Historiaa Isovanhemmuus

Järvenpäässä on paljon hyvää

Olen palannut etelästä, sylittelemästä vauvaa, viettämässä aikaa ja elelemästä yksikseni sekä oleilusta tyttären perheen kanssa, ja parasta kaikesta saanut olla muutamia hetkiä, päiviä, Emmiliinin kaa. Mummin elämä 💗

Järvenpäässä on paljon muutakin hyvää ja mielenkiintoista. Muutakin kuin kaksi tyttärentytärtä! 🧡❤️

Ehdin Järvenpää-päivinäni ajella pitkin poikin, – kun kerrankin oli auto mukana. Ja onhan Tuusulanjärven rantatiellä paljon kaunista, historiallista katseltavaa, tuttuja ja uusiakin kohteita.

Tällä kertaa kävin Lottamuseossa paitsi kahvilla myös näyttelyssä. Olin siellä eilen aamupäivällä lukiolaisluokan kanssa yhtä aikaa: kuinka olikaan mielenkiintoista kuunnella heidän kommenttejaan lottien historiasta.

Erityisen mielenkiintoista minulle oli lottien valokuvanäyttely… sekä historioitsijana että valokuvaajana. Viivyin näyttelyssä kauan.

[Aleksis Kiven kuolinmökki]

Järvenpään Rantatien varrella harkitsin pitkään Krapihoviin menoa. Että blineille sinne? – En mennyt.

Mutta piipahdin, kun kerran kohdalle sattui, pienessä ”navettaputiikissa”: Memories tarjosinkin pieniä tuliaisia kotiin hankittavaksi. Tulette vielä näkemään kuvissa…

Ja juhlaa oli tulla kotiinkin: milloinhan me on Pehtoorin kanssa oltu näin pitkä aika erossa toisistamme? Yhteensä 10 vrk eri osoitteissa ! Ehkä joskus vuosikymmeniä sitten? 1980-luvulla?  Eikä kotiinpaluun hyvää mieltä vähentänyt, että ukkeli oli tehnyt kolmen ruokalajin päivällisen, hankkinut kuohuvan tyttärentyttäremme syntymän juhlistamiseksi. Sekin ilahdutti, että koti oli ”tilapäismajoitusten” jälkeen vallan tilava ja kotoisa, omannäköinen. 🙂

Lähdin tänään aamukuudelta ajelemaan hiljaisesta, pimeästä Järvenpäästä, ja puolikahdelta olin kotona. Kuinka kaunista, sinivalkoista olikaan läpi eteläisemmän Suomen! Jyväskylän pohjoispuolelle asti liikennettä vähän, pakkasta paljon. Ei minun muistissani, elämässäni, ole ollut näin kauniita, lumisia sinivalkoisia päiviä yksi toisensa jälkeen, pitkin poikin Suomea.

 

 

Niitä näitä

Retriitti ja humputtelua

Järvenpään residenssini on erinomainen, viihtyisä Airbnb ihan keskustassa, 400 cm asemalta, 1,1 km tyttären perheen kotoa. Kun vauva ja vanhemmat kotiutuivat lauantai-iltana, minä siirryin tänne viettämään yöni. Ja nyt se on ollut minun ”sijoituspaikkanani”  muutaman päivän.

Eihän se ihan näin  pitänyt mennä. Mutta niin vain olen pienen yksinäisen kevätretriitin täällä viettänyt. Eikä kyllä ole ollut mikään levollinen tai ”valaistunut” tunnelma kuten muutamat ”Lappi/mökkiretriittini”

Tiistaiaamuna kaihersi tunne, että onko se pari viikkoa mustana yllä leijunut flunssan uhka eskaloitunut, onko minullekin tulossa kurkkukipuinen tauti? Päänsäryn pistin ulkoilemattomuuden ja liikkumattomuuden syyksi, mutta onko nuhakin alkamassa?

– Pahoillani, ainakin omasta puolestani hirmu pahoillani, soittelin tyttärelle pitäväni ”karanteenipäivän”, sillä en viisipäiväisen vauvan kotiin tule, jos tauti on tulossa.

Itkua tuhersin, join hunajateetä, koetin levätä, kudoin A:lle HA-HE-sukat (sählyjoukkue Haukiputaan Heitto), katsoin Yle Areenasta Venny-sarjan viimeiset neljä jaksoa (kuinka erinomainen paikka tämä onkaan ollut sen katsomiseen, tästä residenssistä  melkein näkyy Aholaan, jonka pihalla sitten eilen kävinkin. Valitettavasti Juhani Ahon ja Venny Soldan-Brofeldtin kotimuseo ei ole talvella auki).

Kiitos, Toini, vinkistä Venny-sarjan katsomiseen, – hoksasinkin sitten, että olinhan minä sen jo 2000-luvun alussa katsonut ja silloinkin pitänyt, nyt vielä enemmän.

Myös Virgin Riverin rästikausi on katsottuna, ja kauluri itselle jo aloitettu… Siis eilinenkin ”puskuripäivä”, ja päivä jolloin koetin itselleni muistutella että on kyse niin pienestä asiasta kuin flunssa. Ja sekin vain uhka ja ainakin tässä vaiheessa vain minulla. Vakuuttelu auttoi, vähän.

Flunssaa ei ole tullut, mutta pysyin tänäänkin pois vauvan läheltä, ja lähdin ´alkuperäissuunnitelman´ mukaan junalla Helsinkiin. Murtauduin ulos eristyksistä, kuten kuvat kertovat. 😀

Yllätys-yllätys, etsin ja löysin lasten- ja vauvanvaatteita, itselle kevätneuleen, lankoja ja spessuruokatarpeita kotiin viemiseksi.

Ja kävin Amos Rexissä! Siellä on Leandro Erlichin näyttely. Johan oli metka.

Kylläkin sellainen, että se olisi pitänyt saada kokea jonkun kanssa. Niin kuin minun mielestäni useimmat näyttelyt. Syömäänkin menin yksin, sen osaan kyllä tehdä. Helsingissä varsinkin. Niin paljon sitä tuli työvuosina arkistoreissuilla tehtyä. Tosin useimmiten yliopiston ruokalassa, mutta myös ravintoloissa. Tänään Lasipalatsissa blinillä.

Isovanhemmuus Vanhemmuus

Tunnelmia Järvenpäässä

Edellisen kerran olin täällä Järvenpäässä keväällä, maalis-huhtikuun vaihteessa, sisareni menehdyttyä. Silloin olin melkein viikon, tällä kertaa ehkä vähän enemmän.

Nyt olen uuden elämän vuoksi, en yrittämässä toipua menetyksestä. Viime keväänä oli kyllä  kyse paljon enemmästä kuin ´vain´ menetyksestä.  Siinä vaiheessa, vain muutama päivän jälkeen, oli oikeastaan vielä kyse suuresta tuskasta, jota oli vaikea käsitellä, suru odotti silloin vielä nurkan takana.

Tänään ollessani iltapäivällä (pikkuperheen ollessa päiväunilla) olin taas kävelemässä Tuusulanjärven rannalla, ja muistin, taas melkein fyysisesti tunsin, sen syvän ahdistuksen ja tuskan,  joka huhtikuussa minussa tuolla kulkiessa oli.

Eihän suru ole vielä mihinkään häipynyt, mutta ahdistava tuska on poissa.

Ja nyt hetket tyttären perheen luona ovat elämää! Uutta elämää! Ja saan olla mukana tässä elämänvaiheessa. Tänä vuonna kevättalven viikkoni Järvenpäässä on elämää täynnä!

Isovanhemmuus

Mumminelämää vol. IV

Järvenpää 6.2.2026 klo 12.00

Olen kuin olenkin Järvenpäässä. Eikä ole flunssaa. Pääsin siis eilen lähtemään tänne, mikä ei suinkaan ollut varmaa, mutta  oli jo pitkään sovittua, suunniteltua, toivottua. Alkuperäinen suunnitelma oli, että tulen tänne (junalla?) jo eilen varuilta, ihan vaan varmuuden vuoksi, vähän niinkuin päivystämään. Ja  että Pehtoori tulee kanssani ainakin pidennetyksi viikonlopuksi tänne, mutta  lähtee sitten alkuviikosta Ouluun ja minä jään vielä.

Mutta niinhän siinä kävi, että Pehtoorin pitkittynyt flunssa ja äkäinen yskä pistivät suunnitelmat uusiksi. Lähtisinkin siis yksin, enkä junalla sittenkään, vaan että ajelen autolla koko 570 km ja että Pehtoori tulee sitten hakemaan minut täältä pois ja vietetään yhdessä ”etelänlomaa” tyttären perheen luona ja Helsingissäkin.

Lähdin siis yksin, autolla, eilen.

Ajattelin lähteä päivän kunnolla valjettua, ajattelin, että kuvailen matkalla, että käyn ehkä Jyväskylän Pöllövaarissa syömässä, ja että illansuussa voin majoittua Järvenpään AirBnB-paikkaan, joka oli varattuna kahdeksi ja puoleksi viikoksi. Ajattelin ja suunniteltiin, että tänään iltapäivällä haen Emmiliinin (nyt 2½ v.) ja vietän iltaa tyttären perheen luona. Että  lauantaina lähden Helsinkiin humputtelemaan ja ensi viikolla voin sitten viettää enemmänkin aikaa Emmiliinin kanssa.

Eihän se ihan niin mennyt!

Lähdinkin eilen varhaisessa pakkasaamussa, kuun paistaessa kirkkaana, Jyväskylään asti maisema kauniimpi kuin koskaan! Mutta minä en pysähdellyt, en kuvaamaan, en muutenkaan, vain kerran kahville ja lounasleivälle. Ja taas tien päälle. 80 km talvirajoitukset hiljaisilla, sulilla teillä tuntuivat olevan kidutusta. Olisin halunnut ajella reippaammin, olla aiemmin perillä, mutta ei. Ja koko päivähän siihen meni. Merkillisessä kuplassa tunnuin olevan….

Mutta minä ehdin kuin ehdinkin hakemaan Emmiliinin päiväkodista puolineljältä, ihan niin kuin oli alun perinkin suunniteltu.

Ja samaan aikaan toisaalla (= aamupäivällä Hyvinkään sairaalassa) 10 vrk ennen laskettua aikaa syntyi Emmiliinin pikkuinen pikkusisko. 💕 Meidän neljäs lapsenlapsi. Ja minä saan nyt mummeilla Een kanssa. 💕

Niitä näitä

Suunnitelmat uusiksi!

Kävin tänään Linnanmaalla, yliopisto kampuksella. Opinahjossani, vuosikymmenten työpaikallani, tai noh vain yliopiston kirjastossa. Työhuoneeni ei enää ”ole olemassa”, sillä koko Humanistinen tiedekunta on muuttanut Ammattikorkean ´vallattua´ jo vuosia sitten meidän tilat. Kävin siis vain sopimassa huomisesta pienestä kuvausjutusta ja kirjastossa, koska tarvitsin yhden kirjan (hautausmaihin liittyen, taas) ja asiakaspalvelussa ollut oikein ystävällinen ja tavattoman kaunis nuorehko nainen teititteli minua. Pitkästä aikaa joku teititteli. Että se pikkuisen nirhaisee vieläkin… Mutta jos kaiken muun lisäksi on toissapäivänä käynyt kampaajalla hankkimassa harmaita raitoja omien luomujen lisäksi, ja muutenkin, niin minkäs teet…

Kasvitieteellisessä kävin – siellä en ole tainnut ennen näin ”umpitalvella” käydäkään. Se oli vaikuttava nytkin.

Muutoin tänään on ollut aika kurja päivä. Eikä vain aika. Pehtoorin viikon kestänyt flunssa (ei korona), jossa kova mm. erittäin kova yskä, on EHKÄ tulossa minullekin. Ja jo Pehtoorin tauti muuttaa meidän seuraavan parin viikon suunnitelmia.

En ole voimasanoja säästellyt. Ainoa vaan, etten oikein mihin ja kenelle niitä suuntaan… Ihan turhaan sitä paitsi. Ja pitäisihän se ymmärtää, että flunssa ei kuitenkaan ole maailmanloppu, mutta kyllä nyt – kuten aina, eikö vain? – se on tullut ja ehkä tulossa mahdollisimman huonoon aikaan.

Luettua

Helmet-lukuhaaste 2026 vol. I

Tammikuussa tuli luettua/kuunneltua poikkeuksellisen paljon. Helmet-lukuhaaste ehkä osasyynä.
Muutama kirja joulun jäljiltä puolivälissä, ja sitten tietysti mökkielo ja laduilla elely.
Moni kirja sattui olemaan aika ohut, harvatekstinen. Mutta tässäpä lista. Ehkä jokunen niistä sinullekin sopiva?

  1. 1   Brittiklassikko
  2. Kirjan nimessä on sana tähti tai sen taivutusmuoto
  3. Kirja liittyy Agatha Christieen (kuolemasta 50 v.)
    Agatha Chrtistie
    Eikä yksikään pelastunut
    (Ensimmäinen suomennos julkaistiin vuonna 1940 nimellä Eikä yksikään pelastunut. Sen nimeksi tuli vuonna 1968 Kymmenen pientä neekeripoikaa, mutta nimi muutettiin takaisin.)
    Klassikkojen klassikko. Meidän piti (= saatiin) lukea tämä lukiossa. Silloin ihmettelin Christien mielikuvitusta, sen jälkeen olen lukenut ehkä 20  kirjaansa, ja nyt ihmettelin hänen älykkyyttään enkä onneksi muistanut ratkaisua. Klassikkodekkari! Lämmin suositus.
  4. Kirja on Otavan kirjaston kirjalistalla
  5. Kirjassa on epilogi eli jälkisanat
    Antti Heikkinen, Laura Malmivaara
    Pelkkää hyvää
    Antti Heikkinen on! Olen lukenut/kuunnellut hänen laajasta tuotannostaan enemmän kuin puolet. Ja aina olen tykännyt. Paljon.
    Tämä on sellainen kirja, joka ehdottomasti kannattaa kuunnella.  Malmivaara ja Heikkinen ja muut tekevät hienon kuunnelman. Hauska, elämänmakuinen, todentuntuinen. Kolme tuntia tunteita ja turhautumista, suomalaista maalaismaisemaa…
  6. Kirja sijoittuu kaupunkiin, jossa on järjestetty talviolympialaiset
  7. Romanttinen viihdekirja
    Beth O’Leary
    Vaihtokauppa
    Tämä oli selllainen ”välipalakirja”. Ei huono, mutta eipä hetkauttanut
  8. Kirjassa ei rakastuta
  9. Kirjassa on jääkiekkoilija
  10. Kirjassa leikataan
    Patrick Taylor
    Irlantilaistohtori Fingal O’Reilly
    Moneskohan Taylorin irlantilaistohtorikirja tämä on? Seitsemäs? – Juuri tämä ´toisteisuus´ alkaa jo väsyttää. Toisaalta ihan leppoisaa ”ruoanlaittokirjallisuutta”.
  11. Kirjassa on 400–500 sivua
    Veli-Pekka Lehtola
    Kenen maa, kenen ääni? Saamelaisten ja suomalaisten suhteet esihistoriasta nykypäivään
    Tämä kuin myös ooppera Ovlla pitäisi olla yläkoulun historian opintojen oheislukemistona. Tai meille kaikille suomalaisille tärkeänä suvaitsevaisuuden lisääjänä, maailmankuvan avaajana. VP (kollega yliopistovuosilta) osaa kirjoittaa, selkeyttää, kiteyttää, olla sopivasti (piilo)sarkastinen.  

  12. Kirjan nimestä ei voi päätellä, millä kielellä kirja on kirjoitettu
    Minna Rytisalo
    Sylvia
    Petronella ~Sylvia! Kuinka monta kirjaa tästä Lapin kultamailla kulkeneesta naisesta onkaan kirjoitettu? Tämä on erilainen. Tämä on ehkä paras!  Rytisalon kirjoista on pitänyt, paljon. Niin tästäkin.
  13. Kirjassa on syntymäpäivät
  14. Kirjassa on robotti, drooni tai jokin vastaava laite
  15. Kirjan kannessa tai nimessä on lintu
  16. Kirjailija on kirjoittanut sekä aikuisille että lapsille tai nuorille
  17. Kirjan nimessä on jokin kansallisuus
  18. Kirja, joka kuuluu useampaan eri genreen
  19. Kirjan nimessä on jokin talon osa
  20. Haluaisit olla joku kirjan hahmoista
  21. Kirjassa käydään museossa
  22. Kirjan kannen pääväri on sininen tai kirjan nimessä on sana sininen
    Maija Paavilainen
    Hankikantoa
    Tämä on jokatalvinen opukseni. Luen tämän pikku kirjasen kerta toisensa jälkeen. Joka kerta jotain uutta.  Paavilaisella on lyhyesti sanottavana paljon.
  23. Cozy crime -dekkari
  24. Kirjassa on sirkus tai huvipuisto
  25. Matkakertomus
  26. Sateenkaarikirja, jossa on onnellinen loppu
  27. Kirjassa on puutarha
  28. Kirjassa tanssitaan
  29. Kirjan tapahtumat sijoittuvat useammalle vuosikymmenelle
    Katja Kärki
    Evan neljä elämää
    Minulle aiemmin tuntemattoman kuvanveistäjän autofiktiivinen elämäkerta oli mielenkiintoinen. Kirjassa on paljon suomalaisen maalaisyhteisön elämänmenoa ja asenteita. Ja itseään ja työtään toteuttavan naisen, lapsettomuuden kanssa kamppailevan naisen elämää, tuntoja ja kipupisteitä.
  30. Kirjan päähenkilön vanhemmat ovat kadonneet tai muuten poissa
    Harriet Constable
    Viulisti
    Hieno kirja!!!! Italia! Historia.
  31. Kirjassa on soittolista tai kirjassa mainitaan jokin biisi
  32. Kirjan kannessa tai nimessä on linna
    Sini Kangas
    Ristiretkien historia 1096 – 1192     Ehkä odotukseni olivat liian korkealla? – Kronikaksi tämä minun mielestäni jäi…

  33. Kirjan päähenkilö on yli 60-vuotias
  34. Kirjassa mennään piiloon
  35. Kirjassa on lyhyet luvut
  36. Kirja, josta haluaisit keskustella muiden kanssa lukemisen jälkeen
    Liisa Keltikangas-Järvinen
    Itsekkyyden aika
    Keltikangas-Järvinen on sanonut ja kirjoittanut vuosikymmenien aikana paljon sellaista, josta olen oppinut ja pitänyt. Sellaista tämäkin. Ja hän osaa myös kirjoittaa ymmärrettävästi ja selkeästi. Olisipa sisareni kanssani tästä juttelemassa!
  37. Kirja liittyy radioon tai televisioon (Yle 100 vuotta)
  38. Kirjassa keräillään jotain
  39. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin
  40. Kirja sijoittuu syksyyn
  41. Kirjan kansi tai nimi on mielestäsi kaunis
    Selja Laakso
    Siellä missä tuuli tuoksuu suolalta
    Oikein mukava hyvänmielen romaani. Tosin rakkaustarina melkein överi. 😉
  42. Kirjassa on sanoja tai lauseita toisella kielellä
    Minna Eväsoja
    Rakkauden merkit
    Opin paljon japanilaisesta yhteiskunnasta ja naisen asemasta. Melkein hätkähdyttävä! Mutta samalla hyvin inhimillisesti kerrottu!
  43. Uusin kirja lempikirjailijaltasi
  44. Kirja on ollut ehdolla Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon saajaksi
  45. Kirjassa on kiusaamista
    Juha Hurme
    Suomen nuijituin nainen. Anni Polvan elämä ja teokset
    Onneksi tämän oli kirjoittanut JH. Kyllä kaikki Tiina-kirjat lukeneena tämä kirja oli nostalgiamatka, vaikka vähän luettelomainen tuntu välillä…
  46. Trilogian ensimmäinen osa
    Tapio Koivukari
    Sumun lokikirja
  47. Trilogian toinen osa
    Tapio Koivukari
    Missä aallot murtuvat
  48. Trilogian kolmas osa
    Tapio Koivukari
    Luodetuulen maa

Koko Koivukarin trilogia oli minulle löytö! Ensimmäinen osa kuin satakuntalainen ”Täällä Pohjantähden alla” . Kieli rikasta, historia elävää, naiset oman aikansa sankareita ilman hypetystä, Suomen historian peruskurssin oheislukemistona erinomainen. Upposin viime viikoksi tähän maailmaan, liki 1000 sivua merenkulkua, kalastusta, saaristolaismaisemia, Suomen historian kohtalonhetkiä, naisten, äitien, elämää menetysten ja rakkauden vuosissa. Ehkä oma sukuhistorianikin teki tästä ”läheisen”. Pidin todella paljon!

Olen pisteyttänyt kirjat. Asteikolla 1 – 5. (ks. yllä taulukko) On muistettava, että olen viime vuosina pitänyt johtoajatuksenani kirjoja valitessani Melissa Marrin ajatelmaa:
”Elämä on liian lyhyt siihen, että lukisin niitä kirjoja, joista en pidä”. 

Yksikään tammikuun kirjoista ei ole ollut huono. Kolmonen on ”heikoin” antamani arvosana, mikä kertoo siitä, että listallani ei ole minulle ”huonoja” kirjoja. Olen – vihdoin – oppinut siihen, että jos kirja ei ensimmäisen sadan sivun jälkeen ”kolahda”, niin luovun. Poistan lukulistaltani ja etsin uutta luettavaa/kuunneltavaa.

Tammikuussa kirjoja ´kului´. Olisiko vinkkejä noihin kohtiin, joita en haastesta ole vielä saanut valmiiksi?

Oulu Valokuvaus

Pakkasella kotikaupunki kauniina

Tästä(kin) päivästä tuli erilainen kuin olin ajatellut. Sehän on oikeasti hyvä asia: että voi vielä löytää ja kokea uusia asioita.

Tämä päivä olikin aurinkoinen, hiihdoton, ruokaa hankkiva ja tekevä (tämä kohta oli kyllä tiedossa), ulkoileva, aika vähään ehtivä, mutta paljon iloa tuottava.

Oulusa on tännää ollu iha oikea talavi! 

Tämä murteen viljely on seurausta Koivukarin romaanitrilogian kuuntelusta kuluneella viikolla. Liki 1000 sivua, jossa rauman murteella (”rauman giäl”) on keskeinen osansa, on vielä vahvasti minussa. Palaan tähän ehkä jo huomenna (= tammikuussa kuunneltujen kirjojen yhteenveto). Tänään olen taas ollut kovasti tykästynyt kotikaupunkiin ja sen maamerkkeihin ja ruokaan (muksut, Juniori ja R. olivat syömässä).

     

Mutta kuvat puhukoot puolestaan… Kun oli näin kaunista, niin ihan helposti meni tunti, toinenkin aamupäivällä kaupungilla kameran kansan kulkien.

Viehättävää on, että jalkakäytäviä ei tarvinnut hiekoittaa. Olisi ihan potkurikeli keskellä kaupunkia. Ja ennen kaikkea on puhdasta ja valkoista. Kaunista.

Taas hetken välähti mielessä, että olisipa drooni! Olisi mahtavaa kuvailla kaupungin rantaa ylhäältä, kohtaa jossa joki kohtaa kaupungin ytimen…  Nähdä Ainolan puisto ylhäältä. Mutta ei ole minusta droonikuvaajaksi. Ilo oli Canonin kanssa kulkea.

Isovanhemmuus Vanhemmuus

Ilonpisaroita – vielä

Vaikka päivät ovat nykyisin aika tapahtumattomia, niin tänään pakkasperjantaina on ollut paljon merkityksellistä.

Neljän sukupolven kohtaamisia, yhdessä ja erikseen.

Minun anoppini, mieheni äiti, lasteni mummu, lastenlasteni isomummu täytti tänään 95 vuotta. Hän joka ei koskaan ole halunnut itseään juhlittavan, ei ole paljon mistään juhlista piitannut. Hän joka – kuten olen vuosikymmenten aikana täällä blogissani moneen kertaan kertonut (ks. alla linkit postauksiin) – on todennut: ”Ihmisellä ei koskaan ole tarpeeksi aikaa olla kotona”.

Tänään, tässä elämänvaiheessa hän kuitenkin asuu tuossa meidän lähellä hoivakodissa, ihan naapurissa siitä, missä oma äitini asui elämänsä viimeisen puolivuotta. M-mummu asuu nyt poissa kodistaan, eikä hän enää kotiaan haluaisi muistaakaan, – ei, vaikka muistaa melkein ´kaiken´. Hän osaa nyt nauttia olostaan, turvasta ja hoivasta, lastensa huolenpidosta. Ihan tykkää ”olla passattavana”. Ja se on kuulkaa paljon se!

Anoppi, joka ei koskaan, ei koskaan ole halunnut viettää omia juhliaan, vaan on juuri ja juuri on hyväksynyt äitienpäiväkukat ja yhteisesti nautitut kahvit, olikin tänään aika mielissään, kun meitä oli pieni porukka juhliaan järjestämässä ja lohileivillä ja kakkukahveilla aamupäivällä yhdessä juttelemassa. M-mummu ja sisarensa (97 v.!!) olivat sitä mieltä, että kestien lopulla olisi kuulunut olla ”lopuksi tunti tanssia” – kuten ennenkin ”kaiken maailman kokoontumisten jälkeen”.

Jäipä hyvä mieli.

Eikä minulle ollut vähäistä sekään ilo, joka iltapäivällä oli Juniorin lasten kanssa. Tässä sukupolvien välissä on juuri tänään ollut juuri nyt hyvä.

Vanhentumista havaittavissa

 

Miniöistä ja appivanhemmista

Oulu

Oulussa oopperassa

Olimme oopperassa. Oulun oopperassa.

Se oli vaikuttava, koskettava, inhimillinen, vahva.

Monella tavalla. Eri tavalla.

Oulun kaupunginorkesteri ja joiut.

Saamelaiset, – ja Suomi.

Suosittelen. Suosittelemme. Ovllá

Kulttuuripääkaupungissa hieno, upea ooppera.

 

”Ovllá on ooppera totuuden katoamisesta ja suuresta yksinäisyydestä. Siitä, kun juuret omasta menneisyydestä ja kulttuurista revitään palasiksi. Kun lapsi erotetaan vanhemmistaan ja pakotetaan asuntolakouluun, jossa hän kohtaa vieraan kielen ja kulttuurin. Kokemuksesta syntyy yksin jäämisen ja hylkäämisen trauma. Omasta tehdään vieras ja lapsi kasvaa häpeämään sitä, mikä on. Vierauden tunteesta kasvaa identiteetti, joka ei anna lepoa.

Tarinamme mies, sopeuttamispolitiikan uhri, on kadottanut ja yrittänyt unohtaa jotain tärkeää: kuka hän on. Rakkaus herättää halun palata omille juurilleen ja palauttaa hänet tuntemaan, ettei ihminen voi vain päättää muuttua toiseksi. Voiko Ovllá lakata unohtamasta ja päättää alkaa muistamaan?”

              Ovllá