Paluun jälkeen

Pikku reissunkin jälkeen kotosalla kotiinpaluuhommia: puutarhaa, kauppaa, Caritasta, pyöräilyä, pyykkiä, postia, puheluita. Ja blogipostausten täydentämistä. Ensinnäkin: sunnuntain postauksesta puuttuivat kuvat, jotka nyt olen liittänyt mukaan (ja koettanut korjata kasapäin lyöntivirheitä tekstistä).  Käyhän katsomassa kuvat… KLIKS

Ja lupasin kuvia myös meidän majapaikasta. Tällä kertaa ei hotelliyöpymistä – halusin kokeilla, eikä edullisempi hintakaan haitannut, joten päädyin varaamaan netin kautta meille pikkuisen ”huoneiston”. Nettiin hakusanoiksi ”airbnb Tampere” ja valinnan varaa vaikka ja kuinka. (Airbnb on maailmanlaajuinen yhteisö, joka vuokraa huoneita, huoneistoja, taloja matkailijoiden käyttöön. Sen kautta päädyin varaamaan meille kahdeksi yöksi yösijan).

Ensin hain ihan keskustasta, mutta sitten panin suodattimeen myös ”ilmainen pysäköinti” ja luovuin Wifistä. Vaihtoehtoja oli edelleen monia. Ehkä asiakaskommentit ”todella siisti” ja ”hyvä sijainti” olivat lopulta ratkaisevat tekijät tämän Nekalassa olevan pikku asunnon valinnalle. Rustiikkisuus kiehtoi myös, ja tulipa lomasesta sitten sellainen Suomen teollistumisen alkuvaiheeseen liittyvä myös asumisen kautta (Serlachius-museot, ravintola Tampella, työläisasuntoalueen puukerrostaloalue…. )

Ja kyllä tämä oli ainakin tällä kertaa oikeinkin hyvä ratkaisu. Tykkäsin että oli tilaa (vrt. kahden hengen hotellihuone esim. Scandic, Sokos-hotelli etc.), pieni keittiö, vähän kodinomainen olo. Diskopallo ja vessan oven ”vapaa”-lukko merkillisiä, pieniä kivoja yksityiskohtia, jotka todellakin erosivat standard-hotellimajoituksesta. Ja ainakin tämän asunnon haltijan kanssa viestintä ja asiat hoituivat sujuvasti. Parkki oli ilmainen, bussi kulki melkein oven edestä, pyörätkin käytössä ja kävelymatka keskustaan ihan sopiva. Rauhallista, vanhaa asutusta…

Ja sitten tällainen nuorekas (?) remontti. Tyylitönkö? No enpä sanoisi, minusta ihan raikas ja reipas.

Keittiössä oli kaikki tarpeellinen, jopa kahvia ja kauraryynejä ”talon puolesta”.

Se wifi, sitähän ei ollut. Ja kuten tiedätte, bloggaajalle se olisi kuitenkin hyvä (ks. se sunnuntain postaus)… 😉 Mutta minähän tiesin, ettei täällä sitä olisi.

Luulenpa, että käytämme airbnb-systeemiä toistekin.

Soon moro – näkemisiin Tampere

Minilomasen viimeinen päivä:  toissa-aamuna lähdimme aurinkoisesta Oulusta, tänään tiistaiehtoolla palasimme aurinkoiseen Ouluun, 2½ vrk ja 1300 km 🙂 . Kilometrimäärästä huolimatta tänäänkin lomamme teema ”nautitaan matkalla olosta” edelleen voimassa. Emme – vastoin tapojamme – ponkaisseet heti herättyämme autoon ja hurruutelleet kotiin yksin tein, vaan viivyimme kohteessa.

Kunhan olimme hellahuoneen keittiössä (palaan huomenna vielä tähän airbnb-kokemukseen) nauttineet pienen aamupalan, lähdimme Tampereen keskustaan, tarkemmin ottaen ajelemaan Pispalaan ja Pyynikille.

Eipä olla pariinkymmeneen vuoteen siellä ajeltu. Aamun kakkoskahville autolla (vaikka olisi kyllä ollut houkuttelevan näköinen kuntopolkukin) Pyynikin Näkötornin juurelle ja ”maankuulujen” munkkien äärelle: ”Munkki päivässä pitää nutturan löysällä.”  Maistoinpa minäkin ja vaikken todellakaan ole munkkien ystävä, nämä olivat hyviä. Jopa Kaunispään Huipun munkit jäävät kakkosiksi: ei nimittäin rasva maistunut. Voiko olla ”raikkaita munkkeja”? – Pyynikillä on.

Kauppahallissa oli luonnollisesti piipahdettava. Ja sen jälkeen kello olikin tarpeeksi, että ”Culinaria – Keittiöelämää” -kauppa oli jo avoinna. Kuten monta kertaa ennenkin ostin sieltä kassillisen kuivamuonaa (pastaa, balsamicoa, risottoriisiä, bruschettakastiketta), lautasliinoja, huippuraastimen ja pienen suklaan… Kyllä nyt taas italialaisilla herkuilla voi perhettä ruokkia.

Seuraavaksi Kapteenskaan. Etsimäni T-paita löytyi. Kuinka monta St. Jamesin vaatetta olen vuosikymmenien varrella Kapteenskoista (Hki, Turku, Jyväskylä + Butiken på Landet Fiskarsissa ja Korpikylässä, Övertorneå) ostanut. Eikä siinä vielä vielä kaikki: Pihtiputaalla on Outlet-myymälä, jossa on myös Kapteenskan valikoiman vaatteita. Ja löysinpä sieltä hupparitakin! Kolmella kympillä! Tuossa T-paidassa ”se juttu” on tuo kaula-aukko: tykkään tuosta kulmikkuudesta.

Pehtoorikin löysi itselleen mökkitakin muutamalla kympillä. Ihan pelkkää säästöä on tämä loma ollut. 😀 Ei olla ennen tuossa Pihtiputaan Outletissa käyty, kannattaa kyllä. Myös Lumene ja Finlayson hyvillä tuotteilla, alennetuilla hinnoilla ko. paikassa.

No jos vaateostoksista selvittiin lomalla vähin menoerin, niin ruokakuluissa ei ole säästelty. Tämän päiväinen  gourmet-lomamme kohde oli Jyväskylässä ravintola Pöllöwaari. Kaksi paistinkääntäjien kapitulia on Jyväskylässä vietetty ja kaupungin läpi usein ruoka-aikaan ajeltu, mutta Pöllöwaariin emme ole päässeet tutustumaan.

Tänään lounastimme siellä, ei mitään Nesteen baarin lohileipää ja kahvia, vaan muutaman ruokalajin lounas valkoisten pöytäliinojen ravintolassa. Olipa minun mieleiseni ravintola: pienehkö, fiini, silti aika rento, kauniit kattaukset, rauhallinen, ruokaa (ja asiakasta) kunnioittava tarjoilutahti. Hyvin valmistettua, turhia kikkailematonta (pääosin suomalaista) ruokaa. Kampasimpukat kukkakaalimoussella alkuun ja pääruoaksi paistettua siikaa ja uusia perunoita, – jujuna oli juuripersilja-herakastike, nams. Pehtoorilla vielä jälkkärinä paahdettua valkosuklaata, mansikoita ja kauragranolaa…

Matka Ouluun jatkui, pysähdys Pihtiputaalla, muutama sadekuuro, huikeita pilvimuodostelmia, paljon liikennettä, ei saksalaisia matkailuautoja, ei ruotsalaisia kaahareita, ei italialaisia tai ranskalaisia turisteja, paljon rekkoja. Mutta kotona taas. Kesälomamatka tehty. 🙂

Museot ja ruoka ovat lomanautintoja

Nekalan hellahuoneessa nukuimme hyvin, ja aamuseitsemältä taivas sininen, sää näytti kesäiseltä. Hyvä retkipäivä tulossa. Reissun pääkohde Serlachius-museot Mäntässä – vihdoin! Kyllä kannatti. Kyllä, todellakin ennemmin kannattaa ajaa Tampereelta Mänttään kuin Tuuriin! Tunnin päässä molemmat, mutta Mänttään toivon toistekin pääseväni, Tuuriin ei tarvetta tutustua uudelleen.

Gustaf ja Gösta museot ovat kolmen kilometrin välein, lisäksi tavoitteena nähdä (ja ehkä kokea) Mäntän Klubi sekä Vuorenmaja.

Gustaf-museo on ihan Mäntän keskustassa. Serlachius-tehtaiden vanha pääkonttorirakennus on komea ja sen näyttelyt on todella, todella hyvin rakennettu. Neljä erilaista kokonaisuutta: Selluportin takana, Olli ja Bucklan (Ehrströmien elämä ja taide), Paperiperkele (TÄMÄ oli erityisen hienosti toteutettu) ja Apteekkarin kauppahuone (kaikenmoista kokeiltavaa, opittavaa!!, myös kouluikäisille hieno kokonaisuus).  Animaatioita, muistitietoa, kuvia, esineitä, tekemistä, kokemista, pienoisnäytelmiä; teollisuustuotanto ja sen muutokset ja niihin liittyneet sosiaaliset, polittiset, taloudellisest, kulttuuriset muutokset esitetty hienosti. Pehtooristakin mitä parhain esillepano… Minulle paljon tuttua ja ”läheistä”, ja monta kertaa mietin, että olisinpa käynyt täällä jo silloin kun opetin ”Suomen teollistumisen sosiaalihistoriaa” ja tein väitöskirjaa teollisuusyhteisöistä… Mutta ovat nämä tuttuja ja mielenkiintoisia asioita menneiltä vuosikymmeniltä ihan kaikille (suomalaisille).

Göstä-museo on sekä komeassa kartanossa että uudessa galleriarakennuksessa (vaikuttava sekin), joissa esillä klassikoita ja vaihtuvissa näyttelyissä nykytaiteilijoita.  Nanna Hännisen ”How about the future?” valokuvanäyttely oli hyvin paljon mieleeni. Pidin kovasti hänen digitaalisista vedoksistaan.

Tämä teos ”3o km towards Rovaniemi City” pysäytti. Ja Petri Eskelisen ”elävät” teokset olivat hauskoja, elämänmakuisia, yksi niistä ylitse muiden:  kuin minun minun mielenmaisemani anno domini 2020.

Ja iso ilo oli kun pääsimme tänään pyöräilemäänkin. Serlachius-museoiden välisellä taipaleella on muutaman kilometrin kävelyreitti (joka alunperin oli tarkoitus kulkea, mutta kun oli sadekuurojen jatkuva uhka ja todellisuus) niin mieluusti lainasimme museokaupasta meille Jopot!

Kun oli muutaman kilometrin matka poljettu Gustafista Göraniin, oli lounaskahvin aika: mitä viehättävin kahvila museon pihapiirissä (kuvassa takana), aurinko paistoi, sopivasti muitakin turisteja, kaunis puutarha ympärillä… Suomessako tosiaan olemme?

Iltapäivällä vielä läheiseen käsityökeskukseen, kotiin tuliainen, pyöräilyyn liittyvä sekin, näette vielä. Piipahdimme sateen jo alettua myös Mäntän Klubilla, ihan vaan katselemassa, ja sitten ajoimme Vuorenmajalle. Oikea hütte keskellä Pirkanmaata. Olisipa ollut auki, siellä kun saa kuulemma oikeita Flammen Kücheneitä etc. Kun ei ollut auki, ajelimme (sateessa) Tampereelle.

Hellahuoneessamme pidättelimme tovin sadetta, ja sen lakattua lähdimme Nyssellä kohti keskustaa. Ruokapaikaksi valikoitui ravintola Tampella. Se on juuri siellä, mistä nimikin kertoo. Siis ihan keskustassa, ennen käymätön, kokematon. Eikä valittamista tämänpäiväisen jälkeen. Otin ”pelkän” alkupalan. Se oli tällainen!!

AlkuPALASSA oli pastramia, jättirapuja, vaikka mitä marinoitua, bruschetta, … ja oikeasti kaikki maut olivat hyviä. Niissä todella oli makua. Pehtoorin kala-annos, samoin kuin jälkkäri, köyhät ritarit, kuulemma hyviä. Voimme suositella, miljöökin hyvä, valoisa, korkea, loft.

Ja ehdittiin kuin ehdittiinkin vielä Stockalle. Se oli reissun toinen ”must”-toivekohde. Vähän hätäiseksi jäi, mutta säästyipä rahaa. Jotain kuitenkin löysin – tosin totesin, että en sittenkään voi maksaa T-paidasta 129 euroa. 😀 Stocka ja mun kummalliset mieltymykseni…. Mutta hei, en ostanut sitä! 😉 Pienille pyjamat, Pehtoorille kirja, systerille minituliainen, valkoiset kengät itselle, jotka eivät sitten kuitenkaan ole valkoiset sekä herkkuja kotiin.  Ehkä huomenna on vielä sittenkin piipahdettava Kauppahallissa, Kapteenskassa ja Keittiöelämässä … eihän tänne shoppaamaan ole tultu, mutta kuitenkin– jotain hemmottelua kotiin, ruokavieraille, ja itsellekin. Loma, you know.

Kesälomamatkalla

Lomamatkalla jossain … Meidän kesälomareissu on nyt!

Ainahan se reissuun lähtö jännittää, mutta tänään onnistuimme kuin onnistuimmekin nukkumaan melkein seitsemään, ja hyvissä ajoin ennen yhdeksää olimme baanalla.

Tämän pienen reissumme  kohteena on Tampere, ykköstavoite käydä  – vihdoin – Serlachius-museoissa. Muutoin ei suurempia suunnitelmia. Niin ja tavoitteena olla liikkeellä, nauttia matkalla olosta, viipyä ”kohteissa”, jotka kohdalle sattuvat. Ei mitään aikataulutettua, ei mitään ”must”, paitsi tuo Serlachius.

Uutta näkökulmaa haettiin reittivalinnalla ja majapaikalla. Niin paljon kuin me molemmat olemme aikaa yhdessä ja erikseen maanteillä viettäneetkin (minä matkalla ja takaisin Etelä-Suomeen jo lapsuudessani) niin silti onnistuimme tänään taivaltamaan ennen kulkemattomia taipaleita.

(Ja nyt.. Taas. Matkaläppäri päivittää, kuvat eivät lataudu, ja todellakaan kännykällä en ryhdy postaamaan,… )

Joka tapauksessa: päivä matkalla, illalla saapuminen Tampereelle. Monena kesänä teimme reissuja teemalla ”kartanokierros”, sitten ja ohessa boutique-hotelleja, ja nyt; eka kertaa ikinä nettivaraus airbnb. Asustamme Tampereella puisessa vanhassa kerrostalossa, Nekalassa, muutama kilometri keskustasta.

Palaan kaikkeen huomenna, jos netti etc. ryhtyvät yhteistyöhön kanssani… …)

(Edit ja jatkoa yllä olevaan: ma aamupäivä matkalla Mänttään ja Serlachiuksen museoihin. Kuvat tulevat myöhemmin.)

Matkalla kohti Ylivieskaa Pehtoori luetteli metsätaipaleiden tai soiden kohdalla milloin ja kenen sukulaisen kanssa oli käynyt ko. paikassa mustikassa, puolukassa, hillassa, metsästämässä… Mistä olivat hakeneet kesän ensimmäiset uudet perunat, missä oli asunut ennustaja jne. Poikkesimme päätieltä Tuomiperälle; siellä oli Pehtoorin mummula, anoppini kotimökki.

Minun lapsuusmuistoni maantieltä liittyvät lähinnä huoltoasemiin, siltoihin, losseihin, … ei marjametsiin tai sukulaisiin. Niitä oli sitten vasta ihan eteläisimmässä Suomessa.

Ylivieskasta matka jatkui molemmille aika lailla tuntemattomia tiepätkiä: Toholampi, Kaustinen, Kauhava, Lapua, Kuortane, Alavus. Kierrettiin kirkonkylien kautta, ja jollei kohdalla ollut ukkoskuuroa, kuten kyllä aika monta kertaa oli, pysähdyimmekin toviksi.

Taide Vionoja Toholammilla oli hyvä paikka tauolle. Viehättävä taiteilijakoti ja näyttely, kahvila pihapiirissä. Aurinkoa ja maaseudun hiljaisuutta. Muuten hyvä kokemus mutta taidenäyttelyn lippumymälässä joku nuori pojankloppi kysyi minulla: Eläkeläis- vai tavallinen lippu? – Eläkeläis??!! Hmph! 😀

Kaustisen kirkolla ja hautuumaalla kävin keirtelemässä vähän kauemminkin. Olipa vaikuttava, koskettavakin, kaunis, sinivalkoinen hautakumpu kirkkomaalla. Tietämättä arvelin sen olevan sotaveteraanin hautapaikka.

Yksi suunniteltu kohde oli Tuuri. Keskisen Kyläkauppa on meillä jäänyt aiemmin käymättä. Nyt on käyty. Tuskin tarvitsee käydä toista kertaa. Ihan mieletön kauppakeskus, sellainen Disneylandien, ulkomaiden Outlettien, Ikean, ja ties minkä kaiken sekoitus.

.

Ihmisiä aika paljon, ja tavaraa niin paljon, että rupesi ahdistamaan kun yritin löytää pienille tuliaisiksi pyjamat ja itselle T-paidan ja kotiin uuden vessapaperirullatelineen. Valinnanvaraa liikaa, tilaa liikaa, ihmisiä liikaa. Kävimme yhdessä monista kuppiloista (Vanhan ajan kahvila) sämpylälounaalla. Kahvilan seinillä lasivitreeneissä muistoja tuovia tuotteita.

Sippi-Boston

 

Monta hyvää…

Sadekuurojen muuttuessa rankemmiksi jatkoimme kohti Tamperetta: Ähtäri, Virrat, Ruovesi – kappaleita kauneinta Suomea. Kuuden jälkeen Tampere: Nekala. Pieni keittiö, miniatyyrivessa, jossa myös suihku, sekä kunnon kokoinen huone ~ sellainen vanhan puukerrostalon toisen kerroksen vanha ”hellahuone”, joka sisustettu raikkaasti ja joka on oikeinkin siisti. Kahden yön hinta sama kuin keskustan persoonattomissa ketjuhotellissa yksi yö.

Kävelimme keskustaan ja Hämeenpuiston laidalla olevaan Gastro Pub Tuulensuuhun (niitä harvoja ravintoloita, jotka sunnuntai-iltana auki). Kerran ennenkin olemme siellä käyneet. Iltakahdeksan aikaan ravintola liki täynnä, – kaikilla muilla jotain erikoisoluita laseissa, puheensorinaa, kesäisiä kasvoja, kaupunkikulttuurin tuntua…  Meillä lasilliset alsacelaista valkkaria ja rustiikkia bistroruokaa. Melkein kuin ulkomailla, – kesälomamatkalla, kyllä!

Bom dia – vielä kerran Madeira, por favor!

Madeirasta vielä kerran. Nyt kuvakansiot ovat jotensakin kunnossa, nekin kertonevat, miksi Madeiraa niin lämpimästi voin suositella lomakohteeksi.

Meillehän Madeira on mieluisa lomakohde paljolti hyvien patikkamahdollisuuksien vuoksi. Mahdollisuuksia on paljon ja reittejä monenlaisia, ja (levada)polut on aika helposti saavutettavissa Funchalista. Ehdottomasti kannattaa vaikka vain yhtenä päivänä hankkiutua levadareitille.

Täällä on hyvä suomalainen blogi, jossa paljon tietoa levadoista ja niillä vaeltamisesta. Hyväksi havaittiin Rolf Goetzin kirja Madeira, retkeilyopas, 50 kauneinta levada- ja vuoristoreittiä.  Ostin ja latasin sen puhelimeeni (sitä saa myös kirjakirjana), joten se kulki helposti mukana, ja reittejä oli helppo seurailla. Muutamissa kohdissa kirja opasti hieman pieleen, esim. Camicha-patikalla reitillä oli jokunen vuosi sitten roihunut metsäpalo, mikä oli muuttanut reitin kulkua, mutta löysimme takaisin polulle aika helposti.

Levadojen varrella on pieniä kyliä, erilaisia metsätaipaleita, näkymiä merelle, kallioita, paljon kukkia, nytkin vielä agapanthukset ja hortensiat kukkivat villeinä, eucalyptykset tuoksuivat, ruskaiset viini- ja pengerviljelykset tekivät maisemaan tilkkutäkkejä, purot solisivat. Funchalissa ja Monten rinteillä on huikeita puutarhoja.

Cabo Girãolle turistit yleensä viedään: onhan siellä Euroopan korkein suora pudotus (580 m) ja komea näköalapaikka. Me kävimme siellä jo syksyllä 2003, silloin turistikiertoajelulla ja sumu oli niin kova, ettei mitään näkynyt. Tällä kertaa käveltiin sinne levadoja pitkin. Ja näköala oli hieno!

Lähes joka iltapäivä Funchalin satamaan, joka on ihan keskustassa, tulee yksi tai kaksi risteilyalusta, joten satamassa ja rantapromenadilla on elämää. Museoita ja kauppakeskuksia riittää kaupungissa. Mitäkö sieltä kannattaa ostaa? No Madeiraa! 😀 Ja kenkiä, kuulemma. Korkista on tehty kaikkea mitä ajatella saattaa. Ostin yhden vyön.

Ja sitten Eevikselle ja Apsulle tuliaisia, ihania lasten vaatteita ja vaatekauppoja on paljon, niin ja ostin niitä passionhedelmiä. Kukkia ei tällä kertaa tuotu, mutta kyllä paluulennolla monella niitä näytti olevan kotiin tuomisina.

Ruoka ja juoma ovat erinomaisia, ja ravintolassa syöminen (jopa turistialueilla: Lido, Rua do Santa Maria ja vanha kaupunki) on halvempaa kuin Suomessa, suunnilleen Italian hinnoissa. Hedelmiä on kaikkialla, hotellin aamisella ja kauppahallissa – ne ovat mehukkaita, makeita ja puoli-ilmaisia. Kalaruoka on herkullista: espada (mustahuotrakala (näkyy kauppahallikuvissa) tarjotaan mieluusti banaanin tai mangon kera, ja pitäähän sekin testata, mutta mielummin madeiralaisittain = ilman hedelmiä. Jäätelö on hyvää.

Paikallinen leipä bolo on vehnäleipää, joka perusmuodosssaan tarjoillaan usein ennen kuin (alku)ruoka tarjoillaan. Se on lämmin halkaistu pyöreä leipä, jonka välissä on valkosipulia (kohtuullisesti) ja joskus hunajaa. Joskus todella hyvää, joskus mitäänsanomatonta. Sitä myydään myös täytettynä, isoina versioina.

Madeiralla on rauhallista, ja madeiralaiset eivät meuhkaa kuten minun mielestäni espanjalaiset usein tekevät. Funchal – vaikka onkin saaren pääkaupunki ja yli 100 000 asukkaan kaupunki (+ turistit päälle) –  on leppoisa, kaunis, historiallinen ja siisti. Tällä kertaa siellä ei – sattuneesta syystä – ollut juurikaan brittejä, joita edellisillä kerroilla oli selkeästi eniten. Nyt oli paljon saksalaisia, tai ainakin saksankielisiä ja pohjoismaalaisia. Ei aasialaisia eikä jenkkejä. Siis varsin rauhallista menoa.

Ja saarella on paljon pieniä kyliä, joihin pääsee paikallisbussilla tai vuokra-autolla. Saari on vain 60 x 40 km, joten päivässäkin sen kiertää, mutta näkemistä riittää kuljettavaksi useammallekin autoilupäivälle.

Ja Madeiran sää? Me ollaan nyt oltu yhteensä kolme viikkoa siellä, ja lähes joka päivä on satanut. Mutta sade on yleensä/useimmiten vain pieni iltapäiväräpsähdys. Saaren pohjoispuolla sataa enemmän ja usein, siksihän ne levadatkin on tehty! 🙂 Tällä lomalla San Lorenzon niemimaan patikalla satoi mennessä niin paljon, että se jo haittasi kulkemista, esti näkemästä ja harmitti, mutta palatessa sää oli (enimmäkseen) lämmin ja aurinkoinen. Korkeuserotkin jo ehkä näkyvät kuvissa. Mutta kaikkinensa Madeiran ilmanala on mitä miellyttävin, leppeä ja lempeä.

 

Ja hyväksi (?) lopuksi: minähän en juuri selfieitä harrastele, liekö koskaan ennen sellaista peilin kautta olen ottanut, saatikka ravintolan vessassa, mutta sellainenkin tuli viimeisenä Funchalin iltana tehtyä.

Casa Portugese -ravintolassa, kuten monessa muussakin paikassa Madeiralla ja Portugalissa, on kauniita sinivalkoisia azulejoja – kaakeleita. Ja siinä käsiä pestessäni huomasin, että olinpa sävyttänyt pukeutumiseni ihan täydellisesti – vessan kaakeleihin! 😀 😀

Tästä kuvakansioihin – mukavaa nojatuolimatkaa!

(kansion eka kuva kaksoisklikkaamalla auki, ja sitten oikean reunan nuolella isosta kuvasta toiseen…)

Madeira ei oikein onnistu

Nyt kyllä hieman harmittaa…

Olen käyttänyt sateisesta lauantaista ison osan, isoimman osan, Madeira-kuvaston saamiseksi valmiiksi, toiveenani tarjoilla – vihdoin – nojatuolimatka aurinkoon ja patikkapoluille, mutta!

Kaksi aiemmin tekemääni kansiota ovat ok, mutta tänään ”valmistuneet” kolme ovat väreiltään ihan karseita. Jossain (missä hitossa?!) on jo bugi, täppä väärässä paikassa, tallennuksessa tai jossain väriprofiilissa joku ongelma, jonka olen todennäköisesti ihan itse saanut aikaiseksi, ja nyt kuvat ovat julkaisukelvottomia. Argh!

Tässä kuitenkin maistiaisia. …

 

 

 

 

 

 

Tämä viimeinen kuva symboloikoon tietoliikenneverkkoja, bittiavaruutta, piuhoja koneissa ja minussa jotka ovat jotenkin sekaisin, koska kuvakansiot ovat vielä kesken.

Tässä linkki kahteen ensimmäiseen kuvakansioon… KLIKS

 

onhan niissäkin valoa ja lämpöä ihan eri lailla kuin lokakuisessa kotimaassa…

Klikkaa kansiossa ensimmäinen kuva auki,

 – sen jälkeen voit klikata oikean reunan nuolesta kuvasta toiseen. Mukavaa matkan alkua…

 

Castanheiro ja Funchal jäivät…

Hotelli Castanheiron (suom. ~ kastanja) aamiainen viimeistä kertaa – ainakin tällä lomalla. Sekä hotelli että sen aamiaiset ovat suositeltavia. Jos lomalla ykkösjuttu ei ole auringonotto ja meressä uinti, ei parveke merinäköalalla eikä rantakatu, jonka varrella on rantahotelleja ja niiden oheispalveluja vieri vieressä, niin Castanheiro on kyllä hyvä valinta.

 

Jokaisella aamiaisella yksi pasteis de nata  – tänään kaksi. Ikävä niitä tulee, mutta Lidlista saa melkein yhtä hyviä. Olen kerran kokeillut näitä leipoakin. 😀

Edellisellä Madeiran lomalla oltiin Cliff Bayssä, joka oli sekin oikein hyvä (pääsy mereen uimaan, alakerrassa Michelin tähden ravintola, isot huoneet, merinäköala, upea allasalue – sijainti Lidon ja kaupungin keskustan puolivälissä), mutta kyllä tämä Castanheiro meidän patikka- ja ruokaravintolatoiveisiin vastasi vielä paremmin. Tässä iässä ja mukavuuden halussa hotellivalinta on tärkeä osa onnistunutta lomaa, – levollinen nukkuminen, hyvät aamiaiset, siisti ja iso kylppäri sekä parveke ovat tärkeitä pointteja – ja sijainti!

Aamiaiset hedelmineen, lämpimine leipineen, monenlaisine tuorepuristettuine mehuineen, puuroakin Pehtoori löysi, olivat hyvä alku päivälle. Ilman erillistä maksua olisi saanut tilattua lettuja , hedelmiä ja kermavaahtoa tai munakkaita tai parsaa ja kinkkua, mutta eipä tätä mahdollisuutta käytetty.

Alkuviikon asuimme valitsemassamme de luxe -huoneessa (20 neliöttä), jonka kylppärissä suihkukaivo ei oikein pelittänyt, minkä vuoksi/ansiosta pääsimme loppulomaksi Junior-sviittiin (30 neliötä). Kuvat jälkimmäisestä. Pienen pieneltä parvekkeelta oli näkymä kirkon ja jesuiittakoulun takapihalle.

Uima-allas oli kattoterassilla ja spa kellarikerroksessa; vaikka aioin, jäi madeira-hieronta juiliville olkapäilleni testaamatta.

 

Tänä aamuna lähdimme hotellilta yhdeksän jälkeen, ja meillä oli pari tuntia aikaa ennen kuin oli lentokenttäkuljetuksen aika. Lähdimme vielä kerran yrittämään englantilaiselle hautausmaalle: löysimme sen perjantaina lenkillämme, mutta silloin portit olivat kiinni. Tänä aamuna olivat avoinna.

 

 

Aurinkoisesta aamusta huolimatta näkymä jotenkin lohduton, – dekadenssia, rähjäisyyttä, unohdusta, hylättyjä, vieraalle maalle kulkeutuneita, sinne jääneitä, yksi oululainenkin nuori nainen sinne haudattu, … Olipa joukossa aatelisten ja yhden prinsessankin hauta.

Kun oli aikaa, kävelimme keskustan katuja ristiin rastiin – pienenä toiveenani löytää kauppa, jonka ikkunassa olin nähnyt kauniin kaulakorun. Sellainen artesaani-liike, mutta jäipä löytymättä. Säästyipä nekin kympit lentokentän tax-freehen. Perheelle jouluherkkuja! Kyllä, Madeira 15 years Malmsey ja Bolo de meil (hunajakakku). Ja Juniorille neljän pikkupullon lajitelma eri madeira-laatuja (Sercial, Verdeldo, Bual ja Malmsey) – ihan vain ammatillisen tietämyksen lisäämiseksi. 😉 Miniälle, tyttärelle ja Apsulle makeaa. 😉

Madeiran lentokenttä on siitä mukava, että siellä pääsee kattoterassille, nauttimaan vielä maisemista ja lähdön tunnelmasta, katselemaan lähteviä ja palaavia koneita.

Kone tuli lähes tunnin myöhässä; oli ollut ”ihan mahdottoman kova vastatuuli”, mutta olipa sitten paluumatkalla niin reipas myöntäinen, että lentoaikaa ei ollut ihan viittäkään tuntia. Puoli kahdeksalta meidän/Madeiran aikaa, eli puolikymmenen Suomen aikaa, olimme Helsinki-Vantaalla.

Nyt odotellaan, että pääsemme Oulun lennolle. Jos kaikki menee hyvin, ollaan Oulussa yhden aikoihin, ja kesärenkaisella Beetlellä hurruutellaan kotiin yösydännä.

Madeira oli taas meille hyvä: liikuttu ja levätty, säät suosiolliset, merenantimista nautittu ja kukkuloilla ja poluilla kuljettu. Madeira on monena vuonna valittu maailman parhaaksi lomasaareksi, voidaan kyllä mekin äänestää ykkössijan säiyttämiseksi. Tässä joku päivä kerron vielä lisää miksi.