Mitä minä nyt teen!?

Nyt (klo 20.38) on valoisampaa kuin koko päivänä. On ollut hyvin sateista ja pimeää.

Mutta nyt ei mene ihan kuin Strömsössä. Tai on mennyt ihan kalkkiviivoille asti, mutta äsken jäätelökone prakas, mikä merkitsee pientä katastrofia. ”Pitkässä kuusessa” tai ”isossa kuvassa” (, joita molempia sanontoja inhoan melkein yhtä paljon kuin sitä, että ”asioilla on tapana järjestyä”) ei mitään maailmoja kaatavaa, mutta hitto: isotöinen, aika kallis, raaka-aineet Japanista, jälkiruoka on kait pilalla. Argh! Eikä edes oma vika. Ei kenenkään vika, mutta ”accident”!

Meidän jäätelökoneeseen liittyy toinenkin ”tragedia” . Melkein enemmän tragikomedia tuo juttu… 😀 . KLIKS

Mutta ei voi väittää, ettenkö olisi yrittänyt. Hyvin, hyvin varhaisesta aamusta asti olen yrittänyt.

On ollut ilo päivä puuhastella, valmistella, Japani-juhlaa järjestää, ja mökille menoakin jo tuunata. Kimpassa on laiteltu, ja päivällä sateen toviksi tauoetessa saimme pikkuperheen grillin äärelle.

Nyt kalaasipöytä on katettu, – olenpa aika tyytyväinen, vaikka alusliina unohtuikin. Mutta teema näkyy…

Huolella valittu sake odottaa nauttijoitaan. Minulle ex-työkaverit (Japanin asiantuntijat, siellä pitkään asuneetkin) aina sanoivat: mene Japaniin, maista ruokia, katso esteettisiä asetelmia, nauti luonnosta ja osta kunnon sakea. Meillä jäi marraskuun matkalla saken maistelu aika vähiin, mutta yksi pullo tuotiin ystäville jaettaviksi… saapa nähdä.

Ja mitä minä nyt teen jälkkäriksi, ja missä välissä?

Mutta kuten sanottu: tänäänkin on ollut hyvä päivä, ja tämä on pieni ongelma. Huomista ja ensi viikkoa jo odotan innolla ja ilolla. Pysykäähän linjoilla niin näette miksi. 😀

Lisätietoa – hurmaavasta ja hullusta Japanista

Käykö teille koskaan niin, että kun luette kirjaa, joka sijoittuu tiettyyn paikkaan, etsitte kartan ja selvitätte sijainnin. Ja vielä parempi jos Google Mapsilla onnistuu paikallistamaan ja ”näkemään” miljöön, johon tapahtumat sijoittuvat. Jos kirjassa puhutaan henkilöistä, ei fiktiivisistä, vaan oikeista eläneistä tai elossa olevista, mielelläni löydän henkilölle kasvot. Jos kirja on elämäkerta, eikä siinä ole kuvia, kuten juuri elämäkerroissa onneksi on, etsin niitä netistä ja kirjoista. Lähes poikkeuksetta haluan myös nähdä, minkä näköinen ihminen on kirjan kirjoittanut.

Näin kävi nytkin, eilen illalla (yöllä) lopettamani kirjan kanssa. Luin Minna Eväsojan kirjan ”Melkein geisha – hurmaava ja hullu Japani” (2016). Olisinpa lukenut jo ennen Japanin matkaa, — tai sittenkin, taisi olla parempikin lukea se vasta nyt. Eväsoja on opiskellut Kiotossa useita vuosia teetaidetta, no-teatteria, kukkien asettelua ja kalligrafiaa, tohtoroitunut Japani-tutkimuksen oppiaineesta, kolmen lapsen äiti ja on yliopistovuosien ja lasten aikuistuttua opiskellut vielä sairaanhoitajaksi. Melkein geisha -kirjassaan kertoo Japanin vuosistaan, monista matkoistaan, opiskelustaan ja elämästään siellä. Hän kertoo ja pohtii japanilaista yhteiskuntaa ja kulttuuria, kertoo paljon asioita jotka eivät ole mitenkään yleisesti tiedossa…  Varsinkin jos olet käynyt tai aiot mennä, ja muutenkin, suosittelen lukemaan.

No mutta siis, halusin tietysti nähdä, minkä näköinen on tämä tyyneyttä ja sinnikkyyttä oppimaan joutunut, oppinut, nainen. Löytyipä etsiessä YLE Areenassta Eväsojan haastattelu (KLIKS).  Löysin sen kun hain kuvaa sumopainija Takanohanasta, josta Eväsoja kirjassaan puhuu paljon. Kuuntelinpa haastattelun samalla kun siivoilin tietokoneelta ja nettisivuilta vanhoja tiedostoja roskiin. Tämän kirjan osalla oli tavallista enemmän kiinnostusta herättänyttä, jota oli kirjoista ja netistä haettava. Enemmän kuin monia muita kirjoja lukieassa, mutta tavallista tämmöinen hakeminen noin yleensäkin minulle on.



Japanin matkan kuvia saatesanoin

Nyt – vihdoin – olen saanut Japanin matkan kuvakansiot perattua. Yli 3000 kuvaa niitä yhteensä on, – huolimatta kamerarikosta. Kuvien taso ja kuvausinnostukseni määrä on ollut hyvin vaihteleva, ja lopultakin vähän yli 300 kuvaa kelpuutin kuvasivustolleni. Tässä sinne suora linkki . Siellä on kuusi kansiota: Kioto, Tokio, Retki Naraan, Ruoka, Puistoja, Nagoya ja lennot kotiin.

Nyt reissun jälkeen, kuvia katsellessa, retkipäivä Kiotosta Naraan oli ehkä leppoisin, ennakko-odotuksia ei ollut, kaikkinensa mukava päivä. Sen päivän kuvakansio on tuolla kuvasivustollakin, mutta laitanpa tähän siitä kuvakarusellin, jota voit katsella tässä tai voit avata kuvat koko ruudulle klikkaamalla oikeasta yläreunasta kahta nuolta, kestää tovin aueta, sitten vain nuolilla oikeasta reunasta eteenpäin.

Tämän linkin takana myös reissupäiväkirja, jonka olen koonnut blogiteksteistäni.

Kuvia katsellessa kannattaa hoksata japanilaisten univormut (esim. siivoojilla arvon ja sukupuolen mukaan, metron järjestyksenvalvojalla on lakerikengät, valkoiset hanskat melkein kaikilla). Suusuojia käytetään paljon, melkein enemmän siksi, ettei tartutettaisi omaa flunssaa tms. muihin kuin saasteiden takia. Kännyköitä ei kovin paljoa kaduilla räplätä, mutta metrossa sitäkin enemmän, – jollei siellä nukuta. Siisteys ulottuu roskiksiin ja jäteautoihin asti; ne kiiltävät kauniimmin ja puhtaampina kuin Suomessa julkisten rakennusten (esim. kirjastojen, teattereiden) aulat. Kaikki tapahtuu järjestyksessä, rynnimättä, huutamatta, sujuvasti. Kadulla-asujatkin (vain muutamia nähtiin, kerjäläisiä ei yhtään) ovat siistejä; pakkaavat ”kotinsa” sateenvarjojen alle päiväksi kun lähtevät – töihin?

Kuvissa on myös paljon kieltotauluja, niitä ja kuvia niistä olisi paljon enemmänkin, oikein keräilin niitä. Ja tässä yksi, joka oli Hamamatsun onsenin (kylpylän) eteisessä (kiitos kuvasta TK).

Meillä oli vallan lystiä, kun koetimme tulkita, mikä kaikki oli kielletty kylpylään menijöiltä. Eniten ihmettelimme symboleita viides ylhäältä vasemmassa rivissä ja toinen ylhäältä oikeassa rivissä. Ja ihmettelimme vielä sittenkin, kun opas meille kertoi, mitä noissa kohdissa oikeasti  kiellettiin. Arvaatkos?

Yhdessä kuvassa pilvenpiirtäjien pienoismallista näkyy, miten ne rakennetaan maanjäristyksien varalta. Laitetta saatiin kokeilla ja näimme, miten hyvin ”iskarit” vaimentavat maanjäristystä. Kuvistani paljastui myös, että Superkuu näkyi sittenkin Kioton huikean liikenne- ja liikekeskuksen pihalla aika hyvin. … ja sellainen surkuhupaisa juttu, että Todai-jin eli Suuren Buddhan temppelin, joka on Unescon maailmanperintökohde ja joka lienee maailman suurin puinen pyhättö, palokalusto on aika miniatyyrimäinen.

Tässä sitten kolme kuvaa kun pääsimme Pehtoorin kanssa pienten koululaisten haastateltaviksi. Asakusan nelosluokkalaisia oli montakin ryhmää kävelykadulla liikkeellä ja englantia sitten heidän kanssaan juteltiin. Kun kysyivät,  mitä aion viedä tuliaisiksi Japanista ja vastasin, että jotain ruokaa, olivat he hyvin kummissaan. 😉

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Kalenterissa Routalempi mökin voimapuun juurella. 😉



Joulukalenteriarvonta

Tämänpäiväinen joulukalenterin kuva on Kiotosta.
klikkaa isommaksi

Kioton asema valmistui kaupungin 1200-vuotisjuhliin parikymmentä vuotta sitten (1997). Se on huikea rakennuskompleksi, joka paikoin tuo mieleen tieteissarjojen futuristiset rakennelmat. Se on 15-kerroksinen ja monta sataa metriä pitkä. Me kävimme sen huipulla Naran retkipäivän jälkeen. Näkymät olivat iltavalaistuksessa vaikuttavat. Ja siellä on tuo valtava kymmenen (?) metriä korkea kuusi.

Se, että Kioton kuusi on juuri tänään kalenterikuvana johtuu siitä, että olen työstänyt Japanin matkapäiväkirjaa ja kuvasivuja koko päivän (palaan niihin huomenna).

Kalenterikuviin liittyen järjestän nyt kommentointoijille arvonnan. Siis: julkaisen joka päivä kalenterikuvan, ja soisin saavani niistä palautetta ja niinpä järjestän äänestyksen siitä, mitkä kuvat ovat tykätyimpiä. Jokainen saa kommentoida ja äänestää vaikka kaikkia kuvia, mutta vain kahdella kommentilla voi olla mukana arvonnassa. Voit kommentoida vaikka tähänastisista julkaistusta sinulle mieluisimman nyt ja sitten kun kohdalle tulee tai vaikka jouluna sen toisen. Ja yhdelläkin kommentilla on tietysti mukana arvonnassa.

Palkinto? Palkinnon saa valita niistä tuotteista, jotka on Orionin keräilykamppanjan palkintoina. Joku näistä.

Fiskarsin veitsisetti ja sakset 
Arabian Muumimukit
Marimekon keittiöpyyhkeet
Marimekon kukkarot ja Orionin tuotteita

Olen nimittäin kerännyt nuo tuohon kamppanjaan tarvittavat viisi leimaa äidin ja omilla d-vitamiini- ja perusvoideotoksilla, ja nyt laitan tämän kamppanjapalkinnon eteenpäin jakoon, vaikka Muumi-mukeille olisi meilläkin aina tarvetta.

Osallistu arvontaan kommentoimalla kalenterikuvia. Kommentointiaikaa on joulun jälkeiseen ensimmäisen arkipäivän iltaan asti (27.12. klo 23.59).

Jos kommentoit yhdellä kertaa vaikka kaikki kalenterikuvat, olet mukana yhdellä arvalla. Mutta pääset osallistumaan kahdella arvalla, kun kommentoit kahtena eri päivänä. Pelkkä ”Tykkään tästä eniten” -kommenttikin riittää, mutta olisi tietysti mukava kuulla, että miksi tykkäät. Tai jos et pidä yhdestäkään, voit silti osallistua, mutta kommentoi, miksi ”joulukalenteri/korttikuvat” eivät miellytä.

Kioton torni ja Superkuu.

 

Japanin matkan makuja

Minulle, meille molemmille, yksi iso peruste matkakohteen valinnassa on maan tai paikkakunnan ruokakulttuuri. Olemme innokkaita kokeilemaan, maistamaan, oppimaan ja näkemään uutta.

Kohtuullisen suuri odotus Japanin matkamme osalta oli tutustua japanilaiseen keittiöön, – oppia se, mitä muutakin se on kuin sushia ja sakea, tempuraa ja teetä. Mutta jo matkalle lähtiessä makumaailmani kokemuksiin oli tiedossa rajoituksia. (ks. alhaalta)*

Oikeastaan suuria yllätyksiä ei tullut. Kuten oli ennakkoon odotettukin sushi oli hyvää, erinomaista, jopa junamatkalle ostetuissa bento-boxeissa aseman kioskista ostettu oli ihan kelvollista. Sashimi (raaka kala, erityisesti tonnikala) oli todella tuoretta. Ja niin sushit kuin kaikki muutkin ruoat olivat – tietysti – aseteltu, leikattu, silputtu, sommiteltu tavattoman kauniisti.

Olennaista olivat monet pienet kipot ja kupit, pienet annokset eri ruokalajeja, monia annoksia. Liemiä, pikkelöitynä suunnilleen kaikkea mitä kuvitella saattaa (mikä on yksi syy viinin sopimattomuudelle ruoan yhteydessä), vähemmän riisiä kuin Kiinassa, paljon erilaisia kaloja ja äyriäisiä.

Se, mikä hämmästytti aika paljon esimerkiksi Keion tavaratalon ”Herkussa”, oli se, että tiskeissä oli valtavasti valmisruokaa tai ehkä pitäisi puhua ”delistä”. Ja monessa ruokakaupassa, myös pienissä, sivukatujen kotimarkeissa oli puolivalmisteena sushia ja tempuraa, kalaa ja salaatteja.

japani-ruoka-tokyo-sushi-tempura-nuudeli-nishiki_-50

Sitten turistin kannalta sellainen tapa, että ravintoloiden ikkunoissa tai sisällä vitriinissä on muovisena/kumisena annosten mallit.


japani-ruoka-tokyo-sushi-tempura-nuudeli-nishiki_-33

Japania taitamattomalle tuo oli tietysti mitä mainion tapa. Tokion keskustassa monissa ravintoloissa menu oli ”English available”, mutta ei sekään aina taannut, että tiesi, mitä oli tarjolla. Noista näköisannoksista suunnilleen osasi päätellä mitä tuleman piti.

Pöytään tuotiin AINA vihreää teetä, vesi piti pyytää erikseen. Vihreäteejäätelö samoin kuin KitKatit olivat oikeinkin hyviä. Wasabi KitKat tuotiin kotiin Kalaaseissa tarjottavaksi. Hämmästyttävää oli japanilaisten viskin kulutus. Kansa, jolla on geenivirhe, -muunnos tai -joku, joka tekee periaatteessa kaikista hyvin huonosti alkoholia sietäviä, näyttää sietävän viskiä ihan käsittämättömän hyvin. Kaikissa baareissa oli sekä irlantilaisia että skottiviskejä tarjolla ja paljon omia. Ja kovasti hämmästytti, että niitä oli ”pikkusiwoissakin” tarjolla tällaisia tankkeja!

japani-ruoka-tokyo-sushi-tempura-nuudeli-nishiki_-51

Kuvissa näkyvät hinnat voi muuttaa euroiksi siirtämällä pilkkua kaksi numeroa vasemmalle, eli 1000 jeniä on suunnilleen kymmenen euroa. Neljän LITRAN kanisteri japanilaista (lisenssi?)viskiä maksoi noin 40 – 60 euroa. Saken hinnat vaihtelivat muutamista euroista yli 100 euron hienoihin harvinaisuuksiin. Maistoimme muutaman vähän kalliimman kipollisen (n. 6 euroa/1 dl), ja kyllähän hyvä sake hyvää on.

Olen valinnut ja varsin huolimattomasti, jos ollenkaan, käsitellyt kymmeniä ruokakuvia reissun kuvasaaliista (liki 2000 kuvaa), ne on kuvasivustolla ja tässä alla kuvakarusellissa. Klikkaa oikeasta ylänurkasta kahdesta nuolesta niin kuvat aukeavat isommiksi, kestää hetken ennen kuin aukeaa. Kännykällä tai tabletilla voit klikkailla suoraan kuvan oikeasta reunasta seuraavaan kuvaan. Tekstityksiä en ole ainakaan vielä laittanut, mutta kuvatkin kertonevat paljon.

*Kaksinkertainen antibioottikuuri alkoi päivää ennen reissua. Toisen lääkkeen (Flagyl) tuoteselosteessa luki pienellä, että mahdollisia haittavaikutuksia ovat: vatsakipu, pahoinvointi, oksentelu, ripuli, suun limakalvon tulehdus, kielen värinmuutos, karhea kieli, makuhäiriöt (esim. metallin maku suussa), ruokahaluttomuus, sekavuus, hallusinaatiot. Ja lisäksi maininta, että ko. antibiootin kanssa alkoholia on nautittava erityisen varovaisesti tai ei ollenkaan, koska mahdolliset antabusoireet (punoitus, oksentelu, sydämen tiheälyöntisyys) voivat olla rajut.

Eikä siinä vielä kaikki: konössööri, gastronomiafriikki, paistinkääntäjä, herkkusuu, ruokamatkailija sai puolivälissä reissua hillittömän räkätaudin, joka tukki hengitystiehyet ja vie lopunkin makuaistin, – ruokahaluhan minulla ei lähde millään, joten periksi en antanut: paljon testasin ja paljon kuvasin.

Alkuviikosta maistelin muutaman kerran olutta, joka Japanissa on 3,5 prosenttista ja muutaman kipollisen sakeakin, mutta vältyin antabusoireilta. Ja hammassärky tokeni jo maanantaina. Loppuviikolla antibiootin loppuivat, ja maistelin jo paikallisia juomia. Hämmästyttävää oli sekin, että pidin Asahista ja Kirinistä; minä, joka en muuten olutta juo. Mutta moni japanilainen ruoka oli kyllä sellaista, että olisi ollut aika mahdoton valita sopivaa viiniä. Ja vihreä tee ramennuudeleiden tai tempuran kanssa ei todellakaan maistunut hyvälle. Paikallinen sitruunajuoma (jotain siiderin kaltaista, 3,3 %) Canchuohi maistui aika mukavalle.

Loput Japanin matkan kuvat kaupungeista, ihmisistä, temppeleistä tulevat vasta ensi viikolla… Puistokuvia jo vähän onkin täällä.

Huomenna avautuu joulukalenteri!

Hajahuomioita japanilaisten arjesta vol. 2

Pimeä, tihkusateinen, kylmä, kertakaikkisen ankea ilma tänään. Juuri hyvä päivä opiskelulle ja kuvien parissa oleiluun. Ja iltapäivällä pari tuntia pojanpojan kanssa keittiön laatikoiden järjestelyssä ja sen sellaisessa. Apsu-reppana se joutuu melkein joka käynnillään ainakin alimmat laatikot järjestelemään ihan uudelleen.

Ja minä olen taas järjestellyt myös Japani-kuvia. Aloitetaanpa hautausmaakuvista, tai siis palataan niihin. Kun Kioton hotellin läheisellä hautausmaalla kävimme, en vielä oikein tiennyt tästä hautaustavasta, mutta oppaat sitten kertoivat: nuo pitkät suikaleet (puusta tai graniitista) kertovat vainajan nimen. Buddhalaisen tavan mukaan vainaja tuhkataan siten, että luista voidaan vielä ottaa palaset: molemmista käsistä, jaloista ja kallosta, ja ne pannaan hautaan ´mukaan´. Palaset ovat pienissä lokeroissa hautapaasissa. 

arkea-2-10

Ehdottomasti suurin osa japanilaisista haudataan buddhalaisin menoin, kun taas syntymän juhlaa vietetään shintolaisen uskonnollisuuden mukaisesti ja yhä useammat japanilaiset avioituvat kristillisiltä näyttävissä häissä.

Minulle jäi vahvasti tunne, että Japanissa on tavallista enemmän huvipuistoja. Näin niitä monia kaikkien bussi- ja junamatkojemme varrella.

arkea-2-7

Liekö maanjäristykset syynä siihen, että sähköjohdot ja muuntajat, ja mitä lieneekään, ovat tällaisia samanlaisia sotkuja kuin Meksikossakin.

arkea-2-3arkea-2-5arkea-2-6

Sehän on tullutkin jo kerrottua, että taksareilla on valkoiset sormikkaat ja koppalakit, siistit puvat ja valkoiset paidat, mutta että pitsiset istuinpäälliset! No ei kaikilla, ei edes useimmilla, mutta kyllä tuollaisia näin monissa autoissa.

arkea-2-4

Kyllä, kyllä japanilaiset kuvaavat paljon, ja koulupuvut ovat käytössä. Lukioislaistytöillä useimmiten tällaiset, – joka tapauksessa aina hameet, ja pojilla mustat puvut.

arkea-2

Sitäkään en ollut osannut ajatella, että naiset käyttävät kimonoja myös ihan arjessa.

arkea-2-13

[huom. ks. kengät. Viimeistään tässä vaiheessa klikkaa kuvat isommiksi.]

Näimme vaikka kuinka paljon kimonoihin pukeutuneita nuoria ja varsinkin iäkkäämpiä naisia. Erityisesti temppelialueilla, mutta myös muualla.

arkea-2-2

Yhtään oikeaa geishaa, emmekä keikoa (Kioton geishat) emme nähneet, mutta Kioton geishakadulla näimme parinkin ´maikon´ ~geishaharjoittelija vilahtavan oviaukoista toiseen.

Pokemonien metsästäjiä emme juuri nähneet.

arkea-2-15

Täysin uusi tuttavuus olivat lukolliset sateenvarjotelineet, joita hotellien ja museoiden edessä oli. Erityisesti lukot tuntuivat kummalliselle, sillä koko ajan kaikkialla Japanissa tuntui, että siellä on erinomaisen turvallista. Edes metrossa ei ollut sellaista käsilaukusta puristamisrefleksiä kuin vaikka Stadissa on. Ja Japani todella ON vähäisen rikollisuuden maa.

arkea-2-14

Varmennuksia oli myös onnikkakuskeilla. Ainakin meidän bussien kuskit laittelivat tällaiset parkissa. Vaikka kuinka tasaista olisi ollut…

arkea-2-11

Eipä ollut minun tilausajokuskiurallani tuollaisia, vaikka esim. Syötteen parkkipaikalla joskus olisivat saattaneet hyvinkin tarpeelliset olla.

arkea-2-16

Ainakin ruokapostaus reissusta vielä tulossa, ja ensi viikolla kuvasivustolle tulossa hurjan paljon lisää kuvia, erityisesti reissun alusta, jolloin minulla oli vielä kunnon kamera. 😉

Siihen asti voitte katsella vaikka meidän muiden reissujen kuvia…

Hajahuomioita Japanin arkielämästä (vol. I)

Viikonpäivät ja kello alkavat löytää oikeat sijansa. Arkiset rutiinit asettavat elämän taas tavalliseen muotoonsa, ihmetysten määrä on pudonnut tavanomaiselle tasolle.

Muutamia kohtaamisia jo tänään, ja niissä tietysti tullut kerrattua Japanin kokemuksia, kerrottua asioita, joita sieltä jäi mieleen, jotka hämmästyttivät tai vahvistivat ennakkokäsityksiä. Niinkuin nyt sekin, että Japanissa on ihan mahdottoman siistiä. Me näimme yhteensä kolme roskaa kaduilla tai metroissa. Kolme. Tässä niistä yksi. Piti kuvata se, erikoisuuksiahan sitä aina kuvataan.

[Tässäkin postauksessa kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla.]

arkea-9

Graffiteja ei ollut missään, ja yhtäkään sellaista julkistakaan vessaa, johon ei olisi halunnut mennä, ei tullut vastaan. Jopa huoltoasemilla vessat olivat siistejä, ei papereita lattialla ja niissä oli aina käsienpesualtaalla saippuaa. Kaltaiseni vessassa ramppaaja arvostaa sellaista hyvin paljon. Mutta merkillisimpiä olivat robottivessat! Lämmitettävät istuimet, suihkut, musiikki!!, automaattinen huuhtelu. Ja naisten vessojen kopperoiden nurkassa pikkulapsille ”turvaistuin”.

arkea-11 arkea-13

arkea-12

Autot kiilsivät. Aina, ihan sama satoiko vai ei. Linja-autoissa renkaiden pultitkin kiilsivät.

arkea

Vaikka japanilainen design, muoti ja taide ovat aika pelkistettyjä, on kaikenmoinen ”layout”, liikkeiden mainokset ja julkisivut hyvin kylläisiä, täysiä, räiskyviä, räikeitä.

arkea-3

Vanhaa oli jäljellä hyvin vähän. Tai ainakaan meidän kohteissa ei paljon toisen maailmansotaa edeltävää rakennuskantaa näkynyt. (Alla Tokion vanha rautatieaseman alan katto.)

arkea-6

Muumit elävät ja voivat hyvin. Esim. Keion tavaratalojen jouluikkunoissa oli muumitalo. Ja kun olimme perjantai-iltana Hamamatsussa onsenissa (kylpylässä) paikalliset naiset kyselivät, mistä olemme, ja oppaamme kertoi meidän olevan Suomesta, jolloin paikalliset totesivat heti: Moomin!

arkea-2

Vesijohtovesi oli turvallista juotavaa, mutta pahanmakuista. Se teki ihosta mahtavan pehmeän, mutta hiuksista melkoista höttöä.

arkea-7

Ilmansaasteita ei tuntunut edes olevan, Tokiossakin oli helpompi hengittää kuin vaikka Helsingissä.

arkea-10

Japanin kuvien perkaaminen jatkuu huomennakin, joten Arkea vol. II seuraa…

Happy End – illaksi kotiin

Nagoya – Bangkok – Helsinki – Oulu. Yli puolitoista vuorokautta matkoilla lentokentille, lentokentillä, lentoon lähdössä, lennossa. Sunnuntaiaamuna Japanin aikaan yhdeksältä lähdimme Nagoyan hotellista, ja puolen yön jälkeen lento Nagoya – Bangkok Thai Airwaysillä alkoi. Yö meni miten kuten torkkuessa.

Koneessa oli kovasti henkilökuntaa, ja huomasimme että japanilainen eleganttius ja kohtelias vähäeleisyys oli vaihtunut thaimaalaiseen hymyilyyn ja astetta (vain astetta!) nuhjuisempaan olemukseen. Alkuun saimme pullamössö-kanasämpylät ja lasin vettä, – minä ainakaan en muuta kaivannutkaan. Ennen laskeutumista aamiainen, jossa normaalia lentokonepipertelyä pienissä kipoissa.

Niinhän siinä sitten kävi, että vaikka jo viime vuosituhannella (syksyllä 1999) olimme Pehtoorin kanssa Hua-Hinin matkan jälkeen todenneet, ettei taideta enää Thaimaahan lähteä, niin siellä sitä vaan tänään aamuyöstä neljältä oltiin. Se Bangkokin lentokentän osa, jonne menimme, oli autio, uusi ja siisti. Ja itseasiassa eri jossa me viime vuosituhannen puolella olemme olleet. Suvarnabhumi-kenttä on uusi.

bangkok

Vietin matkanjohtajamme kanssa pitkähkön tovin Transfer Counter -deskillä, jossa selvitettiin koko ryhmämme ´boarding passien´ kohtaloa, matkalaukkutageja, minun ja Pehtoorin jatkolentoa Helsingistä kohti Oulua ja kotia. Edellisellä rastilla Nagoyassa Oulu tuntui ensin olleen hävinnyt koko maailmankartalta ja sitten ongelman aiheuttikin se, että meidän alkuperäisessä jatkolennossa oli IHAN ERI PÄIVÄ kuin mitä tulisimme olemaan Suomessa. No tietysti! Olimmehan kaikkinensa vuorokauden myöhässä! Mutta siis: Bangkokin aamuyössä thaimaalainen nuorimies teki kovasti töitä hoidellen meidän koko ryhmän asioita yhteensä ja meidän kahden asioita erikseen. Minä kun oli keksinyt senkin, että yritetään päästä business-luokkaan.

kotimatkalla

Ajatus siitä, että iso osa puolentoista vuorokauden paluumatkasta saataisiin olla busineksessa houkutti kovastikin. Houkutti semminkin kun Pehtoorilla alkoi olla minun viikolla potemani flunssa hyvinkin nuhaisessa ja tuhnuisessa vaiheessa ja minun hammaskipuni torstaina loppuneiden antibioottikuurien jälkeen alkoi eskaloitua jatkuvaksi säryksi, joka riepoi olemista ja heikensi vähäisiäkään nukkumisen mahdollisuuksia.

kotimatkalla-5

Erinäisten yritysten ja puheluiden jälkeen ryhmälle saatiin boarding passit, mutta meille ei jatkolentoa (”teidän on Suomessa jäätävä odottamaan, mihin Finnair teidät saa mahtumaan” ~ mikä kuulosti siltä, että ei ole mitenkään varmaa, että pääsisimme iltalennolla Ouluun). Mutta toinen tieto oli parempi: Business Classiin päästään! Wuhuu!

Mitähän moinen upgreidaaminen sitten maksaa? – Rahalla ei ruvettu sellaista etuoikeutta ostamaan (olisi maksanut yli 1000 euroa/henk.), mutta minulla on rutkasti Finnair-plussapisteitä (jotka on kerätty viiden vuoden aikana, sen jälkeen kun edellisen kerran potti tyhjennettiin).  Pisteitä oli riittävästi (2 x 50 000 pistettä), jotta niitä riitti meille molemmille.

Mitenkö niin paljon pisteitä, vaikkei mitenkään tuhottoman paljon ole edes lennelty? No matkoista tietysti tulee aina plussapisteitä, mutta myös kaikista Stockalla tehdyistä ostoksista tulee piste kautta käytetty euro. Kaikki matkat, kameratarpeet, kengät, yms. jotka olemme ostaneet netistä tai kaupoista maksaen Visalla, ovat tuottaneet pisteitä. Plus, että minulla on pankista sellainen Visa-kortti, että pelkästään sen olemassaolo tuo joka kuukausi pisteitä. Niinpä niitä on vuosien varrella kertynyt käytettäväksi asti. Minähän yritin käyttää niitä jo tämän reissun alkumatkaan (Helsinki – Nagoya), mutta silloin ei ollut vapaita paikkoja. Onneksi ei ollut, sillä nyt oli pisteitä vielä käytössä ja bisnesluokkaan pääsy oli nyt enemmän kuin hieno juttu.

Reissun huono-onnisuus tuntui kääntyneen 180-astetta.

Bangkokissa olimme yhteensä viitisen tuntia, lämmintä oli, kenttä komea, eikä kaoottinen, mutta japanilainen puhtaus ja eleganssi puuttui. Lopultakin ihan sama. Puolikymmeneltä me pääsimme koneeseen, ja Pehtoorin kanssa bisnesluokkaan. Uudenuutukainen A350 on komea kone, enemmän tilaa kuin aiemmissa kaukomatkakoneissa, mutta kyllähän me tällä kertaa saimme melkein omat yksiöt.

Ja niin hassuhan minä olen, että melkein hävetti, varsinkin meidän matkaseurueen edessä, kun eriseuraan menimme. Vähän sellaiseen seuraan, johon ei oikein tunnettu kuuluvamme. Koneessa oli viitisenkymmentä business-paikkaa, ja jos jonkinlaista kulkijaa joukkoon mahtui. Keskimääräistä enemmän oli naisilla Vuittonia ja ruskettuneita kasvoja, miehillä golfpaitoja ja liituraitaa, ja mm. yksi bodattu kroppa, jota tsekki nuorimies selfiekuvaili lennonkin aikana!!, powerpointtien valmistumista näin naapurilokerossa, ihan taviksia aasialaisia ja suomalaisia, sekalaista seurakuntaa ja me kaksi lopultakin erinomaisen kiitollista että olimme tänään tuossa mukana.

kotimatkalla-3

Mutta kaikkinensa oli ihan nautinnollinen lentomatka, ja eiliset tupinani Finnairista unohdin. Ja vaikka meillä vähän sellainen olo onkin, että me tulemme vastaisuudessa reissaamaan pääasiassa Euroopan rajojen sisällä, autolla ja ilman erityisempää matkanjohtoa, mikä tarkoittaa myös sitä, että liki kahden vuorokauden mannertenvälisiä lentoja ei enää taida olla näköpiirissä, niin plussapisteitä kerätään edelleen vaikka ihan vaan varuilta.

Uudessa koneessa olivat ihan ekstramahtavia (myös economy-puolella) kaikki lentokamerat ja kosketusnäytölliset reittikartat, joita oli jos jonkunlaisia.

kotimatkalla-4

Kun vuorokauden myöhässä laskeuduimme Oulunsalon lentokentälle, satoi rutkasti vettä, mutta siitä viis. Apsu vanhempineen oli vastassa. Oli niin jo ollutkin pientä ikävä.

Kahtena edellisenä yönä ei ole paljon tullut nukutuksi. Nyt ei jetlag, eikä reissun jälkeiset ylikierrokset vaivaa, hieman heikossa hapessa ja suunnilleen verenpaineeton, mutta kotona.

Bonuspäivä, jota ei toivottu

Nousevan auringon maassa sunnuntaiaamu kaunis ja poutainen. Ensimmäisenä ajatuksena ”lähdetään kotiin ja ihana, että nähdään tytärtä kotimatkalla”. Reippaasti lähdimme aamiaiselle, jotta ollaan valmiina yhdeksältä lähtemään kentälle. Hissinovella vastaan tulleet salolaiset kyselivät, että jokos te tiedätte, että lento on peruttu. – Juksaatte, älkääpä höpöttäkö! Eivät höpöttäneet. Finnairin lento Nagoya – Helsinki (klo 11.55) peruttu!

Silti (!?) me lähdimme bussilla kohti lentokenttää. Liikennettä vähän, ja matka sujuu. Ollaan ajoissa. Ajoissa mihin? Lentokenttä onneksi mitä siistein, iso, paljon erilaisia palveluita, mm. kylpylä, hieno ´deck´, josta näki kentälle ja merelle, hyvä ilma olla siellä, monia, monia erilaisia kauppuja, tilaa istuskella ja kulkea. Koska emme saaneet vielä lippuja emmekä voineet mennä ”transit halliin” ja päästä ehkä loungeen, kuljeskelimme ja ostin Pehtoorille hienon (italialaisen 😉 ) repun joululahjaksi, – tosin käyttöön heti.

Kävimme kahvilassa tuhlaamassa Olympian matkatoimistolta saadut 1000 jenin (kympin) kupongit. Minäkin söin taas baakkelsia, hyvää olikin.

bangkok-3

Ja sitten iltapäivällä Pehtoori löysi ”liukuhihna-sushibaarin”. Lunch break! Sushiriisi ei täällä ole sellaista tiiviiksi pakattua kuten Suomessa usein tapaa olla. Ja merilevä on jotenkin raikkaampaa…

bangkok-4

Oli aikaa ja valikoimaa etsiä ensi kesän Kalaaseihin laadukasta sakea.

Saimme kuulla että Finnair ei ole selittänyt lennon perumisen syytä, paitsi että ´tekninen vika´. Ja saimme kuulla, että lennämme yöllä 00.30 Bangkokiin, josta lähdemme aamuyöllä Finnairin koneella Helsinkiin. Ouluun pääsystä ei ole vielä mitään tietoa.

bangkok-5

Ihan hurjan reipasta on meidän matkaporukka, tässäkin tilanteessa. Ja oli vain yritettävä olla coolina. Mitäpä muuta! Hitosti  vain harmittaa, että ei sitten päästäkään näkemään tyärtä kuten aie oli. Ja totta puhuen muutama muukin asia vaikeutuu ja harmittaa ihan hitosti.

Illaksi pääsimme lentokenttähotelliin yhden hengen kopperohuoneisiin, ja oli aika huilia, aie yrittää nukkua. Hah! Minähän en mitään päivällä osaa nukkua, kirjoittelen blokia, laittelen kuvia, tupisen nettiyhteyden heikkoutta, chattailen lasten kanssa, yritän päästä Finskin sivuille ja yrittää käyttää pisteitä (vrt. lento Sanghaista 5 vuotta sitten) ja upgreidata Bangkok – Helsinki –välin, mutta nope… Finnair ja Olympia eivät nyt oikein pelitä.

bangkok-7

Tämä matka jää kyllä mieleen, … Ainakin vuorokauden pidennys reissuun, ja se vuorokausi oleillaan lentokentillä ja lennoilla.

bangkok-6

Noh, tulettepahan saamaan raporttia myös Thai Airwaysista ja Finnairin uudesta A350 koneesta. Bangkokin kenttä tiedetäänkin kaoottiseksi, tai ainakin vajaa parikymmentä vuotta sitten se oli sellainen.

Mutta kuulumisiin, joskus, jossain vaiheessa….

Nagoya – paljon ennennäkemätöntä

On jo myöhäinen ilta. Paljon takana. Huomenna paljon edessä. Kilometrit, tunnit kotiin. Niitä ajatellen totean vain lyhyesti…

Aamulla ajelimme kylpyläkaupungista läpi kymmenien, satojen kasvihuoneiden, kohtuullisen sateisesssa säässä bussilla Nagoyaan, joka on Kioton ja Tokion välissä. Ihan pikkukaupunki (2,5 milj. asukasta, ja joka kuulostaa jotenkin Japanin Kemiltä … ?).  Eli neljäs majapaikka tälle reissulle oli tiedossa.

Kunhan kaupunkiin pääsimme, teimme kaupunkikiertoajelun, jonka aikana tutustuimme mm. Toyotan teollisuusmuseoon,  shogun Tokugawan taidemuseoon sekä ennen kaikkea museon takana olevaan hienon hienoon puutarhaan. PALJON kuvia tulossa. Ja lounaan jälkeen vielä Nagoya Castleen, joka on uudelleenrakennettu 2000-luvulla (II ms:ssa pommitettiin olemattomiin). Eikä vähäisin riemun aihe ollut linnanpihalla ollut krysanteeminäyttely, jonka paikalliset ”kukkayhdistykset” olivat järjestäneet.

nagoya-3

Toyotan museossa oli paljon mielenkiintoista, eikä vähäisin ollut viulua soittava robotti, mutta kuinka ollakaan robotin soitannon alkua odotellessa ”tutustuin” tähän ensi viikolla vuoden täyttävään pienokaiseen, jonka äiti kiitti minua monia kertoja että juuri hänen lapsensa halusin kuvata. Tottta kai halusin. Ja mietin, että enää pari päivää, niin näen Apsun. 😉

nagoya-4

Toyota on edelleen perheyritys. Pojanpojanpojanpoika jatkaa esi-isiensä firman johdossa. Erinomaisen hyvin tehty museo jossa viihdyimme hyvinkin melkein parituntisen (kuva tulossa vielä lisää!!), tarjosi eräässäkin automuseossa aiemmin käyneelle paljon uutta.

nagoya-5

 nagoya-2

Kertomatta vielä kaikkea tästä päivästä voisin koota tähän satunnaisia huomioita kuluneelta viikolta. Erityisesti metroseikkailuilla tuli tehtyä huomioita japanilaisista.

Ensinnäkin vaatteet ovat mustia, harmaita ja valkoisia. Naiset käyttävät paljon enemmän hameita kuin Suomessa, eikä tuulipukuja näy. Meteliä ei ole, ja jos japanilaiset keskustelevat, se tehdään hiljaa, eikä missään julkisilla paikoilla metelöidä, semminkään kun täällä ei juuri amerikkalaisia tai espanjalaisia näy eikä kuulu. Ja sitten se metroissa että kahviloissa kaikissa auloissa japanilaiset ovat ihan eksperttejä torkahtamaan hetkeksi. Toinen ”ajanviete” on – tietysti – kännyköiden kanssa pelaaminen. Mutta puhelimiin ei puhuta, ei kailoteta oman elämän kaikkia yksityiskohtia kaikella kansalle. Itseasiassa metroissa ja lähijunissa kuulutetaan, että puhelimessa puhuminen ei ole suotavaa. Ja asiaan liittyen on luonnollisesti kieltotauluja.

Kieltotauluja täällä kyllä riittää! Ja univormuja! ´Kaikilla´ on jonkinlainen työpuku, univormu. Ja univormu-pukuisia on paljon. Yhteiskunnan (ent. sotilasvaltion?) hierarkisuus näkyy monessa … Hissien ovella on joku kumartamassa, tavarataloissa ja kaduilla on virkamiehiä/naisia ´katsomassa päältä´, valmiina auttamaan,…

Kaikissa niissä hotelleissa, joissa olemme majoittuneet, on aulassa ollut joulukuusi, niin täälläkin. Kysyin ”meidän” Annikalta (apuopas), miten ja ketkä täällä joulua viettäväT? – Joululla ei täällä ole juuri mitään kristillisiä sävyjä, vaan se on kuulemma jotensakin samankaltainen juhla kuin meillä uusivuosi. Aattoiltaa vietetään yleensä ystävien kanssa, usein runsaan saken kera, ja lähdetään kaduille juhlimaan.

Me juhlittiin äsken meidän matkaporukan kanssa…. Nyt on hyvä käydä yöpuulle. Japanin matka alkaa olla viimeistä yötä ja kotimatkaa vaille valmis.

Vielä kotona palaan kuva- ja kokemussaaliiseen runsain mitoin, joten pysykäähän linjoilla…. Sayonara!

Tokio jäi kun lähdettiin kylpemään….

Koskapa meillä oli aikaa puolikahteen asti ennen kuin jouduimme jättämään Tokion, päätimme Pehtoorin kanssa lähteä seikkailemaan metroon ja suunnata kohti Odaian saarta.

hamanako-5 hamanako-4 hamanako-3 hamanako-2 hamanako”Kotiasemallamme”, Shinjukun asemalla on vilskettä ja vilinää, vaihtoehtoja ja linjoja vaikka kuinka, enkä tiedä, kuinka paljon on mahdollisuuksia eksyä, mutta me hanskasimme tänään jo aika hyvin, ja Shimbashin asemalta löysimme aika helposti Monorailin lähtöasemalle. Lähdimme siis juna-ajelulle: juna kulki teiden yläpuolella, pilvenpiirtäjien välissä, Tokion sataman yli kohti Odaian futuristista maisemaa. Saarella on tiedekeskus, huvipuisto, outlet-ostareita, Disneyn studiot ja valtavia korkeita asuin- ja toimistopilvenpiirtäjiä.  Aurinkoisessa säässä näkyi kauas erinomaisesti, ja palatessa (40 minuuttia suuntaansa) pääsin etupenkkiin, joten huolimatta siitä, että välissä oli ikkunalasi, otin suunnilleen sata kuvaa ja kuulkaa, videonpätkänkin. Se ei ole julkaisukelpoinen, ei ole vielä tuo videointi oikein säällisissä rajoissa.

Palasimme omalta pikku retkeltämme ajoissa hotelliin, josta oli lähtö kohti kylpyläkokemuksia.

hamanako-6

Alla kuva Tokion rautatieaseman keskeltä. Juuri näinä hetkinä olen erinomaisen iloinen, että olemme valmismatkalla. Ei tarvitse  itse etsiä, erehtyä, eksyä vaan ollaan ajoissa ja oikeassa junassa matkalla sinne mihin on tarkoituskin.

hamanako-7

Alkuperäisessä matkaohjelmassa oli, että matkaamme Tokiosta luotijunalla Gamagoriin, mutta ohjelmaan oli tullutkin muutos ja olemme nyt Hamamatsussa. Joka tapauksessa Japanin etelärannikon läheisyydessä (ks. bannerin kartta). ja olemme majoittuneet perinteiseen japanilaiseen ryokan-hotelliin.

Alueella on kuumia lähteitä (onsen) sekä niiden yhteyteen rakennettuja majataloja (ry­okan) ja terveyskylpylöitä, jotka saavat mineraalipitoisen kuuman vetensä suoraan maan uumenista. 1800 metristä tuli vesi siihen onseniin jossa illansuussa koko matkaseurueella kävimme. Kävimme jopa japanilaisessa saunassa (= furo) ja mikä merkillisintä siellä oli telkkari. Naisten saunassa katselimme sumo-painia telkkarista. Vähän oli absurdi tunne.

Kunhan seitsemän jälkeen pääsimme hotelliin ja majoituimme ryokan-hotelliin, jossa huoneissa on tatamit ja sänkyinä futonit oli aika yhteiselle japanilaiselle illalliselle.

hamanako-8

Siinä oli PALJON erilaisia makuja. Enpä ennen ole kylpytakki päällä liki ventovieraiden ihmisten kanssa illallisella ollutkaan. Tänään oltiin. Yukatanit ylle ja syömään.

Nyt futonille ja huomiseen!

Vapaapäivä Tokiossa

Aamulla nukuttiin niin myöhään, ettei ikinä. Ja ollaan kuitenkin Tokiossa! Ja vapaapäivä. Vähän meinasi herätessa harmittaa,…

Mutta kylläpäs aamu ja päivä näyttivät paremmilta kahdeksan tunnin yöunien ja kuvien ottamista odottavan pikkukameran kanssa! Yöunet olivat hillittömäksi yltyneen flunssan ja puolenyön jälkeen (blogia kirjoittaessani) koetun mini-maanjäristyksen jälkeen, kuitenkin useampia tunteja kuin moneen edelliseen yöhön oli tullut nautituksi. Ja sitäpaitsi nyt olin maanjäristyksen aikana enempi hereillä kuin edellisessä, isommassa, järistyksessä, joka koettiin Italiassa keväällä 2012.

Ex-työkaverin, joka asuu perheineen Hokkaidolla, vinkkien perusteella ymmärsimme aamupäivällä heti ensimmäiseksi mennä hotellia vastapäätä olevan kaupungintalon, pilvenpiirtäjä sekin, kuten täällä Shinjukussa monet muutkin talot, katolle. Sieltä näkymät yli aurinkoisen Tokion avautuivat aika selkeinä, eikä hissiin ollut jonoa, eikä pääsymaksua.

tokio

Klikkaa isommaksi, ja näe mm. ruska. 

Kaupungintalon kattotasanteelta jatkoimmme lähipiiriin, ja löysimme Keio-tavaratalon: shoppa, shoppa, shoppa. Äidille ja Apsulle tuliaiset hankittu, lapsille ja Miniälle sitten myöhemmin iltapäivällä. Ja mikä merkillisintä: minä – en-niin-linnunluinen-enkä-hoikka-olematon kuten japanilaiset – löysin itselleni housut ihan tuhannen vahingossa. Ja mökille jälkiruokalusikat.

Ja kalaaseihin kutsukorttimatskut, ja muutakin paperitavaraa. Ja kyllä me jaksoimme ihmetellä sitä väkimäärää, joka muutaman kympin ostoksia laski, pakkasi ja tilitti. Kahdeksan tuotteen hinnat kirjoitettiin ensin paperille, sitten laskettiin taskulaskimella yhteen, näytettiin minulle summa, otettiin raha vastaan pienelle tarjottimelle, otettiin toinen laskin, jolla annetusta rahasta vähennettiin ostoston summa, ja sitten vietiin koko setti ”Pääkassanhoitajalle”, joka tekin laskelmat uudelleen, totesi oikeiksi, ja sillä aikaa myyjä yhdessä kollegansa kanssa pakkasivat ostokseni kauniisiin kääreisiin ja lopulta toivat laskun. Hymyilivät ja sitten puolin ja toisin kumarreltiin, – alan oppia oikealle kumarruksen syvyydelle. 😉

Keion ”Herkusta” on paljon kuvia, niihinkin palaan ajan kanssa. Olin pöyristynyt. Oikeasti!

tokio-5

Aikamme lähihuudeilla kierreltyämme lähdimme hotellille: flunssainen tarvitsi lääkettä ja lepoa tovin. Varikkokäynnin jälkeen kolmelta lähdimme taas metron ihmeelliseen maanalaiseen maailmaan.

tokio-7

Shinjukun asemalla on sata exitiä, tuntui, että miljoonia ihmisiä, paljon melua, vähän lippuautomaatteja, paljon kävelyä (varmasti olemme tänään kävelleet toistakymmentä kilometriä, kuten melkein joka päivä täällä…). Tänään emme ole olleet eksyksissä, emmekä väärillä reiteillä, mutta paljon metrossa ja sen käytävillä kuitenkin.

Löysimme ensin Uenoon: Hard Rock Cafet on aina reissuissa haettu. Niin tänäänkin. Moneskohan? Aika lähellä kahtakuymmentä aletaan olla. Ja kun oli minun antibioottien loppumispäivä, otimme sen kunniaksi Margaritat, vaikka ihmeeksemme tarjolla oli – kuten marraskuun kolmas torstai kuuluikin – myös Beaujolais Nouveauta.

tokio-2

Sen jätimme väliin, ja lähdimme metrolla kohti ”Ginzan valoja”. Ne ovat Tokion Times Square, ja hienot olivatkin. Sonyn valkoinen rakennus hallitsee näkymää.

tokio-8 tokio-9

Kuvia tuolta on PALJON lisää, pikkukamera pelittää, …. 😉

Kävimmme espressolla, kävelimme taas, kuvailin taas. Ja illan tullen oli pakko lähteä hiipumaan kohti hotellia. Ja sitten hankkiutua syömään.

Halusimme syödä viimesen päällle japanilaisittain. Kobe-härkää jo harkitsimme, mutta sitähän on ollut kotonakin, joten otimme ennakkoluuluttomasti illallismenun, jossa oli monia japanilaisen keittiön klassikkoja tuunattu gourmetiksi.

tokio-3 tokio-4

Ja näissäkin se esteettisyys, joka täällä näkyy kaikkialla, oli erinomaisen viehättävää.

Hienossa ruokapaikassa oli myös surullinen osansa: meitä oli yhteensä noin 20 asiakasta, ja siellä oli kolme ”pariskuntaa”, jotka saattoivat äkikseltään näyttää siltä että isät tai papat!! olivat lähteneet tyttäriensä kanssa ulos syömään… Tuli oikeasti vähän nihkeä olo noiden kanssa lähipöydässä istuessa.

Nyt – taas – pahoittelen uuvahdusta, flunssa tahtoo viedä näönkin 😉 , ja lupaan jatkaa Tokio-kokemuksista… jollen tällä viikolla, niin ensi viikolla kotikoneelta sitten.

Ja lohdutuksen sana teille lukijoille, kuvien odottajille, croppikennoinen pikkukamera ´tuottaa´ sentään aika kelvollista jälkeä.

tokio-6

 

Onnikkaliikennettä ja kävelyllä Narassa

Matkaohjelmassa tämä oli merkitty vapaapäiväksi, mutta onneksi oli myös mahdollisuus lähteä matkanjohtajan kanssa junalla retkelle Kioton lähellä sijaitsevaan vanhaan keisarilliseen pääkaupunkiin Naraan. Mehän käytimme tietysti mahdollisuuden hyväksi.

Puolikymmeneltä lähdimme kohti dösäpysäkkiä, ja meitähän tietysti kiinnosti, miten Japanissa onnikassa toimitaan, miten paikallisliikenne pelittää? Noh, bussiin mennään keskiovesta, ja poistutaan etuovesta, jolloin vasta maksetaan.

nara-ja-kioto-2

Taksa on 230 jeniä (reilut pari euroa). Kuljettajilla on koppalakki, valkoiset paidat ja valkoiset hansikkaat! (klikkaa kuva isoksi niin näet.) Niin on kyllä taksinkuljettajilla ja jopa katutöiden ”kympilläkin”.


nara-ja-kioto-3

Bussilla ajeltiin Kioton suuren suurelle rautatieasemalle, johon tutustuimme sitten illansuussa palatessa. Odottelimme paikallisjunaa, jolla matkasimme Naraan. Reilu tunti tiistain aamujunassa kului katsellen maisemia, loputtomia esikaupunkeja ja höpötellen.

nara-ja-kioto-4

Kun saavuimme Naraan, oli siellä miellyttävä pikkukaupungin tunnelma, hyvä hengittää, tilaa liikkua.

nara-ja-kioto-6

Hiljalleen mentiin kohti päivän pääkohdetta.

nara-ja-kioto-9 nara-ja-kioto-8 nara-ja-kioto-7

Päivän pääkohde oli Todai-ji eli Suuren Buddhan temppeli, jonka rakentaminen alkoi keisari Shomun hallintokaudella vuonna 745.

nara-ja-kioto-12

Mahdottoman suuren (15 m korkean, 500 tonnia painavan) umpipronssisen buddha-patsaan ympärille on rakennettu vielä valtavampi temppeli, jota pidetään Kerimäen kirkkoakin suurempana eli maailman suurimpana vanhana puurakennuksena.

nara-ja-kioto-14

Juttuhan nyt on niin, että minusta on upeaa käydä katsomassa näitä itäisten uskontojen temppeleitä ja pyhäkköjä, mutta lopultakin enemmän kiehtoo yleensä kaikki niiden ympärillä oleva. Esimerkiksi se, että marraskuisin Japanissa vietetään schichi-go-san -festivaalia (seitsemän-viisi-kolme), jolloin 5-vuotiaat pojat ja 3- ja 7-vuotiaat tytöt puetaan upeasti ja viedään temppelille kiittämään saadusta suojeluksesta.

nara-ja-kioto-15

Todai-jin ympärille levittäytyvä Naran puisto vapaana käyskentelevine kauriineen (eipä ihan vähän tulleet mieleen Saariselän tollot porot!) ja mahtavine tammineen on yksi Naran tunnusmerkeistä, ja niistäkin on runsaastikin kuvia. Ihan hurjan hienoja olivat Kasuga-pyhäkköön johtavan tien varrella olleet hienot, sammalpeitteiset kiviset lyhdyt. [alla kuvia]

Mutta nyt on niin, että matkakirjeenvaihtajanne käy yöpuulle, – huomenna on varhainen herätys. Huomenna on aika suunnata kohti Tokiota. Matkalla on aikaa kirjoitella tähän täydennystä ja liitellä kuvia, joten päätän matkaraporttini tältä päivältä tähän; käykäähän huomennna katsomassa jatkoa….

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Täydennys eiliseen….

Buddhan temppelin jälkeen oli aika lounaalle. Karerais, currya, siis. Pienessä, perheravintolan yläkerran `ravintolassa´ nautimme hyvän sapuskan. Ja toistamiseen tällä reissulla minäkin join lasillisen olutta. Asahi maistui ihan ihmeen hyvälle. Viinejä ei olla tällä reissulla vielä maisteltukaan. Ehkä sitten Tokiossa.

Naran kauriit olivat todella kesyjä.

tokioon-5

Niitä oli satoja (kuviakin tulee myöhemmin lisää), 1300 on kuulemma raja ja jos määrä nousee suuremmaksi, ylimääräiset viedään vuorille. Kauriita enemmän minua kiinnostivat lyhdyt, joita koko metsätaipaleella oli paljon. Kauniisti sammaloituneisiin kivilyhtyihin sytytetään kynttilät kerran vuodessa (15.8), ja talven tulijuhlan aikaan puistoissa on kuulemma erityisen hienoa. Mutta pidinpä metsäisistä taipaleista muutenkin, ja hääkuvauksia siellä voisi kyllä tehdä. 😉

nara-ja-kioto-17

Mieluusti olisin tietysti poikennut metsään kävelemään ja kuvailemaan, mutta eihän se tällaisilla ryhmämatkoilla olikin sovi.

Palasimme paikallisjunalla takaisin Kiotoon, ja kiertelimme vielä porukalla mielettömän komean rautatieaseman, kompleksin. Kokonainen kaupunki se on! Ja hienot valot.

Me jäimme sinne Pehtoorin kanssa syömään. Tempura-ravintola valittiin kymmenien ja kymmenien joukosta. Ja hyvää oli, pikku kipollinen sakeakin maistui. Ja kun olimme lähdössä bussille näimme superkuusta (päivän myöhässä) häivähdyksiä, vielä radetzky-marssin tahtiin liikkuvien vesisuihkujen takaa.

tokioon

Aika kylmästi jo tuuli, eikä enää jaksettu mihinkään lähteä.

Osattiinpa bussilla hotellille. 🙂



Päivä Kiotossa

Kioton aamuun herättiin vain herätyskellon avustuksella. Univaje oli ollut niin vahva, että jetlag ei häirinnyt yöunta, vaan olimme nukkuneet jotensakin erinomaisesti.

Hotellimme (Kyoto Royal Hotel) länsimaalais-aasialainen aamiainen kelpasi; kaipaamiani ´dumplings´ oli tarjolla, ja ihmeesti nuudelikin aamiaiseksi  maistuu. Kahvin kanssa oli sitten ”vaihdettava manteretta”, onneksi oli kahvia ja croissant. Tuntui lomalle.

Yhdeksältä alkoi tutustuminen Kioton nähtävyyksiin, jotka ovat nyt päivän vankan kokemuksemme perusteella buddhalaisia temppeleitä, shintolaisia pyhäkköjä ja toinen toistaan kauniimpia puutarhoja. Ensin ajoimme bussilla kohti Nijon linnaa. Opas kertoi ja muistutti mieliin Shogunin, James Clavellin romaanin, joka tuli 70-luvulla luettua ja taitaa vieläkin olla meillä hyllyssä. Japanin historian menneisiin vuosisatoihin upposimme linnan käytävillä ja ”vastaanottohuoneissa”.

Vuonna 1603 shogun Tokugawa Ieyasun kotilinnaksi rakennetun linnan seetripuusta tehdyt lattiat ´natisivat´ tai minusta kuulosti paremminkin siltä kuten keväin, syksyin kun kuuluu kaukaa, vaimeana joutsenten  lento muuttomatkallaan…. Lattian kitinä ei ole mikään ”vahinko” tai linnan vanhuudesta johtuva, vaan se on tarkoituksella tehty sellaiseksi: hallitsija kuuli jos salamurhaaja lähestyivät.

Puulinna (, jossa ei saanut sisällä kuvata) oli aika vaikuttava, mutta kyllähän se oli puutarha, joka sai kameran laulamaan ja meidät miettimään, että minkäslainen ruska se mökillä tänä vuonna olikaan…

Kioto-10

Kioto-11

Laittelen kotona paljon lisää kuvia, mutta jo nyt kaikki kuvat kannattaa kaksoisklikata isommiksi.

Seuraavaksi pääsimme seuraamaan kimonoesitystä Nishijinin tekstiilikeskuksessa.

Kioto-14

Vielä ennen lounasta näimme vuonna 798 rakennetun Kiyomizu-buddhalaistemppeliin. Päästiin vähän (hyvin vähän 😉 ) patikointi-tunnelmiin, sillä tenppeli on rakennettu vuoren kupeeseen. Vahinko vain, että tässä vaiheessa taas satoi, – koko päivän on ripsinyt ja sadellut, välillä tauonnut ja taas jatkunut. Ei mitään maatakaatavaa, mutta onhan se vähän häirinnyt, ja vienyt maisemasta (ja kuvista) valoa. Miltähän ruska olisi näyttänyt sinistä taivasta vasten? – Eikös Japaniin tulla yleensä keväällä kirsikankukkien aikaan? Ei täällä ole hassumpaa näin marraskuussakaan, eikä ainakaan ole ihan niin hirveästi ruuhkaa turistikohteissa.

Kioto-12

Iltapäivä oli jo pitkällä, joten oli lounaan aika. Bussilla ajeltiin valtavan Nishiki hallin läheisyyteen, jossa pääsimme valmiiksi tilatulle ramen-nuudeli-lounaalle. Hyväähän sellainen soijasoppa sateisen päivän lounaana oli.

Kävimme lounaan jälkeen Nishiki-hallissa, -arkadessa tai mikä lieneekään uudelleen: päätimme ostaa tällaiset ikäänkuin jälkkäriksi.

Kioto-22

Luulimme saavamme jotain vaahtokarkkeja! 🙂 Neljä tuollaista pientä mausteineen maksoi 200 jeniä (= pari euroa) ja eihän ne mitään vaahtiksia olleet. Mochi on täällä tyypillinen uudenvuodenherkku, joka tehdään maissista ja ties mistä, se on venyvää, eikä meidän nyt tarvitse toista kertaa tuollaisia etsiä. 😉

Hallissa oli kaikenlaista, …

Kioto-20

tuoretta wasabia

Kioto-18

ostereita, ja muita mereneläviä, jos jonkinlaisia.

Ja näitä! Matsutake!

Kioto-19

Muutama sieni 20 000 jeniä (200 €)!! Meidän syksyn saalis matsutakeja olisi ollut todella arvokas.

Iltapäivän lopulla sightseeing-kierros päättyi vielä yhden temppelin luo: Kinkaku-ji, Kultaisen paviljongin temppeli, joka rakennettiin alun perin yksityishuvilaksi, mutta muutettiin sittemmin zenbuddhalaiseksi temppeliksi on yksi kuvatuimpia kohteita Japanissa. Enkä ihmettele.

Olisin voinut viettää siellä tienoilla kokonaisen päivän kuvaillen. Ihan mielettömiä näkymiä, suurenmoisen seesteisiä maisemia, tasapainoisia puutarha-arkkitehtoonisia (sanotaankohan niin? 🙂 ) kokonaisuuksia. Ja sitten se paviljonki!

kioto-23

Kyllähän Pehtoorikin tietysti siellä olisi viihtynyt. Erityisesti minivaahterat punaisine liki pitsimäisine lehtineen olivat perheen puutarhurin mieleen.

kioto-24

Hetken aurinkokin vilahti näkyvissä.

Teekuppikujan läpi palasimme bussille, ja siinä matkalla tuli jo hankittua ensi kesän kalaaseihin tee! Kuten tapana on, kesän ”Suuret Kalaasit” meillä järjestetään aina edellisen vuoden ulkomaanmatkamme teeman mukaisisesti. Ei epäilystäkään, etteikö ensi kesänä Rantapellossa vietetä japanilaisia kalaaseja. 😀

Hotellissa huilailimme muutaman tunnin, latailin kuvat ja muokkailin nämä muutamat kunnes oli aika lähteä etsimään ruokapaikkaa. Kävelimme vanhaan kaupunkiin (Gion), risteilimme ristiin rastiin, ihmettelimme ja lopulta löysimme sushi-paikan, jossa oli (vain) paikallisia.

Eihän me oikein tiedetty miten ja mitä tilata,… Se oli sellainen ”baaritiskimäinen” sushi-paikka, jossa sushimestarit tiskin takana tekivät sitä mukaa kun asiakkaat tilasivat.

kioto-26

Meidän sushit teki näin mukavan näköinen mies.

kioto-27Hämmästykseksemme  ravintolassa sai tupakoida, mitä monet myös tekivät. Ilmastointi oli kuitenkin kunnossa, joten ei meidän ruokahetkemme  juuri häiriintynyt. Hotellille palattiin Pontochon huvialueen kautta. Oli hämmästystä, kummastusta sielläkin.

Meillä olisi nyt (klo 23.20) periaatteessa mahdollista nähdä superkuu seitsemän tuntia ennen kuin se Suomessa näkyy. Paino sanalla periaatteessa. Täällä on edelleen pilvessä, ja taitaa sadellakin. Se siis siitä kuusta. On tässä nähty kaikkea muuta ihan yllin kyllin, ja huomenna matka jatkuu…


Helsinki – Nagoya – Kioto

Kohteessa ollaan. Tullessamme Kioton sunnuntai-iltapäivässä paistoi aurinko, oli +18 C, trumpetin soitto kuului vaimeana hotellihuoneen ikkunasta, oli pienen lepohetken aika. Olimme hotellilla kahden maissa, joka oli meidän aikaa aamuviis … seitsemän tunnin aikaero siis. Mutta palatkaamme alkuun…

~~~~~~~~~~~~~~~~

kioto-4

Eilen illalla uutukainen Finnairin Airbus A330 lähti puolisen tuntia myöhässä, ja matkalla vielä vartti ylimääräistä vitkuttelua, joten laskeuduimme Nagoyaan vasta 10.30 (piti olla 9.40) paikallista aikaa. Lento nyt meni niinkuin valtameren yli lennot tuppaavat menemään; nukkumaan ei kunnolla pysty, hereilläkään ei jaksaisi olla. Laskeutuminen oli jännä (ja kamera tietysti lentolaukussa ylhäällä hyllyssä); Nagoyan kenttä on keinotekoisella saarella, mantereen edustalla, joten kun laskeuduimme lentokoneen ikkunasta näkyi vieressä isoja laivoja. Tuntui hassulle. Sekin. Ja se että tuli uusi maa listaan; taitaa olla nyt viideskymmenes maa, jossa olen ollut vähintään yhden yön.

Laukut tulivat ja varsin tarkat tullimuodollisuudet sujuivat aika joutuisasti kuitenkin. 20-hengen Olympia-matkaseurueella lähdettiin oppaiden johdolla kohti Nagoyaa ja sen ohi, kohti Kiotoa (ks. kartta bannerissa)

kioto

Ensivaikutelma Japanista: siisti, vuoristoinen, vauras (vrt. Kiina), ja merkillisen hiljainen. Autokanta on ainakin kaupungeissa aika sähköistetty, joten täällä tuntuu kuin pikkukaupungissa liikuttaisiin, vaikka miljoonakaupungin kaduilla on melkoisesti liikennettä.

kioto-2

Palaan vielä autoihin, mutta kävelemisestä on sanottava, että jos minä viikon täällä selviän pahemmin törmäämättä, niin hyvä on; pienten japanilaisten ajellessa pyörillä ja kävellessä jalkakäytävillä väärällä puolella olen koko ajan törmäyskurssilla. Vai onko se sittenkin niin, että minun kuuluisi tajuta, että täällä on vasemman puoleinen liikenne.

kioto-3

Ja täällä on kuin onkin kaunis ruska. Pimeä tuli jo viideltä, joten en paljon punaisia ja keltaisia puita vielä ehtinyt kuvailla. Kävimme pienten unosten jälkeen pari tuntia kävelemässä ja katsomassa, josko bussin ikkunasta näkemäni hautalehto löytyisi. Ja löytyihän se! On kyllä ehkä Meksikon pantheonin jälkeen ”erilaisin” vainajien leposija.

kioto-6 kioto-5

Kyllä meille molemmille tuli mieleen suksivarasto.  – En tiedä japanilaisesta hautauskulttuurista oikeastaan mitään, mutta koetan ottaa selvää, ja palata asiaan. Samantyylisiä oli Kiinassa buddhalaistemppeleiden lähellä.

Jatkoimme matkaa, ja oli tietysti käytävä lähikaupassa. Kyllä oli komeat vihannestiskit ja ainakin kymmentä erilaista sientä pakattuna. Matsutakea tietysti etsimme; emme löytäneet. Olisi ollut kivat tietää, mitä meidän syksyinen saaliimme täällä maksaisi. Kaikkinensa kaupassa oli vaikea tunnistaa monia ruoka-aineita, mutta tämän päälle minä ymmärsin!

kioto-7

Jos Suomessakin saisi tuollaisen valmiin sushin tekoon oivallisen lajitelman, ja vielä kympillä, niin varmasti tekisin itsekin  useammin kuin kerran, pari vuodessa sushia.

Kaiken kaikkiaan ruoan hinta näytti aika eurooppalaisella tasolla olevan, ei sentään Suomen hinnoissa. Ja vaikea on verrata kun raaka-aineet ja puolivalmisteet ovat kovin erilaisia. Luulenpa, että palaan tähänkin vielä viikon kuluessa.

Nyt lähdemme yhteiselle tervetuloillalliselle. Vaikka on väsy, on myös nälkä. Huomenna täysi päivä Kiotoa: temppeleitä, pyhäkköjä, ruokaa, puistoja, …

Kohti nousevan auringon maata

Matkalla ollaan.

Oikeastaan nytkin vielä mietin, miten me emme ole ennen Japaniin lähteneet. Valtamerien yli on sentään muutaman (Etelä-Afrikka, Kiina (2 x), Meksiko, New York (2 x) kerran ennenkin lennetty, mutta Japaniin ei ole lähdetty. Ei, vaikka voisin väittää, että työyhteisö melkein ´painosti´ tai ainakin yhteisten vuosien aikana hyvin vahvasti suositteli sinne lähtöä. Meillä kun Oulun yliopiston historian oppiaineessa on vahva Japanin historian tutkimuksen painotus, ja moni työkavereista on asunut vuosia Japanissa, osaa japania, opettaa ja tutkii maan historiaa ja kulttuuria. Voitte arvata, että olen vuosikymmenien aikana lukenut ja kuullut yhtä sun toista Japanista.

No mutta nyt siis jo olemme lähellä. Olemme täpötäydellä Helsinki-Vantaalla, josta kone kohti Nagoyaa lähtee vartin yli viisi. Pahimmillaan olemme yösydännä perillä, joten aikaero tuntuu varmasti.

Matkamme on Olympian matkatoimiston ryhmämatka, ja meitä on vastassa opas (meille viiden vuoden takaisen Kiinan matkalta tuttu A.), jonka opastuksella jatkamme matkaa bussilla kohti Kiotoa (ks. kartta).

Kuvalinkkinä Oulun ja Kioton välillä olkoot toistamiseen tämä ”bonsaipuu”. ´Mata ashita´  kai kuuluu sanoa tässä vaiheessa.

bonsai-puu