Showing: 1 - 50 of 134 RESULTS
Luettua Oulu

Paikoilleen unohtunut talvi

”… parasta ennen päiväyksen jälkeen paikolleen unohtunut talvi”.

Parhaillaan kuuntelussa olevassa kirjassa oli tuollainen: ”paikoilleen unohtunut talvi!” Niin hieno ilmaus: juuri sellaista on tänään täällä ollut.

Otsikkokuva on lempparipyörälenkkini kääntöpaikalta Oulujokivarresta. Siitä on ollut täällä kymmeniä kuvia, mm. tässä kollaasissa.

Nyt maisema todella ankea, mutta kyllä tämä tästä.

Kirja, josta lainaus on, ei ole ainoastaan tuon erinomaisen luonnehdinnan vuoksi hyvä, vaan se on monin tavoin koskettava ja ajattelemaan pistävä. Elina Hirvosen ”Rakkauksien lokikirja” on fragmentaarinen olematta sirpaleinen silppu, tunnelmaltaan vaihtuva, dokumentaarinen ja jutusteleva, vakava ja melkein lörpöttelevä. Haluamattaan tulee miettineeksi, kuinka paljon siitä on ”totta”, autofiktiivistä ja/vai/tai tarinallista, kirjailijan sepittämää.

Silti kirja on vakuuttava, viisas, ja todellakin ”lokikirja”.  Tuo lainaamani kohta ei todellakaan ole ainoa, jossa pysähdyin, kelasin takaisin ja kuuntelin uudestaan (ennen tällaisen kohdan tullessa vastaan, se alleviivattiin ja tehtiin sivun nurkkaan viikkaus. Nyt kelataan takaisin ja opetellaan ulkoa.).

Hieman kalseahkosta säästä huolimatta olin siis kuitenkin ulkona. Liikkumisen ja kirjojen lisäksi muuta hyvää tässäkin päivässä olivat hyvä ruoka ja kutominen. Tekeillä oleva neule on toiveena saada mukaan ensi viikonlopun reissulle, joten tikuttamista on vielä. 🙂

Luettua Niitä näitä

Helmet lukuhaaste 2024 valmis!

Lukuhaaste valmistui jo maaliskuun puolella, mutta nyt vasta sain kootuksi listan. Vähän muuttelin aiemmin valitsemiani kohtia. Ja taisin nyt vähän muuttaa arvostelujakin. Joka tapauksessa tähdittelin vaikuttavimpia, – ja on todettava, että se, että olen kuunnellut/lukenut kirjan loppuun asti, on jo merkki siitä, että kirja on vähintään kolmen tähden väärti. Laitan tähän listaan muutamia kommentteja (tällä värillä) kirjoihin, joita en ole aiemmin suositellut, mutta jotka olisivat sen ansainneet tai muuten vaatineet selityksen.

Listassani on kymmenen kirjaa, joita EN olisi valinnut tai kuunnellut ilman haastetta. Tämä haaste ja vinkit ovat taas kerran tehneet lukuharrastukselle hyvää. Olen etsinyt uudenlaisia ja uusista aiheista kirjoja.

Kuten tavallista lukemistossani on paljon historiallisia romaaneja ja biografioita. Tällä kertaa poikkeuksellisen vähän tietokirjoja, ja poikkeuksellisen monta (yhteen kohtaan (17) jopa kuusi kirjaa Villa Venla -sarjasta) feelgood-genren kirjoja.

 

1 Kirjan niessä on erisnimi
Heini Junkkaala
Pirkko Saisio – Sopimaton ⭐️⭐️⭐️ ⭐️
2 Kirjassa tehdään taikoja
Toshikazu Kawaguchi
Ennen kuin kahvi jäähtyy
3 Booker- tai Pulitzer-palkinnon voittanut kirja
Anthony Doerr
Kaikki se valo, jota emme näe ⭐️⭐️⭐️⭐️
4 Kirjassa on presidentti
Karo Hämäläinen, Alexander Stubb
Alex
Jotenkin oli pakko tämä kuunnella. Nyt tiedän presidentistämme enemmän. En kommentoi enempää. 
5 Kirjailijan nimikirjaimia ei esiinny nimessäsi
Benjamin Ferencz
Viimeiset sanat
6 Kirjan tapahtumat ovat 1920-luvulla
Eeva Joenpelto
Vetää kaikista ovista
7 Kirjassa rakastutaan
Santa Montefiore
Italialainen tyttö Brooklynissa
8 Kirjan nimessä on perheenjäsen
Jenni Kokander
Äidit palaavat aina
9 Kirjassa joku karkaa
Johanna Elomaa
Prinsessan pako ⭐️⭐️⭐️⭐️
10 Kymmenes kirja, jonka luet tänä vuonna
Serang Chung
Sisunin maailma
11 Kirja nimessä on joko ilma, vesi, maa tai tuli
Petri Tamminen
Piiloutujan maa ⭐️⭐️⭐️ ⭐️
Tamminen ei petä. Hänen jokainen kirjoittamansa lause on mietitty. Ja tämä näkökulma! Piiloutujat! Minulle aika tuntematon maailma. Mutta siksikin kannatti.
12 Lasten runokirja
Laura Ruohonen
Allakka, pullakka
Riemullinen, rallattava, iloinen, älykäs lasten runokirja, johon todellakaan en olisi ilman haastetta tarttunut. 

13 Tapahtumapaikka on suljettu
Mélissa Da Costa
Kaikki taivaan sini ⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️
14 Kirjassa harrastetaan
Tuija Kauppinen
Joutilaita kilometrejä ⭐️⭐️⭐️ ⭐️
Yli vuoden kestänyt polkupyörämatka läpi Etelä-Amerikan. Erilainen matkakirja. Hyvä kirja. 
15 Vähintään kolme tekijää
Enni Mustonen,
Anna-Liisa & Carl Mesterton, Jussi-Pekka Aukia
Ruotsin vallan iltarusko
16 Kirjassa on valokuvia
Sakari Siltala
Korkea peli – Teollisuustitaani Walter Ahlströmin elämä ⭐️⭐️⭐️⭐️
17 Kirjassa (kirjoissa) on ärsyttävä henkilöhahmo
Amanda Vaara,
Villa Venla -sarja (6 kirjaa)
18 Kannessa tai nimessä on koru
Philip Ellis
Rakkautta ja muita vedätyksiä
19 Suomi mainittu
Mikael Niemi
Populäärimusiikkia Vittulanjänkältä
20 Pieni kustantaja (Icasos)
Tatu Kokko
Heinäkuun päivä ⭐️⭐️⭐️ ⭐️
 

21 Kirjasta on tehty TV-sarja
Emily St. John Mandel
Asema 11

22 Kirjailijan suosittelema
Juha Hurme
Tiu tai tilhi
Tämä pitäisi oikeastaan lukea kirjana. Tässä on paljon mielenkiintoista Suomen kulttuuri- ja kirjallisuushistoriaa. Hurmeen itsensä lukemana tästä saa paljon irti, mutta toisaalta: välillä ärsyyntyy, välillä nauttii. Ajan kanssa kirja kirjana ehkä pitäisin tästä hyvinkin paljon. 
23 Suomalainen dekkari
Matti Rönkä
Uskottu mies
24 Kirjan tapahtumat sijoittuvat pääkaupunkiin
Raila Kinnunen, Esko Salminen,
Elämä Eskona & Toinen näytös
25 Kirjassa vietetään juhlapyhää (Hanukkah, Bar mistva)
Katriina Järvinen
Ruben Stiller, Siltä väliltä ⭐️⭐️⭐️⭐️
26 Kirjan nimessä on sana kirja
Pip Williams
Kadonneiden sanojen kirja
27 Kirja kertoo jälleenrakentamisesta
Tina Harnesk
Lumeenkylväjät ⭐️⭐️⭐️ ⭐️
Ehdottomasti hyvä kirja kuunneltavaksi Lapin hangilla hiihdellessä. Ja muutenkin. Kannattaa kuunnella.
28 Kirjailija on Välimeren maasta
Orhan Pamuk
Punatukkainen nainen
29 Kirjassa valehdellaan
Timo T. Tuikka
Vitutuksen voima
30 Kirjassa ei ole nimettyjä lukuja
Katarina Widholm
Viaton sydän lyö
31 Kirjassa on vammainen henkilö
Gianna Solla
Ystävyyden oppimäärä ⭐️⭐️⭐️ ⭐️
Tätä suosittelen. Ehkä jotain Ferrantea… Ja lukijana Antti Virmavirta!  
32 Pienen kielen (tanska) kirja
Ane Riel
Tiima ⭐️⭐️⭐️⭐️
”Lämmin ja sydäntä raastava tarina vanhenemisesta, yksinäisyydestä sekä kaiken kestävästä rakkaudesta.”   TÄMÄ!!! 
33 Kirjassa muutetaan maalle
Jenna Kostet
Punainen noita ⭐️⭐️⭐️⭐️
34 Kirjan nimessä on käsky
Axel Schulman
Unohda minut
35 Kirjassa vietetään aikaa luonnossa
Paula Havaste
Kymmenen onnen Anna
36 Kirjailija on maahanmuuttaja
Nura Farah
Lumimaa
37 Kirja herättää voimakkaita tunteita
Sirpa Kähkönen
Mustat morsiamet
38 Kirjan kannessa on kädet
Minna Canth
Kodista pois
39 Kirjassa on bi- tai panseksuaali
Erja Tulasalo
Oranssi puutarha ⭐️⭐️⭐️⭐️
40 Kirjassa on todella kuuma tai kylmä
Sanmao
Tarinoita Saharasta 
⭐️⭐️⭐️⭐️
41 Kirjassa syntyy lapsi
Johanna Annola
Valkenee kaukainen ranta ⭐️⭐️⭐️⭐️
42 Kirjan nimessä on alaotsikko
Kari Enqvist
Tulivuoren varjossa – Löytöretkellä identiteettiä etsimässä
⭐️⭐️⭐️⭐️
43 Kirjalla ei ole päähenkilöä
Joonas Konstig
Hyvät naiset ja herrat ⭐️⭐️⭐️⭐️
Tämän kirjan äitini olisi ostanut meille kaikille kolmelle lapselle joululahjaksi. Tämä on aika hauska ”käytöksen kultainen kirja”. Paljon hauskempi ja ajankohtaisempi kuin se kirja, joka me saatiin joululahjaksi. 😀 
44 Naisen kirjoittama tietokirja
Varpu Tavi
Viisaus on vanhoissa naisissa
45 Kirjassa pelataan
Jaakko Suominen
Pajatsosta pöytätennikseen
46 Kirjan kannen pääväri on musta
Jake Nyman
Monen vuoden jälkeen, Radiomiehen muistelmat ⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️
47 Kaksi kirjaa, joilla on sama kääntäjä (Kristiina Riikala)
Elizabeth Strout
Nimeni on Lucy Burton
48 Kaksi kirjaa, joilla on sama kääntäjä (Kristiina Rikman)
Claire Keegan
Kasvatti ⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️
49 Julkaistu 2024
Joel Haahtela
Marijan rakkaus
50 Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä
Camilla Davidsson
Pikkuinen unelmien kaksio ⭐️⭐️⭐️⭐️
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Kirjaa kuunnellen tänäänkin hiihtämässä. Ei pelkkää latuilua tai retkihiihtoa, vaan oikeinkin sujuvaa ja luistavaa hiihtoa. Ehkä paras keli viikkoon ja pari tuntia tunturin ladulla puolipilveisessä säässä sujui ilolla.
Luettua

Helmet-lukuhaaste 2024 vol. 2

”Luokittelen kaikki lukijat kahteen ryhmään: heihin, jotka lukevat muistaakseen ja heihin, jotka lukevat unohtaakseen.”  Näin toteaa William Lyon Phelps. Minä kuulun kyllä molempiin ryhmiin.

Helmi-maaliskuussa Bookbeatin listoilta on tullut valituksi hyvin monenlaisia kirjoja, ja todella monia sellaisia, joita en olisi edes aloittanut ilman lukuhaastetta. Ja onneksi haaste on saanut etsimään itselle ”uudenlaisia” kirjoja.  Näiden 21 kirjan joukossa on aika montakin sellaista. (Aiemmin tähän haasteeseen luetut täällä.)

Nyt puuttuu ainakin tusinan verran haasteen 50 kirjasta. Olisiko vinkkiä esim. seuraaviin kohtiin: 14 Kirjassa harrastetaan, 29 Kirjassa valehdellaan, 31 Kirjassa on vammainen henkilö, 15 Kirjalla on vähintään kolme tekijää, 34 Kirjan nimessä on käsky, 45 Kirjassa pelataan…

Tässä lista viime viikkoina luetuista. Kaikki kannatti lukea, – erityisesti tykkäämäni olen tähdittänyt.

Philip Ellis
18 Kannessa tai nimessä on koru
Rakkautta ja muita vedätyksiä
Yhden sortin veijaritarina. Ja kannen kuvassa on sormus, joten haastekohta tällä kuitattu.

Emily St. John Mandel
13 Tapahtumapaikka on suljettu
Asema 11
En pidä dystopioista, en ole tainnut paria enempää koskaan aloittaakaan. En ole ihan varma, lasketaanko tätä sellaiseksi. Mutta joka tapauksessa maailmanlopunmeininkiä tässä on. Ja on tässä paljon hyvääkin, inhimillisyyttä ja toisista välittämisen hyviä hetkiä, mutta  … Dystopiat ei oo mun juttu.

Sanmao
40 Kirjassa on todella kuuma tai kylmä
Tarinoita Saharasta  ⭐️⭐️⭐️⭐️
Tämä on ensimmäinen taiwanilaisesta alkuteoksesta suomeksi käännetty kirja, ja kertoo espanjalaisen miehen ja taiwanilaisen naisen elämästä Saharassa. Siinä on ”tarinoita”, mutta se ei ole fiktiota, kuin ehkä paikoitellen. Pidin tästä. Aika paljonkin. Se kertoi elämästä. Se oli pätkä elämäkertaa.

Nura Farah
36 Kirjailija on maahanmuuttaja
Lumimaa

Joel Haahtela
49 Julkaistu 2024
Marijan rakkaus
Haahtelaa luen mielelläni, mutta on minulle liian filosofinen, liian intertekstuaalinen, liian jotain. Silti pidin.

Katarina Widholm
30 Kirjassa ei ole nimettyjä lukuja
Viaton sydän lyö

Sakari Siltala
16 Kirjassa on valokuvia
Korkea peli – Teollisuustitaani Walter Ahlströmin elämä ⭐️⭐️⭐️⭐️
Tietofinlandia-ehdokkaana oleva järkele Ahlströmista kiinnosti. 

Jenna Kostet
33 Kirjassa muutetaan maalle
Punainen noita ⭐️⭐️⭐️⭐️
Noitavainoja oli Suomessa 1600-luvulla. Tämä kirja kertoo niistäkin, mutta myös paljon muusta tuon ajan ihmisten elämässä ja maailmankuvasta. Kirja on fiktiota, mutta perustuu 1600-luvulla eläneen Valpuri Kinnin vaiheisiin. Käräjäpöytäkirjoista ja muista lähteistä on ollut mahdollista saada Valpurin omia ajatuksia kirjaan.

Erja Tulasalo
39 Kirjassa on bi- tai panseksuaali
Oranssi puutarha ⭐️⭐️⭐️⭐️
”Väkevä esikoisromaani uskonnollisen yhteisön muotteihin kelpaamattomasta nuoresta naisesta.” <- Kirjan esittelyteksti . Tämä on herkkä, hyvin todentuntuinen kertomus. Kaunista kieltä.

Elizabeth Strout
48 Kaksi kirjaa joilla on sama kääntäjä (Kristiina Riikala)
Nimeni on Lucy Burton

Claire Keegan
49 Kaksi kirjaa joilla on sama kääntäjä (Kristiina Rikman)
Kasvatti ⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️
Tämä todella viehättävä, surullinenkin pieni kirja.

Kari Enqvist
42 Kirjan nimessä on alaotsikko
Tulivuoren varjossa – Löytöretkellä identiteettiä etsimässä ⭐️⭐️⭐️⭐️
Tästä olen jo kirjoitellutkin

Mikael Niemi
19 Suomi mainittu
Populäärimusiikkia Vittulajänkältä
En oikein tiedä miksi tämän otin kuunteluun. Tämä luettiin aikanaan sen ilmestyessä, ja silloin se oli ”iha älyttömän hyvä ja hauska”. Nyt se ei ollut. Ehkä se 90-luvulla oli niin uudenlaista kirjallisuutta.

Eeva Joenpelto
6 Kirjan tapahtumat ovat 1920-luvulla
Vetää kaikista ovista
Taisi olla elämäni ensimmäinen Joenpelto. Taisi olla myös viimeinen. Ei tämä huono, mutta ihan liian pitkä, jotenkin ilkeäkin? Laila Hirvisaari on enemmän mieleeni – jos on ”pakko” lukea tämän genren kirjoja.

Johanna Annola
41 Kirjassa syntyy lapsi
Valkenee kaukainen ranta ⭐️⭐️⭐️⭐️
Tämäkin on historiallinen romaani. Ja tästä pidin kovasti.

Johanna Elomaa
9  Kirjassa joku karkaa
Prinsessan pako  ⭐️⭐️⭐️⭐️
Kirja oli pari vuotta sitten ilmestyessään varsinainen ”hitti”, lehdissäkin siitä kirjoiteltiin, mutta jätinpä kuuntelematta. Dubain prinsessan pako suomalaisen ystävänsä kanssa olikin paljon enemmän tietokirja kuin olin osannut odottaa. Kerran on käyty Dubaissa, se oli ihan hyvä reissu, – mutta eipä ole ollut tarvetta lähteä toistamiseen ja tämän kirjan jälkeen en varmasti lähde.

Varpu Tavi
44 Naisen kirjoittama tietokirja
Viisaus on vanhoissa naisissa
Kirjassa on monia viisaita vanhoja naisia.

Jenni Kokander
8 Kirjan nimessä on perheenjäsen
Äidit palaavat aina 
Kokanderin toinenkin dekkari oli hyvä. 

Tatu Kokko
20 Pieni kustantaja (Icasos)
Heinäkuun päivä
Tämä oli mukava kirja.

Mélissa Da Costa
5 Kirjailijan nimikirjaimia (MDC) ei esiinny nimessäsi
Kaikki taivaan sini ⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️
Tämä kirja kosketti (kuuntelin tammikuun lopussa), viihdytti, sai unohtamaan ja muistamaan. Jos sanon, että tämä oli hieno lukuromaani, se ei anna oikeutta kirjalle. Vaikka oli se sitäkin.

Marja-Leena Tiainen
35 Kirjassa vietetään aikaa luonnossa
Sydänystäväni Kirsti

Anthony Doerr
3 Booker- tai Pulitzer-palkinnon voittanut kirja
Kaikki se valo jota emme näe ⭐️⭐️⭐️⭐️
En (enää) lue/kuuntele mielelläni sotakirjoja. Tämä oli kuitenkin erilainen. Ja pystyin hyvin laittamaan kuulokkeet muutaman kerran äänettömiksi, niin oli vain tehtävä: väkivaltaa en katso, en lue, en kuuntele. Kun kerran voi valita, niin en. Eikä tässä sitä olekaan kuin parissa kohtaa. Tässä oli paljon kaunista ja hyvää. 

Sirpa Kähkönen
37 Kirja herättää voimakkaita tunteita
Mustat morsiamet

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

 

Lappi Luettua Mökkielämää

Onninjälki, Etna ja korvasienipiiras

Onninjälki

Tänään ladulla. Ladulla huolimatta siitä, että päivä oli pilvinen, harmaa. Mutta keli olikin hyvä; hyvä luisto, eikä lipsunut, vaikka melkein puolet lenkistä oli ylämäkeä.  Kävin Rumakurulla (vai  Rumallakurulla?) ja lenkin puolivälissä on pätkä, joka on latukartassa merkitty nimellä Onninjälki. Kiinnostaisi tietää,  mistä nimi Onninjälki-nimi juontuu? Kuka Onni tai mikä onni on tänne jättänyt jälkensä ja nimensä? Laittelin kyselyn Saariselkä-FB-ryhmäänkin.

Täällä meidän mökin tienoillakin, jopa pihapiirissä, on vaikuttanut yksi paikallinen Onni. Toimitti äidin aikana tänne puita, pilkkoikin, vaikka äiti kyllä itsekin niitä hakkasi. Olisiko kyseessä sama Onni?

Onninjäljellä on aika tasaista, ja  jo latupätkän nimi saa hyvälle tuulelle.

Etna

Ympärillä oleva luonto ei vienyt tänään kaikkea huomiota, joten Kari Enqvistin kirja ”Tulivuoren varjossa. Löytöretkellä identiteettiä etsimässä” tuli hiihdellessä kuunneltua aika keskittyneenä loppuun. Kustantajan sivulla todetaan: ”Hän (Enqvist) yhdistää henkilökohtaiset kokemuksensa aikakautemme suuriin linjoihin tavalla, joka saa lukijan uppoutumaan tekstiin ja pohtimaan omaa paikkaansa maailmassa.” No, kyllä noinkin käy, mutta kirja on myös Enqvistin elämäkerta, – aika mainiolla tavalla kirjaan upotettu ja kirja on myös ”omaa maailmanaikaa” analysoiva ja sen vaikutusta yksilön (siis myös omiinikin) ratkaisuihin ja arvomaailmaa selittävä. Aluksi kirja on vähän sekavan oloinen, kaikkiaan siinä on paljon anekdootteja, historian yksittäisiä tapahtumia, Lahdesta maailmalle muuttaneen Enqvistin identiteetin muotoutumista ja muuttumista, italialaisen maailmankuvan analyysiä… Oikeastaan ei sittenkään sekavaa ja annoin pisteet 5/5.

Kahden jälkeen olin mökillä, jossa odotti Pehtoorin lämmittämä sauna.

Korvasienipiiras 

Tein meille sapuskaksi piirakan. Se oli vallan hyvää. Onneksi ohessa oli Silvoplee-salaattia ja jälkkäriksi vielä omatekemää tiikerijätskiä, johon palaan myöhemmin, joten emme ihan kaikkea nälkäämme tappaneet pelkästään varsin kalorisella ja raskaalla piirakalla. Tosin oli siinä yksi keventävä ainesosakin! Pohjaan tuli perunamuusijauhetta, minkä ansiosta pohja ei ollut pelkkää voita ja jauhoja. Perusohje Valion sivuilta: Korvasienipiiras.

Luettua

Helmet-lukuhaaste 2024 vol. I

Tämänvuotinen Helmet-lukuhaasteen  50 kohdasta ainakin tusina on nyt tullut luetuksi.

Tammikuun kirjoissa on  neljä elämäkertaa, edelleen mun lempparilukemista, feelgoodia (poikkeuksellisen paljon) ja parikin aasialaisen kirjailijan teosta. Tässäpä arvioita, tähti parhaille, ja suluissa mihin haasteen kohtaan kirja sopii.

Toshikazu Kawaguchi,  Ennen kuin kahvi jäähtyy  (2 Kirjassa tehdään taikoja) 
Kirjan esittelyssä lukee näin: ” … kulttimaineeseen noussut esikoisteos on tunteikas, eriskummallinen, arvoituksellinen ja persoonallinen romaani, joka lämmittää lukijan sydäntä kuin kupillinen vastakeitettyä kahvia.”    Tuon alun päälauseen voin allekirjoittaa, mutta sivulauseesta en ole samaa mieltä. Painottaisin sanaa eriskummallinen. Ehkä en ollut oikeassa vireessä tätä kuunnellessani.

Amanda Vaara, Villa Venla -sarja (6 kirjaa) (17 Kirjassa  (kirjoissa) on ärsyttävä henkilöhahmo)
(Aiemmin olen lukenut sarjan ensimmäisen kirjan ”Pientä fiksausta vailla”)  ja nyt tammikuussa sitten kuusi seuraavaa ) Yösähköä, Heti vapaa, Sopivassa suhteessa, Ruusuja ja risuja, Routavaurioita, Omalla tontilla. Nämä ovat kevyttä, helppolukuista, eläväistä, tapahtumarikasta feelgood -osastoa. Kirjailija Niina Hakalahden alter ego tai pseudonyymi Amanda Vaara kirjoittaa suomalaisesta elämänmenosta kuljettaen mukana aika isoa henkilögalleriaa, mutta kaikki ”tyypit” ovat tunnistettavia, aika mainioita stereotyyppejä. Jotenkin tulee mieleen telkkarisarja Ex-Onnelliset tai Kämppikset.  Ja koko sarjan majatalonpitäjä Venlan ex-mies on t-o-d-e-l-l-a ärsyttävä.  Siis olen kuudella kirjalla tämän kohdan hoitanut perusteellisesti.

Serang Chung, Sisunin maailma  (10 Kymmenes kirja, jonka luet tänä vuonna) 
Etelä-Koreaan sijoittuva sukusaaga, jossa parasta oli maan elämänmenosta ja historiasta saatava tieto, mutta korealaisten nimien kanssa on vaikea pysyä mukana, ainakin kun kirjan kuuntelee, eikä itse lue nimiä.

Santa Montefiore, Italialainen tyttö Brooklynissa (7 Kirjassa rakastutaan)
Tämä oli juuri sellainen kuin nimi antaa olettaa. Ei missään tapauksessa huono sarjassaan.

Camilla Davidsson, Pikkuinen unelmien kaksio ⭐️⭐️⭐️⭐️ (50 Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä)
Nuori nainen, kympintytöksi voisin melkein ilkeästi nimitellä, etsii itseään. Ja löytääkin, mutta ei aivan helposti. Juonenkäänteet eivät olleet aivan ennalta-arvattavia. Oli  oikein hyvä ladulla kuunneltava … 

Timo J. Tuikka, Vitutuksen voima ⭐️⭐️⭐️⭐️ (4 Kirjassa on presidentti)
Suomalaisen katkeruuden historia – ja voima! Tytär tätä suositteli historioitsija-äidilleen. Vähän varauksellisesti suhtauduin. Enkä vähiten nimen takia. Nimi onkin kustannustoimittajan ehdotus; ehkä se on myyvämpi kuin katkeruuden historia. Historia on tässä kirjassa hallussa, onhan Timo J. Tuikka väitellyt Kekkosesta ja Suomen sisäpolitiikasta. Myös urheiluhistoria tuntuu olevan hanskassa. Siinä ja siinä onko tämä paikoin vähän tekohauska, mutta ei pysyy kuitenkin hyvän pakinoinnin puolella.

Katriina Järvinen, Ruben Stiller, Siltä väliltä ⭐️⭐️⭐️⭐️ (25 Kirjassa vietetään juhlapyhää Hanukkah, Bar mistva)
Stiller on ärsyttävä ja ei ole. Tämän kirjan jälkeen käsitykseni hänestä muuttui hyvin paljon, ymmärrän ja pidän enemmän. Suomen juutalaisesta väestöstä opin jotain. Katriina Järvisen kirjoittamana tämä oli hyvä elämäkerta. 

Raila Kinnunen, Esko Salminen, Elämä Eskona & Toinen näytös  ⭐️⭐️⭐️ (24 Kirjan tapahtumat sijoittuvat pääkaupunkiin)
Salminen olisi ansainnut jotenkin paremman elämäkerran. Mutta ehkä hän itse vaikutti/halusi, että tästä tuli tällainen. 

Orhan Pamuk, Punatukkainen nainen
⭐️⭐️⭐️ (28 Kirjailija on Välimeren maasta)
Pip Williams, Kadonneiden sanojen kirja ⭐️⭐️⭐️ (26 Kirjan nimessä on sana kirja)

Heini Junkkaala, Pirkko Saisio – Sopimaton ⭐️⭐️⭐️⭐️ (46 Kirjan kannen pääväri on musta)
Tässä sama juttu kuin Stillerin kirjassa: elämäkerran kirjoittaja tuntee henkilökohtaisesti henkilön, on jopa ystävä, eikä silti glorifioi kohdettaan, ainakin vaikuttaa hyvin rehelliseltä. Kirja on järkäle, ja parisataa sivua olisi ehkä voinut karsia… Suomalainen teatterimaailma Salmisen ja Saision elämäkertojen lukemisen myötä on nyt paljon tutumpi. Kaksi hyvin eri näkökulmaa!

Jake Nyman, Monen vuoden jälkeen. Radiomiehen muistelmat  ⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️ (1 Kirjan nimessä on erisnimi)
Olen ”aina” tykännyt Jake Nymanista, Sävellahjasta, Onnen päivästä, Muistojen bulevardista, parista kirjastaan… Tämän kirjan jälkeen tykkään vielä enemmän. Rehellinen, silottelematon ja koskettavakin, hyvin kirjoitettu. Ja onneksi hän lukee kirjan itse. Viimeistään se nosti tähtien lukumäärän viiteen. 

Luettua

Pari kirjaa viikossa – loppuvuoden 2023 kirjat

Elokuun alusta vuoden vaihteeseen tällaiset kirjat kuuntelussa.

En ole näistä tehnyt itselleni muistiinpanoja, joistakin noista olen kirjoitellut ”matkan varrella” tänne blogiin, ja nyt listan parhaat ovat saaneet tähtiä. Ja kaikki ovat olleet lukemisen arvoisia. Sellaiset, jotka eivät ensimmäisten 50 sivun aikana ole minua vakuuttaneet, olen poistanut kuuntelulistalta. Näin ollen listassa on ”vain hyviä kirjoja”.

Nyt aika vähän tietokirjoja, entiseen tapaan sentään elämäkertoja ja historiaa… Ja historiallisia romaaneja (jopa Hirvisaarta – elämä Karjalassa vieläkin houkuttaa lukemaan, Ja Utrioltakin yksi!! – Ehkä yksi hänen parhaistaan ikinä!).  Palkittuja (Sirpa Kähkönen), kohuttaja (Miki Liukkonen), keskustelua aikaansaaneita (Kinnunen – Rytisalo koulumaailmasta) ja Keltaisen kirjaston ”klassikkoja jo syntyessään” (Jöel Dicker). Ja paljon ihan vaan hyvää tai erinomaista ”lukuromaani”-ainesta (Irlantilainen maalaislääkäri, Shakkimatti tai Pohjoisessa kahvi on juotu mustana).

  • Patrik Svensson, Ankeriaan testamentti
  • Sirpa Kähkönen, 36 uurnaa  ⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️
  • Laila Hirvisaari, Kesän korkea taivas
  • Iida Turpeinen, Elolliset ⭐️⭐️⭐️⭐️
  • Siri Østli, Uusien alkujen joulukalenteri
  • Patrick Taylor, Irlantilainen maalaislääkäri ⭐️⭐️⭐️⭐️
  • Laila Hirvisaari, Siniset Viipurin illat
  • Ann-Christin Antell, Loviisan joulu 
  • Juha Matias Lehtonen, Sairaan kaunis
  • S. J. Bennett, Mitä majesteettisin murha ⭐️⭐️⭐️⭐️
  • Anu Kolmonen, Partisaanivalssi 
  • Antti Järvi, Minne katosi Antti Järvi? ⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️
  • Richard Osman, Viimeinen pirulainen
  • Anni Saastamoinen, Sirkka
  • Tiina Mahlamäki, Neuloosi ⭐️⭐️⭐️⭐️
  • Shelley Read, Minne virta kuljettaa
  • Ali Hazelwood, Shakkimatti ⭐️⭐️⭐️⭐️
  • Satu Rämö, Jakob 
  • Kaari Utrio, Vendela ⭐️⭐️⭐️⭐️
  • Claire Keegan, Nämä pienet asiat 
  • Jeff Kinney, Neropatin päiväkirja: Helppo nakki
  • Jake Nyman, Oi niitä autoja ⭐️⭐️⭐️⭐️
  • AnnaMarjut Hjelt, Maarit Leskelä-Kärki, Hilkka OKsama-Valtonen,
    Helmi Krohnin ihmeellinen elämä
  • Anna Kortelainen, Kulkija
  • Minna Lindgren, Sävelsinkö
  • Ulla-Maija Paavilainen, Katarina West, Päivät jotka sain
  • Petri Tamminen, Urheilijaelämäkerta 
  • Laila Hirvisaari, Kylä järvien sylissä ⭐️⭐️⭐️⭐️
  • Petri Tamminen, Helena Juntunen, Joskus liikaa, aina liian vähän ⭐️⭐️⭐️⭐️
  • Aino Huilaja, Jerry Ylkänen, Paluumatkalla 
  • Susan Abulhawa, Jeninin aamut ⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️
  • Jenny Colgan, Majakanvaloa ja tuoreen leivän tuoksua
  • Ella-Maria Nutti, Pohjoisessa kahvi on juotu mustana ⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️
  • Aino Juusola, Taakka vai turva? 
  • Rauli Virtanen, Täällä Rauli Virtanen
  • Virpi Hämeen-Anttila, Sarastus 
  • Raili Mikkanen, Haluan näytellä! Tuusulanjärven Ruth Sibelius 
  • Miki Liukkonen, Vierastila ⭐️⭐️⭐️⭐️
  • Satu Saarinen, Annikin sota ja rauha ⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️
  • Veera Jääskeläinen, Rouva diktaattori 
  • Ilari Aalto, Elina Helkala, Vuosi keskiajan Suomessa  ⭐️⭐️⭐️⭐️
  • Maritta Lintunen, Sata auringonkiertoa
  • Janne Saarikivi, Rakkaat sanat ⭐️⭐️⭐️⭐️
  • Joël Dicker, Baltimoren sukuhaaran tragedia ⭐️⭐️⭐️⭐️
  • Joël Dicker, Alaska Sandersin tapaus ⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️
  • Maijastina Kahlos, Taikakirja
  • Oksana Vasjakina, Haava
  • Tommi Kinnunen, Minna Rytisalo, Huokauksia luokasta ⭐️⭐️⭐️⭐️
  • Jennette McCurdy, Onneksi äitini kuoli ⭐️⭐️⭐️⭐️
  • Anu Vähäaho, En voi sua unhoittaa poies
  • Tommi Saarela, Pave Maijanen – Elämän nälkä
  • Anu Aspiala, Kimono kireällä
  • Vera Vala, Sisilialainen puolustus
  • Sarah Bradford, Diana
  • Glendy Vanderah, Missä metsä kohtaa tähdet

 

Tällä hetkellä Bookbeatin tilastoni näyttää tältä. Jos noihin lukuihin lisää ne parikymmentä kirjaa, jotka olen lukenut paperisina, niin 600 kirjan raja alkaa olla täynnä.

Kertoo siitä, että olen tullut täysin riippuvaiseksi äänikirjoista. Telkkaria, radiota, podcasteja, suoratoistoa, aikakauslehtiä en juuri enää katso, lue, selaile. Ja tämä ei ole minulle suorittamista, ei ainakaan enää. Päinvastoin olen koettanut muutaman kerran lähteä lenkille tai istuskella takkatulen ääressä neuloen ILMAN kirjaa. No osaanhan minä, mutta on helpompaa kuunnella kirjaa kuin omia ajatuksia. 🙂

Taas kerran lupaan itselleni, että kirjoittelen lukukokemuksista tiuhemmin kuin nyt olen tehnyt, vaikka muiden juttujen oheen, tai sitten taas pidän huolellisesti lukupäiväkirjaa. Ainakin itseäni varten sellaista tarvitsen. Ja ehkäpä joku tuon yllä olevan listani (tähditetyistä) kirjoista päätyy jonkun blogilukijan kuuntelu- tai lukulistalle.

Niin, ja minä otan erittäin mielelläni vastaan lukuvinkkejä. Varsinkin jos on vielä sellaisia, jotka sopivat meneillään olevaan Helmet-lukuhaasteeseen.

Liikkuminen Luettua

Ladulla ja luettua

Tuuleton pakkanen (- 10 C), pehmeä, äänetön lumi, auttavasti kunnostettu lähilatu! Hiihtokausi on avattu. Varovaisesti, ilolla. Jos väittäisin että oli pelkkää liikkumisen riemua niin eihän se pitäisi paikkaansa. Niinpä toteankin, että olen vain tavattoman hyvilläni, että nyt jo ladulle pääsee,- kausi kuukautta aiemmin käyntiin kuin viime vuonna. Pyöräilykauden lopun ja hiihtokauden alun välissä ei ollut kuin pikkuisen reipas kuukausi, josta siitäkin pari viikkoa kului Andalusiassa ja koronassa, joten tilanne puolet parempi kuin viime vuonna.

Jotta tulisi sitten myös hiihdettyä, kirjaan tavoitteeni tähän: kun julkisesti sanon, että  hiihdän vaikka vain kilometrin enemmän kuin viime vuonna (635 km), niin olen sitten tavoitteessani. Pääsiäinen on ensi vuonna pari viikkoa aiemmin kuin nyt kuluneena vuonna, mikä voi merkitä kauden lyhenemistä sieltä päästä. Tai entä jos mennäänkin möksälle taas vasta huhtikuun puolivälissä piittaamatta siitä milloin on pääsiäinen. Noh, en ala mitään noita vielä huolehtimaan. Hiihtelen aina kun on mahdollista ja aina kun se tuntuu hyvälle. Ei siis mitään veren maku suussa suorittamista. Mutta tavoitteita on hyvä asettaa. 😀

Toinen mainitsemisen arvoinen asia tälle päivälle oli ”päivän kirja”. Eilen aloitin, äsken lahjoja paketoidessa kuuntelin loppuun: Tieto-Finlandian voittanut Antti Järvi toteaa kirjansa lopuksi, ettei kirjansa ”Minne katosi Antti Järvi?” ole historiantutkimus. No ei se olekaan, mutta on siinä paljon sellaisia ansioita, joita voisi historiantutkimukseksikin väittää.

”Kertomus kadonneesta isoisoisästä ja luovutettuun Karjalaan jääneistä” on valtavan työn vaatinut teos. Kirjassa on monta tasoa, monta näkökulmaa, se polveilee isoisoisän elämänvaiheista Venäjän/Neuvostoliiton valtiohistoriaan, Suomen poliittisesta historiasta kirjoittajan henkilökohtaisiin valintoihin – olematta kuitenkaan sekava.

Päinvastoin kirja on melkein jännittävä salapoliisiromaani, jossa historian tapahtumat ja ajankuva on taustoitettu hyvin ja huolella. Kirjan antia ovat pohdinnat siitä, miten ja miksi oma sukuhistorian selvittäminen on tärkeää, miten, mitä ja kenelle niistä voi ja on oikeutettua kirjoittaa. Pari vuotta sitten minäkin näitä mietin kovasti, vaikka äidin elämän ja siitä pienen biografian kirjoittaminen ja julkaisu olivatkin monin tavoin täysin erilainen ja paljon vaatimattomampi prosessi.

Mutta Antti Järven kirja isoisoisästään Antti Järvestä on hyvä kirja lukea. Se on jopa pelottavan ajankohtainenkin.

Luettua

Pakkasta lokakuussa – kirja kosketti

Pakkasaamuna keittiön ikkunasta näkyy valoa, – melkein kuin olisi lumi maassa valaisevana, mutta ei sentään vielä. Onkin ollut yöllä – taas – niin paljon pakkasta, että kaikki on valkoisessa pakkashuurussa. Sekin valaisee. Ollaan syksyn ja talven rajalla, on enemmän kylmää kuin lämmintä, valoakin enemmän kuin hämärää tai pimeää. On siis vielä syksy.

Vitkuttelin lähtöä ulos, toisin kuin tapanani on, lähdin vasta joskus pitkälti iltapäivän puolella. Eikä tänään edes palellut, toisin kuin suunnilleen kaikkina muina päivinä kuluneella viikolla.

Tänään positiivista on ollut monien (kolme on MONTA) mainostamatta tulleen Saariselkä-kalenterin tilausta. Siksikin positiivista, että tänään olen viimeistellyt kalenteria, joka lähtee painoon ihan lähipäivinä. Luulenpa, että joudutte vielä näkemään mainontaa tilaukseen liittyen.

Mainitsemisen arvoista on myös lukukokemus:

Tänään iltapäivän lenkillä sain päätökseen ”Jeninin aamut”.   Minulla menee kauan, että tämän kirjan unohtaisin. Se teki historian todeksi, koskettavaksi. Kukaan ei saisi unohtaa. Kaunis, kauhea, koskettava, – kronikka, sukukirja, sotakirja, rakkausromaani. Kaiken kaikkiaan vaikuttava. Ja kirjan kieli hyvin kaunista. Kun tämä julkaistiin viime helmikuussa, se ei tuntunut ollenkaan minulle tarpeelliselle kirjalle, mutta se mitä nyt tapahtuu Gazan alueella, Israelissa, mitä siellä on vuosikymmenien aika tapahtunut.

 

”Jeninin aamut kertoo palestiinalaisten ja israelilaisten välisen konfliktin juurista ja historiasta yhden palestiinalaissuvun kautta.”

 

Äideille ja tyttärille, naisille ja lapsille, pojille ja isille, sotilaille ja siviileille. Kirjan väkivalta on sillä tasolla, etten jätä kesken, kirjassa on niin paljon faktoja, alkuperäislähteitä, että uskon ja vakuutun. Kirjan kieli on niin kaunista, että jo sen takia… Vaikka luku kerrallaan.

 

Minulla on hämärä muistikuva, että olisin lukiossa, ehkä preleissä kirjoittanut aineen/esseevastauksen aiheesta ”Israelin valtion synty”. Nyt kirjoittaisin sen eri tavoin. Todellakin kirjoittaisin eri tavoin.

PS. toissailtainen kysely on vielä avoinna. Huomenna summaan sen tuloksia. Jo tähän asti minulle uutta tietoa…

Luettua

Äidit ja tyttäret – sodat ja rauhat

Tämän tavallisen syyskuun tiistain kulku on ollut hyvinkin tavallinen, pl. että kävimme Pehtoorin ehdotuksesta kaupungissa Golden Flowerissa lounaalla. Muutoin siis pyöräilyä, hyvin rajallisesti kotitöitä ja aika lailla kuvahommia. Kaikki nämä kulkivat taustalla, huomaamatta, koskapa kuuntelin melkein yhdellä kertaa Satu Saarisen kirjan, Annikin sota ja rauha.

Eilen julkaistu historiallinen elämäkerta kemiläisen Annikin elämästä kiinnosti monestakin syystä.

Tällä kertaa kiinnostukseni sota-ajan elämäkertaan ei koskenut evakkoja tai kotirintaman tai arjen historiaa eri vuosisadoilla (vastikään kuuntelin ”Vuosi keskiajan Suomessa”, joka sekin oli minusta hyvä), vaan kirjan keskiössä oli suomalaisen naisen rakkaus saksalaiseen mieheen ja sen myötä lähteminen syksyllä 1944, aivan jatkosodan loppuvaiheessa, ennen Lapin sodan alkua, kohti Saksaa.

Aihepiiriä olen sivunnut omissakin tutkimuksissani, seurakunta- ja kuntahistorioissa. Juuri Keminmaan historian yhteydessä olen haastatellutkin saksalaisten kanssa yhteistyössä olleita suomalaisia, ja kollega-ystävä väitteli aikanaan aiheesta, mutta Saarisen kirjan hyvinkin henkilökohtainen lähestymistapa, mikrohistoriallinen näkökulma ja oman äidinäidin ja äidin tarina vievät minutkin entistä lähemmäs ihmisiä, naisia ja lapsia sodassa.

Minua kiinnosti Saarisen kirja myös sen henkilökohtaisuuden takia: keskustelimmekin hänen kanssaan tästä teemasta muutaman tovin viime vuoden tammikuussa. Silloin minä – kuten hänkin omastaan – kirjoitin äidistäni kirjaa. Silloin me emme kylläkään olleet ”elämäkertakirjailijoina” saman pöydän ääressä, – olimme suunnittelemassa äitini siunaustilaisuutta, sillä juuri Satu S. siunasi minun äitini haudan lepoon.

Kulttuurihistorioitsijana (FT) ja teologina, naisena, äitinä, tyttärenä ja tyttärentyttärenä Saarisen näkökulma – kirjoittaessaan isoäitinsä ”Saksan mutkasta” – on tunteiden, lapsuuden, naisten ja mentaaliteettien historiassa. Nämä näkökulmat eivät enää ole pitkään aikaan olleet outoja tai harvinaisia edes sota-ajan tapahtumia koskettelevissa biografioissa tai tieteellisissä tutkimuksissa, eivät edes sotahistorian tutkimuksissa, mutta eivät ne vielä mitään valtavirtaa ole. Ja juuri kirjan henkilökohtaisuus tekee kirjasta mielenkiintoisen ja hyvinkin antoisan. Se on sitä paitsi kirjoitettu hyvin.

Kirjan pohdiskeleva päättely saa lukijan pohtimaan 23-vuotiaan Annikin ja hänen vanhempiensakin valintoja ja ajatuksia, suhtautumista tapahtumiin. Aika usein Saarinen tehdessään päätelmiä toteaa, ”uskon, että Annikki …”, ”haluan ajatella, että …”,  ”tunnen, että valoisana ja eteenpäin katsovana ihmisenä Annikki…”  Näinhän tieteellisissä julkaisuissa ”ei saisi” argumentoida, mutta lopultakin tässä kirjassa juuri näin kirjoittaminen, historiallisen tiedonmurusten ja faktojen ja varsinkin tunteista tietämisen vähyyden vuoksi, on hyvä, hienovaraista, herkkää ja rehellistä näin tehdä. Minä puolestani ´uskon´, ´haluan ajatella´ ja ´tunnen´, että kirjailija on tutkija, jolla on myös tunneälyä.

Erityisen paljon pidin niistä kohdista, joista Annikin Saksassa syntyneen tyttären tytär Satu S. pohtii sitä, miten ”mennyt meissä” näkyy, miten se ohuina ja joskus hyvinkin vahvoina säkeinä vaikuttaa meihin ja näkyy meissä. Sitähän me historioitsijat teemme ”aina” 🙂 : pohdimme mennyttä meissä. Ja sitä minä tein hyvin paljon kirjoittaessani äidin evakkomatkasta. En juurikaan kirjoittanut niitä pohdintojani äidin kirjaan, jonkin verran tänne blogiin kylläkin. Ja minähän kirjoittelin äidistä vain hyvin pienelle piirille.

Saarisen tapa kirjoittaa auki tutkimusprosessia (muutenkin kuin lähdeviittauksin) tekee tästä, kuten niin monista muistakin elämäkertatutkimuksista, kiehtovan. Ehkä paras ja aikanaan minuun hyvin vahvan vaikutuksen tehnyt esimerkki tästä tavasta on taidehistorioitsija Anna Kortelaisen ”Virginie! Albert Edelfeltin rakastajattaren tarina”. Se on edelleen hyvä kirja!

Niin kuin on Annikin sota ja rauhakin.

Luettua Niitä näitä

Neljän kuukauden kirjat

Kesä on lukemisen aikaa, oikeastaan vielä enemmän kuin joulun aika tai syysillat. Varsinkin ennen, koulu- ja opiskeluaikoina, luin kesäisin aika paljon ja ”ruuhkavuosinakin” kesiin kuului dekkareita ja joku järkelemäinen historiallinen romaani tai pari.

Tämä ja neljä edellistä kesää ovat olleet äänikirjojen kesiä. Sähköpyörä ja äänikirjat tulivat elämääni kevätkesällä 2019, ja sen jälkeen on kilometrejä ja äänikirjoja kulunut. Yhdessä ja erikseen.

Hieman olin yllättynyt, kun tässä joku päivä sitten katsoin BookBeat -äänikirjapalvelusta oman lukutilastoni. Yllätyin siitä, että tänä vuonna olen kuunnellut jo lähes sata kirjaa, näin huolimatta siitä, että olen jättänyt monia, monia kesken, ja siitä, että puolenkymmentä kirjaa on nytkin kesken.

Sen jälkeen kun maaliskuun lopussa sain tämänvuotisen Helmet-lukuhaasteen valmiiksi, en ole tänne blogiin muutamia satunnaisia mainintoja lukuunottamatta kirjannut mitään kommentteja tai suosituksia lukemistani kirjoista, joten melkein puolensataa kirjaa on vailla mitään mainesanoja tai moitteita, ylöskirjaamista edes itseäni varten en ole tehnyt.

Joten tässä alla lista huhti-heinäkuun aikana kuunnelluista.

Järjestys on ”takaperoinen”, siis tuon Raija Orasen kirjan sain loppuun tänään aamupäivän pyörälenkillä.

Kaikki luetellut ovat olleet ainakin niin hyviä, että ne kannatti/halusin/jaksoin kuunnella loppuun. Poikkeuksellisen vähän mitään tietokirjoja, ei edes historiallisia romaaneja, ei elämäkertoja. Aika vähän mitään vakavaa, monta hyvää lukuromaania, muutama ”outo” valinta = Pikku naisia ja Tuomari Müller!

 

 

 

Raija Oranen, Minä, Armi Maria R. ⭐️⭐️⭐️⭐️
– Olipa räväkkä. Sekä Armi Ratia että tämä kirja. Biofiktio? – sekö tämä kirjallisuuden laji on? No, joka tapauksessa Oranen sen hallitsee.

Heikki Hietala, Hotelli Tulagi ⭐️⭐️⭐️⭐️

Heikki Hietala, Tuhkat ⭐️⭐️⭐️⭐️
– Minulle ihan tuntematon kirjailija. Pidin tästä arto-paasilinnamaisia -fiboja tuoneesta kirjasta, seikkailu- ja kasvutarinasta niinkin paljon, että kuuntelin heti perään tuon Hotelli Tulagin. Molemmat oikein sujuvaa viihdettä, jossa vähän ajateltavaakin mukana.

Soraya Kabe, Italialainen tytär

Leila Tuure, Tuulentuojat ⭐️⭐️⭐️⭐️
– Suomalaisen yhteiskunnan murros ja teollisuusyhteisön historiaa… Ei täysin arvattava. 

Kati Saonegin – Niina Kivilä, Hillasuolla kaikki on toisin ⭐️⭐️⭐️⭐️
– Tässä ensin paljon luonnossa liikkumisen ja ystävyyden merkityksestä, loppuosassa paljon painavaa, hienosti sanoitettua sanottavaa lapsettomuudesta, mielenterveydestä, luurangoista kaapeissa. Jotenkin hyvin vahva kirja. 

John Irving, Viimeinen yö Twisted Riverillä ⭐️⭐️⭐️⭐️
– Irvingin kirjat (esim. Garpin maailma ja Kaikki isäni hotellit) olivat 90-luvulla vaikuttavia lukuelämyksiä. Jotain nostalgiaa taisin kaivata kun tämän aloitin. En tykästynyt niin paljon kuin odotin. Tarina tämä on. Melkein saaga. Ja AIVAN liian pitkä. Mutta silti. Irvingissä on jotain. 

Annie Ernaux, Äidistä

Ia Genberg, Yksityiskohdat ⭐️⭐️⭐️⭐️

Minna Rytisalo, Jenny Hill ⭐️⭐️⭐️⭐️

Taylor Jenkins Reid, Evelyn Hugon seitsemän aviomiestä

Holly Jackson, Kilttityttö, julma kosto

Caroline Säfstrand, Villien unelmien viinitarha

Eleonore Holmgren, Viimeinen kesä ⭐️⭐️⭐️⭐️
– Tämä ei ollutkaan niin ennalta-arvattava kun aluksi tuntui. Aika lämminhenkinen, sellainen aurinkoisten päivien hyvä lukuromaani. 

Rosa Liksom, Reitari  ⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️
– Jo toinen (evakkokirja Väylä on se ensimmäinen) Liksomin kirja, josta tykkäsin ihan hurjan paljon. Enkä vähiten siksi, että äänikirjan lukee Anna Saxman, joka osaa meän kielen, itälapin murteen. Reidar Säreistöniemen elämästä osin fiktiivinen teos. 

Eeva Joenpelto, Tuomari Müller, hieno mies ⭐️⭐️⭐️⭐️
– Tässäkin (vrt. Irving ja Alcott)  joku nostalgiakaipuu: kirja sattui silmiin, etsiessäni kuunneltavaa, ja todellakaan Joenpelto ei ole se jota etsin, mutta kirjan nimi sai jonkun kellon soimaan: sain tuon kirjan joululahjaksi 1994 ja muistelin että se on hieno kirja, kuten tuomari Mullerkin. No nyt 20 vuotta myöhemmin kirjalla ehkä enemmän muistoarvoa. 🙂 

Frida Skybäck, Kirjahyllyn salaisuus

Adela Pajunen – Marko Leppänen, Suomalainen metsäkylpy

Herra Ylppö, 101 elämänohjetta

Henry Aflecht, Henkka Aflecht – rikollisesta miljonääriksi ⭐️⭐️⭐️⭐️

Jenni Haukio, Sinun tähtesi täällä ⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️
– Tämän olen jo aiemmin kehunut. Edelleen olen samaa mieltä

Kenji Fujimoto, Diktaattorin keittiömestari ⭐️⭐️⭐️⭐️

Liane Moriarty, Kolme toivetta

Lucinda Riley, Harry Whittaker Atlas, Papa Saltin tarina
– Olihan se tämä ”ratkaisuosa” Seitsemän sisaruksen tarinasta luettava. Oikeastaan olin jo ennen tätä kyllästynyt koko sarjaan, jonka valtaisasta sivumäärästä huolimatta olin kuunnellut. Vähän övereiltä alkoivat monet juonenkäänteet tuntua. Mutta melkoisen kokonaisuuden sarja kuitenkin muodostaa.

Louisa May Alcott, Pikku naisia 2

Seija Paasonen, Naiset jotka maalasivat taivaan ⭐️⭐️⭐️⭐️
– Tämän jälkeen olen ottanut kymmeniä jollen satoja kuvia pilvistä. 

Valérie Perrin, Vettä kukille ⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️
– Kaunis ja karukin, koskettava, ajatteluttava, hymyilemäänkin saava. Ja miljöönä hautausmaa. Ehdottomasti suosittelen. 

Katri Syvärinen, Äitihaava – tyttären raskas perintö

Louisa May Alcott, Pikku naisia 1

Hila Blum, Kuinka rakastaa tytärtään

Nina Rousu, Joko ollaan perillä?

Kate Morton, Takaisin kotiin

Helena Kaartinen, Arvioitu lentoaika ⭐️⭐️⭐️⭐️

Anneli Vainio, Kotini on linnani

Kate Morton, Hylätty puutarha

Karoliina Niskanen, Muamo ⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️
– Yksi parhaista, jollei paras, evakkokirja, jonka olen lukenut/kuunnellut. Tämä on niin kaunis kirja: naisista, äideistä, mummoista, anopeista. Kirja Karjalasta ja sodasta. Sen kieli on kaunista ja kuljettavaa. Luulen, että kuuntelen tämän aika pian uudelleen. Tämä jätti jäljen moneksi päiväksi. En halunnut sen jälkeen vähään aikaan mitään muuta… 

Enni Mustonen, Kasvattitytär

Elina Hirvonen, Katri Helena ⭐️⭐️⭐️⭐️

Kati Tervo, Tyttö joka olin

Jojo Moyes, Lainakengissä

Satu Jaatinen, Puoli valtakuntaa

Holly Jackson, Kiltin tytön murhaopas ⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️
– Ihan uudenlainen dekkari. 

Pirjo Tuominen, Kaarina Hannuntytär

Joel Haahtela, Yö Whistlerin maalauksessa ⭐️⭐️⭐️⭐️

Jukka Aalho, Revontulten joki

Kate Morton, Talo järven rannalla

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

 

Kesään kuuluvat kirjat,
elokuuhun auringonkukat.

Aurinkoisia päiviä,
hyviä lukuhetkiä toivottelen.

Minullekin voisi vinkata
hyviä kirjoja…. 

Isovanhemmuus Luettua Oulu Vanhemmuus

Kuvia kuvien päälle

Kun alkuiltapäivästä alkoivat kuvat vilistä silmissä (tänään taas editointi- ja kuvatoimistushommia) ja aurinko uhkaavasti vetäytyä pilveen = ”eihän vaan sittenkin tule sade”, lähdin pyörälenkille. Aika pahasti on normitavoitteeni tämän vuoden pyöräilyn osalta jäljessä, mutta olkoot. En aio ruveta itseni kanssa stressaamaan. Kuljen minkä haluan, ehdin, pystyn.

Tänään kerrassaan napakasta tuulesta huolimatta olin liikkeellä kolmisen tuntia, – toki kuvailin puistossa ja jokivarressa ja kävin tulomatkalla kaupassa, mutta maantie vaati kulkemaan. Ja kuvailemaan! Ettei vaan jäisi nämä kuvaediitit vähiin. Kiertäen kaartaen kuljin kohti Hupisaaria, Ainolan puistoa.

Kyllä vasta-, myötä-, sivu- ja ties mistäpäin tuullessa nautin liikkumisesta, voikukkien kellastamista pientareista, vihreistä ja vehreistä puutarhoista asuinalueilla, paljon oli ihmisiä pihollaan, toppatakeissaan tekemässä pihatöitä, istuttamassa kesäkukkia, vahaamassa puutarhakalusteita, lapset – ihan liian vähissä vaatteissa – pihaleikeissään… mutta kesä!

Tänään kuuntelin loppuun Jenni Haukion kirjan ”Sinun tähtesi täällä – vuodet tasavallan presidentin puolisona”. Olen – ehkä vähän huomaamattani – pitänyt Haukiosta ja hänen tavastaan ”olla puoliso”, mutta myös tavastaan olla oma itsensä, koulutettu, kouluttautuva, kirjoittava, isänmaansa ja sen eteen panoksensa antaneiden arvoa kunnioittava, työnsä, presidentin puolisiouden ja äitiyden hoitava, julkisuutta juuri sopivasti sietävä ja salliva nainen.

Kirjaa kuunnellessani ja sen jälkeen olisin valmis kannattamaan häntä kuuden vuoden päästä ehdokkaaksi seuraavissa presidentin vaaleissa. Ehkä kuuden vuoden päästä olen eri mieltä, mutta nyt ajattelen, miksi ei? – Joka tapauksessa kirja on kuuntelemisen arvoinen, – jo ihan historiankin vuoksi.

Ja vielä sellainen juttu tuosta kirjasta, tai siis siitä, miten media on sitä käsitellyt. On outoa, melkein raivostuttavaa, toisaalta varsin odotettua, että iltapäivälehdistö tekee kirjasta otsikoita vain siitä, kuinka Jenni Haukio koki suuren surun menettäessään Lennun. Se on lehtijuttujen perusteella kirjan merkittävin ”paljastus”.

Hyvä on, ymmärrän, että tällainen presidentin puolison, joka on pitänyt tunteensa ja yksityiselämänsä aika visusti medialta piilossa, paljastus on kiinnostava, mutta siinä kirjassa ja kaikessa mitä Jenni Haukio on tehnyt, ollut tekemättä, puhunut ja arvokkaalla työllään edesauttanut, siitä, mitä hän ajattelee Suomesta, isänmaallisuudesta ja vaikka hyväntekeväisyydestä olisi kannattanut nostaa otsikoihin. Lennulla on ollut tärkeä osansa, mutta presidentin puolisolla, omana itsenään ja tekemisineen, paljon isompi merkitys. Joka on sekin jäänyt vähän piiloon… Siitä olisi kannattanut kirjoittaa.

Ainolan puistoon kannattaa mennä. Aina vain.

Ja kaiken ohessa whatsapp on laulanut: Merijalinranta, Languedoc-Roussillon ja Järvenpää  — kaikenlaista. 🙂 Ei ehkä ihan satoja viestejä, muttei paljon muutenkaan. …

Kesästä, Oulusta, aikuisista lapsista, auringosta, kaupunkiluonnosta, ystävistä, tulevasta ja menneestä, kodista ja kaikesta siihen liittyvästä, rauhasta, pikkuisista töistä, levosta, kaikesta, kaikesta paljosta hyvästä juuri tänään erityisen kiitollinen.

Luettua Ruoka ja viini

Ajatukset kylmästä lämpimään

Hyytävän kylmä. Ainakin siltä aamulenkillä tuntui.

Viikon päästä on vappuaatto. Ja tänään aloitin ´Suomen kaunein kesämökki´ -ohjelman katselun, kaksi ensimmäistä jaksoa katsottu ja Hangasojan vanhaan mökkiin tulossa pientä muutosta.

Kuuntelin myös Anneli Vainion kirjan ”Kotini on linnani. Elämää Etelä-Ranskassa”.  Ei ihan tavallinen tyyliin ”vuosi-Provencessa”-tms. tarina, mutta silti, – ehkä juuri siksi minua kiinnosti ja kiehtoi hyvin paljon. Elämäkerralliset kirjat (ja elämät) yleensäkin, mutta myös, miten ja miksi suomalaiset (naiset) asettuvat asumaan ulkomaille, sekä kulttuurien ja arjen erilaisuuden kohtaaminen. Se kiinnostaa, ihan sama, onko kyse viime vuosista vai vuosisadoista, evakoista vai maastamuuttajista, pakumatkaajista vai pakon edessä muuttaneista. Etelä-Ranskan kesä sai kuitenkin haikailemaan …

Oispa jo kesä.

Toisaalta: nämä kituviikot ennen reissua ja ennen kesää ovat nekin mukavia.

Vapun menot ja menut olen/olemme jo lyöneet lukkoon: ”vastaus lukittu”.

Haluatko skumppavinkin vapuksi? – Kerron silti.

Tänään nautimme (ehkä kolmannen vai neljännen kerran) pullollisen alsacelaista cremantia: Engelin talon hedelmäinen pikkupullollinen kuohuviiniä on tavattoman hyvää, hedelmäistä, ei niin edullista kuin moni kuohuviini, mutta esim. vapun piknik-koriin mukava koko… Ja huom. puolikkkaassa pullollisessa on eri koostumus, se on tehty eri rypäleistä kuin samalla nimellä myytävä iso pullo. Isoa pulloa ei olla nähtykään saatikka maistettu, mutta noita puolikkaita näyttää olevan lähes joka Alkon pikkupullojen hyllyssä.

Luettua

Helmet-lukuhaaste 2023 paketissa

Kolmas Helmet-lukuhaasteni valmistui eilen.

Tarkoitushan oli tänä vuonna himmailla, hissuksiin edetä, lukea ”mitä sattuu” ja sijoitella sitten haasteeseen sitä mukaa, jos/kun sattuu sopimaan.

Mutta niinhän se taas meni, että haaste sai hakemaan ”täsmäosumiakin”. Ja siten tuli hankkiuduttua uusien kirjailijoiden pariin ja tutustumaan aiemmin välttelemiin kirjallisuuden lajeihin! Että minä luen scifiä, aikuisten satukirjoja, koirakirjoja ja Muumeja. Hyvä se on välillä sellaisiakin lukea, paitsi scifiä.

Monta kirjaa jäi haasteen ulkopuolellekin, ja silti tuli 50 kirjaa nopeampaa täyteen kuin kahtena edellisenä vuonna. Toisaalta nyt oli aika monta ohutta/lyhyttä kirjaa.

Mutta entiseen tapaan paljon elämäkertoja, historiallisia romaaneja, dekkareita, tietokirjoja, – enimmäkseen uutta kirjallisuutta.

Ne kirjat, jotka jättivät vahvimman muistijäljen, koskettivat, antoivat tavalla tai toisella eniten, olen merkinnyt vähintään kolmella tähdellä. Pisteytin nämä kirjat nyt uudelleen (vrt. aiemmat postaukseni). Hieman ajallista etäisyyttä ja vertailua keskenään, niin ehkä arvostus on saattanut muuttua. Melkein kaikista olen jotain edellisissä postauksissa sanonutkin, mutta muutama viimeksi lukemani ansaitsevat suosituksen tai varoituksen sanasen. (Tummennetulla tekstissä)

Muista kirjoista kommentit edellisissä postauksissa: tammikuu    helmikuu     maaliskuu
1. Kirjassa on kartta
Maria Turtchaninoff, Maresi
Nuorten kirja tai aikuisten satu, ihan miten vaan. Ei ole oikein minun ”lajini”, mutta luulen, että varhaisteininä ja vähän myöhemminkin olisin tykännyt kovasti. Ei tämä huono ollut.
2. Kirja kertoo lapsesta ja isovanhemmasta
Holly Ringland, Alice Hartin kadonneet kukat
3. Kirjan nimessä on kasvi
Kate Quinn, Ruusukoodi
4. Kirja, jonka aioit lukea viime vuonna
Aino Leppänen, Terkuin ope ⭐️⭐️⭐️⭐️
5. Kirjassa ollaan maan alla
Reetta Hänninen, Tulisydän. Maissi Erkon kiihkeä elämä ⭐️⭐️⭐️⭐️
6. Kirjan kansikuvassa on vaate tai kirjan nimessä on jokin vaate
Fredrika Runeberg, Katarine Boije ja hänen tyttärensä ⭐️⭐️⭐️
7. Kirja on klassikkoteos Ruotsista, Norjasta tai Tanskasta
Astrid Lindgren, Mio, poikani Mio
8. Kirja kertoo pienestä kaupungista
Antti Tuomainen, Mies joka kuoli
9. Kirjailija kuuluu vähemmistöön, kirja kertoo tästä vähemmistöstä
Miska Karhu, Nimeni on Alex
10. Kirjassa on ohjeita ja neuvoja
Keigo Higishino, Namiyan puodin ihmeet
11. Kirjailijan nimessä on yhtä monta kirjainta kuin sinun nimessäsi
Laura Malmivaara, Sähköä ilmassa
Löytyihän se kirjailija, jolla 5 + 10 kirjainta nimessään. Tämä oli mukava, yhdessä illassa kuunnelta feel good -kirja.
12. Kirjan nimi liittyy veteen
Kate Morton, Talo järven rannalla
Mietin koko ”rikosromaanin” (katoamistapaus) ajan miksi kirjalla on tuollainen nimi. Ja kyllä tässä ”mortonilaista” jahkailua on aika lailla (16 tuntia). Juonenkäänteet ovat aika jänniäkin, loppu oli vähän överi. Ehkä. Mutta lukuromaanina voisin antaa pisteitä 4/5.
13. Kirjan kansi on värikäs tai kirjan nimi on värikäs
Kaisa Pylkkänen, Räjähdysvaara
14. Kirja kertoo terveydenhuollosta
Mervi Mattila, Parantunut hoidosta huolimatta
15. Kirjan nimessä on ja-sana
Jeffrey Archer, Kane ja Abel
16. Kirjassa kirjoitetaan kirjaa
Richard Osman, Hutiluoti ⭐️⭐️⭐️⭐️
17. Kirja on kokoelma esseitä, pakinoita tai kolumneja
J. P. Pulkkinen, Täydellinen keksintö. Polkupyöräesseitä
18. Julkaistu kiinan, hindin, englannin, espanjan tai arabian kielellä
Zarifa Ghafari. Naisen taistelu Afganistanissa ⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️
Tämä on vaikuttava. Ajattelin, etten pysty lukemaan loppuun asti (naiset, islam, Afganistan) ilman ahdistumista. Mutta tätä ei ollut kirjoitettu ahdistamaan. Tämä on dokumentti. Kiihkoton. Tai siis tämä ei ole raastava, vaikka Zarifan vaiheet ovat olleetkin. Suosittelen todellakin. 
19. Kirjassa on paikka, jossa olet käynyt
Erno Saukko, Vuoden vaellus ⭐️⭐️⭐️
20. Kirja kertoo naisesta, joka on matkalla
Nellie Bly, Maailman ympäri 72 päivässä
21. Kirja on scifiä eli tieteiskirjallisuutta
Richard Powers, Hämmästys
22. Kirja kertoo aiheesta, josta olet lukenut paljon
Mihail Siskin, Sota vai rauha – kirjoituksia Venäjästä ⭐️⭐️⭐️⭐️
23. Kirja on iso
Raija Oranen, ISO
24. Kirja kertoo urheilijasta
Juhani Peltonen, Elmo
25. Kirjan nimessä on viikonpäivä tai kuukausi
Petter A. Stordalen, Ole-Martin Ihle, Vihdoinkin maanantai
Tämä on kirja, johon en olisi missään tapauksessa tarttunut ilman haastetta: oli PAKKO löytää joku aiemmin lukematon viikonpäivä-kirja. Noh, Stordalenin tarina oli oikeastaan aika mielenkiintoinen, mutta hänen self help -juttunsa vähän, mitenkäs sen nyt sanoisin simppeli, outo tai – en osaa sanoa.
26. Kirja, jonka lukeminen on sinulle haastavaa jostakin syystä
Rebecca Serle, Kesä Amalfin rannikolla
27. Kirjassa joku etsii ratkaisua ilmastokriisiin
Andri Snaer Magnason, Ajasta ja vedestä
28. Kirjassa on sama vuodenaika kuin lukuhetkellä
Tove Jansson, Taikatalvi
Tämä oli täsmävalinta viime viikon hiihtolenkeille! 😀
29. Kirjassa on minä-kertoja
Kati ja Jari Tervo, Ukko
30. Kirja on ollut ehdokkaana kirjallisuuspalkinnon saajaksi
Abdulrazak Gurnah, Loppuelämät ⭐️⭐️⭐️⭐️
31. Kirjan kansikuvassa on taivas tai kirjan nimessä on sana taivas
Merete Mazzarella, Illalla pelataan Afrikan tähteä
32. Kirja kertoo asiasta, josta haaveilet
Paolo Cognetti, Kahdeksan vuorta ⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️
33. Kirja, jonka voit lukea kerralla alusta loppuun
Jason Reynolds, Minuutin mittainen hiljaisuus
34. Kirja kertoo Ukrainasta
Markus Leikola, Sodan ja rauhan kronikka ⭐️⭐️⭐️⭐️
35. Kirjassa tehdään työtä, joka on sinulle tuttua
Marja Peura, Antaumuksella keskeneräinen ⭐️⭐️⭐️⭐️
36. Olet ennakkoluuloinen kirjan kirjoittajaa kohtaan
Stephen King, Keveys
37. Kirja kertoo elämäntavasta, jota ei enää ole
Sally Salminen, Katrina ⭐️⭐️⭐️⭐️
38. Kirjan tarina perustuu myyttiin, taruun tai legendaan
Tiina Kristofferson, Ruususatu
Lisää satuja, aikuisten satuja. Tämä oli oikeastaan aika hyvä. Siinä oli ajatuksia elämästä, luopumisesta, rohkeudesta, huolehtimisesta.. ei ihan aforismeja, mutta kauniisti lauseiksi ja saduksi kirjoitettuja ajatuksia, viisauksiakin.
39. Kirja, josta sait vinkin mediasta tai sosiaalisesta mediasta
Leena Kirstinä, Kirsi Kunnas
40. Kirjassa hylätään jotain
Gabrielle Zevin, Tuulisen saaren kirjakauppias
Kuinkahan monta kymmentä vai sataa kirjaa on kirjoitettu kirjakauppiaista ja kirjakaupoista? – Monia niistä on tullut luetuksikin. Tämä oli yksi parhaista. Ei yltiöromanttista. Hyvän mielen lukuromaani tämäkin. 4/5
41. Kirjan kirjailija on syntynyt 1990-luvulla
Edouard Louis, Naisen taistelut ja muodonmuutokset
42. Kirjan nimessä on ainakin kolme sanaa
Fredrik Backman, Mies, joka rakasti järjestystä
43. Kirja kertoo tulevaisuudesta niin, että siinä on toivoa
Juha Itkonen, Teoriani perheestä ⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️
44. Kirja kuuluu genreen eli kirjallisuuden lajiin, jota et lue yleensä
Lassi Hakulinen, Kronstadin varjot
45. Kirja sopii haastekohtaan, johon olet jo lukenut kirjan
Satu Rämö, Rósa & Björk ⭐️⭐️⭐️
Taisi olla odotukset liian korkealla, ensimmäisen osan (Hildur) jälkeen tämä jäi vain ”ihan kivaksi”. Minusta vähän junnasi, mutta lopussa niin paljon ote parani, uutta, että voi odottaa trilogian kolmannen osan olevan koukuttavampi. Mutta toki tämäkin kannattaa lukea.  
46. Kirjassa on epätavallinen mies tai poika
Helena Ruuska, Mary Gallen-Kallela, olisit villiäkin villimpi ⭐️⭐️⭐️⭐️
47.-48. Kirjojen tarinat sijoittuvat samaan kaupunkiin
Donna Leon, Hetken huumaa ja Hannu Raittila, Canal Grande ⭐️⭐️⭐️
49. Kirja on julkaistu vuonna 2023
Jenna Kostet, Kuuden Katariinan jäljillä ⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️
Olen tykännyt paljon Jenna Kostetin aiemmista kirjoista, romaaneista ja neuleohjekirjastakin!, mutta autofiktiivinen kirja Turun linnan Katariinoista viehätti vielä enemmän, –  hyvin paljon. Tässä on jotain samaa kuin Mia Kankimäen kirjassa ”Naiset, joita ajattelen öisin”.
50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä
Anneli Kanto, Haihtuneet
Historiallisia romaaneja kirjoittanut Anneli Kanto on kirjoittanut dekkarin, jossa teemana pienellä paikkakunnalla vaikuttava uskonlahko ja ympäristörikokset. Tuntuvat olevan vähän ”trendaavia” [anteeksi kamala sana!] aiheita, mikä ehkä on se syy, etten ihan heti tätä ostanut. Tai siis kuuntelin kyllä helposti, enkä arvannut loppuratkaisua, mutta, mutta… Oliko taas niin että odotin liikaa? – Kannattaa siis kuitenkin lukea/kuunnella.  3½/5
Kansikuvakollaasissa kirjat haasteen mukaisessa järjestyksessä. (kannattaa klikata kuva auki)

 

Luettua

Kolmas satsi Helmet-haasteeseen

Kuukausi sitten tein edellisen luettua-postauksen, jossa oli kai parikymmentä kirjaa, mikä merkitsi melkoista koostamista, joten nyt tähän kymmenen kirjan, puolet lyhyempi, luettelo. Helmet-lukuhaaste on jo loppusuoralla. Tässä satsissa on kuusi kirjaa, jotka sain sijoitettua haasteeseen ja lisäksi neljä vähän sellaista ”välipalakirjaa”, jotka eivät haasteen (tyhjiin) kohtiin soveltuneet.

Raija Oranen, Kaiken takana Kekkonen 4

Yksi näistä välipalakirjoista oli Raija Orasen ”Kaiken takana Kekkonen”. Se on kyllä aika massiivinen, enkä tiedä, miksi siihen tartuin, ja monta kertaa olin sen keskeyttää, mutta loppua kohti kirja  parani. Kuuntelin sitä aina silloin tällöin tunnin, pari muiden kirjojen välissä. Oranen on kirjoittanut Suomen poliittisen historian kertauskurssin Kekkosen ajalta höystettynä osin kuvitelluilla keskusteluilla ja tunteiden historiaa kirjoittaen. Petri Hanttu on tähän tavattoman hyvä valinta lukijaksi.

Näinä aikoina kun Putin tekee maailmanvalloitustaan ja Suomi on liittymässä Natoon, tätä tulee lukeneeksi ja Suomen ja suomettumisen historiaa pohtineeksi ihan uudesta näkökulmasta. Se, mikä minua hämmästytti, oli se, kuinka paljon muistan kuulleeni poliittisista tapahtumista puhutun jo lapsuusaikana, saatikka 70-luvulla, ETYKin aikana. Ei tämä missään tapauksessa huono ole.

Kaksi hyvin erilaista kirjaa, jotka sijoitin haasteen kohtaan 47.–48. ”Kaksi kirjaa, jotka sijoittuvat samaan kaupunkiin tai ympäristöön” olivat 
Paolo Cognetti, Kahdeksan vuorta 5
Erno Saukko, Vuoden vaellus. Elämää Pohjolan erämaissa 4

Italialaisen Cognettin kirja kertoo kahden pojan ja miehen ystävyydestä, vaelluksista Valle d’Aostan laaksossa, patikoinnista Nepalissa, kasvatuksen ja kasvupaikan merkityksestä ihmisen kasvussa. Luonto on kirjassa vahvasti mukana, vuoret ja vuodenajat. Tykkäsin hyvin paljon. Tästä tehty elokuva tekisi mieli katsoa… Pääsisi Italiaan ja vuorille.

Paljon pidin myös oululaisen Erno Saukon vaelluskirjasta. Nuori mies eli vuoden Suomen, Ruotsin ja Norjan tuntureilla ja metsissä. Saukko ei kirjoita itseään sankariksi vaan kuvaa hyvin yksinäisen vaelluksen ilot ja tuskat, vaikeat vaiheet ja onnellistuttavat hetket. Mitä mainioin kirja kuunnella hiihdellessä Saariselän aurinkoisilla tuntureilla.

37. ”Kirja kertoo elämäntavasta, jota ei enää ole”
Sally Salminen, Katrina
Sally Salminen (s. 1906) oli ehdolla Nobelin kirjallisuuspalkinnon saajaksi, mutta F. E. Sillanpäälle se kuitenkin annettiin. Salminen on ollut minulle ja monelle Suomen kirjallisuushistoriaa tuntevalle tuntematon suuruus, mutta kun kirjasta tehtiin pari vuotta sitten uusi käännös (Juha Hurme), se on saanut uuden tulemisen. Eikä turhaan! Liki satavuotias kuvaus ahvenanmaalaisen pienen saaren väestön elämästä ja elannonhankinnasta, elämästä ja kuolemasta – ja nimenomaan naisen näkökulmasta – kestää hyvin aikaa. Käännöksellä on tietysti siihen vaikutuksensa. Joskin siinä on (historioitsijaa) häiritseviä anakronismeja: ei 1800-luvun alussa puhuttu sapuskasta, eikä myöskään samapalkkaisuudesta etc. Noh, pikkujuttuja. Suosittelen tätäkin.

46. ”Kirjassa on epätavallinen mies tai poika”
Helena Ruuska, Mary Gallen-Kallela. Olisit villiä villimpi 5
Toinen kirja, jossa näkökulma on naisen. Suomen taiteen kulta-ajallakin naiset olivat taiteilijamiehilleen muusia, mutta paljon muutakin. Myös Akseli Gallen-Kallelasta tässä uusia asioita, paljonkin. Tämä on myös matkakirja.

43. ”Kirja kertoo tulevaisuudesta niin, että siinä on toivoa”
Juha Itkonen, Teoriani perheestä 5
Itkonen kirjoittaa teorian perheestä, ja toteaa kirjan lopussa, ettei hänellä ole teoriaa. Eikä olekaan. Mutta hänellä on sanottavaa vanhempien ja lasten suhteen muuttumisesta vuosikymmenien kuluessa: 1970-luvulla lapsuus oli erilaista kuin 2010-luvulla. En yritä selittää kirjaa enempää, etten pilaa kuvaa siitä. Kirjan esittelyssä lukee näin:  ”Kirkkaista muistikuvista sekä kevyistä ja painavista hetkistä kutoutuva kertomus näyttää sukupuoliroolien ja yhteiskunnan muuttumisen 1970-luvulta tähän päivään. Se ei anna kasvatusohjeita, mutta tarjoaa vahvoja samaistumiskohtia.” Ja kirja tarjoaa paljon muutakin.

49. ”Kirja on julkaistu vuonna 2023”
Donna Leon, Hetken huumaa 3
Perus-Leonia, tai oikeastaan vähän tavallista pliisumpi. Vai johtuuko tuntuma siitä, että kuuntelin tätä takkatulen ääressä mökillä, enkä heinäkuun helteisenä päivänä rannalla tai kotipiazzalla. Leonit ovat minulle kesädekkareita. Ja vaikka Jarkko Pajusen lukijaäänestä pidänkin ja vaikka oma kielitaitoni saatikka ääntämiseni ei ole mistään kotoisin, niin tässä kyllä häiritsi monta kertaa italialaisten nimien ääntäminen ihan miten sattuu! Tacitus ei ole Tatsitus!

Ann_Christin Antell, Puuvillatehtaan kilpailija 4
Sarjan kolmas osa, ja mielestäni ehdottomasti paras niistä.
Paljon todellisia historian henkilöitä, tapahtumia ja miljöitä ja niistä kaikista on yhteenveto kirjan lopussa.

Katja Lahti, Ei mitään vakavaa
”Mustan huumorin sävyttämä romaani naisesta, joka etsii uutta alkua vuorovanhemmuuden ja Tinderin levottomassa ristiaallokossa.” Tämä lyhyt oppimäärä Tinder-maailmasta taitaa riittää minulle, mutta nytpä suunnilleen ainakin teoriassa tiedän, miten se toimii.

Aino Leppänen, Tujuin terkuin ope 4
Aino Leppäsen aiempi koulumaailmaan sijoittuva kirja ”Terkuin ope” oli niin hauska ja silmiä avaava, että mielelläni tämän toisenkin hotkaisin. Vähän pelkäsin, että kakkososa on iso pudotus edellisestä alaspäin, mutta eipä juuri. Sama sujuvasanainen meno jatkuu tässäkin. Kovin paljon uutta ei enää kakkososassa ollut, ja kolmatta en enää sarjaan oikeastaan kaipaa.

 

Tarvitsisin muutamaan haasteen kohtaan vinkkejä: ”Kirjan nimessä on viikonpäivä tai kuukausi” ja ”Kirjailijan nimessä on yhtä monta kirjainta kuin omassasi” (siis 5+10)  Olisiko ehdottaa jotain?

Luettua

Helmet-lukuhaaste 2023 vol. 2 – paljon hyvää luettavaa

Edelleen olen kuunnellut paljon (ladulla tai kutimen kanssa ja kuvia tehdessä – nuo kaikki kuluttavat myös kirjoja).

Edellisen koosteen jälkeen, kuukauden kuluessa on ollut monta pientä kirjaa, muutama tiiliskivi, aika monta historiallista romaania, vähän tietokirjoja, yksi Nobel-voittajakin ja dekkari sekä aikuisten ja nuorten satuja.

Tällä kertaa sekä kuvakollaasi että kirjaluettelo ovat kirjahaasteen mukaisessa järjestyksessä, ei minun lukemisjärjestyksessäni. Ja pistehaarukka tavallista laveampi (2 – 5).

Ennen kirjan nimeä on mainittuna se kohta, joka haasteessa on.

Kirjan nimessä on kasvi
Kate Quinn, Ruusukoodi  4½ 
– Historiallinen romaani, jossa on fiktion taustalla faktaa II maailmansodan Englannin tiedustelupalvelusta. Myös henkilögalleriassa on todellisuuspohjaa. Kirjajärkäleen lukee Sanna Majuri, mikä vielä edesauttaa kirjaan uppoamista. Hyvä kirja, oikein hyvä.

Kirjan kansikuvassa on vaate tai kirjan nimessä on jokin vaate
Fredrika Runeberg, Rouva Katariina Boije ja hänen tyttärensä 4+
– Tätä kommentoinkin jo aiemmin.

Kirja on klassikkoteos Ruotsista, Norjasta tai Tanskasta
Astrid Lindgren, Mio, poikani Mio 3
– Olen ´aina´ halunnut lukea tämän (kirjan nimi kiehtoo), nyt otin lukulistalle tämän nuorten kirjan.
Olisi ehkä kannattanut lukea nuorena. Hyvä ”sanoma” ystävyyden tärkeydestä ja jännittävä tarina eivät vastanneet (liian suuria) odotuksiani.

Kirjassa on ohjeita ja neuvoja
Keigo Higishino, Namiyan puodin ihmeet 4+
– Kovin moni japanilainen romaani ei ole ollut mieleeni, mutta tämä oli. Tämä oli yhdenlainen aikuisten satu, jossa todellakin annettiin ohjeita ja neuvoja. Niiden antajat taisivat itse oppia eniten. Pidin myös siitä, että kirjassa japanilainen arkielämä avautui taustalla. Sellainen hyvän mielen kirja.

Kirjan nimi liittyy veteen
Andri Snaer Magnason, Ajasta ja vedestä 3½
Tämänkin olen arvioinut jo aiemmin.

Kirjan nimessä on ja-sana
Jeffrey Archer, Kane ja Abel 3
– Tässä kirjassa haasteessa peräänkuulutettu otsikon JA-sana on todella keskeinen. Kahden nuoren miehen keskinäinen kilpailu – kaikesta. Aiemmin lukemani Archerin kirjat ovat nekin olleet aika ”maskuliinisia”, mutta tämä oli sitä ärsyttävyyteen asti. Kanen ja Abelin maailmassa naiset ovat ”vain” äitejä, tyttäriä, rakastajattaria, tyttöystäviä, huoria, sihteereitä, ja lähes poikkeuksetta alisteisessa asemassa, – objekteja, jos edes sitä.

Ja raha! Se on keskeistä näiden miesten elämässä! Se on hyvin tärkeää. Kyllä Archer osaa kirjoittaa, kuljettaa tarinaa, rakentaa juonikuvioita, kulkea vuosikymmenissä, mutta tässä kirjassa arvomaailma oli mielestäni kovin vinksallaan.

Kirjassa kirjoitetaan kirjaa
Richard Osman, Hutiluoti   5
– Torstain murhakerho kokoontuu taas. Tämä on kolmas sarjan kirjoista, ei kannata aloittaa keskeltä, vaan lukea ne edellisetkin. Tämä on minusta kyllä paras.

Brittiläinen lakoninen, kuiva, älykäs, satiirinen huumori ja ystävien keskinäinen huolenpito ja yhteinen tehtävä ratkottavana. Erilainen dekkarisarja, kovastikin minun makuuni. Jotenkin tyylikästä viihdettä.

Kirjassa on paikka, jossa olet käynyt
Hannu Raittila, Canal Grande   4
– Vuonna 2001 Finlandia-palkinnon voittanut Canal Grande tuli luettua jo silloin, me molemmat ukkelin kanssa tykättiin silloin siitä kovastikin. Ja nyt – vastoin tapojani – päätin lukea uudelleen. Pidin edelleen tämän Venetsiaan menneen suomalaisryhmän (humanisti, insinööri, virkanainen/projektipäällikkö, kulttuurihenkilö ja vaalea opiskelijanainen) kautta kerrotusta italialaisesta elämänmenosta, suomalaisista asenteista, taiteesta, … Edelleen hyvä kirja.

Kirja kertoo aiheesta, josta olet lukenut paljon
Mihail Šiškin, Sota vai rauha. Kirjoituksia Venäjästä ja lännestä
– Tämänkin olen tainnut arvioida jo aiemmin – joka tapauksessa suosittelen.

Kirja kertoo urheilijasta
Juhani Peltonen, Elmo 4
– Kaikki varmasti muistavat Elmon, kaikkien aikojen parhaan urhelijan. Jo 1970-luvun lopulla Kauko Helovirta oli Elmo-radiokuunnelmissa ja luki myöhemmin ilmestyneen Elmo-kirjan. Kuunnelmia kuunneltiin silloin, ja ne olivat hulvattomia. Hulvaton, hillitön, hengästyttävä on kirjakin. Eikä Helovirran ”selostus”/luku ole kärsinyt ajan kulumisesta. Välillä oli vaihdettava toiseen kirjaan, sillä tässä meno on sen verran sekopäistä, että ei ainakaan illan hiljaisina hetkinä jaksa kuunnella. Mutta ladulla tai lenkillä Elmo on hyvä kirittäjä. Nostalgiaa tässä on.

Kirja, jonka lukeminen on sinulle haastavaa jostakin syystä
Rebecca Serle, Kesä Amalfin rannikolla 2
– Tämä OLI haastava!

Kirja on ollut ehdokkaana kirjallisuuspalkinnon saajaksi
Abdulrazak Gurnah, Loppuelämät 4+
– Toissavuoden Nobel-kirjallisuuspalkinnon saaneen Gurnahin kirja on vaikuttava, ehkä haastavakin, mutta ei siksi, että se olisi huono (vrt. edellinen).

Kirjan esittelyssä todetaan: ”Vuoden 2021 nobelisti Abdulrazak Gurnah on unohdetun Afrikan ääni, historian melskeisiin hävinneiden siirtomaiden kertoja, jolla on taito löytää suurista tragedioista hiljaista kauneutta.”

Tämä opetti paljon uutta myös maailmanhistoriasta. Paljon uutta, vaikka minä olen pitänyt kaksi 24 tunnin luentosarjaa (1980-luvun puolivälissä tuoreena maisterina, jonka gradu käsitteli ”siirtomaapolitikkaa”, jota nyt myöhemmin kolonialismiksi ja imperialismiksi sanotaan).

Muutama ahdistava kohta oli kelattava ohi, mutta niitä oli vain muutama. Tämä kirja pistää ajattelemaan.

Kirjan kansikuvassa on taivas tai kirjan nimessä on sana taivas
Merete Mazzarella, Illalla pelataan Afrikan tähteä. Isovanhemmista ja lapsenlapsista 4½
Mazzarella osaa sanoittaa tunteita ja tuntemuksia, joita isovanhemmuus tuo. Kirja ei ole vain, ei oikeastaan juuri ollenkaan, sitä mummi-lapsenlapsi -onnea, jota (me) isovanhemmat usein höpöttelevät/mme, vaan Mazzarella aukoo myös niitä kipupisteitä, joita on varsinkin jos välimatka sukupolvien välillä on pitkä, joko maantieteellisen ja/tai lapsenlapsen vanhempien eron vuoksi. Myös isovanhemman muuttuva suhde omaan lapseen on kirjassa pohdinnassa.

Kirjassa tehdään työtä, joka on sinulle tuttua
– Marja Peura, Antaumuksella keskeneräinen
Marja Peura on pellolainen dramaturgi ja kirjailija. Kirjassa hän kirjoittaa kirjaa, ja opinnäytetyötään. Siis tekee työtä, joka totisesti on minulle tuttua. Tämän jälkeen osaisin olla luovempi. Ehkä. Eikä keskeneräisyys olisi ollut niin vaikeaa. Tämä on myös Peuran – hyvin mielenkiintoinen – omaelämäkerta. Tai osa siitä. Vähän tulee mieleen Hanna Brotheruksen kirjat.

Olet ennakkoluuloinen kirjan kirjoittajaa kohtaan
Stephen King, Keveys 3½
– 
No todellakin olen ollut ennakkoluuloinen. En tiennyt Kingin kirjoittaneen muuta kuin jännitystä (pl. se mainio kirjoittamisen opas, jonka luin viime vuonna), mutta kun joku kirjahaasteen FB-ryhmässä suositteli tätä nimenomaan ennakkoluulojen poistamiseksi ja kun tämä on verraten lyhyt ja kepeän oloinen, otin yhtenä päivänä kuunteluun. Ja päivässä humahtikin .. tämäkin on yhdenlainen aikuisten satu. Leppoisa, mutta oli tässä asiaakin. Niin paljon, että muutama kyynelkin kirjan loppupuolella taisi vierähtää. Hyvä välipalakirja.

Kirja, josta sait vinkin mediasta tai sosiaalisesta mediasta
Leena Kirstinä, Kirsi Kunnas, Sateessa ja tuulessa 4
– Kirstinän teos on paitsi Kirsi Kunnaksen elämäkerta, myös hyvä katsaus Suomen itsenäisyyden ajan runouden historiaan. Tiitiäisen satupuu ja muut Tiitiäis-kirjat lienee lainattava, kun seuraavan kerran Eeviksen kanssa mennään kirjastoon. Muistoja, muistoja…

Kirjan nimessä on ainakin kolme sanaa
Fredrik Backamn, Mies, joka rakasti järjestystä
– Kirjan nimeksi olisi olemassa olevaa paremmin sopinut ”Jääräpää, jolle ystävyys/ihmisyys olikin hyvin tärkeää”. Aluksi tuntui, etten millään saa kirjasta kiinni, mutta onneksi en lopettanut alkuunsa. Kyllä tämä kannattaa kuunnella/lukea.

Kirja kuuluu genreen eli kirjallisuuden lajiin, jota et lue yleensä
Lassi Hakulinen, Kronstadin varjot
– Sotahistorialliset romaanit, varsinkaan sellaiset, joissa on paljon taistelukuvauksia, eivät ole se genre, johon kovinkaan usein tartun, mutta … jostain syystä tämän aloitin ja jaksoin kuunnella kirjan alkuosan, jossa oli sodankäynnin tekniikkaa, kalustoa, sanastoa ja todellisia tapahtumia Kronstadin kapinasta. Ei se pelkkää tykkien jylinää ja puolustustaistelua ollut, joten aika helposti se sujui, ja loppuosa (2/3 kirjasta) olikin jo erittäin mielenkiintoista ja uppouttavaa.

 

 

Alkuvuoden kirjat löytyvät tästä postauksesta.

Luettua Niitä näitä

Lukurauhaa

Kuvien editointipäivä, kotipäivä, hiihtopäivä, äidin hautajaisten vuosipäivä, lukurauhan päivä.

Lukurauhan päivää olenkin viettänyt. Kuvia tehdessä, ladulla ja ruokaa laittaessa olen kuunnellut kirjaa, – kuuntelussa oikein hyvä romaani: Kate Quinn, Ruusukoodi. Melkein 500-sivuinen kirjajärkäle pitää otteessaan, eikä vaadi ajattelemaan kummoisia. Osin tositapahtumiin (prinssi Philipin ensimmäinen tyttöystävä on yksi kirjan päähenkilöistä) perustuva erilainen sotakirja on hyvää viihdettä ja tuo myös uutta tietoa. Vastoin aikeita en saanut – taas aika pitkäksi venähtänyttä – luettujen kirjojen listaa tehdyksi. Aika helposti annan itselleni periksi monien hommien kanssa.

Iltapäivällä päivästä tuli myös vesisadepäivä. Kristallinen, kylmä, kipristelevä helmikuinen pakkassää ei kaltaiselleni februarfobiasta kärsivälle ole koskaan ollut mieleistä, mutta vielä vähemmän pidän vesisateisesta helmikuusta. Että näin isoja asioita tänään. 😀

Historiaa Luettua Reseptit Ruoka ja viini

Fredrikan päivän aattona

Porvoosta – Fredrika on varmasti tästä kulkenut …

Huomenna on Runebergin päivä. Tänä vuonna minä vietän nimenomaan Fredrika Runebergin päivää. Kaikki ansaittu kunnia miehelleenkin, mutta kyllä nyt pieni (eikä niin pienikään) feministi minussa kehottaa nauttimaan Runebergin torttuja nimenomaan Fredrikan muistolle ja kunniaksi. Hänen arvostuksensa nousi entisestään, kun kuuntelin viikolla Fredrikan kirjoittaman romaanin ”Rouva Katariina Boije ja hänen tyttärensä” (1858).

Fredrika Runeberg kirjoitti ensimmäisen suomalaisen (tosin ruotsiksi) historiallisen romaanin. Tosin Zachris Topelius, joka oli Fredrikan tukija, opettaja ja kollegakin, ehti saada ensin julkaistuksi oman historiallisen  romaaninsa – silloin Fredrikankin romaani oli valmis, mutta julkaistiin myöhemmin. Topeliusta olen lukenut – aika paljonkin – mutta vasta nyt Fredrikan romaanin. Ja kuinka se onkaan hyvä. Isonvihan aikaan sijoittuvassa romaanissa naiset ja heidän asemansa ovat keskeisessä osassa, ”kulissina” on rakkautta ja sotaa. Moni ns. nykykirjallisuuteen luettava rakkaustarina, yhteiskunnallisestikin kantaa ottava teos, jää jälkeen Fredrikan kirjasta.

Ehkä se, että työkseni olen lukenut vanhoja tekstejä, 1800-luvun suomen kieltä, tämä oli minusta oikeastaan ihan herkullinen opus. Siispä suosittelen muillekin: ennakkoluulottomasti kirja lukuun/kuunteluun…

Kahdeksan lapsen äiti, toimittaja, miehensä tukija, ja pitkään miehensä hoitamiselle omistautunyt Fredrika tahdotaan 2000-luvulla muistaa lähinnä (vain) näiden leipomusten mukaan.

Tein niitä perhepäivälliselle. Perhe (aika suppeasti käsitettynä) syömässä tänään: pohjoisesta palannut Tyär ja Juniori, Apsu ja Eevis, sekä me Pehtoorin kanssa.

Kun oli pakkaspäivä (- 22 C aamulla mittarissa) oli hyvä kokkailla ja värkkäillä.

Pääruokana oli cannelloneja. NYT tuli tosi hyviä. Ja paljon. Eka kertaa niitä oli tarjolla muksuillekin, ja aika nopeasti lautaset hupenivat tyhjiksi.

Runebergin – Fredrikan!!  – tortut kostutin amarettolla, – siis punssin, rommin tms. sijaan sokeriliemeen mantelikööriä. Muutoin tein Kinuskikissan ohjeella.

Ja lapsia varten ja muutenkin sitten myös laskiaispullia. Tosin Apsu kommentoi hieman kipakasti  ”viimeksikin oli jälkkäriksi laskiaispullia”, mutta eipä se lopultakaan tuntunut haittaavan. Hyvin upposi pullat pienille.

 Italialais-suomalaista Runebergien (huom. monikko) päivän aattosta ja perheen yhteisestä ajasta on nautittu.

 

 

Isovanhemmuus Luettua

Pieniä ja isoja ilmasto-ongelmia

Samaan aikaan kun minulla on kuuntelussa Andri Snaer Magnasonin kirja ”Ajasta ja vedestä”, on Oulun tammikuisessa keskiviikossa SYYSmyrsky. 

En olisi ko. kirjaan varmaan ilman lukuhaastetta ja haastavaa kohtaa ”Kirjassa joku etsii ratkaisua ilmastokriisiin” tarttunut.

Magnason on ollut minulle aiemmin täysin tuntematon, vaikka hän on tullut Islannin presidentin vaaleissa kolmanneksi vuonna 2016 ja on kuulemma maan kuuluisimpia kirjailijoita.

Ilmastokriisi kyllä huolettaa; huoli on vaikuttanut joihinkin valintoihinkin, lentohäpeää ei ole pahemmin ollut, kun ei viime vuosina olla juuri lenneltykään, mutta  väistämättä tulee ajatelleeksi, millainen maailma tullaan jälkikasvulle jättämään. Pientä ilmastoahdistusta on aika ajoin olemassa

”Ajasta ja vedestä on filosofisesti, kirjallisesti, henkilökohtaisesti ja tieteellisesti perusteltu lähestymistapa ilmastonmuutokseen – alkaen taivaallisista lehmistä kertovista ikivanhoista myyteistä isovanhempien ja sukulaisten tarinoihin, kohtaamisiin tutkijoiden kanssa ja keskusteluihin dalai-laman kanssa.”

Kirja on aika hyvä. Ihan koko aikaa en ole jaksanut keskittyä, välissä on paljon kiinnostamatonta tietoa, ja lukuja ja tilastoja joita minun pieni pääni ei pysty ymmärtämään, mutta myös paljon hyviä keskusteluja, mm. nimenomaan dalai-laman kanssa.

Ja samaan aikaan, juuri tänään tässä oululaisessa mikroilmastossa syysmyrsky ja + 6 C saa aikaan lyhytaikaista mielipahaa, ja kiukuttelun pidättelyä. Pääkallokeli* ei houkuttanut edes lenkille, saatikka, että olisi ollut mitään asiaa hiihtämään. Eikä tämän myräkän ja lämmön jälkeen ladut ihan heti toivu.

*Pääkallokeli on todennäköisesti muotoutunut sanoista kalla tai kallo (’jää’, ’jäätikkö’) ja keli. Selventävä artikkeli sanan etymylogiasta on KOTUKSen sivulla KLIKS.

Tätä kolme vuotta sitten tekemääni COVID-19 -kuvaa voisi varioida, tai siis tehdä samaa tekniikkaa käyttäen climate crisis -version.

Luettua

Helmet-lukuhaaste hyvällä alulla

Ensimmäinen tusina kirjoja tälle vuodelle kuunneltu: eikä kolmeakaan viikkoa ole vuodesta vielä kulunut. Tähän mennessä kaikki kirjat sopivat haasteeseen – vastoin alkuperäistä aietta olen kuitenkin oikein hakemalla hakenut haasteeseen sopivia kirjoja, ja tarttunut nimenomaan sellaisiin, joita en ehkä ilman tätä haastetta olisi hoksannut olevan olemassakaan.

Lenkeillä, laduilla, kutoessa, koneella, autossa on ollut hyvin erilaisia kirjoja kuuntelussa.

Antti Tuomainen, Mies, joka kuoli 3½

En ole koskaan ennen tutustunut Tuomaisen tuotantoon, ja nytkin vähän arvelutti, kun dekkaria esiteltiin ”veriseksi”. Ei nyt verinen, eikä ainakaan väkivallalla mässäilyä ollut. Mutta jotenkin hyvin suomalainen. Murha ”etenee” koko kirjan ajan, ja kirja on myös jonkinlainen kasvutarina. Ei huono, ja muutamat henkilöhahmot oikeinkin hyvin kuvattuja. Pikkuisen sellainen ”äijäkirja” kuitenkin.

Sopii lukuhaasteen kohtaa 8: kirja kertoo pienestä kaupungista (Hamina).

Mervi Marttila, Parantunut hoidosta huolimatta 3½

Nopeasti kuunneltu (me kuuntelimme mökiltä palatessa autossa Sodankylä – Kemi välillä koko kirjan) , toki vaatii tarkkaavaisuutta, sillä kirja koostuu lauseista, jotka on poimittu potilaskertomuksista. Hauskahan tämä oli. Lukuhaasteen kohtaan 14: ”kirja kertoo terveydenhuollosta”.

Kati ja Jari Tervo, Ukko 3½

Tämä on koirakirja, minä en ole koiraihminen. Siksi olikin hyvä, että kirja on myös – paitsi Tervojen ”perhekirja” – myös kirja vanhenemisesta.  (29:”kirjassa on minä-kertoja”. Tässä itseasiassa kaksi, ja se tekeekin kirjasta mielenkiintoisen. Näkökulmat koiraan ja sairauksiin ovat erit ja yhteiset.

Miska Karhu, Nimeni on Alex 3 ½

Tämä on esikoisromaani, tarina transmiehen katoamisesta, minkä aikana sukulaisten, ystävien ja viranomaisten näkökulmat ja suhtautumien transsukupuolisuuteen risteävät ja ravistelevat perhe- ja ystävyyssuhteita. Myös Alexin kasvukertomus on kerrottu. Eri äänien ”kuunteleminen” on kirjan parasta antia.

(9: ”kirjailija kuuluu vähemmistöön ja kirja kertoo tästä vähemmistöstä”)

 

Holly Ringland, Alice Hartin kadonneet kukat 4½

Sukukronikka, jossa eletään (ja kuollaan) Australiassa. Vahva tarina, jossa puhumattomuus, hiljaisuus, tietämättömyys tekevät elämästä vaikeaa, ahdistavaakin. Mennyt jättää jälkensä, vaikka siitä ei tietäisikään. Kirja ei kuitenkaan ole ahdistava. Luonto on tärkeä, ja sitä kuvataan kauniisti.

(2 ”kirja kertoo lapsesta ja isovanhemmasta”)

Jason Reynolds, Minuutin mittainen hiljaisuus (en osaa arvostella!)

Runo/säemuotoinen lyhyt romaani, nuorten kirja. Minulle tuli mieleen ”kirjaräppi”. Loppua kohti aloin päästä kiinni kirjaan ja sen ”sanomaan”. (33: ”kirjan voit lukea kerralla loppuun”)

Markus Leikola, Sodan ja rauhan kronikka – Kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan  5

Tämänhän olen jo aiemmin kehunutkin.

(34: ”kirja kertoo Ukrainasta”)

Richard Powers, Hämmästys 3½

Ilman haastetta en olisi tähän tarttunut: en ole oikeastaan koskaan lukenut scifiä ja Powersin paljon kehuttu edellinen bestseller ”Ikipuut” ei sekään minuun tehnyt vaikutusta, joten olin erittäin skeptinen aloittaessani tämän. Kuitenkin isän ja pojan välinen suhde ja rakkaus oli kirjassa myös tärkeä teema ja se kantoi loppuun asti, sai minut jopa pitämään kirjasta.

(21: ”Kirja on scifiä eli tieteiskirjallisuutta”)

Aino Leppänen, Terkuin ope 4½

Että oli mukava kirja lukea. Ja oppia nykypäivän kouluelämästä, opettajan haasteista korona-aikana.

4: ”Kirja jonka aioit lukea viime vuonna” – tätä oli minulle yksi lukio-opettaja suositellut, olin unohtanut ja nyt onneksi muistin. Ainakin kaikkien lukiolaisten vanhempien, ja Suomen koulutusjärjestelmän ja Pisan tulosten, romahtamista ihmettelevien, kannattaisi lukea. Tässä on myös paljon toivoa!

Kaisa Pylkkänen, Räjähdysvaara 3½

Vähän liian tiukkaa tykitystä minun makuuni, joskin välillä verbaliikka hersyvää ja osuvaa. Paikoin kohellus   ja melkoinen chick lit -komiikka (Pirjo Heikkilä lukemana vielä) olivat minulle turhan vauhdikasta, mutta kyllä tämä koneella istuessa ja kuvisatseja editoidessa helposti taustalla kulki.

J. P. Pulkkinen, Tyydellinen keksintö. Polkupyöräesseitä 4

Kirjan esittelyssä todetaan näin: ”Kymmenessä esseessä Pulkkinen seuraa pyörän uria populaarikulttuurissa, keskustelee lukuisten ihmisten kanssa ja kirjoittaa kahta kehää: vahva henkilökohtainen kaari kasvaa osaksi yhteiskunnallisia ja kulttuurisia muutoksia. Niissä polkupyörä on joskus syy, joskus seuraus, mutta aina väline vapauteen. Se on täydellinen keksintö.”

Joten ei ihme että tykkäsin paljon.

(17: ”Kirja on kokoelma esseitä, pakinoita tai kolumneja”)

Nellie Bly, Maailman ympäri 72 päivässä 3½

Tämän kirjan aloitin jo joskus kesällä, unohtui, mutta kun haasteessa on kohta (20) ”Kirja kertoo naisesta, joka on matkalla” päätin kuunnella loppuun.

Nellie Bly oli yhdysvaltalainen naistoimittaja 1800-lopulla, jolloin hänen ideansa kiertää maailman maailman ympäri alle  80 päivässä (vrt. Jules Vernen kirja) toteutui ja kirjoitti matkastaan kirjan. Kirja ja Bly itse ovat hyvä osoitus siitä kuinka maailma olikaan tuolloin eri. Nainen, toimittaja, yksin matkalla ”neekereiden, siirtomaiden ja villien” maailmassa kertoo kirjoittajasta ja aikakauden maailmankuvasta paljon. Blyn raportointi mm. Kiinasta ja Japanista on ajalleen tyypillistä, nyt vaikuttaa oudolta: hän toteaa kiinalaiset äreiksi, likaisiksi, pieniksi, epäesteettisiksi yms. ja ihailee suunnattomasti siistejä, kauniita, kohteliaita, hymyileviä, korrekteja japanilaisia.

Kirja toi mieleen Mia Kankimäen kirjan Naiset joita ajattelen öisin. Ja nimenomaan se on yksi parhaita, hienoimpia kirjoja (siis hyvin paljon erilainen kuin Blyn matkakertomus) viimeisen viiden aikana ilmestyneistä. Ja siitä tehdään tv-sarja!

Lappi Luettua Mökkielämää Niitä näitä

Loppuvuoden luetut

On – vihdoinkin – aika listata loppuvuoden luetut kirjat.

Luettelon oheen kuvia tältä päivältä täältä pimeästä kaamoksesta. 🙂

Kävin puolenpäivän aikoihin hiihtämässä viime kevään lemppariladullani, Ahopään ”ylängöllä”.  Jo siellä taivas oli kaunis, metsät kuin piirretystä sadusta, mieli rauhallinen, liikkumisesta hyvää oloa, ja kun palasin Laanilaan Savottakahvilan viereiselle parkkipaikalle, taivas jo loisti väreillään, joten ajelin Kaunispään länsipuolen alarinteen parkkipaikalle ja siitä sitten vielä Kuusipään P-paikalle.

Kuvailin pitkän tovin, mutta hiihdon jälkeen, hiihtokamppeissa, aika lailla paikallaan ollessa, alkoi vilu hiipiä, joten oli lähdettävä pois. Sitä paitsi puolikahden aikoihin taivaantulet, värit, pastellit alkoivatkin hiipua ja haalistua. Lempeä harmaus muuttui ensin siniseksi hetkeksi ja sitten lempeäksi pimeäksi. Nyt jo valaisee kuu.

Mutta tässäpä vinkkejä lukemiseen…

Antti Heikkinen, Risainen elämä, Juice Leskinen 1950 – 2006  4

Heikkisen kirjoittama Juicen elämäkerta etenee tämän tuotannon kautta, albumi ja biisi kerrallaan, artistin todellakin hyvin risainen elämä tulee hyvin selväksi. Eikä kirja ole vain ”taiteiljaelämäkerta”, ei pelkkä tekemisten luettelo, vaan myös elämä isolla eellä tulee tunteella ja tarkasti selvitetyksi.

Reijo Ikävalko, Juicen äiti, Eini Kuikka 4

Juicen elämäkerran jälkeen oli hyvä kuunnella hänen äitinsä tarina. Sopi hyvin loppuvuoden evakko/Karjala -kirjallisuuden harrastuneisuuteeni. Tämä ehkä vielä kiinnostavampi kuin Juicen tarina. 4

Karin Smirnoff, SItten menin kotiin 4

Smirnoffin ronskin ja kuitenkin koukuttavan trilogian viimeinen osa. Jos olet lukenut kaksi ensimmäistä, niin ehdottomasti sitten tämäkin. Tässä oli ehkä jopa jotain sovittelevaa… 4

Julia Korkman, Muistin varassa

Oikeuspsykologi Julia Korkman pohtii ja kertoo kirjassaan muistamisen mahdollisuuksia, eikä vain muistisairauden näkökulmasta, vaan yleisimmin.  Hän toteaa, että ”jotta muistia voitaisiin parhaiten hyödyntää, täytyy ensin ymmärtää kuinka se toimii”.  Hän osaa hyvin kertoa, ”miksi muistamme tapahtumat ja yksityiskohdat niin eri tavoin? Kuinka pitkään jonkin asian voi muistaa?” Tämä voisi olla myös historianopiskelijoille tenttikirjana. Tavattoman mielenkiintoinen, hyvin kirjoitettu ja luettu.

Outi Papamarcos, Ja sitten tuli Trump  3½

Suomalainen 40 vuotta Amerikassa asunut Papamarcos pohtii omaa poliittista aktivoitumistaan (Trumpin syrjäyttämiseksi) ja toisaalta osaa hyvin selittää, miksi koulutetut, demokratiaa ihannoivat amerikkalaiset mahdollistivat ”Trumplandian” syntymisen.

Veera Ikonen, Pimeässä syttyy majakka 5

”Koskettava esikoisromaani lapsen menettämisestä, pohjattomasta surusta ja tuulen pieksemästä majakkasaaresta.”  Tavattoman hieno kirja.

Sitten monen monta joulukirjaa

Ann-Christina Antell, Joulu Örndahlin ruukissa 4

Vanhan ajan joulun tunnelmaa, suomalaista maaseutua, … Vähän kliseinenkin, mutta tykkäsin kuitenkin.

Milly Johnson, Kaikkien joulujen äiti 2½

Kontrasti edelliseen niin iso, että melkein jätin kesken. No menihän se sittenkin jonkun kuvapuuhan ohessa kuunnellen.

Astrid Lindgren, Muistan joulun 4

Tämä kuten Antellin kirja, Lyhyt pieni tarina. Adventtina, väsyneenä, yksin myöhään takkatulen ääressä istuskellessa, kutoessa, oikeinkin tunnelmallinen.

J. K. Rowling, Jouluposso 4

Harry Potter -kirjailijan lasten/nuorten paksuhko joulukirja, jossa hän luo (taas) oman erikoisen mielikuvitusmaailman – Hukattujen maan – jonka läpi pienen pojan seikkailu on jännittävä, joulun taikaa täynnä.

Maija Kajanto, Taatelitalvi 3½

Aloitin, keskeytin, sitten kuuntelinkin loppuun. Siis kuitenkin aika hyvä kakkososa Kahvila Koivu -sarjassa.

Maria Turtschaninoff, Suomaa 5 

Sukupolviromaani, tarina, taru, joka kulkee vuosisatojen läpi 1600-luvulta tähän päivään. Tykkäsin tosi paljon.

Hannu-Pekka Björkman, Metsä ei kuule neuvojani 4½ 

Kirjaan on koottu Björkmanin kolumnit Eeva-lehdestä. Hän lukee itse kirjan, hyvä niin. Tätä kuuntelin aina vain puolisen tuntia per päivä. Keskittyen. Pidin hyvin paljon. Paljon ajattelemisen aihetta.

Anne Kuorsalo – Iris Saloranta 4 

Neliosainen evakkojen historiaan, muistitietoon, tutkimukseen perustuva kirjasarja on julkaistu Eeva Litmasen lukemana äänikirjana viime syksynä. Vaikka kirjoista ei suoraan täydennystä kirjoittamaani äidin Evakkomatka-kirjaan tullutkaan, olivat ne minulle tärkeitä. Myös oman karjalaisuuteni ja identiteettini kannalta, sekä evakkoäidin tyttärelle. Olisinpa tarttunut näihin jo parikymmentä vuotta sitten…

Näiden jälkeen luin vielä Laila Hirvisaaren Hylätyt talot, autiot pihat 4 

Voin kyllä suositella, jos viime sotien historia, Karjala, sotapakolaisuus kiinnostavat. Historiallinen romaani noista asioista. Hyvä romaani.

Nyt kirjavalintoihin taas vaikuttaa vireillä oleva lukuhaaste, ensimmäinen tuli jo tänään luetuksi. Mutta yritänpä – taas – tehdä näitä ”luettua”-postauksia kuukausittain.

Luettua Reseptit Ruoka ja viini

Moni blogi (ja kirja ja pulla) päältä kaunis… mutta entäs sisältö?

Aamuseitsemältä vein tyttären Limingantullin Tullisaliin, jossa hänellä työpäivä. Oli hieno sumu kaupungin yllä ja minulla kamera mukana ja tarpeeksi kampetta yllä, jotta olisin voinut jäädä ottamaan ”taidekuvia”, tunnelmakuvia tai mitä tahansa pimeän kaupunkimaiseman otoksia, mutta en millään viitsinyt. En millään. Kaukana ovat ne ajat, jolloin aamuseitsemän oli minulle se toimelian aika päivästä.

Tämänkin päivän aamutunteina sain kuitenkin tehtyä tämän blogin julkaisualustalla uusia aluevaltauksia. Toivottavasti ohjelmiston haltuunotto, toiminnot ja mahdollisimman pian myös blogin rempan kohteena oleva, vähän kökkö ulkoasu, alkavat pikku hiljaa muokkautua toivomani kaltaiseksi. Vaikka pahasti  touhu on vielä kesken…

Ainakin itselleni on tärkeää, että blogin layout on siisti, huoliteltu, toimiva, ehkä jotenkin ystävällinen, – tai noh, ainakin viivähtämään houkutteleva.

Ennen (= aikana ennen äänikirjoja, aikana, jolloin kirjoja oli yöpöydällä, takkahuoneen pöydällä, työhuoneen pöydällä) kirjojen kannet vaikuttivat myös kirjaan tarttumiseen; kannet houkuttivat aloittamaan – tai sitten eivät. Ja edelleen viinien etiketit-  sekä ulkonäön että antamansa tiedon perusteella – vaikuttavat ostopäätökseen. Myös viinien nimet joskus vaikuttavat. Tai ne mahdollisesti herättävät kiinnostuksen…

Ja kirjojen nimet, varsinkin romaanien nimet. Nehän ratkaisevat paljon. Edelleen yksi kirja ”elämäni kirjojen” joukossa on Hemingwayn ”Kenelle kellot soivat”, joka on taas näinä aikoina ajankohtainen, jo kirjan nimi on tärkeä.

Houkuttelevia ovat sellaiset kuin Laura Honkasalon ”Vie minut jonnekin” tai Jojo Moyesin ”Kerro minulle jotain hyvää” – tuollaiset saavat kiinnostumaan ”minne” ja ”mitä”. Maija Paavilaisen pienet aforismikirjat ovat ikiaikaisia suosikkejani. Jo niiden nimet! Kuten: Jouluiloa, Valovoimaa, Mummoälyä, Hankikantoa. Lyhyt partitiivi kertoo paljon. Ja jo nimi on aforismi!

Myös sellaiset kirjojen nimet, joissa on joku ”väännös”  (Jani Toivola, ”Musta tulee isona valkoinen” , Aino Huilaja, ”Pakumatka”) tai sanonta (Hanna Brotherus, ”Henkeni edestä”)  tai vaikka raamatunlause (Markus Leikola, ”Teidän edestänne annettu”) – siis että niissä on joku ”juju”, niin silloin ne ovat mielestäni kertovia, antoisia, koukuttavia… Onko muilla lempparikirjan nimiä? Onko hyvä nimi tuottanutkin pettymyksen?

~~~~~~~~~~~~~~~~

Viikonloppuna muksujen kanssa leivottiin: Eevis oli itse tekemässä omille synttäreilleen tarjottavaa. 🙂 Tämä olikin kerrassaan mainio juttu lasten kanssa tehtäväksi, ja arvelen, että myös mökkioloissa tämän muistan.

Kollaasissa (pahoittelen kännykuvien surkeaa laatua, EVO) on kaikki tarpeellinen: yksi putki Danerolles-croissant-tuoretaikinaa, purkillinen Valion kanelikreemiä (varmaan myös vaniljasta tulee hyvää) ja Unicorn-muffinsivuokia.

Toki muunlaisetkin vuoat käyvät, mutta vain jos Eevis ei ole mukana leivontajoukoissa. Avaa croissant-putki, rullaa taikina auki, mutta älä leikkaa kolmioiksi vaan kolmeksi suorakaiteen muotoiseksi levyksi, sivele pinnalle creemiä (me käytimme puoli purkkia yhtä croissant-purkillista kohti), leikkaa levy neljäksi suikaleeksi ja rullaa taikina.

Asettele pullat muffinsivuokiin (halutessasi voitele munalla), paista 225-asteisessa uunissa noin 12 minuuttia.

Jääkaappisäilytyksen jälkeenkin nämä olivat vielä seuraavana päivänäkin hyviä ja tuoreen makuisia. Ei erityisen kauniita, mutta mukavan lehteviä.

Jos olisi vielä vallalla sellainen kyläilykulttuuri kuin 60- ja vielä 70-luvullakin, että vieraita tupsahteli kylään yks-kaks yllättäen, niin nämä olisivat hyvä ”vierasvara”.

Luettua Niitä näitä

Lokakuun luetut

Lokakuun lukusaldo on nyt kymmenen, ainakin neljä aloitettua, jotka aie lukea loppuun, ja muutama heti alkuunsa kesken jätetty. Yhtä kirjava on kirjalistani kuin ennenkin.

 

Anna Englund, Lautapalttoo 5

1930-luvun Suomessa naiskuva muuttuu, ainakin isommissa kaupungissa syntyi ”uusi nainen”. Tämän murroksen vaiheita Englund kuvaa hyvin. Kirjan ”vastapareina” ovat uusi ja vanha, Helsinki ja Pohjanmaa, elämä ja kuolema. Näiden välissä liikkuu rakkaus, jonka kohteet ovat moninaiset. Pidin tästä esikoisteoksesta hyvin paljon.

Kari Väänänen, Vänä elävänä

Kari Väänänen on ollut yksi kotimaisten tv-sarjojen ja monien elokuvien lempparinäyttelijäni, ja se julkisuuskuva, joka minulla hänestä on ollut, ei ole päässyt tärvelemään hänestä tykkäämistä. Joten luonnollisesti halusin kuunnella tämän elämäkerran. Se on hyvin kirjoitettu, Vänä itse lukee sen, luonnollisesti hyvin. Se on ymmärtääkseni rehellinen, mutta — nyt kun tunnen hänet vähän paremmin, en enää pidäkään hänestä niin paljon kuin ennen, – ihmisenä siis.

Tuomas Kyrö, Mielensäpahoittajan rakkaustarina 4

Olen lukenut/kuunnellut ehkä kaikki Mielensäpahoittajat. Harmitonta viihdettä, hyvää sarkasmia, sujuvaa sanailua, suomalaisen mielenmaiseman tarkkaa kuvausta… Jostain syystä tämä tuntuu parhaalta Mielensäpahoittajalta. Ehkä siksi kun tässä on paljon positiivista, mahdollista kasvuakin, ja tulevaisuuden toivoa. 😊

Kristin Hannah, Tomun ja tuulen maa 4½

Vahva, hyvä, jälkensä jättävä, uutta tietoa Yhdysvaltain historiasta. Ehdottomasti hieno lukuromaani. Ei ahdista, vaikka koskettaa syvältä.

Jo Jo Moyes, Hopealahti 3½

Moyesin kirja ”Kerro minulle jotain hyvää” oli minulle niin hyvä lukukokemus, romantiikkaa hyvällä tavalla, että sen jälkeen olen lukenut Moyesin kirjat sitä mukaa, kun niitä on BookBeatin suositteluissa silmiini sattunut. Siksi tämäkin. Tässä juonenkehittely eteni loppua kohti kyllä jo turhan överisti, mutta silti helposti kului yli 10 tuntia pyörälenkeillä tätä kuunnellen.

Virgine Grimaldi, Kirkkaimmat tähdet 4

Pakomatka, josta tulikin löytöretki. Äiti kahden tyttärensä kanssa roadtripillä Ranskasta ja elämän sotkuista Nordkappiin ja takaisin uuden elämän alkuun. Vähän ennalta-arvattava, mutta hyviä yllätyksiäkin, ihan mukavaa kerrontaa.

S. J. Bennett, Windsorin solmu 3½

Kuningatar Elisabeth II ratkoo murhia ja hoitaa poliisipäällikön työt ennen kuin tämä hoksaakaan. Kuninkaallisten elämänmenoa ja brittiläistä huumoria dekkarimaailmassa. Ihan kiva.

Pilvi Hämäläinen, Cinderella 4

Tätä on vähän vaikea arvostella. Synkkää hauskuutta, verbaalista tykitystä, vallan eläväistä kielenkäyttöä. Syrjäytymistä ja sen välttelyä kolmen sukupolven naisten kesken. Kun alkujärkytyksen jälkeen pääsin sisälle tähän, niin oli oikeastaan aika riemullinen kuuntelukokemus. Ja ehdottomasti sen syntymiseksi Pilvi Hämäläisen oli itse luettava (ja tulkittava) esikoisromaaninsa. Ehdottomasti.

Mika Aaltola, Mihin menet Suomi? Pelon aika Euroopassa 4½

Aaltola on selkeäsanainen, harkitsevasanainen, oppinut, humaani, älykäs, asiansaosaava, erinomainen argumentoija, vakuuttava, eikä (ainakaan vielä) itseriittoinen tai omahyväinen, ja kirja on sitten sen mukainen.

Minähän en täällä blogissa, enkä kyllä paljon muutenkaan, politiikkaa puhu/kirjoita, mutta sen verran voisin tässä maailmantilanteessa ja tämän kirjan jälkeen todeta, että jos nyt olisi presidentin vaalit ja MA olisi ehdokkaana, niin hänen numeronsa lappuun laittaisin.

Marja Vesala, Vuosi Toscanan kukkuloilla 3½

Kuinkahan monta kirjaa on kirjoitettu siitä, että ulkomaalaiset ostavat Toscanasta, Provensesta tai Marchesta tms. talon ja asettuvat asumaan paikallisen, ”alkuperäisväestön” keskelle. Ja kuinkahan monta sellaista kirjaa minä olen lukenut? – Varmasti kymmeniä. Ja tässä taas yksi.

Marja Vesala ja miehensä eivät osta taloa, mutta kuitenkin muuttavat Toscanan sydämeen reiluksi vuodeksi. Tässä kirjassa on aika paljon ruoka- ja viinitietoa, uuttakin tietoa italialaisesta elämäntavasta, kuvauksia tutuistakin Toscanan maisemista. Oikein kiva välipalakirja lokakuiseen harmauteen.

Lappi Luettua Niitä näitä

Paluumatka – luettujen parissa

Vähän ennen Vuotsoa aamupuoliyhdeksältä – alavilla mailla hallanvaara.
Koko kotimatkan paistoi aurinko, koko matkan kauniita ruskan värittämiä taipaleita.

Tämänkertaisen mökkireissun ”teemat” – tai tekemisen rajaajat ja mahdollisuudet – kiteytyvät kahteen asiaan: Pehtoorin flunssaan ja uusiin polkuihin. Niinä päivinä kun mies vietti päivät sairastuvalla (mökissä sisätiloissa) minä kävin yksikseni enimmäkseen tutuilla lähituntureilla kulkemassa, mutta neljänä päivänä yhteiset patikkamme suuntautuivat kauemmas ja uusille reiteille. Kuten jo kerroinkin.

Erityisen iloinen olen siitä, että sain taas kiinni kuvaamisesta. Lähes 800 kuvaa vajaassa kahdessa viikossa on ihan entinen tahti. Ja ilon kautta! Runsas kuvasaalis, vähäinen siivoilu, rajalliset pihahommat, ei perhettä, ei ystäviä seurana aiheuttivat sellaisenkin jutun, että sometin poikkeuksellisen paljon. Paitsi Instaan myös Facebookiin, sekä omalle seinälle että Saariselkä-ryhmään ja valokuvausryhmiin, laittelin kuvia, ja muutakin liikkumista ja jutustelua noillakin foorumeilla, mitä olen viime aikoina, kuukausina muutoin tehnyt aika vähän.

Tänään Sodankylä – Rovaniemi välillä kirjoittelin Muistikirja-kalenteristani merkinnät luetuista kirjoista tähän. Edellinen kirja-arviopostaukseni on heinäkuulta; sen jälkeen on ollut kaksi melkein kahden viikon mökkireissua, mikä tarkoittaa, että kirjoja on tullut kuunneltua aika vähän, samoin kuin ajettuja pyöräkilometrejä. Nämä kuuluvat yleensä hyvin vahvasti yhteen. Aika niukat ovat arvioni, ja on hyvä tietää, että arvosteluasteikko on nollasta vitoseen, mutta taas heikoin on kolmonen, – mikä kertoo siitä, että jos kirja on kovin huono tai minun kiinnostukseni ulkopuolella, jätän sen kesken. Se, että kirja on tullut kuunneltua/luettua jo kertoo siitä, että ihan kelpo. Muutama helmi tälläkin jaksolla.

Camilla Nissinen, Meitä vastaan rikkoneet 4½

Tästä olen jo aiemminkin kirjoittanut: ”Kirjan esittelyteksteissä sen todetaan olevan ensisijaisesti kirja syömishäiriöstä, mutta minusta se oli myös kuvaus Jehovan todistajista. Tuli vahvasti mieleen Pauliina Rauhalan ”Taivaslaulu”. Minulla oli yliopistoaikana yksi tuttu, melkein ystävä, jopa niin, että olin kutsuttuna häissään. Hänen kauttaan opin jehovalaisuudesta aika paljonkin, mutta tämä Nissisen erinomaisesti kirjoitettu esikoisteos toi paljon lisää tietoa, ja lisäsi ymmärrystä.”

Ismo Leikola ja Angelika Leikola, Suo, kuokka ja Hollywood 4

Hyvin ennakkoluuloisesti tartuin tähän kirjaan, sillä en ole koskaan oikein tykännyt Leikolasta, enkä hänen stand up -komiikastaan. Mutta kirjahan olikin oikein hyvä: se EI ollut tekohauska, ei oikeastaan hauska ollenkaan. Hyvää satiiria kyllä. Parasta antia molempien Leikoloiden kokemukset Amerikkaan muutostaan. Suomalaisen ja amerikkalaisen elämänmenon vertailu hyvässä ja pahassa. Kannattaa ainakin aloittaa  … Helposti meni loppuunkin.

Ashlee Vance, Elon Musk – Visionääri Teslan, SpaceX:n ja Solar Cityn takana 3½

Tämänkin kirjan valinta lukulistalleni on vähän mysteeri. Paljon tietoa Teslan taustoista, ja paljon muusta. Ihme ukko on tämä Mask. Kirjassa paljon lukuja, mittoja, rahaa, tekniikkaa – kaikkea mikä ei lähtökohtaisesti innosta minua lukemaan. Siinä se meni kuitenkin.

Hanna Jensen, Äitini muistin – toinen kierros 4½

Vielä tämä aihe kiinnostaa, ja tuo lohtuakin. Jensen rakentaa tietokirjan ja kokemusasiantuntijuuden hyvin. Saa ymmärtämään – ja ajattelemaan, että olisi tässäkin ollut hyviä neuvoja ja tukea vuoden takaisessa elämäntilanteessani.

Vera Vala, Italialainen peli 4

Aika mukava dekkari, jossa ”selittävänä tekijänä” psykologiaa. Kirjassa myös paljon italialaista elämänmenoa. Oikein hyvä kesäkirja.

J. J. Bennett, Kolme koiraa haudattuna 4

Esittelyssä todetaan ”Miss Marple kohtaa the Crown-sarjan”. Siinä mainittu kaksi minuun tehoavaa juttua.  Fiktiivinen tarina brittihovista, jonka Bennett vaikuttaa tunjtevan aika hyvin. Nyt Elisabethin mentyä jopa ”ajankohtainen”. Aion lukea Bennett´n toisenkin ”kuninkaallisen” dekkarin.

Linnea Vihonen , Yhdessä pöydässä 5

Ruokakirja, reseptikirja, tarinakirja, menukokonaisuuksia vuodenaikoihin. Paljon kasvisruokaohjeita, kauniit  kuvat, monta ohjetta on tullut kokeiltua ja hyväksihavaittua.

Lucy Diamond, Uusien alkujen talo 4

Luokittelen tämän ”lukuromaaniksi”. Vähän ennakkoarvattavaksikin, mutta kyllä juoni piti otteessaan. Sellainen välipalakirja.

Audrey Niffenegger, Aikamatkustajan vaimo 3½

Kummallinen kirja. Päähenkilö liikkuu ajassa ”oudosti”. Kaikesta huolimatta jaksoin lukea loppuun.

Miranda Cowley  Heller, Paperipalatsi 3

Tämä näyttää olevan Bookbeatin kuuntelijoiden keskuudessa hyvinkin suosittu, mutta minulle tässä ei ollut mitään koukuttajaa, en päässyt  tunnelmaan, salaisuuksien verhoihin uppoutumaan. Loppu kyllä pelasti paljon.

Marja-Leena Lempinen, Naisten taivas 3½

Kanadan siirtolaisuus ja nimenomaan nuoret suomalaiset naiset uutta elämää rakentamassa 1920-1930-luvun vaihteen laman aikoihin. Ajankuva ja henkilöt hyvin luotu, mutta jotenkin minulle jäi sellainen tunne, että vähän ”ohut” oli tämä.

Annina Holmberg, Riivattu ja siunattu. Kalle Holmbergin elämä ja teot 5

En tarttunut kirjaan, koska KH:n elämä olisi kiinnostanut. Olkoonkin, että hän on suomalaisen teatteri- ja elokuvaohjauksen suurmies, toki tästäkin elämänalueesta kirjassa paljon mielenkiintoista ja muistoja tuovaa, mutta Annina Holmberg! Olen tähän mennessä pitänyt kovasti kaikesta, mitä häneltä olen lukenut/kuunnellut. Pidän erittäin paljon myös hänen äänestään, tavastaan lukea.

Kirja oli melkoinen järkäle, pohdiskeleva, eletty, rakastava, rehellinen. Pitkästä aikaa itkin kirjaa kuunnellessa. Kertoo siitä, että kosketti. Paljonkin.

Tommi Kinnunen, Pimeät kuut 4½

Sodan jälkeisen ajan naisen arjen historiaa Koilliskairassa, opettajan elämää. Myös vanhenevan, pitkän työuran tehneen naisen pohdintoja. Kinnunen kirjoittaa hyvin, tässä kirjassa mielestäni vielä paremmin kuin aiemmin.

Antti Heikkinen, Kehveli 4

Hillitön veijaritarina. Paasilinnamaista, ehkä parempaakin. Suomen historia (ja tulevaisuus) kirjoitettuna savolaisella sujuvalla sanankäytöllä uusiksi. Heikkinen osaa lukea oman tekstinsä juuri sopivan rempseästi. Pehtoori tykkäsi tosi paljon.

Jani Toivola, Pantteri ja minä 3½

Mietin koko ajan, mikä kirja tämä oikein on? Tuokiokuvia, pohdintoja, ajateltuja vastauksia. Isän ja tyttären suhde hetkinä.

Pauliina Vanhatalo, Vastuulliset 4

Aika synkkä, ei sentään ahdistava. Perhesurma pikkukaupungissa (= Raahe, siellähän kirjailija asuu ja kuvaa kaupunkia kirjassa nimeltä mainitsematta). Vanhatalon älykäs, tarkka kirjoitustyyli, juonen kuljetus, rakenteen hallinta vaatisi/ansaitsisi parempaa lukemista/kuuntelua kuin minulla pyörän selässä syystuulessa oli.

Hanna Brotherus, Henkeni edestä 4½

Kustantajan esittelytekstissä lukee näin: ”Henkeni edestä on kertomus naisen ikääntymisestä. Romaani tarkastelee itsenäisyyden olemusta ja kehollisuutta, suhteita sukuun ja ystäviin sekä pelkoa elämän rajallisuudesta.”

Ei lisättävää. Tämä on oikein hyvä kirja.

Jari Järvelä, Mozzarellakuu ja muita matkakertomuksia 4

Kirjailija on minulle ihan uusi tuttavuus. Kirjassa on muutama kymmentä  tarinaa miehen ja perheensä reissuista. Mukavia tarinoita, tarkkoja huomioita, melkoisia kokemuksia, –  matkavinkkejäkin niistä sain.

Luettua

Kirja kolmessa päivässä tekee hyvää

Bookbeatin äänikirjapalvelun aloitin keväällä 2019 tyttären suosituksesta. Sen jälkeen kuunneltuja kirjoja on 372. Ja ehkä 15 kirjaa tänä aikana lukenut paperisena. Jollei lasketa lasten kirjoja, niiden kanssa määrä nousisi varmaan viiteenkymmeneen. Ainakin.

Edellisen ”luettua”-postauksen jälkeen (18.4. – > ) on tullut luetuksi yksi kirja ja kuunnelluksi 26 kirjaa. Kuusi (tai seitsemän) elämäkertaa, kolme dekkaria, melkein kaikki kotimaisia (19/27), samoin 19/27 naisten kirjoittamia, muutama hömppä/feelgood/rakkaus/ihmissuhde-kirja ja muutama muu pettymys (”miksi minä en lopeta tätä kesken?”), sentään monta nelosen kirjaa (4/5) ja oikeastaan vain kolme todella hyvää (Kolbe, Garmus, Tamminen)

Nyt (ja ehkä vastaisuudessakin) kirjoitan vain lyhyet luennehdinnat, kommentit, suositukset. Voin kyllä kommenteissa kertoa enemmänkin jos kysellään…

Kirjat ovat tässä ”takaperoisessa” järjesteksessä. Siis ensimmäisenä viimeksi luettu.

Maijastina Kahlos, Rooman viimeiset päivät         4

Tämä kirja aiheutti valtaisan nostalgian aallon. Ei, ei Roomaan, vaan Oulun Kasarmintielle vuosina 1978 – 1981. Opiskeluajan kolmena ensimmäisenä vuonna luin pääaineena yleistä historiaa ja sivuaineina mm. Klassillista arkeologiaa ja Aate- ja oppihistoriaa ja suoritin latinan alkeis- ja jatkokurssia (ja suoritin jopa kielikokeen siitä!!). Kahloksen selkeä ja sopivan seikkaperäinen antiikin Rooman viimeisten vuosisatojen historia on hyvä kirja. Yleisteos Rooman valtakunnan vaiheista, sodista ja rauhasta, uskosta ja arjesta, perheistä ja politiikasta.

Virpi Hämeen-Anttila, Paino 3

Tämänkin kirjan äärelle vei kaksi aiemmin kuunneltua kirjaa (ks. seur. ja Laura Kolbe). ”Erilainen” kirja kehosta, ylipainosta, itsensä hyväksymisestä, naiseudesta. Elämäkerrallinen tietokirja. Elämäkerrallisuuteen osuuteen monta samaistumiskohtaa…

Milly Johnson, Teetä auringonkukkien kahvilassa      3

Periaatteessa sellainen kesäromantiikka-kirja, jonka olisi voinut niellä ihan purematta, mutta minua rupesi viimeistään jossain puolivälissä häiritsemään se, miten tärkeää ihmisten ulkonäkö on tässä kirjassa. Se miten ulkonäkö määrittää ihmistä ja asemaansa. Ja se että liikakilojen pudottaminen oli yksi, hyvin tärkeä avain ja keino päästä happy endiin. Tai ainakin annettiin kuva, että kun ihminen saavuttaa ns. normaalipainon, kaikki elämässä loksahtaa hyviin uomiin. Auts!

Veera Nieminen, Kottikärrykaruselli        4

Minä en ole koskaan ollut ”heppatyttö”, minä itse asiassa melkein pelkään hevosia, olen niille sitä paitsi hyvin allerginen, mutta tämä oli hyvä kirja. Minttu Mustakallio on tähän paras mahdollinen lukija. Tämä oli oikeasti hauska. Hirtehinen, sarkastinen.

Sauli Miettinen, Muska       4

Muskan elämäkerta oli myös koko Babitzinien perheen ”historia”. Siitä syystä nostin arvosanan kolmosesta neloseen. Aika vaiherikas elämä hänelläkin ollut. Pidin siitä, ettei tässä jääty junnaamaan, elämä ja kirja eteni.

Patricia Harman, Kätilön koettelemukset       3

Synnytyskertomuksia liian paljon, liian paljon kaikkea sellaista, joka ei vie kirjaa eteenpäin millään lailla, mutta kirja sentään paranee loppua kohti.

Katriina Järvinen, Kaikella kunnioituksella KLIK         4

Tartuin sen jälkeen kun Laura Kolbe (ks. alla) oli tähän monta kertaa viitannut. Järvinen kysyy, onko helpompi vain todeta: ”Onhan ne silti mun vanhemmat.” Vastauksiakin kirjasta löytyy paljon. Jotkut vastaukset tuntuvat oikein hyviltäkin.

Laura Kolbe, Keho, matkoja ikään, mieleen ja minuuteen (KLIK)     5

Sain kirjan keväällä lahjaksi Pehtoorilta. Hyvin ja perusteltu valinta kirjan antamiseen minulle. Samaistumiskohteita Kolben kanssa on paljon muitakin kuin se, että olemme samanikäisiä, olemme molemmat historioitsijoita (hän H:gin yo:ssa prof.), äitejä, tyttäriä, … Lämmin suositus!!

Suvi Vaarla, Westend         4

1970-luvun nuoren elämässä paljon samaistumiskohteita. Napakasti ja tarkasti ajankuva kerrottu.

Lucinda Riley, Italialainen tyttö       3

Taas kirjavalinta ”kun en parempaakaan äkikseltään löytänyt”. Kirjan nimi houkutti, mutta se on vähän harhaanjohtava. Siis kirjassa ei ole paljonkaan ”italialaisuutta”, noh, tapahtumat siellä, mutta jollei paikannimiä olisi, ei ihan heti selviäisi, että ollaan juuri Italiassa. Ja kirjassa ”tyttö” on kyllä melkein koko ajan aikuinen nainen. ”Riley-maista” on että tarinaa venytetään, tarpeettomasti.

Emma Hamberg, Seuraavaksi Rosengädda         4

Tämän luokittelen sarjaan ”aikuisten satukirja”. Sellaisena oikein mukava.

Satu Rämö, Hildur KLIK        4

Matkakirjoja ja perheensä elämästä Islannissa kirjoittanut Rämö on nyt kirjoittanut ensimmäisen dekkarinsa. Pidin tästä. Luonnollisesti siksi, että tapahtumat ovat Islannissa ja Rämö kertoo maasta ja sen luonnosta kirjassa, mutta myös koska juoni on hyvä, ei ennalta-arvattava. Suositus!

Tiia Rantanen, Suurin piirtein         4

Nuoren naisen aika sympaattinen, ja hauskakin, omakohtainen kertomus siitä, kuinka ”oma paikka” löytyy. Kuinka milleniaali-sukupolven asenne elämään, työhön on erilainen kuin vanhemmillaan.

Johanna Venho, Martti Suosalon tähänastinen elämä        3

Suosalo on käynyt samaa koulua, melkein samaan aikaankin, kuin minä. Hänen elämänvaiheessa Oulussa ovat – tietysti – kiinnostavia. Teatterikoulu Turkan aikana ja näyttelijän työtapojen kuvaus tuo uutta tietoa, mutta loppua kohti kirja kävi puuduttavaksi.

Kate Atkinson, Kaikkein vähäpätöisin asia       3

Atkinsonin dekkarisarjan toinen osa ei saanut minua innostumaan, ei ehkä ”vähäpätöinen”, mutta sarjaa tuskin enää jatkan.

Frida Skybäck, Lukupiiri maailman laidalla       3

Kirjailijat kirjoittavat kirjakaupoista, kirjallisuuden opiskelusta, lukupiireistä, kirjoista … (vr. Kirjakauppa Thamesin rannalla). – ”Kirjaromantiikka” on joskus ihan viehättävää, hyvin kirjoitettua, kiehtovaa, mutta tämä ei sitten ollut parhaasta päästä. Ei huonokaan, mutta…

Akseli Heikkilä, Hiljainen vieras         4

Akseli Heikkilän toinenkin romaani luokitellaan ”fantasiaksi” ja ”kauhuksi”. Minä en käyttäisi kumpaakaan sanaa. Tässä on minusta mytologiaa, ehkä kansanperinnettä, suomalaisen maaseudun nurkkakuntaisuutta. Sai jännittämään, mutta ei mitään kauhua. Kieli on kaunista.

Bonnie Garmus, Kaikki on kemiaa KLIK     5

”Kaikki on kemiaa on riemastuttava romaani vakavista asioista: naisten oikeuksista, tieteen merkityksestä, ja omien valintojen tärkeydestä. Omapäinen Elizabeth Zott on raikas tuulahdus sovinnaisessa 1960-luvun taitteen Amerikassa, jossa älykkäälle naiselle on tarjolla vain kahvinkeittäjän osa.”  Juuri näin. Tykkäsin tosi paljon.

Kai Kortelainen, Jippu, Jippu – Kun perhonen lakkaa hengittämästä         4

Aloitin tämän asenteella: ”kun nyt kerran olen melkein kaikki muutkin suomalaisten artististien uudet elämäkerrat kuunnellut, niin menköön…. ” Olipa hurja. En ole kovin paljon Jipun julkista elämää seurannut, joten tässä oli paljon uutta. Aika rankkaa… Rehellisyydestä ja katkeroitumattomuudesta paljon arvostusta.

Enni Mustonen, Tekijä       3

Kokonaisuudessa ”Syrjästäkatsojan tarina” (10 vai 8 osaa) on hieno historiallinen lukuromaanisarja. Pari viimeistä vähän hiipuvat tasosta. Mutta luonnollisesti oli luetteva tämä viimeinkin.

Pekka Sauri, Huominen, eilisen sanelema KLIK   5

Että minä tykkäsin tästä kirjasta!!! Saurin pehmeä, rauhallinen, ymmärtävä ääni pukemassa sanoiksi sitä kaikkea, mitä tässä on tullut mietityksi.

Pekka Sauri, Onnen harha         4

Ks. yllä.

Eve Hietamies, Numeroruuhka         4

Pasasen poikien seuraan oli ilo palata. Paavo Pasanen on jo nelosluokkalainen, isä pärjää pojan kanssa entistä paremmin, mutta töissä on ongelmansa. Tässä neljännessä kirjassa oli enemmän surua ja huolta, siksikö niin paljon kirosanoja. Oikeasti ne rupesivat häiritsemään. Mutta kyllä minä vielä Pasasten fani olen.

 

Petri Tamminen, Mitä onni on KLIK    5

Harvoin luen kirjoja kahteen kertaan. Tämän luin tai siis kuuntelin (mielelläni koska lukijana Virmavirta) toiseen kertaan. Ja tällä toisella kerralla se oli vielä parempi kuin ensimmäisellä. Ehkä johtuu omasta elämäntilanteesta. Tammisen kanssa olen tullut aika lailla samoihin aatoksiin, siitä mitä onni on.

Tommi Saarela, On elämä laulu, Esa Niemisen elämäkerta       3

Lukija on huono, eikä lukunopeuden lisääminen ei parantanut kokemusta.  Esa Niemisen elämäntyö ja hänen asenteensa tulevat selviksi, paljon mukaviakin vaiheita ja sattumuksia, mutta … vähän pettynyt olin tähän.

Kate Atkinson, Ihan tavallisena päivänä       3

Atkinsonin dekkarisarjan toinen osa ei saanut minua innostumaan, ”ihan tavallinen” kirja.

Emmi-Liia Sjöholm, Virtahevot         4

Kaksi nuorta (minun näkökulmastani nuorta) keskustelevat. Kirja on kirjoitettukin äänikirjaksi, se on siis vähän kuin kuunnelma. Ja se on sellaisena hyvä. Samuli Niittymäki ja Pihla Viitala ääninäyttelevät (onkohan oikea sana) tämän niin hyvin, että tuntuu kuin istuisi heidän seurassaan. Tunnelmallinen, ilmava kirja. Pidin tästä aika lailla.

Lukemisiin!!

Luettua Niitä näitä

Helmet 2022 -lukuhaaste on nautittu

Tänä vuonna Helmet-lukuhaasteeseen yhteensä 50 kirjaa luettuna ja kuunneltuna. Haasteen ulkopuolella aika monta vielä kesken, muutamia haasteen ulkopuolella luettu tai kesken jäänyttä. Tietokirjoja, elämäkertoja, historiallisia romaaneja, viihdekirjoja, lasten kirjoja, runokirja, sarjakuvakirja, uusia kirjailijatuttavuuksia, rankkoja kirjoja, mieleenpainuvia, lohduttavia, ilahduttavia, naurua aikaansaavia.

Uusiin maailmoihin vieviä, monista olen saanut paljon oppia ja ajateltavaa, pohdittavaa, unohtamaan auttavaa. Pakopaikkoja ja levon hetkiä, haastavia ja tiedonhakuun yllyttäviä.

Haaste on vienyt pois omista, vakiintuneista, jämähtäneistä kirjavalinnoista. Siksikin se on ollut hyväksi. Tämä oli toinen kerta, ja jos vain mahdollista, osallistun myös ensi vuonna.

Kuvakollaasissani kirjat ovat haasteen mukaisessa järjestyksessä.

Suunnilleen neljääkymmentä ensimmäistä lukemaani olen täällä blogissa kommentoinutkin. Alla olevaan listaan olen merkinnyt tummennetulla ja kolmella tähdellä ne, jotka jättivät vahvimman muistijäljen, koskettivat  jotenkin, antoivat eniten.

Helmet-lukuhaaste 2022

  1. Kirjassa yhdistetään faktaa ja fiktiota
    Jojo Moyes, Morsianten laiva
    2. Kirjassa jää tai lumi on tärkeässä roolissa
    Bea Uusma, Naparetki – minun rakkaustarinani
    3. Kirja, jonka tapahtumissa haluaisit olla mukana
    Naomi Moriyama, Lumotun metsän sisaret
    4. Kirja, jonka tapahtumissa et itse haluaisi olla mukana
    Rosa Liksom, Väylä ***
    5. Kirjassa sairastutaan vakavasti
    Jan Philipp Sendker, Sydämenlyönneissä ikuisuus
    6. Kirjan on kirjoittanut sinulle uusi kirjailija
    Pirkko Saisio, Passio
    7. Kirja kertoo ystävyydestä
    Antti Tuuri, Mies kuin pantteri, Wahlroosin elämä
    8. Kirjassa löydetään jotain kadotettua tai sellaiseksi luultua
    Jan-Philipp Sendker, Sydämen ääniä
    9. Kirjan päähenkilö kuuluu etniseen vähemmistöön
    Bernardine Evaristo, Tyttö, nainen, toinen
    10. Kirjan nimi on mielestäsi tylsä
    Elisabeth Strout, Olive taas
    11. Kirjassa tapahtumia ei kerrota aikajärjestyksessä
    Ann Patchett, Hollantilainen talo
    12. Runokirja, joka on julkaistu viiden viime vuoden aikana
    Heli Laaksonen, Aurinko. Porkkana. Vesi.
    13. Lasten- tai nuortenkirja, joka on julkaistu 2000-luvulla
    Mikko With, Saakelin satanen
    14. Kirja kertoo historiallisesta tapahtumasta
    Inger Stetten Kolloen, Kuningatar Sonja
    15. Kirja käsittelee aihetta, josta haluat tietää lisää
    Catherine Belton, Putinin sisäpiirissä ***
    16. Kirjan luvuilla on nimet
    Jyrki J. J. Karvi, Kasvin kolme elämää
    17. Kirja on aiheuttanut julkista keskustelua tai kohua
    Elizabeth Gilbert, Tämä kokonainen maailmani
    18. Kirjan on kirjoittanut toimittaja
    Mari Manninen, Yhden lapsen kansa. Kiinan salavauvat, pikkukeisarit ja hylätyt tyttäret
    19. Kirjassa on vähintään kolme eri kertojaa
    Tommi Melander ja muita, Pakopiste
    20. Kirjan hahmoilla on yliluonnollisia kykyjä
    TJ Klune, Talo taivaansinisellä merellä
    21. Kirja liittyy lapsuuteesi
    Anni Polva, Tiina aloittaa oppikoulun
    22. Kirja sisältää tekstiviestejä, sähköposteja tai some-päivityksiä
    Juha Itkonen, Myöhempien aikojen pyhiä
    23. Pieni kirja
    Antoine de Saint-Exupéry, Pikku prinssi
    24. Kirjan on kirjoittanut Lähi-idästä kotoisin oleva kirjailija
    Golnaz Hashemzaden Bonde, Olimme kerran
    25. Kirjan nimessä on ilmansuunta
    Karin Smirnoff, Viedään äiti pohjoiseen
    26. Kirja liittyy kansalaisaktivismiin (hyvin väljä tulkinta 😊)
    Ann-Christin Antell, Puuvillatehtaan perijä
    27. Kirjaa on suositellut toinen lukuhaasteeseen osallistuva
    Nita Prose, Huonesiivooja ***
    28. Kirjan päähenkilö on alaikäinen
    Jan-Philipp Sendker, Sydäntemme kaihoisa syke
    29. Kirjassa kuvataan hyvää ja pahaa
    Ville Jalovaara,Piispa Wallinmaan surma – Partisaani-isku Saariselällä 1943
    30. Kirjassa muutetaan uuteen maahan
    Annette Bjengfeldt, Palermotien taivaallinen laulu
    31. Kirjassa on jotain sinulle tärkeää
    Merja Mäki, Ennen lintuja ***
    32. Kirjassa rikotaan yhteisön normeja
    Karin Smirnoff, Lähdin veljen luo
    33. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Afrikkaan
    Viola Wallenius, Koti Keniassa
    34. Kirjailijan nimessä on luontosana
    Aila Meriluoto, Mekko meni taululle
    35. Kirjassa on oikeudenkäynti
    Jenni Kokander, Yksi miljoonasta
    36. Kirjassa seurataan usean sukupolven elämää
    Pirkko Saisio, Spuuki Spiderman ja Raju Nonna
    37. Kirjan kansi tai nimi saa sinut hyvälle mielelle
    Eira Pättikangas, Talvella päivä ovat pitkiä
    38. Kirjassa toteutetaan unelma tai haave
    Liisa Talvitie, Heidi Herala, Teatteria koko elämä
    39. Novellikokoelma
    Jeffrey Archer, Totta vai tarua
    40. Kirja kertoo maasta, jota ei enää ole
    Anna Kortelainen, Uusi Viipuri
    41. Sarjakuva tai kirja, joka kertoo supersankarista
    Obelix ja kumppanit
    42. Kirjassa asutaan kommuunissa tai kimppakämpässä
    Richard Osman, Mies joka kuoli kahdesti
    43. Kirja sopii ainakin kolmeen haastekohtaan
    Anniina Holmberg ja Johannes Lahtela, Pää pilvissä, kiviä kengissä ***
    44. Kirjan nimessä on kaupungin nimi
    Janet Skeslien Charles, Kirjasto Pariisin sydämessä ***
    45. Palkittu esikoisteos
    Britt Bennett, Mikä meidät erottaa ***
    46. Kirjan kannen pääväri on punainen tai kirjan nimessä on sana punainen
    Eeva Kilpi, Punainen muistikirja
  2. – 48. Kaksi kirjaa, joiden kirjoittajat kuuluvat samaan perheeseen tai sukuun
    Antti Rönkä, Jalat ilmassa
    Petri Tamminen, Kun kohtaat avaruusolennon
    49. Kirja on julkaistu vuonna 2022
    Joel Haahtela, Jaakobin portaat
    50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä
    Mikko Kuustonen, Omaelämäkerta ***

Muutama kommentti muutamista kirjoista, joista en ole täällä blogissa maininnut, mutta ansaitsevat tulla mainituksi.

Antti Tuurin kirja ”Mies kuin pantteri. Wahlroosin elämä”. En odottanut Tuurilta näin lämminhenkistä, tärkeää, myötäelävää kirjaa, saatikka melkein elinikäistä kokemusta down-ihmisestä. Kirja on paitsi tietokirja myös elämäkerta Downin syndroomaa sairastavasta Wahlroosista. Pieni hyvä kirja, joka opetti paljon.

Yksi haasteen kohta velvoitti lukemaan kirjan ”joka liittyy lapsuuteesi”. Minun lapsuudessani Tiina-kirjat olivat joka jouluinen ja toukokuinen (synttärilahjakirja) toive. Ja luin ne kaikki, monet varmaan moneen kertaan. Ja nyt puolen vuosisadan jälkeen eka kertaa jonkun niistä uudelleen. Valitsin nimenomaan kirjan ”Tiina aloittaa oppikoulun”. Ja melkein järkytyin. Järkytyin, koska tämän luettuani tajusin kuinka nuo kirjat ovatkaan minun arvomaailmaani muokanneet, kuinka Tiina on TO-DEL-La ollut idolini. Ja nyt tekee melkein pahaa osa noista kuusikymmenlukulaisista arvomaailmaa, maailmakuvaa, kasvatusta. Toisaalta tulipa takaumia – ihan hurja määrä muistoja – hyviä ja pahoja – heräsi henkiin. Antaa seuraavaa Tiina-kirjakokemuksen odotella taas muutamia vuosia. 😀

Obelix. Siihenkään en olisi tarttunut ilman haastetta. Mutta sen ja parin muun Asterix-sarjakuvakirjan lukeminen olikin ihan yhtä juhlaa.

Haasteet kohta ”Kaksi kirjaa, joiden kirjoittajat kuuluvat samaan perheeseen tai sukuun” olisin voinut suorittaa viime vuonnakin näillä samojen tyyppien kirjoilla. Petri Tammisen koko tuotannon olin lukenut ennen tätä, ja minähän olen hänen faninsa. Vain Tammisen lastenkirja ”Kun kohtaat avaruusolennon” oli lukematta ja kun Apsu sen oli parinkin kertaa kirjastosta lainannut ja hyväksi kehunut, valitsen sen tähän toiseksi. Ja se ON hyvä lastenkirja.   Poikansa Antti Röngän esikoiskirja oli lukematta, joten se pariksi.
Antti Rönkä, Jalat ilmassa
Petri Tamminen, Kun kohtaat avaruusolennon

Kohdassa 13 (Lasten- tai nuortenkirja, joka on julkaistu 2000-luvulla) minulla on Mikko Within kirjoittama nuorten kirja ”Saakelin satanen”. Hyvin upposi mummi-ikäiseenkin. Hyvin uponnee yläkouluikäisiin teineihinkin. Mikko Within esikoisteos oli ”Vaimosi vasen rinta ja muuta sairasta”, joka kosketti ja jossa hän osoitti osaavansa kirjoittaa. Osaa kirjoittaa myös nuorille.

Nita Prosen kirja ”Huonesiivooja” on mainio. Ne, jotka ovat lukeneet ja tykänneet ”Eleanorille kuuluu hyvää” ja ”Lähikaupan nainen” -kirjoista tykännevät myös tästä. Yhden sortin dekkari, mutta aika vekkuli sellainen. Juonenkäänteitä ja lurjuksia riittää yllin kyllin. Hyvä lomakirja.

Berbardine Evariston ”Tyttö, nainen, toinen” on oppinut feministinen kirja. Sitä luonnehditaan näin: ”moniääninen sinfonia mustien naisten elämästä: se esittelee kaksitoista erilaista päähenkilöä”. Sitä kaikkea se on. Hengästyttävyyteen asti. Se on reipas, ronski, ei roisi. Se avaa monia monia ikkunoita oman kuplan ulkopuoliseen maailmaan. Kieli on värikästä, elävää, liikkeessä. Kyllä minä tästäkin tykkäsin.

Anna Kortelaisen ”Uusi Viipuri” ja Ville Jalovaaran ”Piispa Wallinmaan surma” ansaitsevat tulla käsitellyksi erikseen joskus toiste. Ne ovat historiakirjoja, faktaa ja fiktiota, sotakirjojakin. Mutta palaanpa niihin myöhemmin.

EPILOGI

Haaste on ollut – toisen kerran – hyväksi. Siinä ei ole kenellekään ”tilivelvollinen”, se vie uusiin maailmoihin, sitä on mukava ”ruksia” (sanoo suorittaja 🙂 ). Eikä haittaa vaikka jää kesken. Minua taitaa nyt vähän harmittaa, että se on nyt jo valmis. On vaikea aloitaa mitään uutta.

Luettua Reseptit Ruoka ja viini

Luonnollisesti – ulkona ja ruokapöydässä (ja PS)

Voi näitä ensimmäisen maailman ongelmia, hävettää kertoakaan, mutta kerronpa silti. Kun ei ole käytössä toimivaa kuvankäsittelyohjlemaa (joka on välttämätön, että ”oikealla” kamerallani otetuista ns. raakakuvista saa (julkaisu)kelvollisia), on osa mökkkielon riemusta ja tekemisestä kadoksissa. Täällä mökkimaisemissa on aina kuvattavaa, sekä myytäväksi, postattavaksi, ihan vaan kuvaamisen iloksi ja opiksi, harrastukseksi, mutta nyt! – Nope!

Mutta yksi kuva sentään tässä. Se kertokoon, että toisin kuin säätiedotus ”uhkaili”, tänään ei ole ollut pilvinen ja lumisateinen päivä, vaan suurimmaksi osaksi kaunis pikkupakkasen, sopivasti paistavan auringon päivä. Aamupäivällä paistoi aika lailla kunnolla, ja silloin olimme hiihtämässä Kiilopään – Sivakkaojan suunnalla. Otin paljon kuviakin, mutta…

Ja sitten iltapäivällä Hangasojan hangilla. Kerta kerralta, vuosi vuodelta luonto, sen puhtaus, levollisuus, kauneus ja karuus on tärkeämpää. Se tekee hyvää, rauhoittaa. Auttaa hengittämään syvään. Panemaan asioita tärkeysjärjestykseen. Ja muistamaan kiitollisuuden. Että tämä kaikki hyvä on.

Eilenkin oli aika hyvä hiihtopäivä, mutta isoin juttu oli, kun saimme iltasella oululaisia kalaasiystäviä mökille syömään. Kuten viime vuonnakin he ovat tällä samalla viikolla yhtä aikaa kanssamme näissä maisemissa, joten oli hyvä tavata.

Kovin kummoisia en kokkaillut: vähän lapaksia alkuun, pääruoaksi käristystä ja pottuvoita ja Aura-murua, sokeroitua puolukka-karpaloa sekä palsternakkatikkuja. Siitäpä energiaa hiihtäjille!

Ja jälkkäri. Tähän menukokonaisuuteen meillä kuuluu yleensä automaattisesti leipäjuustoa ja hilloja, mutta nyt halusin jotain pääsiäiseen viittaavaa, jotain uutta. Perinteinen kevytpasha tuunattuna lappilaiseksi.

Hillapasha mökkikeittiössä

2 tlk  rahkaa (esim. toinen lakkarahkaa ja toinen tavallista)
2 dl vispikermaa vaahdotettuna

3 rkl sokeria
3 tl vaniljasokeria
2 dl kuivattuja mustikoita, karpaloita, rusinoita
50 g mantelirouhetta tai -lastuja
2  dl hilloja 

Vaahdota kerma, lisää sokerit. Lisää joukkoon rahka ja muut aineet.
Laita massa muottiin tai suodatinpaperilla vuorattuun siivilään.

Anna valua vuorokauden tai pari kevyen painon alla.

Kumoa pasha lautaselle, koristele marjoilla.
Tarjoa marjojen, kermavaahdon ja colomban tai pullaviipaleiden kera tai ihan vain sellaisenaan. 

Jos olisi ollut tuollaisia kuivattuja sitrusten siivuja kuten bannerikuvan kakussa ja jollaisia on kyllä kotona, olisin laittainut koristeeksi. Mutta ei ollut. Mökillä ei voi olla kaikkea… 🙂

¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨

PS.
Tämä vaatisi kyllä enemmän kuin pelkän PS:n. Vaatisi kokonaisen postauksen, mutta en ainakaan vielä pysty.
Ensimmäisen kuuntelutunnin jälkeen aloin jo surra, että kirjan loppu on pian. Nyt se on loppu, enkä sure. Kuuntelen uudelleen. Sellaista en yleensä tee. Nyt teen. ”Keskeneräisyys” selittävänä, anteeksiantavana ja lohduttavana mutta myös haastavana tunteena koskettaa kovasti. 
Mikko Kuustosesta olen tykännyt aina. Nyt myös kunnioitan, entistä enemmän.
Artistin itsensä kirjoittama ja lukema omaelämäkerta, jossa on myös hänen uutta musiikkiaan.
Elämä on opettanut, ja Kuustonen osaa pukea oppimastaan paljon sanoiksi. Ja kirjoittaa hyvin, kieli on kaunista, teksti ei junnaa.  Suosittelen lämmöllä. @kuustonenmikko
Luettua

Lukuhaasteen edetessä

Maaliskuun kirjasaldossa on tähän mennessä kymmenen kirjaa, joten näyttää siltä, että ennen vappua saan koko haasteen (50 kirjaa) valmiiksi, ihan kuten viime vuonnakin. VAIKKA en ole mitenkään yrittänyt kiirehtiä tai suorittaa hommaa. Tämä on nyt se tahti, jolla kirjoja nykyisin kuluu: hiihtäessä, siivotessa, ruokaa laittaessa, kutoessa, kuvia tehdessä. Noista kymmenestä kirjasta aika moni oli aika ohuita ( keskimäärin, ehkä 220 sivua ~ 9 tuntia). Tässä kuussa aika monta kirjaa, jotka aloitin, kuuntelin tunnin tai pari, mutta ei ollut kiinnostusta jatkaa loppuun…

Taas joukkoon mahtuu tietokirjoja, elämäkertoja, nykyromaaneja, historiallisia romaaneja.

Elizabeth Gilbert, Tämä kokonainen maailmani  ***3½
(Kirja on aiheuttanut keskustelua tai kohua)

Kirjailija on valittu The Timesin artikkelissa 100 vaikutusvaltaisimman naisen joukkoon.
Tämäkin on sellainen kirja, johon tuskin olisin tarttunut ilman Helmet-lukuhaasteen FB-ryhmässä käytyä keskustelua ja suosituksia.

Kirja on oppihistoriallinen, mielenkiintoinen, naiset tieteentekijöinä Darwinin aikaan ja paljon luontokuvausta ja paljon muuta. Itseasiassa tuo ”paljon” on se minkä vuoksi kirja ei ollut minusta saamansa hypetyksen väärti. 100 sivua olisi ihan hyvin voinut karsia.

Laura Malmivaara lukijana oli tähän suunnilleen paras mahdollinen.

Karin Smirnoff, Viedään äiti pohjoiseen ****
(Kirjan nimessä on ilmansuunta)

Smirnoffin Jana Kippo -trilogian toinen osa ei enää järkyttänyt niin kuin ensimmäinen.

Edelleen ollaan pohjoisruotsalaisessa mielenmaisemassa, pikkupaikkakunnan sotkuisissa ihmissuhteissa ja ”uskonyhteisössä”. Pohditaan lapsuuden ja perimän sekä yhteisön vaikutusta ihmisen valintoihin ja tekoihin, kykyyn rakastaa.

Railakas ja raastava meno jatkuu ja kuvauksessa on paljon tunnistettavaa. Tykkäsin enemmän kuin ensimmäisestä.

Jeffrey Archer, Totta vai tarua ***
(Novellikokoelma)

Knalleja, petoksia, postimerkkejä, sateenvarjoja, juonittelijoita, perienglantilaista kuvastoa… Nokkelasti rakennettuja novelleja, hyvää kerrontaa, mutta … Vaikka Archerin Clifton-sarjasta pidin kovastikin, niin tämä ei kolahtanut. Novellit ei ehkä sittenkään ole lempparigenre minulle.

TJ Klune, Talo taivaansinisellä merellä ****½
(Henkilö(i)llä on yliluonnollisia kykyjä)

Aikuisten satukirja, jossa on paljon viisaita ”opetuksia”; eriarvoisuuden ja erilaisuuden hyväksyntään vievää. Lämminhenkinen, hauskakin. Tähän haastekohtaan oikein hyvä kirja. Uusi kirjailija minun maailmassani.

Viola Wallenius, Koti Keniassa ****
(Kirjan tapahtumat sijoittuvat Afrikkaan)

Tämä kirja on laitettu ”elämäkerrat”-genreen. Alle 30-vuotias nainen kertoo elämästään Afrikassa. Nuoren naisen rohkeista ratkaisuista, avusta ja kyvystä auttaa, opiskella, ryhtyä kahdeksan lapsen ottoäidiksi…

Viola Wallenius kertoo pienen kenialaisen kylän elämästä, elämäntavasta, perheistä, humanitaarisesta avusta, vapaaehtoistyöstä. Hän kertoo tyttöjen ja naisten elämästä ja asemasta, vanhoista asenteista.

Hän ei glorifioi omaa tekemistään, mikä on ehkä yksi syy siihen, ettei voi kuin ihmetellä ja kunnioittaa kaikkia valintojaan.

Tämä jos joku on sellainen kirja, jota en olisi löytänyt ilman haasteen ”velvoitetta” ´sijoittuu Afrikkaan´.

Eeva Kilpi, Punainen muistikirja **** (tai ***½)
(Kirjan kannen pääväri on punainen.)

Eeva Kilven, vanhan naisen tajunnanvirtaa, olen lukenut aiemminkin. Tälläkin kertaa tuli mieleen, että nämä hänen ”Muistikirjansa” (valkoinen, sininen, punainen) ovat hänen bloginsa. Kirja on muistikirja, päiväkirja, tuokioita, satunnaisia sanoja, hyviä sanoja. Kiireettömyys, luopuminen, elämä, muistot. Paljon hienoa tuokioita ja ajatuksia.

Bea Uusma, Naparetki – minun rakkaustarinani ****
(Kirjassa jää tai lumi on tärkeässä osassa)

Jännittäväksi kirjoitettu kuvaus ja tutkimusprosessi Andren retkikunnan matkasta, jonka päämäärä oli Pohjoisnapa vuonna 1897. Ja Uusman ”rakkaustarina”, joka oli selvittää retkikunnan miesten kohtalo ja kuolinsyy. Selkeä, hyvin argumentoitu ja mielenkiintoinen kirja. Häivähdys jotain samaa kuin ”Naiset joita ajattelen öisin” -kirjassa, joka on yksi viime vuosien parhaista lukukokemuksista.

Anniina Holmberg ja Johannes Lahtela, Pää pilvissä, kiviä kengissä, Pyhiinvaelluksia saunoista luostareihin *****

Pyhiinvaelluksia! Tässä oli kirjoitettu – kauniisti, hyvin, perustellusti – auki se mitä minä usein ajattelen kävellessäni merenrannassa tai kavutessani tunturin laelle: pyhiinvaellus. Holmberg ja Lahtela ovat molemmat kääntyneet ortodokseiksi aikuisiällä, heille kristillisellä uskolla on sijansa pyhiinvaelluksissa. Mutta pyhää on myös vaellus luonnossa, pyhää on saunassa ja elokuvien kuvauspaikoilla. Tämä on kahden syvästi ajattelevan ihmisen vuoropuhelu, ystävysten hieno ajateltu kirja. He itse myös lukevat kirjan. Erityisesti pidän Holmbergin tekstistä, äänestä, ajatuksista. Tässä oli paljon ajatuksia, ajattelemisen aihetta, lohtua, toivoa. Luulen, että palaan vielä tähän jossain postauksessani.

Nita Prose, Huonesiivooja *****
(Kirjaa on suositellut toinen lukuhaasteeseen osallistuva)

Hauska kirja, mainio. Ei tekohuumoria, vaan vähän sellainen ”tahatonta komiikkaa” -juttu. Moppi-Molly, joka on hotellisiivooja löytää hotellihuoneesta murhatun miehen. Molly on sosiaalisilta taidoiltaan varsin surkea, ja juuri hän joutuu keskelle vyyhtiä, jossa juonenkäänteitä ja lurjuksia riittää. Silti en ajattele tätä dekkarina.

Tästä tulee mieleen kirjat ”Eleanorille kuuluu hyvää” ja ”Lähikaupan nainen”. Tämä on hyvää viihdettä, ei ennalta-arvattavaa.

Lukeminen kannattaa aina!

Luettua Niitä näitä

Helmikuun kirjat – Helmet lukuhaaste 2022 vol. 2

Helmikuussa onnistuin/satuin löytämään lukulistalleni monen monta tavattoman kiinnostavaa kirjaa, muutaman jotka jättivät niin ison jäljen, että arvostelin vitosen väärteiksi.

Nyt on noin puolet haastekirjoista jo kuunneltuna/luettuna. Hyvin monipuolisia kirjoja on nyt ollut ”työn alla”.

Alla olevassa listassa kirjailijan ja kirjan nimen alla suluissa on se kohta, johon kirjan haasteessa sijoitan.

Juha Itkonen, Myöhempien aikojen pyhiä
(”Kirja sisältää sähköposteja, some-päivityksiä”)

Juha Itkonen kirjat ovat mielestäni aina ”järkäleitä”, enkä tarkoita (vain) kokoa. Ne Isoja Kirjoja. Niin tämäkin. Kirja kertoo mormooneista yleensä ja erityisesti Suomessa. Siinä on tietokirjamaisuutta, mutta se on ensisijaisesti romaani.

Se kertoo sopeutumisesta (tai sopeutumattomuudesta) vieraaseen kulttuuriin, Suomesta ulkomaalaisten silmin, siinä kyseenalaistetaan oma uskonvakaumus, moraali ja oma menneisyyskin. Siinä pyydetään loputtomasti anteeksi.

Itkosen kyky rakentaa henkilöt tarkasti, tunnistettaviksi, viiltävästikin kuvata synkkä mielenmaisema, pullaa leipovat yhteisön naiset, ja kaikki muu on vaikuttavaa. ****

 

Joel Haahtela, Jaakobin portaat
(”Kirja on julkaistu vuonna 2022”)

Joel Haahtelalla on paljon faneja, hänen filosofisia, intellektuelleja, psykologisoivia (onkohan oikea sana?) kirjojaan yleistetään ja kehutaan arvosteluissa, Helmet-lukuhaasteen parissa ja kirjallisuusblogeissa. Olen lukenut tämän trilogian kaksi edellistäkin osaa, – pidinkin koska aloitin tämän kolmannenkin. Tämä on minusta paras. Hänen kirjoittamansa kieli on kaunista, herkkää, jotenkin viipyilevää. Ja kyllä tämän mukana oli hyvä ”käydä” Jerusalemissa. ***½

Merja Mäki, Ennen lintuja
(”Lumi tärkeässä osassa”)

Tämä on yksi niistä monista teoksista, joita viime vuosikymmenen aikana naiset ovat julkaisseet liittyen viime sotiin. Naiset kirjoittavat romaaneja ja tekevät tutkimusta sota-ajan kotirintaman elämästä, naisten elämästä ja työstä sotavuosina. (vrt. esim Rosa Liksomin Väylä)

Tämä kirja on evakkotarina. Luin tämän tammikuun lopussa, – niin paljon kosketuspintaa… Hyvä romaani, jota varten on tehty paljon hyvää taustatyötä. Yksi pieni anakronismi minua häiritsi, varsinkin kun se toistui muutaman kerran: sukkahousuja ei Suomessa (ei juuri muuallakaan maailmassa) vielä sota-aikana ollut. Maatalousyhteiskunnan erot Karjalassa ja Pohjanmaalla, luonto ja Suomen vuodenajat kirjan ”näyttämönä” on kirjoitettu hyvin auki. Ja romaanissa oli sopivasti ”pahiksia”, joiden ansiosta kirjasta tuli koukuttava. *****

Jojo Moyes, Morsianten laiva
(”Kirjassa yhdistetään faktaa ja fiktiota”)

Kirjassa on paljon enemmän fiktiota kuin faktaa, mutta enpä ennen ole tiennyt, että II ms:n jälkeen Australiasta kuljetettiin laivalastillinen morsiamia Englantiin. Australiassa sodan aikana olleet brittisotilaat, jotka olivat kihlautuneet tai avioituneet paikallisten naisten kanssa, saivat nuorikkonsa armeijan aluksella kuljetettuna kotimaahansa. Sotaromantiikkaahan tämä pääasiassa on.

Moyes osaa aina luoda hienon henkilögallerian, tässä kyllä melkein vähän yli-stereotyyppisiä hahmoja, ja lukukokemus on sikäli turvallinen, ettei tarvitse pelätä, etteikö keljuille tyypeille kävisi ainakin edes vähän huonosti. ***½

Jenni Kokander, Yksi miljoonasta
(”Kirjassa on oikeudenkäynti”)

Näyttelijänä tutuksi tullut Kokander onkin myös dekkarikirjailija. Yllätyin positiivisesti.

Pidin kovasti siitä, kuinka hän käy myös yhteiskunnallista keskustelua lastenhuollosta, ulkonäköpaineista, burn outista. Tämä oli jotenkin ”uskottava dekkari”. ****

Jyrki J.J. Kasvi, Kasvin kolme elämää
(”Kirjan luvuilla on nimet”)

Tätä kuunnellessa oli vaikea päättää, pidänkö tyypistä vai en. No kirjan – elämäkerran, edes poliitikon, varsinkaan kuolleen poliitikon – tarkoituskaan ei ole olla ko. henkilön markkinointiväline, mutta tämän kirjan kohdalla tuli kumma tunne, että tarvitsisi päättää …

Kasvi kirjoittaa hyvin, todella hyvin, napakasti, satiirisesti, tarkasti, jäämättä jumiin yksityiskohtiin, juuttumatta mihinkään. Kirja oli siis aika hyvä. Taas kerran yksi elämäkerta joka avasi ikkunoita uusiin maailmoihin, mm. eduskuntatyöhön. ****

Jan Philipp Sendker,
Sydämänlyönneissä ikuisuus, Sydämen ääntä ei voi unohtaa, Sydäntemme kaihoisa syke
(”Kirjoissa sairastutaan vakavasti, löydetään jotain kadonnutta ja päähenkilö on alaikäinen”)

Sendkerin trilogiaan törmäsin sattumalta. Kaksi jälkimmäistä kuuntelin mökillä ja ladulla, jonne ne eivät todellakaan sopineet. Sarjan ensimmäinen osa oli minusta alakuloinen, toisaalta sopivan lempeä, olematta puuduttava. Kirjat etenevät aika verkkaisesti, mutta eivät silti pitkästyttäneet.

Ne tutustuttivat Burmaan, sen uskontoihin, taikauskoon. Paikoin ne olivat kuin aikuisten satukirjoja, paikoin sotilasdiktatuurin alla elämisen kurjuudesta kertovia, toisaalta elämäntaidon oppaita tai  aforismikokoelmia. Trilogia paranee kirja kirjalta. Viimeinen oli vitosen kirja. ***** Ensimmäinen vain 3½. Siis kannattaa kuunnella koko nippu.

Erikseen on mainittava lukija: Markus Bäckman on tavattoman hyvä. Jopa parempi kuin Antti Virmavirta? – No ehkäpä. Ja se on paljon se. 😊

William Doyle – Naomi Moriyama, Lumotun metsän sisaret – Elämää Pohjois-Karjalassa amerikkalaisin silmin
(”Kirja jonka tapahtumissa haluaisit olla mukana”)

Jos Sendkerin kirjat eivät oikein kuuluneet Lapin mökkiloman tunnelmaan, niin tämä sitten kyllä oli sinne sopiva, nopsasti kuunneltu kirja. Ensin se tuntui aika hyvälle: mahtava Suomi-mainos. Suomalaisen tasa-arvon, luonnon ja yhteiskunnan ylistys, mutta lopulta meni niin ylitsevuotavaksi, että hypetys on lievä ilmaus.

Ajattelin laittaa tämän haasteen kohtaan ”Kirja jonka tapahtumissa haluaisit olla mukana”, koska kirjassa Martta-järjestö saa arvoisensa kunnioituksen ja kehun, jopa niin että vähän (taas kerran) harkitsin, että josko liittyisin… ***

Janet Skeslien Charles, Kirjasto Pariisin sydämessä
(”Kirjan nimessä on kaupungin nimi”)

Kuuluu sarjaan ”naiset kirjoittavat sotavuosista”. Sotakirjat, ei edes sotaromantiikka (pl. Hemingwayn ”Kenelle kellot soivat”) eivät ole koskaan ole olleet minun lempikirjallisuusgenreni, mutta tämä oli hyvä. Taidanpa jopa luokitella ”hyväksi lukuromaaniksi”. Tämäkin perustuu osin faktatietoon, tutkittuun historiatietoon, mikä lisää lukukokemuksen arvoa. *****

Karin Smirnoff, Lähdin veljen luo
(”Kirjassa rikotaan yhteisön normeja”)

Tämä on aika rankka kirja. Västerbotteniin sijoittuva perhedraama, joka on myös koukuttavasti kirjoitettu, siinä on reilua ja reipasta kerrontaa, se on paikoin jopa hauska. Pienen yhteisön, pohjoisruotsalaisen kylän dynamiikkaa värikkäästi ruotiva. ***½

Catherine Belton, Putinin sisäpiirissä. Kuinka KGB valtasi Venäjän ja kääntyi länttä vastaan
(”Krja käsittelee aihetta, josta haluat tietää lisää”)

Mökkireissun paluumatkalla aloitimme tämän kuuntelun autossa, ja vasta eilen sain liki 600-sivuisen kirjan päätökseen. Beltonilla on kirjassaan paljon lähteitä, kirjeenvaihtajan kokemus sekä valtava tutkimus- ja taustatyö takanaan, eikä teksti vaikuta disinformaatiolta, vaikka melkein niin toivoisi.

Pelottavan selvästi kirja taustoittaa tilannetta, jossa nyt ollaan: Ukrainan sodan juuret ovat pitkät ja korruptoituneet. Kleptokratia ja hyväveli-KGB-oligarkkiyhteisö, jolle rahanpesu, toisinajattelijoiden lähettäminen Siperiaan tai murhaaminen, kerrostaloräjäytykset, sananvapauden tukahduttaminen, yhteistyö Pietarin sataman mafian kanssa, Venäjän imperiumin loiston palauttaminen, ovat tavoitteita, joissa kaikki keinot ovat sallittuja ja käytettyjä.

Kirjan lukee Ilona Chevakova, ansaitsee tulla kiittäen mainituksi!  *****

Anna-Mri Raaska, Belizessä kaikki on paremmin

Beltonin kirjan jälkeen valitsin kuunteluun pienen kirjan, hauskan kirjan. Raaskalla on sana hallussaan, ei ole tekohauska, vaan naseva, sarkastinen tyyli saa oikeasti hymyilemään ja tirskahtelmaan. Kirja on matkakertomus Belizeen muuttaneen suomalaisperheen arjesta! Taas tuli opittua uuttakin. Mikä Belize? En tiennyt siitä mitään ennen tätä päivää ja tätä kirjaa. Hyvä välipala oli tämä. ***½

 

 

Luettua Niitä näitä

Tammikuussa kirjat on olleet kavereita

Tammikuun osuus Helmet-lukuhaasteeseen alkaa olla valmiina.

Tänäkin vuonna näyttää siltä, että haaste vie minua uudenlaisten kirjojen pariin. Joukossa on monta sellaista, joita tuskin olisin hoksannut lukulistalle ottaa, jollei haaste ja haasteen ”lukupiiri” olisi suosituksiaan jakanut.

Alla olevassa listassa kirjailijan ja kirjan nimen alla suluissa on se kohta, johon kirjan haasteessa sijoitan. Lista ei ole lukemiseni järjestys, vaan haastelistan järjestyksen mukainen.

Nyt on vielä yli 30 kirjaa tänä vuonna luettavana, joten kaikenlaiset suositukset kirjoista ovat tervetulleita…

Rosa Liksom, Väylä 
(”Kirja, jonka tapahtumissa et itse haluaisi olla mukana”)

Rosa Liksomin kirjoja olen joskus yrittänyt lukea (mm. Hytti n:o 6), mutta ovat tainneet aina jäädä kesken. Väylä ei jäänyt! Se on kirja torniojokivartisten evakkoon lähdöstä Ruotsiin, se perustuu muistoihin ja muistitietoon, se kertoo sotalapsen elämästä, ja kasvusta nuoreksi naiseksi: ”Olima tien päälä”.

Siinä kuvataan väylänvarren luontoa ja ihmisiä kauniisti ja karustikin, siinä on epätoivoa ja toivoa. Kirjassa on vahvana Tornionlaakson murre, ´meän kieli´. Anna Saksmanin lukemana, voisin väittää, että tulkitsemana, murre tekee kirjasta teoksen. Yksi parhaista kirjoista tänä talvena.  *****

Pirkko Saisio, Passio
(”Kirjan on kirjoittanut sinulle uusi kirjailija”)

Toinen suomalainen pitkän uran kirjailijana tehnyt nainen, jonka tuotantoon en ole koskaan aiemmin uponnut, on Pirkko Saisio. Nyt upposin! Ymmärtääkseni tämä ei olekaan Saision ”tavallista” tuotantoa. Kirjajärkäle vei mennessään. Ja Saision oma, pehmeä ääni sopivat tunnelmaan enemmän kuin hyvin. Kirjassa kuljetetaan yhtä korua (tai sitä mitä siitä on jäljellä) puoli vuosituhatta läpi Euroopan. Kirjassa on monta kirjaa sisällä. Siinä on historian todellisia tapahtumia, aikakausien mentaliteettia, se on uskonto-, oppi-, aatehistoriaa. Kirja on hyvin ”oppinut” ja Saisio on tehnyt valtavan taustatyön.

Kesti hetken, ainakin ensimmäiset sata sivua, että ymmärsin, mistä lopulta on kyse: elämän tarkoitus. Sen etsiminen, kohtaaminen, menettäminen, uskominen ”milloin mihinkin”: Jumalaan, sosialismiin, rakkauteen, rahaan. Eihän se, että kuvatut vuosisadat olivat raakoja, ole kirjailijan ”vika”, mutta se, että Saisio antaa väkivallan ja raakuuden muutamia kertoja mennä pidemmälle kuin minä kestän (= hyppäsin sivut ohi), pudottaa arvosanan täydellisestä. ****½

Elisabeth Strout, Olive, taas
(”Kirjan nimi on mielestäsi tylsä”)

Tämä on jatko-osa kovasti tykätylle Olive Knitteridge -kirjalle. Minä en erityisesti tykännyt siitä ensimmäisestäkään, mutta kun tätäkin Helmet-lukupiirissä hehkutettiin, otin kuunteluun. Tässäkin on paljon pieniä kertomuksia, vanhan naisen vanhenemisesta ja itsetutkikistelusta. Ehkä aihe on tällä hetkellä liian läheinen 😀 , että olisin innostunut. Jänniä tyyppejä Strout kyllä osaa luoda. ***

Ann Patchett, Hollantilainen talo 
(”Kirjassa ei kerrota tapahtumia aikajärjestyksessä”)

Yhdysvaltalainen kirjailija Ann Patchett on minulle aiemmin tuntematon. Ja tämä on hänen kahdeksas romaaninsa, joka nousi sekä Pulitzer- että Women’s Prize 2020 -palkintoehdokkaaksi. Sunday Timesin arvostelija toteaa: ”Romaani joka tulvii tuskaa ja hellyyttä ja jossa Patchettin kertojankyky näkyy koko loistossaan. Syvällinen, väkevästi sisintä kouraiseva romaani perheestä.”

Ehkä minä en keskittynyt tähän kunnolla, mutta en kyllä ihan tuollaista hypetystä tälle antaisi. Ihan kelpo kirja kuitenkin. ***½

Ingar Sletten Kolloen, Kuningatar Sonja
(”Kirja kertoo historiallisesta tapahtumasta”)

Hyvän elämäkertateoksen luettuaan ajattelee tuntevansa kirjan henkilön aika hyvinkin. Tämän jälkeen minulle ei jäänyt sellaista kuvaa. Tästä jäi kovin ”virallinen” tuntu. Vähän kuin hovin hyväksymä versio kuninkaallisesta. Dokumentti kuningatar Sonjasta, ei hänen elämänsä ”tarinaa ja tunteita”. Mutta mielenkiintoista kuitenkin.  ***½

Mari Manninen, Yhden lapsen kansa
(”Kirjan on kirjoittanut toimittaja”)
Hesarin Kiinan kirjeenvaihtaja Mari Mannisen reportaaseista olen tykännyt ja Kiinassa kaksikin kertaa käynyt, väestöhistoriaa ja syntyvyyttä tutkinut, joten luonnollisesti tämä valikoitui lukulistalle.

Muistiinpanoihini olen merkinnyt: ”Ammattilaisen huolella tekemä, monesta eri näkökulmasta Kiinan yhden lapsen -politiikkaa tarkasteleva kirjanen. Paljon haastatteluja, selkeää tietokirjallisuutta, oikoo väärinkäsityksiä, laajentaa käsitystä maailmasta ja sen tulevaisuudesta.” ****

Antoine de Saint-Exupéry, Pikku prinssi
(”Pieni kirja”)
Tämä löytyy omasta kirjahyllystä, hankittuna jo joskus teinivuosina. Montakohan kertaa sen olen lukenut. Nyt kuuntelin. Joka lukukerralla tämä on erilainen.
Asteroidi B612 ja ystävyys – elämisen tarkoitus tässäkin. Kaunis aikuisten satukirja. ****

Annette Bjengfeldt, Palermotien taivaallinen laulu
(”Kirjassa muutetaan uuteen maahan”)

Hassusti absurdi, minusta ”naivistinen” kirja. Jotenkin juoneton; luettelo tapahtumista, ei mennyt tunteisiin, ei mitään samaistuttavaa, ei koukuttanut, mutta jotain huvittavaa, sarkastista, hymyilyttävää siinä oli. Ja tuli mieleen, että josko hankkisi lentoliput Kööpenhaminaan. 😉 ***½

Aila Meriluoto, Mekko meni taululle
(”Kirjalilijan nimessä on luontosana”)

Kahden opettajan ujo lapsi, joka jo lapsena halusi kirjailijaksi, vaikkei ehkä sitä tiedostanutkaan. Lapsuus 30-luvun Suomessa, ja sota-ajan elämänmenon kuvaaminen ovat kirjan antia. Ehkä en olisi pientä kirjasta saanut loppuun luetuksi, mutta Seela Sellan lukemana siitä tuli ilo ja nautinto. ****

Pirkko Saisio, Spuuki Spaidermän ja raju Nonna
(”Kirjassa seurataan usean sukupolven elämää”)

Saision Passion jälkeen varmuuden vuoksi katselin hänen muuta tuotantoaan ja törmäsin tähän. Riemullinen kirja: voitte arvata, että myötäelettävä, valloittava, viisaskin! Suosittelen kaikille mummeille ja sellaiseksi tuleville!  Elämäniloa on tässä!

”Spuuki Spaidermän ja raju Nonna on kokoelma hyväntuulisia pieniä tarinoita, joita Saisio kertoo tyttärenpojastaan. ”Riehaantunut isoäiti” on kirjannut ylös huomioitaan niin Helsingissä kuin isoäitien talvenviettopaikassa Madeiralla.” *****

Eira Pättikangas, Talvella päivät ovat pitkiä
(”Kirjan kansi tai nimi saa sinut hyvälle mielelle”)

Parasta kirjassa on pohjanmaan murre. Juoni on oikeastaan aika kliseinen: avioliiton ulkopuolella syntyvät lapset, Amerikan siirtolaisuus, maatalojen perimysjärjestys. Kirja käynnistyi kovin hitaasti, vai oliko taas niin, että olin muissa maailmoissa, mutta lopulta vei sitten mukanaan. ***½

Liisa Talvitie, Heidi Herala, Teatteria koko elämä
(”Kirjassa toteutetaan unelma tai haave”)

Kyllä elämäkerrat on mielenkiintoisia. Niin tämäkin, näyttelijävanhempien tyttären elämä. Heralan uran ja töiden kautta paljon muistumia omaan menneeseen. Suomalaisen televisio- ja teatteritaiteen vaiheisiin takautumia; naisen uran ja lasten saamisen yhteensovittamisen tapa ja keinot 🙂 . Tämän jälkeen uskon tuntevani Heidi Heralaa paremmin kuin ennen, enkä vain kulissia hänestä (vrt. edellä Kuningatar Sonja). ***½

Richard Osman, Mies joka kuoli kahdesti
(”Kirjassa asutaan kommuunissa tai kimppakämpässä”)

Eläkeläiskylässä ”Torstain murhakerho” kokoontuu taas. Tämä on minusta parempi kuin ensimmäinen. Hyvän mielen dekkari, jossa on mainioita tyyppejä, nokkelia juonenkäänteitä, paljon pohdittavaa, eikä murhaajaa arvaa. Hyvää lukuviihdettä! ****

Britt Bennet, Mikä meidät erottaa 
(”Palkittu esikoisteos”)

”Mikä meidät erottaa on mukaansatempaava ja terävä romaani identtisistä kaksosista, joista toinen elää mustana ja toinen valkoisena.” Näin lukee Bookbeatin esittelyssä. Kirjan asetelma ja juoni on aika ainutlaatuinen, sen myötä tulee katsottua rotukysymystä uusista näkökulmista, mikä on mielestäni aina hyväksi. Kirja antaa paljon ajattelemisen aihetta. Siinä ei ole juurikaan samaistumiskohteita, ei todellakaan, mutta pidin valtavan paljon. *****

*huh, olipa tässä taas kirjaamista!

 

 

 

Luettua Niitä näitä

Feelgoodia, historiaa, elämää – kirjojen maailmassa

Joulukuussa lukemani kirjat ovat tässä.

J. K. Tamminen, Estonian salaisuudet

Milly Johnson, Kirsikoita ja joulun taikaa

Anneli Kanto, Piru, kreivi, noita ja näyttelijä

Joanna Bolouri, Paras aika vuodesta
Anneli Kanto, Piru, kreivi, noita ja näyttelijä

Tuula Karjalainen, Outi Heiskanen

Anneli Kanto Pala palalta pois

Jeffrey Archer, Miehistä parhain

Jeffrey Archer, Minkä taakseen jättää

Vain yhdeksän kirjaa, siksi vain yhdeksän, että muutama kirjajärkäle ”valmistui” vasta tammikuun puolella, siksi, että jätin muutamia (mm. Aviciin elämäkerta) kesken, siksi, että kävin vähemmän ja lyhemmillä lenkeillä kuin tavallisesti, siksi koska joulu ja kotona seuraa.

Kuuntelin jopa pari feelgood-joulukirjaa: Johnsonin ja Bolourin kirjat ja minä jopa tykkäsin niistä. Varsinkin ”Kirsikoita ja joulun taikaa” oli sellainen ”romanttinen komedia”, aikuisten satukirja jossa oli mukavia persoonia, ei liian ennalta-arvattavia käänteitä, hyvää dialogia. Sai heittää ajattelun ihan vapaalle.

Anneli Kannon tuotannosta luin kaksikin kirjaa: eikä niitä kumpaakaan voi väittää ”feelgood”-kirjaksi. Ei todellakaan.

Piru, kreivi, noita ja näyttelijä sijoittuu 1600-luvun puolivälin Turkuun ja  myös Kajaanin linnaan, Ouluunkin. Se kertoo Pietari Braheb ajasta ja nuoresta Laurentiuksesta. Se on vahvaa, perusteellista kerrontaa: uskonnosta, tieteestä, yliopistosta, köyhyydestä, raakuudesta, rusoisesta elämänmenosta. Kanto on taas tutkinut ja lukenut historiaa ja kirjoittanut sen pohjalta vankan historiallisen romaanin.

Hänen toinen, vanhempi kirjansa ”Pala palalta pois” on omakohtainen kirja siitä, millaista on olla muistisairaan äidin tytär. Kirjasta saa paljon tietoa, ja vertaistukea. Vaikka aika rankkaa luettavaa, myös helpottavaa, asioita ymmärrettäväksi tekevää.

Joulukuun ainoa elämäkerta oli Tuula Karjalaisen kirjoittama Outi Heiskasen elämäkerta. En ennen tätä juuri tuntenut Heiskasta enkä hänen töitään, uransa vaiheita, eikä tämän jälkeenkään minusta hänen taiteensa fani tullut, mutta vähän jäi harmittamaan, että etten päässyt näkemään näyttelyään Ateneumissa.

Marraskuussa aloittamani Jeffrey Archerin Clifton-sarjan kaksi viimeistä romaania luin joulukuun alussa. Seitsenosainen sarja jaksoi kiinnostaa loppuun asti. Ja päätösosakin oli ihan hyvä, toisin kuin esim. Lucinda Rileyn Seitsemän sisarta -sarjassa. 

”Oudoin” joulukuun kirjalistani opuksista on ”Estonian salaisuudet”. Kirja sinänsä ei ollut outo, mutta se, että yleensä aloitin sen. Ja että se tuli kuunnelluksi melkein kerralla. Se oli tavattoman mielenkiintoinen, perusteellinen, tutkimuksellinen, selkeästi argumentoitu. Eikä siinä mässäilty suuronnettomuuden traagisilla kohtaloilla, vaan nimenomaan selvitettiin kaikkia – ihan hullujakin juttuja – jotka Estonian uppoamiseen ja onnettomuuden tutkimukseen on liitetty ja ovat liittyneet. Monet, monet näkökulmat, tutkintahaarat tulivat esitellyksi – tyrkyttämättä lukijalle ainoaa oikeaa vastausta.

Viime vuoden kuunneltujen kirjojen saldoni oli 130 kirjaa. Niiden lisäksi ehkä noin 10 paperikirjaa. Tämä tammikuun alku viittaa siihen että tänä vuonna tulee luetuksi vähintään saman verran. Tämä käpertyminen kotiin vaatii edes kirjallisia kokemuksia maailmasta.

Luettua Niitä näitä

Kirjahaasteen parissa

Nyt hiipuu voimat… Yksinkertaisesti en vain jaksa ruveta etsimään tietoja viime vuoden lopulla lukemistani kirjoista. Niitä kuitenkin edellisen ”Luettua”-postauksen jälkeen on (kai) toistakymmentä. Ehkä ne joku kerta tänne kommentteineen vielä postaankin. Ehkä.

Viime vuonna kuuntelin 135 kirjaa, 5 – 10 luin kirjakirjoina, ja ainakin 10 jätin kesken. Äänikirjojen myötä olen oppinut uuden taidon: voin jättää kirjan kesken vaikka olisin lukenut sitä jo useampia kymmeniä sivuja. Tuntuu, että aiemmin sinnittelin ja kahlailin kehnonkin opuksen loppuun asti. Olen (tällä iällä, vihdoin) tajunnut, että on turha kuluttaa aikaa kohtalaisiin, ´melkein´ kiinnostaviin kirjoihin, elämäkertoihin, tarinoihin, jos kerran on mahdollisuus nauttia vain itseään miellyttävistä kirjoista. Yhä enemmän minua kiinnostavat elämäkerrat ja kotimaiset kirjat; ennen oikeastaan  historialliset, käännetyt romaanit, klassikot, suositut uutuudet ja ns. viihderomaanitkin, olivat lukulistojeni valtavirtaa.

Nyt kun ansiotyö ei enää vie puolta hereilläoloajastani, nyt kun päivät ja illat pitkät voi puuhailla sellaista, jonka yhteydessä voi kuunnella kirjoja, kuluu niitä aika lailla. Äänikirjat ovat edesauttamassa tekemistä, jota ei ehkä tekisi – ei ainakaan niin mielellään – jollei olisi hommassa kiinni pitävää kirjaa seurana.

Helmet-lukuhaaste sekä edesauttaa lukemisen ”suorittamista”, mutta myös tekee siitä iloisen, kiinnostavan osan arkea, nimenomaan päiviä. Olen aika varma, että tänäänkin joulukoristeiden perkaaminen ja poispakkaaminen, joka lähti ihan totaalisesti lapasesta, kun lopulta purin ja hoitelin kierrätykseen  vaate/rompehuoneen hyllyiltä monen hyllyn verran pikkuliinoja, vanhoja peittoja, erilaisia kodinsisustukseen liittyviä  yms. sellaisia härpäkkeitä (koreja, kynttilälyhtyjä, joulukoristeita, kauniita pahvi- ja peltilaatikoita etc.), luutusin ja puunasin. Tuskin olisin touhussa viihtynyt montaa tuntia, jollen olisi uppoutunut kirjan maailmaan.

Lukuhaasteen suorittaminen on varsin ”helppoa” nykyisellä lukutahdillani, joten siitä ei ole haittaa; melkein kolminkertaisen määrän kirjoja ehdin varmasti saada vuodessa kasaan, ei siis tarvitse hampaat irvessä tai korvat höröllä kirjoja kahlailla. Olennaista on, että haaste vie uudenlaisten kirjojen maailmaan. Esimerkiksi nyt minulla on menossa kaksi kirjaa, joihin en varmastikaan ilman haastetta olisi tarttunut, mutta jotka molemmat ovat osoittautuneet iloisesti yllättäviksi, uusia näköaloja avaaviksi.

Ensinnäkin Aila Meriluodon elämäkerrallinen ”Mekko meni taululle” on kuuntelussa siksi, että ”kirjailijan nimessä on luontosana” (haasteen kohta 34. Joku oma opuskin olisi siis passannut tähän!! 😀  Ja toinen on Pirkko Saision ”Passio” (haasteen kohta numero 6: ”Kirjan on kirjoittanut sinulle uusi kirjailija.” Ikinä ennen en (ainakaan muista) perehtyneeni Saision tuotantoon. Passiota sanotaan erilaiseksi kuin Saision muuta tuotantoa – minullahan EI ole kokemusta aiemmasta, mutta tämä ”Passio” on monin tavoin valtava, tarinallinen romaani 1500-luvulta läpi vuosisatojen ja Euroopan. Ei ole ongelmia kuunnella 25 tunnin (lähes 500 sivun)  ajan tätä kirjaa: palaan kommentointiin myöhemmin.  Kirja sopisi myös kohtaan  1, 8, 14, 29, 43, joten ei ole haaste antaa mahdollisuuden tulkita laveasti.

Ehkä tänä vuonna kokeilen myös ”Pohjoista lukuhaastetta”. Katsotaan nyt, kuinka paljon tarvitsen kirjoja ja niiden tuomia uusia maailmoja, tietoja, tunnelmia, seuraa. Yleensä tarvitsen paljon.

Isovanhemmuus Luettua Neulottua

Kohti uutta

Maanantaiaamuunkin oli ilo herätä kun oli tiedossa, että saisin pari tuntia viettää kahden pienen pulputtajan kanssa. Aikuiset lähtivät pelaamaan: Juniori ja R., jotka saivat joululahjaksi sulkismailat sekä Tytär ja Pehtoori lähtivät jouluherkkujen sulatukseen Nallisporttiin, joten minä sain mummihommia. Meillä lasten kanssa ”tonttujahtia” ja Legoja, ja lounaaksi lohta – Apsun herkkua melkein enemmän kuin tortillat.

Iltapäivällä siivoilin jo vähän joulua pois, Festasta ja jääkaapeista ainakin. Siivoilujen ja järjestelyjen jälkeen istahdin ihan itsekseni, tuosta vaan keskellä päivää kutomaan – ja kuuntelemaan kirjaa.

Kirjoista puheenollen. Ylihuomenna julkistetaan Helmet-lukuhaaste 2022. Tänä vuonnahan osallistuin haasteeseen eka kertaa, ja kokemus oli kyllä innostava, uudenlaisiin kirjoihin ”tartuttava”. Lukuhaasteen sain valmiiksi jo huhtikuussa, mutta ideahan ei olekaan kuka nopeiten lukee 50 kirjaa tai kuka lukee haasteeseen ”sopivimmat” kirjat, vaan jokainen voi muokata haasteen itselleen parhaaksi. Ensi vuonna aionkin etsiä haasteeseen kirjoja koko vuoden, vaikka useammankin kirjan yhteen kohtaan. Voin kyllä suositella ryhtymistä mukaan – ainakin kokeeksi. Voitaisiin täällä blogissakin sitten jakaa vinkkejä puolin ja toisin, eikös vain?

Ensi vuoden kirjojen parissa ei taida syntyä riddareita ja muita neuleita tämän ja edellisen vuoden malliin, sillä kehoni ei kaipaa kutomista niin paljon kuin mieleni, päinvastoin: selkeitä hylkimisreaktioita pitkille neulostasessioille on ollut aistittavissa.

Tässä nyt lupaamani kuva tyttärelle joululahjaksi neulomastani kaarrokeneuleesta. Mieluinen ja sopiva oli lahjani. 🙂

Luettua

Joululahjakirjoja – löytyisikö näistä vinkkejä?

Lokakuun alun jälkeen olen kuunnellut taas parikymmentä kirjaa. Ehkä viimeistään nyt on hyvä aika niistä kertoa, vähän kommentoida,  – ehkä joululahjakirjavinkkejä antaa samalla.

~~~~~~~~~~~~~~

Brittikirjailija, entinen parlamentin jäsen Jeffrey Archer on ollut minulle aiemmin täysin tuntematon nimi, enkä oikein tiedä mistä tähän edes törmäsin, mutta tämän vuoden ensimmäiselle hiihtolenkille mökkiviikolla latasin 7-osaisen Clifton-koronikan ensimmäisen kirjan (Vain aika näyttää), ja nyt on 1500 sivua, noin 60 tuntia tullut kuunneltua. Kuudennen osan aloitin tänään ulkoillessa.

Jeffrey Archer, Miekkaa vahvempi

Jeffrey Archer, Maksun aika

Jeffrey Archer, Vaietut salaisuudet

Jeffrey Archer, Isän synnit

Jeffrey Archer, Vain aika näyttää

Tarina Cliftonin ja Barringtonin sukujen vaiheista alkaa 1920-luvulta, enimmäkseen se sijoittuu Brixtoniin, mutta myös Yhdysvaltoihin, Skotlantiin, sotavuosina Saksaan ja Ranskaan, Afrikkaankin, ja viidennessä osassa oltiin Neuvosliitossakin. Kirjassa on aatelisia, työväkeä, glamouria, vähän övereitä juonenkäänteitä, paljon oikeusistuntoja, sotaa, rauhaa, rikollisia ja rakkautta, politiikkaa ja perienglantilaista elämänmenoa. Archeria tituleerataan loistavaksi tarinankertojaksi, ja kyllä hän sellainen onkin. Jotenkin sellainen vanhanaikainen historiallinen romaanisarja, tuntuu että tämän tyylisiä luin aika paljon joskus keskikoulun loppuvuosina.

Koska näyttää siltä että kaikki seitsemän tulee kuunneltua, on selvää, että olen viihtynyt näiden parissa. Ne ovat hyvää, etten sanoisi laadukasta, viihdekirjallisuutta.

Harvoin tulen kiinnittäneeksi /osaan kiinnittää huomiota siihen, onko kirja käännetty hyvin, mutta tämän sarjan kohdalla olen miettinyt että täytyy olla kyse käännöslapsuksista. En filologina osaa sanoa, mutta historioitsijalle särähtää pahasti, kun joku 1920-luvulla ”töppää” tai 30-luvulla ”operaattori” yhdistää puhelun tai pojat ”lintsaavat” 50-luvun sisäoppilaitoksesta. Ei näitä anakronismeja montaa ollut, mutta joka kerta tupisin paheksuvasti hiljaa mielessäni.  Näistä huolimatta sarjaa voin suositella.

(jos kirjan nimi on punaisella, se on linkki kirjan esittelyyn Bookbeatin sivulla)

Lucinda Riley, Oliivipuu ***

Toinen hyvä tarinankertoja-kirjailija on Lucinda Riley, jonka 7-osainen Seitsemän sisarta -sarja tuli kuunneltua ja viimeiseen osaan vähän petyttyä, mutta silti tartuin ”Oliivipuuhun”. Siinäkin on englantilaisia perheitä, ystävyksiä, menneidyyden salaisuuksia, rikkautta ja rakkautta, niiden menettämistä ja saamista – ja Kypros! Aurinkoinen, oliivipuulehtojen, turkoosin meren Kypros. Siis tämäkin kirja sellainen ”menen-toiseen-maailmaan-ja-kuuntelen-kirjaa”. Pakokirja. Ehkä. Ei missään tapauksessa huono, mutta sellaista syvyyttä kuin Archerin kirjoissa, joissa aika ja paikka, ajankuva ja miljöö ovat kerrottu siten, että se tuo lisäarvoa lukukokemukseen, ei tässä kirjassa ollut.

Virginie Grimaldi, Suloisimmat hetket ***

”Ranskan suosituimman viihdekirjailijan menestysromaani kuvaa äitiyden muutosta lämmöllä ja huumorilla.” Näin todetaan kirjan esittelyssä Bookbeatin sivulla. Siitähän tässä on kyse: tyhjän sylin -syndroomasta. Siitä kun lapset aikuistuvat, lähtevät. On tässä juonikin. Mutta ei tämä mikään henkeäsalpaava, vahvasti myötäelettävä tarina ollut.

Kati Marton, Merkel **** 

Angela Merkel. Merkillinen nainen, josta on varmasti ollut vaikea kirjoittaa kirja. Kirjan tekoon Saksan liittokanslerina läntisen maailman johtohahmoksi noussut Merkel ei itse ole osallistunut. Tietokirjailija Marton pystyy kuitenkin kertomaan myös Merkelin yksityiselämästä jotain, ja siitäkin, mikä on Merkelin jakkupukupukeutumisen taustalla, mikä on Merkelin värisuora. Entäs Merkelin ”kolmio”!

Marton kirjoittaa paljon myös siitä, mistä Merkel on ajatuksensa saanut, miten Itä-Saksassa syntynyt nainen nousi politiikan huipulle. Vähän minua paikoin arvelutti, että millä perusteella Marton teki päätelmiä Merkelin asenteesta Itä-Saksan hallintoon, suhteesta sosialistisiin valtioihin, – lähdekritiikin perään kyselin näissä kohdin.

Mutta kaikkinensa, ja yllättäenkin, tämä oli todella mielenkiintoinen elämäkerta, vaikken mitenkään erityisen kiinnostunut poliittisesta elämästä olekaan.

Monni Himari, Vaella, kalasta, rakasta ****

Taas! yksi (nuori) nainen, joka on luopui urastaan, jätti mielenkiintoisen työnsä, joka poltti itsensä loppuun, joka lopulta jätti kaiken entisen, ja muutti pois entisestä elämästään. Hän muutti Norjan rannikolle kalastamaan. Ja jatkamaan kirjoittamista.

Itseironia, itselleen nauraminen, rehellisyys ja rohkeus, reipas tapa kirjoittaa, pohjoisen luonnon hienot kuvaukset viehättivät minua. Suosittelen.

Emmi Itäranta, Teemestarin kirja *****

”Maailmasta on loppumassa vesi. Suunnattoman katastrofin – ehkä ilmastonmuutoksen, ehkä jonkin muun – läpikäynyt ihmiskunta sinnittelee veden vähyyden ja sen säännöstelyä hallitsevan diktatuurin vallan alla. Vain kaatopaikoille hautautunut teknologia ja teemestarien sukupolvien ajan pitämät päiväkirjat muistuttavat entisistä ajoista.”

Tätä kirjaa moni Helmet-lukuhaasteen FB-ryhmässä kehui ja kiitti. Tästä keskusteltiin siellä paljon, ja sitä kautta minä tämän löysin. Vaikuttava, älykäs kirja. Sen maailmaan uppoaa, se panee ajattelemaan, olemaan kiitollinen ja huolissaan luonnonvaroista. En osaa tämän hienoutta sanoittaa. Mutta yksi parhaista kuuntelemistani kirjoista. Jostain syystä tämä on iltakirja, ei sovi aurinkoisille lenkeille. Tämä on elämys.

Olga Tokarczuk, Aja aurasi vainajain luitten yli ****

Olga Tokarczuk on Nobel-kirjailija, josta en ollut kuullutkaan koskaan ennen kuin tähän kirjaan törmäsin. Kummallinen, aikuisten satukirja, josta ei oikein tiedä… Niin kuin nyt jo kirjan nimikin kertoo. Kummallinen kirja, mutta siinä on sellainen mukava tunnelma, huolimatta että murhia tapahtuu.

Meri Valkama, Sinun, Margot *****

Kun on opiskellut historiaa 1970- ja 1980-lukujen vaihteessa, ollut keskikoulussa kun Teiniliitto järjesti Chilen sotilasjunttaa vastaan mielenosoituksia, kun sosiologian apulaisprofessori luennoi itäsaksalaisen yhteiskunnan järjestyksestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista, tämä kirja tuo kaikenlaisia takaumia, muistoja, välähdyksiä omastakin menneestä.

Kirjassa ”DDR:ään vahvasti uskova Markus muuttaa perheensä kanssa Itä-Berliiniin ulkomaankirjeenvaihtajaksi vuonna 1983. Pieni Vilja-tytär kasvaa itäsaksalaisten ihanteiden keskellä, kunnes muuri murtuu vuonna 1989, ja sen myötä hajoaa myös vanhempien avioliitto. Suomeen palaamisen jälkeen Viljan muistikuvat lapsuudesta kadonneessa maassa hiljalleen haalistuvat.” Ja Vilja lähtee vuonna 2011 Berliiniin selvittämään lapsuuttaan.

Kirjassa on hieno rakenne, joka toimii, kieli on tarkkaa, soljuvaa. Myös ”asiantunteva” tulee mieleen tästä. Paikoin jopa tietokirjamainen. Ehdottomasti hyvä joululahjakirja meidän sukupolvelle. 🙂

Anneli Jussila, Pentti Linkola ja minä ***½

Hämmästyin, että jaksoin tämän kuunnella. Mutta kannatti. Nyt tiedän Linkolasta paljon lisää. Ja ymmärränkin hänen ajatteluaan ja tekojaan paljon enemmän kuin ennen tätä.

Jenni Pääskysaari, Mielen maantiede ****

Jos Jenni Pääskysaari on sun mielestä hyvä tyyppi, niin varmasti tämä uppoaa. Hyvä ajankuva ja paikalliskuvaus: Korso vuosina 1975 – 1991. Voisinpa laittaa tämän kirjan ”Arjen historiaa” alle. Noina vuosina lapsuutta ja nuoruutta eläneet saavat kirjasta varmasti paljon. Ja Pääskysaari on naseva kirjoittaja, hauskakin. Satiirinen, ja sehän on aina hyvä merkki.

Enni Mustonen, Yllätysperintö ***

Tämä on ehkä huonoin Mustosen kirja, johon olen tarttunut. Mutta kun se on Mustosen, niin eihän se silti huono ole.

Antti Heikkinen, Latu ****

Savolainen Antti Heikkinen on kirjoittanut osin tositapahtumiin perustuvan kirjan nilsiäläisestä maailmanmestarihiihtäjä Pauli Pitkäsestä. En periaatteessa ehkä ole kirjan ”kohderyhmää”, mutta kyllähän tämä minua liikutti. Heikkisen rehevä, eläväinen kerronta on riemullista, osuvaa, koskettavaakin. Kirja kunnioittaa suomalaista maalaiselämää, selkosten kasvatteja, puurtajia. Kyllä papoille ja isille sopii lahjakirjaksi. Jos anoppini lukisi romaaneja, hänelle tämän antaisin.

Suvi Ratinen, Omat huoneet ***

Tästä tuli minulle monta kertaa mieleen, että tämä voisi olla tietokirja, joka on syntynyt kun on tehty väitöskirjaa suomalaisista naiskirjailijoista.

”Omat huoneet avaa ovia kulttuurikoteihin ja keuhkoparantoloihin, kesähuviloihin ja hotelleihin, vinttikamareihin ja vankiloihin. Tervetuloa Anni Swanin erämaa-ateljeehen ja Aino Kallaksen kirpputorilöydöillä kalustettuun tuulenpesään! Peremmälle vain Hella Wuolijoen komeisiin kartanoihin ja Maria Jotunin töölöläiseen antiikkiasuntoon jugend-ryijyjen ja buddha-patsaiden sekaan!”

Väistämättä tuli pohdittua, missä itse on mitäkin kirjaansa, opinnäytettään, blogiaan, artikkeleitaan kirjoittanut. Paikalla todellakin on väliä.

Mikko Hyppönen, Internet ****

Ehdottoman hyvä kirja(lahja) kaikille, jotka vähänkään ovat työnsä (tai harrastusten) kautta joutuneet ja joutuvat tekemisiin tietotekniikan ja internetin kanssa. PALJON muistoja, paljon tietoa, rautalangasta väännetty mm. mitä bitcoinit ovat ja miten niitä ”louhitaan”, palataan millineumin Y2k-kauhuskenaarioon, troijalaisiin ja Hyppönen kertoo, miten osallistuu edelleen Vastaamo-tietomurron selvittämiseen. Hyppönen on hyvä kirjoittaja.

Anna-Stina Nykänen, Hannu Hautala ****

Luontokuvaaja Hannu Hautalan elämäntyö ja ajatukset hyvässä paketissa. Valokuvaajat ilahtuvat tästä lahjasta, varmastikin enemmän kuin viihdekirjailija Tuija Lehtisen ”nykyromaanista.
Tuija Lehtinen, Studio Thora *** Ei tämäkään huono, mutta minun on vaikea kuvitella, että tämä ainakaan kenellekään miehelle uppoaisi. 🙂

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

PS.  En koskaan ole lukenut yhtäkään Liza Marklundin dekkaria, mutta tämä yksi on mainittava. Sen kansikuva on mun ottama!

Kuvan olen ottanut Kaunispäällä kaamosaikaan, ladannut jokunen vuosi sitten Kuvatoimisto Vastavaloon, kustantaja osti kuvan sieltä ja teki siitä kirjan kannen.

Luettua

Lukupäiväkirja vol. xx

Nyt meni 100 kirjan raja rikki tälle vuodelle. Mitä olisi vuosi ollut ilman kirjoja? – Levottomampi, tietämättömämpi, uusia maailmoja kokemattomampi, vähemmän viihtyisä.

Syyskuun ja lokakuun alun aikana kuuntelemieni kirjojen luvut ovat seuraavat

Naisten – miesten kirjoittamat kirjat  9 – 2
Elämäkerrat, autofiktiiviset kirjat – muut 7 – 4
Historialliset romaanit/elämäkerrat – muut 4 – 7
3 tähteä 5 kirjaa
4 tähteä 5 kirjaa
5 tähteä 1 kirja

Nyt on ollut vähän hakemisessa mihin kirjaan tarttuisi, ei ole oikein löytynyt kirjoja. Vinkkejä mielelläni otan vastaan. Yhtään kirjaa en sentään ole tainnut jättää kesken, vaan aloittamani olen lukenut/kuunnellut loppuun.

Kaikkien kirjojen nimet olen linkittänyt Bookbeatin sivuille, joista voi lukea kirjasta enemmän. Omat arvioni tässä:

Deborah Levy, Mitä en halua tietää***

Tämä oli minulle ehkä vähän liian intellektuelli, liian kirjallinen, jotta olisin kovasti tykästynyt. Mutta pidin kirjan tyylistä olla preesensissä, siinä hetkessä, jossa kirjailija elää halutessaan kirjailijaksi, jossa hän havaitsee haluavansa kirjoittaa. Levyn lapsuus Etelä-Afrikassa ja nuoruus Englannissa, aikakausien suhtautuminen naisiin, naisten asemaan avioliitossa ja naiset yhteiskunnallisten asioiden muuttajina ovat osa kirjan antia. Pidin erityisesti ”tuokioiden”, ”hetkien” kuvailuista, hyvin helposti olin tunnelmassa. Ehkä en kuitenkaan trilogian loppuosiin tartu.

Johannes Lahtela, Samuli. Pimeydestä valoon****

Tämä ei ole ”tavallinen” elämäkerta, jossa kerrotaan Samuli Edelmanin elämän ja uran vaiheet lapsuudesta nykypäivään, vaan tämä on Edelmanin (ja hänen ystävänsä Johannes Lahtelan) elämä tarkasteltuna alkoholismin näkökulmasta: pimeydestä valoon. Kaunistelematon kertomus lapsuudesta taiteilijaperheessä, viinanhuuruisesta – tai ei vain huuruisesta vaan kyllästämästä – nuoruudesta, sivuraiteille ajautumisesta, näyttelijän ja laulajan rakkauksista, myös urasta, siinä romahtamisesta, ja lopulta raitistumisesta, joka ei ratkaissutkaan kaikkea. Matkasta ortodoksisen uskon ja kirkon pariin, ja vuosikymmenien jälkeen seesteyneestä mielestä.

Lahtela on saanut vapaat kädet kirjoittaa, ja hän tekee hyvin.

Johanna Venho, Syyskirja****

Tämä on ”erilainen” elämäkerta Tove Janssonista. Jos en olisi aiemmin lukenut Toven ”oikeaa” elämäkertaa, tämä olisi voinut olla turhan sirpaleinen ja jäänyt ohueksi. Tässä on kahden sukupolven elämät, ja lisäksi sekä Toven että kertojaminä Marjan suhde äitiin. Vuosikymmenistä toisiin ja takaisin siirrytään sujuvasti ja ihailin, miten kirjan kronologia kulkee myös taaksepäin. Takaumat tulevat ja menevät huomaamatta, joten kirjasta tulee monikerroksinen, ei ”tylsästi” aikajanalla etenevä [toteaa historioitsija, joka urallaan kasvoi ja jämähti esittämään asiat tiukan kronologisesti edeten 😀 ].

Tässä luonnolla on iso osa, samoin syksyllä ja vanhenemisella. Jotenkin herkkä ja runollinenkin. Tykkäsin.

Leena Virtanen, Kristiina Markkanen, Wivi & Hanna***

Arkkitehti Wivi Lönn ja kauppaneuvos Hanna Parviainen elivät yhdessä 27 vuotta (1911 – 1938). ”Oman aikansa vaikuttajanaisia yhdistivät taloudellinen vapaus, yhteiskunnallinen toiminta ja uupumaton työnteko. He etenivät työssään huipulle ja panivat elämän risaiseksi automatkoillaan läpi Euroopan. Naimattomina he olivat riippumattomia ja vapaita tekemään mitä halusivat – ja näin he myös tekivät.”

Suomen naisten historiaa hyvin tutkittuna ja kerrottuna.

Katriina Ranne, Maa kuin veri****

Tämäkin kirja on vaatinut historiantutkimusta, vaikka se onkin fiktiivinen romaani suomalaisten, todellisuudessakin, Argentiinaan perustamasta siirtokunnasta. Tavattoman mielenkiintoinen kirja. Neljän sukupolven sukusaaga suomalaissiirtolaisista Argentiinassa 1800-luvulta melkein nykypäiviin. Voisinpa sano ”lukuromaaniksi”.

Katja Keisala, Kuubalainen serenadi unelmoiville naisille****

Suomalainen nainen ja kuubalainen mies – avioliitto kahden eri kulttuurin ihmisten välillä. Tämäkin on autofiktiivinen romaani, jossa Keisala mielenkiintoisesti ja reippaasti kertoo kuubalaisesta elämänmenosta, yhteiskunnasta, kuubalaisen miehen sopeutumisesta tai sopeutumattomuudesta suomalaiseen perhe-elämään. Oikein hyvä kirja kulttuurien kohtaamisesta yksilö- ja sukutasolla.

Kati Outinen, Niin lähelle kuin muistan***

Puolivälissä kirjaa olin vähän hämmästynyt, että olin ylipäätään aloittanut tämän. Minä en todellakaan ole Kati Outinen -fani, enkä ole katsonut montakaan Kaurismäki-elokuvaa, ehkä vain ”Kauas pilvet karkaavat” -leffan? – Mutta onhan Outinen paljon muutakin kuin Aki Kaurismäen luottonäyttelijä. Ja juuri se kaikki kirjassa on mielenkiintoista. Näyttelijätyön arki ja Teatterikoulun opettajan/professorin työ ”lähietäisyydeltä” kerrottuna on kiinnostavaa. Hyvä omaelämäkerta!

Matti Rönkä, Surutalo***

Matti Rönkä -fani olen, uutistenlukijan nimenomaan, mutta ehkä vain yhden hänen dekkareistaan olen lukenut. Tämä ei ole dekkari, vaan surkuhupaisa, melodramaattinen kertomus, jossa Rönkä tarkkanäköisesti ja napakasti saa 1960-luvun ja myöhemmän suomalaisen maailmankuvan ja arjen elämän (maaseudulla) esille. Paljon flashbackeja omaan lapsuuteen ja nuoruuteen tätä kuunnellessa. (Rönkä itse lukee, mikä on hyvä, mutta ehkä hieman häiritsee, kun väkisinkin tulee miettineeksi, että onko tämäkin autofiktiivinen. Mutta hyvä ”välipalakirja” tämä on.

Jenna Kostet, Margaretan synti****

Turun linnassa työskentelevä Jenna Kostet löysi Margareta Kittin tarinan, tositarinan, Turun raadin pöytäkirjoista ja päätti tehdä siitä ”tositapahtumiin perustuvan” romaanin. 1600-luvun Turku ja sen asukkaat heräävät henkiin. Kostet tekee sen mitä historiantutkimuksessa voi aika harvoin tehdä: hän kertoo ihmisten tunteista, ajatuksista, katseista ja kosketuksista. Hän saa kirjassa hienosti miesten ja Margaretan ajatukset eläviksi, ajan mentaliteetti on yksilöllistetty. Melkein voisin antaa kirjalle viisikin tähteä! Tykkäsin.

Laura Malmivaara, Vaiti*****

Tälle kirjalle annoin vitosen. Paras kuuntelemani pitkään aikaan. Hienoa, että Malmivaara itse lukee esikoiskirjansa. Tässäkin naiskirjailija kirjoittaa omista kokemuksistaan romaanin, autofiktiivisen kirjan.
Kertojaminän ex-mies ja kouluikäisten lasten isä  on elokuvaohjaaja Atte, joka joutuu ”tuomiolle” työtavoistaan kun metoo-liike yltää Suomeen asti. Ihan niinkuin Malmivaaran ex-mies Aki Luohimieskin. Kirjassa julkisuus ja kirot myös yksityiselämään ja kaikkiin ihmisuhteisiin on keskeisessä osassa, – satuttaa lukeakin siitä.

Kirjan nimi ”Vaiti” viittaa myös vaikeaan aiheeseen – vaikenemisen kulttuuriin, jota kertojaminä pohtii viettäessään kesää vanhenevan äidin kanssa. Pohdinnat sekä vaikemisen että puhumisen vaikeudesta ovat viisaita, mietittyjä, koettuja. Tämä on hieno, rohkea kirja.

Anni Blomqvist, Luoto meressä***

Myrskyluoto-sarjan kuunteleminen on nyt osassa 2/5. Tämäkin hyvä. Olkoonkin, että ennakko-odotusten mukainen. Mutta hyvä.

Luettua

Loppukesän lukukokemuksia

Anni Blomqvist, Tie Myrskyluodolle

Välillä etsin luettavaa/kuunneltavaa klassikkojen joukosta, nimenomaan ”lukemattomia” klassikoita. Myrskyluodon Maijan tarinoita en ole koskaan aiemmin lukenut, mutta nyt on sarjan ensimmäinen koettu. Ja kyllä, kyllä minä tykkäsin.

Leila Tuure, Peiliinkatsoja

Näitä 1900-luvun alun naisten elämästä kertovia ”piiasta kauppiaaksi” tai talontytöstä koulutuksen kautta korkeaan sosio-ekonomiseen asemaan päässeistä naisista on aika paljon historiallisia romaaneja. Monia kymmeniä niitä olen lukenut. Tämäkin oli sellainen. Eikä sarjassaan ihan tavallinen tarina. Pidin erityisesti tavasta, jolla kirjailia saa Lyylin ajatukset ja ”kasvun” tuntumaan hyvinkin todenmukaiselta. Miten Lyyli haluaa olla Lydia, mutta välissä on ”Lyyti-vaihe”. Hyvää viihdettä.

Paolo Giordano, Jopa taivas on meidän

“Jopa taivas on meidän on aivan poikkeuksellinen romaani. Mehevästi kuvattu miljöö, unohtumattomat henkilöhahmot ja vangitseva juoni takaavat musertavan koskettavan lukukokemuksen. Giordanon kiehtova teos on upea kunnianosoitus elämää suuremmalle rakkaudelle.” Näin todetaan Publishers Weekly -lehden arvostelussa.

En ehkä ihan allekirjoita. Ei minua musertanut, mutta kyllä miljöö(t) on hienosti kuvattu, ja henkilöhahmot, sanoisinko ”aika erikoiset”, on vahvasti luotu. Yli 20-tuntinen äänikirja kului hyvin heinäkuun alkupuolen pyörälenkeillä.

Anja Portin, Radio Popov

Miksi valitsin tämän? – Ei aavistustakaan. Kuuntelin tuon edellisen kanssa rinnakkain. Tämä luokitellaan lasten kirjallisuuteen kuuluvaksi, mikä kyllä minua vähän kummastuttaa. Tässä oli paljon hyvää, ajatuksia vanhemmuudesta, lapsista, kasvatuksesta, hyvän ja pahan erottamisesta, toisten huomioonottamisen, myötäelämisen ja ystävyyden tärkeydestä. Lukijana Antti J. Pääkkönen teki kirjasta vielä paremman kuin jos olisi itse ”vain” lukenut sen kirjana.

Tuli mieleen, että jos tämä olisi julkaistu mun keskikouluaikana, teinivuosina, tämä olisi ollut se kirja, josta olisin tehnyt jokavuotisen kirjallisuusaineen.

Anne B. Ragde, Talon tytär

Berliininpoppelit-sarjan kuudes osa. Sarjaan koukuttuneena tietysti otin tämän lukulistalle. Alussa, aika pitkään tuntui, että liikaa vanhan kertaamista, liikaa entisiin paluuta, mutta ensimmäisen sadan sivun jälkeen tämä oli taattua Ragdea. Mukava kirja.

Cheryl Strayed, Villi vaellus

Tästä kirjoitinkin jo aiemmin:

Cheryl Strayedin ”Villi vaellus” ei sekään ole mikään sankaritarina, kuten eivät ne muutkaan tämän vuoden matka/vaelluskirjat, jotka olen kuunnellut, vaan hyvin inhimillinen kertomus nuoren naisen patikkareissusta Yhdysvaltain länsirannikolla, vaellus Meksikon rajalta Kanadan rajalle = PCT, Pacific Crest Trail. Kirja on myös elämäkerta, matka itseen, omaan menneeseen, persoonallisuuteen, – kaikkea muuta kuin pateettinen ”kasvutarina”. Hyvin kirjoitettu, monipuolisempi kuin odotin. Harmitti kun loppui, mikä on varma merkki että kirjan parissa oli ollut hyvä.

Hanna Jensen, 940 päivää isäni muistina

Kuinka ollakkaan Hanna Jensenin omakohtainen kokemus isänsä sairastumisesta muistisairauteen, ja hänen siitä kirjoittamansa ”muistelmakirja” ja tietokirja tuli tallennetuksi Bookbeatin kirjavalikoimasta puhelimeeni. Eikä suotta. Kirjallinen ”vertaistuki”, samaistumisen helppous ja runsas tieto olivat tämän kirjan iso anti minulle.

Kari Lumikero, Uutismies

Olen tätä ennen lukenut/kuunnellut Rauli Virtasen ja Eeva Lennonin omaelämäkerrat, joista niistäkin pidin, mutta tämä oli minusta ehkä paras. Ehkä siksi että Lumikero kertoo ulkomaantoimittajan työn kulusta, muutoksesta ja päivien kulusta enemmän kuin edelliset. Hän kertoo paljon myös omasta elämästään työn ulkopuolella ja matkastaan toimittajaksi, lapsuudestaan. Kirjaa lukiessa tuli kerrattua maailmanpolitiikan isoja vaiheita (mm. Afganistanin edellinen taleban-hallinto, Palmen murha etc.)  ja (luonnon)katastrofeja (Estonia, Thaimaan tsunami) – lähihistorian suuria tapahtumia läheltä. Lumikeron äänihän on tuttuakin tutumpi ja tämän lukemiseen se luonnollisesti sopi mitä parhaiten.

Pete Riski, Maailman yksinäisin pieru

Katselin Bookbeatin ”lastenkirjahyllystä”, mitä siellä on tarjolla ja kun lapsenlasten huumorissa tällä hetkellä ”kakka-pieru” -jutut vilahtelevat aika usein, tämän kirjan nimi pysäytti. Olipa kaunis kirja, ja kaunis tarina. Kannattaa ladat ja katsella ja lukea. Tärkeistä asioista lapsia ymmärtäen kerrottu ja kuvattu kauniisti: jokainen on arvokas omana itsenään.

Sopii hyvin aikuisellekin.

Helena Liikanen-Regner, Maman finlandaise, Poskisuukkoja ja perhe-elämää Etelä-Ranskassa 

Ulkosuomalaisen Helena Liikanen-Regnerin kokemuksia sopeutumisesta ranskalaiseen Antibesin kaupunkiin kahden pienen lapsen ja ranskalaisen miehen kanssa. Journalisti, uutistoimittaja (MTV:n uutisissa), joka elää ja pohtii ruoka- ja muun kulttuurin eroja Suomen ja Ranskan välillä, koettaa kasvattaa lapsistaan (ainakin) kaksikielisiä, kertoo neuvola-, päiväkoti-, koulumaailman eroista Suomen ja Ranskan välillä.  Mielenkiintoista, eläväistä ja hyvin kirjoitettua.

Taas yksi kirja, joka toi uuden seurattavan Instagramiin: https://www.instagram.com/chez_helena/

Björn Natthiko Lindeblad, Saatan olla väärässä

”On helppo sanoa, mistä tässä kirjassa ei ole kyse. Se ei käsittele uskontoa. Se ei kerro, miten hyvää elämää tulisi elää. Se ei yritä sanoa, mihin lukijan pitää uskoa. Se kertoo yksinkertaisesti siitä, miten suhtautua omiin ajatuksiin ja tunteisiin niin, että elämä tuntuu nautinnollisemmalta, vapaammalta, kirkkaammalta, selkeämmältä ja viisaammalta.”

Ruotsalainen ekonominuorukainen ryhtyy buddhalaiseksi metsämunkiksi Thaimaassa. Björn Lindebladista tulee Natthiko ja hän viettää 17 vuotta luostarissa (ja maailmalla), kunnes palaa ”maailmaan”. MItä muuta sen ja ALS-tauti -diagnoosin välissä tapahtuu. Mitä hän on oppinut, mitä hän ajattelee elämästä?

Hän kirjoittaa viisaasti.

Antti Heikkinen, Mummo

Antti Heikkisen kolmen sukupolven epookkiteos kertoo itärajan tuntumassa olleen perheen kolmen sukupolven (naisten) tarinan. Pidän tavattoman paljon Heikkisen kyvystä luoda autenttinen ajankuva, myös mentaalinen ajankuva. Hän osaa kertoa, miltä aikalaisista tuntui, miten he arvottivat maailmaa, miten arki kulki ja draaman kaaren taustalla kulkee Suomen historia. Välillä tapahtumia, sukusotkuja, syntymiä ja kuolemia oli melkein liiankin kanssa, mutta tarina ainakin kulkee, eikä junnaa paikallaan.

Rehevä, verevä kielenkäyttö on Heikkisen vahvuus, joka tekee lukukokemuksesta herkullisen.

Anja Erämaja, Olen nyt täällä metsässä

Tämä on runokirja, jota aloin kuunnella eilisellä pyörälenkillä. Mutta eivät runokirjat sellaiseen ole hyviä. Varsinkaan tämä ei ollut, vaikka lukijana on runoilija itse. Hän varmasti tietää, miten omat runonsa tulee rytmittää ja miten eläytyä tekstiin, mutta minua häiritsi hengästyttävä tyyli. Tuntui, etten ehdi mukaan runojen rytmiin. Niinpä luinkin kirjan paperisena.

Runot ovat ”luettelomaisia”, mutta oivaltavia, luonnossa ja tunnelmissa kuljetaan ja liikutaan. Myös itsetutkiskelua ja muistoja. Ei huono.

(Tuli tästä mieleen yksi blogituttu   😀 )

”Ja jos minä johonkin uskon niin mustikkaan,
jos minä jossain olen vilpitön niin
mustikkametsässä, jos minulta sielu löytyy,
se on sininen ja pyöreä.”

(lisää…)

Luettua Niitä näitä Oulu

Shoppailemassa

Kuva ei ole tämänpäiväiseltä pyöräilyreissulta, vaan viime viikon massiivista kuvasatoa. Tänään ei  ollut kameraa mukanakaan; sateen uhatessa vain poljin vauhdilla ja kuuntelin ihan mahdottoman hyvää äänikirjaa. Se julkaistiin Bookbeatissa perjantaina, ja latasin heti. Mainiota kuunneltavaa myös kuvaeditointia tehdessä. Kuinkahan mones patikka/vaellus/reissukirja minulla tänä vuonna? Taidan tykätä tästä eniten.

Cheryl Strayedin ”Villi vaellus” ei sekään ole mikään sankaritarina, kuten eivät ne muutkaan tämän vuoden matka/vaelluskirjat, jotka olen kuunnellut, vaan hyvin inhimillinen kertomus nuoren naisen patikkareissusta Yhdysvaltain länsirannikolla, vaellus Meksikon rajalta Kanadan rajalle = PCT, Pacific Crest Trail. Kirja on myös elämäkerta, matka itseen, omaan menneeseen, persoonallisuuteen, – kaikkea muuta kuin pateettinen ”kasvutarina”. Hyvin kirjoitettu, monipuolisempi kuin odotin. Harmitti kun loppui, mikä on varma merkki että kirjan parissa oli ollut hyvä.

Iltapäiväkahvittelu äidin kanssa sairaalassa, paljon juttuja hänen matkoistaan, evakkoreissullakin taas oltiin.

Sitten ostoksille. Olin luvannut itselleni jotain mukavaa: ensimmäisenä Wilhelmiinaan katselemaan, olisiko jotain mukavaa kotiin, – nope. Sitten kirjakauppaan, etsimään muutamaa vanhaa kirjaa, yhtä runokirjaa, mutta eihän kirjakaupoissa enää ole vanhoja kirjoja. On vain askastelutarvikkeita, pelejä, kortteja, ja kaikenmoista toimisto- ja muuta tilpehööriä. Sitten Chocosomniaan. En shoppaamaan, vaan toimittelin sinnekin korttejani, heillä kun on paljon muutakin Oulu-aiheista myynnissä.

Lankaostoksille menoa pohdin, mutta kun se kesäneulekin – jo syksyn pian tullessa – odottelee vielä viimeisiä neulomisiltoja. 🙁  Vakavasti harkitsin ajelemista Verkkokauppaan hankkimaan jotain kamera- tai muuta teknistä mukavaa, mutta meninkin vaatekauppaan. Sokokselta löysin jotain todella mieluista! Leviksen suoralahkeiset, ainoan oikean väriset farkut. Tämä malli pitäisi kai hankkia nilkkapituisena, lyhyillä lahkeilla, mutta löysinpäs ”ylipitkät” = sopivat. 😀

Ja vielä Herkun kautta kotiin. Hemmotteluostoksia sieltäkin.

Luettua

Lukukokemuksia ja -suosituksia

Lukeminen ja kuuntelu on jatkunut huhtikuussa valmistuneen lukuhaasteen jälkeenkin. Luokattoman huonosti olen niistä muistiinpanoja tehnyt, lista ja muutama huomio on sentään kirjattuna, koetan viimeinkin täydennellä ja pisteyttää. Kaikkiaan 27 kirjaa on kolmessa kuukaudessa tullut listattua.

Niiden lisäksi on poikkeuksellisen paljon kirjoja, jotka olen lopettanut alkumetreillä ja puolitusinaa, joita en vaan ole saanut loppuun, vaikka kunnianhimoisena ajatuksena sellainen on ollutkin. Niitä ovat mm. Mihail Bulgakovin klassikko ”Saatana saapuu Moskovaan”, Tolkienin ”Taru Sormusten herrasta: Sormuksen ritarit” (en siis VIELÄKÄÄN ole sitä lukenut), Pascal Mercier, Sanojen paino (liikaa jaaritusta!) ja Sophia Lorenin elämänkerta (yli puoleen väliin sentään Italia-ikävässäni pääsin).

Luettuja ovat alla olevat. Kuten tavallista aika lailla yhtä paljon miesten kuin naisten kirjoittamia, samoin kotimainen ja käännöskirjallisuus tasoissa, ihan silkkaa fiktiota on vähän enemmän kuin puolet, muutama ”kepeä kesäromaani” joukossa, elämäkertoja, muistelmia tai tietokirjoja on fifty-sixty –  juuri ne taitavat olla parhaiten pisteitä saaneita. (punaisella merkityt kirjan nimet vievät kirjan esittelyteksiin)

 

Petri Tamminen, Meriromaani (4)

Tämä pieni romaani Wilhelm Huurnasta, josta tulee vahingossa merikapteeni ja jonka laivat 1800-luvun puolivälin kulkevat ja uppoavatkin Euroopan merillä, on lämminhenkinen, melankolinen, aika hyvin ajankuvasta ja merenkulun historiasta  kertova kirja. Tammisen lauseet ovat harkittuja, eläviä, tarkkoja ja saavat välillä hymyilemään. Ja ajattelemaan elonkaarta ja kulkua. Tykkäsinhän minä. Niin kuin kai kaikista lukemistani Tammisen kirjoista.

Richard Powers, Ikipuut (3½)

Vaikea sanoa mitään tästä. Toisaalta tämä yli 600-sivuinen järkäle ansaitsisi saada täydet pisteet: se on ”suurromaani” muutenkin kuin sivumäärän puolesta. Siinä on valtavasti tietoa, puunhalaaja minussa on paikoin todella vaikuttunut – ja huolestunut. Kirjassa luonnon diversiteetti, ekokatastrofi ja yksilöiden radikalisoituminen ovat pääjuonteita. Siinä on monta sisäkkäistä kertomusta ja elämää. Minulle ehkä liikaa, kuuntelin tätä hyvin hajamielisesti, huolimattomasti, mikä ehkä on syynä siihen, etten jäänyt sen vietäväksi. Ei mun kirja.


Antti Halme, Saattaen vaihdettava (4)

Tämä on ns. suomalainen nykyromaani. Sellaisena hyvä. Kolmen aikuisen elämät ja kuolemat on ajateltu ja kirjoitettu hyvin. Tässä on ”hyvää läppää”, vähän ärsyttävää äijähuumoriakin, mutta ennen kaikkea tarkkaan suomalaisten elämän kipupisteitä ja elämäntapaa kirjoitettu. Hyvä kesäkirja.


Alexander McCall Smith, Elämän kirkas keskipäivä (3)

Tämä on yksi Alexander McCall Smithin ”Naisten etsivätoimisto no1” -romaanisarjan ties kuinka mones osa. Etsivätoimisto sijaitsee Gaboronessa Botswanassa ja kirjan päähenkilö on pääetsivä Precious Ramotswe. Olen lukenut sarjan kirjoista monta edellistä. Ehkä se on syy, etten tästä enää niin innostunut. Loppua kohti kirjan ote parani, joskin oli aika ennalta-arvattava. Joka tapauksessa Etsivätoimisto-sarjaan kannattaa kyllä tutustua. Lukeminen avartaa!

Hunter Biden, Kauniita asioita (4½)

Yhdysvaltain presidentin hulttiopoika Hunter Biden, joka mm. oli Trumpin vaalikampanjan raadeltavana ja revittävänä, on isänsä valinnan ja hänen itsensä saatua elämänsä raiteilleen kirjoittanut tähän astisen elämäkertansa. Samalla tulee tietysti esiin Joe Bidenin elämästä paljon, mitä ainakaan minä en tiennyt aiemmin. Tavattoman rehellinen, nöyrä ja avoin kirja on ehdottomasti lukemisen arvoinen. Kertoo paljon myös amerikkalaisesta maailmankuvasta ja yhteiskunnasta.

Lucy Diamond, Rantakahvila (3½) 

Romanttista hömppää? Se on sitäkin, mutta ei yltiösiirappisesti. Oikein hyvä kirja aurinkotuolissa luettavaksi.


Antti Heikkinen, Einari. Ponssen perustajan Einari Vidgrenin elämä (4) 

Tämä jos joku kirja on ehdottomasti ÄÄNIkirja. Kirjan kirjoittanut Antti Heikkinen lukee kirjan muikealla ja aidolla savon murteella. Minulle Einari Vidgren on ollut täysin tuntematon mies, mutta kannatti kirjan verran tutustua.

Erling Kagge, Kaikki mitä olen oppinut naparetkilläni (4)

Vähän varauksellisesti aloitin tämän kirjan: onko norjalainen Erling Kagge, ensimmäinen ihminen, joka on kävellyt maapallon kolmeen ääripisteeseen, pohjoisnavalle, etelänavalle ja Mount Everestille kirjoittanut saavutuksistaan sellaisen supermieskertomuksen, kirjan hurjista, hengenvaarallisista hetkistä ja niistä pelastumisesta ja hehkutuksen omasta erinomaisuudestaan.

Mutta onneksi ei. Kirjassa on lyhyitä juttuja näistä kolmesta huiputuksesta, elämästä niiden välissä, niiden jälkeen. Kirjassa on paljon hienoja ajatuksia ja pohdintoaja elämästä ja sen nousuista ja laskuista. Kirjassa pohditaan onnistumisia, mutta myös epäonnistumisen tärkeyttä, yksinolon sietämätöntä autuutta ja toisten huomioonottamisen ja avunannon syvintä olemusta. Viisas kirja.


Anna-Leena, Härkönen Rikospaikka (3½)

Tämä taitaa olla autofiktiivinenkin, ainakin Härkösen omasta elämästä pätkiä tuntuu olevan päähenkilön eroissa ja urissa. Pidän hänen reippaasta kirjoitustyylistään, tavasta ja taidosta muutamalla lauseella kuvata henkilöidensä luonteenpiirteet ja elämäntavan. Loppuratkaisu oli yllättävä, – nosti koko kirjan ”arvosanaa”. 😀


Sally Thorne, Toinen ensivaikutelma (2½)

En tiedä, miksi ja miten kuuntelin tämän loppuun. Oli kovin ennalta-arvattava, ja varmasti hyvä käsikirjoituspohja romanttiselle komedialle!


Teemu Keskisarja, Kyllikki Saari (4½)

Kustantajan sivuilta lainaus: ”Historiateos Suomen kuuluisimmasta henkirikoksesta, arkistotutkimusten ja ennen julkaisemattomien lähteiden pohjalta. Suomen luetuin historioitsija Teemu Keskisarja kertoo Kyllikki Saaren koko tarinan ja siihen liittyvät ihmiskohtalot 1950-luvun Suomessa.” Siinä se on sanottu. Tämä kirja on syntynyt tutkimustiedon perusteella. Vaikka ”dekkarin” loppuratkaisun tietää, on tämä ”ahmittavan” kiinnostava. Semminkin kun Keskisarja on erinomainen kirjoittamaan, sarkastinenkin.


Jenni Räinä, Kulkijat (4½)

Toinen kirja, joka perustuu, ainakin osin, tutkimustietoon. Tämä ei ole tavallinen ”eräkirja” vaan kertoo naisista, jotka ovat vaeltaneet ja vaeltavat Suomen Lapissa, metsissä ja kotisoilla. Naisten erävaelluksilla eivät koirat hauku, eivätkä aseet roiku olalla. Tässä on paljon samaistuttavaa, paljon kiehtovaa ja kummeksuttavaakin. Tässä on Suomen matkailuhistoriaa, naisten elämäntarinoita hyvin kerrottuna ja kuvattuna.

Richard Osman, Torstain murhakerho 3½

Ehkä luonnehtisin tätä ”kepeäksi epätavalliseksi murhadekkariksi”. Vanhusten palvelutalon neljän hengen poppoo selvittelee murhaa, murhia, paremmin kuin paikallinen poliisi. Kesään kuuluu dekkarit, tämä on ihan hyvä valinta siihen tarkoitukseen.


Patricia Harman, Hope Riverin kätilö (4½)

Kirjan kansikuva on joskus syy, miksi kirjaan tarttuu. Tämän kirjan kansi on minusta aika lailla ristiriitainen kirjan sisällön kanssa. Kansi on ihan kaunis, mutta kirjan maailma ei ole tuollainen. Patricia Harmanin romaani ”Hope Riverin kätilö” vie 1930-luvun suuren laman tunnelmiin Appalakkien vuoristoon. Tämä on lukuromaani isolla L:llä. Kasvukertomus, historiallinen romaani, romaani naisten asemasta, mustien asemasta, eriarvoisuudesta, luonnosta ja ihmissuhteista. Koukuttavasti kerrottu tarina.


Lucinda Riley, Kadonnut sisar (3½)

Lucinda Rileyn seitsenosaisen ”Seitsemän sisasta”-kirjasarjan odotettu, pohdittu ja kehuttu päätösosa. Olen kuunnellut kaikki kuusi edellistä, pidin niistä niinkin paljon, että aloitin aina seuraavan osan. Parasta sarjassa on ollut jokaisen sisaren ”kotimaan” historian, yhteiskunnan, elämäntavan, maisemien ja perinteiden etc. luoma ”näyttämö”, jonka kirjailija on huolellisella taustatyöllä rakentanut. ”Kadonneen sisaren” ensimmäinen puolisko oli paljon vanhan kertausta ja muutenkin odotettua vaisumpaa. Loppuratkaisu oli minusta ”outo”.

Satu Rämö, Talo maailman reunalla (3½)

Islannissa asuvalta ja kirjoittavalta suomalaiselta Satu Rämöltä olen lukenut melkein koko tuotannon. Tämäkin kirja on esim BookBeatin lukijoiden pisteytyksissä saanut hyviä arvosanoja. En tiedä, mikä minussa oli vinksallaan kun tätä kuuntelin.


Marian Keyes, Aikuiset ihmiset (3)

”Mestarikomediennen täsmäisku Caseyn perheeseen, jonka glamoröösit kulissit kaatuvat, kun aivotärähdyksen saanut Cara paljastaa kaikkien salaisuudet. Veljekset Johnny, Ed ja Liam Casey ovat onnenpekkoja. Heillä on kauniit ja lahjakkaat vaimot vierellään – Jessie, Cara ja Nell – sekä iso liuta lapsia. Lomat ja juhlahetket Caseyn perhe viettää yhdessä, mutta kaikki ei ole niin auvoista kuin miltä näyttää.” 

Vaikka kustantajan esittelyssä lukee näin, minä SILTI aloitin ja kuuntelin tämän. Minä en käyttäisi ainakaan tämän kirjan perusteella Marian Keyesistä nimitystä ”mestarikomedienne” tai ”nykykirjallisuuden merkittävä feministi”.


Laura Honkasalo Vie minut jonnekin (4)

Kirja, jossa puhutaan lapsettomuudesta ja bloggaamisesta, sisaruksista ja äitisuhteesta, urasta ja parisuhteista. Tämä opetti paljon, nuorista naisista, vähän vanhemmistakin naisista, suomalaisesta työkulttuurista, elämänmenosta …

No kyllä! Kyllä oli hyvä kirja.


Anna-Liisa Haavikko, Kaari (4)

Tästä kirjoitinkin jo aiemmin. Kaari Utrion elämänkerta on ehdottomasti hyvä elämäkerta.


Mikko With, Vaimoni vasen rinta ja muuta sairasta (4½)

Tähän tarttuessani ajattelin vähän kuin aloittaessani Kaggen vaelluskirjaa: ”mies kirjoittaa sankaritarinaa omasta elämästään”. Olin tämänkin kohdalla niin väärässä, niin väärässä olettamukseni/pahan aavistukseni kanssa.

Kirja Within perheen kahdeksasta vuodesta äidin sairastaessa syöpää/syöpiä on hyvin koskettava, mukavasti arkinen, hauskakin, herkkä, lohduttava, sympaattinen, myötäelettävä, itkettävä ja tärkeä kirja.

Frida Skybäck, Kirjakauppa Thamesin varrella (3½)

”Välipalakirja”. Ei jättänyt minuun mitään jälkeä.


Ilja Leonard Pfeijffer, Grand Hotel Europa (4½)

”Grand Hotel Europa huokuu entisaikojen loistoa, ja sen houkuttamana kirjailija vetäytyy hotellin suojiin. Hän muistelee kuvankaunista Clioa, heidän yhteistä aikaansa ja kadonnutta Caravaggion maalausta, jota he jäljittivät yhdessä.”

Tämä on rakkaustarina, dekkari, taidehistorian oppitunti, ”turismin historia, nousu ja uhkakuvat” -pamfletti. Kirjassa on paljon mielenkiintoista faktatietoa turismista, enemmän Italiaa, sopivasti merkillistä menneen maailman nostalgiaa. Vaikka kirja on melkoinen järkäle (22 tuntia, yli 600 sivua) se kulkee, ei kyllästytä.

Kirsi Hiilamo – Heli Pruuki, Aina tytär, aina äiti, (4)

Tämä on yksi niistä tietokirjoista, joista olen saanut paljon tietoa, helpotusta ja kykyä ymmärtää monia asioita ja vaiheita.


Peter Franzén, Särkyneen pyörän karjatila (4+)

Tässä on suomalaista melankoliaa, apatiaa, surkuhupaisaa sukudraamaa. Franzén on paitsi hyvä näyttelijä myös hyvä kertoja. Tunnelmat on elävästi kirjoitettu, kirjaa lukiessa on helppo ”asettua” suomalaiseen kesäiltaan, Kemijoen rannalle, miljööseen ja yhteisöön. En ihmettelisi vaikka kirjan pohjalta elokuva joskus tehtäisiin.


Enni Mustonen, Näkijä (3½)

Mustosen ”Syrjästäkatsojan tarinoita” -sarjan viimeisin ”Näkijä”, joka sijoittuu enimmäkseen Los Angelesiin, on vaatimattomin muutoin niin hyvän kirjasarjan ketjussa. Vaikka tapahtumissa on suomalaisen yhteiskunnan muutokset ja historia vahvasti mukana kuten tavallistakin, vaikka Mustonen on armoitettu kertoja, ei tämä tarina ”vieraalla maalla” kulje kuten aiemmat osat. Mutta sukusaagaa lukeneille tietysti ”must” luettava.


Vera Vala, Aprikoosiyöt (4)

Hyvää viihdettä Italia-friikeille. Dekkari, jonka tapahtumat sijoittuvat pieneen toscanalaiseen Tolftin kylään.


Anneli Kanto, Rottien pyhimys (4½)

Romaani kertoo Hattulan Pyhän Ristin kirkon maalaamisesta 1500-luvulla. Kuulostaako tylsältä? – Ei todellakaan ole.

Kirja ei perustu päiväkirjoihin eikä muihinkaan kirjallisiin lähteisiin, joista kirjailija olisi voinut selvittää ”keitä olivat maalarit, jotka koristivat Suomen keskiaikaisia kirkkoja pyhimysten ja Raamatun kertomusten kuvin? Miten he maalasivat, mitä he tavoittelivat, mitä ajattelivat?” Mutta Anneli Kanto (joka on aiemmin kirjoittanut pääasiassa sisällissodan vaiheista) on tehnyt perusteellista ja ansiokasta taustatyötä, historiantutkimusta ja kirjoittanut fiktiivisen kirjan, joka ”voisi olla totta”. Myös historiantutkijat pitävät hänen romaaniaan ansiokkaana.

Kustantamon sivuilla on videopätkä, jossa Anneli Kanto on Hattulan kirkossa esittelemässä maalauksia, joista kirja kertoo. Kannattaa lukemisen ohessa katsoa.

(Tämän postauksen jälkeen vannotan itseäni, että en jätä enää ikinä näin pitkää kirjalistaa rästiin. Kymmenen kirjaa olkoon tavoite! Liki 30 kirjan muistelu ja kirjaaminen vie koko illan!)

Bloggailu Luettua

Kuvia, elokuva ja mokia

Photoshopilla kesäkeli

Päivä on mennyt sisällä. Valokuvausjuttuja melkein koko päivän. Edelleen on kylmä ja koko päivän on satanut. Se inspiroi opettelemaan uuden niksin Photoshopissa. Kolmella klikkauksella sain eilisellä pyörälenkillä otetusta kuvasta poutasääversion. Kaikkea sitä. Ehkä huomenna sitten oikeastikin on jo sinitaivas.

Kirjasta elokuva – onkohan hyväksi?

Toissakesänä Bookbeatin kirjasuosituksista minulle pulpahti Jojo Moyesin ”Kerro minulle jotain hyvää”. En ollut koskaan kirjailijasta saatikka kirjasta mitään kuullut tai lukenut, ja vähän pohdin, että olisiko minusta ensisijaisesti rakkausromaaniksi luokiteltuun kirjaan innostuvaksi. Toki minä niistäkin pidän, mutta en sellaisista kovin romanttisesta jaksa innostua. Pienen vastaan haraamisen jälkeen olin ihan mennyttä. Aloin aika pian pelätä, että kirja loppuu kohta. Toissakesänä lapioin mökillä hiekkakasoja ja kuuntelin tätä ja itkin.

Mietin jälkeenpäin ja nytkin, miksi kirja koukutti ja miksi se oli minusta niin hyvä. En tiedä. Kun kirjalle tuli kaksi jatko-osaa, kuuntelin tietysti nekin. Nekin saivat 5/5, vaikka eivät olleet ensimmäisen veroisia.

En ole tiennyt, että kirjasta on tehty myös elokuva (jo 2016), mutta viime viikolla jossain vilahti tieto, että se tulee telkkarista. Juuri tänään. Katsoin leffan trailerin, ja tietenkään pääosan esittäjät eivät ´suunnilleen yhtään´ vastaa sitä, millaisiksi minä heidät ajattelin, mutta aion riskeerata ja katsoa. Ehkä en tänään, sillä se alkaa vasta kymmeneltä nelosella ja kestää yli puolenyön, mutta tallennuksessa on.

Aika harva elokuva on ollut parempi kuin luettu kirja, tai edes kelpo omassa sarjassaan. Poikkeuksiakin on: esim kirjan ”Edelleen Alice”, josta pidin ihan mahdottoman paljon, filmatisointi oli hyvä. Vähintään yhtä hyvä kuin kirja. Molemmat vaikuttivat, koskettivat ja veivät omaan maailmaansa hyvällä tavalla.

Toissapäiväisen postaukseni virheitä ja puutteita

Toissapäiväinen postaukseni on saanut monet kommentoimaan, lämmin kiitos kaikista kommenteista. Myös lukijakyselyssä on vilkkaasti klikkailtu vastauksia. Onhan se mukava – siksihän se värkkäsinkin. 😀

Koko postaukseni idea lähti siitä, että pian on blogin yksi etappi saavutettuna: 5 000 artikkelia juhlistaakseni ryhdyin hommaan, ja sitten kirjottelen juttuun, mitä sattuu lukuja. Onneksi Jarin kommentoi virhettä, nyt tekstissä on oikein.

Toinen huolimattomuusvirhekin postauksessani oli. Marja oli tipahtunut 10 eniten kommentoineen listalta pois, vaikka hän on kommentoinut tasaisesti blogini kaikkien vuosien varrella. Varsinkin Italiaan liittyvät jutut yhdistävät: siitä on jo yli kymmenen vuotta kun olimme samalla italian kielen alkeiskurssilla Kansalaisopistossa.

Luettua Niitä näitä Ruoka ja viini

Keittiössä kesäistä

Auton mittari näytti +5 C, kun puolilta päivin ajelin Kauppahalliin. Huom. autolla. Ei tullut pieneen mieleenkään lähteä pyörällä, vaikka aikaa olisi todellakin ollut.

Puistola Bakerystä rieska, Riikalta perunoita (uusia! – vastoin odotuksia, eivät huonoja, jos kohta kuukauden päästä vielä parempia…) sipulia – korvasieniä harkitsin, mutta luotan että mökkiviikolla kesäkuussa löydämme niitä itse Ahopään rinteiltä. Ja sitten ostamaan M:lta (kalaliike Pekuri) kalaa: tänään kalakauppaan oli uinut ensimmäinen Perämeren lohi! Toipilas-Pehtoori grillasi ja minä tein oheen vielä tsatsikia ja ”hernepyreepalleroita”.

Olen vuosikymmenien varrella tehnyt jos jonkinlaisilla aineksilla, jukurteilla ja mausteilla tsatsikia ja tänään vielä yksi uusi kokeilu. Jugurttina Lidlin Milbona ”Greek Style Yogurt, Creamy”. Tulipa aidon oloista: eri lailla kiiltävää ja pehmeää kuin turkkilaisesta, Bulgarian tai Valion kreikkalaisesta jugurtista. Hyväähän se niistäkin tulee, mutta kannattaa kokeilla. Tämänkin jukurtin valutin ensin, puolisen tuntia, samoin raastetun kurkun. Lähtee turha neste pois.

Varaslähtö kesään meillä kuitenkin. Hyytävästä säästä huolimatta.

Päivään on kuulunut edellen paljon perhe-whatsappia sekä muuta sähköpostia. Ihan kuvauksiin liittyviäkin. Ja iltapäivällä Juniori kävi potrettikuvauksissa: tarvitsee töihin esittelykuvan, ja kylläpä on ollut säätämistä. Ei meillä vaan töissä ollut mahdollista valita ja säätää, millaiset kuvat nettisivuille laitettiin. Enkä tiedä, kiinnostikokaan niin kovasti. 😉

Touhujen taustalla olen kuunnellut Kaari Utrion elämäkertaa, ei omaelämäkerta, vaan Anna-Liisa Haavikon kirjoittama. Uskonette, että minua kiinnostaa kovastikin. Ja kyllä, ehkä vähän yllättäen, myös yllättää ja kiehtoo. En ole koskaan ollut mikään hänen kirjojensa ehdoton fani, aika monia olen kuitenkin lukenut, mutta nyt näen hänet eri valossa, – rohkeana. Olen kerran tavannutkin hänet, hakenut Oulussa lentokentältä yliopistolle – puolen tunnin perusteella hän oli erilainen kuin elämäkerran perusteella. Tulin tänään miettineeksi, että olen tavannut hyvin vähän ihmisiä, joista on kirjoitettu elämäkerta tai jotka ovat itse kirjoittaneet muistelmansa: onkohan se aina niin, että elämäkerta ja pikainen tapaaminen ovat aika kaukana toisistaan? – Varmastikin.

Tähän teemaan palannen huomenissa. 🙂

Luettua

Räntäsateessa mukavia sisäpuuhia

Taas on juhlaviikonloppu.

Sää ei oikein ole juhlallinen, ulkoilemattomuus on vienyt tältä päivältä iloa, mutta oma vika, olisi kyllä ollut aikaa. Aamupäivällä oltiin Pehtoorin kanssa tervehtimässä äitiään. Kakkukahveilla istuskeltiin pitkä tovi ja höpöteltiin.

Iltapäivällä tein meille kahdelle (eka kertaa ikinä) vasikanpaistia. Se oli usein lapsuuden sunnuntairuoka, varsinkin talvisin, kesäisin sitten tillilihana. Tykkäsin kyllä jo silloin molemmista. Kastikehan se on näissä molemmissa tärkeä juttu. Äiti hanskasi niiden teon. Ja keitettyjä herneitä paistin kanssa. Tänään oli kyllä myös ruskeita herkkusieniä ja parsaakin. Niistä en kyllä pentuna ollut kuullutkaan. 🙂

Samalla jo vähän huomisia Juniorin tupareita (eihän siitä ole kohta kuin vuosi kun muutti! 🙂 ) varten lisäkeruokia ja jälkkäriä. Tästä pitopalvelusta tilasivat perunasalaattia, tsatsikia ja zabaino freddo jälkkäriksi, joten ei kovin paljon puuhaa.

Illan olen tehnyt kortteja, Spotify-listaa kesän pyörälenkkejä varten ja taas kerran chattaillyt suuntaan jos toiseenkin. Ja taas katsonut striimiä. Se on youtubessa tallenteena. Vera Vala (jonka uutukaisen romaanin Aprikoosiyöt vastikään luin ja pidin siitä) ja Ella Kanninen keskustelivat Italiasta, sen säästä, ko. kirjasta etc. Ihan hyvää viihdettä Italia-friikeille, – sekä tuo striimi että varsinkin kirja.

Huomenna jo paistaa!

Luettua

Helmet-lukuhaaste 2021 – olipa hyvä kokemus!

Kirjan ja ruusun päivä. 

Kirjan ja ruusun päivä on tänään. Miksi juuri nyt? – Koska Miguel de Cervantes ja William Shakespeare kuolivat juuri tänään vuonna 1616 ja koska monien vaiheiden jälkeen huhtikuun 23. päivää on espanjankielisessä maailmassa, 1920-luvulta lähtien, vietetty kirjallisuuden juhlapäivänä. Juhlan vietto levisi varsinkin yliopistokaupunkeihin – Barcelonasta koko Kataloniaan.

Juhlamenoon kuuluu ja ajatuksena on, että miehet antavat naisille ruusuja ja naiset miehille kirjoja. UNESCO on vienyt kirjojen ilosanomaa eteenpäin ja se julisti vuonna 1995 katalonialaisen Kirjan ja ruusun päivän kansainväliseksi kirjan ja tekijänoikeuden päiväksi:  ”Kirjat ansaitsevat erityisen päivänsä, jolloin niitä juhlitaan vapauden, yhteenkuuluvuuden ja rauhan symboleina”, järjestön julistus kuului.

HELMET-lukuhaaste 2021

Mikä onkaan parempi päivä julkistaa Helmet-lukuhaasteeni 2021 yhteenveto.

Olen lukenut aina paljon, koska niin on ollut tehtävä (työ) ja koska niin olen halunnut. Kaksi vuotta sitten hurahdin (lopullisesti) äänikirjoihin. Kuinka paljon se onkaan tuonut elämääni iloa ja oppimista, ajattelemista ja ajankulua. Niin monta (tylsääkin) asiaa sujuu entistä helpommin, kun samalla voi kuunnella kirjaa. Olkoonkin klisee, mutta ´lukeminen kannattaa aina´.

Viime vuonna huomasin somessa merkkejä jostain merkillisestä ”Helmet-lukuhaasteesta”, ja vuoden vaihteessa sitten päätin: olen mukana. Päätin, että vuonna 2021 luen/kuuntelen haasteeseen sopivat kirjat. Josko se vaikka laajentaisi harrastuneisuuttani, jopa mukavuusalueen ulkopuolelle?

Ja kyllä! Listallani on monta kirjaa, joihin en olisi tarttunut ilman haastetta. Kirjalistani kertoo, että pidän elämäkerroista, Italiaan liittyvästä kirjallisuudesta, historiasta, naisten kirjoittamista autofiktiivisistä ja fiktiivisistä kirjoista, myös kirjoista, jotka opettavat jotain (esim. kirjoittamista, ruokakulttuuria, jotain vanhenemisesta, tuntemaan saamelaiskulttuuria, itsetuntemusta, suomalaisen yhteiskunnan, arjen ja naisen aseman muutoksesta ja mentaliteetista). Haasteen FB-ryhmä on ollut innoittaja ja vinkkien antaja. Aika uusia, vastailmestyneitä kaikki kirjani ovat.

Olen laittanut kirjalistalleni myös arvosanat asteikolla 0 – 5 (minkäs opettaja luonnolleen voi). Ne osoittavat, että olen valinnut ja lukenut loppuun vain ”hyviä kirjoja”. Alle kolmosen kirjoja ei taida olla. Olen lopettanut alkuunsa, jos kirja ei ole herättänyt lupauksia kelvollisesta lukukokemuksesta. Alunperinkin arvelinkin, että saan 50 kirjaa ”valmiiksi” hyvinkin ennen vuodenvaihdetta, mutta kuinka mukava, että lista on koottuna juuri näin ”kirjan juhlapäivänä”.

Haasteen tuomasta avartavasta näkemyksestä 🙂 innostuneena harkitsen vakavasti, että jatkaisin tästä eteenpäin tekemällä viime vuoden haastetta. Katsellaan.

Näiden linkkien takana on ko. kuukauden kirjojeni lyhyet kommentit ja osittain myös perustelut, miksi kirjan valitsin ja miksi sen ko. haasteen kohtaan sijoitin.

Helmet-lukuhaaste tammikuu 

Lukuhaaste helmikuu

Lukuhaaste maaliskuu

Lukuhaaste huhtikuu

Alla tässä tämän vuoden haaste kollaasina ja listana. Kirjojen asemointi haasteeseen on vaatinut tiettyä joustavuutta, ja kirjojen paikat ovat kevään kuluessa vaihtuneet, mutta väliäkö sillä. Hyvä juttu tällainen edes vähän yhteisöllinen lukujuttu on ollut.

Kuvakollaasissa kirjat ovat haasteen mukaisessa (ei lukemisen mukaisessa) järjestyksessä. (Totta puhuen vaati aika lailla huolellisuutta ja puuhastelua, että näin on. 🙂 )

  1. Kirjassa kirjoitetaan päiväkirjaa
    Scott Kelly, Kiertoradalla, vuosi avaruudessa, 4
  2. Kirjan on kirjoittanut opettaja (=professori)
    Timo Airaksinen, Jäähyväiset uskonnolle, 4,
  3. Historiallinen romaani
    Jessica Fellowes, Mitfordin skandaali, 3½
  4. Joku kertoo kirjassa omista muistoistaan
    Anna-Leena Härkönen, Olis niin kiva, 3½
  5. Kirja liittyy tv-sarjaan tai elokuvaan
    Yann Martel, Piin elämä, 3½
  6. Kirja kertoo rakkaudesta
    Mika Waltari, Fine van Brooklyn, 5
  7. Kirjassa on kaveriporukka
    Natasha Lester, Ranskalainen valokuvaaja, 3½
  8. Kirja, jossa maailma on muutoksessa
    Markku Mantila, On toinenkin tie taivaaseen, 4½
  9. Kirjailijan etunimi ja sukunimi alkavat samalla kirjaimella
    Lasse Lehtinen, Salakapakoita ja tappaiskeittoa, 5
  10. Kirjan nimessä on numero
    Jenni Linturi, Mullojoki, 1950, 4½
  11. Kirja kertoo köyhyydestä
    Marie Benedict, Rouva Einstein, 4½
  12. Kirjassa ollaan metsässä
    Päivi Alasalmi, Pajulinnun huuto, 3½
  13. Kirja liittyy teatteriin, oopperaan tai balettiin
    Hanna Brotherus, Ainoa kotini, 5
  14. Kirja on osa kirjasarjaa
    Maja Lunde, Mehiläisen historia, 3½ (tai 5!)
  15. Kirjassa on jotain samaa kuin omassa elämässäsi
    Aino Huilaja, Jerry Ylkänen, Pakumatka, 5
  16. Kirjassa eletään ilman sähköä
    Päivi Alasalmi, Joenjoen laulu, 4½
  17. Kirjan nimessä on kirjan päähenkilön nimi
    Joël Dicker, Totuus Harry Quebertin tapauksesta, 5
  18. Kirja kertoo sateenkaariperheestä
    Jani Toivola, Musta tulee isona valkoinen, 3½
  19. Kirjassa leikitään
    Satu Rämö, Vuoden mutsi, 4
  20. Kirjassa on ammatti, jota ei enää ole tai joka on harvinainen
    Yaa Gyasi, Maa ja taivas, 4½
  21. Kirja liittyy johonkin vuodenaikaan
    Joel Haahtela, Hengittämisen taito, 3½
  22. Kirjassa ajetaan polkupyörällä
    Dean Nicholson, Nalan maailma, 4
  23. Kirja, jota luet ulkona
    Anni Kytömäki, Kultarinta, 5
  24. Kirjan nimessä on kysymysmerkki tai huutomerkki
    Maria Laakso, Taltuta klassikko!, 5
  25. Kirjan on kirjoittanut kaksi kirjailijaa
    Petri Tamminen ja Antti Rönkä, Silloin tällöin onnellinen, 4½
  26. Elämäkerta henkilöstä, joka on elossa
    Mari Koppinen ja Anna Puu, Minä olen Anna Puu, 3
  27. Kirjan päähenkilö on eläin
    Sun-Mi Hwang, Kana, joka tahtoi lentää, 2½
  28. Kirja, jonka lukemisesta on sinulle hyötyä
    Pauliina Vanhatalo, Tuntemani maailma, 5
  29. Kirjan henkilön elämä muuttuu
    Adam Kay, Kohta voi vähän kirpaista, 3½
  30. Kirja on julkaistu kirjoittajan kuoleman jälkeen
    Claes Andersson, Oton elämä 3, 4
  31. Jännityskirja tai dekkari
    Donna Leon, Kultamuna, 3½
  32. Kirjan kansikuvassa tai takakannen tekstissä on kissa
    Merete Mazzarella, Aurinkokissan vuosi, 3½
  33. Kirjassa opetetaan jokin taito
    Satu Rämö, Mirjami Haimelin, Kynä – kaikki tärkeä kirjoittamisesta, 4
  34. Kirjassa tarkkaillaan luontoa
    Niillas Holmberg, Halla Helle, 5
  35. Kirja, jonka ilmestymistä olet odottanut
    Sirkku Salovaara, La mia Italia – Ihana mahdoton Italiani, 4
  36. Kirjassa liikutaan ajassa
    Suvi Ratinen, Hyvä tarjous, 4
  37. Kirjan henkilön työ on tärkeä tarinassa
    Sayaka Murata, Lähikaupan nainen, 3½
  38. Kirja on käännetty hyvin
    Sarah, Crossan, Yksi, 5
  39. Kirjassa kuunnellaan musiikkia
    Ann-Christin Antell, Puuvillatehtaan varjossa, 4
  40. Kirjassa kerrotaan eläinten oikeuksista
    Anni Kytömäki, Margarita, 5
  41. Kirjassa matkustetaan junalla
    Liisa Louhela, Kaikkeus on meidän, 4
  42. Satukirja
    Marko Leino, Joulutarina, 4½
  43. Kirjassa ei kerrota sen päähenkilön nimeä
    Saara Turunen, Järjettömiä asioita, 4½
  44. Kirjassa on reseptejä
    Donna Leon, Perintöprinssi, 3½
  45. Kirjan on kirjoittanut pohjoismainen kirjailija
    Tuula Karjalainen, Tove Jansson, 4
  46. Jyrki Erra, Kaunasin sivut, 4
  47. ja 48 Kaksi kirjaa, jotka kertovat samasta aiheesta
    Petri Tamminen, Musta vyö, 4
  48. Eero Huovinen, Äitiä ikävä, 4
  49. Kirja on julkaistu vuonna 2021
    Maija Männistö, Viinitollon käsikirja, 4
  50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä
    Stephen King, Kirjoittamisesta, 4

Kirjat ovat elämää, hyvä pakopaikka, haaveita luovia, paljon käytäntöä ja elämää opettavia, kirjat ovat tärkeitä.

Koska ”kirjan ja ruusun päivä”, mies sai tänään tämän.

Luettua Niitä näitä

Huhtikuussa naiskirjailijoita ja King

Sain tänään Helmet – lukuhaasten valmiiksi: 50 kirjaa tänä vuonna. Itseasiassa muutama enemmän, mutta nyt on kirja haasteen jokaiseen kohtaan. Olen koko illan koonnut listaa, tehnyt kovakollaaseja, pisteyttänyt lukemiani kirjoja etc. Ja kirjottanut huhtikuun kirjoista pienet arviot ja kommentit. Koko haasteen yhteenvetokin alkaa olla valmis, julkaisen sen lähipäivinä.

Huhtikuun kirjat on tässä:

Maria Laakso, Taltuta klassikko!
Ihan hulvattoman hyvä ja hauska ”opas” suomalaisen kirjallisuuden klassikkojen ”taltuttamiseen”. Olisipa tämä ollut lukioaikana käytettävissä! Eikä nytkään ollut tämä oppi ollenkaan turhaa. Laakso osaa kirjoittaa: hauskasti, tietäen mitä ja miten sanoo. Tämäkin on yksi niistä monista nuorten (ainakin minun näkökulmastani nuorten) naisten kirjoittamista opaskirjoista, joita tänä vuonna olen kuunnellut. Tämä sopii kaikille!

Maja Lunde, Mehiläisten historia

Kirjaa esitellään näin: ”Lumoava romaani mehiläisten katoamisesta, sukupolvien välisestä jännitteestä ja maailman tulevaisuudesta.” ”Lunden teksti kulkee kauniisti ja hänen herkkävireinen kuvailunsa herättää romaanin maailmat henkiin. Elävästi maalattujen henkilöiden arkeen on helppo uppoutua, joten heidän seurassaan viihtyisi mielellään pidempäänkin.”

Norjalaisen esikoiskirjailijan kolmiosaisen eeppisen sarjan, melkein saagan, ajattelin olevan minulle noiden lauseiden perusteella iso ja mieluinen lukukokemus. Ja että oikein trilogia! Mutta en todellakaan aio kuunnella kakkosta enkä kolmosta.

EI kirja huono ollut. Päinvastoin siinä on huikean hieno rakenne ja siinä on juonellisestikin kiinnostavaa kolmen näkökulman rinnakkaista kuljettamista. Kuvailu on kyllä hienoa ja tarkkanäköistä, mutta minua tämä ahdisti. Ehkä apokalyptiset näkymät ja dystopia-kuvasto eivät minun (verraten heikolle) ilmastoahdistukselleni tehneet hyvää.

Tuula Karjalainen, Tove Jansson

Silloin kun (2014) Ateneumissa oli Tove 100 v. -näyttely, olin opiskelijoiden kanssa arkistoekskulla (oi, niitä aikoja!) Helsingissä ja kävimme myös ko. näyttelyn katsomassa. Ostin museokaupasta tämän Tuula Karjalaisen kirjan vakaana aikeena lukea se piankin tai antaa tyttärelle joululahjaksi. Viikko, pari reissun jälkeen myin avaamattoman kirjan kollegalle.

Nyt kun on tässä vuoden aikana tullut kuunneltua paljon naisten kirjoittamia kirjoja, elämäkertoja naisista, autofiktiivisiä ja fiktiivisiä romaaneja naisista, niin myös Muumi-Toven kirjan lisäsin joukkoon.

Tykkäsin siitä: erityisesti siitä, kuinka Janssonin taide ja elämä, tai työ ja rakkaudet (nimenomaan tässä järjestyksessä hän itsekin ne arvotti) nivoutuivat yhteen. Nyt näen Muumilaakson hahmot aivan eri tavoin kuin aiemmin.

Päivi Alasalmi, Pajulinnun huuto ja Siipirikon kuiskaus

Alasalmen saamelais-trilogian keskimmäiseen osaan tartuin ilolla ja innolla, koska pidin kovasti ensimmäisestä (Joenjoen laulu). Otin Pajulinnun huudon mökkiviikolla kuunteluun. Ladulla, Saamenmaan tuntureilla ja ”Joenjoen” maisemissa tuntui olevan oikea miljöö tälle. Ja vahvaa Alasalmen kerronta onkin. Ihmisen ja luonnon, alkuperäisväestön ja idän ja lännen verottajien ja vainolaisten välinen kohtaaminen on kuvattu uskottavasti, kirjailijan pohjatyöt huolella tehtynä.

Mutta tämä toinen osa oli minun makuuni liian väkivaltainen, liian realistinen. Kesken en kuitenkaan jättänyt, koska halusin nähdä ratkaisun, ja niin paljon tykkäsin, että kuuntelin myös kolmannen osan: Siipirikon kuiskaus. Uddasin suvun vaiheiden, saamelaisten uskon ja Lapinmaan kristillistämisen törmääminen, kulttuuriset monentasoiset erilaisuudet… kirjassa on paljon mielenkiintoista, tuttua ja uutta asiaa. Saamelaisten tapoja, uskomuksia, sanoja, enteitä. Hyvä meidän lantalaisten on tietää vähemmistön elämäntavasta. Kolmannessa osassa oli kauneutta ja elämää enemmän kuin toisessa – hyvä kirja.

Anna-Leena Härkönen, Olis niin kiva
Tämän otin ”välipalaksi” ja kevennykseksi tuo Alasalmen kirjan Pajulintu-kirjan jälkeen. Tarvitsin Härkösen reipasta sanailua, vahvoja mielipiteitä, nasevaa huumoria ja itseironiaa, vahvaa naisääntä ja kaupunkielämää 2000-luvulla. Lyhyet aiemmin Avussa (vai Seurassa) julkaistut kolumnit oli koottu yhteen. Sopivat oikein hyvin mökkikeittiöön ja nojatuoliin kutimen äärelle.

Anni Kytömäki, Kultarinta
Tämä oli minusta melkein parempi kuin Kytömäen Finlandia-palkittu Margarita. Tässä on luontokuvaus huikeaa, kaunista, täsmällistä ja asiantuntevaa, ”asiapitoistakin”. Tämä on myös historiallinen romaani. Suomen yhteiskunnallinen kehitys kuljettaa Erikiä ja hänen tytärtään Mallaa sekä nuorta työläisnaista Lidiaa läpi vuosien, vuosikymmenten. Erik kulkee läpi Suomen; elämä ei ole vain hyvää. Kaikesta, paljosta tapahtumisesta huolimatta kirjan tunnelma on merkillisesti levollinen, ehkä se johtuu myös lukijasta: Aarne Lindenin ääni oli tähän juuri oikeanlainen.

Yksi parhaista kirjoista tänä vuonna.

Saara Turunen, Järjettömiä asioita

Tämäkin taitaa olla niitä kirjoja, jotka luokitellaan ”nykyromaaniksi”. Sellainen tämä onkin. Se kertoo ”nykyihmisistä”, ”nykymaailmasta”, ”nykysuhteista”, 2000-luvun nuorista aikuisista, kansainvälistymisestä, tulevaisuuden toiveista, koulutuksen ja työn tärkeydestä, ja rakkaudesta.

En oikein osaa sanoa, miksi pidin tästä niin paljon. Pidin kuitenkin. Pieni, minua häirinnyt seikka tässä oli: yhdenkään kirjan henkilöllä ei ollut nimeä. Oli vain ”mieheni”, ”veli”, ”hienostunut vaimo” (= anoppi), ”Sateenvarjo”, jne. Mutta näin ollen tämä sopi erinomaisen hyvin haasteen kohtaan ”Kirjassa ei kerrota päähenkilön nimeä”. Ei kerrota kenenkään muunkaan. Siitä huolimatta hyvä nykyromaani. Ja Krista Kosunen lukijana on tähän ihan paras.

Satu Rämö, Mirjami Haimelin, Kynä – Kaikki tärkeä kirjoittamisesta

Tämä (ja seuraavakin) kirja tulivat listalleni, mm. siksi, että tämä blogini on kriisissä. Olen taas hieman laiskistunut tämän kanssa. En oikein mieti, mitä kirjoitan, saatikka miten kirjoitan. Useana iltana tämä on ”pakkopullaa”. Kun ei enää työkseen joudu/saa lukea ja kirjoittaa ja opettaa muille niin on tullut huolimattomaksi omankin tekstin tuottamisen kanssa. Ryhtiliikkeen aikaansaamiseksi Rämö ja Haimelin saivat kirjansa kautta opettaa … Olen lukenut/kuunnellut aika monta Satu Rämön kirjaa, seuraan blogiaan satunnaisen harvoin ja pidän hänen tyylistään ja asenteestaan. Myös tässä opuksessa se toimii.

Kirjan jälkeen on tullut (taas) kiinnitettyä huomiota muiden kirjojen rakenteisiin, kieleen, kappeleiden rakentamiseen, oikeakielisyyteen.

Stephen King, Kirjoittamisesta. Muistelmia leipätyöstä

Ja pahnan pohjimmaisena King. En ole koskaan lukenut yhtäkään Stephen Kingin kauhukirjaa. En nähnyt Hohto-elokuvaa (oululaisittain kysytään: ookko nää jo nähäny Hohon? – En siis ole.), enkä millään tavoin ole perehtynyt hänen tuotantoonsa. Mutta edellisen kirjan luettuani minulle suositeltiin Stephen Kingin elämäkerrallista kirjoitusopasta ”Kirjoittamisesta”.

Sekä elämäkerrallinen osuus (opiskelijasta ensin opettajaksi ja sitten kirjailijaksi, vaimon osuus hänen uransa kehittymiseen) että kirjoittamisen ”opas” olivat mielenkiintoisia, henkilökohtaisia, hyvällä huumorilla höystettyjä. Vain pientä machoilua välillä, mutta ei mitään kauhujuttuja, vain oman elämän isojakin karikoita ja ”työssä oppimista”, ja lopulta: hänen massiivinen tuotantonsa ”vain” kirjoittamisen ilosta ja pakosta kirjoittaa.

Siihen minäkin taas pyrin: kirjoittamisen iloon ja pakottavaan tarpeeseen kirjoittaa.

Luettua

Helmet-lukuhaaste: maaliskuu

Helmet-lukuhaasteessa  ideana on lukea kirja viikossa tai siis ainakin 52 kirjaa vuodessa. Minulla taitaa tulla nyt huhtikuussa tuo 52 luetuksi/kuunnelluksi. Maaliskuussa uusia kirjoja on 14, joissa monta historiallista romaania ja muutamia kepeitä (nuorten, suomalaisten) naisten ”opaskirjoja”.

En vieläkään ole varma, mihin kohtaan haastetta minkäkin kirjan laitan, mutta eiköhän jokainen paikkansa löydä. Nyt listallani on vain vähintääkin hyviä kirjoja; asteikko on 0 – 5, ja ”heikoimmat” saivat arvosanakseen 3½.

Hanna Brotherus, Ainoa kotini, 5, 31.3.2021

13. Kirja liittyy teatteriin, oopperaan tai balettiin
15. Kirjassa on jotain samaa kuin omassa elämässäsi

Hanna Brotherus, jonka esikoisteos tämä kirja on, on ollut minulle jotensakin etäinen, liki tuntematon henkilö. Tiesin hänet tanssijaksi ja että hänen poikansa teki koskettavan, hienon roolisuorituksen Helsingin Peacock -teatterin Billy Elliot -musikaalissa, jonka kävimme syksyllä 2015 katsomassa – ja liikuttumassa. Tiesin, että hän on Mikko Kuustosen uusi puoliso.  En juuri muuta.

Kuunneltuani hänen autofiktiivisen kirjansa olen vaikuttunut. Pidin paljon siitäkin, että hän luki kirjansa omalla miellyttävällä, ”tuntevalla” (voiko niin sanoa?) äänellään. Ainoa, mikä tässä monin tavoin koskettavassa kirjassa ”häiritsi”, oli se, että mietin monta kertaa, mikä on fiktiota, mikä hänen omaa elämäänsä. Autofiktiivinen on ainakin lukijalle vaikea laji.

Hänen kielensä on kaunista, karheaa, koskettavaa. Kuten kirjan minän elämäkin. Neljän lapsen äiti kirjoittaa lapsistaan, omasta lapsuudestaan, vanhemmuudestaan, urastaan, niiden yhteensovittamisesta ja -sovittamattomuudesta. Omasta vai romaanihenkilön?Suorittamisesta, riittämättömyydestä, naiseudesta, matkasta itseensä. Ei hämmästyttäne, että tykkäsin tästä hyvin paljon.

Haruki Murakami, Tanssi, tanssi, tanssi, 29.3.2021

Tämä on mainittava, vaikka en laskekaan sitä ”suoritetuksi”. Olen vuosien varrella törmännyt tähän Murakamiin ja hänen pidettyyn tuotantoonsa, mutta vasta nyt haasteen FB-ryhmässä käydyn keskustelun jälkeen tartuin eka kertaa hänen tuotantoonsa. Kuuntelin sinnillä puolet tästä kirjajärkäleestä, lopetin monta välillä, ja aina yritin uudelleen. Puoliväliin jäi tämä. Minä en vaan ymmärtänyt. 

Dean Nicholson, Nalan maailma, 4, 27.3.2021

22. Kirjassa ajetaan polkupyörällä
32. Kirjan kansikuvassa tai takakannen tekstissä on kissa
27. Kirjan päähenkilö on eläin

Maailman ympäri pyöräillen!? Kolmekymppisen skotti Dean Nicholsonin kasvutarina, jossa keskeisimmän roolin saa löytökatti Nala. Minähän en paljon kissoista perusta, semminkin kun olen ihan mahdottoman allerginen niille, eikä tässä kirjassakaan se kissa ollut minulle ”se juttu”, joka sai aika nopsasti lukemaan tämän. Eniten tykkäsin siitä, kuinka tämän seikkailun kuvauksen kautta tutustuin jotenkin niin erilaiseen maailmaan kuin omani. Pyöräilymatkan tapahtumat ja kokemukset olivat hyvinkin uskottavia, mutta elämäntapa minulle kaikkea muuta kuin samaistuttava.

Timo Airaksinen, Jäähyväiset uskonnolle, 4½, 24.3.2021

2. Kirjan on kirjoittanut opettaja
48. Kirja on julkaistu vuonna 2021

Tämän kirjan korkeassa arvosanassa on osuutensa lukijalla. Sekä kirjan hienovaraisella sarkasmilla, älyllisellä nokkeluudella, kepeällä kettuilulla aika monillekin asioille ja veitikkamaisilla huomioilla ihmisten ahdasmielisyydestä. Minulle, jonka lapsuuden usko on hiljalleen hiipunut agnostikon ajattelun suuntaan, tämä kirja oli todella mielenkiintoinen, sivistynyt, perusteltu, – ja hauskakin. Se antoi vastauksia moniin kysymyksiin, toi ahaa-elämyksiä ja pisti miettimään. Hyvä kirja!

Scott Kelly, Kiertoradalla, vuosi avaruudessa, 4, 22.3.2021

20. Kirjassa on ammatti, jota ei enää ole tai joka on harvinainen
37. Kirjan henkilön työ on tärkeä tarinassa

Lukija saattoi olla syy siihen, että astronautista tuli minulle vähän rasittunut olo. Tai hänessä oli jotain ärsyttävää, ehkä häivähdys tekopyhyyttä tai jotain. Joka tapauksessa amerikkalaisen astronautti Scott Kellyn elämäkerrallinen kirja toi tietooni palasia maailmasta, josta minulla ei ollut juuri mitään tietoa aiemmin.

Oli mielenkiintoista lukea, miten astronautiksi pääsee, millaista on viettää vuosi avaruudessa. Päästä yhden astronautin kautta seuraamaan suurvaltojen avaruusohjelmien yhteennivoutumista, tutustua kansainväliseen avaruusasema ISS:n toimintaan ja elämänmenoon. Vähän kummastellakin sitä vahvaa uskoa, että ihminen matkaa pian Marsiin.

Kansakoulun ymp.opin tunneilla kaikkein mielenkiintoisinta olivat avaruusjutut, planeetat ja meteoriitit. Apollo-lentojen aikana tykkäsin keräillä kolikoita, joita silloin oli myynnissä. Kannattaa tämäkin kirja kuunnella.

Mika Waltari, Fine van Brooklyn, 5, 17.3.2021

Kirjassa ajetaan polkupyörällä
Kirjassa tarkkaillaan luontoa
Kirjan henkilön työ on tärkeä tarinassa

Ehkä pidin tästä vain Waltarin vuoksi, kaunis, vähän vanhahtava kieli, Ranskan maaseutu, nuoruus, ehkä paluu omaan kirjallisuuden harrastuneisuuden alkulähteille. Lukiovuosina luin liki koko Waltarin (romaani)tuotannon. Myös tämän pienoisromaanin. En oikein tiedä, miten tähän nyt  tartuin, mutta tulipa jotenkin nostalginen olo.

Tässä on tarinallisuutta, viehättäviä, melkein hengitettäviä tunnelman kuvauksia. Hieman kummallinen, mutta kiehtovalla tavalla.

Sirkku Salovaara, La mia Italia, – Ihana mahdoton Italiani, 4, 16.3.2021

Kirjan henkilön työ on tärkeä tarinassa

Firenzessä yli kolme vuosikymmentä asunut ja italialaisen miehen kanssa avioitunut toimittaja Sirkku Salovaara on hyvä kertoja. kirjassa on lukuja Napolista, Sisiliasta, Firenzestä, italialaisesta ruoasta, jalkapallosta, koirista ja kissoista, politiikasta ja kielestä, arjesta ja historiasta. Kaikesta siitä, mikä Italiassa kiehtoo ja raivostuttaa.

Hän kirjoittaa hyvin ja elävästi, ja myös uusista (ainakin minulle uusista) näkökulmista. Kirjaa on somessa moitittu sillisalaatiksi, juonettomaksi, vailla punaista lankaa olevaksi… ehkä se onkin sellainen, mutta mitä sitten? Tämä vei Italiaan, toi iloa ja valoa maaliskuisiin Oulun päiviin.

Maija Männistö, Viinitollon käsikirja, 4, 15.3.2021

4. Joku kertoo kirjassa omista muistoistaan
44. Kirjassa on reseptejä

En oikein tiedä, miksi tähän tartuin. Mihin kohtaan haasteessa tämä edes sopisi? – Kiva, pirteä, raikas kirja viineistä ja viiniharrastuksesta. Instassa Viinitollo nyt seurannassa.

Satu Rämö, Katja Lahti, Vuoden mutsi, 4, 14.3.2021

4. Joku kertoo kirjassa omista muistoistaan

Kirja esitellään Book Beatissä näin: ”Vuoden mutsi on kirja, joka paljastaa pastellinväriseen pehmoiluun verhotun salaliiton lapsettomia vastaan. Vuoden mutsin missio on ilahduttaa ja tsempata äitiä matkalla kahdesta viivasta yhteen kynttilään. Vauvavuodesta jää varmemmin henkiin, kun pidentää naurulla ikää.”  Ja tästä huolimatta minä otin tämän kuunteluun: ehkä Satu Rämön takia. Pidän hänen kirjoistaan ja jutuistaan. Kyllä tämä mummillekin oli mukava, hauska ja samaistuttava kirja.

Marie Benedict, Rouva Einstein, 4½, 13.3.2021 

3. Historiallinen romaani

Olkoonkin että tämä on romaani, fiktiivinen kirja Albert Einsteinin vaimosta, niin silti tai ehkä juuri siksi tämän jälkeen käsitykseni Albert Einsteinista on muuttunut, enkä sympatiseeraa häntä enää ollenkaan. Kirja perustuu osin kirjeenvaihtoon ja päiväkirjoihin ja laajaan tutkimuskirjallisuuteen, mutta kirjailija paikkaa paljon vaiheita, joista ei ole säilyneitä lähteitä. Nainen miesten ja tieteen maailmassa 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa, uskonnon, perinteiden, kansallisvaltioiden, kansallisuuksien sekamelskassa…  Suosittelen!

Natasha Lester, Ranskalainen valokuvaaja, 3½, 10.3.2021

3. Historiallinen romaani

Valitsin kirjan – tietysti – kirjan nimen perusteella ja aiheen perusteella: nainen valokuvaajana II maailmansodan rintamilla, Vogue-mallista kuvajournalistiksi ja sopivasti rakkaustarinaa mukana. Monta kertaa ensimmäisen 200 sivun aikana olin jo lopettamassa: liikaa ulkonäköjuttuja, muotimaailman koukeroita, jossain välissä elämänkohtalot, pienen orvoksi jäävän tytön vaiheet ja hyvä on, se rakkaustarinakin, saivat jatkamaan kuuntelua. Olin toivonut enemmän valokuvaajan maailman ja naisjournalistin aseman tarkastelua; semminkin kun kirja pohjautuu kuvajournalisti Lee Millerin elämään. Ja kyllä kirjan lopussa sodanvastaisuus ja inhimillisyys saavat unohtamaan alun pintaliitoon keskittyvän kerronnan.

Joel Haahtela, Hengittämisen taito, 3½, 8.3.2021

16. Kirjassa eletään ilman sähköä

Tämän pienoisromaanin kuuntelin Helmet-ryhmässä olleen hypetyksen innoittamana. Ehkä en ole tarpeeksi hengistynyt tai hengellinen, että tämä olisi minuun kovastikaan koskettanut. Kasvutarina tämäkin, kertomus eheytymisestä. Teksti etenee mukavan verkkaisesti, muistuttaa hengittämisen tärkeydestä. Ehkä hieman lattea suhtautumiseni johtuu siitäkin, että edellinen kirja oli niin vahva, että sen jälkeen oli vaikea innostua tästä.

Niillas Holmberg, Halla Helle, 5, 7.3.2021

16. Kirjassa eletään ilman sähköä
17. Kirjan nimessä on kirjan päähenkilön nimi
34. Kirjassa tarkkaillaan luontoa

Tämä on vahva ja hieno esikoiskirja. Niillas Holmberg on nuori (s. 1990)  monilahjakkuus, jonka kirjaa lukiessa on varma, että hänellä on pitkälliset opinnot psykologiasta, historiasta ja  ja kirjallisuudesta ja että hän on saamelaiskäräjien jäsen. Ei ole. Kirja vaatii (ainakin minulta) keskittymistä, paneutumista, ei ole kevyttä kartanoromantiikkaa tai letkeää sanansäilää, vaan hyvää jotenkin perusteeellista tekstiä, jossa on paljon asiaa ja mietittävää.

”Papin poika Samu jättää etelän taakseen ja muuttaa Saamenmaalle. Merkillisen vahva voima vetää häntä Utsjoelle: Suomen puhutuin saamelainen Elle Hallala, taiteilijanimeltään Halla Helle.
Elle hylkää taiteen teon ja erakoituu tunturiin viettämään esi-isiensä mukaista elämää. Hän lähettää Samulle runomuotoon kirjoitettuja unia. Freud ja Jung apunaan Samu alkaa tulkita unia auttaakseen Elleä. Välittyykö tulkinnoista vain hänen oma halunsa saada Elle lähelleen, ja mitä toisen kulttuurista on omaksuttava ymmärtääkseen sen symboleja?
Yhteiskunnallinen Halla Helle on sykähdyttävä esikoisromaani. Se kuvaa viisaasti niin yksilön kuin yhteisön ristiriitoja.”

Erinomaisen lisän kirjan annille antaa, että Niillas Holmberg itse lukee teoksensa. Sekä tietysti se, että kirjassa liikutaan monissa tutuissa maisemissa ja kohteissa Inarissa, Ivalossa ja Utsjoella.

Suvi Ratinen, Hyvä tarjous, 4, 4.3.2021

8. Kirja, jossa maailma on muutoksessa

Hyvä tarjous syväluotaa suomalaiskansallista säästäväisyyden hyvettä; tarkkanäköinen, hulppea, kepeä ja hymynkaretta ylläpitävä pikkuinen kirja. Varmasti moni tunnistaa perheestään tai ainakin lähipiiristään kirjan päähenkilön ja hänen perheensä kaltaisia.

Yann Martel, Piin elämä, 3½,  3.3.2021

11. Kirja kertoo köyhyydestä
16. Kirjassa eletään ilman sähköä
27. Kirjan (toinen) päähenkilö on eläin

Tämä on kummallinen kirja. Ehkä sen voisi laittaa (aikuisten) satukirjaksikin. Seikkailunkirja, jossa 16-vuotias intialaispoika ja bengalintiikeri ovat pääosassa. Kirjan alkupuoli oli minusta aika hyvä, kiehtovakin. Poika, joka halusi olla sekä kristitty, hindu ja muslimi – ja olikin. Kun hän sitten matkalla Intiasta Amerikkaan joutuu haaksirikkoon ja valtamerelle kaksistaan tiikerin kanssa… En tiedä. Ehkä Saariselän hiihtoladut eivät olleet oikea miljöö ja maaperä tähän kirjaan hurahtamiselle. Ehkä harasin vastaan, enkä antanut tarinan viedä. Tämä taitaa olla ns. korkea kirjallisuutta, on ainakin julkaistu ”Keltainen kirjasto” -sarjassa. Ehkä siksi minulta vain 3½. Mutta onhan sekin hyvä.

 

TOP 3 maaliskuussa olivat Halla Helle, Ainoa kotini ja Jäähyväiset uskonnolle. Niistä jäi minuun jotain. Aika paljonkin.

Helmikuun ja tammikuun kirjani ovat linkkien takana.

Luettua

Helmet-lukuhaaste: helmikuu

Elämäni toinen kuukausi lukuhaasteen parissa on ohitse. Edelleen olen sitä mieltä, että haaste on hyväksi elinikäiselle lukuharrastukselleni.

Harrastuneisuus ja haasteeseen vastaaminen on  jatkunut aktiivisena: helmikuussa 13 kirjaa luettuna, mitä pidän aika yllättävänäkin. Ja kuten jo tammikuussa, niin nytkin sellaisia kirjoja, jotka olisivat jääneet avaamatta ilman tätä haastetta.  Ja tämän haasteen FB-ryhmän seuraaminen  – edes satunnaisesti – on ollut hyväksi; sieltä olen saanut lukuvinkkejä.

Myös helmikuussa kirjalistassani on elämäkertoja ja pari dekkaria. Yksi matkakirja ja pari, joita voisin luonnehtia vähän hömpäksi.

En ole vielä ihan varma, mihin kohtaan haastetta minkäkin kirjan laitan, sillä jokainen mahtuu vähintääkin kahteen kohtaan, mutta tässä ne luetut ovat. Kirjan nimen jälkeen on arvosanani (asteikolla 0 – 5) kirjasta.

Aino Huilaja, Jerry Ylkänen, Pakumatkalla, 5, 28.2.2021

16. Kirjassa eletään ilman sähköä

Vahingossa tartuin tähän. Onneksi tartuin, tai siis latasin puhelimeen ja kuulokkeisiin. Ehkä on ostettava myös kirja, kuvien vuoksi, sillä niitä on kehuttu. Ne ovat ex-uutistoimittaja Aino Huilajan miehen ottamia ja niitä on kehuttu monessa yhteydessä. Nyt jo seuraan molempia tekijöitä Instassa.

Tätä oli hyvä kuunnella Koilliskairan laduilla, ajatella sitä, kuinka ihmiset sanoutuvat irti hyväpalkkaisista töistään, tekevät irtioton, lähtevät, joutuvat palaamaan (kertomus koronan takia sulkeutuvan Euroopan läpi Espanjasta Suomeen oli kirjan parasta antia), kuinka pohtivat, kannattiko, löytävät jonkinlaisen levon, miettivät tulevaa ja mennyttä.

Tykkäsin Huilajan konstailemattomasta ja rehellisestä tavasta kirjoittaa kokemuksistaan, parisuhteestaan, elämästään, peloistaan.

Ann-Christin Antell, Puuvillatehtaan varjossa, 4, 26.2.2021

3. Historiallinen romaani
11. Kirja kertoo köyhyydestä
20. Kirjassa on ammatti, jota ei enää ole tai joka on harvinainen

Paljon mainostettu, historiallinen ja romanttinen tarina, joka sijoittuu 1800-luvun lopun Turkuun, teollistumisen alkuvaiheeseen ja naisten muuttuvaan asemaan suomalaisessa yhteiskunnassa; ne eivät voi olla huonoja aineksia romaanille.

Jos vielä mukana on hyvä taustatyö historiasta ja arkeologiasta, niin ei voi mennä pahasti ohi minun mieltymysteni. Mutta. Vähän oli sellainen siirappinen tunnelma välillä, mutta vain vähän ja vain välillä. Kaikkien Kaari Utrioiden, Pirjo Tuomisten, Laila Hirvisaarten jälkeen hyvä saada uutta verta …

Jenni Linturi, Mullojoki, 1950, 4½, 24.2.2021

3. Historiallinen romaani
10. Kirjan nimessä on numero

Suomen historiaa kaunokirjallisesti, nykykirjallisuutta menneestä maailmasta. Ehkä luen tämän jälkeen Linturin edellisiäkin romaaneja, joihin en ole aiemmin kajonnut. Tällainen karu suomalainen mielenmaisema ja arjen todellisuus koskettavat kuitenkin. Ehkä juuri omien tutkimusaiheidenkin takia. Mutta myös kirjan kaunis sanonta, henkilöiden tunteiden sanoittaminen ovat syy, miksi pidin tästä kovasti.

Pauliina Vanhatalo, Tuntemani maailma, 5, 23.2.2021

1. Kirjassa kirjoitetaan päiväkirjaa
34. Kirjassa tarkkaillaan luontoa

Olen lukenut melkein koko Pauliina Vanhatalon tuotannon. Tämä on hänen omakertatrilogian kolmas osa. Tämä oli paras. Mitä tarkoittaa paras? – En osaa sanoa. Mutta kuten aina Vanhatalon hieno kyky sanoittaa syviä vesiä, elämän korkeita keskipäiviä, matalia mietteitä, oman itsen rakentamista, eheytymistä, toipumista koskettaa, hämmästyttää, pysäyttää.

Tämä kirja opetti minulle paljon. Myös auttoi kuluneen vuoden kipujen käsittelyä, oppimista.

Liisa Louhela, Kaikkeus on meidän, 4, 22.2.2021

6. Kirja kertoo rakkaudesta
11. Kirja kertoo köyhyydesta
49. Kirja on julkaistu vuonna 2021

Tätä kirjaa en vallinnut sen takia, että se sopisi haasteeseen, vaan koska olin päässyt lukemaan sitä jo käsikirjoitusvaiheessa. Se, että siihen tehtävään tulin kutsutuksi ja se, että pidin kirjasta, johtunevat paljolti samasta syystä. Se kertoo ihmisten arjesta Suomen maaseudulla sotien välisenä aikana, se kertoo vähimmistöistä (romaanit), se kertoo naisten asemasta ja sen muutoksesta. Pidän kirjan murteesta, aitouden tunteesta, hetkistä. Se on hieno esikoisromaani. Suosittelen.

Sarah Crossan, Yksi, 5, 20.2.2021

38. Kirja on käännetty hyvin

Yksi on ”säeromaani”, joka kertoo siamilaisista kaksosista. Jokainen luku päättyy säkeisiin, melkein runoon. Se on jotenkin hienovarainen, tavattoman herkkä kirja. Tämä sai kyyneleet silmiin, hetkeksi puhumattomaksi. Kaunis, karu kirja. Tähänkään en olisi tarttunut ilman Helmet-haastetta. Tämä menee siellä kohtaan ”38. Kirja on käännetty hyvin”. Kaisa Katteluksen käännös on taitava, runollinen, herkkä, – varsinkin kun kirja rakentuu säkeistä. Kirja ja käännös  toimivat jopa äänikirjana, luettuna teksti on vielä hienompaa..

Donna Leon, Perintöprinssi, 3½, 19.2.2021

46. Kirjassa syödään herkkuja 
31. Jännityskirja tai dekkari

Minähän olen Donna Leon -fani. Suunnilleen sama mitä hän kirjoittaa, niin annan hyvän keskinkertaisen. Niin tällekin (3½). Jo se että kirjojen päähenkilön komissario Guido Brunettin tutkimukset liikkuvat Italiassa, Venetsiassa, ovat riittävä syy lukea nämä kirjat.

Erin Carlson, Meryl Streep, 3½, 16.2.2021

13. Kirja liittyy teatteriin, oopperaan tai balettiin
26. Elämäkerta henkilöstä, joka on elossa

Pidän Meryl Streepistä sellaisena kuin hänet julkiksena näen. Erittäin ammattilainen, ”aina” onnistuva näyttelijä, yhteiskunnallinen vaikuttaja, feministi, uran ja perheen yhdistänyt nainen, joka ei ole ryvettynyt julkisuudessa. Ehkä näistä syistä odotin kirjalta enemmän kuin siltä sain. Tai siis: kirja käsitteli enimäkseen hänen uraansa, hänen loistokkaimpia roolisuorituksiaan etc. Olisin halunnut tutustua enemmän ”ihminen” Streepiin, en niinkään näyttelijä Streepiin.

Adam Kay, Kohta voi vähän kirpaista, 3½, 13.2.2021

4. Joku kertoo kirjassa omista muistoistaan

Ensimmäiset 100 sivua kuuntelin jossain ladulla, paremman puutteessa. Jo silloin päätin, että arvostelen tämän siten, että minusta se on kokoelma ”sketsikäsikirjoituksia”. Tekohauskaa. Toki todellisuudessa varmasti kaikka muuta kuin hauskaa, mutta jotenkin ylipirteää. Kysymys on siis nuoren lääkärin kokemuksista. Kieltämättä hän osaa olla hauska, välillä upposi niin että hihittelin keittiössä tai lenkillä, mutta ei todellakaan aina. Kirjan loppu nostaa arvosanan alkuperäisestä numerolla. Merkitystä on myös sillä että kirja pohjautuu todellisiin kokemuksiin, päiväkirjamerkintöihin.

Jyrki Erra, Kaunasin sivut, 4, 12.2.2021

46. Kirjassa syödään herkkuja 
31. Jännityskirja tai dekkari

Luettuani Jyrki Erran kirjan ”Lyijyharmaa” tiesin mitä odottaa: kulttuurihistoriaa, arkkitehtuuria, antiikin mytologiaa, dekkaria, illallisia Roomassa, seikkailuja, danbrownimaisia juonenkäänteitä. Tämä lähti kovin verkkaisesti käyntiin, olin jo lopettamassa, … Älykäs dekkari. Parasta on Rooma. Ja olipa mielenkiintoista tutustua myös Kaunasiin ja sen luostariin. Ehkä joskus vielä Liettuassakin tulisi käytyä.

Yaa Gyasi, Maa ja taivas, 4½, 9.2.2021

20. Kirjassa on ammatti, jota ei enää ole tai joka on harvinainen

Tätä on vaikea sijoittaa haasteen luokituksiin. Mutta: tämä on hyvä kirja!!! Meille eurosentrisen maailmankuvan parissa eläville tekee hyvää nähdä (= lukea) muistakin. Tämä on vähän absurdi, vähän epätodellinen, toisaalta melkein luulin elämäkerraksi, mutta hienosti rakennettu, jopa tietokirjan aineksia siinä on. Kertoo neurotieteistä, ghanalaisesta perinteestä, naisen asemasta Ghanassa, Yhdysvalloissa ja tiedemaailmassa. Tunnelma ei ole ahdistava, vaikka aihe ja tapahtumat ovatkin. Pidin tästä paljon.

Jani Toivola, Musta tulee isona valkoinen, 3½, 4.2.2021

18. Kirja kertoo sateenkaariperheestä
26. Elämäkerta henkilöstä, joka on elossa

Valitsin tämän kirjan ”haasteen takia” – ”kirja kertoo sateenkaariperheestä”. Toki mielelläni luen ja kuuntelen suomalaisten nuorten henkilöiden omaelämäkertoja, mutta tässä henkilön erityislaatuisuus (karmea luonnehdinta, sori) houkutti aloittamaan. Ja kyllä, kyllä oli kiinnostavaa lukea Suomen ensimmäisen tummaihoisen, sukujuuriltaan kenialaisen, homon, kansanedustajan elämänvaiheista, päätymisestä pienen tyttären isäksi. Avartava, ymmärrystä lisäävä, paikoin erinomaisen hyvin argumentoitu ja kirjoitettu kirja.

Jessica Fellowes, Mitfordin skandaali, 3½, 3.2.2021

20. Kirjassa on ammatti, jota ei enää ole tai joka on harvinainen (kamarineiti)
31. Jännityskirja tai dekkari

Fellowesin kaikki suomeksi käännetyt kirjat luettuani en odottanut tältä kovin paljoa. Itse asiassa aloitin tämän jo kerran aiemmin, nyt sain luetuksi. Ja se todellakin parani loppua kohti – puolivälin jälkeen olin jo koukussa. Mutta jo nyt (kuukausi kirjan kuuntelun jälkeen) on vaikea muistaa kirjan juonta, tunnelmaa, ansioita tai mitään muutakaan. Ehkä siksi sana viihdyttävä on paras mahdollinen tätä kuvaamaan. Ja kyllä ajankuvan huolellinen rakentaminen vie mukanaan. Ei suuria tunteita. Äänikirjalle tuo plussaa, että lukijana on Mervi Takatalo, josta pidän.

Maaliskuun ensimmäinen kirja on jo kuunneltu. Homma jatkuu ja tuntuu hyvälle.

Lappi Luettua Mökkielämää

Ulkoilua, lukemista ja hyvää ruokaa – ihan lomameininki!

Mökkilauantai käynnistyi hiljalleen, puurolla ja kahvilla.

Lehtien ja somen lukemisella, säätiedotusten ja latuhuollon sivuilla surffaillen: VIHDOINKIN löysin hyvän, ajantasaisen tiedon Saariselän laduista, ja samalla myös talvikävelyreiteistä. Jälkimmäisiä on tullut ihan uusia. InfoGIS Saariselkä on myös mobiiliversiona: ja minulla nyt kännykän aloitusnäytöllä! Ehkä minä – surkea suuntavaistoinen – pysyn nyt kartalla paremmin.

Koskapa pakkasta oli reippaasti, mutta varsinkin koska oli myös tuulta, joka saisi ulkoilman tuntumaan kohtuullisen kylmältä (- 26 C), päätimme tehdä päivän ulkoilun ja urheilun kävelllen. Uusi talvikävelyreitti Laanilasta Piispanojan päivätupa- ja tulistelupaikalle (joka on ihan perustuttujuttu hiihtäessä) oli tavoitteena taapertaa. Aika hidasta oli kulku, – reitti oli vähän pehmeä, mikä osaltaan hidasti kulkua). Kahdeksan kilsan reitti Piispanojan ”takana” kulki metsässä, sen suojassa, aika tasaista maastoa, eikä kyllä kovinkaan vaihtelevia näkymiä, mutta muutama komea aihki, pehmeitä kinoksia, purojen uomia, …  – ja tämä minun silmääni sattui, pysähdytti, kännykän kameralla tallentui: kaksospuu.

Koskettikin. Niin kuin se kirjakin, jonka sain päätökseen juuri ennen kuin lenkille lähdimme. Sarah Crossanin kirja ”Yksi” on ”säeromaani”, joka kertoo siamilaisista kaksosista (ks. esittely edellisen linkin takaa). Pitkään aikaan en ole ”ääneen” itkenyt kirjan vuoksi. Tämä sai kyyneleet silmiin, hetkeksi puhumattomaksi. Kaunis, karu kirja. Tähänkään en olisi tarttunut ilman Helmet-haastetta. Tämä menee siellä kohtaan ”38. Kirja on käännetty hyvin”. Kaisa Katteluksen käännös on taitava, runollinen, herkkä, – varsinkin kun kirja rakentuu säkeistä. Kirja ja käännös  toimivat jopa äänikirjana, luettuna teksti on vielä hienompaa..

Lauantain menussa oli persikkabroileria ja mustikkamuffinseja. Ei ollut persikkabroileria, oli päärynäbroileria. Persikka ei ollut ainoa aines, joka minulta uupui tehdäkseni vanhan ohjeen mukaan meille uuniruoan. Mutta päärynöitä löytyi tölkillinen, joten ei muuta kuin soveltamaan. Ja syntyi tälläinen on uusi resepti, joka voisi sopia vaikka pääsiäispöytäänkin.

Broileria ja päärynää – pääsiäisruoka?

4 broilerin rintaleikettä (esim. Jyväbroileri ”Merisuola” tai ”Appelsiini-Rucola”)

1 prk päärynöitä sokeriliemessä
1 pss Aura-murua
1 prk (3,3 dl) ruokakermaa
2–4 valkosipulin kynttä
vähän jotain chiliä (laitoin Tabascoa ehkä 5–10 ripausta)
1 tl mango-curry-maustetta (Santa Maria)

Leikkaa rintaleikkeet isohkoiksi paloiksi ja laita uuninkestävään vuokaan/pataan.
Laita päälle valutetut, isoksi paloiksi pienityt päärynät, Aura-muru, silputut valkosipulit.
Ripottele päälle (ei ihan välttämätön) (mango-)currya ja chiliä muodossa tai toisessa.

Laita pata uuniin (+ 175 C), – noin kolme varttia.

Tarjoa salaatin ja tuoreen maalaisleivän (ja ehkä myös riisin tai couscousin) kera.

 

Eilen illalla, aika myöhään, piipahdin mökkipihassa katselemassa, josko Marsiin laskeutunutta tutkimusalusta näkyisi, tai edes kuu… Näkyihän se, kuu siis. Ja hennot, tämän talven ensimmäiset revontulet. Purolta päin niitä katselin, hakusessa olivat kuvausasetukset, mutta jotain sentään tallentui…

Luettua

Tammikuun lukuhaaste…

Tammikuun viimeinen.

Minun ensimmäisen Helmet-lukuhaastevuoteni ensimmäisen kuukauden saldo on hyvä, – omasta mielestäni ihan erinomainen. Eikä niinkään määrällisesti, vaikka sitenkin ennätyksellinen, vaan koska lukemieni/kunntelemieni kirjojen joukossa on montakin sellaista, joihin en olisi tarttunut ilman tätä haastetta. Olen siis rohjennut hieman oman mukavuusalueeni ulkopuolelle, muutaman kohdalla myös miellyttävästi ilahtunut ja onnistunut.

Haasteessa on aiheita, joihin jokaiseen on tarkoitus lukea yksi kirja… Tai vaikka vain joka toiseen. Tai lukea juuri niin monta kirjaa kuin huvittaa, mutta ideana on löytää lukemista monipuolisesti. Tai ainakin minä näen haasteen siten. Hyvä esimerkki tästä on tänään loppuun kuuntelemani Merete Mazzarellan kirja ”Aurinkokissan vuosi”. Valitsin kirjan koska haasteen kohta 32 kuuluu näin: Kirjan kansikuvassa tai takakannen tekstissä on kissa. No toki olisin saattanut, ehkä, tarttua tähän kirjaan muutenkin, mutta nyt myös tästä syystä. Kirja ”täyttää myös ”ehdon”: ”Kaksi kirjaa, jotka kertovat samasta aiheesta” siis että se kertoo samasta aiheesta kuin joku toinenkin valitsemani kirja. Itse asiassa tässä kuussa lukemistani kirjoista yhteensä KOLME kertoo samasta aiheesta: vanhenemisesta. Olen siis siinä iässä. 🙂

Tässä kuussa joukkoon mahtuu elämäkertoja, nehän ne on minun mielestäni useimmiten parasta, muutama dekkari, yksi ihastuttava satukirja…

En ole vielä ihan varma, mihin kohtaan haastetta minkäkin kirjan laitan, sillä jokainen mahtuu vähintääkin kahteen kohtaan, mutta tässä ne luetut ovat. Kirjan nimen jälkeen on arvosanani (asteikolla 0 – 5) kirjasta.

Merete Mazzarella, Aurinkokissan vuosi, , 31.1.2021

4. Joku kertoo kirjassa omista muistoistaan
32. Kirjan kansikuvassa tai takakannen tekstissä on kissa
47.-48. Kaksi kirjaa, jotka kertovat samasta aiheesta

Mazzarella on tuttu. Ja hänen ajatuksensa vanhuudesta, sivistyksestä, humanismista, lukeneisuudesta, ihmisyydestä ovat tuttuja. Tässä kirjassa uutta oli hänen ”vanhan iän rakkaus”. Saako vanhat rakastua, jättää,… Tässä sellainen levollinen pohdinta, hiljalleen ajatteleminen ei ollut niin läsnä kuin hänen kirjoissaan yleensä. Mutta onneksi tässä ei kissakaan ollut pääosassa; en juuri piittaa/pidä kissoista. Tällainen kirja olisi parempi lukea, pieni pala kerrallaan, ei niinkään kuuntelukirja. Ihmettelin muutaman kerran, miten Mazzarella voi hetkessä siirtyä Ruandan kansanmurhasta tapaamiseen edellisen miehensä kanssa Upsalassa. Kummasti jäi vähän sekava tunne…

Claes Andersson, Oton elämä 3, 4, 28.1.2021 

  1. Joku kertoo kirjassa omista muistoistaan
    30. Kirja on julkaistu kirjoittajan kuoleman jälkeen
    47.-48. Kaksi kirjaa, jotka kertovat samasta aiheesta

Claes Anderssonin kaksi edellistä omakerrallista ”Oton tarinaa” olen lukenut. Niistä pidin vielä enemmän kuin tästä. Hänkin pohtii vanhenemista. Ja on rehellinen pohdinnoissaan. Hän on – oli – humanisti, tunneälyinen pohdiskelija. Pidän hänen tavastaan kertoa suomalaisen yhteiskunnan muutoksesta viimeisen 80 vuoden aikana. Hänen näkökulmansa on laaja. Monta kertaa kuunnellessani keittiössä, ladulla tai imuroidessa mietin, että ”tuo lause pitäisi kirjoittaa muistiin”. Siis ajatuksia herättävä kirja.

Anni Kytömäki, Margarita, 5, 27.1.2021

  1. Kirja, jossa maailma on muutoksessa
    12. Kirjassa ollaan metsässä
    34. Kirjassa tarkkaillaan luontoa

FInlandia-palkittu. Eikä turhaan! Monikerroksinen, ajankohtainenkin (polio – korona). Yksi parhaista tässä kuussa. Runollinenkin, luonnon kuvaus keskeistä. Samoin naisen asema, tai mahdollisuudet.

Päivi Alasalmi, Joenjoen laulu, , 25.1.2021 

  1. Kirja, jossa maailma on muutoksessa
    29. Kirjan henkilön elämä muuttuu
    36. Kirjassa liikutaan ajassa

Jokaisen Lapissa kävijän olisi hyvä lukea tämä. Ja muistaa, että me lantalaiset tulimme, saamelaiset olivat, he jo olivat lantalaisten tullessa täällä, siis Suomenniemellä, eivät ”vain” Lapissa. Tämä on liki runollinen. Kirjan kolmesta osasta pidin varsinkin ensimmäisestä. Olisipa se jatkunut… Mutta toisaalta kirjan kolme näkökulmaa olivat avaavia, ymmärrystä lisääviä. Ja niin kauniisti kirjoitettu. Tämä olisi oikeastaan mökkikirja vailla vertaa…

Joël Dicker, Totuus Harry Quebertin tapauksesta, 5, 23.1.2021

  1. Kirja, jossa maailma on muutoksessa
    31. Jännityskirja tai dekkari

Kovin erilainen kuin mikään, mitä olen pitkään aikaan lukenut, kohdannut, kuunnellut. Rikosromaani, romaani rikoksesta, – ja rakkaudesta. Pienen yhteisön monimutkaiset kudokset ja kudelmat. Tykkäsin ihan mahdottomasti siitä, miten kirjailija oli onnistunut luomaan eri tasoja ajan, paikan ja ihmisten ajatusten välille tekemättä paksusta opuksesta sotkuista tai sekavaa. Henkilöiden kuvaus oli tarkkaa, minä ”näin” kaikki romaanin hahmot ja heidän piirteensä ja luonteensa tarkasti. Voisin suositella tätä lomalukemiseksi.

Mari Koppinen ja Anna Puu, Minä olen Anna Puu, 3, 20.1.2021

  1. Joku kertoo kirjassa omista muistoistaan
    17. Kirjan nimessä on kirjan päähenkilön nimi
    26. Elämäkerta henkilöstä, joka on elossa
    37. Kirjan henkilön työ on tärkeä tarinassa
    39. Kirjassa kuunnellaan musiikkia

Olen kuunnellut aika monen rokkarin, artistin (Miglu, Samu Haber, Hector, …) elämäkerrat ja tämä oli ehkä heppoisin. Olen tykännyt ja tykkään Anna Puusta, mutta tämän jälkeen ehkä entistä vähemmän. No sehän ei tarkoita, että kirja olisi huono, mutta jotenkin… Noh, nyt tiedän hänestä enemmän. Ja parasta oli ääninäytteet, laulut kirjassa … äänikirjan plussia!

Markku Mantila, On toinenkin tie taivaaseen, , 19.1.2021 

  1. Kirja, jossa maailma on muutoksessa

Että minä tykkäsin tästä. Jonkinlainen epookkiteos. Jos vielä luennoisin ”Arjen historiaa”, suosittelisin tätä melkoisen massiivista saagaa pohjalaisesta elämänmenosta kaikille luettavaksi. Mantila on (Kalevan ent. pää) toimittaja, journalisti, politiikan toimittaja ja se näkyy tekstissä. Mutta myös se, että hän on perehtynyt suomalaisen yhteiskunnan murrokseen ja poliittiseen historiaan sodan jälkeisinä vuosina. Tämä on mitä koukuttavin kertomus suomalaisen maaseudun muutoksesta… Henkilöt ovat todentuntuisia, sympatiseerattavia, – hyvä kirja!

Donna Leon, Kultamuna, , 17.1.2021

  1. Jännityskirja tai dekkari
    49. Kirja on julkaistu vuonna 2021

Olen lukenut kaikki Donna Leonin dekkarit. Tämä ei ole parhaita, mutta parempi kuin muutamat edelliset. Tässä on enemmän tunnetta, inhimillisyyttä, ruokaa kuin muutamassa edellisessä. Eikä väkivaltaa juuri nimeksikään.

Sun-Mi Hwang, Kana, joka tahtoi lentää, , 14.1.2021

  1. Kirja kertoo rakkaudesta
    12. Kirjassa ollaan metsässä
    27. Kirjan päähenkilö on eläin
    42. Satukirja

Tämä on se kirja, johon en olisi koskaan ilman tätä haastetta tarttunut, muttaku: ”Kirjan päähenkilö on eläin”. Liki koko kirjan mietin, mitä tämä symboloi? – Maahanmuuttoa, syrjäytymistä vai onko kyse lihansyönnin vastustuksesta… Jossain välissä tajusin, että onkin kyse äidiksi tulemisen tarpeesta vai onko sittenkään siitä? No mutta, ei mun kirja.

Lasse Lehtinen, Salakapakoita ja tappaiskeittoa, 5  12.1.2021

  1. Joku kertoo kirjassa omista muistoistaan
    9. Kirjailijan etunimi ja sukunimi alkavat samalla kirjaimella
    44. Kirjassa on reseptejä
    46. Kirjassa syödään herkkuja

Kirja minun makuuni. Matkoja, ruokaa, historiaa, maailmanmenoa, yhteiskuntien ja poliittisten järjestelmien sujuvaa, ei niin teoreettista kuvausta, … Lehtisen letkeä tapa kirjoittaa, sarkasmia, ravintolavinkkejä, matkakokemuksia. Ja sainpahan kohtaan ”Kirjailijan etunimi ja sukunimi alkavat samalla kirjaimella” jonkun opuksen. Mutta toki muutenkin suosittelen.

Eero Huovinen, Äitiä ikävä, 4 10.1.2021 

  1. Joku kertoo kirjassa omista muistoistaan
    6. Kirja kertoo rakkaudesta
    47.-48. Kaksi kirjaa, jotka kertovat samasta aiheesta

Huovisen kirjaa olen kiertänyt Book Beatin ”inspiraatio”-kohdassa, vältellyt sen aloittamista. Vältellyt vaikka Eero Huovisesta, hänen kommenteistaan, puheenvuoroistaan, ajattelustaan olen tykännyt – sen vähän perusteella, mitä median kautta on tullut seuratuksi, olen häneen tykästynyt, mutta ajatus, että vanha mies, piispa, pappi, kirjoittaa kirjan nimellä ”Äitiä ikävä” ei ole minua houkuttanut.

Ehkä juuri tämä haaste sai sitten lataamaan kirjan kuunneltavaksi – vastauksena haasteeseen: ”Kaksi kirjaa, jotka kertovat samasta aiheesta”. Kuuntelin ensin Petri Tammisen ”Musta vyö” -kirjan, jossa kirjailija tekee ”tiliä” isäsuhteestaan, sukupolvien välisestä erosta, etäisyydestä ja haluttomuudesta kuunnella ja ymmärtää toisia ja sitten annoin Huoviselle ja hänen äiti-muisteluilleen mahdollisuuden. Kannatti. Inhimillinen, rehellinen tilitys. Eikä mikään yltiörakastava.

Sayaka Murata, Lähikaupan nainen   9.1.2021

  1. Kirjan henkilön työ on tärkeä tarinassa

Naisiin kohdistuvat odotukset ja työstä saatava elämäntehtävä ovat tämän vähän kummallisen kirjan sisältö. Tätä on kehuttu hauskaksi kirjaksi, minusta se on enemmänkin surullinen. Mutta kovin tarkkasilmäisesti ”dokumentoitu”. Kertoo japanilaisesta yhteiskunnasta ja sen moraali- ja sukupuolikäsitteistä paljon. Opin paljon uuttakin. Kuitenkin… vähän petyin.

Petri Tamminen, Musta vyö 4 6.1.2021 

  1. Kirjassa on jotain samaa kuin omassa elämässäsi
    43. Kirjassa ei kerrota sen päähenkilön nimeä
    47.-48. Kaksi kirjaa, jotka kertovat samasta aiheesta

Tosiasia on se, että äänikirjojen suurkuluttajana kirjan ”laatuun” vaikuttaa myös lukija. On kirjoja, jotka olen jättänyt alkuunsa kesken, koska lukija on ollut huono/väärä tms. Tämä on hyvä ottaa huomioon juuri tämän kirjan kohdalla, koska lukijana on Antti Virmavirta. Ehkä kirja olisi minusta vain 3½ tai 3 arvoinen ilman Virmavirtaa.

Mutta miehen pohtiessa isäsuhdettaan, isänsä kuolemaa, sen vaikutusta omaan elämäänsä, lapsen ja vanhemman välistä, joskus vaikeasti ymmärrettävää sidettä, ei ole yhdentekevää, miten pohdinta tehdään ja miten se ”tulkitaan”. Tämä kirja oli minulle jatko-osa edellisestä, edeltävän sukupolven kirjasta, joka on:

Petri Tamminen ja Antti Rönkä, Silloin tällöin onnellinen 5.1.2021

  1. Kirjan on kirjoittanut kaksi kirjailijaa
    28. Kirja, jonka lukemisesta on sinulle hyötyä
    37. Kirjan henkilön työ on tärkeä tarinassa

Petri Tammisen teksteistä olen pitänyt aina. Luettuani Helmet-lukuhaasteen FB-ryhmästä tästä kirjasta päätin ladata kirjan kuunteluun. Opin kirjoittamisesta, koulukiusaamisesta, humanistiopiskelijoista, vanhempien mahdottomuudesta tietää, miten aikuiset lapset elävät ja voivat. Mietin, kuinka paljon isän-pojan välinen kirjeenvaihto oli fiktiivistä, kuinka paljon faktaa. Kadehdin sitä [kirjeenvaihtoa] joka tapauksessa. Kirja kosketti, olen entistä enemmän Petri Tamminen fani, poikansa Antin esikoisromaania en uskalla kuunnella. Minä kun suojelen itseäni liialta…

Marko Leino, Joulutarina 3.1.2021

  1. Satukirja

Tätä minä en unohda! Onneksi aloitin ja kuuntelin tämän mökillä, Lapissa, joulun tienoilla. En ole nähnyt elokuvaa, enkä tiedä haluankokaan. Hannu-Pekka Hännisen lukemana tämä oli Tarina isolla T:llä. Enkä se että olen jouluun ja tuntureihin hurahtanut selittävät miksi tämä kaunis ”vanhanaikainen” tarina oli kaunis, hienosti epätosi, tarinallinen. Ehkä ensi joulun tienoilla luen uudelleen.

Bloggailu Lappi Liikkuminen Luettua Mökkielämää Valokuvaus

Summaamassa vuotta

Ladulla ajatuksia

Marko Leinon kirja ”Joulutarina” sopii hyviin kaamosajan yksinäisille hetkille luonnossa, jos niissä nyt ylipäätään mitään kuunneltavaa tarvitsee. Mutta on kirja hyväkin: se tuo rauhaa, varsinkin jos se on sopiva tilanteeseen. Joulutarina oli eilen ja oli tänään hiihtolenkin menomatkalla, palatessa en enää kuunnellut. Jäin miettimään viisaan kirjan sanoja.

Pieni Nikolas miettii veneessä matkalla kotisaareltaan mantereelle jäätyään orvoksi …

 

Ehkä kaikki ihmiselämässä ei olekaan niin musta-valkoista,
ehkä ei olekaan olemassa yksiselitteisesti onnellisia tai onnettomia tapahtumia.

Ehkä ne vastakohtaisuudestaan huolimatta sittenkin kulkevat käsi kädessä:
niinkuin onnettomuus saattaa synnyttää muassaan hyviä asioita,
niin myös onni saattaa kätkeä sisälleen ikävyyksiä.

Ehkä mitään elämän sattumuksia ei pitäisikään edes yrittää luokitella heti niiden tapahduttua,
vaan katsella niitä vasta ajan ja välimatkan päästä.

Ehkä ne vasta silloin pystyy näkemään kokonaisuutena,
ehkä vasta silloin pystyy punnitsemaan, kumpaa tapahtunut loppujen lopuksi piti enemmän sisällään,
hyvää vaiko pahaa – vai kenties molempia samanveroisesti.

Tuollaisia minäkin olen tässä vuoden lopussa miettinyt, miettynyt kulunutta vuotta ja miettinyt millaisen ”loppulauseen” siitä tänne  kirjoittaisin. Ehkä en tänään tai huomenna sitä teekään, ehkä vielä koetan nähdä kokonaisuutta selvemmin… Historioitsija minussa allekirjoittaa Nikolaksen pohdinnat,  ja annan vielä aikaa pohdinnoille.

Leinon ”Joulutarina” on luokiteltu lasten ja nuorten kirjaksi, – en oikein ymmärrä miksi. Tai sitten pitäisi kuunnella/lukea enemmänkin nuorten kirjoja?

Hiihtäminen oli tänään eilistäkin mukavampaa. Pienen ohikiitävän hetken se tuntui ihan sujuvankin. Ja aamun sinisessä hämärässä, hyväkuntoisilla ja luistavilla laduilla oli tilaa ja mukava hiihtää.

Vuodenvaihteessa

Muistuipa mieleen kuluneen vuoden alusta yksi hiihtolenkiltä paluu, vähän sellainen ”sulkeuduttuaan ympyrä on ummessa” -juttu. Se oli se päivä, jolloin Suomen ensimmäinen korona-tartunta kirjattiin, ja juuri Saariselällä olleella henkilöllä. Silloin meillä oli jo monta muutakin huolta olemassa – mutta eipä tiedetty, mihin kaikki vielä johtaisi. Ja eihän mikään ole mitenkään päätöksessä, aika kuluu edelleen, edelleen elämänmeno muuttuu. Olin vähällä kirjoittaa ”elämä jatkuu”, mutta se ei nyt oikeastaan sovi tähän. Tänään on joulun alla menehtyneen ystävän hautajaiset Oulussa.

Ajatuksissa on ollut sekin, mutta muutoin tänään on ollut hyvä, leppoisa päivä. Ja jotain yhteenvetojakin vuodenvaihteeseen liittyen kuitenkin tein, vaikka ”loppulause” siirtyköön.

Mm. Instagram-tilini TOP Nine -kollaasi.

 

 

Kiitokset kaikille seuraajille ja tykkääjille. Instagram on minulle ennen kaikkea kuvien julkaisukanava, vähän sellainen markkinointijuttu. Tai siellä siis yritän osoittaa, että osaan kuvata. Insta-stoorit taas ovat vähän sellainen ”mini-blogi”. Siellä on hyvin satunnaisesti, hyvin vaihtelevia, aika lailla henk.koht. juttujakin – ihan ilman mitään ”linjaa”.

Tuulestatemmattuja juttuja seuraavat …

Facebook-julkaisuista olenkin melkein luopunut, mutta blogi on ja pysyy. Edelleen samanlaisena tajunnanvirtana ja kuvakavalkadina ja reseptiarkistona, ja toivottavasti joskus taas myös matkapäiväkirjana. 😉 Kaksitoista vuotta päivittäin juttuja ja kuvia. Kahdelta ensimmäiseltä ei ole tilastoa, mutta tässä sekä vuosittaiset että  keskimääräiset päivittäiset vierailut.

Jos seuraavan vuorokauden aikana blogiin tulisi 1039 vierailua, tämä vuosi 2020 olisi kolmanneksi paras kaikista. Nyt vähän sellainen jaettu pronssi. 😀 Vaikka eipä tässä mitään kilpailua. Ihan itsekseni tätä puuhastelen. Yhteensä näyttökertoja on 1 277 627 ja kommenttejakin jo melkein 13 000.

Mihinhän suuntaan huomenna hiihtelisi?

 

 

Luettua Oulu

Sanoja ja kuvia

Aamulla ajelin kampaajalle, olisi saanut olla sormikkaat, vaikka olikin aurinkoista.

Päivän kulutin koneella. Kuva-asioita, uuden opettelua. Samalla kuuntelin Tommi Kinnusen uutuuden. Pidin siitä. Paljon. Toisin kuin edellisestä kirjastaan ”Pintti”. Se oli jotenkin mahdottoman ahdistava. Ei tämä ”Ei sanonut katuvansa” -romaani mikään farssi, kepeä ihmissuhderomaani saatikka lempeä kasvutarina ole, mutta rankasta aiheesta huolimatta kuuntelin mielelläni. Kinnunen saa viiden naisen tunnot ja ratkaisut todentuntuisesti lukijan pohdittaviksi, ymmärrettäviksi. Sodan mielettömyys ja pitkät varjot on sanoitettu hyvin.

Illansuussa auringon palattua näkyville oli lähdettävä ulos. Oli metka valo. Johteenpookin venesatamasta kaupunkiin päin taivas oli ihan satukirjan sininen, kaupungin silhuetti – kirkon, lyskan ja vesitornin terrakotta ja Valkea kaupunki – piirtyi hienosti.

Pitkin poikin pari tuntia kulkemista,

Luettua Muistikuvia

Kuunnellen

Aamulla vähän siivoilin ja järjestelin. Ja samalla kuuntelin kirjaa.

Keskipäivän molemmin puolin olin pyöräilemässä – kuunnellen samalla kirjaa.

Iltapäivästä tähän tähän asti olen tehnyt uutta korttia. Ja todennut, että huomenna, jos sää suo, on käytävä vielä muutama uusintakuva ottamassa… (kirkon katolla ei saisi olla lunta, OOK saisi olla suorassa … ) Niin ja koko ajan kuvankäsittelyprosessin ajan olen kuunnellut kirjaa.

Sitä on vielä tunnin verran jäljellä, kuuntelen se loppuun, kun kudon yhden sukanvarren valmiiksi.

Kuunnellen kesäpäivä on kulunut.

Kirja on Jenna Kostetin Linnunluisia.

Ja korttini tekovaiheessa näyttää tältä.

 

Luettua Niitä näitä

Merkillinen kirjajärkäle

Viime vuosi oli äänikirjoihin hurahtamisen vuosi, tämä vuosi on ollut jotain ihan muuta, mutta kymmeniä niitä nytkin on tullut kuunneltua, puolenkymmentä luettuakin. Ja muutama lopetettua kesken. Kesken meinasin jättää myös Markus Leikolan järkälemäisen ”Teidän edestänne annettu”- opuksenkin.  Mutta niin se vain puolet heinäkuun kirja-ajasta kului tuota kirjaa kuunnellen ja ihmetellen.

Ja nyt heti on sanottava, että ilman Antti Virmavirtaa kesken olisi jäänyt. Virmavirta on äänikirjojen lukijana mun ehdoton suosikkini, mm. siksi, että hän EI näyttele kirjoja, ei tee niistä mitään monologeja tai yhden hengen kuunnelmia, vaan oikeasti ”vain” lukee, MUTTA … tämän nimenomaisen kirjan kohdalla hän ehkä sittenkin myös (ääni)näytteli. Ja teki sen tavattoman hyvin. Kirjan henkilöt ja heidän tunnetilansa, jopa luonteensa saivat äänestä tulkinnan, lisäarvon kirjan tekstille.

En muista lukeneeni Markus Leikolalta aiemmin yhtäkään kirjaa, jotain kolumneja, artikkeleita kylläkin. Jo ennakkoon tiesin miehen oppineeksi ja teksteissään sarkastiseksi, mutta siinä kaikki. Heti alkumetreillä, kirjan alkusivuilla (ensimmäiset 100 sivua! 😉 ) tekstin nokkelat sanavalinnat, sanojen kaksoismerkitysten hauskuus, älykkäät viittaukset menneisiin ja nykyisiin maailman merkkihenkilöihin, historiaan ja biologiaan, tieteisiin ja taiteisiin toivat mieleen kirjailijan isän, Anto Leikolan, jonka luennoista darwinismista ja tieteenhistoriasta sain 1970-luvun lopulla nauttia ja joka oli myöhemmin yliopistollamme aate- ja oppihistorian professuuria hoitamassa samaan aikaan kun minä aloittelin tuntiopettajana. Sarkasmi, sukkeluudet, älykkyys, papereitta luennoiminen ja silti hillitön tietomäärä vyörytettynä jokaisella luentokerralla – tuosta vaan isä-Leikola luennoi. Ja samalla lailla tuntuu poika kirjoittavan.

Teidän edestänne annetussa minua viehättivät ja ilostuttivat erinomaiset nimivalinnat kirjan liki kahdellesadalle henkilölle ja hahmolle (mm.  Donald, alfaurossimpanssi, joka on viettänyt nuoruutensa Amerikassa ja Trump, alfaurossimpanssi, joka on viettänyt nuoruutensa Afrikassa). Keskeisimpiä (!) romaanihenkilöitä ja -eläimiä on kaikkiaan 196. Keskeisimpiä siis. Näistä on luettelo kirjan FB-sivustolla, jossa on paljon muutakin mielenkiintoista asiaan liittyen: mm. se että Markus Leikola on 13.8. Oulussa puhumassa kirjansa syntyhistoriasta. JOS vain mahdollista, menen ehdottomasti kuuntelemaan. Ehdottomasti haluan kuulla, miten tällainen kirja voi syntyä, miten sellaisen voi kirjoittaa! Miten faktan ja fiktion rajat on olleet sekoitettavissa ja erotettavissa näin.

Miksi sitten olin keskeyttämässä kirjan, eikö se ollutkaan hyvä? Juutalaisuuden historia ja holokausti, Lähi-idän sodat, simpanssit, Euroopan luostarilaitos, rutto ja bakteerien (ei virusten) maailmanvalloitus (, mikä teki kirjan, jonka alkusanat on päivätty koronamaaliskuussa 2020, hyvin ajankohtaiseksi) kyllä kiinnostivat, semminkin kun niistä oli kirjoitettu erinomaisen hyvin, välillä hyvin, paikoin ääneen naurattamiseen asti hauskasti ja Virmavirta luki, eläytyi, erinomaisesti, mutta kyllä välillä puudutti. Jossain viimeisen kolmanneksen kohdalla erityisesti. Vielä  kun Sherlock Holmes ja erityisesti neiti Lemon ryhtyvät ratkaisemaan Codex Grandiorin vaiheita, olen innostunut, mutta ”vaihtoehtoisten evankeliumien vaalijoiden” vuosisatainen historia läpi keskiajan hurahti äänikirjassa paljolti kuuntelematta. Poljin pitkin Oulujokivartta tai kohti Haukipudasta ja kristilliset vuosisadat Leikolan kertomana hurahtivat tietoisuuteni ohi. Kyllä, kyllä välillä mietin, miksi kirja on (venytetty?) tuhatsivuiseksi? Olisihan näistä aineksista voinut julkaista kaksikin opusta?
Kirja on rankka (eikä vain Adolf Eichmannin ja Lähi-idän sodan vuoksi), mutta se on myös haaste, joka kannattaa ottaa vastaan. Tulee todellakin oppineeksi. Ja tulee miettineeksi, miettineeksi paljon. Miettineeksi, mitä seurauksia tekemisillämme on, tässä maailmassa, tässä ajassa. Miettineeksi, mikä on totta, mikä ei. Ja miettineeksi, millä yhdellä sanalla tätä kirjaa luonnehtisi? – Merkillinen. Se se on. Hyvässä ja pahassa.