Muistikuvia

Oulu kuvissa vol. VIII – vuoden 2020 kalenteri joululahjaksi?

Ensi vuoden kalenterini ”Oulu kuvissa” (vol. VIII) alkaa olla nyt valmis.

Perinteisesti tilaan sitä jaettavaksi ystäville ja lähisukulaisille lahjaksi, ja – kuten viime vuosina – mielelläni myös myyn kalentereitani.

Tilaan niitä ensi viikolla: tilaisinko samalla sinullekin?

Tämä voisi olla hyvä joululahja vaikka Oulusta pois muuttaneelle ystävälle tai sukulaiselle. Tai voipa tämä olla vähän tavallista isompi joulukorttikin.

Kalenteri on A4-kokoinen, MUTTA tänä vuonna mahdollisuus tilata isompikin versio = 2 x A4 (ks. kuvat alhaalla)*. Jokaisen kuukauden kuvassa on kaupunkimaisema/miljöö Oulusta ko. ajankohtana, ja ensi vuoden kalenterissa lähes kaikissa kaupunkimaisemissa on Oulujokisuistoa näkyvillä. Ja kalenterissa on eri rakennuksia kuin viime vuotisessa.

Kalenterissa on nimipäivät ja liputuspäivät, ja sen pinta on silkkimatta, joten siihen voi kirjoitella omia merkintöjäkin.

(kuvassa tämänvuotisen kalenterin takakansi)

Ison kalenterin hinta on 22,50 euroa, ja pieni (se viimevuotinen koko) on vähän halvempi (=21.90 €) lisäksi mahdolliset lähetyskulut 4 – 5 euroa – Oulun alueella koetan toimittaa  kalenterit perille ihan ilman (lakossa olevan?) postin apua, joten postituskulujakaan ei tule. Sellainenkin mahdollisuus on, että jos tilaat enemmän kuin viisi kalenteria saat noin 10 % alennuksen hinnasta (= 20,50 € tai 21,50 €/kpl).

Laittele minulle tilaus sähköpostilla reija at satokangas.fi tai tekstarilla (040 567 1482). Tai vaikka tähän alle kommentoimalla. Ja kerro samalla, haluatko ison (2 x A4) vai pienen (A4) kalenterin.

EHKÄ tilaan toisenkin satsin myöhemmin, mutta silloin hinta on kalliimpi, joten kannattaa tilailla nyt.

Katseet ensi vuoteen ja joululahjojen hankinta alulle nyt!

 

* Tässä A (21,50 €). Sekä kuva että kalenteri vaativat yhteensä vain aanelosen verran tilaa.

ja tässä 2 x A4 (22.50 €). Siis sekä kuvalle että kalenterille molemmille tilaa aanelosen verran.

Valokuvilla tienestiä…

Iloisena ja innostuneena viime viikon kuvapalautteesta, jota sain Merijalinrannasta ottamastani kuvasta, olen tänään tilaillut – yleisön pyynnöstä – postikortteja. Tuo kuva sai Oulu tutuksi – FB:ssä yli 1300 tykkäystä!! Se taitaa olla yli seitsemän vuotta toimineen ryhmän ennätys, tai ainakin lähellä, enkä koskaan (vaikka ainakin 20 kuvaa olen sinne laittanut) ole päässyt yli tuhanteen. Ja kommentteja Tuira-kuvaan tuli kymmeniä: pyydettiin tekemään kortteja, kankaita, käyttöoikeutta, ja kaikkea muuta mukavaa.

Siispä siitä ja muutamasta muusta kohteesta tilasin laadukkaita (kalliita) kortteja MOO-firmasta USAsta. Tuo hinta ja USA harmittaa, mutta kun muualta ei (tietääkseni) saa noin hienoja kuin noiden painojälki etc. on. Siksi kolmesta kortista ”de luxe-versiot”. Lisää tilailen sitten peruskortteja ihan suomalaiselta halvemmalta tekijältä.

Nyt kun työstän näitä kortteja (ja kalentereita), olen kokeillut jos jonkinlaisia säätöjä ja kuvia… Ja teenpä nyt kyselyn siitä, millainen tyyli miellyttää. Kyse on siis (enimmäkseen) vanhoista rakennuksista ja miljöistä Oulussa. Tässä on samasta kuvasta neljä eri versiota. Mikä miellyttää eniten? Voit äänestää vain yhtä. Minkä näistä korteista ostaisit? Kuva ei ole paras mahdollinen, eikä siitä ole tulossa korttia, mutta nyt onkin kyse tyylistä/sävystä.

1)

 

2)

3)

4)

 


Valokuviin ja niillä tienaamiseen vielä sellainen juttu, että laitoin tuohon oikealla olevaan palkkiin uuden linkityksen: vanha ”Kuviani on Vastavalossa”-linkki vie suosituimpien kuvieni äärelle, ja ne ovat pysyneet aika pitkään samana eikä uusia suosikkeja siellä ole noussut. Toinen linkki, joka on mustassa kamera-kirja-ikonissa, vie viimeisimpien kuvieni äärelle. Tosin nyt on olen viikon ajan ollut ihan poikkeuksellinen epäaktiivinen siellä, sillä tämä kortti/kalenteriruljanssi on vienyt aikaa. Joka tapauksessa Vastavalossakin on jo jo yli 1700 kuvaa!

Mökkieloa

Syksyiseen, pilviseen aamuun heräsimme, eikä intoa lähteä ulos. Ei ainkaan heti aamusta. Minulla ”konttorihommia”, ja Pehtoori tapansa mukaan luki lehtiä pitkään ja hartaasti, täytteli ristikoitakin.

Pihalle päästyä mies kunnosti minun mökkipyöräni: vaihteet ja jarrut vaativat perusteellista remppaa ja ovat nyt kunnossa, joten uskallan lähteä polkemaan vaikka tunturiin. Huomenna oli vähän aie, katsotaan nyt… Muuttuvia tekijöitä täälläkin on. 😉 Ja minä siivosin terassit. Männyn siitepölyä oli keltaisenaan kaikkialla, paksusti.

Samalla, ilolla ja tyytyväisenä, saatoin katsella edellisen mökkireissun (Lue: leppoisan työleirin) tuloksia: pihalla ja pihapoluilla näyttää aika hyvältä, juuri sellaiselta kuin toivoinkin. Vihertää, on siistiä ja tasaista.

Tänään parituntisen touhuamisen jälkeen ryhdyimme pohtimaan lounasasioita: ajatus ja aie lähteä kävellen Rönkönlammelle paistamaan makkaraa kariutui minun ”sokerisuuteeni” eli alkoi ripsiä vettä, enkä halunnut lähteä sateeseen edes pikku lenkille. Ja pian sade sitten tokenikin; hyvä meidän oli mökkinotskillakin lounastaa.

Minulla vähän näitä kuvaushommia taas.. Porotokka-sarjaan on tullut paljon uusia astioita, ja minä saan ne kuvailla. Toki saan. 😉

Iltapäivällä minulla – vihdoin, kuinka minä sitä jo tarvitsinkin!!! – hieroja. Luottohieroja L. on Saariselällä, ja pitkästä aikaa hänen jälkeensä datailuista, kuvankäsittelystä ja pyöräilystä jumittuneet, jo kipeät, niskalihakseni ovat taas toimintakelpoiset, eivätkä yöllä herättele tulehtuneeseen tunteeseen.

Pehtoorilla ihan omat mindfulness-harjoitukset notskipaikalla; kaksi vanhaa puuta. 😀

Kun sitten istuimme illansuussa ruokapöydässä, Juniori soitti: ”Ollaan jo matkalla”. Heillä oli alunperin tarkoitus lähteä huomenna aamulla, mutta kun Apsun toinen päiväkotipäivä oli tänään ohi, lähtikin koko perhe saman tien kesälomareissulle kohti Hangasojaa. 😉 Toiveena esittivät, josko petaisimme valmiiksi: kullannuput voitaisiin kantaa suoraan unille kunhan tulevat… Katsotaan onnistuuko. 😉 Ja ehkä tässä jotain iltapalaa puuhailen lomalaisille.

Syksyn merkkejä jo on…

 

Huoltopäivä

 

Iltapäiväksi oli sovittu äidin kanssa pyörätuoliajelua kesäkaupungissa, torilla ja hautausmaalla, mutta kun hän ei sittenkään halunnut lähteä, jatkoin aamupäivän teemaani: pyörällä ajelua ja huoltotoimia. Aamulla olin nimittäin pienen Nallikari-Toppilansaari lenkin jälkeen ajanut kampaajalle ja kun kerran kaupunkirullailusta ei tullut mitään, tuosta vaan tilasin ja sain ajan niska-hartia-hierontaan, jolle olisi ollut tarvetta jo pari kuukautta sitten, ja ajelin taas tunteroisen ristiin rastiin odotellessani Edenin hierojalle pääsyä. Nyt on teiden varret kauniita pitsisiä, kukkaisia, syreenit kukassa Hietasaaren huviloiden pihoilla ja vedet kimmeltää.

Ja jopas nyt on mellevä olo, kun veri kiertää päässä, jossa on lyhyeksi leikatut hiukset. Huoltohommat hoidettu.

Tänään lounaspaikaksi valikoitui Villa Hannala, jossa puolenpäivän jälkeen oli kymmenittäin lohisopalle tulleita. Minulle riitti lohirieska – ja muutama kuva. Mihinkähän seuraavaksi lounaslimpparille tai -leivälle? Onko blogini seuraajilla vinkkejä viehättävistä, erikoisista, kivalla paikalla ja alle 40 km säteellä Oulusta olevista kahviloista tai kesäkeitaista, joissa kannattaisi käydä? Mielelläni otan vinkkejä vastaan. Iin Huilingissa kävin talvella ja varmasti käyn nyt kesälläkin. Ja Oulunsalon museokahvilaan ehkä jo ensi viikolla, mutta onko muita?

Huoltopäivä myös Muistikuvissa. Ihan laskutushommia (= 2 laskua 😀 )! Ja kansioiden perkausta. Kun Vastavalon ensimmäinen vuosi tuli jokunen viikko sitten täyteen ja 1400 kuvaa sinne ladatuksi, päätin, että nyt hellitän sen kanssa. Höpsis. Mikä on ehkä tulkittava siten, että minusta on kuitenkin kiva ottaa kuvia ”julkaistavaksi” ja toivon mukaan myytäväksi. Kuvaamisen ilosta tässä täytyy olla kysymys, koska ei tämän touhun takana ainakaan taloudellinen kannattavaisuus ole. 😉 Ehkä pitäisi ryhtyä puuhaamaan näyttelyä jonnekin – ehkä jonnekin kesäkahvilaan? 🙂

 

Ei valittamista

Nyt on +30 C. Mökkiterassilla. Näillä raukoilla rajoilla on +30 C. Tässä on useammin ollut miinus 30 C kuin plus. Nyt on plus. Ja leppeä tuuli tuntuu ihanalle. Olo on hyvä. Flunssa jäi viime öiseen kymmentuntiseen uneen, – tai yöhön tai johonkin.

Tänään olemme olleet reippaita, liki nuhattomia, vähän käheä-äänisiä kylläkin, mutta siitä viis. Pikaflunssan jälkeen olo tuntuu nyt kaksin verroin tavallista paremmalle, erinomaiselle.

Eilen illalla tullut klapikuorma (= kolme heittokuutiota = parin tulevan talven sauna- ja takkapuut) on nyt sisällä liiterissä, ikkunat on pesty, on liikuttu ja on saunottu (en uskaltanut helteestä huolimatta vielä puroon, ehkä huomenna sitten), ja vain oltu. Minulle se oleminen on usein isomman ponnistelun tulos kuin jonkun tekeminen.

Hyvin kuvaavaa olemiselleni on, että vietin pitkän tovin, ehkä tunnin, toistakin, jotta sain otetuksi tämän kuvan.

Oli etsittävä materiaalit, testailtava ”purjehduskelpoisuutta”, vaihdettava purje, vuoltava pohjaa… testattava. Sitten etsittävä kuvakulmaa, säädeltävä kamera, laitettava purjehdusalus puroon, juostava alavirtaan, tarkennettava vielä kerran .. tehtävä tämä jotensakin sata kertaa tai noh ainakin kymmenen kertaa… Ja tässä tulos. 😊

Perhechatissa jo järjestin tästä kilpailun (joka ei kyllä ihan helpolla ratkennut), ja järjestänpä sen nyt täälläkin. Kuvan nimi on ”Kaarnalaiva seilaa purossa”. Ja tehtävä on: etsi kuvasta kaksi (asia)virhettä. Siis etsi kuvasta ne jutut, jotka eivät vastaa kuvan nimeä.

Kaikkien kommenttikenttään vastauksensa jättäneiden kesken arvon palkinnon: jotain, mitä löydän meidän legendaarisesta, mökin lähikauppa Kuukkelista. Jotain pientä kivaa, joka on helppo postittaa. Voitte olla varmoja että se on jotain uniikkia. Huomenna on kauppareissu, joten silloin hankin.

Siis varsin leikkimielinen kilpailu. Osallistu sillä mielellä. Ja vastaukset ensi tiistai-iltaan mennessä. Jollet millään muotoa kehtaa laittaa vastaustasi (tai haluat varjella oikeaa vastaustasi muiden silmiltä) niin laita se minulle suoraan sähköpostilla (reija at satokangas.fi).

Purossa seisoskelun lisäksi tein tänään ihan priimaruokaa: ihan tavattoman isotöistä. 🙂 Laitoin maustetut kukkakaalit uuniin ja leikkasin valmiin ”Lempeästi pippuroitu” -viljaporsaan sisäfileen palasiksi ja vihjaisin Pehtoorille, että nuo pitäisi grillata. Sillä aikaa tein kipollisen fetavaahtoa. Ja voi mahdoton, kuinka hyvin söimmekään. Joku halpis chileläinen cabernet sauvignon ohessa ja perjantai tuntui niin hyvälle. Sellaiselle ”elämä on”.

Nämä on niitä päiviä, jolloin muistan olla ihan erityisen kiitollinen siitä, että meidän elämässämme on mökkielämä. Että on Lappi. Että on kesä … että on.

Muistikuvahommia

Lähes koko päivä (ja eilinen ilta) on kulunut ylioppilaskuvien parissa. Juuri sain kansiot valmiiksi, ja toimitetuksi kuvat uudelle ylioppilaalle. Alppimaja on hieno juhlatila, mutta valokuvaajan silmin turhan tumma ja pimeä. Onneksi potrettikuvat ja perhekuvat otettiin pihalla.

Alppimajasta ja sen historiasta olen joskus tänne kirjoitellutkin.


Kuvaprojektin välissä kävin parituntisen kävin pyöräilemässä päämäärättömästi.

Kesä.

Juhlapäivä

Viime sunnuntaina kun oli Apsun 4-vuotissynttärit, poika koetti avata yhtä lahjapakettiaan, eikä tahtonut saada sitä auki, joten pyysi serkkuaan (jota pitää yhtenä maailmankaikkeuden parhaana tyyppinä, jo yläastelaista M:aa (joka on usein ollut meilläkin)) auttamaan. Kun kiusoittelin ja kyselin, liekö M:llakaan osaa auttaa? Apsu totesi: ”Osaa se, se on … kun se on sukulainenkin”.  🙂

Minulla oli tänään vähän sellaisella mandaatilla yo-kuvaus. Apsun serkkutyttö, juuri tuon yllä mainitun M:n isosisko, sai tänään valkolakkinsa, ja oli kysellyt minua kuvaajaksi juhlaansa, ja samalla potretin ottajaksi. Mieluustihan lupauduin. Oli ilo. Kaunis, ja niin kohtelias ja positiivinen nuori nainen.

Muita yo-juhlia meillä ei kalenterissa ollutkaan, joten sopi oikein hyvin.

Periaatteessa olisi voinut olla kotonakin juhlat. Mutta kun ammattikorkeassa ei mitään valmistujaisia, publiikkeja, kevätjuhlia tms. järjestetä, niin ei ollut paikkaa tai juhlaa, jossa olisi suvivirttä veisattu. On oikeastaan vahinko, kun monet tiedekunnat ja/tai ammattikorkeat eivät mitään maisteripromootioita, insinöörijuhlia, päättäjäisiä, ammattiin valmistuvien juhlia järjestä … ei ole mitään opintojen ”virallisia” lopettajaisia.

Meillä humanisteilla viimeiset parikymmentä vuotta on jonkinlaisia – talvisin aika pienimuotoisia – publiikkeja kyllä pidetty. Minusta valmistuneet sellaisen ansaitsevat. Minullekin ne ovat olleet tärkeitä juttuja. Monen vuoden opintojen jälkeen on mukava edes pieni juhla viettää. Elämän virstanpylväitä tuollaiset kuitenkin on. Monivuotisen ahkeroinnin ja työn jälkeen on hyvä pukeutua hyvin, syödä kakkua ja kohottaa malja. Juhlalle on syynsä.

Meidän Juniriolla olisi ollut tänään juhlan paikka. Niin vain poika insinööriksi valmistui. Valmistui neljässä vuodessa kuten ”kuuluu”, ja vieläpä ihan kelpo arvosanoin. Lukion jälkeen ei tiennyt mihin lähtee, mitä tekee, mihin pääsee… Sitten armeijan, pulla- ja pakettikuskin työteliäiden vuosien jälkeen pääsi tekulle, sai pari lasta, teki töitä melkein koko ajan opintojen ohessa  … ainakin äitinsä iloksi ja hämmästykseksi. Ja suoritti opintonsa.

Parikymmenvuotisen opinto-ohjaajan elämäni aikana tulin usein miettineeksi (koskeekohan enemmän humanisteja kuin muita?), että on helpompi päästä yliopistoon kuin sieltä pois. No ainakaan Juniorin ja ammattikorkean kohdalla tämä ei pitänyt paikkaansa. Ja tosiasiahan on, että nuorilla miehillä ”kypsyminen”, tai siis vastuu omasta elämästä ja opinnoista, tulee usein pari vuotta jäljessä siitä, mitä naisilla. Luulenpa, että Juniorilla vastuullistumista kummasti edesauttoi ensin Apsun ja sitten Eeviksen syntymä. Isät ovat innokkaampia opiskelijoita kuin lapsettomat poikamiehet. Ja tämä on ihan oma mutu-tutkimukseni tulos. 😉

Vähän Juniori mietti valmistujaisten järjestämistä… tai siis, että ”järjestettäisiinkö” :), mutta nyt näyttää siltä, että pidetään sellaiset joskus heinäkuussa vain pienellä porukalla. Samalla juhlitaan sitä, että Juniorin ”kausituuraajan” pari vuotta kestänyt työpaikka Alkossa on vakinaistettu. Se vakinaistettiin kun poika osa-aikaisena haki (oto)kouluttajan paikkaa. Ja sai sen.  On siis nyt Oulun piirin (en tiedä tarkkaan mihin asti ulottuu) kouluttaja, ja on jo kerran käynyt Helsingissä koulutettavana hommaansa varten.

Tällaisina päivinä annan itseni olla levollinen. 😉 Juhlan paikka tänään, monessakin  mielessä.

Kovin erilainen lauantai

Päivä alkoi varhain. Olin Ainolan portilla jo paljon ennen kahdeksaa.

Kaunis, kirkas, aurinkoinen pakkasaamu. Toukokuun neljäs!

Autolla olin ajellut kaupungille, ei puhettakaan että olisin uskaltanut lähteä pyörällä liuskastelemaan. Kiertelin ja kuljin pitkin Hupisaaria. Ihan epätodellinen olo.

Ja iltapäivällä ajelin sitten Kiiminkiin. Autolla edelleen, ja mustiin pukeutuneena.

Hautajaiset siellä olivat. Sellaiset, etten ole ennen nähnyt. Paljon opin elämästä ja kuolemasta. Olisinpa oppinut kuvaamisestakin, luulen että opinkin. Valokuvaaja liikuttui, mikä ei ehkä ole hyvä asia. Valokuvaaja ei ollut koskaan tavannut saattoväestä ketään, eikä koskaan ole tavannut vainajaa, mutta nyt tuntuu, että olisi ehkä halunnut tutustua…

Aika isot hautajaiset olivat. Ja minä yritin parhaani kuvatakseni ne.

Kamerahommia …

Aamulla oli kello soimassa, ihan vaan varmuuden vuoksi. Seitsemältä heräsin muutenkin – kuten tavallista. Tänään sille vaan oli tarvetta, sillä olin luvannut viedä tyttären asemalle.

Äkkiä oli mukava viikko kulunut. Kyllä se aina vieläkin tulee pieni ikävä kun lähtee. Mutta jo kuukauden päästä näemme: palatessa reissusta (enää kolme viikkoa ja ollaan jo kohteessa!) olemme pari yötä luonaan.

Ajelin aamusella Nallikariin. Aamun valossa muutama rakennus kuviin. Nallikarin ja Hietasaaren kautta ajelin myös päivällä pyöräretkellä ja vielä illalla palatessa kaupungista kokouksesta. Ja harkitsen, josko vielä neljännenkin kerran kävisin siellä tai tuossa Meri-Toppilan rannassa: Saharan hiekkamyrsky kun kuulemma lennättää tänne hiekkamurusia, jotka tekevät auringonlaskusta poikkeuksellisen hienon. Saa nähdä, viitsinkö lähteä.

Pyörällä ajelin kaupunkiin ja kiertelin näillä huudeleilla. Ylioppilastalo Rauhala (kuinka paljon muistoja siihen liittyykään!) ansaitsee paikkansa korteissa. Minun kuvakorttisarjani kaksi uutta kohdetta joita vasta kuvailen, ovat Hupisaaret (ja ehkä Myllytulli) sekä Hietasaaren huvilat. Ennen kesää yritän saada viisi tai kuusi korttia/kuvaa valmiiksi. Saapa nähdä ehdinkö. Jos juhannukseksi?

PS. Ks. eiliseen postaukseen pieni ”jälkikirjoitus + kuva” vastauksena kommenttiin. 😉

Nallikarissa kuvaillen

Kuvauspäivä. Sen että pyörälenkillä olen käynyt ja pientä kevyttä siivousta kotona tehnyt, muutoin päivä ja ilta mennyt kuvauskeikalla ja kuvia tehdessä.

Nallikari-ravintolassa on menossa äyriäisviikot, ja sainpa sitten a la cartea kuvattavakseni. Toinen toistaan ihanampia annoksia: hummeria, scampeja, kampasimpukoita, jättikatkoja ja ostereitakin… kyllä nälkä kasvoi kuvatessa. Sainpa sitten ”syödä kuormasta”: valitsin annoksen parsa ja kuningasrapu  – ui, jui. Johan oli herkkua. Ja sitten vielä scampeja öljyssä…  Ostereihin en koskenut, minä en pidä ostereista. Jos ne on gratinoituja niin saattavat upota – samppanjalla alas huuhtoen. 😉 Mutta en hakeudu ostereiden äärelle.

Suunniteltiin myös tilojen kuvauksia, ja pääsin eka kertaa käymään siellä ylhäällä, kylpytornissa. Onneksi oli kamera mukana. Sattuipa ole hienoja lentokoneen juovia taivaalla, ja niitä kuvasin, kotona koneella kuvia työstäessä sieltä paljastui halokin!

Ai, niin, olihan meillä sitten kujallakin kuvailtavaa. Puutarhassa tuhoja tehnyt jyrsijä ja ukostaan eksynyt fasaanirouva.

Mökillä pirttipäivä

Pääsiäispuu. Aika vekkuli, eikö?

Tänään sisällä melkein koko päivän, – eihän se kyllä niin pitänyt mennä. Ei vaikka aamupäivän tuuli ja pyrytti ihan hurjasti. Iltapäivällä olisi ollut jo parempi keli, saatikka nyt (klo 18.30): paistaa kevättalven kaunis, kirkas aurinko.

Mutta olenpahan ottanut paljon pääsiäiskuvia, ruokakuvia ja tilattuja tuotekuviakin. Kuvaillut sisällä vaikka tarkoitus oli ollut kuvailla niitä ja paljon kaikkea muuta ulkosalla pitkin viikkoa.

Sattuipa nimittäin eilen iltasella lapiohommissa siten, että reväytin kylkeni oikein kunnolla. Ei ole ihan vaan venähdys, vaan kipu kyllä viittaa ihan oikeaan revähdykseen. Kyllä lievästi sanoen on tänään ketuttanut. Ja paljon. Mutta ei kai auta kuin itseään syytellä: huono lihaskunto on yläkropassa, joten lapion varressa repiminen sai aikaan pahaa jälkeä. Ei puhettakaan mistään lumitöistä, lumikenkäilystä, hiihtämisestä tai mäkeen menosta moneen päivään. ARGH! Niin olen ollut kiukkuinen ja pettynyt. Ice Poweria ja äänikirjaa on tänään kulunut.

No yritän nauttia pienin askelin ja liikkein.

Ja teinpähän sitten hyvää ruokaa: peled-siikaa, korvasienikastiketta, puikulaperunoita, viiriäisinmunia ja salaattia.

Viiriäisen munat ovat kyllä turhan tyyriitä (melkein euron kappale), mutta ovathan ne mukavan näköisiä – pääsiäispöytään jotenkin kuuluvat.

Asiat etenee hiljalleen

Niin olen ollut reipas tänään, että!

Ja merkillisen keposesti, helposti ja hopusti on hommat sujuneet. Monenlaista.

Tänään tuli palapeli! Oulun kauniit vanhat rakennukset Vol. 1.

Aika tyytyväinen olen siihen.

Samoin postikortteihin, joita tilasin ensimmäisen satsin vähän kuin flyereiksi. Mainoslehtisiksi. Ja tänään sain jo yhdestä paikasta lupauksen ottaa kortteja myyntiin – vaikken edes tyrkyttänyt.  Ja sain myös suosituksen ja hyvän vinkin siitä, mihin ottaa kaupungilla yhteyttä, että pääsisin neuvottelemaan mahdollisesta yhteistyöstä tämän projektini kanssa. Niin olen innoissani.

Kampaajallakin kävin. Vähän turhan lyhyeksi meni, mutta keventäähän se ilmettä. Ja kasvaahan se. Kampaajan kanssa puhuimme taas ruoasta ja kakuista. Kerroin Pehtoorin leipomasta päärynäkakusta, joka on siis gluteeniton ja juuri sellaisia kampaajani tarvitsee, ja kun muualtakin on tullut paineita reseptin julkaisemiseksi, niin Pehtoorihan sitten laitteli aineslistan paperille ja kertoili miten kakun oli tehnyt. Ohje on alunperin jostain italialaisesta ruokaohjelmasta.

Kuva kakusta täällä. Ja ohje alla.

Pehtoorin päärynäkakku

300g päärynöitä (2 kpl)
225 g mantelijauhoja
3 kananmunaa
½ tl leivinjauhetta
½ tl ruokasoodaa
1 tl manteliöljyä
½ tl suolaa
1 tl kanelia
½ dl oliiviöljyä
1 dl juoksevaa hunajaa

         Pinnalle mantelilastuja

Laita uuni lämpenemään 160 C.
Erottele valkuaiset ja keltuaiset.
Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi.
Raasta päärynä – kuorineen.
SekoIta keltuaiset, oliiviöljy, hunaja, raastettu päärynä ja manteliöljy. Ei tarvitse vatkata eikä vauhdittaa.
Sekoita kuivat aineet ja lisää edelliseen.
Kääntele taikinaan lopuksi valkuaisvaahto.

Laita taikina voideltuun irtopohjavuokaan, pinnalle mantelilastut  ja sitten uuniin. (160 C, noin tunti.)

Anna jäähtyä ja tarjoa kermavaahdon kanssa.

Laitanpa tähän yhden toisenkin gluteenittoman kakun ohjeen. Sitä on meillä ollut tarjolla usein. Itse asiassa taitaa olla ainoa makea gluteeniton vaihtoehto, jota olen lakkiaisiin, kastajaisiin, etc. koskaan leiponut. Tätä kyllä syövät mielellään sellaisetkin, joille olisi tarjolla suklaakakkua tai melkein mitä vaan. Kaikille käy.

Manteli-marenkikakku

Pohja

6 kananmunanvalkuaista
3 dl mantelijauhetta
2 dl sokeria

Kreemi

6 kananmunankeltuaista
1½ dl sokeria
4 dl kuohukermaa
100 g voita

1 pussi mantelilastuja

Kuumenna uuni 170 asteeseen. Voitele kaksi kakkuvuokaa (halkaisija noin 23 cm). Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi, sekoita vaahtoon mantelisokeriseos. Jaa taikina kahteen kakkuvuokaan.

Paista pohjia uunissa noin 35 minuuttia ja anna sitten jäähtyä. Irrota varovaisesti reunoista ja kumoa. Tee sitten kreemi. Sekoita keltuaiset, sokeri, kerma ja voi teflonkattilassa. Lämmitä seosta hellalla koko ajan sekoittaen. Kun ensimmäinen kupla nousee pintaan, ota heti pois liedeltä ja jatka sekoittamista vielä hetki. Anna jäähtyä.
Kaada puolet kreemistä toisen pohjan päälle,
nosta toinen pohja sen päälle ja kaada loput kreemistä sille.

Koristele paahdetuilla manteleilla.

Oulun torneja ja julkisivuja -projekti

No nyt aika paljastaa minun viime viikon projektini. Tai siis se versio, jossa nyt olen menossa.

Ensinnäkin oli otettava kuvat: kierrettävä, kuvattava eri suunnista, valon tullessa kohteeseen suunnilleen samanlaisena, ja vasten sinistä taivasta, jotta kuvat olisi mahdollisimman helppo ”syvätä”, – rajata vain rakennus tai sen osa irti taustasta. Säädeltävä kuvat. Etsittävä sopiva taivaskuva.

Soviteltava, koetettava, mikä mahtuu mihinkin, mikä näyttää hyvältä, säädettävä ja rajakohtia putsattava, siirrettävä sittenkin joku toinen rakennus eturiviin tai oikealta vasemmalle tai toisinpäin. Ja välillä aloitettava alusta. Ja käytävä kuvaamassa esim. Valve uudelleen, kuvaamassa Byströmin talo, joka ei sittenkaan sovi tähän.

Saahan se ihminen päivänsä kulumaan näinkin. Kymmeniä tunteja on mennyt tähänkään asti pääsemiseksi. Palapeliähän tämä on — ja siitäpä tulikin mieleeni, että tilaan tästä – tai vähän erimallisesta ja kunhan valmistuu – palapelin. Ja projektini lopputuloksen yritän kyllä myydä (myös) kaupungille. Kuvan koko on oikeasti yli metrin leveä ja siitä voi kyllä tulostaa vaikka seinänkokoisen tapetin ja tarkkuus säilyy. Tässä nettiversio ja pienennetty valtavasti.

Nyt kuvassa on vielä kohtia, joihin en ole tyytyväinen ja jotka häiritsevät silmää. Esimerkiksi aseman ja Hannalan katoilla oleva lumi. Pitäisi saada aikaiseksi sellainen ”vuodenajaton” versio. Monta muutakin juttua vielä vaativat aikaa ja opettelua…

Auttakaapas tekin, ja kertokaa, mikä on huonoa tai onko koko idea äpöstämisen arvoinen. Luulenko vain, että tästä tulee aika hieno? 😀

Nälän hankkimista ja poistoa

Tänään syntyi uusi kirjaidea!! Varmasti joku tekee sellaisen pian. En minä kuitenkaan, mutta julkistan joku päivä idean. Aiheen parissa kului lähes koko päivä. Iltapäivällä sitten pääsin postin kautta (laajakulmani tuli korjauksesta (330 €! – kirpasee, mutta uusi olisi maksanut tuon moninkertaisesti, joten en valita) kohti Nallikaria.

Talvikylässä alkoi tänään Baltic Snow Call 2019 – lumenveistokilpailu. Viime vuonna kävin lähes joka päivä siellä kuvailemassa, ja kuviani levisikin aika lailla. Ja tein kokonaisen kansiollisen kuvia tapahtumasta. Jo viime vuoden puolelta minulta pyydettiin sitten tarjous viisipäiväisen tapahtuman tai ainakin osan siitä kuvaamisesta, mutta enpä sitten ikäväkseni hommaa saanut. Mutta ei saanut kukaan mukaan – järjestelyorganisaatio ei toiveistaan huolimatta saanut budjettiin määrärahaa valokuvaajan palkkaamiseksi. Surku juttu.

Noh, minusta tuo on kuitenkin niin kiehtovaa touhua, että aion käydä joka päivä seuraamassa veistäjien työskentelyä. Tänä vuonna siellä on Meksikostakin joukkue!

Meksikolaisten patsasaie on jotenkin kovin erilainen kuin muilla. Kaikkien luonnokset ovat nähtävissä: KLIKS.

Kilpailualueelta lähdin vielä merenrantaan kuvailemaan, ja kyllä oli ihan riivatun kylmä!! Kaunista ja merisavuakin, mutta kylmä repivä tuuli.

Kotiuduttua olikin hyvä ryhtyä kokkailemaan talvista pastaruokaa. Uusi ”hittipasta” on uunifetapasta, joka on kuulemma saanut fetan loppumaan joistakin kaupoista. No meillä on aina pieni Patros-fetavarasto kotonakin, tykkään tehdä uunifetaa varsinkin sunnuntain liharuokien kumppaniksi ja toki salaattijuustona se on vuohenjuuston kanssa meillä hyvin tavallinen, joten fetaa ja muitakin tarveaineita oli ilman erityistä erityisesti hankkimista. Tein ihan ”alkuperäisohjeen” (Liemessä-blogin Jennin ohje) mukaan.

Uunifetapasta

kahdelle 

250 g hyvää pastaa
200 g fetajuusto
1 dl oliiviöljyä
1/2 punainen chilipalko
1 rasia kirsikkatomaatteja
pippuria
ripaus suolaa

tarjoiluun:
basilikaa

Lorauta uunivuoan pohjalle tilkka oliiviöljyä. Laita feta kokonaisena vuokaan.
Silppua chili, laita fetan päälle, ja lorauta päälle reippaasti oliiviöljyä.
Laita kirsikkatomaatit vuokaan ja pyöräytä oliiviöljyssä.
Rouhi päälle mustapippuria ja viimeistele ripauksella suolaa.

Paista uunin keskiosassa 200-asteessa 15 minuuttia.
Nosta lämpö 225-asteeseen ja käännä uuni grillivastukselle.
Nosta vuoka uunin ylätasoon ja paista vielä noin 10 minuuttia.

Keitä pasta ohjeen mukaan.
Riko uunifetaa hieman ja sekoita koko uunivuoallinen pastan joukkoon.

Ensi kerralla laitan kaksi rasiallista tomaatteja, valkosipulia ja vähän enemmän chiliä silläkin uhalla, että Pehtoori ei ole chilin ystävä, mutta varmasti vähän tuhdimpi versio sopii hänellekin.

Tuo kaunis vuoka fetaa ja tomaatteja sekoitetaan pastan joukkoon.
Buon appetito! 

 

Valokuvia kilpailuun, kalentereihin ja kortteihin

Muistatteko kun kevättalvella kyselin, mikä kuva kannattaisi lähettää Kalevan lukijakuvakilpailuun?

Kyselyni on täällä. Myös kyselyn tulokset avautuvat samalla sivulla (kyselyn lopussa ”Näytä tulokset”). Ja minähän uskoin äänestyksen tulosta ja lähetin Aittakuvan.

Ja se voitti yleisöäänestyksen!! Melkein kaksi kertaa niin paljon ääniä kuin kakkosella. Yhteensä 88 osallistujaa, ja voitin. Vähänkö olen iloinen! Tuomariston voittaja sai paljon paremman palkinnon kuin yleisöäänestyksen voittaja, mutta ihan oikeasti olen jotenkin tyytyväisempi tämän sarjan voitosta (palkinto nyt ei häikäise pokaalien joukossa 😀 ) mutta yleisön tykkäys lämmittää.

Jo toinen valokuvauskilpailu, jossa pärjäsin, – ehkä pitäisi rohjeta Oulua laajemmillekin foorumeille. …

Kuva oli siis tämä.

Ja tästä suoraan aasinsilta kalenteritilauksiin. Kävimme äsken Pehtoorin kanssa – paitsi nauttimassa hyvästä seurasta ja vallan maukkaista iltapalatarjottavista myös – toimittamassa pari kalenteria ystäville, jotka sellaisen olivat tilanneet: tämä voittokuvakin on siinä kalenterissa. Ja kalenterista ovat monet – jo sen tilanneet ja saaneet – tykänneet niin paljon, että ovat tilanneet lisää. Siis teen vielä toisen satsin niitä. Niinpä jos haluat kalenterin itsellesi, ilmoittele siitä minulle ennen kuukauden loppua.

Ja olen ladannut Muistikuvia-sivustolle myös joulukorttikuvia. Entäs jos valitsisit niistä jonkun tai vaikka useamminkin, ja teetättäisit aika yksilöllisiä kortteja? Voin avittaa tilauksen tekemisessä jos tarve vaatii…

No mutta, joka tapauksessa… käyppäs kurkkaamassa mainio joululahjaidea ja ehkä kuvia joulukortteja varten!

 

KLIKS

 

Aamuliikenteessä

Aamukuudelta Koskelantiellä ihan hiljaista. Epätodellinen, ajaton tunne. Satoikin, ei paljon, mutta satoi. Lämmin, autoliikkeen mittari näytti + 7 C. Toppilansuoralle päästyä alkoi erilaisia isoja PekkaNiskoja, Hongistoja, Caterpillareita ja kaikkia työkoneita liikkua vähän joka suuntaan. Menivät työmaalle. Atsovärisiin vaatteisiin pukeutuneet raksamiehet olivat jo monella kerrostalotyömaalla, joita matkalla meiltä kaupunkiin on monia. Ja minä tepastelen. Kaupunkiin asti. Sitten alkaa jo olla liikennettäkin.

Jos herää viideltä, eikä unta enää tule, on sama nousta ylös ennen kuutta ja lähteä ulos. Kaikenkaikkiaan olin melkein 2½ tuntia ulkona. Pimeässä löysin ”valmiiksi”, varastoon, hyviä pimeä/valaistu -maisemakohteita kuvattavaksi. Sitten joku kerta kun on jykevä jalusta mukana, ettei tarvitse sillankaiteita käyttää alustana.

Iltapäivän aluksi kauppareissu ja ajelin kaupungille asti: Taito-puoti joka on rautatieaseman vieressä oli kohteena, sillä oli tarkoitus ostaa äidille laamapaitoja, ja sieltä niitä olen ennenkin löytänyt. Ei ollut enää. Mistä niitä Oulussa saisi? – No etsin Taitoshopista myös uutta tonttua – joulukorttikuvaan kun on idea – mutta en löytänyt. Kauniin kranssin kuitenkin pongasin, ja päätinpä, että se olkoon se tämänvuotinen uusi joulukoriste.

Joka vuosi ostan (ainakin) yhden uuden koristeen. Tälle montaakin vaihtoehtoista paikkaa ja käyttötarkoitusta, joten päätinpa avata sen hetimmiten! Ja niinpä tietysti!

Paketissa oli vain tarvikkeet ja ohje! No ei muuta kuin tekemään ihan itse! Itse asiassa aloitin jo, ja saattaapa olla että onnistunkin.

Kalenterit ovat tulleet, ja tänään ensimmäisiä sitten toimittelin, laskuttelin ja postittelin. Ja mietin kovasti, tekisinköhän joulukorttipaketteja myyntiin. Tämäkin on kumman jouluinen, vaikka on mustaa, kiiltävää asfalttia.

Kalenteri ensi vuodelle – itselle tai lahjaksi?

Ensi vuoden kalenterini ”Oulu kuvissa” on nyt valmis.

Teen tilauksen huomenna illalla (28.10.). Tilaisinko sinullekin samalla?

Kalenteri on A4-kokoinen.

Jokaisen kuukauden kuvassa on kaupunkimaisema/miljöö Oulusta ko. ajankohtana, ja ensi vuoden kalenterissa kaikki kuvat jotenkin sinisävyisiä.

Kalenterissa on nimipäivät ja liputuspäivät, ja sen pinta on silkkimatta, joten siihen voi kirjoitella omia merkintöjäkin.

Kansikuvana on Kauppahalli iltavalistuksessa.

(kuvassa tämänvuotisen kalenterin takakansi)

Tämä voisi olla hyvä joululahja vaikka Oulusta pois muuttaneelle ystävälle tai sukulaiselle.
Tai vähän tavallista isompi joulukortti! 

Sellainenkin mahdollisuus on, että jos tilaat enemmän kuin viisi kalenteria saat reilun 10 % alennuksen hinnasta (= 20 €/kpl), ja kanteen kauppahallin kuvan paikalle vaikka oman firmasi logon, viime vuotisen joulukorttikuvani (ilman tekstiä) ja/tai haluamasi tekstin (ks. esimerkki alla)!

Yhden kalenterin hinta on 22,50 euroa ja lähetyskulut neljä euroa. 

Laittele minulle tilaus sähköpostilla reija at satokangas.fi tai tekstarilla (040 567 1482). Tai vaikka tähän alle kommentoimalla.

EHKÄ tilaan toisenkin satsin myöhemmin, mutta silloin hinta on kalliimpi, joten kannattaa tilailla nyt.

Katseet ensi vuoteen ja joululahjojen hankinta alulle nyt!

 



Sisältää mainontaa!

Olen tänään saanut ladatuksi viidennensadannnen (500. kuva) kuvan kuvatoimisto Vastavaloon. 500!! Aloitin projektin toukokuun lopussa ja olen ladannut melkein niin nopeaa kuin sinne on saanut ladata. Viime perjantaina olisi ollut mahdollisuus olla tässä ”maalissa”, mutta loppukiri venähti paljolti mökkeilyn vuoksi. Nyt siellä on kuviani vuosien varrelta (enimmäkseen viimeisen vuoden), paljon sellaisia, joita olette blogissani tai Instassa tai FB:ssa nähneet, mutta kymmeniä, jollei peräti melkein pari sataa, jotka olen ottanut vain ja ainoastaan Vastavaloa varten. Siis tarkoitushakuisesti ”tehnyt” myyntiin.

Tuossa on minun kansioni KLIKS

Siinä kuvat on ”paremmuusjärjestyksessä”. Siis Vastavalon kuvaajat antavat toistensa kuville pisteitä sitä mukaa kun kuvia latautuu, ja tähän ulkopuolelle näkyvään ”etusivuun” kuvat sitten järjestyvät siten, että eniten pisteitä saanut on ensimmäisenä. Olen aika hyvin pärjännyt tuolla muiden kuvaajien ranking-listalla, vaikka olen välillä kyllä suoltanut kuvia ihan vaan, että saisin volyymia.

Tässä on linkki Vastavalon etusivulle, josta voit hakea vaikka niitä herkkutattikuvia tai mitä keksitkään.  VASTAVALO

Niinpä nyt hoksauttaisin, että jos tarvitset tai työpaikallasi tarvitaan tai joku tuttusi tarvitsee laadukkaita valokuvia, niin kannattaa tsekata, mitä Vastavalossa on tarjolla. Siellä on melkein miljoona kuvaa, joten minun osuuteni on varsin pieni. Siellä on tavattoman paljon luontokuvia: oravia ja kaiken maailman lintuja, ja esimerkiksi 197 kuvaa herkkutatista. Siksipä minä en sinne herkkutatti-, lintu- saatikka oravakuvia postaile. Siellä on todella niin hienoja kuvia niistä, etten viitsi edes yrittää.

Olen  päättänyt, etten lataile sinne myöskään auringonlaskukuvia, mutta niinpä vain eilen illallakin livahti tuo ylläoleva sinne. Satuin Pikisaaren sillalle, kun olin tulossa kuvaamasta makkarantekokurssilaisten touhuja ja olin menossa Turusen Sahalle (Pikisaaressa) jossa on koulukaverini valokuvanäyttely. Olipa kiva nähdä hänen hienoja kuviaan, varsinkin Armeniasta, ja sitten tietysti pitkästä aika tavata.

Mutta vielä Vastavalosta: siinä on mielestäni ostajan kannalta huonoa se, että esikatselukuvien taso ei vastaa sitä ”todellista”, siis ovat heikompilaatuisia kuin oikeasti. Mutta parempi kai niin kuin toisinpäin. Mutta siis, käyhän katsomassa kuvapankkia, kerro siitä eteenpäin ja pidä mielessä vastaisen varalle. Ja jos löydät jonkun minun ottamani kuvan, joka kiinnostaa, niin kannattaa olla yhteydessä suoraan minuun (Vastavalon provikka jää siten hinnasta pois).

Ja muistathan, että minulla on edelleen ilo ja into tehdä kuvauskeikkoja ja toimeksiantoja. Muistikuvia-yritykseni elää ja voi aika hyvin; pieniä projekteja on ollut pitkin vuotta, juuri sopivasti. Nyt on kalenterissa paljon tyhjää, joten jos haluat joulukorttikuvia, sisustuskuvia, lapsista kuvia, vuokrattavan mökin kuvia, juhlista kuvia, niin kerro. Ehkä sinä tai työpaikkasi tarvitsee onnittelukortteja, tervehdys-, kutsu- tai kiitoskortteja tai nettisivulle matskua. Jollei blogista, Instasta tai Vastavalosta löydy, niin kuvataan ja tehdään.

Palkintoja, kortteja ja korttipalkintoja

Miljoona-tietokilpailuun on mahdollisuus vastata tämän viikon aikana. Osallistujia on tähän mennessä kaksi, joten voitonmahdollisuudet heillä ovat – ainakin vielä – 100-prosenttiset. Mutta osallistukaapa muutkin. Kilpailu on täällä.

Ensimmäinen palkinto arvotaan siis kaikkien osallistuneiden kesken. Ja se on 10 kappaletta postikortteja kuvistani. Esimerkiksi tällaisia tarjolla.

Kaksi muuta palkintoa ovat

  1. palkinto: joko kalenteri Oulusta tai ruokavuosi-kalenteri. (Tämän palkinnon postittelen vasta joskus joulukuun alussa, jolloin nuo valmistuvat. )
  2. palkinto: joko viinin lämpömittari tai 10 kappaletta postikortteja kuvistani.

Tässä yhteydessä minun on tietysti mainittava, että kalentereita tulee myös myyntiin ja postikorttejakin edelleen myyn, vaikka pian suljenkin korttikaupan Muistikuvia-sivuilta, sillä korttipaketteja on mennyt vain muutamia, mikä tarkoittaa, ettei ole kovin kannattavaa tuota kautta niitä myydä. Aittaputtiikkiin kai aikovat joistakin kuvista laittaa kortteja myyntiin, mutta ilmoittelen jos näin käy.

Ja edelleen: periaatteessa melkein minkä tahansa täällä blogissa tai muutoin netissä julkaisemani kuvan voi ostaa ja vaikka korteiksi teetättää tai tilata minulta niistä kortteja. Kunhan kysyt minulta, niin eiköhän homma järjesty.

MIljoona-arvonnassa oli myös noita postikortteja palkintoina ja sisarenihan sen arvauskilpailun voitti, joten hänelle korttinipun vein. Jo silloin sanoin, että hän on oikeastaan juuri se, jolle ei tarvitsisi kortteja toimittaa, koskapa osaa itse tehdä niin hienoja. Eilen sain sitten kuvatuksi niitäkin.

Ja katsokaapas millaisen ”synttärikortin” minä tänä vuonna häneltä sain.

Näitä pieniä käsityön tuotoksia on meille vuosien varrella kertynyt paljon, ja kyllä ansaitsevat vuorotellen olla esillä meillä jossain kirjahyllyn reunalla tai jääkaapin ovessa. Pieniä taideteoksia ovat. Systeri tekee näitä uniikkeja kortteja myös tilauksesta, joten jos olet kiinnostunut niin minun kauttani saat hänen yhteystietonsa. Jos vaikka joskus haluat hankkia ainutlaatuisen hääkortin tai tasavuosikortin …?

Ja muistakaapa laittaa heijastimet heilumaan. Lakikin velvoittaa, ja oma turvallisuushan siinä on kyseessä. Arvatkaapas kuka on tehnyt minun heijastimeni? 🙂

 

Lampun aika

– Isä, huusi Muumipeikko.  – Etkö huomaa mitään erikoista? Meillä on lamppu!

– Niin, arvelin että on jo lampun aika, kun illat ovat näin pitkiä. Tänä iltana tuntui siltä, sanoi äiti. 

Isä sanoi: – Mutta silloin sinä lopetat kesän. Lamppu sytytetään vasta kun kesä on lopussa.

– Sittenhän tulee syksy, äiti sanoi sävyisästi. 

                         (Tove Jansson, Muumipappa ja meri)

Pystyttelin iltapäivällä studion olohuoneeseen. Syyskuvia olen aikeissa ryhtyä puuhaamaan. Tänään sää on lisännyt virettä ja  tunnelmaa sellaiselle touhulle. Hain kaupasta kurpitsoja, lisäksi callunoita ja sitten pihan antimia rekvisiitaksi. Josko jotain kehittyisi…

Kalenteri-projekti suunnittella

Kesä on tullut takaisin. Kuinka mukavaa!

Söimmekin tänään pihalla. Makkaraa. Ja salaattia. Eikä muuta. Siis kesäruokaa vielä. Maakarin Luigi-makkara on ollut meillä tämän kesän suosikkimakkara. Eihän se makkara yleensäkään niin terveellistä ole, mutta minä pidän makkarasta ja kesäisistä keleistä.

Mutta asiasta toiseen. Kuvajuttuja (mm. Scanioita ja historiaa) olen tänäänkin duunaillut, ja kätevästi siitä voinkin johdattaa eilisen kilpailun pariin teidät. Huomiseen aamuun asti voitte arvailla; milloin on miljoona täynnä? Lupasin palkinnoksi 10 postikortin paketin voittajalle. Jos/kun tunnen voittajan, koetan räätälöidä paketin sopivaksi: siis, että ei-oululainen ei saa kymmentä korttia Oulusta tai koskaan Lapissa käymätön ei joudu vastaanottamaan Lappi-postikortteja.

Kuvaprojekteihini liittyen kerronpa etukäteismainoksena senkin, että tässä syksyn kuluessa tulee myyntiin ensi vuoden kalentereita. Toinen kalenteri on ”perinteinen” (nyt jo seitsemäs?) ”Kameran kanssa lenkillä Oulussa. Vol. XXX” ja sitä olen jakanut lapsille ja sukulaisille lahjaksi sekä täällä blogissa palkinnoksi. Tyär on kertonut, että moni hänen oululaislähtöisistä Helsinkiin muuttaneista kavereistaan on tykännyt katsella pienen kalenterin kuvia kotikaupungistaan, ja muutama tuttu, joka on saanut kalenterin lahjaksi, on kysellyt, voisiko sitä tilata … ja tänä vuonna siis voi. Palaan asiaan lähempänä joulua/vuodenvaihdetta.

Ja toisen kalenterin ajattelin tehdä teemalla ”Jokaviikkoinen soppamme”. Siis kerran kuussa kuva jostain ajankohtaisesta keitosta, ja oheen resepti. Vai olisiko parempia ehdotuksia ”ei-oululaiseksi” -kalenteriksi? Mielelläni otan vastaan ideoita …

Tänään tämmöinenkin juttu pitkästä aikaa… Ja ennen kaikkea, että se onnistui pitkästä aikaa! Minullahan oli tavoitteena saada puolensataa verenluovutusta tehdyksi jo kymmenen vuotta sitten, mutta tulipa väliin kaikenmoista: munuaiskiviä, lapsia, reissuja, kiirettä, alhaista verenpainetta, laiskuutta, hammasremppoja, unohduksia, lääkekuureja, karanteeneja, pakenevia suonia, … kaikkea. Yritetty on, mutta ei ole onnistunut. Tällä kertaa onnistui. Ei ole minulla mikään itsestäänselvyys. Ja siitä tulikin sitten mieleen katsella monta muutakin asiaa siten, että ”ei ole mikään itsestään selvyys”. Pitäisi muistaa.

Ja NYT osallistumaan MILJOONA-ARVONTAAN!

Kansainvälinen kantarellipiirakka

Tässä koneella istuskelen, muokkailen ja latailen kuvia Vastavaloon, kuuntelen ukkosen nousua, ja todellakin toivon, että kohta sataisi kunnolla. Se antaisi minulle hyvän omantunnon, sillä en millään viitsisi/haluaisi nyt lähteä kuvailemaan Nallikariin. Siellä olisi Venetsialaiset: kauniita valoja ja juhlanäkymää pihallakin. On nimittäin toimeksianto kuvailla niitä venetsialaisvaloja. Ja kun juuri se on yksi syy, miksi emme jo tänään lähteneet Syötteelle, jonne on kutsu kuulunut. Siis haluaisin ja en lähteä Nalskuun… mutta. Katsellaan tässä vielä.

Merkittävin aikaansaannos tänään on ollut kantarelli-pekonipiiras (ja se tosiaan kirjoitetaan yhdellä teellä, vrt. eilinen postaukseni 😉 ). Kävimme eilen Kauppatorilla, jossa on nyt menossa Kansainväliset markkinat. Ostimme sieltä hyviä kirkkaankeltaisia, kotimaisia, kansainvälisiä 😉 sieniä ja niistä tein piirakan.

Niin,  ja niiistä markkinoista piti sanomani; kävimme siellä viime vuonnakin. Silloin, ja eilenkin, ostimme 24 kk:n ikäistä, kallista, aitoa, hyvää parmesaania kunnon kimpaleen (riittänee melkein jouluun asti), balsamicoa – todella lämpimästi suosittelen, vaikka se ei aivan edullisinta olekaan, mutta sitä ei salaattiin tarvita paljon. Pullo riittää monta kuukautta.

Eilen vähän (= päivän ruoka) söimmekin siellä, piadinit molemmille olivat hyviä. Mutta tänään kävin sitten aika suunnattomassa sateessa ostamassa Jukan. Tai siis Yucan. Markkinoilla on hollantilaisten kukkarekallinen ihania orkideoja ja muita kukkia, mutta myös erinomaisen edullisia viherkasveja. Yli metrinen komea, 2-haarainen Yucca maksoi alle 40 euroa. Kukkakimpun verran! Nyt on Festassa talveksi vihreää, olisipa ollut poutakeli ja auto lähempänä, niin olisin ostanut toisenkin.

Kantarelli-pekonipiirakkaan palatakseni … Ohje on täällä (mitään en muuttanut ja hyvää tuli!)

Yöllä valvotaan, päivällä nukutaan

Nukuin tänään ulkona päiväunet. Ihanassa ”Odensen tuulessa” – lämmin, voimakas, kesäinen tuuli on minulle ja Pehtoorille ”Odensen tuuli”. Kun olimme 41 vuotta sitten (!!!!) telttareissulla Tanskassa ja majoituimme pari yötä Odensessa, siellä tuuli juuri kuten tänään. Lämpimästi, lujasti mutta lempeästi.

Ja että nukuin päivällä! Siihenhän on tietysti syynsä; jos ei nuku yöllä (tarpeeksi), on hyvä nukkua päivällä, jos mahdollista. Juuri niin on nyt käynyt. Toissayö meni häneksi jostain tietämättömästä syystä, ja viime yö ihan omaehtoisesti.

Eilen illalla leffan ja blogipostauksen jälkeen lähdin vielä kuvailemaan: lamellipadon valaistuksesta olin luvannut ottaa tekijälle (Ari Tiilikainen) kuvia myös sulan aikana – talvisinhan olen sitä kuvannut useinkin. Toiveena oli heijastekuva ja eilen illalla oli tyven, lämmin ja ”ilmeikkäitä” pilviä, joten lähdin kymmenen jälkeen (jolloin ei ollut kyllä vielä tarpeeksi pimeää) pienelle iltakuvausretkelle.

Voimalaitoksen lamellipadolla otin hyvinkin puolensataa kuvaa, ja sitten ajelin vielä Nallikariin. Pilvet houkuttivat ottamaan kuvia ravintolasta, josta on todella vaikea saada näyttävää ulkokuvaa. Niinpä iltayövalokuvausretki jatkui sinne.

Kun sitten palauduin ennen puoltayötä kotiin, hiippailin vielä koneelle, ja ryhdyinpä minäkin metsästämään muumimukeja. Tytär kun oli lähtenyt kaverinsa luo ja tiesin, ettei miniä jaksa valvoa, ajattelin, että minäpä tilaan heille ja itselleni tämän paljon mainosta saaneen erikoismukin, annan sitten vaikka joululahjaksi näille mukien kerääjille, kuten joka joulu jonkun mukin annan. Ja voila, pääsin aika heti nettisivulle, ja jo vartin yli kaksitoista sain tehtyä tilauksen, ja siihen se sitten jumitti. Puolisen tuntia jaksoin yritellä, ja sitten annoin periksi. Jotenkin kokemus oli kaiken kaikkiaan kummallinen: en olisi uskonut, että tuollaiseen ryhdyn, ja että sitten annan vielä periksi.

Mutta eipä mitään: Juniori oli valvonut ja saanut ainakin yhden mukin tilatuksi, ja tytärkin palattuan joskus kahden aikoihin yöllä, oli vielä yrittänyt ja saanut jostain Arabian EU-storesta kolme mukia (itselleen ja parille kaverilleen). Kaikkea sitä.

Tänään sitten ulkoilua, huomisen (Lasarettiin ystävät hyvät!) ja lauantain (Pehtoorin synttärit perhepiirissä) valmistelua, kuvahommia, – ja päikkäreitä. Että ne olivat hyvä juttu. Pitäisikö ottaa tavaksi?

Koejakso ohi!

Olen nyt Vastavalon vakiojäsen. Kahden kuukauden kokelasjäsenjakso on päättynyt ja ensimmäiset sata kuvaa hyväksytty myyntiin kuvatoimisto Vastavaloon. Liityin kuvatoimiston jäseneksi toukokuun lopussa, jolloin alkoi kokelasjakso. Sen aikana oli mahdollisuus ladata 2 x 50 kuvaa neljän viikon aikana. Nopeampaa ei voi ladata, ja sata kuvaa täytyy saada täyteen puolessa vuodessa ja jollei saa, niin ei pääse vakijäseneksi. Sain tänään kommentin, että ei ole kovinkaan tavallista saada sata hyväksyttyä kuvaa läpi tuossa minimiajassa. Mielenkiintoista, –  itse asiassa olisin halunnut ladata nopeamminkin. Ja toisaalta: onneksi onnistuin, jotenkin tuo itselle olon, että osaanhan minä, mikä ei ole vieläkään ihan automaattinen ajatus.

Kuville on Vastavalossa kriteerit. Ainakin yhtä kovat kuin oli näyttötutkinnoissa. Ja vähän erilaiset. .. olenkohan saanut noiden sadan kuvan aikana ehkä yhdestä vai kahdesta kuvasta huomautuksen kuvan sommittelusta, toteutuksesta, rajauksesta tai muusta visuaalisesta seikasta, jotka näytöissä oli (gamutin lisäksi 😀 ) ongelmia, mutta nyt hakusanoituksesta, valoisuudesta, tarkkuudesta ja kohinasta on tullut huomautuksia ja, korjausvaatimuksia. Enin osa on minusta ollut asiallisia, ymmärrettäviä ja joidenkin kohdalla opettaviakin. Mutta sitten on ollut myös sellaista, että olen tuntenut ne epäreiluiksi, ja joutunut hetken miettimään, mitä vastaan kommentteihin, korjaanko, poistanko kuvan, loukkaannunko, mutta päätinpä vain hyväksyä kritiikin ja korjasin kuvan toivotun mukaisesti. Ja niin varmaan joudun vielä monen monta kertaa tekemään, mutta väliäkö sillä? Onhan minulla kuvia ja uusia otan joka päivä. Ja opin koko ajan.

Iso ongelma tai siis oppimisen paikka on ollut myytäväksi kelpaavien kuvien tekijänoikeuksien tietäminen ja hallitseminen. Esimerkiksi yhden kuvan (yllä) kohdalla meinasin jo ”hermostua”. Tämä kuva ei kelvannut myytäväksi, koska mainostolpassa on mainoskuva, josta – kuulemma – tunnistaa henkilön, eikä minulla ole kuvatulta lupaa. Kuvassa on – kuulemma – Sanni.  Poistinpa sitten huomautusten ja kommenttien jälkeen kuvan myynnistä. Kokelasjäsenillä kriteerit ovat vielä tiukempia kuin vakiojäsenillä – saapa nähdä, miten nyt homma vakiojäsenenä etenee.  Huomautusten lisäksi jaetaan ”virheääniä”, jos niitä ei saa kumotuksi, ne vähentävät kuvien latausoikeutta. Vähän sellaiselta lautapeli-meiningiltä välillä tuntuu. Mutta: kyllä näin pidetään varmastikin yllä kuvien julkaisu- ja myyntikelpoisuutta.

Hieman minua on rassannut, että selkeää ohjeistusta ”oikeanlaisten” kuvien laataamiseksi ei ole kuvatoimiston sivuilta löydettävissä. Olisin halunnut selkeän check-listan, mutta rajat on pitänyt löytää kokeilemalla kepillä jäätä.

Nyt voin kyllä melkein sanoa ”harrastavani Vastavaloa”, sillä se vie niin paljon aikaa. Toivottavasti tästä harrastuksesta tulee ajan kanssa myös jokunen euro. Myytäväksihän tuonne kuvia laitetaan. Ja minun kuvarepurtuaarini ei ole muiden, satojen luonto-, ötökkä-, kukka- ja lintukuvaajien, kanssa killpailemassa. Ruoka- ja juomakuvia, arkikuvia ja tekemiskuvia sinne kaivataan, ja niitähän minulla riittää.

Käykäähän kurkkaamassa Vastavalo.net. Kirjoita Hae-laatikkoon aihe, josta haluaisit ehkä ostaa kuvan tai vain katsella, tai laita siihen mun nimi ja klikkaa oikeasta reunasta ruutu ”Kuvaaja”. Sielläpä tähänastinen kuvapankki aikaansaannokseni . ..

Tämmöistä kesälauantaipuuhaa lenkkeilyn, ruoanlaiton, auringossa lukemisen lisäksi …. Hugotkin, paritkin olemme tänään nauttineet. Ja nekin kuvasin.

 

 

Kaikkea kivaa ja kaunista kuvailemassa

Aamupäivän reilun parituntisen pyörälenkin taukopaikka oli Värtönrannassa. Koivurannan kahvilan vieressä on kelluva saunalautta, jossa on myös vohvelibaari. Ei helteessä tehnyt vohveleita mieli, mutta hopeatoffeetötterö oli ilo nauttia veden liplatellessa auringossa istuskellessa. Taas sellainen ”turistina kotikaupungissa” -olo. Kannattaa kokeilla. Näillä helteillä se on ihan erityisen mukavaa.

Iltäpäiväksi menin sitten torinrantaan, Aittaputtiikkiin.

Kyllä oli aika lämmin parituntinen kuvauskeikka. Mutta oli kyllä mukava. Siellä kun on kaikkea pientä ihanaa, tarpeellista ja vähemmän tarpeellista, kaunista ja kivaa. Ja hoksasin, että olenpa sieltä tullut yhtä sun toista joskus ostaneeksikin, mökille ja lahjaksi. Huopakaulakoru, lasta, heijastin,  pussukka …

Ja olenpa jo monta kertaa siellä ihaillut näitä lamppuja… Kyllä sopisivat Myötätuulen pirtinpöydälle tunnelmavaloksi.

Nostalgiaa tuli pampuloista! Lapsuuden lettinauhat vaihtuivat jossain vaiheessa – 60- ja 70-luvun vaihteessa – varhaisteinin saparoihin ja teinin ponnariin, ja silloin pampulat olivat käytössä ja tarpeen! Olen jotensakin varma, että lukijoiden joukossa on joku muukin, jolla ainakin jumppatunnilla oli tämmöinen pitämässä hiuksia kiinni? Tehtiinkö niitä itse? Ehkäpä?

Puttiikin ajankohtaisin tuote tällä hetkellä on Qstock 2018 -mallisto. Pussukoita, vöitä, korviksia, — kierrätysmateriaaleista ensi viikonlopun festarimuistoja… Aika Vekkuleita ovat.

Paljolti samankaltaista ja samojakin suomalaisten käsityöläisten tekemiä uniikkeja juttuja Aittaputtikissa on kuin oli alkukesän Käsityökorttelissakin. Ja nyt tämä ”käsityöläinen” jatkaa kuvien perkausta ja käsittelyä.

Ruokakuvausta – ja patsaita

Eihän se tämä päivä mennyt ihan niin kuin olin suunnitellut. Aamupäivä kylläkin, Caritas-aamupäivä, mutta sitten siellä puhelu: ehtisinkö millään kuvaamaan?

No, totta kai valokuvaaja ehtii kuvaamaan. Iltapäivä ja illansuu kului Nallikarin taitavan ja taiteellisen Antti-kokin luomuksia kuvatessa ja julkaistavaksi käsitellessä (sivupalkin Instakuvassa on toinen annos). Kansainvälinen Business Destinations -lehti tekee juttua Hietasaaresta ja myös ravintola Nallikari on kohteena. Hienoa että oululaista osaamista markkinoidaan.

Niinpä sitten jäi möksälle ja kalaaseihin leipomatta, ja pakkaamattakin kaikki on vielä. Illan sateen jälkeisessä, tuoksuvassa illassa oli pakko päästä käymään, tunnin pyörälenkille tuossa hurautin. No mutta hyvää elämää tänäänkin.

PS. Rotuaarin suurella screenillä on taas valokuvanäyttely. Koko heinäkuun siellä pyörii useampikin sarja kuvia: Oulun patsaista. Minunkin kuviani on kelpuutettu sinne monta; itse asiassa taitavat olla kaikki toistakymmentä kuvaa jotka lähetin. Muutama aika mainiokin patsas tuli kuvattua. Kuten Tiedonjano. Vilkaishaan kun ohi kuljette.

Dekkarin parissa

Sain tänään iltapäivällä Lyceum Club- kuvaurakkani pakettiin: 1100 kuvaa, joista valitsin parisataa ja muokkailin ja ”kehitin”, toimitin kansioihin ladattavaksi ja lähetin asiakkaalle.

Palkitsin itseni istumalla loppupäivän pihalla auringossa ja luin dekkarin: ensimmäisen Janet Evanovichin kirja (”Ensin rahat”), jonka luin. Luulen, että jää ainoaksi. Aika koukuttava se oli, mutta ehkä vähän liikaa tapahtumia, liikaa väkivaltaa ja ronskiutta, joka kyllä oli aika mainiosti kirjoitettu. Mutta dekkarit ja kesä kuuluvat yhteen, enkä uutta Donna Leonia ole vielä nähnyt, liekö tälle kesälle tullutkaan.

Viikonlopun herkuista tuli vielä hyvä ruokaisa salaatti ja jossain välissä kävin pienen lenkin. Kesä. Ihana kesä.

Kaupungin vastaanotolla uudessa roolissa

Reilusti yli 200 naista ja muutama mieskin ympäri maailmaa (Australiasta, Uudesta-Seelannista, Ruotsista, Italiasta, Marokosta…. yhteensä 10 maasta) on tämän viikon Oulussa. International Association of Lyceum Clubs järjestää joka kolmas vuosi kongressin ja kahtena välivuonna on ns. Kulttuuripäivät. Ja nyt on niiden vuoro. Tieteitä, taiteita, sosiaalista huolenpitoa ja elinikäistä oppimista – niiden nimeen tämä klubi vannoo. Mikäs siinä! Niin minäkin.

En ollut ennen viime syksyä kuullutkaan tällaisesta järjestöstä, mutta kun ”kummityttöni” eli paistinkääntäjiin jokunen vuosi sitten suosittelemani tuttu, minun opiskeluaikaisen latinan ja klassillisen arkeologian opettajani leski, soitti ja kertoi järjestöstä ja kysyi kuvaajaksi heidän kulttuuripäivilleen, niin suostuin mielelläni. Näin se toimii ´hyvä sisko´ -systeemi ihan samalla lailla kuin ´hyvä veli´ -systeemikin. Rohkenin luvata, olihan minulla jo yksi paistinkääntäjien kapituli tässä välissä kuvattana, ja ajattelin, että jos siitä selviän, niin sitten tästäkin.

Tänään oli kaupungin vastaanotto Kaupungintalolla. Ja huomenna Suuri Gaala -ilta Nallikarissa.

Olipa hassu tunne siellä. Olen ollut itse Kaupungintalon juhlasalissa sekä puhumassa ja esitelmöimässä että vastaanotollakin kahdestikin, vai peräti kolmesti. Yhden kerran onnikkaliikenteen merkeissä ja muut kerrat historioitsijana, yliopistolaisena. Ja tänään oli vähän sellainen ”mä-oon-täällä-vaan-töissä” -fiilis. Kun olin ottamassa kuvia kaikista, jotka kättelivät vastassa olevan kaupungin johdon, oli monellakin oululaisella (joita oli kuitenkin korkeintaan 40?) kummastunut ilme.

Ja sitten oli jännä seurata, kuinka aika hyvin tunnisti ulkonäön, koon, vaatetuksen perusteella eri maista tulevia: saksalaiset, ranskalaiset, australialaiset…

Ja sitten kun puheet oli pidetty ja alkoi yleinen liikehdintä, tuli moni kysymään: oletkos sinä jo liittynyt, etkös liittyisi, oikeinko kuvaat?, mitä kuuluu, kun ei ole näkynyt, ollaanko me tavattu, museoyhdistyksessäkö, etkös sinäkin yliopistolla? ja sitten oli paljon tuttuja, sekä työn että paistinkääntäjyyden! kautta, joiden kanssa ei tarvinnut arvuutella, missä ollaan tavattu..

Siinä tilaisuuden alussa oli vähän sellainen olo, että olisipa mukava olla täällä ”vieraana”, mutta sitten vähitellen alkoi olla aika vekkuli olo: minä olen niin pois tästä maailmasta jo. Mutta oli tosi hienoa, että sain olla kuvaamassa, että kuvaamiseeni luotettiin.

Reilun neljänsadan kuvan perkaaminen alkaa nyt.

Kesälomatorstai

Aamupesulla purolla, 10 tunnin yöunien jälkeen. Mitäs näette kuvassa? – Minä näen auringonvalon ja lämmön. Hangasojalla on tänään ollut kesä. Aurinkoa ja lämmintä, parhaimmillaan + 15 C. Halusin jo jonnekin ylös, liikkumaan muutenkin kuin hyötyliikkumaan. Siispä kohti Kiilopäätä.

Pitkospuilla ja portailla pitkiä pätkiä päällystetty reitti Kiilopään huipulle oli remontissa. Soralla ja kivellä koko reitti, mutta toki pääsimme huipulle. REitillä vielä lumensulamisvesien lampareita, pieniä kevätpurojakin.

Ja huipulla näkyvyys Sokostiin asti. Lumilaikkujakin vielä. (Alla oleva kuva oli tänään Ylen uutisten säätiedotuksessakin…)

Polkurempan takia päätimme palata alas toista reittiä: uusi polku kulkee pohjoisen/koillisen kautta. On vähän pitempi, ja kovin rakkainen. Siis paljon hitaampi, mutta toki kaunis sekin. Toiset vaan tepastelee käden selän takana … Minulla kamera ja uusi objektiivi… reppu jossa toinen obiska ja siksikin paljon varovampaa alaspäin meno. 😉

Iltapäiväksi paluu möksälle. Jossa lämmintä, aurinkoa, valoa, ei sääskiä. Pehtoori viihtyi sisällä, minä en millään. Ja jatkoin pari päivää vireillä ollutta ”kaarnalaiva racing” -puuhaani. Yksi tämän viikon kuvahaasteiden aiheista on ”liike”. Ja minä pöhkö olin keksinyt, että kuvaan kaarnalaivoja mökkipuron ”koskessa”. Ensimmäinen ongelma on ollut se, että olen hukannut puukkoni. Milläs vuolet kaarnalaivoja? – No muutaman kuitenkin tein, kokeilin ja hain Pehtoorin avuksi uittamaan.

..

 

Tämmöistäkin voi kuulkaa mökkihöperö puuhailla. 😀

Lisäksi paljon ”kuvituskuvia” … kuten tämäkin. Ensi viikolla taas Vastavaloon lähetettävää….

 

Kamerahommia

Tänään on ollut jännä päivä. Ensimmäiset ”viralliset” yo-kuvat olen saanut ottaa.

Aamulla rakentelin studion olohuoneeseen, otin muutamia tuotekuvia ihan harjoitellakseni lamppujen käyttöä, ja sitten Pehtoori on saanut olla koekaniinina tänään sisällä ja edeltävänä päivänä ulkona.

Iltapäivällä komea ja pitkänhuiskea ylioppilas sitten tuli kuvaussessioon. Kuten opetettu on, minulla oli oikein ”käsikirjoitus” ja valmiiksi suunniteltuna muutamia poseerauksia. Aika hyvin me saatiin homma kulkemaan, siitepöly ja auringon kirkkaus mallille ja ylioppilaan pituus minulle olivat lisähaasteita, joita en ollut hoksannut ottaa huomioon. No nyt olen illan perannut ja käsitellyt kuvia.

Apsunkin piti tulla tänään kuvattavaksi, tai siis hoitolaiseksi, mutta vanhempien työvuorot olivatkin vaihtuneet, ja meillä onkin Apsu-päivät vasta loppuviikolla.

Niinpä päivällä pitkä pyörälenkki – jälleen patsaskuvien metsästyksessä – tuomien tuoksussa pikkupolkuja Kuivasjärven takana ajellessa. Harmittaa kun en eilen jo käynyt kuvaamassa tätä Anni Rapinojan ”VÄ LI TÄ”-teosta. Se oli työmatkani varrella nimenomaan silloin kun lämpiminä päivinä kuljin pyörällä duuniin, ja muistin, että juurin näin alkukesästä sen edusta on keltaisenaan voikukkia, ja vakaana aikeena tänään kuvata tuo ”patsas” kukkameren keskellä, mutta juuri kun tänään tulin paikalle, niin iso nurmenleikkauskone lähti paikalta. Harmi. Mutta silti tuo on hieno, ja sopii niin hyvin Teknologiakylän IT-työpaikkojen keskelle, juuri sinne missä Oulun IT-nousu (ja kuplan puhkeaminen) 90-luvulla tapahtui.