Aika menee huomaamatta

Tänä vuonna Lumo -valotaidetapahtuma Oulussa on – yllättäen – peruttu, mutta muutamia uusia valoteoksia kaupungissa kuitenkin on ihaltaviksi (tämä vielä reilun viikon). Yksi niistä on Pokkisen sillan alla oleva yliopiston ja ammattikorkean opiskelijoiden harjoitustyö: Sillan salaisuus.

Valotaideteos kätkee sisälleen 14 erilaista vaihtuvaa valo-ohjelmaa, joissa valo ja pimeys vuorottelevat. Ohjelmien kesto on noin kolme minuuttia ja ne esitetään jatkuvana värien ja valojen vaihtuvana rytminä.

Olin aamusella lenkillä Canonin kanssa, ja kävinpä katsomassa tuon teoksen. Tällainen kaupunkikulttuuri, ulkoilmataide, valotaide, arjen ilo on mieleistäni. Löysin sitten paljon muitakin valoja ja näkymiä, joten meni enemmän kuvailuksi kuin kävelyksi se parituntinen. Mutta mihin ihmeeseen on mennyt muu päivä?

No, tyttären kanssa oltiin tunteroinen puhelimessa; elämään, sen lyhyyteen ja sen jatkumiseen, ystäviin, töihin, opiskeluihin liittyviä juttuja. Joulun suunnittelua, – ja Luoja, Vapaavuori, Covid-19, ja kaikki mahdolliset tahot sallikoot, ettei Uusimaa sulkeudu jouluksi.

Pystytin ministudionkin: vakaa aie saada viikonloppuna kuvatuksi sekä jouluviinikuvat että paljon muitakin jouluisia kuvia – tilauksia ja omiin tarpeisiin.

Tietysti, onhan perjantai, ”ohjelmassa” myös hyvää ruokaa, ja nyt jo viinipullokin avattu.

Joulukuusen hakumatkalla

Tänään olen ollut Joulukuusen hakumatkalla.

Itse asiassa matka alkoi jo eilen, mutta tänään vasta sopiva löytyi ja sai paikkansa. Sattuipa niin, että äitini keksi, että hän haluaa kotiinsa kuusen. Edellisen kerran hänellä on tainnut olla kuusi 10 vuotta sitten, eikä ole huolinut edes pikkukuusta kotiinsa, vaikka joskus sellaista on ehdotettu. Nyt hän haluaa, ja kertoi toiveestaan jo pari viikkoa sitten. Kun toissailtana erehdyin kysymään, vieläkö hänellä on kuusihaave ja onko jo saanut jonkun kuusen hommaamaan, hän ilmoitti niin painokkaasti kuin voipunut vanhus vain voi: ”Haen vaikka itse metsästä, jollei kukaan sitä tuo!” (Toteaa 90-vuotias, joka liikkuu vaivoin, liikkuu vain kotonaan ja liikkuu vain rollaattorin kanssa.)

Lupasin sitten hankkia kuusen. Surffailtiin Pehtoorin kanssa, löydettiin sopiva, ja eilen ajelin Bauhausiin sellaisen hakemaan, mutta eipä siellä sitten ollutkaan, vaikka netti sellaista lupasi. Lupasivat tilata. Ja jo tänään siellä oli kuin olikin yksi 180-senttinen Lappi-tekokuusi! Kävin hakemassa sen, jo eilen hankin kynttilät, koristeet ja kauniin Airamin latvatähden, joten tänään ei muuta kuin roudaamaan iso pahvilaatikko Caritakseen ja sitten kuusen pystytykseen. Laulussakinhan sanotaan, että ”joulupuu on rakennettu …”. Minä sitten rakentelin: se oli kasattuna oikeasti aika hyvännäköinen. Sain kaikki valot ja koristeetkin paikalleen ja toimimaan. (Enkä hoksannut edes kuvaa ottaa!! Pitäisi oppia käyttämään kännykkää silloin kun kamera ei ole mukana.) Joimme päälle vielä torttukahvit. Pienen pieni pikkujoulukin on sitten vietetty.

Bauhausissa oli valtava määrä joulu/kausi/kaamos/juhlavaloja. En sortunut, meillähän on jo niitä. Aika rajallisesti – jos vertaa muutamaan muuhun kujamme pihapiiriin…. 🙂 Muutaman pienen kristallikoristeen ostin, sillä niillä saa kuviin kivoja bokeh-palleroita. Tämän päivän kalenterikuvassa niitä en ole vielä käyttänyt. Nyt kuvassa on musta kuvio Oulun Rotuaarin lavan kattorakenteista – olen sen ”leikannut” photarilla tuollaiseksi sabluunaksi, taustalla on eilen aamuisen kuvausretken otos: katuvaloja kuvattu kaukaa, tahallaan tarkentamatta.

Tänä iltana minulla on yksi oma ”kalenteriluukku” avattavana: on aika katsoa Virgin River -sarjan toisen tuotantokauden kolmas jakso. Sarjan toinen kausi piti tulla jo keväällä Suomeen, mutta kuinka ollakaan korona on siirtänyt tätäkin, mutta Pehtoorin systeri se vinkkasi, että nyt on Netflixissä. Tämän vuoden viimeiset joululahja-kirjoneulevillasukat valmistuvat sarjan ohessa. 😉

PS. Joulukuusen historiasta on Suomessakin kirjoitettu kirja, ja sen perusteella tehty hyvä pikku artikkeli on täällä.

Aamusta asti reippaana

Kun kuu pitää huolen, että aamun parhaat valot eivät edes joulukuussa jää kokematta: oli aika lähteä aamuvarhain Canonin kanssa liikkeelle. Kuuhulluudesta ilonsakin.

Merikosken voimalaitos ja lamellipato 

Merikosken voimalaitoksen kyljessä olevan lamellipadon valotaideteos on tänä syksynä ollut poikkeuksellisen kaunis aamuin illoin, sillä patoluukut ovat olleet avoinna lähes joka päivä: vesi tulvii Ainolan puistossa ja jokisuistossa on vesi virrannut – toisin kuin yleensä tähän aikaan vuodesta. Lamellipadon valoille on ollut kaunis heijastuspinta koko syksyn.

Voimalaitoksen rakentamisesta on Kalevan kuvagallerioissa hieno kuvasarjakin (KLIKS)

Rakentaminen aloitettiin välirauhan aikana, 80 vuotta sitten. Välirauhan aikana työt edistyivät, mutta seuraavina vuosina sota hidasti rakennustöitä; työmaalla olivat silloin naiset ja vanhat miehet sekä venäläiset sotavangit.  Suunnittelukilpailun (1941) jälkeen Alvar Aalto sai suunniteltavakseen Oulujoen suistoalueen (mm. Toivoniemen) asemakaavan laatimisen, ja voimalaitos on arkkitehti B. Strömmerin suunnittelema. Sodan jälkeen työt pääsivät vauhtiin ja Ouluun ja Oulujokivarteen tuli väkeä rakennustyömaalle kaikkialta Suomesta. Voimalaitoksen eka generaattori saatiin toimintaan vuonna 1948, mutta vasta vuonna 1954 viimeinen kone kytkettiin valtakunnan sähköverkkoon.

Edesmennyt appeni oli Kemijoen Karihaaran voimalaitostyömaalla sodan jälkeen ja hänen kanssaan, kuten monen muunkin siellä olleen kanssa, tuli joskus juteltua työstä ja olosuhteista… Ei ollut valotaideteoksista aavistustakaan… Anno domini 2020 meillä on kaunis valotaideteos, jonka suunnitteli Ari Tiilikainen. Hän voitti vuonna 2014 Oulun Energia -konsernin 125-vuotisjuhlan valotaideteoskilpailun tällä teoksella, jonka nimi on ”m³s”.  Se jaksaa minua aina vaan viehättää…

Kuvauslenkiltä kampaajalle ja kauppoihin

Kahdeksaksi oli ajanvaraus Virholle: todellakin oli aika. Ja mennessä sellainen älytön juttu, joka ei ollut ensimmäinen kerta ”näinä aikoina”. Niinhän minä ensin rajaan ja punaan huuleni ja SITTEN laitan maskin. Voisi ajatella että näinä aikoina huulipunan käyttö vähenisi, mutta eipä tunnu minulle menevän perille. Niin on piintynyt tapa, että kun mennään ihmisten ilmoille – vaikka mitään muuta meikkiä ei olisikaan – niin huuliin on väriä laitettava!! Ja sitten maski paikalleen. Tekeehän joku muukin näin?

Hiukset leikattuna ja kuosissa oli hyvä lähteä tyhjiin kauppoihin ostelemaan jouluksi lahjoja, lapsille ja pienille tietysti. Kirjakaupassa viivyin kauan ja lähdin kassi täynnä ostoksia ulos. Itsellekin pikkujoululahja. 🙂 Palaan siihen…

Pehtoori oli samoilla asioilla päivällä ja tahoiltamme kotiuduttuamme olimme reippaita ja vielä siivosimme kodin aika huolella. Ja sitten noutoruokaa. Toin Kaakkurin K-marketin sushibaarista erinomaiset siivouspäivän ruoat meille.

Hyvä päivä tänään.

Joulukalenterin avaus

Piispantalo, tai Piispala

Siinä on ikkunoita melkein kuin joulukalenterissa – tai kun on kyse kirkollisesta rakennuksesta – on kai sanottava adventtikalenterissa. Joulu- ja advnettikalenterista ja niiden historiasta pieni artikkeli muutaman vuoden takaa…

Piispala on Oulun kauniin, hyvin säilyneen Rantakadun ja Ojakadun kulmassa. Rakennuksen monta osaa täyttävät liki koko korttelin.

Tänä aamuna lumisade oli lähinnä rännänsekoista vesisadetta, mikä teki kuviin hienoja (?) linssiheijastuksia.

Joulukalenterin aika

Joulukuun ja kalenterin avajaiskuvaksi tämä sopii vallan hyvin siksikin, että kertoo samalla siitä, millaisena tämänvuotisen joulukalenterini olen ajatellut toteuttaa. Postauksen otsikkokuva kertokoon/kertonee jostain jouluisesta aiheesta, josta kirjoittelen. Varmaankin ”Oulu kuvissa” ja ”Oulun vanhat, kauniit rakennukset” -projektini sekä ”Jouluinen Oulu” (jo ensi vuoden joulukortit tekeillä? 🙂 ) toistuvat, ehkä liitän vähän paikallishistoriaa tai oululaista joulun viettoa näihin juttuihin. Mutta mukana on myös jouluruokia, leipomuksia, lahja-asioita, linkityksiä, muistoja, kaikkea tavallisia juttujani; ensi viikonloppuna on tavoitteena koota jouluviinisuosituspostaus. Valmistautumista taas uudenlaiseen jouluun, eivätkä uutta ole vain koronan mukanaan tuomat jutut, vaan moni muukin asia on muuttunut. Ja lisää kuvia. Jouluisia kuvia. Niistä kaikista on joulukuun tuulesta temmatut jutut koottu.

Toisin sanoen blogini jatkuu tutuilla teemoilla. Tosin joulupainoitteisena nyt kalenterin ajan. Niin kuin kaikkina edellisinäkin joulun vartoomisaikoina.

Piispantalosta vielä

Rantakadun nurkkakorttelin ensimmäinen talo oli käsityöläisen, karvarimestari Alfred Lundin kaksikerroksinen kivitalo, joka tuhoutui pahoin marraskuussa 1882, Oulun suurpalossa.  Lundin talosta säilyivät kiviseinät, joiden varaan tehtiin uusi rakennus: juuri kuvassa näkyvän rakennuksen kiviosan rakennutti kauppaneuvos J. G. Bergbom. Uusrenessanssirakennuksen (huom. parveke) suunnitteli Oulun läänin vt. lääninarkkitehti Johan Ludvig Lybeck vuonna  1884.  Hän suunnitteli myös Hallituskadun puoleisen kivisen piharakennuksen 1890-luvulla. Kannattaa katsoa sitäkin tarkkaan kun ohi kuljet. Kuvassa oikealla näkyvän nikkarityylisen puuosan (1883) ehti suunnitella Lybeckin edeltäjä lääninarkkitehti Frans Fredrik Wilhelm Lüchou.

Bergbomien aikana talo oli asuintalo, ”Päripumin” kaupunkikartano (ks. Bergbomin Oulun kiinteistöistä täältä), mutta puurakennuksessa oli myös insinööri Karl Löfhjelmin rautakauppa. Bergbomin jälkeen (1896) merikapteeni Henrik Wilhem Snellman osti tontin kiinteistöineen Bergbomin perikunnalta ja siitä lähtien talo oli “Snellmanin talo”.

Merikapteeni Snellman oli Johan Vilhelm Snellmanin serkun poika. Hän oli suurimman Oulussa rakennetun laivan, fregatti “Toivon”, kapteeni, se maineikas oululaisten “Toivonherra ja kommesrootin poika”. Hän oli jo 1881 ryhtynyt rautakauppiaaksi, ja varusti nyt talonsa Rantakadun suuntaisen puuosan suurimmaksi osaksi rautakauppansa päämyymäläksi. Tämä oli se kuuluisa “HooVee”. Liike suljettiin 1903 merikapteeni Snellmanin kuoleman jälkeen ja jatkoi toimintaansa muualla. Snellman perheineen asui Ojakadun puoleisessa kiviosassa, jossa ainakin ajoittain oli muitakin asukkaita.
(lainaus Tuomiokapitulin sivuilta)

Myös Snellmanien aikana talossa oli liiketoimintaa: Oy Alko AB toimi kieltolain jälkeen aina vuoteen 1952 Ojakadun puolella (Ojakatu ykkönen), jossa ovat nykyiset Oulun tuomiokapitulin hallintotilat. Vuonna 1952 valtio osti talon Snellmanin perikunnalta, minkä jälkeen talossa oli tuomiokapituli ja piispan asunto.

Arvonnan kohde ja tulos

Toissapäiväisessä postauksessani (ja Insta-stoorissa) arvuuttelin ja asetin arvonnan:

Mikä talo ja missä? (klikkaamalla kuva suurenee)

Noh, tämä on Piispalan piharakennus. Otsikkokuvan oikeassa reunassa näkyy rakennuksen julkisivu. Tässä pihakuvassa takana näkyy Radisson Blun katolla oleva ”häkki”. Otin kuvan seisoen melkein seimiasetelman keskellä. Piispalan pihassa on tänäkin vuonna jouluseimi (josta tulette näkemään kalenterikuvan jonain päivänä. 🙂 ).

Eli tämä on niitä harvoja sisäpihoja, joihin oikein toivotetaan tervetulleiksi. Mannu arveli Raksilaan sijoittuvaksi: todellakin olisi voinut olla. Pihakellari ja kaikki, – jos kadunpuoleinen julkisivu olisi ollut näkyvissä se olisi varmasti paljastanut sijainnin. Myös Franzenin talon tyyliin tämä olisi sopinut. Arvontaan osallitui kuusi, ja AK tiesi oikean vastauksenkin, mutta arvonnan voitti kuitenkin Jarin! Onneksi olkoon!

Luulenpa, että vielä yksi arvonta tämän vuoden puolella on tulossa, joten olkaahan valmiina. Ja tervetuloa iltaisin ”aukomaan” joulukalenterin luukkuja.

Kätevä emäntä

Kyllä olen ollut kätevä emäntä tänään. Aivan sellainen koti-ihme ja -niin kätevä! 😀

Normaalit maanantaihuushollaukset tietysti, mutta sitten jotain ihan uutta: ompelin koneella. Eikä vain jotain pöytäliinan reunaa tai lahkeiden lyhennystä, vaan minä ”modistin” keväällä 2015 Saariselän Design Centeristä ostamani tunikan. Se on ollut mökillä käytössä – hyvin harvoin tosin – ja nyt toin sen tänne kotiin ja todellakin modistin. Minun ompelutaidoillani ei kovin kummoisia tehdä: siis kavensin sen mukavaksi. Ja myös yhdet villahuopahousut joutuivat käsittelyyni. Molemmista tuli ihan kelvollisen kotikäyttöön; saumoja ei tarvitse kovin tarkkaan katsella. 😀 En siis turmellut mitään! Kätevä!

Toinen uusi juttu oli, kun päätin leipasta vähän saaristolaisleipiä. Pehtoori haki jo eilen piimät, hiivat, maltaat etc. ja minä nostin ne tänään hyvissä ajoin huoneen lämpöön ja sitten eiku touhukkaana toimeen: ja hupsis! Hoksasinpas siinä sekoitellessa, että piimän sijaan käytinkin tölkillisen kreikkalaista jukurttia. Joten nyt minun leipärepertuaarissani on kreikkalaisen saariston leipä! Eikä se ole ollenkaan huonoa. Vähän erilaista, mutta pehmeämpää, kosteampaa kuin minun tavallisesti leipomani.

Muutin perusreseptiä (se on täällä) siinä jukurttituoksinassa. Tässä on uusi versio. Olkoon se sitten

Saaristoleipä kreikkalaisittain 🙂

1 l kreikkalaista luonnonjukurttia (Valio)
1½ pkt hiivaa
3 dl kaljamaltaita
1 rkl suolaa
1½ dl leipäsiirappia
3 dl karkeita ruisjauhoja
3 dl vehnäleseitä
6 – 7 dl vehnäjauhoja

Lämmitä siirappi, ja lisää se jukurtin joukkoon. Murenna hiiva haaleaan seokseen. Lisää maltaat ja anna turvota puolisen tuntia.
Lämmitä uuni 180 asteeseen. Lisää kaikki loput aineet sekoittaen kauhalla tasaiseksi taikinaksi.

Kaada taikina kahteen tai kolmeen pitkulaiseen kertakäyttöalumiinivuokaan (leivinpaperilla vuoraaminen helpottaa irrottamista).

Paista ensin tunti, ja laske sitten uunin lämpö sataan asteeseen, peitä vuoat foliolla ja anna olla uunissa vielä 45 – 60 minuuttia.

Tämä on nyt toinen leipäohje, jonka olen vahingossa muuttanut ”kreikkalaiseksi”. Meillä kun on joululimput vuosikymmeniä maustettu aniksella, eikä kuminalla, kuten kai yleensä on tapana. Kun tämän töpeksinnän ensimmäisen kerran tein, moni totesi, että tässä joululimpussa on joku raikas, hyvä, erilainen maku. Mies tunnisti leivästä aniksen (ouzo!) ja sen jälkeen meillä on tehty ja lahjoiksi annettu aina ”kreikkalaisia joululimppuja”. Senkin ohjeen olen julkaissut, sekä vanhoilla joulusivuillani, keittokirjoissa ja täällä blogissa (KLIKS)  Suosittelen. 😉

Nollakelissä, tosin tuulisessa, lenkillä, taas ”joulutaloja” kuvailin. Jospa vasta huomenissa lopetan eilen asettamani arvauskisan ja paljastan, mikä talo kuvassa on. Ja huomenna blogipostaus alkaa kuvalla: joulukalenterin eka kuva.

Ensimmäinen adventti – tänä merkillisenä vuonna

Ensimmäisen adventin aamuna juuri sopivaan aikaan hereillä, ja aika varhain kaupungillekin. Siellä ei aamupuoliyhdeksän ja kymmenen välillä ollut kovin montaa muuta … bussit kulkivat, muutama koiran ulkoiluttaja, siinä kaikki. Mutta jouluvaloja oli jo monessa talossa, ikkunoissa, niiden pihoilla, Piispalassa seimikin, kaupungin joulukuusi kauniina valoineen, Tiernapojat-veistos uudessa paikassa (kolmas paikka jo!), Rotuaari valaistuna perinteisesti.

Tuomikirkon vieressä, Kajaaninkadun toisella puolella on useassa vaiheessa rakennettu, empire- ja uusrenessanssipiirteinen Öbergin talo. Sen ulkoasu on arkkitehti Johan Oldenburgin 1800-luvun alkupuolella suunnittelema. Kivijalan ja kellarin muurit ovat mahdollisesti jo Oulun vuoden 1822 paloa edeltävältä ajalta. Siinä on aina joulun aikaan jokaisella ikkunalla kynttelikkö, siksikin kuvauksellinen. Taustalla näkyy Franzenin talo.

Jossain vaiheessa kuvaillessani, kulkiessani, joulukuuta jo miettiessäni, ajattelin, että ehkä sittenkin – luonnollisesti – laitan taas tänne blogiinkin jonkinlaisen joulukalenterin. Ehkä se tänä vuonna on ns. artikkeli/otsikkokuva. Ja sitä varten sitten jo otin kuviakin. Tässä ehkä eka luukku. Tai joku johdatus asiaan.
Kuka arvaa/tietää, missä tämä on? Kuvasin tänään aamusella, siis on Oulusta, mutta mistä? Arvanneiden kesken arvon korttipaketin… (arvonta myös Insta-stooreissa).
Aika symbolinenkin on tämä kuva: Oulukin sulkeutuu nyt. Himmennetyin lyhdyin kohti joulua!
Iltapäivällä pienet olivat syömässä, ja Apsu sai sytyttää ensimmäisen adventtikynttilän. On saanut jo parina edellisenäkin vuonna, mutta ei oikein muistanut juttua… Ensi vuonna varmaankin jo muistaa. Mummin joulukalenteri (sen kyllä muistaa!) on jo avattu, sillä joulukuun alussa ei nähdä, joten aloitettiin hyvissä ajoin, että kaikki pienet kalenteripussit ehditään ennen joulua aukaista. Eevikin tietää jo homman! Ja hihkui tänäänkin ”Vau”! 🙂
Siis kaikesta huolimatta hyvää adventtiaikaa, kotoillaan, pidetään huolta …

Olihan sitä sitten kuitenkin…

Ulkona on niin kaunista.
Joulukuisen näköistä, kunpa tämä säilyisi.
Vielä eilen ajattelin, että tänään teen piiiiiitkän lenkin. Että aamupäivällä ulkoilen pienten kanssa, ja että sitten lähden iltapäivällä omalle (kamera)lenkille, mutta tulipa ohjelmaan muutos. Yllättävä sellainen. Pelottavakin. Mutta homma ohi! Monta kuukautta olen sitä varonut, sen vuoksi valvonut, nyt ohi.
Yhtäkään kuvaa en ole ottanut, juuri ja juuri kelvollisen sapuskan kokannut. Tai parikin sapuskaa. Ja käynyt kauppareissulla kolmeen huusholliin. Niin ja lukenut, sylitellyt, selittänyt, pelannut, pukenut ja paijannut.
Ja arvonnan järjestänyt. Alla tiedot siihen liittyen.
Olihan sitä sitten kuitenkin touhua ja tekemistä. Monenlaista.
Omenapuun marraskuu.
~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Arvonta suoritettu! Oulu kuvissa -kalenteri on arvottu
Kaikki FB:ssa kommentoineet sekä Instassa tykänneet laitettiin listalle (osa kahteen kertaan, täällä blogissa ei kukaan osallistunut (miksei?) ja niistä tuli 50 nimen rimpsu. ”Sano yksi luku 1 – 50 väliltä ja mies ilmoitti 47! Oli laskettava melkein listan loppuun: ullamerilainen. Onneksi olkoon! Ilmoitatko minulle postiosoitteesi, toimitan voittokalenterin sinulle. Tiedoksi kaikille muille: kalenterit on loppuunmyyty, mutta ”Jouluinen Oulu” -korttejani on vielä muutama nippu jäljellä. Siispä tilaamaan ja sitten ilahduttamaan kortilla näinä merkillisinä aikoina. …. https://www.muistikuvia.fi/kortti-ja-kalenterikauppa/