Hiljaisuus, kaipuu ja mennyt

Fotomaraton: Hiljaisuus.

Eihän tämä oikeastaan kuvana ole (taaskaan) minun mukavuusalueeni (siis kuvausmukavuus 😉 ) ulkopuolella, mutta parempaa en nyt osaa. Olisikohan ollut helpompi, jos oltaisiin mökillä? Siellä lumisade on vieläkin hiljaisempaa, mutta onhan tässä kuvassa ainakin kaksinkertainen hiljaisuus? – Minähän en taida elämässäni enää hiljaisuutta koskaan kuulla. Tinnitus tuntuu (vai luulenko minä vain) näin pimeänä vuodenaikana (jolloin olen tietysti enemmän sisällä) olevan voimakkaampaa kuin kesällä. Kesäisin ei ole ajatustensa kanssa hiljaa, silloin on enemmän elämää ja ääntä, ja siksi hiljaisuuden puuttumista ei huomaa. Onko kehäpäätelmä? Ehkä. Ihan omaa argumentaatiota…

Toinenkin fotomaratonin tuloksista puuttunut kuva valmistui tänään. Kaipuu. Ainainen kaipuu reissuun. Ja mennytkin on joskus kaipauksen kohteena. Runokirjatkin kertonevat jonkinlaisesta kaipuusta?

Tämä kuva syntyi, kun mietin ja kehittelin yhtä tilaustyötä. Olisiko tässä idea: ”Kirjahylly sisustustauluna”. Tästä voisi tehdä niin monenlaisia/värisiä/teemaisia versioita. Tai keittiöön voisi tehdä astiahyllyistä vastaavia.  Tuossa kohtaa hyllyssäni on Berlin ja Ireland -kirjat: nekin kohteita, joihin kaipuu. Niissä ei olla koskaan käyty.

En itse hoksannutkaan, mutta Pehtoori hoksautti, että minullahan on tässä työhuoneessani kirjahylly tauluna.

Tuossa grafiikkatyössä ei ole mitään tavallisia kirjoja, vaan Iin seurakunnan kirkonkirjoja arkiston hyllyssä. Sen on tehnyt Iin kirkkoherran vaimo Kaija Elo, joka on kuvataiteilija ja runoilija. Kun kirjoittamani Iin seurakunnan historia vuonna 1998 valmistui, sain julkistamistilaisuudessa taulun lahjaksi.

Toinen lahja, joka tuon monivuotisen, paljolti amanuenssin viran ohessa kirjoittamani kirjaprojektin jälkeen sain (lue: ostin itselleni), oli uudet laskettelusukset. 😉 Niitä ei enää meidän mökkiliiteristä tai autotallista löydy, kiertoon ovat joutuneet. Niiden jälkeen olen ostanut curverit, joilla viime talvena taisin käydä kahdesti rinteessä.

Iin historiaa vuotta aiemmin valmistuneen – vielä pidemmän ja isomman – projektin, Keminmaan historian valmistuttua, ostin silloinkin itselleni palkkiorahoista lahjan: kapean, kultaisen rannerenkaan. Nytkin se on ranteessani. 😉

Mitä opimme tästä? Taide ja korut pysyvät, urheiluvälineet eivät. Hmmmm…. olikohnan tämä nyt mitenkään erityisen hyvä opetus. 😀

 

 

Alkutalven huikea aurinkoinen päivä

Aamulla mietin kovasti, että lähtisinkö salille, äidin luo, ulos vai tekisinkö kalenteritilauksen valmiiksi? – No minä mihinkään salille lähde, ulkona pakkasta on aika paljon (- 13 C) , kalenteritilauksen teen vasta perjantaina kuten olen ”luvannut”, ja kun äidin luona on joka tapauksessa tänään käytävä, niin sitten sinne. Varuilta puin kuitenkin ulkoiluvermeet, josko vaikka palatessa jo tarkenisin vähän lenkkeillä ja kuvailla.

Mutta jo menomatkalla pyörsin päätökseni. ULOS! En muista, onko Oulussa minun reilun kuudenvuosikymmenen kokemuksella koskaan marraskuussa ollut sellaista säätä kuin tänään. Marras- vai maaliskuu? Kirkas sinitaivas, tyven, tuuleton sää. Noh, pakkasta, mutta se vain sai kaiken kimmeltämään, höyryn nousemaan joesta, haloilmiön (sivuauringot) ja hienon auringonlaskun.

Aamupäivällä kiertelin hyvinkin pari tuntisen, kuvaajia oli järkkäreillä ja kännyköillä oli paljon muitakin, sauvakävelijät, avantouimarit ja eäkeläiset pysähtyivät juttelemaan. Talvella Oulussa? – ihmiset pysähtyvät juttelemaan? Sekin kertoo, että sää oli ihmeellinen. Kun sitten vihdoin olin käynyt myös äidin kauppareissun ja hänen luonaan päivittelemässä asiat, huushollin ja kuulumiset, niin lähdin vielä takaisin ulos.

Hyvä päivä tänään.

 

Kuvaushaasteeseen vastauksia

Fotomaraton!

Kyllä nyt haaste jää vähän vajaasti toteutetuksi. Mutta kuten kunnon (kilpa)urheilija on minulla selityksiä huonoon tulokseen: eilinen sää! Eikä tänäänkään mikään kuvailukeli ollut; eilen ulkoilu olematonta, ja tänään lenkillä mukana sauvat, eikä kameraa.

Ja totisesti, kyllä vaikeita olivat aiheetkin, – kymmenen aihetta. Kuusi sentään sain kuviin.

Levoton. Aasia. Yhdistin aiheen, siis Levoton Aasia. 2) Musiikki 3) Muutos 4) Ilo 5) Kaamos 6) Lohdutus ”kyllä se siitä” 7) Hiljaisuus 8) Mummius. Rakkaus. (minulla mummiuteen kuuluu rakkaus, siis samassa kuvassa 😉 9) Kaipuu 10) Eri värejä, monivärinen…

Muutos, Kaamos, HIljaisuus ja Kaipaus – niihin en tällä fotomaratonilla yltänyt, mutta pidän ne edelleen mielessä, tulevalla viikolla niistä tulee tulkintani.

Ja tässä sitten ne, jotka sain kuvatuksi.

1) Levoton Aasia 

Kävin eilen Aasia Marketissa. Kuvailin hyllyjä, nuudelipaketteja ja kastikepulloja; värejä ja tekstejä oli paljonkin, levottomasti, mutta enpä kelpuuta niitä kuvia tähän vastauksiksi. Mutta ulkoseinästä tähän kuvaan teksti ja alla (tässä on siis kaksi kuvaa päällekkäin) on kuva Aasian levottomista pörssikursseista: ”Aasian markkinoilla levotonta.” Tämän lähemmäs Levotonta Aasiaa en Oulun marraskuussa keksinyt kuvakohdetta. 😉 Tulipahan taas harjoiteltua tätäkin tekniikkaa.

2) Musiikki. On vaikea kuvata ääntä. Mutta muistot. Kuvassa ei ole mikä tahansa vinyyli…

4) Ilo. Samppanja tarkoittaa aina iloa. Hyvässä seurassa tuplailo.

6) Lohdutus: ”kyllä se siitä” 

Isovelin halaus ja lohdutus: kyllä se siitä…

 8) Mummius. Rakkaus. (minulla mummiuteen kuuluu rakkaus, siis samassa kuvassa mummius ja rakkaus 😉 ) (Juniori kuvasi)

10) Monivärinen, eri värejä. Tätä haastetta varten jälkkäri (passionmousse Madeiralta tuoduista hedelmistä) pieniin mariskooleihin.

 

Kommentoijia tähän haasteeseeni oli yhteensä kymmenen: Sky, Raila, Jarin, Sanna, Kati, Sini, AK, MS, Anneli, Wondersbykaari. Kiitos kaikille, vaikeita, mutta siksikin hyviä haasteita heititte. Ja kommentoijien kesken suoritettiin arvonta (ilman videointia 🙁 ). Ja korttipaketin voitti: Sanna. (Lähetätkö minulle (reija at satokangas.fi) osoitteesi, niin toimitan kortit sinulle.) Onneksi olkoon ja kiitos sinulle ja kaikille muillekin.

Oulu kuvissa vol. VIII – vuoden 2020 kalenteri joululahjaksi?

Ensi vuoden kalenterini ”Oulu kuvissa” (vol. VIII) alkaa olla nyt valmis.

Perinteisesti tilaan sitä jaettavaksi ystäville ja lähisukulaisille lahjaksi, ja – kuten viime vuosina – mielelläni myös myyn kalentereitani.

Tilaan niitä ensi viikolla: tilaisinko samalla sinullekin?

Tämä voisi olla hyvä joululahja vaikka Oulusta pois muuttaneelle ystävälle tai sukulaiselle. Tai voipa tämä olla vähän tavallista isompi joulukorttikin.

Kalenteri on A4-kokoinen, MUTTA tänä vuonna mahdollisuus tilata isompikin versio = 2 x A4 (ks. kuvat alhaalla)*. Jokaisen kuukauden kuvassa on kaupunkimaisema/miljöö Oulusta ko. ajankohtana, ja ensi vuoden kalenterissa lähes kaikissa kaupunkimaisemissa on Oulujokisuistoa näkyvillä. Ja kalenterissa on eri rakennuksia kuin viime vuotisessa.

Kalenterissa on nimipäivät ja liputuspäivät, ja sen pinta on silkkimatta, joten siihen voi kirjoitella omia merkintöjäkin.

(kuvassa tämänvuotisen kalenterin takakansi)

Ison kalenterin hinta on 22,50 euroa, ja pieni (se viimevuotinen koko) on vähän halvempi (=21.90 €) lisäksi mahdolliset lähetyskulut 4 – 5 euroa – Oulun alueella koetan toimittaa  kalenterit perille ihan ilman (lakossa olevan?) postin apua, joten postituskulujakaan ei tule. Sellainenkin mahdollisuus on, että jos tilaat enemmän kuin viisi kalenteria saat noin 10 % alennuksen hinnasta (= 20,50 € tai 21,50 €/kpl).

Laittele minulle tilaus sähköpostilla reija at satokangas.fi tai tekstarilla (040 567 1482). Tai vaikka tähän alle kommentoimalla. Ja kerro samalla, haluatko ison (2 x A4) vai pienen (A4) kalenterin.

EHKÄ tilaan toisenkin satsin myöhemmin, mutta silloin hinta on kalliimpi, joten kannattaa tilailla nyt.

Katseet ensi vuoteen ja joululahjojen hankinta alulle nyt!

 

* Tässä A (21,50 €). Sekä kuva että kalenteri vaativat yhteensä vain aanelosen verran tilaa.

ja tässä 2 x A4 (22.50 €). Siis sekä kuvalle että kalenterille molemmille tilaa aanelosen verran.

Vastauksia vailla

Auringonnousu tänään 7:58. Auringonlasku tänään 16:04. Päivän pituus on 8 h 6 min.

Auringolla on Oulussa tänään kahdeksan tunnin työaika, ihan virastotyöaika. Ja virastoissa olevat ihmiset eivät voi minulle vastata. Minulla on kolme sähköpostia ja/tai soittopyyntöä vetämässä, kaikki pantu alulle jo ennen Madeiralle lähtöä, sieltä palattua kyselyt uudistettu, eikä vieläkään mitään. Ja ne on sellaisia juttuja, joihin ko. tahon ”kuuluu” vastata. Minusta sellainen on piittaamattomuutta, välittämättömyyttä, asiantuntemattomuutta, huonoa asioiden hoitoa ja mitäs vielä. Voisi edes lähettää ”kuittauksen” tyyliin ´palaan asiaan paremmalla ajalla´ tms. Mutta ei mitään.

Minunhan ei nykyään juuri ”kuulu” vastata mihinkään, eikä minulle paljon mitään vastattavaa koskaan tulekaan, mitä nyt blogin aina ilahduttavat kommentit ja satunnaiset muut some-maailman jutut, mutta kyllä minä yritän vuorokaudessa vastata niihin ja kaikkiin muihinkin.

Töissä tsekkasin ja vastasin sähköpostit (vähintään) kolmesti päivässä: töihin tullessa, lounaseväiltä palatessa ja ennen töistä lähtöä. Kone oli tietysti auki työhuoneessa, palavereissa ja kokouksissa ihan näköetäisyydellä, joten sähköpostien tulon näin reaaliajassa, mutta yritin keskittää vastaamisen noihin kolmeen kertaan päivässä. Ja minä vastailin helppoihin opinto-ohjaus-, yms- kysymyksiin yleensä myös möksällä ja viikonloppuisin kotosalla. Mikä ei tietenkään ollut ihan oikein, tai noh, oikein ja oikein, mutta koin sen helpommaksi noin, kuin että lomasen jälkeen tai syys- tai toukokuun maanantaisin olisi aina ollut odottamassa pitkä lista vastattavia. Pikkujutuista ei päässyt tulemaan jonoa. Minulle – ja opiskelijoille – semmoinen rytmi sopi.

Kommenteista puheenollen: eiliseen fotomaraton-kyselyyni on tullut jo monta ehdotusta kuvattavaksi. Vaikeita ovat ehdotukset, – tunnelmat, tekemiset ja muutokset, muuten kuin näkemällä aistittavat jutut pitäisi saada kuviin, haastetta on, mutta sitähän minä pyysin. Ja vielä saa tulla lisää. Huomenna aamulla vielä ehtii ehdottaa ja sitten viikonloppuna on Canonille ja minulle tekemistä. 😀

 

 

Kuvausmotivaatiota…

Kuin maaliskuussa! Aurinko paistoi ja lämmitti tänään. Mutta toisin kuin maaliskuussa, lumi ei sula, ja meri alkaa jo hiljalleen jäätyä, – ei vapautua jäästä.

Ja joutsenet lentävät väärään suuntaan.

Tämä oli taas niitä hetkiä kun mietin, että jos myisin vanhan kamerani rungon (Canon 5D Mark II, tarvisiko joku? – 450 eurolla järeän järkkärin saa laukkuineen) ja yhden käyttämättömän obiskan ja käyttäisin tämän vuotisia ”valokuvaustulojani” ja ostaisin itselleni jonkun ”putken”. Noh, ei taida minusta lintukuvaajaksi olla vaikka olisi minkälainen tele kamerassa. Mutta muutoin voisi jotain uutta kalustoa hankkia – valovoimaa lisää, kun se luonnosta nyt hiipuu. Innostaisi ehkä johonkin uudenlaiseen kuvaamiseen.

Kävelyllä Nallikarissa tänään kyllä totesin, että eiköhän siellä otettuja kuvia kaikkina vuoden aikoina, kaikenlaisessa valossa ole jo tarpeeksi.

Jotta katselisin tutuilla lenkkipoluilla asioita uusin silmin, ajattelin, että voisitte taas auttaa minua. Fotomaraton! Muistatteko? – joskus paljon ennen VATtia sellaisiin osallistuin Setlementin kamerakurssilla ja sitten järjestin omia fotomaratoneja täällä blogissanikin: FOTOMARATON.

Kun tämä on nyt mun ihan oma maraton, niin laadin sitten itse säännötkin. 😀 Siis nyt toivoisin, että mahdollisimman moni teistä esittäisi aiheen, joka minun tulisi kuvata. Yksi tai kaksi sanaa (edellisissä oli mm. sellaisia kuin ”punainen”, ”uskollinen ystävä”, ”ilo”, ”portti”, ”kello neljä”, ”intohimoinen”, ”poikkeava”). Eikä tarvitse välttämättä olla mikään ulkoiluun liittyvä aihe. Kirjoita kuvausehdotuksesi kommentteihin. Ehdotukset torstaiaamuun mennessä. Minulla on sitten neljä päivää aikaa yrittää kuvata ne: julkaisen tulokset sunnuntai-iltana.

Kaikkien ehdottaneiden kesken arvon uusista postikorteistani viiden kortin paketin.

Bom dia – vielä kerran Madeira, por favor!

Madeirasta vielä kerran. Nyt kuvakansiot ovat jotensakin kunnossa, nekin kertonevat, miksi Madeiraa niin lämpimästi voin suositella lomakohteeksi.

Meillehän Madeira on mieluisa lomakohde paljolti hyvien patikkamahdollisuuksien vuoksi. Mahdollisuuksia on paljon ja reittejä monenlaisia, ja (levada)polut on aika helposti saavutettavissa Funchalista. Ehdottomasti kannattaa vaikka vain yhtenä päivänä hankkiutua levadareitille.

Täällä on hyvä suomalainen blogi, jossa paljon tietoa levadoista ja niillä vaeltamisesta. Hyväksi havaittiin Rolf Goetzin kirja Madeira, retkeilyopas, 50 kauneinta levada- ja vuoristoreittiä.  Ostin ja latasin sen puhelimeeni (sitä saa myös kirjakirjana), joten se kulki helposti mukana, ja reittejä oli helppo seurailla. Muutamissa kohdissa kirja opasti hieman pieleen, esim. Camicha-patikalla reitillä oli jokunen vuosi sitten roihunut metsäpalo, mikä oli muuttanut reitin kulkua, mutta löysimme takaisin polulle aika helposti.

Levadojen varrella on pieniä kyliä, erilaisia metsätaipaleita, näkymiä merelle, kallioita, paljon kukkia, nytkin vielä agapanthukset ja hortensiat kukkivat villeinä, eucalyptykset tuoksuivat, ruskaiset viini- ja pengerviljelykset tekivät maisemaan tilkkutäkkejä, purot solisivat. Funchalissa ja Monten rinteillä on huikeita puutarhoja.

Cabo Girãolle turistit yleensä viedään: onhan siellä Euroopan korkein suora pudotus (580 m) ja komea näköalapaikka. Me kävimme siellä jo syksyllä 2003, silloin turistikiertoajelulla ja sumu oli niin kova, ettei mitään näkynyt. Tällä kertaa käveltiin sinne levadoja pitkin. Ja näköala oli hieno!

Lähes joka iltapäivä Funchalin satamaan, joka on ihan keskustassa, tulee yksi tai kaksi risteilyalusta, joten satamassa ja rantapromenadilla on elämää. Museoita ja kauppakeskuksia riittää kaupungissa. Mitäkö sieltä kannattaa ostaa? No Madeiraa! 😀 Ja kenkiä, kuulemma. Korkista on tehty kaikkea mitä ajatella saattaa. Ostin yhden vyön.

Ja sitten Eevikselle ja Apsulle tuliaisia, ihania lasten vaatteita ja vaatekauppoja on paljon, niin ja ostin niitä passionhedelmiä. Kukkia ei tällä kertaa tuotu, mutta kyllä paluulennolla monella niitä näytti olevan kotiin tuomisina.

Ruoka ja juoma ovat erinomaisia, ja ravintolassa syöminen (jopa turistialueilla: Lido, Rua do Santa Maria ja vanha kaupunki) on halvempaa kuin Suomessa, suunnilleen Italian hinnoissa. Hedelmiä on kaikkialla, hotellin aamisella ja kauppahallissa – ne ovat mehukkaita, makeita ja puoli-ilmaisia. Kalaruoka on herkullista: espada (mustahuotrakala (näkyy kauppahallikuvissa) tarjotaan mieluusti banaanin tai mangon kera, ja pitäähän sekin testata, mutta mielummin madeiralaisittain = ilman hedelmiä. Jäätelö on hyvää.

Paikallinen leipä bolo on vehnäleipää, joka perusmuodosssaan tarjoillaan usein ennen kuin (alku)ruoka tarjoillaan. Se on lämmin halkaistu pyöreä leipä, jonka välissä on valkosipulia (kohtuullisesti) ja joskus hunajaa. Joskus todella hyvää, joskus mitäänsanomatonta. Sitä myydään myös täytettynä, isoina versioina.

Madeiralla on rauhallista, ja madeiralaiset eivät meuhkaa kuten minun mielestäni espanjalaiset usein tekevät. Funchal – vaikka onkin saaren pääkaupunki ja yli 100 000 asukkaan kaupunki (+ turistit päälle) –  on leppoisa, kaunis, historiallinen ja siisti. Tällä kertaa siellä ei – sattuneesta syystä – ollut juurikaan brittejä, joita edellisillä kerroilla oli selkeästi eniten. Nyt oli paljon saksalaisia, tai ainakin saksankielisiä ja pohjoismaalaisia. Ei aasialaisia eikä jenkkejä. Siis varsin rauhallista menoa.

Ja saarella on paljon pieniä kyliä, joihin pääsee paikallisbussilla tai vuokra-autolla. Saari on vain 60 x 40 km, joten päivässäkin sen kiertää, mutta näkemistä riittää kuljettavaksi useammallekin autoilupäivälle.

Ja Madeiran sää? Me ollaan nyt oltu yhteensä kolme viikkoa siellä, ja lähes joka päivä on satanut. Mutta sade on yleensä/useimmiten vain pieni iltapäiväräpsähdys. Saaren pohjoispuolla sataa enemmän ja usein, siksihän ne levadatkin on tehty! 🙂 Tällä lomalla San Lorenzon niemimaan patikalla satoi mennessä niin paljon, että se jo haittasi kulkemista, esti näkemästä ja harmitti, mutta palatessa sää oli (enimmäkseen) lämmin ja aurinkoinen. Korkeuserotkin jo ehkä näkyvät kuvissa. Mutta kaikkinensa Madeiran ilmanala on mitä miellyttävin, leppeä ja lempeä.

 

Ja hyväksi (?) lopuksi: minähän en juuri selfieitä harrastele, liekö koskaan ennen sellaista peilin kautta olen ottanut, saatikka ravintolan vessassa, mutta sellainenkin tuli viimeisenä Funchalin iltana tehtyä.

Casa Portugese -ravintolassa, kuten monessa muussakin paikassa Madeiralla ja Portugalissa, on kauniita sinivalkoisia azulejoja – kaakeleita. Ja siinä käsiä pestessäni huomasin, että olinpa sävyttänyt pukeutumiseni ihan täydellisesti – vessan kaakeleihin! 😀 😀

Tästä kuvakansioihin – mukavaa nojatuolimatkaa!

(kansion eka kuva kaksoisklikkaamalla auki, ja sitten oikean reunan nuolella isosta kuvasta toiseen…)

Valokuvilla tienestiä…

Iloisena ja innostuneena viime viikon kuvapalautteesta, jota sain Merijalinrannasta ottamastani kuvasta, olen tänään tilaillut – yleisön pyynnöstä – postikortteja. Tuo kuva sai Oulu tutuksi – FB:ssä yli 1300 tykkäystä!! Se taitaa olla yli seitsemän vuotta toimineen ryhmän ennätys, tai ainakin lähellä, enkä koskaan (vaikka ainakin 20 kuvaa olen sinne laittanut) ole päässyt yli tuhanteen. Ja kommentteja Tuira-kuvaan tuli kymmeniä: pyydettiin tekemään kortteja, kankaita, käyttöoikeutta, ja kaikkea muuta mukavaa.

Siispä siitä ja muutamasta muusta kohteesta tilasin laadukkaita (kalliita) kortteja MOO-firmasta USAsta. Tuo hinta ja USA harmittaa, mutta kun muualta ei (tietääkseni) saa noin hienoja kuin noiden painojälki etc. on. Siksi kolmesta kortista ”de luxe-versiot”. Lisää tilailen sitten peruskortteja ihan suomalaiselta halvemmalta tekijältä.

Nyt kun työstän näitä kortteja (ja kalentereita), olen kokeillut jos jonkinlaisia säätöjä ja kuvia… Ja teenpä nyt kyselyn siitä, millainen tyyli miellyttää. Kyse on siis (enimmäkseen) vanhoista rakennuksista ja miljöistä Oulussa. Tässä on samasta kuvasta neljä eri versiota. Mikä miellyttää eniten? Voit äänestää vain yhtä. Minkä näistä korteista ostaisit? Kuva ei ole paras mahdollinen, eikä siitä ole tulossa korttia, mutta nyt onkin kyse tyylistä/sävystä.

1)

 

2)

3)

4)

 


Valokuviin ja niillä tienaamiseen vielä sellainen juttu, että laitoin tuohon oikealla olevaan palkkiin uuden linkityksen: vanha ”Kuviani on Vastavalossa”-linkki vie suosituimpien kuvieni äärelle, ja ne ovat pysyneet aika pitkään samana eikä uusia suosikkeja siellä ole noussut. Toinen linkki, joka on mustassa kamera-kirja-ikonissa, vie viimeisimpien kuvieni äärelle. Tosin nyt on olen viikon ajan ollut ihan poikkeuksellinen epäaktiivinen siellä, sillä tämä kortti/kalenteriruljanssi on vienyt aikaa. Joka tapauksessa Vastavalossakin on jo jo yli 1700 kuvaa!

Kuvattavia syötäviä

Nyt on se aika vuodesta, jolloin on ihana käydä kaupassa: hevi-tiski on runsauden sarvi, josta on varata valita. Kaikkia vihanneksia, juureksia, kasviksia. Ihanan värisiä, tuoreita, houkuttelevat kokkaamaan. Minulla menee pitkä tovi valitessa yksilöitä. Ihan kuin ranskalaisilla perheenäideillä: jokainen tomaatti, sitruuna ja kurpitsa pitää valita tarkkaan. Minulle on tärkeää myös se, että ne ovat kauniita kuvattavia, ja sopivia malliltaan, etteivät pyöri pöydällä, vaan pysyvät sommitelmassa.

Tarkoitus oli tänään kuvailla sadonkorjuuajan herkkuja, ja sitten minulla olikin epälukuinen määrä enemmän ja vähemmän eksoottisia hedelmiä studion pöydällä…

Ja sitten ostin yhden paksoin. Eikä aavistustakaan mitä siitä tekisin? Ihan vaan lisukkeen broilerille tms. ? Joku aasialainen resepti pitänee etsiä – tai kehittää. 😉 Mutta se on jotenkin kaunis kuvattava, paljon kauniimpi kuin tavis-kiinankaali. Milloinhan viimeksi olen ostanut sitä? Tooooosi kauan sitten, ja muistatteko millainen hittijuttu se oli 80-luvulla? Ei ollut silloin tietoakaan mistään jäävuorisalaatista, rucolasta tai romainesta. Kiinankaali jyräsi. Mutta sukulaisensa paksoi (= pinaattikiinankaali) on parempaa.

Sadetta pidätellessä tällaisia hommia.

Ja kontakteja historiatieteiden maailmaankin. Vielä joku pitää minua suomalaisen arjen historian asiantuntijana. Tulipa samalla muistoja omista tutkimusretkistä Kemiyhtiön arkistoissa. Kuulin myös, että mieletön, aika ainutlaatuinen henkilöarkisto, jota kävin Kemissä ainakin kymmenen kertaa tutkimassa (kellarissa, jossa mielestäni oli kyllä hiiriä ja rottiakin!, ja ainakin aina alkutalvesta vettä lattioilla), on nyt suljettu ja aineisto alkaa olla käyttökelvotonta homeitiöiden vuoksi. Ei hämmästytä. Surettaa kylläkin.

Kesäkuvakilpailu 2019 – tulokset ja palkintojen jako

Kesäkuvakisa 2019 on päätöksessä. Tässä vielä kysymykset, kuvat ja oikeat vastaukset (lainaukset eri henkilöiltä… ) .

1. Missä ja mikä? (2 pist.)

Nokelassa: Näkyy Kiskopolunsillalta (kevyenliikenteensilta) ja tie taitaa olla Ratamestarintie. ”Rakennus” on käytöstä poistettu Nokelan ratapihan vesitorni.

2. Missä ja miksi minulle tärkeä? (2 pist.) 

 Turkansaaren kirkko Turkansaaren ulkomuseo alueella. Vihkikirkkonne, siksi tärkeä.

Niinpä. Kuten mieheni aina toteaa: historioitsijan kanssa kun menee naimisiin, niin vihitään museossa (tarina linkin takana) ja häämatkalle lähdetään antiikin raunioille (Kreeta).

3. Missä ja mikä? (2 pist.)

 Kiiminkijoella, Koitelinkosken alue, Sahasaari. Kuvassa Koitelin Tunnelmatupa, kahden kosken keskellä. Kesäkahvila ja tilausravintola.

Siellä olen tänä kesänä käynyt parikin kertaa,  – korvapuustit on hyviä. Ja kahvi! Ja kaiken kaikkiaan käymisen arvoinen paikka. Sekin.

4. a ja b) Mitä nämä ovat? (Molemmista 1½ pistettä = 3 pist.)

Tässä oli sitten vaikein kysymys. B-kohdan tiesi moni, eli se on sohjolapio, mutalapio. Mutta a? Ihan tarkkaan sitä ei tiennyt kukaan. Sekin kyllä liittyy kalastukseen kuten muutamat oikein arvelivatkin

Se on ns.  harrilauta, jota käytetään siika-, harjus- ja taimenpitoisissa vesissä soutamalla tai moottorilla vetäen. Täällä on moderni versio siitä.

5. Mikä joki ja missä lossi? (2 pist.)

Oulujoki, Pikkaralan lossi.

Sehän se. Meninpä tänäänkin siitä ohi.

6. Mikä ja missä? (2 pist.)

Linnukkapatsas. Muistomerkki Limingassa. Pystytetty 1934 muistoksi venäläisten tekemästä hävitysretkestä.

Patsas pystytetiin vuonna 1934 muistoksi venäläisten tekemästä hävitysretkestä vanhan vihan aikana vuonna 1496. Se sijaitsee Linnukkamäellä paikalla, jossa olivat Limingan toinen ja kolmas kirkko. Ne tuhoutuivat ns. pitkän vihan aikana 28. joulukuuta 1589 ja 25. marraskuuta 1592. Muistomerkin on suunnitellut liminkalaissyntyinen arkkitehti Niilo Kokko.

7. Missä ja miksi erikoinen/aika ainutlaatuinen? (2 pist.)

Oulunsalo Toivolan talo, uuni on suuri (ja on kyllä nuo koriste kolotkin minusta erikoiset sekä nämä uunit enimmäkseen olen nähnyt valkoisena)

Ihan täydellinen vastaus. Pääsin Toivolaan isoa uunia katsomaan juhannuksen jälkeisellä viikolla. Talon isäntä kertoi, että uunissa saatettiin paistaa toistakymmentä leipää kerralla, ja joskus se lämmitettiin siten, että vastapäisestä ikkunasta uuniin pukattiin kokonaisia puunrunkoja – ei tarvinnut tehdä puita. 😉

8. Missä? (1 pist.) 

Kellon kalasatama, joka on yksi retkieni kohteena useimmin ollut paikka.

9. Missä ja mikä? (2 pist.)

Tämä on Vanhan Raahen laitamilla oleva Keskuskoulu. Sodan aikana sotasairaala.

10. Missä ja mikä? (2 pist.)

Tämä on Mikael Toppeliuksen maalaus Haukiputaan kuvakirkon katossa, ihan keskellä kirkkoa. Se on ”opaion”. Opaioniksi nimitetään (yleensä) kirkon kupolissa olevaa aukkoa tai valoikkunaa (vrt. Pantheon Roomassa). Haukiputaan kirkkomaalauksista kirjoitettaessa tästäkin puhutaan nimenomaan opaionina.

Vain Erjan vastauksessa se oli mainittu, mutta kaksi pistettä sai jo Haukiputaan kirkon ja sen maalaukset mainitsemalla.

11. Missä ja mikä tuo keskellä kulkeva raja on? (2 pist.) 

Tämä oli sitten ratkaiseva kysymys!!   Vain yhdessä paperissa oli tämä kokonaan oikein. Moni tiesi, että kuva on Vanhasta Raahesta, mutta tuon rajan tiesi vain yksi. Vastaus oli varsin tyhjentävä:

Raahessa ns. vanha Raahe, puu Raahe. Raja on vanhan Raahen ensimmäisen asemakaavan muistona. Ensimmäisessä asemakaavassa toteutui maanmittari Claes Claessonin suunnittelema ruutukaava, kuusi korttelia; eli nykyisten Saaristokadun, Koulukadun, Kirkkokadun ja Rantakadun rajaama alue.

Ja tässä on pistetaulukko!

Voittaja on Sini K. Onneksi olkoon. Ennenkin podiumilla olet ollut; lienetkö tunnet lähitienoot noin hyvin vai oletkos ihan näitä kesäkuvakisoja varten hakenut tietoja? Erja, joka kertoi työnsä puolesta näillä seuduin liikkuvansa, haastoi itsensä, eikä käyttänyt googlea. Satu, joka ei ole koskaan edes käynyt Pohjois-Suomessa, sai kaksi tasoituspistettaä ja Anna-Maija, joka kirjoitti, että ”On tosin ulkopaikkakuntalaiselle aika vaikea, vaikka kuinka yritän googlailla ja selata blogiasi (tabletti jo ihan kuuma 😉 )” sai yhden tasoituspisteen. Kati ymmärtääkseni tuntee seutuja jonkin verran, mutta otti kisan oikeasti leikkimielellä kuten kehoitinkin, ja mm. ensimmäiseen kysymykseen hänen vastauksensa on: ”Oulun juna-asema, jonne pyöräkauppias lähetti uuden pyöräsi”…  ja viimeinen ”Raja, jonka oikealla puolella ajavat oululaiset pyöräilijät ja vasemmalla muualta tulleet”. Ehkä minun blogini on tänä kesänä ollut aika pyöräilytäyteinen… Noh, sellainen oli tämäkin päivä. 😀

Ja voittaja siis on Sini K. 
Voittaja valitkoon jonkun näistä palkinnoista. 
AK saa sitten sen mikä jää jäljelle. 

1) Jarmo Pitkäsen kirja ”Makuja ja muotoja” Se on kaunis ja hieno kirja.   TAI  pullo kuohuviiniä toimitettuna lähimpään Alkoosi!

2) Seinäkalenterini ”Oulu kuvissa 2020”

Ja arvonta kaikkien osallistuneiden kesken: on tunnustettava että arvonnassa jätin Sinin ja AK:n pois. Siis vain seitsemän mukana.  Ja nipun kuvistani teettämiäni postikortteja voitti: ERJA.

Voisitteko kaikki kolme lähettää minulle postiosoitetietonne palkintojen perille toimittamiseksi.

 

Lämmin kiitos kaikille osallistuneille! Onneksi moni vastauspostissaan mainitsi kisan mukavaksi (Esim. ”Nyt kyllä yritin kaikkia keinoja, mutta osin arvailla piti siltikin. Mutta hauskaa oli!”)
Mukava tämä on järjestävän osapuolenkin mielestä. Ehkäpä ensi kesänä taas jonkinlainen.

Kesäkuvakisa 2019 – kuvia pyöräretkien varrelta

Kesäkuvakisa on taas täällä!

(Täällä on entisiä kilpailuja.)

Tänä vuonna kisan kaikki kuvat ovat pyöräretkieni varrelta, joten eivät voi olla kovin kaukaa. Mökillä tunturissa ja Saariselän teillä ajellut pyöräreissut eivät ole mukana.

Kuvissa on maisemia, museoita, kirkkoja, kulttuurikohteita yms. – näistä retkistähän olen täällä blogissa kirjoitellut pitkin kesää. Tänä vuonna kuvat ovat vielä lähempänä Oulua kuin aiemmin: pisimmän pyöräretkeni kohde on ollut Raahe, joten kaikki kuvat ovat joko Oulusta tai korkeintaan 100 kilometrin päässä Oulusta. Näin ollen oululaiset ja pohjoissuomalaiset ovat kilpailussa etulyöntiasemassa, joten reiluuden vuoksi – kuten tapana on – annan hyvityspisteitä siten, että jos et ole koskaan asunut Oulun tai Lapin läänissä, saat yhden lähtöpisteen ja jos koskaan et ole edes käynyt, saat kaksi lisäpistettä. Ja vinkkinä, että melkein kaikkiin kysymyksiin on vastaus löydettävissä täältä Tuulestatemmatusta. 😉

Ilmoittele vastauksesi suoraan minulle sähköpostilla (reija at satokangas.fi), mutta laita myös kommenttilaatikkoon alas (vaikka nimimerkillä) ilmoittautuminen osallistumisesta, jotta arvonta on sitten reilu, kun kaikki näkevät, ketkä ovat kisaan osallistuneet, ja toki muutkin kommentit ovat tavalliseen tapaan tervetulleita. Kilpailuaikaa on ensi viikon sunnuntaihin (8.9.) puoleen yöhön asti voit lähetellä vastauksia. Maanantaina 9.9.2019 on sitten tulosten julkistus!

Tälläkin kertaa palkintoja on kaksi, ja niistä voittaja saa ensin valita haluamansa, ja toiseksi eniten pisteitä saanut saa jäljelle jääneen. Jos pistemäärät ovat tasan niin sitten arvotaan voittaja.

1) Jarmo Pitkäsen kirja ”Makuja ja muotoja” Se on kaunis ja hieno kirja. Olen ostanut sen itselle, ja saanut toisen lahjaksi, joten raskin luopua…  tai pullo kuohuviiniä toimitettuna lähimpään Alkoosi!

         2) Seinäkalenterini ”Oulu kuvissa 2020” 

Ja huom. kaikkien osallistuneiden kesken arvon 10 postikortin (onnittelu- ja maisemakortteja kuvistani) nipun.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Tässä kysymykset ja kuvat

Alla 11 tehtävää, joiden kuvat eivät ole kulku- ja/tai aikajärjestyksessä. Tiedätkö tai arvaatko, mistä ne ovat ja mitä ne esittävät?

Kuvista saatavat pisteet vaihtelevat: 1 – 3 pistettä/kysymys, ja pisteet on merkitty sulkuihin kysymyksen/kysymysten perään.

Maksimipistemäärä on 22 (+ mahdolliset kotipaikkahyvityspisteet = 2 pist.).

Googlea, sukulaisia, kavereita kaikkea mahdollista on luvallista ja varmaan tarpeenkin käyttää.

1. Missä ja mikä? (2 pist.)

 

2. Missä ja miksi minulle tärkeä? (2 pist.) 

 

3. Missä ja mikä? (2 pist.)

 

4. a ja b) Mitä nämä ovat? (Molemmista 1½ pistettä = 3 pist.)

 

5. Mikä joki ja missä lossi? (2 pist.)

 

6. Mikä ja missä? (2 pist.)

 

7. Missä ja miksi erikoinen/aika ainutlaatuinen? (2 pist.)

 

8. Missä? (1 pist.) 

 

9. Missä ja mikä? (2 pist.)

 

10. Missä ja mikä? (2 pist.)

 

11. Missä ja mikä tuo keskellä kulkeva raja on? (2 pist.) 

Tässä toisessakin kuvassa näkyvät kadussa nuo viivat, jotka ovat rajana, mutta siis mikä raja ja missä?

Toivottavasti tästä on taas iloa, ja toivottavasti mukaan tulee paljon osallistujia!

Huomenna tai sunnuntaina postailen sitten vihdoin, pitkästä aikaa reseptejä.

Viikonloppua ja kilpailuiloa kaikille!

Sumuisessa Lapissa

Curly Girl – tuli kummasti mieleen aamun lyhyellä kuvauslenkilläni. Nyt kun on ollut sumua, usvaa ja tihkusadetta, eivät tunturimaisemat ole kaikkein kuvauksellisempia. Joten otinpa aamulla repun ja kameran ja suuntasin kuvailemaan makroja  – lähikuvissa sade voi olla eduksikin. Ja yksi itselle mieluisin otos on tämä: tupasvilla öisin sateen jälkeen.

Oma Curly Girl -kokeilu on jatkunut täällä möksällä. Noh, tekeehän se tukan eläväisemmäksi ja kiiltävämmäksi, mutta ei todellakaan huolitellummaksi tai muutenkaan enemmän mieluisaksi. Siispä jatkan huoltoa täällä, ja jatkan hiuksia turmelevaa kuivausta ja epäluomua hiustenhoitoarsenaalia kotosalla. Kaikkea kun ei voi saada…

Kun puolenpäivän tienoilla palasin mökille, oli Apsu pihalla vastassa – pomppien ylös – alas! Nyt! Nyt. Nyt mummi lähdetään! Ja niinhän me sitten tehtiin.

Lähdimme iltapäiväksi Angry Birds -puistoon kuten luvattu oli. Kaksin siellä kuljimme, pelasimme, kiipeilimme, hypimme ja pompimme. Ja taas pistettiin mummi liikkumaan! Hyvin jaksettiin molemmat. Ja minäkin innostuin pelaamaan ko. peliä – eka kertaa ikinä. Vanha Tetris -friikki muisti pelien riemun.

Mökille palattua arkinen mökkiruoka pikavauhtia pöytään: pastaa kahdella kastikkeella ja jälkkkäriksi perinteistä leipäjuusto – hillakomboa. Ja kuka olikaan mummin apuna keittiöpuuhissa? Apsu oli paras salaatin ja jälkkkärin tuunaaja.

Ja sitten tanssittiin Eeviksen kanssa tangoa. Kuinka lapsi nauttikaan musiikista ja tanssin keinunnasta. 😉 Niinpä ne taitavat monet pienet tehdä.

Mökkipäivässä keskeisintä pienet, ja elo ja olo heidän ehdoillaan ja kanssaan.

Mökkieloa

Syksyiseen, pilviseen aamuun heräsimme, eikä intoa lähteä ulos. Ei ainkaan heti aamusta. Minulla ”konttorihommia”, ja Pehtoori tapansa mukaan luki lehtiä pitkään ja hartaasti, täytteli ristikoitakin.

Pihalle päästyä mies kunnosti minun mökkipyöräni: vaihteet ja jarrut vaativat perusteellista remppaa ja ovat nyt kunnossa, joten uskallan lähteä polkemaan vaikka tunturiin. Huomenna oli vähän aie, katsotaan nyt… Muuttuvia tekijöitä täälläkin on. 😉 Ja minä siivosin terassit. Männyn siitepölyä oli keltaisenaan kaikkialla, paksusti.

Samalla, ilolla ja tyytyväisenä, saatoin katsella edellisen mökkireissun (Lue: leppoisan työleirin) tuloksia: pihalla ja pihapoluilla näyttää aika hyvältä, juuri sellaiselta kuin toivoinkin. Vihertää, on siistiä ja tasaista.

Tänään parituntisen touhuamisen jälkeen ryhdyimme pohtimaan lounasasioita: ajatus ja aie lähteä kävellen Rönkönlammelle paistamaan makkaraa kariutui minun ”sokerisuuteeni” eli alkoi ripsiä vettä, enkä halunnut lähteä sateeseen edes pikku lenkille. Ja pian sade sitten tokenikin; hyvä meidän oli mökkinotskillakin lounastaa.

Minulla vähän näitä kuvaushommia taas.. Porotokka-sarjaan on tullut paljon uusia astioita, ja minä saan ne kuvailla. Toki saan. 😉

Iltapäivällä minulla – vihdoin, kuinka minä sitä jo tarvitsinkin!!! – hieroja. Luottohieroja L. on Saariselällä, ja pitkästä aikaa hänen jälkeensä datailuista, kuvankäsittelystä ja pyöräilystä jumittuneet, jo kipeät, niskalihakseni ovat taas toimintakelpoiset, eivätkä yöllä herättele tulehtuneeseen tunteeseen.

Pehtoorilla ihan omat mindfulness-harjoitukset notskipaikalla; kaksi vanhaa puuta. 😀

Kun sitten istuimme illansuussa ruokapöydässä, Juniori soitti: ”Ollaan jo matkalla”. Heillä oli alunperin tarkoitus lähteä huomenna aamulla, mutta kun Apsun toinen päiväkotipäivä oli tänään ohi, lähtikin koko perhe saman tien kesälomareissulle kohti Hangasojaa. 😉 Toiveena esittivät, josko petaisimme valmiiksi: kullannuput voitaisiin kantaa suoraan unille kunhan tulevat… Katsotaan onnistuuko. 😉 Ja ehkä tässä jotain iltapalaa puuhailen lomalaisille.

Syksyn merkkejä jo on…

 

Haasteellisia kuvia…

Aamupäivä kului etsiessä yhtä kadonnutta laatikkoa, jossa on jotain olennaista lauantain Kalaaseja varten. Etsin monta tuntia, ja aina siirtyessäni laatikolta tai kaapista toiseen, siivosin ja järjestelin edellisen, ja tulin löytäneeksi yhtä sun toista, minkä olemassaoloa en ollut muistanutkaan, mm. rasiallisen postimerkkejä, pukukorun (ranneketju), neljä Riviera de Maisonin jälkiruokalusikkaa (täysin käyttämätöntä!). En lopultakaan etsimääni…

Iltapäivällä lähdin käymään ompelijalla ja sieltä palatessa sitten sattui se, mitä oikeastaan on tullut pitkin kesää pelätyksi, ja onneksi se ei sattunut esimerkiksi eilen. Pyörästä puhkesi rengas. Nopea apu oli puhelinsoiton päässä; Pehtoori tuli hakemaan Tuirasta, ja äsken vielä paikkasi renkaan. Huh!

Pienen tovin ennen, välissä ja jälkeen noiden hommien käytin yhden verkkokurssin parissa, ja sitten vastailin yhteen kuvahaasteeseen. Enää en olekaan mukana kuin yhdessä kuvahaasteessa. Serkkuni tämänvuotinen (jo neljäs) haaste on ollut aika työlas, ja vaikea. Mutta olen sen nyt tehnyt kokonaan.  Se on ollut sellainen non-stop, eikä siis viikkoihin tai kuukausiin sidoksissa, vaan kaikki 28 haasteväriä (myös oheisvärit)/teemaa/aihetta ovat olleet koko ajan tehtävissä. Ideana, että vastaa ainakin yhteen tietyn kansion jutuista: 1) väri(t) 2) aihe tai 3) teema. Mielellään samaan kuvaan kaikki kolme. Esim. haaste #13

Siis 1) väri: marjan puna 2) aihe: kengät ja 3) teema: inspiraatio basaareista.

Likikään aina en saanut kaikkia kolmea kuvaan, vaikka aika vakavasti 😉 tämänkin homman otin. Ensisijaisesti pyrin hakemaan värin, sitten aiheen ja kolmanneksi teeman.  Melkein kaikkiin oikein tekemällä tein kuvan, – monta niistä olette täällä blogissa jo nähneetkin, moni on Vastavalossa ja muutamat Instassa. Siis olen ”hyötykäyttänyt” haastetta. Tuon haastenumero 13 vastaustani en ole aiemmin julkaissut, joten se on nyt tässä.

Keväällä ostamani ihanat punaiset mokkatennarit! Juuri oikean punaiset. 

 

Tässä on koko haastesarja.

Ja alla minun vastaukseni samassa järjestyksessä. Ovaat tietysti isoina kuvina FB-sivuilla – tässä vain kollaasi kaikista.

 

Oli tosi mukava nähdä monen kymmenen eritasoisen harrastelijan vastauksia kuvahaasteeseen. Moni on jättänyt kesken, eikä kommentointi ole ollut kovinkaan vilkasta verrattuna edellisiin vuosiin, mutta minusta nämä on mukavia. Tämmöiset innostaa kuvaamaan, herättävät uteliaisuutta ja saavat miettimään uusia juttuja.

 

Sata päivää sähköpyöräilyä – kokemuksia ja numeroita

Sata päivää sähköpyöräilyä takana – tai jos ihan tarkkoja ollaan niin taitaa olla vasta 90.

Huhtikuun puolivälissä sen ostin, ja viikko on oltu Roomassa, kaksi viikkoa mökillä ja kotona ollessakin pyörä on ollut puolenkymmentä päivää käyttämättömänä varastossa. Siis kuitenkin lähes sata päivää vajaassa neljässä kuukaudessa. Tämä kesä on ollut pyöräilykesä, ja pyöräkautta taitaa olla vielä pari kuukautta jäljellä. Talvipyöräilijää minusta ei tule.

Tänä kesänä olen tankannut autoni vain kerran. Kilometrejä harmaaseen pikku Beetleeni ei ole tullut kuin muutama sata. Mökkireissut on tehty Pehtoorin kiesillä. Omalla autolla en ole juuri ajellut.

Pyörässä on nyt 2700 kilometriä, joten keskimäärin 30 km päivässä on sähköpyörällä huristelua takana. Ja kyllä sitäkin on poljettava, – ei se liiku metriäkään edes sähköllä, jollei polje.

Olen tutustunut Ouluun, sen asutusalueisiin – uusiin ja vanhoihin – ihan uudella tavalla. Monta ihmetyksen aihetta on tullut vastaan. Lähikuntiinkin on moni pyöräretki suuntautunut: moni lähiseurakunnan kirkko ja kotiseutumuseo on tullut käytyä ja kuvattua. Turkansaari, Koiteli, Kiviniemi, Oulunsalo, Haukipudas ovat olleet mukavia, ainakin pari kertaa pyöräilypäivän kohteita ja Raahen retriittireissu jätti ihan mahdottoman mukavan muistojäljen tähän kesään.

Vastavaloon olen voinut ladata pyöräretkiltä kuvia paikoista, rakennuksista, maisemista, miljöistä joita siellä ei ennen ole ollut. Ainakin parisataa kuvaa on pyöräretkien saaliista kelpuutettu sinne.

Olen löytänyt monta mukavaa tauko/välipalapaikkaa: Oulunsalon museokahvila, Koitelin Taukotupa, Haukiputaan tapulikahvila, Villa Eevilä … Pullakahvit ja limpparit eivät ole ennen kuuluneet liikuntasuoritusteni oheistoiminnoiksi, mutta näillä pyörälenkeillä ne ovat monta kertaa kuuluneet asiaan.

Vähitellen olen hankkinut pyörään lisävarusteita: pyöräkoriin sopiva kameralaukku ihan ensimmäisenä. Sitten penkin pehmuste ja myös tankoon kiinnitettävä pieni pussukka, jossa on kännykälle paikka. Äänikirjan, ja joskus kartan vuoksi, hyvä kun siinä on läpinäkyvä suojus. Vaikka yleensä kyllä pysähdyn, jos on jotain selailtava, säädeltävä tai katseltava. Uusin hankkimani lisävaruste on tankoon uudet kahvat. On nimittäin niin, että pyöräily ei rapautuneille ja rasittuneille olkanivelilleni ja yläselän lihaksille ole mikään vetreyttäjä tai hyväätekevä liikuntamuoto. Päinvastoin. Varsinkin jos on monen tunnin pyöräilyrupeama menossa, niin käsien kierteellä olo alkaa puuduttaa. Nyt uusien ”pystykahvojen” ansiosta käsille ja hartioille ei tule niin paljon rasitusta. Pyöräilykesä on jättänyt myös hassut jäljet käsiin: kämmenselät ovat hyvinkin ruskettuneet, mutta sormet ovat melkoisen valkoiset. Eiväthän ne käsien ollessa tangolle puristettuina juuri saa aurinkoa. 😀

Jos joskus – ehkä en enää tänä kesänä? – teen pyörällä vielä yöpymisreissun, jolloin on pakattava mukaan kameralaukkua enemmän tavaraa, niin hankin/lainaan sellaiset takalaukut kuin esim. meidän mankelimatkaajalla on pyörässään. Kun jatkuvasti mukanani kulkeva kameralaukku painaa 5 – 6 kg, niin se menee vielä aika hyvin tarakalla, mutta kun Raaheen pakkasin mukaan myös ison repun, jossa oli painavaa tavaraa (akkuja, tietokone etc.), niin korkea kuorma takana teki pyörän aika epävakaaksi, eikä paino jakautunut parhaalla mahdollisella tavalla. Sähköpyörähän on ainakin 10 kg painavampi kuin tavallinen vaihdepyörä ja varmaan 15 kg painavampi kuin maantiepyörä, joten se on raskaampi liikutella ja erityisesti vastamäkeen raskaampi poljettava.

Niinpä onkin erinomaisen hyvä, että on sähköavitus. Siitä huolimatta kyllä minulla on kunto kasvanut tosi paljon. Olkoonkin, että pyrin (lähes aika) ajelemaan niin hitaasti, ettei tule hiki, kulkemaan sellaisella hyvällä matkavauhdilla. Ja kun syke on sopiva ja liikkuminen pitkäkestoista, niin sitten palaa rasvaakin. Lähes huomaamatta paino on vuodenvaihteen lähes ennätyspainosta pudonnut seitsemisen kiloa. Ja sehän tuntuu erinomaisen mieluisalle; jotenkin omempi olo on tässä painossa. Ja kuinka monta vaatehuoneen ”saattohoito-osastolla” ollutta vaatetta onkaan päässyt takaisin osaksi arkeani.

Ilman äänikirjoja pyöräilykilometrejä olisi varmasti vähemmän. Paljon vähemmän. Monta kertaa olen paluumatkalla ajanutkin ohi kotikujan risteyksen ja käynyt vielä muutaman kilomertin mutkan, että kirjan luku päättyisi, juonenkäänne olisi ohi… Kymmenien kirjojen (”luku”)kokemuksista voisinkin tässä joku päivä postailla ja ehkä vinkkejäkin antaa.

Ja luulenpa, että saan tällä viikolla aikaiseksi myös kesäkuvakisan! Ja siihenhän kuvat ovat sitten näiltä pyörälenkeiltä.

Elämyksiä

Eilen illalla kun palasin leffasta, oli Merijalinrannassa hyvin kaunis valo. Hiljainen, tyyni tunnelma. Kesäilta. Ja minä ajatuksissani vielä Elton Johnin maailmassa. Ja olen niin iloinen, että kävimme konsertissaan Helsingissä 

Rocketman -elokuva on Elton Johnin elämästä noin 45-vuotiaaksi. Se on hyvä elokuva, ei mikään suurenmoistakin suurenmoisempi, mutta se on oikein hyvä. Harvoin ajattelen leffasta tullessa, että voisin katsoa vaikka heti uudelleen. Tästä ajattelin. Luulen, että se olisi mielestäni toisella katsomiskerralla vielä parempi. Periaatteessa suunnilleen tiesin Eltonin elämänvaiheet, mutta kaiken tapahtuneen volyymi on valtaisampi kuin ajattelin. Elton John on itse todennut elokuvasta: ”On ilmeistä ettei kaikki ole totta, mutta se on totuus”. Hän on itse tuottanut elokuvan ja mm. hyväksyt Taron Egertonin esittämään itseään ja myös kiittäen hyväksynyt Egertonin tulkinnat lauluistaan.

Ja Taron Egerton on se, miksi voisin mennä uudelleen leffaan. Eilen katselin Eltonin Johnin elämästä kertovaa rohkeaa ja rokkaavaa elokuvaa, mutta toisella kerralla keskittyisn Egertoniin ja hänen tapaansa laulaa. Pidin valtavasti. Joten niinpä tänään aamulla meni pitkästi toista tuntia, kun katselin netistä hänen haastattelujaan ja duettojaan Elton Johnin kanssa. Elokuvan lopussa on uusi biisikin ( Youtube ), ja senkin he laulavat (myös elokuvassa) yhdessä.

Lopulta sitten sain lähdetyksi päivän pyörälenkille. Olipa mukava reitti.

 

Taas uusiakin pätkiä – ja taas minä ajattelin, kuinka ihanaa olisi asua veden äärellä.

Kuvassa Maikkulan kartano. Siellä vietin karonkkani. Jo 15 vuotta siitäkin.

Pehtoori oli polkenut tänään Haukiputaalle, mutta iltapäivällä lähdimme sitten vielä yhteiselle ajelulle. Mentiin kaupungille syömään. Oulun etniset ravintolat -kierros on vielä kesken. Tänään oli vuorossa bangladeshilainen ravintola – kirjoittelen huomenna siitä…

Kaupungista pohjimme kohti Nallikaria ja Möljää. Siellä on Igloo -kahvila, ja se on ollut aina aamuisin/aamupäivisin kiinni, kun olen ohi ajellut, joten ajattelin, että mennään jälkkärikahville iltapäivällä. Ei ollut auki tänäänkään. 🙁

 

Pilvet roikkuivat kovin alhaalla, tummanpuhuvina näyttivät uhkaavilta, mutta ei tullut tälle päivälle sadetta.

Iltasella kuvahaasteita ja Vastavaloa, äänikirjaa… kesä on jo puolessa.

Viinikerhon käytyä

Viinikerhon maistelun järjestelyvastuu oli meillä: teemaksi valitsin kesäviinit ja Etelä-Afrikan. Sieltä tulee hyviä valkkareita, jotka sopivat kesäisten salaattien ja keittojen kanssa tarjottavaksi ja sieltä tulee hyviä, lämpimiä punaviinejä, jotka on  kuin tehty grillattujen liharuokien makua täydentämään. Ja yksi tärkeä syy oli se, että meillä on ollut jemmattuna syksyllä 2009 Kapkaupungista ostettu erittäin kallis punaviini (Rust en Vrede 1694 vuosikertaa 2006), jonka halusin saada jo maisteluun, ettei viini ehdi etikoitua. Ja tälle viinille sitten ostin pari verrokkia.

Ei ollut etikkaa, ja olisi voinut olla vielä muutaman vuoden kypsymässä vielä pehmeämmäksi, mutta todettiin kyllä erinomaiseksi. Kuten myös muut melkein kaikki muutkin. Eikä kukaan valittanut ruoastakaan, joka oli kyllä aika vähän etelä-afrikkalainen. Jälkkärinä ollut sitruuna-marenkikakku sai kiitosta ja kehuja, ja sen ohessa tarjoamani etelä-afrikkalainen Amarula-tilkkanen sopi tarkoitukseensa oikein hyvin. Mutta sen kakun teko!! Ohjeen otin uudesta keittokirjastani ”Viikonloppu lautasella”, jonka tekijän Teemu Auran uralla ko. kakulla on ollut käänteentekevä vaikutus. Ja minä tykkään sitruunakakuista, -piiraista ja -juomista ja ylipäätään sitruunasta.

Hyvin harvoin valitsen monimutkaisia ohjeita, mutta nyt tämä sivun mittainen rimpsu ei pelottanut. Mutta toista kertaa en tähän ryhdy. Kakku vaati viisi eri vatkausta, valkoisia ja keltuaisia erikseen, vesihauteessa kypsennystä, jäähdyttämistä ja paistamista ja huh huh! Ei vaikeaa, mutta tiskiä ihan hirveästi ja aikaa vaati enemmän kuin mikään aiemmin tekemäni kakku. (Kuva eilisessä postauksessa ja Instassa.)

Eiliset vieraat toivat parikin kimppua kotipuutarhoistaan. Tämä yrttimaan kimppu on kaunis ja hyvä idea. Minullakin löytyisi takapihalta melkein kaikki samat yrtit, mutta enpä ole tällaista keksinyt/osannut sitoa. Otin kuvia, eri versioita. Nyt pikagallup: kumpi kuva miellyttää sinua enemmän? Tumma vai vaalea?


Lähimatkailua pyöräillen – taas Liminkaan

Tänään kotona. Ei kylläkään Kyllikki Virolaisen eikä edes Pirkko Koskenkylän (= Jäppinen) tyyliin, vaan enimmäkseen olin ulkona, ihan ilman kotitaloushommia.

Vein tyttären ja pyöränsä aamujunalle (klo 8.30 Oulu – Helsinki) ja sitten oli minunkin aika viikon tauon jälkeen lähteä vähän pidemmälle lenkille, semminkin kun oli mitä kaunein, joskin viileähkö (+ 14 C), kesäaamu. Ja takana mökkiviikon aikana  taas enemmän energian tankkausta kuin kulutusta – olkoonkin, että hiekan lapiointi on perinteisesti ollut minulle aika hyvää liikuntaa. 🙂 Mutta kyllä me hyvin söimmekin.

Limingassa viimeksi käydessäni jäi vähän vaivaamaan, että jäi moni kuvanottamisen paikka käyttämättä, joten ajattelin, että tänään. Mutta enpä tänään – vielä – Arboretumiin asti polkenut. Kylällä (joka perjantaina puolelta päivin oli autio kuin ydinsodan jälkeen) sentään osasin edelliskertaa helpommin hakeutua kuvaushuudeille. Ja kun keväällä kiinni ollut kesäkahvila oli nyt kesälläkin kiinni, niin käytin Erjan edellisen Limingan pyöräilyni postauksen yhteydessä kommentissaan antamaa vinkkiä ja menin ”lounaalle” Cafe Laukeuteen. Lounaaksi valitsin aurinkoisen päivän kunniaksi jätskin, – ei ollut muuta kuin mansikka-vaniljapehmistä. Jäipä se syömättä. Oli niin esanssia, niin esanssia. Mutta patiolla oli mukava istuksia.

Limingan kirkossa ei ole aiemmin tullut käytyä, joten sinne siis. Parisataa vuotta vanha (Limingan viides) kirkko on paljolti Engelin oppilaan A. F. Granstedtin kädenjälkeä. Pitkähkön tovin siellä vietin, kuvailin, kyselin poloiselta opastytöltä kaikenmoista ja sitten jatkoin matkaa.

Koskapa pilvet nousivat sisämaasta pahaenteisesti, lähdin kotimatkalle.

Kuten jo aamusella olin huomannut,kyllä nyt on hienosti rempattu vanhoja kevyen liikenteen väyliä (Ämmänväylän ja Tuiranväylän sillat). Reitti on ollut ainakin kuukauden verran suljettuina, mutta nyt! Avot!

Ja sitten tehty kokonaan uusi silta Kuusisaaresta Raatinsaaren. Nyt näkyy vanha ”hotel du Raatti” (jossa oli yksi Oulun ensimmäisistä ravintoloista) entistä paremmin. Talon historiasta täällä… KLIKS.

Tällä lähimatkailureissullani keksin ratkaisun minua askarruttaneeseen ongelmaan: ”Miten tänä vuonna käy perinteisen kesäkuvakilpailun”. Ja keksin vastauksen. Huomenna julistan ”kisakutsun”. Kannattaa siis pysyä linjoilla… 😉

Huoltopäivä

 

Iltapäiväksi oli sovittu äidin kanssa pyörätuoliajelua kesäkaupungissa, torilla ja hautausmaalla, mutta kun hän ei sittenkään halunnut lähteä, jatkoin aamupäivän teemaani: pyörällä ajelua ja huoltotoimia. Aamulla olin nimittäin pienen Nallikari-Toppilansaari lenkin jälkeen ajanut kampaajalle ja kun kerran kaupunkirullailusta ei tullut mitään, tuosta vaan tilasin ja sain ajan niska-hartia-hierontaan, jolle olisi ollut tarvetta jo pari kuukautta sitten, ja ajelin taas tunteroisen ristiin rastiin odotellessani Edenin hierojalle pääsyä. Nyt on teiden varret kauniita pitsisiä, kukkaisia, syreenit kukassa Hietasaaren huviloiden pihoilla ja vedet kimmeltää.

Ja jopas nyt on mellevä olo, kun veri kiertää päässä, jossa on lyhyeksi leikatut hiukset. Huoltohommat hoidettu.

Tänään lounaspaikaksi valikoitui Villa Hannala, jossa puolenpäivän jälkeen oli kymmenittäin lohisopalle tulleita. Minulle riitti lohirieska – ja muutama kuva. Mihinkähän seuraavaksi lounaslimpparille tai -leivälle? Onko blogini seuraajilla vinkkejä viehättävistä, erikoisista, kivalla paikalla ja alle 40 km säteellä Oulusta olevista kahviloista tai kesäkeitaista, joissa kannattaisi käydä? Mielelläni otan vinkkejä vastaan. Iin Huilingissa kävin talvella ja varmasti käyn nyt kesälläkin. Ja Oulunsalon museokahvilaan ehkä jo ensi viikolla, mutta onko muita?

Huoltopäivä myös Muistikuvissa. Ihan laskutushommia (= 2 laskua 😀 )! Ja kansioiden perkausta. Kun Vastavalon ensimmäinen vuosi tuli jokunen viikko sitten täyteen ja 1400 kuvaa sinne ladatuksi, päätin, että nyt hellitän sen kanssa. Höpsis. Mikä on ehkä tulkittava siten, että minusta on kuitenkin kiva ottaa kuvia ”julkaistavaksi” ja toivon mukaan myytäväksi. Kuvaamisen ilosta tässä täytyy olla kysymys, koska ei tämän touhun takana ainakaan taloudellinen kannattavaisuus ole. 😉 Ehkä pitäisi ryhtyä puuhaamaan näyttelyä jonnekin – ehkä jonnekin kesäkahvilaan? 🙂

 

Juhlapäivä

Viime sunnuntaina kun oli Apsun 4-vuotissynttärit, poika koetti avata yhtä lahjapakettiaan, eikä tahtonut saada sitä auki, joten pyysi serkkuaan (jota pitää yhtenä maailmankaikkeuden parhaana tyyppinä, jo yläastelaista M:aa (joka on usein ollut meilläkin)) auttamaan. Kun kiusoittelin ja kyselin, liekö M:llakaan osaa auttaa? Apsu totesi: ”Osaa se, se on … kun se on sukulainenkin”.  🙂

Minulla oli tänään vähän sellaisella mandaatilla yo-kuvaus. Apsun serkkutyttö, juuri tuon yllä mainitun M:n isosisko, sai tänään valkolakkinsa, ja oli kysellyt minua kuvaajaksi juhlaansa, ja samalla potretin ottajaksi. Mieluustihan lupauduin. Oli ilo. Kaunis, ja niin kohtelias ja positiivinen nuori nainen.

Muita yo-juhlia meillä ei kalenterissa ollutkaan, joten sopi oikein hyvin.

Periaatteessa olisi voinut olla kotonakin juhlat. Mutta kun ammattikorkeassa ei mitään valmistujaisia, publiikkeja, kevätjuhlia tms. järjestetä, niin ei ollut paikkaa tai juhlaa, jossa olisi suvivirttä veisattu. On oikeastaan vahinko, kun monet tiedekunnat ja/tai ammattikorkeat eivät mitään maisteripromootioita, insinöörijuhlia, päättäjäisiä, ammattiin valmistuvien juhlia järjestä … ei ole mitään opintojen ”virallisia” lopettajaisia.

Meillä humanisteilla viimeiset parikymmentä vuotta on jonkinlaisia – talvisin aika pienimuotoisia – publiikkeja kyllä pidetty. Minusta valmistuneet sellaisen ansaitsevat. Minullekin ne ovat olleet tärkeitä juttuja. Monen vuoden opintojen jälkeen on mukava edes pieni juhla viettää. Elämän virstanpylväitä tuollaiset kuitenkin on. Monivuotisen ahkeroinnin ja työn jälkeen on hyvä pukeutua hyvin, syödä kakkua ja kohottaa malja. Juhlalle on syynsä.

Meidän Juniriolla olisi ollut tänään juhlan paikka. Niin vain poika insinööriksi valmistui. Valmistui neljässä vuodessa kuten ”kuuluu”, ja vieläpä ihan kelpo arvosanoin. Lukion jälkeen ei tiennyt mihin lähtee, mitä tekee, mihin pääsee… Sitten armeijan, pulla- ja pakettikuskin työteliäiden vuosien jälkeen pääsi tekulle, sai pari lasta, teki töitä melkein koko ajan opintojen ohessa  … ainakin äitinsä iloksi ja hämmästykseksi. Ja suoritti opintonsa.

Parikymmenvuotisen opinto-ohjaajan elämäni aikana tulin usein miettineeksi (koskeekohan enemmän humanisteja kuin muita?), että on helpompi päästä yliopistoon kuin sieltä pois. No ainakaan Juniorin ja ammattikorkean kohdalla tämä ei pitänyt paikkaansa. Ja tosiasiahan on, että nuorilla miehillä ”kypsyminen”, tai siis vastuu omasta elämästä ja opinnoista, tulee usein pari vuotta jäljessä siitä, mitä naisilla. Luulenpa, että Juniorilla vastuullistumista kummasti edesauttoi ensin Apsun ja sitten Eeviksen syntymä. Isät ovat innokkaampia opiskelijoita kuin lapsettomat poikamiehet. Ja tämä on ihan oma mutu-tutkimukseni tulos. 😉

Vähän Juniori mietti valmistujaisten järjestämistä… tai siis, että ”järjestettäisiinkö” :), mutta nyt näyttää siltä, että pidetään sellaiset joskus heinäkuussa vain pienellä porukalla. Samalla juhlitaan sitä, että Juniorin ”kausituuraajan” pari vuotta kestänyt työpaikka Alkossa on vakinaistettu. Se vakinaistettiin kun poika osa-aikaisena haki (oto)kouluttajan paikkaa. Ja sai sen.  On siis nyt Oulun piirin (en tiedä tarkkaan mihin asti ulottuu) kouluttaja, ja on jo kerran käynyt Helsingissä koulutettavana hommaansa varten.

Tällaisina päivinä annan itseni olla levollinen. 😉 Juhlan paikka tänään, monessakin  mielessä.

Kempeleeseen pyörällä

Tänään on tuntunut ihan kesältä. Oulussa oikeastaan eka kertaa tänä vuonna, kun meillä jäi se viime viikon lämpöaalto täällä kokematta.

Aamupäivällä Muistikuvia-asioita, ja sitten jälleen kotiseuturetkelle Helkaman kanssa. Tänään kohteena Kempele. Matkalla ojanpohjilla jo paljon rentukoita.

Oli ihan ”syykin” mennä sinne, sillä yhdellä tutulla, pitkäaikaisella keskikoulu- ja lukiokoulukaverilla, harrastaja-valokuvaaja hänkin, on näyttely siellä. Olin luvannut käydä katsomassa. Ja tänään sinne siis. Tapasimme ja kahvittelimme, ja sitten minä lähdin kuvailemaan Kempeleen ”nähtävyyksiä”: kotiseutumuseo ja kirkko. Kempeleen vanha kirkko on yksi maamme 11:sta jäljellä olevasta arvokkaasta tukipilarikirkosta. Mutta sepä on nyt rempattavana joten enpä päässyt kovinkaan lähelle. Tapuli oli jo maalattukin.

Kotiseutumuseon pihapiirissä vanha maitolava, jossa vanha Valion logo. Tulipa siitä takaumia. Minulla ei niinkään maaseudulle, saatikka maitotilan elämään, vaan kesäjätskiin. Duetto-pikari: suklaata ja vaniljaa, ja puutikku. Siinä pyöreän pahvikipon kannessa oli tuollainen Valion merkki.

Kempele on yksi niitä kunnannimiä, jotka vieraspaikkakuntalaiset, etelän immeiset, taivuttavat toistuvasti väärin. EI Kempeleellä, vaan Kempeleessä. Aika vastikään YLE Ykkösen toimittaja taivutti isompienkin paikkakuntien – kaupunkien – nimiä yhdessä ja samassa lauseessa ihan pieleen: ” – – Seuraavat ottelut pelataankin Kokkolalla ja Rovaniemessä.” Auts! Luulisi toimittajilla olevan vähän parempi suomen kielen taito. Luulisi.

Ilta on kulunut reissukuvia peratessa, ja ”perinteistä” matkayhteenvetoa miettiessä. Huomennapa sitten sen aika.

Lintukuvaaja! ;)

Kun vajaa vuosi sitten pääsin kuvatoimisto Vastavalon kuvaajajoukkoon, päätin, että en sinne lintu-, kasvi- (pl. syötävät) ja auringonlaskukuvia laittele. Nyt siellä kuitenkin on ottamiani auringonlaskukuvia varmaan puolensataa, muutama kasvikuvia, mutta  tätä päivää ei ole ollut lintukuvia. Nyt on.

Kävin illansuussa Ainolassa-Myllytullissa täydentämässä ja paikkomassa vanhojen rakennusten kuvausprojektini kuvia, ja Linnansaaren pienen lammen, joenmutkan tienoilla oli ”Fjällräven-porukkaa” pitkine putkineen ja kiikareineen, mistä ymmärsin, että nyt on joku erikoinen tirppa tähtäimessä. Pysäytinpä sitten siihen minäkin, ja muutaman otoksen otin kahdesta uroksesta. Tunnistusapua sitten sain ystäviltä: mandariinisorsia ovat. Ja ”poikaparina” kuulemma liikkuvat, kertoivat paikalla olleet lintuihmiset. Hienon näköisiä olivat. Aika koreita ovat. Ja Kalevassa haastateltu ystävä, lintutieteilijä kertoi että nämä ovat erityisesti Japanissa hyvän onnen ja parisuhteen vertauskuvia.

Muutapa en tänään olekaan saanut aikaiseksi. Tai siis olen vain istunut koneella ja tehnyt niitä korttikuvia ja kuunnellut kirjaa (”Kellontekijän tytär”). Minusta on edelleen hassua tällaiset päivät, jolloin minulla ole jotain, mitä ”pitää” tai ”kuuluu” tai ”on tehtävä” tai ”on sovittu”. Se on edelleen mukava tunne.

Kovin erilainen lauantai

Päivä alkoi varhain. Olin Ainolan portilla jo paljon ennen kahdeksaa.

Kaunis, kirkas, aurinkoinen pakkasaamu. Toukokuun neljäs!

Autolla olin ajellut kaupungille, ei puhettakaan että olisin uskaltanut lähteä pyörällä liuskastelemaan. Kiertelin ja kuljin pitkin Hupisaaria. Ihan epätodellinen olo.

Ja iltapäivällä ajelin sitten Kiiminkiin. Autolla edelleen, ja mustiin pukeutuneena.

Hautajaiset siellä olivat. Sellaiset, etten ole ennen nähnyt. Paljon opin elämästä ja kuolemasta. Olisinpa oppinut kuvaamisestakin, luulen että opinkin. Valokuvaaja liikuttui, mikä ei ehkä ole hyvä asia. Valokuvaaja ei ollut koskaan tavannut saattoväestä ketään, eikä koskaan ole tavannut vainajaa, mutta nyt tuntuu, että olisi ehkä halunnut tutustua…

Aika isot hautajaiset olivat. Ja minä yritin parhaani kuvatakseni ne.

Pyöräilyn huumassa

Lämmin, ihana, aurinkoinen, oma perjantai.

Yhdeksältä lähdin, puoli kolmelta palasin. Hieman töpeksin menomatkalla: reittivalinta oli tarkoitus olla suorempi, lyhempi, mutta toisaalta – tulipahan kunnon lenkki:  yhteensä 75 km ja pikkusen reilu neljä tuntia polkien! Osin avustuksella, osin pelkästään omalla lihasvoimalla ja sinnillä.

Minulla on nyt ollut sähköpyörä kaksi viikkoa ja olen ajanut sillä yhteensä 360 km. Siis sen verran kuin tavallisesti koko kesänä. Olen ”lopettanut” kävelyn (tosin esim. tänään Limingassa kolmisen kilometriä kävelyäkin) – ainakin tässä alkuhuumassa näin. Puolet noista 360 kilometristä olen polkenut ihan ”tavallisesti” – siis ilman apuja. Tuskin tämmöinen jatkuu kovin kauan, mutta vaikka putoaisi puoleen, on uusi pyörä lisännyt liikkuvuuttani olennaisesti.

Lähtiessä lämmintä oli puolet siitä kuin palatessa (+18 C), oli tyven, ja kotiin päin polkiessa Limingan lakeuksien läpi oli vastaistakin, mutta olihan minulla silloin moottori apuna. Ja dopingia. Allergialääkitys on nyt oltava kaksinkertainen; melkein kuin norjalaisilla hiihtäjillä. 😉

Matkalla kuuntelin Kempeleeseen asti kirjaa, mutta sitten pistin kuulokkeet pois, kuuntelin kevään ääniä, vimmattua linnun laulua, tuulen suhinaa, maaseudun hiljaisuutta. Näin ihan uusia maisemia – Teppolan tien varressa melkoisia linna-asumuksia – isoja omakotitaloja, yhtä luulin kappeliksi! Jokunen pelto oli jo kynnetty, Pohjanmaan lakeudet olivat aika ankeita, mutta näyttivät keväältä. Lupaus kesästä oli olemassa. Kempele – Liminka välin sain polkea melkein ilman vastaantulijoita, merkillinen oma rauha. Ja kevät! Sininen taivas, päin paistava aurinko.

Limingassa oli paljon katseltavaa ja kuvattavaa. Toisaalta tuttu paikka minulle ja Canonille. Kuusi vuotta sitten, kun äiti siirrettiin OYSista (vai kaupunginsairaalasta?) yllättäen (tilanpuutteen vuoksi) Limingan TK:n vuodeosastolle, kävin parin viikon ajan liki päivittäin Limingassa – välillä ihan varmana, että sille tielle äiti jää, mutta niin vain keuhkokuume ja moni muu juttu helpotti. Noilla reissuilla ajelin (autolla) sitten kylällä ja kävin myös kävelyllä ja kuvaamassa museoalueella, arboretumissa ja hautausmaalla.

Museoalueelta ja idylliseltä rantatieltä (kannattaa ehdottomasti käydä!!) lähdettyäni kyselin paikallisilta kahvilaa tai konditoriaa, jossa olisin voinut jotain lounaakseni syödä ja kahvitella virkistyäkseni kotimatkalle, mutta koko Limingan keskustassa ei taida mitään kuppilaa olla. Ei minulle ainakaan osattu neuvoa muuta kuin ”onhan tuossa kasitien varressa ABC”. No sinne en polkenut.

Niinpä kotiin palattua oli ilo Pehtoorin hommaamasta ja grillaamasta nieriästä ja minun tekemistäni lisukkeista, rose-viinistä ja piha-auringosta (eka kertaa syötiin kotipiazzalla) ihan ylivertainen. Melkein kuin ulkomailla olisi.

Ja  tiedättekös mitä? – Pehtoori on eilen myynyt viime vuonna ostamassa fatbiken ja ostanut sähköpyörän!! Ja oli tänään käynyt sillä Jäälissä äitinsä luona. Tiedän yhden toisenkin aktiiviliikkujan, joka on minun innostamanani hankkinut sähköpyörän. Kuume leviää. 😉

BTW: Minun vanha, hyvä Crescent olisi myynnissä: tarviiko joku 7-vaihteista tyylikästä ja laadukasta Crescent Rissa -pyörää (linkin takana melkein vastaava)? Hinta on 275 €. Laitan tähän huomenna kuvan… Laita sähköpostia jos pyörälle on tarvetta.

Nyt kyllä väsyttää, jo ajatus 75 kilometristä tuntuu minulle mahdottomalle, mutta niin hyvälle, että sen tein. Ja Vastavaloon on paljon uusia kuvia!

Kamerahommia …

Aamulla oli kello soimassa, ihan vaan varmuuden vuoksi. Seitsemältä heräsin muutenkin – kuten tavallista. Tänään sille vaan oli tarvetta, sillä olin luvannut viedä tyttären asemalle.

Äkkiä oli mukava viikko kulunut. Kyllä se aina vieläkin tulee pieni ikävä kun lähtee. Mutta jo kuukauden päästä näemme: palatessa reissusta (enää kolme viikkoa ja ollaan jo kohteessa!) olemme pari yötä luonaan.

Ajelin aamusella Nallikariin. Aamun valossa muutama rakennus kuviin. Nallikarin ja Hietasaaren kautta ajelin myös päivällä pyöräretkellä ja vielä illalla palatessa kaupungista kokouksesta. Ja harkitsen, josko vielä neljännenkin kerran kävisin siellä tai tuossa Meri-Toppilan rannassa: Saharan hiekkamyrsky kun kuulemma lennättää tänne hiekkamurusia, jotka tekevät auringonlaskusta poikkeuksellisen hienon. Saa nähdä, viitsinkö lähteä.

Pyörällä ajelin kaupunkiin ja kiertelin näillä huudeleilla. Ylioppilastalo Rauhala (kuinka paljon muistoja siihen liittyykään!) ansaitsee paikkansa korteissa. Minun kuvakorttisarjani kaksi uutta kohdetta joita vasta kuvailen, ovat Hupisaaret (ja ehkä Myllytulli) sekä Hietasaaren huvilat. Ennen kesää yritän saada viisi tai kuusi korttia/kuvaa valmiiksi. Saapa nähdä ehdinkö. Jos juhannukseksi?

PS. Ks. eiliseen postaukseen pieni ”jälkikirjoitus + kuva” vastauksena kommenttiin. 😉

Ruokakuvia

Milloin olet viimeksi syönyt ruispuolukkapuuroa?

Instagram-tilini seuraajat ovatkin hoksanneet, että minä siitä nautin ennen mökille lähtöä – itsea asiassa useampanakin aamuna, sillä keitin sitä ison kattilallisen. Miksikö? No kun osallistuin ”Makujen Keski-Suomi” -valokuvauskilpailuun.

Kyllä piti pohtia, mitä on keskisuomalainen ruoka. Hain apuja jopa grand old man -paistinkääntäjäystävältäni, joka on eläkkeellä Jyväskylän ammattikorkean ravintola-alan koulutuksen opettajuudesta ja kansainvälinen ruokakilpailujen tuomari. Häneltä, keittokirjoista ja netistä sain tietooni, että marjat, sienet, kalat ja vilja ovat ominta keskisuomalaisessa keittiössä.

Päätin keittää ruispuolukkapuuroa ja tehdä marjajäädykkeen. Kuvasin ne ja osallistuin kilpailuun. Enkä päässyt edes 10 finalistin joukkoon, – oikeasti olen pettynyt. Tuomariston (yli 200 kuvasta) valitsemat finalistit ovat täällä KLIKS Ja kuten sanottu, kuvani eivät päässeet jatkoon.

Siispä julkaisen ne nyt täällä.

Puolukkapuuroa riitti syötäväksi ja kuvattavaksi monenakin päivänä. Lämpimänä ja kylmänä. Kylmästä pidän enemmän, molemmista aika paljonkin. Viritellessäni visuaalisesti kauniita annoksia  tulin kehittäneeksi uuden version puuron lisukkeeksi, – ei maitoa, eikä kermaa, vaan Activia-kookosjukurttia. Ja sitten sellainen vatsaystävällinen zen-tunnelma tarjoiluun. 😀

Halpaa, helppoa, hyvää, vatsaystävällistä. Ja zen! Muistappa se!

Marjajäädykekuva oli tämä. Mutta eivätpä siitäkään tykänneet. Kuvasta siis. Perhe kyllä tykkäsi jäädykkeestä.

Kuvauksista iloa

Kyllä minä tänäänkin mietin, että entä jos en olisikaan hurahtanut valokuvaukseen (tai ruoanlaittoon)? Mitä minä tekisin, jollei minulla olisi kameraa, eikä sen kanssa jonkinlaisia tavoitteita. Tavoitteita harrastuksen – ja noh ”työn” – suhteen. Jollei minulla olisi sitä kaikkea tekemistä, jota kehittelen kuvaamisen ympärille. Olkoonkin, että suurin osa siitä – tai ehkä melkein kaikki?! – on vain omaksi ilokseni, liikuttamisekseni, oppiakseni, – edes jotain tehdäkseni…

Mitä minä olisin tänään tehnyt, jollei olisi iloa ja intoa kuvailla? – Ehkä olisin sitten satunnaisesta lumisateesta ja vähän tuhnuisesta päivästä huolimatta lähtenyt hiihtämään. Kyllä minun venähtänyt kylkeni olisi sen jo kestänyt. Kestihän se eilen kamerakaluston (kamera + 2 objektiivia roikkumassa mukana = yli 5 kg) kanssa kapuamisen Kiilopäällekin. Miksei olisi kestänyt vaikka Prospektorin lenkin hiihtämisen. Olisi varmasti. Mutta kun minulla oli ”kuvaushommia”. 😉  – Mikä loistava tekosyy!

On kuulkaa Ivaloon asti tullut ajeltua, että sain lohta ja rieskaa kuvattavaksi, on takkatulta polteltu (Pehtoori assistenttina) ja kaakaota juotu, että tunnelmaa kuviin on tullut. Pääsiäiskuvia ja parsakuvia. Kaikkea, josta on voitu samalla nauttia.

Lumisadettakin olisi voinut kuvata, ivalolaista arkea, vähän ankeaa tunturimaisemaa, mutta olen skipannut ne.

Olen vain nauttinut tästä valinnan mahdollisuudesta. Tehnyt hyvää ruokaa. Alkuun oli lohileipiä ja jälkkkäriksi lettuja. Noin niin kuin tiistairuokana. 😉 Tekisi mieleni sanoa ”Koska mä voin”.

Huomenna taas sitten enemmän ulkona.

Mökillä pirttipäivä

Pääsiäispuu. Aika vekkuli, eikö?

Tänään sisällä melkein koko päivän, – eihän se kyllä niin pitänyt mennä. Ei vaikka aamupäivän tuuli ja pyrytti ihan hurjasti. Iltapäivällä olisi ollut jo parempi keli, saatikka nyt (klo 18.30): paistaa kevättalven kaunis, kirkas aurinko.

Mutta olenpahan ottanut paljon pääsiäiskuvia, ruokakuvia ja tilattuja tuotekuviakin. Kuvaillut sisällä vaikka tarkoitus oli ollut kuvailla niitä ja paljon kaikkea muuta ulkosalla pitkin viikkoa.

Sattuipa nimittäin eilen iltasella lapiohommissa siten, että reväytin kylkeni oikein kunnolla. Ei ole ihan vaan venähdys, vaan kipu kyllä viittaa ihan oikeaan revähdykseen. Kyllä lievästi sanoen on tänään ketuttanut. Ja paljon. Mutta ei kai auta kuin itseään syytellä: huono lihaskunto on yläkropassa, joten lapion varressa repiminen sai aikaan pahaa jälkeä. Ei puhettakaan mistään lumitöistä, lumikenkäilystä, hiihtämisestä tai mäkeen menosta moneen päivään. ARGH! Niin olen ollut kiukkuinen ja pettynyt. Ice Poweria ja äänikirjaa on tänään kulunut.

No yritän nauttia pienin askelin ja liikkein.

Ja teinpähän sitten hyvää ruokaa: peled-siikaa, korvasienikastiketta, puikulaperunoita, viiriäisinmunia ja salaattia.

Viiriäisen munat ovat kyllä turhan tyyriitä (melkein euron kappale), mutta ovathan ne mukavan näköisiä – pääsiäispöytään jotenkin kuuluvat.

Enstaina sitten

Tänään on perhechatissa ollut vilkasta. Erikseen ja yhdessä opiskeluista, opinnäytteistä, Apsusta, pääsiäisestä, rahanmenosta, Eeviksen ekasta hampaasta, mun kuvaprojektista, lomista, remonteista, ruoasta ja ystävistä kaikenmoista viesteilyä – varmaan muutama sata viestiä on yhteensä lennellyt.

Olennaisin tulos ja paras juttu on se, että Apsusta on hyvä se, että ”Saana tulee enstaina tai torstaina, tai ainakin lähtee kohta tai ykskymmeneltä tulemaan tänne päin eikä heti lähde pois vaan pelaa Kimbleä”. Enstaina ykskymmeneltä eli suunnilleen pääsiäisenä. 😉 Minustakin se on kiva juttu, vaikka ei ehkä Kimbleä pelatakkaan. Josko minulla olisi jo uusi palapeli?

Kävinpä tänään kaupungissa lenkillä: pitihän se tähtitorni käydä vielä kuvaamassa. No sää ja valo nyt eivät olleet erityisen suosiollisia. Mutta kaikista mustista korkeista lumipenkoista oli puolensakin: siellä minä kuulkaa Silloilla seisoin hangen päällä ja kuvasin tähtitornia, ja Kajaaninkadulla kuvasin kirkontornia ainakin puolitoistametrisen lumivuoren päältä. Mutta, mutta valo ei ollut mieleinen. Ehkä enstaina parempi keli.

 

 

 

 

 

 

 

 

Nämä muokkaamattomat raakakuvat näyttävät että kyllä nuo tornit saa suoraankin. Mutta että eri suunta aiheuttaa muutakin ongelmaa kuin valon puutteen. Tornien edessä on jotain tarpeetonta. Kupoli, terassi ja sähköjohto. Ikinä ennen en ole hoksannut että Kajaaninkadun yli kulkee tuollainen johto. No se on helppo photoshopata pois ja leikata vain torni, mutta ehkä minä vielä odotan aurinkoa.

Yksi vanha kuva arkistoistani löytyi. Tuostakin voisi tehdä palapelin. Taivaskin on sopiva palapeliin, eikö vain? – Ja torni on suorassa 😉

Palatessa kiersin vielä Ainolan kautta ja siellähän uusi kesäteatteri oli jo (lähes) valmis. Minusta katos on aika hienon näköinen.  Katsomot tulevat ymmärtääkseni olemaan liikuteltavat ..

Joskopa sitä ensi kesänä saisi aikaiseksi lähteä Kesäteatteriin, – milloinhan on viimeksi oltu? Ehkä 2005 kun oli Oulun 400-vuotisjuhlat ja näytelmä Kuningaslohi paljon kehuttu, ja minulla jostain sinne vapaalippujakin. Meidän teinit ja ottopoikakin olivat mukana. Eli ei kovin tiuhaan ole käyty. Ja ihan liian vähän tulee käytyä teatterissa muutenkaan. Sitä paitsi minulla on ollut eilen ja tänään vakaa aie lähteä leffaan katsomaan A Star Is Born, ja olenko saanut lähdettyä. Nope!

No sentään veroilmoitukset olen nyt ottanut esille vakaana aikeena työstää ne viikonlopuksi – minullahan niitä on peräti kolme hoideltavana: oma, äidin ja Muistikuvia. Viimeinen vaatinee eniten aikaa ja vaivaa. Mutta ei enää tänään mitään sellaista. Enstaina sekin. Nyt vielä vähän aikaa palapelin parissa…

 

Oulun torneja ja julkisivuja -projekti

No nyt aika paljastaa minun viime viikon projektini. Tai siis se versio, jossa nyt olen menossa.

Ensinnäkin oli otettava kuvat: kierrettävä, kuvattava eri suunnista, valon tullessa kohteeseen suunnilleen samanlaisena, ja vasten sinistä taivasta, jotta kuvat olisi mahdollisimman helppo ”syvätä”, – rajata vain rakennus tai sen osa irti taustasta. Säädeltävä kuvat. Etsittävä sopiva taivaskuva.

Soviteltava, koetettava, mikä mahtuu mihinkin, mikä näyttää hyvältä, säädettävä ja rajakohtia putsattava, siirrettävä sittenkin joku toinen rakennus eturiviin tai oikealta vasemmalle tai toisinpäin. Ja välillä aloitettava alusta. Ja käytävä kuvaamassa esim. Valve uudelleen, kuvaamassa Byströmin talo, joka ei sittenkaan sovi tähän.

Saahan se ihminen päivänsä kulumaan näinkin. Kymmeniä tunteja on mennyt tähänkään asti pääsemiseksi. Palapeliähän tämä on — ja siitäpä tulikin mieleeni, että tilaan tästä – tai vähän erimallisesta ja kunhan valmistuu – palapelin. Ja projektini lopputuloksen yritän kyllä myydä (myös) kaupungille. Kuvan koko on oikeasti yli metrin leveä ja siitä voi kyllä tulostaa vaikka seinänkokoisen tapetin ja tarkkuus säilyy. Tässä nettiversio ja pienennetty valtavasti.

Nyt kuvassa on vielä kohtia, joihin en ole tyytyväinen ja jotka häiritsevät silmää. Esimerkiksi aseman ja Hannalan katoilla oleva lumi. Pitäisi saada aikaiseksi sellainen ”vuodenajaton” versio. Monta muutakin juttua vielä vaativat aikaa ja opettelua…

Auttakaapas tekin, ja kertokaa, mikä on huonoa tai onko koko idea äpöstämisen arvoinen. Luulenko vain, että tästä tulee aika hieno? 😀