Mökkeilyä marraskuussa

Sääennusteen ja omien havaintojen perusteella näytti siltä, että keskipäivällä olisi tovi sateetonta, ja samalla suhteellisen valoisaa, joten mehän sovitimme reippailumme juuri niihin pariin tuntiin, jolloin tällaiset suotuisat olosuhteet olivat luvassa. Ei muuta kuin autolla Saariselän keskustaan, josta sitten suuntasimme tunturiin.

Ylitimme tykky/säilölumiladun, jolla näytti käyvän kuhina. Keski-iältään 75-vuotiaat suihkivat ladulla hurjaa vauhtia intopinkeänä. Me katselimme – ihan vain vähän liki ”alkuasukas”-ilme kasvoilla kummissamme moista touhua – ja lähdimme patikalle Aurorapolulle, ja siitä mutkin ja kiertäen etäämmälle …

Tulinpa  tepastellessa miettineeksi, kuinka kauan kestää, että menneiden vuosien, hyvien muistojen päälle tulee uusia kokemuksia ja onnenhetkiä siten, etteivät vanhat, onnen hetkiin liittyvät muistikuvat enää tee kipeää?

Aurorapolun sivussa, Kelo-ojan varressa on lampi (jonka nimeä emme ole vieläkään onnistuneet selvittämään), jossa oli tänään ihan luulasilta näyttävä jääkerros rannoilla ja ohut riite koko lammen pinnalla.

Ei paljon ole leuhkimista kelissä, eikä maisemissa – ei edes lenkin pituudessa. Olisiko 7 km saatu taaperreltua…?

Mutta edelleen!!: Me olimme ulkona! Juuri niiden kahden lilki sateettoman ja lähes valoisan tunnin aikana, jotka keskipäivällä täällä olivat tarkoin havannoiden nähtävissä. Totta puhuen välillä tihuutti ja satoi jotain rännänsekaista jäähilettä, mutta ei ollut kylmä, tosin tunturin kupeessa aika tuulista, kurun pohjalla  kuitenkin suojaisaa.

Patikkapoluilla ei ollut ruuhkaa, – toki muutamia vastaantulijoita.

Mökkiloman kohokohta on ehdottomasti Kuukkelissa ostoksilla käynti. Ruokakaupoissa käyntihän on kansainvälisestikin näinä aikoina yksi harvoista päivien kohokohdista ja ”ulostuloista”, joita on luvallisesti mahdollista suorittaa, mutta Kuukkeli on aina spesiaali juttu. Luonnollisesti olimme varautuneet käsidesillä ja maskeilla, kuten noin fifty-sixty kaupan muistakin asiakkaista. Ja ihan – kuten tavallista – saimme melkein kaiken tarvitsemamme hankituksi.

Myös ainekset Coq au vin´iä varten. Eilisen Master Chefin innoittamana päätin tehdä tänään kukkoa viinissä – toki hyvin arkisen version verrattuna esim. siihen Julia Child´n klassikkoon, jonka teimme joskus 80-luvulla. Oi, että se oli ruokaharrastuneisuuteni alkumetreillä huikea kokemus. 😉

Mutta kuten sanottu, tänään arkiversio – Kuukkelin raaka-ainetarjonnan varassa oleva versio. Hyvää sekin oli.

Ruoasta puheenollen: juuri päättyi melkein parituntinen rotissöörien ruokakurssi – se toimi Teamsillä etänä tänne metsän keskellekin. Aiheena oli jouluruoat. Monia retroruokia heräsi muistoissani eloon, ehkäpä jotain värkkäilen ja täällä blogissa ohjeita julkaisen. Jouluviinisuosituksia vartenkin olemme Pehtoorin kanssa jo varautuneet: täällä mökillä on muutama pullollinen, jotka on tarkoitus kuvata ja maistella juuri niitä varten. Niihin palaan joulukuun alkupuolella.

BO 29 v.

Niin hyvä mieli.

Meillä on täällä ollut ystäviä. Ystäviä, jotka viihtyivät ja tykkäsivät tarjoiluista.

Pitkästä aikaa meillä on ollut suuri, pieni juhla. Meidän viinikerho (7/9… riskiryhmäläisille osuus kuljetetaan huomenna …), suunnilleen kerran kuukaudessa kokoontuva, on tänään ollut meillä. Edellisestä kerrasta meillä on jo vuosi, – mutta tänään: turvavälit seitsemälle hengelle Festassamme onnistuivat. Pienimuotoinen ”maistelumenu” oli menestys: yhdellä lautasella monta pientä annosta.  Itseasiassa neljä ruokaa kerralla ja jälkkärit erikseen, Ja todellakin: se toimi. Myös läsnäolleiden mielestä.

”MAISTELUMENU”

SALAATTIPETI JA TUBAN HAPANJUURILEIPÄ

PAKASTIMEN UUMENISTA
KATKARAPUJA JA SCAMPEJA

EILISEN POSSUPADAN JALOSTUS
WORSCHMACK PERSIMONILLA

ARKIRUOKA NAKIT JA MUUSI VIERASVERSIONA
CHORIZOA JA MUSTAJUURIPYREE

UMAMIKOKEILUN JÄLKEEN
KARITSANJAUHELIHAPIHVIT JA PUNASIPULIA

JÄLKIRUOKA
SINIHOMEJUUSTOPIIRAKKA
SUKLAAMOUSSEPIPARIT

Retrojälkkäri (sinihome-päärynäpiirakka) ja Viini-lehden pipariresepti sopi illan teemaan: paluu menneeseen.

Ja illan pääteema oli ”elämäni viini”; jokainen toi mukanaan viinin, joka kuvasti omaa viinimakua, omaa viinityyliä (onko sellaista?). Sokkona maisteltiin ja yritettiin arvuutella viinejä ja niistä tykkääjiä. Eihän se kovin hyvin mennyt, mutta keskustelua syntyi. Viineistä, USAn vaaleista, yliopistojen virkanimikkeistä, armeijasta, ruoasta, seurustelusta, Varangin vuonosta, historiasta, elämästä, –  ja kaikesta. Minulle kovin mieluinen ilta.

 

Sokkona maisteltiin viinejä, tunnistettiinkin, mutta enemmän oli tarinaa menneestä, muistoista, yhteisestä harrastuksesta, yhdessä koetusta. Ehkä ollaan jo vanhoja, mutta mitä sitten. Yhdessä on hyvä olla vanhoja, ja nauttia viinistä, ruoasta, yhdessäolosta. Niin hyvä mieli.

Arkea ja ruokaa

Tänään sellainen arkinen päivä, aamupäivällä vähän liikuntaa, sekä lähteviä että saapuvia posteja, hierojallekin hankkiuduin ja hain lisää lankoja.

Ja tein ruokaa, mistä voisinkin jakaa arkiruokavinkin kahdeksi päiväksi (kolmelle).

Osta kaupan lämminruokatiskistä valmis grillibroileri, josta teet ensimmäisenä päivänä ”Kanapaimenen Aurapataa” ja toisena Pimun kanakeittoa (tai toisinpäin, – minä tein eilen keiton, tänään padan).

Kanakeiton ohje oli mukana ”Jokaviikkoinen soppamme” -projektissani, minkä jälkeen sitä on meillä tehty tasasin väliajoin noin joka toinen kuukausi? Nyt tytär oli eka kertaa sitä syömässä, ja sanoi, että ehdottomasti parasta kanakeittoa, mitä hän on ikinä syönyt.

Ja sitten tuo pataruoka. Se on viimeisen päälle retroruoka 80-luvun alusta. Muistan kun lähdimme vapuksi 1983 Helsinkiin (minä, kihlattuni = Pehtoori, veljeni ja hänen tyttöystävänsä (= nykyinen vaimonsa)), ja äitini pakkasi kylmälaukkuun valmiin padan vapunviettoomme evääksi. Ei tarvinnut perillä kuin riisi keittää, ja meillä oli hyvä sapuska ennen illan rientoihin lähtemistä. Nesteytys kyllä hoidettiin ihan omin eväin. Oli kyllä melkoinen vappu se. 🙂

Ohjetta ei löydy Valion digitaalisesta nettiarkistosta, mutta minullapa on tallessa ohjelehtinen vuodelta 1982. Ohje suurenee klikkaamalla jos haluat lukea tarkemmin. Minä teen/tein oikaistun version eli en paistanut itse broiskua vaan todellakin valmis grillattu sopii tähän oikein hyvin. Padan voi tarjoita riisin lisäksi myös pastan kanssa. Tykkään tästäkin paljon. Voisi ensi kerralla ehkä laitella enemmän kasviksia? – Porkkanoita, sipulia, vihreää paprikaa, …  Tuo nimi minua kyllä vähän kummaksuttaa: kanapaimen? Noh, kai niitäkin on.

Tuossa lipareessa on toinenkin retroeväs: Lämmin leipä ananasrenkaalla, kinkulla ja sinapilla = Tervehdys Turunmaasta. Ei maistunut silloin, eikä kyllä maistu kinkku-ananaspizzakaan.

 

Pieni ruokamatka kotosalla

Täällä tuoksuu sitruuna, mansikka ja basilika! Täällä on tänään ollut värejä ja puheensorinaa. Täällä on maistunut italialainen ruoka. Muistoissa ja muistikuvissa on paljon ihania hetkiä menneiltä vuosilta, reissuista, perhepäivällisistä, juhlista, kalaaseista, ravintolaillallisista, ystävien tapaamisista … Hymy on karehtinut huulilla. Italiaan on vienyt myös kuuntelussa oleva kirja: Jyrki Erran ”Lyijyvalkoinen”. Kaikki Italia-friikit, taidehistoriasta kiinnostuneet, Caravaggion taiteesta jotain tietävät, Roomassa käyneet, Villa Lanten ystävät, dekkareista tykkäävät: tässä luettavaksi/kuunneltavaksi hyvä pimeän ajan rikosromaani… Lämmin suositus. Jotenkin sofistikoitunut kirja.

Kirjaa kuunnellen – lähes koko sateisen, pimeän päivän ennen illansuun yhteistä ruokahetkeä – tein ensi vuoden kuvakalenteria (Oulu kuvissa vol. IX). Viimeistelin ja samalla vielä kuluneen vuoden kuvakansioita selailin, satoja ja tuhansia kuvia kävin vielä läpi ja muutamia valittuja kuvia muokkailin. Hämmästelin välillä itsekin, kuinka vahvasti kuvistani välittyy ja tuntuu se tunne, joka kuvia ottaessa on ollut. Kuinka vieläkin sattuu monet ahdistavat hetket, jotka kevättalven, kevään ja kesän kuvista ryöpsähtävät esiin. Ulkona kulkeminen, pitkät lenkit ovat olleet terapeuttisia ja levollisuutta tuovia, mutta silti tietyt paikat, hetket tuovat kuvien välityksellä liki fyysisen tunteen siitä hetkestä ja mielenmaisemasta, joka kuvaa ottaessa on ollut. Olen oikeastaan aika hämmästynyt ja hämmentynyt. Toisaalta myös helpottunut, sillä kuvien myötä hoksaan  nyt, että paljon on ohi…

Mutta tästä hyvästä päivästä vielä…

Tänään olin luvannut laittaa vähän tavallista parempaa ruokaa, – syyslomaviikolla ruokamatka Italiaan! Hyvä päivä tehdä simppeliä, hyvää ruokaa, makua ja iloa pimeyteen, – semminkin kun ei mennyt aikaa ´ilimanaikuseen´ ulkosalla kulkemiseen [en siis ole astunut ulos muuta kuin kuin pihan poikki Festaan]. Oli ilo köksäillä. Aamusella tein jälkkärikakun (onkohan kakku oikea sana?). Any way, Bastogne-kekseistä (jotka ovat vävykokelaan ja Juniorin lemppareita) pohja ja päälle mascarpone-sitruuna-kermavaahtotäyte (mukaan vähän liivatetta ja kohtuullisen paljon sokeria). Lisäksi mansikkasorbettia: no ei ihan sorbettia, itse asiassa vähän parempaa… Siis pakastemansikoita sauvasekoittimella massaksi, johon vähän sokeria ja loraus (Kroatiasta jokunen vuosi sitten tuotua) Maraschino-likööriä. Oi, että – vaikka itse sanonkin. Tuli mieleen kesä, ulkomaat, lomat, Italia…

Pääruokana oli paistetut lohimedaljongit, joiden päällä pestoa (Tampereen reissulta Culinaria-kaupasta ostettua purkkitavaraa… niin hyvää!) sekä sitruunarisottoa ja insalata capresea.

Tulipahan tehtyä mukava pieni ruokamatka.

Säiden viilentyessä

Ei ehtinyt lumi ja talvi tulla ennen kuin minun auringonkukkani vihdoin kukkii! Ei taittunut, vaikka taipui! Ja kukkii! Onhan se vähän surkuhupaisa, ja saa minut tekemään päätöksen että ensi kesänä en edes yritä. Keskityn rosmariiniin, basilikaan, persiljaan, timjamiin etc. Unikkoja, laventeletia ja auringonkukkia olen yrittänyt, ja saanut ne kaikki kukkimaan, mutta en voi puhua niityistä enkä edes puskista. Joten olkoon. Keskityn yrtteihin.

Syksyistä oli myös Lämsänjärvellä. Sorsat taisivat luulla, että tulen ruokkimaan niitä, kun pysähdyin kuvaamaan. Tyventä ja rauhallista oli. Järvi on muutama vuosi sitten putsattu, oli jo pahoin rehevöitynyt, mutta on kaunis ja kesällä hyvä uimapaikka. En tosin koskaan ole siellä uinut, mutta viime kesänäkin siellä oli usein paljon polskijoita, auringonottajia.

Iltapäivällä talvitakin osto. Koko viime talven se oli agendalla, enkä saanut aikaiseksi. Tänään ostin, vaikka vähän on sellainen olo, että mihinhän minä luulen ”hienoa” pitkää villakangastakkia tulevana talvena tarvitsevani.

Ei ole tiedossa mitään menoja mihinkään! Paitsi tietysti ulkoilemaan, ja sitä varten kyllä on goretexia, untuvaa, toppaa, duffelia ja tuulitakkia. No nyt kuitenkin on parempi takkikin olemassa, ihan varuilta. Eikä ole musta eikä tummansininen.

Kaupungilla myös syömässä. Veimme tyttären Fuckhaan nauttimaan bangladeshilaisesta ruoasta. Kyllä hänkin siitä piti. Minähän olen käynyt ainakin jo puolenkymmentä kertaa, ja tänään ensimmäistä kertaa maistoin/otin jälkkkäriksi ”banglakahvin”. Hyvää mausteista, kookosmaidolla maustettua kahvia. Kannattaa kokeilla. Pehtoori kehui myös suklaakakkua. 😀

Niksipostaus 2020

Pitkään aikaan ei täällä blogissani ole ollut minkäänmoista ”niksinurkka”-postausta. Sellaisia on näköjään kerran vuodessa tullut laadituksi.  KLIKS

Nyt sitten tämänvuotisen niksipostauksen aika. Tällä kertaa vain muutamia vinkkejä teille kerrottavana.

Aloitetaan aamukahvista. Meillähän kahvi keitetään pannulla, tosin mökillä keittimellä. Tyttäreltä opittu niksi oli aluksi käytössä vain juhlapyhinä, pian myös sunnuntaisin. Nykyisin kahvi meillä keitetään sekä Juhla Mokasta että suklaakahvista. Ihan sama onko käytössä pannu vai keitin, mutta 1/3 tai 1/4 böönistä on tätä suklaakahvia. Se ei tee kahvista suklaanmakuista, mutta pieni hyvä vivahde siihen tulee. On kokeiltu myös kardemumma-, pähkinä- ja vaniljakahvia, mutta niissä mausteisuus ei ole hyvä, vaan ”puskee” päälle ja vie kahvista kahvin maun taka-alalle. Suklaan häivähdys saa tuiki tärkeän kahvin maistumaan vähän tavallistakin paremmalta.

Joskus kesällä kauppareissulla mukaan tarttui Thai Green Curry -purkki. Se on noista kolmesta meidän mielestä paras, eivätkä muutkaan huonoja ole. Käytän niitä seuraavasti: Leikkelen Jyväbroilerin fileet isoiksi paloiksi, sitten pyörittelen kuumassa rypsiöljyssä kunnes palasiin tulee vähän väriä, lisään  vähän suolaa ja kattilaan mukaan purkillinen bambunversoja. (Aasia Marketista saa erityisen hyviä aika ohuiksi suikaleiksei leikattuja, mutta kyllä nuo Spice Up -merkkiset kauppojen normivalikoimissakin olevat käyvät). Bambunversojen lisäksi lisään joskus porkkanan tikkuina, samoin vähän sipulia ja paprikaa, mutta välttämättä  ei tarvitse niitäkään. Broileripalojen ja vihannesten päälle purkillinen currya; noin puolisen tuntia miedolla lämmöllä ja valmista on.  Tarjolle nuudeleita ja tai riisiä. Helppoa ja hyvää!

Voin väittää olevani kokemusasiantuntija monissa hampaistoon liittyvissä asioissa, joten nyt kannattaa ottaa vakavasti suositukseni. Noin vuoden käytön jälkeen olen vakuuttunut, että Yotuelin hammastahna, jonka luvataan valkaisevan hampaita, todella tekee niin. Tai ainakin se estää tummumista, – huolimatta päivittäisestä kahvin ja viikottaisesta punaviinin juomisesta.

Se on miellyttävä käyttää: ei vaahtoa ylenpalttisesti, itse asiassa ei juuri ollenkaan, varsinkin Snowmint-maku on hyvä, hampaista tulee puhtaan tuntoisetkin, eikä niitä juuri koskaan vihlo, ja tahna valkaisee. Aika tyyristä on (riippuen kaupasta noin 15 €) mutta sitä ei tarvita paljoa, joten on hyvin riittoisaa.

 

Ja loppuun maskisuositus! 

Espanjantauti alkoi vuonna 1918, ja se kulki aaltoina Suomenkin yli. Viimeinen, neljäs aalto oli erityisen paha Inarissa, jossa 10 % väestöstä kuoli. Kaikkiaan tauti tappoi kymmeniämiljoonia ihmisiä (arviot vaihtelevat suuresti 40 – 100 miljoonan väliltä). Suomessa ”vain” 20 000 menehtynyttä ja USAssa puolimiljoonaa. Historioitsijoilta tavataan kysyä, toistaako historia itseään, ja historioitsijat ovat tutkineetkin ”toistuvuutta” kaikkialla maailmassa monin eri tavoin. Ennustamaan historioitsijat harvoin ryhtyvät, eivätkä siihen – tietenkään – pystykään. Mutta historiasta usein kuitenkin opitaan: onhan tämän korona-pandemian aikanakin opittu menneestä, influenssan ensimmäisestä aallosta ja aiemmista maailmanlaajuisista epidemioista. Mm. opittu käyttämään maskeja.

Palsternakkapastaa ulkoilun jälkeen

Tänään aamulla älykello näytti, että olen nukkunut huonosti ja liian vähän. En tuollaiseen ollenkaan suostu. Omasta mielestäni heräsin liki kahdeksan tunnin unien jälkeen varsin toimeliaana, valmiina päivän touhuihin. Jukurtti-mysli-kahvi -aamiaisen jälkeen viimeistelin kuvalähetyksen asiakkaalle, ja sitten ulos!

[Pyöräilysyksyä on vielä jäljellä …]

Palatessani pihapiiriin näin, että Pehtoori ja Esikoinen olivat jo haravointiurakan loppusuoralla, ja Pehtoori totesikin, että Tyär voisi vastaisuudessakin ajoittaa kotikotiin etätöihin tulon siten, että haravointisesonki on vilkkaimmillaan. (Lieko vihjaisi, ettei vaimosta paljon ole apua noissa hommissa? – Ehkäpä… )

Joka tapauksessa katsoin tarpeelliseksi (ja ilokseni myös mahdollisuuden) tehdä puutarhaihmisille hyvää sapuskaa. Sunnuntailla on taas erityismerkitystä! Meillä on ennenkin ollut palsternakkapastaa, mutta tänään oli (onnistuneessa) kokeilussa uusi ohje, jota vähän sovelsin (mm. vähensin voin määrää, lisäsin palsternakkaa). Valkosipuli tuoksui kauas! Mutta ei maistunut ärhäkkäältä. Päinvastoin, makeaa oli. Ja aika joutuisasti tämä valmistuu. Voin näin sadonkorjuunaikana lämpimästi suositella…

Paahdettu valkosipuli-palsternakkapasta (oma versio)

2 kokonaista valkosipulia
1/2 tl suolaa
2 rkl oliiviöljyä
2 palsternakkaa
80 g voita
2 rkl rosmariinia hienonnettuna

50 g parmesaanijuustoa
2 rkl rosmariinia hienonnettuna
mustapippuria myllystä

* * *

300 g cappellinia, spaghettia, tagliatellea
vettä ja suolaa

1. Leikkaa valkosipulien päistä ohut viipale pois niin, että valkosipulin kynnet tulevat esille. Nosta valkosipulit leivinpaperin päälle uunipellille. Ripottele päälle suolaa. Valuta päälle oliiviöljyä.
2. Paahda valkosipuleita 225-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia, kunnes valkosipulin kynnet ovat pehmeitä ja kauniin kullanruskeita.
3. Kuori valkosipuleiden paahtuessa palsternakka ja leikkaa esimerkiksi kuorimaveitsellä ohuiksi, pitkiksi lastuiksi.
4. Kuutioi voi paistinpannulle. Sulata keskilämmöllä. Kun voi ei enää kupli pannulla, purista paahtuneista valkosipuleista kynnet pannulle. Lisää joukkoon hienonnettu rosmariini. Paista miedolla lämmöllä viitisen minuuttia. Lisää joukkoon palsternakkalastut. Nosta pannu liedeltä.
5. Keitä pasta reilusti suolalla maustetussa vedessä kypsäksi pakkauksen ohjeen mukaisen ajan.
6. Valuta pasta lävikössä ja sekoita pannulle valkosipulivoin joukkoon.
7. Raasta/ripottele joukkoon parmesaanijuustoa. Lisää tuoretta rosmariinia. Rouhaise päälle mustapippuria.