Meksiko – Tuulestatemmattua

Hillamisu, carnitas ja paljon hyvää elämää tänä viikonloppuna

Juhlaviikonloppu on lopuillaan. Tyär palasi äsken Helsinkiin, ja monen päivän hyvin syöminen ja niin mukava yhdessäolo on nyt ohi.

Muutama viikonlopun herkkujen resepti tähän. Ensinnäkin

Hillamisu ( tai lakkatiramisu tai hillatiramisu)

1 pkt Savoiardi-tiramisukeksejä
1 dl mango- tai appelsiinituoremehua
500 g hilloja (lakkoja, suomuuraimia – ihan millä nimellä vaan)
3 dl Lapin jängän -kastiketta
4 rkl Cointreau tai Grand Marnier -likööriä
100 g tummaa suklaata
3 dl vispikermaa, vaniljasokeria pari teelusikallista
200 g Mascarpone-juustoa tai Philadelphia-juustoa
kaakaojauhetta tai suklaalastuja

Vatkaa täytettä varten kerma vaahdoksi, lisää vaniljasokeri ja tuorejuusto mukaan.

Lado laakean tarjoiluastian pohjalle keksejä ja kostuta ne mehun ja liköörin sekoituksella. Seuraavaksi kaada keksien päälle myös Lapin jängän -kastiketta, jota on myynnissä ainakin pohjoisen turistikaupoissa ja eteläisemmän Suomen herkkukaupoissa (esim. Stocka), sitten kerros hilloja ja lopuksi kerma-tuorejuustovaahto. Tähän päälle sulatettua suklaata. Sitten taas keksejä, mehua, kastiketta, hilloja. Päällimmäiseksi tulee juustomassa. Anna maustua yön yli jääkaapissa. Viimeistele kaakaojauheella tai suklaalastuilla ennen tarjolle asettamista.

Pitkään aikaan en ole tuota tehnyt, – edellinen kerta taitaa olla Juniorin lakkiaisiin. Se on ihan oma kehitelmäni, ja olen sillä kerran voittanut ruokahaasteäänestyksessä ykkössijan. No eilen tytär sen teki. Ja sitä riitti vielä tällekin päivälle jälkkäriksi. Sehän vain paranee kun saa vähän makuuntua jääkaapissa. Tämä jos joku on LappItalia-henkistä sapuskaa.

Sitten uusi ruoka oli carnitas, jota tuli kerran Meksikossa syötyä, mutta koskaan aiemmin en ole itse tehnyt. Nyt – jälleen – Vapun keittokirjasta (I) sattui silmiin ohje, jota päätin kokeilla. Tein tupla-annoksen, joten sitä jäi vähän huomisellekin. Carnitas on meksikolainen ”nyhtöpossu”. Siis nyhtöpossua paljon ennen kuin se aloitti kotikeittiöiden valloituksen Suomessa. Tämä oli tavattoman hyvää, sen ohessa oli matsutake-risottoa, guacamolea, mozzarella-tomaattisalaattia, salaattia, leipää ja sen sellaista. Niitä kaikkia, samoin kuin eilisen viininmaistelun viinejä riitti vielä tällekin päivälle, joskin tein vielä broileri-smetana-tomaattipataa ja vähän muita tykötarpeita. Olemme syöneet yllin kyllin, mutta myös liikkuneet ja nukkuneetkin oikein hyvin.

Carnitas – nyhtöpossu ennen nyhtöpossua

1 kg possun kassleria
2 limeä
2 appelsiinia
1 sipuli
3 valkosipulinkynttä
1 tl juustokuminaa eli jeeraa
1 tl kuivattua oreganoa
1 tl paprikajauhetta
1 tl chilijauhetta
½ tl kanelia
1 tl korianterin siemeniä murskattuna
2 laakerinlehteä
rouhittua mustapippuria
1,5 tl suolaa
noin 5-7 dl vettä

Leikkaa liha noin 2-3 cm:n kokoisiksi paloiksi. Silppua sipulit pieneksi ja sekoita lihojen joukkoon. Pese appelsiinit ja limet hyvin ja raasta niiden värillinen kuoriosa sekä purista mehut lihan joukkoon. Lisää sekaan kaikki mausteet ja pyörittele lihojen joukkoon. Anna marinoitua huoneenlämmössä parisen tuntia.

Pane lihat kattilaan tai hellankestävään uunipataan ja mittaa päälle vettä sen verran että lihat juuri peittyvät. Kiehauta ja anna porista kannen alla miedolla lämmöllä 2-3 tuntia välillä sekoittaen ja tarkistaen, ettei neste lopu. Kun nestettä on jäljellä 1-2 dl kaada lihat liemineen uunivuokaan (tai jätä nykyiseen vuokaan). Revi haarukalla lihaa suikaleiksi. Laita uunivuoka uuniin 200-asteeseen vielä noin 20-35 minuutiksi, kunnes neste on haihtunut lihasta kokonaan. Sekoittele välillä.

Carnitas syödään Meksikossa tortillojen kanssa, niin kuin siellä melkein kaikki, mutta kyllä tämä ihan ”lihakastikkeen” tai padan vastine suomalaisessa ruokapöydässä on. Helppoa ja halpaa, ei kylläkään mitään fastfoodia.

Joulukalenteri Meksiko Niitä näitä Vanhemmuus

Kotiinpaluu

”Minä asun vähän siellä ja täällä, Nuuskamuikkunen vastasi ja pani kahvin tulelle. Tänään satun olemaan täällä – huomenna jossakin toisessa paikassa. Minä kuljen kulkemistani, ja kun löydän hauskan paikan, pystytän telttani ja soitan huuliharppua.”

Meidän Nuuskamuikkunen on kotona!

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

JOULUKALENTERI

Meksiko Niitä näitä

Terveisiä Meksikosta Vol. XII

Tytär on Meksikossa sanoutunut irti Binbiltä ja jättänyt työpaikkansa ja -pisteensä.

– – tietenki aika sekavat fiilikset lähdöstä, mutta yritän olla ajattelematta ja nauttia loppuajasta 🙂

Kolmen hengen vuokra-asunnostakin on jo huoneensa tyhjentänyt:

78171020131H_4

Monterreyn Nuevo Leonissa on vuokrakämpässä yksi huone vuokrattava:

http://www.compartodepa.com.mx/en-renta-san-pedro-valle/roomie-para-depa-en-centrito-valle-5000/H13102017187389/2013041316562621746

Viikonloppuna kävivät Teksasissa vaihtamassa työviisumin turistiviisumiksi.

Visahommat kunnossa, vaikka yrittävät vängätä että pitäis ollla 72 tuntia pois Meksikosta. Mennessä piti päästä eroon työviisumista ja tullessa tulla maahan sisään turistina. Onneks oli Taneli mukana selittämässä 🙂

Virallisesti olisi pitänyt olla MacAllenissa, USAn puolella siis, 72 tuntia, mutta kaverinsa oli onnistunut puhumaan että yksi vuorokausi riitti.

Tänään on Meksikossa kansallinen vapaapäivä, joten Meksikosta Teksasin puolelle matkaajia oli lauantaina ollut paikoin ruuhkaksi asti.

Jenkki-Outletissa esikoinen oli käynyt ostamassa itselleen pakkassaappaat ja neuleen, sekä paksummat farkut. Paitsi että Monterreyssakin on jo varsin viileää (viime päivinä +3 — 18 C) niin Suomeen palatessa on hyvä olla vähän lämpimiäkin kamppeita. Vuosi sitten lokakuussa tytär lähti aika lailla syyskesän kamppeissa suoraan Oulusta Meksikoon, mutta nyt paluumatkalla pysähtyy pariksi päiväksi Helsinkiin tapaamaan kavereitaan, eikä siis pääse kotivaatekaapilleen talvikamppeita etsimään. Tuo että käyvät Meksikosta Jenkkien puolella halvoilla vaateostoksilla, on minusta merkillistä. Jotenkin ajattelisin toisin päin.

Mutta ihan sama. Pääasia että on jo tulollaan kohti kotia. Minun pitää täältä käsin vielä tilata hänelle ESTA-todistus, joka vaaditaan kun lentää Dallasin ja New Yorkin kautta Helsinkiin. Tytär ei voi itse tilata, kun ei ole sitä Visa-korttia. Kesällä hakkeroitu kortti kuoletettiin ja leikeltiin palasiksi, joten ei ole luottokorttia, jolla maksaa netistä tilattava ESTA. No ei ole mahdoton hoidella täältä käsin. Ja niin, siitä Visa-kortista: Luottokunta (tai whaterver se nykyään onkaan) kyllä otti lopulta vastuun siitä reilusta tuhannesta eurosta, jolla tiliä oli ehditty käyttää. Sillä jutulla siis happy end.

Nyt vielä reilu pari viikkoa tytär lomailee Monterreyssä, viettää ainakin parit läksiäiset, vaikka tuntuu noita bileitä (esim. Halloween) olleen pitkin syksyä muutenkin.

Kihlajaisia on kaveripiirissä ollut liki viikottain parin kuukauden aikana, ja kun meksikolaiset nuoret naiset kihlautuvat, alkaa välittömästi häiden suunnittelu, mikä ei ole ihan pientä, kuten täällä on jo usein ollut puhettakin (KLIKS). Äsken skypeillessä tyttäremme ilmoitti varsin selkeästi olevansa aika täynnä kavereidensa häähulinaa ja -suunnittelua. Eikä tuohon tietenkään auta se, että Tanelinsa jää Monterreyhin ja liki vuoden kestänyt ”deittailu” loppuu, – tai ainakin käy aika harvaksi.

Ehkä D. (oik.) tulee pääsiäisenä Ouluun, ehkä…

Mieluusti tapaisimme, mutta nyt meille on niin suuri ilo, että lapsi palaa pian.

Meksiko

Meksikon terveisiä vol. XI

Meksikolaisia irtokarkkeja. Kaikki enempi vähempi chilillä maustettuja.

(kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla)

¡Viva el presidente Dany Boy!

Meksikon itsenäisyyspäivää juhlivat tällaisilla, eivätkä olleet siellä ymmärtäneet suomalaisten tapaa ”kaksi-ihmistä-kättelee-kaksituhatta-ja-kaksi-miljoonaa-katsoo-sitä-telkkarista”.

Mutta jotain suomalaistakin meksikolaiset – nuoret ainakin – ymmärtävät. Lähetin elokuun puolivälissä Meksikoon paketin, jonka toivoin olevan perillä viime perjantaina (= tyttären synttärit). Paketin sisältö oli paljolti lapsen toiveiden mukainen.

Joku viikko sitten whatsappailtiin:

Minä totesin: Voi kun paketti ehtis!!!!
S.: Ja jos ei ehi niin nautimme sisällöstä sitte myöhemmin, no problemo.
M.: Alat oppia mañana-meininkiä…
S.: Olosuhteet pakottavat 😀
M.: … varmastikin olosuhteet opettavat.
S.: Ei täällä voi olla säntillinen suomalainen koko vuotta tulematta hulluksi 😀

No paketti ei ole (ainakaan vielä) mennyt perille. Juttelimme noista turkinpippureista ja salmiakkijauheista, ja ääneen pohdittiin, jotta josko lapsi synttäreilleen tekisi salmiakkijätskiä tai jotain muuta, millä meksikolaisille avautuisi tämän suomalaisille niin rakkaan herkun syvin olemus.

Siinä sitten jutellessa edelleen harmiteltiin, että postissa ei voi lähettää alkoholia, sillä meksikolaiset nuoret, jotka kävivät toukokuussa 2011 tyttären luona ja meilläkin, olivat kovin mieltyneet Minttuviinan makuun ja sitähän meidän piti Meksikoon viedä silloin kesällä 2012 kun kävimme ja jolloin tytär vietti isolle porukalle läksäreitään. Tarjosi siellä sitten monille kavereilleen ja se oli saavuttanut totta totisesti suuremmat menestyksen kuin Salmiakki-Aakkoset.

Nyt kun tyär sitten suunnitteli synttäreitään ja taas harmitteli, ettei minttuviinaa ollut saatavilla ja ettei meksikolaisille salmiakkiviinaa kannattaisi tehdä, keksin että samalla laillahan sitä voi tehdä omatekoista minttuviinaa kuin tehdään salmiakkikossuakin: ”Osta vodkaa ja piparminttukarkkeja, niitähän sielläkin kai on, ja tee niistä?” Ja niinhän siinä sitten kävi, että meidän ”ei-niin-kovasti-mistään-kokkailuista-innostunut” lapsi taisi kehitellä ihan ensimmäisen oman reseptinsä:

Suunnilleen 200-300 g piparminttukarkkeja 0,60 litraan smirnoffia ja lopuksi tuoreita mintunlehtiä pariksi tunniksi ja melekosen täydellinen maku.

Ja synttäripäivänä saattoi Facebookista lukea, kuinka kaverit jo odottivat kekkereitä. Glorian onnittelu:

Feliz cumpleaños Sarush! Can’t wait to try your homemade mintuu ❤️ love you!!

Ja tässä sitten meksikolainen tapa synttärikakun nauttimiseen!

Synttäriviikonloppua edeltävänä viikonloppuna kävivät Victoriassa (joku sata kilometriä itään Monterrreystä). Matkalta tuli kuvia.

Edessä ajavassa autossa: ”Perheen lapset piknikillä, popcornia ja sipsejä avolavalla.”

Jeepin kumi meni, aamusella käytiin paikallisella Euromasterilla.
Renkaan paikkaus ja vaihto n. 3 euroa.

”Vasemmalla Tanelin isän appelsiinifarmeja.”

Yllä oleva kuva on jo Monterreyhin palattua. Matkalla kaverin luo:

Muutama muuki ajaa kaupungista esikaupunkiin. Ja tietenki vasemmalla näkyy Monterreyn kuuluisa joki. Nyt siinä oli kuitenki vettä kun joku aika sitte sen yhden vkl:n sato aika paljon ja sen perästä tuli vihertävää kasvillisuutta. Mutta on se joeksi vieläki aika hassu.

Eipä siellä kovin paljon ole satanutkaan. Tämä alla oleva kuva on otettu aamuyhdeksältä, jolloin oli lämmintä jo +27 C. Ja olennaista on että raksamiehet ja ”muut työhemmot” ovat kuulemma aina pukeutuneet kuten täällä alkukeväästä tai myöhäissyksyllä.

Sitten sellainen juttu kuin Monterreyn suomalainen ”yhdyskunta”. Noin kuukausi sitten tyttärelle tultiin töissä sanomaan, että firman aulassa on joku suomalainen? joka kysyy sinua. No siellä tosiaan oli ollut suomalainen T., joka on hänkin ollut Monterreyssä vuoden jossain it/on-line -firmassa ja joka on ryhtynyt etsimään Monterreystä muita suomalaisia.

Torstaina näen neljää muuta suomalaista. Kaikkia neljää jotka monterreyssa asuu. Saa nähä osaako sitä ennää puhua!

[torstain jälkeen] – – Ja tosi hyvin meni suomi-pileet!! Meitä oli kolme suomalaista ja kolme meksikolaista saunottiin ihan oikeassa suomalaisella kiukaalla varustetussa saunassa. se oli se T., ja sitte pariskunta H ja Ruben, 33 ja 31-v. Niillä oli kaks lasta, ruskeat silmät ja vaaleat hiukset ja puhuvat äidinkielenään sekä espanjaa että suomea. Oli melko hassu kielten sekamelska 😀

Monterreyssä on siis jo ”Little Finland!”

Meksiko Niitä näitä

Paluulippu kotiin!

Muumipekko seisoi ja katsoi kun Nuuskamuikkunen pakkasi telttansa.
– Viivytkö kauan poissa? hän kysyi.
– En, sanoi Nuuskamuikkunen. Ensimmäisenä kevätpäivänä olen täällä jälleen ja vihellän ikkunan alla. Yksi vuosi kuluu nopeasti!
(Tove Jansson, Taikurin hattu)

Vuosi sitten ostin esikoiselle synttärilahjan, jota en olisi halunnut antaa. Tänä vuonna – ihan äsken – ostin lahjan, jossa antamisen ilo on isompi kuin voitte ikinä kuvitella! Ostin lentolipun Monterrey – Dallas – New York – Helsinki – Oulu. Lapsi tulee Meksikosta Ouluun, – tulee kotiin. ”Varaus vahvistettu” lukee sähköpostissa. Kauneimmat sanat pitkään aikaan.

Esikoinen sanoi jo keväällä, että vuosi työkokemusta Meksikossa, maailmanlaajuisessa markkinointifirmassa, riittää – sanoi, että sitten tulee takaisin Suomeen, Meksiko saa jäädä. Lupasi lapsi jo keväällä, että ennen joulua tulee takaisin. Vuokrasopimus asunnostaaan on tehty vain marraskuun loppuun asti…

En osaa oikein vielä sanoiksi aukaista sitä helpotuksen tunnetta, joka jo lupauksesta, lentolippujen hankkimisesta on. Paluuseensa on vielä kolme kuukautta, itsenäisyyspäivänä meidän Meksikon kävijä tulee Ouluun. Jäädäkseen? Epäilen, mutta tulee kuitenkin.

Tältä se tuntui kun lapsi lähti… https://www.satokangas.fi/blogi/2013/09/vain-lainaa-ja-niin-sen-pitaa-olla-vain/ En vielä tiedä, miltä tuntuu kun palaa, mutta jo tieto että tulee, on riemullinen.

Olen/olemme jo oppineet, että nämä maasta lähdöt, siirrot, lennot, viisumit, työkuviot eivät ole mitenkään simppeleitä. Nytkin edessä on ainakin yksi pieni sivukierros. Tytärhän meni Meksikoon turistiviisumin turvin (täytetään lentokoneessa mennessä). Kun työpaikka sitten paikan päällä varmistui, oli hommattava työviisumi. Ja kun olet maassa, johon tarvitset viisumin, ei se siellä ollessa tietystikään onnistu. Mikä tarkoitti, että yksi kuudesta vuosilomapäivästä kului siihen, että lapsi matkusti bussilla (8 tuntia?) Teksasiin, Yhdysvaltoihin, josta sai sitten anotuksi, maksetuksi ja leimatuksi työviisumin, ja ajeli takaisin Monterreyhin.

Nyt työviisumi olisi uusittava, tai hankittava turistiviisumi. Eli on tehtävä vielä yksi edestakainen reissu Jenkkeihin hakemaan turistiviisumi, jolla sitten pääsee pois Meksikosta. Jotta on 90 päivän päästä kotona. 😉

Minä olen niin iloinen!!!

~~~~~~~~~~~~~~~~

PS. Fotomaraton? Enhän minä sille tänään ole ehtinyt, ei millään. 🙁 Ihan touhupäivä, töihinkin eksyin pyhäpäivänä. Ensi viikonloppuna sitten kuvauspuuhiin …

Meksiko

Terveisiä Meksikosta vol. X

”Nuku hyvin äläkä sure. Ensimmäisenä kevätpäivänä minä olen taas täällä luonasi. Rakenna pato minua odotellessasi.”
(Nuuskamuikkusen kevätkirje)

Meidän Nuuskamuikkunen Skypeili äsken Meksikosta. Pisti eilen viestin: ”Holaaaaaa! Mulla on huomenna vapaapäivä, viides kuudesta vuosittaisesta. Oisko skype kello 12 🙂 ? Teiän klo 8?” Pitkään aikaan se ei ollutkaan onnistunut. Viikko sitten tuli mm. tällainen: ”En voi skypettää huomenna ku meillä ei oo ollu viiteen tuntiin sähköjä ja läppäristä on akku loppu 🙁 . Vuorokauden oli olleet sähköt ”pikku tuulenpuuskan takia” poissa. Oli ollut suht lämmintä kun huushollin puhallin ei toiminut, ja öisinkin lämpötila on + 25 c ja päivisin lähellä + 40 C.

En olekaan pitkään aikaan päivitellyt tänne kuulumisia Monterreysta. Edellinen Meksiko-postaus näyttäisi olevan kesäkuulta… Joten palataanpa hieman ajassa taakse päin.

Lapsi pyysi juhannuksena lähettelemään kuvia Lapista, keskiyön auringosta ja meidän vakiomökkiruoasta (poroa, puikulaperunoita ja korvasienimuhennosta). Oli sitten näyttänyt niitä kavereilleen ja työpaikalla. Kuvien joukossa oli otos (KLIKS), jossa näkyy selvästi, että aurinko on vielä hyvän matkaa horisontin yläpuolella. Ja mitä sanovat meksikolaiset nuoret? ”Miksei Suomessa käännetä kelloja siten, että pimeä aika olisi yöllä ?” – Eivätkä millään olleet ymmärtäneet kun tyär oli selittänyt, että kesällä pohjoisessa EI OLE pimeää – ei yöllä eikä päivällä.

Jalkapallon MM-kisojen aikana Monterrey ja koko Meksiko oli ollut aika sekaisin:

Eilen kun olin lounastunnin kattomassa peliä, oli lähikuppila melko liekeissä 😀 ! Sunnuntaina sitte hollannin kans. Tarkkaan täällä kyllä pelejä seurataan, ihan mukava elää tämä täällä 🙂

Kun Meksiko sitten putosi (sunnuntaina?) semifinaaleissa oli koko Monterrey ollut kuin kuollut kaupunki. Paljon ketään ei ollut ollut liikkeellä, eivätkä meksikolaiset edes tervehtineet toisiaan. Maan suru oli ollut. Jalkapallo on iso juttu.

Kun olivat porukalla käymässä Victoriassa (joku sata kilometriä Monterreystä itään), josta tyttären kaveri Daniel on kotoisin ja jossa olivat häävieraina käymässä, oli kotimatkalle ostettu birmatokset:

Birmatos kotimatkalle. Kaikilla juomana olutta ja clamatoa, kannen päällä Joelilla katkoja ja Gerardolla ja Danielilla kuivattua lihaa. Mulla ananasta ja kaikilla tietenki chilihöysteet.

Birmatos Victoriassa on yksi versio siitä, mikä muualla Meksikossa tunnetaan clamatoksena. Birmatos = bir, olut, ma = clam, simpukka, to = tomato, tomaatti ja clamatos = simpukat ja tomaatti joka tarjoillaan joko oluella tai ilman. Ja tytär kertoi juuri äsken että hänen asuntonsa lähellä olevassa ”Clamateriassa” (vrt. cafeteria, gelateria, ….) on myös vodkaversioita!

altAno6itnTC1HXlJIeOcjV9GMRM0SPgAcshQmcrcx0GwcV

Tässä kuvassa tyypillinen clamatos chilireunuksella (”pre-leffa clamatot”). Nämä näyttävät hyvin samanlaisilta kuin mekin maistettiin Meksiko Cityssä.

Chiliä eri vahvuuksilla on joka paikassa. Esimerkiksi Mäkkärissä on tällaiset maustenurkat, joista salsaa, guacamolea ja chilejä saa käydä lappamassa. Sinappia ja ketsuppiakin on, mutta niitä ei kuulemma juuri käytetä.

altAmV97dnORrZzYasrGDsf3T_g3EoL_G_ILQn3M2apgwl8

Tavallista on, että nuoret kokoontuvat sunnuntaisin jonkun luo brunssille, minkä jälkeen päivää jatketaan yhdessä lähtemällä puistoihin, leffaan tai vietetään brunssipaikassa leffoja katsellen.

”Mercedeksen luona oltiin brunssilla: kannussa on luonnollisesti mimosaa ja kuvasta puuttuu luonnonjugurtti ja meksikon tuoreet hedelmät ;)”

Tyttären ranskalainen kaveri, Greg, juuri se sama, joka tyttärelle oli työpaikkaa Meksikoon järkkäämässä, vihittiin meksikolaisen morsiamensa kanssa ja aviopari on jo muuttanut Eurooppaan. Häät pidettiin Chiapasissa, Meksikon eteläosassa joka oli kuulemma kovin erilaista kuin Meksico City, Cancun tai Monterreyn seutu. Ja meksikolaiseen tapaan isot häät ”alkuun pönötystä, mutta kun oli syöty, päästiin juhlimaan”.

Samaisella viikonloppureissulla olivat sitten käyneet myös luontoretkellä.

Enpä tätä ennen ollut krokotiileista osannutkaan olla huolissani. Nämäkin vielä.

Ja tämä Chiapasin reissu aiheutti sitten sellaisenkin jutun kuin Visa-kortin murron. Ainoa kerta kun esikoinen on koko kohta vuoden kestäneellä oleskelullaan Meksikossa Visaa käyttänyt, oli kun varasi netissä hotellihuoneen tuota Chiapasin reissua varten. Muutoin kortti on ollut jemmassa eikä koskaan edes mukana asunnon ulkopuolella. Joku oli hakkeroinut tilille ja ehtinyt käyttää liki tonnilla. Laskusta kuitenkin näkee että ostot on tehty Saksassa. Tytär sai duunipaikastaan todistuksen ettei ole ollut pois töistä saatikka että olisi ehtinyt Saksaan asti, eikä siis itse ole voinut korttia käyttää. Koettelin täältä käsin minäkin asiaa hoidella, mutta vielä on kesken. Lohdulliselta kuitenkin näyttää että rahat saataisiin takaisin.

Muistattehan, että lähettelin juhannuksen jälkeen paketin, jossa oli mm. neulomani villasukat. Vähän ajatuksenani oli, että ehtisi paketti ehkä perille syksyksi, jolloin Meksikossakin viilenee. Vastoin kaikkia aiempia kokemuksia, paketti oli parissa viikossa perillä ja keskellä heinäkuuta lapsi tekstaili, kiitteli paketista ja lämpimistä sukista: ”Täällä alko maanantaina ´canicula’ eli vuoden kuumimmat 40 päivää. Kuulemma elokuun viimeiset viikot on pahimmat, saapa nähä 😀 kyllä täällä nyt jo vähän sulaa.” 🙂

Liikkuminen Meksiko Niitä näitä Ruoka ja viini

Hellekin on suhteellinen käsite

Ja mä kelaan että kaikki taitaa olla kohdallaan
Mä taidan kuulua tänne
Mun täytyy kävellä näin
Mun täytyy kävellä näin
Kun jotain herää sisälläin
https://www.youtube.com/watch?v=hqg96jIP_do

Lomalle oli kaikenmoisia isoja ja pieniä suunnitelmia, enimmillään haaveet ovat toteutuneet. On tullut tehtyä, mitä suunniteltiin.

Sitten sellainen juttu, jota varsinkin tällä viikolla olen ajatellut toteuttaa, on ollut herätä aamuvarhain, viideltä?, ja lähteä kuvaamaan heräävää kesäaamua: kastetta, nousevaa aurinkoa, kaupungin hiljaisia katuja, tyyntä merta. Vielä en ole saanut aikaiseksi. Onhan tässä vielä kesäaamuja, – miksei sitä voisi tehdä työpäivän aamunakin?

Toinen juttu, josta on puhuttu, on, että kävellään – ihan niinkuin sitä ei olisi tehty! Mutta että kävellään aamulenkki kimpassa (mitä me emme siis tavallisesti tee, koskapa Pehtoori kulkee minun näkökulmastani ihan liian nopeasti, ja yleensä liian pitkään). Ajatuksena on ollut, että kävellään kaupunkiin – torille tai jonnekin Oulun kahvilaan/konditoriaan/deliin – nauttimaan aamiainen. Tänään sitten käveltiin. Ja torin kautta käveltiin takaisin kotiin.

Puistolaan mentiin. Tuore croissant, tuorepaahdettu kahvi ja tuoreista appelsiineista puristettu appelsiinimehu. Kannatti.

Vielä hieman utuisessa, alkavan hellepäivän väreilevässä aamussa lähdimme ennen kahdeksaa kohti kaupunkia.

Kesäarkea-5

Kesäarkea-6

On Qstock-viikonloppu, Kuusisaareen jo rakentelivat festarikojuja, aitoja alueen reunoille oli jo pystytelty, bajamajoja roudasivat paikalle ja jo tänään esiintyy teinityttöjen fanittama Isaac Elliot. Jo alkuviikosta ovat innokkaimmat fanit pystyttäneet telttansa Raatin kupeeseen. Siellä muutama kymmenen tyttöä kömpi aamusella ylös, kun ohi tepasteltiin. Noin innokasta fanitusta ei meidän perheessä ole kukaan koskaan harrastanut.

Kesäarkea-7

Enkä minä olisi kyllä tytärtä [enkä poikaankaan] tuon ikäisenä mihinkään telttayöpymisiin kaupungille päästänytkään.

Ja eihän me mitenkään järin riemastuneina tytärtä (24 v.) viime syksynä Meksikoonkaan päästetty. No nyt kun on siellä yhdeksän kuukautta ollut, käyttää viikonloppuna kolmannen niistä kuudesta vuosilomapäivästä, jotka Meksikossa työntekijöille annetaan.

Tyttären ranskalainen kaveri Greg avioituu viikonloppuna. Häät eivät ole Monterreyssa, vaan Chiapasissa, Etelä-Meksikossa, jonne tyärkin kavereineen lentää. Siellä on kuulemma vähän viileämpää kuin Montrreyssa, mitä meidän aina paleleva pikkuisemmekin jo ilolla tervehtii. Lapsi lähetti juuri Monterreyn sääennusteen tulevalle viikonvaihteelle. Siellä on öisin melkein se, mitä meillä päivällä!

Juuri kun esikoinen oli viime viikolla (ennätysnopeasti!!) saanut lähettämäni nimipäiväpaketin (sisältäen mm. syksyksi tarkoittamani villasukat), tyttö tekstaili meille Itävaltaan

”täällä alko maanantaina ”canicula” eli vuoden kuumimmat 40 päivää. Kuulemma elokuun viimeiset viikot on pahimmat, saapa nähä. 😀 kyllä täällä nyt jo vähän sulaa.”

Oulussa ei vielä sula. Helle hellii. Sopii minulle.

Meksiko Vanhemmuus

Vival el postal Mexicano!!

”… Ja muuten!! Joulupaketti saapui 😀 – – Purkat otin töihin, ihmiset luulivat paketin perusteella siivousvälineiksi :D”

Meksikon posti ei ole ollut se, johon reilun vuoden aikana ensimmäiseksi olen uskonut ja luottanut! Itkunsekaisia kokemuksia siitä on ollut (ks. täältä), mutta periksi en ole antanut! Kortteja ja muutamia kirjepakettaja olen lapselle lähettänyt. Ja pääsiäisen jälkeisissä ikävän syövereissä lähetin uudelleen jo kerran palautuneen joulupaketin, johon olin marraskuussa kiireen vilkkaan neulonut villasukat Meksikon lämmittämättömissä huusholleissa ja taloissa olevalle lapselle. En tammikuussa purkanut palautunutta pakettia, en vaikka lapselta tuli pääsiäisen jälkeen whatsapp-viestejä, joissa oli tekstiä:

Täällä alkaa olee jo vähän turhanki lämmintä. Ainaki toimistotyöläiselle. Lomalaiselle ois hyvä. Mutta salilla ei oo ilmastointia ja ku sinne töistä kävelee niin on jo valmiiks kuuma. Sais olla viileämpiä päiviä välillä, kerkiäis sali ja kämppä ja luonto vähän viiletä 😛
ja toinen
Kello on puoli kymmenen illalla, justiinsa kävelen ostaa limpparia. Mietin että onpa huomattavasti kylmempää jo viikonloppuun nähden. Kattoin mittaria, 29 astetta. No joo onhan se tietenki ku on tottunu töihin kävelee auringonpaahteessa nii että on varjossa 37. Kaikki on suhteellista 😀

No niin ja sitten nyt alkuviikosta tyär on saanut paketin, jossa on mm. äidin kaikella lämmöllä ja huolenpidon yrityksellä kudotut villasukat!

Noh, tulee se taas aikanaan syksy Monterreyhinkin; voi tietysti ajatella niinkin, että onpahan villasukat lähetetty ETUajassa. Samoin joululautasliinat ja muut pienet tilpehöörit ilahduttanevat lasta ensi joulua kohti mennessä.

Eikä siinä vielä kaikki!! Kun tulin tänään töistä, oli minua odottamassa kirjekuori, jonka päällä tuttu käsiala. Ja postimerkit paljastivat, että postia Meksikosta!! Ei ole tähän mennessä yksikään aiempi kortti/kirje tullut Ouluun asti. Nyt tuli! Äitienpäiväkortti – muka viikon myöhässä?! Mitään myöhässä ole.

Perille tuli!! Vival el postal Mexicano!!

Bloggailu Lappi Meksiko Vanhemmuus

Toisen pääsiäispäivän tavat

Enemmän kuin usein toisen pääsiäispäivän tapoihimme kuuluu ajella hillittömässä auringonpaisteessa (joka paistaa vastaan) pohjoisesta kohti Oulua ja töitä. Ajellen enempi vähempi jonossa, sohjossa, tutkia ja poroja väistellen. Tänään ei tultu tavan mukaan: suljimme Myötätuulen oven jo kahdeksan jälkeen (koska JUNIORI oli ilmoittanut haluavansa lähteä ajoissa), eikä aurinko paistanut kuten yleensä kun joudutaan mökiltä lähtemään, oli pilvistä, tiet olivat sulat, kuivat, mitä nyt välillä vähän räpsäytti lunta, räntää, vettä, mutta vain pikaisia kuuroja. Ei tutkia, ei juuri jonoja, ei poroja ja kesärajoitukset. Liki koko matkan luin mukana olleita, lomalla lukematta jääneitä tekstejä, pehtoori ajoi yksin, toisin kuin yleensä ja humps, puoli kahdelta olimme kotona.

Kotiinkuljetus — Hyvin kestivät narsissit paluumuuton takaisin Ouluun! Piazzalla valo ja lämpö!

Ja saman tien taivas repesi, ihana aurinko, lämmintä, piazzalla varjossakin +14! Pehtoori lähti lenkillle – ikävä ihminen, ihan turhan ahkera tuon urheilun kanssa – minä tyydyin hyötyliikunnan harjoittamiseen: luutusin ikkunalaudat, istuin tovin auringossa, kannoin kanervat (so last season!) kompostiin, putsasin pihalamput, keräilin vähän risuja ja mietin, kuinka mielelläni jäisin huomenna vielä kotiin pehtoorin kanssa pihahommiin, tekemään kevättä, putsaamaan paikkoja, olemaan ulkona. Kävelemään kameran kanssa merenrantaan, pyöräilemään halliin hakemaan kalaa, jota voitaisiin savustella.

Koetan kuitenkin ryhdistäytyä ja olla valittamatta. Hyvähän se, että on töitä ja johan tässä on lomanen vietetty. Tyttärellä, joka duunaa vahvan katolisen uskonnon maassa Meksikossa, on tänäänkin ollut työpäivä, mikä minusta on kyllä vähän kummallista. Meksikossa kun toinen pääsiäispäivä ei ole vapaapäivä. Kuten ei ole kiirastorstai eikä pitkäperjantaikaan. Paitsi, että suurin osa meksikolaisista käyttää vuosilomapäiviään juuri näin pääsiäisen lähipäivinä (Semana Santa): onhan heille pääsiäinen isompi uskonnollinen juhla kuin joulu.

Mutta halpa, eurooppalainen, nuori, ”siirtotyöläisporukka”, johon lapsemme nyt kuuluu, ei tietenkään saa mitään vapaapäiviä pääsiäisenä. Tuntia aiemmin saivat perjantaina lähteä. Joten kuudelta jo päättyi piinaviikon perjantai. Ison firman markkinointiosastolla oli ollut vain noin puolet (= noin 20) töissä perjantaina, ja monet olivat pukeutuneet t-paitoihin (casual friday -fiiliksissä) semminkin kun suunnilleen kellään ei ollut ollut mitään asiakastapaamisia eikä palavereita, ja mitä tekee yrityksen lakiosasto? Lähettää sisäisessä tietojärjestelmässä sähköpostin, jossa huomautetaan, että yrityksen imago EI SALLI pukukoodista lipsumista, ei vaikka on Semana Santa. Lapsi oli kuitenkin rikkonut sääntöjä ja kuunnellut iltapäivällä iPodista Tapani Kansaa tehdessään jotain tilastoanalyysejä. Aika rohkea pentu! 🙂

Pääsiäisviikon erilaisista tavoista on vielä kerrottava, mitä meillä historiatieteissä oleva puolalaisvaihtari kertoi kotimaassaan toisena pääsiäispäivänä tehtävän: siellä tämä päivä on jonkinlainen vesisotasilla olon päivä. Periaatteessa kuka tahansa saa kastella kenet tahansa. Erityisesti nuoret naiset joutuvat pienten vesiämpärillisten tai vesipyssyjen tai vesi-ilmapallojen kastelemiksi. Miksikö? – K. ei tiennyt, hän (22-vuotias nuori nainen) ei tiedä, mutta pitää tapaa jotenkin pakanallisena – typeränä. Sanoi, että jotenkin se liittyy naimaonneen, ja että nuoret miehet saavat näin osoittaa kiintymystään mielitietyilleen.

~~~~~~~~~~~~~~~~

Pääsiäinenhän on uuden alku. Minäkin päätin kokeilla – ensimmäistä kertaa – tämän wordpress-julkaisujärjestelmän valmista teemaa. Nyt blogini pitäisi skaalautua, latautua, toimia paremmin myös mobiililaitteissa, puhelimissa ja tableteissa kuin vanha paljolti itseräätälöity sivupohja. Sivupalkissa on nyt Instagram-kuvakin, jossa tullenee näkymään satunnaisia kännykkäotoksia… Blogin tekstipalsta on minusta turhan kapea, ja hieman muitakin asioita karsastan, mutta, mutta…

Onko mielipiteitä? Kommentoinnin pitäisi edelleen toimia(, joillakin selaimilla kommentointi on heti tuolla otsikon alla), – olisi edelleen mieluista niitä lukea, tällä kertaa mielipiteitä ulkoasusta kuulla …

Meksiko

Terveisiä Meksikosta VIII

Tytär on ollut Meksikossa melkein puoli vuotta, talven yli. Yhteensä siis melkein vuoden. Nyt siellä on lämmin. Poikkeuksellisen kylmän talven jälkeen siellä on lämmennyt: viime viikolla oli jo +38 C. Ja juuri tuolla viikolla toimiston ilmastointi oli hajonnut. Tietysti. Farkkuminari ja paitapusero olivat liimaantuneet kiinni, oli ollut vaikea liikahtaakaan ilman että hiki virtasi.

Alla kuvassa lähimmät työkaverit, tiimi: Greg, Thelma, Gloria (kai?). Thelma on lähdössä pois, ja tyär pelkää saavansa tämän työtehtävät, joihin kuuluu lähimmän päällikön A:n assistenttraaminen. Sikäli kuin olen ymmärtänyt tämä A. on – mitenhän sen nyt sanoisi? – hieman valtansa lumoissa oleva, asemaansa pikkumaisesti käyttävä, pienen miehen syndroomasta oireileva … Yksi älyttömin temppu oli, että tämä helmikuussa ilmoitti, että nettiyhteydet koko osastolta suljetaan. Markkinointifirman, joka tekee ja tutkii on-line-markkinointia ympäri maailmaa, työntekijöiltä suljetaan netti ja kielletään asiakkaiden kanssa skypeily! Sähköpostilla ja puhelimella hommat hoidellaan ???

Kuvan Greg on ranskalainen, joka avioituu heinäkuun lopussa meksikolaisen monivuotisen tyttöystänsä kanssa ja sen jälkeen muuttavat Eurooppaan. Häät pidetään Chiapasissa, jonne meidän lapsikin on jo lentoliput ostanut, Tämän jutun kuultuani oli aihetta sekä iloon että ikävään. A) Häät on heinäkuun lopussa ja tytär on menossa sinne: siis ei mitään toivoa, että tulisi kesäksi kotiin. B) Taas yksi meksikolais-eurooppalainen nuoripari, joka muuttaa elämään Eurooppaan, eikä jää Meksikoon.

Lentoliput tuonne ja tuulettimen osto veivät lapsen budjetin aika vähiin, joten yhden viikonlopun aiottu autoilu- ja shoppailureissu USA:n puolelle oli ollut jätettävä väliin…

Itse asiassa mentiin sitteki Fundidoraan, keskuspuistoon, siellä oli iso maailmanpyörä tänä vkl:na 🙂 ja käytiin syömässä hyvin. Oon kyllä vanhempieni tytär, shoppaamaan mua on vaikea raahata mutta ulkona syömiseen uppoaa nykyään ylimääräiset pennit mitä palkasta jää 😀

Mitä sitä tuohon sanoisi?

Ylläolevassa kuvassa vietetään ”Despedida”-kekkereitä. Ymmärtääkseni ne on sellaiset polttareiden ja amerikkalaisen ”morsiamen illan” (Amerikan serkkuni on blogissaan kuvannut ja kertonut tällaisista kesteistä mainiosti KLIKS) välimuoto. Ei epäilystäkään, kuka kuvassa on Suomesta. Nähdessäni tämän Facebookissa, tajusin, että lapsi oli mummulta saamallaan joulurahalla todellakin käynyt kampaajalla ja palauttanut oman blondiutensa; olin ollut oikein tyytyväinen, ettei tumman brunettena ollut niin erottunut muista. Lähettelin viestiä, ja tyär vastaili:

Ei oo vaarallinen älä huoli 🙂 en oo huomannu mitään eroa. Muutaku että ihmiset sanovat guera (blondi). San Pedro on San pedro. Tämä sen kummempi oo ku mikä tahansa Euroopan pikku kaupunki.

Näinhän minun on uskottava.

Puhuttiin taas postin kulusta ja lapsi viesteili:

Mañana, mañana .. lomienki kans vähän myöhässä. Pääsiäsienä on yks tunti lomaa kaikenkaikkiaan 🙁 se niistä biitsisuunnitelmista.

Posti on siis ruvennut kulkemaan: olen lähetellyt ainakin 20 Muumi-korttia, joten posti on jo oppinut osoitteen. 😉 Ja eilen oli perille mennyt jo kuplakirjekuorikin, jossa oli kirja, salmiakkia ja tekemäni ”Oulu kuvissa” -kalenteri. Muistattehan, että kalentereita ei sinne saanut lähettää. Minä lähetin ja perille meni! Mutta lomat eivät kulje. Yksi vapaapäivä (edellisen presidentin syntymäpäivä viime kuussa), sitten on vappupäivä ja seuraava arkipyhä onkin vasta lokakuussa. Noh, posti siis nyt kulkee: postikortit ovatkin kolmen nuoren naisen isossa asunnossa tärkeä sisustuselementti.

Eilen lapsi piti yhden niistä kuudesta vuodessa tienattavista lomapäivistä ja pyysin esikoista lähettelemään kuvia ulkoa: aina kun näen sieltä kuvia hämmästelen tuota vuorimaisemaa (täällä hyvä ilmakuva koko Monterreysta).

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.

Meksiko Niitä näitä

Terveisiä Meksikosta vol. VII

Karkkilakossa oleva miniä totesi, että suklaafondantia ei lasketa karkiksi, vaan kakuksi. Ihan oikeassa on miniä: ei lasketakaan karkiksi, mutta hyväksi jälkkäriksi lasketaan äänin neljä nolla! Ja ihan pelkkää kaloria on tämä jälkiruoka, joten onneksi tuli topakasti aamulenkki tehtyä.

En ole ennen fondantia tehnyt, mutta teen toistekin. Ja tuo kermalikööri-jäätelö tuossa ohessa: erinomaisen helppo ja hyvä lisuke! Josko jota kuta kiinnostaa, niin ilmoittautukoon kommenttilootassa, voin reseptin tänne postailla.

Onneksi jälkkäri oli nappisuoritus, sillä pääruoka [lihakääryleet muusin kera] ei ollut ihan se mitä olin toivonut, mutta… mutta minä yritän vielä! Ja kyllä, kyllä ne kaikki kuusi isoa käärylettä kaikesta huolimatta aika äkkiä upposivat, eikä Juniori syönyt niistä kuin kaksi ja puoli. 😉

Mutta nyt ei reseptiikkaa, vaan – yleisön pyynnöstä – terveisiä Meksikosta.

Edelliset terveiset postittelin ennen joulua, (täällä KLIKS) joten nyt vielä palattava jouluunkin:

Tällä erää reilusti yli kolme kuukautta Monterreyssä ollut esikoinen vietti ”lyhyen” joulun ystävänsä Ana Karenin perheen kanssa.

Merkillisintä meidän lapsesta oli, että ”syötiin hirmu nopeesti”. Iltamessun jälkeen (jossa ”koreografia oli paljon liikkuvaisempi kuin meillä: ylös, alas, polvilleen, ylös, rukoillaan, istutaan, ylös, jne.”)

oli ollut vuorossa puolen suvun (about 20 – 25 henkeä) kanssa vietetty aattoilta/yö, jonka aikana – paitsi syötiin nopeasti (”Kalkkunaa parissa muodossa, jotain jauhelihapaistosta, omenasalaattihässäkkää ja pastaa”) – luettiin sokkona purkkiin pistettyjä, paperille kirjoitettuja ja satunnaisessa järjestyksessä nostettuja raamatun lauseita, ja se jolle sattui tietty jae, sai pienen muovisen Jeesus-lapsen (tuo valkoinen seimenlapsen käsivarsilla!)

ja tämän myötä siunauksen tulevalle vuodelle (miksi minulle tuli mieleen meidän puuromanteli??) ja kuinka ollakkaan tämä pohjoisesta Martinezin suvun joulunviettoon tupsahtanut pohjoisen blondi sen tietyn jakeen sai, ja sitä myöten siunauksen tälle vuodelle. Noh, siitä en ole pahoillani. 😉 Kaikki suojelus ja siunaus, varjelus ja varovaisuus on tervetullutta!

Jouluyö oli jatkunut erinäisten pelien ja arpajaisten merkeissä.

Joulu meni nopsasti, ilman pitempiä vapaita. Uuden vuoden kestit olivat sitten esikoisen ja kämppiksensä luona. Tilaa kun nuorilla naisilla siellä on! Nyt ovat vihdoin saaneet ”lukaaliinsa” kolmannen tytön (= nuori lakinainen), joten 800 euron vuokra jakaantuu useamman kesken. Hyvä niin, markkinointipäällikön tienesti kun kuitenkin on aika vaatimaton.

Mitenkö menee töissä? Yhden skypen aikana lapsi ilmoitti, että ”olen oppinut hallitsemaan ja sietämään stressiä entistä paremmin. .. ” ja samaan hengenvetoon kertoo, kuinka tekee paljon sellaista, mistä työsopimuksessa ei ole edes pienellä mainittu, mistä ei tiennyt Binbitillä koskaan huolehtittavankaan… Kertoo oppineensa espanjan niin että ymmärtää muiden jutut, vielä ei paljon itse puhu…

Kuulemme että ennen joulua firmassa oli ”tapana” järjestää ”viikottaiset potkut” jollekin, ja kun kuuntelimme perusteita, olimme vakuuttuneita, että suomalaisesta tai sen kaltaisesta työsuhdeturvasta ei Meksikossa oltu kuultukaan [ja minä pöhkö mielessäni toivon, että esikoinen jotensakin mukavasti mokaisi, tulisi erotetuksi ja sitä myöten kotiin! Ei ole lasta ainakaan vielä näkynyt!].

Pyysin lähettämään kuvia arjestaan. Tässäpä niitä. Salsaa, guacamolea, limeä chiliä, — tämähän me tiedetään…

Oxxo vasemmalla on lähikauppa. Sikäli kuin olen oikein ymmärtänyt, alla oleva kuva on lapsen ”kotikadulta”.

Matkalla töihin, vai sittenkin jonnekin kaverin luo? Töihin kun ei ole kuin muutaman korttelin matka.

Joka tapauksessa taksin kyydissä matkaaminen on usein arkea, ja edullista.

Jouluaaton aamupäivällä lapsella oli edessään tällainen näkymä ….

Mutta onhan sitä vapaa-aikaakin: mariachi-musiikki on osa Meksikoa.

Ai niin, sää? Nyt siellä on aika lämmin… Lämpötilojen vaihtelut kuitenkin aika hurjia. Milloin lapsi tekstailee kulkevansa shortseissa, milloin palelevansa töissä niin, että sormet eivät läppärillä toimi….

Loppiaisen jälkeen sattui niin, että Väli-Amerikassa oli kylmempi kuin Oulussa…

(kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla)

Meksiko Niitä näitä Vanhemmuus

”Pois pois postin tieltä,

… posti se kulkee keskellä tietä.” – Tai sitten ei kulje.

Tuntuu että viime aikoina on ollut enemmän kulkematta kuin kulkenut.

Lähetin tyttärelle Meksikoon kuplakuoren ennen marraskuun puoltaväliä; salmiakkiaskin, pokkarin, pienen adventtikalenterin, Aarikan tontun, muuta ihan pientä ja paljon halauksia kuoreen. Viime viikolla tämä palautui. Meksikossa käyneenä, koskaan tytärtä tavoittamatta. Snif.

Ja reilusti marraskuun puolella pidin kiirettä, että saadaan joulupaketti lähtemään. Otin selvää postista, mitä Meksikoon saa ja mitä ei saa lähettää: postin sivuilla lukee, että kielletyt lähetykset ovat nämä:

Raha, arvopaperit, matkashekit, platina, kulta ja hopea valmistettuna tai valmistamattomana, jalokivet, korut sekä muut arvoesineet, arpajaismateriaali, kalenterit, mainosmateriaali, kuvapostikortit, suklaa, lihatuotteet, alkoholi, kosmetiikka.

Juuri kun olin ajatellut omista kuvista tehdyn kalenterin postitella, juuri kun olin ajatellut suomalaista suklaata, vähän kuivaporoa ja muutaman tyttären lempparikempparituotteen (mm. Guerlainin aurinkopuuterin) pakettiin hankkia. No ostettiin ja hankittiin sitten kaikkea muuta pientä, kevyttä, suomalaista, toivottavasti ilahduttavaa lapselle. Tein villasukat Meksikon kylmille lattioille …

Pakattiin Muumi-laatikkoon (esikoinen kun on ”vähän” muumifani) ja maksettiin kaikkinensa 50 euroa postikuluja, jotta lapsi saisi joulupaketin, – jotta saisi meiltä aineellisenkin viestin, saisi tälläkin tavoin viestin ikävästä ja välittämisestä. Ja tänään pehtoori haki sen Tuiran postista. Miksi minuun niin sattuu?!! Koskee.

Ennen joulua kyseltiin tyttäreltä, miten siellä muut eurooppalaiset ovat saaneet paketteja, ovatko tulleet perille? Työkaverinsa Greg oli kertonut, että kolme kuukautta oli pisin aika, kun oli Keski-Euroopasta paketti kulkenut Väli-Amerikkaan, Monterreyhin, jotta ei niin tavatonta. Mutta nyt meillä on siis täällä kotona muumijoululautasliinoja ja Aarikan tonttu. Meillä on pienet villasukat ja muuta pientä ja vähän isompaa, jonka oli tarkoitus ilahduttaa lapsen joulua Meksikossa.

Eikä se kulje posti toiseenkaan suuntaan! Tytär teki aika lailla töitä, että sai lähetetyksi joulukortit Suomeen. Ainakin Mummuille, parhaille kavereille, en oikein tiedä, kenelle kaikille, mutta kuitenkin … Postimerkkien ja kuorien hankkiminen kun ei Monterreyssä ole mitään pikkujuttu (ks. keväältä yritys), joten näki vaivaa. Mutta ei ole kortteja näkynyt. Eikä ole tytärkään saanut niitä kortteja, joita täältä aika monet lähettivät. 🙁

Eikä tämä Oulu – Meksiko -postilinja ole ainoa postin kulkemattomuuden tai kulun ihmejuttu viime päivinä. Amerikan serkun joulukortti tuli New Yorkista nopsasti kolmessa viikossa. Kolmessa viikossa!

Ja sitten toisenlainen ihmekertomus postinkulusta: tänään minulle tuli vakuutusyhtiön ”hyvin henkilökohtainen” mainoskirje, johon oli merkitty osoite, jossa asuin viimeksi vuonna 1980! Kuten olen kertonut olen asunut lähes koko ikäni tässä kilometrin säteellä. Koskelantiellä oli lapsuuteni ja sitten taas varhaisaikuisuuteni postiosoite, mutta viimeksi siis vuonna 1980.

Kaiken muun lisäksi vakuutusyhtiön kirjeessä, jossa oli siis väärä osoite, oli myös väärä nimi. Siis tyttönimeni. Ja sitähän minä olen käyttänyt viimeksi elokuussa 1983! Siis väärä sukunimi ja väärä osoite, mutta SILTI kirje tuli perille. Ja mikä hauskinta: tämän kyseisen vakuutusyhtiön toimitusjohtaja, joka mainoskirjeen alareunassa hymyilee valloittavinta, poikamaisinta hymyään, on meidän hyvä ystävä. 😀 Hän tuskin tietää yhtiön postitusmenettelyistä, mutta voisikohan auttaa paketin saamisessa Meksikoon??

Sitä minä vain mietin, miten Oulun/Tuiran posti tiesi tuoda kirjeen minulle? yli 30 vuotta tyttönimestä ja tuosta osoitteesta! Ja silti joku tiesi! Melkein pelottavaa.

PS. Jotain äärimmäisen nostalgista sattui kohdalle kun hain aiheeseen kuvitusta… 😉 http://www.youtube.com/watch?v=uoSGjNFQWgE Noita me pehtoorin kanssa kuuntelimme opiskeluaikana Toivoniemessä.

Meksiko Niitä näitä Vanhemmuus Yliopistoelämää

Terveisiä Meksikosta vol. VI

Ihan yhtäkkiä, varoittamatta. Aamulla tolkuttomassa räntäsateessa aamukahdeksalta ajelin kampukselle, ihan yhtäkkiä iski ikävä, tuntui fyysisenä kipuna, puristuksena, kyynelet puristuivat silmänurkkiin. Juuri tämän aamun kaltaisina aamuina tytär usein tekstasi tai soitti: ”On kamala keli, en halua pyöräillä Linnanmaalle, koukkaatko Tuiran kautta, tulisin sun kyydillä?” – Koukkasin. En tänään.

Olen tässä pari viikkoa tietoisesti, tiedostamatta koettanut olla ajattelematta, että tytär ei ole jouluna meidän kanssa. Että on Monterreyssa, josta ystävänsä, kämppiksensä, lähtee perheensä, sukunsa kanssa jonnekin huitsinnevadaan vai Vera Cruziin tai ihan sama minulle minne, mutta jonne tytär – vaikka on kyllä kutsuttu suvun joulunviettoon – ei lähde. Ei voi lähteä, koska joulu”lomaa” on vain puoli päivää jouluaattona, ja koko joulupäivä. That´s it. Meksikossa tapaninpäivä on työpäivä. Eikä noviisilla mitään ylimääräisiä vapaita ole käytettävänä.

Ihan yksin vuokra-asunnossaan lapsen ei tarvitse jouluaattoiltaansa viettää: Anna Karen perheineen on kutsunut kotiinsa syömään. Luojalle kiitos heistä.

Tyttären asunto on tuossa kuvan keskellä kauppojen yläpuolella, toisessa kerroksessa.
Ei ollenkaan niin hieno kämppä kuin keväällä,
(muistanette MIKSI se oli niin hieno)
mutta tämä on lähellä työpaikkaa, turvaverkkoa, kuntosalia.

Meksikon lomista puheenollen: tai noh, ei niistä ole paljon puhumista. Niitä ei paljon ole. Lomaa kertyy puoli päivää kuukaudelta. Tarkoittaa, että ensi syyskuun loppuun mennessä esikoinen, siis markkinointipäällikkö, on tienannut kokonaista kuusi lomapäivää. Muistutan, että matka Monterreystä Ouluun vie puolitoista vuorokautta. Joten? En edes halua ajatella, mitä se tarkoittaa.

Meksikolaisista – tai ainakin binbit´läisistä työajoista voin vielä kertoa, että ovat kohtuullisen tiukat. Jos 20 päivän sisällä myöhästyt töistä aamuyhdeksältä tai siestalta palatessa kolmelta tai lähdet sekunttiakaan (oikeesti! sekunttiakaan) ennen iltaseitsemää, yhteensä kolme kertaa, menetät päivän palkan. Automaattisesti.

Viikot ovat siis kuluneet aika työntäyteisesti. Kahtena viikonloppuna EI ole ollut bileitä, halloweenia, posadaa, baari-iltaa, — muutoin on rientoja riittänyt. Tai kahtena viikonloppuna tytär on ilmoittanut, ettei halua/jaksa mihinkään juhlimaan lähteä.

Poikkeuksellisen kylmä marraskuun loppu ja joulukuun alku on siellä ollut. Lapsi raahaa työpaikan ja asunnon välillä vastuksilla toimivaa lämppäriä, joka mahtuu kuulemma kauppakassin kokoiseen laukkuun. Työkaverit – jotka myös istuvat töissä ulkotakit päällä – ovat olleet moisesta härpäkkeestä kateellisia. Ja ihmetelleet, miten kylmästä pohjoisesta tulevaa voi palella.

Täällä kukaan ei anna mun ees valittaa rauhassa et mua palelee 😀 kotona kaikki tietää et mää oon aina jäässä ja kotisäässä se on ok, täällä kaikki ajattelee et mun kuuluis tuntea oloni kotoisaksi 12 asteessa 😀

Itsenäisyyspäivänä viesti:

Eilen oli 33 astetta, tänään 9, what the hell!? Kylmenikö ilma taas Suomen itsenäisyyspäivän kunniaksi, että mulla ois kotoisampi olo :D?

Muutamana yönä pakkasen puolella. Noh, tänään Monterreyssa oli jo aamulla + 20 C.

Joulu Meksikossa? Se on kuulemma pienemmästi esillä kuin pääsiäinen. Ainoa ”sesonkiruoka”, joka näkyy joka paikassa, on suklaa. Sitä kuulemma on vuorina kaupoissa. Suklaahan on Meksikolle ihan erikoisen tärkeä juttu muutenkin, (kesällä jo siitä taisin kertoa). Sitten on ruoka nimeltä tamales: maissinlehtiin käärittyä maissitahnaa ja sisällä lihaa.

(Linkin takana olevassa blogissa, jonka pitäjällä meksikolaista asiantuntemusta, on hyvä selvitys kuvineen mistä on kyse: http://kaikkiaitinireseptit.blogspot.fi/2012/08/tamales.html)

Näitä kääryleitä myydään kaduilla ja tehdään kodeissa. Jouluvaloja on jonkun verran, ja seimiä. Niitä muovisiakin myydään kuulemma aika hurjaan hintaan lähes joka kaupassa. Tähän mennessä ei ole kertaakaan kuulunut, missään, yhtäkään joululaulua. Lahjaruljanssia on, mutta ei sellaista kuin Suomessa.

Siitä puheenollen. Minun oli tänään tarkoitus lähteä töistä puolelta päivin, oli viimeinen gradusemmapäivä, mutta menihän se iltapäivään ennen kuin pääsin pois. Sitä ennen yliopiston sisäisessä tiedotuksessa vielä tämmöisen julkistuskin, mikä sitten aiheutti yhteydenottoja, ja jo mietin, että ehkä oli hyvä, että suostuin ja että, miksi ihmeessä en sanonut ei!

Joka tapauksessa puolikolmelta lähtiessäni flunssa, kylläkin jo hiipuva, väsytti ja lisäksi pelkkä ajatus ruuhkaisesta vesirännän sekaisesta kaupungista aiheutti sen, että käännyin kotiin, en kaupunkiin, päin. Mutta huomenna se on tehtävä: kaupungille on mentävä.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

JOULUKALENTERI

Joulusaunaa, mökille pääsyä jo olen ajatellut

Meksiko Niitä näitä Vanhemmuus

Terveisiä Meksikosta vol. V

Nyt kun tytär on ollut Meksikossa kolme viikkoa, lienee aika kertoa kuulumisia.

Menomatka Oulu – Helsinki – Lontoo – Dallas – Monterrey (välimatka hieman alle 10 000 km!!) sujui ensimmäistä reissuaan jouhevammin, eikä aikaakaan kulunut kuin 28 tuntia. Kaverit olivat olleet vastassa ja tytär sai makuusijan ystävänsä Alicen kämpiltä. Puolenkymmentä nuorta naista olivat vuokranneet ison asunnon, josta yksi huone siis Alicen ja tyttären asuntona.

Lennettyään tiistaina esikoisella oli jo torstaina ensimmäinen työpäivä, mistä saimme raportin:

Oli kyllä mukavan oloinen paikka 🙂 ja hommat tapahtuu!! Tuhat viissataa kertaa nopeammin ku fsb:llä. Ja ihmiset on pilkulleen töissä niinku kuuluu eikä paljon ylimääräistä häsellä. Ilmeisesti toimitusjohtaja on aika tiukkis, yhden uuden tytön oli potkassu pellolle ku se oli vähän hidas ja se ei pomo ei vaan kauheesti tykänny siitä. Eli kyllä täällä ihan parastaan saa laittaa.
Aluks Roxanna käytti vähän tourilla, sen jälkeen Ximena selitti vähän yleistä yrityksestä. Sitte sain läppärin ja tunnukset kaikkiin ohjelmiin ja sit greg selitti mitä alan tekemään. Alotettiin niistä urleista, niitä tein tänään puolikkaan päivän eri adnetworkseille. Eli me siis ostetaan mainostilaa niiltä ja mulla tulee olee kaikki ne Gregin accountit eli pitää pitää yhteyksiä suunnilleen kahdeksaan-yhdeksään ihmiseen ympäri maailmaa ja varmistaa et homma pelaa. Yks tyttö on mm. virolaisen onlinemainostoimiston ihmisiä ja on käyny yliopiston Turussa eli varmaan pääsen puhuu suomeaki 😀 Sit analysoin niitä tuloksia ja kattoa et mitkä networkit toimii ja mitkä ei.
Aika paljon tähän alkuun varsinki teen Gregin kans töitä mikä on ihan mukava. Ruokkiksella mentiin sen kämpille syömään ku se asuu aika vieressä ja pelaamaan marioa 🙂 huomenna analysoidaan kuulemma niitä joitain kampanjoita ja sit mulle tulee ihan oma eka account ilmeisesti israelilaiselta bannertilan myyjältä. Et tällaista, tylsää ei kyllä tuu olemaan!

Firman nimi on siis binbit. Työpaikka on tuossa lasiseinäisesä toimistossa.

Mitenkö tytär tuonne osasi edes hakea duuniin? Se ei ole sama firma, jossa oli keväällä (se oli FSB, josta tyär tuon viestinsä alussa mainitseekin)?

Kaikkihan – myös se kevään harjoittelupaikka – juontaa juurensa siihen, kun tytär oli opiskeluaikana Strasbourgissa vaihdossa paikallisessa kauppakorkeakoulussa. Siellä kansainväliset vaihtarit tutustuivat toisiinsa, tytär juurikin Aliceen (ja Anaan).Strassessa oli muitakin meksikolaisia nuoria naisia, joiden palattua vaihtarivuoden jälkeen takaisin kotiinsa Meksikoon ja nimenomaan Monterreyhin, ”veivät mukanaan” myös eurooppalaisia nuoria miehiä (mm. saksalais-turkkilainen Kaan jonka mekin tapasimme Mexico Cityssä, ranskalainen Etienne, joka pitää sunnuntaisin ”pop-up greperie-ravintolaa” (kuvassa takanaan monterreylainen Gloria). Tämä suunnilleen koko nuorten porukka on kauppatieteilijöitä ja yksi heistä on Greg, joka on kotoisin Ranskasta ja jolla on meksikolainen tyttöystävä (joko ovat jo kihloissakin? en muista).

Greg sai siis syyskuussa Binbitissä ylennyksen ja hänen ”Marketing Executive” -paikkansa tuli auki. Ja hänhän se sitten meidän duunia hakevalle tyttärelle vinkkasi: täällä olisi just sulle passeli duunipaikka tyrkyllä. Uskokaa, että Gregillä on hengenlähtö lähellä jos koskaan tapaamme. 😉 Minusta kun tämä suositus ei niin järin riemastuttava ollut. No, nyt tytär siis hoitelee markkinoinnin analyysiä ihan globaalisti. Asiakkaiden kanssa kielenä englanti, mutta toimistossa työkielenä espanja, ja kuulemme jo ihan sujuu.

Kun Madeiralle lähdön sunnuntaina Helsingistä tyttären kanssa Skypeilimme tämä kertoi, että ei sittenkään pääse Alicen ja tämän perheen kanssa viettämäään joulua koko laajan suvun kesken, sillä pomo oli ilmoittanut, että tyttärellä on jouluaattona vain puolipäivää vapaata, ja joulupäivä. Siinä kaikki. Minulla pala kurkussa, en sanonut mitään.

Edelleen kuulimme, että työpäivien pituus on klo 9 – 19, ja kahden tunnin siesta välissä. Vuosilomapäiviä on huikeat kuusi! Minä jo itku kurkussa laskeskelin, että ei varmaan lapsi niitä käytä edes juhannuksena Suomeen lentääkseen; ehtisi vain kääntyä ja lähteä takaisin. Saman skypen aikana oli ilmeisen väsynyt: puolen tusinaa samassa kämpässä merkitsi unettomia öitä, rauhattomuutta. Kaikkinensa minulla tämän Skypen jälkeen ahistusta, lievää, mutta silti.

Tiesin kuitenkin, että hakivat Alicen kanssa uutta vuokra-asuntoa ja yksi tietty oli jo kiikarissa ja sainkin keskiviikkona Madeiralle viestin:

Vuokrattiin se kämppä 🙂 !! Ja töissä menee hyvin, elämä on mukavaa 🙂

Kummasti helpotti huolestuneen äidin oloa.

Kyselin viime viikolla, joko pääsivät muuttamaan, ja vastaus:

Holaa!! Ei vielä muutettu 1.11. alkaa soppari 🙂 mut vuokraisäntä sano et voiaan tuua kamoja jo aikasemmin, ei oo niin justiinsa. Niinku minä, koko kaks matkalaukullista omaisuutta !

Lapsi kun muutti Meksikoon ruhtinaallisen 2o + 5 kg vaate/tavaramäärän kanssa (minulla oli samanverran matkatavaroilla painoa kun olimme VIIKON Madeiralla).

Tämä uusi kämppä on nyt vuokrattu vuodeksi: tyär ja Alice asuvat valtavaa lukaalia kaksistaan, mutta etsivät siihen kolmatta vuokralaista. Päältä päin on kuulemma kamalan näköinen, mutta sisältä hyvä. Kaverit ja Alicen vanhemmat olivat luvanneet roudata sinne huonekaluja ja tytär aikoi tänään mennä ostamaan itselleen sängyn. Parasta on, että asunto on hyvin lähellä työpaikkaa (voi siestalla käydä kotona, lähellä kuntosalia (jossa voi käydä aamulla tai siestalla ilman taksia), lähellä Alicen vanhempia (jotka siis ovat tärkeä osa turvaverkkoa ja joilla on pyykkikone :)). Kuva tämän uuden kotikadun nurkalta.

Olenko jo tottunut lähtöönsä? No en. Hyvin sattui, että ne kaksi ensimmäistä sunnuntaita, kun lapsi oli pois kotona, me olimme menossa Madeiralle ja olimme siellä. Sunnuntaisin se ikävä kun konkretisoituu: on katettava ruokapöytä vain neljälle. Tyttären pulputusta ei kuulu.

Meksiko Vanhemmuus

”vain lainaa, ja niin sen pitää olla vain…”

Nyt siitä on kolme viikkoa. Siitä kun kauniista syyssunnuntaista tuli itkun päivä, ja ilta, ja yö. Viikosta tuli itkun ja ikävän viikko.

Silloin sunnuntaina tytär tuli reilusti ennen tavallista viikonlopun yhteistä ruoka-aikaa kotikotiin. Kolmannessa lauseessa sanoi, että ”Minulla on huomenna työhaastattelu, – Skypellä. Meksikoon.” Jotenkin jo heti tiesin, että sinne pääsee, sinne lähtee.

Maanantai-iltana haastattelu meni hyvin. Tiistaina globaalista firmasta nimeltä Binbit ilmoittivat, että ottavat monien hakijoiden joukosta suomalaisen, 23-vuotiaan kauppatieteen maisterin töihin nimikkeellä ”Marketing Executive”. Kun tämä päätös tuli, olin jo ehtinyt itkeä pari paketillista nenäliinoja, kirota kaikki maailman markkinointifirmat ja toivoa koko Väli-Amerikan uppoavan ikiajoiksi merten syvyyksiin kuten Atlantis.

Ja ehtinyt tuntea itseni todella huonoksi äidiksi, kun en pystynyt vilpittömästi iloitsemaan ja kannustamaan lasta. Olin tosi ahdistunut, peloissanikin.

Varsinkin kun kaiken kukkuraksi näytti, että tarvitsevat uuden markkinointianalyysien tekijän sinne suunnilleen HETI. Näytti, että tytär lähtee suunnilleen siltä seisomalta, – ja olisi varmaan lähtenytkin, jollei työviisumin saaminen veisi aikaa. Jos minulta kysyttäisiin, sanoisin, että kauan eläköön työviisumit! Joskin on kyllä ollut ihan uskomatonta paperisotaa ja käännöksiä, leimoja, apostille-todistuksia maistraatista, suosituksia ja puheluja konsulaattiin, Meksikoon …

Olemme saaneet aikaa tottua ajatukseen, ihan vereslihalla en enää ole, ja tytär on saanut muutaman viikon aikaa opiskella espanjaa ja opiskella lisää on line -markkinointia ja sen analyysiä (siitähän teki gradunsa, ja noita juttuja Meksikossa keväällä viisi kuukautta, juuri se osaaminen sen työpaikan saannin kai ratkaisi).

Mutta nyt alkavat lähdön hetket olla käsillä. Työviisumi voi tulla minä päivänä hyvänsä, ja sitten adios!

Miksikö itken, miksen osaa myötäelää työnsaamisen riemussaan? (Totta puhuen, ei päätös lähteä ihan helppo ollut tyttärelläkään – onneksi ;). Eikä isänsä, eikä veljensäkään nyt niin riemusta ole tämän lähtöpäätöksen kanssa revenneet.)

Miksikö olen niin surullinen, miksikö näen Meksiko-painajaisia, miksikö rinnasta puristaa?

– Jukatanilla Karibianmerestä ottamassani kuvassa näkyy, että maapallo on pyöreä, – ja tämän ison pallon toiselle puolelle lapsi lähtee. Tampere tai Stuttgart olisivat naapurissa tähän verrattuna. Meksikoon ei niin vain piipahdeta heippaamaan pikkuista: Monterrey on monen meren, neljän lennon, vähintään 1500 euron ja liki puolentoista vuorokauden päässä täältä! Tytär ei mene sinne neljän kuukauden vaihtoon (vrt. Strassbourg), eikä viiden kuukauden harjoitteluun (vrt. alkupuoli vuotta) vaan menee sinne töihin! Lähtee. Siksi eilen jouluruokaa. Lapsi ei ole jouluna kotona. Siksi.

Ja Meksiko on Meksiko.

Tiedän, etten ole kokonainen, enkä levollinen,
kun lapsi – olkoonkin vaikka kuinka aikuinen! – on siellä maailman ääressä.

Niin se vain on. Mutta on vain opeteltava näkemään kastepisaroissa helmet, ja kristallit.

”vain lainaa, ja niin sen pitää olla vain…”

Mitä mulla on se on vain lainaa, ja niin sen pitää olla vain.
Jos mä jotain täältä kaipaan, ei se oo tätä maisemaa.
Eikä kesäiltoja, vaikka ne on muka ikimuistoisia.
Mä kaipaan sitä kuvaasi jossa viimeisen kerran kiljut riemusta.

Aamuyöllä en saa rauhaa, lokkien nauru kiduttaa.
En mä täältä mitään kaipaa, en edes tätä maisemaa.
Enkä kesäiltoja, vaikka ne on muka ikimuistoisia.
Mä kaipaan sitä kuvaasi jossa viimeisen kerran kiljut riemusta.

Vesterinen Yhtyeineen, Kiljut riemusta

http://youtu.be/jiAfrG7bKBo

Meksiko Niitä näitä Ruoka ja viini

Kalaaseista ja niiden tarjoiluista vielä

Palatakseni vielä kalaaseihin. Meidän kesän suurin ruokajuhlahan oli viime lauantaina, ja teemana – väistämättä – Meksiko. Kutsuun kirjoitin:

”Tänä vuonna mariachi-musiikki soi, chiliä ja salsaa on vähintäänkin riittävästi, tequila virtaa ja sombrerot lentelevät! – sikäli kun teillä sellaisia on! Pukukoodissahan voisi olla jotain latinoa …”

Sombreroja ei näkynyt, mutta häivähdyksiä latinosta oli pukeutumisessa…

Ja mariachi-musiikki todellakin soi: toin Meksikosta ceedeellisen. Mutta kun meistä neljästätoista lähti ääntä niin paljon, ei cd sitten pyörinyt kuin kertaalleen. Tässä pieni näyte. Kyllä sitä vähän aikaa kuuntelee… 😉

Kattauksesta on sanottava: plaseeraus”kortit” olivat hienoimmat ikinä! Keksin idean Playa del Carmenin viimeisenä iltana kun olimme kävelyllä ennen illallista, laiskasti etsien ehkä jotain kotiin vietävää, istahdimme helteisessä illassa proseccolle, katselimme matkamuistokrääsäputiikkeja, hopeakorukauppoja, teimme näyteikkunaostoksia, pehtoori viehättyi kovasti tästä. Ei sitten ostanut… 😀

Ja sitten tämän kaupan nurkalla se oli: katukauppias, joka teki rannenauhoja. Rannenauhoja joihin oli ommeltu nimi. JA YESH, siinä se oli idea! Tilattiin 14 rannenauhaa ystävien nimillä ja illallisen jälkeen kävin ne hakemassa:

Siispä jokaiselle kalaasivieraalle oli omalla nimellä varustettu ”All inclusive-ranneke”!

Menu oli paljolti sama kuin esikoisen valmistujaisissa heinäkuun alkupuolella… mutta nyt muunneltuna buffeesta päivälliseksi.

Kesän paras salsa syötiin viime lauantaina. Siinä olin soveltanut italialaista salsaohjettani, monterreylaisen Paun ohjetta ja suunnilleen näin se meni (annos tosin nelinkertaisena)

Salsa Rantapellossa

2½ dl tomaatteja pieninä palasina (kalttaa tomaatit kiehuvassa vedessä, kuori ne ja ota kanta ja siemenet pois)
1 kesäsipuli
2 valkosipulin kynttä
1 dl rypsiöljyä
½ dl valkoviinietikkaa
2–3 tl hunajaa
2 rkl silputtua tuoretta korianteria
suolaa, mustapippurirouhetta

Pamixilla sekaisin, mutta sattumia saa jäädä.

Guacamolenkin (koko kesän käyttämäni resepti täällä) laitoin tällä kertaa ihan sileäksi. Avocadot olivat kesän parhaita, ja soseeni sai mainesanat, joilla elän pitkään (”Ei edes kuubalaissyntyisen monet kerrat tekemä guacamole ole ollut näin hyvää!”).

Kalaasit Meksiko-teemalla-9

Oikeastaan kaikkia edellisissä kesteissä käytettyjä reseptejä vähän tuunasin, ja kyllä me pehtoorin kanssa olimme sitä mieltä, että tuunaaminen oli kannattanut. Cajun-lohi muuttui gourmet-versioksi: ohjeen pohjan löysin ”Kaikki äitini reseptit” -nimisestä blogista.

Ensin pitää tehdä Cajun-mausteseos

Cajun -mausteseos
2 rkl juustokuminan (=jeeran) siemeniä
2 rkl korinterin siemeniä
2 rkl fenkolin siemeniä
2 rkl (savu)paprikaa (sweet)
21 rkl kuivattua oreganoa
1 tl cayenne pippuria
½ tl valkopippuria

Lämmittele juustokuminaa, korianteria ja fenkolia miedolla lämmöllä pannulla pari minuuttia tai kunnes siemenet innostuvat pomppimaan ja mausteseoksesta leviää hurmaava tuoksu. Ota pois tulelta. Kaada siemenet isoon mortteliin ja hiero hienoksi. Sekoita joukkoon muut mausteet.

Cajun -maustettu lohi

Cajun mausteseosta
700g lohifilettä

2 rkl Maldon-suolaa
tarjoiluun rucolapeti

Siisti fileestä mahdolliset ruodot, poista harmaa rasva ja nahka. Leikkaa file suorakaiteen muotoiseksi. Hiero Maldon-suola pintaan ja kääri lohipala tiiviiseen kelmuun ja laita yöksi jääkaappiin.

Pyyhi suola lohen pinnasta talouspaperilla, ja lohifilee koosta riippuen tangoiksi. Levitä reilusti cajunmausteseosta isolle lautaselle ja kierittele lohitangot yksi kerrallaan mausteessa.
Paista lohitankoja yksi kerrallaan semi-kuumalla (7/9 tai 4/6), pidellen lohitankoa ehkä, noin 15 sekuntia) jokaiselle neljästä kyljestään. Mausteet saavat palaa kiinni pintaan, mutta lohi ei saa tietenkään kypsyä läpikotaisin.

Kiedo paistetut tangot taas tiukkaan muovikelmuun ja aseta maustumaan viileään muutamaksi tunniksi. Tarjolle vietäessä leikkaa lohet suupaloiksi. Asettele palat rucolapedille.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Riso mexicana? Si! Chiliriisiä, tavallista, yrttiseoksella maustettua riisiä = Meksikon lipun värit!

Pääruokana oli Meksikon kansallisruoka: Mole Poblano. Kalkkunaa suklaakastikkeessa. Hmmm… Ei ole minun ykkösherkkuani. Mutta mielenkiintoista, ja uskokaa tai älkää, moni vieraista piti siitä aidosti. Eivät kai muuten lisää olisi ottaneet. Semminkin kun olisi ollut muutakin syötävää. Mm. aikaa monta erilaista hyvää jälkiruokaa. Tämä on juuri se ruoka, jonka kastikkeen ainekset olivat jo viime perjantaina kuvassa …. KLIKS Jos joku haluaisi kokeilla ja tarvitsee reseptin, niin kommenttilootaan vain viesti… kirjoittelen joku päivä.

Meksiko Valokuvaus

Kaikenmoista koettua ja Meksikon kuvat

Kävimme äsken pehtoorin kanssa Yuki Sushissa (KLIKS Torikadulla) syömässä; olipa erinomaisen hyvää sushia. Erityisesti pidin riisin sopivasta ilmavuudesta. Maalaushommissa miniäkokelaan kanssa päivän olleelle miehellekin ruokaa oli riittävästi ja maistui. Sitä paitsi paikka oli harmoninen, valoisampi kuin päälle päin odotin. Siis peukutamme, suosittelemme.

Toinen, jota voin suositella on Verkkokauppa. Kävin siellä ostamassa äidille cd-soittimen (äänikirjojen kuuntelua varten) ja tälläkin kerralla – kuten monta kertaa kamera- tai tietokoneen härpäkkeiden kanssa – sain sellaista luontevaa, reipasta asiakaspalvelua, jota naisille ei alan kaikissa kaupoissa suinkaan saa. (Mm. en enää koskaan astu jalallinikaan Oulun Systemaan, ja tämä päätös on pitänyt jo yli 10 vuotta! Siellähän on voinut henkilökunta ja palvelukulttuuri vaihtua vaikka viidesti tässä välissä, mutta so what. Tässä asiassa olen pitkävihainen: annoin ko. liikkeelle aikanaan toisen ja viidennekin mahdollisuuden, mutta enää sinne en mene. Never. )

Tätä minä olen viikon kuunnellut ja isolla kun ajelen …

En oikeastaan ole ihan varma, onko tämä iloinen vai surullinen laulu, mutta tänään se on minusta iloinen. Ja varsinkin kun katsoo biisin virallisen videon. Se hienoimpia, mitä olen koskaan nähnyt. Mini-leffa. Siitä tulee hyvälle tuulelle. Ei ole surullinen. 🙂

Ja huomenna on vihdoin kesäretkeni aika. Jollei taas tule yllätyksiä, takapakkeja, muutoksia. Suunnasta en muuta kerro kuin, että kun oikein perustelin [itselleni], sain kesäretkestäni myös työmatkan. Tosin saman asian voisi hoitaa postitse ja puhelimella tai myöhemmin tapaamalla, mutta tällaisen järjestelyn nyt sitten tein. Siis huomenna – vihdoin – odotettavissa kesäkuvakisa!

Ja ennen huomisia kisakuvia, käy kurkkaamassa Meksikon matkan kuvia, yhdeksän ”sivullista” niitä on. Nyt siellä on viidakkoseikkailustammekin kuvat! Ja Playan hotellista. Meksikon kuviin tästä KLIKS

Meksiko Niitä näitä

Meksiko-kuvia

Pitkien yöunien jälkeen kalseahko aamu, ei erityisesti kesäntuntua, joten annoin itselleni luvan junttaantua tietokoneelle kokoamaaan Meksikon reissun kuvasatoa nettisivuksi.

Tuhansista kuvista koetan valita kelvollisia, kertovia. Joskus – esim. viime Kiinan matkasta tai Alppien vaellukselta – olen jaksanut tehdä huolelliset ja tarkat sivut, nyt ei näistä sellaisia synny. Mutta paljon kuvia jo on, melkein 200. Monestako löydät poliisin?

http://www.satokangas.fi/Matka/Meksiko%202013/index.html

Klikkaudu Meksiko-etusivulta kohtaan ”Kaupunkinäkymiä” ja odota tovi.
Sivulla on nimittäin kymmeniä kuvia, joten latautuminen kestää.

KLIKS

Kuvat eivät ehkä ole ihan tablettikäyttöön tai kovin isolle näytölle sopivimpia,
mutta läppärillä ja normipöytäkoneella pitäisi näkyä
Mexico Cityn värikylläinen ja monin tavoin monenkirjava katukuva.

Myös ”Maya- ja atsteekkikulttuurin jäänteitä” -sivulla on kuvat reissun arkeologisilta kohteilta.

KLIKS

Lähdehän nojatuolimatkalla Mexico Cityyn

Ja huomenissa sitten Karibialle. 😉

Meksiko Niitä näitä Ruoka ja viini Vanhemmuus

Valmistujaiset Meksiko-menulla

Illalla, jossain vaiheessa, keittiössä täydentäessäni Meksiko-buffeeta, tytär käy sanomassa ”Kiitos”, hymyilee ja lähtee takaisin kavereidensa luo pihalle pitkän pöydän ääreen, – ja mennessään huikkaa vielä ”Elämä on kyllä mukavaa!” – silloin läikähtää jossain, itku ei ole kaukana, silloin on vaan niin hyvä olla ja ajattelee ”tämän-hetken-ja-tunteen-minä-muistan-aina”.

Muistan minä.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Toisin kuin sääennuste oli luvannut, eilen oli heti aamusta sumuista, tihkuista, aika viileääkin (+15 C), mutta ei se nyt juhlatunnelmaamme vienyt mihinkään, ja Voilá!: puoli kolmelta (vieraat oli kutsuttu kolmeksi) taivas repesi, sinistä taivasta näkyi ja pian jo aurinkokin. Serkkuja, setä, eno ja tätejä ja näiden perheitä, isovanhempia (ja varasellaisia = eksnaapurit) tuli valmistujaisiin. Niin esikoinen oli toivonut, ja oli kovin iloinen kaikista vieraista. Meksikon kokemuksia ja tulevaisuuden suunnitelmia, Meksiko-menu ja aurinkoista, puheensorinaa ja naurua. Uusia ja vanhoja juttuja, iloa ja haleja.

Päivän kääntyessä iltaan, aloimme odotella pihallemme nuorisoa. Ja tulihan niitä. Taisi lopulta olla/käydä 15 tyttären kaveria. Heille meksikolainen ruoka oli tutumpaa kuin ”ensimmäisen kattauksen” vieraille. Kiitettävästi nuoret (miehet) pöydän antimia nauttivat ja jossain välissä satsatessaan totesivat: ”Eihän me tajuttu,että täällä on oikeesti näin paljon hyvää ruokaa, – ja juotavatki vielä, Coronaaki! ”. Olimmeko mielissämme? No tietysti olimme!

Puolilta öin koko poppoo lähti, kiittelivät kovasti mennessään, ”täälloli kyllä hyvä palvelu”, totesi nuori mies virne suupielissään. Oli ollut kovin tyytyväinen saatuaan muutaman mansikkamargaritan eteensä. … 🙂 Nämä olivatkin kyllä aika hyviä… 🙂

Niin mitäkö sitten oli tarjolla? Melkein kaikki ruoat ovat täällä blogissa jo olleetkin mainittuina, resepteinä, kuvina, silloin kuin niiden ”prototyypit” ja kokeilu ovat olleet ajankohtaisia…

Tässä on eilisen menu…
klikkaamalla menu ja kaikki kuvat suurenevat… suosittelen…

Paljolti samanlainen menu oli kalaaseissa.
Niistä ja reseptejä TÄÄLLÄ.

Olen opetellut kirjoittamaan menun – paitsi että se on mukava pöydässä, myös itseäni varten. Etten unohda jotain jääkaappiin. Ja nyt olin unohtanut laittaa menuun mansikat ja niiden kaikki lisukkeet, sekä ananakset. Mansikat tilpehööreineen muistettiin, mutta ananasten rooli juhlassa jäi statistin asemaan: olivat mukavia koristeita ikkunalaudalla, vain statisteja vaikka olivat täynnä makeita paloja. Mutta kieltämättä tänään ne ovat maistuneet.

Muutakin ruokaa jäi. Onneksi molemmat lapset tulivat tänään illansuussa syömään (ja tytär aukaisemaan ja hakemaan lahjansa ja kukkansa. Tykkäsi … kaikista. Kyllä, kaikki olivat mieluisia.) Ja nyt minä en halua muutamaan viikkoon muruakaan meksikolaista ruokaa.

Makkaratko eivät kuulu Meksikon keittiöön? Garden partyihin kuuluvat! 🙂 Ja maissit ovat meksikolaisten ”peruskauraa”.

Coleslaw, Mexi-kana, whoopies, mansikkamargaritat ja suklaakirsikkakakku olivat ”hittejä”.

Ja jättivaahtokarkit. Minä tykkään vaahtokarkeista ihan hulluna, muillekin maistuivat nämä Haaparannan Candy Worldista löytämäni.. . isot sekä pienet…

Palaan näihin whoopies- ja kuppikakkuresepteihin myöhemmin….

Nyt on lähdettävä pakkaamaan, loput ruoat, kamera, kumpparit,
… huomenna lähdetään mökille!!! Loma on vaan niin mukavaa!

Huomenna saatte jo kuvan kesäisestä Lapista!

Meksiko Niitä näitä Vanhemmuus

Hyvää tuuria, roudaamista ja vielä tuokio Meksikosta

Eilisen hellehelteen jälkeen aamu tuntui kovin kylmälle, mutta ei hätää, tämähän oli loistava päivä asioiden toimittelulle.

Työpaikalla kävin toteamassa, että siellä oli kuuma, huono hengittää ja että pitkän käytävämme varrella oli tasan yhdessä huoneessa ”asukki” = väitöskirjantekijä. Kaikki myötätunto puolellani kävin tsemppaamassa ja toimittelin muutaman muun asian ja lähdin hopusti pois. Eikä millinkään vertaa huono omatunto!

Mansikanmyyjätyttäreltä kävin laatikollisen polkkaa ostamassa; söimme äsken jälkkäriksi ison osan, loput pakastin, ja se onkin tämän kesän mansikkarumbani. Puolitusinaa purkkia riittää meidän talven tarpeisiin; hilloja (lakkoina tai suomuuraimina myös tunnetaan) tarvitaan pakasteeseen enemmän, mutta mansikat syödäään tuoreina. Sitten huomisiin häihin etsin pitkään lahjaa, ja lopulta löysin mieluisan (toivottavasti hääparillekin), ja kun kerran Casadorissa (Isollakadulla) olin, huomasin, että nyt jos koskaan on hyvä hetki lähteä verenluovutukseen (SPR:n paikka yläkerrassa). Ja tällä viikolla tuntuu oleva hyvä tuuri noiden valko/punatakkisten kanssa: – ei jonoja, pääsin heti luovutukseen. Ja kerralla onnistui suonen löytö, mikä ei minulla ole mikään itsestäänselvyys. Hyvä mieli jäi…

Toinen tämän viikon hyvä juttu noiden piikitysten kanssa oli, kun olimme äidin kanssa tiistaina OYS:ssa. Olimme päivää liian aikaisin! Äidillä on kolmen kuukauden välein piikitys (16 piikkiä kasvoihin! ei sivusta katsoenkaan näytä mukavalta) ja vielä juhannuksena äidin luona oikein tarkastin lähetteestä, milloin ja mihin aikaan se tämänkertainen olikaan? Siis väärästä päivästä en voi syyttää pian 83-vuotiasta äitiäni – päinvastoin: olen ennenkin sanonut, että olen avainteni, lompakkoni, päivämäärieni kanssa paljon huterammalla pohjalla kuin jo suhteellisen kohtuullisen iän saavuttanut murmeli. Siis nytkin olin vaan ihan itse katsonut päivän väärin. Mutta mikä hieno juttu: neurologian klinikalla ottivat ja hoitivat asian! Eivät heittäneet meitä ulos ja ilmoittaneet, että tulkaa sitten, kun on oikea ja varattu aika, vaan piikitys hoideltiin mentaliteetilla ”aina-on-mukavampi-tehdä-oikeita-töitä-kuin-paperibyrokratiaa” (kuinka minä tuon hyvin ymmärsinkään!) ja me molemmat ymmärsimme kaikkinensa olla iloisia ja kiittää sopeutuvaisuudesta. Homma hoitui tiistaina.

Tänään kaupungissa jatkoin erinäisten asioiden roudaamista; ensi viikonlopun juhlat vaativat kaikenmoisen pienen hankkimista.

Nyt illansuussa, eilen uudessa työpaikassa aloittanut, Juniori oli seuranamme syömässä. Ja nyt kun Pohjois-Pohjanmaan pullakuskin ura on vaihtunut Oulun kaupungin alueella ajelevaksi pakettitoimittajaksi, saimme kuulla varsin seikkaperäisen selityksen uudesta duunista. Olennaista näin äidin kannalta on, että pojan ei tarvitse enää herätä aamukahdelta ja ajella neljän, viiden tunnin yöunien jälkeen Kemiin, Raaheen, Tornioon, Keminmaahan… Pojan ei enää tarvitse yrittää nukkua iltakahdeksalta – onnistumatta. Mikään ei syö nuorta ja vanhempaa miestä, saatikka naista, enempää kuin nukkumattomat yöt. Nyt äidin ei enää syksyn räntäisinä tai liukkaina talvikelien aamuyön tunteina tarvitse miettiä, mitä Oulu-Kemi välisellä tiellä tapahtuu… Ja olennaista on, että uusi duuni (klo 7 -16) mahdollistaa pojalle sosiaalisen elämän … ja monin tavoin inhimillisemmät työolosuhteet.

(… ja näitä autokuvia lapsuusalbumissa riittää!!
Hassua joskus, – kuinka hoksaan .. olleeni aika innokas kuvaaja, jo vuosikymmen, pari sitten.
No, sehän on vain hyvä asia. ;))

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

TUOKIOKUVA MEKSIKOSTA

Ja vanhemmuudesta puheenollen… nyt kun esikoinen on kotimaassa, ollut kohta jo viikon ja kun Meksiko on ainakin tältä erää ohitse, rohkenen laittaa tähän pätkän, jonka tytär helmikuussa postaili… Pätkän, jota en ole noissa ”Terveisiä Meksikosta” -postauksissani julkaissut, mutta joka on ollut olemassa, on ollut mielessäni kaikki nämä kuukaudet,— … nyt ehkä uskallan julkaista … Jotta jos haluatte kesädekkarinovellin elävästä elämästä, niin tässä, per favor. Kuka uskaltaa lukea?

Helmikuun lopussa tytär kirjoitti näin:

No ei se tämä elämä täällä onneks ihan töitä tehdessä oo menny. Aika paljon on tullu käytyä ulkona ja tavattua sekä Alicen että Lucyn kavereita että molempien kavereiden kavereita. Ensimmäisellä viikolla oli alakerran naapurin Kylen synttärit. Suomalaiseen tyyliin olin ensimmäinen paikalla. Pippaloiden oli tarkoitus alkaa klo 21, minä oli 20.30 valmiina kämpillä, kattelin Netflixiä ja mietin, että jokohan sitä kohta vois mennä. 21.10 menin koputtamaan ovea ja Kylen tyttöystävä tuli aukaisemaan oven. Päivänsankari itse oli vielä laittautumisineen vähän vaiheessa. Tytöt koristeli muffinseja ja he eivät vielä edes olleet kerenneet uhraamaan ajatusta sille, mitä laittaa päälle. Tiesin olevani ajoissa, mutta ajattelin, että parempi siellä kuin yksin kämpillä telkkaria katellessa. Kyle vaan totesi, että “FYI, if the party is supposed to start at 9 pm, nobody arrives before 10.30″ No auttelin siinä sitten järjestelyissä ja tutustuin uusiin naapureihini rommikolan lomassa.
(kuva asunnosta täällä)
Ja sitten Kyle kertoi tositarinan tästä kämpästä, jonka Alice oli hienovaraisesti jättänyt minulle mainitsematta. Heikkohermoiset voi jättää loppupostauksen lukematta.
Me siis asumme yläkerrassa, Kyle ja Owain alakerrassa. Taustana kerrottakoon, että ennen meitä tässä asui erittäin komea sliipattu meksikolainen mies nimeltä Edgar. Edgarilla oli Kylen sanojen mukaan erittäin kaunis, blondi uusi tyttöystävä. Sekä entinen brunette tyttöystävä, joka niinikään oli yksi kauneimmista naisista, joita Kyle oli ikinä nähnyt. Entisen tyttöystävänsä kanssa Edgarilla oli lapsi ja entinen tyttöystävä myös tituleerasi itsensä Edgarin nykyisenä tyttöystävänä.
Noh, eräänä marraskuisena yönä Kyle herää siihen, että joku hakkaa ovea ja lujaa. Ja huutaa “avatkaa, heti!”. Kyle ja Owain molemmat herää ja miettii, että mitä H***Ä? Lopulta Kyle kurkkaa ikkunasta verhojen välistä ja näkee portin takana kuus-seittemän armeijan tyyppiä täysi varustus päällä, rynkkyineen, luotiliiveineen ja kypärineen. Yksi armeijan jätkistä on juuri alkamassa hajottaa Kylen ja Owainin sisäpihan ovea aseensa perällä, kun Kyle huutaa “Un momento!!” ja juoksee avaamaan oven. Samantien kaveri osoittaa Kyleä aseella, Kyle nostaa kädet ilmaan ja Owain kyyhöttää piilossa jossain pöydän alla pimeässä.
Kaveri osoittaa Kylea aseella, eikä ilmekään värähdä samalla kun toinen kaveri kyselee jotain mitä Kyle ja Owain ei ymmärrä. Tätä jatkuu noin 10 minuuttia ja sitten porukka alkaa liikkua yläkertaan, kun tajuavat, että kaveri jota etsitään asuu siellä. Joukkueen komentaja käskee tyypin laskemaan aseen, mutta tämän kaverin ilmekään ei värähdä. Siinä vaiheessa Kyle kerto että oli tulla kakat housuun, kun tyyppi ei tottele edes oman komentajansa käskyä, mitä lie vielä tekee. Komentaja käskee uudestaan kovemmin ja lopulta kaveri laskee aseen ja menee muiden mukana yläkertaan. Sama ovenrynkytys toistuu yläkerrassa. Kukaan ei tule avaamaan ja armeija pistää sivuoven palasiksi ja menee sisään.
Kyle ja Owain kuulee ku armeijan kaverit pistää paikan ihan tuhannen palasiksi. Ne hajoitti kaiken, siksi meillä on keittiön kaapeista lähtien kaikki uuden kiiltävää täällä. Kyle ja Owain ajatteli, että ne varmaan ettii huumeita tai rahaa tai jotain. Pojat myös kuulee kun aseenperä läimähtelee ihmisen nahkaan, armeija hakkaa Edgarista täytteitä pihalle. Tätä mäiskäämistä jatkuu jonkin aikaa, jonka jälkeen Edgar viedään pois ja tilanne rauhoittuu. Kyle ja Owain kuulee, kuinka muutama tyttö juttelee yläkerrassa. Tunnin päästä armeija palaa, pistää paikkoja vielä vähän enemmän palasiksi Edgarin kämpässä ja lähtee pois.
Viikon päästä Kyle ja Owain kuulevat vuokraisännältä, että armeija ei suinkaan etsinyt huumeita tai rahaa. Eikä armeija siksi pistänyt paikkoja paskaksi. Ehei, se oli ainoastaan kosto siitä, että Edgar ei päästänyt armeijaa heti sisään. Ja Edgar ei päästänyt KOSKA, Edgar oli harrastamassa nelinpeliä kolmen uuden tytön kanssa. Ei siis uutta eikä vanhaa tyttöystävää vaan kolme muuta tyttöä.
Ja miksi armeija tuli Edgarin kämpille? He epäilivät, että Edgar oli mustasukkaisuudessaan kidnapannut ex-tyttöystävänsä uuden poikaystävän. Siis kaveri, joka harrasti nelinpeliä kolmen muun tytön kanssa ja jolla oli uusi kaunis tyttöystävä oli niin sairaalloisen mustasukkainen entisestään, että kidnappaisi tämän uuden poikakaverin. Ja tämä epäilys osoittautui todeksi. Edgar oli kidnapannut tyypin, piilottanut hänet jonnekin toiseen taloon. Tällä hetkellä Edgar istuu vankilassa ja meillä on uudet kalusteet
Mutta nyt lohdutuksen sanana, että kenelläkään täällä ei ole vastaavia kokemuksia. Tämä on kaikkea muuta kuin yleistä ja kaikki on ollut aika järkyttyneitä ja hämmentyneitä tämän tarinan kuullessaan. Eli mulla on kaikki hyvin.

Hautausmailla Meksiko

Pantheon meksikolaiseen tapaan

Tämän kesän lämpö on vaan niin mieluista. Aamu ja aamupäivä liikuntaa (lenkillä merenrannassa – pitkästä aikaa, oi joi, kyllä se Perämerikin on kaunis!) ja hyötyliikuntaa (kaikenmoista siivoilua pihalla, lamppujen ja ikkunalautojen pesua ja sen sellaista, ettei ihan toimetonna tule ylläpitorusketuksia hankittua. 😉 ). Iltapäivällä asioilla ja sitten pihalla tämän kesän Donna Leonin dekkari loppuun. Ei enää entisen kaltaista kiehtovuutta, vai onko niin että liki 20 hänen kirjojaan luettua alkaa puutua? Silti: dekkarit kuuluu kesään.

Kun hiljalleen työstän Meksikon reissusta kuvasivustoa, laitan nyt tähän kuvasatoa Playa del Carmenin hautausmaalta. Piipahdimme siellä tyttären kanssa reissuviikon tiistaiaamuna. Taksari oli vähän ihmeissään, mutta so what.

Tätä ennen on käyty vaikuttavilla, erikoisilla hautausmailla mm. Verdunissa, Sevettijärven ortodoksihautausmaalla, ja italialaiset/umbrialaiset hautalehdot ovat tätä ennen olleet minusta erikoisimpia (ks. viime kesältä pitkä postaus kuvineen KLIKS), mutta kyllä tämä Pantheon Municipial oli vielä kummallisempi. Nuo värit!

HUOM. kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla. Kannattaa!

Tässä on kuukauden ikäisenä kuolleen tyttövauvan hauta.
Miksi minä ajattelen, että Smurffineiti ei ole sovelias haudan koriste?
Kulttuurisidonnaista, epäilemättä!

Ja pienen pojan hauta.
(kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla)

Nuo hautapaaseihin maalataut järjestysnumerot eivät myöskään hivelleet silmää,
eivät ainakaan tuoneet harmoniaa hautausmaalle.
Jos klikkaat tuon ylemmän kuvan isommaksi, ehkä vaikutelma on sama kuin minulla:
kuin olisi jossain lasten puuhamaassa.
Ilman noita ristejä on vaikea käsittää mikä tämän tarkoitus on…

Ja sitten hautamuistomerkkinä joku pienoiskylppäri?

Ja kylpylän eriö?

Tämä muistuttaa niitä Umbrian cimitarion sukuhautoja.

Ja kesken kaiken. Roskatkin hautausmaalla, mutteivät haudattuina. Sohva! Oikeasti sohva.

Tulee mieleen siirtolapuutarha tai lasten leikkimökit?

Kauniitakin yksityiskohtia.

Meksiko Niitä näitä Yliopistoelämää

On loma

Kävelen verkkaisesti, mietin, tekisinkö ensin ruokaa vai käyttäisinkö tovin surffailuun… teen hiljalleen kauppalappua huomiseksi, ja mietin, mitä kaikkea ostankaan tyttärelle jääkaappiin valmiiksi ja mitä teen juhannuspäiväksi ruokaa kun esikoinenkin, joka nyt on jo matkalla kotiin (”Houston, Texas” tuli äsken tekstari), sekä nuoripari tulevat syömään. Huomenna on luvattu viedä Caritakseenkin juhannusruokaa, ja ehkä mökillekin voisi jo hankkia viemiset.

Hiljaksiin hykertelen tunteella, joka on, kun sain kuin sainkin toimitustyön alla olleen kirjasen valmiiksi lähetettäväksi taittajalle. Ja tyttären asioita sain hoitaa Linnanmaalla, – voi kuinka olinkaan iloinen, että edes vähän saatoin auttaa. Ja niin ylpeä. Esimies ja pari kolleegaakin tulivat iltapäiväksi duuniin. Kummallista yhteenkuuluvuutta toi töiden teko tänään. Kävin tiedekunnassa sopimassa syksyn jutuista, samalla kun vein kesäkuun tentin tulokset. Palauttelin kirjastoon ISON kasan kirjoja. Varmistin, ettei evästarpeita jäänyt jääkaappiin, vein työhuoneesta viherkasvit päivähoitoon ja siivosin työpöydän, joka nyt enää niin kuormitettu ollutkaan. Neljän päivän intensiivisen työviikon (heh!) jälkeen liu´uin lomalle…

Ja sää on kuin syyskuun alussa. Piti kuvailemani puutarhassa, tekemäni kesäruokaa – eihän tämä nyt ihan niin mennyt kuin ajattelin, mutta ihan sama. Tulee se vielä lämmin. Ehkä joku sääsketönkin tovi. Parasta on, ettei ole mitään välttämätöntä nyt. Voin valita mitä teen. On loma.

Hassua, mitä oikein odotan lomalta.. . Nyt kun ei ole tiedossa muuta reissua kuin mökkimatka(t), niin odotan, että saan rauhassa touhuta ja rauhassa liikkua. Paljon on taas järjestettävää ja joka päivä aion käydä lenkillä. Kävellä, rullistella, pyöräillä. Enimmäkseen kävellä. Joka päivä. Sitä minä odotan. Ja että saan nukkua. Ja valvoa. Molempia tarpeeksi ja silloin kun haluan. Sitähän se loma on. Ja se on nyt. 😉

Laittelenpa tähän kuvia viime ja edellisen viikon ”luontohavainnoista”. Meksikon eläin- ja kasvikunnan merkillisyyksiä, per favor!

Tulumin raunioilla näitä oli paljon: isoja ja pieniä. Liikkumattomia. Oikeastaan aika inhottavia.

Tai noh…

(Klikkailehan kuva isommaksi)

Altaan reunojen istutusten juurilla liikkui näitä: aika vinkeät ”varpaat”.

Biitsillä näitä pieniä vipelsi – jotain syötävää löysivät tuosta …

Pelikaaneja riitti: pareittain ja yksikseen.

Puulla on tassut?

Meksikossa oravienkin pikmentti on tummempi kuin eurooppalaisten… 🙂

Tämäkin kannattaa klikata isommaksi!

Riippumaton?

(Tiikeriritari, Papilio glaucus se on. Koivu kertoi, enhän minä olisi tiennyt.
Mutta kun kerrottiin, niin onhan se tikrun näköinen, eikö?)

Meksiko Niitä näitä Valokuvaus

Valokuvaläksyjä Meksikosta

On näissä hyytävissä keleissä hyvätkin puolensa: duunissa ei ole kuuma. Ja siellä on käsittämättömän hiljaista. Olisko tänään piipahtanut korkeintaan viisi opiskelijaa…, ei kokouksia, ei puhelimen pärinää, – ehkä voisin puhua työrauhasta. Se ei välillä ole ollenkaan huono olotila.

Nyt illan soitellut parit pitkät puhelut ja kuronut kiinni digikurssin luentoja ja tehnyt läksyjä, joiden palautuspäivä on huomenna. Tehtävät olivat tiedossa jo reissulla, joten tein ne kaikki matkakuvista. Sikäli sattui hyvin että juuri tällä kerralla oli tehtävä henkilö- ja tilannekuvaus. Juurikin siksi hyvä, että Meksikossa ja meksikolaiset ottavat mielettömästi kuvia. Toisistaan ja muista. Tuntui, että koko ajan jossain lähellä joku oli poseeraamassa. Kun minä liikuin – kuten tavallista – suunnilleen koko ajan kameran kanssa, oli aina joku kysymässä haluanko, että minusta otetaan kuva kamerallani? No en todellakaan halunnut. ; ) mutta minulla oli oiva tilaisuus ottaa henkilökuvia, joiden ottamista yleensä vierastan.

(kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla)

1. Henkilö- tai tilannekuva, jossa tausta puhuu, kertoo…

Pistinpä ehdolle kaksi..

2. Valo luo tunnelmaa henkilö- tai tilannekuvaan

4. Ratkaiseva hetki näkyy. Oikea ajoitus…

5. Yllätä katsoja poikkeavalla rajauksella tai sommittelulla

(Olisin suonut että koko kuva – ei vain varjo – olisi ollut tarkka, mutta ei nyt tähän hätään voi lähteä tilannetta tekemään uudelleen.)

Kuvan yhteyteen kuuluu biisi ”Walk on the water”

6. Paras henkilö- tai tilannekuvani

Tällä reissulla ehkä paras, mikä kertonee siitä, etten ole erityisen hyvä henkilökuvissa. Mutta tässä on jotain studiokuvamaisuutta, josta yllättäen pidän. Kuva on 16-vuotiaasta neitokaisesta, joka viettää ”debyyttiään”, joten siksi tuo kainous olemuksessa – syvänpunaisesta puvusta huolimatta – sopii kuvaa, ja olen ilonen että sen onnistuin taltioimaan.

7. Tässä onnistuin melkein?

Melkein vain siksi, että morsiusneidon jalat pitäisi näkyä, tai pitäisi näkyä edes ne siniset ruusun terälehdet, joita hän hääparin jälkeen heitteli. Muistattehan, että minun teemani kurssin lopputyön kuvaksi on nimenomaan sininen.

8. Maailman paras henkilö- tai tilannekuva. Liitä linkki kuvaan tai vain muistelu kokemuksesta.

”Lunch On A Skyscraper” on minusta edelleen yksi huikeimmista kuvista. Nyt löysin siitä tällaisen väritetyn version, – se on sininen, kuten minun teemani kurssilla. Oikeasti minua huimaa tätä kuvaa katsoessani. Muistan New Yorkin, muistan Rockefeller Centerin, jota nämä miehet olivat rakentamassa, muistan sen surun, joka New Yorkissa kohtasi, muistan kuinka yksi versio tästä kuvasta oli kierrevihon kannessa lukiovuosina, jolloin kuvaa katsoessa ei, eikä paljon muutenkaan huimannut. En tiedä vieläkään, miten tämä kuva ja sen tilanne on voitu järjestää, mutta edelleen tämä jo puhkikulunut kuva kiehtoo minua. (Kuva on täältä)

Meksiko Niitä näitä

Ajatukset tulevat hitaasti tähän maailmaan

Nyt puutarhalle on annettu ensiapu [nuoripari oli kyllä pitänyt hyvää huolta, olivat sitä paitsi hommanneet meille aamiaistarpeet valmiiksi, pannariakin oli jääkaapissa… liki tippa linssissä olin, kun moinen huolehtiminen tuntui niin hyvälle], noin viisi koneellista pesty pyykkiä [enimmäkseen pehtoori pessyt], vähän jo siliteltykin paitoja ja pikeitä, postit avattu, töissä päivä oltu ja sielläkin akuuteimmat hommat hoideltu, eiliseen postaukseen liitetty kuvat (käyhän katsomassa meksikolaista lentokenttäkulttuuria kliks ja enimmät oikeakielisyys- ja kirjoitusvirheasiat postaukesta korjailtu [hirveää tekstiä näyttävät nuo Meksikon päivien tekstit olevan – edelleen syytän minäläppäriä ja aamuvarhaisia tai iltamyöhäisiä hetkiä, jolloin blogia reissuissa aina päivittelen], lyhyen lyhyet unoset otettu ja kotona olosta nautittu…

Kuvat jo latasin koneelle, ei ihan 3000 kuvaa, mutta melkein. Niitä vilahduksenomaisesti katsoessa tuli mieleen asioita, joista voisin kertoa ja jo jotain kuvia liitellä …

Clamato … emme olleet moisesta koskaan kuulleetkaan mutta tytär eka iltana mennessämme yömyssylle tilasi sitä itselleen pikku tuopillisen. Se on merkillinen sekoitus simpukka-tomaattikeittoa tai –lientä (kylmää luonnollisesti), joka tuodaan tuopissa ja sen päälle kaadetaan olutta. Coronaa – luonnollisesti kun kerran Meksikossa ollaan. Maistoin clamatoa kahdesti. Toisella kerralla se oli raikasta, – hyvä janonsammuttaja ja välipala hellepäivänä. Toisella kerralla moinen sotku maistui yksinkertaisesti pahalle. Mutta testattu siis on.

Kuvat suurenevat klikkaamalla.

Periaatteessa kaikkien ruokien kanssa tuotiin ainakin salsaa, usein myös guacamolea. Salsassa sellainen uusi pointti, että se oli maustettu korianterilla, mitä ei esimerkiksi Italiassa tehdä. Aion kyllä kotikoekeittiössä kokeilla. Palaan asiaan …

Nuorten naisten korkkareiden ”pakkokäytöstähän” jo kerroinkin aiemmin keväällä . . . nyt vähän täydennystä tähän. Ensimmäisenä päivänä kun olimme Playa del Carmenilla, kommentoin lapsen läpsyttimiä ”sullon uudet”.

– Joo on, sain Alicelta kun jostain häistä oli jäänyt ylimääräisiä. [Alicehan järjestää työkseen häitä.]
– Mitä ihmettä? Ylimääräisiä läpsyttymiä häistä?
– Niin kun hääjuhla on edennyt tarpeeksi pitkälle, voidaan kaikille naisille jakaa häiden teemaan tai värimaailmaan sopivannäköiset flipfläpit tai jotkut silkkitöppöset, sillä eihän kukaan jaksa koko iltaa korkkareissa olla!

Jotta sellaistakin merkillisyyttä Meksikossa.

(Tytär sentään välillä korkkareissa, minulle sopivat tennarit paremmin.
Olin ylipitkä noissa maisemissa jo muutenkin… )

Historiallisista nähtävyyksistä (Tulum, Maya-temppeli Mexico Cityssä, Chichen Itza … ) puhuttaessa, niistä tyttären kavereilta tai hotellin ohjelmapalvelun tyypeiltä kysellessä, jokainen sanoi jonkun tietyn kohteen olevan ”lähellä sydäntään”, ”henkilökohtaisesti tärkeä” tai ”my favorite place”. Tai joku sanoi että DIego Rivera on ”just mun juttu” ja yksi halusi kiivetä linnavuorelle katsomaan Tamoyon maalauksen, joka käsittelee Yhdysvaltain ja Meksikon välistä sotaa vuodelta 1846-48, koska ”en ole koskaan ennen päässy sitä näkemään”. Ja näin sanoneet olivat nuoria ihmisiä. Enpä ole paljon suomalaisten nuorten aikuisten kuullut pitäneen vaikka Turkansaarta feivorittina tai Turun linnaa lempparihistoriakohteena… ei suomalaisilla nuorilla sellaista menneisyyden ”fanitusta” kuin tuolla Uudella mantereella tuntui olevan.

Malo kit – hyvää päivää! Malo kit on mayojen kieltä, ja tarkoittaa hyvää päivää. Meksikossa on vielä noin 1,5 miljoonaa ihmistä, jotka puhuvat mayaa [mitenhän tuo kirjoitetaan]. Meille sitä ”opetti” ja puhui Tulumin lähellä olleessa viidakossa maya- rituaalia ja ´varjelusta´ tekevä ´pappi´. Uskomattoman nopeaa puhui, – turistihömppää moinen rituaali, mutta mayan kieltä olisi voinut oppia enemmänkin. Samaisena päivänä opin [ainakin välttävästi] etsimään ja löytämään maya-piirteitä henkilöstä. Meidän hotellin yhdessä ravintolassa oli mielestäni muutama maya. Jotensakin kaulattomia ovat, lyhyitä, aika tanakoita, – ihan kuin olisivat jotain sukua saamelaisille. (etsin huomenna kuvan tähän)

Paljon olisi vielä juttuja… ja vielä enemmän kuvia, mutta nyt jet lag tai whatever haittaa… huomiseen.

Meksiko Niitä näitä

Lennossa, laskeutumassa, lentokentällä, lähtöselvityksessä, terminaalissa, lennossa, turvatarkastuksessa…

Nyt kun olemme reissanneet vuorokauden, olemme sateisessa Lontoossa. Siis edessä vielä lento Helsinkiin ja Ouluun. Cancunissa oli sellainen farssi, joka oli muuttua tragediaksi, että huh. Olimme kolmestaan reilusti kaksi tuntia ennen lennon lähtöä kentällä, jossa oli kuuma! Joimme yhdessä vielä cappucinot ja sitten heippasimme tyttären, joka suuntasi vielä Monterreyhin. Ei viikkoakaan niin nähdään Oulussa! 🙂

Lähtöselvitys avautui ajoissa, mutta se kesti! Jono mateli. Turvatarkastukseen ajoissa. Ja jono mateli. Kävin hakemassa töihin ja nuorelle parille tuliaissuklaat, ja sitten jo tuleekin kutsu portille B9. Pian ilmenee, että kone on myöhässä. Ja on niin kuuma, ettei usein. Ajatuksissani olin vielä aamulenkillä Karibianrannalla, varhain siellä, ja viimeinen uinti meressä – mutta pian palaan ajatuksista jonoon.

Vihdoin päästään koneeseen. Vivaeurobusin koneissa on tummansiniset nahkaiset penkit. Niissä tulee hiki. Mietimme, kuten olemme viikon aikana jo aiemmin miettineet, että merkillisesti täällä hiki ei jää pintaan, ei tunnu likaiselta sitten kun taas viilenee. Joku aineenvaihdunnan juttu?

No istumme siis koneessa puolisen tuntia, minkä jälkeen ilmoitetaan (espanjaksi, niin kuin kaikki kuulutukset), että vaihdetaan konetta… Selevä peli. Ylös, ulos ja terminaaliin. Departures-taulua seurataan silmä kovana, ajat muuttuvat, portit vaihtuvat, kuulutukset espanjaksi, mutta juttelimme muutaman samalle lennolle lähtevän paikallisen englantia taitavan kanssa, joten pysyimme ajantasalla. Lentohenkilöstö kun ei juuri osannut meille mitään kertoa, ainakaan englanniksi.

Jossain välissä taululle tuli tieto, että lento lähtee KAHDEKSALTA ILLALLA!! ja meidän kone Mexico Citystä Lontooseen lähtisi klo 21.45. Siis etsittiin jo mahdollisuutta saada kokonaan toisen yhtiön lentoliput, jotta pääsimme rannikolta pääkaupunkiin… Sitten huhuina kuulimme, että päästään lähtemään ”vain” kolme tuntia myöhässä, mikä meille riittäisi. Tauluille eikä porteille vain tullut mitään tietoa, sitten kävimme taas kerran kysymässä, miten on … ja se viime hetkellä… Suunnilleen kaikki muut olivat jo koneessa, mutta kun kuulutukset on espanjaksi ja lähtötiskin yläpuolella taulussa lukee, että MONTERREY eikä MEXICO CITY kuten pitäisi.

Alla oleva kyltti tarkoittaa siis että kyseessä on lento numero 3149 (ei VIV 1147 kuten näytössä lukee, ja että portilta B17 lähdetään Mexico Cityyn (ei Monterreyhin kuten näytössä lukee) ja että lähtö olisi pitänyt olla klo 13. 00 eikä klo 15.00 kuten näytössä lukee… Mutta eihän blondi tällaista osannut tulkita… 😀 Nyt naurattaa, lauantaina ei.

Me pöhköt emme osanneet moista salakieltä lukea… Joka tapauksessa pääsimme koneeseen, olimme ajoisssa Mexico Cityssä.

Taas kaikki terminaali-turvatarkastus-käytävät-check in -jonot. Olemme viimeisen vuorokauden kävelleet varmasti kolmisen kilometriä jonoissa. Lentokentällä lisätarkastus: huumepoliiseja? Koirat ainakin on mukana ja nuuhkivat kaikkien käsimatkatavarat… British Airwaysin Jumbo tuli ihan täyteen.

Viisisataa ihmistä, valtava kone. Kun se aloittaa kiihdytyksen nousuun, tuntuu että se ei jaksa nousta, massa on valtava, kone tärisee, huojuu, mutta kun olet laskenut kolmeenkymmeneen kone irtoaa kiitoradasta, siivet notkuu, lento on vaappuvaa, hetken mietit, minkä hiton takia tämmöisen kyytiin koskaan haluatkaan! miksi matkustat… Toivot, että olisi vähän enemmän tilaa, mutta lentokoneen puuhapaketin, jota myös illalliseksi kutsutaan, seuraksi otat punaviiniä ja sitten kuitenkin nukahdat… Ollaan matkalla kotiin.

Viiden tunnin pätkittäisen unen jälkeen heräät, kun jumbo on kunnon turbulenssissa. Tärinäkin on massiivista, välillä tuntuu kuin kone putoaisi kuoppaan, molemmat todetaan, että voisi heittoisuus jo loppua, meksikolaiset tekevät ristimerkkejä, mutisevat ave mariaa, … eikä keskellä Atlanttia ollut turbulenssi sitten onneksi kestä kuin varttitunnin. Laskeudumme ajallaan Lontooseen.

Nyt suljettava läppäri, portti Finnairin lennolle avautuu pian… Ja huomiseksi ehdittävä töihin… 😉 !!!

Meksiko Niitä näitä Vanhemmuus

Lepoilua Playalla

Kertakaikkisen mitään suorittamaton päivä. Tuntuihan se hyvälle, sekin että onnistuin nukkumaan liki kahdeksaan. Jei! Raukea aamiainen, ja sitten merenrantalenkille. Ja netistä uutisista luen että joku lakko hidastaa, vavikeuttaa, estaa lentoliikennettä Suomessa!! Noh, sellainenhan kuuluu meidän lomiimme. (ks. eräskin aiempi kokemus KLIKS ja KLIKS).

Sitten löysimme hotellin katolta auringonottopaikan, johon kävi tuuli, jossa oli pieni allas, jossa oli baari, jossa on varjoa ja aurinkoa, vähän väkeä ja sitten sitä aurinkoa! Aloitin uuden kirjan (Anna-Leena Härkönen, Onnen tunti – se on hyvä kirja, pidän siitä). Lounaalla kävimme allasbaarissa; Guacamole, salsa (korianteri se on se juttu täällä) ja nachos. Hmmm… taas jaksoi löhöillä ja lukea. Välillä pieniä kävelytrippejä ja kuvaamista, – ja uimista. Isossa altaassa,pikku altaassa, meressä.

Iltapäivällä biitsillä huomaamme, että taas on ”happening” tulossa. Melkein meidän ”pihalla”, suunnilleen huoneidemme ja meren välissä oli häät! Paitsi että aurinkotuoleista katselimme seremoniaa niin minä otin muutaman kymmenen kuvaa, ja – taas – muutama kyynel vierähti. Amerikkalainen hääpari, toinen kierros jo molemmilla, mutta olipas mukava päästä mukaan pienimuotoisiin häihin [ niistä tulee tänne blogiin vielä kokonainen postaus].

Ihan kuin päivän teemaan (ja meidän 30 vee häämatkaan liittyen pyyhkeet olivat tänään näin….

Tyttären kanssa ehdimme jutella … tulevasta, kavereistaan, toiveistaan, haaveistaan. Se mikä on ollut ihana huomata näinä päivinä, on että lapsi on itselleen paljon ”armollisempi” (ehkä tiedätte mitä tarkoitan) kuin aiemmin. Samalla on itsevarmempi, aikuisempi. Varmaan liki puoli puoli vuotta täällä maailman ääressä, eri kulttuurissa, ovat vaikuttaneet.

Nythän tilanne on se, että huomenna aamupäivällä alkaa sietämättömättömän pitkä kotimatka: Playa del Carmen – Cancun (taksi-bussi = 1½ tuntia), Cancun – Mexico City, Meksico City – London, London – Helsinki, Helsinki – Oulu, ja jo maanantaita vasten yollä olemme Oulussa, kotona ehkä kahden aikaan yöllä, jos kaikki menee hyvin, eikä lakko häiritse. Mutta koskapa haluan aamulla vielä käydä Karibianrannalla lenkillä, on nyt ryhdyttävä nukkumaan. Buenas Noches!

Kuvaraporttia ja kaikkea muuta tulossa; lennoilla on hyvä kirjoitella, välilaskuilla lähetellä … Adios…

Meksiko Niitä näitä

Seikkailuja ja historiaa

Seikkailupäivä alkoi aamulla ennen seitsemää: kohti viidakkoa, Tulumia, snorklausta ja kaikenmoisia aktiviteetteja: taas sellainen juttu kuten koko tämä Meksikon matka: jos esikoinen ei olisi täällä, jos ei olisi ollut mukana tänään, olisimme varmasti valinneet toisenlaisen retken. Mutta kuinka hurja ja hurjan mukava, jännä päivä, meillä tänään olikaan! The Jungle Maya -retki ei ollutkaan mitään ihan tavis raunio/kävelypäivä.

Tolteekkien ja mayojen kulttuurin jäljillä kuljimme. Euroopalaisen keskiajan (tuntuu olevan minulla ihan teemana tänä kesänä (joskin pääsykoeurakka tuntuu nyt kovin kaukaiselta) tienoilla täällä oli kukoistava kauppapaikka.

Eikä puhettakaan että köysihypyillä hiidenkirnuihin, uinti tippukiviluolissa, jeeppiajelu josta opaskin sanoi, että kidutusta on [ihan mietetön reitti!! – millään muotoa ei olisi voinut kuvatakaan, hyvä kun penkissä pysyi!], köysien varassa viidakossa liukumista (3 x joista viimeinen päätyi veteen!), uintia yhdessä maailman pisimmistä (88 knm) luolajoessa, jossa snorklailtiin samalla… Mielettömän kirkas vesi, ja nähtiin tippukiviä, lepakoita, fossiileja, uintiin maan alla muutama sata metriä, päästiin viidakkomajaan lounaalle (empanadas jäivät parhaiten mieleen, niitä(kin) yritän opetella tekemään – kesän kalaasien menu on tässä muutoinkin ollut suunnittelun alla. Meksikolainen menu siitä väistämättä tulee. — ;))

Kaikkinensa niin turistipäivä kuin vain voi olla, mutta ei ”muovia”. Oikeasti viidakkoa, oikeasti uskallusta vaativaa, oikeasti Meksikoakin? Tosin tytär on viime päivät hokenut ”Playa del Carmen ei ole Meksiko. Tämä on jotain muuta tai vain pieni osa Meksikoa… ” Uskon vakaasti että lapsi on oikeassa: Jukatan on vain osa, merkillinen, ei-traditionaali osa Meksikoa. Mutta onhan tässäkin historiansa, olevansa ja menneensä.

Tämmöiseen raunioilla törmäsin; koko pituus noin puoli metriä.

(M)Adventures-aaupäivän jälkeen siirryimme Tulumiin. Tolteekkein ja mayojen kaunpunki, kauppakeskus käytiin katsomassa. Minulla harvoin on hiki, mmutta siellä oli! Ehkä kuuminta ikinä…

Kuvia on paljon lisää ja osan liitän myohemmin, nyt päivän seikkailut ja urheilut väsyttävät… Eikä juhlallisella illallisella ole vähäisin osa unettamisessa, Mutta palaan asiaan aamulla..

Meksiko Niitä näitä

Puuhamaa ~ helppoa elämää Meksikossa

Tällainen ylenpalttinen ylellisyys on kyllä satunnaisesti mukavaa, mutta tänään kolmantena päivänä täällä jo mietimme, että kuinkahan kauan tämmöistä jaksaisi: maata biitsillä ja katsella ja kuvata kun pelikaanit tekevät syöksyjä, pyytävät kalan, nousevat taas lentoon ja uudestaan nappaavat kalan … (kuvat suurenevat klikkaamalla)

Jos jaksaa, voi hakea biitsin baarista juotavaa tai pulahtaa altaaseen, lukea tai käveleskellä rantaviivassa.

No kyllä me varmasti lauantaihin asti jaksamme. Eikä taida tehdä tiukkaakaan… 😀

Hotellimme on suunnilleen keskellä Playa del Carmenin lomarantaa, joka lienee noin neljä, viisi kilometriä pitkä. Meidän huoneet jotensakin yläkuvan keskellä. Ja alakuvassa oikeassa reunassa… siis olemme aika rauhassa.

Tähän hotellikompleksiin kuuluu tämä meidän Real Gran Porto ja sitten kadun toisella puolella oleva vieläkin ökympi The Royal.

Tämä kuva meidän hotellin (0ik.) sushibaarin terassilta merelle päin,vasemmalla Royal-hotelli.

Tämä on taas mereltä päin… meidän hotelli vasemmalla mutta oikealla olevan valtavan Royal-hotellin palvelut (mm. ”eiliset tanssit”) käytettävissämme….

Keväällä kun hotellia varasin perustelin tämän luksuksen varaamista sillä, että on ”ei-sesonki” (täällä on vuoden sateisin aika [emme ole nähneet satavan kuin sunnuntaiaamuna MC:ssa] mikä merkitsee 30 % alennusta hintaan ja sitten meille tämä on 30-vuotishäämatka – siis luksus perusteltu. Kerran aiemmin olemme olleet All inclusive -hotellisssa (Marokossa syksyllä 2007) – ei välttämättä meidän juttu, mutta meneehän se tämmöinenkin (heh!) – kuten tytär sanoi, jos nyt valittais olis kyllä aika törkeetä.

Meillä on oikein sviitti, josta on suora käynti rannalle. Yöllä kuulee meren aallot, verhoja raottamalla turkoosi meri on muutaman metrin päässä.

Sviittiranneke (ihan kuin Särkännniemessä ja jossain muussa ”puuhamaassa”) merkitsee että tien toisen puolen Royal-hotellin palvelut, ravintolat ja altaat ovat käytettävissämme.

Hotellien toimesta on koko ajan ohjelmaa: salsatunteja, rantalentistä, pokeria, ananaksen koristelun oppitunteja, espanjan tunteja (olenhan minä ihmeissäni katsellut ja kuunnellut, kuinka tytär osaa paitsi lukea, myös puhua espanjaa. Tammikuussa Oulusta lähtiessään ei monta sanaa espanjaa osannut, mutta nyt hoitelee varauksia, tilauksia ihan sujuvasti espanjakssi ja pystyy lukemaan yksinkertaisia tekstejä.”Geenivirhe”, totesi isänsä. Olen samaa mieltä: ei meidän perimällä tuollaista kielenoppimista selitetä).

Nuo kaikki aktiviteetit ovat ilmaisia, – tai siis kuuluvat pakettiin, mutta sitten on myös maksullisia palveluita; minä otin eilen hieronnan. Biitsin katoksessa topakka, varsin roteva meksikolaistäti sai romahtaneen olkapääni relaksoitumaan. Ehkä paikallakin osuutensa …

Tänään pehtoori ja tytär kävivät aamulla parasol-lennolla. Voi kuinka minäkin olisin halunnut, mutten uskaltanut. Ja jonkunhan on kuvattauva. 🙂

Sitten tänään kävimmme tyttären kanssa ”Municipal pantheonissa”. Sunnuntaina tänne tullessa näin kaupungin ulkopuolella hautausmaan ja portista vilahti sangen mielenkiintoisen näköisiä hautakiviä ja muistomerkkejä. Vakkarilukijanihan tietävät, että minulla on pieni fiksaatio hautausmaihin ja niiden kuvaamiseen. On tullut niitä kierreltyä. Siispä menimmme taksitolpalle aamiaisen jälkeen ja kysyimme, kuinka paljon maksaisi jos kävisimme mutkin hautasmaalla ja taksi odottaisi, että ehtisimme pikaisesti kuvailla ja katsella. Alle kaksikymppiä tunnin reissu maksoi. Kuski oli hieman kummissaan, mutta kyllä kannatti!! Laitan ensi viikolla kokonaisen postauksen tuosta paikasta, mutta tämä kuva jo kertonee, millainen värimaailma meksikolaisella hautausmaalla on! Eikös vain näytäkin joltain päiväkodin pihalta?! Jollei noita ristejä olisi …

Hotellissa järjestetään kaikenmoisia juhlia ja illallisia. Tänään oli vuorossa ”Caribbean night” ~ koko päivän ovat biitsillä illan spektaakkelia valmistelleet. Nyt salsa ja merenque ja rantareggae kuuluu tänne, … me kävimme syömässä biitsillä karibealaisia herkkuja, mutta vetäydyimme näin ajoissa pois — sillä huomenna on aamuseitsemältä lähtö retkelle. Mennään Tulumiin ja seikkailemaan! Koko päivä retki on tiedossa.

Toissailtana näimme ikkunasta kun nuoripari kihlautui. Oli paparazzina kuvailtava, ja uskokaa että pieni kyynel tietysti tirautettava …

Jos illansuussa on jotain romanttista, niin aamusella on sitten kyse turvallisuudesta, kai… ?

Meksiko Niitä näitä

Playa del Carmen – enimmäkseen aurinkoa

Playa del Carmen: lämpötila + 32 C, merivesi lähes sama. Liki pilvetön taivas, vähemmän tuulta kuin eilen, pehtoorin kuume laskenut, oltiin jo kolmestaan aamulenkillä rannalla, enemmän syöty, tyttären kanssa ”töitä tehty” ~ aurinkoa otettu, höpötelty, suunniteltu loppuviikon ohjelmaa, kesääkin. Siis mikä parasta Meksikossa ja Playa del Carmenilla? – Meidän tyttö!

Toki paljon muutakin oivallista… mm. aamiaiset ..

Oishan sitä biitsiltä palattua voinut vähän aikaa huilata, ja tirsat ottaa, mutta kuka voi mennä sänkyyn kun siivoja tekee pyyhkeistä tämmöisiä?

Juuri palasimme iltakierrokselta: mm. fifth avenuelta. = pääkatu täällä. Jopas oli turistia. Turistikauppoja, turistiravintoloita, turisteja (meksikolaisia ja jenkkejä, – näin ´off season´ ei paljon muita näy olevankaan). Ja sitten kävimme syömässä meksikolaisessa gourmet-ravintolassa: kissakalaa habanero-chilillä (minulle paras ruoka tämän Meksikon viikon aikana), pehtoori söi lampaankyljyksiä ja tytär vaihteeksi broileria – millähän kastikkeella olikaan? 😉 (sisäpiirin vitsi). Ja meidän kaikkien annosten lisukkeena nokare perunamuusia. Toistamiseen tai kolmannen kerrran täällä ollessa siihen törmään, ja hitsi että se on hyvää. Millähän maustavat?

Sitten vielä yömyssyllle, ja niinhän siinä sitten kävi, että tyttären kanssa tanssimaan lähdin! Tanssimaan! Olipa oikeastaan aika mukavaa. 😉

Meksiko Niitä näitä

Karibianmeren rannalla

Onhan siitä ollut puhetta: minä pidän merenrannassa lenkkeilystä. Sitähän teen joka viikonloppu. Niin tänäänkin. Aamulla Meksikonlahden rantaviivaa oikealle ja takaisin ja iltapäivällä Meksikonlahden rantaviivaa vasemmalle ja takaisin. Vesirajassa on hyvä kävellä. Nauttia merituulesta (onneksi tänään on tuullut aika kovastikin, muutoin olisi ollut varmaan turhan kuuma. + 30 C yhdistettynä reippaseen merituuleen on ollut hyvä).

Viime viikolla täällä riehuneen hurrikaani Davidin jäljet näkyivät eilen tullessamme vielä monessa paikkaa, vettä oli pelloilla ja teissä vesivirtojen jäljiltä melkoisia rooppeja. Mexico Cityssä katseltiin loppuviikosta uutisia, joissa näytettiin, kuinka täällä väki kahlasi polvia myöten tulvissa, mutta nyt ainakin on ollut erinomainen sää.

On se turkoosi, Karibianmeri siis. Ja hiekka valkoista. Voiko oikeastaan kliseisempää kuvaa olla?

Mutta ei tämä päivä ole ihan mennyt niinkuin Strömsössä… Ei tämä ihan paratiisipäivä ole ollut. Pehtoori oli yön ollut enempi vähempi horkassa, ja viiden jälkeen kun heräilin (en osaa näköjään nukkua millään puolen maapalloa, en lomalla, en töissä ollessa, en missään olosuhteissa tai aikvyöhykkeellä yli viiteen), oli miehellä kuumetta yli +38 C. Lääkäri kävi huoneessa ja totesi keuhkoputkentulehduksen tai ainakin jonkin ”infection”. Kevään flunssan jälkeen kytemään jäänyt kurkkukipu oli ilmeisesti nyt (ilmastointilaitteiden ja äkillisten lämpötilavaihtelujen takia) puhjennut taudiksi. Lääkäri kävi hakemassa ja sitten tuomassa lääkkeet (antibioottikuuri ja muutama muu lääke) ja pehtoori on päivän ollut sisällä ja nukkunut.

Tyttären kanssa olemme olleet biitsillä. Ja puhelinhan se lapselta sitten pöllittiin. Heaven knows, miten ja missä välissä, mutta viety on! Puhelin oli varavarapuhelin, ja tarkoitus oli Suomeen palattua uusi hankkia, mutta salasanojen vaihtoa ja muuta häslinkiä tässä lapsella nyt ollut. Ja jonkunlainen luuriahan se on nyt lähdettävä hankkimaan… Tytär ei ehkä sitä niinkään tarvitsisi, mutta minun mielenrauhani kannalta on parasta, että lapsella on puhelin.

Meksiko

Lauantai Mexico Cityssä ja pyramideilla…

Mexico Cityn liikennettä seurailimme hotellin edessä tovin, Ubaldo ja Gaby kurvasivat hotellin eteen Jetallaan ja poimivat meidät kyytiin. Toiveena oli, että liikennettä olisi vähän, jotta olisimme suunnilleen tunnissa Teotihuacánin kaupungissa ja pyramidien juurella. Ja me olimme perillä tunnissa!

Matkalla ehdimme jutella; U & G kertoilivat elämänmenosta ja meksikolaisesta yhteiskunnasta ja sen toimittomuudesta tai toimivuudesta. Työkulttuurissa on kuulemma pohjoisen (Monterreyn) ja etelän Mexico Cityn (tai dii-ef ´n (Distrito Federal) kuten paikalliset kaupunkiaan nimittävät) välillä kovastikin eroja. Vastikään MC:yyn töihin tulleet ja sinne muuttaneet kertoivat, että ei ollut mitenkään erikoista ja yleisestä tavasta poikkeavaa, että Gaby oli aloittaessaan työt pankissa ollut kolme viikkoa ilman tietokonetta… eikä työnantajaakaan se ollut huolestuttanut tai aiheuttanut hoputtamista. – ”ehtiihän sitä, mañana”. G. oli ollut eri mieltä.

Yhdeltätoista olimme Teotihuacánissa. Avenida de los Muerrtos (Vainajainkatu) kulkee läpi raunioalueen. Opaskirjan mukaan se on peräti neljä kilometriä, .. hiljalleen keskipäivän auringossa sen kävelimme. Pirámide del Sol kadun oikealla reunalla on maailman kolmanneksi korkein pyramidi (65 m) ja olisi vieläkin korkeampi jollei 1900-luvun alussa tehtyjen restaurointitöiden aikana olisi kärkeä purettu pois. Samalla pinnalta poistettiin monta metriä paksu kivi- ja stukkokerros. Teotihuacánin kaupungin kukoistuksen aikoihin pyramidit olivat maalattuja.

Luonnollisesti huipulle oli kiivettävä. Pientä haastetta loivat portaat, jotka olivat kovin kapeat: teotihuacánilainen joutui niitä noustessaan painamaan päänsä ja lähestymään jumaluutta hieman sivuttain, alamaisesti.

Niinpä mekin sitten teimme: näkymät ylhäältä olivat huikeat. Gaby (raskaana) jäi vartioimaan meidän tavaroita, joten meidän ei tarvinnut ihan hurjaa suoritusta tehdä.

Toisen, pienemmän, Pyrámide de la Lunan huipulle emme nousseet, mutta pieneen – sopivan kokoiseen – museoon, jossa oli hyvä pienoismalli, kävimme tutustumassa. Poislähtiessä pyramidin huipulla jo paljon väkeä; hyvä että lähdimme aamulla liikkeelle.

Kolmisen tuntia koko alueella vietimme; lunch break? Ehkä ajamme takaisin kaupunkiin ja menemme siellä syömään? – Si! Niin tehdään. Jos menomatka oli sujunut sutjakasti, lauantai-iltapäivänä miljoonakaupungin liikenneruuhkat olivat jotain ennennäkemätöntä. Kävimme isäntäparimme asunnolla,

sitten piipahdimme meidän hotellilla ja ajelimme hienostokaupunginosa Polancan läpi, Zona Rosassa oli ravintola, johon matkalla tehtyä lounasvarausta siirrettiin muutaman kerran, ja ihan ykskaks yhtäkkiä kolmen tunnin ajelun jälkeen (heh!) olimme paikalla sopivasti päivällisaikaan. Melkein kolminkertainen aika kului liki samaan matkaan kuin aamulla: Mexico Cityn ruuhkista ei kuulemma koskaan tiedä. U:lla menee päivittäin 2–3 tuntia työmatkoihin. Ei meitsi kestäisi moista.

Mutta nyt tämä matkanteko ei haitannut. Saimme istua ”saitterilla” läpi MC:n esikaupunkien, reuna-alueiden, näimme ehkä koko sen asumisen tason vaihtelun joka kaupungissa on. Varakkuuden ääripäät olivat hyvin kaukana toisistaan: välillä hökkelit kuten Etelä-Afrikan townshipeissä ja välillä valtavia luksus-alueita bulevardeineen, puistoineen, – olisi voinut ajatella olevansa vaikkapa Barcelonassa. Eliittitalojen valtavia puutarhoja vilahteli messinkiporttien väleistä ja talojen edustoilla yksityiset turvamiehet kuljeskelivat, ja kadunlakaisijatkin olivat pukeutuneet valkoisiin.

Ja millaiseen paikkaan pääsimmekään syömään! Hacienda de los Morales. Ui-jui. Fine diningiä en ollut osannut edes toivoa, en odottaa kohtaavani, mutta yllätys olikin sitten sitäkin mieluisampi. Tällainenkin voi siis Meksiko olla. 😉 Kampasimpukoita ”carpaccio”-tyyliin, seabassia ja muuta hyvää valitsimme alkuun ja sitten pääruoaksi mexican style lehtipihvi, jonka kanssa tarjottiin mustapaputahnaa, josta pidän hyvin paljon, avocadotahnaa, molo-kastiketta, pariloitua chihuahua-juustoa, … ja kaikkea.

Ruoka oli kaikkinensa erinomaista, ja seura tuntui merkillisesti tutulta. Nauroimme paljon. Todella mukava oli tämä nuoripari (Gaby on siis tyttären Monterreyn kämppiksen Alicen sisko).

Illalla jetlag vielä tuntuu, ja kieltämättä 12 tuntia liikkeellä väsytti, joten ei muuta kuin unille…

~~~~~~~~~~~~~~~~

Ja sitten tänään (nyt sunnuntai-iltana kello on puoli kahdeksan kun tätä täällä Jukatanilla kirjoittelen)…

Sunnuntaiaamu Mexico Cityssä. Sataa. On kylmä ja harmaata. On aika lähteä kaupungista.

Pakkaamme, tilataksilla lentokentälle – varmuuden vuoksi (olimme oppineet, että MC:n liikenteestä ei koskaan tiedä!) hyvin hyvissä ajoissa. Nautiskelimme kentällä aamiaisen, ja puolelta päivä lähti kone kohti Cancunia. Paikallinen lentoyhtiö (Vivaaerobus) ei paljon lentolipuista velota: satasella lennähdimme Karibian rannalle, matka kesti reilun pari tuntia. Mutta enpä ennen sellaisessa rahtikoneessa matkustanutkaan. sitten vielä tunnin bussimatka. nyt täällä. Ette usko … minullakin vaikeaa …. mutta totta tämä lienee…

(…ja ilokseni voin kertoa että nettiyhteys on loistava. Siispä huomiseen)

Meksiko

Meksikon historiaa.. ja hellettä

(Ihan heti alkuun tehtävä korjaus eilisen postauksen lapsukseen; eilen kirjoitin vahingossa että MC on 500 metriä merenpinnan yläpuolella. Tosiasiassa on KAKSI ja puoli kilometriä mpy. Siis vuoristossa ollaan.)

Tänään aamulla kävelimme kohti Zolácoa (vanhaan keskustaan), – samaan aikaan kun meksikolaiset menivät töihin me tepastelimme aamiaiselle. Voi kun te tietäisitte, kuinka minihameinen tyttäremme kerää katseita. Täällä nuoret tytöt ja naiset pukeutuvat farkkuihin, mitään farkkurepalesortseja tai minareita ei katukuvassa näe, joten vaaleaihoinen, vaikkakin päivettynyt, tytär kyllä saa huomiota.

Aamiaiselta suoraan Katedraalin vierässä olevan ”Turibussin” -pysäkille. Tämä turistipäivä aloitettiin kaksikerrosbussin katolla. Suuntana Bosque de Chapultepec. Valtava puistoalue jossa linna, soutualueita, monia museoita, mm. Museo Nacional de Antropologia. Ei turhaan maailman parhaimpien antropologisten museoiden joukkoon laitettu. Olisi vaatinut pari päivää, me olimme reilut pari tuntia… Mutta pre-espanjalaisen (eurooppalaisissa teksteissä puhutaan esikolumbiaanisesta ajasta.. aika tyypillistä) ajan mennyttä ja maya-kulttuurin jäänteitä sentään katselimme, kummastelimme, kuvasimme. Tänään seuraamme liittyivät tyttären kaverit Pau(line) ja Kaan. Ja Pau (joka siis on meksikolainen, Kaan on saksalais-turkkilainen) oli hyvänä oppaana meille. Sekä museossa että linnavuorella.

Heidän kanssaan oltiin siis myös Castellolla, sotilasakatemiana 1800-luvulla toiminut hulppea linna. Siinäkin museo ja hieno näköala ja puistot. Yhtä mieltä olimme että linnan kattoterassilla olisi ihana viettää tanssiaisia tai kauniita kesäjuhlia.

Museon Maaya-osastolla pienoisveistoksista näkyi hyvin aikansa kauneusihanne: korkeaotsaisuus ja kierosilmäisyys olivat muotia. Niinpä lasten ollessa pieniä päitä muokattiin pitämällä kahden laudan välissä siten että kallo muokkautui …

Vastaavasta on kyllä Suomestakin esimerkkejä vain reilun vuosisadan takaa; Suomessa pyöreä päänmalli oli ideaali, joten lapsenpäästäjän tehtävänä oli muokata mahdollisimman pyöreitä kalloja. Mutta paljon olisi päivän museoista kerrottavaa… Ja kuvia jopa satoja, mutta nyt on vain niin, että olen hukannut hiiren (lue: unohtanut sen hotellin aulaan,jossa illansuussa olin sähköposteja selvittelemässä), enkä nyt enää lähde sitä etsimään — siis kuvia tulossa myöhemmin.

Viiden jälkeen olimme hotellilla, kuvien purkua, suihkua, huilausta, ja illallispaikan varaus: vanhassa nunnaluostarissa Meksikon vanhin ravintola, Hosteria de Santos. Ui- jui. Pianomusiikkia, kulahtanutta tunnelmaa, liki kaurismäkeläistä henkeä, mutta ruoka!!! Täytetty paprika (valtava) ja tyttärellä broileria mojossa joka näytti mämmiltä, maistui suklaalta ja mausteilta. Hmmm… Tunnelma ja miljöö sanoinkuvaamaton.

Meksiko

Teotihuacán huiputettu

Kun Rooman valtakunta Euroopassa hajosi, Meksikossa Teotihuacánissa kukoisti 200 000 asukkaan kaupunki, josta on jäljellä huikeat rauniot. Teotihuacánissa on Aurinkopyramidi, jonka tänään huiputimme ja jonka huipulta alla oleva kuva on otettu. Kuvassa on siis Piramide de Luna, kuupyramidi. Ja kuinka paljon muuta olemmekaan tänään nähneet!! Ilman meksikolaisia oppaitamme olisimme jääneet niin paljosta paitsi.

Olemme päivässä nähdeet sen mitä ”tavisturisti” ehtii viikossa.. Meillä on ollut erinomaista seuraa, ruokaa, aurinkoa, historiaa… Muta nyt tilanne on se, että olemme jotakuinkin vasta palanneet hotellille ja aamulla on lähdettävä varhain lentokentälle, joten kerron tästä päivästä huomenna (= Suomen aikaa illalla) lisää.

Meksiko Niitä näitä

Mexico City – huiputettu!

Muutaman nukutun tunnin jälkeen herään kello kahdelta yöllä. siis kello on Suomen aikaa kymmenen! Olen umpiväsynyt, mutta ei auta. Unta ei tule, torkuskelen aamuyön ja kuudelta lähden suihkuun.

Kunhan naapurihuoneesta lapsikin kömpi aamiaiselle, aloimme miettiä, mille ryhdytään. Jo eilen, kunhan paikallista aikaa puoli kymmeneltä (meille aamuyö) hotellin pääsimme, päätimme että ylikierroksia on niin paljon ja että on saatava jutella, lähdimme vielä ulos. Kävelimme lämpimässä aika hiljaisessa illassa historialliseen keskustaan (noin kilometri hotellista) ja löysimme cervezan, jossa saimme oluet (minullekin!! kun ei oikein muuta ollut) ja tacot. Suomessahan tacoilla ymmärretään niitä kovia taskuja, joita tex-mex-hyllyissä on tarjoilla, mutta täällä tacot ovat lähellä sitä, mitä me ymmärrämme tortilloilla. Huikopalan ja yöoluen (!) jälkeen paluu hotellille.

Mutta siis tänään jo yhdeksän jälkeen olimme kävelemässä kohti Metrolipolitana Katedraalia ja Zoláco-aukiota, jossa – kuinka ollakaan oli alkamassa mielenosoitus. Syksyllä Lontoossa satuimme keskelle mielenosoitusta, samoin muutama kesä sitten Roomassa, … tämä oli niihin verrattuna pieni marssi vain. Mutta sitä ohjasivat ja katsastivat poliisit, joita täällä on huomiota herättävän paljon. Todella paljon. Tuntuu, että joka ikisessä kadunkulmassa on pari poliisia. Joku oli löytänyt varjoisan paikankin.

Historiallinen keskusta muistutti Madridia, Lissabonia, jotain … mutta kaikkinensa oli yllättävänkin pieni. Sitä kiertelimme, istahdimme cappucinoille, sillä hotellin surkea aamiainen (joka ei kuulunutkaan hintaan) oli surkein juuri kahvin osalta. Samoin kuin eilen huikopalalla (3 olutta ja 3 pientä chorizo-tacoa eivät maksaneet tippeineenkään kymmentä euroa, vaikka olimme kävelykadun varrella, suunnilleen turisteilun ytimessä) olin jo tajunnut, että täällä hintataso tosiaan on ihan eri kuin Euroopassa, saatikka Suomessa.

Tänään lounaspaikka oli kyllä mukava, keidas keskellä helteistä, meluista, ruuhkaiseksi käynyttä keskustaa.

Söimme tyttären kanssa nopal-salaatit (kaktusta tietysti! ja hyvää salsaa.

Kaktuksesta puheenollen kävimme myös teksu-museossa. Siis tequilalla on tietysti oma museonsa. Sinne tepastelimme ennen lounasta. Pääsylippuun kuului tietysti maistiaiset. Opimme että tequila tehdään ”sinisestä” agave-kaktuksesta (alla), mutta mezcal-viinaan voidaan käyttää muitakin kaktuslajeja.

Maistoimme siis molempia, mutta eipä tarvitse täältä ryhtyä niitä Ouluun kantamaan. Museon edessä paljon mariachi-soittajia. Niiltä olisi saanut ostaa yksityisen ”konsertinkin”, mutta tyydyimme nauttimaan soitannasta muille.

Päivän ohjelmassa oli myös käynti taidemuseossa: Palacio de Bellas. Pitihän sitä käydä Diego Riveran taidetta katsomassa. Ahistavaa oli, – noh, en muuta odottanutkaan. Mutta oli komea palatsi ja muutamat muut salit elämyksiä.

Ja ensimmäiset maya-temppelit, tai paremmin niiden rauniot, nähty. Kolmevuosikymmentä kestäneet kaivaukset (1974 – 1998) paljastivat katedraalin takana olleet temppelit ja paljon muuta. Päivä alkoi olla jo aika lämmin. Vetäydyimme hotellille.

Jos ei ruoka maksa täällä juuri mitään, niin ei maksa liput nähtävyyksillekään. Kolme euroa yleensä; Lontoossa syksyllä parikymppiä melkein museo tai mikä tahansa katsommisen arvoinen paikka.

Kiertelimme, kaartelimmme: sellainen sopi meille kaikille kolmelle. Tuli liikuttua, nähtyä. Iltapäivän lopulla tänne meidän pikku (vain 28 huonetta) hotelliin, jonka paikalla on ollut vuosisatoja joku majatalo. Ilmeisesti Väli-Amerikan pitkäaikaisimpaan yhdessä paikassa toiminut ”majoitusliike”; sopii historioitsijalle ;). Tuntuu oikeasti hassulle, että tässä on ainakin vuodesta 1620 asunut matkaajia, reissaajia ja kaikenmoisia maankiertäjiä.

Mitenkö niin huiputettu? no kun tämä suuri city (about 25 miljoonaa asukasta) on kaksi ja puolisen kilometriä merenpinnan yläpuolella… huipulla ollaan. 😉 Sen tuntee hengittäessä, sen tuntee valon määrässä, sen tuntee illan tullessa; vilunväreet kulkevat hetken iltatuulen puhaltaessa.

Nyt nukkumaan pitkästä aikaa oikeat yöunet.

Meksiko Niitä näitä

Mexico city!

Eilen vai tänään tai joskus.. Aikaerosta johtuen aika ihan sekaisin, 24 tuntia lentokoneissa ja lentokentillä, vielä tullimuodollisuudet (Alicelle tuliaiseksi salakuljetetut poronlihaleikkelepaketit menetämme…) ja sitten Sarita!!!!! tyttären nimestä meksikolainen diminutiivimuoto). Ei me paljon kyynelehditty mutta ah, onnea.

Nyt vaatimaton aamiainen nautittu ja lähdemme katedraaliin ja ehkä antropologian museoon. sinne ehkä ollaan menossa. Tytär kavereineen on suunnitellut meille ohjelman. Illalla kerron paljon lisää.

Hotelli on tavattoman viehättävä:

http://www.boutiquehoteldecortes.com/en/

(klo 17.07: ikinä enää en yritä päivittää blogi puhelimella jossa on surkea yhteys. Nyt netti hotellihuoneeseen jotenkuten kunnossa. hidas on, mutta minä yritän.)

Meksiko

Heathrow, London

Rantapellosta lähdimme muutaman tunnin yöunen jälkeen klo 4.40. Nyt jo Lontoossa.

Terminaali vitonen on komea, iso, tulee mieleen Dubain Mall: Prada, Tiffany,Harrods, kaviaari -ja osteribaareja, valtavia duty-free liikkeitä ja me kun vain haluttaisiin jatkaa matkaa…

Kohta tuollaisen kyytiin 12 tunniksi.

Meksiko

Lomalle!

Paperitöitä, oppiainekokous, joka meni poikkeuksellisen helposti, ei kylläkään lyhyesti. Ja heti perään pari tuntia puhelinvastaanottoa: pääsykokeessa olleet saivat soitella ja kysellä pärjäämistään. Parikymmentä soittoa tuli, ja kolmelle sain sanoa, että tervetuloa syksyllä opiskelemaan historiaa! Ne oli juhlahetkiä. Vähemmän juhlavaa oli ilmoittaa niille, jotka olivat aika lähellä pääsyä, mutta eivät ihan pisteissä yltäneet. Yhdelle tytölle teki tosi tiukkaa kuulla tieto, että oli pisteissä keskivaiheilla, noin sadasviideskymmenes. Oli ollut aika varma pääsemisestään. Surku juttu.

Tiedekunnan professoreiden eläköitymisprosessin yksi osa taas tänään, kun dekaani vietti läksiäiskahveita iltapäivällä. Pienillä puheilla ja mansikkakakulla dekaani saateltiin eläkkeelle.

Siivoilin pöytäni ja puoli neljältä minun urakkani oli valmis: olen lomalla! Onkin ollut ihan tuhti työvuosi, välillä tuntunut aika pitkältäkin. Ehkäpä siksikin pitkältä, että aloitin jo heinäkuun puolella, ja syysloma ja hiihtoloma jäivät vähän torsoiksi, eikä joulun tienoillakaan kovin montaa duunitonta päivää ollut. Lukuvuoteen sattui monta ei-jokavuotista-projektia (uusi luentosarja, kandisemman uudistus, Manuaalin (historian opiskelijan käsikirja) päivitys, rae-arviointi ja tutkimusryhmät, arkistoeksku, uusi omaope-ryhmä, drupal, pari artikkelia, studia generalia, pääsykokeet, – kaikenmoista), joten ihan tuntuu loma ansaitulta.

Hurjan helppo oli pakata. Muutama tunti ja matkalaukku on liki täynnä mustia ja valkoisia vaatteita. Ja tietysti kamera ja muutama putki sekä miniläppäri. Pesuvehkeet ja eiku reissuun! Eikä kestä kuin vuorokausi ja ollaan Mexico Cityssä.

Sinne lentää tytärkin Monterreystä. Olemme neljä yötä siellä ja sunnuntaina lennämme yhdessä Cancuniin ja vietämme kuusi päivää Karibian rannalla Playa del Carmenissa, paluumatkalle lähdetään 15.6. Tytär palaa vasta juhannuksena.

Hasta pronto! Adios, amigos!

Hillamisu ( tai lakkatiramisu tai hillatiramisu)

Carnitas – nyhtöpossu ennen nyhtöpossua

Paljolti samanlainen menu oli kalaaseissa. Niistä ja reseptejä TÄÄLLÄ.

Paljolti samanlainen menu oli kalaaseissa.
Niistä ja reseptejä TÄÄLLÄ.