Category

Isovanhemmuus

Showing: 1 - 50 of 291 RESULTS
Isovanhemmuus Oulu

Meri se on täälläkin!

Kaukana Andalusian aurinko, kaukana matkaseikkailu, …

Onhan meillä Oulussakin meri ja aurinkokin vielä tähänkin aikaan vuodesta. Koskapa Iberian niemimaalla reissu jäi merestä (ja vuorista!) odotettua paljon vajaammaksi, oli taas kerran turvauduttava kotikaupungin tarjontaan. Joten merenrantaan, aurinkoon suuntautui lenkkini tänään… Nallikarin iltapäivässä tepastellen, kuvaillen, miettien tulevia.

Ja samaan aikaan päin aurinkoa näytti tältä

Auringonlaskukuvat ovat ”so-last-season”. Olkoot. Nyt mie tarvin niitä!

Lohduttavinta oli kun aamupäivällä ”ihan vahingossa satuin” leikkipuistoon, jossa muksut olivat isänsä kanssa aamupäivällä pulkkamäessä. Tarhanpuistossa ja lähimetsässä leijui melkein sadunomainen onni. Ainakin mummin mielestä. 🙂

Tuliaisetkin olivat tärkeitä, mutta oikeasti vielä enemmän iloa meille oli, kun päätettiin yhdessä piparkakkutalon teosta ja haaveiltiin aika piankin vietettävistä  ”pikkujouluista”, – ehkä sitten kun pappakin on varmasti tartuttamisvapaa.

 

 

Isovanhemmuus

E:n ja Martin päivä

Meidän päivässä tärkeysjärjestys tänään juuri noin: ensin E:n päivä ja sitten Martinpäivä. Ja tänä vuonna siihen kuului rauhan presidentin Martti Ahtisaaren hautaan siunaamisen päivä.

Juhlan valmistelu, synttäreiden puuhaaminen rakkaalle on mieluista, vähintään yhtä mieluista kuin juhliminen. Jo eilen hankin ongintaan kaikille pienet saaliit, pienet lahjat. Suklaakalenterit ja kirjat ovat varmoja juttuja – kun ne ovat mieluisia, on niitä ilo antaa.

Tänään sitten sivusilmällä iltapäivän seurasin Ahtisaaren hautajaismenoja ja laittelin perhepäivällistä. Mietin, että olisipa maailmassa, vaikka naapurissa, sellaisia suurisydämisiä, ihmiseen uskovia presidenttejä enemmän. Olisi tulevaisuus siten turvallisemman ja valoisamman oloinen, eikä vain oloinen. Olisipa.

Ja olihan tänään vähän myös isänpäivän juhlintaa. Juniori ja Pehtoori saivat tosin olla aika lailla sivurooleissa, koska Eepi oli kuitenkin päätähti. Ja kuinka hän olikaan ylpeä kaikista viidestä vuodestaan.

Tortillat jauhelihalla ja nyhtöpossulla runsaine tykötarpeineen, joita oli aika moniakin, ehkä siksikin kului kolmisen tuntia simppelin sapuskan tekoon, kelpasivat. Ja Nutella-kakku! Sankarikaan ei sanonut sanaakaan kun kohtuullisen suuri palanen upposi. Mutta hyvissä ajoin ennen kakun tarjolle laittamista Eepi kävi supattamassa, että ei tarvi sitten laulaa. Mutta kun hiljaa hyräilimme, oli kuitenkin ihan mielissään.  Ja parasta oli, että viisvee halusi ja istui paljon sylissä. Ja että Apsu jo suunnitteli omia synttäreitään (toukokuussa).

Isovanhemmuus Vanhemmuus

Syyslomaa Rantapellossa

On pohjoisen Suomen koululaisten (ja päiväkerholaisten) syyslomaviikko. Vielä kesälomien loppuessa oli kalentereihimme merkitty, että vietetään tämä viikko mökillä, jonne Juniori poppoonsa kanssa tulisivat myös. Kun se hiihtoloma kevättalvella jäi yhdessä Lapissa viettämättä, niin päätettiin, että vietetään sitten syysloma kimpassa. Mutta eihän se tämäkään sitten onnistunut. Onneksi sentään oltiin yhteinen viikonloppu (pe-su) Helsingissä/Järvenpäässä pari viikkoa sitten.

Tällä kertaa mökkiloman peruuntuminen EI johtunut kenenkään sairastumisista, eikä edes kovin yllättävistä syistä, vaan jo syyskuussa tämä suunnitelma haudattiin. Juniori kun vaihtoi työpaikkaa, jätti Alkossa kouluttajan ja myyjän hommat sikseen, jätti vuorotyöt, jätti kaikkien juhlapyhien aattojen työvuorot, pääsi säännölliseen kuukausipalkkaiseen itsenäiseen hommaan ”keskolaiseksi”. Ja aloitti uudet hommat tämän kuun alussa uutena työntekijänä, joten vuosilomat menivät siinä samassa. Ei siis mökille.

Koska minä olen suunnilleen kolme vuotta toivonut, että Juniori saisi kahdeksasta neljään duunia, jotta isäpäivinä lapset saisivat olla mahdollisimman paljon isänsä kanssa, olin tietysti iloinen tästä. Kun tieto uudesta työstä ja lasten mummilapäivien väheneminen oli tosiasia, en sitten ollutkaan pelkästään iloinen ja tyytyväinen: ”Nyt minua ei tarvita enää mihinkään!” -fiilis oli tosiasia.

Kun juttelin lasten kanssa asiasta, ja siitä, että miten nyt kun meillä ei ole enää yhteisiä perjantai-iltapäiviä ja/tai lauantaiaamupäiviä joka toinen viikko, entäs kun mummi ei enää tulekaan hakeamaan teitä äidiltä isin luo, ja entä kun enää ei olekaan meidän yhteisiä rauhallisia lauantaiaamubrunsseja, niin suunnilleen yhdestä suusta molemmat muksut totesivat: ”Kyllä me silti voidaan tulla.”

Ja totesivat, että humputtelemaan ja mummilaan voivat tulla milloin vaan. No nyt kun puolet syyslomaviikosta ovat isällään, niin mummille ja papalle on taas ollut käyttöä, koskapa isillä ei olekaan lomaa.

Vaikka ”perhepäivähoidon” tarve parin viikon välein, ja satunnaisesti muulloinkin, ei nyt juuri enää meidän (mökki)reissuja ja muita menemisiä aikatauluta entiseen tapaan, niin on meille edelleen luvattu yhteisiä päiviä ja brunsseja.

Tänään vietettiin päivä askarrellen, piirrellen, kirjoitellen, hyvin syöden, vähän kilpaillenkin ja sitten kirjastoon. Kaijonharjun kirjasto todettiin parhaaksi ikinä. Tai siis Apsu totesi: KOLME Neropatin päiväkirjaa oli lainattavissa samalla kertaa. Kassi tuli kyllä täyteen kun muitakin uusia kirjoja löytyi.

Ja huomenna Halloween kokkailua ja päivällinen! Toiveissa tuntui olevan myös museo, kasvitieteellinen, HOPLOp, leikkipuistokierros, ja ties mitä. Ehkä me vaan touhutaan ja luetaan täällä…

Isovanhemmuus Niitä näitä

Miten sanoa oikein

Kun viikonloppu vietettiin Helsingissä, oltiin lastenlasten kanssa paljon yhdessä. Ollaanhan me näiden isompien, Eepi (pian 5 v.) ja Apsu (nyt jo 8½ v.), kanssa oltu paljonkin yhdessä, montaa kertaa ei ole mennyt niin, ettei olisi ainakin kerran kuussa nähty. Vauva-aikanakin suunnilleen ainakin joka sunnuntai, ja viime vuosina joka toinen viikko vietetty puolikas päivä, joskus parikin, yhdessä.

Viime viikolla olin ensi viikolla kolme kuukautta täyttävän tyttärentyttären kotona ja sain häneen tutustua. Ja juuri silloin jäin pohtimaan yhtä asiaa, jota olen vielä tänäänkin olen sitä miettinyt. Ja oikeastaan asioita on kaksi.

Ensinnäkin mietin sitä, kuinka vauvoja katsellessa perinteisesti todetaan jotain tällaista: ”Kummankas näköinen se oikeastaan onkaan? Onkos silmät äidin vai isän, ja kumman suvun puolelta paksut hiukset ovatkaan periytyneet.”  Ja pohdinnat jatkuvat tyyliin: ”Kyllä jomman kumman suvussa ´kaikilla´vauvoilla on olleet tuollaiset vähän pulskemmat posket  … ” ja mitä kaikkea yhtäläisyyksiä ja eroja löydetäänkään! Näinhän sitä usein tehdään, ja toki itsekin totesin uudesta vauvasta, että hänellä on ihan isänsä silmät ja suun seutu kuin äidillään. Mutta onhan hän ihan oman näköisensä pieni ihminen. Ja juuri sellaisena mummin silmissä tietysti mitä ihanin ja suloisin.

Ja juuri tällaiset ulkonäköön liittyvät kommentit, ihastustelun sanoitukset saivat miettimään tuota toista asiaa. Että mitenkäs se oikeastaan nykyisin on ollenkaan sopivaa sanoa lapsille tai varsinkaan teineille heidän ulkonäöstään tai ylipään ”arvottaa” heitä.

Tulinko tahtomattomani luoneeksi muksuille ulkonäköpaineita, kun sanoin, että ovat tosi mukavan näköisiä, kun ovat pukeutuneet serkun kastajaisiin niin hienosti. Entäs kun sanoin Apsulle, että kyllä oli hienon takin ja valkoisen paidan osannut valita itselleen, että oli kyllä hyvännäköinen ne yllään. Enhän vain antanut näin ymmärtää, että pidän hänestä siksi, että hän on niin kivan näköinen. Onneksi olen kyllä sanonut, että tykkään ja rakastan, enkä ole lisäillyt mitään ”ehtoja” sille tykkäämiselle.

Entä onkos se väärin, kun olen monta kertaa vuosien varrella sanonut sekä Eepille että Apsulle, että minusta on todella mukavaa kun he tykkäävät niin paljon kirjoista, Apsulle varsinkin olen kertonut, että olen hirmu ylpeä siitä, että hän lukee paljon kirjoja. Entäs kun olen joskus yhteisillä kirjasto-, museo-, Mäkkäri-, kauppareissuilla yms. todennut, että heidän kanssaan on mukava käydä humputtelemassa, kun eivät kiukuttele ja marise. Tai toisaalta kun olen ilmoittanut, etten ”enää ikinä” 🙂 lähde mihinkään he kun ovat sellaisia hätähousuja (kuten isänsäkin oli lapsena ja on edelleen 🙂 ), että eivät malttaisi kunnolla pysähtyä siihen kierroksemme ensimmäiseen kohteeseen, kun pitäisi jo jatkaa matkaa, vaikka toiseen leikkipuistoon ennen kuin ensimmäistäkään on kunnolla koluttu.

Sanotaanhan että lapsille – varsinkin tytöille – rakennetaan jo leikki-iässä kiltteyden narratiivi; kun kiukuttelua ja muita kielteisten tunteiden näyttämistä moititaan, kun kehotetaan reippauteen ja pärjäämiseen, niin lapset oppivat olemaan ”helppoja”. Onko se juuri näin kun ”kympin tyttöjä” ja ”suorittaja naisia” kasvatetaan? – En tiedä.

Hyvä on; vähän tuossa oikaisen mutkia suoriksi, mutta lyhyesti siis pohdin, että mitä ja miten lasten ulkonäköä ja tekemisiä tulisi kommentoida? – Olen omilleni ja nyt jo sitten seuraavan polven lapsillekin sanonut, mistä heissä pidän, mikä ilahduttaa. Ilon kautta tämmöisiä jutellut, sanonut asioista, jotka ovat olleet mielestäni hyviä. Ja sanonut, että tykkään heistä hirmuisesti, sanonut niin usein, että Apsu on täysin kylläytynyt: ”joo, joo, tiedetään!”

Mummin mietteitä…

Isovanhemmuus Vanhemmuus

Kastejuhlan jälkeen

Palatakseni lauantaihin, kolmannen lapsenlapsemme kastajaisiin.

Ne olivat hyvin perinteiset, tai ehkä perinteisiä pienimuotoisemmat pienet juhlat.

Meitä oli paikalla vauvan, vanhempiensa sekä järvenpääläisen oikein mukavan naispapin lisäksi myös Vävyn vanhemmat, jotka hekin tulivat Oulusta, me Pehtoorin kanssa, sylikummiksi päässyt Juniori,  sekä Miniä, Apsu ja Eevis. Mukana oli myös Tyttäremme bestis A., joka on ollut ystävä ensimmäisistä päiväkotipäivistä asti, ja hänen kymmenkuinen tyttärensä – he tulivat Rovaniemeltä.

Pieni juhlaväki meitä oli, ja hyvin mahduimme vauvaperheen kodin olohuoneeseen.

Vauva jaksoi kummisetänsä, joka on siis myös enonsa, sylissä melkein koko toimituksen ajan hymyillä, mutta sitten ilmeisesti kaksinkertainen, karkeahko kastemekko ja paikallaan pysyminen aiheuttivat harmistusta ja tuskastumista, joten isä otti vauvan syliinsä varsinaisen kasteen ajaksi.

Ja lopulta Apsu sitten halusi kuin halusikin pyyhkiä serkkunsa pään, ja pitihän Eepinkin sitten päästä vielä kuivaamaan – vaikka molemmat olivat ensin ilmoittaneet, etteivät halua  osallistua koko toimitukseen.

Toisaalta molemmat olivat huolella ja mielellään olleet ostamassa juhlavaatteita serkkunsa juhlaa varten, ja tekivät yhdessä, ihan sovussa, kortin uudelle pienelle serkulleen.

Kastajaisten lisäksi varsinkin Apsulle oli tärkeää päästä myös kummitätinsä luo. Ehtivätpä nämä kaksi kilpailuhenkistä, innokasta pelaajaa yhden Unonkin (vai Dos?) pelata kaksistaan. 🙂

Ja kuinka Oulun serkut paijailivatkaan vauvaa ja kutittelivat ja katselivat. Eepi oli puhunut jo monta viikkoa siitä, kuinka hän sitten hoitaa pikkuista. Pikkuinen oli vain hyvin vähän aikaa hereillä, … Minä olinkin oikein  iloinen siitä, että olin tullut jo pari päivää aiemmin. Siten sain tutustua, jutella ja sylitellä, saada monet hymytkin ja olla ihan rauhassa vauvan kanssa.

Korttipeli ei taida olla niitä perinteisimpiä ristiäispäivän juhlamenoja – päinvastoin, mutta aika tavallista lienee, että vieraat saavat arvuutella vauvalle annettavaa nimeä. Niin mekin saimme. Eikä meistä kukaan arvannut lähellekään.

Mutta perinteitäkin juhlassa oli, – Tyärkin niitä halusi, joten minun ei ollut edes tarvinnut niitä tyrkyttää. 🙂 Mikä tietysti lämmitti mieltäni.

Tyttärentytär kastettiin mekossa, jonka äitini on tehnyt ja jossa minut ja Tyär on kastettu, – ja nyt sitten vauva kolmannessa polvessa. Kastemaljan me saimme vanhemmiltani, kun oli meidän Esikoisen kastajaisten aika, ja sitä on käytetty myös Juniorin, Aspun ja Eepin ristiäisissä ja maljan jalkaan kaiverretaan nyt sitten viides nimi.

Kastepöydän liina ja kasteliina ovat nekin äitini tekemiä, – minä vain ”kirjoin” kuvaan Photoshopilla tyttärentyttären nimen.

Isovanhemmuus Vanhemmuus

Juhlapäivän lopulla

Tämä odotetttu päivä lopuillaan. On tyttärentyttären kastajaispäivän ilta.

Palasimme  illansuussa Juniorin poppoon kanssa Järvenpään kastajaisista kaupunkiin. Ja löysimme kuin löysimmekin hyvän ruokapaikan (Pizzeria Tribunalia) vaiherikkaiden vaiheiden jälkeen, –  ja matkalla sinne tämä näkymä. Siinä oli niin paljon. Siinäkin.

Aika kylläinen olen. En niinkään ruoasta. Kaikesta. Sulattelen vielä,…

Isovanhemmuus Ravintolat

Helsingissä humputellen

Kahden epävakaisen, enemmän vähemmän sateisen ja liki myrskyisen päivän jälkeen perjantai kolmastoista päivä Järvenpäässä aukeni aurinkoisena ja tyvenenä. Neljännen kerroksen BnB-asunnon ikkunoista Loutin kaupunginosa näytti oikeinkin eteläiseltä. Minulla majapaikan vaihto, ja aamukymmenen lähijunalla lähdin Helsinkiin.

Kävin viemässä laukkuni Marskiin. Viikonlopun hotelliksi valikoitui nimenomaan Marski, koska muksut halusivat niin. He kun olivat hotellissa vuosi sitten kesälomasellaan: ”Se on niiiin hieno hotelli” on Apsun vankkumaton mielipitde.

Sitten kiertelin Helsingin keskustan kaduilla, kävin tänään avatussa Pentti Sammallahden valokuvanäyttelyssä Kämpin Gallerian alakerrassa (olipa vaikuttava, ihailtava!! voisin käydä toistekin), kukkaostoksilla huomista varten, Lasipalatsissa lounascappuccinolla.

Pehtoori & Poika perheineen tulivat puolikahden junalla Helsinkiin, olin tietysti vastassa.

Hotellin kautta  lähdimme ulos, Stockalle – muksuilla kun oli (kummi)tädin synttärilahjarahat käytössään, joten melko pitkä tovi  kului valtavalla leluosastolla. Ja löytyihän sitä pientä tilpehööriä ja pehmolelua ja futiskortteja.

Koska ratikalla ajelu on melkein seikkailullista, niin sellaisella sitten ruokapaikkaan: Juniori oli valinnut paikaksi pastabaari Goosen. Eipä ollut turhan pönötyksen paikka, päinvastoin vallan leppoisa, liki familiääri tunnelma. Paikan focaccia oli varsinkin lapsille ihan huippumakoisaa. Me aikuiset kyllä olimme mielissämme supppilovahveropastasta.

Ja sitten vielä hakemaan Lushista kylpyvaahdot. Onneksi oli Miniä avittamassa lapsia valinnassa!

Meidän omilla lapsilla oli 1990-luvulla kova sana kun hotellilomilla oli Body Shopin kylpykuulia, mutta nämä näyttävät olevat ihan eri tasolla. Ja ehdottomasti isovanhempien  piti tulla heidän isoon perhehuoneeseen katselemaan tätä kylpysessiota.

Ja moneen  kertaan olen kiitollisena, ääneen, ihmeissäni, hyvilläni todennut: me kaikki ollaan täällä, terveinä, reissussa ja huomenna päästään kastajaisiin.

Isovanhemmuus Vanhemmuus

Tyttöjen päivänä

”Tyttöitten huttuja”  sanoisi pojantytär Eepi, jos juteltaisiin tästä päivästä.

Tänään tyttöjen päivänä matkasin Oulusta Helsingin kautta Järvenpäähän. Kunhan olin early check in´n saanut BnB-kolmiooni* tehdyksi lähdin vajaan kilometrin päähän, jossa tyttären ja perheensä koti on. (*Erittäin hyvä, siisti, tilava, hyvällä paikkaa, hiljainen, mukavasti ja varsin hyvin sisustettu ja varusteltu.)

Vajaa kolme viikkoa sitten näin kahden kuukauden ikäisen vauvan, tänään hän oli jo iso tyttö! Voisin vain katsella ja sylitellä. Päikkäreiden ja syömisen ohessa ehdittiin jo jokellella ja hymyillä pitkät tovit. Hyviä hetkiä. Tärkeitä hetkiä.

Tyttären kanssa ehdimme höpötellä, vaihdella kuulumiset, tuntemukset, ja suunnitella jo vähän lauantain kastajaisia. Minähän tänne tulin hyvissä ajoin etukäteen, – tyrkyttäydyin muka avuksi, mutta eipä tässä nyt juuri hommaa ole.

Päivä on ollut pitkä ja paljon olen liikkunut, vaikka tuntuu että juuri tänään koko maailmani on ollut Järvenpään rivarin olkkarissa. Nyt väsynyt ja hyvillä mielin, hiljaa hymyillen unille. Ja huomenna taas pikkuisen luo.

Isovanhemmuus Vanhemmuus

Ensikosketus

Tänään meidän Pallero täyttää 2 kk. Palleroksi tyttärentytärtä vielä muutama viikko nimitellään, vaikkei mikään pallero olekaan, päinvastoin. Kolmen viikon päästä lapsella on jo ihka oikea nimikin, ehkä useampikin.

Nyt me on pieni nähty. Olen saanut sylitellä, jutella ja katsella silmiin, nähdä hymynkin, moniakin hymyjä, kuulla itkun ja tuntea sormien puristuksen omani ympärillä, olen saanut käydä vaunulenkillä vauvan ja  tyttären (ja Pehtoorin) kanssa.

Aurinkoisesta Helsingistä lähdimme hotellin runsaan aamiaisen jälkeen lähijuna R:llä Järvenpäähän, jonka asemalla Tyär oli vastassa.

Vaikka vauva ehti pitkän päivävisiittimme aikana ottaa paritkin päikkärit, ehdimme kuitenkin jo tutustua. Ihastua ja rakastua.

Vauvat ovat yleensä, enimmäkseen, suloisia, pieniä, kauniita, söpöjä ja ties mitä. Mutta omat lapsenlapset – kaikki kolme – ovat vielä paljon enemmän. Vävy muka väitti, että minä niiskutin, tai että silmät kostuivat. Oikeassa oli. Ja kuinka hyvä olikaan nähdä, kuinka tiistaina 34 vuotta täyttävä Tyär oli hyvillä mielin. Väsynyt, – luonnollisesti, eikä edes tolkuttomasti, mutta seesteinen ja iloinen.

Nyt junassa kohti kotia.

Olipa viikonloppu. Ei minulta mitään puutu.

 

Isovanhemmuus

Helsinkiin humputtulemaan

Huomenna Helsinkiin.

En muista, milloin olen viimeksi matkustanut junalla. Ehkä Ylivieskaan rotissöörien kanssa joskus 7 – 8 vuotta sitten. Huomenna lähdetään aamujunalla. Autolla ei lyhyelle viikonloppureissulle syyspimeällä viitsitty lähteä, lentohäpeää isompi syy on lentojen hurjat hinnat: edestakainen lento niillä vuoroilla kuin olisi haluttu, yhdeltä hengeltä olisi ollut yli 400 €, – eikä puhettakaan mistään lentopalkinnoista Finnairin plussapisteillä. Junalla eläkeläisliput, vaikka varasin ”extrat”, ovat todella paljon edullisemmat.

Muutoinkin matka ja humputtelu tulee edulliseksi, sillä me lähdemme viinikerhon kanssa reissuun ja kerholle on kertynyt käyttövaroja tuhlattavaksi asti. Yksi jäsenistämme on eläköidyttyään yliopistolta muuttanut Helsinkiin, ja meillä onkin lauantaina hänen luonaan tapaaminen. Ja huomenna mennään koko poppoo yhdessä syömään Muruun ja lauantaina teatteriin. Ja sitten!!

Sunnuntaina me menään Pehtoori-papan kanssa Järvenpäähän. Tytär on jo varoitellut, että vauva saattaa nukkua koko pitkän iltapäivän tai olla hereillä ja itkuinen koko käyntimme ajan. Jotenkin hellyttävää olla huolissaan tuolla tavoin. Pian kyllä sitten itsekin totesi, että emme taida sellaisesta mieltämme pahoittaa ”oottehan yhden koliikkivauvan ja toisen muutoin huonounisen kanssa tulleet toimeen… ”  Kolmas lapsenlapsi, oi, että – enää kolme yötä ja sitten nähdään. 🙂

Isovanhemmuus Ruoka ja viini

Yhteisen päivällisen äärellä

”Tänään on ollu kyllä kiva päivä.” – oli Apsu todennut, kun olivat kotiutuneet meidän yhteiseltä kyläilyreissulta.

Kuinka kauan tätä onkaan suunniteltu, aiottu, sovittu, ja aina on tullut jotain, useimmiten muksujen sairastumisia tai muita esteitä. Mutta tänään me vihdoin olimme systerini ja avokkinsa luona ”saunaillassa”.

Saunailtaan kuului myös hienon hieno päivällinen, jossa ei todellakaan ollut jätetty lapsia huomiotta.

Jo kattaus lupasi hyvää. Ja sellaista todellakin oli tulossa. Ja minuahan ilahdutti kummasti, kun muksut kilpailivat siitä, kumman vieressä mummi istuu. Tämmöisiä ne ovat hyvät hetket nykyisin.

Sienicappuccinoa, yrtti-uunilohta lisukkeineen ja viineineen (ja muksuille elämänsä ekat Pommacit!), ja jälkkäriksi sekä vadelmaherkkua että kakkua. Siis tuplajälkkärit.

Kukaan ei valittanut, jossain välissä Eevis nojasi tuolin selkänojaan ja huokaisi raskaasti: huh! – Ja tuo ´huh´oli positiivinen.

Kaikesta illastamisesta ja saunomisesta huolimatta ehdimme myös vaihtaa kuulumisia, höpötellä ja sopia että näitä auringonlaskuja katsellaan tältä parvekkeelta toistekin.

 

Isovanhemmuus

Välitilassa – muuttuvia tekijöitä olemassa

Merkillinen välitilaolo tänään, tai jo eilen. Kerta kerralta paluu mökiltä kotiin, kairasta kaupunkiin, vaatii enemmän sulattelua ja totuttelua. Vielä viipyilen pohjoisen valossa ja ajattomassa elossa, mutta toisaalta moni asia vaatii asemoitumaan aikaan ja paikkaan – täsmällisesti.

Tänään oli kellokin herättämässä, jotta varmasti brunssi lapsenlapsille olisi aamukahdeksalta katettu ja valmis. Ei tarvittu kelloa, ehdittiin tunti odotella… 🙂

Aamiaisen ohessa ja jälkeen kuulumisten vaihto ja  mökkireissun kuvien katselu lasten kanssa. ”Milloinhan me taas päästään mökille?” – kuului molempien suusta useamminkin kuin kerran.

Sitten ulkoilemaan. Kolmen leikkipuiston kierros aamupäivän ratoksi ja liikunnaksi. Onhan nuo leikkipuistot hienoja nykyään. Vielä 1990-luvulla jolloin niissä tulin eräänkin aamupäivän viettäneeksi, useimmissa oli vain  kiikut, hiekkalaatikko, liukumäki ja kiipeilyteline. Nyt on katetut permannot, ja toinen toistaan hienompia telineitä, renkaita, linnoja, laivoja, monenlaisine toimintoineen. Ja minä sydän syrjällään katselin Apsun kiipeilyä ja roikkumista vaikka kuinka korkealla.

Ensimmäisenä kävimme minun (ja tyttären) alakoulun pihalla olevassa leikkipuistossa. Ei vaan ollut 60-luvulla tuollaisia leikkipaikkoja. Pikkuisen oli kyllä itsellä jämähtänyt olo: edelleenkö minä näillä sijoilla kuljen. Yli puolivuosisataa sitten siinä oli minun välituntieni tienoo. Enkä minä täältä Koskelankylästä ole mihinkään edennyt!

Ja seuraavaksi Meri-T0ppilan puistoon. Siellä minun kansakouluaikanani käytiin syysretkellä poimimassa puolukoita. Niistä sitten keittolan tädit keittivät ruispuolukkapuuroa, jonka päälle en varsinaisesti ymmärtänyt. Äidin lappuska oli paljon parempaa. Tänään muksut eivät mitään puolukoita poimineet, kunhan kilpaa kiipeilivät.

Vielä yksi puisto ja sitten kirjastoon. Apsulla etsinnässä ”Neropatin päiväkirjat”. Kyllä meillä kesti, että ne löysimme: kaikki neljä löydettyä poika halusi lainata. Sellaisesta olen merkillisen ylpeä. Ja iloinen siitä, että molemmilla muksuilla kirjat ovat elämässä ja tärkeitäkin. Eepi sitä selittikin: ”että oppii tuntemaan kaikkia eläimiä… ” Ainakin kaksi eläinkirjaa oli pinossaan.

Kun alkuiltapäivästä lapset palasivat isänsä luo, mie ajattelin lähteä – vihdoin – pyöräilemään. Kahden viikon tauko on ollut turhankin pitkä, muttaku juuri silloin alkoi sade. Ei mitään tihuutusta vaan Sade isolla ässällä. Se siitä pyöräilystä.

Sitten onkin mennyt miettiessä, että millehän alkaisi, mitä tekisi. Ehken mitään. Tai jos vähän neuloisi pitkästä aikaa.

Isovanhemmuus Reseptit Ruoka ja viini Viini

Kaikkea mukavaa – Oi, ihana elokuu

Tänään ehkä tämän kesän viimeinen aamubrunssi muksujen [ja Miniän] kanssa.

Pehtoori pohti tuossa, että jolleivät lapsenlapset näistä vuosista mummilassa muuta muista, niin nämä aamubrunssit.

Muutoinkin päivä vietettiin Rantapellossa. Aamun tihkua uhkailevassa säässä askarreltiin, leivottiin ja tehtiin kardemummaputkesta hernepyssy. Ihan uusia asioita 2010-luvulla syntyneille. Jo kuivatut herneet olivat varsinkin Eepille iso ihmetyksen aihe. Hänhän toki tietää, miten herneenpalot mummin yrttipenkissä kasvavat, mutta mitä ihmettä ovat kivikovat pikkuiset herneet, joita voi puhallella/ampua kardemummaputken läpi! Yritin kertoa, että kun me papan kanssa oltiin pentuja, herneitä ammuttiin koiranputkien läpi, — siinä vaiheessa lapset jo olivat ihan pois kartalta. 🙂

Ja pullataikina! Apsun kanssa on joskus vuosia sitten leivottu, mutta tänään saivat – melkein – keskenään itse tehdä taikinankin. Kovasti molempia hämmästytti, kuinka monia aineksia pullaan laitetaan ja kuinka hillitön olikaan riemu, kun sanoin, että voidaan tehdä ”Nutella-silmäpullia” (vrt. voisilmäpullat). Ja kun taikinasta tein yhden pikkuisen leetapullan (leeta, ~ pitko, oulun murre) katselivat ihmeissään. Hämmästyttää, kummastuttaa…

Yhden askartelujutun olin bongannut jostain Insta-kelasta. Laitetaan kaksi pahvimukia päällekkäin ja ensin toiseen leikataan hahmon ääriviivat ja sitten alempaan voi piirtää erilaisia ”tyyppejä” [vas. A:n tekemä Käärijä-figuuri). Kun alempaa mukia pyörittää tulee uusia hahmoja… Yllättävänkin kauan molemmat näitä jaksoivat värkkäillä.


Sitten tehtiin vielä ”nimikortteja”. Mummin uudet akryylivärit saivat lapsetkin innostumaan.

Katseltiin vielä kuvia Järvenpään pienestä serkusta, oltiin vesisotasilla ja pelattiin. Kesäelämää. Oi että, sanoi Eepikin.

~~~~~~~~~~~~~~~~~

Illansuussa, lasten jo lähdettyä, meillä kahdella oli ruoka-aika. Eilisen jälkeen nyt eka kertaa edes pieni nälän tunne.  Keräilyeriä, ja uudenlainen fetavaahto! Meillä oli porkkanoita ja paprikoita, leipää ja broilermakkaraa, ja salaattia. Ja niiden kaikkien kanssa tämä varsin työläs lisuke 🙂 maistui mitä parhaimmin. Epäilemättä toimii myös savukalan kanssa.

Simppeli fetavaahto

½ pkt fetaa (Patros tai Olympos)
ja 1 dl Arlan Limonello-kermaa.
Murustele feta, lisää joukkoon kerma, sekoita sauvasekoittimella vaahdoksi.
Se on siinä!

Sitten vain lempeästä, leppeästä, täyteläisestä, vihreän vehreästä kotipihan tunnelmasta nautistellen, pikkuisen tulevia miettien. Oi ihana elokuu!

Ja pyöräilijöille mieluinen kuohuva. Italialainen, alle 10-prosenttinen rosekuohuva, jota parempaa 13 eurolla toki saa, mutta tällä kertaa ”etiketti edellä”: Summer Collection.  Ei huono.

Isovanhemmuus Ruoka ja viini Vanhemmuus

Juhlapäivä tämäkin

Juhlan aihetta tälle päivälle …

Joskus  – aikoja sitten – oli Juniorin & Miniän kanssa sovittu, että tänään mennään Kurkelaan syömään – (R:n) synttäreitä juhlimaan. Ja sitten perheeseen – tosin Järvenpäähän – syntyi pieni uusi jäsen ja lisäksi Oulun nuoripari saikin VIP-liput Qstockiin, joten pieni aikataulujen kalibrointi oli tarpeen. Mehän Pehtoorin kanssa ollaan aika lailla helposti mukautuvaisia suunnitelmien muutoksiin… Eipä ole kovin paljon sitoumuksia ja velvotteita nykyisin. 🙂

Siis: tänään on täällä Oulussa vietetty varpajaisia ja Miniän synttäreitä, ja Juniorikin on päässyt elämänsä ensimmäisille festareille.

Peruttiin varaus Kurkelaan (= siirrettiin myöhemmäksi) ja sovittiin, että mie teen jotain syötävää ennen kuin nuoripari lähtee Qstockiin.

Vähän innostuin. Semminkin kun Juniori oli luvannut tuoda samppanjan. Ja kuten osasin odottaa, tulossa ei ollut mitä tahansa Champagnen alueen kuplivaa.

Kyllä varpajaissamppanja (joka on sama kuin vauvan vanhempien kihlajaissamppanja reilu vuosi sitten) oli aika ikimuistoista. Dom Ruinart Rose 2002!

Ehkä joskus ennen on saatu jotain näin hyvää juoda. Kerran tai kahdesti korkeintaan.

Ihan alkuun juuri tuon samppanjan kanssa vähän mansikoita, pikku croissanteja ja vuohenjuustoa. Aika täydellistä.

Sitten alkupalalautasella gazpachoa, lohikakkusia, bataattisipsejä.

Pääruoaksi olin tehnyt perulaista broileria. Sitä siksi, että ensi viikonloppuna on rotissöörien piknik ja teemana on ”Amerikan manner” [hieman vaikea määritelmä minusta] ja pitkän pohdinnan jälkeen ajattelin viedä nyyttäripöytään juuri tämän ruoan. Siksi halusin vielä testata sen. Ja kokeilla tarjoiluun pieniä annoksia, kylmänä, etc. Toimi se ainakin tänään.

Ja jälkkäriksi synttäreiden vuoksi ”kakku”. Itse asiassa mustikkapiiras. Sepä olikin aika hyvää. Ohjeen perusta on Valion sivuilta. Vaihdoin vanilja-tuorejuuston mascarponeen ja kaurahiutaleiden sijaan käytin neljä pussillista mansikka-pikakaurapuuroa (jotka eivät ole kaapistamme käyttöön muutoin kulkeutuneet. Nyt toimivat tässä piirastaikinassa oikeinkin hyvin.) Muutoin ihan Valion alkuperäisohjeen mukaisesti.

Varpajaiset ja synttärit – ainakin tältä  erää – vietetty. Aina kannattaa juhlia kun on hyvä syy. Nyt on ollut.

Isovanhemmuus Ravintolat Ruoka ja viini

Eilisen ja projektin jälkeen

Eilisen jälkeen.

 

Ketään ei hämmästyttäne, että olen tänään etsinyt äitiyskorttini ja esikoisen neuvolakortin. Selaillut vanhoja kuvia.

Kyllä me yhdessä niitä jo tuossa juhannuksen tienoilla – vai jo jouluna, jolloin saimme kuulla kesävauvan olevan tulossa – katseltiin.

On jo pian 34 vuotta tuosta.

Edelleen on vähän epätodellinen olo, vaikka pienestä, uudesta, nyt jo vähän ”omalta” tuntuvasta, olemme nähneet monta kuvaa ja olen jutellut tyttären kanssa vauvan elämän alkuvaiheista.

Niin erilaista, mutta niin paljon samaa, niin paljon muistoja vyöryy yli.

On niin erilaista kun tytär on synnyttänyt kuin että poika saa lapsen.

Kyllä minä edelleen yritän olla tyrkyttäytymättä, neuvomatta turhia, vain kuunnella ja kysellä kuulumisia ja tuntoja, olla tavoitettavissa, jos on tarve.

Jotenkin sellainen on omalle kohdalle kaikissa elämänvaiheissa ollut mieluista, tarpeellista, hyväätekevää, eteenpäin auttavaa…

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Tänään pääsin (avec myös 🙂 ) työn merkeissä tarjotulle päivälliselle. Pitkään aikaan ei ole ollutkaan mitään rotissööri- saatikka yliopistoelämään liittyviä juhlia, karonkkoja, eikä muita ruokajuhlia, mutta tänään – hyvin pienimuotoinen ”karonkka”  – kuvaus- ja konsulttihommien vuoksi tai paremminkin ansiosta.

Olimme Istanbulissa syömässä, ajatuksena oli ollut, että voisimme nautiskella kesäillasta patiolla, mutta eipä sitten todellakaan houkuttanut. Kertakaikkisen kylmää on Oulussa sää ollut; hanskat olivat keskipäivän (turhankin pitkäksi venyneellä) pyörälenkillä.

Mutta maistuihan se ruoka tänäänkin. Seura hyvää, erinomaista. Hyvä päivitellä kuulumisia nuorempienkin kanssa. Ja nauttia ruoasta. Helposti ilta vierähti, tilaa ja aikaa jutella.

 

Ja onnikkapysäkillä, kotimatkalla jo, kaupunkimaisema oli urbaani, kotoinen. Uhkaava, muttei kuitenkaan.

Tiistai? Tavallisen elämän tiistai?

– Ehei! Paljon enemmän kuin tiistai. Paljon enemmän elämää, kaikkea.

Isovanhemmuus Vanhemmuus

Suuria ihmeitä

 

”Maailma on täynnä suuria ihmeitä sille, joka on valmis ottamaan niitä vastaan.”

(Muumipappa ja meri)

 

Meille on tänään syntynyt tyttärentytär.

Pieni, vaaleahiuksinen tyttö.

* * * * *

 

Lapset ovat suuria ihmeitä, ja niin ovat lapsenlapset – nyt on lastenlapsetkin.

Tavattovan hieno ja mahtavan suuremmoinen asia tälle mummille, – ja tälle äidille.

Olen tyttärenkin puolesta hyvin iloinen, – onnellinen siitä, että hänestä tuli äiti.

Ja jo kahdeksan vuotta sitten poikani puolesta, että hänestä tuli isä. Ja tänään hänestä tuli eno. 🙂

Sellaista toivoo lapsilleen; sitä, että hekin saavat elämäänsä sellaista merkityksellisyyttä, rakkautta ja rakastettavaa kuin lasten saaminen merkitsee.

Eikä isovanhemmuuden ilo ja rakkaus vähene tai laimene, vaikka lastenlasten määrä lisääntyy, nyt tuntuu, että päinvastoin. Täällä me papan kanssa myhäilemme.

 

 

 

Isovanhemmuus

Paras mansikkakakku ikinä!

Aamubrunssi klo 8.30.

Olin hyvinkin ehtinyt laittaa kaiken valmiiksi, kun saimme muksuseuraa brunssille.

Eikä siinä Apsulla mennyt kauaa kun suunnilleen kaikkea mahdollista oli aika lailla ehtinyt maistaa, syödä ja vatsansa täyttää. Ja Eepin kanssa me jäimme istuskelemaan aamiaisen äärelle. Nautiskelimme, höpötimme. Eihän meillä mitään kiirettä sateisena aamuna…

Tänään ei ulkoilu, liikkuminen, tepastelu, leikkipuistoilu tai torille ja Halliin meno innostanut ketään. Hiljalleen sopeuduimme sisällä oleiluun, ja taas aamupäivä lounaineen humahti nopeasti.

Eilen aloitettu täytekakun teko, tämän päivän isomman poppoon päivällisen jälkkäriksi, oli yksi riemullinen ja aika äänekäskin, toisaalta yllättävän sisaruksellinenkin, tapahtuma.

Mansikoita, Nutellaa, sokerista kermavaahtoa, taas Nutellaa ja mansikoita… ja lopuksi koristelu, josta ei yksimielisyyttä tullut, vaan Apsu veti veitsellä kakun keskelle rajan: molemmille oma puoli koristeltavaksi.

Noh, eroja ei niin kovasti ollutkaan. Molemmilla mansikoita, strösseleitä ja suklaahippusia ihan riittävästi, ja kaikkiin mahdollisiin kohtiin, väliin ja täytteeksi Nutellaa! Ja taas mansikoita. Kaikkinensa kakusta tuli aika ”täyteläinen!”. 😀

 

Vasta illalla sateen sitten taas hoksasi.

Pihalla hapekasta, raikasta ilmaa. Hyvälle tuoksuva, vihreäksi pesty piha.

Iltapyöräilylle ei lähdetty, mutta kesä jatkuu…

Isovanhemmuus

Mielikuvitus- ja oikeaa ruokaa

Tänään ei ole tuntunut arjelta. On ollut pieni juhlapäivä. Sateinen, heinäkuinen perjantai ei välttämättä ole tylsä, tekemätön. Ei ole ollut ainakaan tänään.

Kun lapsenlapset ovat vielä kesälomalla, oli käytettävä tilaisuus hyväksi, ja haettava heidät jo aamusella mummilaan – yhteisiä päiviä ei tunnu olevan koskaan liikaa.

Kesäpäiväajatuksia ja tekemisen aihioita meillä oli jo ollut, mutta eiväthän +14 C ja vesisade varsinaisesti innostaneet biitsille, Turkansaareen, pihapeleihin, vesileikkeihin, ei edes Vauhtipuistoon tai Liikennepuistoon.

Niinpä oli sisällä juteltava kuulumisia ja leikittävä ravintolaleikkiä. Siinä molemmat muksut tekevät olohuoneen kahdesta sohvasta tyynyjen avulla pienet ravintolat/kioskit, joissa meidän on papan kanssa ilo ja velvollisuus käydä nauttimassa aamupalaa, lounasta ja päivällistä, joskus on ollut tarjolla iltapalaakin.

Ja viime kuukausien aikana kaikki mielikuvitusruoka on ollut aivan ilmaista, mutta asiakkailta vaaditaan kekseliäisyyttä tilausten kans; ruokalistaa kun ei ole, eikä ravintoloitsija osaa muuta kuin kertoa onko tarjolla katkarapusalaattia tai cappuccinoa, ehkä on, ehkä ei. Ja varsinkin Eeviksen ravintolassa on aina tiedettävä tilatessaan, tarviiko (mielikuvitus)lautasenkin?

Toisin kuin muiden ravintoloiden kanssa, nämä mummilan olohuoneen ravintolat kukoistivat korona-aikana, kaikkea kotona mielikuvitusleikkimistä (ja temppuratoja) oli aika lailla, mutta nyt on Eeviksen ravintolaa kohdannut uusi uhka! Sen on joku [lue: isoveli] käynyt muutaman kerran hajottamassa, heitellyt tyynyt mihin sattuu, rymähdyttänyt katon alas ja koko sohvaan sijoitettu familiääri bistro on ollut tuhon oma. Mutta ravintoloitsija [Eevis] on vain kylmän rauhallisesti todennut, että Annihan [Eeviksin monivuotinen mielikuvitusystävä] sen on käynyt hajottamassa, mihin isoveli toteaa: ”Sillä kun on se ADHD.”

Emme oikein tienneet, itkeäkö vai revetäkö nauruun tämän kuullessamme. 😀

Aamupäivän ravintolaleikin jälkeen lähdimme leffaan! Eipä olla ennen oltukaan. Mie olen Apsun kanssa käynyt parikin kertaa teatterissa, mutta tänään elokuviin mentiin koko poppoo: Risto Räppääjä oli molemmille lapsille sallittu ja ihan tykättykin elokuva. Meille isovanhemmille ensimmäinen elokuvakokemus Räppääjästä. Mie taisin seurailla enemmän Eeviksen eläytymistä kuin elokuvaa. 🙂

Ja Eevishän se sitten ilmoitti, että sitten ”kun on taas tyttöitten päivä” niin mennään uudestaan elokuviin – kahdestaan. ”Tyttöitten päivään” on niin paljon odotuksia, suunnitelmia, aikeita ja toiveita, että mummia jo vähän pelottaa – kun kuitenkin taas tulee jotain…. Mutta kyllä me varmasti kahdestaan taas humputtelemme. Esim. lähdemme Nizzaan pizzalle kuten Eevis on jo kuukausia sitten ilmoittanut. 😀

Pehtoorin kanssa kaksin jäätyämme oli aika oikealle ruoalle. Alkuun salaatti, jossa alla jäävuorisalaattia, sen päälle mansikoita ja (Pirkka Parhaat) vuohenjuustoa; saksanpähkinärouhe olisi sopinut vielä lisäksi mutta kun en ajoissa hoksannyt, sitten hunajaa, ja kastike, jossa oliiviöljyä ja balsamicoa (2 – 1 ), pippuria ja suolaa. Pääruokana oulunsalolaisista luomukesäkurpitsoista ja pastasta sekä runsaahkosta parmesaanista jo monta monituista kertaa tehty Syrjäsen one pot -pasta. Juuri nyt kesäkurpitsat ovat ”kermaisimpia”, joten kannattaa lisätä tämä hyvä ruoka ensi viikon kotiravintolan (oikean, ei mielikuvitusravintolan) ruokalistalle. Ohje täällä.

Näin suuria asioita keskellä ”maailmanpolitiikan arkipäivää” – juuri nyt tuntuu, että tänään ei huolen häivää.

Isovanhemmuus Reseptit Ruoka ja viini Viini

Hengen ja ruumiin ravintoa

Jos kesään kuuluvat museot, taidenäyttelyt, mansikat, yhdessäolo läheisten kanssa, leppoisa oleilu, rose-kuohuva, hyvä ruoka ja sateeton sää, niin tänään on kaikki kesän tunnusmerkit täytetty.

Pienet – tai ei Apsu enää niin ”pieni” ole – tulivat vielä aamupäivällä iloksemme. Ja pitämässä liikkeessä.

Myöhäisen brunssin jälkeen päätimme pienen pohdinnan jälkeen suunnata torille – sittenkin. Josko pelipaitakauppias tänään olisi paikalla. Jee! Kyllä!

Entäs mihin sitte? – Liikennepuisto lauantaina kiinni, mitä en vieläkään voi ymmärtää… Ja sittenhän me keksittiinkin! Se Lasikesä 2023-näyttely Pikisaaressa! Ja kyllä olivat lapsetkin tohkeissaan: Eepi varsinkin! Ei pysynyt hetkeäkään paikallaan, teokselta toiselle, – ja minunhan olisi pitänyt pysyä vauhdissaan mukana. 😀

Luulenpa, että käyn toistamiseen, yksikseni, ihan eri silmin katsomassa todella kiinnostavia, helposti ihastuttavia, erilaisia, ajatuksella tehtyjä lasitaideteoksia.

Teokselta toiselle kameran kanssa kuljin: ”Mummi, tuu kattoon”. Luonnollisesti tämä oli Eepin lemppari.

Viimeksi eilen Potna-Pekan kyydissä Pikisaaren läpi mennessä, Merimiehenkotimuseon ohi ajellessa ja siitä kertoessani, muksut totesivat ”mennään sinne joskus” ja ”milloin sinne mennään” …  ja tänäänhän se oli hyvä sinnekin poiketa.

Kyllä olin hiljaa mielessäni aika iloinen, kun hoksasin, etten ole heille museokammoa luonut, vaikka on vuosien varrella humputtelupäivinä ja muutenkin monissa, monissa museoissa kuljettu ja monta kertaa.

 

Varsinkin Apsu oli taas innostunut: varsinkin Pikisaari/Oulu ennen/nyt kuvat ja videoesitys kiinnostivat kovasti, jopa niin paljon, että vielä mummilaan palatessa etsittiin netistä lisää tietoa mm. Oulun Pammauksesta. Ja olipa mukava näyttää Eevikselle rukki ja kehrättyä lampaan villaa kun sellaisesta oli juuri eilen ollut puhe. … Vain museokaupan nekut olivat pettymys.

Puolenpäivän jälkeen oli taas aika heipata, vähän halatakin. Pian taas nähdään.

~~~~~~~~~~~~~~

Tein ehkä parasta tarte flambeeta ikinä. Siis oma tekemänä parasta. Ihan sama vanha ohje, mutta uudehko uuni, jossa on ”pizza-paistoasetus” ja tein pohjan todella huolella, vaivasin ainakin sen 10 minuuttia. Taikina sai nousta aika kauan kun kävin lenkillä etc. ja tuloksena ohut, rapea pohja.

Tåytteet enimmäkseen ”mitä kaapista sattuu löytymään”, – tällä kertaa juustoa tavallista enemmän, sekä mozzarella- että emmental-raastetta, mutta ei hillittömän paljoa.

Alsacen Pinot Noir- viini olisi ollut tälle ehkä paras mahdollinen makupari, mutta kun sitä ei nyt ollut saatavilla, niin avattiin Les Carabènes Pinot Noir. Sehän sopi oikeinkin hyvin.

Viineistä puheenollen. Koska etiketissä lukee ”Limited Edition” niin ehkä kannattaa olla ajoissa hankkimassa: onhan tämä ehdottomasti löytö. Codorniu on tuttu, tunnettu ja taattu cava-tuottaja, jolta on nyt tullut Alkoon rose, joka kyllä kannattaa kesän vielä jatkuessa nauttia. Classico Rosada maksaa 13 €. Jääkylmänä kauniina kesäpäivänä, tai iltana. Yhdessä ruoan kanssa, tai ehkä ilman. Joka tapauksessa. 🙂

Isovanhemmuus Oulu

Messi-paita missattu, mutta paljon muuta hyvää

Kotiin laskeutui iltapäivällä hiljaisuus, kun Juniori pääsi töistä ja tuli hakemaan muksut, jotka olivat olleet ensimmäistä kertaa, yhdessä, ilman vanhempia mummilassa yötä.

Eilinen päivä vietettiin yhdessä, ja tänään aamupalapöydässä, kun oli nukuttu pitkät 11 tunnin unet, oli päivä ladattu täyteen ohjelmaa. Ainakin jos oli uskominen lapsia. Minusta toiveet ja aikeet täyttäisivät yhden viikon, — mutta kun hiljalleen (Eevis osaa joutilaisuuden luontojaan, Apsu on isänsä kaltainen hätähousu, tai ainakin valmis touhuamaan ja tekemään koko ajan, keskeytyksettä, jotain) lähdimme liikkeelle, alkoi vauhti tasaantua.

~~~~~~~~~~~~~~~~

Vihdoin – jo viime kesänä oli tätä suunniteltu – lähdimme Potnapekka ajelulle. Apsu on meidän kanssa ollut kerran aiemmin, Eepi ei. Oikeastaan vähän häpeä juttu: semminkin kun koko Potnapekka, ja sen tuominen Ouluun ja liikennöinnin aloittaminen joskus 1990-luvun alussa, oli isäni idea ja aikaansaannos. Mikä kerrottiin muksuillekin tänään; pieni pala sukuhistoriaa eteenpäin näinkin.

Ja kyllä olivat täpinöissään, eivät niinkään historiasta, vaikka kyllä vähän kummastelivat sitäkin, mutta ennen kaikkea siitä, että Potnapekka sai ajella jalkakäytävillä ja että kuljettaja teki liikenneympyrässä ylimääräisiä kierroksia, siitä että mentiin siltojen alta ja suihkujen vierestä. Useassa kohtaa nähtiin kotikaupunkia ihan uudesta perspektiivistä.

Enin uuden näkeminen helpottui jo tällä. Mutta torille ja Halliin halusivat tänäänkin, etupäässä mansikat silmissä. Ja Apsu oli jo eilen halunnut Messi-jalkapallopaidan nähdessään sen torikauppiaan rekissä.

Emme eilen ostaneet, kunhan totesimme, että olisi tienattava ainakin osa paidan hinnasta, säästettävä tai käytettävä aiemmin saamiaan parinkympin kesälomarahoja  —

Iltasella Apsu sitten halusi taas otettavan kuvia, kun hän torjuu maalissa jalkapalloa Papan kanssa pelatessaan. Lupasin ottaa kuvia, ja siinä vähän mietittiin, että Messi-paita olisi sittenkin ollut hyvä näihin kuviin ja muutenkin. Siinä sitten kehittelimme ajatuksen, että josko kummitäti (Tyär) ja miehensä, isi ja R. ja me isovanhemmat tekisimme sponssisopimuksen Apsun kanssa ja muutamia kuvia vastaan keräisimme rahat paitaa varten. Futaaja innostui, ja toisin kuin tavallista, antoi ja halusi kuvia otettavan aika kauan. Eevis haki pikkukameran ja niinpä me käytimme ainakin tunnin pihalla: pojat pelaten ja me tytöt kuvaten. Sillä seurauksella että muistikortilla oli 180 kuvaa! Minulla moottoriperä kamerassa lauloi kuin parhaallakin urheilukuvaajalla. Ja neuvottelut sponssaajien kanssa alkoivat.

Tänään sitten eurot olivat kasassa, me torille pelipaitakojulle – ja!? – Ainoa koju koko torilla, jossa ei ollutkaan myyjiä! Me kaikki neljä olimme pettyneitä. 🙁

Käytiin vielä puisto-piknikillä syömässä eväitä ja sitten Kivisydämen (Eevis on kovin viehtynyt Oulun parkkihalliin) ja Valkean ruokakaupan kautta palasimme mummilaan.

Lempiruoka (tortilloja) ja jälkkäriksi laatikollinen mansikoita, Nutella-purkki ja Apsun itse vispaama kermavaahto veivät pettymyksen Messi-paidasta. Neljästään istuimme ruokapöydässä, tortillat hupenivat ja yhtäkkiä Eevis totesi: ”Minä oon ollut ihan hiljaa!” – Sitähän me ihmettelimme. 😀 Se kun ei ole kovin tavallista.

Onneksi hiljaisuus loppui ja pulputus pöydässä jatkui…

Illansuussa, ukkosen jälkeen, kaksin pihalla. Ei sääskiä, kesä, ihailtiin päivällä auenneita pioneja, nautimme home-made Aperol Spritzit.

Jollen tietäisi supisuomalaista sanontaa ”Kel onni on, se onnen kätkeköön!” niin saattaisin sanoa jotain…

 

 

Isovanhemmuus Vanhemmuus

Juhannusaatto perhepiirissä

Aamupäivällä ei satanut. Hyvä niin.

Ehdin aika lailla touhuilla menun parissa. Ei mitään isotöistä, mutta aika monia ”komponentteja”  valmistettavana.

 

Oli – tietysti – ilo syödä yhdessä. Eihän me pihalla voitu olla, sillä Eeviksenkin mielestä ”satoi kaatamalla, mutta mulla on uikkarit mukana, voidaan mennä juoksemaan nurmikolle… 🙂  )

Ei lasten suruksi vesileikkeihin ryhdytty, mutta yhteisen pöydän ääressä kuitenkin pitkä tovi vietettin. Sen jälkeen Apsu sai houkuteltua (melkein kaikki) muut pelaamaan Mario Kartia. Sitten vielä lautapelejä. Juhannus kaupungissa ja sisällä sujuu ihan hyvin kun kaikilla on asennetta. Ja hyvää ruokaa ja viiniä! (Ruinart 2015 helpotti auringon kaipuuta aika lailla. .. )

Vielä ennen kotiin lähtöä muksut ´sanoivat´ heipat myös serkulleen.

Ensi juhannuksena perheeseen kuuluu yksi jäsen enemmän. 🙂

 

Isovanhemmuus

Pikkujuhannus

Pikkujuhannus. Siltä tänään on tuntunut.

Vastoin pahaenteisiä säätiedotuksia, jotka koko juhannukseksi lupailevat sateita, ukkosia ja ties mitä, ei oikein juhannuksen viettoon parhaita kelejä, tänään oli kuitenkin mitä parhain sää.

Hyvä tuuli, viilentävä ja itikat karkoittava kesätuuli, melkein koko päivän ja sitten koko illan lempeä, hyvää mieltä tuova auringonpaiste.

Aamupäivällä, oikeastaan jo aamulla, lähdin pyöräillen hoitelemaan asioita: torille ja Kauppahalliin. Paavolan varhaisperunat houkuttivat jonoksi asti ostajia. Jätin väliin, huomenna haetaan (Pehtoori hakenee 🙂 ) — enkä jäänyt edes torikahveille. Ajelin sitten Kempeleen kautta takaisin kaupunkiin hakemaan Apsun huomista nimpparia varten pikku yllärit ja vähän vielä ruokatarpeita.

Palatessa kotiin, Pehtoori jossain… ? – Selvisi sitten, että olivat käyneet ostamassa Eevikselle uuden pyörän.

Mie aloitin huomisen (ja pyhän) sapuskoiden valmistelua, samalla keittelin ja vispailin tyttärelle lappapuuroa. Se kun on nyt tällä kotikotiviikolla ollut hänelle mieluinen aamupuuro, joten tein loppuviikoksi toisen ison annoksen. Oikeastaan aika mukava juttu tuo: yksi lapsuuden lempparisapuska edelleen mieluista.

Ja kun hänellä tämän viikon viimeinen etätyöpäivä oli ohitse, oli meillä kolmella aika arkiruoalle ennen viikonlopun juhlaa. Tosin jo tänään tuntui vähän juhlalle. Aurinko paistoi, kaikki rakkaat Oulussa, kaikki terveenä, mikä ei todellakaan viimeisten juhlapyhien tai lomien aikana ole ollut tavallista. Päinvastoin: enemmänkin on ollut karanteeneja, koronaa, kuumetta, kaiken maailman tauteja niin, ettei olla yhdessä voitu olla. Mutta tänään!

Juuri kun olimme syöneet, Juniori poppoonsa kanssa kurvasi pyörillä (Apsu potkulaudalla) pihaan. Pitihän Eeviksen päästä näyttämään mummille ja tädillekin uutta pyörää.

Ja kun sää oli mitä paras, oli aika myös Tuupo-Heikille (Turbo-leikki = juostaan nurmikolla kilpaa) ja jalkapallolle. Istuskeltiin piazzalla, ja taas pelattiin. Mie kuvasin pitkät sarjat Apsun hienoja torjuntoja ja maalipotkuja. Ihan hullun mukavaa oli. Otettiin varaslähtö juhannukseen, ja ilo irti aurinkoisesta säästä. Pelattiin tänään se, mitä oli aikeissa huomenna tehdä. Hyvä näin. Satakoon huomenna.

Illan tullen tein huomiset sapuskat niin valmiiksi kuin mahdollista.

On keskikesän juhlan aika.

Bloggailu Isovanhemmuus

Hiljalleen toipumassa

Hieman on vielä rähjäinen olo. Blogin ylläpidon tekniset ongelmat ovat vieneet tänäänkin aikaa ja perehtymistä aika lailla. Mutta kuivilla jo olen. 🙂 Huomenna jo ehkä normaaliin elämänmenoon tämän kanssa. Ehkä.

Olen tässä sentään ehtinyt pyöräillä joka päivä, aika paljonkin. Ja nauttinut kesän lämmöstä, auringosta ja uimisestakin. Eilen aamulla Valkiaisjärvelle. Voisi oikeastaan huomennakin.

Tänään iltapäivällä muksut, toki myös isänsä & R. tulivat piazzalle garden partyihin. Ja olihan Apsu muikeana kun kummitätinsä (= Esikoinen) näki. On jo odottanutkin aika kauan tapaamista.

Kyllähän se vesisodaksi aluksi meni. Jalkapalloa sekä muita pallopelejä – ja sitten grillattiin. Paljon muutakin olin varannut/valmistellut. Luonnollisesti jälkkäriksi mansikoita. Piazzalla lämmin ja muksutkin malttoivat istua pöydässä aika kauan.

Olihan meillä Eeviksen kanssa sitten vielä kukkien kastelu-urakka, vähän lukemistakin, sillä aikaa kun Tyär ja Apsu vetäytyivät pitkästä aikaa, kauan odotettuun Mario Kart -turnaukseen.

Nyt jatkan vielä blogin taustan ”remonttia” – huomiseen, kohti paluuta entiseen tämän osalta. 🙂

Isovanhemmuus

Muksujen kesälomapäivä kaupungissa

Nyt on pikkuisen kaksijakoinen tilanne: toisaalta tekisi mieleni kirjoittaa koko päivä auki, hetki hetkeltä tallentaa tähän kaikki, mutta toisaalta en haluaisi avata mitään – tuntuu, että sen myötä kaikki latistuisi kuitenkn. Tekisi mieli olla ihan vain muistoiksi muodostaa päivän kulkua, omassa mielessäni miettiä, hymyillä hiljaa, koettaa painaa kaikki mieleen, jotta en ikinä unohtaisi.

Ehkä yritän kompromissia, muutamia tuokiokuvia.

Hain lapsenlapset aamuvarhain äitinsä luota ihan vaan meille ja meidän seuraksi, iloksi täksi päiväksi. Oli luvattu yhteinen kesäpäivä: ”Tehdään kaikkea mitä talvella ei voi”. Matka meille kestää parikymmentä minuuttia ja sen aikana oli toiveita takapenkiltä esitetty jo niin paljon, että niillä voisi täyttää kesälomaviikon, tosin mukana paljon sisäjuttuja (Tietomaa, kirjasto, Leo´s Leikkimaa etc. mutta niitä ei nyt mahdutettaisi päivän ohjelmaan).

Otettiin pappa mukaan matkan varrelta ja lähdettiin saman tien, parahiksi yhdeksältä auenneeseen, liikennepuistoon. Ennen kuin kahden jälkeen oltiin mummilassa oli ehditty käydä ainakin kahdeksalla rastilla.

Yhdentoista aikoihin oltiin Tähtitornin kahvilassa jätskillä.

Pappa: Mitäs laatua haluatte?
Apsu: Kun kerran ei oo vaniljaa, niin sitten salmiakkia.
Eevis: Mulle mansikkaa.
Mummi: En tiennytkään, että tykkäät nykyään mansikasta.
Eevis: No kun mulla on pinkit sukat, ja puserossa pinkkikoriste, niin pinkkiä jätskiki!
Mummi: Luonnollisesti 😊

Monta kertaa on Apsun kans ollut puhetta, että hän haluaisi joskus käydä katsomassa tuomiokirkkoa sisältä. Ja näin kesällähän kirkon ovet ovat auki, joten yksi kohteemme oli käydä siellä. Ja kuten monta kertaa aiemminkin, olen ollut hämmästynyt ja mielissänikin siitä, kuinka kiinnostunut poika on historiasta, ja tänäänkin hän pysähtyi lukemaan kirkon eteisen historiataulua ja kun kerroin seinään muuratusta hautakivestä ja kirkkohautaamisista, poika kuunteli aidosti kiinnostuneena.

Eevistä eivät moiset jorinat kiinnostaneet, mutta kirkonkellojen soitto puolelta päivin oli niin hämmästyttävä, että siitä piti erikseen kertoa isälleen kun tämä soitti. Eeviskin halusi sytyttää kynttilän ja lähettää terveiset Caritaksen isomummulle, vaikkei tätä juuri muista, kuten Apsu tekee.

Keskikaupungin nähtävyyksien, leikkipuistojen ja muutamien patsaiden (Franzén – ”Miksi se tuossa keskellä puistoa on?”) yhteispäätöksellä lähdimme Nallikariin, jossa vielä yksi leikkipuistotuokio ja sitten ravintolaan syömään.

Loppupäivä mummilassa:  tuliaispallopeli ja vesileikkejä, tennistä ja frisbeetä.

”Hyttiäiset” ja ”sääskiäiset” olivat mummilan pihalla (, jossa niitä ei edes kovin montaa näkynyt) ja muuallakin kurjia, mutta muutoin meillä oli hieno päivä. Yhtäkkiä kun oltiin päivällissapuskalla, Eevi toteaa, että ”onpa kyllä mukavaa“. Yhdessä sovittiin, että yritetään pian taas uudelleen viettää yhteisesti kesälomaa.

Isovanhemmuus Luettua Oulu Vanhemmuus

Kuvia kuvien päälle

Kun alkuiltapäivästä alkoivat kuvat vilistä silmissä (tänään taas editointi- ja kuvatoimistushommia) ja aurinko uhkaavasti vetäytyä pilveen = ”eihän vaan sittenkin tule sade”, lähdin pyörälenkille. Aika pahasti on normitavoitteeni tämän vuoden pyöräilyn osalta jäljessä, mutta olkoot. En aio ruveta itseni kanssa stressaamaan. Kuljen minkä haluan, ehdin, pystyn.

Tänään kerrassaan napakasta tuulesta huolimatta olin liikkeellä kolmisen tuntia, – toki kuvailin puistossa ja jokivarressa ja kävin tulomatkalla kaupassa, mutta maantie vaati kulkemaan. Ja kuvailemaan! Ettei vaan jäisi nämä kuvaediitit vähiin. Kiertäen kaartaen kuljin kohti Hupisaaria, Ainolan puistoa.

Kyllä vasta-, myötä-, sivu- ja ties mistäpäin tuullessa nautin liikkumisesta, voikukkien kellastamista pientareista, vihreistä ja vehreistä puutarhoista asuinalueilla, paljon oli ihmisiä pihollaan, toppatakeissaan tekemässä pihatöitä, istuttamassa kesäkukkia, vahaamassa puutarhakalusteita, lapset – ihan liian vähissä vaatteissa – pihaleikeissään… mutta kesä!

Tänään kuuntelin loppuun Jenni Haukion kirjan ”Sinun tähtesi täällä – vuodet tasavallan presidentin puolisona”. Olen – ehkä vähän huomaamattani – pitänyt Haukiosta ja hänen tavastaan ”olla puoliso”, mutta myös tavastaan olla oma itsensä, koulutettu, kouluttautuva, kirjoittava, isänmaansa ja sen eteen panoksensa antaneiden arvoa kunnioittava, työnsä, presidentin puolisiouden ja äitiyden hoitava, julkisuutta juuri sopivasti sietävä ja salliva nainen.

Kirjaa kuunnellessani ja sen jälkeen olisin valmis kannattamaan häntä kuuden vuoden päästä ehdokkaaksi seuraavissa presidentin vaaleissa. Ehkä kuuden vuoden päästä olen eri mieltä, mutta nyt ajattelen, miksi ei? – Joka tapauksessa kirja on kuuntelemisen arvoinen, – jo ihan historiankin vuoksi.

Ja vielä sellainen juttu tuosta kirjasta, tai siis siitä, miten media on sitä käsitellyt. On outoa, melkein raivostuttavaa, toisaalta varsin odotettua, että iltapäivälehdistö tekee kirjasta otsikoita vain siitä, kuinka Jenni Haukio koki suuren surun menettäessään Lennun. Se on lehtijuttujen perusteella kirjan merkittävin ”paljastus”.

Hyvä on, ymmärrän, että tällainen presidentin puolison, joka on pitänyt tunteensa ja yksityiselämänsä aika visusti medialta piilossa, paljastus on kiinnostava, mutta siinä kirjassa ja kaikessa mitä Jenni Haukio on tehnyt, ollut tekemättä, puhunut ja arvokkaalla työllään edesauttanut, siitä, mitä hän ajattelee Suomesta, isänmaallisuudesta ja vaikka hyväntekeväisyydestä olisi kannattanut nostaa otsikoihin. Lennulla on ollut tärkeä osansa, mutta presidentin puolisolla, omana itsenään ja tekemisineen, paljon isompi merkitys. Joka on sekin jäänyt vähän piiloon… Siitä olisi kannattanut kirjoittaa.

Ainolan puistoon kannattaa mennä. Aina vain.

Ja kaiken ohessa whatsapp on laulanut: Merijalinranta, Languedoc-Roussillon ja Järvenpää  — kaikenlaista. 🙂 Ei ehkä ihan satoja viestejä, muttei paljon muutenkaan. …

Kesästä, Oulusta, aikuisista lapsista, auringosta, kaupunkiluonnosta, ystävistä, tulevasta ja menneestä, kodista ja kaikesta siihen liittyvästä, rauhasta, pikkuisista töistä, levosta, kaikesta, kaikesta paljosta hyvästä juuri tänään erityisen kiitollinen.

Isovanhemmuus Niitä näitä Puutarhahommia

Kakkukekkerit

Koskapa kronologinen asioiden esittäminen on ehdottomasti täysin yliarvostettua (toteaa historioitsija, jolla on vuosikymmeniä ollut aivan eri käsitys tästä asiasta) aloitan postauksen tällä kuvalla.

Siihen kiteytyy tämän päivän olennaisin sisältö.

Tänään on meillä vietetty Apsun (myöhästyneitä) 8-vuotissynttäreitä. Kakussa ei (tänä vuonna) ollut mitään sankarihahmon kuvaa (Spiderman, Marvel tai ryhmä Hau tms. mitä näitä nyt on ollutkaan) vaan hedelmiä, mansikoita – ja kynttilät!

Niistä poika oli puhunut jo aika päiviä sitten, ja olin ne hommannut jo ajoissa. Ja hän oli tyytyväinen kynttilöistä. Ja mansikoista, mintunlehtiäkin maistoi. Lautasliinalleen ne kaikki – tapansa mukaan hyvin järjestelmällisesti – järjesteli. Minusta tämä on mahdottoman hieno installaatio. 😀

Pilvibongarin oli pysähdyttävä toviksi: kerta kaikkiaan näytti siltä kuin tuo cumulus putoaisi jokisuistoon hetkenä minä hyvänsä. … Ei pudonnut. Jatkoin matkaa ja kohteena kauppakeskuksesn lelukauppa: mitä ihmettä Apsulle lahjaksi? Olin ajatellut löytäväni Splitistä tai lentokentän liikkeistä jotain mukavaa pientä, mutta mitään ei ollut tähän aamuun mennessä hankittuna, joten lelukauppaan. Jonkin pelin ajattelin ostavani kun ei muutakaan tullut mieleen, eikä poika ollut esittänyt mitään toiveita. Mikroskooppihan se olikin sitten ostokseni! Aika täpinöissään oli poika: yrttipenkistä löydettiin kastemato, pyydystettiin muurahaisia ja tapettiin hämähäkkejä – ihan vaan tutkimuksellisista syistä.

Aamupäivällä ennen pyöräily/ostosreissua tein toiveiden mukaisen (lohta, hunajamelonisalaatti, perunamuusia) sapuskan mahdollisimman valmiiksi, täydentäen aikuisille tsatsikilla ja marinoiduilla kesäkurpitsoilla etc.

Ruokapöydässä ei lippis päässä istuta muuten kuin nettikuvausta varten, – semminkin kun se on uusi. Ekaluokkalainen on nyt tokaluokkalainen, joka ei oikeastaan ollut kovin iloinen kesäloman alusta. On tykännyt koulua käydä, – siellä on tekemistä ja kavereita.

Juhlavieraiden lähdettyä sain kesäkukkaistutukset tehtyä loppuun. Tänä vuonna en laittanutkaan pelakuita portinpieliin ja ikkunalaudoille vaan monen vuoden tauon jälkeen japaninkelloja, – ovat vielä helppohoitoisempia. Ja halvempiakin. Eivät ole niin näyttäviä, mutta nyt tuntui olevan niiden aika. Lisäksi muutama valkoinen surffiina ja ruusubegoniat seinäruukkuihin. Siinäpä ne.

Kesää siis hienokseltaan havaittavissa.

Isovanhemmuus Ruoka ja viini

Vanhoja ja uusia asioita

”Mummi, musta tuli silloin vauvana sun lellipentu.”

                           (Eevis 4 v.) 

Meillä oli muksupäivä aamubrunssista lounaaseen.

Mitäs tehtäisiin? – Vähän välikausi ulkona,…  ei liukumäkeen, ei pihalle pelaamaan, ei puistoon. Muksut eivät halunneet oikein mihinkään ja vähän joka paikkaan.

Siispä mummi päätti, että lähdetään kaupunkiin, edes ostamaan maitoa ja jälkkäritarpeita.

Apsu totesi eilen, että milloin meillä on taas kermavaahtoa, ”kun sun kermavaahto on niin hyvää”. Kermavaahto? – Mie kun olen aatellut osaavani tehdä vaikka mitä herkkuja, niin pojanpoika haluaa jälkkäriksi kermavaahtoa! No sitähän sitten.

Haettiin kaupasta vispikermaa, mansikoita (!) ja jo ennen lähtöä laitoin lettutaikinan tekeytymään.

Kivisydämen ja Valkean (vrt. kaksi viikkoa sitten!) kautta paluumatkalle kotiin, ja sitten poikkeuksellisen yksimielisesti lapset halusivatkin museoon! Jee, totesi mummi! En siis ole heitä kylläyttänyt museoreissuilla, vaan edelleen itse haluavat sinne.

Ja taas minä sain paljon iloa kun katsoin miten vuosien varrellla lasten kiinnostuksen kohteet vaihtuvat, mistä ovat kiinnostuneita, mistä kysyvät, mitä aattelevat. Ja paljon kyselevät (= Apsu kyselee):  ”Mummi, mikä tämä on? Milloin tämä tapahtui? Mistä tiiät? Oliko se samaan aikaan kuin se Runeberg?” – kyselee 7-vuotias. Ja mummi selittää äänensä käheäksi.

Jossain välissä päivää oli pieni pysähtynyt hiljaisuuden hetki ja Eevis totesi lauantaikarkit sylissään,  hyvin vakaasti, selvästikin miettineenä: ”Mummi, musta tuli silloin vauvana sun lellipentu.” – Niin tuli! Niin sinusta kuin myös veljestäsi. Sellaisia te ootte.

Pitkän museoreissun jälkeen mummilaan: oli aika letuille, jauhelihamössölle, raejuustolle, melonille ja jälkkäriksi lettuja, sitä toivottua kermavaahtoa, mansikkahakkelusta ja Nutellaa. Istuskellessa yhteisen lounaan äärellä kyselin lapsilla, että ”tiedättekö, mitä teen?”
– Pyörittelivät päätään – –

– Minä vähän niin kuin teen videota.. (Katselin heitä kermavaahdot poskilla, mansikoista nauttien, välillä peukuttaen ”jep, tämä on hyvää!”, ja taas  hymy huulilla).

Yritän tehdä mieleeni sellaista videoklippiä, että voin aina joskus katsella ja miettiä tätä hetkeä.
– Niinku miksi? (kysyi Apsu varsin kummisssaan)

Niinpä, niinku miksi. 💙💗

Ja kyllä minä nyt muistan, kun olen atämän kirjoittanutkin. Muistan kauan.

Minulla on paljon kuviakin, mutta jätänpä julkaisematta. Tässä kuitenkin yksi…

 

 

__________________

Toiseen maailmaan illansuussa.

Juniori ja Apsu veivät meidät Iskoon, jossa oli ystävien luona viininmaistelua (kolmonen ja kutonen parhaat), sairaus- ja matkakertomusten vaihtoa :), jumalaista ruokaa..

Tunnelmasta toiseen. Nyt kylläinen olo. Kaikin puolin. Kaikki hyvin.

Isovanhemmuus Niitä näitä

Kylmää ja lämmintä

Aurinko paistaa, mutta jostain Siperian talvesta tuulee.

Aika nopsasti luovutin ulkoilut. Passin ja henkilökortin kävin hakemassa toimipaikasta, pyörällä, ja olin konttajäässä kun kotiin palasin. Positiivista oli, että vanhaa passia ei tarvinnut luovuttaa pois. Olisipa saanut pitää itsellään ne kaikki, varsinkin 70-luvun lopun ja  80-luvun alun passit, joihin keräsin leimatkin. Autolla Euroopassa ristiin rastiin ajellessa tuli kaikilla raja-asemilla pyydettyä leimat. Itäblogissa ne kyllä iskettiin pyytämättäkin. Olispa kyllä mukava, kun olis vielä vanhatkin passit. Ei ole. Onneksi on sentään uusi: viiden viikon päästä sitä tarvitsen. 😀

Jos aamupäivällä oli kylmää, niin iltapäivällä lämmintä: tein eiliseltä kuvia, pientä tuskanhikeä niitä värkätessä, mutta nyt ovat toimitettuna niitä tarvitseville. Ja tein ruokaa. Simppeliä mutta keittiössä kuitenkin ihan lämmintä.

Ja lämmin olo tuli, kun sain antaa lämmintä ja yllärin saaja oli ihan mielissään. Vähän pelkäsin, että olkiaan kohautellen poika suhtautuu, mutta ilahtui kovin. Halusi heti päälleen ja eikä ole kotona suostunut yltään riisumaan. Näin siitä huolimatta, että hyvin lämmin on villapaitansa.

Apsuhan ennen mökille lähtöämme toivoi saavansa oman riddarinsa hänkin, kun näki kummitädilleen tekemäni puseron, jota olin juuri silloin postipakettiin pakkaamassa. Sanoi haluavansa sellaisen ”ku isillä on”. Siis perusriddarin tilaus. Etsin lasten malleja ja kokoja, löytämättä.

Löysin heppatytöille suunnitellut neuleet, jollainen on pian Eevikselle valmis, ja siitä sitten ihan itse muokkailin. Ensin aioin vain jotain porokuvioita laitella, mutta sitten keksin MARIO! Voisi olla aika mieluinen. ..  Ivalosta lisää lankoja ja mökillä Mario-riddari valmistui! Varmasti on rakkaudella neulottu ja ihan uniikki!

Löysin (FB-ryhmän avulla) sivuston, jolla voi suunnitella omia neulemalleja ja ainakin kuvioita. Siellä aikani ”pikselöin” Mario-kuvia silmukkariveiksi, ja sain kuin sainkin Marion sopimaan kaarrokkeeseen. Vähän jännitti kavennusten etc. kanssa: minähän en minäkään neulesuunnittelija ole. Kunhan yleensä valmiista mallista tikutan menemään, mutta päätin kokeilla! Ja jippijaajee! Apsu oli niin iloinen! Ja puseron kokokin just sopiva.

Lankana on Lettlopi (ei kuulemma yhtään kutita, sanoi poika).

Isovanhemmuus Ruoka ja viini

Leppoisa lauantai parhaassa seurassa

 

Aprillipäivä.
(Sen historiasta artikkelini täällä)

Ja niinhän siinä kävi, että Apsu onnistui mummia juksuttamaan ihan oikeasti: aika nopsasti vein pojalle toisen xylitol-pastillin, kun hän väitti edellisen pudonneen maahan juuri ovesta ulos astuessaaan. Olimme lähdössä käymään Valkeassa ostamassa Apsulle Jäkis-kortteja ja ”jonku ihan pikkusen, pikkusen jonku, eikö niin, mummi?” Eevikselle. Koska me ollaan ”sun lellipentuja, eiku lillipentuja, niihän?” Ja ”ajetaan Kivisydämeen, joohan?”

Varsinkin Eevis on kovin tykästynyt Oulun isoon (suunnilleen koko keskustan alla olevaan) parkkihalliin. Parasta sinne mennessä on se, kun pappa juttelee lipunanto-puomiautomaatille; pyytää lippua, kiittää ja toivottaa hyvää päivänjatkoa. Eeviksestä se on riemastuttavaa! Hän kun on itse melkoinen komedienne, naurattaa muita ja osaa kaikella nelivuotiaan avoimuudella nauraa myös itselleen ”Vitsi, vitsi”!

Hyväntuulinen, aurinkoinen ja pulputtava on hän – kovasti samanlainen kuin isänsä oli pentuna. Eevis on kyllä arempi kuin isänsä nimenomaan vieraiden kesken, Juniori sen sijaan jutteli kaikille, otti kontaktia ja oli avoin. Esitteli itsensä riinpiisinmieheksi (Green Peace) tai dösämieheksi tai ihan omalla nimellään, esitteli kuitenkin. Ei välttämättä aina ihan kaikille kohtaamilleen aikuisille, mutta melkein.

No niin, mutta tänään sää ja aie olisivat olleet suosiolliset sille, että aamupäivä vietettäisiin pihalla tehden lumilinnaa ja sitten sinne kattaisimme kaakaopöydän ja Marie-keksejä, kun olisi välipalan aika. Mutta kuten jo melkein perinne on, eihän se onnistunutkaan, kun Eeviksellä oli kuin olikin oikein kunnon räkätauti jo heti aamulla heidän tullessaan brunssille. Ruokahalu (ja ilahtuminen suklaamunista) oli sentään kohdillaan.

Keksittiin puuhaa aamun tunneiksi, mutta sitten päätimme kuitenkin lähteä ajelulle, ja piipahtamaan Valkeassa. Kun Valkean Kauppakeskuksessa ei ollut niitä jääkiekko-keräyskortteja, joita Apsu oli toivonut saavansa, oli meidän mentävä ulos kävelykadun pätkä kohti R-kioskia. Ja siinä Isonkadun penkeillä oli sitten puolen tusinaa laitapuolen kulkijaa, kylläkin aika reippaita mutta kohtuullisen äänekkäitä, vaihtamassa kuulumisiaan (ja juomiaan), mihin Eevis tovin katseltuaan, tiukasti kädestä kiinni pitäen (se on mummille aina iso juttu!) totesi lakonisesti: ”Iloiset pilleet nuilla!”. 😀

Pikaisen kaupunkireissun jälkeen lounas, kuvien katselua ja tekemistä/editointia. Apsulla alkaa Photoshopin perusteet olla hallussa. 😀

Ja sitten oli taas sanottava heipat!

Nyt katse kohti tulevaa viikkoa ja pääsiäistä.

PS. Se lupaamani Polkagris-pannacotta-ohje on nyt eilisessä postauksessa.

Niin ja eilinen lammas/karitsamureke/patee oli tänään yön yli muhineena oikeasti patee. Kylmänä vähintään yhtä hyvää kuin murekkeena.

Isovanhemmuus Ruoka ja viini

Aarrekartat – ja jotain hyvää

 – Niin kenellehän näitä oikein teet?  Kuka tätä odottaa eniten? – kysyi Pehtoori toissailtana, kun intopinkeänä hänelle esittelin aarrekarttoja, joita lapsenlasten tämänpäiväistä vierailua varten olin tehnyt.

Lienee jo neljäs pääsiäisen seutu, kun meillä on ”Suuri Pääsiäisaarteen Etsintä”. Nyt hain ja laittelin sekä karttoihin että menuun oikein karttaruusutkin, fontti oli huolella valittu, jos vain olisin kehdannut, olisin ehdottanut, että meillä kaikilla olisi jotkut merirosvokamppeet tai seikkailija-khaki-viidakkoveitsi-vermeet yllämme.

Pääsiäisenä? Näin kauasko olen kasvatuksestani, lapsen uskostani ja/tai menneen arvostuksesta hairahtunut? – Eipä taida sentään mistään noin perustavanlaatuisesta maailmankatsomuksellisesta hairahtumisesta/jutusta nyt tällä kertaa olla kyse. Ihan vain siitä, että halusin muksuille jotain tavisviikonlopusta eroavaa, pientä juhlaa siis. Mikseipä? – Iloa ei ole koskaan liikaa.

Enhän mie voi heidän kanssaan tehdä virpomavitsoja, joilla he virpoisivat meitä? – Sitä paitsi: pääsiäismunien etsintähän on ollut jo vuosisatoja, ehkä -tuhansia, yksi perinne. Miksi sitä ei voisi soveltaa nykypäivään? – No mie sovelsin. Ja niinhän siinä kävi, että Apsu oli toooooooosi pettynyt, kun ensin piti syödä, ja sitten vasta lähteä aarteenetsintään. Mutta olihan se sitten jännää.

Vuosi vuodelta rastit ovat vaikeutuneet, kartta on vaatinut aina enemmän kartanlukutaitoa, mikä pojasta on mahdottoman mukavaa. Kuinka olikaan tyytyväinen kun osasi! – Näin siitä huolimatta, että lopulta aarre oli ”vaan palapeli”. Onneksi rasteilla sentään jotain herkkujakin.

Eikä se ”pakkopulla”-ruokakaan ollut Apsusta –  saatikka muista – huonoa.

Ihan klassikkopääsiäisruoka meillä on lammas/karistapatee. Tässä tarjoiluastialla vain toinen patee, – melkein molemmat tuollaiset kuluivat. Myös lasten suihin. Ja jämät ovat huomenna vielä parempia. Tsatsiki on tähän oheen mahdottoman hvvää.

Polkagris-pannacotta on viime  lauantain menusta vohkittu, ja resepti saatu. Osasinhan minäkin.

Polkapannacotta

4 dl vispikermaa
1,5 liivatelehteä
1 tl vaniljasokeria
polkagrisarkarkkeja pieneksi (melkein jauhoksi) hakattuna n. 1,25 – 1,5 dl

(Laita karkit paksuun muovipussiin ja hienonna lihanuijalla tai kaulimella.
Karkkeja on ainakin Candy Kingin irtishyllyssä tai Oulussa Valkean Karkkipäivä-kaupassa.)

Kuumenna (älä kiehauta) kerma ja vispaa joukkoon polkamurske ja vaniljasokeri.
Hämmennetään kunnes murske sulanut.
Kattila pois liedeltä ja sekoitetaan liuotetut liivatteet.
Kylmässä vesihauteessa sekoitetaan hetki.
Jaetaan annosastioihin ja annetaan jähmettyä jääkaapissa kelmulla peitettynä vähintään neljä tuntia.

Sopii kyllä pääsiäiseenkin, ehkä vielä paremmin jouluun. Tai ihan milloin vaan. Kaikki tykkäsivät. Eevikin. Apsukin, vaikkei voinut myöntää. 😀  Se on jo 7-vuotiaan elämä joskus vaikeaa. 😉

Huomenna aamutuuri muksujen kanssa – nyt brunssikattauksen valmistuluun. Kuulinko minä, että ”Mummi, huomenna vois brunssillla olla nuo pääsiäismunat (herra Hakkarainen ja Lätkäliiga)? – Ehkäpä. 🙂

Isovanhemmuus

Mummi, myy potta!

Muksupäivä.

Aamubrunssin jälkeen kun olemme jo lähdössä, käydään vara-varapissalla, ja Eevis huutelee jo kylppäriin mennessä: ”Mummi, sun pitää myydä potta!” – Tämä kertoo siitä, kuinka iso tyttö neljä ja puolivuotias on omasta – ainakin omasta – mielestään. Minusta tuntuu, että hän on muutamassa kuukaudessa oppinut puhumaan. Enää ei isoveljensä tarvitse tulkata juttujaan meille isovanhemmille, sillä nyt lähes kaikesta puheestaan, jota kyllä riittää, saa selvän ja hän mielellään selittää paljon. Ja hänellä on myös vastaansanomaton kyky ilmaista tunteitaan siten, ettei jää epäselväksi, mitä mieltä hän on esimerkiksi siitä, että veljensä otti papan tabletin ensin tai siitä, että ei sittenkään menty kauppakeskuksen leikkipaikkaan. Varsinainen draama queen on hän!

Tänään säätila ei ollut ainoastaan ”hiutaloiva”, vaan kunnon maalismyräkkä. Lumisadetta, tuulen ja tuiskun myötä myös jotain kosteaa, sakeaa valkoista tupruttaen vähän joka ilmansuunnasta, joten ei puhettakaan, että kukaan meistä olisi halunnut lähteä liukurimäkeen tai muiden ulkoilujen pariin!

Siispä eläinten jäljille. Oulun Tietomaa, jossa Apsun leikki-ikäisvuosina käytiin kaksistaan aika usein humputtelupäivinä, varmaan puolentusinaa kertaa yhteensä, on nyt rempattu. Tiedekeskuksen näyttelyt ja elämysjutut on uusittu. Nämä jutut juuri Apsun ikäisille, alakoululaisille, ehkä parhaita, mutta kyllä Eeviksellekin oli monta pysähtymisen paikkaa. Tosin kovin kauan tyttö ei malttanut yhdessä kohtaa testailla. 🙂

Eläinten jäljillä -näyttely, johon on yliopiston edesmenneen eläinmuseon eläimiä tuotu ja niille miljöitä luotu, oli hyvin rakennettu.

Parituntisen tiedekeskuksessa kiertelyn jälkeen oli jo nälkä. Siis aika lähteä lounaalle. En tiedä, mikä mielenhäiriö (laiskuus?) minuun iski, kun päätin, että menemme kaupungille Valkean Rossoon syömään. Ei tartte mennä enää toiste. Mäkkärikin on parempi, paljon parempi. Mutta nälkä lähti.

Kotimatkalla kaupungista kotiin, E. ehti suunnitella ainakin viisi seuraavaa ”sitte ku me taas lähdetään kahestaan humputtelemaan”. Ja suunnitteli myös kertoja, jolloin ´voidaan ottaa pojat mukaan´. Ainakin kolme sellaistakin kertaa oli pitkän aikavälin aikataulutuksessa mukana.

Ja minulla on jo nyt ikävä.

Isovanhemmuus Ruoka ja viini Vanhemmuus

Yhdenlaiset lapsenjuhlat

Siitä on pian 32 vuotta, kun olin OYSin osastolla 11, jonka huoneen numero seitsemän viereisellä pedillä (tosin jouduimme päiväksi käytävällekin, oli näet keväruuhkaa) oli tuore äiti, joka oli ensimmäisensä edellisenä yönä synnyttänyt, kuten minäkin toiseni.

Muutamana päivänä jutellessamme huomasin hänen olevan kovin hädissään maailman tilanteesta: pankkikriisi, luisuminen lamaan ja työttömyyteen, öljykriisi ja Persianlahden sota, nimenomaan tuo sota … Hän (minua vuosia nuorempi) kyseli, eikö minulla ole ollut huoli ja murhe, kun ”tällaiseen maailmaan uusia lapsia synnytämme, miten tulevat vauvamme ikinä pärjäämään? Joutuvat pienet poikamme sotaan, ei tulevaisuutta, … ”

Juuri silloin olin vähiten ikinä huolissani siitä, miten vastikään (vallan nopeasti!) maailman tupsahtanut Juniori tulee maailman menossa pärjäämään. Mikä kriisi, mikä sota? – Hei, meillä on kaksi tervettä poikaa sylissämme, ei mitään hätää, eikä huolta enää nyt!

Niin on 32 vuotta kulunut. Eivät ole olleet vuodet vailla huolta Juniorin elämänmenosta, eivät vailla huolta maailmanmenosta (tosin juuri tänään taas vähän valoa siltäkin osin! Ollaan jo ihan Naton kynnyksellä ja naapurissa pidätysmääräys!), mutta enimmäkseen kuitenkin vain kiitollisuutta.

Vaikka toisin oli lääkäri aikanaan sanonut, me saimme kuitenkin lapsen ja sitten vielä tämän toisenkin, jonka synttäreiden etkoja on tänään vietetty.

Juniori ja R. sekä tietysti muksut olivat juhlapäivällisellä. Oikeastaan koko päivän puuhailin asian eteen jotain, mutta silti ei niin hyviä makuja kuin olin tavoitellut. Apsu oli ainoa, joka rohkeni ilmoittaa, että kakussa ”päällinen suklaakuorrutus oli hyvää, muuten ei”. Olen samaa mieltä. Perinteinen, meidän perheen klassikko, kaikki suuret juhlat kruunannut ´Italialainen suklaakakku´ ei ollut sellainen kuin pitäisi (ja hyvänen aika, minähän olen tehnyt tämän oikeasti ainakin sata kertaa, tai noh, viisikymmnetä). Mutta menihän se tänäänkin.

Menussa ei ole kirjattuna meidän ´amuse-bouche´ tai siis: poppareita (lastenjuhlathan nämä!), sipsejä (mummi, miksi näitä, nämä ei oo hyviä! – mutta olivat synttärisankarin lemppareita), home-made (tölkistä kotona paistettuja) croissanteja kutunjuustotäytteellä – aika hyviä franciacortan kanssa! 🙂 Lapset tykkäsivät paljon – ihan ilman kuohuviiniä.  Lapsista on mukavaa kippistellä cokiksella ja pipsapossulimpparilla muovisista pikarilaseista. Edelleen kieltäydyn ostamasta skumppapulloon pakattua muumimehua. Lapsille limpparia kun ovat vielä lapsia; skumppaa tai edes sen näköistä sitten, kun ovat paljon vanhempia. Mutta juhlalasit voi silti olla. Juhlaa kaikille!

Pitkään punnitsin, mitä punaviiniä karitsanfileille. Kahdesta vaihtoehdosta päädyimme tähän. Nyt kun se ainokainen on viinikaapista tyhjennetty, lienee hankittava uusi kypsymään. Se ON hyvä punaviini. Australialainen Saperavi ei ole ihan tavallinen valinta. Ehkä tilaan sen jo pääsiäiseksi – sopii varmasti lampaallekin. Ja stout-kastike! Tein vasta toista kertaa. Todellakaan en ole oluiden, saatikka stout-oluiden tuntija, mutta pullollisen sellaista olin kastiketta varten ostanut.

Ja olinpa yllättänyt, että tämän maku oli ihan hyvää sellaisenaan. Näin siitä huolimatta, että minähän en olutta nykyisin juo, satunnaisesti saatan kulauksen maistaa. Nyt maistoin: ei mitään vastenmielistä.  Karitsanfileetä stout-kastikkeessa reseptini on täällä. Lisäyksenä tuohon vanhaan postaukseen (jossa kuvat taas kerran tolkuttoman pimeitä!!!) että kannattaa pyyhkiä liha huolellisesti marinadista, sillä muutoin vain kiehuvat pannulla.

Nyt on juhlittu. Ja kevät tuo lisää juhlia – ilman maskeja ja koronarajoituksia. Nautitaanpa niistä kaikista!

 

Isovanhemmuus Muistikuvia Niitä näitä Valokuvaus

Kuvia ja tauluja

Kuvia sisustukseen

Pitkään vireillä ollut aikeeni valita ja editoida kuva, josta teetättäisin rullaverhon meidän ”pihakeittiö” La Festan oveen, on hieman nytkähtänyt eteenpäin.

Isossa lasiovessa, sivuovessa, joka talvella kyllä on pääasiallinen sisäänkäynti, on ollut rullaverho jo 12 vuotta. Oven ikkunasta on näkymä mattotelineelle ja takapihan puutarhavajaan, joten aikanaan halusin jotain peittävää siihen eteen.

Rullaverhokankaalle painettu maisema Toscanan pikkukylästä kesän 2009 reissulta on ollut hyvä, tykätty ja tehnyt tehtävänsä. Siinä kulkeva tie jatkuu sisätilasta luontevasti. Jopa niin luontevasti, että Apsu (vai sittenkin Eevis) parivuotiaana tupsahti päin ovea, kun luuli pääsevänsä jatkamaan kuvan maisemaan. (Viereinen vanha kuva ovesta ei oikein tee oikeutta sille.)

Rullaverho teetätettiin Kopio-teoksessa, jota ei enää ole ja verho maksoi vain 70 €. Nyt se on haalistunut, sotkeentunut ja lerpahtanutkin. Siis aika uusia. Kerrankin minäkin olen vaihtamassa verhoja, tai siis verhoa.

Valokuvia on meillä on muutenkin käytetty sisustukseen; mökin keittiönseinän riekonmarjakuva ehkä ison juttu. Nyt en löydä siitä kuvaa, mutta laitanpa, kun ensi kerralla ollaan siellä.

Nyt uusi kuva on tähän oveen löytynyt ja editoitu, pitäisi vielä ottaa yhteyttä johonkin liikkeeseen, jossa noita tehdään. Se sitten huomenna.

Potrettikuvia seinälle

Olen myös etsinyt muksuista kuvia tauluksi/kehystettaväksi. Molemmista olen tehnyt kuvakirjat vauva- ja taaperovuosilta, materiaalit seuraaviin opuksiin on kyllä kuvattuna, ehkä ensi talvena sitten teen sellaiset, mutta nyt vain meidän makkarin seinälle muutama studiopotretti, ehkä yksi- ja kolmivuotiskuvat?  Sellaiset on kyllä otettu, mutta en ole niistä tauluja tilannut.

Monessa kodissa varmaan on kirjahyllyssä tai juuri makkarin seinällä perheestä kuvia, sukulaisia, isovanhempia etc. Molemmilla vanhemmillani oli ja Jäälin mummulassa on vieläkin hyllyissä tunkua, kun lapsia perheineen, yhdessä ja erikseen on kuvattu ja kehystetty: ylioppilaina, rippijuhlassa, häissä ja vauvoina – kaikissa mahdollisissa elämän taitekohdissa.

Muotokuvakin! 

Minun lapsuudessani äiti keräsi potrettikuvia meistä kolmesta enemmän kuin tarpeeksi 🙂 – ja maalauttipa meistä jopa muotokuvatkin! Rovaniemeläinen muotokuvamaalari Korva kävi meillä kotona ja muistan, että hän oli jotenkin pelottava! Tiedättehän: taiteilija! Olin silloin 9-vuotias, veljeni 6-v. ja silloin vasta vuoden ikäisestä sisarestani tehtiin taulu muutama vuosi myöhemmin. Taiteilija otti meistä kuvat, – ei sentään tarvinnut enempää mallina istua!

Äidillä maalaukset olivat seinällään, vielä hoivakodissakin, mutta äidin mentyä me lapset otimme omat kuvamme, niitä ei pantu myytiin eikä kiertoon, kuten äidin monet, monet muut taulut.

Minun kuvani on meillä täällä pimeän vaatehuoneen seinällä, ehdottomasti kieltäydyin katselemasta sitä makkarissa tai missään muuallakaan. Otinpa siitä nyt kuitenkin kuvan, ehkä muutaman vuoden päästä itsesensuuri on sen verran hellittänyt, että ryhdyn käyttämään kuvaa some-profiileissani! 😀

Kuvien ja taulujen tilaus netistä

Olen valokuvausasioissa tehnyt asiakkaille listan osoitteista taulujen ja muiden kuvatuotteiden tilaukseen ja liitän tähän loppuun.

Vielä en ole Muistikuvia-hommia ihan lopettanut,
joten jos tarvitset kuvia ja kuvaajaa,
niin don’t hesitate to ask 🙂 

Beyondprint
https://beyondprint.fi/
Metali-, lasi-, akryyli- puu-, kehystauluja sekä julisteita ja fine-art-tulosteita

Dialab
http://www.dialab.com/fineart-valokuvataulut/
Komeita ja laadukkaita valokuvatauluja, erikoisprinttauksia ja postereita.

Vistaprint
https://www.vistaprint.fi/markkinointimateriaalit/postikortit?rd=1
Tämä on kai halvin, paljon käytetty. Tekee mm. hyviä käyntikortteja.
Ja täältä olen tilannut enimmät korttini, Oulu- ja joulukortit

Fotonetti
http://fotonetti.fi
Torniolainen firma, nopea toimitus, helppo korttien teko-ohjelma, ja paljon valmiita pohjia. Kuvien taso hyvä.

Ifolor
https://www.ifolor.fi/kuvakortit
Ihan hyvä, hinta-laatu kohdillaan, aika edullinen, varsinkin kun siellä on jatkuvasti alennuskampanjoita.
Myös tauluja ja kalentereita olen sieltä tilannut.

MOO
https://www.moo.com/eu/products/postcards.html
Ehdottomasti parasta jälkeä, toimitus kestää aika kauan verrattuna suomalaisiin.
Kaikkein kallein.

Isovanhemmuus

Yhteinen iltapäivä

Melkein kahden viikon korkeanpaikanleirin jälkeen tasamaalla, melkein asutuksen keskellä, hiihto sujui pakkasaamussa nopsasti, ei ollut mitään tarvetta pysähdellä kuvailemaan, ei katselemaan maisemia, ei keräämään maisemista muistikuvia mieleen painettavaksi. Kunhan kuntoilin, ihan vaan suorittamismeiningillä tänään.

Suoritus oli hyvä saada alta pois, sillä iltapäiväksi oli tulossa rakkaita ruokavieraita. Juniori tuli lasten kanssa. Porukalla laitettiin ruokaa: edelleen rohisevat ja yskivät muksut saivat täyttää laskiaspullat jälkkäriksi, Juniori paistoi poronkäristyksen, mie tein muusin ja salaatin, Pehtoori huolehti tiskeistä.

Ja paljon oli muutakin yhdessä tekemistä: temppurata (viikon pääosin sisällä olleille) oli rakennettava, katseltiin kuvia mökiltä, etsittiin väritystehtäviä, syliteltiin, juteltiin, liekittiin vesikuulilla ja värivesillä – ja istuttiin aika pitkään ruokapöydässäkin. Onneksi sentään muutama tunti tällä lomalla ehdittiin yhdessä olla. Kun kerroin, että minulla pääsi itku, kun he eivät mökille päässeetkään, että olisi ollut niin mukavaa puuhaa siellä heille ja minulla oli kova ikävä, Apsu totesi ensin, että ”en usko, että itkit”. Ja sitten hetken kuluttua: ”Niinpä tietenki itkit. Niinpä tietenki.”

Mutta tänään en itkenyt. 🙂

Isovanhemmuus Lappi Liikkuminen Mökkielämää

Iloja ja suruja yhdelle päivälle

Varoituksen sana, nyt tulee kyynelehtivää vuodatusta, vuodatusta siitä, kuinka on surullinen ja surkea olo.

Jo paljon ennen joulua, kun Juniori ilmoitti töihin lomatoiveensa tälle vuodelle, merkittiin kalentereihin, että ainakin hän ja muksut, ehkä myös R. jos saa loman, tulevat hiihtoloman aikohin tänne möksälle meidän kanssa, – mekin järjestimme tulomme tänne juuri tälle viikolle.

Sekä Apsu että Eevi olivat etukäteen mielissään, moneen kertaan muisteltiin viime vuoden mukavaa lomasta, ja suunniteltiin, mitä kaikkea mukavaa taas tehdään (lumilinna, mäenlaskua mökkitien päässä, kylpylä, porofarmi, Suomen pisint pulkkamäki, Kaunispään munkit, takkatulta, poronkäristystä, kylpylää, pullaa ja Souvareita, yhdessäoloa ja pelaamista, Mario & prinsessa Peach -show, brunssiaamiaisia, Kuukkelista viikonloppukarkit, luppoilua ja lomailua). Enkä se ollut vain minä, joka näitä juttuja jatkoi ja joista innostui!

Koska R. ei saanut lomaa tähän viikonloppuun, Juniorin ja muksujen oli tarkoitus tulla huomenna junalla Rovaniemelle, josta Pehtoori heidät hakisi tänne. Näin muksujen ei tarvisi kaksistaan kärvistellä takapenkillä kuutta tuntia.

Eihän se nyt niin menekään. Jo alkuviikosta tuli tieto, että Apsulla on flunssaa, ja tänään sitten varmistui, että Eevis on sen verran (= aika lailla) kipeä, että Juniori (viisasti kylläkin, vaikka vastoin lasten toivetta) päätti, että eivät reissuun lähde. Vaikka kuinka olen jo pari päivää tähän koettanut varautua, ei nyt hyvälle tunnu.

Semminkin kun näin kävi TAAS. Vuoteen yhtäkään lasten lomaa ei ole mennyt niin kuin oli suunniteltu, toivottu.

Ja iso ongelmahan tässä taas olen minä itse: mie aina niin ootan ja värkkäilen. Ehti Pehtoorikin ison lumilinnan lapsille tehdä, mie täytekakun, ja paljon muuta. Mutta – hoen koko ajan itselleni, että eihän tämä nyt niin iso juttu ole. Ja kuitenkin ”vain” kurkunpääntulehdus tms.  Mutta ikävä muksuja on. Ihan hiton ikävä.

Yritän käyttäytyä kuin vastuullinen äiti ja mummi, enkä enää tupise. Kunhan mukelot nyt paranevat.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Ja tänään paljon hyvääkin. Aamupäivällä (paitsi että laittelin ruokia, täytekakun yms. huomista varten valmiiksi, – en sentään ehtinyt pedata sänkyjä valmiiksi!!) siivosin vielä kaappeja (nyt on viideksi vuodeksi nämä hommat tehty), odottelin pakkasen lauhtumista  ja sitten ladulle!!!

Sää paras mahdollinen ikinä! Ihan tyven, – 1 C, aurinko sinisieltä taivaalta, ladut priima kunnossa.

Tein eka kertaa ikinä kännykällä videokoosteen ladulla napsimistani kuvista. Olin Kakslauttasen ja Rönkönlammen huudeilla. Klikkailehan auki. Kerro jollei toimi, jotta tiedän ryhtyä opettelemaan toimivaa videon liittämistä. 🙂

Tässä vielä varmuuden vuoksi muutama still-kuva oikealla kameralla filmattuna ja kuvankäsittelyllä hifistelty.

Isovanhemmuus Liikkuminen

Pieniä iloja

Kun ei ole paljon tekemistä, ei tule tehtyä paljon mitään.  

Tähän kiteytyy koko päiväni syvämietteinen yhteenveto. 

Noh, joka tapauksessa, kun Vävy yövyttyään kotikotonaan tuli aamukahdeksan aikaan hakemaan Tyärtä ja lähtivät sitten ajelemaan melkein kahden kuukauden Oulu – Hangasoja – Oulu -oleskelunsa jälkeen kohti kotiaan, kohti Järvenpäätä, mie lähdin hiihtelemään. Oulun latupalvelun nettisivuilta olin löytänyt tiedon, että Pyykkärin (Pyykösjärven) latukin oli nyt avattu, enkä ole siellä koskaan ennen käynyt, päätin ajella autolla lähtöpisteeseen. Mukavahan se taas oli…

Aamupäivällä kun Apsu ja isänsä lähtivät sählytreeneihin, Eevis tuli – koska eilen oli ilmoittanut niin tekevänsä – kanssani askartelemaan ja pelaamaan. Luettiinhan me myös. Ja yhtäkkiä kesken kaiken hän toteaa pöllön kuvia katsellessamme: ”unohin eilen sanoa, että ossaan jo sanoa ”pallo” ja ”suklaa”!

Tytöllä on L-kirjan ollut hukassa, korvattuna ässällä. Yleensä muksuille vaikeampi ässä vaatii kypsyttelyä kauemmin kuin ällä, mutta Eeviksellä se on ollut toisin päin:  nyt tuli pöLLökin ihan oikein, eikä ollut kuvakirjassa enää pössöjä.

Eilen jäi postaamatta – vaikka tarjolla olikin – uudesta pikkuherkusta, – karkin korvikkeesta. En ole kovinkaan paljon karkkien ystävä, enkä todellakaan sellainen suklaansyöjä kuin Pehtoori 🙂 , vaikka toki joskus ostankin irtiksiä: persikoita, vanhoja autoja (salmiakki), lehmätoffeita, englannin lakritsia tms.  ja melkein jokaisella kaupppareissulla yhden turkinpippurilakun. Yksi riittää. Tuoreus on olennaista.

Eilinen ”Lauantaikarkki”, josta muut eivät paljon perustaneet, olivat kuivatut karpalot, joita olin pyöritellyt raakalakritsijauheessa (vrt. lapsuuden apteekin salmiakkipulveri). En muista, mistä moinen vinkki on tullut tietooni, mutta kun kaapissa on taas ollut johonkin jälkkäriin tarvittua raakalakritsijauhetta (jo yliaikaista 🙁  ) ja aina myös kuivattuja karpaloita (kreikkalaisen jukurtin sekaan niitä ja pähkinöitä), niin päätin kokeilla tätä. Näillä voisi koristella vaikka täytekakkua tai jotain rahkajälkkäriä. Ja kyllä minä saan nämä napsittua ihan tällaisenaan, ihan itseksenikin.

Isovanhemmuus Luettua

Pieniä ja isoja ilmasto-ongelmia

Samaan aikaan kun minulla on kuuntelussa Andri Snaer Magnasonin kirja ”Ajasta ja vedestä”, on Oulun tammikuisessa keskiviikossa SYYSmyrsky. 

En olisi ko. kirjaan varmaan ilman lukuhaastetta ja haastavaa kohtaa ”Kirjassa joku etsii ratkaisua ilmastokriisiin” tarttunut.

Magnason on ollut minulle aiemmin täysin tuntematon, vaikka hän on tullut Islannin presidentin vaaleissa kolmanneksi vuonna 2016 ja on kuulemma maan kuuluisimpia kirjailijoita.

Ilmastokriisi kyllä huolettaa; huoli on vaikuttanut joihinkin valintoihinkin, lentohäpeää ei ole pahemmin ollut, kun ei viime vuosina olla juuri lenneltykään, mutta  väistämättä tulee ajatelleeksi, millainen maailma tullaan jälkikasvulle jättämään. Pientä ilmastoahdistusta on aika ajoin olemassa

”Ajasta ja vedestä on filosofisesti, kirjallisesti, henkilökohtaisesti ja tieteellisesti perusteltu lähestymistapa ilmastonmuutokseen – alkaen taivaallisista lehmistä kertovista ikivanhoista myyteistä isovanhempien ja sukulaisten tarinoihin, kohtaamisiin tutkijoiden kanssa ja keskusteluihin dalai-laman kanssa.”

Kirja on aika hyvä. Ihan koko aikaa en ole jaksanut keskittyä, välissä on paljon kiinnostamatonta tietoa, ja lukuja ja tilastoja joita minun pieni pääni ei pysty ymmärtämään, mutta myös paljon hyviä keskusteluja, mm. nimenomaan dalai-laman kanssa.

Ja samaan aikaan, juuri tänään tässä oululaisessa mikroilmastossa syysmyrsky ja + 6 C saa aikaan lyhytaikaista mielipahaa, ja kiukuttelun pidättelyä. Pääkallokeli* ei houkuttanut edes lenkille, saatikka, että olisi ollut mitään asiaa hiihtämään. Eikä tämän myräkän ja lämmön jälkeen ladut ihan heti toivu.

*Pääkallokeli on todennäköisesti muotoutunut sanoista kalla tai kallo (’jää’, ’jäätikkö’) ja keli. Selventävä artikkeli sanan etymylogiasta on KOTUKSen sivulla KLIKS.

Tätä kolme vuotta sitten tekemääni COVID-19 -kuvaa voisi varioida, tai siis tehdä samaa tekniikkaa käyttäen climate crisis -version.

Isovanhemmuus Joulu Niitä näitä

Muksulauantai

Rantapellossa tapahtunutta.

Kello oli soimassa klo 7.15. Heräsin klo 7.13, ja saatoin ilokseni todeta, että ei kiirettä. Tunnin päästä olin hakemassa muksuja isältään, joka nykyisin kulkee pyörällä (tänäänkin! – aamulla – 20 C) töissä. Pikkuisen olivat pienet pahoillaan, kun aamubrunssi ei ollutkaan ihan takitelleen valmiina, kun tultiin keittiöömme. Malttoivat sentään odottaa kaakaon lämmittämisen, papan puuron valmistumisen, ja sitten. Kuinka tykkäävätkään istuksia aamupalan ääressä, nauttia kaikkea pientä, Lopultakin aika paljon, Ja höpötellä.

Ja sitten!? Aamupäivän pakkanen piti meidät pois pulkkamäestä, pois tarhan puistosta, mutta olihan Blippi, Ja pitkään puheena ollut Temppurata! Sehän porukalla koottiin. Eikä paljonkaan nahistelua! 😀 Seitsemänvuotiaan ja nelivuotiaan prioriteetit eivät ole ihan yhteneväiset, – sisarusskaba on ikiaikaista! Mutta sitten ”paikoillanne, valmiina, NYT!” Kerta toisensa jälkeen rasti rastilta uudelleen ja uudelleen.

Pieni tauko, lupa pelata puhelimella ja tabletilla ja sitten lounas. Lohi ja perunat uppoavat, vaikka ulkoilmaa ei olisikaan ollut nautittavana. Nälkä on ikiaikaista, varsinkin 7-vuotiailla pikkupojilla!

Vielä ehdittiin puuhailla kaikenmoista, mm. olkkari muuttui ravintolakaduksi, jossa mummin ja papan oli käytävä tilaamassa aamu- ja iltapaloja kilpailevista katukeittiöistä. Pieni eturistiriita syntyi käytettävästä valuutasta: onko marmorikuulat vai pienet joulukoristetilpehöörit relevantteja maksuvälineitä? 😀

Minusta hyvä merkki oli se, etteivät muksut (ei varsinkaan Eevis kuten tavallisesti) puolen tunnin välein kysellyt/kyselleet, ”milloin isi tulee…”  – Eikä tänään tullutkaan, koska oli pyörällä duunissa, joten yhden jälkeen ryhdyttiin tekemään lähtöä: lapset isälleen ja mummi ladulle. Viimeistään tässä vaiheessa jo kovasti suunniteltiin seuraavan kerran tekemisiä, ruokia, humputteluja, juttuja…

Ja sitten. Oli jo lauhtunut, melkein 10 astetta, joten oli aika ensimmäiselle hiihtolenkille Oulussa. Olihan se melkoinen latuhuollon ja kelien romahdus edeltäviin mökkitienoon hiihtolenkkeihin, mutta kymppi kuitenkin. Hyvä niin.

Nyt jonkinlainen tasausvaihe. Asemoituminen tähän vuoteen, Arkeenkin.

Isovanhemmuus Joulu Vanhemmuus

Agenttitontun mummin hyvä päivä

Aamupäivällä valmistui viimeinenkin omatekoinen joululahja. Tänä vuonna olenkin tehnyt monta lahjaa enemmän kuin ostanut! Aika hyvä juttu. 🙂

Mutta käsillä tekeminen on vaatinut myös veronsa, – mutta siltäkin osin tänään hyvä päivä: pääsin tänään hierojalle. Nyt olo kivuton ja ”tilava”.

Pieni happihyppely pakkassäässä oli valoisa ja jokapuolella on niin kaunista kun on kunnolla lunta. Ja tänään taivas oli huikea. Oli haloilmiö, kiharapilviä, sinitaivasta, haituvia, …

Iltapäivällä yhden ison kuvatoimituksen viimeistely ja saatekirje asiakkaalle: sekin asia nyt pulkassa!

Ja illalla sitten juhla! Mummin elämää.   Apsulla oli koulutaipaleensa ensimmäinen joulujuhla, jonne Juniori kysyi minua kaverikseen. Oi, että. Aatelkaapas, että selvisin kyynelehtimättä, ei niiskaustakaan. Jos oltaisiin päästy lähemmän näyttämöä en ehkä olisi … 🙂

Ekaluokkalaisten ohjelmanumero oli moniosainen ja se olikin melkoinen jännitysnäytelmä, jossa vorot ja porot olivat pahasti sekaisin, mutta Agenttitonttu oli tärkeässä roolissa pelastamassa koko joulun! Pitkät pätkät repliikkejä monisatapäisen yleisön edessä – roolisuoritus oli vakuuttava. En niinkään ihmetellyt sitä, että poika muisti ja osasi vuorosanansa niin hyvin, mutta se, että osasi niin luontevasti ja rohkeastikin osansa esittää oli iloinen ylläri. Tuosta vaan.

Toki oli muutenkin mukava olla alakoululaisten joulujuhlassa. Edellisestä kerrasta kun on jo hyvin yli 20 vuotta. Vähän oli epätodellinen olo istuksia katsomossa Juniorin vieressä katselemassa ja kuuntelemassa koulun bändiä siksikin, että alakoulussa se oli juuri meidän poika, joka lavalla soitti rumpuja. Se ura ei sitten kyllä jatkunut kyllä edes murkkuvuosiin asti, vaikka rumputunneilla jonkun aikaa kävikin. Niin kuin kävi kyllä monen muunkin harrastuksen parissa. Kitaransoitto taisi jäädä ainoaksi harrastukseksi, jotka jatkui vuosikausia.

Nyt Agenttitontun mummi lähtee pakkaamaan reppua huomista varten: aamusella on aika hakea Agenttitontun pikkusisko kirjasto- ja humputtelureissua varten.

Isovanhemmuus Joulu Niitä näitä

Pienten kanssa pikkujoulut

Joulutunnelmainen päivä.

Aamulla kiertelin kaupungilla katselemassa, kuvailemassakin, Oulun joulun maamerkkejä: Kauppahalli ja Toripolliisi, Torinrannan aitat, Seurahuoneen joulupukki poroineen, kaupungintalon joulukuusi, Tiernapojat, Intiön kappeli,  Ainolan Joulupolku, Tuiran joulukuusi, Rotuaarin jouluvalot….

Tolkuttoman kauan en kaupungissa voinut kuleksia, koska olin kutsunut vieraita viettämään meille pikkujouluja. Ja kaikenmoista oli toivottu ja olin lupaillut. Menussa poronkäristystä ja puikulamuusia, joulupullaa ja glögiä. Ohjelmassa piparinkoristelukilpailu, joulukalenterin luukkujen yllätykset, joulumusiikkia, tonttukuvat ja olivathan ne tontut käyneet joulusukkiinkin tuomassa jotain pientä.

Apsu ei juuri kameran eteen ole viimeisen parin vuoden aikana ole suostunut, mutta olin kuitenkin pyytänyt heitä tulemaan tonttulakit mukanaan, ostanut Eevikselle uuden mekonkin, jotta josko jossain välissä, vaikka piparikoristelun ohessa, voisin tonttukuvia ottaa. Olinkin iloisesti yllättänyt, kun poika lenkillä ollessani laittoi viestiä, että ”miks ei oo studiota kun otetaan kuvat, sitä valkoista taustaa…”  – No olihan se sitten! Pehtoori avitti ja saatiin studio pystytetyksi ennen kuin tulivat.

Ja mikä malli Eeviksestä onkaan kehkeytynyt! Poseerasi ihan omaehtoisesti niin hienosti, ja innolla ”Mummi, ota nyt kuva!”. Sai sitten esimerkillään Apsunkin innostumaan. Olipas kyllä mukavaa.

Piparikoristelussa oli hyvin tasaväkiset joukkueet: Juniori ja Apsu, Miniä ja Eevis. Lapset kyllä nauttivat, paljon hienoja tuotoksia.

Yhdet parhaista pikkujouluista ikinä!

Isovanhemmuus Niitä näitä Ruoka ja viini

Juhlaa monin tavoin

Tämä vuodenaika ja Instassa silmiin sattunut Minna Kuukan (taas kerran) huikea piparkakkutalotuotanto saivat minussa eilisellä kauppareissulla aikaan piparkakkutalon valmiiden seinäelementtien ostamisen. Eilen teimme pikaisesti perustukset, ja tänään aamubrunssin jälkeen viimeistely ja pihatyöt!

Näytin lapsille noita Kuukan talotuotannon aikaansaannoksia, ihailivat hekin kovasti. Mutta kyllä sitten jälkeenpäin Apsu totesi ettei mummi ole yhtä hyvä kuin MK! No ei ole ei. 🙂 Mutta loppujen lopuksi me kaikki neljä olimme oikein tyytyväisiä tuotokseemme.

Eikä tässä vielä kaikki: ehdittiin puuhata paljon muutakin. Kirjastossa tietysti. Ja joulumakaroneja etsimässä (- ei löydetty). Jouluvaloja katseltiin. Ja sitten mummilassa vielä kaikenlaisia ”tieteellisiä kokeiluja”! Ravintolaleikkejä. Kaikenlaista ehdittiin aamupäivän aikana. Niin mukava!

Ja illalla sitten Pehtoorin kanssa vielä oikeasti ravintolaan: viinikerhon 31-vuotissynttärit tänäkin vuonna ravintolassa. Alamme selvästi ikääntyä, kun mielellämme menemme välillä valmiille, vaikkei todellakaan ole edullista. Ja olihan tänäänkin koko rahan edestä hienoja makuja. Ja hyvää oli sekin, että toisin kuin viime vuonna Uleåborgissa, niin tänä vuonna meillä oli Istanbulissa kabinetti. Pikkujouluaikaan se oli oikein hyvä, – saimme keskenämme olla, jutella, suunnitella tulevaa, muistella menneitä.

Arvostin myös sitä, että saimme ravintolapäällikön henk.koht. hyvän huolenpidon, viinisuositukset ja tarjoilun sujuvan aikataulutuksen. Oli hyvä.

Ollaanko ennenkään petytty Istanbuliin? – Ei, eikä tänäänkään. Viinikerho sai arvoisensa miljöön, ruoan, viinit ja tarjoilun. Hyvillä mielin ollaan. Ja minulle pidettiin karjalankielinen puhe! Arvostan. 🙂 Hieman hämmästyttävää oli se, kuinka paljon tänään puhuimme politiikkaa, tai siis jaoimme huolta – kaikesta.

Huomenissa liitän kuvia. Nyt (kello on jo yli kymmenen!!!) on aika hankkiutua levolle: huomenna on paljon tekemistä . ..

Isovanhemmuus Joulu

Joulua kohti

Sain tänään niin koskettavan palautteen yhdeltä asiakkaalta (kalenterin ostajalta), että hänen kohtuullisten hankintojensa tuotot käytin Black Friday -haasteeseen… Joku ukrainalaislapsi saanee talvikamppeet. Mutta se ei ole nyt ihan se pointti… vaan …

Kaikkinensa ”maailman politiikan arkipäivää” (sellaista radio-ohjelmaa ei taida enää olla?) on aika karua näinä päivinä. Varjelen itseäni välillä, enkä lue, en seuraa, ja taas välillä ahdistaa aika paljonkin. Ei niinkään omasta puolesta, vaan kun on elämässä pari noita muksuja. Siis muksunmuksua. Heille me tämän maailman jätämme – millaisen maailman? Kun mennään 60-luvun alkuun, jolloin olin Apsun ja Eeviksen iässä… Millaiset olivat tulevaisuuden näkymät silloin ja millaiset nyt? – Kipeää tekee kun mietin …

Muksut olivat täällä tänäänkin tovin: reilun tunnin aikana ehdittiin piparkakkutalo (valmispaketista seinät) saada jonkinlaiseen kuosiin. Eikä koristekarkeista paljoakaan uponnut pieniin suihin. 🙂  Apsu tosin jo Haukiputaalta tullessa vakaalla 7-vuotiaan antaumuksella ilmoitti, ettei moinen touhuaminen kiinnosta, mutta kunhan piparirakentelu ja -koristelu oli alkuun saatu, poika uppoutui hommaan ihan kympillä.

Ja talosta tuli hieno!! Ja päätettiin pitää taas piparin koristelukilpailu, päätettiin HETI ripustaa joulupussukkakalenteri (”vaikka mummi AINA hukkaa kaiken” – onneksi on Eevis, joka vaatehuoneen kätköistä  kalenteripussukat löysi. Ihan sieltä missä niiden piti ollakin!!! 🙂 ). Joulua on siis hiljalleen viritelty, Pehtoorihan on kujan muiden miesten tavoin jo aloittanut kilpavarustelun valojen kanssa, onneksi on joku roti touhuissaan. 🙂

Ja piparipuuhiin liittyen: onhan se eri mukavaa, kun on pari pientä mukana sitä, joulua, touhuamassa. Melkein yhtä hurahtaneita kuin mummi.

On aika elää pieniä satuja, nautitaan siitä!

 

Isovanhemmuus

Pieni lomahumputtelu

Näinä aikoina yön pimeys jatkuu vielä pitkälle aamuun. Tällaisina päivinä tuntuu, että ei ole niin väliä, mitä ehtii ja ehtiikö mitään. Jotenkin vain hiipuu hommasta toiseen, sisältä ulos, takaisin sisälle lämpimään. Sytyttelemään kynttilöitä, keittelemään teekupposia. Lukemaan ja kirjoittamaan. Piirtelemään aikajanoja. Miettimään enemmän menneitä kuin tulevia.

Lähimennyttänikin vielä muistan ja kroppakin muistaa.  Toissapäiväinen Leo´s Leikkimaa iltapäivä tuntuu takareisissä ja jossain käsivarren lihaksissa. Meillä oli syyslomalaisten kanssa touhupäivä. Apsu pääsi viettämään kauan toivomaansa iltapäivää iskän kanssa SuperParkkiin, joten Eevikselle oli luvattu humputtelureissu mummin kans. Ja varmaan eka kertaa kun Eevis ei ensimmäiseksi halunnutkaan kirjastoon, vaan hänkin halusi sisäleikkipuistoon ”ku A:kin on sun kans ollut siellä pienenä kahestaan”. Kyllähän me taapero- ja leikki-ikäisen Apsun kanssa kävimme siellä montakin kertaa, Eeviksen kanssa en ole käynyt kertaakaan. Sinne ajeltiin, ja oltiin iloisia (ainakin mummi oli) kun se ei ollutkaan täynnä lomalaisia vaan mukavan väljästi saatiin olla.

Taas kerran tuli hoksattua, kuinka erilaisia nuo lapsenlapset tempperamenteiltaan ovat. Kumpikaan ei ole mikään riehuja, mutta Apsu on harkitsevampi, pitkäjänteisempi, – saattoi hyvinkin 10 minuuttia pomppia trampalla tai ajella pikkupyörillä, laskea kerta toisensa jälkeen samasta mäestä, mutta Eevis kulki puuhapisteestä toiseen, aika järjestelmällisesti kaikki läpi, aristelematta mitään ja sitten vasta kierros uudelleen. Yksi mäki, parit hypyt, yksi kierros. Tuo kuvassa oleva ”uima-allas” oli oikeastaan ainoa, jonne Eevis jaksoi pomppia pitkänkin tovin. Tosin välillä kävi selittelemässä kaikenlaista ja kyselemässä, milloin mennään taas mökille ja kylpylään siellä. Yleensäkin Eevis kyllä selittelee aika paljon. 😀

Molemmille, Apsulle aiemmin, Eevikselle toissapäivänä, oli kyllä tärkeää, että mummi kulki mukana. Ehkä ne matalat ”viidakkoreitit”, joissa mönkiminen ja kapuaminen oli tarpeen, ovat ilmeisesti syynä noihin hienoisiin lihastuntemuksiini, melko mutkilla niissä välillä joutuu olemaan. Mutta ilohan se taas oli.

Humputtelujen lopuksi meillä oli sitten koko poppoon treffit Nallikarin ravintolassa, jonne pappakin tuli. Hyvä ruoka oli – lastenkin mielestä. Ja Eevis kertoi, että sinne oli myös Anni ja tämän äiti aikoneet tulla, että näkisivät pitkästä aikaa toisensa ja että minäkin näkisin Annin. No enhän minä sitten kuitenkaan Annia tavannut. Anni kun on ihan vaan Eeviksen oma mielikuvitusystävä.

 

Isovanhemmuus

Viikonloppu eessä taas

Vaikken aamusella, liian varhaisesta heräämisestä huolimatta, ehtinytkään pyörälenkille ennen kuin lähdin hakemaan muksuja Haukiputaalta – toista päiväkerhosta ja toista koulusta – näyttää askelmittari toistakymmentätuhatta askelta. Siis ei jämähtämistä, mikä sopi minulle nyt oikein hyvin.

Samaan aikaan kun ekaluokkalainen saatiin kyytiin ja kyselin häneltä, tuliko viikonlopuksi läksyjä ja toivottelin hyvää viikonlopun alkua, alkoi melkein nelivuotias päiväkerhosta tullut sisko laulaa ”On viikonloppu eessä taas…” 😀

Sitten keskusteltiin pitkään, mennäänkö kirjastoon, kasvitieteelliseen, museoon vai jonnekin kaupungin puistoon, ja kun ei millään löytynyt vaihtoehtoa, joka olisi sopinut molemmille, päätettiin äänin 3 – 0 mennä ”mummipapalle”.

Ja iltapäivän muutama yhteinen tunti sujui hopusti. Ehdittiin pelata jalkapalloa, pihatennistä, kerätä omenoita, syödä ulkona lämpimiä leipiä, miettiä huomista menua, lukea, katsella youtubea,  juosta ja nauraa.

Väilipalan jälkkäriksi kaneliomppuja.

Isovanhemmuus Niitä näitä

Kesän lopun lauantai

Työhuoneen ovi on auki, on lämmin, ”Kuuska soi” -festari kantautuu tänne asti. On kesän tuntu. Loppukesän kylläinen tuntu.

Lapsenlapset, Juniori ja Miniä oli kutsuttu meille syömään. Vai meniköhän se sittenkin niin päin, että ihan itse kutsuivat itsensä. 😀 Ihan sama, – joka tapauksessa olisi varmaan yhdessä tänään syöty, kun  se kerran taas pitkästä aikaa oli mahdollista.

Pehtoori haki jo eilen Torin lihamestarilta flank steakia ja minullahan oli ”ruokavieraiden” itse poimimia tatteja pakkasessa, joten menu oli sitä myöten selvä: tattirisottoa, grillattua flank steakia, tomaattisalaattia, hunajamelonisalaattia, ja pieniä tykötarpeita oheen, lapsille Haaparannan tuliaisina hot-dog-leipäsiä ja nakkeja, lasten salaattia ja kaikille mansikoita ja hilloja sekä kermistä jälkkäriksi. Helppoa ja hyvää. Sellainen ”kesää on vielä jäljellä” -päivällinen.

Muutenkin päivä on mennyt kesäisissä tunnelmissa. Koetin aamupäivällä saada tämän kesän 2000 pyöräkilometriä täyteen, – ei ihan onnistunut. Mutta mie jo kestän moisen tappion. 🙂 Aina ei voi voittaa, itseäänkään. Johan olen oppinut luopumaan yhdestä sun toisesta jutusta.

Jo toista kesää jutun nimi on ollut: TUUPOHEIKKI! Turbo-Leikki on juoksukilpailu, joka kulkee meidän pihan poikki, avojaloin, mummin melkein kuuluu hävitä, tosin joskus sentään ”vain melkein”. Mutta pääasia on, että yhdessä juostaan.

Ja sitten! Kun Juniori poppoonsa kanssa oli jo lähdössä täältä, Eevis istui jo auton takapenkillä ja tuijotti meidän portinpielen koivuja: ”Hei, tuolla kasvaa perunoita!!”

Aikamme koko porukalla katseltiin, ihmeteltiin ja todettiin, että koivun kyljessä, aika korkealla, on monta kääpää [jollaisia mökkireissulla kyllä etsimällä etsittiin], ja ihan selvästihän: perunoita!! [herneiden kasvuahan minä olen jo lapsille ”livenä” opettanut, mutta ehkä ensi kesänä laitamme muutaman perunankin yrttipenkkiin. 😀 ] Koetimme Eevikselle selittää, etteivät ole perunoita. Tyttö ei ollut moksiskaan. Elämä jatkuu. Ja Eevis on mummillekin hyvä ope.

Opettajista puheenollen, olipa ilo, kuinka paljon Apsu kertoi koulutaipaleensa aloittamsesta. Ekaluokkalainen. 🙂

Isovanhemmuus Mökkielämää

”Avvaa mitä”?

– Avvaa, mummi, mitä? – No?
– Haluan vielä muttikoita.

Ja Apsu: ”Otappa, mummi, sinäkin heinä suuhun!” Näinhän me on joka päivä purolle mennessä Apsun kanssa tehty. Meillä ”padonrakentajilla” se kuuluu tunnelmaan; heinä hampaiden väliin. Tänään kävimme vielä illan päätteeksi muokkaamassa patoa matalaksi (= melkein purkamassa koko rakennelmamme), mutta ”sen pitää solista … ”.

Aamulla oltiin pitkään sisällä, kun taivas oli pilvessä ja maisema sumuinen. Seurailtiin ikkunoista ja terassilta oravien ja Hönö-pupun touhuja pihapiirissä. Ja Apsun kanssa sitten tehtiin Lightroomilla kuvia, – poika osaa jo oikeasti muokata otoksia.

Pauli-pupun poika Hönö ja Tupsu-orava (huom. nimien antajia eivät ole lapsenlapset vaan Tyär, Vävy ja Juniori) olivat kiinnostuksen kohteena. Hönö on vähän kesyyntynytkin, kun Vävy on sitä täällä melkein kuukauden ruokkinut… (kuva ”yhteistyössä” Juniorin kanssa…. ;))

Ja Tupsulla on merkillinen häntä.

Kun yhdentoista jälkeen lämpö nousi jo lähelle + 20 astetta ja alkoi näkyä sinitaivasta, oli aika lähteä ulos, metsään tietysti. Mie kävin poimimassa (aikuisille) sienimuhennoksen tarpeet, muu porukka mustikkaan, lähinnä välipalamustikat suoraan mättäiltä. Juniori on jo pari päivää keräillyt ”josko piirakkaa vaikka…. ”. Tein juuri äsken, ja se on uunissa parhaillaan: läksiäisaamiaiselle ylläri.

Ja iltapäivällä sitten kylpylään. Muksujen kanssa ei tänä kesänä olla Nallikariin, Valkeiselle saatikka Lombardian altaalle päästy uimaan niin nyt sitten edes ”mökin kylpylään” (Eeviksen sanoin). Tällä kertaa siellä hyvin vähän muita, oli tilaa uida ja polskia. Yksi mökkireissun kohokohdista.

Jos me Pehtoorin kanssa täällä kaksistaankin liikutaan aika paljon, tuntuu, että näinä päivinä on liikuttu koko ajan! Sen iltapäivän hetken kun muksut saavat lukea/pelata/katsoa pikkukakkosta, mie olen köksäillyt tai touhunnut jotain muuta, liike jatkuu. Ja sehän ei haittaa.

Isovanhemmuus Mökkielämää Niitä näitä

Muistoja ja mustikoita keräämässä

– Mummi, voidaanko tulla huomennakin vaan kahdestaan tänne purolle?

– Totta kai voidaan, tullaan vaan.

Tänään aamuyhdeksältä lähdettiin kohti pohjoista, ajateltiin, että eihän sitä sunnuntaina liikennettä, eihän sitä ole ollut muinakaan sunnuntaina viimeisten parin vuoden aikana, kun ollaan mökkitaipaleella oltu. Tänään oli. Oulu – Kemi välillä ja Sodankylä – Saariselkä välillä paljon asuntoautoja, ulkomaalaisiakin, lomalaisia, ja yksi kattotuoleja kuskaava rekka, joka oli kolme kertaa matkan aikana ohitettavana. Ja poroja. Aika paljon poroja. Matkan tekoa hidasti myös se, että samaa matkaa kanssamme tekivät myös Juniori, Apsu ja Eevis.

Pysähdyimme Peuran ”Essolla” aamupäivävälipalalla; pienille vähän suolaista ja Sodankylässä sitten jo lounaan aika. Mutta eipä meillä kiire. Nautin matkalla olostakin, ja siitä, että päästiin lähtemään, kiitollinen siitä, että muksut ja isänsä halusivat tulla mökille. Mie vähän herkillä tänään ja muutaman kerran kummasti jotain kosteaa silmäkulmissa ja karheutta äänessä.

Kun kolmen jälkeen kahdella autolla mökkipihaan ajeltiin, tuntui, ettei kunnolla oltu pysähdytty, kun olin jo monta kertaa kuullut kutsun lähteä rantaan, katsomaan muurahaispesiä, poimimaan mustikoita, tekemään kaarnalaivaa ja katsomaan sieniä (”yäk, mutta poimitaanko, mummi, huomenna lisää?”)

Kaikkea tuota on ehditty tehdä, lisäksi heittää tikkaa, kävellä metsässä (”mitä me täällä tehdään”, ”tullaanko uudestaan”. Eevis, 3 v.), käydä purolla ainakin 10 kertaa, tehdä patoja, kahlata liian isot saappaat jalassa, kärrätä puita saunalle, katsella kiikareilla kauas, kummastella mummin tekemää Beaivia (”pitäiskö meidän korjata tätä”, Eevis), syödä ainakin pari desiä mustikoita suoraan mökkipihan mättäiltä, ja opettaa ja opetella erottamaan kaarnikat ja mustikat toisistaan.

Ja kuluihan sitä ruokapöydässäkin taas aikaa, muksutkin malttoivat istua aika kauan, ihan kuin Lapin leppoisuus olisi tarttunut jo heihinkin. Huomenna kohti uusia seikkailuja.

Kunpa nämä muistot voisi säilöä nautittavaksi aina tarpeen tullen. Voi kunpa.

Isovanhemmuus Niitä näitä

Vauhtia, muttei vaarallisia tilanteita

On vähän sellainen lösö tunnelma. Tyven, raskaskin. Sadekuuron jälkeen ei edes raikastunut, ehkä tulee vielä yksi ryöpsähdys vettä.

Tänään on liikuttu, älykellon askelmittari näyttää käveltyjä kilometrejä seitsemän, vaikka mitään ”varsinaista” liikuntasuoritusta ei ole tullut tehdyksi. Onpahan vain kahden ikiliikkujan kanssa vietetty monta tuntia.

Kyllä käytiin aamusella vilkas ja monivivahteinen keskustelu siitä, minne mentäisiin. Eilen oli jo sovittu, että Tivoliin tänään. Onneksi en ostanut nettilippuja valmiiksi jo eilen, koskapa tänään Apsu ilmoitti haluavansa sittenkin liikennepuistoon (eilinen kokemus ilmeisen mukava) ja Eevis halusi Tivoliin, vaikkei ole siellä koskaan käynytkään. Ja jossain vaiheessa keskusteluun tuli vaihtoehtona mukaan myös Vauhtipuisto. Voisin väittää että oli pientä säätämistä ennen kuin ilmoitin, että mennään piipahtamaan liikennepuistossa, josta sitten yhdeksitoista VAuhtipuistoon. Ja se sopikin kaikille oikein hyvin. Siispä pakkaudumme autoon, ja kohti Hollihakaa, jossa liikennepuisto on. Ja MITÄ ihmettä? – Se ei kesälauantaina olekaan auki. Kaupunki ilmeisesti säästää juuri tässä kohdassa. Huoh.

Ajelimme Nallikariin, siellä on hyvä leikkipuisto, ja sieltä Vauhtipuistoon! ja vauhtia riitti! Olen käynyt siellä Apsun kanssa siitä asti, kun hän oli 3-vuotias – siis samanikäinen kuin Eevis on nyt. Ja kyllä on sisaruksilla ihan eri meno ja meininki! Eipä juuri sellaista laitetta ja härpäkettä ollut, jota Eevis ei olisi halunnut kokeilla, – jos vain suinkin puiston säännöt sen sallivat. Tosin aika moniin menemisen edellytyksenä oli, että ”mummi tulee mun viereen”. Ah onnea mummille. Ja se lasten riemu, nauru, innostus.

Eipä sitten ole papan kanssa lasten lähdettyä kummoisia puuhailtu. 😀

Isovanhemmuus Oulu

Kesää kaupungissa

Se syy, miksi mökiltä eilen palauduimme, konkretisoitui varhain tänäaamuna, kun meidän ”brunssipöytään” tuli pari mieluista vierasta. Vaihdeltiin kuulumisia, oltiin iloisia kesäsäästä, mietittiin tekemistä aamupäiväksi, ja kaksi asiaa ylitse muiden: Blippi ja Liikennepuisto. Ja Blippiä (”opettavaisia videoita” in english) pitää ehdottomasti katsoa yhdessä mummin kans. Kunhan aamupala ja Blippi oli hoideltu, lähdettiin kaupunkiin.

Hienoa kun oltiin ajoissa Liikennepuistossa, lapset saivat valita mieluiset kulkupelinsä, eikä ollut ruuhkaa. Se sallittu tunti kului nopesti, ja tänä vuonna Eeviskin jo pystyi kunnolla polkemaan ralliautoa, ja eka kertaa (tämä on neljäs kesä kun yhdessä ollaan ajelemassa) Apsu ylsi ajamaan traktoria. Ja sai kehuja puiston väeltä rauhallisesta ajosta ja tarkoista parkkeerauksista.

Viereissä leikkipuistossakin viihdyttiin pitkään. Lopuksi kävimme torilla ostamassa mansikoita, heippaamassa toripolliisia, jätskivälipalalla ja hakemassa Hallista lohta. Mäkkäri skipattiin yhteispäätöksellä. Tori on jo pienille tuttu ja mieluisa paikka – niin monen kesän kokemus, A:lla varsinkin. Selvästikin viihtyivät.

Rantapellossa lounas ja sen jäkeen pihahommiin. Koskapa meillä Pehtoorin kanssa mökkielon jälkeen on pihahommia, käytimme sumeilematta lapsityövoimaa apuna. Semminkin kun mielellään niitä puuhasivat. Apsu oli takapihan voikukkien kitkennässä (siihen on sellainen laite, jota poika jaksoi ja halusi käyttää) Pehtoorin apuna ja minä sain Eeviksestä kaverin yrttipenkkien kitkentään (taisi kyllä yksi hyvä basilikan taimi hävitäkin 🙂 ) ja kesäkukkien kasteluun apuja.

Kunhan Juniori töistään pääsi ja lapset lähtivät kotiin, oli minun ”pakko” lähteä vähän liikkumaan: pyöräilin kaupungin ja hautuumaan kautta vähän kauemmas, ja pyöräillessä palasin äänikirjojen maailmaan. On ollut reilun viikon tauko niistä. Ennätyspitkä tauko.

Kaupunkikesä näyttää kauniilta, puut kukkivat, kaikki on rehevää ja tänään niin hyvä ilma!

Oulujokivarressa polkiessa voikukka”peltojen” ja joen värit kummasti tuntuivat tutuilta; edellisenä kesinä tämä väriyhdistelmä ei aiheuttanut mitään tuntemuksia, mutta nyt heti sattui silmiin, ja tallentui kameran muistikortillekin.

Isovanhemmuus

Juhlapäivä

Tänään on ollut perhepäivä, juhlapäivä.

Aika kylmäkin päivä. Niinpä Apsun ja Eeviksen kanssa päätimme jättää leikkipuistot väliin (suurin syy taitanee olla että Apsu alkaa olla vähän ”liian vanha” pikkusiskon kanssa leikkipuistojuttuihin). Niinpä päätimme  vain piipahtaa kirjastossa, ja sitten pitkästä aikaa museoon: ”Joo, joo, hyvä, mennään museoon!” Tässä vaiheessa mummilla ilon läikähdys; enpä ole – ainakaan vielä 🙂 – heiltä onnistunut nitistämään museoinnostusta.

Kiertelimme koko talon, ja joka osastolla viivyttiin aika pitkäänkin. Pehtoorillekin uusia osastoja, ja minäkin vihdoin katselin De Urbe Uloa -näyttelyn: maalauksia Oulun kaupungista. On kyllä ennen museon sulkeutumista ja muuttoa käytävä huolella tutustumassa noihin tauluihin. Uusi ”Leikkilä” oli varsinkin Eeviksen mieleen: kalastimme ja kahvittelimme siellä. Museokaupasta oli juhlapäivän kunniaksi  molemminlle pienet aarrearkut lunastettava.

Lounaalla oli tarjolla herkkulautaset: nakkivartaita, lasten salaattia (kurkkua, hunajamelonia, porkkanoita), dippiä ja briossileipää. Pieni hetki pelaamista ja Blippiä kunnes oli aika lähteä kotiin.

Kun Suomen finaalipaikka jääkiekon MM-kisoissa oli varmistunut, oli paluu mummilaan ja meillä aika synttärijuhlalle; Apsu 7-vee, Eevis, Juniori ja R. tulivat porukalla meille syömään ja synttärikakulle. Ja laulettiinkin. Eka kertaa kuulin Eeviksen laulavan, ja tytöllähän on hyvä lauluääni!

Kuten kuvasta näkyy poika on saanut toiselta mummultaan puhelimen ja kyllä sillä tänään otettiinkin kuvia. Museon ´kaikki´ vitriinit tuli kuvatuksi, kivikauden kirveistä 70-luvun keittiöihin, luodikoista laiva Toivoon. Ja täytekakusta (Marvel/mansikkateema tänäkin vuonna) on varmaan 10 kuvaa.

On niin mukava kun nyt voidaan viesteillä – tämä alkuinnostus on kyllä melkein hengästyttävää.

Niin rakas seitsemänvuotias jo.