Italia

Omnes viae Romam ducunt?

– kaikki tiet vievät Roomaan?

Laskin, että se oli  nyt viidestoista matkani Italiaan, tämä viimeisin siis.
Tässä kohtaa matkaksi lasken sen, jos maassa on ollut vähintää kaksi yötä.
Aika monta kertaa Italia on valikoitunut matkakohteeksi jotenkin merkittävässä elämän vaiheessa…

1978 Roomassa ja Riminillä Pehtoorin kanssa autoreissulla Euroopassa elokuussa – olin juuri saanut tietää opiskelupaikasta historian laitokselle
1980 Venetsiassa (Mestressä) autoreissuilla matkalla Itäblogissa elokuussa poikkesimme pariksi päiväksi Italiaan, jossa myös veljeni oli silloin kaverinsa kanssa
– kanditutkinto oli valmis
1989 Roomassa kaksistaan viikko toukokuussa – odotin esikoista
1997 Venetossa Garda-järvellä (Malsecine) perhetuttujen kanssa kaksi viikkoa vuokratalossa kesäkuussa – Keminmaan historia oli vihdoin valmis!
2003 Roomassa pääsiäisviikko 13-vuotiaan tyttären kanssa (matkarahat hänelle tienattiin kirpparihommilla) – sain lehtorin viran
2005 Roomassa pääsiäisviikko 13-vuotiaan pojan kanssa (matkarahat hänelle tienattiin kirpparihommilla) – sain yliopistonlehtorin viran
2006 Roomassa uusi vuosi koko perheen kanssa – ei mitään merkittävää?
2007 Milanossa pidennetty viikonloppu Pehtoorin kanssa helmikuussa – italian alkeiskurssi suoritettu 😀
2007 Toscanassa (Arezzossa) elokuussa viikoksi vuokrattuna pieni linna, jonne ystävät tulivat viettämään Pehtoorin viiskymppisiä
2008 Sisiliassa (Taormina) syyslomalla viikko Pehtoorin, Juniorin ja tämän mopokaverin kanssa
2010 Roomassa viikonloppu (kahden ystäväpariskunnan kanssa) ja me jatkoimme Pehtoorin kanssa vielä muutamaksi päiväksi Toscanaan
2012 Umbriassa kolme viikkoa vuokratalossa: vuorotteluvapaavuoden toukokuun matka.
2015 Liguriassa viikon patikkareissulla syyskuun lopussa – olin sanoutunut irti yliopistolta ja aloitin ammattiopiston Torniossa
2019 Roomassa toukokuussa viikko Pehtoorin kanssa (systeri kaverinsa kanssa yhtäaikaa pari päivää)
2021 Lombardissa – Esikoinen ja Juniori aveceineen – tähänkin liittyy tärkeä elämänvaihe.

Kerronpa siitä lähipäivinä…

Puolet Italian reissuista on suuntautunut Roomaan. Voisin mennä sinnekin uudelleen, myös Sardiniassa olisi mukava käydä, Marchessa myös ja Italian Alpeilla.

Reissuhaave jo lähellä toteutumistaan. Melkein kolme vuotta tullut säästettyä rahaa ja luontoa, kun ei olla lennelty ja huideltu maailmalla.

Koronan rajoittaessa matkustelua sopeuduimme, jopa minäkin, aika hyvin kotoiluun, eikä edes Helsingissä tullut käytyä. Reissaamattomuuteen varsinkin viime vuonna vaikutti myös oma ja varsinkin äidin enempi vähempi epävakaa terveys. Ei niin, ettenkö olisi periaatteessa voinut viikoksi jättää vierailut äidin luona, kotonaan, sairaalassa ja hoivakodissa; varsinkin  kun hänelle saatiin kesän lopulla paikka hoivakotiin, jossa minulla ei ollut ”mitään tekemistä”. Mutta juuri siellä käynnit liki joka toinen päivä tuntuivat tärkeille, – itselle ja äidille.

Ja käytiinhän me Pehtoorin kanssa mökillä montakin kertaa viime vuonnakin. Sinne aiotut reissut oli tarvittaessa helppo siirtää ja tulla kesken poiskin, kun oli akuutti tilanne. Viime vuoden alkukesällä,  jolloin koronatilanne olisi jo mahdollistanut reissaamisen, alkoi olla sellainen epävarma tunne, että en uskaltanut mihinkään kauas varata matkaa: peruuntumisen uhka tuntui olevan koko ajan mahdollinen, äidin pitkän evakkotaipaleen loppumatka oli jo hyvin epävakaata, enkä minä reissussa olisi osannut edes ihan huoletonna olla. Tuntui kaikin puolin parhaalta pysytellä edelleen kotosalla.

Helmikuussa tilanne oli toinen, äidin lähdettyä viimeiselle matkalleen, ja aloin etsiä meille reissukohdetta. Ensimmäisenä ajatus, että lähdetään toukokuussa Alpeille (Italiaan tai Itävaltaan) patikoimaan tai sittenkin jonnekin jo lämpimään, ehkä Sisiliaan tai Kroatiaan. Lähdetään kaksistaan.

Sitten kun oltiin hiihtolomalla mökillä ja pienetkin mukana siellä, aloinkin haaveilla, että entäs jos lähdettäisiin yhdessä heidän kanssaan, luonnollisesti Juniori ja R. mukaan, ja ehkä Tyär ja J.  jos he töiltään ja opiskeluiltaan vain pääsevät ja meidän ”lapsiperheseuraan” haluavat tulla.

Koska reissuporukassa olisi neljä duunaria ja yksi eskarilainen olisikin loman ajankohta siirrettävä lomasesonkiin. Nuoret parit innostuivat, anoivat lomansa juhannukselta alkavaksi, koska juuri siihen aikaan olisi löytämäni monin tavoin meidän poppoolle oivallinen TALO vuokrattavissa. Talovaraus onnistui, lomat onnistuivat, mutta selvisi, että pienten kesäloma olisikin toisaalla juuri silloin. Suruissani haaveeni hiipumisesta jo peruin koko reissun, kunnes parin päivän jälkeen kyselin, että entäs, jos lähdettäisiinkin aikuisporukalla ja ehdoilla. Niin nyt tehdään: me, meidän aikuiset muksut, Miniä ja Vävy lähdetään lomamatkalle kimpassa!

Me ollaan vuokrattu Interhomelta/Gaia Travelsilta talo seitsemän kertaa aiemminkin: Kataloniasta 1995, Gardalta 1997, Alsacesta 1999, Loiresta 2001, Toscanasta 2007, Costa Bravalta 2009 ja Umbriasta 2011 (täällä niistä enemmän). Määrä kertonee, että talonvuokraus Euroopasta on ollut mieluista. Toscanan ja Katalonian kakkosreissua (2009) lukuun ottamatta kohteisiin on menty omalla autolla, mutta tällä kertaa ei mennä, vaan lennellään. Lennetään ylihuomenna illalla viettämään juhannusaattoa Helsinki-Vantaan lentokenttähotelliin. 😀 Ennenkokematonta sekin. Juniori ja R. tulevat samaa matkaa minun ja Pehtoorin kanssa ja aamulla tytär ja Vävy tulevat Järvenpäästä suoraan kentälle.

Ja mihinkäs lennämmekään? – Muutama blogin lukija esitti arvauksensa lomakohteestamme, ja kaikki olivat hyviä vastauksia. Kaikki mahdollisia, harkittuja vaihtoehtoja, mutta kyllähän tämä matka, tämäkin (!) matka tehdään Italiaan. (Tiinan ja MS:n vastaukset taidan palkita: minulla on käyttämättömättämiä Mari-pussukoita, jotka ovat tulleet tilaajalahjoina joskus, ja ne ehdin postittaa voittajille. Kummallekin olen joskus aiemminkin lähettänyt palkintoja – kai? mutta en löydä osoitteita, joten laitatteko minulle sähköpostilla tiedon, ja Tiina täsmäarvauksen tehneenä saa valita ensin:  punainen vai sininen pussukka?)

Taitaa olla kahdestoista kerta, kun pääsen Italiaan. Juuri sinne tämän pitkän reissaamistauon jälkeen tuntuu erityisen hyvälle lähteä. Olkoonkin, että siellä on nyt tuhottoman kuuma, ja että siellä alkaa jo olla paljon turistejakin. Mutta mepä asutaankin viikko landella ja meidän talon pihassa on uima-allas (ja leikkikenttä ja jalkapallomaali).

Kerron talosta ja sen sijainnista lisää vaikka huomenna tai ylihuomenna: sen verran jo nyt, että lennämme Milanoon ja loma vietetään Lombardian maakunnassa, jossa ei olla ennen asuttukaan, – Milanossa on tosin vietty yksi pidennetty viikonloppu (2007) ja oltu yksi yö Ligurian patikkareissun aikana. Mutta nyt ei jäädäkään Milanoon, vaan suunnataan maaseudun rauhaan.

Roma capus mundi – Rooma maailman napa?

Onhan se joskus – sellainen pari tuhatta vuotta sitten – ollut. Ja siitä suuruuden ajasta ja suuruudesta on vielä jälkiä.

Roomaa paremmin tunnen vain Helsinkiä (ja nykyisin ehkä pikkuruista Torniota 😉 ). Edes Turkua tai Tamperetta en tunne siten kuin Roomaa. Tai siis kaupunkien keskustoja. Enhän toki tiedä Roomastakaan oikeastaan mitään Centro Storicon ulkopuolelta. Ja pääsin siis – ainakin vielä kerran – Roomaan. Haluanko sinne vielä? Kyllä minä taidan haluta. En ehkä tänä vuonna, mutta jo muutaman vuoden päästä… Ehkä.

Viime viikkoinen matkamme sinne oli todellakin loma. Ei suorittamista. Ei vaikka käveltiinkin kuudenpäivän aikana yli 100 kilometriä. Ja lisäksi ajeltiin vielä busseillakin. Ei vaikka otinkin pitkästi yli tuhat kuvaa (joiden joukossa on paljon enemmän surkeita räpsyjä kuin laatuotoksia).

Rooma on minusta, minulle, helppo. Se on aika rento. Roomalaiset osaavat elää turistien kanssa. Ja antavat turistien elää Roomassa.

Kaupunki oli minusta nyt sotkuisempi kuin aiemmin, – vai johtuuko tunne vain siitä, että me kiertelimme nyt vähän enemmän ”laidoilla”. Esimerkiksi Colosseumin takana oleva puisto, samoin kuin Janiculum-kukkulan puistot ja kadut olivat roskaisia, puistot hoitamattomia. Villa Borghesessa oli siistejä ja vähemmän siistejä paikkoja, paljon kaunista katseltavaa, ja hyvä paikka rauhoittua keskustan melusta sivussa.

RUoka on yksi Rooman (ja ylipäätään Italian) parhaita puolia. Jo raaka-aineiden katselu, Campo di’ Fiorilla kiertely, kymmenien herkkukauppojen näyteikkunoiden ja tuotteiden näkeminenkin on minulle ilo.

Sattuipa kohdalle putiikki, jossa myytiin kaikkea kallista gourmetia. Enkä edes sortunut! Musta tryffeli suunnilleen saman hintaista kuin matsutake Tokiossa. Ja sitten tuollainen minulle uusi tuttavuus kuin Bottarga. SItä oli sekä tonnikalan että mullon. Siis kuivattua mätiä. Muutaman ristoranten listallakin sitä näytti antipastilistalla olevan, mutta jäi testaamatta. Siis jo senkin takia lähdettävä vielä joskus käymään.

Uusia, nimenomaan ”artesaani”-jäätelöliikkeitä oli tullut montakin. Pizzerioissa ei ollut kotsoneita (vai mitä ne uudet on), eikä kebabpizzoja, ei majoneesikastikkeita, ei mitään muutakaan uutta. Miksi olisi kun perinteiset, puu-uunissa paistetut ohutpohjaiset ovat hyviä, erinomaisia, ja halpojakin. Varsinkin jos menee vähänkään turistinähtävyyksiä kauemmas.

Mutta ei Italiakaan enää ole mikään halpa lomakohde. Viini ja taksikyyti on halvempaa kuin Suomessa, ja ruokakin, mutta vaatteet ja bussikyyti (3 päivän kortti 18 euroa, oliko Helsingissä päiväkortti 7 €?). Turiskohteiden pääsyliput ihan yhtä kalliita kuin missä tahansa muualla, paitsi että Lontoossa taitaa olla kaikkein kalleinta.

Ja kuten aiemmin jo oli puhetta: Roomassa on parasta vain olla ja kuljeksia. La Dolce Vita – makeaa elämää, mutta ennen kaikkea Dolce far niente – suloinen joutilaisuus.