torimummu

Ei olisi minusta vuorotyöläiseksi. Melkein ennemmin työtä vuorotta kuin että olisi (ollut) mentävä aina välillä ilta- ja jopa yövuoroon. Tänään oli nimittäin kampaaja vasta iltapäivällä, ja sen perään kokous kaupungissa. Mitään en osannut ennen noita tehdä. Koko aamun, aamupäivän, alkuiltapäivän vain odotin, että pian lähdettävä. Mitään uutta hommaa en osannut aloittaa, mikään pieni ei tuntunut tarpeeksi tehokkaalle, aikaansaavalle, joten jätin nekin tekemättä. Kyllä se minun on parasta ryhtyä toimeen heti aamuvarhain ja tehdä niin kauan kuin kuuluu, niin kauan että päivän työ on tehty.

Torimummoa kävin kampaajan ja kokouksen välissä heippaamassa. Ja Marttia – joka edustaa nyt minun kuvaani viikkohaasteessa. Pitkään aikaan en olekaan Martin luona käynyt, ja ihan kuin hän olisi vähän kasvanut. Miehistynyt, poikanen.

Tämä jääpalloilija oli nyt saanut pipon: tavallisestihan nämä villavaatetukset ovat olleet Martilla. Nyt kun Kärpillä on kohtalonhetket Tampereella Tapparaa vastaan, on hyvä muistaa, että Oululla tosiaan on vahvoja, vanhoja perinteitä ”joukkuejääurheilussa” [keksasinpa tuossa uuden sanan]: jääpallokaupunkina (OLS ja OPS) Oulu taitaa olla, jos katsotaan vuosikymmenien aikahaarukalla, ylivertaisen hyvä. En ole varma. Mutta tässä yksi pelaaja tulossa kentältä.

Metalli

Valokuvauksesta puheenollen: ”Jarin” lähetti minulle linkin. Ei ole helppoa kuvaaminen ammattilaisillekaan!

https://www.youtube.com/watch?v=OpMtcze2A3Q&feature=youtu.be

Ja tästä sitten suoraan toinen aasinsilta. Meidän kouluun (ammattiopisto Lappia) avautuu haku tässä kuussa: uusi VAT-kurssi starttaa ensi lokakuussa, joten ei muuta kuin kaikki kiinnostuneet hakemaan. KLIKS.

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.