Sankt Laurent apuun

 

Yksi päivän parhaista hetkistä oli, kun oli alkuruoan aika: graavilohta Kauppahallista (Pekurilta tietenkin) ja uutta leipää: Reissumies – ohuen ohut! Vähän sitkeää, sopivan ohutta, lohi parasta mahdollista, viimeiset tillit yrttipenkeistä.

Ei pääruoassakaan (tarte flambee) mitään vikaa ollut. Apsu varsinkin tykkäsi kovasti. Eevis keskittyi etupäässä (lasten) jälkkkäriin: mango-melonituutti upposi hitaasti mutta vakaasti, jokainen haukku ja nuolaisu olivat tärkeitä ja kaiken huomion ja aistimuksen saaneita. Aikuisten omppupiirakka ei lapsille maistunut. Tai eivät he sitä edes maistaneet. Tuutti on the Juttu!

Aikuisilla itävaltalaisen (ranskalaisen?) flambeen seurana itävaltalaista viiniä. Sankt Laurent, Pyhä Lauri, St. Laurence, San Lorenzo … riensi iloksemme. Alkuviini, vähän samea, luomu, vegaaneillekin sopiva punaviini oli aika hintava, ja sillä rahalla saa toki parempiakin, mutta tämä sopi tarte flambeelle tosi hyvin. Ja nyt tarvitaan ”omalta” pyhimykseltä apua, vaikka sunnuntaipäivällisen viinin muodossa. 😉 Trapl Sankt Laurent jää mieleen.

 

Aamupäivällä kylmä, mutta pilvipoutainen keli. Vähän haikeana ajelin ristiin rastiin liki 40 km. Haikeana, koska kausi alkaa olla lopuillaan. Yli 4000 kilometriä on tänäkin vuonna jo takana ja nyt kun jäätyvät väylät ja  loskaiset aamut ovat jo mutkan takana, niin on syytä nauttia. Ei ollut aamun tunteina tien tukkoja, ei juuri ihmisiä liikkeellä. Syksy on tullut kaupunkiin.

Syksyä ulkona ja sisällä

Jossain välissä tuntui että on hyvä vetäytyä metsäpoluille kulkemaan – on aika jättää myötätuuli, ja ajella etelästä pohjoiseen – kohti kotia.
Oli siis lopulta jätettävä myötätuuli ja ajeltava kohti pyörteistä, kovaa vastatuulta. Mutta sivussa, metsissä oli mukava.
Kuntopolkujen, sivuteiden, pikkukatujen varrella hyvä kulkea, nauttia auringosta ja rauhasta, oli hyvä polkea itsekseen, oli hyvä hetki ja tauko uppoutua kirjan maailmaan.
Sitten: Oulun taidemuseossa on menossa (huomenna ohi) kukkanäyttely. Sinne päätin pyörälenkkini. Tai no viimeinen stoppi oli siellä. Hienoja töitä esillä, nyt on menossa muitakin näyttelyitä, jotka käynen tulevina viikkoina katsomassa… Mutta pikaisen kukkanäyttelyn jälkeen treffit systerin kanssa museon Kaari-kahvilassa (se on siksikin hyvä, että siellä ei tungosta, etäisyydet automaattisia. Hyvä meetinki siellä.
Monen tunnin reissun jälkeen palauduttua kotiin keittiössä tuoksui savukala! Mies oli luvannut ottaa päävastuun tämän päivän sapuskasta, mutta minulla oli lisuke-ehdotus, jonka sitten toteutinkin. Ketunkeittiö-blogista aika päiviä sitten löytämäni ohje pääsi tänään testaukseen, ja äänin 2 – 0 se tulee jäämään meidän keittiön repertuaariin. Helppoa ja hyvää.
Peruna-kananmunapöperö savukalalle (neljälle)
6-8 jauhoista perunaa, keitettynä ja kuorittuna
3 kovaksikeitettyä kananmunaa
pari kevätsipulia tai iso nippu ruohosipulia
kourallinen persiljaa
suolaa, valkopippuria
loraus neitsytoliiviöljyä
Tilsi perunat ja kananmunat haarukalla karkeaksi muusiksi. Silppua kevätsipuli/ruohosipuli ja persilja. Sekoita peruna-munamuusiin sipuli- ja persiljasilppu, suola, valkopippuri ja oliiviöljyä sen verran että perunaseos sopivasti kostuu.
   (alkuperäisresepti Ketunkeittiö)
Hieman mietin tuota ”tilsi”-sanaa. Ymmärsin kyllä, mistä on kyse, mutta pitihän se vielä googlata. Ja urbaani sanakirja kertoo, että ”Tilsiminen on toimi, jossa jotain muussataan haarukalla”. Enpä ollut ennen kuullut/lukenut. Mitähän murretta lienee?
Eilen jo laittelin uuden syyssisustuksen meidän Festaan… Vähän on minulle ”outoja” värejä, mutta oikeastaan sinapinkeltainen/terrakotta on aika kiva. Kuvailen vielä lisää joku päivä….

Sadonkorjuun aika

Illan tullen, syyskuun puolivälissä, jolloin pitäisi olla mitä mainioin ja reippain vire ja työnteon meininki, olen vähän taipumassa lepoiluun, jättämässä monta aiottua, monta suunniteltua väliin. Pärjätään me ilman pullaakin, kasvimaan ehtii alasajaa myöhemminkin, laskutuksen viipymisestä eivät korttiostajat pahastu, huomenna – tai ehkä sittenkin vasta ensi viikolla – kontaktiseeraan näitä kuluneita päiviä aktiivisemmin eri tahoille [BTW: mitä tarkoittaa tahot? – eräänkin raportin, hakemuksen, lausunnon laatineena olen viljalti viljellyt sanaa ´tahot´ – ja toimijat! – mutta aina olen tuntenut, että se ei kerro oikeastaan yhtään mitään. Silti: apurahoja, hyväksyntöjä, läpimenneitä lausuntokierroksia on tullut saavutetuksi. Hakemuksia toki enemmän hylätyksi kuin hyväksytyksi.

Tänään on ollut myös mummipäivä. Ja mummi on ollut hyvä tyyppi. Onhan se, kun tarjoilee herkkuja puutarhassa, ruokapöydässä ja karkkipäivän kunniaksi.

Omenapuun vaatimattomasta sadosta nautittiin, sekoitettiin papan haravoimat lehtikasat, juostiin kilpaa, syötiin, höpöteltiin. Mumminelämää!

Myrskyisänä iltana kuitenkin tyvenee

Monen päivän epävarmuus ja väärässä tai vain yhdessä paikassa olemisen kalvava tunne ovat nyt helpottumassa. Viime perjantaina sairaalaan joutuneen äidin vointi vakaantumassa (ei ihan kriittinen ole ollutkaan, ja onneksi Oulussa oli huolehtijoita) ja lisäksi viikonloppuna flunssaa potenut, maanantaina Ivalossa koronatestissä käynyt tytär on jo tautinsa melkein selättänyt ja negatiivinen testitulos tuli iltapäivällä.

Nyt voivat jatkaa etätöitään ja -opiskelujaan ja nauttia Lappi-olosta vielä ainakin viikon, jolleivät kaksikin. Mekin on tässä Pehtoorin kanssa oltu varuilta löyhässä omaehtoisessa karanteenissa (mm. pois vanhusten luota), – ihan siltä varalta, että jos olisimme altistuneet tyttären läsnäolosta. Mutta nou hätä. Ainakaan nyt ei ole koronaa eikä flunssaa.

Olisikin kyllä ollut todella outoa, jos Tyär ja/tai J. olisivat koronan jostain saaneet. Ennen Lappiin matkaamista olivat jättäneet kavereiden lautapeli-illan, sulkisvuoronsa, aiotun leffassa käynnin väliin, tehneet vain etätöitä ja -opintoja, koskapa pyrkivät varmistamaan, ettei kauan toivottu Lapin reissu peruuntuisi. Junamatkan Hki – Oulu tekivät työpiste-eriössä, maskit ja desit käytössä.

Noh, jostain tavisflunssan tytär kuitenkin oli saanut. Mikä tietty esti meitä viettämästä pidennettyä, suurella ilolla odottamaani, yhteistä viikonloppua tunturissa (vain autolla tulivat Kaunispään huipulle sunnuntaina) patikoiden ja kulkien. Peruuntuneen tunturissa tarpomisen vuoksi me tultiin kotiin jo maanantai-iltana. Terveydellisiä murheita, loppujen lopuksi pieniä vastoinkäymisiä, mutta minullahan tietysti huolta sinne ja tänne, tänne ja sinne. Mökkieloa kuitenkin vähän aikaa yhdessä ehdittiin olla… Ja tuleehan noita uusia terveempiä reissuja, – tuleehan?

Nyt syysmyrsky – ulkona. Sisällä levollisempaa.

Tumma joki tyvenee ja siinä on jo kirkkaita paikkoja …

 

Huomenna ”Ruska 2020” -kansio on valmis. Pääsette nojatuolireissulle tuntureille. 

Syksyistä, aurinkoa, ulkoilua

Pian on syyspäivän tasaus: yhtä pitkästi juhannukseen ja jouluun. Vaikea uskoa.

Pian on laitettava pyörä huoltoon ja varastoon. Mitä minä sitten teen? -Joulukortteja, kalentereita, säilöntää ja villasukkia? – Tänään ei vielä tarvinnut keskittyä niihin.

Tänään ajelin Oulun ympäri, poljin ja poljin, kuuntelin Kari Hotakaisen uusinta ”Tarina”. Se on hyvä! Hänen sarkasminsa, tarkkanäköisyytensä, sanojen sujuva asettelu on mieleeni. Unohdun kuuntelemaan ja poljen. Niin hyvä!

Mutta lokakuulle kalenterissa ei ole mitään! Ei melkein yhtään mitään. No on sentään jotain pientä, nimenomaan pieniä tärkeitä, mutta ei juuri muuta. Enemmän epävarmuuksia kuin varmuuksia.

Tästä huolimatta syksy on aika ihanaa aikaa.