Rooma 2019

22 May 2019
Papal Audience
9:30 a.m. in Saint Peter’s Square

Olisinpa katsonut jo eilen illalla  ”Papal Calendar”

No en katsonut, joten lähdin puolikahdeksan aikoihin lenkille kohti Pietarin kirkkoa, koska eilen olimme siellä liian myöhään tai siis siellä oli jo liikaa ihmisiä ja taivas ihan harmaa… Tänään aamuseitsemältä paistoi aurinko, joten ajattelin ottaa kuvausrevanssin. Mutta tänäänhän siellä vasta porukkaa olikin. Ja carabinierejä, kaupungin poliiseja, armeijan turvallisuusjoukkoja, pappeja ja nunnia, italialaisia ja turisteja. Ihan hirmuisesti kaikkia.

Tovin jonotin turvatarkastukseen, ensimmäisen läpi meninkin, toiseen jonottaessa luovutin, ja palasin aukion reunoille. Käveleskelin Vatikaanin kaduilla, ja Lungotevereä, jokivarressa, ja palasin hotellille. Ensimmäisen kerran aamiainen kattoterassilla. Ah, onnea.

Kymmeneltä lähdimme taas ”kaupunkipatikalle”. Ainoa varma kohde oli Villa Borghese. Olisi sinne ollut suorempiakin reittejä ja bussillakin olisi päässyt – onhan meillä kolmen päivän bussikortti (18 €) – mutta me kiertelimme. Kävelemäänhän tänne on tultu.

Via Margutta (Spagnalta Popololle) on sivukatu, jota kävelimme uutena vuonna 2006. Silloin en oikein ymmärtänyt, miksi sitä mainostetaan matkaoppaissa. Tänään annoimme sille toisen mahdollisuuden. Ja kyllä, ehdottomasti parempi kuin samansuuntainen Via del Corso.

Piazza del Popololla hulvahti sellainen ”dolce far niente” -fiilis. Ihana joutilaisuus. Siinä kuunneltiin katusoittajia, kuvailin saippuakuplapuhaltajaa, joka keräsi rahaa hammasremppaan, – pystyin myötäelämään, ja laittelin kolikkoja lippaaseensa, ja kuvasin saippuakuplapilviä.

Sitten kohti päivän pääkohdetta VIlla Borghesea. Iso puisto Rooman vanhan keskustan tuntumassa (ks. Bannerin kartta). Siellä kävimme tyttären kanssa keväällä 2003 ja vuokrasimme sellaisen kaksoispyörän ja kävimme myös puistossa olevassa Galleria Borghesessa – ehkä hienoin (Firenzen jälkeen ;)) veistosmuseo, jossa olen koskaan käynyt. No tänään oli alunperin ajatuksena vuokrata pyörät ja nauttia lounaspiknik jossain puiston toinen toistaan kauniimmalla nurmikentällä, puiden katveessa tai lammen rannalla, mutta kun nyt tällä  (tälläkin) lomalla kävely ollut se ykkösjuttu, niin samoilimme puistossa,  ja lopultakin nautimme vain cappuccinot yhdessä puiston kahviloista.

Lounasajan (klo 12.30 – 15.00) lopulla olimme jo paluumatkalla kohti hotellia, olimme Via Venetolla, ja Pehtoorilla oli nälkä. Siispä istahdimme Kapusiinikirkkoa (sen luuranko- yms. muut ”arteet” on käyty jo aikanaan katsomassa) vastapäätä olevan ristoranten ulkopöytään. Mahdottoman mukava paikka ja mukava olo. Jätin pastan väliin, nautin Aperolin ja jätin tilaa gelatolle. Yhtään jäätelöä emme olleet vielä täällä nauttineet, joten korkea aika tänään.

Pantheonin aukion lähellä on uusi Vechia-gourmetjäätelöbaari.

Cappuccino, crema e tiramisu. Oi-joi. Mietin, että jos huomenna vaihtaisikin vielä aamiaisen Della Palman jäätelöön. 🙂

Iltapäivän lopulla hotellille, huilausta, kuvia, postausta, pakkaustakin … ja sitten ~ ”la  ultima cena”  ~ ”viimeinen illallinen”.

Menimme ihan vain hotellin naapurikadulle, siis Navonan ”taakse”. Siinä on ristoranteja, trattorioita ja hosterioita vieri vieressä. Monena ilta on siitä ohi kävelty. Tänään ei kävelty ohi; valitsimme La Scalettan. Sekä eilen että tänään söin ”king pawn” siis  gambero ~ jättikatkoja. Eiväthän ne tänään eilisen veroisia olleet, eivät todellakaan. Eikä muutenkaan eilisen veroista. Mutta ei sittenkään huono.

Eilen olimme ekskollegani, Rooman tuntijan, kulinaristin suosittelemassa, sardinialaista ruokaa tarjoavassa,

ristorantatessa: Sapori Sardi Via Piemontella. Sitä ennen piipahdimme kuin piipahdimmekin Rinascenten kattobaarissa aperitiivilla (Berluccin Franciacorta). Oli nimittäin minun syntymäpäiväillalliseni –  Pehtoorin antaman ”lahjakortin” lunastin. Ensinnäkin aperitiivi ja miljöö olivat erinomaisia. Ilta lämmin, aurinkoa ja puheen sorinaa… (ja hieman häiritsevää tupakansavua – täällä poltetaan edelleen aika paljon. Ja sähkötupakka näyttää olevan suosiossa).

Jatkoimme Via Piemontelle, ja olimme onneksi tehneet varauksen. Olimme toki ensimmäisiä (klo 19.30 jolloin ravintola avautui), mutta tunnin päästä ravintola oli täynnä. Ruoan lisäksi illassa oli hienoa seurata pienehkön ravintolasalin elämää (kerron kunhan kotiin pääsemme –  ja kuviakin puran lisää). Illallisen jälkeen emme enää jaksaneet kävellä, emmekä edes bussikyytejä etsiä, joten otimme taksin: 8.50 euroa! Noin kolmannes siitä mitä Suomessa. Niin ja ruoka. Eturuoat, pääruoat, yhteinen jälkkäri, espressot, pullollinen valkoviiniä 85 euroa! Ja paikalla on Michelin haarukoita (eihän ne kyllä välttämättä mikään tae ole…  ;)) ja hyvä tunnelma! Palaan vielä asiaan..

Arrivederci, Roma. 

Tämän loman ideana on ollut kierrellä ja kaarrella, vähän vältelläkin niitä tavanomaisia, Rooman must-kohteita, ja olla enimmäkseen ulkona.

Tänään kuitenkin pientä lipsumista teemasta. Lähdimme aamulenkille jo puolikahdeksan aikaan, tarkoituksena piipahtaa Pietarin kirkossa ennen kuin siellä on juuri muita turisteja. No teimmepä sitten ensin sellaisen pienen mutkan Lungotevereä pohjoiseen. Pienen! No sitten kirkkoon. Turvatarkastusjonot eivät onneksi vielä olleet kovinkaan pitkät.

Pieta.

On se vaikuttava, vaikka nykyisin ei pääse kovinkään lähelle. Tänä aamuna ei mitään Stendahlin syndromaa sen äärellä – kuten Juniorin kanssa reissussa ollessa.

Tämän lomasemme teemaan (täytyy kävellä näin, täytyy kävellä näin… ) liittyen oli Pietarin kirkon aukiolla oikein sporttinen nunnakin. 😉

Kirkon jälkeen Via della Conciliazionen varrella olevaan pikkuiseen kahvilaan aamiaiselle. Näytti olevan kaupungin poliisienkin aamukahvipaikka. 😉 Cappuccinot olivat kyllä erinomaiset. Kuten muutkin tarjottavat, joten skippasimme hotellin aampupalan.

Suihkuttelujen jälkeen kaupunkipatikka jatkui. Tosin vakaana aikeena, joka toteutuikin, oli myös ajella bussilla ja metrolla, mutta silti saimme toiset 10 000 askelta aika helposti kasaan. Colosseumin seuduilla käytiin, tosin kierrettiin kaikki jonot ja ihmismassat sopivan kaukaa. Siellä oli ihan valtavasti väkeä.

Lähdimme metrolla – ensin väärään suuntaan, sitten Circus Maximuksen nurkalle, taas kävellen …

Tänään ei ole tarvinnut sateenvarjoja, mutta aurinkolasit päähän ja pois, päähän ja pois. Mukavan lämmintä ja leppeää tuulta. Roomalaiset pukeutuvat edelleen toppatakkeihin, (amerikkalaiset) turistit shortseihin. Me jotain siltä väliltä.

Taas Teveren rantaan. En ole koskaan nähdyt siinä noin paljon vettä. Ja ihan virtaustakin joessa on.

Isona TIberinan saarellla piipahdimme. Via Juliaa kävelimme tovin. Tämän kauniin kadun varrella olimme ystävien kanssa yhdeksän vuotta sitten.

Poikkesimme Piazza Farneselle, ja sitten Campo d´Fiorille iltapäivällä Aperol Spritzille. Oli hyvä jo istahtaa. Katsella torin elämää. … Aperolilla kuittamisemme lounaankin – illalliselle menemme syömään oikein kunnolla. Pehtoori lupasi tarjota syntymäpäiväillalliseni täällä … Saimme viime viikolla suosituksen sardinialaisesta ravintolasta ja sinne kohta lähdemme. Kävellen? Ehkäpä. 😉

~~~~~~~~~~~~~~~~

Edit: klo 22 … Olipa hieno ja hyvä ilta

Yöllä hotellihuoneeseen kantautui kadulta ääniä, juhlijoita, nuoria, musiikkia, jotain… mutta varsinaisesti uni ei keskeytynyt… yhdeksän tunnin yöunen jälkeen reipas olo ja avasin ikkunaluukut!

Reipasta sadetta jatkui aamiaisen ajan, emmekä siis sittenkään lähteneet heti yhdeksältä vialeille ja Rooman kukkuloille patikoimaan. Lähdimme vasta kun sade taukosi puoli kymmenen jälkeen… 😉

Päivän ohjelmaksi olimme päättäneet ”kierrellään katselemassa ne ”tavalliset” ”. Siispä kohti Pantheonia ja Tazza de Oroa.

Pantheon, kaikkien jumalten temppeli. Merkillisesti se liikauttaa. Ja tässäkin kohtaa, kuten monta muutakin kertaa tänään ja eilen, sanoin Pehtoorille, että loppujen lopuksi pilvet ovat (valokuvaajalle) parempi kuin kirkas sinitaivas ja jyrkät varjot. Pilvistä saa dramatiikkaa, taustaa, kulissia, – ja suojaa kohteelle.

Jatkoimme matkaa. Ja Tazza d ´Oro ei sunnuntaiaamuna kymmenen jälkeen ollutkaan auki!!??

Sitten kuinka ollakkaan: satuimme Kansallisarkiston kohdalle. Olihan se edes pihalla käytävä. Katselin kun joku opettaja (yliopiston lehtori?) johdatti ekskursiolaisiaan kohti ”pyhättöä”  –  kuvan otettua suuntasimme toisaalle. Hymyilin sisäisesti. 😉

Tepastellessa löysimmme myös Basilika San Lorenzon  – meille tärkeä pyhimys tuo  San Lorenzo. Sielläkin oli sunnuntaiaamun päivän messu…

Sitten Espanjalaiset portaat ja Pincio. Jossain välissä räpsäytti taas vettä, taas taukosi, kylmä ei ollut, eikä sade juuri kastellut. Kävelimme, ja taas kävelimme.

Via Frattinalla olisi yksi astiakauppa minua kiehtonut, mutta Pehtoori huiteli jo kaukana… ehkä sinne huomenna….

Sikäli jännä, että minä olen meistä kahdesta se, joka yleensä olen täysin hukassa, eksyksissä, suunnista sekaisin, mutta nyt näinä päivinä se onkin ollut Pehtoori enemmän pihalla. Ehkäpä minun aika lailla runsaampi Roomassa kulkemiseni on tässä eduksi…

Pinciolla kuului ukkosen jylinää, mutta sitten tämän päivän sateet loppuivat, ja lämmintäkin jo oli.

Kuinkahan monta kertaa olen/olemme yrittäneet Piazza del Popolon kaksoiskirkkkoihin, mutta aina on ollut joku syy, miksi ne ovat olleet kiinni. Tänään

Kuitenkin kävimme molemmissa: toisessa messu, jossa oli niin kaunista laulua. Todella.

Ja ”kirkkokahvit”  nautimme Via Ripettan enotecassa (Buccone). Sielläkin joskus vuosia, vuosia sitten olen piipahtanut (ostanut viinikerholle amaronen), tänään nautimme lasilliset Greco di Tufoa.

Sitten oli piipahdettava katsomassa hotelli (Mozart, via dei greci) jossa oltiin Juniorin kanssa pääsiäisenä 2005. Sitten Via del Crocelle, – ostoskatu, kävelykatu. Kävelimme, emme ostaneet mitään. Ja hämmästelimme, että kannabistakin myydään – noin vain.

Sateenvarjot olivat jo repussa, ja oli aika ottaa esille aurinkolasit. Hyvä.

Fontana di Trevi ja kohti Vittorio Emmanuelin sokerikakkua (sekin oli kuvattava, tällä kertaa toivottavasti paremmin kuin ikinä ennen), Campodiglio ja sieltä sitten näkymä Forum Romanumille.

Hiljalleen kohti hotellia, alkoi jo oikeasti väsyttää, monta tuntia kävelyä. Ja päätimme, että on sittenkin lounaan aika. L´Arcano lähellä Pantheonia oli myöhäisen lounaamme paikka. Minulle burrata ja Pehtoorille Pasta Carbonara – sellaiset ”must”-jutut molemmille. Ja molemmat olimme erinomaisen tyytyväisiä. Tilasimme myös lasilliset viiniä….  Ja saimme valtaisat ”saavilliset” erinomaisen hyvää morellinoa. Kyllä sitten taas jaksoi. 😉

Mutkan kautta hotellille, jossa olimme vasta viiden aikoihin; hyvä aika siirtyä hotellin kattoterassille. Mukana rove mansikoita ja skumppaa. Ajattelin kirjoitella blogia, valita kuvia, mutta auringossa ja tuulessa olimme lopulta vain tovin: lasten ja tuttujen kanssa  chattailyä, ja sitten huoneeseen huilaamaan.

Illan tullen kuitenkin jaksoimme vielä iltakävelylle. Ei ole meidän juttu yleensä, mutta tänään valtiovierailu Vatikaaniin. Emme kuitenkaan, sittenkään, menneet mihinkään syömään, joten ihan kuntoilupäivä on ollut, kilometrejä enemmän kuin Lapin tuntureilla….

Ylitimmme Teveren, piipahdimme Pietarin kirkon pihalla, kävelimmme lämpimässä illassa. Ja niin epätodellista. A domani, mi amici!

Ajatus aamiaisesta Rooman kattojen yllä, hotellin kattoterassilla, oli kiehtova. Mutta jäi ajatukseksi, oli sen verran vilpoista ja tummia pilviä taivaalla, että tyydyimme katselemaan näkymiä ikkunoiden takaa.

Vähän ennen kymmentä olimme taas valmiita Rooman valloitukseen, tai ainakin lauantaiseen tapaan torille ja halliin. Siispä ensin kävelimme Campo di Fiorille. Silloin jo satoi, mutta kojut ovat onneksi isojen varjojen alla. Kaunis värikäs ruokatori se on. Paljon turisteja ja paljon paikallisia.

Sade taukosi ja jatkoimme matkaa kohti Testacciota.

Largo Argentiinan tienoilla oli vielä aika hiljaista, – lauantaiaamu Roomassa ei ole vilkkaimpia hetkiä.

Piazza Venetsian jälkeen kun alkoi taas ripsiä, menimme pysäkille ja katselimme näytöltä, että bussi 30 tulee kolmen minuutin päästä: siispä mennään sillä kohti mercatoa.

Ja opimme siinä – tihkusateen samalla muuttuessa rankkasateeksi – että Rooman minuutit ovatkin jotain ihan muuta kuin mitä meidän kellot näyttävät. Lopulta bussi tuli ja pääsimme Pyramidille asti ja siitä sitten tepastellen halliin.

Oli kyllä käymisen väärti. Ja kyllä minä niin toivoin, että olisimmekin majoittuneet johonkin huoneistoon; olisi voinut ostella kaikkea kokattavaa. No ei ostettu mitään, kunhan kierreltiin ja ihasteltiin. Ei mikään arkkitehtooninen ilo silmille, mutta voi niitä ruokatiskejä!

Sateen tauottua, lämpötilan noustua lähelle + 20 astetta ja auringon jo pilkistellessä lähdimme kiertämään Monte Testacciota. Se on antiikin ”jätevuori”. Se on syntynyt liki 2000 sitten kun roomalaiset ovat käyttäneet aluetta (silloisen sataman läheisyydessä?) saviruukkujen kaatopaikkana. Vuoren seinämässä on muutamia ravintoloita, yökerhoja, klubeja, mutta eipä ne aamupäivällä paljon ”näyttäytyneet”; suljettuja ovia, kylttejä vain.

Monten ”takana” oli vähän rähjäisempää asumusta ja varastoa ja sen näköistä etten pimeällä siellä haluaisi liikkua. Erilaista Roomaahan olemme nyt halunneetkin nähdä.

Siirtolapuutarha? 😉

Liuimme takaisin kohti Centro Storicoa, kohti lounaspaikkaa. Ja kuten meillä on tapana, käytämme suhteettoman paljon aikaa ruokapaikan hakemiseen. Siitäkin huolimatta että koko Rooman on täynnä trattorioita, hosterioita, ristoranteja, pizzerioita ja katukeittiöitä.

Päädyimme lopulta Il Ficoon. Ja valitsimme antipastilautasen. Oi, että. Niin hyvää. Tänään erilaisia friteerattuja kesäkurpitsan kukkia (oik. yläreuna) kuin eilen, ja niiden kanssa jotain makeaa (marja?)kastiketta.

Ja taas jaksettiin. Päätimme lähteä kohti Hadrianuksen mausoleumia (Castel Sant’ Angelo), jossa emme ole ennen käyneet. Kolmen vartin jonotuksen ja 28 euron maksamisen jälkeen pääsimme isoon Hadrianuksen leposijaan, linnoitukseen, vankilaan, myöhemmmin paavien palatsiin, jonne kulkee Vatikaanista salakäytävä. Eikös Dan Brownin Enkelit ja demonit -kirja pääty siihen, että pahis putoaa mausoleumin tornista Tevereen? Ja eikös Tosca-oopperakin sijoitu tuonne? Parasta meille oli näköalat.

Tuolta laskeuduttua ja siirryttyä kohti hotellia (kuvan oikeassa reunassa Ponte Umberto I ja lähellä  (tuolla puolen jokea) on tämä hotellimme) alkoi kello olla jo puoliviisi.

Jalkojen lepuutusta, kuvien purkua ja postausta pari tuntia.

~~~~~~~~~~~~

klo 21.15 paikallista aikaa. Kävimme syömässä. Pizzalla. En tiedä, oliko paras pizza ikinä, mutta lähelle. Tuttu ravintola Da Fransesca. Ihan niin kuin Roomassa ei olisi tuhansia muitakin, mutta tuonne piti – taas – päästä.

Ja kävimme vielä iltakävelyllä Teveren (Tiberin) rannassa. Aika samettinen ilta, ei sadetta. Rooma on hyvä.

@Rome

Hotellimme on Genio. Valitsemme sen, koska se on Finnairin Plus -hotelli, mikä tarkoittaa, että lentojen yhteydessä se on hinta-laatusuhteeltaan oikeinkin hyvä. Ja siksi, että meillä on siitä – nimenomaan hyvä – kokemus vuosien takaa. Olimme täällä myös uutena vuonna 2006. Lennot Oulu – Helsinki – Rooma ja takaisin sekä kuusi yötä neljän tähden, keskeisellä paikalla olevassa hotellissa yhteensä vähän yli 800 euroa. Hotelli tuossa ylhäällä näkyvässä kartassa Ponte Umberto I kohdalla (Via Zanardelli).

Kun olen viettänyt Roomassa monta aiempaakin lomaa, ei nyt ole tarvetta pomppia nähtävyydeltä toiselle, ei jonotella museoihin ja Colosseumille, ei ole välttämätöntä käydä Espanjalaisilla portailla tai Piazza Barberinilla. Mutta on mahdollista. Katsotaan nyt.

Ajatuksena oli jo varatessa, että vietämme toukokuun lopun viikon Roomassa ulkona. Kierrellään puistoissa, patikoidaan Trasterveressä, kiivetään Janiculum-kukkulalle, ja muillekin, vuokrataan pyörät Villa Borghesessa. Liikutaan paljon ja syödään hyvin. Ja minä kuvaan. Kuvaan paljon valoisia, aurinkoisia kuvia. Katsotaan nyt. Säätiedotus lupaa seuraaville viidelle päivälläe sadetta, ukkosta, sumua, mutta myös aurinkoa pilvien välistä. Vähän kuten Wienissä joulukuussa. Mutta sää on sellainen kun on, joten aamuisin katsomme, mitä teemme, mihin lähdemme. Siis ei minuutti aikataulutettua kaupunkilomaa.

Kone laskeutui Fiuminicioon Leonardo da Vincin kentälle melkein minuutilleen aikataulussa. Ja hotellissa olimme kahdeksan ja puoli tuntia sen jälkeen kun olimme kotoa lähteneet (klo 4.30).

Saimme huoneen heti. Bravo. Veimme laukut, vähän siistiydyimme, kamppeiden reivausta ja kun kerran vielä ei satanut lähdimme ensin kohti ruusutarhaa….

… juuri purin kuvia (258), liitän niitä vielä ja kerron mitä tänään näimme. Mutta nyt lähdemme syömään, meillä on tapaaminen.

~~~~~~~~~~~~~~~~

Nyt hotelliin palattua, nettiyhteyttä, kuvien lataamista, kaikkea somettamiseen tarpeellista säädelty, huomenna jo parempi yhteys ja raportointi.

Tänään oli sittenkin täysin sateeton päivä, melkein helle. Erinomainen kaupunkilomapäivä. Kävelyä sen 20 000 askelta. Paljon vanhaa (heh, Roomassa) ja uuttakin nähty. Kun oli tuo sateen uhka oli sellainen ”Carpe diem” -fiilis koko päivän: nautitaan kaksin verrroin auringosta, lämmöstä, sateettomuudesta.

Hieman meni etsimiseksi mutta me löysimme ensin ruusutarhan ja sitten protestanttien (non catholic) hautausmaan. Molemmat auringossa. Ruusutarhassa kävin melkein päivälleen 30 vuotta sitten jolloin odotin esikoista ja jolloin Pehtoori  vasta opetteli puutarhurointia. Tänään näimme paikan uusin, vanhentunein silmin. Ja se oli niin hieno. Lähetimme kiitokset vinkistä latinan opettajalleni, silloiselle Villa Lanten johtajalle. Ilman häntä emme varmaan vieläkään olisi paikasta tienneet mitään.

Siellä on 1100 ruusulajia. 1100!! Se on iso. Se on kaunis. Taustalla Circus Maximus ja sypressit, ja sininen taivas ja aurinko! En osaa kertoa kuinka hieno. Harmittaa, etten osaa. Mutta se on! Käykää siellä. Toukokuussa.

Jos rosario oli ensi sijaisesti Pehtoorin käyntikohdelistalla kärkisijalla, niin minulla oli Non Catholic Cimitario. Protestanttien hautausmaa. Sinne on haudattu 1800- ja 1900-luvulla Roomaan ja muualle Italiaan tulleita, innoistusta ja miljöötä hakemaan tulleita, mutta tääällä tai muualla Italiassa menehtyneitä, taiteilijoita ja muita (nuorena kuolleita) suurmiehiä ja -naisia etc.

Mm. englantilaiset romantiikan aikakauden nuorena kuolleet runoilijat (Keates, Shelley) ovat sinne saaneet viimeisen leposijansa, samoin italialainen Antonio Gramsci, jonka vallankumouksellisesta ajatuksista (vankilapäiväkirjat) olen sosiologian tenteissä osoittanut oppineisuuttani. 😉  Mistä alkaa olla piakkoin 40 vuotta. Auts.

Mutta siis. Niin kaunis, koskettava. levollinen, rauhoittava hautalehto. Ehdottomasti käymisen arvoinen.

Paljon muuta ehdimme nähdä ja kokea: mm. Piazza Navonan niiiiiin ylihintaiset virvokkeet (Aperol spitz ja olut), … ja sitten kun iltapäivän lopulla palaamme voipuneina hotellille, ovella tapaamme sisareni ja miehensä. Toki tiesimme, että hekin ovat täällä. Menimme hotellin kattoterassille vaihtamaan kuulumiset ja nauttimaan lasilliset Ferraria. Mitä muistoja!!! Pieni tauko ja sitten ristoranteen, josta olimme jo kotona sopineet.

Eikä tuottanut pettymystä. Systeri osaa italiaa – oikeasti, ja hän hoiteli tilaukset. Ja kyllä me söimme hyvin, erinomaisesti. Paikka oli täynnä – italialaisia. Ei yhtään amerikkalaista tai japanilaista, vaan italialaisia perheitä ja nuoria porukoita. Perfetto.

Olisi vielä niin paljon kerrottavaa, mutta ei vain jaksa. Liki vuorokausi ympäri on tullut valvottua ja liikuttua. A Domani!

Bannerikuva vaihdettu, laukku pakattu, kotona, harrastuksissa ja lähipiirissä asiat hoidettu. Lähtöselvitys tehty ja säätiedotusta tarkkailtu (vähän murheellisena), mutta silti niin iloisena, että matkaan päästään.

Herätys on huomenna klo 4.

Yritän päivitellä blogia, eiköhän se onnistu. Ja jos kiinnostaa, niin luulenpa, että Instagramin stooreissa on välähdyksiä tulevien päivien tunnelmista, joten sieltä kauttakin voi nojatuolimatkailua harrastaa.

Ci vediamo a domani!