Isovanhemmuus

Mustangia mummin kans

Tiedättekö, mitä tarkoittaa ”Laita Mustangi päälle”?

Apsu sanoin sen tänään autossa, kun olin käynyt hänet hakemassa päiväkodista puolenpäivän aikaan. Tänään oli nelivuotiaan tarhaviikko ”pulkassa”, sillä poika on puolipäiväläinen, mikä tarkoittaa, että ”pitkiä päiviä” ovat maanantai ja tiistai ja keskiviikko on ”pikku päivä” ja loppuviikko on vapaata. Olimme sopineet, että tänään on pitkästä aikaa meidän kahden humputtelupäivä, joten menin suoraa päiväkodille vastaan. Olipa ilo käydä katsomassa päiväkotimeininkiä, ja nähdä kuinka Apsu esittelikään oman lokeronsa, naulakkopaikkansa, seinällä olevan päiväohjelman ja kertoi, missä on ”nukkari” ja missä syödään. Oli kaikin puolin täpinöissään kuukauden vankalla kokemuksella.

Mutta sitten me lähdettiin: ”eikä tarvi mennä kodin kautta, laita vaan mustangi päälle ja mennään suoraan Tietomaahan.” Mustangin olen jo aiemmin oppinut: se on radiokanava Nostalgia! 😉 Ei mitään Novaa, vaan Nostalgiaa. Se soiden huurruuttelimme kohti keskustaa ja Tietomaata.

Siellähän se iltapäivä hurahti. Olimme vähän pahoillamme kun muutama meidän lemppari kokeilu- ja oppimispiste oli poistettu kokoelmista, mutta löysimmepä taas uusia tilalle. Eikä yllätys taida olla, että ”rallirata” oli se, jonka äärelle oli kerta toisensa jälkeen hakeuduttava.

Lopulta oli lähdettävä, kun meillä oli välipalajätskeistä huolimatta jo kova nälkä, ja kai vähän väsykin. Mutta mummilassa, jossa oli sitten pappakin kaverina, jaksettiin vielä ruoan jälkeen touhuta, piirtää, katella kuvia, pelata. Ja huomenna kuulemma voitaisiin mennä puistoon kaupungille tai vaikka Leo´s Leikkimaahan. 🙂

 

Jänkhällä ja kylpylässä

Sillä samalla hetkellä kun iltapäivällä astuimme Saariselän kylpylän ovesta ulos sateiseen, hyvin syksyiseen ilmaan, Apsu kysyi: ”Milloin me mennään tuonne uudelleen?”

Parituntinen lilluminen kylpylän altaissa, polskiminen, leikkiminen, kilpailu, uiminen, ei – saunaan ei välillä maltettu lähteä, taas polskiminen… oli ehkä tämän lomaviikon paras juttu Apsulle. Ehkä kivien heittely puroon melkein yhtä kivaa. Ja kylpylään eivät isi ja äiti, saatikka Eevis, saaneet lähteä mukaan: ”Vain minä, mummi ja pappa!” Ja lähdön odotus alkoi jo aamiaispöydässä: aamukahdeksan ja puolenpäivän välissä (jolloin kylpylä avautui) Apsu ehti noin 168 kertaa kysyä, joko lähdetään. Miksi ei vielä lähdetä? Lähdetäänkö ikinä?

Sitä minä (taas kerran) mietin kylpylässä, mikä on porealtaiden juju? En ole oikein koskaan niitä tajunnut. Tänään (kun Apsukaan niistä digannut) yritin miettiä ja makustella, että mikä tässä on – muka – niin mahtavaa… En hiffannut.

No uiminen minustakin on mukavaa, Pehtoorin kanssa välillä vuoroteltiin Apsun huolenpidossa ja kun yhdeltä uintikierrokselta tulin Apsun tykö sukeltaen, tukka luonnollisesti vesikampauksella päätä myöten, ilmoitti pojanpoika aika nopeasti: ”Mummi, laita tukka kunnolla!” 😀

Muistuipa mieleen, kuinka kotiäitivuosina joskus (harvoin) lähdin lasten kanssa Oulun Edeniin: ne oli sateisia, kylmiä, loka-marraskuisia tai pakkas-helmikuun päiviä, jolloin ei ulkoilu ollut mikään ilo, jolloin oltiin väsyneitä, huonounisia, … iltapäivä kylpylässä oli ilo, pieni seikkailu, juhla ja yleensä niiden päivien jälkeen oli aikainen nukkumaanmeno, levollinen ja pitkä yöuni taattu. Joskus niinkin.

Kylpyläreissun yhteydessä kävimme katsomassa kun ”Jänkhällä jytisee” kulkue lähti liikkeelle: tänä vuonna jo 21. kerran moottoripyörien kokoontumisajo täällä. Yli 2000 osallistujaa, ja parihiksi olimme keskustassa kun melkein kaikki prätkät (mitkä pätkät? – kysyi vielä ärrää taitamaton Apsu. 🙂 ) lähtivät kohti Ivaloa ja Inaria. Pääasiassa isoja pyöriä, ”hieman iäkkäämpiä” miehiä, mutta myös naisia upeilla pyörillään. Aika vaikuttava oli letka…

Mökille palatessa meitä odotti ”antipasti” ja sitten illansuussa oli tarte flambeen aika. Lapsiperhe-elämää elettiin ilta. )

Hyvää elämää

Niinhän se oli jo alunperin suunniteltu, että tänään olisi tämän lomaviikon juhlapäivä: kaikille mieluista puuhaa, ulkoilua, (tilattua 😉 ) aurinkoa, liikkumista, hyvää ruokaa, samppanjaa, Amaronea, tekemistä ja yhdessä oloa. Ja niinhän me sen onnistuimem tekemään ja saamaan; juhlapäivä.

Juniori ja Pehtoori lähtivät runsaahkon aamiaistarjoilun ääreltä yhtäkkiä kaksistaan pyöräilemään: ties missä olivat kolmisen tuntia polkeneet, kunnes puolelta päivin palasivat mökkipihaan. Siihen mennessä Apsu ja minä olimme järjestäneet ihan oman ”Hangasoja Angry Birds Parkin” ~ kivien heittelyä puroon, ”aarteiden” (mummi, ei täällä mitään aarteita oo) keräilyn, mihin kuului mustikoita (= kahdeksan), torvijäkälää, – ja pitkä tovi suuren suurta muurahaiskeon ihmettelyä, kaarnalaivojen tekoa (”Mummi, saako lainata sun veistä” (= puukkoa)), kelokantojen kummastelua ja sata muuta miksi? -kysymystä.

Sitten putsailtiin puron pohjaa, tehtiin pienistä kivistä koskia. Ja kuinka ollakkaan liiteristä löytyi tikkataulu! Niinpä tänään on sitten ollut tikanheittokisoja monessa eri sarjassa. Ja arvaattekin, kuka on voittanut kaikki!!!

Iltapäivällä oli sitten minun ja Miniän vuoro lähteä tunturiin: päädyimme minipatikalle kohti Kiilopään huippua. Oikein hyvä parituntinen kului auringonkin pilkahtaessa, lämmintäkin ihan riittämiin.

Rantasaunaa, pienten viihdyttämistä, Juniorin tarjoamaa kohtuullista samppanjaa, viime viikonlopulla saatua Amaronea, hyvää ruokaa, pitkään syömistä,

poron sisäfilettä, ja uusinta tyrniporkkanoille j ja kuusenkerkkäsiirappiakastikkeelle, – nyt niitä riitti minullekin asti maisteltavaksi.

Laitan reseptin kunhan kotiudumme  – hyviä olivat, ehkä vähän enemmän sokeria.

Mutta mikä tärkeintä: nämäkin tehtiin Apsun kanssa yhdessä. Kuten myös salaatti ja jälkkäri (hilla-rahkaa tuunattuna). Ja kuinka poika olikaan täpinöissään keittiössä, samoin kuin imuroidessa. Mummilla kun on mökillä pieni kätevä rikkaimuri, jolla Apsu sai ihan itse tehdä siistiä jälkeä. Pieniä ne on lapsen ilot. Sillä seurauksella, että kun kuka tahansa, teki mitä tahansa, Apsu haki pikkuimurin ja huolehti, että on taas siistiä. No siitähän mummi tykkää! 🙂

Niin hyvää elämää …

Sumuisessa Lapissa

Curly Girl – tuli kummasti mieleen aamun lyhyellä kuvauslenkilläni. Nyt kun on ollut sumua, usvaa ja tihkusadetta, eivät tunturimaisemat ole kaikkein kuvauksellisempia. Joten otinpa aamulla repun ja kameran ja suuntasin kuvailemaan makroja  – lähikuvissa sade voi olla eduksikin. Ja yksi itselle mieluisin otos on tämä: tupasvilla öisin sateen jälkeen.

Oma Curly Girl -kokeilu on jatkunut täällä möksällä. Noh, tekeehän se tukan eläväisemmäksi ja kiiltävämmäksi, mutta ei todellakaan huolitellummaksi tai muutenkaan enemmän mieluisaksi. Siispä jatkan huoltoa täällä, ja jatkan hiuksia turmelevaa kuivausta ja epäluomua hiustenhoitoarsenaalia kotosalla. Kaikkea kun ei voi saada…

Kun puolenpäivän tienoilla palasin mökille, oli Apsu pihalla vastassa – pomppien ylös – alas! Nyt! Nyt. Nyt mummi lähdetään! Ja niinhän me sitten tehtiin.

Lähdimme iltapäiväksi Angry Birds -puistoon kuten luvattu oli. Kaksin siellä kuljimme, pelasimme, kiipeilimme, hypimme ja pompimme. Ja taas pistettiin mummi liikkumaan! Hyvin jaksettiin molemmat. Ja minäkin innostuin pelaamaan ko. peliä – eka kertaa ikinä. Vanha Tetris -friikki muisti pelien riemun.

Mökille palattua arkinen mökkiruoka pikavauhtia pöytään: pastaa kahdella kastikkeella ja jälkkkäriksi perinteistä leipäjuusto – hillakomboa. Ja kuka olikaan mummin apuna keittiöpuuhissa? Apsu oli paras salaatin ja jälkkkärin tuunaaja.

Ja sitten tanssittiin Eeviksen kanssa tangoa. Kuinka lapsi nauttikaan musiikista ja tanssin keinunnasta. 😉 Niinpä ne taitavat monet pienet tehdä.

Mökkipäivässä keskeisintä pienet, ja elo ja olo heidän ehdoillaan ja kanssaan.

Pienen lomaseurana

”Mulla on nyt loma!”

Sanoi Apsu varsin pontevasti myöhään eilen illalla, kun lähti vanhempiensa ja sisarensa kanssa pikkumökkiin nukkumaan ja kun oli suunniteltu tovi, mitä tänään tehtäisiin. Pojalla on kahden päivän päiväkotiura takana, ja nyt VIHDOIN loma.

Tänään onkin sitten menty paljolti lomalaisen toiveiden ja tahdon mukaan. Tosin aamuriisipuuro ei juuri maistunut, eikä paljon muukaan, sillä – kuten päiväkotiuransa aloittaneelle lapselle on vähintäänkin säännönmukaista – on ensimmäinen tarhasta tuotu nuha (toivottavasti ei siitä äidy pahemmaksi) tosiasia.

Eilisestä myöhäisestä valvomisesta huolimatta olimme tänään aamupäivällä kuitenkin suhteellisen ajoissa ”radalla” tai siis tarkemmin ottaen polulla. Ja kuinka Apsua innostikaan, kun siellä oli viittoja, merkkejä, karttoja… ja hän sai opastaa mummia ja muuta porukkaa, mistä mennään. Juosta edellä ja huutaa ”Mummiiiiiiii, tuu jo”.

Kyllä on tämä nelivuotias oikeasti aika kovakuntoinen (on muuten osallistunut perheen ”Suureen Pyöräilykesään” omalta osaltaan aika huikealla panoksella: 16 km yhden päivän aikana pienellä apurattaisella pyörällään!); tänään reilusti kolme kilometriä melkein juosten tunturin kuvetta ylös ja alas, ja kaikki muu liikkuminen päälle – nuhasta huolimatta.

Iso, komeiden porohirvaiden tokka (vai sittenkin vain parttio) kulki polulla ihan liki ohi, oli se jännä juttu, kuten reitille sattuneet ”kummituskämpät”. Apsu tulkitsi patikkareitin kaikki tuvat ja laavut kummituskämpiksi.

Pojan toivelistalla oli myös munkki Kaunispäällä. Sinne siis munkkilounaalle. Ihan koko munkki ei uponnut ”voidaan viedä isille” [isänsä oli silloin koiran kanssa maastopyöräilemässä Lutto-tuvan suunnalla].

Iltapäivällä ja iltasella mökkielämää: rantasaunaa, kohtuullista ruokaa, lukemista, pelejä, juutupaita (Youtube), notski-iltapalaa. Kaikkea lomatouhua.

Gardenpartyt perheen kesken

Helle. Liekö kesän viimeinen hellepäivä?

Ja sattuipa Juniorilla olemaan lauantai vapaa, mikä ei Alkon työntekijälle varsinkaan Qstock-viikonloppuna ole mikään itsestään selvyys. Ehkä juuri siksi osasimme nauttia näistä yhteensattumista erityisen paljon.

Olimme yhdessä päättäneet, että sunnuntaisapuska vaihdetaan lauantain gardynpartyiksi, myös poolpartyiksi, ainakin kahden nuorimman osallistujan osalta. Apsu lillui ainakin kaksi tuntia pienessä puhallusaltaassa, ja Eeviskin kävi siellä istuskelemassa ja huilailemassa.

Totta puhuen, minun teki kovasti mieleni liittyä seuraan. Mutta… olin lupautunut köksäämään… Ja teinpä koe-eriä tulevia Kalaaseja varten. Pannacotta. Hmmm… joskus vähän tylsä, mutta varioitavissa monin tavoin. Löysin Tomi Björckin ohjeen, ja TAAS piti päästä vähän itse säveltämään. Siis jukurtilla ”rikastettu” pannacotta, johon lisäsin vielä limecurdia. Sitrus toi pehmeään maito-jukurtti-seokseen mukavaa raikkautta. Siis: tätä tulee olemaan tarjolla myös kahden viikon päästä. Ja sen jälkeen resepti täällä blogissa.

Monta tuntia vain chillailimme, ja minä koetin olla ajattelematta. Ajattelematta sitäkin, että tämä helle on pian ohi. Olla surematta sitä, tai siis sen hiipumista. Miksi en osaa vain nauttia, miksi pitää antaa asioiden, joille ei voi mitään, vaivata tai miksi surra jotain säätä, joka on, tulee, menee, on juuri sellainen kuin on ollakseen….

Vaikka kylläpä me porukalla pohdimme Etelämantereen sulamista ja aikaa, jolloin Eevis ehkä on mummi. Isoja mietteitä helteisessä lauantaissa.

Tänään hän kyllä poseerasi kuin mallin koulutuksen saanut. 😀 Ihana on meidän Eevis.

Yökylävieras ja täysi päivä

– Kotona tuulikaapissa: Heippa, mä oon neljä yötä mummipapalla!
– Miksi tulit vasta nyt (klo 11) hakemaan? (Mummi kävi aamulenkillä pyörällä ja sitten kaupassa.)
– Mennäänkö ensin Tietomaahan vai Nallikariin? Minne mennään? Miksi humputellaan tänään? Tuleeko pappa? Miksi ei mennä Tietomaahan? Minne mennään?
– Miksi pitää odottaa? Mikä tämä talo on? Miksi (Rotuaarin) pallo pyörii? Miksi tässä on leijonan kuva? Miksi ei tuu vettä? (Kaupungintalon edessä oleva vesilähde)
– Millon se Potnapekka tulee? Mummi, älä viitti! (kamera ärsyttää!) Heippa, mummi! (Pappa ja poika matkaavat kaupungin keskustasta Potnapekalla Nallikariin, jossa jo rantsussa odottelin, kun sinne ehtivät.)

– Mummi, nyt mennään uimaan! Uimaan!
– Ei, ei palele. En halua vielä pois.
– Mennään tuonne majakalle, – jaksan. Varmasti jaksan.

– Tehdään mutavelliä, pappa, tuu ajamaan hiekkaa. Miksi aalto tulee tähän? Miksi hiekka lähtee pois? Mummi, mennäänkö uimaan?
– Mitä täällä pohjassa on? Ei oo kaloja. Onko? Onko haita? Mikä se hai on?
– Ei, ei palele. En halua vielä pois. Mummi, ui!
– Pappa, nyt voidaan mennä ostamaan jätskiä.
– Miksi lähtään pois? En halua.
– Miten nämä jalat saa puhtaaksi? – mutta kun mun kengissä on hiekkaa! Tullaanko huomenna taas!
– Miksi pitää olla kesä, että voidaan tulla? Tullaan vaan…
– Mennäänkö nyt takasin mummipapalle?

– Pappa! Miksi oot laittanut pihalle altaan! Saanko mennä heti? Meen heti siihen!
– Ei, ei ole vielä nälkä.
– Nuudeli on mun herkkuruokaa (toisen ison spaghetti Bolognese -lautasellisen äärellä)!
– Mitä sitten tehdään?

– Mun laukussa on mun kortti Vauhtipuistoon.
– Miksi vasta huomenna Vauhtipuistoon?
– Miksei pappa lähde Vauhtipuistoon?
– Mummi, tuu mun kans lentämään, ajamaan, veturiin, monsteriautolla ajamaan.
– En halua karuselliin, mennään ajamaan moottoripyörillä, trampalle. Olipa hyvä kun se setä sanoi, että pomppulinna on kuuma. En halua sinne.
– Ja nyt ois kyllä hyvä syödä jäätelöä, ota sinäkin, mummi!
– Matojunassa vois käydä uudelleen (= neljännen kerran)
– Miksi väsyttää? Ei mua väsytä. Milloin tullaan uudelleen? Tullaanko uudelleen? Mulla on se kortti (synttärilahjaksi saatu kausikortti Vauhtipuistoon.)

– Osaan ite laittaa turvavyön. Onko tämä (mummin Beetle) turvallinen auto? Volvo on turvallinen.
– Lähtisköhän se pappa mun kans iltasaunaan?
– Voiko vielä pihalla olla altaassa?
– Mitä sitten tehdään? Levähdetään? Miksi? En halua.

– Yökylässä ei tarvi syödä puuroa iltapalaksi. Voisko olla lämppäreitä?
– Haluan nukkua olohuoneessa, sohvalla, lattialla, Saanan huoneessa. Pappa vois nukkua telkkarihuoneessa. Mummi mun vieressä lattialla, sängyssä, jossain.
– En ookkaan neljää yötä. Tuun sitten taas yöksi, kun mennään Tietomaahan. Mennäänkö huomenna Tietomaahan?
– Miksei mennä? Tuun sitten lauantaina.

Vauhtia, muttei vaarallisia tilanteita.

Paljon kysymyksiä,
paljon hymyjä,
paljon lämpimiä muistoja talven kylmiin kuukausiin …

Poikkeusjärjestelyjä

Erilainen sunnuntai, sillä pikkuperhe ei tullut tänään syömään. Ei vaikka on Miniän nimppari. Leivoin kuitenkin kakun.

Key Lime Pie. Amerikkalaisen keittiön yksi klassikkoruoka. Olen tällaisen ajatellut viedä paistinkääntäjien tämän kesäiselle piknikille, jonka teema on siis amerikkalainen keittiö. Siksikin sellaisen halusin koeleipasta. Kun pikkuperhe ei tullut syömään, vein ison osan piiraasta nimipäiväsankarille kotiin. Että miksikö eivät sitten tulleet meille? – No ku. No kun Juniori ja Apsu lähtivät eilen aamulla Norskin koneella kahden päivän kesälomareissulle Helsinkiin, siskoa ja kummitätiä tapaamaan… Poikien reissu. Onneksi – ainakaan vielä – ei Apsulta ole tullut sellaista viestiä kuin isältään, kun tämä oli isänsä (Pehtoorin) kanssa poikien reissulla Helsingissä… 😀

Kyselin eilen aamupäivällä perheen whatsappissa Juniorilta, että onko Apsu täpinöissään kaikesta, ja tässä vastaus: ”Miksi, millon, missä, joko, eikö, millon, miksi, missä? Taukoamatta. 😁” Siispä hämmästyttää, kummastuttaa —

Ja tärkeä osa reissun ilosta on varmasti kummitädillä; ”Saana” oli eilen illalla päivän kierroksen (lelukauppa, ravintola, SeaLife, metro, ratikka, … ja ties mitä) tuki ja turva kun väsytti.

Ja tänään ovat sitten käyneet Suomenlinnassa piknikillä, koska – kuten Juniori minulle jos hyvissä ajoin ennen reissua suunnitelmista tiedotti: ”Ei mitään Lintsiä ja muita härpäkkeitä, vaan Suomenlinna – koska kasvatus!” Paitsi että aika lailla repesin, olin kummallisesti iloinen moisesta. 😉 Ja Apsulla oli ollut jännää: lauttamatka, tunneleita, tykkejä, isojen laivojen näkeminen etc…

~~~~~~~~~~~~~~~~

Olin ajatellut, että tänään olisi pyöräilyvapaa päivä, mutta käväisinpä kuitenkin puoleltapäivin Nallikarissa, jossa avattiin Zipline. Sellainen vaijeriliuku. Vähän huonosti oli markkinoitu tämä avajaishappening, mutta oli siellä kuitenkin rohkeita aloittajia.

Huolimatta, että aika tyyris (20 €) on tuo, niin ehkä haluan käydä kokeilemassa. Kerran on kyllä tuollainen, pitempikin, koettu. Meksikon viidakkoseikkailulla liuttiin pienen laakson yli… KLIKS Ihan jännä kokemus oli.

Nallikarista kotiin ajeltua, laittelin sitten melkein puolet piirakasta Tupperwaren hyvään koteloon, ja poljin vielä Pateniemeen, jossa Miniä ja Eevis viettävät tyttöjen viikonloppua. On Eevis kuulemma Apsua kovasti etsiskellyt…

Kotipiazzalla, jossa mittari näytti ihania hellelukemia oli väistämätöntä, että tein kesän ensimmäiset Hugo Spritzit. Ainakin kerran kesässä on niiden aika, ja se oli juuri tänään. Hugo on raikas, hyvä, vähän makea, pirskahteleva, muistoja tuova. Proseccohan siihen kuuluisi oikeasti, mutta meillä ei jemmassa ollut muuta kuin tuo Haaparannasta ostettu kelpo cava. Se on hyvää sellaisenaankin ja halpaa. Ja sopi Hugoon oikein hyvin.

Hugo Spritz: seljankukkamehua, kuohuviiniä, jonkinlaista kuplavettä (10 + 10 + 5 cl). Lisäksi limeviipaleita, sitruunamelissaa tai minttua, jäitä, ja vähän tummaa sokeria. Suosittelen.

 

 

 

Hiljalleen hiljenee

Koti on hiljennyt, jääkaappi tyhjentynyt, juhlat ohi.

Olen saanut kokata ja kestitä, mikä toki on minulle mieluista. Mielelläni hemmottelen läheisiä herkuttelulla, jonka päälle ymmärtävät. 😉 Juhannus, mökkiviikonloppu, jolloin tytär oli mankelimatkansa loppusuoralla huilaamassa ja voimaantumassa mökin ruokapöydässä, saunassa ja levossa, seruraavana viikonloppuna äidin ”kesäretki” Rantapeltoon ja samalla muitakin ruokavieraita (= perhettä) ruokapöydässä, keskiviikkona viinikerho, eilen Juniorin valmistujaiskekkerit,  — olkoonkin, että ovat olleet aika pienimuotoisia kinkereitä, mutta yhtä kaikki: nyt minulla on toviksi (ainakin viikoksi!!) kokkausinto (ja nimenomaan siihen liittyvä roudaaminen ja suunnittelu) hiipunut.

Mutta kuinka onkaan jo ikävä … Olisi Tyär voinut jäädä vielä, Apsukin toiseksi yöksi, ja pikkuperheen kanssa, nyt kun Juniorillakin on lomaviikko, olisi voitu joku päivä porukalla grillailla etc. Semminkin kun ehkä jopa hieman lämpenee. Mutta nyt Mum´s Hotellissa ei ole enää vieraita eikä omia.

Apsun yökylä sujui hyvin. Ja heti herättyään aamuseitsemältä ilmoitti papalleen, että nyt mennään saunaan. ”Miesten vuoro” oli jo ennen aamiaista. Aamiaisen jälkeen kummitäti (ja mummi) saivat jakaa sen riemun, että vihdoin haettiin autotallin hyllystä ”aarrearkku”, josta on puhuttu jo kauan. Iso muovinen arkku on täynnä Esikoisen ja Juniorin Legoja, joita ei ole hävitetty, ei myyty, ei kierrätetty ja joista on vain pieni kenkälaatikollinen aiemmin haettu käyttöön. Tänään oli sitten aika avata koko arkku! Siinäpä se aamupäivä vierähti.

Sitten oli aika Apsun ja papan viedä Tyär asemalle, tänään kohti Helsinkiä juna kulki ajallaan toisin kuin tänne päin tullessa perjantaina. Samaan aikaan minä kävin lenkillä pyörällä ja kävelemällä Ainolan puistossa, hautausmaalla ja Oulujokivarressa, ja tuntui jo hieman lämpenevältä.

Iltapäivällä vielä rääppiäisistä iso kattaus, joten Apsun vanhemmat ja sisko sekä (varhaisteini) tätinsä tulivat syömään. Ja voi kunpa olisitte nähneet sen ilon, mikä kahdeksan kuukauden ikäisellä Eeviksellä oli kun näki veljensä, jota oli kuulemma kotona etsiskellyt. Ja kuinka Apsu halasikaan siskoaan. Ja kuinka halusi kaikille esitellä hienon majan, jonka tätinsä olohuoneeseen oli rakentanut, ja jossa Apsu oli yönsä nukkunut. Ja siellä piti mumminkin käydä vielä aamupäivällä vähän lukemassa Apsulle…  😉

Nyt on iso osa kesän juhlahetkistä vietetty, nyt nautiskellaan olosta ja elosta vähän tasaisemmin…

Juhannuksen lopulla viilenee

Juhannusmyrsky, – enpä muista ennen sellaista kokeneeni. Mutta viime yöltä muistan terassin maton paukahduksen päin ovea, markiisien kolinan, tuulen ujelluksen. Yön myrsky mourusi vielä aamusella, ja satoikin.

No ei se estänyt mitään aiottua, ei meidän olemista juurikaan häirinnyt. No se tietysti, että olimme enimmäkseen sisällä.

Tällä päivälle oli tavallisesta sunnuntaista poikkeavaa, että Tyär on edelleen kotikotona ja että tänään vietettiin meillä nimppareita: Apsulle olin luvannut kakun tehdä, ja vähän muutakin juhlintaa… Meillähän se juhlinta yleensä liittyy ruokaan ja yhdessäoloon. Niin tänäänkin.

Illansuussa kun sade oli jo tauonnut ja näytti melkein aurinkoiselta, lähdin vielä käymään pyörälenkillä. Ja yksi idyllinen kahvila lisää minun tämän kesän ”kokoelmaani”. Koivurannan kahvilassa pysähdyin paluumatkalla. Ja olihan kylmä kotiin polkiessa – miksei minulla ollut sormikkaita?

Onnen päivä

Aamuyhdeksän jälkeen…

– Mummiiiii! Oon ihan kohta valmis. Mennäänkö?
– Mennään.

Kolmen minuutin kuluttua autossa: ”Mummi, missä se Liikennepuisto on? Onko vielä kauan? – Ai, ei. Mennäänkö tästä suoraan vai mummipapan ohi?

Olemme aamupäivän, reilusti enemmän kuin kaksi tuntia Oulun Liikennepuistossa. Tätä on odotettu koko pitkä talvi, ja tänään sitten vihdoin. Viime kesänä kävimme vain kerran.

– – – – –

– Mummiii…. pitää mennä tankkaamaan. Mummiiii, kato, pitää pysähtyä: suojatie! Mummiii, tuu, haluan vaihtaa auton. Mummiii, ota kuva, lähetetään Saanalle (= kummitäti, joka pyöräilee Hämeessä). Mummii, tuu tänne, pitää tankata. (Ihan hirmu paljon nuo polkuvoimalla kulkevat automobiilit tarvitsevat tankkausta. 🙂 Eikä koskenut vain Apsun autoa  jatkuva ruuhka oli tankilla.)

Ja mummi tepastelee liikennepuiston jalkakäytävillä ja välillä pientareilla ja pelloilla, ja sävähtää joka kerta iloisesti, kun kuulee ”Mummiiiiiiii!”

Ja mummi hoksaa, että on ensimmäinen kerta tälle vuodelle kun Oulu, allekirjoittanut ja kesän lämpö kohtaavat. Sekin tuntuu hyvälle. Ja niin me liikennöimme. Ja vaikka tässä jutussa on linja-autoilija-mummin ( – ja papan ja isopapan ja rekkakuski-isin… )  ja kaiken kaikkiaan monenkertaisen ”sukurasitteen” paino, niin silti ylpeänä katselin, kuinka nelivuotias osasi pysähtyä suojatien eteen, näyttää suuntamerkkiä, kysyä, miten nyt tehdään, antaa tietä ja jutella muiden ajelijoiden kanssa …

Onnistun jossain välissä, viiden auton vaihdon (sukuvika?) ja reilun kahden tunnin ajelun ja 8 000 askeleen jälkeen houkuttelemaan pojan pois auton ratista ja houkuttelemaan hänet liikennepuiston viereiseen leikkipuistoon, jossa vietimme pitkän tovin. – Mummiiiiii, ota kiinni. Mummiiii, tuu tänne. Mummiiiii, lopeta kiikkuminen. ... Onneksi puistosta löytyi kaveriksi tyttö, jonka kanssa aika kului oikein hyvin.

– – – – –

Lähdettäiskö jo syömään? Mennäänkö Mäkkärille?

– Ei, ja joo. Ei lähtä vielä….

Lähdimme sitten lopulta kuitenkin kohti lounasta, mutta ensin tosin piti käydä Mannerheimin puiston liukumäessä, ja katsomassa naapurikorttelin rakennustyömaata, kuunnella pientä, tosin ei niin pientä, äiti-lapsi-riitaa puistossa, mitä Apsu katseli mykistyneenä ja siinä vaiheessa mummi taas kyseli, että lähdettäisiinkö jo sinne Mäkkärille…

— — — – —

– Mummi, mikset syö? Mummi, otatko aurinkolasit pois, en nää sun silmiä? Mummi, mihin sitten mennään? Mennäänkö mummipapalle (= meille)?  – Mennään vaan.

Mäkkärin ”Happy Meal” oli sekin kovin nostalginen. Se paketissa ollut lelu aiheutti pitkällisen keskustelun ”hyviksistä ja pahiksista”. Syväluotaavan keskustelun, – Apsun kanssa päätimme palata asiaan kun hän ensi kerran tulee yökylään… Silloin katsotaan Netflixistä elokuva, jossa on pahiksia… sitä odotellessa…

— — — – —

Matkalla Rantapeltoon. Yhtäkkiä.

A: Tuolla asuu mummO-pappa.
M: Niinhän ne asuu. Mummikin on käynyt siellä. Onkohan ne käyneet liikennepuistossa?
A: No ei. Eihän niillä oo edes lapsia!
M: Mutta se sun äitihän on niiden lapsi.
…. Takapenkillä pitkä hiljaisuus.
A: Jaa.
M: Sun äiti on niiden lapsi.  Ihan niinkuin sun isi on mummI-papan lapsi. (mummo = on Apsun äidin äiti ja mummI = Apsun isän äiti)
A: Missä minä olin kun äiti oli lapsi?
M: Ei sinua vielä ollut.
A: Missä olin?
M: Olit vasta sitten kun isi ja äiti tapasivat ja tykkäsivät toisistaan kovasti, ja sitten sinä aloit kasvaa äidin masusssa niinkuin Eevis (= Tane), muistatko?

(Enkä todellakaan ollut ajatellut joutuvani/pääseväni näitä juttuja selittämään … )

A: Joo. Ja sitten Tane tuli sieltä vauvavarastolta…
M: Just niin…
A: Kävikö isi kattomassa minua?
M: Kävi, monta kertaa. Ja olikin siellä. Ja sitten kun pääsit kotiin, mummi kävi katsomassa sinua. Ja minua itketti, kun olit niin ihana.
A: Itkikkö?
M: Itkin minä. Minusta oli niin mukava kun sinä olit tullut.
A: Jaa. Mennäänkö uudestaan liikennepuiston?
M: Tietysti.

Ja sitten iltapäivän lopulla mummi-papalla: Apsu selitti papalle hätäisesti, mitä oltiin liikennepuistossa koettu ja sitten pihahommiin: oli kasteltava KAIKKI mummin kukat, papan pensaat ja pestävä oma kilpuriauto ja ties mitä. Lapsella oli hommaa. Avitimme ja katselimme, kuuntelimme. Kovasti oli touhua ja juttua.

Illansuussa palautin pojan kotiin: ”Mummi, voitko jäädä meille. Katsellaan hyviksiä ja pahiksia … ja tuu tähän,,,”

Mummi lähti kuitenkin kotiin. Hyvillä mielin, että oli tällainen onnen päivä!

Touhupäivä

En ottanut kameraa mukaan. Mikä on ihan poikkeuksellista. Mutta onneksi en. Sillä tänään oli Apsun kanssa sen verran vauhdikas – vauhtia ja vaarallisia tilanteita (ainakin mummille)  – päivä, että oli paras keskittyä leikkimään, juoksemaan, katsomaan perään, jakamaan riemua ja pitämään huolta, että Canon olisi selvästikin ollut kolmas pyörä.

Tänään oli Apsun ja mummin humputtelupäivä. Isänsä (ainakin tällä kertaa ihan ansaitusti) Helsingissä sisarensa luona ja Grand Champagnessa ja äitinsä tänään puolivuotiaan Eeviksen kanssa viettämässä kaksin vähän levollisempaa (siivous?)päivää.

En tiedä muista asianosaisista, mutta meillä Apsun kanssa oli mukavaa. Piipahdimme ensin Caritas-isomummun luona viemässä Apsun kortin ja muuta tähdellistä ja sitten ajelimme – pitkään pohdittua (Tietomaa vai LL) Kempeleeseen Leo´s Leikkimaahan. Siellähän me reilu kolme tuntia touhuttiin. Touhuttiin niin, että mummilakin liki hiki ja paluumatkalla Apsu istui takana turvapenkillään (”en enää taavi vauvaistuinta”) ja nuokkui katsellen mummin puhelimen ruudulta ”juutupai” jottei nukahtaisi. Se ei ollut toivottavaa, jotta iltauni ei sitten karkaisi ja äidillään olisi helpompi ilta …

Tultiin vielä meille – mummipapalle – ja papan kanssa piti saada perinteinen liikennemattoleikki touhuta, ja hävittää mummi Kimblessä … vai kumpikas se oikeastaan hävisi? 🙂

Sitten söimme ja palautin pojan kotiinsa. Väsyneen pojan. Ison, pian jo nelivuotiaan. Ja kuinka siskonsa iloisin ilmein – äidin sylistä, jossa on varmasti puolet tähän astisesta elämästään viettänyt, vaikka ei mikään koliikkivauva olekaan – otti isoveljensä vastaan, takaisin kotiin.

Pieni, suuri on maailmani nykyisin.

 

Pieni juhlapäivä

Juniori täyttää huomenna 28 vuotta! 28 – hassua, ottaen huomioon, kuinka nuori äitinsä on. Ja Miniä, Minuskiksi olen ajatuksissani ryhtynyt häntä ”puhuttelemaan”, täytti hänkin juuri sen 28. Vain sittenkin 27. Eikös naiset aikuisiällä täytä aina 27 vuotta? 🙂

Noista nimistä vielä — Junioriahan on minulle Tomaski. Vähän rimmaavat nämä mielessäni olevat nimitykset. Samalla viikolla syntyneet, nyt 28-vuotiaat, tulivat tänään(kin) sunnuntaipäivälliselle, – ja sen olikin valmistanut Pehtoori.

Savukalakausi avattu. Ohessa hyvää kermaviili-kananmunakastiketta, puikuloita, fetasalaattia ja Paesano-leipää. Johan oli hyvää. Kaikille mieluista. Apsukin söi savukalaa. Ja muisteli, millaista on sitten kesällä kun syödään ulkona pihalla.

Viime vuonna, kun oli Rodoksen matka, jonka kaikille kustansin, jätin ostamatta synttäri- ja nimipäivälahjoja – matka oli lahja – mutta nyt oli taas ilo antaa synttärilahjoja.

Jälkkäriksi meillä oli ihan uudenlaista kakkua: mantelijauhetta, päärynää ja kananmunia kertoi kokki siinä olevan. Mehukas se oli. Oheen tarjoiltiin vielä kermavaahtoa. Nam.

Eevis on kovasti äidin tyttö, mutta kyllä häntä jo isoveljen pelaaminen kiinnostaa. Isin sylistä oli helppo katsella peliä. 😉

Enstaina sitten

Tänään on perhechatissa ollut vilkasta. Erikseen ja yhdessä opiskeluista, opinnäytteistä, Apsusta, pääsiäisestä, rahanmenosta, Eeviksen ekasta hampaasta, mun kuvaprojektista, lomista, remonteista, ruoasta ja ystävistä kaikenmoista viesteilyä – varmaan muutama sata viestiä on yhteensä lennellyt.

Olennaisin tulos ja paras juttu on se, että Apsusta on hyvä se, että ”Saana tulee enstaina tai torstaina, tai ainakin lähtee kohta tai ykskymmeneltä tulemaan tänne päin eikä heti lähde pois vaan pelaa Kimbleä”. Enstaina ykskymmeneltä eli suunnilleen pääsiäisenä. 😉 Minustakin se on kiva juttu, vaikka ei ehkä Kimbleä pelatakkaan. Josko minulla olisi jo uusi palapeli?

Kävinpä tänään kaupungissa lenkillä: pitihän se tähtitorni käydä vielä kuvaamassa. No sää ja valo nyt eivät olleet erityisen suosiollisia. Mutta kaikista mustista korkeista lumipenkoista oli puolensakin: siellä minä kuulkaa Silloilla seisoin hangen päällä ja kuvasin tähtitornia, ja Kajaaninkadulla kuvasin kirkontornia ainakin puolitoistametrisen lumivuoren päältä. Mutta, mutta valo ei ollut mieleinen. Ehkä enstaina parempi keli.

 

 

 

 

 

 

 

 

Nämä muokkaamattomat raakakuvat näyttävät että kyllä nuo tornit saa suoraankin. Mutta että eri suunta aiheuttaa muutakin ongelmaa kuin valon puutteen. Tornien edessä on jotain tarpeetonta. Kupoli, terassi ja sähköjohto. Ikinä ennen en ole hoksannut että Kajaaninkadun yli kulkee tuollainen johto. No se on helppo photoshopata pois ja leikata vain torni, mutta ehkä minä vielä odotan aurinkoa.

Yksi vanha kuva arkistoistani löytyi. Tuostakin voisi tehdä palapelin. Taivaskin on sopiva palapeliin, eikö vain? – Ja torni on suorassa 😉

Palatessa kiersin vielä Ainolan kautta ja siellähän uusi kesäteatteri oli jo (lähes) valmis. Minusta katos on aika hienon näköinen.  Katsomot tulevat ymmärtääkseni olemaan liikuteltavat ..

Joskopa sitä ensi kesänä saisi aikaiseksi lähteä Kesäteatteriin, – milloinhan on viimeksi oltu? Ehkä 2005 kun oli Oulun 400-vuotisjuhlat ja näytelmä Kuningaslohi paljon kehuttu, ja minulla jostain sinne vapaalippujakin. Meidän teinit ja ottopoikakin olivat mukana. Eli ei kovin tiuhaan ole käyty. Ja ihan liian vähän tulee käytyä teatterissa muutenkaan. Sitä paitsi minulla on ollut eilen ja tänään vakaa aie lähteä leffaan katsomaan A Star Is Born, ja olenko saanut lähdettyä. Nope!

No sentään veroilmoitukset olen nyt ottanut esille vakaana aikeena työstää ne viikonlopuksi – minullahan niitä on peräti kolme hoideltavana: oma, äidin ja Muistikuvia. Viimeinen vaatinee eniten aikaa ja vaivaa. Mutta ei enää tänään mitään sellaista. Enstaina sekin. Nyt vielä vähän aikaa palapelin parissa…

 

Humputtelupäivä

Mitä jos pikkuperhe asuisi pääkaupunkiseudulla, tai vaikka Pyhännällä (Juniorin opintonäytetyön toimeksiantajan paikkakunta) tai ulkomailla? – En tiedä, mitä sitten. Luulen, olen jotensakin satavarma, että se olisi huomattavasti huonompi tilanne kuin se, että asuvat tuossa viiden kilometrin päässä. Se viisi kilometriä on itse asiassa oikein sopiva matka.

Se mahdollistaa näkemisen pari kertaa viikossa, ja tarvittaessa (osa-aikaiset ”mummila-päiväkotina” -jaksot) helposti useamminkin.

Tänään jo melkein nelivuotias (3 v. 10 kk) Apsu odotti minua aamukymmeneltä. Oli pitkästä aikaa vain meidän kahden yhteinen humputtelupäivä. Ehdotin että mennään joko Leo`s Leikkimaahan tai sitten Tietomaahan. Ensimmäisessä on käyty kerran ja Tietomaassa neljä kertaa aiemmin. Ja yllätyksekseni Apsu valitsi Tietomaan. Ja hyvä valinta olikin. Sinne oli neljäs kerros rakennettu ihan uusiksi.

Ja paljon uusista jutuista oli hyvinkin meille mieluista. EHkä kaikkein paras oli kun saatiin tehdä itse omat pienet mäkiautot ja niillä sitten ajella. Tehtiin autot kolmeenkin kertaan. Ja aina Apsu voitti kilpa-ajon. Aina.

Mutta  sählyssä me oltiin hyvä joukkue, ja aina pelin jälkeen läpsästiin ”give me five”!

Kolme ja puoli tuntia tuolla seikkaillessa kului nopsasti. Voin kyllä – nyt remontin jälkeen entistä enemmän – suositella Tietomaata myös pienille. Ja sitten kaupungille syömään: pizzaa ja jätskiä oli tilaus. Siispä sakeassa räntäsateessa mentiin Valkean Rossoon. Väsynyt poika istui silmät tapittaen ja veti kokonaisen lasten pizzan ilman hetkenkään miettimistä, isompia juttelematta, vaikka melkoinen selittäjä muutoin onkin. Ja sitten vielä  jätskiä päälle.

Kun vielä lupasin, että haetaan karkkipäiväksi (= perjantai) karkkikaupasta jotain, oli riemu juuri niin iso kuin saattoi odottaa. Pikkuisen epäilin, että entä jos äiti ei tykkää, kun mummi ostaa karkkia vielä jätskin päälle, Apsu totesi hyvin varmaan sävyyn: ”Ei sitä haittaa ollenkaan”. Humputtelepäivä oli taas niin hyvä ja mummille tärkeä. Ja oli se Apsullekin.

Toki mummikin oli väsynyt, mutta illaksikin oli vähän juhlaa tiedossa: ystävien kanssa ruokatreffit De Gamlas Hemiin. Ei hassumpaa. Menipä ilta äkkiä. Ja hyvin syöden. Vain ”yömyssy” Irish Coffee oli pettymys, kaikki muu (etanat, karitsa, mokkapannacotta) ja luonnollisesti seura maistuivat.

Lunta ja lapsenlapsi

Tässä Meksikon pienoismalli. Aika haasteellinen lumiveistokseksi.

Tänään puoleltapäivin se oli tällaisessa tilanteessa.

Monterreyssa seurataan tätä minun kisastudiotani intensiivisesti: tyär on kaverinsa (muistattehan Alicen) toimistolla päivät opiskelemassa ja siellä haluavat tietää, miten Meksiko Oulun talvisissa lumenveisto-olosuhteissa pärjää.

Olin siis tänäänkin lenkillä Nallikarin Talvikylässä. Keskipäivällä niin hieno ilma, että pakkanen (- 13 C) ei juuri tuntunut.

Ulkoilun jälkeen hain Apsun. Pitkään aikaan ei ole vietetty aikaa meillä.., ei olla ihan vaan arkisesti leikitty, syöty, katseltu juutupeitä ja kuvia, askarreltu ja piirretty. Mutta tänään on.

Kun illan tullen vein pojan kotiinsa, tämä matkalla pohti: ”Kysyitkö, mummi, onko isi tänään iltatuurissa?” – Ei, en hoksannut kysyä. Ja sitten vähän ajan päästä: ”Ei vaamaan oo. Vaamaan on kotona…” Ja onneksi oli. Kyllä on poika isänsä perään kovasti. Ja sisarensa, jolle kertoi heti ensimmäiseksi: ”Sitten kun kasvat isoksi, niin saat tulla mun kanssa mummille ja papalle leikkimään ja syömään.”Ja kolmikuinen Eevis tietty riemastui? Tietysti. 😀 Toivottavasti tulee.

Tässä luonnon luomu lumiveistos. Tykkään kuvasta merkillisen paljon.

 

 

Suunnitelmien vaihtuminen

Me ollaan Pehtoorin kanssa saatu ystävänpäiväkortti. Se oli postilaatikossa jo sunnuntaina, kun tultiin kotiin mökiltä. 

 

Jollet hyvästä käsialasta huolimatta saa selvää, niin siinä lukee ”Mummi ja pappa. Rantapelto. toivoo Aatu.”  Etupuolella on kuva, jossa lukee ”kiitos että olet ystävä”.   Aika liikkis, eikö?

Minulla ja tällä ystävällä oli aie viettää tämä päivä yhdessä, ja mm. mennä iltapäiväksi Leo´s Leikkimaahan, mutta iskipä sitten Apsulle mahatauti, joten eipä me sitten nähtykään eikä mihinkään lähdetty. 🙁

Postiasioille yksikseni lähdin (laajakulma-objektiivi hajosi ilmeisesti Lapin kireiden pakkaspäivien ja pitkän iän seurauksena, joten postitin huoltoon. Kallis, nykyisin mieluisin linssi, toivottavasti on korjattavissa), viikonlopun ruoka- ja viiniostoksille sekä kirjakauppaan. Ihan vaan yhden matkaoppaan ja yhden toisen kirjan (Liisa Väisäsen ”Symbolien pitopöydässä”) ostin.  Ja uuteen Alppi-takkiin huivin ja topin. Ihan niinkuin niitä ei olisi ennestään, mutta  ihan oikeaa vaaleanpunaista ei ollut ennestään. Vaikka eipä kyllä ole tiedossa mitään tapahtumaakaan mihin niitä tarvisin. Mutta onpahan valmiina kun tarvin.

Samalla reissulla näin penkkariajot, ja vaikka minä olin pahoillani kertakaikkisen kurjasta kelistä – räntää ja rakeita, vettä ja vihmovaa tullta – niin iloisena tuntuivat abit kuorma-autojen lavoilla hihkuvan.

Kuorkkuriletkat eivät olleet syy, miksi kaupungin liikenne tukkiutui, ja tuntui etten sieltä kotiin pääse ollenkaan. Harvoin Oulussa sää saa liikenteen niin sekaisin. Vain Cokis-rekka, vappu ja Kärppien liigamestaruus ovat tainneet olla noin isojen ongelmien takana. Tänään kyllä onnettomuuksiakin, ihan tuossa meidän lähellä auto katollaankin. Onneksi ei tarvitse lähteä mihinkään ajelemaan.

 

 

Mummina koko päivän

Tänään on ollut leivontapäivä, lukupäivä, puistopäivä. Siis Apsu-päivä.

Pitkään aikaan ei olla vietetty päivää keskenään, joten nyt oli hyvä heti aamusta hakea poika meille. Lähtiessäni olin laittanut pullataikinan kohoamaan, joten kun vähän aikaa oli piirrelty ja askarreltu, oli taikina valmiina leivottavaksi. Ja mehän leivoimme: pullaukkoja, muumipullia ja sydänpullia ”äitille ja Tanelle” (Apsu puhuttelee sisartaan edelleen Taneksi. :D)).

Kun ulkona ei oltu käyty, ei lounaan jälkeen päikkärit maistuneet, joten vain huilailtiin ja lueskeltiin melkein tunteroinen. Ja aika hyvin poika muistaa niiden kirjojen juttuja, joita on luettu joskus alkusyksystä edellisen kerran.

Netflixin sarja ”Maltti ja Valtti” olivat mummille ja papalle ihan uusi tuttavuus, joten katseltiinpa sitä sitten porukalla. Ja pakkasesta (- 18 C näytti meidän mittari) päätettiin kuitenkin lähteä Hugo-puistoon. Eikä meitä sitten palellutkaan … Sen verran liikkeessä oltiin ja hangessa tarvottiin; eipä leikkipuistoja juuri talvisin aurailla.

Ja palattua oli taas aika laittaa ruokaa, nyt mummi-pappakin jo söivät. Ja pullaa jälkkäriksi. 😉

Kun isänsä viiden jälkeen tuli hakemaan Apsu kysyi ensimmäisenä: ”Mihin äitin ja Tanen oot jättäny?” – Tuun koululta, ne on kotona.

Jonne Apsu ei sitten kuitenkaan olisi vielä halunnut lähteä. Oli sitten luvattava, että saa pian tulla taas uudelleen.

Kastejuhlan jälkeen

Palatakseni vielä eiliseen… Jolloin oli toisen lapsenlapsemme kastejuhla meillä kotona.

Aamupäivällä Pehtoori haki vielä kukkia ja Kauppahallista lohta sekä kastelahjamme vauvalle. Tyttären kanssa katoimme pöytää ja värkkäilimme tarjottavia esille. Puoleltapäivin pikkuperhe tuli ja jatkoimme porukalla …

Kastejuhla alkoi eilen kahdelta, ja vaikka flunssa ja muut sairastapaukset estivät muutamia sukulaisia tulemasta, oli meitä silti lähes 30.

Kastetoimitus oli kovin asiallinen, ehkä vähän liiankin. Ehkä pastori olisi voinut tehdä toimituksesta edes pikkuisen enemmän juuri tuohon hetkeen ja juuri tähän kastettavaan lapseen liittyvän.

Kyyneleet eivät olleet lähelläkään, (onko se hyvä vai huono asia? 😉 ) Minulla siihen vaikutti sekin, että myös kuvien ottaminen oli vastuullani. Eikä se mikään helppo homma ollutkaan: yhtä aikaa olla mummi ja kuvata. Ja myös emännöidä ja seurustella vieraiden kanssa. Kuinka taas toivoinkaan, että olisi kesä – ja valoa (muuta kuin salamasta) – ja/tai että Juniorin kaverilla olisi ollut vapaapäivä töistä, että hänellä olisi ollut mahdollista kuvata kuten Apsunkin kastajaisissa. Keittiöhommissa ja kahvin keittäjänä tytär oli isoksi avuksi.

Kastejuhlan päähenkilö kyllä otti paikkansa. Myös äänimaailmassa: oikeastaan vain ja lähes koko kastetoimituksen ajan pieni parkui niin paljon kuin kuusiviikkoisilla keuhkoilla pystyi. 😉 Ja samalla isoveljensä seurasi tilaisuutta tarkkaavaisesti. Ja Eevi Aurora sai kasteensa.

Tässäpä niin rakas pikkuperhe.

Aika paljon kaikenmoista hyvää oli tarjolla ja kaiken kruunasi tietysti kakku, jonka vauvan äiti oli netistä löytämältään kakuntekijältä hankkinut.

Aika leppoisa ja kiireetön tunnelma juhlassa oli, vähän sentään ehdittiin kaikkien kanssa jutella…

Kun viiden tietämillä viimeiset vieraat olivat lähteneet, pistimme perheen kanssa toimeksi, ja koti ”purettiin” arkiseksi ja juhlan rääppiäiset pakattiin jaettavaksi tänään … Ja olihan meillä kaikilla jo oikean ruoan nälkä. Ja sitten – tietysti – Juniori halusi tarjota meille (ja kaverilleen, joka oli jo päässyt töistä) yhden hienon samppanjan: Charles Heidsieck vuodelta 1985 on maailmassa aika ainutlaatuinen ja sellaista sitten kuudestaan maistelimme.

Ja söimme spaghettia poronpaistikäristyksestä tehdyn tomaattipohjaisen kanssa.  Istuimme Festassa. Olimme hiljaa, juttelimme, söimme, maistelimme lasilliset iäkästä samppanjaa, sylittelimme Eevi Auroraa, suunnittelimme tulevaa.

Ja illan lopuksi aloimme Pehtoorin kanssa hiljalleen pakata. Pakata?

Tänään aamulla tyär lähti junalla kohti kotiaan, kohti Helsinkiä. Jo alkusyksystä paljon ennen Tauno Tytön syntymää ostetun Helsinki-Oulu-Helsinki -lentolipun paluulento olisi ollut eilen aamulla, mutta kun … Kun kastajaiset pidettiinkin eilen, halusi täti jäädä Ouluun (mikä oli meidän monen mielestä vallan iloinen ja hyvä asia) oli tänään paluumatka sitten junalla. Ja samaan aikaan me starttasimme kohti Hangasojaa!

Ja samaan matkaan lähtivät ystävämme  (Team PP), joiden kanssa niin monta uudenvuodenvaihdetta on täällä vietetty. Olimme Hangasojan lumisessa, kauniissa talvessa viiden kieppeillä (enpä muista milloin olisi ollut niin paljon liikennettä kuin tänään!). Olemme asettautuneet, lumityöt tehty, syöty, takkatulen ääressä istuttu.

On kolme kuukautta siitä kun olen edellisen kerran päässyt mökille – siksikin nyt tuntuu niin hyvälle.

Aurora Borealis olisi taivaalla, mutta kun on pilvessä…. Kaikkea ei voi saada. Olen saanut kuitenkin paljon.

Punaisesta hennon vaaleanpunaiseksi

Joulukoti on tänään muutettu pienen vauvan kastajaisjuhlatilaksi. 

Paljon ei ole siivottu, mutta on mööbleerattu ja  vaihdettu mattoja, raivattu punaista pois, laitettu tilalle vaaleanpunaista. Tällä kertaa kastajaispöydän ”teki” tytär ja liinat silitti Pehtoori. Ja toki jelppasivat muutoinkin. Mutta kylläpä pitkälle iltaan touhuilin – kauppa- ja Caritas-reissuun toki kului osa päivästä. Mutta kyllä on vaan todettava, ettei enää tapahdu hommat niin kuin nuorempana. Menee sellaiseen ”mihin-minä-nyt-sen-laitoin” ja ”mitäs-minun-sitten-pitikään-tehdä” -pähkäilyyn ihan turhan paljon energiaa ja aikaa.

Noh, lopputulokseen olen kuitenkin aika tyytyväinen. Toivottavasti myös toimii…

Aatonaatto – iloa ja valoa

Sunnuntai. Sehän se tänään. Aatonaatto. Pakkassunnuntai (nyt mittari näyttää – 19 C). Päivä, jolloin en ole kunnolla ulkona käynyt.

Mutta aika paljon olen ehtinyt… ja aika hassua, että kaikki liittyy enemmän vähemmän ruokaan. Joko sen tekemiseen, nauttimiseen, viemiseen, misojen tekoon…

Puolelta päivin kävimme tyttären ja Pehtoorin kanssa äidin luona ”brunssilla”: lohileipiä ja lasilliset samppanjaa! Tyär sai kertoa kuulumisiaan, ja näimme myös serkkujaan, jotka piipahtivat samaan aikaan. Samalla reissulla kävimme hämärän tullessa jo tänään hautausmaalla. Oli siellä aika paljon muitakin – varmaan tämä pyhien paljous jakaa kävijöiden määrää sielläkin.

Kotiin palattua pikkuperhe tuli syömään: kalapäivä tänään. Ja Apsu näki kummitätinsä ja kummitäti myös veljensä kuopuksen. Perhe koolla.

Tässä meidän pienet rakkaat ilon ja valon tuojat (kuvassa vauva on vasta kuuden päivän ikäinen, nyt jo paljon 😉 isompi).

Heidän myötään toivottelen mukavaa Joulua,
ja kaikkea hyvää ensi vuoteen! 

Joulu tuntuu alkaneen

Kun me olimme vasta menossa, oli päivän kirkkain aika, tosin alkoi hieman sataa lunta. Mutta vaikka ääneen ajattelin, että ”hyvä kun sataa, niin joulupukilla on helpompi porojen kanssa tulla… ”, niin takapenkiltä kuului kolmivuotiaan napakka kommentti: ”Meille ei pukki millään poroilla tule”. En ryhtynyt inttämään: verifiointi suuntaan jos toiseen voisi olla vaikeaa…

Kun olimme jo paluumatkalla, mahdottoman äkkiä kuluneen pitkähkön iltapäivän jälkeen, pakkanen oli kirinyt -12 asteeseen, taivas oli kirkas ja liki täysi kuu paistoi taivaanrannassa.

Ja siinä samalla minulla oli alkanut joulu.

~~~~~~~~~~~~~~

Eihän kellään – työtekevällä tai vapaaherrattarellakaan – joulunalusperjantaina ole iltapäivällä aikaa viettää montaa tuntia jossain lasten touhupuistossa? – Niin minäkin luulin vielä jokunen vuosi sitten, oikeastaan luulin vielä eilen, mutta olinpa vain jo alkuviikosta ilmoittanut Apsun vanhemmille, että haluaisin lähteä Apsun kanssa meidän ”perinteiselle” jouluvalojen humputtelukierrokselle loppuviikosta, vaikkapa perjantaina. Ja niinpä sitten tänään puolenpäivän jälkeen ajelin Apsun kotipihalle ja sain pojan mukaani.

No se lumisade, mummin armottoman vähiin jääneet yönet, kohtuullinen laiskuuden puuska ja ajatus antaa Apsun yksi joululahja näin ”elämyksenä” saivat ajamaan ohi kaupungin keskustan ja sen jouluvalojen ja suuntaamaan kohti Kempeleessä olevaa Leo´s Leikkimaata.

Ennenkäymätön, mutta paljon hyviä mainesanoja saanut paikka Apsulle ja mummille. Ja kyllä me molemmat siihen tykästyimme: siisti, laaja, monenikäisille puuhaa ja liikkumista (minullakin 3½ tunnin aikana yli 3000 askelta, vaikka periaatteessa melkein vain ”katsoin perään”). Ja tänään todellakaan ei kellään ollut aikaa moisessa paikassa aikaa kuluttaa, joten tilaa ja rauhaa oli.

Apsu sai aika pian kaverikseen 9-vuotiaan O:n ja pari vuotta nuoremman sisarensa V:n, ja oli niin täpinöissään näistä, ettei malttanut edes välipalajätskiään syödä loppuun.

Kun kuuden pinnassa kippasin pojan kotinsa tuulikaappiin, oli tällä silmät suuret ja olemus yltiöväsynyt, mutta onnellinen. Ja mummi oli hukannut joulukiireensä. Asiat tärkeysjärjestykseen.

Tämän iltapäivän jälkeen ei ole niin väliä, onko aaton ruokapöydässä itse (gini)graavattua siikaa vai ei tai onko kristallit kiillotettu vai ei (tässä on mainittava että meidän Apsun kanssa humputellesa Leo ´s Leikkimaassa pappa oli omalla pettämättömällä tavallaan kiillottanut hopeat. 😉 ) Mitäpä kiirettä minulla enää? – Ei mitään!

Huomenna sitten talvipäivän seisaus (vai tasaus?). Ja täysikuu liki täysi. Kaikki hyvin, tulkoon jo joulu.

Mummi-papalla

Eilen Apsu ilmoitti vanhemmilleen, että hän haluaa mennä mummi-papalle. Ja isänsä sitten aamusella toi pojan meille.

Olin varustatunut kaupan piparitaikinalla. Ja maistuihan se! Taikina ja leipominen. Tehtiin isille, äitille, Naanalle, ja papalle ja Taunollekin, ”vaikka ei se osaa vielä syödä”  ja aika moneen koristeet ”minulle”. Mummi sai sitten tehdä itse omansa. 😉

 

Isomummullekin tehtiin yksi, ja se sitten lähdettiin leipomisen jälkeen ihan henk. koht. viemäänkin. Ei ole isomummu alkusyksyn jälkeen Apsua nähnytkään ja ilahtui piipahduksestamme kovasti.

Ja paluumatkalla päätimme mennä taas Hugo-puistoon. Minä en ollut oikein pukeutunut kiikku- ja rimpuilutelinekamppeisiin, joten sain sitten asianmukaisen huomautuksen, kun palasimme takaisin meille ja tuulikaapissa kamppeita riisuimme: ”Mummi, muista sitte ens kerralla kunnon vaatteet puistoon!” Hyvä muistutus.

Toinen pukeutumistani koskeva kommentti tuli heti perään vaatehuoneen ovella; Apsu näki minun ”juhlaballerinat” kenkätelineessä ja kysyi ”mikki et käytä näitä?” – No kun ne on juhlakengät, ei tule paljon käytettyä!  ”Mun synttäreille laitat sitte nämä.” Selevä.

Päikkärit korvautuivat tänään pienellä lepohetkellä papan ”tappetin” [tabletin] kanssa: Lego City ja rakennuspelit siellä mieluisimmat.  Kunhan oli syöty, oli sitten aika leikkiä papan kanssa. Lego- ja pikkuautoja oli olkkarin lattia aika täyteen parkkeerattu.

Illansuussa oli mieluinen ja rakas vieras palautettava kotiin kun minulla kokoukseen meno.

Olisittepa nähneet miten Apsu meni heti pikkusiskonsa tykö, silitti varovaisesti hiuksia ja kertoi ”nyt minä oon tullu takasin, minä olin mummi-papalla. Nyt oon tullut.” Ihan niinkuin Tauno Tyttö olisi isostikin kaivannut isoveljen läsnäoloa. 😀

Ja pipareita oli tuliaisena koko perheelle.

Marraskuinen sunnuntai

Marraskuussakin auringonpaiste! Keli on kuivunut, taivas revennyt ja ulkoilma houkutellut ulos. Lumesta ei tietoakaan.

Värkkäilin sitten ruokaa vähän pidemmän kaavan mukaan: sushia, sushia, sushia. Kun Miniäkin saa nyt syödä raakaa kalaa. 🙂 Tilauksessa on myös blinejä. Ja jälkkäriksi semi-freddoa. Vähän joulutwistillä (voin huomenissa kirjoitella reseptin tähän).

Minulle paras ”jälkkäri” oli kun sain syötyämme tunnin istuskella vauva sylissä kun Pehtoori laitteli tiskejä pois ja pikkuperhe höpötteli ja vietti aikaa pöydän ympärillä…

Tauno Tyttö kuvissa

Sen että tänään normaaleja lauantairutiineja (kauppa, halli, Caritas, lenkki, kuvauksia, ruoanlaitto, pieniä kodinhoidollisia toimenpiteitä) niin eilisen kuvaussession työstämistä.

Ja vanhempiensa luvalla, tässäpä meidän pienen, toisen lapsenlapsen kuvia kuudennen päivän illaltaan. Vajaan viikon ikäinen on Tauno Tyttö näissä kuvissa …

Mestaripiirros.

 ”Näiden lamppujen alla on mukavan lämmin… ”

”Onko mummin luona aina tällaista valojen säihkettä? Haluan kotiin! ”

”Olenhan minä ihana. Mestaripiirros… 😉 ”

 

Tämä soi nyt …

 

 

Perjantaina puuhia

Onhan tämä vähän noloa, mutta kyllä on kuulkaa ollut kiire päivä!!

Ensinnäkin nukuin taas ponniin valvottuani yöllä turhanaikaisten asioiden takia. Mutta aamupäivän aikana ehdin kuitenkin Jääliin kuten suunnitelmani oli: vein kynttilän apen haudalle ja kiertelin Jäälin hautausmaalla. Se on merkillisen idyllinen, etten sanoisi nurkkakuntainen, ihanan metsäinen. Ja lämpö jatkuu edelleen, eikä tänään satanutkaan. Hyvä oli siellä kulkea.

Kävin myös anoppia tervehtimässä, kuvia viemässä – ja lappapuuroa, joululimppua ja sen sellaista. Ja sitten olikin jo kiire kotiin. Olihan minulla edessä elämäni ensimmäinen newborn-kuvaus. Onneksi ihan tuttu ja turvallinen juttu. Tauno Tyttö ja isoveljensä Apsu tulivat kuviin,… olipa kyllä jännä.

Että unohdat mummin roolin, ja yrität kotistudiossa ottaa kuvia vajaan viikon vanhasta pienestä! Ei kuulkaa ole mikään helppo juttu. Nyt pikaisesti vilkaistuani kuvasatoa, voin huokaista helpotuksesta, ei mikään katastrofi.

Ja siinä välissä puheluita suuntaan jos toiseenkin.

Niin ja Pehtoorin paluu pohjoisesta. Oli aika laittaa oikeaa ruokaa, merikrottia oli meidän lähikaupassa. Siispä sitä.

Nyt vielä kuvailemaan kun kerran olohuone on studioksi taas rakennettu. 😉

Hiljalleen tasaantumista

Nyt tuntuu, että elämä jotenkin alkaa tasaantua…

Olen jo nähnyt vauvankin, pitänyt sylissä, nuuhkinut vauvan tuoksua, kuunnellut tuhinaa, kuiskannut korvaan ”Tervetuloa, pikkuinen!”. Kahden päivän ikäinen pieni (tai ei nyt hirmu pieni 3540 g/51 cm) tuntuu ihmeelliseltä sylissä. Ihmeeltä. Ihanalta.

Vauvalla on syvänsiniset silmät, paljon veljensä näköinen, mutta minä näen hänessä kyllä samaa kuin isänsä oli vauvana, vastasyntyneenä. Ja onko sillä oikeastaan väliä kenen näköinen – – ihan omanlaisensa suloinen pieni.

Pääsivät tosiaan jo tänään kotiin, kun kaikki oli sekä äidillä että vauvalla kunnossa. Apsun kanssa olivat viisi yötä sairaalan perhehuoneessa, josta Juniori kävi välillä pääsykokeissa AMKiin, ja jonne sitten pääsikin.

Kun tänään menimme käymään heillä kotona Apsu pomppi silmät loistaen eteisessä: tulkaa kattomaan, vauva on täällä, tulkaa pian! – Isoveli oli vähintäänkin ylpeä ja iloinen sisarestaan. Ja lähes yhtä iloinen, että isänsä on viikon isyyslomalla eikä mene töihin illallakaan.

Caritas-sairaalassakin jo parempi tilanne, vaikka sieltä äiti ei vielä kotiin päässytkään. Ja Pehtoori ja sisaruksensa ovat saaneet apen poismenon jälkeen monet asiat ja anopin olot paljolti hoidetuksi ja järjestykseen.

Melkein voisi lähteä mökille. …

 

 

Juhlan aikaa…

Tuntuu että eilisestä aamusta on aikaa kauankin… Eilisestä, jolloin me saimme toisen lapsenlapsemme.

Toissayönä kolmen aikaan Juniori pudotti poikansa meidän eteiseen ja sanoi, että ”me mennään nyt”. Lähtivät synnyttämään – vihdoinkin. Apsu seisoi kalpeana, ruskeat suklaasilmät suurina ja ihmetteli tilannetta, vaikka tilanteesta oli jo etukäteen hänelle kerrottu. Menimme yhdessä nukkumaan, mutta eihän siitä tahtonut mitään tulla. Apsu nukahti kuitenkin paljon ennen mummia, mutta molemmilla yöunet jäivät paljon normaalia lyhemmiksi. Minulla ehkä neljään tuntiin.

Kahdeksalta – taas kerran – puhelinta vilkaistessani, totesin, etten enää haluakaan nukkua, … jäimme odottamaan …

Ja klo 9:23 tuli kuva vauvasta! Terve tyttövauva! Ja kuvan nähdessään isoveli ilmoitti ykskantaan, että se on tyttö! Tauno Tyttö Satokangas.

Vielä emme ole pientä nähneet, mutta Apsu, joka jo eilen isänsä kanssa kävi illansuussa sairaalassa katsomassa pikkusiskoaan, ilmoitti palatessaan, että ”se on ihana”. Ja että ”äitillä ei oo enää iso maha, kun äiti on ollut siellä vauvavarastolla [osastolla] ”!   😉

Eilinen päivä meni ”kiireessä”, enimmäkseen Apsun kanssa, ja sitten illalla meillä oli hyvin pienimuotoiset ”varpajaiset” – vähän pikaisesti kyhäilin sapuskaa jota tulivat sitten nauttimaan myös Juniorin bestis avokkinsa kanssa. Kuinka ollakkaan nautimme pullollisen vaaleanpunaista samppanjaa, ja sellainen hyvä hyrinä (Nalle Puhia lainatakseni) oli ilmassa.

Sairaalasta sain lisää kuvia vauvasta. Ketään ei yllättäne, että minusta hän on tavattoman ihana.

Synnytys oli mennyt verraten (esim. Apsun syntymään) aika nopeasti ja vauvan äiti voi hyvin, isäkin on jo nukkunut.

Apsu oli eilen sairaalasta lähtiessä ollut kovin pahoillaan kun äidin ja Taunon oli pitänyt vielä jäädä sinne, mutta oli jo tänään toipunut, ja tuli reippaana isänpäiväpäivälliselle.

[Jo eilen kävimme Apsun kanssa hakemassa autotallin jemmasta isänsä legoja… tänään sitten kolme sukupolvea niiden parissa… ]

 

Kolmen sukupolven miehille tein ruokaa, ei niin kummoista, mutta kakku oli perinteinen. Meidän perheen ”perinnekakku” ~ italialainen suklaakakku, jota on ollut molempien lasten kastajaisissa, rippijuhlissa, lakkiaisissa ja kymmenissä juhlissa siinä välissä. Nyt vähän eri tavoin koristelin.

Kiitollisena ja onnellisena

Tänä harmaana ja sateisena aamuna maailma on kaunis!

Meistä on tänä aamuna tullut pienen tytön isovanhempia.

 

Apsu, joka on sinnikkäästi nimennyt vauvan Taunoksi,

ilmoitti juuri äsken isovelin vakaalla äänellä: ”Se on tyttö!”

On se.

Pikkuperhe on nyt nelihenkinen perhe,

ja meidän pojalla on kaksi lasta.

Me olemme enää ole yksinkertaisia isovanhempia.

Maailma on kaunis!