Lauantai-iltana julkaisemaani kyselyyn rohkeni lähteä mukaan viisi osallistujaa (Annu, Raila, Pasi, Tiina ja Lähes naapuri). Minun surkuhupaisa kaarnalaivan uittamiseni ei oikein simahtanut. Kaikki löytämäni kaarnanpalaset olivat murenevaat sorttia, joten oli siirryttävä tekemään potskia kelottuneen männyn runkokerroksista, vuoltava vene puusta, ei kaarnasta. Tuohesta sentään purje. Ja kun paattini ei mökkipuron vuolasta kevätvirtaa kestänyt vaan kaatui kerta toisensa jälkeen, rakentelin puron pohjalle kivistä ”keinotekoisen karin”, johon käsityöni tuloksen jumitin kiinni. Siksi näyttää siltä, että vene menee perä edellä ylävirtaan. Ei mennyt mihinkään. Siis ei kaarnaa, eikä seilaa.
Pienen kilpailun pienen arvonnan pienen palkinnon voitti Tiina. Moneskos kerta tämän blogin arvonnoissa? 🙂 Muistelen että asut kaakkois-Suomessa? Kotkassa, Kouvolassa tai ehkä Hyvinkäällä? – mutta kun en osoitettasi tiedoistani löydä niin laitatko sähköpostissa minulle (reija at satokangas.fi. Lähettelen sitten pienen palkinnon. 😉
Seuraavana päivänä vähän tyylikkäämpi yhden pienen purjealuksen Sailing Race. 🙂
Ja nyt jo eilen mainostamani tyttären ”Mankelimatka – Suomen läpi pyörällä” -blogi on auki, ja ensimmäinen postauskin siellä. Klikkauduhan pyöräretkelle mukaan.
Tänään minäkin pyöräretkellä, ja oli niin kylmä! Mutta enemmän se houkutti kuin yrttimaan kunnostaminen tai Huvilan pesu. Ne vaativat lämpimämmän kelin.
Silloin 10 – 15 vuotta sitten, kun blogimaailma syntyi (tai ainakin minä tulin siitä tietoiseksi), blogeissa oli paljon kaikenlaisia haasteita: valokuva-, ruoka-, käsityö-, runo-, lenkki-, kirja- yms. haasteita. Ja sitten sellaisia ”laita kuva työpöydästäsi, jääkaapistasi (sisältä), autostasi, huiveistasi, kirjahyllystäsi etc”. En oikein niitä ymmärtänyt. Silloin seurailin aika monia, vähän samankaltaisia kuin blogeja kuin tämä omani. Siis kaikkea juttua arjesta ja juhlasta, – itse en vielä ollut mukana tai siis en ollut bloggaja. Enkä siis osallistunut haasteisiin (vasta sitten kun alkoi ”Valokuvatorstai” ja myöhemmin ruokahaaste).
Kerran oli sellainen haaste, että kerro (tai kuvaa) käsilaukkusi sisältö. En ymmärtänyt oikein sitäkään, mutta silti, nyt julkaisen kuvan cityreppuni sisällöstä, ”large edition” ~ sellaisena kuin se on laajimmillaan, esimerkiksi mökille lähtiessä. Usein tämän kaiken lisäksi sinne sullon vielä kamerankin, siis järkkärin enkä mitään pikkupokkaria. Ja puhelin näyttää puuttuvan. Ja kynä, sillä se pikkuruisessa lokerossa repun sivutaskussa, joten on jäänyt sinne, kun nämä tähän kaadoin.
Näin paljon asioita, jotka pitäisi pysyä tallessa!
Käsilaukun tai repun sisältö kuulemma kertoo ihmisestä paljon. Itse voisin tulkita tätä oman reppuni pussukkamäärää siten, että olen yhden sortin diginatiivi ja järjestyksestä pitävä. Ja varsin tietoinen omasta kyvystäni hukata – ainakin tilapäisesti – kaikkea koko ajan.
Sitä paitsi ulkoinen kovalevy (vas. ylh.) tarvitsee suojan/pehmusteen. Kuten myös virtapankki (kirkkaansininen keskellä). Molempiin huovutetut pussit olen ostanut Kaunispään matkamuistomyymälästä. Nappikuulokkeet tarvitsevat kotelon, – ovat muuten tuhannen solmussa. Pyöreä vetoketjullinen kotelo on Clas Ohlsonilta (3 €).
Keskellä kameran varalaturi ja muistikortteja, – hyvä olla pussukassa nekin: ovat pieniä tilpehöörejä, jotka häviävät laukun pohjalle ilman Tallinnasta ostettua pientä huopapussia, jonka vetoketjussa on pieni matkamuisto NYCistä. Matkamuistoja Meksikosta ovat palleroavaimenperät: pyörän ja autotallin avain sekä kotiavain + Verisuren lätkä ja pieni muistitikku roikkuvat Meksikosta tuoduissa kestävissä ja värikkäissä narulenkeissä. Auton avaimessa on ”integroitu” kotelo. Huulipuna ja Metropolitan museokaupasta ostettu pikkupeili ovat Lontoon matkalta Harrodsilta ostetussa mustassa pussukassa.
Kalenteri, huulirasva (jota käytän myös käsieni pieniin haavoihin) ja aurinkolasit ovat välttämättömiä. Pankkikortti ja ajokortti ovat pienessä hyvässä korttikotelossa ja Muistikuvia-käyntikortit Helsingin Grand Champagne -tapahtumassa saadussa peltikotelossa. Hyvänaama-”tyynyssä” on pikkuinen kauppakassi, mutta mikä ihme on tuo samettinen kukkapussi! Se on niin hyvä! Ostettu WIenistä Sissi-museon kaupasta. Ihan Sissin tyylinenkin, eikö? Ja siellä minulla on auto-, lento- ja junamatkoja sekä kotoisia kyläilyjä varten harmaat villasukat. 😀
Ja kaikkein uusin, tuiki tarpeellinen huopajuttu on vasemmalla: sähköpyörän ”mittaristo” on irrotettavissa ja kannattaa irrottaa aina kun jättää pyörän parkkiin: ovat kuulemma helposti varastettuja. Tietysti heti aluksi mietin, millaisen suojakotelon ja mistä sille hommaisin. Ja voila!! Kaikenlaisia käsityötä harrastava sisareni antoi minulle pari kuukautta sitten huovuttamansa, nimikoimansa avainkotelon, mutta sehän onkin kuin mallipiirustuksista tehty pyöräni matkamittaria varten! Niin hyvä!
Reppuni on siis myös melkoinen matkamuistovarasto. Matkamuistoja käytössä, ovat käytännöllisiä muistoja, ovat arkea ilahduttamassa sekä suojaa ja järjestystä tuomassa.
Tämmöistä tänään kun en parempaakaan postattavaa keksinyt. 😉
cof
Edit (25.4.2019 klo20.30)
Tässä (väliaikainen) kuva vastauksena alla olevaan Katrin kommenttiin.
Työhuoneen ”vaate”huone on työ-, opiskelu-, harrastus-, yms. romppeiden varasto. Siellä ei ole pussukoita, mutta laatikoita. Huom. Juniorin töistään tuomat isot puulaatikot. Erinomaisia säilytyslaatikoita! Loput sitten Ikeasta. Ja onhan siellä sellainen laatikko, jota Katri tarkoitti? Ei tosin kynttilöitä varten (niitä varten on keittiönkaapissa iso pajukori 🙂 ) vaan Photos. Siellä kylläkin on vanhat rillit ja kännykät.
Eikä tässä vielä kaikki, myös autotallissa ja isossa vaatehuoneessa on laatikoita. Isompia laatikoita. 😉 Olen siis paitsi pussukka- myös laatikkoihminen. 😀
Vesisadepäivä. Räntäsadepäivä. Lumisadepäivä. Kerrassaan surkea keli. Mistä olin oikein tyytyväinen! Ei ollut tarvetta, eikä houkutusta lähteä ulkoilemaan. Oli oivallinen päivä olla sisällä.
Sainkin tehdyksi tosi paljon rästihommia. En ala niitä luetteloimaan. Miten se menikään ”laiska töitään laskee” tai sitten jos kertoisin, mitä kaikkea on ollut rästissä, tulisinkin kertoneeksi, että eihän meillä niin siistiä ja järjestyksessä koti olekaan, enkä ole eri suuntiin ollut kirjeenvaihdon ja kuvaryhmien saralla lähelläkään sitä mitä pitäisi… Ja sellaistahan nyt ei voi mennä kertomaan. Vai voiko? Miksi ei voisi kertoa?
Itse asiassa olen tässä muutaman viime viikon aikana miettinyt pitkästä aikaa tavallista enemmän, miksi blogia pidän ja mitä täällä kirjoitan ja mitä kerron. Onko minulla oikeasti olemassa joku ”julkaisusuunnitelma” tai rajat bloggaamiselle? – Ei ole ”virallista” suunnitelmaa, eikä montakaan tietoisesti asettamaani rajaa. Toisaalta, miksi tätä teen, mihin tällä PYRIN. Pyrinkö mihinkään?
Näitä on – ainakin itsekseen – aina välillä hyvä miettiä. Ja nyt taas huomaan, että on minulla rajat ja on minulla pyrkimyskin, ehkä. Mutta myös tavoite olla kovin paljoa valittamatta, eikä tarkoitukseni ole kuvitella, eikä sellaista esittää, että elämäni olisi kovin ihmeellistä. Tai on se minulle ihmeellistä ja enimmäkseen ihanaa, mutta tarkoitan, etten haluaisi kirjoittaa siten, että leuhkisin sillä. Kun iltaisin näitä höpinöitäni tänne raapustan, minä vain ylöspanen, miten päivä on mennyt. Kuten sanottu tämä on minun päiväkirjani. Reseptikansioni. Albumini. Muistiinpanoni. Ja koska teen tätä julkisesti, yritän noista kaikista osa-alueista kertoa siten, että niistä olisi iloa ja ehkä vinkkiä muillekin. Ja kuinka monta kertaa täältä onkaan tullut tarkistettua jotain jo unohtunutta kohdetta, reseptiä, vierailua, tuntemusta….
Me kaikki varmasti tiedämme, että sekä Facessa että blogimaailmassa, miksei myös Instassa, on henkilöitä, joiden joko on ”pakko” (mediapersoonat, julkkikset, tai sellaisiksi pyrkivät) tai jotka muuten vaan käyttävät sosiaalista mediaa oman erinomaisuutensa esittelemiseksi. Herra varjelkoon minua sellaiselta synniltä! Hyvä on, olen suorittaja, (mitä pidän enemmän paheena kuin millään muotoa hyvänä asiana) ja siksi tarvitsen – ennen kaikkea itselleni – merkintöjä tekemisistäni. Mutta lopultakin ennen kaikkea ja edelleen – kaikkien näiden vuosien jälkeen – yritän vain jäsentää elämääni. Ja tehdä muistiinpanoja.
Minulle ”leuhkimisen paikka” – jos sen niin haluaa ilmaista, on Insta. Sitä yritän ylläpitää nimenomaan ikkunana kuvaamiseeni: se on näyteikkuna, yhdenlainen portfolio, valokuviini, ei elämääni. Ehkä Insta-tarinoissa on elämääni, yksityistä tekemistä, mutta varsinaisesti Instagram on minulle valokuvausfoorumi. Mutta blogi on elämää, arkea ja juhlaa. Kylläkin vähän sellaista siloiteltua arkea. Notkahduksia, suruja ja synkkiä ajatuksia en tänne suolla, tai ainakin yritän olla niillä revittelemättä. Siksihän päiväkirjastani aikanaan julkisen tein, siksi etten negatiivisissa jutuissa rämpisi.
Mihin minä pyrin? En tiedä. Pitämään 300 päivittäisen kävijämäärän? -Kyllä. Ja mielelläni saamaan lisää lukijoita. Miksi? En tiedä! Minähän en tee tätä mainostaakseni, en saa provikkaa mistään, päinvastoin tämän ylläpito maksaa minulle muutamia kymppejä joka kuukausi. Siis miksi? – Ei aavistustakaan.
No mutta, nyt päivän suoritus on tehty. Olen kirjoittanut yhden postauksen, joka taitaa olla järjestyksessään 4182. !
Niin ja tänään oli tällaista keittoa alkuruoaksi. Lämpimänä tarjottavaksi tarkoitettu, minä jäähdytin pakkasessa. Ja olihan hyvää. [tulinpas taas leuhkineeksi tekemiselläni. 😉 sori. ]
Mitä mainioin päivä hiihtämiselle! Toinhan sukset mökiltä Ouluun, että voisin suksia Auran majalle harva se päivä.
No niinpä. 😀 Eikä pienintäkään aietta tänäänkään lähteä mihinkään hiihtämään!
Aika pian aamuisen tuorepuuron jälkeen pakkasin kamerarepun ja jalustan mukaan ja lähdin kaupungille tepastelemaan ja kuvailemaan. Vaikka pakkasta ainakin kaksinkertaisesti eiliseen verrattuna (- 10 C näytti lähtiessäni) niin oli paljon eilistä lämpimämpi – tai siis tuntui siltä. Ei tuullut. Oli mahtavan tyven. Jopa alakanavan virta tuntui tyventyneen niin, että jäähilettä oli pinnassa. Ja Toivoniemen pistetalot heijastuivat kauniisti veteen.
Parituntisen kiertelyn aikana tuttuja useampikin, eksnaapurin ja sitten yhden entisen opiskelijani kanssa vaihtelimme kuulumisia pidempäänkin.
Kun pikkuperhe tuli syömään oli ensimmäisenä järjestettävänä arvonta. Matkakohteita kyselin vuoden vaihteen jälkeen ja kommentteja ja vinkkejä tuli ihan mukavasti: kaikkiaan 38 arpalipuketta 11 eri kommentoijalle. Lipukkeista Apsun oli valittava voittaja. Palkintona oli kaunis Repeatin cashmir-huivi ja sen voitti … KLIKS. Salasana on Huivi (H isolla). Tässä kohtaa soi fanfaari, ja minä pyydän voittajaa lähettämään minulle sähköpostitse (reija at satokangas.fi) palkinnon postitusosoitteen.
Kiitos kaikille osallistuneille! Matkasuunnitelmia on jo vinkkien perusteella tehty, mitään ei olla vielä varattu, mutta kyllä me vakavissamme yhteen tai jopa kahteen suositelluista kohteista ollaan tämän vuoden puolella haaveissa lähteä.
Muistankohan kaikkia, mitä olen ajatellut muille löydöistäni kertoa.
Aloitetaan perusasiasta eli perunoista. Pakastealtaissahan on jos jonkinlaisia puolivalmiita perunatuotteita ja aina joskus niitä siitä ostelenkin käyttöön. Sunnuntaisapuskalle Pariisin perunoita ja Mummon puikulalohkoperunoita ehkä useimmin. Ja nyt on tullut Mummolta uusi tuote: paahtopuikulat. Grillissä ei ole kokeiltu, mutta muutaman kerran uunissa. Ja hyviä ovat. Apsukin söi kuorineen kaikkineen.
Ehkä meillä kaikilla on tuskastuttavia kokemuksia muovikelmun kanssa tuhraamisesta? Tiedättehän se liimaantuu ja liiskaantuu joskus ihan väärään aikaan ja väärään paikkaan, ei tahdo tulla ulos rullakotelosta saatikka leikkaantua siististi – tai leikkaantua ylipäätään ollenkaan.
Vai olemmeko vain minä ja meidän ”Lähes mökkinaapuri” ainoat, joille näin on käynyt? Joka tapauksessa hän se minulle neuvoi tuotteen nimeltä Ninjaplast. Sitä ei tahdo Suomesta saada mistään (täällä näytti olevan pikkurullia = 60 m), mutta Haaparannassa ICA Maxissa on. Sieltä saa noin isoja (150 m) mustia paketteja.
Muovikelmu on tavallista paksumpaa, se kestää mikron ja mikä parasta laatikossa on leikkuri. Ei enää sylttyä Elmu Kelmun kanssa!
Kodinhoidollisiin hommiin liittyen toinenkin juttu. Olen ehkä ennenkin maininnut täällä Taikasienen. Sehän on ”vanha juttu” ja meillä käytetty mm. mökin tiskialtaan (valkoinen, jotain rosoista ainetta) pesuun ja mikron ja uunin lasiin etc. Mutta tuossa ennen joulua kulutin yhden alkuillan ja pari, kolme sientä kun konttasin meidän keittiön, eteisen, ruokahuoneen ja takkahuoneen lattioilla. Noissa huoneissa on isot punatiiliset (yli 30 v. vanhat kaakelit) ja niiden saumat ovat kulkupaikoilla olleet jo pitkän tovin – sanoisinko – tummahkot! Joskus muinoin Pehtoori toi pari kertaa duunistaan sellaisen ”teollisuuslattioiden pesurin” ja pesi sillä ko. huoneiden lattiat, joskus, kerran tai pari minä olen jynssännyt noita samoja rautakaupan tahnoilla ja juuriharjalla jne. Nyt ei ole vuosiin tehty mitään, paitsi NYT. Aika puhtaaksi muuten lähtivät pinttyneetkin saumat.
Ensin työ sitten huvi. Siivousvälineen esittelyn jälkeen ”siiderilöytö”. ”Punertavassa YES YES Apple Roséssa yhdistyy ihana omenaisuus ja roséviinin kupliva raikkaus.” Noin lukee valmistajan sivuilla. Ja Yes, niin tekee. Hyvää on. Meillä oli jouluntienoilla pari purkkia, ja koko perheen voimin maistelimme ja kaikki (erit. nuoret naiset) pitivät tämän mausta. Se ei ole makea, eikä toisaalta sellainen brittisiidereiden happamuuskaan tunnu, vaan oikein raikas tämä kotimainen tuote on.
Sitten sellainen juttu kuin Podcast. Jokos olet niiden maailmaan tutustunut, niitä kuunnellut? Minulla on nyt mennyt muutama lenkki näillä kotihuudeilla aika huomaamatta, kun olen nappikuulokkeet korvissa tepastellut Koskelantietä ja Toppilaa eestaas kuunnellen podcastia. Alkusyksyn lenkeillä – niillä harvoilla, jotka tein sauvojen enkä kameran kanssa – kuuntelin Spotifystä ”Vain elämää” -biisejä ja jo marraskuussa ne vaihtuivat joululauluihin, ja nyt olen kohta kuunnellut kaikki Auta Antti -podcastit. Jos tykkää Antti Holman jutuista – kuten minä teen – niin nämä kyllä viihdyttävät. Sitä paitsi: ihan asiaakin puhuu ja antaa ajattelemisen aihetta kaiken höpöttämisen keskellä.
Onkos muilla kikka kolmosia tai niksejä, joita voisi jakaa vaikka Tuulestatemmatun kommenttilaatikossa?
Merkillinen käsitykseni siitä, että olisin jo ennen kastajaisia ja mökille lähtöä purkanut joulun kodistamme, oli kyllä kertakaikkisen virheellinen. Olin kyllä purkanut suunnilleen kaiken joulunpunaisen pois, mutta valkoista ja hopeaa, enkeleitä ja mökkejä, tonttuja ja liinoja, lamppuja ja jouluastioita vaikka kuinka paljon pitkin kotiamme ja Festaa.
Mökkipihassa Tomafoi näytti vielä ihan asiaankuuluvalta, mutta täällä kotona ei enää tontut sovellu ”maisemaan”. Niinpä tänään olen käyttänyt niiden poispakkaamiseen aika lailla aikaa. Muutamat jouluvalot ja kukat (joita aina roudaamme mökille ja takaisin 😉 ) jätin vielä.
Myös muuta ”paluu kotiin ja arkeen” -touhua täällä harrastettu: pyykkiä, lumitöitä, auton pesua, vuosikertomuksen aloittelua, sähköposteja, vaatehuoneen järjestelyä, pankkiasioita, kalenterin päivitystä etc.
Ja sitten etsin sen huivin jonka lupasin palkinnoksi matkavinkkejä antaville. Huivi onkin tosi kaunis ja laadukas Repeatin iso, pehmeä, kuitenkin mukavan ohut huivi. Ja hintalappukin oli paikallaan: nyt on kuulkaa arvokas palkinto luvassa, joten kannattaa osallistua. Täällä arvonta ja sen säännöt.
Hyvää Uutta Vuotta Tuulestatemmatun lukijat – vanhat tutut, kaikki uudet ja muut siltä väliltä.
Vuoden ensimmäinen päivä on ollut pilvinen, pyryinen ja lopulta poutainenkin. Pakkasta ei paljoakaan (- 5 C?).
Ystävät lähtivät myöhäisen aamiaisen jälkeen kohti kotia, – meillä alkoi siis ”arki”. Toisaalta myös jotenkin ”loma lomasta”. Ja me jäimme vielä tänne Hangasojan huomaan. Pitkästä aikaa ollaan taas ihan vaan kaksistaan…
Vähän mökkihuushollin järjestelyä ja myös nettihommia. Samalla mietin saldoa viime vuodesta.
Aika kaksijakoinen vuosi oli: alkuvuodesta päällimmäisenä mielessä Muistikuvia-asioita: pari isohkoa kuvausprojektia, pikkuruisen yritykseni käynnistämistä kunnolla (logot, nettisivut, mainostaminen ja markkinointi), ja Apsu. Meillä oli ”osa-aikainen yhden lapsen päiväkoti” kun pojanpojan molemmat vanhemmat olivat töisssä ja/tai opiskelivat. Lisäksi tytär oli keväällä kotikotona parikin pitempää jaksoa. Ja sitten toukukuussa Rodoksen reissu koko perheen voimin. Helteinen kesä, Vastavaloa kesällä ja koko syksyn, syyskuussa mökkielämää ja sitten loppuvuosi huolta, huolehtimista, surua, odottamista ja lopulta iloa! Ja joulukuu on ollut kummallisen ”täysi”.
Blogini (tai siis minä sen kanssa) on ollut ”kriisissä” ~ yhteensä miljoona käyntiä mutta lopetanko silti bloggaamisen? – No en lopettanut, ja viime vuosi onkin näistä kaikista blogivuosistani kolmanneksi vilkkain! Kiitos siitä kaikille teille!
Iltapäivällä olin tuulisessa säässä tepastelemassa Saariselän keskustassa, jossa on nyt ollut niin paljon turisteja, etten muista ennen nähneeni. Kuukkelissakin kolme kassaa auki ja silti ihan jonoksi asti asiakkaita.
Entisen fine dining -paikan, yltiökalliin Siperia-ravintolan paikalla on nyt Arctic Asia -ravintola, jonne oli tänään JONO!
Facebookissa oli ainakin viime viikolla liikkeellä sellainen ketjukysely: ”Kopioi tämä seinällesi ja korvaa omilla vastauksillasi. Ehkä opimme toisistamme jotain uutta!” Ja sitten perään litania vastailtavia NELJÄ sitä ja tätä. …
Minähän en juuri Facen hömppäkyselyihin vastaile, enkä paljolti juuri tällaisiin virusvapaisiinkaan.
No nyt kun on pää tyhjä bloggausaiheista, ajattelin, että kopioin kysymykset blogiini, enkä FB:n seinälle ja vastailen täällä. Ja tietysti olisi ihan mahdottoman mukavaa jos te blogin lukijat kopioisitte kysymykset ja vastailisitte kommenteissa!! Olisipa kyllä hauska oppia teistäkin jotain, minustahan te melkein kaiken tiedättekin. 😉
Neljä paikkaa, joissa olen asunut:
Koskelankylä (Oulu)
Toivoniemi (Oulu)
Taskila (ent. Koskelankylä, Oulu)
— no mökillä (Inari)
NELJÄ paikkaa! Mahdoton! Minähän olen asunut lähes koko ikäni tässä kilometrin säteellä, viidessä eri asunnossa. Ja sitten Toivoniemessä. En muualla. Oulussa aina. Tosin jos voisi sanoa asuneensa mökillä, Hangasojan varressa ja yleensä Saariselällä, niin varmaan yhteensä yli kaksi vuotta siellä.
Neljä paikkaa, joissa olen työskennellyt:
1. Koskilinjat 2. Oulun yliopisto 3. Keminmaan kunta ja seurakunta 4. Oulun yliopisto
NELJÄ työpaikkaa. No aika lailla jämähtänyt olen näiden työpaikkojenkin suhteen. Työsuhteessa muistaakseni vain noissa kolmessa. JA sitten on kyllä epälukuinen määrä kaikenmaailman yhdistyksiä ja yrityksiä, säätiöitä ja sen sellaisia, joista on palkkatuloja vuosien varrella tippunut. Välillä on ”leipä ollut murusina maailmalla”.
Neljä ohjelmaa, joita olen seurannut TV:stä:
1. Me Tammelat 2. Onnen päivät 3. Kolkyt ja risat 4. Tanssii tähtien kanssa
Ehkä valitsin nämä, koska ne ovat olleet jotenkin äärimmäisiä, ”kolahtaneet”, jättäneet jäljen. Tosin tälläkin perusteella olisin voinut mainita 40 lisää!
Neljä ruokaa, joista pidän:
1. Toast Skagen 2. Porolasagne 3. Savusiika ja tsatsiki 4. Hyvä leipä ja juusto (onko tämä ”ruoka”?)
Neljä juomaa, joista pidän:
1. Vesi (juon oikeasti väh. 2 l/päivä) 2. Punaviini (en sentään juo noin paljoa 😉 ) 3. Kahvi (vain pari kuppia päivässä) 4. Samppanja (2l/kk olisi suotavaa.. . 😀 )
Ja FB:ia mukaillen: ”Kopioi tämä kommentteihin ja korvaa omilla vastauksillasi. Ehkä opimme toisistamme jotain uutta!”
Kalevan toimitalon julkisivu oli iltapäiväauringossa aika hienon näköinen.
Tykkään kyllä syksystä(kin). Varsinkin kun se on tällainen kuin tänään. Olkoonkin, että aamupäivälenkillä oli vähän vilpoista. Toisaalta onneksi uskoin mittaria: +1,7 C tarkoitti lämpimästi pukeutumista ja reipasta tepastelua. Oli niin hyvä. Toisin kuin Helsingissä tänään kotimaisemissa kunnon kengät, ulkoilukamppeet ja tarve vain liikkua. Hyvällehän se tuntui. Ja sai punaiset posket.
Pikkuperheen – ja meidän – aikataulujen vuoksi meidän ”sunnuntaipäivällinen” olikin tänään ja vielä aika varhain. Ja Pehtoori on jo pitkään toivonut ruoaksi poron fileitä, joten niistäpä sitten sapuskan tein. Ja ihan tradition vuoksi korvasienikastiketta ja puikulaperunoita oheen. Perjantain myöhäinen lounas melkein kuin jouluruoka. 😉 Jälkkkäriksi oli jätskiä, ihan kotiovelle isolla kuokkurilla toimitettuna. Kerron joku päivä lisää… 😉
Lenkin lisäksi ulkoilua myös kotipihalla: on puutarhan alasajon aika. Vaikka kyllä Oulussa on nyt ihan poikkeuksellisen komea kaupunkiruska. Kauniin ja lämpimän kesän jälkeen puut ja pensaat vaipuvat talveen komeissa väreissä, ei mitään vetistä ruskeaa vaan hehkuvia värejä.
Muistattehan, hyvät blogiystävät, että nyt on menossa vielä yksi ”miljoona-arvonta”. Onko blogista jäänyt joku ruoka tai vaikka joku muu elämys (viini, elokuva, kirja, kuvaamisidea, kauppa, ravintola)… mieleen? Oletko testannut? Kerrohan, ja ole mukana arvonnassa. .. KLIKS
Miljoonablogini (ehkä voin nimittää tätä näin… 😉 ) toinen juhla-arvonta on nyt valmis. Aluksi vähän pelkäsin, että kukaan ei vastaa – kieltämättä vähän vaikeisiin kysymyksiin – tai että vastauksia kysymyksiin ei blogistani löytyisikään. Tai että kukaan ei haluaisi heittäytyä edes leikillään mukaan.
Ja sitten alkoi vastauksia ilokseni tipahdella. Kesäkuvakisoihin monena vuonna osallistuneet ja muutama uusikin arvailija ja vakavasti suhtautuja on mukana. Kaikille osallistujille mahdottoman lämmin kiitos. On vaan niin mukava kun tämä blogi on vähän vastavuoroinen. Yhteensä vastauksia on tullut 11, osa vain kuvateksteihin, osa sähköpostiin – mutta joka tapauksessa kaikki olen huomioinut.
Ja yhdessä paperissa on kaikki vastaukset oikein. Ihan täydellisesti oikein!
Tässä ne vastaukset (sulkuihin olen merkinnyt vielä vähän täydennystä).
Mökkinne Myötätuuli, kuva olohuoneesta, Hangasojalta Lapista. (Sieltäpä juuri, ja sinnekin on taas kova ikävä.)
Kuva Strasbourgista. Tytär Saara oli vaihdossa, muu perhe reissasi katsomaan häntä ja Ranskaa. Kuva otettu 4.3.2011. (Moni arveli, että tämä on Lontoosta. Kyllä Lontoossakin oltiin kolmisin, ja nimenomaan ”ulsteriaikana”, mutta tämä ei ole syyslomalta, vaan kevään 2011 hiihtoloman aikaan, ja sen on ottanut Tomppa, joka myös oli mukana.)
La Umbria. Helatorstai 2011. (Vuorottteluvapaavuoteni toukokuun kolmeviikkoinen Villa Francossa, vuokratalossa Umbriassa. Se on vieläkin kuin unta. Se oli niin hieno juttu.)
Meksikon matkalla 13.6.2013. Kuva seikkailupäivästä The Jungle Maya-retkeltä. Laskeudutte köysillä hiidenkirnuun. (Olimme hakemassa tytärtä kotiin ensimmäiseltä Meksikon työreissultaan, ja vietimme viikon Cancunissa. Ja todellakin, viidakkoseikkailukin sisältyi reissuun.)
Työhuoneesi Linnanmaalla, Yliopistolla. (Niinpä. Tuntuu että siitä on hirmu kauan!)
Perjantai 18.7.2014 Stubnerkogelin kieleke. (Tuohon en enää pystyisi. Patikalle Alpeille kylläkin. Ja Itävaltaan. Ja kerronpa tässä, että seuraava reissumme onkin juuri sinne suuntaan.)
Kuvassa Junior, miniä ja Pehtoori. 19.10.2014. Mallorca. (Kyllä Tomppa, Jenni Aatu jo mukanaan ja Pekka. Tämäkin oli mukava patikkareissu.)
Saariselkä keskusta, uudenvuoden aatto 31.12.2014. (Saara oli juuri palannut Meksikosta, reilun vuoden reissultaan, ja olimme kolmisin uudenvuoden vietossa mökillä, ja Saariselän raitilla.)
Kalaasit kotonanne Rantapellossa, Festassa 6.8.2016. Mm. Kokkola-Karibia teemainen menu. (Moni arveli että viinikerhon tapaaminen, mutta todellakin oli tulossa kalaasit.)
Rantapelto, kotinne piha.23.6.2017. Kesäisessä hetkessä tyttärenne Saara ja pojan poikanne Apsu. (Juhannus, jolloin Aatu oli juuri täyttänyt kaksi vuotta ja jolloin oli kylmä. Meidän Piazza di Pekalla, eli kotipihalla.)
Pyhä-Nattanen 23.6.2015 (Sepä se, enkä ollut vielä edes pyrkinyt opiskelemaan valokuvausta, vaikka tuosta kamera- ja muusta repertuaarista voisi niin päätellä. 🙂 )
5.12.2015 jouluvalaistusta ruotsalaisittain. Aamun kuvausta Haaparannan puolelta. Ruotsalaiset osaavat koristaa valoilla kauniisti, kauniimmin kuin vastarannalla Suomessa? Valokuvausopinnoissa harjoittelit panoraamakuvausta. (Tässä sellainen pienen pieni hairahdus vastauksessa, tosin jollakin toisella oli ihan oikeinkin: eli ei enää VAT-opintoja, eikä panoraamakuvausta, vaan miljöösimultaaninäyttö oli kyseessä. Siis näyttötutkinto. Yksi harvoista kerralla läpimenneistä. 😉 )
Kiistaton voittaja on Sini! Kaikki vastaukset oikein. Onneksi olkoon! Voitto vaati varmasti aika lailla blogin selailua.
Palkinto on siis kalenteri! Sen toimitan vasta joulukuun alussa, ja saat valita kumpi: ruoka- vai Oulu-kuvakalenteri.
Toiselle sijalle ylsivät tasapistein AK ja Satu, molemmilla 17 pistettä.
Kaikki kolme palkintosijoille yltänyttä ovat sellaisia, joiden kanssa emme tunne kasvokkain, emme ole koskaan tavanneet, joten blogissa on tullut etsittyä vastauksia. Ja kaikki ovat tainneet voittaa ennenkin jossain blogini arvonnassa. Siis periaatteessa minulla on teidän yhteystietonne, mutta lähetättekö ne silti sähköpostilla, niin voin postittaa palkinnot.
Ja sittenhän oli vielä arvonta kaikkien osallistuneiden kesken.
Ja niinhän Apsu pääsi äsken taas availemaan arvontalipukkeita. Ja voittaja näkyy videolla! Onneksi olkoon myös arvontavoitosta! Jos heittäytymisestä olisi voinut palkita, niin juuri tänne olisi se palkinto mennyt!
Miljoonan jälkeenkin on elämää! Reseptejä ja reissuja, kuvia ja kaikenlaista. Huomennakin lähden reissuun… joten pysykäähän tuulen mukana… Niin ja onhan vielä kolmas arvontakin menossa; ei muuta kuin osallistumaan.
Juhlakakun (jonka nimesin ”Syyspäivän tasaus” -kakuksi) kuva on tässä, reseptin postailen kunhan ehdin. (melkoinen tekele tuo rutistukseni… Mutta aika hyvää se oli.)
EDIT!!!! Nyt kun tarkastelen uudelleen vastauksia, niin tuossa kolmosessa onkin Sinillä väärä vuosi: Siis ei 2011 vaan 2012! Siis ”vain 20 pistettä” Sinillä, mutta ei se muuta tilannetta. Voitto kuitenkin.
Tuulestatemmatun laskuri näytti (tosin vuoden verran jälkeenjäänenä) miljoonan käynnin tulleen täyteen muutama viikko sitten. Siihen liittyen oli arvonta ko. ajankohdasta, ja nyt on menossa tietokilpailu liittyen kuviin ja nyt laitan vielä yhden arvonnan pystyyn – sekin liittyy tähän 10-vuotiaaseen, miljoonan kävijän Tuulestatemmattua-”elämäntapaani”. 🙂
Ennen kolmannen arvonnan julkistamistaensin kuitenkin pieni tietokilpailun väliaikatilanteen kartoitus. Tähän mennessä vastauksensa ovat lähettääneet Satu ja MS, ja sitten Jarin, Anna P. ja Mannu ovat osallistuneet vastailemalla suoraan kuvien alla oleviin kenttiin… En sellaista mahdollisuutta itse edes hoksannut aluksi, joten laitoin kuvat vähän väärin sivulle. Se lataustapa oli sikälikin huono, että kysymykset eivät olleet helposti nähtävissä.
Nyt olen laittanut kuvat ja kysymykset selkeämmin tietokilpailu-sivulle, ja samalla onnistuin poistamaan kaikkien näkyviltä jo annettuja vastauksia, ettei muille tule niistä vihjeitä. (Te kolme sinne jo vastannutta, ei hätää, teidän vastaukset olen poiminut kuvien alta, – siis no problem). Hyviä vastauksia on jo tullut, yhtään täyden 21 pisteen suoritusta ei ole. Ja muistatha että edes vähän vastailemalla, lähettämällä vastauksesi minulle sähköpostilla, olet jo mukana arvonnassa. siispä KLIKS
Kolmas ja tällä erää viimeinen arvonta liittyy seinäkalenteriin, jota olen puuhaamassa. Teen siis seinäkalenterin, jossa on joka kuukaudella jonkin ruoan kuva ja resepti. Kaikki eivät ole keittoja: ”Jokaviikkoinen soppamme” ei siis jatku täällä, vaan tarkoitukseni on laittaa kalenteriin vuodenkiertoon ja ehkä vuotuisjuhliin liittyviä ruokia ja leivonnaisia.
Aika monta ruokaa ja leivonnaista on jo valikoitunut mukaan, mutta monen kuukauden sivu on vielä tyhjä. Nyt siis tarvitsen apuanne.
Kerro mikä/mitkä reseptit olet löytänyt blogistani, vanhoilta joulusivuiltani tai keittokirjoista ja nimenomaan kerro, mikä on ollut hyvä ohje ja sen innostamana tehty ruoka tai kakku tai leipä tai lisuke tai… Oletko kenties saanut täältä jonkun jouluherkun vinkin tai jäikö viime vuoden soppaprojektista joku arkiruokiesi valikoimaan? Ehkä kalaasien runsaista ohjepostauksista on tarttunut teidän perheen ruokapöytään jotain meksikolaista, italialaista tai lappilaista hyvää, jonka juuret ovat tässä blogissa tai noissa kirjoissani… Keittokirjat tämän linkin takana.
Jokainen tämän postauksen alle aiheesta kommentoinut, omat HYVÄN 😉 reseptikokemuksen tai vaikka useammankin kertonut on mukana arvonnassa. Arvontaan voi osallistua tämän kuun loppuun asti. Eli sunnuntai-iltana 30.9. on viimeinen mahdollisuus kirjoitella hyvästä blogi/keittokirjalöydöstä. Ja jollet vielä ole tehnyt mitään, niin sinullahan on aikaa kokeilla jotain ja kertoa sitten siitä. 😉
Tämän kolmannen arvonnan palkintona on sitten se kalenteri, joka valmistunee joulukuun alussa.
Miljoona-tietokilpailuun on mahdollisuus vastata tämän viikon aikana. Osallistujia on tähän mennessä kaksi, joten voitonmahdollisuudet heillä ovat – ainakin vielä – 100-prosenttiset. Mutta osallistukaapa muutkin. Kilpailu on täällä.
Ensimmäinen palkinto arvotaan siis kaikkien osallistuneiden kesken. Ja se on 10 kappaletta postikortteja kuvistani. Esimerkiksi tällaisia tarjolla.
Kaksi muuta palkintoa ovat
palkinto: joko kalenteri Oulusta tai ruokavuosi-kalenteri. (Tämän palkinnon postittelen vasta joskus joulukuun alussa, jolloin nuo valmistuvat. )
palkinto: joko viinin lämpömittari tai 10 kappaletta postikortteja kuvistani.
Tässä yhteydessä minun on tietysti mainittava, että kalentereita tulee myös myyntiin ja postikorttejakin edelleen myyn, vaikka pian suljenkin korttikaupan Muistikuvia-sivuilta, sillä korttipaketteja on mennyt vain muutamia, mikä tarkoittaa, ettei ole kovin kannattavaa tuota kautta niitä myydä. Aittaputtiikkiin kai aikovat joistakin kuvista laittaa kortteja myyntiin, mutta ilmoittelen jos näin käy.
Ja edelleen: periaatteessa melkein minkä tahansa täällä blogissa tai muutoin netissä julkaisemani kuvan voi ostaa ja vaikka korteiksi teetättää tai tilata minulta niistä kortteja. Kunhan kysyt minulta, niin eiköhän homma järjesty.
MIljoona-arvonnassa oli myös noita postikortteja palkintoina ja sisarenihan sen arvauskilpailun voitti, joten hänelle korttinipun vein. Jo silloin sanoin, että hän on oikeastaan juuri se, jolle ei tarvitsisi kortteja toimittaa, koskapa osaa itse tehdä niin hienoja. Eilen sain sitten kuvatuksi niitäkin.
Ja katsokaapas millaisen ”synttärikortin” minä tänä vuonna häneltä sain.
Näitä pieniä käsityön tuotoksia on meille vuosien varrella kertynyt paljon, ja kyllä ansaitsevat vuorotellen olla esillä meillä jossain kirjahyllyn reunalla tai jääkaapin ovessa. Pieniä taideteoksia ovat. Systeri tekee näitä uniikkeja kortteja myös tilauksesta, joten jos olet kiinnostunut niin minun kauttani saat hänen yhteystietonsa. Jos vaikka joskus haluat hankkia ainutlaatuisen hääkortin tai tasavuosikortin …?
Ja muistakaapa laittaa heijastimet heilumaan. Lakikin velvoittaa, ja oma turvallisuushan siinä on kyseessä. Arvatkaapas kuka on tehnyt minun heijastimeni? 🙂
No nyt vihdoin tietokilpailu liittyen blogin 10-vuotiseen historiaan ja miljoonan käynnin ylittymiseen. Mietin kauan millaisen kilpailun rakennan, ja päätin lopulta, että kun tänä kesänä jäi kesäkuvakisa pitämättä, niin tämä on nyt yhden sortin versio siitä. Siis ”matka blogiin”. Vakiseuraajille ja tutuille tämä on varmasti aika helppo, mutta ei pitäisi olla mahdoton ei-oululaisille, eikä sellaisille, jotka eivät minua ”livenä” tunne. Blogia kyllä tarvitaan vastauksiin. Googlea, sukulaisia, kavereita ja kaikkea mahdollista on luvallista ja varmaan tarpeenkin käyttää. Ja KAIKKIEN osallistuneiden kesken arvotaan yksi kolmesta palkinnosta (kuvat palkinnoista tulevat myöhemmin…).
Ensimmäinen palkinto arvotaan siis kaikkien osallistuneiden kesken. Ja se on 10 kappaletta postikortteja kuvistani.
Kaksi muuta palkintoa ovat
palkinto: joko kalenteri Oulusta tai ruokavuosi-kalenteri. (Tämän palkinnon postittelen vasta joskus joulukuun alussa, jolloin nuo valmistuvat. )
palkinto: joko viinin lämpömittari tai 10 kappaletta postikortteja kuvistani.
Alla 12 tehtävää, joiden kuvat eivät ole missään aikajärjestyksessä. Mukana on ihan poikkeuksellisen paljon kuvia minusta ja perheestä, mutta olkoon kuvakavaldi myös matka näihin blogivuosiin..
Tiedätkö tai arvaatko, 1) mistä kuvat ovat ja 2) mitä kuvassa on? Siis paikka ja rakennuksen ja/tai henkilöiden nimet tai mitä nyt kysymyksessä kuvan yhteydessä lukeekaan. Jos kysytään ajankohtaa niin riittää arvioksi esim. ”kesä 2016”.
Kuvista saatavat pisteet vaihtelevat: 1 – 2 pistettä/kysymys, ja pisteet on merkitty sulkuihin kysymyksen/kysymysten perään. Maksimipistemäärä on 21.
Lähetä vastauksesi viimeistään lauantaina 22.9. minulle osoitteeseen reija at satokangas.fi. Ja laita samalla tämän postauksen alle kommentti osallistumisestasi, jotta kaikki näkevät, ketkä osallistuvat. Äläkä ota turhan vakavasti, osallistuminen on tärkeintä. Minulle mukava juttu jos yritätte vastailla…
Jäänpä innostuneena odottelemaan vastauksia!
Miljoona-kilpailu on julkistettu!
Kuvakaruselli alla. Voit pysäyttää kuvan klikkaamalla tai II-nappulaa, ja sitten edetä tai palata nuolilla. Ja tässä kysymykset ja niistä saatavat pisteet.
Tässä kysymykset:
1) Mikä ja missä? (2 pist.) 2) Missä ja mikä reissu? (2 pist.) 3) Missä ja milloin? (2 pist.) 4) Missä ja mikä reissu? (2 pist.) 5) Missä? (1 piste) 6) Missä? (1 piste) 7) Missä ja milloin? (2 pist.) 8) Missä ja milloin? (2 pist.) 9) Missä ja mitä tapahtuu? (2 pist.) 10) Ketkä, missä ja milloin? (2 pist.) 11) Missä? (1 piste) 12) Missä ja miksi kuvattu? (2 pist.)
Tämä blogini on ”virallisesti” saavuttanut miljoonan kävijän rajan! Kiitos jokaiselle kävijälle, jokaiselle mukana olleelle, seuraajalle, kommentoijalle, piipahtajalle… kiitos kaikille. Ilman käyntejänne tätä blogia ei olisi!
Tänään aamulla – aiemmin kuin itse uskoin – laskuri näytti miljoonan kävijän määrän rikkoutuvan. Itse arvelin että vasta huomenna, mutta viikonloppuna on ollut paljon liikennettä.
Niinpä oli sienimetsään otettava känny mukaan ja auki, ja seurattava tilannetta! Ja siinä kun me Apsun kanssa opettelimme sienestämistä [ja kuinka innokas oppija ja poimija poika olikaan: ”Onpa hieno metsä!”] alkoi miljoona ennen kello yhtätoista olla lähellä! Ja kun seuraavan kerran katsoin, oli miljoona ylittänyt. Siispä noin klo 11.10 tänään miljoona humplahti täyteeen.
Kaksi arvauksista ovat lähellä: Sirpa (kuten minäkin) arveli huomista aamupäivää ja Raila asetti arvauksensa varhaisimmaksi eli eiliselle illalle, ja sehän se sitten on lähimpänä! Onneksi olkoon!
Sikäli hauskaa, että Raila jos joku osaa kyllä tehdä kortteja itsekin [laitanpa teille tänne blogiin jossain välissä kuvia], mutta joka tapauksessa hän se voitti kymmenen postikortin paketin …
Toinen paketti kortteja, kalenteri ja yksi lisäpalkinto tulevat palkinnoiksi seuraavaan juhla-arvontaan ylihuomenna. Miljoonaa juhlitaan monena bloggauspäivänä.
Tänään täällä on juhlittu metsässä ja mökillä!
Kyllä on pojanpoikaa opetettu sienestämisen ja marjastamisen saloihin, ja kuten sanottu, kuinka innokas hän onkaan ollut! ”Mummi! Tule katsomaan: täällä on sieniä. A. tarvii puukon!” Herkkutatteja emme löytäneet, emmekä matsutakeja, mutta rouskuja. Ja kaikkein parasta on ollut nähdä Apsun riemu ja reippaus kulkea Kutturantien varren metsissä. Reippaasti toista tuntia poika kulki mukana, ylös alas rinteitä.
Ja jaksoi sitten aurinkoisella, lämpimällä (yli +20 C) mökkipihalla sen jälkeen kulkea, lämmitellä saunaa, heitellä kiviä puroon, pelata Mölykkyä, etc…
Vitkuteltiin saunaan lähtöä, pojat lämmittelivät sitä hyvin verkkaisesti, Miniä poimi lähitienoolta mustikoita ”Taunon kastajaisten piirakkaan”, minä hain äidin ja minun ”vakkaripaikalta” karvarouskuja, Pehtoori löysi niitä mökkipihasta, Juniori kuvaili ja luki, Apsu kulki eestaas ja sai aina seuraa purolle ja pelaamaan, koko päivän oli aurinkoa ja kovaa, silti leppeää tuulta .
Kyllä kiittelin omaa lauantaista ahkeruuttani (porolasagne oli valmiina, eikä tarvinnut kokkailla sisällä).
Jopa ulkoilmaa (erityisesti Lappia) inhoava Unski nautti lämmöstä ja Lapista tänään. Hänellä kun on täällä ”vertaistukea”.
Söimmekin tänään pihalla. Makkaraa. Ja salaattia. Eikä muuta. Siis kesäruokaa vielä. Maakarin Luigi-makkara on ollut meillä tämän kesän suosikkimakkara. Eihän se makkara yleensäkään niin terveellistä ole, mutta minä pidän makkarasta ja kesäisistä keleistä.
Mutta asiasta toiseen. Kuvajuttuja (mm. Scanioita ja historiaa) olen tänäänkin duunaillut, ja kätevästi siitä voinkin johdattaa eilisen kilpailun pariin teidät. Huomiseen aamuun asti voitte arvailla; milloin on miljoona täynnä? Lupasin palkinnoksi 10 postikortin paketin voittajalle. Jos/kun tunnen voittajan, koetan räätälöidä paketin sopivaksi: siis, että ei-oululainen ei saa kymmentä korttia Oulusta tai koskaan Lapissa käymätön ei joudu vastaanottamaan Lappi-postikortteja.
Kuvaprojekteihini liittyen kerronpa etukäteismainoksena senkin, että tässä syksyn kuluessa tulee myyntiin ensi vuoden kalentereita. Toinen kalenteri on ”perinteinen” (nyt jo seitsemäs?) ”Kameran kanssa lenkillä Oulussa. Vol. XXX” ja sitä olen jakanut lapsille ja sukulaisille lahjaksi sekä täällä blogissa palkinnoksi. Tyär on kertonut, että moni hänen oululaislähtöisistä Helsinkiin muuttaneista kavereistaan on tykännyt katsella pienen kalenterin kuvia kotikaupungistaan, ja muutama tuttu, joka on saanut kalenterin lahjaksi, on kysellyt, voisiko sitä tilata … ja tänä vuonna siis voi. Palaan asiaan lähempänä joulua/vuodenvaihdetta.
Ja toisen kalenterin ajattelin tehdä teemalla ”Jokaviikkoinen soppamme”. Siis kerran kuussa kuva jostain ajankohtaisesta keitosta, ja oheen resepti. Vai olisiko parempia ehdotuksia ”ei-oululaiseksi” -kalenteriksi? Mielelläni otan vastaan ideoita …
Tänään tämmöinenkin juttu pitkästä aikaa… Ja ennen kaikkea, että se onnistui pitkästä aikaa! Minullahan oli tavoitteena saada puolensataa verenluovutusta tehdyksi jo kymmenen vuotta sitten, mutta tulipa väliin kaikenmoista: munuaiskiviä, lapsia, reissuja, kiirettä, alhaista verenpainetta, laiskuutta, hammasremppoja, unohduksia, lääkekuureja, karanteeneja, pakenevia suonia, … kaikkea. Yritetty on, mutta ei ole onnistunut. Tällä kertaa onnistui. Ei ole minulla mikään itsestäänselvyys. Ja siitä tulikin sitten mieleen katsella monta muutakin asiaa siten, että ”ei ole mikään itsestään selvyys”. Pitäisi muistaa.
Joka ilta minulla on edessäni tällainen näkymä. Tabula rasa! Tyhjä taulu!
Nytkin. Ja tuo ”Lisää uusi artikkeli” aika harvoin tuskastuttaa. Nyt tuskastuttaa. Kun ei ole mitään sanomista.
Huomasin, että blogin laskurin, joka on vuoden verran jäljessä, mukaan miljoona käyntiä tulee ihan pian täyteen (rullaa sivu alas asti; alareunassa on palkissa juokseva numero…).
Laitanpa siis ensimmäisen juhla-arvonnan käyntiin.
Kuka arvaa lähimmäs, minä päivänä ja mihin kellonaikaan miljoonas klikkaus Tuulestatemmaattuun tapahtuu? Nimenomaan tuon alareunassa olevan laskurin mukaan miljoonas klikkaus.
Kommenttikenttään saa laittaa arvauksia torstaiaamu kello kahdeksaan asti. Sen jälkeen vastaukset on lukittu.
Lähimmäs arvannut voittaa kymmenen kappaleen korttipaketin.
Kyllä on kuulkaa kirjoittamisen rutiini hävinnyt. Mietin vaan, millaista olisi, jollei olisi tätä blogia ylläpitämässä edes jonkinlaista kirjoitustaitoa ja oikeakielisyyttä. Ei ole sellaista jäsentelyn helppoutta ja polveilevien ja vaihtelevien lauseiden liki automaattista tuottamisen tapaa enää. Yhdyssanojakin joutuu jo kovasti miettimään; someko se on turmellut tässäkin asiassa?
Mutta onneksi päivittäin tulee kirjoitettua edes jotain, edes blogiin puolikas tai kokonainen liuskallinen tekstiä, ja sen verran julkista on tämä raapusteluni, että tulee pitäneeksi edes jonkilaista huolta suomen kielestä. Muistaa senkin, että suomen kieli kirjoitetaan erikseen, suomenkielinen yhteen, ja Suomi isolla ja suomalaiset pienellä. Mutta paljon on ammattitaitoa, johon kirjoittamisen itselläni lasken, jo rapissut. Mutta onneksi on blogi, ja te lukijat, ilman teitähän Tuulestatemmattua (siinähän kyllä on yhdyssanavirhe, mutta tarkoituksellinen 😉 ) ei olisi.
Olen siis viimeinen saanut artikkelin lähtemään. Eikä asiatekstin tuottaminen ollut siinä se vaikein juttu, vaan se sama, mikä aina ennenkin. Miten saan tungettua asiani hyvin rajalliseen merkkimäärään. Tänä aamuna tekstiä oli 18000 merkkiä (noin viisi liuskaa) ja monen tunnin äheltämisen jälkeen olin päässyt tavoitteeseen: 6000 merkkiä lähti päätoimittajalle.
Olenko kertonut joskus siitä, kuinka minulle kävi väitöskirjan kanssa, – nimenomaan sen liiallisen laajuden kanssa? – Esitarkastukseen lähetin noin 500 sivua tekstiä, vuosikausien työn tulokseni. Ja kun sitten kahdelta esitarkastajalta aikanaan (kiitettävän nopeasti parissa kuukaudessa) tuli palaute, molempien lausunnossa luki, että tekstiä on supistettava. Toinen vielä hienokseltaan ohjeisti, missä kohtaa käsikirjoitusta sitä ”huttua” oli liikaa. Ja minulla oli vain muutama viikko kaiken muun virkatyön ohessa supistaa. Ja minähän supistin, 60 sivua lähti pois, mutta kuinka ollakkaan kirjapainoon ja viimeiseen versioon lähti alkuperäistä pitempi versio. ; ) Ja läpi meni!
Ensimmäisen graduni esitarkastusversio oli 180 sivua (ohjeistus 100 s.) ja siitäkin karsiutui 60 sivua (nykyisin gradut ovat sen mittaisia 😉 !), enkä edes lisäillyt. Aina minulla on ”liikasanaisuus” ollut tapana ja usein riesana.
Meidän yhdellä omenapuulla ei ole ”liikatuotantoa”. Koko puun sato on tässä.
Enää 10 000 klikkausta ja sitten on miljoona täynnä! Siihen kulunee enää reilu kuukausi… Semminkin kun kävijämäärät ovat edellisen huonon vuoden ja tämän vuoden helmikuun jälkeen nousseet takaisin yli 300 käyntiin päivässä. Sehän minua tietysti ilahduttaa.
Pidetään sitten miljoonabileet täällä blogissa: kakkuohjeita, arvontaa ja ties mitä.
Tässä on vähän uutta innostusta bloggailuun tulossa kai aika piankin, kun tämä blogialusta – WordPress – julkaisee ihan uudenlaisen tavan luoda sivuja ja tulossa on uusia mahdollisuuksia tehdä entistä paremman näköisiä sivuja ja postauksia. Sehän on minulle vähän sellaista palapelipuuhaa, yhden sortin askartelua ja käsityötä, vähän luovaakin, jota kyllä tykkään tehdä.
Tämä päivä on kyllä mennyt koneen ääressä suhteellisen totaalisesti. Kaikkea höpöä ja ihan oikeitakin hommia.
Huomenna tyttären kanssa ulkomaille! Pitäisköhän tehdäkin uusi ”Haaparannan tuliaisia” -postaus kun tuo muutaman vuoden takainen juttu on kesäisin ja muina loma-aikoina eniten käytyjä sivuja … Olisi vähän päivitettävää ja ainakin paljon paremmat ja valoisammat kuvat!
Nyt on kyllä pitkästä aikaa jo huono omatunto tekemättömistä ”töistä”, hoidettavista asioista.
Eilisen, Oulun säähistorian kautta aikojen helteisimmän päivän, jälkeen ei ole tuntunut yhtään vähemmän helteiseltä, mikä on merkinnyt, että olen ollut koko päivän, piazzalle paistavaan viimeiseen auringonsäteeseen asti, ulkona.
Aamupäivällä perustin pihalle ”kuvausstudion”. Tein ja kuvailin kaikenmoisia juomia. Pelkkiä alkoholittomia tällä kertaa, tarkoituksena latailla niitä Vastavaloon myyntiin. Jääkahvia, makuvesiä, limpparidrinksuja, tuoremehuja ja smoothieita.
Iltapäivällä sitten olin taas kajakilla liikkeellä. Ja nuoret lähtivät kokeilemaan suppailua. Pappa ja Apsu kävivät sillä aikaa ”miehissä” jätskillä. Pikkuisen poika jäi Kiikelin rantaan epäillen katselemaan kun isä ja äiti lähtivät merelle pienen laudan päällä polvillaan meloen. Ja kun palattiin tunnin reissun jälkeen takaisin rantaan, poika huuteli: ”pumplahtiko isi?” ”Pumplahtiko mummi?” ja näillä huudoillaan sai monet rannalla kulkevat hymyilemään… Vesiurheilun jälkeen sitten meille syömään koko poppoo, ja Apsu sai eka kertaa juoksennella sadettajan alla!
Jos ja kun huomenna on vähemmän aurinkoinen ja lämmin päivä, kuten Tuulestatemmatun eiliseen kyselyyn vastanneista selvästi enemmistö näyttää toivovan :D, niin minä ryhdistäydyn ja postaan tännekin vähän enemmän ”asiaa”. 😉
Aamupäivän kauppa-, apteekki-, lenkki- ja hautausmaakierrosta lukuunottamatta olen koko päivän istunut koneella ja tehnyt – vihdoin – yritykseni nettisivuille materiaalia. Nyt kun ei ole yhtään isoa projektia työn alla, olisi saatava kuvauskeikkoja jostain ja on siis vihdoin ruvettava markkinoimaan! Siispä sivusto on saatava kuntoon.
Ja tässä samalla viime vuoden väliaikainen Tuulestatemmattua.fi -sivu on alasajon kohteena. Sivu sulkeutuu kokonaan pääsiäisen pyhinä, joten jos vielä sieltä kautta tulet tänne sivulle, niin nyt on korkea aika tehdä uusi bookmarkki. Viime vuoden kevättalven blogiromahduksen aikana pitämäni postaukset olen jo liittänyt tähän vanhaan blogiin. Ja ihanat tsemppikommentit olen tulostanut ja pistänyt visusti talteen. 🙂
Tämän blogini rakennetta samalla vähän taas korjailen, ja yritän mm. saada tuohon ”Ruoka ja viini” -kategoriaan (oikealla sivupalkissa) alatasoja. Se on niin valtavan iso möhkäle. Olen jopa takautuvasti merkinnyt asiasanoilla reseptipostauksia ja ravintolapostauksia jne. Jos sinulla on joku blogistani löytämäsi resepti hukassa, ja haluaisit siihen palata, ilmoittele, niin koetan hakea, ja laitan senkin reseptikategoriaan.
~~~~~~~~~~~~~~
Olen neljäntoista vuoden aikana kulkenut Oulun hautausmaalla paljon. Satoja kertoja, syksyisin ja talvisin varsinkin, mutta enpä ole sellaista lumen määrää – kuin tänään – koskaan ennen siellä nähnyt.
Tänään oli vihdoin ”Simultaani”-postauksessa olleen arvonnan aika. Kuvahan oli tämä. Ja kuinka erilaisia tulkintoja siitä tulikaan!!
Sini Ihana fiilis. Kevään odotusta. Sadunomainen tunnelma.
Tiina Peikkometsään pääsee kevään ensimmäiset auringonsäteet eli jännittävä odotus, koska ihan vielä ei lämpö riitä pikku peikkojen ulos tuloon koloistaan. Sellaiset fiilikset, ihana kuva herätti heti mielikuvitukseni.
Katri Toivo
Jarin Mörkömetsässä!
Pake Toiveikas
Anu Mystinen
MS Taianomainen,vähän pelottavakin kuva. Simultaani tuntui tutulta,on se matkageeni joka aina etsii mahdollisuutta lähteä jonnekin.
Satu Odotus
Marketta Mitähän tuolta tulee?
Marketta Sauni Kaikkien huolien ja murheiden takaakin näkyy aina uutta valoa! Kiitos blokeistasi. Niitä on hauska seurata ja katsella ihania kuvia!
Tuula Toivonen Nyt riitti! Lähden pois!
Johanna Pieni sitkeä toivo kuumeisen uupumuksen keskellä.
Hanne Toivo. Toivo, jonka synnyttää tieto siitä, että jotakin uutta on puhkeamassa.
Anneli Kylmyys, talvi Sappi värjää taivaankin
Esteet, oksat Pitävät valoa vankinaan
Sinisyys, reunalla Tuo toivon keväästä ja valon.
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Kiitos kaikille osallistuneille. Tämä oli mielenkiintoinen juttu itsellekin. Minulle tämä on helmikuun kuva. Tehän tiedätte minun suhtautumiseni helmikuuhun. Niinpä Annelin vastauksen ensimmäiset rivit, Tuulan ja Johannan kommentit kolahtivat kyllä minuun. Ja miksei kaikki odotuskin!
Ja Apsu oli taas kerran arvontamestarina. Videoklipistä selviää voittaja! Onneksi olkoon! Ilmoitatko minulle (reija at satokangas.fi) postiosoitteesi, niin laitan kalenterin tulemaan!
Idea kuvan tulkintaan lähti siitä kun yhdessä viikkohaaste-projekteissa on kuluneella viikolla ollut aiheena juuri tuo ”mieliala”. En osallistunut sinne tällä kuvalla, vaan maanantaina kävin hautausmaalla ja koetin sieltä hakea ”mieliala”-kuvaa. Kävin taas ”Muualle haudattujen” -lehdossa viemässä kynttilän ystävälle, ja sieltä sitten jäi kameralle tällainen…
Viikonloppuna olen laittanut niin paljon ruokaa ja kuvakansioihin tullut satoja, satoja kuvia lisää, että ehkä palannen niihin … Mutta nyt: sinnitelkäämme helmikuun toinen viikko. Jos menee yhtä helposti kuin ensimmäinen, niin ei hätää! 😀 Kaikkea hyvää, ihmiset!
Olen vaihtanut vuorokauden aikana blogin bannerikuvaa kolmesti. Ja taidan vaihtaa vielä kerran (vaihdoin jo!). Haluaisin siihen enemmän valoa.
Mitä kertoo se, että vielä Tuulestatemmatun ulkoasuja ja toimintoja säätelen? Sehän kertoo sen, mitä tytär, mies, miniä ja sisko ovat sanoneet, että enhän minä osaisi olla ilman Tuulestatemmattua. Onhan tämä olennainen osa elämääni, ihan niin kuin päiväkirjan pito on ollut koko aikuisikäni.
Minun pitäisi joskus kuvata teille ne kaikki vihkot, kalenterit, muistikirjat ja lehtiöt, jotka kirjoitin täyteen ennen kuin 10 vuotta sitten ryhdyn kirjoittamaan blogia. Systeri on luvannut, että jollen itse ehdi polttaa päiväkirjakasaani ennen kuin tästä maailmasta lähden, niin hän tekee sen. Näin on sovittu.
Blogia ei tarvitse hävittää. Sehän oli kyllä jo viime huhtikuussa hävitä ihan itsekseen. Ja todennäköisesti sille niin tulee käymään koko internetin joskus tukehtuessa ähkyyn. Mutta sille ei sitten voi mitään. Minä en aio blogia sulkea, enkä edes lopettaa sen päivittämistä.
Olen harkinnut blogin alaotsikon ”Päivittäin tosia ja tuulestatemmattuja juttuja” muuttamista muotoon ”Lähes päivittäin … ” Niinhän se on, että minä, ihan itse olen ”velvoittanut” kirjoittamaan joka päivä, ja ehkä juuri se on pistänyt harkitsemaan koko touhusta luopumista. Kun se satunnaisesti on sellaista ”pitäis taas jotain kirjoittaa”, ”mitenkään en nyt viitsisi taas valita ja muokata kuvia blogiin”, ”mitä ihmettä näistä samanlaisista päivistä keksii jotain raapustettavaa”.
Ihan oma lukunsa ovat sitten reissupäiväkirjat. Niitähän minä tein jo paljon ennen blogin perustamista. Kirjoittelin matkoilla ensin käsin, mutta jo ihan vuosituhannen alusta asti läppärille illalla päivän tapahtumista, kun muut menivät nukkumaan. Ja sitten kotona kokosin kuva- ja matkakertomukset www-sivuiksi. Ihan vanhimmat (ja samalla vaatimattomimmat) olen jo poistanut nettisivulta, mutta onhan niitä siellä lähes 30 matkalta vieläkin: matkasivulle tästä.
Erityisesti Etelä-Afrikan reissulla, jossa oli mm. aamuyön herätykset aamusafariajolle (esim.) ja muutenkin siellä oli pitkiä päiviä, sekä Alppi-vaellusmaellusmatkoilla, kun päivä on patikoitu 10 – 20 km, illansuussa palauduttu hotelliin, peseydytty ja sitten syömään ja parille viinilasilliselle, olisi niiden jälkeen ollut aika kypsä nukkumaan, mutta ei mitään sellaista: ei muuta kuin läppäri ja Tuulestatemmattua esiin! (esim.) – Tiedän: ei kukaan muu kuin minä ole sitä vaatinut. Mutta olenhan sanonut, kun jollekin alan, niin sitten sitä myös teen. Vaikka usein reissubloggaaminen vaati jonnekin hotellin aulaan menemistä ja jonottamista respan koneelle, jotta sai piuhalla tekstin lähtemään …
Ja kyllä kotona tai kaupungissa, mökillä tai maailmalla pitkäksi venähtäneet illat voisi oikeastaan jättää blogivapaiksi. 😉 Vaikka toisaalta: juuri reissuista ja juhlista haluaisi tallentaa muistoja kirjoittamalla!
Noh, siis: Tuulestatemmattua jatkuu, ehkä julkaisutahti vähän hiljenee, ehkä. Luulen, että ainakin sellaiset ”pakkopullapäivitykset”, joiksi itse joskus arki-iltojen sepustukseni koen, vähenevät.
Nyt kun täällä on pari viikkoa ollut vilkastakin kommentointia ja taas paljon käyntejäkin, ja kun palaute sekä kyselyssä että kommenteissa oli vähintäänkin kannustavaa, on tuntunut ihan mukavalle ja mielekkäälle istahtaa kirjoittelemaan ja laittamaan kuvia. Ei ole ollut sellaista puuduttavaa itsekseen höpimisen tuntua.
Ja totta puhuen, onhan tällä vuosikausien bloginpitämisellä on ollut itsellekin paljon huvia, mutta myös hyötyä. Esimerkiksi Vuorotellen-kirjahan on paljon tämän pohjalta koottu, ja josko sen Jokaviikkoisen soppammekin saisin kirjaksi; enemmän kuin puolet siitä on jo tänne tehtynä. Oma reseptiarkisto on täällä. Täältä on voitu tarkistaa kymmenet vedonlyönnit, joita Pehtoorin kanssa tulee tehdyksi. Muistamme olleemme silloin tai tällöin tuolla, käyneemme jossain tai tavanneemme jotkut joskus. Ja muistamme asiat eri tavoin, lyömme vetoa – useimmiten skumppapullollisesta – ja sitten KVB 🙂 Blogista löytyy oikea vastaus. Se muistaa. 😉 Ja sitten jaamme skumppapullollisen. 😀
Lukijakyselyn kommenttien ja omien tarpeitteni (ja rahankin) vuoksi olen (taas) vähän muuttamassa blogia ja koko Satokangas.fi -sivustoa, – ei en aio muuttaa kaupalliseksi, mutta jotain muuta ja josko vähän markkinoisin sitten Muistikuvia, kunhan olen vailla uusia projekteja. Kerron näistä kaikista tässä joku päivä, joku viikko. Nyt on ollut ja on vielä puuhaa kapitulin työstämisen ja yhden ja toisenkin kuvatilauksen kanssa menee joku aika…
Juuri kun tänään on blogin 10-vuotissynttäriarvonnan päivä, juhlakuukauden ”huipennus”, niin netti pätkii… Tämmöistä tämä intternetissä päiväkirjanpito on!
Ihan ensiksi kiitos kaikille kommentoineille, blogissani myötäeläneille, siitä mielipiteensä kertoneille, siitä pitäneille, sen jatkoa toivoneille… ja kaikille taustallakin seuranneille.
Kyselyyn vastasi kaikkiaan 57 henkilöä, mikä on ennätysmäärä ikinä tämän blogin 10-vuotisessa historiassa. Paljon (16) oli sellaisia, jotka minut tuntee, joskin luulen, että blogin vakiseuraajissa taitaa olla paljon enemmänkin tuttuja, olisitte kyllä voineet vastailla… 😉 . Kyselyyn vastanneista kommenttinsa blogiin ja siten osallistumisen arvontaan jätti 17 henkeä: Toini, Pena, Katri, Jarin, Sini, Annu, MS, Kati, Tarjuliini, Anneli, Tanja, Satu, Anneriina, AK, Laura, Salli ja Terhi. MOnet teistä myös kommentoivat, antoivat palautetta, korjausehdotuksia, mistä kiitän lämpimästi. Olen aina ollut sitä mieltä että palaute on tärkeää, vain reflektoimalla, suhtauttamalla tekemisiään ympäröivään maailmaan, lukijakuntaan, läheisiin, opiskelijoihin, kollegoihin, oppii ja lopettaa paikallaan junnaamisen.
Kyselyn tuloksia olen tässä analysoinut: sellainenhan oli ”entisessä elämässäni” ihan työtehtävänikin… Tutkiskella tilastoja ja tehdä niistä tulkintoja. Tämänkertaisen kyselyn dataa on seuraavat tiedot:
vain 10 % seuraajista (tai siis vastaamaan rohjenneista?) on miehiä, puolet kaikista on Pohjois-Suomesta, ikärakenne oli vähintäänkin oletettava: alle kolmekymppisiä on opiskelijoideni jäätyä pois lukijakunnasta, on vain muutamia. Minulle ilahduttava tieto oli, että suunnilleen puolet kyselyyn vastanneista on suositellut blogiani ystävilleen. Annan itseni tulkita, että suosittelijalla on ollut iloa, hyötyä tai mukavaa ajankulua tämän parissa, jotta sana on lähtenyt kiertämään. Kiitos näistä!
Odotettava tulos oli se, että noin neljännes lopettaa blogin seuraamisen jos se muuttuu päivittäisestä viikottaiseksi. Ja yllättävää se, että neljä olisi kiinnostunut kuvahaasteen paluusta. Hmmm…
Melkein kolmannes vastanneista ei koskaan, ei koskaan! ole kommentoinut täällä. Olisitte vain rohjenneet, enhän minä tai ei kukaan blogin lukijoista ole kohdellut kaltoin ketään kuka on kommentoinut. Olen ennenkin sanonut, että minä ja blogini olemme saaneet olla rauhassa netissä riukkuvista rienaajista, kurjista kommentoijista. Sekin on ollut yksi syy, että olen jatkanut tätä kaikki nämä vuodet. Ja toisaalta se, että kuitenkin aina ollut jokunen kommentoija, ettei ole mennyt ihan vaan bittiavaruuteen nämä julkiset höpinäni.
Sitten kyselyn ”Muuta”- laatikkoon tulleet vastaukset. Ne ovat ihan tavattoman tärkeitä minulle, joka kuitenkin haluan tietää Tuulestatemmattua-blogin vahvuuksista ja heikkouksista. Vain palautteen kautta voi pysyä tasolla ja/tai kehittyä siitä.
Tässä vastaukset, anonyymit sellaiset.
Ilolla katselen sitä, että blogin monipuolisuudesta on tykätty. Sillä eihän minusta muuhun ole. En ole yhden asian, aatteen, ajatuksen ihminen. Päiväni ja elämäni on monenlaista! Onneksi. Siksi myös Tuulestatemmattua on sellaista; sekametelisoppahan se on! Ihan toisin kuin yhdessäkään ”blogin pitämisen 10 kultaista sääntöä” -ohjekirjassa mainitaan. Ei voi mitään. 😉
Pikkuisen on itsellä parin viime vuoden aikana ollut sellainen olo, jotta ihanko liikaa kuvia tänne tungen (no taloudellisesti tarkastellen kylläkin liikaa, sillä tallennustilan kustannukset alkavat (yli 16 000 kuvan kanssa) olla melkoiset, mutta moni mainitsee niistä pitävänsä. Hyvä niin.
Ja sitten kaikki ne jotka kommentoivat kyselyn alle! Kiitos ihan mahdottoman paljon teille kaikille. Palautetta ja kannustusta tarvitaan, toki minäkin. Blogin kehittämisestä ja jatkamisesta tulevalla viikolla. Tämä ei siis suinkaan ole viimeinen postaus, ehei!
Kaikkien nimellä tai nimimerkillä kommentoiden kesken oli sitten tänään arvonta.
Meidän blinipäivällisen jälkeen jo liki ammattimaisesti hommaansa suhtautuva pojanpoika valitsi arpalippujen joukosta yhden! Ja voittaja on
Onneksi olkoon, minulla on vähän muistikuva, että olet kerran ennenkin voittanut Tuulestatemmatun arpajaisissa? Joka tapauksessa, ilmoitatko minulle yhteystietosi, niin postittelen palkinnon sinulle.
Elämää blogin ulkopuolella? – Toki. Tänäänkin. Ja huomennakin. Ja huomenna blogissakin, palaan tähän päivään vielä, jos tämä nettiyhteys vain toimisi!!!
Uusi vuosi, ja Tuulestatemmattua-blogin 10 vuotta on takana.
Loppiaisena 2008 julkaisin ensimmäiset postaukset (joissa oli koko edellisen syksyn jutut kerralla). Ja sen jälkeen ja ne mukaanlukien olen kirjoittanut (ja kuvannut) 3736 artikkelia. Kommentteja (joista suunnilleen puolet omiani) on 9968. Jos näihin lisätään viime kevään liki kuukauden kestäneen pakomatkan aikana tulleet kommentit, niin kommentteja on yhteensä yl 10 000!
Kävijöitä on vuoden 2009 helmikuussa käynnistetyn laskurin mukaan noin 922 000! Jos tähän lisätään laskurin ulkopuolelle jäänyt vuosi ja kevään katkoksen aikana toisaalla syntyneet käynnit, on miljoonan raja mennyt rikki!
Kymmenen vuotta, 10 000 kommenttia, miljoona kävijää, lähes 4000 postausta, tuhansia tunteja bloggailua, noin 16 000 kuvaa, pitkälti yli 2 000 euroa (pelkästään) blogin julkaisuun, tilastointiin, kilpailujen palkintoihin, teemojen ostoon ja wordpress-konsultaatioon liittyviä kuluja …
Nyt on korkea aika miettiä, kannattaako tämä? Miksi minä tätä teen? Käytän aikaa ja rahaa moiseen? Onko tässä mitään mieltä? Kun kävijäluvut ovat menneenä vuonna monista yrityksistä huolimatta laskeneet, toisin loppuvuosi on ollut parempi… eikö olisi hyvä aika palata pitämään päiväkirjaa ihan itsekseen, paperille, julkaista satunnaisesti ja entistä enemmän kuvia FB:ssa ja Instassa ja valokuvaajien monilla foorumeilla. Joka ilta olisi tunti, kaksi enemmän aikaa katsella telkkaria, kuvailla, lukea, surffailla, kirjoittaa, ryhtyä kirjoittamaan lehtiin, leipoa, nukkua, kutoa.
Olen harkinnut myös siirtyväni johonkin blogiyhteisön alle (ks. esim. Kodin Kuvalehti, Anna tai Lifestyle), mikä merkitsisi, että saisin bloggaamisesta ehkä vähän rahaa, eikä se ainakaan maksaisi satasia vuodessa. Olisi kyllä muutettava ”konseptia”, oltava vähemmän henkilökohtainen, mutta toisaalta jutuille (ja kuville) markkinat laajenisivat. Silloin olisi varmasti palattava omiin päiväkirjoihin, ja ehkä en halua ryhtyä markkinoimaan yhtään mitään… Ja silloin en voisi kirjoittaa ihan mitä sattuu, tai siis, en sitä, mitä haluan.
Olen harkinnut, että palaisin alkupisteeseen tämän kanssa: kirjoittaisin vaikka kerran viikossa tänne. Joskus reseptejä, joskus matkakertomuksia, joskus parhaita kuvia, viinisuosituksia kerran vuodessa, historian pieniä anekdootteja tai kuulumisia töistä, opiskeluista, perhe-elämästä. Joulukuussa voisin tehdä blogiin kalenterin, en kuitenkaan erillistä, sillä tämän vuotinen oli minulle suuren suuri pettymys: blogin 10-vuotisjuhlan kunniaksihan ostin Joulukalenterit.fi -palvelusta aika laajalle kävijäkunnalle käyntioikeuden, mutta kävijöiden määrä jäi todella vähäksi. Tyär kertoi – kun huonoa menestystä häneltä, digimarkkinoinnin ammattilaiselta – kyselin, että kännyversio oli kuulemma toiminut huonosti, mikä saattoi olla yksi syy … 🙁 Mutta ei se kyllä minusta kokonaan selitä huonoa menestystä. Liian pitkiä juttuja? Liian tavallisia? Noh, ei ainakaan sellaista enää.
Olen harkinnut, että teen Muistikuviin liittyvän blogin. Siis, että julkaisen periaatteessa vain kuvia, ehkä lyhyin päiväkirjamaisin saatesanoin. Siten kuin monet kurssikaverit ja muut oikeat valokuvauksen ammattilaiset tekevät.
Paljon olen siis harkinnut, ja sen myötä olen taas tarkastellut tilastointia: se ei kerro, kuka käy ja milloinkin, mutta kertoo se kuitenkin monia asioita.
PÄIVITTÄISET KESKIARVOT
KÄVIMÄÄRÄT
Tilastot kertovat esimerkiksi myös sen, mitkä artikkelit ovat saaneet eniten huomiota, ja nimenomaan mitä ilmeisimmin satunnaisilta kävijöiltä ja googlettamalla tietoa hakeneilta: ”kaikkien aikojen” tilastoissa yli 7000 käyntiä Rex-kakku -sivulla ja Erikoisten etunimien harrastuksestani on lukenut yli 5000 ( 2500 + 1000) kävijää.
Kuukausittainen tilasto kertoo enemmänkin siitä, mitä vakkarilukijat ovat eniten lukeneet. Joulukuun tilasto näyttää tältä (alla). Jouluviinipostausta markkinoin FB:n kautta ja sähköpostillakin ja Juniori teki Alkossakin tiettäväksi harrastelijan kommentit jouluviineistä. 679 kävijää + päivittäinen ”normaali” kävijävirta. Siis noin 1000 lukijaa sille postaukselle, mikä puoltaisi, että voisin kyllä ryhtyä tyrkyttämään viini- ja ruokajuttuja myös laajemmille foorumeille.
Osana blogin ”juhlaviikkoja on joulukalenterin ja joulumusiikkiarvonnan lisäksi uusi kysely ja sen yhteydessä arvonta.
Edellinen lukijakysely on jo muutaman vuoden takaa, joten nyt jos koskaan on aika kysellä teidän lukijoiden mielipiteitä. … Kommentointi suoraan kyselyn tai postauksen alle tai vaikka sähköpostilla olisi ihan mahdottoman ilahduttavaa, mutta osallistukaapa hyvät blogiystävät ainakin klikkailemalla vastauksia alla olevaan kyselyyn.
Vastailla voit täysin anonyymisti, mutta jos haluat osallistua kyselyn myötä myös arvontaan, niin laita blogin kommentteihin maininta osallistumisestasi.
Fiskarsin veitsisetti ja sakset Arabian Muumimukit Marimekon keittiöpyyhkeet Marimekon kukkarot ja Orionin tuotteita
Olen taas kerännyt nuo tuohon kamppanjaan tarvittavat viisi leimaa ja nyt laitan tämän kamppanjapalkinnon eteenpäin jakoon. Siis osallistu arvontaan vastaamalla kyselyyn ja kommentoimalla alle vaikka vain ilmoittamalla ”mukana” tai mieluusti kertomalla jotain, mikä liittyy blogiini.
Kommentointiaikaa on sunnuntai-iltaan 7.1.2018 klo 17 asti. Silloin suoritamme arvonnan kaikkien kommentoiden kesken.
PS. Jos joku ehti vastata ennen klo 19.30 (ma 1.1.2018), niin pliis, voitko klikkailla uudelleen. Oli pieni tekninen häiriö, eivätkä vastaukset tallentuneet.. )
Vuosi lopuillaan, joten väistämättä tulee tehdyksi tilinpäätöstä ja toimintasuunnitelmaa… menneestä ja tulevasta, – oman elämän osalta luonnollisesti.
Kun juuri tänään (vihdoin) tuli Media-alan tutkintotoimikunnalta tutkintotodistus, niin kyllähän se on hyvä piste tälle: tämä vuosi on ollut ”Valokuvauksen vuosi”.
Yhteensä 24 Tornio-viikonloppua, joista kuusi näyttötutkinnossa ja loput pe-la lähiopetusjaksoja – myös kesällä, perus- ja aineopinnot (appro ja cumu ilmaistuna muinaisella yliopistoslangilla), yhteensä kaksi vuotta, ainakin 20 etätehtäväsarjaa, ja lisäksi näyttöihin uusintoineen kymmeniä sarjoja ja satoja, satoja kuvia, liiketoimintasuunnitelma, itsearvioinnit, tentti, koulun harjoituksiin ja näyttöihin tuhansia kuvia ja kaiken kaikkiaan kymmeniätuhansia kuvia.
Vaikka koko ensimmäisen vuoden, ja pitkälle vielä toistakin, tunsin olevani meidän 20 hengen porukan heikoin lenkki, surkein ja eniten harjoitusta tarvitseva ja monta kertaa palautteella aika lyttyyn listitty, ei tullut mieleenkään jättää koulua kesken ja ensimmäisen näytön jälkeen aloin jo uskoa, että sinnillä saan myös tutkinnon tehtyä. Eikä hetkeksikään into kuvata hiipunut, oppimisen riemu koki pieniä notkahduksia, kun en aina heti löytänyt keinoja päästä eteenpäin.
Ja niinpä sitten kävikin, että olen seitsemäs joka meidän porukasta valmistui, aika moni keskeytti, ja monella on vaan näytöt kesken… Ja noista, joilla ei vielä ole tutkintoa ovat minua paaaaaljon parempia kuvaajia, monet olivat taitavia ammattilaisia jo koulun alkaessa. Mutta tässäkin on vähän sama juttu kuin minulla monessa muussakin asiassa, vaikka nyt väikkärinteossa: en ole erityisen lahjakas, älykäs tai luova, mutta ahkera ja periksiantamaton (etten sanoisi änkyrä) olen, kun sille päälle satun ja aika usein jotain aloitettuani satun.
Nyt sitten vaan anomaan stipendiä (395 euroa), joka pitäisi kyllä saada automaattisesti, koskapa olen tutkinnon suorittanut ja olen alle 64-vuotias. Eli melkein kokonaan saa takaisin sen rahan, jonka koulutus maksoi (500 €). Asuminen ja kulkeminen olivat siis lopulta ne jutut, jotka koko projektissa maksoivat. Eikä opiskelija-asuntoloissa yöpyminen ollut kuin muutaman kympin per viikonloppu.
Valokuvauksen vuoteen on kuulunut myös pikkuruisen yrityksen perustaminen ja sen puitteissa töitä ja pikkuisen ansioitakin. Vuoteen on kuulunut valokuvauskilpailun voitto, muutamien kuvien myyminen lehdille ja soppakirjan rungon teko kuvineen.
Ja blogiin kuvia enemmän kuin olisi ollut järkevää. Blogin perustin 10 vuotta sitten paljolti juuri valokuvieni julkaisemiksi ja niistä palautteen saamiseksi. Palaute on paljolti hiipunut ja muutenkin on mietinnässä, miten jatkan ensi vuonna. Mutta tästä sitten loppiaisena, blogin 10-vuotissynttäriviikonloppuna lisää.
Vielä on hakusessa sekin, riittääkö Muistikuvissa minulle tarpeeksi puuhastelua etten ihan lössähdä, vai olisiko keksittävä jotain muuta. Jos tämä olisi Oulussa tai vaikka Raahessa niin kyllä taitaisin hakea… 😀
Ei mikään turha päivä tänään. Tekemistä, näkemistä, kokemista, kohtaamista koko päiväksi.
Tänään oli tässä meidän ”Vain elämää” ~ Hyvää elämää -viikossamme minun vuoroni suunnitella tekemiset. Aamulla kerroin Pehtoorille, että olen ajatellut, että vuokrattaisiin Fat-biket ja käytäisiin vähän Saariselän keskustan huudeilla ajelemassa, sitten ehkä poimittaisiin kaarnikoita, voisin tehdä hilloa jouluksi ja viini-iltoihin juuston oheen, ja ehkä siivoiltaisiin vähän… Ei innostunut mies pyöräajatuksesta, mutta sitten tunnin sulateltuaan totesi, että no mennään ja kokeillaan.
Luonto-Lomasta löytyi meille Fatbiket: päivävuokra 30 € ja sitten ei muuta kuin menoksi. Ajateltiin polkea Luttotuvalle lounasmakkaroille. Äkkiä opittiin käyttämään vaihteita ja jarruja, hoksattiin, että kevyesti iso pyörä kulkee, eivätkä pikkukivet, eivätkä edes isommat, haittaa. Iskarit ja isot renkaat tekivät kivenmurikoiden yliajamisen pehmeäksi.
Kun olimme yhdessä hujauksessa Luttotuvalla, Pehtoori, joka oli jo innostunut tästä liikkumismuodosta, sanoi, että eikös jatketa, …. — Joo, ajetaan vaan Moitakuruun asti.
Matkalla sinne mietin, että oliko sittenkään ihan hyvä idea. Muutamia pitkiä, uuvuttavia, nousuja ja muhkuraista polkua ajellessa minun fatbike-huumani vähän hiipui. No mutta lounasmakkara ja kahvi Moitakurun siistissä, uudehkossa päivätuvassa antoi taas voimia. Pikkuisen huolestuneena tauolla katselin karttaa: aikamoiset korkeuserot edessä.
Nousu Palopäälle (419 mpy) kuitenkin eteni. Mutta minä en pyöräillyt. Talutin pyörää kolmisen varttia, ja huipulle pääsin, Pehtoori siellä jo odottelikin. Ja olihan sitten mukava pudotella tunturin toista reunaa alas. Palo-ojalla lämmintä, kaunista ja hyvä olo tehdystä lenkistä. Enää reilut viisi kilometriä ja pyörien palautus.
Koko lenkki oli sellaiset 25 km ja aikaa kului nelisen tuntia. Harvoin minulla on hiki, mutta kyllä nyt oli ja autoon istahtaessani tunsin liikkuneeni! Yesh! Kyllä toistekin voin tuollaisen vuokrata, ja valita sitten vähemmän korkeuseroisen reitin. 🙂
Mökille palattua mitään kaarnikoita enää halunnut poimia.
Sattuipa sitten hyvin, että täällä Hangasojan naapurustossa on Tuulestatemmattua pitkään seurannut ”Lähes naapuri”, jonka kanssa olemme tutustuneet vain netissä, … Ja nyt sitten tavattiin livenä. Minulle tehdyn palveluksen jälkeen olin luvannut, että jotenkin korvaan sen, ja tänään sitten olimme kerrankin yhtä aikaa täällä.
Kutsuin heidät meille hillakipolliselle ja kuohuviinille. Olipa mukava tavata. Tämä oli blogin 10-vuotisen historian aikana toinen (vai sittenkin kolmas) tapaaminen, jota ei ilman blogia olisi syntynyt. Lepolandian väki kohdattiin Kuopiossa ja Jarin + avec meidän Festassa, ja nyt ”Lähes naapuri” aveceineen täällä. Hienoa.
Ja ennen tätä kaikkea aamu! Heräsin kuudelta, täsysikuu?, hyvin nukkuneena. Enkä onneksi jäänyt mökin pirtin pöydän ääreen surffailemaan, vaan pakkasin kameran ja muutaman objektiivin reppuun ja hurautin autolla Kaunispään huipulle, ja sitten alas lähisuon reunalle.
Aamut on parhaita! Aamu-usva teki maisemasta hienon. Aika kylmä vielä oli, mutta heräsinpä kunnolla. Melkein pari tuntia kiertelin ja kuvailin. Tässä saalis. Toivottavasti nautitte!
Päivän agendaa pohdittiin aamukahvipöydässä: tunturiin vai ”tarpeellisiin toimiin” = mökin pihapiirin kunnostusta. Päädyimme siihen, että lähdetään ensin etsimään sieniä ja mustikoita ja sitten kaupan kautta iltapäiväksi pihahommiin.
Kutturantien varteen auto parkkiin ja siitä sitten aurinkoiseen metsään. Löysin viime vuotisen matsutake-apajan, eikä sientäkään! Ei matsutakea, ei tatteja, ei kangassieniä, ei mitään. Eikä juuri mustikoitakaan, kovin olivat pieniä ne vähäisetkin, eikä riittävästi edes piirakkamarjoja saatu.
Mutta metsä oli kaunis ja hyvä kulkea. Maaruska hemmotteli väreillään. Kun kerran ravinnonhankinta ei luonnosta onnistunut, annoimme tunnin tepastelun jälkeen periksi ja ajelimme Kuukkeliin. Ruskaturisteja oli kylillä jo aika lailla. Emme jääneet joukkoon, vaan palasimme mökille. Lounaslohileipien jälkeen pihalle.
Minulla heinätyöt! Monena syksynä olen ”niittänyt” käsin ja/tai trimmerillä mökkitontin heinät, kaikki. Mutta tänään päätin, että tyydyn perkaamaan vain polut ja niiden reunamat liiterille, saunaan ja purolle. Ja sinnittelin, etten haravoinut havuneulasia pihalta, toiveena ja tavoitteena, että ”parkkipaikalle” kasvaisi sammalta, heinää tai jotain. Jos aina haravoin kaiken pois (minusta on ihanan näköistä kun pihalla on sellainen haravoinnin siisti jälki…), se kuulemma kuluttaa kaiken vihreän kasvuyrityksen. Noh, on siinä nyt jo jotain pientä, mutta kokeilenpa nyt tätä. Siinä ohessa terassien siivousta ja saunan lämmitystä.
Pehtoori, joka remontoi Ratko-pumppuun uutta kansilevyä hävisi jossain vaiheessa lähimetsään: toive tuoreesta mustikkapiirakasta oli vahva! Ja niinpä vain litra tuli kuin tulikin täyteen, ja minun oli lunastettava lupaukseni ja leivottava mustikkapiirakka. Pullataikinapohjalla tietysti. No joo, pikkuisen haastellista tällä mökkikeittiön varustuksella. Tuli mieleen se kun ensimmäisen kerran poikaystävälleni (nyk. Pehtoori) pullaa leivoin.
Joka tapauksessa täällä mökillä ei edes ole kunnon isoa taikinakulhoa. Toki ilman yleiskonetta osaan pullataikinan tehdä, mutta sitten ei ollut kaulinta, ei leikkuria, ei pullasutia. Mutta piirakan leivoin. Hyväähän se mustikkapiirakka on. Eturuoaksi peled-siikaa. Ei valittamista.
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Tänään 1.9.2017 on oikeastaan minun ”blogiurani” 10-vuotisjubilee. Silloin perustin ensimmäisen blogini (Lyhyesti-nimeltään), jonka tekstit on tässä yhteydessä mukana. Kirjoittelin koko syksyn 2007 blogia, mutta rohkaistunut julkistamaan sitä ennen kuin loppiaisena 2008. Niinpä ajattelinkin, että vietetään sitten blogin 10-vuotissynttäreitä. Nyt kun on menossa vielä kesäkuvakisakin ja muutenkin. Josko tammikuuussa olisi samalla 900 000 käynnin rajapyykki rikki. Juhlitaan sitten sitä. Nautitaan nyt kauniista syksystä!
En ole tänään ottanut yhtäkään kuvaa. Sellaista ei ole tapahtunut pitkään aikaan. Enkä ole tänään käynyt lenkillä, enkä paljon muutenkaan liikkunut. Sellaistakaan ei ole tapahtunut pitkään aikaan. Olen tänään nukkunut pienet päiväunet. Sellaista ei ole tapahtunut moneen viikkoon. Olen tänään vain ollut, vähän siivoillut, käynyt markkinoilla ja hallissa, lukenut ja viettänyt tolkuttoman paljon aikaa somessa.
Erilainen päivä siis.
Aamulla Pasi kommentoi, että blogini RSS-syöte ei toimi. Olen sitä yrittänyt korjailla, ehkä se jo toimii?
Korjailujen myötä sain blogin tilastointiin uuden ominaisuuden: nyt näen, kuinka monta kommenttia kukin kommentoija on näinä kuluneina vuosina käynyt kirjoittamassa. Tilastointi ei näytä ihan aukottomalta. Luulen, että kommentoijan sähköpostiosoitteen ja/tai IP-numeron vaihdos vaikuttaa tilastointiin. Mutta tällä hetkellä, kuten niin monta vuotta jo, eniten kommentteja (heti minun jälkeeni (3849 kpl!!) on kirjoittanut Katri! Kiitos niistä jokaisesta. Katrin kommentteja näyttäisi tuon tilastoinnin mukaan olevan yhteensä 444.
Lämmin kiitos kaikille kommentoijille. Tässä ”uuden” tilaston antamia satunnaisia tietoja kommenttien määristä:
Katri 444 Satu 141 Katri H. 174 (missä on Katri H. nyt?) Koivu 121 (luku ei pidä alkuunkaan paikkaansa. Tuo on yhden parhaan vuoden luku!) Mannu 74 Pehtoori 22 Antti 27 Pasi 72 (ei pidä paikkaansa…) Jarin 219 (viime aikojen aktiivisin. Kiitos siitä!=) Pena 28 Taije 102
Kaikki satunnaisesti mainitut ja kaikki muut kommenttinne ovat iloni ja tekevät tästä jokapäiväisestä bloggaamisesta mielekästä.
Juuri nyt tilasto (joka ei valitettavasti ala blogin perustamisesta, josta on viikon päästä 10 vuotta!!!) näyttää tältä:
880 859 kävijää (vuodesta 2009)
Jos laskurissa olisivat myös matka-, keittokirja-, joulu- ja luento- etc. sivut, luku olisi pitkästi yli miljoonan. Arvelisin, että about 1,3 miljoonaa klikkausta. Se on aika paljon se, eikö?
Mutta menneistä viis, katseet tulevaan kauteen…
Ja kun kerran ei ole uusia kuvia, niin sitten laittelen tännekin saman kuvan, mikä oli jo FB:ssa. Periaatteessa yritän julkaista Instagramissa, FB:ssa ja täällä blogissa eri kuvia, koska monet teistä ovat kavereita tai seuraajia noissa kaikissa,… siis, ettei tulisi samoja juttuja joka tuutista. Mutta tässä nyt – taas – yksi Photoshop-harjoitus, jossa mallina oli – kuinkas muuten kuin mummin rakkain ja paras malli, Apsu, joka aina välillä huutelee ”C´mon, mummi!”
Kuvan seinä ja ikkuna ovat helmikuun Lanzaroten reissulta ja Apsu x 2 on ihan mummilan pihalla viime sunnuntaina kuvattu. My first Hard Rock Cafe -paita on Tokiosta viime marraskuun reissun tuliainen. Palasista kuva…
Elokuun lopun viikonloppu on viimeiset kahdeksan vuotta tullut vietettyä paistinkääntäjien vuosittaisessa kapitulissa. Oloksella elokuussa 2009 sain paistinkääntäjien käädyt ja sen jälkeen olemme joka vuosi matkanneet jonnekin päin Suomea viettämään ruokajuhlaa, – viime vuonna sitten järjestävänä osapuolena Oulussa. Kerran olemme olleet talvikapitulissakin (Rukalla 2011), joten onhan noita osallistumisia ollut.
Tänä vuonna päätimme skipata koko juhlan, viime viikon reissu korvasi sen. Toinen syy oli se, että tämänvuotinen kapituli on turhan kaukana, tai siis aika vaikeiden yhteyksien takana: KotHam -kapituli on Kotka-Hamina -akselilla ja jää nyt meiltä väliin. Se on poikkeuksellisesti aika myöhään, vasta ensi viikonloppuna. Ja silloin on Oulussakin tiedossa mukava ruokajuhla. Siihen liittyen olen tänään tehnyt lehdistötiedotetta ja muita pressen hommia.
Laitanpa teillekin tähän tuon tiedotteen, mainoksen…
”Koko Suomen kyläjuhla – Suomi 100”
Ensi viikonloppuna (25.–27.8.2017) on Syödään yhdessä -tapahtuma, josta alkaa lähtölaskenta Suomen syntymäpäivään.
Koko Suomessa syödään turuilla ja toreilla, maalla ja metsässä – yhdessä! Suomessa järjestetään tuolloin maailman suurimmat kyläjuhlat, jossa sadat tekijät ympäri maata luovat oman näköisiään kyläjuhlia. Luvassa on pieniä paikallisia ja suuria valtakunnallisia tapahtumia: kansallispuistoissa, taivaan alla, varuskunnissa, kouluissa ja ravintoloissa.
Osana tätä ”Koko Suomen kyläjuhla – Suomi 100” -tapahtumaa lauantaina 26.8.2017 alkaen klo 15.00 (–19.00) Oulun Paistinkääntäjät, Pohjois-Pohjanmaan Keittiömestarit ja hotelli Lasaretti järjestävät Lasaretissa Kalatien varrella kaikille oululaisille mukavan iltapäivän teemalla ”Syödään yhdessä”.
Mestareiden grillit ovat kuumana ja Lasaretin juomat kylmänä. Grillistä löytyy herkkuja jokaiselle kukkarolle: grillattua Välimeren raakamakkaraa ja bratwurstia, Viskaalin naudan ulkofileetä ja grillistä on tietysti saatavana myös mitä mainiointa kasvisruokaa. Juustolautasen ja/tai tiramisun voi valita grilliherkkujen jälkeiseen makuhetkeen.
Kyläjuhlan tuntua lisää musisointi, josta vastaa leppoisaa elovenapoppia esittävät Juuni & Olkimaa.
Keskelle kauneinta Oulua, Kalatien varrelle on katettuna pitkät pöydät, joiden ääreen on hyvä istahtaa nauttimaan grilliherkuista, hyvästä seurasta ja yhteisestä tunnelmasta. Näin ”Suomi 100 -juhlaa” vietetään myös yhdessä syöden. Jos sataa on Lasaretissa tilaa yhdessä syömiseen sisälläkin.
Pitkien pöytien äärelle voi tehdä myös pöytävarauksia: varmista porukallesi tai perheellesi paikat ja soittele Lasarettiin (020 – 757 4700) tai laita mailia (lasaretti@lasaretti.com). Toki tapahtumaan voi tulla ilman varaustakin; tilaisuus on avoin, nelituntinen ja non-stop.
Olisipa mukava tavata Tuulestatemmatun lukijoita kyläjuhlassa! – Tästäpä tulikin mieleeni, että olenpa kyllä vähän huolissani blogini elämänmenosta: kävijämäärät ovat taas romahtaneet… Enpä oikein tiedä miten jatkaisin.
No, tänään en ole blogini eteen paljon tehnyt … paitsi opetellut käyttämään Photoshoppia. Jos sitä nyt voidaan sanoa bloggauksen edistämistoimeksi ollenkaan. Ehkä kuitenkin, onhan tämä aika vahvasti valokuvablogi nykyään … tai siis, sekö se on syy kävijämäärän laskuun? No mutta anyway. Tässä ensimmäinen – tuntien opettelun vaatinut – aikaansaannokseni kuplakuvien teossa. 😉
Oulun kaupungintalo ja sen edessä oleva komea kukkapenkki. Entäs tuo keskellä oleva ”tolppa”? Onhan silläkin historiansa, josta olen joskus kirjoittanut. Kirjoittaminen on helpompaa kuin kuplakuvien teko. 😉
Ja nyt kun rupesin kerran tälle historia-linjalle ja kuvien käsittelylinjalle, niin tässä vielä eilinen kuva ja sen muokkaus (liikennemerkit, tolpat ja ihmiset photoshoppailin pois, sävyttelin, kehykset etc. värkkäsin) ja tekstitys eiliseltä…
Tähtitornin kahvila on rakennettu Oulun linnan raunioille jääneen ruutikellarin päälle. Linna oli puurakenteinen, pieni nelitorninen puolustuslinnake, joka valmistui pian Oulun perustamisen (1605) jälkeen.
Linna tuhoutui heinäkuussa 1793 kun salamanisku räjäytti ruutikellarin ja siten koko rakennuksen.
Ruutikellari tehtiin raunioihin uudelleen, ja vuonna 1875 ruutikellarin päälle rakennettiin Oulun Merikoulun tähtitorni. Merikoulu tarvitsi sitä astronomian opetusta varten. …
Kun Oulun merenkulku hiipui ja sitä myöten myös tarpeettomaksi käynyt merikoulu lakkautettiin, Tähtitornissa avattiin kesäkahvila. Siinä se on toiminut vuodesta 1912 lähtien. Sodan aikana kahvilasta huolehtivat lotat.
Tänään liikkuminen vähäistä, syöminen liiallista. Jotain reseptikokeiluja, huomenna lisää kuvien kera. Olkaapa lämpimästi tervetulleita edelleen ja uudelleen, jotten ihan herpaannu tämän kanssa. 😀
Täällä taas. Omalla paikallaan. Tuulestatemmatun paluu Satokangas.fi -sivulle on nyt tehty.
Reilun kuukauden diaspora on ohitse, ja blogielämä jatkuu täällä. Vielä kerran pyydän, että vaihda kirjanmerkkisi uuteen, tai oikeastaan entiseen paikkaan. Osoite on siis http://satokangas.fi/blogi Heti tästä päivästä lähtien uudet postaukset ovat vain täällä. Tuulestatemmattua.fi -osoite jää nyt hyvin palvelleena taka-alalle, varmuusvarastoksi. Mutta kaikki puolentoista kuukauden ”evakossa” kirjoittamani postaukset ovat myös tässä: ihan kronologisesti tuossa alla ovat. Kommentteja en valitettavasti ole (ainakaan vielä) saanut sinne siirretyksi, mutta tekstit, kuvat, reseptit ja kaikki jutut ovat siellä…
Hiljalleen myös koko sivusto on muuttunut, ja tulee vielä muuttumaan. Ja muistutan, että myös, ehkä enimmäkseen, teitä lukijoita varten tämä julkaisutoiminta tapahtuu, joten enemmän kuin mielelläni otan vastaan palautetta sivuston toimivuudesta ja sen ulkoasun miellyttävyydestä/ärsyttävyydestä. Jos joku ei toimi, niin ehdottomasti haluaisin kuulla siitä.
Tuossa ylhäällä on valikko, josta pääset suoraan keittokirjoihin ja kuvasivustolle, joka sekin on päässyt ”raikastuksen” kohteeksi. Tavoittelin valoisuutta! Ylävalikon oikeassa reunassa on myös pieni suurennuslasi-ikoni/kuva. Klikkaamalla sitä, tulee valikkopalkista ”luukku”, johon voit kirjoittaa sen mitä haet.
Jos kaipaat tietoa siitä, mitä täällä on esimerkiksi New Yorkista tullut kirjoitettua, kirjoita valikkoriville ”New York” (lainausmerkkejä kannattaa aina ja muuallakin hakukoneissa käyttää; siten saat esiin VAIN ne haut, jotka lainausmerkkien sisällä ovat). Saat listauksen kaikista niistä postauksista, joissa NY:stä olen jotain kirjoittanut. Jos muistelet, että joskus olet Tuulestatemmatusta löytänyt hyvän reseptin, jossa käytettiin vaikkapa kookosta, niin sekin löytyy samoin ohjein. Tai ehkä mietit, mitä kaikkea olenkaan tullut todenneeksi aiheesta ”purjevene”.
Tässä uudessa formaatissa en ole saanut linkkejä alleviivatuksi, mutta erottuvathan ne tekstistä erivärisinä. Ja nyt teksti on tasattuna molempiin reunoihin, mikä minulle oli tärkeä juttu ja sitten, nyt ja vastaisuudessa on taas mahdollisuus klikata kuvia isommiksi. Joskin minusta kuvien toisto, tarkkuus, saturaatio, etc. ovat kyllä viime aikoina heikentyneet, ja nimenomaan blogissa, – FB ja kuvasivusto toistavat aika hyvin.
Mutta tällä nyt mennään, ja koko ajan parannellaan.
Olkaatte lämpimästi tervetulleita palaamaan tänne! [Juuri tässä kohtaa kannattaa kokeilla, mitä kuvien klikkaaminen isommaksi merkitsee! Melkein tuoksuu suolavesi, eikö? 🙂
~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Kuvista puheenollen,… eiliseen kyselyyni on ilokseni tullut muutamia arvauksia, mutta eipä kyllä lähelläkään oikeaa vastausta, enkä ihmettele.
Otin kuvan yhtä viikkohaastetta varten ja siellä ohjeena oli: ”Luo läppärillesi tai tabletille valkoinen sivu. Asettele läpinäkyviä muoviaterimia tai läpinäkyviä = siis värittömiä, laseja sen päälle, ja kuvaa. Tulet hämmästymään!” Lisäohjeena oli käyttää polarisaatiolinssiä tai filtteriä.
Minulla on ollut – jo aika kauan – kaapissa paketillinen Dunin Amuse-bouche -kipposia, joita joskus olen Helsingistä ostanut. NYT niille oli käyttöä, tosin ei ihan siten kuin olin ajatellut. 😉 Ladoin niitä iPadin näytölle, laitoin kameraan polarisaatiolinssin paikoilleen, säätelin tovin ja voila! Sitten vielä vähän kuvankäsittelyä ja ”timantit” olivat valmiina.
