Ruoka ja viini

Radiosta ja striimattuna musiikkia

Katselin juuri striimin: Radion Novan aamun Aki ja Minna juhlivat ohjelman 5-vuotista taivalta tunnin verran striimattuna. Kuuntelen Novan aamua satunnaisen epäsäännöllisesti. Kaiken kaikkiaan kuuntelen nykyisin radiota vähemmän kuin aiemmin – koska äänikirjat. Viikonloppuisin kuuntelen Novaa, kun laitan pitkän kaavan mukaan ruokaa ja koska viikonlopun toimittajista ja heidän tyylistään tykkään. Arkisin ruoka-aikanamme (kolmen molemmin puolin) toimituksessa on tyypit, joista varsinkaan maskuliinista en pidä, en hänen äänestään, enkä monista jutuistaankaan, joten joko kuuntelen kirjaa tai en mitään. Mutta aamuisin Minna ja Aki ovat usein  mukana aamupäivän puuhissani.

Eilisen Master Chef´n voittaneen Minna Kuukan Instaakin seuraan. Olen iloinen, että juuri hän sai ansaitsemansa voiton. Ruoanlaittajana ja aamutoimittajana Kuukka on mukavasti vakaa ja luottavainen, nopeasti hoksaava, sarkasminsa ja sanojen käyttönsä on sujuvaa ja älykästä ilman snobbailua tai itsensä tyrkyttämistä.

Radio tuo viikonpäivät kotiin, tai siis asettaa päivät paikalleen viikossa. On arkipäivien ohjelmat ja aiheet, ja sitten viikonloppuisin erit. Viimeisen vuoden aikana, kun on ollut vain vähän sellaisia asioita, jotka ”ajoittavat” ja kellottavat päiviä, niin radio on ollut hyvä keino olla jotenkinkaan tekemisessä ulkopuolisen maailman kanssa, olla edes vähän ajan hermolla tai kartalla viikonpäivien kanssa.

Näin ollen: ei ihme, että hankkiuduin juhla-striimin äärelle. Mihin vaikutti myös se, että siellä oli ”livemusiikkia” nimenomaan sellaisilta artisteilta, joiden (uudesta) musiikista tykkään just nyt: Ellinoora, Erin ja Samu Haber. Haberin soolouran toinen hittibiisi  ”Täältä tullaan” on harmiton rallatus, kohti kesää, kohti pandemian jälkeistä elämää, hullun huoleton sanoitus ja melodia = just sopiva nyt. Ei silti, olen ”aina” tykännyt Haberin ja Sunrise Avenuen musiikista. Ja hänen äänestään: myös kun hän itse luki omaelämäkertansa. Sen jälkeen jopa tilasin Samu Haberin nimikkoviinin (samoin kuin Lauri Tähkän). Jälkimmäinen on minusta parempi, viini siis. 🙂 Hesarin arvio noista täällä.

Myös Erinillä on kaunis ääni, ja hänenkin soolouran uusimmat biisit miellyttävät. Ja Ellinoora. Tykkään! Dinosauriksii!

Kevyttä musikkia, sitäkin tarvitaan.

Uusia kokemuksia

Prologi

Eilisessäkin Master Chef´n semifinaalissa Anna Perho kovasti innostuneena kertoi vietnamilaisen ruoan maukkaudesta, mitä Tomi Björck hyvillä mielin hymisteli ja mielipiteellään mukaili. Eikä tämä ollut ensimmäisen jakso, jossa näin kävi. Vietnamissa ei ole tullut käytyä, eikä sen keittiöön muutenkaan tutustuttua, joten olenkin jäänyt pohtimaan, mitenhän se poikkeaa muista aasialaisista keittiöistä, joista on kokemusta sekä paikan päällä, suomalaisissa ravintoloissa että kotikeittiössä. Mutta vietnamilainen keittiö?

Prologi 2

Tiedän, että monilla oa tapana valtiollisten ja kunnallistenkin vaalien aikana, kansalaisvelvoitteen suorittamisen jälkeen käydä kahvilassa tai kotona serveerata ”vaalikahvit”. Ja kirkonmenojen jälkeen on Suomen maaseudulla kautta aikain tarjoiltu kirkkokahveja, joko kotona tai kirkolla. Katolisissa maissa – ainakin Italiassa – on varsinkin erityisten kirkkopyhien aikana tapana aamupäivämessun jälkeen mennä paikalliseen trattoriaan lounaalle koko suvun tai ainakin perheen kesken.

Rokotelounas

Tänään minulla ja Pehtoorilla oli ilo päästä Oulu-halliin rokotukselle:  Pfizerin Comirnaty (~Pfizerin kehittämä mRNA-rokote, jonka kauppanimi on Comirnaty) on nyt vasemmassa käsivarressa, mikä kyllä vähän tuntuukin. Oulu-hallissa homma hoitui, eikä siellä turhia tupuloitu tai hosuttu. Hyvin oli järjestetty. Siinä kun istuskeltiin varttitunti pistoksen jälkeen – kuuntelemassa live-hammond-musiikkia, jota rokotettujen viihdyttämiseksi tänään oli tarjolla (siellä on kuulemma jatkuvasti vapaaehtoisia musiikkiharrastajia musisoimassa), etsiskelin puhelimella, olisiko Oulussa yhtään vietnamilaista ruokaa tarjoavaa ravintolaa. Voitaisiin mennä ”rokotelounaalle” johonkin aasialaiseen. (Kökkö ajatukseni: Aasiasta tulleen koronan vastaiskuksi saadun rokotteen jälkeen voitaisiin mennä ja ”laittaa pistekin” aasialaisissa merkeissä. Tiedän: tosi kökkö juttu, 😀 mutta kuitenkin.)

Hämmästyksekseni Oulussa on kuin onkin ”vietnamilainen” ravintola Hoa Phuong. On ollut jo pian 20 vuotta, olen pyöräillyt usein ohikin, mutta enpä ole hoksannut, että se on nimenomaan vietnamilainen. No sinne siis!

Tosi siisti, tosi kiinalaisen näköinen, paljon muovikukkia, hieno akvaario, mielettömät verhot, oikea!! jukeboxi, jossa näytti olevan Jamppa Tuomista ja Paula Koivuniemejä päällimmäisinä ehdolla.

Buffetkin on. Lounasbuffan hinta on tasan 11 €. Siinä oli kevätkääryleitä (pienen pieniä), possua osterikastikkeessa, härkää chilissä, kanaa ja kasviksia hapanimelässä soosissa, riisiä (myös paistettuna), mutta ei nuudeleita – mietin, että mitenhän tässä nyt näkyy se vietnamilainen keittiö? – Ehkä se oli makkarapalaset ja lihapullat, joita myös oli tarjolla. 🙂 En tiedä, oltiinko huonoon aikaan (lounasaika jo vähän ohi? klo 14) mutta makkara ja tarjolla olleen kahvin/teen kanssa ollut Marianne-Domino olivat kaikkein maukkaimpia juttuja. Ruoka oli aika mautonta, ei huonoa, mutta ei siinä kyllä ollut juuri makuakaan. Mutta siisteys ja ”aito”, huikea kitsi-sisustus nostivat rokotelounaan arvosanaa, joka ei kyllä hääppöinen ole sittenkään. 😀 Nälkä kuitenkin lähti.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Ruoasta puheenollen, ja jos vaikka kaipaat vappuviikonloppuun suolaisen piirakan ohjetta! Taas kerran, viime- vai toissaviikolla, löysin Soppa 365 -reseptisivuilta ohjeen, joka sai kokeilemaan. Tällaisia suolaisia piirakoita harrastelin aika paljon meidän keittiössä ensimmäisten 10 – 20 vuoden aikana. Ne taisivat olla vähän ”maan tapa” tai ainakin yleisiä vegetaristien ja opiskelijoiden kokkailuissa ja sitten myös lasten juhlissa, tai paremminkin niillä lasten synttäreillä, joissa oli aikuiset, kummit, kaimat, mummut ja papat käymässä. En itse ole voileipäkakkujen ystävä, joten en ole niitä juuri koskaan edes opetellut tekemään.

Mutta tässä, kuten ohjeen nimikin jo kertoo!

ITKETTÄVÄN IHANA SIPULIPIIRAKKA

1 (380 g) pyöreä piirakkapohja suolaisille piirakoille (pakaste)
700 g sipuleita
50 g voita
2 rkl oliiviöljyä
1 tl suolaa
1 tl sokeria
1 ruukku tuoretta timjamia

Päälle

2 dl kuohukermaa
3 kananmunaa
2 tl hunajaa
½ tl mustapippuria
300 g juustoraastetta (esim. Västerbottenia tai muuta voimakasta juustoa)

(Minä laitoin puolet punaleima-emmentaalia ja puolet Aura-murua)

Sulata taikina pakkauksen ohjeen mukaan.
Kuori ja hienonna sipulit. Sulata voi isolla paistinpannulla ja lisää oliiviöljy. Pehmennä sipulia pannulla noin viisi minuuttia. Lisää suolaa ja sokeria ja jatka paistamista keskilämmöllä noin 30 minuuttia, kunnes sipulit ovat kauniin ruskeita ja karamellisoituneita. Hienonna timjami joukkoon.

Lämmitä uuni 200 asteeseen.

Sekoita kerma, munat, hunaja, mustapippuri ja puolet juustoraasteesta keskenään.
Painele taikina piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Levitä sipulit päälle. Kaada päälle kermaseos ja ripottele loput juustoraasteet pinnalle. Laita uuniin noin 35 minuutiksi, kunnes pinnasta tulee kullanruskea.

Kyllä tämä oli ihanaa. Ainoa mikä itkettää, niin se että eihän tämä mikään keveä keväteväs ole. Mutta eihän sitä tarvitse lautasen kokoisia palasia nauttiakaan. Hyvä salaatti (jäävuorisalaattia, cantaloupemelonia, tomaattia, kurkkua, hillosipuleita) oheen niin onhan hyvä lounas tai vappupiknikille pakattava eväs. Kylmänäkin tosi, tosi hyvää.

Huhtikuu on kuukausista julmin*

Jos Lapin huhtikuu muutama viikko sitten näyttäytyikin huikean kauniina, talven päättymisen jaksona, aurinkona ja kimmeltävinä hankina, joilla oli riemullista huoletonna kulkea, niin huhtikuu voi näyttäytyä myös hyytävää pohjoistuulta vasten kulkemisena, piikkisinä raekuuron kaltaisina puuskina aamupäivän ulkoilussa. Maisema on ruskean-harmaa, ankea, vähäväkinen, hiljainen, apea. Ja vaikka kuinka olet kevytuntuvatakissa ja muissa liki talvivermeissä, niin kotiin pyörälenkiltä palaudut aika kylmissäsi.

Vaikea on ollut muustakaan elosta näinä päivinä repiä riemua, huolta enemmänkin. Mutta ruoasta voi nauttia!! Ruoka on hyväksi, varsinkin hyvä ruoka.

Pinaattiruokafanina ilahduin kun löysin (Soppa 365) uuden pinaatti-fetapannarin ohjeen. Vastaava, edellinen fetapannari ohje maisteltiin hyväksi ja sitä on tullut tehtyä uudelleenkin, mutta tämä on melkein vielä parempi. Enemmän mehevien pinaattilettujen kaltainen. Varsinkin kun silppusin taikinaan melkein paketillisen tuorepinaattia.

Kylmäsavuporosiivuja Pehtoori toi eilen Kauppahallista, ja nehän sopivat tähän ihan täydellisesti. Sellaisen jatkokehityksen tälle ajattelin, että jos levittäisi pannarin päälle porosiivuja ja sitten päälle tsatsikia ja rullaisi sen kuten kääretortun, sitten leikkaisi viipaleiksi, ehkä avittaisi tikulla viipaleet pysymään koossa ja viipaleiden päälle vähän tsatsikia ja mintun lehtiä! Tulisi sellaisia suolaisia kääretorttuleivoksia!  Jos järjestän jonkun brunssin jollekin porukalle joskus hamassa tulevaisuudessa – jos – niin sitten voisi tehdä sellaisia. 😀

FETA-PINAATTIPANNARI JA HELPPO TSATSIKI

 Pannari 

 1 ps (150 g) hienonnettua pakastepinaattia
 5 dl kevytmaitoa
 ¾ tl suolaa
 ½ tl mustapippuria
 3 dl vehnäjauhoja 
 3 munaa
1 pkt (200 g) fetajuustoa

Pellille

 nokare (15 g) voita

Tsatsiki

 pätkä (noin 15 cm) kurkkua
 300 g turkkilaista jogurttia
 1 valkosipulinkynsi
 2 tl hunajaa
 ¼ tl suolaa
 ¼ tl mustapippuria myllystä

Valmista pannaritaikina. Sulata pinaatti kulhossa. Lisää maito, suola, mustapippuri ja jauhot. Vatkaa tasaiseksi. Vatkaa sitten mukaan munat. Anna taikinan turvota puoli tuntia. (MINUN versiossa: lisää paketillinen tuoretta silputtua pinaattia taikinaan.) 
Levitä iso leivinpaperikaistale reunalliselle uunipellille. Laita päälle nokare voita ja nosta pelti uuniin. Kuumenna uuni 200 asteeseen.
Kun uuni on kuumentunut ja voi sulanut tirisevän kuumaksi, levittele voisula lastalla leivinpaperille ja kaada päälle taikina. Murenna päälle feta. Paista pannaria uunin keskitasolla noin 30 minuuttia.
Valmista sillä aikaa tsatsiki. Raasta kurkku karkeaksi raasteeksi ja valuta pois irronnut neste. Sekoita kurkkuraaste jogurtin joukkoon. Kuori valkosipulinkynsi ja purista tai hienonna se joukkoon. Mausta hunajalla, suolalla ja mustapippurilla.
Anna pannarin jäähtyä hetki ja leikkaa se sitten paloiksi. Tarjoa tsatsikin kanssa. Lisäksi (tarvittaessa) kylmäsavuporoa tai vaikka mausteista grillimakkaraa. 

~~~~~~~~~~~~~~~~

* Mistä tulee sanonta: ”Huhtikuu on kuukausista julmin”?

Autio maa (The Waste Land) on T. S. Eliotin tunnettu runo vuodelta 1922.
Runossa on 434 riviä, joista ensimmäiset ovat nämä:

»Huhtikuu on kuukausista julmin, se työntää
sireenejä kuolleesta maasta, sekoittaa
muiston ja pyyteen, kiihoittaa
uneliaita juuria kevätsateella.
Talvi piti meidät lämpiminä, kietomalla
maan lumeen ja unohdukseen, kätkemällä
elämän hivenen kuiviin juurikyhmyihin».

 

Ja toinenkin selitys sanonnalle  on.

Kotosalla ruokajuhlaa

Tämä hyinen takatalvi kohtuullisen märkien ja jalkarättimäisen suurien räntähiutaleiden kera ei ole ollut mieleiseni. Olen koettanut käyttäytyä aikuisen tavoin ja olla kuin en kärsisikään toisesta peräkkäisestä ulkoilemattomasta, liikkumattomasta päivästä, mutta kovin hyvin tämä aikuisteluni ei ole sujunut. Pientä tupinaa pitkin päivää. Ja ihan hillitön määrä somessa ja netissä roikkumista. Yhdessä sun toisessa Whatsapp-ryhmässä, FB-yhteissössä ja Instassa on tullut viesteiltyä.

Ruoanlaittoon ja kuvaamiseen olen saanut kulutettua aikaa. Tänään on rotissöörien kilpipäivä, johon liittyy paljon hyviä muistoja. Niitä muistellen tänään Pehtoorin savustamaa siikaa ja minun kokkailemani lisukkeet. Sekä Viinilehden valitseman ”Vuoden valkoviini” = uusseelantilainen riesling Mud House (15 €) Suositus on rasvaiselle kalalle, mutta kyllä se kelpasi siiallekin. Ei mitään huonoa sanottavaa, ei mitään, mutta silti: oikeastiko ”vuoden valkkari”?

Ruoasta, rotissööreistä ja valokuvauksesta puheenollen: käykääpä vilkaisemassa Oulun voutikuntaan kuuluvan studioravintola Tundran Insta-feediä! Jo silmänilo on paljon. Maistamaa päässeenä teidän että myös vatsa ja makuaisti kiittävät!

Proteiinia pöytään

Uudet arkiruokakokeiluni ovat jatkuneet ja pari kertaa olen antanut myös ”lihankorvikkeille” mahdollisuuden, vaikka joskus olen vannonut, että esim. Mifulla on porttikielto meidän keittiöön.

Mökillä oli (toistamiseen) testattavana, tällä kertaa omalla idealla kokattavana Like Chicken bite. Se on soijapohjaista maustettua ”broilerin kaltaista” proteiinisapuskaa, jota ei periaatteessa tarvisi kuin vähän paistaa pannulla. Niin tein. Ja vähän lisämaustamista. Keksin ruoalle oikein houkuttelevan nimenkin

Sinihomeisia broiskujäljitelmiä 🙂

1 pkt Like Chicken bite
1 rkl oivariinia
1 rkl rypsiöljyä
1 silputtu valkosipulinkynsi
1 silputtu iso salottisipuli

½ pss Aura-murua (tai iso kimpale Castello sinihomejuustoa)
tilkka omenamehua, kanalientä tai ruokakermaa 

Tee ensin salaatti (hunameloni sopii sinihomejuustoruokien kanssa aina hyvin) ja cuscous-lisuke (tai keitä riisiä). 

Kuullota sipulit rasvaseoksessa, lisää chicken bite, paista pari minuuttia ja lisää vähän jotain nestettä sekä lopuksi sinihomejuusto. Kun juusto on sulanut ja ruoka kuumaa, on se myös valmista! 

Tänään sitten kokeilussa Katin kommentissaan vinkkaama arkiruoka, jonka perusaineksena on maitopohjainen proteiiniruoka Mifu Fajitas

Mukailtu Katin Mifu-safka 

1 pkt Mifu Fajitas 
öljyä, oivariinia
½ pussia wokkivihanneksia (mielellään mukana vesikastanjaa, tulee mukavaa purutuntumaa)
½ pussia Rummon perunagnoccheja tai vaikka edellisen päivälta ruoalta jäänyt pasta 
salottisipulia, valkosipulia
paprika-, chili- ja umamijauhetta
Sweet Chili -kastiketta
suolaa, pippuria 

Tarjoiluun limeä, raastettua pecorinoa ja kermaista (sushi)majoneesia

Ainelista ja myös tekotapani näyttävät kirjoitettuna monimutkaiselta, mutta ei lopultakaan ollut sitä. Nopsasti valmistui tämäkin.

Keitä kattilassa tarpeellinen määrä gnoccheja, pari minuuttia riittää, kaada vesi pois ja sen jälkeen gnocchit odottamaan kulhoon, jossa voi maustaa ne chili- ja paprika- sekä umamijauheella. Tai mikä tuntuu hyvälle. 🙂
Lisää kattilaan oivariini-öljyseos, kuullota sipulit ja sitten mifun paistaminen (pari minuuttia riittää). Siirrä seos kattilasta lautaselle. 
Paista lopuksi wokkivihannekset. Mausta suolalla, ja kun ne ovat kypsiä, lisää kattilaan gnocchit ja Mifu. 
Mausta lisää – sekä gnocchit että Mifu vaativat maustepurkkien esille ottamista. 

Ennen tarjolle asettamista puristin päälle vähän limeä, raastoin pecorinoa ja pöytään sushi-majo, josta on tullut meille ”uusi ketsuppi, sinappi, kermaviili tai joku”. Se sopii aika moneen. Siis Creamy sauce for sushi. Ettei menis ihan turhan terveelliseksi ja kevyeksi tämäkään ruoka. 😀 

Tuosta juustoraasteesta (Pecorino) tuli mieleen vielä yksi suositus. Kaltaiseni pecorino/parmesan/sitruuna/lime-raastaja on ollut hyvin tyytyväinen viime kesänä Tampereen Culinaria-kaupasta ostettuun Cuisipron raastimeen. Nettikaupoissakin sitä näyttää olevan myynnissä. Suosittelen.

Makoisia arkipäiviä muillekin!

Lämpöä ja herkkuja

Istun kotipihalla silmät kiinni, on lämmin, joku (!) lintu laulaa, vielä kuuluu korvissa lasten nauru, kaikkinensa tuntuu hetki sitten nautittu hyvä päivällinen, sen jälkiruokana nautitut letut kaikilla mahdollisilla lisukkeilla… Hetken ajatukset harhailevat niihin pääsiäisiin ja toukokuisiin viikkoihin, jotka on tullut vietettyä Roomassa. Ja yhtäkkiä KAIKKI tuntuu epätodelliselta: onko sellaista koskaan ollutkaan ja voiko tällaista lämpöä Oulussa huhtikuun puolivälissä ollakaan?

Mutta onhan siitä nautittu!

Aamupäivällä – tietysti – pitkähkö pyörälenkki, jolle otin kamerankin mukaan, mutta kovin laiskasti kuvailin. Möljällä kuitenkin Canonin repusta esiin kaivoin. Aamu oli huikea, kuten koko päivä.

Iltapäivä ruoan ja juoman parissa. Pehtoorin kanssa avasimme vuoden kuohuviini -kisassa toiseksi tulleen Rheingaun rieslingistä tehdyn kuplivan, joka oli kyllä melko ristiriitainen. Pehtoori tykkäsi, minun oli vaikea päättää. Varmasti ruokaviininä erinomainen, siinä oli vähän sellaista ”suuren viinin” tuntua, mutta… Ei missään tapauksessa huono, mutta vaatii avarakatseisuutta. Kokeilehan!

Ja pienet isänsä kanssa tulivat grilliherkkujen äärelle.

Flank steakia paremmin pienille maistuivat nakkivartaat – ja letut kaikkine mahdollisine tykötarpeineen. Oli niin lämmin, että suostuimme Apsun toivomuksesta syömään jälkkäriä ulkona. On me monta kertaa vappuna, tai varsinkin äitienpäivänä, syöty kotipihalla, mutta että huhtikuun puolivälissä!

#Viinipäiväntasaus 2021

Viinipäiväntasaus? Mitä ihmettä? – Olen joskus (Viini-lehdestä? Viinitollon kirjasta? Jostain ruoka-viiniblogista? Any way,) jostain ohimennen siitä lukenut. Ja eilen illalla silmiin sattui Hellanjaviinilasinvälissä -blogista, johon aina satunnaisesti törmään, että tämänvuotinen *Viinipäiväntasaus* on juuri tänään 10.4.

Siitäpä (ja yhdestä valokuvaajien ruokakuvapostauksesta) nappasin idean: vietetään tänään teemapäivää! Koska tälle päivälle ennustettiin (ja ”lupaus” on todella pitänyt) surkeaa ulkoilukeliä, ei ollut mitään intoa lähteä ladulle, semminkin kun oli oikeasti asiaa Ivalon rautakauppaan ja apteekkiin, eikä Kuukkelia monipuolisempi, parempi ja huokeampi ruokakauppa ollut huono houkutin sekään, joten käytetään päivä ruoalle ja viinille. Siispä kauppalappuun myös pikkupullolliset viiniä ja ruokatarpeita tätä haastetta varten.

Ivalon Alkon valikoimat eivät ole – varsinkaan pienten viinipullojen osalta – kovinkaan kummoiset, mutta löysimme yhden samppanjan, yhden valko- ja yhden punaviinin. Haasteessa on ideana, että hyvästellään punaviinit, huuhdellaan ne alas samppanjalla ja siirrytään kesäisiin valkoviineihin.

Pikkuisen tuo järjestys ja viinien määrä kahden hengen mökkipäivälliselle oli haaste. Semminkin kun jo Oulussa olin hankkinut tänne,  juuri tälle päivälle ankkaa ja Juniorin suosituksella sille sopivan punaviinin, sekä bongannut uuden Philadelphia-tuorejuuston, joka houkutti kokeilemaan sitä luomuherkkusienten kanssa.

Nämä olivat siis valmiina.

Ja nämä pikkupullolliset tänään ostettiin.

Päivän ohjelmahan meni lopulta (karkeasti ottaen) niin, että käytin aamupäivän reseptien ja viinien etsimiseen, haastoin viinikerhomme jäseniä mukaan virtuaalimaisteluun, kävimme Ivalossa, iltapäivän kokkailin ja illansuussa oli aika tasailla… 🙂 Koko päivä ihan vaan ruoan ja viinin parissa. Ei mitään liikuntaa, ei ulkoilua, ei hyödyllistä puuhastelua, vaan keittiöhommissa tavalla taia toisella koko päivä. Harrastellen kuitenkin.

Lopulta poikkesimme ohjelmasta: ensinnäkin nautimme heti aluksi, alkuruoan kanssa samppanjaa. Martellin Prestige -samppanja on todella hyvä, hinta-laatusuhteeltaan oikeinkin kelvollinen. Alkuruoaksi paistoin croissanteja (jotka ovat minusta yleensäkin yksi parhaista samppanjan kumppaneista) ja täytin ne salaatilla, hipaisulla wasabia, teelusikallisella majoneesia ja savulammasviipaleilla.

Mehän sitten jätimme siirtymättä valkoviiniin, pikkupullo jäi jääkaappiin, ja avasimme kuin avasimmekin ison punaviinin, joka oli täsmäviini Confit de Canardille (ankankoivet purkissa). (Oulun Sokoksen Herkusta pääsiäisen alla ostettu tarjouksesta. 🙂 )

Tein oheen valkosipuli-kermaperunoita (milloinhan edellisen kerran? – 20 vuotta sitten?) sekä luomuherkkusieniä tryffelituorejuustolla! Niin ja vielä täytetyt pikkupaprikat: täytteenä sinihomejuustoa ja fetaa. Olihan hyvä kokonaisuus!!

Ankalle on usein suosituksena pinot noit tai voimakas, täyteläinen riesling, mutta tämä chianti oli uusi, tutustumisen arvoinen, ”pyöreähkö” sangiovese-viini, joka pärjäsi ankan rasvaisuudelle kerrassaan mallikkaasti. Kannattaa muistaa San Cirino! Voisin tarjoilla myös esim.  prosciuttopizzan kanssa.

Viinitasauspäivähän ”kuuluisi” päättää valkoisella, kohottaen malja tulevalle:

Kohota punaisella malja menneelle, puhdista aistit samppanjalla ja kohota valkoisella malja tulevalle. Nauti viinit ruoan kanssa. ..

Mehän olemme vielä kiinni menneessä, ja onhan täällä mökkimaisemissa vielä vahvasti ”punaviini”-vuodenaika, joten chiantin loppu nautittiin juusto-lakritsilautasen äärellä. On unohtunut koronat ja muut kurjat jutut! Mökkikuplassa kokkaillen, hyvin syöden ja viinistä nauttien, huomista hiihtokeliä jo odotellen …

 

Ooh, it´s a wine o´clock!

Pääsiäispäivä

 

Pidän keväisin niistä varjoista, joita sälekaihtimet luovat kodin seinille. Niistä on jotain ”elokuvallista” tai jotain. Ainakin ne kertovat, että ulkona paistaa aurinko, koska sisälläkin näkyy varjot.

Tänä pääsiäisenä kukat ja suklaakätköt ovat olleet yhtä isoja juttuja kuin ruoka. Jaloleinikit tyttären minulle (New Yorkista, Modern Art Museum) ostamassa maljakossa sälekaihtimien edessä, tipujen takana, ovat olleet yksi ilon aihe – ja rastin paikka. Tässä kohtaa oli toissapäiväisen suklaamunametsästyksen yksi rasti.

Tälle päivälle tein toisen kierroksen ja koska eilen pienillä oli ollut myös isänsä luona pääsiäisen rastikierros, oli Eeviskin oppinut, mistä on kyse. Joten ei ihme, että aika nopsasti hoksasi mariskoolissa olleet pienet pääsiäismunat: ”Löyty!!”  – raikui olohuoneen pöydän ääressä. Onneksi tyttö ei ehtinyt lasisia Pentikin pikkuisia koristemunia suuhunsa siepata. 🙂

Ja oikeat kätkötkin sitten löytyivät oven takaa!

Tämän päivän menussa oli monia tuttuja komponentteja (salaattia, herkkusieniä, juuripersiljaa, lohkoperunoita) ja sitten karitsanpaisti! Huolella sen kypsensin ja annoin vetäytyä, tarjosin Stout-kastikkeen kanssa. Kyllä oli hyvää, vaikka itse sanonkin. Kaikki muutkin tykkäsivät. Pehtoori, jolla on aika pitkähkö kokemus pääsiäispaisteistani, totesi, että paras tähänastisista. On kyllä muistettava mainita onnistuneen tuloksen taustalla Torin lihamestari. Nyt grillikauden alussa ja jatkossakin kannattaa muistaa.

Keltainen kalla on ollut ilo silmälle. Minusta se on vähän veistoksellinen.

Pääsiäisruokia meiltä ja muualta

Tikkutiistai.

Pääsiäisviikon, hiljaisen viikon, tiistai on tikkutiistai. Kansanperinteen  kerrostumissa kerrotaan, että tikkutiistaina vuoltiin tavallista parempia sytykkeitä. On myös selitetty, että juuri pääsiäisviikon tiistaisin olisi tikuilla ja päreillä tilkitty hirsiseinien koloja ja välejä.

Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen sivuilla pääsiäisviikonpäivien nimien taustalla kerrotaan kuitenkin olevan enemmän kielelliset perusteet, alkusoinnut kuin maaseutuyhteisön työvuoden päiväjärjestykseen liittyvät toimet. (ks. täältä)

Mutta enpä nyt puutu pääsiäisen viettoon liittyviin perinteisiin enempää; aiemmin olen kirjoitellut ainakin tällaiset kaksi:

Lyhyt juttu pääsiäismunien pitkästä historiasta

Pieni pääsiäisruokakirjanen

ja kolumnini pääsiäispullista (kulitsa, colomba etc.):
Colomba – italialaisten pääsiäispulla vailla vertaa

Tein viikonloppuna tätä italialaisten kyyhkyn muotoon (jos osaa ja/tai on vuoka) leivottavaa pääsiäispullaa (ks. kuva ja pääsiäispulla-kolumni). Se on kyllä melkein enemmän kakkua kuin pullaa, vaikka hiivalla nostatetaankin. Kakkumainen tulee ainakin sillä reseptillä, jonka minä vuosia sitten sain käyttööni. Vähän nyt selkiytin vanhaa ohjetta:

Colomba di pasquale

Taikina (huom. vaatii yön yli nostatuksen) 

 7 – 8 dl vehnäjauhoja
1 + 1½ dl sokeria
2 + 1 keltuaista
½+1½ dl vettä
60 + 60 g voita
½ pkt hiivaa
raastettu appelsiinin, limen ja sitruunan kuori
100 g hillottua appelsiininkuorta
2 tl vaniljasokeria
ripaus suolaa
60 g tummaa suklaata

Päälle kuorrutus
3 valkuaista
120 g tomusokeria
70 g mantelijauhetta
150 g manteleita (lastuja tai kokonaisia)
raesokeria

Liota hiiva lämpimään vesitilkkaan, lisää 2 dl jauhoja ja nostata tunnin verran.
Lisää 1 dl sokeria, 2 keltuaista, 1½ dl vettä, 3 dl jauhoja ja vaivaa hyvin. Nostata taas tunti.
Lisää loput jauhot (noin 2 dl), sokerit ja 1 keltuainen sekä suola ja 60 g pehmeää voita. Vaivaa erittäin hyvin. Peitä kulho kelmulla, nostata yön yli.
Lisää kuoriraasteet, hillottua appelsiininkuori, yksi keltuainen, vaniljasokeri, murskattu suklaa ja 60 g voita. Vaivaa tasaiseksi.

Laita taikina  yhteen isoon tai kahteen pieneen vuokaan, kohota kolmisen tuntia ja tee päällys. Vatkaa valkuaiset kevyesti, lisää mantelijauhe ja tomusokeri ja levitä seos kohonneen pullan päälle, koristele manteleilla (tai mantelilastuilla) ja raesokerilla.
Paista 175-asteisessa uunissa noin 50 minuuttia.

Italiassa tämän kanssa voidaan tarjota kermavaahtoa, pashaa, olenpa kerran saanut sen ohessa gelatoakin. Myös mascarponevaahto, joka sopii myös esim. hedelmäsalaatin tai marjojen kastikkeeksi, on tähän makuparina vailla vertaa.

Mascarponevaahto

250 g Mascarpone-juustoa (äärimmäisessä hädässä 200 g Philadelphiaa tai Creme Bonjouria)
2 dl kuohukermaa
3 kananmunaa
6 rkl sokeria
2 rkl Amaretto-mantelilikööriä (tai pari tippaa manteliöljyä)
Amarettoa myydään minipulloissakin, ettei tarvitse isoa yhtä jälkiruokaa
varten ostaa. Toisaalta liköörilasillinen sopii oikein hyvin kastikkeen ja
marjojen seuraksi.

Vatkaa keltuaiset ja sokeri vaaleaksi, ilmavaksi vaahdoksi. Lisää juusto. Lisää vaahdoksi vatkattu kerma. Mausta liköörillä. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi ja sekoita kevyesti käännellen juustomassaan. JOS tätä jää, niin pakasta loput, saat hyvää jäätelöä. 

Mutta entäs suolaisia alkupaloja?

Sitruunainen mätimousse

1 dl kermaa
1 dl ranskankermaa
1 punasipuli
100 g siianmätiä
puolikkaan sitruunan raastettu kuori
pari ruokalusikallista silputtua ruohosipulia
suolaa

Vatkaa kerma vaahdoksi, ja lisää siihen ranskankerma. Hienonna punasipuli,  ja lisää se sekä mäti, ruohosipuli, raastettu sitruunan kuori kermaseokseen. Maista ja lisää tarvittaessa suolaa.

Tämä on Tomi Björckin keittokirjasta, tätä meillä syödään ehkä vain pääsiäisenä. Se toinen, perheen äänestyksessä ehdottomasti paremmaksi äänestetty = minun mätimousseni ohje :D.

Nämähän sopivat hyvin alkupalohin, oheen kanan- tai viiriäisenmunia, rieskaa ja graavikalaa. Mitenkö poikkeaa joulun tai juhannuksen alkupaloista? Nuo tuo sitruuna! 😀

Alkuun tai lisukkeeksi tai lounaaksi

parsarisotto!

 

Jollet haluat tehdä perinteistä lampaanviulua tai lammaspaistia, tai jos pöytään ei tänä vuonna tulekaan kahta enempää, tee patee; on helpompaa, ehkä vähän vaatimattomampaa, mutta kyllä hellii pääsiäispöydässä makuhermoja tämäkin. Lisäkemahdollisuudet ovat monet, mutta ainakin smetana ja suolakurkut täydentävät makumaailmaa, ja myös tämän kanssa fetavaahto maistuu.

 

Lammas- ja karitsaruoka tykkäävät australialaisista shiraz-viineistä (esim. Peter Lehmann)

 

Lammaspatee 

1 kg lammasjauhelihaa
1 hienonnettu punasipuli
1 dl vihreitä oliiveja viipaleina
½ dl kaprismarjoja
3 munaa
10 valkosipulinkynttä
1 ½ tl suolaa tai yrttisuolaa
mustapippuria
rosmariinia
2 dl kuohukermaa
2 rkl perunajauhoja

Laita jauheliha isoon kulhoon ja lisää muut ainekset
kermaa ja perunajauhoja lukuun ottamatta.
Vaivaa seos tasaiseksi massaksi.
Lisää kerma ja lopuksi perunajauho.
Kaada seos voideltuun vuokaan
ja laita uuniin paistumaan runsaan tunnin ajaksi.
Kypsä patee tuntuu painellessa kiinteältä.
Anna jäähtyä vähän aikaa vuoassaan ja kumoa sitten. 
Koristele esim. tuoreella rosmariinilla 

Kaikkien aikojen suosituin reseptipostaukseni on kevyt pasha. Tänä vuonna ajattelin uudistaa tuon vanhan respetin, ja käyttää kuivattuja karpaloita ja cashew-pähkinöitä. Sekoitus on aamumyslini vakiolisä nykyisin. Ja sämpylöihin niitä olen joskus upottanut. Tänä vuonna saakoon myös pasha niistä makua.

Tässä vielä linkkejä ruokiin ja kokonaisiin menuihin, jotka saattavat innostaa pääsiäispyhien kokkailuihin kotosalla ja mökillä…

Fenkolikeittoa

Karitsaa ja stout-kastiketta

Siideri-marinoitu karitsankare

 

Porkkanakeittoa, karitsanfilettä, lemon possetia…

   Mangotuorejuustokakku

Karkkihyllystä kannattaa poimia tällainen pussi. Enemmän aikuisten kuin pienten makumaailmaan, mutta niin hyviä, niin hyviä!

Sananen pääsiäisviineistä. Älkää tehkö samaa virhettä kuin minä: ei kannata antaa ulkoviinillisten tekijöiden (”sopii pääsiäispöydän kattaukseen”) hämärtää valintaa. Ko. viini maistui Pez-karkeilta.

Sen sijaan tämä on AINA hyvä valinta. Myös pääsiäisenä.

 

Monien makujen lauantai

Olipa aikeeni, että tästä tulisi huikea makujen lauantai: kaukana pääsiäispaasto, kaukana mikään muukaan ruoan välttely tai vähättely. Päinvastoin.

Meille oli kutsu Juniorin luo: ystävät olivat järjestäneet pojalle 30 v.-synttärijuhlat toisaalla (ruokajuhla juurikin kokoontumisrajoitusten puitteissa), mutta meille vanhemmille oli kutsu kotiinsa neljän hengen etkoille. Tiesimme saavamme samppanjaa, mutta että näin huikeaa!!! Enpä muista noin vanhaa (1985), vanhempaa kuin kuopus, samppanjaa koskaan maistaneeni. Ja vaikea on nimetä parempaakaan koskaan maistetuksi.

Lasilliset nautittuamme ja muisteltuamme omia kolmekymppisiä (joista vain hämärä muistikuva, että kotona ilman mitään erityistä…) totesimme, että Pehtoorilla sentään oli kunnon juhlat (talkoosynttärit) 29-vuotispäivänä! Meillä oli raksalla ystäviä ja sisaruksia perheineen… booliakin … Raksa-pikkujoulujen ja yksien blinikestien lisäksi taisivat olla ainoat kunnon kekkerit koko rakennusvuonna.

Ja tänä talkoopäivänäkin tehtiin hommia, ainakin vieraat tekivät. 🙂

Sankarilla on vapaapäivä. Ainakin iltapäivä.

Lakkaboolia! Ja kattaus on hieno!

Toinen toistamme tukien. Oltiin tuossa nuorempia kuin Juniori on nyt!

Tänään Juniorin ”cocktail-kutsuilta” palattua jatkoin eilen aloittamaani La colomban leivontaa. Palaan asiaan. Siitä tuli niiiiiiin hyvää.

Ja sitten oli myös tykötarpeet uuden lohiruoan valmistamiseksi; lisukkeetkin ennen kokkailemattomia, ja ”kaiken takana” vuoden kuohuviini ja sille netistä (Viinilehti) löytynyt lupaavan oloinen resepti.

Värkkäsin lohen kanssa (fileen nahan poisto ja halkaiseminen eivät sujuneet aivan mallikkaasti, mutta sujuivat kuitenkin), täyte maistui jumalaiselle jo valmiseluvaiheessa, ja kaikkinensa oli mukavaa puuhastella keittiössä. Tekeillä ei kylläkään ollut mikään ”fastfood”, mutta onhan tässä aikaa. Saan ruoan valmiiksi (ja kuvatuksikin) ja —

Pehtoori tulee Festaan, kerron, että tarjolla on vuoden kuohuviini ja sille passeli ruoka (ja mainitsen, että minusta kuohuva on kyllä turhan vaatimaton vuoden skumpaksi), ja Pehtoori, joka nyt ei ihan aina ole meistä se parempi viinitrendien tuntija, ilmoitti, että sehän pitäisi olla se Bernard-Massardin Organic, eikä tämä Millisime! Huoh!

Tästä huolimatta en tuhonnut ruoka-annoksia, eikä viinikään joutunut lavuaariin, mutta kyllä vähän harmitti. Toisaalta: ruoka oli hyvää, vaikka ohjeen mukaisen rullauksen jälkeen en onnistunut leikkaamaan lohesta ”kääretortun kaltaisia viipaleita” kuten ohjeessa neuvotaan. Any way, uudet aasialaiset maut olivat hyviä, home-made teriyaki-kastiketta teen varmasti toistekin. Eikä tuo luxemburgilainen millisimekään ollut mikään huono.

Kuten ehkä moni matkaava blogin lukija muistaa, Bernard-Massard on kovin tuttu niiltä kaukaisilta ajoilta, jolloin tuli matkustettua lentokoneella ties mihin: Finnairin ”luottoskumppahan” on juuri tämän talon piccolo. Kuinkahan monen lomamatkan alkua on juhlistettu sen siivittäminä!!! Ehkä vielä joskus.

Ja vielä minä sen Organicinkin testaan.

Broccoliineille (varsiparsakaalit, joita meillä on juuri nyt viikottain ruokalistalla) valmistustapa oli uusi ja meille molemmille mieluisa. Hyviä tuli.

Ohje tähän hyvään ruokaan on TÄÄLLÄ.

La Colombaan ja muihin pääsiäisherkkuihin palannen huomenissa.

Näkyviä aikaansaannoksia

Tänään tekemisen meininki, tai ainakin käsillä ja itetehyn meininki.

Aamusella sain viimeisteltyä Pehtoorin riddarin – saa nyt ukkeli sen mukaan mökkireissulle. Tämän kanssa meni kauemmin kuin omani, – osin siksi, että meidän kahden viikon mökkireissulla minulla ei ollut tarpeeksi lankoja mukana. Pitkästi toista kuukautta meni. Tosin tein välissä itselleni kaulurin ja yhdet lyhytvartiset villasukat. Mutta eihän tämä ole mikään sprinttilaji. Ja onhan se vaan niin rentouttavaa… istua takkatulen ääressä, kutoa ja kuunnella äänikirjaa.

Nyt ollaan sitten vähän samiksia. Vaikka tuskinpa muualla kuin mökkimaisemissa näissä yhtäaikaa liikummekaan. Ja samapa tuo. Omani olen jo lämpimäksi ja mukavaksi havainnut.

Kahden tekeminen ainakin vähäksi aikaa riittää minulle; ei ole neuloosi iskenyt ihan niin voimallisesti kuin joihinkin muihin (24 jumpperia/8 kk). Ehkä seuraavaksi teenkin luotolaisen tikkurin. Niihin ihastuin jo kaivauskesinä 1980-luvun puolivälissä, jolloin hailuotolaiset isännät (ainakin S:n isännällä oli tikkuri) kävivät päivittäin meidän kirkonpaikan arkeologisilla kaivauksilla ihmettelemässä touhujamme.

Tänään harrastuneisuutta myös keittiössä. Tein elämäni parhaan parsarisoton. Ja söin sitä ihan liian paljon. Sehän ei ole mikään kevyt kasvisruoka, vaan voilla, viinillä ja juustolla aateloitu kevättalven, kevään, ruoka. Tällä kertaa tein Alkon sivuilta löytyvän ohjeen mukaan. Ja hyvää oli!! Ehkä pääsiäispyhien yksi ruoka on tässä!

Meksikolainen kevätpäiväntasaus

Kevätpäiväntasaus. Tuntuu hyvältä, että ollaan jo tässä.

Sataa vettä. Ensi katsomalta se ei tunnu hyvältä, mutta sitten — hei, sehän vie lumia! Ollaan hiljalleen menossa kohti sulia pyöräteitä, hiljalleen kohti  kevättä.

Aamupäivällä ei vielä satanut, – oli lentävä hiihtokeli. Ja ihan hurjan paljon hiihtäjiä lähiladulla. Mutta mahduin mukaan.

Muutoin päivä mennyt enemmän vähemmän ruoan parissa.

Kun pienetkin olivat tulossa syömään, halusin tehdä jotain heille mieluista. Olenhan jo kertonut, että perhepäivällinen pienten isäviikonloppuina on siirretty sunnuntailta lauantaille, mikä on ehdottomasti hyväksi havaittu. On aikaa, ei erotuskaa, ei kiire mihinkään.

Apsun lempiruokaa ovat tortillat ja niinpä tänään tex-mex-menu. Tein salsa-broileria ja tavallista jauhelihatäytettä, guacamolea ja salsaa, – kattaus ja muut tykötarpeet mahdollisimman huolellisesti Meksikon malliin. Siitähän meidän keittiössä ja pöydässä on jo vankka kokemus.

Ja löysinpä eilen kaupasta uuden tuotteen: wrap-taskut!! Kyllä olivat varsinkin lasten tortilla-ruokailun kannalta hyvä juttu. Eivät valu täytteet syliin ja ohi lautasen. Vähän vaikea noihin taskuihin on kaikkia täytteitä latailla, mutta pienet nyt eivät paljon muuta kuin jauhelihamurua, creme-fraichea, hunajamelonia ja kurkkua haluakaan. Tällä kertaa kurkku ihan spesiaalia. Lidlissä on snack-kurkkuja, joista me kaikki tykättiin kovasti.

Ruokaviininä oli meksikolaista  ”Petite Sirah”-viini (huom. kirjoitusasu 🙂 ). Todettiin merkillisen tunkkaiseksi tai jotenkin sulkeutuneeksi tuoksultaan, mutta kyllä se ruoan kanssa oli oikein hyvä makupari. Kuriositeettina kannattaa maistaa. Harvoin meksikoilaisia punkkuja Suomessa edes on myynnissä.

Ja jälkkäriksi perinteistä 😀 meksikolaista vadelmarahkaa! Meksikossa ei taideta rahkasta eikä vadelmista juuri perustaa, mutta meidän cross-kithcenissä se toimi oikein hyvin.

Päiväkirjamerkintöjä vallitsevassa tilanteessa

Tänään, kuten toki moniin päiviin viimeisen vuoden aikana, vallitseva tilanne (= perkelöityvä korona meidän kotikielessä) on vaikuttanut tekemisiin, olemiseen, ajatteluun. En ole ollenkaan vakuuttunut, että näitä aikoja koskaan haluaisi niin kovin paljoa muistella, mutta jo aamulla ajattelin, että tarkastelenpa päivääni korona-ajan näkökulmasta: mihin kaikkeen ”vallitseva tilanne”, ”uusi normaali”, ”kiihtymisvaihe” vaikuttaakaan.

Aamun puheluissa (äidin, sisaren ja Juniorinkin kanssa) koronalla tai tarkemmin ottaen rokotuksilla (Astra Zeneca -kriisi etc.) iso osansa. Isompi kuin pitkiin aikoihin. Ja samalla ihan muu kipu ja kuntoutus, lääkäriin lähtö ja lähtemättömyys, hermostumista ja huolta, avunpyytämisen, -ottamisen ja -saamisen vaikeus ja helppous riippuen tapauksesta.

Aamupäivällä valokuvien parissa, nettikeskustelua ja oppimista. Fotojooga-kurssilla keskustelu FB:ssa on vilkasta, – sisällöltäänkin erilaista kuin aloittaessani ajattelin. Ja tuskin ilman koronaa, tätä kotoilun loputonta määrää, olisin kurssille ilmoittautunutkaan. Mutta kyllä minä olen jo nyt sieltä saanutkin, sekä ajateltavaa että olen ”pakottanut” itseni kuvaamaan myös abstrakteja aiheita ja tunteita, ei vain ”dokumentaarista” kuvausta.

Rännänsekainen lumisade loppui, aurinko pilkahteli ja puolelta päivin olinkin valmis ulos: olisinkohan hiihtänyt tänä talvena näin paljoa tai ollenkaan, jos kuntosalilla käyminen ei olisi lopahtanut koronan myötä? En tiedä. Mutta niinpä vain tänäänkin kävin kympin (Niittyaro – Kuivasjärvi – Vahtola) hiihtelemässä. Nyt se jo tuntuu aina välillä kulkevankin.

Söimme tänään vähän tavallista myöhemmin, sillä Pehtoori käytti äitiään koronarokotuksella. Niin se maailma muuttuu, että anoppinikin antoi itsensä rokottaa. Hän kun on ollut rokotusvastainen ennen kuin sitä oli vielä ”keksittykään”. Pehtoorin isosisko oli se, joka huolehti nuorempien veljiensä rokotuksella käyttämiset niinä kertoina, kun ne eivät automaattisesti sujuneet neuvolassa tai kouluterveydenhoitajan tarkastusten yhteydessä. Mutta niinpä M-mummu 90 v. tänään rokotukselle lähti.

Minä istahdin toviksi kutomaan ja äänikirjan pariin. Tusinan verran kirjoneulevillasukkia ja nyt toinen (Pehtoorin) riddari ovat ihan selviä koronan seurauksia. Äänikirjoja kuuntelin toki jo ennen pandemiaa, mutta määrä on ehkä noin kaksinkertainen verrattuna aikaan ennen sitä.

Onkohan tälle vuodelle jo melkein 40 kuunneltuna? Eilen julkaistiin Sirkku Salovaaran La Mia Italia (kiitos vinkkaamisesta Marja) ja sain sen iltapäivällä kuunnelluksi: olipa ihana olla ajatuksissa ja mielikuvissa Sisiliassa, Napolissa, Firenzessä – ja ajatella, että ”kyllä me vielä”.

Ruoan tilaus ja haku: Saurahasta noutoruokaa – tällekin viikolle valitsimme aasialaista ruokaa, tällä kertaa nepalilaista. Sieltä haettiin kevään lockdownin aikana kerran ja tänään uudelleen. Ei ennen pandemiaa todellakaan viikoittain haettu ruokaa kaupungista. Ehkä neljä kertaa vuodessa, ja nekin aina pizzaa.

Mutta tänään: 41. Makhani Kukhuro: Tandoori grillattuja kananrintafilettä tomaatti-voi-cashewpähkinä kermakastikkeessa ja 53. Swadilo Bheda: Haudutettua lammasta juusto-cashewpähkinä-tomaatti-kermakastikkeessa.

Kaikkiin take-a-way -ruokiin tulee mukaan basmatiriisiä, tandoori naan leipää, raita- ja chatani-kastiketta. Tälläkin kertaa kassillinen ruokaa maksoi vähän alle 30 euroa, ja ruoka oli hyvää, joskin Pad Thai viime viikolla tarjosi parempaa.

Ja nyt illansuussa meillä oli Oulun viininystävien vuotuisjuhla. Dionysos-jumalan kunniaksi järjestetty Dionysia-ilta on (meille) vuosia ollut hieno ravintolaillallinen ystävien ja tuttujen kanssa esitelmiä, viinejä, hyvää ruokaa ja seuraa. Aikanaan antiikin Ateenassa juhla oli vähän laajempi. 😉

Nyt pandemian alla tämä juhla pidettiin etänä. Teams-yhteyden äärellä meitä oli tusinan verran osallistujia, pieniä pullollisia tällä kertaa. Huomisellekin meille jäi vielä lasilliset … Mutta olipa kiva. Opimme taas paljon, oli mukava keskustella, esittää toiveita tulevasta. Kyllä me vielä. Livenä. Kun normaali on jotain muuta kuin mitä se nyt on.

Hyvä ruoka, — tiedättehän

Kun ei oikein ole muutakaan tekemistä [hah! Toki on ja olisi, mutten vaan viitsi.] niin sitten ulkoilua ja ruoanlaittoa.

Nehän ne ovat minun keinoni nauttia, paeta, rentoutua, tehdä sijaistoimintoja, olla perusasioiden äärellä, tehdä jotain, jolla on merkitystä. Merkitystä ainakin itselleni. Rohkenin kutsua ruokaseuraakin meille: Juniori avec tulivat seuraksemme, eivätkä valittaneet tarjoiluista.

Pitkään olen harkinnut kokeilevani sushiin lappilaista ”twistiä” (onhan tästä ollut puhetta. Siis twisti-sanan käytöstä ruoanlaiton yhteydessä, – enhän minä siitä pidä, mutta onhan se kuitenkin kertova ilmaus. Siis: sushi meets Lappi?). Hain eilen hallista mm. nieriää ja savuporolastuja, ja niitä(kin) laittelin makirulliin ja nigirien päälle. Suolasin nieriäfileen kevyesti, pistin pakkaseen muutamaksi tunniksi, jotta sitä olisi helpompi siivuttaa ohuesti ja riisipalleroiden päälle laitettuani kypsensin ne tohottimella. Hyviä olivat.

Viinivalinta Moshi Moshi – alsacelainen sekoiteviini, todettiin oikeinkin hyväksi makupariksi sushille. Kannattaa harkita.

 

Koskapa sushi oli sekä alku- että pääruoka (niitä oli kyllä aika paljon 🙂 ) , olin tehnyt jälkkäriksi ruokaisan piirakan. Viimeisen päälle retro: Aura-juusto-ananas-piiras. En ole tehnyt vuosikausiin, miksi ihmeessä en?

– Mahdottoman hyvää se oli. Jos yksikään lukijoista ilmoittaa olevansa kiinnostunut reseptistä, niin voin postailla.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Edit 14.3.2021 aamusella

Yleisön pyynnöstä

Aura-ananaspiiras

 

Ohje on ensimmäisessä keittokirjassani (Riemusta ruuanlaittoon), josta sen tuohon skannasin. Eilen minulla ei ollut kardemummaa, eikä sitä kyllä välttämättä tarvitsekaan. Ja käytin piirakkaan koko pussillisen (150 g) Aura-murua. Jos olet jälkiruokaviinien ystävä, niin tälle kannattaa avata oheen joku Sauternesin alueen viini tai Trockenbeerenauslese Itävallasta tai Saksasta. Me avasimme eilen Höplerin viinin (2015), jonka toimme Wienin joulutorimatkalta muutama vuosi sitten. Nam. Kahvin kanssa piirakka ei oikein sovi, mutta teen kyllä.

Kotiruokaa kotona

Tänään kotona. Sarjassamme ”kotiruokaa kotona”.

Viime vuonna telkkarin kokkisodassa Arttu Harkki (joka yllätyksekseni paljastui melkein vegetaristiksi, ei ainakaan syö punaista lihaa) teki kalkkunajauhelihapihvejä. Ohje on tosi simppeli ja pihvit valmistuvat nopeasti.

Arttu Harkin kalkkunajauhelihapihvit

400 g kalkkunajauhelihaa
0,5 dl korppujauhoja
2 rkl worcester-kastiketta
2 rkl soijakastiketta
1 tl paprikajauhetta
2 rkl öljyä
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
1 rkl sileää dijon-sinappia

Sekoita kaikki ainekset yhteen ja muotoile halutun kokoisiksi pihveiksi.
Paista pihvit pannulla molemmin puolin, kunnes kypsiä.

Harkin pihvit tulivat hampurilaisiin (ks. koko settiin ohje täältä KLIKS),
mutta koska niihin ei tule kananmunaa, ne murenevat helposti.
Mutta sopivat hyvin vaikka riisin kanssa tarjottavaksi.

 

Tänään mausteiset, hyvin koossapysyvät, kevyet pihvit valmistuivat alla olevan ohjeen mukaan.
Ohjeen vohkin täältä.

Vähän monimutkaisempi ja hitaampi tämän mukaan on tehdä, mutta ei näissäkään kauaa mene.

Kalkkunajauhelihapihvit

    • 400g kalkkunan jauhelihaa
    • 1 dl vettä
    • 2 tl kanafondia
    • 1 kananmuna
    • ½ dl korppujauhoja
    • 1 pieni sipuli (70-90g)
    • 1 rkl vähäsuolaista soijakastiketta
    • ½ tl suolaa
    • ½ tl mustapippuria
    • ¼ tl maustepippuria
    • ½ tl paprikajauhetta

Laita astiaan vesi ja sekoita siihen kanafondi, lisää korppujauho,
sekoita ja anna turvota 10 min.
Lisää silputtu sipuli sekä loput aineet ja sekoita.
Anna seistä noin 15 minuuttia.

Muotoile taikinasta pihvejä ja laita ne leivinpaperilla peitetylle uunipellille.
Paista pihvejä 200 asteisessa uunissa 20 – 25 minuuttia.

Maustepippuri sopii näihin tosi hyvin, mutta varo, ettet laita liikaa.

Tarjosin näitä salaatin kanssa. Kyllästynköhän fetaan koskaan? – Tuntuu, että käytän sitä aina vain enemmän.

Lisäksi paistelin oheen sienilisäkkeen. Tätä meillä on tavattoman usein.

Ruskeat herkkusienet – oheen 

1 pkt ruskeita* herkkusieniä
1 – 2 valkosipulin kynttä
2 – 4 salottisipulia
2 – 3 rkl oliiviöljyä
suolaa, mustapippuria

Kuullota sipulit puolessa öljyssä.
Lisää öljyä ja puolitetut sienet.
Sekoittele, lisää lopuksi suola ja pippuri.
Anna olla miedolla lämmöllä,
välillä sekoitellen niin kauan,
että pääruoka on valmis.

(* ehdottomasti ruskeita.
Ne ovat napakampia ja maukkaampia kuin lötkööntyvät tavalliset.
Ruskeitakin alkaa olla jo lähes kaikissa marketeissa. )

Lisäksi meillä oli vielä toissapäiväiseltä ruoalta jäänyttä kermaviilikastiketta, ei välttämätöntä. Myös kermatilkalla ohennettu maustettu tuorejuusto sopii tähän tai Puljongin Paholaisen hillo. Sehän nyt sopii melkein mihin vaan. Paholaisen hillo on uus ketsuppi. 🙂

Talvikauneutta kaupungissa

Aamulla pakkasmittarissa – 25 C. Reipasta.

Päätinkin, että päivän ulkoilman hankkisin kävellen. Ja pitkästä aikaa kameran kanssa Oulussa ulkona. Onnistuin vitkuttelemaan lähtöä iltapäiväksi, jolloin oli jo lämmin. Kiertelin, kaartelin, hautausmaallakin kävin. Enpä ole ennen sellaisena sitä nähnyt. Useimmat haudat olivat todellakin kumpuja. Eivät hauta- vaan lumikumpuja. Käytävät on ajettu lingolla, joten standardikokoiset, ns. matkalaukkuhautakivet, olivat jääneet lumen alle.

Siellä täällä hangesta pilkisti pieni (lyhdyn) risti.

Kaupungilla oli kovin hiljaista. Sulku ja hiihtolomaviikko vaikuttivat – vain Woltin ja Foodorin ruokalähetit kulkivat ristiin, rastiin Rotuaarilla. Minäkin hain noutoruokaa. Viime viikolla Novalla peräänkuuluttivat ihmisiä tekemään päätöksen tehdä jotain uutta, hyvää, erilaista elämässään (ainakin) kolmen sulkuviikon aikana, ja eräs kuuntelija kertoi päättäneensä huolehtia omasta ja perheen ruoasta tukien paikallisia ravintoloita (ja omaa jaksamistaan) tilaamalla kaksi kertaa viikossa jostain ravintolasta.

Siitä idea: päätin samoin. Paitsi että vain kerran viikossa ja haetaan itse. Olenpa lukenut ravintoloitsija-ystävien FB-seiniltä, että take-a-wayssa on se huono puoli, että 30 % katteesta menee juurikin joille ruokalähettifirmoille, ei paikallisille ravintoloille. Any way, me haemme itse. Ensi viikolla jotain muuta kuin aasialaista, vaikka ei tämänpäiväisessä ollut mitään vikaa. Päinvastoin. Hain Pakkahuoneen thaimaalaisesta (Pad Thai Baan Naa) kassillisen ruokaa. Tilasin kaksi annosta: Paistettua riisinuudelia isoilla katkaravuilla ja paistettua kanaa (ja riisiä) cashewpähkinöillä sekä rapeat salaatit. Annokset olivat valtavia. Yhdestä olisi riittänyt kahdelle. Ne maksoivat vähän yli 30 euroa, mutta lounasaikaan (klo 11 – 15) ala carte -annoksista saa 20 prosentin alennuksen, joten alle 30 eurolla tuo ravintolaruoka kotiutui meille.

Lähdin vielä illansuussa toiselle lenkille. Ajelin Nallikariin, auringonlaskua kuvailemaan, ja katselmaan ”jäätaidetta” – oululaisten tekemiä jäädytyksiä (vrt. mun iglukylä 😀 ).

Auringonlaskuun lisäkauneutta toi halopilari.

Melkein olisi ollut ulkomailla koko päivän. 🙂

Ruokaa ja ”joogaa”

Nyt on uusi herkku löytänyt tiensä meidän ruokapöytään. Tänään täytettyjen broilerfileiden ohella meidän kahden hengen päivällisellä oli tällaista lisuketta: juuripersiljaa. Näyttää vähän porkkanoiden ja palsternakan risteytykseltä ja pikkuisen sellaiselta se maistuukin, – paitsi että on parempaa. Nuo tein siten, että leikkasin kannat pois, harjasin juuresharjalla (ei siis kuorita), leikkasin pitkittäin neljään osaan ja kierittelin rypsiöljyssä, minkä jälkeen pyörittelin seoksessa, jossa oli parmesanraastetta, mantelijauhetta ja ripaus suolaa. Sitten uuniin (+ 220 C) noin 25 minuutiksi. Nämä oli parempaa kuin karkki! Mikähän on juuripersiljan sesonki? Onko sitä saatavissa ympärivuotisesti? Täytyy perehtyä. Parempaa kuin palsternakka, josta pidän kovasti.

Ja jälkkäriksi eiliselle perhepäivälliselle tehtyä sitruunapiirakkaa. Eilen tarjosin sitä suoraan jääkaapista, mikä oli virhe. Tänään huoneenlämpöisenä se oli jo hyvää, pehmeää, sopivan kirpeää… Ohje täältä. Olen parempiakin sitruunapiirakoita leiponut, mutta ei tämä missään tapauksessa huono ole.

Tälle päivälle minulla oli agendalla paljonkin asioita, mutta sainpahan huushollatessa ja ulkoillessa kulumaan aikaa niin, että höpö-hopöksi meni päivän suoritussaldo. Yksi iso ”tuskien taival” tuli kuitenkin suoritetuksi. Uudella valokuvauskurssilla (Fotojooga – vierastan kyllä sanaa jooga. En ole koskaan edes kokeillut, mutta nyt sitten tällaista pääsiäiseen asti.) on ensimmäisen viikkotehtävän ensimmäisenä osana ottaa selfie. Ainahan se:  selfien otto on kaikilla valokuvauskursseilla. En tykkää, eikä juuri ole kokemusta. Mutta ehkä juuri tällä nimenomaisella kurssilla on tarkoitus mennä omalle epämukavuusalueelle. Niinpä sitten tänään kaupungille kamera, jalusta sekä kaukolaukaisin mukaan ja etsimään miljöötä, jossa olisin kuvaajana ”aidoimmillani”.

Ja tässä tulos: ei ole blogissani kovin montaa selfieta ollut, mutta nyt rohkeasti tännekin tämä. 🙂 . En halunnut itsestäni kuvaa ”siitä, miltä näytän, vaan enemmänkin siitä, millainen olen.” Tiedä häntä, miten onnistuin. Ainakin ulkona ollessa olen näin hymyilevä. 🙂

Pyryä ja hyviä makuja

NYT ei haittaisi vaikka olisi ulkonaliikkumiskielto.

Muistanpa ainakin kerran olleen juuri tällainen myräkkä kun kymppiviikoksi oltiin teinien kanssa matkalla pohjoiseen. Perjantaina lähdettiin töiden ja koulujen jälkeen ajelemaan, ja kaikeksi huipuksi heti Sodankylän jälkeen eteen sattui venäläinen rekka, joka ajoi about seitsemääkymppiä, eikä vahingossakaan antanut tietä. Niinpä sitten pyryssä ja lumituiskussa ajeltiin puolitoista tuntia sen perässä. Jäipähän mieleen se hiihtoloman aloitus. Nyt alkamassa erilainen kymppiviikko: koronasulku ei kovin paljoa meidän elämää edellisistä kuukausista hetkauta, mutta onhan tämä merkillistä aikaa.

 

Päivällä sää oli melkein samanlainen, mutta pakotin itseni ulos ja tepastelemaan reppu selässä kauppaan.

Hain pientä täydennystä (= karkkia) temppuradan palkinnoiksi, ja vähän ruoallekin. Jälkkäri oli minun makuuni liian makea, mutta (muiden muassa) Eevis totesi MONTA kertaa: hyvääää!

Eikä helpompaa jälkkäriä voi olla.

Dumle-mousse

3 dl kuohukermaa
1 ps (220 g) Dumle-toffeeta
1 pieni rasia vadelmia
4 Bastogne-keksiä

Kuumenna kerma kiehumispisteeseen, ota pois hellalta ja liuota 200 g toffeekarkkeja sekoitellen kerman joukkoon. Jätä muutama annosten koristeluun.

Anna jäähtyä yön yli jääkaapissa. Vatkaa jäähtynyt kerma vaahdoksi.

Tee annokset jälkiruokakippoihin tai laseihin: kerroksittain vadelmia, murskattuja keksejä ja Dumle-vaahtoa.

Isoin juttu on muistaa tehdä valmistelut tarjoilua edeltävänä iltana. Minäkin olen jo pari kertaa aiemmin aikonut tämän tehdä, mutta nyt eka kertaa olin ajoissa valmistelujen kanssa.

Pääruokana oli lohilasagnea muutaman erilaisen salaatin kera. Ja viini. Pluma, Alvarinho Portugalista. Tämä on Alkon tilausvalikoimissa, ja kyllä kannattaa tilata. Alvarinho/Albarino-rypäleestä tehnyt valkkarit ovat nykyisin minulle mieluisia, ja tämä oli kyllä yksi parhaista.

Nyt vetäydyn takkatulen ääreen: kutomaan ja kuuntelemaan kirjaa. Sujuuhan tämä näinkin…

Luonnossa liikuttuen

Enhän minä löytänyt latua kohti Vihaisen-Seppäsen maata ja Tolosjokea; aikeena oli hiihtää Pikku-Harriojan kodalle. Olen käynyt siellä edellisen, yhden ainoan kerran about 35 vuotta sitten. No en käynyt sitten tänäänkään, – ehkä tässä joku päivä. Ehkä olikin hyvä, etten sinne mennyt, vaan hiihdin Laanilasta Ahopäille (Ahopäitä on tosiaan monta, ymmärtääkseni kolme) ja sieltä sitten Prospektorin ladulle. Nousin korkeammelle tunturiin.

Oli lämmin, oli tyven. Ja ylimaallisen kaunista. Kyllä, juuri ylimaallinen minulle tuli mieleen. Ja minä itkupilli hiihdin kyyneleet silmissä. Eikä ne kyyneleet todellakaan johtuneet vauhdin huumasta, eikä edes kimmeltävistä hangista (eka kertaa aurinkolasit tänä vuonna!!), vaan ihan liikutuksesta. Hiljalleen hiljainen kiitollisuus tästä! Kaikesta: liikkumisen mahdollisuudesta, luonnosta, kauneudesta, sinivalkoisesta, puhtaasta, keväästä, lämmöstä, auringosta, puista, tuntureista, sinitaivaasta, hiljaisuudesta, Lapista, hyvistä laduista, maisemista, kaikesta.

 

Mökille palauduttua pääsin Pehtoorin lämmittämään rantasaunaan. Ukkeli oli aamupäivän purkanut vanhan mökin seinustalta Ratko-pumpun irti – on vuosikymmenien palveluksen jälkeen vaihdettava. Siis pumppu, ei Pehtoori! 🙂

Kehittelin uuden lohiruoan – lohifileeseen (halkaisin sen mahdollisimman leveäksi) rullailin poro-chorizo-viipaleita, sivelin sisäpintaan vähän dijon-sinappia ja lisäksi vielä parmesaania raasteena. Puoli tuntia uunissa (+ 200 C), samalle pellille pakastelohkoperunoita.

Lisäksi ja tarjolle kananmunilla höystettyä vihersalaattia.

Ihan vierastarjoiluunkin kelvollinen ruoka oli tuo.

Makumuistoissa Aanaar

Mökkielon tekemiset ovat riippuvaisia säästä, kelistä ja sateista. Tänään ne määrittivät olemista ja tekemistä siten, että koko päivää ei oltu ulkona. Ei edes isointa osaa. Mutta mahdollistivat hyötyliikuntaa pihapiirissä ja purolle asti sen verran, ettei tarvinnut lähteä erikseen kävelylle. Pehtoori on eilen ja tänään ollut enimmäkseen katoilla, minä ihan maanpinnalla.

Mainitsemisen arvoista on pitkät yöunet ja Netflix sarja Musta kuningatar. Se on hyvä. Hienosti kuvattu, mielenkiintoinen, sopivasti merkillinen. Mitähän seuraavaksi katsoisimme?

Tämän päivän pyryisellä pihalla en kuvaillut, joten olkoon kuvaraporttina toissapäiväisen Inarin retkemme ruokakertomus. Inarin keskustassa, hotelli Kultahovin yhteydessä oleva ravintola Aanaar valittin viime vuonna vuoden ravintolaksi. Gastronomisen seuran valinta on hyvin harvoin ollut Helsingin ulkopuolella, muutaman kerran Turussa ja Tampereella, mutta nyt Aanaar on parhaaksi valittu. Ja viiden kerran kokemuksella emme kyseenalaista, päinvastoin.

Se on fine-dining-ravintola, mutta ei mitään pönötyspaikka,  Mekin siellä villapuseroissa, suoraan pikkupatikalta, tälläytymättä (toki kävin vessassa toppahousut vaihtamassa vähän kevyempiin :D). Rento mutta asiakkaita palvellaan hyvin. Hintataso on laaturavintolan mukainen, mutta ei Helsingin tai Tampereen tavoin pilvissä.

Lappilaisia raaka-aineita kunnoittaen selkeitä makuja, ja häivähdys molekyyli-gastronomiaa mukana.

Vaikka usein ravintolassa valitsemme samoja annoksia, eilen emme niin tehneet.

Minulla alussa fenkolia ja siiamätiä, sekä kuningasrapua voiemulsiossa. Kuningasrapua! Sitä oli riittävästi, siian mätiä olisin suonut saavani enemmänkin. Ne tarjoiltiin retro-astioista, kuten 70-luvulla katkarapucocktail. Pehtoorin alkuruokana oli poronkieli-toast, jossa matsutakea sekä poron vasanmaksasta liemi. Aromeja, makuja yllin kyllin.

Minulla pääruokana hauki-kuningasrapupullia, jotka olisivat jääneet vähän vaisuiksi jollei punajuuripyree olisi tukenut ja ollut niin täydellinen makupari. Lehtikaalisipsit ja paahdettu keltajuuri sekä kermainen kastike täydensivät annoksen! Kyllä pidin, hyvin paljon. Pehtoorilla Inarin siikaa, paistettuja kasviksia ja porkkana-sitruunavaahtoa. Näytti fairyltä, mutta maistui raikkaasti sitruunalta – eli normi sitruunalohko molekyyleiksi muokattuna? – tämän sanoin tarjoilijallekin, joka ei kuitenkaan katsonut minua paheksuvasti, vaan naureskeli hyväntahtoisesti. Niin ainakin tulkitsin. 🙂

Pehtoori tilasi vielä jälkiruoan: suklaamoussea, hilloja, suklaata, kaurakeksiä(?) – kaikkea hyvää.

Iloksemme emme olleet ainoat sunnuntai-iltapäivän asiakkaat, muutamissa muissakin pöydissä oli gourmetista nauttijoita.

Oli niin juhlaa (taas!! De Gamlas Hem muutama viikko sitten) syödä ravintolassa hyvin. Niinhän lomalla kuuluu tehdäkin, eikö? – Jos ikinä liikut täällä päin, harkitse vakavasti myös Aanaaria. En ole ihan varma, onko hyvä vai huono asia, että täältä möksältämme on sinne tunnin ajomatka: ainakin säästämme koska jokaisella mökkiviikolla ei tule Inariin asti lähdettyä. 🙂

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Chiantin musta kukko

Meille 70-80-luvulla ensikosketuksen viineihin saaneille (ja Kaunotar ja Kulkuri -elokuvan jo sitä ennen nähneille (huom. kynttilänjalkaviinipullo) ) käsitys italialaisista viineistä ja romanttisista illallisista ruutupöytäliinojen äärellä kulminoitui (tietämättämme) niinillä vuorattuun chianti-pulloon.

Chiantille leimallista on (oli) juuri tuo pullon alaosan ympärille tehty niinipunos. Sen keksijänä pidetään 1800-luvulla elänyttä paroni Bettino Ricasolia, jonka nimi  on edelleen Alkossakin myynnissä olevassa Barone Ricasoli Brolio -viinissä ja jonka viinitilalla olemme käyneetkin (ja nyt en tietenkään löydä kuvaa sieltä…). Moni tuntee/muistanee nimenomaan Ruffinon chianti-viinin, jota mm. Ruotsin laivoilta muistan joskus ostaneeni.

Tänään meillä oli chiantia. Ei niinipullossa, mutta nostalgiaa kuitenkin. Meidän kolmen hengen päivällisellä italialaisen kanapadan kanssa oli vanha kunnon Peppoli! Aina niin hyvä valinta. Se oli meidän ”vino della casa” kesällä 2007 Toscanassa Pehtoorin viiskymppisten aikana, sitä on nautittu kalaaseissa, jouluisin, mökillä, Roomassa, Umbriassa – se on luottoviini.

Chianti on monikäyttöinen viini, joka tulee helposti valituksi, kun tarjolla on italialaista tomaattipohjaista ruokaa. Hapokas chianti kestää jopa tomaatin hapokkuuden: pasta bolognese, lasagne ja pizza ovat oiva makupari chiantin kanssa. Vanhemmat vuosikerrat tykkäävät myös grilliherkuista ja kovista, kypsytetyistä juustoista. Sille en antaisi epiteettiä ”lipittelyviini”, se on italialaisten ruokien viini.

Chiantin päärypäle on Sangiovese, kuvan Peppolissa on myös Merlot ja Syrah – ja meille hyvin paljon nostalgisia muistoja!!! Mausta löytyy usein marja-aromeja; hapankirsikkaa, karpaloa, ja vanhemmissa vuosikerroissa luumua, mausteita, tammen häivähdys.

Osa Chiantin alueella tuotetuista viineistä saa käyttää viinipullon kaulassa olevassa nauhassa ja/tai etiketissä mustan kukon (Gallo nero) kuvaa/leimaa, mikä tarkoittaa, että viinintuottaja kuuluu Classicon alueen osuuskuntaan. Siis vain Chianti Classicon viineissä on musta kukko.

Miksi musta kukko? – Taustalla on tarina. Tietysti. Ja kyse on vallasta. Keskiajalla Toscanan kaupungit, Firenze ja Siena, kiistelivät kummalle Chiantin viinitarhat ja niiden viini kuuluivat. Pitkä vihanpito aiheutti jatkuvia yhteenottoja ja lopulta päätettiin ratkaista kiista ilman verenvuodatusta. Päätettiin, että molemmista kaupungeista lähetetään aamunkoitossa ratsastaja kaupunkeja yhdistävää tietä pitkin. Ja että siinä kohtaa, jossa ratsastajat kohtaavat, on Sienan ja Firenzen uusi raja. Päätettiin, että kukonlaulu on lähtölaukaus: kun kukko laulaa, ratsastaja saa lähteä matkaan.

Yhteispäätöksellä sovittiin, että molemmissa kaupungeissa valitaan oma kukko antamaan lähtölaukaus. Sienalaisten kukko oli valkoinen, firenzeläisten musta. Kuten kunnon vedonlyönnissä, tässäkin taktitoitiin: sienalaiset syöttivät kukkonsa mahdollisimman hyvin, ajatuksenaan, että se heräisi aamuvarhain kiekumaan lisää ruokaa, mutta firenzeläisten taktiikka oli vastakkainen: he pitivät mustaa kukkoaan nälässä ajatuksella, että se heräisi aamulla hyvin aikaisin kiekumaan ruokaa.

Ja? –  Firenzen musta kukko alkoi kiekua nälkäänsä varhain aamuauringon noustessa ja Firenzen ratsastaja lähti kohti Sienaa. Sienalaisten valkoinen kukko nukkui kylläisenä myöhään, minkä seurauksena firenzeläinen oli vain 12 kilometriä Sienan rajalta kun kohtaaminen tapahtui.  Näin ollen Firenze sai haltuunsa lähes kaikki Chiantin viinimaat. Ja Chianti Classicon viinit mustan kukon kaulaansa.

On hernekeiton aika

Oritkarissa oli monin tavoin kuvauksellista tänään. Myös merenjäällä.

 

Tänään on ollut hernekeittopäivä. Torstai, ja kohti laskiaista ja paaston aikaa mennään, niin tietysti hernesoppaa. Hernesopasta ja sen historiasta kirjoittelinkin jokunen vuosi sitten, joten ei siitä nyt sen enempää. Mutta tämänpäiväisestä sopasta on kerrottava vähän.

Tänään Tyär (ja poikaystävänsä luonnollisesti myös) palautuivat mökkimaisemista Ouluun vietettyään pohjoisessa viisi viikkoa. Mökkihöperöiden paluu oli syy, etten ihan vaan tavallista purkkihernekeittoa pöytään laittanut.

Tuunasin sopan italialaiseksi ja vähän peruskeittoa tuhdimmaksi. Olkoon sitten vaikka

Purkkihernesoppa meets Italia!

1 prk Jalostajan hernekeittoa + purkillinen vettä
1 pkt Luomu-kikherneitä
1 prk Härkäpapuja (Bonduel)

8 siivua panzanellaa (toki pekonikin käy, mutta italialaisempi ja parempi tähän on panzanella, jota Oulussa saa ainakin Torin Lihamestarilta)

1 prk smetanaa
1 rkl Dijonin sinappia

oliiviöljyä
½ nippua tuoretta oreganoa 

Ison kattilan pohjalle oliiviöljyä ja siihen kikherneet, joita suolasin kevyesti ja laitoin vähän umaamiakin.
Vähän aikaa niitä huljuttelin siinä. Seuraavaksi purkkihernekeitto ja lähes purkillinen vettä.
Anna niiden kiehua hiljalleen kymmenkunta minuuttia.

Vaahdota sillä aikaa smetana ja lisää siihen sinappi. Laita tarjoilukulhoon pöydälle. 

Laita panzanella leivinpaperin päälle 200-asteiseen uuniin. Niin kauan, että ovat ruskistuneet ja rapeutuneet (10 min. ?)
ja nosta sitten talouspaperin päälle, jotta rasva valuu pois ja jäähtyvät.
Sen jälkeen murustele tai leikkaa palasiksi, ja nämäkin tarjolle kippoon. 

LIsää keittoon purkillinen härkäpapuja ja kuumenna keitto. 

Sekoita lopuksi keiton sekaan silputtu oregano, jätä vähän yrttejä koristeeksi. 

Oheen Meriläisen leipomon Ruisrevittyä, voita ja tuorekurkkuviipaleita. 

Taas yksi hyvä arkiruoka, per favore!

Ulkoilun jälkeen uutta arkiruokaa

Olin tänään hankkimassa ruokahalua käveleskelemällä Linnansaari, Ainola, Keskusta, Raksila seuduilla. Pakkanen ei ollut kovinkaan pureva, ei vaikka sitä oli ihan riittävästi (-15 C – -20 C), mutta ei juurikaan tuullut. Mutta paistoi. Siniseltä taivaalta.

Raksilassa menneen maailman tunnelma. Talvinen puutaloidylli…, valkoiset, lumiset, koivujen reunustamat kadut, värikkäät talot, rauhallinen, hiljainen tunnelma. Liki autoton se on, tai siis siellä ei (enää) saa kadunvarsille pitkäaikaisesti parkkeerata.  Siis liki nostalginen häivähdys menneestä. Vain puulämmityksen tuoksua kaipasin, niin ja lasten ääniä puistosta.

Alemman kuvan vasemmassa reunassa keltainen talo, vihreät puitteet on Paavo Rintalan nuoruusajan kotitalo. Tänne Raksilaanhan hän sijoitti kirjansa Pojat (ohj. Mikko Niskanen).

Ulkoilun jälkeen …

Ihan täydellinen päivä kokeilla uutta arkiruokaa. Se on yksi variaatio ”yhden pellin sapuskoista”. Pikkuisen reilu puolisen tuntia kului aikaa koko touhuun. Aika kevyttä, mutta kätevää: proteiini, hiilarit ja salaatti samalla kerralla, samalle pellille. Vois olla aika soppeli mökkiruokakin. Eikä ole kovin kaloristakaan. Ainekset löytyivät meidän lähikaupasta = Toppilan K-market, joka on kyllä tavallista monipuolisempi, mutta eiköhän näitä saa kaikista Saleja isommista kaupoista.

Ihan heittämällä meni jatkoon meillä tämä!

Currybroilerpelti

(neljälle, kestänee lämmityksen seuraavana päivänä) 

600 g broilerin ohuita fileitä
2 – 3 tl curryjauhetta
1 tl suolaa
½ tl mustapippuria 

1 pkt perunagnoccheja (Molinaran gnocchit! ks. kuva) 
1 ps varsiparsakaalia (Bimi) 
1 rasia kirsikkatomaatteja
2 rkl oliiviöljyä
mustapippuria 

Ja tarjolla parmesaania 

Kuumenna uuni (225 C). Hiero suola ja pippuri broilerin pintaan (kulhossa hoituu hyvin). 
Laita broilerfileet ja gnocchit uunipellille leivinpaperin päälle, laita uuniin 10 minuutiksi.

Leikkaa kaalien tyvipäästä varret puoliksi. 
Ota pelti uunista, lisää päälle kaali ja tomaatit. Valuta päälle oliiviöljyä. 

Laita pelti takaisin uuniin, ja paista vielä 20 minuuttia. 

Pöydässä annosten päälle vielä mustapippuria, ja parmesaania,
jota ei alkuperäisessä ohjeessa(@Glorian Ruoka & Viini) ollut,
mutta joka todettiin oikein hyväksi. 

Keittiöhommissa

Alunperin oli ajatuksena lähteä joko hiihtolenkille (tavallista pidemmälle) tai pienten ja isänsä kanssa Talvikylään, mutta lopulta monestakin syystä kävikin niin, että olin vain sisällä koko päivän. Jotenkin – melkein vastentahtoisesti – sorruin kokkailemaan moneksi tunniksi. Home-made pitaleipiä monenmoisine tykötarpeineen ja jälkkäriksi laskiaispullia – pinkillä kermavaahdolla ihan Eeviksen iloksi. Ja kyllä pinkistä väristä huolimatta kelpasivat muillekin. Kelpasivat oikeinkin hyvin.

Näiden pitaleipien (helppo) ohje on täällä.

Kokkailuihin liittyen yksi jännä tai noh, jännä ja jännä, juttu. Pari viikkoa on blogiini tultu suoraan postaukseen ”Italialainen minestrone”. Joskus aina käy niin, että joku vanha postaus saa yllättävän suosion, kun jossain toisessa blogissa tai keskustelupalstalla viitataan juttuuni. Jatkuvasti näitä juttuja ovat esim. ”uskovaisten pastilli” tai ”miksi kokin hattu on korkea” tai ”laskiaispullan historia” tai ”Miksi Oulu on Valkea kaupunki”  yms. yms. Joskus pystyn näkemään, mistä viittaus tulee (esim. Facebook (mutta ei mistä sieltä) tai sitten suoraan se sivusto, jossa minun postaukseeni on viitattu, mutta tässä näyttää, että ihan vaan suoraan google-haun kautta on juuri tälle sivulle törmätty. Mietin, miksi minestronesoppa nyt kiinnostaa monia niin paljon, ja kävin itsekin katsomassa, mitä ko. postauksessa oikein kirjoittelen. Ja löytyihän se syy sivun suosioon: siellä mainitaan ”influenssarokote” ”ei tehoa”… Ei siis suinkaan sopparesepti vaan paljon ajankohtaisempi aihe, johon ihmiset hakevat tietoa – ja todennäköisesti joutuvat pettymään kun ko. sivulle eksyvät. Internet on ihmeellinen! 😀  Mutta siis: siinäpä yksi hyvä arkiruokavinkki! Sen takia kannattaa sivulle klikkautua!

~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Ja tänään suoritettiin virallinen arvonta viiden arkiruoka-haasteeseen osallistuneen kesken: Kati, Olli, Katri, MS ja Anneli olivat kommenttien jälkeen mukana ja Apsu suoritti arvonnan!! Onnea voittajalle! ** Arkiruokapostauksia on siis tulossa..

**(Yritin etsiä tiedostoistani osoitettasi (muistan että olet tilannut korttejani), mutta ei löydy, joten voitko laittaa sen minulle sähköpostiin reija at satokangas.fi) niin toimittelen heti huomenna postiin palkinnon. 🙂 )

Ulkona monenlaisissa merkeissä

 

Me on oltu ulkona syömässä. Me on tavattu ystäviä.

Me on nautittu valmiille menosta, ihanasta valpolicellasta ja alkuruoaksi huikean isosta blinitarjoilusta. Pääruokana pehmeitä, aromaattisia, makeita, vihanneksin höystettyjä possunposkia… Ja minäkin otin myös jälkkärin! Vadelmasorbet ja salmiakki-pannacotta. Oi, että. Kyllä kannatti. Ja totta puhuen, vaikka ruoka oli erinomaista, oli parasta tavata ystäviä, jutella, höpöttää, vaihtaa tuntemuksia menneistä kuukausista, myötäelää monta asiaa, vaihetta, suruja ja iloa. Puhua päälle ja yhtäaikaa.. Nähdä ja kokea livenä. Juuri sitä mikä on tärkeää, mitä olen kaivannut. Emme rypeneet syvissä vesissä, mutta pulputimme, muistelimme ja sunnittelimme tulevaakin… haaveilimme. Ehkä joskus Varangille, ehkä joskus HornØyalle. Tärkeintä oli kohtaaminen.

Ja kohtaamispaikka oli De Gamlas Hem. Ehdottomasti voimme suositella.

Niin hyvä. Tämä kantaa pitkään…

Kävelimme sinne, mikä teki ruokanautinnosta vieläkin paremman. Kävelyä on tälle päivälle riittänytkin, tai ainakin ulkoilua. Aamulla pihalla oli yksi viisivuotias ja yksi kaksivuotias jotka pitivät mummin ja papankin liikkeessä. Lumilinna laajeni, ihmeteltiin lumen sulamista vedeksi, käytiin putsaamassa naapureidenkin portinpielet lumesta, maisteltiin keksejä oman lumilinnan baarissa, ja sitten vielä toviksi sisälle temppuratailemaan, – hetkessä meidän huusholli ihan uudessa kuosissa.

Iltapäivällä lähdin vielä ulos. Oli ihan pakko. Niin hieno sää, ei riitä sanat. Nallikarissa tepastelin, kuvailin, kuuntelin kirjaa, olin hiljaisuudessa, olin omissa ajatuksissa. Ja aurinko paistoi – ystävällisesti!

Illansuussa kolmas ulkoilutuokio: kävelimme kaupunkiin ja Heinäpäähän. De Gamlas Hem. Kummasti tuntuu, että tämä ravintolakokemus jää muistiin pitkäksi aikaa. Hyvälle se nyt tuntuu.

Ja viimeistään NYT: mikä on sinun arkiruokaklassikosi tai hittisi juuri nyt? Kerro siitä ennen huomista iltapäivää (7.2. klo 16) ja olet mukana arvonnassa. Tai kerro muuten vaan… 😉

Arkiruokia hakusessa

Tässä on pian  se vaara, että alan tätä menoa pitää helmikuusta.

Tänäänkin oli jo aamusta huikean kaunista, eikä aurinko ole silmiä ja ajatuksia kiristävä, vaan valoa ja iloa tuova ystävällinen pallero taivaalla. Itse asiassa olipa komea kaksoisaurinkokin hetken, mutta eihän minulla muuta kuin kännykän kamera mukana. Pyöräilessä ja kävellessäkin kyllä kulkee kamera ja parikin objektiivia mukana, mutta ladulle en niitä mukaan ota.

Helmikuu tuntuu hyvälle siksikin, että on tekemistä, aika paljonkin. Kuvailuja, pienten kanssa oleiluja, ja sitten – eilen tuli langat!  Siispä Pehtoorin riddari alulle. Hiihto on tehnyt hyvää olkapäälleni, joten kyllä minä voin ihan hyvin aloitella sen. 🙂

Olen myös kehitellyt jonkinlaista ruokahaastetta itselleni. Olen lopen kyllästynyt arkiruokakokkailuihini. Kovin on rutinoitunutta ja vanhaa kehää kulkevaa meidän ruokahuolto nykyisin. Ei kylläkään Pehtoorin mielestä, mutta mun mielestä on. Ajattelin, että otan joka viikon alussa jonkun sadoista keittokirjoistani ja siitä kirjasta on tehtävä kaksi uutta arkiruokaa viikon aikana, tai noh, ainakin yksi. 😀 Ruoan on oltava helppoa, suhteellisen nopeasti tehtävää, edullista, ja siihen tarvittavat raaka-aineet on oltava tavallisen kaupan valikoimista saatavissa. Eli yksi tai kaksi uutta ruokaa per viikko. Ja sitten tietysti postailen tänne koekeittiön tuloksia.

Kyselenpä sitten teiltäkin, hyvät lukijat! Mikä on sinun ”luottosapuskasi”, arjen ruoka, jota teet aika usein ja joka sopisi noihin yllä luettelemiini rajoihin. Kerro vaikka vain ruoan nimi, laita kommenttiin mielellään myös ohje tai ainakin raaka-aineet, joista sen teet. Tai laita linkki, jos ruoan ohje on netissä. Kaikki sunnuntai-iltapäivä neljään mennessä vastanneet ovat mukana arvonnassa, jossa on palkintona aika muhkea korttipaketti, mm. ystävänpäiväkortteja 10 kpl.

Uusitaanpa porukalla arkiruokalistamme! 🙂

 

Hallista herkkkua

Kauppahallissa.

Olin siellä aamusella, aika varhain. Tunnelma levollinen. En ollut ainoastaan kalaostoksilla, vaan myös kuvailemassa. Tuttuakin tutumman kalapuodin tuotteita ja tiloja kuvailin. Ottakaapa FB:ssa tai Instassa seurantaaan ”kalaliike Pekuri”. Saattaa tulla ideoita arjen ja viikonlopun ruokaruljanssiin.

Sainpa sitten lähtiessä pussukallisen tuotteita mukaani… ennen kokemattomia lohipihvejä. Mozzarella-aurinkokuivattutomaatti ja feta-oliivi. Isoja pihvejä, joista M. sanoi, että kannattaa syödä kylmänä. Niin teimme. Tein oheen Siggpac-kurkkusalaatin (yhdenlainen versio tsatsikista), pinaattisalaattia, avokadon puolikkaat ja kananmuna, sekä tuoretta maalaisleipää (Hallissa Puistola Bakeryssä on ihanaa vehnähapanjuurileipää! tai K-kaupan Lombardian leipä) sekä Kitkan levitettä (jota sitäkin saa kalapuodista, se on monikäyttöinen, voileipäkakkuihin, croissantin väliin, uuniperunoiden kanssa, paahtoleivälle, – vuosia sitten taisin käyttää sitä kyllästymiseen asti. Nyt tauon jälkeen maistui taas oikeinkin hyvälle). Kaikkinensa olipa helppoa, hyvää lauantairuokaa. Sen ohessa espanjalainen Turonia Albariño En epäile, ettenkö hankkisi ko. viiniä uudelleenkin.

Samoin kalapihvit tulevat toistekin olemaan meidän ruokapöydässä. Minä feta-friikki pidin enemmän feta-lohipihvistä, Pehtoori mozzarella-versiosta. Niinä kertoina kun saattaisi tulla mieleen tilata Voltin kautta pizzaa tai muuta noutoruokaa (ei olla vielä ikinä tilattu 🙂 ), niin taidamme hakea hallista näitä. Tai jotain muuta.

Paljon hyvää

Talvimyräkän lauantaina Pehtoori jäi aamulla lumitöihin ”ei tartte lähtä lenkille eikä ladulle” ja samaan aikaan minä tälläsin itseni kaupunkikuosiin. Ensin hakemaan hallista graavikalaa ja siikatartaria sekä huomiseksi lohta. Valkeasta etsin Islantilaiset neuleet -kirjaa (loppu), huopatabletteja (loppu), saippuaa (kumma, miten paljon sitä kuluu nykyisin. Siksikin on ihana ostella jotain ”spessu”saippuoita, sieviä pumppupulloja vessaan, keittiöön ja kylppäriin), tulppaaneja ja pikkukaktukset.
Tänään olisi ollut mieluisaa lähteä kaupungille, vaikka De Gamlas Hemiin tai Puistolaan, blineille, ehkä jopa ystävien kanssa, muttaku… Niinpä meillä oli sitten kahden hengen blinikestit kotona. Ja vaikka vain kahdelle, niin taas kerran totesin, että parasta olisi kun joku muu olisi paistamassa niitä. Vaikka vain kaksi isoa bliniä/nautiskelija, niin silti siinä ei oikein levollista ruokarauhaa tule, jos/kun haluaa blinit kuumina nauttia. Seuraavan kerran nautin blinejä ravintolassa, – rokotettuna?
No mutta, hyvää oli. Ja illasta teki juhlan avaamamme samppanja. Ei ehkä paras mahdollinen blinien kanssa, mutta hyvää oli. Hinta-laatusuhde kohdillaan. Ehkä tilaamme sitä pari pullollista odottamaan vaikka juhannuksen mansikkatarjoilua… Voisipa suositella lakkiaisjuhliin! Olisipa toukokuussa lakkiaiset luvallisia.
Mutta eipäs tupista ja mutista. Koronasta huolimatta on mahdollisuus liikkua, kulkea, nauttia talvesta, jopa kaupoilla käymisestä, samppanjasta, hyvästä ruoasta, seurasta, kodista ja sen tekemisestä viihtyisäksi, kirjoista…
Facebookissa kulkee uusi haaste. Sain sen ja, vaikka olen surkea haasteisiin vastailija (pl. valokuvahaasteet), päätin vastata. Koska ”lukeminen kannattaa aina”. Koska lukeminen on iso osa päivieni kulussa, päätin yrittää.
Ja sitten heti ajattelen, että mahdotonta vastata vain yhdellä kirjalla mihinkään kohtaan, ihan mahdoton. Mutta yritinpä kuitenkin:
  1. kirja, jota luet juuri nyt: kuuntelussa Joël Dicker, Totuus Harry Quebertin tapauksesta (onpas romaani!!) ja Päivi Alasalmi, Joenjoen laulu, luettavana Matti Lasanen, Hietasaari, Vaakunakylä.
  2. kirja, jota rakastit lapsena: Peppi Pitkätossu! – Mikä rämäpää, rohkea, seikkailija, … Ja se sai pitää lettinsä ilman rusetteja!! Fanitin hyvin paljon.
  3. kirja, joka jäi kesken: Gabriel Garcia Marques: Sadan vuoden yksinäisyys. Sehän ´pitäisi´ lukea, siitä ´kuuluisi´ tykätä. Olen yrittänyt parikin kertaa, – se riittää minulle.
  4. kirja, joka teki suuren vaikutuksen: John Williamsin romaani ”Stoner”. Tai Tara Westowerin ”Opintiellä”.
  5. kirja, johon palaat aina: Kustaa Vilkuna, Vuotuinen ajantieto. Jokunen vuosi, vai jo vuosikymmen, sitten elättelin ajatusta tehdä siitä itse ”päivitetty versio”.

En haastanut ketään Facessa, mutta haastanpa taas teitä blogini lukijat! Kertokaahan te omat vastauksenne. Olisi mukava tietää…

Pastaa ja muuta hyvää arkiruokapöytään

Kauan olen keräillyt blogipostaukset-kansiooni reseptejä ja ottanut kuviakin tätä postausta varten. Ja kuinka ollakkaan: osa on kuitenkin mökkiläppärissä. Minullahan on ”aina” jotain hukassa; tällä kertaa sitten näitä juttuja. Mutta on tässä aika monta, monille ehkä tuttujakin, arkiruokia, jotka sopivat hyvin kevättalven arkisiin ruokapyötiin. Nopeita ja helppoja,

Veriappelsiinilohi

(kirjo)lohifile
2 valkosipulinkynttä
1 1/2 rkl ruokokidesokeria
1 limen mehu
1 tl sormisuolaa
2 rkl oliiviöljyä
2 (pientä) veriappelsiinia

    1. Pane uunin grillivastukset kuumenemaan 250 asteeseen.
    2. Laita lohifile uunivuokaan (nypi ruodot pois).
    3. Hienonna kuoritut valkosipulinkynnet ja purista limen mehu. Sekoita keskenään valkosipuli, sokeri, limemehu, suola ja öljy.  Hiero seos kalafileen pintaan.
    4. Pese veriappelsiini hyvin ja leikkaa se ohuiksi viipaleiksi. Lado viipaleet kalan pinnalle, mausteseoksen päälle.
    5. Pane kala uuniin grillivastusten alle ja kypsennä kalaa vastusten alla noin 15 minuuttia.

Tarjosin Mummon perunanuudeleiden kanssa.

Henry Alenin uuniruoan ohjeen bongasin Ilta-Sanomista. Hän itse toteaa siitä näin: ”On sellaista myräkässä nautittavaa lohturuokaa, että oksat pois!” Hyvää se on ja ohjeen mukaan tuli niin iso satsi, että meillä on toinen vuoka pakastimessa.

Gnocchivuoka

1 kg kaupan gnoccheja (Rummo)
100 g chorizoa
2 sipulia
3 valkosipulinkynttä
2 purkkia kirsikkatomaatteja tai mursketta (Mutti)
1 kesäkurpitsa
1 mozzarellapallo
2 dl raastettua parmesaania
basilikaa
suolaa
mustapippuria

Pilko sipulit, kesäkurpitsa ja chorizo ohuiksi viipaleiksi.
Kuullota chorizo, sipulit ja kesäkurpitsa.
Lisää tomaattimurska, lisää suola ja pippuri ja anna hautua 20 minuuttia.
Keitä gnoccheja 5 minuuttia ja valuta.
Pilko varsiparsakaalit ja paahda öljyssä kuumalla pannulla nopeasti.
Lämmitä uuni 210 asteeseen.
Kaada tomaattimurskaseos uunivuokaan gnocchien päälle.
Lisää mukaan varsiparsakaalit ja sekoita varovasti.
Raasta parmesaani.
Ripottele raastettu parmesaani/pecorino ja revitty mozzarella päälle.
Paista uunissa 25 minuuttia ja lisää lopuksi basilika.

Samanhenkinen Soppa365-sivun kautta löytynyt ruokatoimittaja Outi Väisäsen ”koronapasta” on ehkä nopein uuniruoka, jonka tiedän. Simppeliä, talvipäivään sopivaa sapuskaa. Ehdottomasti suosittelen käyttämään Barillan Pecorino-kastiketta. Käytän sitä myös esim. porolasagnessa. Siinä on vähän sellainen pähkinäinen ja ihanan juustoinen maku. Lidlin prosciutto-tortellonit sopivat myös erinomaisesti, toki muutkin käy.

Koronapasta

1 tlk (400 g) valmista pastakastiketta (Barilla Pecorino)
2 dl (ruoka) kermaa
1 pkt (250–300 g) ravioleja tai tortelloneja
1 pallo mozzarellaa (125 g)

Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen.
Laita pastakastike ja kerma pieneen uunivuokaan ja sekoita.
Sekoita raviolit kastikkeeseen.
Valuta mozzarella ja revi se paloiksi pastan päälle.
Kypsennä pastaa uunin keskitasossa noin 25 minuuttia, kunnes pinta on saanut väriä.
Koristele pasta halutessasi revityillä yrteillä.

Outi Väisäsellä on Samasta Padasta-blogi ja hän on tehnyt kaksi keittokirjaa, joiden kantava idea on tehdä vauvoille ja leikki-ikäisille ruokaa, joka maistuu myös aikuisille tai että samalla kerralla valmistuu sekä pienten että aikuisten ruoka.. Siis pienten lasten perheissä ja mummuloissa kannattaa vilkaista blogia …

Klassikko, jota meillä syödään aika ajoin,  jota tein viimeksi mökillä ja josta onnistuin ottamaan oikeasti hienon ruokakuvan (joka nyt on hävöksissä!!! argh!) on sekin yksinkertaisuudessaan mitä helpoin ruoka. Pehtoorin lemppari pastaruokien joukossa. Tässä on nyt yksi ”parannus” tai tuotemerkki joka kannattaa ottaa huomioon muutenkin. Meillä on iät ajat käytetty HK:n amerikkalaista pekonia, kunnes joku kerta vuosi sitten ostoskärryyn sujahtikin Pirkka ”Suomalaista pekonia”. En oikein tiedä miksi se on parempi, mutta paremmin maistuu. Kokeilehan.

Pasta Carbonara ~Miilunpolttajan spaghetti

suomalaista pekonia
1–2 salottisipulia
1 valkosipulin kynsi

1 muna + 1 keltuainen tarjoiluun
2 dl kuohukermaa
1 ½ dl parmesaani tai peconrinoraastetta
mustapippuria myllystä

1 ½ l vettä
250 g spagettia
suolaa

Paloittele pekoni ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet.
Kiehauta vesi ja lisää joukkoon spagetit ja suola. Keitä pakkauksen ohjeen mukaan ja valuta.
Laita pekoni pannulle ja anna pannun lämmetä. Kääntele kauttaaltaan.
Sekoita muna, kerma ja juustoraaste keskenään.

Toisesta munasta keltuainen munankuoressa annoksen päälle.
Se kostuttaa ruoan paremmin kun se sekoitetaan annokseen vasta pöydässä.

Lisää valutettu pasta rapean pekonin joukkoon kuumalle pannulle ja sekoita joukkoon kermaseos.
Kiehauta, mutta älä keitä.
Sammuta levy.
Rouhi joukkoon mustapippuria myllystä.
Tarkista maku.
Lisää tarvittaessa hieman suolaa.

Ripottele halutessasi pinnalle tuoreita yrttejä.

 

Jo eilen mainostamani on suoraan Sikke Sumarin keittiokirjasta (työjärjestys ja tekotapa neuvotaan ja perustellaan hyvin).  Ainoa vaan, että hän tekee sen tavallisesta appelsiinista, minä veriappelsiinista. Ja ne on NYT hyviä. Tämä on mitä parhain lihapadan lisuke. Meillä oli possunsisäfilettä karamellisoituna (Jim Lim by Farang palmusokerikaramellikastike) ja timjamilla maustettuna. Nuo Farang-kastikkeet ovat kelpo sooseja, voi vähän oikaista aasialaisissa resepteissä ja tulee hyvää!

Verippelsiini-fenkolisalaatti

1–2 veriappelsiinia
1 pieni punasipuli
4 rkl oliiviöljyä
1 rkl valkoviinietikkaa tai sitruunamehua
suolaa ja mustapippuria
1 fenkoli
koristeeksi persiljaa ja/tai mintunlehtiä tai fenkolintupsuja

Kuori appelsiinit terävällä veitsellä niin huolellisesti, että kaikki valkoinen sisäkuori on poissa. Tämä onnistuu parhaiten, kun leikkaat pois reilut palat appelsiinin molemmista päistä, asetat hedelmän pystyyn leikkuulaudalle ja kaarrat veitsellä appelsiinin pintaa pitkin ylhäältä alas.

Leikkaa appelsiinilohkot fileiksi niin, että ujutat veitsenterän lohkoja erottavan kalvon ja appelsiinin lihan väliin kalvon molemmin puolin. Viipale irtoaa helposti.

Tee tämä pienen kulhon yläpuolella, sillä appelsiinista tulee puristumaan mehua, joka tarvitaan kastikkeeseen.

Tee kastike appelsiinimehusta ja oliiviöljystä ja mausta se suolalla ja mustapippurilla, sekä tilkalla viinietikkaa.

Leikkaa punasipuli ohuiksi siivuiksi ja lisää siivut kastikkeeseen. Anna tekeytyä hetki. Näin punasipulista haihtuu ärhäkkäin terä.

Leikkaa fenkoli ohuiksi siivuiksi ja lisää siivut kastikkeeseen.

Sekoita kastike appelsiinilohkoihin ja tarjoa persiljalla tai mintunlehdillä koristeltuna.

 

Toisen, vähän tuhdimman fenkolisalaatin ohjeen olen vuosia sitten julkaissutkin meidän Umbrian reissun jälkeen. Samassa postauksessa on muutama muukin hyvä resepti, mm. sitruunapasta!

Aika italialaishenkisiä nämä ohjeeni taas ovat, mutta aurinkoisia. Ja kevättä kohti mennään.

Tuntuu ihan perjantaille

Tänään oli – vihdoin, onneksi – aamukahdeksaksi kampaaja, joten oli joka tapauksessa oltava varhain liikkeellä; hyödynsin turhankin aikaista nousua ja muistin aikeeni kuvata Oulu-laiva kausivaloissa.. Lähdin hyvissä ajoin kohti kaupunkia ja parkkeerasin Toppilan sataman huudeille. Mutkan kautta Oulu-laivan luo, sarjakuvausta ja sitten äkkiä pakkasta pakoon liki juosten takaisin autolle ja kaupungille.

Kun uusi luottokampaajani oli saanut pehkoni ojennukseen, ajelin kotiin viimeistelemään toissapäivän kuvausprojektin ja jäin kuin jäinkin koneelle: aamun kuvasaalis innosti kokeilemaan. Oulu-laivasta tuli tarinan aihe, ja vakavasti harkitsen, josko tätä vielä jalostaisin ja ensi vuoden joulukorttia kehittelisin… Aika näyttää.

Kun Pehtoori oli jo eilen ilmoittanut, että hän voisi tehdä tälle päivälle jälkkärin (sitruunapaistos – jota olin itse jo monta kertaa netissä katsellut ja harkinnut), oli minun melkein velvollisuus kehitellä tälle päivälle varatuista kuhafileistä jotain vähän spesiaalia. Kun juuri sain kuunnelluksi Lasse Lehtisen ruoka(muistelu)kirjan tulin kaivaneeksi esille häneltä (vaihtoskina LappItaliaan) saamani keittiokirjan (Täyteläistä elämää). Ja sieltähän löytyi kuin löytyikin ohje (ja tarina) ”Kuha Walewskaan”.

”Kuha Walewska on Pohjolaan sovellettu klassisen ranskalaisen keittiön tuote. Alkuperäisessä ohjeessa käytetään merianturan fileitä, tryffeliviipaleita ja hummerinpyrstöjä.
Puolalainen kreivitär Walewska oli Napoleonin rakastajatar. Tämän ruuan mausta päätellen ei tainnut huono ollakaan. Puolalainen sananlasku sanoo: ”Jotta kala maistuisi oikealta, sen täytyy uida kolme kertaa – vedessä, voissa ja viinissä.” Siinä on sääntöä kerrakseen!”

Silloin kun Duchesse-peruna (kermalla, voilla ja keltuaisilla rikastettu perunamuusi) on tehty onnistuneesti, se on kaunis, mukava perunaruusukelisuke lautasen/tarjoiluvadin reunoilla. Minulla se ei ollut onnistuneesti tehty (liikaa kermaa?). Mutta hiiteen kaikki ulkonäköpaineet: muusi kuin myös kala oli hyvää! Oikein hyvää. Ensi kerralla voin sitten hifistellä myös ulkoisilla tekijöillä. 😀

Pehtoorin sitruunapaistos oli hyvää. Yhdessä totesimme, että jonkin keksin kanssa (ranskalaisia vohvelikeksejä?) varmaan perfetto. Eikä tilkka ”vuosikerta”limoncelloa sekään ollut hassumpi makuparin osa.

Kohti uusia haasteita! Huomenna hiihtämään?