Kauppahalli on taas elossa!

Oululaisille, kaupunkilaisille ja lähimaakuntien asukkaille, ruokafriikeille, perusasioista tykkääville, historiassa viipyileville, hyvän kalakaupan asiakkaille, matkailijoille, kulttuurihistorian, käsitöiden ja perinteisen ruoan ystäville on ollut ilon päivät kun Oulun yli satavuotias kauppahalli on liki kaksivuotisen remontin jälkeen vihdoin avannut ovensa. Ja katsokaahan kuinka komeat uudet ovet!!

Ilo on myös siinä, että on ollut ilo nähdä tuttuja, hallikauppiaita ja heidän asiakkaitaan, omia tuttuja.

Olin hallissa eilen ja olin siellä tänään – kameran kanssa tietysti. Ja tulen vastaisuudessakin olemaan usein.

Sisätiloissa on tehty, paljolti käsityönä, uudistus ja entisöinti. Halli on hyvin paljon entisen näköinen, mutta nyt se on valoisa, entistä valoisampi, puhtaan oloinen, raikas, merkillisesti entistä tilavampi. Uusi vihreäsävyinen (ent. tiilenpunainen) lattia on kaunis; se tuo uutta mutta kunnioittaa vanhaa. Kuten koko remontti.

Ruoveden Herkku ja Puistola Bakery vasemmalla ovat uusia hallissa, oikealle jäävä, meidän luotto-vihannes-sieni-spesiaalihillo-etc. kauppa (Riikan kauppa) oikealla. Varsinkin talvella se on tärkeä meidän ruokahuollossa.

Kauppahalliin kuuluu Vassuska. Nyt hieman supistetuin, mutta entistä tyylikkäimmin, valikoimin. Halliin tarvitaan tällainen kauppa.

 

Vastapäätä Vassuskaa, toisella käytävällä on viehättäviä myssyjä, hattuja, huiveja ja tumppuja kaikissa sateenkaaren väreissä.

Onneksi on vielä Kylmänen: poronlihaa ja leikkeleitä, makkaraa ja lihasäilykkeitä Tämäkin kuuluu oululaiseen hallikauppaan. Porolastut ovat vakio-ostokseni.

Uutena on ravintola Puistolan Bakery, jossa tänäänkin emännöi ravintoloitsija itse, vastikään Rotuvaariksi (= Rotudaamiksi) nimetty (rotuvaarin sauva kuvassa) paistinkääntäjäystävä. Bakerystä saa mm. Puistolan ihanaa saaristolaisleipää ja artesaanijäätelöä sekä Hailuodon Panimon oluita – vastaisuudessa varmaan muutakin ”rakkaudesta ruokaan” -juttua. Puodissa on muutama paikka myös viivähdykseen kuohuviinin äärellä….

Ja sitten: paras kaikista, tätä minä olen kaivannut! Kalaliike jo kolmannessa polvessa: M:lla (keskellä) on sama anoppi kuin minulla, kuvassa kummi”lapsikin”. Näistä sukulaisuuksista huolimatta voin puolueettomasti kehua, että onhan Pekurin kalakauppa vailla vertaa. Olen parissa vuorokaudessa nauttinut kalaa (pitkästä aikaa erityisesti graavilohta) isolla ilolla ja hyvällä ruokahalulla. Kyllä on mukava. Olkoonkin, että meidän lähikaupan (Toppilan K-market) kalatiski on hyvä, mutta kyllä nyt on taas ihana palata halliin kalaostoksille. Ja aina voin tilata jos haluan jotain spesiaalia, kuten esim. rapuja…

Varmasti joku aamu pyöräreissulle lähtiessäni haen lohileivän evääksi – tänään ostin ”vain” kirjolohta Pehtoorin savustettavaksi ja pientä merenelävää (surimi-palat!) napsittavaksi jääkaapista, eilen graavilohta, enemmän kuin olisi terveellistä. Mutta nyt on ollut kalansyöjän joulu tai juhannus – tai ihan vaan pieni ruokajuhla.

Viimeisenä, muttei vähäisimpänä on mainittava Saaga Shop. Se on heti vasemmalla torin puoleisesta ovesta tullessa. Siellä on Oulu- ja Lappi-aiheisia käsitöitä ja matkamuistoja, ja huom. kuvan vasemmalla alareunassa kauniit pipot, ja onhan pakko mainita…

Siellä on minun ”Oulun kauniit vanhat rakennukset” -postikorttisarja myynnissä. Kaikki (tähän mennessä valmiina olevaa) kuusi korttia telineessä…

Kaiken kaikkiaan perinteisiä liikkeitä on siis muutamia, monia uusiakin, – ja kahviloita on kaksin kappalein. Entisestä hallista jään kaipaamaan Torin lihamestaria ja Jaanan leipäpuotia, mutta onneksi molemmat ovat sentään kaupungilla olemassa…

Kaikkinensa, tuntuu, että kaupunkilaisen elämänlaatu on nyt parantunut olennaisesti.

Värejä kuitenkin on

Säätiedotukset elävät omaa elämäänsä, luonto ja maailma omaansa, ja silti minulla on vähän huijattu olo! 😉 Noh, uskoin ennustetta, joka povasi sadepäivää, ja lähdin ”ennen ukkosta” ulos, piakkoin paluu ja loppupäiväksi oli kasattuna sisähommia. Turhaan, sillä onpahan paistanut pitkin päivää.

Yliopiston puutarhalla olin aika pitkän tovin aamupäivällä. Kaikkea violettia metsästin: violetti kun on tämän kuun kuvahaasten väri. Kuvausryhmässä on ihmisiä mm. Brasiliasta, Israelista, Kreikasta, Japanista — ympäri maailmaa, mikä on kiehtovaa, mutta olen taas hoksannut, kuinka ”kaikkialta muualta” on helpompi löytää värejä kuin täältä meidän, skandinaavisen värimaailman harmaudesta…

Serkkuni, joka tätä ko. valokuvaushaasteryhmää FB:ssa vetää ja hallinnoi, asuu nyt Floridassa (osan vuotta, ja kun mahdollista, New Yorkissa) ja olemme hänen kanssaan kirjoitelleet tässä korona-aikana ehkä tavallistakin enemmän: olen oppinut, että emme me Suomessa voikaan voida ymmärtää, emmekä kunnolla myötäelää sitä, millaista on Atlantin takana, Trumpin hallinnon alaisessa korona-USAssa. Emme todellakaan.

Niinpä siellä puutarhalla, jossain välissä tulinkin ajatelleeksi, että tässäkö ne minun murheeni nyt taas ovat? – Värien vähyydessä?
– Ja siitä tulin hyvin ilokseksi. Tällaisesta. Siis siitä ettei sillä kuitenkaan niin isoa väliä, vaikka ei täällä värejä olekaan. Näin se elämä heittelee, ja mieli tasaantuu.

Kohti kotia ajelin Pyykösjärven kautta taas kerran  – siellä kun pesii joutsenperhe, jota en ole kunnolla nähnyt, saatikka kuvannut, vaikka totisesti olen yrittänyt, mutta tänään kuitenkin järven vastarannalle onnistuin zoomini kanssa saamaan edes jonkinlaisen ”kontaktin”. Kolme poikastakin ovat jo isoja, harmaita vielä, ja koko perhe oli aamupäivälevolla kun olin liikkeellä.

Lähempää tuttavuutta tein silkkiuikun kanssa. Tässä hän tulee estradille kuin paraskin diiva: hieno vanavesi perässään.

Ja sukelluksen jälkeen ”tukan kuivaus”. Järven pinta hyvänä peilinä. 😉

Ruokakuvauksia

Ensimmäinen kuvauskeikka koronan alun jälkeen! Kortti- ja kuvatoimituksia on sentään ollut, mutta tänään ensimmäinen keikka. Nallikarin Bistro & Bakeryn uusille nettisivuille tarvitaan kuvia, – ja minä sain kutsun niitä ottamaan. Ensimmäinen satsi tänään…

Liki helteisenä iltapäivänä siellä olikin melkoisesti trafiikkia, turisteja leirintä- ja asuntovaunualueelta sekä lomakylän mökkialueelta kulki virvokkeilla, jätskiä hakemassa sekä syömässä. Norskeja on aika paljon, alue kaikkinensa jotensakin loppuun varattu. Pohjolan Riviera, Nallikari, vetää Pohjois-Skandinaviasta väkeä joka kesä, tänä kesänä ehkä tavallistakin enemmän. Myös ruotsalaisia tuntui olevan liikkeellä.

Jännä kontrasti aamupäivän kohteeseen: olin äidin kanssa käymässä lääkärikeskus Mehiläisessä, jossa sielläkin oli aika lailla porukkaa, myös koronatestausta odottavia, ja siellä kyllä pidettiin turvavälejä, maskejakin, hissejä ei pakattu täyteen ja käsidesi tuoksui. Toisenlainen meininki oli bistrossa.

Ja valokuvaajalla hyvä palvelu 😀 . Toimitusjohtaja itse oli kuvausassistenttina ja apuna, eikä ruokatarjonta osalleni jäänyt vain kuvausasteelle, vaan sain mitä mainioimman vuohenjuustosalaatin ja mansikkaleivoksen syödäksenikin! (tämä kuva sitten kännykällä. 😀 )

Innossani olen sitten melkein kuvasaaliin perannut ja käsitellyt. Onpa mukava olla taas valokuvaaja.

 

 

 

Oikea kesäpäivä

Pihalla on tyven, on kesäilta.

Tuntuu, että hankala kevät on vihdoin vaihtumassa oikeaksi kesäksi, elämä tasaantumassa, valo ja lämpö tekevät hyvää.

Jo aamu näyttäytyi aurinkoisena, oli merkillisesti loman tuntu. Vaikka eihän nykyisin ole mitään lomaa, ei töitä, ei vapaata, noh, yhden ja toisenkin sortin velvoitteita kuitenkin, mutta tänään tuntui siltä kuin olisin lomalla, ansaitulla lomalla. Ja sehän on hyvä tunne.

Lomallahan lähdetään reissuun, ja sinnehän minäkin tänään. Nyt vihdoin Haukiputaan Inkonnokalle. Onhan sinne ollut tässä jo vuoden verran aie ja yritys mennä, – ja tänään sitten onnistui.

Hieno hiekkaranta, jossa rantakivelle istahdin matkakahville. Joku luontokuvaaja hankkiutui juttusille, vertailtiin kameroita, kuvauskohteita, moitittiin tiettyjä objektiiveja ja hän sitten tuli kertoneeksi, että uimarannan pohjoispäässä on hylje santapakalla, näytti kuvankin, kertoi, että kahlaamalla pääsee liki. Olihan se sitten lähdettävä katsomaan. Ei mikään ”norppa-live” vaan kuollut hylje siellä lepäili. Kuvasin, en tähän viitsi moisesta laittaa otosta, sillä aika lohduton oli. Mutta kuinka oli mukava kahlailla, katsella, kuvailla. Kesä. Loma.

Suomen suvessa…

Mennen tullen mukavia näkymiä, ei juuri ajatuksia, hyvä kirja, leppeä kesätuuli, aurinkoa, liikkumisen iloa. Niistä on kesäpäivä tehty.

Korttipuuhia

Päivän saldo: kaupasta uusia perunoita. Loppupäivä koneella uusia kortteja viimeistellessä. Perunat oli huonoja, korteista tuli hienoja. 🙂

Mm. Pikisaari-kortti lähti painoon.
(alla vesileimallinen pieni versio)


Touhutessa Pikisaari-kuvien parissa löysin myös Kalevan (taas yhden hienon) kuvagallerian äärelle. Ainakin minulle ennennäkemättömiä kuvia on kansiossa: KLIKS.

Vesisadepäivässä hyvää luonnolle, mm. koivun siitepölymäärä vähän tokenee, mutta myös rauhoittuminen koneen äärelle. Huomenna on päästävä jo taas tuulettumaan …