Valokuvaus

Enstaina sitten

Tänään on perhechatissa ollut vilkasta. Erikseen ja yhdessä opiskeluista, opinnäytteistä, Apsusta, pääsiäisestä, rahanmenosta, Eeviksen ekasta hampaasta, mun kuvaprojektista, lomista, remonteista, ruoasta ja ystävistä kaikenmoista viesteilyä – varmaan muutama sata viestiä on yhteensä lennellyt.

Olennaisin tulos ja paras juttu on se, että Apsusta on hyvä se, että ”Saana tulee enstaina tai torstaina, tai ainakin lähtee kohta tai ykskymmeneltä tulemaan tänne päin eikä heti lähde pois vaan pelaa Kimbleä”. Enstaina ykskymmeneltä eli suunnilleen pääsiäisenä. 😉 Minustakin se on kiva juttu, vaikka ei ehkä Kimbleä pelatakkaan. Josko minulla olisi jo uusi palapeli?

Kävinpä tänään kaupungissa lenkillä: pitihän se tähtitorni käydä vielä kuvaamassa. No sää ja valo nyt eivät olleet erityisen suosiollisia. Mutta kaikista mustista korkeista lumipenkoista oli puolensakin: siellä minä kuulkaa Silloilla seisoin hangen päällä ja kuvasin tähtitornia, ja Kajaaninkadulla kuvasin kirkontornia ainakin puolitoistametrisen lumivuoren päältä. Mutta, mutta valo ei ollut mieleinen. Ehkä enstaina parempi keli.

 

 

 

 

 

 

 

 

Nämä muokkaamattomat raakakuvat näyttävät että kyllä nuo tornit saa suoraankin. Mutta että eri suunta aiheuttaa muutakin ongelmaa kuin valon puutteen. Tornien edessä on jotain tarpeetonta. Kupoli, terassi ja sähköjohto. Ikinä ennen en ole hoksannut että Kajaaninkadun yli kulkee tuollainen johto. No se on helppo photoshopata pois ja leikata vain torni, mutta ehkä minä vielä odotan aurinkoa.

Yksi vanha kuva arkistoistani löytyi. Tuostakin voisi tehdä palapelin. Taivaskin on sopiva palapeliin, eikö vain? – Ja torni on suorassa 😉

Palatessa kiersin vielä Ainolan kautta ja siellähän uusi kesäteatteri oli jo (lähes) valmis. Minusta katos on aika hienon näköinen.  Katsomot tulevat ymmärtääkseni olemaan liikuteltavat ..

Joskopa sitä ensi kesänä saisi aikaiseksi lähteä Kesäteatteriin, – milloinhan on viimeksi oltu? Ehkä 2005 kun oli Oulun 400-vuotisjuhlat ja näytelmä Kuningaslohi paljon kehuttu, ja minulla jostain sinne vapaalippujakin. Meidän teinit ja ottopoikakin olivat mukana. Eli ei kovin tiuhaan ole käyty. Ja ihan liian vähän tulee käytyä teatterissa muutenkaan. Sitä paitsi minulla on ollut eilen ja tänään vakaa aie lähteä leffaan katsomaan A Star Is Born, ja olenko saanut lähdettyä. Nope!

No sentään veroilmoitukset olen nyt ottanut esille vakaana aikeena työstää ne viikonlopuksi – minullahan niitä on peräti kolme hoideltavana: oma, äidin ja Muistikuvia. Viimeinen vaatinee eniten aikaa ja vaivaa. Mutta ei enää tänään mitään sellaista. Enstaina sekin. Nyt vielä vähän aikaa palapelin parissa…

 

Oulun torneja ja julkisivuja -projekti

No nyt aika paljastaa minun viime viikon projektini. Tai siis se versio, jossa nyt olen menossa.

Ensinnäkin oli otettava kuvat: kierrettävä, kuvattava eri suunnista, valon tullessa kohteeseen suunnilleen samanlaisena, ja vasten sinistä taivasta, jotta kuvat olisi mahdollisimman helppo ”syvätä”, – rajata vain rakennus tai sen osa irti taustasta. Säädeltävä kuvat. Etsittävä sopiva taivaskuva.

Soviteltava, koetettava, mikä mahtuu mihinkin, mikä näyttää hyvältä, säädettävä ja rajakohtia putsattava, siirrettävä sittenkin joku toinen rakennus eturiviin tai oikealta vasemmalle tai toisinpäin. Ja välillä aloitettava alusta. Ja käytävä kuvaamassa esim. Valve uudelleen, kuvaamassa Byströmin talo, joka ei sittenkaan sovi tähän.

Saahan se ihminen päivänsä kulumaan näinkin. Kymmeniä tunteja on mennyt tähänkään asti pääsemiseksi. Palapeliähän tämä on — ja siitäpä tulikin mieleeni, että tilaan tästä – tai vähän erimallisesta ja kunhan valmistuu – palapelin. Ja projektini lopputuloksen yritän kyllä myydä (myös) kaupungille. Kuvan koko on oikeasti yli metrin leveä ja siitä voi kyllä tulostaa vaikka seinänkokoisen tapetin ja tarkkuus säilyy. Tässä nettiversio ja pienennetty valtavasti.

Nyt kuvassa on vielä kohtia, joihin en ole tyytyväinen ja jotka häiritsevät silmää. Esimerkiksi aseman ja Hannalan katoilla oleva lumi. Pitäisi saada aikaiseksi sellainen ”vuodenajaton” versio. Monta muutakin juttua vielä vaativat aikaa ja opettelua…

Auttakaapas tekin, ja kertokaa, mikä on huonoa tai onko koko idea äpöstämisen arvoinen. Luulenko vain, että tästä tulee aika hieno? 😀

Valoa kohti

Viikon kestänyt melkoinen ”radiohiljaisuus” tai siis bloggaamisen tahmeus taitaa vielä tänään jatkua. Vähän kituviikko, unohtelujen viikko, vähän huono viikko, paljon epämieluisia juttuja sattunut kohdalle joten eipä nyt oikein teksti pulppua.

Parasta tänään oli, kun olin aika varhain aamulla  ennen äidin lääkärissä käyttämistä kuvailemassa, täydentämässä vielä Oulun vanhoja kauniita rakennuksia -kuvaprojektini materiaaleja. Kuviin ja projektin työstämiseen on kulunut monia tunteja iltaisin. Lupaan, että viikonloppuna viimeistään näytän edes lähes valmiin ”teoksen”.

Ja sattuipa sitten iltapäivän ”oikealla” lenkillä taas halo kuvattavaksi. Pikkupakkanen, kimmeltävät hanget sen syntymistä ymmärtääkseni auttavat. Huikea oli kyllä muutenkin.

 

Oulun taloja

Nyt on pitkän aikaa, ainakin koko talven, ollut sellaista että maanantai on kodinhoitopäivä: siivousta, pyykkiä, erinäisiä järjestelyjä ja niin se on ollut tänäänkin. Pitkälle iltapäivään oli oikein tylsä ilmakin, pakkasta ja pilvistä, joten annoin itselleni luvan pysytellä sisällä, mutta aurinko mokama jo neljän tienoilla paistoi oikeinkin komeasti. Onneksi päätin lähteä kaupungille tepastelemaan.

Uutta ja vanhaa Oulua katselin, kuvailin.

Koko aseman seutu ja Rautatienkatu on sekin valtavan myllerryksen ja rakentamisen alla. Vastikään valmistut iso korkea, valkoinen, rantalomakohteen hotellin näköinen talo, viehättää jotenkin minun silmääni, ja siinä on kaupungin kauneimmat paloportaat.

Hoksasinpa, että vanhan Arlin (myöh. Oskarin kellari)  ja matkustajakodin tai Tullihotelli  tms. talon paikalle (hirmu nopeasti) tehdyn uuden kerrostalon alakertaa tulee iso Asia Market. Siis ihan asemaa vastapäätä Nyt kun Hallin pieni aasialaisten ruokien kauppa on sekin pois, niin pitänee käydä tutustumassa tuohon uuteen.

Vanhaa Oulua edustakoon tämä yksi Oulun komeimmista rakennuksista, jota ei vain tahdo koskaan hoksata. Ossuuskaupan  konttori, sauna, leipomo ja makkaratehdas (tai ainakin varasto), pihapiirissä suutari ja satulaseppä  – mitä kaikkea siinä on sotien välisellä kaudella ollutkaan. Mitähän siinä nyt on? Asuntoja ainakin, mutta mitä muuta? Rakennus on takaakin todella hieno. Se on jo 110 vuotta vanha. Eikä tarvi purkaa homevaurioiden vuoksi.

Ja laitanpa tähän vielä sen minun viikonloppuna aloittamani maapallo-projektin ensimmäisen valmiin kuvan, jonka laitoin jo Vastavaloonkin.  Tämän nimi on ”Maailma radaltaan”.

Kuvailuja…

Tänään meillä oli uunijuuresten ja tuoremakkaran ohessa tuollaisia pieniä kurttukaaleja. Kiehautin mikrossa pari minuuttia, ja lisäsin öljyssä kuullotetun valkosipulikynnen ja punasipulisilpun sekaan, ja lisäsin suolan. Ja tarjolle laittaessa vielä nokareen voita. Ihan kaalille maistui. Kauniin värisiä, enkä ollut kyllä ennen nähnyt. Kaikkea muutakin kummallista olen tänään kuvaillut. Sen lisäksi että on ollut siivouspäivä ja kokouspäivä.

Ja kuvaukset, tai ainakin niiden yritykset jatkuu: revontulia on ennustettu näkyvän tänään. Nyt (klo 21) lähden metsästelemään niitä.

Vähän liian myöhään lähdin.. sen että ehdin kameran Pateniemen rannalla (kuvassa näkyy pienenä ne aavelaivat, joita kuvailin jokunen viikko sitten aamuauringossa) saada jalustalle niin alkoivat taivaantulet jo hiipua…

Helmikuu hiipuu

Helmikuu ei ole tänä vuonna aiheuttanut minulle tavallisia ”hävittäkää-koko-kuukausi-kalenterista” -tuntemuksia. Mikä on selvästikin selitettävissä säällä. Ja sillä että ensin oltiin Lapissa, jos kohta kovissa pakkasissa, mutta niin kauniissa kelissä, sitten Oulussa ilman viiltävää aurinkoa, ja viime viikko ulkoillen Nallikarin veistosmaailmassa föön-tuulen lämmittäessä sään plussalle. Ja tänään vielä lämpimämpää, sää ihan kuin huhtikuussa. Tänä vuonna minä olen tullut toimeen helmikuun kanssa ja viikko enää jäljellä. Tämä just hyvä.

Tämä päivä vielä veistoskuvien parissa; kuvia Hollantiin, Meksikoon (tai oikeastaan meksikolaisille, lumenveistojoukkue on vielä Oulussa) ja Kuusankoskelle (Suomen joukkue on sieltä) ja Vastavaloonkin. Huomenna suuntaan katseeni toisaalle: porotokat vaeltavat kuvissani.

Yksi viikko ohitse…

Tänään loppui Baltic Snow Call. Tänään palkintojen jako. 1. Meksiko, 2. Hollanti, ja minulle yllätyksenä 3. Viro. – Ruotsi jota ajattelin kolmanneksi sai erityismaininnaan taiteellisuudesta.

Mietin kovasti, miksi minua niin kiehtoi tämä tapahtuma. Viisi päivää olen enemmän ja vähemmän viettänyt siellä aikaa, aikatauluttanut tekemisiäni sen mukaan. Näin huolimatta siitä, etten ihan virallinen valokuvaaja siellä ollutkaan. Jopa ”tutustuin” muutamiin joukkueisiin, ja järjestäjiin. Mikä sinne veti, miksi sinne hakeuduin Canonin kanssa joka päivä?

Ehkä sen omistautumisen ja intohimon takia, joka näillä joukkueilla ja veistäjillä oli tekemiseensä. Pyytettömyyskin. Tulivat tuonne paljolti ilman ”maajoukkuemäärärahoja”, ilman sponsoreita, ihan vain kiinnostuksesta lajiin. Tekivät pitkiä päiviä, ystävystyivät. Ja tokihan Nallikari on minulle tuttu ja rakas lenkkipaikka muutenkin. Ympärivuotisesti siellä kuljen ihan ilman mitään lumiveistokilpailujakaan.

Ja tulinpa tänään nähneeksi ensimmäistä kertaa ikinä ilmakitaran soittoa. Pikkuisen on häpeä oululaisena tunnustaa, etten ole ennen tähän lajiin livenä tutustunut, vaikka maailmanlaajuisesti Oulu on kuuluisa ilmakitaransoitosta ja täällä järjestetään joka vuosi lajin MM-kisat, ja minä vasta nyt näin. Olipa oikeastaan aika mukavan näköistä touhua.

Niin että ihan kulttuurin merkeissä on tämä sunnuntai sujunut.

Toki pikkuperhe tuli syömään, ehdinpä jotain tarjolle laittaakin. Bataattiranskalaisiin palaan ehkä seuraavalla pikkuisen paremmalla tuloksella. 😀

Liian lämmintä lumiveistoksille

Tämä(kin) päivä on lumiveistoskilpailupäivä. Kun veistospuisto aamukymmeneltä avautui, olin jo melkein ensimmäisten joukossa siellä, ja puolillepäivin meni siellä. Oli paljon tuttuja ja uusia tuttavuuksia syntyi.

Minulla oli terveisiä paitsi Meksikon joukkueelle, myös Ruotsin joukkueelle, Suomen joukkueen kanssa rupattelimme kuvista ja kuvaamisesta ja kilpailun ylituomarin kanssa löysimmepaljon yhteisiä aiheita (ja tuttujakin) käsiteltäviksi. Ja monia muita. Ja tietysti kuvia.

Paras juttu oli meksikolaisten kanssa. Tyär kavereineen lähetti eilen ääni- ja kirjallisia viestejä toimitettavaksi Team Mexicolle. Ja olivathan nämä ihmeissään, halusivat vastailla viesteihin, antoivat ottaa kuvia, otattivat kuvia, poseerasivat ja juttelivat… Heidän pallokalaveistoksensa oli jo puoleltapäivin liki valmis.

“BLOW ME!”
A Blowfish choking with a straw and with tears in its eyes, begs for the end of the single-use plastics worldwide.

Hieno on näiden viesti – maailman merien puolesta. Toivottavasti säilyy ehjänä ainakin huomiseen palkintojenjakotilaisuuteen asti. Norjan, Suomen ja Saksan joukkueen veistokset romahtivat nimittäin aamupäivällä joko osittain tai kokonaan. 🙁 Ja amerikkalaisten ”Pandoran lipas” -veistoksessa on niin paljon ohuita kohtia, että säilyminen on kyllä vaakalaudalla. + 4 C ja auringonpaiste olivat riemullisia ulkoilijoille ja tapahtumayleisölle, mutta ei veistäjille ja heidän teoksilleen.

”The Eye of the Master” snow sculpture by Team Holland

Hollannin joukkueen tytär ja isä olivat erinomaisen sympaattisia, vävykin on mukana joukkueessa, mutta ei ollut juuri kuvaushetkellä paikalla. Ja kuinka ollakkaan tytär on ammatiltaan valokuvaaja, isänsä arkkitehti ja taiteilija, joka on lumiveistänyt 30 vuotta.

Päivällä alueella oli paljon väkeä, ja varmasti on myös pian. Veistoaika on päättynyt juuri (klo 18) ja parin tunnin päästä alueelle on taas avoin pääsy, ja silloin veistokset (tai se mitä niistä on jäljellä) on valaistu. Pehtoori lupasi lähteä jalustan ja objektiivien kantajaksi, joten lähdemme vielä käymään siellä…

~~~~~~~~~~~~~~~~~~

klo 22.03

Team Finland

Lumistit: Ari-Pekka Kuusela, Aleksi Salakka, Antti Kolppo

“THE GIFT OF MUSIC”
Music makes people come together. It is the true common language between all nations.

Nälän hankkimista ja poistoa

Tänään syntyi uusi kirjaidea!! Varmasti joku tekee sellaisen pian. En minä kuitenkaan, mutta julkistan joku päivä idean. Aiheen parissa kului lähes koko päivä. Iltapäivällä sitten pääsin postin kautta (laajakulmani tuli korjauksesta (330 €! – kirpasee, mutta uusi olisi maksanut tuon moninkertaisesti, joten en valita) kohti Nallikaria.

Talvikylässä alkoi tänään Baltic Snow Call 2019 – lumenveistokilpailu. Viime vuonna kävin lähes joka päivä siellä kuvailemassa, ja kuviani levisikin aika lailla. Ja tein kokonaisen kansiollisen kuvia tapahtumasta. Jo viime vuoden puolelta minulta pyydettiin sitten tarjous viisipäiväisen tapahtuman tai ainakin osan siitä kuvaamisesta, mutta enpä sitten ikäväkseni hommaa saanut. Mutta ei saanut kukaan mukaan – järjestelyorganisaatio ei toiveistaan huolimatta saanut budjettiin määrärahaa valokuvaajan palkkaamiseksi. Surku juttu.

Noh, minusta tuo on kuitenkin niin kiehtovaa touhua, että aion käydä joka päivä seuraamassa veistäjien työskentelyä. Tänä vuonna siellä on Meksikostakin joukkue!

Meksikolaisten patsasaie on jotenkin kovin erilainen kuin muilla. Kaikkien luonnokset ovat nähtävissä: KLIKS.

Kilpailualueelta lähdin vielä merenrantaan kuvailemaan, ja kyllä oli ihan riivatun kylmä!! Kaunista ja merisavuakin, mutta kylmä repivä tuuli.

Kotiuduttua olikin hyvä ryhtyä kokkailemaan talvista pastaruokaa. Uusi ”hittipasta” on uunifetapasta, joka on kuulemma saanut fetan loppumaan joistakin kaupoista. No meillä on aina pieni Patros-fetavarasto kotonakin, tykkään tehdä uunifetaa varsinkin sunnuntain liharuokien kumppaniksi ja toki salaattijuustona se on vuohenjuuston kanssa meillä hyvin tavallinen, joten fetaa ja muitakin tarveaineita oli ilman erityistä erityisesti hankkimista. Tein ihan ”alkuperäisohjeen” (Liemessä-blogin Jennin ohje) mukaan.

Uunifetapasta

kahdelle 

250 g hyvää pastaa
200 g fetajuusto
1 dl oliiviöljyä
1/2 punainen chilipalko
1 rasia kirsikkatomaatteja
pippuria
ripaus suolaa

tarjoiluun:
basilikaa

Lorauta uunivuoan pohjalle tilkka oliiviöljyä. Laita feta kokonaisena vuokaan.
Silppua chili, laita fetan päälle, ja lorauta päälle reippaasti oliiviöljyä.
Laita kirsikkatomaatit vuokaan ja pyöräytä oliiviöljyssä.
Rouhi päälle mustapippuria ja viimeistele ripauksella suolaa.

Paista uunin keskiosassa 200-asteessa 15 minuuttia.
Nosta lämpö 225-asteeseen ja käännä uuni grillivastukselle.
Nosta vuoka uunin ylätasoon ja paista vielä noin 10 minuuttia.

Keitä pasta ohjeen mukaan.
Riko uunifetaa hieman ja sekoita koko uunivuoallinen pastan joukkoon.

Ensi kerralla laitan kaksi rasiallista tomaatteja, valkosipulia ja vähän enemmän chiliä silläkin uhalla, että Pehtoori ei ole chilin ystävä, mutta varmasti vähän tuhdimpi versio sopii hänellekin.

Tuo kaunis vuoka fetaa ja tomaatteja sekoitetaan pastan joukkoon.
Buon appetito! 

 

Kultakylän kujilla ja metsässä

Aamulla näytti pahalta. Pakkanen on laskenut, joten mittarissa enää vain – 20 C. Ja sääennuste uhkasi, että päivän mittaan lauhtuu vielä lisää. Onneksi sentään ”tuntuu kuin” näytti – 26 C ja puut heiluivat lupaavasti kertoen tuulen ja vinkan olevan tosiasia.

Hieman kierrellen ja kaarrellen onnistuimme kuitenkin molemmat keksimään hiihdon sijaan muuta tekemistä ja liikkumista.

Mie lähdin kohti etelää: Kultakylään ja Tankavaaraan etsimään kuvattavaa ja kävelyreittejä, – ja löysinkin. Ja jatkoin vielä Vuotsoon, joten sain hyvinkin koko iltapäivän kulumaan. Ja Pehtoori oli pudotellut lumet mökkien ja liiterin katolta, lapioinut lunta paikasta toiseen.

Villin lännen kadulla oli kovin kalseaa, mutta myös hiljaista. Kuten koko Tankavaaran alueella. Ihan hiljaisessa maisemassa yksikseni sain kuljeskella.

 

Ei tuullut, eikä kyllä tuntunut edes kylmältä.

Ja sitten talvipatikalle.

~~~~~~~~~~~~~~~~

Pikakysely: tiedätkö, mikä on ”pirttipäivä”?  Ja jos viitsisit myös vastata (”muu”-kohtaan), mitä se sinun mielestäsi tarkoittaa… Kiitos jo etukäteen.


Tunturissa ei palella

Aamusella olimme kymmeneltä pihalla ja mietimme, mille alettaisiin. Oli vain todettava, että on KYLMÄ. (- 31 C näytti terassin iso mittari). Hiihtämään ei, mäkeen ei. Lumitöitä olisi vielä, – lumilinko lämpenemään. Pehtoori päätti jäädä pihahommiin. Minä lähdin kauppaan ja ”käyn Kaunispäällä, jos tarkenisin kuvailla vähän”.

Ajoin Partio-Aitan kautta ja olisin ostanut itselleni samanlaiset hanskat kuin Pehtoorilla, mutta niitä ei ollut, joten ostin kertakäyttölämmittimiä. Ne on kyllä hyviä nekin. Hyvin tarkenin koko kylmän päivän.

Ajoin Kaunispäälle, ja siellä puolisen tuntia kuljettuani mietin, että eipä niin kylmä olekaan, – olinhan kyllä kuin inuitti pakattuna moniin vaatekerroksiin, melkein pallo! Mutta tunturissa olikin lämpimämpi (-20 C) kuin alhaalla. Eikä tuullut yhtään. Hyvä oli kameran ja jalustan kanssa hangissa ja tunturin laella kulkea.

Puolelta päivin Kuukkelin kautta mökille: kuvien purkua, lämmittelyä, voileipä, kahvia. Ja sitten kohti Kakslauttasta ja Kiilopäätä. Vinkkelipatikka! En suinkaan noussut huipulle, mutta sen verran korkealle tunturin kuvetta, että lämmin ehti tulla. Ja muistikortti kamerassa lähes täyttyä.

Parin tunnin kulkemisen jälkeen mökille, jossa tiesin rantasaunan odottavan.

Kaunispään rinteiltä aamulla.

Huipulta.

Kaunispäältä.

Kakslauttanen.

Vinkkelipatikalta palatessa. Kiilopää.

Kiilopää.

 

Ja sitten eiliseltä yksi kuva. Sattuipa niin, että puhelimessa oleva Aurora-apsi hälytteli juuri kun olin istahtahtunut kirjan kanssa takkatulen ääreen: olisi ehkä revontulia lähitienoolla. Ja pikkuisen vaivaantuneena ”pitäisköhän käydä katsomassa”? – Ja kyllä, taivas vihreänä. Ei muuta kuin kerroksia ylle, kamera ja jalusta mukaan ja pihalle (- 35 C!!!!). Aika pitkän tovin (puolisen tuntia?) loimotus kesti, ja sainkin kuvia. Laatu ei ehkä ihan tyydytä minua, mutta revontulia kuitenkin. Tässä mökki ”näyttämövalaistuksessa”

1000 kuvaa myynnissä – mitäs nyt?

On jo hiljalleen lauhtumaan päin. Vaikka tänään on kyllä ollut viheliäinen tuuli.

Aamupäivällä ja vielä iltapäivälläkin vähän on tullut amkilaisen opinnäytetyön ohjausta tehtyä. Tai oikeastaan tiedonhakuapuja. Kummasti tuotantotekniikan opparin teossa on ihan samoja sääntöjä kuin historian kanditöissä ja graduissakin.

Sitten latasin vihdoin tuhannennen kuvan Vastavaloon. Kahdeksan kuukautta kestänyt intensiivinen lähes jokapäiväinen kuvapankkitouhuilu on nyt yhdessä välietapissa; nyt hiljennän tahtia sen osalta. Ja varmasti kuvausretket ja hakemalla haetut kuvauskohteet ja kotistudiojutut jäävät nyt vähemmälle. Samoin vanhojen kuva-arkistojen penkominen. Ehkä se näkyy täällä blogissakin vähän tuotteliaanpana toimintana. Ehkä myös ruoanlaitto ja reseptiikka saavat taas vähän enemmän sijaa tai nimenomaan jotain uutta luovaa toimintaa osakseen. Joka tapauksessa päiviin ”vapautuu” nyt tunteja. Näin olen päättänyt.

Ja nyt olisi kyllä hyvää aikaa ja paljon intoa tehdä kuvauskeikkaa tai kotistudiossa ottaa henkilökuvia. Ei sinulla tai työpaikallasi olisi toimeksiantoja Muistikuville?

Villalangat kaivoin jo esiin, näin sydäntalvella tekee mieli kutoa. Viimeksi olen kutonut vauvalle sukat ja tumput, nyt jotain itselle? Mökkireissukin taitaa olla jo näköpiirissä. Ferranten Napoli-sarjassa on vielä luettavaa ja pari joululahjakirjaakin on avaamatta. Ja matkakin varattu. 😀 Se nyt ei ole ihan heti. Ja se on yhteen suosittelemaanne kohteeseen. Joten kyllä tässä kaikkea mukavaa puuhastelua on tiedossa.

Kylmän värit

­

Aanulla taas Rajahaudassa – ei en ollut hiihtämässä, ihan vaan vinkkelöimässä. Huopatossut jalassa verryttelyä tuolla, ja sitten siirtyminen kaupungille. Jossa pari tuntia  – palelihan se välillä. Lähinnä käsiä ja lopuksi jalkojakin.

 

Mutta yli 200 otosta. Tosin osa HDR-kuviin, joten samalla ”räpsäytyksellä” kolme kuvaa kerralla. Oli niin hienoja valoja, varjoja, värejä.

 

Tehtaan savu voi maalata taivaan yhdessä auringon kanssa tällaiseksi.

Nyt väsy. Kylmä väsyttää.

Verikuu!

Eilen iltasella kun pikkuperhe lähti Pehtoorin valmistamalta (!!) sunnuntaipäivälliseltä (coq au vin ja jälkkäriksi porkkanapiirakkaa – ei huono!) päätin lähteä sittenkin toviksi ulos.

Naapurustossa on yksi pihapiiri täynnä (31 erilaista) jouluvaloja, valonauhoja, poroja, kuusia etc. vähän jenkkityyliin… ja olin kysellyt jo aiemmin luvan, että saankos käydä kuvailemassa niitä (ensi vuoden joulukuvia varten yksityiskohtia ja ehkä heille itselleen joulukortit?). Eilen kirkas ja kova pakkaskeli sekä kuutamo olivat otolliset kuvailuun, eivät kylläkään paikallaan seisoskeluun kameran ja jalustan kanssa, joten siksi ja silti  lähdin heidän isolle pihalleen. Ja vietinkin siellä kolme varttia ja vielä kotipihalla kuvailin jääsydämiä (laitan joku päivä kuvia), minkä jälkeen sisälle palattua jouluglögipullojen pohjat tuli lämmiteltyä ja nautittua- ja tarpeeseen. Olin kohtuullisen kylmissäni.

Illalla kuvia tehdessä ja netissä surffaillessa lueskelin ohessa ja välillä valokuvaussaiteilta monien aikeista lähteä aamulla kuvaamaan ja pikkuisen opiskelinkin, miten olisi paras keino saada aamuksi luvatusta superverisusikuusta kohtuullisia otoksia. Totesin kyllä, ettei minun 200-millinen objektiivi oikein riittäisi ja kun katselin vielä säätiedotusta, joka lupasi ainakin – 25 C, totesin, ettei ole verikuun kuvaaminen minun juttuni.

Noh, ihan vaan varmuuden vuoksi laitoin kuvausvermeet jo iltasella tuulikaappiin – että jos sittenkin…

Kun sitten koko yön heräilin tunnin välein (kuuhulluus ja jäätynyt olkapää) niin puoliseitsemän kellonlyönnillä sitten lähdin pihalle, jossa mittari näytti sen -29 C. Ja koettelin vaikka minkälaisilla asetuksilla kuvia saada, enkä kyllä pihalla kokenut mitään onnistumisen riemua. Enemmänkin kylmää. Yhden naapurin (88-v. lähtiessä töihin kuten aina) kanssa muutama sana vaihdettiin ja toisenkin naapurin, ja sitten minä jäin vielä pihalle ja kyllä muistikortille kertyi otoksia. Tällaisia kohinaisia ja cropattuja isosta kuvasta.

Aamusella värkkäilin kuvia, enkä nyt niin kovin tyytyväinen ollut, paitsi että ehkä pikkuisen kuitenkin. Rohkenin jopa laittaa yhden (ei ole tässä postauksessa sitä) kuvapankkiin myyntiinkin – vaikka arvelin, että siellä on tänään vaikka ja kuinka paljon hienon hienoja verikuukuvia. Tarkkoja ja kohinattomia. No ei ainakaan vielä ole, ja onpa otoksestani jo nyt tykätty kolmanneksi eniten kaikista lähes tuhannesta sinne lataamastani.

Eli tässä on taas käynyt niin kuin monen muunkin ottamani kuvan kanssa: itse ajattelen, että joku kuva on nappiotos, hieno, taitoa vaativa, teknisesti virheetön ja visuaalisesti kiinnostava – eikä sitten kukaan hoksaa sitä! Ei Instassa, ei Facessa, ei valokuvaushaasteryhmissä tai Vastavalossa – saatikka, että ostajat heräisivät! Ja nyt kun arastellen harjoitukseni tuloksen rohkenin julkaista niin sitä on sitten tykätty ja kehuttu. No ostaa sentään ei ole kukaan aikonut! 😀  Noh, tämän kuvaus”retken” tavoitteenakaan ei ollut myyntikuvien aikaansaaminen. Mutta jännän näköinen kuu oli! Ja tulipahan taas treenattua. 😉

Muutoin päivä onkin mennyt pressen hommissa. Toimintakertomus alkaa olla kasassa.

Pakkaspäivä ja Uleåborgiin

Iltapäivälehdissä kehotettiin ihmisiä jäämään etätöihin, kun Etelä-Suomeen oli tälle päivälle luvattu niin mahdoton lumikaaos, iso myräkkä, rankaiseva (???) lumisade ja mitä ihmettä kaikkea!!

No lopultahan se sitten ei edes eteläisessä Suomessa ollut hirmu juttu. Mitäs teidän lapsuudessa koulussa oli välituntien ulosmenon pakkasraja? – 20 C, eikö? Silloin ei tarvinnut myöskään hiihtää eikä luistella jos sattui lukkarissa olemaan ”Voimistelu ja urheilu” -tunteja. Mutta kouluun piti mennä, vaikka olis satanut metrin lunta. Ja töihinkin kaikki menivät miettimättä.

Tänään Oulussa ei satanut lunta  juuri ollenkaan, ja aamusella ei ollut kuin näppi – 10 C pakkastakaan. Oikein hyvä lenkki- ja kuvausilma.

Nyt pakkasta on kaksikin kertaa sen mitä aamusella. Joten turvaudunpa Pehtoorin kuljetuspalveluun, enkä harkitsekaan kävelyä enkä edes bussikyytiä. Olen lähdössä ”palkkio-dinnerille”. Kerran vuodessa paistinkääntäjä-presse saa ilmaisen hienon illallisen kaikesta touhuamisestaan. Koko voutineuvosto itse asiassa on illallisensa ansainnut. Tänä vuonna se on Uleåborgissa, mikä minua ilahduttaa suuresti. Onhan se  edellleen Oulun ravintolamaailman kärkeä, jollei jopa se terävin kärki. Ja sinne kokoonnumme pitämään vuosikokouksen valmistelevaa kokousta. Ja syömään. 😉

Kalentereita ja kommentteja

Pitäisi löytää taas kyky keskittyä yhteen asiaan kerrallaan. Minulla on ollut sellainen taito, joskus. Ei ole enää. Aamupäivän sählättyäni suuntaan jos toiseenkin olin iltapäivällä sitten vihdoin valmis lenkille ulkoiluttamaan Canonia. Räntäsade äityi kaupungilla kulkiessani vallan hurjaksi. Ajatuksena ottaa kaunis joulukalenterikuva Oulun kaupungintalon tai hautausmaan kuusesta. Ajatukseksi jäi. Sen verran sakeaa oli rännän tulo.

No kuvasin sitten myös Lumo-festivaalin aikana pysyvästi valaistun Laaniskan, Oulun kaupungin läpi virtaavan (ruskeavetisen) Laaniojan. Tänään siinä oli ohut kaunis jääpinta, joten uudet valot ja koko lähimiljöö näyttivät aika viehättävältä – kosteasta kelistä huolimatta.

Laitoinpa yhden kuvista FB:n ”Oulu tutuksi” -palstalle, ja minä typerä menin kirjoittamaan siihen tekstiksi ”Laaniskan uusi valaistus on aika hieno, eikö?” – No johan pari henkilöä onnistui pahoittamaan mielensä ja vetämään herneen nenään tyyliin ”turhat on valot” ja ”pitäis ensin Laaniska putsata” etc. … ja sitten vielä maailmantuskaa huokuva kommentti!! Huoh! Onneksi on valoista ja kuvastakin tykkääjiä. 😉

Lupasin palata myös joulukalenteriasioihin. Juniori lähetti minulle Instan kautta vinkin, että SOPPA365:n tilillä on kalenteri. Otinpa heti seurantaan, ja mietin, miksi en ole aiemmin niin tehnyt. Siellähän on ruokaa, reseptejä ja ruokakuvia. Siis mun juttu. Luulen että muu teistäkin tykkää, käykäähän kurkkaamassa. Miniän kanssa on tykkäilty YOZEN-sivuista ennenkin, joten miksipä ie myös heidän FB-päivityksistään. Tähän asti siellä on ollut hyviä tarjouksia. KLIKS Kosmetiikka- ja meikkikalentereista on siis havaintoja, (ks. kommentit 1. päivältä). Minulla ei tänä vuonna ole perinteistä (! kahtena vuonna oli) Lakrids-kalenteria. Olen tyytynyt ihan vain omaan viimevuotiseen, luen kuin ”ulkopuolinen”. 😀

Kalentereista ja nimenomaan vuosikalentereista… Minähän uhkasin, lupasin, aioin tehdä Oulu kuvissa -kalenterin lisäksi myös ruokakalenterin. Nope. Ei tule tänä(kään) jouluna. Ehkä syynä tähänkin on sähläämiseni. Olisi vain pitänyt istua päiväksi pariksi ja TEHDÄ se. Matskua kyllä on. (* Miljoona-arvonnan voittaja-Sinillä on vielä palkintokalenteri saamatta, ehkä odotit ruokakalenteria, mutta nyt toimittaisin tuon tavallisen kalenterin… Laitatko minulle spostilla osoitteesi niin toimittelen ennen joulua perille.)

Joulukalenteri 2018

 

Kotosalla palasia satumaailmasta 

 

 

Muistatteko riemullisen Puuilon käyntini (kuvausrekvisiittaa + joulutilpehööriä + puhdistusaineita atc.) jokin aika sitten. Tämä on yksi niistä löydöistä. Kympillä koko mökki + valonauha (ei pattereita). 

 

 

 

 

Joulukalenterin aika

Joulukuun ensimmäinen – sehän on kaltaiselleni jouluihmiselle tärkeä päivä.

Se tarkoittaa joulukalenterin ensimmäisen luukun avaamista.

Tai itse asiassa minulle, bloggaajalle, valokuvaajalle, edelleen historioitsijallekin, se tarkoittaa joulukalenterin tuunaamista. Tekemistä. Tänne Tuulestatemmattuun olen tehnyt joulukalenterin jo vuodesta 2009. Siis melkein 10 vuotta!

Viime vuonna kokeilin vähän erilaista versiota, siis ei ainostaan kalenterikuvan julkaisua ”tavallisen” postauksen loppuun, vaan kokonaan erillisen. Se viimevuotinen (Tuulestatemmatun joulukalenteri) on taas toiminnassa. Luukku kerrallaan aukaistavissa. KLIKS Laita kirjanmerkki vaikka puhelimeen, niin saat yhden kalenterin lisää aukaistavaksi. Niinhän sitä lapsenakin tehtiin, että edellisten vuosien kalenterista laitettiin luukut kiinni ja taas sai seuraavana vuonna aukoa kalenterin luukkuja. Suklaakalentereissa tuo ei oikein toimi. 😉

Millaisia kalentereita teillä muilla on? – Olisi kiva kuulla perinteisistä ja uusista, nettikalentereista tai suklaa-, sarjakuva-, lehti- — mitä näitä nyt on? Kerrohan sinun kalenteristasi. Me muutkin voisimme sitten löytää sellaisen. Niinhän se on muidenkin asioiden kanssa, että odottaminen on mukavaa,.. ja joulun odottaminen varsinkin. Minun ja yleensäkin suomalaisten joulukalentereista on juttua siinä viime vuotisen kalenterini ykkösluukussa.

Tyär kertoi jo omastaan. Se on Kallion seurakunnan joulukalenteri. Kalenterissa on 25 luukkua ja se on suunnattu aikuisille, mutta toimii hyvin myös lapsille. Jokaisessa kalenteriluukuissa on nyt sekä teksti että kuva. Tänään siellä oli tämmöinen ajatus: ”Iloiset ihmeet löytyvät kaiken keskeltä”. Ei ollenkaan hassumpi seurakunnan ”jalkautuminen”. Ja tuo 25 luukkua kyllä kuuluu kristilliseen kalenteriin. Miksihän ylipäätään yleensä on vain 24 luukkua?

Mutta pidemmittä puheitta.

Tästä alkaa
Joulukalenteri 2018

 

Joulua kohti! 

Jouluklainarin Apsu lainasi mummille. 

LUMOn jälkeen

Museum of the Moon

Museum Of The Moon on halkaisijaltaan 7-metrinen kuu, jonka valmistamisessa on käytetty NASA:n kuvia kuun pinnalta 120 dpi:n tarkkuudella. Tämän sisältä päin valaistun kuun jäljennöksen mittakaava on 1 : 500 000,  jossa 1 cm teoksen ulkopinnalla on 5 km kuun pinnalla.

Lähde: (https://www.ouka.fi/oulu/lumo)

Viikonloppuna oli Oulussa viides valofestivaali. Muistanette edellisiltä vuosilta kuinka olen ollut siitä innoissani, ja kyllä olin tänä vuonna pahoillani kun hoksasin, että meidän Tampereen reissu sattui juuri tämän kanssa päällekkäin.

Eilen illalla kuitenkin kävin pikaisesti kiertelemässä noita kohteita.

Kuvasinkin joitakin; noh, kovin ovat hätäisiä otokseni. Tuo kuukuva kyllä jotenkin onnistui. Se on kauppakeskus Valkean aulassa, ja siellä se on harmaa niin kuin oikeasti kuuluu ollakin, ja niin kuin se on maailmaa kiertäessään ollutkin, mutta minä säätelin Blue Mooniksi.

Teatterista oli tehty hieno ”Akvaario”.

Madetojan puisto oli teos nimeltä Initium. (Toteutus: Flowers of Life)

Teos Initium kuvaa nimensä mukaisesti alkua ja sen jälkeistä pitkää matkaamme maailman ympäri. Tämä maaginen maailma tuodaan katsojien hämmästeltäväksi installaatiossa, joka yhdistelee kolmiulotteisia, symmetrisiä muotoja UV-valon tuottamaan hehkuun … 

Tämä ei minua sykähdyttänyt niin tavattomasti. Siitä tuli joku huvipuisto-meininki mieleen, ja atsoväriset hehkuvat jutut eivät ihan ole se mun juttu.

Tuomiokirkon torniin heijastukset olivat hienoja. Teen eri versioista kuvasarjan jossain välissä, joskus..

Tänäänkin illalla lähdin kaupungille, paitsi ulkoilemaan, odottelemaan josko – vielä melkein täysi – kuu loisi omia valofestivaalejaan, mutta pilvessäpä oli. Ja ihan hyytyvän kylmä tuuli teki pikkupakkaskelistä aika ikävän. Sekä liikkumis- että kuvaussaldo eilistäkin surkeampi.

 

Valokuvia kilpailuun, kalentereihin ja kortteihin

Muistatteko kun kevättalvella kyselin, mikä kuva kannattaisi lähettää Kalevan lukijakuvakilpailuun?

Kyselyni on täällä. Myös kyselyn tulokset avautuvat samalla sivulla (kyselyn lopussa ”Näytä tulokset”). Ja minähän uskoin äänestyksen tulosta ja lähetin Aittakuvan.

Ja se voitti yleisöäänestyksen!! Melkein kaksi kertaa niin paljon ääniä kuin kakkosella. Yhteensä 88 osallistujaa, ja voitin. Vähänkö olen iloinen! Tuomariston voittaja sai paljon paremman palkinnon kuin yleisöäänestyksen voittaja, mutta ihan oikeasti olen jotenkin tyytyväisempi tämän sarjan voitosta (palkinto nyt ei häikäise pokaalien joukossa 😀 ) mutta yleisön tykkäys lämmittää.

Jo toinen valokuvauskilpailu, jossa pärjäsin, – ehkä pitäisi rohjeta Oulua laajemmillekin foorumeille. …

Kuva oli siis tämä.

Ja tästä suoraan aasinsilta kalenteritilauksiin. Kävimme äsken Pehtoorin kanssa – paitsi nauttimassa hyvästä seurasta ja vallan maukkaista iltapalatarjottavista myös – toimittamassa pari kalenteria ystäville, jotka sellaisen olivat tilanneet: tämä voittokuvakin on siinä kalenterissa. Ja kalenterista ovat monet – jo sen tilanneet ja saaneet – tykänneet niin paljon, että ovat tilanneet lisää. Siis teen vielä toisen satsin niitä. Niinpä jos haluat kalenterin itsellesi, ilmoittele siitä minulle ennen kuukauden loppua.

Ja olen ladannut Muistikuvia-sivustolle myös joulukorttikuvia. Entäs jos valitsisit niistä jonkun tai vaikka useamminkin, ja teetättäisit aika yksilöllisiä kortteja? Voin avittaa tilauksen tekemisessä jos tarve vaatii…

No mutta, joka tapauksessa… käyppäs kurkkaamassa mainio joululahjaidea ja ehkä kuvia joulukortteja varten!

 

KLIKS

 

Oulua ja välipaloja

Vaikka tämä tihkusateinen, kiiltävän asfaltin ja pimeyden marraskuu ei lenkkeilijää riemastuta on siinä puolensakin. On tässä ollut puolensakin: on lämmin. Niinpä tänä aamunakin taas liian aikaisin herättyäni päätin lähteä pimeään kaupunkiin kameran kanssa.

Byströmin talo on vihdoin saanut jo viime talveksi luvatut valot, ja tavoitteeni oli kuvata se. Lumettomuus ja vasemmalla meneillään ollut remppa kuorma-autoineen ja valoineen heikensivät kuvaustilannetta. Palaan vielä asiaan…

Ranta-aitat ne aina vetävät minua puoleensa, ja olihan taas idyllistä niiden tienoilla. Panoraamaa koetin kuvailla.

Päivän valjetessa olikin Caritaksen vuoro; ehei ei suinkaan äidin luo, vaan äidin pakastimen luo. Sekin on pragaamassa, kuten ovat jo liesituuletin ja rollaattori tehneet, puhelin on tekemässä. Samoin meidän lämminvesiboileri ja mökin vesipumppu ja minun Canonin alkuperäissalama. Mikä näitä kaikkia yhdistää? Miksi kaikki tuntuvat hajoavan juuri nyt. Ne ovat kymmenvuotiaita. Kaikki vempaimet tunnuteaan tehtävän kestämään kymmenen vuotta… Aika tarkkaa on ajoitus.

Toinenkin säännönmukaisuus on tänään taas tullut todennetuksi: kun ei tee kunnon aamiaista [lähtee Cupsolo-kahvin voimalla kuuden jälkeen ulos] eikä tee kunnon lämmintä ruokaa [itselle ei tänään huvittanut köksätä], niin tulee syötyä ihan hirmuisesti pitkin päivää. Nyt on sellainen leipä-hedelmä-viili-jätski!!-leipä-juusto-piparkakku-rahka/mysli-leipä -pöhö. Mitä opimme tästä: säännöllinen hyvä aamiainen ja oikean lämpimän ruoan (olkoon vaikka vain nuudelisoppa höystettynä) ”kuri” on tarpeen. Napostelu on kivaa joskus, mutta…

Miksikö tuossa on noin monta ”leipä”-osuutta? – Siksi että minä pidän leivästä. Tykkään vaaleasta höttöleivästä, tykkään ruisleivästä, tykkään rieskasta, tykkään limpusta, tykkään näkkäristä, tykkään sitkeästä rustiikkisestä italialaistyyppisestä leivästä yli kaiken, tykkään jopa riisikakuista niiden stroxisuudesta huolimatta. Mutta tänään myös siksi, että leivon ensimmäisen satsin joululimppuja. EIhän lämmintä leipää voi jättää syömättä, eihän?

Varsinkaan jos on jo aamuseitsemältä ollut kuvailemassa tämmöisiä…

. 

 

Porvoolla on aittansa, mutta niin on meilläkin!

Kalenteri ensi vuodelle – itselle tai lahjaksi?

Ensi vuoden kalenterini ”Oulu kuvissa” on nyt valmis.

Teen tilauksen huomenna illalla (28.10.). Tilaisinko sinullekin samalla?

Kalenteri on A4-kokoinen.

Jokaisen kuukauden kuvassa on kaupunkimaisema/miljöö Oulusta ko. ajankohtana, ja ensi vuoden kalenterissa kaikki kuvat jotenkin sinisävyisiä.

Kalenterissa on nimipäivät ja liputuspäivät, ja sen pinta on silkkimatta, joten siihen voi kirjoitella omia merkintöjäkin.

Kansikuvana on Kauppahalli iltavalistuksessa.

(kuvassa tämänvuotisen kalenterin takakansi)

Tämä voisi olla hyvä joululahja vaikka Oulusta pois muuttaneelle ystävälle tai sukulaiselle.
Tai vähän tavallista isompi joulukortti! 

Sellainenkin mahdollisuus on, että jos tilaat enemmän kuin viisi kalenteria saat reilun 10 % alennuksen hinnasta (= 20 €/kpl), ja kanteen kauppahallin kuvan paikalle vaikka oman firmasi logon, viime vuotisen joulukorttikuvani (ilman tekstiä) ja/tai haluamasi tekstin (ks. esimerkki alla)!

Yhden kalenterin hinta on 22,50 euroa ja lähetyskulut neljä euroa. 

Laittele minulle tilaus sähköpostilla reija at satokangas.fi tai tekstarilla (040 567 1482). Tai vaikka tähän alle kommentoimalla.

EHKÄ tilaan toisenkin satsin myöhemmin, mutta silloin hinta on kalliimpi, joten kannattaa tilailla nyt.

Katseet ensi vuoteen ja joululahjojen hankinta alulle nyt!

 



Oulu monesta näkökulmasta

Aamupäivä Apsun kanssa humputtelemassa kirjastossa (leikkihuoneessa oltiin tällä kertaa vähemmän aikaa kuin kirjojen parissa) ja ”lounaalla” – kuten poika ilmoitti. Kävimme Mäkkärillä. Minä varmasti eka kertaa 15 vuoteen ja Apsu jo niin monetta, että tiesi, mitä halusi: rankkikket ja hampu mutta ei suolakuukkua ja lelu – ja maito (”mikki tässä on lehmän kuva?”) . Eli Happy Meal oli ostettava. ”Hampu” jäi syömättä, mutta lehmänmaito ja perunat upposivat.

Iltapäivällä oli sitten Caritas-sairaalan vuoro. Ilta kotona.

Eilisiä kuvia olen työstänyt ja hoksannut että turhan harvoin tulee kotikaupungissa iltaisin käytyä kameran kanssa ulkoilemassa.

Syyslomaviikkohan se on

Viikko 43.

Sehän on meidän perheelle ollut usein ulkomaanreissun aika, – ainakin, jollei joku lento- tai linja-autoliikenteeseen kohdistunut lakko ole ollut uhkana tai toteutumassa. Viime vuosina, kuten viime vuonnakin, se on ollut mökkiviikko. Nyt se on kotiviikko.

Tänä vuonna olimme ”syyslomaviikon” kaksistaan mökillä jo pari viikkoa sitten, ihan varuiksi jo silloin. Ja hyvä niin. Nyt on hyvä

Tänään oli aamupäivällä ihan hillitön sumu. Sumu on valokuvaajan kaveri. Ja siksipä maltoin viettää parituntisen kierrellen ja kaarrellen pitkin rantoja ja siltoja.

Sitten Suuri Pyykki- (ja Manklaus) Päivä. Ja muita pieniä kodinhoidollisia toimia + ruokaa meille. Sellainen viimeisen päälle kotilauantai.

Ja kuten yleensäkin syyslomaviikolla, niin nytkin glögikauden avaus. Kun tänään nyt ei pakkasessa, saatikka lumessa, ole tullut tarvottua, oli oikein hyvä kokeilla uutta, uudenlaista glögiä, kylmää glögiä: Blossan 2018 -glögiä kun on suositeltukin nautittavaksi jäiden kanssa. Ja niinhän me sitten teimme. Ja kyllähän se oli hyvää. Raikasta, sitruunaista, kanelistakin, yrttistä, – kaiken kaikkiaan miellyttävä kokemus. Jäisenä ei ollut liian jouluinen näin lokakuussakaan. Ja sitten käytin aika lailla aikaa tällaisen kuvan tekemiseen …

Vielä me testaamme sen lämpimänä ja proseccon kanssakin. Onhan jouluun vielä, enää, kaksi kuukautta. Siihen liittyen kalenteriprojektitkin tänään työn alla…

Merkillisen lyhyt perjantai

Olen ennenkin sanonut (kirjoittanut), ettei minulla ole mitään kellojen siirtelyä vastaan, päinvastoin. En todelllakaan ole allekirjoittanut adressia niiden lopettamiseksi. Ja miksikö? – Koska minä ja kellojen siirtelyt kuulumme yhteen. Tai siis. Minun sisäinen kelloni on itse asiassa vähän edellä tätä virallista käytäntöä. Siitä kertoo sekin, että tänäänkin nukuin kahdeksaan! Kahdeksaan!

Ja viime viikkoina olen mennyt unille vasta puolilta öin, herännyt monena aamuna milloin lie kahdeksan tienoilla! Kahdeksan!

Noh, on olo kaikesta huolimatta – tai kaiken vuoksi 🙂  – aika levännyt. Mutta mitä ehtii, jos nukkuu noin kauan? – Olisipa jo siirretty kelloja.

Noh, tänään ehdin sentään lenkille ja kuvaamaan kaupungille, mistä puolet kului juoruillessa kasvokkain ja puhelimessa. Sellainenkin on minulle outoa. No nyt on kyllä vähän outo ”tilanne päällä” ja sattuipa monia tuttuja reitille ja puhelin soi.

Kauppahallin Lihamestarilla oli tänään vasikkaa tiskissä! siitäpä leikkautin meille paksuhkot lehtipihvit, – ihan ennen kokkaamaton ja maistamaton juttu. Oli hyvää. Enkä tehnyt muuta kuin paistoin voissa ja maustoin suolalla ja pippurilla ja tein oheen maustevoin (voita, persiljaa, grillimaustetta, suolaa). Niin hyvää. Ja sitten tässä oli tarkoitus kuvailla pitkästä aikaa viinisuosituksiakin, jemmakuviakin on, mutta siirtynee huomiseen. Mutta kuvia on tulossa, ehkä jo huomenissa…

Lippolaituritkin ovat jo paikallaan, sunnuntaina on yleisötapahtuma siellä. Puoleltapäivin ajattelin lähteä piipahtamaan. Kun tämä ihmeellinen syksy vain jatkuu.

Muistanpa vuonna 1989, kun syyskuun lopussa piiiiiitkän äitiysloman jälkeen vihdoin pääsin synnyttämään Esikoistamme, olin ehtinyt haravoida pihan kaikista lehdistä ja koivut olivat ihan paljaat. Nyt Pehtoori on ”harvennettujen” koivujen jäljiltä (ja toki myös pensaita etc) putsannut pihaa monta päivää, ja vielä on puissa lehtiä. Ja kaikkialla on vielä keltaista, oranssia, punaista, … lämmintä, tuuletonta, sateentonta. Niin hienoja päiviä.

Näihin väreihin ja lämpöön en kyllästy.

Syksyn värejä

Nyt on syksyn värejä öin, aamun, päivin. Mielessä, linssin edessä, tietokoneen näytöllä, hiuksissa. Värikäs ja harmaa maailma.

Eilen illalla olin koko illan varppeillaan sillä revontuliennusteet olivat luvanneet ainakin kohtuullista leiskuntaa, ja pilvetöntä taivasta. Kotipihalle ei mitään muutamaa vihreää haituvaa enempää näkynyt. Mutta sitten kymmeneltä piipahdin vielä FB:ssa ja valokuvakoulukaverit (erityisesti ThK) hehkuttivat siellä, että taivas loimuaa. Ei muuta kuin toppakamppeet ylle, kamera, jalusta ja känny mukaan ja autolla ensin Meri-Toppilan kukkuloille, ei mitään, mutta sitten Toppilansalmen rannalla jo jotain.

 

Mutta häiritseviä valoja, erityisesti kauniisti, kirkkaasti valaistu silta oli liikaa, joten ajelin vielä Nallikariin. Siinä vaiheessa alkoi jo kertyä pilviä ja reposten aktiivisuus hiipua…

Kovin vaisuiksi jäivät harjoitusteni tulokset.

No sitten aamupuolikymmeneksi oli aika kampaajalle: alunperin ajatuksena kävellä, mutta lähdinkin kahdeksan jälkeen autolla kohti keskustaa, ja vasta Rautasillalla näin miten kaunis ja tyyni aamu olikaan. Ei muuta kuin auto parkkiin ja kameran kanssa liikkeelle.

Ja vähän myöhemmin alempana jokisuuta valoa lisää ja värit kirkkaammat.

Kunhan sitten uuden (harmaan) hiusten kevytvärisävyn ja ruokakassien kanssa olin palautunut kotiin, soitellut Caritakseen ja muutaman muun puhelun, tuli Apsu ilokseni.

Ei menty ulos, mutta pelattiin uudenlaista Kimbleä (neljän sukupolven muistoja on nyt tästä pelistä!) ja leikittiin legoilla. Sitten taas piirrettiin ja askarreltiin ja silloin kun niin tehdään, Apsu aina istuu sylissäni. Molemmat keskityttiin värityshommiin, ja sitten:

– Mummi, onko mummi tyttö?
– On, on mummi tyttö.
– Mutta pappa on poika, onko?
– On, pappa on poika.
– Ja se teidän poika, se mun isi, on poika.  (”Teidän poika, mun isi” -juttu oli viime mökkireissulla Apsulle niin riemullinen hoksaus että!)
– On, niinhän se on.

Sitten taas piirrettiin ja minä mietin, että taitaa tuleva isoveli pohtia uuden vauvan poika-tyttö -kysymystä ja kysyin Apsulta:

– Mitäs luulet, onko se Tauno tyttö vai poika?
– Tauno ei oo tyttö. Tauno on Tauno.
– Aha, mutta eikös Tauno ole pojan nimi, joten jos vauva onkin poika?
– Ei oo! Se on Tauno.

Sillä selvä.

Sisältää mainontaa!

Olen tänään saanut ladatuksi viidennensadannnen (500. kuva) kuvan kuvatoimisto Vastavaloon. 500!! Aloitin projektin toukokuun lopussa ja olen ladannut melkein niin nopeaa kuin sinne on saanut ladata. Viime perjantaina olisi ollut mahdollisuus olla tässä ”maalissa”, mutta loppukiri venähti paljolti mökkeilyn vuoksi. Nyt siellä on kuviani vuosien varrelta (enimmäkseen viimeisen vuoden), paljon sellaisia, joita olette blogissani tai Instassa tai FB:ssa nähneet, mutta kymmeniä, jollei peräti melkein pari sataa, jotka olen ottanut vain ja ainoastaan Vastavaloa varten. Siis tarkoitushakuisesti ”tehnyt” myyntiin.

Tuossa on minun kansioni KLIKS

Siinä kuvat on ”paremmuusjärjestyksessä”. Siis Vastavalon kuvaajat antavat toistensa kuville pisteitä sitä mukaa kun kuvia latautuu, ja tähän ulkopuolelle näkyvään ”etusivuun” kuvat sitten järjestyvät siten, että eniten pisteitä saanut on ensimmäisenä. Olen aika hyvin pärjännyt tuolla muiden kuvaajien ranking-listalla, vaikka olen välillä kyllä suoltanut kuvia ihan vaan, että saisin volyymia.

Tässä on linkki Vastavalon etusivulle, josta voit hakea vaikka niitä herkkutattikuvia tai mitä keksitkään.  VASTAVALO

Niinpä nyt hoksauttaisin, että jos tarvitset tai työpaikallasi tarvitaan tai joku tuttusi tarvitsee laadukkaita valokuvia, niin kannattaa tsekata, mitä Vastavalossa on tarjolla. Siellä on melkein miljoona kuvaa, joten minun osuuteni on varsin pieni. Siellä on tavattoman paljon luontokuvia: oravia ja kaiken maailman lintuja, ja esimerkiksi 197 kuvaa herkkutatista. Siksipä minä en sinne herkkutatti-, lintu- saatikka oravakuvia postaile. Siellä on todella niin hienoja kuvia niistä, etten viitsi edes yrittää.

Olen  päättänyt, etten lataile sinne myöskään auringonlaskukuvia, mutta niinpä vain eilen illallakin livahti tuo ylläoleva sinne. Satuin Pikisaaren sillalle, kun olin tulossa kuvaamasta makkarantekokurssilaisten touhuja ja olin menossa Turusen Sahalle (Pikisaaressa) jossa on koulukaverini valokuvanäyttely. Olipa kiva nähdä hänen hienoja kuviaan, varsinkin Armeniasta, ja sitten tietysti pitkästä aika tavata.

Mutta vielä Vastavalosta: siinä on mielestäni ostajan kannalta huonoa se, että esikatselukuvien taso ei vastaa sitä ”todellista”, siis ovat heikompilaatuisia kuin oikeasti. Mutta parempi kai niin kuin toisinpäin. Mutta siis, käyhän katsomassa kuvapankkia, kerro siitä eteenpäin ja pidä mielessä vastaisen varalle. Ja jos löydät jonkun minun ottamani kuvan, joka kiinnostaa, niin kannattaa olla yhteydessä suoraan minuun (Vastavalon provikka jää siten hinnasta pois).

Ja muistathan, että minulla on edelleen ilo ja into tehdä kuvauskeikkoja ja toimeksiantoja. Muistikuvia-yritykseni elää ja voi aika hyvin; pieniä projekteja on ollut pitkin vuotta, juuri sopivasti. Nyt on kalenterissa paljon tyhjää, joten jos haluat joulukorttikuvia, sisustuskuvia, lapsista kuvia, vuokrattavan mökin kuvia, juhlista kuvia, niin kerro. Ehkä sinä tai työpaikkasi tarvitsee onnittelukortteja, tervehdys-, kutsu- tai kiitoskortteja tai nettisivulle matskua. Jollei blogista, Instasta tai Vastavalosta löydy, niin kuvataan ja tehdään.

Ulkoillen lokakuisessa Lapissa

Mökillä vaan on parempi nukkua kuin missään muualla. Niinpä se humahti kymmenen tuntia viime yönäkin; aamukahdeksalta nousimme pilviseen, tihkusateiseen aamuun. Kovin verkkaista touhuilua, ja sitten pihahommiin.

Tai mie menin purohommiin: ruoppausta ja rantojen putsausta, pieniä ”uppotukkeja” (paksuja oksia ja muuta roinaa puron mutkissa joita nostelin ylös. Kevyttä sadetta mutta eipä haitannut.

Lintujen syöttöpaikoille laittelin auringonkukan siemeniä ja kyllä on molemmin puolin mökkiä käynyt vilske tänään: varmaan puoli kiloa on humahtanut tali- ja Lapintiaisten pitäessä juhliaan!

Kauppareissu kylille, jossa oli yllättävänkin monta autoa liikkeellä. Ja Hangasojallakin on muutamissa mökeissä asukkaita. Kun oli verraten varhain syöty, lähden autolla ja kävellen, kävellen ja autolla kuvien ”metsästykseen” ja tuntui, että olin koko ajan väärässä paikassa. Aina kun siirryin jonnekin meni siellä aurinko pilveen ja alkoi sataa jotain: vettä tai räntää tai rakeita. Vaihdon autolla toisen lammen rannalle tai tunturin päälle, mutta ei pilvet seurasivat.

Sateettomiakin hetkiä toki oli.

Tuo vitivalkoinen vasa oli kyllä linssilude. Tuntui että se sanoi: ”Ota kuva”!

Illansuussa mökille palauduttua saunaan ja tässäpä tämä maanantai.

Ja arvontahan meillä oli suoritettavana. Ilman Apsua! Viimeiseen ”Miljoona-arvontaan” osallistui vain seitsemän lukijaa (Katri, Kati, AK, Arja, Tiina, Satu ja MS) ja niinhän siinä kävi, että MS saa joulukuussa ruokakalenterin. Onneksi olkoon! Sinäkin olet aiemminkin voittanut jossain kilpailussa mutta eihän minulla osoitettasi ole tallessa joten postitkos sen jossain välissä. Palkinto tulee sitten parin kuukauden päästä.

Leiskuvia värejä, ulkoileva perjantai

Ihana, ihana syksy!

Tykkään kyllä syksystä(kin). Varsinkin kun se on tällainen kuin tänään. Olkoonkin, että aamupäivälenkillä oli vähän vilpoista. Toisaalta onneksi uskoin mittaria: +1,7 C  tarkoitti lämpimästi pukeutumista ja reipasta tepastelua. Oli niin hyvä. Toisin kuin Helsingissä tänään kotimaisemissa kunnon kengät, ulkoilukamppeet ja tarve vain liikkua. Hyvällehän se tuntui. Ja sai punaiset posket.

Pikkuperheen – ja meidän – aikataulujen vuoksi meidän ”sunnuntaipäivällinen” olikin tänään ja vielä aika varhain. Ja Pehtoori on jo pitkään toivonut ruoaksi poron fileitä, joten niistäpä sitten sapuskan tein. Ja ihan tradition vuoksi korvasienikastiketta ja puikulaperunoita oheen. Perjantain myöhäinen lounas melkein kuin jouluruoka. 😉  Jälkkkäriksi oli jätskiä, ihan kotiovelle isolla kuokkurilla toimitettuna. Kerron joku päivä lisää… 😉

Lenkin lisäksi ulkoilua myös kotipihalla: on puutarhan alasajon aika. Vaikka kyllä Oulussa on nyt ihan poikkeuksellisen komea kaupunkiruska. Kauniin ja lämpimän kesän jälkeen puut ja pensaat vaipuvat talveen komeissa väreissä, ei mitään vetistä ruskeaa vaan hehkuvia värejä.

Muistattehan, hyvät blogiystävät, että nyt on menossa vielä yksi ”miljoona-arvonta”. Onko blogista jäänyt joku ruoka tai vaikka joku muu elämys (viini, elokuva, kirja, kuvaamisidea, kauppa, ravintola)… mieleen? Oletko testannut? Kerrohan, ja ole mukana arvonnassa. ..    KLIKS 

On ilo olla

Tänään taas olen saanut kokea – liki rasittavuuteen asti – kuinka valokuvaajalla on ystäviä.

Olin aamupäivällä parin tunnin kuvauskävelyllä – muutama tarkoin harkittu kohde, mm. lohiportaat ja Oulun vankila.

Lohiportaiden kohdalla:

  • Tuleeko hyviä kuvia?
  • Toivottavasti, niitä yritän.
  • Ookko nää oululainen?
  • Joo, oon.
  • No sitte nää varmaan tiiät, että tuosta mennee ainaki parituhatta lohta jokkeen ylös?
  • Joo, niin oon lukenut. Mutta ei niitä koskaan tässä näy.
  • Ei näy, määki aina kattelen ku meen tästä ohi, mutta ei niitä näy.

Tässä vaiheessa kommentoijani kädessä ollut kaljapullo tyhjenee, ja vaihtuu kassissa olevaan täyteen.

  • Sulla on iso kamera. Ja nuo jalatki. [Annan itseni ajatella, että keskustelukumppani tarkoittaa jalustan, ei minun jalkojani.]
  • On se. Aika painavakin. Mutta hyvä kamera tämä on. [Ja taas yritän keskittyä kuvailemaan…]
  • Kannattaa laittaa horisontti suoraan…
  • Joo, kiitos, minäpä yritän.  Oikein mukavaa päivän jatkoa sulleki. [ … toivottelen, ja liikahdan huomaamattomasti, vähän kuin hakeakseni rauhaa, ja kaveri etääntyy kuten minäkin. Ja sitten juttu jatkuu kaukaa huudellen ….]
  • Hei lady tai rouva eiku valokuvaaja, mullaki on ollu kamera jo helekytä vuotta…
  • No hienoa, ei muuta kuin kuvailemaan, tää on mukavaa puuhaa. Palaillaan….

Ja vain puoli tuntia myöhemmin, kun olen Oulun vankilan portin edustalla, paitsi kuvaamassa sen vieressä olevaa Oulun vanhinta kivirakennusta, myös komeaa keltaisena hehkuvaa vaahteraa, sekä vankilan porttia ja ovea, ja silloin viereeni tupsahtaa perjantaiaamupäivän ulkoilija, tällä kertaa vähän nuorempi, eikä nousussa, vaan päin vastoin vähän laskussa…

– Mikä siinä vankilassa niin kiinnostaa? Että kuvatakin pitää?
– No tuo arkkitehtuuri. Eihän Oulussa juuri tällaisia komeita punatiiliarakennuksia muita ole.
– Niin ei, tuo on muistaakseni tehty joskus 1800-luvulla.
– Niinhän se on. [valm. 1885] Komea rakennus se on.
– On se sisältäki. Oon ollu sielä.
– Yhy. Olikko kauankin?
– Neljä vuotta, mutta ku olin kiltti poika nii pääsin tuonne toiseen siipeen. Sielloli telekkkarit ja sain opiskella ja semmosta. Ekkö haluais mennä sisälle kuvvaamaan?
– Voishan se olla mielenkiintoista.
– Kyllä sinne pääsee…
– No miten, ootko sinä ajatellu pysytellä nyt tällä puolen?
– Joo, nyt vaan sattu nuo nelikymppiset ja tuparit venähtää. Ihan vaan juhulinu oon. En mää ennää tuonne mee.
– Se on varmaan hyvä päätös.
– Näytäkkö siitä kamerasta minkälaisia kuvia tuli? – No oho. Sehän on hieno.
– Kiitos, ja hyvvää jatkua sulle.
– Sammoin. Komia syksy nyt on.

Ja iltapäivällä sitten ihan erilaista seuraa, ihan parasta ja rakkainta seuraa, kun oli Apsu-mummi -iltapäivä ja aika humputtelulle. Kolmannen kerran kävimme Tietomaassa. Nyt on käyty puolen vuoden välein, ja onpa jännä kyllä katsella ja kuunnella, miten pieni kiinnostuksensa, kyselynsä ja kommenttinsa asettelee. Melkein kolmituntinen siellä vierähti, ja ikävä oli pois lähteä. Ja mummi sortui lahjontaan, tikkari ja pikkuinen lentokone käytiin museokaupasta ostamassa, jotta lähteminen olisi helpompaa.

Sitten aulaan pukemaan, ja tuulikaapissa Apsu pysähtyi: ”Mikset sanonut tätille kiitos ja näkemiin?” – Siinä sitten selittelemään, että sanoin jo kun lähdettiin museokaupasta.  – Olis pitänyt vielä sanoa.

Palkintoja, kortteja ja korttipalkintoja

Miljoona-tietokilpailuun on mahdollisuus vastata tämän viikon aikana. Osallistujia on tähän mennessä kaksi, joten voitonmahdollisuudet heillä ovat – ainakin vielä – 100-prosenttiset. Mutta osallistukaapa muutkin. Kilpailu on täällä.

Ensimmäinen palkinto arvotaan siis kaikkien osallistuneiden kesken. Ja se on 10 kappaletta postikortteja kuvistani. Esimerkiksi tällaisia tarjolla.

Kaksi muuta palkintoa ovat

  1. palkinto: joko kalenteri Oulusta tai ruokavuosi-kalenteri. (Tämän palkinnon postittelen vasta joskus joulukuun alussa, jolloin nuo valmistuvat. )
  2. palkinto: joko viinin lämpömittari tai 10 kappaletta postikortteja kuvistani.

Tässä yhteydessä minun on tietysti mainittava, että kalentereita tulee myös myyntiin ja postikorttejakin edelleen myyn, vaikka pian suljenkin korttikaupan Muistikuvia-sivuilta, sillä korttipaketteja on mennyt vain muutamia, mikä tarkoittaa, ettei ole kovin kannattavaa tuota kautta niitä myydä. Aittaputtiikkiin kai aikovat joistakin kuvista laittaa kortteja myyntiin, mutta ilmoittelen jos näin käy.

Ja edelleen: periaatteessa melkein minkä tahansa täällä blogissa tai muutoin netissä julkaisemani kuvan voi ostaa ja vaikka korteiksi teetättää tai tilata minulta niistä kortteja. Kunhan kysyt minulta, niin eiköhän homma järjesty.

MIljoona-arvonnassa oli myös noita postikortteja palkintoina ja sisarenihan sen arvauskilpailun voitti, joten hänelle korttinipun vein. Jo silloin sanoin, että hän on oikeastaan juuri se, jolle ei tarvitsisi kortteja toimittaa, koskapa osaa itse tehdä niin hienoja. Eilen sain sitten kuvatuksi niitäkin.

Ja katsokaapas millaisen ”synttärikortin” minä tänä vuonna häneltä sain.

Näitä pieniä käsityön tuotoksia on meille vuosien varrella kertynyt paljon, ja kyllä ansaitsevat vuorotellen olla esillä meillä jossain kirjahyllyn reunalla tai jääkaapin ovessa. Pieniä taideteoksia ovat. Systeri tekee näitä uniikkeja kortteja myös tilauksesta, joten jos olet kiinnostunut niin minun kauttani saat hänen yhteystietonsa. Jos vaikka joskus haluat hankkia ainutlaatuisen hääkortin tai tasavuosikortin …?

Ja muistakaapa laittaa heijastimet heilumaan. Lakikin velvoittaa, ja oma turvallisuushan siinä on kyseessä. Arvatkaapas kuka on tehnyt minun heijastimeni? 🙂