Showing: 1 - 50 of 293 RESULTS
Isovanhemmuus Joulu

Juhlakauden lopulla

Loppiainen on vähän ikävä juttu, samalla tavalla kuin syksyllä on ikävää keräillä pihalta (ja kotoa sisältäkin) kaikkea kesään kuulunutta: pihakalusteita, kukkaruukkuja, hävittää kesäkukkien jämät etc. Loppiaisena on luovuttava (ainakin enimmistä) tontuista, enkeleistä, kynttilöistä, joululiinoista, – ja piparkakkutalosta!

Meillä jo perinteinen loppiaiskaronkka vietettiin tänään kun Juniori, Miniä ja muksut tulivat syömään. Ja ensin oli piparkakkutalon ”deletointi” tai paremminkin murskaaminen osaksi jälkkäriä. Rahkaa, vaniljaa ja vispikermaa aika tymäkäksi vaahdoksi ja siihen oli hyvä murustella oman maun mukaaan parhaita paloja purkutuomion saaneesta piparipytingistä. Vähän vielä puolijäistä mansikkarouhetta sekaan, niin loppiaisen jälkkäri, yhden sortin pappilan hätävara oli valmis.

 

Joulu alkaa olla kertakaikkisesti ohi.

Joulu Mökkielämää

Tapaninajelulla pohjoiseen

Tapaninajelulle lähdettiin vasta aamukymmeneltä: Emmiliinin kanssa vielä nähtiin, joten ei maltettu aiemmin matkaan suoriutua – ei, vaikka melkein kaikki oli jo eilen iltasella pakattu.

Ajokeli enimmäkseen hyvä, pari kertaa joku lumisadekuuro sattui kohdalle. Ei rekkoja, eikä muutenkaan paljon liikennettä. Melkein kolmen kuukauden poissaolon jälkeen oli taas niin hyvä tulla tänne.

Loppuvuosi mökkielämää. Ehkä saamme – perinteisesti – ystävät uudeksivuodeksi seuraksemme ja vuodenvaihteen jälkeen sitten Emmiliini ja luonnollisesti myös vanhempansa tulevat tänne. Tytär oli suunnilleen puolivuotias kun ensimmäistä kertaa oli näissä mökkimaisemissa, ja haluaa nyt tuoda oman tyttärensä tänne: Lapin kävijäksi totutetaan varhain. 🙂

On pikkupakkanen, hiljaista, valkoista, kuu melkein täysi. Vähän tehtiin jo lumitöitä, asettauduttiin, ”talviasetukset” kuntoon. Hiihtämään en illan syvänsinisessä pimeydessä enää lähtenyt, eikä rantasaunaakaan lämmitetty, – kynttilöitä ja tonttuja vielä laittelin esille.

 Ja kukas meidän uutukaisen nilin nurkalle olikaan kavunnut: tiesin, että Tomafoi viihtyisi sen suojassa.

Hautausmailla Joulu Ruoka ja viini

Hiljalleen joulutunnelma hiipuu

Hyvät blogiystävät!

Joulupäivän illassa ollaan, ja aatonaatosta asti on ollut joulua ja touhua.

Eilinen aatto oli tietysti ruokajuhla ja perheen juhla. Meillä oli yhteinen puurobrunssi puolenpäivän aikoihin, niin että suunnilleen eka kertaa elämässäni minulta jäi joulurauhan julistus katsomatta. Mutta jos puuropadan ympärillä on kolme lastenlasta, molemmat lapset puoliskoineen ja mies, niin kyllä siinä Suomen Turku ja Prinkkalan parveke unohtuvat.

Iltapäivä meni Emmiliinin kanssa ”jutellessa” ja joulupäivällistä kokkaillessa. A & E olivat menivät äidilleen, joten heitä ei illalla enää pöydässämme ollut, mutta – perinteiden mukaisesti 🙂 – saimme systerini miehensä kanssa meille. Meitä oli siis kahdeksan aikuista + Emmiliini, joka jaksoi muutamien päikkäreiden turvin ilahduttaa meitä hymyllään ja hyväntuulisuudellaan yli seitsemään asti.

Söimme aikas hyvin. Pientä haparointia oli laadussa, mutta eipä kukaan valittanut. Muisteltiin lapsuuden jouluruokien inhokkeja (kuinka ollakkaan lipeäkala oli aika monella meistä ”ei-se-ykkösherkku”) ja ehdottomia lemppareita (lanttulaatikko jakoi mielipiteitä!) oli monia.

Illan tarjoilut kruunasi sisareni (melkoinen kakkumaakari nykyisin) tuoma puolukka-valkosuklaakakku. Jossa oli yllätyskin: valkoisen palleron alta paljastui mökki ja pihakuusi!!!

Muista tarjoiluista myös resepteineen sitten huomenna.

Tänään olen jo vähän laitellut joulua pois, ja pakannut, jakanut ruokarääppiäisiä, siivoillut. Iltapäivän leppeässä lumisateessa, sinisessä hetkessä, rauhassa kävin (taas) hautausmaalla. Teki hyvää olla hetki itseksekseen, kävellä ja katsella. Siellä oli niin kaunista, hiljaista, lumista, tunnelmallista. Kiertelin kauan, vanhempien haudalla, ystävien haudoilla, Stooleporin puolella, muualle haudattujen ja Karjalaan jääneiden muistomerkillä…

Joulupäivän illassa vetäydyn nyt takkahuoneeseen. Lukemaan. Niin joulupäivän iltana on usein tapana tehdä.

 

Joulu Niitä näitä Reseptit Ruoka ja viini Viini

Kaikkea sitä – ja joulukortit hukassa!

Olihan aika hulppea räntäsade aamupäivällä. Ei minkäänlaista halua lähteä ulkoilemaan, joten viimeiset jouluostokset hakemaan kaupungista. Lähinnä spessuherkkuja ja yksi vaatepaketti. Ja pakettiautomaatille! Olihan siellä yksi paketti Ifolorilta, MUTTA …

Joulukorttimme ovat kadonneet

Kyllä se nyt tänä vuonna on niin, että me emme joulukortteja lähetä. Emme ainakaan jouluksi. 🙁  Minä joka olen ”aina” laittanut aika paljonkin aikaa joulukorttihommiin, ilolla niitä postitellut, en tänä vuonna niin tee. En vaikka, tänä vuonnakin otettiin muksujen kanssa kuvat korttia varten, tein kortit ja minä tilasin ne! Mutta kortteja ei ole! Minä joka olen myynyt satoja joulukortteja tänäkin vuonna! Minä en lähetä korttja.

Ifolorin kanssa olemme asiasta keskustelleet ja ne tonttukortit eivät tule – eivät ainakaan tällä viikolla. Joten te kaikki sellaiset blogiani lukevat, jotka olette ennen saaneet meiltä joulukortin, tiedoksenne, että emme ole lopettaneet korttien lähettämistä, olemme edelleen erittäin iloisia kaikista saamistamme korteista ja me vielä palaamme asiaan! Eikös se ole ihan jännä saada yksi kortti heti ensi vuoden alussa? Silloin Emmiliinikin saanee oman kuvakirjansa loppiaislahjaksi.

Myös posti Oulusta Saariselkä-kalentereita tilanneille on kulkenut todella hitaasti: puolenkymmentä tiedustelua olen saanut kalenteri-asiakkailta, jotka ovat olleet huolissaan tilauksen viipymisestä. Pahimmoillaan kalenteri on ollut 10 päivää kirje/pikkupaketti -matkalla.

Tähtipullaa

Pari isoa tähtipullaa ja vähän leetapullaa leivoin, pitäähän jouluna pullaa olla. Viemisiksi ja kotona. Tästä on tullut melkein ”pakkopulla”: on se vaan niin hyvää nyhtöpullaa. Onko siitä ollut koskaan puhe, on varmastikin, mutta muistutan: kokeile tähtipullaa tai tavallista korvapuustia punaviinin kanssa. Tähtipullan ohje on täällä. 

 

Leffa-treffit

Pehtoorihan ei kovin usein elokuviin lähde, eikä olla kyllä päivänäytöksissä käyty juuri muuten kuin omien tai lapsenlasten kans. Tälle päivälle olin päättnyt mennä kolmen näytökseen katsomaan Kaurismäen kehutun ja palkitun ”Kuolleet lehdet”, ja sain kuin sainkin treffikaverin. Elokuva oli ”tragi-koominen” kuten sitä on luonnehdittu. Tuntui että nauratti koko ajan, vaikka oikeastaan ei naurattanut ollenkaan. Elokuva EI ole hauska, mutta se hymyilyttää useasti. Se on ”kaurismäkeläinen”, ei turhia höpötyksiä, mutta paljon tarkkoja miljöitä, monta kertaa tuli olo, että kankaalla on still-kuva. Valokuva, jonka kuuluisi olla jossain näyttelyssä. Vanhat suomalaiset ja italialaiset iskelmät kuljettivat juonta, ja Jussi Vatanen osaa näytellä muutakin kuin komediaa… Alma Pöystiä ei ole turhaan kehuttu.

BTW Elokuvan nimi sattui tälle talvelle aika kuvaavasti. Ainakin täällä Oulun seudulla ”talvi yllätti puut”. Esimerkiksi meidän omppupuussa on lehdet ihan paikallaan, monissa puistoissa varsinkin rauduskoivuissa on ruskeat lehdet paikallaan, viime viikonlopun aikana naapurin pihan isoista lehmuksista lähti paljon lehtiä, mutta on niitä vielä puissakin. Kuolleita mutta paikallaan.

 

Ravintola Gaia – kävimme testaamassa 

Ravintola Gaia on vastikään avattu Ouluun Hallituskadun ja Koulukadun kulmaan (ent. Kure, muinainen Einon kenkä) avattu kreikkalainen ravintola. Sinne menimme leffan jälkeen syömään.

Se oli valoisa, sini-valkoinen, aika iso, ja siellä oli hyvää ruokaa. Minulle kasvisplatteri – iso lautasellinen monia hyviä kreikkalaisia pikkuruokia (tsatsikia, viininlehtikääryleitä, munakoisotahnaa, haloumia, …) salaatin kera ja Pehtoorille souvlaki.

Ruoka oli hyvin aidosti kreikkalaisen oloista. Pimeänä, sateisena joulukuun loppupuolen illansuussa, Kaurinmäen melankolisen pimeän elokuvan jälkeen tapahtui liki valaistuminen.

Nälkä lähti hyvällä ruoalla. Annokset olivat sopivan kokoisia ja hinnaltaan vähän yli 20 euroa, joten ei hinnoiltaankaan mikään fine-dining, muttei kyllä mikään kerniliina-baarikaan. Menemme varmasti toistekin.

Joulu Niitä näitä Reseptit

Pororuokaa ja muuta jouluista

Sellainen hengenpidätyksen ja helpottuneen hengittämisen päivä tänään, tänäänkin. Eikä koske nyt vain maailmanpolitiikkaa, joka kyllä taas melkeiin ahdistaa.

Enkä sitten saanut uhmattua pakkasta, jota ei nyt sitten niin kovasti (- 13 C) kuitenkaan ollut. Hissuksiin sain valmiiksi perjantaisen väitöspäivän kuvaediitit, – kansiollinen kuvia lahjaksi väittelijälle. NYT pitäisi ”pakolliset” kuvahommat olla ainakin jouluun asti hoideltuna. Mitä nyt tämän blogin kuvitukseen jotain jouluista yritän.

Jouluistakin tänään on ollut: Miniän joululahjapaita on päättelyä ja viimeistelypesua vaille valmis. Olipa savotta. Kerron joulun jälkeen. 🙂

Huomenna on ehkä leipomuspäivä, ja ehkä saisin postaukseen kootuksi linkkejä jouluruokiini ja leivonnaisiin aiemmilta vuosilta. Jollen huomenna niin sitten viikonloppuna. Jolloin kyllä lauhtuu ja hiihtäminenkin palautunee ohjelmaan.

Sitä ennen yksi pieni koejuttu jo viime viikonlopulta: tämä on selvästikin Lapas (Lappi-tapas), ei tapas. Ei fritattua kasvis- tai kalamössöä vaan LappItalia-henkeen poroa ja avokadoa. Löysin ohjeen Deliporon-sivulta. Sieltä en ole tilannut kuin kerran jotain, sillä me ostamme porolihat Inarin Menesjärveltä. Juuri tänään saimme tämän talven juhlaruoka-aineet sieltä, – joulun poronpaisti tietysti tärkein juttu.

Mutta tässäpä erinomaisen hyvä alkupala – vaikka joulupöytään. Mie en kauheasti viitsinyt meidän kahden hengen sunnuntaidinnerille koristella, mutta hyvälle maistuivat ilman piperrystäkin. Tässä lämminsavuporoa, kylmäsavuporo voi olla vielä parempi.

Avokado-savupororullat

4 annosta, 8 kpl ohutta savuporoviipaletta

Täyte:
1 kpl kypsä avokado
2 tl sitruunamehua
1/2 kpl punasipulia
2 tl sokeria
1 dl maitorahka (Ehrmann-rahka on sopivan raikas ja notkea tähän)

1. Halkaise avokado, poista siemen ja kuori.
2. Kuutioi hedelmäliha ja lisää sitruunamehu tummumisen estämiseksi.
3. Lisää hienonnettu sipuli ja mausteet. Lisää rahka.
4. Levitä seosta savuporoviipaleille. Kääri rulliksi.
5. Tarjoa alkupalana tai salaatin kera.

Resepti: Jussi Kumpulainen

Andalusia Joulu

Jouluseimikoristeet

Kuvahommia riittää.

Riittäähän niitä kun varta vasten niitä itselleni järjestelen. Nyt ei mitään työhommia, ei kuvauskeikkoja, ei mitään ”asiakaspalvelua”  vaan ihan vaan omaan käyttöön – niin ja matkakuvien viimeistelyä. Se on vihdoin jo loppusuoralla. Huomenna reissu kuvapaketoituna.

Vielä yhden pienen kuvakirjan tekaisin joululahjaksi. Ja eilisen studiokuvauksen jälkeen joulukortitkin jo Ifolorille painettavaksi.

Reissukuvista täytyy nostaa  vähän kuin joulukalenterikuvina  Sevillan katedraalin lähikaduilla olleista seimitarvikeputiikeista kuvia. Wienin joulutoreilla oli sellaisia myös, ja Roomassakin olen joulun tienoilla nähnyt myytävän hyllykaupalla pieniä vaippapöksyisiä Jeesus-vauvoja, mutta Sevillassa tämä touhu oli ihan omaa luokkaansa.

Minähän kiertelin puolentoista päivän aikana monta tuntia vanhan kaupungin kaduilla, rannoilla, puistoissa ja toreilla ja monta kertaa pysädyin katselemaan noita ja jo valitsin pieniä hahmoja kotiin tuotavaksi.

Ei minulla ole mitään aietta tehdä tänäkään vuonna seimiasetelmaa, mutta noissa kioskeissa ja myyntivaunuissa oli myös kaikkia pieniä eläinhahmoja, puita, aitoja, patsaita, rakennuksia, joille minulla olisi ollut käyttöä. Tonttuovelle sekä kotona että mökillä olisi voinut noita Beetlehemin tallin aineksia ja kedoilla olleita eläimiä laitella. Sellaisia olisi mukava laittaa bonsai-puun juurelle, mökin saunan ikkunalle ja ties mihin. Tosin arabiarkkitehtuuri ei ehkä suomalaisiin joulusomistuksiin ole ihan ominta, mutta oli siellä paljon sellaista, josta olisi ollut iloa.

Me ois Eepin kanssa kyllä saatu paljon pieniä satumaailmoja aikaiseksi. MUTTA minähän en sitten ostanut mitään, – itsekseni totesin monta kertaa, että ostan sitten kun palaudun hotellille, ihan siitä läheltä sitten. Ja höpsis. Niin jäi ostamatta. Nyt sitten harmittaa. Ei isosti kuitenkaan.

 

 

Joulu

Juhlapäivä – monin tavoin

Tänään juhlapäivä, jossa tuleva ja mennyt vahvasti läsnä.

Tänään oli meidän poppoon pieni joulujuhla, pikkujoulut, ja kyllä me siinä juhlimme myös Suomen itsenäisyyttä.

Juniori & R. sekä muksut tulivat aamupäivällä ja lähtivät illansuussa kun oli syöty juhlapäivällinen. Mukava rauhallinen, vaikkakin melko täyteläinen päivä.

Piparkakkutalon koristelu ja kokoaminen oli paljolti lasten ja papan homma. Melkein kaikki rakennusmateriaalit olin hoksannut hankkia, mutta vihreät kuulat puuttui!! ”Mistä me nyt saadaan pensaat tänne?”

Riisipuurolounaan jälkeen muilla pieni pelitauko, jonka aikana kokosin studion olohuoneeseen: oli aika joulukorttikuville. Vahva tunne, että ensi vuonna Apsu ei enää suostu. Nytkin halusi kuviin ilman tonttulakkia, mutta tietysti geelillä otsatukka kuntoon! 🙂 Eepistä olisi kyllä vaikka lastenvaatekatalogeihin malliksi. Kuinka lapsi osaakaan poseerata luonnollisesti. Olla rentona, ja luontevasti.

Puolustusvoiman paraati oli tänä itsenäisyspäivänä  Oulussa, mutta me tyydyimme porukalla vilkuilemaan telkkarista. Pehtoorilla on omakohtainenkin kokemus asiasta itsenäisyyspäivältä 46 vuotta sitten. Hyvin hämärästi muistan kun tykkimies-poikakaveri marssi Silloilla.

Tänään jossain välissä piparihommien aikana jouluradiossa soi Finlandia, jonka Apsu iloksemme tunnisti, tiesi säveltäjänkin. Senkin takia minulla taisi olla jotain roskia silmänurkissa…

Sitten ”Suuri Piparien koristelukilpailu”. Tämä oli kolmas kerta! Tyttöjen joukkue (Eepi & R.) ja Poikien joukkue (Apsu & isänsä) ovat vuorovuosina voittaneet kisan, mutta tänään – ilman pahempia kilpailupaineita – molemmat joukkueet keskittyivät vain omaan suoritukseensa, ja meillä Pehtoorin kanssa vaikea tehtävä valita voittajajoukkue. Tällä kertaa voitto meni luovuuden ja huumorin ansiosta pojille, tyttöjen esteettiset ja ystävyyteen nojaavat teokset olivat hyvänä kakkosena.

Päivällisellä juhlaruokaa, käristystä, Lapin puikulamuusia, sokeripuolukoita, Aura-murua ja suolakurkkuja. Jälkkärinä maistui toscakakku,  – ja pipareita. Ruokakin juhlaa, ja yhdessäolo vielä enemmän.

Isovanhemmuus Joulu

Pikkujouluilua

Kipakkana pakkaspäivänä olen ollut liikkeessä ja kaikenmoisessa touhussa koko päivän.

Sentään puolelta päivin hyvä tauko: pitkä lounaskahvittelu cappuccinon ja croissantin sekä hyvän keskikouluaikaisen ystävän kanssa. Tämä joulunalustreffaus on meillä jo perinne, – taisi tänään olla viides peräkkäinen vuosi kun tapasimme Roberts’ Coffeessa.

Tänään ensimmäinen päivä kun minulla Espanjan koronan jälkeen ääni ´oma normaali´, oma matala soundi koko päivän. Joten oli hyvä rupatella. Ja meillähän kyllä riitti puhumista, kuulumisten vaihtamista.

Muutoin päivä mennyt paljolti huomisia pikkujouluja valmistellessa. Kaikenmoista roudattavaa on ollut, ja valmisteluja on tullut tehtyä. Ja kaiken tohinan keskellä tonttuovikin on taas ilmestynyt paikalleen. Ehkä Eepi sittenkin näkee huomenna tonttuja, vaikka viime viikolla arvelinkin, ettei niitä ”todennäköisesti enää näe!”

Päivän menussa on riisipuuroa lounaaksi (varalla lämpimiä leipiä) ja päivälliseksi puikulamuusia ja paistikäristystä, torttuja, pipareita ja toscakakkua. Aikas hyvä pikkujoulumenu – soppii myös itsenäisyyspäivään oikein hyvin.

Joulu Ruoka ja viini

Adventtitunnelmissa

Ensimmäinen adventti, joulukuun kolmas.

Aika perinteisin menoin. Ei kuitenkaan niin perinteisin, että olisin Hoosiannaa mennyt kirkkoon kuuntelemaan. Sellaista teimme äidin kanssa silloin kun vielä asuin kotikotona, –  siis melkein puoli vuosisataa sitten. Mutta yhdenlainen adventtiaamun hartaus oli kun käveleskelin pakkasaamussa tyhjillä teillä, vielä aamuhämärän aikaan, ennen kuin kirkonmenot edes olivat alkaneet.

Joulutouhuissa päivä sujunut.

Sain valmiiksi Emmiliinille joululahjaksi ”Mökkikirjan”. Pupuja, oravia, poroja, lintuja, mökin pehmoeläimiä, serkut ja muuta mukavaa kuvina mökkimaisemissa. Ajatus oli tehdä sellainen 10-sivuinen simppeli kirjanen, ja tavoilleni uskollisesti sivumäärä kaksinkertaistui aiotusta. 😀

Leivoinkin vähäsen. Toscakakku kuuluu jouluun, – sen leipomisella oli hyvä aloittaa leipomisjutut. Toscakakun teen edelleen Antti Vahteran ohjeen mukaan (vanha postaus jossa resepti).

Enkä minä niin paljon mitään leivokkaan. Vakkarijuttuja vaan: saaristolaisleipää, joululimput, piparit. Ja piparkakkutalo tehdään muksujen kanssa ihan kaupan valmiista ”talopaketista”.

Isovanhemmuus Joulu

Heipat marraskuulle

Katse menneestä ja Andalusiasta tulevaan ja jouluun. Suunnan kääntämisessä menneestä tulevaan ratkaisevana apuna oli Eepi!

Aamun hiljalleen valjetessa olin puolikymmenen aikaan hakemassa viisvee pojantytärtä viettämään yhteistä humputtelupäivää. Ei me kyllä oikeastaan juuri humputeltu. Enin osa päivästä vietettiin meillä sisällä, pakkanen ei innostanut pulkkamäkeen, ja meillä oli yllin kyllin mukavaa tekemistä sisälläkin. Ensin katseltiin pitkä tovi kuvia, menneistä jouluista, etelän serkun kastajaisista, meidän reissusta, –  ja sitten pipareiden ja torttujen leipomiseen. Eeviksellä homma oli oikeastaan enemmän taiteellista luomista kuin mitään joululeivonnaisten tekemistä varastoon. Luovuus ennen kaikkea. Hyvää tekevää sellainenkin.

Lounaan jälkeen lähdettiin käymään kirjastossa, isänsä työpaikalla piipahdettiin, se kun on kirjaston kanssa samassa talossa, käytiin Rotuaarilla katselemassa jouluvaloja ja jouluikkunoita. On kyllä  kerrassaa ikävää, kun Oulussa ei oikein missään ole kunnon joulunäyteikkunaa. Ei sellaista kuin omassa lapsuudessa oli Sokoksella. Vitsi, se oli kyllä iso juttu joka vuosi, jopa teinivuosina.

Kun ei ole enää Stockkaakaan täällä, niin ei sitten jouluikkunaakaan… 🙁 Mutta Valkean leikkipaikalla oli mukavaa, kun ei ollut isoveli mukana hoputtamassa ja saatiin kaksistaan ”olla kauppasilla”. Ja kaikki mitä pikku kauppiaan valikoimasta ”ostin”, maksoi ”kuus kautta viis”. Ihan priimaa siis hinnoiltaankin. 😀

Kynttilät adventtiasetelmaan haettiin myös ja lapselle on iso ilo ja ihmetys (vieläkin) parkkihalli Kivisydämessä toimiminen: hissit, parkkimaksuautomaatin toimintojen hoitaminen, jännitys aukeaako se puomi sittenkään, …

Iltapäivän lopulla ehdittiin vielä laitella vähän enkeleitä ja tonttuja esille, penkoa joulukoristelaatikoita ja hämmästyä, kun tontut olivat ehtineet JO NYT tuoda kalenteripussiin jotain pientä! ”Mummi, uskomatonta! Miten ihmeessä ne on sillä aikaa kun me syötiin, voineet käydä tuomassa jotain.”

Ja tyttö puhui koko päivän. K-o-k-o  p-ä-i-v-ä-n. Kuinka meillä olikaan hieno päivä. Eepi oli jo jäämässä yöksikin,… mutta luvattiin keskenämme nähdä pian uudelleen.

 

  • Mummi, mulla heiluu hammas. 
    – Joko nyt, ei kai ne vielä sulta lähde?
    Heiluu se. Miten se lähtee irti? 
    – Muistatko, miten Apsu [isoveli, nyt 8 v.] niitä etuhampaita aina vähän heilutteli ja nitkutteli, niin sitten ne vaan irtoaa melkein itsekseen.
    – Miten ihmeessä minä voin sitten syödä perunapalleroita kun hampaat tippuu?
  • Mummi, mitä tarkoittaa ´pian´?
  • Aamulla Eepi halusi kirjoittaa koneella kaikkien tuttujen nimiä ja etsiä oikeita kirjaimia… Tämän tavallisuudesta poikkeavan kirjoittamiseen liittyvän oppimisinnon jälkeen ollessamme kirjastossa näytin Mauri Kunnaksen Herra Hakkaraisen Aakkoset-kirjaa (Numerot-kirja on ainakin kerran ollut lainassa ja Eepi tykkäsi siitä kovasti, kuten periaatteessa kaikista Kunnaksen kirjoista) ja kysyin lainataanko se ja mitä tyttö toteaa nyt? – Voi en minä kyllä jaksa noista aakkosista kiinnostua!
    Lainattiin sitten ötökkä-, eläin- ja prinsessakirjoja. Kuten ennenkin.
  • Mummi, luulen, että todennäköisesti en enää näe tonttuja. 

 

 

 

Joulu Niitä näitä

Talven keskellä

Talvimyrsky.

Jotenkin on ollut sellainen – selvästikin väärä – käsitys, että jos tuulee etelästä, niin tuuli EI ole kylmä. Tänään on tuullut ja myrskynnyt, etelästä – ja totta totisesti kylmästi. Michelin-ukoksi pukeutuneena ei palellut, ja tuli punaiset posket, mutta enpä voi väittää, että olisi ollut mikään riemullinen ulkoilukokemus.

Kuten ei myöskään joulun purkaminen kodista, pihalta ja Festasta. Muutamia valoja jätettiin vielä, mutta muutoin liinat, lautaset, nauhat, pallot, tontut, kristallikoristeet, – KAIKKI pois. Kun marraskuun alkupuolella aloin jo ripotella kaikkea pientä pitkin kotia, Pehtoori laitella valonauhoja etc pihalle niin onhan niitä kertynyt. Ja tässä sama juttu kuin pihakalusteiden kanssa: keväällä on ilo ja kesän tulon riemu mielessä kun pestään ja putsataan tuoleja, pöytiä, ruukkuja ja pieniä pihakoristeita, mutta syksyllä niiden kerääminen ja vajaan vieminen eivät tuo hyvää mieltä. Mutta aika aikaansa kutakin.

Muutoin olenkin vain nauttinut: istunut kudin sylissä huovan alla, kuunnellut yhden kirjan ja aloittanut toista, saanut toisen hihan uudesta neuleesta valmiiksi ja aloittanut toista. Keitellyt teetä, syönyt panettonea. Välillä vähän tehnyt suunnitelmia tämän vuoden ajankuluksi. Tuntuu, että minulla on ihan hurjan paljon aikaa. Viitseliäisyyttä ja ahkeruutta aina vain vähemmän. Olisiko kyse iästä? 😀

Isovanhemmuus Joulu Niitä näitä

Muksulauantai

Rantapellossa tapahtunutta.

Kello oli soimassa klo 7.15. Heräsin klo 7.13, ja saatoin ilokseni todeta, että ei kiirettä. Tunnin päästä olin hakemassa muksuja isältään, joka nykyisin kulkee pyörällä (tänäänkin! – aamulla – 20 C) töissä. Pikkuisen olivat pienet pahoillaan, kun aamubrunssi ei ollutkaan ihan takitelleen valmiina, kun tultiin keittiöömme. Malttoivat sentään odottaa kaakaon lämmittämisen, papan puuron valmistumisen, ja sitten. Kuinka tykkäävätkään istuksia aamupalan ääressä, nauttia kaikkea pientä, Lopultakin aika paljon, Ja höpötellä.

Ja sitten!? Aamupäivän pakkanen piti meidät pois pulkkamäestä, pois tarhan puistosta, mutta olihan Blippi, Ja pitkään puheena ollut Temppurata! Sehän porukalla koottiin. Eikä paljonkaan nahistelua! 😀 Seitsemänvuotiaan ja nelivuotiaan prioriteetit eivät ole ihan yhteneväiset, – sisarusskaba on ikiaikaista! Mutta sitten ”paikoillanne, valmiina, NYT!” Kerta toisensa jälkeen rasti rastilta uudelleen ja uudelleen.

Pieni tauko, lupa pelata puhelimella ja tabletilla ja sitten lounas. Lohi ja perunat uppoavat, vaikka ulkoilmaa ei olisikaan ollut nautittavana. Nälkä on ikiaikaista, varsinkin 7-vuotiailla pikkupojilla!

Vielä ehdittiin puuhailla kaikenmoista, mm. olkkari muuttui ravintolakaduksi, jossa mummin ja papan oli käytävä tilaamassa aamu- ja iltapaloja kilpailevista katukeittiöistä. Pieni eturistiriita syntyi käytettävästä valuutasta: onko marmorikuulat vai pienet joulukoristetilpehöörit relevantteja maksuvälineitä? 😀

Minusta hyvä merkki oli se, etteivät muksut (ei varsinkaan Eevis kuten tavallisesti) puolen tunnin välein kysellyt/kyselleet, ”milloin isi tulee…”  – Eikä tänään tullutkaan, koska oli pyörällä duunissa, joten yhden jälkeen ryhdyttiin tekemään lähtöä: lapset isälleen ja mummi ladulle. Viimeistään tässä vaiheessa jo kovasti suunniteltiin seuraavan kerran tekemisiä, ruokia, humputteluja, juttuja…

Ja sitten. Oli jo lauhtunut, melkein 10 astetta, joten oli aika ensimmäiselle hiihtolenkille Oulussa. Olihan se melkoinen latuhuollon ja kelien romahdus edeltäviin mökkitienoon hiihtolenkkeihin, mutta kymppi kuitenkin. Hyvä niin.

Nyt jonkinlainen tasausvaihe. Asemoituminen tähän vuoteen, Arkeenkin.

Joulu

Joulukorteista

Suutarin lapsilla ei oo kenkiä…

Eikä valokuvaaja, joka on (tehnyt ja) myynyt viimeiset kolmen vuoden aikana satoja, tai siis muutamia tuhansia joulukortteja, ole saanut omia joulukortteja kuvatuksi, tehdyksi ja postitetuksi. Tai sain minä ne vihdoin eilen postiin. Liian myöhään, todennäköisesti liian myöhään, jotta ne ehtisivät jouluksi. Oletteko tienneet sellaisesta ”buustaus”-lipukkeesta, jonka ostamalla ja lisäämällä kuoreen, posti kulkee nopeampaa? – Minä kuulin niistä eilen.

Olinhan jo alkuaan hyvin skeptinen, saanko lapsenlapset kuvauksiin ollenkaan, ja viimein sitten saatiin, tein kortin ja tilasin ifolorilta, josta tulivat tavallista hitaammin, sitten ei enää mistään meinannut löytyä joulupostimerkkejä, ja minähän halusin piparkakku-ukkomerkkejä en syreenin oksia tai suomalaista muotoilua merkkeihin. Että näin hyvissä ajoin ja rauhallisesti kohti joulua täällä.

Mutta kuinka mukava on ollut saada joulukortteja. Ja hienoja, mukavia, hauskoja, kauniita, paljon itsetehtyjä, – yksi niistä on aika erityinen.

Ystävä, joka on miehensä kanssa kai jo kymmenisen kertaa ollut mökillämme Hangasojan varressa, useimmiten vuodenvaihteessa, on hyvä piirtäjä. Työssäänkin pystyi ja käytti taitoaan – arkeologi kun on, mutta pitkään aikaan en ollut nähnyt hänen harrastuksenaan piirtämiään kuvia. Mutta sunnuntaina postilaatikkoomme oli tullut joulukortti! Jossa on meidän mökin rantasauna. Tunnelmallinen, pikkuruinen saunamme, jonka nurkan takaa kurkistaa tonttu!

Toiveissa on että tänä vuonna taas pääsemme yhdessä uutta vuotta vastaanottamaan mökkimaisemiin. Silloin vien tuon kortin kehystettynä mökin seinälle. Nyt se olkoon loppuvuoden blogini bannerikuvana.

Joulu Oulu Ruoka ja viini

Tierna-aika, hyvä aika muutoinkin

Onpas tälle lauantaille tullut ehdittyä, – ja kaikenlaista. Paljon hyvää.

Ehtiihän sitä, jos herää ennen viittä.

Niinpä olin jo varhain lenkillä, kiertelemässä kaupungilla, sen laitamilla, odotellen liikkeiden avautumista. Ruokakaupan lisäksi oli muutamia täsmätärppejä – lahjakortti, lisäkerä lankaa, postimerkkejä, käsityötorilla piipahdus ja monenlaisen osaamisen ihalilua, sittenkään en sieltä hankkinut/tarvinnut mitään.

Ruuhkaa ei ollut. Sopi minulle.

Tyär ja Vävy olivat hekin heränneet Järvenpäässä ajoissa, ja olivat jo varhain iltapäivällä Oulussa. Joulunalusviikoksi etätöihin Ouluun, mikä on tietysti mukava juttu.

Ja mitäs sitten syötiinkään? – Mascarpone-lohi-katkarapu-tuorelasagnea. Oli kyllä hyvää!! Soppa 365 -resepti oli jauhelihalle. Vaihdoin sen (eilisen) lohen jämiin ja pussilliseen katkoja, lihaliemikuutiot hummerifondiin ja mausteet kalalle passeliksi. Ja perfetto! Olipas kyllä hyvää!

Sen, että pöydästä ehdimme nousta, saimmekin kutsun (kun tyrkyttäydyimme 😀 ) Juniorin luo, lasilliset samppanjaa kävimme nauttimassa, loppuilta kotosalla takkahuoneessa höpötellen: aiheet maailmoja syleileviä, tulevaisuuteen luottavaisesti katsovia.

Kohta (klo nyt 20. 52) voi mennä unille…

Oulussa on nyt tierna-aika.

”Ja me toivotam…” Aamuvarhain Sanna Koiviston Tiernapojat (2014) taas lauloivat lauluaan Kirkkokadun ja Saaristonkadun risteyksessä, Tiernaristin paikalla. Niin hieno teos on tämä. Hyvä mieli siitä tulee.
Joulu

Joulupöytään

Siinäpä päivän aikaansaannos. Joululimput. Kreikkalaiset joululimput. Sellaisia olen meidän (ja ennen aika moneen muuhunkin) jouluun leiponut vuosikausia, vuosikymmeniä. Nyt vain meille, ja anopille. Nämä on ”kreikkalaisia joululimppuja”. Kreikkalaiset tuskin ovat siirappitönköistä limpuista koskaan kuulleetkaan, mutta kreikkalaisuus tuli näihin kun ensimmäistä kertaa näitä tein ja korvasin ohjeen (Hesarin ruokatorstaista ohje? – Oi, niitä aikoja! Eväät työpaikan taukohuoneessa ja Hesari!) kuminat aniksella. Jostain syystä anis (ouzo?) identifioitui Kreikkaan ja niinpä nämä tunnetaan meillä kreikkalaisina joululimppuina. Takimmaiset voitelin hunajamaidolla, etummaisia en ollenkaan – siitä johtuu väriero. Siirappia en pintaan laita – kaunishan siitä tulisi, mutta on tahmaista.

Tein limekakkusia ja graavasin lohta Harri Syrjäsen ohjeella. Sunnuntaina tiedetään, tuliko takuuhyvää…

Postitushommia, harvoin lähetän lahjoja – nyt kuitenkin. Pehtoorin kanssa Suuri Ruokakaupparoudaus – auton peräkontillinen ruokaa. Joulupöytä useampana päivänä katettuna monelle; ruokaakin on siis runsaasti.

Kaunis talvipäivä muutoinkin.

Nyt palaan takkatulen ääreen.

Isovanhemmuus Joulu Vanhemmuus

Agenttitontun mummin hyvä päivä

Aamupäivällä valmistui viimeinenkin omatekoinen joululahja. Tänä vuonna olenkin tehnyt monta lahjaa enemmän kuin ostanut! Aika hyvä juttu. 🙂

Mutta käsillä tekeminen on vaatinut myös veronsa, – mutta siltäkin osin tänään hyvä päivä: pääsin tänään hierojalle. Nyt olo kivuton ja ”tilava”.

Pieni happihyppely pakkassäässä oli valoisa ja jokapuolella on niin kaunista kun on kunnolla lunta. Ja tänään taivas oli huikea. Oli haloilmiö, kiharapilviä, sinitaivasta, haituvia, …

Iltapäivällä yhden ison kuvatoimituksen viimeistely ja saatekirje asiakkaalle: sekin asia nyt pulkassa!

Ja illalla sitten juhla! Mummin elämää.   Apsulla oli koulutaipaleensa ensimmäinen joulujuhla, jonne Juniori kysyi minua kaverikseen. Oi, että. Aatelkaapas, että selvisin kyynelehtimättä, ei niiskaustakaan. Jos oltaisiin päästy lähemmän näyttämöä en ehkä olisi … 🙂

Ekaluokkalaisten ohjelmanumero oli moniosainen ja se olikin melkoinen jännitysnäytelmä, jossa vorot ja porot olivat pahasti sekaisin, mutta Agenttitonttu oli tärkeässä roolissa pelastamassa koko joulun! Pitkät pätkät repliikkejä monisatapäisen yleisön edessä – roolisuoritus oli vakuuttava. En niinkään ihmetellyt sitä, että poika muisti ja osasi vuorosanansa niin hyvin, mutta se, että osasi niin luontevasti ja rohkeastikin osansa esittää oli iloinen ylläri. Tuosta vaan.

Toki oli muutenkin mukava olla alakoululaisten joulujuhlassa. Edellisestä kerrasta kun on jo hyvin yli 20 vuotta. Vähän oli epätodellinen olo istuksia katsomossa Juniorin vieressä katselemassa ja kuuntelemassa koulun bändiä siksikin, että alakoulussa se oli juuri meidän poika, joka lavalla soitti rumpuja. Se ura ei sitten kyllä jatkunut kyllä edes murkkuvuosiin asti, vaikka rumputunneilla jonkun aikaa kävikin. Niin kuin kävi kyllä monen muunkin harrastuksen parissa. Kitaransoitto taisi jäädä ainoaksi harrastukseksi, jotka jatkui vuosikausia.

Nyt Agenttitontun mummi lähtee pakkaamaan reppua huomista varten: aamusella on aika hakea Agenttitontun pikkusisko kirjasto- ja humputtelureissua varten.

Joulu Oulu

Sinisiä hetkiä ja ajatuksia

Lastenlasten kanssa vietetyn pikkujoulun jälkeen seuraava aamu ei ole ollenkaan sellainen kuin vuosikymmeniä sitten joskus (opiskelija)pikkujoulujen jälkeen…

Tänään on ollut varsin toimelias olo, oikein hyvä mieli, hymyilytti pitkin päivää. Semminkin kun kävin aamulenkillä viemässä lapsille eilen unohtamansa kalenteriyllätykset, – sielläkin hyvä hyrinä tuntui vallitsevan. Joulun taikaa.

Jatkoin matkaa kohti Rajahaudan rantaa, hiljaista, taustalla hyvä kirja kuuntelussa, pirteä pikkupakkaskeli, ei montakaan tekemätöntä asiaa mielessä … pyhäaamun rauha. Ei liene ihme, että hyvinkin pari tuntia kuleksin, kuvailin, kuuntelin.

Aamut on parhaita. Edelleen olen sitä mieltä, vaikka yhä useammin aamuisin jämähdän koneen ääreen lukemaan uutisia, vastailemaan posteihin, suunnittelemaan jotain, tekemään kuvia tms.

Tänään siis en, vaan laajat olivat ulkoilukierrokset. Hyvä niin.

Oulussa ei vielä ole perinteisen latuja, eikä meillä/minulla täällä suksiakaan. Ne kun jäivät kevättalvella mökin liiteriin, joten ladulle ei vielä kiire, vaikka toive olisikin.

Joulukorttikuvien ja muutoinkin joulujuttujen parissa päivän jälkiosa.

Joulubingon bongasin internetin ihmeellisestä maailmasta. Ja kyllä: Bingo! Moninkertaisesti.

Miten blogini lukioiden parissa? – Minulla siis jo nyt 16/20! Yltääkö joku samaan? 😀

 

Täyttä kahtakymppiä en tänä vuonna taida saadakaan, sillä joulustressiä tuskin saan aikaiseksi. Ja miksi pitäisi perustella, olenko (tai en) jouluihminen? Joulupuuro tulee viimeistään aattona ”suoritetuksi”. Ja ehkä juuri nyt lähden Netflixistä etsimään joululeffan. Samalla Juniorin joululahja etenisi kohti valmistumistaan. Siis minulla mahdollisuus 18/20. Miten muilla?

Kaikkinensa tämäkin aika, valo, ikä, ruoka, kaikki on hyvää…

Isovanhemmuus Joulu Niitä näitä

Pienten kanssa pikkujoulut

Joulutunnelmainen päivä.

Aamulla kiertelin kaupungilla katselemassa, kuvailemassakin, Oulun joulun maamerkkejä: Kauppahalli ja Toripolliisi, Torinrannan aitat, Seurahuoneen joulupukki poroineen, kaupungintalon joulukuusi, Tiernapojat, Intiön kappeli,  Ainolan Joulupolku, Tuiran joulukuusi, Rotuaarin jouluvalot….

Tolkuttoman kauan en kaupungissa voinut kuleksia, koska olin kutsunut vieraita viettämään meille pikkujouluja. Ja kaikenmoista oli toivottu ja olin lupaillut. Menussa poronkäristystä ja puikulamuusia, joulupullaa ja glögiä. Ohjelmassa piparinkoristelukilpailu, joulukalenterin luukkujen yllätykset, joulumusiikkia, tonttukuvat ja olivathan ne tontut käyneet joulusukkiinkin tuomassa jotain pientä.

Apsu ei juuri kameran eteen ole viimeisen parin vuoden aikana ole suostunut, mutta olin kuitenkin pyytänyt heitä tulemaan tonttulakit mukanaan, ostanut Eevikselle uuden mekonkin, jotta josko jossain välissä, vaikka piparikoristelun ohessa, voisin tonttukuvia ottaa. Olinkin iloisesti yllättänyt, kun poika lenkillä ollessani laittoi viestiä, että ”miks ei oo studiota kun otetaan kuvat, sitä valkoista taustaa…”  – No olihan se sitten! Pehtoori avitti ja saatiin studio pystytetyksi ennen kuin tulivat.

Ja mikä malli Eeviksestä onkaan kehkeytynyt! Poseerasi ihan omaehtoisesti niin hienosti, ja innolla ”Mummi, ota nyt kuva!”. Sai sitten esimerkillään Apsunkin innostumaan. Olipas kyllä mukavaa.

Piparikoristelussa oli hyvin tasaväkiset joukkueet: Juniori ja Apsu, Miniä ja Eevis. Lapset kyllä nauttivat, paljon hienoja tuotoksia.

Yhdet parhaista pikkujouluista ikinä!

Isovanhemmuus Joulu

Joulua kohti

Sain tänään niin koskettavan palautteen yhdeltä asiakkaalta (kalenterin ostajalta), että hänen kohtuullisten hankintojensa tuotot käytin Black Friday -haasteeseen… Joku ukrainalaislapsi saanee talvikamppeet. Mutta se ei ole nyt ihan se pointti… vaan …

Kaikkinensa ”maailman politiikan arkipäivää” (sellaista radio-ohjelmaa ei taida enää olla?) on aika karua näinä päivinä. Varjelen itseäni välillä, enkä lue, en seuraa, ja taas välillä ahdistaa aika paljonkin. Ei niinkään omasta puolesta, vaan kun on elämässä pari noita muksuja. Siis muksunmuksua. Heille me tämän maailman jätämme – millaisen maailman? Kun mennään 60-luvun alkuun, jolloin olin Apsun ja Eeviksen iässä… Millaiset olivat tulevaisuuden näkymät silloin ja millaiset nyt? – Kipeää tekee kun mietin …

Muksut olivat täällä tänäänkin tovin: reilun tunnin aikana ehdittiin piparkakkutalo (valmispaketista seinät) saada jonkinlaiseen kuosiin. Eikä koristekarkeista paljoakaan uponnut pieniin suihin. 🙂  Apsu tosin jo Haukiputaalta tullessa vakaalla 7-vuotiaan antaumuksella ilmoitti, ettei moinen touhuaminen kiinnosta, mutta kunhan piparirakentelu ja -koristelu oli alkuun saatu, poika uppoutui hommaan ihan kympillä.

Ja talosta tuli hieno!! Ja päätettiin pitää taas piparin koristelukilpailu, päätettiin HETI ripustaa joulupussukkakalenteri (”vaikka mummi AINA hukkaa kaiken” – onneksi on Eevis, joka vaatehuoneen kätköistä  kalenteripussukat löysi. Ihan sieltä missä niiden piti ollakin!!! 🙂 ). Joulua on siis hiljalleen viritelty, Pehtoorihan on kujan muiden miesten tavoin jo aloittanut kilpavarustelun valojen kanssa, onneksi on joku roti touhuissaan. 🙂

Ja piparipuuhiin liittyen: onhan se eri mukavaa, kun on pari pientä mukana sitä, joulua, touhuamassa. Melkein yhtä hurahtaneita kuin mummi.

On aika elää pieniä satuja, nautitaan siitä!

 

Hautausmailla Joulu

Joulun lopulla

Kolmisin Pehtoorin ja tyttären kanssa istuimme aamukahdeksan jälkeen aamupuurolla ja -kahvilla, ja mietimme ääneen päivän kulkua, katselimme pakkasmittaria ( – 19 C). Mietin pientä lenkkiä, Pehtoori muistutti: sunhan piti mennä kuvaamaan Villa Hannalan uuden jouluvalot. Ja siltä istumalta lähdin pakkaamaan ylle lämmintä, kameran reppuun, uudet valokuvaajan pakkasrukkaset völökkiin ja eikun autolla kohti Hietasaarta. Tovin siellä kiertellin, Hannalankin kuvasin. Ja aika pian ihan seitinohut kylmän hohka hiipi kaikkien lämpökerrosten läpi. Jatkoin matkaa, kohti hautausmaata. Jotenkin sinne mieli taas veti.

Siellä oli kaunista. Koskettavaa.

Se kaikki suru, se kaikki ikävä, se kaikki rakkaus. …

Nouseva aurinko, muualle haudattujen muistomerkin sadat kynttilät. Ikävä on.

Viivyin paleltumiseen asti… silti jatkoin vielä laajan kaaren kiertäen, iskällekin kävin heipat heittämässä. Ajatuksissani kuljin, kylmäkään ei tuntunut.

Jatkoin vielä Oulujokivarteen, Oulujoen kirkon olisin halunnut kuvata sinisenä hetkenä, mutta jo valkeni. Kaunista silti. Kirkonmenot olivat juuri alkaneet, – en sisälle kuitenkaan mennyt. Tänä jouluna ei edes jouluhartaudessa tullut käytyä. Tänä jouluna moni asia on ollut eri tavoin kuin ennen.

Tapaninpäivän kahvit äidin luona, ja sitten vielä kerran katoin perheelle joulupöydän. Tänään rääppiäisiä, paljon niitäkin. Lapsille mehua ja cokista (huom. lasit), merkki juhlasta sekin.

Ja Apsulle suurinta juhlaa on, kun kummitäti on Oulussa ja sen kans sai ”jälkkäriksi” pelata Mario Cartia. Nostalgista myös minulle. Mario Cartista alkoi meidän perheessä Nintendo-aikakausi. Kokeilin kerran, kaksi. Ei ollut mun juttu.

Pari tuntisen jälkeen täällä taas hiljeni. Tämä joulu on taputeltu. Toisin kuin usein ennen, emme huomenna lähdekään kohti Hangasojaa, emme kohti mökkieloa. Nyt on parempi, tarpeenkin, olla kotosalla ensi vuoden puolelle asti.

Joulu

Joulunaikaan

On jo joulupäivän ilta.

On jo hiljaista. Täyteläisiä päiviä ollut.

Parin erilaisen joulun jälkeen nyt rauha. Olkoonkin, että olenhan touhunnut, tänään ehdin ihan hyvin uloskin, mutta silti rauhassa, mielen levossa olen ollut. Ei mitään kalvavaa huolta ylisukupolvisesti suuntaan tai toiseen. Nyt –  juuri nyt, ainakin hetken – joulun rauha, yhdessäolo, kohtaamiset ovat olleet juuri sellaisia leppoisia kuin toivonkin.

Eilen aattoilta, melkein yön puolelle asti, aikuisten kesken. Hyvin ja hitaasti syötiin perinteisesti (kalaa ja äyriäisiä alkuun, poroa ja laatikot pääruoaksi, jälkkkäriksi systerin tuoma joulukakku), nautittiin muutama excellent viini, puhuttiin paljon. Ei leikitty, ei laulettu – kukaan ei sellaista todellakaan kaivannut. Oli hyvä.

Tänään molempien lasten avecit, eivät enää kokelaita, vaan vävy ja miniä sekä kaksi, joista ainakin toinen uskoo joulupukkiin kympillä, toivat jouluun lisää iloa ja eloa Festan pitkän pöydän ympärille joulun tunnelmaan. Tänään paljon, liiankin, ruokaa. Osa italialaisella twistillä (mm. vitello tonnato ja porkkanarisotto – jotka alkavat olla meidän perinteisiä jouluruokia). Muutamiin kokkailuihin tulen palaamaan, – ehkä vinkiksi uudenvuoden vaihtumisen juhlistamiseksi.

 

Pinjamännynkäpy avautui tänään: jokohan siitä saisi siemenet salaattiin?

Taasko ajattelin ruokaa!

Joulu Joulukalenteri

Aatonaaton uusia ja vanhoja perinteitä

Verkkaisesti puuhasimme lähtöä päivän kierrokselle… Pakkailtiin viemisiä mummuille, kynttilöitä haudoille, pikkuisen parempaa ylle, – ja testituloksen odottelua. Tuli takaumia yli 30 vuoden taakse: silloin niin monta kertaa odotin testistä kahta viivaa, ei tullut. Tänään olin tyytyväinen kun testitulos oli negatiivinen. Toivottavasti antigeenitesteistä ei tule uusi perinne, vaikka aika moni näyttää sen näinä päivinä jouluhommiinsa liittäneen.

Puutarhan (kuva sieltä)  kautta ajelimme Jääliin, jossa kahviteltiin leppoisasti, verkkaisesti sielläkin oltiin. Eipä kiirettä.

Pehtoori ja Tyär lähtivät vielä käymään Hallissa hakemaan tilauksemme, samaan aikaan minä jo katoin huomiseksi pöydän. Harrastukseni, tiedättehän. 🙂 Siihen menee aikaa.

Sitten äidin luo. Sisarusten kanssa ollaan jaettu joulunajan päiviä, että joka päivä kävisi joku ja ettei olisi äidille liian väsyttävää Eikä hoivakodin puolelta kyllä juuri kannustetakaan vierailuihin.

Lenkin skippasin tänään, tein mahdollisimman paljon valmiiksi huomista varten, – toiveena, että huomenna aamupäivällä saisin lähdettyä ulkoilemaan…

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

 * * * 23 * * * 

Joulu Joulukalenteri

Hiljalleen hämärässä

Ylihuomenna on jouluaatto.

Siihen hieman yllättäen mieleeni humplahtaneeseen tietoon havahduin tänään aamuviideltä. Mutta ei, ei minulla mitään isompaa kiirettä tai tekemistä, ehkä se vaan tämä lapsen mieli, joka joulun alla herättelee varhain.

Aamun puuhailtuani kaikkea pientä rohkenin ulos, huolimatta että edelleen oli pakkasta reilustikin. (- 17 C).

Läntisellä taivaalla jo laskeva kuu ja purppurainen taivaanranta. Kun on luntakin, toisin kuin viime vuonna tähän aikaan, näytti melkein siltä kuin olisi Lapissa. Paitsi ettei mitään tuntureita – tietenkään.

Tämä kuvattuna (Oulun) Elban kärjestä.

Vastoin ennakko-oletuksia en palellutkaan, joten kävin Tuiran puolella toivottelemassa nousevan auringon tervetulleeksi. Ja se nousikin komeasti, melkein uhmakkaasti – oikein pilarin kera. Åströmin tehtaiden vanha vesitorni, nyk. Tietomaan torni, vieressä.

Kaupan kautta kotiin. Jouluruukku ja tähtipulla kokkailtava. (linkkien takana muitakin joulutarjottavia…)  Molemmat jo perinteisiä meidän jouluviikon juttuja: jouluruukku on tyttären(kin) mieliruoka, joten siksikin sitä. Hän kun tuli avokkinsa kanssa Ouluun iltakuuden junalla. J. majoittuu ainakin näin joulun tienoon vanhempiensa luona, Tyär täällä kotikotonaan. Huomenna mennään porukalla Jäälin mummulaan, ja sinnepä perinteisesti tähtipullan vien.

Meille on joulupäivinä (aatto -joulupäivä – tapaninpäivä) tulossa ruokapöytään vähintään kuusi henkeä enintään kahdeksan henkeä kerrallaan, joten ruokaa oltava aika lailla. Kovin paljoa en etukäteen taaskaan tee, mutta kyllä jääkaapit alkavat olla aika täynnä raaka-aineita. Kyllä nautin, kun on aikaa ja mahdollisuus hiljalleen valmistella. Nyt voi jo vaivihkaa laskeutua jouluun… Joulupukki on jo tulossa. Tai itse asiassa näyttää olevan jo Oulussa, Torinrannassa; ravintola Hugon patiolta bongasin jo reilu viikko sitten.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

*  * * 22 * * * 

Joulukalenteri Niitä näitä Oulu

Pimeitä hetkiä, ja valoa

Auringon kiertoakselin kallistuskulman muutos tapahtuu vuonna 2021 joulukuun 21. päivänä kello 17.59.
Se on talvipäivänseisaus.

Meille tuli tänään aamulla meidän oma luottosiivoojamme, joten lähdimme Pehtoorin kanssa pois alta. 🙂 Juhlallista tällainen. Ensin tahoillemme hoitelemaan jouluasioita ja sitten vielä lounaalle thaimaalaiseen.

Mutta ihan ensin lähdin napakasta pakkasesta (- 16 C) huolimatta jokivarteen kuvailemaan. Tuiranrantaan parkkeerasin Beetleni, ja vankasti pukeutuneena lähdin jalustan ja kameran kanssa tepastelemaan.

Talven pimeinkin päivä sai auringonnousun. Huomenna jo kolme minuuttia pidempi päivä.

Tänään olisi ollut myös kahvittelupäivä äidin luona, mutta eihän se sitten onnistunutkaan. Ehdin tehdä jopa koronapikatestin varuilta, ja pakata kakkua ja pullaa mukaan, ennen kuin lähdin kierrokselleni. Olen nyt pari viime kertaa ennen hoivakotiin menoa tehnyt testin. Ihan vaan varuilta, vaikka mitään koronaoireita ei ole ollutkaan.

Näin siksi, että ei äiti, eivätkä muutkaan hoivakodin asukkaat ole vielä saaneet kolmatta rokotetta, enkä ole vielä minäkään. Meillä Pehtoorin kanssa tulee edellisestä rokotuksesta 5 kk täyteen vasta joulupyhinä, joten aika on saatu vasta ensi viikolle. Ei hoivakodissa kyllä vaadita mitään pikatestejä tai koronapasseja, maskit toki, mutta turvallisemmalla mielellä menen, kun olen testannut ja FFP2-maskeja käytän. Huomenna on toivottavasti parempi päivä ja äiti saa kahvinsa ja joulukakkua.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

 * * *  21 * * * 

Joulukalenteri Niitä näitä Oulu Reseptit Ruoka ja viini

Perulaista ja perunaa – Aji de gallina suomeksi

Aji de gallina

useimmissa resepteissä se tarjotaan  riisin kanssa tai jopa niin, että ruoka kypsennetään riisin kanssa. Minun versioni perunan kanssa on harvinaisempi, myös sellaisia  tarjoamistapoja näyttää olevan, että on sekä riisiä että perunaa. ks. kuvia täältä

Ruoan nimen käännös on (kai) chili(pippuri)kana. Minun mukaeltu versioni ei ole kovin chilinen, sillä käytin vain punaista chiliä, enkä tulisempaa keltaista. Näin koska halusin, että ruoka ei peittäisi viinien makuja alleen.

Englannin ja espanjankielisiä ohjeita löytyy netistä vaikka kuinka paljon, ja soveltelin niistä omani. Suomeksi (kone)käännetty versiokin löytyi – se on varsin mielenkiintoista luettavaa. Ohje alkaa näin:
”Valmista ainesosat: hieno silppuaminen sipuli; poistamalla reunat pannulla ja upotettiin maitotiiviste; valmistella keitettyä munaa (pitää kiehuvassa vedessä 8 minuuttia).”

Siispä silppua sipuli, poista leivästä reunat, revi palasiksi ja upota leipäpalat kondensoituun maitoon. Keitä kananmunat koviksi.

Ja sitten ”Kypsennä broilerin rintaa suolalla. Kun lista, murentua ja varata liemi.”   Tulkitsin sen tarkoittavan jotain tällaista kuin ”hiero broilerin rintaleikkeisiin suola, paista leikkeisiin ruskea pinta, ja sen jälkeen lisää pannulle vähän vettä ja kanafondia, ja kypsennä”.

Tässä selkokielinen versio (neljälle)

Perulainen keltainen kana ~ Ají de gallina

2 isoa broilerin rintafilettä (minulla oli merisuolalla maustettuja jyväbroilerin fileitä)
2 rkl rypsiöljyä, nokare voita
1 fondikuppi
2 dl vettä

1 pieni maalaisleipä/ranskanleipä tms. (ei haittaa vaikka on jo kuivunut)
1 prk kondensoitua maitoa
2 keltasipulia
1 keltainen paprika
1 punainen chilipalko
½  – 1 tl currya
½ – 1 dl pecanpähkinöitä
(suolaa, jollei sitä jo ole broilerissa)
(pari ruokalusikallista limen mehua – antaa ryhtiä ruoalle 🙂 )

4 kananmunaa
8 perunaa
1 punainen paprika

Poista leivästä reunat, revi palasiksi ja upota leipäpalat kondensoituun maitoon.
Hiero broilerin rintaleikkeisiin/fileisiin suola ja muut haluamasi mausteet.
Paista broileriin pannulla ruskea pinta, ja sen jälkeen lisää pannulle vähän vettä ja kanafondia, ja kypsennä.
Paloittele broileri ja siirrä kattilaan.
Silppua sipuli, kuullota pannulla, – ei haittaa vaikka saa vähän väriäkin.
Pilko paprika ja punainen chili  ja lisää sipulin kanssa kattilaan.
Lisää kattilaan myös leipä-kondensoitumaitomassa sekä curry ja pecanpähkinät.
Käytä tehosekoitinta ja sekoita kaikki tasaiseksi massaksi. LIsää tarvittaessa vähän vettä tai kanalientä.

Keitä kananmunat aika koviksi ja kuori ne valmiiksi.

Kuori ja keitä perunat. Laita samaan aikaan kanamassa miedolle lämmölle ja sekoittele välillä, lisää tarvittaessa nestettä.

Viipaloi punainen paprika.

Kokoa lautasille annokset ja laita loput gallina-massasta tarjoiluastiaan.

Makua ja tulisuutta voi varioida mielensä mukaan; tästä minun ”suomentamasta” Perun kansallisruoasta on nyt ainakin kymmenkunta ihmistä tykännyt. Ruoka on aika helppo ja nopea tehdä, se on merkillinen sekoitus makeaa ja mausteista, mietoa ja vähän chilistä. Olisiko uudenvuoden ruokapöydässänne tällaista? 🙂 Bolivialainen punaviini sopii hyvin kaveriksi. Tai tietysti perulainen, suklainen ja pippurinen Tabermero.

Lauantainakin meillä oli – taas – perunaruokaa. Alkuperäisohje on Viinilehdestä, jossa tämä juhlava perunaherkku on paritettu samppnajan kanssa. No meillä ei ollut samppanjaa, mutta hyviä nämä olivat. Nämä sopisivat kyllä vaikka joulupöytään tai uudenvuoden tarjoiluihin. Luulenpa, että tästä tulee meidän mökkiruokapöytäämme hyvä tarjottava.

Alkuperäisohjetta muutin sen verran, että vaihdoin pororouheen 150 g  (joka on minusta ihan liian suolaista, savuista tai muuten ei-niin-hyvää) kylmäsavuporolastuihin (100g).

Puikulaperunoita ja poromoussea

Ainekset:
12 puikulaperunaa (isoa)
öljyä
suolaa

Porotäyte:
1 prk (200 g) ranskankermaa
1 prk (200 g) tuorejuustoa
100 g savupolastuja silputtuna (tai 150 g pororouhetta)
1 ruukku ruohosipulia
mustapippuria

Valmistusohje:
1. Tee porotäyte hyvissä ajoin etukäteen jääkaappiin, jotta se ehtii maustua ja paksuuntua. Sekoita ranskankerma tuorejuustoon. Lisää joukkoon poro ja silputtu ruohosipuli, mausta mustapippurilla.
2. Pese puikulat hyvin karkealla harjalla. Puolita perunat pitkittäin. Levitä perunat leivinpaperoidulle uunipellille, sipaise leikkuupinnat öljyllä ja mausta perunat ripauksella sormisuolaa.
3. Kypsennä perunat 200-asteisessa uunissa juuri ja juuri kypsiksi, noin 30 minuuttia. Anna perunoiden jäähtyä haaleiksi.
4. Lusikoi tai pursota täyte perunoiden päälle.

Kalenterikuvassa on seimi, joka sattui aamuisella lenkillä kohdalle. Hietasaareen on kesällä valmistunut Oulun kristillisen koulun iso hirsikoulu, jonka portin pieleen on tehty tällainen iso seimi. Seimeen pääsevät pikkulapset käymään kin. Luulenpa että eräskin joulukorttikuva on otettu tuossa.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

* * * 20 * * * 

Joulukalenteri

Jouluvalmisteluja

On tunnustettava, ettei ole – taaskaan – tullut pyhitetyksi pyhäpäivää. Aamuvarhaisesta lähtien olen touhunnut ja kulkenut, tehnyt ja nauttinut tekemisestä. Kaukana mikään joulustressi.

Aamupäivällä teimme Pehtoorin kanssa porkkana- ja lanttulaatikot, vuosi vuodelta niitä on tehtävä vähemmän, mutta meni niissä kuitenkin tovi. Kuva EI ole meidän keittiössä, mutta voisi kyllä olla teinivuosieni kodista: Kenwood, Viri-kaakaopurkki, peltiset Aarikan purkit etc. Juuri tuollaiset – tosin meillä oli kyllä vihreät kaakelit, ei keltaiset. 🙂
Kuva on Pohjois-Pohjanmaan museosta, jossa on nyt joulu”kattauksia”. Kävin eilisen lenkin varrella siellä. Suosittelen. Ja lapsille ja teineille on nyt myös hieno Lego-näyttely. Eikä ainakaan eilen ollut ruuhkaa eikä maskittomia vierailijoita, koronapassikin piti olla.

Tänään kunhan sain laatikot uuniin, lähdin lenkille, keskipäivän aikaan pieniä läikähdyksiä taivaalla, mutta lopultakin kovin harmaata, onneksi sentään lumista.

Kotiin palattuani oli vihdoin aika paketoida hankkimani lahjat. Niitäkin ehkä vähemmän kuin koskaan ennen. Mutta paketointi, fiilistely, vie aikaa … kuuntelin samalla liki siirappista joulu-feelgood-kirjaa (Joanna Bolouri, Paras aika vuodesta). Juuri sellainen romanttinen komedia -elokuva-ainesta oleva kirja tuntui tänään oikein hyvältä. Oikein hyvältä.

Suora lainaus Museon joulukalenterista…

Viettäessään vuoden kääntymisen juhlaa muinaiset suomalaiset vaihtoivat keskenään uhrilahjoja ja hyvän vuodentulon toivotuksia. Tapa on siirtynyt sellaisenaan jouluun. Kristinuskon mukaan joululahjaperinne on syntynyt Itämaan tietäjien vastasyntyneelle Jeesus-lapselle tuomien lahjojen myötä.

Perhepiirissä annetut joululahjat yleistyivät 1800-luvun alkupuolella ensin kartanoissa ja pappiloissa. Niistä tapa levisi talonpoikaiston keskuuteen. Herrasväen lahjat olivat aluksi itse valmistettuja esineitä, vaatteita tai herkullista syötävää. Talonpoikaisväestön keskuudessa oli tapana, että jouluksi saatiin uutta päälle pantavaa. Vaatteet kuuluivat osana palkkaukseen, mutta niiden antaminen joulun tienoissa antoi vaatteille lahjan arvon.

Vanhin tunnettu tieto joululahjoista Suomessa on Turusta vuodelta 1705, kun kauppias Gustaf Wittfoothin liikkeestä varastettiin joululahjoiksi tarkoitettuja tafti- ja silkkinauhoja.

Tässä hyvä esimerkki siitä, mistä historiantutkimus saa tietoja menneiden vuosisatojen ihmisten arjesta ja juhlasta. Vain varkauden kautta on saatu tieto ensimmäisistä Suomessa hankittavissa olevista (kaupallisista) joululahjoista. Ilman käräjille joutunutta juttua meillä ei olisi tietoa 300 vuoden takaisesta joululahjavalikoimasta.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Enkeleitä elämäänne. 

* * * 19 * * * 

 

 

Joulukalenteri

Vaihtelevalla menestyksellä tämä päivä

On kuutamo, ja päivällä paistoi aurinko! Pikkupakkanen eikä tuulta.

Osaisinpa luisteluhiihtoa, tai olisipa perinteisen ladut jo avattu, – ei ole. Oli siis käveltävä tänään. Ja tehtävä joogaharjoitus: harvoin niitä teen – joskus tekee hyvää, useimmiten olen ihan liian malttamaton keskittymään, tuntuu etten osaa hengittää. Tänään muutenkin epävire, eikä kroppa rauhoittunut, ei rentoutunut. Niinpä jo nyt päätin, että huomenna kävelen kunnolla, – ainakin puolitoista tuntia. Se tekee hyvää.

Hyvää tekevää oli kun vein Vuoksiin (hoivakoti jossa äiti on) pari valokuvataulua, jotka ovat yliopistolta lähtöni jälkeen olleet vaatehuoneessa piilossa. Ne olivat ihan hyvät Linnanmaalla työhuoneessani, mutta eivät kodin seinille oikein sovi. Kun VUoksissa on muutenkin valokuvatauluja Oulusta, kyselin, josko haluaisivat sinne yhteisiin tiloihin, ja johtaja ilahtui ja sanoi mieluusti ne ottavansa. Pääsivät uuteen kotiin.

Yliopistosta puheenollen: tänään on yliopiston hallitus tehnyt käsittämättömän päätöksen, että hanke, jolla yliopistokampus hajotetaan ja jonka toteutuessa osa tiedekunnista on tarkoitus siirtää kaupungin keskustaan (Raksilaan), saa edetä. Hankkeelle näytettiin vihreää valoa. En ymmärrä, kuten ei moni muukaan. Eihän asia minua enää juuri koske: minähän olen sieltä jo roudannut tauluni hoivakotiin. 🙂 Silti!

Tänään olen leiponut: pistaasikakun (Etiketti-lehden resepti) Epävireisyys tai ehkä sittenkin vain huolimattomuus ylsi siihenkin asti. Unohdinpa taikinasta leivinjauheen, minkä hoksasin vasta kun kakku oli ollut uunissa jo viitisen minuuttia. RIskeerasin, kiskoin vuoan ulos uunista, uudesta vispattavaksi ja takaisin vuokaan ja uuniin. No ainakin se kohosi. Ja läsähti. Ei todellakaan ole sen näköinen kuin tuossa reseptin yhteydessä. Saapa nähdä, mille sen kanssa huomenna ryhdyn: ainakaan toista en tee. Katsotaan miten soveltelen, jotta kehtaisin tarjota.

Muutoinkin huomista valmistellut. Pöydän kattaminen oli mukavaa, mieluisaa ja jälki sen mukaista. Huomenna on ”Viinejä maailman laidoilta” – josko niistä löytyisi joku jouluviini suositeltavaksi. Palaan asiaan …

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

* * * 16 * * * 

 

 

 

Historiaa Joulukalenteri Oulu

Menneen maailman juttuja

Minulla on ollut aikeissa  – toki monikin asia – mutta myös käydä kuvaamassa ”Tervaleijonan kuusi”, joka on Oulussa Tuiran siltojen kupeessa. Ent. PYP/SYP-talon puistossa on aina joulunaikaan komea kuusi, jonka valaisusta vastaa Lions Club Terva Oulu. Ja koska kerrostalon katolla on jäänteenä menneestä Merijalin Tervaleijonan mainos, kuusi on mulle ”Tervaleijonan kuusi”.

Merijalin (edesmenneen) karkkitehtaan perusti ouluianen apteekkari Y. W. Jalander vuonna 1915 (tehdas oli lähellä tuota kuusta). Tervaleijona-pastilli syntyi Jalanderin ja Leipzigin yliopiston yhteistyössä 1930-luvun alussa. Nimensä pastilli sai saman kuin oli Jalanderin kahdella apteekilla: Leijona-apteekit ja siksi Leijona-pastilli. Sopiva yhdistelmä tervan makua (esanssi) ja arabikumin sitkeyttä ovat pian sata vuotta maistuneet oululaisille ja muillekin Tervaleijonan ystäville. Pian satavuotiaan Tervaleijonan valmistaja on 1990-luvulta lähtien ollut Leaf, ja viimeiset vajaat kymmenen vuotta Cloetta. Sehän tekee nykyisin myös Sisu-pastillit, joten yhteispohjoismainen makeisteollisuus on ominut nämä suomalaiset klassikkolakritsipastillit.

Mutta siis. Tänään sitten lähdin hämärähyssyssä kameran kanssa liikkeelle, tarkoituksena kuvata Tervaleijonan kuusi kauniissa pakkasaamussa. Ja kunhan kohdalle pääsin, tuli rännän sekaista lunta ihan nauhana, märästi kasvoja piiskaavana. Kuvan otin, kun kerran sitä varten olin liikkeellä!

Jatkoin vielä Pikisaareen. Sade taukosi, ja Merimiehenmuseon ikkunoista ja ovesta sainkin kauniita kalenterikuvia.

Vaikka – sattuneesta syystä – museoon ei tänä jouluntienoona sisälle pääsekään,
voi museoon (= Matilan talo Pikisaaressa) luvan kanssa kurkkia ikkunoista sisään:
viehättävästi on jouluista menneen maailman tunnelmaa.

 

* * * 15 * * * 

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

 

Isovanhemmuus Joulu Joulukalenteri

Tonttuovella ruuhkaa!

Pikkujoulupäivä. Todellakin koko päivä pikkujoulujen merkeissä.

Perjantai-illansuussa kun Apsu ja Eevis olivat tuulikaapissa jo pukemassa, lähdössä isänsä kanssa kotiin, Apsu ilmoitti ”Me voitais viettää täällä huomenna pikkujoulut!” Hämmästyttyäni, hetken päästä totesin, että ei se oikein käy, kun mummilla ja papalla on muutakin tekemistä ja menoa, mutta ehkä sunnuntaina. Eilen vielä soiteltiin ja kyselin pojalta, että millaisethan pikkujoulut hän haluaisi viettää ja että minä en oikein tiedä, millaiset juhlat järjestäisin…” Ja siihen Apsu ilmoitti samalla kertaa sekä luottavaisesti että lakonisesti: ”Kyllä sinä, mummi, keksit jotain!” Tällaisen luottamuslauseen jälkeenhän se ei auttanut muuta kuin ryhtyä miettimään.

Pikkujouluissahan on usein ”leikkimielisiä kilpailuja”, glögiä, joululauluja, pieniä paketteja, ei välttämättä niin kovin hyvää ruokaa, mutta ruokaa kuitenkin… Pikkujouluvieraat lupasivat tuoda tullessa itse leivottuja torttuja ja kortit, joten niiltä osin meillä vähemmän tekemistä. Näillä spekseillä sitten ryhdyin tänään aamusta asti touhuilemaan.

Tein briossitaikinan, katkasalaatin pohjan, katoin pöydän, etsin tähtisadetikkuja, Spotifysta lasten joululaulut, glögimukit, kynttilöitä lisää, Pehtoori lupautui laittamaan pihalle roihut, ….

Puolenpäivän aikoihin lähdin lenkille kaupunkiin, ja hain lelukaupasta joulusukkiin pienet yllärit. Pikkuinen lasten Rubikin kuutio askarrutti, raivostutti, kiinnosti ja kiehtoi Apsua enemmän kuin voisi ajatella kuusivuotiasta kiinnostavan. Mutta kuinka minä siinä näinkään tyttäremme! Ihan samanlainen on Tyär aina ollut.

SItten paluu keittiöön ja kolmelta tuli pikkujouluväki.

Pikkujoulujen alussa oli piparinkoristelukilpailu, jossa luontevasti muodostui kaksi joukkuetta: Apsu ja Juniori = Ironmänit ja Eevis ja R. = Pipsat. Aiemman yhteisen piparinleivontasession jäljiltä oli kaapissa tummahkoja pipareita ja muutama tuubi Oetkerin sokerikuorrutetta ja erilaisia koristeaineksia, joten siinä oli tarpeelliset ”pelivälineet”. Me toimimme Pehtoorin kanssa tuomareina ja glögi- sekä juustonaksutarjoiluvastaavina. Eevis ilmoitti heti alkuun, ettei tykkää glögistä eikä naksuista, – ja kaikki meni! 🙂

 

Kilpailun, enkelikellon rakentamisen, joulusukkien tyhjentämisen jälkeen oli aika siirtyä ruokapöytään. Ei mitään loisteliasta, mutta nälkä lähti. Ja pöytä oli kauniisti katettu.

Kunhan oli syöty tavallisia pikkujouluja paremmin, oli vielä aikaa olla yhdessä, katsella tonttuovella touhuja, yhdessä sytytellä kynttilöitä, höpötellä, kutitella.

Hyvä päivä tänään.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Tonttuovella tapahtuu….

 

Isovanhemmuus Joulu Joulukalenteri Oulu

Pitkä päivä

Pitkän päivän illassa mietin tätä päivää, jossa on ollut elämistä, kokemista, tekemistä, olemista yllin kyllin, ihan kuin aamuviiden jälkeen olisinkin elänyt ainakin kaksi vuorokautta.

Tänään Tiernatorin avajaiset Rotuaarin aukiolla. Olinpa – luonnollisesti – siellä sekä Hallissa kuvailemassa tänään aamupäivällä. Eipä kovin ruuhkaista ollut. Nyt yksi tämän vuoden isohko kuvaustoimeksianto on paketissa. Oikeastaan helpotus senkin osalta.

Iltapäivän puolella sain hakea pari pientä meille, vieteltiin oikein mukava iltapäivä, alkuilta. Metkaa kuinka Apsu 6 v. ei voi sisarensa, eikä oikein edes mumminsa, nähden leikkiä tonttuoven äärellä, mutta viihtyipä yksikseen pitkän tovin sen parissa.

Eeviksen kanssa lueskeltiin ainakin tunteroinen.Tyttö istui sylissäni, mikä on hyvin rentouttavaa, puhua pulputti, kuunteli kun luin, katseltiin yhdessä kuvia, juteltiin niistä, – mahdottomasti hyvää mieltä tuli tuosta tuokiosta.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Joulukalenterissa kuva Tiernarististä: Saaristonkadun ja Kirkkokadun risteyksessä oli Oulun keskustan joulun keskus vuosikymmeniä.

Kuva on 70 vuoden takaa, vuodelta 1951. Muistan aika hyvin vieläkin, kuinka 1960-luvulla käytiin perheen kanssa kaupungissa katsomassa tiernaristiä, Kirkkokadun jouluvaloja, joulukadun avajaisia, väkeä on paikalla valtavasti, ruuhkaksi, tungokseen asti.

[Kuva: Journalistinen kuva-arkisto JOKA/Museovirasto]

Yllä ja alla sama risteys.

Kirkkokadun ilme, ja esim. oikealla oleva ”Hammarin kulma”, ovat nyt kovin erinäköisiä kuin vielä lapsuudessani.

 

Joulu Joulukalenteri Niitä näitä Reseptit Ruoka ja viini

Keväistä ruokaa ja jouluisia koristeita

Torstai on meillä aika usein pastapäivä. Niin tänään. Ainekset Harri Syrjäsen Instasta bongaamaani yhden potin pastaan hankin jo viime viikonlopuksi, mutta vasta tänään tuon tein. Lista on pitkä, mutta lopultakin – kuten nämä OnePot Pastat yleensäkin – ruoka oli varsin helppo ja nopea tehdä. Pak Choita (pinaattikiinankaali) en ole juuri käyttänyt, mutta ehkäpä tämä saa sijansa  meidän keittiössä. Ainakin tätä pastaa teen toistekin.

Orange Chix OnePot Pasta

300 g broilerin rintafilee tai paistileike
300 g pastaa
9 dl mietoa kanalientä
3 kpl pientä pak choita
1- 2 oksaa varsiselleriä
1 punainen chili
3 kpl valkosipulinkynsi
pieni pala inkivääriä
2 appelsiinia
1 sitruuna
nippu lehtipersiljaa
1 rkl maizena
1 rkl ruokosokeri
1 rkl seesaminsiemen
0,5 dl valkoviinietikkaa
0,5 dl oliiviöljyä
0,5 dl soijaa
suolaa, mustapippuria

Pilko pak choi ja ja varsiselleri pieneksi. Silppua valkosipuli ja leikkaa chili renkaiksi. Kuori ja raasta inkivääri. Raasta appelsiinista kuori. Suikaloi broileri. Silppua lehtipersilja. Halkaise sitruuna ja appelsiinit.

Sekoita kulhossa broilerin joukkoon maizena. Kaada kasariin oliiviöljyä ja lisää broilerit kuumalle pannulle. Lisää valkosipuli, varsiselleri, chili, valkoviinietikka ja soija.

Purista appelsiinien ja sitruunan mehut, lisää ne kasariin, samoin raastettu inkivääri ja appelsiininkuori sekä ruokosokeri. Sekoita ja lisää kanaliemi.

Kiehauta ja lisää pasta. Keittele kunnes pasta on lähes kypsää.

Lisää joukkoon pak choi ja sekoita.

Lisää lehtipersilja ja mausta suolalla ja mustapippurilla. Nosta annos lautaselle ja lisää päälle seesaminsiemeniä.

Syrjäsen Insta-tilillä on video ja kuvat tästä potista: https://www.instagram.com/p/CXBXJ2utmTW/ 

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Nyt vasta esittelen minun tämänvuotisen joulukalenterini.

Se on Villeroy & Boch´n Toys Delight -sarjaa. Saman sarjan kaitaliinan tilasin jo joskus syksyllä. Muutamia saman sarjan astioita ja koristeita olen saanut lahjaksi ja ostanut aiempina vuosinakin. Niissä on jotain nostalgista, eivät ole rihkamaa, päinvastoin: ovat sellaisia ”loppuelämän hankintoja”, joita tykkään muutenkin tehdä. Mutta kyllä joka vuosi jonkun uuden jutun jouluksi hankin: liinan, kranssin, lyhdyn, glögimukit, jotain kuitenkin.  Tänään vein postilaatikon meidän japaninmarjakuusen juurelle ja kuvailin siellä.

Katselin eilen Maikkarin Kauneimmmat joulukodit -ohjelmaa, ja kauniita koteja olikin!! Ja minä kun olen luullut olevani jotenkin jouluihminen; eilisiä koteja ja niiden sisustajia ja koristelijoita katsellessa totesin olevani ihan puulaakisarjalainen näissä jutuissa. Mutta oman elämäni jouluihminen olen. Ja vanhan kansan kalenterin mukaan juuri Annan päivä, 9. päivä, aloittaa jouluvalmistelut toden teolla. Minulla ei vielä tänään oikein alkanut, mutta josko huomenna.

Joulukalenteri

Pientä askaretta koko päivän

Tänään kaupungilla joululahjaostoksilla ja asioilla. Kävin mm. Käsityöläisten Joulutorilla Isollakadulla (ent. Anttila). Joulutorille (sisätilassa) pääsemiseksi oli näytettävä koronapassia; minulla ei mitään sitä vastaan, minulla oli ihan tulostettuna käden ulottuvilla, mutta aika moni joutui kääntymään mutisten ja tupisten pois. Enkä nyt tiedä, oliko ”passintarkastus” nyt aivan paragraafien mukaan järjestetty. Ovella mies skannasi minun paperilappusen, jossa ei ollut mitään muuta kuin QR-koodi, ja homma sillä selvä. Sehän olisi nyt voinut kenen hyvänsä lappunen eli passi. Henkkareita ei kyselty.

Mutta toriltapa löytyi kuin löytyikin vävylle oikein hyvä lahjakin. Ja toinen hyvä juttu oli, että tapasin tuttuja vuosien takaiselta patikkalomalta; yhdessä tykkäsimme ajatuksesta, että oltaisiin joskus yhtä aikaa Madeiran patikkareiteillä. Voi kunpa oltaisiinkin. Minä en osaa vielä aika monestakaan syystä edes ajatella varaavani matkaa mihinkään, vaikka kyllä jo tekis mieli.

Iltapäivällä oli tänäänkin studiokuvauspäivä. Ensimmäisten yliopistovuosieni kaverin tytär on tämän syksyn ylioppilaita ja minä sain olla hänen yo-kuviensa ottaja. Olipa mukava.  Mukava tavata heitä molempia, ja ottaa kuvat. Nyt niitä valkkailen ja kehittelen valmiiksi. Alkuun tämänvuotiset kuvaushommat alkaa olla aika lailla loppusuoralla.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Auringon painuessa Kuusisaaren ja Pikisaaren taakse se purppuroi vienosti pilviä, heippaa hyvästit pienellä halopilareilla, jonka kuvajainen näkyy vielä Alakanavan pinnalla. Kanava, Hartaanselkä ja Toppilansalmi eivät ole vielä jäässä, mutta meri on saanut jääpeitteen, – poikkeuksellisen aikaisin.

8

 

 

Isovanhemmuus Joulukalenteri Niitä näitä Valokuvaus

Jouluisia valmisteluja

Juniori ilmoitti jo viikolla, että voisivat Itsenäisyyspäivänä tuoda tullessaan samppanjan, jos tarjolla olisi jotain pientä, jotain ”hors d’œuvre” tai ”amuse-bouche” -tyylistä. Kutsui siis itsensä ja R:n meille syömään. Lupasin jotain tarjota. Tarjoutui oiva tilaisuus testata yksi resepti ja sillä syntyvän ruoan maku.

Toiveissa nimittäin on, että viinikerho tulee meille reilun viikon päästä ja minulla on pitkään ollut keräilyssä viinejä, joiden kotimaa ei ole tuiki tuttu tai kovinkaan tavallinen. Olen jo tehnyt aiheeseen liittyvän ”prujun” ja nimesin illan teemaksi: ”Viinejä maailman laidoilta”. Ei siis mikään jouluviinimaistelu, vaan kertakaikkisen sekalainen kokoelma – ehkä hieman arveluttaviakin – viinejä. Joten hakusessa on ollut jokin ruokaohje ”maailman laidalta”. Eilen siis sen testasin, ja kyllä me kaikki neljä siitä tykättiin. Oli ainakin ihan uudenlainen ruoka. Valitettavasti en vielä voi paljastaa sitä, jottei kukaan viinikerhosta tiedä, mitä lautasella on. Ruoan alkuperämaa voisi paljastaa myös jotain sokkona maisteltavien viinien kotimaasta. Mutta kunhan olemme kokoontuneet, kerron ja julkaisen reseptin. Ruoasta voi olla vähän vaikea saada herkullista kuvaa. Sen paras puoli ei ole esteettisyys tai herkullinen ulkonäkö. 😀

Leipaisin myös joulupullia: puolen litran taikinasta kaulin kaksi levyä, joista toiselle levitin Valion Vanilja Kreemiä ja toiselle Kaneli Kreemiä. Kierrepullat muotteihin ja uuniin. Hyviä tuli. Eihän nyt mikään kunnon korvapuusteja voita, mutta kyllä nämä vaihtelusta käy.

Ennen iltasta kävin jokivarressa ja kaupungilla kävelyllä Canonin kanssa. On niin kaunista. Laanilanrannan venesatamassa on valaistu joulukuusi, joka sinisessä hetkessä, punamultaisten veneaittojen edustalla teki maisemasta idyllisen. Sellainen pikkukaupungin tuntu. Oli kovin hiljaistakin.

Tämän päivän isoin juttu on ollut studion kokoaminen ja tonttukuvat. Ne oli aie ottaa jo paljon aiemmin, mutta jouduttiin perumaan terveydellisistä syistä. Tänään kaikki osapuolet olivat kunnossa, ja minä ehdin aamupäivällä vähän treenailla pitkään hautautuneita studiokuvaustaitojani ennen kuin kuvattavat saapuivat. Kyllä me ihan mukavia otoksia saatiin, vaikka Eeviksellä meinasi välillä loppua motivaatio. 😀

Joulukalenterikuva olkoon tämä!

Tonttukuvat ”behind the scenes”! 

 

 

Hautausmailla Joulukalenteri Oulu Reseptit Ruoka ja viini Viini

Pakkastouhuja ja -mietteitä

Kello löi jo viisi, … heräsinhän minä.

Jokin sukupolvien perinne selkäytimessä, että pyhänä ei kovin kovasti saisi touhuta, lepopäivää olisi yritettävä viettää, joten yritinpä sitten edes aamun ottaa levollisesti.

Aamupäivällä sain eilisen joulubrunssin kuvasaaliin peratuksi, kehitetyksi ja julkaisuunkin jo: KLIKS. Kuinkahan kauan vielä menee, että suostun pimeässä tilassa käyttämään salamaa? – Varmaan kauan.

Äidin luokse meninkin tänään poikkeuksellisen aikaisin, melkein heti lounaan jälkeen, ja olin poikkeuksellisen kauan. Kahvittelimme, tai siis äiti nautti kahvista ja baakkelsista, pitkät tovit jutustelimme kaikkea ei niin todellista ja sitten katseltiin albumillinen vanhoja kuvia. Opin taas omastakin menneisyydestä paljon uutta.

Vuoksista ajelin suoraan hautausmaalle. Pakkasta paljon (- 22 C), mutta sehän tekee miljöön kauniiksi. Toisaalta kuvailu on aika hyytävää, sillä on kuitenkin osan aikaa avokäsin värkkäiltävä. Olisiko tässä selitys sille, ettei viidestäkymmenestä kuvasta ole montakaan julkaisukelpoista. Isän haudalla kävin taas kertomassa kuulumisia, miettimässä kaikenmoista.

Ja hautausmaan toiselle laidallekin vein kynttilän, melkein vuosi on siitäkin. … Koko ulkoilurupeama/lenkki hautausmaalla.

Kaamos on tänään laskeutunut Saariselälle, menee 36 vrk, että aurinko nousee siellä seuraavan kerran. Tänään tuntui, että täällä Oulussakin on pakkaskaamos tullut.

Meni illansuuhun ennen kuin sain meille sapuskan tehdyksi. Pääruoka oli jotain niinkin ihmeellistä kuin hunajamelonisalaattia ja poro-aurajuustomakkaraa (tuotu mökin lähikaupasta), mutta eturuoka ansaitsee erillismaininnan. Vanha kunnon porkkana-juustokeitto tuunattuna ihan salonkikelpoiseksi gourmet-keitoksi. Se gourmet-osuus on tuossa pallerossa, johon idea muutaman viikon takaiselta Uleåborgin illalliselta.

Gourmet-pallero keittoon (kaksi palleroa)

½ prk creme fraichea
50 g savuporolastuja pienittynä (Kylmäseltä Kauppahallista saa hyvää poroa!!)
pippuria
lehtipersiljaa, timjamia (jota ei koskaan ole liikaa)
tilkka ruokakermaa

Tee aineksista tahna, muotoile kahdella lusikalla tai pieneen kippoon palleroksi, anna jähmettyä pakkasessa (tänään oli sopiva hetki pistää toviksi hangelle jähmettymään) ja laita kuumaan keittoon koristellen lehtipersiljalla.

Valkoviiniä nautimme keiton ohella: ”moottorikelkkavalkkari” Lynx oli oikein passeli tässä yhteydessä.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Itsenäisyyspäivän aattona. Joulukalenteri Oulun hautausmaan sankarihauta-alueelta. Vanha, ”pikku kappeli”, kello”tapuli”” ja luomujoulukuusi, kaupungin toiseksi kaunein.

Huom. vain yksi lyhty sankarihaudoilla. Huomenna varmaan satoja. …

Joulukalenteri Rotissöörit Ruoka ja viini

Brunssilla

Tänään pitkästä aikaa oikein hyvä päivä.

Aamupäivä kampaajalla: sain vaaleaa harmaata hiuksiini, sen myötä vähän valoa naamallekin. Samaan syssyyn kulmat kondikseen ja kohennusleikkaus hiuksiin. Olipa jo korkea aika.  Tekipä hyvää.

Ja puolelta päivin oli aika brunssille. Rotissöörien kolmas joulubrunssi-tapahtuma oli tänään. Viime vuonna se jätettiin väliin, mutta nyt – monista rajoituksista huolimatta – se oli mahdollisuus järjestää. Opetusravintola Hilikun opiskelijat keittiössä ja salin puolella olivat tehneet töitä ja saimme nautittavaksi varsin runsaan ja makoisan brunssin.

”Sallaatit ja muut hörhelöt” (3), ”Suolaiset sipustukset” (8) ja ”Makiat mussutettavat”  (4) eivät (onneksi!) olleet mitenkään jouluisia. Uusia makumuistoja kuitenkin, ja hyvässä seurassa rupatellen: kuinka ollakkaan meidän neljän hengen pöytäseurueessa ikääntyminen, yliopisto(urat), luottamustoimet rotissöörielämässä (ei, todellakaan en enää lähde mukaan!), myös juorut – myönnetään, ruoka, tuleva, ja taas ruoka olivat parituntisen leppoisan ja makoisan brunssin keskustelussa mukana.

Kirjolohi-wasabikakku oli sellainen, jota otin toisenkin pienen palan. Wasabia oli vain häivähdys, liivatetta (?) ei liikaa ja pohjana oli munakasta. Tuli hyvä kakku!

Hiliwurstit karitsasta ja hirvestä jallu-sinapin kera oli toinen, jota hieman varauksellisesti otin lautaselleni, mutta joka kiilasi kärkikolmikkoon. Olihan hyvää. Muna-kokotti ohssa oli kivan näköinen. Sepä sen paras ominaisuus sitten olikin. 🙂

Jälkkärilautasen kuvasin naapurilta, – noista lemon curd -tikkareista pidin ja en. Mutta glögipannacotta pisti miettimään, että voisipa vaikka kokeilla tehdä itsekin. Churrot jätin väliin, mutta pikku pannareiden kanssa tarjottu passionhillo oli hyvää, mielessä pidettävää.

Talkoohengessä kuvailin tapahtuman rotissöörisivuille (ehkä huomenna laitan linkin kunhan saan sivun tehtyä), ja kun kerran kuvaajana ”esiinnyin”, niin olihin hyvä mahdollisuus saada joulukortteja monen monta nippua myydyksi. Nyt alkaa siltä osin olla tämän vuoden kaupat tehtynä. On tuonut hyvää mieltä ja tunne, että kannatti tehdä, kun niistä on tykätty ja niitä on mennyt yhteensä jo muutama tuhat. 🙂

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Joulukalenterikuvan tekemiseen ja (edes jonkinlaiseen) onnistuneeseen tulokseen päästäkseni oli kyllä askarreltava ja paleltava pihalla pakkasessa. Siis meidän omenapuun kausivalot ovat nyt

Enkelparven tie

                   – –    Enkeleitä elämäänne toisen adventin alla.

Joulukalenteri Muistikuvia Oulu

Ruokajoulua kohti

Oulun 120 vuotta vanha Kauppahalli ja Toripolliisi

Tänään Kauppahallissa kuvauskeikalla. Tarkoitus oli olla siellä jo viime lauantaina, mutta sehän peruuntui. Tänään piti olla ylioppilaskuvauskeikalla, mutta sehän peruuntui. Siispä tänään Halliin.

Ja Vuoksiin äidin luo, siellä oli tarkoitus käydä eilen, mutta sehän peruuntui, joten menin tänään.

Mutta kunnon lenkillä en ole käynyt pariin viikkoon, pakkasta, tekosyitä, voipumusta, vihmovaa tuulta ja sateen kaltaista estettä, ja olo alkaa siksikin olla enemmän kuin outo. Onneksi sentään pieniä tepasteluja ulkoilmassa, tänäänkin.

Palatakseni Kauppahalli-asiaan. Lämpimästi suosittelen siellä käymistä, varsinkin näin joulun alla. Onhan siellä kaikkea hyvää, spesiaalia. Ja kahviloissa on kiva istahtaa, ei ole tunkua, mutta on kaakaota, lohileipiä, jos jonkinlaisia baakkelseja, lounastakin.

Minulla on pitkään, varmaan pari kuukautta, ollut sellainen ”edellä olon” tuntu. Tuntuu, että joulu on jo paljon lähempänä kuin kolmen viikon päässä. Asian olo näin päin on tietysti hyvä juttu, mutta ei välttämättä merkitse sitä, etteikö tulisi kiire. Kun maanantaille, itsenäisyyspäivälle, aiottu juttu peruuntui, huoh!, niin ehkä käytän itsenäisyyspäivästä ison osan leipomiseen.

Olen ostanut jo pari joululehteä, kolunnut omat kansioni läpi, mutta en ole löytänyt mitään uutta innostavaa joulukakun ohjetta. Toiveena olisi a) joku ”konservatiivinen” kakku, siis ei mitään isompia kikkailuja ja ”outoja” makuja (koska vien kakun anopille) ja b) joku ihan uudenlainen, rohkea vaikka suolaisen ja makean yhdistelmä tai suklaakakku, jossa jokin ”juju”.

Löytyisikö kenenkään reseptikätköistä, pinterest-kansioista, bookmarkkien takaa tai perittynä tarpeisiini ja jaettavaksi ohje? Kuva reseptistä, linkki tai kommenttilaatikkoon kirjoitettu ohje olisi tervetullut. Josko ohjeita tulee enemmän kuin kolme, järjestän viikon päästä arvonnan: voittajalle paketti joulupostikorttejani (3 x 4 kortti = 12 kpl = 10 €).

Nyt vetäydyn takkatulen ääreen.

Joulu Joulukalenteri Oulu

Vähän jo joulun tunnelmaa

Oli päästävä liikkeelle tänään, ja maltettava odottaa, että on sinisen hetken aika. Vähän ennen neljää oli.

Tuomiokirkko ja sen keltainen väri ovat niin kauniita talvi-illan samettisen sinistä taivasta vasten. Viime vuonna tähän aikaan oli vain mustaa, kiiltävää asfalttia, mutta nyt on tunnelmallista.  Liikennevalojen palaessa punaisena tuli lisää punaista kuvaan (sellainenkin versio on), mutta tuo punainen pikkuauto saa nyt olla se joulun punainen tässä kuvassa.

Niin toivon, että olisipa seurakunta valaissut myös pikkukirkon, lasten kirkon, joka on sakastin puolella, kirkon takana. Siitä(kin) saisi tällaisella säällä kauniita kalenteri- ja korttikuvia.

Jouluista siivoilua, pyykkejä, manklausta, kaikkea muuta kotoilua, parit joululahjat nettikaupoista, Spotifystä oma joulubiisilista (2021) koottuna, ja muuta arkaretta ja kotoilua. Vähän kuin sellainen ”kotoilu-pikkujoulu”. Kipolliset Blossan tämän vuotista glögiäkin nautimme äsken. Sepäs oli hyvää. Vähän sitruksista, inkiväärin häivähdys hyvä, ei tahmaisen makeaa, ei punaviinillistä, mikä näinä aikoina on mulle hyväksi.

Ja taas monessa asiassa muistutuksia, ettei itsestäänselvyyksiä ole. Ainakin huomisen sen taas muistan. Vähän niin kuin yhden lahjan olisin jo saanut.

Joulu Joulukalenteri

Joulukalenterin eka päivä

Tänään on kalenteri ollut monessa mietinnässä mukana. Eikä vain joulukalenteri, vaan olen sekä päiviä että viikkoja laskenut, kuvauksia ja tapaamisia kalenteriin merkinnyt ja poispyyhkinyt, menneitä ja tulevia aikoja miettinyt.

Ja tehnyt kalenterikuvia, tulevillekin päiville. Mm. tuon bannerikuvan, jonka taustalla on kuva Saariselän keskustasta. Vähän levoton tuli bannerista, joten ehkäpä se vaihtuu taas pian. 🙂

Kuten jokunen vuosi sitten Joulukalenteri-jutussani kirjoitinkin, ensimmäinen Suomessa myyty kalenteri syntyi vuonna 1947. Silloin en juttuuni löytänyt  mistään kuvaa ensimmäisestä suomalaisesta joulukalenterista, mutta tänään sellainen sitten sattui silmiini!

Pohjois-Pohjanmaan museon FB-sivulla avautui tänään joulukalenteri, ja sen ensimmäisessä luukussa oli tuo ylläoleva kuva. Ja kuvatekstissä lukee, että ”kuva-aiheena oli piparkakkutalo, jonka ikkunoita avattiin ja viimeiseen ikkunan takaa paljastui Beetlehemin seimi.” Museon kalenterin pitäjällä on myös tieto, että tämä ensimmäinen kalenteri ei ollut mikään myyntimenestys, koska kalenteri-idea ei ollut vielä tuttu juttu, mutta jo 1940-luvun lopulla partiotyttöjen kalenterista oli tullut ”varsin suosittu”.

Tuota museon joulukalenteria ajattelin ryhtyä seuraamaan, ehkä myös vastaisuudessa vohkin sieltä ideoita ja juttuja tänne blogiin. 🙂 Tästä kaikesta voinette päätellä, että kyllä minä sitten olen taas päättänyt tänäkin vuonna Tuulestatemmatun joulukalenterin koota. Kuten tänäänkin kuvat eivät aina ehkä ole omiani, mutta katsellaan nyt, mitä saan aikaiseksi.

Mukavaa ja tunnelmallista joulunodotusta kaikille! 

 

Alla kollaaseja muutamista aiempien vuosien kalentereistani.

Joulu

Jouluisia juttuja jo

Merkittävin aikaansaannokseni on tänään ollut joulukalenterin ripustaminen ja jo muutamien pussukoiden täyttäminenkin. Meille tulee iltapäivällä pari piparinleipojaa, joten ehkä otamme pienen varaslähdön kalenterin kanssa, koska joulukuussa ei sitten likikään kaikkina päivinä ole mahdollisuutta näitä availla.

Samalla mietiskelin saisinkohan tänäkin vuonna tänne blogiinkin taas jonkinlaisen joulukalenterin. VIime vuonna yritin oululaisia paikkoja ja taloja sekä niiden historiaa kirjoitella ja kuvailla joulukalenterin muotoon, mutta vähän torsoksihan se jäi. Ehkä yritän jotain teemaa tällekin vuodelle… Vai onkohan edes kiinnostusta. Noh, ensi viikkoon on vielä aikaa kehitellä. (BTW: Joulukalenterin historiasta pieni juttuni on täällä.)

Tein myös muutamia ulkokoristeita; tarkoitus oli saada aikaiseksi isän haudalle joku pieni  DIY-installaatio, mutta ei ainakaan tämä ole oikein hautalehtoon sopivaa tyyliä. Jos nyt on ylipäätään mitään tyyliä. Tämmöisiä on kuitenkin mukava värkkäillä.

Jouluista on myös ollut viime päivien ruoka. Tänään lämmitettiin leivinuuni, jonne laitoin moneksi tunniksi hautumaan vihannes-possu-pataa – taitaakin jäädä ainoaksi possuruoaksi pitkäksi aikaa; kinkkuakaan kun meidän ruokapöydässä ei näy. Ja tässä joku päivä sitten tein jouluista tomaattisoppaa.

Jouluisen siitä tekee piparkakkumauste, jolla se maustetaan. Toki siinä on paljon muitakin mausteita ja yrttejä. Helppo ja hyvä keitto, joka sekin on vielä parempaa seuraavana päivänä lämmityksen jälkeen. Ohje tähän joulunajan täyteläiseen, kauniin punaiseen keittoon on täällä: Jouluinen tomaattikeitto. Samassa postauksessa myös ”Lohitäytteisten tähtitorttujen” ohje. Niitä voisi viikonloppuna harkita menuuseen (taivutetaanko tuo noin: ”Menuuseen” vai menuun. Siis ruokalistalle!)

Joulu

Hiljalleen joulusta luopumista

Tapaninpäivä, lauantai. Juuri nyt tuntuu, että näitä pyhiä on nyt vietetty tarpeeksi. Tänään vielä joulun tuntua, saimme vävykokelaan rääppiäispöytään, johon kyllä jotain uuttakin twistiä värkkäilin, – sellainen mukava ”jatkotunnelma”.

Nautimme kandivalmistujaissamppanjan (toinen kerta tänä vuonna, ensin Tyär, nyt poikaystävänsä), juttelimme hiihdosta, Lapista, joulusta, ruoasta, viinistä, maailmanmenosta, tv-sarjoista – leppoisasti aika kului, joulu hiipuu hiljalleen … . Ja minusta oli hyvä merkki, että hetken tauko, hiljaisuus, ei ollut vaivaantunutta, kunhan vain tovin tauotimme.

Tänään jo ehdin kunnon lenkillekin. Kyllä se vaan on hyvä: ulkoilma ja kulkeminen, yksin olo, pakkanen, …

Nyt on aika vetäytyä takkahuoneeseen, olla, ehkä kuunnella kirjaa, ehkä kutoa, tai vain olla … Joulun lopulla. Ehkä ensi viikolla taas virkistyn blogin pitoonkin. 🙂 Nyt on ollut niin paljon kontakteja, tekemistä ja ruokapöydän äärellä ja ympärillä oloa. Epätavallisen vilkasta minun elämässäni. 🙂

 

Isovanhemmuus Joulu

Joulupäivä, ei niin perinteinen

Joulupäivä on meillä usein ollut pyjamapäivä, rauhoittumisen päivä. Oleilua ja hyvää ruokaa…

Tänä vuonna joulupäivä on ollut ilon päivä.

Aika hyvää ruokaakin, mutta ei juuri oleilua.

Pienet tulivat tänään paitsi syömään ja ”oleilemaan” myös katsomaan mitä tontut olivatkaan eilen tänne mummipapalle heitä varten jättäneet. Ja se ilo!

Afrikan tähti, Pipsa Possu (monena versiona), Hakkarainen, Mario (legot), My Little Pony, kirjat, pussilakanat, puserot, yöpuvut … Apsu jopa innostui leikkimään niin ettei edes jälkiruoka saanut palaamaan takaisin ruokapöytään. Ja tämä on kyllä ensimmäinen kerta ikinä, että poika jätti täytekakun, suklaat ja mehut väliin… Ja samaan aikaan pikkusisarensa piti – taas kerran – ihan omaa showtaan.

Karpalo-valkosuklaakakku oli hyvääää…

Ja nyt joulumummi lähtee nukkumaan pois univelkojaan – – enää ei joulujännitys huomenna herätä aamuvarhain. 😀

Isovanhemmuus Joulu Vanhemmuus

Joulu on nyt!

Onpa meillä ollut kilttejä lapsia. Tai siis aikuisia. Tänään jouluaatto aikuisten kesken. Levollista, leppoisaa, herkullistakin.

Perinteisin menoin, paitsi ei joulukirkkoa, milloinhan se on edellisen kerran jäänyt väliin? Siitä on kauan!

Muutama uusi makumuistokin syntyi. Tykkäsin rauhasta, levosta, olosta, siitä, että kaikki olivat tyytyväisiä, levollisia. Hyvä näin, näinkin.

Ja huomenna! Huomenna täällä on kaksi pientä joulun tuojaa… Siitä huolimatta, – ehkä en kuitenkaan joulutäpinöissäni herää aamuviideltä kuten tänään. Tai ehkä herään, – ihan sama. On joulu.

Joulutontut tulevat huomenna.
Heidän myötään toivottelen hyvällä tavalla muistorikasta joulua kaikille.

Joulu Muistikuvia Niitä näitä Oulu

Joulutervehdyksiä

Jouluinen tervehdykseni vanhasta Oulusta! 

Tai paremmin palasista kootusta Oulusta…

Näin tunnelmalliselta ei Kauppahallin tienoilla aamulla siellä käydessämme näyttänyt. Vesisateinen, pimeä päivä on nyt hiljalleen kuivahtamassa ja sade muuttumassa lumeksi. Jouluntunnelmaa on onneksi kotona.

Tänään on ollut myös joulutervehdyskäyntien aika. Poikkeusaikana, poikkeuksellisella kokoonpanolla kävimme vain kaksistaan äitiemme luona: Caritaksessa aamupäivällä ja Jäälissä iltapäivällä.

Nyt on huomisen pöytäliina silitetty, pöytä katettu ja koristeltu, lasit kiillotettu ja iso osa (hyvin perinteisistä) jouluherkuista jo tehty, vain viime hetken viimeistelyä vaille valmiiksi. Hiljalleen rauhoitun jouluun …

 

Joulu

Tonttuilua

Johan taas tonttumaailmassa elelen… vaikkei ole pieniä kavereina seikkailemassa satumaailmassa. Ulkona aamupäivän lenkillä ei ollut mitään intoa kantaa kameraa mukana, kovin vaikealta tuntui minkään jouluisen näkymän tallentaminen, joten hain joulutunnelmaa kotoa.

Kuvan keskellä oleva joulu-Beetle (mummin! – hihkui Eevis sen nähdessään), jossa on joulukuusi katolla ja kirkkaat valot, on uusi minun touttumaailmassani, ja viimeksi kun pienet olivat täällä, Apsu aika nopsasti omi sen leikkeihinsä. Kun sitten joulusukasta löytyi Aku Ankka ja Eeviksellä oli nalleni huollettavana, lapset painuivat peiton alle jouluauto mukanaan lukemaan ja leikkimään. Kuinka paljon sitä itsellä tulikaan pentuna taskulampun kanssa peiton alla luettua Aku Ankkoja ja Tiina-kirjoja! Joulu-Beetlestä on moneksi!

Surkeasta, aika lämpimästä, kelistä huolimatta on kyllä aika jouluista ollutkin. Taas pari kassillista tarpeita joulupöydän herkkujen loihtimiseksi ja viemisiksikin. Jalostin tarpeista mm. ison tähtipullan ja täytekakun, jonka toki viimeistelen vasta aattoaamuna.

Kattaushommia, menun kirjoittamista, koristeluitakin, ihan vain sellaista hienosäätöä oikeastaan.

Joulu Joulukalenteri Niitä näitä

Neljä yötä jouluun on …

Sataa, sataa ropisee —    Ja sisällä tuoksuu kaaliruoka. Syksykö se onkin?

On vielä pimeämpää kuin syksyllä, paljon pimeämpää kuin kaamosaikaan Lapissa. On märkää, harmaata, sumuista.

Mutta kaikesta huolimatta pitkä lenkki tänään (kiitetty olkoot Ice Bugit!) ja sitten iloakin yllin kyllin. Tulihan tytär illansuussa kotikotiin jouluksi. Näin hyvissä ajoin ennen joulua. Muistanpa ne muutaman vuoden takaiset ajat, jolloin työn puristuksessa oleva esikoinen tuli myöhäisellä aatonaaton koneella ja lähti tapanin iltana takaisin Helsinkiin.

Nyt ei ole kiirettä takaisin, ei kiirettä Uudenmaan korkeiden ilmaantuvuuslukujen  äärelle – semminkin kun sekä opintoja että töitä voi tehdä täällä tai ehkä Lapissakin. Tänään junassa oli ollut hiljaista, koko vaunuosastossa (joku yläkerta/työtila) oli ollut vain muutamia tyttären ja poikaystävänsä lisäksi. Siitäkin olen niin hyvillä mielin, että J. (poikaystävä) on hänkin lähtöisin Oulusta. Näin ollen ei ollut edes miettimistä, mihin menevät joulun vietttoon; molemmilla vanhemmat Oulussa, joten tulivat Ouluun!

Tänä vuonna tämä tuntuu erityisen hyvälle, sillä muutoinkin on vähän tavallista enemmän sumplimista ja miettimistä, missä lähimmät jouluaan viettävät, ketä kaikkia on joulupöydän ympärillä milloinkin, kuka ja ketkä minäkin päivänä … Ja kyllä meillä nuoret (toinen tullut Helsingistä, toinen asiakaspalvelussa (tungoksessa?) tuplavuoroissa koko ensi viikon) ovat päättäneet, että mummuja käyvät heippaamassa joskus joulun jälkeen. … Hyvä päätös.

Ulkoilun lisäksi minulla pientä sekalaista jouluvalmistelua. Monta viikkoa olen aikonut, haavelluit tekeväni, kaalipiirakkaa. Sellaista vanhanaikaista voitaikinakuoreen leivottua makeaa kaalipiirakkaa, joka oli vegekauteni yksi suurimmista herkuista. Tein huolella, silppusin ja haudutin täytteen, maustoin runsaasti meiramilla ja siirapilla säästämättä suolaa. Mutta niinhän siitä tuli sen näköinen, ettei kuvaa kehtaa julkaista. Mutta kyllä se maistui: Pehtoorille ja tyttärelle, ja minulle. Mietin, että pitäisiköhän huomenna sen oheen tehdä vielä sokerista puolukkasurvosta. oi, että! Niin hyvää. Niin muistoissa. Mutta ehkä ennen joulua voisi vähän keventää, loppuviikko ei mene kovin kevein eväin. Mikä on yksi joulun riemuista: hyvin syöminen yhdessä. Sitä kohti!

Neljäs adventti ruusujen kera.

Joulu Oulu Ravintolat Ruoka ja viini

Ravintolassa – kaikkea muuta kuin jouluruokaa

Lasaretin joulumänty lauantaiaamun tyyneydessä. Makedonianmännyssä on 333 lamppua, – vieressä kuusessa ei yhtään.

Lasaretin historiasta olenkin kirjoitellut jo aiemmin aika pitkät pätkät: KLIKS

Onneksi heräsin hyvin varhain, otin kahvimukin mukaan ja lähdin Canonin kanssa kaupungille. Eipä ollut juuri muita. Ja mikä tärkeintä, siellä ei ollut jakeluautoja kaikkien keskustan talojen edessä, vieressä tai muuten tiellä. Eikä niiden keltaisena vilkkuvia valoja, jotka värjäävät rakennusten seinät oudon värisiksi, luonnottomiksi. En ole suinkaan varma teenkö vuoden 2021 jouluksi kortteja Oulun vanhoista kauniista rakennuksista, mutta varmuuden vuoksi olen niitä nyt taas kuvaillut. Jos maalis- tai lokakuussa päätän, että kyllä jouluinen Oulu on oleva korttien aiheena, ei silloin auta lähteä iltaisin tai aamuisin tai mihinkään muuhunkaan aikaan etsimään sopivia kuvakulmia ja kohteita. Materiaali on kerättävä nyt,seuraavan viikon tai parin aikana. Noh, mukavasti lumisessa, pikkupakkasaamussa vierähti parituntinen kymmeneen asti, jolloin jo ”liikaa” valoa. Kotiin saunaan ja sitten äidin joulu- yms. muille asioille.

Kun me  ei olla pitkään aikaan, eikä taas tiedä, milloin pääsee, ulkona syöty, päätimme jo viikolla, että tänään mennään ravintolaan päivälliselle. Ja kun mennään, niin sitten valitaan hyvä, takuuvarmasti erinomainen paikka: olisiko se tänään Hugo, Uleåborg vai Istanbul? Paikallisia tukien…  – Taas kerran valinta kohdistui Istanbuliin. Siellä oli muitakin, mutta turvallisen väljää kuitenkin. (Hassua että tällainenkin asia tulee erikseen mainituksi… Toisaalta se on aika olennaista. Kuinkahan kauan vielä?)

Ruoka oli erinomaista – kuinkas muuten. Karitsan kyljyksiä olisi riittänyt ehkä vähempikin, mutta hyvin jaksoin kaikki. Palvelu vähintäänkin ruoan veroista. Miljöö aina yhtä tunnelmallinen.

 

Ei mitään jouluruokiin viittaavaakaan, eikä mitään itse tehtyä. Sellaisia lienee tiedossa seuraavat pari viikkoa, joten tämä oli hyvä juuri nyt.

Joulu Joulukalenteri Oulu

Joulussa parasta on odottaminen

Sataa lunta. Tasatahtia sen kanssa joulufiilis kasvaa. Semminkin kun meillä alkaa olla aika vähäiset jouluhommat jo valmiina. Tällaista se on näinä päivinä, tässä iässä. 🙂

Tänään on kimpassa siivottu, olipa oikeastaan ihan mukava, ja käyty roudaamassa auton peräkontillinen ruokaa kotiin, puutarhalla kukat kotiin, surutaloon, äideille – puutarhan joulupuodista löytyi mökille kaunis ”reliefi”.

Enää kalaa ja viime hetken tuoretavarat ensi viikolla. Nyt voidaan laskeutua joulun rauhaan, odottaa jälkikasvua käymään ja olemaan kotikotona. Voidaan hiljalleen puuhailla jotain pientä, ulkoilla ja koettaa saada ajatuksetkin lomalle. Nukkua ja nauttia. Katsella telkkaria tai siis suoratoistoa: vihdoin sain kytketyksi C Moren: mistähän aloittaisi.

Nyt on aikaa odottaa… Mitenkäs Nalle Puh sanoikaan: hetki ennen hunajapurkin avaamista on se paras. Ihanaa joulunalusviikonloppua kaikille!

Joulu

Pelimuistoja

Tonttuovi Pikisaaressa (= Merimiehenkotimuseon ovi)

Päivä tuntuu pitkältä. On ollut paljon erilaista tekemistä, huoliakin, mutta myös jouluista mukavaa tekemistä. Liikettä sisällä, liikkumista ulkona. Tänään on pakastanut, se tuntuu hyvälle, sataisi vielä huolella lunta.

Kunhan Pehtoori lääkärireissultaan kotiuitui, hän tuli kaveriksi joululaatikoiden tekoon, ja muihin keittiöhommiin. Siivoilimmekin jo vähän etukäteen. Ihan on oltu anopin viitoittamalla tiellä: siivotaan ennen kuin tulee siivooja.  🙂 Tällä kertaa meille ei meidän oma S. pääsee joulusiivousta tekemään, mikä on kyllä surullinen juttu. Niinpä ollaan sitten huomenna ihan vaan keskenään vastuussa kotimme siivoamisesta jouluksi. Ehkä me selviämme. 😉

Illansuussa kävelin Ideaparkkiin, luvattuani ensin itselleni ostaa uudet jouluiset tabletit keittiön pöydälle. En löytänyt, mutta löysin Lasten Yatsy -pelin. Sain oman ekan Yatzyn joskus 13-14-vuotiaana. Pelasin sitä yksikseni eräänkin illan. Myöhemmin sitä on pelattu mm. tyttären kanssa, usein reissuissa ja viimeksi mökillä. Entäs Brion Labyrintti! Meillä oli sisarusten kanssa siihen kaikki lisälaudatkin. Että jaksoin yrittää. Kuuntelin Monkeys´n musiikkia C-kasetista ja yritin selvitä metallikuulan kanssa labyrintista.

Nyt olen koettanut löytää vanhan kunnon Fortunan, – Apsu osaisi jo varmaan pelata sitä, mutta eipä ole kohdalle sattunut. Se oli kyllä yksi lapsuuden tykätty peli, ja varhaisteininä korona. Mutta sitä tuskin kukaan haluaa tänä vuonna jälkikasvulleen hankkia. Tai miksei? – Sitäkin on tullut pelattua satoja tunteja. Rippileirilläkin sitä pelattiin. Eikä pelin nimi ollut ollenkaan sellainen ”kirosana” kuin se tänä vuonna on ollut.

Mitäs muita pelejä onkaan? Mitä muistuu lapsuuden joululahjapeleistä mieleen?

Joulu

Joululahjavalvojaisia

Jotain hyvääkin koronassa: onpa tullut neulottua eräätkin ”koronasukat”. En ole ihan varma kuinka monet, mutta luulen, että yhteensä tusinan verran aikuisten kirjoneulesukkia, muutamat normisukat ja lasten adidas-sukat. Eräskin kirja ja Netflix-sarja ja leffa on tullut näiden ohessa kuunneltua ja katseltua, takkakulen ääressä istuttua ja maailman menoa ja omaa eloa mietittyä. Keväällä harmaiden tavissukkien ja omien pitkävartisten ”mökkisukkien” jälkeen tein neljät vai viidet ”marisukat”. Muut olen jo jakanut, mutta alla mallin vuoksi Pehtoorin sukat. Noita on nopea neuloa, eikä juuri vaadi laskemista.

Kaikki koronasukat olen neulonut Novitan Seitsemän Veljestä -langasta. Tulee paksuja, lämpimiä, töppössukkia. Marisukkien jälkeen rupesin itse säätelemään varsien kuvioita, vaikka pari sukkakirjaakin minulla on. Ja vastikään ostin yhden uuden, kirjan ”Hyvän mielen villasukat”.

Siinä on paitsi neuleohjeita myös sitä ideaakin, mitä minullakin näiden neulomisessa:  neulominen on terapeuttista, se on välittämistä, tyynnyttävää, – vähän niin kuin ruoanlaittokin. Eihän nuo kudelmani mitään erityisen hienoja ja huolellisia ole, mutta tekijälleen ja käyttäjilleen sopinevat tarkoitukseensa.

Samalla on tullut omatekoisia, edullisia joululahjapaketteja valmiiksi. Viimeiset joulupakettiin menevät ovat vielä kesken, ja niiden jälkeen loppuu sukkien kutominen vähäksi aikaa!

Olen jo ostanut seuraavaan projektiin langat; itse asiassa melkein kahteen. Tämä on yksi monista joululahjoista itselleni. 😀 Mutta toivottavasti pääsen aloittamaan jo tulevana viikonloppuna. Riddari – islantilainen kirjoneulevillapaita on haaveissa tehdä valmiiksi keväthangille. Uusi projekti ei ole enää ”koronaneule”, vaan uuden alun jumpperi. 🙂

Islantilaislankoja ja malleja on Somikissa, mutta mun piti tilata tuo pinkki ja lila Tanskasta kun en muualta löytänyt tähän hätään.