Showing: 1 - 20 of 321 RESULTS
Isovanhemmuus

Koitelissa – uutta kokemassa

Yhteisen päivän lopulla lyhyt dialogi.

Mummi: ”Miten on, kumpi on parempi: liikennepuisto vai Koiteli?”

Muksut tasan tarkkaan yhtä aikaa: ”Koiteli!”

Näin totesivat pitkän puolenpäivän Koiteli-retken jälkeen.

Monta kertaa olen ehdotellut, että mentäisiinkö sinne. Se ei ole saanut kannatusta, vaan toiveena, vaihtoehtona, liki vaatimuksena on ollut museo, liikennepuisto, kasvitieteellinen, kirjasto, Valkea [erinomaisia nekin], mutta tänään sattui taivaan kappaleet olemaan siinä asennossa, että lapsenlapset – molemmat yhtä aikaa, mikä ei ole aivan tavallista – halusivat (heille ennenkokemattomaan) Koiteliin. Ja sinne aamubrunssin ja muutamien pelien jälkeen ajeltiin.

Jo matkalla kaikkea uutta: mummin lapsuuden mökkitien risteys ja juttuja mökiltä, roskiksia!!, kivikuormarekkoja, Alakyläntien kapeus, Kiiminkijoki, lehmiä (myös Marabou-lehmiä. Pappa ainoa joka ei usko marabou-lehmiin!). Ja sitten Koitelinkosken parkkipaikka.

Kun oli kerran jätskit luvattu, niin ne ostettiin heti aluksi. Vähän jännitettiin riippusillalle menoa: ”Mummi, heiluuko se oikeasti?”  – Hyvin me pieni heiluminen kestettiin.

 

Kierreltiin, eikä kestänyt kauan kun Apsu hoksasi jokivarren kallioilla pomppimisen riemun!

Koitelissa myös leikkipuisto, jossa varsinkin A:lle mieluista kiipeilymahdollisuutta, ja kummasti Eepikin jaksoi.

Melkoista parkouria sekä kallioilla että leikkeipuistossa. Muutamia lisälyöntejä mummin sydämessä…

Myöhäinen lounas Rantapellossa. Apsu simahti sohvalle ruokaa odotellessa. Ei ihme, olihan poika liikkunut, kiipeillyt, hyppinyt ja kavunnut ihan reilusti.

Sitten vielä aikaa yhdessä. Mitähän tehtäis? – Ja muksuthan halusivat vielä Meri-Toppilan leikkipuistoon. Sinne siis. Oli pakko kysyä, että antaako äiti, antaako isi teidän (Eepin varsinkin) kiivetä kaikkiin telineisiin, köysitorneihein etc, ihan ylös asti? – Kun molemmat vakuuttelivat, että kyllä, koetin olla vähän vähemmän huolehtimatta.

Kaikkinensa olipa taas hyvä päivä. Siksikin, että Apsu kysyi, ettenkö huomennakin tulis heidän kanssaan …

Isovanhemmuus

Kotipihalla keskikesän lämmössä

Ihan pihalla!

Aamupäivällä piipahdin ystävän luona, jo siellä ”ihan pihalla”, tai siis olimme parvekkeella, ihailimme Oulujokisuiston kaunista näkymää. Eikä hieman apaattinen sää haitannut, kesä kuitenkin. Jatkoin matkaa Oulunsaloon, ja siellä jo paistoikin.

Kotimatkalla pysähdyin torille jätskille; tänä kesänä olen syönyt varmasti ennätysmäärän jätskiä. Ei välttämättä ihan hyvä asia, mutta näin vain on käynyt. Ja kyllä Minetti-kioskin pistaasijätski lounaaksi oli vähintäänkin yhtä hyvää kuin Malcesinessa toukokuussa.

Sitten kotipihalle.

Västäräkit (”meidän omat” 😊) tykkäävät kylpeä vesipallolla. Onhan niitä mukava seurata.

 

Pihalle tupsahtivat sitten myös Juniori ja muksut, ja Miniäkin töistä päästyään. Melkoinen temppusirkus oli muksuilla ja isällään, ja annoin Canonin laulaa.

Tänään Juniori laittoikin ruoan, – olihan hyvää raakamakkarapastaa. Salaatit ja jälkkärit (marenkikakku tuoreista hilloista (kiitos Livolle) ja mansikoista) minun vastuulla. Ja Pehtoorilla tiskit (ks. eilinen postaus 😀 ). Melkein jo helle. Kunpa lämpö nyt sen luvatun viikon pysyisi.

Isovanhemmuus Niitä näitä Oulu

Kesäiloa

Koti on taas hiljainen.

Sen jälkeen kun alkuiltapäivästä vein Eepin kotiinsa, vasta huomasin, kuinka paljon tyttö puhua pulputtaa. Jopa yksikseen tietokoneella pelatessaan. Kuten mumminsakin, tai siis mummi ei pelaa koneen ääressä, mutta juttelee silti omiaan myös esim. blogitekstejä raapustaessaan.

Yleensä, tosiasiassa aina, Eepi on veljensä kanssa kahdestaan yhtäaikaa mummipapalla, mutta nyt kun tyttö oli yksin yökylässä ja kesäiltaa- ja päivää viettämässä, hän sai tilaa ja aikaa höpötellä, kysellä, nauraa hekottaa (naurunsa on niiiiin hyväntuulinen), kysellä, kertoa, selittää ja taas kysellä. Ja ällyyttää!  Taitavat vain oululaiset osata ällyyttää? – Eepi osaa, vaikkei ole vielä ihan kuutta vuottakaan.

Aamupäivällä kävimme kahdessakin leikkipuistossa, ja jätskillä tietysti.  Ainolan puistossa jo aamupäivällä paaaaaljon lapsia – isovanhempineen.  🙂 Ja siellä oli enemmän pionipenkkejä kuin olen ennen nähnyt.

Puistossahan on huikea ruusutarha, ja erikoisia puita, vettä ja valkoisia siltoja ja niitä kaikkia olen kuvaillut paljon ja tänne blogiinkin suoltanut, mutta enpä ennen ole sellaista määrää pioneja nähnyt. Useita penkkejä oli täytetty niillä.

Isovanhemmuus

Mumminelämässä aurinkoa

Aamusta iltaan. Kesäpäivä lapsenlasten kanssa.

Koko päivä. Neljästään. Intensiivisesti, 100 % yhdessä ja läsnä.
Potna-Pekka ja Vauhtipuisto, ja paljon muuta.
Hattaran syönnin ohessa
Eepi jo piti itsestäänselvänä, että hän jää yökylään.
Tuosta noin vaan.
Kuinka usein olenkaan sitä toivonut ja pyytänyt, ja nyt.
Veljensä ei halunnut jäädä.

Nukutin tytön, luettiin pitkään,
ja sitten silitin hänet uneen ja
huomaamattani itsekseni kuiskailin
”suojelen sinua kaikelta…”
Kipeää teki, että tiesin,
etten kuitenkaan voi.

Silti – niin suuri, pieni päivä.

Isovanhemmuus

Kesälomatunnelmaa edelleen

Juhannusjuhlan ”jatkoaika” tänään.

Heräsin vauvan itkuun aamukuudelta. Ja tunnin päästä olimme kaikki jo hyvin hereillä. Aamubrunssilla parikin kattausta, sillä Emmiliini, Tyär ja Vävy lähtivät heti aamusella toiseen mummulaan pariksi päiväksi. En juuri ehtinyt kyynelehtiä, sillä Apsu ja Eepi tulivat samalla oven avauksella, kun toiset lähtivät. Miniä kun toi isommat lapset brunssille ja kesälomapäivää viettämään.

Tänään oltiin sitten papan kanssa sataprosenttisesti läsnä vain heidän kanssaan.

Eepin kanssa vähän aikaa vielä kaipailtiin Emmiliinä, mutta sitten ikävämme unohtui, kun lähdimme Liikennepuistoon (Eepi oli jo ihan mestari, eikä liikennöintiä seuranneella poliisillakaan (ks. otsikkokuva) ollut tytön ajotavoissa, ryhmittäytymisissä tai vauhdissa mitään huomauttamista. Melkein tunnin autoilun jälkeen siirryttiin viereiseen leikkipuistoon ja lopuksi vielä urheilupuistoonkin.

Eilinen nimpparisankari sai päättää, mihin mennään lounaalle, ja – ylläri pylläri – Mäkkärille. Käytiinpä heippaamassa lasten isää työpaikallaankin, ja sitten vielä pikaisesti muutama historiakohde ja lopuksi Linnakahvilaan jälkkärijätskeille. Kesälomapäivä perinteisin menoin, ja lapsethan ne tykkäs. Me tykättiin lapsista. 😀

Isovanhemmuus

Voi sanoa perinteiseksi

Kaupunkijuhannus – kuten niin monina edellisinäkin vuosina. Aurinkoinen, tuulinen, ei niin helteinen juhannusaatto. Ja jos joulu on minulle ruokajuhla ja perhejuhla niin on myös juhannus. Saan sydämeni kyllyydestä tehdä ruokaa, tarjota sitä rakkaille.

Näin tämä päivä on mennyt. Aamupäivällä kävin sentään parin tunnin pyörälenkillä – kuten jo perinteeksi on tullut ajelen Kellon Kiviniemen kalasatamaan meren äärelle toviksi. Matkakahvi mukanani, pieni hetki ihan yksikseni. Tällaiset ovat tärkeitä hetkiä. Vuodenkierrossa toistuvat juhlat tuovat muistoja edellisistä, ehkä on hyväkin tavallaan paaluttaa kuluneita vuosia ja panna niiden muistot kohdilleen. Ja niin kuin tänään: huomata, että asiat voivat muuttua myös paremmiksi.

Muutoin päivä ruoan ja perheen ympärillä ja ääressä. Osasinpas olla lunkisti, ei mitään kummoisia tänään.

Nämä me tehtiin Eepin kanssa, eivät ihan sitä mitä aiottiin, mutta hyvin upposivat…

Hyvää yhdessä oloa, yhdessä tekemistä, Eepistä on mukava kattaa pöytää, Apsusta ei. Välillä ehdimme pelata pihalla. Ja ”vaaaauuuuu”. Se on jäänyt parin viikon takaisen Kalajoen reissun jälkeen lähtemättömästi meidän keskinäisen kanssakäymisen perusilmaukseksi. 😀

Nyt oli ensimmäinen vuosi, jolloin Eepi sai papan kanssa nostaa lipun salkoon. Se on lapselle jännä juttu.

Tänään olimme kuudestaan (me + Juniori, Miniä ja muksut), huomenna saadaan tänne Emmiliini vanhempineen. 🧡Brunssipöytä on jo katettu.

Isovanhemmuus Liikkuminen Niitä näitä Oulu

Garden Partyt ja pyöräilyn vaarallisuudesta

Malcesine, kotiin, flunssa, yo-juhlat kuvauksineen, lapsenlasten kesälomaviikko, Kalajoki, paluu, mietin, mikä päivä, garden partyt, pakkaaminen. … Aivan kuin olisin liikkeessä koko ajan.

Tänään Garden Partyt 

Kun tämän päivän yhteisestä ruokahetkestä eilen paluumatkalla Kalajoelta kotiin juteltiin, pojanpoika ilmoitti, ”etten halua mitään puutarhajuhlia. Te vaan Eepin kans kastelette kukkia, …” Noh, tehtiin me sitäkin, mutta enin osa kolmen tunnin juhlista kului piazzalla syöden ja jutellen. Toki ötökkätutkimuksia, Tuupo-Heikki, pöydän kattamista ja grillausta.

Menu oli melkoista ”silppua”, mutta kaikille jotain, paljon mieluista jokaiselle.

Garden Partyt 6.6.2024

Antipasti

Paesano
Prosciutto
Salame
Suolatikkuja, suolakeksejä

Primi & Secondo

Karitsankaretta grillistä
Emmental-gratinoituja tryffeliherkkusieniä
Lohipalaset (A & E)
Hello Kitty -pastaa (A & E)

Iso salaattivati, mm.
lehtikaalisalaattia
cantaloupemelonia
tryffelimarinoitua mozzarellaa
halloumia
raejuustoa

Dolce

mansikoita
mangoa
kirsikoita
Nutella-pullaa
Vanhan ajan vaniljajäätelöä
Cantuccineja

Tryffeliherkkusienet onnistuivat hyvin. Tein kolmannen kerran ja nyt jo erinomaisia.

Nutella-pulla oli kuitenkin lasten (ehkä myös aikuisten?) mielestä kaikkein parasta. Laskiaispullan ja ties minkä muffinsin tms. yhdistelmä: pulla halkaistaan, päälle sipaisu nutellaa, kermavaahtokiehkura ja sokerissa pyöritelty mansikka. No olihan se hyvää. 😀

Pyöräilystä ja sen vaarallisuudesta

Olen varmasti ennenkin tupissut skuuttien käytöstä ja varsinkin niiden lojumaan jättämisestä. Tänä vuonna Oulussa vuokraskuutteja on vähemmän kuin parina edellisenä kesänä, mutta on niitä nytkin paljon – ihan liikaa. Varsinkin kun ne lojuvat missä sattuu, miten sattuu. Tänään aamulla kirosin ääneen! Olin aamusella ennen kahdeksaa polkemassa pohjoispuolta Oulujokivartta kohti Poikkimaantiesiltaa ja aurinko paistoi, linnut lauloivat, vire oli hyvä – ja aurinkolaseille tarve.

Kun kirkkaasta auringonpaisteesta aurinkolasit päässä ajaa pimeään alikulkutunneliin, ei näe ihan hirveän hyvin. Ja siinä tilanteessa keskelle pimeää tunnelia poikittain jätetty skuutti on hengenvaarallinen!  Sentään näin sen ajoissa ja onnistuin kiertämään törmäämättä (ja kävin sitten siirtämässä syrjään), mutta voi hitto!!

Eilenkin oli pyöräteillä aika hurja meno: lähdin Kalajoelta palattuamme suunnilleen tarkalleen neljältä polkemaan kohti kaupunkia ja vastaantulevaa työmatkaliikennettä oli aika lailla, monilla tietyöpätkillä hurjaa menoa, torinrannassa ahdasta, Kuusisaaressa iso tapahtuman joka tukki kaikki kevyen liikenteen väylät. Mitä opin tästä?  –  Opin sen, että lähdin tänään ajoissa. Ja että on oltava huolellinen aliskoihin mennessä.

Olin  aamulla liikkeellä ja päätin, että niin pyrin tekemään niin taas vastaisuudessakin. Aamut on parhaita, varsinkin jos on polkemassa kaupungin läpi tai muutoin pääreiteillä.

Voikukkapellot jokivarressa keltaisia, tuomet kukassa, pihoilla ja puutarhoissa omenapuut ja syreenit valkoisia tai purppuraisia, aamun ilma raikas, vähän kosteakin. Aamut on.

Isovanhemmuus

Kalajoelta kotiin

Uni loppui Kalajoella kuuden jälkeen, siirryin makkarista olohuoneen sohvalle lueskelemaan ja vähän ennen seitsemää viisivuotias heräili toisen makkarin kerrossängyn yläpedillä, tepsutteli avojaloin olkkariin ja käpertyi kainalooni. Supateltiin, oltiin, levättiin vielä. Ja jotain suolaista minulla silmänurkissa. Liekö kylpylän vesi kirvelsi aamullakin vaiko vielä flunssan jälkiseurauksia?

Hotelliaaminen oli aika perus, mutta muksut arvostivat kovasti vohvelin paistomahdollisuutta – ja Nutellaa!! Tarvittiinhan sitä energiaa, kun me kolme  aioimme mennä vielä aamupäiväpolskinnoille kylpylään ennen huoneen luovutusta. Reilu tunti ehdittiin laskea vesiliukumäkeä, uida pitkässä virrassa, harjoitella sukeltelua, lillua porealtaissa (”ollaan niinkuin makaronit kattilassa”). Pehtoori & poika lähtivät lenkille.

Lounaalle ajeltiin Tapion tuvalle, ja sen puodista molemmat lapset löysivät mieleistään osteltavaa papan antamilla lomarahoilla: Eepille pehmokissanpentu ja yksisarvislehti, Apsulle EM-jalkapallon erikoislehti. Risto Räppääjä -äänikirja kuului autossa ja matka taittui nopsasti alle kahdessa tunnissa. Ja aika monta kertaa kuulin, että ”sitten kun me ens kerralla mennään Kalajoelle”, ”milloin me mennään uudestaan”, ”kylpylä oli kyllä hyvä”, – ja vaaaauuuuuu. Se oli tämän lomasen hokema joka suusta, yhteen ääneen ja erikseen, moneen kertaan, illalla ja aamulla ja vähän joka asiaan: vaaaaauuuuu-uu. Kyllä oli yllin kyllin wau-efektiä parissa päivässä!


Siinäpä ne mun rakkaat vuoren valloituksessa.

Isovanhemmuus Niitä näitä

Kalajoella

Ollaan ”kesälomamatkalla jossain Pohjois-Pohjanmaalla”.

Lähdimme aamupäivällä, ja koska hyvä palvelu, saimme hotellihuoneen jo kahdelta. Puolikolmelta olimme hotelli Santa Claus & Sani Fani -kylpylän altaassa. Me kaikki viisi: Pehtoori, minä, Juniori, Apsu ja Eepi.

Niin hyvä mieli, olo ja ilo.

Hotellin ravintolassa kelpo ruoka, lapsiystävällinen palvelu. Todella. Ja Eepi söi! En ole sellaista ruokahalua hänellä ennen nähnyt.

Hieman vastentahtoisesti lapset suostuivat vielä iltalenkille – ainakin mummin oli päästävä merenrantaan. Lopulta viihdyimme siellä kaikki.

Iltapala hulppean neljännen kerroksen sviitissämme (hinta paljon alle sen kuin olisimme Helsingissä kahden hengen huoneissa).

Pidimme vielä ilta-auringossa parvekepartyt: sipsejä, paistettiin croissanteja ja jälkkäriksi Kalajoen torilta haettuja metrilakuja.Kello on kymmenen. Istun yksin parvekkeella. Levollisena, lämmössä, tässä hetkessä, auringon paistaessa vielä korkealla. On kesä.

[Kännykällä postailu vähän vaatimatonta, mutta päivä suurenmoinen.]

 

Historiaa Isovanhemmuus

Turkansaaressa kesäpäivää viettämässä

Turkansaaren ulkomuseo avautui tänään. Toisin kuin liikennepuisto, jonne lapset olivat isänsä kanssa aikoneet mennä.

Ehdotin sitten lomalaispoppoolle, että mennään porukalla käymään Turkansaaressa, eikä kellään ollut mitään sitä vastaan. Minä lähdin pyörällä jo ennen puoltapäivää, ja muut tulivat autolla: meillä oli treffit sillalla yhdeltä.

Juniori on käynyt ”joskus lapsena, kai.”, Eepi ei aiemmin, Apsu viime viikolla luokkaretkellä, mutta eivät olleet päässeet minnekään sisälle: ”Ja sitten kun se opas siinä navetan eessä kerto meille tästä paikasta, niin siihen tuli iso amppari, ja me vaan väisteltiin sitä.” Pehtoorin kanssa on käyty parikin kertaa yhdessä: kaikki ne kerrat ovat tainneet olla 27.8. Ensimmäisen kerran vuonna 1983, kun tahdottiin.

Hääpäivien lisäksi minä olen käynyt siellä työni vuoksi, kerran esitelmöimässäkin, ja siellä kävin kuvaamassa ammattiopiston hakemukseen vaadittavaa portfoliota, Vastavaloon (kuvapankki) olen siellä kuvannut ja sitten viimeisten viiden vuoden aikana pari, kolme kertaa kesässä pyöräillyt sinne lounaskahville tai limpparille. Se on jotenkin hirmu tärkeä paikka minulle. Siksikin oli sellainen hyvän mielen iltapäivä olla siellä rakkainten kanssa.

Varsinkin Eepi oli innoissaan, Apsukin, mutta hänhän nyt ei varsinaisesti juuri koskaan hihku riemuaan. 😊 Vekara-vintti (jossa 50- ja 60-lukujen lasten maailmaa) taisi olla molemmista paras.

Myös tukkikämpät ja elämä niissä (koetin kertoa) kiinnostivat poikaa. Tuulimyllyssäkin käytiin sisällä, – sen toimintaa ja tarkoitusta on diginatiiveille, sähköisessä ja moottoroidussa arjessa eläville, kaupunkilaisille lapsille vähän vaikea selittää. Kiinnosti se kuitenkin.

Yksi kohokohdista Eepille oli kun pääsi ihan lähelle pikkuruista pupua, joka lymyili tervavenekatoksessa.

 

Käveltiin puolen kilometrin luontopolkukin, ja sitten kahvilaan. Jätski oli just oikea välipala.

Pirtin katossa olevista leivistä kerroin, että häitään Turkansaaressa viettävät morsiamet, kuten minäkin, leipovat orsille leivän, ja  sen jälkeen lapset yrittivät kovasti etsiä minun leipomaani. Yrittivät vaikka kuinka selitin, että se on jo ajat sitten hajonnut, oravat syöneet tai se on vaan otettu pois uusien tieltä. Eepistä se oli epiä.

Lapset ovat jo monta kertaa mumminsa kanssa kulkeneet ja kiertäneet museoissa, että tietävät että museokaupoissa on kaikkea mukavaa pientä. Löytyihän sieltä ötököiden tarkkailuun suurennuslasipurkki ja pikkuruinen mobiiliauto. Ja olipa hyvä, että viivähdettiin siinä museoputiikin tienoilla tovi; tuttu vuosikymmenien takaa. Itse asiassa juurikin niistä ajoilta, kun me Pehtoorin kanssa vasta styylailtiin. Olipa mukava.

Isovanhemmuus Niitä näitä

Paljon liikkuvia tekijöitä

Joskus viikkoja sitten suunniteltiin, että tänä aamuna lähdetään ajelemaan Hangasojalle.

Muonitusvahvuuteen oli merkitty me kaksi, Juniori, Apsu ja Eepi. Juniorilla kun ei vielä (työpaikkaa syksyllä vaihdettuaan) ole moniakaan kesälomapäiviä, ja kun ensimmäinen lomapätkä sattui ja sopi lasten toisen vanhemman perheen kesälomasuunnitelmiin siten, että heti kesäkuun alkuun olisi viikko aikaa viettää Lapin mökillä, niin mikäs siinä. Lähdetään vaan!

Mutta muuttuvia ja liikkuvia tekijöitä on todettu aina olevan.  Juniorin ja lasten mahatauti ja minun flunssani on jo ”taputeltu”, ja kuten poika viime viikolla totesi: ”Sairastetaan nyt, niin ei sitten mökillä tarvi.” Näin tehtiin.

Nyt lasten vähän puskista tullut totaalinen haluttomuus lähteä istumaan 2 x 500 km autossa muutamassa päivässä, vähän epävakaa huolitilanne Jäälissä etc. sai meidät tekemään varasuunnitelmia. Niinpä me lähdetään kaksin möksälle vasta ens viikonloppuna. Kait. Toivottavasti. Ehkä. Jos.

Tänään lapset tulivat pihapeleihin, mutta meillähän meni leipomiseksi. Ihan omin pikku kätösin leivotut pullat, pienen Nutella-sipaisun saattelemana olivat mitä parhain kesälomapäivän välipala meidän pihaHuvilassa.

Kaikenmoista höpöteltiin. Suunniteltiin yhteistäkin tekemistä tuleviin päiviin. Pikku reissu edes.

Tänään jo pääsin taas pyöräilemaan! Että se tuntui hyvälle. Ja mikä ihana ilta onkaan. Tyven, itikaton, lämmin, ja valoa! Paljon valoa.

Garda Isovanhemmuus Reissut

Arrivederci, Malcesine – hajamietteitä viikosta

Yöllä kuului ukkosen jylinää, – se ja sade jatkuivat vielä aamuviiden jälkeenkin. Herätys oli vasta kuudelta, mutta ehkä se oli kotimatkakuume, joka se vei unet turhan aikaisin?

Tölkkikahvit ja vähän suolaista jääkaapista, suihkuttelut, loput pakkaamiset ja seitsemäksi hotellin aulaan odottelemaan bussia. Parin tunnin bussimatkalle, jossa taas, kuten viikko sitten tullessa, kymmenkunta pysähdystä; aurinkomatkalaisia poimittiin kyytiin. Aika hitaasta etenemisestä huolimatta meistä oli parempi, että oli (halpa á 30 €) yhteiskyyti tilattu.

Lentokentällä pieni viivästys: check-in jämähti ”koska yhtä aikaa lähdössä viisi konetta ja matkatavarahihnat eivät jaksa kaikkien laukkuja”. Ei muuta haittaa, mutta meidän aiottu brunssi lentokentällä jäi väliin. Toisaalta ei niin nälkäkään ja ehdittiin taxfreestä ostaa Baci-suklaat ja Limoncello ’crema’. Tavallista limoncellaa teen itse (resepti täällä), ja se on meillä vähän jo ”ohi”, mutta cremaa aion kesän jälkkäreissä kokeilla.

Vähän myöhässä päästiin lennolle, mikä oli ehkä merkki siitä, että laukkujen lastaaminen vei aikansa. Meillä vielä ”short connection” -lipareet laukuissa. Ei muuta hätää, mutta huoli, että onhan Juventuksen paita ja pikku pussillinen kaikkea pinkkiä varmasti tulossa mukanamme Ouluun.

Viikon loma ohitse. Hyvä loma. Sää oli hieman epävakainen, mutta meillä ei jäänyt mitään toivottua kokematta. Näitä oli vähän suunniteltu, aateltu:

Monte Baldon patikka (ma) oli tietysti parasta.
Mutta myös veneretki Limoneen (su)
Malcesinessa linna ja paljon muuta sekä Michelin-ravintolassa illallinen (ti)
Cassonen muistelukävely (ke)
Rivan patikka ja kaupunki (to)
ja Veronan retki (pe)

Hienoja päiviä. Yksi vaihtoehto oli vielä Bardolino, ja jossakin sen viinitalossa vierailu, mutta eipä haitannut vaikka jäi pois. Ulkoilmaa ja liikkumista mielummin kun kerran sääkin oli meille suosiollinen. Ei juuri helteitä, mutta eipä niitä oltu lähdetty hakemaankaan.

Hotellia on vielä kehuttava: hotelli Europan valitsin ennen kaikkea sen sijainnin vuoksi. Se on rannalla, vähän kaupungin historiallisen keskustan ulkopuolella, mutta vain vähän. Se oli ainakin meidän ollessamme hiljainen, aika tyylikäs, italialaiseen tapaan vähän kolsu, siellä oli todella hyvät siivoojat. Arvostimme erityisesti putipuhdasta kylppäriä ja muutenkin kaikki oli siistiä.

Ravintolassa puhtaat liinat, ja kauniit kattaukset joka aamu. Aamiaiset runsaat: prosciuttoa, juustoja, hedelmiä, suklaakakuista makeisiin correttoihin, erinomaisia erilaisia kahveja koneesta, jukurtit, hillot, leivät … vain Elovena-puuro puuttui, mutta pärjäsimme viikon vallan mainiosti ilman sitäkin.

Se, ettei  hotelli ollut ihan keskustassa, takasi sen, että lomallamme tuli varmasti liikuttua: joka päivä Garmin näytti vähintään 15 000 askelta, parina päivänä reippaasti yli 20 000. Käveltyä ja patikointia todella tuli harrastettua, yleensä muualla kuin Malcesinessa.

Pyörävuokrausta oli vähän harkittu, mutta ei sittenkään siihen ryhdytty, vaikka mahdollisuuksia oli sekä fatbikeihin, citypyöriin, jopoihin, maastopyöriin – ja kaikkia noita myös sähköavusteisina – tarjolla paljonkin. Todettiin vain, että voidaanhan me pyöräillä Lapissa ja Oulussa yllin kyllin. Oli nautinto vain tepastella vuorilla ja rannoilla, pikkukaupungeissa ja kylissä.

Gardajärven kyliä (pl. Salo ja Sirmione) nähtiin nytkin monia, ja edelleen, oikeastaan entistä vakuuttunempana, annan suositukseni nimenomaan Malcesinelle.

Se on rinteessä, siellä on kaunis keskiaikainen keskusta, puistoja, pitkä rantapromenadi, upea vierasvenesatama, La Scalan linna museoineen. Siellä on pieniä kujia kauniine ovineen, ikkunaluukkuinen, putiikkeineen, kukkineen, puineen ja nyt oli esim. tuoksuvia jasmiinipensasaitoja, maisemat kauniit, järven tuoksu raikas ja väri kaunis.

Ja Monte Baldo!! (Gardan etelänpuolen kylissä ei vuoristoa näy.­­­)

Voisin lähteä vaikka uudelleen – juurikin Malcesineen. Riva del Gardakin on hyvä, siellä on hienompaa, tyylikkäämpää, enemmän puistoja, paikallisasutustakin, paljon kauppoja, patikkapolut lähtevät keskustasta … Silti patikkalomalle Malcesine!

~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Ja nytkin olisin helposti ja huoletta voinut jäädä toiseksi viikoksi, varsinkin JOS Oulussa olisi sateinen syksy, JOS olisi tiedossa kevätlukukauden lopun kiireet tai jotain muuta työlästä, JOS vastassa ei olisi ollut kaksi pientä, joista toinen juoksi lentokentällä jo kaukaa kädet levällään vastaan ”mummiiiiiiiiii” ja toinenkin tuli sitten vähän vaivihkaa halaamaan toivottaen samalla ”buongiorno” – tänään jo 9-vuotias!

Vietimme Apsun synttäreitä suoraan palattuamme. Juniori & Miniä  olivat jo valmistelleet sapuskan pitkälle, mie tekaisin suklaafonduen ja yhdenlaisen kakun olin leiponut valmiiksi jo ennen reissua. Lahjoja ja Italian tuliaisiakin oli jaossa. Mieluisia olivat: Juventus ja pinkki, perfetto!  Kotiin oli hirmu hyvä palata. Vaikka lento Helsinki – Oulu illansuussa olikin tunnin myöhässä, laukkuja ja liittymälentojen matkustajia oli myöhässä, lennot ja ilmatila vähän sekaisin, koska raju ukkonen, joka tuntui aika ikävästi meidänkin lennolla. Melkoista ryskettä ja kierto Tampereen ilmatilan kautta. Mutta pieniä juttuja.

Matkakokemuksia ja kuvia on toki luvassa vielä tulevinakin päivinä.  Ja tähän postaukseen kuvia heti huomenna aamulla.
[Kuvat tässä jo paikallaan.
Varmastikin vielä postailen ja
teen kokonaisen matkakuvakertomuksen – kuten tavallista.]

Reissaaminen ja synttäri(kotiinpaluu)juhla vaativat unta…

Isovanhemmuus Vanhemmuus

Äitejä – uusia ja menneitä

Äitienpäivä – siis minunkin.

Myös tyttärelläni äitienpäivä. Hänellä, jota niin kauan odotettiin, odotettiin hänen tulonsa tekevän meistä vanhempia, tekevän minusta äidin. Tänään oli hänellä ensimmäinen äitienpäivä äitinä. Minähän en koskaan unohda omaa ensimmäistä äitienpäivää, – taitaa se olla vieläkin vähän kipeä muisto.

Äitini haudalla kävin eilen, ja poikani tyttärelle sain aika pitkään selittää, miksi kukkia vien haudalle – ”Eihän se Caritaksen mummu (jota Eepi ei edes muista nähneensä, kun oli niin pieni vielä) enää niitä näe. Kuka niitä kastelee? Ja mihin ne sitten viedään, sitten kun ne kuolee?”  

Juniori muksuineen piipahti tänäänkin, – lasten kanssa taas katseltiin kuvia, mietittiin sukunimiä, mitä kenelläkin on ja miksi. Hassua, kuinka Apsu oli ihmeissään kun kuuli, että me ollaan papan kanssa naimisissa. Että ollaan oltu suunnilleen ”aina”. Tämä oli pojalle melkoinen hämmästyksen aihe. 😊

Pehtoorin äidin luona oltiin iltapäivällä. Jäälin mummu jaksoi jutella ja muistella pitkään. Muistaa vielä, – muistaa ja muistelee paljon. Muistelee mm. päiviä meidän lasten kanssa. Ja katselisi kuvia ja kuuntelisi juttuja lastenlasten lapsista vaikka kuinka kauan. Sitä me sitten tehtiin.

Muistoja, juttuja ja elämää; äitejä ja lapsia melkein sadan vuoden ajalta.

Isovanhemmuus

Muksupäivä kesää odotellessa

Tänäänkin juhlapäivä. Aamuyhdeksältä pari parasta tyyppiä tulivat brunssille.

Brunssin jälkeen sitten Helsingin tuliaiset/synttärilahja vähän etuajassa Apsulle. Pojanpoika jo kuukausi sitten ilmoitti toivovansa lahjaksi Niken lenkkareita, ja silloin yhdessä katseltiin netistä mieluisia, sellaiset löytyivätkin. En luvannut ostaa, sanoin vain, että ehkä, katsellaan sitten… Tuli mieleen Juniori joka  myös – vähän vanhempana tosin – oli hyvin tietoinen parhaista ja hienoimmista ”skeittikengistä”, olikohan merkki DG vai DC tai jotain. Monena kesänä peräkkäin juuri sellaiset piti hankkia.

Uudet kengät poika siis sai. Ja oli niiiiin iloinen, tyytyväinen. Istui kengät sylissä pitkään, sitten jalkaan, kokeili ja katseli, sitoi rusetteja eri tavoin… Ja ehdottomasti ne jalkaan kun lähdettiin käymään kaupungissa. Hakemassa mansikoita, – olin luvannut paistaa lettuja: broilerjauhelihasta, paprikasta, raejuustosta ja soijasta täyte pääruoaksi ja jälkkäriksi makea täyte, johon hillokin olisi ehkä kelvannut, mutta Apsu vispasi kerman ja yhdessä ilmoittivat, että mansikat ne olisivat hyviä, parasta.

Chillailtiin kaupungissa tunteroinen, muksut halusivat käydä Kauppahallissakin ja kulkiessamme miettivät, mitä kaikkea voidaankaan tehdä, kun tulee kesäpäiviä. Oli oikeastaan mahdottavman mukava kuunnella, mitä kaikkea muistivatkaan siitä, mitä oltiin yhdessä nähty ja missä heidän kanssaan on tullut käytyä: liikennepuisto tietysti, Oulun linnan rauniot, museot, tuomiokirkko, monet leikkipuistot (muistivat paljon enemmän niistä kuin me papan kanssa), Toripolliisin mahaa piti jo tänään käydä koputtelemassa ”kumisee se taas, on silläkin nälkä”….

Lounaan jälkeen kävin lasten kanssa vielä parissakin leikkipuistossa, ja Apsu oli kovin onnellinen ja liikkui tosi vähän tavalliseen verrattuna, KOSKA uudet Nike Airit. Ja: ”Mikset, mummi, ostanut itelleskin valkoisia Aireja”. Minähän ostin Hesasta uudet tennarit, jotka eivät  A:n mielestä ole ollenkaan niin hienot kuin hänen uudet poponsa.

Käytiin myös Koskelan kansakoulun, mikähän sen nimi nyt onkaan 😀   pihalla, jossa on siis nykyisin leikkipuistokin. Minun ja tyttären alakoulun piha, kun kerroin (taas kerran) siitä Eepillekin, tämä jaksoi ihmetellä: ”Miten te molemmat ootte voinu olla samassa koulussa?”

Oli kyllä vähän sellaista elämän filminauha-efektiä tuossa kohtaa.

Ja jotenkin  hirmu hyvä mieli koko päivän. Hyvä hyrinä, levollinen olo. Sellainen ”ei minulta mitään puutu”…

Isovanhemmuus Vanhemmuus

Ikävä helpottanut 🥰 – ja jatkuu…

Paluu kesäisen lämpimästä, aurinkoisesta Järvenpäästä tuuliseen, harmaaseen, vilpoiseen (+ 6), sateiseenkin Ouluun. Jo iltapäivällä oltiin kotona. Itkuhan se tuli, kun Vävy lähti meidät viemään lentokentälle yhdentoista aikaan ja Emmiliinille lähtöpusun annoin. Ikävä heti.

Sitä ennen saatiin vielä aamupuuron syönti katsella, leikkiä ja kävimmepä pienellä lenkilläkin katselemassa tyttösen tuleva tarhapaikka, joka on kyllä kiitettävän lähellä ja mukavan pieni päiväkoti. Siellä alkaa sitten elokuun lopussa uusi elämänvaihe.

Päiväkodin naapuritontilla krookuksia. Ja yhden ojan penkalla valkovuokot jo kukassa! Äidilleni lähettelin terveisiä niitä kuvatessani.

Emmiliini on paljon vilkkaampi ja liikkuvaisempi kuin äitinsä oli samanikäisenä, mutta muutoin kovin samanoloinen, pieni, ei mitään vauvan pyöreyttä, ei pullukkakäsiä, ei makkaroita jaloissa. E:n äiti, tyttäremme, oli samanaikaisenä jo toipunut varsin rankasta koliikistaan, mutta paljolti kai juuri koliikin vuoksi kärsi lievästä hypotoniasta. Lihasheikkouden, tai paremminkin jäntevyyden puutteen, vuoksi yhdeksän kuukauden ikäisenä alkoivat ”jumppatunneilla” käynnit. Aluksi pari kertaa viikossa käytiin liikuntaterapiassa (olikohan termi tuollainen?) ja se jatkui monta kuukautta: fysioterapeutti kävi sitten vielä tarhassa tyttöä hoitamassa kerran viikossa ja vuoden ikäisenä tyttö jo käveli, ja hypotonia hiipui hiljalleen.

Paljon tuli tietysti mieleen kaikkia omien lasten vauva-ajan juttuja, joita ei ole vuosikymmeniin muistanut. Tyttärelle muistutin, että kun hän oli juuri sen ikäinen kuin hänen tyttärensä nyt on, siis 9 kk, minä aloin jo odottaa veljeään, itse juuri ja juuri toivuttani isosta leikkauksesta, joka ei edes ihan täysin onnistunut. Tyär pyöritteli päätään ja naurahti ”aikamoista”. Onhan hän sen toki aina tiennyt, mutta nyt ehkä uusi näkökulma asiaan… 🙂

Ja oli kyllä hyvä nähdä, että siellä kaikki on hyvin. Vaikka toisaalta: nyt on entistäkin isompi ikävä, – olen minä kalenteria jo katsellut ja miettinyt, milloinkahan voisin/voitaisiin taas mennä. …

Aamuseitsemältä meidän AirBnB-kaksiomme keittiön ikkunasta.

Isovanhemmuus

”Oi, Emma, Emma … ”

Tuusulanjärven rannalla (Suvirannassa) asui ja maalasi Eero Järnefelt sekä muita Suomen taiteen kultakauden taiteilijoita.  Eikä tästä Louttin kaupunginosasta, jossa me on isovanhempeiltu pari päivää, ole tuonne rantaan pitkä matka. Tällä reissulla emme käyneet järven rannassa ollenkaan, vaan kaikki huomio on kiinnitetty tyttärentyttäreen.

Kauppareissulla käytiin maailman parhaaksi valitussa K-Citymarketissa, ja toki löydettiin ruokaakin, mutta myös eka vappupallo Emmiliinille ja mummille uusi muistikortinlukija! Ja kuten tästäkin postauksesta huomaatte, kuvat ovat taas käytettävissä. Liittelin eileseen ja toissapäiväiseen postaukseen muutaman otoksen, joten kannattaa rullailla alaspäin.

Eiliseen Eero Järnefeltin näyttelyyn Ateneumissa palaan vielä kirjavinkin vuoksikin. Alla olevaan kaskenpolttomaisemasta maalattuun ”Heinäkuun päivä” -tauluun liittyvän kirjan, joka siis perustuu tositapahtumiin tästä taulusta, kuuntelin tässä aika vastikään. Tatu Kokon teos on sekin nimeltään ”Heinäkuun päivä”. Se on jotenkin nostalginen, mukava kirja, jossa on mysteerin ratkaisua ja pieni rakkaustarinakin. Kannattaa ehkä kuunnella ennen kuin käy taulun katsomassa, tai viimeistään sen jälkeen. Joka tapauksesssa, suosittelen.

Ja sitten, miksi otsikkokuvassa on Alasuq-neuleen kaarrokkeesta kuva?  – Ehdin kuin ehdinkin saada valmiiksi tälle reissulle mukaan Vävylle kutomani norjalaisen villapaidan. Ei kiirettä säiden vuoksi, tänään Järvenpäässä on ollut lämmin, hyvin keväinen päivä. Iltapäivällä pitkästi toistakymmentä astetta lämmintä.

Tein paidan lahjaksi: ollaan juhlittu Vävyn valmistumista. Tammikuussa Hangasojalla opintovapaakuukauden aikana valmistui gradu, ja nyt on maisterin paperit pokattu! Paljolti töiden ohessa ja lomassa on vävy opintojaan suoritellut ja nyt on sitten hyvä aika viettää vanhempainvapaata kesän lopulle asti. Emmiliinin äitihän on palannut äitiyslomalta töihin jo pari kuukautta sitten tekemään nelipäiväistä työviikkoa. ”Vuorolukua” on siellä siis ollut.

Tänään oli Emmiliinin vanhemmille jännä päivä: uskalsivat, kun oli oikeastaan eka kertaa mahdollista, lähteä kahdestaan mihinkään ja jättää tyttö kotiin. Kokonaista kaksi tuntia saatiin olla kolmisin, kun vanhemmat olivat keskenään pelaamassa sulkapalloa. Kun tytölle yhtäkkiä puolen tunnin jälkeen selvisi, että äiti ja isi eivät olekaan kotosalla, meinasi tulla itku, mutta sittenhän me tanssittiin: pappa oli solistina ja mummi ja E. tanssivat Satumaa-tangoa ja mummin ja papan häävalssia, myös ”Oi, Emma, Emma” kuului ohjelmistoon.

Vielä huomennakin aamupäivällä sylittelyä ja leikkiä tiedossa. Kuinka hyvälle onkaan tuntunut kun vihdoin kunnolla saatu olla yhdessä.

Isovanhemmuus Niitä näitä

Mummeilua Järvenpäässä

Mieli myllerryksessä, tai paremminkin sellainen hyvä hyrinä on nyt.

Ollaan vietetty iltapäivä ja ilta Emmiliinin kanssa. Olen saanut mummeilla. Ja hyvinhän me tultiin toimeen.

Vilkkaasti yhdeksänkuinen jo liikkuu ja katselee. Konttaa ja nousee tukea vasten seisomaan, ja kulkee sohvan reunaa. Katselee ihanilla sinisillä, ultramariinin värisillä silmillään tarkkaan, rauhallisesti. Varsinkin papan kanssa innostui lällättelemään. Me luettiin kirjaa ja rakenneltiin duploilla. Ja juteltiin.

Iltapesun aikaan vetäydyimme papan kanssa tänne Vuorikadun AirBnB-asunnolle. Sama jossa olin syksylläkin pari yötä. Tästä on heti aamulla hyvä lähteä Emmiliinin luo  sunnuntaita viettämään.

~~~~~~~~~

Aamupäivän olimme vielä Helsingissä, Stockalta löysin valkoiset Locin tennarit ja Aleksanterinkadun ALPA-kaupasta löytyi valkoinen bolerovillatakki – kesägarderobi on nyt täydentynyt tarpeellisilla lisillä.

Ehdimme sitten vielä käydä Ateneumissa. Eero Järnefelt-näyttely oli vaikuttava, tavattoman laaja, paljon sellaisiakin maalauksia joita en osannut/tiennyt hänen koskaan maalanneenkaan. Muotokuvat – kaikki ne  🙂 – vaikuttavia. Ja Suomen maaseudun elämästä (Raatajat rahanalaiset, Heinäkuun päivä (palaan tähän vielä), Pyykkirannassa etc.) maalaukset olivat juuri siitä maailmasta jota tutkin ja opetin yliopistovuosina; arjen historiaa kuvitettuna. 🙂 Tunnissa ehdittiin häthätää kiertää koko näyttely ja kun väkeä alkoivat Ateneumin salit olla jo aika täynnä, ajattelin, että seuraavalla Helsingin reissulla voisin käydä toistamiseen, rauhassa.

Puolen päivän aikaan lähdimme R-junalla kohti Järvenpäätä.

Ja useaan otteeseen ja nyt ainakin tunteroisen olen tupissut  ja kiroillut, pahinta peläten, koettanut saada siirrettyä kuvia kamerasta läppärille, eikä se onnistu tänäänkään.  Muistikortti vioittunut? Ehkä. En tiedä. Ja harmittaa kovasti. (EDIT seuraavana iltana: nyt toimii)

Mutta sitten muistan, että heti aamulla taas Emmiliinin tykö. Kaikki hyvin.

Isovanhemmuus Vanhemmuus

Synttärietkot

Tälle päivämäärälle 33 vuotta sitten oli laskettu aika meidän Juniorille. Kesti toista viikkoa ennen kuin poika oli valmis tulemaan maailmaan. Tästä ”viivästyksestä” huolimatta juuri tänään oli hyvä päivä viettää synttärietkoja.

Otin ihan asiakseni järjestää lahjaksi kunnon dinnerin koko perheelle: kuudestaan söimme ykkös-, kakkos- ja kolmosruoan  — kuten Eepi sanoi. Ja isoveljensä kysyi, miksi täällä melkein aina pitää olla kolme ruokaa! Mutta eipä hänelläkään sitten ollut mitään niitä kaikkia kolmea vastaan. Varsinkin ykkös- ja kolmosruoka sekä kakkosen liharuoka maistuivat pojanpojalle oikeinkin hyvin.

 

 

Tämän päivän menussa parasta oli kastike. Sehän se yleensä liharuoan kruunaa.  Ja kalaruoan, ja pastaruoan, ja jälkiruoan ja … Miten se menikään: ”kastikkeistaan kokki tunnetaan”. Tämän päivän perusteella voisi luulla, että olen oikeinkin hyvä kokki!  😀

Mustapippuri-lakritsikastike

1 litra lihalientä (fondista)
1 litra kanalientä (fondista)
2 dl punaviiniä
½ dl punaviinietikkaa
½ dl tummaa balsamicoa
1 porkkana
1 palsternakka
1 sipuli
1 valkosipuli (solo)
pala juuriselleriä
2 rkl oliiviöljyä
mustapippureita (kokonaisina noin 20)
laakerinlehti
5 katajanmarjaa
12 kpl turkinpippureita (karkki)
timjamia ja rosmariinia
valkopippuria
1 rkl voita

Pilko juurekset ja kuullota ne kattilassa (saavat saada vähän väriäkin).
Lisää etikat ja punaviini ja keitä hetki.
Lisää liha- ja kanaliemet ja mausteet.
Keitä hiljalleen kokoon niin, että jäljellä on reilu puoli litraa.
Siivilöi ja suurusta kastikkeeksi.
Lopuksi voinokare kastikkeen kiillottamiseksi.

Voisikohan kulhollinen kastiketta olla pääruoka – ja jälkiruoka? – Onhan tämä hyvää.

Tänä vuonna (toisin kuin viime vuonna) perheen klassikkojuhlakakku (Italialainen suklaakakku) oli sellaista kuin kuuluikin. Sopivan kosteaa, sopivan kuivaa, sopivan tekeytynyttä, sopivan yksinkertaista, sopivan kaikkea. Ei kovin häävin näköinen – tälläkään kertaa – mutta sitäkin parempi.

Toinen kakku, joka oli enemmän lasten mieleen, oli viikolla tekemäni appelsiini-rahkakakku.  (Laittelen molempien reseptit pääsiäisruokapostaukseen – ensi viikonloppuna, luulisin.)

Päivän viinin valitsin kellaroiduista punaviineistä. Ainakin puolenkymmentä vuotta jemmattu Barolo (vuosikertaa 2010) pääsi vihdoin pöytään, mikä oli kyllä Juniorille ja toki meille muillekin  mieleen. Barolohan vaatii aikaa kypsyäkseen. Tämä oli kypsynyt. Nyt Alkossa on myynnissä vuosikerta 2019, joten vaatisi ehkä kymmenen vuoden kellaroinnin, jotta viini olisi yhtä hyvää kuin meillä tänään.  Kymmenen vuoden päästä Juniori on jo 43 vee, ja minä ehkä, varmaankin, innostumaton kokkailemaan synttäripäivällisiä?

– Olin Juniorin ikäinen kun hänet sain. 33 vuotta sitten en edes yrittänyt ajatella, millaista elämä, maailma, kaikki, on 33 vuoden kuluttua. Nyt en oikeastaan edes halua ajatella 33 vuoden päähän.

Tänään oli ruoanlaittopäivä, perhepäivä. Nyt hyvä.