Ruoka ja viini

Uuvahtanutta touhua

Jotenkin mahdottoman väsynyt päivä tänään. Osasyynä on varmasti se, että eilen illalla kudoin ja purin, purin ja kudoin puolille öin, hyvä kirja kuuntelussa, eikä mitään tarvetta kovin varhaiselle herätykselle, joten miksen. Entä aamu? – Meidän kattorakenteissa elävä oravapesue aloitti rallin aamuviideltä. Ja se rallirata on meidän makkarin päällä, ja rallin maali on viereisen huoneen (mun työhuone) ikkunamarkiisin päällä. Pikku riiviöt mäjähtelivät siihen ja sen jälkeen hirvittävä sutiminen, jottei tapahtuisi romahdusta maahan. Ja kaikesta tästä lähtee yllättävänkin iso meteli. Eipä sitten meistä kumpikaan enää rallikiertueen jälkeen nukkunut.

Aamuthan ovat mitä parhaita touhuamisen hetkiä: touhuilin, siivoilin, pyykkihommia, muutama sähköposti, ja koska oli kylmä, ”tavaratoimituksia”, postipaketti ja kauppareissu, lähdin autolla. Ensin systerin kanssa kahvittelemaan kaupungille. Sitten rahtihommiin.

Iltapäivällä vielä hyvin väsyneelle, lyhyelle pyörälenkille, huomisia kuvauspaikkoja tsekkaamaan ja sairaalaan. Eivät edes mitä mainioimmat Meri-Lapin yrttiset karitsanlihapullat joita värkkäsin parin kilon jauhelihanyytistä tuoneet puhtia ja pontta enää. Hyviä ne kyllä olivat, on sitten huomisellekin ja pakkaseen. Tästä kaikesta johtuen: menen nyt (klo 20.15) nukkumaan! Huomenna mummi tarvii virtaa: on aamutuuri parin pienen kanssa!

Myötätuulihattujen päivä

On tätä odotettu, yritetty, etsitty yhteistä päivää, suosiollista säätä, rokotteita, sopivaa välämää monen vakavan asian välissä, … Tänään, ihan täydellisessä säässä, saimme ystävät iltapäivällä piazzallemme.

Olin luvannut ”kevyen lounaan”. Ei ehkä sittenkään lounas, eikä lopultakaan niin kevyt, mutta ihan sama! Oli niin hyvä päivittää – läsnä ollen – omat, lasten ja vanhempien terveystiedot, muutkin kuulumiset ja tulevat  toiveet.

VMP tai PP tai siis juuri ne ystävät, joiden kanssa on Hangasojalla useat viime uuden vuoden vaihteet vietetty ja jotka ovat täällä blogissakin olleet monella matkalla, olivat pitkästä aikaa, vihdoin meillä. Siinä kaikkea muistellessa ja kerratessa mm. laskimme, että yhteisiä (neljästään tai ryhmässä) ulkomaan matkoja on ollut seitsemän (1982 Kreikka (K:lle ja minulle ”työmatka”), Toscana 2007, Roses, Espanja 2009, Rooma 2010, Kitzbühel 2011, Pykeija, Norja 2011, Umbria 2012), mökkireissuja on ainakin tuplasti tuo.

Onhan se juhla nähdä ja rupatella, olla ja elää enemmän kuin viesteissä tai satunnaisissa puheluissa.

Kalaruokaa, salaatteja ja oikeinkin hyvää savukalatahnaa ja aika hyvää katkarapumoussea tarjoilin. Jälkkäriksi ei ollutkaan kahvia ja pullaa, vaan sangriaa, pastel de nata, croissanteja ja samppanjamansikkahilloa sekä  tsädää (rumpujen pärinää!!) myötätuulihattuja! Ei huono!

Ukkossunnuntai herkutellen

Nythän on niin, että minun (ja Tuulestatemmattua-blogin ”koti” = webhotelli (Hostingpalvelu) ilmoitti, että tila on täynnä. Että 15 vuoden aikana – huolimatta lukuisista lisätilan ostoista – minun ja blogini elintila on nyt kerta kaikkiaan käytetty, ei enää pienintäkään vapaata nurkkaa, mihin tunkea juttua ja kuvia. Vielä yritän tänään jotain saada tungettua mukaan, ja heti huomenissa lunastaa lisäneliöitä sepustuksilleni ja kamerani kennolle tallentuneille otoksilleni.

Tämän päivän parhaat kuvat jäävät muutenkin julkistamatta: iltapäivällä täällä oli pari pientä ukkosrintaman aikana, rankimmassa vesisateessa pelaamassa isänsä ja R:n kanssa jalkapalloa nurmellamme. Riemunkiljahdukset ja hillitön riemu olivat niin ihania kuunnella, katsella ja kuvailla.

Sitä ennen mummikin oli päässyt mukaan vesileikkeihin: Apsu ja Eevis saivat kaikella ilolla ja tarmolla ruiskutella vesipyssyillä minkä ikinä jaksoivat. Juostiin, naurettin ja kastuttiin litimäriksi. Ja sekös oli mitä suurinta riemua!

Aamupäivän lösössä, ukkosta enteilevässä säässä kävin sinnillä polkemassa sen ”pakolliset” 30 km, ja olipa Oulujokivarressa aika hienoa kuunnella kirkonkellojen soitto, istahtaa purkkikahville pyörätien reunaan.

Kotiin palattua eilen tehdyn mansikkakakun viimeistely. Samoin Kokkolan kurkkukeitto valmiiksi tarjoilua varten. Sehän se on hyvä, pehmeä, kylmä  hellepäivän lounasruoka tai hieno alkuruoka niin kuin meillä tänään. Juniori saatikka R. eivät olleet sitä ennen saaneet, ja tykkäsivät kovasti.

Sitä ennen – pienten nauttiessa melonia ja mansikoita alkupalaksi, molempien suurta herkkua – me nautimme uuden makuparin: roseesamppanjaa ja rubysuklaata. Olin hieman varauksellinen moisesta yhdistelmästä, vaikka suklaa-ammattilaiset olivat sellaista suositelleet. Toimivat yhdessä kuin junan vessa tai noh, ei ehkä ihan paras kielikuva tähän yhteyteen, mutta joka tapauksessa voin suositella. Ehkä lahjaidea?

Any way, oli mahdottoman mukavan suvisunnuntain ylellinen hetki. Rubysuklaata ja muita käsintehtyjä suklaaherkkuja saa Oulun keskustan liikkeestä: ChocoSomnia

Suklaan lisäksi oli vuohenjuusto, mansikka, hunaja-leipäsiä. Ne, kuten tietysti suklaa, kelpasivat myös muksuille.

Pääruokana grilliherkkuja: broilervartaita, grillikasviksia, haloumia ja vuohenjuusto-hunajamelonisalaattia.

En itse ole kermatäytekakkujen ystävä, enkä edes ”kerran kesässä” perinteistä mansikkakakkua tapaa tehdä, mutta nyt tein. Melkein perinteinen se oli vaikka välikerroksiin laitoin Valion uutta (?)  kinuski-tuorejuustoa ja olipa kostukkeena pari-kolme ruokalusikallista home-made-mansikka-vadelma-samppanja-hilloakin. Kukaan ei valittanut. 🙂

 

 

Aina ei voi onnistua, mutta sitten kuitenkin …

Eilen ennen nukkumaanmenoa pakkasin kamerarepun valmiiksi, etsin kaikki tarpeelliset pyöräilyvermeet ja -vaatteet kylppärin penkille, varmistin, että on akut ladattu pyörään, puhelimeen, kuulokkeisiin, kelloon ja kameraan, että on muistikortit, Starbucks-kahvi, vesipullo ja aurinkolasit völökissä. Ajatuksena että hiljaa hipsin ylös ja ulos herättämättä Pehtooria. Iloitsin jo valmiiksi kesäaamun tuoksuista, linnunlaulusta, yksikseen olosta, aamun rauhasta, reippaudesta ja aamuvirkkuuden tuomasta päivän pituudesta: ajattelin, että kun lähden kuudelta ehdin paljon.

Ja sitten: herään aamuyhdeksältä! Yhdeksältä!! Se sitten siitä pitkästä aamun pyörälenkistä. En muista, milloin olen viimeksi nukkunut yhdeksään. Kaikesta huolimatta sehän tekikin hyvää. Mutta kyllä on päivä sitten nilkuttanut koko ajan. Väliäkö sillä?

Ehdin kuitenkin pyöräillä aamupäivän. Noh, ei mitään kuvia tyyliin ”kaupunki herää” tai ”merenrannalla auringon noustessa”. Kunhan kiertelin pari tuntia. Kotimatkalla maskeja apteekista ja mansikoita torilta. Muutamia kohtaamisia. Ehkä palaan niinhin(kin) …

Iltapäivän helteessä, vilvoittavassa tuulessa, vielä äidin luona käytyäni, Kauppahallin kautta ajelin kotiin. Päätin päästä helpolla, mutta ajattelin, että syödäänpä kuitenkin oikein hyvin. Siis lohivartaat (kevyesti marinoin Kikkomanin sitruunasoijalla ja öljyllä), valmismarinoidut scampivartaat ja rasiallinen jumalaista ”katkarapuherkkua” (kermainen, kutkuttavasti, pienesti makea, chilikastike ja katkoja), uusia perunoita, kurkkua, sipulia kastikkeeseen ja vehnäjuurisämpylöitä. Kotipiazzalla aurinkoa ja englantilaista ihan kelpoa roseeta (Balfour).

Ja kyllä, kyllä nyt voin leuhkia, että olipa todella hyvä sapuska! Kuin jossain etelänmaitten kalaravintolan terassilla. 🙂

Suloinen suvisunnuntai

Olenhan tätä aikonut. Tänään sain aikaiseksi: pyöräilin uimaan! Valkeiselle (Valkiaisjärvi Hiukkavaaran takana) ajelin sunnuntaisuven aamussa, perhejuhannuksen jälkeisessä pyhäpäivässä, kun tilanne on sees. Pieni luonnollinen, liikkumisella höystetty euforinen olotila, auringon paisteessa, suviaamun leppeässä tuulessa.

Tekeeköhän muut sitä mitä minäkin? – Peittää paikkoihin liittyviä mielleyhtymiä, muistoja, kipeitä tuntoja käymällä samoilla paikoilla hakemassa uusia hyviä fiboja, ikäänkuin hautaamassa, päästämässä irti niistä menneistä. Vähän sillä mielin hain tuolla tänään uusia hyviä tuntoja ja kyllä oli niin hyvä uida. Tyventyikin parahiksi. Olin järvessä ja rannalla aika kauan.

Tällaisina kesäpäivinä minulla vilahtaa ajatus, että voisin luopua paljosta, että saisin asua järven rannalla, uida joka aamu sulan veden aikana, nähdä järven syksyn, talven – ehkä tehdä avannon, ja kevään. Kulkea ja kuvata sen jäällä ja sen rannoilla. Ja nimenomaan pulahtaa veteen kesäaamuina, kesäiltoina, uida kun huvittaa. Oi, että. Mutta onhan se hyvä että edes näin on mahdollista. Menisiköhän huomennakin? – Mikseipä. On tunne, että tarvitsen sellaista taas.

Iltapäivällä kotipiazzalla tyttären ja ukkelin kanssa nautimme viikonlopun rääppiäisiä, ja tulimme todenneeksi, että samppanjamansikkahillo on tämän juhannuksen makumuisto numero yksi* , nautimme auringosta ja minä sovin tapaamisen huomiseksi: on mummin ja Apsun humputtelupäivä!! Kesälomat on niin hyvä juttu.

* 

Mansikka-samppanjahillo

(Ohje Sanna Miettusen kirjasta ”Päivän paras hetki: aamiainen”)

1 l mansikoita
1 l vadelmia
1 vaniljatanko
1 kannelitanko
3 dl hillosokeria
1 dl samppanjaa (käytin kuivaa ranskalaista kuohuviiniä, cremantia)

Laita kaikki ainekset kuohuvaa lukuunottamatta kattilaan.
Kuumenna, vähennä sitten lämpöä siten, että hillo vain hieman poreilee.
Anna kiehua noin 15 minuuttia.
Ota kattila liedeltä, lisää kuohuviini.
Kaada hillo ilmatiiviisiin purkkeihin ja säilytä viileässä.

Meillä tätä on nyt viime päivinä ja aamuina nautittu mm. kaurapuuron, kreikkalaisen jukurtin, jäätelön, pavlovan ja croissantien kanssa. Sopisi varmastikin myös lettujen tai vohveleiden kanssa.

Äänin 7/7 se on täällä todettu ihan mahdottoman hyväksi.

 

Juhannus jo taputeltu

Leppoisa, runsas, aurinkoinen, perheenkeskeinen juhannus Rantapellon piazzalla ja ison ruokapöydän ääressä.

Simppeliä hyvää ruokaa aika lailla runsaasti… Naurua ja höpötystä. Ennen ja jälkeen vesisotaa …  Pilvetön taivas, itikaton piha, samppanjaa (taas kerran vedonlyöntiä), lasten riemua. Sekä Juniori että Tyär kumppaneineen, pienet ja sisareni tekivät juhannusaatosta meille juhlan. Toki mekin teimme aika lailla juhlan onnistumiseksi.

Ja minä ilahduin kovasti kun onnistuin (eka kertaa) kunnon, kuohkean, pehmeän pavlovan teossa. Iso marjapavlova humahti yhdeksän hengen siitä nauttiessa.

 

Juhannusaatto 2021

Miten jos tämän päiväinen postaus menisi ihan vaan muutaman kuvan kera?

Apsun kummitäti on Oulussa, Rantapellossa, ja niin oli pienetkin! Vesisota oli väistämätön! Ja se ilo jälleennäkemisestä!

Eevis ei ollut vakuuttunut ”titin” ja papan juhannusliputuksen onnistumisesta. Mutta yritti kannustaa.

Juniori toi kontribuutionsa juhannusaaton päivällispöytään. Ja kyllä: se oli vähintäänkin erinomainen. Minähän en BdB-samppanjoiden ylin ystävä ole, mutta kun tämä oli saanut olla kosketuksissa tammen kanssa, oli samppanjassa voimaa, luonnetta ja makua. Jostain Euroopan viinikaupasta kuulemma hankittu.

Ja sitten syötiin. Lihavartaita. Pitkästä aikaa. Ja vielä nyt, monen tunnin jälkeen, vähän raskas olo, mutta olihan kuulkaa hyvää. Ohessa mm. juuripersiljaa, mozzarella-salaattia, tryffeliherkkusieniä, maustevoita, … ja jälkkäriksi se kakku.

Meni jatkoon ihan heittämällä.  Se oli mahdottoman hyvää, ei liian makeaa, – ja lapsetkin söivät mielellään. Eevis tykkäsi erityisen paljon suklaakahvipavuista. 😉  Oheen sopivat tuoreet mansikat oikein hyvin.

Niin ja sää! Kuten kuvista näkyy. Niin hyvä päivä tänään.

Tunnelmia kotikaupungissa

Kevättalvella mietin, että on kyllä vähän turhaa ostaa mitään kevytuntavatoppaa. Että tarvitsenko sellaista? – Sehän osoittautui kuitenkin minun merkillisesti yltyneen hiihtoharrastukseni aikana vallan mainioksi kamppeeksi, joskin edelleen podin vähän huonoa omaatuntoa, että oisko sittenkin ollut turha ostos? – Tänään kesäkuisena lauantaina taas totesin, että kevyt untuva on mitä mainioin vaatakappele ulkoilmaihmisen repussa.

Lähdin aamupäivällä kohti perinteistä Turkansaaren kesäkuista pyörälenkkiä – ja onneksi pyörän tarakalla oli mainittu kevytuntavatakki. Menomatkalla se oli todellakin tarpeen.

Ja sitten. Turkansaari nyt vaan on!

Mikä siinä on, että siellä on levollinen olo? Ovatko ne nuo hirret vai historian havina?  – Minulle, jolla ei ole oikeastaan mitään lapsuuden kosketusta maaseutumiljööseen? Miksi maalaisidylli elähdyttää?

Nyt kyllä päällimäisenä hyvä olo päivällisestä: sisareni kutsui minut ja Pehtoorin ulos syömään. Valitsimme paikaksi De Gamlas Hemin – koska tunnetusti hyvä ruoka ja välitön tunnelma. Patiolle alias terdelle emme ryhtyneet: totta puhuen minä pyöräilin paikalle kevyt toppatakki ylläni, ja farkut jalassa (siis kylmä!). Perille päästyä suit sait sukkkelaan kävin ravintolan vessassa vaihtamassa kukkamekkohameen ylleni ennen ravintolaan astumista. Ei sinne kyllä tarvitsisi erityisesti pukeutua, mutta onhan se itsellekin mukava olla vähän juhlassa myös kamppeiden osalta. Luulen, että verkkareissa ruoka ei olisi maistunut yhtä hyvältä.

Nyt se maistui. Alkuun poroa, pääruoaksi risottoa ja jälkkäriksi mansikka-pannacottaa vailla vertaansa. Kaikki oli hyvää, – myös vuoden 2014 riesling Rheingausta! Leppoisa parituntinen.  Leppoisa kesälauantai – vaikka sitten untuvatakkia tarvittiinkin.

Samppanjaa kerrakseen

No nyt!

On päästy kokemaan viininmaistiaiset, joissa oli kuusi samppanjaa! Pelkkää samppanjaa kuusi lasillista ( a 8 cl) yhdeltä istumalta. Ja samassa huoneessa 18 henkeä, joista enemmän kuin puolet tuttuja:  läheisiä, ystäviä ja tuttuja ja muutamia ”uusia ihmisiä”. Tänäänkin kasvoja, ei maskeja, paljon hymyjä, kohtaamisia, – ei sentään halauksia tai kättelyitä. Kuultiin juttuja, oltiin yhdessä, kerrottiin menneistä – ajoista ennen koronaa ja koronan aikana – haaveiltiin tulevasta, ja paljon kuului, että ”jos” tai ”katsellaan nyt miten tästä”. Maailma on muuttunut mutta ystävyys on tärkeää, kohtaamiset ovat tärkeitä.

Noista kuudesta (Juniorin valitsemasta) samppanjasta Heikkisen Kalle (Charles Heidsieck) ja Robert olivat eniten minun mieleeni. Heidsieck on luottosamppanja. Aina hintansa väärti. Hinta-laatu vähintäänkin kohdallaan. Siihen kannattaa luottaa ja satsata. VIimeisenä maistiaissetissä  oli 80 euron Grand Couronnement (80 €!!!). Ei valittamista, mutta ei ole mitään tarvetta ostaa sitä. Robert oli mahtavasti ”punaviinillinen” samppanja. Ihan uudenlainen, voimakas, kaikelle ohessa tarjoilluille maistelulautaselle sopiva … Jopa lihaiselle ankalle.

Kaikkinensa paljon opettava, hyvin maistuva ilta.

Ja niin hyvä nähdä, kuulla, kohdata!

Oli Oulun Viininystävien (mini-)Dionysia -ilta. Viime vuoden ja tämän kevään tapahtumat oli peruttu, ja tänään sitten korvaava ilta. Kokoonnuimme Rauhalassa, ja nyt on hyvä mieli, toiveikaskin.

Toimen päivä

Olen tänään kuvaillut puita kotipihalla, pyörälenkillä, kukkakaupassa, hautausmaalla. Olisin mielelläni kuvannut myös auringonpimennystä, mutta olinpa juuri silloin – taas vaihteeksi – hammaslääkärissä. Ja olen kyllä kohtuullisen pettynyt kalliiseen operaatioon! Vähän sellainen ojasta allikkoon juttu!

Pyöräillessä puistojen ja pihojen ohi, tuntui, että kaikkialla kukkii kaikki. Yhdessä rysäyksessä tämän kesän kukkaloisto? Ja sitten vielä kukkia lisää kukkakaupasta. Oulun paras kukkakauppa (Kanerva) on muuttanut takaisin Uudelllekadulle, ja nyt on hienot tilat.

Pienen kimpun kävin äidin ”uuteen yksiöön”, kuten hän sairaalahuonettaan nimittää, hankkimassa.

Iltapäivän lopulla minulla oli patiotreffit miehen kanssa. Kävinmme syömässä Zivagon uudella patiolla: se on onnistuneesti rakennettu ja ilta-auringon puolella. Ja ruokakin oli hyvää: Pehtoorilla burgeri, minulla pinchoja. Nälkä lähti.

Kunhan kotiuduimme, piipahtivat pienet isänsä kanssa. Sovittiin huomisesta, ja mm. ruokalistatoiveita kuuntelin ennen kauppaan lähtöä. Minähän en yleensä iltaisin käy kaupassa, ja olinkin hämmästynyt kuinka paljon siellä oli porukkaa (vai tuntuuko vain Lapin vähäväkisyyden jälkeen?), aika nuoria ostamassa jätskiä ja olutta, mm. niitä. Ja ilman maskeja melkein kaikki alle 40-vuotiaat. Tämä kukkahattutäti ei tupissut, eikä katsonut arvostelevasti, mutta kyllä hiljaa mielessään mietti, että eikö vielä pari viikkoa olisi voitu…

Kaikkinensa melkoinen city-päivä. Kairassa kulkeminen enää vain kaukana muistoissa…

Hyvää kotiruokaa kahdelle

Jos eilen aamuisella lenkillä oli melko kylmä ja satoi aika reilusti, niin tänä aamuna oli ihan halvatun, hyytävän kylmä (+4 C) ja vettäkin tuli, vaikkei sadetakin alle asti sentään. Pakkoko se oli heti aamusta tormata pyörän kanssa tyhjille reiteille? – Ei pakko, mutta aattelin, että onpahan ”alta pois”. Niinhän siinä sitten kävi, että vajaa tunti riitti, ja hakeuduin kotiin lämpimään suihkuun.

Sitten istahdus koneelle, ja eilisen postauksen vastauksiin ja tilastoihin perehtyminen: monia vastauksia kyselyyn ja kommenttejakin. Niistä mukavia ilonläikähdyksiä. Vastausaikaa on vielä ens lauantaihin asti!

Päivän agendalla oli parin (minulle) uuden ruokatuotteen testaus: Briossijauhopussi on ollut kaapissa jo muutaman kuukauden, mutta Valion Vaniljakreemi solahti ostoskärryyn vasta viime viikolla.

Briossit ulkomaiden hotelliaamiaisilla tai ravintoloiden leipäkorissa ovat aina maistuneet minulle, samoin kuten croissantitkin. Niinä harvoina kertoina, kun olen ravintolassa (Kauppuri, Rooster) syönyt oikean gourmethampurilaisen, on briossisämpylä maistunut hyvälle, ei sellaiselle kuin Mäkkärin kuiva, jauhohöttöinen pulla. Kun kotona on ainakin kerran kesässä viikonlopun grilliruokamenussa ollut hampurilaispihvejä, on niitä varten ostettu kaupan valmiita briossisämpylöitä. Mutta tänäänpä tein niitä itse! Ja niinhän siinä nyt taisi käydä, että muunlaisia ei meillä enää ole tarjolla: oli kyllä pienen (koneella) vaivaamisen väärti!

Jauhoja ja taikinaa on helppo työstää, pussin pohjassa olevalla ohjeella tein. Sämpylöihin tulee hyvä sitko, eivät ole höttöä (100 g voita taikinassa 🙂 ).

Koska keli ei suosinut grillailua, meillä oli täytteenä ”pulledporkia”, tein  sen oheen vielä itse hillottua punasipulia. Cheddar oli jäänyt ostamatta, mutta kylläpä oli silti hyvää. Ja helppoakin!

Suunnittelin jo, että näitä pullapalleroita voisi tehdä vähän pienempinä: halkaisisi, täyttäisi vaikka poronkäristyksen jämillä, teelusikallisella creme fraichea ja salottisipulirenkailla. Olisipa hyvä lapas möksällä tarjottavaksi vaikka korvasienikeiton ohessa.

Ja jälkkäriksi Pastel de Nata. Kaikki Portugalin kävijät (ja Lidlin leivonnaiskaapilla käyneet) tietävät nämä pienet vaniljakreemileivonnaiset. Minähän olen niitä joskus aiemminkin koettanut (pitkän, vaikean kaavan kautta) itse tehdä. No joo, eivät huonoja olleet nekään, mutta tänään: näitä teen toistekin! Pohjana oli Valion resepti. En tosin käyttänyt valmista voitaikinaa, vaan lehtitaikinalevyjä (Myllyn paras). Ja laitoin täytteeseen vähän myös sitruunamehua. Nämä tekeleeni eivät ole mitään konditoriatuotteiden helmiä, ainakaan ulkonäöltään, mutta hyviä olivat.

Vaniljakreemistä on kyllä varmasti vaikka mihin: täytekakkuihin, jälkkäreihin, piirakoihin. Miksei tällaista paiston kestävää tuotetta ole aiemmin tuotu markkinoille? No nyt on. Kokeilkaahan hyvät leipurit ja kotikokit!

Keittiössä kesäistä

Auton mittari näytti +5 C, kun puolilta päivin ajelin Kauppahalliin. Huom. autolla. Ei tullut pieneen mieleenkään lähteä pyörällä, vaikka aikaa olisi todellakin ollut.

Puistola Bakerystä rieska, Riikalta perunoita (uusia! – vastoin odotuksia, eivät huonoja, jos kohta kuukauden päästä vielä parempia…) sipulia – korvasieniä harkitsin, mutta luotan että mökkiviikolla kesäkuussa löydämme niitä itse Ahopään rinteiltä. Ja sitten ostamaan M:lta (kalaliike Pekuri) kalaa: tänään kalakauppaan oli uinut ensimmäinen Perämeren lohi! Toipilas-Pehtoori grillasi ja minä tein oheen vielä tsatsikia ja ”hernepyreepalleroita”.

Olen vuosikymmenien varrella tehnyt jos jonkinlaisilla aineksilla, jukurteilla ja mausteilla tsatsikia ja tänään vielä yksi uusi kokeilu. Jugurttina Lidlin Milbona ”Greek Style Yogurt, Creamy”. Tulipa aidon oloista: eri lailla kiiltävää ja pehmeää kuin turkkilaisesta, Bulgarian tai Valion kreikkalaisesta jugurtista. Hyväähän se niistäkin tulee, mutta kannattaa kokeilla. Tämänkin jukurtin valutin ensin, puolisen tuntia, samoin raastetun kurkun. Lähtee turha neste pois.

Varaslähtö kesään meillä kuitenkin. Hyytävästä säästä huolimatta.

Päivään on kuulunut edellen paljon perhe-whatsappia sekä muuta sähköpostia. Ihan kuvauksiin liittyviäkin. Ja iltapäivällä Juniori kävi potrettikuvauksissa: tarvitsee töihin esittelykuvan, ja kylläpä on ollut säätämistä. Ei meillä vaan töissä ollut mahdollista valita ja säätää, millaiset kuvat nettisivuille laitettiin. Enkä tiedä, kiinnostikokaan niin kovasti. 😉

Touhujen taustalla olen kuunnellut Kaari Utrion elämäkertaa, ei omaelämäkerta, vaan Anna-Liisa Haavikon kirjoittama. Uskonette, että minua kiinnostaa kovastikin. Ja kyllä, ehkä vähän yllättäen, myös yllättää ja kiehtoo. En ole koskaan ollut mikään hänen kirjojensa ehdoton fani, aika monia olen kuitenkin lukenut, mutta nyt näen hänet eri valossa, – rohkeana. Olen kerran tavannutkin hänet, hakenut Oulussa lentokentältä yliopistolle – puolen tunnin perusteella hän oli erilainen kuin elämäkerran perusteella. Tulin tänään miettineeksi, että olen tavannut hyvin vähän ihmisiä, joista on kirjoitettu elämäkerta tai jotka ovat itse kirjoittaneet muistelmansa: onkohan se aina niin, että elämäkerta ja pikainen tapaaminen ovat aika kaukana toisistaan? – Varmastikin.

Tähän teemaan palannen huomenissa. 🙂

Roseeviini, oranssiviini, rieslingrosee – mitä näitä nyt on? 

Rieslingrosee – valkkarirosee?

Viime kesänä kotoilevien ja mökkeilevien suomalaisten viiniharrastajien/nauttijoiden ”hitiksi” nousivat rieslingroseet, joiden syntyprosessin käynnisti suomalainen Master of Wine Tuomas Meriluoto. Hän kertoo MTV:n haastattelussa näin:

– Ajatus rieslingrosee -viinin kehittämisestä syntyi kuten monet timanttiset ideat, vahingossa. Istuimme Etelä-Saksassa Pfalzin viinialueella kotiaan ja viinitilaansa pitävän viinintekijän Axel Neiss’in puutarhassa. Lasissani oli vielä maistelun jäljiltä tilkka pinot noir -punaviiniä, kun isäntämme kaatoi sinne lounasviiniksi valittua kuivaa rieslingiä. 

Maku oli hyvä, ja tämän sattuman jälkeen Neiss´in viinitilalla ryhdyttiin kehittelemään riesling- ja pinot noir -yhdistelmäviiniä. Niinpä viime kesänä Alkossakin oli myynnissä juuri (saksalaisen Weingutt Neiss’in) That’s Neiss Pink Riesling ja lisäksi chileläinen Torres Digno Riesling Rosé.

Nyt Alkossa on jo useampikin rieslingrosee , täällä vielä muutama.

 

Roseeviini – puna- vai valkoviiniä vai jotain ihan muuta?

Entäs perinteiset roseet? Roseet ovat punaviinirypäleistä tehtyjä viinejä –  rypäleiden punaiset kuoret ovat saaneet antaa vain hetken makua ja väriä viiniin. Roseeviinin etiketissä voi olla myös jokin seuraavista:    blush, blanc de pinot noir, cabernet blanc, chiaretto, clairet, clarete, pink, rosado, rosato, vin gris, white zinfandel, weissherbst, rotling, schillerwein. Ne ovat selkeästi kesäviinejä, nekin. Ja niiden suosio on Suomessa parin viime vuoden aikana noussut hyvinkin paljon.

Meidänkin piazzalla ja mökkiterassilla niitä on varsinkin kesäisten kasvisruokien tai vaaleiden kalaruokien kanssa nautittu, mutta silloin ”ulkoviinilliset” syyt ovat olleet viinivalinnan takana: roseet ovat niin kauniita, kesäisiä ja vähän sellainen, miksipä ei pari kertaa kesässä roseetakin. Torresin ikiaikaisesti Alkon listoilla olleen cabernet sauvignon -roseen lisäksi olen tykästynyt Ca´Bottan roseeviiniin, jota ei Suomesta ole saanut kuin monta kesää sitten lyhyen ajan. Haaparannasta sitä joskus toin, Italiassa sitä on nautittu ja nyt sitä on meillä täällä taas!

Toissaviikolla tilasin Viinikellari.comin kautta laatikollisen kesäviinejä toimitettuna suoraan kotiovelle. Neljä pinkkiä/roseeta ja pari samppanjaa.

Keskellä on perinteiset punaviiniroseet Zenato ja Villa Wolf, jotka löytyvät myös Alkon hyllyiltä ja ne on testattu ja hyviksi havaittu, varsinkin Zenato, mutta oikeassa reunassa on yksi näitä uusia pinkkiriesling-viinejä, huom. H2O -merkintä.

Ja sitten vielä oranssiakin viiniä? 

Niitäkin on muutama testattu. Ne on (minusta) hinta-laatusuhteeltaan aika tyyriitä, ja luulenpa, että ne pitäisi osata ihan tarkkaan täsmätä ruoalle, jotta maku pääsisi oikeuksiinsa. Mutta ehdottomasti kokeilemisen arvoinen tämäkin harvinaisuus.

Ja tässä linkki tuoreeseen artikkeliin, jossa meidän Junioria on haastateltu. Kertoo jutussa, missä ja miten oranssiviinejä valmistetaan, myös ruokasuosituksia löytyy. Artikkeli on täällä: Oranssiviinit

Onkos näistä kokemuksia? Tai mikä on kesän paras viini? Mitäs suosittelet kokeiltavaksi? – Virtuaalivinkkejä tännekin päin, kiitos! 🙂

Juhlaa koko päivä

Aamulla klo 7.30 (Whatsapp ääniviesti:)

– Mummii-i, tuu mummi!
– Mummi tulee ihan pian. Just oon lähdössä.
– Okei!

Ja 10 minuutin päästä (toisaalla = isänsä keittiössä) kaksi pientä kyselee ja toivoo, mitä tänään tehtäisiin, mihin mentäisiin, mitä syötäisiin, … Ja molemmat olivat heti sillä kannalla, että mennään kirjastoon, kun sinne nyt pääsee! Sitä ennen käytiin kyllä Prismasta ostamassa molemmille uudet crocsit tms. Ja pihalelutkin tuli luvatuksi. Olipa ilo katsella ja kuunnella, kuinka isompia kinuamatta lelunsa valitsivat. Ei mahdottomia toiveita, ei riitaa siitä, kumpi saa mitäkin.

Kaupasta sitten kirjastoon, missä mummia sykähdytti se ilo, joka molemmilla pienillä oli, kun ptikästä aikaa kirjastoon päästiin. Apsu sanoi monta kertaa, että hyvä kun nyt. Uusia Apo Apposiakin löytyi, ja Eevis olisi lainannut repullisen kirjoja, vaikka kuinka monta prinsessakirjaa, vaikka kuinka monta maurikunnasta, vaikka kuinka monta  eläinkirjaa. Eka kertaa sai itse käyttää ”lainauskonetta”. Ilo sekin.

Ja mummille ilo, kun ”kirjastotäti” tuli tervehtimään. Ei ollut täti, oli entinen opiskelijani. Viimeisten duunivuosieni yksi eniten piipahdelleista. Kun kävi tänään heippaamassa, olin iloinen, että hän oli saanut alan töitä. Että juuri hän. Kovasti uskoin näin käyvän, hän itse ei ehkä niinkään. ”Omien” heippaaminen aina lämmittää open ja ohjaajan mieltä.

Ja sitten pienten kanssa ajelimme Rantapeltoon, meidän kotipiazzalle. Parituntinen oli aikaa kastella kukkia, sekä kastella Eeviksen pöksyt, sukat ja pihalle levitetty matto. Oli aikaa lukea, syödä ja höpöttää. Eevis höpöttää ihan omiaan, Apsu yrittää välillä tulkata, ei hänkään osaa, taas kuljetaan pihalla, pelataan, istutaan auringossa. Kysyn vaan, mitä muuta sitä väliperjantaina tarvisikaan?

Kun lapset jo alkuiltapäivästä isänsä kanssa lähtivät kotiin, minä lähdin sykkelöimään ja ”äkikseltään” hakemaan Ideaparkista mainoksessa näkemäni pellavapaitapuseron (- 20 %).  Ja sittenhän se repesi koko ostorumba. Siellä olikin joku ”kesän aloitus hula-baloo”, joten kotiin palatessa pyörän tarakallani oli monta nyssykkää. Luhta-Outletissa oli joku merkillinen tyhjennys-, alennus-, polkuhintamyynti: ostin yhteensä neljä!!! t-paitaa ja (urheilu)pooloa ja kaksi paksua froteepyyhettä = yhteensä 78 euroa! ja Finnmarin myymälästä neljä kaunista vihreää kaitaliinaa pihapöydille yhteensä 12 euroa. Ihan pelkkää säästöä koko reissu! Pieni poikkeus 😀 hillittömään säästöilyyni olivat uudet kevyet kesätennarit/lenkkarit. Skechers´n kengät olen jo kerran käyttänyt puhki, ihan vaan viidessä vuodessa ”tyhjiksi”, tänään ostin uudet. Eivätkä olleet mitkään edulliset (tällaiset), mutta omissani on jotian kultahippusia ja omani ovat mustat, ja niin hyvät!!. Kohti kesää niilläkin.

Ja kun oli ruoka-aika, mies ehdotti. että mennään Nallikariin syömään! Ehdottomasti mentiin!! Pyöräilimme sinne, emmekä suinkaan olleet ainoat, jotka perjantain illansuussa, aika hyvässä lämmössä, olivat päättäneet lähteä ravintolaan syömään. Nyt kun se on mahdollista. Nyt kun on kesä ovella, korona ainakin toviksi häipymässä taka-alalle… Nyt kun oli uudet kengät ja T-paita. 🙂

Ja ruoka oli hyvää.

Pehtoorilla rautua, minulla rapuja ja ranskalaisia. Elämä on. Välillä juhlaa koko päivä!

Radiosta ja striimattuna musiikkia

Katselin juuri striimin: Radion Novan aamun Aki ja Minna juhlivat ohjelman 5-vuotista taivalta tunnin verran striimattuna. Kuuntelen Novan aamua satunnaisen epäsäännöllisesti. Kaiken kaikkiaan kuuntelen nykyisin radiota vähemmän kuin aiemmin – koska äänikirjat. Viikonloppuisin kuuntelen Novaa, kun laitan pitkän kaavan mukaan ruokaa ja koska viikonlopun toimittajista ja heidän tyylistään tykkään. Arkisin ruoka-aikanamme (kolmen molemmin puolin) toimituksessa on tyypit, joista varsinkaan maskuliinista en pidä, en hänen äänestään, enkä monista jutuistaankaan, joten joko kuuntelen kirjaa tai en mitään. Mutta aamuisin Minna ja Aki ovat usein  mukana aamupäivän puuhissani.

Eilisen Master Chef´n voittaneen Minna Kuukan Instaakin seuraan. Olen iloinen, että juuri hän sai ansaitsemansa voiton. Ruoanlaittajana ja aamutoimittajana Kuukka on mukavasti vakaa ja luottavainen, nopeasti hoksaava, sarkasminsa ja sanojen käyttönsä on sujuvaa ja älykästä ilman snobbailua tai itsensä tyrkyttämistä.

Radio tuo viikonpäivät kotiin, tai siis asettaa päivät paikalleen viikossa. On arkipäivien ohjelmat ja aiheet, ja sitten viikonloppuisin erit. Viimeisen vuoden aikana, kun on ollut vain vähän sellaisia asioita, jotka ”ajoittavat” ja kellottavat päiviä, niin radio on ollut hyvä keino olla jotenkinkaan tekemisessä ulkopuolisen maailman kanssa, olla edes vähän ajan hermolla tai kartalla viikonpäivien kanssa.

Näin ollen: ei ihme, että hankkiuduin juhla-striimin äärelle. Mihin vaikutti myös se, että siellä oli ”livemusiikkia” nimenomaan sellaisilta artisteilta, joiden (uudesta) musiikista tykkään just nyt: Ellinoora, Erin ja Samu Haber. Haberin soolouran toinen hittibiisi  ”Täältä tullaan” on harmiton rallatus, kohti kesää, kohti pandemian jälkeistä elämää, hullun huoleton sanoitus ja melodia = just sopiva nyt. Ei silti, olen ”aina” tykännyt Haberin ja Sunrise Avenuen musiikista. Ja hänen äänestään: myös kun hän itse luki omaelämäkertansa. Sen jälkeen jopa tilasin Samu Haberin nimikkoviinin (samoin kuin Lauri Tähkän). Jälkimmäinen on minusta parempi, viini siis. 🙂 Hesarin arvio noista täällä.

Myös Erinillä on kaunis ääni, ja hänenkin soolouran uusimmat biisit miellyttävät. Ja Ellinoora. Tykkään! Dinosauriksii!

Kevyttä musikkia, sitäkin tarvitaan.

Uusia kokemuksia

Prologi

Eilisessäkin Master Chef´n semifinaalissa Anna Perho kovasti innostuneena kertoi vietnamilaisen ruoan maukkaudesta, mitä Tomi Björck hyvillä mielin hymisteli ja mielipiteellään mukaili. Eikä tämä ollut ensimmäisen jakso, jossa näin kävi. Vietnamissa ei ole tullut käytyä, eikä sen keittiöön muutenkaan tutustuttua, joten olenkin jäänyt pohtimaan, mitenhän se poikkeaa muista aasialaisista keittiöistä, joista on kokemusta sekä paikan päällä, suomalaisissa ravintoloissa että kotikeittiössä. Mutta vietnamilainen keittiö?

Prologi 2

Tiedän, että monilla oa tapana valtiollisten ja kunnallistenkin vaalien aikana, kansalaisvelvoitteen suorittamisen jälkeen käydä kahvilassa tai kotona serveerata ”vaalikahvit”. Ja kirkonmenojen jälkeen on Suomen maaseudulla kautta aikain tarjoiltu kirkkokahveja, joko kotona tai kirkolla. Katolisissa maissa – ainakin Italiassa – on varsinkin erityisten kirkkopyhien aikana tapana aamupäivämessun jälkeen mennä paikalliseen trattoriaan lounaalle koko suvun tai ainakin perheen kesken.

Rokotelounas

Tänään minulla ja Pehtoorilla oli ilo päästä Oulu-halliin rokotukselle:  Pfizerin Comirnaty (~Pfizerin kehittämä mRNA-rokote, jonka kauppanimi on Comirnaty) on nyt vasemmassa käsivarressa, mikä kyllä vähän tuntuukin. Oulu-hallissa homma hoitui, eikä siellä turhia tupuloitu tai hosuttu. Hyvin oli järjestetty. Siinä kun istuskeltiin varttitunti pistoksen jälkeen – kuuntelemassa live-hammond-musiikkia, jota rokotettujen viihdyttämiseksi tänään oli tarjolla (siellä on kuulemma jatkuvasti vapaaehtoisia musiikkiharrastajia musisoimassa), etsiskelin puhelimella, olisiko Oulussa yhtään vietnamilaista ruokaa tarjoavaa ravintolaa. Voitaisiin mennä ”rokotelounaalle” johonkin aasialaiseen. (Kökkö ajatukseni: Aasiasta tulleen koronan vastaiskuksi saadun rokotteen jälkeen voitaisiin mennä ja ”laittaa pistekin” aasialaisissa merkeissä. Tiedän: tosi kökkö juttu, 😀 mutta kuitenkin.)

Hämmästyksekseni Oulussa on kuin onkin ”vietnamilainen” ravintola Hoa Phuong. On ollut jo pian 20 vuotta, olen pyöräillyt usein ohikin, mutta enpä ole hoksannut, että se on nimenomaan vietnamilainen. No sinne siis!

Tosi siisti, tosi kiinalaisen näköinen, paljon muovikukkia, hieno akvaario, mielettömät verhot, oikea!! jukeboxi, jossa näytti olevan Jamppa Tuomista ja Paula Koivuniemejä päällimmäisinä ehdolla.

Buffetkin on. Lounasbuffan hinta on tasan 11 €. Siinä oli kevätkääryleitä (pienen pieniä), possua osterikastikkeessa, härkää chilissä, kanaa ja kasviksia hapanimelässä soosissa, riisiä (myös paistettuna), mutta ei nuudeleita – mietin, että mitenhän tässä nyt näkyy se vietnamilainen keittiö? – Ehkä se oli makkarapalaset ja lihapullat, joita myös oli tarjolla. 🙂 En tiedä, oltiinko huonoon aikaan (lounasaika jo vähän ohi? klo 14) mutta makkara ja tarjolla olleen kahvin/teen kanssa ollut Marianne-Domino olivat kaikkein maukkaimpia juttuja. Ruoka oli aika mautonta, ei huonoa, mutta ei siinä kyllä ollut juuri makuakaan. Mutta siisteys ja ”aito”, huikea kitsi-sisustus nostivat rokotelounaan arvosanaa, joka ei kyllä hääppöinen ole sittenkään. 😀 Nälkä kuitenkin lähti.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Ruoasta puheenollen, ja jos vaikka kaipaat vappuviikonloppuun suolaisen piirakan ohjetta! Taas kerran, viime- vai toissaviikolla, löysin Soppa 365 -reseptisivuilta ohjeen, joka sai kokeilemaan. Tällaisia suolaisia piirakoita harrastelin aika paljon meidän keittiössä ensimmäisten 10 – 20 vuoden aikana. Ne taisivat olla vähän ”maan tapa” tai ainakin yleisiä vegetaristien ja opiskelijoiden kokkailuissa ja sitten myös lasten juhlissa, tai paremminkin niillä lasten synttäreillä, joissa oli aikuiset, kummit, kaimat, mummut ja papat käymässä. En itse ole voileipäkakkujen ystävä, joten en ole niitä juuri koskaan edes opetellut tekemään.

Mutta tässä, kuten ohjeen nimikin jo kertoo!

ITKETTÄVÄN IHANA SIPULIPIIRAKKA

1 (380 g) pyöreä piirakkapohja suolaisille piirakoille (pakaste)
700 g sipuleita
50 g voita
2 rkl oliiviöljyä
1 tl suolaa
1 tl sokeria
1 ruukku tuoretta timjamia

Päälle

2 dl kuohukermaa
3 kananmunaa
2 tl hunajaa
½ tl mustapippuria
300 g juustoraastetta (esim. Västerbottenia tai muuta voimakasta juustoa)

(Minä laitoin puolet punaleima-emmentaalia ja puolet Aura-murua)

Sulata taikina pakkauksen ohjeen mukaan.
Kuori ja hienonna sipulit. Sulata voi isolla paistinpannulla ja lisää oliiviöljy. Pehmennä sipulia pannulla noin viisi minuuttia. Lisää suolaa ja sokeria ja jatka paistamista keskilämmöllä noin 30 minuuttia, kunnes sipulit ovat kauniin ruskeita ja karamellisoituneita. Hienonna timjami joukkoon.

Lämmitä uuni 200 asteeseen.

Sekoita kerma, munat, hunaja, mustapippuri ja puolet juustoraasteesta keskenään.
Painele taikina piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Levitä sipulit päälle. Kaada päälle kermaseos ja ripottele loput juustoraasteet pinnalle. Laita uuniin noin 35 minuutiksi, kunnes pinnasta tulee kullanruskea.

Kyllä tämä oli ihanaa. Ainoa mikä itkettää, niin se että eihän tämä mikään keveä keväteväs ole. Mutta eihän sitä tarvitse lautasen kokoisia palasia nauttiakaan. Hyvä salaatti (jäävuorisalaattia, cantaloupemelonia, tomaattia, kurkkua, hillosipuleita) oheen niin onhan hyvä lounas tai vappupiknikille pakattava eväs. Kylmänäkin tosi, tosi hyvää.

Huhtikuu on kuukausista julmin*

Jos Lapin huhtikuu muutama viikko sitten näyttäytyikin huikean kauniina, talven päättymisen jaksona, aurinkona ja kimmeltävinä hankina, joilla oli riemullista huoletonna kulkea, niin huhtikuu voi näyttäytyä myös hyytävää pohjoistuulta vasten kulkemisena, piikkisinä raekuuron kaltaisina puuskina aamupäivän ulkoilussa. Maisema on ruskean-harmaa, ankea, vähäväkinen, hiljainen, apea. Ja vaikka kuinka olet kevytuntuvatakissa ja muissa liki talvivermeissä, niin kotiin pyörälenkiltä palaudut aika kylmissäsi.

Vaikea on ollut muustakaan elosta näinä päivinä repiä riemua, huolta enemmänkin. Mutta ruoasta voi nauttia!! Ruoka on hyväksi, varsinkin hyvä ruoka.

Pinaattiruokafanina ilahduin kun löysin (Soppa 365) uuden pinaatti-fetapannarin ohjeen. Vastaava, edellinen fetapannari ohje maisteltiin hyväksi ja sitä on tullut tehtyä uudelleenkin, mutta tämä on melkein vielä parempi. Enemmän mehevien pinaattilettujen kaltainen. Varsinkin kun silppusin taikinaan melkein paketillisen tuorepinaattia.

Kylmäsavuporosiivuja Pehtoori toi eilen Kauppahallista, ja nehän sopivat tähän ihan täydellisesti. Sellaisen jatkokehityksen tälle ajattelin, että jos levittäisi pannarin päälle porosiivuja ja sitten päälle tsatsikia ja rullaisi sen kuten kääretortun, sitten leikkaisi viipaleiksi, ehkä avittaisi tikulla viipaleet pysymään koossa ja viipaleiden päälle vähän tsatsikia ja mintun lehtiä! Tulisi sellaisia suolaisia kääretorttuleivoksia!  Jos järjestän jonkun brunssin jollekin porukalle joskus hamassa tulevaisuudessa – jos – niin sitten voisi tehdä sellaisia. 😀

FETA-PINAATTIPANNARI JA HELPPO TSATSIKI

 Pannari 

 1 ps (150 g) hienonnettua pakastepinaattia
 5 dl kevytmaitoa
 ¾ tl suolaa
 ½ tl mustapippuria
 3 dl vehnäjauhoja 
 3 munaa
1 pkt (200 g) fetajuustoa

Pellille

 nokare (15 g) voita

Tsatsiki

 pätkä (noin 15 cm) kurkkua
 300 g turkkilaista jogurttia
 1 valkosipulinkynsi
 2 tl hunajaa
 ¼ tl suolaa
 ¼ tl mustapippuria myllystä

Valmista pannaritaikina. Sulata pinaatti kulhossa. Lisää maito, suola, mustapippuri ja jauhot. Vatkaa tasaiseksi. Vatkaa sitten mukaan munat. Anna taikinan turvota puoli tuntia. (MINUN versiossa: lisää paketillinen tuoretta silputtua pinaattia taikinaan.) 
Levitä iso leivinpaperikaistale reunalliselle uunipellille. Laita päälle nokare voita ja nosta pelti uuniin. Kuumenna uuni 200 asteeseen.
Kun uuni on kuumentunut ja voi sulanut tirisevän kuumaksi, levittele voisula lastalla leivinpaperille ja kaada päälle taikina. Murenna päälle feta. Paista pannaria uunin keskitasolla noin 30 minuuttia.
Valmista sillä aikaa tsatsiki. Raasta kurkku karkeaksi raasteeksi ja valuta pois irronnut neste. Sekoita kurkkuraaste jogurtin joukkoon. Kuori valkosipulinkynsi ja purista tai hienonna se joukkoon. Mausta hunajalla, suolalla ja mustapippurilla.
Anna pannarin jäähtyä hetki ja leikkaa se sitten paloiksi. Tarjoa tsatsikin kanssa. Lisäksi (tarvittaessa) kylmäsavuporoa tai vaikka mausteista grillimakkaraa. 

~~~~~~~~~~~~~~~~

* Mistä tulee sanonta: ”Huhtikuu on kuukausista julmin”?

Autio maa (The Waste Land) on T. S. Eliotin tunnettu runo vuodelta 1922.
Runossa on 434 riviä, joista ensimmäiset ovat nämä:

»Huhtikuu on kuukausista julmin, se työntää
sireenejä kuolleesta maasta, sekoittaa
muiston ja pyyteen, kiihoittaa
uneliaita juuria kevätsateella.
Talvi piti meidät lämpiminä, kietomalla
maan lumeen ja unohdukseen, kätkemällä
elämän hivenen kuiviin juurikyhmyihin».

 

Ja toinenkin selitys sanonnalle  on.

Kotosalla ruokajuhlaa

Tämä hyinen takatalvi kohtuullisen märkien ja jalkarättimäisen suurien räntähiutaleiden kera ei ole ollut mieleiseni. Olen koettanut käyttäytyä aikuisen tavoin ja olla kuin en kärsisikään toisesta peräkkäisestä ulkoilemattomasta, liikkumattomasta päivästä, mutta kovin hyvin tämä aikuisteluni ei ole sujunut. Pientä tupinaa pitkin päivää. Ja ihan hillitön määrä somessa ja netissä roikkumista. Yhdessä sun toisessa Whatsapp-ryhmässä, FB-yhteissössä ja Instassa on tullut viesteiltyä.

Ruoanlaittoon ja kuvaamiseen olen saanut kulutettua aikaa. Tänään on rotissöörien kilpipäivä, johon liittyy paljon hyviä muistoja. Niitä muistellen tänään Pehtoorin savustamaa siikaa ja minun kokkailemani lisukkeet. Sekä Viinilehden valitseman ”Vuoden valkoviini” = uusseelantilainen riesling Mud House (15 €) Suositus on rasvaiselle kalalle, mutta kyllä se kelpasi siiallekin. Ei mitään huonoa sanottavaa, ei mitään, mutta silti: oikeastiko ”vuoden valkkari”?

Ruoasta, rotissööreistä ja valokuvauksesta puheenollen: käykääpä vilkaisemassa Oulun voutikuntaan kuuluvan studioravintola Tundran Insta-feediä! Jo silmänilo on paljon. Maistamaa päässeenä teidän että myös vatsa ja makuaisti kiittävät!

Proteiinia pöytään

Uudet arkiruokakokeiluni ovat jatkuneet ja pari kertaa olen antanut myös ”lihankorvikkeille” mahdollisuuden, vaikka joskus olen vannonut, että esim. Mifulla on porttikielto meidän keittiöön.

Mökillä oli (toistamiseen) testattavana, tällä kertaa omalla idealla kokattavana Like Chicken bite. Se on soijapohjaista maustettua ”broilerin kaltaista” proteiinisapuskaa, jota ei periaatteessa tarvisi kuin vähän paistaa pannulla. Niin tein. Ja vähän lisämaustamista. Keksin ruoalle oikein houkuttelevan nimenkin

Sinihomeisia broiskujäljitelmiä 🙂

1 pkt Like Chicken bite
1 rkl oivariinia
1 rkl rypsiöljyä
1 silputtu valkosipulinkynsi
1 silputtu iso salottisipuli

½ pss Aura-murua (tai iso kimpale Castello sinihomejuustoa)
tilkka omenamehua, kanalientä tai ruokakermaa 

Tee ensin salaatti (hunameloni sopii sinihomejuustoruokien kanssa aina hyvin) ja cuscous-lisuke (tai keitä riisiä). 

Kuullota sipulit rasvaseoksessa, lisää chicken bite, paista pari minuuttia ja lisää vähän jotain nestettä sekä lopuksi sinihomejuusto. Kun juusto on sulanut ja ruoka kuumaa, on se myös valmista! 

Tänään sitten kokeilussa Katin kommentissaan vinkkaama arkiruoka, jonka perusaineksena on maitopohjainen proteiiniruoka Mifu Fajitas

Mukailtu Katin Mifu-safka 

1 pkt Mifu Fajitas 
öljyä, oivariinia
½ pussia wokkivihanneksia (mielellään mukana vesikastanjaa, tulee mukavaa purutuntumaa)
½ pussia Rummon perunagnoccheja tai vaikka edellisen päivälta ruoalta jäänyt pasta 
salottisipulia, valkosipulia
paprika-, chili- ja umamijauhetta
Sweet Chili -kastiketta
suolaa, pippuria 

Tarjoiluun limeä, raastettua pecorinoa ja kermaista (sushi)majoneesia

Ainelista ja myös tekotapani näyttävät kirjoitettuna monimutkaiselta, mutta ei lopultakaan ollut sitä. Nopsasti valmistui tämäkin.

Keitä kattilassa tarpeellinen määrä gnoccheja, pari minuuttia riittää, kaada vesi pois ja sen jälkeen gnocchit odottamaan kulhoon, jossa voi maustaa ne chili- ja paprika- sekä umamijauheella. Tai mikä tuntuu hyvälle. 🙂
Lisää kattilaan oivariini-öljyseos, kuullota sipulit ja sitten mifun paistaminen (pari minuuttia riittää). Siirrä seos kattilasta lautaselle. 
Paista lopuksi wokkivihannekset. Mausta suolalla, ja kun ne ovat kypsiä, lisää kattilaan gnocchit ja Mifu. 
Mausta lisää – sekä gnocchit että Mifu vaativat maustepurkkien esille ottamista. 

Ennen tarjolle asettamista puristin päälle vähän limeä, raastoin pecorinoa ja pöytään sushi-majo, josta on tullut meille ”uusi ketsuppi, sinappi, kermaviili tai joku”. Se sopii aika moneen. Siis Creamy sauce for sushi. Ettei menis ihan turhan terveelliseksi ja kevyeksi tämäkään ruoka. 😀 

Tuosta juustoraasteesta (Pecorino) tuli mieleen vielä yksi suositus. Kaltaiseni pecorino/parmesan/sitruuna/lime-raastaja on ollut hyvin tyytyväinen viime kesänä Tampereen Culinaria-kaupasta ostettuun Cuisipron raastimeen. Nettikaupoissakin sitä näyttää olevan myynnissä. Suosittelen.

Makoisia arkipäiviä muillekin!

Lämpöä ja herkkuja

Istun kotipihalla silmät kiinni, on lämmin, joku (!) lintu laulaa, vielä kuuluu korvissa lasten nauru, kaikkinensa tuntuu hetki sitten nautittu hyvä päivällinen, sen jälkiruokana nautitut letut kaikilla mahdollisilla lisukkeilla… Hetken ajatukset harhailevat niihin pääsiäisiin ja toukokuisiin viikkoihin, jotka on tullut vietettyä Roomassa. Ja yhtäkkiä KAIKKI tuntuu epätodelliselta: onko sellaista koskaan ollutkaan ja voiko tällaista lämpöä Oulussa huhtikuun puolivälissä ollakaan?

Mutta onhan siitä nautittu!

Aamupäivällä – tietysti – pitkähkö pyörälenkki, jolle otin kamerankin mukaan, mutta kovin laiskasti kuvailin. Möljällä kuitenkin Canonin repusta esiin kaivoin. Aamu oli huikea, kuten koko päivä.

Iltapäivä ruoan ja juoman parissa. Pehtoorin kanssa avasimme vuoden kuohuviini -kisassa toiseksi tulleen Rheingaun rieslingistä tehdyn kuplivan, joka oli kyllä melko ristiriitainen. Pehtoori tykkäsi, minun oli vaikea päättää. Varmasti ruokaviininä erinomainen, siinä oli vähän sellaista ”suuren viinin” tuntua, mutta… Ei missään tapauksessa huono, mutta vaatii avarakatseisuutta. Kokeilehan!

Ja pienet isänsä kanssa tulivat grilliherkkujen äärelle.

Flank steakia paremmin pienille maistuivat nakkivartaat – ja letut kaikkine mahdollisine tykötarpeineen. Oli niin lämmin, että suostuimme Apsun toivomuksesta syömään jälkkäriä ulkona. On me monta kertaa vappuna, tai varsinkin äitienpäivänä, syöty kotipihalla, mutta että huhtikuun puolivälissä!

#Viinipäiväntasaus 2021

Viinipäiväntasaus? Mitä ihmettä? – Olen joskus (Viini-lehdestä? Viinitollon kirjasta? Jostain ruoka-viiniblogista? Any way,) jostain ohimennen siitä lukenut. Ja eilen illalla silmiin sattui Hellanjaviinilasinvälissä -blogista, johon aina satunnaisesti törmään, että tämänvuotinen *Viinipäiväntasaus* on juuri tänään 10.4.

Siitäpä (ja yhdestä valokuvaajien ruokakuvapostauksesta) nappasin idean: vietetään tänään teemapäivää! Koska tälle päivälle ennustettiin (ja ”lupaus” on todella pitänyt) surkeaa ulkoilukeliä, ei ollut mitään intoa lähteä ladulle, semminkin kun oli oikeasti asiaa Ivalon rautakauppaan ja apteekkiin, eikä Kuukkelia monipuolisempi, parempi ja huokeampi ruokakauppa ollut huono houkutin sekään, joten käytetään päivä ruoalle ja viinille. Siispä kauppalappuun myös pikkupullolliset viiniä ja ruokatarpeita tätä haastetta varten.

Ivalon Alkon valikoimat eivät ole – varsinkaan pienten viinipullojen osalta – kovinkaan kummoiset, mutta löysimme yhden samppanjan, yhden valko- ja yhden punaviinin. Haasteessa on ideana, että hyvästellään punaviinit, huuhdellaan ne alas samppanjalla ja siirrytään kesäisiin valkoviineihin.

Pikkuisen tuo järjestys ja viinien määrä kahden hengen mökkipäivälliselle oli haaste. Semminkin kun jo Oulussa olin hankkinut tänne,  juuri tälle päivälle ankkaa ja Juniorin suosituksella sille sopivan punaviinin, sekä bongannut uuden Philadelphia-tuorejuuston, joka houkutti kokeilemaan sitä luomuherkkusienten kanssa.

Nämä olivat siis valmiina.

Ja nämä pikkupullolliset tänään ostettiin.

Päivän ohjelmahan meni lopulta (karkeasti ottaen) niin, että käytin aamupäivän reseptien ja viinien etsimiseen, haastoin viinikerhomme jäseniä mukaan virtuaalimaisteluun, kävimme Ivalossa, iltapäivän kokkailin ja illansuussa oli aika tasailla… 🙂 Koko päivä ihan vaan ruoan ja viinin parissa. Ei mitään liikuntaa, ei ulkoilua, ei hyödyllistä puuhastelua, vaan keittiöhommissa tavalla taia toisella koko päivä. Harrastellen kuitenkin.

Lopulta poikkesimme ohjelmasta: ensinnäkin nautimme heti aluksi, alkuruoan kanssa samppanjaa. Martellin Prestige -samppanja on todella hyvä, hinta-laatusuhteeltaan oikeinkin kelvollinen. Alkuruoaksi paistoin croissanteja (jotka ovat minusta yleensäkin yksi parhaista samppanjan kumppaneista) ja täytin ne salaatilla, hipaisulla wasabia, teelusikallisella majoneesia ja savulammasviipaleilla.

Mehän sitten jätimme siirtymättä valkoviiniin, pikkupullo jäi jääkaappiin, ja avasimme kuin avasimmekin ison punaviinin, joka oli täsmäviini Confit de Canardille (ankankoivet purkissa). (Oulun Sokoksen Herkusta pääsiäisen alla ostettu tarjouksesta. 🙂 )

Tein oheen valkosipuli-kermaperunoita (milloinhan edellisen kerran? – 20 vuotta sitten?) sekä luomuherkkusieniä tryffelituorejuustolla! Niin ja vielä täytetyt pikkupaprikat: täytteenä sinihomejuustoa ja fetaa. Olihan hyvä kokonaisuus!!

Ankalle on usein suosituksena pinot noit tai voimakas, täyteläinen riesling, mutta tämä chianti oli uusi, tutustumisen arvoinen, ”pyöreähkö” sangiovese-viini, joka pärjäsi ankan rasvaisuudelle kerrassaan mallikkaasti. Kannattaa muistaa San Cirino! Voisin tarjoilla myös esim.  prosciuttopizzan kanssa.

Viinitasauspäivähän ”kuuluisi” päättää valkoisella, kohottaen malja tulevalle:

Kohota punaisella malja menneelle, puhdista aistit samppanjalla ja kohota valkoisella malja tulevalle. Nauti viinit ruoan kanssa. ..

Mehän olemme vielä kiinni menneessä, ja onhan täällä mökkimaisemissa vielä vahvasti ”punaviini”-vuodenaika, joten chiantin loppu nautittiin juusto-lakritsilautasen äärellä. On unohtunut koronat ja muut kurjat jutut! Mökkikuplassa kokkaillen, hyvin syöden ja viinistä nauttien, huomista hiihtokeliä jo odotellen …

 

Ooh, it´s a wine o´clock!

Pääsiäispäivä

 

Pidän keväisin niistä varjoista, joita sälekaihtimet luovat kodin seinille. Niistä on jotain ”elokuvallista” tai jotain. Ainakin ne kertovat, että ulkona paistaa aurinko, koska sisälläkin näkyy varjot.

Tänä pääsiäisenä kukat ja suklaakätköt ovat olleet yhtä isoja juttuja kuin ruoka. Jaloleinikit tyttären minulle (New Yorkista, Modern Art Museum) ostamassa maljakossa sälekaihtimien edessä, tipujen takana, ovat olleet yksi ilon aihe – ja rastin paikka. Tässä kohtaa oli toissapäiväisen suklaamunametsästyksen yksi rasti.

Tälle päivälle tein toisen kierroksen ja koska eilen pienillä oli ollut myös isänsä luona pääsiäisen rastikierros, oli Eeviskin oppinut, mistä on kyse. Joten ei ihme, että aika nopsasti hoksasi mariskoolissa olleet pienet pääsiäismunat: ”Löyty!!”  – raikui olohuoneen pöydän ääressä. Onneksi tyttö ei ehtinyt lasisia Pentikin pikkuisia koristemunia suuhunsa siepata. 🙂

Ja oikeat kätkötkin sitten löytyivät oven takaa!

Tämän päivän menussa oli monia tuttuja komponentteja (salaattia, herkkusieniä, juuripersiljaa, lohkoperunoita) ja sitten karitsanpaisti! Huolella sen kypsensin ja annoin vetäytyä, tarjosin Stout-kastikkeen kanssa. Kyllä oli hyvää, vaikka itse sanonkin. Kaikki muutkin tykkäsivät. Pehtoori, jolla on aika pitkähkö kokemus pääsiäispaisteistani, totesi, että paras tähänastisista. On kyllä muistettava mainita onnistuneen tuloksen taustalla Torin lihamestari. Nyt grillikauden alussa ja jatkossakin kannattaa muistaa.

Keltainen kalla on ollut ilo silmälle. Minusta se on vähän veistoksellinen.

Pääsiäisruokia meiltä ja muualta

Tikkutiistai.

Pääsiäisviikon, hiljaisen viikon, tiistai on tikkutiistai. Kansanperinteen  kerrostumissa kerrotaan, että tikkutiistaina vuoltiin tavallista parempia sytykkeitä. On myös selitetty, että juuri pääsiäisviikon tiistaisin olisi tikuilla ja päreillä tilkitty hirsiseinien koloja ja välejä.

Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen sivuilla pääsiäisviikonpäivien nimien taustalla kerrotaan kuitenkin olevan enemmän kielelliset perusteet, alkusoinnut kuin maaseutuyhteisön työvuoden päiväjärjestykseen liittyvät toimet. (ks. täältä)

Mutta enpä nyt puutu pääsiäisen viettoon liittyviin perinteisiin enempää; aiemmin olen kirjoitellut ainakin tällaiset kaksi:

Lyhyt juttu pääsiäismunien pitkästä historiasta

Pieni pääsiäisruokakirjanen

ja kolumnini pääsiäispullista (kulitsa, colomba etc.):
Colomba – italialaisten pääsiäispulla vailla vertaa

Tein viikonloppuna tätä italialaisten kyyhkyn muotoon (jos osaa ja/tai on vuoka) leivottavaa pääsiäispullaa (ks. kuva ja pääsiäispulla-kolumni). Se on kyllä melkein enemmän kakkua kuin pullaa, vaikka hiivalla nostatetaankin. Kakkumainen tulee ainakin sillä reseptillä, jonka minä vuosia sitten sain käyttööni. Vähän nyt selkiytin vanhaa ohjetta:

Colomba di pasquale

Taikina (huom. vaatii yön yli nostatuksen) 

 7 – 8 dl vehnäjauhoja
1 + 1½ dl sokeria
2 + 1 keltuaista
½+1½ dl vettä
60 + 60 g voita
½ pkt hiivaa
raastettu appelsiinin, limen ja sitruunan kuori
100 g hillottua appelsiininkuorta
2 tl vaniljasokeria
ripaus suolaa
60 g tummaa suklaata

Päälle kuorrutus
3 valkuaista
120 g tomusokeria
70 g mantelijauhetta
150 g manteleita (lastuja tai kokonaisia)
raesokeria

Liota hiiva lämpimään vesitilkkaan, lisää 2 dl jauhoja ja nostata tunnin verran.
Lisää 1 dl sokeria, 2 keltuaista, 1½ dl vettä, 3 dl jauhoja ja vaivaa hyvin. Nostata taas tunti.
Lisää loput jauhot (noin 2 dl), sokerit ja 1 keltuainen sekä suola ja 60 g pehmeää voita. Vaivaa erittäin hyvin. Peitä kulho kelmulla, nostata yön yli.
Lisää kuoriraasteet, hillottua appelsiininkuori, yksi keltuainen, vaniljasokeri, murskattu suklaa ja 60 g voita. Vaivaa tasaiseksi.

Laita taikina  yhteen isoon tai kahteen pieneen vuokaan, kohota kolmisen tuntia ja tee päällys. Vatkaa valkuaiset kevyesti, lisää mantelijauhe ja tomusokeri ja levitä seos kohonneen pullan päälle, koristele manteleilla (tai mantelilastuilla) ja raesokerilla.
Paista 175-asteisessa uunissa noin 50 minuuttia.

Italiassa tämän kanssa voidaan tarjota kermavaahtoa, pashaa, olenpa kerran saanut sen ohessa gelatoakin. Myös mascarponevaahto, joka sopii myös esim. hedelmäsalaatin tai marjojen kastikkeeksi, on tähän makuparina vailla vertaa.

Mascarponevaahto

250 g Mascarpone-juustoa (äärimmäisessä hädässä 200 g Philadelphiaa tai Creme Bonjouria)
2 dl kuohukermaa
3 kananmunaa
6 rkl sokeria
2 rkl Amaretto-mantelilikööriä (tai pari tippaa manteliöljyä)
Amarettoa myydään minipulloissakin, ettei tarvitse isoa yhtä jälkiruokaa
varten ostaa. Toisaalta liköörilasillinen sopii oikein hyvin kastikkeen ja
marjojen seuraksi.

Vatkaa keltuaiset ja sokeri vaaleaksi, ilmavaksi vaahdoksi. Lisää juusto. Lisää vaahdoksi vatkattu kerma. Mausta liköörillä. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi ja sekoita kevyesti käännellen juustomassaan. JOS tätä jää, niin pakasta loput, saat hyvää jäätelöä. 

Mutta entäs suolaisia alkupaloja?

Sitruunainen mätimousse

1 dl kermaa
1 dl ranskankermaa
1 punasipuli
100 g siianmätiä
puolikkaan sitruunan raastettu kuori
pari ruokalusikallista silputtua ruohosipulia
suolaa

Vatkaa kerma vaahdoksi, ja lisää siihen ranskankerma. Hienonna punasipuli,  ja lisää se sekä mäti, ruohosipuli, raastettu sitruunan kuori kermaseokseen. Maista ja lisää tarvittaessa suolaa.

Tämä on Tomi Björckin keittokirjasta, tätä meillä syödään ehkä vain pääsiäisenä. Se toinen, perheen äänestyksessä ehdottomasti paremmaksi äänestetty = minun mätimousseni ohje :D.

Nämähän sopivat hyvin alkupalohin, oheen kanan- tai viiriäisenmunia, rieskaa ja graavikalaa. Mitenkö poikkeaa joulun tai juhannuksen alkupaloista? Nuo tuo sitruuna! 😀

Alkuun tai lisukkeeksi tai lounaaksi

parsarisotto!

 

Jollet haluat tehdä perinteistä lampaanviulua tai lammaspaistia, tai jos pöytään ei tänä vuonna tulekaan kahta enempää, tee patee; on helpompaa, ehkä vähän vaatimattomampaa, mutta kyllä hellii pääsiäispöydässä makuhermoja tämäkin. Lisäkemahdollisuudet ovat monet, mutta ainakin smetana ja suolakurkut täydentävät makumaailmaa, ja myös tämän kanssa fetavaahto maistuu.

 

Lammas- ja karitsaruoka tykkäävät australialaisista shiraz-viineistä (esim. Peter Lehmann)

 

Lammaspatee 

1 kg lammasjauhelihaa
1 hienonnettu punasipuli
1 dl vihreitä oliiveja viipaleina
½ dl kaprismarjoja
3 munaa
10 valkosipulinkynttä
1 ½ tl suolaa tai yrttisuolaa
mustapippuria
rosmariinia
2 dl kuohukermaa
2 rkl perunajauhoja

Laita jauheliha isoon kulhoon ja lisää muut ainekset
kermaa ja perunajauhoja lukuun ottamatta.
Vaivaa seos tasaiseksi massaksi.
Lisää kerma ja lopuksi perunajauho.
Kaada seos voideltuun vuokaan
ja laita uuniin paistumaan runsaan tunnin ajaksi.
Kypsä patee tuntuu painellessa kiinteältä.
Anna jäähtyä vähän aikaa vuoassaan ja kumoa sitten. 
Koristele esim. tuoreella rosmariinilla 

Kaikkien aikojen suosituin reseptipostaukseni on kevyt pasha. Tänä vuonna ajattelin uudistaa tuon vanhan respetin, ja käyttää kuivattuja karpaloita ja cashew-pähkinöitä. Sekoitus on aamumyslini vakiolisä nykyisin. Ja sämpylöihin niitä olen joskus upottanut. Tänä vuonna saakoon myös pasha niistä makua.

Tässä vielä linkkejä ruokiin ja kokonaisiin menuihin, jotka saattavat innostaa pääsiäispyhien kokkailuihin kotosalla ja mökillä…

Fenkolikeittoa

Karitsaa ja stout-kastiketta

Siideri-marinoitu karitsankare

 

Porkkanakeittoa, karitsanfilettä, lemon possetia…

   Mangotuorejuustokakku

Karkkihyllystä kannattaa poimia tällainen pussi. Enemmän aikuisten kuin pienten makumaailmaan, mutta niin hyviä, niin hyviä!

Sananen pääsiäisviineistä. Älkää tehkö samaa virhettä kuin minä: ei kannata antaa ulkoviinillisten tekijöiden (”sopii pääsiäispöydän kattaukseen”) hämärtää valintaa. Ko. viini maistui Pez-karkeilta.

Sen sijaan tämä on AINA hyvä valinta. Myös pääsiäisenä.

 

Monien makujen lauantai

Olipa aikeeni, että tästä tulisi huikea makujen lauantai: kaukana pääsiäispaasto, kaukana mikään muukaan ruoan välttely tai vähättely. Päinvastoin.

Meille oli kutsu Juniorin luo: ystävät olivat järjestäneet pojalle 30 v.-synttärijuhlat toisaalla (ruokajuhla juurikin kokoontumisrajoitusten puitteissa), mutta meille vanhemmille oli kutsu kotiinsa neljän hengen etkoille. Tiesimme saavamme samppanjaa, mutta että näin huikeaa!!! Enpä muista noin vanhaa (1985), vanhempaa kuin kuopus, samppanjaa koskaan maistaneeni. Ja vaikea on nimetä parempaakaan koskaan maistetuksi.

Lasilliset nautittuamme ja muisteltuamme omia kolmekymppisiä (joista vain hämärä muistikuva, että kotona ilman mitään erityistä…) totesimme, että Pehtoorilla sentään oli kunnon juhlat (talkoosynttärit) 29-vuotispäivänä! Meillä oli raksalla ystäviä ja sisaruksia perheineen… booliakin … Raksa-pikkujoulujen ja yksien blinikestien lisäksi taisivat olla ainoat kunnon kekkerit koko rakennusvuonna.

Ja tänä talkoopäivänäkin tehtiin hommia, ainakin vieraat tekivät. 🙂

Sankarilla on vapaapäivä. Ainakin iltapäivä.

Lakkaboolia! Ja kattaus on hieno!

Toinen toistamme tukien. Oltiin tuossa nuorempia kuin Juniori on nyt!

Tänään Juniorin ”cocktail-kutsuilta” palattua jatkoin eilen aloittamaani La colomban leivontaa. Palaan asiaan. Siitä tuli niiiiiiin hyvää.

Ja sitten oli myös tykötarpeet uuden lohiruoan valmistamiseksi; lisukkeetkin ennen kokkailemattomia, ja ”kaiken takana” vuoden kuohuviini ja sille netistä (Viinilehti) löytynyt lupaavan oloinen resepti.

Värkkäsin lohen kanssa (fileen nahan poisto ja halkaiseminen eivät sujuneet aivan mallikkaasti, mutta sujuivat kuitenkin), täyte maistui jumalaiselle jo valmiseluvaiheessa, ja kaikkinensa oli mukavaa puuhastella keittiössä. Tekeillä ei kylläkään ollut mikään ”fastfood”, mutta onhan tässä aikaa. Saan ruoan valmiiksi (ja kuvatuksikin) ja —

Pehtoori tulee Festaan, kerron, että tarjolla on vuoden kuohuviini ja sille passeli ruoka (ja mainitsen, että minusta kuohuva on kyllä turhan vaatimaton vuoden skumpaksi), ja Pehtoori, joka nyt ei ihan aina ole meistä se parempi viinitrendien tuntija, ilmoitti, että sehän pitäisi olla se Bernard-Massardin Organic, eikä tämä Millisime! Huoh!

Tästä huolimatta en tuhonnut ruoka-annoksia, eikä viinikään joutunut lavuaariin, mutta kyllä vähän harmitti. Toisaalta: ruoka oli hyvää, vaikka ohjeen mukaisen rullauksen jälkeen en onnistunut leikkaamaan lohesta ”kääretortun kaltaisia viipaleita” kuten ohjeessa neuvotaan. Any way, uudet aasialaiset maut olivat hyviä, home-made teriyaki-kastiketta teen varmasti toistekin. Eikä tuo luxemburgilainen millisimekään ollut mikään huono.

Kuten ehkä moni matkaava blogin lukija muistaa, Bernard-Massard on kovin tuttu niiltä kaukaisilta ajoilta, jolloin tuli matkustettua lentokoneella ties mihin: Finnairin ”luottoskumppahan” on juuri tämän talon piccolo. Kuinkahan monen lomamatkan alkua on juhlistettu sen siivittäminä!!! Ehkä vielä joskus.

Ja vielä minä sen Organicinkin testaan.

Broccoliineille (varsiparsakaalit, joita meillä on juuri nyt viikottain ruokalistalla) valmistustapa oli uusi ja meille molemmille mieluisa. Hyviä tuli.

Ohje tähän hyvään ruokaan on TÄÄLLÄ.

La Colombaan ja muihin pääsiäisherkkuihin palannen huomenissa.

Näkyviä aikaansaannoksia

Tänään tekemisen meininki, tai ainakin käsillä ja itetehyn meininki.

Aamusella sain viimeisteltyä Pehtoorin riddarin – saa nyt ukkeli sen mukaan mökkireissulle. Tämän kanssa meni kauemmin kuin omani, – osin siksi, että meidän kahden viikon mökkireissulla minulla ei ollut tarpeeksi lankoja mukana. Pitkästi toista kuukautta meni. Tosin tein välissä itselleni kaulurin ja yhdet lyhytvartiset villasukat. Mutta eihän tämä ole mikään sprinttilaji. Ja onhan se vaan niin rentouttavaa… istua takkatulen ääressä, kutoa ja kuunnella äänikirjaa.

Nyt ollaan sitten vähän samiksia. Vaikka tuskinpa muualla kuin mökkimaisemissa näissä yhtäaikaa liikummekaan. Ja samapa tuo. Omani olen jo lämpimäksi ja mukavaksi havainnut.

Kahden tekeminen ainakin vähäksi aikaa riittää minulle; ei ole neuloosi iskenyt ihan niin voimallisesti kuin joihinkin muihin (24 jumpperia/8 kk). Ehkä seuraavaksi teenkin luotolaisen tikkurin. Niihin ihastuin jo kaivauskesinä 1980-luvun puolivälissä, jolloin hailuotolaiset isännät (ainakin S:n isännällä oli tikkuri) kävivät päivittäin meidän kirkonpaikan arkeologisilla kaivauksilla ihmettelemässä touhujamme.

Tänään harrastuneisuutta myös keittiössä. Tein elämäni parhaan parsarisoton. Ja söin sitä ihan liian paljon. Sehän ei ole mikään kevyt kasvisruoka, vaan voilla, viinillä ja juustolla aateloitu kevättalven, kevään, ruoka. Tällä kertaa tein Alkon sivuilta löytyvän ohjeen mukaan. Ja hyvää oli!! Ehkä pääsiäispyhien yksi ruoka on tässä!

Meksikolainen kevätpäiväntasaus

Kevätpäiväntasaus. Tuntuu hyvältä, että ollaan jo tässä.

Sataa vettä. Ensi katsomalta se ei tunnu hyvältä, mutta sitten — hei, sehän vie lumia! Ollaan hiljalleen menossa kohti sulia pyöräteitä, hiljalleen kohti  kevättä.

Aamupäivällä ei vielä satanut, – oli lentävä hiihtokeli. Ja ihan hurjan paljon hiihtäjiä lähiladulla. Mutta mahduin mukaan.

Muutoin päivä mennyt enemmän vähemmän ruoan parissa.

Kun pienetkin olivat tulossa syömään, halusin tehdä jotain heille mieluista. Olenhan jo kertonut, että perhepäivällinen pienten isäviikonloppuina on siirretty sunnuntailta lauantaille, mikä on ehdottomasti hyväksi havaittu. On aikaa, ei erotuskaa, ei kiire mihinkään.

Apsun lempiruokaa ovat tortillat ja niinpä tänään tex-mex-menu. Tein salsa-broileria ja tavallista jauhelihatäytettä, guacamolea ja salsaa, – kattaus ja muut tykötarpeet mahdollisimman huolellisesti Meksikon malliin. Siitähän meidän keittiössä ja pöydässä on jo vankka kokemus.

Ja löysinpä eilen kaupasta uuden tuotteen: wrap-taskut!! Kyllä olivat varsinkin lasten tortilla-ruokailun kannalta hyvä juttu. Eivät valu täytteet syliin ja ohi lautasen. Vähän vaikea noihin taskuihin on kaikkia täytteitä latailla, mutta pienet nyt eivät paljon muuta kuin jauhelihamurua, creme-fraichea, hunajamelonia ja kurkkua haluakaan. Tällä kertaa kurkku ihan spesiaalia. Lidlissä on snack-kurkkuja, joista me kaikki tykättiin kovasti.

Ruokaviininä oli meksikolaista  ”Petite Sirah”-viini (huom. kirjoitusasu 🙂 ). Todettiin merkillisen tunkkaiseksi tai jotenkin sulkeutuneeksi tuoksultaan, mutta kyllä se ruoan kanssa oli oikein hyvä makupari. Kuriositeettina kannattaa maistaa. Harvoin meksikoilaisia punkkuja Suomessa edes on myynnissä.

Ja jälkkäriksi perinteistä 😀 meksikolaista vadelmarahkaa! Meksikossa ei taideta rahkasta eikä vadelmista juuri perustaa, mutta meidän cross-kithcenissä se toimi oikein hyvin.

Päiväkirjamerkintöjä vallitsevassa tilanteessa

Tänään, kuten toki moniin päiviin viimeisen vuoden aikana, vallitseva tilanne (= perkelöityvä korona meidän kotikielessä) on vaikuttanut tekemisiin, olemiseen, ajatteluun. En ole ollenkaan vakuuttunut, että näitä aikoja koskaan haluaisi niin kovin paljoa muistella, mutta jo aamulla ajattelin, että tarkastelenpa päivääni korona-ajan näkökulmasta: mihin kaikkeen ”vallitseva tilanne”, ”uusi normaali”, ”kiihtymisvaihe” vaikuttaakaan.

Aamun puheluissa (äidin, sisaren ja Juniorinkin kanssa) koronalla tai tarkemmin ottaen rokotuksilla (Astra Zeneca -kriisi etc.) iso osansa. Isompi kuin pitkiin aikoihin. Ja samalla ihan muu kipu ja kuntoutus, lääkäriin lähtö ja lähtemättömyys, hermostumista ja huolta, avunpyytämisen, -ottamisen ja -saamisen vaikeus ja helppous riippuen tapauksesta.

Aamupäivällä valokuvien parissa, nettikeskustelua ja oppimista. Fotojooga-kurssilla keskustelu FB:ssa on vilkasta, – sisällöltäänkin erilaista kuin aloittaessani ajattelin. Ja tuskin ilman koronaa, tätä kotoilun loputonta määrää, olisin kurssille ilmoittautunutkaan. Mutta kyllä minä olen jo nyt sieltä saanutkin, sekä ajateltavaa että olen ”pakottanut” itseni kuvaamaan myös abstrakteja aiheita ja tunteita, ei vain ”dokumentaarista” kuvausta.

Rännänsekainen lumisade loppui, aurinko pilkahteli ja puolelta päivin olinkin valmis ulos: olisinkohan hiihtänyt tänä talvena näin paljoa tai ollenkaan, jos kuntosalilla käyminen ei olisi lopahtanut koronan myötä? En tiedä. Mutta niinpä vain tänäänkin kävin kympin (Niittyaro – Kuivasjärvi – Vahtola) hiihtelemässä. Nyt se jo tuntuu aina välillä kulkevankin.

Söimme tänään vähän tavallista myöhemmin, sillä Pehtoori käytti äitiään koronarokotuksella. Niin se maailma muuttuu, että anoppinikin antoi itsensä rokottaa. Hän kun on ollut rokotusvastainen ennen kuin sitä oli vielä ”keksittykään”. Pehtoorin isosisko oli se, joka huolehti nuorempien veljiensä rokotuksella käyttämiset niinä kertoina, kun ne eivät automaattisesti sujuneet neuvolassa tai kouluterveydenhoitajan tarkastusten yhteydessä. Mutta niinpä M-mummu 90 v. tänään rokotukselle lähti.

Minä istahdin toviksi kutomaan ja äänikirjan pariin. Tusinan verran kirjoneulevillasukkia ja nyt toinen (Pehtoorin) riddari ovat ihan selviä koronan seurauksia. Äänikirjoja kuuntelin toki jo ennen pandemiaa, mutta määrä on ehkä noin kaksinkertainen verrattuna aikaan ennen sitä.

Onkohan tälle vuodelle jo melkein 40 kuunneltuna? Eilen julkaistiin Sirkku Salovaaran La Mia Italia (kiitos vinkkaamisesta Marja) ja sain sen iltapäivällä kuunnelluksi: olipa ihana olla ajatuksissa ja mielikuvissa Sisiliassa, Napolissa, Firenzessä – ja ajatella, että ”kyllä me vielä”.

Ruoan tilaus ja haku: Saurahasta noutoruokaa – tällekin viikolle valitsimme aasialaista ruokaa, tällä kertaa nepalilaista. Sieltä haettiin kevään lockdownin aikana kerran ja tänään uudelleen. Ei ennen pandemiaa todellakaan viikoittain haettu ruokaa kaupungista. Ehkä neljä kertaa vuodessa, ja nekin aina pizzaa.

Mutta tänään: 41. Makhani Kukhuro: Tandoori grillattuja kananrintafilettä tomaatti-voi-cashewpähkinä kermakastikkeessa ja 53. Swadilo Bheda: Haudutettua lammasta juusto-cashewpähkinä-tomaatti-kermakastikkeessa.

Kaikkiin take-a-way -ruokiin tulee mukaan basmatiriisiä, tandoori naan leipää, raita- ja chatani-kastiketta. Tälläkin kertaa kassillinen ruokaa maksoi vähän alle 30 euroa, ja ruoka oli hyvää, joskin Pad Thai viime viikolla tarjosi parempaa.

Ja nyt illansuussa meillä oli Oulun viininystävien vuotuisjuhla. Dionysos-jumalan kunniaksi järjestetty Dionysia-ilta on (meille) vuosia ollut hieno ravintolaillallinen ystävien ja tuttujen kanssa esitelmiä, viinejä, hyvää ruokaa ja seuraa. Aikanaan antiikin Ateenassa juhla oli vähän laajempi. 😉

Nyt pandemian alla tämä juhla pidettiin etänä. Teams-yhteyden äärellä meitä oli tusinan verran osallistujia, pieniä pullollisia tällä kertaa. Huomisellekin meille jäi vielä lasilliset … Mutta olipa kiva. Opimme taas paljon, oli mukava keskustella, esittää toiveita tulevasta. Kyllä me vielä. Livenä. Kun normaali on jotain muuta kuin mitä se nyt on.

Hyvä ruoka, — tiedättehän

Kun ei oikein ole muutakaan tekemistä [hah! Toki on ja olisi, mutten vaan viitsi.] niin sitten ulkoilua ja ruoanlaittoa.

Nehän ne ovat minun keinoni nauttia, paeta, rentoutua, tehdä sijaistoimintoja, olla perusasioiden äärellä, tehdä jotain, jolla on merkitystä. Merkitystä ainakin itselleni. Rohkenin kutsua ruokaseuraakin meille: Juniori avec tulivat seuraksemme, eivätkä valittaneet tarjoiluista.

Pitkään olen harkinnut kokeilevani sushiin lappilaista ”twistiä” (onhan tästä ollut puhetta. Siis twisti-sanan käytöstä ruoanlaiton yhteydessä, – enhän minä siitä pidä, mutta onhan se kuitenkin kertova ilmaus. Siis: sushi meets Lappi?). Hain eilen hallista mm. nieriää ja savuporolastuja, ja niitä(kin) laittelin makirulliin ja nigirien päälle. Suolasin nieriäfileen kevyesti, pistin pakkaseen muutamaksi tunniksi, jotta sitä olisi helpompi siivuttaa ohuesti ja riisipalleroiden päälle laitettuani kypsensin ne tohottimella. Hyviä olivat.

Viinivalinta Moshi Moshi – alsacelainen sekoiteviini, todettiin oikeinkin hyväksi makupariksi sushille. Kannattaa harkita.

 

Koskapa sushi oli sekä alku- että pääruoka (niitä oli kyllä aika paljon 🙂 ) , olin tehnyt jälkkäriksi ruokaisan piirakan. Viimeisen päälle retro: Aura-juusto-ananas-piiras. En ole tehnyt vuosikausiin, miksi ihmeessä en?

– Mahdottoman hyvää se oli. Jos yksikään lukijoista ilmoittaa olevansa kiinnostunut reseptistä, niin voin postailla.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Edit 14.3.2021 aamusella

Yleisön pyynnöstä

Aura-ananaspiiras

 

Ohje on ensimmäisessä keittokirjassani (Riemusta ruuanlaittoon), josta sen tuohon skannasin. Eilen minulla ei ollut kardemummaa, eikä sitä kyllä välttämättä tarvitsekaan. Ja käytin piirakkaan koko pussillisen (150 g) Aura-murua. Jos olet jälkiruokaviinien ystävä, niin tälle kannattaa avata oheen joku Sauternesin alueen viini tai Trockenbeerenauslese Itävallasta tai Saksasta. Me avasimme eilen Höplerin viinin (2015), jonka toimme Wienin joulutorimatkalta muutama vuosi sitten. Nam. Kahvin kanssa piirakka ei oikein sovi, mutta teen kyllä.

Kotiruokaa kotona

Tänään kotona. Sarjassamme ”kotiruokaa kotona”.

Viime vuonna telkkarin kokkisodassa Arttu Harkki (joka yllätyksekseni paljastui melkein vegetaristiksi, ei ainakaan syö punaista lihaa) teki kalkkunajauhelihapihvejä. Ohje on tosi simppeli ja pihvit valmistuvat nopeasti.

Arttu Harkin kalkkunajauhelihapihvit

400 g kalkkunajauhelihaa
0,5 dl korppujauhoja
2 rkl worcester-kastiketta
2 rkl soijakastiketta
1 tl paprikajauhetta
2 rkl öljyä
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
1 rkl sileää dijon-sinappia

Sekoita kaikki ainekset yhteen ja muotoile halutun kokoisiksi pihveiksi.
Paista pihvit pannulla molemmin puolin, kunnes kypsiä.

Harkin pihvit tulivat hampurilaisiin (ks. koko settiin ohje täältä KLIKS),
mutta koska niihin ei tule kananmunaa, ne murenevat helposti.
Mutta sopivat hyvin vaikka riisin kanssa tarjottavaksi.

 

Tänään mausteiset, hyvin koossapysyvät, kevyet pihvit valmistuivat alla olevan ohjeen mukaan.
Ohjeen vohkin täältä.

Vähän monimutkaisempi ja hitaampi tämän mukaan on tehdä, mutta ei näissäkään kauaa mene.

Kalkkunajauhelihapihvit

    • 400g kalkkunan jauhelihaa
    • 1 dl vettä
    • 2 tl kanafondia
    • 1 kananmuna
    • ½ dl korppujauhoja
    • 1 pieni sipuli (70-90g)
    • 1 rkl vähäsuolaista soijakastiketta
    • ½ tl suolaa
    • ½ tl mustapippuria
    • ¼ tl maustepippuria
    • ½ tl paprikajauhetta

Laita astiaan vesi ja sekoita siihen kanafondi, lisää korppujauho,
sekoita ja anna turvota 10 min.
Lisää silputtu sipuli sekä loput aineet ja sekoita.
Anna seistä noin 15 minuuttia.

Muotoile taikinasta pihvejä ja laita ne leivinpaperilla peitetylle uunipellille.
Paista pihvejä 200 asteisessa uunissa 20 – 25 minuuttia.

Maustepippuri sopii näihin tosi hyvin, mutta varo, ettet laita liikaa.

Tarjosin näitä salaatin kanssa. Kyllästynköhän fetaan koskaan? – Tuntuu, että käytän sitä aina vain enemmän.

Lisäksi paistelin oheen sienilisäkkeen. Tätä meillä on tavattoman usein.

Ruskeat herkkusienet – oheen 

1 pkt ruskeita* herkkusieniä
1 – 2 valkosipulin kynttä
2 – 4 salottisipulia
2 – 3 rkl oliiviöljyä
suolaa, mustapippuria

Kuullota sipulit puolessa öljyssä.
Lisää öljyä ja puolitetut sienet.
Sekoittele, lisää lopuksi suola ja pippuri.
Anna olla miedolla lämmöllä,
välillä sekoitellen niin kauan,
että pääruoka on valmis.

(* ehdottomasti ruskeita.
Ne ovat napakampia ja maukkaampia kuin lötkööntyvät tavalliset.
Ruskeitakin alkaa olla jo lähes kaikissa marketeissa. )

Lisäksi meillä oli vielä toissapäiväiseltä ruoalta jäänyttä kermaviilikastiketta, ei välttämätöntä. Myös kermatilkalla ohennettu maustettu tuorejuusto sopii tähän tai Puljongin Paholaisen hillo. Sehän nyt sopii melkein mihin vaan. Paholaisen hillo on uus ketsuppi. 🙂

Talvikauneutta kaupungissa

Aamulla pakkasmittarissa – 25 C. Reipasta.

Päätinkin, että päivän ulkoilman hankkisin kävellen. Ja pitkästä aikaa kameran kanssa Oulussa ulkona. Onnistuin vitkuttelemaan lähtöä iltapäiväksi, jolloin oli jo lämmin. Kiertelin, kaartelin, hautausmaallakin kävin. Enpä ole ennen sellaisena sitä nähnyt. Useimmat haudat olivat todellakin kumpuja. Eivät hauta- vaan lumikumpuja. Käytävät on ajettu lingolla, joten standardikokoiset, ns. matkalaukkuhautakivet, olivat jääneet lumen alle.

Siellä täällä hangesta pilkisti pieni (lyhdyn) risti.

Kaupungilla oli kovin hiljaista. Sulku ja hiihtolomaviikko vaikuttivat – vain Woltin ja Foodorin ruokalähetit kulkivat ristiin, rastiin Rotuaarilla. Minäkin hain noutoruokaa. Viime viikolla Novalla peräänkuuluttivat ihmisiä tekemään päätöksen tehdä jotain uutta, hyvää, erilaista elämässään (ainakin) kolmen sulkuviikon aikana, ja eräs kuuntelija kertoi päättäneensä huolehtia omasta ja perheen ruoasta tukien paikallisia ravintoloita (ja omaa jaksamistaan) tilaamalla kaksi kertaa viikossa jostain ravintolasta.

Siitä idea: päätin samoin. Paitsi että vain kerran viikossa ja haetaan itse. Olenpa lukenut ravintoloitsija-ystävien FB-seiniltä, että take-a-wayssa on se huono puoli, että 30 % katteesta menee juurikin joille ruokalähettifirmoille, ei paikallisille ravintoloille. Any way, me haemme itse. Ensi viikolla jotain muuta kuin aasialaista, vaikka ei tämänpäiväisessä ollut mitään vikaa. Päinvastoin. Hain Pakkahuoneen thaimaalaisesta (Pad Thai Baan Naa) kassillisen ruokaa. Tilasin kaksi annosta: Paistettua riisinuudelia isoilla katkaravuilla ja paistettua kanaa (ja riisiä) cashewpähkinöillä sekä rapeat salaatit. Annokset olivat valtavia. Yhdestä olisi riittänyt kahdelle. Ne maksoivat vähän yli 30 euroa, mutta lounasaikaan (klo 11 – 15) ala carte -annoksista saa 20 prosentin alennuksen, joten alle 30 eurolla tuo ravintolaruoka kotiutui meille.

Lähdin vielä illansuussa toiselle lenkille. Ajelin Nallikariin, auringonlaskua kuvailemaan, ja katselmaan ”jäätaidetta” – oululaisten tekemiä jäädytyksiä (vrt. mun iglukylä 😀 ).

Auringonlaskuun lisäkauneutta toi halopilari.

Melkein olisi ollut ulkomailla koko päivän. 🙂