Valokuvaus – Tuulestatemmattua

Pakkasella kotikaupunki kauniina

Tästä(kin) päivästä tuli erilainen kuin olin ajatellut. Sehän on oikeasti hyvä asia: että voi vielä löytää ja kokea uusia asioita.

Tämä päivä olikin aurinkoinen, hiihdoton, ruokaa hankkiva ja tekevä (tämä kohta oli kyllä tiedossa), ulkoileva, aika vähään ehtivä, mutta paljon iloa tuottava.

Oulusa on tännää ollu iha oikea talavi!

Tämä murteen viljely on seurausta Koivukarin romaanitrilogian kuuntelusta kuluneella viikolla. Liki 1000 sivua, jossa rauman murteella (”rauman giäl”) on keskeinen osansa, on vielä vahvasti minussa. Palaan tähän ehkä jo huomenna (= tammikuussa kuunneltujen kirjojen yhteenveto). Tänään olen taas ollut kovasti tykästynyt kotikaupunkiin ja sen maamerkkeihin ja ruokaan (muksut, Juniori ja R. olivat syömässä).

Mutta kuvat puhukoot puolestaan… Kun oli näin kaunista, niin ihan helposti meni tunti, toinenkin aamupäivällä kaupungilla kameran kansan kulkien.

Viehättävää on, että jalkakäytäviä ei tarvinnut hiekoittaa. Olisi ihan potkurikeli keskellä kaupunkia. Ja ennen kaikkea on puhdasta ja valkoista. Kaunista.

Taas hetken välähti mielessä, että olisipa drooni! Olisi mahtavaa kuvailla kaupungin rantaa ylhäältä, kohtaa jossa joki kohtaa kaupungin ytimen… Nähdä Ainolan puisto ylhäältä. Mutta ei ole minusta droonikuvaajaksi. Ilo oli Canonin kanssa kulkea.

Kuvilla leikkien

Vielä Oulun2026 -avajaisfestareiden jälkimainingeissa….

Kävin lauantaina katsomassa avajaisfestareiksi valmistuneen valokuvanäyttelyn: PLAY – Fotografiska Tallinn X Oulu2026

Se on rakennettu Pekurin toiseen kerrokseen, eikä olekaan mikään pieni ´ripustus´. Iso näyttelytila on rakennettu – ja hyvin onkin – arkkitehtitoimiston suunnitelmien perusteella. Näyttelyn kuvat ja valokuvataide pääsevät siellä esille näyttävästi. Myös valaistus tuki antoisasti esillepanoa. Lauantaina – avajaisviikonloppuna – näyttelyssä oli paljon kävijöitä, paljon ulkomaalaisia, mutta onneksi näyttely on avoinna koko vuoden. Käyn varmasti toistekin, vaikka maksullinen (16 € (S-kortilla 12 €, museokortti ei kelpaa) onkin.

Fotografiska Tallinnin tuomassa ja kuratoimassa näyttelyssä teemana on kulttuuri-ilmastonmuutos.

”Ryhmänäyttely PLAY esittelee 17 kansainvälisen taiteilijan monialaisen linssin kautta leikkiä sekä ilon aiheena että häiriötekijänä tuoden esiin riemun, sitkeyden, kapinan ja yhteyden hetkiä. Yhdessä teokset muodostavat visuaalisen matkan leikkiin syvästi inhimillisenä ilmaisumuotona ja sanattomana kielenä.”

Monen kuvaajan otokset, teokset, saivat pysähtymään pitkäksi aikaa… Sarja Neuvostoliiton/Venäjän bussikatoksista kiinnosti. Luonnollisesti.

Vuosikymmeniä sitten Pehtoorilla oli meidän ulkomaanreissuilla tapana kuvata bussipysäkkejä, mutta mitään vastaavaa ei meidän albumeissa/dioilla ole. Noh, Venäjällä käytiinkin vain kerran: Pietarissa vietettiin pidennetty viikonloppu 20-vuotishääpäivänä.

Pysäkkikuvat eivät nimenomaan kuvina olleet kovinkaan kiehtovia, toisin kuin Peter Cass´n isot kuvataulut leikeistä ja peleistä.

Hän lienee käyttänyt samaa taktiikkaa kuin minäkin Oulu-korteissani. Yhteen kuvaan liitetään ”koko ottelu/leikki/kilpailu” tai Oulun vanhat kauniit rakennukset. Yhden korteistani laitoin taas blogin bannerikuvaksi.

Cass´n kuvat pistivät miettimään, ne inspiroivat, että voisin oikeastaan taas tehdä jotain tuollaista…

Tämä on hyvä tärppi kulttuurikaupunkivuoden kohteeksi!

Valokuvaus

Johan oli aurinkomyrsky!

Revontulisovellus ilmoitteli jo aamulla, että taivaalla näkynee tänään aurinkomyrskyn seuraukset.

Päivä lenkillä pilvistä ja aika valoisaakin täällä jo, joten ei mitään. Unohdin koko jutun.

Juniori laittoi illansuussa viestin, jossa kuva revontulista, ja kehotti menemään ulos.

AJelin ensin Ranta-Toppilaan, sieltä Nallikariin.

Vielä kun olisin kameran ja jalustan lisäksi ottanut mukaani taidon kuvailla revontulia. Sellainenkin on minulla ollut, mutta mihin sen tänään hukkasin? – Huoh!

Varsinkin kun nämä reposet olivat välillä hyvinkin punaiset, nopeasti liikkuvat, koko taivaankannelle levittäytyvät, ja mitkä korona!! No sentään näin, vaikken onnistunutkaan kuvaamaan.

No jotain sentään.

Lappi Mökkielämää Valokuvaus

Mansikkakuun metsästyksessä

Pitkien yöunien jälkeen heräsimme mökin lämmössä. Ulkolämpömittari kertoi, että ulkona ei ole lämmin. Ei edes houkutteleva pirteä pikkupakkanen, vaan että on kylmä, tai oikein kylymä, kuten Oulun murteella ruukaamme sanua. Koko päivän mittarit ovat näyttäneet lähelle – 30 C.

Aurinkokin lähetteli oranssinpunaisia terveisiä eteläisellä taivaalla, horisontin alta ja vihjaili jo pian tulevansa. Ehkä jo keskiviikkona nähdään.

Kylmästä huolimatta halusin siis ulos kuvailemaan. Kylillä ja Kaunispäällä oli onneksi vähän lämpöisempää. Aurora-polulla ja keskustan kaduilla kävelimme, Kaunispään huipulle autolle, ja siellä kuljettiin pitkä tovi.

Sitä pinkkiä ”mansikkakuutahan” olen oikeastaan koko päivän etsinyt linssini eteen. Ainakaan minä en sitä ole täällä nähnyt, muuta kuin joissakin somekuvissa Oulusta ja etelämpää. Liekö niin, että täällä on ”liian” puhdasta, valkoista, väritöntä, liian pakkasta, liian kuivaa?

Kuun valo siivilöityy Maahan tavallista paksumman ja ehkä myös kosteamman kaasukehän läpi ennen kuin se saapuu Maan pinnalle. Sininen valo siroaa, ja silmään päätyvä valo on enimmäkseen punertavaa.
(Tieteen Kuvalehti)

Tavattoman kaunista silti on ollut, ja saatiinpahan ulkoiltua sentään viitisen kilometriä.

NÄinä muutamina, kireinä pakkaspäivinä olen viettänyt telkkarin ja somen ääressä enemmän kuin yleensä kokonaisen viikon tai kahden aikana!

Lappi Liikkuminen Mökkielämää Niitä näitä Valokuvaus

Vinkkelipatikka Kiilopäälle

Vinkkelipatikka ei ole ihan uusi ”liikuntamuoto” minulle: kerran aiemminkin olen tepastellut, paremminkin kahlannut, jopa Kiilopäälle, vinkkelit jalassa.

Alkumatkasta porot koettivat johdatella Niilanpään ladulle, mutta enpä tällä kertaa sinne.

[Kuvassa Ahopää]

Myös ainakin Iisakkipää ja Kaunispää on tullut huiputetuksi huopatossut jalassa. Näin siitä huolimatta, etteiväthän vinkkelit mitkään patikkakengät ole. Ja tänään varsinkin alastulo oli vähän humplahtelua ja rauhallista tarpomista, sillä oli mentävä hangen puolelle, koska polulla luisto oli turhankin vauhdikasta.

Noustessa vastaan tuli mm. turisti, siis oikein turistituristi, yksin italialainen miesoletettu, ja muutaman sanan vaihdoimme. Hän ihmetteli vaelluskenkiäni (hänellä oli varrelliset Meindlit – siis tekijä!) ja esittelin omia huopikkaitani, enkä todellakaan löytänyt sanaa englanniksi saatikka italiaksi. Noh, hän uskoi, että ovat lämipimät! Hän oli tulossa jo alaspäin huipulta ja kertoi, että ylhäällä – huipulla – on KYLMÄ, ja siellä tuulee. Sanoin niin arvelevanikin. 🙂

Vinkkelit taitaa olla enimmäkseen pohjoinen ilmaus? Mitä ne sinulle ovat?

Vinkkeleistä viis, tai siis ehkä juuri niiden ansioista, olipa hyvä olla ulkona, liikkua. Ylhäällä tosiaan oli kylmä, ja siellä tuuli, mutta eipä pakkanen oikeastaan purrut, ja kuten sanottu: ylhäällä on yleensä aina lämpimämpää kuin alhaalla. Esim. tänään mökkipihassa pakkasta liki kaksinkertaisesti verrattuna siihhen mitä oli Kiilopään huipulla ( – 16 C huipulla ja mökkipihassa – 28 C).

[Millään en saanut laajakulmalla kunnolla kuvaan vinkkaa ja tunturin laella kulkevaa pistelevää lumituiskua.]

Edellinen Kiilopään huiputus olikin vähän erilaisissa olosuhteissa; kesäkuun alussa mentiin kaksistaan pojanpojan kanssa. Aika ainutkertainen juttu oli se.

[Olen viime päivinä kuvaillut kuuta eri lokaatiossa, eri aikoina päivää – vähän kuin harjoituksena, etsien hyvää kuvakulmaa, sillä huomiseksi on luvattu täysikuu, eikä mitä tahansa kuutamoa, vaan luvassa on mansikkakuu! Saapa nähdä!]

Tänään tunturissa muistin/koin yhden toisenkin tärkeän patikan Kiilopäälle; se oli ensimmäinen niistä kerroista, jolloin M. ja K. olivat kanssamme Kiilopäällä. Tietyt paikat tuovat mieleen muistoja, mennyttä, ja tuovat taas ikävänkin, – toisaalta me tänään melkein ´juttelimme´, oikein hyväkin ´kohtaaminen´ meillä poisnukkuneen ystävän kanssa oli … Varmaan moni muukin kokee tällaista, eikö?

Mökille palatessa Pehtoorilla oli Tuulentuvan patteriremontti juuri päätöksessä. Saunaa ei kuitenkaan tänään lämmitetty, ei vaikka on perjantai. Perjantaiko? Pyhät ja arjet sekaisin, tai ei niitä erota. Mitäs huomenna? Ei huomennakaan ladulle…? No Canonin kanssa tunturiin etsimään sitä mansikkakuuta! Ehkä.

Lappi Niitä näitä Valokuvaus Viini

Pakkasessa vuosi alkuun

Vuodenvaihtuessa unen läpi kuului pauketta, ehkä mökkitieltä, todennäköisesti paljon kauempaa … Tai ehkä se oli vain unta. Ei jaksettu alkuunkaan katsoa vuodenvaihtumista edes telkkarista: ei vaikka siellä oli kotikaupungin kulttuuripääkaupunkivuoden aloitusfestarit!

Vuosi 2026 alkoi yli kolmenkymmenen asteen pakkasessa, ja aamukahvin aikoihin kuun noustessa horisontin takaa tummansiniselle taivaalle.

Nyt olisi lunta ja latuja, terveyttä ja tahtoa tarpeeksi, mutta pakkasta vähän liikaa – vähän sellainen tunne, ettei hiihto kaikkein terveellisin ulkoilumuoto tällaisella säällä.

Lähdettiin yhdessä autolla liikkeelle, Pehtoori jäi jo Savottakahvilan kohdalla pois – minä kuvailin siellä tovin, ajelin sitten Saariselän keskustaan ja taas kerran kävelemään Kaunispään rinteille ja huipulle. Ylhäällä on lämpimämpää, ja varmaan eka kertaa ikinä olin siellä lähes yksin. Kummallisen hieno tunne, ja siellä oli täysin hiljaista. Ei edes tuulen ääniä.

Iltapäivä perinteisesti: presidentin puhe ja ennen kaikkea Wienin filharmoonikot! Eiliseltä säästämämme erinomainen franciacorte saten (Berlucchi, olen joskus tilannut ulkomailta) puolikas sopi juhlavaan konserttiin.

Merkillisesti täällä tuli sellainen olo, että kyllä tässä maailmassa on vielä niin paljon hyvää, että tämä uusikin vuosi pärjätään.

[Otsikkokuvassa näkyy Kiilopää. Ehkä huomenna sinne suunnalle liikkumaan.]

Lappi Mökkielämää Niitä näitä Valokuvaus

Kohti kaamosta

Saariselkä laskeutuu hiljalleen kaamokseen.

Tänään auringonlaskun aikaan Kaunispäällä oli värejä ja valoa vielä paljon, ja taas tavattoman kaunista.

Ja paljon lämpimämpää kuin alhaalla … Kaunispäällä oli – 16 C, mökkipihassa – 27 C.

Huipulla usein tuulee, mutta pakkasella vähemmän kylmää kuin tuntureiden alarinteillä tai metsissä. Tai laduilla. Niinpä tänään en mennyt hiihtämään, vaan odottelin iltapäivän alkuun ennen kuin lähdin ulkoilemaan. Ajelin autolla Kaunispään ”näköalaterassille” ja sieltä sitten Huipulle.

Kolmen tunnin horinsontin yläpuolella paistamisen jälkeen auringonlaskun aika oli puolikahdelta. Jo 10 vuotta sitten Torniossa valokuvausopintojen aikana meille opetettiin, että auringonlaskut ovat ”so last season” ja että niitä kuvailevat vain harrastelijat, mutta en antanut tämmöisen haitata. Ja ”harrastelijan-status” alkaa minulla olla entistäkin vahvempana.

Tässä vähän erilainen auringonlaskukuva. Näkyy myös tykkylumen vahvuus.

Tämähän ei todellakaan ensimmäinen pakkastalven, kaamosajan aika jolloin täällä ollaan tai jolloin olen kameran kanssa tai ilman kulkemassa Kaunispäällä. Silti liki liikutus siitä kauneudesta, valosta, väreistä, luonnosta, tuntureista, taivaasta — kaikesta.

Liikkuminen Mökkielämää Neulottua Valokuvaus

Pakkasella sisällä – ja ulkona

Mökkiterassin nurkassa Mörkökin hampaat irvessä kun pakkanen kiristää!

Aamupäivällä asteita melkein -30 C, joten päätin, ettei mitään tarvetta rientää ulkoilemaan ja liikkumaan. Pehtoorihan tietty lähti kylille, Aurora-polulle ja ties minne. En liittynyt seuraksi.

Niinpä oli valoisan aikaan oiva tilaisuus – vihdoin – saada joululahjaneuleen kriittinen vaihe tehdyksi: Miniän toivepusero on ehkä vaikein niistä yli 20 islantilaisneuleista, joita olen viime vuosina tehnyt. Tämä ei olekaan ”tavallinen” kaarrokeneule, vaan raglan-hihallinen. Olen sellaisia kyllä joskus opiskeluaikoina tehnytkin, mutta en koskaan sellaista, joka on aika mutkikasta kirjoneuletta koko villapusero. Ei auta kuin sinnillä yrittää. Ei vielä lähelläkään onnistumista.

Toinen tekeillä oleva joululahja vei osan iltapäivästä: Emmiliinille, joka on vajaan kolmen ikävuotensa aikana ehtinyt kiintyä mökkieloon, uusi mökkikuvakirja, jossa myös kuvia serkuistaan. Tyttärentyttärelle Järvenpäähän muistikuvia pohjoisesta…

Ja olihan sitten iltapäivällä kuitenkin ulos lähdettävä: ”maantie vaatii kulkemaan… ”?, ei vaan metsään menin taas. Liukulumisuksilla liikkuminen pehmeässä hangessa vaatii sen verran tekemistä, ettei pakkanenkaan purrut. Vielä sitten puronrannassa ja mökkitiellä tepastelua, jotta ruokahalua tuli hankittua.

Lohimousse-torttuja ja datterine-tölkkitomaateista keitto! Josko huomenna saisin aikaiseksi ja kirjoittelisen reseptit. Pääruoasta ei juuri mainittavaa eikä reseptiikkaa jaettavaksi. 🙂

Puron pulputus kuuluu vielä virtapaikoissa …

Lappi Mökkielämää Valokuvaus

Talven tullen

Talvi tuli tunturiin – kahdessa päivässä. Keskiviikkona alkoi lumisade, ja eilen aamulla, myrskyisän yön jälkeen, maa ja metsät, purot ja polut, tunturit ja tantereet olivat vitivalkoisen lumen peitossa. Eipä ennen ole sellaista talvimyrskyä koettu: ei nähty, eikä kuultu täälläkään.

Mökkipuron rannalla myrskyn jälkeen.

Eikä satanut, pudonnut, vyörynyt, myrskynnyt lumipeite ole ohut, vaan hyvin untuvainen, 30-senttinen vaippa tekee maisemasta kauniin, keskipäiviksi valoisan, pehmeän, ulos houkuttelevan.

Melkein kuin Canon olisi ihan itsekseen nojautunut olkapäähän, tahtonut mukaan metsään, purolle, tuntureiden juurelle.

Ja se on auttanut näkemään tarkemmin, hoksaamaan taas paljon kaunista ja lempeää, mitä luonnossa on.

Eilen meni hyvinkin aamupäivä kolaillessa, lapioidessa ja harjaillessa.

Olin kovasti pahoitellut, että minulle tuiki tärkeä jumppakuminauha, jolla ennenaikojaan ikääntyneen, vuosikymmeniä paljon kärsineen, kokeneen ja kipuilleen olkapääni toimintakyky tulee pienellä venyttelyllä etc. edes joten kuten turvatuksi, jäi kotiin, ja niinpä vähän arvelutti ryhtyä lapiohommiin, mutta liki kolmetuntinen pihapiirissä, purolla ja mökkitiellä olikin pelkkää liiketerapiaa keholle ja mielelle. Pehtoorilla sama urakka, mikä kertonee siitä, että tämä meidän residenssidenssihän on ihan valtava – tai ehkä sittenkin siitä, että lunta todella oli!!! 😀

Keskiviikko

Torstai (ennen yön myrskyä ja lisälunta)

Tämä äkillinen ”lumivyöryhän” se sai minut roikkumaan Saariselkä Trails -sivustolla, odottamaan tietoja latujen kunnostuksesta, tiedosta siitä, milloinhan voisi lähteä kokeilemaan, osaisikohan sitä vielä hiihtää. Ja tietääkseni eka kertaa ikinä, laduista huolehtiva osuuskunta tiedottaa todella hyvin latuverkoston kunnostuksesta. Tänään vapaan tyylin hiihtäjät päässeet laduille! Ei koske minua.

Eilisen lumityöprojektin jälkeen päätettiin lähteä isolle kirkolle, Ivaloon kauppareissulle, mutta jo ennen Saariselän keskustaa todettiin, että ehditään myöhemminkin, ehditään toki turvallisemmallakin kelillä sinne ajella. Tiellä liukasta, eikä meillä välttämätöntä tarvetta Ivalon kaupoille (ei lankakauppaan, ei apteekkiin 🙂 ) joten päätimme piipahtaa vain Saariselän Kuukkelissa. Ja ajeltiin sitten myös Kaunispään huipulle myöhäiselle lounaskahville. Pehtoorille tietty munkki, ja minulle mahdollisuus kuvata …

Kuvassa näkyy aurinko! Ja tuuli. Aurinko on pian häviävä luonnonvara täällä. Valoisaa on nytkin enää, vain alle viisi tuntia: hämärtyminen alkaa ennen kolmea, ja neljältä on jo pimeää!

Tässä aikaikkunassa tänäänkin oltiin liikkeellä. Aamupäivällä oli ohjelmassa se eiliseltä siirtynyt Ivalon reissu: ainutlaatuinen Extra-piste (kynttilöitä, lautasliinoja, pesuaineita ja muuta pientä tuiki tarpeeellista tilpehööriä ja Tuulensuojaan uusi lyhty), Alko (glögi, on tulossa pakkasia ja joulukin! sekä porolle viiniä) ja K-Supermarket, jossa kauppalasku noin 10 – 20 % edullisempi ja monipuolisempi kuin Kuukkelissa.

Koska pertsaladut eivät vielä ole käytössä, Pehtoori lähti tepastelemaan talvikävelyreitille ja minä otin liiteristä tyttären liukulumisukset ja painun metsään.

Tietä käyden tien on vanki, vapaa on vain umpihanki.

(Hellaakoski)

Hyvinhän me täällä pärjätään.

Mökkielämää Valokuvaus

Muistakaa ikustuttautua!

Voi kunpa keväällä 2017, jolloin laadin Valokuvaajan ammattitutkinnon näyttöjä varten liiketoimintasuunnitelmaa, ja jopa sitten perustinkin – ”ihan vaan huvikseni” – Muistikuvia-yritykseni, olisi mallina ollut Hildur!

Lapin Kansassa artikkeli Hildurista ja hänen urastaan.

Rovaniemellä, Arktikumissa, on näyttely Walokuvaaja Hildur – Valokuvia Rovaniemeltä ja Lapista 1900-luvun alusta ja tänään matkalla pohjoiseen, matkalla mökille kävimme näyttelyn katsomassa. Hyvin rakennettu näyttely, Hildurin kuvat hienoja ja kiinnostavia (Rovaniemi, ja mm. Kemiyhtiön monet uitto- ja tukkityömaat (niitäkinhän minä väikkärissäni sivusin), perhekuvia ja potretteja, Lapin kylänreitteja…)

Yli 100 vuotta sitten Hildur Larsson (avioiduttuaan Sammallahti) oli yksi harvoista suomalaisista naisvalokuvaajista. Ja yksi harvoista Lapissa kuvanneista.

Arktikumissa pysähdykselle oli toinenkin valokuvaukseen liittyvä syy kuin Hildur. Tiedekeskus ja museo Arktikumiin on Valokuvatoimisto Vastavalon kautta ostettu yksi minun ottamani valokuva jokunen vuosi sitten, jolloin näyttelyitä siellä uudistettiin. Tietysti kiinnosti, josko se olisi jossain nähtävissä ja kyllä uudet näyttelytkin kiinnostivat. Aika pintapuolisesti ne käytiin läpi, – ihan hyvin saisi siellä päivän kulumaan. Pitäisi käydä useamminkin.

Mutta meillä matka vasta puolessa ja vastoin tapoja päätimme käydä myös syömässä Rovaniemellä. Roka olikin oikein hyvä lounaspaikka: prosciuttorisotto ja lohikeitto olivat valintamme. Tyytyväisinä lähdimme kohti mökkimaisemia. Kuurainen maisema, pakkaskeli (- 12 C kylmimmillään) ja aurinko sivuaurinkoineen olivat kaunista katseltavaa, hyvillä mielin kohti mökkieloa ainakin viikoksi, ehkä pariksikin!

Ja minä – kuten Hildurkin ”ilmain laadusta huolimatta” – olen päättänyt tällä reissulla taas kuvailla; laittelen tässä taas kuvia kaamokseen ja lumeen (ylihuomiselle luvannut lumimyrskyä ja kymmeniä senttejä lunta!) vaipuvasta Saariselästä.