Isovanhemmuus – Tuulestatemmattua

Muistoja talletettavaksi

Mökkielo Hangasojalla on ollut vaiherikasta. On koettu monia uusia yhteisiä juttuja, tekemisiä muksujen kanssa. Kuljettu Aurora-polulla, käyty Kaunispään Huipulla munkeilla, kummituskämpällä, minigolfissa toteamassa, että suvussa on kilpailuhenkisyyttä kolmannessa ja neljännessä polvessa yllin kyllin. Oleiltu Tuulensuojassa, uudella notskipaikalla, todettu se oivalliseksi, purolla tehty kauneuspatoja, purettu ne, tehty uusia, uitettu toinen toistataan hienompia, itse tehtyjä laivoja…

Eikä minun illansuussa kovinkaan monta kymmentä senttiä per löydetty korvasieni tarvinnut luvata, jotta molemmat lapset lähtivät oikeasti innolla metsään, lähimmälle mahdolliselle apajapaikalle. Näin siitä huolimatta, että ainakin kolmen kilometrin lenkin kerroin olevan edessä. Ilta-auringossa sinne eilen tepastelimme ja kun muutama sieni löydettiin, oli sienestysseurani hyvinkin innokasta kulkemaan, oppimaan ja löytämään lisää. Ja oikeasti oppivatkin!

Maailman ja omat murheet unohtuivat minulta ihan täysin. Moninkertaista iloa ja valoa päivissäni.

Tänään aamupäivällä kävimme koko porukalla Urupäällä, Eepi osin isänsä hartioilla, mutta tunturissa kuitenkin. Eihän täällä mikään helle ole, mutta sateetonta ja itikatonta. Siis hyvä viettää paljon aikaa ulkona. Ja mehän olemme viettäneet.

Ja lounas!! Juniori ilmoitti jo päiviä sitten, että tänään on hänen kokkausvuoronsa, siis minulla vapaata keittiöstä! En valittanut. Ei lounasruoaksi mitään makkaranpaistoa saatikka savuporoleipiä, vaan mortadellaa, buffalaa, lombardian leipää, marinoitua tomaattisalaattia. Uuuuu… Ja lapsille oli huolella tehtyjä hodareita.

Hangasojan pulputtaessa, sopivan lämpimästi pukeutuneina, lomalaisina, syvään hengitellen… Elämä on!!

Ja ihan huippua. Huiputusreissu, joka säilyköön mielessäni, sydämessäni kauan. Olimme tänään kaksistaan pojanpojan kanssa pikku patikalla: Kiilopään huiputus oli hänellä toiveena, – jo kymmenvuotias on usein maininnut, että haluaa tunturiin, korkealle, huiputtamaan jonkun tunturin ja aamupäivän Urupää ei ollut hänestä tarpeeksi, joten …

Samaan aikaan kun Juniori ja Eepi jäivät mökille valmistelemaan iltaruokaa [salviabroileria!] ja kun minun köksäilyvapaani jatkui, he jäivät lämmittelemään saunaa ja viettämään isä-tytär-aikaa ja Pehtoori lähti korvasienimetsälle [juhannuksen muhennos on varma, – huolella valmistaen aiotaan edelleen korvasienistä juhlapäivinä nauttia], me lähdimme A:n kanssa kohti Kiilopään parkkipaikkaa ja sitten kohti huippua. Ehkä on vaikea ,uidden ajatella, kuinka hyvä hetki, hyvä patikka se olikaan. Mumminelämää. Parempaa en tiedä.

Muksut mökillä

Kuinka tätä päivää, tai jo eilistä, olenkaan odottanut.

Siitä on aikaa, kun mökille on Juniorin ja lasten kanssa päästy. Nyt päästiin. Kaikenlaisia muuttuvia tekijöitä on aiemmin ollut, mutta nyt!

Teimme matkan rauhallisesti. Eilen aamulla lähdettiin aurinkoisesta Oulusta, poikkeuksellisen paljon ´pit stoppeja´ (Peuran Esso´, jossa Lokki Joonatan EI ollutkaan paikalla, Rollossa French & Burgerissa (”taivallista ruokaa” totesi Apsu) ja vielä Porttipahdassa Cafe Hariannassa jätskillä). Lappi näytti lupaavalta, muksut jaksoivat matkan oikeinkin hyvin.

Saavuimme itikattomalle Hangasojalle neljän aikoihn, ja jo kolmen tunnin jälkeen lapset olivat – hihkuen – ehtineet käydä purolla, noin kymmenen kertaa, tehdä ensimmäiset kaarnalaivat, ruokkia lintuja, kurkata kellariin, olla lämmittämässä saunaa, kokeilla saamelaisten rumpua, kuunnella lintuäänikirjaa, syödä herkkuja, haastaa pelaamaan yatsia, järjestää tikkakisan, nähdä oravan, ihmetellä liiteriä, heitellä kiviä puroon, kokeilla ainakin viisi kertaa veden lämpötilaa, – ja sanoa, tai paremminkin huudahtaa/huutaa ”Mummiiiiiii”.

Myös iskä ja pappa pääsivät jakamaan lasten iloa, saunomaan ja syömään yhdessä: notskimakkara oli ilo ja riemu. Saatikka vaahtokarkkien paistaminen. Ja kuinka tärkeitä omat kuksat ja (A:lle) puukko olivatkaan. Ihan eränkävijöitähän nämä!

Tein kaikkeni ollakseni hetkessä, – niinkuin koko päivän tänäänkin.

Kaunispään munkeilla kävimme, uusi Kuukkeli ja sen Kesport ja tilpehöörikauppakin käytiin aamupäivän sadekuurojen aikana katsomassa. Kierreltiin kylällä ja aika hyvin lapset muistivat tutut jutut parin vuoden takaisen edellisen reissun jälkeen…

Tänään ehkä paras hetkeni oli, kun jossain välissä tullessani takaisin pihalle, kahdesta eri suunnasta kuului ”Tuu mummi tänne!”

Onnen päivä on ollut!

Isovanhemmuus Reseptit Ruoka ja viini

Perhepiirissä

Aika hurja sää tänään. Tuulinen, lumimyräkkäinen, ankea, ei sentään kylmä. Joka tapauksessa sellainen, että ei mitään intoa lähteä ulkoilemaan, vaikka olisihan se taas tarvetta ollut, – hapen tarvetta kuten tavallista. Vain kaupassa ja systerin luona kävin. Muutoin keittiössä ja koneella koko päivän.

Vihdoin sain valmiiksi Emmiliinille kuvakirjan. E:n mökkikirja vol. II lähti painoon. Mökkikirja vol. I on kuulemma liki puhki – tai siis palasiksi – jo luettu ja katseltu. Siinä, kuten tässä uudessakin, on kuvia mökin pihapiiristä, eläimistä, tontuista, nalleista, leikkipaikoista, tuntureiden poroista ja mökin E:lle tutuista ja mieluisista paikoista. Toki kuvissa myös kuvia serkuista. Koska nähdään vain harvoin ja E. ei enää ”asustele” mökillä kuten elämänsä ekana vuonna, niin edes kuvien kautta muistojen virkistämistä, muistikuvia. 🙂

Ja sitten näille Oulun lapsenlapsille jotain: perhepäivällinen vasta illansuussa, koska Apsulla oli koko iltapäivän kestänyt sählyturnaus. Neljän pelin jälkeen 9 v. oli aika nälkäinen. Toki muillekin kelpasivat home-made pitaleivät tykötarpeineen. Uusi juttu kaikkien muiden joukossa oli romanesco-kastike/soosi/tahna. Sitä nautimme tammikuun Kanarian reissulla parikin kertaa, ja viime Master Chef:ssä se putkahti taas tietoisuuteen.

Löysin tuon hyvän oloisen ja helpon ohjeen Soppa 365 -sivulta.

Kulhollisesta riittää vielä parin seuraavankin päivän ruokapöytäämme. Aika monikäyttöistä tämä on.

Isovanhemmuus Reseptit Ruoka ja viini

Laskiaistiistai – jonka ehkä muistan kauan

Laskiaistiistai kului Eepin kanssa.

Pitkä brunssi, pelihommia, humputtelua,

ostettiin herkkuja ja aurinkoisessa kaupungissa kävimme puistossakin.

Piirrettiin, pelattiin eskaripeliä,

kerrottiin toisillemme tarinoita, – elettiin hetkessä.

Mumminelämää!

~~~~~~~~~~~~~~

Illansuussa Pehtoorin kanssa laskiaisen hernekeitto!

Helposti todella hyvää, etten sanoisi melkein sofistikoitunutta keittoa,

Tuunattu hernekeitto

(Viinilehden ohje muokattu 2 hengelle)

1 tlk Jalostajan hernekeittoa
3–4 dl vettä
1 prk (120 g) smetanaa
1 rkl dijonsinappia
5 viipaletta patonkia
( tai 2 Lemppari-leipäviipaletta)
2 valkosipulinkynttä
2 rkl oliiviöljyä
½ ruukkua lehtipersiljaa

Valmistusohje:
1. Kuumenna hernekeitto kattilassa yhdessä veden kanssa pakkauksen ohjeen mukaan. Anna kiehua 5–10 minuuttia.
2. Mausta smetana sinapilla keiton kiehuessa. Kuori ja hienonna valkosipulit.
3. Kuumenna öljyä pannulla ja lisää valkosipulit. Murustele sekaan leipäpalat ja paista, kunnes murut ovat rapeita ja saavat hieman väriä. Hienonna lehtipersiljan lehdet.
4. Soseuta hernekeitto sauvasekoittimella.
5. Jaa hernekeitto tarjoiluastioihin. Levitä pinnalle dijon-smetanaa, ripottele leipämuruja ja koristele runsaalla määrällä lehtipersiljaa.

Isovanhemmuus Liikkuminen

Hyvien asioiden päivä

Mummin hommia

”Aja nyt niin lujaa ku Raili-mummu silloin, ku se ajoi yksin mennessään Lapin mökille sillo kerran yöllä!”

Oltiin tulossa Apsun kanssa aamupäivällä kouluhammaslääkäristä, jossa olin häntä käyttänyt.

– Hetkinen, mitä ihmettä tarkoitat?

– No eikö Caritaksen mummu oo ajanu kaikkein nopeiten matkan mökille?

– No niinhän se taitaa olla.

Haukiputaan keskustan läpi terveyskeskuksen hammaslääkäristä takaisin koululle olisi siis pitänyt ajaa reilusti, paino sanalla reilusti, yli 100 km/h, jos olisin ajanut kuten äitini joskus 80-luvulla Hangasojalle huristeli. Tämä legendaarinen hurjastelu pojanpojalla oli mielessä siksi, että tänään oli koulullaan penkkarit, ja abiturientit olivat tulossa karkkienjakokierrokselle alakoulun puolelle, eikä A. halunnut jäädä paitsi tästä huvista ja herkuista. Hyvin ehti, vaikka ihan rajoitusten mukaisesti ajelinkin.

Tämä taisi olla jo neljäs kerta, kun oltiin hammasrauta-asioilla yhdessä. Vaikka eka kerralla meitä molempia taisi jännittää, on sen jälkeen ollut oikeastaan ihan mukava juttu. Ollaan reilu puolisen tuntia ihan kaksistaan, ehditään vähän autossa ja odotellessa jutella. Ja mummikin saa tehdä jotain merkityksellistä, kun on saföörinä ja seurana.

Helmikuun valo

Hyvin ehdin keskipäivän aurinkoiselle ladullekin. Ei aurinko vielä kovin korkealle nouse, mutta tänään se paistoi muutaman pakkasasteen säässä siniseltä taivaalta. Eilisen myräkän ja aamuisen latukoneen jäljiltä latu Kuivasjärveltä (Saaran tallin nurkalta) Auranmajalle oli aivan 10 ++ kunnossa. Metsä kaunis ja kimalteleva, mielenrauhaa suova. Helmikuu oli tänään enimmäkseen lempeä ja tavallaan lämminkin.

Isovanhemmuus Joulu Ruoka ja viini Vanhemmuus

Onnen päivä – kaikki kotikotona

Oulussa on lunta. Kimmeltävät hanget. Tyventä. Ja talvenpäivänseisaus, vuoden lyhin päivä.

Oulussa ovat kaikki kolme lastenlasta.

Kaikki hyvin.

~~~~~~~~~~

Heräsin taas liian aikaisin. Mutta toisaalta – olin taas sinisen hetken aikaan liikkeellä. Tepastellen ja kameran kanssa. Pimeä ei ole minua häirinnytkään, mutta ei haittaa vaikka valoa tuleekin lisää. Toisaalta… Jos/kun viikon päästä lähdetään pohjoiseen, on kaamos vielä tosiasia. Ei haittaa sekään.

Kauppahallista hain kalaa, huomiselle.

Toripolliisi on päässyt tänä vuonna valokeilaan. Se on – vihdoin – valaistu, joten sen saa talvikuviinkin helposti näkyviin.

Tänään meillä jouluruukkua, (kaupan, ei niin hyvää kalkkunan paistia), ranskalaista pateeta, kaikkea pientä ohessa ja ennen. Ja jälkkäriksi suklaa-kirsikkakakku! Jo sitä tehdessä tuli itsellekin painoa varmaan kilo lisää! Voita, sokeria, valkosuklaata, kermaa, sokeroituja kirsikoita, — kaikkea. Ja olihan se hyvää. Tämmöinen pala jäi seuraavaan päivään…

Aihioni jouluhalosta sai jäädä pakkaseen. Se ei ollut ihan onnistunut aihio. 🙁 Mutta synttärikakku (Vävyn synttärit), nimpparikakku (Juniorin nimipäivä) ja Eepin etukäteisnimmarikakku oli hyvää. Ja täyteläistä!

Mutta ruoka oli sivuseikka. Parasta oli nähdä serkukset keskenään. Yhdessä. Yhdeksänvee ja kuusivee leikkivät, opettivat, juttelivat yksveen kanssa. Emmiliini tottui aika pian ympäröivään huomioon, ja tuntui jopa nauttivan seurasta. Hyvä, että lapset ehtivät syödä mitään.

Ja minä olin tyytyväinen, että olin tehnyt melkein kaiken valmiiksi: sain olla läsnä melkein kympillä. Näitä hetkiä tällä poppoolla kun ei ole turhan paljoa. Nyt on hyvä. Taisin jo sanoakin.

Isovanhemmuus Oulu

Maanantai-iltapäivä tonttujen kanssa

Tässä tänään kolmen jälkeen otetussa kuvassa kiteytyy kolme tämän päivän keskeistä asiaa.

Maassa on lunta! ❄ ❄❄ Maanantaina pojantytär (kuin myös veljensä) oli meillä. 🥰 Eepi on jo niin iso, että haluaa ja nimenomaan osaa jo huolellisesti pitää tähtisädetikkua omassa kädessä. ✨

Muksujen kanssa sovittiin jo joulukuun alussa, että kun on sopiva välämä, niin haen heidät ihan vaan keskenään meille. Syysloman Kalajoen reissun jälkeen ei olla paljoakaan oltu keskenään. Ei vaikka Eepi viimeksi itsenäisyyspäivän aikaan ilmoitti, että minä voin ”jäädä tänne vaikka tuhanneksi yöksi”. Tänään kun Apsu pääsi jo yhdeltätoista koulusta, haettiin hänen kanssaan yhdessä Eepi eskarista ja ajeltiin meille. Maanantaina, arkena, lapset ilonamme ja puuhailemassa mukavia.

Joulukalenterissa, jota minä edelleen heille täytän, kuten Apsu varsin hyvin tietää ja johon liittyen Eepikin jo arvelee jonkin sellaisen olevan mahdollista, oli pieni paketti pieniä tähtisädetikkuja. Ja kun niitä pihalla muutama polteltiin, hoksasin, kuinka lapset ovatkaan jo isoja, kaukana mistään taaperoista/leikki-ikäisistä. Yhtäkkinen kasvupyrähdys – tai ehkä se yhtäkkisyys onkin vain mummin mielessä.

Leivottiin joulupullaa. Aika kätevästi sekin jo kävi, varsinkin ”insinööri-kolmannessa-polvessa” Apsulta. Ja Eepi piti ihan omaa showtaan: laulelikin välillä, papan kanssa duettonakin.

Pullista, joista ei kuitenkaan tehty mallia laskiainen, kuten A. olisi halunnut, tuli hyviä, lämpimänäkin niitä syötiin, mutta kolmen jälkeen oli jo oikeakin nälkä ja olin luvannut, että mennään jonnekin ulos syömään: Mäkkäriä en kelpuuttanut vaihtoehdoksi, ja sain suostuteltua, että mennään ”oikeaan ravintolaan”: Amarilloon siis. Milloinhan me on Pehtoorin kanssa oltu siellä viimeksi? 10 vuotta, 15 vuotta sitten? Lapset eivät koskaan, mutta sanoivat, että voidaan mennä toistekin.

Rotuaarin aukioilla oleva ”joulumetsä” oli siinä sopivasti hollilla: varsinkin loputtoman eläinrakas Eepi tykkäsi eläinhahmoista ja kierteli kuusien lomassa mielellään. Jouluiselta tuntui, mielessäkin.

PS. Menomatkalla kaupunkiin kävimme ihailemassa ”Jalmarin jouluvalopihaa”. Me kaikki neljä ihmeteltiin ja ihailtiin – palaan huomenna asiaan.

Historiaa Isovanhemmuus Joulu

Itsenäisyyspäivä rauhassa

Itsenäisyyspäivä.

On ollut touhun ja tekemisen päivä, yhdessäolon ja juhlan päivä.

Aamupäivä meni valmistellessa, ruokaa tehdessä (huomenna sitten kuvia ja reseptiikkaakin), lenkillä, ja jo kahdelta tuli pikkujouluväki: Juniori, Miniä, Apsu ja Eepi! Kaikenmoista ohjelmaahan meillä oli, mutta The Juttu oli jo perinteinen piparien koristelukilpailu. Palaan ehkä huomenna asiaan – tämänkin jutun osalta.

Ja iltahan on mennyt tietysti Linnan juhlia katsellessa.

Elellessä rauhassa. Kiitollisena.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Kun joka vuosi täällä blogissa on uusia lukijoita ja kun joka vuosi yksi luetuimmista postauksistani on artikkelikolumnini jossa on itsenäisyyspäiväkynttilöiden merkitys ja selitys niille, niin varmuuden vuoksi tässä taas linkki tuohon: Itsenäisyyspäivän kaksi kynttilää

Tänään me pitkästä aikaa sytytettiin ne Apsun kanssa yhdessä.

Isovanhemmuus Joulu Ruoka ja viini

Pikkujoulukausi avattu

Opetusravintola Hilikun bistro on taas avoinna: siellä on tarjolla lounasbuffet ja a la carte. Valittavana on varsin monipuolinen kolmen ruokalajin menu. Keittiö- ja salihenkilökunta (= opiskelijat) saavat harjoitusta ja asiakkaat hyvin syödäkseen. Ja hinta on 19,90 €. Erinomaista!

Hilikun a la carte-puolella oli tänään enimmäkseen eläkeläisiä, kaksi muuta isoa pöydällistä meidän seitsemän hengen seurueen lisäksi.

Olimme viinikerho BOn kanssa pikkujoululounaalla; meille ihan poikkeuksellista tällainen tapaaminen, ja poikkeuksellista meille oli myös se, että tapasimme ilman viiniä. 🍇 Vähän niin kuin lukupiiri kokoontuisi ilman luettuja kirjoja tai golfarit jääkiekkokatsomossa. – no huh, olipa kökköjä vertauksia, mutta ehkä ymmärrätte.

Toisaalta, meistä on yli 30 vuoden kokoontumisten myötä tullut hyviä ystäviä, joiden kanssa vaihdetaan kuulumiset ja kokemukset melkein kerran kuussa kaikilta muiltakin elämän aloilta kuin viinin nauttimisesta. Tapaamisen merkitys alkaa olla viiniä tärkeämpää. Kunhan rupateltiin ja syötiin hyvin pari tuntia joulukuisena keskiviikkoiltapäivänä. Koska me voidaan!

Tässä minun valintani.

Toast Skagen

Turskanfileetempura ja paistettuja kampasimpukoita

Puolukka-vaniljabavaroise

Varsinkin jälkiruoka oli tavattoman hyvää, täyteläistä, maut ja koostumukset kohdillaan.

Lounaan jälkeen lähdimme Pehtoorin kanssa jouluostoksille: lelukauppa XS Valkeassa (kuva otsikossa) oli hyvä kohde. Kaikille kolmelle lastenlapselle löytyi pakettiin pantavaa. Legot, Fischer Pricet, ja lautapelit ovat edelleen lasten lahjatoiveissa, mutta tutustuttiin myös Funkoihin. Ihan uudenlaisia ”pehmoleluja”. Pieniä pehmeitä hahmoja suunnilleen ´kaikista´ lasten ja varhaisnuorten seuraamista sarjoista: Pokemon, Marvel, Harry Potter, Boys, Five Nights at Freddy´s, Star Wars — Ja just sitä toivottua ei enää ollut. Eikä näytä olevan kuin Temussa! Sieltä en tilaa!

Ja huomenna meidän hyvin alkanut ”pikkujoulukausi” jatkuu. Joskus työvuosina minulla saattoi olla useatkin pikkujoulut marras-joulukuun vaihteessa: tiedekunnan pikkujoulut, oppiaineen tai laitoksen pikkujoulut, opiskelijoiden ainejärjestö Tiiman pikkujoulut. Joka vuosi taisin ainakin yksiin osallistua. Useimmiten juuri opiskelijoiden järjestämiin; ensin kävin niissä tietysti omana opiskeluaikanani, ja sitten varsinkin 1990-luvun lopulla ja 2000-luvun ekalla vuosikymmenellä minä parin muun kollegan kanssa tapasimme käydä opiskelijoidemme järjestämissä pilheissä, – kävimme ainakin ohjelman katsomassa.

Nyt on erilaisia pikkujouluja, ja huomenna jatkuu: ensin huomenna tavataan Amici-porukalla (enää viidestään) Rajakylässä. Ylihuomenna iltapäivällä täällä meillä on jo perinteinen piparkakkujen koristelukilpailu, jossa tänä vuonna on myös etäyhteys Järvenpäähän. Siis Apsu, Eepi, Juniori ja R. sekä Pehtoori ja minä kisataan voitosta, syödään, höpötellään, kuunnellaan joululauluja, viesteillään etelään, nautitaan Herra Hakkaraisen jouluglögiä ja pidetään palkintojen jakoseremonia. Tai jotain sellaista. Kunhan touhutaan keskenään. Joulunaika tuo paljon hyvää … 🎄🤶🎅

Isovanhemmuus Ruoka ja viini Viini

Tietokoneongelmia, pipareita, viiniä

Täällä tuoksuu pipari! Vauhtia ja vaarallisia tilanteita on kuulunut tähän päivään!

Ensinnäkin: puolensataa vastausta on tullut eiliseen kyselyyni, kiitos niistä, kaikista vastauksista ja lisää ehtii vielä!

Olen vähän yllättynyt tuloksesta, mutta myös sen huomioonottava! Että 2/3 lukee näitä juttujani joko puhelimella tai tabletilla? Selvä, ja varsin ymmärrettävää.

Minähän olen ”pöytäkoneihmisiä”. Aiemmin se oli kaikille ainoa mahdollisuus, ja nyttemmin minulle, edelleen, kuvien kanssa paljon tekevälle ainoa mahdollisuus. Ja kuinkas sitten kävikään! Eilen illalla ilmeni ongelma: näyttö ei enää avautunut. Melkoinen huoli kesken nettisivujen uudistamisen ja kaiken muunkin kanssa, mm. sunnuntaina jatkuva WP-koulutus. Onneksi ei sentään mitään Muistikuvia-hommia kesken!

Siispä tänään aamulla tietokone auton peräkonttiin ja kohti luotto-datagrouppia! Ymmärsivät hätäni, lupasivat ottaa heti työn alle. Ja minä lähdin aika levollisena asioille, ja Virholle hiusten huoltoon, ja silti vilkuilin koko ajan puhelinta: kuuluuko mitään tiestkarin rempasta? – Ei kuulu.

Hain muksut koulun ja eskarin jälkeen meille: oli aika piparien leipomiselle ja tietokoneongelmat olivat enää murunen maailmankaikkeuden suuruuden laidalla huolehdittavana. No problem, aattelin.

Iltapäivä meni lasten kanssa hyvillä mielin: piparkakkutalo pihoineen ja rasiallinen pipareita tuli valmiiksi. Juttua ja asioita, joulun odotusta ja iloa.

Ja sitten soitto tietokonevelhoilta: tietokone ok, näyttö tosiaan on sökö! Siis aika pieni juttu kuitenkin.

Juuri äsken asensin uuden näytön paikalleen ja kiitin universumia, että rikki oli vain näyttö, eikä kovalevy etc. Siis kaikki pelittää taas! Olenhan mahdottoman helpottunut.

Ilta kului ystävien luona: vietimme viinikerhomme (Botrytis Ouluensis) tapaamista Iskossa. Ja viinit olivat ehdottomasti maistamisen arvoisia: illan keskiarvo 8½.

Ja ruoka!!! Possun poskia, kaarnikkahyytelöä, ruusukaalia ja perunamuusia ja taivaallisen hyvää omenapiirakkaa. Oikeasti! Omenaviipaleiden paistaminen voissa ja sokerissa ennen piiraspohjalle lisäämistä ja kuorruttaminen mascarpone-kermalla tekee ”kotipihan omenoista” gourmetia. Oi, että.

Elämä on!