty, pöytä katettu ja koristeltu, lasit kiillotettu ja iso osa (hyvin perinteisistä) jouluherkuista jo tehty, vain viime hetken viimeistelyä vaille valmiiksi. Hiljalleen rauhoitun jouluun …

 

(Joulu)posti

Postikonttori - muutama vuosisata sitten

Liljeblomin talo

Liljeblomin talo  Torikadulla on Oulun vanhimpia puurakennuksia, tosin vuoden 1822 palon jälkeinen. Sen rakennutti (1831) nahkuri Tornberg. Empiretyylisen päärakennuksen pihapiirissä oli lisärakennuksia, ihan kuten missä tahansa 1800-luvun puolivälin kaupunkitalossa. Rakennuksissa oli muun muassa leivintupa, liiteri, navetta, talleja, nahkurinverstas ja heinälato. Nahkurin jälkeen talon omisti kauppiass ja laivanvarustaja Toussaint Liljeblom. Tuolloin elettiin Oulun laivanvarustuksen ja tervakaupan vaurainta aikaa. Liljeblomin jälkeläisten jälkeen, 1960-luvun puolivälissä, rakennus siirtyi kaupungille, mutta 90-luvulla taas yksityiseksi asuintaloksi; entisöintityö tehtiin niin pieteetillä ja hienosti, että se ansaitsi Viiskanta-palkinnon.

Liljeblomin talon jouluinen (toissa-aamuinen) julkisivu ja se, että talossa toimi 1800-luvulla vähän aikaa myös postikonttori, johdattelvat päivän aiheeseen. 🙂

Posti kulkee – moneen paikkaan 

Postikonttorit tai ainakin Posti (ent. Itella, ent. Posti) on tärkeä palvelu juuri näin joulukuussa, joulun tullessa. Ja onpa sen toiminnassa ollut taas kömmähdyksiä.

Esimerkki 1: tilasin Ifolorilta ”jatkotilauksen” kalentereita, yhteensä kahdeksan kappaletta. Jostain, edelleen selittämättömästä syystä, postin kulku kesti kaksi kertaa kauemmin kuin tavallisesti = melkein kaksi viikkoa. Sitten tuli kännykkääni ilmoitus, että Ifolorilta on paketti Tuiran postissa. Minä kiirehdin seuraavana aamuna hakemaan jo odotettuja kalentereita, paluumatkalla postista kotiin tulee viesti, jossa todetaan, että Ifolorilta on tullut minulle paketti – Tuiran Lidlin pakettiautomaattiin. Ihmettelin kovasti, että mitä ihmettä? Minähän juuri hain sen postista. Ajan kuitenkin Lidliin, ja naputtelen koodin automaattiin ja tsädäm: lokerossa on Ifolorilta minulle paketti, ihan saman kokoinen kuin se postista hakemani. Ovatko lähettäneet tuplasti kalentereita?

Kotona avaan paketit ja molemmissa, aika isoissa pahvipakkauksissa, on neljä kalenteria. Olisivat mahtuneet yhteen pakettiin, ja olisivat varmasti molemmat mahtuneet samaan jakelupaikkaan: joko Tuiran postiin TAI Lidlin automaattiin. Jos Ifolorilla on edelleen tapana tuhlata (olen ennenkin moista tuhlausta kritisoinut) ja lähetellä saman tilauksen tuotteita eri paketeissa, niin miksi posti sitten vielä jakaa ne kahteen eri noutopisteeseen. Okei, ei iso vaiva minulle, mutta silti, ja entäs jos olisin jo rollaattorimummo tai muuten vaikeasti liikkuva?

Esimerkki 2: Lähetimme Pehtoorin kanssa postikortit mökiltä ystäväpariskunnalle: sellaisia meidän sisäpiirijuttuja nämä korttien postittelut. Kaksi korttia, samanlaiset merkit, osoitteet oikein ja selkeästi, samasta paikasta (Saariselältä) samaan osoitteeseen (Oulun Koskitielle). Ja kuinka ollakkaan: kortit saapuvat perille eri päivinä.

Joulukortit kulkee

Ja sitten esimerkki siitä, että tänä vuonna lähetellään joulukortteja. Niin iloisena ja ylpeänä voin kertoa, että olen myydyt melkein 2000 joulukorttia! Suoramyynnillä, tilimyynnillä, ”tukkumyynnillä” liikkeisiin ja museoihin. Minulla ei ole enää kuin pari 10 kappaleen nippua kortteja jäljellä. Jos joku vielä kaipaa, niin kannattaa käydä vaikka Tuuma & Tikissä, Muoriprivaatin Pop-Up-kaupassa, Taitoshopissa, Kukkakauppa Kanervassa, Aleniuksen puutarhalla, Kauppahallin SaagaShopissa, Toripakan kioskilla, LifeStyleNordicissa – ainakin niistä pitäisi löytyä… Kalenteritkin (70 kpl!!) on jo loppuunmyyty. Tuntuu kyllä mahdottoman mukavalle, että kuvaustuotoksistani on tykätty. Ihan kuin olisin tehnyt hyvästi hommia, – sellaisesta tulee hyvä mieli.

Yritystä on

On ollut ihan työpäivä tänään.

Kova pyrkimys yhteen minulle aika isoon projektiin mukaan. Pitkässä kuusessa on, eikä ollenkaan varmaa, mutta olenpa koettanut osoittaa osaamistani. Minähän en oikeastaan koskaan ole ”hakenut töihin”, eikä tässäkään ole siitä kiinni, mutta yritän kuitenkin saada itselleni hommia. Innossani olen edes tästä mahdollisuudesta yrittää.

 

Vanhaa ja uutta…

Myrskyisänä aamuna koetin virittäytyä joulun odotustunnelmaan, sillä päivä oli tarkoitus pyhittää joulukortti- ja kalenterikaupoille sekä markkinointiin ja mainontaan. Kortteja onkin mennyt paljon, enää neljännes isosta painoksesta jäljellä. Kalentereita on vielä riittämiin.

Ennen kuin tytär ja poikaystävänsä puolenpäivän junalla lähtivät kahden kuukauden ”koronapaon” jälkeen takaisin Helsinkiin, ehdimme pitkän tovin keskuskella tietojenkäsittelytieteen metodi- ja teoriaopinnoista, – ja parisuhteista ja seurusteluista. 😉 Kuukausi Hangasojalla ja varsinkin sen jälkeinen kuukausi kotikotona totuttivat minut siihen, että meitä on täällä kolme, että tytärkin on ruokapöydässä päivittäin. Mutta kyyneltäkään en asemalla vierittänyt halaillessamme ja heipatessa näkemisiä… Aikoivat tulla hyvissä ajoin ennen joulua takaisin tänne pohjoiseen.

Asemalta sitten lähdin kiertelemään, tulipahan melkein kymppi käveltyäkin, vaikka en lopulta käynyt kuin kuudessa paikassa. Kunhan kiertelin aina mutkan kautta ja tahallani eestaas. 😀

Ihan uusi kokemus elämässäni on, kun olen romaanikäsikirjoituksen lukija. Nimenomaan romaanin ja käsikirjoituksen. Romaaneja olen lukenut, samoin käsikirjoituksia (gradujen ja väitöskirjojen, tieteellisten artikkeleiden ja monografioiden) satoja, mutta en ikinä ennen romaanikäsikirjoitusta. Apuani ja/tai asiantuntemusta pyydettiin 30-luvun maaseudun elämänmenon ja ajankuvan tarkistamiseen. Luotan siihen, että kyse on arjen ja agraariyhteisön historiaan liittyvästä tutkijan kokemuksesta, eikä oleteta minun omaavan omakohtaisia muistoja tuolta ajalta. 😀 Mukavahan tässä pitkästä aikaa on ”esiintyä” historioitsijana.

Joulupostikortteja Oulusta

Vaikka pyhäinpäivä ja Halloween (kertauksena sen ”Lyhyt historia” linkin takana) sekä isänpäivä ovat vielä viettämättä ja vaikka jouluun on kaksi kuukautta aikaa, kaupittelen jo joulukortteja ja ensi vuoden kalentereita.

Viime vuoden marraskuussa, kun neljä ensimmäistä ”Oulun kauniit, vanhat rakennukset” -sarjani korttia olivat valmiita ja olin viemässä niitä museoihin, kahviloihin ja muutamiin putiikkeihin myyntiin sekä myymässä ystäville, moni kysyi, eikö ole joulukortteja? – Ei ollut, ei. Mutta nyt on.

Otin kyselyistä vaarin ja viime joulun tienoilla kävin kuvailemassa ”kaikki” Oulun kauniisti valaistut julkiset rakennukset ja muutaman muunkin, ja nyt olen saanut työstetyksi noista kuvista kaksi korttia.

Ne tulivat viime perjantaina painosta; värit toistuvat hyvin, kortit ovat laadukkaita ja niissä on vähän samettiselta tuntuva pinta. Ehdottomasti paras painotyökokemukseni tähän asti. Korttikuvat näet paremmin pikkuruisen firmani sivustolta: ”Kortti- ja kalenterikauppa”. Sieltä löydät sarjan kaikki muutkin kortit, samoin korttipakettien hinnat, myös ensi vuoden kalenterin tiedot. Sekä korttien että kalentereiden tilaus sivuston kautta tai vaikka suoraan minulta (reija at satokangas.fi tai whatapp).

Nyt ei tarvitse lähteä kauppoihin etsimään kortteja, eikä pieniä joululahjoja – kalenterihan on hyvä ja tarpeellinen lahja, eikö vaan? Tai entä jos hankit korttilajitelman lahjaksi?

Ehkä juuri näin koronavuonna ystävä, täti tai tuttu ilahtuisi kortista tavallistakin enemmän? Toinen korteista ei välttämättä ole edes ”pelkkä” joulukortti, vaan sellainen ´Oulu by night´ -kortti, jossa keskellä kaunis, rempattu Kauppahallimme!

Jos haluat, voin toimittaa korttien ohessa myös joulupostimerkit, joten sinulle ei jää kuin korttien kirjoittaminen ja postitus. 🙂 Tänä vuonna jouluposti helposti ja hyvissä ajoin?

Toimittelen tilauksia kerran pari viikossa, ettei tarvitse kauaa odotella.

 

Vain perjantai!

Pitkästä aikaa erilainen perjantai. Tai noh…

Mutta siis… Aamulla pyörällä – siinä ei ole mitään erilaista, mutta se, että akku ei ollutkaan latautunut yöllä, minkä huomasin vasta,  kun olin lähtenyt, eikä sitten sisu antanut periksi kääntyä kotiin latailemaan. Päätin polkea. Siinähän se parikymmentä kilometriä meni  Jorma Uotisen elämäkertaa kuunnellessa ja sateen satunnaisesti ripsiessä. JOS olisi ollut apuja vastatuuleen, olisin varmasti polkenut kauemminkin. .. 😉

Kotona tein misat (= valmistelin sapuskan mahdollisimman valmiiksi) sillä iltapäiväksi oli kuvauskeikka, joten ruoanlaitto oli hyvä saattaa mahdollsimman pitkälle valmiiksi.

 

Palatessani Pehtoori ja tytär olivat levollisína odottamassa ruokaa, .– aperitiivi tarjoiltiin minullekin. 😉

Koska tytär kotosalla, oli tavallista parempi tai ainakin laajempi ruokalajivalikoima tarjolla. Ei pelkkää kalaa ja salaattia – vaan kalaa ja salaattia – SEKÄ  kiiltäviä porkkanoita, mätikastiketta, hollandaisea, leipää …

Ja illan tullen telkkarista ”riemullinen” Kaikki synnit -sarja punaviinin, juuston ja pähkinöiden kera.

Ja pian aloitamme Vain elämän!

 

Ruoka on se juttu!

Intiaanisyksy? – Liekö sellaista käsitettä olemassakaan. Intiaanikesähän on toki koettu ja tunnettu (Wikipedian selitys: Intiaanikesä (engl. indian summer) tarkoittaa lämmintä jaksoa, joka tulee syyskylmien alettua. Käsite tulee Pohjois-Amerikasta, jossa intiaanit pitivät syksyllä, yleensä lokakuun puolivälissä tullutta lämmintä säätä suotuisana metsästykselle ja sotimiselle siirtokuntia vastaan.) Tänään Oulussa on parhaimmillaan ollut +18 C.

Aamulla toki oli vielä sumuista, vähän tihkuistakin, ja minulla ensimmäisenä kauppa- ja apteekkireissu…. Sitten Caritakseen ja iltapäivällä hommia. ”Leipä on murusina maailmalla” – vai miten se sanonta meneekään. … Minun vaatimattomaan valokuvaus”uraani” sanonta sopii erinomaisen hyvin; tänään paremmin kuin koskaan. Olin iltapäivän kuvaamassa leipää, ja toki bakery-putiikkia muutenkin. Oulun kauppahallissa on Puistola Bakery, jossa sain iltapäivän kamerani, varsin kelvollisen assarin ja hyvän ”työpaikkavälipalan” kanssa kuluttaa. Kuvauskeikka, yesh!

Jos/kun Oulun Kauppahallissa käytte, niin tuo Puistola Bakeryn ruisrevitty ja Pekurin graavilohi … Ihan vaan ohimennen mainitsen, että nyt ollaan perusasioiden äärellä! Niin hyvää1

Kunhan kotiuduin ryhdyin hieman epäröiden pohtimaan, että ”ulos vielä haluan mutta että ruokaakin olisi tehtävä… ” Pieni neuvonpito Pehtoorin kanssa ja lähdin pyörällä kohti lempparireittiäni Oulujokivarteen. Ja sitten minulla olikin treffit Nallikarissa. Pehtoorin ehdotuksesta ja kustantamana söimme erinomaisen hyvin – onhan Nallikarissa menossa äyriäisviikot. Annoksessani (pahoittelen kännykkäkuvan laatua) grillattua tonnikalaa ja hummeria. Ja salsaa! Sain kuin sainkin ainesluettelon: tulette vielä näkemään versioni siitä!

Nallikarissa – ravintolassakin – on maisema niin hyvä. Ja ruokakin.

Iltasella chattailya lasten kanssa.

On viikonloppu. Koetan asennoitua – unohtaa ja elää!

Kuunnellen

Aamulla vähän siivoilin ja järjestelin. Ja samalla kuuntelin kirjaa.

Keskipäivän molemmin puolin olin pyöräilemässä – kuunnellen samalla kirjaa.

Iltapäivästä tähän tähän asti olen tehnyt uutta korttia. Ja todennut, että huomenna, jos sää suo, on käytävä vielä muutama uusintakuva ottamassa… (kirkon katolla ei saisi olla lunta, OOK saisi olla suorassa … ) Niin ja koko ajan kuvankäsittelyprosessin ajan olen kuunnellut kirjaa.

Sitä on vielä tunnin verran jäljellä, kuuntelen se loppuun, kun kudon yhden sukanvarren valmiiksi.

Kuunnellen kesäpäivä on kulunut.

Kirja on Jenna Kostetin Linnunluisia.

Ja korttini tekovaiheessa näyttää tältä.

 

Ruokakuvauksia

Ensimmäinen kuvauskeikka koronan alun jälkeen! Kortti- ja kuvatoimituksia on sentään ollut, mutta tänään ensimmäinen keikka. Nallikarin Bistro & Bakeryn uusille nettisivuille tarvitaan kuvia, – ja minä sain kutsun niitä ottamaan. Ensimmäinen satsi tänään…

Liki helteisenä iltapäivänä siellä olikin melkoisesti trafiikkia, turisteja leirintä- ja asuntovaunualueelta sekä lomakylän mökkialueelta kulki virvokkeilla, jätskiä hakemassa sekä syömässä. Norskeja on aika paljon, alue kaikkinensa jotensakin loppuun varattu. Pohjolan Riviera, Nallikari, vetää Pohjois-Skandinaviasta väkeä joka kesä, tänä kesänä ehkä tavallistakin enemmän. Myös ruotsalaisia tuntui olevan liikkeellä.

Jännä kontrasti aamupäivän kohteeseen: olin äidin kanssa käymässä lääkärikeskus Mehiläisessä, jossa sielläkin oli aika lailla porukkaa, myös koronatestausta odottavia, ja siellä kyllä pidettiin turvavälejä, maskejakin, hissejä ei pakattu täyteen ja käsidesi tuoksui. Toisenlainen meininki oli bistrossa.

Ja valokuvaajalla hyvä palvelu 😀 . Toimitusjohtaja itse oli kuvausassistenttina ja apuna, eikä ruokatarjonta osalleni jäänyt vain kuvausasteelle, vaan sain mitä mainioimman vuohenjuustosalaatin ja mansikkaleivoksen syödäksenikin! (tämä kuva sitten kännykällä. 😀 )

Innossani olen sitten melkein kuvasaaliin perannut ja käsitellyt. Onpa mukava olla taas valokuvaaja.

 

 

 

Korttipuuhia

Päivän saldo: kaupasta uusia perunoita. Loppupäivä koneella uusia kortteja viimeistellessä. Perunat oli huonoja, korteista tuli hienoja. 🙂

Mm. Pikisaari-kortti lähti painoon.
(alla vesileimallinen pieni versio)


Touhutessa Pikisaari-kuvien parissa löysin myös Kalevan (taas yhden hienon) kuvagallerian äärelle. Ainakin minulle ennennäkemättömiä kuvia on kansiossa: KLIKS.

Vesisadepäivässä hyvää luonnolle, mm. koivun siitepölymäärä vähän tokenee, mutta myös rauhoittuminen koneen äärelle. Huomenna on päästävä jo taas tuulettumaan …

Pääasiassa ulkona

Kesäaikaan siirtyminen on osaltani jo alkanut. Minun sisäinen kelloni on ”aina” ollut vähän etuajassa näiden direktiivi-aikojen kanssa, ja niinpä olen jo viikon verran heräillyt joka aamu viimeistään kuudelta. Siis tuntia tavallista aikaisemmin. Niin tänäänkin.

Aamulla oli pakkasta sen verran paljon, että vitkuttelin ulos lähtöä melkein kymmeneen. Kylmä oli edelleen, mutta niin valoisaa ja kaunista. Pikisaari-korttia varten piti vielä kerran käydä ”paikkomassa” ja kuvia ottamassa.

Samalla reissulla sitten XXL:n aleen, toiveissa löytää sopivat Sorellit 😉 ja laskettelukypärän alle sellainen kauluri-vuori-lämmitin mutta tyhjin käsin oli sieltä lähdettävä.

Aasia Marketista kyllä sitten löytyi pieni kassillinen täydennystä keittiön kaappeihin. Lienenkö hieman vainoharhainen, mutta minua vähän kummeksutti, ettei siellä ollut lisäkseni yhtää asiakkaita. Ne aiemmat kerrat kun siellä olen lauantaina käynyt, on kaupassa ollut ainakin puoli tusinaa muita asiakkaita. Noh, jos jenkit eivät voi juoda meksikolaista Corona-olutta, (viidennes amerikkalaisista uskoo sillä olevan yhteys virukseen!) niin ehkä ei ole ihme, että oululaiset välttelevät kiinalaisten kauppaa ja elintarvikkeita. No höh, – tiedä häntä. Minä kuitenkin kävin, ja sitten taas tepastelemaan. Aurinko jo lämmitti. Mieletön sää!

Monen tunnin reissun jälkeen kotitöiden pariin. Ja kun hanget kerran kimmelsivät ja siten loivat oivan miljöön mm. tällaiselle kuvattavaksi tuodulle pienelle, aika sympaattiselle jääkarhulle, otin asiakseni sitä kuvata kuin ainakin mallia.

Ja kaiken touhuamisen ohessa kuulokkeista taidehistorian professorin (emerita) Riitta Konttisen biografia ”Aino Sibelius”. Oi, että. Onpas hyvä kirja.

Raksalla duunissa

Ihan oikeissa töissä tänään. 😉 Tai ainakin oikeissa työkamppeissa: oli huomioliiviä, turvakenkää ja (huom. valkoista) kypärää.

Niin paljon jännitti uusi kokemus, että yöunet menivät pipariksi niin kuin pahimpinakin ylikierrosaikoina duunissa. Ja kaiken kukkaraksi kävin eilen yöpuulle vasta puolenyön tietämissä, sillä olin iltayöstä revontulten metsästyksessä Meri-Toppilassa ja Nallikarissa. Saalis ei ollut kovin kummoinen, vihreitä juovia siellä ja täällä, mutta niitä oli kyllä paljon. Nyt kun on menossa nämä huonot revontulivuodet, tuntui noidenkin näkeminen mukavalle. Mikä ei kylläkään ihan kompensoinut unen puolittumista siitä, mitä tarvitsisin (8 > 4). Mutta olipa sen verran mielenkiintoinen homma tänään, ettei unettanut.

Oulun Radisson Blu on ollut kesästä saakka remontissa, ja se avautuu massiivisen uusimisen jälkeen tulevan elokuun alussa. Markkinointia varten oli kuitenkin tarvetta muutamille hotellihuonekuville, ja niinpä siellä on kaksi mallihuonetta (= alle prosentti kaikista) liki valmiina, ja niistä piti saada kuvia some- ja markkinointikäyttöön. Kun ravintolapäällikkö joku viikko sitten soitteli ja kyseli, josko olisin käytettävissä, niin tietysti!

Mielenkiintoista oli, että sain toista viikkoa sitten ohjekirjasen, miten tämän maailmanlaajuisen ketjun hotelleista kuvat otetaan, millä perusteella kuvat hyväksytään, mitkä ovat oikeat kuvakulmat, stailaukset, valot ja kuvien tallennusmuodot, rekvisiitan käyttö ja kaikki muu on tarkoin säädeltyä.

Ylhäältä on hienot näkymät Oulun yli.

Kaikkiaan 42-sivuinen ohjeistus toi mieleen yhden yliopistolla tehdyn ison hakemuksen: meitä oli kolmen naisen tiimi, jotka haimme rahoitusta maisteriohjelmalle (TIEMA = tiedeviestinnän maisteriohjelma) EU:n rakennerahastolta. Minun osani oli hakemuksen räätälöinti ja tekeminen, kollegat neuvottelivat ja koettivat hankkia yhteyksiä. Järkytyin kun sain hakemuskaavakkeen käsiini: varsinainen kaavake + tarvittavat liitteet 27 sivua! Eikä mikään raksi ruutuun juttu, vaan tarkoin formuloidut kysymykset ja esseevastaukset tarkkoine argumentointeineen… Aikani tuskailtuani päättelin, että tähän on oltava JOKU OHJE! Ja lääninhallitukselta joltakin virkamieheltä sellaisen sainkin: 127-sivuinen pruju oli läkähdyttävä!  Mutta ilmeisesti tein/teimme paljonkin oikein, sillä rahoitus saatiin, ja ko. maisteriohjelma käynnistyi ja sen ”seurannaisesta” on tullut humanistisen tiedekunnan sivuaine, joka elää ja voi hyvin.

Tämän päivän muutaman tunnin kuvaussessio ei ollut ihan noin dramaattinen eikä työläs, päinvastoin. Tykkäsin, semminkin kun minulla oli hyvä assistentti ja stailaaja apuna tai oikeastaan ohjaajana.

Väsy iski vasta sitten iltapäivällä kotiin palattua, kun systeri oli piipahtamassa. Ilta sitten kulunutkin sometellessa ja Ferranten ”Loistava ystävä” -sarjan rästijaksoja katsellessa. Pian saa mennä nukkumaan… 😉

Postikorttikauppias

On vähän sellainen kaupparatsu -olo. Olen tänään kiertänyt myymässä korttejani aika moneen paikkaan. Ja ilokseni ne ovat saaneet melko hyvän vastaanoton. Yksi iso moka tai asiantuntemattomuus minulla niitä tehdessä on tapahtunut: korteissa ei ole EAN-koodia. Ja se sitten oli ainakin kahdessa paikassa korttipinkan ostamattomuuteen. 🙁 Eihän minulla ollut tullut pieneen mieleenkään että olisi pitänyt esimerkiksi postimerkin kohtaan painattaa EAN-koodi. Jos ja kun toinen iso satsi kortteja menee ensi vuonna tilaukseen, niin sitten tiedän tämänkin.

Noh, kaikissa liikkeessä ja museokaupoissa ei noita koodeja tarvita. Eikä ne blogitutut, jotka ovat kortteja tilanneet, ole koodeja kyselleet. Minun onneni on se. 😉

 

Postikorttikaupassa kortteja Oulusta

Postikortti- ja kalenterikauppa on auki!

Kaikki tilaamani postikortit ja kalenterit ovat nyt tulleet painosta, ja ihan ajallaan vielä. Olen jo aloittanut niiden jakamisen, ja jatkan posteljoonin hommia tällä viikolla täällä Oulun seudulla, mutta puolitusinaa tilausta odottavat postin kulun palaamista normaaliksi. Mutta tiedoksi, että tulossa ne jo ovat.

Yleisön pyynnöstä teen vielä toisenkin kalenteritilauksen, – vakaasti uskoen, että postilakko ehtii loppua niin ajoissa, että toinen kalenterikuorma ehtii tulla niin aikaisin ennen joulua, jotta minä puolestani ehdin toimittaa ne asiakkaille.

Postikortteja toimittelen jälleenmyyntiin yhteen sun toiseen pisteeseen Oulussa. Ja tänään ahkeroimani korttikauppa on avoinna kaikille, siis myös ”yksityisasiakkaille” – siis ihan kaikille ja samoilla hinnoilla. 

Oulun vanhat kauniit rakennukset (+ Nallikari) -projektini kortteja on nyt neljä valmiina ja myynnissä: Oulun keskusta, Myllytulli-Hupisaaret, Tuira ja Nallikari. Tekeillä on vielä monen monta muutakin… Mutta ajoitan niiden valmistumisen keväälle ja kesälle, nyt aloittelen näillä.

Tässä on Nallikari.

Käyhän katsomassa – ja tilaamassa 😉  – korttikaupasta muitakin… Kortti- ja kalenterikauppa (Muistikuvia)

Oulu kuvissa vol. VIII – vuoden 2020 kalenteri joululahjaksi?

Ensi vuoden kalenterini ”Oulu kuvissa” (vol. VIII) alkaa olla nyt valmis.

Perinteisesti tilaan sitä jaettavaksi ystäville ja lähisukulaisille lahjaksi, ja – kuten viime vuosina – mielelläni myös myyn kalentereitani.

Tilaan niitä ensi viikolla: tilaisinko samalla sinullekin?

Tämä voisi olla hyvä joululahja vaikka Oulusta pois muuttaneelle ystävälle tai sukulaiselle. Tai voipa tämä olla vähän tavallista isompi joulukorttikin.

Kalenteri on A4-kokoinen, MUTTA tänä vuonna mahdollisuus tilata isompikin versio = 2 x A4 (ks. kuvat alhaalla)*. Jokaisen kuukauden kuvassa on kaupunkimaisema/miljöö Oulusta ko. ajankohtana, ja ensi vuoden kalenterissa lähes kaikissa kaupunkimaisemissa on Oulujokisuistoa näkyvillä. Ja kalenterissa on eri rakennuksia kuin viime vuotisessa.

Kalenterissa on nimipäivät ja liputuspäivät, ja sen pinta on silkkimatta, joten siihen voi kirjoitella omia merkintöjäkin.

(kuvassa tämänvuotisen kalenterin takakansi)

Ison kalenterin hinta on 22,50 euroa, ja pieni (se viimevuotinen koko) on vähän halvempi (=21.90 €) lisäksi mahdolliset lähetyskulut 4 – 5 euroa – Oulun alueella koetan toimittaa  kalenterit perille ihan ilman (lakossa olevan?) postin apua, joten postituskulujakaan ei tule. Sellainenkin mahdollisuus on, että jos tilaat enemmän kuin viisi kalenteria saat noin 10 % alennuksen hinnasta (= 20,50 € tai 21,50 €/kpl).

Laittele minulle tilaus sähköpostilla reija at satokangas.fi tai tekstarilla (040 567 1482). Tai vaikka tähän alle kommentoimalla. Ja kerro samalla, haluatko ison (2 x A4) vai pienen (A4) kalenterin.

EHKÄ tilaan toisenkin satsin myöhemmin, mutta silloin hinta on kalliimpi, joten kannattaa tilailla nyt.

Katseet ensi vuoteen ja joululahjojen hankinta alulle nyt!

 

* Tässä A (21,50 €). Sekä kuva että kalenteri vaativat yhteensä vain aanelosen verran tilaa.

ja tässä 2 x A4 (22.50 €). Siis sekä kuvalle että kalenterille molemmille tilaa aanelosen verran.

Valokuvilla tienestiä…

Iloisena ja innostuneena viime viikon kuvapalautteesta, jota sain Merijalinrannasta ottamastani kuvasta, olen tänään tilaillut – yleisön pyynnöstä – postikortteja. Tuo kuva sai Oulu tutuksi – FB:ssä yli 1300 tykkäystä!! Se taitaa olla yli seitsemän vuotta toimineen ryhmän ennätys, tai ainakin lähellä, enkä koskaan (vaikka ainakin 20 kuvaa olen sinne laittanut) ole päässyt yli tuhanteen. Ja kommentteja Tuira-kuvaan tuli kymmeniä: pyydettiin tekemään kortteja, kankaita, käyttöoikeutta, ja kaikkea muuta mukavaa.

Siispä siitä ja muutamasta muusta kohteesta tilasin laadukkaita (kalliita) kortteja MOO-firmasta USAsta. Tuo hinta ja USA harmittaa, mutta kun muualta ei (tietääkseni) saa noin hienoja kuin noiden painojälki etc. on. Siksi kolmesta kortista ”de luxe-versiot”. Lisää tilailen sitten peruskortteja ihan suomalaiselta halvemmalta tekijältä.

Nyt kun työstän näitä kortteja (ja kalentereita), olen kokeillut jos jonkinlaisia säätöjä ja kuvia… Ja teenpä nyt kyselyn siitä, millainen tyyli miellyttää. Kyse on siis (enimmäkseen) vanhoista rakennuksista ja miljöistä Oulussa. Tässä on samasta kuvasta neljä eri versiota. Mikä miellyttää eniten? Voit äänestää vain yhtä. Minkä näistä korteista ostaisit? Kuva ei ole paras mahdollinen, eikä siitä ole tulossa korttia, mutta nyt onkin kyse tyylistä/sävystä.

1)

 

2)

3)

4)

 


Valokuviin ja niillä tienaamiseen vielä sellainen juttu, että laitoin tuohon oikealla olevaan palkkiin uuden linkityksen: vanha ”Kuviani on Vastavalossa”-linkki vie suosituimpien kuvieni äärelle, ja ne ovat pysyneet aika pitkään samana eikä uusia suosikkeja siellä ole noussut. Toinen linkki, joka on mustassa kamera-kirja-ikonissa, vie viimeisimpien kuvieni äärelle. Tosin nyt on olen viikon ajan ollut ihan poikkeuksellinen epäaktiivinen siellä, sillä tämä kortti/kalenteriruljanssi on vienyt aikaa. Joka tapauksessa Vastavalossakin on jo jo yli 1700 kuvaa!

Mökkieloa

Syksyiseen, pilviseen aamuun heräsimme, eikä intoa lähteä ulos. Ei ainkaan heti aamusta. Minulla ”konttorihommia”, ja Pehtoori tapansa mukaan luki lehtiä pitkään ja hartaasti, täytteli ristikoitakin.

Pihalle päästyä mies kunnosti minun mökkipyöräni: vaihteet ja jarrut vaativat perusteellista remppaa ja ovat nyt kunnossa, joten uskallan lähteä polkemaan vaikka tunturiin. Huomenna oli vähän aie, katsotaan nyt… Muuttuvia tekijöitä täälläkin on. 😉 Ja minä siivosin terassit. Männyn siitepölyä oli keltaisenaan kaikkialla, paksusti.

Samalla, ilolla ja tyytyväisenä, saatoin katsella edellisen mökkireissun (Lue: leppoisan työleirin) tuloksia: pihalla ja pihapoluilla näyttää aika hyvältä, juuri sellaiselta kuin toivoinkin. Vihertää, on siistiä ja tasaista.

Tänään parituntisen touhuamisen jälkeen ryhdyimme pohtimaan lounasasioita: ajatus ja aie lähteä kävellen Rönkönlammelle paistamaan makkaraa kariutui minun ”sokerisuuteeni” eli alkoi ripsiä vettä, enkä halunnut lähteä sateeseen edes pikku lenkille. Ja pian sade sitten tokenikin; hyvä meidän oli mökkinotskillakin lounastaa.

Minulla vähän näitä kuvaushommia taas.. Porotokka-sarjaan on tullut paljon uusia astioita, ja minä saan ne kuvailla. Toki saan. 😉

Iltapäivällä minulla – vihdoin, kuinka minä sitä jo tarvitsinkin!!! – hieroja. Luottohieroja L. on Saariselällä, ja pitkästä aikaa hänen jälkeensä datailuista, kuvankäsittelystä ja pyöräilystä jumittuneet, jo kipeät, niskalihakseni ovat taas toimintakelpoiset, eivätkä yöllä herättele tulehtuneeseen tunteeseen.

Pehtoorilla ihan omat mindfulness-harjoitukset notskipaikalla; kaksi vanhaa puuta. 😀

Kun sitten istuimme illansuussa ruokapöydässä, Juniori soitti: ”Ollaan jo matkalla”. Heillä oli alunperin tarkoitus lähteä huomenna aamulla, mutta kun Apsun toinen päiväkotipäivä oli tänään ohi, lähtikin koko perhe saman tien kesälomareissulle kohti Hangasojaa. 😉 Toiveena esittivät, josko petaisimme valmiiksi: kullannuput voitaisiin kantaa suoraan unille kunhan tulevat… Katsotaan onnistuuko. 😉 Ja ehkä tässä jotain iltapalaa puuhailen lomalaisille.

Syksyn merkkejä jo on…

 

Huoltopäivä

 

Iltapäiväksi oli sovittu äidin kanssa pyörätuoliajelua kesäkaupungissa, torilla ja hautausmaalla, mutta kun hän ei sittenkään halunnut lähteä, jatkoin aamupäivän teemaani: pyörällä ajelua ja huoltotoimia. Aamulla olin nimittäin pienen Nallikari-Toppilansaari lenkin jälkeen ajanut kampaajalle ja kun kerran kaupunkirullailusta ei tullut mitään, tuosta vaan tilasin ja sain ajan niska-hartia-hierontaan, jolle olisi ollut tarvetta jo pari kuukautta sitten, ja ajelin taas tunteroisen ristiin rastiin odotellessani Edenin hierojalle pääsyä. Nyt on teiden varret kauniita pitsisiä, kukkaisia, syreenit kukassa Hietasaaren huviloiden pihoilla ja vedet kimmeltää.

Ja jopas nyt on mellevä olo, kun veri kiertää päässä, jossa on lyhyeksi leikatut hiukset. Huoltohommat hoidettu.

Tänään lounaspaikaksi valikoitui Villa Hannala, jossa puolenpäivän jälkeen oli kymmenittäin lohisopalle tulleita. Minulle riitti lohirieska – ja muutama kuva. Mihinkähän seuraavaksi lounaslimpparille tai -leivälle? Onko blogini seuraajilla vinkkejä viehättävistä, erikoisista, kivalla paikalla ja alle 40 km säteellä Oulusta olevista kahviloista tai kesäkeitaista, joissa kannattaisi käydä? Mielelläni otan vinkkejä vastaan. Iin Huilingissa kävin talvella ja varmasti käyn nyt kesälläkin. Ja Oulunsalon museokahvilaan ehkä jo ensi viikolla, mutta onko muita?

Huoltopäivä myös Muistikuvissa. Ihan laskutushommia (= 2 laskua 😀 )! Ja kansioiden perkausta. Kun Vastavalon ensimmäinen vuosi tuli jokunen viikko sitten täyteen ja 1400 kuvaa sinne ladatuksi, päätin, että nyt hellitän sen kanssa. Höpsis. Mikä on ehkä tulkittava siten, että minusta on kuitenkin kiva ottaa kuvia ”julkaistavaksi” ja toivon mukaan myytäväksi. Kuvaamisen ilosta tässä täytyy olla kysymys, koska ei tämän touhun takana ainakaan taloudellinen kannattavaisuus ole. 😉 Ehkä pitäisi ryhtyä puuhaamaan näyttelyä jonnekin – ehkä jonnekin kesäkahvilaan? 🙂

 

Ei valittamista

Nyt on +30 C. Mökkiterassilla. Näillä raukoilla rajoilla on +30 C. Tässä on useammin ollut miinus 30 C kuin plus. Nyt on plus. Ja leppeä tuuli tuntuu ihanalle. Olo on hyvä. Flunssa jäi viime öiseen kymmentuntiseen uneen, – tai yöhön tai johonkin.

Tänään olemme olleet reippaita, liki nuhattomia, vähän käheä-äänisiä kylläkin, mutta siitä viis. Pikaflunssan jälkeen olo tuntuu nyt kaksin verroin tavallista paremmalle, erinomaiselle.

Eilen illalla tullut klapikuorma (= kolme heittokuutiota = parin tulevan talven sauna- ja takkapuut) on nyt sisällä liiterissä, ikkunat on pesty, on liikuttu ja on saunottu (en uskaltanut helteestä huolimatta vielä puroon, ehkä huomenna sitten), ja vain oltu. Minulle se oleminen on usein isomman ponnistelun tulos kuin jonkun tekeminen.

Hyvin kuvaavaa olemiselleni on, että vietin pitkän tovin, ehkä tunnin, toistakin, jotta sain otetuksi tämän kuvan.

Oli etsittävä materiaalit, testailtava ”purjehduskelpoisuutta”, vaihdettava purje, vuoltava pohjaa… testattava. Sitten etsittävä kuvakulmaa, säädeltävä kamera, laitettava purjehdusalus puroon, juostava alavirtaan, tarkennettava vielä kerran .. tehtävä tämä jotensakin sata kertaa tai noh ainakin kymmenen kertaa… Ja tässä tulos. 😊

Perhechatissa jo järjestin tästä kilpailun (joka ei kyllä ihan helpolla ratkennut), ja järjestänpä sen nyt täälläkin. Kuvan nimi on ”Kaarnalaiva seilaa purossa”. Ja tehtävä on: etsi kuvasta kaksi (asia)virhettä. Siis etsi kuvasta ne jutut, jotka eivät vastaa kuvan nimeä.

Kaikkien kommenttikenttään vastauksensa jättäneiden kesken arvon palkinnon: jotain, mitä löydän meidän legendaarisesta, mökin lähikauppa Kuukkelista. Jotain pientä kivaa, joka on helppo postittaa. Voitte olla varmoja että se on jotain uniikkia. Huomenna on kauppareissu, joten silloin hankin.

Siis varsin leikkimielinen kilpailu. Osallistu sillä mielellä. Ja vastaukset ensi tiistai-iltaan mennessä. Jollet millään muotoa kehtaa laittaa vastaustasi (tai haluat varjella oikeaa vastaustasi muiden silmiltä) niin laita se minulle suoraan sähköpostilla (reija at satokangas.fi).

Purossa seisoskelun lisäksi tein tänään ihan priimaruokaa: ihan tavattoman isotöistä. 🙂 Laitoin maustetut kukkakaalit uuniin ja leikkasin valmiin ”Lempeästi pippuroitu” -viljaporsaan sisäfileen palasiksi ja vihjaisin Pehtoorille, että nuo pitäisi grillata. Sillä aikaa tein kipollisen fetavaahtoa. Ja voi mahdoton, kuinka hyvin söimmekään. Joku halpis chileläinen cabernet sauvignon ohessa ja perjantai tuntui niin hyvälle. Sellaiselle ”elämä on”.

Nämä on niitä päiviä, jolloin muistan olla ihan erityisen kiitollinen siitä, että meidän elämässämme on mökkielämä. Että on Lappi. Että on kesä … että on.

Muistikuvahommia

Lähes koko päivä (ja eilinen ilta) on kulunut ylioppilaskuvien parissa. Juuri sain kansiot valmiiksi, ja toimitetuksi kuvat uudelle ylioppilaalle. Alppimaja on hieno juhlatila, mutta valokuvaajan silmin turhan tumma ja pimeä. Onneksi potrettikuvat ja perhekuvat otettiin pihalla.

Alppimajasta ja sen historiasta olen joskus tänne kirjoitellutkin.


Kuvaprojektin välissä kävin parituntisen kävin pyöräilemässä päämäärättömästi.

Kesä.

Juhlapäivä

Viime sunnuntaina kun oli Apsun 4-vuotissynttärit, poika koetti avata yhtä lahjapakettiaan, eikä tahtonut saada sitä auki, joten pyysi serkkuaan (jota pitää yhtenä maailmankaikkeuden parhaana tyyppinä, jo yläastelaista M:aa (joka on usein ollut meilläkin)) auttamaan. Kun kiusoittelin ja kyselin, liekö M:llakaan osaa auttaa? Apsu totesi: ”Osaa se, se on … kun se on sukulainenkin”.  🙂

Minulla oli tänään vähän sellaisella mandaatilla yo-kuvaus. Apsun serkkutyttö, juuri tuon yllä mainitun M:n isosisko, sai tänään valkolakkinsa, ja oli kysellyt minua kuvaajaksi juhlaansa, ja samalla potretin ottajaksi. Mieluustihan lupauduin. Oli ilo. Kaunis, ja niin kohtelias ja positiivinen nuori nainen.

Muita yo-juhlia meillä ei kalenterissa ollutkaan, joten sopi oikein hyvin.

Periaatteessa olisi voinut olla kotonakin juhlat. Mutta kun ammattikorkeassa ei mitään valmistujaisia, publiikkeja, kevätjuhlia tms. järjestetä, niin ei ollut paikkaa tai juhlaa, jossa olisi suvivirttä veisattu. On oikeastaan vahinko, kun monet tiedekunnat ja/tai ammattikorkeat eivät mitään maisteripromootioita, insinöörijuhlia, päättäjäisiä, ammattiin valmistuvien juhlia järjestä … ei ole mitään opintojen ”virallisia” lopettajaisia.

Meillä humanisteilla viimeiset parikymmentä vuotta on jonkinlaisia – talvisin aika pienimuotoisia – publiikkeja kyllä pidetty. Minusta valmistuneet sellaisen ansaitsevat. Minullekin ne ovat olleet tärkeitä juttuja. Monen vuoden opintojen jälkeen on mukava edes pieni juhla viettää. Elämän virstanpylväitä tuollaiset kuitenkin on. Monivuotisen ahkeroinnin ja työn jälkeen on hyvä pukeutua hyvin, syödä kakkua ja kohottaa malja. Juhlalle on syynsä.

Meidän Juniriolla olisi ollut tänään juhlan paikka. Niin vain poika insinööriksi valmistui. Valmistui neljässä vuodessa kuten ”kuuluu”, ja vieläpä ihan kelpo arvosanoin. Lukion jälkeen ei tiennyt mihin lähtee, mitä tekee, mihin pääsee… Sitten armeijan, pulla- ja pakettikuskin työteliäiden vuosien jälkeen pääsi tekulle, sai pari lasta, teki töitä melkein koko ajan opintojen ohessa  … ainakin äitinsä iloksi ja hämmästykseksi. Ja suoritti opintonsa.

Parikymmenvuotisen opinto-ohjaajan elämäni aikana tulin usein miettineeksi (koskeekohan enemmän humanisteja kuin muita?), että on helpompi päästä yliopistoon kuin sieltä pois. No ainakaan Juniorin ja ammattikorkean kohdalla tämä ei pitänyt paikkaansa. Ja tosiasiahan on, että nuorilla miehillä ”kypsyminen”, tai siis vastuu omasta elämästä ja opinnoista, tulee usein pari vuotta jäljessä siitä, mitä naisilla. Luulenpa, että Juniorilla vastuullistumista kummasti edesauttoi ensin Apsun ja sitten Eeviksen syntymä. Isät ovat innokkaampia opiskelijoita kuin lapsettomat poikamiehet. Ja tämä on ihan oma mutu-tutkimukseni tulos. 😉

Vähän Juniori mietti valmistujaisten järjestämistä… tai siis, että ”järjestettäisiinkö” :), mutta nyt näyttää siltä, että pidetään sellaiset joskus heinäkuussa vain pienellä porukalla. Samalla juhlitaan sitä, että Juniorin ”kausituuraajan” pari vuotta kestänyt työpaikka Alkossa on vakinaistettu. Se vakinaistettiin kun poika osa-aikaisena haki (oto)kouluttajan paikkaa. Ja sai sen.  On siis nyt Oulun piirin (en tiedä tarkkaan mihin asti ulottuu) kouluttaja, ja on jo kerran käynyt Helsingissä koulutettavana hommaansa varten.

Tällaisina päivinä annan itseni olla levollinen. 😉 Juhlan paikka tänään, monessakin  mielessä.

Kovin erilainen lauantai

Päivä alkoi varhain. Olin Ainolan portilla jo paljon ennen kahdeksaa.

Kaunis, kirkas, aurinkoinen pakkasaamu. Toukokuun neljäs!

Autolla olin ajellut kaupungille, ei puhettakaan että olisin uskaltanut lähteä pyörällä liuskastelemaan. Kiertelin ja kuljin pitkin Hupisaaria. Ihan epätodellinen olo.

Ja iltapäivällä ajelin sitten Kiiminkiin. Autolla edelleen, ja mustiin pukeutuneena.

Hautajaiset siellä olivat. Sellaiset, etten ole ennen nähnyt. Paljon opin elämästä ja kuolemasta. Olisinpa oppinut kuvaamisestakin, luulen että opinkin. Valokuvaaja liikuttui, mikä ei ehkä ole hyvä asia. Valokuvaaja ei ollut koskaan tavannut saattoväestä ketään, eikä koskaan ole tavannut vainajaa, mutta nyt tuntuu, että olisi ehkä halunnut tutustua…

Aika isot hautajaiset olivat. Ja minä yritin parhaani kuvatakseni ne.