Eilen iltasella kun pikkuperhe lähti Pehtoorin valmistamalta (!!) sunnuntaipäivälliseltä (coq au vin ja jälkkäriksi porkkanapiirakkaa – ei huono!) päätin lähteä sittenkin toviksi ulos.

Naapurustossa on yksi pihapiiri täynnä (31 erilaista) jouluvaloja, valonauhoja, poroja, kuusia etc. vähän jenkkityyliin… ja olin kysellyt jo aiemmin luvan, että saankos käydä kuvailemassa niitä (ensi vuoden joulukuvia varten yksityiskohtia ja ehkä heille itselleen joulukortit?). Eilen kirkas ja kova pakkaskeli sekä kuutamo olivat otolliset kuvailuun, eivät kylläkään paikallaan seisoskeluun kameran ja jalustan kanssa, joten siksi ja silti  lähdin heidän isolle pihalleen. Ja vietinkin siellä kolme varttia ja vielä kotipihalla kuvailin jääsydämiä (laitan joku päivä kuvia), minkä jälkeen sisälle palattua jouluglögipullojen pohjat tuli lämmiteltyä ja nautittua- ja tarpeeseen. Olin kohtuullisen kylmissäni.

Illalla kuvia tehdessä ja netissä surffaillessa lueskelin ohessa ja välillä valokuvaussaiteilta monien aikeista lähteä aamulla kuvaamaan ja pikkuisen opiskelinkin, miten olisi paras keino saada aamuksi luvatusta superverisusikuusta kohtuullisia otoksia. Totesin kyllä, ettei minun 200-millinen objektiivi oikein riittäisi ja kun katselin vielä säätiedotusta, joka lupasi ainakin – 25 C, totesin, ettei ole verikuun kuvaaminen minun juttuni.

Noh, ihan vaan varmuuden vuoksi laitoin kuvausvermeet jo iltasella tuulikaappiin – että jos sittenkin…

Kun sitten koko yön heräilin tunnin välein (kuuhulluus ja jäätynyt olkapää) niin puoliseitsemän kellonlyönnillä sitten lähdin pihalle, jossa mittari näytti sen -29 C. Ja koettelin vaikka minkälaisilla asetuksilla kuvia saada, enkä kyllä pihalla kokenut mitään onnistumisen riemua. Enemmänkin kylmää. Yhden naapurin (88-v. lähtiessä töihin kuten aina) kanssa muutama sana vaihdettiin ja toisenkin naapurin, ja sitten minä jäin vielä pihalle ja kyllä muistikortille kertyi otoksia. Tällaisia kohinaisia ja cropattuja isosta kuvasta.

Aamusella värkkäilin kuvia, enkä nyt niin kovin tyytyväinen ollut, paitsi että ehkä pikkuisen kuitenkin. Rohkenin jopa laittaa yhden (ei ole tässä postauksessa sitä) kuvapankkiin myyntiinkin – vaikka arvelin, että siellä on tänään vaikka ja kuinka paljon hienon hienoja verikuukuvia. Tarkkoja ja kohinattomia. No ei ainakaan vielä ole, ja onpa otoksestani jo nyt tykätty kolmanneksi eniten kaikista lähes tuhannesta sinne lataamastani.

Eli tässä on taas käynyt niin kuin monen muunkin ottamani kuvan kanssa: itse ajattelen, että joku kuva on nappiotos, hieno, taitoa vaativa, teknisesti virheetön ja visuaalisesti kiinnostava – eikä sitten kukaan hoksaa sitä! Ei Instassa, ei Facessa, ei valokuvaushaasteryhmissä tai Vastavalossa – saatikka, että ostajat heräisivät! Ja nyt kun arastellen harjoitukseni tuloksen rohkenin julkaista niin sitä on sitten tykätty ja kehuttu. No ostaa sentään ei ole kukaan aikonut! 😀  Noh, tämän kuvaus”retken” tavoitteenakaan ei ollut myyntikuvien aikaansaaminen. Mutta jännän näköinen kuu oli! Ja tulipahan taas treenattua. 😉

Muutoin päivä onkin mennyt pressen hommissa. Toimintakertomus alkaa olla kasassa.

Juuri kun olin kuvaamassa tuota yllä olevaa, kuului takaa ylhäältä merkillistä meteliä: kurjet siellä muodostelivat auraansa. Ja enhän minä taas ehtinyt paljon kameraa säädellä.

(Kuvan vasemmassa reunassa jännästi kaksi kurkea lentävät niin lähekkäin että alhaalta ja kuvassa näyttää että siellä on kaksipäinen lintu.)

Kun äkkiä könysin tuolta ruusupuskasta polviltani seisomaan ja kamera kohti kurkiparvea, olinpa taas kerran pyörtyä tai ainakin lentää selälleni. Pikkuisen huippaa tuollaiset jutut. Noh Nallikarin lenkiltä menin suoraan hierojalle. Edellisen kerran olen käynyt joskus kesäkuussa, ja kyllä nyt oli jumeja ja olkapää umpisykkyrässä ja juilivana.

Eilen oli kampaajalla hiusten huolto: leikkaus vain. Oma kampaajani on ollut kesä- ja sairauslomalla koko kesän, joten malli on ollut enemmän vähemmän hukassa, niin taas omanlainen. Ja on viimeisetkin blondaukset hiuksistani pois; oma tumma vähän harmaantunut hiuspohja ja siinä vähän raitoja ja auringon tuomaa vaalennusta. Sellaisen jutun olen hoksannut, että kun olen muuttunut blodista brunette-harmaaksi olen alkanut käyttää värikkäämpiä vaatteita kuin aiemmin. Ainainen musta-tummansininen-harmaa pukeutuminen on muuttunut ainakin satunnaisesti värikkäämmäksi. Äitini vanhoja (liki käyttämättömiä) punaisia villatakkeja ja omia vaaleansinisiä T-paitoja ja paitapuseroita on aika usein päälläni. Ehkä duunista poisjääminen, pramillaolosta luopuminen on osasyynä tähän.

Sitten olen huoltanut tietokonetta. Siivonnut ja järjestellyt kovalevyjä, tehnyt varmennustallennuksia, etc. etc. Vie aikaa.

Ja nyt illan olen kuvaillut. Onnistumisia ja ei. Sitä tuossa mietin, että mitähän minä tekisin nykyisin jollen olisi päässyt Tornioon kouluun? Mitä ihmettä tekisin?

Onni on mansikat, ihan pieni ripaus sokeria, kreikkalainen jukurtti, akaasiahunaja ja muutama pensasmustikka. Voisin syödä aamiaiseksi, lounaaksi, päivälliseksi, iltapalaksi.

Onni on kotipihan syreenin tuoksu ja vihreys.  Samettinen nurmikko ja tarpeeksi lämmintä, että voi siinä avojaloin kävellä.

Hyvälle tuntui kuljeskella hautausmaalla, sen varjoisilla kujilla, kukkien loistaessa. Löysin kaksi uutta naisen nimeäkin: Verna ja Tesma. Erikoisten etunimien bongausharrastukseni on kyllä viime vuosina hiipunut, mutta tiedostot ovat edelleen tallessa.

Olin aika kauan siellä, kuvailin tietysti, ja sitten paluumatkalla pyöräilin vielä Nallikariin. Onni on meri, – auringon valossa kimmeltävä meri.

Paljon aiottua jäi tekemättä, mutta ajattelinkin, että minulla on tänään kesälomapäivä. Taas. 😀

Reissukuvatkin on vielä perkaamatta ja muokkaamatta. Koskaan ei ole reissun jälkeen mennyt näin kauaa … enkä varmaankaan tee vielä tällä viikollakaan. Keskiviikkona ja torstaina on kuvauskeikka, joka jo vähän jännittääkin. International Association of Lyceum Clubs kokoontuu tällä viikolla Oulussa, ja keskiviikkoiltana on kaupungin vastaanotto ja torstaina on gaalaillallinen ravintola Nallikarissa, – ja minä olen ”virallinen” valokuvaaja. Siksikin tänään Nallikarissa, kävin katselemassa tilat ja valot, miettimissä kuvakulmia ja mukaan otettavia objektiiveja. Jännän äärellä.

Eilisiltapäivä, -ilta, tämä aamupäivä ja päivä mennyt kuvaillessa. Tosin kuvatessa kaikkea tekemistäni, joten vain vähän ”lavastellen”.

Ja todellakaan ei ollut lavastettavissa upea haloilmiö, joka aamun pyörä/kuvauslenkillä sattui kohdalle. Onneksi oli laajis mukana, ja koko 22 asteen kaari mahtui kuvaan. Ja Oulun kaupungin profiilia aika hyvin siihen alle.

Monin tavoin yritin käyttää ilmiötä hyväksi kuvissa, mutta olisin – taas kerran – kaivannut jotain mahtitikkaita, ylempää olisin halunnut kuvata. No mutta aika tyytyväinen olen tähän vaikka itse sanonkin. Kortteja aion tästä(kin) tehdä. Myyntiinkin uskon saavani 😉 .

Laitoin yhden halokuvan myös FB:n kuvapalstoille. Ja taas kerran ihmettelen kommentointeja, tykkäyksiä tai niiden puuttumista. Noh, on kuva saanut satoja tykkäyksiä, mutta myös muutamia kummallisia kommentteja. Ehkä minä palailen joku päivä näihin … Ja jo nyt voin taas kerran todeta, että blogini kymmenvuotisen historian aikana olen tullut kohdelluksi varsin hyvin, täällä ei ole kummallisia kommentteja, päinvastoin.

Tänään myös mökkireissun jälkeistä puutarhurointia: pupu mokoma on syönyt takapihan penkistä salaatteja ja lehtikaalin taimia! Argh! Aikaisen kesän ilona hyvin alkunut yrtti- ja salaattiviljelyni meinaa koitua vain jäniksen iloksi, mikä ei ole kiva juttu.

Pihapiirissä tuli tänäänkin todetuksi, että isojen koivujen kaato-operaatio oli vain hyväksi. Valoa riittää nyt kaikille kasveille, eikä nurmi ainakaan vielä ole kärsinyt auringonvalosta, toki Pehtoori sitä on kastellutkin. Ja minun minikivikkokasvustonikin voi oikein hyvin.

Mansikoita eilisen torireissun jäljiltä, ja edelleenkin on todettava, että punainen on vaikea kuvattava. Huom. alla Nachtmann Bossanova -lautanen, jollaisia olen ostanut kaksi nimenomaan ruokakuvauksia varten. Ne ovat minusta kovin kauniita, ja ruoka pääsee esille hyvin. Minulle on luvattu yhdestä oululaisesta ravintolasta, että saisin hakea sieltä lainaksi tuollaisia kuvauksia varten. Ainakin vielä ovat nuo kaksi omaa riittäneet. 😉