Kaikenlaista tässä olen aloittanut postaukseksi, mutta nyt ei vaan lähde.
Näin se menee kun ei koko päivänä ole tullut ajatelleeksi sitä, mitä iltasella kirjoittaisi. On tullut ajatelluksi kaikkea muuta ja tehdyksi hyvin vähän. Ja kamerakin on ties missä.
Siispä huomiseen, hyvät ystävät!
Taas olen tehnyt sen! En osannut sanoa ei. Sanoin jo pari viikkoa sitten, että ”joo, voinhan minä tulla”.
Tälle aamupäivälle sovittiin meetinki. Radio Kalevan Hulikakku-ohjelmaan olin lupautunut haastateltavaksi. Ja aiheena? – Tuulestatemmattua! Niin juuri: tämä blogi. Ja toki myös kaikki muukin, mitä ruokaa liittyen olen viimeiset vuosikymmenet puuhaillut.
Ei, ei aihe ole vaikea, eikä ollut toimittajakaan. Kiitos HK sujuvasta homman hoitamisesta. Ja onneksi oli kyse nauhoituksesta. Suoraan lähetykseen olisin osannut kieltäytyä lähtemästäkään, mutta nauhoitukseen suostuin.
Tunti juteltiin, mutta ohjelmasta tulee (onneksi vain) puolituntinen. Vaikka en olekaan erityisen ylpeä suorituksestani, niin kerron sitten, kun se tulee ulos – kuukauden sisällä joku tiistai-ilta kuulemma.
Monta turhaa asiaa kerroin, mutta ehkä kuitenkin ohjelmasta selviää, etteihän Tuulestatemmattua suinkaan ole mikään ”tavallinen” ruokablogi. Sekametelisoppahan tämä. Kaikkea – enimmäkseen hyvää – elämänmenostani, näkemästäni, kokemastani, kuvaamastani.
Olisi pitänyt etukäteen kysyä, teiltä hyvät blogin seuraajat, se, mitä minulta kysyttiin, enkä oikein osannut vastata:
”Mikä on mun ruokafilosofiani?”
Onko minulla sellaista? Millaisena se näyttäytyy tämän blogin tai keittokirjojeni kautta? Tai millaiseksi ”livenä” ruokapöydässämme olleet ja kokkailujani syöneet sen ovat kokeneet? Olisi mielenkiintoista tietää?
Kerro kommenteissa ajatuksesi. Hommaan ensi viikolla mökkimaisemista jonkun mukavan ruokaan liittyvän palkinnon arvottavaksi kaikkien vastanneiden kesken. Kerron palkinnosta enemmän kunhan sellaisen hankin. Vastausaikaa on viikko.
Ja kaikki vastaukset ovat oikeita. Mikä sinun mielestäsi on ruokafilosofiani?
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
PS. Monta ´tärkeää´asiaa jäi sanomatta, ja eniten harmittaa se, etten kertonut siitä, kuinka hyvin minua ja blogiani on kohdeltu. Somekiusaamista en ole täällä kokenut, vuosikausien postaamisella olen saanut ”etätuttuja” vakiseuraajista, ja uusia tuttavuuksia ja ystävystymistäkin on tullut osakseni. Mikä on tietysti ollut yksi syy siihen, etten monista (viime aikaisista) aikeista huolimatta ole tätä elämäni osa-aluetta ajanut alas, enkä Tuulestatemmattuja juttuja vielä päättänyt. En loppulausetta kirjoittanut.
Ensimmäinen adventti. Nyt voi oikeasti ryhtyä jouluttelemaan.
Nyt ei ole julkaista adventtikynttilöistä kuvaa, mutta jouluinen ikkuna kuitenkin. Kuvasin sen perjantaina, kun olin jo aamukahdeksan aikaan kaupungilla ”metsästämässä” jouluisia valoja kameran kanssa.
Merimiehen kotimuseossa Pikisaaressa ovat taas ikkunaluukut auki, ja jouluista menneen maailman tunnelmaa näkyvillä koko joulunajan. Museon ovetkin ovat auki aina loppuviikosta, joten ehkä me muksujen kanssa käydään vanhan ajan joulutunnelmaa vielä katselemassakin. He kun tykkäsivät museon kesäisestäkin versiosta.
Tänään Pikisaaressa olisi ollut Design Tori ja Pohjankartanossa joulumessut, mutta mihinpä sitä opiskelija ehtisi. Tänään oli viimeinen Teams-opetuskerta WP-kurssia. Mitenhän kurssin nyt asiallisesti arvioisin: ehkä niin, että minä en ollut sopiva kurssille, en ehkä sittenkään kuulunut ”kohderyhmään”. Aika vähän kolmen opintopisteen kurssista minulle jäi oppia. No mutta, minä sentään yritin. Ja eipä suurta vahinkoa ja rahanmenoa tullut, vaikka vähän turhaksi jäivät nämä sunnuntai-iltapäivien oppitunneilla istumiset. Jatkan itseopiskelua.
Ja nyt alkaa, paremminkin jatkuu joulun odotus: adventtiaika on hyvä aika. Kynttilöitä, pieniä salaisuuksia, piparkakkuja, tontun jälkiä, joulumusiikkia, sinisiä hetkiä, tapaamisia, toivottavasti tunnelmallisia lumisateitakin.
Blogi on remontissa. Tämä ei ehkä valmistu jouluksi, mutta yritystä on. Olen parhaillaan WordPress -kurssilla ja sen myötä opettelen kaikkea uutta nettisivujulkaisuihin ja tähän blogiini liittyvää. Se on syy, miksi nyt joka päivä näkymä on vähän erilainen, ja välillä taitaa olla kokonaan toimimatonkin. Tänään perustelin itselleni tätä (turhaa?) puuhaa sillä, että tämä on minulle vaihtoehto ristikoiden ja sudokujen täyttämiselle, mitä mm. Pehtoori ja monet ikäiseni ystävät harjoittavat – aivotyöskentelyn jonkilaiseksi ylläpitämiseksi. Minulle se tässä vaiheessa tätä hommaa.
Joka tapauksessa ulkoasua on tarkoitus muuttaa. Ja minulla on jo tekeillä sivuformaatti erityisesti reseptien julkaisua vasten. Ja pieni sivuaihio lukemieni kirjojen päivitystä varten. Ehkä. Jos osaan ja/tai opin.
Tähän nyt vielä ´melko vanhanaikaisesti´ yksi (ensimmäinen) joulupöytäänkin sopiva reseptivinkki. Mantelilastut taitavat olla se ratkaiseva tekijä, jonka vuoksi miellän tämän jotenkin jouluiseksi salaatiksi .
Päärynä-aurajuustosalaatti
Taidan tehdä huomennakin lisukkeeksi.
Lukijapalautetta tulen ehkä kyselemään enemmänkin, mutta tässä nyt ensimmäinen kysely: Luetko blogia enimmäkseen/yleisimmin pöytäkoneella/läppärillä, tabletilla vai puhelimella?
Päivän näkymät ovat olleet aikalailla tällaisia. Päässä ja näytössä pixeleitä, bittejä, piuhoja, synkkiä kaiken pimentäviä hetkiä ja sitten kuitenkin asia etenee, melkein lentoon lähdössä.
”Yritys ja erehdys” on ollut päivän teema.
Mutta tänään myös:
”oppia ikä kaikki”
ja ”vain tekemällä oppii”.
Kun 1994 menin lasten kotihoidon jälkeen takaisin yliopistovirkaani (siihen maailman aikaan valtionhallinnossa oli vielä virkoja, jopa ns. eläkevirkoja) minun työkuvaani kuului historian laitoksen ATK-vastaavan tehtävät. Siihen sisältyi kaikenlaista, niinkuin kuin koko amanuenssin virkaanikin. Mutta siinä sain myös ilmaiseksi ja työajalla osallistua parin päivän kursseille, joilla opetettiin mm. tekstinkäsittelyä painettavaa tekstiä varten – tekstiin oli kirjoitettava koodit mm. kappalejakoja, kursivointeja, boldauksia, lähdeviitenumeroita etc. varten. Se vaihe kesti onneksi aika vähän aikaa, muutamia vuosia. Ensimmäisiä Windows-versioita opettelin käyttämään nuolinäppäimillä.
Ja kurssitettiin myös virustorjuntaa hallitsemaan (Millenium-hässäkkä oli melkoinen), asentamaan ja päivittämään ohjelmistoja ja mitä kaikkea. Ja 90-luvun puolivälissä alkoivat myös nettisivujen tekemiset: ATK-vastaavana tein ja päivitin muutamia vuosia koko laitoksemme sivustot ja silloin oli opeteltava myös koodaamaan. Html-koodauksen alkeiden alkeet oli osattava.
Noista ajoista ja opeista lähtien se on sitten jäänyt vakavaksi ja aikaa vieväksi harrastukseksi tämä nettisivujen kanssa touhuaminen. Ja harrastusten ja uuden työn tuotosten monenlainen nettisivulla julkaiseminen. Mutta enää ei tarvitse osata riviäkään koodata. Koodari tai paremminkin devaaja* tuli sitten tyttärestä. Devaaja on englannin kielen developer-sanasta muotoutunut epävirallinen suomennos ja tarkoittaa (ohjelmisto)kehittäjää. Ei ole minusta ohjelmiston kehittäjäksi, ei todellakaan, mutta vähitellen olen taas oppinut käyttämään uutta ohjelmistoa. Vähitellen. Huomenna taas vähän lisää.
*Devaaja-sanasta ja sen etymylogiasta artikkeli täällä.
Huolimatta siitä, että olen viettänyt ison osan päivästä nettisivustojani ja tätä blogiakin editoidessa ja ideoidessa tulevaa sekä viesteillessä asiantuntijoiden kanssa, ei postausta tälle illalle synny.
Tai siis juuri tuosta edellä mainitusta syystä ei nyt irtoa mitään.
Olihan se ilo aamulla herätä, kun maa ja kotipihan puut olivat parin sentin lumikerroksen valkaisemia. Olennaisesti valoisampi aamu kuin edelliset. Noh, hiihtämään ei vielä ollut asiaa, mutta toki kävelylle. Linnanmaan huudeille taas tepastelin, oikein hyvälle sekin tuntui.
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Ja sitten: koulun penkillä tai siis Teamsissa opiskellen.
Lenkin jälkeen jo olikin jo aika opinnoille! Aika innoissani oikeastaan …
Olen tänään neljä tuntia opiskellut etänä/Teamsissa (mikä oli se vaikein osa koko hommasta. Ei olisi minusta ollut Teams-opiskelijaksi eikä -opettajaksi. Ei ainakaan kovin hyväksi.), miten tehdään WordPress-sivuja ja -artikkeleita! Se on hyvä näin noin 7000 (blogi)artikkelin ja satojen nettisivujen tekemisen jälkeen mennä kurssille! Ei, en minä kertaakaan sanonut oppimissivuston chatissä mitään tästä wordpress-kokemuksestani saatikka Teams-noviisiudestani. Pyrin olemaan hiljainen takapenkkiläinen. Ja ihan salaa ja huomaamatta vähän siellä takapenkissä surffailin, lueskelin jotain, millä ei ollut mitään tekemistä nettijulkaisemisen opiskelun kanssa.
Kyllähän jo etukäteen arvelinkin, että eka kerta ei ehkä toisi kovastikaan uutta, joten ei mitään hätää. Ja vielä on jäljellä 2 x 4 tuntia. Ens kerralla aion kysellä minua askarruttavia juttuja, olen edelleen vakuuttunut, että kysymällä oppii. Ja ehkäpä se oppi joskus sitten näkyy täällä blogissanikin.
Ehkä jopa jo joulun alla. Meidän on kurssilla tehtävä harjoitustyö, ja kuinka ollakkaan keksin, että teenkin sen omalla tavallani: jotain (tod.näk. ruokaan ja viiniin liittyvää) jouluista värkkäilen ”opinnäytetyökseni”. Katsotaan nyt.
Jo tänään kurssilla opeteltiin tekoälyllä tekemään kuvia nettisivulle (olenhan joskus tätä harrastanut aiemminkin), mutta pikkuisen minun valokuvaajan sieluani riisti moinen touhuaminen. Silti tein kuvan harjoitussivulle, jonka teemaksi yllätys yllätys valitsin joululeivonnaiset. Sehän se on nyt tuo tämän postauksen artikkelikuvakin.
Mutta älykuvarauha vallitkoon ainakin ensi sunnuntaihin asti.
Sadetta, harmaata, kylmää, flunssaakin vielä, olisi toki ´oikeaakin´ tekemistä mutta kun ei huvita.
Siis heti aamusta varaan meille matkan. Tammikuun lopussa lähdetään viikoksi lämpimään. Jo pelkkä varaus tuo hyvän mielen.
~~~~~~~~~~~~
Minulla oli väärä tieto siitä, milloin alkaisi WordPress -kurssi. Luulin että tänään, mutta vasta marraskuun sunnuntait ovatkin sitä varten. WordPress on se ”alusta”, jolla näitä postauksia ja nettisivuja teen. Nythän ei olisi enää paljon tarvettakaan moiselle kurssille, kun osaan tämän perusteet jo aika perusteellisesti (15 v. päivittäinen kokemus) eikä enää ole tarvetta uudistaa esim. Muistikuvien sivuja saatikka mitään muuta tähdellistä. Silti ilmoittauduin ja maksoin kurssin ihan vaan oppimisen ilosta. Ja toki haluan vähän askarrella uusien nettijuttujen parissa, vielä voin sitten jotain uutta kehitellä. Mutta kurssi alkaakin vasta kuukauden päästä.
Tästä huolimatta vähän kokeilin jo nyt itsekseni tämän editorin uusia mahdollisuuksia. Enkä oikein tiedä, olenko ilahtunut vai vähän kuin turhautunut.
Tekoäly kun tekee kaiken niin helpoiksi, jos kohta myös aika persoonattomaksi.
Tässä pari esimerkkiä.
Avasin uuden tyhjän postaussivun ja kirjoitin siihen ”Ruoanlaitto on mukavaa, se rentouttaa ja tuo iloa muillekin.” Ja sitten yhdellä AL-klikkauksella annoin tekoälyn tehdä ”postauksen”. Ja sekunnissa tai kahdessa tuli tällainen juttu!
Mitäpä tähän lisäämään! Tekoäly on sujuvasanainen ja tietää mistä ”kirjoittaa”.
Entäs sitten kuvat. Kun en kerran päässyt itse pyöräilemään ja kuvailemaan, niin mitenkäs tekoäly tämän jutun ratkaisi?
Klikkasin WordPressin kuvaeditoria, sitten Generate with Al –namiskaa ja kirjoitin: ”syksyinen katu märkä asfaltti keltaiset lehdet nainen pyöräilee kypärä ” Eikä mennyt kuin 10 sekuntia ja tsädää!
En oikeastaan ole sittenkään varma, haluanko oppia uutta! Ehkä olen konservatiivi ja pitäydyn vielä vanhassa tavassa, omissa teksteissä ja kuvissa.
~~~~~~~~~~~~~~~~
Näin ollen kerron, että tänäänkin oli mukava värkkäillä jotain uutta jälkkäriksi, vaikka en sateen ja, nyt jo ehkä hiljalleen hiipuvan, flunssan vuoksi päässyt tänäänkään pyöräilemään.
Tein meille päärynäjälkkäriä. Resepti löytyi Etiketti-lehdestä: Päärynäkeikauspiirakat
Lehden ohjeessa päärynöitä ei kuorita, mutta minä kuorin, kun oli niin paksut kuoret ja lisäksi kehotettiin tarjoamaan vaniljajätskin kanssa, mutta kun sitä ei ollut, laitoin kastikkeeksi Valio Creme brulee -kermajogurttia. Sopii moneen, vaikka vaan makean nälkään ja hemmotteluun.
Se se on hyvää. Ja varmaankin ihan yhtä paljon kaloreita ja makua kuin vaniljajätskissä. Tosin jätski olisi lämpimän päärynän kanssa ollut ehkä vielä suun myötäisempi makupari.
Buon appetito!
Helteisessä Oulussa olen hukkunut Italian reissun kuviin. Toki ollut auringossakin, mutta (turhan paljon) aikaa viettänyt viime viikon valtaisan kuvasaaliin parissa. Nyt on silmät sikkurassa.
Ja mietinnässä, miten saisin taas näinä vähätapahtumaisina, kuvauksettomina, kuvaamattomina, kontaktittomina, flunssaisina, lukemattomina (= kirjattomina), aika ajatuksettomina päivinä intoa ja sinniä jatkaa jokapäiväistä postausta. Kun ei millään haluttaisi katkaista 17 vuotta kestänyttä, sinnikästä, paljolti ilman pakottamista tapahtunutta bloggailua.
Jään miettimään, kun kerran tänäänkin sain edes tämän verran aikaiseksi.
Viime viikolla julkaisemaani lukijakyselyyn tuli vastauksia liki ilahduttavan paljon. Kun oletan, että ikäkysymykseen ovat vastanneet kaikki, jotka osallistuivat kyselyyn muutenkin, niin vastauksia tuli yhteensä 62 seuraajalta (mikä lienee noin kolmannes vakiseuraajiksi laskettavista). Kiitos teille jokaiselle, jotka vastauksia klikkailitte.
Laskin taulukkoon prosentit 62 vastauksen perusteella. Minulla on hyvin vahva tunne, että tämä otos/otanta kertoo seuraajien ”profiilin” aika hyvin.
Kuten oikeastaan osasin odottaakin, seuraajien keski-ikä on noussut. Kolme vuotta blogin aloittamisen jälkeen vuonna 2010 kolmannes lukijakyselyyn vastaajista oli alle 30-vuotiaita. Silloin minä olin yliopistonlehtori, jonka bloggausharrastus oli opiskelijoiden tiedossa. Ja kirjoittelin silloin paljon yliopistomaailmaan liittyviä juttuja. Joten ei ihme, että seuraajissa oli paljon alle kolmekymppisiäkin.
Ja jos joku silloin seuranneista opiskelijoistani on jäänyt lukijajoukkoon, niin johan nämä – nyt jo historian maisterit – ovat hyvinkin työikäisten (30 – 65 v.) ryhmässä. 😀 Blogi ja sen ylläpitäjä vanhenee, ja elämänmeno muuttuu sen myötä, niin myös seuraajien keski-ikä nousee.
Onhan joukossa hyvinkin jo toistavuosikymmentä vuotta mukana kulkeneita -aatelkaapa! Yli kolmannes vastanneista ilmoittikin seunneensa blogiani ”aina” ja loput sitten vähintään pari vuotta. Ja ilokseni muutama vastaikään blogiin ”eksynytkin” vastaili kyselyyn.
Lukijakunnalle on tyypillistä, että blogissa tulee piipahdettua joka päivä tai ainakin pari kertaa viikossa. Seuraajille Tuulestatemmatut-jutut ovat osa päivittäisiä rutiineja, ihan samalla tavoin kuin minulle on näiden juttujen ”kirjailu”.
Kävijälaskuri on vilkkaimmillaan illalla kahdeksan ja kymmenen välillä ja sitten taas aamukahdeksan ja -yhdeksän välillä. Minusta on oikeastaan aika yllättävää että viikonpäivistä vilkkain on lauantai!
Kyselyyn vastanneista 21/62 ilmoitti tuntevansa minut. Minä tiedän varmasti muutaman: noh Pehtoori 😀 (jaa, mutta ei tainnut vastata?), ja pari ystävää, sisareni ja sitten… Sitten? – Tiedän satunnaiset/vakikommentoijat! 🙂 mutta entäs te muut?
Oululaisia (32 %) ja muita pohjoissuomalaisia (22 %) on enemmän kuin puolet lukijoista. Se määrä on mielestäni kasvanut vuosi vuodelta. Ehkä siksikin, että juttuni alkavat vuosi vuodelta pyöriä pienemmissä ympyröissä: kotona ja mökillä. Olisikin pitänyt laittaa yhdeksi valittavaksi paikaksi osa-aikainen asuminen Hangasojalla! Ainakin yksi, jollei jopa neljä tai viisi klikkausta olisi saattanut tulla.
Postausaiheista matkakertomukset sekä ruoka ja viini ovat 75 prosentille mieluisia. Muu elämänmeno, höpinät, valokuvaus ja mökkielo ovat nekin saaneet hyväksyviä klikkauksia.
Minulle tuli henk.koht. viesti jossa oli kiitos mummeilupäivien ”raporteista”. Vähän olen miettinyt, ovatkohan ne turhankin henkilökohtaisia, mutta kun ne ovat mulle niin iso ja tärkeä osa elämänmenoa ja merkityksellisiä päiviä, niin enpä osaa olla kirjoittelemattakaan. Ja jo nyt on itselle ollut mukava palata vanhojen postausteni kautta muistoihin muksujen kanssa eletyistä hetkistä. Pianhan mummin kanssa hengailu on lapsille paljon vähemmän mieluista kuin näinä heidän lapsuusvuosinaan.
Kyselyn kommenttikenttään oli tullut vielä sanallisiakin palautteita. Parissakin kiiteltiin historiajutuista, mikä minua tietysti ilahdutti, varsinkin kun niiden sanottiin olevan innostavasti kirjoitettuja. Kyllä tuli hyvä mieli tästä.
Ja se, että muutama kiitteli joko kyselyn kommenteissa tai lähetti sähköpostilla kiitoksia lukukokemusten jakamisesta ja ”hyvin natsaavasta kirjamausta”, tekee ”Luettua”-postausten kokoamisen mielekkääksi. Seuraava onkin jo melkein valmis.
Kyselyn kohtaan ”Olisi mukava saada postaus aiheesta…” tuli muutama ehdotus. Saatanpa minä joku kerta – asioiden kohdalle sattuessa – niistä kirjoitellakin. 🙂 Kiitos ideoista.
Melkein puolet vastanneista oli suositellut blogia kaverilleen. Mukava juttu! Ja 38 % ”tunnusti”, ettei ole koskaan kommentoinut yhtäkään postausta. Tosiasiahan on, että vuosi vuodelta kommentointi on monissa blogeissa hiipunut. Niin minullakin.
Blogini tilastointiluvuista puuttuu pari ensimmäistä vuotta (2007 ja 2008) mutta vuodesta 2009 lähtien on saatavissa joitakin tunnuslukuja. Tämän artikkelin postattuani artikkelien määrä on tasan 6000! Kommentteja on tällä hetkellä aika paljon näköisesti, mutta ne jakautuvat melkein 16 vuodelle ja enemmän kuin puolet niistä ovat minun vastauksiani. Joten petrattavaa olisi. 🙂
Kommentoinnista on tilastointia alla. Tässä tilastossa minun kommenttieni määrä on noin vähäinen, koska siinä on vain ne kommentit, jotka olen tehnyt nykyisen sähköpostiosoitteeni aikana, siis lähtien vuoden 2016 syksystä, jolloin yliopisto-osoitteeni jäi pois. Ja tästä puuttuu muitakin, mm. nimimerkki Koivu, joka 2010-luvun alkupuolella kommentoi hyvinkin ahkerasti, hänelläkin on satoja kommentteja. Tässä kuitenkin kommentoijien TOP 6 sellaisena kun nykyinen tilastointi näyttää.
Kommentointia kuitenkin siis on, joten ei tämä ihan yksipuolista, täysin epä-interaktiivista (vau mikä sana!!) touhua ole. Ja se, mistä olen kiitollinen, on se, että täällä ei ole näkynyt koskaan mitään ilkeilijöitä, kiusaajia, rassaajia, saatikka trollaajia.
Keskustelua on ollut edes vähän, kysymyksiäkin on ollut, mutta enimmäkseen on ollut enemmänkin sellaisia tervehdysluonteisia kommentteja, kannustusta ja kiitoksiakin. Ja ne kaikki ovat olleet ja ovat tervetulleita. Itselläni on hiljaisuudesta huolimatta vähän sellainen yhtöisöllinen olo teidän lukijoiden kanssa: ainakin osin samat kiinnostuksen kohteet, aika monien kanssa monella tavalla samanlainen elämäntilanne, samat harrastukset, samankaltaisia työtehtäviä; useampi kuin yksi tangeeraava (esim. vaikka ruoka tai kirjat tai matkustelu) elämänalue.
Vähän harmittaa kun jäi kyselemättä muutamia kiinnostavia juttuja, mutta ehkä minä teen pian toisen vähän erityyppisen kyselyn.
Joka tapauksessa, kiitos jo tästä, kiitokset seuraamisesta. Ilman seuraajia, en näin ahkerasti tätä touhua harrastaisi, enkä mitään julkaisisi.
