Minulle, meille molemmille, yksi iso peruste matkakohteen valinnassa on maan tai paikkakunnan ruokakulttuuri. Olemme innokkaita kokeilemaan, maistamaan, oppimaan ja näkemään uutta.
Kohtuullisen suuri odotus Japanin matkamme osalta oli tutustua japanilaiseen keittiöön, – oppia se, mitä muutakin se on kuin sushia ja sakea, tempuraa ja teetä. Mutta jo matkalle lähtiessä makumaailmani kokemuksiin oli tiedossa rajoituksia. (ks. alhaalta)*
Oikeastaan suuria yllätyksiä ei tullut. Kuten oli ennakkoon odotettukin sushi oli hyvää, erinomaista, jopa junamatkalle ostetuissa bento-boxeissa aseman kioskista ostettu oli ihan kelvollista. Sashimi (raaka kala, erityisesti tonnikala) oli todella tuoretta. Ja niin sushit kuin kaikki muutkin ruoat olivat – tietysti – aseteltu, leikattu, silputtu, sommiteltu tavattoman kauniisti.
Olennaista olivat monet pienet kipot ja kupit, pienet annokset eri ruokalajeja, monia annoksia. Liemiä, pikkelöitynä suunnilleen kaikkea mitä kuvitella saattaa (mikä on yksi syy viinin sopimattomuudelle ruoan yhteydessä), vähemmän riisiä kuin Kiinassa, paljon erilaisia kaloja ja äyriäisiä.
Se, mikä hämmästytti aika paljon esimerkiksi Keion tavaratalon ”Herkussa”, oli se, että tiskeissä oli valtavasti valmisruokaa tai ehkä pitäisi puhua ”delistä”. Ja monessa ruokakaupassa, myös pienissä, sivukatujen kotimarkeissa oli puolivalmisteena sushia ja tempuraa, kalaa ja salaatteja.
Sitten turistin kannalta sellainen tapa, että ravintoloiden ikkunoissa tai sisällä vitriinissä on muovisena/kumisena annosten mallit.
Japania taitamattomalle tuo oli tietysti mitä mainion tapa. Tokion keskustassa monissa ravintoloissa menu oli ”English available”, mutta ei sekään aina taannut, että tiesi, mitä oli tarjolla. Noista näköisannoksista suunnilleen osasi päätellä mitä tuleman piti.
Pöytään tuotiin AINA vihreää teetä, vesi piti pyytää erikseen. Vihreäteejäätelö samoin kuin KitKatit olivat oikeinkin hyviä. Wasabi KitKat tuotiin kotiin Kalaaseissa tarjottavaksi. Hämmästyttävää oli japanilaisten viskin kulutus. Kansa, jolla on geenivirhe, -muunnos tai -joku, joka tekee periaatteessa kaikista hyvin huonosti alkoholia sietäviä, näyttää sietävän viskiä ihan käsittämättömän hyvin. Kaikissa baareissa oli sekä irlantilaisia että skottiviskejä tarjolla ja paljon omia. Ja kovasti hämmästytti, että niitä oli ”pikkusiwoissakin” tarjolla tällaisia tankkeja!
Kuvissa näkyvät hinnat voi muuttaa euroiksi siirtämällä pilkkua kaksi numeroa vasemmalle, eli 1000 jeniä on suunnilleen kymmenen euroa. Neljän LITRAN kanisteri japanilaista (lisenssi?)viskiä maksoi noin 40 – 60 euroa. Saken hinnat vaihtelivat muutamista euroista yli 100 euron hienoihin harvinaisuuksiin. Maistoimme muutaman vähän kalliimman kipollisen (n. 6 euroa/1 dl), ja kyllähän hyvä sake hyvää on.
Olen valinnut ja varsin huolimattomasti, jos ollenkaan, käsitellyt kymmeniä ruokakuvia reissun kuvasaaliista (liki 2000 kuvaa), ne on kuvasivustolla ja tässä alla kuvakarusellissa. Klikkaa oikeasta ylänurkasta kahdesta nuolesta niin kuvat aukeavat isommiksi, kestää hetken ennen kuin aukeaa. Kännykällä tai tabletilla voit klikkailla suoraan kuvan oikeasta reunasta seuraavaan kuvaan. Tekstityksiä en ole ainakaan vielä laittanut, mutta kuvatkin kertonevat paljon.
*Kaksinkertainen antibioottikuuri alkoi päivää ennen reissua. Toisen lääkkeen (Flagyl) tuoteselosteessa luki pienellä, että mahdollisia haittavaikutuksia ovat: vatsakipu, pahoinvointi, oksentelu, ripuli, suun limakalvon tulehdus, kielen värinmuutos, karhea kieli, makuhäiriöt (esim. metallin maku suussa), ruokahaluttomuus, sekavuus, hallusinaatiot. Ja lisäksi maininta, että ko. antibiootin kanssa alkoholia on nautittava erityisen varovaisesti tai ei ollenkaan, koska mahdolliset antabusoireet (punoitus, oksentelu, sydämen tiheälyöntisyys) voivat olla rajut.
Eikä siinä vielä kaikki: konössööri, gastronomiafriikki, paistinkääntäjä, herkkusuu, ruokamatkailija sai puolivälissä reissua hillittömän räkätaudin, joka tukki hengitystiehyet ja vie lopunkin makuaistin, – ruokahaluhan minulla ei lähde millään, joten periksi en antanut: paljon testasin ja paljon kuvasin.
Alkuviikosta maistelin muutaman kerran olutta, joka Japanissa on 3,5 prosenttista ja muutaman kipollisen sakeakin, mutta vältyin antabusoireilta. Ja hammassärky tokeni jo maanantaina. Loppuviikolla antibiootin loppuivat, ja maistelin jo paikallisia juomia. Hämmästyttävää oli sekin, että pidin Asahista ja Kirinistä; minä, joka en muuten olutta juo. Mutta moni japanilainen ruoka oli kyllä sellaista, että olisi ollut aika mahdoton valita sopivaa viiniä. Ja vihreä tee ramennuudeleiden tai tempuran kanssa ei todellakaan maistunut hyvälle. Paikallinen sitruunajuoma (jotain siiderin kaltaista, 3,3 %) Canchuohi maistui aika mukavalle.
Loput Japanin matkan kuvat kaupungeista, ihmisistä, temppeleistä tulevat vasta ensi viikolla… Puistokuvia jo vähän onkin täällä.
Huomenna avautuu joulukalenteri!
