Isovanhemmuus

Asioita, jotka pysyvät

Sunnuntai, ei ihan tavallinen, mutta pikkuperheen tulo sunnuntaisafkalle ei ole minkään tahon karenssi- ja eristäytymismääräysten alainen (jos oltaisiin Itävallassa olisi jonkun pitänyt jäädä pois. 🙁 ) sillä siellä vain viiden hengen kokoontumiset ovat nyt sallittuja, joten tänään sellaista juhlaruokaa, jonka olin ajatellut, kun vielä oli toiveissa saada tytär mukaan perhepäivälliselle. Noh, voimme toistaa tämän menun, kunhan olot taas tasaantuvat ja matkustaminen käy vähemmän riskaabeliksi.

Sitäkin mietin tänään, että onneksi Tyär ei enää asu Meksikossa, onhan Helsinkikin juuri ja juuri äidin hanskattavissa olevan välimatkan päässä tässä kriisiajassa, ja onneksi astmaatikko-systeri ei enää asu Iissä ja onneksi äiti on palvelutalossa, jossa on hyvä ja huolellinen huolenpito. Onneksi on netti ja onneksi on puhelimet.

En muista, milloin viimeksi olisin ollut lenkillä ilman kameraa, tänään olin. Lähtiessäni sää oli vähän tuhnu, harmaata, harmaata, vähän kontrasteja, vähän .. vähän yhtään mitään. Ehkä silläkin oli vaikutuksensa, etten edes yrittänyt hakeutua mihinkään erityiseen kuvauskohteeseen. Painuin vain lähimetsään, ja kun tuuli mereltä, ja tuuli tuntui aika kovalle, lähdinkin lapsuuteni poluille syvemmälle metsään ja kohti merenrantaa. Polulla naapurit tulivat vastaan, emme halalilleet, mutta sain ohjeen, miten pääsen kätevimmin Piispanlettoon. Siellä kävin joskus pentuna hiihtämässä, vanhempien kanssa, sittemmin koulukavereiden kanssa, ja teininä muutaman kaverin kanssa kesäiltana tupakalla. Rajahaudan Arinasta käytiin ostamassa sippi-Bostonit ja eikun Piispanlettoon … Lähitienoo ja lenkit pysyvät – vuosikymmenestä toiseen.

Noh, tänään paljon raittiimmat tavoitteet kuin tupakalle karkaaminen. Se ainainen vähintään 10 000 askeleen lenkki, – sehän se. Ja sainpas pajunoksia samalla taaperruksella.

Kotiuduttuani kohti pottuvoin ja poronkäristyksen valmistusta, ja jo eilen pitkälle valmistellun kettukarkkikakun viimeistelyä.

En edes ole mikään kettukarkkifani (ovat liian pliisuja minun robustiin makumaailmaani), mutta jostain syystä tämän kakun teko on ollut missio jo tovin. Ja tänään! Voila! Kettukarkkikakku! Kotilieden sivuilta vohkittu resepti repii otsikon ”Kettukarkkikakku, johon jää koukkuun”. No joo, joku voi jäädäkin. Minä en. Esim. New Yorkin juustokakku on paljon enemmän koukuttava, mutta ei tämäkään huono ollut.

Alkuperäisohjetta piti taas hieman säätää; semminkin kun kommenttina oli, että ”on vähän pliisu” tms. Siis muutoin alkuperäisohjeen mukaisesti, mutta ”vaniljauutteen” tms. kohdalla 2 – 3 tl vaniljasokeria ja jos kakkua ei ole nauttimassa pieniä lapsia, laittaisin pohjaan 1 – 2 rkl amaretto-likööriä. Tänään en lisännyt, kun oli pieniä ruokapöydässä (”Mummi, saanko vielä noita karkkejakin?”)  Sikäli hyvä kakku, että Juniori & Miniä, jotka haluavat laskiaispullansa hillolla, eivätkä mantelimassalla, tykkäsivät tästä mantelipohjasta. Joten ei muuta kuin ennakkoluulottomasti kokeilemaan.

Jälkkärit ovat hyväksi. Aina.

On asioita, jotka pysyvät.

Leffapäivä

Kymppiviikon tiistai tarkoitti minulle tänä vuonna keskipäivän leffaa, ulkona syömistä, seurapeliä … Ja ennen ja jälkeen näiden liikkumista salilla ja merenrannassa.

Leffavaihtoehtoja oli kaksi: Heinähattu ja Vilttitossu tai Ryhmä Hau. Minulle nämä molemmat vain etäisesti tuttuja, mutta niistä Apsu valitsi jälkimmäisen. Ja ruokapaikaksi tänäänkin Mäkkäri, – toinen Pokemon-lelu oli toiveissa ja pettymys oli aika iso, kun niitä ei enää ollutkaan. No, kun Happy Meal ja cappuccino oli nautittu:

– En halua vielä kotiin! Mennään mummipapalle pelaamaan.
– Mutta kun pappa on mökillä ja mummilla ois hommia.
– Kyllä minä pelaan sun kans!
– No mennään sitten!
– Jee!!!

Siinähän se päivä hurahti parhaassa seurassa.

Ryhmä Hau oli kyllä minun mielestäni enemmänkin tunnin kestävä lelumainos kuin ”oikea” elokuva. Apsulle taisi ainoa pettymys olla se, että vaikka elokuva olikin dupattu suomeksi, oli hauveleiden nimet jätetty kääntämättä: siis Ryhmä Hau oli Paw Patrol, Rekku oli Marshall etc. Se tuntui vähän häiritsevän – ainakin jälkeenpäin.

Mummille oli kaikkein parasta syrjäsilmällä seurata pojan intensiivistä elokuvan seuraamista. Ja kun käveltiin alas Finnkinon portaita (tämä oli pojalle toinen kerta elokuvissa [äidin kanssa Risto Räppääjä joskus alkusyksystä?] ) ilmoitti seuralaiseni, että ”sitten seuraava leffa vois olla se, jossa oli niitä pupuja” [Petteri Kaniinin mainos oli tänään]. Siispä ei muuta kuin pääsiäisenäkin lastenelokuviin. Kunpa mummi saisi aikaiseksi lähdetyksi katsomaan kaikkia niitä, joita itse on aatellut menevänsä katsomaan.

Ilta-auringon paistaessa hakeuduin merenrantaan. Pateniemessä on iso asutusalue tekeillä, ja siellä komeita kaivureita. Apsun kans on niitä käyty jo aiemmin katselemassa, ja tänään sitten menin yksikseni. Kuukaukauden kuvahaasteen teemana kun on jo aiemmin mainitsemani oranssi. Jo mennessäni ajattelin, että voisin saada otoksen: ”malevitsilaisittain” oranssi oranssilla. Päivän kaunis pakkassää välittynee kuvasta?

Isovanhempana

Isovanhempien (aamu)päivä päiväkodissa! Ja me saimme olla osallisina siinä.

Yhtämatkaa Apsun kanssa päiväkodille menimme. Ja sen kun kotipihastaan käännyimme pois, poika takapenkiltä ilmoitti: ”Voitaisiin laittaa äitille sellainen pikkuviesti, että haluan sitten myöhemmin mummipapalle kylään. ”Pikkuviesti” äidille laitettiin ja lupa humputteluun saatiin.

”Mummi osaa kyllä ajaa sinne”, ilmoitti poika papalleen, kun oltiin menossa. Pappahan ei ennen päiväkodissa ollutkaan käynyt, mummilla sentään vankka kahden kerran kokemus takana.

Aamukahvin jälkeen meidät isovanhemmat ohjattiin jumppa/juhlasaliin, jossa tovin odottelimme pieniä saapuviksi. Ryhmä kerrallaan; viiriäiset (1 – 3 v.), kiirunat (3 – 4 v.), riekot ( 4 – 5 v.) ja metsot (eskarit) tulivat saliin. Ja kun pienet tulivat, oli aivan hiljaista, ja sitten yhtäkkiä joku parivuotias hihkaisi riemastuneena: PAPPA! – Tunnisti omansa ja meille kaikille tuli ilo ja hyvä mieli.

Me Pehtoorin kanssa emme kiiruna-porukasta Apsua ihan heti löytäneet, mutta aika pian kuitenkin ja olihan ilo, kun poika meille kaukaa vilkutti!

 ”Tuo on mun tekemä”.

Melkein puolituntisen hellyyttävän, eri osastoiden laulu-leikkiesitysten jälkeen oli aika siirtyä leikkimään, katselemaan paikkoja (”tässä on mun päiksy-paikka”, ”mummi, täällä on vessa”, ”tässä me syyään”) ja kun oli tovi Aliasta kolmestaan (”me ollaan kolmestaan vähän höpöjä”, totesi Apsu) pelattu, poika ilmoitti, että nyt voidaan lähteä. Olimme luvanneet yhteisen lounaan jossain/Mäkkärin/pizzan. Ja valinta osui McDonaldsille.

Siispä kohti kaupungin keskustaa. Tänään, juuri eilisen jälkeen, mummilla läikähti mukavasti, kun olimme matkalla kohti Mäkkäriä (ei niin rotissöörin ykköspaikka, mutta Apsun toiveesta sinne suuntasimme) ja ohitimme kilpiravintola Istanbulin, joka on edelleen minun Oulun TOP3 -ravintolan listalla ja jonka ikkunassa on rotissöörien logo, lapsi vinkkaa sinne ja ilmoittaa ykskantaan: ”Mummin merkki”. 🙂 Niin on. Vieläkin.

Mäkkärin jälkeen kolmestaan kauppaan, jonka kassalla Apsu ihmetteli: ”Miten näin paljon ruokaa!!” Yritin selittää, että siinä on samalla toipilas-sisarelleni (Apsulle R., ja ärrä tulee kaikella osaamisen voimalla) osa ja sitten sunnuntaiksi, jolloin Apsukin tulee syömään, mutta ei poika ymmärtänyt. Ensimmäinen pääsiäissuklaamuna ja hunajameloni kyllä olivat käsitettävissä. 😉

Sitten Rantapeltoon leikkimään ja pelaamaan lätkäpeliä, värittämään ja välipalalle.

Ennen kotiinpaluuta poikkesimme kaksistaan vielä Apsun lähimmässä, uudessa leikkipuistossa. Se piipahdus on ollut kauan aikeissa. Tänään huikeassa iltapäiväauringossa sinne vihdoin menimme.

Siis juhlapäivä on ollut. Tänäänkin.

Leipomista ja leikkimistä

Tänään on ollut laskiaispullapäivä ja pre-ystävänpäivä.

Jo aamuvarhain tuli mummin luo pari parasta ystävää. Apsu ja Eevis olivat tänään(kin) ilmastointiremonttipakolaisia, ja äitinsäkin tuli myöhemmin kunhan huolehtimiselta toisaalta pääsi.

Minulla oli kello ollut jo kuudelta soimassa, jotta ehtisin aamutoimet, tukan pesun ja pullataikinan hoidella valmiiksi ennen kuin pienet tulevat. Kummasti tuli mieleen toukokuu 1993, jolloin meillä lapset olivat 2 v. ja 3½ v. ja meillä oli varhennettu 10-vuotishäämatka (käytiin hakemassa linja-auto Etelä-Suomesta 😉 ). Muksut olivat kaksi yötä (eka kertaa erossa niin pitkään) Jäälin mummulassa, ja kun me sitten reissusta palattua menimme hakemaan heidät kotiin, oli M-mummu aika väsyneen näköinen (hän kun oli häätänyt P-papan kamariin nukkumaan ja nukkui itse lattialla, jotta lapset saivat olla parisängyssä, jossa kävi heitä aina välillä peittelemässä ”kun ryökäleet paleltuvat kun potkivat peitot pois” 😉 ) ja M-mummu ilmoitti myös, että ”nyt hän lähtee suihkuun ja tukan pesuun kun en ole aiemmin ehtinyt”).

Minulla ei pienet olleet edes yötä, mutta varmensin, että ehdin tukkani pestä. 😀

Sillä aikaa kun pullataikina vielä nousi, katselimme vanhoja kuvia ja tätä videota, joka saa Apsun nauraa retkottamaan ihan hervottomana.

Ja sitten leipomaan! – Kyllä tykkäsi Eeviskin pullataikinasta. Apsu teki ystävänpäiväpullia ja isille viinilasipullan (keskellä kuvaa, ja siinäkin rusinoita – luonnollisesti), ja omia laskiaispullia. Päivän kaikki välipalat ja jälkkärit olivatkin sitten pullaa!

Ulos emme tohtineet, mutta saimme toki neljästään päivän kulumaan sisälläkin.

Kun pappa kotiutui ja muutkin remppamiehet olivat lähteneet vein ”päiväläiset” kotiin, ja sitten Pehtoorin kaupunkiin: illalla oli perinteinen isä-poika -pikkujoulu. Muutamina vuosina Pehtoori & Poika ovat käyneet ennen tai jälkeen joulun kaksistaan syömässä ja viinillä Voxissa. Tänään on ollut sen aika. Kelikin kuin marraskuun räntäsateisena/vesisateisena/loskaisena pikkujouluaikana.

Juhlaa koko päivä

Ensimmäistä kertaa pienet olivat kahdestaan melkein koko päivän mummilassa.

Onko parempaa kuin että pieni nukahtaa viereen, kun on päikkäreiden aika? – Ja sitten herää iloisena jatkamaan oloaan kun herää.

Unosten aikana isoveljensä ehti hävittää mummin sekä Muumipelissä että Kimblessä, useasti.

Kyllä me kolmestaankin onnistuttiin puuhailemaan, mutta kun sitten laittelin simppeliä lounasta, oli jo vähän mietittävä, miten vuoden ikäisen uteliaan, liikkuvaisen touhuja valvotaan  kokkauksen ohessa ja samalla koetettava vastailla ja lupailla melkein viisivuotiaalle, että kilparadan askartelu jatkuu ihan varmasti, kunhan on syöty.

Puolenpäivän jälkeen pappakin tuli sitten apujoukkoihin.

Mutta totta puhuen, aika rauhallisia ja ”helppoja” nämä meidän pikkuiset ovat. Apsu on kyllä kerran sanonut äidilleen, ”että en minä koskaan mummille kiukuttele”, elikkäs vieraskoreita taitavat olla. 😀

Kun iltapäivällä vein heidät kotiinsa, oli liikuttavaa kuunnella, kuinka Apsu selitti Eevikselle (joka oli siis tänään eka kertaa mummin Beetlen kyydissä), missä on radio, missä pidetään autotallin kaukosäädintä, jne. Tosin sitten kummasteli, ”Mummi! Miksi sulla ei oo täällä takapenkillä penkinlämmittimiä?!” – Tuskinpa muissakaan autoissa takapenkillä ja varsinkaan lastenistuimissa mitään lämppäreitä on, vai mitä?

Illansuussa mulla oli sitten treffit Nallikarissa.

Siellä on bliniviikot menossa, ja minä halusin valmiille, joten kävelinpä sinne.  Pehtoori tuli sitten autolla. Voin suositella.

Mummillla mieluinen huki

Noinko se jännitti, että jo ennen viittä heräsin? Heräsin ihan liian vähin unin, ihan liian aikaisin. Toisaalta: ehdin touhuta ennen h-hetkeä. Vielä minäkin jaksan käydä ylikierroksia kun on jotain uutta, ennenkokematonta odotettavissa? – Näköjään.

Tänään oli se päivä, jolloin oli pojanpojan ”operaatio” (~ korvien putkitus ja kitarisan poisto, mikä tarkoitti pientä leikkausta kevyessä nukutuksessa) ja olin tyrkyttäytynyt Eeviksen tilapäishuoltajaksi, jotta molemmat vanhemmat saavat olla Apsun kanssa sairaalareissulla. Niinpä Eevis tuli mummilaan eka kertaa yksikseen hyvissä ajoin ennen aamuseitsemää.

Kovasti äitiinsä, syntymästään asti, kiintynyt Eevis on jo oppinut olemaan mummilassa ilman huolen häivää – kunhan äiti (tai ´edes´ isi) on lähietäisyydellä, mutta että ihan ilman taustatukijoukkoja?

Vastoin ennakko-odotuksia tyttö jäi aamun pimeydessä ja aamun varhaisuudessa ihan ilman kyyneleitä mummin syliin, jossa sitten vietettiinkin ensimmäiset kolme varttia puoliunessa. Kun aamu valkeni, oli aika aamupuurolle ja (kyllä, mummi ihan ilman mitään syyllisyyden tuntoja) aamu-youtubelle: ”Kaupungin sankarit” ja Kolhu Korppi toivat melkoisen ´flash backin´ tai ´de ja vún´ muutaman vuoden takaa, jolloin Apsu oli pienen jakson  ”puolipäivähoidossa” mummilassa. Youtuben tai nälän ansioista iso annos kaurapuuroa ja mango-Pilttiä upposi Eevikselle kyselemättä.

Sitten aika leikille ja touhulle. Ja kyllä tyttö hiljaisella tavallaan touhusikin: oli pyykkien viikkauksessa mukana, halusi syliin katselemaan kuvia tietskarilta, jaksoi joka tasatunnin aikana juosta kaappikellon ääreen kuuntelemaan kellon lyöntejä, järjesteli keittiön alalaatikot ja eteisen avainkorin. Ihan kuin veljensä jokunen vuosi sitten. Niin mukava.

Ja juuri kun oltiin lounas-Piltti syöty ja ajattelin pienen hoitolaisen (ja samalla itseni) viedä ulkoilemaan ja vaunu-unille, tupsahti Apsu vanhempineen ovesta sisään: ”Mummi, operaatio meni hyvin!” Aamupäivän aikana oli homma nukutuksineen ja heräilyineen hoideltu.

Meidän Juniorilla oli vuoden ikäisenä kuusi korvatulehdusta ja antibioottia peräjälkeen, ei varsinaisesti kierrettä (eikä poika edes ollut vielä tarhaelämässä), mutta joka aivastuksen jälkeen tauti oli myös korvissa. Myöhemminkin muutaman kerran, päiväkotiaikana, jolloin myös äitinsä sairasti elämänsä ensimmäisen ja ainakin toistaiseksi ainoan korvatulehduksen, mikä auttoi ymmärtämään, miksi lapset itkevät öisin, jos on tauti päällä.

No mutta, Apsun operaatio meni hyvin, ja Eeviskin lähti kotiin, vilkutti – väsyneenä – iloisesti lähtiessään, joten iltapäivällä minulla sitten aikaa suvun vanhimman joulun järjestelyyn. Kyllä oli ruuhkaa kukka- ja kakkukaupassa, liikenteessä ja liikkeissä. Nyt alkaa isoin osa hommista hoideltu. Hiljalleen kohti joulua…

Enkä minä ole juuri kuvaillut viime päivinä, – hassua oikeastaan… Siksipä kalenterikuvana yksi viinisuosituksista pois jäänyt jouluviinikuva: Codorniun jouluskumppa on kauniisti pakattu, mutta enpä sitä suosituksiin laittanut (moni viini päältä kaunis…) . Nyt sitten edes kuvana.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~

#20 Jouluskumppa