Ruoka ja viini – Tuulestatemmattua

Päivä Malagassa

Andalusian kiertomatkan ensimmäinen päivä alkoi hotellin (nH Malaga) varsin monipuolisella aamiaisella. Tarjolla oli ´kaikkea´. Päätin tyytyä (edelleen eilen iltaisen varsin runsaan illallisen jälkeen kylläytettynä) hiilarittomiin ja paikallisiin herkkuihin: hedelmiä, iberico kinkkua, pala manchegoa, tomaatteja, munakokkelia, pieni pala mantelikakkua ja erinomaisen hyvää kahvia.

Ehdittiin pienen pieni lenkki tehdä lähitienoolla ennen kuin bussi starttasi kohti Gibralfaroa. Aamulla neule oli vielä tarpeen, mutta päivän mittaan sää kuin Suomen suvessa – paitsi ettei satanut. 🙂 + 22 c tai jotain – ja täysin tyventä. Hiljaa mielessäni peukutin – tätä päivää, mahdollisuutta olla täällä. Hyvillä mielin siis.

Bussilla ajeltiin satama-alueen reunamilla ja varsin arvokkaan oloisten kaupunginosien läpi kohti Gibralfaroa.

Matkalla nähtiin paljon 1800-luvun lopun kaunista, hyvin pidettyä arkkitehtuuria, leveitä avenidoja, puisto, jossa oli 400 erilaista kasvia/puuta. Puisto kaunis kuin mikä – illalla kävelylle sinne? Mikseipä? Opas kertoili taloista, niiden historiasta, Malagasta.

Tuollainen (yllä) vielä paikoin kauniisti kukkiva puu, on – kai, ainakin bussikuskin/paikallisoppaan mukaan – ”rakkauden puu”. Sehän sopii tämän meidän reissuimme ”40-vuotishääpäiväreissu vol. II” -teemaan hyvin. 🙂

Ja mie vain nautin kyydissä istuskellen. Jotain Madeira ja Lissabon -fiboja, mutta silti omanlaisiaan miljöitä ja näkymiä. Oikeastaan odottamattoman tyylikästä, vaurasta, kaunista.

Gibralfaron kukkulalla on maurialaisajan puolustuslinnoitus, jonka muureja ja kasematteja on aika tavalla säilynyt. Rauniot ovat 1300-luvulta, niillä voi kulkea, ja niiden suojassa oli pieni museokin. Meidän paikallisopas Hose oli täpinöissään, sielläkin.

Ja linnoituksen huipulla se vihreä-valkoinen lippu: siihen viittasin ennen matkalle lähtöä tämän blogini bannerikuvassa. Vihreä-valkoinen lippu on Andalusian lippu.

Viereisessä Espanjan lipussa on alhaalla pienen pieni yksityiskohta, jota ei ole ennen tätä päivää tiedetty. Siinä on vaakunakuviossa alhaalla pieni oratuomipihlajan marja. Ja sellainen nähtiin myös ”livenä”, kasvamassa puussa tuolla linnoituksen muurien sisällä. Maistuu kuulemma mansikalle.

Linnoituksella oli mukava, aamupäivän rauhaisa leppoisa fiilis.

Laskeuduimme sieltä takaisin kaupunkiin. Kiertelimme vanhassa kaupungissa,viivähdimme Pablo Picasson synnyinkodin edustalla, ja sitten melkein kuin päivän huipennuksena Catedral de Malaga!

Monien tyylien (goottilainen pohjakaava, taiteessa ja koristeissa, seinissä renessanssi, barokki, uusklassismi…) arkkitehtooninen kokonaisuus, joka ei kuitenkaan ole sekamelska. Ei missään ole tullut nähtyä lähellekään tällaista pyhättöä. Kirkon seinillä teema on alla olevan mukainen: kolme holvikaarta lasimaalauksineen, yläpuolella kaksi ruusuikkunaa ja keskellä yksi holvikaari. Tavattoman kauniita olivat.

Ja kirkossa on paljon kappeleita, joissa toinen toistaan hienompia maalauksia ja veistoksia. Ja poikkeukselliset kaksoisurut.

Aika hämmentävä oli Michelangelon Pieta-veistoksen ”replika”. Pietarin kirkossa olevaa aitoa jäljittelevä veistos. Miksi ja miten on tänne tehty ja joutunut, hämmästytti.

Mutta muutamia Espanjan oikeasti omia, heidän taiteensa kultaisen vuosisadan (1500-luvun taitteesta 1600-luvun puoliväliin) Siglo de Oro -kauden vaikuttavia töitä oli kirkossa.

Virgen del Rosario – Neitsyt Rosario on tällä alueella tärkeä. Hänen juhliaan vietetään kai läheisillä aurinkorannoillakin, Torremolinoksessa ja Fuengirolassa. Ja muutamia muitakin vaikuttavia taideaarteita kirkossa oli, ei kuitenkaan San Lorenzoa, meille tärkeää pyhmystä. Palannen katedraaliin vielä kuvien kera, kunhan sitten kotosalla teen kuvakansion reissun jälkeen.

Jatkoimme vanhan kaupungin reunamille, josta saimme bussikyydin lounaspaikkaamme. Eikä ollutkaan mikään salaattibuffa!! Olikohan ruokalajeja viisi vai kuusi? Palaan tähänkin myöhemmin.

Neljän jälkeen palauduimme lounaalta hotellille. Kuvien purkua, pientä huilausta, viesteilyä.

Illaksi ei ollut ohjelmaa, eikä onneksi myöskään enää ruokaa, – lounaan jälkeen ei edes iltapalan tarvetta. Lähdimme kaksin kuljeskelemaan vanhaan kaupunkiin. Muksuille tuliaisia, ja kunhan kierreltiin. Kävely teki hyvää.

Kuinkahan hienoja nuo kadut ovat sitten kun nuo jouluvalot sytytetään! Valoja on paljon ja jo nyt ne olivat kauniita.

Vielä El Corte Ingles, joka on tuossa naapurikorttelissa! Sehän se on Espanjan ”Stocka”. Sieltä Emmiliinille joulupuku, ja minulle T-paita. Olisihan siellä ollut kaikenmoista shoppailtavaa, mutta ku. Kun ei tarvittu, joten jo ennen yhdeksää hotellille – aamulla ajateltiin ehtiä käydä kauppahallissa ennen aamiaista, ja sitten vaihdammekin jo maisemaa: lähdemme aamulla kohti Granadaa ja uusia ihmeitä. Buenos tardes!

Reissut Reseptit Ruoka ja viini

Lämpöä jo odotellen

Otsikkokuva kertonee, että Oulussa aurinko paistaa jo hyvin matalalta. Kahden aikoihin olin Toppilansalmen rannalla ja Möljällä kävelemässä. Oli kylmä. – 10 C ja jostain taas tuultakin.

Huomennakin ollaan merenrannalla, ja toivottavasti on paljon lämpimämpää. Lennämme Espanjaan, Manner-Espanjaan. Ja sinne on ainakin viikonlopuksi asti luvannut päiviksi lämpöä melkein hellerajalle asti. Sen jälkeen vähän viilenee, – kait.

Matkakohteeksi valikoitui Espanja, koskapa siellä on vielä niin paljon näkemättömiä paikkoja, maakuntia ja maanteitä. Mietittiin tuossa ruokapöydässä, missäs päin Espanjaa on aiemmin kuljettukaan.

Kataloniassa olimme pari viikkoa kesällä 1995, jolloin Costa Bravan Calonge-nimisestä kylästä vuokrasimme ystäväperheen kanssa talon ja lähdimme autolla läpi Euroonpan sinne lastemme kanssa. Silloin kävimme parinakin päivänä Barcelonassa. Siellä käytiin myös kesällä 2009, oltiin yksi yökin, kun menimme PP:n kanssa (he ovat juuri ne jotka usein uutenavuonna Hangasojalla kanssamme) viikoksi Rosesiin, josta oli vuokrattuna hieno, aika uusi pikkutalo. Samaisella reissulla ajelimme Andorraan ja olimme yhden yön Sitgesissäkin.

Syysloman puolikas, pidennetty viikonloppu vietettiin kerran Madridissa. Lapset olivat jo teinejä, lukiolaisiakin? Ja pari kertaa on Pehtoorin kanssa ajettu linja-autolla Euroopan läpi ja lopuksi Iberian niemimaan läpi Ranskan Biarritzista – San Sebastian – Valladolid- Salamanca ja sieltä Portugalin Coimbraan! Olihan reissu (reitti ja kulkupeli linkin takana 😀 ), eikä siinä paljon Espanjaan tutustuttu.

Espanjan saarilla ollaan oltu: Teneriffalla olin jo pentuna perheen kanssa, patikkareissulla helmikuussa 2012 oltiin Pehtoorin kanssa siellä ja La Comeralla patikoimassa, Mallorcalla patikoitiin syksyllä 2014, jolloin Juniori, ex-miniä ja Apsukin äitinsä kohdussa mukana vuorilla. Ja Lanzatotella olimme kaksistaan 2017 – patikoimassa silloinkin.

Mutta paljon on Espanjaa vielä näkemättä ja kokematta: toivottavasti kahden viikon päästä on tutustuttu maahan ja sen historiaan, ruoka- ja viinikulttuuriin, luontoon ja kaupunkeihin runsain mitoin lisää. Vihreä-valkoinen bannerikuva on vihje siitä mihin päin Espanjassa suuntamme. Ehkä jo huomenna auringonlaskukuva Espanjan rannikolta.

Ai niin, nyt kun on tuo uusi kännykkä, jonka kamerassa on vakain, saatan ehkä laitella Insta-stooreihin videoklikkeja matkan varrelta. Seurantaan siis? 🙂 https://www.instagram.com/tuulestatemmattu/

Hyväksi lopuksi tähän ruokaohje eiliseltä. Hyvää tämä olikin. Varsinkin sellaisesta kuin minä, joka tykkää syödä surimeja suoraan jääkaapista.

Surimi One Pot

(Harri Syrjäsen ohje)

250g surimipuikkoja
300g pastaa
½ ruukkua basilikaa
½ sitruunaa
2 valkosipulinkynttä
8 dl hummerilientä
2 dl kermaa
30g parmesanjuustoa

Pilko surimipuikot paloiksi, silppua valkosipuli ja puolita sitruuna.
Silppua basilikanlehdet.
Kaada loraus oliiviöljyä kasariin, lisää valkosipulit ja kuullota hetken.
Kaada hummeriliemi ja kerma ja kiehauta.
Lisää pastat, mausta suolalla ja mustapippurilla.
Keittele hiljaa hymyillen 14 min kunnes pasta on kypsää.
Raasta parmesaani ja purista puolikkaan sitruunan mehu.
Lisää basilika ja lopuksi surimikuutiot.

Historiaa Reissut Ruoka ja viini

Matkakuumetta

Matkakuumetta on jo… Ylihuomenna aamulla lähdetään.

Olemme lähdössä Olympian matkatoimiston järjestämälle matkalle. Tämä on jo neljäs sellainen.

Ensimmäinen Olympian matkamme oli Etelä-Afrikkaan syyslomalla 2009. Kahdeksassa päivässä ehdittiin olla pari päivää safarilla Pilanesbergissä, Johannesburgissa ja Sowetossa olimme päivän, sitten oli Kapkaupunki, josta retket Hyväntoivonniemelle ja Stellenboschin viinintuotantoalueille ja kyliin. (Kuvat linkkien takana: PILANESBERG SAFARIT BIG FIVE SOWETO KAPKAUPUNKI HYVÄNTOIVONNIEMI STELLENBOSCH)

Juuri tuollaiseen/tällaiseen Olympian valmismatkaan sisältyy ´kaikki´: lennot, hyvät, usein varsin upeat hotellit, aamiaiset, ainakin yksi (paikallinen, laadukas) ateria, joskus kaksikin ateriaa. Matkat, kohteeseen ja kohteessa: lentäen, bussilla, taksilla, laivalla, luotijunilla … pääsymaksut nähtävyyksille, paikallisoppaat, Olympian opas koko matkan, kohdeopastukset, tipit bussikuljettajille, piccoloille, tarjoilijoille. Kaikki. Ei tarvitse itse huolehtia muuta kuin siitä, että on ajoissa sovitussa paikassa. Eihän tälllainen tietenkään ole niin edullista kuin reppureissaaminen tai omatoimimatkailu tai vuokrataloon asettuminen jonnekin pikkukylään Euroopan idyllisiin kohteisiin. Mutta.

Mutta kyllä nämä reissut ovat antoisia monin tavoin. Viikossa tai puolessatoista matkaseurueesta löytyy usein mukavia matkaseuralaisia, mikä tekee reissusta vielä antoisamman, – ainakin me olemme saaneet tutustua uusiin mukaviin tuttuihin, joista muutamien kanssa on pidetty kontaktia vuosien jälkeenkin.

Ja kohteet, nähtävyydet, ruokapaikat, asemat, oikeat metrot, — kaikki löytyy, ajallaan, useisiin kohteisiin ryhmälipulla ohi pitkien jonojen etc.

Etelä-Afrikka nyt ainakin on sellainen kohde, johon ei koskaan olisi uskallettu ja/tai osattu lähteä ilman tällaista järjestettyä matkaa. Ja kyllä molemmat Aasian matkat, Kiinaan ja Japaniin, ovat olleet sellaisia, ettei omin päin järjestellen olisi onnistuneet, – oppaat, yhteiskuljetukset, kaikki sujui ja tekivät matkanteosta sujuvaa, antoisaa ja onnistunutta.

Kiinassa olimme vuorotteluvapaani syksyllä 2011: Beijing, Suchou, Shanghai, Xi´an. Siltä matkalta on aika hieno kuvagalleria ja toki sieltäkin postasin päivittäin blogiin kokemuksia ja näkymiä reissusta. Japanin matka oli syksyllä 2016. Japanin matkasta kuvat ja matkakertomus tässä blogissa, linkin takana: Tokio, Kioto, Nagoya.

Tällä kertaa emme lähde mihinkään kaukomatkalle. En enää halua lentää valtamerten yli. Eikä ole kiinni lentohäpeästä tai vain hinnasta, vaan ei muutenkaan. Sitä paitsi Euroopassa on niin paljon ennen näkemätöntä ja kokematonta. Ruokaa, historiaa, kulttuuria, viiniä, maisemia, miljöitä, kaupunkeja, … Kulkemista ja katsottavaa. Joten nyt lähdemme ´vain´ Eurooppaan. Valoon ja lämpöön kuitenkin, uusiin kohteisiin, eikä mennä Italiaan. 🙂

Matkaopaskirjaa ei ole nyt ostettuna, mutta aika paljon kohteista on surffailtuna. Ja luotan, että Olympian matkaopas osaa ja kertoo, vie ja valistaa.

~~~~~~~~~~~~~~~~

PS. Olen juuri palannut kotikaupungin kohteesta, jossa oli kulttuuria, historiaa, hyvää iltapalaa, viiniä, ystäviä, tuttuja ja mielenkiintoisia keskusteluja. Sain olla vieraana yhdessä Oulun vanhimmista, vuoden 1822 palon jälkeen rakennetuista ja 1990-luvulla pieteetillä restauroiduista ja uudelleenrakennetuista kodeista. Ja vieläpä hyvässä seurassa. Hieno ilta.

Niitä näitä Ruoka ja viini Valokuvaus Viini

Ruokaa ja viiniä pöydässä ja kuvissa

Lähikaupan lihmestari, joka nykyisin myy enemmän kalaa kuin lihaa, suositteli puna-ahventa: ”On edullista fastfoodia, nyt edullista, – ja terveellistäkin”. Ensimmäisenä tuli mieleen, etten halua kokkailuistani käytettäväksi nimitystä ”fastfood” ja toiseksi, että olenko jotenkin erityisesti terveellisen ruoan tarpeessa olevan näköinen? Noh, – ja hyvä on: edullinen ei ole ollenkaan hassumpi houkutin näinä päivinä. Ei tietysti terveellisyyttäkään koskaan ole liikaa. Siispä ostin neljä filettä, aika lailla tarkkaan 400 grammaa. Ja lihamestari suositteli kalalle pankojauhoja ja nopeaa kypsennystä. Nehän minä tiesinkin, ja niillä saatesanoilla meidän perjantaipäivällisen tein.

Kiitos kalaruoka-avusta lihamestarille. 🙂 Eiku oikeesti: tuli hyvää. Ei kylläkään mitään fastfoodia.

Oheen kun laittelin kaikenmoista: eilistä pottuvoita, kiiltäviä porkkanoita (en muista, millä nimellä äitini näitä kutsui, mutta ehkä niiden oikea gastronominen nimi olisi ’muhennetut” (huom. ei muussatut) porkkanat = voita, jauhoja ja nestettä ja valkopippuria, aika paljonkin, ja sitten suolaa. Mutta nimestä viis, – niistä meillä on aina tykätty.) ja purjopitoista salaattia, sekä kirjolohenmäti-smetana-tilli-purjo-sitruunanmehu-valkkaritilkka-suola-ripaussokeria- ja valkopippuria -soosi. Jo tässä lyhyehkössä nimessä kaikki tarpeellinen mainittu. Ja hvyää oli.

Ja sitten. Jälkkäriksi on jo avattu, osa nautittaneen ”Vain elämää” -ohjelman parissa Juustoportin juustopalasten ja lakujen kera. Viini on Hewitson Madame M, australialainen Barossa Valleyn sataprosenttinen Cabernet Sauvignon. Ihan vaan tätä postausta varten maistoin jo tilkkasen; ei tässäkään, kuten ei muissakaan aiemmin maistetuissa Hewitsonin viineissä ole mitään vikaa. Tämä ei ihan pärjää meillä usein varsinkin mökillä olleelle ”takkailtaviini” Hewitsonille; Le Secateur kannattaa muistaa esim. marraskuisen viikonlopun hemmottelu- ja kaamoksenkaatoviinejä hankkiessa.

Kun virtuaalimaistiaisia en nyt aio/voi järjestää, niin laittelen tähän kyselyn kuvista. Ilman enempiä selityksiä tässä äänestys tai paremminkin mielipidekysely: kumpi kuva on sinun mielestäsi parempi/mieluisampi/tunnelmallisempi/tarkempi/sopivampi?

Ykkönen

Kakkonen

Nyt vetäydyn takkatulen ääreen maistelemaan viiniä, kutomaan ja viettämään pyhäinpäivän aattoiltaa. Kaikki hyvin täällä tänään. Toivottavasti teillä kaikilla muillakin!

Reseptit Ruoka ja viini

Halloween-focaccia!

Jo aamun brunssilla oli jotain meidän keittiöön kuulumatonta: pieniä pääkalloja! Hyvin pieniä ja vain muutamia, mutta olihan lasten silmissä ilo: onko tässä seikkailun alku? Kahdeksan ja viisivuotias olivat tyytyväisiä.

Seikkailimme hyvin vähän, ja aika hyvin lapset ovat pöydässä jo oppineet viihtymään. Höpöteltiin, suunniteltiin ja päädyttiin toviksi lukemaan, yhdessä ja erikseen. Siinä sivussa huomaamatta valmistelin myös meidän Halloween-perhepäivällistä. Tähän se minäkin olen nyt päätynyt; ihan töpinöissäni tekemään jotain kurpitsakekkeriä!

Piipahdin jossain välissä kaupassa, kummallisen paljon kaikkea mustaa ruokakaupan korissa.

Pävän menu alkoi hahmottua: Alkuun (taas) pieniä halloweentikkuja, sitten focacciaa, salaattia, pottumuusia, hirvenlihapyöryköitä, ja niille sinihomejuusto-kastiketta. Jälkkäriksi mustia karkkeja [mummi! Nää uuet Sisu-karkit on h – y – v – i – ä!!]

Paljon hankittua tilpehööriä jäi käyttämättä, mutta oli meillä Halloween-kattaus kuitenkin.

Jo pari viikkoa sitten Goose-ravintolan focaccia-leivän saamaa suurta suosiota katsellessani päätin, että teenpä muksuille focacciaa täällä kotosalla. Nyt siitä piti saa halloweeniin sopiva, joten ei muuta kuin suunnittemaan koristeluita. Olen edelleen ylpeä korona-aikana tekemistäni kukka-foccacioista, mutta tänään oli tämä muksu-faktori mukana. Joten aika simppelillä mentiin. Uuniin leipä lähti ruohosipuli-hämähäkinseitti-koristuksin, vain vähän salmiakkilakua hämähäkeissä… (Ja tämänkin focaccian perusohje on todella helppo, nopeakin, ja löytyy täältä! Poiketen alkuperäisohjeesta olen laittanut puolet tavallisia vehnäjauhoja ja puolet durumia. Nousee siten paremmin, ja on paremman makuistakin.)

Mutta uunin jälkeen Apsu totesi, että seittien on oltava mustia, joten Halvan salmiakki-lakumatto suikaloitui sopivasti ruohosipulien paikoille. Ja kun sitten maistelimme tätä suolaisen-makean lakun yhdiselmää suolaisen focaccain kanssa niin nehän olivatkin varsin passeli yhdistelmä. Oikeastaan niin hyvää, että taidan tehdä toistekin! Ehkä sitten vähän sofistikointuneempana versiona. 🙂

Nuo hieman tummanpuhuvat rinkulat, jotka näyttävät koronaviruksilta, mustilta auringoilta, musteläiskiltä tai joltain kaiken kaikkiaan epämääräisiltä, olivat tummia viinirypäleitä ja mustaa kakkukoristegeeliä. Niiden tarkoitus oli esittää hämähäkkejä. Aina ei voi onnistua. Just nyt emme – tai kuka sitä on arvioimaan. Minusta tämä on just paras. Ja mukavaa ja makoisaa oli!! Tarvitsimmeko muuta? – Nope! Ja oikeasti maku oli ihan perfetto!

PS. Hirvenlihapyörykät hupenivat nopeampaa kuin leipä! Kirjailen ohjeen, joka tuli tänään kehitellyksi 🙂 tässä joku päivä.

Oulu Ruoka ja viini Ruokatarinoita ja -historiaa

Lokakuussa kurpitsasoppaa ja muuta merkillistä

Kaunista lokakuisena pakkasaamupäivänä.
Oulujokisuistossa Hartaanselän polun varrella ja kevyenliikenteen väylällä
oli aamupäivällä aurinkoista ja hiljaista.

Pikisaaren puoleisella rannalla olevalle laiturille sekä Tervaporvarinrantaan kerääntyi kalastamaan tulleita. Lippoajia ja touhun katselijoita oli yhteensä varmaan parikymmentä, ylikin.

Vaikken kauaa tuolla ollutkaan, niin näin silti aika monen saavankin kalaa; syyssiika onkin hyvää!

Tänään meillä ei kuitenkaan ollut kalapäivä, vaan soppapäivä. Tämä on se aika vuodesta kun on ainakin kerran tehtävä myskikurpitsakeittoa.

Kuvassa (joka on parin vuoden takainen) on Lähi-idän kurpitsakeitto.

Se on vähän isotöisempää kuin tänään kokkaamani hyvin mausteinen paahdettu kurpitsakeitto. Muokkasin tuota valmista ohjetta kevyemmäksi ja jätin valkoiset paputölkit pois, ja lisäsin joukkoon pari desiä punaisia linssejä, ne kypsyvät kurpitsoiden kanssa. Molemmat keitot hyviä, ja sopivat halloween-viikonloppuun.

Niin se maailma muuttuu: minäkin vielä 10–15 vuotta sitten koko Halloween-hömpötystä vähän vastustelin, ja kirjoittelin kolumneja (”Halloweenin lyhyt historia”) ja postauksia todistellen, ettei Halloween oikeastaan kuulu suomalaiseen juhlaperinnekalenteriin ollenkaan, vaan römppä ja pyhäinpäivä, ehkä Martinpäivän hanhikin, ovat ne suomalaisten syksyyn paremmin sopivia, mutta niin vain tänään hankin koristeita ja karkkeja loppuviikkoa varten. 😀

Huomenna voidaan parin pienen syyslomalaisen kanssa askarrella ja ehkä leipoakin jotain kurpitsajuttuja, – ja hämähäkkejäkin taitaa löytyä tilpehöörien joukosta.

Ruoka ja viini

Roomalainen illallinen ja muuta hyvää

Huolimatta siitä, että tänään on ollut pakkaspäivä, on nyt melko vahvasti tunne, että olemme todellakin olleet Italiassa. Tai ainakin hienossa italialaisessa miljöössä, italialaisen ruoan äärellä.

Opiskelukaveri, joka 40 vuotta sitten lähti Roomaan kaivauksille, halusi juhlistaa tätä merkkivuotta tarjoamalla meille italialaisen illallisen, jonka lomassa katselimme kaivauskuvia, – ja muistelimme menneitä muutenkin. Olemme samalla poppoolla olleet Roomassa muutaman päivän lomasella, ja niin paljon muutenkin kaikkina näinä vuosina kokeneet ja eläneet.

Menu oli – taas kerran – aika kunnianhimoinen. Ja oi että! Molto bueno!

Minullehan kattaukset ovat ilo, ilo on tehdä niitä, saatikka päästä nauttimaan tällaisista.

Kaikki oli hyvää, mutta kyllä jälkkäriksi tarjottu suklaakakku on nyt se, jonka reseptin pyysin ja jota aion piakkoin kokeilla. Mahdottoman hyvää oli tuo.

Kaikki oli, myös tarjotut viinit, joihin niihinkin liittyi joku tarina, muisto menneestä. Tykkään tarinoista. Ja hyvistä viineistä.

Eikä suinkaan vain ruumiin ravintoa. Kyllähän liki elämänmittainen ystävyys on hyvä peruste lokakuisen lauantai-illan juhlalle. Näin on hyvä jatkaa!

Isovanhemmuus Ravintolat

Helsingissä humputellen

Kahden epävakaisen, enemmän vähemmän sateisen ja liki myrskyisen päivän jälkeen perjantai kolmastoista päivä Järvenpäässä aukeni aurinkoisena ja tyvenenä. Neljännen kerroksen BnB-asunnon ikkunoista Loutin kaupunginosa näytti oikeinkin eteläiseltä. Minulla majapaikan vaihto, ja aamukymmenen lähijunalla lähdin Helsinkiin.

Kävin viemässä laukkuni Marskiin. Viikonlopun hotelliksi valikoitui nimenomaan Marski, koska muksut halusivat niin. He kun olivat hotellissa vuosi sitten kesälomasellaan: ”Se on niiiin hieno hotelli” on Apsun vankkumaton mielipitde.

Sitten kiertelin Helsingin keskustan kaduilla, kävin tänään avatussa Pentti Sammallahden valokuvanäyttelyssä Kämpin Gallerian alakerrassa (olipa vaikuttava, ihailtava!! voisin käydä toistekin), kukkaostoksilla huomista varten, Lasipalatsissa lounascappuccinolla.

Pehtoori & Poika perheineen tulivat puolikahden junalla Helsinkiin, olin tietysti vastassa.

Hotellin kautta lähdimme ulos, Stockalle – muksuilla kun oli (kummi)tädin synttärilahjarahat käytössään, joten melko pitkä tovi kului valtavalla leluosastolla. Ja löytyihän sitä pientä tilpehööriä ja pehmolelua ja futiskortteja.

Koska ratikalla ajelu on melkein seikkailullista, niin sellaisella sitten ruokapaikkaan: Juniori oli valinnut paikaksi pastabaari Goosen. Eipä ollut turhan pönötyksen paikka, päinvastoin vallan leppoisa, liki familiääri tunnelma. Paikan focaccia oli varsinkin lapsille ihan huippumakoisaa. Me aikuiset kyllä olimme mielissämme supppilovahveropastasta.

Ja sitten vielä hakemaan Lushista kylpyvaahdot. Onneksi oli Miniä avittamassa lapsia valinnassa!

Meidän omilla lapsilla oli 1990-luvulla kova sana kun hotellilomilla oli Body Shopin kylpykuulia, mutta nämä näyttävät olevat ihan eri tasolla. Ja ehdottomasti isovanhempien piti tulla heidän isoon perhehuoneeseen katselemaan tätä kylpysessiota.

Ja moneen kertaan olen kiitollisena, ääneen, ihmeissäni, hyvilläni todennut: me kaikki ollaan täällä, terveinä, reissussa ja huomenna päästään kastajaisiin.

Mökkielämää Niitä näitä Ruoka ja viini

Metsissä ja tuntureilla – ja ruokapöydässä

Ei aina voi paistaa. Tänään ei voinut.

Näin ollen päivän tarve metsässä kulkemiselle, tai ylipäätään liikkumiselle, tuli täytettyä aika vaatimattomasti.

Pehtoori puuhasteli koko päivän liiterissä ja teki puulaatikon/penkin uudelle patiolle, joten lähdin iltapäivällä sateen tauottua yksikseni kululle. Autolla ajelin ”lähtöpisteisiin”: Iisakkipään juurelle, Kutturantienvarteen Kultareitille ja vielä Laaniojan eli Piispanojan rannalle. Kiertelin ja kuvailin tuttuja paikkoja, eri valossa, eri vuodenaikana, kunhan vain kuljin. Ei vastaantulijoita, ei äänikirjoja, ei mitään muuta kuin metsä, purot, rakkarinteet, pehmeät polut, helppo olo.

Editoin tänään myös sunnuntaisen sumusateisen Kiilopään – Ahopään -patikan kuvia. Sumussa on jotain hyvin kuvauksellista.

Ja kurussa, jonka nimeä en vieläkään tiedä, ollessamme tuli joku valaistuminen: kuvassa on värit. Se oli kyllä hyvin viehättävä kuru sekin. Kuruissa jääkauden jäljet usein näkyvät jyhkeinä ja samalla myös kauniina, esim. kivilatomukselta näyttävä peruskallion pätkä. Tuollaiset ovat vaikuttavia, turvallisiakin – jotain pysyvää. Todella pysyvää.

Värit on myös ensimmäisen kuvan vähän kummallisissa pitkospuissa. Tuo ”rimpsu” on frisbeegolf-radan varrelta. Oikeastaan aika jännä. Onhan siinä saamelaisissa käsitöissä usein käytettyjä värejä, joten sittenkin sopii, minusta ainakin. Ja väriä on vielä mustikanvarvuissa: vastavaloon näyttää kuin olisi pieniä liekkejä. Kyllä täällä vielä pieniä ruskapisteitä siis on. Maaruskaa nimenomaan, ja Ivalossa oli vielä lehdet puissa.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Nyt kun ei ole paljonkaan tekemistä (kalenteriahan yms. kuvaprojekteja voisi kyllä tehdä, mutten läppärillä paljon viitsi, jälkeä joutuu sitten kuitenkin paikkomaan, joten olen satsaillut ruoanlaittoon. Pehtoori on kyllä saanut hyvin syödäkseen… Tietysti itsekin samalla. Mm. riimiporoa kahdella tavalla.

Persilja-pinjansiemen-karkea suola murskeeksi ja tiukasti poronfileen pintaan, sitten tiukka kelmutus ja pakkaseen. Noin tuntia ennen tarjoilua sulamaan jääkaappiin ja sitten ohuen ohuita siivuja. Yllä annoksessa rucolaa, hunajamelonia, sokeroituja puolukoita, vihreitä (Lidlin) tomaatteja ja maldon-suolahiutaleita. Tämä sunnuntainen oli parempi.

Huono ei ollut alla oleva tämänpäiväinenkään: riimiporon alle Kuukkelin rieskaa, voita, rucolaa, hunajamelonia, karpaloita, pinjansiemeniä.

Pääruokana rapeaksi paistettua siikaa, puikulaperunoita ja munakastiketta. Ja jälkkäriksi oli vielä sitä samaa lakkakakkua. Meneehän se näin mökkioloissa. 😀

Ruoka ja viini Viini

Helsinki viinikerhon kanssa vol. II

Lauantaiaamu Helsingissä lämmin, ja sateeton. Päivä ei ollut. Ei ollut sateeton, onneksi sentään lämmin. Aamupäivällä meillä oli ”vapaata”, tapaisimme ystävät vasta puolenpäivän jälkeen teatterilla.

Siispä kävelemään. Sade sai meidät pysymään pois kaduilta, toisin kuin oli ollut ajatuksena. Vähän vielä kiersimme kaupoissa, Chez Marius ja Stocka. Tuliaisia Järvenpäähän …

Kävimme hotellissa tovin huilaamassa. Joka tälläkin kertaa (kuten viime marraskuussakin) Helsinki Central Station. Tässä on sellaista 1920-1930-lukujen amerikkalaisissa elokuvissa olevaa glamouria, – ei hillitöntä, mutta tyylikästä. Melkein kuulee charlestonin soivan …

Teatterissa kävimme katsomassa Agatha Christien Hiirenloukun. Klassikkonäytelmä joka on Lontoossa pyörinyt vuosikymmeniä, nyt Helsingin Kaupunginteatterin Areena-näyttämöllä. Kyllä se viihdytti. Ja murhaajakin paljastui, sitä ei saa paljastaa julkisesti.

Matkajärjestelyistä ja varauksista vastanneet T & J olivat huolehtineet meille hienot väliaikatarjoilut: lasilliset kuohuvaa, skagenit ja mansikkaleivokset. Kohtuullinen lounas. 🙂

Teatterin jälkeen lähdimme Pehtoorin kanssa vielä käymään remontin jälkeisessä Hakaniemen Hallissa. Neljän aikaan lauantaina iltapäivällä, sateisena syyskuun päivänä siellä oli kuhinaa ja asiakkaita vaikka ja kuinka paljon. Siellä oli valoisaa, herkullisia tiskejä, paljon erikoisruokia, kahviloita ja lounaspaikkoja.

Yläkerrassa oli säilytetty ja entisöity vanhat puodit, toisin kuin alhaalla, jossa oli uutta valkoista, vähän turhankin kliinisen näköistä.

Sitten taaas tunteroisen tauko hotellilla ja edelleen sateessa viiden jälkeen ratikka kakkosella Pasilaan, jossa ystävämme asuu. Siellä oli Botrytis Ouluensiksen Helsingin alaosaston maistiaiset, joiden teemana oli ranskalaiset ”tutkimusviinit”. Ja edesmenneen jäsenemme muistoksi nautittu Pomerolin Ch. Petit Village 2009 jäi mieleen. Sanojen ja laulusäkeiden vuoksi.

Söimme hyvin. Oli helppo ja mukava ilta. Tiedättehän … ”Kuka voisi kellot seisauttaa…”

Kymmeneltä kävellesämme hotellille Mikonkadun mittari näytti +17 C, ilma sateen jälkeen kostea, pimeää, kaupungin valot kimmelsivät asfaltilla, liikenteen valot ja äänet, lauantai-illan kulkijat kaupungin kaduilla… Olemme reissussa, kuin ulkomailla.

No jo reissun lopulla.

Mutta onhan huominen.

Ravintolat Ruoka ja viini

Perjantai Helsingin lämmössä ja herkutellen

Paljon uusia, hyviä kokemuksia.

IC 22 Oulu–Helsinki klo 7.48–13.35 yksi lippu 23,20 € ja ekstraluokka + 20,90 €. (edestakaisin kahdelta ekstralla 171 €).

Ja sekä Oulussa että Helsingissä ”liittymät” (taksi tai juna tai oma auto parkkimaksuineen) olisivat tuoneet lisähintaa. Siis junalla kahdelta edestakaisin yli puolet halvempi kuin yhdeltä lentäen. Hybridiautollakin tulisi kalliimmaksi. Ja junamatka sujui todella mukavasti, rauhallisesti, hiljaisesti (vaunu on ”hiljainen tila”) ja silti aika nopsaan aamupäivä aurinkoisen puolen Suomen läpi kulki.

Eikä aikaa kotoa Helsingin keskustaan kulunut kuuttakaan tuntia. Mietittiin, että olisipa Ivaloonkin asti rautatie – oltaisiin mökillä vuosittain vielä enemmän kuin se kolme kuukautta.

Aurinkoista oli Helsingissäkin. Meillä reilut kolme tuntia aikaa ennen ystävien tapaamista Murussa.

Istahdimme melkein helteisessä säässä Cafe Esplanadin terassille (syyskuun loppupuolella!) Aperolille, ja tsädäm! siinähän se on vävy yhtäkkiä terasssipöytämme äärellä: oli mokoma perhechatissa nähnyt missä olemme ja kun hänen duunipaikkansa on ihan samoilla huudeilla ja oli juuri lähdössä töistä, tuli siihen heippaamaan. 🙂 Mukavaahan se.

Sitten mietitiin mihinhän kuluttamaan pari tuntia. Pahimmoilleen Ateneumissa ollut Edelfelt-näyttely suljettiin viime viikonloppuna. Sen olisin mielelläni nähnyt.

Taiteen sijaan kaupallisten houkutusten äärelle. Stockmann tietysti: ja siellä vielä lastenvaatteista 20 % ale kanta-asiakkaille. Kaikille kolmelle muksulle vaatetta: ovathan kastajaiset kolmen viikon päästä.

Ja sitten tapasimme viiniystävät. Laskin että tämä on viiniystävyytemme, yhteisten vuosien ja reissujen kuudes turnee: yksi aiempi reissu Helsinkiin, kaksi Tampereelle, yksi Turkuun ja yksi meidän möksälle. Olemme kokoontuneet yhteensä 32 vuotta, joten suunnilleen viiden vuoden välein olemme reissanneet kimpassa.

Tänään todettiin että oli varsin onnistunut ilta ja todettiin vanhenevamme – että vastaisuudessa tihennämme reissujen välejä.

Olimme syömässä Murussa.

Vielä nytkin olen liki sanaton. Olemme Pehtoorin kanssa syöneet yhden jos toisenkin (rotissööri)dinnerin, mutta ku. Olihan tämä niin hyvä. Ainoa, mikä puuttui, oli menukortti.

Tällä me aloitimme. Ja kaikki sen jälkeen pelkkää hyvää, tai erinomaista. Ja meillä sentään oli syötävää ja viinejä maisteltaviksi. Meillä oli hyvät oppaat makumaailmaan, sommelier joka kertoi viineistä. Jotka hän oli erinomaisesti jokaiselle ruoalla valinnut.

Ylläolevasta se alkoi, eikä sen jälkeen paluuta huonoon ollut.

Varsinaisesti en ole raa´an lihan ystävä, mutta tartar tryffeli-majoneeseineen oli käsittämättomän hyvää. Käsittämättömän. Eikä mikään muukaan ollut edes keskinkertaista, paljon parempaa. Koetan huomenna, viimeistään alkuviikosta kirjalla kaikesta.

Jälkkäri. [olisipa menukortti!!!!]

Keskellä kuusenkerkkäsiirappi, ympärillä paras crumble ikinä. On vaikea unohtaa tätäkään.

Siirryimme viiden ruokalajin jälkeen Muru-ravintosta Murun viinibaariin. Nurkan taakse. Ja nautimme seitsemän hengen kesken vielä Pintia-punaviinin!

Parasta kaikesta kuitenkin – yli 30-vuotinen ystävyys…

Niitä näitä Reseptit Ruoka ja viini

Kasariruokaa kasarissa

On jo pitkään tehnyt mieli sellaista 80-luvun valkosipulista katkarapukasaria, jota Oulussa sai Femilan yläkerrassa olleessa Hovinarrissa. Ja toki muuallakin, sehän oli varsinainen hittiruoka, kuten kaikki muutkin kasarit tai ruukut.

Löysin hyvin ”aidon” oloisen ohjeen, ja monta muuta. Niistä keittelin oman versioni – niistä aineista, joita sattui kaapeista löytymään. Ei ollut pakkasessa katkoja, mikä on aika harvinaista, joten sulattelin pari-kolmekymmentä raakaa scampia Aasia-marketin isosta pussissa.

Rapukasari 80-luvun tyyliin

2 rkl rypsiöljyä
1 rkl voita
3 – 6 valkosipulin kynttä silputtuna
2 salottisipulia silputtuna
2 rkl tomaattipyrettä
2 rkl ketsuppia
1 prk ranskankermaa
1 prk Mutti kirsikkatomaatteja
chilihiutaleita, suolaa, mustapippuria

Kuullota sipulit öljyn ja voin sekoituksessa, lisää joukkoon tomaattipyre. Sekoittele muutama minuutti.
Sekoita joukkoon ranskankerma ja lopuksi säilyketomaatit.
Mausta chilillä, suolalla ja pippurilla.
Anna soosin hautua samettiseksi parikymmentä minuuttia välillä sekoitellen.

Kuumenna lopuksi tomaattiseos tosi kuumaksi ja lisää joukkoon katkaravut.
Älä enää keitä etteivä sitkisty.
JOS käytät raakoja, kuorittuja scampeja kuten minä tein tänään, keitä niitä vähän aikaa mahdollisimma kuumassa soosissa ja mahdollisimman nopeasti.

Tarjoa riisin tai nuudelien kanssa. Paras ja aidoin tapa tarjoiluun olisi vaalea maalaisleipä tai hyvä patonki. Mutta kun en viitsinyt leipoa, niin keittelin riisiä. Hyvää oli senkin kanssa.

Ja jälkkäriksi kotipihan omppupuista pannaria.

Sekin on jotenkin retrohenkinen sapuska.

Pikkuinen omppupannari
(tupla-annos on uunipellillinen)

Taikina
4 dl kevytmaitoa
2 kananmunaa
2½ dl vehnäjauhoja
2 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 tl kardemummaa
1 tl suolaa
Uunipellille
40 g voita
Päälle
4 pientä omenaakanelia
sokeria

Tee tavallinen makea pannaritaikina, jossa vähän kardemummaakin. Laita turpoamaan jääkaappiin.
Kuumenna uuni ( 225 astetta) ja laita iso voinokare uunivuoan pohjalle. Anna voin paahtua vähän ruskeaksi.
Poista omenista siemenkodat ja leikkaa viipaleiksi. Ripottele pinnalle sokeria ja kanelia.
Kaada taikina uunivuokaan ja sitten päälle omput.

Paista puolisen tuntia 225-asteessa.

Tarjoa kermavaahdon, vaniljakastikkeen tai jätskin kanssa.

Isovanhemmuus Ruoka ja viini

Yhteisen päivällisen äärellä

”Tänään on ollu kyllä kiva päivä.” – oli Apsu todennut, kun olivat kotiutuneet meidän yhteiseltä kyläilyreissulta.

Kuinka kauan tätä onkaan suunniteltu, aiottu, sovittu, ja aina on tullut jotain, useimmiten muksujen sairastumisia tai muita esteitä. Mutta tänään me vihdoin olimme systerini ja avokkinsa luona ”saunaillassa”.

Saunailtaan kuului myös hienon hieno päivällinen, jossa ei todellakaan ollut jätetty lapsia huomiotta.

Jo kattaus lupasi hyvää. Ja sellaista todellakin oli tulossa. Ja minuahan ilahdutti kummasti, kun muksut kilpailivat siitä, kumman vieressä mummi istuu. Tämmöisiä ne ovat hyvät hetket nykyisin.

Sienicappuccinoa, yrtti-uunilohta lisukkeineen ja viineineen (ja muksuille elämänsä ekat Pommacit!), ja jälkkäriksi sekä vadelmaherkkua että kakkua. Siis tuplajälkkärit.

Kukaan ei valittanut, jossain välissä Eevis nojasi tuolin selkänojaan ja huokaisi raskaasti: huh! – Ja tuo ´huh´oli positiivinen.

Kaikesta illastamisesta ja saunomisesta huolimatta ehdimme myös vaihtaa kuulumisia, höpötellä ja sopia että näitä auringonlaskuja katsellaan tältä parvekkeelta toistekin.

Niitä näitä Ruoka ja viini Viini

Poikkeukselliset mukavat maistiaiset

Syyskuun toinen tiistai.

Sehän on perinteinen Oulun Viininystävien meetingin aika. Mietin pitkään ilmoittaudunko, ja ilmoittauduin onneksi sittenkin! Joskus tämä syyskuun meetinki on ollut meilläkin, mutta nyt en ollut lupautunut järjestäjäksi, mutta mukaan Aleksinkulman meetinkiin kuitenkin menin.

Meitä ei ollut paikalla kuin 10, joskus on ollut parikymmentä ja enemmänkin. Tänään porukan pienuus oli oikeastaan vahvuus. Juteltiin, kuunneltiin, vaihdeltiin mielipiteitä, – oikein oli familiääri tunnelma. Teemana oli ”matkapullo”. Ideana näissä syyskuun maistiaisissa on se, että jokainen tuo maisteltavaksi viinin joltain reissultaan. Jollei muuta, niin reissu on voinut olla vaikka lähi-Alkoon. Reissu vuosien takaa, tai vaikka nettikauppaan.

Yksi tämän teeman hienoimmista kokemuksista oli tänään, kun yksi jäsenistämme – viimeisen päälle viiniharrastaja ja ammattilainen – oli oman tasavuosisyntymäpäivänsä vuoksi/iloksi tuonut kellaristaan vuoden 1982 Chateau Palmerin! Vuoden 1982!!

Me ollaan oman viinikerhon kanssa testattu samainen viini joskus 1990-luvulla. Ja nyt tänään tämä! Mitä opimme tästä: kellaroinnissa on ideaa! Ja on hienoa yhdessä maistella jotain näin ainutlaatuista.

Minun liruviinini Kroatian reissulta oli ehkä illan vaatimattomin, mutta olipa jännä, että sille oli sattui olemaan verrokki, samasta rypäleestä, samalta saarelta, eri vuosikerta ja (parempi) tuottaja. Taas opimme uutta. Ja oppiminen on hyväksi ja iloksi, – viiniystävyys on.

Me ollaan oman viinikerhon kanssa testattu samainen viini joskus 1990-luvulla. Ja nyt tänään tämä!

Mitä opimme tästä: kellaroinnissa on ideaa! Ja on hienoa yhdessä maistella jotain näin ainutlaatuista.

Italia Reseptit Ruoka ja viini

Syksyinen perjantai – italialaisilla fiiliksillä

Perjantai. Ihan niin kuin se pitäisi erikseen mainita.

Ei, ei ole ollut mikään työteliäs tai muutenkaan rankka viikko, jolloin perjantai vihdoin koittaisi. Sellaisiakin viikkoja on elämässä ollut, paljonkin. Mutta kaukana ne vuodet. Tänään vaan on tuntunut mukavalle, että on perjantai. Viikonlopun alku. Oli tällekin päivälle yksi ”iso” juttu. Olin päättänyt valmistaa huolella jotain hyvää sapuskaa, oikein viikonloppuruokaa. Ja huomiseksi meillä on tiedossa juhladinner. Joten siis selkeästi viikonloppu eroaa arjesta. Mukava niin.

Tälle perjantaille muutakin hyvää: löysin vihdoin mieluisat sukkapuikot [tämäkö on oikeasti mainitsemisen arvoista? – Mistä se, että tästä mainitsen, kertoo elämänmenostani nykyisin? – Sen että kaikki on ihan hyvin.]

Hyvää myös se, että löysin mieluisat kengät! Riekerin citylenkkarit, joilla syksyn Helsingin reissut ja hääpäiväjuhlavuoden ”grand tour” tulevat sujumaan hyvin. Enkö ole grand tourista vielä kertonut? – Enpä taida vieläkään kertoa. Sellainen on kuitenkin tulossa. Mutta kun olen oppinut tähän, jos ja jos ja jos…. -juttuun niin en vielä kovin paljon hehkuttele. Mutta kengät reissua varten on kuitenkin jo löytyneet. Olen viikon aikana pyörälenkeillä Kempeleen Zeppeliinissä ja Ritaharjun Ideaparkissa sekä netissä surffaillen mieluisia etsinyt ja tänään sitten vahingossa (sukkapuikko-ostosten vierestä) Haloselta löysin. Yesh! Kenkien löytyminen ei ole mikään pikku juttu. Tai siis on. Mutta pikku jutuistakin voi tulla iloiseksi.

Ja se ruoka. Siis pitkästä aikaa Saltimbocca alla Romana. Kuten jo tämän pihviruoan nimi kertoo, ruoka on varsin herkullista. Ruokahan nimensä mukaan suorastaan ”hyppää suuhun” [ saltare ~ hypätä ja bocca ~ suu]. Tänään tein oikein huolella ja melkein läträten marsalalla ja voilla.

Nykyisin meillä syödään kovin harvoin pihviä, ja harvoin punaviiniä. Mutta tänään! [Turhapa on sitten aamuyöllä tulla kyselemään, miltä nyt vatsassa tuntuu… 🙁 ]

Saltimbocca alla romana – syyskuussa kotona

kaksi naudan ulkofileepihviä
suolaa, pippuria
salvianlehtiä
prosciuttoa
vehnäjauhoja
tarpeeksi (50 g) voita
tarpeeksi (1 – 2 dl) marsalaviiniä

Ota pihvit hyvissä ajoin huoneen lämpöön ja nuiji sitten noin ½ sentin vahvuisiksi. Pintaan suolaa ja pippuria. Kiinnitä cocktailtikulla jokaisen pihvin toiselle puolelle pari, kolme salvianlehtiä sekä parmankinkkua. Lopuksi taputtele pihvien molemmille pinnoille vehnäjauhoja.

Kuumenna paistinpannu, lisää ainakin ruokalusikallinen tai kaksi voita ja paista pihvejä noin kaksi minuuttia puoleltaan. Laita pihvit lämpimään, kannen tai folion alle.

Lisää viini sekä muutama silputtu salvianlehti pannulle. Keitä tovi ja lisää vielä pari ruokalusikallista voita pannulle, lisää suolaa ja pippuria. Laita pihvit takaisin pannulle kastikkeen joukkoon ja anna vielä kiehahtaa.

Tänään meillä ohessa tomaattisalaattia (Modenan balsamico ei ole vain koriste!!) sekä eilisen kesäkurpitsapastan tuunaus parsakaalilla. Ja jotta ’Italia vibes’ olisi pihalle paistaneen auringon lisäksi täydellinen, niin ruoan kanssa nautimme Peppolia. Paljon muistoja, paljon makua ja sopivaa hapokkuutta ruoalle.

Kastikkeeseen tarvittavaa makeahkoa marsalaa jäi pienestäkin pullosta runsaasti, joten juustopalasen kanssa siitä sai lisää italialaisia muistoja. Semminkin kun pihapöydillä oli viime viikonloppuna keramiikkamyymälästä ostamiani pikkuisia ruukkuja. Ja torilta valkosipuleita!

Ja vielä huomiseksi luvattu lämpöä! Voidaankohan jo puhua intiaanikesästä?

[täällä olen sitä selitellyt tai siis tietoja lainaillut. Eihän se sana ole kielletty?]

Niitä näitä Ravintolat Reseptit Ruoka ja viini

Omppupiirakan aika, – ja missä Villiviini?

Syksyn ensimmäisen omppupiirakan olen leiponut tänään.

Ohje on suoraan uusimmasta K-ruokalehdestä.

Sivulta 11 löytyy tämä ohje.

Hyvä ohje oli tämä.

Uutta ja minulle varsin mieluista oli mascarponetäyte mehevöittämässä piirakkaa. Tämä piirakka ei kaipaa vaniljakastiketta, kermavaahtoa tai jätskiä kylkeensä, vaan on ihan omillaan oikein mehukas ja omenainen. Sekoitettu mascaronetäyte oli suoraan purkista nuoltavan hyvää, ja ajattelin, että sitä voisi käyttää, vaikka tuulihattujen tai täytekakun täytteenä. Saattaisi sopia jonkun puolukkaleivonnaisen tekoonkin oikein hyvin. Kunnon kreemiä.

Kuinkahan monenlaisia omenapiirakoita sitä on tullutkaan leivotuksi? Alla linkkejä täällä blogissa julkaisemiini piirakkaohjeisiin.

Pähkinäinen omppupiirakka

Omenafocaccia

#Someomenapiirakka

Kookosomenakakku

Kookosomenakakun ohje on ensimmäisessä keittokirjassani (Riemusta ruoanlaittoon), jossa muuten näyttää olevan aika monta syksyistä ruokaa ja säilöntäohjetta. Ehkä niistäkin vinkkejä sinullekin. Kaikki keittokirjanihan ovat nettiversioina ja siten ladattavissa omalle koneelle.

~~~~~~~~~~~~~~

Minulla oli viime viikolla mökillä mukana (hääpäiväviikonlopun kunniaksi tms.) matkapäiväkirja meidän häämatkalta Kreetalle syyskuussa 1983. Kirjoittelimme molemmat matkallamme pieneen muistivihkoon hääreissustamme (niinkuin muistakin reissuistamme teimme aina siihen asti, että rupesin tekemään matkoista nettisivuja tai päivittämään blogiin matkakertomuksia), – ja olipa kyllä mukava nyt lukea tuon 40 vuoden takaisen matkan kulusta.

Saatiin matka häälahjaksi vanhemmiltani, ja koska edellisenä vuonna oli oltu mun ”työreissulla” Kreikassa (olin kahden viikon opiskelijaekskursiolla yksi kolmesta reissun vetäjästä) oli ihan mahtavaa mennä kahdestaan honeymoonille juuri Kreikkaan.

Alkumatkasta pieni hämmennys tullissa, kun piti luovuttaa virkailijalle maihinnousukortti, johon olin epähuomiossa kirjoittanut vielä tyttönimeni, minkä hoksasin sillä samalla hetkellä kun annoin passin ja kortin tullin tiukannäköiselle virkamiehelle. Ja siinä samassa tempaisin lapun miehen kädestä, revin sen hänen silmiensä edessä ja tulipunaisena koetin selitellä jotain ”sorry, honeymoon, new name, …. ” ja jotain muuta. Passin oli kuitenkin jo hommannut uudelle nimelle ja sain sitten täytettäväksi uuden lanketinkin ja pääsin kuin pääsinkin saarelle häämatkan viettoon.

Mutta siis, matkamme alkoi ajelemalla ensin autolla Helsinkiin, jossa vietimme pari päivää tuttuja tapaamassa, tutustumalla Hvitträskiin ja mm. kävimme syömässä ravintolassa, jossa olimme aiemmin keväällä onnikkakurssin seitsemän viikon Helsingissä asumisen aikana pari kertaa käyneet ja ihastuneet. Nyt päiväkirjastamme luettiin, että ”Villiviini”-ravintola oli syyskuussakin ollut hyvä kokemus, melkein kuin Helsingin kantaruokaravintolamme (kolmas kerta on jo ”kanta”). Eikä meillä kummallakaan ole muistikuvaa, missä kohtaa Helsingin keskustassa tällainen ravintola oli? Pieni epäily, että jossain Erottajan lähellä, Diana-puiston reunalla? Mutta onko kellään blogin lukijoista tietoa tai muistikuvaa? Onko Helsingissä ruokamatkailleita tai muuten kulkeneita, jotka tämän paikan 1980-luvun alkupuolelta muistaisivat? Olisi mukava tietää missä se oli.

Lappi Mökkielämää Paistinkääntäjät Ruoka ja viini Valokuvaus

Gourmetia Sodankylän Sattasessa

Joskus sattuu hyvin. Tälle päivälle sattui.

Juuri tälle päivälle, jolloin meillä oli aiekin lähteä kohti pohjoista, sattui Sodankylän Sattasessa olemaan rotissööritapahtuma: Lapin Gourmetkokit -herkkupuodille on myönnetty rotissööri-kilpi, mikä ei todellakaan ole ihan tavallista. Ja tämän päivän kokemuksen perusteella olen (kuten 40 muutakin läsnäollutta) vakuuttunut, että Gourmetkokit ovat todellakin kilpensä ansainneet. Kilven luovutustilaisuus alkoi puolelta päivin, – pitemmittä puheitta, siinä nyt ei turhan kauan mennyt.

Mutta se lounas! Juhlaruoka! Hyvin harvoin saa näin hyvää, suunmyötäistä, huolella tehtyä, konstailematonta ruokaa. Ja koko kokonaisuus! Kaikki oli hyvää. Jopa poronsaparo! Tai oikeastaan varsinkin se. Kypsyydet, annosten komponenttinen harmonia, tuoreus, kaikki!

Mie, joka en tykkää rössystä (oululainen veripalttu), söin rapeita poropalttukuutioita varsin mielelläni ja puikula-varhaisperunat! Ennen kokematon juttu. Olihan ne muikean makoisia. Pikkuisen olivat voissa paahdettuja. Jo vain, paljon parempaa kuin karkki.

Ja isäntäpari! Meille tuttuja muista rotissööritapahtumista: ja he osaavat houstata! Tai parempi olisi sanoa, että olivat hyviä väärtejä. Ruokaväärtejä. Ammattilaisia, jotka laittavat ruokaa täydestä sydämestä. Ja sanakin on hallussa. Isännällä varsinkin. Oli siis hauskaakin.

Ja meillä oli tuttuja jututettavaksi ja halattavaksi (korona kaukana menneessä tärvelemästä tilaisuuksia ja tunnelmaa) ja saimme rovaniemeläisiä rotissöörejä pöytäseuraksi. Reilu kolmituntinen vierähti hopusti tällä taukopaikalla. Hyvässä seurassa, mahdottoman hyvin syöden, ruoan päälle ymmärtävien seurassa ja vielä lappilaisia iskelmiä livenä kuunnellen. Ai että.

Ei ollut mitään kiirettä jatkaa matkaa mökille. Ja sitten kun lähdettiin, käytiin vielä kilven saaneessa herkkupuodissa ostamassa poromakkaraa ja muita herkkuja. Ja käymme kyllä vastakin.

Puolineljän aikoihin olimme varsin kylläisiä ja hyvin hyvällä mielin, ja aika jatkaa viimeiset sata kilometriä mökkipihaan.

Mökkilauantai-iltana ei ollut tarvetta kokata yhtään mitään. Pihalla touhuiltiin, purettiin iso osa tavaroista (peräkärryllinen niitä on, koska se notskiremppa odottaa) ja sitten mie tappelin taas netin kanssa. Rotissööri-tapahtuma oli minulle myös vähän työkeikka, joten kuvasatoa perkasin, editoin ja toimittelin eteenpäin tiedottamista varten.

Ruokaystävyys on mahdottoman mukavaa. Lapissakin.

Ruoka ja viini

Sateella sieniruokaa ja Alasuq

Kantarellirisottoa

Ruokavuodessa on sienien aika. Näin siitä huolimatta, etten ole poiminut sienen sientä, enkä edes käynyt metsässä etsimässä niitä. Siitä huolimatta tänään oli kantarellirisottoa, – poimin sienet Prisman hevi-tiskistä.

Tein samalla ohjeella kun viime vuonnakin, mutta käytin kokonaisen kesäkurpitsan ja vaihdoin mascarponen ranskankermaan, koska mascarponea ei ollut. Hyvin korvautui creme fraichella. Saattoipa ruoka jopa vähän keventyä. Ja hyvää tuli. Suosittelen.

Kolmas Alasuq

Sateella on ollut hyvä viimeistellä koko kesän tekeillä ollut Alasuq, joka on sarjassaan kolmas. Ensimmäisen tein Pehtoorille paksusta Alafosslopi-langasta, sitten tyttärelle Lettlopista (lempparilankani) ohuempi versio ja nyt puikoilla oli ohuin hahtuvalanka – Plötulopi. Tätä aattelin itselleni, lähinnä farkkujen kanssa sisällä pidettäväksi, mutta ei tämä oikein miellytä minua.

Sitä paitsi se on siinä ja siinä, onko se vähän turhan tyköistuva. Pidän siitä, että jumpperi on löysähkö, eikä ihan ”kiinni” ja vähän pidempikin olisi pitänyt tehdä.

Ehkäpä tämän myyn tai annan lahjaksi … pitää miettiä. Olisi tuossa kaarrokkeessakin pitänyt käyttää harmaata taustana, eikä valkoista, niin tuo huikean koboltinsininen kuvio ei olisi noin hyökkäävä. Päällä se ei onneksi erotu noin voimakkaasti.

Nyt olen tehnyt yhteensä kaksitoista kaarrokeneuletta: 6 Riddaria, 3 Alasuqia, 2 Issikkaa ja yhden Vetur Talvi -neuleen.

Sekä Plötulopia että varsinkin Lettlopia olen hamstrannut niin paljon, että ehkä ensi talvena muutama paita vielä tulee tehtyä.

Blogin layout

Taas olen värkkäilyt blogin ulkoasun parissa. Tässä postauksessa kokeilen uutta editoria. Saapa nähdä, siirrynkö käyttämään tätä – ainakaan vielä ei suju ongelmitta, eikä jälki ole lähellekään toivotun kaltaista. Mutta katsellaan. Käsityötä tämäkin.

[Edit: seuraavana aamuna: kyllä tämä jo alkaa näyttää paremmalta… ]

Niitä näitä Oulu Ravintolat Ruoka ja viini

Juhlan aika tänä tiistaina

Tänään aika ikkunanpesupäivälliselle. Vai oliko se sittenkin pre-hääpäivädinner?

Joku säänhaltija, tai mikä lie, oli tänään suosiollinen: tein varauksen ravintola Uleåborgiin juurikin tälle päivälle; toinen vaihtoehto oli huominen [luvattu sadetta ja ties mitä]. Tämä päivä oli hyvä valinta. Oli niiiiiin kaunis ilta, vielä äsken palatessa ihailin vaakasuoran paistavan kauniin elokuisen valon lempeyttä, pehmeyttä, – ja kuitenkin valoa! Vielä sitä on.

Alkuillaksi meillä oli varaus Uleåborgiin. Ties kuinka mones kerta kun sinne hankkiuduimme viettämään iltaa teemalla ”ikkunanpesu hoidettu” tai hääpäivä tai … jotain. Kerran kesässä olemme toinen toistamme siellä ruoan ääressä hemmotelleet, palkinneet, kotikaupungissa gourmertia nauttineet – milloin milläkin teko- tai oikealla syyllä hankkiutuneet hyvin syömään.

Tänään sen aika. Ja kuten sanottu: illan sää hemmotteli.

~~~~~~~~~~~~~~~~

Minulla salaatti käsin kuorituista katkaravuista ja kesäkauden kasviksista, cayennemajoneesia [majo teki annoksesta gourmet-ruoan], ja

Pehtoorille ”Vitello champignon” – vasikanfileetä, herkkusieni-lehtipersiljakreemiä. Hyvälle näytti sekin. Pikkuisen olin kade sen kanssa tarjoillusta Sartorin Amaronesta.

No mutta, entäs suosituksesta valitsemamme viini? Annoimme ammattilaisten valita: siitä huolimatta, että en ole Sauvignon Blancin ylin ystävä, siitä huolimatta, että ko. ravintolassa meidän makumme aika hyvin jo osataan haarukoida, – otimme kuin otimmekin vastaan pullollisen Pouilly-Fume -viiniä. Ja sehän sopi kuhan oheen, katkojen oheen. Se sopi oikein hyvin.

Alkuruokien jälkeen valinnat tämmöisiä:

Kalaa (rapeaksi paistettua kuhaa!!) Suomen vesistä päivän reseptin mukaan

Jälkkäriksi basilikajäätelöä ja mansikkafinancier, sitruunakastiketta.

Puhtaat ikkunat, vuosikymmeniä aviossa, lämmin sää, hyvä ruoka. perinteet, Oulu. yhteinen harrastus, yhteinen kaikki.

Hyvä ruoka, ainahan siitä tulee hyvä mieli.

Reseptit Ruoka ja viini Viini

Keittiökokemuksia

Kesää, syksyä, kesää, syksyä. Siis syyskesän päivä tänään.

Enpä ole ehkä koskaan kastunut pyörälenkillä niin totaalisesti kuin tänään käydessäni Virpiniemessä tekemässä sen mitä pari vuotta aiemminkin. Mennessä kylmä, ja palatessa märkä. En nytkään jäänyt kiinni. 🙂 Onpahan mökille viemisiä. Mutta olinhan likomärkä kotiin palatessa, luotan siihen etten vilustunut, vaikka melkein horkassa olinkin.

Tämän rikollisen toimintani lisäksi ei muuta mainittavaa.

Toissapäivänä taisin postauksessani luvata vielä palaavani sen illan menuun. Vinkkien arvoista on

Sun flower -jätskiä, jota olen tänä kesänä syönyt ihan luvattoman usein, on myös purkissa, ei ainoastaan tikkujätskinä. Ja se sopii hillojen kanssa todella hyvin. Eikä tarvitse hilloja, ei tarvitse mitään muuta kuin lusikan: suoraan purkista! Oi, että!
Nyt on kaupoissa juuripersiljaa. Ihan hurjan hyvää taas kerran.
Ferrari. Koska meidän Gruppo San Lorenzo -poppoomme tuli Toscanan-viikolla nauttineeksi eräänkin kuohuviinipullollisen, ja nimenomaan Ferraria, oli luontevaa, että tarjosin perjantaina minikalaaseissa aperitiiviksi Ferraria. Enkä mitä tahansa Ferraria, vaan Vävyltä joululahjaksi saamani vuoden 2016 Perle-versiota. Tiedä häntä, mistä hän oli moisen tilannut, Alkossa sitä ei ainakaan nyt ole. Tätä me nautimme myös viime kesänä Lombardiassa, joten muistoja sieltäkin. Muutamia muita Ferrarin talon kuohuvia toki on Alkossa, eikä niissäkään mitään vikaa. Jos kohdalle sattuu kannattaa muistaa talo varteenotettavana kokeiltavana. Kuten muikeista ilmeistämme on hoksattavissa, olimme mielissämme jo avatessa… 😀

Saaristolaislautasista olen höpötellyt kohta kuukauden verran, – tässä kuva siitä, kuinka monimutkaista sellaisen kokoaminen on. 🙂

Ja tällä kertaa en edes keittänyt perunoita, sillä oli tuoretta home-made saaristolaisleipää, jolle kaikki (no ehkä pastisscampit eivät tarvitse leipää, eivätkä mitään muutakaan seurakseen) lautasella oleva on mitä mainion makupari. Helppoa ja hyvää. Leivän ohje on täällä. Tällä kertaa käytin leipätaikinassa vaaleaa siirappia, ja sehän olikin hyvä. Ei tule ihan niin paksua ja tummaa leivästä.

Ja tällä kertaa onnistuin saamaan tattirisoton pinnalle sienikoristeet kunnolla rapeiksi! Voisi joskus koettaa tehdä tuollaisia ihan vaan erikseen alkuruokalautaselle. Olivat hyviä.

Pakastetut viipaleet on sulatettava ja kuivattava mahdollisimman hyvin, ja sitten paistettava suolattuna tosi kuumalla pannulla, reilussa voissa ja nopeasti. Saivat kiitosta.

Yleensäkin tykkään tehdä risoton ”maku-raaka-aineen” (= sienet, parsa, äyriäiset, porolastut, porkkanat etc.) etukäteen kypsäksi ja lisätä sitten vasta lopuksi kypsään risottoon. Näin ei tule sakeaa mössöä, vaan maut säilyttävät omat makunsa ja arominsa puhtaina ja pureksittavina.

Kalaasit Ruoka ja viini

Minikalaasit – GSL on elossa

Tänään on ollut minikalaasit.

Kalaaseja meillä on vietetty jo vuodesta 2001? lähtien.

Jo 16 vuotta sitten – viettäessämme Pehtoorin viisikymppisiä – kokoonnuimme Toscanaan. Meitä oli siellä 22 henkeä. Porukkahan tarvitsi nimen: koska oli tiedossa tähdenlentojen yö – kolmet synttärit – ja paljon muuta historian havinaa – siksi Gruppo San Lorenzo (GSL). San Lorenzon historian pitäisi kaikkien ruokafriikkien tuntea!

Monet isot juhlat, useammat 14-hengen kestit tuli reissun jälkeenkin meillä vietettyä. Ne kaikki olivat hienoja juhlia ystävien kesken, mutta jo ennen koronaa (minusta) tuntui, että nyt on aika luovuttaa tai paremminkin luopua. Eikä se huono päätös ollutkaan. Oli aika luopua, silloin kun kaikki oli vielä parhaimmillaan.

Viime vuosina on kuitenkin – sentään satunnaisesti – nähty kalaasiystävien kanssa ”erikseen”. Ja nekin tapaamiset ovat olleet hyviä, minulle enemmänkin antavia kuin aiemmat isot juhlat. Aikaa ja tilaa juttelulle, jopa keskustelulle, on nyt pienemmässä porukassa ollut enemmän. Niin tänäänkin. Olipa hyvä.

Illan menu oli tällainen. Eikä kukaan valittanut. 🙂 Ideana oli edelleen meidän kahden edelliset reissut. Sen jälkeen kun nämä ystävät ovat meillä olleet, on ollut korona, mutta sentään monia, monia mökkimatkoja, matka saaristoon ja matka Krotiaan (musta valkosipuli). Näistä matkoista ne menun reissuspeksit. Ja kalaaseissa on perinteisesti tarjottu jotain joka on meidän edellisiltä reissuilta ”jäänyt mukaan”. Siispä …

Taas saaristolaistolaislautanen Matildedahlin tyyliin.

Saaristoreissulta
– saaristolais-lautanen

Graavilohta
Pastisscampeja
Savukirjolohta
Mätimoussea
Muikkuja öljyssä
Hölskykurkkuja

Saaristolaisleipä
Karpalo-ciabatta
Paahdettu voi
Suolakidevoi

Pohjoisesta ja etelästä
Poron sisäfilettä
Tattirisottoa
Parmesan-juuripersiljaa
Mustia valkosipuleita

Hilla-tiramisu
Sun flower – jätskiä
Spessukahvia…

Kuvia ja muutenkin juttua tästä lisää huomenna…. 😉

Muistikuvia Niitä näitä Ruoka ja viini

Hommat hanskassa – ainakin tällä erää

Nyt on hyvä mieli!

Aamuvarhaisesta on ollut tekemistä ja jälkeäkin on syntynyt. Suorittaja minussa, jota en ole vieläkään ihan saanut vuosien yrittämisen jälkeen nujerretuksi, on tyytyväinen, eikä edes väsynyt.

Eilinen iltapäivä meni kuvaushommissa, ja tänään sitten massiivinen muistikorteille tallentunut kuvamäärä perattavana ja editoitavana. De Gamlas Hemin hotelliin (Hemmettiin) on valmistunut uudisrakennus pihapiiriin, ja sehän merkitsi minulle duunia. Mikäpä siinä, mukavahan se. Urakoin kuvapaketin ja illalla on ollut aikaa värkkäillä huomista varten sapuskaa.

Nyt alkaa misat olla ok. ”Misat” (mise en place ~ laittaa kaikki paikalleen) on ammattikokkien keittiöslangia, jolla tarkoitetaan esivalmisteluiden tekemistä. Misauksella tarkoitetaan raaka-aineiden pilkkomista ja tarvittavien ainesten kokoamista ja varmistamista, että kaikki tarvittava on saatavilla. Siis ensin menun suunnittelu, sitten kauppareissu, sitten misaus ja kun on juhlan/dinnerin aika (siis huomenna), niin sitten ruoanlaitto hoituu helposti, ainakin helpommin kuin ilman misausta.

Toki kävin mutkan kautta kaartaen kaupungissa hakemassa erikoistarpeita ja postissa. Ifolor on jotenkin muuttunut, muuttanutkin?, ja toimitukset kestävät paljon entistä kauemmin. En tykkää. Mutta toisaalta yksi projekti sitäkin kautta kohta tehtynä.

Ravintolat Ruoka ja viini

Joutilas kesäpäivä

Illansuussa kun aurinko jo meni pilveen ja oli hyvä dekkari Vera Vala, Sisilialainen puolustus kesken, keksin taas palata kuvatauluprojektini äärelle. Roomasta ja Madeiralta vai Krotiasta kuvia pyöristä ja ”taiteilinpa” niistä sitten tuollaisen sisustustaulun. Albert Einsteinilta löytyi elämänviisaus tekstiski.

Viimeiset viisi vuotta olen kyllä ollut valmis allekirjoittamaan tuon vaikka isoilla kirjaimilla.

Tänään ”tasapainoilin” Oulunsalon Vihiluotoon, määräpäänä uimaranta. Sää olisi ollut ehkä kesän paras uintiin, eikä biitsillä todellakaan ollut ruuhkaa, vaikka mittari näytti + 29 C, mutta enpä uimaan sitten kuitenkaan mennyt. Kunhan nautin istuskelusta laiturilla.

Vihiluodon valitsin kohteeksi, koska siellä on merenrannassa, pyörätien varrella toinen toistaan hienompia, aika uusia (10 vuotta vanhimmat?) taloja. Vähän sellaisia ulkomaalaisen näköisiä taloja, ja niiden pihat laitettu kauniiksi, monia kivoja yksityiskohta ihailtaviksi. Ja rantatien varrella on sellaisia isoja mäntyjä kuin merenrannassa usein on; korkeita, komeita, tummia. Nämä yhdistettynä tuuleen, jollaista me Pehtoorin kanssa nimitämme – kesän 1977 Tanskan telttareissun muistona – ”Odensen tuuleksi”, tuntui melkein siltä kuin olisin pyöräillyt ulkomailla.

Sää oli myös syynä siihen, että lähdimme ulos syömään. Kirjaimellisesti ulos. Toppilansalmessa, tuossa parin kilometrin päästä tästä meiltä, on kerrostalojen keskellä Konttiravintola Punainen Mylly, sen vieressä kahvila ja jäätelökioski.

Miljöö on ihan mukava, ainakin tällaisella säällä. Palvelu toimi, ja tilaamamme kanaquadesillat pikku salaatin kera (16,50 €) maistuivat.

Naapuripöydässä vähän häiritsevä, melkein surullinenkin juttu. Siihen tuli meidän kanssa yhtä aikaa noin 50-vuotias mies, jonka kanssa hänellä oli tapaaminen parikymppisen tyttärensä kanssa. Jutustelivat lukukauden ja opiskelujen alkamisesta, tyttären paluusta opiskelupaikkakunnalle, ja juuri kun heille ja meille tuli ruoka, miehen puhelin soi.

Hän vastasi, ja laittoipa puhelun vielä kaiuttimelle: ei me, eikä mitä ilmeisimmin tytärkään, oltais haluttu kuunnella jotain ihmissuhdejuttua, jota soittajanainen miehelle selitti. Olikohan jonkin yhteisen tutun, työkaverin, jopa sosiaali-alan asiakkaan perhedraamaa tai jotain. Ja muuta siinä ohessa. Ja mies vain jatkoi puhelua, – tytär oli vähän orvon näköisenä. Ja puhelua kesti ainakin sen vartin, parikymmentä minuuttia, kun annoksemme söimme. Ei mukava. Varsinaisesti ”ei-muita-huomioon-ottava” -tyyppi oli tämä mies.

No mutta kaikkinensa joutilas kesäpäivä kulunut mukavasti.

Isovanhemmuus Reseptit Ruoka ja viini Viini

Kaikkea mukavaa – Oi, ihana elokuu

Tänään ehkä tämän kesän viimeinen aamubrunssi muksujen [ja Miniän] kanssa.

Pehtoori pohti tuossa, että jolleivät lapsenlapset näistä vuosista mummilassa muuta muista, niin nämä aamubrunssit.

Muutoinkin päivä vietettiin Rantapellossa. Aamun tihkua uhkailevassa säässä askarreltiin, leivottiin ja tehtiin kardemummaputkesta hernepyssy. Ihan uusia asioita 2010-luvulla syntyneille. Jo kuivatut herneet olivat varsinkin Eepille iso ihmetyksen aihe. Hänhän toki tietää, miten herneenpalot mummin yrttipenkissä kasvavat, mutta mitä ihmettä ovat kivikovat pikkuiset herneet, joita voi puhallella/ampua kardemummaputken läpi! Yritin kertoa, että kun me papan kanssa oltiin pentuja, herneitä ammuttiin koiranputkien läpi, — siinä vaiheessa lapset jo olivat ihan pois kartalta. 🙂

Ja pullataikina! Apsun kanssa on joskus vuosia sitten leivottu, mutta tänään saivat – melkein – keskenään itse tehdä taikinankin. Kovasti molempia hämmästytti, kuinka monia aineksia pullaan laitetaan ja kuinka hillitön olikaan riemu, kun sanoin, että voidaan tehdä ”Nutella-silmäpullia” (vrt. voisilmäpullat). Ja kun taikinasta tein yhden pikkuisen leetapullan (leeta, ~ pitko, oulun murre) katselivat ihmeissään. Hämmästyttää, kummastuttaa…

Yhden askartelujutun olin bongannut jostain Insta-kelasta. Laitetaan kaksi pahvimukia päällekkäin ja ensin toiseen leikataan hahmon ääriviivat ja sitten alempaan voi piirtää erilaisia ”tyyppejä” [vas. A:n tekemä Käärijä-figuuri). Kun alempaa mukia pyörittää tulee uusia hahmoja… Yllättävänkin kauan molemmat näitä jaksoivat värkkäillä.

Sitten tehtiin vielä ”nimikortteja”. Mummin uudet akryylivärit saivat lapsetkin innostumaan.

Katseltiin vielä kuvia Järvenpään pienestä serkusta, oltiin vesisotasilla ja pelattiin. Kesäelämää. Oi että, sanoi Eepikin.

~~~~~~~~~~~~~~~~~

Illansuussa, lasten jo lähdettyä, meillä kahdella oli ruoka-aika. Eilisen jälkeen nyt eka kertaa edes pieni nälän tunne. Keräilyeriä, ja uudenlainen fetavaahto! Meillä oli porkkanoita ja paprikoita, leipää ja broilermakkaraa, ja salaattia. Ja niiden kaikkien kanssa tämä varsin työläs lisuke 🙂 maistui mitä parhaimmin. Epäilemättä toimii myös savukalan kanssa.

Simppeli fetavaahto

½ pkt fetaa (Patros tai Olympos)
ja 1 dl Arlan Limonello-kermaa.
Murustele feta, lisää joukkoon kerma, sekoita sauvasekoittimella vaahdoksi.
Se on siinä!

Sitten vain lempeästä, leppeästä, täyteläisestä, vihreän vehreästä kotipihan tunnelmasta nautistellen, pikkuisen tulevia miettien. Oi ihana elokuu!

Ja pyöräilijöille mieluinen kuohuva. Italialainen, alle 10-prosenttinen rosekuohuva, jota parempaa 13 eurolla toki saa, mutta tällä kertaa ”etiketti edellä”: Summer Collection. Ei huono.

Paistinkääntäjät Ruoka ja viini

Rotissöörien 12. piknik on nautittu!

Piknik!

Jo sana lupaa paljon. Jos siihen liittyy vielä ammattilaisruokaihmisiä ja intohimoisia harrastaja-ruoanlaittajia, osaavia ja sellaiseksi oppineita ja opettelevia, lisäksi perinteitä, välitöntä yhdessäoloa, ystävyyttä, iloa ja mukava miljöö, jonne kaikki tuntevat olevansa tervetulleita, ei mikään voi mennä pieleen.

Ei mennyt. Yksi vuoden kohokohdista on koettu.

Ihan sama, että oli vähän sadetta, aluksi ainakin, ja vähän vilpoista, varsinkin lopuksi, mutta piknik oli 12. kerran mahdottoman mukava ja niin makoisa.

Tässä listassa ja videossa ei edes ole jälkiruokia!

Meitä oli melkein 40 henkeä, ruokaa olisi riittänyt sadalle.

Oli puhetta ja halauksia, syömistä paremmin kuin missään muualla olisi ollut mahdollista ja oli viinistä nauttimista, naurua ja kuulumisten vaihtamista.

Seuraavan kerran nälkä on ehkä joskus huomen illalla, mutta aamuksi on tulossa brunssivieraita, joten nyt unille. Palaan ruoka-asiaan vielä…

Reseptit Ruoka ja viini

Karppaajan herkkuruokaa

Jostain, joskus, – lehdestä, netistä, instasta? Joskus aika päiviä sitten olen törmännyt ohjeeseen tai tämän kaltaiseen ruokaan, sen aihioon, ja silloin muistikirjaani raapustellut joitakin tärppejä sellaisen tekemiseksi. Tänään sitten rohkeasti kehittelin reseptin. Ja jopas olikin hyvää. On kolesterolit ja kaikki rasvat kohdillaan, mutta kyllä on hyvää. Eikä mitään turhia, täyttäviä hiilareita.

Sunnuntain kesäkurpistaruoka

1 iso tai 2 pientä kesäkurpitsaa

1–2 rkl oliiviöljyä
1 mieto punainen chili
1–2 valkosipulinkynttä
½ dl kermaa
2 rkl ketsuppia
cayennepippuria, peperinconoa tai rouhittua cihilipippuria
100 g Aura-murua
150–200 g katkarapuja

Kuumenna pannulla oliiviöljy, lisää joukkoon paloiteltu chili ja valkosipuli.
Sekoittele tovi ja lisää joukkoon kuutioiksi paloiteltu kesäkurpitsa.
Lisää kema ja ketsuppi, sekoittele niin että kesäkurpitsa kypsyy, mutta jää mukavan napakaksi.
Lisää joukkoon Aura-muru, ja anna sen sulaa ja imeytyä kurpitsaan.

Ihan lopussa lisää katkat, sekoita joukkoon, kuumenna, älä keitä.

Valmistuu aika nopeasti, ja on täyteläistä ja hyvää.

Tätä ennen onneksi pyörälenkki Bauhausiin. Kyllä minä tupisin ja itsekseni kiukuttelin säästä, kylmästä kelistä, – toki minulla oli hanskat ja anorakki ja takaritsillä sadeviitta varuilta, mutta silti tuntui epäreilulta moinen myrtti sää. Kunnes aikani tupistuani ymmärsin lopettaa moisen marmattamisen. Jos ongelmat on NÄIN suuria, niin eiköhän kannattaisi sittenkin olla vain tyytyväinen. Semminkin kun koko matkalla ei satanut, ja sain hyvinkin melkein pari tuntia liikuttua.

Illansuussa ystävät tulivat omalla pyörälenkillään piipahtamaan: asiantuntija-apua mökin pikku projektiin saatiin. Suunnittelun ohessa ehdittiin vaihdella kuulumisia ja eilisen juhlan rääppiäisiä nautiskella. Mökille alkaa jo taas ollakin kaipuu. Tattejakin voisi jo olla…

Kyllä tässä ennen ruskasesonkia sinne ehkä suuntaammekin. 🙂

Isovanhemmuus Ruoka ja viini Vanhemmuus

Juhlapäivä tämäkin

Juhlan aihetta tälle päivälle …

Joskus – aikoja sitten – oli Juniorin & Miniän kanssa sovittu, että tänään mennään Kurkelaan syömään – (R:n) synttäreitä juhlimaan. Ja sitten perheeseen – tosin Järvenpäähän – syntyi pieni uusi jäsen ja lisäksi Oulun nuoripari saikin VIP-liput Qstockiin, joten pieni aikataulujen kalibrointi oli tarpeen. Mehän Pehtoorin kanssa ollaan aika lailla helposti mukautuvaisia suunnitelmien muutoksiin… Eipä ole kovin paljon sitoumuksia ja velvotteita nykyisin. 🙂

Siis: tänään on täällä Oulussa vietetty varpajaisia ja Miniän synttäreitä, ja Juniorikin on päässyt elämänsä ensimmäisille festareille.

Peruttiin varaus Kurkelaan (= siirrettiin myöhemmäksi) ja sovittiin, että mie teen jotain syötävää ennen kuin nuoripari lähtee Qstockiin.

Vähän innostuin. Semminkin kun Juniori oli luvannut tuoda samppanjan. Ja kuten osasin odottaa, tulossa ei ollut mitä tahansa Champagnen alueen kuplivaa.

Kyllä varpajaissamppanja (joka on sama kuin vauvan vanhempien kihlajaissamppanja reilu vuosi sitten) oli aika ikimuistoista. Dom Ruinart Rose 2002!

Ehkä joskus ennen on saatu jotain näin hyvää juoda. Kerran tai kahdesti korkeintaan.

Ihan alkuun juuri tuon samppanjan kanssa vähän mansikoita, pikku croissanteja ja vuohenjuustoa. Aika täydellistä.

Sitten alkupalalautasella gazpachoa, lohikakkusia, bataattisipsejä.

Pääruoaksi olin tehnyt perulaista broileria. Sitä siksi, että ensi viikonloppuna on rotissöörien piknik ja teemana on ”Amerikan manner” [hieman vaikea määritelmä minusta] ja pitkän pohdinnan jälkeen ajattelin viedä nyyttäripöytään juuri tämän ruoan. Siksi halusin vielä testata sen. Ja kokeilla tarjoiluun pieniä annoksia, kylmänä, etc. Toimi se ainakin tänään.

Ja jälkkäriksi synttäreiden vuoksi ”kakku”. Itse asiassa mustikkapiiras. Sepä olikin aika hyvää. Ohjeen perusta on Valion sivuilta. Vaihdoin vanilja-tuorejuuston mascarponeen ja kaurahiutaleiden sijaan käytin neljä pussillista mansikka-pikakaurapuuroa (jotka eivät ole kaapistamme käyttöön muutoin kulkeutuneet. Nyt toimivat tässä piirastaikinassa oikeinkin hyvin.) Muutoin ihan Valion alkuperäisohjeen mukaisesti.

Varpajaiset ja synttärit – ainakin tältä erää – vietetty. Aina kannattaa juhlia kun on hyvä syy. Nyt on ollut.

Isovanhemmuus Ravintolat Ruoka ja viini

Eilisen ja projektin jälkeen

Eilisen jälkeen.

Ketään ei hämmästyttäne, että olen tänään etsinyt äitiyskorttini ja esikoisen neuvolakortin. Selaillut vanhoja kuvia.

Kyllä me yhdessä niitä jo tuossa juhannuksen tienoilla – vai jo jouluna, jolloin saimme kuulla kesävauvan olevan tulossa – katseltiin.

On jo pian 34 vuotta tuosta.

Edelleen on vähän epätodellinen olo, vaikka pienestä, uudesta, nyt jo vähän ”omalta” tuntuvasta, olemme nähneet monta kuvaa ja olen jutellut tyttären kanssa vauvan elämän alkuvaiheista.

Niin erilaista, mutta niin paljon samaa, niin paljon muistoja vyöryy yli.

On niin erilaista kun tytär on synnyttänyt kuin että poika saa lapsen.

Kyllä minä edelleen yritän olla tyrkyttäytymättä, neuvomatta turhia, vain kuunnella ja kysellä kuulumisia ja tuntoja, olla tavoitettavissa, jos on tarve.

Jotenkin sellainen on omalle kohdalle kaikissa elämänvaiheissa ollut mieluista, tarpeellista, hyväätekevää, eteenpäin auttavaa…

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Tänään pääsin (avec myös 🙂 ) työn merkeissä tarjotulle päivälliselle. Pitkään aikaan ei ole ollutkaan mitään rotissööri- saatikka yliopistoelämään liittyviä juhlia, karonkkoja, eikä muita ruokajuhlia, mutta tänään – hyvin pienimuotoinen ”karonkka” – kuvaus- ja konsulttihommien vuoksi tai paremminkin ansiosta.

Olimme Istanbulissa syömässä, ajatuksena oli ollut, että voisimme nautiskella kesäillasta patiolla, mutta eipä sitten todellakaan houkuttanut. Kertakaikkisen kylmää on Oulussa sää ollut; hanskat olivat keskipäivän (turhankin pitkäksi venyneellä) pyörälenkillä.

Mutta maistuihan se ruoka tänäänkin. Seura hyvää, erinomaista. Hyvä päivitellä kuulumisia nuorempienkin kanssa. Ja nauttia ruoasta. Helposti ilta vierähti, tilaa ja aikaa jutella.

Ja onnikkapysäkillä, kotimatkalla jo, kaupunkimaisema oli urbaani, kotoinen. Uhkaava, muttei kuitenkaan.

Tiistai? Tavallisen elämän tiistai?

– Ehei! Paljon enemmän kuin tiistai. Paljon enemmän elämää, kaikkea.

Ruoka ja viini Valokuvaus

Sadepäivän aikaansaannoksia

Kalliiksi kävi tämänpäiväinen vesisade!

Juuri kun olin lähdössä – parin tunnin aikeilun jälkeen – lenkille, alkoi satamaan aika lailla. Kuuroluontoisesti kylläkin, joten vetäydyinkin pyöräkatoksesta takaisin sisälle, ja tulinpa sitten eksyneeksi rauta- ja lamppukauppojen sivuille. Meillä kun on ollut aikeena uusia pihalamput, jotka ovat jo hyvinkin tummenneet, jatkuvasta pesusta huolimatta (tai sen takia?) patinoituneet, himmeät ja moni on jo latvasta poikki eli pahimmilla myrskytuulilla pihalampun varjostin osa irtoaa ja lentelee ties mihin. Pehtoorin korjaustoimetkaan eivät enää auta.

Ja siinä sadetta pidellessä tilasin 700 eurolla lamppuja! Toisaalta kannatti ostaa kun (verraten) halvalla sain. Sama lamppu maksoi muutamassa toisessa kaupassa kaksinkertaisesti.

Se on siinä ja siinä, ovatko nuo vähän liian rustiikkiset tai kartanotyyliset tms. meidän pihapiiriin, mutta nyt on tilattu, – enää ei auta rutista. Syksyn pimeisiin ehtinevät.

Sadekin taukosi hetkeksi ja lähdin kuin lähdinkin ulos, mitä jo todella kaipasin. Kaksi päivää sisällä ei ole minulle hyväksi. Ja pääsinkin melkein kahden kilometrin päähän ennen seuraavaa kuuroa. Sinnillä oli kolme varttia kuitenkin poljettava. Teki hyvää, osittaisesta kastumisesta huolimatta.

Ja sain haetuksi Lidlistä voicroissanteja. Ja mansikoita. Mansikkaöverit alkavat olla jo lähellä, mutta vasta lähellä. Joten taas tämmöinen setti oli ehdolla, – alkupalaksi tai jälkkäriksi. Lounaaksi? Sunnuntaibrunssille. Minä söin sekä ruokaa tehdessä että sen jälkeen. Joka tapauksessa. Kuohuviini olisi sopinut tähän yhteyteen.

Tai eilinen valkkari, jonka Juniori toi tullessaan. Aika erikoinen viini: Latourin kuuluisan, kunniakkaan, kalliinkin viinitalon tuottama Viognier-viini, joka ei sitten ollutkaan kallis. Sopi oikein hyvin grillatun Perämeren lohen kumppaniksi, ja epäilemättä olisi viihtynyt voicroissantien parinakin. Pullo on tyylikäs ranskalainen. Niin tyylikäs että kuvailin sen jo eilen keittiössä – tein uudella appsilla kuvasta akvarellin.

Sadepäivät eivät ehkä ole kaikkein reippaimpia. Mutta saahan sitä leikkiä ja kokeilla. Tällä appsilla voi kyllä saada aikaan vaikka aika mukavia kortteja… Tai bannerikuvia blogiin.

Niitä näitä Ruoka ja viini Viini

In vino veritas – ystävyys on hyväksi

Ei me ihan kaikkia näitä pullollisia saatu nautittua,

mutta me saimme vietettyä – kaikista negatiivisista sääennusteista huolimatta – oikein mukavan kesäisen illan. Ruoan ja viinin parissa. Ystävien läsnäollessa.

Ja minä osasin olla. Noin vain. Se on paljon se.

Vuosikymmeniä kokoontunut viinikerhomme ei ole KOSKAAN ennen maistellut – ei ainakaan näin yhdessä, ei ihan oppimismielessä – roseeviinejä. Muttta niin vain tänään maisteltiin.

Ja alun hämmennyksen jälkeen kaikki alkoivat vähitellen lämmetä: eivät näe niin huonoja olekaan. 🙂 Piedra negra oli minun mieleeni ylitse muiden. Ja muidenkin mielestä se ansaitsi kiitettävät pisteet.

Tässä menu:

Oulu on monin tavoin mieluisa, rakas, kaunis kotikaupunki, mutta siinä on yksi huono puoli: se sijaitsee syrjässä silloin, kun on lähdössä lentäen ulkomaille, koska on lähes aina mentävä ensin Helsinkiin ja silloin kun haluaa matkailla kotimaassa, – varsinkin eteläisemmässä Suomessa, koska ensin on ajeltava Jyväskylään (tai Kokkolaan) ennen kuin pääsee lähellekään toivottuja kohteita. Oulu – Jyväskylä (tai Pihtipudas) väli on tyyyyyyylssääääää. Onneksi tiellä ei aina ole sentään ruuhkaista, ei ainakaan tänään.

Emmekä ajelleet ihan Jyväskylään asti, vaan Viitasaarelta poikkesimme sivuun nelostieltä. Pieni nähtävyyskierros Viitasaarelle, joka on järvisijaintinsa aina ollut minusta mukavan oloinen paikka. Kahvipaikaksi emme kelpuuttaneet ABC:tä, vaan lähdimme nousemaan kohti näköalapaikkaa, jossa viittojen mukaan piti olla myös kahvila. Olikin, mutta aukeaisi vasta puoleltapäivin.

Katselimme kauniit Savivuoren maisemat ja laskettelurinteen, sellainenkin Viitasaarella!! ja jatkoimme matkaa. Mennään kahville jonnekin etelämmäs. Ja Karstulassa näimme kyltin jossa luki ”Wanhat Wehkeet” – automuseo ja kahvila.

Poikkesimme reitiltä muutaman kilometrin ja siinä oli meille kahvipaikka, vaihtui kyllä jätskitötteröiksi ja museokäynniksi. Noh, molemmathan ovat mieluisia: jätski ja vanhat autot (ja muu ihan suunnaton määrä museokamaa, paljon pyöriä, koneita, radioita, ja paljon kaikkea arjen historiaa… ).

Pieni museoihminen minussa kyllä vähän kärsi kaikesta sekamelskasta, eikä siis millään muotoa edukkaasta esillepanosta, mutta olihan siellä paljon mielenkiintoista ja nostalgista. Ja oikeastaan tämän reissun ”teemaan” liittyvääkin.

Matka jatkui Keuruulle – ennen kokematon paikka. Olipa viehättävä. Pysäköimme kahden kirkon väliin, konditorian viereen.

Nyt sitä kahvia! Meille riitti kahvi, lasi vettä, poropiirakka ja täytetty croissant = 9 €. Olemme pois turistirysistä. Ja sitten kirkkoon. 1700-luvun puolivälissä rakennettu, paanukattoinen puukirkko oli varsin viehättävä, samoin kuin ympäröivä kirkkotarha.

Siellä muutama mielenkiintoinen hauta, palaan kotosalla asiaan.

Kuinka kauniisti kesäiltapäivän valo siivilöityi sakastin pöydälle.

Matka jatkui leppoisasti pikkuteitä kohti Mänttää.

Majoituimme, ja lähdimme kävellen Joenniemelle, Göran museoon, jossa kävimme kesällä 2020. Nyt kovin erilaisin tunnoin, nytkin siellä oli heinoa. Lorna Simpsonin teokset olivat jotenkin ”isoja”. Serlachius-museot!

Serlachius-museoiden Göraniin kävelimme hotellilta, samoin paluumatka kävellen. ”Lemmenpolkua” kuljimme, hämmästelimme itikattomuutta, nautimme lämmöstä, tyvenen järvenselän vilahdellessa polun varrella, tepastelukin oli hyväksi päivän autossa istumisen jälkeen.

Oli aika lähteä syömään.

Kolme vuotta sitten näillä seuduilla kulkiessamme löysimme Vuorenmajan, joka silloin oli kiinni. Tänään ei!!

Toissapäivänä tein kotosalla Tarte flambeeta, joka Rheinin itäpuolella (tai siis Saksassa tunnetaan nimellä flammen küchen) ja Mäntässä tuttavallisesti ”flammi”. Sehän meitä houkutti, ja sekin että Vuoristomaja on profiloitunut myös viinitupana. Eikä turhaan.

Siellä on poikkeuksellisen paljon viinejä laseittain, eikä mitä tahansa viinejä, vaan huolella valittuja. Lämmin suositus, semminkin kun paikka on mielettömän upealla paikalla ja ravintola on oikein mukavan näköinen, alppimaja. Ja flammi, viinilasillinen ja tarjoilu olivat vähintäänkin odotuksia vastaavia!

Ja missäkö asumme? Minähän tässä joku viikko sitten täällä blogissa kyselin vinkkejä majapaikoista Keski-Suomessa, – ja täällä olemme!! Kuvassa meidän ranta!! Myös kansikuvassa meidän Art Hotel Honkahovin rannalta kuva.

Olemme ArtHotel Honkahovissa! Ei mikä tahansa ketjuhotellin bunkka.

Kyllä täällä kelpaa.

Tässä funkishienostelussa jotain Kekkoslandian tunnelmaa, mutta onpahan väljää, hiljaista, tyylikästä, rauhallista, ainutlaatuista… Ja biitsi. Meillä on ranta. Ehkä aamulla olen uimassa. 🙂

(semminkin kun nyt KOLMANNELLA kerralla sain tämän postauksen valmiiksi ja lähetetyksi. … )

Huomiseen, matka jatkuu huomenna Lounais-Suomeen, ja sääkin suosinee. On hyvä.

Isovanhemmuus Reseptit Ruoka ja viini Viini

Hengen ja ruumiin ravintoa

Jos kesään kuuluvat museot, taidenäyttelyt, mansikat, yhdessäolo läheisten kanssa, leppoisa oleilu, rose-kuohuva, hyvä ruoka ja sateeton sää, niin tänään on kaikki kesän tunnusmerkit täytetty.

Pienet – tai ei Apsu enää niin ”pieni” ole – tulivat vielä aamupäivällä iloksemme. Ja pitämässä liikkeessä.

Myöhäisen brunssin jälkeen päätimme pienen pohdinnan jälkeen suunnata torille – sittenkin. Josko pelipaitakauppias tänään olisi paikalla. Jee! Kyllä!

Entäs mihin sitte? – Liikennepuisto lauantaina kiinni, mitä en vieläkään voi ymmärtää… Ja sittenhän me keksittiinkin! Se Lasikesä 2023-näyttely Pikisaaressa! Ja kyllä olivat lapsetkin tohkeissaan: Eepi varsinkin! Ei pysynyt hetkeäkään paikallaan, teokselta toiselle, – ja minunhan olisi pitänyt pysyä vauhdissaan mukana. 😀

Luulenpa, että käyn toistamiseen, yksikseni, ihan eri silmin katsomassa todella kiinnostavia, helposti ihastuttavia, erilaisia, ajatuksella tehtyjä lasitaideteoksia.

Teokselta toiselle kameran kanssa kuljin: ”Mummi, tuu kattoon”. Luonnollisesti tämä oli Eepin lemppari.

Viimeksi eilen Potna-Pekan kyydissä Pikisaaren läpi mennessä, Merimiehenkotimuseon ohi ajellessa ja siitä kertoessani, muksut totesivat ”mennään sinne joskus” ja ”milloin sinne mennään” … ja tänäänhän se oli hyvä sinnekin poiketa.

Kyllä olin hiljaa mielessäni aika iloinen, kun hoksasin, etten ole heille museokammoa luonut, vaikka on vuosien varrella humputtelupäivinä ja muutenkin monissa, monissa museoissa kuljettu ja monta kertaa.

Varsinkin Apsu oli taas innostunut: varsinkin Pikisaari/Oulu ennen/nyt kuvat ja videoesitys kiinnostivat kovasti, jopa niin paljon, että vielä mummilaan palatessa etsittiin netistä lisää tietoa mm. Oulun Pammauksesta. Ja olipa mukava näyttää Eevikselle rukki ja kehrättyä lampaan villaa kun sellaisesta oli juuri eilen ollut puhe. … Vain museokaupan nekut olivat pettymys.

Puolenpäivän jälkeen oli taas aika heipata, vähän halatakin. Pian taas nähdään.

~~~~~~~~~~~~~~

Tein ehkä parasta tarte flambeeta ikinä. Siis oma tekemänä parasta. Ihan sama vanha ohje, mutta uudehko uuni, jossa on ”pizza-paistoasetus” ja tein pohjan todella huolella, vaivasin ainakin sen 10 minuuttia. Taikina sai nousta aika kauan kun kävin lenkillä etc. ja tuloksena ohut, rapea pohja.

Tåytteet enimmäkseen ”mitä kaapista sattuu löytymään”, – tällä kertaa juustoa tavallista enemmän, sekä mozzarella- että emmental-raastetta, mutta ei hillittömän paljoa.

Alsacen Pinot Noir- viini olisi ollut tälle ehkä paras mahdollinen makupari, mutta kun sitä ei nyt ollut saatavilla, niin avattiin Les Carabènes Pinot Noir. Sehän sopi oikeinkin hyvin.

Viineistä puheenollen. Koska etiketissä lukee ”Limited Edition” niin ehkä kannattaa olla ajoissa hankkimassa: onhan tämä ehdottomasti löytö. Codorniu on tuttu, tunnettu ja taattu cava-tuottaja, jolta on nyt tullut Alkoon rose, joka kyllä kannattaa kesän vielä jatkuessa nauttia. Classico Rosada maksaa 13 €. Jääkylmänä kauniina kesäpäivänä, tai iltana. Yhdessä ruoan kanssa, tai ehkä ilman. Joka tapauksessa. 🙂

Reseptit Ruoka ja viini

Mascarponemousse ja muistoja

Lauantaiaamun viileydessä kuului käen kukunta. Ei olla ennen kotipihalla sellaista kuultu. Hyvällehän se sellainen kuulosti. Kuuluisipa huomennakin.

Vielä kun olisi ollut lämmin. Ei ollut. Ei ole ollut koko päivänä.

Euroopan kulttuurikaupunki 2026 Oulu tuntuu lisäävän kaikenlaista hyvää lähitienoon miljooseen, kulttuurimaisemaan ja yllättäviinkin kohteisiin. Yksi pieni osoitus siitä on Höyhtyän ostarin ennestään ankeisiin takaseiniin annettu lupa nuorille taiteilijoille osoittaa taitojaan ja luovuuttaan. Ilolla tällaisia katselee, näihin tutustuu ja tämmöisiä suosii. Juttu graffiteja tehneistä nuorista on täällä.

Mansikoista puheenollen…

Graffitin lisäksi niitä tänäänkin meidän jälkkärinä. Lisäksi eilistä mascarpone-amarettokastiketta/moussea, vähän oman yrttipenkin minttua sekä purutuntumaksi suklaakeksimuruja.

Mascarpone-kastike/mousse

250 g mascarpone-juustoa
2 dl kuohukermaa
3 kananmunaa
6 rkl sokeria
2 rkl Amaretto-mantelilikööriä (tai jokunen tippa kasvasmanteliöljyä)

Amarettoa myydään minipulloissakin, ettei tarvitse isoa yhtä jälkiruokaa
varten ostaa.

Vatkaa keltuaiset ja sokeri vaaleaksi, ilmavaksi vaahdoksi. Lisää mascarpone.
Seuraavaksi lisää vaahdoksi vatkattu kerma ja lopuksi mausta liköörillä.
(Jos haluat oikein kuohkean ja vähän kevyemmän kastikkeen, etkä moussea,
niin vatkaa myös valkuaiset vaahdoksi
ja sekoita nekin kevyesti käännellen juustomassaan.)

Ja JOS kastiketta/mouseea sattuu jäämään, niin laita loput pakkaseen, seuraavana päivänä tai viikonloppuna on mascarpone-jäädykettä.

Kuvat eivät kerro koko totuutta: niiden oton jälkeen mansikat hukkuivat kastikkeeseen. 🙂

Heinäkuun ensimmäisen sää on yleensä ollut suosiollinen mansikoiden nauttimiselle ulkoilmassa, piknikeille ja kaikelle muulle kesäiselle. Heinäkuun ensimmäinen on äitini syntymäpäivä, hän olisi tänään täyttänyt 93 vuotta. Vuosikausia, vuosikymmeniä aloitin loman heinäkuun ekana, ja vuorovuosina systerin kanssa järjestettiin äidille synttärikekkereitä, – ysikymppiset olivat sitten veljen ja vaimonsa järkkäämät. Tänään vietettiin vain kaksistaan pientä ruokajuhlaa ja kävin tietysti haudalla höpöttelemässä, vähän siivoilemassa roskia, viemässä ruusuja ja muistelemassa menneitä. Hautausmaallakin oli taas hyvin kaunista.

On tasan kaksi vuotta siitä, kun äiti oli viimeistä kertaa ulkona. Olimme pyörätuolilenkillä kaupungilla, kävimme lounaalla ja leivoksilla Letkunpuiston Makiassa, ja toisin kuin vuosia ennen sitä, äiti jaksoi ja halusi kierrellä kaupungissa pitkin poikin. Kolme päivää sen jälkeen hän joutui sairaalaan, eikä paluuta enää ollut. Alkoi evakkomatkan loppusuora…

Tänään alkoi heinäkuu. Kesää on vielä paljon jäljellä!

Niitä näitä Reseptit Ruoka ja viini Valokuvaus

Keskikesältä tuntuu

Merenrannalle. Uimarannalle. Sinnehän se tänään matka vei.

Haukiputaan Meriniemen biitsillä oli sitten viimekesäisen käyntini tehty parannuksia. Siellä on nyt pukukoppi, penkkejä, muutoinkin siistiä rantaa oli siistitty vielä lisää.

Tämän näkymän vieressä viivyin kauan. Onko yksinäinen rannalla istuskelija ollut tarkoituksella valon ja varjon rajalla? Ja kuinka kauniin kuvion puun varjo hiekalle tekikään! Oranssinruskean hiekan ja kimmeltävän meren sekä sinitaivaan värit yhdessä viehättivät.

Entäs tämä?

Olisipa lapsena kodin lähimetsässä joskus tullut vastaan tälläinen puu! Ihan täydellinen majan rakentamista varten. ISON majan! Me teimme pieniä majoja kuusen alaoksien alle, tai sitten majan kaikesta romusta, mitä kodin pihapiirissä olleiden onnikkatallien reunamilla, varastoissa ja takapihoilla oli.

Virpiniemen Meriniemen rannalla ei lisäkseni juuri muita ollut, pari äitiä muksuineen.

Pehtoorin nimpparipäivän aamiaisen (brunssin) katoin melkein ( 🙂 ) yhtä runsaaksi kuin muksuille silloin kun he tänne mummilaan jo aamusella joskus tulevat, mutta lounas oli varsin tavallinen. Paitsi jälkkäri. Nyt kun kaikki muut lienevät tehneet ”Maisemakahvilan raparperipiirakkaa” jo pari kesää, minä leivoin ”viraalihitiksi” nousseen piirakan vasta tänään.

Oman penkin raparperinvarret olivat juuri sopivan solakoita piirakkaan pilkottaviksi. Vuosikausia, tai siis vuosikymmeniä, olen tehnyt kookos-raparperipiirakkaa tai anopin versiota, joka tehdään pullataikinapohjaan. Mutta nyt tämä uusi kyllä syrjäyttää nämä entiset! Maisemakahvilan piirakan tarina ja sen ohje linkkien takana. Vähän jäähtyneenä ja Ingmanin Madagasgarin vaniljajäätelön kanssa oli mehevää ja makoisaa.

Niitä näitä Oulu Ruoka ja viini Viini

Kotona ja kotikotiin tulevia odotellessa

Paluu perusasioiden äärelle tänään. Kesäperjantai kotona, mikä tarkoittaa pyöräilyä, pyykkiä, päivänpaistetta (mikä ihana kesäpäivä!!), Perämeren lohta ja pinaattipastaa.

Pyörälenkki taisi olla pituudeltaan liki 40 km, mutta silti aikaa kului yli kolmisen tuntia, mikä on aika paljon: pysähtelin paljon, kuljin hitaasti, kuvailin, ajelin keskikaupungillakin, mikä olennaisesti hidastaa vauhtia. Yleensä vauhti sähköavustuksen alimmalla teholla (Eco), siis enimmäkseen itsekseen polkien, on 10 km puolessa tunnissa. Niinpä vakiolenkkiini Knuutilanrantaan (Oulujokea ylävirtaan 10 km) ja takaisin kuluu tasan tunti. Kävin siellä tänäänkin, mutta tosiaan kiertelin ja kaartelin mennessä ja tullessa, kunhan vain nautiskelin. Minä alan oppia… 🙂

Pikisaaressa on taas Pikinen poloku.

Tänä vuonna siellä oli monta teosta, joista pidin, pidin paljonkin. Tämän nimi on ”Pieni konsertti” (Päivi Pussila). Istahdinkin, ja juuri tänään konsertti tulikin viereiseltä saarelta, Kuusisaaresta, jossa on tänä viikonloppuna Varjo-festivaali, minkä vuoksi päivällä oli sound-check, eikä linnunlaulua tuoleille juuri kuulunut. Mutta pidin ideasta.

[Janica Tarasti, Enkeli taivaan]

Polulla on myös valokuvaajien (mm. minun näyttötutkinnon vastaanottajan) teoksia, ja niistä kaikista tykkäsin. Ehkä vähän jopa inspiroiduin. 🙂

Iltapäivällä, kun kotiuduin, Pehtoori oli palannut Jäälistä, joten oli aika istahtaa kotipiazzalle kuohuviinille…

Kuohuviineistä puheenollen, ja kun juhannuskin on viikon päästä, voisin suositella yhden mökkiviikolla hyväksi havaitun tölkkiviinin (ei kuohua). Gnarly Head Chardonnay Se ei ole halvimmasta päästä tömppöviineistä, mutta me todettiin se oikein hyväksi grillatuille mökkiruoille: lohi, makkara ja juustoinen pastakin tykkäsivät olla tämän viinin kanssa samassa kattauksessa. Ja kyllä se maistui ihan ”sinälläänkin”. Ei liikaa tammea, mutta silti makua, hedelmäisyyttäkin, ja vielä kerran makua, täyteläisyyttä.

Paljon lisää juhannusviinisuosituksia perhepiiristä 🙂 löytyy suoraan Alkon etusivulta: Juniori on siellä päässyt esittelemään viinisuosituksia koko juhlivalle juhannuskansalle, huom. myös alkoholittomat mukana.

Tällä hetkellä poika on kesälomamatkalla avokkinsta R:n kanssa, mm. Alsacessa. Vähän kuin palkintomatkakin, kun sai suoritetuksi vallan vaativan, kolmiosaisen WSET-koulutuksen. Etäkoulutuksena suoritti, mutta tentit (sekä maistelu että teoria) olivat Helsingissä ja arviointi (joka kesti kauan!!!) Englannissa. Ja viime viikolla Juniori oli koulutusmatkalla Etelä-Ranskassa, Languedoc-Roussillon´issa (mitenhän tuo taipuu??). Vähän nyt on sellainen tuntuma, että meille on tulossa viinisuosituksia nimenomaan Ranskasta aika pitkän aikaa.

Noh, joka tapauksessa, tänään nautimme kaksistaan kuohuvat, ja sitten Pfaltzin rieslingiä ruoan kanssa. Pehtoori grillasi Perämeren lohta ja minä puuhasin oheen lisukkeita. Vähän kuin harjoitus juhannusta varten. Tällä hetkellä näyttää siltä, että saamme ”koko poppoon” koolle juhannusaaton viettoon. Esikoinen kun on J:n kanssa huomenna ajelemassa Järvenpäästä Ouluun, jossa myös Ranskan matkaajat ja muksut ovat tiistaista lähtien.

Kannatti palata möksältä kotiin. 🙂

Mökkielämää Reseptit Ruoka ja viini

Maan ja taivaan välillä

Kesälauantai oli jo varhain aurinkoinen, mutta aamuöisen havahtumisen jälkeen paluu uneen vielä muutamaksi tunniksi. Pitkä aamiainen, kahvi maistuu täällä erinomaisen hyvälle, koska niin hyvä pohjavesi.

Pientä puuhastelua, enimmäkseen pihapiirissä ennen kuin saimme aikaan päätöksen lähteä pikkupatikalle ja lounaspiknikille (= eväsleivät eilisen rääppiäisistä reppuun) kohti Urupäätä ja Palopäätä. Magneettimäen parkkipaikalta yhä ylös yrittäen. Tämä oli neljäs kertamme tälle reitille. Viime vuonna oli kuvausvire siellä ihan eri luokkaa kuin tänään.

Siellä taivas tuntuu olevan tavallistakin korkeammalla, mutta maassakin on katseltavaa.

Tunturikoivun nöyrä maata pitkin kulkeva kasvu paljakassa pelastaa sen elämälle. Hanget peittävät ja painavat sen entistäkin matalakasvuisemmaksi. Mutta lehti on jo ”täysi”.

Tällä kertaa palasimme Palopäältä uutta reittiä, pohjoisempaa kiersimme ja törmäsimme uuteen kuruun. Tai ehkä se on vain sulamisvesisuoma. Joka tapauksessa se oli tiukasti lumessa, liki jäässä.

Ja pilvet! Yläpilviä, keskipilviä, lentokoneen tiivistymisjuovia, halo – oikealla Kaunispään huippu. Täällä on tilaa hengittää, hämmästellä, kummastella ja voida hyvin.

Iltapäivällä minulla sienien ryöppäysoperaatio. Sen lisäksi, että Pehtoori on poiminut muutaman litran, eilinen vieraamme toi tullessaan – iloksemme – toisen samanlaisen satsin. Nyt perheen juhannus, mutta myös joulu on turvattu. Ainakin korvasienimuhennoksen osalta. Ja riittää näistä vielä muihinkin juhlapöytiin…

Ryöppäyshomman ohessa tein tämänvuotista Beaivia. Muutamana edellisenä vuonna olen tehnyt sen vasta elo-syyskuun mökkielon aikana, mutta nyt jo tänään. Se on vielä vähän vaiheessa. Kunhan valmistuu, laittelen kuvan.

Ruokaa ei paljon tarvinnut tänään laittaa: eiliseltä oli rääppiäisiä riittämiin. Jopa yksi jälkkäri. Ensimmäistä kertaa tein hillapossetia, ja ilokseni se onnistui ja oli ihan hyvää. Taitaa jäädä mökin menulistalle pysyvästi. Pääsiäiseksi olin varuille jo kotona leiponut pieniä lime-valkosuklaakakkusia ja niitä oli vielä pakkasessa muutama, joten lisäsin ne possetin oheen. Ei ollenkaan hassumpi yhdistelmä!

Hillaposset

4 annosta

noin 2 dl hilloja (tai valmista hillasosetta) + ½ dl vettä
½ – 1 dl sitruunamehua
(2 cl lakkalikööriä)
4 dl kuohukermaa
1½ dl sokeria

Kiehauta hillat pienessä vesitilkassa ja painele seos siivilän läpi kulhoon,
johon lisäät sitruunamehun.
Mittaa kerma ja sokeri kattilaan.
Lämmitä seos kiehumispisteeseen.
Anna kiehua 2 – 3 minuuttia sekoitellen.
Ota kattila pois liedeltä. Sekoita joukkoon hilla-sitruunasose.
Maista seosta ja lisää tarvittaessa sokeria, tai lisää pieni loraus lakkalikööriä, – se vahvistaa hillan makua.

Anna jäähtyä noin 15 minuuttia.
Kaada seos tarjoiluastioihin. Peitä kelmulla.
Nosta viileään ja anna hyytyä vähintään 3 tuntia.
Tarjoa sellaisenaan, tai hillojen ja tai kermavaahdon kera.

Kroatia 2023 Ravintolat Ruoka ja viini

Splitin ravintoloissa

Päivä kulunut ulkoilmassa – ilta postausta kootessa 🙂

Kävimme jo aamuusta puutarhalla, kaikkia kesäkukkia ei vielä uskalla laitella purkkeihin, mutta jotain sentään. Enimmät ovat vielä siis suojassa terassilla – vähän kuin lupauksena, että kyllä tässä vielä kesään päästään. Pihahommia tänään, kunnes iltapäivällä jokunen tunti kului tuulisilla rannoilla ja vihreissä puistoissa.

Ja sitten vielä yksi postaus Kroatiasta … Valitettavasti suurin osa ravintoloissa otetuista kuvistani ovat kännykkäkuvia, ja minähän en sillä osaa kunnolla kuvata. Voisin tietysti syyttää sitäkin, että luurini alkaa olla jo aika vanha, mutta kun koskaan en ole sillä saanut sellaisia kuvia kuin olisin halunnut, joten ei voi syyttää kuin itseään.

Mutta saa kännyllä metkojakin kuvia. Löysin ruokakuvien joukosta tällaisen yhden ottamani panoraamaotoksenkin. Ette tainneet tietää että Adrianmerellä aaltoilu on ihan omanlaistaan! 😀

Splitin ravintoloista ja ruoasta

Mehän söimme joka päivä ulkona, ei ollut mitään puolihoitoa saatikka all inclusivea, vain aika vaatimaton aamiainen.

Kahdesti jätimme senkin väliin: söimme jääkaappiin hankkimia pikkusuolaisia ja lounas/retkieväitä koska lähdimme Krkaan ennen kuin aamiaista oli edes katettu ja yhtenä aamuna kävelimme Rivalle ja nautimme vain cappuccinot ja croissantit. Jos syö päivän pääaterian iltakahdeksalta suunnilleen juuri ennen nukkumaanmenoa, ei aamukahdeksalta ole kummoinenkaan nälkä.

Pikkuruisen hotellin pikkuruinen aamupalapöytä. Kahvikoneesta sai hyvää kahvia ja tuoremehu oli todella, todella hyvää…

Rantakadun kahvilassa perjantaiaamuna lämmin croissant ja cappuccino. Mitään muuta ei tarvinnutkaan.

Retki- ja satunnainen lounas näistä eväistä pari kertaa…

Ravintola Konoba Favola on Stadi Gradin reunalla, lähellä rantaa, ja se valikoitui ruokapaikaksemme, koska ulkopöydät olivat sateenuhan (turhan) takia suojaisat, ihan seinän vieressä, ja toisaalta siitä oli hyvä näkymä aukiolle: on mukava seurailla ohikulkevia…

Minä halusin scampeja kroatilaisittain (= tomaatti-viinikastikkeessa) ja Pehtoorilla (taas kerran seabass = meriahventa). Onhan tuollaisessa scampiannoksessa askartelua, mutta oheen tuotiin hyvät sakset, pihdit ja paljon sitruunaisia kosteuspyyhkeitä ja leipää jumalaisen soosin kaapimiseen.

Scampeissa, sakeassa kastikkeessa ja leivässä oli kuitenkin vähän syömistä, että sain varsin helposti perusteltua itselleni, että voin syödä jälkkäriksi rantakadun gelateriasta jätskin.

Hyvää oli, melkein kuin Italiassa. Ehkä vielä parempaa olisi ollut Emilialla, mutta me emme olleet bonganneet tätä kioskia vielä silloin. Joka kerta sen ohitse kulkiessamme sinne oli pitkä jono, yhtenä iltana laskin noin 50 hengen jonottavan – eivät varmaankaan turhaan. Tripadvisor antaa pisteiksi 5/5.

Emilianan kioski on meidän ”virallisen” juhlaillallisen naapurissa.

Ravintola Bokeriaan oli tehtävä varaus, huolimatta että se on aika iso (kahdessa kerroksessa), mutta kyllä kannatti.

Parempaa burrataa en ole koskaan syönyt: en Roomassa, en Milanossa, en Siciliassa, saatikka kotona 🙂 . Helsingin Bas-Bas -ravintolassa tyttären kanssa joskun 7 v. ? sitten melkein yhtä hyvää. Annos oli niiiiin kaunis, olisipa kuvakin!

Mustekalarisottoa en tainnut koskaan ennen syödä. Voisin kyllä syödä vielä usein. Ravintolassa oli puheensorinaa, juhlatunnelmaa monessa pöydässä, erittäin avoin ja mukava tarjoilija, hyvä viinivalinnan apu, hieno miljöö… Tykättiin kovasti.

Splitissa oli kaikissa ravintoloissa vain miestarjoilijoita, ja sisäänheittäjät poikkeuksetta naisia. Mistä lie johtuu? Yleensä hyvä, ystävällinen palvelu, mitä ei esimerkiksi aina Italiassa saatikka Ranskassa saa. Sikälikin kuin muistan joskus vuosikausien takaisilta matkoilta.

Bokerian lisäksi toinen ravintola jota voimme ehdottomasti suositella on Trattoria Tavulin. Siellähän me kävimme heti lauantaina lounaalla, ja sitten toisen kerran torstaina. On aika poikkeuksellista että käydään viikon aikana kahteen kertaaan samassa ravintolassa, varsinkaan jos sellainen valtava määrä valinnan varaa kuin Splitissä on. Tämäkin on Diocletianuksen palatsin muurien sisäpuolella, yksi pienen aukion monista ravintoloista. Eka kerralla söimme perunoita ja mustekalarenkaita, viimeisenä iltana tilasimme kalavadin kahdelle.

Siinä oli simpukoita, tonnikalapihvi, mustekalan lonkero, pietarinkalan (engl. John Dory fileet (tuossa ottimien alla), muutama scampi, pikkusimpukoita (nuo valkoiset, en tiedä niiden nimiä…) … Melkein kaiken jaksoimme syödä. Ennen kokematon oli tuo pietarinkala, joka on kai aika harvinaista, jopa nelikiloinen ja hyvälle se maistui, vähän kuin siikaa, vähän kuin ahventa… Kala on wikipedian mukaan

”saanut nimensä kylkilaikkuihinsa liittyneen uskomuksen mukaan. Tarinan mukaan Jeesus kehotti apostoli Pietaria pyydystämään yhden kalan verojen maksamista varten. Pietari pyydysti kalan ja sen suussa oli hopeakolikko, jolla verot pystyttiin maksamaan. Samalla Pietarin sormenjäljistä jäivät merkit kalan kylkiin.”

Viimeisen illan ravintola oli samalla aukiolla kuin tuo em. Tavulin, Adriatic sushi & Oyster Bar oli kallein paikka missä käytiin ja siinä oli sellaista fine-dining-meininkiä. Runsaus koski lähinnä hintatasoa, tarjoilun tasoa ja ruoan makua. Annoskoko oli toisaalta meille siinä vaiheessa oikein hyvä. Seabass ja tonnikala, ja lisukkeeksi kulhollinen grillattuja vihanneksia. Viimeiseen asti merenelävillä…

Pehtoori tilasi suklaakakkua jälkkäriksi ja huomaavainen tarjoilija toi minullekin haarukan. Pakkohan se oli sitten maistaa. Ei valittamista! Pohjassa oli jotain ”crispiä” – oikein suunmyötäistä oli tämäkin.

Koko viikko syötiin hyvin, aika kevyesti, ei kertaakaan lihaa, vaan joka päivä mereneläviä – bistrotyylistä ruokaa oikeastaan kaikki, lukuunottamatta tuota viimeisen illan hifistelyä. Pastaa ja risottoa sai jokapaikassa, erikseen oli paljon pizzerioita, hampurilaisravintoloita (muita kuin ketjuja) oli myös. Ainakin toukokuussa useimpiin mahtui jonottolematta, varailematta. Kaiken kaikkiaan kyllä juhlamatkamme oli myös juhlaa myös ruoan osalta.

Kroatialaiset viinit ovat ihan kelpoja, tällä lomalla nautittiin lähes ainoastaan valkoisia, jotka ovat kyllä aika kevyitä, Posip-rypäleestä (= sama kuin unkarilainen furmint) valmistetut sopivat äyriäisruoille hyvin, Bokeriassa nautimme Chardonnay & Malvasia & Sauvignon blanc -sekoiteviinin vuodelta 2019. Se OLI todella hyvä viini!

Muitakin nautintoaineita olisi ollut saatavilla, mutta eipä ollut tarvetta kokeilla.

Hotellin nurkalla oli tuo Wine & Truffles Shop – josta haimme yhtenä päivänä patikkapäivän jälkeen hotellihuoneeseen kylmän valkoviinin, tryffeleitä ei sieltä enää tarvinnut ostaa, sillä niitä ja mustia valkosipuleita hankittiin tuliaisiksi jo ensimmäisenä iltana viini- ja ruokamessuilla käydessä. Mustaa tryffeliä Kroatiassa käytetään paljon ruoanlaitossa. Kastikkeissa, kuorrutteissa, jopa jäätelössä. Se tuoksuu ravintolakaduilla iltaisin. Vähän makea maku ei ehkä ole ihan minun lempparia, toki sitä silloin tällöin hyvin käytettynä mielellään syö. Ostinpa itsellenikin yhden purkin koekäyttöön.

Kaikkinensa: kyllä Kroatiaan, Splitiin ainakin, voi tehdä myös gourmetruokamatkan! Merimatkan, patikkamatkan, rantalomamatkan, kaupunkilomamatkan, mutta myös ruokamatkan.

Kroatia 2023 Liikkuminen Ravintolat Ruoka ja viini

Merellinen päivä – Hvarin saarella

Tänään Pehtoorilla olisi ollut Tekun luokkakokous ja minulla LähiTapiola -historiaprojektin isot juhlat – Oulussa molemmat.

Ja mehän lähdimmekin Hvarin saarelle.

Eilen iltapäivällä tilasin Jadrolinijan katamariinille liput: klo 9.30 lähtö ja paluu lähti saarelta klo 14 (65 min. suuntaansa). Edestakaisin kahden hengen liput maksoivat 80 €.

Olimme kolme ja puolituntia kauniin Hvarin saaren pääkaupungissa. Ehdimme reilut pari tuntia kulkea ja kierrellä, ja tunti meni lounastaessa rauhassa.

Kuten kaikki muukin myös satama on lähellä hotelliamme. Tänäänkin jätimme hotellin aamupalan väliin, kävelimme yhteen rantakatu Rivan kahviloista, nautimme rauhallisessa aamussa cappuccinot ja lämpimät, rapeat croissantit ja sitten siirryimme satamaan odottelemaan lähtöä.

Hvarin kaupunki näytti elävän turismilla. Mutta historian havinaa sielläkin. Lämpötila nousi jo hellerajan yläpuolelle, mutta leppeä merituuli takasi, ettei ollut tukahduttavan kuumaa tepastella.

Kauniita, kunnostettuja rakennuksia 1300-luvulta lähtien. Linnoituksen ajoitusta en hoksannut edes etsiä.

Ensimmäiseksi kiipesimme linnavuorelle.

Hieno reitti, huikeat näköalat, paljon viehättäviä yksityiskohtia, polunpätkiä, kasveja, kukkia, kappeli.

Ja vihdoin pääsin kuvailemaan unikkojakin. Aina ne minua ilahduttavat.

Tällainen installaatio yhden talon pihalla. 🙂

Kirkoissa ei käyty sisällä, eikä yhdessäkään museossa… Kiertelimme rannoilla ja sokkeloisilla kujilla.

Laskeuduttuamme takaisin alas aukiolle jatkoimme kohti fransiskaaniluostaria ja hautausmaata, mutta tänään minua viehätti paljon enemmän turkoosi ranta. Kirkas Adrianmeren välke.

Yhden aikoihin oli hakeuduttava jonnekin lounaalle. Valinnanvaraa oli liiankin kanssa. Hyvä, todella viehättävä paikka löytyi, – sitruuna- ja mandariinipuiden alla sisäpihalla.

Ja sitten paluumatkalle. Kolmen jälkeen katamariini oli takaisin Splitin rannassa.

Käveltiin hotellille, jonne Pehtoori jäi huilimaan, mutta minä lähdin vielä kävelemään. Lähibiitsille on melkein parin kilometrin matka, en mennyt uimaan, mutta nauttimaan auringosta ja pienistä mainingeista, merestä! Lopulta taisi tulla kuljettua viikon ennätysmäärä kilometrejä.

Illan tullen aika vielä syömään jotain: vahingossa satuttiin hienoon adrialais-aasialaiseen ravintolaan, joka taitaa olla kaupungin ainoa, jossa saa myös sushia, mutta ei todellakaan tilattu sitä. Minulla pikkutonnikalaa (tataki tonno) ja Pehtoorilla vaihteeksi seabas. (kuvat liittelen… )

Päivän merellinen teema jatkui myös illallisella. Ravintolan miljöö, kattaus, tarjoilu – kaikki olivat erittäin tyylikästä, mutta ei pönötystä.

Samettisessa illassa jo yhdeksäksi hotellille – väsy on nyt. Huomenna vielä matkalla…

Hautausmailla Kroatia 2023 Ravintolat Reissut Ruoka ja viini

Rantalomalla kaupungissa

Eilen illalla – Diocletianuksen palatsissa

Diocletianuksen palatsi on rakennettu 300-luvulla, jolloin rakentamiseen käytetyt valkoiset kivet tuotiin Splitin edustalla sijaitsevalta Bračin saarelta (josta viety kivet myös Washingtonin Valkoiseen taloon). Lisäksi rakennusmateriaaleja on tuotu muualtakin: marmori on peräisin Italiasta ja Kreikasta, pylväät ja sfinksit Egyptistä.

Palatsialue oli 300-luvulla keisari Diocletianuksen asuinpaikka, mutta se on ollut myös armeijan linnake ja linnoitettu kaupunki. Palatsialue on iso: noin 200 x 200 metriä, ja siinä on yhteensä yhteensä 220 rakennusta. Sen sisällä on monta kerrosta ja paljon sokkeloisia kapeita kujia, rakennuksia vuosisatojen varrelta, ränsistyneitä nurkkia, kunnostettuja isoja taloja, isoja aukioita.

Nyt siellä on paljon putiikkeja, ravintoloita, vaateliikkeitä, paikallisia tuotteita (laventelia, hunajaa, liköörejä, taidekäsitöitä, tryffeliä … ) myyviä kauppoja. Kahviloita, ravintoloita, apartementoksia, vuokrahuoneistoja. Sileitä kivettyjä katuja, pylväitä ja kauniita ikkunaluukkuja.

Lähdettiin sinne eilen jo viiden jälkeen. Shoppailtiin pieniä tuliaisia muksuille ja kotiin – ja ostin itselleni kaulakorun. Sellainen kesähömppäkoru se on. 🙂 Kaikenlaista oli myynnissä: saippuat olivat monessa putiikissa näyttävästi esillä.

Ja arvatkaapas kuka saa yhden näistä tuliaiseksi…:)

Ohessa tuli pidettyä Pehtoorille kreikkalaisten pylvästyylien kertauskurssi: nyt on korinttilaiset, doorilaiset ja joonialaiset pylväät taas hallussa.

Peristyylipihalla ennennäkemätön juttu: ravintola Luxor tarjoilee antiikin raunioille ruokaa ja juomaa – ravintolasali vailla vertaa. Emme kuitenkaan testanneet.

En tiedä, mistä johtuu, mutta tällaiset näkymät saavat jotenkin luottamaan ihmiseen, maailmaan. Olisikohan kysymys pysyvyydestä – että sitä kuitenkin on, vaikka vain raunioina…

Seuraavaksi tarkoituksemme oli mennä AK:n vinkkaamaan Gourmet Bar Bastaan syömään, sehän on tästä meiltä muutaman sadan metrin päässä. Sinne kävelimmekin, mutta tilaa oli vain jossain takarivillä – siis sisällä, kaukana. Siispä siirryimme vielä lähemmäs hotelliamme, suunnilleen pihalle, jossa on Buffet Fife. Se on joka päivä ohi kävellessämme ollut aamuin, päivin, illoin täynnä. Sitä suositellaan monessa yhteydessä.

Päädyimme meriahveneen (seabass) ja hammasahveneen (seabrew): ja kalahan oli hyvää, ei mitään pipertelyä, ei kallista. Velmu tarjoilija ei oikein tykännyt, kun emme hänen suosituksestaan huolimatta ottaneet talon valkoviiniä, vaan jotain muuta (joka ei kyllä ollut kummoista). Silti. Hyvä kokemus tuokin.

Toreille tiistaina

Ihan liian aikaisin hereillä, joten heti kahdeksalta aamupalalla, ja sitten lähdimme toreille. Kalahalli on Marmantova-kadun kupeessa, karu halli, jossa oli turisteja ja paikallisia.

Osa myyjistä esitteli tuotteita mielellään, osa ei todellakaan. Scampit maksoivat 30 € kilo. Noita söin toissailtana. Kroatialaisittain valmistettuna (tomaatti-viinikastikkeessa kokonaisina leivän kera). Ei tullut ähky, mutta hyvää oli. Palaan näihin ja moniin muihin ruokakokemuksiin kotosalla – toivottavasti muistan. 🙂

Pikkutonnikala (alla) oli ennennäkemätön ja sitten paljon muita tuntemattomia. Mutta mukava oli kierrellä.

Hallin jälkeen siirryimme torille.

Se oli iso ja värikylläinen. Kaikkea hyvää tuoretta. Keräsimme evästä lounaspiknikille: persikoita, nektariineja, pikku banaaneja, mansikoita, brikok (fetapiirakan tyylistä paikallista, tyypillistä) ja Pehtoorille vielä jonkinlainen munkki.

Biitsipäivä

Kävimme hotellilla (jonka keskeinen sijainti on niiiiiin hyvä asia), pakkasimme rantakamppeet, eväät ja lähdimme biitsille! Splitistä on moneksi. Myös rantalomakohteeksi.

Menimme Bacvicen rannalle, josta on tehty hiekkaranta. Kroatian rannat ovat luonnostaan pikkukivirantoja, mutta täällä pohja on kuin Nallikarissa, ja oli kahlattava pitkälle, että pääsi uimaan kunnolla! Mutta kuinka minä nautinkaan, kun pääsin mereen uimaan! Turkoosin siniseen Adrianmereen. Oi että! Ihan hurjan hienoa!

Rannalla oli mukava leppoinen tunnelma, eikä ruuhkaa. TAAS tuli mieleen, miltähän täällä näyttää elokuussa. Ainoa hieman enemmän ääntä aiheuttanut juttu oli paikallisten nuorten miesten peli, picigin, jossa pientä kumipalloa löydään kämmenellä pelaajalta toiselle ringissä ja retkautukset olivat näyttiviä ja äänekkäitä!

Kolmen jälkeen tepastelimme rannan kautta hotelliin, jossa uikkarit kuivumaan, vesipullot täyteen, – ja vielä pienelle lenkille.

Tänäänkin Marjan-kukkulalle: eilen jäi juutalaisten vanhaan hautausmaahan tutustumatta (käveltiin huomaamatta ohi!), mutta tänään sinne. Hautausmaabongari sai taas uudenlaisen jutun koettavaksi. Metsittynut vuosisatojen (per. 1573) takainen hautalehto oli vähän surullinen, mutta toisaalta – muistijälkiä sielläkin.

Hautakivien tekstejä ei ollut kyky lukea.

Näköalatasanteen kahvilassa nautimme lasilliset proseccoa, puolenpäivän proseccon aika oli viivähtänyt hyvinkin loppuiltapäivään … Mutta reissun tähän asti lämpimimmän, täysin sateettoman päivän iltapäivällä kylmä kuplajuoma maistui erinomaisesti.

Hotellissa taas kuvien työstämistä, huolellista suihkuttelua, hetken huilausta ja sitten loman puolivälin dinnerille: juhlaillallisen aika oli tänään. Siis kukkamekko ylle ja etukäteen valittuun ja varattuun ravintolaan. Pitkään aikaan ei mitään niin hyvää ravintolakokemusta. Siitä kerron, kertonen huomenna. …

Niitä näitä Oulu Ravintolat Ruoka ja viini

On päästettävä irti

Kävimme teatterissa: Pienen hauen pyydystys

Luin kirjan muutama vuosi sitten, heti silloin kuin se ilmestyi, ja tykkäsin ihan mahdottomasti. Tämähän ei useinkaan ole hyvä järjestys: siis lukea ensin kirja ja sitten katsoa elokuva tai teatteriesitys. Avoimin mielin kuitenkin lähdimme toukokuista kahden hengen humputteluiltaa viettämään.

Ennen teatteria kävimme syömässä: Da Marion Ristorante ei nytkään ollut auki, joten Toripolliisiin. Poroburgeri oli oikein hyvä, mutta ranut ja puolet perunabriossista jäivät minulta lautaselle, ei vaan mahtunut.

Ja torilla on Toripolliisi. Vuoden 2026 kulttuuripääkaupunki Oulun panos viisuhumuun.

Oulu goes Käärijä

Meillä oli tunti luppoaikaa ennen seitsemää, joten päätimme mennä lasilliselle Viinibaari Voxiin, jonne rotissööri-ammattilaisystävä on vaihtanut entisestä suosikkiravintolastamme. Ja hänhän se osasi suositella hyvän jälkiruokalasillisen.

Ja sitten se teatteri. Tarvittiin avointa mieltä, jottei kirjan melkein maaginen tunnelma häiritsisi esityksestä nauttimisesta. Ja kyllä, pidin. Lapin maahiset, peijoonit, tontut, ehkä ei sentään ´hattarat´, ovat olleet minulle tuttuja, joten ei ollut vaikea upota näytelmän tarinaan. Kuten kirjan luettua niin tänäänkin, muistan, on osattava päästää irti.

Sitä opetellessa, vieläkin ja joka päivä.

Reseptit Ruoka ja viini

Pikku juttuja makujen takaamiseen

Tänään jo aurinkoista, ja pieni tuntuma lämpenevästä säästä (+ 8 C korkeimmillaan).

Ja paluu ”normaaliin” päiväjärjestykseen: minä tein ruoan ja Pehtoori laittoi tiskit pois. Mutta eilisiä herkkuja oli niin paljon, että pääsin hyvin vähällä…

Eilisestä alkuruokakeitosta jäi puolet tälle päivälle. Lämmitin vain ja pikkuisen tuunasin sitä siemenleipämuruilla ja grillatulla ja murennetulla salami-peperonilla (prosciutto ois ollut vielä parempi, mutta kuin ei ollut kaapissa). Vaniljaisen kukkakaalikeiton ohje on Valion sivulla.

Leivoin oheen myös vehnäsämpylöitä – niin turha ruoka kuin olla ja voi – mutta nokare paahdettua voita lämpimän sämpylän päällä – ja kylläpä maistui. Paahdettu voi on fenkolisalaatin ohessa ollut viime kuukauden aikana meillä liki jokapäiväinen pieni makujen viimeistelijä. Tein paketellisesta voita ja siitä riittää. Se säilyykin ihan hyvin. Valion sivulla on ytimekäs ohje ja Satu Koivisto neuvoo sivuillaan varman päälle: paahdettu, vaahdotettu voi.

Hyvä viimeistelijä moneen ruokaan, nokere leivän (hapanjuurileipää!! 🙂 ) päälle, kasvisten sekaan ja vaikka pastan kanssa.

Niitä näitä Reseptit Ruoka ja viini

Ajatukset ulkomailla

Joko huomisia kruunajaisia varten on tarjoilut suunniteltu? Fish and chips? Beefeater & tonic? Kurkku-kolmioleipiä ja Darjeeling tea! Tai toffeeta? White beans and toast? Ehkä tilkka sherryä? Tai englantilaista kuohuviiniä, jota samppanjan haastajaksi sanotaan. Alkossahan on jo monia.

Minulla ei ole mitään suunnitelmia eikä hankintoja, muuta kuin että aion ainakin osan päivästä olla television ääressä. Minulla kun on ruoanlaittovapaa huomenna: Pehtoori on luvannut kokkailla.

[Lontoo-kuvat 11 vuoden takaa kun oltiin Tyttären ja Pehtoorin kanssa pidennetyllä viikonloppureissulla.]

Ehkä huomennakin harrastan talvipyöräilyä kuten tänäänkin. Pyörätiet olivat tosin sulat ja aurinko paistoi, mutta tuuli reippaasti ja kylmästi jostain Barentsinmeren suunnalta. Vaikea väittää, että olisi ollut kovinkaan leppoisaa polkemista. Ulkoilmaa kuitenkin, ja niin paljon, että tuli nälkä. Ja säästä johtuen ikävä Italiaan.

Siispä päivän menussa lombardialaista broileria. Tein sitä viime keväänä muutaman kerran, lupasin postailla tännekin reseptin, mutta onpa näköjään unohtunut. Nyt sitten tässä.

Lombardialaista broileria

(ohjeen löysin täältä)

- 500g kanapojan rintafileitä (3-4 kpl)
- 3 dl kuohuviiniä (vähempikin riittää – bloggaajan huomio)
- 1 makea sipuli
- 4 valkosipulin kynttä
- 1 rkl kanafondia
- ½ tl suolaa
- mustapippuria
- 2 tl Dijon-sinappia
- 2 tl sitruunamehua
- oliiviöljyä (tai voita)

Kastikkeeseen

- 50-70 g raastettua parmesanjuustoa
- 2 dl kermaa
- oliiviöljyä (tai voita)

Pilko sipulit ja valkosipulit, laita kasariin niin paljon oliiviöljyä että pohja peittyy, lisää sipuli ja valkosipuli. Paista kunnes sipulit ovat läpikuultavia, lisää kuohuviini, kanafondi, suola, mustapippuri, sitruuna ja Dijon-sinappi, sekoita ja ota pois lämmöltä.

Voitele uunivuokaa tai muu uuninkestävään astia oliiviöljyllä ja lado siihen kananpojan rintafileet sileä puoli ylöspäin, kaada äsken valmistamasi kastike rintafileiden päälle niin että fileet jäävät vähän paljaaksi. Paista 225 asteisessa uunissa ylätasolla n. 25min (tai niin että rintafileet saavat vähän väriä).

Laita pasta kypsymään. Ota astia uunista ja kaada liemi kasariin (jos haluat tasaisen liemen siivilöi neste). Anna liemen kiehua noin 5 min ja lisää kerma, lisää raastettua parmesanjuustoa hyvin hitaasti jatkuvasti sekoittaen kastikkeeseen kunnes kastike on sopivan paksua. Parmesanjuusto voi olla vaikea saada kokonaan sulamaan, mutta se ei haittaa makua (halutessasi voit siivilöidä kastikkeen myös tässä vaiheessa).

Kannattaa käyttää jotain ”kuppimaista” pastaa, jotta kaikki hyvä kastike tulee syödyksi. 🙂 Fenkolin höylääminen salaatin päälle on nyt ”The Juttu”. Kannattaa kokeilla.

Muistikuvia Ravintolat Ruoka ja viini Valokuvaus

Iltavuorossa kuvaamassa

Olen aina sanonut, ettei minusta olisi vuorotyöläiseksi. Lukuunottamatta lyhyttä vaihetta linja-autonkuljettajan hommassa (kesällä 1983 ja kevättalvella 1985) työurallani työaika on ollut määrättynä tai valittavana siten, että duuni on alkanut aamulla. Useimmiten menin kustannuspaikalle kahdeksan aikoihin, muutamina vuosina seitsemäksi, koska niin halusin. Ja se sopi minulle hyvin. Päivät kestivät yleensä sen kahdeksan-yhdeksän tuntia, mutta oli myös aikoja, jolloin normityöpäivä oli kellon ympäri. Mutta tärkeää oli, että työt alkoivat aamulla ja että ne olivat mielekkäitä.

Nyt kun puolenkymmentä vuotta olen tehnyt satunnaisia valokuvauskeikkoja, on kuvaustapahtuma ollut useimmin päiväsaikaan – editointihommat ja painotuotteiden (kortit, kalenterit) työstäminen sekä kuvatoimistojutut olen tehnyt yleensä aloittaen nimenomaan aamulla. Ja edelleen: sellainen sopii minulle parhaiten.

Tänään oli taas De Gamlas Hemin uuden ruokalistan annosten kuvaus; kuvaukset alkoivat neljältä. Eihän siellä kulu kuin pari-kolme tuntia, mutta koko päivä menee odottaessa, että voin lähteä hommiin. Pikku juttu tietysti tässä vaiheessa, mutta niinpä se kuitenkin kävi, että ihme haahuilua oli koko päivä. Noh, nyt on koko uusi lista (15 annosta) kuvattu monesta eri suunnasta ja osana erilaista kattausta. Ihan mukavaa puuhaa. Ja huomenna aamulla aloitan kuvasaaliin perkaamisen ja editoinnin.

Onneksi kuitenkin kaikelta haahuilultani sentään tein ja söin ruoan kotona ennen lähtöä. Varsinkin kahden parsan risoton, etanapannun, karitsa-annoksen kohdalla olisi keskittyminen kuvaamiseen varmaankin ollut aika epävakaata. Menu on taas oikeinkin houkutteleva. Toivottavasti kuvatkin. 🙂

Luettua Ruoka ja viini

Ajatukset kylmästä lämpimään

Hyytävän kylmä. Ainakin siltä aamulenkillä tuntui.

Viikon päästä on vappuaatto. Ja tänään aloitin ´Suomen kaunein kesämökki´ -ohjelman katselun, kaksi ensimmäistä jaksoa katsottu ja Hangasojan vanhaan mökkiin tulossa pientä muutosta.

Kuuntelin myös Anneli Vainion kirjan ”Kotini on linnani. Elämää Etelä-Ranskassa”. Ei ihan tavallinen tyyliin ”vuosi-Provencessa”-tms. tarina, mutta silti, – ehkä juuri siksi minua kiinnosti ja kiehtoi hyvin paljon. Elämäkerralliset kirjat (ja elämät) yleensäkin, mutta myös, miten ja miksi suomalaiset (naiset) asettuvat asumaan ulkomaille, sekä kulttuurien ja arjen erilaisuuden kohtaaminen. Se kiinnostaa, ihan sama, onko kyse viime vuosista vai vuosisadoista, evakoista vai maastamuuttajista, pakumatkaajista vai pakon edessä muuttaneista. Etelä-Ranskan kesä sai kuitenkin haikailemaan …

Oispa jo kesä.

Toisaalta: nämä kituviikot ennen reissua ja ennen kesää ovat nekin mukavia.

Vapun menot ja menut olen/olemme jo lyöneet lukkoon: ”vastaus lukittu”.

Haluatko skumppavinkin vapuksi? – Kerron silti.

Tänään nautimme (ehkä kolmannen vai neljännen kerran) pullollisen alsacelaista cremantia: Engelin talon hedelmäinen pikkupullollinen kuohuviiniä on tavattoman hyvää, hedelmäistä, ei niin edullista kuin moni kuohuviini, mutta esim. vapun piknik-koriin mukava koko… Ja huom. puolikkkaassa pullollisessa on eri koostumus, se on tehty eri rypäleistä kuin samalla nimellä myytävä iso pullo. Isoa pulloa ei olla nähtykään saatikka maistettu, mutta noita puolikkaita näyttää olevan lähes joka Alkon pikkupullojen hyllyssä.

Ruoka ja viini

Ruokaa roudaten

Aamulla aikaisin aika montakin linnun laulua kuului.
Ja iltapäivällä kaikista ränneistä lorisi vesi isosti.
Ihan liikaa vaatetta lenkillä, mutta parempi niin.
Keväälle tuntuu, oikein kunnolla.
Se on kyllä mukava juttu. Mahdottoman mukava.

Lohen matka mökkipöytään

Mökkikeittiössä on useammin kuin kerran syöty Norjan lohta, joka on ensin pyydetty Jäämeren rannalla (kassilohta) ja joskus jopa Tenon lohta. Lohi ei suinkaan ole kulkeutunut suoraan Jäämereltä Hangasojan mökkikeittiöön, vaan lohisaaliit on ensin kylmärekalla kuljetettu läpi Lapinmaan Ouluun, josta edelleen Hätälän kalajalostamolle ja kalatukkuun. Siellä lohi on paloiteltu ja pakattu. Se on saanut päälleen vakuumin, K-kaupan leimat ja EAN-koodin ja sitten taas kylmäketjussa Keskon varastoon ja heti kohta kohti pohjoista ja Saariselän Kuukkelin kalatiskiä, josta mie olen käynyt ”pyytämässä” ja valmistanut mökkikeittiössä isommalle tai pienemmälle porukalle. Lohen matka auton kyydissä reilut tuhat kilometriä mutkin.

Viimeisen parin vuoden aikana on aika usein haettu tuore kala Kauppahallista, pakastettu kotona ja sitten roudattu möksälle. Kylmäketjussa vähän vähemmän vaiheita, matkaa ihan yhtä pitkästi.

Lapin herkkua kotikeittiössä

Ja tänään jotain samankaltaista hullun hommaa, mutta toinen raaka-aine ja toiseen suuntaan ja vielä kahteen kertaan. Pääsiäisen mökkireissulle ostettiin lohet hallista ja samalla vähän savuporolastuja. Poro Kylmäsen lihatiskissä on tietysti ”kotoisin” pohjoisesta, vähän samanlaisen tuotantoketju kuin lohella. Kuukkelissa poron hinta on ihan hillitön ja muutenkin noita lastuja otin mukaan ihan vaan varalle, että jos vaikka lapaksia joku päivä/ilta värkkäisin. Mutta niinhän se paketti unohtui mökin pienen jääkaapin perälle, lapaksia en koko aikana tehnyt. Siispä tuotiin poroleikkele Ouluun – takaisin Ouluun. Kyllä on logistiikka ihan kympin päälle hallinnassa. Huoh.

No niin, mutta nyt ”asiaan”. 😀 En tehnyt lapaksia, en savuporo-juustokeittoa, en maa-artisokkakeittioa porolastuilla, en mitään, mikä kuuluu mökkikeittiössä repertuaariini, vaan ”vanha” kunnon pinaatti-fetapannari sai keittokinkun tai juhlapyhän jäljiltä jääneen graavilohen palasten tilalle uuden lisukkeen: hyvälle maistui poro tässäkin yhteydessä, vielä sipaisu savuporotuorejuustoa pannarin pinnalle ja nam. Pinaatti-fetapannari on meidän perusarkiruokaa, suunnilleen kerran kuussa sen teen. Ohje on täällä: KLIKS

Samalla sivulla myös Charolotte Russen ohje. Olisko se vappu- tai äitienpäiväpöytään aika hyvä?

Niitä näitä Paistinkääntäjät Ruoka ja viini

Kukkia ja vermuttia

Kukkajuttuja

Yhdestä kolmen pionin kimpusta olen ottanut kymmeniä otoksia. Jonkinlainen ”tutkielma pionista” alkaa olla valmis. Jos tekisi vielä vaikka kollaasin? Kukista ja kasveista puheenollen, tänä vuonna en ole kylvänyt mitään – ei esikavatusta yrttipenkkiin. Vähän on harkinnassa, että luovun koko yrttipenkeistä, tai teen niistä koristekukkarenkaita. Ja joka tapauksessa aattelin kokeilla popcorni-heiniä! 😀 Onko joku muu kokeillut niitä? – No mutta tulettepa näkemään. Mutta niilläpä ei vielä kiirettä.

… ja vermutti-oppia

Illansuussa saimme nauttia iltapalaa ja kuulla vermutista, sen historiasta ja tekemisestä. Maahantuojan edustaja/kouluttaja on Oulussa ja rotissöörit aveceineen saivat kutsun Turusen sahalle, jossa näitä aika harvoin maistettuja (italialaisia) juomia saimme testattavaksi.

Näitä Martinin ”uusia” vermutteja oli tarjolla: vas. kahta reserva-sarjan tuotetta ei Suomesta saa, mutta niistä erityisesti vaalea Ambrato oli aika hyvää, Rubino turhan ”glögistä”, minulle ehkä liian makeaa, keskimmäinen ”bitter” oli hyvin Camparin tyylinen, ehkä vähän ohuempi tai alkoholisempi tai ei-niin katkeroinen, mutta ihan hyvä. Tuo Fiero oli meistä molemmista paras: hyvinkin saattaa kesällä se ja sooda piazzallamme maistua. Alkoholiton oli sekin hyvä, soodan kanssa katkeroinen hellejuoma maistunee.

Ja koska maistelutuokio oli rotissöörien tilaisuus, oli tietysti pientä syötävää. Suolaisten antipastojen/juuston kanssa vermutitkin sopivat hyvin. Hapanjuurileipä ja valkosipuliscampit tietysti minun mielestäni suunmyötäisempiä.

Eikä seurassakaan mitään vikaa. Melkein kaikki paikalla olleet ovat olleet ruokaystäviä jo toistakymmentä vuotta, – osa jo yli 30 vuotta. Kaikkinensa oikein mukava tiistai-ilta.

Isovanhemmuus Ruoka ja viini

Vanhoja ja uusia asioita

”Mummi, musta tuli silloin vauvana sun lellipentu.”
(Eevis 4 v.)

Meillä oli muksupäivä aamubrunssista lounaaseen.

Mitäs tehtäisiin? – Vähän välikausi ulkona,… ei liukumäkeen, ei pihalle pelaamaan, ei puistoon. Muksut eivät halunneet oikein mihinkään ja vähän joka paikkaan.

Siispä mummi päätti, että lähdetään kaupunkiin, edes ostamaan maitoa ja jälkkäritarpeita.

Apsu totesi eilen, että milloin meillä on taas kermavaahtoa, ”kun sun kermavaahto on niin hyvää”. Kermavaahto? – Mie kun olen aatellut osaavani tehdä vaikka mitä herkkuja, niin pojanpoika haluaa jälkkäriksi kermavaahtoa! No sitähän sitten.

Haettiin kaupasta vispikermaa, mansikoita (!) ja jo ennen lähtöä laitoin lettutaikinan tekeytymään.

Kivisydämen ja Valkean (vrt. kaksi viikkoa sitten!) kautta paluumatkalle kotiin, ja sitten poikkeuksellisen yksimielisesti lapset halusivatkin museoon! Jee, totesi mummi! En siis ole heitä kylläyttänyt museoreissuilla, vaan edelleen itse haluavat sinne.

Ja taas minä sain paljon iloa kun katsoin miten vuosien varrellla lasten kiinnostuksen kohteet vaihtuvat, mistä ovat kiinnostuneita, mistä kysyvät, mitä aattelevat. Ja paljon kyselevät (= Apsu kyselee): ”Mummi, mikä tämä on? Milloin tämä tapahtui? Mistä tiiät? Oliko se samaan aikaan kuin se Runeberg?” – kyselee 7-vuotias. Ja mummi selittää äänensä käheäksi.

Jossain välissä päivää oli pieni pysähtynyt hiljaisuuden hetki ja Eevis totesi lauantaikarkit sylissään, hyvin vakaasti, selvästikin miettineenä: ”Mummi, musta tuli silloin vauvana sun lellipentu.” – Niin tuli! Niin sinusta kuin myös veljestäsi. Sellaisia te ootte.

Pitkän museoreissun jälkeen mummilaan: oli aika letuille, jauhelihamössölle, raejuustolle, melonille ja jälkkäriksi lettuja, sitä toivottua kermavaahtoa, mansikkahakkelusta ja Nutellaa. Istuskellessa yhteisen lounaan äärellä kyselin lapsilla, että ”tiedättekö, mitä teen?”
– Pyörittelivät päätään – –

– Minä vähän niin kuin teen videota.. (Katselin heitä kermavaahdot poskilla, mansikoista nauttien, välillä peukuttaen ”jep, tämä on hyvää!”, ja taas hymy huulilla).

Yritän tehdä mieleeni sellaista videoklippiä, että voin aina joskus katsella ja miettiä tätä hetkeä.
– Niinku miksi? (kysyi Apsu varsin kummisssaan)

Niinpä, niinku miksi. 💙💗

Ja kyllä minä nyt muistan, kun olen atämän kirjoittanutkin. Muistan kauan.

Minulla on paljon kuviakin, mutta jätänpä julkaisematta. Tässä kuitenkin yksi…

__________________

Toiseen maailmaan illansuussa.

Juniori ja Apsu veivät meidät Iskoon, jossa oli ystävien luona viininmaistelua (kolmonen ja kutonen parhaat), sairaus- ja matkakertomusten vaihtoa :), jumalaista ruokaa..

Tunnelmasta toiseen. Nyt kylläinen olo. Kaikin puolin. Kaikki hyvin.

Lappi Liikkuminen Mökkielämää Reseptit Ruoka ja viini

Lankalauantai mökkikeittiössä ja Sivakkaojalla (mm.)

Pääsiäiskokko ja Staalo

Lankalauantai. Ei olla värjätty lankoja, kuten kansanperinteen mukaan tapana on ollut, mutta pääsiäiskokko (notski) meillä oli hätyyttämässä noitia ja pahahenkisiä maahisia pois puronrannaltamme.

Täällä kairassa taitaa Staalo olla noitajengin ykköspahis. Se on Lapinmaassa tunnettu saamelaisen muinaisuskon isokokoinen, tyhmänpuoleinen, ahne ja pahantahtoinen haltija, jota tavataan useimmiten joulun aikoihin, talven pimeinä päivinä, eikä niinkään pääsiäisenä. Ehkäpä juuri pääsiäiskokot pitävät sen piilossa, pois ihmisten ilmoilta?

Pääsiäisen herkuttelua

Pääsiäispaasto päättyy pääsiäisyönä. Mehän ei olla mitään paastoa pidettykään, joten omalla ihan perinteisellä pääsiäistavallamme vähän arkiruokaa parempaa on syöty jo tänäänkin. Pääsiäinen kun on minusta paljon monipuolisempi ja herkullisempi ruokajuhla kuin joulu.

Jo aamiaisella aloitin herkuttelun. Pehtoori ei puurosta luovu, eikä ainakaan sitä mämmiin vaihda. Ei edes lakumämmiin. Mutta minulle maistui: lakumämmiä ja vispikermaa. Nam!

Päivän menussa lohikeitto (Harri Syrjäsen), ruisleipää (Kuukkelin) ja gourmetvoita (Président) ja hillasemifreddo (minun)!

Kannatti tuoda Oulun Kauppahallista (vakumoitu + pakastus – hyvin säilyy maut) lohet ihan tätä varten. Ohje siis täällä.

Hillat Pudasjärven Livolta – eivät todellakaan ole meidän poimimia. Nuo koristeet ”symboloivat” itikoita hillasuolla – niistä meidän ei ole tarvinnut kärsiä. Kiitos taas Voikukkatielle. 🙂

Ja viininä Franchetto La Capelina Soave Ronca-Monte Calvarina 2021. Se on venetolainen 18 euron viini, jolle ei ole suosituksina ole lohi vaan pasta ja juusto. Ensi kerralla lohisopalle joku toinen viini, mutta silti tämä viini kyllä miellytti.

Ja hiihtämässä kävin Sivakkaojan suunnalla. Olisi kannattanut lähteä heti aamusta. Puolenpäivän aikaan näillä lämpöasteilla alkaa olla jo melkoisen märät ladut, mikä merkitsee karvapohjasuksille pitkissä alamäissä melkein vaaratilanteita. Tökkii aika yllättäen. Mutta mie hiihtelin hissuksiin, rauhassa, kuvaillen, todellakin nautiskellen, ilman isompia ajatuksia, ahdistuksia, ei (enää 😀 ) suorittamispaineita/kilometritavoitteita. Kunhan hiihtelin, – uusia oppeja harjoitelllen.

Lappi Mökkielämää Reseptit Ruoka ja viini

Aurinkoinen, kaunis, hiljainen pitkäperjantai

Hiljainen päivä – pitkäperjantai lämmössä ja valossa. Menisköhän tämän päivän postaus ihan vaan näin kuvien kertomana.

Kelo

Tämä kelo metsässä, kulkiessa liukulumisuksilla kohti Rönkönlampea, haastoi! Tuntui melkein pröystäilevän…. Kiertelin ja kuvailin.

Ja kyllä me sitten ystävystyimme.

Pitkäperjantai ei ole ollut ”lajityypillinen”. Poikkeavaa on ollut hulvaton auringonpaiste, iltapäivällä varjon puolella +10 asteen lämpö, liki tyven, paitsi tunturien laella, liisterimäinen keli, haahuilu siellä ja täällä, kaksin syöminen. Hyvin syöminen ei ole poikkeus. 😀

Piispanojalle mennessä tässä kohtaa on usein huhtikuussa näkynyt koskikara, kaksikin. Ei näkynyt tänään. Mutta väliäkö sillä. Kaunis oli puro.

Pääsiäisruokaa

Oulusta Torin Lihamestarilta ostettu pakastettu kokonainen jyväbroileri valmistui kohtuullisen voikimpaleen ja yrttien kera vallan hyväksi. Tuplasin ohjeen valkosipulimäärän ja tuntuu, että mökin seinätkin vielä tuoksuvat rosmariinille ja valkosipulille! Oheen parsaa ja salaattia. Kun oltiin vain kaksin, en innostunut jälkkäriä tekemään. Ehkä sitten huomenna, viimeistään pääsiäispäivänä.

KOKONAINEN JYVÄBROILERI UUNISSA (ohje Soppa 365)

1 broileri (noin 1,4 kg)
1 sitruuna

Yrttivoi

1 sitruunan hienoksi raastettu kuori

2 dl silputtuja yrttejä (timjami, basilika, persilja, rosmariini)

2 puristettua valkosipulinkynttä

1/2 tl mustapippuria

100 g pehmeää voita

Lisäksi

oliiviöljyä

suolaa

Lämmitä uuni 225 asteeseen. Pyyhi broileri talouspaperilla sisältä ja päältä. Pese sitruuna huolellisesti harjalla, kuivaa ja leikkaa lohkoiksi. Valmista yrttivoi sekoittamalla kaikki aineet yhteen.
Leikkaa broilerin nahkaan viilto. Hiero reilu puolet yrttiseoksesta nahan alle. Tee koipiin muutama viilto ja hiero viiltoihin yrttivoita.
Levitä loppu yrttivoi broilerin päälle. Ripottele päälle vähän suolaa ja mustapippuria ja sivele broileri oliiviöljyllä.
Ripottele broilerin sisälle suolaa ja työnnä lopuksi sitruunalohkot vatsaontelosta broilerin sisään.
Sido koivet paistilangalla yhteen. Nosta broileri voideltuun uunivuokaan. Paista broileria uunin keskitasolla noin 15 minuuttia. Alenna uunin lämpö 180 asteeseen ja jatka paistamista noin tunti. Valele broileria ja kasviksia paistamisen aikana voisulalla tai oliiviöljyllä.

Vinkki: Paistoaika vaihtelee broilerin koon mukaan. Mitä suurempi lintu sitä pidempi paistoaika. Kokeile broilerin kypsyyttä työntämällä hammastikku broilerin paksuimpaan kohtaan. Kirkas lihasneste on kypsän lihan merkki, punertava kertoo, että kypsennystä on jatkettava.

Lappi Mökkielämää Ravintolat Ruoka ja viini

Kiirastorstain touhuja

Jos eilen olikin pirttipäivä, niin tänään kiirastorstaina sitten pois pirtistä koko päivän.

Kiirastorstai? Siis kiire? Vai onko se Jeesuksen kärsimyshistoriassa ”kiirastuli-päivä” vai mistä nimi tälle päivälle?

Kiirastorstaina pihamaalta karkotettiin pahansuopia voimia edustanut »kiira». Pihamaan puhdistuksessa käytettiin tulta, katajaa, tervaa ja kiliseviä lehmänkelloja, jotka saivat »pahat henget pakenemaan seudulta».
Kiirastorstain tapojen on tulkittu olevan kansanomainen muoto katolilaisesta synteja puhdistavasta rituaalista. Tavoissa voi nähdä myös yhtäläisyyksiä slaavilaisten ja balttilaisten kansojen kevätperinteisiin, joissa vanhan talven symboli poltetaan tai karkotetaan kevään tieltä.
Kansan keskuudessa kiirastorstai on ollut yleisemminkin puhdistamispäivä. Karjalaiset ja hämäläiset tekivät kiirastorstaina suursiivouksen, jossa joka nurkka pestiin ja siistittiin.
Lähde: Taivaannaula

Karjalaisista sukujuuristani huolimatta en ole tänään tehnyt mitään suursiivousta, vaikka muutoin melkein kiire kyllä on ollutkin.

Pehtoori sen sijaan (taas kerran etsittyään syitä vältellä hiihtämistä) on perinteiden vaatimusten mukaisesti siivoillut pihapiiriä! Ja kattoja.

Varsin myöhäisen (täysikuu tai mikä lie valvotti) aamupalan jälkeen lähdettiin kymmenen tienoilla käymään tämän mökkiviikon ”pakollinen” Ivalon reissu. Ihan samat kuviot kuin viimeksikin: Extrapiste (lankoja, ja jotain keltaista), apteekki (ainahan sieltä jotain tarvitaan), Alko (ks. ed.) ja ruokakauppa (tällä kertaa vain hevi ja maitotuotteet, sekä tetet – kaikkea pääsiäisekstraruokaa on kaapit täynnä, joten ei kala- tai lihatiskiä tarvittu).

Mökillä nautimme lounasleivät ja hedelmät, ja sitten tahoillemme: Pehtoori Tuulentuvan katolle ja mie Kiilopäälle – tunturiin ja katsomaan sen valokuvanäyttelyn.

Vaikka tunturissa tuulikin, oli tunturin suojapuolen rinteillä mahdottoman lämmin. Iltapäivän edetessä jo nuoskaista. Ei haitannut. Hissuksiin kuljin. Hiljaa tupisin tyytyväisenä.

Pysähtelin, kuvailin. Paliskuntaraja kerrankin täältä suunnasta.

Pääsiäispupun jäljet!

Tunturissa pikku tunturi ja kimmeltävät hanget.

Kiilopäällä Suomen Ladun majalla on Ilkka T. Rantasen valokuvanäyttely ”Minun luontoni”. Valokuvataiteilija oli itse paikalla, eikä liene ihme, että meillä oli juteltavaa Saariselän luontokuvauskohteista ja kuvaamisesta. Niin paljon, että tulin aika huolimattomasti ja valikoiden lukeneeni kuviin liittyviä tekstejä, tunnelmia maisemista, luonnosta, kuvaajan omasta luontosuhteesta. Ne muutamat tekstit, jotka luin, olivat kyllä varsin samaistuttavia. Kuvaushetken tuntoja sanoitettu paljon paremmin kuin mitä minä ikinä osaisin. Ja inspiraatiotakin näyttelystä. Tällä viikolla toinen suositus Paratiisikurulle patikointiin. 😉

Palauduttuani mökille ja suihkuttelujen jälkeen teimme yhteispäätöksen: nyt on pizzapäivä. Siispä kylille, – ja Fienoon! Tämä oli viides kerta. Oli nälkä, mutta ei tälläkään kertaa mitään moitteen sanaa. Ei mitään. Meillä tuntuu olevan jo kanta-asiakas-status. 🙂 Sekin tuntuu mukavalle. Olenko jo aiemmin muistanut kehua heidän espressoaan. No nyt voisin. Sekin on perfetto.

Huomenna olisi Vaskoolihiihto ja (mökki)tiehoitokunnankokous. En ole koskaan osallistunut kumpaankaan, enkä osallistu huomennakaan. Ehkä Vaskoolihiihto ei tuki Sivakkaojan latua? – Tai entäs jos Vellinsärpimälle. Yleensä pitkäperjantai täällä on tuiskupäivä, myräkkäpäivä, pimeä päivä. Mutta huomenna tuskin on ”yleensä”.

Nyt lasillinen tai kaksi punaviiniä, Eeviksen islantilainen neule puikolle ja jonkun sarjan pätkä Netflixista ja luulenpa, että Nukku-Matti on tänä iltana jo hyvin varhain mun kaveri.

Buona Pasqua, amici!

Surimi One Pot

(Harri Syrjäsen ohje)

Saltimbocca alla romana – syyskuussa kotona

Kantarellirisottoa

Kolmas Alasuq

Blogin layout

Sunnuntain kesäkurpistaruoka

MENU

Hillaposset

Lombardialaista broileria

KOKONAINEN JYVÄBROILERI UUNISSA (ohje Soppa 365)