Illan tullen, syyskuun puolivälissä, jolloin pitäisi olla mitä mainioin ja reippain vire ja työnteon meininki, olen vähän taipumassa lepoiluun, jättämässä monta aiottua, monta suunniteltua väliin. Pärjätään me ilman pullaakin, kasvimaan ehtii alasajaa myöhemminkin, laskutuksen viipymisestä eivät korttiostajat pahastu, huomenna – tai ehkä sittenkin vasta ensi viikolla – kontaktiseeraan näitä kuluneita päiviä aktiivisemmin eri tahoille [BTW: mitä tarkoittaa tahot? – eräänkin raportin, hakemuksen, lausunnon laatineena olen viljalti viljellyt sanaa ´tahot´ – ja toimijat! – mutta aina olen tuntenut, että se ei kerro oikeastaan yhtään mitään. Silti: apurahoja, hyväksyntöjä, läpimenneitä lausuntokierroksia on tullut saavutetuksi. Hakemuksia toki enemmän hylätyksi kuin hyväksytyksi.
Tänään on ollut myös mummipäivä. Ja mummi on ollut hyvä tyyppi. Onhan se, kun tarjoilee herkkuja puutarhassa, ruokapöydässä ja karkkipäivän kunniaksi.
Omenapuun vaatimattomasta sadosta nautittiin, sekoitettiin papan haravoimat lehtikasat, juostiin kilpaa, syötiin, höpöteltiin. Mumminelämää!
