Uutta tulossa …

Ovi on vielä kiinni, mutta kyllä se jo tänään vähän raottui.

Juuri äsken oli tapaaminen ja yhteistyökuviosta alustava sopiminen. Olen niin innossani. Uusi kuvausprojekti tuo tänne blogiinkin Porotokan.

Muutoinkin mukava perjantai. Ulkoilua, kävelyä, hyvää ruokaa – palaan reseptin kanssa asiaan vaikka huomenissa.

Suunnitelmien vaihtuminen

Me ollaan Pehtoorin kanssa saatu ystävänpäiväkortti. Se oli postilaatikossa jo sunnuntaina, kun tultiin kotiin mökiltä. 

 

Jollet hyvästä käsialasta huolimatta saa selvää, niin siinä lukee ”Mummi ja pappa. Rantapelto. toivoo Aatu.”  Etupuolella on kuva, jossa lukee ”kiitos että olet ystävä”.   Aika liikkis, eikö?

Minulla ja tällä ystävällä oli aie viettää tämä päivä yhdessä, ja mm. mennä iltapäiväksi Leo´s Leikkimaahan, mutta iskipä sitten Apsulle mahatauti, joten eipä me sitten nähtykään eikä mihinkään lähdetty. 🙁

Postiasioille yksikseni lähdin (laajakulma-objektiivi hajosi ilmeisesti Lapin kireiden pakkaspäivien ja pitkän iän seurauksena, joten postitin huoltoon. Kallis, nykyisin mieluisin linssi, toivottavasti on korjattavissa), viikonlopun ruoka- ja viiniostoksille sekä kirjakauppaan. Ihan vaan yhden matkaoppaan ja yhden toisen kirjan (Liisa Väisäsen ”Symbolien pitopöydässä”) ostin.  Ja uuteen Alppi-takkiin huivin ja topin. Ihan niinkuin niitä ei olisi ennestään, mutta  ihan oikeaa vaaleanpunaista ei ollut ennestään. Vaikka eipä kyllä ole tiedossa mitään tapahtumaakaan mihin niitä tarvisin. Mutta onpahan valmiina kun tarvin.

Samalla reissulla näin penkkariajot, ja vaikka minä olin pahoillani kertakaikkisen kurjasta kelistä – räntää ja rakeita, vettä ja vihmovaa tullta – niin iloisena tuntuivat abit kuorma-autojen lavoilla hihkuvan.

Kuorkkuriletkat eivät olleet syy, miksi kaupungin liikenne tukkiutui, ja tuntui etten sieltä kotiin pääse ollenkaan. Harvoin Oulussa sää saa liikenteen niin sekaisin. Vain Cokis-rekka, vappu ja Kärppien liigamestaruus ovat tainneet olla noin isojen ongelmien takana. Tänään kyllä onnettomuuksiakin, ihan tuossa meidän lähellä auto katollaankin. Onneksi ei tarvitse lähteä mihinkään ajelemaan.

 

 

Huoltopäivä, ja ”matkalla mukana”

 

Samalle päivälle hammaskiven poisto ja muu purukaluston huolto, ripsien ja kulmien väri sekä niska-hartiaseudun hieronta. Ja niiden välissä tepastelua kaupungissa ja Nallikarissa.

Ja samaan aikaan toisaalla, tai siis parhaillaan (ke 13.2. klo 19.30), tyär on täällä:

Flying Radar on kyllä kiehtovaa seurattavaa.

Matkalla minnekö? No Meksikoon – lukulomalle kuulemma. 😀 Kesällä sinkkuuntunut esikoinen on tehnyt pieniä kotimaan matkoja pitkin kesää ja syksyä: Ouluun, Lappiin, Tampereelle, Turkuun, – Tallinaankin. Opiskellut ominaiseen tapaansa paljon ja nopeasti, erinomaisestikin vielä. Ollut todella innostunut elämänmuutoksestaan ja tyytyväinen tekemiinsä ratkaisuihin. Tuntuu vähän kuin elävänsä ”uutta nuoruutta” tai siis nauttii opiskelusta ja opiskelijariennoista ja ”työttömästä” elämästä ihan täysillä.

Ja ilmoitti ennen joulua, että lähtee ”kevätlomaviikolla” Meksikoon tapaamaan tuttuja ja lämpimään. Vakaana aikeena koodailla päivät ja illat tavata ystäviään ja juhlia. Sinne on menossa. Mikäs siinä. Tällä kertaa olen vilpittömästi iloinen puolestaan. Viimeksi kun lapsi meni sinne – jäädäkseen yli vuodeksi töihin – olin niin surullinen, liki ahdistunut.

Silloin oli täällä blogissakin menossa ”Terveisiä (ja kuvia) Meksikosta” -sarja. Silloin tyttärellä ei ollut paluulippua olemassakaan, nyt on jo 10 päivän päästä paluu. Hyvä niin.

”Vanhainkodissa” päivällä ja illalla

De Gamlas Hem –  oululaisten naisten säätiöpohjoisesti ylläpidetty vanhainkoti viime vuosisadalla. Caritas – ilman ryöpytyksiä selvinnyt (vanhusten) palvelutalo. Molemmat Oulussa, molemmissa olen tänään viettänyt runsaahkosti aikaa.

De Gamlas Hem: kaunis jugend-tyylinen rakennus Oulun Heinäpäässä. Josta vanhainkodin loppumisen jälkeen (1980-luvulla?) tuli kaupungin muutamien virastojen toimipiste ja sitten Villa Victor. Sen vaiheista yksi historianopiskelija teki jonkun harjoitustyönkin minulle, ja sitten taisi tehdä gradunkin…?

Reilu vuosi sitten taloa ryhdytiin muokkaamaan boutique-hotelliksi ja ravintolaksi. Ja sellaisena se avautui marraskuussa, ja kävimme siellä – vasta 😉 – tänään.

Päätimme oman viinikerhomme (Botrytis Ouluensis) kanssa, että pidetäänkin helmikuun maistelu siellä, eikä kenenkään kotona. Ja että luonnollisesti sitten syödään myös, kun kerran ravintolaan mennään. Me emme marraskuisella Tampereen reissulla saaneet kerhon ”vararahastoa” tarpeeksi syödyksi, joten nyt jatkettiin säästöillä elämistä.

Ettekä ehkä usko, mutta minä – rössypotun (siis sen perinteisen keiton) suhteellisen vankkumaton vastustaja, valitsin alkupalaksi annoksen nimeltä ”rössypottu”.

”Rössypottu” (L) 9 €
Timjamivoissa paistettua veripalttua, paahdettua porsaankylkeä,
ruskistettua voita, puikulaperunapyree

Juuri tämä annos pärjäsi ”Tuunaa rössy” -kisassa. Eikä suotta: se OLI hyvää. Rössy oli rapeaa, possu makeaa (ja rasvaista), puikulamuusi ja puolukkagelee erinomaisia. Ennakkoluulottomuuteni palkittiin erinomaisella annoksella!

 

Pääruoaksi Miekojärven kuhaa. Ja olihan sekin – iso ja – hyvänmakuinen annos. Pöytään oli tilattu myös pippuripihvejä ja karitsaa, joista ei moitteen sanaa (ehkä yksi) kuulunut. Menun monipuolisuus todettiin hyväksi.

Minun jälkkärini oli ”Mokka”. kahvia, granitaa ja kakkua kostutettuna kahvilla. Ei liian makea, ei liian raskas, päinvastoin raikas ja makoisa.

Vanhainkodeista voi siis näinä päivinä olla positiivisiakin kokemuksia. Ainakin De Gamlas Hem oli.

Miljöö on mitä miellyttävin.

Ja te, jotka tulette Ouluun ja tarvitsette yösijaa: ehkäpä rohkenen teille suositella tätä yösijaksikin. Huoneita ei ole kuin 15 (myöh. 17) mikä on hyvä asia, eikä hintakaan hillitön (120 €/2 hengen huone).

Meneehän se tiistai-ilta näinkin. Oikeinkin hyvin.

 

Kuvien maanantai

Rästihommien maanantai.

Paljon kuva-asioita toimitettavana, sekä paistinkääntäjille että pikkuperheelle. Ja hyvin, hyvin alustava neuvottelu uudesta kuvaprojektistakin.

Ja ihan mahdottoman hieno kevättalvinen ilma.

 

Mummin rakkaat.

Paluu pohjoisesta

Läpi tuulen ja tuiskun, … olipa kurja keli kun kotiin ajeltiin. Rovaniemelle asti lumipöllyä ja auraamattomia teitä, ja paljon vastaantulevaa (rekka!)liikennettä. Sunnuntaina!

Napapiirillä kävimme lohileipäsillä ja kahvilla ja ihmettelimme jälleen aasialaisten ja muiden turistien suurtaa määrää. Varmaan toistakymmentä bussiakin oli alueen parkkipaikalla jo varhaisena iltapäivänä. Noh, toisaalta eipä ihme. Onhan Joulupukin Pajakylässä jo paljon nähtävää. Nyt mm. uusi Muumien lumiveistomaailma. Tosin eipä käyty tälläkään kertaa katsomassa.

Roin jälkeen palteita ja liukasta, vesitihkuakin jo, joka sitten Oulua kohti sakeni ihan vesisateeksi. Maisema, jollaiseen olimme viikon aikana tottuneet, oli muisto vain. Aika lohdutonta oli jo Kemi – Oulu -välillä.

Kunhan ehdimme asettautua – Pehtoori tehdä lumitöitä, minä käydä kaupassa ja vähän tehdä ruokaa, pöllähti pikkuperhe käymään. Kyllä oli Apsulla paljon kertomista! Ja mikä mainiointa esitteli minut ja pappansa pikkusisarelleen: ”Katsoppas, Tane, tässä on mummi ja tässä on pappa!” 😀 Tuntui, että olimme olleet TOSI kauan poissa. Vähän samalta kuulosti kun soittelin äidilleni. 😉

No mutta nyt kotona. Opetellaan pois mökkiläisyydestä ja kaksin olemisesta. 😉

 

Poissa pirtistä

Palaanpa vielä pirttipäivään.

Pikagalluppiini vastasi 18 henkilöä, joista kaikki ilmoittivat tietävänsä, mitä se tarkoittaa. Ja kahdeksan vielä kirjasi vastauksensakin.  (kiitos kaikille osallistuneille!)

Juuri noin sen minäkin ymmärrän. Minä opin pirttipäivä-sanan ja sen merkityksen yhdeltä keminmaalaiselta isännältä, kun olin häntä haastattelemassa … Juttu on täällä.  Se, miksi  nyt asiasta kyselin, oli se, että halusin tietää, onko sana yleisesti tunnettu. Ja sen tiedon taas tarvitsin, kun lähettelin kuvia kuvatoimistoon ja hakusanoitin niitä. Siellä ollaan kovin tarkkoja noiden hakusanojen(kin) suhteen, niin halusin varmistaa, että pirttipäivä on yleisesti tunnettu juttu.

Toissapäivänä Tankavaaraan reissulla otin muutamia kuvia, jotka minusta kuvasivat hyvin sitä, mitä on pirttipäivä. Tässä yksi niistä.

Pirttipäivänä ei hiihdetä

Tänäänkään ei ole hiihdetty, vaikka ei ole kyllä ole ollut pirttipäiväkään.

Lauha (- 15 C), tyyni, hyvin hiljainen ja kaunis päivä on ollut, joten ulkoiluhommiksihan se taas meni. Pehtoorilla ihan hommiakin, minulla lähinnä kulkemista ja kuvaamista. Mikä ei ketään yllättäne. Taivas on ollut valkoinen, maa on ollut valkoinen, puut ovat olleet valkoisia…

 …  yhtenä päivänä (Kaunispään Huipun vessassa 🙂 ) hoksasin peilistä, että minähän olen kuin kävelevä Canonin markkinointi -maskotti. Mustaa, valkoista ja ohut punainen raita – ja tavallisesti kaulassa (nyt jalustalla, kädessä kaukolaukaisin 😉 ) vielä kamera, jonka nauha on musta-valko-punainen. Niinpä oli kostuumista tänään otettava kuvakin.

Sapuskan teko oli luonnollisesti minun hommiani, ja kyllä sellainen rääppiäis/kaappien tyhjennys -safka syntyi. Ja nyt on jaettava vinkkejä. Ensinnäkin Lidl. Mehän käymme tänne tullessa yleensä Sodankylän Pohjantähti K-kaupassa ja ohessa olevassa Alkossa, mutta kun nyt ei ollut Alkoon asiaan, menimmekin Lidliin. (BTW: maailman pohjoisin ”Liiteli”)

Ja siellä on nyt menossa Ranskan viikot. Brioche-leipä! Ihan turhaa vehnää ja sokeria, – ja niin hyvää! Olen sitä viikon aikana nauttinut kahvileipänä. Ihan vain sellaisenaan. Parempaa kuin Marie-keksit kahvin kanssa. Ja yhtenä päivänä tein meille jälkkäriksi tuollaiset kuin kuvassa. Voitelin Creme Bonjourin uutuudella Lakka. Ja päälle vielä hilloja pakasteesta. Tuorejuustosta on varmasti moneksi, mm. täytekakkuihin! Ja vaikka paahtoleivälle?

Lidlissä on myös valmis ”kuivamuona” risotto: champagne-tryffeli-risotto. Tänään tein sitten sellaisen. Lisätään vain vesi, ja toki paistoin päälle koristeeksi ja mauksi pakkasessa olleita herkkutatteja toissakesältä. Ja olipas hyvää. Voin suositella. Lisäsin vettä vain litran (ohjeessa oli 1,2 litraa).

Ja pakastealtaasta löytyi macaronseja. Tulee kuviin joku päivä…

Nyt kun näitä ruokavinkkejä rupesin jakamaan, niin kun/ehkä nyt helmikuussa paistat blinejä (kyllä kannattaa) niin tiedoksi, että kaupoissa on  Arlan ”kirkastettua voita”. Ehdottomasti blinit ja moni muukin kannattaa paistaa kirkastetussa voissa eli gheessä. Ei räisky eikä pala. Paistoin kerran kalaakin siinä, mutta ei ole ”oikean” voin veroista. Mutta mm. blinien ja lettujen paistoon perfect.

Ja nyt on kyllä todettava, kuten Apsu monta kertaa viime vuoden puolella ”en hanua”. En millään haluaisi huomenna kotia kohti lähteä, mutta kun …

Joten nyt vähän pakkailemaan ja mökkiä ”alasajamaan”, jotta olemme huomenna ajoissa liikenteessä ja ajoissa kotona. Kun kerran on lähdettävä, niin lähdetään ajoissa.

Vasta perjantai

TGIF. Että onneksi on perjantai. Nyt voisin vääntää sen niin, että onneksi on VASTA perjantai. Jotta ei tänäänkään tarvinnut kohti kotia mökkimaisemista lähteä. Onneksi.  Niin hyvä olla täällä, ihan herran kukkarossa, vailla mitään velvoitteita.

Tänään on lauhin päivä viikkoon, – vain – 16 C, ja iltapäivällä taisi olla vähän vähemmänkin. Tosin tunturissa tuuli aika lailla, mutta sehän tarkoitti punaisia poskia, joten ei valittamista.

Aamupäivän käytin ”studiokuvauksiin” – tai siis erilaisiin tuote-, ruoka- ja juomakuvauksiin, joihin vain täällä mökillä on mahdollisuus (sopiva valo, astiat, miljöö). BTW tällä viikolla olen ottanut reilusti yli 1000 kuvaa. Melkein kuin olisin jossain pidemmälläkin reissulla. Mutta täällä valo ja varjot, maisemat  ja maut vaihtelevat koko ajan niin paljon, että on ”pakko” kuvailla.

Maan ja taivaan rajalla. 

Ja ulkona olo on myös tärkeää. Sitäkin olemme tänään tehneet. Molemmat tahoillamme tuntitolkulla, ja sitten kohtasimme Saariselän keskustassa. Päätimme lähteä tutusttumaan alueen uuteen ”nähtävyyteen”: Nordic Light Hotel, ja sen ravintolat.

Tiedättekös mitä tuolla maksaa yksi yö?   – Aika paljon. Mutta paljon siellä silti näytti olevan turisteja.

Vähän yllättäen ”meille paikallisillekin” on syntynyt liki sadan igluhuoneiston, ravintolan ja kaikkien muiden palveluiden kokonaisuus ihan lähelle Saariselän keskustaa – tai oikeastaan osaksi sitä. Siis Nestettä vastapäätä nelostien länsipuolella on iso iglukylä, jonka pihalla on Ice Bar & Restaurant.

Kävimme baarissa. Jääbaariin on kympin ”sisäänpääsymaksu”, jolla saa lämpimän juoman: mehua tai kaakaota, terästettynä tai ilman.

Kyllähän me mökkiläiset suuren maailma meiningistä olimme ihmeissämme…

Kaakaot nautittuamme jatkoimme tepastelua.

Ilta kotosallla -mökillä tietysti.

Ja ilokseni puhelukin.

Onneksi on vasta perjantai.

Kultakylän kujilla ja metsässä

Aamulla näytti pahalta. Pakkanen on laskenut, joten mittarissa enää vain – 20 C. Ja sääennuste uhkasi, että päivän mittaan lauhtuu vielä lisää. Onneksi sentään ”tuntuu kuin” näytti – 26 C ja puut heiluivat lupaavasti kertoen tuulen ja vinkan olevan tosiasia.

Hieman kierrellen ja kaarrellen onnistuimme kuitenkin molemmat keksimään hiihdon sijaan muuta tekemistä ja liikkumista.

Mie lähdin kohti etelää: Kultakylään ja Tankavaaraan etsimään kuvattavaa ja kävelyreittejä, – ja löysinkin. Ja jatkoin vielä Vuotsoon, joten sain hyvinkin koko iltapäivän kulumaan. Ja Pehtoori oli pudotellut lumet mökkien ja liiterin katolta, lapioinut lunta paikasta toiseen.

Villin lännen kadulla oli kovin kalseaa, mutta myös hiljaista. Kuten koko Tankavaaran alueella. Ihan hiljaisessa maisemassa yksikseni sain kuljeskella.

 

Ei tuullut, eikä kyllä tuntunut edes kylmältä.

Ja sitten talvipatikalle.

~~~~~~~~~~~~~~~~

Pikakysely: tiedätkö, mikä on ”pirttipäivä”?  Ja jos viitsisit myös vastata (”muu”-kohtaan), mitä se sinun mielestäsi tarkoittaa… Kiitos jo etukäteen.


Ivalossa retkellä

Siellä minä tänään seisoin yksikseni (vain Canon seuranani) Ivalojoen jäällä iltapäivän auringossa – 26 Celsiuksen pakkasessa saamelaisten kansallispäivänä. Nuo etäisyydet mietiyttivät. Ja varsinkin kun ajattelin niitä sata, tai kaksisataa vuotta sitten, – silloin kun ei ollut moottorikelkkoja. Mietinpä siis historiaa. Omaanikin.

Mietin, että joskus ennen minulla oli ihan tapanani – vuosikausia, vuosikymmeniä – viettää helmikuun keskiviikot (ja aika lailla kaikki muutkin päivät, ainakin arkipäivät) yliopistokampuksella touhuten kaikenmoista – silloin oli paljon lämpimämpää, touhukkaampaa, kiireempää. Ja monta muutakin asiaa oli toisin. Hyvin silloin, hyvin nyt. 

Olin päivän kuvausreissulla, Ivalon suunnalla enimmäkseen. Huolimatta, että autolla sinne ajelin, tulin kuitenkin melkein sen 10 000 askelta siellä ja matkan varrella tepastelleeksi. Pehtoori oli saman verran touhunnut mökin pihapiirissä ja lähitienooolla.
Minulla ei niinkään mökkihuoltoon ja liikuntaan liittyvää liikkumista, vaan etsiskelin kuvauskohteita, tutustuin Ivaloon entistäkin paremmmin. Ja etsin saamelaisten lippua, – onhan tänään saamelaisten kansallispäivä. Kunnantalolta löysin, mutta kun se oli kietoutunut lipputangon ympärille, niin ei ollut oikein kuvattava. Etsin koulua tai sairaalaa, joiden pihalla arvelin lipun löytyvän. Enpä olekaan vuosiin Ivalon tk:n pihalla käynyt. Edellisestä kerrasta on vuosikymmeniä. 😉 Noh, tänään sieltä löytyi lippu.

 

Ja tietysti kävin K-kaupasta hakemassa kalaa meidän ruokapöytään. Ja ketä muita isossa hyvässä kaupassa minun lisäkseni oli? Useampi seurue aasialaisia ostamassa Fazerin suklaata, Muumi-värityskirjoja, Muumi-teetä, poronsarven palasia  … 😉

Paluumatkaan meni paljon kauemmi kuin se reilu puolituntia joka tavallisesti kuluu. Montakohan kertaa pysähdyin?

 

Hyvää saamelaisten kansallispäivää täältä Lapinmaasta.

Buori sámi álbmotbeaivvi buohkaide! (Davvisámi/pohjoissaameksi).
Pyeri säämi aalmugpeeivi puohháid! (Anarâškielân/inarinsaameksi).
Šiõǥǥ saa´mi meersažpeei´v pukid! (Nuõrttsää´m/koltansaameksi)

Wikipedia lainaus: ”Saamen lippu on saamelaisten kansallisuuden tunnus, joka virallistettiin vuonna 1986.
Lipussa on kaksivärinen ympyrä, jonka sininen osa kuvaa kuuta ja punainen osa aurinkoa.
Lipun värit tulevat saamelaisten kansan- ja kansallispuvussa gaktissa käyttämistä väreistä.”

Luomassa luovuutta ;)

Sitähän sanotaan, että tekemättömyydessä ihmisen luovuus tulee esiin ja tauko tekemisessä avaa näkökulmia ja herättää ajattelemaan uusia tulokulmia asioihin.

Minulla on nyt ihan mahdottoman vähän juttuja, jotka vaatisivat tekemistä, ja nekin harvat on mahdoton tehdä täällä Hangasojan varressa. Tarkoitus oli kyllä ottaa matskuja mukaan erinäisiin pieniin kirjallisiin juttuihin, mutta ne unohtuivat kotiin. No, ei niillä kiire olekaan. Kunhan joskus teen.

Siispä olen koettanut vain chillailla, völläillä, olla ja oleilla. EN lähtenyt kuvausretkelle, en tunturiin, en edes autolla. Saunan lämmitin, ja vähän lapioin lunta toiveena, että pikkuperhe tulee kevättalven aikana tänne, niin saan Apsun kanssa lumitunneleissa sitten kulkea. Saunan ympäri tein tunneliaihioita.

Vaikka joku aika sitten haikailin avantouinnin perään, en tänäänkään pulahtanut puroon, vedet vain sieltä saunalle kannoin. Tunturipuro ei jäädy kovassakaan pakkasessa.

Ruokaakaan ei tarvinnut laittaa, kun kauppareissulla kävimme Pirkon Pirtissä pizzalla. Pizza oli hyvää ja – mikä mukavaa – siellä oli melkein heti aukeamisen jälkeen (puol neljältä) meidän lisäksi viidessä muussakin pöydässä (enimmäkseen ulkomaalaisia) asiakkaita. Siis, että täällä on elämää. Hangasojalla kyllä ei ole meidän ja sen yhden, ainoan vakiasuntona käytetyn mökin lisäksi,  ketään. Mutta kylillä on. Ei ruuhkaa, mutta turisteja kuitenkin. Keilaamaan oltaisiin menty, mutta kun halli ei ollut auki.

Mökille palattua luin Saariselän Sanomia – pitkään ja hartaasti. Olin ostanut yhden kuvalehdenkin Kuukkelista, sitäkin luin.  Torkuin sohvan nurkassa viltin alla ja luin.

Eikä luovuudesta ole pienintäkään merkkiä, päinvastoin hieman ahdistunut olo on. 😀

Säätiedotus

Pirttipäivä. Melkein koko päivä.

Tänään ei ole ollut ihan niin kylmä kuin eilen (”vain” -28 C  ja -31 C) mutta tuuli!! Viheliäinen vihmova tuuli. Jotenkin tuntui, että hengitettävä ilmakin oli sinistä, jään sinistä.

Teki mieleni laittaa tämänpäiväisen postauksen otsikoksi ”elämä on laiffii”, mutta en sittenkään — monestakin syystä. Oikeasti kyllä vierastan tuota kaikkea, mitä nyt tulee telkkarista. MN:stä on AINA käytetty mediassa… Pahasti käytetty. Puuttumatta tyyppiin, mutta tuo hypetys nyt!!

Viime viikolla kun tuli tieto Novan toimittaja Sari Seppälän poismenosta, se kosketti minua kovasti. Se koskee vieläkin. Miksikö? – En tiedä. Ehkä samaistuminen, ehkä pelko, ja sekin että pidin hänestä – minähän olen Novan kuuntelija, ja Seppälästä tykkäsin. Aina.

No mutta. Nyt ei telkkaria, ei radiota. Iltalenkillekään ei kyllä tohdi…

Ehkä kirjallisuuden pariin.

 

Tunturissa ei palella

Aamusella olimme kymmeneltä pihalla ja mietimme, mille alettaisiin. Oli vain todettava, että on KYLMÄ. (- 31 C näytti terassin iso mittari). Hiihtämään ei, mäkeen ei. Lumitöitä olisi vielä, – lumilinko lämpenemään. Pehtoori päätti jäädä pihahommiin. Minä lähdin kauppaan ja ”käyn Kaunispäällä, jos tarkenisin kuvailla vähän”.

Ajoin Partio-Aitan kautta ja olisin ostanut itselleni samanlaiset hanskat kuin Pehtoorilla, mutta niitä ei ollut, joten ostin kertakäyttölämmittimiä. Ne on kyllä hyviä nekin. Hyvin tarkenin koko kylmän päivän.

Ajoin Kaunispäälle, ja siellä puolisen tuntia kuljettuani mietin, että eipä niin kylmä olekaan, – olinhan kyllä kuin inuitti pakattuna moniin vaatekerroksiin, melkein pallo! Mutta tunturissa olikin lämpimämpi (-20 C) kuin alhaalla. Eikä tuullut yhtään. Hyvä oli kameran ja jalustan kanssa hangissa ja tunturin laella kulkea.

Puolelta päivin Kuukkelin kautta mökille: kuvien purkua, lämmittelyä, voileipä, kahvia. Ja sitten kohti Kakslauttasta ja Kiilopäätä. Vinkkelipatikka! En suinkaan noussut huipulle, mutta sen verran korkealle tunturin kuvetta, että lämmin ehti tulla. Ja muistikortti kamerassa lähes täyttyä.

Parin tunnin kulkemisen jälkeen mökille, jossa tiesin rantasaunan odottavan.

Kaunispään rinteiltä aamulla.

Huipulta.

Kaunispäältä.

Kakslauttanen.

Vinkkelipatikalta palatessa. Kiilopää.

Kiilopää.

 

Ja sitten eiliseltä yksi kuva. Sattuipa niin, että puhelimessa oleva Aurora-apsi hälytteli juuri kun olin istahtahtunut kirjan kanssa takkatulen ääreen: olisi ehkä revontulia lähitienoolla. Ja pikkuisen vaivaantuneena ”pitäisköhän käydä katsomassa”? – Ja kyllä, taivas vihreänä. Ei muuta kuin kerroksia ylle, kamera ja jalusta mukaan ja pihalle (- 35 C!!!!). Aika pitkän tovin (puolisen tuntia?) loimotus kesti, ja sainkin kuvia. Laatu ei ehkä ihan tyydytä minua, mutta revontulia kuitenkin. Tässä mökki ”näyttämövalaistuksessa”

Pakkasesta huolimatta kaikki hyvin

Kuusi tuntia valkoisessa pitsimaisemassa kotipihasta mökkipihaan. Sula tie melkein koko matkan! Sula – tammikuussa.

Sininen taivas, metsät, vesistöt, pellot, penkat ja puut valkoisen pehmeän lumen peittämiä. Niin kaunista.

En muista, että milloinkaan ennen, kaikkina täällä kuljettuina vuosikymmeninä, olisi koko matkan ollut sellainen keli kuin tänään.

Peurasuvannossa kolmen minuutin kuvaustauko, muut kuvat ”lennosta” ja – ensimmäisiä kotipihalla otettuja lukuunottamatta – kaikki ovat vasta Rovaniemen jälkeen. Sinne astihan on mun huki aina ajella. Ihan silkkaa iloa oli tänään olla ratissa.

Liki kyynelsilmin katselin kauneutta, mietin, miten hyvä elämä onkaan. Että meillä on mahdollisuus ajella mökille, että sellainen on. Että me voidaan. Että me.

Siis räpsin kuvia Roi-Hangasoja välillä – runsaasti. Ja tein niistä kansion juurikaan käsittelemättä, – au naturel. Lähde nojatuolimatkalle kohti Saariselkää… Tai siis Hangasojaa. Pakkaslukemat  matkan aikana kaksinkertaistuivat: -15 C lähtiessä, -30 C  mökkipihassa.

Kunhan saimme vähäiset tavaramme ja runsaahkot ruokatarpeet purettua ja mökin ”käynnistettyä”, lähdimme lumitöihin. Eikä palellut. Avainsana on kerrospukeutuminen: merinovillaa, villa-silkkiä, villaa, untuvaa, toppaa, vinkkelit ja kaikkein olennaisinta on se, mitä on käsissä: lapio, kola tai harja sekä lasten isälleen antamat untuvarukkaset, joita sain kokeilla. Ei palellut. Nyt on juhlaa istua takkatulen ääressä. Olla mökillä. Olla.

BTW: Nyt on jo -35 C.

Niin ja kutsua teidät mukaan ajomatkalle Rovaniemi – Hangasoja. (Ja huom: ovat räpsyjä vauhdista… ) Kuvan oikean reunan nuolella voit ”ajella” eteenpäin.

 

 

 

Kameran ja kauhan kanssa

Tänään on ollut pikkuperhepäivä.

Apsu ja pikkusiskonsa tulivat sisaruskuviin mummin studiolle puolenpäivän jälkeen, joten minulla oli aamutuimaan studion pystyttäminen olohuoneeseen. Siihen menee kyllä tovi kun on mööbleerattava ja lamput laitettava etc. Ja sitten tein porolasagnen, salaatin ja jälkkärin valmiiksi, jotta voidaan porukalla syödä kunhan kuvaushommista on selvitty.

Apsu ei ollut ollenkaan niin yhteistyöhenkinen kuvattava kuin oli kaksivuotiaaksi asti. Ehkäpä poikaparka on kylläytetty mummin kuvaussessioilla, eikä pikkuinenkaan hymyillyt yhdessäkään kuvassa, vaikka aika hymyileväinen – jos kohta varsin tempperamenttinenkin ja ”nyt-sillä-meni-hermot” (kuten Apsu sanoo) osaa olla. Mutta kyllä me kuvia saatiin.

Ja sitten syötiin hyvin. Meidän lähikaupassa oli tuorepastalasagnelevyjä! Kunpa pysyisivät valikoimissa. Barillan kuivapastat on hyviä, mutta tuorepastalevyt ovat kyllä arjen luksusta, jota soisin olevan jatkuvasti saatavilla.

Eiliseen vielä palatakseni… lupasin kuvat niistä meidän joululahjoista, jotka toisillemme Wienin reissulla ostettiin. Eilen Upseerikerholta palatessa otetut kännykkäkuvat eivät ehkä tee oikeutta – ainakaan takkien kuosille – joten otin äsken erikseen pelkistä takeista kuvan …

Siinäpä meille on takit taas moneksi vuodeksi. Ensimmäisen käyttökerran jälkeen saatoimme toisiamme kehua hyvistä joululahjaostoksista. 😀

Tässäpä tulikin sitten tämän vuoden ”muotipostaus” hoidelluksi saman tien. 😉

Vuosikokous on yksi etappi

Tässäpä syy tämän illan tietokoneelta poissaololle.

Me voutikunnan hallinto saimme vastuuvapauden viime vuoden tekemisistä, ja myös siunauksen tulevan vuoden budjetoinnille ja muille suunnitelmille.

Ja sitten toinen syy: vuosikokouksen jälkeen vuosikokousillallinen.

nor

Olipa Upseerikerholla hieno illallinen. Mukavan leppoisa tunnelma. — Ja vielä kyyti kotiin.

Presse on hommansa hoitanut. Nyt on hyvä.

Hiukset kertovat?

Mitä hiuksesi kertovat sinusta?

Täällä on testi siihen liittyen. Ei FB:n urkintatesti, vaan YLEn sivuilla oleva kysely, jonka on laatinut tutkija, kulttuurihistorioitsija Liisa Väisänen. Miksikö testi on tehty ja miksi siihen linkitän? – Koska tänään yhdeksältä alkaa telkkarista (on YLE Areenassa myös, mutta minä olen vanhanaikainen TV:n hyvin satunnainen katselija, joten aion katsoa telkkarista) uusi 8-osainen sarja Merkkien salat, jossa on asiantuntijana juurikin Liisa Väisänen. Ja tuo hiustesti on osa ohjelmasarjan lanseerausta.

Väisäsen yhden kirjan ”Kaikki Italiani” olen lukenut, ja pidin siitä hyvin paljon. Olen tainnut täällä blogissa sitä kehuakin. No mutta voin kehua uudelleen. Suosittelen varsinkin kaikille Italia-friikeille.

Tämän ohjelman esittelyssä todetaan näin:

”Merkkien salat -ohjelmasarja käsittelee symboleita, joita löytyy suomalaisten elämästä ja arjesta. Emme aina tiedä, mitä merkkejä päällämme kannamme. Meitä ympäröi valtava salattu maailma joka kätkeytyy populaarikulttuurin merkkeihin kuin myös uskonnollisiin symboleihin tai vaikkapa liikennemerkkien muotoihin ja väreihin.”

Siispä sen ääreen. Ai niin, minun hiukseni kertovat, että olen ”Aikaansaava, vapaudenhaluinen ja päämäärätietoinen vauhtimimmi”. No ei ole kyllä tänäänkään siltä tuntunut.

Kotoilua vol. II

Johdannoksi tähän postaukseen yksi vanha juttu: KOTOILUA. Aika lailla samankaltainen päivä tänään.

Sauvakävelyä ja leipomista. Huomenna on anopin synttärit, ja ajattelin minäkin lähteä pitkästä aikaa Jäälissä käymään, joten leipasin viemiseksi Runebergin torttuja tai oikeastaan muffinseja. Tein Dansukkerin ohjeella – paitsi että muffinsivuokiin. Ja mietin, että kostuttaisinko ja millä, kun kerran ohjeessa vinkattiin.

Pikaisesti hain täältä blogista, millä olen ennen kostutellut ja kohdalle tuli tämä postaus. Ja ei muuta kuin etsimään meidän ”väkevien kaapista”, olisiko siellä ja kyllä sieltä löytyi: kaikki mitä oli edelliseltä kerralta (2010!!!) jäänyt. Siis vain tilkka sitä, ettei kävisi kuten tuossa em. nämä postauksen tarinassa. 😀  Aika vaatimattoman näköisiä ovat, mutta ihan hyviä.

Ja sitten pitkästä aikaa – kun kerran taas kaapissa on kookoshiutaleita yllin kyllin – kookoskakkusia. Niissä on niin paljon nostalgiaa (opiskeluaikojen varkkarileipomuksiani), että jo siksi ne ovat minusta hyviä.

Kookoskeksit/kakut (30 kpl)

50 g huoneenlämpoistä voita
2 kananmunaa
1,5 dl sokeria
200 g kookoshiutaleita

Vatkaa kananmunat ja sokeri vaahdoksi, lisää voi ja kookoshiutaleet, pyöräytä sähkövatkaimmella kaikki tasaiseksi massaksi.
Anna massan vetäytyä  vartin verran.
Nosta leivinpaperin päälle ruokalusikalla pieniä kakkusia. 
Paista 175-asteisessa uunissa noin  12 minuuttia. 

Tietokoneen kovalevyn siivoamista ja eheytystä: myös mökkiläppäri on täällä huollossa.

Ja petivaatteiden järjestelyä. Harkitsin ostavani Pehtoorille joululahjaksi painopeiton. Olin lukenut ja kuullut siitä, ja nimenomaan, että se tekee yöunista levollisempia ja pitempiä, vähentää yöllistä heräilyä ja valvomista. Ja ties mitä kaikkia hyviä vaikutuksia sillä piti ollakaan. Pehtoori ei nimittäin ole mitään hyvä nukkuja. Päinvastoin valvoskelee harva se yö tunnin tai pari. No en sitten tilannutkaan peittoa (ovat aika kalliita), kun ostimme toisillemme Wienistä ne lahjat. En ole tainnut vielä kertoakaan, enkä kuvia laittaa? No me laitamme ne nyt ylihuomenna päälle kun on iltameno, joten laitan sitten kuvan/kuvat. 😉

Tässä joku viikko sitten kuitenkin kun oltiin taas huonostinukuttuja öitä vietetty, puhuin peitosta, ja Pehtoori sanoi, että no tilaa se. Tilasin. Se painaa 8 kg! Nukuimme muutaman yön vuorotellen sen kanssa, ja ainakaan lyhyellä kokeilulla mies ei siihen oikein innostunut. ,

No minä olen nyt käyttänyt viikon verran. Ja se vaikuttaa minun käyttämänäni myös Pehtoorin uneen. Minä en kuulemma pyöri enää juuri ollenkaan. Ja todellakin olen heräillyt vähemmän – pl. se täydenkuunyö. 😉 Aluksi käytin sitä oman tavallisen paksun peiton päällä, mutta nyt olen jättänyt vanhan peiton pois. Ja nukkunut aiempaa paremmin. Ei taida olla tieteellisesti todistettu vielä miksikään ihmekeinoksi, mutta jos kerran toimii, niin ei siihen tiedettä tarvita. Voin suositella.

1000 kuvaa myynnissä – mitäs nyt?

On jo hiljalleen lauhtumaan päin. Vaikka tänään on kyllä ollut viheliäinen tuuli.

Aamupäivällä ja vielä iltapäivälläkin vähän on tullut amkilaisen opinnäytetyön ohjausta tehtyä. Tai oikeastaan tiedonhakuapuja. Kummasti tuotantotekniikan opparin teossa on ihan samoja sääntöjä kuin historian kanditöissä ja graduissakin.

Sitten latasin vihdoin tuhannennen kuvan Vastavaloon. Kahdeksan kuukautta kestänyt intensiivinen lähes jokapäiväinen kuvapankkitouhuilu on nyt yhdessä välietapissa; nyt hiljennän tahtia sen osalta. Ja varmasti kuvausretket ja hakemalla haetut kuvauskohteet ja kotistudiojutut jäävät nyt vähemmälle. Samoin vanhojen kuva-arkistojen penkominen. Ehkä se näkyy täällä blogissakin vähän tuotteliaanpana toimintana. Ehkä myös ruoanlaitto ja reseptiikka saavat taas vähän enemmän sijaa tai nimenomaan jotain uutta luovaa toimintaa osakseen. Joka tapauksessa päiviin ”vapautuu” nyt tunteja. Näin olen päättänyt.

Ja nyt olisi kyllä hyvää aikaa ja paljon intoa tehdä kuvauskeikkaa tai kotistudiossa ottaa henkilökuvia. Ei sinulla tai työpaikallasi olisi toimeksiantoja Muistikuville?

Villalangat kaivoin jo esiin, näin sydäntalvella tekee mieli kutoa. Viimeksi olen kutonut vauvalle sukat ja tumput, nyt jotain itselle? Mökkireissukin taitaa olla jo näköpiirissä. Ferranten Napoli-sarjassa on vielä luettavaa ja pari joululahjakirjaakin on avaamatta. Ja matkakin varattu. 😀 Se nyt ei ole ihan heti. Ja se on yhteen suosittelemaanne kohteeseen. Joten kyllä tässä kaikkea mukavaa puuhastelua on tiedossa.

Aaveproomuja ja pitaleipiä

Taskisenrannan edustalla Pateniemessä on kolme vanhaa ruostunutta proomua, jotka ovat uusiokäytössä, kierrätettyinä toimivat nyt aallonmurtajina. Tänään kun ei ollut aaltoja, vaan oli huikea auringonpaiste ja tuuleton keli, menin katsomaan niitä lähempää.

Jäällä oli muitakin kulkijoita, eikä ihme sillä maisema oli mitä kaunein, kevättalvinen ja väitän että aurinko jo vähän lämmittikin. Vähän.

Joka tapauksessa viihdyin siellä vähän turhankin kauan, sillä tuli sitten kiire kotiin tekemään sapuskaa kun pikku perhe tuli syömään.

Jo eilen olin laittanut reilun kilon kimpaleen possun ulkofilettä mausteineen leivinuunin jälkilämpöön, ja nyhtöpossuahan siitä siellä sitten tuli. Tänään silppusin sen kattilaan, lisäsin mukaan yhden fondikipon, vähän vettä ja vielä pikkuisen grillimaustetta. Siitä tuli hyvä pitaleipien täyte.

Syksyllä saimme ystävien luona kotitekoisia pitaleipiä, joita en ole koskaan itse tehnyt. Tänään sitten ystävältä saadulla ohjeella (alunperin Sillä sipuli -blogista) niitä tein. Ja mietin, miksi en ennen ole tehnyt. Näistä tuli rapeita, ohuita ja kaikinpuolin oikein hyviä.

PITALEIVÄT
8 kappaletta

2 1/2 dl vettä
1 tl suolaa
25 g hiivaa
2 rkl oliiviöljyä
5 ½ dl vehnäjauhoja

Sekoita veteen hiiva, suola ja öljy.
Alusta joukkoon jauhot. 
Anna kohota puolisen tuntia tai kunnes taikina on kaksinkertainen.
Jaa taikina 8 osaan ja kauli ohuiksi leipäsiksi.
Taikina kannattaa kaulia lähes lettumaisen ohueksi,
jotta valmiiseen leipään muodostuu uunissa tasku. 
Anna kohota liinan alla puoli tuntia. 
Kuumenna uuni 250-275 asteeseen. Kuumenna samalla uunissa peltiä. 
Nosta leivät kuumalle pellille. 
Paista niin, että nousevat pallukoiksi ~ viitisen minuuttia.

Nyhtöpossun lisäksi salaattia, simpukoita, sienisalaattia, salsaa, tsatsikin tyyppistä jukurttijuttua ja avokadoa. Hyvää oli.

Jälkkäriksi sitten laskiaispullia. Hyvä ja hyvänmakuinen sunnuntai on ollut.

Pakkasta ja röffeli

Pakkaset jatkuvat, ulkoilukin jatkuu.

Tänään oli Tuunaa Rössy! –ruokakilpailun voittajien julkistaminen ja minullehan se merkitsi kuvauskeikkaa. Paras rössy -resepti oli valittu ja Röffeli voitti! – Röffeli? Rössy (veripalttu) ja tryffeli = Röffeli. Kyllä haluaisin päästä maistamaan. Minähän en ole mikään rössyn ylin ystävä, mutta toisaalta olen aina avoin ja valmis kokeilemaan kaikkea kummallistakin.

Any way: tuohon kilpailuun (joka oli siis myös osa Oulun Paistinkääntäjien ohjelmaa) lähetettiin yhteensä 34 reseptiä, joista viisi parasta palkittiin tänään. Röffelin lisäksi oli muitakin innovatiivisia ideoita, joista palkituksi tulivat…  Rössyburger eli Viskaalin Mörkö (Jussi Markus), Rössypottua De Gamlas Hem (Ilkka Jurmu, De Gamlas Hem), Paholaisen Rössykakku ja Rössypallot (Sampo Kotajärvi, Uniresta) sekä Ranskan valloituksen tehnyt Rössypottuannos (Pasi Lassila).  Ehkä minäkin opin rössyn ystäväksi jos noita pääsen maistelemaan.

Kun tuolla kuvailin, ja kuuntelin tuomariston kommentteja, mietin, miksi en minäkin järjestäisi täällä blogissa reseptikilpailua? – Ehkä se vielä tulee! Aika piankin. Olkaahan valppaana. Eikä ole rössyn tuunaus -skaba se!

Toinen perinneruokajuttu tuli sitten kun köksäsin meille sapuskaa ja kuuntelin samalla radiota, jossa kyseltiin, mikä on ihmisten sellainen talvipäivän ruoka, jota tulee usein tehtyä. Ja sitten ”studion numeroon” tuli kymmeniä viestejä, joissa todettiin, että karjalan paistihan se. No just. Enpä ole pakkaspäivinä sitä tehnyt, – jos kohta en paljon muutenkaan. Pakkaspäivään kyllä meilläkin liittyvät pataruoat – ja blinit. 😉

Ja sitten ihan muuhun kuin ruokaan.  Jos tuon ylläolevan kuvan nimi on ”Mihin se meni?”  niin miltäs kuulostaa? Onko kenenkään muun kuin minun mielestäni siinä jotain hauskaa? Ehkä pakkaset ovat jo kutistaneet aivoni ja ajatteluni jotenkin yksinkertaisiksi, mutta siitä huolimatta, joka tapauksessa, näin ollen, ei voi mitään —jotenkin vaan tykkään tästä. Ehkä laitan huomenna banneriin. 😉

Avannon äärellä

Elämässäni yksi (tai siis yksi monista) juttu, jonka olen halunnut/olisin halunnut kokeilla, on avantouinti. Mökillä olen toki pulahdellut liki jäiseen puroveteen muutamanakin keväänä, jolloin lämpöä tunturipurossa on ollut (pahimmoillaan) aste tai pari, siis eikö sekin ole jo melkein avantouintia? – No joka tapauksesssa, ja viime kädessä, se on tuntunut hyvälle ja kun olen kuullut niin paljon kehuja avantouinnista ja kun yhdenlainen hullu olen, niin jotenkin se kiehtoo. Mutta jäänythän se on.

Tänään olin aamusella taas kerran jokivarressa tepastelemassa ja sattuipa siten, että juuri Tuiranrannan kohdalla olin erottavinani auringon ympärillä jonkinlaisen kehrän tai sittenkin ihan oikean 22 asteen renkaan – halon! Canon näki sen minua paremmin kuten kotona koneella tulin havainneeksi. Haloilmiöhän se.

Ja sen vartin verran kun tuossa rannassa olin, niin uimareita oli ihan solkenaan. Ehkä minä vielä …

Onko blogini lukijoissa intohimoisia tai satunnaisia avantouimareita? Olisiko jakaa rohkaisua ja perusteita, miksi minunkin kannattaisi joskus kokeilla?

Muutoin päivä kulunut taas kerran kovin pienesti, ei mitään suuria juttuja suuntaan eikä toiseen. Halon jälkeen kauppaan, Caritakseen, vielä ulos ja sitten erinomaisen hyvät tonnikalapihvit. Siinäpä se. Ferranten kakkosen loppu ja takkatuli odottavat nyt …

 

 

Kylmän värit

­

Aanulla taas Rajahaudassa – ei en ollut hiihtämässä, ihan vaan vinkkelöimässä. Huopatossut jalassa verryttelyä tuolla, ja sitten siirtyminen kaupungille. Jossa pari tuntia  – palelihan se välillä. Lähinnä käsiä ja lopuksi jalkojakin.

 

Mutta yli 200 otosta. Tosin osa HDR-kuviin, joten samalla ”räpsäytyksellä” kolme kuvaa kerralla. Oli niin hienoja valoja, varjoja, värejä.

 

Tehtaan savu voi maalata taivaan yhdessä auringon kanssa tällaiseksi.

Nyt väsy. Kylmä väsyttää.

Retkellä Iissä

Talvinen ”kotiseuturetki” suuntautui tänään Iihin.

Oli palautettavana sisarelle kuvausrekvisiittana olleita tavaroita sekä parhaan serviisin astioita ja termoskannuja, jotka olivat olleet kastajaisissa lainassa. Samalle reissulle sitten suunnittelin pakkaspäivän kuvausretken Iihin. Ja reilut pari tuntia kiertelinkin enimmäkseen kävellen pitkin poikin Iin keskustaa. Ja että sörssin kuvaukset Haminassa, joka oli pääkohde ja joka oli kirkkaan kylmässä auringonpaisteessa kyllä kaunis ja idyllinen.

Mutta vaikka kuvasaalis – nimenomaan onnistunut kuvasaalis nimenomaan Haminan osalta – jäi vaatimattomammaksi olin jotenkin tavattoman levollinen ja onnellinen siellä tepastellessani. Kylmähän aamusella oli (-22 – 25 C), mutta olipa minulla vaatettakin ja niin kaunista, rauhallista, hiljaista, puhdasta, uunien lämmityksestä tuoksu ilmassa. Tammikuun keskiviikkoaamupäivä. Ja minä vain tepastelen …

Välillä kävin kaakaolla Museokahvila Huilingissa, jossa näytti olevan ihan mukavan näköinen lounaskin tarjolla, mutta jätin väliin. Onneksi, sillä systerin luona odotti lisää kaakaota ja kahvia ja Runeberg. Tulipa sitten se tämänvuotinen nautittua jo nyt. Ja kyllä maistui. Olisinpa viihtynyt Iissä yhdessä jos toisessakin paikassa kauemminkin, mutta kun minulla oli hammaslääkäri.  Sehän nyt ei ole mitenkään tavatonta, mutta kun minulla oli taas vain tarkastus. Ei mitään miljoonaluokan isoa operaatiota. Ei reikiä eikä edes hammaskiven poistoa, vaan sekin siirrettiin parin viikon päähän. Merkillistä, mutta helpottavaa. Aika hyvä päivä siis tänään.

Jäisiä juttuja

Jääsaippuakuplat ovat niin last season!

Viime talvenahan niitä yritin minäkin tehdä pariinkin otteeseen,

ja jokunen onnistuikin, jopa kuvat niistä.

Lisää kuvia ja ohje hyvään liuokseen niiden tekemiseksi on täällä.

Mutta nyt on uusia juttuja ollut kokeilussa.

Meidän mökillä on ollut vuosia pari huopapatalappua tai pannunalusia taitavat oikeasti olla. Viimeksi poistin ne keittiövarustuksesta ja toin kotiin, ajattelinkin että jotenkin kuvauksissa niitä voisin hyödyntää. Ja viikonloppuna leikkelit niistä  sydämet irti.  Ja jäädytin ne. 😉

Nyt on ”sydämiä syrjällään” ja ”tunteet pakastettu” ja kauniisti koristavat lomista pihaa. Kuvauksiin laittelin vielä taskulampu taustalle ja valonauhoja bokehin aikaansaamiseksi.

Kelejähän vielä riittää tällaisten tekemiseen…

 

Verikuu!

Eilen iltasella kun pikkuperhe lähti Pehtoorin valmistamalta (!!) sunnuntaipäivälliseltä (coq au vin ja jälkkäriksi porkkanapiirakkaa – ei huono!) päätin lähteä sittenkin toviksi ulos.

Naapurustossa on yksi pihapiiri täynnä (31 erilaista) jouluvaloja, valonauhoja, poroja, kuusia etc. vähän jenkkityyliin… ja olin kysellyt jo aiemmin luvan, että saankos käydä kuvailemassa niitä (ensi vuoden joulukuvia varten yksityiskohtia ja ehkä heille itselleen joulukortit?). Eilen kirkas ja kova pakkaskeli sekä kuutamo olivat otolliset kuvailuun, eivät kylläkään paikallaan seisoskeluun kameran ja jalustan kanssa, joten siksi ja silti  lähdin heidän isolle pihalleen. Ja vietinkin siellä kolme varttia ja vielä kotipihalla kuvailin jääsydämiä (laitan joku päivä kuvia), minkä jälkeen sisälle palattua jouluglögipullojen pohjat tuli lämmiteltyä ja nautittua- ja tarpeeseen. Olin kohtuullisen kylmissäni.

Illalla kuvia tehdessä ja netissä surffaillessa lueskelin ohessa ja välillä valokuvaussaiteilta monien aikeista lähteä aamulla kuvaamaan ja pikkuisen opiskelinkin, miten olisi paras keino saada aamuksi luvatusta superverisusikuusta kohtuullisia otoksia. Totesin kyllä, ettei minun 200-millinen objektiivi oikein riittäisi ja kun katselin vielä säätiedotusta, joka lupasi ainakin – 25 C, totesin, ettei ole verikuun kuvaaminen minun juttuni.

Noh, ihan vaan varmuuden vuoksi laitoin kuvausvermeet jo iltasella tuulikaappiin – että jos sittenkin…

Kun sitten koko yön heräilin tunnin välein (kuuhulluus ja jäätynyt olkapää) niin puoliseitsemän kellonlyönnillä sitten lähdin pihalle, jossa mittari näytti sen -29 C. Ja koettelin vaikka minkälaisilla asetuksilla kuvia saada, enkä kyllä pihalla kokenut mitään onnistumisen riemua. Enemmänkin kylmää. Yhden naapurin (88-v. lähtiessä töihin kuten aina) kanssa muutama sana vaihdettiin ja toisenkin naapurin, ja sitten minä jäin vielä pihalle ja kyllä muistikortille kertyi otoksia. Tällaisia kohinaisia ja cropattuja isosta kuvasta.

Aamusella värkkäilin kuvia, enkä nyt niin kovin tyytyväinen ollut, paitsi että ehkä pikkuisen kuitenkin. Rohkenin jopa laittaa yhden (ei ole tässä postauksessa sitä) kuvapankkiin myyntiinkin – vaikka arvelin, että siellä on tänään vaikka ja kuinka paljon hienon hienoja verikuukuvia. Tarkkoja ja kohinattomia. No ei ainakaan vielä ole, ja onpa otoksestani jo nyt tykätty kolmanneksi eniten kaikista lähes tuhannesta sinne lataamastani.

Eli tässä on taas käynyt niin kuin monen muunkin ottamani kuvan kanssa: itse ajattelen, että joku kuva on nappiotos, hieno, taitoa vaativa, teknisesti virheetön ja visuaalisesti kiinnostava – eikä sitten kukaan hoksaa sitä! Ei Instassa, ei Facessa, ei valokuvaushaasteryhmissä tai Vastavalossa – saatikka, että ostajat heräisivät! Ja nyt kun arastellen harjoitukseni tuloksen rohkenin julkaista niin sitä on sitten tykätty ja kehuttu. No ostaa sentään ei ole kukaan aikonut! 😀  Noh, tämän kuvaus”retken” tavoitteenakaan ei ollut myyntikuvien aikaansaaminen. Mutta jännän näköinen kuu oli! Ja tulipahan taas treenattua. 😉

Muutoin päivä onkin mennyt pressen hommissa. Toimintakertomus alkaa olla kasassa.

Suuri Tuorepuuro -postaus

Tuorepuuroja on meillä nautittu nyt hyvin aktiivisesti toista viikkoa. Joka päivä erilainen sekoitus.

Lopputulema on se, että ei tule tuorepuurosta jokapäiväistä aamiaista, väli- tai iltapalaa, mutta kyllä varmasti kerran, pari viikossa sellaisen tulen vastaisuudessa tekemään. Varsinkin sellaisina päivinä, jolloin tietää, ettei pääse pientä lounastaan (pari riisikakkua ja juustoviipale tai pari, viinirypäleitä ja joku muu hedelmä) nauttimaan on hiilaripitoinen puuro hyvä aamiaisvaihtoehto. Pitää nälän pitkään pois.

Ja näiden tekeminenhän ei todellakaan ole mikään iso juttu.

Perusideahan on suunnilleen niin, että
desi nestettä (kauramaitoa, Alpro-mantelimaitoa,
desi jotain ”massaa” = jukurttia, marjoja, rahkaa ja
desi puurohiutaleita
ja sitten ehkä jotain makeutus/makuainetta (hunajaa, kaakaota, vaniljasokeria..)

Ainekset sekoitetaan keskenään ja pannaan yöksi jääkaappiin ja aamulla sitten jotain tuoretta hedelmää ja/tai marjoja pakkasesta päälle. Ei liene yllättävää, että banaani toimii oikein hyvin.

Tuosta tulee kyllä melkein kahden hengen annos. 😉

Jäiset mustaherukat ja banaani ovat hyvä yhdistelmä.

Ehkä kaikkein paras tähän mennessä oli se, johon laitoin puoli purkkia Valion juotavaa mango-passion -jukurttia ja ½ dl pellavansiemenrouhetta (Lidl) ja ½ dl neljän viljan pikapuurohiutaleita ja sitten aamulla koristelin muutamalla pähkinällä ja kuivatuilla karpaloilla. (Kuivattu) Omena, kaneli ja kaurahiutale voisi olla myös hyvä yhdistelmä, eikö? Pellavansiemenet ja mustaherukat murskattuina yhteen jo illalla ja sekaan vähän kreikkalaista jukurttia ja kauramaitoa oli myös hyvä. Marjoja oli paljon, desi tai pari. Ja aamulla vielä muutamia pinnalle.

Tuorepuurothan voi rakentaa lautaselle, lasiin, mukiin, -… Jos on yökyläilijöitä ja siten aamiaisvieraita niin voi tehdä edellisenä iltana lasiin pienet mukavat annokset.

Tässä on aineksia, joita olen kaupoista haalinut tuorepuuroja varten; yksi joka puuttuu joka ”pitäisi” ehdottomasti olla mukana on cian-siemenet, mutta a) niitä ei ollut niissä kaupoissa, joissa olen käynyt ja b) olen muutama vuosi sitten yrittänyt niitä syödä/käyttää ja ehkä ne eivät kuitenkaan ole mun juttu.

Lasipurkeissa oikealla on paitsi neljän viljan pikahiutaleita, myös rusina-pähkinäsekoitusta (Lidl) ja pellavansiemenrouhetta (Lidl), sekä Goji-marjoja.

Alpro-tuotteet ja rasvaton kreikkalainen jukurtti pitäisi olla mukana myös. Inkivääriä voi raastella joukkoon ja kait ihan mitä hyvänsä. Kokeilehan oma versiosi.

Pakkasta pidellessä ja siitä nauttiessa

On niin hyvä talvi, että on ihana suunnitella matkaa jonnekin lämpimään – joskus.  Tästä talvesta ei nyt ole kiire pois, mutta matka ennen kesää on haaveissa, – varaus vain enterin napsautuksen päässä. Helpottaa oloani jo kovasti. Matkakuumetta siis on.

Muutoinkin päivä oikeinkin hyvä. Koskapa olimme ajatelleet viettää kahden hengen blinikekkereitä, oli aamusella lähdettävä käymään kaupungissa kaupassa: mutta Kauppahalli on kiinni! Mistä saa siian mätiä? Löytyi jotain vaaleaa, onneksi kuitenkin kotimaista. Ja sitten ostin kaksi uutta valkoista – kuitenkin valurautaa – blinipannua. Olivatpa kattauksessa kauniita ja helpottavat sitten isommallekin porukalle lämpimänä annostarjoilun. Ja ehkä kaisersmarrennin voisi tehdä noihin?

Arjen – tai siis lauantain – iloja. Ja johan ne blinit taas hyvälle maistuivat. Nyt minäkin sain lämpimänä; kun on nuoret tai muita vieraita tahtoo mennä aika paistellessa. Nyt vain kuvailu hidasti ruokaan paneutumista. Mutta onpahan nyt Vastavaloonkin kunnon blinikuvat. 😉

Ajatuksenani oli ollut jättää lenkki tänään väliin, muka pakkasta niin paljon. Kuitenkin löysin itseni taas merenrannasta. Meri-Toppilassa samoilin …

Kaikki siis hyvin, kovin ovat pienet piirini nykyisin. 😉

Pakkasperjantaina hyvä hyrinä

Ihan mielettömän hieno päivä tänään. Kunhan aamupäivällä sain osuuteni viestinnistä suoritetuksi, pakkasin kamerarepun ja lähdin ulos. Ihan vain piipahtamaan. Ja parituntinen se sitten kuitenkin humahti. Kiertelin jokisuistossa, vinkkelit jalassa taas kerran lenkillä, eikä palellut ollenkaan. En ehtinyt kylmään reagoida, sillä oli niin hienon näköistä ja paljon kuvattavaa…

Minulle käy Lapissa usein niin, että tulen ajatelleeksi, että ei ole ihme, että esihistoriallisena aikana ja vielä nykyisinkin aborginaalien ja muiden niin sanotusta sivistyksestä kaukana olevien kansojen keskuudessa auringolla on maailmankuvassa, ajanlaskussa ja uskomuksissa niin keskeinen sijansa. Tänään noita ajatuksia oli keskellä pakkasperjantain Oulua. Aurinko oli vaikuttava, koskettava, hallitseva… Ja jo lämmittäväkin.

Kotikaupunki oli taas kovin kaunis.

Kotiin tultua oli hyvä ryhtyä laittamaan ”patikkaruokaa”. Tarte flambee liittyy patikkareissuihin ja on oikein hyvä pakkaspäivän nopea, helppo ruoka.

Pikkuisen fuskasin ja muutaman juustohipun laittelin pinnalle, – hyvää tuli. Todella hyvää. Ohje on täällä.

Pakkaspäivä ja Uleåborgiin

Iltapäivälehdissä kehotettiin ihmisiä jäämään etätöihin, kun Etelä-Suomeen oli tälle päivälle luvattu niin mahdoton lumikaaos, iso myräkkä, rankaiseva (???) lumisade ja mitä ihmettä kaikkea!!

No lopultahan se sitten ei edes eteläisessä Suomessa ollut hirmu juttu. Mitäs teidän lapsuudessa koulussa oli välituntien ulosmenon pakkasraja? – 20 C, eikö? Silloin ei tarvinnut myöskään hiihtää eikä luistella jos sattui lukkarissa olemaan ”Voimistelu ja urheilu” -tunteja. Mutta kouluun piti mennä, vaikka olis satanut metrin lunta. Ja töihinkin kaikki menivät miettimättä.

Tänään Oulussa ei satanut lunta  juuri ollenkaan, ja aamusella ei ollut kuin näppi – 10 C pakkastakaan. Oikein hyvä lenkki- ja kuvausilma.

Nyt pakkasta on kaksikin kertaa sen mitä aamusella. Joten turvaudunpa Pehtoorin kuljetuspalveluun, enkä harkitsekaan kävelyä enkä edes bussikyytiä. Olen lähdössä ”palkkio-dinnerille”. Kerran vuodessa paistinkääntäjä-presse saa ilmaisen hienon illallisen kaikesta touhuamisestaan. Koko voutineuvosto itse asiassa on illallisensa ansainnut. Tänä vuonna se on Uleåborgissa, mikä minua ilahduttaa suuresti. Onhan se  edellleen Oulun ravintolamaailman kärkeä, jollei jopa se terävin kärki. Ja sinne kokoonnumme pitämään vuosikokouksen valmistelevaa kokousta. Ja syömään. 😉