Ruoka ja viini

Suuri Tuorepuuro -postaus

Tuorepuuroja on meillä nautittu nyt hyvin aktiivisesti toista viikkoa. Joka päivä erilainen sekoitus.

Lopputulema on se, että ei tule tuorepuurosta jokapäiväistä aamiaista, väli- tai iltapalaa, mutta kyllä varmasti kerran, pari viikossa sellaisen tulen vastaisuudessa tekemään. Varsinkin sellaisina päivinä, jolloin tietää, ettei pääse pientä lounastaan (pari riisikakkua ja juustoviipale tai pari, viinirypäleitä ja joku muu hedelmä) nauttimaan on hiilaripitoinen puuro hyvä aamiaisvaihtoehto. Pitää nälän pitkään pois.

Ja näiden tekeminenhän ei todellakaan ole mikään iso juttu.

Perusideahan on suunnilleen niin, että
desi nestettä (kauramaitoa, Alpro-mantelimaitoa,
desi jotain ”massaa” = jukurttia, marjoja, rahkaa ja
desi puurohiutaleita
ja sitten ehkä jotain makeutus/makuainetta (hunajaa, kaakaota, vaniljasokeria..)

Ainekset sekoitetaan keskenään ja pannaan yöksi jääkaappiin ja aamulla sitten jotain tuoretta hedelmää ja/tai marjoja pakkasesta päälle. Ei liene yllättävää, että banaani toimii oikein hyvin.

Tuosta tulee kyllä melkein kahden hengen annos. 😉

Jäiset mustaherukat ja banaani ovat hyvä yhdistelmä.

Ehkä kaikkein paras tähän mennessä oli se, johon laitoin puoli purkkia Valion juotavaa mango-passion -jukurttia ja ½ dl pellavansiemenrouhetta (Lidl) ja ½ dl neljän viljan pikapuurohiutaleita ja sitten aamulla koristelin muutamalla pähkinällä ja kuivatuilla karpaloilla. (Kuivattu) Omena, kaneli ja kaurahiutale voisi olla myös hyvä yhdistelmä, eikö? Pellavansiemenet ja mustaherukat murskattuina yhteen jo illalla ja sekaan vähän kreikkalaista jukurttia ja kauramaitoa oli myös hyvä. Marjoja oli paljon, desi tai pari. Ja aamulla vielä muutamia pinnalle.

Tuorepuurothan voi rakentaa lautaselle, lasiin, mukiin, -… Jos on yökyläilijöitä ja siten aamiaisvieraita niin voi tehdä edellisenä iltana lasiin pienet mukavat annokset.

Tässä on aineksia, joita olen kaupoista haalinut tuorepuuroja varten; yksi joka puuttuu joka ”pitäisi” ehdottomasti olla mukana on cian-siemenet, mutta a) niitä ei ollut niissä kaupoissa, joissa olen käynyt ja b) olen muutama vuosi sitten yrittänyt niitä syödä/käyttää ja ehkä ne eivät kuitenkaan ole mun juttu.

Lasipurkeissa oikealla on paitsi neljän viljan pikahiutaleita, myös rusina-pähkinäsekoitusta (Lidl) ja pellavansiemenrouhetta (Lidl), sekä Goji-marjoja.

Alpro-tuotteet ja rasvaton kreikkalainen jukurtti pitäisi olla mukana myös. Inkivääriä voi raastella joukkoon ja kait ihan mitä hyvänsä. Kokeilehan oma versiosi.

Pakkasta pidellessä ja siitä nauttiessa

On niin hyvä talvi, että on ihana suunnitella matkaa jonnekin lämpimään – joskus.  Tästä talvesta ei nyt ole kiire pois, mutta matka ennen kesää on haaveissa, – varaus vain enterin napsautuksen päässä. Helpottaa oloani jo kovasti. Matkakuumetta siis on.

Muutoinkin päivä oikeinkin hyvä. Koskapa olimme ajatelleet viettää kahden hengen blinikekkereitä, oli aamusella lähdettävä käymään kaupungissa kaupassa: mutta Kauppahalli on kiinni! Mistä saa siian mätiä? Löytyi jotain vaaleaa, onneksi kuitenkin kotimaista. Ja sitten ostin kaksi uutta valkoista – kuitenkin valurautaa – blinipannua. Olivatpa kattauksessa kauniita ja helpottavat sitten isommallekin porukalle lämpimänä annostarjoilun. Ja ehkä kaisersmarrennin voisi tehdä noihin?

Arjen – tai siis lauantain – iloja. Ja johan ne blinit taas hyvälle maistuivat. Nyt minäkin sain lämpimänä; kun on nuoret tai muita vieraita tahtoo mennä aika paistellessa. Nyt vain kuvailu hidasti ruokaan paneutumista. Mutta onpahan nyt Vastavaloonkin kunnon blinikuvat. 😉

Ajatuksenani oli ollut jättää lenkki tänään väliin, muka pakkasta niin paljon. Kuitenkin löysin itseni taas merenrannasta. Meri-Toppilassa samoilin …

Kaikki siis hyvin, kovin ovat pienet piirini nykyisin. 😉

Pakkasperjantaina hyvä hyrinä

Ihan mielettömän hieno päivä tänään. Kunhan aamupäivällä sain osuuteni viestinnistä suoritetuksi, pakkasin kamerarepun ja lähdin ulos. Ihan vain piipahtamaan. Ja parituntinen se sitten kuitenkin humahti. Kiertelin jokisuistossa, vinkkelit jalassa taas kerran lenkillä, eikä palellut ollenkaan. En ehtinyt kylmään reagoida, sillä oli niin hienon näköistä ja paljon kuvattavaa…

Minulle käy Lapissa usein niin, että tulen ajatelleeksi, että ei ole ihme, että esihistoriallisena aikana ja vielä nykyisinkin aborginaalien ja muiden niin sanotusta sivistyksestä kaukana olevien kansojen keskuudessa auringolla on maailmankuvassa, ajanlaskussa ja uskomuksissa niin keskeinen sijansa. Tänään noita ajatuksia oli keskellä pakkasperjantain Oulua. Aurinko oli vaikuttava, koskettava, hallitseva… Ja jo lämmittäväkin.

Kotikaupunki oli taas kovin kaunis.

Kotiin tultua oli hyvä ryhtyä laittamaan ”patikkaruokaa”. Tarte flambee liittyy patikkareissuihin ja on oikein hyvä pakkaspäivän nopea, helppo ruoka.

Pikkuisen fuskasin ja muutaman juustohipun laittelin pinnalle, – hyvää tuli. Todella hyvää. Ohje on täällä.

Pakkaspäivä ja Uleåborgiin

Iltapäivälehdissä kehotettiin ihmisiä jäämään etätöihin, kun Etelä-Suomeen oli tälle päivälle luvattu niin mahdoton lumikaaos, iso myräkkä, rankaiseva (???) lumisade ja mitä ihmettä kaikkea!!

No lopultahan se sitten ei edes eteläisessä Suomessa ollut hirmu juttu. Mitäs teidän lapsuudessa koulussa oli välituntien ulosmenon pakkasraja? – 20 C, eikö? Silloin ei tarvinnut myöskään hiihtää eikä luistella jos sattui lukkarissa olemaan ”Voimistelu ja urheilu” -tunteja. Mutta kouluun piti mennä, vaikka olis satanut metrin lunta. Ja töihinkin kaikki menivät miettimättä.

Tänään Oulussa ei satanut lunta  juuri ollenkaan, ja aamusella ei ollut kuin näppi – 10 C pakkastakaan. Oikein hyvä lenkki- ja kuvausilma.

Nyt pakkasta on kaksikin kertaa sen mitä aamusella. Joten turvaudunpa Pehtoorin kuljetuspalveluun, enkä harkitsekaan kävelyä enkä edes bussikyytiä. Olen lähdössä ”palkkio-dinnerille”. Kerran vuodessa paistinkääntäjä-presse saa ilmaisen hienon illallisen kaikesta touhuamisestaan. Koko voutineuvosto itse asiassa on illallisensa ansainnut. Tänä vuonna se on Uleåborgissa, mikä minua ilahduttaa suuresti. Onhan se  edellleen Oulun ravintolamaailman kärkeä, jollei jopa se terävin kärki. Ja sinne kokoonnumme pitämään vuosikokouksen valmistelevaa kokousta. Ja syömään. 😉

Tammikuun touhuja

 

Tuhat vuotta sitten merenpinta Oulujokisuistossa oli suunnilleen tällä korkeudella. Tuiranpuistossa on mukava ”maankohoumapolku”, jonka varrelle on merkitty Oulunjokisuiston merenpinnan korkeus eri vuosisatoina. (Ks. polusta täältä lisää… https://citynomadi.com/route/6e28f183ec4ee235a08bbcca36c8 )

Kuten kuvasta arvannetkin olen ollut tänään taas kameran kanssa kaupungilla kuvailemassa. Parituntinen humahti ihan huomaamatta. Tuulesta huolimatta aika kelpo keli.

Ajatuksena oli myös kävellä elokuviin (Ailo) ja sieltä suoraan Pakkahuoneenkadulle, jossa meillä oli perinteinen viinikerhon ”loppiaiskaronkka” eli nyyttärit. No, siinähän se hurahti iltapäivän sopan teossa (peruna-purjo) ja nauttimisessa sekä kuvien kanssa, joten bonuskävely ja leffa joutuivat väistymään päivän agendalta.

Meidän osuutemme näille nyyttäreille on melkein aina ollut jotain äyriäis- tai kala(alku)ruokaa, mutta nyt (jo eilen valmiiksi) teinkin jälkkäriä. Meidän luottokalakauppias (Pehtoorin veljenvaimo) kun on ”pakkolomalla” hallin ollessa suljettuna koko tämän vuoden ja toisekseen Pehtoori ehdotti, että ”tee zabaionea, ei oo ollut pitkään aikaan”. Ja sehän sopi kun kerran illan teemana oli Välimeren alueen viinit ja ruoka. Zabaione freddon ohje ja kuva ovat täällä: KLIKS.

Ja kyllä oli paljon kaikkea muutakin hyvää sitä ennen. Tatti-matsutakerisotto ihan erityisen hyvää!

Ja sitten kun maistelimme viinejä sokkona, oli tehtävä arvailla/tietää, mistä Välimeren maasta kukin viini oli: vain Pehtoori ja T. ”löysivät” yhden viinin seitsemästä kohdalleen. Lähelle meni meillä muillakin, mutta eipä osunut. Alueen sokkotunnistaminen oli mukava lisä maisteluun. Ja sittenhän me paransimme maailmaa ihan ison annoksen. Voi kunpa meidän kymmenen aivoitukset ja myötäeläminen voisi parantaa maailmaa edes sen verran kuin kuvittelemme.

~~~

Ja muistathan, että huomiseen iltapäivään (klo 16) on mahdollista osallistua arvontaan. Suosittele meille

matkaa ja voita huivi!! Vaimolle  tyttöystävälle, äidille, bestikselle …tai ITSELLE!

…

Pieni päivä, mukava kotiperjantai

Niin mukava kotipäivä, ilman mitään isompia tekemisiä tai menemisiä.

Perjantai on katolisessa maailmassa (ollut) paastopäivä, mikä merkitsee, että silloin syödään kalaa. Meillä perjantai on usein ihan muuten vaan kalapäivä. Niinkuin aika usein lauantai ja vaikka keskiviikkokin. Tänään meidän omassa, aina vain paremmaksi kehittyvässä (ohi Stockan Herkun paikalle tulleen K-Marketin mennen tullen) Toppilan marketissa, oli tänään(kin) tuoretta turskaa tiskissä. Sitäpä sitten ostin meille. Korppujauhoissa, joissa oli suolaa ja vähän valkopippuria, pyörittelen ja paistoin runsaassa voissa, – valellen koko paiston ajan voilla. Oheen bataattiranskalaisia ja itsetehtyä turkkilainen jukurtti-majoneesi-valkosipuli-purjohakkelus -tahnaa. Kylläpä oli hyvää ruokaa, – Pehtoori totesi että olennaisesti parempaa kuin eilen Olimpoksessa. Ja ainakin puolet halvempaa.

Huolimatta että olen tehnyt aika monta ”tipaton tammikuu” -kuvaa myyntiin, avasin turska-aterialle joskus ennen joulua ostamani roseviinin. Harvoin ostan roseeta ja lopultakin aika harvoin viiniostokseni takana on pullon tai etiketin kauneus. Toisaalta jos etiketti on räikeä tai muuten luotaantyöntävä, en edes perehdy viiniin, ohitan moisen, mutta siis tämän viinin ostin nimenomaan kauniin pullon vuoksi. Roseethan ovat hyvin usein kauniita väriltään ja usein myös kauniissa pullossa. Roubine La Vie en Rose – nimikin vielä noin kaunis. Noh, hinta aika korkea (16 €). Ja?  Ja ei kyllä kannata ostaa. Aika mitäänsanomaton. Maistui viinille, vähän. Ei ollut pahaa. Mutta onpa mahdotonta sanoa, mille se maistui. Ei oikein millekkään. Siis ei jatkoon.

Nukuinpa ruoan jälkeen päikkäritkin: meni nimittäin viime yönä taas aika myöhään lukiessa (Kiitos vain Ferranten Napoli-sarjaa suositelleille. Ensimmäinen kirja alkaa olla luettu.) ja sitten kuitenkin kuuden jälkeen taas tuorepuuron äärellä, joten iltapäiväunoset olivat oikein ihana juttu.

Katselinpa jopa telkkaria: Venla-gaala. Ja oli ihan ihmeissäni kuinka paljon kotimaisia sarjoja ja ohjelmia on vuoden aikana ollutkaan. Ja esillähän oli vain parhaimmistoa. No Ex-onnelliset, TTK, Vain elämää ja Sunnuntailounas sentään minullekin tuttuja. Siis MONTAA ohjelmaa olen seurannut! 😉

Nyt lukemaan kirja loppuun.

Puuroa ja Olimpos

Tuorepuuro. Sillä aloittelin päivän tänään. Tuo ei ollut oikein hyvää. Tai oli hyvää, muttei mitään erityistä. Ei vaikka cashew-pähkinöitä on enemmän kuin on terveellistä. Mutta ihan kuvausrekvisiitan vuoksi on syötävä monta rasvaista pähkinää heti aamutuimaan.

Mutta päivään tarvittiinkin energiaa, voimaa, lämpöä, kestävyyttä  … Aamupäivä äidin ”roudarina”: nilkka-accidentin lopputarkastus Avohoitotalossa monine rasteineen. Iltapäivän alussa palautin auton kotitalliin, puin vähintäänkin hirmu paljon vaatteita ja lähdin tepastelemaan vihmovassa tuulessa kaupunkiin hiusten leikkuuseen. Kertakaikkisen väsyneet ja mökkiveden hapristamat hiukset ovat nyt lyhyet ja varsin tummat. Harmaat (teko)raidat on melkein kaikki pois. Nyt on harmaakin luomua. Aika vähän kuitenkin. 😉 Ja myöhäisellä lounaalla seuralaiseni totesi,  että uusi malli nuorentaa.

Kävimme Pehtoorin kanssa Olimpos-ravintolassa Pakkahuoneenkadulla syömässä. Olimme siellä ohi lounasajan, neljältä, joten oli valittava ruoka a la cartesta. Molemmille sama: Välimeren vartaat (21,50 €). Tiivistä possua (jäi minulta syömättä) ja broiskua vartaissa, hirmuinen määrä ihan hyviä perunoita, erinomaista tsatsikia ja normisalaatti, jossa fetan määrää oli kätevästi säädelty, kun se oli raastettu. Silti annos oli valtava.

Edellisen kerran Olimpoksessa olemme käyneet Juniorin ja silloisen tyttöystävänsä, nykyisen kihlattunsa alias Miniän, kanssa, mistä on ainakin 5 – 6 vuotta. Suunnilleen samanlainen kokemus silloinkin. Tarjolla on kaikkea, mitä Välimeren keittiöstä voi toivoa, pizzat, kebabit, vartaat, horiatikit, köftet …. annokset ovat isoja, eivät ihan tolkuttoman halpoja ja ihan kelpo ruokaa. Mutta! Ei meillä taas seuraavaan viiteen vuoteen tule sinne mennyksi. Palvelussa ei ollut vikaa, ja tilaa todella on. Ihan siisti, joskaan nyt ei erityisen viihtyisä. Lounaslista oli sellainen kuin paikassa voi odottaakin ja hinta sen tavallisen 9.50 – 10,80 €. Mikä ehkä selittää, että paikka näyttää olevan aika täysi kaikkina arkipäivinä. Varsinkin nuorehkoja miehiä siellä näkyy käyvän.  Viikonloppuisin opiskelijoita ja perheitä.

En riemastunut, joten kolme haarukkaa tälle, ehkä miinus perään – moni laittaisi samasta syystä plussan, mutta minusta on harmi jättää melkein puolet ruoasta syömättä koska sitä on liikaa.

Kunhan  kotiuduimme tuli pikkuperhe käymään. Ja vauva oli koko ajan hereillä. Jutteli ja hymyili jo kovasti.

Nyt tekemään aamupuuro jääkaappiin valmiiksi: tuorepuurokokeilut jatkuvat.

Taas kerran: kaukana muu maailma

Loppiaisaatto mökillä.
Tälläkin kerralla se tuntuu oikein hyvälle, – lisäbonusta mökkielämään toivat naantalilaiset. 

Aamulla ei tarvinnut edes miettiä, haluanko hiihtämään. Halusin. Ja olin ladulla jo yhdeksän aikaan.

Tyven, hiljainen, rauhallinen, pikkupakkasen aamu. Ei juuri muita. Paitsi sitten ihan lopussa: aasialaisia hiihtokoululaisia ladulla. 😉

Iltapäivällä puuhastelin mökkikeittiössä olihan meillä lupaus naantalilaisilta ystäviltä, että tulevat käymään. Tulivat tänään Saariselälle, me olemme käyneet heillä 3½ vuotta sitten, he täällä 7 vuotta sitten. Siinäpä ne meidän tapaamiset Suomessa. Ensimmäinen tapaamisemme kesti 10 päivää Kiinassa. Siellä tutustuimme. Nyt siis kolmas tapaaminen, eikä ollut mitään ongelmaa jatkaa juttua  edellisestä kerrasta. Toisten kanssa on helppoa istua ruokapöydässä. Menu ei ollut kovin erikoinen: lapaksia, lohirullia ja sitten kaisermarrn, jonka olin jo Kiinassa luvannut J:lle tehdä, jos mökille tulevat. Edellisellä käynnillä ei ollut, tänään oli.

Ja alkuun tein appelsiiniglögit (Wienin matkan tuliaisena tämä idea): tuorepuristettua appelsiinituoremehua (4 x 1,5 dl) ja pari ruokalusikallista inkiväärikuutioita kuumennetaan, ja kaadetaan rommitilkan päälle (2 – 4 cl) Saylor Jerry tai Stroh -rommia. Ja kyllä vieraatkin tykkäsivät. Tämä voisi olla myös sellainen pääsiäisen rinnepäivän jälkeinen lämmike?

Lapakset perinteisiä, ja uusia.

Jotenkin yllätyin, enkä osannut estellä kun pitkän matkan tehneet vieraat – ystävät – yhtäkkiä ilmoittivat lähtevänsä majapaikkaansa jo levolle, mutta lupasimme tavata viimeistään 3½ vuoden päästä. Toivottavasti jo ennen sitä.

Joulun lopulla

Tapaninpäivän iltana koti on hiljentynyt: pikkuperhe lähti jo aiemmin kotiin, tyär äsken tapaamaan Oulun ystäviään… Kolme mukavaa illansuuta olemme yhdessä olleet ruokapöydässä ja sen liepeillä. Leikkineet ja lenkkeilleet yhdessä, vietetty seesteistä jouluelämää yhdessä ja erikseen.

Jääkaapeissa alkaa olla tilaa, jo tänään rääppiäiset: Apsulle porkkanarisotto on ollut tämän joulun kakkosherkku, ykkönen ovat olleet  piparit ja tonttuoven yllärit.

Kyllähän se meidän perheessä ruoka kuuluu juhlaan kuin juhlaan. Tänä vuonna ei mitään kovin erikoisia, mutta jotain uutta maisteltavaa sentään.. tuo jo eilen postaamani punainen ruby-suklaa. Me emme onnistuneet saamaan Fazerin punaista, mutta Haukiputaan Martinniemessä Chocoksi tarjosi omaa versiotaan joulun alla ja minä vihjasin (kehotin tomerasti) Pehtoorille, että voisitko uimahallireissullasi hakea. Ja nyt olemme sitten päässeet tästä uudesta herkusta nauttimaan. Luonnostaan punainen suklaa on siis neljäs suklaalaji (tumma, vaalea ja valkoinen); eihän se minusta (meistä) tummaa voita, mutta ei ole ollenkaan hassumpaa. Aika raikasta, vadelmaista.

Suklaata oli myös eilisen menun lopussa. Pitkästä aikaa (mm. miniä ei ole meillä ennen moista maistanut) suklaakipot. Resepti täällä.

Tänä aamuna olin yksikseni kuvailemassa, kävelemässä aika viimaisessa kelissä… Kiertelin ja kaartelin.

Nyt alamme hiljalleen suunnata katseet perjantaille, jolloin pieni (noh, ei enää niin kovin pieni 😉 vauva saa kasteessa nimensä. Aika paljon olen jo ajatuksen tasolla tehnyt, tänään jo leiponutkin. Vaatii vähän työstämistä kun kastejuhlaan (huom. sisätiloihin) on tulossa reilusti yli 30 vierasta. Hiljalleen sitä kohti…

Viinejä joulupöytään – jouluviinisuositukset 2018

Jouluviinisuosituksia pian jo pari vuosikymmentä.
Perinteistä on hyvä pitää kiinni.

 

Kauppalappu viiniostoksille 

Perinteisesti suositusteni lista on alkanut kommenteilla glögeistä. Niin nytkin. Tänä vuonna olemme testanneet vain Blossan ja Loimun vuosikertaglögit. Ja molemmat ovat olleet meistä poikkeuksellisen hyviä, ja molemmat aika vähän ”perinteiseltä” glögiltä maistuvia. Varsinkin Blossan italialaisia vaikutteita omaava ”sitruuna-glögi” on hyvin epätavallinen, mikä tässä yhteydessä on hyvä asia. Loimussa eivät paljon joulumausteet maistu, vaan se on kuin hyvää väkevää marjaisaa viiniä, joka on sopii vaikka viikonlopun pakkaslenkiltä palattua.

Eilen tein uutta ”hittiä”, jota on joululehdissä ja -sivustoilla kehuttu ja mainostettu ja jonka kaltaista oli myös viime viikolla Wienin joulutoreilla myynnissä. Aperol-glögi on tullut Suomeenkin. Ja meille. 😉 Tein Me Naiset -lehdessä olleen ohjeen mukaan. Lehtijutun mukaan tämä glögi jakaa mielipiteet aika jyrkästi, ja niin jakoi meidänkin testiryhmässämme. Me Pehtoorin kanssa pidämme Aperolista muutenkin, joten ei yllättävää, että pidimme tästäkin. Ei ole turhan makeaa ja maistuu raikkaasti appelsiinilta, mutta toisaalta yllättävän jouluiseltakin. Voisi sopia myös laskettelupäivän lopuksi lämmikkeeksi, – ei siis ainoastaan joulun aikaan liittyvä lämmin juoma. Itävallassa näissä Aperol-toteissa näytti olevan myös inkivääriviipaleita, epäilemättä sopii sekin. Joten ihan terveysjuomasta käy. 😉

 

Wienin (yhden) glühwein-kokemuksen jälkeen tulimme viikonloppuna ostaneeksi myös Alkosta glühweinin: Talvitori. Edullinen, oikeinkin marjainen, raikas, ei liian makea eikä liian alkoholinen hehkuviini on kaiken muun lisäksi varsin edullinen (alle 9 €). Lisäplussaa pienestä punaisesta Beetlestä etiketissä. 😉

Joulunakin kuohuviinille on käyttöä. Ehkä jopa ruokaviininä. Kalapöytään sopii erinomaisen hyvin australialainen Bird in Hand -rosekuohuva, joka on tehty Pinot Noir -rypäleestä, mistä tulee skumppaan hyvä rakenne ja voimaa. Se pärjää siis hyvin suolakalojenkin seurana. Ja on kauniin punaista – kuin tehty joulupöytään.

Jos haluat perinteisesti valkoviiniä kalaruokien seuraksi, niin sitten se perinteistäkin perinteisempi suositukseni: Alsacen Grand Cru Riesling. Oikeastaan ihan sama mikä niistä, joita Alkossa on myynnissä, mutta yksi hyvä sopuhintainen, ”kun-kerran-olemme-siellä-käyneet” ja makoisaksi todettu on Riquewihr Riesling. Jos joulupöydässäsi (tai esim. Uutena Vuonna) on tarjolla äyriäisiä tai vaikkapa kuhaa tai muuta valkoista kalaa (liepäkalaa?), niin silloin kannattaa kokeilla Albariño-rypäleestä tehtyä espanjalaista uutuusviiniä.  (Se on kuvassa yhdessä punaviinin kanssa tuolla alempana.) Ja kuten olen joskus tunnustanut, minulle on myös etiketillä väliä. En halua joulupöytään oransseja räiskyviä etikettejä tai sellaisia, joissa on jonkun ukon naama. Tämä Pazo de Villarei on myös ulkoviinillisiltä ominaisuuksiltaan 😀 hyvä valinta.

Meillähän ei kinkkuviiniä tarvita, kun ei ole sitä kinkkuakaan, mutta eiliseen viinikerhon jouluviinimaisteluiltaan olin valinnut yhden Alkossa kinkkuviiniksi suositellun viinin testiin. Kinkullehan viinin on hyvä olla kevyt ja raikas, joten aika usein se on sitten joku Pinot Noir. Tänä vuonna se voisi olla uusseelantilainen Spinyback vuodelta 2015. Siinä on marjaisuutta (karpaloa, mansikkaa, vadelmaa, mustikkaa), eikä siinä ole napsuvia tiukkoja tanniineja. Aika hyvät pisteet se eilen sai, ja todettiin, että pullo kannattaa avata hyvissä ajoin, sillä ilmaa saadessaan viini vielä paranee.

Juustoille tai joulun seurustelujuomaksi sopii ”mehevä ja hilloinen” punaviini Etelä-Italiasta. Me olemme parikin kertaa tätä syksyn mittaan nauttineet ja eilisessä maistelussa tämä selvisi voittajaksi kiitettävillä pisteillä (9+), vaikka mukana oli  Châteauneuf-du-Pape ja Saint-Emilion -viinitkin. Susumaniello siis kannattaa maistaa.

Juniorilta sain vinkin myös yhdestä ”kyykkyviinistä” (~ Alkossa alimmaisena olevat alle kympin viinit), joka sekin oli eilen maistelussa ja sai hyväksyviä myhäilyjä maistelijoilta. Argentiilainen kolmen rypäleen (Malbec, Tannat, Syrah) sekoiteviini Amalaya on täyteläinen, lämmin punaviini, joka sopii kaikille liharuoille ja mausteisille padoille.

Meillähän joulun ykkösviini, poronpaistin kumppani, on vuosikausia ollut Châteauneuf-du-Pape, ja on sellainen nytkin jo hankittu, mutta ehkä jätän sen kaappiin ja raskin ostaa pöytään toisen ranskalaisen (Saint-Emilion). Harmittaa kun en sitä eiliseen maisteluun hankkinut: Le Dragon de Quintus 2015 on hinnaltaan kipukynnyksellä, mutta jos ostaisinkin sen ikäänkuin koko joulupöytäporukalle joululahjaksi? Ja tässäpä siis hyvä (mitä todennäköisimmin erinomainen) arvoviini, jos sinäkin olet ostamassa hienoa viinilahjaa.

Toinen hyvä lahjavinkki on Feuillatten samppanja. Miksi juuri tämä samppanja? – Se on lahjapakkauksessa, jossa tulee bonuksena kaksi kaunista, uudentyylin samppanjalasia. Siis samppanjan hinnalla saat lasit kaupanpäällisinä. Eikä ko. samppanjassa ole mitään vikaa. Päinvastoin. Hyvä lahja viinin ystävälle.

Ja makeaksi lopuksi: tietysti. Joulun portviini. Tällä kertaa ei yltiömakea, ei siirappisen paksu, vaan vähän pähkinäinen, toki myös suklainen ja tummasävyinen, lämmin. Vuosia Dow´s tawnylla on jo takanaan, mikä takaa sinihomejuustolle ja pipareille tai suklaalle oivan, pehmeän makuparin.

Lahjakirja, takkatuli ja lasillinen tätä aattoillan lopuksi. Perinteistä on hyvä pitää kiinni.

Nautinnollista Joulua!

~~~~~~~~~~~~~~

Jouluviinisuositukset_2018 

(Klikattuasi pdf-tiedosto latautuu koneellesi/puhelimeen – toivottavasti)

Keittiöhommia

Tehtiinpä tänään joululaatikot. Meillähän ei muita kuin porkkana- ja lanttulaatikkoa tehdä, mutta niitä sitten vähän enemmän kun niitä menee sitten ruokalahjoina lähipiirille.

Pehtoori kuori vihannekset ja lämmitti leivinuunin, mie puuhastelin sitten muutoin. Ja siinä ohessa puuhattiin samalla ihan uudenlainen ruoka. Bongasin ohjeen Soppa365 -sivustolta. Pizzaksi tituleerataan tätä siellä, mutta puhuisin ehkä enemmänkin paistoksesta. Halpa, ja monin tavoin ton-ton -ruoka: gluteeniton, liki 😉 kaloriton, lihaton. Mutta ei mauton, eikä kyllä ihan käden käänteessä syntyväkään.

Bataatti-vuohenjuusto”pizza”
(ohje liki suora kopio em. sivustolta)

400 g bataattia 
1 muna 
30 g parmesaaniraastetta 
1 tl oreganoa

Täyte

2 sipulia (käytin makeaa)
4 tl rypsiöljyä
2 tl balsamiviinietikkaa 
0,5 dl vettä
0,5 tl merisuolaa 
2 valkosipulinkynttä 
1 ps (80 g) babypinaattia 
0,5 tl merisuolaa
75 g pehmeää vuohenjuustoa 

Kuori ja paloittele bataatti tehosekoittimeen. Annan koneen käydä, kunnes bataatti on riisimäistä, älä soseuta sitä! Kaada hake paistinpannulle ja mittaa vettä puoliväliin saakka. Keitä melko kovalla lämmöllä, kunnes kaikki neste on haihtunut. Levitä keittiöpyyhkeen päälle kuivumaan. Painele tarvittaessa kuivemmaksi. Sekoita kulhossa bataatin joukkoon muna, parmesaaniraaste ja oregano. Painele pizzapohjaksi leivinpaperin päälle uunipellille. Kuumenna uuni 200 asteeseen.

Valmista täyte. Kuori ja leikkaa sipuli ohuiksi renkaiksi. Siirrä paistinpannulle, lisää hiukan rypsiöljyä, balsamiviinietikka ja vesi. Hauduta kuumalla lämmöllä kannen alla noin 15 minuuttia. Lisää vettä aina sitä mukaa, kun se loppuu. Mausta suolalla ja siirrä toiseen astiaan. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet. Lisää pannulle öljyä, valkosipuli ja pinaatti. Paista noin 30 sekuntia, kunnes pinaatti ”väsähtää”. Mausta suolalla.

Paista bataattipohjaa ensin 15 minuuttia. Lisää sitten pinnalle sipulit, valkosipuli ja pinaatti. Puolita päälle oliivit ja lusikoi pinnalle vuohenjuustoa. Hienonna pinnalle vielä tuoretta timjamia. Paista vielä 10 minuuttia.

Vinkki! Ruoka sisältää 335 kcal / annos. Jos haluat vielä pienentää energiamäärää, vaihda pohjan bataatti kukkakaaliin. Jos taas haluat ennemminkin herkutella, lisää täytteeseen 75 g ilmakuivattua kinkkua.

Tämä on vähän sukua kukkakaalitortilloille, joita tein yhteenaikaan aika useinkin.

Ehdottomasti on kokeilemisen arvoinen.

Joulukalenteri on ollut kovasti retuperällä, mutta tässä taas vinkkaus viimevuotiseen kalenteriin, Tässä vinkki joulun iltapalaksi.

JOULUKALENTERI 2018

Taateleita, sinihomejuustoa ja pipareita
ja ehkä lasillinen portviiniä… 

 

Sijaistoiminnalla saa paljon aikaiseksi

Toista viikkoa kodinhoitohuoneen pöydällä on ollut pieni pino pyyhkeitä, joista on ripustusrenksut poikki, ja ne ovat siis odottamassa korjausta. Pinon päällä on vielä muutama muu korjausompelujuttu, ja Festassa uudet kaitaliinat, joiden päät pitäisi ommella. Ompelukonekin olisi siis kaivettava esille.

Niinpä minä sitten käytin aamupäivän touhukkaasti ja tein tarjousta yhteen isohkoon ja monimutkaiseen projektiin (osasuoritusta siitä havittelen, voi kunpa saisin kuvattavakseni!), joulukorttikuvatilaukset sain tehdyksi Ifolorille, tilatuksi yhden joululahjan, kommentoin FB-ryhmissä viikkohaasteisiin, vaihdoin taskukalenterin vuodesta 2018 vuoteen 2019.

Ettekä ehkä usko, että juuri tänään oli tarpeen tehdä kasvohoito, ja samalla hoksasin, että mun matkoilla käyttämäni pesuvehkeiden pussukka, nesessääri, todellakin oli pesun tarpeessa. Eiku hommiin. Kevyesti aika kului puolille päivin, ja kauppalappua tehdessäni hoksasin, että jääkaapissa on piimää, hiivaa, vihanneksia, juustoja odottamassa työstämistä. Ja tyttärelle olin luvannut tehdä ison porolasagnen pakkaseen, jotta saa ensi viikonlopuksi viedä mökille ja tarjoilla meksikaaneille. Pehtoori lämmitti leivinuunin ja kuori porkkanat ja lantut, joten minunhan oli ihan pakko ruveta suurtalouskeittiöhommiin.

Kunhan olin kaupassa vielä käynyt täydennysreissulla, niin hommat alkoi toden teolla.

Nyt on pakkaesssa valtava (IKEAN) vuoka porolasagnea: kilo paistikäristystä, ja pari kiloa muita tarpeita on jalostettu erinomaisen hyväksi lasagneksi. Kolme saaristolaisleipää – Miniä kun toivoi, että niistä tehtyjä graavilohileipiä olisi kastajaisissa ja jouluksikin tarvitaan. Aiemminhan olen jo yhden satsin tehnyt. Ja sitten kahdesta kilosta porkkanoita, kahdesta kilosta lanttuja, puolesta kilosta selleria ja sipulia tehty neljä jouluruukkua. Siitä on sitten itselle ja lähipiirille syötäväksi asti.

Ne pyyhkeet? Kaitaliinat? – Ehtivät huomenna. Tai perjantaina. Voi olla siirtyvät Wienin reissun jälkeiseen aikaan; taidankin käydä NYT laittamassa ne kaappiin: pois silmistä, pois mielestä.

 

Joulukalenteri 2018 

Tonttuja ON ikkunoiden takana. 

Joulukuun alulta tuntuu

Ensimmäinen adventtisunnuntai.

Jolle leimaa-antavinta on ollut kuvankäsittely, ruoanlaitto ja perheen kanssa päivällispöydässä istuminen.

Aamupäivällä pikkuperheen joulukortti-, vauva-, yms. kuvien työstäminen sekä kalenterikuvien värkkäily. Ja iltapäivä Festaa jouluiseen asuun laitellessa ja ruokaa tehdessä. Samalla myös äidille jemmaan ruokia (pakastin accident, you know). Jossain välissä sentään pienehkölle lenkille maltoin lähteä. Näytti jo paremmalta kuin parina viime päivänä: eilen iltainen ja viime öinen lumisade peitteli syksyn pois näkyvistä, toi edes vähän vaaleutta ja rajoja maisemaan.

Siispä kaiken kaikkiaan touhuni kuulostavat hyvinkin joulukuiselta.

Kun mietin tämän päivän menua, palasin blogin äärelle, että mitähän sitä tekisikään? Ja viime vuodelta löytyikin hyvä koostesivu: KLIKS Ehkä sieltä sinullekin vinkkiä vaikka itsenäisyyspäivän ruoaksi? Noh, minä tein pitkästä aikaa creme bruleeta. Omarista. Aatukin tykkäsi.

Eilen meillä oli hyvin inspiroiva brunssi: paistinkääntäjien ja keittiömestareiden yhteinen joulubrunssi Hilikussa. Se on opetusravintola, mikä olikin ehkä syynä siihen, että kaikki menun osaset olivat huolella ja hyviksi tehdyt. Olinpa tietysti myös kuvaajana, ja tein eilen herkuista nettisivun: käyhän katsomassa herkkuja. KLIKS

Hilikussa (tai oululaisittain  Hilikusa) kyllä varmasti kannattaisi käydä myös arkena lounailla; opiskelijahinnat ja hyvää ruokaa. Yhteen maailmanaikaan (= 1980-luvulla) kun työhuoneeni oli ensin naapuritalossa ja sittemmin samassa talossa, tuli Hilikussa lounastettua aika usein. Ehkäpä joku päivä sinne kävelemme…

Ja joulukalenteriasiaa.. . Kiitos kaikille eiliseen postaukseen vastanneille. Tänne blogiin ja henk. koht. on tullut tietoja mukavista kalentereista. Palannen asiaan huomenissa…

Joulukalenteri 2018

Ensimmäinen adventtisunnuntai 

Uudet rustiikit pienet kynttiläjalat on sisustusliike Britasta, josta hankin meille uuden ruokahuoneen ”sisustus”pöytäliinan (heti kun edellinen täytti 10 vuotta! 🙂 ). 

Harmaata on, mutta pikkujoulu!

Talvisodan syttymisen päivä. Äitini oli jo silloin (ensimmäisellä) evakkomatkallaan, …

Ehkä nykyisin enemmistö suomalaisista pitää tätä kuitenkin pikkujouluviikonlopun perjantaina. Minä olen hyvin helpottonut, ettei tänään ole kumpikaan. Noh, kuitenkin ja paitsi, on kahden hengen ”kotipikkujoulut” Sellainen sopii minulle tänään oikein hyvin.

Tuntuu, että (sään puolesta) tänään on ollut vuoden pimein, ankein, harmain, sateisin, tuulisin, ankein päivä.

Tällaisena päivänä, arkisessa olossa, on vallan mainiota, että meillä Oulussa on Kivisydän. Kallioparkki teki kaupungilla asioinnista säästä huolimatta siedettävää.

Tänään oli Valkeassa (S-ketju, Arina) 20 % -alennus suunnillleen kaikesta, ja niinpä minäkin sitten sinne suuntasin – ajatuksenani hankkia jo nyt joitakin joululahjoja – ja ruokaa. Aamupäivän (heräsin taas!!! klo 4.30) touhujen venyessä yli kymmeneen olin kaupoilla ihan liian myöhään. Tai siis, että sinne oli ehtinyt sata, ja kaksikin sataa, muuta ihmistä. Ja kaikilla vilkkui silmissä miinus 20 %. Melkein ryysis.

Noh, sain sentään muutaman ostoksen tehtyä ennen kuin painuin alakertaan, Sokoksen Herkkuun. Ja kyllä, kyllä se on jo melkein Stockan veroinen. Kaikenmoista hyvää ja herkullista oli tarjolla. Paljolti tiesin, mitä olin hakemassa, mutta toki myös ostelin ”varalle”.

Eilen iltasella lueskeltuani Tiina Rantasen ”Klassikkoruokia”-kirjaa (ehkä jollekin ruokafriikille ystävällesi tai itsellesi joululahjavinkki? – se on mukava kirja)  päätin, että tänään testataan tätä. Kuhaahan meillä syödään paljon, vähintää pari kertaa kuukaudessa, yleensä juuri perjantaisin, mutta ei ennen tällaista. Nyt oli hyvä tehdä tämmöistä kun on syksyn sienisatoa säilöttynä. Vaikka ko. keittokirjassa tehtiin soosi herkkusienistä.

Kuhaa Marskin (ja minun) tapaan

Ainekset

2 isoa kuhafilettä
suolaa
(valko)pippuria
paprikajauhetta
korppujauhoja
voita

1 rkl piparjuuritahnaa
50 g voita

kourallinen suolasieniä
2 rkl voita
1 – 2 rkl vehnäjauhoja
2 dl valkoviiniä (tai vettä)
2 dl kermaa

Tee ensin piparjuurivoi. Pehmeään voihin sekoitetaan piparjuuritahna. Pursotetaan tahna leivinpaperille nokareiksi ja laitetaan pakkaseen.
Sitten kastike: liota ja huuhtele suolasienet. Kuullota voissa, lisää jauhot, sitten kerma ja viini. Anna hautua miedolla lämmöllä.
Mausta kala suolalla, (valko)pippurilla ja paprikalla. Kääntele korppujauhoissa ja paista voissa kuumalla pannulla (pari minuuttia puoleltaan).
Ohessa oletkin jo keittänyt perunat.

Onhan hyvä ruoka vaikka itsenäisyyspäivän pöytään. Marskin tapaan!

Ja sitten sellainen kuohuviinilöytö. Vähän erikoisempi kuohuviini. Tai siis jos pidät samppanjasta, pidät varmasti myös tästä.  Vouvray!

Ei ole mikään halpiskuohuva, mutta makua, luonnetta, kuplia, laatua on.

 

 

Ai niin: huomenna ensimmäinen luukku!!!

 

 

 

Tampereelta palattua sulatellaan vielä

Ravintola C on Tampereella  rautatiesemaa vastapäätä. Se on Paistinkääntäjien kilpiravintola ja se on hyvin pelkistetty, eikä se ole kovin suuri. Mikä on tietysti hyvä asia.

Siellä me eilen vietimme viinikerho Botrytis Ouluensiksen 27-vuotissynttäriä.

Olin varannut meille pöydän ja tilannut kuuden ruokalajin menun, johon alussa ja välissä saimmme yhteensä neljä pientä keittiön terveistä, amuse bouchea. Ja otimme vielä pienen, hyvin pienen – sopivan pienen – juustolautasen ennen jälkiruokia.

Kyllä oli makujen sinfoniaa, hienoja makuja, ennenkokemattomia makupareja ja ruoka-aineksia. Hauenmätisipsejä, peltokanankaalta, prässättyjä, sokeroituja herukanlehtiä, vihreistä grillatuista mansikoista tehtyä voita … fermentoituja pihlajannuppuja,  … Totesin parikin kertaa illan aikana, että olisi pitänyt olla muistiinpanovälineet mukana. Kuvista kun eivät kaikki komponenettien pienet osat näy. Saatikka valmistustapa. Ja makua en osaa kuvailla. Mutta uskokaa pois, että enimmäkseen oli hyvin hyvää, ja mahdottoman makoisia, makunystyröitä hiveleviä makuja.

Menun kanssa valitsemmme myös viinipaketin: jokaiselle ruokalajille oma viini (ei suinkaan täyttä lasillista, vaan juuri sopivasti = yhteensä 48 cl). Ja valinnat ja valintojen hyvät perustelut saimme kuulla paikan sommelierilta. Monet olivat meille – yhdessäkin jo tuhansia viinejä maisteneille – uusia kokemuksia. Ja nimenomaan hyviä kokemuksia.

Ravintolan yksi teema, jopa ideologia, on ”luonnosta lautaselle”, mikä jo lähtökohtaisesti meidän hyvin  biologipainotteiselle jäsenistölle oli mieleen. Ja kyllä ruoka enimmäkseen puhtaalta ja täyteläiseltä maistui meistä kaikista. Luonnollisesti oli muutamia ”ei-niin-huippuja” -kohtia (joillekin kuusenhavun maku hirven kastikkeessa ei ollut mieluinen, jollekin amusen ”mäti kolmella tavalla” ei ilahduttanut makuaistia jne.), mutta pääsääntöisesti maistelimme, hämmästelimme ja ihastelimme sitä, miten tavallisistakin pihakasveista etc. voi saada aikaan gourmetia.

Kaikki kolme erilaista leipää joita aluksi ja alkuruokien kanssa oli tarjolla olivat ihan tavattoman hyviä. Leipähän on. Jos se on hyvin leivottu. Eilen oli.

Ja minua ilahduttaa aina kun lasit ovat puhtaita ja kirkkaita, tarjoilu eleetöntä, samalla läsnäolevaa, asiantuntevaa ja astiat ovat kauniita ja kattaus kunnossa. Silmänruoka, rauhallisuus ja huolenpito ovat osa ruokanautintoa.

MENU

(alussa keittiön terveisiä)

Syheröisen tilan kananmunaa, grillattu mansikkavoi ja Rekolan purjoa


****
Ylätalon tilan kyyttövasikkaa, Rekolan punajuurta sekä rakuunaa
****
Pyhäjärven haukea, maissia ja Rekolan kurpitsaa

(tässä kännykuvassa on nyt mm. sitä mätisipsiä)

****
Hirveä Orivedeltä ja Rekolan selleriä
****
Kotimaisia juustoja
****
Puolukkaa ja kauraa
****
Rekolan palsternakkaa ja Piippolan tilan vadelmaa
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Kolmen tunnin dinnerin aikana ehdimme höpötellä  – ja suunnitellla seuraavia reissuja! 😉 27 vuotta viiniystävyyttä, ystävyyttä muutenkin, viinejä yhdessä ja erikseen, yhdessäoloa. Tärkeitä juttuja. Yhteisiä hetkiä.
Kaikkinensa olimme erinomaisen tyytyväisiä päivään ja illalliseen. Ei mitään yömyssyilyä vaan vetäydyimme majapaikkoihin.
Tänään yhdentoista junalle. Sitä ennen  hotelliaamiainen ja pieni aamulenkki. Vaikka sää oli mitä kaunein, pikkupakkanen, kirkas keli, niin olipa kyllä hyvä, ettei oltu omalla autolla. Junalla matka taittui helposti, blogia jo rustaillen, kuvasivustoilla surffaillen.
Oulussa Juniori oli vastassa, haettiin matkalla asemalta kotiin pizzat ja muu pikkuperhe olikin jo meillä odottelemassa. Aika hyvin järjestetty.
Sapuskan jälkeen minä ajelin yksikseni vielä kaupungille: Oulussa on koko viikonlopun ollut LUMO-festivaali, ja onneksi se oli vielä tämän illan. Olin pari tuntia kiertelemässä, katselemassa ja kuvailemassa valotaideteoksia. Vuosi vuodelta tuntuvat olevan hienompia nämä … Niitä sitten huomenissa täällä blogissakin.

BO 27 vuotta – juhlapäivä Tampereella

Marraskuinen aamu Tampereella avautui kirkkaana ja aika hyvin nukutun yön jälkeen hyvällä tuulella.

Hotelliaaminen (Scandic Tampere CIty) oli monipuolinen, mutta tarkoituksella aika vähiin jätettiin syöminen: olihan meillä sovittu lounastreffit yhdeksi Saludiin, joten ei tarvetta tankata.

Lähdimme kaksistaan yhdeksän jälkeen kävelemään kohti Ratinaa, kiertelimme aurinkoisessa pakkasaamussa hyvän tovin. Culinaria (Keittiöelämää-kauppa) ja Kapteenska ovat Tampereella kauppoja, joissa haluan käydä ja joista yleensä löydänkin jotain. Niin tänäänkin.

Ja molemmista jotain tarttui mukaankin: Kapteensksasta tunika ensi talven käyttövaatteeksi, ”vierailukampe”, ja Culinariasta kaikkea pientä (risottoriisiä, lautausliinoja, mm.) ja sitten Kauppahalliin. Onhan Tampereellakin hieno halli. Espressolla piipahdimme. Ja sitten Stocka! Apsu ja Tauno Tyttö saavat tuliaisia.  Ja itsellekin jotain. Ostin takin! Ei todellakaan ollut tarkoitus, mutta ku – 20 % ja mukavan näköinen musta samettitakki, ja oikeasti oli edullinen.

Ja yhdeksi Saludiin. Eiväthän meistä kaikki tulleet, mutta me kuusi paikalla ollutta nautimme ihan mielettömän hyvän punaviinin!!

En muista milloin viimeksi näin hyvä punaviini on kohdalle sattunut. EIkä se todellakaan ollut edullinen, mutta jostain merkillisestä syystä maksoi kolmanneksen vähemmän kuin se, mitä maksaa Alkossa. Ja tämänkin me nautimme kerhon varoilla. Niin hyvää….

Muutenkin onnistunut ja mukava lounas. Tapaksia kaikkien makuun.

Sitten taas hajaannuimme. Museoihin, sukulaisiin, kauppoihin.

Iltapäivän lopulla pienet unoset hotellissa, suihkuttelua, pientä (hyvin pientä) laittautumista ja kohti naapurikorttelin ravintola Ceetä!  Olipa kerrassaan vähintäänkin odotusten mukainen huippuillallinen! Oli!

Palaan huomenna kuvien kera asiaan. Mutta jo nyt: jos joskus, ikinä, olet tulossa Tampereelle ja ajattelet syöväsi hyvin, aika lailla ikimuistoisesti, niin valitse C.

Olemme tyytyväisiä, viikonloppu alkaa kääntyä kohti kotia….

Viinikerhon synttärireissulla

Tampere. Pitkästä aikaa gourmet-kaupunki Tampere!

Meidän viinikerho täyttää 27 vuotta, ja kerran kuussa tavatessamme suunnittelemme lähtevämme milloin Italian enotecoihin, Bordeauxin viljelmille, Helsingin fine dining -paikkoihin, Viini-Expoon ja uusiin viinibaareihin tai jopa Australian viinialueille. Ja sitten seuraavana päivänä huomaamme, ettei meillä ole yhteistä aikaa, ei rahaa eikä lopulta ehkä niin suunnatonta innostustakaan. MUTTA NYT!

Semminkin kun meillä on viinikerholle kertynyt ”varallisuutta”. Meillä on kuukausimaksu, mutta emme koskaan maistiaisissa saa tuhlatuksi sitä mitä olemme maksaneet. Nyt siis olemme tuhlaamassa näitä yhteisesti vuosikausia säästettyjä varoja.

Yhdeksän kymmenestä kerhon jäsenestä on mukana. Tulimme päiväjunalla, ja viinikerho kun on reissussa, aloitimme ravintolavaunussa puolenpäivänproseccolla. Ja oli meillä monta syytä maljoihin: parit synttärit, valokuvakilpailun voitto, Tauno Tyttö ja tietysti viininkerhon syntymäpäivä (19.11.).

Junan ikkunasta maisema kuin maaliskuussa, ja koko viikonlopuksi on luvannut kaunista säätä. Hyvä niin.

Kunhan olimme laukut vieneet hotellille, lähdimme syömään. Ja toki viinillekin. Jo viinikerhon edellisellä Tampereen reissulla melkein yhdeksän vuotta sitten, sekä kaksistaan kapituliviikonloppuna (2013) olemme Piemontessa käyneet. Ja koskapa kokemus on ollut positiivinen, niin mikseipä nytkin.

Meidän yhdeksän hengen  porukasta vain neljä söimme siellä, sillä muut olivat syöneet junassa ja/tai aikoivat syödä esitysten (teatteri tai konsertti) jälkeen. Ja Piemonte lunasti odotukset: sommelier oli työstään innostunut nuori nainen. Antipastit ja pääruoka nautittiin. Ja pari lasilista ammattilaisen valitsemia, ihan uudenlaisia viinejä. Entistä vakuuttuneempi olen siitä, että kannattaa antaa asiantuntevan henkilöunnan valita viinit….

Päivällisen  jälkeen sitten kohti Tampereen Työväen Teatteria.  Billy Elliot -musikaali nähtiin ja vaikututtiin siitä kolme vuotta sitten Helsingissä Lintsin Peacockissa. Ja nyt sitten tamperelainen versio. Ja kyllä oli tämäkin hieno: erilainen, Minusta Helsingin versio oli yhteiskunnallisempi, mutta toisaalta myös herkempi. Ehkä pienemi tila, pääosan esittäjäpojan/nuoren parempi lauluääni vaikuttivat siihen, että Helsingissä liikutuin enemmän. Tämä Tampereen versio oli enemmän musikaali, minusta ehkä viihteellisempi – muttei missään tapauksessa mikään ”show” . Tämä oli oikeasti iso musikaali. Kaikkinensa voidaan kyllä suositella. Todella.

Ja sitten vielä mukavassa, tyvenessä kuutamoillassa yömyssylle: olimme saaneet hyvän vinkin, että uudehko viinibaari Winebridge olisi hyvä. Ja sehän oli, enemmänkin kuin hyvä. Erinomaisia viinejä laseittain, pieniä hyviä syömisiä (flammenkuchen, juustolautaset yms.). Minulla tosin ei ollut nälkä, mutta Marchen alueen  Merlot IGT  kruunasi päivän.

Käveltiin vielä pienehkö matka hotellille: ratikkatyömaa sotki Hämeentien liikenteen, mutta olipa silti mukava kävellä. Jouluvalot jo kaduilla, elämää keskustassa .vuodenaikaan nähden lämmin keli, – melkein kuin ulkomailla oltaisiin.

Hyvä päivä.

Marraskuinen sunnuntai

Marraskuussakin auringonpaiste! Keli on kuivunut, taivas revennyt ja ulkoilma houkutellut ulos. Lumesta ei tietoakaan.

Värkkäilin sitten ruokaa vähän pidemmän kaavan mukaan: sushia, sushia, sushia. Kun Miniäkin saa nyt syödä raakaa kalaa. 🙂 Tilauksessa on myös blinejä. Ja jälkkäriksi semi-freddoa. Vähän joulutwistillä (voin huomenissa kirjoitella reseptin tähän).

Minulle paras ”jälkkäri” oli kun sain syötyämme tunnin istuskella vauva sylissä kun Pehtoori laitteli tiskejä pois ja pikkuperhe höpötteli ja vietti aikaa pöydän ympärillä…

Perjantai

Pitkästä aikaa perjantai on tuntunut perjantailta.

Tänään on ollut ”suihkepullo-keli” kuten kuulin tänään päivää sanotuksi. Juuri sellainen ilma: kuin suihkepullolla olisi suihkuteltu.

Niinpä onkin ollut sisällä kuvailun ja kaupoissa käynnin päivä. Ja kalentereiden toimitusta kotioville. 😉

Ja tänään sitten vihdoin!! Minäkin kävin Puuilossa. Kun Puuilo avattiin Ouluun (about 6 – 8 v. sitten?) niin yksi työkaverini, rintamiestalon uudelleen rakentaja, puhui kaupasta lämmöllä ja ilolla. Usein kahvipöytäkeskusteluissa M. tuli maininneeksi Puuilon. Ja myöhemmin myös Pehtoori on löytänyt kaupan. Siinä missä minä tykkään käydä Digitarvikkeessa ja Bauhausissa, niin Pehtoori käy usein Puuilossa – mielummin siellä kuin K-Raudassa.

Olihan minulla asiaakin: öljykynttilöitä, edelleen tontun etsintää, valkoista taustamateriaalia, – – ja löysin kaiken tuon ja paljon muuta. Mm. oivallisen pussukallisen tarpeita joulukalenteria varten. Tänä vuonna en tee erikseen kalenteria kuten viime vuonna, vaan palaan aiempien vuosien tapaan, että kalenterikuva (ja ehkä juttu) on tavallisen postauksen alla täällä Tuulesta-juttujen alla.

Kyllä oli Puuilo edullinen ja monipuolinen kauppa. Ja siellä oli sellainen mukava koti- ja rakentajaihmisten meininki.

Ja lähimarketissa oli kampasimpukoita! Ja tuoretta tonnikalaa. Jos viikolla onkin ollut jotenkin epäonnisia ja mauttomia kokkailuja, niin kyllä tänään oli hyvää. …

Ohessa oleva kurkkumössö ei ole tsatsikia vaan eka kertaa tein tuollaista: kurkkuhakkelusta, purjoa, ruohosipulia, (kevyt)majoneesia, valkopippuria ja ripaus suolaa. Se oli hyvää tonnikalan kanssa. Lisukkeena oli vielä paistettua nuudelia. Vasta viime aikoina olen oppinut, että siihen pitää käyttää nimenomaan munanuudelia. Silloin tulee hyvää, vähän rapeaa ja makoisaa.

Hyvä cava meillä oli. Juuri kun eilen olin Juniorin asiakkaana Alkossa totesin kuohuviinipullohyllyn edessä, että mitä värikkäämpi, erikoisempi pullo, etiketti ja väritys on, sitä skeptisemmin suhtaudun, vahvasti epäilen, että kauniilla pullolla peitetään huono maku. Ja samaan hengenvetoon sitten kuitenkin pistin koriin tämmöisen uutuuden: Vilarnau. Alkon luonnehdinta on ”erittäin kuiva”, mutta Pehtoori epäili puolikuivaksi. Siis makua on.

Ruokapäivä

Pitkästä aikaa hyvin nukuttu yö, ja sen jälkeen mahtavaan lokakuiseen sunnuntaiaamuun lenkille. Ja minä sinnittelin enkä ottanut kameraa, vaan pelkät sauvat. Ja kyllähän pakkaskimmeltävien rantaheinien, jäätyvän, huikean sinisen merenrannan äärellä kirosin kameran jättämistä kotiin. Mutta lenkki oli hyvä ja reipas. Reipas oli olokin sen jälkeen.

Kuten tavallista, tänäänkin ruokapäivä, mutta osan tekemisestä hoiteli Pehtoori. Tornion opintojeni jälkeen on jäänyt hyväksi tavaksi että suunnilleen kerran kuussa mies tuunaa sapuskan. Ja tänään sitten se kerta. Hirvipaistirullia ”tekaisi”.

Ne on hyviä. Muhivat täytteiden ja pekonin ja yrttien ja sipulien ja tomaattien sekä punaviinin kanssa monta tuntia leivinuunissa. Minä tein oheen salaatin ja tattirisoton. Ja olenpa oppinut tekemään samalla kertaa myös nakkirisottoa. Sitäkin siis tänään, mistä Apsu erikseen mainiten piti kovastikin. Paitsi riisistä. 😀

Noh jälkkäriksi paistamani letut sitten upposivat kaikille. Mikseipä. Vieläkin meinaa olla kylläinen olo.

Olen saanut systerin kautta lainaksi tällaisia ihania vanhoja lautasia, – kuvausrekvisiitaksi. Lettu on ihan oikea, ei rekvisiittaa.

Hirven seurana meillä oli punaviiniä, mutta eilen nautimme pullollisen ”Christmas Edition” proseccoa: Casa Canevel. Voidaan kyllä suositella. Vaikka se on kuiva, siinä on paljon hedelmäistä makua, sopivasti happoa mutta mukavan pehmeä.  (tässäkin kuvassa lainalaseja… 😉 )

Eilisessä postauksessa mainostamaani kalenteria on tilailtu ihan mukavasti, kiitos kaikille tilaajille. Nyt lähden katsomaan Tansseja ja sen jälkeen teen tilauksen, joten vielä ehdit, jos kiinnostaa….

Päivät lipuvat

Onko blogin lukijoissa rössyn ystäviä? Reseptien kehittelijöitä? Tai vaikka äidiltä perityn hyvän reseptin käyttäjiä ja kilpailuun valmiita. Tänään julkistettiin Tuunaa rössy -kilpailu! Se on paistinkääntäjien, PPM:n keittiömestareiden, Viskaalin, Rössypottuseuran järjestämä kilpailu, joka avattiin tänään iltapäivällä kauppakeskus Valkeassa. Minähän en ole mikään rössyn ystävä, päinvastoin, joten en aio osallistua, vaikka kilpailussa on ihan hyviä palkintojakin. Mutta JOS sinä olet, mikset lähtisi mukaan. Ks. tarkemmin täältä.

Me olimme avaustilaisuudessa (pressellä oli kuvaushomma), jossa oli aika rutkasti yleisöäkin. Kyllä rössy saa oululaiset liikkeelle. Joskin on todettava, että keski-ikä oli vähintään 50 vuotta. Tuunaa rössy -tapahtuman vuoksi monessa oululaisessa ravintolassa oli tarjolla erilaisia rössy-ruokia, mutta eipä niihin sitten kuitenkaan menty. Menimme Pakkahuoneenkadun thaimaalaiseen

Ollaan käyty kerran aiemminkin (enkä nyt löydä sitä postausta… ) , ja se oli hyvä kokemus, joten nyt mielellään ”Oulun etniset” -teemaan liittyen uudelleen.

Lounasbuffa maksoi 10,20 € ja siinä näytti oleva valinnan varaa ihan hyvin. Mutta: halusimme silti menusta jotain. Pehtoori otti hapanimelää possua ja minä paistettua riisinuudelia ja jättikatkarapuja.

Molemmat annokset 16,20 € ja hyviä olivat. Ja vaikka tuossa kännykuvassa annokseni näyttää jotenkin pieneltä, ei se sitä ollut. Päinvastoin. Tulisuuden sai valita itse. Leipää tai muita ”kattausruokia” ei juuri ole: niitä thaimaalaisia ”stryroxin palasia”, joita yleensäkin, eivätkä ne nyt ole huonoja mahdollisen tulisuuden lievittämiseksi. Tällä kertaa otin mausteasteen ”mieto”, viimeksi taisi olla tulinen. Ensi kerralla ymmärrän ottaa medium. Paikka on siisti ja raikas ja kuten edelliselläkin kerralla nytkin siellä (vaikka olimme vähän myöhässä (= kahden tienoilla) lounasajasta) oli monissa pöydissä asiakkaita.

Kyllä tämä parempaa keskitasoa näissä etnisissä on, aasialaisten parhaita tähän asti. Eli 3½ haarukkaa tälle.

½

Apsu oli tänäänkin aamupäivän mummin leikittäjänä ja piirustuskaverina, koska vanhempansa kävivät vaihteeksi äitipolilla: hepatoosi vaatii tarkkailua ihan kuten Apsunkin raskauden loppupuolella. Kaikki kuitenkin hyvin ja vauva kasvaa. Ja Apsu puhua pulputtaa ja pitää mumminsa intensiivisesti kiinni omassa maailmassaan niinä hetkinä kun on seurana. Ei ole minullakaan muuta ajateltavaa tai tekemistä silloin. Se on oikein hyvä se.

Valju lokakuinen päivä

Juuri tällaisesta säästä en pidä. Valju, paljas, tuulinen, sateinen, taivas-ei-minkään-värinen, kylmä, harmaa, väritön, viheliäinen – hyi, hitto!

En ole käynyt tänään ulkona portinpielen roskista kauempana. Jo aamulla se piipahdus riitti kertomaan minulle, että minun ei tarvitse edes yrittää olla reipas, saatikka lähteä lenkille tai ulos kuvailemaan tai mihinkään.

Niinpä olen sitten päivän tehnyt vähän tavallista parempaa, tai noh, ainakin isotöisempää, sapuskaa ja kuvannut sisällä. Muutama tutoriaalin Youtubesta katsellut ja siinä kaikki.

Pikkuperhe kävi syömässä, Miniä on jo melkoisen ”pyöriväinen”. Jos minulla oli noiden kahden muksun kanssa keskenään erilaiset raskaudet, niin on kyllä Miniälläkin ollut Apsun ja Taunon kanssa. Melkein ”puolet” pienempi on tämä toisensa kanssa, mutta kovasti vauva liikkuu ja ilmoittelee odotettavissa olevasta tulostaan. Mikä on ehkä osasyynä siihen, että Juniori on saanut Apsun huoneen pintaremontin etenemään hyvää vauhtia… Tai ainakin parempaa vauhtia kuin aiemmin.

Ei silti, minun iäisyysprojektiksi noussut paljon pienempi eteisen lamppuprojekti ei ole edennyt yhtään, ei yhtään. Josko ensi viikolla.

Tänään siis carnitas (meksikolainen nyhtöpossu) tortillojen täytteeksi ja kaikenmoista oheen (kotitekoinen guacamole ja salsa mm.).

Sunnuntai-ilta on usein ollut – paitsi TTK-ilta – myös lukuilta. Mutta nyt hieman arveluttaa… Olen yli puolivälissä Tommi Kinnusen uusinta ”Pintti” ja se on kyllä aika ahdistava kirja. Jotenkin. Mutta ehkä en kuitenkaan jätä kesken. Odotankohan Happy Endiä? – En oikein, mutta …

Syyslomaviikkohan se on

Viikko 43.

Sehän on meidän perheelle ollut usein ulkomaanreissun aika, – ainakin, jollei joku lento- tai linja-autoliikenteeseen kohdistunut lakko ole ollut uhkana tai toteutumassa. Viime vuosina, kuten viime vuonnakin, se on ollut mökkiviikko. Nyt se on kotiviikko.

Tänä vuonna olimme ”syyslomaviikon” kaksistaan mökillä jo pari viikkoa sitten, ihan varuiksi jo silloin. Ja hyvä niin. Nyt on hyvä

Tänään oli aamupäivällä ihan hillitön sumu. Sumu on valokuvaajan kaveri. Ja siksipä maltoin viettää parituntisen kierrellen ja kaarrellen pitkin rantoja ja siltoja.

Sitten Suuri Pyykki- (ja Manklaus) Päivä. Ja muita pieniä kodinhoidollisia toimia + ruokaa meille. Sellainen viimeisen päälle kotilauantai.

Ja kuten yleensäkin syyslomaviikolla, niin nytkin glögikauden avaus. Kun tänään nyt ei pakkasessa, saatikka lumessa, ole tullut tarvottua, oli oikein hyvä kokeilla uutta, uudenlaista glögiä, kylmää glögiä: Blossan 2018 -glögiä kun on suositeltukin nautittavaksi jäiden kanssa. Ja niinhän me sitten teimme. Ja kyllähän se oli hyvää. Raikasta, sitruunaista, kanelistakin, yrttistä, – kaiken kaikkiaan miellyttävä kokemus. Jäisenä ei ollut liian jouluinen näin lokakuussakaan. Ja sitten käytin aika lailla aikaa tällaisen kuvan tekemiseen …

Vielä me testaamme sen lämpimänä ja proseccon kanssakin. Onhan jouluun vielä, enää, kaksi kuukautta. Siihen liittyen kalenteriprojektitkin tänään työn alla…

Viinisuosituksia ja elämänmenoa

Viinisuosituksista olen lupaillut jo monta kertaa, joten josko nyt.

Tuo sudenkorento-Pizzolaton Prosecco on hyvää, siinä on paljon makua ja hedelmää, mutta ei jää kuplattomaksikaan. Ja vasemmalla oleva Pasquan piirroksen näköisellä etiketillä varustettu on ihan erilaista, kevyttä ja raikasta, mutta sellaisena miellyttävää. Hinnat 12 – 15 euroa. Sitten kaksi kelpoa punaviiniä

El Senat del Montsant oli pitkästä aikaa oikein löytö. Se on aika kevyt, mutta siinä on hyvällä tavalla marjainen maku. Ei oikeastaan ihan tyypillinen espanjalainen viini. Siinä ei ole tiukkoja tanniineja, muttei myöskään pehmeitä ja mehukkaita (liki karkkisia makuja kuten tuossa seuraavassa: Italian Z Zinfandel, josta minulle tulee mieleen opiskelijaelämä Torniossa. Siellä sitä meillä oli asuntolassa muutamankin kerran lauantain pitkän opintopäivän jälkeen. Tuntuu että siitä on jo hirmu kauan aikaa… Mutta siis tuota sai aiemmin vain Systembolagetista, nyt Suomestakin. Ja kyllä: se on yksi monista hyvistä italialaisista ”mehevistä ja hilloisista”.

Hieman tyyriimpi (19 €?)- ja ehkä vähän huonosti saatavissa oleva – oli tämä.

Albariño on minulle usein ollut mieluinen rypäle, ja tässä se kyllä hedelmäisenä hyvin ja ”kauniisti” tuotteistettu.

Ja olenkohan jo tätä suositellut? Zaccagninin Pecorino-rypäleestä (ei juustosta!) tehty valkoviini. Saman talon punaviiniä olen maistattanut ja suositellut, mutta myös tämä valkoviini on ehdottomasti kokeilemisen arvoinen. Ja jollei omassa Alkossa ole, niin kyllä kannattaa tilausvalikoimasta tilata. Tätä ja muitakin mieluisia viinejä. Helppoa eikä maksa yhtään enempää kuin kaupan hyllyltäkään.

Blossan uusi italialaisviritetty glögi, joka kuulemma on makoisaa jäiden kanssa, on kaapissa. Ehkä jo huomenna? Onko joku jo maistanut? Kommentteja?

Tänään on ollut merkillinen päivä. Olin aika aikaisin liikenteessä.

Pienellä happihyppelyllä, ja hallissa ja kaupassa.

Meillä kun oli lounasvieraita tänään. Pehtoorin ekstyökavereita, joiden kanssa yleensä käyvät ”työlounailla” jossain kaupungilla pari, kolme kertaa vuodessa, olivatkin tänään minun ruokapöydässäni. Eivät valittaneet. 😉 Ja olipa minunkin mukava tavata heitä pitkästä aikaa, toki tunnen heidät minäkin vuosikymmenien ajalta. Kuinka ollakkaan juteltiin menneistä, ja vanhenemisesta. Omasta ja muiden.

Ja yhtä aikaa tietoja niin Caritaksesta kuin Taunon odotuksestakin. Odotusta, huolta, tietoja ja tietämättömyyttä. Tädin kanssa diskuteerattiin pitkään, mukava tuokio. Sellaistahan se elämä on. Vaihtelevia tunnelmia.

Lakua, auraa, jätskiä – vielä kerran

Syntisen hyvä makupari. Muistattehan? Keväällä kerroin siitä.  Ja kehittelin sitten vielä oman jätskijälkkäriversion. Ensin siis Valiolla Aura-juustoa ja lakua (ja punaviiniä) ja sitten tein herkusta oman version: jälkkärin jossa vaihdoin punaviinin vaniljajätskiin. Ja sitten tuunasin jälkkäriversion vielä ylemmälle levelille: lisäsin kastikkeen ja kompotin (hopeatoffeekastike ja päärynäkompotti ohje täällä). Ja kaikilta, joille sitä tarjoilin, tykkäsivät kovasti: niin perhe, kalaasiystävät kuin viinikerhokin. Hyvä combo – tai kompo oululaisittain – totesi moni.

Ja sitten tässä kuukausi sitten sain Valion Jäätelöfabriikista sähköpostia, että he haluaisivat lähettää minulle ja perheelle maistiaiseksi uutuusjätskejä: SuperVaniljaa ja AuraLakua!! Aura-laku-jäätelöä. Wuhuu! Ja nyt on useampi purkillinen jo nautittu. Hyvää on.

Tuunasin jätskistä tällaisen kuvausversionkin: laittelin Laku-aura-jäätelön oheen vielä pehmeää Kouvolan lakua ja Aura Murua. Ja pipareita. Ettei tarvitse miettiä, onko tässä varmasti tarpeeksi kaikkea hyvää (lue: kaloreita). Niiiiin hyvää. Aura ei maistua kovin voimakkaana, mikä ehkä oli syynä että Apsukin tykkäsi – ison kulhollisen verran kolmivuotiaallekin upposi. Ja minulle Aura-murujen lisääminen vain lisäsi nautintoa.

Tätä annosta kootessa ja kuvatessa tuli sitten mieleen vielä yksi versio tähän uuteen jäätelömakuun liittyen.

Tähän ei tarvinne reseptiä kirjoitella. Sen verran voin todeta, että ihan tavalliset kaupan ohuet piparit kelpaavat, mutta Anna´s Pepperkakoreiden kausimaku lakritsi on tähän enemmän kuin sopiva! Eikös olisi sellainen pikkujoulujen pieni välihyvä tämä? Kokeilehan.

Leiskuvia värejä, ulkoileva perjantai

Ihana, ihana syksy!

Tykkään kyllä syksystä(kin). Varsinkin kun se on tällainen kuin tänään. Olkoonkin, että aamupäivälenkillä oli vähän vilpoista. Toisaalta onneksi uskoin mittaria: +1,7 C  tarkoitti lämpimästi pukeutumista ja reipasta tepastelua. Oli niin hyvä. Toisin kuin Helsingissä tänään kotimaisemissa kunnon kengät, ulkoilukamppeet ja tarve vain liikkua. Hyvällehän se tuntui. Ja sai punaiset posket.

Pikkuperheen – ja meidän – aikataulujen vuoksi meidän ”sunnuntaipäivällinen” olikin tänään ja vielä aika varhain. Ja Pehtoori on jo pitkään toivonut ruoaksi poron fileitä, joten niistäpä sitten sapuskan tein. Ja ihan tradition vuoksi korvasienikastiketta ja puikulaperunoita oheen. Perjantain myöhäinen lounas melkein kuin jouluruoka. 😉  Jälkkkäriksi oli jätskiä, ihan kotiovelle isolla kuokkurilla toimitettuna. Kerron joku päivä lisää… 😉

Lenkin lisäksi ulkoilua myös kotipihalla: on puutarhan alasajon aika. Vaikka kyllä Oulussa on nyt ihan poikkeuksellisen komea kaupunkiruska. Kauniin ja lämpimän kesän jälkeen puut ja pensaat vaipuvat talveen komeissa väreissä, ei mitään vetistä ruskeaa vaan hehkuvia värejä.

Muistattehan, hyvät blogiystävät, että nyt on menossa vielä yksi ”miljoona-arvonta”. Onko blogista jäänyt joku ruoka tai vaikka joku muu elämys (viini, elokuva, kirja, kuvaamisidea, kauppa, ravintola)… mieleen? Oletko testannut? Kerrohan, ja ole mukana arvonnassa. ..    KLIKS 

Jo pitkään äitinä

Synttäriaamuun heräsimme vähän turhan aikaisin…

Palatakseni eiliseen: Kinky Boots -musikaali Helsingin Kaupunginteatterissa, tuossa pienen kävelymatkan päässä oli meidän molempien mielestä hyvä, erinomaisen viihdyttävä. Ensimmäisen puolen tunnin aikana en ollut oikein vakuuttunut, mutta sitten esitys ja laulut lähtivät kulkemaan. Muutamista lauluista molemmille jäi vähän sellainen olo, että käännökset olivat jotensakin kökköjä (”Sielukas mies”) mutta molemmilla miespääosan esittäjillä on kyllä ”estradikelpoinen”, voimakas ääni.  Varsinkin Lolan/Simonin roolin tehneestä drag queenista pidin kovasti.

Täyteen myydyn valtavan katsomon noustessa  lopussa antamaan seisten aplodejaan mietin, etten ole tainnut ennen Helsingin teattereissa moista nähdä ja kokea. Aplodeja tuli myös usein pitkin esitystä. Mikä kertonee, että kovasti musikaalista yleisö piti. Minulle ehkä enemmän kolahti kolme vuotta sitten Peacockissa nähty Billy Elliot.  Mutta kyllä Kinky Boots oli suuren luokan musikaali, joka toki kannattaa käydä katsomassa.

Kunhan aamiaisen olimme nauttineet ja minä laittautunut kaupunkilookkiin, jäi tyär värkkäämään esseeta ja tekemään muita harkkoja, kun minä lähdin kaupungille. Aamupäivällä ei vielä satanut. Ja kiertelin (ihan vanhasta muistista? – onhan tämä syyskuun loppu ollut entisessä elämässäni Helsingin arkistoekskursion aika – Unioninkadun huudeilla. Tällä kertaa en opiskelijoiden tai tietokoneen kanssa vaan Canonia mukana raahaten.

Kylläpä Kansallisarkistossa tuoksui tutulle, ja tuli muistoja. Mutta eipä aineistojen digitointien myötä ole tutkijasalissa enää ruuhkaa…

Kuinka monta kymmentä tuntia olen tuossakin salissa tullut viettäneeksi esimerkiksi Maataloustilastojen (1880, 1890, 1900, 1910 …) parissa?!

Ja jatkoin Kansalliskirjastoon, Kauppatorille, espressolle Espalla, muutama mahdollinen lamppukauppa Fredalla, ja piipahdus Laura Ashleylla. Sielläpä olikin loppuunmyynti: 150 euron housut 52 eurolla! Ylläriostos. Nehän ne on yleensä parhaita.

Sitten jonottamaan Amos Rexiin. Noin sadan hengen jono, puoli tuntia jonotin, puolet siitä tihkusateessa, puolet sisällä. Kyllä kannatti. Jotain ihan erilaista kuin ennen…  Vaikea kuvailla..

Vielä kiertelin, etsin lamppuja, kylpuytakkia, – turhaan, mutta Taunolle löytyi jotain pientä  (62 cm 😉 ) . Kahden aikaa tuli vettä ja tuuli jo siihen malliin, että päätin palautua tyttären kotiin. Hyvä niin.

Synttärisankari oli pyynnöstäni varannut meille ravintolasta paikan, mutta sitä ennen meillä oli etkot: tein pieniä cocktail-paloja (tapaksia tms.) ja M. jonka minäkin tunnen jo aika hyvin, kävi kanssamme nauttimassa lasilliset samppanjaa. Tytär oli saanut keväällä läksiäislahjaksi Almalta Taittinger-pullollisen ja sen nyt 29-vuotissynttärinsä kunniaksi aukaisi. Johan oli hyvää,…

Kuudeksi menimme Vinkkeliin.

Pitkän illallisen, neljän ruokalajin menun, kaksin nautimme. Ja olimme oivallisen asiantuntevan tarjoilijan huomassa. Samppanja ei unohdu. Niin vain tytär vietti synttäreitään kaksin kanssani, mistä olin oikeinkin mielissäni ja meilläpä oli oikein hyvä ilta. Paljon asiaa ja höpötystä, yhteisymmärrystä tulevasta ja menneestä.

Sadekin loppui, ja kun maksoin synttäri-illallista Esikoinen ehdotti jotta ”mennäänkö vielä yhille?”. Pienen etsinnän jälkeen huomasimme olevamme Tornin huipulla vadelma-mojitolla. Oli muuten hyvää sekin. Ja meillä oli vielä juttuja…

Minulla olisi illastakin paljon kuvia, mutta tämä läppäri …. siispä huomiseen.

Hyvä päivä tänään, niinkuin 29 vuotta sittenkin.  Se oli yksi elämäni tärkeimmistä.

Arvontaa arvonnan perään

Tuulestatemmatun laskuri näytti (tosin vuoden verran jälkeenjäänenä) miljoonan käynnin tulleen täyteen muutama viikko sitten. Siihen liittyen oli arvonta ko. ajankohdasta, ja nyt on menossa tietokilpailu liittyen kuviin ja nyt laitan vielä yhden arvonnan pystyyn – sekin liittyy tähän 10-vuotiaaseen, miljoonan kävijän Tuulestatemmattua-”elämäntapaani”. 🙂

Ennen kolmannen arvonnan julkistamistaensin kuitenkin pieni tietokilpailun väliaikatilanteen kartoitus. Tähän mennessä vastauksensa ovat lähettääneet Satu ja MS, ja sitten Jarin, Anna P. ja Mannu ovat osallistuneet vastailemalla suoraan kuvien alla oleviin kenttiin… En sellaista mahdollisuutta itse edes hoksannut aluksi, joten laitoin kuvat vähän väärin sivulle. Se lataustapa oli sikälikin huono, että kysymykset eivät olleet helposti nähtävissä.

Nyt olen laittanut kuvat ja kysymykset selkeämmin tietokilpailu-sivulle, ja samalla onnistuin poistamaan kaikkien näkyviltä jo annettuja vastauksia, ettei muille tule niistä vihjeitä. (Te kolme sinne jo vastannutta, ei hätää, teidän vastaukset olen poiminut kuvien alta,  – siis no problem). Hyviä vastauksia on jo tullut, yhtään täyden 21 pisteen suoritusta ei ole. Ja muistatha että edes vähän vastailemalla, lähettämällä vastauksesi minulle sähköpostilla, olet jo mukana arvonnassa. siispä KLIKS

Kolmas ja tällä erää viimeinen arvonta liittyy seinäkalenteriin, jota olen puuhaamassa. Teen siis seinäkalenterin, jossa on joka kuukaudella jonkin ruoan kuva ja resepti. Kaikki eivät ole keittoja: ”Jokaviikkoinen soppamme” ei siis jatku täällä, vaan tarkoitukseni on laittaa kalenteriin vuodenkiertoon ja ehkä vuotuisjuhliin liittyviä ruokia ja leivonnaisia.

Aika monta ruokaa ja leivonnaista on jo valikoitunut mukaan, mutta monen kuukauden sivu on vielä tyhjä. Nyt siis tarvitsen apuanne.

Kerro mikä/mitkä reseptit olet löytänyt blogistani, vanhoilta joulusivuiltani tai keittokirjoista ja nimenomaan kerro, mikä on ollut hyvä ohje ja sen innostamana tehty ruoka tai kakku tai leipä tai lisuke tai… Oletko kenties saanut täältä jonkun jouluherkun vinkin tai jäikö viime vuoden soppaprojektista joku arkiruokiesi valikoimaan? Ehkä kalaasien runsaista ohjepostauksista on tarttunut teidän perheen ruokapöytään jotain meksikolaista, italialaista tai lappilaista hyvää, jonka juuret ovat tässä blogissa tai noissa kirjoissani… Keittokirjat tämän linkin takana.

Jokainen tämän postauksen alle aiheesta kommentoinut, omat HYVÄN 😉 reseptikokemuksen tai vaikka useammankin kertonut on mukana arvonnassa. Arvontaan voi osallistua tämän kuun loppuun asti. Eli sunnuntai-iltana 30.9. on viimeinen mahdollisuus kirjoitella hyvästä blogi/keittokirjalöydöstä. Ja jollet vielä ole tehnyt mitään, niin sinullahan on aikaa kokeilla jotain ja kertoa sitten siitä. 😉

Tämän kolmannen arvonnan palkintona on sitten se kalenteri, joka valmistunee joulukuun alussa.

Syyssunnuntai syöden ja liikkuen

Sunnuntai: ulkoilupäivä ja ruokapäivä. Lenkiltä palattua päivä on kulunut ruoan laittamisessa, kuvaamisessa ja nauttimisessa, ja siinä ohessa Apsun kanssa Festan lattialla istuskellessa ja leikkiessä.

Joku merkillinen etiäinen iski loppuviikosta ja ilmoitti, että sunnuntaina olisi hyvä pitää fonduepäivä. Ja toki se pikkuperheellekin sopi.

Niinpä sitten Pehtoori kävi eilen Kauppahallissa (kun se vielä meitä palvelee!!!) Torin Lihamestarin tiskillä kauppalapun kanssa: ”3 x 200 g lihaa fondueta varten”. Tänään sitten avattiin paketit: 200 g picanhaa, 200 g vasikan ulkofilettä ja 200 g meat flap. Ja fonduepadassa Puljongin lihalientä. Ja ohessa asianmukaisia tykötarpeita: kolme erilaista soosia ja spaghettikurpitsalisuketta ja salaattia ja sen sellaista.

Ja sitten avasimme – vihdoin ”Lähes naapurin” mökille tuoman liki kymmenvuotisen portugalilaisen Douron alueen punaviinin. Se vastasi oikeastaan odotuksia, ja siten sopi hyvin lihafonduen oheen. Alkon myyjä, Juniori, joka myös lasillisen nautti, piti siitä meitäkin enemmän: ”Tässähän on mukava syvyyttä maussa”. Kiitos siis, A.! Olipa mukava tämä(kin) yllätyslahjasi.

Viinissä olikin oltava voimaa, sillä yksi komponentti olivat ”kesytetyt valkosipulit”. Leikkaa valkosipulista ”lakki”, ripottele pinnalle suolaa, ja valuta päälle oliiviöljyä. Uuniin puoleksi tunniksi. Folio alla suojaa öljyn valumiselta uunin pohjalle.

Samalla kertaa uunissa oli kokonainen spagettikurpitsa. Enpä ole ennen sellaista laittanut. Ja tällaista auringonkeltaista spaghettia siitä tuli. Ohje, jota mukailin on täältä. Teen toistekin, vähän soveltelen sitten.

Ja jälkkärinä oli sitten niitä toissapäivänäkin tekemiäni pullajälkkäreitä; moderni, erilainen versio köyhistä ritareista.

Ja nyt on sitten kuvakin.

Eihän näihin koko omenasatoa saa uppoamaan, mutta yksi mukava syksyn ruoka kuitenkin.

Ja tämän sunnuntain kruunaa TTK, kyllä tanssit tulevat olemaan syksyisten sunnuntaiden ilon aihe. Ehdottomasti. Ihan kuten Vain elämääkin perjantaisin. Minäkin olen taas telkkarin ääressä kaksi kertaa viikossa. Sinne siis.

Leppoisa lauantai

Kuinka on ollutkaan mukavaa vietellä lauantaita ihan vaan omassa rytmissä. Tehden ihan mitä huvittaa. Ja tänään on huvittanut pyöräillä (aika pitkästi!), käydä kaupassa, kuvailla, laittaa ja syödä hyvää ruokaa, nukkua päikkärit ja taas kuvailla ja nauttia punaviiniä – ja ihan vaan kuvausrekvisiitaksi oli aukaistava myös pieni portviini… 😉

Latailen siis edelleen kuviani tuonne Vastavaloon, … saapa nähdä kuinka kauan viitsin yrittää sitä kautta myydä kuviani.

No mutta päivän menu?!

Jo tänään kokeilimme niitä viime lauantaina systerin luona saatuja karitsankyljyksiä. Eilen marinadiin (BTW: marinadiin merkitty Hartwallin kettu-siideri maistettiin eilen, ja hyväksi todettiin: makua eikä liikaa makeutta)  ja tänään Pehtoori grillasi (alkup. ohjeessa oli paisto pannulla, mutta kyllä grilli on parempi…) Oheen tein uunifetaa ja palsternakkamuusia. Tarkoituksena oli tehdä kreemiä, mutta tuli pyreetä tai jotain sellaista. Joka tapauksessa se oli ihan tavattoman hyvää.

Ja sen tein suunnilleen tämän ohjeen mukaan..

Palsternakkamuusi

4 palsternakkaa
2 rkl kasvisfondia
1 dl kuohukermaa
(½ tl suolaa)
mustapippuria

Kuori ja pilko palsternakat. Keitä kasvisliemessä kypsiksi (noin 10 min.). Soseuta ja lisää joukkoon kerma ja tarvittaessa keitinlientä ja suolaa sekä mustapippuria.

Kas vain, Pehtoori sanoi syödessä, että ”parempaa kuin pottumuusi vaikka sekin on hyvää.”

Kotilauantai on ollut mukava.