Kalaasit

Se pitäisi muistaa, että on tärkeää nauttia pienistä asioista, tärkeistä ihmisistä ja hyvästä ruoasta. Elinehtoja taitavat olla nuo. Tai noh, minulle ainakin ovat. Meillä on nyt taas pitkäksi aikaa varastossa hyvää mieltä noista jutuista.

On Kalaasien jälkeinen sunnuntai, Pehtoorin synttärit, elokuun leppoisan lämmin sunnuntai. Ja mietin, että kannatti pohtia ja tehdä päätös. Minähän sen tein, Pehtoori myötäili, – ei mikään äkkinäinen päähänpisto, vaan pitkän pohdinnan ja itsetutkiskelun tulos. Eilen oli meillä vietettyjen Kalaasien 20-vuotisjuhla, joka oli samalla viimeinen kerta Kalaaseja. Kaikkien aikojen kalaasit. Kaikki 20 vuotta!

Nyt kun kaikki on siivottu, lasit ovat taas paikoillaan kiillotettuina, vain kerran vuodessa käytettävät tarjoiluastiat omissa jemmoissaan, Festa mööbleerattu tavalliseen kuosiinsa (pöytä lyhennetty, liinat pakattu pesulakassiin [viime vuonna ei muuten pesetetty 😉 ], syöttötuoli palautettu paikalleen), viinipullot roudattu kauppaan, ruokien vähäiset rippeet täydennettynä grillimakkaralla syötetty pikkuperheelle, olemme vieläkin tyytyväisiä ratkaisuun: Kalaasit oli hyvä lopettaa, kun oli vielä mukavaa, kun oli erinomaisen hyvä fiilis, kun kaikki ystävät vielä halusivat tulla (kai?). Kun minullekin niiden järjestäminen oli enimmäkseen ilo, eikä vain suoritus.

Viime vuosina – vanhentuessani, laiskistuessani, kaiken käydessä hitaammaksi – olen aina vain enemmän harmitellut (myös Pehtoori on), että monet jutut menevät ohi, en ehdi OLLA ystävien kanssa, silloin kun he ovat meillä. Minä vain touhuilen ja kokkailen, huolimatta, että puolenkymmentä vuotta vieraatkin on ohjattu avuksi tarjoilu- ja siistimishommiin. Oma vika.

Tiedän, että minulle tulee pian ajatus, että olisi aika järjestää jotkut juhlat, joihin voisi kutsua ystäviä: hattukekkerit, joulukinkerit, pikniknyyttärit, … Olen varma, että kaikkien kalaasien tuhkasta nousee jotain uutta – eihän kalaaseista luopuminen tarkoita luopumista ystävistä. 😊 Minun – juuri minun – on nyt vain luovuttava, harjoiteltava ja opeteltava luopumaan. Sitähän joutuu näillä vuosilla tekemään koko ajan. Nyt kun vielä saa usein jotain tilalle – ehkä juuri sen takia, rohkenin tämän päätöksen tehdä. Uskon vahvasti, että vielä seuraavat 20 vuotta meillä on tällä samaisellla porukalla hyviä yhteisoloja ja juhlia…. erilaisia, ei niin ennakoitavia, sellaisia, joissa on yllätyksellisyyttä, joissa on iloa ja eloa, mutta joissa on myös tuttuutta, ystäviä, hyvää ruokaa, jotain uutta, mutta myös rauhaa. Vähemmän juttuja, enemmän kohtaamisia.

Ja kuinka olikaan eilen mukava, ja niin helpottava, huomata, että ystävät (pienen nieleksemisen jälkeen 🙂 ) ymmärsivät, miksi tähän olimme päätyneet. Ja olin näkeväni, että moni jo eilen ajatteli, että ”kyllä, kyllä tämä on juuri oikein”. Siinä uskossa nyt olen, – oikeastaan jo seuraavien juhlien menua ja kattausta suunnitellen … 😀 Jotenkin kaihoisa olo. Tai noh, hämmentynyt, helpottunut, hyvä.

Nyt ne on vietetty. Kaikkien aikojen kalaasit. Viimeiset kalaasit.

Hieman hämmentynyt, mutta elämä jatkuu…

Niinhän se viikko taas vierähti: koululaiset ovat aloittaneet taipaleensa, työtätekevä kansa palannut sorvien ääreen, kesäkohteet sulkevat oviaan, kauppojen valikoimat ovat vaihtuneet uimarenkaista ja kesäherkuista syksyisempiin viinimarjoihin ja penaaleihin… Enkä minä ole ollenkaan ehtinyt tähän muutokseen mukaan. Miksipä olisinkaan? – Semminkin kun tänään Oulussa on ollut liki kesäinen keli.

Annoin itseni aamupäivän lenkillä ”eksyä” jonnekin, jottei tarvitsisi palata kotiin, – sisälle. Mutta onnistuinpa kotonakin olemaan ulkona kohennellen kukkapuskiani ja järjestelemällä siten, että syötiin ulkona. Kylläpä siinä kelpasi paistatella…

Ja sitten jatkui huomisten kalaasien valmistelu… Kyllä niistä juhlat saadaan. Huolimatta siitä, että ruokaa on tavallista vähemmän, juomaa kuten ennenkin, mutta onneksi jälkkäreitä on kokonainen pöydällinen. Ja tänään kun jo kaikki tarpeellinen on jo roudattu kotiin, on ollut taas mukava värkkäillä kaikkea. Jotain uuttakin. Kyllä tämä tästä. Juhla on jo huomenna.

Siinä se on. Keskiaika-juhlien menu. Missään tapauksessa se ei ole autenttinen. Se ei ole ylimystön eikä rahvaan ruokajärjestyksen mukainen. Sen gastronominen järjestys on 2000-luvun mukaine, vaikka vähän olen koettanut ”rikkoa” kaavaa. Keskiajan pidoissa oli hyvin tavallista syödä makeita ruoka ennen, välissä ja jälkeen muita ruokalajeja. Aikakauden mukaan tuo mantelivanukas olisi varmastikin kuulunut keiton jälkeen.

Mutta kaali, mantelit ja mausteet sekä yrtit kuuluvat vahvasti keskiajan keittiöön. Samoin kuin kalaruoat, mikäli niitä vain oli saatavilla. Ja lohtahan on viety satoja vuosia Perämeren rannikon suurten jokien suulta eteläisempään, katoliseen, taajaan paastoavaan Eurooppaan. Siksikin meillä sitä tänään.

Keskiajalla juotiin paljon olutta, todella paljon. Kun meidän ystäväporukassakin on oluen ystäviä, jotka ovat useissa kalaaseissa joutuneet olemaan oluen puutteessa viinikulttuurin viedessä ison huomion, on tänään heillä hyvä päivä, sillä toimme Norrbottenista, Ruotsinmaalta ”keskiaikaisen näköisiä” olutpulloja. Viinienkin valinnassa on pullojen malli vaikuttanut valintaan.

Samppanjahaan ryhdyttiin tuottamaan vasta 1700-luvulle tultaessa (ks. lyhyt juttuni), mutta viinejä ja erityisesti liköörejä tehtiin keskiajalla mm. luostareissa. Siksikin meillä Frangelico. 🙂 Ja ennen kaikkea pullon takia.

”Japani lasissa ja lautasella” -kalaasit on nyt ohi.

Eihän se mennyt ihan niin kuin parhaimmillaan, … mutta pikkutunneille asti juhlimme. Ja tänään tulleista kiitosviesteistä olen ymmärtäväni, että ruoka oli ollut hyvää ja vieraat juhlissa viihtyneet.

Parasta oli kun välillä porukalla kuulosteltiin toistemme kuulumisia. Naurua ja äääntä ei illasta puuttunut.

Pehtoori on tänään siivoillut ja tiskaillut todella paljon, toki minäkin. Mietin ohessa, että ensi vuonna jos Kalaaseja ryhdyn puuhaamaan, en laita ruokalistalle yhtään sellaisia juttuja, jotka on tehtävä vieraiden läsnäollessa ja jotka vaativat pipertämistä vielä juhlassa ja jotka vaativat ihan hurjan paljon astioita. Kaiken pitää olla valmiina, vain pöytään nosteltavana, korkeintaan grillattavaa, – siinä on hyvä jutella ja olla läsnä.

Kunpa tuon muistaisin, ja muistaisin laittaa kaiken valmiiksi, etten sotkisi balsamicoa ja soijaa!!! Ja että kirjoittaisin (ehtisin kirjoittaa) MYÖS viinilistan ~ huomattiin yhtäkkiä kesken illan, että punaviinejäpä ei juuri ollut hankittu. Eikä todellakaan haluttu korkkailla ystävien tuomia hienoja huippuviinejä… No onneksi on olemassa hyvin sekalainen perusvarasto, josta sitten viinejä pöytään nostelin. Tämmöistä se on kun tulee kairalta suoraan juhlaan!

Parasta oli Choco Delin huikea vadelma-valkosuklaa-vanilja-kakku, eikä se minun onnnettomia vaiheita kokenut jälkkäri, matschajäätelökään, huonoa ollut, ei ollenkaan.

Kattauksessa olleet syömäpuikot kaikki saivat viedä kotiinsa, tuliaisina Japanista, muistoksi kekkereistä.

Ja tässä sitten ”hakukuulutus”: Jos joku teistä jossain kirpparilla, ulkomailla, poistomyynneissä, jopa Villeroy& Bochin -tehtaalla näkee tuollisia lautasia, ostakoot vaikka kaksi tai jopa neljä. VB:n Arco Weiss- sarjaa meillä on ollut pian 30 vuotta, ja koko serviisi on olemassa, mutta ruokalautasia tarvittaisiin muutama lisää… nyt on enää 13 kpl. Kalaaseissa niitä tarvitaan 14. Yksi on siis hävöksissä tai särkynyt, joten tarvetta olisi. Jos näet, osta, ja välitä minulle.

Viime yönä unet jäivät kovin niukoiksi, niin kuin koko viikon ovat jääneet, ja väsy oli syynä siihen, etten lähtenyt Turkansaareen vaikka siellä olisi tänään ollut ”Rahvaan päivät”, joihin olin ajatellut lähteväni kuvailemaan. Tympäsee moinen laiskuus, mutta onneksi ei ollut välttämätön juttu tuo kuvausreissu. Ja huomenna jatkuvat harjoitukset ja on yksi pieni kuvatilauskin tehtävänä. Hyvä niin.