Showing: 1 - 50 of 1 103 RESULTS
Ruoka ja viini

Välipäivä, perhepäivä

Kerta kaikkisen surkea sää. Vesiräntää, loskaa, harmaata.

No eipä tarvinnut miettiä, käytänkö koko päivän ruoan parissa puuhasteluun ja siitä nauttimiseen parhaassa seurassa. Käytin. – Hyvä että käytin. Tosin parantamisen varaa taas jäi, ei seurassa vaan ruokien onnistumisessa. Mutta kyllä perheellä nälkä lähti. Ja ilo oli kun Juniori toi meidän Lombardian reissulta Franciacortan (Contadi Castaldi,  Franciacorta, Saten 2017).

Niin ja olihan meillä Suuri Pääsiäisaarteen etsintä. Eepikin on jo ihan pro.  Änäri- ja My Little Pony -munat olivat mieluisia löytöjä. Ja uudet värityskirjat ja tussit. Parasta oli, kun Eepi innostui piirtämään potretteja meistä kaikista. Isi oli isopäisin, R. pisin, mummilla oli pörröisimmät hiukset, veljensä ainoa kädellinen ja pappa ihan vaan vähän itsekseen.

Ruokahommien ohessa pakkailua, – loppupääsiäiseksi pohjoiseen. Sinne on taas hyvä lähteä. Tämä aloittaa meidän parin kuukauden reissaamisen. Tämä aloittaa kevään, vaikka keväthangille ensin mennäänkin. Tosin ei ole edes aurinkoa tiedossa, ei ainakaan ensi viikoksi. Mutta tiedossa ei sentään ole sellaista mössöä kuin täällä nyt. Mökkeillään sitten, mutta ei erakoiduta tällä kertaa.

Ja ehkä jo tänään, viimeistään huomenna: Helmet-kirjahaaste on valmis. Ensi viikolla sitten kooste siitä. Ihan kuten viime vuonnakin: maaliskuun loppuun mennessä homma ohi. Mikä on oikeastaan vähän surullistakin.

PS. Turkinpippuri-pannacotta ja mansikat pelittivät yhdessä. 🙂

Italia Ruoka ja viini Ruokatarinoita ja -historiaa

Maritozzit ja niiden historia

Tänä vuonna meidän pääsiäisessä uusi (antiikkinen 🙂 ) herkku on maritozzo (mon. maritozzi).

Maritozzo on italialainen pulla, yleisimmin se on makea, joskus myös suolainen. Italiassa maritozzien aika on joulukuun alkupuolella. Ja ne ovat tyypillisiä nimenomaan Roomassa ja Lazion maakunnassa. Löysinpä netissä ranking-listoja parhaista roomalaisista maritozzo-paikoista. Hassua, ettei ole tullut siellä koskaan näitä hoksattua.

Näillä vähän laskiaispullamaisilla leivonnaisilla on juurensa antiikin Roomassa. Noh, milläpä ei olisi? – Joka tapauksessa kerrotaan, että naiset leipoivat pullia evääksi raskasta työtä tekeville miehilleen jo parituhatta vuotta sitten. Silloin pullien välissä ei suinkaan ollut mitään vaniljakermavaahtoa, vaan miesten energian tarpeeseen pullat höystettiin esimerkiksi kuivatuilla hedelmillä ja oliiviöljyllä.

Ruokahistoriankirjoituksessa maritozzin tarina kääntyy jossain vaiheessa toisin päin eli pullia toivatkin miehet tuleville puolisoilleen. Tämä vaihe pullan historiassa täytyy liittyä aikaan, jolloin Roomassa jo oli pasticcerioita, sillä on vaikea kuvitella, että miehet itse näitä olisivat mielitietyilleen leiponeet.

Niin tai näin, tämä leivonnainen on saanut nimensä italian kielen sanasta marito eli aviomies. Silloin kun pulla oli osa kosiomenoja, sen paikka ruokavuodessa oli maaliskuun ensimmäisenä perjantaina, antiikin aikaisena rakastavaisten juhlapäivänä. Pulla saattoi toimia myös korurasiana: siihen oli voitu piilottaa kihlasormus, joten aiotun morsiamen piti kyllä olla tarkkana pullaa puraistessaan, ettei hampaattomana olisi vastaustaan saneltava.

Maritozzit ovat yleensä pulla- tai briossimaisia leivonnaisia, joissa on  hiivataikina ja kermatäyte. Siis melkein kuin suomalaiset laskiaispullat, paitsi että kardemumma korvataan sitruunan- ja/tai appelsiininkuorella.

Monia – lopulta aika vähän toisistaan poikkeavia – reseptejä selatessani hoksasin, että yhteistä niissä oli vaatimus taikinan pehmeästä rakenteesta, huolellisesta vaivaamisesta ja kohotuksesta: ”vaivaa taikinaa käsin tai yleiskoneella, kunnes se irtoaa kulhon reunoista”, ”Kohota taikina huolellisesti ja …. malta kohottaa hyvin ennen paistoa”.

Tein tällä kertaa Valion ohjeella. Ensi kerralla säätelen vähän = käytän 00-jauhoja (pizzajauho), tuplaan sitruunankuoren määrän (= 2 sitruunan kuori) ja ehkä lisään vähän vaniljasokeria. Tänään tein täytteen vispikerman ja vaniljakreemin sekoituksena. Ensi kerralla ehkä mascarpone ja kerma, ja ehkä pintaan murskattuja pistaasipähkinöitä

Mutta hyviä olivat ilman hifistelyäkin. Italiassa ne nautitaan yleensä aamiaisella tai jälkiruoaksi, me kävimme tänään aamupäivällä porukalla isomummun luona Jäälissä, ja kahviteltiin pullat pöydässä. Maistuivathan ne neljälle sukupolvelle.

Suolaiset maritozzit olivat nekin hyviä, – niitähän tein jo viime viikonloppuna. Niiden ohje ja paljon muita pääsiäis- ja muita reseptejä löytyy täältä.

~~~~~~~~~~~~~~~~

Maritozzit Valion ohjeella 

  • 3 dl  maitoa
  • 1 tl suolaa
  • 3 rkl sokeria
  • 25 g hiivaa
  • 1 sitruunan kuori raastettuna
  • 2 kananmunaa
  • n. 550 g (8,5 dl)vehnäjauhoja
  • 75 g voita
    Voiteluun kananmuna

    Täytteeksi kermaa ja vaniljakreemiä

  1. Lämmitä maito kädenlämpöiseksi. Lisää maitoon suola, sokeri, murennettu hiiva ja sitruunan kuoriraaste. Sekoita. Sekoita joukkoon munat ja jauhot vähitellen. Vaivaa taikinaksi. Lisää lopuksi sulatettu voi. Anna taikinan levätä 30 min.
  2. Leivo taikinasta 12 pyöreää pullaa, käytä apuna tarvittaessa hiukan jauhoja. Nosta pullat leivinpaperille uunipellille ja anna kohota 15 min.
  3. Voitele pullat kananmunalla.
  4. Paista 225 asteisen uunin keskiosassa n. 12 min. Anna jäähtyä hyvin.
  5. Vaahdota kerma ja vaniljakreemi yhdessä kuohkeaksi. Siirrä pursotuspussiin ja leikkaa kärkeen n. 1 cm:n levyinen aukko.
  6. Halkaise voipullat päältä keskeltä siten, että pulla jää pohjasta n. ½ cm:n matkalta kiinni. Halutessasi laita viillon pohjalle hillo, mantelimassa tai pistaasitahna. Pursota vaniljavaahtoa pullan yläreunaan saakka. Tasoita vaniljavaahto lastalla.
  7. Siivilöi pinnalle tomusokeria ja koristele esim. kukilla, vadelmilla tai sitruunan kuoriraasteella.

Suolaiset maritozzit – lohitäytteellä

Taikina

  • 2½ dl maitoa
  • 1 pussi (11 g) kuivahiivaa
  • 2 rkl sokeria
  • 1½ tl suolaa
  • 2 kananmunaa
  • 8 dl puolikarkeita vehnäjauhoja
  • 100 g voita

Lohimousse

  • 2 rasiaa (à 200 g) kylmäsavulohi-tuorejuustoa
  • 1 dl kuohukermaa
  • 150 g graavilohta tai kylmäsavustettua kirjolohifileetä
  • 1 pieni punasipuli
  • ½ dl tuoretta tilliä
    1–2 rkl sitruunamehua
    suolaa ja mustapippuria
    Voiteluun kananmuna ja ½ dl maitoa
    Lisäksi kirjolohen mätiä ja tilliä

Lämmitä maito 42 asteiseksi. Sekoita maitoon hiiva, sokeri, suola ja kananmunat. Alusta jauhot taikinaan vähitellen, vaivaa noin 10 minuuttia.
Lisää voi joukkoon muutamassa erässä ja jatka vaivaamista vielä noin 10–15 minuuttia. Jätä taikina peitettynä kohoamaan tunniksi.

Jaa taikina 12 osaan. Pyöritä palat palloiksi pellille leivinpaperin päälle.
Kohota puoli tuntia.  Voitele muna-maitoseoksella.
Paista 200-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia.

Yhdistä täytteen ainekset kulhossa, vaahdota hetki.
Mausta sitruunamehulla, suolalla ja pippurilla.

Halkaise pullat päältä keskeltä siten, että ne jäävät pohjasta kiinni. Täytä lohimoussella ja tasoita pinta ja koristele mädillä ja tillillä.

 

Liikkuminen Niitä näitä Ruoka ja viini

Harrastusten parissa – hiihtoa ja kokkailua

Se oli sitten siinä! Hiihtäminen Oulussa tälle kaudelle riitti nyt. Ei ihan tuskaista, mutta tänään oli ladulla työlästä (<- liikaa vaatetta, ladut todella nihkeitä, melkein upottavia, ei aurinkoa, ). Kaikkea muuta kuin juhlaa. Mutta kuten ainakin kasikymppinen papparainen, jonka kanssa parkkiksella yhtä aikaa laiteltiin suksia autojemme peräkonttiin, totesi: ”Eipä tässä kiirettä, ja nostaa se kuntoa tämmönenkin keli.” Tämäpä!

Kaikista epäilyistäni huolimatta asettamani kilometritavoite tälle talvelle ei kuitenkaan ole enää kauhean kaukana. Koska Saariselän ladut – here I come again! Ehkä jo maanantaina kohti Ahopäätä tai Vellinsärpimää. Tavoite on vielä saavutettavissa!

Mutta sitä ennen on pari mummeilupäivää. Muksuthan ne ovat syy, ettei jo viikolla ajeltu pohjoiseen. Me kun voidaan valita.

~~~~~~~~~~~~~~~~

Mummeiluun ja juhlaan kuuluu hyvä ruoka.

Lähdin ostamaan kaupasta fenkolia ja litran kermaa. Tulin kotiin kahden ison marikassillisen kanssa: eikä niissä ollut jauhoja ja maitoa, onneksi sentään kilo fenkolia ja litra kermaa. Mutta niin paljon kaikkea muutakin (toki myös mökille vietäväksi), että itseäkin hirvitti kuitin pituus ja lukemat. Sehän lähtee minulla lapasesta, kun on juhlan aika.

Ja olen ihan ekspertti perustelemaan itselleni ”turhia” ostoksia:

1) Minttua, timjamia ja rosmariinia ei KANNATA ostaa pieniä hipsuttelutaimia (alle 2 €/kpl) jos kerran voi ostaa ruukut (á 7 €/kpl), ihan vaan jo sen takia, että nehän ovat mökkikeittiössä mukavia viherkasvejakin. Näistä ruukuista huolimatta tuli silti ostettua myös keltaisia kallankukkia (ks. bannerikuva) ruukussa.

2) Onko mitään järkeä ostaa pientä ”lavallista” tuontimansikoita, tähän aikaan vuodesta, ja vielä hintaan 9.90 €? – Toki, kun ne sokeroi, niin jo huomenna ne ovat ihan hyviä jälkkäreiden koristeeksi ja salaattiin tuomaan väriä, ja lapset joka tapauksessa ihastuvat, kun niitä on tarjolla vaikka alkupaloina.

3) Erikoiskahvia mökille? – No kun siellä keitellään keittimellä, eikä pannukahvia, kuten kotona, niin täytyy saada jotain jänniä uusia makuja. (Totta puhuen mökillä vesi on niin hyvää, että kahvista ja kaurapuurosta tulee parempaa kuin missään, ihan ilman mitään hifistelyjä.)

4) Katkarapusulatejuustoa sekä paketissa että tuubissa? – Noku. Tuubilla on mukava koristella pieniä syötäviä, lapaksia, leipäsiä. Ja juhlaviikonloppuna ruokia koristellaan.

5)  … Tätä voisin jatkaa pitkäääään.

Historiaa Ruoka ja viini

Kellokeskiviikon kiirus

Malkamaanantai, tikkutiistai ja tänään kellokeskiviikko. Hiljaisen viikon aikana on kirkonkelloja soitettu vaimennettuina. Siis ei tavallaan mitään tekemistä ajankulun kanssa. Mutta minulla on ollut jotenkin hoppu päivä, vaikkei mitään kelloon sidottua tekemistä ole ollutkaan. Kunhan olen koettanut saada aikaiseksi vaikka mitä. Tulokset aika surkeat.

Nyt kun olen melkein pari viikkoa tehnyt  tavalla tai toisella jotakin pääsiäiseen liittyvää, enimmäkseen tehnyt ruokaa, myös kirjoittanut ruoasta, sekä kuvannut ruokaa, niin ei enää tulevien pyhien ruokaprojekti saa  liekkeihin, ei vetäytymään keittiöön valmistelemaan.

Lihamestarilla kuitenkin taas kävin: lauantaina Juniorin poppoo tulee syömään, joten ajattelin vielä karitsapateen tehdä. Ja ostinpa vähän tuoremakkaroita pakkaseen; onpahan sitten mökille vietävää.

Sen verran on kuitenkin jäänyt päälle tuo pääsiäisruokien kanssa puuhastelu, että aamupalalla meillä oli pöydässä tällaisia. 😀

Kaikkihan muistavat, että
”Lintujen munat, samoin kuin keltainen ja vihreä väri, ovat olleet kautta maailman sivu hedelmällisyyden, uuden elämän synnyn ja kevään tulon symboleja”  ja että

”germaanien tapa uhrata pelloille ja nimenomaan maanviljelyksen Ostara-jumalattarelle lintujen munia ja jäniksiä siirtyi aikanaan muuntuneena kristilliseen pääsiäiseen.”

(Lainaukset ihan omasta postauksestani vuoden 2017 pääsiäiseltä ”Lyhyt juttu pääsiäismunien pitkästä historiasta”  Koko artikkeli on TÄÄLLÄ .

Minä olen nyt sitten kehittänyt muna-pupun meidän pääsiäisruokaperinteeseen. No en minä itse tuota keksinyt; jossain instakelojen virrassa vilahti, ja pitihän se kokeilla. Oikein hyvän makuinen on tämäkin pääsiäisruoka. 😀 Eikä tekeminen kestä pitkään: 5 min + ”pleittaus” 20 sek. 😀

Nämä saattaisivat maistua lapsenlapsillekin, jotka muutoin eivät oikein kananmunista piittaa. Suklaamunat, uudet tussit ja väritys/tehtäväkirjat kävin pääsiäisaarteeseen jo ostamassa, huomenna on sitten reittikartan laadinta.

Kuten sanoin. Kiirettä pitelee. Varmaan vielä huomennakin: kiirastorstai ei kuitenkaan tarkoita kiirusta. Se merkitsee puhdistautumista; kiiras-sanan katsotaan olevan lähtöisin ruotsin sanasta skära, joka merkitsee puhdistamista. Se on siis ”puhdistaumistorstai”. Minulle puuhatorstai.

 

Reseptit Ruoka ja viini Ruokatarinoita ja -historiaa Viini

Pääsiäiseen reseptejä ja viinivinkkejä

Pääsiäinen on mielestäni ruokavuoden paras juhla. Pääsiäiseen kuuluu, on lupa ja mahdollisuus, toive ja yritys syödä ja tehdä monenlaisia ruokia. Ollaanpa mökillä tai kotona, kaksin tai isommalla porukalla hamstraan ruokaa ja aloitan pääsiäispyhien menujen suunnittelun hyvissä ajoin. On klassikkoruokia, joita teen joka vuosi, mutta aina etsin myös jotain uutta kokeiltavaa. Ja ainakin viimeisten kymmenen vuoden ajan olen onnistuneimpia kokeiluja ja kehitelmiä sitten jakanut täällä Tuulestatemmatuissa jutuissa. Ja nyt siis – taas – pieni kirjanen aiheen tiimoilta.

Ruokaharrastuneisuuteni on jo vuosikymmeniä sitten johdattanut myös viinien pariin, nimenomaan valitsemaan (juhla)ruoalle sopivia makupareja viineistä. Viinivinkkejä itse kyselen ja niitä minulta kysellään; työvuosina tuntui joskus siltä, että koko työyhteisössämme kaikki nauttivat samoja viinejä esimerkiksi jouluna – ja kyllä, kyllä minulla oli siihen vaikutukseni. 🙂  No mutta nyt siis eilen julkaisemani kirjasen lisäksi myös viinivinkkejä.  Ja viineistä on ”kauppalappu” ruokakirjasen viimeisellä sivulla. 

~~~~~

Eilen (25.3.2024) julkaisemaani uudempaa pääsiäisreseptivihkosta päivitin tänään ja lisäilin vielä lisää helpohkoja, kotikeittiöön sopivia pääruoka- ja kakkuohjeita, sekä listan viinivinkeistä.

Alla olevien linkkien takaa avautuvat pdf-versiot, vaikka ladattavaksi omalle koneelle/puhelimeen. Näissä lehtisissä ei ole vain pääsiäisherkkuja: molemmissa on myös vappuun tai jouluun, arkeen ja juhlaan sopiva reseptejä, joten olkaapas hyvät! 

Tätä uudempaa voit lukea suoraan koneelta klikkaamalla tästä linkkihirviöstä:

Click to access Pieni+P%C3%A4%C3%A4si%C3%A4isruokakirjanen_VOL2_2024.pdf

Tai jos klikkaat alempaa pdf-tiedosto tallentuu omalle koneellesi.

Uusi: Pieni_Pääsiäisruokakirjanen_Vol._2

Vanha:  Pieni pääsiäisruokakirjanen (2014) Vol. 1   

 

Klikkaamalla edellä olevaa linkkiä pdf-tiedosto latautuu omalle koneellesi.  JOS haluat paperiset tulosteet noista, niin laita printterin asetuksissa suunta-valikossa ruksi kohtaan ”vaaka”, niin tulostuu sopivan kokoisena ja sommiteltunakin. 

MITÄ VIINIÄ PÄÄSIÄISPÖYTÄÄN? 

Osaan on perhepiiristä saatu asiantuntijavinkkejä, osa ihan omia löytöjä, – klassikkojakin. 

Heti aloitan kahdella alsaselaisella crémantilla. Varsinkin tuota Tradition Brut´ia olen kehunut ja kehottanut maistamaan yhdessä sun toisessakin seurassa ja täällä blogissakin varmaan useammankin kerran; poikkeuksetta siitä on tykätty. Olkoon, että sitä on yleensä myynnissä vain puolikkaissa pulloissa (just sopivasti lasilliset kahdelle tai kaksi lasillista yhdelle 🙂 ) ja olkootkin vähän keskihintaista tyyriimpää, niin kyllä sillä kelpaa pääsiäisen lounas tai päivällinen aloittaa. Erinomainen aperitiivi on tämä.

Fernand Engel Crémant d’Alsace Tradition Brut

Saman talon toinen crémant, joka on 100 % chardonnay ja alle 20 € iso pullo, on myös täyteläinen, paahteinen, raikas olematta liian kuivakka.  Engel Crémant d’Alsace Chardonnay Brut 2021

Oikeastaan voisin suositella melkein mitä vain crémantia. Niitä ovat ranskalaiset kuohuviinit, jotka valmistetaan samalla menetelmällä kuin samppanja. Crémantia saa valmistaa vain kahdeksalla viinialueella Ranskassa; varsinkin monista Alsacen tuottajien (Wolfberger, Bestheim, Metz, Mure) kuohuvista on tykätty. Toki Bourgognen ja Loiren –  sekä Luxemburgin, jossa crémantia myös saa tuottaa ja jota tuodaan Suomeen, laatukuohuvat on todettu oivallisiksi juhlistajiksi. 

Bestheim Crémant Rosé Brut

Tämän artikkelin otsikkokuvassa mökin nurkan kelotiskillä on italialainen Belstar Prosecco. Se on melkein malliesimerkki proseccon hedelmäisestä, päärynäisestä, vähän makeasta mausta. Oikein sopiva aurinkoisille (mökki)terasseille nautittavaksi; ruokapöytään en laittaisi. 

~~~~~~~

VALKOVIINEJÄ karitsalle, salaateille, parsalle, keitoille. Ensimmäiseksi täsmäviini parsaruoalle. Toki sopii hyvin broilerruokien ja lohenkin kanssa tarjottavaksi: Schloss Bockfliess Muskateller 2023

Tuoksu on vähän uhkaava, tuoksuu makeahkolle, mutta kerrassaan oivallinen paritus on tässä. (Varmasti sushillekin sopiva makupari.) 

Itävaltalaiset grüner veltliner -viinit ovat monikäyttöisiä, keveitä, eivät kuitenkaan heppoisia, vaalealle lihalle ja kalalle maistuvia seuralaisia. Tässä Kamptalin alueen viinissä vielä kaunis etikettikin 🙂 , ja edullinen hinta. Steininger Grüner Veltliner 

Yksi italialainenkin on mukaan laitettava: Serra Lupini Roero Arneis 2022

”Musta enkeli” on Roero Arneis -rypäleestä tehty hedelmäinen, sopivan hapokas

– sopii pastalle, buffet-pöytään, broilerille, sellaisenaankin. 

Zenaton viinitaloon on meillä luotettu. Amaronet, spumantet, roseet, punaviinit ja valkoviinit ovat olleet makumaailmaanmme sopivia, moni päivällinen on niiden kera nautittu. Niinpä on sitten tälläkin kertaa nostettava esille yksi; esimerkiksi broiler/kanaruoille: Zenato Lugana San Benedetto 2022

~~~~~~

PUNAVIINEJÄ KARITSALLE ja muille pääsiäisen liharuoille ja juustolautasen oheen.

Pääsiäisen liharuokien (lampaan/karitsan) kanssa meillä on useimmiten nautittu australialaisia shiraz-viinejä (esim. Hewitson, Peter Lehmann) tai argentiinalaisia malbec-viinejä, varsinkin jos on grillattu. 

Tässä yksi suosikki.  Hewitson Le Secateur 2021

Toinen hyvä, myös mökin lähi-Alkossa tarjolla oleva ´helppo´ ja hyvä punaviini on Nuganin Durif.  Nugan Estate Durif 2018 

Tänä keväänä Alkon valikoimiin tullut portugalilainen Touriga Franca- ja Touriga Nacional -rypäleistä tehty mehevä ja vähän hilloinenkin,  olematta äitelä, on Duorum-viini. Sekin alle 20 € ja saatavissa useimmista liikkeistä.  Duorum Organic 2022

Jos pääsiäiseen kuuluu grillikauden avaus, niin sitten tämä ikihyvä Italian Piemonten klassikko: Etana-viini.
Sopii toki juustokuorrutetuille etanoillekin, mutta etiketin vuoksi Etana-viini.

 

 

Vite Colte Rossofuoco Barbera d’Asti Biologico 2022  

Grillikauteen ja valkosipulisten pääsiäisruokien ohessa hyviä makumuistoja syntyy myös silloin, kun lasissa on argentiinalaista, malbec-rypäleestä tehtyä viiniä. Tätä kannattaa kesällä olla varuilta yksi pullo jemmassa.  Don David Malbec Reserve 2022

Toivottelen hyviä makumatkoja ja -muistoja pääsiäiseenne! 

Reseptit Ruoka ja viini

Pieni pääsiäisruokakirjanen Vol. 2 on valmis!

No nyt on pikku vihkonen valmis. Ehti kuin ehtikin ennen pääsiäistä.

Siinä on uusia juttuja ja uusia kuvia. Eikä kaikki ohjeet ole mitenkään ”vain” pääsiäiseen liittyviä. Ja moni aikomani, kokeilemani, kuvaamani resepti jäi pois. Osa niistäkin on täällä blogissa jo ollut. Ja kuten joka vuosi näin pääsiäisviikon alussa, juuri tässä samassa tilanteessa, päätän, että ensi vuodeksi teen sitten oikean kunnon kirjasen. Mutta sitten käy aina näin; jää harrasteluksi nämä hommat.  Ja jälki sen mukaista. Nyt taidan jo uskoa että harrasteluksi jää.

Mutta silti. Toivon, että tästä on iloa pääsiäisesi kokkailuja ja leipomisia miettiessäsi. Viinisuosituksia tuohon lipareeseen en laittanut. Ne muutamat ovat kuitenkin jotensakin valmiita, joten lisäilen ne huomenna vihkoseen, sekä tänne blogiin..

JOS haluat tulostaa 11-sivuisen lipareen, niin laita printterin asetuksissa suunta-valikossa ruksi kohtaan ”vaaka”, niin tulostuu sopivan kokoisena ja sommiteltunakin.

Voit lukea sitä suoraan koneelta klikkaamalla tästä:

Click to access Pieni_P%C3%A4%C3%A4si%C3%A4isruokakirjanen_Vol._2+(1).pdf

Tai jos klikkaat tästä pdf-tiedosto tallentuu omalle koneellesi.

 

Pieni_Pääsiäisruokakirjanen_Vol._2

 

 

 

 

Reseptit Ruoka ja viini

Kohti pääsiäisen kokkailuja

Olen jo pari viikonloppua/viikkoa touhunnut uuden Pääsiäisruokakirjasen parissa. Eikä se intensiivisestä yrityksestäni huolimatta valmistunut tälle illalle. Huomenna voin jo julkaista: uusi lehtinen Pieni pääsiäisruokakirjanen VOL. II alkaa olla valmis. Alla esittely, ja huomenna sitten linkki valmiiseen tiedostoon resepteineen.

Pieni pääsiäisruokakirjanen vol. I

On kymmenen vuotta siitä, kun tein ensimmäisen pääsiäisruokakirjasen tai paremminkin -lehtisen. Se on edelleen täältä blogista tulostettavissa. Alla olevasta sisällysluettelosta näkyy, mitä se sisältää…

Noista en kaikkia enää kelpuuttaisi (koska kyllästyminen) uudelleenjaettavaksi, mutta esim. Parsaa Kellog´s -muroilla meillä tehdään vuodesta toiseen.

Siis se kannattaa testata. Samoin lammaspatee, takuuvarma, helppo, edullinen pääsiäisen pääruoka, joka maistuu kylmänä seuraavanakin päivänä.

Ja Lemon posset, (tuon linkin takana lisää pääsiäisruokareseptiikkaa) on klassikko kesät talvet, pääsiäiset ja vaput.

Noh, kaikkinensa,  … oikeastaan kannattaa avoimin mielin avata tuo pdf-tiedosto ja valita omat suosikit.

Ja jotain uutta pääsiäiseen 

Leipähän se on hyvää ja tärkeää pääsiäisenäkin. Italialaisesta focacciasta on (koronavuosina ja sen jälkeen) julkaistu kuvia hashtag ”Kukkafocaccia”. Silloin tällöin innostun sellaisen taiteilemaan. Niin eilenkin. Ei tässä nyt paljon pääsiäistä ole, mutta mukava ja maistuva pääsiäispöydän lisuke. Ja helppo. Moni on varmasti minua luovempi koristelussa, – kokeilehan vaikka. 🙂 Pääsiäiseen passelimman voisi tehdä koristelemalla leivän pinnan täyteen erilaisilla pääsiäismunilla? Esim. paprikasta on helppo leikata eri värisiä suikaleita.

Kukkafocaccia

3 dl huoneenlämpöistä vettä
25 g tuorehiivaa
2 tl sokeria
400 g durumvehnäjauhoja
reilu rkl hyvää oliiviöljyä
1 tl suolaa

Koristeluun esim. punasipulia, oliiveja, kapriksia, paprikaa, ruohosipulia, rosmariinia, parsakaalia, siemeniä,

Sekoita veteen ensin hiiva ja sokeri, lisää jauhot ja lopuksi oliiviöljy. Sekoita huolellisesti, mutta älä vaivaa.  Anna taikinan nousta tunnin verran, lisää sitten vasta hieno suola ja vähän jauhoja.

Levitä taikina vuokaan, jonka pohjalle kannattaa laittaa leivinpaperia, tai sipaista ohuelti öljyllä. Kohota vielä vartin verran.

Voitele pinta öljyllä ja koristele halutessasi. Lopuksi vielä ainakin sormisuolaa pintaan, ehkä myös rosmariinin lehtiä ja sitten uuniin. Paista uunissa 220°C noin 25 minuuttia tai kunnes pinta on kauniin kullan ruskea.

Koristeluideoita löytyy netistä, varsinkin Instasta tai Pinterestistä, hakusanoilla kukkafocaccia. Tai vaikka suoraan tämän linkin takaa:  https://nl.pinterest.com/innersspace/focaccia-art/

Focaccian kanssa, tai vaikka lampaanviulun, palvilampaan, karitsanfileiden, broileruoan tai ihan vaan lounaaksi sopii hyvin meidän tämän kevättalven ykkössalaatti: appelsiineja ja fenkolia. Se ei ole vaikea: silppua kulhon pohjalle vihreää (friseesalaattia, babypinaattia, jäävuorisalaattia, … mitä nyt sattuu kotona olemaan, leikkaa päälle appelsiinia viipaleiksi, leikkaa tai höylää juustohöylällä kerros, pari, kolme .. fenkolia. Sekoita kastike: oliiviöljyä, appelsiinimehua, vähän hunajaa (tai ripaus sokeria), mustapippuria, suolaa. Kaada kastike salaatin päälle juuri ennen tarjoilua.

Meillä oli lisäksi tsatsikia. Kohtuullisen valkosipulinen versio siitä sopii lammas- ja karitsaruokien kanssa tavattoman hyvin. Tänään ei ollut focacciaa, joten hiilarit lautaselle saatiin porkkanasta.

Ne tein yhden makumuiston, joka liittyi DDR:n suurlähetystöön 🙂 , siivittämänä. Keitä porkkanan pätkät ´al dente´ -kypsyyteen, lisää kattilaan ja tarjolle ruskistettu voi tai paahdettu voi.

Pääsiäisen jälkiruoka-asiaa

Pehtoori ei ole ollut ollenkaan pahoillaan tästä pääsiäislehtis-projektistani, vaikka on tässä jo pari viikkoa ”joutunut” maistelemaan koekeittiön tuotoksia. Ja jälkiruokakokeiluja hän sietää erityisen hyvin. Jo eilen oli testissä tuulihatut ”pääsiäisellisellä täytteellä”. Sitruunainen lemon curd ja tömäkkä-vispikermavaahto sopivat hyvin yhteen, ja ovat hyvä tuulihattujen täyte.

Minulle mieluisampi jälkkäri oli (eka kertaa tekemäni, soveltamani, koska en löytänyt ohjetta, jonka muistan joskus hyvin arvovaltaiselta rotissööriystävältäni saaneeni) turkinpippuri-pannacotta. Mitenkö turkinpippuri-pannacotta liittyy pääsiäiseen? – No  siten, että kun kaikki eivät tykkää mämmistä, niin tarjolle voi kuitenkin tehdä mustanpuhuvan tai ainakin ankean harmaan pannacottan. 😀

Turkinpippuri-pannacotta 

2 liivatelehteä
5 dl kuohukermaa
1 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria
10 kpl Turkinpippuri-karkkeja  (tai -rouhetta sopiva määrä)
2 tl lakritsijuurijauhetta (Urtekram)

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen noin 10 minuutiksi.

Laita kasariin kerma, sokeri, murskatut turkinpippurit
sekä vaniljasokeri ja keitä miedolla lämmöllä vartin verran.
Lisää lopuksi joukkoon lakritsijauhe.
Purista liivatteista ylimääräinen neste ja sulata ne kuumaan kermaseokseen.

Tarjoile sellaisenaan (ehkä rouhetta pinnalle) tai lakupaloja
tai (veri)appelsiiniviipaleiden tai vadelmien kanssa.

Ja sitten mämmifriikeille vinkkinä. Aika uusi tulokas kauppojen pakastealtaissa oleva Laku Mämmi (joka on mielestäni parempaa kuin Salty Caramel) on sellaisenaan hyvää. Vispikermavaahto tekee siitä gourmet´a. Ja tavallisesta mämmistä saa salonkikelpoisen pienellä tilkalla italialaista mantelilikööriä ja lusikallisella kermavaahtoa.

~ Tässä alla vielä linkkejä moniin aiempiin pääsiäisen ruokapostauksiini.

Huomenna siis uuden reseptivihkosen ja viinivinkkien julkistus.

Pääsiäisruokia meiltä ja muualta

Fenkolikeittoa, viinejä

Karitsaa ja stout-kastiketta

Porkkanakeittoa, karitsanfilettä, lemon possetia…

Parin vuoden takaisia, edelleen toimivia, viinivinkkejä

Kaikkien aikojen suosituin reseptipostaukseni: kevyt pasha

Colomba – italialaisten pääsiäispulla vailla vertaa

 

Ruoka ja viini

Ruokajuttuja vielä…

Tämän ruokatuunailuun keskittyvän viikonlopun aikana oli taas käytävä kaupassa. Räntä-vesisateisessa möskässä ajelin kaupungille, Valkean Herkkuun, sillä kauppalapussa oli taas muutama erityisjuttu, joita ei lähi-Salesta tai Linnanmaan Prismasta löytyisi. Ensin Torin Lihamestarin luo: kaikki mitä toivoin, ja vähän enemmänkin, tuli hankituksi.

Ja sitten: uskottavahan se oli, mitä huhut ovat kertoneet. Valkean Herkusta, jota on tullut pidetyksi jonkinlaisena edesmenneen Stockan Herkun jatkajana, on tulossa S-market. Sitruunoissa on Coop-tarrat, aurinkokuivattuja tomaatteja on vain Rainbow-merkkisiä, juustotiski on muuttunut paketoiduiksi palasiksi ja toisaalle hyllytetyiksi hilloiksi, pinjansiemeniä ei ollut. Kyllä se on nyt niin, että Oulun paras ruokakauppa kaikkinensa on tuo meidän lähikauppa, joka onkin vasta valittu Suomen parhaaksi K-supermarketiksi. Joten vastedes olkoot Valkean S-kauppa ihan millainen hyvänsä, en hakeudu, meidän paras ja lähikauppa on Toppilan K-market, kunnes joku toinen osoittautuu paremmaksi. Siihen saattaa kulua aikaa. Eikä tämä taaskaan ole näitä ensimmäisen maailman ongelmia suurempi juttu. Ei oikeastaan edes iso juttu. Kuiteski. 🙁

Eikä tämä suuren suuri tragedia millään muotoa estänyt viettämästä päivää keittiössä. Tosin on todettava, että kauppareissu ja ruoanlaiton ja nauttimisen ohessa, välissä, ennen, jälkeen ja aikana ovat perhe- ja ystävächatti laulaneet. Kymmeniä, jollei satoja  viestejä näissä ryhmissä on tänään kulkenut. Hyvähän se on. Toisaalta, ja kuitenkin minusta olisi edelleen parasta nähdä livenä, syödä yhdessä. Mutta toisaalta: onneksi on whatsapp! Ja yhteys.

Tänään keittiössä mm. pääsiäisfocaccia, hollandaise, lammasta, parsakauden avaus (oi, että oli hyvää!!), juustoa, vihreitä munia ja ties mitä.

Harrastuksensa kullakin. Minulla tämmöinen. 😀

Liikkuminen Ruoka ja viini

Liikkuen ja leipoen

Sataa räntää. Isoja märkiä hiutaleita taivaan täydeltä. Sade on eskaloitunut hiljalleen. Aamupäivällä ladulla tuli vain vesihippusia, mutta melkein vesihiihdoksi meni tänään. Joka tapauksessa tulipahan taas kilometrejä ja kasvoille ja kehoon raikas olo … Luotan siihen, että jos täällä alkaa sää olla ’hiihtovastainen’, niin mökillä on vielä kelejä.

Kuunnellessani kirjaa ”Joutilaita kilometrejä” tulin miettineeksi, miksi ylipäätään hankkiudun liikkumaan sellaisessa säässä kuin tänään. Ehkä se johtuu – vähän harhaisesta, turhan toiveikkaasta käsityksestä? – siitä, että ajattelee sen tekevän hyvää myös tulevaan. Rasitus, aika pieni sellainen kuitenkin, tuo tuleviin päiviin ja vuosiin jotain hyviä vaikutuksia? – No höh! Eikös se ole nähty että ikänsä liikkuneet sairastuvat ihan samalla lailla kuin ne, jotka eivät ole tunkeneet räntäsateeseen liikkumaan, salille tai jotain muuta aktiviteettia harrastelemaan? Mutta!

Aattelen lopulta kuitenkin niin, että se hetkenkin hyvä fiilis, joka tuosta tulee, se on se liikkumisen väärti. Kun ruokapöytään illansuussa istahtahtaessa on edes vähän sellainen olo, että tämä on ansaittu… Tiedä häntä. Tulipahan hiihdettyä taas se reilu, aika reilu kymppi, ja sitten hyvillä mielin kotiin tekemään sapuskaa ja ottamaan kuvia.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Kyllähän se nyt vain on niin, että pääsiäinen on vuoden ruokajuhlista monipuolisin ja innostavin!

Iltapäivällä tein aikaavievän ja perusteellisen kauppareissun Ruskoon, sekä Sittariin että Alkoon. Ihan vaan teitä blogini ruoka- ja viinifriikkejä varten. 🙂

On tulossa Suuri Pääsiäisruokien Värkkäily -viikonloppu. Ja yllättävää, että Pehtoori ei ole ollenkaan pahoillaan, kun joutuu testaamaan ja kertomaan mielipiteensä kaikesta eteensä kantamastani.

Tänään listalla mm. meksikolaista bataattikeittoa ja marizotteja. Jälkkäriksi juustoja suoraan ovelle kannettuna. Huolimatta siitä, että olen muka koko viikon liikkunut ja syönyt aika säällisesti, olo on nyt enemmän kuin yltäkylläinen.

Ihan erityisesti päivän menusta erottuivat nuo eka kertaa tekemäni marizottipullat. Hyvin ovat samankaltaisia kuin ranskalaisten briossit. Tänään täytin ne suolaisella graavilohi-tuorejuustotäytteellä. Mökkiruokana voisivat LappItalia-hengessä saada savuporo-smetana- tai hilla-rahka-kermavaahtotäytteen! Joka tapauksessa nämä jäävät elämään!

Virtuaalimaistiaisia tulossa lisää…

Muistikuvia Ruoka ja viini

Muistikuvia hiipuu hiljalleen

Tänään ja eilen on ollut minun yhden hengen Muistikuvia-yritykseni loppusuoran valmistelua. Yritys täyttää seitsemän vuotta huhtikuussa, ja siihen se sen tehtävä tässä universumissa taitaa loppuakin.

Veroilmoituksen teko ja sen lisäksi puuhia toiminimen lakkauttamiseksi olen tässä selvitellyt ja laitellut vireille. Tuli jotenkin mieleen se, kun syksyllä pitää pihakalusteet viedä varastoon ja kesäkukat hävittää, yrttimaa putsata. Tai kun joulun jälkeen on luovuttava kausivaloista, joulukoristeista ja kynttilöistä.

Keväisin aina illolla laittelee kaikkea, siivoilee pihaa, istuttelee kesäkukkia, etsii uusia ideoita. Saatikka joulun valmistelu: ihan into pinkeänä puuhailee kaikkea säästelemättä aikaa ja vaivaa. Mutta sitten on aika luopua.

Niin se oli Muistikuvienkin kanssa. Seitsemän vuotta sitten oli liiketoimintasuunnitelman tekoa (se oli yksi osa ammattitutkinnon näyttökokeesta), nettisivujen teko, kaikki – toki aika vähäinen – aloitusbyrokratia, verotusasioiden selvittäminen, y-tunnuksen ja ennakkoveropäätöksen saaminen, logon hommaaminen, pankkitili, vähän mainontaa ja tiettäväksi tekemistä, asiakkaiden hankkimista, käyntikortit ja kaikkea muuta pientä jännää. Jota varten piti opiskella, selvittää ja oppia kaikenmoista ja nyt sitten kaiken alasajo hiljalleen. Tällainen vaihe nyt menossa.

Tänäänkin ulkona syömässä: systerillä oli pieni, tai oikeastaan aika isokin, syy juhlaan, ja sen merkeissä kävimme Hanko Aasiassa lounaalla ja päivittämässä kuulumisia livenä. Eilen italialaista, tänään japanilaista ja viikonloppuna sitten kotiruokaa kahdelle. Ja toivon mukaan niistä ja aiemmista kokeiluista saan sunnuntai-illaksi valmiiksi jonkinlaisen koosteen. Myös viinisuosituksia pääsiäispöytäänne on tulossa.

Niitä näitä Rotissöörit Ruoka ja viini

Rotissöörit Patiolla

Vuosikokoukset jatkuvat: tänään vuorossa rotissöörien vuosikokous, joka pidettiin uudessa Nallikarin Aallossa. Oulun = Valkean kaupungin Pohjolan Rivieraksi kutsutun hiekkarannan äärelle on avattu uusi ravintola.

Aallossa on majoitushuoneistoja, välinevuokraamo ja elämyskeskus Nallikari Safaris ja hyvinvointipalveluja tarjoava yritys Osfysio Wellness, sekä ravintola Bistoria Patio. Ja siellä me nautimme vuosikokouspäivällisen.

Bistrohenkistä ruokaa oli illan menussa

MENU

FOCACCIA DELLA CASA (L)
Talon focacciaa ja italialaisia levitteitä
(Basilikahummusta, tomaatti-tuorejuustotahnaa, vuohenjuustomoussea, hunajaa ja pinjansiemeniä)

BURRATA AL TARTUFO (L, G)
Italialaista burratajuustoa, pinaatti, kirsikkatomaattia, punasipulia, hasselpähkinää ja tryffeliä

PASTA AL SALMONE AFFUMICATO (L)
Strozzapretipastaa, savustettua lohta, punasipulia, fenkoli, kermaista kapriskastiketta ja rucolaa

PANNA COTTA (G, L)
Vadelmapannacottaa

COFFEE & TEA
Paulig Mundo luomu kahvia ja Bradley ́s mustaa teetä

Ruoka oli hyvää, annokset vähintäänkin riittäviä, ja erityismaininnan ansaitsee antipastien vuohenjuustomousse, hunaja ja pinjansiemenet. Jotain tuollaista yritän kehitellä viikonloppuna, raportoin sitten tuloksen.

Ja Burrata al tartufo!!! Perfetto. Annos oli liiankin iso, mutta onneksi oli. Tryffeliä oli juuri sopivasti. Burrata tuoretta, pehmeää, raikasta.

Ketään ei hämmästyttäne, että pöytäseurueen keskustelun aiheena oli ruoka, muukin ruoka kuin tarjolla ollut.

Ammattilaiset ja amatöörit vaihtelivat ravintolakokemuksia ja pääsiäisruokavinkkejä. Ja puheeksi tuli tietysti mämmi: eivät muut olleet maistaneetkaan LakuMämmiä! Siis nyt viimeistään on tästä täälläkin vinkattava. Hyvää ilman kermaakin, mutta kerman tai vaniljakastikkeen kanssa ihan mahdottoman hyvää.

Keskustelimme myös siitä, mitä itse kukin vastaa ”sitten kun olet” kuuluisa, ja sinusta tehdään juttu Anna- tai RuokaGloria-lehteen, ja sinulta kysytään, ”mitä sinulla on AINA jääkaapissasi”. Vain kaksi tuotetta, raaka-ainetta tai ruokaa saa mainita. Meistä kuudesta minulla ja yhdellä nuorella miehellä oli samat: sitruunaa ja parmesaania.

Lupasin järjestää huomenna kyselyn rotissöörien FB-ryhmässä, mutta kyselenpä nyt teiltäkin hyvät blogin seuraajat: Mitkä kaksi ainesta sinulla on aina jääkaapissasi?  Kerrohan kommenteissa, olisipa mukava kuulla …

 

PS. Ja sillä aikaa, kun mietit vastaustasi, katsohan otsikkokuvaa! Sydän pilvien keskellä!

Niitä näitä Ruoka ja viini

Koemaistelu

Kaikkea sitä!

Lauantaisessa menussa oli jälkkärien kohdalla ”kiivimarjajamaistiaiset”. Tosiasiassa niitä oli vain kirjoitetussa menussa, niiden maistelu jää toiseen kertaan. Mutta olin kuitenkin ostanut meidän supermarketin hevi-osaston ”erikoishyllystä” jotain uusia, pieniä, erikoisia hedelmiä/marjoja – yhden meille jokaiselle. Olin kuullut/lukenut niistä, joten tietysti halusin kokeilla. Kokeilla siitä huolimatta, että ne olivat aivan tolkuttoman kalliita.

Nämä eivät siis olleet mitään kiivimarjoja, vaan näyttivät pieniltä sitrushedelmiltä. Ne ovat vain noin neljän sentin mittaisia, sormenpaksuisia pikkuisia. Maku oli kuin limen ja ehkä jonkun makean hedelmän, kiivin/viinirypäleen välimuoto. Makua oli kyllä vaikea tunnistaa, sillä noita ei syödä kuorineen, vaan vain nuo pienet pallerot ovat syötäviä, maisteltavaa on aika niukasti. Raikkaita, vähän kirpeitä, koskapa ovat kuin kaviaaria, voisivat olla hyviä vaikka graalilohileivän päällä koristerippusina. Pallerot saa ulos puristamalla hedelmää kevyesti.

Ne eivät siis olleet kiivimarjoja (ks. täältä) vaan jotain vielä erikoisempia: sitruskaviaaria tai ”Finger limeä”, sormilimettiä. On vaikea kuvitella, miksi ostaisin näitä joskus uudestaan. Ei siksi, etteivätkö olisi pikantti lisä jonkin ruoka-annoksen koristeena ja makua antamassa, mutta raja se on koristeidenkin hinnalla.

Nämä maksavat 180 euroa kilo! Nuo kuusi sormenpätkän kokoista hedelmää, joista ei siis juuri syötävää irronnut, maksoivat 7,50 €.  Miksikö ovat niin tyyriitä?  Hedelmän kausi on kuulemma erittäin lyhyt, ja sitä kasvaa villinä vain Australiassa (Citrus australasica) ja vain muutamissa paikoissa. Ja sittenhän ne on lennätettävä pallon toiselta puolelta – tosin rahti ei nyt kovin paljoa paina. Harvinaisuus maksaa…

Nyt on testattu – voin todeta kuten viinikerhossamme tämän kaltaisissa tilanteissa usein lausumme: ”Voin maistaa toistekin, mutten tavoittele”.

Reseptit Ruoka ja viini Viini

Aika perusperjantai

Kuten monena muunakin perjantaina aamupäivällä ruokakauppa/Kauppahalli-asioita, sitten liikkumista (ehkä paskin hiihtokeli ikinä!! – mutta tulipahan hiihdettyä perinteinen kymppi, nimimerkillä ”minä ainakin yritän”), alkuiltapäivästä hain muksut meille muutamaksi tunniksi viikonlopun aloitukseen ja sitten illansuussa hyvin syömistä kaksistaan.

Tästä on tulossa hyvän ruoan viikonvaihde, ja se alkoi kalaruoalla. Kuten katolisessa Euroopassa on vuosisatoja tehty, meilläkin vuosikausia: perjantaisin kalaa. Tänään kuhaa. Pitkästä aikaa ”myllärin tapaan”. En oikeastaan tiedä, mikä sille on ”klassikko”-lisuke, mutta minä tein tänään kukkakaalipyreetä (oikeasti kukkakaalimuusia!), joka ei tähän aikaan vuodesta ole ihan yhtä herkkua kuin kesällä, mutta voi ja kerma tekevät ihmeitä!

Ja sitten hoksasin, että ei todellakaan ole ”instakelpoista”-ruokaa: vaaleaa kalaa, vitivalkoista kukkakaalia ja oheen vielä salaattia (pinaatti-jäävuorisalaatti-kurkku-feta), jossa ei mitään värejä.

 

Kuhaa Meunier
( ~ Myllärin tapaan.
Ne on nuo vehnäjauhot jotka tekevät ruoan myllärin nimikkoruoaksi)

Annos neljälle, me söimme kaksistaan 🙂

100 g kirkastettua voita
4 kuhafilettä (150 g/kpl)
vehnäjauhoja ja suolaa
20 g kylmää voita
3 rkl hienonnettua persiljaa
1 sitruunan mehu

 

Sulata 120 g voita miedolla lämmöllä, kaada korkeaan lasiin ja kun hera on laskeutunut pohjalle, kaada kirkas keltainen osa toiseen astiaan.
Kääntele kuhafile vehnäjauhoissa ja suolassa.
Kuumenna kirkastettu voi paistinpannulla ja paista fileitä kaksi minuuttia puoleltaan:
ota fileet pannulta, lisää pannuun kylmä voi ja persiljasilppu ja freesaa nopeasti, minuutin verran.
Lisää sitruunamehu ja anna liemen kevyesti ruskistua.
Kaada kuuma persilja-sitruunavoi kuhafileiden päälle ja tarjoa heti.

Oheen avasimme viinikaapista italialaisen Roero Arneis -viinin. Olen tätä ennenkin suositellut, joskin nyt on todettava, että ei ehkä paras mahdollinen tälle kuharuoalle (ehkä Sauvignon blanc, riesling, grüner veltliner .. joku sellainen), mutta ei tämä ”rikkonut” mitään.

Ja viini on hyvä pitää mielessä vaikka pääsiäisen juhla-aterioita suunnitellessa. Broilerin ja kanan oheen oikeinkin hyvä kumppani on tämä: Serra Lupini Roero Arneis

Ruokajutut jatkuvat: kakku saakoon kuorrutuksensa ja karitsanfileet marinadiin. Huomenna saadaan vanheneva Juniori poppoonsa kanssa tänne syömään.

 

Ravintolat Ruoka ja viini Viini

Vuosikokousten aikaan

Minunhan se piti tänään tehdä postaus lukijakyselyn tuloksista. Sehän nyt kyllä siirtyy huomiseen, sillä on ilta tullut vietetyksi hyvän ruoan ja erinomaisen seuran parissa.

Harrastetoiminta ja ruokafriikkiys vei De Gamlas Hemiin illalliselle. Oli Oulun Viininystävien vuosikokous ja illallinen – Dionysia-juhla. DGHissä minulla on tavallisesti työkuvauskeikkoja, mutta tänään juhla. Kolme tuntia humahti huomaamatta, nauttien. Ja uutta oppien.  Ilman turhaan pönötystä.

Olin täysin vakuuttunut, että erinomaisen savumateen ja saaristolaisleivän ja samppanjan jälkeen en mitään sisäfilettä ja perunakakkua jaksa enää syödä, mutta olihan vaan niin hyviä, täyteläisiä, suunmyötäisiä makuja, – mureaa, kaikkea muuta kuin kuivaa lihaa, että en voinut olla nauttimatta kaikesta, vaikka olin kovin kylläinen jo puolivälissä.

Siinä jutustellessa, kuunnellessa, katsellessa vähän epätodellinen olo; ruokaystävistä kiitollinen. Kaikesta.

Moselin rieslingin koreat etiketit veivät ajatukset viiniharrastuksen alkulähteille, muistoja, muistoja.

Arjessa juhla, jossa parasta ihmiset.

Niitä näitä Ruoka ja viini Valokuvaus

Instakelpoinen ruoka?

Kauppareissulla ostin kukkakimpun. Hyvin harvoin maanantaina noin törsään. Varsinkaan kun viime viikon naistenpäiväkimppu on vielä hyvässä hapessa. Siis ihan freesi vielä. Leinikkikimppu oli puoleen hintaan, joten nappasin mukaan. Jaloleinikit on mun lempparikukkia, ehkä siksikin, että niitä on aika harvoin myynnissä, ei ainakaan ruokakauppojen ämpärimyynnissä. Niihin ei ole päässyt kyllästymään.

Vasta kotona ymmärsin syyn ”puoleen hintaan”; puolet kukista oli poikki tai muuten vähän epäkuranttia laatua. Joten oli sovelleltava esillepanossa. Siispä laittelin kukkia pieniin snapsilaseihin.

Ja sitten kuvaukseen liedelle. Miksikö liedelle? – Siinä on hyvä, keraaminen musta tausta ja liesituulettimessa ja kattospoteissa on kirkas, ylhäältä tuleva valo. Varsinkin mökillä käytän tätä lokaatiota usein ruokakuvia ottaessani. Ihan vaan vinkkinä jos Instaan tai muutoin tykkäät ruokakuvia ottaa.

 

Itse en juuri ole Instagramiin ruokakuvia laittanut, sillä minulle se on ollut ehkä enemmänkin sellainen valokuvauksen ja korttien myynnin sekä esittely- ja mainostamiskanava, portfolio. Niin ja Lappi-maisemien jakaminen kaikkien iloksi.

https://www.instagram.com/tuulestatemmattu/

Viime aikoina minun Instagramin käyttöni on käynyt kovin vähiin, ja milloinhan viimeksi olen jotain julkaissut Facessa? Instastooreihin sentään jotain (mökki)reissuilta. Hiipuminen johtuu tietysti paljolti siitä, että enää en valokuvaustoimintaani juuri mainosta. Muistikuvia ei tarvitse näkyvyyttä.

Ja minun ruokakuvani ovat yleensä, useimmiten päätyneet tänne blogiin.

Katsoin vastikään yhden jakson jotain brittien (?) masterchef- tms.-ohjelmaa ja hämmästyin kovasti, kun siinä kerrottiin kilpailijoina olleille ammattikokeille annetun tehtävän arvosteluperusteet:  yksi kolmesta perusteesta oli ”Instagram-näyttävyys”.  Siis, että hyvän ruoan kriteeri on Insta-kelpoisuus?? – Pöyristyttävää! Kyllä ruoan pitääkin olla herkullisen näköistä ja pleittaus on toki tärkeä tekijä mutta, mutta … Ja tuomarina oli kahden Michelin tähtiravintolan omistaja ja keittiömestari.

Olenhan paljonkin kuvaillut ravintoloiden somemarkkinointia varten kuvia ja kokkikilpailuissakin kuvaajana, ja tietysti kuvista halutaan somekelpoisia, ”myyviä”, mutta että joku valitsisi ruoan sen perusteella onko se kuvauksellinen. Vaikea uskoa.

 

 

 

Ruoka ja viini Viini

Makujen maailmassa tänäänkin

Maaliskuun sunnuntaina päivä on kulunut…

Taas on päivä kulunut, nopeasti, aika aikaansaamattomasti – noh, lupaamaani pääsiäisruokapostausta varten vähän reseptiikkaa ja kuvia sentään taas ”työstettynä”.  Koskapa tällä hetkellä lukijakyselyn (kysely vielä avoinna) tulokset viittaavat siihen, että eniten vakkarilukijoita kiinnostavat ruoka ja viini -jutut, niin tähän yksi kuohuviinivinkki tältä päivältä.

Olen aiemminkin, ainakin kerran, suositellut Engelin kuohuviiniä, se suositus on edelleen voimassa. Ko. cremantia saa edelleen useimmista Alkon myymälöistä, samalla talolla on muitakin hyviä, ja sen tietäen ostin meille pullollisen pinot noir -rypäleestä tehtyä äärimmäisen kuivaa kuohuvaa. Se ei todellakaan ole tuon edellä mainitun kaltaista ”sellaisenaan” nautittavaa kuohuvaa, vaan nimenomaan ruokakuohuva.

Sellaisena tuo toimi tänään mausteisen broilerkastikkeen  ja juustokuorrutteisten palsternakkojen ja parmesan hunnutetun parsakaalin kanssa.

~~~~~~~~~~~~

Ollaan keskenään ja viinikerhon kanssa jo aika päiviä sitten todettu, että aina kannattaa kotona olla pieni pala tummaa suklaata tai pehmeää (Porvoon) lakua, koska jos sattuu niin, että  ruokaviiniä jää tilkkanen, on vallan mukava nauttia se ruoan päätteeksi suklaan kera.

Olen pitkään kaipaillut jotain vastaavaa, mikä sopisi voimallisen chardonnayn tai muun vahvan valkoviinin kanssa, ja sehän olikin ihan helppo juttu!! Se Pandan valkosuklaa, josta mökillä tein pienen kakunkin, sopii tähän tarkoitukseen vallan mainiosti. Ehkä kannattaisi kokeilla?

Ruoan ja viinin lisäksi päivässä on ollut hiihtämistä ja telkkarin katselua!! Meillä on jäänyt väliin muutama jakso Sanansaattajista – äsken katselimme ne. Kuinka se onkaan minulle niin mieluinen ohjelma! Sanojen etymylogia on ”aina” kiinnostanut, älyllistä huumoria ja sanailua, tietoa ja naurua samassa paketissa. Tykkään!

Oulun etniset ravintolat Ravintolat Ruoka ja viini

Uusi vaihe ruoan äärellä

Tänään oli hyvä päivä lähteä kaupungille syömään.

Olimme syömässä uudessa ravintolassa: georgialainen ravintola Marani on Pakkahuoneenkadulla Viinibaari Voxin ja ravintola Olimpoksen välissä, pastisseria Mon Chou´ta vastapäätä. Pikkuisen arvelutti, että onkohan sittenkään meidän mieleen. Nettisivut ja julkisivu eivät välttämättä anna kuvaa etnisen ravintolan tarjoaman kulinaarisen nautinnon korkeasta tasosta [huh, mikä (kierto)ilmaus!!!], mutta moni kakku onkin parempi kuin päältä näyttäisi. Siis hyvä valinta.

En ollut tehnyt pöytävaraustakaan, mikä oli virhe, mutta pääsimme kuitenkin sisälle. kun lupasimme olla vain 1½ tuntia. Siis vain alku- ja pääruoka; totta puhuen jälkiruokalista oli niin vaatimaton ettemme olleet ollenkaan pahoillamme, että meidän oli hakeuduttava toisaalle jälkkäreille.

Onneksi oli puolitoista tuntia sillä ruoka oli todella, todella hyvää! Mausteista, lämmintä, täyttävää, ”paikallisista” astioista ystävällisen palvelun kera tarjoiltua.

Alkupaloista kuvissa munakoisokääryleitä pähkinätäytteellä ja (erinomaisesti kypsytettyjä) sieniä tryffeli-juustokuorrutteella.

Pääruokana Harcho (= mausteinen kanapata pähkinäkastikkeessa) ja Lobio (papupata, joka tarjoiltiin kauniissa saviruukussa, mutta kuva julkaisukelvoton 🙁 ) .

Olimme tyytyväisiä, kylläisiä. Hyvin tyytyväisiä. Myös viiniin. Kolmisin nautimme pullollisen Saperavia. Siitä on viinikerhon kanssa sekä hyviä että huonoja kokemuksia, – tänään hyviä. Se lämmitti ja maistui. Suunmyötäistä annostemme parina.

Jälkkäri oli ”pakko” lähteä nauttimaan jonnekin muualle. Tovin pyörimme Rotuaarilla, vielä kuudelta oli valoisaa, siitä iloitsimme ja sitten päätimme vetäytyä Laplands Hotellin Oula-ravintolan baariin. Baarihenkilö järjesti meille mukavan nurkkauksen, jossa nautimme Irish Coffeet ja portviinin. Ja jatkoimme jutustelua.

Oli hyvä kolmisin muistella, – olimme ensimmäistä kertaa yhdessä ilman M:oa. Ikävä iso. Muistot hyviä. Mutta oli hyvä hoksata, että voidaan me kolmisinkin käydä yhdessä syömässä, yhdessä jakaa surua ja suunnitellla tuleviakin tapaamisia.

Voisin kirjoitella, että hyvä ruoka, parempi mieli. Onhan se niinkin, mutta lopulta – taas – muistan, että ystävyys kantaa.

Liikkuminen Niitä näitä Reseptit Ruoka ja viini

Naistenpäivän leppoisaa nauttimista

Perjantai. Viikonloppu. Vielä on sellainen elämänvaihe, että viikonloppu erottuu arkipäivistä. Tänäänkin on tuntunut ihan perjantailta. Väsyneeltä sellaiselta. Ei siksi, että olisi rankka työviikko takana, vaan siksi, että viime yönä uni oli taas vain pieni osa siitä, mitä olisin tarvinnut. Tiedä häntä miksi näin, mutta kuitenkin. Tällaista tämä nyt kuitenkin välillä on. Mutta ei auta: ei muuta kuin kuntoilemaan.

Tämän päivän hiihtosuorite, -lenkki, -nautinto numeroina:

Lähtö kotoa: ennen yhdeksää
Automatka ladun alkupisteeseen: (poikkeuksellisen lyhyt) noin 10 minuuttia
Säätila: – 3 C
Tuulennopeus: jostain pohjoisesta tai koillisesta, hyvin vähäinen
Latu: Niittyaro – Ahvenoja, noin 11 km
Suorituskerta tällä latupätkällä tällä kaudella: ensimmäinen ja viimeinen (ks. kolme kohtaa loppupuolella)
Nähdyt eläimet: 3 oravaa, yksi lutra lutra (= saukon poikanen Kuivasjärven sulapaikassa), jotain lintuja
Aika: kaikkinensa (mm. yritys kuvata em. saukko) reilu tunti (= noin 1 t 25 min)
Taivalta moottoritien kyljessä: noin kaksi kilometriä suuntaansa
Liikennettä, liikennemerkkejä, tietyömaita, raksoja: liikaa
Vastaantulijoita: ehkä parikymmentä
Ohitettavia: yksi pieni (alle kouluikäinen) äitinsä kanssa, joku todella vanha pariskunta, yksi somettamaan pysähtynyt luistelijahiihtäjä
Ohittajia: monta – luistelijoita kaikki tyynni  (aamulla ei niitäkään kuitenkaan kovin monia)
Tuttuja: kaksi yliopistovuosien kollegaa, naapuritiedekunnnasta eläköityneitä
Ylitettyjä kevyen liikenteen väyliä: 6 (ja palatessa toiset 6), joista kahdessa oli pakko ottaa sukset pois, hiekkaa niin paljon
Aliskoja: 6 (kahden alla mahdollisia vaaratilanteita = soraa latupinnassa)
Koko edestakaisella reitillä: 24 aliskaa ja risteystä (kevyen liikenteen hiekoitettujen teiden kanssa)

Tuntuma hiihtolenkin mukavuudesta versus suorituksen vaativuudesta: 8/10 (hyvin kulki, oli kiva hiihdellä, melkein kuin olisi kunto kohentunut tammikuusta!)

~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Ja kun on liikkunut, tarvitsee ravintoa. Tälle päivälle halusin jotain itselle mieluista: siispä mereneläviä. Kirjoittelin kauppalappuun tonnikalaa ja kampasimpukoita – Pehtoori roudasi ne ja muutkin ruokatarpeet.

Puolenpäivän aikoihin minä suuntasin viemään äidille naistenpäiväkynttilän ja kertomaan mökkikuulumiset. Samalla Raksilassa hain ompelijalta uudet tyynyt ja kaitaliinat – oi, että! Kylläpä ne ilahduttavat nyt. Laittelen kuvia joku päivä.

Kotiin palatessa pöydällä naistenpäiväkimppu ja avasimmepa siihen ”kylkiäiseksi” kuohuviinin, Vicarage Lane. Se sopi naistenpäiväteemaan vallan mainiosti, sillä etiketin on suunnitellut Sirpa Alalääkkölä, joka on Marlborough’ssa asuva suomalaistaiteilija. Uusseelantilainen chardonnay-pinot noir -kuohuva on aika voimakas, ja siksipä se sopi jopa ruokaviiniksi oikeinkin hyvin. Samalta tuottajalta (ja etiketin suunnittelijalta) näyttää olevan muitakin Alkossa, ehkä on perehdyttävä niihinkin, sillä ainakin tämä oli varsin makoisa tuttavuus.

Entäs sitten se ruoka? Olen tuoreen tonnikalan ystävä, muttaku. Tonnikala ja sen vastuullinen käyttäminen? – Tämäkin pienehkö tonnikalapalanen oli MSC-sertifikaation mukaisesti pyydetty ja pakattu, joten sallimme itsellemme sen nauttimisen. Pehtoori on aika usein tullut syöneeksi valmistamaani tonnikalaruokaa ja väitti tätä tämänpäiväistä parhaaksi ikinä. Parempaa tai yhtä hyvää oli – kuulemma – vain New Yorkissa: eikä siitä ole kuin 15 vuotta! KLIKS 

Tänään valmistin kalan (ja muutaman kampasimpukan) ohjeella, jonka löysin täältä. Ohjeessa on myös tuon annoksessa näkyvän avokadosalaatin (toinen epäeettinen ruoka-aine samalla lautasella!!) ohje. Salaatti ei ollut niin hyvä kuin toivoin, ja valmistustavan (”sekoita ainekset muovipussissa”) vuoksi siitä tuli aika tuhnuisen näköistä. Noh, ei se missään tapauksessa huonoa ollut.

Niin paljon hyvää tänäänkin.

Ai, niin, sekin, että eiliseen kyselyyn on käyty aika ahkerasti vastailemassa. Kiitos siitä, ja homma jatkukoon!

Lappi Niitä näitä Reseptit Ruoka ja viini Valokuvaus

Kamerakin on mökillä

Viime päivinä kun on ollut harmaata, lumisateista, ei niin kovin kuvauksellista, en ole kameraani juuri ulkoiluttanut (latukuvat viime päivinä otin puhelimen kameralla…), mutta joitakin julkaisemisen väärtejä kuvia on järkkärin muistikortille tullut tallennetuksi.

Perjantai-iltana revontuli-äppi puhelimessa ilmoitti ”jos taivas on pilvetön, voit nähdä revontulia”. Toki tiesin, että taivas oli pilvessä, mutta päätinpä silti piipahtaa mökkipihalle.  Kannatti.

Pihalla olevan ison voimapuumme juurella oleva lamppu ja lumipyry tekivät valotaidetta!

Revontulia on kyllä tullut kuvatuksi monet kerrat, mutta ei tällaista trombia!

Lumipyryjen lisäksi pihalla on piipahdellut kuukkeleita!

Koskapa tälle päivälle oli vain rääppiäisruokia, päätin tehdä lusäksi pienen kakun. Tulipa hyvää!

 

Pieni valkosuklaatorttu

100 g voita
1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 munaa
50 – 70 g valkosuklaata
1,5 dl vehnäjauhoja
0,5 tl leivinjauhetta
1 rkl limemehua

Kuorrutus

0,5 dl kermaa
70 g valkosuklaata

Vatkaa rasva ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
Lisää munat yksitellen vipsaten kunnolla.
(Ei haittaa vaikka se on ryynimäistä).
Leikkaa suklaa karkeaksi rouheeksi.
Sekoita rouhe vehnäjauhojen ja leivinjauheen joukkoon.
Sekoita voi-sokerivaahto ja kuivat aineet, lisää lopuksi limemehu.

Levitä taikina pieneen vuokaan (kork. 22 cm halk.).
Paista n. 40 minuuttia 175-asteisessa uunissa. Anna jäähtyä.

Lämmitä kerma kuumaksi, sekoittele rouhittu suklaa sen joukkoon. Anna vähän jäähtyä.
Kaada tortun päälle. Koristele mandariiniviipaleilla, hilloilla, pääsiäismunakarkeilla…

PS. Sulatettavaksi, leivonnaisiin, olen parhaaksi  – jollei Valrhonaa ole – todennut Pandan Valkosuklaan. Se ei maistu ´muoviselle” kuten jotkut muut valkosuklaat, ja se sulaa kauniisti. Ja tuo levy on just sopiva tähän leivonnaiseen.

 

Mökkielämää Ravintolat Ruoka ja viini

Sää ei suosi, Fieno kylläkin

Talvi-Matti.
Emmiliinin 7 kk-syntymäpäivä.
Venäjän hyökkäyssodan 2-vuotispäivä.
Viron tasavallan itsenäisyyspäivä.
Kansallinen hiihtopäivä.

Monenlainen ”merkkipäivä” tänään. Ulkona kuin maaliskuun loppu! Tiheää märkää lumisadetta, paikoin vettä, lämpöasteita, harmaata, apaattista, ja liki myrskyisä tuuli. Missä on helmikuun kimmeltävät hanget, korkea taivas, pakkaskelin ladut?

Säästä huolimatta kävin hiihtelemässä ja samaan aikaan Pehtoori aloitti lumien pudottelu-urakan katoilta. Siis mökkielämää säästä huolimatta.

Tänään oli myös meidän ”syödään-mökkirupeaman-aikana-kerran-ulkona” -päivä. Päätettiin mennä Aurora Queeniin, jossa oltiin liki päivälleen kaksi vuotta sitten.  Ravintola oli auki, mutta lounasaika ohi, eikä a la carte ollut vielä tarjolla. (Tästä ei ollut nettisivuilla mitään tietoa, mikä harmitellen mainittakoon.)

Mihin sitten? No Fienoon tietysti. Kaikilla edellisillä, varsin lukuisilla, kerroilla siellä me on syöty pizzaa, mutta nyt kun olin/olimme asennoituneet syömään jotain muuta, rohkeasti tilasimme muita italialaisia herkkuja. Minulle alkuruoka + alkuruoka  ja Pehtoorille yksi lemppariruuistaan ”Spaghetti alla Carbonara”.

LUCCIO AFFUMICATO CON OLIO AL LIMONE  (G,L)
kylmäsavustettua haukea, sitruunaöljyä, perunakroketti, pieni salaatti ja pinjansiemeniä

CHIPS DI MELANZANA  CON MAIONESE AL PEPERONCINO
paneroituja ja friteerattuja munakoisolastuja ja chilillä maustettua majoneesia

SPAGHETTI ALLA CARBONARA alla FIENO  (L)
spaghetti, pancetta, kananmunankeltuaista ja pecorino romano

Ja jälkkäriksi saimme espressot, jotka olivat parhaita piiiiiiiitkään aikaan missään.

Varsinkin tuo minun alkuruoka ”kylmäsavustettua haukea, sitruunaöljyä etc ” oli mahdottoman hyvää.

Ja onhan se mukava paikka, me tunnetaan jo olevamme ihan kanta-asiakkaita, tuttuja. Siksikin aina mielellään sinne.

Mökki-illassa leffaa ja tiikerijätskiä.

Niitä näitä Reseptit Ruoka ja viini Viini

Toscana pöydässä – ja mielessä

Vielä tänäänkin ruokapostausta. Tänään meillä kahden hengen päivällisellä oli muistoja menneestä.

Kuluneella viikolla tulin viettäneeksi aikaa kuva-arkistojeni (ja matkapäiväkirjojen) parissa, ja löysin digikuvan kesältä 2007. Oli Pehtoorin viiskymppiset, joita vietimme Toscanassa. Arezzon kaupungin laitamilla oli pieni ”linnakartano” 1700-luvulta, jonne kokoonnuimme kaveriporukalla perheineen. Gruppo San Lorenzo vietti viikon helteisessä Toscanassa.

Reissulta on tietysti satoja kuvia, mutta yksi kuva, jonka epäonnistumisesta vastasin ja olin pahoillani, oli vielä kansioissa ns. raakakuvana. Viime vuosituhannen puolella ja tämän alussa minulla ei ollut taitoa, eikä ohjelmia (Photari), joilla olisin mustiin ikkuna-aukkoihin saanut kavereita näkyviin, mutta nyt oli ja osasin.

Tällä poppoolla (+ minä & toinen ”kamerallinen”) nautimme juhlaillallisella paikallista perinneruokaa – arezzolaisen ankkakastikkeen tein tuon linnan pikkuruisessa, aika alkeellisessa keittiössä. Mutta silloin tarjoilla oli tuoretta ankkaa, eikä ainoastaan fileitä. Mikä tietysti vaati enemmän puuhaa, mutta jossa (kait, toivottavasti) oli myös enemmän makua kuin meidän tämänpäiväisessä ankkapadassa.  Tänään tein sen pakastetuista ankkafileistä, joita Oulussa saa ainakin Torin Lihamestarilta.

Kastikkeen/padan voi tarjota pastan, riisin, risoton tai polentan kanssa. Joskus olen soseuttanut valmiin kastikkeen tehosekoittimella, esimerkiksi tagliatellen kanssa se on siten parasta. Mutta koska tällä kertaa tein kastikkeen hienoista rintapaloista, eikä kastiketta tarvinnut hauduttaa ihan mössöksi, jätin sekoittamatta.

Reseptin ”3 dl valkoviiniä” kuittasin tänään piccolopullisella Henkell Trockenin kuohuvaa, jota meillä on aina jemmassa. Alkoholiton vaihtoehto on hyvä olla tarjolla, kun tarjoillaan viiniä, ja nimenomaan tämä on oikein hyvä vaihtoehto.

Arezzolainen ankkakastike – sugo aretino

3 rkl oliiviöljyä
800 g ankkaa fileinä (tai 1 kg rinta- tai koipipaloina)
(tänään kolme filettä, joista osan rasvasta irrotin
ennen valmistamista ja pakastin vastaisen varalle…
Ankanrasva on monessa hyväksi.)
1 sipuli kuutioituna
1 porkkana kuutioituna
1 sellerinvarsin kuutioituna
2 valkosipulinkynttä silputtuna
½ pkt amerikanpekonia tai pancettaa
3 dl kuivaa valkoviiniä
1 prk tomaattimursketta
3 dl kanalientä (fondista)
30 g kuivattuja tatteja
2 laakerinlehteä
2 rkl tuoretta salviasilppua
suolaa, mustapippuria

Kuumenna öljy padassa. Ruskista ankanpalat. Lisää paloitellut juurekset, valkosipuli ja pekoni. Anna ruskistua. Kaada viini mukaan ja anna kiehahtaa. Lisää tomaattimurske ja kanaliemi. Sekoita mukaan liotetut sienet ja yrtit. Pippuroi ja suolaa. Jätä pata liedelle (tai leivinuuniin kuten meillä tänään) pariksi tunniksi. Sekoittele välillä. Tarvittaessa lisää nestettä.

Jos käytit koipipaloja irroittele luut ja nahka ja pilko liha kastikkeeseen. Poista laakerinlehdet ennen tarjolle vientiä.
Maalaisleipää, pastaa (tai ohra-riisiä kuten meillä tänään) ja salaattia, jossa on reilusti rucolaa mukana, maistuvat tämän lisukkeina. Bon appetito!

Ja tällä ruoalle oikeastaan ´ainoa, oikea´ viini, jos sellaista haluaa (ja kannattaa) tarjota on Chianti Classico. Esimerkiksi klassikko Peppoli on juuri hyvä. Tänään me avasimme, viinikaapissa pitkään jemmatun laatuviinin: Tenuta di Arceno. Tämä on tilattu joskus ulkomailta. Ja se teki Arezzon ankasta hienon juhlaruoan.

Mitä on  Chianti Classico? Klikkaudu tuonne, sen jälkeen tiedät. 😀

Ja laskiaispullia vaalikahveille… Jos joku ei ole aiemmin lukenut, tai ei muista, mutta kiinnostaa, niin täällä on kolumnini laskiaispullan historiasta. Tämmöisiä pikkujuttujani julkaistiin yhteen aikaan Kalevassa suunnilleen kerran kuussa.

SiitäKIN on aikaa…

Reseptit Ruoka ja viini

Reseptihakuja ja kokeiluja

Kun ei kerran ladulle, niin sitten kadulle ja keittiöön.

Pakkaspäivät jatkuvat, joten ulkoilua vain tepastellen kaupungin kaduilla. Piipahdus Lihamestarin putiikissa. Hain huomista ankkaruokaa varten fileet, ja samalla pari paistovalmista karitsanjauheliha-parmesaanpihviä. Ne olivat vähän täydennystä (lähinnä Pehtoorin lautaselle), sillä tänään menussa Melanzane alla parmigiana, munakoisovuoka (tällä kertaa Valion tapaan).

Tyttären lemppariruokaa, ja kyllä se meillekin maistuu. Ei mitään kevyttä vegeherkkua, vaan juustoa ja voitakin kuluu tätä tehdessä ihan syötäväksi asti. Ja onhan se hyvää. Ei kovin kuvauksellista 😀 , mutta laitanpa silti annoskuvan. Lämmittävää ja täyteläistä, oikeastaan hyvinkin talvista ruokaa, leivinuunissa muhii maukkaaksi.

Jälkkäri olikin sitten vain pieni ”leivos”. Alkon uusimmassa Etiketti-lehdessä oli resepti, joka kiinnitti huomion siksikin, että näiden pikkuherkkujen valmistamisessa ei tarvita uunia – ajattelin, että voisi olla sellainen simppeli mökkiruoka. Tölkkimangoja ja digestivejä kun voi pitää varuilta kaapissa. Ja limeä! Pidän limejälkkäreistä vielä enemmän kuin sitruunajälkkäreistä… Lisäperuste näiden testaamiselle oli myös se, että sopivat varmasti myös pääsiäispöytään.

Oli helppo ja nopea tehdä. Ei mikään gastrominen riemuvoitto, mutta oikein mukavia pikkuherkkuja. Pakkasesta voi tarpeen vaatiessa ottaa tarjolle…

Jäädytetyt mango-raejuustokakkuset (Etiketti-lehden resepti KLIKS)

Vaikka minulla on muutama hyllymetri keittokirjoja ja iso tiedostokansio netistä, blogeista ja erilaisilta ruoka- ja tuotesivustoilta poimittuja reseptejä, niin aika usein piipahtelen juuri Valion ja Alkon resepti-sivuilla, niin ja Marttojen!  Tai satun niille, jos etsin jotain tiettyä ohjetta…

Varsinkin Valion sivuilla on simppeleitä perusruokaohjeita, joihin Pehtoori tukeutuu niinä parina kertana vuodessa, kun kokkailee koko päivällismenun minulle ja/tai perheelle. Alkon reseptipankista löytyy vähän haastavampia, erilaisiin juhliin sopivia juttuja. Ja Martoilta säilöntää ja suomalaisia perusruokaa.

Oulu Reseptit Ruoka ja viini Valokuvaus

Pakkaspäivä, ja sille passeli soppa

Kaikenlaista suunnitelmissa tänään.

Ei hiihtämään, vaan asioille. Asioille ja leffaan. Sittenkin hiihtämään ”kun kerran vain – 15 C”. Mutta silti ehkä ainakin Suomalaiseen ja ruokakauppaan. Ei sittenkään leffaan, eikä hiihtämään. Vaan asioille ja ehkä lenkille lähimetsään.

Ilokivillä taas kerran

Kaiken vehtaamisen ja vatvomisen jälkeen (mikä on osoitus siitä, että nykyisin on hyvin vähän mitään ”pakottavaa”, määräaikaan tai tai -päivään liittyvää tekemistä) asioille Kempeleen Zeppeliiniin (!) ja sitten olikin päästävä ulos, merenrantaan, Möljälle ja aallonmurtajalle.

Pitkän tovin viivähdin Ilokivillä, jonne talvella on paljon helpompi mennä kuin sulan kelin aikana, jolloin aallonmurtajan isot, liikkuvat, terävät kivenmurikat vaativat huolellista askeltamista.

Tänään ei merellä edes tuullut, ja aurinkokin lämmitti niin että hyvinkin viihdyin kiviä ja rantoja kuvaillen. Kulkien. Hiljentyenkin. Siellä niin on hyvä. Tänään kuten vuosien mittaan kymmeniä kertoja aiemminkin eri elämänvaiheissa…

Ilokivet, seitsemän kiveä, joihin on kaiverrettu ILOa. ”Ilo” on Minna Kangasmaan ympäristöteos vuodelta 2005. (täällä kesäkuvia)

Pakkaspäivän soppa

Päivän sapuskakin sopi pakkaspäivään tosi hyvin.

Meksikolaisen bataattikeiton ohje on pyörinyt pitkään tyrkyllä, odottanut todeksi tulemista. Tulee varmasti tehdyksi toistekin. Ensi kerralla sitten tavallisesta oranssista bataatista. Tällä kertaa olin ostanut violettia. Se on ehkä vähän vähemmän makeaa kuin oranssi, mikä voi toisaalta olla hyväkin juttu. Any way. Kannattaa kokeilla. Minun versiostani tuli aika paksu, niin kuin usein minulla sosekeitoista tahtoo tulla. Olipahan ruokaisaa, ihanan lämmittävää!

 

Meksikolainen bataattikeitto

500g bataattia
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 punainen chili
1 rivi taloussuklaata (5 palaa)

5 dl kasvis-tai kanalientä
2 tl paprikajauhetta
2 tl juustokuminaa
2 tl oreganoa
1 dl creme fraichea
1 avokado
0,5 dl oliiviöljyä

Kuori ja leikkaa bataatti paloiksi. Kuori sipuli ja valkosipuli ja pilko pieneksi. Leikkaa chili renkaiksi ja leikkaa veitsellä suklaata pienempiin osiin. Kaada oliiviöljyä kuumaan kasariin, sitten sipuli, valkosipuli, chili ja paprikajauhe, juustokumina ja oregano ja sekoita. Lisää bataatit, sekoita ja lisää kasvisliemi.

Keittele n. 20 minuuttia (= bataattilohkot kypsyvät).
Leikkaa avocado halki, ota sisus lusikalla ja viipaloi.
Lisää kasariin suklaa ja mausta suolalla ja valkopippurilla.
Kun bataatit kypsiä, soseuta keitto.
Nosta annos lautaselle ja lisää päälle puolikas, pilkottu avokado ja lusikallinen creme fraichea.

 

 

Ravintolat Ruoka ja viini

Hiutalointia

Läpi tuulen ja tuiskun …

Säätiedotuksissa on tänä vuonna (vai jo aiemmin) mainittu, että ”lunta hieman hiutaloi”. Tänään ei ole hiutaloinut! Tänään on tuiskunnut, tuullut, myrskynnyt, pyryttänyt, vihmonut. On satanut märkää räntää, pistäviä jäisiä kiteitä, isoja lumiriekaleita, vetisiä valkoisia kasvoille lätsähteleviä lumiklönttejä ja katolta tuli vielä puoli lappeellista nuoskalunta ryskyen alas. On ollut tukkoisia teitä, nuoskaisia katuja, liukkaita risteyksiä, kaistattomia väyliä.  Latuja en käynyt edes katsomassa.

Eskimoilla/inuiteilla*  on väitetty olevan 200 sanaa lumen eri muodoille. Totuus on kuulemma se, ettei ole. Mutta oululaisilla on tänään ollut varmastikin kymmeniä eri nimityksiä, ehkä myös voimasanoja on kuulunut.

Puolenpäivän aikaan kun näitä veden eri olomuotoja oli jo varsin runsaasti aistittavissa, olin juuri lähtenyt kävellen kohti ennakkoäänestyspaikkaa. Ja kun kerran olin jo lähtenyt, niin periksihän en antanut. Vaalilippuun kävin numerisen äänioikeuteni kirjaamassa. Enkä edes ihan likomärkä tunteroisen lenkin jälkeen ollut – goretex rulettaa!

Iltapäivän kirkkaan hetken aikoihin ystävän kanssa ruokatreffit kaupungilla. Paikaksi oli valittu Gaia, se uusi kreikkalainen ravintola Hallituskadulla. Siellähän Pehtoorin kanssa käytiin ennen joulua ja tykättiin paikasta ja ruoasta paljonkin. Tänään sama annos ei ollut ollenkaan niin hyvä; tammi-helmikuu ei kyllä olekaan tuoresalaatin, kurkun ja tomaatin makoisinta aikaa. No ei ruoka missään tapauksessa huonoa ollut. Ja kun ystävän kanssa on kaksistaan viimeksi käyty toukokuussa, meillä oli niin paljon päivitettävää ja pohdittavaa, jaettavaa ja juteltavaa, että ruoka jäi tällä kertaa aika lailla toissijaiseksi asiaksi.

Sitten on ollut lasten ja lastenlasten kanssa melkoista säätämistä ja sopimista tapaamisista, yhteisistä ruokahetkistä, mökkielosta, hiihtolomasta, etc. etc. Emmiliini ja vanhempansa kun ovat vieläkin Hangasojalla, mutta hiljalleen jo suunnittelevat palaamista etelään, ja meillä Pehtoorin kanssa tietysti aie mennä sitten pohjoiseen. Ja sitten tietysti Apsun ja Eepin hiihtoloma ja …. kaikenmoista muuta aikatauluttamista.

Tiedättehän, eläkeläiset aina menossa. Siihen liittyen, varasinpa meille eilen tämän vuoden ulkomaanmatkan!! On taas patikkaloman vuoro. Kunhan tämä aika huonosti edennyt hiihtokausi saataisiin pakettiin ja kilometrejä kerrytetyksi.

*Kansainvälisissä kokouksissaan eskimot ovat päättäneet käyttää sanaa inuit tarkoittamaan maailman kaikkia eskimoita. Päätös ei ollut yksimielinen, mutta enemmistön kanta voitti. Tieteellisessä kielessä käytetään yleensä sanaa eskimo, sillä se on ainoa täsmällinen sekä inuitti- että jupik-eskimoiden nimitys. (Kielikellon artikkeli)

Reseptit Ruoka ja viini Viini

Viininmaistelun ja yhdessä syömisen ilosta ja opista

Rypäleteemaiset maistelut, joita meidän viinikerhon kanssa on viimeisen parin vuoden aikana taas harrastettu (esim. meillä viime talvena rypäletestissä Albarino/Alvarinho ja Tempranillo ja kesällä kesäviinit rose 😀  ja Malbec) jatkuivat eilen: Trebbiano di Lugana ja Piemonten Nebbiolo (= Barolo). Siis kaksi pienehköä viinialuetta Pohjois-Italiasta. Lugana on Gardajärven eteläpuolella (Lombardian ja Veneton viinialueiden rajan molemmin puolen) ja Barolo Piemontessa.

Luganan viineistä moni ei ole kuullutkaan, eikä niitä paljon Suomessa ole myynnissäkään. Tällä hetkellä näyttää olevan neljä valkoviiniä, myös eilen suuren suosion saanut Zenaton Lugana Riserva (40 €) ja  vähemmän kypsytetty San Benedetto (alle 19 €). Eilen viini(n)ystävät olivat positiivisesti yllättyneitä näistä aika tuntemattomista viineistä. On kyllä hyvä muistaa, että olin tilannut paljon keskimääräistä kalliimpia Luganan Trebbianoja, joten pisteet korrelloivat myös ykköslaadun ja hinnan kanssa. Tosin halvin Lugana (Vigne di Catullo) sai parhaat pisteet. Siis maistoimme tämän viinin parhaimmistoa, joten onneksi olivat myös hintansa väärtejä.

Myös punaviinit olivat kalliita, tosin eivät vuosikerta-baroloiksi. Baroloja pitää kypsyttää vähintää viisi vuotta, jotta tiukat tanniinit antavat vähänkään periksi, nuorena nebbiolot ovat aika tiukkoja eikä makupalettikaan ole kovin laaja.

Ei ole tainnut koskaan sattua kohdalle oikein vanhaa, (yli 15-vuotiasta) huippuBaroloa. Olen/ollaan aina pidetty sitä vaikeana – ja kalliina – viininä, joten ei ole paljon kokeiltu. Eilen sitten kolme eri-ikäistä, joista vanhin (2012), muttei kallein Virna keräsi eniten pisteitä. Pidin siitä aika lailla, se oli hienostunut, intensiivinen, tyylikäs, ja jäi kyllä sellainen olo, että paranee varmaan vielä vanhetessaan. Ks. Alkossa myytävien Barolojen listaa, ja hintoja!

Eilisen illan viinien hintataso oli paljon korkeampi kuin mitä kotiin tulee ostettua. Mutta tässäpä onkin yksi hyvä syy maistella ja testailla viinejä yhdessä. Eilen nautimme melkein kaikki kuusi pulloa tyhjiksi, ja hinta/maistelija-ruokaviinin nauttija oli 27 euroa, millä saa ravintolassa kaksi lasillista hyvää (ei näiden veroista viinilasillista).

Emme kerää kolehtia illan lopuksi, vaan meillä on jo vuosikymmeniä ollut yhteinen tili, jonne jokainen laittaa kerran kuussa 20 euroa. Siinä se menee Unicefin, Punaisen Ristin ja Planin kuukausilahjoitusten kanssa samaan aikaan. Tämä tosin vain omaksi iloksi. Ja koska meillä maistelut harvoin kustantavat näin paljoa, niin meille kertyy aina matkakassaa (esim. viime syksyn Helsingin reissu ravintolaillallisineen, teattereineen) tai juhlaillallisia (kerhon tasavuosijuhlat) Oulun fine dining -ravintoloissa. Ja edelleenkin parasta on yhdessäolo.

Trebbiano di Lugana ja Piemonten Barolo -maistelu 28.1.2024

Zenato Lugana Riserva 2020 (40 €) (Vinello)                                                        9-
Kuiva, keskihapokas, vaniljainen, trooppisen hedelmäinen, kukkainen
(Huom. Lombardia)

Allegrini, Lugana Oasi Mantellina 2022 (Alko)  (30 €)                                  8+     
Kuiva, hapokas, valkoherukkainen, kukkainen, paahteinen

Tenuta Roveglia, Vigne di Catullo Lugana Riserva 24,50 € (Vinello)         9
Kuiva, täyteläinen, aromaattinen, valkoherukoita, akaasiaa, lime, omena

 D. Vajra, Barolo Coste di Rose 2018 (Alko) 65 €                                                8

Keskitäyteläinen, tanniininen, mesimarjainen, mustikkainen, karpaloinen, yrttinen, mausteinen, tamminen

Pirkka Barolo Riserva 2016 33,30 € (Alko)                                                             8
Keskitäyteläinen, tanniininen, hapankirsikkainen, puolukkainen, karpaloinen, viikunainen, kevyen nahkainen, mausteinen, tamminen

Virna, Barolo del Comune di Barolo 2012 (Alko) (57 €)                                     
Keskitäyteläinen, keskitanniininen, kypsän puolukkainen, hapankirsikkainen, herukkainen, kevyen viikunainen, mausteinen, tamminen

Talvimenu

Italialaisen lihapadan (= Ragu) ohje on täällä. Tein kaksinkertaisen annoksen (nestettä ei olisi kannattanut laittaa kaksinkertaista määrää) ja pata sai muhia koko iltapäivän leivinuunissa, hyväähän siitä tuli. Ja toisin kuin viinit, tämä oli varsin edullinen ruoka yhdeksän hengen porukalle. Porkkanarisoton (jossa oli hippusen liian vähän suolaa ja aivan liian vähän parmesaania) ohjetta olenkin toistuvasti täällä suositellut. Sopii jouluun, pääsiäiseen, syksyyn, talveen, ja miksei kesäänkin.

Ja ne Pakkasen parmesaanikeksit – niiden ohjeen olen saanut Outi Pakkasen FB-sivuilta. Niidenkin ohje tässä ohessa.

Juustot tilasin Helsingin juustokauppa Rolling Cheesesta. Tämän kaupan tuotteisiin tutustustuttiin mökillä vuodenvaihteessa. Taas yksi muisto joka saa silmät kostumaan. Tilausjuustot tulivat kotiovelle perjantaina ihan kuten olin tilannut – ja kyllä ne olivat erinomaisia. Gorgonzola Dolce oli ihan ehdoton suosikkini noista. Parempaa kuin jätski!  Syntisen hyvää!

Niitä näitä Ruoka ja viini Viini

Talviviinejä, italialaisia herkkuja, vaalistudio ja paljon muuta

Talvisia viinejä Italiasta, ja niille passeleita ruokia tämän illan menussa. Meitä oli yhdeksän yhteisen pöydän ympärillä.

Katseltiin me välillä vaalistudiotakin, mutta kuitenkin viini ja ruoka saivat pääosan huomiosta. Ja yhteinen höpöttely.

Välillä jotain vähän enemmänkin … Onneksi ovat nämä ihmiset, nämäkin.

 

 

Illan viineistä ja tarjottavista tein Power Point -koosteen.  Klikkaile tästä.

Click to access Talviniit_RS_2024_1.pdf

Palaan arvosteluihin ja resepteihin huomenissa.

Muistikuvia Ruoka ja viini

Taas herkkuja kuvaamassa

Minun pikkuruinen Muistikuvia-firmani täyttää tänä vuonna jo seitsemän vuotta. Vähän on ollut tarkoituksena ja aikeena lopetella valokuvaushommat, – jäämään eläkkeelle siitäkin. Y-tunnuksesta oli tarkoitus luopua tuossa vuoden vaihteessa, mutta vielähän se on käytössä.

Ja ainakin vielä tänään kuvauspäivä: minullahan on ollut ilo olla De Gamlas Hem hotellin ja ravintolan ”luottokuvaaja”. Ja tulinpa sitten luvanneeksi että tämän vuoden talvimenunkin kuvaan. Niissä hommissa tänään, ja riittääpä editointihommaa vielä huomiseksikin.

Pakkanen on ollut tänään(kin) niin kireä (-26 C näytti auton mittari kun Heinäpäästä kotiin ajelin), ettei väliä vaikka päivä on kulunut sisällä.

Kun parissa tunnissa kuvaa pitkästi toistakymmentä annosta eri kulmista, eri positiossa, eri valossa, suoraan keittiöstä, toinen toistaan paremman näköisiä ja herkullisen tuoksuisia ruokia, ei ehdi edes olla nälkäinen. Tosin olen oppinut tällaiseen hommaan mennessä syömään aika kylläiseksi jo kotona. 🙂 Voisi muuten vähän keskittyminen kuvaamiseen herpaantua.

 

 

 

Liikkuminen Ruoka ja viini

Liikkumista ja ruokaa – sunnuntailta kuulostaa

Tammikuiselta tuntuu.

Melkein kuin menisi enemmän aikaa pukeutuessa ja muutenkin ladulle lähtöä tehdessä kuin hiihtäessä se perinteinen kymppi. Joka tapauksessa sain itseni ulos ja liikkumaan. On päiviä, jolloin se on pelkkää iloa ja odotettua ulkoilua, on päiviä, jolloin se on pakkopullaa, suorittamista, tulee tehdyksi vain koska ”luulen ja uskon, että se lopultakin on sittenkin, ehkä, mahdollisesti, hyödyksi”. Niin tai näin. Kävin tänäänkin ulkona.

Ja taisinpa olla eka, joka aamuvarhaisen latukoneen käynnin jälkeen Rajakylän latuparkista lähti sivakoimaan: kovin oli neitseellisen näköinen latu-ura, eikä ainakaan muiden tekemiä sauvan jälkiä näkynyt.

Pakkasen vuoksi oli vähän ”puiseva keli”, mutta eipä haitannut. ´Keli´ ja ´säähän´ ovat eri asioita… joka tapauksessa oli kuitenkin ihan hyvä hiihdellä. Eikä todellakaan haitoiksi asti muita hiihtäjiä.

Kelistä ja pakkasesta puheenollen… Lainaanpa tähän (suosikkimeteorologi) Anniina Valtosen Instasta tekstin siitä, miten pakkasesta olisi oikeaoppista kirjoittaa:

”Jos pakkanen laskee, niin mihin suuntaan silloin oikeastaan mennään? Lämpötila nousee ja laskee, mutta pakkanen ei nouse eikä laske, vaan se kiristyy ja heikkenee. Pakkanen voi olla myös purevaa, kireää tai ankaraa, mutta kun pakkaslukema muuttuu, puhutaan kiristymisestä tai heikkenemisestä. Kun pakkanen lopulta heikkenee, se ei myöskään lauhdu. Sää lauhtuu.

Termi pakkanen kertoo jo itsessään, että ollaan nollan alapuolella eli negatiivisten lämpötilojen puolella. Miinus merkin tai sanan miinusastetta käyttö pakkassanan yhteydessä on myös turhaa. Riittää siis todeta, että pakkasta on 30 astetta. Matikasta muistetaan, kuinka tuplanegatiiville käy…

Mutta entä termit yli ja alle pakkassanan yhteydessä? Plussan puolella ne ovat helposti ymmärrettävissä. Alle 30 astetta on viileämpää kuin yli 30 astetta. Mutta kumpi on kylmempää alle 30 pakkasastetta vai yli 30 pakkasastetta? ähän minulla ei ole muuta vastausta kuin mielestäni molemmat kuulostavat kylmältä.”

 

Liikkumisen lisäksi toinen juttu, joka kuuluu lokeroon ”itselle asetettuja tekemisiä, tavoitteita, aikeita” = kokeilen uusia reseptejä, olkoonkin, että vaativat etukäteissunnittelua, täydennysostoksia kaupassa, haparointia ruoan valmistumisajan tietämisessä etc. Tänään Sikke Sumarin karitsafilettä ja fetaperunoita. Aika pääsiäiseltä kuulostavaa, eikö vain?

 

Ja olihan hyvää!!

Aattelinpa ilahduttaa teitä, jotka seuraatte blogiani nimenomaan ruokajuttujen vuoksi, kokoamalla näitä kevättalven ruokakokeiluja yhteen – siis koostepostaus, jollei jopa uusi ”Pieni pääsiäisruokavihkonen” vrt. vanha  on tulossa.

Niitä näitä Ruoka ja viini

Lauantaivapaa – harvinaista ja hyvää

Vapaa lauantai.

Jotenkin kummallisesti tuli mieleen, että  alakoulussa 60-luvun jälkipuoliskolla eivät lauantait olleet vapaita. Eka- ja tokaluokalla – ja kolmosellakin? –  käytiin koulussa lauantaisinkin. Ja kolmosella ja nelosella koulua oli ”vuorolukuna”: esimerkiksi siten, että maanantaina ja tiistaina oli koulua aamupäivisin, ja loppuviikosta mentiin kouluun vasta puolelta päivin, ja päästiin pois kun kello oli jo neljä tai viis. Eikä se tuntunut – muistaakseni – ollenkaan kummalliselle.

Nykyisessä elämäntilanteessa kun (melkein) kaikki päivät ovat vapaata, ei töitä, niin ”vapaa” minun kohdallani tarkoittaa vapaata keittiöstä, ei ruoanlaittoa, ei pyykkiä, ei siivousta, ei muitakaan kodinhoidollisia toimenpiteitä, joita totta puhuen nykyisin on hyvin vähän verrattuna niin aikoihin, jolloin noita kaikkia oli aika paljonkin ”oikeiden töiden” lisäksi. Näin siitä huolimatta, että kotihommat, varsinkaan ruoanlaitto, ole minulle mikään ”työ” tai rasite. Ei edes kuvatoimituksia tms.

Mutta siis tänään Pehtoori teki kolmen ruoan päivällisen – ihan vaan meille kahdelle. Toki olen sellaista eräänkin kerran tässä viime vuosina toivonut (syntttäri-äitienpäiväviikonloppuna sellainen toki on kuulunut elämääni jo vuosikymmenien ajan).

Kun pari vuotta (2015 – 2017)  kuljin yhden viikonlopun kerran kuussa  Torniossa valokuvausopintojen lähiopetusjaksojen vuoksi, oli minulla aina sunnuntai-illansuussa kotiin palatessani odottamassa sapuska ja myös  pikkuperhe ruokapöydässä. Olihan se juhlaa. Sitä muistellen olen (melkein nalkuttaen tai ainakin vahvasti toivoen) odotellut vastaavaa kokemusta joskus toistuvaksi. Ja tänään sitten!! Toki kaksin, mutta ei siinä mitään valittamista.

Ainoa kurja juttu oli se, etten ollut käynyt kunnolla liikkumassa, vaikka nyt olisi ollut hyvä aika hiihdellä tai tepastella vaikka koko aamupäivä. Muttaku sää! Ja laiskuus. Ja vapaapäivä siltäkin osin! Sentään kaupassa kävin, huomista varten 🙂 . Ja muutenkin. Hyvä, tosin hieman kyynelehtivä kohtaaminenkin kauppareissulla. Elämä on.

No mutta, alkuun oli erinomaista kylmää, raikasta fenkolikeittoa ja juustokeksejä (ite tehtyjä!!)! Ja niiden kanssa erinomaista albarinhoa (joka on meillä viinikerhonkin kanssa hyväksi maisteltu). Ehdottomasti palaan asiaan ohjeen kera.

Pääruoaksi Lyonin broileria! Koko talo tuoksui yrteille, sopivasti punaviinietikalle, paistetulle, haudutetulle, hyvälle. Ja jälkkäriksi kuohuviinimousse. Kyllä kelpasi!

Vapaapäivä on jatkunut neuloen, – kynttilöiden valossa [otsikkokuvan tuikut Wienin joulutorilta 2018 – siitäkin jo niin kauan].

Mutta nyt Nuutin päivään päättyy joulun aika. Kausivaloista ja kynttilöistä en silti vielä luovu.

Ruoka ja viini

Onnistumisia

Tänään on ollut onnistumisia. Omia ja muiden. Enemmän muiden kuin omia.

Ensimmäinen onnistuja oli kampaajani T. Tänäänkin hän onnistui samaan todellakin ylipitkäksi kasvaneista ja mökkivedellä kuiviksi ja hamppuisiksi pestyistä hiuksistani ihan kelvolliset, kiiltävät. Katu-uskottava pehko on taas muutaman viikon kohdallaan. Se on hyvä. Minullehan hiuspehkoni on ehkä hieman tavallista keskeisempi osa identiteettiä, joten ei ole ihan sama, miten se on leikattu, pesty ja kammattu. Nyt se on hyvin. Onnistuminen numero yksi. Kiitos taas kerran, T. ja Salon Virho.

Toinen onnistuminen oli kun menin kauppaan: Ossuuskauppaan! K-kaupassa kun ei vielä ole sisilialaisia veriappelsiineja, Valkean S-marketissa on! Sitä paitsi siellä oli joulu-Panettonet puoleen hintaan. Ostan usein suklaa- tms. panettonen aina joulun alla ja nautimme sellaisen ystävien kanssa vuodenvaihteessa mökillä. Niin tänäkin vuonna (tosin sitruunaisen, ja se olikin todella hyvää), vähän jäi vielä tyttärelle ja Vävyllekin. Nyt ostin toisen. Pistaasi-panettone, puoleen hintaan! Nehän säilyvät kauan. Meillä ehkä ensi viikkoon. 😀

Ja matka jatkui. SPR:n Veripalveluun. Syksyn tautien (korona, vyöruusu) jälkeen pääsin taas ojentamaan käteni. Tällä kertaa se tuntui tavallistakin merkityksellisemmältä. Kysyin – sattuneesta syystä, mielenkiinnon vuoksi – toimenpiteen (onkohan oikea sana?) tehneeltä, että mihin vähän vajaa puolilitrainen varsin korkea hb-arvoinen veripussini kulkeutuu: jääkö se Oulun seudulle, OYSiin vai viedäänkö jonnekin lähi-labraan? – Hän kertoi, että se viedään SPR:lle Vantaalle, ja siellä se testataan ja jalostetaan, minkä jälkeen erilaiset verituotteet viedään sinne, missä tarvetta on.

Kun kyselin häneltä (poikkeuksellisen juttelevainen, hyvin pistävä henkilö), onko muistikuvani siitä, että joskus vuosikymmeniä sitten olin luovuttamassa verta ja joku ”lähetti-ihminen” oli kylmälaukun kanssa odottamassa, että luovuttamani pussillinen saataisiin pakattua mukaan, koska ”nyt on OYKSissa pula” (minulla on 0+-veriryhmä, joka käy suurimmalle osalle väestöstä). Että saatettiinko silloin (n. 45 v. sitten) viedä verta suoraan sairaalaan sitä tarvitseville? – Ja kyllä. Kyllä sellaista kuulemma tapahtui: ”Oli sellaisia suorasiirtoja. Ei ollenkaan mahdottomia”.  Olin hyvilläni, että muistikuvani ei ollut väärä, sillä se on osaltaan vuosikymmenet motivoinut verenluovutukseen. On ollut olo, että oikeasti voi olla avuksi. Ja vielä voin muutamia vuosia jatkaa tätä, – jos kaikki osaltani sujuu hyvin.

Onnistumisia lisää: kävelin Kauppahalliin. Hain M:lta hyvin, itseasiassa hirmuruman, mateen. Tai oikeastaan vain sen fileet. En ottanut edes ruotoja mukaan. Ei tänään madekeittoa, vaan madetta kerma-kalaliemikastikkeessa perunoiden kera. Vähän muokkailin ”Vottosen reseptiä”.

Tällä kertaa minulla oli valmiiksi paahdettua voita (kuvassa nuo pienet ruskeat pallerot), mikä kruunasi annoksen. Lisukkeena oli (ohi oikeaoppisen ohjeen) myös viiriäisen munia. Ei huono!

Madekeittokin kuuluu tammi-helmikuun ruokakalenteriin: kannattaa hakea hallista kala. Fileoidusta fisusta on helppo tehdä kelpo keittokin. Muutaman vuoden takainen varsin maukas kokeiluni siitä on täällä. Mateelle, joka on varsin tiivis kala ja jolla oli lisänä tuo piparjuurella maustettu kastike, sopi vallan hyvin klassinen chablis. Ei edullinen, mutta osaltaan se teki meidän kahden hengen päivällisestä ihan juhlaruoan.

Paljon hyvää tässä perjantaissa.

Mökkielämää Ravintolat Ruoka ja viini

Mökkiläiset taas turisteilemassa

Joulunakin vietimme vähän kuin päivän etuajassa, niin nyt sitten tänään myös vuodenvaihdetta. Tänään on ollut juhlapäivä Hangasojalla. Uudenvuoden aatonaattona olimme kaikki neljä levänneet vallan hyvin, ja pimeässä, kuun valaisemassa aamussa istahdimme brunssipöytään yhdeksän aikaan.

Kun pimeys vaihtui hämäräksi, mutta pakkasta oli edelleen aika paljon (- 21 C) lähdimme autolla Saariselkä-Ivalo -kiertoajelulle. Ivaloon oli kauppa-asioitakin: Kuukkelin valikoimat ja hinnat eivät ole ihan toiveidemme ja tottumustemme mukaiset, joten reilun viikon oleskelun aikana on hyvä ainakin kerran käydä hakemassa pari kassillista ruokaa Ivalosta.

Sehän on tapana että turistit ohjataan ja opastetaan paikallisiin merkittäviin kauppakeskuksiin tai paikallisiin putiikkeihin, joten olihan se ystäville Ivalon X-piste näytettävä. Ja kyllä hekin olivat vaikuttuneita kaupan erinomaisesta järjestyksestä ja monipuolisesta valikoimasta – vaikka islantilaislangat eivät olekaan heille mikään must-juttu. Minäkin ostin tänään vain kaksi kerää – ehkä parit pipot neulon tälle talvelle. Ja sitten kaikkea huushollitarvetta, nippeliä ja narua.

Kiertelimme vähän keskustassa, käytiin katsomassa ortodoksikirkko, joka ei tänäänkään, tietenkään, ollut auki. Ehkä joskus onnistun oikeaan aikaan paikalle. Kylän keskustassa on  ”Tehdään yhdessä joulu” -installaatio, joka lienee koottu maitopurkkeihin jäädytetystä värjätystä vedestä ja sitten siten syntyneistä ”tiilistä” koottu valaistuksi seinäksi nähtiin myös.

Paluumatkalla oli ajatus mennä Kaunispään Huipulle kahville tai kaakaolle ja katselemaan valoa joka etelässä näytti paistavan. Enää ei mene kuin reilu viikko ja aurinko kapuaa jo horisontin yläpuolelle. Kuva puoli kahden aikoihin, valoa ja pakkasta on. Ja laskettelijoitakin aika paljon. Ja Huippu täynnä lounastajia, lämmittelijöitä, kahvittelijoita, — suosiolla päätimmekin ajella mökille, jossa nautimme kahvit ja vain vähän suolaista – olisihan jo pian päivällisen aika, joten ei mitään kunnon lounasta tänään.

Pöytävaraus oli saatu viideksi. Fienoon siis. Pizzaa ja muuta italialaista hyvää, menneiden muistelua.

Mökille palattua emme pelanneetkaan mitään, vaan katselimme vanhoja kuvia meidän yhteisiltä reissuilta ja yhteisistä juhlista. Muistikuvia. Muistoja ja kuvia, ja paljon jo unohdettua.

Olipa hyvä päivä.

Mökkielämää Ruoka ja viini

Perinteistä – ja uutta

Monesko vuodenvaihde, että ollaan tutulla porukalla Hangasojan varressa? – Viides vai seitsemäs, tai jotain sinne päin?

Me saatiin meidän ystävät, jotka ovat vakityypppejä täällä näin vuodenvaihteessa, tänne. Ei ollut tällä kertaa mikään itsestäänselvyys, että tulevat/voivat lähteä, joten sitäkin iloisempia oltiin, että tulivat.

Pidennetyn viikonlopun ohjelmassa on ulkoilua ja syömistä, toki myös viinejä ruoan kanssa. Tänään vain vähän sellainen iltapala-tyylinen sapuska, pinaatti-fetapannaria vähän juhlallisemmaksi, lappilaisemmaksi, tein tarjoilemalla sen ohessa savuporoa.

Mutta erityismaininnan ansaitsee juustotarjotin, jonka kokosin Vävyltä saamastani lahjasta. Rolling Cheese  Helsingin Museokadulla on juustokauppa, josta voi tilata juustoja ja muita herkkuja muuallekin Suomeen, ja niihän kaupan antimiin tutustunut J. oli tehnyt. Tilasi pikkukassillisen niitä joululahjaksi, ja minä jatkoroudasin ne tänne tätä iltaa varten.

Sekä Beola että Pecorino olivat erinomaisia, mutta La Tur! Olin lukenut siitä yhden sun toisen ruokatutun sometililtä, ja nyt pääsimme sen testaamaan. Sitä kuvaillaan ”juustomaiseksi jäätelöksi” ja sellaista se todella oli.  Voikohan olla mahdollista, että juustot maistuivat ihan erityisen hyvälle niitä arvostavien seurassa, ja juuri siksi, että juuri näiden ystävien kanssa niitä juuri tänään testasimme? – Olen aika varma, että juuri niin se on.

[Lienettekö koskaan nähneet kuvaa meidän rantasaunasta? 🙂
– Täällä blogissakin niitä on kymmeniä.
Tässä tämänpäiväinen.
Ja löylyt!! Elämän suuria pieniä iloja.]

Syömisestä puheenollen; onneksi oli kunnon hiihtolenkki takana. Vellinsärpimälle ei ollutkaan latua, oli tyydyttävä Luttotuvan  hengähdyspaikkaan. Ja siellä kyllä kaksikin syytä hengittää keskittyneesti. Tiedän, että on ikävää tällaisia kirjoitella kertomatta syytä, mutta nyt ei vain voi.

Kaikesta huolimatta ja joka tapauksessa Lapin luonto!!  [Luttotuvan sillalla]  Huomiselta retkeltä varmaan paljon lisää kuvia…

Reseptit Ruoka ja viini

Mökin pirtinpöydän ääressä jouluruokia muistellen – yleisön pyynnöstä :)

Aamulla oli vaikea tunnistaa aamun hetkeä, kellonaikaa mahdoton arvailla. Heräilimme moneen kertaan, mutta oli univajettakin, nukahtelimme mökin rauhassa, kaamoksen pimeässä uudelleen ja uudelleen. Heräsimme kymmentuntisten unien jälkeen yhdeksältä!! Ihan juhlaa!

No niin, ja nyt vihdoin niitä lupaamiani joulun tienoon ruokajuttuja, reseptejäkin. Näistähän saattaa olla vinkkejä vaikka vuodenvaihteen tarjoiluihin, eikös?

Ruokajuttuja

Ensinnäkin niistä ”suolaisista hilloista” (= lakoista). Sellaisista kuulin syksyllä kun telkkarissa oli menossa Master Chef Professionals -ohjelma, jonka parissakin jaksossa ammattilaiset kertoivat käyttäneensä annoksissa (lähinnä niiden koristelussa, ihan kuten minäkin noissa joulun ruoissa) suolattuja hilloja. Etsin ko. ohjelman reseptisivuilta tarkempaa ohjetta tai vinkkiä asiasta, mutta kun ei löytynyt, niin ajattelin, että eihän nuo voi kovin kummoista olla: hilloja ja suolaa. Laitoin kippoon 1 dl vielä vähän jäisiä hilloja ja sekoitin niiden joukkoon vajaan teelusikallisen maldon-suolaa. Siinä se!

Riimiporon ja sokeroitujen puolukoiden, cantaloupemelonin kanssa olivat oikeinkin tykätty piriste annokseen. VIimeistään rotissööri-kulinaari EK:n useiden dinneriarviointien perusteella olen oppinut että erinomaisessa ruoassa/annoksessa on oltava kaikkia neljää makua: suolaista, makeaa, karvasta ja happoa. Tässä annoksessa niitä kaikkia oli, – ja mukana myös umamia. Siis sitä viidettäkin perusmakua: umamia on poronlihassa aika paljonkin.

Toinen – hieman monimutkaisempi – ohje, jonka lupasin postailla, on (taas kerran) kirjailija Outi Pakkasen FB-sivulta löytämäni. Monta vuotta meillä nautittiin ympäri vuoden monissa juhlissa Pakkasen parmankinkku-voitaikina-rullia, ohje on LappItalia-keittokirjassanikin, dekkaristin luvalla, ja nyt löytyi tällainen meille uusi simppeli alkupala, aperitiivin ohessa tarjottava suolainen pikkusuolainen: parmesaanikeksit.

Noihin rulliin tarvitaan mascarpone-juustoa, ja sitä laitoin tälla kertaa myös porkkanarisottoon. Siitähän on tullut meillä vakiojouluruoka. Tällä kertaa en käyttänyt Philadelphia-juustoa (boikotti, you know), enkä muutenkaan, enkä Violaakaan, vaan nimenomaan mascarponea. Ja sillähän risotosta tuli entistäkin mehevämpi, samettinen suorastaan. Suosittelen, sopinee muihinkin risottoihin viimeistelyyn voin sijaan.

Jouluaattona meidän aikuisten jouluillallisella oli perinteinen kalapainotteinen alkuruokavalikoima (lohimousse, mätimousse, graavikala, silliä (koska vävy on vähän perso – muutkin rohkenivat sitten kokeilemaan), ihan kaupan maalaispatee, jollaista ei ole ennen ollut, mutta josta pidettiin kovastikin, ja tuli puheeksi, että ens jouluksi voisin tehdä piiiiiiiiitkästä aikaa itsekin. Isälle sellaista ruukasin tehdä monena jouluna, sekä maksa- että lihapateeta. Samalla tietysti kotiinkin. Meillä oli niitä silloin joskus uudenvuoden ruokapöydässä – lähinnä minun nautittavana, muut eivät silloin perustaneet, mutta josko ensivuonna. Jos tekisi poronvasanmaksasta? …. Hmmmm ..

Pääruokana  perinteiset laatikot, poronpaistia, korvasienikastiketta, kaarnikkahyytelöä. Siis ihan normi. Jälkkärikakun jo näittekin!

Tänään hiihto- ja lumityöpäivän jälkeen tonnikalapasta oli oikein hyvä ja riittävä ruoka. 🙂

 

Täysikuu ja Pollux-tähti

Ensi yönä on täydenkuun aika, ja kuun rinnalla pitäisi näkyä 17. kirkkain Pollux-tähti. Nyt on aika pilvessä, mutta ehkä …

Hautausmailla Joulu Ruoka ja viini

Hiljalleen joulutunnelma hiipuu

Hyvät blogiystävät!

Joulupäivän illassa ollaan, ja aatonaatosta asti on ollut joulua ja touhua.

Eilinen aatto oli tietysti ruokajuhla ja perheen juhla. Meillä oli yhteinen puurobrunssi puolenpäivän aikoihin, niin että suunnilleen eka kertaa elämässäni minulta jäi joulurauhan julistus katsomatta. Mutta jos puuropadan ympärillä on kolme lastenlasta, molemmat lapset puoliskoineen ja mies, niin kyllä siinä Suomen Turku ja Prinkkalan parveke unohtuvat.

Iltapäivä meni Emmiliinin kanssa ”jutellessa” ja joulupäivällistä kokkaillessa. A & E olivat menivät äidilleen, joten heitä ei illalla enää pöydässämme ollut, mutta – perinteiden mukaisesti 🙂 – saimme systerini miehensä kanssa meille. Meitä oli siis kahdeksan aikuista + Emmiliini, joka jaksoi muutamien päikkäreiden turvin ilahduttaa meitä hymyllään ja hyväntuulisuudellaan yli seitsemään asti.

Söimme aikas hyvin. Pientä haparointia oli laadussa, mutta eipä kukaan valittanut. Muisteltiin lapsuuden jouluruokien inhokkeja (kuinka ollakkaan lipeäkala oli aika monella meistä ”ei-se-ykkösherkku”) ja ehdottomia lemppareita (lanttulaatikko jakoi mielipiteitä!) oli monia.

Illan tarjoilut kruunasi sisareni (melkoinen kakkumaakari nykyisin) tuoma puolukka-valkosuklaakakku. Jossa oli yllätyskin: valkoisen palleron alta paljastui mökki ja pihakuusi!!!

Muista tarjoiluista myös resepteineen sitten huomenna.

Tänään olen jo vähän laitellut joulua pois, ja pakannut, jakanut ruokarääppiäisiä, siivoillut. Iltapäivän leppeässä lumisateessa, sinisessä hetkessä, rauhassa kävin (taas) hautausmaalla. Teki hyvää olla hetki itseksekseen, kävellä ja katsella. Siellä oli niin kaunista, hiljaista, lumista, tunnelmallista. Kiertelin kauan, vanhempien haudalla, ystävien haudoilla, Stooleporin puolella, muualle haudattujen ja Karjalaan jääneiden muistomerkillä…

Joulupäivän illassa vetäydyn nyt takkahuoneeseen. Lukemaan. Niin joulupäivän iltana on usein tapana tehdä.

 

Joulu Niitä näitä Reseptit Ruoka ja viini Viini

Kaikkea sitä – ja joulukortit hukassa!

Olihan aika hulppea räntäsade aamupäivällä. Ei minkäänlaista halua lähteä ulkoilemaan, joten viimeiset jouluostokset hakemaan kaupungista. Lähinnä spessuherkkuja ja yksi vaatepaketti. Ja pakettiautomaatille! Olihan siellä yksi paketti Ifolorilta, MUTTA …

Joulukorttimme ovat kadonneet

Kyllä se nyt tänä vuonna on niin, että me emme joulukortteja lähetä. Emme ainakaan jouluksi. 🙁  Minä joka olen ”aina” laittanut aika paljonkin aikaa joulukorttihommiin, ilolla niitä postitellut, en tänä vuonna niin tee. En vaikka, tänä vuonnakin otettiin muksujen kanssa kuvat korttia varten, tein kortit ja minä tilasin ne! Mutta kortteja ei ole! Minä joka olen myynyt satoja joulukortteja tänäkin vuonna! Minä en lähetä korttja.

Ifolorin kanssa olemme asiasta keskustelleet ja ne tonttukortit eivät tule – eivät ainakaan tällä viikolla. Joten te kaikki sellaiset blogiani lukevat, jotka olette ennen saaneet meiltä joulukortin, tiedoksenne, että emme ole lopettaneet korttien lähettämistä, olemme edelleen erittäin iloisia kaikista saamistamme korteista ja me vielä palaamme asiaan! Eikös se ole ihan jännä saada yksi kortti heti ensi vuoden alussa? Silloin Emmiliinikin saanee oman kuvakirjansa loppiaislahjaksi.

Myös posti Oulusta Saariselkä-kalentereita tilanneille on kulkenut todella hitaasti: puolenkymmentä tiedustelua olen saanut kalenteri-asiakkailta, jotka ovat olleet huolissaan tilauksen viipymisestä. Pahimmoillaan kalenteri on ollut 10 päivää kirje/pikkupaketti -matkalla.

Tähtipullaa

Pari isoa tähtipullaa ja vähän leetapullaa leivoin, pitäähän jouluna pullaa olla. Viemisiksi ja kotona. Tästä on tullut melkein ”pakkopulla”: on se vaan niin hyvää nyhtöpullaa. Onko siitä ollut koskaan puhe, on varmastikin, mutta muistutan: kokeile tähtipullaa tai tavallista korvapuustia punaviinin kanssa. Tähtipullan ohje on täällä. 

 

Leffa-treffit

Pehtoorihan ei kovin usein elokuviin lähde, eikä olla kyllä päivänäytöksissä käyty juuri muuten kuin omien tai lapsenlasten kans. Tälle päivälle olin päättnyt mennä kolmen näytökseen katsomaan Kaurismäen kehutun ja palkitun ”Kuolleet lehdet”, ja sain kuin sainkin treffikaverin. Elokuva oli ”tragi-koominen” kuten sitä on luonnehdittu. Tuntui että nauratti koko ajan, vaikka oikeastaan ei naurattanut ollenkaan. Elokuva EI ole hauska, mutta se hymyilyttää useasti. Se on ”kaurismäkeläinen”, ei turhia höpötyksiä, mutta paljon tarkkoja miljöitä, monta kertaa tuli olo, että kankaalla on still-kuva. Valokuva, jonka kuuluisi olla jossain näyttelyssä. Vanhat suomalaiset ja italialaiset iskelmät kuljettivat juonta, ja Jussi Vatanen osaa näytellä muutakin kuin komediaa… Alma Pöystiä ei ole turhaan kehuttu.

BTW Elokuvan nimi sattui tälle talvelle aika kuvaavasti. Ainakin täällä Oulun seudulla ”talvi yllätti puut”. Esimerkiksi meidän omppupuussa on lehdet ihan paikallaan, monissa puistoissa varsinkin rauduskoivuissa on ruskeat lehdet paikallaan, viime viikonlopun aikana naapurin pihan isoista lehmuksista lähti paljon lehtiä, mutta on niitä vielä puissakin. Kuolleita mutta paikallaan.

 

Ravintola Gaia – kävimme testaamassa 

Ravintola Gaia on vastikään avattu Ouluun Hallituskadun ja Koulukadun kulmaan (ent. Kure, muinainen Einon kenkä) avattu kreikkalainen ravintola. Sinne menimme leffan jälkeen syömään.

Se oli valoisa, sini-valkoinen, aika iso, ja siellä oli hyvää ruokaa. Minulle kasvisplatteri – iso lautasellinen monia hyviä kreikkalaisia pikkuruokia (tsatsikia, viininlehtikääryleitä, munakoisotahnaa, haloumia, …) salaatin kera ja Pehtoorille souvlaki.

Ruoka oli hyvin aidosti kreikkalaisen oloista. Pimeänä, sateisena joulukuun loppupuolen illansuussa, Kaurinmäen melankolisen pimeän elokuvan jälkeen tapahtui liki valaistuminen.

Nälkä lähti hyvällä ruoalla. Annokset olivat sopivan kokoisia ja hinnaltaan vähän yli 20 euroa, joten ei hinnoiltaankaan mikään fine-dining, muttei kyllä mikään kerniliina-baarikaan. Menemme varmasti toistekin.

Ruoka ja viini

Luppoilua ja hyvin syömistä

Aamulla kun sää oli mitä parhain, olokin ihan kelpo, ja koska lääkäriltäkin oli lupa!, ajattelin lähteä ladulle, – ihan vain hissuksiin liikkumaan, sillä ulkoilmaa minä todella jo tarvin! Mutta sitten joku ihmeellinen järjen ääni kehotti tyytymään vaatimattomampaan liikkumiseen, ja lähdinkin kaupungille tepastelemaan. Juniori kun oli sopivasti hakemassa autoani lainaan, niin sain häneltä kyydin. Minulla kun ei ole lupa lääkehuuruissa ja pilleripöhnässä ajella, joten sattui sopivasti.

Piipahdin systerin luona, ja sitten kuljeskelemaan kauppoihin. Eepille muutama joululahjavaate, Vävylle paketti ja uusi tonttu keittiöön. Kukkakaupan edessä katselin kaikkea, mutta ku. Kun ei ollut sitä autoa niin enpä ryhtynyt hankkimaan mitään ihanaa…

 

Ruokakaupasta mozzarellapalloja ja basilikaa: mozzarellasalaatti jouluisella twistillä oli mielikuvissa, – jossain somen ruokasivusyövereissä sellaisen olin nähnyt.

Kaikkea sitä joutilas puuhaileekin.

Eturuoaksi jotain vähän tuhdimpaa: kylmäsavulohimousse eilen leipomieni saaristolaisleipien päällä. Kyllä kelpasi!

Ohje on (taas kerran) Harri Syrjäsen Insta-tililtä, muokkailin kahden hengen annokseksi (josta puolet jäi huomiselle :)) .

Kylmäsavulohiskagen

1 prk (150 g) Crème Fraîchea
100 g kylmäsavulohta
1 pieni punasipuli
1 valkosipulinkynsi
1 tl kokojyväsinappia
1 tl sitruunanmehua

Tailliä
Hyppysellinen sokeria, pippuria myllystä ja tarvittaessa suolaa

Leikkaa punasipuli, tilli ja valkosipuli silpuksi.
Kuutioi lohi pieneksi. Sekoita Crème Fraîchen sekaan kulhossa, mausta sitruunalla ja kokojyväsinapilla.
Sekoita hyvin ja tarjoile esim. saaristolaisleivän kanssa!

Pääruoaksi parsakaalia, jämäpottumuusista perunalettuja ja pakastimen uumenista pari karitsanfilettä. Ihan juhlaruokaa siis!

Jälkkäriksi pipareita ja sinihomejuustopalan loput. Ja Protoksen loput!

Tämän viinitalon viinejä oli Andalusian reissulla tarjolla ravintoloissa ja monissa kaupoissa, mutta, sattuneesta syystä, meillä jäi testailut varsin vähiin. Tänään tästä 100-prosenttisesta tempranillo-viinistä pidimme oikeinkin paljon. Jos luonnehdinta on tällainen: ”Täyteläinen, tanniininen, kirsikkainen, mustikkainen, boysenmarjainen, luumuinen, hennon mustaherukkainen, kevyen kaakaoinen, mausteinen” voi odottaa jotain hyvää. Ei petytty.

Pipari-homejuustoteemaan liittyen täällä yksi hyvä vanha jälkkärivaihtoehto!

Joulu Niitä näitä Reseptit

Pororuokaa ja muuta jouluista

Sellainen hengenpidätyksen ja helpottuneen hengittämisen päivä tänään, tänäänkin. Eikä koske nyt vain maailmanpolitiikkaa, joka kyllä taas melkeiin ahdistaa.

Enkä sitten saanut uhmattua pakkasta, jota ei nyt sitten niin kovasti (- 13 C) kuitenkaan ollut. Hissuksiin sain valmiiksi perjantaisen väitöspäivän kuvaediitit, – kansiollinen kuvia lahjaksi väittelijälle. NYT pitäisi ”pakolliset” kuvahommat olla ainakin jouluun asti hoideltuna. Mitä nyt tämän blogin kuvitukseen jotain jouluista yritän.

Jouluistakin tänään on ollut: Miniän joululahjapaita on päättelyä ja viimeistelypesua vaille valmis. Olipa savotta. Kerron joulun jälkeen. 🙂

Huomenna on ehkä leipomuspäivä, ja ehkä saisin postaukseen kootuksi linkkejä jouluruokiini ja leivonnaisiin aiemmilta vuosilta. Jollen huomenna niin sitten viikonloppuna. Jolloin kyllä lauhtuu ja hiihtäminenkin palautunee ohjelmaan.

Sitä ennen yksi pieni koejuttu jo viime viikonlopulta: tämä on selvästikin Lapas (Lappi-tapas), ei tapas. Ei fritattua kasvis- tai kalamössöä vaan LappItalia-henkeen poroa ja avokadoa. Löysin ohjeen Deliporon-sivulta. Sieltä en ole tilannut kuin kerran jotain, sillä me ostamme porolihat Inarin Menesjärveltä. Juuri tänään saimme tämän talven juhlaruoka-aineet sieltä, – joulun poronpaisti tietysti tärkein juttu.

Mutta tässäpä erinomaisen hyvä alkupala – vaikka joulupöytään. Mie en kauheasti viitsinyt meidän kahden hengen sunnuntaidinnerille koristella, mutta hyvälle maistuivat ilman piperrystäkin. Tässä lämminsavuporoa, kylmäsavuporo voi olla vielä parempi.

Avokado-savupororullat

4 annosta, 8 kpl ohutta savuporoviipaletta

Täyte:
1 kpl kypsä avokado
2 tl sitruunamehua
1/2 kpl punasipulia
2 tl sokeria
1 dl maitorahka (Ehrmann-rahka on sopivan raikas ja notkea tähän)

1. Halkaise avokado, poista siemen ja kuori.
2. Kuutioi hedelmäliha ja lisää sitruunamehu tummumisen estämiseksi.
3. Lisää hienonnettu sipuli ja mausteet. Lisää rahka.
4. Levitä seosta savuporoviipaleille. Kääri rulliksi.
5. Tarjoa alkupalana tai salaatin kera.

Resepti: Jussi Kumpulainen

Joulu Ruoka ja viini

Adventtitunnelmissa

Ensimmäinen adventti, joulukuun kolmas.

Aika perinteisin menoin. Ei kuitenkaan niin perinteisin, että olisin Hoosiannaa mennyt kirkkoon kuuntelemaan. Sellaista teimme äidin kanssa silloin kun vielä asuin kotikotona, –  siis melkein puoli vuosisataa sitten. Mutta yhdenlainen adventtiaamun hartaus oli kun käveleskelin pakkasaamussa tyhjillä teillä, vielä aamuhämärän aikaan, ennen kuin kirkonmenot edes olivat alkaneet.

Joulutouhuissa päivä sujunut.

Sain valmiiksi Emmiliinille joululahjaksi ”Mökkikirjan”. Pupuja, oravia, poroja, lintuja, mökin pehmoeläimiä, serkut ja muuta mukavaa kuvina mökkimaisemissa. Ajatus oli tehdä sellainen 10-sivuinen simppeli kirjanen, ja tavoilleni uskollisesti sivumäärä kaksinkertaistui aiotusta. 😀

Leivoinkin vähäsen. Toscakakku kuuluu jouluun, – sen leipomisella oli hyvä aloittaa leipomisjutut. Toscakakun teen edelleen Antti Vahteran ohjeen mukaan (vanha postaus jossa resepti).

Enkä minä niin paljon mitään leivokkaan. Vakkarijuttuja vaan: saaristolaisleipää, joululimput, piparit. Ja piparkakkutalo tehdään muksujen kanssa ihan kaupan valmiista ”talopaketista”.

Niitä näitä Ruoka ja viini Viini

Jouluisia kohtaamisia

Tänään kahdet ”pikkujoulut”.

Keskipäivän molemmin puolin vietimme ystävän kanssa monta tuntia joulupuoti- yms. kierroksella. Saatiin kuin saatiinkin lähdetyksi. Ja olihan se mukava, piristäväkin juttu.

Aloitimme Pohjankartanosta. Onneksi aloitimme, sillä joulumessuille oli tulossa väkeä pitkiksi jonoiksi asti. Me ehdimme sisälle jonottamatta. Emme etsineet varsinaisesti mitään, kunhan nautimme kaikista kauniista käsitöistä ja ideoista, joita kymmenien näytteilleasettajien pöydillä oli. Ystävä enemmän kuin minä tarkkaili myös (leivonnaisten, hillojen, yms.) hintoja ja valikoimaa. Kierroksen jälkeen olimme jo hyvinkin suunnitelleet yhteisen myyntipöydän tuotevalikoiman ensi vuoden tapahtumaan; oikeastiko vielä harkitsen kortti- ja kalenterikauppaa taas tekeväni?  Ja entä jos tekis riddareita tai muita neuleita? Perheellä kun neulepaitoja alkaa niitä olla jo kaksin kappalein – Aika näyttää.

Löysimme me jotain pientä jouluista ostettavaakin; molemmat löysimme mökeilleimme tästä pöydästä pienet naivistiset koristeet.

Pariinkin kertaan kävin lampaantaljapuodin (alla olevassa kuvassa oikealla keskellä) tuotteita ihastelemassa: Gotlanninlampaan kiiltävä, kauniin pikkukiharainen, harmaan krimiturkin näköinen talja olisi aika täydellinen mökille aika kulahtaneeseen  ”tohtorin tuoliin”. En vain raskinut.

Seuraavaksi ajelimme Kauppahalliin, paitsi hankkimaan kalaa perheiden ruokaröytään, myös katselemaan italialaiskeramiikkaa ja muuta mukavaa Ceramica e arte Kalsa -puotiin. Se on siirtynyt kesäisestä pihapiirikaupasta Kauppahalliin, ja se sai meidät pysähtymään ja tekemään pieniä hankintoja.

Reitti jatkui Pikisaareen, jossa Villatehtaan taiteilijayhteisössä oli avoimien (työhuone)ovien päivä: Pikijoulu. Tuttuja kuvataiteilijoita, tuntemattomiakin ja ennen näkemättömiä miljöitä. Siellä oli paljon kaunista, puhuttavaa, ihastuttavaa, jollain lailla ”läikähdyttävää”.

Monen monta teosta, joiden eteen jäätiin pohdistelemaan sitä, mikä niissä viehätti, miltähän näyttäisi kodin seinällä. Kari Södön ja Helena Kaikkosen työt koskettivat ihan erityisesti. Puureliefit ja luonnon materiaaleista tehdyt instaalliot viehättivät meitä metsissä ja tuntureilla kulkijoita.

Uusi kirjailijatuttavuuskin: Karihaaran sahan (historiallinen) yhteisö yhdistää meitä kahta. Hän kirjoittaa siitä helmikuussa ilmestyvässä romaanissaan. Minä kirjoitin siitä, mm. siitä, väitöskirjassani parikymmentä vuotta sitten.

Pikisaaresta sitten vielä oikein jouluiseen sisustuspuotiin: White Housesta me molemmat löysimme pienen pienet lautaset ja minulle pino serviettejä. Jouluisia tietysti. Aika kohtuullista oli sitten meidän shoppailu. Enemmän nautimme kulkemisesta ja katselemisesta.

Kotimatkalla pyörähdin vielä Rajahaudan kautta! Taivaan tulet, vai metsäpalo, haloilmiö?

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Ja pikkujouluteema jatkui vielä iltasella: viinikerhon pikkujoulut. Tai siis maistiaiset joulukuussa, joten niitä voi nimittää pikkujouluiksi. Minullahan oli tavoitteena saada tähän maisteluun valmiiksi kerhomme menneistä vuosikymmenistä kuvakirja ja pieni historiaosuuskin siihen. Että olisi ollut vähän kuin kirjajulkkaritkin. Mutta ehei. Ihan on vielä kesken se homma. Mutta onneksi näyttää siltä, ettei meidän yhteiset maistelut, reissut, ruokakokeilut ja ystävyys ole millään muotoa loppumassa, joten ehdin minä vielä…

Illan viinit eivät mitään normikyykkyviinejä. Kolme ensimmäistä Moldoviasta! Keskimmäinen teemalla Slava Ukraini! Hieno kolmen sarja. Ja kyllä, kyllä ne olivat kelpo viinejä. Tilaus:  8wines.com 

Ja toinen sarja syrah/shiraz. Viimeinen Amon-Ra ”puhutteli” minua eniten. Ehkä minun on luettava Sinuhe vielä kerran!

Ja ruoat! On taas elossa olon tuntu.Olipa hyvä ilta. Teki hyvää. Sekin. Kuten koko päivä.

Ystävyys taitaa olla se yhteinen nimittäjä, jolla tästä päivästä jää hyvä muisto. Ystävyyteen kuuluu minun maailmassani yhdessä hyvin syöminen. Niin tänäänkin.

 

Niitä näitä Ravintolat Reissut Ruoka ja viini

Alfredin luona, ja Malagan kuvia

Kotipihalla on lunta, ja kausi/kaamos/jouluvaloja. Omppupuu näyttää melkein kukkivan.

Päivälenkillä hieman ankeaa sadetta, mutta sitten hanget kuitenkin kimmeltävät kauniisti. Ihan kuin olisi talvi. 🙂

Joten äärimmäisen hyvä aika ”perinteiselle” [historioitsijana katson, että minulla on vakaa ja oikeutettu asema todeta, että toinen kerta on jo perinne] joulunalus”lounaalle”.

Palasimme juuri syömästä Alfredin luota. Alfred on uusi ravintola Oulussa, lämmöllä tervetulleeksi toivotettu. Sinnehän tässä jo jokunen viikko sitten pyrimme pääsemään, emme päässeet, tänään sitten systerin ja avecinsa kanssa pääsimme, meillä kun oli varaus. Ja olihan meillä hyvät ruoat, kerrassaan kelpo jutut ja joulustakin jo paljon suunnitelmia.

Alfredissa tykkään ravintolan ”tarinallisuudesta”. Jokaisella ruokalajilla on tarinansa, syntyhistoriansa, perusteensa. Annokset olivat kauniita, eivätkä tolkuttoman kalliita (tosin jos vertaa viime viikon Espanjan hintoihin… hohhoijaa…)  tarjoilu vähintäänkin ystävällistä ja asiantuntevaa, auttamishaluista ja asioista kertovaa. Miljöö ”nykyaikainen” ~ kaikki on mustaa, mutta ainakin tänään se toimi oikeinkin hyvin. Keväällä ehkä vielä paremmin.

Mie söin alkuruoaksi lohta sashimiliemessä. Pääruoaksi kurpitsarisottoa. Eikä poikkipuolista sanaa. Täyteläisiä, maukkaita, kauniisti pleitattuja nälän vieviä annoksia.

Menemme toistekin!

Ravintolan tarinallisessa menussa lukee näin: ”Isäntämme [Alfred] arvostaa lohta, joka koreilee tyylikkäästi vain maullaan. Sitruunamajoneesilla ja pikkelöidyllä retikalla ryyditetyn punakyljen kanssa käy oivallisesti erään japanilaisen kokin valmistama sashimiliemi. Sitä yllättävää makujen tanssia Alfred ei hevin unohda.”
En unohda minäkään. Paljon makua, tekstuureja, juuri oikean kokoinen, aika raikaskin, mutta helpotti hillittömään nälkään.

Pikkuisen nirhaisin Pehtoorin jälkkäristä. Ei todellakaan huono!!

Pienen iltajuhlan lisäksi lenkkiä, korttikauppaa, siivousta ja kuvaediittiä.

Andalusian reissun kahden ensimmäisen päivän kuvasaalis on nyt perattu ja editoitu.

Kun sivu aukeaa, klikkaa ensimmäinen (tällä hetkellä ainoa)  kansio auki. Klikkaa kansion eka kuva auki, ja sitten voit edetä oikean reunan nuolella kuvasta toiseen. Enempiä selittelemättä laittelen tästä linkin kansioon

Tai noh sittenkin on muutama sana sanottava.

Nythän on niin, että Barcelonan Sagrada Familia tiedetään keskeneräiseksi, mutta ei todellakaan ole ainoa Espanjan/Iberian niemimaan kirkko/katedraali, joka on vähän ”vaiheessa”. Malagan katedraalista puuttuu vielä – ja ilmeisesti – aina, toinen kellotorni. Ihan vaan suomalaisella sinnikkyydellä sekin on nyt sitten paikallaan. 😀 Käy vaikka katsomassa!

Katedraalissa on paljon muutakin kiehtovaa, kaunista, selittämättä jäänyttä. Kaksoisurut, elefantin nahan päälle maalattu lepakon näköinen ”pyhimys”, kirkkoisä, .. mikä lie? Tietääkö joku? Kysyin sitä paikallisoppaaltakin mutta meillä oli suhteellisen korkea kielimuuri, jota emme ylittäneet… Ja kuvissa kannattaa hoksata myös katedraalissa ollut apostoli Paavalin teloitusta käsittelevä maalaus. Se oli ehkä kaikkein valoisin teos koko kirkossa, mutta miten julma. Paavalihan tapettiin Roomassa, mutta taulun kuva tuskin on ”dokumentaarinen”. Joka tapauksessa se oli vaikuttava!

 

Andalusia Reissut Ruoka ja viini Valokuvaus

Päivä Malagassa

Andalusian kiertomatkan ensimmäinen päivä alkoi hotellin (nH Malaga) varsin monipuolisella aamiaisella. Tarjolla oli ´kaikkea´. Päätin  tyytyä (edelleen eilen iltaisen varsin runsaan illallisen jälkeen kylläytettynä) hiilarittomiin ja paikallisiin herkkuihin: hedelmiä, iberico kinkkua, pala manchegoa, tomaatteja, munakokkelia, pieni pala mantelikakkua ja erinomaisen hyvää kahvia.

Ehdittiin pienen pieni lenkki tehdä lähitienoolla ennen kuin bussi starttasi kohti Gibralfaroa. Aamulla neule oli vielä tarpeen, mutta päivän mittaan sää kuin Suomen suvessa – paitsi ettei satanut. 🙂 + 22 c tai  jotain – ja täysin tyventä. Hiljaa mielessäni peukutin – tätä päivää, mahdollisuutta olla täällä. Hyvillä mielin siis.

Bussilla ajeltiin satama-alueen reunamilla ja varsin arvokkaan oloisten kaupunginosien läpi kohti Gibralfaroa.

Matkalla nähtiin paljon 1800-luvun lopun kaunista, hyvin pidettyä arkkitehtuuria, leveitä avenidoja, puisto, jossa oli 400 erilaista kasvia/puuta. Puisto kaunis kuin mikä – illalla kävelylle sinne? Mikseipä? Opas kertoili taloista, niiden historiasta, Malagasta.

Tuollainen (yllä) vielä paikoin kauniisti kukkiva puu, on – kai, ainakin bussikuskin/paikallisoppaan mukaan – ”rakkauden puu”. Sehän sopii tämän  meidän reissuimme ”40-vuotishääpäiväreissu vol. II” -teemaan hyvin. 🙂

Ja mie vain nautin kyydissä istuskellen. Jotain Madeira ja Lissabon -fiboja, mutta silti omanlaisiaan miljöitä ja näkymiä. Oikeastaan odottamattoman tyylikästä, vaurasta, kaunista.

Gibralfaron kukkulalla on maurialaisajan puolustuslinnoitus, jonka muureja ja kasematteja on aika tavalla säilynyt. Rauniot ovat 1300-luvulta, niillä voi kulkea, ja niiden suojassa oli pieni museokin. Meidän paikallisopas Hose oli täpinöissään, sielläkin.

Ja linnoituksen huipulla se vihreä-valkoinen lippu: siihen viittasin ennen matkalle lähtöä tämän blogini bannerikuvassa. Vihreä-valkoinen lippu on Andalusian lippu.

Viereisessä Espanjan lipussa on alhaalla pienen pieni yksityiskohta, jota ei  ole ennen tätä päivää tiedetty. Siinä on vaakunakuviossa alhaalla pieni oratuomipihlajan marja. Ja sellainen nähtiin myös ”livenä”, kasvamassa  puussa tuolla linnoituksen muurien sisällä. Maistuu kuulemma mansikalle.

Linnoituksella oli mukava, aamupäivän rauhaisa leppoisa fiilis.

Laskeuduimme sieltä takaisin kaupunkiin. Kiertelimme vanhassa kaupungissa,viivähdimme Pablo Picasson synnyinkodin edustalla, ja sitten melkein kuin päivän huipennuksena Catedral de Malaga!

Monien tyylien (goottilainen pohjakaava, taiteessa ja koristeissa, seinissä renessanssi, barokki, uusklassismi…) arkkitehtooninen kokonaisuus, joka ei kuitenkaan  ole sekamelska. Ei missään ole tullut nähtyä lähellekään tällaista pyhättöä.  Kirkon seinillä  teema on alla olevan mukainen: kolme holvikaarta lasimaalauksineen, yläpuolella kaksi ruusuikkunaa ja keskellä yksi holvikaari. Tavattoman kauniita olivat.

Ja kirkossa on paljon kappeleita, joissa toinen toistaan hienompia maalauksia ja veistoksia.  Ja poikkeukselliset kaksoisurut.

Aika hämmentävä oli  Michelangelon Pieta-veistoksen ”replika”.  Pietarin kirkossa olevaa aitoa jäljittelevä veistos. Miksi ja miten on tänne tehty ja joutunut, hämmästytti.

Mutta muutamia Espanjan oikeasti omia, heidän taiteensa kultaisen vuosisadan (1500-luvun taitteesta 1600-luvun puoliväliin) Siglo de Oro -kauden vaikuttavia töitä oli kirkossa.

Virgen del Rosario – Neitsyt Rosario on tällä alueella tärkeä. Hänen juhliaan vietetään kai läheisillä aurinkorannoillakin, Torremolinoksessa ja Fuengirolassa.  Ja muutamia muitakin vaikuttavia taideaarteita kirkossa oli, ei kuitenkaan San Lorenzoa, meille tärkeää pyhmystä. Palannen katedraaliin vielä  kuvien kera, kunhan sitten kotosalla teen kuvakansion reissun jälkeen.

Jatkoimme vanhan kaupungin reunamille, josta saimme bussikyydin lounaspaikkaamme. Eikä ollutkaan mikään salaattibuffa!! Olikohan ruokalajeja viisi vai kuusi? Palaan tähänkin myöhemmin.

Neljän jälkeen palauduimme lounaalta hotellille. Kuvien purkua, pientä huilausta, viesteilyä.

Illaksi ei ollut ohjelmaa, eikä onneksi myöskään enää ruokaa, – lounaan jälkeen ei edes iltapalan tarvetta. Lähdimme kaksin kuljeskelemaan vanhaan kaupunkiin. Muksuille tuliaisia, ja kunhan kierreltiin. Kävely teki hyvää.

Kuinkahan hienoja nuo kadut ovat sitten kun nuo jouluvalot  sytytetään! Valoja on paljon ja jo nyt ne olivat kauniita.

Vielä El Corte Ingles,  joka on tuossa naapurikorttelissa! Sehän se on Espanjan ”Stocka”. Sieltä Emmiliinille joulupuku, ja minulle T-paita. Olisihan siellä ollut kaikenmoista shoppailtavaa, mutta ku. Kun ei tarvittu,  joten jo ennen yhdeksää hotellille – aamulla ajateltiin ehtiä käydä kauppahallissa ennen aamiaista, ja sitten vaihdammekin jo maisemaa: lähdemme aamulla kohti Granadaa ja uusia ihmeitä. Buenos tardes!

Reissut Reseptit Ruoka ja viini

Lämpöä jo odotellen

Otsikkokuva kertonee, että Oulussa aurinko paistaa jo hyvin matalalta. Kahden aikoihin olin Toppilansalmen rannalla ja Möljällä kävelemässä. Oli kylmä. – 10 C ja jostain taas tuultakin.

Huomennakin ollaan merenrannalla, ja toivottavasti on paljon lämpimämpää. Lennämme Espanjaan, Manner-Espanjaan. Ja sinne on ainakin viikonlopuksi asti luvannut päiviksi lämpöä melkein hellerajalle asti. Sen jälkeen vähän viilenee, – kait.

Matkakohteeksi valikoitui Espanja, koskapa siellä on vielä niin paljon näkemättömiä paikkoja, maakuntia ja maanteitä. Mietittiin tuossa ruokapöydässä, missäs päin Espanjaa on aiemmin kuljettukaan.

Kataloniassa olimme pari viikkoa kesällä 1995, jolloin Costa Bravan Calonge-nimisestä kylästä vuokrasimme ystäväperheen kanssa talon ja lähdimme autolla läpi Euroonpan sinne lastemme kanssa. Silloin kävimme parinakin päivänä Barcelonassa. Siellä käytiin myös kesällä 2009, oltiin yksi yökin, kun menimme PP:n kanssa (he ovat juuri ne jotka usein uutenavuonna Hangasojalla kanssamme) viikoksi Rosesiin, josta oli vuokrattuna hieno, aika uusi pikkutalo. Samaisella reissulla ajelimme Andorraan ja olimme yhden yön Sitgesissäkin.

Syysloman puolikas, pidennetty viikonloppu vietettiin kerran Madridissa. Lapset olivat jo teinejä, lukiolaisiakin? Ja pari kertaa on Pehtoorin kanssa ajettu linja-autolla Euroopan läpi ja lopuksi Iberian niemimaan läpi Ranskan Biarritzista – San Sebastian – Valladolid- Salamanca ja sieltä Portugalin Coimbraan! Olihan reissu (reitti ja kulkupeli linkin takana 😀 ), eikä siinä paljon Espanjaan tutustuttu.

Espanjan saarilla ollaan oltu: Teneriffalla olin jo pentuna perheen kanssa, patikkareissulla helmikuussa 2012 oltiin Pehtoorin kanssa siellä ja La Comeralla patikoimassa, Mallorcalla patikoitiin syksyllä 2014, jolloin Juniori, ex-miniä ja Apsukin äitinsä kohdussa mukana vuorilla. Ja Lanzatotella olimme kaksistaan 2017 – patikoimassa silloinkin.

Mutta paljon on Espanjaa vielä näkemättä ja kokematta: toivottavasti kahden viikon päästä on tutustuttu maahan ja sen historiaan, ruoka- ja viinikulttuuriin, luontoon ja kaupunkeihin runsain mitoin lisää. Vihreä-valkoinen bannerikuva on vihje siitä mihin päin Espanjassa suuntamme. Ehkä jo huomenna auringonlaskukuva Espanjan rannikolta.

Ai niin, nyt kun on tuo uusi kännykkä, jonka kamerassa on vakain, saatan ehkä laitella Insta-stooreihin videoklikkeja matkan varrelta. Seurantaan siis? 🙂 https://www.instagram.com/tuulestatemmattu/

Hyväksi lopuksi tähän ruokaohje eiliseltä. Hyvää tämä olikin. Varsinkin sellaisesta kuin minä, joka tykkää syödä surimeja suoraan jääkaapista.

Surimi One Pot

(Harri Syrjäsen ohje)

250g surimipuikkoja
300g pastaa
½ ruukkua basilikaa
½ sitruunaa
2 valkosipulinkynttä
8 dl hummerilientä
2 dl kermaa
30g parmesanjuustoa

Pilko surimipuikot paloiksi, silppua valkosipuli ja puolita sitruuna.
Silppua basilikanlehdet.
Kaada loraus oliiviöljyä kasariin, lisää valkosipulit ja kuullota hetken.
Kaada hummeriliemi ja kerma ja kiehauta.
Lisää pastat, mausta suolalla ja mustapippurilla.
Keittele hiljaa hymyillen 14 min kunnes pasta on kypsää.
Raasta parmesaani ja purista puolikkaan sitruunan mehu.
Lisää basilika ja lopuksi surimikuutiot.

Historiaa Reissut Ruoka ja viini

Matkakuumetta

Matkakuumetta on jo… Ylihuomenna aamulla lähdetään.

Olemme lähdössä Olympian matkatoimiston järjestämälle matkalle. Tämä on jo neljäs sellainen.

Ensimmäinen Olympian matkamme oli Etelä-Afrikkaan syyslomalla 2009. Kahdeksassa päivässä ehdittiin olla pari päivää safarilla Pilanesbergissä,  Johannesburgissa ja Sowetossa olimme päivän, sitten oli Kapkaupunki, josta retket Hyväntoivonniemelle ja Stellenboschin viinintuotantoalueille ja kyliin.  (Kuvat linkkien takana: PILANESBERG   SAFARIT   BIG FIVE   SOWETO   KAPKAUPUNKI  HYVÄNTOIVONNIEMI  STELLENBOSCH)

Juuri tuollaiseen/tällaiseen Olympian valmismatkaan sisältyy ´kaikki´: lennot, hyvät, usein varsin upeat hotellit, aamiaiset, ainakin yksi (paikallinen, laadukas) ateria, joskus kaksikin ateriaa. Matkat, kohteeseen ja kohteessa: lentäen, bussilla, taksilla, laivalla, luotijunilla … pääsymaksut nähtävyyksille, paikallisoppaat, Olympian opas koko matkan, kohdeopastukset, tipit bussikuljettajille, piccoloille, tarjoilijoille. Kaikki. Ei tarvitse itse huolehtia muuta kuin siitä, että on ajoissa sovitussa paikassa. Eihän tälllainen tietenkään ole niin edullista kuin reppureissaaminen tai omatoimimatkailu tai vuokrataloon asettuminen jonnekin pikkukylään Euroopan idyllisiin kohteisiin. Mutta.

Mutta kyllä nämä reissut ovat antoisia monin tavoin. Viikossa tai puolessatoista matkaseurueesta löytyy usein mukavia matkaseuralaisia, mikä tekee reissusta vielä antoisamman, – ainakin me olemme saaneet tutustua uusiin mukaviin tuttuihin, joista muutamien kanssa on pidetty kontaktia vuosien jälkeenkin.

Ja kohteet, nähtävyydet, ruokapaikat, asemat, oikeat metrot, — kaikki löytyy, ajallaan, useisiin kohteisiin ryhmälipulla ohi pitkien jonojen etc.

Etelä-Afrikka nyt ainakin on sellainen kohde, johon ei koskaan olisi uskallettu ja/tai osattu lähteä ilman tällaista järjestettyä matkaa. Ja kyllä molemmat Aasian matkat, Kiinaan ja Japaniin, ovat olleet sellaisia, ettei omin päin järjestellen olisi onnistuneet, – oppaat, yhteiskuljetukset, kaikki sujui ja tekivät matkanteosta sujuvaa, antoisaa ja onnistunutta.

Kiinassa olimme vuorotteluvapaani syksyllä 2011: Beijing, Suchou, Shanghai, Xi´an. Siltä matkalta on aika hieno kuvagalleria  ja toki sieltäkin postasin päivittäin blogiin kokemuksia ja näkymiä reissusta. Japanin matka oli syksyllä 2016. Japanin matkasta kuvat ja matkakertomus tässä blogissa, linkin takana:  Tokio, Kioto, Nagoya.

Tällä kertaa emme lähde mihinkään kaukomatkalle. En enää halua lentää valtamerten yli. Eikä ole kiinni lentohäpeästä tai vain hinnasta, vaan ei muutenkaan. Sitä paitsi Euroopassa on niin paljon ennen näkemätöntä ja kokematonta. Ruokaa, historiaa, kulttuuria, viiniä, maisemia, miljöitä, kaupunkeja, … Kulkemista ja katsottavaa. Joten nyt lähdemme ´vain´ Eurooppaan. Valoon ja lämpöön kuitenkin, uusiin kohteisiin, eikä mennä Italiaan. 🙂

 

Matkaopaskirjaa ei ole nyt ostettuna, mutta aika paljon kohteista on surffailtuna. Ja luotan, että Olympian matkaopas osaa ja kertoo, vie ja valistaa.

~~~~~~~~~~~~~~~~

PS. Olen juuri palannut kotikaupungin kohteesta, jossa oli kulttuuria, historiaa, hyvää iltapalaa, viiniä, ystäviä, tuttuja ja mielenkiintoisia keskusteluja. Sain olla vieraana yhdessä Oulun vanhimmista, vuoden 1822 palon jälkeen  rakennetuista ja 1990-luvulla pieteetillä restauroiduista ja uudelleenrakennetuista kodeista. Ja vieläpä hyvässä seurassa. Hieno ilta.

Niitä näitä Ruoka ja viini Valokuvaus Viini

Ruokaa ja viiniä pöydässä ja kuvissa

Lähikaupan lihmestari, joka nykyisin myy enemmän kalaa kuin lihaa, suositteli puna-ahventa: ”On edullista fastfoodia, nyt edullista, – ja terveellistäkin”. Ensimmäisenä tuli mieleen, etten halua kokkailuistani käytettäväksi nimitystä ”fastfood” ja toiseksi, että olenko jotenkin erityisesti terveellisen ruoan tarpeessa olevan näköinen?  Noh, –  ja hyvä on: edullinen ei ole ollenkaan hassumpi houkutin näinä päivinä. Ei tietysti terveellisyyttäkään koskaan ole liikaa. Siispä ostin neljä filettä, aika lailla tarkkaan 400 grammaa. Ja lihamestari suositteli kalalle pankojauhoja ja nopeaa kypsennystä. Nehän minä tiesinkin, ja niillä saatesanoilla meidän perjantaipäivällisen tein.

Kiitos kalaruoka-avusta lihamestarille. 🙂 Eiku oikeesti: tuli hyvää. Ei kylläkään mitään fastfoodia.

Oheen kun laittelin kaikenmoista: eilistä pottuvoita, kiiltäviä porkkanoita (en muista, millä nimellä äitini näitä kutsui, mutta ehkä niiden oikea gastronominen nimi olisi ’muhennetut” (huom. ei muussatut) porkkanat = voita, jauhoja ja nestettä ja valkopippuria, aika paljonkin, ja sitten suolaa. Mutta nimestä viis, – niistä meillä on aina tykätty.) ja purjopitoista salaattia, sekä kirjolohenmäti-smetana-tilli-purjo-sitruunanmehu-valkkaritilkka-suola-ripaussokeria- ja valkopippuria -soosi. Jo tässä lyhyehkössä nimessä kaikki tarpeellinen mainittu. Ja hvyää oli.

Ja sitten. Jälkkäriksi on jo avattu, osa nautittaneen ”Vain elämää” -ohjelman parissa Juustoportin juustopalasten ja lakujen kera. Viini on Hewitson Madame M, australialainen Barossa Valleyn sataprosenttinen Cabernet Sauvignon. Ihan vaan tätä postausta varten maistoin jo tilkkasen; ei tässäkään, kuten ei muissakaan aiemmin maistetuissa Hewitsonin viineissä ole mitään vikaa. Tämä ei ihan pärjää meillä usein varsinkin mökillä olleelle ”takkailtaviini” Hewitsonille; Le Secateur kannattaa muistaa esim. marraskuisen viikonlopun hemmottelu- ja kaamoksenkaatoviinejä hankkiessa.

Kun virtuaalimaistiaisia en nyt aio/voi järjestää, niin laittelen tähän kyselyn kuvista. Ilman enempiä selityksiä tässä äänestys tai paremminkin mielipidekysely: kumpi kuva on sinun mielestäsi parempi/mieluisampi/tunnelmallisempi/tarkempi/sopivampi?

Ykkönen 

 

Kakkonen 

 

Nyt vetäydyn takkatulen ääreen maistelemaan viiniä, kutomaan ja viettämään pyhäinpäivän aattoiltaa. Kaikki hyvin täällä tänään. Toivottavasti teillä kaikilla muillakin!

Reseptit Ruoka ja viini

Halloween-focaccia!

Jo aamun brunssilla oli jotain meidän keittiöön kuulumatonta: pieniä pääkalloja! Hyvin pieniä ja vain muutamia, mutta olihan lasten silmissä ilo: onko tässä seikkailun alku? Kahdeksan ja viisivuotias olivat tyytyväisiä.

Seikkailimme hyvin vähän, ja aika hyvin lapset ovat pöydässä jo oppineet viihtymään. Höpöteltiin, suunniteltiin ja päädyttiin toviksi lukemaan, yhdessä ja erikseen. Siinä sivussa huomaamatta valmistelin myös meidän  Halloween-perhepäivällistä. Tähän se minäkin olen nyt päätynyt; ihan töpinöissäni tekemään jotain kurpitsakekkeriä!

Piipahdin jossain välissä kaupassa, kummallisen paljon kaikkea mustaa ruokakaupan korissa.

Pävän menu alkoi hahmottua: Alkuun (taas) pieniä halloweentikkuja, sitten focacciaa, salaattia, pottumuusia, hirvenlihapyöryköitä, ja niille sinihomejuusto-kastiketta. Jälkkäriksi mustia karkkeja [mummi! Nää uuet Sisu-karkit on h – y – v – i – ä!!]

Paljon hankittua tilpehööriä jäi käyttämättä, mutta oli meillä  Halloween-kattaus kuitenkin.

Jo pari viikkoa sitten Goose-ravintolan focaccia-leivän saamaa suurta suosiota katsellessani päätin, että teenpä muksuille focacciaa täällä kotosalla. Nyt siitä piti saa halloweeniin sopiva, joten ei muuta kuin suunnittemaan koristeluita. Olen edelleen ylpeä korona-aikana tekemistäni kukka-foccacioista, mutta tänään oli tämä muksu-faktori mukana. Joten aika simppelillä mentiin. Uuniin leipä lähti ruohosipuli-hämähäkinseitti-koristuksin, vain vähän salmiakkilakua hämähäkeissä…  (Ja tämänkin focaccian perusohje on todella helppo, nopeakin, ja löytyy täältä! Poiketen alkuperäisohjeesta olen laittanut puolet tavallisia vehnäjauhoja ja puolet durumia. Nousee siten paremmin, ja on paremman makuistakin.)

Mutta uunin jälkeen Apsu totesi, että seittien on oltava mustia, joten Halvan salmiakki-lakumatto suikaloitui sopivasti ruohosipulien paikoille. Ja kun sitten maistelimme tätä suolaisen-makean lakun yhdiselmää suolaisen focaccain kanssa niin nehän olivatkin varsin passeli yhdistelmä. Oikeastaan niin hyvää, että taidan tehdä toistekin! Ehkä sitten vähän sofistikointuneempana versiona. 🙂

Nuo hieman tummanpuhuvat rinkulat, jotka näyttävät koronaviruksilta, mustilta auringoilta, musteläiskiltä tai joltain kaiken kaikkiaan epämääräisiltä, olivat tummia viinirypäleitä ja mustaa kakkukoristegeeliä. Niiden tarkoitus oli esittää hämähäkkejä. Aina ei voi onnistua. Just nyt emme – tai kuka sitä on arvioimaan. Minusta tämä on just paras. Ja mukavaa ja makoisaa oli!! Tarvitsimmeko muuta? – Nope! Ja oikeasti maku oli ihan perfetto!

PS. Hirvenlihapyörykät hupenivat nopeampaa kuin leipä! Kirjailen ohjeen, joka tuli tänään kehitellyksi 🙂 tässä joku päivä.

Oulu Ruoka ja viini Ruokatarinoita ja -historiaa

Lokakuussa kurpitsasoppaa ja muuta merkillistä

Kaunista lokakuisena pakkasaamupäivänä.
Oulujokisuistossa Hartaanselän polun varrella ja kevyenliikenteen väylällä
oli aamupäivällä aurinkoista ja hiljaista.

Pikisaaren puoleisella rannalla olevalle laiturille sekä Tervaporvarinrantaan kerääntyi kalastamaan tulleita. Lippoajia ja touhun katselijoita oli yhteensä varmaan parikymmentä, ylikin.

Vaikken kauaa tuolla ollutkaan, niin näin silti aika monen saavankin kalaa; syyssiika onkin hyvää!

Tänään meillä ei kuitenkaan ollut kalapäivä, vaan soppapäivä. Tämä on se aika vuodesta kun on ainakin kerran tehtävä myskikurpitsakeittoa.

Kuvassa (joka on parin vuoden takainen) on Lähi-idän kurpitsakeitto.

Se on vähän isotöisempää kuin tänään kokkaamani hyvin mausteinen paahdettu kurpitsakeitto. Muokkasin tuota valmista ohjetta kevyemmäksi ja jätin valkoiset paputölkit pois, ja lisäsin joukkoon pari desiä punaisia linssejä, ne kypsyvät kurpitsoiden kanssa. Molemmat keitot hyviä, ja sopivat halloween-viikonloppuun.

Niin se maailma muuttuu: minäkin vielä 10–15 vuotta sitten koko Halloween-hömpötystä vähän vastustelin, ja kirjoittelin kolumneja (”Halloweenin lyhyt historia”) ja postauksia todistellen, ettei Halloween oikeastaan kuulu suomalaiseen juhlaperinnekalenteriin ollenkaan, vaan römppä ja pyhäinpäivä, ehkä Martinpäivän hanhikin, ovat ne suomalaisten syksyyn paremmin sopivia, mutta niin vain tänään hankin koristeita ja karkkeja loppuviikkoa varten. 😀

Huomenna voidaan parin pienen syyslomalaisen kanssa askarrella ja ehkä leipoakin jotain kurpitsajuttuja, – ja hämähäkkejäkin taitaa löytyä tilpehöörien joukosta.

 

Ruoka ja viini

Roomalainen illallinen ja muuta hyvää

Huolimatta siitä, että tänään on ollut pakkaspäivä, on nyt melko vahvasti tunne, että olemme todellakin olleet Italiassa. Tai ainakin hienossa italialaisessa miljöössä, italialaisen ruoan äärellä.

Opiskelukaveri, joka 40 vuotta sitten lähti Roomaan kaivauksille, halusi juhlistaa tätä merkkivuotta tarjoamalla meille italialaisen illallisen, jonka lomassa katselimme kaivauskuvia, – ja muistelimme menneitä muutenkin. Olemme samalla poppoolla olleet Roomassa muutaman päivän lomasella, ja niin paljon muutenkin kaikkina näinä vuosina kokeneet ja eläneet.

Menu oli – taas kerran – aika kunnianhimoinen. Ja oi että! Molto bueno!

Minullehan kattaukset ovat ilo, ilo on tehdä niitä, saatikka päästä nauttimaan tällaisista.

Kaikki oli hyvää, mutta kyllä jälkkäriksi tarjottu suklaakakku on nyt se, jonka reseptin pyysin ja jota aion piakkoin kokeilla. Mahdottoman hyvää oli tuo.

Kaikki oli, myös tarjotut viinit, joihin niihinkin liittyi joku tarina, muisto menneestä. Tykkään tarinoista. Ja hyvistä viineistä.

Eikä suinkaan vain ruumiin ravintoa. Kyllähän liki elämänmittainen ystävyys on hyvä peruste lokakuisen lauantai-illan juhlalle. Näin on hyvä jatkaa!

Isovanhemmuus Ravintolat

Helsingissä humputellen

Kahden epävakaisen, enemmän vähemmän sateisen ja liki myrskyisen päivän jälkeen perjantai kolmastoista päivä Järvenpäässä aukeni aurinkoisena ja tyvenenä. Neljännen kerroksen BnB-asunnon ikkunoista Loutin kaupunginosa näytti oikeinkin eteläiseltä. Minulla majapaikan vaihto, ja aamukymmenen lähijunalla lähdin Helsinkiin.

Kävin viemässä laukkuni Marskiin. Viikonlopun hotelliksi valikoitui nimenomaan Marski, koska muksut halusivat niin. He kun olivat hotellissa vuosi sitten kesälomasellaan: ”Se on niiiin hieno hotelli” on Apsun vankkumaton mielipitde.

Sitten kiertelin Helsingin keskustan kaduilla, kävin tänään avatussa Pentti Sammallahden valokuvanäyttelyssä Kämpin Gallerian alakerrassa (olipa vaikuttava, ihailtava!! voisin käydä toistekin), kukkaostoksilla huomista varten, Lasipalatsissa lounascappuccinolla.

Pehtoori & Poika perheineen tulivat puolikahden junalla Helsinkiin, olin tietysti vastassa.

Hotellin kautta  lähdimme ulos, Stockalle – muksuilla kun oli (kummi)tädin synttärilahjarahat käytössään, joten melko pitkä tovi  kului valtavalla leluosastolla. Ja löytyihän sitä pientä tilpehööriä ja pehmolelua ja futiskortteja.

Koska ratikalla ajelu on melkein seikkailullista, niin sellaisella sitten ruokapaikkaan: Juniori oli valinnut paikaksi pastabaari Goosen. Eipä ollut turhan pönötyksen paikka, päinvastoin vallan leppoisa, liki familiääri tunnelma. Paikan focaccia oli varsinkin lapsille ihan huippumakoisaa. Me aikuiset kyllä olimme mielissämme supppilovahveropastasta.

Ja sitten vielä hakemaan Lushista kylpyvaahdot. Onneksi oli Miniä avittamassa lapsia valinnassa!

Meidän omilla lapsilla oli 1990-luvulla kova sana kun hotellilomilla oli Body Shopin kylpykuulia, mutta nämä näyttävät olevat ihan eri tasolla. Ja ehdottomasti isovanhempien  piti tulla heidän isoon perhehuoneeseen katselemaan tätä kylpysessiota.

Ja moneen  kertaan olen kiitollisena, ääneen, ihmeissäni, hyvilläni todennut: me kaikki ollaan täällä, terveinä, reissussa ja huomenna päästään kastajaisiin.

Mökkielämää Niitä näitä Ruoka ja viini

Metsissä ja tuntureilla – ja ruokapöydässä

Ei aina voi paistaa. Tänään ei voinut.

Näin ollen päivän tarve metsässä kulkemiselle, tai ylipäätään liikkumiselle, tuli täytettyä aika vaatimattomasti.

Pehtoori puuhasteli koko päivän liiterissä ja teki puulaatikon/penkin uudelle patiolle, joten lähdin iltapäivällä sateen tauottua yksikseni kululle. Autolla ajelin ”lähtöpisteisiin”: Iisakkipään juurelle, Kutturantienvarteen Kultareitille ja vielä Laaniojan eli Piispanojan rannalle. Kiertelin ja kuvailin tuttuja paikkoja, eri valossa, eri vuodenaikana, kunhan vain kuljin. Ei vastaantulijoita, ei äänikirjoja, ei mitään muuta kuin metsä, purot, rakkarinteet, pehmeät polut, helppo olo.

Editoin tänään myös sunnuntaisen sumusateisen Kiilopään – Ahopään -patikan kuvia. Sumussa on jotain hyvin kuvauksellista.

Ja kurussa, jonka nimeä en vieläkään tiedä, ollessamme tuli joku valaistuminen: kuvassa on värit. Se oli kyllä hyvin viehättävä kuru sekin. Kuruissa jääkauden jäljet usein näkyvät jyhkeinä ja samalla myös kauniina, esim. kivilatomukselta näyttävä peruskallion pätkä. Tuollaiset ovat vaikuttavia, turvallisiakin – jotain pysyvää. Todella pysyvää.

Värit on myös ensimmäisen kuvan vähän kummallisissa pitkospuissa. Tuo ”rimpsu” on frisbeegolf-radan varrelta. Oikeastaan aika jännä. Onhan siinä saamelaisissa käsitöissä usein käytettyjä värejä, joten sittenkin sopii, minusta ainakin. Ja väriä on vielä mustikanvarvuissa: vastavaloon näyttää kuin olisi pieniä liekkejä. Kyllä täällä vielä pieniä ruskapisteitä siis on. Maaruskaa nimenomaan, ja Ivalossa oli vielä lehdet puissa.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Nyt kun ei ole paljonkaan tekemistä (kalenteriahan yms. kuvaprojekteja voisi kyllä tehdä, mutten läppärillä paljon viitsi, jälkeä joutuu sitten kuitenkin paikkomaan, joten olen satsaillut ruoanlaittoon. Pehtoori on kyllä saanut hyvin syödäkseen… Tietysti itsekin samalla. Mm. riimiporoa kahdella tavalla.

 

Persilja-pinjansiemen-karkea suola murskeeksi ja tiukasti poronfileen pintaan, sitten tiukka kelmutus ja pakkaseen. Noin tuntia ennen tarjoilua sulamaan jääkaappiin ja sitten ohuen ohuita siivuja. Yllä annoksessa rucolaa, hunajamelonia, sokeroituja puolukoita, vihreitä (Lidlin) tomaatteja ja maldon-suolahiutaleita. Tämä sunnuntainen oli parempi.

Huono ei ollut alla oleva tämänpäiväinenkään: riimiporon alle Kuukkelin rieskaa, voita, rucolaa, hunajamelonia, karpaloita, pinjansiemeniä.

Pääruokana rapeaksi paistettua siikaa, puikulaperunoita ja munakastiketta. Ja jälkkäriksi oli vielä sitä samaa lakkakakkua. Meneehän se näin mökkioloissa. 😀

Ruoka ja viini Viini

Helsinki viinikerhon kanssa vol. II

Lauantaiaamu Helsingissä lämmin, ja sateeton. Päivä ei ollut. Ei ollut sateeton, onneksi sentään lämmin. Aamupäivällä meillä oli ”vapaata”, tapaisimme ystävät vasta puolenpäivän jälkeen teatterilla.

Siispä kävelemään. Sade sai meidät pysymään pois kaduilta, toisin kuin oli ollut ajatuksena. Vähän vielä kiersimme kaupoissa, Chez Marius ja Stocka. Tuliaisia Järvenpäähän …

Kävimme hotellissa tovin huilaamassa. Joka tälläkin kertaa (kuten viime marraskuussakin) Helsinki Central Station. Tässä on sellaista 1920-1930-lukujen amerikkalaisissa elokuvissa olevaa glamouria, – ei hillitöntä, mutta tyylikästä. Melkein kuulee charlestonin soivan …

Teatterissa kävimme katsomassa Agatha Christien Hiirenloukun. Klassikkonäytelmä joka on Lontoossa pyörinyt vuosikymmeniä, nyt Helsingin Kaupunginteatterin Areena-näyttämöllä. Kyllä se viihdytti. Ja murhaajakin paljastui, sitä ei saa paljastaa julkisesti.

Matkajärjestelyistä ja varauksista vastanneet T & J olivat huolehtineet meille hienot väliaikatarjoilut: lasilliset kuohuvaa, skagenit ja mansikkaleivokset. Kohtuullinen lounas. 🙂

Teatterin jälkeen lähdimme Pehtoorin kanssa vielä käymään remontin jälkeisessä Hakaniemen Hallissa. Neljän aikaan lauantaina iltapäivällä, sateisena syyskuun päivänä siellä oli kuhinaa ja asiakkaita vaikka ja kuinka paljon. Siellä oli valoisaa, herkullisia tiskejä, paljon erikoisruokia, kahviloita ja lounaspaikkoja.

Yläkerrassa oli säilytetty ja entisöity vanhat puodit, toisin kuin alhaalla, jossa oli uutta valkoista, vähän turhankin kliinisen näköistä.

Sitten taaas tunteroisen tauko  hotellilla ja edelleen sateessa viiden jälkeen ratikka kakkosella Pasilaan, jossa ystävämme asuu.  Siellä oli Botrytis Ouluensiksen Helsingin alaosaston maistiaiset, joiden teemana oli ranskalaiset ”tutkimusviinit”. Ja edesmenneen jäsenemme muistoksi nautittu Pomerolin Ch. Petit Village 2009 jäi mieleen. Sanojen ja laulusäkeiden vuoksi.

Söimme hyvin. Oli helppo ja mukava ilta. Tiedättehän … ”Kuka voisi kellot seisauttaa…”

Kymmeneltä kävellesämme hotellille Mikonkadun mittari näytti +17 C, ilma sateen jälkeen kostea,  pimeää, kaupungin valot kimmelsivät asfaltilla, liikenteen valot ja äänet, lauantai-illan kulkijat kaupungin kaduilla… Olemme reissussa, kuin ulkomailla.

No jo reissun lopulla.

Mutta onhan huominen.