Ruoka ja viini

Hyvä ja onnellinen elämä

”Hyvän ja pitkän elämän salaisuudet ovat aikaisin nukkumaan, terveellinen ruoka ja säännöllinen liikunta.”

Noinhan sitä väitetään. Ja niinpä sitten hyvin ja (aika) pitkään nukutun yön jälkeen terveellisesti aamupuuro ja vain kupillinen kahvia, ja eiku pyörän selkään. Kotiseutumatkailu vol. XX jatkui tänään Oulunsaloon. Hyvä oli aurinkoisessa aamussa polkea. Äänikirja (Kate Morton, Kellontekijän tytär) seurana (henkinen aktiviteettikin on hyväksi ja auttaa ennalta ehkäisemään muistisairautta). Kotiseutumuseon rakennuksien perinteikkyys, liki idyllinen pihapiiri ja toive museokahvilan aukiolosta saivat kaartamaan pihaan.

Eihän se kahvila vielä auki ollut: vasta kesäkuun lopusta heinäkuun loppuun.

Pitää mennä silloin uudelleen. Tulipa toinenkin syy vierailla tuolla toistamiseen. Sattuipa nimittäin museon naapurissa olevan Toivolan talon isäntä juttusille, ja kävimme sitten hänenkin talonsa pihapiirissä. Kaunis pieni-ikkunaruutuinen, mutta muutoin iso kuisti tai porstuahan tuo oikeastaan on, on 1800-luvun jälkipuoliskon kaunista maaseutuarkkitehtuuria.

Taloa kun ei vakituisesti asuta, eikä ollut avaimia mukana, niin emme päässeet sisälle. Siellä oli komea uuni ja muutakin kiinnostavaa ja kuvattavaa, mutta kun … Mutta sain lupauksen että kun tulen kesemmällä niin pääsen sisällekin.

Kotiin palattua sitten edelleen hyvän ja pitkän elämän tavoittelu jatkui, ja söin lounaaksi vain pienehkön lautasellisen salaattia.

Sitten kuvasaaliin purkua, tuunaamista ja latailua Vastavaloon, ja ohimennen näin yhden tutun FB-seinälleen laittaman aforismin:

”Hyvän ja pitkän elämän salaisuudet ovat aikaisin nukkumaan, terveellinen ruoka ja säännöllinen liikunta.
MUTTA onnellisen elämän salaisuudet ovat valvotut yöt, kunnon juhlat, herkulliset ruoat ja viinit sekä hyvät ystävät.”

Joten vaihdoin tavoitetta: ilta kului kohti onnellista elämää. 😀 

Oli paistinkääntäjien ”kevätlukukauden” viimeinen tapahtuma: tutustuminen De Gamlas Hem -ravintolaan. Voudin ollessa estyneenä, minun oli (pakko, heh!) oltava varavoudin ominaisuudessa paikalla. No, toki muutoinkin olisin ollut läsnä. Semminkin kun olin happeningin järjestänyt. Mikä tietysti oli Pehtooristakin hyvä juttu. Välttyi kokkaamiselta tänään. Olisi ollut hänen hukinsa. 😉

Niinpä sitten vietimme illan kunnon juhlissa (tai noh, tutustuminen taloon ja kolmen ruokalajin illallinen ja viinilasilliset) hyvin ruokaystävien (mm. lapsuuden hammaslääkärini) seurassa. Ei hassumppa tämä onnellinenkaan elämä. 😉

Kylmä vappupäivä lämpimästi sisällä

Vappupäivä. Ei niin perinteinen.

Kerta kaikkiaan en tarennut lähteä katsomaan ja/tai kuvaamaan vanhoja autoja.

Vain pienen pieni pyrähdys Nallikarissa, jossa rannasta sentään lähteneet jäät. Ei ulkoilijoita, ei vappuilijoita, puhumattakaan brunssipiknik-ihmisistä. Meitä taisi siellä olla kymmenen henkeä. Enkä todellakaan viihtynyt kauaa…

Heti puolelta päivin siirryin Festaan tekemään meidän vappupäivällistä – pikkuperhe tulisi syömään, ja vaikka menuni ei ollut erityisen kunnianhimoinen, oli siinä puuhastelua.

”Lohta kolmella tavalla”. Alkuun tällainen lautasellinen, jossa (itse) limegraavattua lohta ja lohitartaria smetanassa. Ja sitten tuo kelmussa kypsennetty kananmuna. Kerran ennenkin olen tehnyt. Silloin tuli kauniimpia, nytkin hyviä. Ohessa myös saaristolaisleipää ja patonkia, joka oli Apsusta parasta tässä vaiheessa. Alkuruoan kanssa meillä oli Piper Heidsieck Cuvée Essentiel – samppanjalle vapun lisäksi toinenkin syy: olin joskus luvannut Juniorille, että sitten kun … 🙂 Nyt oli se kun.

Pääruoaksi hiiligrillattua lohta, oheen avokadomousse, puikuloita, pinaattia. Apsu tykkäsi nakeista, joita vain hänelle oli tarjolla, ja Eevis uudesta tuttavuudesta: peruna-porkkanapiltistä.

Jälkkärin tekivät Miniä ja Pehtoori. Miniä (joka reseptin oli löytänyt) teki kaiken muun, mutta Pehtoori paistoi ”munkit”. Minä en ole rasvakattiloiden kanssa paras mahdollinen toimija. Turhan vaarallista touhua minulla. Ja hyviähän niistä tuli. Olen tainnut vain kerran elämässä tehdä munkkeja (mikä kertoo siitä, etten ole oikein munkkien ystävä), mutta näitä voisin joskus tehdä itsekin. Ohje on täällä. Kyllähän nämä maistuvat varmasti muulloinkin kuin vappuna.

 

 

Hyvää pääsiäistä!

Pinaatti-sinihomejuustolasalaatti 

2  päärynää
4–5 retiisiä
1 granaattiomena
100 g salaattia (tai lehtikaalia
100 g babypinaattia
3/4 dl (50 g) pekaanipähkinöitä
*
Kastike:
100 g sinihomejuustoa
1 dl kuohukermaa

Valmista ensin kastike. Sekoita sauvasekoittimella juusto sekä kerma kastikkeeksi. Laita kylmään maustumaan. Jos haluat kastikkeesta löysempää, ohenna kylmällä vedellä tai kermalla.Leikkaa päärynät ja retiisit ohuen ohuiksi viipaleiksi esimerkiksi juustohöylää apua käyttäen. Irrota granaattiomenasta siemenet.

Revi lehtikaalin lehdet kulhoon ja kaada juustokastike päälle. Sekoittele hyvin, jotta kastike leviää tasaisesti.

Kokoa salaatti. Nostele puhtaaseen tarjoilukulhoon pinaattia, pekaanipähkinöitä sekä kastikkeessa pyöriteltyjä lehtikaaleja vuoron perään kauniisti sekaisin. Viimeistele granaattiomenansiemenillä ja päärynä- sekä retiisiviipaleilla.

Se oli kyllä hyvää. Ohjeesta tuli viisi tuollaista annosta, Apsulle pelkkää päärynää alkuun. Meiltä puuttui ohjeen mukaiset retiisit. Ei niin, etteikö niitä olisi ollut, mutta jäivätpä vain annokseen laittamatta. Siellä ne olivat keittiön ikkunalaudalla kauniisti viipaloituina, hoksasin ne vasta kun tiskikonetta päivällisen jälkeen jo latailimme. Niin minua. Mutta hyvää oli salaatti ilman retiisiäkin.

Pääruokana karitsaa, tsatsikia, paprika-fetasalaattia ja niin hyvää tattirisottoa. Ei turhaan ole risottoriisiä ja tattirisotto-lihaliemikuutioita Tampereelta asti rahdattu, ja pakastettuja herkkutatteja Culinarista Ivalontien varresta haettu. Hiiligrillauskausi alkoi tänään, – mikä on kyllä hyvä asia.

Ja pääsiäiseen kuuluu keltainen ja rahka. Niitä molempia oli sitten jälkkärissä. Jälkkäriin kuului myös Apsun juttuja, Eeviksen sylittelyä, yhdessä lattialla makoilua, naurua.

Maininnan ansaitsee myös punaviini: Cirrus. Maistoimme sitä Etelä-Afrikassa, – noin 10 vuotta sitten. Toimme sieltä kotiin pari pulloa, ja sittemmin olen tilannut/ostanut Alkon erikoisvalikoimasta (tai Haaparannan Systemistä vuosia sitten (vk 2011). Tänään oli aika avata se. Ja olihan se hyvää. Niin hyvää hiiligrillatun karitsan kanssa; jos jossain näet, osta ihmeessä.

Mitäkö muuta? Minäpä en ole paljon muuta tänään ehtinytkään, mitä nyt aamupäivällä pitkähköllä pyörälenkillä, jolla kuuntelin Enni Mustosen ”Nimettömät” loppuun. Se on seitsemäs BookBeat-kirjani. Enkä siitä palvelusta enää luovu. Enkä sähköpyörästä. 😉 Ihan uusi elämä on niiden myötä avautunut.

Lankalauantain lämpö sisällä ja ulkona

Lankalauantai. Pyöräilypäivä, kauppareissupäivä, leivontapäivä, perhepäivä, ruokapäivä, lämmin kevätpäivä, pyöräilyilta, patiokauden avauspäivä, kuvausilta, … Niin hieno ilta.

Tänään oli jälkkäriksi ”nyhtöpullaa”. Tein siitä pääsiäisversion.

Ensimmäisen kerran tämän tyylistä sain jokunen vuosi sitten viininmaistiaisissa. Pullaa ja punaviiniä. Se on alsacelainen (Strassbourghin kaupungin vastaanotolla kuulemma tarjottu) juttu. Ja sieltä se kantautui meidän makumaailmaamme. Ja uskokaa pois: on mahdottoman hyvä yhdistelmä. Tonnikalapääruoalta jäi tilkat punaviiniä (Pinot noir, parempi olisi joku ”hilloinen” appasimento) ja kyllä niiden kanssa maistui ihan yhtä hyvältä – paremmaltakin – kuin sitten kahvin kanssa.

Ohje, jonka perusteella tein, on Kinuskikissan sivulla: jouluversiosta jätin pois piparkakkumausteen ja vaniljasokerin vaihdoin tyttären Meksikosta tuomaan vaniljaan (palaan siihen joku päivä… ). Tähtipulla tai nyhtöpulla-nimelläkin löytyy vastaavia ohjeita, mutta juuri tämä ohje on ainakin minulla toiminut. Jokainen voi ”nyhtää” sakaran itselleen.

Kun pikkuperhe ja tyär lähtivät (Apsu sai sitten kummitätinsä yökylään 😉 ), me lähdimme Pehtoorin kanssa pyöräilemään. Ja päädyimmepä lopulta Keltaisen aitan patiolle: liekö koskaan ennen avattu patiokautta näin aikaisin. ”Yhillä” oltiin tyynessä, lämpimässä illassa tovi. Aika paljon oli väkeä torinrannassa. Pehtoori palasi kotiin, minä jäin kiertelemään rantoja, – ja yllättävää – kamera mukana.

Ei niin kiireinen torstai

– Kuule, Tane, mun kummitäti tulee tänään Ouluun. Mun kummitäti. Se tulee tänne meille pelaamaan mun kanss Kimbleä.

Näin Apsu oli aamulla pikkusiskolleen kertonut. Tanelle siis. 😉 Ja niin se kummitäti tuli puolenpäivän junalla (”halvempi, pystyy tekemään kouluhommia samalla, ja pyöränkin voi tuoda”). Ja nyt kummitäti on Apsun kanssa pelaamassa Kimbleä poljettuaan sinne jostain Kiimingin tai Haukiputaan kautta.

Minun pyöräilyintoni on pientä tyttären touhuihin ja tavoitteisiin verrattuna. No mutta, pyöräilin minäkin tänään. Intiön vesitornikin tulee johonkin korttikuvaan… 😉


Ja kyllä meitä on auringolla ja lämmölläkin hemmoteltu. Ja iltapäivän lopulle asti ihan tyven. Aamulla Caritakseen mennessä joki Patosillan kohtalla liki rasvatyyni. Ja kyllä oli katupölyä. Vahinko ettei ollut kameraa mukana, sillä kaupungin yllä leijunut pöly oli kyllä ennen näkemättömän runsas, ihan pilvimuodostelma.

Tänään oli kasvisruokapäivä. Tyttären herkkuja tämmöiset jutut: pieniä parsapiiraita ja marinoitua mozzarellasalaattia.

Pienet parsapiiraat
(Ohje Viini-lehdestä)

1 pkt (500 g) pakastevoitaikinalevyjä
15 vihreää parsaa
2 1/2 dl pecorino-juustoa raastettuna
1 dl ricotta-juustoa
3 rkl mintunlehtiä hienonnettuna
1 rkl sitruunankuorta raastettuna
sormisuolaa
mustapippuria

1. Leikkaa jokainen sulatettu taikinalevy kolmeen osaan. Tee levyihin noin 1/2 cm kokoinen reunus veitsellä (älä leikkaa pohjaan saakka). Nosta palat leivinpaperilla päällystetylle uunipellille.
2. Leikkaa parsat sopivan pituisiksi siten, että ne mahtuvat taikinan reunusten sisään.
3. Sekoita pecorino-raaste, ricotta, minttu ja sitruunankuori keskenään. Mausta suolalla, pippurilla ja ripauksella chiliä.
4. Painele seos taikinapalojen keskelle, reunuksen sisään. Nosta päälle parsat. Voitele taikinareunukset munalla.
5. Paista 200-asteisessa uunissa 12–15 minuuttia.

Minulla oli kaksi nippua parsaa, ja puolikkaita paloja jäi aika paloja, päätynevät johonkin pikkuiseen keittoon tms.

Hyviä nuo olivat. Luulenpa että teen toistekin. Lasilliset uutuusroseviiniä nautimme ohessa. Provencesta Mirabeau rose oli kovin hailakkaa väriltään, eikä maku ilman ruokaa ollut kovinkaan kummoinen, mutta tovin lasissa avauduttuaan ja ruoan kanssa siitä sukeutui oikein hyvä keväinen, kesäinen ruokajuoma.

 

 

Ruokakuvia

Milloin olet viimeksi syönyt ruispuolukkapuuroa?

Instagram-tilini seuraajat ovatkin hoksanneet, että minä siitä nautin ennen mökille lähtöä – itsea asiassa useampanakin aamuna, sillä keitin sitä ison kattilallisen. Miksikö? No kun osallistuin ”Makujen Keski-Suomi” -valokuvauskilpailuun.

Kyllä piti pohtia, mitä on keskisuomalainen ruoka. Hain apuja jopa grand old man -paistinkääntäjäystävältäni, joka on eläkkeellä Jyväskylän ammattikorkean ravintola-alan koulutuksen opettajuudesta ja kansainvälinen ruokakilpailujen tuomari. Häneltä, keittokirjoista ja netistä sain tietooni, että marjat, sienet, kalat ja vilja ovat ominta keskisuomalaisessa keittiössä.

Päätin keittää ruispuolukkapuuroa ja tehdä marjajäädykkeen. Kuvasin ne ja osallistuin kilpailuun. Enkä päässyt edes 10 finalistin joukkoon, – oikeasti olen pettynyt. Tuomariston (yli 200 kuvasta) valitsemat finalistit ovat täällä KLIKS Ja kuten sanottu, kuvani eivät päässeet jatkoon.

Siispä julkaisen ne nyt täällä.

Puolukkapuuroa riitti syötäväksi ja kuvattavaksi monenakin päivänä. Lämpimänä ja kylmänä. Kylmästä pidän enemmän, molemmista aika paljonkin. Viritellessäni visuaalisesti kauniita annoksia  tulin kehittäneeksi uuden version puuron lisukkeeksi, – ei maitoa, eikä kermaa, vaan Activia-kookosjukurttia. Ja sitten sellainen vatsaystävällinen zen-tunnelma tarjoiluun. 😀

Halpaa, helppoa, hyvää, vatsaystävällistä. Ja zen! Muistappa se!

Marjajäädykekuva oli tämä. Mutta eivätpä siitäkään tykänneet. Kuvasta siis. Perhe kyllä tykkäsi jäädykkeestä.

Sunnuntait ovat erilaisia

Sunnuntai on mökillä erilainen kuin kotona. Niin kuin tietysti kaikki päivät.

Toisaalta mökillä sunnuntait eivät juuri eroa muista päivistä, arki ja pyhä ovat yhtä juhlaa. Mökillä kaikki päivät ovat periaatteessa liikkumisen, saunomisen, hyvin syömisen, levänneen olon päiviä.

Niin tänäänkin. Tääällä 10 tunnin yöunet ovat normi. Varsinkin silloin kun ollaan kaksistaan. 10 tuntia! Sellaista ei kotona kovin usein tapahdu.

Nyt (klo 18.30) paistaa aurinko. Ei paistanut aamulla, eikä aamupäivällä. Satoi lunta, pyrytti välillä ihan reilustikin. Eli lumen syvyys on edelleen lähellä metrin (virallinen tieto 83 cm). Pehtoori kävi hiihtämässä. Minä lämmittelin saunaa, yhdellä kädellä kannoin vesiä, istuskelin saunan kynnyksellä, tuoksuttelin koivuklapeista lähtevää ihanaa tuoksua, lisäsin puita, otin muutaman kuvan. Vähän lumitöitä. Pientä kulkemista. Ja sitten saunoin. Sunnuntaina aamupäivällä! Sitäkään en tee koskaan kotona. En edes sauno kaupungissa. Tänään saunoin.

Päätimme tänään käyttää ”ravintolakortin”; kuten tapana täällä on niin kerran mökkiviikon aikana käydään kylillä syömässä. Tänään paikaksi valikoitui, pitkästä aikaa, Laanilan Kievari. Kun kerran on sunnuntai. Siellähän on sesonkien aikana sunnuntaibrunssi. Minusta kyllä enemmänkin sunnuntailounas. Kolmen ruokalajin menu: alkupalat buffasta, pääruokavaihtoehtoja on aina kaksi (tänään hirvi ja ahven), ja sitten taas jälkkärin saa koota noutopöydän antimista.

Lakritsigraavattu lohi! Sitä vielä teen kotona. Se oli kyllä hyvää. Kuten graavattu lahna, marinoitu feta, riimihirvi — ja pääruoka. Se on tuolla juuri sopiva runsaan alkupalapöydän jälkeen. Erinomaisesti paistettu ahvenfile runsaalla voilla ja lisukkeena vähän parsaa ja kukkakaalia. Ihan mun lemppariruokaa.

Paluumatkalla ohitimme Laanihovin mainoskyltin legendaarisista monotansseista (”monona sisään, stereona ulos” 😉 ). Ja suksista päätelllen (kuvan ulkopuolella pari muutakin telinettä) väkeä siellä oli. Ja taas me skippasimme tämän kulttuuritapahtuman.

Tänään vielä pieni mahdollisuus revontulille, ehkäpä jaksan odotella…

Asiat etenee hiljalleen

Niin olen ollut reipas tänään, että!

Ja merkillisen keposesti, helposti ja hopusti on hommat sujuneet. Monenlaista.

Tänään tuli palapeli! Oulun kauniit vanhat rakennukset Vol. 1.

Aika tyytyväinen olen siihen.

Samoin postikortteihin, joita tilasin ensimmäisen satsin vähän kuin flyereiksi. Mainoslehtisiksi. Ja tänään sain jo yhdestä paikasta lupauksen ottaa kortteja myyntiin – vaikken edes tyrkyttänyt.  Ja sain myös suosituksen ja hyvän vinkin siitä, mihin ottaa kaupungilla yhteyttä, että pääsisin neuvottelemaan mahdollisesta yhteistyöstä tämän projektini kanssa. Niin olen innoissani.

Kampaajallakin kävin. Vähän turhan lyhyeksi meni, mutta keventäähän se ilmettä. Ja kasvaahan se. Kampaajan kanssa puhuimme taas ruoasta ja kakuista. Kerroin Pehtoorin leipomasta päärynäkakusta, joka on siis gluteeniton ja juuri sellaisia kampaajani tarvitsee, ja kun muualtakin on tullut paineita reseptin julkaisemiseksi, niin Pehtoorihan sitten laitteli aineslistan paperille ja kertoili miten kakun oli tehnyt. Ohje on alunperin jostain italialaisesta ruokaohjelmasta.

Kuva kakusta täällä. Ja ohje alla.

Pehtoorin päärynäkakku

300g päärynöitä (2 kpl)
225 g mantelijauhoja
3 kananmunaa
½ tl leivinjauhetta
½ tl ruokasoodaa
1 tl manteliöljyä
½ tl suolaa
1 tl kanelia
½ dl oliiviöljyä
1 dl juoksevaa hunajaa

         Pinnalle mantelilastuja

Laita uuni lämpenemään 160 C.
Erottele valkuaiset ja keltuaiset.
Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi.
Raasta päärynä – kuorineen.
SekoIta keltuaiset, oliiviöljy, hunaja, raastettu päärynä ja manteliöljy. Ei tarvitse vatkata eikä vauhdittaa.
Sekoita kuivat aineet ja lisää edelliseen.
Kääntele taikinaan lopuksi valkuaisvaahto.

Laita taikina voideltuun irtopohjavuokaan, pinnalle mantelilastut  ja sitten uuniin. (160 C, noin tunti.)

Anna jäähtyä ja tarjoa kermavaahdon kanssa.

Laitanpa tähän yhden toisenkin gluteenittoman kakun ohjeen. Sitä on meillä ollut tarjolla usein. Itse asiassa taitaa olla ainoa makea gluteeniton vaihtoehto, jota olen lakkiaisiin, kastajaisiin, etc. koskaan leiponut. Tätä kyllä syövät mielellään sellaisetkin, joille olisi tarjolla suklaakakkua tai melkein mitä vaan. Kaikille käy.

Manteli-marenkikakku

Pohja

6 kananmunanvalkuaista
3 dl mantelijauhetta
2 dl sokeria

Kreemi

6 kananmunankeltuaista
1½ dl sokeria
4 dl kuohukermaa
100 g voita

1 pussi mantelilastuja

Kuumenna uuni 170 asteeseen. Voitele kaksi kakkuvuokaa (halkaisija noin 23 cm). Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi, sekoita vaahtoon mantelisokeriseos. Jaa taikina kahteen kakkuvuokaan.

Paista pohjia uunissa noin 35 minuuttia ja anna sitten jäähtyä. Irrota varovaisesti reunoista ja kumoa. Tee sitten kreemi. Sekoita keltuaiset, sokeri, kerma ja voi teflonkattilassa. Lämmitä seosta hellalla koko ajan sekoittaen. Kun ensimmäinen kupla nousee pintaan, ota heti pois liedeltä ja jatka sekoittamista vielä hetki. Anna jäähtyä.
Kaada puolet kreemistä toisen pohjan päälle,
nosta toinen pohja sen päälle ja kaada loput kreemistä sille.

Koristele paahdetuilla manteleilla.

Niin hieno maisteluilta

Kun kaikki me kymmenen viinikerhon jäsentä olemme pois työelämän kiihkeimmästä kierteestä, arki-iltojen kotiin kannetuista töistä, tiistaiaamujen aikaisista heräämisistä, pitkistä ilta- tai aamukokouksista, saatoimme kokoontua maanantai-iltana Iskossa vanhojen (viime vuosituhannen vuosikertojen!) äärelle. Maistelimme, sokkona kommentoimme, koetimme arvailla ja tunnistaa, arvailimme ja tunnistimmekin.

Puhuimme paljon viineistä, ohi ja oikeinkin. Arvasimme, arvelimme ja menimme kommentteinemme ihan pieleen, mutta meidän oli hyvä jutustella. Ja taas välillä onnistuimmekin tunnistuksessa.

Kertoilimme kuulumisia, vaihdoimme mielipiteitä, arvailimme viinejä ja niiden rypäleitä. Aika hyvin ja aika pieleen arvailimme. Hyvin viihdyimme. Viihdyimme toki ilman ruokaakin, mutta sitten! Ehkä yksi parhaista viinikerhon ”iltapaloista” 28 vuoden aikana.

Kyllä olivat lammas, salaatit, sellerimuusi kovasti suunmyötäisiä. Kyllä. En hevin unohda tätä maanantai-iltaa.

Nyt keräämään voimia huomiselle, ajattelemaan taas tulevaa… Mutta nyt keho on tyytyväinen. Olipa hieno ilta.

 

Kesäaikaan hyvin syöden

Tänään oli jälkkäriksi jäädykettä. Instassa kuva kokonaisesta versiosta. Mustikka-vadelmajäädykettä. Ja mustikkakastiketta ja kermavaahtoa. Reilut parikymmentä vuotta sitten, silloin kun telkkarista tuli Bon Appetit ja minä opettelin (niin kuin vieläkin) tekemään vähän ”mutkikkaampia” (= vispaa vesihauteessa) ruokia, tein usein jäädykkeitä. Varsinkin lakkajäädykettä meillä oli usein tarjolla. Siis tänään vähän retrohenkistä jälkkäriä.

Ja pääruokana paistettuja nuudeleita ja kurkuma-inkiväärimaustettua uunibroileria. Fileitä. ”Mummi, minä tykkään nuudeleista” ja ”Saako tehdä toisen tötterön?” Apsu sai valmiita vohvelitötteröitä, jotka sai itse täyttää jäädykkeellä, koristella kermavaahdolla ja strösseleillä. Niin hyvää! Ja niin ilo katsella lapsen nauttimista. Ja kyllä muutkin nauttivat.  Pitkään syötiin, juteltiin valvomisesta, opinnäytteestä, Eeviksestä (kääntyy jo, ja kaksi hammasta – ei mitään pikkujuttuja 🙂 ), Apsun shoppailusta omalla rahalla, esikoisen pyöräilystä (eilen Hämeenlinna – Hakaniemi polkien!), kevään tulosta, kaikesta tavallisesta, kaikesta.

Aamupäivällä ehdin häthätää (koska kesäaika) käydä Hartaanselän tienoilla (etsimässä, löytämättä joutsenia) lenkillä ja kaupan kautta kotiin. Kuinka sitä on tottunutkaan, että kaupat on auki sunnuntaisin. Kyllä minä vähän tupisin silloin kun uudistus tuli, mutta nyt se on jotenkin niin tavallista.

Veroilmoitusten viimeistelyä, Juniorin jelppaamista, kuvia ja kirjoja. BookBeat on ollut reilun viikon, ja olen täysin riippuvainen!

 

Talvi taittuu

Harvoinpa tuuli minun kokoistani ihmistä merenrannassa heiluttaa. Tänään heilutti. Jo matkalla Möljän kärkeen tuuli kovasti, puista lähtevä humina, ääni ja tuntu olivat vahvoja. Nimenomaan vahvoja.

Pysyin kuin pysyinkin pystyssä (jälleen kiitos Ice Bugien ja ominaispainoni 😉 ), ja sain sen ”pakolliset”  10 000 askelta täyteen. Ja kymmeniä otoksia muistikortille. Tänään visuaalisinta olivat rapakot. Ja taivas. Palapeleihin on uusia taivaita… 😉 Ja kadutkin.

Kevättä kohti.

Iltapäivällä olennaisinta sapuskan teko. Piiiiitkästä aikaa keittelin simpukoita. Merimiehen tapaan. Melkein helpompaa kuin nakkien keitto. Ja mukava ruoka.

Pääruoaksi haukea. Eilisen voutineuvoston kokouksen yhteydessä sain Vice-Conseiller Culinairelta (keittiö- ja ruoka-alan ammattilainen viimeisen päälle) vinkin hauen valmistukseen. Meillä ei ollut pilkkisaalista, mutta lähikaupasta löytyi sekä haukea että kylmäsavulohta (en enää huoli muuta kuin Hailuodossa savustettua) ja minulla hyvä kalarulllien ohje, joka toimi myös hauen kanssa. Oheen parsaa ja hollandaisea.

Tämä viikonloppu tuntuu merkillisesti ansaitulta. Siispä siitä nautimme. 😉  Suosittelen teillekin. 😉

Ai niin, ja suosittelen tätäkin. Ihan tieteellisen tutkimuksen parissa tässä nytkin … Litran (muovi)pullollinen maksaa 11,50 euroa. Ei paha, ei millään muotoa. Italian zinfandel

Ei nyt niin tavattoman erikoinen, mutta suht edullinen italialainen kelpo zinfandel.

Meksikolaista ja juttuja

Aamupäivän tuhnun ja tuulisen kelin kääntyessä aurinkoiseksi kevättalven päiväksi olin kävelemässä kohti kaupunkia. Ystävän kanssa lounastreffit, kuulumisten päivitystreffit. Joskus menneinä vuosina meillä oli lounastreffejä töissä, Linnanmaalla, mutta minun sieltä liuttua pois, jäivät yhteiset lounaatkin.

Tänään siihen oli kuitenkin mahdollisuus. Ja taas toteamus, että näitä jatketaan. Treffasimme Hallituskadun meksikolaisessa (Coyjoacan), jonka olemme testanneet myös Oulun etniset ravintolat -sarjassa ja nimenomaan meksikolaisen ruoan asiantuntijan mukana ollessa. Niin kuin noilla aiemmillakin kerroilla niin tänään kin Coyjoacanissa ruoka oli hyvää. Kympillä saa hyvän ja täyttävän lounaan. Eikä ala carte, jota tarjoillaan pitkin päivää, ole paljoakaan kalliimpi. Ei ole tex-mexiä vaan oikeaa meksikolaista ruokaa, nopaliakin on listassa. Kaktusta siis.

Ja olihan meillä satunnaisista chaittalyistä huolimatta päivitettävää. ”Tässä iässä”. Sehän se aihe taas oli.

Loppupäivän saldona on se, että olen nyt tilannut koekappaleen palapelistä ja postikortteja samasta kuvasta.

Viime viikolla lähettelin aika moneenkin paikkaan kyselyjä kuvien myyntioikeuksista. Yhdestä on vastattu. Kun ei tarvisi muuta kuin lähettää kirje paluupostissa ja todeta että ”kyllä” tai ”ei”. Mutta ei mitään vastauksia. En tykkää. Muutamassa muussakin asiassa olen lähetellyt yhteydenottoja, kysymyksiä, eikä mitään vastausta. Vastauksia odottelen. Ja minähän olen suhteellisen huono odottelemaan mitään. 😉

 

Meillä on pupu pensaassa. Tai paremminkin joulukorissa jonka olen tuunannut uuteen kauteen. 😉

Pieni juhlapäivä

Juniori täyttää huomenna 28 vuotta! 28 – hassua, ottaen huomioon, kuinka nuori äitinsä on. Ja Miniä, Minuskiksi olen ajatuksissani ryhtynyt häntä ”puhuttelemaan”, täytti hänkin juuri sen 28. Vain sittenkin 27. Eikös naiset aikuisiällä täytä aina 27 vuotta? 🙂

Noista nimistä vielä — Junioriahan on minulle Tomaski. Vähän rimmaavat nämä mielessäni olevat nimitykset. Samalla viikolla syntyneet, nyt 28-vuotiaat, tulivat tänään(kin) sunnuntaipäivälliselle, – ja sen olikin valmistanut Pehtoori.

Savukalakausi avattu. Ohessa hyvää kermaviili-kananmunakastiketta, puikuloita, fetasalaattia ja Paesano-leipää. Johan oli hyvää. Kaikille mieluista. Apsukin söi savukalaa. Ja muisteli, millaista on sitten kesällä kun syödään ulkona pihalla.

Viime vuonna, kun oli Rodoksen matka, jonka kaikille kustansin, jätin ostamatta synttäri- ja nimipäivälahjoja – matka oli lahja – mutta nyt oli taas ilo antaa synttärilahjoja.

Jälkkäriksi meillä oli ihan uudenlaista kakkua: mantelijauhetta, päärynää ja kananmunia kertoi kokki siinä olevan. Mehukas se oli. Oheen tarjoiltiin vielä kermavaahtoa. Nam.

Eevis on kovasti äidin tyttö, mutta kyllä häntä jo isoveljen pelaaminen kiinnostaa. Isin sylistä oli helppo katsella peliä. 😉

Ruokaperjantaina paljon kaikkea

Nyt on ihan tavattomasti kaikkea. Kuohuttavaa, innostavaa, pelottavaa, uutta, vanhaa (joka sekin minua on kautta aikojen innostanut), kevättä, tulevaa, menneen taltioimista… On niin paljon, että tuntuu olevan jonkinlainen pullonkaula-efekti: mitään ei tule ulos, mitään ei pysty käsittelemään, ei ymmärtämään, ei kokemaan, ei iloitsemaan, ei suremaan, ei pelkäämään.  Onko se kevät?

Tänään kuulin joutsenten äänen, vai kuulinko sittenkään? Lenkillä kävelin kohti niitä, olisinpa kävellyt vielä enemmän kohti. Kyllä ne olivat joutsenia! Olin kävelemässä Kuusisaressa (jonka jalkakäytäviä ei ollut hiekoitettu ja olin ilman nastakenkiä, koska tarkoitus mennä myös kauppoihin, joissa en tykkää kävellä nastat napsuen. Se tekee eläkeläisvaikutuksen; ja minähän edelleen kiistän olevani lähelläkään eläkeikää. Saatikka eläketuloja. 😉 Mutta siis, minkä kuvan menetinkään, kun olin niin kaukana. Tässä se Kuusisaaresta Hietasaareen otettu otos; on pilkkijä ja on joutsenet, mutta miten kaukana!! Mutta siellä on ne joutsenet! On kevät!

Sitten toinen paha virhe tänään. Menin Sokokselle: olin lukenut jostain mainoslehtisestä, Face-mainoksesta, any way jostain, että juuri se minun käyttämäni shampoo ja hoitoaine (kalliita Redkenin tuotteita) olisivat jotensakin puoleen hintaan tänään kaupan: miksipä en hakisi sekä kotiin että mökille isot pullolliset lempparituotteita ja kävisi samalla Herkussa kaupassa ja vielä hankkimassa Juniorille synttärilahjan. VIRHE!! Siellä oli ihan tavattoman paljon ihmisiä, ahdasta, jonotusta, melkein rynnimistä. Auts! Ei mun juttu. Mutta olin urhea, ja melkein kaikki aiottu tuli hankittua. Ja ”halavalla”. Tiedättehän Vilenin tyyliin. Ei, en ostanut mitään ylimääräistä.

Tai noh, olin ajatellut ostavani meille kuhafileet, mutta kun tiskissä oli parhaimman näköistä tonnikalaa ikinä, unohdin vastuullisen ihmisen roolin, unohdin hinnan (joka siis oli paljon vähemmän kuin ahven, kuha tai muu arvokala) ja ostin meille kaksi isoa, tuoretta tonnikalapihviä. Ja kuvassa on se visio, jolla niiden valmistamiseen ryhdyin.

Toisen kerran tein näin. Ja ihan oma sovellus on tämä. Aika vaikea, mutta koeta seurata. 😀

Tonnikalapihvit italialaisittain

2 tonnikalapihviä
2 rkl voita
1 prk Barillan Ricotta-kastiketta (muut ei kelpaa! 😉 )
suolaa ja pippuria
parmesaania

Ota pihvit ajoissa huoneenlämpöön. Teen lisukkeet (meillä tsatsiki-salaattia ja bulguria) valmiiksi, kuumenna voi ja paista tonnikalaa pari minuuttia puoleltaan. Korkeintaan pari minuuttia: pinnan on oltava ruskea mutta file ei saa kypsyä sisältä. Kaada ricottakastike pannulle, kuumenna, anna hetki kypsyä, sammuta levy ja anna kalan imeä makua. Paistaessa suolaa ja pippuroi. Lopuksi ripottele pinnalle parmesan-raastetta. Helppoa, hyvää ja tänään tarjouksen myötä halpaakin.

Ja alkuruokana meillä oli astetta parempi hernekeitto. Sellainen perjantain hernesoppa: cashewpähkinöitä ja basilikaa. Simppeliä, hyvää ja toistekin tehtävää keittoa, jota äidillekin tuli samalla keittämisellä moneksi kerraksi.

Ohje on — ? Koti ja keittiö -lehdestä? Yritän etsiä… Mutta olipas sellainen ”astetta-parempi-hernekeitto”.

Uusia keittiökokeiluja

Tämän viikonlopun teemana ei ole ollut reippailu, ei ulkoilu, ei mikään ylenpalttinen ahkeruus, vaan ruoka.

Tänään oli Rantapellon koekeittiössä testattavana muutama Soppa365-sivustolta löytynyt lupaavan oloinen resepti.

Minulta on joskus kysytty, että mistä ja miten löydän hyviä ruokaohjeita, mistä tiedän, että ”tuo voisi olla hyvä”. – En tiedäkään. Mutta joku intuitio on: ruoassa täytyy olla niitä aineksia, joista pidän ja siinä ei saa olla niitä. joista en pidä. Kerrassaan vaikeaa, eikö? Olennaista on myös, että ruoan tekeminen ei saa olla loputonta pipertämistä, eikä ihan kovin montaa erilaista kypsennysvaihetta etc. Näistä lähtökohdista tälle päivälle oli valikoitunut pari uutta reseptiä.

Paras suolainen pannari ikinä!! Eikä ollut vaikea. On kaunis. Tein sen vähän kuin lisukkeeksi. Pääruokana oli lampaanfileitä ja eilistä sitruunarisottoa. Ja sitten pannari, jossa siis salaatti ja hiilari ja kastike (tsatsiki) samassa paketissa. Tämä kyllä sopii lounasruoaksi tai arkipäivälliselle. Tänään sitä jäikin vähäsen, katsotaan ja maistellaan, millaista on huomenna … Mutta siis (ihan vähän vain sovelsin Soppa365-ohjetta):

PINAATTI-FETAPANNARI JA MINTTUTSATSIKI

150 g pinaattia
150 g fetajuustoa
3 kananmunaa
3 dl vettä
2 dl kreikkalaista jogurttia
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1/2 dl oliiviöljyä
1 tl suolaa

Minttutsatsiki

2 dl kurkkua raastettuna
1/2 tl suolaa
3 dl kreikkalaista jogurttia
2 rkl minttua hienonnettuna
1 valkosipulinkynsi

Lisäksi

1 l erilaisia tomaatteja
200 g leikkelettä
3 dl salaattipinaattia
mintunlehtiä

Sulata pinaatti pakkauksen ohjeen mukaan. [Tein tuoreesta pinaatista, pikaisesti ryöppäsin sen.]

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Murustele feta. Riko kananmunat kulhoon. Sekoita pinaatti, vesi, jogurtti, jauhot, öljy ja suola joukkoon. Sekoita ja lisää fetamurut. Kaada pannaritaikina leivinpaperilla päällystetylle uunipellille ja kypsennä uunissa 30 minuuttia. Tee sillä aikaa minttutsatsiki.

Raasta kurkku ja sekoita suola raasteen joukkoon. Anna kurkun itkettyä viitisen minuuttia. Kaada raaste siivilään ja painele kurkusta irtoava neste pois esimerkiksi kauhalla. Kaada raaste takaisin kulhoon ja sekoita jogurtti joukkoon. Hienonna minttu ja valkosipuli ja lisää ne kurkku-jogurttiseokseen.

Lusikoi minttutsatsiki jäähtyneelle pannaripohjalle. Levitä tomaatit pannarille. Asettele leikkeleviipaleet pieninä ruusukkeina tomaattien väleihin. Koristele salaatilla ja pinaatilla.

Jälkiruoaksikin jotain uutta. Tai noh, kerran joskus vuosia, vuosia sitten olen yhden Charlotte Russen tehnyt. Ehkä jouluksi tai viinikerholle. No nyt joka tapauksessa ei ihan ”normijuttu”. Mutta tulipa mieleen, että tästä voisi tehdä sellaisen lakkaversion. Lakkahillolla ja marjoilla… Tänään ”kuningatar-versio” eli vadelmia ja mustikkaa.  Lakkaversio olisi enemmän pääsiäisen värinen?

Charlotte Russe

Kääretorttu:

4 munaa
1 dl sokeria
1 1/2 dl vehnäjauhoja 
1 tl leivinjauhetta

Täyte:

2 dl hilloa kuningatar-hilloa
3,3 dl kuohukermaa vaahdotettuna 

Täyte:

8 liivatelehteä
4 dl kuohukermaa
1 dl tomusokeria
2 tl vaniljasokeria
2 dl sulatettuja vadelmia 
400 g maitorahkaa
1 dl marjamehua/maitoa

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet ja lisää ne hyvin sekoittaen siivilän läpi taikinaan.
Kaada taikina leivinpaperille uunipellille ja paista 200-asteisessa uunissa 7 – 10 min.
Kumoa kypsä torttu toiselle leivinpaperille, jolle on ripoteltu hieman sokeria. Anna jäähtyä.
Vaahdota kerma, tomu- ja vaniljasokeri. Levitä hillo ja kermavaahtoa (1/3 vatkatusta) torttulevylle ohueksi kerrokseksi. Rullaa tiukaksi kääretortuksi jättäen sauma alaspäin.
Valmista täyte. Liota liivatelehdet,. Vaahdota sillä aikaa kerma vaahdoksi ja lisää joukkoon tomusokeri ja vaniljasokeri.
Sekoita sulaneet marjat ja maitorahka keskenään. Kuumenna marjamehu ja sekoita liivatteet mehuun.
Sekoita mehu rahkan joukkoon hyvin sekoittaen. Yhdistä kermavaahto rahkaan hyvin sekoittaen.
Vuoraa noin 3 l kulho kelmulla. Leikkaa kääretortusta siivuja ja vuoraa vuoka siivuilla.
Kaada täyte keskelle ja tasoita pinta kääretorttuviipaleiden tasolle.
Hyydytä kokonaisuus kylmässä, mieluiten seuraavaan päivään.
Ennen tarjoilua kumoa kakku vuoasta tarjottimelle.

 

Toki tämän voi tehdä käyttäen valmista kääretorttua, tulee ehkä kauniimpikin, mutta do-it-yourself – saat paremman.

Me kaikki olimme tyytyväisiä. Taas tuli mieleen, että pitäisi useamminkin kokeilla jotain uutta, unohtaa oma repertuaari. Niin tässä, kuin monessa muussakin asiassa.

Kohti ensi viikkoa…

 

Ruokaviikonloppu

Tälle viikonlopulle näyttää olevan ominaista ruoka (- ja huolikin).

Koskapa sää on ollut mitä kurjin, skippasin lenkin, ja käytin aamupäivän reseptien etsimiseen. Tälle viikonlopulle ja ensi viikon soppakeittiöön etsin uusia ohjeita, – ja tiedättehän miten käy, kun alkaa surffailemaan… Hyvinkin parituntinen kului paitsi ruokablogeissa ja -lehdissä klikkaillen, myös piipahdellen kaiken maailman typerillä julkkissivuilla, asiallisilla elämäntapasivuilla, välillä neuleohjeita etsien, FB:n ”kaikki” valokuvaussivustot koluten … Kaiken kaikkiaan yhtä tyhjän kanssa. Paitsi että niitä reseptejä kyllä löytyi. Huomiseksi parikin ja tälle päivälle ensimmäinen kokeiluun: sitruuna-vuohenjuustorisotto.

Kun kokeiltavia ruokia ja varsinkin uusia keittoideoita löytyi useampikin, kauppalappu venyi aikamoisen pitkäksi. Liki kaiken tarvittavan löysin meidän lähikaupasta. Ja kyllähän se väistämätöntä oli, että parsaa oli tänään. Sen valmistin ”vanhalla” ohjeella: Kellogg´s-pecorino-kuorrutus. On se vaan hyvä ja helppo. Ja sitten oheen – ei suinkaan prosciuttoa, kuten tavallista vaan – speckiä. Savustettua ilmakuivattua kinkkua. Pirkka-merkkinen on ihan kelpoa, mutta kyllä kaipasin sellaista speckiä, jota oli Wienissä hotelliaamiaisilla. Ja sitten oheen sitä sitruuna-vuohenjuustorisottoa.

Sen ohje löytyi Soppa365-sivustolta, joka on kyllä hyvä portaali monille ruokablogeille ja -lehdille. Ainoa vaan, että välkkyvät, vaihtuvat mainokset minua häiritsevät. Mutta risotto oli hyvää!

SITRUUNA-VUOHENJUUSTORISOTTO

2 – 3 salottisipulia
1 valkosipulinkynsi
1/2 dl oliiviöljyä
3 dl risottoriisiä
7 dl vettä kiehautettuna
1 rkl (luomu)kasvisfondia
1/2-3/4 dl (luomu)sitruunan mehua
1/2 dl tuoretta timjamia hienonnettuna
1 rkl hunajaa
2 tl (luomu)sitruunan kuorta raastettuna
1/2 tl suolaa
1/2 tl mustapippuria myllystä
1 rs (150 g) pehmeää vuohenjuustoa (Chavroux)

Kuori ja hienonna sipulit. Kuullota ne oliiviöljyssä paistokasarissa. Lisää riisi ja jatka kuullottamista muutama minuutti, kunnes riisi on läpikuultavaa.

Lisää joukkoon fondi ja kiehautettua vettä desi kerrallaan sitä mukaa, kun edellinen on imeytynyt riisiin. Tarkista käyttämäsi riisin kypsennysaika pakkauksesta. Jatka kypsentämistä keskilämmöllä 12–18 minuuttia vettä samalla tavoin lisäten, kunnes riisi on kypsää, mutta siinä on vielä purutuntumaa jäljellä. Tarvitsemasi veden määrä riippuu siitä, kuinka laakeaa pannua käytät ja kuinka voimakkaasti risotto porisee, mikä vaikuttaa nesteen haihtumiseen.

Lisää kypsentämisen aikana joukkoon timjami, hunaja, sitruunankuoriraaste, suola ja mustapippuri. Kaada lopuksi joukkoon sitruunamehu, lusikoi päälle pehmeä vuohenjuusto ja pyöräytä sekaisin.

 

Ja sitten viinisuositus parsalle. Jos tällaisen viinin jostain löydät, kannattaa ostaa. Parsalle, kalalle, katkaravuille…

Itävaltalainen grüner veltliner, jota ei oikeastaan ”gryyneriksi” (poikani ilmaus) uskoisikaan. On siis voimallisempi, maukkaampi, ja hyvin kesti myös speckin savuisuuden, joten voisi sopia myös savukalalle. Onkohan savustukseen vielä kauan? – Nyt tuntuu, että on. Ulkona on pimeää, märkää, ja hitosti lunta. Mutta siis, tässä vaikka pääsiäispöytään suosituksia. Ja odottakaapas kun näette mitä huomenna on tarjolla!

Erilaista laskiaista

Laskiaistiistai ja kymppiviikko! Eikä työelämävelvoitteita ja silti me ollaan Oulussa. Mökille ei menty, sillä oltiin aika vasta ja pikkuperhekään ei Juniorin opiskelujen (lopputyön rutistusta) ja töiden vuoksi päässyt. Toivottavasti pääsevät jossain välissä huhtikuussa.

Mutta kyllä kelpaa Oulussakin ulkoilla näillä keleillä. Jatkoin Oulun rakennusten kuvauskierroksiani tänään. Ja sen tuloksena olisi nyt teille pieni arvaus- tai tietokisa. Kuvasin kaikki löytämäni Oulun vaakunat.

Löysin vain nuo neljä… Onko vielä jossain muissa rakennuksissa Oulun vaakunoita? Haluaisin nekin käydä kuvailemassa. Kerrohan jos tiedät.

Ja tunnistatko nämä? Missä ovat nämä neljä Oulun vaakunaa? Jätin jokaiseen kuvaan vähän rakennuksen seinää tai kattoa, jotta vaakuna olisi helpompi sijoittaa paikalleen.’

Illansuussa sitten ajelimme Caritakseen hakemaaan äidin syömään. Pitkään oli suunniteltu ja valmisteltu tuulettumista, blinisapuskaa, ravintolapäivällistä… Monien vaiheiden jälkeen se onnistui tänään. Systeri ja avokkinsa olivat myös, mukava niin. Olimme Hugossa. Blinejä ei enää ollut tarjolla, mutta paljon muuta hyvää. Ruoka ja palvelu (luomuhissi pyörätuolille!!!) olivat vähintäänkin oivallisia. Me saattelimme murmelin (= äidin) kotiin ja nyt olemme iloisia, että huomenna ei ole työpäivä. 😉

Ruokaviikonloppu

Kolme kalaruokapäivää takana. Perjantaina haukea serranokääreessä, eilen lohta chili-limeliemessä ja tänään sushia, jossa pääasiallisena täytteenä lohta.

Viikonloppu kulunut ruoan ja ulkoilman, kuvien ja ylenpalttisen lepäilyn merkeissä. 🙂

Eilinen uusi lohiruoka oli simppeli, hyvä aasialainen ruoka. Ohje on ”vanhasta” Safkaa-kirjasta, ja oheen wokkasin munanuudeleita ja tein salaatin, jossa oli kananmunaa, avocadoa, kurkkua, suolapähkinöitä. Ihan hyvä lauantairuoka siitä tuli. Ja kuvan tietysti unohdin ottaa, mutta värikäs annos se olii. Limeä ja inkivääriä, soijaa ja chiliä, monta minun lempparijuttua mukana.

Pintapaistettua lohta lime-chililiemessä 

600 g pala lohta
1 tuore chili
pala tuoretta inkivääriä
1,5 dl soijakastiketta
2 limen mehu

Laita uuni kuumenemaan 150 asteeseen. Leikkaa lohifileestä noin kolmen sentin paksuiset viipaleet.
Paista viipaleet kuumalla paistinpannulla, vain noin minuutin verran. Tarkoitus on että vain pinta kypsyy.

Nosta viipaleet uunivuokaan paistettu puoli ylöspäin.

Tee liemi: viipaloi chili ja inkivääri pikkukattilan pohjalle, lisää soijakastike ja limemehu. Keitä seosta kevyesti pari kolme minuuttia, jotta liemi ehtii maustua. Kaada kiehuva liemi lohipalojen päälle niin,että nestettä on noin puoliväliin lohipaloja.

Nosta vuoka uuniin ja kypsennä lohipaloja 150 asteessa noin 10 minuuttia. Nosta vuoka uunista ja anna lohipalojen jälkikypsyä liemessään vielä tovi.

Tänään kun tuli pikkuperhe syömään, olin pitkästä aikaa tehnyt sushia (sattuipa olemaan meidän lähikaupassa lohi tarjouksessa, joten ostin kokonaisen, ja graavasin itse osan (ja kuinka minä kaipaankaan Kauppahallia ja M:n kalatiskiä!!).

Oheen oli myös uuniperunoita ja lohimoussea, josko nuorilla ja ukkelilla olisi enemmänkin nälkä, ja sitte jälkkäriksi täytekakkua. Nimenomaan Apsulle: Ryhmä Hau -kakku. Ja kyllä se oli selvästi parempaa kuin potut! Kakku ei ollut kovin kummoisen näköinen, Juniori oli sentään kuvan ottanut, – just oikealla hetkellä— 😉

mutta aikuisten kannalta olennaista on, että täytteenä oli uutta lakkarahkaa (sekä vaniljakermavaahtoa) ja pinnalla (siis kakkukuvan alla) lakka-tuorejuustoa. Ja kyllä ne pelittivät. Ensi kerralla, aikuisten kakkuun ;), vielä (anopin tapaan) sokeroituja lakkoja väliin. Ja tuo lakkarahka! Kyllä tykkään. Voin ihan tuosta vaan, ohimennen, lounaaksi (juuri ennen ”oikeaa” ruokaa) syödä purkillisen jääkaapin oven vieressä… 😉

Ja sitten vielä yksi resepti – ihan oma kehitelmä. Ja nyt on kuvakin.

JyväsHyvän Karpalo-kaurakeksejä (jotka sellaisenaankin ovat oikein hyviä aamukahvin kera) ja Castellon Creamy-sinihomejuustoa. Ja kuten kuvasta näkyy, – punaviini ei ole pahitteeksi ohessa. Päinvastoin. Vähän tuollaisia kaltaiseni ”macaronsit-ei-onnistu-teen-jotain-rustiikimpaa” -tyypin herkkuja. Olen nyt viikonlopun aikana syönyt noita(kin) ihan liikaa.

Sanoinko jo, että oli niiiiin hieno ilma tänään. Ihan paras mahdollinen hiihtoloma keli. Mikä ei kyllä tarkoita, että olisin käynyt hiihtämässä, mutta pitkän lenkin kävellen sentään tein.

 

Näetkö nuo kimmellykset? Niissä on auringon valo. Puhtaan hangen – hyvän ilman hengittää – valo. Minulla on ainakin kymmenen tällaista kuvaa. Ihan kuin en muuten tajuaisi, kuinka on vaan niin hienoa nämä kaikki vuodenajat, (kaupunki)luonto, valo, puhtaus, sunnuntaiaamun rauha, liikkumisen ilo. Elämä on.

 

 

Ruokaperjantai

Maaliskuu! Ah, onnea. Maaliskuu on hyvä kuu. Niin kuin oikeastaan kaikki. Mutta  maaliskuu, huhtikuu, toukokuu, elokuu, syyskuu… erityisesti. Ja tietysti joulukuu, koska on joulu.

Maaliskuun aluksi kävin ruokakaupassa kahden ison kassin kanssa – nyt kauppareissun jälkeen olen valmis kohti ruokakevään alkua. Ja se aloitettiin tänään parsalla! Tietysti! Tosin miesten MM-viestin vuoksi pieniä synkronointiongelmia päivällisen eri komponenttien suhteen mutta hyvin minä pärjäsin. Parsan lisäksi tarjolla oli – tietysti – hollandaisea sekä pinaattilettuja ja haukea serrano-kääreessä. Parasta olivat pinaattiletut. Niitä tein viime vuonnakin (resepti) näihin aikoihin. Ja kyllä niitä kannattaa paistella ainakin kerran vuodessa.

Ja kyllä ne sopivat parsan, hollandaisen ja haukikääryleiden oheen oikein hyvin.

Haukea käärittynä serrano-kinkun sisään voin kyllä suositella. Alkuperäisohje on Soppa365-sivustolta, – mutta taashan se piti vähän säätää. Siis laitoin vain ohjeen kääryleet uuniin. Kolmen hoon juttu: helppoa, halpaa, hyvää.

Kelpasi meille erinomaisen hyvin.

Ja pitkästä aikaa: viinisuositus. Kävipä nimittäin niin, että kun olin aamupäivän kauppareissun ja (kuvaus)lenkin tehnyt lähdin Välivainion Alkoon tervehtimään Junioria. Pojalla iltatuuri, ja pyysin suosituksia puna- ja kuohuviineistä. Ja heti ensimmäinen testattu oli kyllä erinomainen löytö.

Luulenpa että haen tätä laatikollisen pääsiäistä ja vappua varten tai ehkä sittenkin kaksi että riittää vappuun asti. 😉 Stellar Organics Brut Alkon listauksen mukaan tätä näyttäisi olevan ympäri Suomea myynnissä, eikä hintakaan ole sietämätön (alle 13 €) joten miksipä ei? Olisipa kyllä hauskaa pitää virtuaaliteisting tai -pruuvi tämän äärellä? Joskus sellaisia olikin täällä blogissa.. Mutta kerro – jos tätä testaat, piditkö? Tai kerro, mikä on sinun lempikuohuvasi? Onko se joku vuodesta toiseen sama vai kokeiletko aina uusia. Vai nautitko kuohuvaa vain ”kun on pakko”? Kokkarit, yo-juhla, vastaanotto, …? Olisipa mukava kuulla, pitävätkö muut kuohuvasta ja mistä erityisesti?

Nälän hankkimista ja poistoa

Tänään syntyi uusi kirjaidea!! Varmasti joku tekee sellaisen pian. En minä kuitenkaan, mutta julkistan joku päivä idean. Aiheen parissa kului lähes koko päivä. Iltapäivällä sitten pääsin postin kautta (laajakulmani tuli korjauksesta (330 €! – kirpasee, mutta uusi olisi maksanut tuon moninkertaisesti, joten en valita) kohti Nallikaria.

Talvikylässä alkoi tänään Baltic Snow Call 2019 – lumenveistokilpailu. Viime vuonna kävin lähes joka päivä siellä kuvailemassa, ja kuviani levisikin aika lailla. Ja tein kokonaisen kansiollisen kuvia tapahtumasta. Jo viime vuoden puolelta minulta pyydettiin sitten tarjous viisipäiväisen tapahtuman tai ainakin osan siitä kuvaamisesta, mutta enpä sitten ikäväkseni hommaa saanut. Mutta ei saanut kukaan mukaan – järjestelyorganisaatio ei toiveistaan huolimatta saanut budjettiin määrärahaa valokuvaajan palkkaamiseksi. Surku juttu.

Noh, minusta tuo on kuitenkin niin kiehtovaa touhua, että aion käydä joka päivä seuraamassa veistäjien työskentelyä. Tänä vuonna siellä on Meksikostakin joukkue!

Meksikolaisten patsasaie on jotenkin kovin erilainen kuin muilla. Kaikkien luonnokset ovat nähtävissä: KLIKS.

Kilpailualueelta lähdin vielä merenrantaan kuvailemaan, ja kyllä oli ihan riivatun kylmä!! Kaunista ja merisavuakin, mutta kylmä repivä tuuli.

Kotiuduttua olikin hyvä ryhtyä kokkailemaan talvista pastaruokaa. Uusi ”hittipasta” on uunifetapasta, joka on kuulemma saanut fetan loppumaan joistakin kaupoista. No meillä on aina pieni Patros-fetavarasto kotonakin, tykkään tehdä uunifetaa varsinkin sunnuntain liharuokien kumppaniksi ja toki salaattijuustona se on vuohenjuuston kanssa meillä hyvin tavallinen, joten fetaa ja muitakin tarveaineita oli ilman erityistä erityisesti hankkimista. Tein ihan ”alkuperäisohjeen” (Liemessä-blogin Jennin ohje) mukaan.

Uunifetapasta

kahdelle 

250 g hyvää pastaa
200 g fetajuusto
1 dl oliiviöljyä
1/2 punainen chilipalko
1 rasia kirsikkatomaatteja
pippuria
ripaus suolaa

tarjoiluun:
basilikaa

Lorauta uunivuoan pohjalle tilkka oliiviöljyä. Laita feta kokonaisena vuokaan.
Silppua chili, laita fetan päälle, ja lorauta päälle reippaasti oliiviöljyä.
Laita kirsikkatomaatit vuokaan ja pyöräytä oliiviöljyssä.
Rouhi päälle mustapippuria ja viimeistele ripauksella suolaa.

Paista uunin keskiosassa 200-asteessa 15 minuuttia.
Nosta lämpö 225-asteeseen ja käännä uuni grillivastukselle.
Nosta vuoka uunin ylätasoon ja paista vielä noin 10 minuuttia.

Keitä pasta ohjeen mukaan.
Riko uunifetaa hieman ja sekoita koko uunivuoallinen pastan joukkoon.

Ensi kerralla laitan kaksi rasiallista tomaatteja, valkosipulia ja vähän enemmän chiliä silläkin uhalla, että Pehtoori ei ole chilin ystävä, mutta varmasti vähän tuhdimpi versio sopii hänellekin.

Tuo kaunis vuoka fetaa ja tomaatteja sekoitetaan pastan joukkoon.
Buon appetito! 

 

Hyvä ruoka, parempi mieli

Eilen illalla Olli Lindholmin ”Vain elämää” -muisto-ohjelma ja tänään aamupäivällä Novalla ”Muistoisamme – Sari Seppälä”. Hiljaiseksi on vetänyt, uniinkiin ovat tulleet nämä poislähdöt. Antaneet leimansa tälle viikonlopulle.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Mutta pienestä alakulosta huolimatta ei huolta tänään. Aamupäivällä nettikoulutusta paistinkääntäjien uuteen tiedotusjärjestelmään, sitten radio auki, lenkille ja …

Pikkuperhe tuli syömään.

Pääruokana oli karitsan karetta ja sitten oheen samaa porkkanalisuketta kuin meillä oli perjantaina ankan kanssa. Ohje on Viini-lehdestä.

Porkkanasalaatti

Porkkanatikut

4 porkkanaa
2 rkl rypsiöljyä
1 rkl vaahterasiirappia (tai hunajaa)
½ tl hiutalesuolaa
½ tl mustapippuria

Lisäksi 

1 appelsiini
1 ps salaattisekoitusta

Kastike

½ dl porkkanamehua
2 rkl valkoviinietikkaa
2 tl raastettua inkivääriä
1 hienonnettu valkosipulinkynsi
1 rkl soijakastiketta
2 rkl sitruunamehua
½ dl öljyä
½ tl suolaa

Leikkaa porkkanat tikuiksi.
Mittaa öljy, siirappi ja mausteet kulhoon,
ja kääntele joukkoon porkkanat.
Levitä tikut leivinpaperin päälle uunipellille.

Laita 225-asteiseen uuniin, paahda noin 15 minuuttia,
kääntele kerran.

Sekoita kastikkeen ainekset keskenään.
Leikkaa appelsiini kalvottomiksi paloiksi.

Levitä salaattisekoitus isoon vatiin, appelsiinipalat mukaan,
ja laita päälle kypsät, rapeaksi paistetut porkkanatikut.

Tarjoa kastike erikseen.

Tänään laitoin oheen vielä uunifetaa. Sekin sopi hyvin.

Kuva perjantailta.

Ja sitten jälkkäriksi, pitkästä pitkästä aikaa, sitruunatorttua, jonka ohje on myös LappItaliassa, mutta myös tässä alla. Sopii jo nyt, ja vaikka pääsiäispöytään…

Toscanalainen sitruunakakku

Pohja
200 g vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
100 g sokeria
2 munaa
100 g voita

Täyte
5 dl lämmitettyä maitoa
3 keltuaista
100 g sokeria
50 g vehnäjauhoja
1 sitruunan kuori
tomusokeria

Tee ensin täyte: laita (teflon)kattilaan keltuaiset,
sokeri ja raastettu sitruunankuori. Kuumenna
hiljalleen ja lisää jauhot ja maito. Sekoittele
koko ajan ja keitä kymmenisen minuuttia tai
niin kauan, että kastike sakenee.

Jätä jäähtymään ja tee taikina. Sekoita kuivat aineet, ja sekoita
niihin voi nokareina, lisää lopuksi munat yksitellen.
Ota puolet taikinasta ja painele voideltuun piirakkavuokaan.
Kaada jäähtynyt täyte pohjan päälle
ja kauli lopputaikinasta kansi kakulle.

Paista noin 200-asteisessa uunissa puolisen tuntia.

Toscanassa tämän kanssa ei tarjota suklaakastiketta,
mutta kannattaa kokeilla vaikka
valmiskastiketta tämän rinnalla. La Dolce Vita!

 

Leppoisa ja makoisa lauantai

Mikä mukava lauantai!

Aamupäivä kuvaushommia ja niiden postitusta. Huomisen suunnittelua, ”kirjeenvaihtoa” pikkuperheen sairastelusta ja tyttären Meksikon turneesta – ja leppoisaa oleilua.

Yhteispäätöksellä päätimme lähteä kävellen kaksin (vastoin tapoja 😉 )kohti kaupunkia: hyvä keli, poroferia ja ainainen nälkä. Olipa ”lösö” keli. Minulla ihan liikaa kampetta, mutta niinpä vain kaupungille asti pääsimme.

Matkalla monenmoista hämmästeltävää…

Kaikesta huolimatta ei tänä vuonna ole niin paljon lunta kuin viime vuonna. Ainakaan Oulussa. Ja sikäli lohdulllista, että kansanperinteen mukaan eilinen oli ratkaiseva päivä: Jos eilen olisi satanut lunta, olisi se tarkoittanut, että vasta puolet talven lumikuormasta on saavutettu. Noh, onneksi eilen ei satanut, joten ehkä olemme ylittäneet vuoden kulminaatiopisteen. Ihan vaan Pehtoorin kannalta olen tyytyväinen; minähän en kotona paljon lumitöihin osallistu, mökilläkin vain sopivasti. 😉

Kunhan pääsimme kaupungille, kävimme torinrannassa katsastamassa tilanteen, muutaman ”myyntikuvan” otin, ja sitten aperitiiville Keltaiseen Aittaan. Enpa ole ennen siellä käynyt. Sehän oli ihan mukavan näköinen paikka ja hyvät kuohuvat siellä nautimme. Ehdimme sinne juuri ennen kuin torin luistinradan lätkämatsi oli päätöksessä. Sen jälkeen Keltainen Aitta täyttyi vanhemmista lapsineen: kaakao ja lohisoppa tekivät kauppansa. Mukavaa kaupunkielämää tuollainen.

Me kävimme vielä katselemassa Poroferian jokkiskisat: porojen kanssa kilpa-ajelua. Jo kolmannen kerran peräkkäin sama voittaja (kuvassa).

Ja sitten syömään. Kauan arvoimme, että minne? Olen kuullut paljon hyviä mainesanoja Puistolan uuden keittiömestarin aikaansaannoksista, ja enpä muista, milloin olisin paistinkääntäjien kilpiravintola Puistolassa viimeksi syönyt muuta kuin lounasta, jonka joku on minulle tarjonnut, joten oli aika testata a la carte. Varsinkin kun Puistola on minulle nykyisin ”kokouspaikka” eli siellä kabinetissa kokoonnumme suunnilleen kerran kuussa paistinkääntäjien hallituksen kokoukseen. Mutta tänään ihan muuta: Pehtoorin kanssa syömään.

Ja kun tulimme ”huomioiduksi”, saimme pöytään rotissööristandaarin ja lasilliset cavaa. Ja kuinka mukavaa, että ravintoloitsija-ystävä oli paikalla ja piipahti juttelemaan ja suositteli pääruokaa: onneksi otimme suosituksesta väärtin (vaikka ties kuinka hyvää gourmet-hampurilainen olisi ollut) ja otimme ”villaporsasta”. Kuulostaa epäilyttävältä, mutta tiedoksi: villasika eli mangalitza on itävaltalais-unkarilainen sikarotu: sen villisikamainen olemus on kulinaristin unelma ja kasvattajan ylpeydenaihe.

Sovisalon tilan Mangalitza villaporsasta
Villaporsasta kahdella tapaa, calvadoskastiketta, kurpitsapyreetä, juuripersiljaa ja lehtikaalia

Kahdella tapaa tarkoitti myös makkaraa, ja juuri se makkara oli ihan erinomaisen hyvää, ei liian pippurista, sopivan mausteista, ja kastike!! Ei riitä sanat. Käy maistamassa.

Mieheni kävi minun duunarivuosinani useinkin Puistolassa lounaalla, mutta me emme ole yhdessä tai erikseen olleet siellä muuta kuin paistinkääntäjä-dinnereillä ja chef Jouni -viikolla etc. mutta nyt on todettava, että emme ”taviksina”, satunnaisesti, ole syöneet siellä mitään näin hyvää, vaikka yleensä ja lähes poikkeuksetta, olemme siellä syöneet hyvin. Vai oliko meillä tänään vain tällainen moodi? – Ehei, kyllä ruoka oli tavattoman hyvää. Makkara rulettaa. Tuoremakkara varsinkin! Me like!

Kaksin ulkona syöminen – ja hyvästä viinistä nauttiminen – on kivaa. Ehdottomasti.

Kummankaan ei tarvinnut kokata, eikä tiskata. Niin mukava lauantai.

 

 

 

”Vanhainkodissa” päivällä ja illalla

De Gamlas Hem –  oululaisten naisten säätiöpohjoisesti ylläpidetty vanhainkoti viime vuosisadalla. Caritas – ilman ryöpytyksiä selvinnyt (vanhusten) palvelutalo. Molemmat Oulussa, molemmissa olen tänään viettänyt runsaahkosti aikaa.

De Gamlas Hem: kaunis jugend-tyylinen rakennus Oulun Heinäpäässä. Josta vanhainkodin loppumisen jälkeen (1980-luvulla?) tuli kaupungin muutamien virastojen toimipiste ja sitten Villa Victor. Sen vaiheista yksi historianopiskelija teki jonkun harjoitustyönkin minulle, ja sitten taisi tehdä gradunkin…?

Reilu vuosi sitten taloa ryhdytiin muokkaamaan boutique-hotelliksi ja ravintolaksi. Ja sellaisena se avautui marraskuussa, ja kävimme siellä – vasta 😉 – tänään.

Päätimme oman viinikerhomme (Botrytis Ouluensis) kanssa, että pidetäänkin helmikuun maistelu siellä, eikä kenenkään kotona. Ja että luonnollisesti sitten syödään myös, kun kerran ravintolaan mennään. Me emme marraskuisella Tampereen reissulla saaneet kerhon ”vararahastoa” tarpeeksi syödyksi, joten nyt jatkettiin säästöillä elämistä.

Ettekä ehkä usko, mutta minä – rössypotun (siis sen perinteisen keiton) suhteellisen vankkumaton vastustaja, valitsin alkupalaksi annoksen nimeltä ”rössypottu”.

”Rössypottu” (L) 9 €
Timjamivoissa paistettua veripalttua, paahdettua porsaankylkeä,
ruskistettua voita, puikulaperunapyree

Juuri tämä annos pärjäsi ”Tuunaa rössy” -kisassa. Eikä suotta: se OLI hyvää. Rössy oli rapeaa, possu makeaa (ja rasvaista), puikulamuusi ja puolukkagelee erinomaisia. Ennakkoluulottomuuteni palkittiin erinomaisella annoksella!

 

Pääruoaksi Miekojärven kuhaa. Ja olihan sekin – iso ja – hyvänmakuinen annos. Pöytään oli tilattu myös pippuripihvejä ja karitsaa, joista ei moitteen sanaa (ehkä yksi) kuulunut. Menun monipuolisuus todettiin hyväksi.

Minun jälkkärini oli ”Mokka”. kahvia, granitaa ja kakkua kostutettuna kahvilla. Ei liian makea, ei liian raskas, päinvastoin raikas ja makoisa.

Vanhainkodeista voi siis näinä päivinä olla positiivisiakin kokemuksia. Ainakin De Gamlas Hem oli.

Miljöö on mitä miellyttävin.

Ja te, jotka tulette Ouluun ja tarvitsette yösijaa: ehkäpä rohkenen teille suositella tätä yösijaksikin. Huoneita ei ole kuin 15 (myöh. 17) mikä on hyvä asia, eikä hintakaan hillitön (120 €/2 hengen huone).

Meneehän se tiistai-ilta näinkin. Oikeinkin hyvin.

 

Poissa pirtistä

Palaanpa vielä pirttipäivään.

Pikagalluppiini vastasi 18 henkilöä, joista kaikki ilmoittivat tietävänsä, mitä se tarkoittaa. Ja kahdeksan vielä kirjasi vastauksensakin.  (kiitos kaikille osallistuneille!)

Juuri noin sen minäkin ymmärrän. Minä opin pirttipäivä-sanan ja sen merkityksen yhdeltä keminmaalaiselta isännältä, kun olin häntä haastattelemassa … Juttu on täällä.  Se, miksi  nyt asiasta kyselin, oli se, että halusin tietää, onko sana yleisesti tunnettu. Ja sen tiedon taas tarvitsin, kun lähettelin kuvia kuvatoimistoon ja hakusanoitin niitä. Siellä ollaan kovin tarkkoja noiden hakusanojen(kin) suhteen, niin halusin varmistaa, että pirttipäivä on yleisesti tunnettu juttu.

Toissapäivänä Tankavaaraan reissulla otin muutamia kuvia, jotka minusta kuvasivat hyvin sitä, mitä on pirttipäivä. Tässä yksi niistä.

Pirttipäivänä ei hiihdetä

Tänäänkään ei ole hiihdetty, vaikka ei ole kyllä ole ollut pirttipäiväkään.

Lauha (- 15 C), tyyni, hyvin hiljainen ja kaunis päivä on ollut, joten ulkoiluhommiksihan se taas meni. Pehtoorilla ihan hommiakin, minulla lähinnä kulkemista ja kuvaamista. Mikä ei ketään yllättäne. Taivas on ollut valkoinen, maa on ollut valkoinen, puut ovat olleet valkoisia…

 …  yhtenä päivänä (Kaunispään Huipun vessassa 🙂 ) hoksasin peilistä, että minähän olen kuin kävelevä Canonin markkinointi -maskotti. Mustaa, valkoista ja ohut punainen raita – ja tavallisesti kaulassa (nyt jalustalla, kädessä kaukolaukaisin 😉 ) vielä kamera, jonka nauha on musta-valko-punainen. Niinpä oli kostuumista tänään otettava kuvakin.

Sapuskan teko oli luonnollisesti minun hommiani, ja kyllä sellainen rääppiäis/kaappien tyhjennys -safka syntyi. Ja nyt on jaettava vinkkejä. Ensinnäkin Lidl. Mehän käymme tänne tullessa yleensä Sodankylän Pohjantähti K-kaupassa ja ohessa olevassa Alkossa, mutta kun nyt ei ollut Alkoon asiaan, menimmekin Lidliin. (BTW: maailman pohjoisin ”Liiteli”)

Ja siellä on nyt menossa Ranskan viikot. Brioche-leipä! Ihan turhaa vehnää ja sokeria, – ja niin hyvää! Olen sitä viikon aikana nauttinut kahvileipänä. Ihan vain sellaisenaan. Parempaa kuin Marie-keksit kahvin kanssa. Ja yhtenä päivänä tein meille jälkkäriksi tuollaiset kuin kuvassa. Voitelin Creme Bonjourin uutuudella Lakka. Ja päälle vielä hilloja pakasteesta. Tuorejuustosta on varmasti moneksi, mm. täytekakkuihin! Ja vaikka paahtoleivälle?

Lidlissä on myös valmis ”kuivamuona” risotto: champagne-tryffeli-risotto. Tänään tein sitten sellaisen. Lisätään vain vesi, ja toki paistoin päälle koristeeksi ja mauksi pakkasessa olleita herkkutatteja toissakesältä. Ja olipas hyvää. Voin suositella. Lisäsin vettä vain litran (ohjeessa oli 1,2 litraa).

Ja pakastealtaasta löytyi macaronseja. Tulee kuviin joku päivä…

Nyt kun näitä ruokavinkkejä rupesin jakamaan, niin kun/ehkä nyt helmikuussa paistat blinejä (kyllä kannattaa) niin tiedoksi, että kaupoissa on  Arlan ”kirkastettua voita”. Ehdottomasti blinit ja moni muukin kannattaa paistaa kirkastetussa voissa eli gheessä. Ei räisky eikä pala. Paistoin kerran kalaakin siinä, mutta ei ole ”oikean” voin veroista. Mutta mm. blinien ja lettujen paistoon perfect.

Ja nyt on kyllä todettava, kuten Apsu monta kertaa viime vuoden puolella ”en hanua”. En millään haluaisi huomenna kotia kohti lähteä, mutta kun …

Joten nyt vähän pakkailemaan ja mökkiä ”alasajamaan”, jotta olemme huomenna ajoissa liikenteessä ja ajoissa kotona. Kun kerran on lähdettävä, niin lähdetään ajoissa.

Aaveproomuja ja pitaleipiä

Taskisenrannan edustalla Pateniemessä on kolme vanhaa ruostunutta proomua, jotka ovat uusiokäytössä, kierrätettyinä toimivat nyt aallonmurtajina. Tänään kun ei ollut aaltoja, vaan oli huikea auringonpaiste ja tuuleton keli, menin katsomaan niitä lähempää.

Jäällä oli muitakin kulkijoita, eikä ihme sillä maisema oli mitä kaunein, kevättalvinen ja väitän että aurinko jo vähän lämmittikin. Vähän.

Joka tapauksessa viihdyin siellä vähän turhankin kauan, sillä tuli sitten kiire kotiin tekemään sapuskaa kun pikku perhe tuli syömään.

Jo eilen olin laittanut reilun kilon kimpaleen possun ulkofilettä mausteineen leivinuunin jälkilämpöön, ja nyhtöpossuahan siitä siellä sitten tuli. Tänään silppusin sen kattilaan, lisäsin mukaan yhden fondikipon, vähän vettä ja vielä pikkuisen grillimaustetta. Siitä tuli hyvä pitaleipien täyte.

Syksyllä saimme ystävien luona kotitekoisia pitaleipiä, joita en ole koskaan itse tehnyt. Tänään sitten ystävältä saadulla ohjeella (alunperin Sillä sipuli -blogista) niitä tein. Ja mietin, miksi en ennen ole tehnyt. Näistä tuli rapeita, ohuita ja kaikinpuolin oikein hyviä.

PITALEIVÄT
8 kappaletta

2 1/2 dl vettä
1 tl suolaa
25 g hiivaa
2 rkl oliiviöljyä
5 ½ dl vehnäjauhoja

Sekoita veteen hiiva, suola ja öljy.
Alusta joukkoon jauhot. 
Anna kohota puolisen tuntia tai kunnes taikina on kaksinkertainen.
Jaa taikina 8 osaan ja kauli ohuiksi leipäsiksi.
Taikina kannattaa kaulia lähes lettumaisen ohueksi,
jotta valmiiseen leipään muodostuu uunissa tasku. 
Anna kohota liinan alla puoli tuntia. 
Kuumenna uuni 250-275 asteeseen. Kuumenna samalla uunissa peltiä. 
Nosta leivät kuumalle pellille. 
Paista niin, että nousevat pallukoiksi ~ viitisen minuuttia.

Nyhtöpossun lisäksi salaattia, simpukoita, sienisalaattia, salsaa, tsatsikin tyyppistä jukurttijuttua ja avokadoa. Hyvää oli.

Jälkkäriksi sitten laskiaispullia. Hyvä ja hyvänmakuinen sunnuntai on ollut.

Suuri Tuorepuuro -postaus

Tuorepuuroja on meillä nautittu nyt hyvin aktiivisesti toista viikkoa. Joka päivä erilainen sekoitus.

Lopputulema on se, että ei tule tuorepuurosta jokapäiväistä aamiaista, väli- tai iltapalaa, mutta kyllä varmasti kerran, pari viikossa sellaisen tulen vastaisuudessa tekemään. Varsinkin sellaisina päivinä, jolloin tietää, ettei pääse pientä lounastaan (pari riisikakkua ja juustoviipale tai pari, viinirypäleitä ja joku muu hedelmä) nauttimaan on hiilaripitoinen puuro hyvä aamiaisvaihtoehto. Pitää nälän pitkään pois.

Ja näiden tekeminenhän ei todellakaan ole mikään iso juttu.

Perusideahan on suunnilleen niin, että
desi nestettä (kauramaitoa, Alpro-mantelimaitoa,
desi jotain ”massaa” = jukurttia, marjoja, rahkaa ja
desi puurohiutaleita
ja sitten ehkä jotain makeutus/makuainetta (hunajaa, kaakaota, vaniljasokeria..)

Ainekset sekoitetaan keskenään ja pannaan yöksi jääkaappiin ja aamulla sitten jotain tuoretta hedelmää ja/tai marjoja pakkasesta päälle. Ei liene yllättävää, että banaani toimii oikein hyvin.

Tuosta tulee kyllä melkein kahden hengen annos. 😉

Jäiset mustaherukat ja banaani ovat hyvä yhdistelmä.

Ehkä kaikkein paras tähän mennessä oli se, johon laitoin puoli purkkia Valion juotavaa mango-passion -jukurttia ja ½ dl pellavansiemenrouhetta (Lidl) ja ½ dl neljän viljan pikapuurohiutaleita ja sitten aamulla koristelin muutamalla pähkinällä ja kuivatuilla karpaloilla. (Kuivattu) Omena, kaneli ja kaurahiutale voisi olla myös hyvä yhdistelmä, eikö? Pellavansiemenet ja mustaherukat murskattuina yhteen jo illalla ja sekaan vähän kreikkalaista jukurttia ja kauramaitoa oli myös hyvä. Marjoja oli paljon, desi tai pari. Ja aamulla vielä muutamia pinnalle.

Tuorepuurothan voi rakentaa lautaselle, lasiin, mukiin, -… Jos on yökyläilijöitä ja siten aamiaisvieraita niin voi tehdä edellisenä iltana lasiin pienet mukavat annokset.

Tässä on aineksia, joita olen kaupoista haalinut tuorepuuroja varten; yksi joka puuttuu joka ”pitäisi” ehdottomasti olla mukana on cian-siemenet, mutta a) niitä ei ollut niissä kaupoissa, joissa olen käynyt ja b) olen muutama vuosi sitten yrittänyt niitä syödä/käyttää ja ehkä ne eivät kuitenkaan ole mun juttu.

Lasipurkeissa oikealla on paitsi neljän viljan pikahiutaleita, myös rusina-pähkinäsekoitusta (Lidl) ja pellavansiemenrouhetta (Lidl), sekä Goji-marjoja.

Alpro-tuotteet ja rasvaton kreikkalainen jukurtti pitäisi olla mukana myös. Inkivääriä voi raastella joukkoon ja kait ihan mitä hyvänsä. Kokeilehan oma versiosi.

Pakkasta pidellessä ja siitä nauttiessa

On niin hyvä talvi, että on ihana suunnitella matkaa jonnekin lämpimään – joskus.  Tästä talvesta ei nyt ole kiire pois, mutta matka ennen kesää on haaveissa, – varaus vain enterin napsautuksen päässä. Helpottaa oloani jo kovasti. Matkakuumetta siis on.

Muutoinkin päivä oikeinkin hyvä. Koskapa olimme ajatelleet viettää kahden hengen blinikekkereitä, oli aamusella lähdettävä käymään kaupungissa kaupassa: mutta Kauppahalli on kiinni! Mistä saa siian mätiä? Löytyi jotain vaaleaa, onneksi kuitenkin kotimaista. Ja sitten ostin kaksi uutta valkoista – kuitenkin valurautaa – blinipannua. Olivatpa kattauksessa kauniita ja helpottavat sitten isommallekin porukalle lämpimänä annostarjoilun. Ja ehkä kaisersmarrennin voisi tehdä noihin?

Arjen – tai siis lauantain – iloja. Ja johan ne blinit taas hyvälle maistuivat. Nyt minäkin sain lämpimänä; kun on nuoret tai muita vieraita tahtoo mennä aika paistellessa. Nyt vain kuvailu hidasti ruokaan paneutumista. Mutta onpahan nyt Vastavaloonkin kunnon blinikuvat. 😉

Ajatuksenani oli ollut jättää lenkki tänään väliin, muka pakkasta niin paljon. Kuitenkin löysin itseni taas merenrannasta. Meri-Toppilassa samoilin …

Kaikki siis hyvin, kovin ovat pienet piirini nykyisin. 😉

Pakkasperjantaina hyvä hyrinä

Ihan mielettömän hieno päivä tänään. Kunhan aamupäivällä sain osuuteni viestinnistä suoritetuksi, pakkasin kamerarepun ja lähdin ulos. Ihan vain piipahtamaan. Ja parituntinen se sitten kuitenkin humahti. Kiertelin jokisuistossa, vinkkelit jalassa taas kerran lenkillä, eikä palellut ollenkaan. En ehtinyt kylmään reagoida, sillä oli niin hienon näköistä ja paljon kuvattavaa…

Minulle käy Lapissa usein niin, että tulen ajatelleeksi, että ei ole ihme, että esihistoriallisena aikana ja vielä nykyisinkin aborginaalien ja muiden niin sanotusta sivistyksestä kaukana olevien kansojen keskuudessa auringolla on maailmankuvassa, ajanlaskussa ja uskomuksissa niin keskeinen sijansa. Tänään noita ajatuksia oli keskellä pakkasperjantain Oulua. Aurinko oli vaikuttava, koskettava, hallitseva… Ja jo lämmittäväkin.

Kotikaupunki oli taas kovin kaunis.

Kotiin tultua oli hyvä ryhtyä laittamaan ”patikkaruokaa”. Tarte flambee liittyy patikkareissuihin ja on oikein hyvä pakkaspäivän nopea, helppo ruoka.

Pikkuisen fuskasin ja muutaman juustohipun laittelin pinnalle, – hyvää tuli. Todella hyvää. Ohje on täällä.

Pakkaspäivä ja Uleåborgiin

Iltapäivälehdissä kehotettiin ihmisiä jäämään etätöihin, kun Etelä-Suomeen oli tälle päivälle luvattu niin mahdoton lumikaaos, iso myräkkä, rankaiseva (???) lumisade ja mitä ihmettä kaikkea!!

No lopultahan se sitten ei edes eteläisessä Suomessa ollut hirmu juttu. Mitäs teidän lapsuudessa koulussa oli välituntien ulosmenon pakkasraja? – 20 C, eikö? Silloin ei tarvinnut myöskään hiihtää eikä luistella jos sattui lukkarissa olemaan ”Voimistelu ja urheilu” -tunteja. Mutta kouluun piti mennä, vaikka olis satanut metrin lunta. Ja töihinkin kaikki menivät miettimättä.

Tänään Oulussa ei satanut lunta  juuri ollenkaan, ja aamusella ei ollut kuin näppi – 10 C pakkastakaan. Oikein hyvä lenkki- ja kuvausilma.

Nyt pakkasta on kaksikin kertaa sen mitä aamusella. Joten turvaudunpa Pehtoorin kuljetuspalveluun, enkä harkitsekaan kävelyä enkä edes bussikyytiä. Olen lähdössä ”palkkio-dinnerille”. Kerran vuodessa paistinkääntäjä-presse saa ilmaisen hienon illallisen kaikesta touhuamisestaan. Koko voutineuvosto itse asiassa on illallisensa ansainnut. Tänä vuonna se on Uleåborgissa, mikä minua ilahduttaa suuresti. Onhan se  edellleen Oulun ravintolamaailman kärkeä, jollei jopa se terävin kärki. Ja sinne kokoonnumme pitämään vuosikokouksen valmistelevaa kokousta. Ja syömään. 😉

Tammikuun touhuja

 

Tuhat vuotta sitten merenpinta Oulujokisuistossa oli suunnilleen tällä korkeudella. Tuiranpuistossa on mukava ”maankohoumapolku”, jonka varrelle on merkitty Oulunjokisuiston merenpinnan korkeus eri vuosisatoina. (Ks. polusta täältä lisää… https://citynomadi.com/route/6e28f183ec4ee235a08bbcca36c8 )

Kuten kuvasta arvannetkin olen ollut tänään taas kameran kanssa kaupungilla kuvailemassa. Parituntinen humahti ihan huomaamatta. Tuulesta huolimatta aika kelpo keli.

Ajatuksena oli myös kävellä elokuviin (Ailo) ja sieltä suoraan Pakkahuoneenkadulle, jossa meillä oli perinteinen viinikerhon ”loppiaiskaronkka” eli nyyttärit. No, siinähän se hurahti iltapäivän sopan teossa (peruna-purjo) ja nauttimisessa sekä kuvien kanssa, joten bonuskävely ja leffa joutuivat väistymään päivän agendalta.

Meidän osuutemme näille nyyttäreille on melkein aina ollut jotain äyriäis- tai kala(alku)ruokaa, mutta nyt (jo eilen valmiiksi) teinkin jälkkäriä. Meidän luottokalakauppias (Pehtoorin veljenvaimo) kun on ”pakkolomalla” hallin ollessa suljettuna koko tämän vuoden ja toisekseen Pehtoori ehdotti, että ”tee zabaionea, ei oo ollut pitkään aikaan”. Ja sehän sopi kun kerran illan teemana oli Välimeren alueen viinit ja ruoka. Zabaione freddon ohje ja kuva ovat täällä: KLIKS.

Ja kyllä oli paljon kaikkea muutakin hyvää sitä ennen. Tatti-matsutakerisotto ihan erityisen hyvää!

Ja sitten kun maistelimme viinejä sokkona, oli tehtävä arvailla/tietää, mistä Välimeren maasta kukin viini oli: vain Pehtoori ja T. ”löysivät” yhden viinin seitsemästä kohdalleen. Lähelle meni meillä muillakin, mutta eipä osunut. Alueen sokkotunnistaminen oli mukava lisä maisteluun. Ja sittenhän me paransimme maailmaa ihan ison annoksen. Voi kunpa meidän kymmenen aivoitukset ja myötäeläminen voisi parantaa maailmaa edes sen verran kuin kuvittelemme.

~~~

Ja muistathan, että huomiseen iltapäivään (klo 16) on mahdollista osallistua arvontaan. Suosittele meille

matkaa ja voita huivi!! Vaimolle  tyttöystävälle, äidille, bestikselle …tai ITSELLE!

…