Jouluaatto kulki vanhoissa uomissaan. Yksi pieni ´särö´ joulurauhaan kuitenkin tuli. Olimme sisaren kanssa päättäneet, että mennään tänäkin vuonna Pyhän Luukkaan kappeliin hartaushetkeen; ”Sininen hetki” -nimellä se tunnetaan. Me ollaan oltu siellä parina edellisenä jouluna ja kovasti olemme tykänneet, – kauneimpia joululauluja, joulun ja rauhan, yhdessäolon sanomaa kauniisti urkumusiikin soidessa… Eilen saimmekin kuulla jouluevankeliumista uuden yhteiskuntakriittisen tulkinnan: Marian teiniraskaudesta Joosefin sosiaalisesti sopeutuvaan luonteeseen, joka antoi kihlatulleen anteeksi aviottoman lapsen synnyttämisen … ja niin edelleen. Hartaus on aiemmin ollut vailla saarnaa, se on ollut mitä miellyttävin jouluun ja sen rauhaan vievä, sopivan lyhyt tilaisuus. Ei ollut eilen. Tuli pahalle tuulelle, olo tuntui huiputetulta.
Noh, mutta ei se tunne onneksi kauan kestänyt. Kun kaikki rakkaat istahtivat pöydän ääreen laskeutui rauha: oli hyvä, oli joulu. Vielä kun Miniä kahdeksan jälkeen töistä tultuaan liittyi seuraan, oli meillä erinomaisen hyvä olla.
Etukäteen oli ajateltu, ettei Aapeli paljon joululahjoista ja niiden avaamisesta perusta, ja toiveena oli ollut, että poika jaksaisi olla heräillä tavallista kauemmin. Ennakkokäsityksemme oli täysin pielessä; voi kun olisitte nähneet ne kymmenet ilon ja hykertelyn tunteet uuden rekan ja lumilapion, pyyhkeen ja Mauri Kunnaksen äänikirjojen paljastuessa paketeista. Montakohan kertaa eilen ja tänään olen ollut rekan ovia aukomassa ja sulkemassa, äänikirjojen äärellä? 😉
Ja me kaikki muutkin saimme ihania, hienoja, hyödyllisiä lahjoja. Systeri oli ison ”vasullisen” meille lahjoja tehnyt, hankkinut ja ostanut. Ja tästä pidin ihan erityisen paljon.
”Sukkalainaamo” mökille. Pussukassa on erikokoisia ja -värisiä toinen toistaan ihanampia sukkia, joita meidän mökille tulevat voivat nyt lainata, että ”ei varpaat ala vilusta täristä”. Onneksi systeri ei sentään ollut itse kutonut kaikkia sukkia, mutta että tuollaisen oli koonnut.
Kun pikkuperhe ja systeri kymmenen kieppeissä lähtivät Aapelin ollessa hieman ylikierroksilla mutta hyväntuulisena itsenään, jäimme me Pehtoorin ja tyttären kanssa kolmisin: höpöttelimme yli puolen yön. Kuuntelimme Rölliä youtubesta, nautimme portviinistä, unohdimme hartaudet, maailman tuskan, työt, krempat ja kaiken muun . . .
Jouluaamuna tyär halusi lenkille, minäkin. Ja Pokemonien metsästykseen lähdettiin kaupungille. Kymmeneltä ajoin auton Raatin autiolle parkkipaikalle, ja lähdimme tepastalemaan. Puolitoista tuntia kului; tyär sai pokeja ja minä muutamia kuvia. Oulun keskusta oli autio.
Eilen iltainen ja tämän aamuinen lumipyry oli tehnyt maisemasta taas aika valoisan.
Iltapäivällä ottopoika piipahti, Apsun kanssa kokkailin, on taas syöty, nautittu erinomaisen hyvä vintage(2006)-samppanja. Istuttu pitkään ruokapöydässä..
