Rooma 2019

Ajatus aamiaisesta Rooman kattojen yllä, hotellin kattoterassilla, oli kiehtova. Mutta jäi ajatukseksi, oli sen verran vilpoista ja tummia pilviä taivaalla, että tyydyimme katselemaan näkymiä ikkunoiden takaa.

Vähän ennen kymmentä olimme taas valmiita Rooman valloitukseen, tai ainakin lauantaiseen tapaan torille ja halliin. Siispä ensin kävelimme Campo di Fiorille. Silloin jo satoi, mutta kojut ovat onneksi isojen varjojen alla. Kaunis värikäs ruokatori se on. Paljon turisteja ja paljon paikallisia.

Sade taukosi ja jatkoimme matkaa kohti Testacciota.

Largo Argentiinan tienoilla oli vielä aika hiljaista, – lauantaiaamu Roomassa ei ole vilkkaimpia hetkiä.

Piazza Venetsian jälkeen kun alkoi taas ripsiä, menimme pysäkille ja katselimme näytöltä, että bussi 30 tulee kolmen minuutin päästä: siispä mennään sillä kohti mercatoa.

Ja opimme siinä – tihkusateen samalla muuttuessa rankkasateeksi – että Rooman minuutit ovatkin jotain ihan muuta kuin mitä meidän kellot näyttävät. Lopulta bussi tuli ja pääsimme Pyramidille asti ja siitä sitten tepastellen halliin.

Oli kyllä käymisen väärti. Ja kyllä minä niin toivoin, että olisimmekin majoittuneet johonkin huoneistoon; olisi voinut ostella kaikkea kokattavaa. No ei ostettu mitään, kunhan kierreltiin ja ihasteltiin. Ei mikään arkkitehtooninen ilo silmille, mutta voi niitä ruokatiskejä!

Sateen tauottua, lämpötilan noustua lähelle + 20 astetta ja auringon jo pilkistellessä lähdimme kiertämään Monte Testacciota. Se on antiikin ”jätevuori”. Se on syntynyt liki 2000 sitten kun roomalaiset ovat käyttäneet aluetta (silloisen sataman läheisyydessä?) saviruukkujen kaatopaikkana. Vuoren seinämässä on muutamia ravintoloita, yökerhoja, klubeja, mutta eipä ne aamupäivällä paljon ”näyttäytyneet”; suljettuja ovia, kylttejä vain.

Monten ”takana” oli vähän rähjäisempää asumusta ja varastoa ja sen näköistä etten pimeällä siellä haluaisi liikkua. Erilaista Roomaahan olemme nyt halunneetkin nähdä.

Siirtolapuutarha? 😉

Liuimme takaisin kohti Centro Storicoa, kohti lounaspaikkaa. Ja kuten meillä on tapana, käytämme suhteettoman paljon aikaa ruokapaikan hakemiseen. Siitäkin huolimatta että koko Rooman on täynnä trattorioita, hosterioita, ristoranteja, pizzerioita ja katukeittiöitä.

Päädyimme lopulta Il Ficoon. Ja valitsimme antipastilautasen. Oi, että. Niin hyvää. Tänään erilaisia friteerattuja kesäkurpitsan kukkia (oik. yläreuna) kuin eilen, ja niiden kanssa jotain makeaa (marja?)kastiketta.

Ja taas jaksettiin. Päätimme lähteä kohti Hadrianuksen mausoleumia (Castel Sant’ Angelo), jossa emme ole ennen käyneet. Kolmen vartin jonotuksen ja 28 euron maksamisen jälkeen pääsimme isoon Hadrianuksen leposijaan, linnoitukseen, vankilaan, myöhemmmin paavien palatsiin, jonne kulkee Vatikaanista salakäytävä. Eikös Dan Brownin Enkelit ja demonit -kirja pääty siihen, että pahis putoaa mausoleumin tornista Tevereen? Ja eikös Tosca-oopperakin sijoitu tuonne? Parasta meille oli näköalat.

Tuolta laskeuduttua ja siirryttyä kohti hotellia (kuvan oikeassa reunassa Ponte Umberto I ja lähellä  (tuolla puolen jokea) on tämä hotellimme) alkoi kello olla jo puoliviisi.

Jalkojen lepuutusta, kuvien purkua ja postausta pari tuntia.

~~~~~~~~~~~~

klo 21.15 paikallista aikaa. Kävimme syömässä. Pizzalla. En tiedä, oliko paras pizza ikinä, mutta lähelle. Tuttu ravintola Da Fransesca. Ihan niin kuin Roomassa ei olisi tuhansia muitakin, mutta tuonne piti – taas – päästä.

Ja kävimme vielä iltakävelyllä Teveren (Tiberin) rannassa. Aika samettinen ilta, ei sadetta. Rooma on hyvä.

@Rome

Hotellimme on Genio. Valitsemme sen, koska se on Finnairin Plus -hotelli, mikä tarkoittaa, että lentojen yhteydessä se on hinta-laatusuhteeltaan oikeinkin hyvä. Ja siksi, että meillä on siitä – nimenomaan hyvä – kokemus vuosien takaa. Olimme täällä myös uutena vuonna 2006. Lennot Oulu – Helsinki – Rooma ja takaisin sekä kuusi yötä neljän tähden, keskeisellä paikalla olevassa hotellissa yhteensä vähän yli 800 euroa. Hotelli tuossa ylhäällä näkyvässä kartassa Ponte Umberto I kohdalla (Via Zanardelli).

Kun olen viettänyt Roomassa monta aiempaakin lomaa, ei nyt ole tarvetta pomppia nähtävyydeltä toiselle, ei jonotella museoihin ja Colosseumille, ei ole välttämätöntä käydä Espanjalaisilla portailla tai Piazza Barberinilla. Mutta on mahdollista. Katsotaan nyt.

Ajatuksena oli jo varatessa, että vietämme toukokuun lopun viikon Roomassa ulkona. Kierrellään puistoissa, patikoidaan Trasterveressä, kiivetään Janiculum-kukkulalle, ja muillekin, vuokrataan pyörät Villa Borghesessa. Liikutaan paljon ja syödään hyvin. Ja minä kuvaan. Kuvaan paljon valoisia, aurinkoisia kuvia. Katsotaan nyt. Säätiedotus lupaa seuraaville viidelle päivälläe sadetta, ukkosta, sumua, mutta myös aurinkoa pilvien välistä. Vähän kuten Wienissä joulukuussa. Mutta sää on sellainen kun on, joten aamuisin katsomme, mitä teemme, mihin lähdemme. Siis ei minuutti aikataulutettua kaupunkilomaa.

Kone laskeutui Fiuminicioon Leonardo da Vincin kentälle melkein minuutilleen aikataulussa. Ja hotellissa olimme kahdeksan ja puoli tuntia sen jälkeen kun olimme kotoa lähteneet (klo 4.30).

Saimme huoneen heti. Bravo. Veimme laukut, vähän siistiydyimme, kamppeiden reivausta ja kun kerran vielä ei satanut lähdimme ensin kohti ruusutarhaa….

… juuri purin kuvia (258), liitän niitä vielä ja kerron mitä tänään näimme. Mutta nyt lähdemme syömään, meillä on tapaaminen.

~~~~~~~~~~~~~~~~

Nyt hotelliin palattua, nettiyhteyttä, kuvien lataamista, kaikkea somettamiseen tarpeellista säädelty, huomenna jo parempi yhteys ja raportointi.

Tänään oli sittenkin täysin sateeton päivä, melkein helle. Erinomainen kaupunkilomapäivä. Kävelyä sen 20 000 askelta. Paljon vanhaa (heh, Roomassa) ja uuttakin nähty. Kun oli tuo sateen uhka oli sellainen ”Carpe diem” -fiilis koko päivän: nautitaan kaksin verrroin auringosta, lämmöstä, sateettomuudesta.

Hieman meni etsimiseksi mutta me löysimme ensin ruusutarhan ja sitten protestanttien (non catholic) hautausmaan. Molemmat auringossa. Ruusutarhassa kävin melkein päivälleen 30 vuotta sitten jolloin odotin esikoista ja jolloin Pehtoori  vasta opetteli puutarhurointia. Tänään näimme paikan uusin, vanhentunein silmin. Ja se oli niin hieno. Lähetimme kiitokset vinkistä latinan opettajalleni, silloiselle Villa Lanten johtajalle. Ilman häntä emme varmaan vieläkään olisi paikasta tienneet mitään.

Siellä on 1100 ruusulajia. 1100!! Se on iso. Se on kaunis. Taustalla Circus Maximus ja sypressit, ja sininen taivas ja aurinko! En osaa kertoa kuinka hieno. Harmittaa, etten osaa. Mutta se on! Käykää siellä. Toukokuussa.

Jos rosario oli ensi sijaisesti Pehtoorin käyntikohdelistalla kärkisijalla, niin minulla oli Non Catholic Cimitario. Protestanttien hautausmaa. Sinne on haudattu 1800- ja 1900-luvulla Roomaan ja muualle Italiaan tulleita, innoistusta ja miljöötä hakemaan tulleita, mutta tääällä tai muualla Italiassa menehtyneitä, taiteilijoita ja muita (nuorena kuolleita) suurmiehiä ja -naisia etc.

Mm. englantilaiset romantiikan aikakauden nuorena kuolleet runoilijat (Keates, Shelley) ovat sinne saaneet viimeisen leposijansa, samoin italialainen Antonio Gramsci, jonka vallankumouksellisesta ajatuksista (vankilapäiväkirjat) olen sosiologian tenteissä osoittanut oppineisuuttani. 😉  Mistä alkaa olla piakkoin 40 vuotta. Auts.

Mutta siis. Niin kaunis, koskettava. levollinen, rauhoittava hautalehto. Ehdottomasti käymisen arvoinen.

Paljon muuta ehdimme nähdä ja kokea: mm. Piazza Navonan niiiiiin ylihintaiset virvokkeet (Aperol spitz ja olut), … ja sitten kun iltapäivän lopulla palaamme voipuneina hotellille, ovella tapaamme sisareni ja miehensä. Toki tiesimme, että hekin ovat täällä. Menimme hotellin kattoterassille vaihtamaan kuulumiset ja nauttimaan lasilliset Ferraria. Mitä muistoja!!! Pieni tauko ja sitten ristoranteen, josta olimme jo kotona sopineet.

Eikä tuottanut pettymystä. Systeri osaa italiaa – oikeasti, ja hän hoiteli tilaukset. Ja kyllä me söimme hyvin, erinomaisesti. Paikka oli täynnä – italialaisia. Ei yhtään amerikkalaista tai japanilaista, vaan italialaisia perheitä ja nuoria porukoita. Perfetto.

Olisi vielä niin paljon kerrottavaa, mutta ei vain jaksa. Liki vuorokausi ympäri on tullut valvottua ja liikuttua. A Domani!

Bannerikuva vaihdettu, laukku pakattu, kotona, harrastuksissa ja lähipiirissä asiat hoidettu. Lähtöselvitys tehty ja säätiedotusta tarkkailtu (vähän murheellisena), mutta silti niin iloisena, että matkaan päästään.

Herätys on huomenna klo 4.

Yritän päivitellä blogia, eiköhän se onnistu. Ja jos kiinnostaa, niin luulenpa, että Instagramin stooreissa on välähdyksiä tulevien päivien tunnelmista, joten sieltä kauttakin voi nojatuolimatkailua harrastaa.

Ci vediamo a domani!