Rapukestit hyvin pienesti

Maailma muuttuu, meidänkin maailmamme muuttuu!

Ehkä rapukestit eivät ole kaikkein relevantein mittari maailmanmenon muutoksista, toisin kuin taksin käyttö ekonomistien ennusteissa tai huulipunien osto taloustieteilijöiden käyrissä, mutta meidän pienessä kuplassamme rapukestit, niiden määrä, laatu, seura ja lukuisuus ehkä kuitenkin kertovat syyskesän arjesta ja varsinkin juhlasta paljon. Näinä päivinä, elämän näin ollessa niihin liittyy tällaista hashtageilla kirjattuna:  #maailmamuuttuu #elämääkotosalla #kotoilukinmaistuu #kaksinkinvoijuhlia #jokiravutovatihanyliarvostettuja [mitä se kettu sanoinkaan…] #hyväruokaparempimieli ja mitä kaikkia näitä nyt onkaan …

Lounaalla meillä oli eilen tehtyä pottuvoita ja lihapullia ilman turhan tulisia mausteita. Kumpikaan lapsenlapsista ei tykkää perunamuusista, mutta rakastavat jauheliharuokia, ja tänään molemmat söivät muusin mukisematta ja Apsu ilmoitti, että lihapullat EIVÄT ole jauhelihaa. Noin.

Kirjastossa ja hallissa viihdyttiin, kuljettiin ja kummasteltiin, syötiinhän me jätskitkin; mummilla on etuoikeus sellaiset tarjota terveellisen hedelmävälipalan korvikkeena…

Kunhan ”perhepäivähoito”-huki iltapäivän lopulla oli ohi, valmistin meille kahdelle perjantai-illan ruoaksi ”rapukestit”. Helppoa hyvää. Alkuun katkarapu-lime-kastiketta (hallista) ja skampeja, paahtoleipää, home made guacamolea, pääruoaksi lohta ja samoja sooseja. Lähti nälkä, joka oli tavallista vähäisempi: ei pyöräilyjä tänään.

 

 

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Jaanpa itse tähän FB:iin laittamani päivityksen:

Suomalaisen ruoan päivä.

Tästä(kin) oli puhetta, kun tänään tein sovellettua suomalaista ruokaa. Porolasagne on yksi minun Lappi-Italo -keittiöni bravuureja. Kulttuuri, myös ruokakulttuuri, kehittyy vuorovaikutuksessa…

Kaikki eivät ehkä tiedä, muista, hoksaa … niin kerronpa, että kolme pientä keittokirjaani ovat netissä vapaasti ladattavissa, olkaapas hyvät!

Riemusta ruoanlaittoon” on oma ”ruokahistoriani”, monia takuuvarmoja, kotoisia arki- ja juhlaruokia.

LappItalia” – siinä on jo paljon omia kehitelmiä, reseptejä, joissa ideana italialaisen (sellaistahan ei totta puhuen edes ole) keittiön ja lappilaisen ruokakulttuurin kohtaamisia.

Ja ”Vuorotellen”: vuorotellen valokuvia, ruokatarinoita ja (sisareni) runoja Ruoan historiaa ja ruokavuoden sanoittamista reseptein ja runoin, mutta myös kolumnitekstein.

Kaikki kolme keittokirjaani ovat pdf-versioina ladattavissa KLIKKAUDU KIRJOJEN SIVUILLE Riemusta ruuanlaittoon LappItalia – à la Carte …

Liikkeellä ja liikkeessä

Näissä merkeissähän se meni tänäänkin pari tuntinen kun olin saanut kotitöitä ja varautumista loppuviikon juttuihin tehdyksi. Vähän on aina kodin irtaimiston (kukkien, pikkuliinojen, etc.) vaihtamista näin vuoden aikojen vaihteessa. Kynttilät esille, sääskikarkottimet piiloon, villasukat läpsyttimien tilalle, kangaskäsilaukun vaihto nahkaiseen, … kaikkea pientä. Enää lukukauden aloitus ei näitä muutoksia säätele, säiden ja valon muuttuminen vaikuttaa värien valintaan.

Kuva on Lintulan kohdalta, jossa on saatu pitkä pätkä uutta baanaa valmiina. Baanaverkkosuunnitelman toisena vuonna Mäntybaana!  (Kartta suurenee klikkaamalla.)

Pitkästä aikaa, tänään noutoruokaa. Tuiraan Valtatielle avattiin kevätkesällä uusi pizzeria Johnny´s Heist, jossa on vain muutama asiakaspaikka, mutta oikea pizzauuni – joten nimenomaan ulosmyyntiin sieltä. Paljon ”somepöhinää” sen ympärillä oli avaamisen aikana, mekin yritimme jo silloin testata, mutta jonot olivat turhan pitkät. Tänään sitten tilasin, Pehtoori haki ja nautimme Huvilassa.

En tiedä, kuuluiko pizzojen olla pehmoisia, löysiä. En tiedä, annetaanko edes toista yritystä… Näyttivät aika hyvälle, rustiikkisia, artesaanin oloisia. Minua kyllä hieman jo riepoo tuon ”artesaani”-termin käyttäminen vähän kaiken ”käsintehdyn”, ei-teollisen tekemisen yhteydessä. On artesaani-pizzaa, -jäätelöä, -leipää, -makkaraa… No kyllähän se yleensä merkitsee myös hyvälle, maukkaalle maistuvaa. Mutta ainakaan tänään nuo pizzat eivät olleet mieluisia: no eipähän tullut syötyä liikaa. Mutta ainahan se on tylsää heittää ruokaa pois.

Iltasella vielä vähän muuttopuuhissa, ei enää Iissä, vaan ihan tässä lähellä. On muuttojen ja muutosten aikaa.

Ja revontulten aikaa. Ensi yönä pitäisi näkyä täällä Oulunkin korkeudella.

Pieni juhla, paljon puhetta

Kesän viimeiset tuoreet mansikat?  – Ehkä niin.

Tänään kotosalla venetsialaiset, laidunkauden lopettajaiset, – mutta ennen kaikkea kohtaaminen, ystävien tapaaminen, yhdessä syöminen, elämänmenosta puhuminen ja kuuntelu. Sukupolvet, lapset, lastenlapset, vanhemmat, sairaudet, oireet ja lääkkeet, tulevaisuuden pelot ja menneiden muistelut. Koko elämisen kaari, kaikki mennyt hyvä, kaikki pelottava tuleva. Ja toisaalta hyvän odotukset, menneiden hautaamiset… Tällaiset illat ovat tärkeitä. Pimenevässä illassa, pimenevässä vuodessa, – mutta kyllä tässä eteenpäin mennään. Siihen uskon.

Ja tuli vähän terästäydyttyä myös keittiössä. Kehittelin porofileille uuden kastikkeen: demi-glacea, karpaloa, lakritsia, pippuria. Ja kyllä, hyvää se oli. Mutta älkää kysykö mittasuhteita, joka tapauksessa kauan sitä hauduttelin. Toinen uusi juttu oli ”some-omenapiirakka”. Sepäs olikin hyvää. Semminkin kun tein sen oheen kulhollisen mascarpone-vaahtoa. Lupaan kirjoitella tähän ohjeita huomenissa.

Huomenna pyhä, sunnuntai, lepopäivä? Taitaa olla – tai ehkä ei sittenkään. Muuttoasioita vielä huomenissa…

~~~~~~~~~~~~~~~~~

Tässä linkki omenapiirakan ohjeeseen …  Voin kyllä suositella tämän leipomista.

https://satukoivisto.fi/omenapiirakka-somenapiirakka-hurmasi/

Ja ruokavieraat sekä Pehtoori kyllä yhteen ääneen todistivat, että liki retromaineen saanut mascarpone-kastike (oma kehitelmäni… 😉 ) sopi tämän kanssa erinomaisesti. Amaretton mantelisuus tukee piirakan mantelijauhetta. Kokeilehan. Ohje on ensimmäisessä keittokirjassani ”Riemusta ruoanlaittoon” sivulla 73. Se on on hyvä kastike. Sopii moneen…

”Nyt kun on tutustuttu…”

Kävimme Pehtoorin kanssa täällä 41 vuotta sitten. Jännä, että se on vielä olemassa.

Tänään me kävimme täällä.

Ja tänään aamupäilvälä melkein samassa kohtaa kuin viime vuonna 27.8. tuli lapsilta perhe-whatssappiin onnittelut: ilohan se on, kun mutikaiset muistavat. Totesin enshätään (ja lähetin kuvan): ”Kiitos, olen samassa kohtaa kuin viime vuonna samassa paikassa samaan aikaan. Maailma eri, avioliitto sama ja uusi Garmin.” [Palaan Garminiin joku päivä… 🙂 ].

Viime viikolla Pehtoori tuli vakavana luokseni ja ilmoitti: ”Ajattelin varata Uleåborgiin pöydän…” Jouduin ilmoittamaan, että olen jo varannut ja että ”ajattelin tarjota illallisen”. Mitäpä mies siihen? – Eipä juuri mitään.

Aika kului, kuluu, turhan nopeasti, välillä tuntuu siltä. Ja tänään 27.8. anno domini 2020 – jolloin on eräskin vuosi avioitumisemme jälkeen, tänään aamiaisella sain lahjaksi Garminin. Kyllähän minä olen harkinnut sen hankkimista, katsellut nettikauppoja, lukenut arvosteluja, kuunnellut tyttären kommentteja ja ajatellut, että enhän minä sittenkään moista härpäkettä tarvitse, Ja sitten: ihan innoissani olen tänään sitä opetellut käyttämään. Totta kai halusin sen!

Mutta kuitenkin: isoin ilo tänään oli Uleåborg. Miksipä ei sinne viettämään 37-vuotishääpäivää. Tietysti hyvin syömään, tietysti Uleåborgiin. Luottoravintola vailla vertaa.

Semminkin kun palvelu toimii – ja vielä kun ruoka on hyvää – innovatiivistakin. Tänä vuonna kun ei ole ollut kovin paljon kokemuksia uusista ruokaideoista niin olihan taas mukava. Nyt ehkä Campari löytää tiensä minunkin kokkailuihini …

Pehtoorin viesti kortissaan oli: ”Nyt kun on tutustuttu…”

Todellakin! Kun  nyt ollaan tutustuttu! – Pian puoli vuosisataa yhteensä on tutustuttu! Ja tästä jatketaan ..,  kun kerran on jo tutustuttu! 😀 cin-cin…

Viljan tuleentuessa

Aamulla melkein kiire ulos. Sade ja ukkonen uhkasivat. Hyvin ehdin niiden alta pois. Sitten onkin riittänyt sadetta, aurinkoa, sadetta, ukkosta, aurinkoa, tuulta ja tyventä. Melkein kuin elämä …

Vilja tuleentuu, tuleentuu se jo täällä pohjoisessa, kaupungissakin. Oulujoen pappilan ohrapelloilla tähkät jo ruskeita. Alkaa olla sadonkorjuun aika muutoinkin…

Päivän ohjelmassa kuvakansioiden siivousta, varmennustallennusta, deletointia –  ja kuvankäsittelyä. Joten luontevaa, että ruoalla oli viininä Adobe. Sehän se on Photoshopin ja Lightroomin (ne kuvankäsittelyohjelmat, joihin perustan) ohjelmistotalo. Adobella on punaviiniä, valkkaria ja tänään meillä oli jaettavana rose.

Minähän en paljon roseesta perusta, mutta Rekosta hankitun lammaskebadin (oli hyvää), home-made salsan, jukurttikastikkeen ja salaatin ohessa tämä maistui hyvälle. Siinä oli luonnetta ja makua, – ei ollenkaan sellaista lirua kuin useimmat roseet tuppaavat olemaan.

Tyttären kanssa sunnuntaipuhelu, tulevan suunnittelua: etätyö/opiskelu mahdollistanee näkemisen jo ennen joulua… Haluaisin kyllä lähteä Helsinkiinkin. Saapa nähdä. Nykyisessä normaalissa on (taas) paljon reunaehtoja, eikä korona ole suinkaan ainoa. On niin monia muitakin… Ja minäkin kuulun niihin. Reunaehtoihin.

Ruokaperjantai auringossa

Kesän viimeinen hellepäivä? – Ehkä.

Osasin jopa pysähtyä, olla, melkein levollinen mieli, kunnes taas jotain mielenrauhaa rikkovaa. …

Tänään ruoka”vieraita”,  joten ilo kokkailla… Alkuun hallista hakemaani Puistola Bakeryn saaristolaisleipää – melkein yhtä hyvää kuin minun leipomani. Noin vaatimattomasti. Totta puhuen, se on pehmeämpää, vähemmän siirappista kuin minun, joten fifty sixty. Molemmat hyviä. Ja sen kanssa tietysti graavilohta. Ja Juniorilla syy (kun isänsä oli ilmoittanut, että voisi) tarjoilla meille samppanjaa. 10-vuotinen chardonnay – oli hyvää, vaikka ei makeaa. Mistä lie moisen tilannut…

Pääruokana oli modifioitua tsatsikia (tarkoittaa isohkoja kurkkupalasia jukurtissa asianomaisine mausteineen ja valkosipuleineen) sekä sitruunarisottoa ja lohta prosciutton kera. Molemmat olivat hyviä, ja sopivat samppanjan kanssa erinomaisesti. Pikkuisen vielä kehittelen lohireseptiä ja sitten julkaisen. Kerrassaan kelpo uusi kalaruoka oli se. Ja jälkkäriksi suklaaruutuja, mustikkapiirakkaa ja vähän karkkiakin. Ainakin yhdelle maistui erinomaisesti!

Illan päälle lähdimme Pehtoorin kanssa vielä ”patiokierrokselle”. Ajatuksena oli käydä Nallikarissa auringonlaskun aikaan ”yhillä”, mutta sielläpä olikin sellainen hulabaloo, että tuntui tarpeelliselta siirtyä toisaalle. Poljimme kaupunkiin, Torinranta ihan yhtä hulppeaa kesäillan viettoa, joten jatkoimme kierrosta – ja lopulta vetäydyimme Kuluman patiolle. Kyllä siinä Jumprua vastapäätä muisteltiin nuoruusvuosia, ja ihan vaan vähän, ihan hiljaa tupisten paheksuttiin naapuripöytien elämänmenoa ja asioiden julkituomista. Huh huh! No eipä tarvinnut jäädä sinne lorvimaan. Palailimme kotiin. Kotona on hyvä.

Kesän lopulla viiniä

Liekö se tämä ihana lämpö, vaikkakin jossain tuulenvireessä aistin jo syyshäivähdyksen, vai puutarhan syvä vihreys, luonnon täyteläiset värit, kukkivat pihat ja parvekkeet … loppukesän ilmanlaatu ja jo matalampaa paistavan auringon säteet, nekö ne ovat tänään ovat saaneet kaipaamaan Italiaa – erityisesti Toscanaa ja Umbriaa, niiden maaseutua? Nekö ne ovat saaneet kaipaamaan reissua Itävaltaan, vaeltamista Alppien rinteillä ja piipahduksia hütten lounaustarjoilujen äärellä tai illallisella patikkapäivän terveessä uuvahduksen tunteessa?

Joka tapauksessa olen hakeutunut keittokirjojeni äärelle: Makuja Toscanasta, Intohimona Italia, Cucina Povera, Toscany and its wines, Passione, Mamma mia – Cucina Italiana… Miettinyt viikonlopuksi jotain spesiaalia, jotain hyvää italialaista. Vaikka ei mitään ruokakekkereitä olekaan. Italian herkkujen oheen on luonnollisesti jotain viinejäkin haettava, ja niitä pohtiessa muistin, että olen muutamia kuvia meidän hyvistä viinikokemuksista ottanut viime kuukausien varrelta, ihan postausta varten … Ja joten muutama viinisuositus elokuun lopun  juhlaillallisille tai muuten vaan nautiskeluun.

 …    kuten jo apostoli Paavali ystävälleen, apostoli Timoteukselle toisen vuosisadan alussa kirjoitti:

Älä enää juo pelkkää vettä, vaan käytä vatsasi ja toistuvien vaivojesi vuoksi vähän viiniäkin. 

I kirje Timoteukselle (5:23)

Sisiliasta tulee kaksi kuohuviiniä, jotka molemmat nautittiin mökillä ja todettiin erinomaisiksi, hinta-laatusuhteeltaan kerrassaan oivallisiksi:  Sualtezza 650 Rose Brut ja Tenute Lombardo Sualtezza 650 Brut Niissä oli melkein samppanjamaista raikkautta ja toisaalta makua ja luonnetta. Jopa niin paljon, että rose kelpasi thaimaalaisen kanapadan kanssa oikeinkin hyvin. Näitä ei näytä olevan kovinkaan monissa myymälöissä, mutta taas kerran voin suositella tilaamista. Helppoa, nopeaa, eikä maksa mitään erityisiä. Meillä oli tosin suoraan mökille kuljetus Juniorin suosituksesta ja toimesta.

Hyvä valkoviini – erinomainen savukalalle – on uusseelantilainen chardonnay. Ja vastoin ennakko-oletuksia, se EI ole tammella tukahdutettu, vaan hyvin moniulotteinen, makoisa, vähän jopa kermainen, vaikka on kuiva ja hedelmäinen. Sopii varmasti myös syksyn sienisadosta valmistettujen keittojen ja kastikkeiden kanssa tarjottavaksi. Giesen viinitalon viineistä myös Pinot Noir on Alkossa ja joskus talvella sen maistoimme, – ei valituksen sanaa siitäkiään.

Punaviineistä puheenollen: Caravan Durif Se on viime aikojen lemppari. Australialainen petit shiraz-rypäleestä tehty viini, jonka kyljessä ei turhaan ole kultamitaleita.

Alkon luonnehdinta ”Täyteläinen, keskitanniininen, karhunvatukkainen, luumuinen, kirsikkahilloinen, hennon suklainen, kevyen tamminen.” Mehevä ja hilloinen viini, joka sopii grilliruoalle, poronkäristykselle ja pihville. Eikä ole kallis (12 €), mutta on melkein jokaisessa myymälässä.  Lämmin suositus!

Toinen meidän kahden hengen viikonlopun ruokapöydissä varsinkin kevättalvella usein ollut on  Casa Marronen Appassimento.  Italian Puglian maakunnasta (saappaan korko) tuleva Primitivo (vrt. Zinfandel) -rypäleestä tehty orgaaninen 15 euron viini, jossa maistuu etelän lämpö ja tuntuu lohtu, – tämä viini tykkää myös suklaasta.

Lidlin kirsikka-chili-suklaata, lasi punaviiniä, takkatuli, kudin ja kirja kuuntelussa: aika hyvin on ulkopuolinen maailma unohtunut hetkeksi…

Tähän loppuunkin vielä raamatullista viisautta viinistä.

Tule siis, syö leipäsi ilolla ja juo viinisi hyvillä mielin, sillä jo aikaa on Jumala hyväksynyt nuo tekosi. 

Saarnaaja 9:7