Helteisessä Oulussa

Aurinko Oulun yllä aamulla. Oikealla näkyy (pitkällisen vitkuttelun ja valitusruljanssin jälkeen) rakenteilla oleva uusi hotelli.

Tässä vaiheessa minulla oli vielä välipusero anorakin alla ja hanskat kädessä, kun olin matkalla kohti Kempelettä. Puolelta päivin ne olivat todellakin tarpeettomia: helleraja ylittyi iltapäivällä heittämällä!

Kävin tarkistamassa joko Kempeleen vanhan kirkon remontti olisi valmistunut, mutta vielä oli aidattu koko kirkkopiha… Tovin hautausmaalla käveleskelin, ei yhtään uutta nimeä, mutta ”sairaalavalokuvaaja”. Pari vuosikymmentä sitten kuollut. Enpä ole koskaan ennen törmännyt hautakivissä tai muutenkaan tuommoiseen ammattinimikkeeseen. Mistähän hänen työnkuvansa koostui?  (edit 13.5. aamulla. Hesarissa tammikuussa ollut pitkä juttu sairaalavalokuvaajan työstä. KLIKS )

Ajelin (kauppakeskus) Zeppeliiniin jonka Suomalaisesta kirjakaupasta muistikirja ja muuta ”toimistotarviketta” – se on paljon selkeämpi ja valikoimaltaan parempi kuin Valkean Suomalainen kirjakauppa.

Lämmin kahvi ei tuntunut hyvältä idealta joten hemmottelin itseäni Espresso Housen jäisellä cappuccinolla (Salted Caramel). Olipa melkoisen herkun jälkeen voimaa ja syytä polkea vielä muutama kymmenen kilometriä! 😀

Kotiin palauduttua en raskinut sisälle jäädä, joten yrttipenkkien kääntö ja perusteellinen putsaus oli just passelia puuhaa. Kylvöksiä ja pieniä auringonkukan taimia en vielä uskaltanut istuttaa pihalla; tämä hellejakso ei montaa päivää meitä helli, ja yöt voi vielä olla kylmiä. Mutta nyt nautitaan lämmöstä. Tuntuu niin hyvälle.

Ei hyvä

Tulin juuri lääkäristä. Kartiokeila-kuvassakin kävin. Kuulin, että ei oikein mitään löydy, eikä mitään voi tehdä. Lääkäri totesi, että ”hermojen, hermojuurten ja hermopunosten sairaudet, nehän ne särkee, sellainen kolmoishermosärkyhän se on – pärjäätkö olemassaolevilla lääkkeillä?”, minä totesin, että ”särkee paljon ja että lääkkeitä on vaikka kuinka paljon”.  Maksoin melkein 400 euroa ja sanoin näkemiin.

Poljin vesisateessa kotiin ja nyt lähinnä raivostuttaa. Ihan hitosti.

Uusi harrastus

Kaikenlaista uutta vireillä, tekeillä, aloitettu, aiottu…

Olen aloittanut uuden harrastuksen. En ole koskaan käynyt joogassa, enkä mennyt nytkään, mutta pari viikkoa sitten törmäsin somessa ”Joogaa jäykille” -verkkokurssiin, joka oli tarjolla melkein puoleen hintaan alennettuna, ja minähän sen ostin.

Orientaatiopätkät olen katsellut, yhden avaavan aamuharjoituksen oon tehnyt, ja pari kertaa rintakehää avaavan (iltaan sopivan) harjoituksen. Ja olen tykännyt.  Minähän olen tavattoman kankea, kaikkea muuta kuin notkea, ja yläkropan jumit ovat vallitseva olotila kehossani ympärivuotisesti, – tosin hiihto vähän jelppas niiden osalta. Eikä minusta ole ryhmäliikkujaksi, eikä rentoutumaan saatikka joogaamaan jossain porukassa tiettynä aikana, tietyssä paikassa. Pyöräilykauden ollessa jo täydessä vauhdissa todellakin tarvitsen venyttelyjä.

Nämä reunaehdot selittävät hyvin, miksi tämän kurssin otin/ostin kokeiluun. Hyvä juttu on sekin, että kertakorvauksen jälkeen ohjatut tuokiot on kotona käytettävissä milloin vain; kurssille on pysyvä kirjautumisoikeus. Ja pidän ohjaajasta (Katja Ojala), joka selittää miksi tehdään ja selittää hyvin miten tehdään, ja antaa vaihtoehtoja, jollei taivu (olkapäällä ei vaan pysty tekemään likikään kaikkia juttuja) ja hän on sopivan rauhallinen. Tämä vaikuttaa antoisammalta kuin oli Fotojooga-kurssi. itse asiassa minä olin sille kurssille väärä tyyppi. Moni mukana ollut varmasti sai sen annista irti paljon enemmän kuin minä.

Olen aloittanut myös uuden ison neuleen kutomisen. Kesäksi itselleni merimieshenkinen puuvillaneule on jo puikoilla – ekstempore pyörälenkillä poikkesin lankakauppaan ja ostin kilon lankoja. Ostin langat tähän malliin, mutta päätinkin, että teen tämän. On siis vähän koetettava itse soveltaa ohjetta, koska lanka on eri, joten saapa nähdä, tuleeko tästä muuta kuin kesäneule, ehkä vain huivi? 😀

Yhtenä sunnuntaina

Yhtenä sunnuntaina on äitienpäivä, Eurooppa-päivä ja …. mun synttäripäivä. Paljon liputettavaa yhdelle päivälle.

Ja sehän merkitsee, että Pehtoorilla on ollut keittiöhuki! Ja onneksi ymmärsin ennen ruokaa käydä pitkän pyörälenkin. Oli ilo nälkäisenä syödä kun (taas) joku muu oli tehnyt ruoan. Eikä mitä tahansa pöperöä tai take away -aasialaista, vaan alkuun parsakeittoa, pääruoaksi savusiikaa, parsa-peruna-salaattia ja kermaviilikastiketta sekä (tänäkin vuonna) jälkkäriksi yksi parhaista jälkkäreistä ikinä (resepti täällä).

Aamupäivällä kävimme yhdessä äidin luona ja sen jälkeen minä sain vaihtaa ”vapaalle” ~ ulkoilukamppeet ylle ja pyörän selkään. Mun juttu! Kyllä, olin välillä ihan hukassa, mutta aurinko paistoi, eikä minulla kiire mihinkään. Itsekseni, tuulessa ja auringossa kuljin, kuuntelin vuoroin linnunlaulua, vuoroin musiikkia: Mikko Kuustosen ’Hyvällä tuulella’ soi parikin kertaa… Kotona tänään palautumisjuomana lentokonesamppanjaa (Joseph Perrier). 😀

Iltapäivän lopulla Juniori ja R. tulivat kaksistaan syömään, lisää kukkia, lisää samppanjaa, toinen päivän kuplivista jätettiin jemmaan odottamaan, että Esikoinenkin avec saadaan saman pöydän ääreen.

Pehtoorin kokkausten ohessa aika syväluotaavia jutteluita. Ja taas mietin, että oikeastiko on elettävä näin vanhaksi, että oppii itsestään ja lapsistaan (ja vanhemmistaan) jotain olennaista.

– muistelen viime vuoden äitienpäivää, ajattelen toiveikkaana tulevia. Ja (eniten) liikutusta pienten kortista ja avaimenperästä. Tällä mennään pitkälle!

Tupaantuliaisista

On palattu tupaantuliaisista.

Ne oli vähän kuin talkootkin. Talkoot tarkoittivat lopulta ruoanlaittoa ja nyyttäreitä.

Olipa mukava. Olla nuorten parissa, nauttia muiden tekemistä sapuskoista. Ja hyvin valituista viineistä. Livemusiikista. Olla pois kotoa. Muistella menneitä, syväluodata kokemuksia…

Tärkeää oli että meidätkin oli kutsuttu.

 

Räntäsateessa mukavia sisäpuuhia

Taas on juhlaviikonloppu.

Sää ei oikein ole juhlallinen, ulkoilemattomuus on vienyt tältä päivältä iloa, mutta oma vika, olisi kyllä ollut aikaa. Aamupäivällä oltiin Pehtoorin kanssa tervehtimässä äitiään. Kakkukahveilla istuskeltiin pitkä tovi ja höpöteltiin.

Iltapäivällä tein meille kahdelle (eka kertaa ikinä) vasikanpaistia. Se oli usein lapsuuden sunnuntairuoka, varsinkin talvisin, kesäisin sitten tillilihana. Tykkäsin kyllä jo silloin molemmista. Kastikehan se on näissä molemmissa tärkeä juttu. Äiti hanskasi niiden teon. Ja keitettyjä herneitä paistin kanssa. Tänään oli kyllä myös ruskeita herkkusieniä ja parsaakin. Niistä en kyllä pentuna ollut kuullutkaan. 🙂

Samalla jo vähän huomisia Juniorin tupareita (eihän siitä ole kohta kuin vuosi kun muutti! 🙂 ) varten lisäkeruokia ja jälkkäriä. Tästä pitopalvelusta tilasivat perunasalaattia, tsatsikia ja zabaino freddo jälkkäriksi, joten ei kovin paljon puuhaa.

Illan olen tehnyt kortteja, Spotify-listaa kesän pyörälenkkejä varten ja taas kerran chattaillyt suuntaan jos toiseenkin. Ja taas katsonut striimiä. Se on youtubessa tallenteena. Vera Vala (jonka uutukaisen romaanin Aprikoosiyöt vastikään luin ja pidin siitä) ja Ella Kanninen keskustelivat Italiasta, sen säästä, ko. kirjasta etc. Ihan hyvää viihdettä Italia-friikeille, – sekä tuo striimi että varsinkin kirja.

Huomenna jo paistaa!

Matkamuistoissa, matkakuvat vievät

Hyvät blogilukijat, pahoittelen. Nyt ei tekstiä pysty tuottamaan.

Olen eksynyt tuhansien, kymmenientuhansien kuvieni pariin; itse asiassa muutaman sadantuhannen kuvan kuva-arkistooni humahdin jo alkuillasta. Ja siellä olen. Eikä poispääsyä taida olla ennen kuin uni pakottaa luopumaan matkailusta menneessä.

Nimenomaan reissukuvia olen selaillut. Enkä ainoastaan niitä matkakuvakertomuksia jotka olen julkaissutkin, joko täällä blogissa tai ”vanhalla” matkasivullani, vaan nimenomaan arkistossa oleviin kuviin. Sellaisiin, joita en ole muistanutkaan.

Laajahko matkasivuni, jos haluat ”nojatuolimatkailla” on tässä: KLIKS.   Ja uudempia (vuoden 2015 jälkeisiä reissuja on täällä). Valitse vain haluatko kaukomatkoille, valtamerten taa tai ehkä sittenkin Italiaan. Kuten tässä: Matkalla Umbriaan kolmeksi viikoksi.

Tämä on yksi viehättävimmistä hotelleista joissa koskaan olen ollut. Ja hotelliöitä elämässä on hyvinkin ollut vuoden, parin verran.

Keväällä 2012 Riva del Garda ja hotelli BellaVista.

Todellakin ”kaunis näkymä” ~ bella vista.

Umbrian kuvasivusto ei ole tuolla edellä linkkaamani Matkasivuston alla (linkki kuviin on rikki, enkä nyt osaa korjata).

Umbrian kuviin toimiva linkki on tässä, per favore.

Radiosta ja striimattuna musiikkia

Katselin juuri striimin: Radion Novan aamun Aki ja Minna juhlivat ohjelman 5-vuotista taivalta tunnin verran striimattuna. Kuuntelen Novan aamua satunnaisen epäsäännöllisesti. Kaiken kaikkiaan kuuntelen nykyisin radiota vähemmän kuin aiemmin – koska äänikirjat. Viikonloppuisin kuuntelen Novaa, kun laitan pitkän kaavan mukaan ruokaa ja koska viikonlopun toimittajista ja heidän tyylistään tykkään. Arkisin ruoka-aikanamme (kolmen molemmin puolin) toimituksessa on tyypit, joista varsinkaan maskuliinista en pidä, en hänen äänestään, enkä monista jutuistaankaan, joten joko kuuntelen kirjaa tai en mitään. Mutta aamuisin Minna ja Aki ovat usein  mukana aamupäivän puuhissani.

Eilisen Master Chef´n voittaneen Minna Kuukan Instaakin seuraan. Olen iloinen, että juuri hän sai ansaitsemansa voiton. Ruoanlaittajana ja aamutoimittajana Kuukka on mukavasti vakaa ja luottavainen, nopeasti hoksaava, sarkasminsa ja sanojen käyttönsä on sujuvaa ja älykästä ilman snobbailua tai itsensä tyrkyttämistä.

Radio tuo viikonpäivät kotiin, tai siis asettaa päivät paikalleen viikossa. On arkipäivien ohjelmat ja aiheet, ja sitten viikonloppuisin erit. Viimeisen vuoden aikana, kun on ollut vain vähän sellaisia asioita, jotka ”ajoittavat” ja kellottavat päiviä, niin radio on ollut hyvä keino olla jotenkinkaan tekemisessä ulkopuolisen maailman kanssa, olla edes vähän ajan hermolla tai kartalla viikonpäivien kanssa.

Näin ollen: ei ihme, että hankkiuduin juhla-striimin äärelle. Mihin vaikutti myös se, että siellä oli ”livemusiikkia” nimenomaan sellaisilta artisteilta, joiden (uudesta) musiikista tykkään just nyt: Ellinoora, Erin ja Samu Haber. Haberin soolouran toinen hittibiisi  ”Täältä tullaan” on harmiton rallatus, kohti kesää, kohti pandemian jälkeistä elämää, hullun huoleton sanoitus ja melodia = just sopiva nyt. Ei silti, olen ”aina” tykännyt Haberin ja Sunrise Avenuen musiikista. Ja hänen äänestään: myös kun hän itse luki omaelämäkertansa. Sen jälkeen jopa tilasin Samu Haberin nimikkoviinin (samoin kuin Lauri Tähkän). Jälkimmäinen on minusta parempi, viini siis. 🙂 Hesarin arvio noista täällä.

Myös Erinillä on kaunis ääni, ja hänenkin soolouran uusimmat biisit miellyttävät. Ja Ellinoora. Tykkään! Dinosauriksii!

Kevyttä musikkia, sitäkin tarvitaan.

Kemijoen historian parissa

Tässähän on ihan vanhoja joutunut muistelemaan. Siis töitä, ja työn tuloksia. Jokunen aika sitten viimeiset tarkistukset haastatteluun Saariselän hiihtoladun varrelta puhelimitse: Kemijoen ”Lohen surma” -radiodokkarisarjan kahdessa ensimmäisessä osassa on pitkät pätkät minun juttua. Väitöskirjaan ja Keminmaan historiaan liittyen – nimenomaan niiltä osin kun ne käsittelivät Kemijoen lohenkalastusta.

Ja äsken pidin (valitettavan pitkän) monologin/luennon puhelimessa MTV:n toimittajalle nettiartikkelisarjaan liittyen. Tämänpäiväisen haastattelun taustalla Veitsiluodon tehtaan lakkauttaminen: minulta sitten juttua siitä, mitä ja miten teollisuus on menneinä vuosikymmeninä Kemijokisuulla vaikuttanut. Miksi Kemi on pitkään ollut Suomen punaisin kaupunki? – Tämä juttu tullenee parin viikon päästä MTV:n artikkeleihin. .. Minulla oli pari tuntia aikaa valmistella vastauksia muutamiin kysymyksiin: kyllä tuli nostalgisia muistoja, melkein ikävä luennoimaan, ikävä saamaan aikaan jotain, esimerkiksi vaikka väitöskirjan. 🙂

Noh, olen sentään tänään jotain saanut aikaiseksi: korttejani on Oulun muutamissa puodeissa taas myynnissä.

Ja kesäkauden ensimmäinen piipahdus Hupisaarten Kiikku-kahvilassa. Se on kyllä mukava, kannattaa ehdottomasti siellä käydä, pieni tuokio istumassa ja nauttimassa, miljööstä, cappuccinosta, jäätelöstä, leivonnaisista. Ja pyöräilijälle on tärkeää, että pihapiirissä, Piparkakkutalossa, on avoin, siisti yleinen WC.

Nyt pitäisi onnistua nukkumaan: huomenna on hammaslääkäri. Ja sehän ei ole minulle koskaan pikku juttu.

Melkein vilkas päivä :)

Vapun jälkeisen maanantain aamu oli aurinkoinen, lämpimämpi kuin pitkään aikaan, ja takana poikkeuksellisen hyvin nukuttu yö! Virtaa siis oli: päätin käyttää sitä pyöräilyyn, kodinhoidollisia hommia voi tehdä huonommallakin säällä.

Ilman hyytävää tuulta saattoi suunnata kohti pohjoistakin. Matkantekoa edisti ja teki tavallistakin mukavammaksi kun  se, että tänään julkistettiin äänikirjana Enni Mustosen Sivustakatsojan tarinoita -sarjan yhdeksäs osa: Näkijä. Lukijana Erja Manto. Niin hyvää viihdettä, kotimaista laatukirjallisuutta. Hyvä on sen matkassa pyöräillä.

Kiiminkijoella taitaa tulvahuippu olla jo ohitse. Niin tyventä Haukiputaan kirkon takana, lunta tosin vielä rannalla, mutta hyvä matkakahvihetki tuossa oli.

Iltapäivällä ystävä tuli käymään, – ostamaan minulta tarpeettomaksi käyneitä kuvaustarvikkeitani sekä vanhan kamerani. Win-win-tilanne molemmille. Eikä parituntisen hyvä anti koskenut vain kaupantekoa valokuvaustarpeistosta, vaan vähintään yhtä tärkeää oli tapaaminen, terapiaistunto meille molemmille. Kokemusten ja tuntojen jakaminen tekee hyvää, ja ystävän kanssa se on huomattavan helppoa. Vertaistukea toinen toisellemme.

Kuvausasioiden parissa jatkoin. Kuukauden kuvahaasteessa on teemana persikka ja vaaleanpunainen. Minusta persikka ei ole vaaleanpunainen… enemmänkin hailakka, ruskanvärinen keltaoranssi. Ja eihän tähän aikaan ainakaan Oulusta mitään persikoita löydy.

Mutta paraguayo kyllä löytyi! Paraguayo on litteä persikka, joka tunnetaan myös nimellä donitsi-persikka tai Saturnuksen persikka. Enpä ollut ennen tätä päivää tuntenut noita nimityksiä. Olen noista joskus tehnyt grillattavia lisukkeita, kerran kai jonkun kinuskikastikkeella kuorrutetun uunijälkkärinkin, mutta tänään siis kuvauksiin. Pitkästä aikaa studiokuvausta. Puistolan leipomon macaronsit (joita systeri eilen pakkasi dogi-packiin) ovat isoja ja täytettyjä ja mahdottoman hyviä, mutta myös kuvauksellisia.

Koko illan olen yrittänyt tätä postausta kasata, mutta perhe-chatti on laulanut: whatsapp hehkunut niin kuumana, ettei ole tahtonut millään tulla valmista!

Vappuviikonlopun herkullinen huipennus

Tähän huipentui brunssi! Kakkua ennen paljon hyvää.

Olimme sisareni luona wappubrunssilla, hyvässä, pienehkössä seurassa nauttien notkuvan buffet-pöydän monista (uusistakin) herkuista. Vuohenjuustopiirakka paholaisen hillolla oli ehdoton suosikkini suolaisista, ja home-made appelsiinicurd croissantien kanssa. Ui-jui. Eikä mansikkasmoothie tai kuvan suklaa-appelsiinikakkukaan jääneet ilman kuorossa lausuttuja mainesanoja.

Niin mukava kun on (uuttakin) seuraa, ja saan syödä jonkun muun tekemää ruokaa, herkkuja. Istahtaa valmiille. Ja aika kauan istahdimmekin. 🙂

Iltapäivällä palauduttuamme kotiin oli lähdettävä ”sulattelulenkille”. Ei juuri tuullut, tosin ei erityisen lämmintäkään.

 

Vappupäivänäkin ruoka on hyväksi

Ei ole lämmin.

Ei ole ystävien tapaamista.

Ei edes eksnaapureiden luona perinteistä vappuskumppaa. Soitin sentään: kovasti odottivat meitä käymään, mutta eihän me uskallettu. Heillä kun on ikää jo aika reilusti ja perussairauksiakin, ja vasta eka rokote puolin ja toisin saatu. Mutta kesäkuussa tavataan: niin me keskenään lupasimme ja päätimme. Eihän sinne enää ole pitkästi. Kyllä me tsempataan.

Ei yhdistettyä synttäri- ja vappubrunssia toisten ystävien luona. Ei äidin luona piipahdusta. Ei iltadrinksuja kaupungissa jollain patiolla. Vain kertakaikkisen jäätävä pyörälenkki – torin kautta oli ajeltava. Eipä sielläkään ruuhkaa. Ainoa jono oli lakukioskille. Sima ja jätski eivät houkutelleet oikein ketään …  Palelevia ihmisiä kaikkialla. Ei haalarikansaa, ei piknik-seurueita Linnansaaressa, ei montakaan yo-lakkia, ei marsseja, ei vappumeininkiä millään muotoa.

Mutta onneksi sentään: Apsu ja Eevis, isänsä ja R. tulivat seuraksemme syömään. Olin jo aiemmin luvannut pienille, että tänään olisi vappuongintaa. Apsukaan ei tiennyt onginnasta. Eikö lasten synttärijuhlissakaan niitä enää järjestetä? – Kun Pehtoori rakenteli ongintapaikkaa ja minä pakkailin ylläreitä ongittaviksi, mietin, mistä olin saanut päähäni, että vappuna pitää/kuuluu/on tapana järjestää lapsille ongintaa?

Meidän muksuille sitä ei järjestetty (synttäreillä kyllä joskus oli), joten miksi vappuna? Joku muistojen jäänne idea oli: minun lapsuudessani käytiin vappuna vappumyyjäisissä, joissa oli onnenpyörä ja ongintaa ja simaa ja munkkeja ja sen sellaista. Me kävimme perheen (vai vain iskän) kanssa Toppilan koulun vappumyyjäisissä. Iskä oli koulun kannatusyhdistyksen kantava voima, ja hänhän se tiesi meidät pennut myyjäisiin viedä. Sieltä se etiäinen vapun ongintaan löytyi.

Kyllä Eevis ja Aatu olivat iloisia tikkareista, serpentiineistä, saippuakuplapulloista ja uudesta jalkapallosta, joita ongella saivat!

Ja varsinkin aikuiset – kyllä lapsetkin – tykkäsivät kolmen ruokalajin sapuskasta. Alkuun oli savulohi-graavilohimousse ja katkarapuleipiä (eilisen jatkojalostusta 🙂 ) ja pääruoaksi Torin Lihamestarilta tilatun hampurilaispaketin antimia, oheen tein coleslaw´n ja uuden salaatin (Jamie Oliver via Hellanjaviinilasinvälissä) fenkoli-meloni-mozzarella avec minttu-chili-kapris-kastike). Kukaan ei valittanut. 🙂

Niin ja jälkkäriksi uutta italialaista jätskiä, mansikoita, kahvia ja tippaleipiä. Ja pienten kanssa lattialla temuamista. Ulkona saippuakuplia ja paljon hymyjä! Hyvinkin saimme kolme tuntia kulumaan…

Hyvä juttuhan tässä vapussa on se, että huomenna ei ole riennettävä kustannuspaikalle, vaan huomenna on sunnuntai, ja meillä juhlaviikonloppu jatkuu!

Vaatimaton, hieno vappuaatto

Juhlapyhät, joulut ja vaput, juhannukset ja pyhäinpäivät ovat väistämättä myös paluuta menneeseen: halusi tai ei, niin mieleen tulee vappu, silloin kun valmistuttiin, juhannus, jolloin ei nähty ketään, lapsuuden joulu, jota ei haluaisi muistaa, pyhäinpäivä, jolloin oli ikävä pian menehtyvää ystävää. Näitä muistoja on kaikilla, paljon, ja iän myötä niitä tulee aina vain lisää, vaikka kaikki väittävät, että iän myötä unohtaa… Ei kaikkea unohda. Onneksi ei unohda, ja toisaalta: voisipa unohtaa.

Tämän vapun muistot [tähän asti] ovat sellaisia, joiden toivoisi säilyvän: ei mitään suuria tunteita, ei ikimuistoisia kohtaamisia, mutta näissä hetkissä toivoa ja tumman hiipumista.

Tänään tein sellaista sapuskaa, joka on minulle mieleen: Home made majoneesi, ite gaavattu lohi, kauan sitten opittu Alppi?- perunasalaatti, (Pehtoorin) savustettu lohi katkaraåuineen ja erityisellä pieteetillä (lue: seuraa somea) keitetyt cheddar-nakit. Ja lisäksi itse kasvatettu yrttipurkillinen vihreää krassia. Erityisesti tykkään kalasta, ja monista tilpehööreistä ohessa. Pottuvoilta näyttävä majoneesi oli hyvä yhdistävä tekijä.

Edelleen on kylläinen olo. Tuli mieleen, että tämän olisi voinut tarjota muillekin.

Tänään on ollut jotain suurempaakin kuin ruoka.

Eka kertaa pääsin viemään ja hakemaan Apsun päiväkotiin/päiväkodista. ”Vanhassa” päiväkodissa olin toki käynyt, mutta tässä toisen kodin, uudessa päiväkodissa olin tänään eka kertaa. Apsustakin se oli jännä juttu, mutta mummille vielä tärkeämpi. Ihan kuin olisin enempi läsnä, tämän jälkeen enempi osa pian kuusivuotiaan elämää. Selllainen tuntuu tärkeälle, hyvälle. Tänään tarhassa oli vappujuhla, jonka naamiaisiin pikku-Batmanin aamusella sain viedä. Oli ollut ”mukavaaaa”.

Samaan aikaan toisaalla: ilman vanhempiaan, ilman isoveljeään, Eevis on ihan huippu tyyppi, – toki aina on, mutta kun saa ”olla rauhassa”, niin vielä parempi, omempi.

Tämäkin vappu, kuten viime vuotinenkin, ja niin moni ennen niitä, jää mieleen.

Kohti kesää

Vihiluoto, Oulunsalo

Kohti kesää – tällä hetkellä sen on kyllä ihan vaan uskon asia. Ei tunnu, eikä juuri näytäkään siltä. Tuo sinitaivas ja sinisen syvyys ehkä antaa pientä toivoa, mutta kyllä on pohjatuuli ollut hyytävä. Parin tunnin pyörälenkin jälkeen olin ihan konttajäässä. Oli ollut lämpökerrasto, goretexia, kevytuntuvaa, ja kaikkea muuta ulkoiluvermettä sekä jatkuvaa liikettä, niin silti.

On monin tavoin uskomatonta, että huomenna on vappuaatto.

Uusia kokemuksia

Prologi

Eilisessäkin Master Chef´n semifinaalissa Anna Perho kovasti innostuneena kertoi vietnamilaisen ruoan maukkaudesta, mitä Tomi Björck hyvillä mielin hymisteli ja mielipiteellään mukaili. Eikä tämä ollut ensimmäisen jakso, jossa näin kävi. Vietnamissa ei ole tullut käytyä, eikä sen keittiöön muutenkaan tutustuttua, joten olenkin jäänyt pohtimaan, mitenhän se poikkeaa muista aasialaisista keittiöistä, joista on kokemusta sekä paikan päällä, suomalaisissa ravintoloissa että kotikeittiössä. Mutta vietnamilainen keittiö?

Prologi 2

Tiedän, että monilla oa tapana valtiollisten ja kunnallistenkin vaalien aikana, kansalaisvelvoitteen suorittamisen jälkeen käydä kahvilassa tai kotona serveerata ”vaalikahvit”. Ja kirkonmenojen jälkeen on Suomen maaseudulla kautta aikain tarjoiltu kirkkokahveja, joko kotona tai kirkolla. Katolisissa maissa – ainakin Italiassa – on varsinkin erityisten kirkkopyhien aikana tapana aamupäivämessun jälkeen mennä paikalliseen trattoriaan lounaalle koko suvun tai ainakin perheen kesken.

Rokotelounas

Tänään minulla ja Pehtoorilla oli ilo päästä Oulu-halliin rokotukselle:  Pfizerin Comirnaty (~Pfizerin kehittämä mRNA-rokote, jonka kauppanimi on Comirnaty) on nyt vasemmassa käsivarressa, mikä kyllä vähän tuntuukin. Oulu-hallissa homma hoitui, eikä siellä turhia tupuloitu tai hosuttu. Hyvin oli järjestetty. Siinä kun istuskeltiin varttitunti pistoksen jälkeen – kuuntelemassa live-hammond-musiikkia, jota rokotettujen viihdyttämiseksi tänään oli tarjolla (siellä on kuulemma jatkuvasti vapaaehtoisia musiikkiharrastajia musisoimassa), etsiskelin puhelimella, olisiko Oulussa yhtään vietnamilaista ruokaa tarjoavaa ravintolaa. Voitaisiin mennä ”rokotelounaalle” johonkin aasialaiseen. (Kökkö ajatukseni: Aasiasta tulleen koronan vastaiskuksi saadun rokotteen jälkeen voitaisiin mennä ja ”laittaa pistekin” aasialaisissa merkeissä. Tiedän: tosi kökkö juttu, 😀 mutta kuitenkin.)

Hämmästyksekseni Oulussa on kuin onkin ”vietnamilainen” ravintola Hoa Phuong. On ollut jo pian 20 vuotta, olen pyöräillyt usein ohikin, mutta enpä ole hoksannut, että se on nimenomaan vietnamilainen. No sinne siis!

Tosi siisti, tosi kiinalaisen näköinen, paljon muovikukkia, hieno akvaario, mielettömät verhot, oikea!! jukeboxi, jossa näytti olevan Jamppa Tuomista ja Paula Koivuniemejä päällimmäisinä ehdolla.

Buffetkin on. Lounasbuffan hinta on tasan 11 €. Siinä oli kevätkääryleitä (pienen pieniä), possua osterikastikkeessa, härkää chilissä, kanaa ja kasviksia hapanimelässä soosissa, riisiä (myös paistettuna), mutta ei nuudeleita – mietin, että mitenhän tässä nyt näkyy se vietnamilainen keittiö? – Ehkä se oli makkarapalaset ja lihapullat, joita myös oli tarjolla. 🙂 En tiedä, oltiinko huonoon aikaan (lounasaika jo vähän ohi? klo 14) mutta makkara ja tarjolla olleen kahvin/teen kanssa ollut Marianne-Domino olivat kaikkein maukkaimpia juttuja. Ruoka oli aika mautonta, ei huonoa, mutta ei siinä kyllä ollut juuri makuakaan. Mutta siisteys ja ”aito”, huikea kitsi-sisustus nostivat rokotelounaan arvosanaa, joka ei kyllä hääppöinen ole sittenkään. 😀 Nälkä kuitenkin lähti.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Ruoasta puheenollen, ja jos vaikka kaipaat vappuviikonloppuun suolaisen piirakan ohjetta! Taas kerran, viime- vai toissaviikolla, löysin Soppa 365 -reseptisivuilta ohjeen, joka sai kokeilemaan. Tällaisia suolaisia piirakoita harrastelin aika paljon meidän keittiössä ensimmäisten 10 – 20 vuoden aikana. Ne taisivat olla vähän ”maan tapa” tai ainakin yleisiä vegetaristien ja opiskelijoiden kokkailuissa ja sitten myös lasten juhlissa, tai paremminkin niillä lasten synttäreillä, joissa oli aikuiset, kummit, kaimat, mummut ja papat käymässä. En itse ole voileipäkakkujen ystävä, joten en ole niitä juuri koskaan edes opetellut tekemään.

Mutta tässä, kuten ohjeen nimikin jo kertoo!

ITKETTÄVÄN IHANA SIPULIPIIRAKKA

1 (380 g) pyöreä piirakkapohja suolaisille piirakoille (pakaste)
700 g sipuleita
50 g voita
2 rkl oliiviöljyä
1 tl suolaa
1 tl sokeria
1 ruukku tuoretta timjamia

Päälle

2 dl kuohukermaa
3 kananmunaa
2 tl hunajaa
½ tl mustapippuria
300 g juustoraastetta (esim. Västerbottenia tai muuta voimakasta juustoa)

(Minä laitoin puolet punaleima-emmentaalia ja puolet Aura-murua)

Sulata taikina pakkauksen ohjeen mukaan.
Kuori ja hienonna sipulit. Sulata voi isolla paistinpannulla ja lisää oliiviöljy. Pehmennä sipulia pannulla noin viisi minuuttia. Lisää suolaa ja sokeria ja jatka paistamista keskilämmöllä noin 30 minuuttia, kunnes sipulit ovat kauniin ruskeita ja karamellisoituneita. Hienonna timjami joukkoon.

Lämmitä uuni 200 asteeseen.

Sekoita kerma, munat, hunaja, mustapippuri ja puolet juustoraasteesta keskenään.
Painele taikina piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Levitä sipulit päälle. Kaada päälle kermaseos ja ripottele loput juustoraasteet pinnalle. Laita uuniin noin 35 minuutiksi, kunnes pinnasta tulee kullanruskea.

Kyllä tämä oli ihanaa. Ainoa mikä itkettää, niin se että eihän tämä mikään keveä keväteväs ole. Mutta eihän sitä tarvitse lautasen kokoisia palasia nauttiakaan. Hyvä salaatti (jäävuorisalaattia, cantaloupemelonia, tomaattia, kurkkua, hillosipuleita) oheen niin onhan hyvä lounas tai vappupiknikille pakattava eväs. Kylmänäkin tosi, tosi hyvää.

Aistivoimaista!

Aistivoimainen tarina tai aistivoimainen omaääninen trilogia tai aistivoimainen esikoisromaani — olen kevään aikana törmännyt kirjojen esittelyssä useastikin ´aistivoimaisuuteen´. Wikisanakirja kertoo, että se on jotain niinkin yksinkertaista kuin ”aisteihin voimakkaasti vaikuttava”. Se ei ole aistikas (~ tyylikäs, mallikas, hieno, elegantti, hyvää makua osoittava), eikä myöskään aistillinen (~ruumiillisesti, sukupuolisesti vetoava) vaan kun tarina tai kerronta on aistivoimaista se vaikuttaa aisteihin voimaakkasti! Vai onko sittenkin niin, että aistivoimaisessa tarinassa kirjailija kertoo romaanihenkilöiden tunteista ja tekemisistä nimenomaan kertoen, miten ko. henkilö aistii kokemaansa, miten hän kuulee, mitä hän näkee. Tai entä jos fyysisesti kokee iloa tai surua – onko se aistivoimaista?

Aamulla ajattelin (melkein tuntien kivistystä otsassani), että yritänpä tarkastella (vahvasti kokien ja omia tuntemuksiani sanoittaen) päiväni kulkua aistivoimaisesti, jotta voin illalla kirjoittaa ´aisteihin voimakkaasti vaikuttavan´ postauksen. Kaikkea sitä!

Voimakkaasti aisteihin vaikutti Kellon Kiviniemen kalasatamaan pyöräiltyäni tummanpuhuva, yhtäkkiä näkökenttään melkein  huomaamatta hiipinyt sadepilvi, joka sai mielenkin mustumaan. Kun se alkoi paluumatkalla pudottaa isoja rakeita, kasvojen ihoon pisteli ja merkillisesti tuntui epäreilulta, kiukuttikin. Pian nipistelyyn turtui, ja tuli tunne puhdistumisesta. Ihan kuin pistelevä, piikikäs raekuuro napsisi kasvoista kuollutta solukkoa irti.

Puhelu kesken vimmatun polkemisen pysäytti. Pysäytti äkkiä liikkeen, reippaasta liikkumisesta nauttimisen – pakotti luopumaan liki ajatuksettomasta tilasta. Hartiat laskeutuivat, tuntui, että monta päivää vaivannut pieni epävireinen olo palasi rytinällä paitsi mieleen myös koko kehoon, tuli vain vähän vilunväreitä. Tuli mieleen että sekä hyvät että huonot tunteet voivat tuntua vilunväreinä ja iho nousee kananlihalle. Toisaalta molemmista voi tulla myös kuuma, tuskaisen kuuma tai pakahduttavan lämmin olo jostain hyvästä asiasta. Aistivoimaista?

Sitten.

Pateniemen Lidlissä nopea piipahdus. Vaikka taas totesin, että ei enää voi pyörälenkillä helposti, ohimennen käydä jotain pientä hakemassa, – koska maski! Etsit pyörälle telineestä paikan, lukitset pyörän, riisut hanskat, laitat Garminin tauolle (en ole kyllä kertaakaan laittanut), otat ”mittariston” irti (sähköpyöristä niitä voidaan helposti vohkia), otat pyöräkypärän pois, otat korvaläpät pois, otat hanskat pois, laitat nappikuulokkeet äänettömälle, pakkaat kaiken edellämainitun reppuun (ennen saatoit helposti sujahtaa koko varustuksen kanssa kauppaan), etsit repusta käsidesin, huuhtelet kädet sillä, laitat maskin kasvoille ja hupsista vaan sujahdat suit sait sukkelaan kaupan ovesta sisään.

Haet valkoista, saksalaista napakkaa tankoparsaa, jota ei paljon muualta saa kuin Lidlistä. Löydät sitä ja ilahdut, samalla mieleen tulvahtaa yhdeksän vuoden takainen muisto Nürnbergistä, jossa söimme parhaan (valkoisen) parsa-annoksen koskaan, tunnet maun suussasi, vältät nolon kuolaamisen ja jatkat etsimään pieniä snack-kurkkuja, joista pienet tykkäävät kovasti, ja sitten onkin jo ilo ja ikävä heitä, kun muistat, että pian tavataan. Pienen sisäisen tupinan kanssa, itseäsi komentaen kävelet reippaasti sekä leipäkaapin että pähkinähyllyjen ohi. Ja sitten kaupan kassan kautta ulos, ja edellä oleva uudestaan toisin päin…

Kotiin palauduttua tuntuu, että on lämmittävän saunan tarve. Miksihän juuri tänään sille tuntuu olevan huutava vai sittenkin hyytävä tarve? – Vaikka kotona on jatkuvalämmitteinen, siis aina valmis sauna, niin sinnehän minulla on hyvin harvoin tarvetta mennä. Tänään se tuntuu hyvälle idealle, myös toteutus oli hyvä: se vie raekuurot ja sietinohuen mielipahan, jonka takatalvi aiheuttaa, pois.

Ja sen jälkeen en enää pyykätessä, pihan Huvilaa järjestellessä ja luututessa, ruokaa laittaessa ja Master Chef´n äärellä jaksa kovastikaan aistivoimailla! Loppuu tämä testi jo pian puolenpäivän jälkeen.

Ei ole minusta aktiivisesti aistituntemuksia rekisteröiväksi saatikka niistä kirjoittajaksi. Ei ole Tuulestatemmatut teksti aistivoimaisia! Huomenna uusi tyylilaji kokeiltavaksi?

Oulussa rannoilla

Pyörälenkillä oli ensimmäiseksi ajeltava Möljälle.

Jäät on lähteneet. Meri hohkaa vielä kylmää, mutta tuntuipa hyvälle, kun se oli kuitenkin ´vapaa´. Näytti siltä kuin olisi monta rantaviivaa, ihan kuin vesi olisi meressä vähissä. Lämsänjärvi oli vielä jäässä, mutta Kuivasjärvellä rannat jo niin sulat, että joutsenpariskunta on siellä jo useamman päivän uiskennellut. Kävin niitä sekä eilen että tänään tervehtimässä. Oulujoessa vesi on korkealla, ja niin oli ollut Kiiminjoellakin: Pehtoori kävi Koitelissa katsomassa tulvahuippua. Kevättä, vaikka kylmää.

Huhtikuu on kuukausista julmin*

Jos Lapin huhtikuu muutama viikko sitten näyttäytyikin huikean kauniina, talven päättymisen jaksona, aurinkona ja kimmeltävinä hankina, joilla oli riemullista huoletonna kulkea, niin huhtikuu voi näyttäytyä myös hyytävää pohjoistuulta vasten kulkemisena, piikkisinä raekuuron kaltaisina puuskina aamupäivän ulkoilussa. Maisema on ruskean-harmaa, ankea, vähäväkinen, hiljainen, apea. Ja vaikka kuinka olet kevytuntuvatakissa ja muissa liki talvivermeissä, niin kotiin pyörälenkiltä palaudut aika kylmissäsi.

Vaikea on ollut muustakaan elosta näinä päivinä repiä riemua, huolta enemmänkin. Mutta ruoasta voi nauttia!! Ruoka on hyväksi, varsinkin hyvä ruoka.

Pinaattiruokafanina ilahduin kun löysin (Soppa 365) uuden pinaatti-fetapannarin ohjeen. Vastaava, edellinen fetapannari ohje maisteltiin hyväksi ja sitä on tullut tehtyä uudelleenkin, mutta tämä on melkein vielä parempi. Enemmän mehevien pinaattilettujen kaltainen. Varsinkin kun silppusin taikinaan melkein paketillisen tuorepinaattia.

Kylmäsavuporosiivuja Pehtoori toi eilen Kauppahallista, ja nehän sopivat tähän ihan täydellisesti. Sellaisen jatkokehityksen tälle ajattelin, että jos levittäisi pannarin päälle porosiivuja ja sitten päälle tsatsikia ja rullaisi sen kuten kääretortun, sitten leikkaisi viipaleiksi, ehkä avittaisi tikulla viipaleet pysymään koossa ja viipaleiden päälle vähän tsatsikia ja mintun lehtiä! Tulisi sellaisia suolaisia kääretorttuleivoksia!  Jos järjestän jonkun brunssin jollekin porukalle joskus hamassa tulevaisuudessa – jos – niin sitten voisi tehdä sellaisia. 😀

FETA-PINAATTIPANNARI JA HELPPO TSATSIKI

 Pannari 

 1 ps (150 g) hienonnettua pakastepinaattia
 5 dl kevytmaitoa
 ¾ tl suolaa
 ½ tl mustapippuria
 3 dl vehnäjauhoja 
 3 munaa
1 pkt (200 g) fetajuustoa

Pellille

 nokare (15 g) voita

Tsatsiki

 pätkä (noin 15 cm) kurkkua
 300 g turkkilaista jogurttia
 1 valkosipulinkynsi
 2 tl hunajaa
 ¼ tl suolaa
 ¼ tl mustapippuria myllystä

Valmista pannaritaikina. Sulata pinaatti kulhossa. Lisää maito, suola, mustapippuri ja jauhot. Vatkaa tasaiseksi. Vatkaa sitten mukaan munat. Anna taikinan turvota puoli tuntia. (MINUN versiossa: lisää paketillinen tuoretta silputtua pinaattia taikinaan.) 
Levitä iso leivinpaperikaistale reunalliselle uunipellille. Laita päälle nokare voita ja nosta pelti uuniin. Kuumenna uuni 200 asteeseen.
Kun uuni on kuumentunut ja voi sulanut tirisevän kuumaksi, levittele voisula lastalla leivinpaperille ja kaada päälle taikina. Murenna päälle feta. Paista pannaria uunin keskitasolla noin 30 minuuttia.
Valmista sillä aikaa tsatsiki. Raasta kurkku karkeaksi raasteeksi ja valuta pois irronnut neste. Sekoita kurkkuraaste jogurtin joukkoon. Kuori valkosipulinkynsi ja purista tai hienonna se joukkoon. Mausta hunajalla, suolalla ja mustapippurilla.
Anna pannarin jäähtyä hetki ja leikkaa se sitten paloiksi. Tarjoa tsatsikin kanssa. Lisäksi (tarvittaessa) kylmäsavuporoa tai vaikka mausteista grillimakkaraa. 

~~~~~~~~~~~~~~~~

* Mistä tulee sanonta: ”Huhtikuu on kuukausista julmin”?

Autio maa (The Waste Land) on T. S. Eliotin tunnettu runo vuodelta 1922.
Runossa on 434 riviä, joista ensimmäiset ovat nämä:

»Huhtikuu on kuukausista julmin, se työntää
sireenejä kuolleesta maasta, sekoittaa
muiston ja pyyteen, kiihoittaa
uneliaita juuria kevätsateella.
Talvi piti meidät lämpiminä, kietomalla
maan lumeen ja unohdukseen, kätkemällä
elämän hivenen kuiviin juurikyhmyihin».

 

Ja toinenkin selitys sanonnalle  on.

Kotosalla ruokajuhlaa

Tämä hyinen takatalvi kohtuullisen märkien ja jalkarättimäisen suurien räntähiutaleiden kera ei ole ollut mieleiseni. Olen koettanut käyttäytyä aikuisen tavoin ja olla kuin en kärsisikään toisesta peräkkäisestä ulkoilemattomasta, liikkumattomasta päivästä, mutta kovin hyvin tämä aikuisteluni ei ole sujunut. Pientä tupinaa pitkin päivää. Ja ihan hillitön määrä somessa ja netissä roikkumista. Yhdessä sun toisessa Whatsapp-ryhmässä, FB-yhteissössä ja Instassa on tullut viesteiltyä.

Ruoanlaittoon ja kuvaamiseen olen saanut kulutettua aikaa. Tänään on rotissöörien kilpipäivä, johon liittyy paljon hyviä muistoja. Niitä muistellen tänään Pehtoorin savustamaa siikaa ja minun kokkailemani lisukkeet. Sekä Viinilehden valitseman ”Vuoden valkoviini” = uusseelantilainen riesling Mud House (15 €) Suositus on rasvaiselle kalalle, mutta kyllä se kelpasi siiallekin. Ei mitään huonoa sanottavaa, ei mitään, mutta silti: oikeastiko ”vuoden valkkari”?

Ruoasta, rotissööreistä ja valokuvauksesta puheenollen: käykääpä vilkaisemassa Oulun voutikuntaan kuuluvan studioravintola Tundran Insta-feediä! Jo silmänilo on paljon. Maistamaa päässeenä teidän että myös vatsa ja makuaisti kiittävät!

Helmet-lukuhaaste 2021 – olipa hyvä kokemus!

Kirjan ja ruusun päivä. 

Kirjan ja ruusun päivä on tänään. Miksi juuri nyt? – Koska Miguel de Cervantes ja William Shakespeare kuolivat juuri tänään vuonna 1616 ja koska monien vaiheiden jälkeen huhtikuun 23. päivää on espanjankielisessä maailmassa, 1920-luvulta lähtien, vietetty kirjallisuuden juhlapäivänä. Juhlan vietto levisi varsinkin yliopistokaupunkeihin – Barcelonasta koko Kataloniaan.

Juhlamenoon kuuluu ja ajatuksena on, että miehet antavat naisille ruusuja ja naiset miehille kirjoja. UNESCO on vienyt kirjojen ilosanomaa eteenpäin ja se julisti vuonna 1995 katalonialaisen Kirjan ja ruusun päivän kansainväliseksi kirjan ja tekijänoikeuden päiväksi:  ”Kirjat ansaitsevat erityisen päivänsä, jolloin niitä juhlitaan vapauden, yhteenkuuluvuuden ja rauhan symboleina”, järjestön julistus kuului.

HELMET-lukuhaaste 2021

Mikä onkaan parempi päivä julkistaa Helmet-lukuhaasteeni 2021 yhteenveto.

Olen lukenut aina paljon, koska niin on ollut tehtävä (työ) ja koska niin olen halunnut. Kaksi vuotta sitten hurahdin (lopullisesti) äänikirjoihin. Kuinka paljon se onkaan tuonut elämääni iloa ja oppimista, ajattelemista ja ajankulua. Niin monta (tylsääkin) asiaa sujuu entistä helpommin, kun samalla voi kuunnella kirjaa. Olkoonkin klisee, mutta ´lukeminen kannattaa aina´.

Viime vuonna huomasin somessa merkkejä jostain merkillisestä ”Helmet-lukuhaasteesta”, ja vuoden vaihteessa sitten päätin: olen mukana. Päätin, että vuonna 2021 luen/kuuntelen haasteeseen sopivat kirjat. Josko se vaikka laajentaisi harrastuneisuuttani, jopa mukavuusalueen ulkopuolelle?

Ja kyllä! Listallani on monta kirjaa, joihin en olisi tarttunut ilman haastetta. Kirjalistani kertoo, että pidän elämäkerroista, Italiaan liittyvästä kirjallisuudesta, historiasta, naisten kirjoittamista autofiktiivisistä ja fiktiivisistä kirjoista, myös kirjoista, jotka opettavat jotain (esim. kirjoittamista, ruokakulttuuria, jotain vanhenemisesta, tuntemaan saamelaiskulttuuria, itsetuntemusta, suomalaisen yhteiskunnan, arjen ja naisen aseman muutoksesta ja mentaliteetista). Haasteen FB-ryhmä on ollut innoittaja ja vinkkien antaja. Aika uusia, vastailmestyneitä kaikki kirjani ovat.

Olen laittanut kirjalistalleni myös arvosanat asteikolla 0 – 5 (minkäs opettaja luonnolleen voi). Ne osoittavat, että olen valinnut ja lukenut loppuun vain ”hyviä kirjoja”. Alle kolmosen kirjoja ei taida olla. Olen lopettanut alkuunsa, jos kirja ei ole herättänyt lupauksia kelvollisesta lukukokemuksesta. Alunperinkin arvelinkin, että saan 50 kirjaa ”valmiiksi” hyvinkin ennen vuodenvaihdetta, mutta kuinka mukava, että lista on koottuna juuri näin ”kirjan juhlapäivänä”.

Haasteen tuomasta avartavasta näkemyksestä 🙂 innostuneena harkitsen vakavasti, että jatkaisin tästä eteenpäin tekemällä viime vuoden haastetta. Katsellaan.

Näiden linkkien takana on ko. kuukauden kirjojeni lyhyet kommentit ja osittain myös perustelut, miksi kirjan valitsin ja miksi sen ko. haasteen kohtaan sijoitin.

Helmet-lukuhaaste tammikuu 

Lukuhaaste helmikuu

Lukuhaaste maaliskuu

Lukuhaaste huhtikuu

Alla tässä tämän vuoden haaste kollaasina ja listana. Kirjojen asemointi haasteeseen on vaatinut tiettyä joustavuutta, ja kirjojen paikat ovat kevään kuluessa vaihtuneet, mutta väliäkö sillä. Hyvä juttu tällainen edes vähän yhteisöllinen lukujuttu on ollut.

Kuvakollaasissa kirjat ovat haasteen mukaisessa (ei lukemisen mukaisessa) järjestyksessä. (Totta puhuen vaati aika lailla huolellisuutta ja puuhastelua, että näin on. 🙂 )

  1. Kirjassa kirjoitetaan päiväkirjaa
    Scott Kelly, Kiertoradalla, vuosi avaruudessa, 4
  2. Kirjan on kirjoittanut opettaja (=professori)
    Timo Airaksinen, Jäähyväiset uskonnolle, 4,
  3. Historiallinen romaani
    Jessica Fellowes, Mitfordin skandaali, 3½
  4. Joku kertoo kirjassa omista muistoistaan
    Anna-Leena Härkönen, Olis niin kiva, 3½
  5. Kirja liittyy tv-sarjaan tai elokuvaan
    Yann Martel, Piin elämä, 3½
  6. Kirja kertoo rakkaudesta
    Mika Waltari, Fine van Brooklyn, 5
  7. Kirjassa on kaveriporukka
    Natasha Lester, Ranskalainen valokuvaaja, 3½
  8. Kirja, jossa maailma on muutoksessa
    Markku Mantila, On toinenkin tie taivaaseen, 4½
  9. Kirjailijan etunimi ja sukunimi alkavat samalla kirjaimella
    Lasse Lehtinen, Salakapakoita ja tappaiskeittoa, 5
  10. Kirjan nimessä on numero
    Jenni Linturi, Mullojoki, 1950, 4½
  11. Kirja kertoo köyhyydestä
    Marie Benedict, Rouva Einstein, 4½
  12. Kirjassa ollaan metsässä
    Päivi Alasalmi, Pajulinnun huuto, 3½
  13. Kirja liittyy teatteriin, oopperaan tai balettiin
    Hanna Brotherus, Ainoa kotini, 5
  14. Kirja on osa kirjasarjaa
    Maja Lunde, Mehiläisen historia, 3½ (tai 5!)
  15. Kirjassa on jotain samaa kuin omassa elämässäsi
    Aino Huilaja, Jerry Ylkänen, Pakumatka, 5
  16. Kirjassa eletään ilman sähköä
    Päivi Alasalmi, Joenjoen laulu, 4½
  17. Kirjan nimessä on kirjan päähenkilön nimi
    Joël Dicker, Totuus Harry Quebertin tapauksesta, 5
  18. Kirja kertoo sateenkaariperheestä
    Jani Toivola, Musta tulee isona valkoinen, 3½
  19. Kirjassa leikitään
    Satu Rämö, Vuoden mutsi, 4
  20. Kirjassa on ammatti, jota ei enää ole tai joka on harvinainen
    Yaa Gyasi, Maa ja taivas, 4½
  21. Kirja liittyy johonkin vuodenaikaan
    Joel Haahtela, Hengittämisen taito, 3½
  22. Kirjassa ajetaan polkupyörällä
    Dean Nicholson, Nalan maailma, 4
  23. Kirja, jota luet ulkona
    Anni Kytömäki, Kultarinta, 5
  24. Kirjan nimessä on kysymysmerkki tai huutomerkki
    Maria Laakso, Taltuta klassikko!, 5
  25. Kirjan on kirjoittanut kaksi kirjailijaa
    Petri Tamminen ja Antti Rönkä, Silloin tällöin onnellinen, 4½
  26. Elämäkerta henkilöstä, joka on elossa
    Mari Koppinen ja Anna Puu, Minä olen Anna Puu, 3
  27. Kirjan päähenkilö on eläin
    Sun-Mi Hwang, Kana, joka tahtoi lentää, 2½
  28. Kirja, jonka lukemisesta on sinulle hyötyä
    Pauliina Vanhatalo, Tuntemani maailma, 5
  29. Kirjan henkilön elämä muuttuu
    Adam Kay, Kohta voi vähän kirpaista, 3½
  30. Kirja on julkaistu kirjoittajan kuoleman jälkeen
    Claes Andersson, Oton elämä 3, 4
  31. Jännityskirja tai dekkari
    Donna Leon, Kultamuna, 3½
  32. Kirjan kansikuvassa tai takakannen tekstissä on kissa
    Merete Mazzarella, Aurinkokissan vuosi, 3½
  33. Kirjassa opetetaan jokin taito
    Satu Rämö, Mirjami Haimelin, Kynä – kaikki tärkeä kirjoittamisesta, 4
  34. Kirjassa tarkkaillaan luontoa
    Niillas Holmberg, Halla Helle, 5
  35. Kirja, jonka ilmestymistä olet odottanut
    Sirkku Salovaara, La mia Italia – Ihana mahdoton Italiani, 4
  36. Kirjassa liikutaan ajassa
    Suvi Ratinen, Hyvä tarjous, 4
  37. Kirjan henkilön työ on tärkeä tarinassa
    Sayaka Murata, Lähikaupan nainen, 3½
  38. Kirja on käännetty hyvin
    Sarah, Crossan, Yksi, 5
  39. Kirjassa kuunnellaan musiikkia
    Ann-Christin Antell, Puuvillatehtaan varjossa, 4
  40. Kirjassa kerrotaan eläinten oikeuksista
    Anni Kytömäki, Margarita, 5
  41. Kirjassa matkustetaan junalla
    Liisa Louhela, Kaikkeus on meidän, 4
  42. Satukirja
    Marko Leino, Joulutarina, 4½
  43. Kirjassa ei kerrota sen päähenkilön nimeä
    Saara Turunen, Järjettömiä asioita, 4½
  44. Kirjassa on reseptejä
    Donna Leon, Perintöprinssi, 3½
  45. Kirjan on kirjoittanut pohjoismainen kirjailija
    Tuula Karjalainen, Tove Jansson, 4
  46. Jyrki Erra, Kaunasin sivut, 4
  47. ja 48 Kaksi kirjaa, jotka kertovat samasta aiheesta
    Petri Tamminen, Musta vyö, 4
  48. Eero Huovinen, Äitiä ikävä, 4
  49. Kirja on julkaistu vuonna 2021
    Maija Männistö, Viinitollon käsikirja, 4
  50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä
    Stephen King, Kirjoittamisesta, 4

Kirjat ovat elämää, hyvä pakopaikka, haaveita luovia, paljon käytäntöä ja elämää opettavia, kirjat ovat tärkeitä.

Koska ”kirjan ja ruusun päivä”, mies sai tänään tämän.

Huhtikuussa naiskirjailijoita ja King

Sain tänään Helmet – lukuhaasten valmiiksi: 50 kirjaa tänä vuonna. Itseasiassa muutama enemmän, mutta nyt on kirja haasteen jokaiseen kohtaan. Olen koko illan koonnut listaa, tehnyt kovakollaaseja, pisteyttänyt lukemiani kirjoja etc. Ja kirjottanut huhtikuun kirjoista pienet arviot ja kommentit. Koko haasteen yhteenvetokin alkaa olla valmis, julkaisen sen lähipäivinä.

Huhtikuun kirjat on tässä:

Maria Laakso, Taltuta klassikko!
Ihan hulvattoman hyvä ja hauska ”opas” suomalaisen kirjallisuuden klassikkojen ”taltuttamiseen”. Olisipa tämä ollut lukioaikana käytettävissä! Eikä nytkään ollut tämä oppi ollenkaan turhaa. Laakso osaa kirjoittaa: hauskasti, tietäen mitä ja miten sanoo. Tämäkin on yksi niistä monista nuorten (ainakin minun näkökulmastani nuorten) naisten kirjoittamista opaskirjoista, joita tänä vuonna olen kuunnellut. Tämä sopii kaikille!

Maja Lunde, Mehiläisten historia

Kirjaa esitellään näin: ”Lumoava romaani mehiläisten katoamisesta, sukupolvien välisestä jännitteestä ja maailman tulevaisuudesta.” ”Lunden teksti kulkee kauniisti ja hänen herkkävireinen kuvailunsa herättää romaanin maailmat henkiin. Elävästi maalattujen henkilöiden arkeen on helppo uppoutua, joten heidän seurassaan viihtyisi mielellään pidempäänkin.”

Norjalaisen esikoiskirjailijan kolmiosaisen eeppisen sarjan, melkein saagan, ajattelin olevan minulle noiden lauseiden perusteella iso ja mieluinen lukukokemus. Ja että oikein trilogia! Mutta en todellakaan aio kuunnella kakkosta enkä kolmosta.

EI kirja huono ollut. Päinvastoin siinä on huikean hieno rakenne ja siinä on juonellisestikin kiinnostavaa kolmen näkökulman rinnakkaista kuljettamista. Kuvailu on kyllä hienoa ja tarkkanäköistä, mutta minua tämä ahdisti. Ehkä apokalyptiset näkymät ja dystopia-kuvasto eivät minun (verraten heikolle) ilmastoahdistukselleni tehneet hyvää.

Tuula Karjalainen, Tove Jansson

Silloin kun (2014) Ateneumissa oli Tove 100 v. -näyttely, olin opiskelijoiden kanssa arkistoekskulla (oi, niitä aikoja!) Helsingissä ja kävimme myös ko. näyttelyn katsomassa. Ostin museokaupasta tämän Tuula Karjalaisen kirjan vakaana aikeena lukea se piankin tai antaa tyttärelle joululahjaksi. Viikko, pari reissun jälkeen myin avaamattoman kirjan kollegalle.

Nyt kun on tässä vuoden aikana tullut kuunneltua paljon naisten kirjoittamia kirjoja, elämäkertoja naisista, autofiktiivisiä ja fiktiivisiä romaaneja naisista, niin myös Muumi-Toven kirjan lisäsin joukkoon.

Tykkäsin siitä: erityisesti siitä, kuinka Janssonin taide ja elämä, tai työ ja rakkaudet (nimenomaan tässä järjestyksessä hän itsekin ne arvotti) nivoutuivat yhteen. Nyt näen Muumilaakson hahmot aivan eri tavoin kuin aiemmin.

Päivi Alasalmi, Pajulinnun huuto ja Siipirikon kuiskaus

Alasalmen saamelais-trilogian keskimmäiseen osaan tartuin ilolla ja innolla, koska pidin kovasti ensimmäisestä (Joenjoen laulu). Otin Pajulinnun huudon mökkiviikolla kuunteluun. Ladulla, Saamenmaan tuntureilla ja ”Joenjoen” maisemissa tuntui olevan oikea miljöö tälle. Ja vahvaa Alasalmen kerronta onkin. Ihmisen ja luonnon, alkuperäisväestön ja idän ja lännen verottajien ja vainolaisten välinen kohtaaminen on kuvattu uskottavasti, kirjailijan pohjatyöt huolella tehtynä.

Mutta tämä toinen osa oli minun makuuni liian väkivaltainen, liian realistinen. Kesken en kuitenkaan jättänyt, koska halusin nähdä ratkaisun, ja niin paljon tykkäsin, että kuuntelin myös kolmannen osan: Siipirikon kuiskaus. Uddasin suvun vaiheiden, saamelaisten uskon ja Lapinmaan kristillistämisen törmääminen, kulttuuriset monentasoiset erilaisuudet… kirjassa on paljon mielenkiintoista, tuttua ja uutta asiaa. Saamelaisten tapoja, uskomuksia, sanoja, enteitä. Hyvä meidän lantalaisten on tietää vähemmistön elämäntavasta. Kolmannessa osassa oli kauneutta ja elämää enemmän kuin toisessa – hyvä kirja.

Anna-Leena Härkönen, Olis niin kiva
Tämän otin ”välipalaksi” ja kevennykseksi tuo Alasalmen kirjan Pajulintu-kirjan jälkeen. Tarvitsin Härkösen reipasta sanailua, vahvoja mielipiteitä, nasevaa huumoria ja itseironiaa, vahvaa naisääntä ja kaupunkielämää 2000-luvulla. Lyhyet aiemmin Avussa (vai Seurassa) julkaistut kolumnit oli koottu yhteen. Sopivat oikein hyvin mökkikeittiöön ja nojatuoliin kutimen äärelle.

Anni Kytömäki, Kultarinta
Tämä oli minusta melkein parempi kuin Kytömäen Finlandia-palkittu Margarita. Tässä on luontokuvaus huikeaa, kaunista, täsmällistä ja asiantuntevaa, ”asiapitoistakin”. Tämä on myös historiallinen romaani. Suomen yhteiskunnallinen kehitys kuljettaa Erikiä ja hänen tytärtään Mallaa sekä nuorta työläisnaista Lidiaa läpi vuosien, vuosikymmenten. Erik kulkee läpi Suomen; elämä ei ole vain hyvää. Kaikesta, paljosta tapahtumisesta huolimatta kirjan tunnelma on merkillisesti levollinen, ehkä se johtuu myös lukijasta: Aarne Lindenin ääni oli tähän juuri oikeanlainen.

Yksi parhaista kirjoista tänä vuonna.

Saara Turunen, Järjettömiä asioita

Tämäkin taitaa olla niitä kirjoja, jotka luokitellaan ”nykyromaaniksi”. Sellainen tämä onkin. Se kertoo ”nykyihmisistä”, ”nykymaailmasta”, ”nykysuhteista”, 2000-luvun nuorista aikuisista, kansainvälistymisestä, tulevaisuuden toiveista, koulutuksen ja työn tärkeydestä, ja rakkaudesta.

En oikein osaa sanoa, miksi pidin tästä niin paljon. Pidin kuitenkin. Pieni, minua häirinnyt seikka tässä oli: yhdenkään kirjan henkilöllä ei ollut nimeä. Oli vain ”mieheni”, ”veli”, ”hienostunut vaimo” (= anoppi), ”Sateenvarjo”, jne. Mutta näin ollen tämä sopi erinomaisen hyvin haasteen kohtaan ”Kirjassa ei kerrota päähenkilön nimeä”. Ei kerrota kenenkään muunkaan. Siitä huolimatta hyvä nykyromaani. Ja Krista Kosunen lukijana on tähän ihan paras.

Satu Rämö, Mirjami Haimelin, Kynä – Kaikki tärkeä kirjoittamisesta

Tämä (ja seuraavakin) kirja tulivat listalleni, mm. siksi, että tämä blogini on kriisissä. Olen taas hieman laiskistunut tämän kanssa. En oikein mieti, mitä kirjoitan, saatikka miten kirjoitan. Useana iltana tämä on ”pakkopullaa”. Kun ei enää työkseen joudu/saa lukea ja kirjoittaa ja opettaa muille niin on tullut huolimattomaksi omankin tekstin tuottamisen kanssa. Ryhtiliikkeen aikaansaamiseksi Rämö ja Haimelin saivat kirjansa kautta opettaa … Olen lukenut/kuunnellut aika monta Satu Rämön kirjaa, seuraan blogiaan satunnaisen harvoin ja pidän hänen tyylistään ja asenteestaan. Myös tässä opuksessa se toimii.

Kirjan jälkeen on tullut (taas) kiinnitettyä huomiota muiden kirjojen rakenteisiin, kieleen, kappeleiden rakentamiseen, oikeakielisyyteen.

Stephen King, Kirjoittamisesta. Muistelmia leipätyöstä

Ja pahnan pohjimmaisena King. En ole koskaan lukenut yhtäkään Stephen Kingin kauhukirjaa. En nähnyt Hohto-elokuvaa (oululaisittain kysytään: ookko nää jo nähäny Hohon? – En siis ole.), enkä millään tavoin ole perehtynyt hänen tuotantoonsa. Mutta edellisen kirjan luettuani minulle suositeltiin Stephen Kingin elämäkerrallista kirjoitusopasta ”Kirjoittamisesta”.

Sekä elämäkerrallinen osuus (opiskelijasta ensin opettajaksi ja sitten kirjailijaksi, vaimon osuus hänen uransa kehittymiseen) että kirjoittamisen ”opas” olivat mielenkiintoisia, henkilökohtaisia, hyvällä huumorilla höystettyjä. Vain pientä machoilua välillä, mutta ei mitään kauhujuttuja, vain oman elämän isojakin karikoita ja ”työssä oppimista”, ja lopulta: hänen massiivinen tuotantonsa ”vain” kirjoittamisen ilosta ja pakosta kirjoittaa.

Siihen minäkin taas pyrin: kirjoittamisen iloon ja pakottavaan tarpeeseen kirjoittaa.

Puuhastellen

Nyt on basilikaa, oreganoa, ruohosipulia, minttua, auringonkukkia, persiljaa, sitruunamelissaa, rosmariinia, … Enhän minä niin kovin varhaisessa näiden esikylvöjen kanssa ole, mutta enpä itse kuitenkaan ikinä ennen ole ollut näin aikaisessa.

Osasyyllinen moiseen hätäilyyn on varmaan ollut tämä Oulun korkeudella tähän aikaan vuodesta oleva lämpöaalto sekä se, että Pehtoori laitteli tänään pihakalusteita piazzallemme: hän kun on tehnyt kolmeen pienehköön pihapöytäämme uudet hienot tammikannetkin.

Minäkin siis keväthommiin ryhdyin, vaikka yrttipenkkien yllä kuten myös etupihalla on vielä parikymmentä senttiä lunta, ja paikoin vielä korkeita kinoksiakin. Tänä keväänä aion laitella yrttiviljelykseni (taas) ihan uuteen kuosiin. Ainakin myllään täysin ympäri: vanhat raparperit, lipstikat, persiljat ja rucolat (niidenhän ei kuulu olla monivuotisia? No kyllä sitä on kaikissa kolmessa renkaassa.

Vaikka ruokaravintolat on Oulussa vapautettu sulusta lähes kokonaan, on meille ”jäänyt päälle” kevään kuluessa ollut tukitoimemme ravintoloille ”noutoruokaa kerran viikossa”. Tänään hain kyllä Ruskon Cittarista: Sushi Take Away tuli testattua. Hyväksi havaittiin. Ja samalla reissulla sorruin kevään ekaan jätskiin. Kolme Kaveria Mandariini & Jogurttisuklaa. Jo vain! Raikasta ja makeaa, siinä on hyvä mandariinin maku!

Postikorttimyynti kesäkahviloihin ja muillekin on tarkoitus hoidella ensi viikolla: sitä varten päivittelin nettisivuja ja tein  ”tukkupaketteja” valmiiksi.

Touhuilujen ja pyöräilyjen ohessa on taas kulunut äänikirjoja. Nyt puuttuisi lukuhaasteesta kirja, jonka nimessä on kysymys- tai huutomerkki. Olisiko kellään vinkata sellaista? Löysin hyllystäni kirjat  ´Kuvaa asenteella!´ ja ´Bon appétit! – Pieni mietelmäkirja´, jotka olkoot hätävarana, mutta josko joku osaisi vinkata jonkun kelpo romaanin?

Proteiinia pöytään

Uudet arkiruokakokeiluni ovat jatkuneet ja pari kertaa olen antanut myös ”lihankorvikkeille” mahdollisuuden, vaikka joskus olen vannonut, että esim. Mifulla on porttikielto meidän keittiöön.

Mökillä oli (toistamiseen) testattavana, tällä kertaa omalla idealla kokattavana Like Chicken bite. Se on soijapohjaista maustettua ”broilerin kaltaista” proteiinisapuskaa, jota ei periaatteessa tarvisi kuin vähän paistaa pannulla. Niin tein. Ja vähän lisämaustamista. Keksin ruoalle oikein houkuttelevan nimenkin

Sinihomeisia broiskujäljitelmiä 🙂

1 pkt Like Chicken bite
1 rkl oivariinia
1 rkl rypsiöljyä
1 silputtu valkosipulinkynsi
1 silputtu iso salottisipuli

½ pss Aura-murua (tai iso kimpale Castello sinihomejuustoa)
tilkka omenamehua, kanalientä tai ruokakermaa 

Tee ensin salaatti (hunameloni sopii sinihomejuustoruokien kanssa aina hyvin) ja cuscous-lisuke (tai keitä riisiä). 

Kuullota sipulit rasvaseoksessa, lisää chicken bite, paista pari minuuttia ja lisää vähän jotain nestettä sekä lopuksi sinihomejuusto. Kun juusto on sulanut ja ruoka kuumaa, on se myös valmista! 

Tänään sitten kokeilussa Katin kommentissaan vinkkaama arkiruoka, jonka perusaineksena on maitopohjainen proteiiniruoka Mifu Fajitas

Mukailtu Katin Mifu-safka 

1 pkt Mifu Fajitas 
öljyä, oivariinia
½ pussia wokkivihanneksia (mielellään mukana vesikastanjaa, tulee mukavaa purutuntumaa)
½ pussia Rummon perunagnoccheja tai vaikka edellisen päivälta ruoalta jäänyt pasta 
salottisipulia, valkosipulia
paprika-, chili- ja umamijauhetta
Sweet Chili -kastiketta
suolaa, pippuria 

Tarjoiluun limeä, raastettua pecorinoa ja kermaista (sushi)majoneesia

Ainelista ja myös tekotapani näyttävät kirjoitettuna monimutkaiselta, mutta ei lopultakaan ollut sitä. Nopsasti valmistui tämäkin.

Keitä kattilassa tarpeellinen määrä gnoccheja, pari minuuttia riittää, kaada vesi pois ja sen jälkeen gnocchit odottamaan kulhoon, jossa voi maustaa ne chili- ja paprika- sekä umamijauheella. Tai mikä tuntuu hyvälle. 🙂
Lisää kattilaan oivariini-öljyseos, kuullota sipulit ja sitten mifun paistaminen (pari minuuttia riittää). Siirrä seos kattilasta lautaselle. 
Paista lopuksi wokkivihannekset. Mausta suolalla, ja kun ne ovat kypsiä, lisää kattilaan gnocchit ja Mifu. 
Mausta lisää – sekä gnocchit että Mifu vaativat maustepurkkien esille ottamista. 

Ennen tarjolle asettamista puristin päälle vähän limeä, raastoin pecorinoa ja pöytään sushi-majo, josta on tullut meille ”uusi ketsuppi, sinappi, kermaviili tai joku”. Se sopii aika moneen. Siis Creamy sauce for sushi. Ettei menis ihan turhan terveelliseksi ja kevyeksi tämäkään ruoka. 😀 

Tuosta juustoraasteesta (Pecorino) tuli mieleen vielä yksi suositus. Kaltaiseni pecorino/parmesan/sitruuna/lime-raastaja on ollut hyvin tyytyväinen viime kesänä Tampereen Culinaria-kaupasta ostettuun Cuisipron raastimeen. Nettikaupoissakin sitä näyttää olevan myynnissä. Suosittelen.

Makoisia arkipäiviä muillekin!

Juhlimattomat synttärit

Tänään on synttäripäivä.

Isäni syntymästä on 90 vuotta. Kävin aamun pyöräreissulla viemässä haudalle kynttilän, yhden vain. Sekin tuntui aurinkoisessa, lämpimässä aamussa jotenkin hassulle. Ehkä kukka olisi ollut sopivampi.

 

 

 

Isäni oli perheen kuopus, todellinen iltatähti, jonka mummu sai 46-vuotiaana. Isällä oli yksi veli (kuvassa vasemmalla), neljä sisarta (+ 1 siskopuoli, mummun lehtolapsi, jonka kanssa isäni ei koskaan asunut). Kuvassa siskoista toiseksi nuorin. Vain yksi on koko sisaruskatraasta enää elossa.

Koska sota-aikana koulu keskeytyi monta kertaa ja koska maatiloilla tarvittiin työvoimaa miesten ollessa rintamalla, teki isäkin naapuritalo(i)ssa rengin hommia ja osallistui talkoisiiin. Mm. toukokuusta 1944 lähtien talkookirjaan merkityt työtunnit täyttivät päivät. Isä olikin yksi niistä nuorista, jotka sodan vuoksi vapautettiin oppivelvollisuuden suorittamisesta, joten hänellä ei ollut edes kansakoulun päättötodistusta. Liikenneneuvoksen arvo on kuitenkin hautakiveenkin kaiverrettu.

Synttäreitä ei tänään vietetty, mutta tässä kuva vuodelta 1962, jolloin iskä oli melkein saman ikäinen kuin meidän Juniori nyt: että ovat isäni ja poikani samannäköisiä kolmekymppisinä! Ja samaan muottiin sopii kyllä veljenikin, jonka yksivuotisynttäreitä kuvassa vietetään.

Ajateltavaa

Miksihän sininen tyyni vedenpinta luo liki euforisen tunteen? Tyynnyttää, rauhoittaa, selkiyttää, auttaa. Kun samaan aikaan on endorfiinia liikkumisesta, sekä valoa ja kevättä ilmassa niin johan on hyvä, hetken huoleton  olo. Ei muista jotain mille ei voi mitään.

Kuvahommia tänään, omaksi ja asiakkaan iloksi. Kovin vähän aikaansaannoksia, mutta jotain kuitenkin.

Sekä ulkona että koneen ääressä tänään ja pitkin kevättalvea olen – taas – kovasti pohtinut, millehän alkaisin? – Niin kovasti haluasin puuhata jotain – jotain, jossa olisi joku päämäärä. Jotain tavoiteltavaa, jotain joka panisi oppimaan ja/tai tekemään. Jotain josta jäisi joku ”jälki”. Ei välttämättä mitään aineellista, mutta josta voisi sitten sanoa, että onnistuinpas, teinpäs, opinpas, valmista tuli. Jotain!!

Lämpöä ja herkkuja

Istun kotipihalla silmät kiinni, on lämmin, joku (!) lintu laulaa, vielä kuuluu korvissa lasten nauru, kaikkinensa tuntuu hetki sitten nautittu hyvä päivällinen, sen jälkiruokana nautitut letut kaikilla mahdollisilla lisukkeilla… Hetken ajatukset harhailevat niihin pääsiäisiin ja toukokuisiin viikkoihin, jotka on tullut vietettyä Roomassa. Ja yhtäkkiä KAIKKI tuntuu epätodelliselta: onko sellaista koskaan ollutkaan ja voiko tällaista lämpöä Oulussa huhtikuun puolivälissä ollakaan?

Mutta onhan siitä nautittu!

Aamupäivällä – tietysti – pitkähkö pyörälenkki, jolle otin kamerankin mukaan, mutta kovin laiskasti kuvailin. Möljällä kuitenkin Canonin repusta esiin kaivoin. Aamu oli huikea, kuten koko päivä.

Iltapäivä ruoan ja juoman parissa. Pehtoorin kanssa avasimme vuoden kuohuviini -kisassa toiseksi tulleen Rheingaun rieslingistä tehdyn kuplivan, joka oli kyllä melko ristiriitainen. Pehtoori tykkäsi, minun oli vaikea päättää. Varmasti ruokaviininä erinomainen, siinä oli vähän sellaista ”suuren viinin” tuntua, mutta… Ei missään tapauksessa huono, mutta vaatii avarakatseisuutta. Kokeilehan!

Ja pienet isänsä kanssa tulivat grilliherkkujen äärelle.

Flank steakia paremmin pienille maistuivat nakkivartaat – ja letut kaikkine mahdollisine tykötarpeineen. Oli niin lämmin, että suostuimme Apsun toivomuksesta syömään jälkkäriä ulkona. On me monta kertaa vappuna, tai varsinkin äitienpäivänä, syöty kotipihalla, mutta että huhtikuun puolivälissä!

Humputtelupäivä pienten kanssa

– Mummi, mummiiiiii!

Rotuaari raikui, kun olimme tänään pitkästä, pitkästä aikaa pienten kanssa kaupungilla!

Mannerheimin puiston leikkipuistoon liittyy minulla hyvin paljon muistoja, monenlaisia muistoja viimeisten viidenkin vuoden ajalta. Tämänpäiväisistä hetkistä jäi hyviä muistoja. Puistossa myös Apsulla oli joku vanha etiäinen, muistuma, tuntuma siitä, miten ennen on tehty; yhtäkkiä kesken rimpuilutelineessä roikkumisen ilmoitti: ”Haluaisin, että mentäis Mäkkärille”. Niinhän olin suunnitellutkin. 🙂 Ja yhtäkkiä, pian aiotun jälkeen, Apsukin hoksasi kysyä, ”Voidaanko me mennä? Kun on korona?”

Voitiinhan me. Oulun Rotuaarin McDonaldsilla (joka on meidän ´kantapaikka´) oli tehty isohko remppa ja siellä ei enää ollut kassalta myyntiä, vaan kioskit, joista tilattiin kaikki, mille oli tarve ja sitten oli pöytiintarjoilu. Että hampurilaisravintolan ”palvelu” oli kohdennettu uudella lailla. Noh, en kommentoi. Mutta me osasimme toimia, Pehtoorikin kun oli mukana, joten muksuista huolehtiminen yhtä aikaa tilauksen tekemisen kanssa (ilman asiakaskontaktia!!) hoitui lopultakin melko helposti. Ja pienet olivat ikionnellisia, kun Happy Meal -paketissa oli juuri nyt Paavo Pesusieni -lelu ja vielä lisäksi mahdollisuus saada aplikaation kautta peli (mummin) kännykkään. Hieman mietin, että tällaiseksiko maailma on mennyt?

Mutta kun puisto ja Mäkkäri -reissulta palauduimme mummilaan Rantapeltoon, oltiin taas perusasioiden äärellä: leikittiin ja luettiin. Eeviksen kanssa luettiin toista tuntia samalla sylitellen… päikkärit ovat jäämässä jo pois, joten lepohetki vietettiin tällä tavoin, mikä mummista tuntui oikein mukavalle. Lapsi on täysin rento, kuuntelee, osallistuu kuvakirjojen tarinoihin omilla höpinöillään ja käpertyy kainaloon. Soisin muistavani aina.

Samaan aikaan toisaalla isoveljensä saa pelata tovin papan tabletilla. Ja sitten lähdetäänkin taas ulos, jossa on kevät! Aurinkoa ja lämpöä yllin kyllin. Pienistä on mahtava, kun voi kävellä lumen päällä, eikä uppoa. Niin vain Rantapellossakin on hankikanto pienen pieniä vaelluksia varten!

”Mummi, oota, laitan maskin!”

”Tää, mun.”

Kolmas sähköpyöräilykesä on nyt!

Eilen otin jo pienen maistiaisen pyöräilykauden alkamisesta, mutta tänään aloitin kunnolla ja kävin tälle vuodelle eka kertaa polkemassa vakkarilenkkini: Oulujokivartta Poikkimaantiesille ja takaisin. Siinä menee aika tarkkaan tunti, ja kilometrejä kertyy  parikymmentä.

Jokivarressa on vielä paikoin lunta, pyöräteitä ei ollut putsattu ja joessa vesi on korkealla, eikä niin tavattoman lämmintäkään, mutta olipa mukava.

Kuten ehkä tarkkasilmäisimmät hoksaavat, minulla on uusi pyörä!! Edellisellä ajoin kaksi kautta, yhteensä 8700 km. Pyörä toimi koko ajan erinomaisesti. Huollatin sen kahdesti ja vaihdatin kettingin.  Miksikö sitten halusin uuden? Miksi halusin uuden, vaikka vanhassa ei ollut mitään vikaa? Uudessa (saman pyörän uusi vuosimalli) on pitempi akun kesto kuin entisessä. Vanhalla pääsi yhdellä latauksella 60–100 km; uudella jopa 150–180 km. Haluan siis pitempiä pyöräreissuja! Vaikka aina poljen osan lenkeistä ja pidemmistäkin matkoista ihan ilman apuja, niin on hyvä tietää, että vaikka Raaheen – tai tulevana kesänä ehkä Kajaaniin! – pääsee avituksella. Tärkeää on sekin, että uudessa mallissa on jousitettu etuhaarukka, mikä on minun olkanivelongelmieni takia erinomainen juttu. Pidän myös siitä, että uusi malli on vähän vakaampi ja siinä on vähän entistä leveämmät renkaat. Se on kyllä vähän raskaampi kuin entinen, mutta kevyt poljettava silti.

Heti kun sain vanhan myydyksi reilu kuukausi sitten, puoleen hintaan ostohinnastani, niin tilasin itselleni tämän uuden. Uusi pyöräni on Helkama E7i ja vanha oli tämä. Olin pitkin talvea etsinyt ja katsellut uusien vuosimallien julkistamista ja tulemista kauppoihin, ja päätynyt juuri tähän merkkiin ja malliin. Olisin halunnut harmaan värin, mutta se oli kaupasta (Pyöräsuomi) jo loppunut. Myös pienempi runko oli jo kuukausi sitten loppunut, mutta sehän ei minua haitannut. Ilokseni metallinhohtopunainen on oikein kaunis ja sopii mummilookiini oivallisesti. 🙂

Ko. liikkeeseen päädyin, koska siellä hinta oli halvin, siellä pyörää oli varastossa ja toimitus kotiovelle oli ilmainen. Eikä toimitukseen mennyt kuin neljä päivää, mikä ei ollut ratkaiseva tekijä, koska ei ollut aiettakaan ryhtyä maaliskuussa vielä pyöräilemään. Nyt kun on mahdollista hankkia työsuhdepyöriä ja saada vähennyksiä, ja koska korona, ja muutenkin, on pyörien kysyntä kova. Siis ostohousut jalkaan nyt, jos meinaat ensi kesänä avituksella sykkelöidä.

Harkitsin kyllä Trek-pyörää pitkään, mutta kun vanhassa pyörässäni pidin kovasti juuri tästä Helkama E7:n matalarunkoisuudesta, takajarrullisuudesta sekä vähemmän herkästi rikkoontuvasta rumpuvaihteistosta, niin miksipä olisin vaihtanut merkkiä? Ja kun Helkama on paljolti suomalaista tekoa, niin sekin puolsi ko. merkissä pysymistä.

Tälle kesälle en aseta mitään tavoitteita. Tai en siis muuta ”suorittamista” kuin että liikuttava on. Talven yli hiihto piti jotenkin kunnossa ja liikkeessä, ja koska pyöräilyssä on (paljon) enemmän iloa ja kulkemisen riemua kuin laduilla hiihdellessä, niin tuskin minun tarvitsee itseäni juurikaan patistella pyörän selkään. Ainakin kahden edellisen kesän perusteella pyörä on minulle myös ”ihan vaan” kulkuneuvo: auto saa huilia tallissa. Äänikirjat ovat varmasti edelleen mukana, kamera ei ehkä niinkään paljoa kuin toissakesänä ja näillä näkymin huolia, surua ja pohtimista ei kulje mukana viime kesäistä määrää. Aina vaan kevyempää polkemista!

 

”Elämä on kuin polkupyörä: Se kulkee niin kauan kuin pumppu kestää.”

(Jukka Parkkinen, Mustasilmäinen blondi)

 

~~~~~~~~~~~~~~~~

Edellisten kesien koottuja juttujani ja kokemuksia sähköpyöräilystä

on ainakin näissä neljässä postauksessa:

Uusi menopeli

Sata päivää sähköpyöräilyä

Pyöräilykesän päätös

Liikkumisen siedettävä keveys

Hankien keskeltä kaupungin kaduille

Lähdön aika, kotiinpaluun aika. Ja kuten niin monta kertaa ennenkin niin myös tänään: juuri lähtöaamu on ehkä mökkiviikon kaikkein kaunein. Yön aikana oli satanut 10 – 15 senttiä. Hangasojan mutka lumen alla…

Mutta oli jätettävä puronranta, ladut, tunturit, mökkielon verkkainen elo. ”Buorre matki” toivotetaan Vuotson (Suomen eteläisimmän) saamelaiskylän rajalla.

 

Hyvin, helposti ja joutuisasti (kiitos vähäisen liikenteen ja kesärajoitusten) kotimatka sujuikin. Jo pian kahden jälkeen olimme kotosalla.

Pehtoori ryhtyi kesärenkaiden vaihtoon, minä otin pyörän esiin ja tämän vuoden pyöräilykausi on avattu. Olihan kyllä melkoisen kylmä tuuli, onneksi oli paljon enemmän vaatetta kuin pohjoisen hangilla hiihtäessä. Eikä pyöräteitä ollut vielä putsattu sorasta kuin muutamista kohdin, – eivät sentään olleet enää lumessa tai jäässä. Muutamalla aliskalla vähän jotain riitettä, mutta siinä kaikki. Siis melkein ”lennossa” suksilta pyörän selkään.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Suomalainen Antti Karppinen on valittu Euroopan parhaaksi valokuvaajaksi.

Palkittujen joukossa on monta muutakin suomalaista. Huikeita kuvia!!

FEP Awards 2021 Results

 

Hankikanto

 

Klikkaa ensimmäinen kuva auki, voit edetä oikean reunan nuolella eteenpäin.

Kuvat kertonevatkin, että tänään on ollut hieno ulkoilupäivä.

Ei suksia eikä lumikenkiä, vaan Savottakahvilan pihalta kävellen pitkin Laaniojan, nykyinen Piispanoja, vartta kohti tuntureita. Iltapäivän pitkä lenkki ihan eri tavoin ja eri maisemassa kuin tavallisesti. Vain jäniksen jäljet edessä. ”Vain umpihanki ..,” paitsi että kestohanki. Melkein arastelin jättää jäljet samettipintaiseen, upottamattomaan hankeen.

Vieläkin poskia kuumottaa kimmeltävillä hangilla kulkeminen, ruoka maistuu jatkuvasti, liikkumisesta terve tuntu, pieni kipu kehossa.

Lappi on.