Showing: 1 - 50 of 175 RESULTS
Bloggailu

Lukijoilta ja lukijoista tietoa

Viime viikolla julkaisemaani lukijakyselyyn tuli vastauksia liki ilahduttavan paljon. Kun oletan, että ikäkysymykseen ovat vastanneet kaikki, jotka osallistuivat kyselyyn muutenkin, niin vastauksia tuli yhteensä 62 seuraajalta (mikä lienee noin kolmannes  vakiseuraajiksi laskettavista). Kiitos teille jokaiselle, jotka vastauksia klikkailitte.

Laskin taulukkoon prosentit 62 vastauksen perusteella. Minulla on hyvin vahva tunne, että tämä otos/otanta kertoo seuraajien ”profiilin” aika hyvin.

Kuten oikeastaan osasin odottaakin, seuraajien keski-ikä on noussut. Kolme vuotta blogin aloittamisen jälkeen vuonna 2010 kolmannes lukijakyselyyn vastaajista oli alle 30-vuotiaita. Silloin minä olin yliopistonlehtori, jonka bloggausharrastus oli opiskelijoiden tiedossa. Ja kirjoittelin silloin paljon yliopistomaailmaan liittyviä juttuja. Joten ei ihme, että seuraajissa oli paljon alle kolmekymppisiäkin.

Ja jos joku silloin seuranneista opiskelijoistani on jäänyt lukijajoukkoon, niin johan nämä – nyt jo historian maisterit – ovat hyvinkin työikäisten (30  – 65 v.) ryhmässä. 😀  Blogi ja sen ylläpitäjä vanhenee, ja elämänmeno muuttuu sen myötä, niin myös seuraajien keski-ikä nousee.

Onhan joukossa hyvinkin jo toistavuosikymmentä vuotta mukana kulkeneita -aatelkaapa! Yli kolmannes vastanneista ilmoittikin seunneensa blogiani ”aina” ja loput sitten vähintään pari vuotta. Ja ilokseni muutama vastaikään blogiin ”eksynytkin” vastaili kyselyyn.

Lukijakunnalle on tyypillistä, että blogissa tulee piipahdettua joka päivä tai ainakin pari kertaa viikossa. Seuraajille Tuulestatemmatut-jutut ovat osa päivittäisiä rutiineja, ihan samalla tavoin kuin minulle on näiden juttujen ”kirjailu”.

Kävijälaskuri on vilkkaimmillaan illalla kahdeksan ja kymmenen välillä ja sitten taas aamukahdeksan ja -yhdeksän välillä. Minusta on oikeastaan aika yllättävää että viikonpäivistä vilkkain on lauantai!

Kyselyyn vastanneista 21/62 ilmoitti tuntevansa minut. Minä tiedän varmasti muutaman: noh Pehtoori 😀  (jaa, mutta ei tainnut vastata?), ja pari ystävää, sisareni ja sitten… Sitten? –  Tiedän satunnaiset/vakikommentoijat! 🙂 mutta entäs te muut?

Oululaisia (32 %)  ja muita pohjoissuomalaisia (22 %) on enemmän kuin puolet lukijoista. Se määrä on mielestäni kasvanut vuosi vuodelta. Ehkä siksikin, että juttuni alkavat vuosi vuodelta pyöriä pienemmissä ympyröissä: kotona ja mökillä. Olisikin pitänyt laittaa yhdeksi valittavaksi paikaksi osa-aikainen asuminen Hangasojalla! Ainakin yksi, jollei jopa neljä tai viisi klikkausta olisi saattanut tulla.

Postausaiheista matkakertomukset sekä ruoka ja viini ovat 75 prosentille mieluisia. Muu elämänmeno, höpinät, valokuvaus ja mökkielo ovat nekin saaneet hyväksyviä klikkauksia.

Minulle tuli henk.koht. viesti jossa oli kiitos mummeilupäivien ”raporteista”. Vähän olen miettinyt, ovatkohan ne turhankin henkilökohtaisia, mutta kun ne ovat mulle niin iso ja tärkeä osa elämänmenoa ja merkityksellisiä päiviä, niin enpä osaa olla kirjoittelemattakaan. Ja jo nyt on itselle ollut mukava palata vanhojen postausteni kautta muistoihin muksujen kanssa eletyistä hetkistä. Pianhan mummin kanssa hengailu on lapsille paljon vähemmän mieluista kuin näinä heidän lapsuusvuosinaan.

Kyselyn kommenttikenttään oli tullut vielä sanallisiakin palautteita. Parissakin kiiteltiin historiajutuista, mikä minua tietysti ilahdutti, varsinkin kun niiden sanottiin olevan innostavasti kirjoitettuja. Kyllä tuli hyvä mieli tästä.

Ja se, että muutama kiitteli joko kyselyn kommenteissa tai lähetti sähköpostilla kiitoksia lukukokemusten jakamisesta ja ”hyvin natsaavasta kirjamausta”, tekee ”Luettua”-postausten kokoamisen  mielekkääksi. Seuraava onkin jo melkein valmis.

Kyselyn kohtaan ”Olisi mukava saada postaus aiheesta…” tuli muutama ehdotus. Saatanpa minä joku kerta – asioiden kohdalle sattuessa – niistä kirjoitellakin. 🙂 Kiitos ideoista.

Melkein puolet vastanneista oli suositellut blogia kaverilleen. Mukava juttu! Ja 38 % ”tunnusti”, ettei ole koskaan kommentoinut yhtäkään postausta. Tosiasiahan on, että vuosi vuodelta kommentointi on monissa blogeissa hiipunut. Niin minullakin.

Blogini tilastointiluvuista puuttuu pari ensimmäistä vuotta (2007 ja 2008) mutta vuodesta 2009 lähtien on saatavissa joitakin tunnuslukuja. Tämän artikkelin postattuani artikkelien määrä on tasan 6000!  Kommentteja on tällä hetkellä aika paljon näköisesti, mutta ne jakautuvat melkein 16 vuodelle ja enemmän kuin puolet niistä ovat minun vastauksiani. Joten petrattavaa olisi. 🙂

Kommentoinnista on tilastointia alla. Tässä tilastossa minun kommenttieni määrä on noin vähäinen, koska siinä on vain ne kommentit, jotka olen tehnyt nykyisen sähköpostiosoitteeni aikana, siis lähtien vuoden 2016 syksystä, jolloin yliopisto-osoitteeni jäi pois. Ja tästä puuttuu muitakin, mm. nimimerkki Koivu, joka 2010-luvun alkupuolella kommentoi hyvinkin ahkerasti, hänelläkin on satoja kommentteja. Tässä kuitenkin kommentoijien TOP 6 sellaisena kun nykyinen tilastointi näyttää.

Kommentointia kuitenkin siis on, joten ei tämä ihan yksipuolista, täysin epä-interaktiivista (vau mikä sana!!) touhua ole. Ja se, mistä olen kiitollinen, on se, että täällä ei ole näkynyt koskaan mitään ilkeilijöitä, kiusaajia, rassaajia, saatikka trollaajia.

Keskustelua on ollut edes vähän, kysymyksiäkin on ollut, mutta enimmäkseen on ollut enemmänkin sellaisia tervehdysluonteisia kommentteja, kannustusta ja kiitoksiakin. Ja ne kaikki ovat olleet ja ovat tervetulleita. Itselläni on hiljaisuudesta huolimatta vähän sellainen yhtöisöllinen olo teidän lukijoiden kanssa: ainakin osin samat kiinnostuksen kohteet, aika monien kanssa monella tavalla samanlainen elämäntilanne, samat harrastukset, samankaltaisia työtehtäviä; useampi kuin yksi tangeeraava (esim. vaikka ruoka tai kirjat tai matkustelu) elämänalue.

Vähän harmittaa kun jäi kyselemättä muutamia kiinnostavia juttuja, mutta ehkä minä teen pian toisen vähän erityyppisen kyselyn.

Joka tapauksessa, kiitos jo tästä, kiitokset seuraamisesta. Ilman seuraajia, en näin ahkerasti tätä touhua harrastaisi, enkä mitään julkaisisi.

Bloggailu

Lukijakysely 2024

Jos kaikki menee hyvin, kirjoittelen ensi viikolla postauksen, joka on jo kuudestuhannes!

Blogin yli 16 vuoden elinkaaren aikana on tullut tehtyä lukijakyselyjä noin kolmen vuoden välein. Tässä ensimmäisen, vuoden 2010 kyselyn tulokset (luvut prosentteja). Silloin blogissa kävi päivittäin noin 100 henkeä, joista kai noin kolmannas vastasi tähän kyselyyn. Nyt Tuulestatemmattuun klikkaudutaan päivittäin vähän yli 300 kertaa, ja olisipa mahdottoman mukava jos ainakin 2/3 seuraajista vastaisi!!


Vuoden 2010 jälkeen on ollut lukijakyselyt vuosina 2012, 2015, 2018 ja 2021. Ja joka kerta kysymyspatteri on vähän vaihdellut, mutta aika samansuuntaisia kysymykseni ovat lopulta olleet.

Te seuraajat tiedätte minusta ja tekemisistäni suunnilleen kaiken, tai noh ei sentään 🙂 , joten olisi mukava ja blogin ´sisällöntuotannon´ kannaltakin tietää taas jotain teistä siellä toisella puolellakin. Semminkin kun kommentointi minun – kuten kai monissa muissakin – blogeissa on hiipunut hyvin, valitettavan, vähäiseksi. [Palaan tähän sitten kun kyselyn tulokset ovat valmiita.]

Nyt on siis hyvä kysellä ja tilastoida 🙂 lukijakunnan profiilia.

Odottelen vastauksia viikonlopun ylikin, ja sitten kun on se kuudestuhannes postaus julkaisen tulokset. Runsasta osallistumista toivon kovasti!

Bloggailu Oulu

Kuvia ja tekstiä – lukijapalautteesta kiitos!

Vaikka pakkasta ei ollut kuin muutama aste, oli silti sellainen vähän luihu sää. Äitini sanoisi, että ryssän tuuli puhaltaa kavalasti. Ei se isosti tänään tuullut, eikä suoraan idästäkään, jostain koilliselta, Kuolan niemimaalta, Barentsin mereltä tai jostain kylmästä joka tapauksessa. Aika kirkasta, kuulasta ja paikoin kaunistakin. Mutta kylmää!

Nyt kun blogissa on taas tilaa ja kyselyn mukaan kuvat useimmille seuraajille yhtä tärkeitä kuin tekstikin, niin liitänpä tähän oikein videoklipinkin.

Patosiltojen kautta on tullut viime viikkojen aikana ajeltua usein. Ainakin kuukauden ohijuoksutukset ovat jatkuneet. Kolme patoluukkua ovat olleet yhtä aikaa auki: veden voima ja pauhu ovat jotenkin kiehtovia, melkein pelottavia. Silti, siksi, pitää aina pysähtyä toviksi sitä katselemaan ja kuuntelemaan (siis äänet päälle).

 

Viikonlopun avoinna olleeseen kyselyyn, joka koski lähinnä kuvia, niiden näkymistä, laatua ja tarvetta, vastasi puolensataa lukijaa. Vastausten perusteella 80 % on sitä mieltä, että ”kuvat ja teksti yhdessä ovat just hyvä”. Siispä näin jatketaan. Vain kahdelle kuvat ovat ”ihan sama” ja viidelle kuvat ovat blogin tärkein juttu. Näistä ”marginaaleistakin” on mukava tietää.

Minua yllätti se, että melkein puolet lukee blogia puhelimella:

puhelin43 %
tabletti34 %
pöytäkone23 %

Toisaalta kun tarkemmin mietin, niin ei se oikeastaan yhtään yllätäkkään. 😀 Varsinkin kun olin jättänyt laittamatta vaihtoehdoksi läppärin.

Ja kaltaisiani enimmäkseen pöytäkoneella surffailevia on nykyisin yhä vähemmän. Pöytäkoneet taitavat olla useimmilla käytössä vain töissä…

Kiitokset kaikille vastanneille. Tulkitsen tuloksia näin, että jatketaan entiseen tapaan: joka päivä kuvia ja juttuja, taso voi vaihdella, ja varmaan vaihteleekin. Sekä juttujen että kuvien. 😀

Tämä kuva on lauantailta (21.10.2023).

Bloggailu Oulu Valokuvaus

Kyllä on nyt hyvä mieli!

Voi kunpa te näkisitte, kuinka hieno iltarusko tästä työhuoneeni ikkunasta kohti rantaa (eikä siinä ole kuin puoli kilometriä, kilometri välissä  – rannan ja meidän kodin välissä, mutta jo kohti sitä näkymä nyt hieno!). Iltarusko on kaunis. Päivä on ollut aurinkoinen, kaunis, – kylmä, mutta kaunis.

Säätilaan liittyen päätinkin tänään, että vastedes – nyt kun näiden päivittäisten postausteni kuvien julkaisu taas ongelmitta onnistuu, hyvänen aika, toivottovasti onnistuu, laitan otsikkokuvaksi joka päivä jonkun otoksen, joka tavalla tai toisella kuvaa juuri sinä päivänä vallinnutta säätilaa mahdollisimman hyvin.

Siis haastan itseni ottamaan joka päivä kuvan, joka kertoo säästä siinä paikassa, jossa kulloinkin olen. Ja tämä vain ihan siitä riemusta, että minulla on taas mahdollisuus postailla kuvia liki rajoituksetta.

Rajoituksetta! Jopa kaksi aurinkoa samassa kuvassa! Tänään oli merenrantapäivä. Pateniemenrannasssa täysin tyven. Täysin.

Onhan tässä kuukauden aikana ollut enemmän kuin tarpeeksi huolta ja tekemistä blogini kuvien kanssa. Milloin kuvat eivät ole  suostuneet julkaistavaksi, milloin on pitänyt säätää yhden sun toisen asian kanssa, eikä sittenkään ole tullut läheskään sitä, mitä on ollut toiveissa. Ja koko ajan on ollut uhka, että julkaiseminen ei onnistu ollenkaan.

Mutta nyt! Tuhansien kuvien poiston [turhaan 🙁 ] jälkeen, monien, hyvin monien tuskaisten touhutuntien jälkeen, syypää blogiongelmiin on (kai, vihdoin) löytynyt: sehän on se error-login, joka ihan itsekseen kirjoitttelee tuhansia, itseasiassa miljoonia rivejä, jotka ovat täyttäneet blogin webhotellissa minun ostamaani tilaa!!!

Siksi kaikki on ollut aika lailla vaikeaa ainakin kuukauden verran. Noh, hyvä on, ollaan taas näiden ihan ensimmäisen maailman ongelmien parissa! Mutta se on nyt niin, että tämä minun elämäntapani, päivittäinen postailuni, kuvaukset päivän postauksia varten etc. etc. ovat iso osa minun jokapäiväistä elämääni. Tärkeä osa. Ja jotta se on voinut jatkua, olen käyttänyt riivatun paljon aikaa…

Mutta nyt! Nyt on taas tilaa ja mahdollisuuksia yllin kyllin. Ehkä tämä vielä korostuu kuukauden päästä, jolloin ollaan taas reissussa: on juhlavuotemme toisen ulkomaanmatkan aika!

Ja kun en kuitenkaan ihan vain oman elämäni, päivieni kulun, en ihan vaan omaksi ilokseni ja itselleni ylöskirjaamiseksi tätä bloggailua harrasta, niin haluan tietysti ottaa huomioon lukijakuntani. Teitä kun kuitenkin on vähintään noin kolmisensataa päivittäin. Ja sikäli kun tilastoja luen oikein, niin 2/3 teistä on vakkarikävijöitä.

Klikkailethan vastauksesi, – ja mitä enemmän kommentteja, sitä parempi.

Mahdollisuuksien mukaan mahdollisimman monille koetan näitä päivittäisiä pikkujuttuja laitella.

Kaikki palaute on aina tervetullutta, kaikki kommentointi ja keskustelu ilahduttaa ja kannustaa. Osa siitä näkyy täällä julkisesti, osa tulee ”kulisseissa”. Joskus se tulee postikortteina (alla), joskus sähköposteina (kiitos niistä kaikista), joskus face-to-face, useimmiten ´vain tuntemattomina´päivittäisinä käynteinä. Kaikki tavat tuovat hyvää mieltä. Ja kannustavat jatkamaan julkista ”päiväkirjailua”. Kiitos.

Bloggailu Liikkuminen

Ulkoiluasioita

Lokakuun vaakasuora valo on paljon lempeämpi kuin helmikuussa samassa kulmassa paistava kristallinen, kova kevättalven kirkkaus.

Saariselällä olisi jo mahdollista hiihtää: laturaportin mukaan lunta on 25 senttiä ja latuja jo avattu!

Perinteisen ladut ja luistelu ura:

    • Saariselkä – Laanila – Kiilopää – Kakslauttanen 16km
    • Kuutamolatu 6km

Minulla ei vielä varsinaisesti vielä kiire laduille, koska tämän vuoden pyöräilykausi on vielä vähän kesken. Melkein pari sataa kilometriä puuttuu tavoitteesta. Tänään oli kyllä mahtava pitkästä aikaa pyöräillä: lähes tyhjät pyörätiet, aurinkoa ja niin kylmä, että pakko polkea aika lujaa! Ei ollut liukasta, ja moni koko kesän kesken, remontin alla ollut pyörätiepätkä tai baanaverkon uusi osuus oli nyt saatu talven tuloa ennen valmiiksi. Ei ollut enää kiertoteitä ainakaan niillä reiteillä, joilla tänään kuljin.

Nyt kun on puolentoista kuukauden aikana oltu melkein puolet ajasta mökillä (kaksi eri reissua) ja niiden ohessa vielä kaksi reissua etelässä (Helsinki – Järvenpää) niin onhan pyöräkilometrit jääneet vajaiksi.

Ja vajaiksi on jäänyt myös kodin ja puutarhan asettaminen talviteloille. Haudalla kävin sentään eilen istuttelemassa callunat ja laittelemassa kuusenhavut. Pehtoori on nyt jo pari ihan täyttä työpäivää pihalla touhunnut, mutta minulla on mennyt vieläkin tietoliikenne- ja blogin tallennustilaongelmien parissa sekä viikonlopun kuvahommien kanssa luvattoman paljon aikaa. Eivätkä asiat ole vieläkään, eivät lähellekään kunnossa.

Bloggailu Muistikuvia Valokuvaus

Tauon aikana ja sen jälkeen

Käyttökatkos ja sen vaikutus 

Onhan helpottavaa, kun kaikki tässä postaushommassa taas toimii.

Sekä oma töpeksintäni että webhotellin hyvin pieni ”huolimattomuus/hoksaamattomuus” ovat pari päivää vaikeuttaneet jokapäiväistä bloggaamistani. Kaikkein eniten katkokset, ongelmat, postaamisen mahdottomuus lienevät häirinneet eniten minua, ja vain minua. Pienellä, tai noh, pienellä ja pienellä, rahallisella satsauksella pitkälle ensi vuoteen kaikki taas tällä saralla toiminee ongelmitta.

Tosin nyt tulee oikeasti harkittavaksi kuvien julkaisun mahdollisuudet. Tässä blogissa kun on yli 20 000 kuvaa, ja ne vaativat paljon maksullista webhotelllitilaa. Olisi oikeasti ryhdyttävä perkaamaan varsinkin vanhemmista postauksista suht surkeita, mutta turhan isoina tiedostoina postaamiani kuvia, jotta tilaa uusille kuville tulisi lisää. Tai sitten rajoitettava päivittäin julkaistavien kuvien määrä artikkelikuvaan ja sen lisäksi yksi, korkeintaan kaksi kuvaa per päivä. Mutta kun se ei oikein vastaa omia ajatuksiani. Blogiahan on minulle myös albumi. Paperikuva-albumeita tulee täyttäneeksi nykyisin hyvin vähän, onneksi sentään ainakin muksuista on kuvakirjoja ja matkoista matkakuvakansioita … Mutta katsellaan.

Samaan aikaan toisaalla – työnteon kaltaista ja kirjoja kuuntelussa 

Näinä parina edellisenä päivänä, jolloin muutamankaan rivin saaminen internettiin viestiksi katkeamattomasta postaamisesta, on ollut tekemistä ja kulkemista, kuvattavaa ja kuljettua aamuvarhaisesta pitkälle iltaan. Melkein voisi työnteoksi nimittää monenmoisia Muistikuvia-hommia. Ja lisäksi on ollut ihan poikkeuksellisen aktiivista viestintää suuntaan jos toiseenkin, ja ihan tavallista pyöräilyä ja kokkkaamista [tai noh, melkein tavallista: bogotalaisen keiton ohjeen kirjoittelen tässä joku päivä. Se ON odottamisen väärti.]

Väärti sanasta tulikin mieleeni toinen niistä kirjoista, jotka olen tässä editoidessa, järjestellessä, kuvakansioita asiakkaille ja omiin tarpeisiin kootessa kuunnellut. Janne Saarikiven  Rakkaat sanat oli pitkästä aikaa todella, todella mielenkiintoinen tietokirja. Opin taas paljon myös historiasta, kielestä – ja omastakin historiastani.

Toinen kirja, joka sekin on tietokirja ja joka sai ajattelemaan, on Maijastiina Kahloksen Taikakirja. Kaltaiseni tonttumaailmassa ja kristinuskon (historian) maailmassa elänyt, tuntenut ja tutkinut sai kyllä todella paljon ahaa-elämyksiä, uutta erinomaisen kiinnostavaa tietoa tämän myötä.

Kauniita päiviä ja kuvia 

Aamukaste takapihalla on tehnyt siitä kimmeltävän. Ruohonkorsien pinnalla värisevät vesipisarat aamuauringossa saavat aikaan ”bokehia”; pyöreitä valopisteitä, joita usein tulee tavoitelleeksi kuvien syväterävyysalueen ulkopuolelle.

Tällä kertaa päätin täyttää koko kuva-alan niillä.

Postauksen muissakin kuvissa on näitä bokeh-palleroita, mutta vain taustalla.

Nyt Vain elämää ja uusi neule puikoilla. 🙂

Bloggailu Isovanhemmuus

Hiljalleen toipumassa

Hieman on vielä rähjäinen olo. Blogin ylläpidon tekniset ongelmat ovat vieneet tänäänkin aikaa ja perehtymistä aika lailla. Mutta kuivilla jo olen. 🙂 Huomenna jo ehkä normaaliin elämänmenoon tämän kanssa. Ehkä.

Olen tässä sentään ehtinyt pyöräillä joka päivä, aika paljonkin. Ja nauttinut kesän lämmöstä, auringosta ja uimisestakin. Eilen aamulla Valkiaisjärvelle. Voisi oikeastaan huomennakin.

Tänään iltapäivällä muksut, toki myös isänsä & R. tulivat piazzalle garden partyihin. Ja olihan Apsu muikeana kun kummitätinsä (= Esikoinen) näki. On jo odottanutkin aika kauan tapaamista.

Kyllähän se vesisodaksi aluksi meni. Jalkapalloa sekä muita pallopelejä – ja sitten grillattiin. Paljon muutakin olin varannut/valmistellut. Luonnollisesti jälkkäriksi mansikoita. Piazzalla lämmin ja muksutkin malttoivat istua pöydässä aika kauan.

Olihan meillä Eeviksen kanssa sitten vielä kukkien kastelu-urakka, vähän lukemistakin, sillä aikaa kun Tyär ja Apsu vetäytyivät pitkästä aikaa, kauan odotettuun Mario Kart -turnaukseen.

Nyt jatkan vielä blogin taustan ”remonttia” – huomiseen, kohti paluuta entiseen tämän osalta. 🙂

Bloggailu Niitä näitä

Tähänkö tämä loppui?

Nyt on kriisi!

Jos on 49-vuotiaasta 65-vuotiaaksi JOKA PÄIVÄ tehnyt postauksen, kuvallisen, lyhyen tai pitkän, hyvin harvoin ihan kuvattoman ja kun nyt toisen kerran (2017 edellinen vastaava haaksirikko) iso osa blogin sisällöstä on hävöksissä, niin tuntuu vakavasti siltä, että lopetan koko homman. On melkoinen menetyksen tunne, kiukku ja turhautunutkin olo.

Mitä minä vastaisuudessa teen iltaisin – reissussa, mökillä ja kotona – jollen ilolla tai velvollisuudesta (ketä kohtaan? – ehkä enimmäkseen itselleni) kirjoittele tänne jotain päivän tunnoista, tapaamisista, tapahtumista, resepteistä ja reissuissa, matkoista ja muksuista? Jollen enää aamuin, päivin, illoin raahaa mukanani kameraa, jotta olisi iltasella joku kuva blogiin liitettävänä?

Jollen enää vastaisuudessa muistele menneitä, en näitä päiviä, en enää kertaa menneitä ja enkä pohdi tulevia, niin mistä löydän muistikuvia ja kuvia reissuista, töistä, talvista ja kesistä, arjesta ja juhlista…

En enää aio palata paperisiin päiväkirjoihin, – ne vievät minut yksinpuhelun suohon. Se ei ole hyväksi – minulle, eikä kenellekään.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Tänään aamupäivällä kävi selväksi, että puolet blogin kuvista (n. 10 000 kuvaa!!) ovat (ainakin näillä näkymin) hävinneet, tuhoutuneet tai jotain – ovat joka tapauksessa poissa. Eikä uusia kuvia voi ladata.

Arvannette, että on aika synkeä juttu minulle.

~~~~~~~~~~~~~~

Yritän huomenna selvittää, josko webhotelli, jossa lähes 6 000 postaustani ja yli 20 000 kuvaa ovat, voisi jotenkin korjata tuhon jäljet.

 

 

 

 

Bloggailu

Nettisivujen sotkuja setvien

Ei se pitänyt mennä näin.

Ei niin, että aamuseitsemältä pyryttää lunta, ei niin, että minä olen koko päivän, siis kellon ympäri, tietokoneella.

Mutta niin vain joskus yhdentoista aikaan aamupäivällä kirosin hiljaa mielessäni, että minähän teen niin kauan, että onnistuu!

Jossain välissä iltapäivällä kävin meille spaghetin sooseineen laittamassa, mutta muuten: koko hiton maanantai meni siihen, että sain nettisivustoni ”nostetuksi” ja pääsivuston tehtyä kokonaan uusiksi.

Minulla on pitkään ollut ajatuksena, että luovun koko sivustosta, kun aika lailla käyttämätön se nykyisin on,  eihän siellä ole ollut mitään tietoakaan, ei kuvia, ei kirjoja, ei enää edes matkakertomuksia.  Sitä paitsi se osaltaan vähän nostaa webhotellikustannuksia ja kun tämä blogi ja Muistikuvia-sivusto sekä kuvasivustoni (satokangas.kuvat.fi) ovat ne joita käytän. Silti, muttaku…

Mutta kun halusin saada nimenomaan keittokirjasivut auki ja kirjat ladattaviksi. Piti olla vain linkkien korjausta ja pientä järjestelyä. Ei ollut. Oli ihan tolkuttoman paljon yrityksiä ja erehdyksia, netistä tiedon etisimistä etc. Ja tulos on loulta hyvin vaatimatonta, minimalistisen näköisen kyllä halusinkin, mutta joka tapauksessa (melkein) kaikki näyttäisi nyt toimivan. Tuo ”melkein” liittyy siihen, että mobiileilla sivua avatessa ei näy sivun otsikkoa. Kolmen valikkoviivan takaa kyllä sitten löytyy sivustohakemisto, ja sitä kautta esim. keittokirjoihin vaikka kännykällä.

Samalla värkkäsin blogillekin uuden keväisen bannerin (Roomasta 5_2019) ja muutamia ”taustapäivityksiä”.

Joku on ehkä huomannutkin, että tuossa oikealla olevassa haku-toiminnossa on jo kuukauden tai parikin ollut uusi entistä paljon parempi hakutulosten ilmoistustapa. Haun tulokset avautuvat laajempina ja esim. etsitty resepti tai kirjavinkki löytyy entistä paremmin ja helpommin. Jonkinlainen reseptihakemisto on ollut tässä koko tämän vuoden, blogin layoutin uusimisen jälkeen, tekeillä ja enköhän sen tässä kesän tullen keskeneräisenä jo julkaisekin.

Tämän päivän suurin aikaansaannos on siis sivulla Satokangas.fi

Jolleivat linkit aukea, eivätkä keittokirjat vieläkään lataudu tai kuvia puuttuu, mielelläni otan vastaan reklaamatiota! Nyt on jo vähän ”pakko” saada kaikki pelittämään.

Bloggailu

Hyvin vähän sanottavaa

Nyt kyllä kertakaikkiaan on ”runosuoni” tukossa. Ei mitään mielen päällä tai vinkkejä annettavana.

Tunnen kyllä hyvin ”Tyhjän paperin syndrooman” – sekä omakohtaisesti että vuosikymmeniä opiskelijoita proseminaari- ja kanditöitä sekä graduja ohjanneena; keinoja alkuunpääsemiseksi olen opetellut ja opettanut. Niistä olen joskus aiemmin täällä kirjoittanut, joten tyydyn nyt vain tuohon linkittämiseen.

On luonnollisesti väistämätöntä, että tulee toistaneeksi itseään, kun on viisitoista vuotta päivittäin sepustellut tekemisiään ja tuntojaan, kokemaansa ja kuvaamisiaan, mutta en minä silti siihen (ainakaan vielä) ryhdy, että tekisin sellaisia ”nostoja” kuin ainakin 10 vuotta sitten monilla oli blogeissaan tapana tehdä. Siis että penkoisin arkistoista jonkun vanhan postauksen ja kopsaisin tähän. Ei oikein sovi minun bloggausideaan. Nope!

Joten tässä vaiheessa poistun takkahuoneeseen toviksi taas neulomaan, kun en muutakaan enää viitsi: tyttären norjalaispaita on jo kaarrokevaiheeesa. Se on paras vaihe.

Pyykösjärvenrannan ladulla jo palatessa lenkiltä oli komea keväthalo!

Bloggailu Muistikuvia Oulu

Vinkki ja tilastoja

Tänään vanhainkotihommissa. Ei hoivakoti, vaan vanhainkoti. Kyseessä siis entinen vanhainkoti.

De Gamlas Hemin ravintolaa olen monta kertaa täällä mainostanutkin, mutta nyt voisin vinkata sitä myös kokous- ja juhlapaikkana. Tunnelmalliseen rakennukseen mahtuu hienoja, isoja ja pieniä kabinetteja ja moneen muotoutuvia tiloja, – niitä olin tänään kuvaamassa.

Mutta ehkä vielä paremmin teille, hyvät blogin lukijat, sopivat suositukset yösijasta tässä viehättävässä pikkuhotellissa. Huoneita on  sekä yhdelle että kahdelle, yksi sviitti ja yksi huoneistokin. Ja hinnat eivät ole yhtään kalliimmat kuin keskustan ketjuhotelleissakaan, päinvastoin, ja Staycation-paketti on aika houkutteleva. Ouluun tulijoille tai vaikka yhden yön kaupungissa läpikulkumatkalla viivähtäville vinkkaan tätä.

Itse en ole siellä ollut yötä, eikä tämä ole maksettu mainos, joten ihan vaan tiloissa kulkeneena (ja niitä kuvanneena) voin kyllä suositella; boutique-hotellissa on paljon viehättäviä yksityiskohtia (ks. artikkelikuva yllä) ja se on lähes keskustassa.

PS. Siellä vielä jatkuu bliniviikotkin…

~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Omaksi tiedokseni kirjaan tähän ylös tällaisenkin merkkipäivän: vuodesta 2009 käynnissä olleessa blogin kävijälaskurissa on tänään ”merkittävä” luku: 1 555 555.

Ja tusina kommenttia lisää, niin niitäkin on sitten yhteensä 14 000! Melkein puolet tietysti minun vastauksiani. 🙂 Näiden näkyvien lisäksi sitten ne kommentit ja kirjeet, joita satunnaisesti saan sähköpostitse. Nytkin mökkiviikkojen aikana tuli yksi kirje. Lämmittäähän se sellainen.

Katriin ja ”Lähes naapuriin” olen tutustunut blogin kautta, oikeastaan myös Jariniin. Kati pohjoisessa ja Toini etelässä ovat edelleen tuttuja vain blogin kautta. Tämä uusi blogialusta ei edelleenkään näytä, ketkä täällä piipahtelevat tai pidempäänkin sivuilla viihtyvät, mutta sikäli kuin oikein osaan tilastoja tulkita, teitä on noin 150 – 170, jotka päivittäin klikkautuvat Tuulestatemmattuun.

Noh ensinnäkin: Pehtoori, joka edelleen kuulemma ”katsoo täältä, mitä meille kuuluu”, 😀  sisareni, ja sitten kaksi hyvää ystävää ja … ehkä nuo ahkerat kommentoijat ainakin. Sitten on (kai) sellainen noin sadan hengen poppoo, jotka käyvät enemmän vähemmän satunnaisesti pari, kolme kertaa viikossa ja sitten 50 – 100, jotka eksyvät tänne milloin milläkin hakusanoilla. Joka tapauksessa  yhteensä 1 555 555 kertaa! Kiitos niistä.

Bloggailu Mökkielämää

Myötätuulessa tuulta paossa

Huomenta! 

Se on tämän kuvan nimi! Aamu valkenee, kun vedät kuvassa olevaa viivaa vasemmalle

Tässäpä keskeisin aikaansaannos tälle päivälle: oppia tekemään tällainen ennen-jälkeen kuva ja vielä onnistua liittämään se blogiin! 

Olen myös oppinut muokkaamaan emojin, tai kaksikin. 😀  Tässä ensimmäinen ”oma tekemä”. 

 

Siis ei ’sukset ristissä’, vaan sauvat.

Olen pitänyt tänään palautumispäivän. Totta puhuen en vaan halunnut lähteä tuulisiin tuntureihin, lumipyryisiin metsiin. Niinpä olen leikkinyt tietokoneohjelmilla ja opetellut yhtä sun toista. Koetin saada tämän blogin evästekäytäntöilmoituksenkin EU:n asetusten mukaiseksi, mutta eipä vielä kunnolla pelitä. PItänee jatkaa harjoituksia. Toisaalta onnistuin liittämään Photoshoppiin uusia fontteja, kirjasimia.

Ja tein ”aforismijulisteen” harjoituksena. Feltro-fontilla Maija Paavilaisen aforismia mukaillen latumaisema Kaunispäältä. Kuva avautuu isommaksi, klikkaamalla. Tuli muuten aika hieno läppärinäytön taustakuva. Kokeilehan. 🙂 

 

Ennenkin olen kirjoittanut Maija Paavilaisen pienistä aforismikirjoista. Minulla on niitä monta, Myötätuulta-kirjaa kaksin kappalein, toinen täällä mökissä, Myötätuulessa. Sen teemana meri ja purjehtiminen, myötätuuli, – vähän sovelsin tämän osalta: puhjehtiminen vaihtui hiihtämiseksi. 

ATK-asioiden (kuten Pehtoori kaikkea tietoliikenteeseen ja tietokoneisiin liittyvää nimittää) lisäksi sentään muutakin huushollaamista. 

 

Bloggailu Lappi Mökkielämää Valokuvaus Viini

Juhlaa ladulla ja mökillä

Hieman alkaa jo itseänikin epäilyttää, että onko latukuvien loputon sarja enää mielekästä, mielenkiintoista, tarpeellista täällä blogissa. Mutta juttuhan on niin, että perustelen kameran raahaamista hiihtolenkille mukaan a) sillä, että kuvaaminen on mitä mainioin tekosyy pysähtyä ylämäessä hengähtämään 😀 ja b) sillä, että ”pitäähän blogiin saada kuvia”. Kalenterikuvien kerääminen kun ei taida enää olla syy Canonin kuljettamiseen jokaikiseen tunturin rinteeseen ja kurunpohjaan.

Noh, joka tapauksessa. Tänään vuorossa Iisakkipään huiputus hiihdellen.

Niistä Saariselän varsin tiheän latuverkon taipaleista, jotka minä olen hiihtänyt, taitaa juuri tuo Iisakkipään lenkki olla kaikkein vaikuttavin. Alkumatka kulkee metsän läpi, kapeissa notkelmissa, vähän pimeissä kurunpätkissä ja osaksi aika tymäkästi nousten.

Muutama kilometri on pelkkää nousua! Ja mikä ilo onkaan kun on mukana kamera! On ”pakko” pysähtyä kuvaamaan.

Laskussa Iisakkipäältä kohti Kiilopäätä aurinko sai ympärilleen komean halon. Toki olen kuvankäsittelyllä sitä korostanut.

Mutta kaikkinensa hienot maisemat olivat. Pyhimyskehä kuvan vasemman reunan tunturin yllä!

Neljänladunristeyksestä alkaa hulppea laskeutuminen Hirvaskuruun. Tällaisella pakkaskelillä laskukin on hiihdettävä, mutta vauhdilla se alamäkeen sujuu.

Ja toinen kohokohta päivässä tietysti ruoka. Sunnuntaina vähän parempaa…

Tämän päivän menussa oli metsästäjän leike (Hangasojan viimeiset haaparouskut kastikkeeseen), juuripersiljaa parmesaanilla ja mantelijauheella, pikkelöityä punasipulia ja salaattia.

Viini nautittiin ennen ja jälkeen ruoan. Se kun ei ollut mitään pihviviiniä. Sain sen lahjaksi Juniorilta ja R:lta. Olivat tilanneet sen kiitokseksi minulle Saariselän Alkoon, josta kävimme sen eilisellä kauppareissulla hakemassa. Viini paljastui Alsacen Cremantiksi: Mure! Erinomainen, samppanjan veroinen, parempi kuin moni halpis samppanja. Aromia, makua, intensiivinen, pitkä jälkimaku.

Ja kun eilen mentiin kauppaan, minun oli huolehdittava, että on henkkarit mukana. Muistattehan tämän, kuinka olen ollut pahoillani, ettei minulta ikinä ole kysytty papereita. Ja eilen kysyttiin! Siitäkin iloitsin perhechatissa, kun kiittelin nuoria lahjasta. Mikä sitten sai ”tilaisuudessa” läsnäolleen Pehtoorin sepittämään Whatsappiin tarinan, joka (luvallaan) on tässä julkaistava:

Juhlava tilaisuus, Lapin Kansan toimittaja teki haastattelun ja kuvaaja tallensi tapahtuman. Saariselän VPK:n torvisoittokunta soitti fanfaarin ja isänmaallisia lauluja! Antero Kuukkelista piti unohtumattoman puheen henkkareiden kysymisen tärkeydestä ja toivotti vielä äipälle hyvää vointia sekä ojensi samalla kunniakirjan, jossa luvattiin +-2% alennuksen kaikista Kuukkelin leivonnaisista ja Sandelssin oluesta! Tilaisuus oli mieleenpainuva ja monen silmäkulmassa näin kyyneleen.🍾💐

 

Bloggailu Reseptit Ruoka ja viini Viini

Makuja ja muistoja

Olen Viinilehden postituslistalla (vasta pari vuotta sitten lopetin lehden tilauksen liki 20 vuoden jälkeen), ja useammin kuin kerran sieltä on tullut varteenotettavia, kokeiluun johtaneita reseptejä. Nyt siellä oli makuparina savujuustopiiras ja alsacelainen Pinot Gris -viini, joten päätin kokeilla. Juuri tuo viini oli aktiivisen viiniharrastuksemme alkuvaiheessa (30 vuotta sitten!!!) yksi ehdottomista suosikeistamme.

Jopa niin paljon, että sain viinikerholta väitöslahjaksi Riedelin Pinot gris -lasit (kuvassa). Nyt sellaisia en enää Riedelin mielettömän monipuolisista ja erinomaisen hyvistä lasisarjoista löytänyt, mutta meillä on niitä neljä kappaletta. Lasin vaikutuksesta viinin makuun olin alkuun hyvinkin skeptinen, mutta kyllä sillä on vaikutusta.

Kovin pitkälle tämän hifistelyn kanssa meillä ei ole menty, mutta ei kotona, eikä edes mökillä viiniä mistään puristelaseista maistella, ja valkkareille, kuohuville ja punaviineille on omanlaiset riedelit. Suosittelen testaamaan, ja ostamaan (aluksi) vain muutaman hyvän riedelin, joka on tarkoitettu omalle lemppariviinille. Esim. Vinum-sarjaa on aika ajoin ollut Hobby Hallissa ja Tokmannilla hinta-laatusuhteeltaan vallan edullisesti myynnissä. Kyllä tuoksut ja maku pääsevät oikeanlaisessa lasissa esille aika lailla paremmin kuin jossain puristelasisessa (värillisessä!) lasissa tai pienissä perintökristalleissa.

Vuosikymmen sitten ko. maistelussa ollut viini kulki nimellä Pfaffenheim Tokaj Pinot Gris, mutta ei nimenmuutos ole juuri viinin makuun vaikuttanut. Puolikuivana viini ei viime aikoina ole kovin usein ollut meillä tarjolla, mutta aasialaiselle ruoalle tai mökillä kesäillan nautiskeluviiniksi sitä on jokunen kerta vuosien varrella ostettu. Se on hyvä viini tarjottavaksi ei-niin-kovin-paljon-viineistä-tietäville/välittäville.

Ja tänään sitten asiantuntijan suosituksella täsmäviini ruoalle. Ja olihan se hyvä makupari, muikealle maistui. Piirakan ohessa runsaalla hunajamelonihakkeluksella kuorrutettu salaatti sopi sekin tähän kattaukseen. Nälkä lähti, tuli hyvä mieli.

Ja sitten jo aiemmin mainitsemani Veriappelsiinirisotto. Hyvä ystäväni on kaltaiseni verisappelsiiniaddikti ja juuri hän minulle vinkkasi Alkon sivulla olevasta risotto-ohjeesta. Erinomaisen hyvä arkirisotto, ei ehkä parsarisoton tai porkkanarisoton veroinen, mutta tähän vuodenaikaan oikein hyvä ja helppo. Tein ihan ohjeen mukaisesti: ohjeen kohtaan ”halutessasi käytä 2 dl valkoviiniä” sovelsin siten, että käytin 2 dl alkoholitonta saksalaista kuohuviiniä (Henkell alkoholfrei Sparkling Blanc piccolo), jota meillä on aina jemmassa viinikaapissa holillisten kuohuvien vieressä.

Mitäkö muuta lauantaille? – Sellainen totaalinen vapaapäivä-fiilis. Ladulla aurinkoa ja lentävää keliä, hyvä kirja kuuntelussa pitkin päivää, ajatuksissa monta kertaa paluu vuoden taakse ja itselle uusi hiihtolomapipo valmistunee tässä illan lopuksi. Aika täyteläinen, rauhallinen päivä.

 

~~~~~~~~~~~~

 

Ai niin. Kysely blogin ulkoasusta. Aloitussivun ulkoasusta kyselin…

Ja tulos on aika selkeä! Vain 1/6 äänesteneistä piti hetken käytössä ollutta ”postaus kuvan takana” -tapaa parempana kuin tätä joka nyt on käytössä. Siispä: blogi aukeaa vastaisuudessakin suoraan päivän tekstiin kuvien kera. Artikkeli/otsikkokuvan säilytän – se kun mielestäni kertoo siitä ”mitä tuleman pitää”.

Blogiremppa jatkuu vielä, hiljalleen ehkä tulee jotain uutta… Siihen asti ja edelleen jokainen seuraaja on tervetullut. On mukava tietää että on teitä lukijoita. 😀

Bloggailu

Kaikki muuttuu – blogia paremmaksi

Koetin muistella, minkä merkkinen ja millainen oli ensimmäinen oma tietokoneeni? – En muista varmasti, mutta ehkä se oli  vuosi 1987 ja IBM PS. Netistä hain kuvia, ja hyvin tämän kaltainen lerppukone se oli, tuota alla olevaa laajennusosaa työkoneessani ei kylläkään ollut.

Kotona taisi olla Amiga? – En ole varma. Kaikki muuttuu ja muistitieto on epävakaata. No mutta, olen tänään taas tovin tämän internetin ihmeellisen maailman kanssa touhuillut ja blogiremppaa jatkanut.

Blogieditorin vimpaimia kokeillakseni, sekä tietysti vierailijoille ulkoasun miellyttäväksi tekemiseksi, tein pienen kyselynkin. JOS kyselyn teko ja esiin saaminen onnistuu näin, niin onpa paljon helpompi kuin aiemmissa versioissa.

Siis, onko mielestäsi aloitussivun layout parempi tällaisena kuin se nyt on (eka vaihtoehto) vai sellaisena kuin se oli tässä muutaman viikon: artikkeli on klikattava auki kuvan takaa (toka vaihtoehto) vai eikö ole mitään väliä? Tai kenties jotain muuta?



 

Tässä layout-versiossa voit scrollailla alaspäin ja näet samalla aukaisulla suunnilleen viikon postaukset teksteineen kuvineen, eikä tarvitse klikkailla päiviä auki. Onko tämä hyvä vai onko parempi, että postauksista näkyy vain kansikuva?

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Tässä uudessa ulkoasussa on minusta sellainen huono juttu, että postauksissa ei välttämättä näy postauspäivä, vaan päivityspäivä (updated). Parasta olisi, että näkyisi molemmat. Aika harvoin päivittelen vanhoja juttuja, mutta joskus käy niin, että kun syystä tai toisesta käyn jossain vanhassa postauksessani, hoksaan, että kuva/kuvat ovat korruptoineet/hävinneet, ja silloin poistan tyhjät paikat tai kun huomaan jotain oikeakielisyyssotkuja, lyöntivirheitä, välimerkkien puutteita tms. saatan korjata ne. Ja silloin esim. vaikka 10 vuotta vanhaan postaukseen tulee updated-päiväys, mikä ei ole hyväksi. Se ei kerro postausajankohdasta, mikä taas tähän päivittäin vuosikausia jatkuneeseen postausvirtaani ei sovi.

Uusi juttu on postauksen alareunassa oleva ”Rated”.  Se tulee näkyviin kun avaat esim. kommenttikentän.

Toki vaikka päivittäiset ”tähdittämiset” ovat tervetulleita, mutta erityisesti silloin, jos kohdallesi sattuu joku mukava aihe, ehkä sellainen, josta sait uutta tietoa, hyviä ajatuksia, vinkkiä, ideaa ja varsinkin, jos joku ruokajuttu menee kokeiluun, niin tähdittämisestä olisi minulle iloa ja tähdet saattaisivat jopa vaikuttaa tuleviin postauksiin. Vähän sellainen win-win -juttu.

Artikkeleiden alareunassa näkyy myös punaisella linkit vanhoihin artikkeleihin, jotka algoritmi laskee, mikä olisi samankaltainen kuin se auki oleva postaus. Minusta se on laskenut aika usein ihan päin seiniä, ja muutenkin haluaisin tuon elementin pois näkyviltä, mutta en ole editorista löytänyt sitä ruksia, joka pitäisi klikata päälle (tai pois), jotta nuo linkit häipyisivät.

Uusi on myös ”Jaa” -painike. Sitä klikatessa aukeaa Whatsapp- ja sähköposti-ikonit. Voit halutessasi klikata whatsappin auki, lähettää itsellesi viestinä postauksen linkin ja sitten tallentaa sen puhelimen kansioon: hyvä reseptipostaus löytyy siten helposti. Tai joku ravintolavinkki tai kirjalista.

En osaa tehdä sellaista toimintoa niin kuin monissa reseptipalveluissa on, että tulosta vain resepti. Se olisi kyllä kätevä, mutta ehkä tämä ”Jaa”-toiminto edes vähän auttaa.

Ehkä minä senkin opin ja sitten tehdään taas muutoksia. Kehitys kehittyy. Jos saan kyselynkin toimimaan!

Bloggailu

Blogin uusi ilme – teema on vaihtunut

Blogin uusi teema on nyt tässä. Valoa näkyvissä!

Paljon on vielä kesken, säätämättä, osaamatta, tekemättä, mutta nyt oli vain julkaistava jopa kesken eräisenä, jotta remontti pääsisi etenemään.

Uusi juttu on, että nyt jokainen uusi postaus on ns. artikkelikuvan takana. Päällä näkyy postauksen otsikko (jota klikkaamalla päivän postaus aukeaa), postauksen päivämäärä, mahdollisten kommenttien määrä (toiveissa monta) sekä mihin ”kategoriaan” päivän juttu liittyy. Tosin entiseen tapaan enin osa höpinöistäni tullenee kuulumaan kaatoluokkaan ”Niitä näitä”. Sitähän se elämänmeno, – tai ainakin se, mistä täällä kerron.

Entiset toiminnot pitäisi olla jo olemassa, – toivottavasti kaikille ja kaikilla selaimilla, pöytäkoneilla, tableteilla ja puhelimilla blogi aukeaa ja on luettavissa sekä kuvat katsottavissa. Kaikki palaute ja ehdotukset blogin ulkoasuun ja toimintaan liittyen ovat tervetulleita. Enkä todellakaan pahastu, jos vaikka postausaiheitakin ehdoteltaisiin. Niistä kun on aika ajoin puutetta.

Huomenna, kuten tänäänkin, iso osa päivästä on mennyt kuvaushommissa: tänään ruokakuvauskeikalla De Gamlas Hemissä ja sen kuvasaalin työstämisessä. Ja huomenna on väitöstilaisuuden ja sen jälkeisen kahvitilaisuuden kuvaus. Molempien keikkojen kuvasaldo on vielä ”kehitettävä” asiakkaalle, joten blogiremontin pariin palannen vasta sunnuntaina, – ehkä.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin – – –

Tuulesta temmatut jutut siis jatkuvat. Ainakin taas vähän aikaa.

 

Bloggailu

REMONTTI!!

Nyt on tilanne sellainen, että olen monta tuntia iltapäivällä ja illalla tehnyt tälle blogilleni (pakollista, välttämätöntä, toiminnan jatkumisen takaavaa) remonttia, ja saanut puretuksi ja hajotetuksi hyvin paljon.

Koetan lohduttaa itseäni, että niinhän se on vanhaa korjatessa usein tehtäväkin: ensin purettava, jotta voi uudelleen rakentaa. Hyvin oululainen (ja turkulainen) tapa kun on kyse vanhasta rakennuskannasta, on polttaa entiset, mutta ihan sille linjalle en ole kuitenkaan nyt lähdössä, vaikka aika epätoivoinen olo onkin.

( Kuvan tein photarilla: tuhopoltettu Limmin talo on jo vuosia ollut hiiltyneenä mutta mie laitoin siihen ”uudet lieskat” meidän takkatulesta. )

Kun viidentoista vuoden postaukset yrittää siirtää ja saada siistinä näkyville, on koko ajan sellainen pieni kylmä hiki pinnassa: enhän sittenkin deletoi kaikkea. Olen toki ennenkin näitä blogiremontteja joutunut tekemään, mutta silti arveluttaa, ettei vaan nyt sattuisi mitään, ettei nyt vaan tulis itelle mielipahaa.

Nyt en enää pysty tuijottamaan ruutua ilman, että pää räjähtää, joten jätän tämän nyt vain tähän. Ja varoitan, että huomennakin voi olla ties millaista suttua täällä. Jos sivusto ylipäärään aukenee. Toivotaan onnistumista…

Bloggailu

Kiitos adjektiiveista

Tilkkutäkki-blogin elämää

Tuulestatemmattua-blogini täytettyä 15 vuotta ja saavutettua yli 1,5 miljoonan käynnin maagisen rajan pyysin teiltä lukijoilta kolmen adjektiivin luonnehdintaa siitä, millainen tämä on teidän seuraajien mielestä. Vähän kuin utelen perusteita, millä monet kymmenet, jopa muutama sata seuraajaa klikkautuu kuvieni ja juttujen äärelle  päivittäin.

Viisitoista kommenttia tulikin, kiitos niistä kaikista ja kiitos kannustavista sanoista, kiitoksista. Olisin kyllä mielelläni ottanut vastaan myös parannusehdotuksia… 🙂 Niitä tämä jutustelu jo vähän kaipaisi.

Blogien maailmassa blogini on aika eriskummallinen; melkoinen sekamertelisoppahan tämä on. Monessa kommentissa mainittu elämänmakuinen, monitahoinen, elämäntäyteinen, monipuolinen, maanläheinen ovat ehkä juuri sitä, että Tuulestatemmattua on kaikkea arjestani ja juhlastani, – melkein kaikesta elämässäni. Ei  kulissia, ei pelkkää intensiivistä harrastusta, ei jonkin tietyn, vain yhden asian äärellä oloa, eikä kaupallista yhteistyötä.

Moneen vuoteen ei ole miltään taholta tullut yhteistyötarjouksia. Monet ruoka- tai sisustusblogithan saavat sponssia, tuotteita postauksiin ja ammattilaisbloggarit rahaakin, mutta semmoinen ei ole mun juttu. Niihin muutamaan harvaan alkuvuosina tulleiseen matkustus- ja ruokayhteistyökyselyyn vastasin aikanaan kieltävästi, ja nyttemmin mikään/kukaan kaupallinen toimija ei varmaan tällaisen tilkkutäkkiblogin kanssa suin surminkaan halua yhteistyötä. 😀 Muutama pieni yritys, joiden tuotteista olen postauksissani kirjoitellut ja myönteistä palautetta täällä antanut, ovat lähettäneet kiitoskirjeen.

Palaute kantaa ja tekee hommasta mielekästä

Poimin tähän vastauksista laatusanoja, jotka talletan mieleeni ja muistelen aina kun on niitä iltoja, ettei millään tunnu olevan mitään postattavaa, kun ei millään viitsisi edes yrittää. Ja muutenkin. Näistä tuli hyvä mieli.

herkullinen, kaunis ja elämänmakuinen.

kuin sininen ajatus. Elämäntäyteinen, lämmin ja hyvä aikuisen ihmisen blogi.

elämänmakuinen, inspiroiva ja koukuttava.

Ihana, että on tällainen blogi, jota on niin mukava lukea ja jossa näkee niin ihania kuvia ja voi lukea ihania reseptejä ja arjen asioita, siis ihana blogi. Lämmin kiitos!

Raikas ja rehellinen blogi. Kiitos kuvista ja teksteistä!

Tämä BLOGI on sivistynyt, kaunis. Inspiroiva

Rehellinen, maanläheinen (?), kiinnostava ja Lappi+++
Kiitos myös ihanista resepteistä!

Kuin ”ystävän” viesti iltaisin. Kuulumisia päivästä. Iloja, suruja, retkiä, ruokaa, kuvia, kirjoja

mielenkiintoinen, hyvin kirjoitettu ja kauniita kuvia.

Valaiseva, armollinen ja monitahoinen (polveileva, kumpuileva, nouseva ja laskeva, avarakatseinen)!

määrällä ei aina välttämättä laatua mitattaisikaan, niin onhan tuo 1,5 miljoonaa vierailijaa kunnioitettava saavutus.

Loistavat valokuvat, herkulliset ruokaohjeet, hyviä vinkkejä moneen asiaan. Luettujen kirjojen lista …

Ainutlaatuinen, mielenkiintoinen ja innostava.

… tarpeeksi monipuolinen, inspiroiva ja hyvän mielen blogi.

Inspiroiva ja kaunis! — samaistuttava ja elämänmakuinen

Että tällaistakin täällä?

Reseptit ja kuvat olen tiennyt jo aiempien lukijakyselyjen perusteella olevan Tuulestatemmatun tykätyimpiä juttuja, mutta tuo jo mainittu elämänmakuisuus oli minulle ehkä vähän uutta, samoin se, että moni mainitsi myös kirjavinkit hyviksi, – onpaa mukava, että niistä on ollut iloa ja hyötyä, ettei kirjaaminen ole jäänyt vain oman kirjapäiväkirjani turhanpäiväiseksi julkaisuksi.

Ja vähän tämän kanssa samalla lailla toinen ”uusi” juttu minulle on se, että niin moni mainitsi blogini olevan ”inspiroiva” tai ”innostava”. Viime aikoina on tuntunut siltä,  ettei ole ollut paljon ideoita saatikka innostusta muille jaettavaksi, vaikka juuri sitä haluaisin tehdä, vähän kuin jakaa iloa ja onnistumista. Nykyisin vain pyöräilen kirjoja kuunnellen, konmaritan, kierrätän, kudon ja muksujen kanssa touhuilen joka toinen viikko päivän ja/tai pari puolikasta, – niin ja tietysti mökkeilen. Ja Pehtoorin kanssa kotoilemme.

Pehtoorista puheen ollen: koska nyt ei ollut lapsenlapsia käymässä, oli miehen ryhdyttävä arvontatirehtööriksi. Ja minulla on vahva tunne, että kerran aiemminkin kun hän toimi tässä tehtävässä, voittaja oli sama henkilö? – Onnea, Satu.

Tuulestatemmatussa on vuosien varrella on ollut ainakin kymmenkunta arvontaa ja puolenkymmentä kilpailua, joissa melkein kaikki tällä(kin) kertaa osallistuneet ovat jo voittaneetkin. Joka tapauksessa kiitos kaikille osallistuneille, ja onnea voittajalle. Palkintona on siis joko Oulu- tai Saariselkä -kuvissa kalenteri, jonka toimitan vasta muutaman viikon päästä kunhan ne tulevat painosta. BTW On kyllä mukava kun niistä sekä joulupostikorteista on tullut jo muutama tilauskin, vaikken ole vielä ehtinyt missään edes niitä mainostaa… 😀

Nyt ryhdyn vielä makustelemaan näitä …

”kuin sininen ajatus”, ”kuin ystävän viesti iltasella”, ”armollinen”, ”hyvän mielen blogi” — Oi, että! 

Bloggailu Historiaa Oulu

Kalenterimerkintöjä ja saavutus

Kalentereita ja juhlapäiviä

On kansainvälinen eläinten päivä, on kansallinen korvapuustipäivä, on siitä erikoinen päivä, että suomalaisessa nimipäiväkalenterissa on tänään sekä miehen että naisen nimi (Saija ja Frans), pyhimyskalenterissa on kovasti pitämäni Fransiscus Assisilaisen päivä, on asiakaspalveluviikko, ja on myös ”Ylpeile saavutuksillasi” -päivä. Huomenna on ”Käyttäydy oudosti”- päivä ja eilen oli ”Katsele lehtiä” -päivä. Huomisesta en ole ihan varma, mutta tänään olen viettänyt eilistä ”katsele lehtiä” -päivää ja aion tässä postauksessa viettää myös ”Ylpeile saavutuksillasi” -päivää.

Vähän outojenkin hassujen teemapäivien lista löytyy tuolta. Samaisella sivustolla on myös muita mielenkiintoisia kalentereita: Suomen historian tapahtumia ja sananlaskuja joka päivälle, myös työhön liittyviä kalenteripohjia, etc.

Katsele lehtiä -päivä

Oletan että tarkoitetaan lehtien katselua luonnossa, eikä netisssä tai paperisina, joiden katselu ja lukeminen saavat mielen nopeasti apeaksi, välillä vihaiseksikin, mutta syksyn lehtiä olen tänään  katsellut ihaillen ja ilolla.

Tästä kuvakulmasta olen ennenkin kuvannut ruskaa: kuva on Oulun taidemuseon kaarikäytävältä kohti Åströmin vanhaa tehdasaluetta ja humanistisen tiedekunnan entisiä rakennuksia.

Vuosipäivä tämäkin

Taitaa tähän kuvaankin liittyä yksi ”vuosipäivä”, pitäisi tarkistaa neuvolakortista. 😀 Tuohon vasemmalla oleville portaille satuin pyörtymään juuri tällaisena lokakuun päivänä syksyllä 1990. Ko. rakennuksessa, juuri tuon punaisen villiviinin takana oli työhuoneeni ja rakennuksen kolmannessa kerroksessa Oulun yliopiston historian laitoksen seminaarihuone.

Olimme professorin kanssa pitäneet laudatusseminaaria (graduseminaaria) koko pitkän iltapäivän ja koska noissa vanhoissa tehdasrakennuksissa ei ilmanvaihto ollut ihan paras mahdollinen, olin päivän lopulla aika heikossa hapessa ja menin ennen illan tutkijaseminaarin alkua vähän huilimaan portaille, ottamaan happea.

Enkä tiedä vieläkään, kuinka kauan olin betonisilla, rautakanttauksilla varustetuilla portailla retkottanut ennen kuin oppiaineen assistentti kotiin lähtiessään minut siitä tiedottomana löysi. Soitti tietysti ambulanssin ja samalla myös miehelle. Ja Pehtoorihan se ehti töistä OYKSin päivystykseen ennen kuin minä ambulanssikyydillä. Eipä mitään hälyyttävää sitten kuitenkaan, virkosin suunnilleen saman tien. Tämän episodin jälkeen sitten töissäkin kaikki tiesivät, että olin neljännellä kuulla raskaana. 🙂 Siitä tuntuu olevan hirmuisen kauan aikaa. Juniorin elämän verran.

Ylpeile saavutuksillasi -päivä

Kyllä voin olla ylpeä ja kiittää kaikkia blogissani käyneitä ja ihan erityisesti teitä kaikkia monia kymmeniä, jotka olette mukana elämänmenossani pitkään pysyneet, sillä juuri tänään tuli täyteen 1,5 miljoonaa käyntiä (15 vuodessa). Yhteensä 5473 artikkelia tai edes jotain pientä päivien kulusta on tullut kirjattua. Ja minäkö se väitän vähentäneeni somettamista? 😀

Eilen jo aloittelin tekemään lukijakyselyä tänne, kuten aika ajoin on tapana, mutta hoksasin, että edellisestähän, ja aika perusteellisesta vielä, ei ole kuin 1½ vuotta, joten enpä nyt taidakaan taas udella lukijakunnan ”profiilia”.

Mutta arvonnan järjestän. Palkintona on joko Oulu kuvissa -kalenteri vuodelle 2023 tai Saariselkä kuvissa -kalenteri vuodelle 2023. Osallistuminen on helppoa: kommentoi alle kolmella adjektiivilla, millainen Tuulestatemmattua-blogi on. Kaikki, myös kehittämiseen kehottavat (= rakentava palaute 🙂 ) adjektiivit ovat tervetulleita.

Sunnuntai-iltaan asti on aikaa miettiä, ja ensi viikon maanantaina sitten arvonta.

Kiikku-kahvila ja sen villiviini Ainolan puistossa

Bloggailu Lappi Liikkuminen Mökkielämää Niitä näitä

Kerrassaan suurenmoinen patikka

Ilman tätä blogiani en ehkä koskaan olisi löytänyt sinne, missä tänään oltiin aikas hurjan hienolla patikalla. Koko iltapäivä Pehtoorin kanssa kuljettiin Suomujoen vartta.

Miten blogi auttoi löytämään tämän? – Mökkinaapuri (täällä blogissa nimellä ”Lähes naapuri” seurasi (miehensä kanssa) blogiani aika kauan ennen kuin hänestä mitään tiesin, ja hänen muutamien kommenttiensa jälkeen ymmärsin, kuinka lähellä mökkimme ovatkaan, vaikka emme täällä Hangasojan varressa koskaan olleetkaan tavanneet. Kerran tarvitsin apua mökkiin liittyen:  Oulusta käsin viesteilin (ohi blogin) mökillä olleelle naapurille, että voisiko auttaa ja hänhän kävikin mökillämme varmistamassa, että kaikki on kunnossa. Seuraavalla kerralla kun olimme yhtä aikaa näissä maisemissa, tapasimme, ja sen jälkeen on puolin ja toisin mökeillämme vierailtu. Ja  juuri ”Lähes naapuri” meille kertoi Aittajärven hienosta kohteesta.  On kertonut siitä jo jokunen vuosi sitten, ja vasta tänään!! Tänään me sinne ajeltiin. Tänään oli sille ihan hurjan hieno päivä. Syksyn kauneutta, raikkautta, rauhaa ja ruskaa. Kiitos vielä, A.

Mm. Luontoon.fi -sivustolla lukee näin: Aittajärven pysäköintialue, Saariselkä-Ivalon tieltä (tien nro 4) käännytään idänpuolella olevalle Kuutuan metsäautotielle. Ajetaan metsäautotietä pitkin noin 35 km. Tien varrella on parissa risteyksessä kyltit, jotka ohjaavat kääntymään oikealle kohti Aittajärveä.

Noin helposti menee ohjeet. Noh, vaikka meillä oli maastokartta, Retkipaikka-sovellus puhelimessa, naapurilta saadut henk.koht. ohjeet, niin onnistuttiinhan me muutamassa kohtaa poikkeamaan hieman sivuun. Noh, mutta tutustuttiin tienooseen.

Ja löydettiin oikeaan paikkaan. Eikä parkkipaikalta joenrantaan ole kuin muutama sata metriä ja siinä se on.

Lähdettiin tepastelemaan itään, kohti itärajaa. Hieman arveluttavaa, kyllä. Mutta polut aika täydelliset. Pehmeät, neulasten peittämät tasaiset juurakottomat, kivettömät, kuivat kauniit polut! Ei tarvinnut koko ajan katsella jalkoihin, ettei kompastu. Joen muutaman koskipaikan ja siihen laskevan puron kohdallla pientä pulputusta tai kosken kohinaa, mutta muuten täysin hiljaista, liki tuuletontakin.

Taival vei kolttasaamelaisten asuinkentälle (Kotajärven kolttakenttä) , museoitu alue oli kovin idyllinen, syyskuun lämpimässä sunnuntai-iltapäivässä ei ehkä pystynyt eläytymään kolttaperheen karuun elämänmenoon 1940- ja 1950-luvulla, mutta arvostin tätäkin kohdetta. Arjen historiaa tämäkin.

Tulistelimmekin välillä, yhdellä nuotiopaikalla paistoimme makkarat, evästelimme, ja kun olen jo oppinut, että näillä tuntureilla kuukkelit tietävät saavansa herkkuja kun tarpeeksi liki uskaltavat tulla, olin minäkin valmiina kameran kanssa (eikä edes keksejä mukana). Ja tulihan muutama kuukkeli aika lähelle…

Tähän asti paras kuukkelikuvani, vai mitäs mieltä muut? -Tällainen enkeliversio. ”Lentoon lähdössä” – kirjaimellisesti.

Bloggailu

WordPress-rempan äärellä

Todistettavasti olen käynyt ulkona. Alkukesän leppeän iltapäivän lopulla tuuli tyyntyi, aurinko lämmitti, vihreä on vielä eloisaa, herkkää.

Keskipäivällä toki päivittäinen liikunta, parikymmentä kilometriä pikaisesti pyöräillen, tänään enemmän sellainen suorittamismeininki. Ikään kuin ohjelmaan merkitty; ei niinkään liikkumisen iloa, vaan velvoite liikkua. Pilvinen, tuulinen sää, kipulevat nivelet, kesken oleva wordpress-projekti olisivat olleet hyvä syy skipata koko ulkoilu, mutta hyvä kun kävin.

Muutoin olen suunnilleen koko päivän viettänyt koneella, vaikkei todellakaan ollut tarkoitus, mutta ku! Vuoden vaihteessa tämän blogini ja kaikkien nettisivujeni taustalla oleva julkaisujärjestelmä, wordpress lopettaa vanhan version tuen, mikä saattaa merkitä katastrofia minulle! Olisi siis opeteltava uusi systeemi hyvissä ajoin, ja pelastettava 15 vuotta ylläpitämäni blogi, sen jutut = yli 5000 artikkelia ja 20 000 kuvaa! Tämän päivän saldo kaikesta yritä ja erehdy -opettelusta ei ole muuta jälkeä kuin melkoinen vyyhti ja junttura julkaisujen taustalla. Saapa nähdä.

Tämä siis tiedoksi, jos tässä kesän mittaan blogini (ja Satokangas.fi sekä Muistikuvia -sivusto) näyttävät oudoilta, keskeneräisiltä tai eivät ollenkaan toimi. Ovat remontin alla. Parhaani koetan ja opiskelen, jotta saisin kaiken entistä parempaan kuosiin.

 

Bloggailu Niitä näitä Puutarhahommia

Puutarhahommia

Puutarhapäivä

Aamupäivällä Pehtoorin kanssa ajelimme Säynäjäahon puutarhalle: peräkärryllinen kukkia (kosmoskukat piazzan ”altaisiin” ja calliope-pelakuut portinpieliin ja ikkunoiden alle ja vähän muita. Hyvin vähän muita, vähemmän kuin koskaan ennen. Kerrankin maltoin. Ja sitten tietysti jokunen säkillinen multaa.

Kauppareissu vielä lisäksi ja sitten lähdin pyöräilemään ensimmäisenä kesäpäivänä. Niin lämmintä ja kesäistä. Viimeinen mutka Hietasaaren ja Aleniuksen puutarhan kautta. Hain kuuden yrtin (timjami, rosmariini, persilja, basilika, salvian ja rakuunan taimet. Taimet puutarhalta koska tänä vuonna en ole mitään esikasvatuksia itse tehnyt. Sipulit, tillit ja herneet istuttelin nekin tänään suoraan maahan. Myös kaikki kesäkukat on nyt jo purkeissaan ja paikoillaan. On niin mukava kun on aikaa…

Arvonta! 

Lauantaina kyselin, tietääkö kukaan, mikä on etäisesti viululta näyttävä soitin? – Ja kolme aika hyvää arvausta tulikin: kampiliira, viola da gamba tai avainviulu (eli nyckelharpa). Ja sehän se: avainviulu! Satu tiesi/arvasi oikein.

Avainviulu (ruots. nyckelharpa) on vanha ruotsalainen jousisoitin. Siinä on yleensä 16 kieltä. Niistä neljää soitetaan ja muut ovat resonanssikieliä. Soittimessa on tyypillisesti kolmessa rivissä kaikkiaan 37 puista avainta, mutta sitä tehdään myös nelirivisenä. Avainviulua voi luonnehtia perinteisen viulun ja kampiliiran välimuodoksi.

(Wikipedia)

Avainviulu on Ruotsin kansallissoitin, joka puhdasoppisuuden aikana ja jälkimainingeissa melkein hävitettiin ”sukupuuttoon”, mutta 1800-luvun lopulta lähtien on taas tullut suosituksi ja soinut.

Youtubesta linkkaan tähän pari klippiä: Bachia ja polskaa. Noista näkee miten viulua soitetaan ja miten jännä resonoiva ääri soittimesta lähtee.

Lauantain ´kevätjuhlassa´ eli kotikaronkassa oli oululainen Erja Pätsi soittamassa: hän soitti enimmäkseen pelimannimusiikkia, vanhoja kansanlauluja, polskaa, ja jotain joka vei ajatukset Ruotsin maaseudulle, Taalainmaan aamuihin, jonnekin menneeseen, aurinkoiseen. Tykkäsin kovasti.

Kaikki kolme tähän arvontaan osallistunutta (AK, Kati ja Satu) ovat (muistaakseni) voittaneet jossain kilpailussa ennenkin, – ainakin minulla on kaikkien osoitteet tallennettuina, vaikka ketään en ”livenä” ole koskaan tavannutkaan. Kun tänään ei ole ollut pieniä käytettäväksi virallisina arvonnan suorittajina, niin Pehtoori sai toimia ”onnettarena”. Ja voittaja on: Satu!

Palkintokirja on rotissööriystäväni Jarmo Pitkäsen kirja ”Makuja ja muotoja.” Kun pian puolenkymmentä vuotta sitten kävimme Studioravintola Tundrassa Kuusamossa, ostin itselleni tuon kauniin, melkein taidekirjan, ja samalla varalle yhden, että viedään joskus ruokafriikeille ystäville tuliaisiksi… Ja ylimääräinen kirja on unohtunut hyllyyn ja se tuli vastaan tässä kevään kirjahyllyn siistimisoperaatiossa. Silloin päätin, että tämäpä hyvä arpajaispalkinto blogissa! Onneksi olkoon, Satu ja kiitokset AK ja Kati osallistumisesta!

Bloggailu

Itsearviointia

En ole pitkään aikaan kirjoitellut blogini ”tilastoista”. Ne tuskin kiinnostavatkaan ketään muita kuin minua, mutta kyllä minä niitä aina seurailen. Ne kun kertovat numeroina sen, mitä en muutoin ehkä – liian läheltä katsovana – itse hoksaa.

Pitkään näytti siltä, että tämän vuoden kävijämäärä Tuulestatemmatussa kipuaisi kakkossijalle heti vuoden 2015 jälkeen, mutta loka-marraskuussa päivittäiinen kävijämäärä näyttää notkahtaneen niin, että hyvä jos pronssille ylletään. Vuoden 2015 ennätystä on kyllä mahdotonta saavuttaa.

Silloin elämässäni tapahtui ja sattui niin paljon, että blogilla oli paljon lukijoita: vanhoja ja uusia. Silloin (melkein kokonaan) luovuin yliopistoelämästäni, ja samalla opiskelijoista ja työkavereista, tytär muutti Meksikosta takaisin Suomeen ja Helsinkiin, Apsu syntyi, kävimme Liguriassa, meidän kilpikonna Elmerikin muutti pois, pääsin opiskelemaan Tornioon valokuvausta ja sain opiskelukavereita. Järjestin kuvahaasteen, vapaa-ajan lisäännyttyä tein ja kuvasin paljon ruokaa, kirjoittelin ja kehittelinkin reseptejä ja jakelin viinisuosituksia, osallistuin blogin avulla ruokahaasteisiin ja valokuvatorstaihin, kirjoittelin pieniä kolumnityylisiä postauksia etc. Ja syyspuolella yrittelin opetella pois loputtomasta suorittamisesta.

Kaikkea sitä. Turbulenssi-vuosi ja blogiin paljon kerrottavaa. 🙂

Tämä vuosi on ollut enimmäkseen kotoilua, mökkeilyä, sähköpyöräilyä, hiipuvaa kuvausharrastusta, tosin enemmän kuvaushommia kuin koskaan ennen, paljon sairastamista eri tahoilla, – siis kaikkea sellaista, josta ei ole tullut revityksi postauksia. Ei paljoakaan kohtaamisia, ei juhlia, ei edes pieniä reissuja. Joten postaaminen on joinakin päivinä ollut vähän kuin velvollisuus; illan tullen on oikein ryhdyttävä pohtimaan, mitäs ihmettä minä tänään sepittelisin. Enkä sitten kummoisiakaan juttuja ole saanut aikaiseksi. En siis ihmettele, että piipahtelijoiden määrä on laskussa.

Onneksi on teitä kymmeniä, jotka ilmeisesti kuitenkin päivittäin käytte. Aamukahdeksan ja -yhdeksän ja iltayhdeksän ja -kymmenen välillä blogin kävijälaskuri raksuttaa tasaisesti joka päivä. 🙂

Mutta joulukuu on ”aina” ollut vilkkain kuukausi, joten yritänpä taas ryhdistäytyä ja tehdä mukavia tai ainakin jollakin lailla kiinnostavia postauksia,  – josko vaikka pronssilta pääsisi ohi vuoden 2016 keskiarvon. Tavoitteita pitää olla.

Bloggailu

Jumittaa

Nyt jumittaa. Ei oikeastaan mikään muu kuin kirjoittaminen.

Päivässä paljon iloa, muutamia hyviä, tarpeellisia ajatuksia, hiukkasen, tai ehkä vähän enemmänkin, huolta, paljolti pelkkää rauhaisaa kotoilua, tekemistä ilman suorittamismentaliteettia (minä olen kuin olenkin oppinut sellaista viime vuosina). To-do-listat elävät ja voivat hyvin – edelleen, mutta niihin liittyy yhä useammin tunne ”saan tehdä”, ”voin tehdä”, ”ehdin tehdä”, ”pystyn tekemään” sen sijaan, että ne olisivat imperatiivissa ”tee” tai että ”pitää tehdä” tai (pahin mahdollinen vaihtoehto) ”pitäisi tehdä”.

Listat ovat aina olleet tärkeitä ja pitäneet päivät aika hyvin järjestyksessä, mutta nyt niistä on tullut yhä enemmän kannustavia, hyvästä muistattavia. Olisikohan ikä tuonut mukanaan tällaisen hyvän muutoksen? Vai elämäntilanne? Ehkä olen kypsynyt, oppinut, opetellutkin? Elämänkokemus? Paremminkin ehkä eletty elämä ja kokemukset elämästä.

Bloggailu

Aina ei lähde…

Vesisadepäivä, jossa on ollut paljon miettimistä.

Korttihommeleita. Muistikuvia-nettisivujen taustapäivitystä, ja siinä samalla kovasti suunnitelmia tulevalle.

Tiedättehän niitä Bad Hair Day -pipoja… Minä voisin kehittää – ehkä tuosta alla olevasta kuvasta – tähän blogiini sellaisen ”leiman” Bad Blog Day!  Ei huonon päivän bloggaus, vaan huono päivä blogata. Ei näitä nyt 14 vuoden aikana kovin usein ole. Mutta tänään …

 

 

BTW: olisiko kellään kiinnostusta ostaa liput Elton Johnin Helsingin konserttiin (ti 21.9.). Meillä voi olla monestakin syystä vaikea päästä sinne, joten nyt olisi kaksi lippua myynnissä. Reilulla alennuksella myisin, joten jos kiinnostaa niin laita viestiä. Ostin liput yli kaksi vuotta sitten, ja kuinka paljon maailma onkaan muuttunut sen jälkeen, enkä tarkoita (vain) koronaa. Meillä on nyt muita syitä, joiden vuoksi Helsinkiin lähtö voi olla melkoisen vaikeaa… 🙁

Bloggailu Vanhemmuus

Elämänmenossa on vaiheet

Tähän 14 vuotta vanhaan blogiini on ”syntynyt” paljon ”kategorioita”, Siis niitä aihepiirejä, joista olen kirjoittanut ja joista olen halunnut julkisesti kirjoittaa ja joista olen halunnut kuvia julkaista. Sellaisia kuin reissut, ruoka, historia, luettu, Lappi, yliopistoelämää, vanhemmuus, liikkuminen, isovanhemmuus, joulu,…. Ne kaikki ovat isoja tärkeitä asioita elämässäni, sydämessäni ja päivissäni, arjessani ja juhlassani. Ne ovat iso osa elämääni. Hyvää elämääni.

Kuten olen monta kertaa kirjoittanut blogini ei ole tunteiden vatvomista, ei valittamista, ei kehuskelua, ei ”kaiken” kertomista varten. Se ei ole kulissi, mutta ei myöskään syväluotaa elämääni ja tuntojani: olen yrittänyt olla uppoamatta kovin syvälle. En kerro kaikkea, ainakaan heti.

Osaltaan päivittäinen – enimmäkseen hyvien – asioiden julkinen kirjaaminen on auttanut suhteuttamaan asioita, muistamaan juuri ne hyvät asiat, niitähän elämä enimmäkseen on. Sanoittamaan itsellenikin päiviäni, jättämään toisarvoiset, tosin myös satuttavatkin asiat taka-alalle tai ainakin itsekseen pohdittaviksi.

Moni ystävä, tuttu, läheinen, blogia pitkään seurannut on osannut lukea rivien välistä muutakin kuin kepeää arjessa kulkemista, juhlasta toiseen liitelyä, lomasta toiseen taivaltamista… Tokihan olen tänne, aika usein viiveellä, jotain tummistakin hetkistä, varjoisista vaiheista maininnut. Olen kuitenkin koettanut olla kovastikaan valittamatta, enemmälti uhriutumatta. Tosin olenhan johonkin ikävään, kuluttavaan, isosti satuttavaan vaivihkaa viitannut, joskus aika paljonkin kipuillut ja pohtinut.

Yksi taustalla kulkeva päivieni juonne, viimeiset viisi-kuusi tai ehkä sittenkin 10 vuotta, viimeiset pari vuotta vahvemmin, on jäänyt auki kirjoittamatta, iso osa elämänmenostani ja päivieni ja viikkojeni kulusta ja tekemisistä kertomatta. Ihan tarkoituksella niin. Minun someeni ei kuulu kaikki.

Paljolti sellaisia asioita ovat ihmissuhdeasiat. En halua niitä täällä riepotella. Enimmäkseen itsekseni asioita miettien, setvien, selittäen, kirjojen avittamana ja kotona ääneen puhuen olen koettanut kipupisteitä aukoa, vereslihalla oloa helpottaa, elää ja ymmärtää. Ja jonkun merkillisen ”minunhan tämä on kestettävä, hoidettava, elettävä. Minun osani on tämä. Elämä on, – kaikenlaista sotkuakin”… -asenteen ja myös aidon välittämisen ja vastuun vuoksi en kaikkea täällä riepottele. Lisäksi omia huonommuuden tuntoja ei todellakaan ole helppo tunnistaa saatikka tunnustaa.

Vuosi sitten keväällä yhtä aikaa Juniorin eroprosessin kanssa tulin myös toisaalla vedetyksi aika syviin vesiin, ihan muserretuksikin, moneen kertaan. Sieltä nousin, pinnalle taas, tiedon ja sinnin, kivuliaan(kin) itsetutkiskelun, armollisuuden oppimisen, oman heikkouden tunnustamisen, Pehtoorin hiljaisen läsnäolon ja oman, melkein maanisen, liikkumiseni!!! avulla. Ja lisäksi korona ja kirjat soivat rauhan olla ”pois maailmasta”.

Ne kaikki kerrat, kun olen mökillä tai reissussa (Ukko-Kolin korkeimmalla kohdalla!! Muistatteko: mielialan lasku. Puhelu kotihoidosta: taas ambulanssikyyti! ) sattuu jotain, ja minä mietin, lähteäkö heti Ouluun vai riittääkö, että hankin mörön karkottimen, soitan paljon puheluja, valvon, järjestelen, huolehdin, teen mökin pihaan saamelaisten auringon, Beavin, soitan taas, vastaan puheluihin, käännän toisen posken, päätän, etten IKINÄ enää lähde mökillle,koska joka ikinen kerta käy näin! Ja kun palaan, sekään ei ole hyvä.

Väliaikainen, ehkä jopa vähän valheellinen vahvuuden tunne, on parin viime viikon aikana taas mennyttä. Eikö tämän ikäinen ja paljon kahlannut jo hanskaisi paremmin tällaiset päivät! Ei kai.

En ryhdy kaivamaan, kertomaan, purkamaan kaikkea, mutta voin vain todeta, että on taas vaikea uskoa, että ei ole kuin kaksi viikkoa siitä, kun olimme äidin kanssa kaksin pitkällä pyörätuolilenkillä kaupungilla, kahvittelimme Otto Karhin puistossa hänen 91-vuotissyntymäpäivänään, juttelimme, kuulimme ja ymmärsimme kaiken, mitä toisillemme sanoimme, olimme (taas kerran valitettavan?) samanlaisia, aurinko paistoi ja kesän keskipäivä korkeimmillaan, ihan kuin ei mitään …

En vieläkään tee blogilistaukseen kategoriaa ”äidit ja tyttäret” tai ”ikääntyvät vanhemmat” tai ”elämäni esikoisena” tai ”miksen osaa” tai ”miten huomenna?”

Mutta tämä postaus oli vain tehtävä. Sori.

[Kuva äidin 80-vuotisjuhlista, 11 vuotta sitten]

Bloggailu

Kyselyn tulokset, arvonnan voittajat

Lukijakysely 2021

Tuulestatemmattua blogissa käydään päivittäin keskimäärin 250 – 350 kertaa, arvioin että säännöllisesti blogissa vierailijoita on noin 150 – 180. Viikko sitten 5000 postauksen kunniaksi asettamaani blogin lukijakyselyyn vastasi noin kolmannes kävijöistä. Vastausten perusteella vakkarilukijoista 85 % on naisia, suurin osa seuraajista käy täällä päivittäin (65 %) ja on tehnyt niin vuosikausia (70 %). Minähän sanoinkin että tämä on jonkinlainen, löyhä, näkymättömin rajoin olemassa oleva ”yhteisö”.

Minulle yllätys on se, että vakiseuraajistas vain neljännes on oululaisia, toinen neljännes on muualta Pohjois-Suomesta ja puolet muualta. Ja yllättävää, että vain viidennes vastannaista ilmoitti tuntevansa minut. Tältä osin tilanne on varmaankin muuttunut sen jälkeen kun jäin pois yliopistohommista. Luulisin ainakin.

Sekä kyselyn ”muu”-kenttään tulleiden mukavien kommenttien, kiitos paljon niistä, että sähköpostiin tulleiden viestien jälkeen annan itseni tulkita tuloksia siten, että Tuulestatemmattua-blogin juttujen sillisalaattimaisuus tai elämänmenon koko kirjo tai erikoistumattomuus tai päiväkirjamaisuus on se juttu, miksi moni täällä piipahtaa. Ei ole vain reseptejä, ei vain matkoja, ei vain Lappia, ei vain mummeilua, ei vain töitä, valokuvausta tai historiaa vaan suloisessa sekamelskassa kaikkia noita ja sirpaleita sieltä ja täältä. Siten kun ne elämässäni eteen tulevat.

Vastanneista 90 % on inspiroitunut resepteistä, puolet on saanut lukulistalleen suosituksia, viinivalintoja blogin juttujen perusteella on tehnyt 60 % vastanneista. Kaikki nämä luvut motivoivat postailemaan noista aiheista myös vastaisuudessa. Reseptien kirjaaminen tänne on minulle itselle hyvä juttu. On keittokirja aina käsillä. 🙂

Mielenkiintoista on se, että moni tuntee tuntevasta minut aika hyvin, vaikka ei olla edes tavattu. Luulen, että minua ei blogin kautta voi lukea ihan kuin avointa kirjaa, vaikka aika avoimesti minä tuntojani ja tekemisiäni tänne kirjaankin. Blogi päiväkirjana auttaa myös katsomaan asioita hyvän kautta, ilon kautta, eikä jumittumaan vaikeisiin asioihin. Ei vatvomaan (ainakaan julkisesti) vaikeita, kipeitä asioita, ei miettimään pelkoja ja ahdistumaan asioista, jotka (vielä) eivät ole edes tapahtuneet. Tässä ja nyt.

Arvonta

Kaikkien, jotka Lukijakyselyn yhteydessä kommentoivat (yht. 13), kesken suoritettiin eilen arvonta. Ensimmäiseksi valittu saa valita kaksi kirjaa neljästä (Tuomas Kyrö, En juhli, Timo Airaksinen, Onnellisuuden opas, L. M. Montgomery, Pieni ruonotyttö ja J. Ryan Stradal, Keskilännen keittiö.

(On mainittava, että pokkarit ovat myös Oulun Tähtitornin kahvilan (kirjakahvila) valikoimissa. Sieltä minäkin nämä ´sain´).

Jäljelle jääneet kaksi kirjaa postittelen toisen arpalipukkeen voittajalle.

Ja voittajia ovat: 1) Kati  ja 2) Anneli

Molemmat ovat tainneet voittaa blogin arvonnoissa aiemminkin, mutta eihän (varsinkaan) täällä mökkiläppärin tiedostoissa ole teidän osoitteita, joten laitteko sähköpostia (reija at satokangas.fi). Ja Kati, kerro, mitkä kirjat haluat, – Annelille jäävät sitten ne kaksi muuta. Saariselän postiin laitan kuljetettavaksi eteenpäin.

Vielä kiitän kaikki vastanneita – hyvä minun on tietää seuraajien mielipiteitä.

Tuskin enää 5000 postausta koskaan teen, mutta nyt jatketaan ainakin jonkin aikaa…

Mökkieloa

Ja tulevina päivinä juttuja ja kuvia taas täältä Hangasojan varresta! Mökillä on niin hyvä. Luntahan täällä vielä on, mutta myös soliseva puro, läheltä kuuluu järripeipon narina, valo on kirkas, tuuli lempeä, ilma raikas.

PS. Instagramin stooreissani on pieni videoklippi purolta… Insta-stroori Meidän kultapuro!

Bloggailu Luettua

Kuvia, elokuva ja mokia

Photoshopilla kesäkeli

Päivä on mennyt sisällä. Valokuvausjuttuja melkein koko päivän. Edelleen on kylmä ja koko päivän on satanut. Se inspiroi opettelemaan uuden niksin Photoshopissa. Kolmella klikkauksella sain eilisellä pyörälenkillä otetusta kuvasta poutasääversion. Kaikkea sitä. Ehkä huomenna sitten oikeastikin on jo sinitaivas.

Kirjasta elokuva – onkohan hyväksi?

Toissakesänä Bookbeatin kirjasuosituksista minulle pulpahti Jojo Moyesin ”Kerro minulle jotain hyvää”. En ollut koskaan kirjailijasta saatikka kirjasta mitään kuullut tai lukenut, ja vähän pohdin, että olisiko minusta ensisijaisesti rakkausromaaniksi luokiteltuun kirjaan innostuvaksi. Toki minä niistäkin pidän, mutta en sellaisista kovin romanttisesta jaksa innostua. Pienen vastaan haraamisen jälkeen olin ihan mennyttä. Aloin aika pian pelätä, että kirja loppuu kohta. Toissakesänä lapioin mökillä hiekkakasoja ja kuuntelin tätä ja itkin.

Mietin jälkeenpäin ja nytkin, miksi kirja koukutti ja miksi se oli minusta niin hyvä. En tiedä. Kun kirjalle tuli kaksi jatko-osaa, kuuntelin tietysti nekin. Nekin saivat 5/5, vaikka eivät olleet ensimmäisen veroisia.

En ole tiennyt, että kirjasta on tehty myös elokuva (jo 2016), mutta viime viikolla jossain vilahti tieto, että se tulee telkkarista. Juuri tänään. Katsoin leffan trailerin, ja tietenkään pääosan esittäjät eivät ´suunnilleen yhtään´ vastaa sitä, millaisiksi minä heidät ajattelin, mutta aion riskeerata ja katsoa. Ehkä en tänään, sillä se alkaa vasta kymmeneltä nelosella ja kestää yli puolenyön, mutta tallennuksessa on.

Aika harva elokuva on ollut parempi kuin luettu kirja, tai edes kelpo omassa sarjassaan. Poikkeuksiakin on: esim kirjan ”Edelleen Alice”, josta pidin ihan mahdottoman paljon, filmatisointi oli hyvä. Vähintään yhtä hyvä kuin kirja. Molemmat vaikuttivat, koskettivat ja veivät omaan maailmaansa hyvällä tavalla.

Toissapäiväisen postaukseni virheitä ja puutteita

Toissapäiväinen postaukseni on saanut monet kommentoimaan, lämmin kiitos kaikista kommenteista. Myös lukijakyselyssä on vilkkaasti klikkailtu vastauksia. Onhan se mukava – siksihän se värkkäsinkin. 😀

Koko postaukseni idea lähti siitä, että pian on blogin yksi etappi saavutettuna: 5 000 artikkelia juhlistaakseni ryhdyin hommaan, ja sitten kirjottelen juttuun, mitä sattuu lukuja. Onneksi Jarin kommentoi virhettä, nyt tekstissä on oikein.

Toinen huolimattomuusvirhekin postauksessani oli. Marja oli tipahtunut 10 eniten kommentoineen listalta pois, vaikka hän on kommentoinut tasaisesti blogini kaikkien vuosien varrella. Varsinkin Italiaan liittyvät jutut yhdistävät: siitä on jo yli kymmenen vuotta kun olimme samalla italian kielen alkeiskurssilla Kansalaisopistossa.

Bloggailu

Tuulestatemmattua taas virstanpylväällä

Tuulestatemmattua on ja pysyy – myös seuraajien arjessa?

Siltä ainakin vaikuttaa, sillä teini-ikään yltäneessä (13½ v.) blogissa on nyt noin 1 330 600 käyntiä! Ja kolmen viikon päästä täällä on yli 5 000 artikkelia. Nyt 4 984 artikkelia.

Se on sellainen etappi, että on aika (taas) hieman kirjoittaa aiheesta, bloggailusta ja sen tuomista iloista, tehdä lukijakysely ja kiittääkin!

Ja tietysti on arvontakin, kuten niin monta kertaa ennenkin näiden virstanpylväiden kohdalla.

Blogin kommentointi

Blogissani on ennen tätä postausta yhteensä 13031 kommenttia. Niistä 5170 on minun (vastaus)kommentteja ja melkein 8000 kommenttia teiltä, hyvät seuraajat! Aika paljon, eikö? Minulla on omassa maailmassani, sanastossani, nimitys ”blogituttu”. Sellaisiksi ovat tulleet ahkerat kommentoijat ja pitkään mukana kulkeneet lukijat.

Kommentoijissa on sellaisia, jotka ovat juttujani seuranneet iät, ajat ja he kommentoivat satunnaisen säännöllisesti. Kaikkien 13½ vuoden bloggausvuoden tilasto kertoo, että kymmenen kommentoijan kommenttien määrä on yli sata. He ovat Katri (622), Jarin (596), Satu (191), Katri H. (174), Kati (162), Irma (+ wondersbykaari = 156), Anneli (130), Koivu (127), Toini (113), Lähes naapuri (108). (EDIT: 24.5. aamulla) Ja Marja! Tarkistuslaskennan jälkeen sijalle seitsemän nousee Marja (154). Siis yli sata kommenttia on kirjoittanut 11 blogin seuraajaa. 

Mistään tilastoista en löydä kuinka paljon eri kommentoijia on ollut, mutta varmaan lähelle sata. Vuorovaikutteisuus on ilo; minulla jokaisesta kommentista vahvistuu se tunne, etten vaan itsekseni täällä iltaisin keskimäärin tunteroista käytä suoltaakseni ’jotain’ jonnekin tuntemattomaan bittiavaruuteen, vaan että höpinäni menevät jonnekin, nimenomaan jollekin, jollekin tutulle.

Blogini on  yhteisö

Näiden kymmenen joukosta Kati Kittilästä, Anneli Salosta ja Toini Kymenlaaksosta sekä Satu Kouvolasta ovat sellaisia, joiden kanssa emme ole koskaan tavanneet, mutta jotka minä jotenkin koen tuntevani. Olisi kyllä ilo tavatakin. Katrin, Jarinin ja Lähes naapurin kanssa on tutustuttu ja tavattu livenäkin, mihin blogilla on ollut ratkaiseva vaikutus – ilman blogia kohtaamisia ei ehkä olisi ollutkaan, emme olisi koskaan tutustuneet paremmin.

Blogini myötä olen saanut myös muutamia sähköposteja lukijoilta. Ne kaikki ”yksityiset” yhteydenotot ja ”lukijoiksi tunnustautumiset” 🙂 ovat ilahduttaneet kovasti! Kiitos vielä niistäkin!

Ja iso ilo ja tässä touhussa pysymisen kannustin ja edellytys, on ollut se, että minua ja blogiani on kohdeltu hyvin. Täällä ei ole ollut mitään ilkeyksiä, ei katkeruutta, ei mollaamista, ei elämänmenoni, mielipiteitteni, kuvieni tai tekstieni halveksuntaa tai asiatonta kommentointia. Toki – myös – kriittinen kommentointi on hyväksi, kommentointi ja keskustelu on tavoitekin. Ja todellakin: kaikenmoinen perusteltu palaute on aina hyväksi. Toisaalta enhän minä provosoikkaan, enhän? Koetan olla perusteetta arvostelematta ja arvottamatta muiden tekemisiä.

Olen saanut täällä paljon tsemppiä ja myötäelämistä niin kivoissa kuin kipeissäkin vaiheissa vuosieni varrella. Kuluneena koronavuonna blogini on ollut jonkinlainen ikkuna muuhun maailmaan. Olen saanut kommunikoida edes johonkin suuntaan. Syvimpien tuntojeni kirjaaminen tänne on ollut lopultakin aika vähäistä, mutta myös eheyttävää ja olen voinut laittaa omia ajatuksiani järjestykseen.

Blogini on (vähän) myös Muistikuvia-yritykseni markkinointikanava, vaikka eihän tämä ole sellainen yritysblogi, joka monella muulla valokuvaajalla on. Sen sijaan Instagram-tilini on ”mainoskanava”, mutta kyllä blogin kauttakin on jotain kuvausjuttuja tullut. Ainakin kalenteri- ja korttitilauksia. 🙂 Kiitos niistäkin.

Tuulestatemmattua ja minä

Ne eivät ole sama asia. Eihän blogissani oikeastaan koskaan ole mitään ihan ”tuulesta temmattua”. Kaikki mitä täällä on, on ”totta”. En vääristele asioita paremmiksi, en kerro epätotuuksia, en vähättele tai suurentele, mutta onhan se niin, että eihän täällä ole ”koko totuus ja vain totuus”. Tälläkin viikolla on tapahtunut jotain minun elämänmenossani koskettavaa, sekä satuttavaa että ilahduttavaa, jota en tänne vuodata.Ei ole mitään syytä sellaiselle. Emme lopultakaan ole ihan yhtä, minä ja blogini. Aika harva meistä on se, mikä näkyy kaikille ulospäin. Mutta eikös sekin ole osa meitä?

Vähän täälläkin ehkä näkyy se ”pieni kansanvalistaja” joka minussa elää: historiaa, perinteitä, Oulua, Lappia, matkoja, ruokaa ja viinejä – ainakin niistä yritän kertoa, saada levitettyä tietoa ja tuntemusta. Jakaa omia hyviä kokemuksia, iloksi ja koettavaksi muillekin.

Blogielämä jatkuu

Nyt blogi ei ole kriisissä, tällä hetkellä en aio, en osaa, vaikka välillä haluaisinkin, lopettaa päivittäistä kirjaamista. Ja kun kerran suorittaja ja mittaaja olen, niin olisipa ilo jos tänä vuonna blogissa käynnit ylittäisivät 130 000 rajan. Tällä hetkellä näyttää hyvältä, että kaikkien aikojen kakkossija on tulossa, mutta sehän on teistä kiinni, hyvät blogissani piipahtelijat! 🙂

Kysely ja arvonta

Olen taas tehnyt jonkinlaisen lukijakyselyn. Näinhän kaikki varteenotettavat mediat tekevät? 😀 Kyselyyn voi vastata nimettömänä, ja kovasti toivon kaikkien osallistuvan, mutta ne, jotka vielä ”kuittaavat” kommenttikentässä vastanneensa, ovat mukana arvonnassa. (nimimerkki riittää hyvin)

Sain viime viikolla yhden kuvaprojektin yhteydessä valita kolme pokkaria ja lisäksi tuli Tuomas Kyrön kirja ”En juhli”, jotka päätin laittaa jakoon, arvontapalkinnoiksi. Arvon viikon päästä (su 30.5.) kaikkien kyselyyn vastanneiden ja kommentteihin kuitanneiden kesken 2 + 2 kirjaa.

 

Tässä kysely – vastaaminen on nopeaa ja helppoa. Myös kaikenlainen suora sanallinen palaute on tervetullutta. (reija at satokangas.fi)

Pian 5000 postausta tehneenä en kadu mitään. 😀 Jatketaan, hyvät blogiystävät ja -tutut!

 

https://poll.fm/10839612

Bloggailu

Ennakkotieto

Suuri Pääsiäispostaus, joka on ollut tekeillä jo muutamina päivinä on vielä kesken,  – siirrän julkaisua huomiselle.

Vesisateisena päivänä olen vain jatkanut konmarittamista, – sekä roskiin että kierrätykseen on lähtenyt puoli jätesäkillistä roskaa ja tavaraa/vaatetta (mm. viisi pipoa!! – mistä niitä oikein tulee, kuka niitä on oikein kutonut, eikä käytä?) ) Ja järjestystä ja tilaa on myös tietokoneelle tullut. Siinäpä ne päivän kuulumiset, huomiseen!

Bloggailu

Tänään vain luettelo

Pakkasta, aurinkoa, fotojoogaa, hiihtoa, mahdottoman hyvä kalalisuke (pinaatti-munakokkeli + salainen juttu 😀 : kerron siitä tässä joku päivä), äidin kanssa pitkä puhelu (harvinaista nykyisin), Master Chef, sortuminen lukemaan iltapäivälehtiä, huonohko kirja (Ranskalainen valokuvaaja), .. . ei yhtään virettä kirjoittaa postausta. Kuvakin on kuukauden takainen.

Huomenna olen reippaampi. 🙂

Bloggailu Reseptit Ruoka ja viini

Keittiöhommissa

Alunperin oli ajatuksena lähteä joko hiihtolenkille (tavallista pidemmälle) tai pienten ja isänsä kanssa Talvikylään, mutta lopulta monestakin syystä kävikin niin, että olin vain sisällä koko päivän. Jotenkin – melkein vastentahtoisesti – sorruin kokkailemaan moneksi tunniksi. Home-made pitaleipiä monenmoisine tykötarpeineen ja jälkkäriksi laskiaispullia – pinkillä kermavaahdolla ihan Eeviksen iloksi. Ja kyllä pinkistä väristä huolimatta kelpasivat muillekin. Kelpasivat oikeinkin hyvin.

Näiden pitaleipien (helppo) ohje on täällä.

Kokkailuihin liittyen yksi jännä tai noh, jännä ja jännä, juttu. Pari viikkoa on blogiini tultu suoraan postaukseen ”Italialainen minestrone”. Joskus aina käy niin, että joku vanha postaus saa yllättävän suosion, kun jossain toisessa blogissa tai keskustelupalstalla viitataan juttuuni. Jatkuvasti näitä juttuja ovat esim. ”uskovaisten pastilli” tai ”miksi kokin hattu on korkea” tai ”laskiaispullan historia” tai ”Miksi Oulu on Valkea kaupunki”  yms. yms. Joskus pystyn näkemään, mistä viittaus tulee (esim. Facebook (mutta ei mistä sieltä) tai sitten suoraan se sivusto, jossa minun postaukseeni on viitattu, mutta tässä näyttää, että ihan vaan suoraan google-haun kautta on juuri tälle sivulle törmätty. Mietin, miksi minestronesoppa nyt kiinnostaa monia niin paljon, ja kävin itsekin katsomassa, mitä ko. postauksessa oikein kirjoittelen. Ja löytyihän se syy sivun suosioon: siellä mainitaan ”influenssarokote” ”ei tehoa”… Ei siis suinkaan sopparesepti vaan paljon ajankohtaisempi aihe, johon ihmiset hakevat tietoa – ja todennäköisesti joutuvat pettymään kun ko. sivulle eksyvät. Internet on ihmeellinen! 😀  Mutta siis: siinäpä yksi hyvä arkiruokavinkki! Sen takia kannattaa sivulle klikkautua!

~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Ja tänään suoritettiin virallinen arvonta viiden arkiruoka-haasteeseen osallistuneen kesken: Kati, Olli, Katri, MS ja Anneli olivat kommenttien jälkeen mukana ja Apsu suoritti arvonnan!! Onnea voittajalle! ** Arkiruokapostauksia on siis tulossa..

**(Yritin etsiä tiedostoistani osoitettasi (muistan että olet tilannut korttejani), mutta ei löydy, joten voitko laittaa sen minulle sähköpostiin reija at satokangas.fi) niin toimittelen heti huomenna postiin palkinnon. 🙂 )

Bloggailu Ruoka ja viini

Arkiruokia hakusessa

Tässä on pian  se vaara, että alan tätä menoa pitää helmikuusta.

Tänäänkin oli jo aamusta huikean kaunista, eikä aurinko ole silmiä ja ajatuksia kiristävä, vaan valoa ja iloa tuova ystävällinen pallero taivaalla. Itse asiassa olipa komea kaksoisaurinkokin hetken, mutta eihän minulla muuta kuin kännykän kamera mukana. Pyöräilessä ja kävellessäkin kyllä kulkee kamera ja parikin objektiivia mukana, mutta ladulle en niitä mukaan ota.

Helmikuu tuntuu hyvälle siksikin, että on tekemistä, aika paljonkin. Kuvailuja, pienten kanssa oleiluja, ja sitten – eilen tuli langat!  Siispä Pehtoorin riddari alulle. Hiihto on tehnyt hyvää olkapäälleni, joten kyllä minä voin ihan hyvin aloitella sen. 🙂

Olen myös kehitellyt jonkinlaista ruokahaastetta itselleni. Olen lopen kyllästynyt arkiruokakokkailuihini. Kovin on rutinoitunutta ja vanhaa kehää kulkevaa meidän ruokahuolto nykyisin. Ei kylläkään Pehtoorin mielestä, mutta mun mielestä on. Ajattelin, että otan joka viikon alussa jonkun sadoista keittokirjoistani ja siitä kirjasta on tehtävä kaksi uutta arkiruokaa viikon aikana, tai noh, ainakin yksi. 😀 Ruoan on oltava helppoa, suhteellisen nopeasti tehtävää, edullista, ja siihen tarvittavat raaka-aineet on oltava tavallisen kaupan valikoimista saatavissa. Eli yksi tai kaksi uutta ruokaa per viikko. Ja sitten tietysti postailen tänne koekeittiön tuloksia.

Kyselenpä sitten teiltäkin, hyvät lukijat! Mikä on sinun ”luottosapuskasi”, arjen ruoka, jota teet aika usein ja joka sopisi noihin yllä luettelemiini rajoihin. Kerro vaikka vain ruoan nimi, laita kommenttiin mielellään myös ohje tai ainakin raaka-aineet, joista sen teet. Tai laita linkki, jos ruoan ohje on netissä. Kaikki sunnuntai-iltapäivä neljään mennessä vastanneet ovat mukana arvonnassa, jossa on palkintona aika muhkea korttipaketti, mm. ystävänpäiväkortteja 10 kpl.

Uusitaanpa porukalla arkiruokalistamme! 🙂

 

Bloggailu Lappi Liikkuminen Luettua Mökkielämää Valokuvaus

Summaamassa vuotta

Ladulla ajatuksia

Marko Leinon kirja ”Joulutarina” sopii hyviin kaamosajan yksinäisille hetkille luonnossa, jos niissä nyt ylipäätään mitään kuunneltavaa tarvitsee. Mutta on kirja hyväkin: se tuo rauhaa, varsinkin jos se on sopiva tilanteeseen. Joulutarina oli eilen ja oli tänään hiihtolenkin menomatkalla, palatessa en enää kuunnellut. Jäin miettimään viisaan kirjan sanoja.

Pieni Nikolas miettii veneessä matkalla kotisaareltaan mantereelle jäätyään orvoksi …

 

Ehkä kaikki ihmiselämässä ei olekaan niin musta-valkoista,
ehkä ei olekaan olemassa yksiselitteisesti onnellisia tai onnettomia tapahtumia.

Ehkä ne vastakohtaisuudestaan huolimatta sittenkin kulkevat käsi kädessä:
niinkuin onnettomuus saattaa synnyttää muassaan hyviä asioita,
niin myös onni saattaa kätkeä sisälleen ikävyyksiä.

Ehkä mitään elämän sattumuksia ei pitäisikään edes yrittää luokitella heti niiden tapahduttua,
vaan katsella niitä vasta ajan ja välimatkan päästä.

Ehkä ne vasta silloin pystyy näkemään kokonaisuutena,
ehkä vasta silloin pystyy punnitsemaan, kumpaa tapahtunut loppujen lopuksi piti enemmän sisällään,
hyvää vaiko pahaa – vai kenties molempia samanveroisesti.

Tuollaisia minäkin olen tässä vuoden lopussa miettinyt, miettynyt kulunutta vuotta ja miettinyt millaisen ”loppulauseen” siitä tänne  kirjoittaisin. Ehkä en tänään tai huomenna sitä teekään, ehkä vielä koetan nähdä kokonaisuutta selvemmin… Historioitsija minussa allekirjoittaa Nikolaksen pohdinnat,  ja annan vielä aikaa pohdinnoille.

Leinon ”Joulutarina” on luokiteltu lasten ja nuorten kirjaksi, – en oikein ymmärrä miksi. Tai sitten pitäisi kuunnella/lukea enemmänkin nuorten kirjoja?

Hiihtäminen oli tänään eilistäkin mukavampaa. Pienen ohikiitävän hetken se tuntui ihan sujuvankin. Ja aamun sinisessä hämärässä, hyväkuntoisilla ja luistavilla laduilla oli tilaa ja mukava hiihtää.

Vuodenvaihteessa

Muistuipa mieleen kuluneen vuoden alusta yksi hiihtolenkiltä paluu, vähän sellainen ”sulkeuduttuaan ympyrä on ummessa” -juttu. Se oli se päivä, jolloin Suomen ensimmäinen korona-tartunta kirjattiin, ja juuri Saariselällä olleella henkilöllä. Silloin meillä oli jo monta muutakin huolta olemassa – mutta eipä tiedetty, mihin kaikki vielä johtaisi. Ja eihän mikään ole mitenkään päätöksessä, aika kuluu edelleen, edelleen elämänmeno muuttuu. Olin vähällä kirjoittaa ”elämä jatkuu”, mutta se ei nyt oikeastaan sovi tähän. Tänään on joulun alla menehtyneen ystävän hautajaiset Oulussa.

Ajatuksissa on ollut sekin, mutta muutoin tänään on ollut hyvä, leppoisa päivä. Ja jotain yhteenvetojakin vuodenvaihteeseen liittyen kuitenkin tein, vaikka ”loppulause” siirtyköön.

Mm. Instagram-tilini TOP Nine -kollaasi.

 

 

Kiitokset kaikille seuraajille ja tykkääjille. Instagram on minulle ennen kaikkea kuvien julkaisukanava, vähän sellainen markkinointijuttu. Tai siellä siis yritän osoittaa, että osaan kuvata. Insta-stoorit taas ovat vähän sellainen ”mini-blogi”. Siellä on hyvin satunnaisesti, hyvin vaihtelevia, aika lailla henk.koht. juttujakin – ihan ilman mitään ”linjaa”.

Tuulestatemmattuja juttuja seuraavat …

Facebook-julkaisuista olenkin melkein luopunut, mutta blogi on ja pysyy. Edelleen samanlaisena tajunnanvirtana ja kuvakavalkadina ja reseptiarkistona, ja toivottavasti joskus taas myös matkapäiväkirjana. 😉 Kaksitoista vuotta päivittäin juttuja ja kuvia. Kahdelta ensimmäiseltä ei ole tilastoa, mutta tässä sekä vuosittaiset että  keskimääräiset päivittäiset vierailut.

Jos seuraavan vuorokauden aikana blogiin tulisi 1039 vierailua, tämä vuosi 2020 olisi kolmanneksi paras kaikista. Nyt vähän sellainen jaettu pronssi. 😀 Vaikka eipä tässä mitään kilpailua. Ihan itsekseni tätä puuhastelen. Yhteensä näyttökertoja on 1 277 627 ja kommenttejakin jo melkein 13 000.

Mihinhän suuntaan huomenna hiihtelisi?

 

 

Bloggailu Historiaa Joulu Joulukalenteri Oulu

Joulukalenterin avaus

Piispantalo, tai Piispala

Siinä on ikkunoita melkein kuin joulukalenterissa – tai kun on kyse kirkollisesta rakennuksesta – on kai sanottava adventtikalenterissa. Joulu- ja advnettikalenterista ja niiden historiasta pieni artikkeli muutaman vuoden takaa…

Piispala on Oulun kauniin, hyvin säilyneen Rantakadun ja Ojakadun kulmassa. Rakennuksen monta osaa täyttävät liki koko korttelin.

Tänä aamuna lumisade oli lähinnä rännänsekoista vesisadetta, mikä teki kuviin hienoja (?) linssiheijastuksia.

Joulukalenterin aika

Joulukuun ja kalenterin avajaiskuvaksi tämä sopii vallan hyvin siksikin, että kertoo samalla siitä, millaisena tämänvuotisen joulukalenterini olen ajatellut toteuttaa. Postauksen otsikkokuva kertokoon/kertonee jostain jouluisesta aiheesta, josta kirjoittelen. Varmaankin ”Oulu kuvissa” ja ”Oulun vanhat, kauniit rakennukset” -projektini sekä ”Jouluinen Oulu” (jo ensi vuoden joulukortit tekeillä? 🙂 ) toistuvat, ehkä liitän vähän paikallishistoriaa tai oululaista joulun viettoa näihin juttuihin. Mutta mukana on myös jouluruokia, leipomuksia, lahja-asioita, linkityksiä, muistoja, kaikkea tavallisia juttujani; ensi viikonloppuna on tavoitteena koota jouluviinisuosituspostaus. Valmistautumista taas uudenlaiseen jouluun, eivätkä uutta ole vain koronan mukanaan tuomat jutut, vaan moni muukin asia on muuttunut. Ja lisää kuvia. Jouluisia kuvia. Niistä kaikista on joulukuun tuulesta temmatut jutut koottu.

Toisin sanoen blogini jatkuu tutuilla teemoilla. Tosin joulupainoitteisena nyt kalenterin ajan. Niin kuin kaikkina edellisinäkin joulun vartoomisaikoina.

Piispantalosta vielä

Rantakadun nurkkakorttelin ensimmäinen talo oli käsityöläisen, karvarimestari Alfred Lundin kaksikerroksinen kivitalo, joka tuhoutui pahoin marraskuussa 1882, Oulun suurpalossa.  Lundin talosta säilyivät kiviseinät, joiden varaan tehtiin uusi rakennus: juuri kuvassa näkyvän rakennuksen kiviosan rakennutti kauppaneuvos J. G. Bergbom. Uusrenessanssirakennuksen (huom. parveke) suunnitteli Oulun läänin vt. lääninarkkitehti Johan Ludvig Lybeck vuonna  1884.  Hän suunnitteli myös Hallituskadun puoleisen kivisen piharakennuksen 1890-luvulla. Kannattaa katsoa sitäkin tarkkaan kun ohi kuljet. Kuvassa oikealla näkyvän nikkarityylisen puuosan (1883) ehti suunnitella Lybeckin edeltäjä lääninarkkitehti Frans Fredrik Wilhelm Lüchou.

Bergbomien aikana talo oli asuintalo, ”Päripumin” kaupunkikartano (ks. Bergbomin Oulun kiinteistöistä täältä), mutta puurakennuksessa oli myös insinööri Karl Löfhjelmin rautakauppa. Bergbomin jälkeen (1896) merikapteeni Henrik Wilhem Snellman osti tontin kiinteistöineen Bergbomin perikunnalta ja siitä lähtien talo oli “Snellmanin talo”.

Merikapteeni Snellman oli Johan Vilhelm Snellmanin serkun poika. Hän oli suurimman Oulussa rakennetun laivan, fregatti “Toivon”, kapteeni, se maineikas oululaisten “Toivonherra ja kommesrootin poika”. Hän oli jo 1881 ryhtynyt rautakauppiaaksi, ja varusti nyt talonsa Rantakadun suuntaisen puuosan suurimmaksi osaksi rautakauppansa päämyymäläksi. Tämä oli se kuuluisa “HooVee”. Liike suljettiin 1903 merikapteeni Snellmanin kuoleman jälkeen ja jatkoi toimintaansa muualla. Snellman perheineen asui Ojakadun puoleisessa kiviosassa, jossa ainakin ajoittain oli muitakin asukkaita.
(lainaus Tuomiokapitulin sivuilta)

Myös Snellmanien aikana talossa oli liiketoimintaa: Oy Alko AB toimi kieltolain jälkeen aina vuoteen 1952 Ojakadun puolella (Ojakatu ykkönen), jossa ovat nykyiset Oulun tuomiokapitulin hallintotilat. Vuonna 1952 valtio osti talon Snellmanin perikunnalta, minkä jälkeen talossa oli tuomiokapituli ja piispan asunto.

Arvonnan kohde ja tulos

Toissapäiväisessä postauksessani (ja Insta-stoorissa) arvuuttelin ja asetin arvonnan:

Mikä talo ja missä? (klikkaamalla kuva suurenee)

Noh, tämä on Piispalan piharakennus. Otsikkokuvan oikeassa reunassa näkyy rakennuksen julkisivu. Tässä pihakuvassa takana näkyy Radisson Blun katolla oleva ”häkki”. Otin kuvan seisoen melkein seimiasetelman keskellä. Piispalan pihassa on tänäkin vuonna jouluseimi (josta tulette näkemään kalenterikuvan jonain päivänä. 🙂 ).

Eli tämä on niitä harvoja sisäpihoja, joihin oikein toivotetaan tervetulleiksi. Mannu arveli Raksilaan sijoittuvaksi: todellakin olisi voinut olla. Pihakellari ja kaikki, – jos kadunpuoleinen julkisivu olisi ollut näkyvissä se olisi varmasti paljastanut sijainnin. Myös Franzenin talon tyyliin tämä olisi sopinut. Arvontaan osallitui kuusi, ja AK tiesi oikean vastauksenkin, mutta arvonnan voitti kuitenkin Jarin! Onneksi olkoon!

Luulenpa, että vielä yksi arvonta tämän vuoden puolella on tulossa, joten olkaahan valmiina. Ja tervetuloa iltaisin ”aukomaan” joulukalenterin luukkuja.

Bloggailu Niitä näitä

Ei niin kummoisia…

Eilen rikkoontui tämän pienen, oman, jo toistakymmentä vuotta ylläpitämäni julkisen päiväkirjan, oman blogini lukijamäärän uusi maaginen raja: 1 250 000 kävijää. Siis miljoona ja neljännes päälle! Se on aika paljon se.  Kiitokseni kaikille aktiivisille, vuosikausia seuranneille kuin myös satunnaisesti piipahtelevillekin.

Tuo luku aiheuttaa (lisää) paineita: semminkin kun viime aikoina olen hiljaa mielessäni todennut, että ´mistä ihmeestä tänään kirjoittaisin´ , kun pienessä maailmassani ei nykyisin mitään (julkaistavaa – huom. tässä paino sanalla ´julkaistavaa´) tapahdu.

Niin kuin nyt tänäänkin: päivän kohokohta kun joulukorttitilaukseni tuli perille. Nyt on satoja kortteja, joista (pienen pienen) osan tänään sain jo jatkomyyntiinkin. Ja palaute oli vähintäänkin hyvä: pienyrittäjälle/jouluihmiselle/oululaiselle tuntuu mukavalle. Ensi viikolla alkaa korttien ja kalentereiden myynti voimallisemmin ….

Illansuussa istuskelimme kolmisin hyvä ruoan äärellä pitkään, ja taas toivoin että olisinpa liikkunut vähän enemmän, mutta hei … luomukuningasosterivinokas ei voi olla kovin paha kaloripommi, vaikka söisi niitä voissa paistettuna paljon? Eihän? – Ihan sama, mahdottoman hyviä olivat, kun myös home-made lehtipihvit.

Tämmöisistähän se päiväni, perjantaini, koostuu. On vaikea olla mainitsematta, etta  joulukorttisuoramyynti ryöpsähti käyntiin! Palannen asiaan. Kerrankin ajoissa.

Levollista ja leppoisaa viikonloppua kaikille!

Bloggailu

Oikea kielisyys virheitä :) ja inhokkisanoja

”Renkaan vaihdot!”  lukee tienposkessa olevassa kyltissä ja viereisen rakennuksen seinässä olevassa mainoksessa matkalla meiltä kaupunkiin. Tänään ajelin niistä ohi. En pyörällä, sillä tänään sen verran jäätä, etten enää uskaltanut pyörän selkään, vaan oli pitkästä aikaa käytävä kävellen lenkilllä ja huristeltava autolla (spesiaali)ruokaostoksille kaupunkiin. Minulla toki jo on talvirenkaat (Pehtoori vaihtoi viime viikolla – vai jo edellisellä – joten ei ole  talvi päässyt siltä osin minua nyt tai kai koskaan yllättämään…) mutta tuo kyltti pisti silti silmään: renkaan vaihdot! Miksei ”renkaiden vaihto”? – Eihän ole kyse siitä, että vaihdellaan yhtä rengasta useampaan kertaan?

Oikeakielisyyden runtelusta en ole viime aikoina kovinkaan paljon ärsyyntynyt, verrattuna esimerkiksi siihen, millaista oli yliopistonlehtoriuden aikana, ja tuo em. kylttikin lähinnä vain huvitti, mutta silti! Reilu viikko sitten yhden FB-ystävän linkityksen kautta satuin Me naiset -lehden artikkelin, jossa kerrottiin siitä, mikä on lehden lukijoiden mielestä ”suomen kielen ärsyttävin väärin kirjoitettu sana”. Selvityksen tuloksista on täällä perhepiirissä (sekä viininmaistelujen ohessa viime lauantaina) keskusteltu ja hieman hämmästelty tuloksia, mutta kakkossijalle tulleet yhdyssanavirheet ärsyttävät meistä monia ja minua erityisesti. Varsinkin kun itsekin teen niitä.

Muistan lukeneeni myös tieteellisen! artikkelin koskien kielivirheistä ärsyyntyvien ihmisten persoonallisuutta; kyllä tyttären kanssa itsemme artikkelin ”henkilögallerioista” löysimme. Hieman on pohdittu, että äppi nyt ei oikeastaan voi puhua ärsyyntymisestä, vaan enemmänkin hämmästelystä: mikseivät ihmiset (enää) välitä kirjoittaa oikein. Mikseivät edes yritä?

Mikä sinua ärsyttää kirjoitetussa/puhutussa tekstissä/kielessä? Onko inhokkisanoja? Minulle niitä ovat edelleen jaxuhali ja masuasukki, esim Mikä Tuulestatemmattua-blogin (jonka nimessäkin on yhdyssanavirhe!) kielessä ärsyttää tai häiritsee tai vaatisi kielenhuoltotoimia osakseen?

Bloggailu Historiaa Niitä näitä Reseptit Ruoka ja viini

Niksipostaus 2020

Pitkään aikaan ei täällä blogissani ole ollut minkäänmoista ”niksinurkka”-postausta. Sellaisia on näköjään kerran vuodessa tullut laadituksi.  KLIKS

Nyt sitten tämänvuotisen niksipostauksen aika. Tällä kertaa vain muutamia vinkkejä teille kerrottavana.

Aloitetaan aamukahvista. Meillähän kahvi keitetään pannulla, tosin mökillä keittimellä. Tyttäreltä opittu niksi oli aluksi käytössä vain juhlapyhinä, pian myös sunnuntaisin. Nykyisin kahvi meillä keitetään sekä Juhla Mokasta että suklaakahvista. Ihan sama onko käytössä pannu vai keitin, mutta 1/3 tai 1/4 böönistä on tätä suklaakahvia. Se ei tee kahvista suklaanmakuista, mutta pieni hyvä vivahde siihen tulee. On kokeiltu myös kardemumma-, pähkinä- ja vaniljakahvia, mutta niissä mausteisuus ei ole hyvä, vaan ”puskee” päälle ja vie kahvista kahvin maun taka-alalle. Suklaan häivähdys saa tuiki tärkeän kahvin maistumaan vähän tavallistakin paremmalta.

Joskus kesällä kauppareissulla mukaan tarttui Thai Green Curry -purkki. Se on noista kolmesta meidän mielestä paras, eivätkä muutkaan huonoja ole. Käytän niitä seuraavasti: Leikkelen Jyväbroilerin fileet isoiksi paloiksi, sitten pyörittelen kuumassa rypsiöljyssä kunnes palasiin tulee vähän väriä, lisään  vähän suolaa ja kattilaan mukaan purkillinen bambunversoja. (Aasia Marketista saa erityisen hyviä aika ohuiksi suikaleiksei leikattuja, mutta kyllä nuo Spice Up -merkkiset kauppojen normivalikoimissakin olevat käyvät). Bambunversojen lisäksi lisään joskus porkkanan tikkuina, samoin vähän sipulia ja paprikaa, mutta välttämättä  ei tarvitse niitäkään. Broileripalojen ja vihannesten päälle purkillinen currya; noin puolisen tuntia miedolla lämmöllä ja valmista on.  Tarjolle nuudeleita ja tai riisiä. Helppoa ja hyvää!

Voin väittää olevani kokemusasiantuntija monissa hampaistoon liittyvissä asioissa, joten nyt kannattaa ottaa vakavasti suositukseni. Noin vuoden käytön jälkeen olen vakuuttunut, että Yotuelin hammastahna, jonka luvataan valkaisevan hampaita, todella tekee niin. Tai ainakin se estää tummumista, – huolimatta päivittäisestä kahvin ja viikottaisesta punaviinin juomisesta.

Se on miellyttävä käyttää: ei vaahtoa ylenpalttisesti, itse asiassa ei juuri ollenkaan, varsinkin Snowmint-maku on hyvä, hampaista tulee puhtaan tuntoisetkin, eikä niitä juuri koskaan vihlo, ja tahna valkaisee. Aika tyyristä on (riippuen kaupasta noin 15 €) mutta sitä ei tarvita paljoa, joten on hyvin riittoisaa.

 

Ja loppuun maskisuositus! 

Espanjantauti alkoi vuonna 1918, ja se kulki aaltoina Suomenkin yli. Viimeinen, neljäs aalto oli erityisen paha Inarissa, jossa 10 % väestöstä kuoli. Kaikkiaan tauti tappoi kymmeniämiljoonia ihmisiä (arviot vaihtelevat suuresti 40 – 100 miljoonan väliltä). Suomessa ”vain” 20 000 menehtynyttä ja USAssa puolimiljoonaa. Historioitsijoilta tavataan kysyä, toistaako historia itseään, ja historioitsijat ovat tutkineetkin ”toistuvuutta” kaikkialla maailmassa monin eri tavoin. Ennustamaan historioitsijat harvoin ryhtyvät, eivätkä siihen – tietenkään – pystykään. Mutta historiasta usein kuitenkin opitaan: onhan tämän korona-pandemian aikanakin opittu menneestä, influenssan ensimmäisestä aallosta ja aiemmista maailmanlaajuisista epidemioista. Mm. opittu käyttämään maskeja.

Bloggailu Luettua

Kirjahyllyni ja minä

Tässä olen ”rakennellut” useampaakin postausta, mutta päädynpä nyt julkaisemaan tämän. Ehkä myös haastamaan teitä hyvät lukijat.

Koska tästä blogistani näyttää tulleen myös koronapäiväkirjani, niin olen omia tuntoja kirjaillut ylös, osan niistä jo julkaissutkin, osaa en ylöskirjoita tai ainakaan julkilausu, mutta karanteeniajan jatkuessa on tullut jotain sellaista uuttakin, johon palannen tässä lähipäivinä.

Olen tässä viime päivinä monilta jo kysellyt, mitä he tekevät ensimmäisenä, kun liikkuminen on jotensakaan turvallista ja hyväksyttyä. Mikä on sellaista, jota nyt, et nimenomaan karanteenin vuoksi, saa tehdä, mutta jonka pariin, luo, tekemään, kokemaan soisit pääseväsi viimeistään kesän alussa tai sitten kun ”pahin on ohitse”. Tai mitä sellaista karanteeni on tuonut arkeesi ja juhlaasi, josta haluaisit mahdollisimman pian eroon?

On ollut mielenkiintoista kuulla vastauksia, jotka eivät suinkaan kaikki ole olleet samankaltaisia. Aika yllättäviäkin… Kerron sitten. Mitenkäs sinulla? Kerro jotain…

Minäkin kerron tässä (taas, huoh) jotain itsestäni. Onkohan se niin, että ”kerro mitä luet, niin kerron millainen olet” – tai edes, että ”kerro millaisia kirjoja sinulla on hyllyssä, niin kerron millainen olet”. Tietysti on sellaisiakin, joilla ei ole 17 kirjaa hyllyssään (esim. yhden suurvallan kahjolla päämiehellä, jonka hölmöydellä, vastuuttomuudella, tietämättömyydellä, itsekeskeisyydellä ei ole mitään rajaa – en tiedä, olisiko joskus jonkun kirjan lukeminen auttanut. Edes toisten, viisaampien ihmisten kuuntelu olisi voinut… ).

No mutta, minäpä vastaan täällä blogissa (taas yhteen FB-ssa kulkevaan) haasteeseen, jonka vastausten etsimisessä minulla menikin aika kauan aikaa. Yritin vastata ”rehellisesti” – eikä vain niin, että mikä kirjan nimi sattuisi sopimaan kysymykseen. Näin se aika rientää. Kuitenkin tämä oli oikeastaan aika jännä.

Haastanpa sinutkin. Olisipa hienoa, että nämä höpinäni olisivat vastavuoroisia, että ihan interaktiivinen blogi. Millaisena kirjahyllysi sinua heijastelee?

”Kerro itsestäsi kirjahyllyn avulla. Vastaa kysymyksiin omistamiesi kirjojen nimillä.”

1. Mikä/kuka olet? – Omaelämäkertani
2. Kuvaile itseäsi? – Kuvaa asenteella. Vauhtia ja fiilistä
3. Mitä elämä sinulle merkitsee? – Arjen historia
4. Kuinka voit? – Säännöstelty huvi
5. Kuvaile nykyistä asuinpaikkaasi? – Täällä Pohjantähden alla
6. Mihin haluaisit matkustaa? – Rooma – ikuinen illallinen
7. Kuvaile parasta ystävääsi? – Oman elämänsä sankari
8. Lempivärisi? – Valkean kaupungin vaiheet
9. Millainen sää on nyt? – Tuoreessa muistissa kevät
10. Paras vuorokauden aika? – Aamiainen – nautiskelijan ateria
11. Jos olisit TV-sarja niin minkä niminen olisit? – Rakkaudesta ruokaan
12. Millainen on parisuhteesi? – Siltalan Pehtoori
13. Mitä pelkäät? – Ruoan valmistaminen mikroaaltouunissa
14. Mitä toivot? – Jäähyväiset aseille
15. Päivän mietelause? – Joen yli puiden siimekseen
16. Miten haluaisit kuolla? – Kepeät mullat  
17. Minkä neuvon haluaisit antaa? – Juhlitaan taas

Jaloleininki takkahuoneen ikkunalla eilisessä auringonvalossa.

Bloggailu

Digitaalisessa maailmassa

Tänään olen käyttänyt kaiken mahdollisen datailutaitoni, ja aamupäivän käytin mm. blogin varmennustallennuksen kokonaisvaltaiseen varmennustallennukseen. Tuhannet kuvat, massiivinen tekstiaineisto ja yli 12 000 kommenttia talteen sekä tietokannan iso päivitysoperaatio ja erinäiset säädöt hävittivät viime päivinä häirinneet ongelmat.

Operaation seurauksena ainakin minulla blogin sivujen (ja postausten/päivitysten) latautuminen nopeutuivat. On niin pro-olo kun sain nuo tehtyä. Eikä juurikaan kirosanoja vaan kuuntelin samalla Kauko Röyhkän – tai siis lukion rinnakkaisluokalla olleen J-P Välimaan – elämäkertaa. Tulvahteleepa muistoja 70-luvun musiikista ja kouluajoilta! Epe´s levykauppa! Vieläkin on hyllyssä sieltä tilattuja älppäreitä.

Myös Adoben kanssa ohjelma/katalogi- etc. tiedostot onnistuin (luullakseni ja toivottavasti) saamaan talteen, sillä keskiviikkona tietokone lähtee täydelliseen buuttaukseen ja putsaukseen. Josko saisin sorville tällä tavoin  vielä ainakin toiset neljä vuotta sujuvaa ja ongelmatonta toiminta-aikaa.

Aamupäivän satoi lunta, ja ajattelin, että lähdenkin vasta illalla kuvailemaan valkoisia puistomaisemia Ainolaan ja jokivarteen. Kävin kuvailemassa – parahiksi ennen kuin illan vesisade alkoi. Ja ei, en ollut puistoissa. Eikä ollut valkoista.

Bloggailu

Vuosiluvun vaihtuessa

Iltapäivällä auringon jo laskettua olin Hietasaaressa, Toppilansaaressa ja Möljällä – josko tänäänkin olisi helmiäispilviä? Ja olihan niitä! Ja Blue Hour toi maisemaan muitakin värejä. Oli ihan huikea käveleskellä, kuvailla. Ihan luomuilotulitus oli merenrannassa.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Kohti 20-lukua. Ehkä en (historioitsijana ihan varauksettomasti ks. esim. tämä) nimittäisi uudeksi vuosikymmeneksi, mutta onko sillä oikeastaan väliä. Joka tapauksessa ajanmääreethän ovat ihmisten sopimuksia, päätettyjä juttuja. Thaimaassa on tällä hetkellä vuosi 2562 – minulla on tallessa Hua Hinin sairaalasta  saamani potilaskortti, jossa syntymävuodeksini on merkitty 2501.  Ei ihme, että välillä tunnen itseni kovin kovin iättömäksi – tai vanhaksi. 😉

On ehkä hyvä muistaa, että keskiaika määritellään Suomen historiassa vähän erilailla kuin Italiassa tai että Aasiassa tai Amerikassa ei ole keskiaikaa. Antiikin aikaa ei todellakaan tunneta Etelä-Amerikassa tai Japanissa.

Joka tapauksessa on vuodenvaihde – vaikka sitä ei laskettaisikaan Jeesuksen syntymän mukaan tai Caesarin säädösten mukaan. Vuosi vaihtuu näillä meidän leveysasteilla, tässä kulttuurissa paljolti siksi(kin), että talvipäivänseisaus on riimusauvoissa ja kalentereissa juuri näillä ”tienoin”. Ja meidän ajanlaskussamme juttu on niin, että huomenna päiväykseen kirjoitetaan MMXX tai siis 2020.

Tässä taitekohdassa on tapana pohtia mennyttä, ja lupailla kaikenmoista tulevaan… Palaan (lupaan, ehkä 😉 palaavani) huomenna asiaan – nimenomaan lupausten osalta, mutta mitenkäs ne menneet? – Minulla – ikiaikaisella päiväkirjanpitäjällä – on ollut tapana summata mennyt vuosi: joko hyvinkin perusteellisesti tai vähän kuin olkia kohotellen, mutta niin tai näin, on ollut tapana (duunissa oli ”pakkokin”) tehdä jotain yhteenvetoa joka tapauksessa. Ja näin tein  jo paljon ennen kuin mitään some-maailman höpötyksiä oli olemassakaan.

Jotta mitäs näin yhtäkkiä vuodesta 2019 voisi todeta? – Päällimmäisena on pyöräilyn ja sitä kautta monen muun hyvän asian vuosi. Ja Eeviksen vuosi. Sähköpyörän hankkiminen huhtikuussa toi elämääni paljon uutta, paljon hyvää. Toinen lapsenlapsi merkitsi – hassua kyllä – pienen, pienten näkemistä edellisvuosia vähemmän: äitiysloman aikana Juniorin perheen esikoinenekaan ei ollut mummilassa kuten edellisinä vuosina. Mutta silti: pieni tyttö on lisännyt elämään oman tärkeän osansa.

Vuosi on ollut kuvaamista, – mutta verrattuna edellisiin vuosiin kuvaaminen on ollut enemmän ”työtä” kuin opiskelua. Ja onneksi sitä on ollut – tai siis, että olen sitä itselleni järjestänyt. 😉  Toisaalta oppimista olen kaivannut; olisipa Oulussa sellaisia mahdollisuuksia kuvaamisen opiskeluun kuin Helsingissä! Tyär on tosin toivottanut tervetulleeksi ”opiskelija-asuntoonsa”, mutta enpä ehkä…

Vuosi on ollut myös luopumisen opiskelua, oppimista, sietämistä. Ihan tietoistakin asian työstämistä. Enemmänkin luopumista olisi voinut tehdä. Mutta tähän liittyy sekin, että pääsin ”vielä kerran” Roomaan. Oi, että. Siitä olen iloinen, niin iloinen. Siellä oltiin Pehtoorin kanssa jo vuonna 1978, ja siellä oltiin – taas kaksistaan – anno domini 2019. Se on vuoden highlighteja. Tänä vuonna olen luopunut Kalaaseista, ja tänä vuonna olen luopunut (mikä ”eskaloituu” vasta seuraavassa helmikuussa) rotissöörien tiedottajan hommista. Kyllä minä jo osaan luopua, luovuttaa en vielä halua, en mistään. En edes blogista. Mutta luopua jo osaan, ainakin vähän.

Toivottelen teille kaikille kaikin puolin kelpoa ensi vuotta, hyvät blogiystävät! Pysykääpä mukana, minä yritän (paino sanalla yritän) pysyä päivittäisessä tahdissa …

Bloggailu

Jännän äärellä

Iso osa päivästä on mennyt tietokoneen (-koneiden) ja ohjelmistojen siivoamisessa ja päivityksessä. Tiedättehän Windows seiska heittää pian hyvästit, joten on valmisteltava siirtymistä uuteen. Sillä seurauksella että olen saanut sekä mökkiläppärin (, joka on täällä Oulussa ihan tätä operaatiota varten) että ison myllyn eli pyötäkoneen (PC) jotensakin totaaliseen juntturaan, hukattua Microsoft Officen lisenssit, virustorjunnat pois päältä ja takaisin, Adoben (kuvankäsittely)ohjelman esiasetukset deletoitua (mikä kyllä oikeastaan oli hyväkin: tulipahan nyt tehtyä paremmat asetukset aiempien toiskelopoisten tilalle.

Ja homma jatkuu…

Suuresti hämmästelen, että tätä blogia en (vielä?!) ole saanut hävöksiin jonnekin bittiavaruuteen. Olisi kyllä aika karmeeta jos kaikki tekstitkin häipyisivät. Silloin jokunen vuosi sittenhän hävisi tuhansia kuvia, mutta ei montakaan tekstiä. Nyt bloggaamiseni jatkuttua jo 12 vuotta, jatkuttua liki joka ikinen päivä, tämä artikkeli on järjestyksessään 4440:s (merkitäänköhän se noin?),  tekstiä on mielettömästi. Jos artikkeleiden pituus on keskimäärin pikkuisen yli puolikas aanelonen, se merkitsee noin 1500 merkkiä päivässä eli noin yhteensä 6 660 000 (pahasti näyttää pedon luvulta tuo). Jos sen jakaa kirjan sivuiksi, niin Tuulestatemmattuja höpinöitä on jo kymmenen paksun kirjan verran!!

Ja jos olisi vielä kaikki kuvatkin! Niitä olen ladannut yli 18 000!!! Tulisi parikymmentä kirjaa lisää. Ei mitään järkeä!! Aatelkaapa jos olisin käyttänyt kaiken tuon ajan johonkin hyödylliseen ja ”tuottavaan”.  Olisin ehtinyt opiskella italiaa niin että osaisin sitä, tai olisin voinut treenata maratonille ja juoksennella niitä pitkin ja poikin, olisin voinut ryhtyä vapaaehtoiseksi aikuiseksi tueksi jollekin lapselle tai opiskella jotain uutta …  No mutta en ole.

Eihän kaikkien postausten häviäminen olisi katastrofi muille kuin minulle, mutta silti! Silti ja siksi jatkan harjoituksia ja koetan saada kaiken pelittämään. Myös mökkiläppärin: ensi viikolla sitä tarvitsen.

 

 

Bloggailu Oulu

Poissa koneelta

Kahvila Kiikku Kiikkusaarella Ainolan puistossa oli tänään lounaspaikkani. Kahvila Kiikku (ent. Tuomenkukka) on edelleen mitä viehättävin paikka piipahtaa. Sisätila on vanhassa kasvihuoneessa, ja edelleen siellä on paljon kasveja, mm. kaktuksia ja mehikasveja, katossa viiniköynnöksiä. Siellä on hyvä hengittää ja hyviä leivonnaisia vitriineissä.

Korvapuustilounaan jälkeen kävin jälleen katselmassa puiston ruusutarhaa, joka edelleen kukki ja voi hyvin. Tämän ruusun nimi on Hansestadt Rostock. Hansakaupungilla on nimikkoruusunsa.

PS. Onko sinulla ollut ongelmia saada blogia auki puhelimella? Muutamia ilmoituksia siitä on tullut… Olen koettanut etsiä syytä moiseen, mutta enpä ole vielä keksinyt missä olisi jokin ruksi pielessä, ettei toimi… Onkohan se jopa syynä vierailijamäärien romahdukseen? Vai onko syynä se, että tässä kesällä on ollut monta sellaista päivää kuin eilen ja tänään, etten ole oikein ehtinyt/jaksanut/viitsinyt paneutua blogiin, mihin on syynsä ollut silläkin, että kuuntelussa on ollut niin hyvä kirja, etten ole malttanut sitä keskeyttää, vaan olen tehnyt mieluummin vaikka kotihommia, joiden ohessa kirjaa voi jatkaa. Postausta kirjoittaessa en pysty kuuntelemaan, tai pystyn, mutta en kuule mitään.

Teenpä tähän pienen kyselyn ja kartoittelen pitkästä aikaa ”lukijakäyttäytymistä”. Siis mielellään kaksi täppää: 1) millä välineellä ENIMMÄKSEEN luet ja 2) kuinka USEIN luet?


Ps. Huomenna voisin ehkä yrittää tehdä ”oikean” kunnon postauksen, ja kertoa kesälukemisteni parhaimmistosta. Ja ensi viikolla sitten julkaisen kesäkuvakisan. Niiden välissä raporttia Rovaniemeltä: Paistinkääntäjien Suurkapituliin matkaamme perjantaina.

Bloggailu Niitä näitä

Purjeveneilyä ja pyöräilyä…

Lauantai-iltana julkaisemaani kyselyyn rohkeni lähteä mukaan viisi osallistujaa (Annu, Raila, Pasi, Tiina ja Lähes naapuri). Minun surkuhupaisa kaarnalaivan uittamiseni ei oikein simahtanut. Kaikki löytämäni kaarnanpalaset olivat murenevaat sorttia, joten oli siirryttävä tekemään potskia kelottuneen männyn runkokerroksista, vuoltava vene puusta, ei kaarnasta. Tuohesta sentään purje. Ja kun paattini ei mökkipuron vuolasta kevätvirtaa kestänyt vaan kaatui kerta toisensa jälkeen, rakentelin puron pohjalle kivistä ”keinotekoisen karin”, johon käsityöni tuloksen jumitin kiinni. Siksi näyttää siltä, että vene menee perä edellä ylävirtaan. Ei mennyt mihinkään. Siis ei kaarnaa, eikä seilaa.

Pienen kilpailun pienen arvonnan pienen palkinnon voitti Tiina. Moneskos kerta tämän blogin arvonnoissa? 🙂 Muistelen että asut kaakkois-Suomessa? Kotkassa, Kouvolassa tai ehkä Hyvinkäällä? – mutta kun en osoitettasi tiedoistani löydä niin laitatko sähköpostissa minulle (reija at satokangas.fi. Lähettelen sitten pienen palkinnon. 😉

Seuraavana päivänä vähän tyylikkäämpi yhden pienen purjealuksen Sailing Race. 🙂

Ja nyt jo eilen mainostamani tyttären ”Mankelimatka – Suomen läpi pyörällä” -blogi on auki, ja ensimmäinen postauskin siellä. Klikkauduhan pyöräretkelle mukaan.

KLIKS

Tänään minäkin pyöräretkellä, ja oli niin kylmä! Mutta enemmän se houkutti kuin yrttimaan kunnostaminen tai Huvilan pesu. Ne vaativat lämpimämmän kelin.

 

Bloggailu Niitä näitä

Reppusi sisältö kertoo kaiken?

Silloin 10 – 15 vuotta sitten, kun blogimaailma syntyi (tai ainakin minä tulin siitä tietoiseksi), blogeissa oli paljon kaikenlaisia haasteita: valokuva-, ruoka-, käsityö-, runo-, lenkki-, kirja- yms. haasteita. Ja sitten sellaisia ”laita kuva työpöydästäsi, jääkaapistasi (sisältä), autostasi, huiveistasi, kirjahyllystäsi etc”. En oikein niitä ymmärtänyt. Silloin seurailin aika monia, vähän samankaltaisia kuin blogeja kuin tämä omani. Siis kaikkea juttua arjesta ja juhlasta, – itse en vielä ollut mukana tai siis en ollut bloggaja. Enkä siis osallistunut haasteisiin (vasta sitten kun alkoi ”Valokuvatorstai” ja myöhemmin ruokahaaste).

Kerran oli sellainen haaste, että kerro (tai kuvaa) käsilaukkusi sisältö. En ymmärtänyt oikein sitäkään, mutta silti, nyt julkaisen kuvan cityreppuni sisällöstä, ”large edition” ~ sellaisena kuin se on laajimmillaan, esimerkiksi mökille lähtiessä. Usein tämän kaiken lisäksi sinne sullon vielä kamerankin, siis järkkärin enkä mitään pikkupokkaria. Ja puhelin näyttää puuttuvan. Ja kynä, sillä se pikkuruisessa lokerossa repun sivutaskussa, joten on jäänyt sinne, kun nämä tähän kaadoin.

Näin paljon asioita, jotka pitäisi pysyä tallessa!

Käsilaukun tai repun sisältö kuulemma kertoo ihmisestä paljon. Itse voisin tulkita tätä oman reppuni pussukkamäärää siten, että olen yhden sortin diginatiivi ja järjestyksestä pitävä. Ja varsin tietoinen omasta kyvystäni hukata – ainakin tilapäisesti – kaikkea koko ajan.

Sitä paitsi ulkoinen kovalevy (vas. ylh.) tarvitsee suojan/pehmusteen. Kuten myös virtapankki (kirkkaansininen keskellä). Molempiin huovutetut pussit olen ostanut Kaunispään matkamuistomyymälästä. Nappikuulokkeet tarvitsevat kotelon, – ovat muuten tuhannen solmussa. Pyöreä vetoketjullinen kotelo on Clas Ohlsonilta (3 €).

Keskellä kameran varalaturi ja muistikortteja, – hyvä olla pussukassa nekin: ovat pieniä tilpehöörejä, jotka häviävät laukun pohjalle ilman Tallinnasta ostettua pientä huopapussia, jonka vetoketjussa on pieni matkamuisto NYCistä. Matkamuistoja Meksikosta ovat palleroavaimenperät: pyörän ja autotallin avain sekä kotiavain + Verisuren lätkä ja pieni muistitikku roikkuvat Meksikosta tuoduissa kestävissä ja värikkäissä narulenkeissä. Auton avaimessa on ”integroitu” kotelo. Huulipuna ja Metropolitan museokaupasta ostettu pikkupeili ovat Lontoon matkalta Harrodsilta ostetussa mustassa pussukassa.

Kalenteri, huulirasva (jota käytän myös käsieni pieniin haavoihin) ja aurinkolasit ovat välttämättömiä. Pankkikortti ja ajokortti ovat pienessä hyvässä korttikotelossa ja Muistikuvia-käyntikortit Helsingin Grand Champagne -tapahtumassa saadussa peltikotelossa. Hyvänaama-”tyynyssä” on pikkuinen kauppakassi, mutta mikä ihme on tuo samettinen kukkapussi! Se on niin hyvä! Ostettu WIenistä Sissi-museon kaupasta. Ihan Sissin tyylinenkin, eikö? Ja siellä minulla on auto-, lento- ja junamatkoja sekä kotoisia kyläilyjä varten harmaat villasukat. 😀

Ja kaikkein uusin, tuiki tarpeellinen huopajuttu on vasemmalla: sähköpyörän ”mittaristo” on irrotettavissa ja kannattaa irrottaa aina kun jättää pyörän parkkiin: ovat kuulemma helposti varastettuja. Tietysti heti aluksi mietin, millaisen suojakotelon ja mistä sille hommaisin. Ja voila!! Kaikenlaisia käsityötä harrastava sisareni antoi minulle pari kuukautta sitten huovuttamansa, nimikoimansa avainkotelon, mutta sehän onkin kuin mallipiirustuksista tehty pyöräni matkamittaria varten! Niin hyvä!

Reppuni on siis myös melkoinen matkamuistovarasto. Matkamuistoja käytössä, ovat käytännöllisiä muistoja, ovat arkea ilahduttamassa sekä suojaa ja järjestystä tuomassa.

Tämmöistä tänään kun en parempaakaan postattavaa keksinyt. 😉

 

cof

Edit (25.4.2019 klo20.30)

Tässä (väliaikainen) kuva vastauksena alla olevaan Katrin kommenttiin.

Työhuoneen ”vaate”huone on työ-, opiskelu-, harrastus-, yms. romppeiden varasto. Siellä ei ole pussukoita, mutta laatikoita. Huom. Juniorin töistään tuomat isot puulaatikot. Erinomaisia säilytyslaatikoita!  Loput sitten Ikeasta. Ja onhan siellä sellainen laatikko, jota Katri tarkoitti? Ei tosin kynttilöitä varten (niitä varten on keittiönkaapissa iso pajukori 🙂 ) vaan Photos. Siellä kylläkin on vanhat rillit ja kännykät.

Eikä tässä vielä kaikki, myös autotallissa ja isossa vaatehuoneessa on laatikoita. Isompia laatikoita. 😉 Olen siis paitsi pussukka- myös laatikkoihminen. 😀

Bloggailu

Sisätöissä ja bloggaamassa

Vesisadepäivä. Räntäsadepäivä. Lumisadepäivä. Kerrassaan surkea keli. Mistä olin oikein tyytyväinen! Ei ollut tarvetta, eikä houkutusta lähteä ulkoilemaan. Oli oivallinen päivä olla sisällä.

Sainkin tehdyksi tosi paljon rästihommia. En ala niitä luetteloimaan. Miten se menikään ”laiska töitään laskee” tai sitten jos kertoisin, mitä kaikkea on ollut rästissä, tulisinkin kertoneeksi, että eihän meillä niin siistiä ja järjestyksessä koti olekaan, enkä ole eri suuntiin ollut kirjeenvaihdon ja kuvaryhmien saralla lähelläkään sitä mitä pitäisi… Ja sellaistahan nyt ei voi mennä kertomaan. Vai voiko? Miksi ei voisi kertoa?

Itse asiassa olen tässä muutaman viime viikon aikana miettinyt pitkästä aikaa tavallista enemmän, miksi blogia pidän ja mitä täällä kirjoitan ja mitä kerron. Onko minulla oikeasti olemassa joku ”julkaisusuunnitelma” tai rajat bloggaamiselle? – Ei ole ”virallista” suunnitelmaa, eikä montakaan tietoisesti asettamaani rajaa. Toisaalta, miksi tätä teen, mihin tällä PYRIN. Pyrinkö mihinkään?

Näitä on – ainakin itsekseen – aina välillä hyvä miettiä. Ja nyt taas huomaan, että on minulla rajat ja on minulla pyrkimyskin, ehkä. Mutta myös tavoite olla kovin paljoa valittamatta, eikä tarkoitukseni ole kuvitella, eikä sellaista esittää, että elämäni olisi kovin ihmeellistä. Tai on se minulle ihmeellistä ja enimmäkseen ihanaa, mutta tarkoitan, etten haluaisi kirjoittaa siten, että leuhkisin sillä. Kun iltaisin näitä höpinöitäni tänne raapustan, minä vain ylöspanen, miten päivä on mennyt. Kuten sanottu tämä on minun päiväkirjani. Reseptikansioni. Albumini. Muistiinpanoni. Ja koska teen tätä julkisesti, yritän noista kaikista osa-alueista kertoa siten, että niistä olisi iloa ja ehkä vinkkiä muillekin. Ja kuinka monta kertaa täältä onkaan tullut tarkistettua jotain jo unohtunutta kohdetta, reseptiä, vierailua, tuntemusta….

Me kaikki varmasti tiedämme, että sekä Facessa että blogimaailmassa, miksei myös Instassa, on henkilöitä, joiden joko on ”pakko” (mediapersoonat, julkkikset, tai sellaisiksi pyrkivät) tai jotka muuten vaan käyttävät sosiaalista mediaa oman erinomaisuutensa esittelemiseksi. Herra varjelkoon minua sellaiselta synniltä! Hyvä on, olen suorittaja, (mitä pidän enemmän paheena kuin millään muotoa hyvänä asiana) ja siksi tarvitsen – ennen kaikkea itselleni – merkintöjä tekemisistäni. Mutta lopultakin ennen kaikkea ja edelleen – kaikkien näiden vuosien jälkeen – yritän vain jäsentää elämääni. Ja tehdä muistiinpanoja.

Minulle ”leuhkimisen paikka” – jos sen niin haluaa ilmaista, on Insta. Sitä yritän ylläpitää nimenomaan ikkunana kuvaamiseeni: se on näyteikkuna, yhdenlainen portfolio, valokuviini, ei elämääni. Ehkä Insta-tarinoissa on elämääni, yksityistä tekemistä, mutta varsinaisesti Instagram on minulle valokuvausfoorumi. Mutta blogi on elämää, arkea ja juhlaa. Kylläkin vähän sellaista siloiteltua arkea. Notkahduksia, suruja ja synkkiä ajatuksia en tänne suolla, tai ainakin yritän olla niillä revittelemättä. Siksihän päiväkirjastani aikanaan julkisen tein, siksi etten negatiivisissa jutuissa rämpisi.

Mihin minä pyrin? En tiedä. Pitämään 300 päivittäisen kävijämäärän? -Kyllä. Ja mielelläni saamaan lisää lukijoita. Miksi? En tiedä! Minähän en tee tätä mainostaakseni, en saa provikkaa mistään, päinvastoin tämän ylläpito maksaa minulle muutamia kymppejä joka kuukausi. Siis miksi? – Ei aavistustakaan.

No mutta, nyt päivän suoritus on tehty. Olen kirjoittanut yhden postauksen, joka taitaa olla järjestyksessään 4182. !

Niin ja tänään oli tällaista keittoa alkuruoaksi. Lämpimänä tarjottavaksi tarkoitettu, minä jäähdytin pakkasessa. Ja olihan hyvää. [tulinpas taas leuhkineeksi tekemiselläni. 😉 sori. ]