Joulukalenterin avaus

Piispantalo, tai Piispala

Siinä on ikkunoita melkein kuin joulukalenterissa – tai kun on kyse kirkollisesta rakennuksesta – on kai sanottava adventtikalenterissa. Joulu- ja advnettikalenterista ja niiden historiasta pieni artikkeli muutaman vuoden takaa…

Piispala on Oulun kauniin, hyvin säilyneen Rantakadun ja Ojakadun kulmassa. Rakennuksen monta osaa täyttävät liki koko korttelin.

Tänä aamuna lumisade oli lähinnä rännänsekoista vesisadetta, mikä teki kuviin hienoja (?) linssiheijastuksia.

Joulukalenterin aika

Joulukuun ja kalenterin avajaiskuvaksi tämä sopii vallan hyvin siksikin, että kertoo samalla siitä, millaisena tämänvuotisen joulukalenterini olen ajatellut toteuttaa. Postauksen otsikkokuva kertokoon/kertonee jostain jouluisesta aiheesta, josta kirjoittelen. Varmaankin ”Oulu kuvissa” ja ”Oulun vanhat, kauniit rakennukset” -projektini sekä ”Jouluinen Oulu” (jo ensi vuoden joulukortit tekeillä? 🙂 ) toistuvat, ehkä liitän vähän paikallishistoriaa tai oululaista joulun viettoa näihin juttuihin. Mutta mukana on myös jouluruokia, leipomuksia, lahja-asioita, linkityksiä, muistoja, kaikkea tavallisia juttujani; ensi viikonloppuna on tavoitteena koota jouluviinisuosituspostaus. Valmistautumista taas uudenlaiseen jouluun, eivätkä uutta ole vain koronan mukanaan tuomat jutut, vaan moni muukin asia on muuttunut. Ja lisää kuvia. Jouluisia kuvia. Niistä kaikista on joulukuun tuulesta temmatut jutut koottu.

Toisin sanoen blogini jatkuu tutuilla teemoilla. Tosin joulupainoitteisena nyt kalenterin ajan. Niin kuin kaikkina edellisinäkin joulun vartoomisaikoina.

Piispantalosta vielä

Rantakadun nurkkakorttelin ensimmäinen talo oli käsityöläisen, karvarimestari Alfred Lundin kaksikerroksinen kivitalo, joka tuhoutui pahoin marraskuussa 1882, Oulun suurpalossa.  Lundin talosta säilyivät kiviseinät, joiden varaan tehtiin uusi rakennus: juuri kuvassa näkyvän rakennuksen kiviosan rakennutti kauppaneuvos J. G. Bergbom. Uusrenessanssirakennuksen (huom. parveke) suunnitteli Oulun läänin vt. lääninarkkitehti Johan Ludvig Lybeck vuonna  1884.  Hän suunnitteli myös Hallituskadun puoleisen kivisen piharakennuksen 1890-luvulla. Kannattaa katsoa sitäkin tarkkaan kun ohi kuljet. Kuvassa oikealla näkyvän nikkarityylisen puuosan (1883) ehti suunnitella Lybeckin edeltäjä lääninarkkitehti Frans Fredrik Wilhelm Lüchou.

Bergbomien aikana talo oli asuintalo, ”Päripumin” kaupunkikartano (ks. Bergbomin Oulun kiinteistöistä täältä), mutta puurakennuksessa oli myös insinööri Karl Löfhjelmin rautakauppa. Bergbomin jälkeen (1896) merikapteeni Henrik Wilhem Snellman osti tontin kiinteistöineen Bergbomin perikunnalta ja siitä lähtien talo oli “Snellmanin talo”.

Merikapteeni Snellman oli Johan Vilhelm Snellmanin serkun poika. Hän oli suurimman Oulussa rakennetun laivan, fregatti “Toivon”, kapteeni, se maineikas oululaisten “Toivonherra ja kommesrootin poika”. Hän oli jo 1881 ryhtynyt rautakauppiaaksi, ja varusti nyt talonsa Rantakadun suuntaisen puuosan suurimmaksi osaksi rautakauppansa päämyymäläksi. Tämä oli se kuuluisa “HooVee”. Liike suljettiin 1903 merikapteeni Snellmanin kuoleman jälkeen ja jatkoi toimintaansa muualla. Snellman perheineen asui Ojakadun puoleisessa kiviosassa, jossa ainakin ajoittain oli muitakin asukkaita.
(lainaus Tuomiokapitulin sivuilta)

Myös Snellmanien aikana talossa oli liiketoimintaa: Oy Alko AB toimi kieltolain jälkeen aina vuoteen 1952 Ojakadun puolella (Ojakatu ykkönen), jossa ovat nykyiset Oulun tuomiokapitulin hallintotilat. Vuonna 1952 valtio osti talon Snellmanin perikunnalta, minkä jälkeen talossa oli tuomiokapituli ja piispan asunto.

Arvonnan kohde ja tulos

Toissapäiväisessä postauksessani (ja Insta-stoorissa) arvuuttelin ja asetin arvonnan:

Mikä talo ja missä? (klikkaamalla kuva suurenee)

Noh, tämä on Piispalan piharakennus. Otsikkokuvan oikeassa reunassa näkyy rakennuksen julkisivu. Tässä pihakuvassa takana näkyy Radisson Blun katolla oleva ”häkki”. Otin kuvan seisoen melkein seimiasetelman keskellä. Piispalan pihassa on tänäkin vuonna jouluseimi (josta tulette näkemään kalenterikuvan jonain päivänä. 🙂 ).

Eli tämä on niitä harvoja sisäpihoja, joihin oikein toivotetaan tervetulleiksi. Mannu arveli Raksilaan sijoittuvaksi: todellakin olisi voinut olla. Pihakellari ja kaikki, – jos kadunpuoleinen julkisivu olisi ollut näkyvissä se olisi varmasti paljastanut sijainnin. Myös Franzenin talon tyyliin tämä olisi sopinut. Arvontaan osallitui kuusi, ja AK tiesi oikean vastauksenkin, mutta arvonnan voitti kuitenkin Jarin! Onneksi olkoon!

Luulenpa, että vielä yksi arvonta tämän vuoden puolella on tulossa, joten olkaahan valmiina. Ja tervetuloa iltaisin ”aukomaan” joulukalenterin luukkuja.

Ei niin kummoisia…

Eilen rikkoontui tämän pienen, oman, jo toistakymmentä vuotta ylläpitämäni julkisen päiväkirjan, oman blogini lukijamäärän uusi maaginen raja: 1 250 000 kävijää. Siis miljoona ja neljännes päälle! Se on aika paljon se.  Kiitokseni kaikille aktiivisille, vuosikausia seuranneille kuin myös satunnaisesti piipahtelevillekin.

Tuo luku aiheuttaa (lisää) paineita: semminkin kun viime aikoina olen hiljaa mielessäni todennut, että ´mistä ihmeestä tänään kirjoittaisin´ , kun pienessä maailmassani ei nykyisin mitään (julkaistavaa – huom. tässä paino sanalla ´julkaistavaa´) tapahdu.

Niin kuin nyt tänäänkin: päivän kohokohta kun joulukorttitilaukseni tuli perille. Nyt on satoja kortteja, joista (pienen pienen) osan tänään sain jo jatkomyyntiinkin. Ja palaute oli vähintäänkin hyvä: pienyrittäjälle/jouluihmiselle/oululaiselle tuntuu mukavalle. Ensi viikolla alkaa korttien ja kalentereiden myynti voimallisemmin ….

Illansuussa istuskelimme kolmisin hyvä ruoan äärellä pitkään, ja taas toivoin että olisinpa liikkunut vähän enemmän, mutta hei … luomukuningasosterivinokas ei voi olla kovin paha kaloripommi, vaikka söisi niitä voissa paistettuna paljon? Eihän? – Ihan sama, mahdottoman hyviä olivat, kun myös home-made lehtipihvit.

Tämmöisistähän se päiväni, perjantaini, koostuu. On vaikea olla mainitsematta, etta  joulukorttisuoramyynti ryöpsähti käyntiin! Palannen asiaan. Kerrankin ajoissa.

Levollista ja leppoisaa viikonloppua kaikille!

Oikea kielisyys virheitä :) ja inhokkisanoja

”Renkaan vaihdot!”  lukee tienposkessa olevassa kyltissä ja viereisen rakennuksen seinässä olevassa mainoksessa matkalla meiltä kaupunkiin. Tänään ajelin niistä ohi. En pyörällä, sillä tänään sen verran jäätä, etten enää uskaltanut pyörän selkään, vaan oli pitkästä aikaa käytävä kävellen lenkilllä ja huristeltava autolla (spesiaali)ruokaostoksille kaupunkiin. Minulla toki jo on talvirenkaat (Pehtoori vaihtoi viime viikolla – vai jo edellisellä – joten ei ole  talvi päässyt siltä osin minua nyt tai kai koskaan yllättämään…) mutta tuo kyltti pisti silti silmään: renkaan vaihdot! Miksei ”renkaiden vaihto”? – Eihän ole kyse siitä, että vaihdellaan yhtä rengasta useampaan kertaan?

Oikeakielisyyden runtelusta en ole viime aikoina kovinkaan paljon ärsyyntynyt, verrattuna esimerkiksi siihen, millaista oli yliopistonlehtoriuden aikana, ja tuo em. kylttikin lähinnä vain huvitti, mutta silti! Reilu viikko sitten yhden FB-ystävän linkityksen kautta satuin Me naiset -lehden artikkelin, jossa kerrottiin siitä, mikä on lehden lukijoiden mielestä ”suomen kielen ärsyttävin väärin kirjoitettu sana”. Selvityksen tuloksista on täällä perhepiirissä (sekä viininmaistelujen ohessa viime lauantaina) keskusteltu ja hieman hämmästelty tuloksia, mutta kakkossijalle tulleet yhdyssanavirheet ärsyttävät meistä monia ja minua erityisesti. Varsinkin kun itsekin teen niitä.

Muistan lukeneeni myös tieteellisen! artikkelin koskien kielivirheistä ärsyyntyvien ihmisten persoonallisuutta; kyllä tyttären kanssa itsemme artikkelin ”henkilögallerioista” löysimme. Hieman on pohdittu, että äppi nyt ei oikeastaan voi puhua ärsyyntymisestä, vaan enemmänkin hämmästelystä: mikseivät ihmiset (enää) välitä kirjoittaa oikein. Mikseivät edes yritä?

Mikä sinua ärsyttää kirjoitetussa/puhutussa tekstissä/kielessä? Onko inhokkisanoja? Minulle niitä ovat edelleen jaxuhali ja masuasukki, esim Mikä Tuulestatemmattua-blogin (jonka nimessäkin on yhdyssanavirhe!) kielessä ärsyttää tai häiritsee tai vaatisi kielenhuoltotoimia osakseen?

Niksipostaus 2020

Pitkään aikaan ei täällä blogissani ole ollut minkäänmoista ”niksinurkka”-postausta. Sellaisia on näköjään kerran vuodessa tullut laadituksi.  KLIKS

Nyt sitten tämänvuotisen niksipostauksen aika. Tällä kertaa vain muutamia vinkkejä teille kerrottavana.

Aloitetaan aamukahvista. Meillähän kahvi keitetään pannulla, tosin mökillä keittimellä. Tyttäreltä opittu niksi oli aluksi käytössä vain juhlapyhinä, pian myös sunnuntaisin. Nykyisin kahvi meillä keitetään sekä Juhla Mokasta että suklaakahvista. Ihan sama onko käytössä pannu vai keitin, mutta 1/3 tai 1/4 böönistä on tätä suklaakahvia. Se ei tee kahvista suklaanmakuista, mutta pieni hyvä vivahde siihen tulee. On kokeiltu myös kardemumma-, pähkinä- ja vaniljakahvia, mutta niissä mausteisuus ei ole hyvä, vaan ”puskee” päälle ja vie kahvista kahvin maun taka-alalle. Suklaan häivähdys saa tuiki tärkeän kahvin maistumaan vähän tavallistakin paremmalta.

Joskus kesällä kauppareissulla mukaan tarttui Thai Green Curry -purkki. Se on noista kolmesta meidän mielestä paras, eivätkä muutkaan huonoja ole. Käytän niitä seuraavasti: Leikkelen Jyväbroilerin fileet isoiksi paloiksi, sitten pyörittelen kuumassa rypsiöljyssä kunnes palasiin tulee vähän väriä, lisään  vähän suolaa ja kattilaan mukaan purkillinen bambunversoja. (Aasia Marketista saa erityisen hyviä aika ohuiksi suikaleiksei leikattuja, mutta kyllä nuo Spice Up -merkkiset kauppojen normivalikoimissakin olevat käyvät). Bambunversojen lisäksi lisään joskus porkkanan tikkuina, samoin vähän sipulia ja paprikaa, mutta välttämättä  ei tarvitse niitäkään. Broileripalojen ja vihannesten päälle purkillinen currya; noin puolisen tuntia miedolla lämmöllä ja valmista on.  Tarjolle nuudeleita ja tai riisiä. Helppoa ja hyvää!

Voin väittää olevani kokemusasiantuntija monissa hampaistoon liittyvissä asioissa, joten nyt kannattaa ottaa vakavasti suositukseni. Noin vuoden käytön jälkeen olen vakuuttunut, että Yotuelin hammastahna, jonka luvataan valkaisevan hampaita, todella tekee niin. Tai ainakin se estää tummumista, – huolimatta päivittäisestä kahvin ja viikottaisesta punaviinin juomisesta.

Se on miellyttävä käyttää: ei vaahtoa ylenpalttisesti, itse asiassa ei juuri ollenkaan, varsinkin Snowmint-maku on hyvä, hampaista tulee puhtaan tuntoisetkin, eikä niitä juuri koskaan vihlo, ja tahna valkaisee. Aika tyyristä on (riippuen kaupasta noin 15 €) mutta sitä ei tarvita paljoa, joten on hyvin riittoisaa.

 

Ja loppuun maskisuositus! 

Espanjantauti alkoi vuonna 1918, ja se kulki aaltoina Suomenkin yli. Viimeinen, neljäs aalto oli erityisen paha Inarissa, jossa 10 % väestöstä kuoli. Kaikkiaan tauti tappoi kymmeniämiljoonia ihmisiä (arviot vaihtelevat suuresti 40 – 100 miljoonan väliltä). Suomessa ”vain” 20 000 menehtynyttä ja USAssa puolimiljoonaa. Historioitsijoilta tavataan kysyä, toistaako historia itseään, ja historioitsijat ovat tutkineetkin ”toistuvuutta” kaikkialla maailmassa monin eri tavoin. Ennustamaan historioitsijat harvoin ryhtyvät, eivätkä siihen – tietenkään – pystykään. Mutta historiasta usein kuitenkin opitaan: onhan tämän korona-pandemian aikanakin opittu menneestä, influenssan ensimmäisestä aallosta ja aiemmista maailmanlaajuisista epidemioista. Mm. opittu käyttämään maskeja.

Kirjahyllyni ja minä

Tässä olen ”rakennellut” useampaakin postausta, mutta päädynpä nyt julkaisemaan tämän. Ehkä myös haastamaan teitä hyvät lukijat.

Koska tästä blogistani näyttää tulleen myös koronapäiväkirjani, niin olen omia tuntoja kirjaillut ylös, osan niistä jo julkaissutkin, osaa en ylöskirjoita tai ainakaan julkilausu, mutta karanteeniajan jatkuessa on tullut jotain sellaista uuttakin, johon palannen tässä lähipäivinä.

Olen tässä viime päivinä monilta jo kysellyt, mitä he tekevät ensimmäisenä, kun liikkuminen on jotensakaan turvallista ja hyväksyttyä. Mikä on sellaista, jota nyt, et nimenomaan karanteenin vuoksi, saa tehdä, mutta jonka pariin, luo, tekemään, kokemaan soisit pääseväsi viimeistään kesän alussa tai sitten kun ”pahin on ohitse”. Tai mitä sellaista karanteeni on tuonut arkeesi ja juhlaasi, josta haluaisit mahdollisimman pian eroon?

On ollut mielenkiintoista kuulla vastauksia, jotka eivät suinkaan kaikki ole olleet samankaltaisia. Aika yllättäviäkin… Kerron sitten. Mitenkäs sinulla? Kerro jotain…

Minäkin kerron tässä (taas, huoh) jotain itsestäni. Onkohan se niin, että ”kerro mitä luet, niin kerron millainen olet” – tai edes, että ”kerro millaisia kirjoja sinulla on hyllyssä, niin kerron millainen olet”. Tietysti on sellaisiakin, joilla ei ole 17 kirjaa hyllyssään (esim. yhden suurvallan kahjolla päämiehellä, jonka hölmöydellä, vastuuttomuudella, tietämättömyydellä, itsekeskeisyydellä ei ole mitään rajaa – en tiedä, olisiko joskus jonkun kirjan lukeminen auttanut. Edes toisten, viisaampien ihmisten kuuntelu olisi voinut… ).

No mutta, minäpä vastaan täällä blogissa (taas yhteen FB-ssa kulkevaan) haasteeseen, jonka vastausten etsimisessä minulla menikin aika kauan aikaa. Yritin vastata ”rehellisesti” – eikä vain niin, että mikä kirjan nimi sattuisi sopimaan kysymykseen. Näin se aika rientää. Kuitenkin tämä oli oikeastaan aika jännä.

Haastanpa sinutkin. Olisipa hienoa, että nämä höpinäni olisivat vastavuoroisia, että ihan interaktiivinen blogi. Millaisena kirjahyllysi sinua heijastelee?

”Kerro itsestäsi kirjahyllyn avulla. Vastaa kysymyksiin omistamiesi kirjojen nimillä.”

1. Mikä/kuka olet? – Omaelämäkertani
2. Kuvaile itseäsi? – Kuvaa asenteella. Vauhtia ja fiilistä
3. Mitä elämä sinulle merkitsee? – Arjen historia
4. Kuinka voit? – Säännöstelty huvi
5. Kuvaile nykyistä asuinpaikkaasi? – Täällä Pohjantähden alla
6. Mihin haluaisit matkustaa? – Rooma – ikuinen illallinen
7. Kuvaile parasta ystävääsi? – Oman elämänsä sankari
8. Lempivärisi? – Valkean kaupungin vaiheet
9. Millainen sää on nyt? – Tuoreessa muistissa kevät
10. Paras vuorokauden aika? – Aamiainen – nautiskelijan ateria
11. Jos olisit TV-sarja niin minkä niminen olisit? – Rakkaudesta ruokaan
12. Millainen on parisuhteesi? – Siltalan Pehtoori
13. Mitä pelkäät? – Ruoan valmistaminen mikroaaltouunissa
14. Mitä toivot? – Jäähyväiset aseille
15. Päivän mietelause? – Joen yli puiden siimekseen
16. Miten haluaisit kuolla? – Kepeät mullat  
17. Minkä neuvon haluaisit antaa? – Juhlitaan taas

Jaloleininki takkahuoneen ikkunalla eilisessä auringonvalossa.

Digitaalisessa maailmassa

Tänään olen käyttänyt kaiken mahdollisen datailutaitoni, ja aamupäivän käytin mm. blogin varmennustallennuksen kokonaisvaltaiseen varmennustallennukseen. Tuhannet kuvat, massiivinen tekstiaineisto ja yli 12 000 kommenttia talteen sekä tietokannan iso päivitysoperaatio ja erinäiset säädöt hävittivät viime päivinä häirinneet ongelmat.

Operaation seurauksena ainakin minulla blogin sivujen (ja postausten/päivitysten) latautuminen nopeutuivat. On niin pro-olo kun sain nuo tehtyä. Eikä juurikaan kirosanoja vaan kuuntelin samalla Kauko Röyhkän – tai siis lukion rinnakkaisluokalla olleen J-P Välimaan – elämäkertaa. Tulvahteleepa muistoja 70-luvun musiikista ja kouluajoilta! Epe´s levykauppa! Vieläkin on hyllyssä sieltä tilattuja älppäreitä.

Myös Adoben kanssa ohjelma/katalogi- etc. tiedostot onnistuin (luullakseni ja toivottavasti) saamaan talteen, sillä keskiviikkona tietokone lähtee täydelliseen buuttaukseen ja putsaukseen. Josko saisin sorville tällä tavoin  vielä ainakin toiset neljä vuotta sujuvaa ja ongelmatonta toiminta-aikaa.

Aamupäivän satoi lunta, ja ajattelin, että lähdenkin vasta illalla kuvailemaan valkoisia puistomaisemia Ainolaan ja jokivarteen. Kävin kuvailemassa – parahiksi ennen kuin illan vesisade alkoi. Ja ei, en ollut puistoissa. Eikä ollut valkoista.

Vuosiluvun vaihtuessa

Iltapäivällä auringon jo laskettua olin Hietasaaressa, Toppilansaaressa ja Möljällä – josko tänäänkin olisi helmiäispilviä? Ja olihan niitä! Ja Blue Hour toi maisemaan muitakin värejä. Oli ihan huikea käveleskellä, kuvailla. Ihan luomuilotulitus oli merenrannassa.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Kohti 20-lukua. Ehkä en (historioitsijana ihan varauksettomasti ks. esim. tämä) nimittäisi uudeksi vuosikymmeneksi, mutta onko sillä oikeastaan väliä. Joka tapauksessa ajanmääreethän ovat ihmisten sopimuksia, päätettyjä juttuja. Thaimaassa on tällä hetkellä vuosi 2562 – minulla on tallessa Hua Hinin sairaalasta  saamani potilaskortti, jossa syntymävuodeksini on merkitty 2501.  Ei ihme, että välillä tunnen itseni kovin kovin iättömäksi – tai vanhaksi. 😉

On ehkä hyvä muistaa, että keskiaika määritellään Suomen historiassa vähän erilailla kuin Italiassa tai että Aasiassa tai Amerikassa ei ole keskiaikaa. Antiikin aikaa ei todellakaan tunneta Etelä-Amerikassa tai Japanissa.

Joka tapauksessa on vuodenvaihde – vaikka sitä ei laskettaisikaan Jeesuksen syntymän mukaan tai Caesarin säädösten mukaan. Vuosi vaihtuu näillä meidän leveysasteilla, tässä kulttuurissa paljolti siksi(kin), että talvipäivänseisaus on riimusauvoissa ja kalentereissa juuri näillä ”tienoin”. Ja meidän ajanlaskussamme juttu on niin, että huomenna päiväykseen kirjoitetaan MMXX tai siis 2020.

Tässä taitekohdassa on tapana pohtia mennyttä, ja lupailla kaikenmoista tulevaan… Palaan (lupaan, ehkä 😉 palaavani) huomenna asiaan – nimenomaan lupausten osalta, mutta mitenkäs ne menneet? – Minulla – ikiaikaisella päiväkirjanpitäjällä – on ollut tapana summata mennyt vuosi: joko hyvinkin perusteellisesti tai vähän kuin olkia kohotellen, mutta niin tai näin, on ollut tapana (duunissa oli ”pakkokin”) tehdä jotain yhteenvetoa joka tapauksessa. Ja näin tein  jo paljon ennen kuin mitään some-maailman höpötyksiä oli olemassakaan.

Jotta mitäs näin yhtäkkiä vuodesta 2019 voisi todeta? – Päällimmäisena on pyöräilyn ja sitä kautta monen muun hyvän asian vuosi. Ja Eeviksen vuosi. Sähköpyörän hankkiminen huhtikuussa toi elämääni paljon uutta, paljon hyvää. Toinen lapsenlapsi merkitsi – hassua kyllä – pienen, pienten näkemistä edellisvuosia vähemmän: äitiysloman aikana Juniorin perheen esikoinenekaan ei ollut mummilassa kuten edellisinä vuosina. Mutta silti: pieni tyttö on lisännyt elämään oman tärkeän osansa.

Vuosi on ollut kuvaamista, – mutta verrattuna edellisiin vuosiin kuvaaminen on ollut enemmän ”työtä” kuin opiskelua. Ja onneksi sitä on ollut – tai siis, että olen sitä itselleni järjestänyt. 😉  Toisaalta oppimista olen kaivannut; olisipa Oulussa sellaisia mahdollisuuksia kuvaamisen opiskeluun kuin Helsingissä! Tyär on tosin toivottanut tervetulleeksi ”opiskelija-asuntoonsa”, mutta enpä ehkä…

Vuosi on ollut myös luopumisen opiskelua, oppimista, sietämistä. Ihan tietoistakin asian työstämistä. Enemmänkin luopumista olisi voinut tehdä. Mutta tähän liittyy sekin, että pääsin ”vielä kerran” Roomaan. Oi, että. Siitä olen iloinen, niin iloinen. Siellä oltiin Pehtoorin kanssa jo vuonna 1978, ja siellä oltiin – taas kaksistaan – anno domini 2019. Se on vuoden highlighteja. Tänä vuonna olen luopunut Kalaaseista, ja tänä vuonna olen luopunut (mikä ”eskaloituu” vasta seuraavassa helmikuussa) rotissöörien tiedottajan hommista. Kyllä minä jo osaan luopua, luovuttaa en vielä halua, en mistään. En edes blogista. Mutta luopua jo osaan, ainakin vähän.

Toivottelen teille kaikille kaikin puolin kelpoa ensi vuotta, hyvät blogiystävät! Pysykääpä mukana, minä yritän (paino sanalla yritän) pysyä päivittäisessä tahdissa …