Mallorca

Jo lähtiessä, matkaa suunnitellessa, oli päätetty, että yksi päivä käytetään tutustuen La Palmaan – Mallorcan ja koko Baleaarien saariryhmän pääkaupunkiin, jossa on 400 000 asukasta ja paljon nähtävää.

 Tämä päivä valikoitui city-päiväksi senkin takia, että oli luvannut pilvistä, sateen uhkakin oli olemassa… Taksilla hurautimme saaren laidalta toiselle. Junallakin olisi päässyt, mutta se oli paljon kalliimpi kuin taksi ja ”säästetyt” rahat käytimme Sightseeing-bussilippuihin.

Kun pääsimme Placa Espanjalle ostimme liput doubledeckeriin ja lähdimme sen katolla kiertämään Palman katuja ja katselemaan nähtävyyksiä. Näinhän on niin monessa kaupungissa tehty ennenkin… Hyvin toimi nytkin – yleissilmäys kaupungista saatiin helposti.

Jäimme pois La Seun goottilaisen katedraalin kohdalla.

Kuvia räpsiessä ja turistiostoksia tehden kuljeksimme: jääkaappimagneetitn ja kaksi pienen pientä, sinistä, lasia artesaaniputiikista ostin.

Lounaalle päätimme mennä – ei suinkaan tapaksille, vaan – Hard Rock -cafeeseen. Mietimme Pehtoorin kanssa, jotta olikohan meille kymmenes vai kahdestoista vai sittenkin jo kolmastoista HRC? –  Rooma (minulla jo neljä kertaa), New York (kahdesti), Helsinki, Madrid, Dubai, Barcelona, Lissabon, Lontoo, Pariisi, Milano, Malta, Praha, Peking, … No joka tapauksessa lounas, kuvat !! ja paidat paikallisesta HRC:sta saatiin.

Sitten kävellen kohti historiallista keskustaa. Miniän päivänä ”patikkareittien” kivet paljon helpompia käveltäväksi kuin meidän muiden reiteillä. 😉

 Mutta yhtäkaikki: me kaikki olimme sitä mieltä että paljon raskaampaa on kaupungissa tepastelu kuin vuorilla. Melu, ja pakokaasu, ostoksien ahdistus ja asfaltti eivät ole hyväksi. Toisaalta. Olipa mukava nähdä tämäkin kaupunki. Ja pitkästä aikaa käydä El Corte Inglesissa. Sehän on espanjalaisten Stocka.

Ja sattuipa kohdalle myös Chocolat Factoryn myymälä: joulukakun suklaa-minttu on nyt hankittu. 😉

Illansuussa istahdimme taksiin (45 euroa suuntaansa) ja palasimme meidän maalaiseen, r, aikkaiseen, rauhalliseen pikku kyläämme. J:) a erityisesti nuoripari totesi pariinkiin kertaan, että onneksi ei oltu varattu lomaa Palmaan vaan tänne ”sivuun”.

Ja huomenna patikkapäivä… 🙂

Tiistai oli Juniorin päivä. Tulihan siitä taas erilainen kuin edellisistä.

Aamulla taksilla naapurikylä Fornalutxiiin, joka on alhaalla laaksossa, vuorten keskellä. Tavattoman viehättävä kylä olikin. Pieni ja kivinen.  🙂

Sieltä kohtuullisen topakka reilun tunnin nousu, tasatahtia auringon kanssa, vuoren rinteeseen näköalapaikalle Mirador de des Barques. Virvokkeiden aika.

Ja paluumatkalle kohti Solleria. Oliivilehtoja ja kivisiä polkuja riitti. Maaseudun rauhaa, lampaiden kellojen kilkatusta, linnun laulua, maatalojen pihalla pensaita ja puita, yhdellä laaja mehi- ja kaktuskasvien hieno puutarha, jonka vierustaa pääsi kävelemään. Pengerrettyjä rinteitä ja kylätiepätkiä.

Ruskareissuhan tästäkin sitten tuli. 🙂

Mitä nämä? Näyttävät tammenterhoilta, mutta pensas jossa kasvavat ovat ihan erilaisia kuin tammet.

Patikka päättyi Sólleriin puolikahden kieppeissä. Neljä tuntia oli taas vaellettu ja oli lounaan aika. pastaa ja salaatteja. Sitten taas taksilla asfalttipätkä (5 km) takaisin Portaan.

Iltapäivän lopullla vuokrasimme tunniksi neljän hengen polkulaitteen ja lähdimme merille”. Pojat polki, me saimme Miniän kanssa istua takapenkillä ja kuvailla. Uitiinkin. Merivesi lahdenpoukamassa lämmintä ja suolaista. Kyllä oli mukava uida. Pitää joku päivä vuorilta palatessa mennäkin biitsille eikä altaalle. Jos sää enää suosii.. vähän viilenevää on kyllä luvannut.

Tämän postauksen ylimmäisessä kuvassa näkyvällä lahdella ajeltiin. Ja sitten päivän päätteeksi mentiin kuvan keskellä näkyvän majakan juurelle syömään. Ravintola Es Faro oli hieno valkoisten pöytäliinojen kalaravintola (teen kotona erillisen ruokapostauksen tämän viikon makumuistoista), josta huikeat näkymät pimenevään Välimeren iltaan.

Kuvan yläreunssa, melkein keskellä näkyy valopiste: siellä oli se Miradores, jossa aamulla otin ensimmäisen kuvan ja jossa oltiin tauolla. Merenlahti oli tullut kierretyksi.

Tramuntana-vuoristo on Unescon maailmanperintökohde. Ja tänään se oli meidän patikkapäivämme kohde.

Tänään oli ”minun päiväni”, eilen Pehtoorin.

Kartassa keskellä näkyy punainen neliö. Se on sen ympyrän varrella, jonka tänään kiersimme. Ja pikkuisen poikkesimme välillä. Kaikkiaan kilometrejä taisi tulla sellaiset viitisentoista. Liki viisi tuntia oltiin turneella.

Aamusumu kaunis kuin mikä.

Melkein kuin Toscanassa tai Umbriassa.

Oliivilehdoissa polttelivat oksia, ja katku oli välillä aika kova. Ja se aamusumukin vielä himmensi maisemaa.

Klikkaile ihmeessä kuvat isommiksi.

Yhä ylemmäs noustessa sumu ja savu hälvenivät. Hiki lisääntyi. Nousua. Lisää nousua.

Kivipengermiä matkan varrella enemmän kuin paljon.

Sitten saavuimme patikan lakipisteeseen: Son Bledaan ja Capella de Castelloon.

Kappeli oli vähän ”förbi”, mutta sen yläpuolella olevassa linnassa oli pieni kahvila, jossa nautimme appelsiinimehut; vastapuristetuista appelsiineista luonnollisesti. Täällä kun nyt appelsiinit, limet, greipit, sitruunat juuri kypsyvät.

Kappelin vieressä on hotelli (keskellä ei mitään) ja sen kyljessä tavattoman viehättävä kahvila-baari, jossa paljon kauniita yksityiskohtia.

Son Bledan terassilla istuessa ilahduimme kovin, kun me kaikki neljä kaivoimme repuista puhelimet, joissa oli kuvia ja viestejä FB:ssä, Instassa, spostissa ja kaikissa kuvia ja tietoja lumesta, rännästä, pimeästä… Mallorcan kiireetön lämpö tuntui entistäkin paljon paremmalta. Kaikki on suhteellista.

Puolenpäivän pienen seisahduksen jälkeen alkoi paluumatka. Kovin kivinen, sentään alamäkeä. Tai siis sehän se (= alamäki) sattuu polviin, mutta me kolme polviongelmaista selvisimme hyvin.

Oliivilehdoissa puiden rungot meitä hämmästyttivät, ja hiljaisuus. Paitsi että välillä linnut lauloivat, paljon lauloivat. Viehätti. Sekin.

Ja sitten yhtäkkiä ”tulimme puskista”.  Kuvan vasemmassa reunassa ylhäällä näkyy se Torre Picade, jossa eilen olimme. Tänään olimme lahdenpoukaman vastakkaisella puolellla, paljon vaativammalla reitillä.

Ylläolevan kuvan maisemasta tunteroinen ja sitten oltiin rannassa. Lounas. Sardiineja.

Sitten muutama tunti allaslötköilyä, lukemista, uimista. Pehtoori kävi hotellin salillakin. Aurinko ei enää ole polttava, onhan täälläkin jo syksy. Iltapäivällä voi toviksi nukahtaakin aurinkoon ilman että palaa. Tai noh, minähän nyt en pala, enkä oikein osaa nukahtaakaan. Mutta että muutkaan ei pala. 😉

Seitsemäksi syömään. La Pirate valikoitui maanantai-illan illalllispaikaksi; ja reissun paras ruoka. Otimme alkuun tapakset (we are worth it! 😉   Vain pientä tärinää lihaksissa,  😉 ) ja minulla tonnikalaa avokadon ja salsan kera. Olipas kyllä ihan erinomaisen hyvää…

Hyvä päivä tänään. Oikein hyvä maanantai.

Pitkien yöunien ja vähintäänkin kelvollisen aamiaisen jälkeen aika lähteä hakemaan nuoret hotelliltaan, ja lähteä ensimmäiselle patikalle Mallorcalla. Eilen katselimme oppaista, Pehtoori tutki karttaa ja päätöksenä oli lähteä noin kymmenen kilometrin reitille, kohteena Torre Picada (160 mpy). Sellainen rauhallinen aloitus.

Tovi meillä meni että reitille löysimme. Mutta ei se haitannut. Port de Sollerin reunamia kierrettiin. Ihailtiin sunnuntaiaamun auvoista näkymää, ja nautittiin lämmöstä. Bougainvillet kukkivat vielä, oleantereitakin kukkivana vielä näkyi. Merenlahti liki tyven, pikkukylä turisteineen heräili.

Kiipeilykallion kohdalle satuttiin; neljästään todettiin, jottei olisi meidän juttu.

Aika vaikuttavan näköistä puuhaa oli tuo.

Me jatkoimme turvallisesti maankamaralla, läpi oliivilehtojen, sitruspuiden välistä, pikkuista kylätietä, joka sitten vaihtui soraiseksi poluksi ja pinjametsätaipaleeksi.

Lämpötila kohosi, eikä juuri tuullut, mutta kävely tuntui hyvälle.

Torre Picada, merirosvojen tarkkailuun (1600-luvulla alunperin) rakennettu torni löytyi.

Aika hedelmäbreikille: uuden sadon mandariinit  ja pikku banaanit olivat oiva eväs.

Paluumatkan loppu asfalttia, ja lisää bougainvillea.

Puoli yhden aikaan olimme takaisin kylässä. Aika after hiken!

Ja sitten hajaannuimme hotellien altaille. Lämmin jatkui.

Illalliselle ajattelimme lähteä naapurikaupunki Solleriin. Lähdettiinkin paikallisella ratikkakyydyillä (tästä kerron vielä joku päivä enemmän).

Komea oli Sollerin tuomiokirkko, lämmintä edelleen (apteekin mittari näytti iltakuudelta 28,5 C) ja taustalla Tramountana. Istahdimme drinksuille, seurasimme espanjalaisten sunnuntai-illan viettoa, kiertelimme vähän ja sitten todettiin, että palaamme takaisin ”omaan” kylään. Sollerin kaupunkielämä autoineen, meluineen, ei meitä viehättänyt. Otimme taksin ja maksoimme noin viiden kilometrin matkasta kahdeksan euroa.

Olimme takaisin Sollerin satamassa, eli meidän omassa kylässä, Port de Sollerissa.

Ja ihan turistiravintolaan retkahdimme. Ruoka verraten edullista, ja se mistä on ihan erikseen, kuvan kera mainittava, oli viini. Ribeira deDueron punaviini vuodelta 2006 (tempranillo merlot) maksoi 12,50 euroa! Eikä kyse ole lasillisen hinnasta, vaan pullollisesta. Tavattoman hyvä viini sillä hinnalla kuin Suomessa saa lasillisen tai korkeintaan pari.

Jo ennen neljää olimme hereillä, ja hyvissä ajoin valmiina lähtemään lennolle. Nuoretkin, mutta sitten pieni haveri, vahinko. Miniällä putosi kihlasormus hotellihuoneen pöydässä olevan johtokotelon lokeroon, jumiin, tavoittamattomaan, poissaamattomaan paikkaan. Jo hieman sähläsimme, huolestuimme, respasta jo apua haimme. Ja sitten helpotus. Juniori sai kuin saikin sormuksen piilosta pois. Puolijuoksua Hiltonista terminaali kakkoseen ( noin viisi minuuttia). Sujuvasti hoituivat baggage drop ja turvatarkastus. Sitten kahvia!!

Pimeä Helsinki jäi. Ja lento kohti Välimerta ja aurinkoa alkoi ajoissa ja sujui hyvin. Auringonnousua saatiin seurata Prahan ohikin (alla kuvassa Praha).

Kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla.

Jossain välissä pieniä torkahduksia. Enimmäkseen vain hiljaa  istumista, ajattelemista, isoja asioita miettien, lomaan laskeutumista.

Itävallan yli lennettäessä aurinko vihdoin onnistui kapuamaan horisontin yläpuolelle.

Ja ihan aikataulussa laskeuduimme Palmaan klo 9 paikallista aikaa. Meille jo kymmeneltä. Lämmintä + 22 C. Aurinkomatkojen oppaat vastassa, ja sitten ilmeni, ettei meitä tänne Port de Solleriin koko isosta lentokoneellisesta lähtenyt kuin kahdeksan: meidän poppoo + kaksi muuta pariskuntaa. Hurjaa kyytiä paikallinen chalet-bussikuski meidät kyyditsi saaren läpi. Kaksi pitkää tunnelia Tramuntana-vuoriston läpi, ja kolmessa vartissa oltiin hotelleilla.

Eikä meille tietenkään huonetta, olihan vasta aamupäivä, ja vaihtopäivänä edelliset eivät vielä lähteneet. Saimme hotellin kylpyläosastolla  käydä kamppeita vaihtamassa ja jätettiin laukut respan varastoon. Lähdimme rantaan kävelemään.

Nuoret liittyivät puolelta päivin seuraamme. Kävelimme koko promenadin. Yhtä mieltä olimme, että viehättävä pieni kylä tämä on. Leppoisa tunnelma, verkkainen lauantai-iltapäivän alku. Turisteja, muttei tungokseen asti, tavallisia turisteja, ei pintaliitäjiä. Saksalaisia, englantilaisia, hyvin vähän skandinaaveja. Ei venäläisiä, ei japanilaisia.

Hiljaista, tyyntä, Välimeren sini ja taustalla vuoriston pinjamännyt ja karheat seinämät.

Kyllä me täällä viikko erinomaisesti viihdytään.

Semminkin kun kaikki mitä täällä tähän mennessä on ehditty syödä ja juoda, on maistunut erinomaisen hyvin. Sangria ei ole hyvää muualla kuin Espanjassa, siis täällä on. Ja äsken illallisravintolassa löytyi nuorelle parille pihvit, Pehtoorille kalalautanen ja minullle ”gambas mallorcalaisittain”.

Isot katkat ovat aina hyviä. Mallorcalainen sipulikastike niiden kanssa ihanaa!