Showing: 1 - 10 of 85 RESULTS
Joulu Niitä näitä

Talven keskellä

Talvimyrsky.

Jotenkin on ollut sellainen – selvästikin väärä – käsitys, että jos tuulee etelästä, niin tuuli EI ole kylmä. Tänään on tuullut ja myrskynnyt, etelästä – ja totta totisesti kylmästi. Michelin-ukoksi pukeutuneena ei palellut, ja tuli punaiset posket, mutta enpä voi väittää, että olisi ollut mikään riemullinen ulkoilukokemus.

Kuten ei myöskään joulun purkaminen kodista, pihalta ja Festasta. Muutamia valoja jätettiin vielä, mutta muutoin liinat, lautaset, nauhat, pallot, tontut, kristallikoristeet, – KAIKKI pois. Kun marraskuun alkupuolella aloin jo ripotella kaikkea pientä pitkin kotia, Pehtoori laitella valonauhoja etc pihalle niin onhan niitä kertynyt. Ja tässä sama juttu kuin pihakalusteiden kanssa: keväällä on ilo ja kesän tulon riemu mielessä kun pestään ja putsataan tuoleja, pöytiä, ruukkuja ja pieniä pihakoristeita, mutta syksyllä niiden kerääminen ja vajaan vieminen eivät tuo hyvää mieltä. Mutta aika aikaansa kutakin.

Muutoin olenkin vain nauttinut: istunut kudin sylissä huovan alla, kuunnellut yhden kirjan ja aloittanut toista, saanut toisen hihan uudesta neuleesta valmiiksi ja aloittanut toista. Keitellyt teetä, syönyt panettonea. Välillä vähän tehnyt suunnitelmia tämän vuoden ajankuluksi. Tuntuu, että minulla on ihan hurjan paljon aikaa. Viitseliäisyyttä ja ahkeruutta aina vain vähemmän. Olisiko kyse iästä? 😀

Isovanhemmuus Joulu Niitä näitä

Muksulauantai

Rantapellossa tapahtunutta.

Kello oli soimassa klo 7.15. Heräsin klo 7.13, ja saatoin ilokseni todeta, että ei kiirettä. Tunnin päästä olin hakemassa muksuja isältään, joka nykyisin kulkee pyörällä (tänäänkin! – aamulla – 20 C) töissä. Pikkuisen olivat pienet pahoillaan, kun aamubrunssi ei ollutkaan ihan takitelleen valmiina, kun tultiin keittiöömme. Malttoivat sentään odottaa kaakaon lämmittämisen, papan puuron valmistumisen, ja sitten. Kuinka tykkäävätkään istuksia aamupalan ääressä, nauttia kaikkea pientä, Lopultakin aika paljon, Ja höpötellä.

Ja sitten!? Aamupäivän pakkanen piti meidät pois pulkkamäestä, pois tarhan puistosta, mutta olihan Blippi, Ja pitkään puheena ollut Temppurata! Sehän porukalla koottiin. Eikä paljonkaan nahistelua! 😀 Seitsemänvuotiaan ja nelivuotiaan prioriteetit eivät ole ihan yhteneväiset, – sisarusskaba on ikiaikaista! Mutta sitten ”paikoillanne, valmiina, NYT!” Kerta toisensa jälkeen rasti rastilta uudelleen ja uudelleen.

Pieni tauko, lupa pelata puhelimella ja tabletilla ja sitten lounas. Lohi ja perunat uppoavat, vaikka ulkoilmaa ei olisikaan ollut nautittavana. Nälkä on ikiaikaista, varsinkin 7-vuotiailla pikkupojilla!

Vielä ehdittiin puuhailla kaikenmoista, mm. olkkari muuttui ravintolakaduksi, jossa mummin ja papan oli käytävä tilaamassa aamu- ja iltapaloja kilpailevista katukeittiöistä. Pieni eturistiriita syntyi käytettävästä valuutasta: onko marmorikuulat vai pienet joulukoristetilpehöörit relevantteja maksuvälineitä? 😀

Minusta hyvä merkki oli se, etteivät muksut (ei varsinkaan Eevis kuten tavallisesti) puolen tunnin välein kysellyt/kyselleet, ”milloin isi tulee…”  – Eikä tänään tullutkaan, koska oli pyörällä duunissa, joten yhden jälkeen ryhdyttiin tekemään lähtöä: lapset isälleen ja mummi ladulle. Viimeistään tässä vaiheessa jo kovasti suunniteltiin seuraavan kerran tekemisiä, ruokia, humputteluja, juttuja…

Ja sitten. Oli jo lauhtunut, melkein 10 astetta, joten oli aika ensimmäiselle hiihtolenkille Oulussa. Olihan se melkoinen latuhuollon ja kelien romahdus edeltäviin mökkitienoon hiihtolenkkeihin, mutta kymppi kuitenkin. Hyvä niin.

Nyt jonkinlainen tasausvaihe. Asemoituminen tähän vuoteen, Arkeenkin.

Joulu

Joulukorteista

Suutarin lapsilla ei oo kenkiä…

Eikä valokuvaaja, joka on (tehnyt ja) myynyt viimeiset kolmen vuoden aikana satoja, tai siis muutamia tuhansia joulukortteja, ole saanut omia joulukortteja kuvatuksi, tehdyksi ja postitetuksi. Tai sain minä ne vihdoin eilen postiin. Liian myöhään, todennäköisesti liian myöhään, jotta ne ehtisivät jouluksi. Oletteko tienneet sellaisesta ”buustaus”-lipukkeesta, jonka ostamalla ja lisäämällä kuoreen, posti kulkee nopeampaa? – Minä kuulin niistä eilen.

Olinhan jo alkuaan hyvin skeptinen, saanko lapsenlapset kuvauksiin ollenkaan, ja viimein sitten saatiin, tein kortin ja tilasin ifolorilta, josta tulivat tavallista hitaammin, sitten ei enää mistään meinannut löytyä joulupostimerkkejä, ja minähän halusin piparkakku-ukkomerkkejä en syreenin oksia tai suomalaista muotoilua merkkeihin. Että näin hyvissä ajoin ja rauhallisesti kohti joulua täällä.

Mutta kuinka mukava on ollut saada joulukortteja. Ja hienoja, mukavia, hauskoja, kauniita, paljon itsetehtyjä, – yksi niistä on aika erityinen.

Ystävä, joka on miehensä kanssa kai jo kymmenisen kertaa ollut mökillämme Hangasojan varressa, useimmiten vuodenvaihteessa, on hyvä piirtäjä. Työssäänkin pystyi ja käytti taitoaan – arkeologi kun on, mutta pitkään aikaan en ollut nähnyt hänen harrastuksenaan piirtämiään kuvia. Mutta sunnuntaina postilaatikkoomme oli tullut joulukortti! Jossa on meidän mökin rantasauna. Tunnelmallinen, pikkuruinen saunamme, jonka nurkan takaa kurkistaa tonttu!

Toiveissa on että tänä vuonna taas pääsemme yhdessä uutta vuotta vastaanottamaan mökkimaisemiin. Silloin vien tuon kortin kehystettynä mökin seinälle. Nyt se olkoon loppuvuoden blogini bannerikuvana.

Joulu Oulu Ruoka ja viini

Tierna-aika, hyvä aika muutoinkin

Onpas tälle lauantaille tullut ehdittyä, – ja kaikenlaista. Paljon hyvää.

Ehtiihän sitä, jos herää ennen viittä.

Niinpä olin jo varhain lenkillä, kiertelemässä kaupungilla, sen laitamilla, odotellen liikkeiden avautumista. Ruokakaupan lisäksi oli muutamia täsmätärppejä – lahjakortti, lisäkerä lankaa, postimerkkejä, käsityötorilla piipahdus ja monenlaisen osaamisen ihalilua, sittenkään en sieltä hankkinut/tarvinnut mitään.

Ruuhkaa ei ollut. Sopi minulle.

Tyär ja Vävy olivat hekin heränneet Järvenpäässä ajoissa, ja olivat jo varhain iltapäivällä Oulussa. Joulunalusviikoksi etätöihin Ouluun, mikä on tietysti mukava juttu.

Ja mitäs sitten syötiinkään? – Mascarpone-lohi-katkarapu-tuorelasagnea. Oli kyllä hyvää!! Soppa 365 -resepti oli jauhelihalle. Vaihdoin sen (eilisen) lohen jämiin ja pussilliseen katkoja, lihaliemikuutiot hummerifondiin ja mausteet kalalle passeliksi. Ja perfetto! Olipas kyllä hyvää!

Sen, että pöydästä ehdimme nousta, saimmekin kutsun (kun tyrkyttäydyimme 😀 ) Juniorin luo, lasilliset samppanjaa kävimme nauttimassa, loppuilta kotosalla takkahuoneessa höpötellen: aiheet maailmoja syleileviä, tulevaisuuteen luottavaisesti katsovia.

Kohta (klo nyt 20. 52) voi mennä unille…

Oulussa on nyt tierna-aika.

”Ja me toivotam…” Aamuvarhain Sanna Koiviston Tiernapojat (2014) taas lauloivat lauluaan Kirkkokadun ja Saaristonkadun risteyksessä, Tiernaristin paikalla. Niin hieno teos on tämä. Hyvä mieli siitä tulee.
Joulu

Joulupöytään

Siinäpä päivän aikaansaannos. Joululimput. Kreikkalaiset joululimput. Sellaisia olen meidän (ja ennen aika moneen muuhunkin) jouluun leiponut vuosikausia, vuosikymmeniä. Nyt vain meille, ja anopille. Nämä on ”kreikkalaisia joululimppuja”. Kreikkalaiset tuskin ovat siirappitönköistä limpuista koskaan kuulleetkaan, mutta kreikkalaisuus tuli näihin kun ensimmäistä kertaa näitä tein ja korvasin ohjeen (Hesarin ruokatorstaista ohje? – Oi, niitä aikoja! Eväät työpaikan taukohuoneessa ja Hesari!) kuminat aniksella. Jostain syystä anis (ouzo?) identifioitui Kreikkaan ja niinpä nämä tunnetaan meillä kreikkalaisina joululimppuina. Takimmaiset voitelin hunajamaidolla, etummaisia en ollenkaan – siitä johtuu väriero. Siirappia en pintaan laita – kaunishan siitä tulisi, mutta on tahmaista.

Tein limekakkusia ja graavasin lohta Harri Syrjäsen ohjeella. Sunnuntaina tiedetään, tuliko takuuhyvää…

Postitushommia, harvoin lähetän lahjoja – nyt kuitenkin. Pehtoorin kanssa Suuri Ruokakaupparoudaus – auton peräkontillinen ruokaa. Joulupöytä useampana päivänä katettuna monelle; ruokaakin on siis runsaasti.

Kaunis talvipäivä muutoinkin.

Nyt palaan takkatulen ääreen.

Isovanhemmuus Joulu Vanhemmuus

Agenttitontun mummin hyvä päivä

Aamupäivällä valmistui viimeinenkin omatekoinen joululahja. Tänä vuonna olenkin tehnyt monta lahjaa enemmän kuin ostanut! Aika hyvä juttu. 🙂

Mutta käsillä tekeminen on vaatinut myös veronsa, – mutta siltäkin osin tänään hyvä päivä: pääsin tänään hierojalle. Nyt olo kivuton ja ”tilava”.

Pieni happihyppely pakkassäässä oli valoisa ja jokapuolella on niin kaunista kun on kunnolla lunta. Ja tänään taivas oli huikea. Oli haloilmiö, kiharapilviä, sinitaivasta, haituvia, …

Iltapäivällä yhden ison kuvatoimituksen viimeistely ja saatekirje asiakkaalle: sekin asia nyt pulkassa!

Ja illalla sitten juhla! Mummin elämää.   Apsulla oli koulutaipaleensa ensimmäinen joulujuhla, jonne Juniori kysyi minua kaverikseen. Oi, että. Aatelkaapas, että selvisin kyynelehtimättä, ei niiskaustakaan. Jos oltaisiin päästy lähemmän näyttämöä en ehkä olisi … 🙂

Ekaluokkalaisten ohjelmanumero oli moniosainen ja se olikin melkoinen jännitysnäytelmä, jossa vorot ja porot olivat pahasti sekaisin, mutta Agenttitonttu oli tärkeässä roolissa pelastamassa koko joulun! Pitkät pätkät repliikkejä monisatapäisen yleisön edessä – roolisuoritus oli vakuuttava. En niinkään ihmetellyt sitä, että poika muisti ja osasi vuorosanansa niin hyvin, mutta se, että osasi niin luontevasti ja rohkeastikin osansa esittää oli iloinen ylläri. Tuosta vaan.

Toki oli muutenkin mukava olla alakoululaisten joulujuhlassa. Edellisestä kerrasta kun on jo hyvin yli 20 vuotta. Vähän oli epätodellinen olo istuksia katsomossa Juniorin vieressä katselemassa ja kuuntelemassa koulun bändiä siksikin, että alakoulussa se oli juuri meidän poika, joka lavalla soitti rumpuja. Se ura ei sitten kyllä jatkunut kyllä edes murkkuvuosiin asti, vaikka rumputunneilla jonkun aikaa kävikin. Niin kuin kävi kyllä monen muunkin harrastuksen parissa. Kitaransoitto taisi jäädä ainoaksi harrastukseksi, jotka jatkui vuosikausia.

Nyt Agenttitontun mummi lähtee pakkaamaan reppua huomista varten: aamusella on aika hakea Agenttitontun pikkusisko kirjasto- ja humputtelureissua varten.

Joulu Oulu

Sinisiä hetkiä ja ajatuksia

Lastenlasten kanssa vietetyn pikkujoulun jälkeen seuraava aamu ei ole ollenkaan sellainen kuin vuosikymmeniä sitten joskus (opiskelija)pikkujoulujen jälkeen…

Tänään on ollut varsin toimelias olo, oikein hyvä mieli, hymyilytti pitkin päivää. Semminkin kun kävin aamulenkillä viemässä lapsille eilen unohtamansa kalenteriyllätykset, – sielläkin hyvä hyrinä tuntui vallitsevan. Joulun taikaa.

Jatkoin matkaa kohti Rajahaudan rantaa, hiljaista, taustalla hyvä kirja kuuntelussa, pirteä pikkupakkaskeli, ei montakaan tekemätöntä asiaa mielessä … pyhäaamun rauha. Ei liene ihme, että hyvinkin pari tuntia kuleksin, kuvailin, kuuntelin.

Aamut on parhaita. Edelleen olen sitä mieltä, vaikka yhä useammin aamuisin jämähdän koneen ääreen lukemaan uutisia, vastailemaan posteihin, suunnittelemaan jotain, tekemään kuvia tms.

Tänään siis en, vaan laajat olivat ulkoilukierrokset. Hyvä niin.

Oulussa ei vielä ole perinteisen latuja, eikä meillä/minulla täällä suksiakaan. Ne kun jäivät kevättalvella mökin liiteriin, joten ladulle ei vielä kiire, vaikka toive olisikin.

Joulukorttikuvien ja muutoinkin joulujuttujen parissa päivän jälkiosa.

Joulubingon bongasin internetin ihmeellisestä maailmasta. Ja kyllä: Bingo! Moninkertaisesti.

Miten blogini lukioiden parissa? – Minulla siis jo nyt 16/20! Yltääkö joku samaan? 😀

 

Täyttä kahtakymppiä en tänä vuonna taida saadakaan, sillä joulustressiä tuskin saan aikaiseksi. Ja miksi pitäisi perustella, olenko (tai en) jouluihminen? Joulupuuro tulee viimeistään aattona ”suoritetuksi”. Ja ehkä juuri nyt lähden Netflixistä etsimään joululeffan. Samalla Juniorin joululahja etenisi kohti valmistumistaan. Siis minulla mahdollisuus 18/20. Miten muilla?

Kaikkinensa tämäkin aika, valo, ikä, ruoka, kaikki on hyvää…

Isovanhemmuus Joulu Niitä näitä

Pienten kanssa pikkujoulut

Joulutunnelmainen päivä.

Aamulla kiertelin kaupungilla katselemassa, kuvailemassakin, Oulun joulun maamerkkejä: Kauppahalli ja Toripolliisi, Torinrannan aitat, Seurahuoneen joulupukki poroineen, kaupungintalon joulukuusi, Tiernapojat, Intiön kappeli,  Ainolan Joulupolku, Tuiran joulukuusi, Rotuaarin jouluvalot….

Tolkuttoman kauan en kaupungissa voinut kuleksia, koska olin kutsunut vieraita viettämään meille pikkujouluja. Ja kaikenmoista oli toivottu ja olin lupaillut. Menussa poronkäristystä ja puikulamuusia, joulupullaa ja glögiä. Ohjelmassa piparinkoristelukilpailu, joulukalenterin luukkujen yllätykset, joulumusiikkia, tonttukuvat ja olivathan ne tontut käyneet joulusukkiinkin tuomassa jotain pientä.

Apsu ei juuri kameran eteen ole viimeisen parin vuoden aikana ole suostunut, mutta olin kuitenkin pyytänyt heitä tulemaan tonttulakit mukanaan, ostanut Eevikselle uuden mekonkin, jotta josko jossain välissä, vaikka piparikoristelun ohessa, voisin tonttukuvia ottaa. Olinkin iloisesti yllättänyt, kun poika lenkillä ollessani laittoi viestiä, että ”miks ei oo studiota kun otetaan kuvat, sitä valkoista taustaa…”  – No olihan se sitten! Pehtoori avitti ja saatiin studio pystytetyksi ennen kuin tulivat.

Ja mikä malli Eeviksestä onkaan kehkeytynyt! Poseerasi ihan omaehtoisesti niin hienosti, ja innolla ”Mummi, ota nyt kuva!”. Sai sitten esimerkillään Apsunkin innostumaan. Olipas kyllä mukavaa.

Piparikoristelussa oli hyvin tasaväkiset joukkueet: Juniori ja Apsu, Miniä ja Eevis. Lapset kyllä nauttivat, paljon hienoja tuotoksia.

Yhdet parhaista pikkujouluista ikinä!

Isovanhemmuus Joulu

Joulua kohti

Sain tänään niin koskettavan palautteen yhdeltä asiakkaalta (kalenterin ostajalta), että hänen kohtuullisten hankintojensa tuotot käytin Black Friday -haasteeseen… Joku ukrainalaislapsi saanee talvikamppeet. Mutta se ei ole nyt ihan se pointti… vaan …

Kaikkinensa ”maailman politiikan arkipäivää” (sellaista radio-ohjelmaa ei taida enää olla?) on aika karua näinä päivinä. Varjelen itseäni välillä, enkä lue, en seuraa, ja taas välillä ahdistaa aika paljonkin. Ei niinkään omasta puolesta, vaan kun on elämässä pari noita muksuja. Siis muksunmuksua. Heille me tämän maailman jätämme – millaisen maailman? Kun mennään 60-luvun alkuun, jolloin olin Apsun ja Eeviksen iässä… Millaiset olivat tulevaisuuden näkymät silloin ja millaiset nyt? – Kipeää tekee kun mietin …

Muksut olivat täällä tänäänkin tovin: reilun tunnin aikana ehdittiin piparkakkutalo (valmispaketista seinät) saada jonkinlaiseen kuosiin. Eikä koristekarkeista paljoakaan uponnut pieniin suihin. 🙂  Apsu tosin jo Haukiputaalta tullessa vakaalla 7-vuotiaan antaumuksella ilmoitti, ettei moinen touhuaminen kiinnosta, mutta kunhan piparirakentelu ja -koristelu oli alkuun saatu, poika uppoutui hommaan ihan kympillä.

Ja talosta tuli hieno!! Ja päätettiin pitää taas piparin koristelukilpailu, päätettiin HETI ripustaa joulupussukkakalenteri (”vaikka mummi AINA hukkaa kaiken” – onneksi on Eevis, joka vaatehuoneen kätköistä  kalenteripussukat löysi. Ihan sieltä missä niiden piti ollakin!!! 🙂 ). Joulua on siis hiljalleen viritelty, Pehtoorihan on kujan muiden miesten tavoin jo aloittanut kilpavarustelun valojen kanssa, onneksi on joku roti touhuissaan. 🙂

Ja piparipuuhiin liittyen: onhan se eri mukavaa, kun on pari pientä mukana sitä, joulua, touhuamassa. Melkein yhtä hurahtaneita kuin mummi.

On aika elää pieniä satuja, nautitaan siitä!