Korttihommeleita. Muistikuvia-nettisivujen taustapäivitystä, ja siinä samalla kovasti suunnitelmia tulevalle.
Tiedättehän niitä Bad Hair Day -pipoja… Minä voisin kehittää – ehkä tuosta alla olevasta kuvasta – tähän blogiini sellaisen ”leiman” Bad Blog Day! Ei huonon päivän bloggaus, vaan huono päivä blogata. Ei näitä nyt 14 vuoden aikana kovin usein ole. Mutta tänään …
BTW: olisiko kellään kiinnostusta ostaa liput Elton Johnin Helsingin konserttiin (ti 21.9.). Meillä voi olla monestakin syystä vaikea päästä sinne, joten nyt olisi kaksi lippua myynnissä. Reilulla alennuksella myisin, joten jos kiinnostaa niin laita viestiä. Ostin liput yli kaksi vuotta sitten, ja kuinka paljon maailma onkaan muuttunut sen jälkeen, enkä tarkoita (vain) koronaa. Meillä on nyt muita syitä, joiden vuoksi Helsinkiin lähtö voi olla melkoisen vaikeaa… 🙁
Tähän 14 vuotta vanhaan blogiini on ”syntynyt” paljon ”kategorioita”, Siis niitä aihepiirejä, joista olen kirjoittanut ja joista olen halunnut julkisesti kirjoittaa ja joista olen halunnut kuvia julkaista. Sellaisia kuin reissut, ruoka, historia, luettu, Lappi, yliopistoelämää, vanhemmuus, liikkuminen, isovanhemmuus, joulu,…. Ne kaikki ovat isoja tärkeitä asioita elämässäni, sydämessäni ja päivissäni, arjessani ja juhlassani. Ne ovat iso osa elämääni. Hyvää elämääni.
Kuten olen monta kertaa kirjoittanut blogini ei ole tunteiden vatvomista, ei valittamista, ei kehuskelua, ei ”kaiken” kertomista varten. Se ei ole kulissi, mutta ei myöskään syväluotaa elämääni ja tuntojani: olen yrittänyt olla uppoamatta kovin syvälle. En kerro kaikkea, ainakaan heti.
Osaltaan päivittäinen – enimmäkseen hyvien – asioiden julkinen kirjaaminen on auttanut suhteuttamaan asioita, muistamaan juuri ne hyvät asiat, niitähän elämä enimmäkseen on. Sanoittamaan itsellenikin päiviäni, jättämään toisarvoiset, tosin myös satuttavatkin asiat taka-alalle tai ainakin itsekseen pohdittaviksi.
Moni ystävä, tuttu, läheinen, blogia pitkään seurannut on osannut lukea rivien välistä muutakin kuin kepeää arjessa kulkemista, juhlasta toiseen liitelyä, lomasta toiseen taivaltamista… Tokihan olen tänne, aika usein viiveellä, jotain tummistakin hetkistä, varjoisista vaiheista maininnut. Olen kuitenkin koettanut olla kovastikaan valittamatta, enemmälti uhriutumatta. Tosin olenhan johonkin ikävään, kuluttavaan, isosti satuttavaan vaivihkaa viitannut, joskus aika paljonkin kipuillut ja pohtinut.
Yksi taustalla kulkeva päivieni juonne, viimeiset viisi-kuusi tai ehkä sittenkin 10 vuotta, viimeiset pari vuotta vahvemmin, on jäänyt auki kirjoittamatta, iso osa elämänmenostani ja päivieni ja viikkojeni kulusta ja tekemisistä kertomatta. Ihan tarkoituksella niin. Minun someeni ei kuulu kaikki.
Paljolti sellaisia asioita ovat ihmissuhdeasiat. En halua niitä täällä riepotella. Enimmäkseen itsekseni asioita miettien, setvien, selittäen, kirjojen avittamana ja kotona ääneen puhuen olen koettanut kipupisteitä aukoa, vereslihalla oloa helpottaa, elää ja ymmärtää. Ja jonkun merkillisen ”minunhan tämä on kestettävä, hoidettava, elettävä. Minun osani on tämä. Elämä on, – kaikenlaista sotkuakin”… -asenteen ja myös aidon välittämisen ja vastuun vuoksi en kaikkea täällä riepottele. Lisäksi omia huonommuuden tuntoja ei todellakaan ole helppo tunnistaa saatikka tunnustaa.
Vuosi sitten keväällä yhtä aikaa Juniorin eroprosessin kanssa tulin myös toisaalla vedetyksi aika syviin vesiin, ihan muserretuksikin, moneen kertaan. Sieltä nousin, pinnalle taas, tiedon ja sinnin, kivuliaan(kin) itsetutkiskelun, armollisuuden oppimisen, oman heikkouden tunnustamisen, Pehtoorin hiljaisen läsnäolon ja oman, melkein maanisen, liikkumiseni!!! avulla. Ja lisäksi korona ja kirjat soivat rauhan olla ”pois maailmasta”.
Ne kaikki kerrat, kun olen mökillä tai reissussa (Ukko-Kolin korkeimmalla kohdalla!! Muistatteko: mielialan lasku. Puhelu kotihoidosta: taas ambulanssikyyti! ) sattuu jotain, ja minä mietin, lähteäkö heti Ouluun vai riittääkö, että hankin mörön karkottimen, soitan paljon puheluja, valvon, järjestelen, huolehdin, teen mökin pihaan saamelaisten auringon, Beavin, soitan taas, vastaan puheluihin, käännän toisen posken, päätän, etten IKINÄ enää lähde mökillle,koska joka ikinen kerta käy näin! Ja kun palaan, sekään ei ole hyvä.
Väliaikainen, ehkä jopa vähän valheellinen vahvuuden tunne, on parin viime viikon aikana taas mennyttä. Eikö tämän ikäinen ja paljon kahlannut jo hanskaisi paremmin tällaiset päivät! Ei kai.
En ryhdy kaivamaan, kertomaan, purkamaan kaikkea, mutta voin vain todeta, että on taas vaikea uskoa, että ei ole kuin kaksi viikkoa siitä, kun olimme äidin kanssa kaksin pitkällä pyörätuolilenkillä kaupungilla, kahvittelimme Otto Karhin puistossa hänen 91-vuotissyntymäpäivänään, juttelimme, kuulimme ja ymmärsimme kaiken, mitä toisillemme sanoimme, olimme (taas kerran valitettavan?) samanlaisia, aurinko paistoi ja kesän keskipäivä korkeimmillaan, ihan kuin ei mitään …
En vieläkään tee blogilistaukseen kategoriaa ”äidit ja tyttäret” tai ”ikääntyvät vanhemmat” tai ”elämäni esikoisena” tai ”miksen osaa” tai ”miten huomenna?”
Tuulestatemmattua blogissa käydään päivittäin keskimäärin 250 – 350 kertaa, arvioin että säännöllisesti blogissa vierailijoita on noin 150 – 180. Viikko sitten 5000 postauksen kunniaksi asettamaani blogin lukijakyselyyn vastasi noin kolmannes kävijöistä. Vastausten perusteella vakkarilukijoista 85 % on naisia, suurin osa seuraajista käy täällä päivittäin (65 %) ja on tehnyt niin vuosikausia (70 %). Minähän sanoinkin että tämä on jonkinlainen, löyhä, näkymättömin rajoin olemassa oleva ”yhteisö”.
Minulle yllätys on se, että vakiseuraajistas vain neljännes on oululaisia, toinen neljännes on muualta Pohjois-Suomesta ja puolet muualta. Ja yllättävää, että vain viidennes vastannaista ilmoitti tuntevansa minut. Tältä osin tilanne on varmaankin muuttunut sen jälkeen kun jäin pois yliopistohommista. Luulisin ainakin.
Sekä kyselyn ”muu”-kenttään tulleiden mukavien kommenttien, kiitos paljon niistä, että sähköpostiin tulleiden viestien jälkeen annan itseni tulkita tuloksia siten, että Tuulestatemmattua-blogin juttujen sillisalaattimaisuus tai elämänmenon koko kirjo tai erikoistumattomuus tai päiväkirjamaisuus on se juttu, miksi moni täällä piipahtaa. Ei ole vain reseptejä, ei vain matkoja, ei vain Lappia, ei vain mummeilua, ei vain töitä, valokuvausta tai historiaa vaan suloisessa sekamelskassa kaikkia noita ja sirpaleita sieltä ja täältä. Siten kun ne elämässäni eteen tulevat.
Vastanneista 90 % on inspiroitunut resepteistä, puolet on saanut lukulistalleen suosituksia, viinivalintoja blogin juttujen perusteella on tehnyt 60 % vastanneista. Kaikki nämä luvut motivoivat postailemaan noista aiheista myös vastaisuudessa. Reseptien kirjaaminen tänne on minulle itselle hyvä juttu. On keittokirja aina käsillä. 🙂
Mielenkiintoista on se, että moni tuntee tuntevasta minut aika hyvin, vaikka ei olla edes tavattu. Luulen, että minua ei blogin kautta voi lukea ihan kuin avointa kirjaa, vaikka aika avoimesti minä tuntojani ja tekemisiäni tänne kirjaankin. Blogi päiväkirjana auttaa myös katsomaan asioita hyvän kautta, ilon kautta, eikä jumittumaan vaikeisiin asioihin. Ei vatvomaan (ainakaan julkisesti) vaikeita, kipeitä asioita, ei miettimään pelkoja ja ahdistumaan asioista, jotka (vielä) eivät ole edes tapahtuneet. Tässä ja nyt.
Arvonta
Kaikkien, jotka Lukijakyselyn yhteydessä kommentoivat (yht. 13), kesken suoritettiin eilen arvonta. Ensimmäiseksi valittu saa valita kaksi kirjaa neljästä (Tuomas Kyrö, En juhli, Timo Airaksinen, Onnellisuuden opas, L. M. Montgomery, Pieni ruonotyttö ja J. Ryan Stradal, Keskilännen keittiö.
(On mainittava, että pokkarit ovat myös Oulun Tähtitornin kahvilan (kirjakahvila) valikoimissa. Sieltä minäkin nämä ´sain´).
Jäljelle jääneet kaksi kirjaa postittelen toisen arpalipukkeen voittajalle.
Ja voittajia ovat: 1) Kati ja 2) Anneli
Molemmat ovat tainneet voittaa blogin arvonnoissa aiemminkin, mutta eihän (varsinkaan) täällä mökkiläppärin tiedostoissa ole teidän osoitteita, joten laitteko sähköpostia (reija at satokangas.fi). Ja Kati, kerro, mitkä kirjat haluat, – Annelille jäävät sitten ne kaksi muuta. Saariselän postiin laitan kuljetettavaksi eteenpäin.
Vielä kiitän kaikki vastanneita – hyvä minun on tietää seuraajien mielipiteitä.
Tuskin enää 5000 postausta koskaan teen, mutta nyt jatketaan ainakin jonkin aikaa…
Mökkieloa
Ja tulevina päivinä juttuja ja kuvia taas täältä Hangasojan varresta! Mökillä on niin hyvä. Luntahan täällä vielä on, mutta myös soliseva puro, läheltä kuuluu järripeipon narina, valo on kirkas, tuuli lempeä, ilma raikas.
PS. Instagramin stooreissani on pieni videoklippi purolta… Insta-stroori Meidän kultapuro!
Päivä on mennyt sisällä. Valokuvausjuttuja melkein koko päivän. Edelleen on kylmä ja koko päivän on satanut. Se inspiroi opettelemaan uuden niksin Photoshopissa. Kolmella klikkauksella sain eilisellä pyörälenkillä otetusta kuvasta poutasääversion. Kaikkea sitä. Ehkä huomenna sitten oikeastikin on jo sinitaivas.
Kirjasta elokuva – onkohan hyväksi?
Toissakesänä Bookbeatin kirjasuosituksista minulle pulpahti Jojo Moyesin ”Kerro minulle jotain hyvää”. En ollut koskaan kirjailijasta saatikka kirjasta mitään kuullut tai lukenut, ja vähän pohdin, että olisiko minusta ensisijaisesti rakkausromaaniksi luokiteltuun kirjaan innostuvaksi. Toki minä niistäkin pidän, mutta en sellaisista kovin romanttisesta jaksa innostua. Pienen vastaan haraamisen jälkeen olin ihan mennyttä. Aloin aika pian pelätä, että kirja loppuu kohta. Toissakesänä lapioin mökillä hiekkakasoja ja kuuntelin tätä ja itkin.
Mietin jälkeenpäin ja nytkin, miksi kirja koukutti ja miksi se oli minusta niin hyvä. En tiedä. Kun kirjalle tuli kaksi jatko-osaa, kuuntelin tietysti nekin. Nekin saivat 5/5, vaikka eivät olleet ensimmäisen veroisia.
En ole tiennyt, että kirjasta on tehty myös elokuva (jo 2016), mutta viime viikolla jossain vilahti tieto, että se tulee telkkarista. Juuri tänään. Katsoin leffan trailerin, ja tietenkään pääosan esittäjät eivät ´suunnilleen yhtään´ vastaa sitä, millaisiksi minä heidät ajattelin, mutta aion riskeerata ja katsoa. Ehkä en tänään, sillä se alkaa vasta kymmeneltä nelosella ja kestää yli puolenyön, mutta tallennuksessa on.
Aika harva elokuva on ollut parempi kuin luettu kirja, tai edes kelpo omassa sarjassaan. Poikkeuksiakin on: esim kirjan ”Edelleen Alice”, josta pidin ihan mahdottoman paljon, filmatisointi oli hyvä. Vähintään yhtä hyvä kuin kirja. Molemmat vaikuttivat, koskettivat ja veivät omaan maailmaansa hyvällä tavalla.
Toissapäiväisen postaukseni virheitä ja puutteita
Toissapäiväinen postaukseni on saanut monet kommentoimaan, lämmin kiitos kaikista kommenteista. Myös lukijakyselyssä on vilkkaasti klikkailtu vastauksia. Onhan se mukava – siksihän se värkkäsinkin. 😀
Koko postaukseni idea lähti siitä, että pian on blogin yksi etappi saavutettuna: 5 000 artikkelia juhlistaakseni ryhdyin hommaan, ja sitten kirjottelen juttuun, mitä sattuu lukuja. Onneksi Jarin kommentoi virhettä, nyt tekstissä on oikein.
Toinen huolimattomuusvirhekin postauksessani oli. Marja oli tipahtunut 10 eniten kommentoineen listalta pois, vaikka hän on kommentoinut tasaisesti blogini kaikkien vuosien varrella. Varsinkin Italiaan liittyvät jutut yhdistävät: siitä on jo yli kymmenen vuotta kun olimme samalla italian kielen alkeiskurssilla Kansalaisopistossa.
Tuulestatemmattua on ja pysyy – myös seuraajien arjessa?
Siltä ainakin vaikuttaa, sillä teini-ikään yltäneessä (13½ v.) blogissa on nyt noin 1 330 600 käyntiä! Ja kolmen viikon päästä täällä on yli 5 000 artikkelia. Nyt 4 984 artikkelia.
Se on sellainen etappi, että on aika (taas) hieman kirjoittaa aiheesta, bloggailusta ja sen tuomista iloista, tehdä lukijakysely ja kiittääkin!
Ja tietysti on arvontakin, kuten niin monta kertaa ennenkin näiden virstanpylväiden kohdalla.
Blogin kommentointi
Blogissani on ennen tätä postausta yhteensä 13031 kommenttia. Niistä 5170 on minun (vastaus)kommentteja ja melkein 8000 kommenttia teiltä, hyvät seuraajat! Aika paljon, eikö? Minulla on omassa maailmassani, sanastossani, nimitys ”blogituttu”. Sellaisiksi ovat tulleet ahkerat kommentoijat ja pitkään mukana kulkeneet lukijat.
Kommentoijissa on sellaisia, jotka ovat juttujani seuranneet iät, ajat ja he kommentoivat satunnaisen säännöllisesti. Kaikkien 13½ vuoden bloggausvuoden tilasto kertoo, että kymmenen kommentoijan kommenttien määrä on yli sata. He ovat Katri (622), Jarin (596), Satu (191), Katri H. (174), Kati (162), Irma (+ wondersbykaari = 156), Anneli (130), Koivu (127), Toini (113), Lähes naapuri (108). (EDIT: 24.5. aamulla) Ja Marja! Tarkistuslaskennan jälkeen sijalle seitsemän nousee Marja (154). Siis yli sata kommenttia on kirjoittanut 11 blogin seuraajaa.
Mistään tilastoista en löydä kuinka paljon eri kommentoijia on ollut, mutta varmaan lähelle sata. Vuorovaikutteisuus on ilo; minulla jokaisesta kommentista vahvistuu se tunne, etten vaan itsekseni täällä iltaisin keskimäärin tunteroista käytä suoltaakseni ’jotain’ jonnekin tuntemattomaan bittiavaruuteen, vaan että höpinäni menevät jonnekin, nimenomaan jollekin, jollekin tutulle.
Blogini on yhteisö
Näiden kymmenen joukosta Kati Kittilästä, Anneli Salosta ja Toini Kymenlaaksosta sekä Satu Kouvolasta ovat sellaisia, joiden kanssa emme ole koskaan tavanneet, mutta jotka minä jotenkin koen tuntevani. Olisi kyllä ilo tavatakin. Katrin, Jarinin ja Lähes naapurin kanssa on tutustuttu ja tavattu livenäkin, mihin blogilla on ollut ratkaiseva vaikutus – ilman blogia kohtaamisia ei ehkä olisi ollutkaan, emme olisi koskaan tutustuneet paremmin.
Blogini myötä olen saanut myös muutamia sähköposteja lukijoilta. Ne kaikki ”yksityiset” yhteydenotot ja ”lukijoiksi tunnustautumiset” 🙂 ovat ilahduttaneet kovasti! Kiitos vielä niistäkin!
Ja iso ilo ja tässä touhussa pysymisen kannustin ja edellytys, on ollut se, että minua ja blogiani on kohdeltu hyvin. Täällä ei ole ollut mitään ilkeyksiä, ei katkeruutta, ei mollaamista, ei elämänmenoni, mielipiteitteni, kuvieni tai tekstieni halveksuntaa tai asiatonta kommentointia. Toki – myös – kriittinen kommentointi on hyväksi, kommentointi ja keskustelu on tavoitekin. Ja todellakin: kaikenmoinen perusteltu palaute on aina hyväksi. Toisaalta enhän minä provosoikkaan, enhän? Koetan olla perusteetta arvostelematta ja arvottamatta muiden tekemisiä.
Olen saanut täällä paljon tsemppiä ja myötäelämistä niin kivoissa kuin kipeissäkin vaiheissa vuosieni varrella. Kuluneena koronavuonna blogini on ollut jonkinlainen ikkuna muuhun maailmaan. Olen saanut kommunikoida edes johonkin suuntaan. Syvimpien tuntojeni kirjaaminen tänne on ollut lopultakin aika vähäistä, mutta myös eheyttävää ja olen voinut laittaa omia ajatuksiani järjestykseen.
Blogini on (vähän) myös Muistikuvia-yritykseni markkinointikanava, vaikka eihän tämä ole sellainen yritysblogi, joka monella muulla valokuvaajalla on. Sen sijaan Instagram-tilini on ”mainoskanava”, mutta kyllä blogin kauttakin on jotain kuvausjuttuja tullut. Ainakin kalenteri- ja korttitilauksia. 🙂 Kiitos niistäkin.
Tuulestatemmattua ja minä
Ne eivät ole sama asia. Eihän blogissani oikeastaan koskaan ole mitään ihan ”tuulesta temmattua”. Kaikki mitä täällä on, on ”totta”. En vääristele asioita paremmiksi, en kerro epätotuuksia, en vähättele tai suurentele, mutta onhan se niin, että eihän täällä ole ”koko totuus ja vain totuus”. Tälläkin viikolla on tapahtunut jotain minun elämänmenossani koskettavaa, sekä satuttavaa että ilahduttavaa, jota en tänne vuodata.Ei ole mitään syytä sellaiselle. Emme lopultakaan ole ihan yhtä, minä ja blogini. Aika harva meistä on se, mikä näkyy kaikille ulospäin. Mutta eikös sekin ole osa meitä?
Vähän täälläkin ehkä näkyy se ”pieni kansanvalistaja” joka minussa elää: historiaa, perinteitä, Oulua, Lappia, matkoja, ruokaa ja viinejä – ainakin niistä yritän kertoa, saada levitettyä tietoa ja tuntemusta. Jakaa omia hyviä kokemuksia, iloksi ja koettavaksi muillekin.
Blogielämä jatkuu
Nyt blogi ei ole kriisissä, tällä hetkellä en aio, en osaa, vaikka välillä haluaisinkin, lopettaa päivittäistä kirjaamista. Ja kun kerran suorittaja ja mittaaja olen, niin olisipa ilo jos tänä vuonna blogissa käynnit ylittäisivät 130 000 rajan. Tällä hetkellä näyttää hyvältä, että kaikkien aikojen kakkossija on tulossa, mutta sehän on teistä kiinni, hyvät blogissani piipahtelijat! 🙂
Kysely ja arvonta
Olen taas tehnyt jonkinlaisen lukijakyselyn. Näinhän kaikki varteenotettavat mediat tekevät? 😀 Kyselyyn voi vastata nimettömänä, ja kovasti toivon kaikkien osallistuvan, mutta ne, jotka vielä ”kuittaavat” kommenttikentässä vastanneensa, ovat mukana arvonnassa. (nimimerkki riittää hyvin)
Sain viime viikolla yhden kuvaprojektin yhteydessä valita kolme pokkaria ja lisäksi tuli Tuomas Kyrön kirja ”En juhli”, jotka päätin laittaa jakoon, arvontapalkinnoiksi. Arvon viikon päästä (su 30.5.) kaikkien kyselyyn vastanneiden ja kommentteihin kuitanneiden kesken 2 + 2 kirjaa.
Tässä kysely – vastaaminen on nopeaa ja helppoa. Myös kaikenlainen suora sanallinen palaute on tervetullutta. (reija at satokangas.fi)
Pian 5000 postausta tehneenä en kadu mitään. 😀 Jatketaan, hyvät blogiystävät ja -tutut!
Suuri Pääsiäispostaus, joka on ollut tekeillä jo muutamina päivinä on vielä kesken, – siirrän julkaisua huomiselle.
Vesisateisena päivänä olen vain jatkanut konmarittamista, – sekä roskiin että kierrätykseen on lähtenyt puoli jätesäkillistä roskaa ja tavaraa/vaatetta (mm. viisi pipoa!! – mistä niitä oikein tulee, kuka niitä on oikein kutonut, eikä käytä?) ) Ja järjestystä ja tilaa on myös tietokoneelle tullut. Siinäpä ne päivän kuulumiset, huomiseen!
Pakkasta, aurinkoa, fotojoogaa, hiihtoa, mahdottoman hyvä kalalisuke (pinaatti-munakokkeli + salainen juttu 😀 : kerron siitä tässä joku päivä), äidin kanssa pitkä puhelu (harvinaista nykyisin), Master Chef, sortuminen lukemaan iltapäivälehtiä, huonohko kirja (Ranskalainen valokuvaaja), .. . ei yhtään virettä kirjoittaa postausta. Kuvakin on kuukauden takainen.
Alunperin oli ajatuksena lähteä joko hiihtolenkille (tavallista pidemmälle) tai pienten ja isänsä kanssa Talvikylään, mutta lopulta monestakin syystä kävikin niin, että olin vain sisällä koko päivän. Jotenkin – melkein vastentahtoisesti – sorruin kokkailemaan moneksi tunniksi. Home-made pitaleipiä monenmoisine tykötarpeineen ja jälkkäriksi laskiaispullia – pinkillä kermavaahdolla ihan Eeviksen iloksi. Ja kyllä pinkistä väristä huolimatta kelpasivat muillekin. Kelpasivat oikeinkin hyvin.
Kokkailuihin liittyen yksi jännä tai noh, jännä ja jännä, juttu. Pari viikkoa on blogiini tultu suoraan postaukseen ”Italialainen minestrone”. Joskus aina käy niin, että joku vanha postaus saa yllättävän suosion, kun jossain toisessa blogissa tai keskustelupalstalla viitataan juttuuni. Jatkuvasti näitä juttuja ovat esim. ”uskovaisten pastilli” tai ”miksi kokin hattu on korkea” tai ”laskiaispullan historia” tai ”Miksi Oulu on Valkea kaupunki” yms. yms. Joskus pystyn näkemään, mistä viittaus tulee (esim. Facebook (mutta ei mistä sieltä) tai sitten suoraan se sivusto, jossa minun postaukseeni on viitattu, mutta tässä näyttää, että ihan vaan suoraan google-haun kautta on juuri tälle sivulle törmätty. Mietin, miksi minestronesoppa nyt kiinnostaa monia niin paljon, ja kävin itsekin katsomassa, mitä ko. postauksessa oikein kirjoittelen. Ja löytyihän se syy sivun suosioon: siellä mainitaan ”influenssarokote” ”ei tehoa”… Ei siis suinkaan sopparesepti vaan paljon ajankohtaisempi aihe, johon ihmiset hakevat tietoa – ja todennäköisesti joutuvat pettymään kun ko. sivulle eksyvät. Internet on ihmeellinen! 😀 Mutta siis: siinäpä yksi hyvä arkiruokavinkki! Sen takia kannattaa sivulle klikkautua!
~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Ja tänään suoritettiin virallinen arvonta viiden arkiruoka-haasteeseen osallistuneen kesken: Kati, Olli, Katri, MS ja Anneli olivat kommenttien jälkeen mukana ja Apsu suoritti arvonnan!! Onnea voittajalle! ** Arkiruokapostauksia on siis tulossa..
**(Yritin etsiä tiedostoistani osoitettasi (muistan että olet tilannut korttejani), mutta ei löydy, joten voitko laittaa sen minulle sähköpostiin reija at satokangas.fi) niin toimittelen heti huomenna postiin palkinnon. 🙂 )
Tässä on pian se vaara, että alan tätä menoa pitää helmikuusta.
Tänäänkin oli jo aamusta huikean kaunista, eikä aurinko ole silmiä ja ajatuksia kiristävä, vaan valoa ja iloa tuova ystävällinen pallero taivaalla. Itse asiassa olipa komea kaksoisaurinkokin hetken, mutta eihän minulla muuta kuin kännykän kamera mukana. Pyöräilessä ja kävellessäkin kyllä kulkee kamera ja parikin objektiivia mukana, mutta ladulle en niitä mukaan ota.
Helmikuu tuntuu hyvälle siksikin, että on tekemistä, aika paljonkin. Kuvailuja, pienten kanssa oleiluja, ja sitten – eilen tuli langat! Siispä Pehtoorin riddari alulle. Hiihto on tehnyt hyvää olkapäälleni, joten kyllä minä voin ihan hyvin aloitella sen. 🙂
Olen myös kehitellyt jonkinlaista ruokahaastetta itselleni. Olen lopen kyllästynyt arkiruokakokkailuihini. Kovin on rutinoitunutta ja vanhaa kehää kulkevaa meidän ruokahuolto nykyisin. Ei kylläkään Pehtoorin mielestä, mutta mun mielestä on. Ajattelin, että otan joka viikon alussa jonkun sadoista keittokirjoistani ja siitä kirjasta on tehtävä kaksi uutta arkiruokaa viikon aikana, tai noh, ainakin yksi. 😀 Ruoan on oltava helppoa, suhteellisen nopeasti tehtävää, edullista, ja siihen tarvittavat raaka-aineet on oltava tavallisen kaupan valikoimista saatavissa. Eli yksi tai kaksi uutta ruokaa per viikko. Ja sitten tietysti postailen tänne koekeittiön tuloksia.
Kyselenpä sitten teiltäkin, hyvät lukijat! Mikä on sinun ”luottosapuskasi”, arjen ruoka, jota teet aika usein ja joka sopisi noihin yllä luettelemiini rajoihin. Kerro vaikka vain ruoan nimi, laita kommenttiin mielellään myös ohje tai ainakin raaka-aineet, joista sen teet. Tai laita linkki, jos ruoan ohje on netissä. Kaikki sunnuntai-iltapäivä neljään mennessä vastanneet ovat mukana arvonnassa, jossa on palkintona aika muhkea korttipaketti, mm. ystävänpäiväkortteja 10 kpl.
Marko Leinon kirja ”Joulutarina” sopii hyviin kaamosajan yksinäisille hetkille luonnossa, jos niissä nyt ylipäätään mitään kuunneltavaa tarvitsee. Mutta on kirja hyväkin: se tuo rauhaa, varsinkin jos se on sopiva tilanteeseen. Joulutarina oli eilen ja oli tänään hiihtolenkin menomatkalla, palatessa en enää kuunnellut. Jäin miettimään viisaan kirjan sanoja.
Pieni Nikolas miettii veneessä matkalla kotisaareltaan mantereelle jäätyään orvoksi …
Ehkä kaikki ihmiselämässä ei olekaan niin musta-valkoista, ehkä ei olekaan olemassa yksiselitteisesti onnellisia tai onnettomia tapahtumia.
Ehkä ne vastakohtaisuudestaan huolimatta sittenkin kulkevat käsi kädessä: niinkuin onnettomuus saattaa synnyttää muassaan hyviä asioita, niin myös onni saattaa kätkeä sisälleen ikävyyksiä.
Ehkä mitään elämän sattumuksia ei pitäisikään edes yrittää luokitella heti niiden tapahduttua, vaan katsella niitä vasta ajan ja välimatkan päästä.
Ehkä ne vasta silloin pystyy näkemään kokonaisuutena, ehkä vasta silloin pystyy punnitsemaan, kumpaa tapahtunut loppujen lopuksi piti enemmän sisällään, hyvää vaiko pahaa – vai kenties molempia samanveroisesti.
Tuollaisia minäkin olen tässä vuoden lopussa miettinyt, miettynyt kulunutta vuotta ja miettinyt millaisen ”loppulauseen” siitä tänne kirjoittaisin. Ehkä en tänään tai huomenna sitä teekään, ehkä vielä koetan nähdä kokonaisuutta selvemmin… Historioitsija minussa allekirjoittaa Nikolaksen pohdinnat, ja annan vielä aikaa pohdinnoille.
Leinon ”Joulutarina” on luokiteltu lasten ja nuorten kirjaksi, – en oikein ymmärrä miksi. Tai sitten pitäisi kuunnella/lukea enemmänkin nuorten kirjoja?
Hiihtäminen oli tänään eilistäkin mukavampaa. Pienen ohikiitävän hetken se tuntui ihan sujuvankin. Ja aamun sinisessä hämärässä, hyväkuntoisilla ja luistavilla laduilla oli tilaa ja mukava hiihtää.
Vuodenvaihteessa
Muistuipa mieleen kuluneen vuoden alusta yksi hiihtolenkiltä paluu, vähän sellainen ”sulkeuduttuaan ympyrä on ummessa” -juttu. Se oli se päivä, jolloin Suomen ensimmäinen korona-tartunta kirjattiin, ja juuri Saariselällä olleella henkilöllä. Silloin meillä oli jo monta muutakin huolta olemassa – mutta eipä tiedetty, mihin kaikki vielä johtaisi. Ja eihän mikään ole mitenkään päätöksessä, aika kuluu edelleen, edelleen elämänmeno muuttuu. Olin vähällä kirjoittaa ”elämä jatkuu”, mutta se ei nyt oikeastaan sovi tähän. Tänään on joulun alla menehtyneen ystävän hautajaiset Oulussa.
Ajatuksissa on ollut sekin, mutta muutoin tänään on ollut hyvä, leppoisa päivä. Ja jotain yhteenvetojakin vuodenvaihteeseen liittyen kuitenkin tein, vaikka ”loppulause” siirtyköön.
Kiitokset kaikille seuraajille ja tykkääjille. Instagram on minulle ennen kaikkea kuvien julkaisukanava, vähän sellainen markkinointijuttu. Tai siellä siis yritän osoittaa, että osaan kuvata. Insta-stoorit taas ovat vähän sellainen ”mini-blogi”. Siellä on hyvin satunnaisesti, hyvin vaihtelevia, aika lailla henk.koht. juttujakin – ihan ilman mitään ”linjaa”.
Tuulestatemmattuja juttuja seuraavat …
Facebook-julkaisuista olenkin melkein luopunut, mutta blogi on ja pysyy. Edelleen samanlaisena tajunnanvirtana ja kuvakavalkadina ja reseptiarkistona, ja toivottavasti joskus taas myös matkapäiväkirjana. 😉 Kaksitoista vuotta päivittäin juttuja ja kuvia. Kahdelta ensimmäiseltä ei ole tilastoa, mutta tässä sekä vuosittaiset että keskimääräiset päivittäiset vierailut.
Jos seuraavan vuorokauden aikana blogiin tulisi 1039 vierailua, tämä vuosi 2020 olisi kolmanneksi paras kaikista. Nyt vähän sellainen jaettu pronssi. 😀 Vaikka eipä tässä mitään kilpailua. Ihan itsekseni tätä puuhastelen. Yhteensä näyttökertoja on 1 277 627 ja kommenttejakin jo melkein 13 000.
Siinä on ikkunoita melkein kuin joulukalenterissa – tai kun on kyse kirkollisesta rakennuksesta – on kai sanottava adventtikalenterissa. Joulu- ja advnettikalenterista ja niiden historiasta pieni artikkeli muutaman vuoden takaa…
Piispala on Oulun kauniin, hyvin säilyneen Rantakadun ja Ojakadun kulmassa. Rakennuksen monta osaa täyttävät liki koko korttelin.
Tänä aamuna lumisade oli lähinnä rännänsekoista vesisadetta, mikä teki kuviin hienoja (?) linssiheijastuksia.
Joulukalenterin aika
Joulukuun ja kalenterin avajaiskuvaksi tämä sopii vallan hyvin siksikin, että kertoo samalla siitä, millaisena tämänvuotisen joulukalenterini olen ajatellut toteuttaa. Postauksen otsikkokuva kertokoon/kertonee jostain jouluisesta aiheesta, josta kirjoittelen. Varmaankin ”Oulu kuvissa” ja ”Oulun vanhat, kauniit rakennukset” -projektini sekä ”Jouluinen Oulu” (jo ensi vuoden joulukortit tekeillä? 🙂 ) toistuvat, ehkä liitän vähän paikallishistoriaa tai oululaista joulun viettoa näihin juttuihin. Mutta mukana on myös jouluruokia, leipomuksia, lahja-asioita, linkityksiä, muistoja, kaikkea tavallisia juttujani; ensi viikonloppuna on tavoitteena koota jouluviinisuosituspostaus. Valmistautumista taas uudenlaiseen jouluun, eivätkä uutta ole vain koronan mukanaan tuomat jutut, vaan moni muukin asia on muuttunut. Ja lisää kuvia. Jouluisia kuvia. Niistä kaikista on joulukuun tuulesta temmatut jutut koottu.
Toisin sanoen blogini jatkuu tutuilla teemoilla. Tosin joulupainoitteisena nyt kalenterin ajan. Niin kuin kaikkina edellisinäkin joulun vartoomisaikoina.
Piispantalosta vielä
Rantakadun nurkkakorttelin ensimmäinen talo oli käsityöläisen, karvarimestari Alfred Lundin kaksikerroksinen kivitalo, joka tuhoutui pahoin marraskuussa 1882, Oulun suurpalossa. Lundin talosta säilyivät kiviseinät, joiden varaan tehtiin uusi rakennus: juuri kuvassa näkyvän rakennuksen kiviosan rakennutti kauppaneuvos J. G. Bergbom. Uusrenessanssirakennuksen (huom. parveke) suunnitteli Oulun läänin vt. lääninarkkitehti Johan Ludvig Lybeck vuonna 1884. Hän suunnitteli myös Hallituskadun puoleisen kivisen piharakennuksen 1890-luvulla. Kannattaa katsoa sitäkin tarkkaan kun ohi kuljet. Kuvassa oikealla näkyvän nikkarityylisen puuosan (1883) ehti suunnitella Lybeckin edeltäjä lääninarkkitehti Frans Fredrik Wilhelm Lüchou.
Bergbomien aikana talo oli asuintalo, ”Päripumin” kaupunkikartano (ks. Bergbomin Oulun kiinteistöistä täältä), mutta puurakennuksessa oli myös insinööri Karl Löfhjelmin rautakauppa. Bergbomin jälkeen (1896) merikapteeni Henrik Wilhem Snellman osti tontin kiinteistöineen Bergbomin perikunnalta ja siitä lähtien talo oli “Snellmanin talo”.
Merikapteeni Snellman oli Johan Vilhelm Snellmanin serkun poika. Hän oli suurimman Oulussa rakennetun laivan, fregatti “Toivon”, kapteeni, se maineikas oululaisten “Toivonherra ja kommesrootin poika”. Hän oli jo 1881 ryhtynyt rautakauppiaaksi, ja varusti nyt talonsa Rantakadun suuntaisen puuosan suurimmaksi osaksi rautakauppansa päämyymäläksi. Tämä oli se kuuluisa “HooVee”. Liike suljettiin 1903 merikapteeni Snellmanin kuoleman jälkeen ja jatkoi toimintaansa muualla. Snellman perheineen asui Ojakadun puoleisessa kiviosassa, jossa ainakin ajoittain oli muitakin asukkaita. (lainaus Tuomiokapitulin sivuilta)
Myös Snellmanien aikana talossa oli liiketoimintaa: Oy Alko AB toimi kieltolain jälkeen aina vuoteen 1952 Ojakadun puolella (Ojakatu ykkönen), jossa ovat nykyiset Oulun tuomiokapitulin hallintotilat. Vuonna 1952 valtio osti talon Snellmanin perikunnalta, minkä jälkeen talossa oli tuomiokapituli ja piispan asunto.
Arvonnan kohde ja tulos
Toissapäiväisessä postauksessani (ja Insta-stoorissa) arvuuttelin ja asetin arvonnan:
Mikä talo ja missä? (klikkaamalla kuva suurenee)
Noh, tämä on Piispalan piharakennus. Otsikkokuvan oikeassa reunassa näkyy rakennuksen julkisivu. Tässä pihakuvassa takana näkyy Radisson Blun katolla oleva ”häkki”. Otin kuvan seisoen melkein seimiasetelman keskellä. Piispalan pihassa on tänäkin vuonna jouluseimi (josta tulette näkemään kalenterikuvan jonain päivänä. 🙂 ).
Eli tämä on niitä harvoja sisäpihoja, joihin oikein toivotetaan tervetulleiksi. Mannu arveli Raksilaan sijoittuvaksi: todellakin olisi voinut olla. Pihakellari ja kaikki, – jos kadunpuoleinen julkisivu olisi ollut näkyvissä se olisi varmasti paljastanut sijainnin. Myös Franzenin talon tyyliin tämä olisi sopinut. Arvontaan osallitui kuusi, ja AK tiesi oikean vastauksenkin, mutta arvonnan voitti kuitenkin Jarin! Onneksi olkoon!
Luulenpa, että vielä yksi arvonta tämän vuoden puolella on tulossa, joten olkaahan valmiina. Ja tervetuloa iltaisin ”aukomaan” joulukalenterin luukkuja.
Eilen rikkoontui tämän pienen, oman, jo toistakymmentä vuotta ylläpitämäni julkisen päiväkirjan, oman blogini lukijamäärän uusi maaginen raja: 1 250 000 kävijää. Siis miljoona ja neljännes päälle! Se on aika paljon se. Kiitokseni kaikille aktiivisille, vuosikausia seuranneille kuin myös satunnaisesti piipahtelevillekin.
Tuo luku aiheuttaa (lisää) paineita: semminkin kun viime aikoina olen hiljaa mielessäni todennut, että ´mistä ihmeestä tänään kirjoittaisin´ , kun pienessä maailmassani ei nykyisin mitään (julkaistavaa – huom. tässä paino sanalla ´julkaistavaa´) tapahdu.
Niin kuin nyt tänäänkin: päivän kohokohta kun joulukorttitilaukseni tuli perille. Nyt on satoja kortteja, joista (pienen pienen) osan tänään sain jo jatkomyyntiinkin. Ja palaute oli vähintäänkin hyvä: pienyrittäjälle/jouluihmiselle/oululaiselle tuntuu mukavalle. Ensi viikolla alkaa korttien ja kalentereiden myynti voimallisemmin ….
Illansuussa istuskelimme kolmisin hyvä ruoan äärellä pitkään, ja taas toivoin että olisinpa liikkunut vähän enemmän, mutta hei … luomukuningasosterivinokas ei voi olla kovin paha kaloripommi, vaikka söisi niitä voissa paistettuna paljon? Eihän? – Ihan sama, mahdottoman hyviä olivat, kun myös home-made lehtipihvit.
Tämmöisistähän se päiväni, perjantaini, koostuu. On vaikea olla mainitsematta, etta joulukorttisuoramyynti ryöpsähti käyntiin! Palannen asiaan. Kerrankin ajoissa.
”Renkaan vaihdot!” lukee tienposkessa olevassa kyltissä ja viereisen rakennuksen seinässä olevassa mainoksessa matkalla meiltä kaupunkiin. Tänään ajelin niistä ohi. En pyörällä, sillä tänään sen verran jäätä, etten enää uskaltanut pyörän selkään, vaan oli pitkästä aikaa käytävä kävellen lenkilllä ja huristeltava autolla (spesiaali)ruokaostoksille kaupunkiin. Minulla toki jo on talvirenkaat (Pehtoori vaihtoi viime viikolla – vai jo edellisellä – joten ei ole talvi päässyt siltä osin minua nyt tai kai koskaan yllättämään…) mutta tuo kyltti pisti silti silmään: renkaan vaihdot! Miksei ”renkaiden vaihto”? – Eihän ole kyse siitä, että vaihdellaan yhtä rengasta useampaan kertaan?
Oikeakielisyyden runtelusta en ole viime aikoina kovinkaan paljon ärsyyntynyt, verrattuna esimerkiksi siihen, millaista oli yliopistonlehtoriuden aikana, ja tuo em. kylttikin lähinnä vain huvitti, mutta silti! Reilu viikko sitten yhden FB-ystävän linkityksen kautta satuin Me naiset -lehden artikkelin, jossa kerrottiin siitä, mikä on lehden lukijoiden mielestä ”suomen kielen ärsyttävin väärin kirjoitettu sana”. Selvityksen tuloksista on täällä perhepiirissä (sekä viininmaistelujen ohessa viime lauantaina) keskusteltu ja hieman hämmästelty tuloksia, mutta kakkossijalle tulleet yhdyssanavirheet ärsyttävät meistä monia ja minua erityisesti. Varsinkin kun itsekin teen niitä.
Muistan lukeneeni myös tieteellisen! artikkelin koskien kielivirheistä ärsyyntyvien ihmisten persoonallisuutta; kyllä tyttären kanssa itsemme artikkelin ”henkilögallerioista” löysimme. Hieman on pohdittu, että äppi nyt ei oikeastaan voi puhua ärsyyntymisestä, vaan enemmänkin hämmästelystä: mikseivät ihmiset (enää) välitä kirjoittaa oikein. Mikseivät edes yritä?
Mikä sinua ärsyttää kirjoitetussa/puhutussa tekstissä/kielessä? Onko inhokkisanoja? Minulle niitä ovat edelleen jaxuhali ja masuasukki, esim Mikä Tuulestatemmattua-blogin (jonka nimessäkin on yhdyssanavirhe!) kielessä ärsyttää tai häiritsee tai vaatisi kielenhuoltotoimia osakseen?
Pitkään aikaan ei täällä blogissani ole ollut minkäänmoista ”niksinurkka”-postausta. Sellaisia on näköjään kerran vuodessa tullut laadituksi. KLIKS
Nyt sitten tämänvuotisen niksipostauksen aika. Tällä kertaa vain muutamia vinkkejä teille kerrottavana.
Aloitetaan aamukahvista. Meillähän kahvi keitetään pannulla, tosin mökillä keittimellä. Tyttäreltä opittu niksi oli aluksi käytössä vain juhlapyhinä, pian myös sunnuntaisin. Nykyisin kahvi meillä keitetään sekä Juhla Mokasta että suklaakahvista. Ihan sama onko käytössä pannu vai keitin, mutta 1/3 tai 1/4 böönistä on tätä suklaakahvia. Se ei tee kahvista suklaanmakuista, mutta pieni hyvä vivahde siihen tulee. On kokeiltu myös kardemumma-, pähkinä- ja vaniljakahvia, mutta niissä mausteisuus ei ole hyvä, vaan ”puskee” päälle ja vie kahvista kahvin maun taka-alalle. Suklaan häivähdys saa tuiki tärkeän kahvin maistumaan vähän tavallistakin paremmalta.
Joskus kesällä kauppareissulla mukaan tarttui Thai Green Curry -purkki. Se on noista kolmesta meidän mielestä paras, eivätkä muutkaan huonoja ole. Käytän niitä seuraavasti: Leikkelen Jyväbroilerin fileet isoiksi paloiksi, sitten pyörittelen kuumassa rypsiöljyssä kunnes palasiin tulee vähän väriä, lisään vähän suolaa ja kattilaan mukaan purkillinen bambunversoja. (Aasia Marketista saa erityisen hyviä aika ohuiksi suikaleiksei leikattuja, mutta kyllä nuo Spice Up -merkkiset kauppojen normivalikoimissakin olevat käyvät). Bambunversojen lisäksi lisään joskus porkkanan tikkuina, samoin vähän sipulia ja paprikaa, mutta välttämättä ei tarvitse niitäkään. Broileripalojen ja vihannesten päälle purkillinen currya; noin puolisen tuntia miedolla lämmöllä ja valmista on. Tarjolle nuudeleita ja tai riisiä. Helppoa ja hyvää!
Voin väittää olevani kokemusasiantuntija monissa hampaistoon liittyvissä asioissa, joten nyt kannattaa ottaa vakavasti suositukseni. Noin vuoden käytön jälkeen olen vakuuttunut, että Yotuelin hammastahna, jonka luvataan valkaisevan hampaita, todella tekee niin. Tai ainakin se estää tummumista, – huolimatta päivittäisestä kahvin ja viikottaisesta punaviinin juomisesta.
Se on miellyttävä käyttää: ei vaahtoa ylenpalttisesti, itse asiassa ei juuri ollenkaan, varsinkin Snowmint-maku on hyvä, hampaista tulee puhtaan tuntoisetkin, eikä niitä juuri koskaan vihlo, ja tahna valkaisee. Aika tyyristä on (riippuen kaupasta noin 15 €) mutta sitä ei tarvita paljoa, joten on hyvin riittoisaa.
Ja loppuun maskisuositus!
Espanjantauti alkoi vuonna 1918, ja se kulki aaltoina Suomenkin yli. Viimeinen, neljäs aalto oli erityisen paha Inarissa, jossa 10 % väestöstä kuoli. Kaikkiaan tauti tappoi kymmeniämiljoonia ihmisiä (arviot vaihtelevat suuresti 40 – 100 miljoonan väliltä). Suomessa ”vain” 20 000 menehtynyttä ja USAssa puolimiljoonaa. Historioitsijoilta tavataan kysyä, toistaako historia itseään, ja historioitsijat ovat tutkineetkin ”toistuvuutta” kaikkialla maailmassa monin eri tavoin. Ennustamaan historioitsijat harvoin ryhtyvät, eivätkä siihen – tietenkään – pystykään. Mutta historiasta usein kuitenkin opitaan: onhan tämän korona-pandemian aikanakin opittu menneestä, influenssan ensimmäisestä aallosta ja aiemmista maailmanlaajuisista epidemioista. Mm. opittu käyttämään maskeja.
Tässä olen ”rakennellut” useampaakin postausta, mutta päädynpä nyt julkaisemaan tämän. Ehkä myös haastamaan teitä hyvät lukijat.
Koska tästä blogistani näyttää tulleen myös koronapäiväkirjani, niin olen omia tuntoja kirjaillut ylös, osan niistä jo julkaissutkin, osaa en ylöskirjoita tai ainakaan julkilausu, mutta karanteeniajan jatkuessa on tullut jotain sellaista uuttakin, johon palannen tässä lähipäivinä.
Olen tässä viime päivinä monilta jo kysellyt, mitä he tekevät ensimmäisenä, kun liikkuminen on jotensakaan turvallista ja hyväksyttyä. Mikä on sellaista, jota nyt, et nimenomaan karanteenin vuoksi, saa tehdä, mutta jonka pariin, luo, tekemään, kokemaan soisit pääseväsi viimeistään kesän alussa tai sitten kun ”pahin on ohitse”. Tai mitä sellaista karanteeni on tuonut arkeesi ja juhlaasi, josta haluaisit mahdollisimman pian eroon?
On ollut mielenkiintoista kuulla vastauksia, jotka eivät suinkaan kaikki ole olleet samankaltaisia. Aika yllättäviäkin… Kerron sitten. Mitenkäs sinulla? Kerro jotain…
Minäkin kerron tässä (taas, huoh) jotain itsestäni. Onkohan se niin, että ”kerro mitä luet, niin kerron millainen olet” – tai edes, että ”kerro millaisia kirjoja sinulla on hyllyssä, niin kerron millainen olet”. Tietysti on sellaisiakin, joilla ei ole 17 kirjaa hyllyssään (esim. yhden suurvallan kahjolla päämiehellä, jonka hölmöydellä, vastuuttomuudella, tietämättömyydellä, itsekeskeisyydellä ei ole mitään rajaa – en tiedä, olisiko joskus jonkun kirjan lukeminen auttanut. Edes toisten, viisaampien ihmisten kuuntelu olisi voinut… ).
No mutta, minäpä vastaan täällä blogissa (taas yhteen FB-ssa kulkevaan) haasteeseen, jonka vastausten etsimisessä minulla menikin aika kauan aikaa. Yritin vastata ”rehellisesti” – eikä vain niin, että mikä kirjan nimi sattuisi sopimaan kysymykseen. Näin se aika rientää. Kuitenkin tämä oli oikeastaan aika jännä.
Haastanpa sinutkin. Olisipa hienoa, että nämä höpinäni olisivat vastavuoroisia, että ihan interaktiivinen blogi. Millaisena kirjahyllysi sinua heijastelee?
”Kerro itsestäsi kirjahyllyn avulla. Vastaa kysymyksiin omistamiesi kirjojen nimillä.”
1. Mikä/kuka olet? – Omaelämäkertani 2. Kuvaile itseäsi? – Kuvaa asenteella. Vauhtia ja fiilistä 3. Mitä elämä sinulle merkitsee? – Arjen historia 4. Kuinka voit? – Säännöstelty huvi 5. Kuvaile nykyistä asuinpaikkaasi? – Täällä Pohjantähden alla 6. Mihin haluaisit matkustaa? – Rooma – ikuinen illallinen 7. Kuvaile parasta ystävääsi? – Oman elämänsä sankari 8. Lempivärisi? – Valkean kaupungin vaiheet 9. Millainen sää on nyt? – Tuoreessa muistissa kevät 10. Paras vuorokauden aika? – Aamiainen – nautiskelijan ateria 11. Jos olisit TV-sarja niin minkä niminen olisit? – Rakkaudesta ruokaan 12. Millainen on parisuhteesi? – Siltalan Pehtoori 13. Mitä pelkäät? – Ruoan valmistaminen mikroaaltouunissa 14. Mitä toivot? – Jäähyväiset aseille 15. Päivän mietelause? – Joen yli puiden siimekseen 16. Miten haluaisit kuolla? – Kepeät mullat 17. Minkä neuvon haluaisit antaa? – Juhlitaan taas
Tänään olen käyttänyt kaiken mahdollisen datailutaitoni, ja aamupäivän käytin mm. blogin varmennustallennuksen kokonaisvaltaiseen varmennustallennukseen. Tuhannet kuvat, massiivinen tekstiaineisto ja yli 12 000 kommenttia talteen sekä tietokannan iso päivitysoperaatio ja erinäiset säädöt hävittivät viime päivinä häirinneet ongelmat.
Operaation seurauksena ainakin minulla blogin sivujen (ja postausten/päivitysten) latautuminen nopeutuivat. On niin pro-olo kun sain nuo tehtyä. Eikä juurikaan kirosanoja vaan kuuntelin samalla Kauko Röyhkän – tai siis lukion rinnakkaisluokalla olleen J-P Välimaan – elämäkertaa. Tulvahteleepa muistoja 70-luvun musiikista ja kouluajoilta! Epe´s levykauppa! Vieläkin on hyllyssä sieltä tilattuja älppäreitä.
Myös Adoben kanssa ohjelma/katalogi- etc. tiedostot onnistuin (luullakseni ja toivottavasti) saamaan talteen, sillä keskiviikkona tietokone lähtee täydelliseen buuttaukseen ja putsaukseen. Josko saisin sorville tällä tavoin vielä ainakin toiset neljä vuotta sujuvaa ja ongelmatonta toiminta-aikaa.
Aamupäivän satoi lunta, ja ajattelin, että lähdenkin vasta illalla kuvailemaan valkoisia puistomaisemia Ainolaan ja jokivarteen. Kävin kuvailemassa – parahiksi ennen kuin illan vesisade alkoi. Ja ei, en ollut puistoissa. Eikä ollut valkoista.
Iltapäivällä auringon jo laskettua olin Hietasaaressa, Toppilansaaressa ja Möljällä – josko tänäänkin olisi helmiäispilviä? Ja olihan niitä! Ja Blue Hour toi maisemaan muitakin värejä. Oli ihan huikea käveleskellä, kuvailla. Ihan luomuilotulitus oli merenrannassa.
~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Kohti 20-lukua. Ehkä en (historioitsijana ihan varauksettomasti ks. esim. tämä) nimittäisi uudeksi vuosikymmeneksi, mutta onko sillä oikeastaan väliä. Joka tapauksessa ajanmääreethän ovat ihmisten sopimuksia, päätettyjä juttuja. Thaimaassa on tällä hetkellä vuosi 2562 – minulla on tallessa Hua Hinin sairaalasta saamani potilaskortti, jossa syntymävuodeksini on merkitty 2501. Ei ihme, että välillä tunnen itseni kovin kovin iättömäksi – tai vanhaksi. 😉
On ehkä hyvä muistaa, että keskiaika määritellään Suomen historiassa vähän erilailla kuin Italiassa tai että Aasiassa tai Amerikassa ei ole keskiaikaa. Antiikin aikaa ei todellakaan tunneta Etelä-Amerikassa tai Japanissa.
Joka tapauksessa on vuodenvaihde – vaikka sitä ei laskettaisikaan Jeesuksen syntymän mukaan tai Caesarin säädösten mukaan. Vuosi vaihtuu näillä meidän leveysasteilla, tässä kulttuurissa paljolti siksi(kin), että talvipäivänseisaus on riimusauvoissa ja kalentereissa juuri näillä ”tienoin”. Ja meidän ajanlaskussamme juttu on niin, että huomenna päiväykseen kirjoitetaan MMXX tai siis 2020.
Tässä taitekohdassa on tapana pohtia mennyttä, ja lupailla kaikenmoista tulevaan… Palaan (lupaan, ehkä 😉 palaavani) huomenna asiaan – nimenomaan lupausten osalta, mutta mitenkäs ne menneet? – Minulla – ikiaikaisella päiväkirjanpitäjällä – on ollut tapana summata mennyt vuosi: joko hyvinkin perusteellisesti tai vähän kuin olkia kohotellen, mutta niin tai näin, on ollut tapana (duunissa oli ”pakkokin”) tehdä jotain yhteenvetoa joka tapauksessa. Ja näin tein jo paljon ennen kuin mitään some-maailman höpötyksiä oli olemassakaan.
Jotta mitäs näin yhtäkkiä vuodesta 2019 voisi todeta? – Päällimmäisena on pyöräilyn ja sitä kautta monen muun hyvän asian vuosi. Ja Eeviksen vuosi. Sähköpyörän hankkiminen huhtikuussa toi elämääni paljon uutta, paljon hyvää. Toinen lapsenlapsi merkitsi – hassua kyllä – pienen, pienten näkemistä edellisvuosia vähemmän: äitiysloman aikana Juniorin perheen esikoinenekaan ei ollut mummilassa kuten edellisinä vuosina. Mutta silti: pieni tyttö on lisännyt elämään oman tärkeän osansa.
Vuosi on ollut kuvaamista, – mutta verrattuna edellisiin vuosiin kuvaaminen on ollut enemmän ”työtä” kuin opiskelua. Ja onneksi sitä on ollut – tai siis, että olen sitä itselleni järjestänyt. 😉 Toisaalta oppimista olen kaivannut; olisipa Oulussa sellaisia mahdollisuuksia kuvaamisen opiskeluun kuin Helsingissä! Tyär on tosin toivottanut tervetulleeksi ”opiskelija-asuntoonsa”, mutta enpä ehkä…
Vuosi on ollut myös luopumisen opiskelua, oppimista, sietämistä. Ihan tietoistakin asian työstämistä. Enemmänkin luopumista olisi voinut tehdä. Mutta tähän liittyy sekin, että pääsin ”vielä kerran” Roomaan. Oi, että. Siitä olen iloinen, niin iloinen. Siellä oltiin Pehtoorin kanssa jo vuonna 1978, ja siellä oltiin – taas kaksistaan – anno domini 2019. Se on vuoden highlighteja. Tänä vuonna olen luopunut Kalaaseista, ja tänä vuonna olen luopunut (mikä ”eskaloituu” vasta seuraavassa helmikuussa) rotissöörien tiedottajan hommista. Kyllä minä jo osaan luopua, luovuttaa en vielä halua, en mistään. En edes blogista. Mutta luopua jo osaan, ainakin vähän.
Toivottelen teille kaikille kaikin puolin kelpoa ensi vuotta, hyvät blogiystävät! Pysykääpä mukana, minä yritän (paino sanalla yritän) pysyä päivittäisessä tahdissa …
Iso osa päivästä on mennyt tietokoneen (-koneiden) ja ohjelmistojen siivoamisessa ja päivityksessä. Tiedättehän Windows seiska heittää pian hyvästit, joten on valmisteltava siirtymistä uuteen. Sillä seurauksella että olen saanut sekä mökkiläppärin (, joka on täällä Oulussa ihan tätä operaatiota varten) että ison myllyn eli pyötäkoneen (PC) jotensakin totaaliseen juntturaan, hukattua Microsoft Officen lisenssit, virustorjunnat pois päältä ja takaisin, Adoben (kuvankäsittely)ohjelman esiasetukset deletoitua (mikä kyllä oikeastaan oli hyväkin: tulipahan nyt tehtyä paremmat asetukset aiempien toiskelopoisten tilalle.
Ja homma jatkuu…
Suuresti hämmästelen, että tätä blogia en (vielä?!) ole saanut hävöksiin jonnekin bittiavaruuteen. Olisi kyllä aika karmeeta jos kaikki tekstitkin häipyisivät. Silloin jokunen vuosi sittenhän hävisi tuhansia kuvia, mutta ei montakaan tekstiä. Nyt bloggaamiseni jatkuttua jo 12 vuotta, jatkuttua liki joka ikinen päivä, tämä artikkeli on järjestyksessään 4440:s (merkitäänköhän se noin?), tekstiä on mielettömästi. Jos artikkeleiden pituus on keskimäärin pikkuisen yli puolikas aanelonen, se merkitsee noin 1500 merkkiä päivässä eli noin yhteensä 6 660 000 (pahasti näyttää pedon luvulta tuo). Jos sen jakaa kirjan sivuiksi, niin Tuulestatemmattuja höpinöitä on jo kymmenen paksun kirjan verran!!
Ja jos olisi vielä kaikki kuvatkin! Niitä olen ladannut yli 18 000!!! Tulisi parikymmentä kirjaa lisää. Ei mitään järkeä!! Aatelkaapa jos olisin käyttänyt kaiken tuon ajan johonkin hyödylliseen ja ”tuottavaan”. Olisin ehtinyt opiskella italiaa niin että osaisin sitä, tai olisin voinut treenata maratonille ja juoksennella niitä pitkin ja poikin, olisin voinut ryhtyä vapaaehtoiseksi aikuiseksi tueksi jollekin lapselle tai opiskella jotain uutta … No mutta en ole.
Eihän kaikkien postausten häviäminen olisi katastrofi muille kuin minulle, mutta silti! Silti ja siksi jatkan harjoituksia ja koetan saada kaiken pelittämään. Myös mökkiläppärin: ensi viikolla sitä tarvitsen.
Kahvila Kiikku Kiikkusaarella Ainolan puistossa oli tänään lounaspaikkani. Kahvila Kiikku (ent. Tuomenkukka) on edelleen mitä viehättävin paikka piipahtaa. Sisätila on vanhassa kasvihuoneessa, ja edelleen siellä on paljon kasveja, mm. kaktuksia ja mehikasveja, katossa viiniköynnöksiä. Siellä on hyvä hengittää ja hyviä leivonnaisia vitriineissä.
Korvapuustilounaan jälkeen kävin jälleen katselmassa puiston ruusutarhaa, joka edelleen kukki ja voi hyvin. Tämän ruusun nimi on Hansestadt Rostock. Hansakaupungilla on nimikkoruusunsa.
PS. Onko sinulla ollut ongelmia saada blogia auki puhelimella? Muutamia ilmoituksia siitä on tullut… Olen koettanut etsiä syytä moiseen, mutta enpä ole vielä keksinyt missä olisi jokin ruksi pielessä, ettei toimi… Onkohan se jopa syynä vierailijamäärien romahdukseen? Vai onko syynä se, että tässä kesällä on ollut monta sellaista päivää kuin eilen ja tänään, etten ole oikein ehtinyt/jaksanut/viitsinyt paneutua blogiin, mihin on syynsä ollut silläkin, että kuuntelussa on ollut niin hyvä kirja, etten ole malttanut sitä keskeyttää, vaan olen tehnyt mieluummin vaikka kotihommia, joiden ohessa kirjaa voi jatkaa. Postausta kirjoittaessa en pysty kuuntelemaan, tai pystyn, mutta en kuule mitään.
Teenpä tähän pienen kyselyn ja kartoittelen pitkästä aikaa ”lukijakäyttäytymistä”. Siis mielellään kaksi täppää: 1) millä välineellä ENIMMÄKSEEN luet ja 2) kuinka USEIN luet?
Ps. Huomenna voisin ehkä yrittää tehdä ”oikean” kunnon postauksen, ja kertoa kesälukemisteni parhaimmistosta. Ja ensi viikolla sitten julkaisen kesäkuvakisan. Niiden välissä raporttia Rovaniemeltä: Paistinkääntäjien Suurkapituliin matkaamme perjantaina.
Lauantai-iltana julkaisemaani kyselyyn rohkeni lähteä mukaan viisi osallistujaa (Annu, Raila, Pasi, Tiina ja Lähes naapuri). Minun surkuhupaisa kaarnalaivan uittamiseni ei oikein simahtanut. Kaikki löytämäni kaarnanpalaset olivat murenevaat sorttia, joten oli siirryttävä tekemään potskia kelottuneen männyn runkokerroksista, vuoltava vene puusta, ei kaarnasta. Tuohesta sentään purje. Ja kun paattini ei mökkipuron vuolasta kevätvirtaa kestänyt vaan kaatui kerta toisensa jälkeen, rakentelin puron pohjalle kivistä ”keinotekoisen karin”, johon käsityöni tuloksen jumitin kiinni. Siksi näyttää siltä, että vene menee perä edellä ylävirtaan. Ei mennyt mihinkään. Siis ei kaarnaa, eikä seilaa.
Pienen kilpailun pienen arvonnan pienen palkinnon voitti Tiina. Moneskos kerta tämän blogin arvonnoissa? 🙂 Muistelen että asut kaakkois-Suomessa? Kotkassa, Kouvolassa tai ehkä Hyvinkäällä? – mutta kun en osoitettasi tiedoistani löydä niin laitatko sähköpostissa minulle (reija at satokangas.fi. Lähettelen sitten pienen palkinnon. 😉
Seuraavana päivänä vähän tyylikkäämpi yhden pienen purjealuksen Sailing Race. 🙂
Ja nyt jo eilen mainostamani tyttären ”Mankelimatka – Suomen läpi pyörällä” -blogi on auki, ja ensimmäinen postauskin siellä. Klikkauduhan pyöräretkelle mukaan.
Tänään minäkin pyöräretkellä, ja oli niin kylmä! Mutta enemmän se houkutti kuin yrttimaan kunnostaminen tai Huvilan pesu. Ne vaativat lämpimämmän kelin.
Silloin 10 – 15 vuotta sitten, kun blogimaailma syntyi (tai ainakin minä tulin siitä tietoiseksi), blogeissa oli paljon kaikenlaisia haasteita: valokuva-, ruoka-, käsityö-, runo-, lenkki-, kirja- yms. haasteita. Ja sitten sellaisia ”laita kuva työpöydästäsi, jääkaapistasi (sisältä), autostasi, huiveistasi, kirjahyllystäsi etc”. En oikein niitä ymmärtänyt. Silloin seurailin aika monia, vähän samankaltaisia kuin blogeja kuin tämä omani. Siis kaikkea juttua arjesta ja juhlasta, – itse en vielä ollut mukana tai siis en ollut bloggaja. Enkä siis osallistunut haasteisiin (vasta sitten kun alkoi ”Valokuvatorstai” ja myöhemmin ruokahaaste).
Kerran oli sellainen haaste, että kerro (tai kuvaa) käsilaukkusi sisältö. En ymmärtänyt oikein sitäkään, mutta silti, nyt julkaisen kuvan cityreppuni sisällöstä, ”large edition” ~ sellaisena kuin se on laajimmillaan, esimerkiksi mökille lähtiessä. Usein tämän kaiken lisäksi sinne sullon vielä kamerankin, siis järkkärin enkä mitään pikkupokkaria. Ja puhelin näyttää puuttuvan. Ja kynä, sillä se pikkuruisessa lokerossa repun sivutaskussa, joten on jäänyt sinne, kun nämä tähän kaadoin.
Näin paljon asioita, jotka pitäisi pysyä tallessa!
Käsilaukun tai repun sisältö kuulemma kertoo ihmisestä paljon. Itse voisin tulkita tätä oman reppuni pussukkamäärää siten, että olen yhden sortin diginatiivi ja järjestyksestä pitävä. Ja varsin tietoinen omasta kyvystäni hukata – ainakin tilapäisesti – kaikkea koko ajan.
Sitä paitsi ulkoinen kovalevy (vas. ylh.) tarvitsee suojan/pehmusteen. Kuten myös virtapankki (kirkkaansininen keskellä). Molempiin huovutetut pussit olen ostanut Kaunispään matkamuistomyymälästä. Nappikuulokkeet tarvitsevat kotelon, – ovat muuten tuhannen solmussa. Pyöreä vetoketjullinen kotelo on Clas Ohlsonilta (3 €).
Keskellä kameran varalaturi ja muistikortteja, – hyvä olla pussukassa nekin: ovat pieniä tilpehöörejä, jotka häviävät laukun pohjalle ilman Tallinnasta ostettua pientä huopapussia, jonka vetoketjussa on pieni matkamuisto NYCistä. Matkamuistoja Meksikosta ovat palleroavaimenperät: pyörän ja autotallin avain sekä kotiavain + Verisuren lätkä ja pieni muistitikku roikkuvat Meksikosta tuoduissa kestävissä ja värikkäissä narulenkeissä. Auton avaimessa on ”integroitu” kotelo. Huulipuna ja Metropolitan museokaupasta ostettu pikkupeili ovat Lontoon matkalta Harrodsilta ostetussa mustassa pussukassa.
Kalenteri, huulirasva (jota käytän myös käsieni pieniin haavoihin) ja aurinkolasit ovat välttämättömiä. Pankkikortti ja ajokortti ovat pienessä hyvässä korttikotelossa ja Muistikuvia-käyntikortit Helsingin Grand Champagne -tapahtumassa saadussa peltikotelossa. Hyvänaama-”tyynyssä” on pikkuinen kauppakassi, mutta mikä ihme on tuo samettinen kukkapussi! Se on niin hyvä! Ostettu WIenistä Sissi-museon kaupasta. Ihan Sissin tyylinenkin, eikö? Ja siellä minulla on auto-, lento- ja junamatkoja sekä kotoisia kyläilyjä varten harmaat villasukat. 😀
Ja kaikkein uusin, tuiki tarpeellinen huopajuttu on vasemmalla: sähköpyörän ”mittaristo” on irrotettavissa ja kannattaa irrottaa aina kun jättää pyörän parkkiin: ovat kuulemma helposti varastettuja. Tietysti heti aluksi mietin, millaisen suojakotelon ja mistä sille hommaisin. Ja voila!! Kaikenlaisia käsityötä harrastava sisareni antoi minulle pari kuukautta sitten huovuttamansa, nimikoimansa avainkotelon, mutta sehän onkin kuin mallipiirustuksista tehty pyöräni matkamittaria varten! Niin hyvä!
Reppuni on siis myös melkoinen matkamuistovarasto. Matkamuistoja käytössä, ovat käytännöllisiä muistoja, ovat arkea ilahduttamassa sekä suojaa ja järjestystä tuomassa.
Tämmöistä tänään kun en parempaakaan postattavaa keksinyt. 😉
cof
Edit (25.4.2019 klo20.30)
Tässä (väliaikainen) kuva vastauksena alla olevaan Katrin kommenttiin.
Työhuoneen ”vaate”huone on työ-, opiskelu-, harrastus-, yms. romppeiden varasto. Siellä ei ole pussukoita, mutta laatikoita. Huom. Juniorin töistään tuomat isot puulaatikot. Erinomaisia säilytyslaatikoita! Loput sitten Ikeasta. Ja onhan siellä sellainen laatikko, jota Katri tarkoitti? Ei tosin kynttilöitä varten (niitä varten on keittiönkaapissa iso pajukori 🙂 ) vaan Photos. Siellä kylläkin on vanhat rillit ja kännykät.
Eikä tässä vielä kaikki, myös autotallissa ja isossa vaatehuoneessa on laatikoita. Isompia laatikoita. 😉 Olen siis paitsi pussukka- myös laatikkoihminen. 😀
Vesisadepäivä. Räntäsadepäivä. Lumisadepäivä. Kerrassaan surkea keli. Mistä olin oikein tyytyväinen! Ei ollut tarvetta, eikä houkutusta lähteä ulkoilemaan. Oli oivallinen päivä olla sisällä.
Sainkin tehdyksi tosi paljon rästihommia. En ala niitä luetteloimaan. Miten se menikään ”laiska töitään laskee” tai sitten jos kertoisin, mitä kaikkea on ollut rästissä, tulisinkin kertoneeksi, että eihän meillä niin siistiä ja järjestyksessä koti olekaan, enkä ole eri suuntiin ollut kirjeenvaihdon ja kuvaryhmien saralla lähelläkään sitä mitä pitäisi… Ja sellaistahan nyt ei voi mennä kertomaan. Vai voiko? Miksi ei voisi kertoa?
Itse asiassa olen tässä muutaman viime viikon aikana miettinyt pitkästä aikaa tavallista enemmän, miksi blogia pidän ja mitä täällä kirjoitan ja mitä kerron. Onko minulla oikeasti olemassa joku ”julkaisusuunnitelma” tai rajat bloggaamiselle? – Ei ole ”virallista” suunnitelmaa, eikä montakaan tietoisesti asettamaani rajaa. Toisaalta, miksi tätä teen, mihin tällä PYRIN. Pyrinkö mihinkään?
Näitä on – ainakin itsekseen – aina välillä hyvä miettiä. Ja nyt taas huomaan, että on minulla rajat ja on minulla pyrkimyskin, ehkä. Mutta myös tavoite olla kovin paljoa valittamatta, eikä tarkoitukseni ole kuvitella, eikä sellaista esittää, että elämäni olisi kovin ihmeellistä. Tai on se minulle ihmeellistä ja enimmäkseen ihanaa, mutta tarkoitan, etten haluaisi kirjoittaa siten, että leuhkisin sillä. Kun iltaisin näitä höpinöitäni tänne raapustan, minä vain ylöspanen, miten päivä on mennyt. Kuten sanottu tämä on minun päiväkirjani. Reseptikansioni. Albumini. Muistiinpanoni. Ja koska teen tätä julkisesti, yritän noista kaikista osa-alueista kertoa siten, että niistä olisi iloa ja ehkä vinkkiä muillekin. Ja kuinka monta kertaa täältä onkaan tullut tarkistettua jotain jo unohtunutta kohdetta, reseptiä, vierailua, tuntemusta….
Me kaikki varmasti tiedämme, että sekä Facessa että blogimaailmassa, miksei myös Instassa, on henkilöitä, joiden joko on ”pakko” (mediapersoonat, julkkikset, tai sellaisiksi pyrkivät) tai jotka muuten vaan käyttävät sosiaalista mediaa oman erinomaisuutensa esittelemiseksi. Herra varjelkoon minua sellaiselta synniltä! Hyvä on, olen suorittaja, (mitä pidän enemmän paheena kuin millään muotoa hyvänä asiana) ja siksi tarvitsen – ennen kaikkea itselleni – merkintöjä tekemisistäni. Mutta lopultakin ennen kaikkea ja edelleen – kaikkien näiden vuosien jälkeen – yritän vain jäsentää elämääni. Ja tehdä muistiinpanoja.
Minulle ”leuhkimisen paikka” – jos sen niin haluaa ilmaista, on Insta. Sitä yritän ylläpitää nimenomaan ikkunana kuvaamiseeni: se on näyteikkuna, yhdenlainen portfolio, valokuviini, ei elämääni. Ehkä Insta-tarinoissa on elämääni, yksityistä tekemistä, mutta varsinaisesti Instagram on minulle valokuvausfoorumi. Mutta blogi on elämää, arkea ja juhlaa. Kylläkin vähän sellaista siloiteltua arkea. Notkahduksia, suruja ja synkkiä ajatuksia en tänne suolla, tai ainakin yritän olla niillä revittelemättä. Siksihän päiväkirjastani aikanaan julkisen tein, siksi etten negatiivisissa jutuissa rämpisi.
Mihin minä pyrin? En tiedä. Pitämään 300 päivittäisen kävijämäärän? -Kyllä. Ja mielelläni saamaan lisää lukijoita. Miksi? En tiedä! Minähän en tee tätä mainostaakseni, en saa provikkaa mistään, päinvastoin tämän ylläpito maksaa minulle muutamia kymppejä joka kuukausi. Siis miksi? – Ei aavistustakaan.
No mutta, nyt päivän suoritus on tehty. Olen kirjoittanut yhden postauksen, joka taitaa olla järjestyksessään 4182. !
Niin ja tänään oli tällaista keittoa alkuruoaksi. Lämpimänä tarjottavaksi tarkoitettu, minä jäähdytin pakkasessa. Ja olihan hyvää. [tulinpas taas leuhkineeksi tekemiselläni. 😉 sori. ]
Mitä mainioin päivä hiihtämiselle! Toinhan sukset mökiltä Ouluun, että voisin suksia Auran majalle harva se päivä.
No niinpä. 😀 Eikä pienintäkään aietta tänäänkään lähteä mihinkään hiihtämään!
Aika pian aamuisen tuorepuuron jälkeen pakkasin kamerarepun ja jalustan mukaan ja lähdin kaupungille tepastelemaan ja kuvailemaan. Vaikka pakkasta ainakin kaksinkertaisesti eiliseen verrattuna (- 10 C näytti lähtiessäni) niin oli paljon eilistä lämpimämpi – tai siis tuntui siltä. Ei tuullut. Oli mahtavan tyven. Jopa alakanavan virta tuntui tyventyneen niin, että jäähilettä oli pinnassa. Ja Toivoniemen pistetalot heijastuivat kauniisti veteen.
Parituntisen kiertelyn aikana tuttuja useampikin, eksnaapurin ja sitten yhden entisen opiskelijani kanssa vaihtelimme kuulumisia pidempäänkin.
Kun pikkuperhe tuli syömään oli ensimmäisenä järjestettävänä arvonta. Matkakohteita kyselin vuoden vaihteen jälkeen ja kommentteja ja vinkkejä tuli ihan mukavasti: kaikkiaan 38 arpalipuketta 11 eri kommentoijalle. Lipukkeista Apsun oli valittava voittaja. Palkintona oli kaunis Repeatin cashmir-huivi ja sen voitti … KLIKS. Salasana on Huivi (H isolla). Tässä kohtaa soi fanfaari, ja minä pyydän voittajaa lähettämään minulle sähköpostitse (reija at satokangas.fi) palkinnon postitusosoitteen.
Kiitos kaikille osallistuneille! Matkasuunnitelmia on jo vinkkien perusteella tehty, mitään ei olla vielä varattu, mutta kyllä me vakavissamme yhteen tai jopa kahteen suositelluista kohteista ollaan tämän vuoden puolella haaveissa lähteä.
Muistankohan kaikkia, mitä olen ajatellut muille löydöistäni kertoa.
Aloitetaan perusasiasta eli perunoista. Pakastealtaissahan on jos jonkinlaisia puolivalmiita perunatuotteita ja aina joskus niitä siitä ostelenkin käyttöön. Sunnuntaisapuskalle Pariisin perunoita ja Mummon puikulalohkoperunoita ehkä useimmin. Ja nyt on tullut Mummolta uusi tuote: paahtopuikulat. Grillissä ei ole kokeiltu, mutta muutaman kerran uunissa. Ja hyviä ovat. Apsukin söi kuorineen kaikkineen.
Ehkä meillä kaikilla on tuskastuttavia kokemuksia muovikelmun kanssa tuhraamisesta? Tiedättehän se liimaantuu ja liiskaantuu joskus ihan väärään aikaan ja väärään paikkaan, ei tahdo tulla ulos rullakotelosta saatikka leikkaantua siististi – tai leikkaantua ylipäätään ollenkaan.
Vai olemmeko vain minä ja meidän ”Lähes mökkinaapuri” ainoat, joille näin on käynyt? Joka tapauksessa hän se minulle neuvoi tuotteen nimeltä Ninjaplast. Sitä ei tahdo Suomesta saada mistään (täällä näytti olevan pikkurullia = 60 m), mutta Haaparannassa ICA Maxissa on. Sieltä saa noin isoja (150 m) mustia paketteja.
Muovikelmu on tavallista paksumpaa, se kestää mikron ja mikä parasta laatikossa on leikkuri. Ei enää sylttyä Elmu Kelmun kanssa!
Kodinhoidollisiin hommiin liittyen toinenkin juttu. Olen ehkä ennenkin maininnut täällä Taikasienen. Sehän on ”vanha juttu” ja meillä käytetty mm. mökin tiskialtaan (valkoinen, jotain rosoista ainetta) pesuun ja mikron ja uunin lasiin etc. Mutta tuossa ennen joulua kulutin yhden alkuillan ja pari, kolme sientä kun konttasin meidän keittiön, eteisen, ruokahuoneen ja takkahuoneen lattioilla. Noissa huoneissa on isot punatiiliset (yli 30 v. vanhat kaakelit) ja niiden saumat ovat kulkupaikoilla olleet jo pitkän tovin – sanoisinko – tummahkot! Joskus muinoin Pehtoori toi pari kertaa duunistaan sellaisen ”teollisuuslattioiden pesurin” ja pesi sillä ko. huoneiden lattiat, joskus, kerran tai pari minä olen jynssännyt noita samoja rautakaupan tahnoilla ja juuriharjalla jne. Nyt ei ole vuosiin tehty mitään, paitsi NYT. Aika puhtaaksi muuten lähtivät pinttyneetkin saumat.
Ensin työ sitten huvi. Siivousvälineen esittelyn jälkeen ”siiderilöytö”. ”Punertavassa YES YES Apple Roséssa yhdistyy ihana omenaisuus ja roséviinin kupliva raikkaus.” Noin lukee valmistajan sivuilla. Ja Yes, niin tekee. Hyvää on. Meillä oli jouluntienoilla pari purkkia, ja koko perheen voimin maistelimme ja kaikki (erit. nuoret naiset) pitivät tämän mausta. Se ei ole makea, eikä toisaalta sellainen brittisiidereiden happamuuskaan tunnu, vaan oikein raikas tämä kotimainen tuote on.
Sitten sellainen juttu kuin Podcast. Jokos olet niiden maailmaan tutustunut, niitä kuunnellut? Minulla on nyt mennyt muutama lenkki näillä kotihuudeilla aika huomaamatta, kun olen nappikuulokkeet korvissa tepastellut Koskelantietä ja Toppilaa eestaas kuunnellen podcastia. Alkusyksyn lenkeillä – niillä harvoilla, jotka tein sauvojen enkä kameran kanssa – kuuntelin Spotifystä ”Vain elämää” -biisejä ja jo marraskuussa ne vaihtuivat joululauluihin, ja nyt olen kohta kuunnellut kaikki Auta Antti -podcastit. Jos tykkää Antti Holman jutuista – kuten minä teen – niin nämä kyllä viihdyttävät. Sitä paitsi: ihan asiaakin puhuu ja antaa ajattelemisen aihetta kaiken höpöttämisen keskellä.
Onkos muilla kikka kolmosia tai niksejä, joita voisi jakaa vaikka Tuulestatemmatun kommenttilaatikossa?
Merkillinen käsitykseni siitä, että olisin jo ennen kastajaisia ja mökille lähtöä purkanut joulun kodistamme, oli kyllä kertakaikkisen virheellinen. Olin kyllä purkanut suunnilleen kaiken joulunpunaisen pois, mutta valkoista ja hopeaa, enkeleitä ja mökkejä, tonttuja ja liinoja, lamppuja ja jouluastioita vaikka kuinka paljon pitkin kotiamme ja Festaa.
Mökkipihassa Tomafoi näytti vielä ihan asiaankuuluvalta, mutta täällä kotona ei enää tontut sovellu ”maisemaan”. Niinpä tänään olen käyttänyt niiden poispakkaamiseen aika lailla aikaa. Muutamat jouluvalot ja kukat (joita aina roudaamme mökille ja takaisin 😉 ) jätin vielä.
Myös muuta ”paluu kotiin ja arkeen” -touhua täällä harrastettu: pyykkiä, lumitöitä, auton pesua, vuosikertomuksen aloittelua, sähköposteja, vaatehuoneen järjestelyä, pankkiasioita, kalenterin päivitystä etc.
Ja sitten etsin sen huivin jonka lupasin palkinnoksi matkavinkkejä antaville. Huivi onkin tosi kaunis ja laadukas Repeatin iso, pehmeä, kuitenkin mukavan ohut huivi. Ja hintalappukin oli paikallaan: nyt on kuulkaa arvokas palkinto luvassa, joten kannattaa osallistua. Täällä arvonta ja sen säännöt.
Hyvää Uutta Vuotta Tuulestatemmatun lukijat – vanhat tutut, kaikki uudet ja muut siltä väliltä.
Vuoden ensimmäinen päivä on ollut pilvinen, pyryinen ja lopulta poutainenkin. Pakkasta ei paljoakaan (- 5 C?).
Ystävät lähtivät myöhäisen aamiaisen jälkeen kohti kotia, – meillä alkoi siis ”arki”. Toisaalta myös jotenkin ”loma lomasta”. Ja me jäimme vielä tänne Hangasojan huomaan. Pitkästä aikaa ollaan taas ihan vaan kaksistaan…
Vähän mökkihuushollin järjestelyä ja myös nettihommia. Samalla mietin saldoa viime vuodesta.
Aika kaksijakoinen vuosi oli: alkuvuodesta päällimmäisenä mielessä Muistikuvia-asioita: pari isohkoa kuvausprojektia, pikkuruisen yritykseni käynnistämistä kunnolla (logot, nettisivut, mainostaminen ja markkinointi), ja Apsu. Meillä oli ”osa-aikainen yhden lapsen päiväkoti” kun pojanpojan molemmat vanhemmat olivat töisssä ja/tai opiskelivat. Lisäksi tytär oli keväällä kotikotona parikin pitempää jaksoa. Ja sitten toukukuussa Rodoksen reissu koko perheen voimin. Helteinen kesä, Vastavaloa kesällä ja koko syksyn, syyskuussa mökkielämää ja sitten loppuvuosi huolta, huolehtimista, surua, odottamista ja lopulta iloa! Ja joulukuu on ollut kummallisen ”täysi”.
Blogini (tai siis minä sen kanssa) on ollut ”kriisissä” ~ yhteensä miljoona käyntiä mutta lopetanko silti bloggaamisen? – No en lopettanut, ja viime vuosi onkin näistä kaikista blogivuosistani kolmanneksi vilkkain! Kiitos siitä kaikille teille!
Iltapäivällä olin tuulisessa säässä tepastelemassa Saariselän keskustassa, jossa on nyt ollut niin paljon turisteja, etten muista ennen nähneeni. Kuukkelissakin kolme kassaa auki ja silti ihan jonoksi asti asiakkaita.
Entisen fine dining -paikan, yltiökalliin Siperia-ravintolan paikalla on nyt Arctic Asia -ravintola, jonne oli tänään JONO!
Facebookissa oli ainakin viime viikolla liikkeellä sellainen ketjukysely: ”Kopioi tämä seinällesi ja korvaa omilla vastauksillasi. Ehkä opimme toisistamme jotain uutta!” Ja sitten perään litania vastailtavia NELJÄ sitä ja tätä. …
Minähän en juuri Facen hömppäkyselyihin vastaile, enkä paljolti juuri tällaisiin virusvapaisiinkaan.
No nyt kun on pää tyhjä bloggausaiheista, ajattelin, että kopioin kysymykset blogiini, enkä FB:n seinälle ja vastailen täällä. Ja tietysti olisi ihan mahdottoman mukavaa jos te blogin lukijat kopioisitte kysymykset ja vastailisitte kommenteissa!! Olisipa kyllä hauska oppia teistäkin jotain, minustahan te melkein kaiken tiedättekin. 😉
Neljä paikkaa, joissa olen asunut:
Koskelankylä (Oulu)
Toivoniemi (Oulu)
Taskila (ent. Koskelankylä, Oulu)
— no mökillä (Inari)
NELJÄ paikkaa! Mahdoton! Minähän olen asunut lähes koko ikäni tässä kilometrin säteellä, viidessä eri asunnossa. Ja sitten Toivoniemessä. En muualla. Oulussa aina. Tosin jos voisi sanoa asuneensa mökillä, Hangasojan varressa ja yleensä Saariselällä, niin varmaan yhteensä yli kaksi vuotta siellä.
Neljä paikkaa, joissa olen työskennellyt:
1. Koskilinjat 2. Oulun yliopisto 3. Keminmaan kunta ja seurakunta 4. Oulun yliopisto
NELJÄ työpaikkaa. No aika lailla jämähtänyt olen näiden työpaikkojenkin suhteen. Työsuhteessa muistaakseni vain noissa kolmessa. JA sitten on kyllä epälukuinen määrä kaikenmaailman yhdistyksiä ja yrityksiä, säätiöitä ja sen sellaisia, joista on palkkatuloja vuosien varrella tippunut. Välillä on ”leipä ollut murusina maailmalla”.
Neljä ohjelmaa, joita olen seurannut TV:stä:
1. Me Tammelat 2. Onnen päivät 3. Kolkyt ja risat 4. Tanssii tähtien kanssa
Ehkä valitsin nämä, koska ne ovat olleet jotenkin äärimmäisiä, ”kolahtaneet”, jättäneet jäljen. Tosin tälläkin perusteella olisin voinut mainita 40 lisää!
Neljä ruokaa, joista pidän:
1. Toast Skagen 2. Porolasagne 3. Savusiika ja tsatsiki 4. Hyvä leipä ja juusto (onko tämä ”ruoka”?)
Neljä juomaa, joista pidän:
1. Vesi (juon oikeasti väh. 2 l/päivä) 2. Punaviini (en sentään juo noin paljoa 😉 ) 3. Kahvi (vain pari kuppia päivässä) 4. Samppanja (2l/kk olisi suotavaa.. . 😀 )
Ja FB:ia mukaillen: ”Kopioi tämä kommentteihin ja korvaa omilla vastauksillasi. Ehkä opimme toisistamme jotain uutta!”
Kalevan toimitalon julkisivu oli iltapäiväauringossa aika hienon näköinen.
Tykkään kyllä syksystä(kin). Varsinkin kun se on tällainen kuin tänään. Olkoonkin, että aamupäivälenkillä oli vähän vilpoista. Toisaalta onneksi uskoin mittaria: +1,7 C tarkoitti lämpimästi pukeutumista ja reipasta tepastelua. Oli niin hyvä. Toisin kuin Helsingissä tänään kotimaisemissa kunnon kengät, ulkoilukamppeet ja tarve vain liikkua. Hyvällehän se tuntui. Ja sai punaiset posket.
Pikkuperheen – ja meidän – aikataulujen vuoksi meidän ”sunnuntaipäivällinen” olikin tänään ja vielä aika varhain. Ja Pehtoori on jo pitkään toivonut ruoaksi poron fileitä, joten niistäpä sitten sapuskan tein. Ja ihan tradition vuoksi korvasienikastiketta ja puikulaperunoita oheen. Perjantain myöhäinen lounas melkein kuin jouluruoka. 😉 Jälkkkäriksi oli jätskiä, ihan kotiovelle isolla kuokkurilla toimitettuna. Kerron joku päivä lisää… 😉
Lenkin lisäksi ulkoilua myös kotipihalla: on puutarhan alasajon aika. Vaikka kyllä Oulussa on nyt ihan poikkeuksellisen komea kaupunkiruska. Kauniin ja lämpimän kesän jälkeen puut ja pensaat vaipuvat talveen komeissa väreissä, ei mitään vetistä ruskeaa vaan hehkuvia värejä.
Muistattehan, hyvät blogiystävät, että nyt on menossa vielä yksi ”miljoona-arvonta”. Onko blogista jäänyt joku ruoka tai vaikka joku muu elämys (viini, elokuva, kirja, kuvaamisidea, kauppa, ravintola)… mieleen? Oletko testannut? Kerrohan, ja ole mukana arvonnassa. .. KLIKS
Miljoonablogini (ehkä voin nimittää tätä näin… 😉 ) toinen juhla-arvonta on nyt valmis. Aluksi vähän pelkäsin, että kukaan ei vastaa – kieltämättä vähän vaikeisiin kysymyksiin – tai että vastauksia kysymyksiin ei blogistani löytyisikään. Tai että kukaan ei haluaisi heittäytyä edes leikillään mukaan.
Ja sitten alkoi vastauksia ilokseni tipahdella. Kesäkuvakisoihin monena vuonna osallistuneet ja muutama uusikin arvailija ja vakavasti suhtautuja on mukana. Kaikille osallistujille mahdottoman lämmin kiitos. On vaan niin mukava kun tämä blogi on vähän vastavuoroinen. Yhteensä vastauksia on tullut 11, osa vain kuvateksteihin, osa sähköpostiin – mutta joka tapauksessa kaikki olen huomioinut.
Ja yhdessä paperissa on kaikki vastaukset oikein. Ihan täydellisesti oikein!
Tässä ne vastaukset (sulkuihin olen merkinnyt vielä vähän täydennystä).
Mökkinne Myötätuuli, kuva olohuoneesta, Hangasojalta Lapista. (Sieltäpä juuri, ja sinnekin on taas kova ikävä.)
Kuva Strasbourgista. Tytär Saara oli vaihdossa, muu perhe reissasi katsomaan häntä ja Ranskaa. Kuva otettu 4.3.2011. (Moni arveli, että tämä on Lontoosta. Kyllä Lontoossakin oltiin kolmisin, ja nimenomaan ”ulsteriaikana”, mutta tämä ei ole syyslomalta, vaan kevään 2011 hiihtoloman aikaan, ja sen on ottanut Tomppa, joka myös oli mukana.)
La Umbria. Helatorstai 2011. (Vuorottteluvapaavuoteni toukokuun kolmeviikkoinen Villa Francossa, vuokratalossa Umbriassa. Se on vieläkin kuin unta. Se oli niin hieno juttu.)
Meksikon matkalla 13.6.2013. Kuva seikkailupäivästä The Jungle Maya-retkeltä. Laskeudutte köysillä hiidenkirnuun. (Olimme hakemassa tytärtä kotiin ensimmäiseltä Meksikon työreissultaan, ja vietimme viikon Cancunissa. Ja todellakin, viidakkoseikkailukin sisältyi reissuun.)
Työhuoneesi Linnanmaalla, Yliopistolla. (Niinpä. Tuntuu että siitä on hirmu kauan!)
Perjantai 18.7.2014 Stubnerkogelin kieleke. (Tuohon en enää pystyisi. Patikalle Alpeille kylläkin. Ja Itävaltaan. Ja kerronpa tässä, että seuraava reissumme onkin juuri sinne suuntaan.)
Kuvassa Junior, miniä ja Pehtoori. 19.10.2014. Mallorca. (Kyllä Tomppa, Jenni Aatu jo mukanaan ja Pekka. Tämäkin oli mukava patikkareissu.)
Saariselkä keskusta, uudenvuoden aatto 31.12.2014. (Saara oli juuri palannut Meksikosta, reilun vuoden reissultaan, ja olimme kolmisin uudenvuoden vietossa mökillä, ja Saariselän raitilla.)
Kalaasit kotonanne Rantapellossa, Festassa 6.8.2016. Mm. Kokkola-Karibia teemainen menu. (Moni arveli että viinikerhon tapaaminen, mutta todellakin oli tulossa kalaasit.)
Rantapelto, kotinne piha.23.6.2017. Kesäisessä hetkessä tyttärenne Saara ja pojan poikanne Apsu. (Juhannus, jolloin Aatu oli juuri täyttänyt kaksi vuotta ja jolloin oli kylmä. Meidän Piazza di Pekalla, eli kotipihalla.)
Pyhä-Nattanen 23.6.2015 (Sepä se, enkä ollut vielä edes pyrkinyt opiskelemaan valokuvausta, vaikka tuosta kamera- ja muusta repertuaarista voisi niin päätellä. 🙂 )
5.12.2015 jouluvalaistusta ruotsalaisittain. Aamun kuvausta Haaparannan puolelta. Ruotsalaiset osaavat koristaa valoilla kauniisti, kauniimmin kuin vastarannalla Suomessa? Valokuvausopinnoissa harjoittelit panoraamakuvausta. (Tässä sellainen pienen pieni hairahdus vastauksessa, tosin jollakin toisella oli ihan oikeinkin: eli ei enää VAT-opintoja, eikä panoraamakuvausta, vaan miljöösimultaaninäyttö oli kyseessä. Siis näyttötutkinto. Yksi harvoista kerralla läpimenneistä. 😉 )
Kiistaton voittaja on Sini! Kaikki vastaukset oikein. Onneksi olkoon! Voitto vaati varmasti aika lailla blogin selailua.
Palkinto on siis kalenteri! Sen toimitan vasta joulukuun alussa, ja saat valita kumpi: ruoka- vai Oulu-kuvakalenteri.
Toiselle sijalle ylsivät tasapistein AK ja Satu, molemmilla 17 pistettä.
Kaikki kolme palkintosijoille yltänyttä ovat sellaisia, joiden kanssa emme tunne kasvokkain, emme ole koskaan tavanneet, joten blogissa on tullut etsittyä vastauksia. Ja kaikki ovat tainneet voittaa ennenkin jossain blogini arvonnassa. Siis periaatteessa minulla on teidän yhteystietonne, mutta lähetättekö ne silti sähköpostilla, niin voin postittaa palkinnot.
Ja sittenhän oli vielä arvonta kaikkien osallistuneiden kesken.
Ja niinhän Apsu pääsi äsken taas availemaan arvontalipukkeita. Ja voittaja näkyy videolla! Onneksi olkoon myös arvontavoitosta! Jos heittäytymisestä olisi voinut palkita, niin juuri tänne olisi se palkinto mennyt!
Miljoonan jälkeenkin on elämää! Reseptejä ja reissuja, kuvia ja kaikenlaista. Huomennakin lähden reissuun… joten pysykäähän tuulen mukana… Niin ja onhan vielä kolmas arvontakin menossa; ei muuta kuin osallistumaan.
Juhlakakun (jonka nimesin ”Syyspäivän tasaus” -kakuksi) kuva on tässä, reseptin postailen kunhan ehdin. (melkoinen tekele tuo rutistukseni… Mutta aika hyvää se oli.)
EDIT!!!! Nyt kun tarkastelen uudelleen vastauksia, niin tuossa kolmosessa onkin Sinillä väärä vuosi: Siis ei 2011 vaan 2012! Siis ”vain 20 pistettä” Sinillä, mutta ei se muuta tilannetta. Voitto kuitenkin.
Tuulestatemmatun laskuri näytti (tosin vuoden verran jälkeenjäänenä) miljoonan käynnin tulleen täyteen muutama viikko sitten. Siihen liittyen oli arvonta ko. ajankohdasta, ja nyt on menossa tietokilpailu liittyen kuviin ja nyt laitan vielä yhden arvonnan pystyyn – sekin liittyy tähän 10-vuotiaaseen, miljoonan kävijän Tuulestatemmattua-”elämäntapaani”. 🙂
Ennen kolmannen arvonnan julkistamistaensin kuitenkin pieni tietokilpailun väliaikatilanteen kartoitus. Tähän mennessä vastauksensa ovat lähettääneet Satu ja MS, ja sitten Jarin, Anna P. ja Mannu ovat osallistuneet vastailemalla suoraan kuvien alla oleviin kenttiin… En sellaista mahdollisuutta itse edes hoksannut aluksi, joten laitoin kuvat vähän väärin sivulle. Se lataustapa oli sikälikin huono, että kysymykset eivät olleet helposti nähtävissä.
Nyt olen laittanut kuvat ja kysymykset selkeämmin tietokilpailu-sivulle, ja samalla onnistuin poistamaan kaikkien näkyviltä jo annettuja vastauksia, ettei muille tule niistä vihjeitä. (Te kolme sinne jo vastannutta, ei hätää, teidän vastaukset olen poiminut kuvien alta, – siis no problem). Hyviä vastauksia on jo tullut, yhtään täyden 21 pisteen suoritusta ei ole. Ja muistatha että edes vähän vastailemalla, lähettämällä vastauksesi minulle sähköpostilla, olet jo mukana arvonnassa. siispä KLIKS
Kolmas ja tällä erää viimeinen arvonta liittyy seinäkalenteriin, jota olen puuhaamassa. Teen siis seinäkalenterin, jossa on joka kuukaudella jonkin ruoan kuva ja resepti. Kaikki eivät ole keittoja: ”Jokaviikkoinen soppamme” ei siis jatku täällä, vaan tarkoitukseni on laittaa kalenteriin vuodenkiertoon ja ehkä vuotuisjuhliin liittyviä ruokia ja leivonnaisia.
Aika monta ruokaa ja leivonnaista on jo valikoitunut mukaan, mutta monen kuukauden sivu on vielä tyhjä. Nyt siis tarvitsen apuanne.
Kerro mikä/mitkä reseptit olet löytänyt blogistani, vanhoilta joulusivuiltani tai keittokirjoista ja nimenomaan kerro, mikä on ollut hyvä ohje ja sen innostamana tehty ruoka tai kakku tai leipä tai lisuke tai… Oletko kenties saanut täältä jonkun jouluherkun vinkin tai jäikö viime vuoden soppaprojektista joku arkiruokiesi valikoimaan? Ehkä kalaasien runsaista ohjepostauksista on tarttunut teidän perheen ruokapöytään jotain meksikolaista, italialaista tai lappilaista hyvää, jonka juuret ovat tässä blogissa tai noissa kirjoissani… Keittokirjat tämän linkin takana.
Jokainen tämän postauksen alle aiheesta kommentoinut, omat HYVÄN 😉 reseptikokemuksen tai vaikka useammankin kertonut on mukana arvonnassa. Arvontaan voi osallistua tämän kuun loppuun asti. Eli sunnuntai-iltana 30.9. on viimeinen mahdollisuus kirjoitella hyvästä blogi/keittokirjalöydöstä. Ja jollet vielä ole tehnyt mitään, niin sinullahan on aikaa kokeilla jotain ja kertoa sitten siitä. 😉
Tämän kolmannen arvonnan palkintona on sitten se kalenteri, joka valmistunee joulukuun alussa.
