Oikea kesäpäivä

Pihalla on tyven, on kesäilta.

Tuntuu, että hankala kevät on vihdoin vaihtumassa oikeaksi kesäksi, elämä tasaantumassa, valo ja lämpö tekevät hyvää.

Jo aamu näyttäytyi aurinkoisena, oli merkillisesti loman tuntu. Vaikka eihän nykyisin ole mitään lomaa, ei töitä, ei vapaata, noh, yhden ja toisenkin sortin velvoitteita kuitenkin, mutta tänään tuntui siltä kuin olisin lomalla, ansaitulla lomalla. Ja sehän on hyvä tunne.

Lomallahan lähdetään reissuun, ja sinnehän minäkin tänään. Nyt vihdoin Haukiputaan Inkonnokalle. Onhan sinne ollut tässä jo vuoden verran aie ja yritys mennä, – ja tänään sitten onnistui.

Hieno hiekkaranta, jossa rantakivelle istahdin matkakahville. Joku luontokuvaaja hankkiutui juttusille, vertailtiin kameroita, kuvauskohteita, moitittiin tiettyjä objektiiveja ja hän sitten tuli kertoneeksi, että uimarannan pohjoispäässä on hylje santapakalla, näytti kuvankin, kertoi, että kahlaamalla pääsee liki. Olihan se sitten lähdettävä katsomaan. Ei mikään ”norppa-live” vaan kuollut hylje siellä lepäili. Kuvasin, en tähän viitsi moisesta laittaa otosta, sillä aika lohduton oli. Mutta kuinka oli mukava kahlailla, katsella, kuvailla. Kesä. Loma.

Suomen suvessa…

Mennen tullen mukavia näkymiä, ei juuri ajatuksia, hyvä kirja, leppeä kesätuuli, aurinkoa, liikkumisen iloa. Niistä on kesäpäivä tehty.

Korttipuuhia

Päivän saldo: kaupasta uusia perunoita. Loppupäivä koneella uusia kortteja viimeistellessä. Perunat oli huonoja, korteista tuli hienoja. 🙂

Mm. Pikisaari-kortti lähti painoon.
(alla vesileimallinen pieni versio)


Touhutessa Pikisaari-kuvien parissa löysin myös Kalevan (taas yhden hienon) kuvagallerian äärelle. Ainakin minulle ennennäkemättömiä kuvia on kansiossa: KLIKS.

Vesisadepäivässä hyvää luonnolle, mm. koivun siitepölymäärä vähän tokenee, mutta myös rauhoittuminen koneen äärelle. Huomenna on päästävä jo taas tuulettumaan …

Kevätretkellä

Edelleen vältelläkseni erinäisiä kevätsiivouspuuhia ehdottelin jo viikonloppuna Pehtoorille kevätretkeä tälle päivälle. Ukkelihan lähti. Viime kesänä molemmat kävimme pyöräillen Koitelinkoskella, Pehtoori kerran, minä kolmesti, mutta tänään pakkasimme eväskorin auton perään ja lähdimme ensin kohti Ylikiiminkiä.

Oikein jalkauduttiin, tai siis minun oli tietysti kirkko kuvattava ja hautausmaalla käytävä. Ja sitten kylänraitilla, Mattilan talon kohdalla oli komea, vanha aittarivi. Siinäpä ne tämän tuppukylän nähtävyydet sitten olivatkin. No tietysti Vesaisen jumalattoman ruma patsas, jonka olen yhdellä kesäkuvakisaretkellä kuvannutkin.

Sitten Koiteliin. Kiertelimme kosken rannoilla, Sahansaaressa, kävelimme Purontielle metsän läpi. niin kauniit, kimmeltävät, valkoiset hanget. Metsässä tyventä ja hiljaista.

Retkellehän lähdetään monesta syystä, eikä eväät ole niistä vähäisin! Koitelissa on iso puuliiteri ja puolenkymmentä nuotiopaikkaa, minkä tiesimme etukäteen, joten meillä oli notskimakkarat ja sinapit mukana. Ja termarikahvit ja pullaa! Sillä aikaa kun Pehtoori onnistuneesti sytytti nuotion ja odotteli hiillosta, minä kävin vielä joen jäällä kuvailemassa. Harmaa suodinta käytän harvoin, tänään kokeilin:

tulihan siitä vedestä ”sulavaa”, maalauksellista, virtaavaa.

Ja sitten lounasaika!

Ulkona syömistä poikkeusoloissa.

Sosiaalista kanssakäymistä somessa nuorten, Apsun, systerin ja ystävien kanssa pitkin iltaa niin että whatapp hehkuu kuumana. Ja sitten sen yhden kerran, kun minulla oli iltapäivällä puhelin tunnin äänettömällä ja poissa näköpiiristäni, ehti äiti soittaa seitsemän kertaa ja oli täysin vakuuttunut, että olen jo hengityskoneessa koronan vuoksi.

Syväänhengitystä Koitelissa voin suositella. Siellä oli tänään muitakin, mutta kyllä siellä etäisyyksiin riittää rantoja! Ja muista eväät!

Kuvia koronan hiljentämästä Oulusta

Aamupäivä ajankohtaisia asioita hoitaen. Jotta ihan normi maanantai.

Mutta sitten ulos!! +6 C ja aurinko siniseltä taivaalta, eikä juurikaan tuulta. Siinä vierähti sitten pari-kolme tuntia. Mm. yritys saada Nallikarin ”majakasta” sellainen hienon hieno ”valoa näkyvissä” kuva, mutta enpä oikein onnistunut niin kuin olisin halunnut. Jonkinlainen otos kuitenkin.

 

Merenjäältä ja Nallikarista siirryin kaupungille. Vähän sellainen ”dokumentoiva kuvaus” -ote kaupungin hiljaisilla kaduilla kulkiessa. Ravintolat auki, kadut tyhjiä, ei ryhmiä, ei nuorisoporukoita, ei vanhuksia, lähinnä kaltaisiani kävelyllä olijoita, – ja töihin menijöitä/tulijoita. Rauhallista, hiljaista.

Alla kuvakooste. Klikkaa oikean ylänurkan nuolista isommaksi ja sitten oikeasta reunasta voit edetä kuvasta toiseen.

 

Pääasiassa ulkona

Kesäaikaan siirtyminen on osaltani jo alkanut. Minun sisäinen kelloni on ”aina” ollut vähän etuajassa näiden direktiivi-aikojen kanssa, ja niinpä olen jo viikon verran heräillyt joka aamu viimeistään kuudelta. Siis tuntia tavallista aikaisemmin. Niin tänäänkin.

Aamulla oli pakkasta sen verran paljon, että vitkuttelin ulos lähtöä melkein kymmeneen. Kylmä oli edelleen, mutta niin valoisaa ja kaunista. Pikisaari-korttia varten piti vielä kerran käydä ”paikkomassa” ja kuvia ottamassa.

Samalla reissulla sitten XXL:n aleen, toiveissa löytää sopivat Sorellit 😉 ja laskettelukypärän alle sellainen kauluri-vuori-lämmitin mutta tyhjin käsin oli sieltä lähdettävä.

Aasia Marketista kyllä sitten löytyi pieni kassillinen täydennystä keittiön kaappeihin. Lienenkö hieman vainoharhainen, mutta minua vähän kummeksutti, ettei siellä ollut lisäkseni yhtää asiakkaita. Ne aiemmat kerrat kun siellä olen lauantaina käynyt, on kaupassa ollut ainakin puoli tusinaa muita asiakkaita. Noh, jos jenkit eivät voi juoda meksikolaista Corona-olutta, (viidennes amerikkalaisista uskoo sillä olevan yhteys virukseen!) niin ehkä ei ole ihme, että oululaiset välttelevät kiinalaisten kauppaa ja elintarvikkeita. No höh, – tiedä häntä. Minä kuitenkin kävin, ja sitten taas tepastelemaan. Aurinko jo lämmitti. Mieletön sää!

Monen tunnin reissun jälkeen kotitöiden pariin. Ja kun hanget kerran kimmelsivät ja siten loivat oivan miljöön mm. tällaiselle kuvattavaksi tuodulle pienelle, aika sympaattiselle jääkarhulle, otin asiakseni sitä kuvata kuin ainakin mallia.

Ja kaiken touhuamisen ohessa kuulokkeista taidehistorian professorin (emerita) Riitta Konttisen biografia ”Aino Sibelius”. Oi, että. Onpas hyvä kirja.

Salama ja dumplingseja

Olisi pitänyt olla jo aamulla salille mennessä aurinkolasit. En pitänyt niiden puuttumista kuitenkaan huonona asiana; päinvastoin tuntui hyvälle, kun niille olisi ollut tarvetta sen sijaan, että tuulilasinpyyhkijät olisivat heiluneet, kuten on viime päivinä tehnyt.

Vielä illansuussakin kävin autolla Nallikarissa. Hain kuviin jotain ihan muuta kuin mitä sain, mutta menettelee nämäkin. Kertovat siitä, että tänään on ollut aurinkoa, valoa, talvea, tuuletonta, pikkupakkanen. Laskiaistiistai parhaimmillaan.

Muutoin huitelin pitkin kaupunkia: mm. vihdoin sain vietyä vanhan kamerani ja yhden tarpeettoman vanhan objektiivin Digitarvikkeeseen ja niistä saaduilla rahoilla (joita onneksi vielä jäi jemmaankin) ostin uuden (studio/käsi)salaman (Godox AD200Pro), jonka toivon olevan ”keikoilla” kätevä. Vielä kun opettelen käyttämään sitä.

Mitä mainioin yhteensattuma oli, että kaupoilla oli myös kaksi Tornion VAT-koulukaveria. Herrat opiskelijakaverit olivat juuri ne, jotka kanssani muodostivat kurssiporukkamme seniori-osaston. Ei olla näyttöjen jälkeen tavattu kuin somen välityksellä, joten olipa mukava, iloinen jälleennäkeminen. Siellä me kameraliikkeen aulassa pitkään kuulumisia vaihtelimme.

Ruokakaupasta (Prisma) ostin vihdoin Beijing8 dumplings, joita olen nähnyt olevan myynnissä jo pari kuukautta. Vaikka nyt kaikki Kiinaan liittyvä aiheuttaa vähän levottomuutta ja pandemian leviäminen kaikkine seurauksineen  huolettaa, niin silti dumplingsit maistuivat. Kaksi pakettia (2 x 10 kpl) ja oheen salaattia olivat hyvinkin riittävä ruoka meille. Eikä ollut vaikea valmistaa: höyrytin sen seitsemän minuuttia, mikä paketissa neuvottiin. Soija ja sweet chili sauce olivat hyvä lisä. Ankan ja broiskun lisäksi olisi ollut kasvis- ja nauta/chili -vaihtoehdot. Ehkä ensi kerralla sitten niitä.

Parempia nämä olivat kuin mitä olen pari kertaa Aasia Marketista ostanut. Toki kalliimpiakin ( 6 – 7 €).

Ystävänpäiväkortti Oulusta! – pientä tupinaa, sori. :)

Hyvää ystävänpäivää, hyvät blogiystävät!

Oulussa on paljon rutkutusta siitä, että kaikki kaunis on täällä purettu ja hävitetty, että mitään vanhaa ja kaunista ei ole tallella, – mutta se ei pidä paikkaansa! Täällä ON tuhottu paljon, on (tuho)poltettu paljon, on purettu kyselemättä mistään kulttuurihistoriallisista arvoista tai mistään muustakaan, mutta täällä on vielä paljon, paljon kaunista. Hienoja vanhoja rakennuksia eri vuosikymmeniltä ja -sadoiltakin. Olenhan täällä jo tästä asiasta sanoin ja kuvin kauan vaahdonnut.

Yhtäkkiä minä (ystävänpäivän kaupallistamisesta vuosikausia tupissut) hoksasin alkuviikosta heti Radisson Blu -kuvapaketin valmistuttua, että nyt jos koskaan on hieno mahdollisuus markkinoida minun ”Oulun vanhat kauniit rakennukset” -projektiani, ja tehdä Oulun vaaleanpunertavista rakennuksista kortti, ystävänpäiväkortti. Ei muuta kuin vanhoja kuvia leikepöydälle ja toissapäivänä vielä muutama täydennyskuvaus, ja voila! Ystävänpäiväkortti vaaleanpunaisesta Oulusta alkoi hahmottua. Hillitöntä säätämistä ja työstämistä ja eilen illalla olin valmis sen julkaisemaan.

Laitoin samoin tein ”Oulu tutuksi” -ryhmään Fabossa, samoin kaikkiin mahdollisiin muihin ryhmiin, Instaan ja (”työ”)sähköpostien liitteeksi. Juuri tuli tuhat tykkäystä täyteen, on tullut muutamia korttipakettitilauksia, alustavasti ilmainen mainospaikka korteille on sovittu, sekä yksi uusi myyntipaikka korteille varmistettu ja yksi canvastaulukin myyty! Yesh!

Mutta sitten – taas kerran – on näitä, jotka laittavat itku-emojin tai kommentoivat ”ei oo oikia kuva”, ”manipulaatio vaan”, ”helppohan se on fotosopata tuommonen”, ”muokattu kuva on tuo, ei tuommoista oo”.

No niin on! Siis muokattu, ja monta tuntia onkin muokattu. Toki on manipuloitu ja photoshopin kanssa on saatu silmät ja olkanivel kipeiksi. Mutta!!! Ensinnäkin kaikki digikuvat ovat muokattuja. Onneksi. Olisi aika karsean näköistä jollei missään vaiheessa joku ”muokkain” olisi puuttunut asiaan.

On muistettava, että on monenlaista muokkaamista. Esim. automatiikalla otetut kännykkäkuvat ovat todellakin muokattuja ja prosessoituja – ihan käyttäjän tiedosta ja tahdosta riippumatta: puhelimen kamerassa on valmiina (useimmiten japanilaisten tai kiinalaisten) insinöörien valmiiksi tekemät asetukset, joilla kuvien iso-arvot, aukot, kohinat, väriaberraatiot etc. etc. hoituvat säälliseen kuntoon, tosin tarkkuutta ja sommittelua automaatiikka harvoin pystyy itsenäisesti viemään toivottuun tulokseen. Digikameroilla, myös järkkäreillä, kuvataan aika usein ”muokkaamatta” ja ”käsittelemättä” – paitsi jos kamerassa on päällä A eli jos kuvataan kin automatiikalla. Silloin kamera tekee sen ”käsittelyn” ennen ja jälkeen kuvan ottamisen. Ja monelle kuvalle se käsittely on hyvä, ihan hyvä. Mutta on turha väittää, ettei kuvaa ole käsitelty. Kameran automatiikka on käsitellyt kuvan.

Silloin ”vanhoina hyvinä aikoina”, jolloin kuvia ”ei käsitelty” kuten jotkut luulevat, niitä kuitenkin käsiteltiin: pimiöissä tehtiin (ja tehdään) kovastikin kuvien käsittelyä. Olen jopa itse Pehtoorin kanssa tehnyt mv-kuvia joskus 1970-luvun lopussa, ja todellakin kuvia käsiteltiin.

Ja manipulaatio. Totta totisesti olen tuotakin kuvaa manipuloinut. Ja tehnyt ihan hitosti hommia, että olen onnistunut sen manipuloimaan. Mutta ”so what”. En olekaan missään vaiheessa väittänyt, että se on ”autenttinen räpsy”, tai millään muotoa suora kopio siitä todellisuudesta, jonka kamera tallentaa ”kun painan nappia”. Sekö se olisi oikea valokuva? – Tämä on minun näkemykseni kauniista kotikaupungista ystävänpäivän silmälasien läpi. En yritäkään selittää, että tämä on ”teos”, mutta se on valokuva. On se. Tälläisia, paljon hienompia, omanlaisiaan, tekevät kaikki ”maailmanluokan” valokuvaajat.  Ehkä kuvani on kuitenkin, sittenkin vähän myös ”teos” ;). Eikös se ole niin, että kaikki eivät taiteellisuuden päälle ymmärrä. 😉

Ehkä huomaatte, että olen tuohtunut. Mutta, joo. Kuvien tekeminen on mukavaa, on mahdottoman ilahduttavaa, jos niistä on iloa myös muille. Ehkä juuri siksi nämä ”tyhjän rutkuttajat”, joita onneksi on vain marginaalinen osa kommentoijista, saavat minut tällaiseen vuodatukseen.

Tästä huolimatta, tämän vuoksi, vaaleanpunaista ystävänpäivää kaikille! Nautitaan kaikesta kauniista, vanhasta, viehättävästä ympärillämme. Koskee myös ihmisiä. 😉