Hiljalleen joulusta luopumista

Tapaninpäivä, lauantai. Juuri nyt tuntuu, että näitä pyhiä on nyt vietetty tarpeeksi. Tänään vielä joulun tuntua, saimme vävykokelaan rääppiäispöytään, johon kyllä jotain uuttakin twistiä värkkäilin, – sellainen mukava ”jatkotunnelma”.

Nautimme kandivalmistujaissamppanjan (toinen kerta tänä vuonna, ensin Tyär, nyt poikaystävänsä), juttelimme hiihdosta, Lapista, joulusta, ruoasta, viinistä, maailmanmenosta, tv-sarjoista – leppoisasti aika kului, joulu hiipuu hiljalleen … . Ja minusta oli hyvä merkki, että hetken tauko, hiljaisuus, ei ollut vaivaantunutta, kunhan vain tovin tauotimme.

Tänään jo ehdin kunnon lenkillekin. Kyllä se vaan on hyvä: ulkoilma ja kulkeminen, yksin olo, pakkanen, …

Nyt on aika vetäytyä takkahuoneeseen, olla, ehkä kuunnella kirjaa, ehkä kutoa, tai vain olla … Joulun lopulla. Ehkä ensi viikolla taas virkistyn blogin pitoonkin. 🙂 Nyt on ollut niin paljon kontakteja, tekemistä ja ruokapöydän äärellä ja ympärillä oloa. Epätavallisen vilkasta minun elämässäni. 🙂

 

Joulupäivä, ei niin perinteinen

Joulupäivä on meillä usein ollut pyjamapäivä, rauhoittumisen päivä. Oleilua ja hyvää ruokaa…

Tänä vuonna joulupäivä on ollut ilon päivä.

Aika hyvää ruokaakin, mutta ei juuri oleilua.

Pienet tulivat tänään paitsi syömään ja ”oleilemaan” myös katsomaan mitä tontut olivatkaan eilen tänne mummipapalle heitä varten jättäneet. Ja se ilo!

Afrikan tähti, Pipsa Possu (monena versiona), Hakkarainen, Mario (legot), My Little Pony, kirjat, pussilakanat, puserot, yöpuvut … Apsu jopa innostui leikkimään niin ettei edes jälkiruoka saanut palaamaan takaisin ruokapöytään. Ja tämä on kyllä ensimmäinen kerta ikinä, että poika jätti täytekakun, suklaat ja mehut väliin… Ja samaan aikaan pikkusisarensa piti – taas kerran – ihan omaa showtaan.

Karpalo-valkosuklaakakku oli hyvääää…

Ja nyt joulumummi lähtee nukkumaan pois univelkojaan – – enää ei joulujännitys huomenna herätä aamuvarhain. 😀

Joulu on nyt!

Onpa meillä ollut kilttejä lapsia. Tai siis aikuisia. Tänään jouluaatto aikuisten kesken. Levollista, leppoisaa, herkullistakin.

Perinteisin menoin, paitsi ei joulukirkkoa, milloinhan se on edellisen kerran jäänyt väliin? Siitä on kauan!

Muutama uusi makumuistokin syntyi. Tykkäsin rauhasta, levosta, olosta, siitä, että kaikki olivat tyytyväisiä, levollisia. Hyvä näin, näinkin.

Ja huomenna! Huomenna täällä on kaksi pientä joulun tuojaa… Siitä huolimatta, – ehkä en kuitenkaan joulutäpinöissäni herää aamuviideltä kuten tänään. Tai ehkä herään, – ihan sama. On joulu.

Joulutontut tulevat huomenna.
Heidän myötään toivottelen hyvällä tavalla muistorikasta joulua kaikille.

Joulutervehdyksiä

Jouluinen tervehdykseni vanhasta Oulusta! 

Tai paremmin palasista kootusta Oulusta…

Näin tunnelmalliselta ei Kauppahallin tienoilla aamulla siellä käydessämme näyttänyt. Vesisateinen, pimeä päivä on nyt hiljalleen kuivahtamassa ja sade muuttumassa lumeksi. Jouluntunnelmaa on onneksi kotona.

Tänään on ollut myös joulutervehdyskäyntien aika. Poikkeusaikana, poikkeuksellisella kokoonpanolla kävimme vain kaksistaan äitiemme luona: Caritaksessa aamupäivällä ja Jäälissä iltapäivällä.

Nyt on huomisen pöytäliina silitetty, pöytä katettu ja koristeltu, lasit kiillotettu ja iso osa (hyvin perinteisistä) jouluherkuista jo tehty, vain viime hetken viimeistelyä vaille valmiiksi. Hiljalleen rauhoitun jouluun …

 

Tonttuilua

Johan taas tonttumaailmassa elelen… vaikkei ole pieniä kavereina seikkailemassa satumaailmassa. Ulkona aamupäivän lenkillä ei ollut mitään intoa kantaa kameraa mukana, kovin vaikealta tuntui minkään jouluisen näkymän tallentaminen, joten hain joulutunnelmaa kotoa.

Kuvan keskellä oleva joulu-Beetle (mummin! – hihkui Eevis sen nähdessään), jossa on joulukuusi katolla ja kirkkaat valot, on uusi minun touttumaailmassani, ja viimeksi kun pienet olivat täällä, Apsu aika nopsasti omi sen leikkeihinsä. Kun sitten joulusukasta löytyi Aku Ankka ja Eeviksellä oli nalleni huollettavana, lapset painuivat peiton alle jouluauto mukanaan lukemaan ja leikkimään. Kuinka paljon sitä itsellä tulikaan pentuna taskulampun kanssa peiton alla luettua Aku Ankkoja ja Tiina-kirjoja! Joulu-Beetlestä on moneksi!

Surkeasta, aika lämpimästä, kelistä huolimatta on kyllä aika jouluista ollutkin. Taas pari kassillista tarpeita joulupöydän herkkujen loihtimiseksi ja viemisiksikin. Jalostin tarpeista mm. ison tähtipullan ja täytekakun, jonka toki viimeistelen vasta aattoaamuna.

Kattaushommia, menun kirjoittamista, koristeluitakin, ihan vain sellaista hienosäätöä oikeastaan.

Neljä yötä jouluun on …

Sataa, sataa ropisee —    Ja sisällä tuoksuu kaaliruoka. Syksykö se onkin?

On vielä pimeämpää kuin syksyllä, paljon pimeämpää kuin kaamosaikaan Lapissa. On märkää, harmaata, sumuista.

Mutta kaikesta huolimatta pitkä lenkki tänään (kiitetty olkoot Ice Bugit!) ja sitten iloakin yllin kyllin. Tulihan tytär illansuussa kotikotiin jouluksi. Näin hyvissä ajoin ennen joulua. Muistanpa ne muutaman vuoden takaiset ajat, jolloin työn puristuksessa oleva esikoinen tuli myöhäisellä aatonaaton koneella ja lähti tapanin iltana takaisin Helsinkiin.

Nyt ei ole kiirettä takaisin, ei kiirettä Uudenmaan korkeiden ilmaantuvuuslukujen  äärelle – semminkin kun sekä opintoja että töitä voi tehdä täällä tai ehkä Lapissakin. Tänään junassa oli ollut hiljaista, koko vaunuosastossa (joku yläkerta/työtila) oli ollut vain muutamia tyttären ja poikaystävänsä lisäksi. Siitäkin olen niin hyvillä mielin, että J. (poikaystävä) on hänkin lähtöisin Oulusta. Näin ollen ei ollut edes miettimistä, mihin menevät joulun vietttoon; molemmilla vanhemmat Oulussa, joten tulivat Ouluun!

Tänä vuonna tämä tuntuu erityisen hyvälle, sillä muutoinkin on vähän tavallista enemmän sumplimista ja miettimistä, missä lähimmät jouluaan viettävät, ketä kaikkia on joulupöydän ympärillä milloinkin, kuka ja ketkä minäkin päivänä … Ja kyllä meillä nuoret (toinen tullut Helsingistä, toinen asiakaspalvelussa (tungoksessa?) tuplavuoroissa koko ensi viikon) ovat päättäneet, että mummuja käyvät heippaamassa joskus joulun jälkeen. … Hyvä päätös.

Ulkoilun lisäksi minulla pientä sekalaista jouluvalmistelua. Monta viikkoa olen aikonut, haavelluit tekeväni, kaalipiirakkaa. Sellaista vanhanaikaista voitaikinakuoreen leivottua makeaa kaalipiirakkaa, joka oli vegekauteni yksi suurimmista herkuista. Tein huolella, silppusin ja haudutin täytteen, maustoin runsaasti meiramilla ja siirapilla säästämättä suolaa. Mutta niinhän siitä tuli sen näköinen, ettei kuvaa kehtaa julkaista. Mutta kyllä se maistui: Pehtoorille ja tyttärelle, ja minulle. Mietin, että pitäisiköhän huomenna sen oheen tehdä vielä sokerista puolukkasurvosta. oi, että! Niin hyvää. Niin muistoissa. Mutta ehkä ennen joulua voisi vähän keventää, loppuviikko ei mene kovin kevein eväin. Mikä on yksi joulun riemuista: hyvin syöminen yhdessä. Sitä kohti!

Neljäs adventti ruusujen kera.

Ravintolassa – kaikkea muuta kuin jouluruokaa

Lasaretin joulumänty lauantaiaamun tyyneydessä. Makedonianmännyssä on 333 lamppua, – vieressä kuusessa ei yhtään.

Lasaretin historiasta olenkin kirjoitellut jo aiemmin aika pitkät pätkät: KLIKS

Onneksi heräsin hyvin varhain, otin kahvimukin mukaan ja lähdin Canonin kanssa kaupungille. Eipä ollut juuri muita. Ja mikä tärkeintä, siellä ei ollut jakeluautoja kaikkien keskustan talojen edessä, vieressä tai muuten tiellä. Eikä niiden keltaisena vilkkuvia valoja, jotka värjäävät rakennusten seinät oudon värisiksi, luonnottomiksi. En ole suinkaan varma teenkö vuoden 2021 jouluksi kortteja Oulun vanhoista kauniista rakennuksista, mutta varmuuden vuoksi olen niitä nyt taas kuvaillut. Jos maalis- tai lokakuussa päätän, että kyllä jouluinen Oulu on oleva korttien aiheena, ei silloin auta lähteä iltaisin tai aamuisin tai mihinkään muuhunkaan aikaan etsimään sopivia kuvakulmia ja kohteita. Materiaali on kerättävä nyt,seuraavan viikon tai parin aikana. Noh, mukavasti lumisessa, pikkupakkasaamussa vierähti parituntinen kymmeneen asti, jolloin jo ”liikaa” valoa. Kotiin saunaan ja sitten äidin joulu- yms. muille asioille.

Kun me  ei olla pitkään aikaan, eikä taas tiedä, milloin pääsee, ulkona syöty, päätimme jo viikolla, että tänään mennään ravintolaan päivälliselle. Ja kun mennään, niin sitten valitaan hyvä, takuuvarmasti erinomainen paikka: olisiko se tänään Hugo, Uleåborg vai Istanbul? Paikallisia tukien…  – Taas kerran valinta kohdistui Istanbuliin. Siellä oli muitakin, mutta turvallisen väljää kuitenkin. (Hassua että tällainenkin asia tulee erikseen mainituksi… Toisaalta se on aika olennaista. Kuinkahan kauan vielä?)

Ruoka oli erinomaista – kuinkas muuten. Karitsan kyljyksiä olisi riittänyt ehkä vähempikin, mutta hyvin jaksoin kaikki. Palvelu vähintäänkin ruoan veroista. Miljöö aina yhtä tunnelmallinen.

 

Ei mitään jouluruokiin viittaavaakaan, eikä mitään itse tehtyä. Sellaisia lienee tiedossa seuraavat pari viikkoa, joten tämä oli hyvä juuri nyt.

Joulussa parasta on odottaminen

Sataa lunta. Tasatahtia sen kanssa joulufiilis kasvaa. Semminkin kun meillä alkaa olla aika vähäiset jouluhommat jo valmiina. Tällaista se on näinä päivinä, tässä iässä. 🙂

Tänään on kimpassa siivottu, olipa oikeastaan ihan mukava, ja käyty roudaamassa auton peräkontillinen ruokaa kotiin, puutarhalla kukat kotiin, surutaloon, äideille – puutarhan joulupuodista löytyi mökille kaunis ”reliefi”.

Enää kalaa ja viime hetken tuoretavarat ensi viikolla. Nyt voidaan laskeutua joulun rauhaan, odottaa jälkikasvua käymään ja olemaan kotikotona. Voidaan hiljalleen puuhailla jotain pientä, ulkoilla ja koettaa saada ajatuksetkin lomalle. Nukkua ja nauttia. Katsella telkkaria tai siis suoratoistoa: vihdoin sain kytketyksi C Moren: mistähän aloittaisi.

Nyt on aikaa odottaa… Mitenkäs Nalle Puh sanoikaan: hetki ennen hunajapurkin avaamista on se paras. Ihanaa joulunalusviikonloppua kaikille!

Pelimuistoja

Tonttuovi Pikisaaressa (= Merimiehenkotimuseon ovi)

Päivä tuntuu pitkältä. On ollut paljon erilaista tekemistä, huoliakin, mutta myös jouluista mukavaa tekemistä. Liikettä sisällä, liikkumista ulkona. Tänään on pakastanut, se tuntuu hyvälle, sataisi vielä huolella lunta.

Kunhan Pehtoori lääkärireissultaan kotiuitui, hän tuli kaveriksi joululaatikoiden tekoon, ja muihin keittiöhommiin. Siivoilimmekin jo vähän etukäteen. Ihan on oltu anopin viitoittamalla tiellä: siivotaan ennen kuin tulee siivooja.  🙂 Tällä kertaa meille ei meidän oma S. pääsee joulusiivousta tekemään, mikä on kyllä surullinen juttu. Niinpä ollaan sitten huomenna ihan vaan keskenään vastuussa kotimme siivoamisesta jouluksi. Ehkä me selviämme. 😉

Illansuussa kävelin Ideaparkkiin, luvattuani ensin itselleni ostaa uudet jouluiset tabletit keittiön pöydälle. En löytänyt, mutta löysin Lasten Yatsy -pelin. Sain oman ekan Yatzyn joskus 13-14-vuotiaana. Pelasin sitä yksikseni eräänkin illan. Myöhemmin sitä on pelattu mm. tyttären kanssa, usein reissuissa ja viimeksi mökillä. Entäs Brion Labyrintti! Meillä oli sisarusten kanssa siihen kaikki lisälaudatkin. Että jaksoin yrittää. Kuuntelin Monkeys´n musiikkia C-kasetista ja yritin selvitä metallikuulan kanssa labyrintista.

Nyt olen koettanut löytää vanhan kunnon Fortunan, – Apsu osaisi jo varmaan pelata sitä, mutta eipä ole kohdalle sattunut. Se oli kyllä yksi lapsuuden tykätty peli, ja varhaisteininä korona. Mutta sitä tuskin kukaan haluaa tänä vuonna jälkikasvulleen hankkia. Tai miksei? – Sitäkin on tullut pelattua satoja tunteja. Rippileirilläkin sitä pelattiin. Eikä pelin nimi ollut ollenkaan sellainen ”kirosana” kuin se tänä vuonna on ollut.

Mitäs muita pelejä onkaan? Mitä muistuu lapsuuden joululahjapeleistä mieleen?

Joululahjavalvojaisia

Jotain hyvääkin koronassa: onpa tullut neulottua eräätkin ”koronasukat”. En ole ihan varma kuinka monet, mutta luulen, että yhteensä tusinan verran aikuisten kirjoneulesukkia, muutamat normisukat ja lasten adidas-sukat. Eräskin kirja ja Netflix-sarja ja leffa on tullut näiden ohessa kuunneltua ja katseltua, takkakulen ääressä istuttua ja maailman menoa ja omaa eloa mietittyä. Keväällä harmaiden tavissukkien ja omien pitkävartisten ”mökkisukkien” jälkeen tein neljät vai viidet ”marisukat”. Muut olen jo jakanut, mutta alla mallin vuoksi Pehtoorin sukat. Noita on nopea neuloa, eikä juuri vaadi laskemista.

Kaikki koronasukat olen neulonut Novitan Seitsemän Veljestä -langasta. Tulee paksuja, lämpimiä, töppössukkia. Marisukkien jälkeen rupesin itse säätelemään varsien kuvioita, vaikka pari sukkakirjaakin minulla on. Ja vastikään ostin yhden uuden, kirjan ”Hyvän mielen villasukat”.

Siinä on paitsi neuleohjeita myös sitä ideaakin, mitä minullakin näiden neulomisessa:  neulominen on terapeuttista, se on välittämistä, tyynnyttävää, – vähän niin kuin ruoanlaittokin. Eihän nuo kudelmani mitään erityisen hienoja ja huolellisia ole, mutta tekijälleen ja käyttäjilleen sopinevat tarkoitukseensa.

Samalla on tullut omatekoisia, edullisia joululahjapaketteja valmiiksi. Viimeiset joulupakettiin menevät ovat vielä kesken, ja niiden jälkeen loppuu sukkien kutominen vähäksi aikaa!

Olen jo ostanut seuraavaan projektiin langat; itse asiassa melkein kahteen. Tämä on yksi monista joululahjoista itselleni. 😀 Mutta toivottavasti pääsen aloittamaan jo tulevana viikonloppuna. Riddari – islantilainen kirjoneulevillapaita on haaveissa tehdä valmiiksi keväthangille. Uusi projekti ei ole enää ”koronaneule”, vaan uuden alun jumpperi. 🙂

Islantilaislankoja ja malleja on Somikissa, mutta mun piti tilata tuo pinkki ja lila Tanskasta kun en muualta löytänyt tähän hätään.

Tiernapojat taas liikkeellä

Tiernapojat ovat olleet reissun päällä jo monta vuotta. Tämä on nyt kolmas paikka, jonne patsas on sijoitettu ja aina on keskustelu lainehtinut korkealle ja kuulunut kauas. Parempi paikka tämä on kuin edellinen. Se ensimmäinen oli ehkä historiallisesti eniten ”oikein”, siinä tiernapojat katselivat kohti kirkkoa ja olivat kaikkein lähinnä Hammarinkulmaa ja ”Tiernaristiä”. Oulun tiernaristi avattiin Kirkko- ja Saaristonkadun risteykseen vuonna 1950. Kyseisen risteyksen kulmissa toimivat Antellin tilat, Oulun Kauppa Osakeyhtiön Pohjoismaiden ensimmäinen itsepalvelumyymälä OKO, Hammarin Sähkö ja Kirjola-kirjakauppa (Kuva vuodelta 1961) Muistan oikeinkin hyvin Tiernaristin ja joulun avaukset siellä. Hämärä muistikuva on siitä, että yksi suuri hämmästykseni aihe oli se, että tiellä/kadulla sai kävellä, eikä autoliikennettä ollut tuossa kohtaa kun joulukatu avattiin. Olin ehkä niin liikenneorientoitunut jo alakouluikäisenä? 😀

Rotuaarin ”jatko-osa” Saaristonkadun ja Albertinkadun väliin on vastikään valmistunut ja tämäkin kävelykadun osa on  saanut jouluvalaistuksen – sekä nuo Tiernapojat. Sanna Koiviston teos on kovasti mieleeni. Sitä tänään kahdeksan jälkeen ihaillessani kohdalle sattui toinen valokuvaaja, ehkä minua hieman vanhempi herrasmies pikkuisen pokkarinsa kanssa, tovin jutustelimme, hyvät joulut jo toivottelimme. Muitapa ei paljon näkynytkään. 🙂 Jouluvalaistua Oulun keskustaa kyllä kannattaa käydä katselemassa, siellä on paljon viehättäviä ja tunnelmallisia kohtia ja kohteita.

Loppupäivä on sitten mennyt enempi vähempi keittiössä: onnistuen ja sitten ehkä en niinkään. 😀 Mutta yrittänyt olen. Leipää ja pullaa, pataa (jääkaapintyhjennyspataan tuli vihannesten lisäksi mausteita, vähän sokeria, suolaa, pippuria nuhjuisia yrttejä, Mutti-murskeprk ja kolme chorizo tuorenakkia, lopuksi ruokakermapurkin jämät. Se oli hyvää peltileivän ja pussi-Caesar-salaatin kanssa. Ison padallisen loput kävi Juniori juuri hakemassa samalla kun toi meidän jouluviinitilauksen. Sekin homma helposti hoidettu.

Päivä kerrallaan kohti joulua, ei mitään kiirettä, tämä alusaika on parasta.

Joulua kohti …

Joulukorttien postituksen ensimmäinen dead-line oli tänään. Niinhän se meni iltaan ennen kuin korttipinot saimme valmiiksi ja postiin. Ettei yhtään viime tinkaan, vaikka kuvat ja painatukset on tehty jo viikkoja ja kuukausia sitten. Vähän sellainen suutarinlapsilla ei ole kenkiä fiilis.

Yllä olevassa kuvassa on myös yksi ”joulukortti” tai ehkä paremminkin installaatio. Systeri on noussut aiemmalta korkealta korttien teon tasoltaan ihan uudelle levelille, uusiin svääreihin. ”Kortti” on kolmiuloitteinen, siinä on valot ja se on vaatinut aika lailla luovuutta, aikaa ja askartelua… Minusta tämä on enemmänkin lahja kuin ”pelkkä” kortti.

Kortin tekijän kanssa olimme tänään iltapäivällä kahvitreffeillä Kauppahallissa paluumatkallani Caritaksesta. Hallissa oli mukava tunnelma, vähän jouluinenkin, sentään vähän ihmisiä liikkeellä, mutta ei mitään tungosta. Samalla reissulla ostin lantut ja porkkanat josko tässä joku päivä Pehtoorin kanssa saisimme aikaiseksi ja laatikot tekisimme. Muutenkin joulun valmistelut alkavat siirtyä keittiöön, sillä enimmät hommat, hankinnat ja lahjat  alkavat olla jo hoideltuna.

Joulusta on tulossa kovin erilainen kuin koskaan ennen, mikä yhdessä lauantai-iltana tulleen suru-uutisen kanssa on tehnyt unista kovin tummia ja takkuisia, yöt olleet pätkittäin unettomia… Mutta puuhastelu ja ulkoilma ovat hyväksi. Kyllä tämä tästä taas.

Kolmas adventti

 

Adventtiaika

Onhan tästä ollut puhetta joka joulu: minulle kuten niin monelle muullekin, iso, melkein suurin, juttu joulussa, on joulun odottaminen.*  Ja siihen odottamiseen, joulun riemun tuloon ovat syntyneet joulukalenterit, ja niihin liittyvät myös adventtisunnuntait ja adventtisunnantaisin poltettavat kynttilät. Jokainen joulukuun pyhä, joka sunnuntai, sytytetään yksi kynttilä lisää, aiemmin sytytettyjen edellisten rinnalle.

Kirkollisessa perinteessä ensimmäinen adventtikynttilä sytytetään odotuksen, toinen ilon, kolmas rauhan ja neljäs rakkauden kunniaksi.

Monenlaisia joulukalentereita, nimenomaan adventtikalentereita on ollut kautta maailman sivu. Nyt on Oulussa yksi uusi, julkinen, kerran viikossa avautuva luukkukalenteri. Pikisaaren Merimiehenkotimuseon ikkunoista kukin avautuu vuorollaan: talossa avataan yhteensä neljä ikkunaa, yksi jokaisena adventtina. Nyt on avattu jo kolme luukkua. Tämä on niistä toinen. Merimiehenkotimuseo eli Matilan talo on Oulun vanhin koti, joka on siirretty paikasta toiseen. Nyt se on mukava kalenteri.

Vastaavia ikkunaluukkukalentereita on monissakin kaupungissa. Lähimpänä, yksi hienoimmista on Wanhassa Raahessa. ”Livenä” en ole sitä koskaan nähnyt, mutta nytkin seuraan Instassa ja kyllä tekisi mieli joku päivä ajella luukkuja katselemaan ja samalla Langin Kauppahuoneelle lounaalle ja putiikkiin saippuaostoksille (kirsikkatuoksuinen marseillesaippua on ihana).

Joulukuun lauantai

Heräsin seitsemän jälkeen siihen, että jostain kuului pienten askelten läpsytys ja varovaisesti ”mummi, mummiii … ” Yökyläläiset, pienet olivat kuin olivatkin löytäneet takanreunuksen joulusukista tonttujen tuomat yllärit ja hihkuivat hiljaksiin… Aika pitkään kesti non-stop-aamiaistarjoilu meillä. 😉 Oli aamupiirrettyjä ja kaakaota, leipää ja juttuja, tonttujen tarkkailua, pukemista ja puhetta. Leppoisaa ja välillä vähän vauhtiakin.

Kun Juniori muksujen kanssa lähtivät oli kotimme kummallisen tyhjä. Sitä tyhjyyttä lähdin pakoon lenkille, mm. Pikisaaressa kiertelin. Olinpa iloinen, että en kummoisempia ajatellut. Elin ihan hetkessä. Olisiko niin, että olisin pieniltä jotain oppinutkin; kunpa edes hetken muistaisin ja vain nauttisin joulun odotuksesta. Minä yritän.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~

*  Sanaa adventti käytti jo Mikael Agricola kirjoituksissaan. Sana on kulkeutunut meille ruotsin kielen kautta latinan kielestä, jossa adventus tarkoittaa Kristuksen tulemista ja alun perin tuloa, saapumista. Sana on johdettu verbistä advenire ’tulla luo, saapua’, joka koostuu etuliittteestä ad- ’luo, kohti’ ja verbistä venire, joka tarkoittaa tulemista.

          Kotus, Kotimaisten kielten tutkimuskeskus 

 

Enkeleitä elämässä, elämään…

Enkeleiden aika. Niitä tarvitaan nyt, ja niitä on nyt. Enkeleitä teidän kaikkien elämään …

Mummilassa on ollut vilskettä, kun kahden pienen kakkoskodissa, isin luona, on sauna-kylppäriremontti venähtänyt päivän, pari yli suunnitellun.

Päivän aikana on paljon joulujuttuja puhuttu ja eletty, ja odotetaan niitä tulevaksi. Joulufriikkimummi ei ehkä ole paras mahdollinen lapsenlapsen joulunalusjännityksen lieventäjä. Kyllä, kyllä me Apsun kanssa odotamme, että myös huomenaamulla joulusukissa takanreunuksella on Aku Ankka tai joku muu mukava pikku ylläri.

Poikkeusolojen poikkeuksiin liittyy sellainenkin, että äsken saunassa oli kolme sukupolvea Satokankaita. Pehtoori & Poika ja sitten vielä Apsu – ja sitten vielä Eeviskin. Mummi huolehti iltapalan valmistamisesta sillä aikaa… Paljon jutskattiin iltapalallakin, – ja katseltiin Eeviksen ihan omaa show´ta. Eevis nyt vaan on ainakin pohjoisen pallonpuoliskon paras ilvehtijä, tunteiden tulkki ilmeillä, loputtoman rento sylissä, mutta osaa myös tiukasti sanoa ´ei´. Ja sitten juosta kädet harallaan syliin: mummiiiii… Mitäpä muuta minä joulukuisena perjantaina osaisin toivoa?

Jouluksi viiniä?

Tänäkin vuonna joulu on ruokajuhla, yhdessä olemisen juhla.
Minun lahjani perheelle on useamman päivän kestävä ruokajuhla: juhlaruokaa ja sen kanssa hyviä viinejä.

Ja jouluvalmisteluihini ja blogielämääni kuuluvat tänäkin vuonna jouluviinisuositukset, joita aletaan Pehtoorin kanssa pohtia jo hyvissä ajoin syksyllä… Tänä vuonna ei ole ollut paistinkääntäjien eikä viinikerhon pitkiä päivällisiä, ei juuri mitään ruokajuhlia, ei viininmaistiaisia, ei montaa kertaa ruokaystäviä kotonakaan – joten ”ulkopuolisista” vain Juniori on ollut mukana pohdinnoissa.

Heti tähän alkuun on todettava, että kuten aina ennenkin, nämä suositukset ovat nettikauppalapussa  (puhelimessakin toimii 🙂 ). Viinien hankkiminen liikkeestä voi olla ilo ja nautintokin, mutta onko se sitä juuri pari päivää ennen aattoa? Ehkä kuitenkin –  ja varsinkin ”näinä aikoina” – kannattaa mennä kauppalapun kanssa hyvissä ajoin Alkoon ja roudata juomat kotiin ilman ruuhkissa pyörimistä.

Tai vielä parempi: käytä Alkon verkkokauppaa! Tästä postauksessani on linkit Alkon viineihin, joten ei muuta kuin sieltä suoraan napsuttelet, mitä tilaat, ehkä vielä lisäät listaan joulusaunaoluet, glögit ja digestiivit tai jotain muuta mitä joulussasi ja vuoden vaihtuessa on tapana nauttia, maksat ostokset netissä, saat viikon sisällä ilmoituksen saapuneista tuotteista ja käyt lähi-Alkostasi hakemassa kaiken kerralla. Turvavälit pysyy, eikä tarvi jonotella tai ”ahistua”. Alkon sivuilla on selkeästi neuvottu miten ja millä aikataululla tilaukset kannattaa hoitaa!

Postaus ja juhlapäivällinen on hyvä aloittaa samppanjalla tai ainakin hyvällä kuohuviinillä. Otsikkokuvassa on piccolopullo italialaista franciacortaa, ei proseccoa, ei spumantea, ei frizzantea, vaan Italian kuohuviinituotannon huippua. Lombardialainen samppanjamenetelmällä tehty franciacorta on samppanjan hinnoissa (pikkupullo 15 €). Kokeile tänä vuonna tätä samppanjan tilalla? Tai muutenkin, paahteinen, aika vahva, mukavasti hapokas maku sopii myös kalaruokien kumppaniksi. Tai uudenvuoden juhlaan! Me todettiin tämä löydöksi; jouluksi hankimme ison pullollisen: Contadi Castaldi Franciacorta Brut.

Toinen kuohuviinisuositus on cremant Alcasesta: olen ehkä ennenkin Wolfbergerin laittanut joululistaan, mutta miksenpä nytkin. Se on tyylikäs, kuiva, mutta siinä on myös makua ja voimaa. Klassikko. Myös magnumissa, jos vaikka uutena vuonna on muutama ystäväkin uskaltautuu vierailulle. …

Sitten vielä toinen italialainen ehdolle. Tämä skumppa on kepeä ja raikas, hedelmäinen ja helppo: Le Contesse ~ kreivitär.  Ehkä enemmänkin kesäkuohuva, mutta kyllä tämä ulkoilupäivän päätteeksi mökkisaunasta palatessa, iltapalan kanssa oli oikein hyvä.

Sitten varsinaisiin ruokaviineihin. Alkupaloille valkoviiniä. Olkoonkin kliseistä, mutta kun se nyt vaan tahtoo niin toimia. Voisi väittää, että meidän tämän vuoden vakiovalkkari on ollut paitsi vanha, kunnon Umani Pecorino, niin myös tämä ranskalainen Vouvray V 2019 Loiren laaksosta. Chenin Blanc -rypäleestä tehty viini on täyteläisen hedelmäinen, siinä on hyvät, mutta ei-kipristelevät, hapot. Se sopii graavikaloille, mätimousselle, sienisalaatille …  ja on itseoikeutettu jouluaaton viini. Monelle riesling on se ”oikea” kalaviini, joten maistelimme mökillä Korrell Rieslingin tätä miettein. Ko. viini oli viinikerhomme maistiaisissa ja sai hyvät pisteet (8½) myös heiltä. Saksalainen Nahen alueen viini ei ole niin hedelmäinen kuin tuo Vouvray, mutta hyvin puhdaspiirteinen, sitruksinen, sopivan mineraalinen viini, joka sopii yhtä lailla lohelle, äyriäisille kuin vaalealle lihallekin.

Savukalalle ja kalkkunalle, miksei myös kinkulle sopii kolmas ehdolla oleva valkoviini: vastoin tapoja olen maistanut ja jopa suosittelen chileläistä viiniä. Cono Sur´n Chardonnay on Viinilehden vuoden viini ja Juniori sitä kehui ja pisti meille mukaan mökille. Varmasti on monikäyttöinen viini.

Ja sitten asiaan. 🙂 Punaviineistä on kokemusta ja mielipiteitä edellisiä enemmän ja lemppareita, hyviä makupareja on. Piemonten barbera-viini ei nimestään huolimatta ( Rossofuoco (tulipunainen) ) ole mikään tulinen viini, mutta punaisia marjoja sen mausta löytyy paljonkin, mutta ei se silti ole mikään mehumainen viini. En tiedä, miksi minulle tulee mieleen sana ”kotoisa”, leppoisa. Siinä on pehmeyttä ja sopivasti lämpöä. Ei ole liian tuhti kinkulle, eikä kalkkunallekaan…. Sopii kyllä kynttilän valossa tumman suklaan kanssa nautittavaksi. 😉

Edellistä luonteikkaampi, enemmän ruokaviini, on riojalainen, joka aina välillä tulee Alkon listoille; nyt on taas saatavana myös Gran Reservaa (tämä vuodelta 2013) La Rioja ALta Lat 42. Siinä on riojalaiselle tyypillistä vaniljan (tempranillon) tuoksua, voimaa ja karheutta, mutta kypsytysvuosia on jo sen verran, ettei viini napsu eikä kiristele. Tämä on riistaviini (meillähän on poroa joulupöydässä) ja sopii varmasti myös sinihomejuustolle ja Appenzellerille. Se  on kyllä hintansa (vähän alle 20 €) väärti.

Perinteisesti joulupöytään suositellaan pinot noir -rypäleestä tehtyä viiniä. Minä en varsinaisesti ole mikään pinot noirin ystävä, useimmat niistä kun tuntuvat maistuvan karpalolle tai kirpeälle, sokerittomalle sekaviinimarjamehulle, mutta nyt on (Juniorin avustuksella) on ollut testattavana ja tykättävänä passeli joulukinkkupunkku: Uudesta-Seelannista vuoden 2016 sadosta Jackson Estate Vintage Widow Pinot Noir. Siinä on kypsien marjojen makua (kirsikkaa, karhunvatukkaa) sekä vähän lakuakin. Yksi parhaista pinot noir -kokemuksista oli tämä. Mökillä sopi poronkäristyksellekin oikein hyvin. 🙂

Eikä ole minun viinisuosituksiani ilman Amaronea, josta oli uusimmassa Etiketti-lehdessä mukava pikku artikkelikin. Tälläkin kertaa suosittelen sitä, vaikka lahjaviiniksi, nautinnoksi lahjakirjan keralle tai jälkiruokalasilliseksi suklaan, lakritsin tai pähkinöiden kanssa. Tänä vuonna Alkossa on I Castein Amaronea (2015), jota en muista muualla kuin Roomassa nauttineeni. Ja tänä vuonna se on vielä puisessa lahjalaatikossa. Maksaahan se. Erinomainen maksaa.

Melkein puolet halvempi on I Castein ripasso-viini, ”pikkuamarone”. Ripasson valmistuksessa käytetään kuorisakkaa, joka on jäänyt amaronen valmistuksessa. Nämä käytetään yhdessä uudelleen, juuri siitä viinille epiteetti ”ripasso” ~ uudelleenkäytetty. Ripasso-viineissä on samat rypäleetkin kuin amaronessa, joten ei voi mennä kovin paljon pieleen. Tällä hetkellä minun lempiviinejäni ovatkin monet Valpolicellan Ripassot, joista I Castein Ripasso on yksi parhaista. Se on hyvin monikäyttöinen (liha)ruokaviini. Vaikka olemme nauttineet sitä useinkin, ei kuvaa tähän postaukseen ei löydy…

Bonuksena Villa Valentina. Saman talon samettietikettisiä viinejä on moniakin. On taidettu vuosien varrella maistaa kaikki: Il CLassico Biancoon en enää sorru. Muut ovat hinta-laatusuhteeltaan kelpo viinejä.

 

Toivottavasti näistä muistiinpanojeni purkamisista on iloa ja apua valintoihin. Lämpimästi suosittelen verkkokaupan käyttöä – tai viiniostosten tekemistä hyvissä ajoin.

 

 * * * * * * *  * * * * * * *  * * * * * * *  * * * * * * *  * * * * * * *

Linkin takana nettikauppalappu viiniostoksille
Puhelimessa näyttää aika hyvälle. 🙂

Jouluviinit_2020_RS
Tässä pdf-versio vaikka paperitulostukseen

 

 * * * * * * *  * * * * * * *  * * * * * * *  * * * * * * *  * * * * * * *

Jos edellisinä jouluina jäi joku hyvä viini mieleen, etkä muista nimeä,
ehkä löydät sen näistä aiempien vuosien postauksistani.
Ja toki niissä on edelleen paljon hyviä suosituksia, ja kauppalaput niissäkin.

2019    2018       2017      2016     2015

 * * * * * * *  * * * * * * *  * * * * * * *  * * * * * * *  * * * * * * *

 

Joulukuusen hakumatkalla

Tänään olen ollut Joulukuusen hakumatkalla.

Itse asiassa matka alkoi jo eilen, mutta tänään vasta sopiva löytyi ja sai paikkansa. Sattuipa niin, että äitini keksi, että hän haluaa kotiinsa kuusen. Edellisen kerran hänellä on tainnut olla kuusi 10 vuotta sitten, eikä ole huolinut edes pikkukuusta kotiinsa, vaikka joskus sellaista on ehdotettu. Nyt hän haluaa, ja kertoi toiveestaan jo pari viikkoa sitten. Kun toissailtana erehdyin kysymään, vieläkö hänellä on kuusihaave ja onko jo saanut jonkun kuusen hommaamaan, hän ilmoitti niin painokkaasti kuin voipunut vanhus vain voi: ”Haen vaikka itse metsästä, jollei kukaan sitä tuo!” (Toteaa 90-vuotias, joka liikkuu vaivoin, liikkuu vain kotonaan ja liikkuu vain rollaattorin kanssa.)

Lupasin sitten hankkia kuusen. Surffailtiin Pehtoorin kanssa, löydettiin sopiva, ja eilen ajelin Bauhausiin sellaisen hakemaan, mutta eipä siellä sitten ollutkaan, vaikka netti sellaista lupasi. Lupasivat tilata. Ja jo tänään siellä oli kuin olikin yksi 180-senttinen Lappi-tekokuusi! Kävin hakemassa sen, jo eilen hankin kynttilät, koristeet ja kauniin Airamin latvatähden, joten tänään ei muuta kuin roudaamaan iso pahvilaatikko Caritakseen ja sitten kuusen pystytykseen. Laulussakinhan sanotaan, että ”joulupuu on rakennettu …”. Minä sitten rakentelin: se oli kasattuna oikeasti aika hyvännäköinen. Sain kaikki valot ja koristeetkin paikalleen ja toimimaan. (Enkä hoksannut edes kuvaa ottaa!! Pitäisi oppia käyttämään kännykkää silloin kun kamera ei ole mukana.) Joimme päälle vielä torttukahvit. Pienen pieni pikkujoulukin on sitten vietetty.

Bauhausissa oli valtava määrä joulu/kausi/kaamos/juhlavaloja. En sortunut, meillähän on jo niitä. Aika rajallisesti – jos vertaa muutamaan muuhun kujamme pihapiiriin…. 🙂 Muutaman pienen kristallikoristeen ostin, sillä niillä saa kuviin kivoja bokeh-palleroita. Tämän päivän kalenterikuvassa niitä en ole vielä käyttänyt. Nyt kuvassa on musta kuvio Oulun Rotuaarin lavan kattorakenteista – olen sen ”leikannut” photarilla tuollaiseksi sabluunaksi, taustalla on eilen aamuisen kuvausretken otos: katuvaloja kuvattu kaukaa, tahallaan tarkentamatta.

Tänä iltana minulla on yksi oma ”kalenteriluukku” avattavana: on aika katsoa Virgin River -sarjan toisen tuotantokauden kolmas jakso. Sarjan toinen kausi piti tulla jo keväällä Suomeen, mutta kuinka ollakaan korona on siirtänyt tätäkin, mutta Pehtoorin systeri se vinkkasi, että nyt on Netflixissä. Tämän vuoden viimeiset joululahja-kirjoneulevillasukat valmistuvat sarjan ohessa. 😉

PS. Joulukuusen historiasta on Suomessakin kirjoitettu kirja, ja sen perusteella tehty hyvä pikku artikkeli on täällä.

Joulukalenterin avaus

Piispantalo, tai Piispala

Siinä on ikkunoita melkein kuin joulukalenterissa – tai kun on kyse kirkollisesta rakennuksesta – on kai sanottava adventtikalenterissa. Joulu- ja advnettikalenterista ja niiden historiasta pieni artikkeli muutaman vuoden takaa…

Piispala on Oulun kauniin, hyvin säilyneen Rantakadun ja Ojakadun kulmassa. Rakennuksen monta osaa täyttävät liki koko korttelin.

Tänä aamuna lumisade oli lähinnä rännänsekoista vesisadetta, mikä teki kuviin hienoja (?) linssiheijastuksia.

Joulukalenterin aika

Joulukuun ja kalenterin avajaiskuvaksi tämä sopii vallan hyvin siksikin, että kertoo samalla siitä, millaisena tämänvuotisen joulukalenterini olen ajatellut toteuttaa. Postauksen otsikkokuva kertokoon/kertonee jostain jouluisesta aiheesta, josta kirjoittelen. Varmaankin ”Oulu kuvissa” ja ”Oulun vanhat, kauniit rakennukset” -projektini sekä ”Jouluinen Oulu” (jo ensi vuoden joulukortit tekeillä? 🙂 ) toistuvat, ehkä liitän vähän paikallishistoriaa tai oululaista joulun viettoa näihin juttuihin. Mutta mukana on myös jouluruokia, leipomuksia, lahja-asioita, linkityksiä, muistoja, kaikkea tavallisia juttujani; ensi viikonloppuna on tavoitteena koota jouluviinisuosituspostaus. Valmistautumista taas uudenlaiseen jouluun, eivätkä uutta ole vain koronan mukanaan tuomat jutut, vaan moni muukin asia on muuttunut. Ja lisää kuvia. Jouluisia kuvia. Niistä kaikista on joulukuun tuulesta temmatut jutut koottu.

Toisin sanoen blogini jatkuu tutuilla teemoilla. Tosin joulupainoitteisena nyt kalenterin ajan. Niin kuin kaikkina edellisinäkin joulun vartoomisaikoina.

Piispantalosta vielä

Rantakadun nurkkakorttelin ensimmäinen talo oli käsityöläisen, karvarimestari Alfred Lundin kaksikerroksinen kivitalo, joka tuhoutui pahoin marraskuussa 1882, Oulun suurpalossa.  Lundin talosta säilyivät kiviseinät, joiden varaan tehtiin uusi rakennus: juuri kuvassa näkyvän rakennuksen kiviosan rakennutti kauppaneuvos J. G. Bergbom. Uusrenessanssirakennuksen (huom. parveke) suunnitteli Oulun läänin vt. lääninarkkitehti Johan Ludvig Lybeck vuonna  1884.  Hän suunnitteli myös Hallituskadun puoleisen kivisen piharakennuksen 1890-luvulla. Kannattaa katsoa sitäkin tarkkaan kun ohi kuljet. Kuvassa oikealla näkyvän nikkarityylisen puuosan (1883) ehti suunnitella Lybeckin edeltäjä lääninarkkitehti Frans Fredrik Wilhelm Lüchou.

Bergbomien aikana talo oli asuintalo, ”Päripumin” kaupunkikartano (ks. Bergbomin Oulun kiinteistöistä täältä), mutta puurakennuksessa oli myös insinööri Karl Löfhjelmin rautakauppa. Bergbomin jälkeen (1896) merikapteeni Henrik Wilhem Snellman osti tontin kiinteistöineen Bergbomin perikunnalta ja siitä lähtien talo oli “Snellmanin talo”.

Merikapteeni Snellman oli Johan Vilhelm Snellmanin serkun poika. Hän oli suurimman Oulussa rakennetun laivan, fregatti “Toivon”, kapteeni, se maineikas oululaisten “Toivonherra ja kommesrootin poika”. Hän oli jo 1881 ryhtynyt rautakauppiaaksi, ja varusti nyt talonsa Rantakadun suuntaisen puuosan suurimmaksi osaksi rautakauppansa päämyymäläksi. Tämä oli se kuuluisa “HooVee”. Liike suljettiin 1903 merikapteeni Snellmanin kuoleman jälkeen ja jatkoi toimintaansa muualla. Snellman perheineen asui Ojakadun puoleisessa kiviosassa, jossa ainakin ajoittain oli muitakin asukkaita.
(lainaus Tuomiokapitulin sivuilta)

Myös Snellmanien aikana talossa oli liiketoimintaa: Oy Alko AB toimi kieltolain jälkeen aina vuoteen 1952 Ojakadun puolella (Ojakatu ykkönen), jossa ovat nykyiset Oulun tuomiokapitulin hallintotilat. Vuonna 1952 valtio osti talon Snellmanin perikunnalta, minkä jälkeen talossa oli tuomiokapituli ja piispan asunto.

Arvonnan kohde ja tulos

Toissapäiväisessä postauksessani (ja Insta-stoorissa) arvuuttelin ja asetin arvonnan:

Mikä talo ja missä? (klikkaamalla kuva suurenee)

Noh, tämä on Piispalan piharakennus. Otsikkokuvan oikeassa reunassa näkyy rakennuksen julkisivu. Tässä pihakuvassa takana näkyy Radisson Blun katolla oleva ”häkki”. Otin kuvan seisoen melkein seimiasetelman keskellä. Piispalan pihassa on tänäkin vuonna jouluseimi (josta tulette näkemään kalenterikuvan jonain päivänä. 🙂 ).

Eli tämä on niitä harvoja sisäpihoja, joihin oikein toivotetaan tervetulleiksi. Mannu arveli Raksilaan sijoittuvaksi: todellakin olisi voinut olla. Pihakellari ja kaikki, – jos kadunpuoleinen julkisivu olisi ollut näkyvissä se olisi varmasti paljastanut sijainnin. Myös Franzenin talon tyyliin tämä olisi sopinut. Arvontaan osallitui kuusi, ja AK tiesi oikean vastauksenkin, mutta arvonnan voitti kuitenkin Jarin! Onneksi olkoon!

Luulenpa, että vielä yksi arvonta tämän vuoden puolella on tulossa, joten olkaahan valmiina. Ja tervetuloa iltaisin ”aukomaan” joulukalenterin luukkuja.

Ensimmäinen adventti – tänä merkillisenä vuonna

Ensimmäisen adventin aamuna juuri sopivaan aikaan hereillä, ja aika varhain kaupungillekin. Siellä ei aamupuoliyhdeksän ja kymmenen välillä ollut kovin montaa muuta … bussit kulkivat, muutama koiran ulkoiluttaja, siinä kaikki. Mutta jouluvaloja oli jo monessa talossa, ikkunoissa, niiden pihoilla, Piispalassa seimikin, kaupungin joulukuusi kauniina valoineen, Tiernapojat-veistos uudessa paikassa (kolmas paikka jo!), Rotuaari valaistuna perinteisesti.

Tuomikirkon vieressä, Kajaaninkadun toisella puolella on useassa vaiheessa rakennettu, empire- ja uusrenessanssipiirteinen Öbergin talo. Sen ulkoasu on arkkitehti Johan Oldenburgin 1800-luvun alkupuolella suunnittelema. Kivijalan ja kellarin muurit ovat mahdollisesti jo Oulun vuoden 1822 paloa edeltävältä ajalta. Siinä on aina joulun aikaan jokaisella ikkunalla kynttelikkö, siksikin kuvauksellinen. Taustalla näkyy Franzenin talo.

Jossain vaiheessa kuvaillessani, kulkiessani, joulukuuta jo miettiessäni, ajattelin, että ehkä sittenkin – luonnollisesti – laitan taas tänne blogiinkin jonkinlaisen joulukalenterin. Ehkä se tänä vuonna on ns. artikkeli/otsikkokuva. Ja sitä varten sitten jo otin kuviakin. Tässä ehkä eka luukku. Tai joku johdatus asiaan.
Kuka arvaa/tietää, missä tämä on? Kuvasin tänään aamusella, siis on Oulusta, mutta mistä? Arvanneiden kesken arvon korttipaketin… (arvonta myös Insta-stooreissa).
Aika symbolinenkin on tämä kuva: Oulukin sulkeutuu nyt. Himmennetyin lyhdyin kohti joulua!
Iltapäivällä pienet olivat syömässä, ja Apsu sai sytyttää ensimmäisen adventtikynttilän. On saanut jo parina edellisenäkin vuonna, mutta ei oikein muistanut juttua… Ensi vuonna varmaankin jo muistaa. Mummin joulukalenteri (sen kyllä muistaa!) on jo avattu, sillä joulukuun alussa ei nähdä, joten aloitettiin hyvissä ajoin, että kaikki pienet kalenteripussit ehditään ennen joulua aukaista. Eevikin tietää jo homman! Ja hihkui tänäänkin ”Vau”! 🙂
Siis kaikesta huolimatta hyvää adventtiaikaa, kotoillaan, pidetään huolta …

Vanhaa ja uutta…

Myrskyisänä aamuna koetin virittäytyä joulun odotustunnelmaan, sillä päivä oli tarkoitus pyhittää joulukortti- ja kalenterikaupoille sekä markkinointiin ja mainontaan. Kortteja onkin mennyt paljon, enää neljännes isosta painoksesta jäljellä. Kalentereita on vielä riittämiin.

Ennen kuin tytär ja poikaystävänsä puolenpäivän junalla lähtivät kahden kuukauden ”koronapaon” jälkeen takaisin Helsinkiin, ehdimme pitkän tovin keskuskella tietojenkäsittelytieteen metodi- ja teoriaopinnoista, – ja parisuhteista ja seurusteluista. 😉 Kuukausi Hangasojalla ja varsinkin sen jälkeinen kuukausi kotikotona totuttivat minut siihen, että meitä on täällä kolme, että tytärkin on ruokapöydässä päivittäin. Mutta kyyneltäkään en asemalla vierittänyt halaillessamme ja heipatessa näkemisiä… Aikoivat tulla hyvissä ajoin ennen joulua takaisin tänne pohjoiseen.

Asemalta sitten lähdin kiertelemään, tulipahan melkein kymppi käveltyäkin, vaikka en lopulta käynyt kuin kuudessa paikassa. Kunhan kiertelin aina mutkan kautta ja tahallani eestaas. 😀

Ihan uusi kokemus elämässäni on, kun olen romaanikäsikirjoituksen lukija. Nimenomaan romaanin ja käsikirjoituksen. Romaaneja olen lukenut, samoin käsikirjoituksia (gradujen ja väitöskirjojen, tieteellisten artikkeleiden ja monografioiden) satoja, mutta en ikinä ennen romaanikäsikirjoitusta. Apuani ja/tai asiantuntemusta pyydettiin 30-luvun maaseudun elämänmenon ja ajankuvan tarkistamiseen. Luotan siihen, että kyse on arjen ja agraariyhteisön historiaan liittyvästä tutkijan kokemuksesta, eikä oleteta minun omaavan omakohtaisia muistoja tuolta ajalta. 😀 Mukavahan tässä pitkästä aikaa on ”esiintyä” historioitsijana.

Joulupostikortteja Oulusta

Vaikka pyhäinpäivä ja Halloween (kertauksena sen ”Lyhyt historia” linkin takana) sekä isänpäivä ovat vielä viettämättä ja vaikka jouluun on kaksi kuukautta aikaa, kaupittelen jo joulukortteja ja ensi vuoden kalentereita.

Viime vuoden marraskuussa, kun neljä ensimmäistä ”Oulun kauniit, vanhat rakennukset” -sarjani korttia olivat valmiita ja olin viemässä niitä museoihin, kahviloihin ja muutamiin putiikkeihin myyntiin sekä myymässä ystäville, moni kysyi, eikö ole joulukortteja? – Ei ollut, ei. Mutta nyt on.

Otin kyselyistä vaarin ja viime joulun tienoilla kävin kuvailemassa ”kaikki” Oulun kauniisti valaistut julkiset rakennukset ja muutaman muunkin, ja nyt olen saanut työstetyksi noista kuvista kaksi korttia.

Ne tulivat viime perjantaina painosta; värit toistuvat hyvin, kortit ovat laadukkaita ja niissä on vähän samettiselta tuntuva pinta. Ehdottomasti paras painotyökokemukseni tähän asti. Korttikuvat näet paremmin pikkuruisen firmani sivustolta: ”Kortti- ja kalenterikauppa”. Sieltä löydät sarjan kaikki muutkin kortit, samoin korttipakettien hinnat, myös ensi vuoden kalenterin tiedot. Sekä korttien että kalentereiden tilaus sivuston kautta tai vaikka suoraan minulta (reija at satokangas.fi tai whatapp).

Nyt ei tarvitse lähteä kauppoihin etsimään kortteja, eikä pieniä joululahjoja – kalenterihan on hyvä ja tarpeellinen lahja, eikö vaan? Tai entä jos hankit korttilajitelman lahjaksi?

Ehkä juuri näin koronavuonna ystävä, täti tai tuttu ilahtuisi kortista tavallistakin enemmän? Toinen korteista ei välttämättä ole edes ”pelkkä” joulukortti, vaan sellainen ´Oulu by night´ -kortti, jossa keskellä kaunis, rempattu Kauppahallimme!

Jos haluat, voin toimittaa korttien ohessa myös joulupostimerkit, joten sinulle ei jää kuin korttien kirjoittaminen ja postitus. 🙂 Tänä vuonna jouluposti helposti ja hyvissä ajoin?

Toimittelen tilauksia kerran pari viikossa, ettei tarvitse kauaa odotella.

 

Tapaninpäivä 2019

Ilahtuneena yöllä sataneesta lumesta ja pikkupakkasesta lähdimme tyttären kanssa aamulenkille, – – tumma, mutta kuitenkin valkea aamu.

Vaikka Tuiran kirkon ovella juuri kirkonmenojen aikaan olimmekin, heittäydyimme enemmän panteismin kuin kristinuskon pariin. Kaupunkiluontokin voi olla kaunis.

Kuin tuulihattuja tarjottimella? — Lasaretinväylä jäätyy kauniisti.

Palattuamme tytär lähti sukuloimaan, ja minä siirryin keittiöön. Tapaninpäiväksi oli meidän joulumenussa ”rääppiäisiä” = poroa ja mangalitzaa, tykötarpeita ja salaattia. Ja sitten tietysti: ei enää joulumakaronia niin kuin lasten ollessa pieniä, vaan sushia. Joulusushia! Tämmöiseksi se on maailma mennyt. Mutta kyllä se maistui.

Pikkuperheen vanhemmat lähtivät kavereilleen tapaninpäiväntervehdyskäynnille Eevis mukanaan ja Apsu jäi meidän iloksemme, kummitädin (ja mummin) kans pelaamaan. Takkatulen ääressä pelattiin ja oltiin. Leppoisaa…

Joulu alkaa olla lopuillaan, hyvillä mielin.

Joulupäivän iltana

Joulupäivän ilta. Kunhan eilinen Eeviksen nimipäivä – ja ai niin, jouluaattokin!! – saatiin juhlituksi, elämänmeno kävi levollisemmaksi.

Joulut ovat niin erilaisia, ja se erilaisuus ei niinkään riipu säästä, ei jouluhartauden/joulukirkon tunnelmasta, ei tarjolla olleista jouluherkuista, ei musiikista, ei saaduista tai annetuista lahjoista., vaan se riippuu siitä, kenen kanssa joulua vietät. Se riippuu siitä, millä mielellä itse olet.

Meillä on ollut ihan pienen pieni pakkanen, onneksi lunta maassa, hyvä ulkoilukeli, jouluhartaus oli kahdesta läsnäolleesta (2/4) tunnelmallisin ja ajatuksellisin ikinä, ja me kaikki neljä tykkäsimme. Runoja, joissa oli ajatus, Kai Chydeniuksen musiikkiin sovitettuna. Pyhän Tuomaan kappelissa olimme eilen iltapäivällä…

Ja sitten kotiin palattua tunnelman vaihdos aikuisten joulutunnelmasta, hartaudesta kotijouluun, lapsiperheen pariin. Pikkuperheen ja tyttären lisäksi sisareni oli mukana aaton vietossamme. Ja kun meillä ollaan, niin ruokapöydän ääressä kului pitkä tovi. Alun perinteisten suolakalojen, mätimoussen ja puikuloiden jälkeen aika hoksauttaa Apsua, että meilläkin (kuten toisessa mummOlassa jo aiemmin päivällä) on käynyt joulupukki ja jättänyt paljon lahjoja.

Ja voi sitä nelivuotiaan riemua! Tämä joulu taisi olla Apsulle juuri se ”The Joulu”. Usko satumaailmaan ja ilo kovista, lelupaketeista juuri nyt se kaikkein suurin. Ja kuinka hän ”uhrautuikaan”: Ai, Eevikselle? Minä voin avata!”

Ja sitten paluu ruokapöytään. Minäkin maltoin siirtyä ruoan ääreen. Totta puhuen, minusta on ihana saada lahjoja. Minusta on mahdottoman mielusta antaa niitä, mutta kyllä minusta on ihana niitä saadakin! Pehtoori teki ennen joulua  kaikkien osapuolien (pl. minä 😉 ) kanssa diilin, ettei lahjoja hankita, mutta minä en tehnyt. Ja sainkin kaikkea mielusta! Ehkä on hieman noloa todeta, että olen todella iloinen kylpytakista, pyörän satulalaukusta, kuvausrekvisiitasta,  — siis lahjoista. Minulle joulu on myös lahjoja! Paljolti annettuja, mutta myös saatuja. 😉

Kun pikkuperhe ennen yhdeksää teki lähtöä, me neljä jäimme höpöttelemään, myöhään jouluyöhön. Ei kirjoja, ei DVD-leffoja, ei suklaata, ei enää ruokaa, vähän viiniä, ja paljon höpöttelyä .. ja hyvää oloa.

Joulupäivän aamuna pieni pakkanen, mistä olimme iloisia. Kunhan väsynyt opiskelija heräsi levänneenä ja Pehtoori oli saanut Juniorin auton pestyksi, lähdimme tyttären kanssa viemään kulkupelin Pateniemeen ja palasimme kävellen. Reilun tunnin aikana ehdimme paljon jutella, ja olla iloisia hapesta!

Illansuussa kun pikku perhe taas saapui oli pelejä, ruokaa (EI jouluruokaa, vaan mangalitzaa ja tattirisottoa, – nam, palaan asiaan…), yhdessä olohuoneen lattialla, ja Eeviksestä on tullut mummin tyttö! Niin hyvälle tuntuu se. Höpötystä, Juniori joulusesongin jälkeen torkkui, me muut pelasimme, juttelimme ja päätimme jatkaa samalla tavoin huomenna…. 😉

Niin, ja hei! Meillä sataa lunta, kaunista kimmeltävää pakkaslunta! Onhan hyvä!

Joululiikenteessä

Tänään ollaan oltu liikenteessä. Aamusta alkaen, ihan ensimmäiseksi tytär aamukoneelta kotiin. Sitten isomummula pikkuperheen kanssa – haudalle – kauppa – kotilounas – toinen isomummula – haudalle – yksi pieni puoti – kotiin …

Kotona viime hetken jouluruokien valmistelua. Minähän edelleen olen siitä hassu, että ruoalla rakkautta läheisille osoitan. Eikä näillä ole ollut mitään sitä vastaan, päinvastoin.

Nyt ollaan valmisteltu tunnelmaa. Joulupatja-tunnelmaa (Heli Laaksosen teksti on edelleen niin paras).

JOULUPATJA

eli ohje kummottos viätetä hiano joulu

1. Raahata parisänkyn patja huusholli suurimma huane lattial.
2. Kasata patjan pääl paketei, tyynyi, kirjoi, kaukosäätimi ja hyvä ruakka.
3. Laiteta ovi hualellisest lukku ja puhelimet piironki alalaatikko.
4. Ruveta lojuma patjal lempi-ihmiste ja eläinten kans.
5. Maata, syärä ja hihitetä 3–7 vuarokaut. Nousemine ja murhettumine on kiället.
6. Nousta virkusenas ylös kohre uut vuat.

 

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

#23 Joululiikenteessä 

Tulkoon joulu

 

Nyt saa joulu tulla… kaikki ei ole valmista. Mutta tarviikokaan? Onko koskaan?

Olen tässä jo illan fiilistellyt, ripotellut kynttilöitä, kuvaillut tuokioita, koristellut huomisia viemisiä, surffaillut joulu- ja somesivuilla, ja kuunnellut joulumusiikkia.

Se on parasta juuri näin: vähän ennen joulua. Siitä tulee tunnelma. Siitä tulee muistoja, se rauhoittaa… Melkein mielummin uusia kuin vanhoja joululauluja: Tulkoon joulu ja Joulun kanssas jaan (Haloo Helsinki) ja okei – yksi klassikko John Lennon & Yoko Ono – Happy Xmas (War Is Over), ja sitten ehkä vielä Band aid: Do they know it’s christmas. No ja sitten tietysti Jouluyö suunnilleen kenen tahansa esittämänä ja … Siis joulumusiikki on nyt hyväksi.

Pikkuperhe piipahti syömässä. Tänään sellainen nopea sapuska.

Aamulla olin kaupungilla .. liian myöhään, hämärä jo häipyi, tuli valoa, vaikka kuinka on vuoden pimein päivä.

Päivällä leivoinkin kaikenlaista. Ja kynttilöitä kuluu…

~~~~~~~~~~~~~~

#22 Joulupullaa 

 

Ei mitään kiirettä

Viimeisen adventin lauantai, ja niinhän pääsin ulos tänään, monta päivää onkin mennyt ilman ulkoilua, ja sehän ei ole minusta mukavaa. Mutta tänään!

Eihän täälläkään (enää) mikään winter wonderland ole, mutta maa kuitenkin valkoisena, ja toki nollakelissä oli hyvä kävellä kaupunkiin. Lopulta olimme päättäneet mennä kaupungille syömään, sillä olen oikeastaan viimeisen viikona aikana aika paljon jo häärännyt keittiössä ja tuleva viikko on siltä osin vähintäänkin samanlaista, joten tällainen välipäivä kokkauspuuhista.

Kunhan oli Festa kimpassa (joulu)siivottu ja illan hämärä jo laskeutui peittämään maiseman karuuden ja kosteuden, lähdimme kohti jotain etnistä ruokapaikkaa, – ja päädyimme Kathmanduun. Hyvä nepalilainen ruoka on kiitettävän kaukana mistään jouluruoasta. Hyvää oli nyt tällä toisellakin kerralla, kun olimme siellä. Ja palvelu toimi, joten ehdin vielä ennen kuutta käväistä Valkeassa ostamassa pieniä tykötarpeita joulun kattaukseen ja etsimässä jotain, mitä en löytänyt.

Nyt alkaa olla kaikki viittä vaille valmiina, joten tulkoon jo joulu.

Tämmöseenkin törmäsin: Klikkaudu katsomaan joulutervehdys Minusta tuo on aika hieno!

~~~~~~~~~~~~~~~~~~

#20 Tonttuilua edelleen:

Tonttuovelle tuli heti elämää, kun Festa ja sen työpöytä oli siivottu.

Mummin lahjapäivä

Elämys- ja hemmottelulahjat ovat ymmärtääkseni nykyisin kovin suosittuja ja paljon annettuja/saatuja.

Tänään parinkin lahjan luovutus, vai oliko sittenkin niin, että se olinkin minä joka sain?

Aamubrunssi Juniorin tulevan nimpparin merkeissä nautittiin Festassa, ja niinpä tein buffetin, jossa kyllä oli kystä kyllä. Sankarin mielestä oli parasta riisipuuro, jota söi enemmän kuin puoli kattilallista. Kun Juniori puolenpäivän jälkeen lähti töihin ja Eevis ja äitinsä kotiin, me lähdimme Apsun kanssa humputtelemaan.

Kuten viime joulun allakin olin luvannut Apsulle, että lähdetään sisäleikkipuistoon: viime vuonna eka käynti Leo´s Leikkimaassa ja tänään eka kertaa HopLopissa. Neljän (!) tunnin touhuamisen jälkeen todettin ykskantaan, että Leo´s on parempi ja että ens kerralla mennään sinne. ”Mutta Eevistä ei tarvita mukaan”, totesi sisarestaan noin niin kuin yleisesti ottaen hyvin paljon pitävä Apsu. Nämä humputtelupäivät kuuluvat vain hänelle ja mummille! Vähän on kyllä sellainen olo, että mummi taisi saada vähintään yhtä paljon kuin antoi.

Olipa metka hoksata, kuinka oli poika vuodessa rohkaistunut, kasvanut, oppinut …

Vuosi sitten (2018)
Mummi: Mennäänkö seuraavaksi tuohon isoon liukumäkeen?
Apsu: En halua sinne.
Nyt (2019) Apsu: Mummiiiiii, tuu jo! Nyt mennään tuohon isoon mäkeen!

***********

A. 2018: Mummi, tuu mun kans trampalle…
A. 2019: Mennään taas trampalle, sää voit levähtää siinä vieressä.

***********

M. 2018: Mentäiskö käymään välillä juomassa jotain?
A. 2018: Joo.
A. 2019: Nyt mullon nälkä, haluan jätskiä!
M.: Pitäiskö käydä samalla vessassa?
A.: Ei mun tarvi, tiiän milloin pittää.

***********

A. 2018: Voitinko minä?
A. 2019: Taas minä voitin.

************

M. 2018: Nyt mennään pallomereen, jooko?
A.: En vielä (ja jää odottamaan, että muut lapset lähtevät pois).
A. 2019: Mummiiiiii, sun pittää tulla tänne pallomereen, kyllä tänne mahtuu (pienessä pallomeressä on ainakin viisi lasta).

************

A. 2019: Kyllä tämä on ihan turvallinen, kyllä voidaan me mennä tästä.
M: Ootko ihan varma? Ja mummin on vaikea kulkea niin matalia viidakkokäytäviä ja tunneleita pitkin.
A: Tuu ny, ei tarvi pelätä.

************

Illansuussa – kumpi väsyneempänä 🙂 – ajeltiin vielä Ideaparkkiin hampurilaiselle ja muutamille mummin asioille. Huomenna on sitten Eeviksen ja mummin elämyspäivä, saapa nähdä…

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

#19 Joululahjahumputtelupäivä

Jouluviinisuositukset (2019) – taas kerran

Jouluviinisuosituksia on jo ehditty kysellä,  – – tässäpä niitä nyt sitten on!

Aloitan alusta – alkujuoma, aperitiivi, malja joululle tai uudelle vuodelle!

Burgundin alueella kahdesta samppanjarypäleestä (chardonnay, pinot noir) tehty kuohuva (~ cremant) Metisse on tavattoman hyvä. Siinä on paljon aromikkuutta, makua, vähän paahteisuuttakin, siinä on voimaa ruokajuomaksi asti.  Viinikerhon 28-vuotissynttäreillä tätä oli alkujuomana, ja porukalla todettiin, ettei juuri samppanjasta jää jälkeen. Ystäville tarjosimme tätä mökillä, ja hekin tykästyivät. Ei ole mikään halpisskumppa, mutta on kyllä hintansa väärti.

Kuvassa on kaksi muutakin cremant-viiniä, siis ranskalaisia kuohuvia. Bestheimin ikääntynyt (2012) Grand Prestige on Viini-lehden valinta vuoden kuohuviiniksi, eikä huono valinta olekaan. Se on raikkaampi, edellistä kevyempi. Kolmas ranskalainen kuohuviinisuositus joulupöytään, vaikkapa jouluhauen tai lipeäkalan kaveriksi tai kevyiden salaattiruokien oheen, on Alsacesta sekin: Adamin cremant. Mutta jos valitset vain yhden, ota Metisse.

Jos joulupöydässä on graavilohta, sienisalaattia, silliä ja silakkaa, eikä niille periaatteessa viiniä paremmin sopiva olut maistu, niin valkoviineistäkin toki löytyy sopivia. Ja nyt toistan itseäni: ”perinteistäkin perinteisempi suositukseni: Alsacen Grand Cru Riesling. Oikeastaan ihan sama, minkä niistä, joita Alkossa on myynnissä, valitset.” Noinhan minä olen vuodesta toiseen tässä yhteydessä todennut. Tällä kertaa tärppinä voisi olla Ollwillerin Grand Cru, jos sitä omasta Alkostasi löydät. Jokaisesta Alkosta pitäisi kyllä löytyä puolet halvempi viini, jonka maussa on vähän makeutta mukana; se on Alkon oma suositusviini tälle joululle: Bestheimin pinot gris. Ei mitään suuria tunteita, eikä unohtumattomia makuelämyksiä, mutta kestää suolakalat ja salaatit oikein hyvin.

Jos joulun tienoilla on italialaisia antipasteja, espanjalaisia tapaksia tai lappilaisia lapaksia (linkin takana pitkä lista reseptejäni lapaksiin, – jos tekisit niitä vaikka uuden vuoden aatoksi?) tai rosollia, niin kaveriksi kannattaa ostaa pullollinen enkeliviiniä: Suomessa ei aina ole arneis-rypäleestä tehtyjä viinejä tarjolla, mutta nyt on. Ja lisänä pieni cupido tai enkeli etiketissä. Siis Serra Lupini Angelo Negro, per favore.

Ja sitten alkaakin olla pääruoan aika. Kinkkua vai kalkkunaa, kenties kasvista tai kalaa, tai ehkä poroa niinkuin meillä. Liharuoalle kyllä suosituksena punaisia viinejä.

Taisin jo alkusyksystä täällä hehkutella, että nyt on löytynyt ensimmäinen jouluviiniksi passeli viini: ihan jo etiketin jouluisuuden vuoksi. Torres Altos Ibericos Crianza 2016! Torresin uutuutta (ainakin Suomessa uusi)  näyttää olevan Alkoissa Helsingistä Utsjoelle asti, mutta eipä juuri siinä välillä. JOS näet kaupassasi, osta pois.  

Kinkkuviiniksi sopii yleensä joku raikas kevyehkö punaviini: pinot noir tai miksei merlotkin. Me testasimme perheen kanssa viime viikonloppuna possunlihan kanssa etelä-afrikkalaista The Dome-viiniä, ja pidimme kyllä. Minäkin, vaikka en kyllä ole pinot noirin, enkä possunlihankaan, ystävä. The Dome  ei ollut niin puolukkainen, eikä ohut kuin pinot noirit usein tuppaavat olemaan, vaan siinä oli aromikkuutta ja jopa mukavaa lämpöä. Sopinee varmaan kalkkunankin kaveriksi.

Jos pinot noirit eivät ole lemppariviinejäni, niin zinfandelit todellakin ovat. Ja syksyllä löytyi uusi lemppari: The American Redwood Zinfandel 2017. Ensimmäisenä siitä hoksaa ulkoviinillisen seikan: maskuliininen tumma pullo on tavattoman painava (kuva yllä). Viini on hilloista, ei onneksi liian makeaa, mutta marjaista, ei napsuvia tanniineja, ei pinkeitä kristyksiä, vaan hyvää tekevää ja suunmyötäistä talvista ihanaa punaviiniä. Saman talon merlot-viini on sekin Alkoissa, ja sekin on hyvää. Joka tapauksessa meillä on jonain jouluiltana, ehkä juustojen ja kirjojen kanssa, tarjolla lasilliset zinfandelia.

Kuten joka vuosi meillä on jemmassa myös yksi chateauneuf-du-pape ja yksi amarone, nimenomaan ajatuksena nauttia juuri niitä jouluviiniksi. Viime jouluna kävin kyllä siten, että ne jäivät jemmaan, koska avasimme jonkin muun kellaroitavana olleen, joten ehkä tänä vuonna on sitten Amaronen aika. Se on siksikin näissä suosituksissani, että jos joku haluaa ostaa hienon, hyvän (ja kalliin) punaviinin lahjaksi, niin Tommasin Amarone on aina hyvä valinta.

Ja Tommasi on muutenkin hyvä viinitalo mistä esimerkkinä vaikkapa Tommasi Crearo 2016. Jos ostat sen vaikka varalle juustoviiniksi, ja jääkin juomatta, niin se sopii kyllä sitten vaikka pääsiäislampaalle. Sopii moneen.

Amaronea halvempi, lahjapakkauksessa myytävä ROMA -punaviini sai meidän kesäkalaaseissa ison suosion. Se puuttuu kuvistani ja kauppalapusta, mutta on myös erinomaisen hyvä jouluviini, possulle ja juustolle. Se on myös kevätviini, ja kesäviini. Ja varsinkin syksyviini. 🙂 Maistuu marjoille, mausteille, suklaalle, kaikelle hyvälle.

Olemme siis jo suklaassa. Perinteisen portviinin tai italialaisen Recioton sijaan meillä on tänä vuonna syksyn Madeiran patikkareissulta tuotu Madeira Malvasia. – Saapa nähdä.

Kuvan oikeassa reunassa on uutuus, jota saa Suomesta: Rosso Nobile al Cioccolata! Olikohan isänpäivän suklaakakku vai joku muu juhla, jota varten tuollaisen ostin, ja sitten sitä tarjottu mökillä ystäville, viinikerholle synttäreillä ja suositeltu yhdelle jos toiselle. Jopa Miniä joka ei paljon punaviineistä tai jälkiruokaviineistä perusta, tykkää tästä. Nimestään huolimatta se on saksalaista viiniä, ns. kausituote, kevyt hinnaltaan ja alkoholiprosentiltaan (kymppejä molemmat), mutta ei maultaan! Alkon luonnehdinta on varsin osuva: ”erittäinen täyteläinen, vähätanniininen, tumman kirsikkainen, maitosuklainen, kevyen luumuinen, hennon pähkinäinen, aromikas”. Lisäisin vielä että sopivasti viinillinen, eikä liian ällö. Oikein hyvä lopetus. Sopii suklaakakun kanssa, sopii sinihomejuuston kanssa. Tarjoa lasillinen kun ystäväsi piipahtaa tuomassa joulukukan tai nauti lasillinen itseksesi, kun kaikki muut jo nukkuvat, ja joululahjavalvojaisesi jatkuvat…

 * * * * * * *  * * * * * * *  * * * * * * *  * * * * * * *  * * * * * * *

Linkin takana pdf-tiedostona kauppalappu viiniostoksille

 * * * * * * *  * * * * * * *  * * * * * * *  * * * * * * *  * * * * * * *

Jos edellisinä jouluina jäi joku hyvä viini mieleen, etkä muista nimeä,
ehkä löydät sen näistä aiempien vuosien postauksistani.
Ja toki niissä on edelleen paljon hyviä suosituksia, ja kauppalaput niissäkin.

2018       2017      2016     2015

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

JOULUKALENTERI
#18 Huippuviinejä vuosien varrelta

Viinikerhomme (Botrytis Ouluensis) 28-vuotisen historian aikana olemme yhdessä hankkineet maailman huippuviinejä (Petrus, Y´quem, Madeira vuodelta 1845, Penfold´s Grange etc.) ja synttäreille tein näistä pulloista installaation!

Uutta oppimassa

Tänään paljon jouluisia juttua, jotka huipentuivat illalla Villa Eevilässä.

Siellä on joulukranssikurssi. Niinpä vain minäkin kuulkaa sellaisen äpöstin. ”Ei kaikkien tarvitsekaan tehdä kovin muhkeita”, sanoi opettaja, kun katseli aikaansaannostani. Ja hänkin ihmetteli, miten sain pyöreään kehykseen nelikulmaisen pohjan. 😀  Hyvä ope oli, eikä homma periaatteessa ole vaikeaa. Ei periaatteessa, mutta minähän en ole mikään askartelija, enkä kovin kärsivällinen tämmöisissä asioissa. Mutta sinnillä. 😉

Kurssilla oli 16 muutakin kurssilaista, ja tekivät kuulkaa hienoja. Systerini mukaan lukien. Kurssi, johon kuului myös Eevilän kahvitus leipomuksineen, oli yllärijoululahja sisarelleni. Eikä aika varma arveluni, että pitäisi lahjasta, mennyt pieleen.

~~~~~~~~~~~~~~~~

#16 Joulukranssi

Ihan ite tein.

Tonttupäivä

Parhaalla tahdollakaan ei voi väittää että tänään olisi ollut kaunis joulukuinen pakkaskeli. Nyt kun on jo pimeää, ollut jo monta tuntia, ei näytä enää niin karulta, mutta kyllä valoisaan aikaan oli mieluummin katselmatta ympäristöä kuin keskittymässä sitä kuvaamaan ja ihailemaan lenkillä. Pipo syvemmälle päähän ja ajatukset siihen, että lopultakin tämä on vain pikku juttu. Mutta totta puhuen karua ja kurjaa ovat näkymät olleet tänään(kin).

Kaikesta huolimatta olin kaupungissa ja Limingantullissa kävelyllä tänään, – tarkoituksella sillä suunnalla, sillä Teatrialla oli Design-tapahtuma. Paljon kaikkea, paljolti nuorten yrittäjänaisten design-tuotteita, vaatteita, koruja, kortteja, tarjottimia, koriste-esineitä, etc. myynnissä. Kauniita oli katsella, pieniä nanosekunnin mittaisia välähdyksiä, jotta josko ensi vuonna minäkin kuvatuotteideni kanssa… mutta hetket olivat hiipuvia. Räntäsateessa olisi ehkä kannattanut tarpoa Merimiehen kotimuseoonkin, mutta katsoin parhaaksi liukua kotiin, sillä leivinuuni odotti kypsennettäviä: aurajuusto-punajuurivuoka, jouluruukku ja maatiaispossun paisti odottivat valmistajaa, ja todellakin olisi kannattanut kotiutua hieman aiemmin.

No mutta kun pikkuperhe tuli oli kaikki lähes valmista. Jälkkärin olin onneksi tehnyt jo aamulla. Sitä helpompaa herkkua ei olekaan. Saimme tätä systerin luona keskiviikkona, ja minä suuri rahkan ja Irish Coffeen ystävä tietysti halusin tehdä itsekin. ”Mokkajäädyke” sen nimi Valion sivulla on. Ei mikään kulinarismin riemulaulu tai piperryksen huipputuotos, mutta kelpo jälkkkäri. Ohje KLIKS

Ja ruoan jälkeen oli sitten aikaa oleiluun, joulun suunnitteluun ja piirtämiseen.

Ja taas sellainen ohikiitävä hetki, jonka soisi voivansa säilöä ainiaaksi: istut kirjoituspöydän ääressä, piirrät ja askartelet nelivuotias lapsenlapsi sylissäsi, höpötät joulujutttuja ja tonttuasioita, opettelet yhdessä piirtämään tonttuja ja leikkaamaan tähtiä, ja sitten viereen tepastelee yksivuotias, joka myös haluaa syliin. Istut molemmat lapset sylissäsi, on jouluvalot, on ”sunnuntai-ilta, joka kestää iltaan asti” ja voit vain olla. Mitäpä siinä, mitäpä enempää…

~~~~~~~~~~~~

#15 Tonttupäivä

(Miljöö: ranta-aitat Kauppatorilla)