Showing: 1 - 10 of 201 RESULTS
Kroatia 2023 Reissut

Reissun lopulla

Kotiin lähtiessä paluu alkuun…. 

Viimeinen loma-aamu Kroatiassa, lauantaiaamu Splitin Veli Varos -kaupunginosassa, oli tänään jo aamukuuden jälkeen aurinkoinen, hieman tuulinen tosin.

Ei, ei me mihinkään aamulenkille lähdetty, hotellihuoneemme terassilla katselimme merelle ja todettiin, että kyllä tähän kaupunkiin voisi tulla toistekin. Ainakin Kroatiaan. Hotellikokemuskin hyvä, vaikkei sittenkään ihan sitä, mitä olimme ostaneet, maksaneet.

Valinnassa isossa osassa oli hyvä sijainti ja näkymä merelle. Olkoonkin, ettei ollut omaa parveketta, niin ainakin oma ”terassiluukku”. Ja Aurinkomatkojen sivujen perusteella lähin uimaranta olisi 100 metrin päässä, ja kattoterassi käytettävissä auringonottoon ja oleiluun. Lupa viedä sinne omia eväitä tai tilata hotellin respasta jotain, – joten olihan meillä ajatuksena viettää kaupungin kattojen yllä aikaa, pienen boutiquehotellin rauhassa, päivän retkien jälkeen vetäytyä iltapäiväaurinkoon levolle toviksi.

(videon latautuminen kestää tovin. Äänet päälle… 😉 )

Ja niinhän me heti sunnuntaiaamuna, loman ensimmäisenä aamuna aamiaisen jälkeen noustiin katolle tutustumaan kattoterassiin: pyhäaamun auringossa ihailimme maisemaa ja hotellin sijaintia ”kaiken keskellä”. Iltapäivällä tepastelun jälkeen mie menin sinne auringonottoon, toviksi huilaamaan, kännykässä äänikirja ladattuna, luonnostelemaan bloggausta.

Vajaan tunnin ehdin katolla yksikseni olla, kunnes hoksasin lähestyvät ukkospilvet ja puhelimen akun loppuvan piakkoin, – siispä päätös palata huoneeseen.

Hissi ei kuitenkaan lukuisista yrityksistäni huolimatta nouse kattoterassille, joten päätän mennä portaita. MUTTA: eihän sieltä ollut portaita alas! Ei edes palotikkaita. Soitanpa siis kelloa, jolla pitäisi saada respasta joku terassille hakemaan tilaus. En tarvinnut mitään, en mitään muuta kuin avautuvan hissin.

Alkoi jo tuulla, lämpö laski, auringon lämmittämä iho palella.

Parikymmentä minuuttia odottelen, ja näen hissin jumittuneen kolmoseen (terassi on nelosessa). Kännykässä on vielä vähän virtaa, siispä laitan Pehtoorille viestin: ”menetkös repsaan ja sanot, että olen loukussa katolla, ukkonen jo alullaan, eikä hissi toimi.”

Kuluu reilu puoli tuntia, hissi kolahtelee, ja Pehtoori ilmoittaa, että huoltohenkilö on tullut. ISO plussa, että hän tuli nopeaa, vaikka oli sunnuntai. Puhelimeni hiipuu, minua palelee, ja vähän jo pelottaakin,  ja tulee mieleen, että entä jos olisi tulipalo, entä jos olisi iltamyöhä tai vaikka kiire aamulennolle. Entä jos ei olisi ollut puhelinta, entä jos olisin ollut yksin reissussa.

Samaan aikaan toisaalla Pehtoori oli respassa kysellyt, mikä on tilanne, joko vaimo pian pääsisi pois katolta. Tuolloin huoltomies oli jo kulkenut hissillä, – mutta ilmeisesti vasta tässä vaiheessa hänelle oli tehty tiettäväksi, että mie olen siellä odottamassa pois pääsyä kattoterassilla. Menee vielä aikaa…

Lopulta, reilusti yli tunnin jälkeen, hissin ovi avautui, ja pääsin seisomaan hissikopin katolle. Huoltomies käski seisoa tukevasti ja olla koskematta seiniin – luulen ainakin, että niin hän sanoi. Yhteistä kieltä meillä ei ollut. Erinäisten pienten vähän pelottavien rysähdysten (ylös ja alas) jälkeen pääsimme kolmanteen kerrokseen ja minä ulos. Huh!

Pian kuumaan suihkuun ja rauhoittumaan. Sitten nousi pieni kiukku: katolle en enää uskalla, joten hotellilla päivänpaisteessa istuskelu, auringonotto, auringonlaskujen kuvaaminen, etc. etc. ei ainakaan minulta onnistuisi.  Ei minulla ole ollut, eikä ole vieläkään, mitään hissifobiaa, mutta silti …

Hotellissa on niin monia muita hyviä, erinomaisia, puolia, että en oikopäätä ryhtynyt Aurinkomatkoille soittelemaan, reklamaatiota tekemään, hotellin vaihtoa vaatimaan.

Mutta katolle en enää mennyt. Onneksi meillä oli oma ”terassieriömme”, mutta ei siinä aurinkoa otettu. Yksi hotellinvalintaan olennaisesti vaikuttanut tekijä oli pettänyt. ☹

 

Galeria Valeria oli kuitenkin oikein hyvä, ja sijainti ihan paras! 

Hotelli on ihan parhaalla paikalla: Veli Varos -kaupunginosa on Stadi Gradin (vanha kaupunki) vieressä, melkein hotellin ovelta lähtee polku Marjan-kukkulalle, autovuokraamoon näkyi ikkunastamme, parkkihalli vieressä, rantabulevardi ja näkymä merelle suoraan edessä. Huoneemme oli hieno, isohko, kylppäri iso ja hyvä. Pikkusen alkuviikosta takkusi siivous yms. mutta pikkujuttuja.

Aamiainen kovin vaatimaton, mutta eipä me isompaa kaivattukaan, kahvi ja tuoremehu erinomaisia, ja kun illallinen oli syöty joskus kahdeksan, yhdeksän aikoihin, ei seuraavana aamuna puuroa tai kovin isoa leipävalikoimaa tarvittu.

Ja tässsä meidän huipputerassi.

Laittelen vielä huomenna ja maanantainakin kuvia ja arvioita… Nyt kuulutus Oulun koneelle.

On aika palata kesän alkuun. Ja jatkaa seuraavatkin 40 vuotta kimpassa reissuja samaan suuntaan. Merenrantoihin, tuntureille, metropoleihin, ruokapöytiin, kotiin, uusiin seikkailuihin, turvalliseen arkeen…

Hautausmailla Kroatia 2023 Ravintolat Reissut Ruoka ja viini

Rantalomalla kaupungissa

Eilen illalla – Diocletianuksen palatsissa

Diocletianuksen palatsi on rakennettu 300-luvulla, jolloin rakentamiseen käytetyt valkoiset kivet tuotiin Splitin edustalla sijaitsevalta Bračin saarelta (josta viety kivet myös Washingtonin Valkoiseen taloon). Lisäksi rakennusmateriaaleja on tuotu muualtakin:  marmori on peräisin Italiasta ja Kreikasta, pylväät ja sfinksit  Egyptistä.

Palatsialue oli 300-luvulla keisari Diocletianuksen asuinpaikka, mutta se on ollut myös armeijan linnake ja linnoitettu kaupunki. Palatsialue on iso: noin 200 x 200 metriä, ja siinä on yhteensä yhteensä 220 rakennusta. Sen sisällä on monta kerrosta ja paljon sokkeloisia kapeita kujia, rakennuksia vuosisatojen varrelta, ränsistyneitä nurkkia, kunnostettuja isoja taloja, isoja  aukioita.

Nyt siellä on paljon putiikkeja, ravintoloita, vaateliikkeitä, paikallisia tuotteita (laventelia, hunajaa, liköörejä, taidekäsitöitä, tryffeliä … ) myyviä kauppoja. Kahviloita, ravintoloita, apartementoksia, vuokrahuoneistoja.  Sileitä kivettyjä katuja, pylväitä ja kauniita ikkunaluukkuja.

Lähdettiin sinne eilen jo viiden jälkeen. Shoppailtiin pieniä tuliaisia muksuille ja kotiin – ja ostin itselleni kaulakorun. Sellainen kesähömppäkoru se on. 🙂 Kaikenlaista oli myynnissä: saippuat  olivat monessa putiikissa näyttävästi esillä.

Ja arvatkaapas kuka saa yhden näistä tuliaiseksi…:)

Ohessa tuli pidettyä Pehtoorille kreikkalaisten pylvästyylien kertauskurssi: nyt on korinttilaiset, doorilaiset ja joonialaiset pylväät taas hallussa.

Peristyylipihalla ennennäkemätön juttu: ravintola Luxor tarjoilee antiikin raunioille ruokaa ja juomaa – ravintolasali vailla vertaa. Emme kuitenkaan testanneet.

En tiedä, mistä johtuu, mutta tällaiset näkymät saavat jotenkin luottamaan  ihmiseen, maailmaan. Olisikohan kysymys pysyvyydestä – että sitä kuitenkin on, vaikka vain raunioina…

Seuraavaksi tarkoituksemme oli mennä AK:n vinkkaamaan Gourmet Bar Bastaan syömään, sehän on tästä meiltä muutaman sadan metrin päässä. Sinne kävelimmekin, mutta tilaa oli vain jossain takarivillä – siis sisällä, kaukana. Siispä siirryimme vielä lähemmäs hotelliamme, suunnilleen pihalle, jossa on Buffet Fife. Se on joka päivä ohi kävellessämme ollut aamuin, päivin, illoin täynnä. Sitä suositellaan monessa yhteydessä.

Päädyimme  meriahveneen (seabass) ja hammasahveneen (seabrew): ja kalahan oli hyvää, ei mitään pipertelyä, ei kallista. Velmu tarjoilija ei oikein tykännyt, kun emme hänen suosituksestaan huolimatta ottaneet talon valkoviiniä, vaan jotain muuta (joka ei kyllä ollut kummoista). Silti. Hyvä kokemus tuokin.

Toreille tiistaina

Ihan liian  aikaisin hereillä, joten  heti kahdeksalta aamupalalla, ja sitten lähdimme toreille. Kalahalli on Marmantova-kadun kupeessa, karu halli, jossa oli turisteja ja paikallisia.

Osa myyjistä esitteli tuotteita mielellään, osa ei todellakaan. Scampit maksoivat 30 € kilo. Noita söin toissailtana. Kroatialaisittain  valmistettuna (tomaatti-viinikastikkeessa kokonaisina leivän kera). Ei tullut ähky, mutta hyvää oli. Palaan näihin ja moniin muihin ruokakokemuksiin kotosalla – toivottavasti muistan. 🙂

Pikkutonnikala (alla) oli ennennäkemätön ja sitten paljon muita tuntemattomia. Mutta mukava oli kierrellä.

Hallin jälkeen siirryimme torille.

Se oli iso ja värikylläinen. Kaikkea hyvää tuoretta. Keräsimme evästä lounaspiknikille: persikoita, nektariineja, pikku banaaneja, mansikoita, brikok (fetapiirakan tyylistä paikallista, tyypillistä) ja Pehtoorille vielä jonkinlainen munkki.

Biitsipäivä

Kävimme hotellilla (jonka keskeinen sijainti on niiiiiin hyvä asia), pakkasimme rantakamppeet, eväät ja lähdimme biitsille! Splitistä on moneksi. Myös rantalomakohteeksi.

Menimme Bacvicen rannalle, josta on tehty hiekkaranta. Kroatian rannat ovat luonnostaan  pikkukivirantoja, mutta täällä pohja on kuin Nallikarissa, ja oli kahlattava pitkälle, että pääsi uimaan kunnolla! Mutta kuinka minä nautinkaan, kun pääsin mereen uimaan! Turkoosin siniseen Adrianmereen. Oi että! Ihan hurjan hienoa!

Rannalla oli mukava leppoinen tunnelma, eikä ruuhkaa. TAAS tuli mieleen, miltähän täällä näyttää elokuussa. Ainoa hieman enemmän ääntä aiheuttanut juttu oli paikallisten nuorten miesten peli, picigin, jossa pientä kumipalloa löydään kämmenellä pelaajalta toiselle ringissä ja retkautukset olivat näyttiviä ja äänekkäitä!

Kolmen jälkeen tepastelimme rannan kautta hotelliin, jossa uikkarit kuivumaan, vesipullot täyteen, – ja vielä pienelle  lenkille.

Tänäänkin Marjan-kukkulalle: eilen  jäi juutalaisten vanhaan hautausmaahan tutustumatta (käveltiin huomaamatta ohi!), mutta tänään sinne. Hautausmaabongari sai taas uudenlaisen jutun koettavaksi. Metsittynut vuosisatojen (per. 1573) takainen  hautalehto oli vähän surullinen, mutta toisaalta – muistijälkiä sielläkin.

Hautakivien tekstejä  ei  ollut kyky lukea.

Näköalatasanteen kahvilassa nautimme lasilliset proseccoa, puolenpäivän proseccon aika oli viivähtänyt hyvinkin loppuiltapäivään … Mutta reissun tähän asti lämpimimmän, täysin sateettoman päivän iltapäivällä kylmä kuplajuoma maistui erinomaisesti.

Hotellissa taas kuvien työstämistä, huolellista suihkuttelua, hetken huilausta ja sitten loman puolivälin dinnerille: juhlaillallisen aika oli tänään. Siis kukkamekko ylle ja etukäteen valittuun ja varattuun ravintolaan. Pitkään aikaan ei mitään niin hyvää ravintolakokemusta. Siitä kerron, kertonen huomenna. …

Reissut

Reissukohteemme on …

Autonvuokraus 

Mepä on vuokrattu auto! Kahdeksi päiväksi pieni Polo/Golf maksoi puolitoistasataa, vakuutuksineen. Muistanpa, kun viime vuonna Lombardian reissulle varattiin auto: toki se oli minibussi tai siis kahdeksan hengen tranportteri. Ja se oli koronan jälkeisessä Italiassa. Se maksoi ihan hirvittävän paljon. Tosin se oli kuudelle hengelle, ja sitä tarvittiin sitä kahdeksaksi päiväksi – nyt vain kahdeksi päiväksi kahdelle hengelle, eri maassa, pieni auto, mutta silti ero on valtava.

Tämä uusi vuokraus ei ole Italiassa, mutta se on meidän hotellin naapurikadulla olevasta pienestä autovuokraamosta.

Mehän varasimme jo tammikuussa matkan – aika pitkän suunnittelun, plus-miinus-taulukointien ja konsensuksen jälkeen päädyimme lähtemään Ranskaan: 40-vuotishääpäivämatka suuntautukoon kauniiseen ja maistuvaan Provenceen!

TEMA-matkojen aktiivilomissa oli monta meitä kiinnostavaa ja meitä kiehtovaa kohdetta ja asiaa. Päädyimme kesäkuun alun matkalle, jossa lennot olivat kyllä vähän vaikeat, tai siis olisi oltava Helsingissä yötä, mutta ajattelimme sentään sen kestävämme. Kuin myös jokapäiväisen pyöräilyn! Tarkoituksena oli pyöräillä viikko Provencessa kesäkuun alussa! Mistään ei tarvitsisi itse huolehtia, kunhan ajeltaisiin ryhmän mukana maisemasta toiseen, pikkukylistä eteläranskalaisiin kyliin ja kaupunkeihin. Välillä syötäisiin hyvin, käytäisiin viinitiloilla, liikuttaisiin ja taas näkisimme ja kokisimme lisää. Oltaisiin oikeasti keskellä paikallista elämää. Oppaan palvelut ja tarkoin valitut pysähtymispaikat valmiina.

MUTTA

Helmikuuun lopulla, maaliskuun alkupuolella aloin vähän huolestua siitä, että onko minusta sittenkään pyöräilemään 30 – 60 km päivässä vieraalla pyörällä seitsemänä päivänä peräkkäin ja vielä ryhmässä. Olkoonkin, että oli mahdollisuus vuokrata sähköavusteinen sykkeli. Matka ja pyöräily (semminkin kun ohjelmaan sisältyi paljon taukoja) eivät tuntuneet ollenkaan mahdottomalta haasteelta, mutta kun jo krooniseksi muuttunut olkapään kipu äityi huolettavaksi ja piti (ja pitää usein edelleen) öisin heräillä, aloin miettiä, että olisiko pyöräilyloma sittenkin enempi vähempi aikamoista sinnittelyä ja suorittamista, eikä lomailua ja nauttimista. Ja kun matkaviikolle sattui vielä yksi iso happeninki, iso mahdollinen kuvauskeikka, päädyttiin perumaan reissu.

Uutta kohdetta hakemaan

Vaihdettiin sitten kokonaan vapaalle. Hyvä on: liikkumista, pientä patikkaa, uintia ohjelmassa tullenee tälläkin lomalla olemaan!! Mutta myös hyvin syömistä, uniikkia asumista, lämpöä, raunioita, ihan vaan kaksistaan, jotain tuttua, jotain uutta, – ja meri!

Ajankohtakin oli vaihdettava. Lähdemme – jollei universumi toisin päätä! – kolmen viikon päästä (la 20.5.). Lennot ihan ideaalit = nopeat vaihdot Helsingissä, omatoimimatka, tosin majoitumme Finnairin sopimushotellissa (pieni boutique-hotelli),

Ollaan oltu siellä päin syksyllä 2017. Kuvakansiot täällä. Ja kyllähän tykättiin niin paljon, että jo silloin todettiin, että voitaisiin tulla uudestaan. Nyt sitten kaupunkilomalle, josta tarkoitus liikkua lähiseudulle.

Tällä kertaa ei ajella Splitistä Rivieralle, ei Makarskan Rivieralle, vaan jäädään Splitiin. Ihan keskelle Splitin historiallista keskustaa. Haaveena, aikeena, toiveena käydä saarilla, patikoimassa Krka´ssa, kulkea antiikin raunioilla, syödä hyvin, saada aurinkoa, lomailla yllin kyllin, ihan vaan kaksistaan, ei pyöräilyryhmää, ei suorituspaineita repaleisen olkapään kanssa, voidaan ihan muina turisteina tehdä mitä huvittaa ja mennä mihin huvittaa.

Miksikö tämä nyt ajankohtainen, miksi lomahaaveet juuri nyt eskaloituvat? – Siksi, että tänään on koko päivän satanut ihan mahdottomasti räntää ja ollut tasan yksi astetta lämmintä!

Kaikki on märkää ja harmaata. Kuin marraskuu! Mutta odottakaapas, kyllä on viikko 21 Oulussakin lämmintä! Niin se yleensä on, kun me ollaan jossain reissussa, lämpimässä. Mutta ihan sama. Tässä nyt vappu vietetään ja muuta pientä happeningia ja sitten …

Kaikki vinkit Spilitissä käyneiltä tervetulleita! Me on piipahdettu siellä kesällä 1981, ja sitten lennetty lentokentälle ja lentokentältä 2017, mutta kaupunki ja lähitienoot kokematta. Ravintolasuosituksia, päiväretket saarille, patikkapolkuja lähellä? —

Reissut

Reissuhaaveissa

Tänään vein sukset huoltoon, aamupäivällä, ja oikeasti – minä pöhkö – kuvittelin saavani ne huomenna takaisin. Saan ensi viikon maanantaina!! Näin siinä käy kun ei huollata Saariselällä tai off-season aikana Oulussa. Siis sukset ja/tai nopea huolto ovat olleet eri kohteissa. Joten nyt sitten saan vain itsekseni tupista ja ajoitustani moittia. Viikko on siis jatkettava tepastelua, sitten taas ladulle!

Mutta jotain onnistunuttakin tänään. Nyt on meidän matka varattu. Olisi me joka tapauksessa lähdetty jonnekin ulkomaille tänäkin vuonna, mutta tämä matka kulkee nyt nimellä 40-vuotishäämatka. Ei kylläkään ajoitu elo-syyskuun vaihteeseen, jolloin oli se ensimmäinen. Ollaan yhdessä ja erikseen haettu kohdetta. Pehtoorin ensimmäinen ehdotus oli Sorrento – Capri -aurinkoon omatoimilomalle, uimaan, kävelemään ja syömään hyvin Italian maisemiin. Amalfin rannikko olisikin uusi kohde meille, joku pittoreski hotelli merenrannalla… Ei huono, mutta sitten ei kuitenkaan löytynyt sopivaa kohdetta..

Toscanan pyöräreissua (Olympian valmismatka) pohdittiin yhdessä pitkään. Minulla hyvin pitkälle valintaprosessissa pääsi myös sähköpyöräreissu Dalmatiaan, Kroatian saaristossa laivalla yöpymiset ja saarilla kulkemista. Ui, jui. Mutta Pehtoori ei halunnut ”pieneen laivaan”. Kaupunkilomille ei haluttu, ja kun luovuttiin ajatuksesta lähteä pakkasia pakoon jo helmikuussa, luovuttiin ehdolla olleesta Teneriffan patikkalomastakin. Niinpä päätimme pitäytyä ihan Euroopassa. Oikeastaan se taisi olla lähtökohta jo alunperin.

Niinpä päädyimme matkaan toukokuussa. Ja TEMA-matkojen tarjonnasta löytyi meille molemmille mieluinen vaihtoehto. Ja lisäksi vielä uusi kohde. Ketään ei hämmästyttäne, että minä halusin ainakin osan lomasta olevan veden äärellä. Vähän isomman kuin meidän mökkipuromme.

 

Monien vanhojen reissujemme kuvia tässä katsellessa matkakuume on juuri nyt hyvin korkealla.

Täälläkin reissukuvia ja patikkareissuja täällä

Niitä näitä Reissut Vanhemmuus

Humputtelulomalta palattua

Reissussa ja sieltä paluu

Oikeastaan en olisi uskonut – vaikka niin paljon odotinkin – kuinka mukava voi viikonloppureissu Helsinkiin ja Järvenpäähän olla. Kuin oltaisiin tehty viikon reissu jonnekin kauemmaskin kuin tyttären ja miehensä luo. Ja tapaamaan ystäviä  ja jouluostoksille Stockalle ja muutamaan museoon.

Ja sitten sellainen juttu, että …  Mitenkäs sen sanoisin  – – kyllä meidän ”tupatarkastus” tai paremminkin mukava vierailu tyttären uuteen kotiin ja uuteen elämäänkin teki hyvää. Oli ilo nähdä uusi kotinsa, uusi elämänvaiheensa, – ilo ja rauha siitä, että kaikki on hyvin.

Ja paljon muutakin reissullamme: itseasiassa ehdimme kyllä monenlaista, ja kuten kaupunkilomilla tapana on, kävelimmekin ihan riittämiin, –  ihan vaan ”ansaiteksemme” hyvin syömisen joka päivä 😀 .

Nyt kotona. Hyvillä mielin meidän rauhallisesta ja helposta humputtelureissusta, hyvillä mielin kodista. Hyvä mieli tuli siitäkin, että Tyär aamulla saatteli meidät ja vei autolla asemalle (noin 800 metrin matka R-junalle: Järvenpää – Helsinki) ja kunhan lumipyryn jälkeiseltä lennolta Oulunsaloon tuossa tovi sitten pääsimme, oli Juniori vastassa. Kyllä vanhusten kelpaa reissata. 🙂

Tänään

Järvenpään rivitalon alakerrassa nukuimme vartin yli viiteen asti oikein hyvin: lumiaura herätti silloin! Minusta siinä on jotain absurdia, että ei meitä Oulussa, saatikka mökillä, lumiaurat herättele, mutta Järvenpään marraskuun aamussa kyllä! Mutta eipä varhainen herääminen haitannut, oli hyvin nukuttu yö takana, ja hiljalleen jo tarvekin nousta ja suoriutua kohti Helsinkiä ja edelleen kohti kotia.

Ei ole kovin monet ne kerrat, kun Tyär on meille aamupuurot keittänyt. 🙂 . Ja keittänyt erinomaista aamukahvia. Näillä nuorilla, kahvihifistelijöillä, kun pavut jauhetaan joka aamu. Jo tuoksu on hyvää ja ihanasti herättävää…

Yhdeksän tienoilla R-junalla Helsinkiin, ja vielä Cafe Esplanadiin cappuccinoille, aamun sähköpostit vastailemaan ja odottelemaan Stockmannin aukeamista (klo 10).

Stockalla ei harmittanut, että kanta-asiakkaille oli menossa 20 % alennuskamppanja. Kyllä löytyi Pehtoorille paita, minulle myös, Eevikselle jotain pehmeää joulupakettiin, ja joulukattaukseen uusi koriste. Akateemisesta ei löytynyt toivottua aforismikirjaa, mutta senhän voi tilata. Ja sitten Korkeavuorenkadulle Paperikauppaan: bujoiluun ja jouluun (muksujen joulukalenteriin) jotain pientä. Aikas sakeasta lumipyrystä ja kohtuullisen reippaasta tuulesta huolimatta kävelimme mutkien kautta, ihan lomameininki  siis.

Amos Rex

Yhdeksi olin varannut meille ajan Amos Rexiin: Hiljaisuuden paraati! Ehkä maanantaina alkuiltapäivästä varausta ei olisi tarvinnut, mutta viikonloppuna sinne näytti olevan piiiiiitkä jono, joten varuilta varasin. Ja kyllä sinne kannattaa vaikka jonottaakin.

Näyttelyn tekijän tavoitteena oli muistuttaa meitä: ”Momento mori”- muista kuolevaisuutesi tai muista kuolevasi. Tavoitteena saada meidät pysähtymään, hiljentymään hetkeksi ja antaa hiljaisuuden rauhoittaa. Ja kyllä, sen näyttely teki. Luulen, että kerran kuussa tai jopa kerran viikossa tuollainen olisi hyväksi kokea. Kummasti tuli taas – niin kuin tämän viikonlopun aikana monta kertaa aiemminkin – mieleen, että ”viime vuonna tähän aikaan…”  Kuinka elämä voikaan olla erilaista eri aikoina. Muistan (hämärästi), kuinka suolakellunta viime vuoden marraskuussa toi samanlaisen hiljaisuuden, levon, unohduksen kuin tänään tuo näyttely. Tänään sellaiselle ei niin tarvettakaan, mutta vaikuttava oli tämäkin kokemus.

Ja jostain käsittämättömästä syystä minä EN ottanut kameraa mukaan näyttelyyn, vaan jätin vaatesäilytykseen… 🙁  Mutta edes muutama kännykkäotos tähän. Mutta kuvat eivät tee oikeutta tunnelmalle, aitoudelle, hiljaisuudelle, rauhoittumiselle. Ja ehdottomasti kannattaa käydä katsomassa myös videoteos ”Lavastettu hiljaisuus”. Ei voi kuin ihailla ja nauttia luovuudesta! Ja rauhoittua.

Reissussa on hyvä syödä hyvin

Näyttelyn jälkeen meillä oli vielä hyvinkin aikaa nauttia jossain lounas – ennen laukkujen noutoa aseman tavarasäilytyksestä.

Tarvoimme tuiskussa ja tuulessa, nuoskaisilla kaduilla kohti Kluuvia: ystävät olivat suositelleet Oliviaa: sen italialainen menu houkutti. Sinne siis. Ei ollenkaan turhaa tarpomista, eikä turhaa nälkää. Ruoka oli hyvää, lasilliset Ferraria (meidän Italian lomien klassikkokuohuvaa nautimme,) – maistui lumipyryisessä Helsingissäkin.

Oli aika hankkiutua kohti lentoasemaa. Ja nytkin – kuten meidän, minun, elämääni ja varsinkin matkoihin, AKT on ”aina” tuonut oman jännityskertoimensa. Kuinka ollakkaan nytkin kymmeniä lentoja oli peruttu, mutta kai joku etiäinen minulla jo kuukausi sitten olikin, kun Finnair-plussapiste-lentoja pohdin: että juuri alkuillan lennolle liput varasin, enkä puolenpäivän lennolle, enkä eiliselle illalle. Kaikki eiliset ja tämän päivän aiemmat lennot oli peruttu, mutta Finnairin lakkopäivä ei tällä kertaa koskenut meitä: me pääsimme melkein ajoissa kotimatkalle.

Kotona taas hyvä.

Lombardia Reissut

Kuvakansiot Lombardian reissulta

Lombardian reissun kuvakansiot ovat nyt valmiit! 

Mitään kuvatekstejä niihin en laitellut, tekstitys on postauksissa. 😀   Kuvat ovat aikajärjestyksessä aamusta iltaan, joten niistä näkyy, että enimmäkseen oltiin auringonnoususta (aamu-uinnin aika) auringoslaskuun talolla. Aamupäivisin (erityisesti minä ja Pehtoori) oltiin kävelemässä pitkin maaseututeitä, nuoret joko kaupassa tai altaalla tai molempia. Lounas, sen valmistelu ja viipyilevä nauttiminen kuluttivat keskipäivän jälkeistä helteistä hetkeä, siestan aikaa. Sitten taas altaalle tai kävelylle. Tai sisälle lukemaan ja päikkäreille.

Meidän talosta on paljon kuvia, – aamulla odotellessani muita pihalla – otin kuvia pihapiiristä ja siitä ympäröivälle maaseudulle, (tyhjillään olleen) naapuritalon pihaltakin kuvia.

Meidän huone oli tämä, ei suurin eikä ehkä kauneinkaan, mutta parhaat näköalat. Useimmat auringonnousu- ja laskukuvat otin noista ikkunoista. Ja meidän pinkki vessa!! Sekin on kuvattuna kuvakansioissa. Muilla oli  tylsät keltaiset ja harmaat, mutta meillä pinkki!

Kuvissa on myös tämä! Laulukaskas tuli myrsky-yön jälkeisenä aamuna hetkeksi ikkunalaudallemme. Siinä se ei päästänyt ääntäkään, mutta päivisin kaskaat pitivät melkoista meteliä. Usein etelänmaissa kaskaiden laulu illan tullen on mitä mukavin ääni, lempeään hellepäivän iltaan kuuluva laulu, mutta nämä Zenevredon yksilöt saivat laumassa aikaan lähes häiritsevän säksätyksen.

~~~~~~~~~~~~~~~~

Ainakin nyt on Oulussa sateinen keli, eikä auringosta tietoakaan, joten josko haluaisit lähteä käveleskelemään Pohjois-Italian maaseudulle, viinitarhojen väliin pienille kyläteille ja hautausmaille. Kävimme kahdessa cimiteriossa: sekä Zenevredon pienessä hautalehdossa sunnuntaina ja perjantaina kauempana Montu Beccharian kauas näkyvällä hauta-alueella. Siellä osa hautaseinistä, uurna- ja arkkukaapeista oli samaa graniittia kuin meidän keittiötasot, mikä tuntui vähän oudolle.

Hyvää nojatuolimatkaa! Buon viaggio, amici! 

 LINKKI LOMBARDIAN KUVIIN

Nojatuolimatkailuun pääset myös täältä ja vanhat matkasivunikin ovat vielä netissä. Sieltä pääset toisiin maanosiinkin.

Lombardia Niitä näitä

Palautumisvaiheessa

Nyt kun mennyt viikko alkaa pakkaantua muistoiksi, tiivistyä tuokioiksi, eletyiksi unohtuviksi hetkiksi on palautteen aika tai johtopäätösten teko, – ihan minun tuntojani reissusta.

Vuokratalomme sijainnista pidin, erityisesti siitä, että se oli korkealla, ”kaiken yllä”, siitä, että sen ikkunoista ja pihalta näki joka suuntaan ja että joka suunnassa oli tavattoman kaunista, rauhallista, vihreää, kumpuilevaa maaseutua, jonka mäenrinteet olivat viinitarhojen ja auringonkukkapeltojen peittämiä. Toscanalaisessa maisemassa tyypillisiä sypressikujia ei Lombardiassa juuri näy, mutta muutoin maisema hyvin samankaltainen.

Talomme oli lähes yhtä korkealla (300 mpy) kuin Kaunispään huippu Saariselällä. Orzolan koko kylä näkyy alakuvassa ja siellä ylimpänä Ca´ del Vento. Korkeassa sijainnissa sekin hyvä puoli, että iltapäivisin reilustikin yli +30 asteeseen noussut lämpötila ei ollut tukahduttavaa, ei ahdistavaa.  Vanha kivitalo toki keräsi lämpöä paksuihin seiniin, mutta ei sietämättömästi.

Ikkunaluukkujen kiinnipitäminen esti edes vähän lämmön pääsyä makuuhuoneisiin, ja ikkunat jätettiin öiksi auki. Tosin niiden aukipitämisellä oli kyllä vähäinen ikävä seurauskin: lähitienoot koirat, kukot ja linnut aloittivat eriaikaisen ”hereilläolometelinsä” auringon noustessa (n. klo 5), mutta silloinhan oli hyvä käydä sulkemassa ikkuna, – tai jäädä hereille ja lähteä kuuden jälkeen aamu-uinnille – kuten monena aamuna teinkin.

Tyttären ja J:n huoneessa oli ilmastointilaite ja nuorempi nuoripari nukkui kakkoskerroksessa joka oli jo viileämpikin.

Talossa ei ollut kuin yksi huono puoli. Keittiön kaapit olivat todella sekaisin, siellä oli ehkä jopa kymmeniä isoja ja pieniä kattiloita, kasareita, pannuja. Osa niistä täysin käyttökelvottomia, niita oli monessa kaapissa. Ruoka-astiastoja siellä on ainakin viittä eri sorttia, epälukuinen määrä lautasia, laseja, kippoja ja kuppeja, surkeat veitset, äärimmäisen surkeat, muoviastiat, jotka olivat sellaisia tahmaisia kuin niistä tulee vanhana, jäivät käyttämättä. Kaappien perussiivousta ei ollut tehty aikoihin. Noh, mehän Pehtoorin kanssa eka aamuna pestiin ja järjestettiin pari kaappia meidän käyttöön ja koottiin niihin tarvitsemamme astiat ja ruoanlaittovehkeet, mutta …

Koko vanhan talon kalustus oli vähän kulahtanutta, mutta ei rikkinäistä, ei ötököitä sisällä. Ja tauluja! Laskin että siellä oli yhteensä 104 taulua. Seinille ripustetut lautasat ja koriste-esineet eivät edes kuulu tähän lukuun. Kirjoja ja koriste-esineitä en edes laskenut. Niitäkin oli paljon.

Naapuritalossa oli menossa iso remontti, josta lähti isommasti ääntä oikeastaan vain perjantaina aamupäivällä. Muutoin lähinaapureista ei tietoa tai häiriötä.

Talon sijainti Lombardiassa siksikin mukavaa, ettei alue ollut ennestään tuttu.

Lombardia on saanut nimensä germaaniheimo langobardeista, jotka hallitsivat aluetta uuden ajan alussa (568–744). Sen jälkeen alue on ollut itsenäinen herttuakunta, kuulunut Ranskalle, Espanjalle ja habsburgien itävaltalaiselle haarelle. Vähän ennen Italian yhdistymistä Lombardia on oli osa Piemonte-Sardian kuningaskuntaa. Nyt Lombardian alue on Italian vaurain provinssi (Italiassa on sanonta: ”Etelä juhlii, pohjoinen tekee töitä”). Vasemmalla Lombardian lippu. 

Zenevredon kunnassa oli monta pientä kylää, jonne meidän talolta oli hyvä kävellä, pieniä maaseututeitä. Pehtoorin kanssahan me sitä eniten harrastimme…

Zenevredo on suunnilleen nuolen osoittamassa paikassa. Siitä oli hyvä lähteä retkille. Franciacortan alue on lähellä Bresciaa, Parmaan oli tunnin ajomatka, Paviakin olisi ollut vierailun arvoinen, mutta eipä me haluttu, – siitä vähän länteen on Barolon viinialue, jonka kauniissa pääkaupungissa Juniori & R. torstaina kävivät ja nauttivat kovasti idyllisestä kylästä.

Reissuhan oli alunperin tarkoitettu tehtäväksi yhden leikki-ikäisen ja yhden koulun aloittavan ehdoilla, mutta kyllä me saimme tehtyä lomasta hyvän kuuden aikuisenkin kesken. Jo matkaa suunniteltaessa ilmoitin, että minä en lähde sinne pääkokiksi, etten suinkaan kaiken päivät siellä heille sapuskaa tee, vaan jaettiin aamiasvuorot.

Jokaiselle pariskunnalle kaksi aamua, lounaat meni (silloin kun ei oltu retkellä) paljolti minun ja Pehtoorin laittamina, mutta nuoret kävivät kaupassa – Stradellan kylässä 3 km päässä. Siellä oli Lidl, Basko, U2 ja valtava Esselunga, joiden valikoimat kaikilta osin vähintäänkin riittävät. Kaikkea oli ja kaikki oli halvempaa kuin Suomessa, paljon halvempaa. Molemmilla nuorilla pareilla oli yhtenä iltana ruoanlaittohuki, muutoin joko minä yksin tai Pehtoorin kanssa kokkailtiin, Tyär usein apukokkina.

Siis ei ollut mikään minun työleiri. Mitä nyt Parmassa pidin pienen historialuennon. 😀 Sikäli poikkeuksellinen perheloma, että minustakin on kuvia. Diginatiivit eivät juuri suostuneet kuvattaviksi, saatikka että olisivat kannustaneet kuvia heistä nettiin laittamaan, mutta minä tulin tallennetuksi heidän kännykameroillaan moneen kertaan. Tässä tällainen harvinainen matkapostaus: ihan itse olen kuvassa. 😀 Lasten mielestä tässä on parasta kyltti: ”ketjua ei saa ylittää” ja minusta parasta kuvassa on hienot Parman kastekappelin seinät ja edesmenneen äitini puku, joka minulla oli ylläni.

Viikon yhteisleirillä oli hyvä tutustua Vävyyn ja Miniään aiempaa paremmin, tuntui hyvältä, että nämä kaikki nuoret olivat meidän kanssa reissussa. Aamiaisilla ja lounailla, ulkoterassilla yhdessä höpötellen, iltasella isossa ruokasalissa syöden ja paikallisia viinejä nauttien. Matka, kuten tässä iässä päivät ja vuodet, meni nopeasti, hopusti suorastaan. Ja minulla varsin vähillä unilla; ”kotona ja talvella ehdin nukkua” 🙂  Ja niin olen jo pari yötä  ehtinyt.

Vielä matkustaminen tuntui mukavalle.

Lombardia Niitä näitä

Matkan jälkeen

Tänään reissusta palautumista monin tavoin.

Unta ei tullut kuin viisi tuntia, aamu-uintia kaipasin jo kahdeksan aikaan, mutta eihän se nyt onnistunut. 🙂

Pilvinen aamupäivä laukkujen purkamista, pyykkiä, puutarhahommia, kameran muistikorttien purkamista, Kunhan taivas selkeni, aurinko tuli esiin, oli aika pyörälenkille. Olihan mukava taas polkea.

Yrityksestä huolimatta päiväunet aurinkoisella kotipiazzalla ruoan jälkeen eivät onnistuneet, joten sitten kuvahommiin. Reissun kuvasaldo on aika tarkkaan 1000 otosta. Enkä ole oikein tyytyväinen, mutta katsellaan, josko niistä jonkun koosteen saisin aikaiseksi. Ja niitä olen nyt lisäillyt eiliseen ja toissapäiväiseen postaukseen. Reissussa oli niin hoppu 🙂 tai illat meni ruokaa tehden ja yhdessä kymmenen tienoille pöydässä istuen, että kuvatoimitus ja kirjoittelu jäivät vähän torsoiksi.

Joka tapauksessa sekä eilisen että toissapäiväisen jutun tekstiä ja kuvallista antia olen nyt täydentänyt, joten palaahan vielä viikonloppumme tunnelmiin ja maisemiin.  Perjantai ja lauantai.

 

Meidän kylä. Zenevredo.

Lombardia Niitä näitä

Matkalla kotiin …

Aamukuudelta uimaan. Koetin hengittää rauhallisesti, olla hetkessä, nauttia nyt. Kukko kiekui, kaskaat eivät olleet heränneet, kyyhkyt käyvät vuoropuhelua keskenään, varhain jo +20 C ja altaan vesi paljon lämpimämpää. Lopulta oli noustava, ryhdyttävä tekemään lähtöä.

Viimeiselle aamiaiselle, ei siis mikään La Ultima Cena, vaan rääppiäisaamupala. Nosteltiin pöytään kaikki, mitä oli jäljellä. Aikaa terrassilla istuskeluun oli vielä… Viipyilevä, aika vaisu tunnelma,  –  oikeastaan.

Sitten pakkaamaan loputkin tavarat. Kummasti varsinkin Juniori ja R. punnitsivat laukkujen painoa, muutama viini kun oli tullut hankituksi. Minä käytin aikaa kuvailuun, videoitakin otin, yritän liittää tähän.

Vähän ennen kymmentä Leonardo, meidän interhome-yhdyshenkilö, tuli tekemään tupatarkastuksen. Kehui meitä siisteiksi 🤗 .

Ja sitten kohti Milanoa, josta iltaseitsemältä oli määrä lähteä lento kohti kotimaata. Kantateitä ajeltiin, tai siis Juniori ajoi, varsin vakaasti ja varmasti, me vanhukset nautimme takapenkillä huolettomasta kyydistä.

Kuten jo tulomatkalla, niin nytkin olimme varanneet etukäteen paikan (suosittelen käytäntöä) parkkitalosta läheltä Duomoa. Sieltä hajaannuimme helteisen Milanon kaduille.

Ja me Pehtoorin kanssa ensimmäisenä Duomolle, ja päätimme ostaa liput myös Duomon hissiin – katolle. Virhe! Jonotus hissiin tukahduttavan kuumassa kirkon kyljessä kesti puolisen tuntia. Siis ensin jonossa puoli tuntia – sitten katolla, jossa riittää käveltävää, melkein yhtä kauan ja vielä portaat käveltiin alas. Oli minullakin kerrankin tosi kuuma! Kirkko kyllä on todella vaikuttava, ja katolta, sekä kirkko että Milano näkyvät hyvin (tosin remontti vähän rajoittaa) ja kauas. Ja että siellä oli kuuma!

Duomon jälkeen piipahdus Rinascimentossa (Italian Stocka) – kuvassa oikealla, ihan Duomon vieressä.

– sieltä hakusessa juustoveitsi mökille ja pienille tuliaisia, ei löytynyt kumpaakaan. Siellä oli juuri kesäale alkanut, ja tavaratalo täynnä asiakkaita. Joten ulos! Aika lounaalle. Löysimme hyvän ravintolan. Siinä hyvä istuskella ja katsella ohikulkijoiden virtaa, kaikenlaisia ihmisiä, todella kaikenlaisia! Ja ruoka! Ei vieläkään pizzaa tällä reissulla, mutta Pehtoorille seabassia ja minulle salaattia merenelävistä. Oli niin hyvää, ja edullista. Trattoria Al Cantonine

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kolmeksi oli meetinki parkkihallissa ja sitten kohti Malpensan lentokenttää, jonne Milanon keskustasta on matkaa melkein tunti. Hyvissä ajoin kentällä olossa oli puolensa: vihdoin pienille tuliaiset, iltapalat (piadini on nyt suosikki).

Koneen lähtö siirtyi melkein tunnin, mutta kapteeni lupasi ottaa lennolla kiinni, joten ei tarvinnut huolehtia siitä,ehdimmekö Oulun koneeseen. Hyvin ehdimme, sillä Oulun kone lähti sekin melkein tunnin myöhässä. Kello oli jotensakin kaksi kun kone laskeutui Oulunsalon kentälle. Aika hyvin kuitenkin. Kaikilla laukut, kaikki terveenä, ainakaan vielä ei mitään korona tai muutakaan oireita. Italia oli taas hyvä.

Nyt kello on 2.55 ja ollaan kotona.

Matka on nyt tehty. Nyt hyvä olo. Huomiseen…

Lombardia Niitä näitä

Lombardiassa liikkuen

Tänään viimeinen kokonainen päivä Lombardiassa.

Lombardia on yksi Italian provinsseista, Pavia osa sitä, Pavian Zenevredon kunnassa on Orzola-niminen kylä ja sen rajalla me olemme nyt lämpimän, aurinkoisen, liikkuvan ja kaikin puolin hyvän viikon viettäneet.

Nyt jo sellainen hyvästijättöjen fiilis. Pakattukin. Viimeinen iltauinti, viimeinen auringonlasku, kaappien tyhjennyspäivällien (johan oli värkkääminen! huoh)  Koetin työstää ruoaksi kaiken, mitä meillä oli jääkaapissa ja kuivakaapissa: niinpä kauttaus oli aika monipuolinen. Tagliatellea, scampeja, hernepyreetä (Pehtoori jelppas), tomaatteja basilika-oliviiöljy etc salsana, herkkkusienikastiketta,, marinoituja sipuleja, tryffelimarkkaraa, insalata caprese (Tyär teki). Kaikkea pientä ja vähän isompaa, tavoitteena tyhjentää kaapit.

Päivällä kun Juniori ja Miniä olivat Barolo-retkellä söimme piadineja. Olivat kyllä hyviä.

Syömisen lisäksi tänään paljon likkumista kukkuloilla ja notkoissa. ja Montu Beccarian cimitariossa. Aamulla kun nuoret lähtivät Baroloon ja vanhempi nuoripari päätti jättää aamulenkin väliin, me lähdimme Pehtoorin kanssa kävellen naapurikylä Montu Beccariaan – sama kylä jossa oltiin sunnuntaina illalla syömässä.

Nyt ei menty syömään vaan hautuumaalle ~ cimiterio. Äidin syntymäpäiväkin, joten pieni kynttilä helteiseen aamupäivään italialaiselle hautausmaalle…

Viinitarhan takana iso hautalehto.

Ihan hyvä nousu oli sinne, mutta taas kerran vilvoittava tuuli oli kävelijän ilona ja apuna. Oli hyvä kulkea. Hautausmaa oli samantyylinen kuin on tullut monia aiemminkin nähtyä, mutta rinteessä ja lokeroisempi. Ja vähintään yhtä paljon tekokukkia kuin yleensäkin. Suntio/haudankaivajan kanssa tovi juteltiinkin – molemmat omiamme – juurikaan ymmärtämättä mutta hänellä oli lämmin hymy ja jotenkin avoin olemus. Hyvä kohtaaminen.

Pitkä tovi vietettiin hautakiviä ja kappeleita katsellen, minkä jälkeen nousimme vielä kylän keskustaan, ja pieni paikallinen kuppila auki. Istahdimme espressolle ja cappucciniolle – epätodellinen olo oli tuossa kirkkoa vastapäätä aamupäiväkahvilla istuskellessa.

Palasimme talolle, nautimme lounaan, uin, monta kertaa, ja sitten päätin lähteä vielä yksikseni kävelylle… Melkein meidän naapurissa, noin kilometrin päässä on paikallinen Tenuta eli viinitila, jonka tarhat ympäröivät taloamme. (Tämän postauksen yläkuvassa niitä.)

Päätin käydä katsomassa, josko sieltä saisin ostetuksi pullollisen viiniä viinikerhon ”matkapulloiltaan”. Idea on että viini on hankittu reissusta, parhaimmillaan siihen liittyy tarina ja että se on jotain muuta kuin mitä Alkosta on saatavissa.

Kiersin helteisessä iltapäivässä ja löysinkin reitin Tenuta il Boscon tilalle, ja allora!! Siellähän sain tilan esitttelyn, pienen maistiaisen ja ”matkapullon” – itseasiassa kaksikin (myös toisellle viinikerholle) ostetuksi.

Oltrepo Pavese ei ole mitenkään tunnettu alue suomalaisille viiniharrastajille, joten oikein tyytyväinen olen että tämän lenkin tulin tehneeksi. Päivän tepastelusaldo pitkälti toistakymmentä kilometriä!

Ja vielä yhden kuohuvan (pinot nero) ostin  iltasella talolla nautittavaksi porukalla. Oli muuten melkoinen muuli olo, kun ylämäkeen viinitarhan viereistä polkua nousin takaisin meidän kylätielle painava reppu selässä. 😀 Mutta mitäpä sitä ei perheensä ja viiniystävien hyväksi tekisi. 😀

 Buona notte e a domani.