Bloggailu

Kirjahyllyni ja minä

Tässä olen ”rakennellut” useampaakin postausta, mutta päädynpä nyt julkaisemaan tämän. Ehkä myös haastamaan teitä hyvät lukijat.

Koska tästä blogistani näyttää tulleen myös koronapäiväkirjani, niin olen omia tuntoja kirjaillut ylös, osan niistä jo julkaissutkin, osaa en ylöskirjoita tai ainakaan julkilausu, mutta karanteeniajan jatkuessa on tullut jotain sellaista uuttakin, johon palannen tässä lähipäivinä.

Olen tässä viime päivinä monilta jo kysellyt, mitä he tekevät ensimmäisenä, kun liikkuminen on jotensakaan turvallista ja hyväksyttyä. Mikä on sellaista, jota nyt, et nimenomaan karanteenin vuoksi, saa tehdä, mutta jonka pariin, luo, tekemään, kokemaan soisit pääseväsi viimeistään kesän alussa tai sitten kun ”pahin on ohitse”. Tai mitä sellaista karanteeni on tuonut arkeesi ja juhlaasi, josta haluaisit mahdollisimman pian eroon?

On ollut mielenkiintoista kuulla vastauksia, jotka eivät suinkaan kaikki ole olleet samankaltaisia. Aika yllättäviäkin… Kerron sitten. Mitenkäs sinulla? Kerro jotain…

Minäkin kerron tässä (taas, huoh) jotain itsestäni. Onkohan se niin, että ”kerro mitä luet, niin kerron millainen olet” – tai edes, että ”kerro millaisia kirjoja sinulla on hyllyssä, niin kerron millainen olet”. Tietysti on sellaisiakin, joilla ei ole 17 kirjaa hyllyssään (esim. yhden suurvallan kahjolla päämiehellä, jonka hölmöydellä, vastuuttomuudella, tietämättömyydellä, itsekeskeisyydellä ei ole mitään rajaa – en tiedä, olisiko joskus jonkun kirjan lukeminen auttanut. Edes toisten, viisaampien ihmisten kuuntelu olisi voinut… ).

No mutta, minäpä vastaan täällä blogissa (taas yhteen FB-ssa kulkevaan) haasteeseen, jonka vastausten etsimisessä minulla menikin aika kauan aikaa. Yritin vastata ”rehellisesti” – eikä vain niin, että mikä kirjan nimi sattuisi sopimaan kysymykseen. Näin se aika rientää. Kuitenkin tämä oli oikeastaan aika jännä.

Haastanpa sinutkin. Olisipa hienoa, että nämä höpinäni olisivat vastavuoroisia, että ihan interaktiivinen blogi. Millaisena kirjahyllysi sinua heijastelee?

”Kerro itsestäsi kirjahyllyn avulla. Vastaa kysymyksiin omistamiesi kirjojen nimillä.”

1. Mikä/kuka olet? – Omaelämäkertani
2. Kuvaile itseäsi? – Kuvaa asenteella. Vauhtia ja fiilistä
3. Mitä elämä sinulle merkitsee? – Arjen historia
4. Kuinka voit? – Säännöstelty huvi
5. Kuvaile nykyistä asuinpaikkaasi? – Täällä Pohjantähden alla
6. Mihin haluaisit matkustaa? – Rooma – ikuinen illallinen
7. Kuvaile parasta ystävääsi? – Oman elämänsä sankari
8. Lempivärisi? – Valkean kaupungin vaiheet
9. Millainen sää on nyt? – Tuoreessa muistissa kevät
10. Paras vuorokauden aika? – Aamiainen – nautiskelijan ateria
11. Jos olisit TV-sarja niin minkä niminen olisit? – Rakkaudesta ruokaan
12. Millainen on parisuhteesi? – Siltalan Pehtoori
13. Mitä pelkäät? – Ruoan valmistaminen mikroaaltouunissa
14. Mitä toivot? – Jäähyväiset aseille
15. Päivän mietelause? – Joen yli puiden siimekseen
16. Miten haluaisit kuolla? – Kepeät mullat  
17. Minkä neuvon haluaisit antaa? – Juhlitaan taas

Jaloleininki takkahuoneen ikkunalla eilisessä auringonvalossa.

Digitaalisessa maailmassa

Tänään olen käyttänyt kaiken mahdollisen datailutaitoni, ja aamupäivän käytin mm. blogin varmennustallennuksen kokonaisvaltaiseen varmennustallennukseen. Tuhannet kuvat, massiivinen tekstiaineisto ja yli 12 000 kommenttia talteen sekä tietokannan iso päivitysoperaatio ja erinäiset säädöt hävittivät viime päivinä häirinneet ongelmat.

Operaation seurauksena ainakin minulla blogin sivujen (ja postausten/päivitysten) latautuminen nopeutuivat. On niin pro-olo kun sain nuo tehtyä. Eikä juurikaan kirosanoja vaan kuuntelin samalla Kauko Röyhkän – tai siis lukion rinnakkaisluokalla olleen J-P Välimaan – elämäkertaa. Tulvahteleepa muistoja 70-luvun musiikista ja kouluajoilta! Epe´s levykauppa! Vieläkin on hyllyssä sieltä tilattuja älppäreitä.

Myös Adoben kanssa ohjelma/katalogi- etc. tiedostot onnistuin (luullakseni ja toivottavasti) saamaan talteen, sillä keskiviikkona tietokone lähtee täydelliseen buuttaukseen ja putsaukseen. Josko saisin sorville tällä tavoin  vielä ainakin toiset neljä vuotta sujuvaa ja ongelmatonta toiminta-aikaa.

Aamupäivän satoi lunta, ja ajattelin, että lähdenkin vasta illalla kuvailemaan valkoisia puistomaisemia Ainolaan ja jokivarteen. Kävin kuvailemassa – parahiksi ennen kuin illan vesisade alkoi. Ja ei, en ollut puistoissa. Eikä ollut valkoista.

Vuosiluvun vaihtuessa

Iltapäivällä auringon jo laskettua olin Hietasaaressa, Toppilansaaressa ja Möljällä – josko tänäänkin olisi helmiäispilviä? Ja olihan niitä! Ja Blue Hour toi maisemaan muitakin värejä. Oli ihan huikea käveleskellä, kuvailla. Ihan luomuilotulitus oli merenrannassa.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Kohti 20-lukua. Ehkä en (historioitsijana ihan varauksettomasti ks. esim. tämä) nimittäisi uudeksi vuosikymmeneksi, mutta onko sillä oikeastaan väliä. Joka tapauksessa ajanmääreethän ovat ihmisten sopimuksia, päätettyjä juttuja. Thaimaassa on tällä hetkellä vuosi 2562 – minulla on tallessa Hua Hinin sairaalasta  saamani potilaskortti, jossa syntymävuodeksini on merkitty 2501.  Ei ihme, että välillä tunnen itseni kovin kovin iättömäksi – tai vanhaksi. 😉

On ehkä hyvä muistaa, että keskiaika määritellään Suomen historiassa vähän erilailla kuin Italiassa tai että Aasiassa tai Amerikassa ei ole keskiaikaa. Antiikin aikaa ei todellakaan tunneta Etelä-Amerikassa tai Japanissa.

Joka tapauksessa on vuodenvaihde – vaikka sitä ei laskettaisikaan Jeesuksen syntymän mukaan tai Caesarin säädösten mukaan. Vuosi vaihtuu näillä meidän leveysasteilla, tässä kulttuurissa paljolti siksi(kin), että talvipäivänseisaus on riimusauvoissa ja kalentereissa juuri näillä ”tienoin”. Ja meidän ajanlaskussamme juttu on niin, että huomenna päiväykseen kirjoitetaan MMXX tai siis 2020.

Tässä taitekohdassa on tapana pohtia mennyttä, ja lupailla kaikenmoista tulevaan… Palaan (lupaan, ehkä 😉 palaavani) huomenna asiaan – nimenomaan lupausten osalta, mutta mitenkäs ne menneet? – Minulla – ikiaikaisella päiväkirjanpitäjällä – on ollut tapana summata mennyt vuosi: joko hyvinkin perusteellisesti tai vähän kuin olkia kohotellen, mutta niin tai näin, on ollut tapana (duunissa oli ”pakkokin”) tehdä jotain yhteenvetoa joka tapauksessa. Ja näin tein  jo paljon ennen kuin mitään some-maailman höpötyksiä oli olemassakaan.

Jotta mitäs näin yhtäkkiä vuodesta 2019 voisi todeta? – Päällimmäisena on pyöräilyn ja sitä kautta monen muun hyvän asian vuosi. Ja Eeviksen vuosi. Sähköpyörän hankkiminen huhtikuussa toi elämääni paljon uutta, paljon hyvää. Toinen lapsenlapsi merkitsi – hassua kyllä – pienen, pienten näkemistä edellisvuosia vähemmän: äitiysloman aikana Juniorin perheen esikoinenekaan ei ollut mummilassa kuten edellisinä vuosina. Mutta silti: pieni tyttö on lisännyt elämään oman tärkeän osansa.

Vuosi on ollut kuvaamista, – mutta verrattuna edellisiin vuosiin kuvaaminen on ollut enemmän ”työtä” kuin opiskelua. Ja onneksi sitä on ollut – tai siis, että olen sitä itselleni järjestänyt. 😉  Toisaalta oppimista olen kaivannut; olisipa Oulussa sellaisia mahdollisuuksia kuvaamisen opiskeluun kuin Helsingissä! Tyär on tosin toivottanut tervetulleeksi ”opiskelija-asuntoonsa”, mutta enpä ehkä…

Vuosi on ollut myös luopumisen opiskelua, oppimista, sietämistä. Ihan tietoistakin asian työstämistä. Enemmänkin luopumista olisi voinut tehdä. Mutta tähän liittyy sekin, että pääsin ”vielä kerran” Roomaan. Oi, että. Siitä olen iloinen, niin iloinen. Siellä oltiin Pehtoorin kanssa jo vuonna 1978, ja siellä oltiin – taas kaksistaan – anno domini 2019. Se on vuoden highlighteja. Tänä vuonna olen luopunut Kalaaseista, ja tänä vuonna olen luopunut (mikä ”eskaloituu” vasta seuraavassa helmikuussa) rotissöörien tiedottajan hommista. Kyllä minä jo osaan luopua, luovuttaa en vielä halua, en mistään. En edes blogista. Mutta luopua jo osaan, ainakin vähän.

Toivottelen teille kaikille kaikin puolin kelpoa ensi vuotta, hyvät blogiystävät! Pysykääpä mukana, minä yritän (paino sanalla yritän) pysyä päivittäisessä tahdissa …

Jännän äärellä

Iso osa päivästä on mennyt tietokoneen (-koneiden) ja ohjelmistojen siivoamisessa ja päivityksessä. Tiedättehän Windows seiska heittää pian hyvästit, joten on valmisteltava siirtymistä uuteen. Sillä seurauksella että olen saanut sekä mökkiläppärin (, joka on täällä Oulussa ihan tätä operaatiota varten) että ison myllyn eli pyötäkoneen (PC) jotensakin totaaliseen juntturaan, hukattua Microsoft Officen lisenssit, virustorjunnat pois päältä ja takaisin, Adoben (kuvankäsittely)ohjelman esiasetukset deletoitua (mikä kyllä oikeastaan oli hyväkin: tulipahan nyt tehtyä paremmat asetukset aiempien toiskelopoisten tilalle.

Ja homma jatkuu…

Suuresti hämmästelen, että tätä blogia en (vielä?!) ole saanut hävöksiin jonnekin bittiavaruuteen. Olisi kyllä aika karmeeta jos kaikki tekstitkin häipyisivät. Silloin jokunen vuosi sittenhän hävisi tuhansia kuvia, mutta ei montakaan tekstiä. Nyt bloggaamiseni jatkuttua jo 12 vuotta, jatkuttua liki joka ikinen päivä, tämä artikkeli on järjestyksessään 4440:s (merkitäänköhän se noin?),  tekstiä on mielettömästi. Jos artikkeleiden pituus on keskimäärin pikkuisen yli puolikas aanelonen, se merkitsee noin 1500 merkkiä päivässä eli noin yhteensä 6 660 000 (pahasti näyttää pedon luvulta tuo). Jos sen jakaa kirjan sivuiksi, niin Tuulestatemmattuja höpinöitä on jo kymmenen paksun kirjan verran!!

Ja jos olisi vielä kaikki kuvatkin! Niitä olen ladannut yli 18 000!!! Tulisi parikymmentä kirjaa lisää. Ei mitään järkeä!! Aatelkaapa jos olisin käyttänyt kaiken tuon ajan johonkin hyödylliseen ja ”tuottavaan”.  Olisin ehtinyt opiskella italiaa niin että osaisin sitä, tai olisin voinut treenata maratonille ja juoksennella niitä pitkin ja poikin, olisin voinut ryhtyä vapaaehtoiseksi aikuiseksi tueksi jollekin lapselle tai opiskella jotain uutta …  No mutta en ole.

Eihän kaikkien postausten häviäminen olisi katastrofi muille kuin minulle, mutta silti! Silti ja siksi jatkan harjoituksia ja koetan saada kaiken pelittämään. Myös mökkiläppärin: ensi viikolla sitä tarvitsen.

 

 

Poissa koneelta

Kahvila Kiikku Kiikkusaarella Ainolan puistossa oli tänään lounaspaikkani. Kahvila Kiikku (ent. Tuomenkukka) on edelleen mitä viehättävin paikka piipahtaa. Sisätila on vanhassa kasvihuoneessa, ja edelleen siellä on paljon kasveja, mm. kaktuksia ja mehikasveja, katossa viiniköynnöksiä. Siellä on hyvä hengittää ja hyviä leivonnaisia vitriineissä.

Korvapuustilounaan jälkeen kävin jälleen katselmassa puiston ruusutarhaa, joka edelleen kukki ja voi hyvin. Tämän ruusun nimi on Hansestadt Rostock. Hansakaupungilla on nimikkoruusunsa.

PS. Onko sinulla ollut ongelmia saada blogia auki puhelimella? Muutamia ilmoituksia siitä on tullut… Olen koettanut etsiä syytä moiseen, mutta enpä ole vielä keksinyt missä olisi jokin ruksi pielessä, ettei toimi… Onkohan se jopa syynä vierailijamäärien romahdukseen? Vai onko syynä se, että tässä kesällä on ollut monta sellaista päivää kuin eilen ja tänään, etten ole oikein ehtinyt/jaksanut/viitsinyt paneutua blogiin, mihin on syynsä ollut silläkin, että kuuntelussa on ollut niin hyvä kirja, etten ole malttanut sitä keskeyttää, vaan olen tehnyt mieluummin vaikka kotihommia, joiden ohessa kirjaa voi jatkaa. Postausta kirjoittaessa en pysty kuuntelemaan, tai pystyn, mutta en kuule mitään.

Teenpä tähän pienen kyselyn ja kartoittelen pitkästä aikaa ”lukijakäyttäytymistä”. Siis mielellään kaksi täppää: 1) millä välineellä ENIMMÄKSEEN luet ja 2) kuinka USEIN luet?


Ps. Huomenna voisin ehkä yrittää tehdä ”oikean” kunnon postauksen, ja kertoa kesälukemisteni parhaimmistosta. Ja ensi viikolla sitten julkaisen kesäkuvakisan. Niiden välissä raporttia Rovaniemeltä: Paistinkääntäjien Suurkapituliin matkaamme perjantaina.

Purjeveneilyä ja pyöräilyä…

Lauantai-iltana julkaisemaani kyselyyn rohkeni lähteä mukaan viisi osallistujaa (Annu, Raila, Pasi, Tiina ja Lähes naapuri). Minun surkuhupaisa kaarnalaivan uittamiseni ei oikein simahtanut. Kaikki löytämäni kaarnanpalaset olivat murenevaat sorttia, joten oli siirryttävä tekemään potskia kelottuneen männyn runkokerroksista, vuoltava vene puusta, ei kaarnasta. Tuohesta sentään purje. Ja kun paattini ei mökkipuron vuolasta kevätvirtaa kestänyt vaan kaatui kerta toisensa jälkeen, rakentelin puron pohjalle kivistä ”keinotekoisen karin”, johon käsityöni tuloksen jumitin kiinni. Siksi näyttää siltä, että vene menee perä edellä ylävirtaan. Ei mennyt mihinkään. Siis ei kaarnaa, eikä seilaa.

Pienen kilpailun pienen arvonnan pienen palkinnon voitti Tiina. Moneskos kerta tämän blogin arvonnoissa? 🙂 Muistelen että asut kaakkois-Suomessa? Kotkassa, Kouvolassa tai ehkä Hyvinkäällä? – mutta kun en osoitettasi tiedoistani löydä niin laitatko sähköpostissa minulle (reija at satokangas.fi. Lähettelen sitten pienen palkinnon. 😉

Seuraavana päivänä vähän tyylikkäämpi yhden pienen purjealuksen Sailing Race. 🙂

Ja nyt jo eilen mainostamani tyttären ”Mankelimatka – Suomen läpi pyörällä” -blogi on auki, ja ensimmäinen postauskin siellä. Klikkauduhan pyöräretkelle mukaan.

KLIKS

Tänään minäkin pyöräretkellä, ja oli niin kylmä! Mutta enemmän se houkutti kuin yrttimaan kunnostaminen tai Huvilan pesu. Ne vaativat lämpimämmän kelin.

 

Reppusi sisältö kertoo kaiken?

Silloin 10 – 15 vuotta sitten, kun blogimaailma syntyi (tai ainakin minä tulin siitä tietoiseksi), blogeissa oli paljon kaikenlaisia haasteita: valokuva-, ruoka-, käsityö-, runo-, lenkki-, kirja- yms. haasteita. Ja sitten sellaisia ”laita kuva työpöydästäsi, jääkaapistasi (sisältä), autostasi, huiveistasi, kirjahyllystäsi etc”. En oikein niitä ymmärtänyt. Silloin seurailin aika monia, vähän samankaltaisia kuin blogeja kuin tämä omani. Siis kaikkea juttua arjesta ja juhlasta, – itse en vielä ollut mukana tai siis en ollut bloggaja. Enkä siis osallistunut haasteisiin (vasta sitten kun alkoi ”Valokuvatorstai” ja myöhemmin ruokahaaste).

Kerran oli sellainen haaste, että kerro (tai kuvaa) käsilaukkusi sisältö. En ymmärtänyt oikein sitäkään, mutta silti, nyt julkaisen kuvan cityreppuni sisällöstä, ”large edition” ~ sellaisena kuin se on laajimmillaan, esimerkiksi mökille lähtiessä. Usein tämän kaiken lisäksi sinne sullon vielä kamerankin, siis järkkärin enkä mitään pikkupokkaria. Ja puhelin näyttää puuttuvan. Ja kynä, sillä se pikkuruisessa lokerossa repun sivutaskussa, joten on jäänyt sinne, kun nämä tähän kaadoin.

Näin paljon asioita, jotka pitäisi pysyä tallessa!

Käsilaukun tai repun sisältö kuulemma kertoo ihmisestä paljon. Itse voisin tulkita tätä oman reppuni pussukkamäärää siten, että olen yhden sortin diginatiivi ja järjestyksestä pitävä. Ja varsin tietoinen omasta kyvystäni hukata – ainakin tilapäisesti – kaikkea koko ajan.

Sitä paitsi ulkoinen kovalevy (vas. ylh.) tarvitsee suojan/pehmusteen. Kuten myös virtapankki (kirkkaansininen keskellä). Molempiin huovutetut pussit olen ostanut Kaunispään matkamuistomyymälästä. Nappikuulokkeet tarvitsevat kotelon, – ovat muuten tuhannen solmussa. Pyöreä vetoketjullinen kotelo on Clas Ohlsonilta (3 €).

Keskellä kameran varalaturi ja muistikortteja, – hyvä olla pussukassa nekin: ovat pieniä tilpehöörejä, jotka häviävät laukun pohjalle ilman Tallinnasta ostettua pientä huopapussia, jonka vetoketjussa on pieni matkamuisto NYCistä. Matkamuistoja Meksikosta ovat palleroavaimenperät: pyörän ja autotallin avain sekä kotiavain + Verisuren lätkä ja pieni muistitikku roikkuvat Meksikosta tuoduissa kestävissä ja värikkäissä narulenkeissä. Auton avaimessa on ”integroitu” kotelo. Huulipuna ja Metropolitan museokaupasta ostettu pikkupeili ovat Lontoon matkalta Harrodsilta ostetussa mustassa pussukassa.

Kalenteri, huulirasva (jota käytän myös käsieni pieniin haavoihin) ja aurinkolasit ovat välttämättömiä. Pankkikortti ja ajokortti ovat pienessä hyvässä korttikotelossa ja Muistikuvia-käyntikortit Helsingin Grand Champagne -tapahtumassa saadussa peltikotelossa. Hyvänaama-”tyynyssä” on pikkuinen kauppakassi, mutta mikä ihme on tuo samettinen kukkapussi! Se on niin hyvä! Ostettu WIenistä Sissi-museon kaupasta. Ihan Sissin tyylinenkin, eikö? Ja siellä minulla on auto-, lento- ja junamatkoja sekä kotoisia kyläilyjä varten harmaat villasukat. 😀

Ja kaikkein uusin, tuiki tarpeellinen huopajuttu on vasemmalla: sähköpyörän ”mittaristo” on irrotettavissa ja kannattaa irrottaa aina kun jättää pyörän parkkiin: ovat kuulemma helposti varastettuja. Tietysti heti aluksi mietin, millaisen suojakotelon ja mistä sille hommaisin. Ja voila!! Kaikenlaisia käsityötä harrastava sisareni antoi minulle pari kuukautta sitten huovuttamansa, nimikoimansa avainkotelon, mutta sehän onkin kuin mallipiirustuksista tehty pyöräni matkamittaria varten! Niin hyvä!

Reppuni on siis myös melkoinen matkamuistovarasto. Matkamuistoja käytössä, ovat käytännöllisiä muistoja, ovat arkea ilahduttamassa sekä suojaa ja järjestystä tuomassa.

Tämmöistä tänään kun en parempaakaan postattavaa keksinyt. 😉

 

cof

Edit (25.4.2019 klo20.30)

Tässä (väliaikainen) kuva vastauksena alla olevaan Katrin kommenttiin.

Työhuoneen ”vaate”huone on työ-, opiskelu-, harrastus-, yms. romppeiden varasto. Siellä ei ole pussukoita, mutta laatikoita. Huom. Juniorin töistään tuomat isot puulaatikot. Erinomaisia säilytyslaatikoita!  Loput sitten Ikeasta. Ja onhan siellä sellainen laatikko, jota Katri tarkoitti? Ei tosin kynttilöitä varten (niitä varten on keittiönkaapissa iso pajukori 🙂 ) vaan Photos. Siellä kylläkin on vanhat rillit ja kännykät.

Eikä tässä vielä kaikki, myös autotallissa ja isossa vaatehuoneessa on laatikoita. Isompia laatikoita. 😉 Olen siis paitsi pussukka- myös laatikkoihminen. 😀