Isovanhemmuus – Tuulestatemmattua

Syyslomalaisten kanssa Tiimassa

Lokakuun aurinkoinen maanantai, ja meillä kaksi syyslomalaista kaverina Oulun uudessa Tiimassa. Tiedekeskus, Oulun museo, Lasten museo ja Elämystila Visio avattiin pari viikkoa sitten. Sitä me on lapsenlasten, Aan (11 v.) ja Een (pian 8 v.). kanssa odotettu; oltiinhan me Tietomaan ja Pohjois-Pohjanmaan museon aktiivikävijöitä, ja nyt kun ne ovat olleet liki kolme vuotta suljettuina, on ehdtitty kaivata museokäyntimahdollisuutta.

Tänään arveltiin muidenkin lomalaisporukoiden Tiimaan tulevan, ja oltiinkin hyvissä ajoin ennen valtavan tiilisen keskuksen avautumista paikalla, ensimmäisenä päästiin sisälle klo 11.

Toki väkeä tuli heti pitkä jono perässämme ja koko aamupäivän paljon lisää, mutta eipä me montaa hetkeä jouduttu odottelemaan omaa vuoroamme jonkin laitteen, kokemuksen tai simulaattorin äärelle pääsyä. Eikä läheskään kaikkea kokeiltukaan, mm. Elämystila Visio jätettiin suosiolla ensi kertaan.

Kyllä me kiersimme kaikki huoneet, hallit. Koettiin, kokeiltiin ja kummasteltiin: rumpujen soitosta naulamatolla makaamiseen, noustiin torniin, tuoksuteltiin planeettojen ominaishajuja (huh!), kokeiltiin tasapainoaistiamme, Aurora-salissa tietysti, …. paljon, paljon, paljon nähtiin.

Myös museo-osassa viivähdettiin pitkä tovi. Paljonkaan ei näyttelytekstejä luettu, ei yritettykään mitään perehtymistä, mutta nähtiin, koettiin, opittiin, paljon uutta vanhaa oli esillä.

Lounastauko pidettiin H2O-ravintolassa; ja sitten homma jatkui. Yli kolme tuntia vierähti nopeasti, ja todettiin neljästään, että tullaan varmasti uudelleen. Ja minä käyn varmaan jo pian (syyslomaviikon jälkeen, väen vähennyttyä) yksikseni uudelleen. Museokortti on tullut tänä vuonna hyvinkin hintansa väärtiksi ja nyt se vielä madaltaa tähän uuteen kulttuurilaitokseen tutustumista pala kerrallaan ajan kanssa.

Tänään parasta koko jutussa oli olla muksujen kanssa kokemassa, oppimassa ja olemassa.

Isovanhemmuus Niitä näitä

Järvenpäästä Turkuun

Nyt on ”tyttöjen viikonloppu” vietetty. Järvenpäässä kolme päivää meitä oli kolme sukupolvea (Tyär j kaksi tytärtään) yhdessä, pienessä onnen kuplassa. Ainakin mummille onnenpäiviä. Ja kyllä Emmiliinikin (3 v. 2 kk) oli iloinen meidän yhteisestä ajasta ja tekemisestä. Ja minä pääsin kunnolla tutustumaan perheemme nuorimpaan: seitsenkuinen Vee on ihana hymytyttö.

Iltapäivällä Pehtoori tuli Oulusta autolla hakemaan minut, ilta vielä vietettiin yhdessä, mutta me lähdimme papan kanssa illansuussa kaksistaan majoittumaan tulevan viikon reissun ensimmäiseen kohteeseen. Tuusulan järven eteläpuolella Ruotsinkylän reunamilta olin varannut meille Airbnb-mökin.

Tykättiin hyvin paljon, ja oli mukava käydä aamusella ennen lähtöä pienellä lenkillä Ruotsinkylän tutkimusmetsässä, jossa oli mm. ”järeitä ulkomaisia puulajeja”. Puistossa voisi retkeillä enemmänkin, mutta meillä reissuohjelmamme vaati kulkemaan … Metsään kannattaa aina mennä. Niin tänäänkin.

Lenkin jälkeen lähdimme ajelemaan kohti Turkua, vähän mutkan kautta: kävimme Fiskars Villagessa. Edellisellä kerralla olimme siellä noin 20 vuotta sitten, elokuun ruuhkaisena, helteisenä päivänä. Tänään kaunis ruukkiyhteisö – historiallinen matkailulle ja perinteille ”omistettu” kylä – oli lähes autio, monet kohteet kiinni, mutta siellä oli aurinkoista, syksyistä, perinteistä, tyylikästä, kaunista, rauhaisaa.

Kiertelimme, katselimme, ostimmme paikallista artesaanisuklaata ja sitten istahdimme lounaskahveille Cafe Antiqueen.

Matka jatkui ja iltapäivän majoituimme paikkaan, jonka sloganissa todetaan ”Ennen tänne jouduttiin, nyt tänne päästiin”. Olemme siis vankilassa. Turun Kakolanmäellä on entiseen massiiviseen vankilaan tehty hotelli, aika upea sellainen.

Hotel Kakolasta lähdimme keskustaan, sateessa! Kauppahalli ja pari muuta tärppiä kävimme katsomassa ja sitten syömään. Tämän ”etelänlomasen” teemana on kuten meillä usein muutenkin patikointi/kulkeminen ja hyvin syöminen. Maanantaisinn harva ns. ”vähän parempi ravintola” on auki, mutta olin saanut hyvän vinkin: Vive! Ja ruoka (palannen siihen vielä), palvelu, miljöö olivat mitä parhaimpia.

”Seikkailulomanen” on siis hyvällä alulla. Yritän joka ilta edes jotain kertoa matkan kulusta ….

Isovanhemmuus

Juhlan jälkeen

Viikonlopun jälkeen on tyhjä olo.
Talo on hiljainen. Väljä. Järjestyksessä. Äänetön. Iloton. Duploton. Pelitön.
Pihalla ei kukaan pelaa, ei juokse, ei hihku, ei puhalla saippuakuplia, ei kastele mummin kanssa kukkia.
Ruokapöydässä nyt enää vain me kaksi.
Kolmepäiväiset kolmevuotissynttärit on vietetty.
Emmiliini 3 v., pikkusisko Vee 6 kk, vanhemmat, eno ja Veen kummitäti (Juniori & Miniä), serkut Eepi 7 v. ja Apsu 11 v. ovat kaikki lähteneet.

Ikävä kertoo siitä, että on onni, että olivat.

Isovanhemmuus Oulu

Luopuminen voitoksi?

”Saat sen mistä luovut” – tämä Tommy Hellstenin elämänohje tai tavoiteltavan elämänasenteen paradoksi on kummasti tässä parina päivänä viime päivänä häivähtänyt mielessä. Ja aika lyhyellä akselilla ja aika lailla yksinkertaistaen tämä tuntuu nyt todellakin menneen näin. Nyt ei kyllä ole vielä ihan kyse mistään isosta elämäntavan reivaamisesta, mutta paljon hyvää on saatu.

Lähdettiin mökiltä viikkoa ennen aiottua, oli luovuttava kesäkuun kakkosviikosta Hangosojalla, eikä se luopuminen helposti eikä kivuttomasti sujunut. Tuntui enemmän luovuttamiselta kuin luopumiselta.

Koska mökkiloma jäi vajaaksi, eivätkä ystävät päässeetkään sinne, olikin ilo saada heistä osa (2/3) eilen meille extempore lounaalle: ”salaattia ja jäätelöä” lupasin tarjota. Uuniporkkanat fetavaahdolla ja fenkolisalaatti sinappikastikkeella sekä palaset Perämeren lohta olivatkin ihan hyvä kesäinen lounas, ja jälkkäriksi ”jätskikakkua” (vrt. Apsun synttärikakut). Parasta oli istua piazzallamme tovi yhdessä ja vaihdella kuulumiset ”livenä”.

Ja tänään muksujen kanssa humputtelupäivä. Kesälomalaiset Apsu ja Eepi haettiin viettämään päivää meidän kanssa. Jos oltaisiin oltu pohjoisessa, olisi jääty paitsi tämän päivän ”seikkailuista”. Aamupäivällä ajeltiin Koiteliin, kuljeskeltiin kosken rannoilla ja käytiin Tunnelmatuvassa munkeilla. Eikä uhkaava sadekuuro haitannut! Matka jatkui kohti Nallikaria.

Ajellessa Nallikariin poikkesimme hautuumaalla; Eepi varsinkin on halunnut käydä isotätinsä haudalla. Tänään hän sitten vihdoin sai poimimansa kukat sinne laskea.

Sittenhän olikin taas jo aika syödä jotain, ja Nallikarin Huvilinna oli sopivasti Vauhtipuiston (Eepi ja mummi) ja Minigolfin (pappa ja Apsu) vieressä. Sinne siis. Todettiin hampurilaiset ja pinsat paremmiksi kuin mitä huvipuisto-ravintolalta odotettiin. Mutta samaan aikaan uhkana ollut saderintama ylsi yllemme! Ja sitten vettä todella satoi, ryöppysi maahan! Minigolf ja huvipuisto saivat jäädä; ajelimme mummilaan.

Puolineljältä oli sitten odotettu eka Pakohuone-kokemus! Eka meille kaikille. Lapset hoksasivat monessa kohtaa ratkaisut meitä vanhuksia nopeammin. Taikuri-peli humahti tunnissa ohi, eikä me sitä ihan läpi saatu, mutta yhdessä ongelmia ratkottiin. Ja muksut miettivät jo lähtiessä, että mikä peli valitaan ensi kerralla.

Isovanhemmuus

Onnen rippusia kerralla paljon

Kolme mummin onnenpäivää on vietetty yhdessä. Tyär ja kaksi pientä mukanaan tulivat torstaina aamulla Järvenpäästä Ouluun.

Eilen vietetimme yhteistä juhlaa, jossa serkukset (2 + 2) saivat olla yhdessä: Juniorin esikoinen Apsu täyttää 11 ja sitä(kin) juhlistimme eilen. Yhdessäolo ruokapöydässä riemastutti. Puheensorina, kikatus ja pulputus yltyivät välillä melkein sellaisiksi kuin usein italialaisissa elokuvissa perhepäivällisillä näyttää olevan.

Isovanhemmuus Vanhemmuus

Sukupolvien vaihtuessa

Elämänkulku loppuineen, alkuineen on ollut meillä läsnä ja mielessä, elettävänä viime päivinä. Vuosinakin.

Totesimme Pehtoorin kanssa, että nyt omassa perhepiirissämme olemme se vanhin elossa oleva sukupolvi, nyt meidän molempien puolella on enää kolme sukupolvea, ja me olemme se vanhin!

Ja samaan aikaan on oltu, iloittu ja yhdessä eletty perhepiirin nuorimman kastejuhlassa.

Pienet, aurinkoiset, välittömät, hyväntuuliset ristiäiset olivat eilen tyttären kotona.

Meidän perheen kastemaljassa on tämän jälkeen jo kuusi nimeä: meidän muksut ja heidän molempien kaksi lasta.

Tyttärentyttäret ovat …

Kaksi lasta ja neljä lastenlasta! 🩵🩷🩷🩷 Mumminelämää! Paljon olen saanut!

Isovanhemmuus Vanhemmuus

Elämä on

Tänään aamulla silitin oman kastepukuni, pian 68 vuotta vanhan kastemekkoni, jonka äitini sisar on ommellut. Sitä on minun jälkeeni käyttänyt tyttäreni, ja vajaa kolme vuotta sitten tyttärentyttäreni sai se yllään kasteen ja nimen. Ylihuomenna saan pukea sen tyttäreni toisen, helmikuussa syntyneen tytön päälle. 💗

Aamulla silitin myös oman mustan housupukuni ja valkoisen silkkipaidan. Tänään saattelimme Pehtoorin äidin taivasmatkalle. 🤍

Viime päivinä, tai oikeastaan jo aikoja sitten, olen tullut ajatelleeksi, etten oikeastaan haluaisi puhua anopista, – siihen kun usein liittyy jotain kaihertavaa, eikä meidän kesken kaihertanut. Minulle hän oli ensisijaisesti Maija-mummu, miehen äiti, lastemme mummu, Jäälin mummu, tai ihan ”vaan” Maija. Hän ehti olla puolivuosisataa osa minunkin elämääni, monissa vaiheissa, eikä koskaan kaukana.

Nyt oli aika, ja nyt meillä on ikävä.

Täällä, Pohjantähden alla,
on nyt kotomaamme
Mutta tähtein tuolla puolen
toisen kodon saamme.
Täältä on, kun kukkaselta,
aika lyhy meillä
iellä elo loppumaton,
niinkun enkeleillä.
Täällä sydän huokailee,
ja itku silmän täyttää;
Siellä sydän iloitsee,
ja silmä riemun näyttää.
Sinne toivon siivillä jo
sydän pieni lennä;
Siellä kun on kotomaani,
sinne tahdon mennä.

J. F. Granlund.

Täällä Pohjantähden alla (Youtube)

Isovanhemmuus Mökkielämää

”Lienee jopa mummin onnenpäivät — ”

”Lienee jopa mummin onnenpäivät …” , totesi Tyär Järvenpäästä kun perhechatti keskipäivällä raikasi ja kuvia ja viestejä vaihtui.

Oikeassa oli.

Ollaan yhdessä ulkoiltu, pelattu (ristiseiska on nyt kova juttu!), istuttu ruokapöydässä. Ollaan nukuttu (ainakin osa meistä), nautittu auringosta, käyty Kuukkelissa täydentämässä suklaamunakokoelmaa, lämmitetty saunaa (”minä sytytin, pappa laittoi palamaan”, totesi Eepi 7 v. yhteisestä saunanlämmityspuuhasta), pääsiäisaarteen etsinnästä, on nautittu kestohangista, Tuulensuojan notskipaikalla lounaasta, hengailusta, oleilusta, — ja sanoinko jo, että auringosta! Varjossa + 4 C, auringossa tyven ja lämmin ja silti kunnon hanget. Lapset ovat juosseet kestohangilla, kulkeneet lumikengillä, …

Aika säikähtynyt o meidän brunssipöydän pupu!

Tänään iltapäivällä ajeltiin Saariselälle, rinteille. Ajatuksena oli, että menemme hissillä ylös, Kaunispään Huipulle legendaarisille munkeille, ja että sitten kävellään alas. Mutta kun oli ´pakko` ostaa edestakainen lippu, niin ajeltiin mennen tullen ylös ja alas.

Pääsiäislauantai, hissijonot aika lyhyet, rinteet näyttivät olevat vähintäänkin hyvässä kunnossa, aurinko paistoi siniseltä taivaalta — mikä nostalgia!!! Ja ihan hillitön ikävä mäkeen!

Viime vuosinakin olen käynyt – edes – pääsiäisenä mäessä. Edelleen sukset, monot ja kypärä ovat täällä tallessa, – ja kuinka olisin tänäänkin halunnut pojanpojan kanssa lähteä laskemaan. Urheilijapojalle näyttää ja opettaa kuinka laskeminen on vaan niin mukavaa.

Vuosikymmeniä Saariselän rinteissä kulkeneena nostalgia tänään aurinkoisilla rinteillä oli valtaisa, liki kipua tuottava! Mutta kun! Niinhän se lääkäri totesi, että ”osteopenian yms. tässä vaiheessa on jo välteltävä kaikkea sellaista, mikä ei oikein ole hyväksi… Hiiten moiset ohjeet, mietin tänään.

Mutta onneksi oli mukana muksut, jotka veivät ajatukset muualle ja jätin hakematta sukset liiteristä! Luopumiseen on totuttava. Siispä käristystä ja puikulamuusia tekemään… Ja niinhän oli iltakin oikein mukava ja vallan hyvä kaikin puolin.

Kuviakin päivistä on. Palannen asiaan.

Isovanhemmuus Oulu Ravintolat Ruoka ja viini

Kymppiviikko – melkein yhtä juhlaa

Kymppiviikko lopuillaan.
Maaliskuun ensimmäinen viikko on ´aina´ollut meillä ´poikkeuksellinen´: jo 70-luvulla se merkitsi Saariselälle matkaamista, asuntovaunuelämää lapsuuden perheen ja sittemmin myös poikaystävän (tunnetaan nykyisin Pehtoorina) kanssa. Koululaisena, lukiolaisena, sitten jo yliopisto-opiskelijana kymppiviikko oli lomaviikko. Virkauralla, opettajana, yliopistossa ja lasten päiväkoti- ja kouluvuosina kymppiviikko oli lomaviikko. Useimmiten pohjoisessa vietetty lomaviikko, muutaman kerran se on vietetty jossain etelän lämmössäkin.

Tänäkin vuonna tämä kymppiviikko on ollut vähän tavallisesta elämänmenosta poikkeava: olihan meillä maanantaina ja tiistaina täällä kaksi oikeasti hiihtolomalaista: nelos- ja ekaluokkalainen, Juniorin muksut, saatiin iloksemme pariksi päiväksi humputtelemaan. Ehdittiin aika paljon: perinteiset brunssit, Talvikkipuistossa luistellen (Pehtoorikin! – minä vain kuvailin), keilaaminen Alppilan radoilla, Eepi oli ihan next levelillä aiempiin kertoihin verrattuna ja minunkin olkapääni oli toimintakuntoinen, jee! Leivottiin yhdessä Nutella-pullia ja pelattiin.

Humputeltiin kaupungilla: lupasin molemmille uusia vaatteita: Eepi sai pinkkinsä, mutta Apsu ei löytänyt mieluista. Ei löytänyt mieluista vaatetta, mutta kuinka poika ilahtuikaan sählytarvikkeista!

Laittelein brunssille ja ruokapöytään lasten mieliruokia, ja toisena päivänä meillä oli uusi ravintolakokemuskin: Haapalehdon Rocket Burger todettiin ruokatarjonnaltaan vähintäänkin riittäväksi, ja toki maistuvaksi – Mäkkärin skippaaminen ei harmittanut muksujakaan. Miljöö on kuin suoraan ”Onnen päivät” -sarjasta. Kaikkihan muistavat Fonzien?

Ravintolan autenttinen miljöö kiehtoi ehkä minua ja Pehtooria enemmän kuin näitä koulukkaita, mutta olihan siellä heille jotain kiehtovaakin, ihan ennenkokematonta! Flipperi! Johan siitä tuli muistoja omilta teini- ja lukiovuosilta!

Juhlaviikkoon on kuulunut myös uusia ruokakokeiluja. Ehkä merkittävin, jakamista vaativa juttu on aamupuuro! Elovena ja ruishiutaleeta ovat olleet meillä jo kauan aamupuuroainekset, joskus riisi-, ohra- tai kaurasuurimopuuroa, mutta nyt ostin lähikaupasta Mustaa kauraa, josta tuli ”Järkyttävän hyvää puuroa”. Se oli pehmeää, muttei liian, se oli täyteläistä, makoisaa, lempeää olematta lällyä. ”Mustakaura on perinteinen suomalainen alkuperäiskaura”. Suosittelen kokeilemaan.

Eilen olimme aikeissa mennä kahdestaan ulos syömään, jonnekin. Ja sattuipa sopivasti, että ystävät, jotka ikäväksemme helsinkiläistyivät melkein parikymmentä vuotta sitten, olivatkin juuri nyt, kymppiviikolla, Oulussa käymässä ja kutsuivat meidät seurakseen uuteen Il Puro -ravintolaan. Huolimatta siitä, että meillä on sinne meno myös ensi tiistaina, lähdettiin tietenkin mieluusti heitä tapaamaan. Ruoka, palvelu ja miljöö olivat hyviä, tervetulleita oululaiseen ravintolamaailmaan. Todella. Italia ja Lappi, tiedättehän; minä ”LappItaliaa” jo vuosikymmeniä harrastaneena ja kokanneena ilahdun tällaisesta tietysti hyvin paljon. Saatikka eilisestä seurasta.

Tämä viikko on ollut myös Talviuinnin MM-kisaviikko. Oulussa on ollut yli 700 talviuimaria* Pohjoismaista, Saksasta, Argentiinasta, Englannista, …. ympäri maailmaa heitä on ollut Raatinsaaren edustalla olevassa ´altaassa´.

Korjaus 8.3. : ”Yli 10 eri matkan ja lajin sekä2000talviuimarin voimin Oulu palaa jälleen talviuinnin historiaan.” (https://wswc2026.fi/fi/)

Neljä kilpailijaa on asunut tässä meidän kujalla koko viikon: meitä vastapäätä on Airbnb-paritalon puolikas, ja sieltä uimarit ovat paksuissa toppavermeissään lähteneet kilpailupaikalle … Muksut eivät halunneet alkuviikosta lähteä katselemaan kisoja, joten kävin tänään yksikseni kilpailuareenalla. Ja tietysti viimeiset uinnit olivat juuri ohi. Mutta paljon kilpailijoita oli vielä paikalla. Laji se on tämäkin!

Kymppiviikko on ”hiihtolomaviikko”, ja ainakin minä olen hiihtänyt. Kaikkinensa hyvä viikko!

Isovanhemmuus Oulu

Kotosalle

Tänään paluu arkeen, – Järvenpäästä palasin jo lauantaina.

Palasin vähän etuajassa, yhden suunnitelman mukaanhan oli tarkoitus että Pehtoorikin olisi tullut sinne jo torstaina, mutta tilanteet muuttuivat moneen kertaan, niin päätimme, että hän ei tulekaan tällä kertaa ollenkaan ja minä lähden alkuperäissuunnitelmaa aiemmin ajelemaan kotiin. Oltiinkin miehen kanssa edellisen kerran oltu näin pitkä pätkä eri paikkakunnilla sellaiset 43 vuotta sitten. Silloin Pehtoori oli tilausajoreissulla Ranskassa vähän reilun pari viikkoa ja minä olin Oulussa (töissä). Nyt siis 10 päivää eri osoitteissa. Mutta lauantaiaamuna kuudelta lähdin pimeän, aution, pakkasen hyydyttämän Järvenpään majapaikasta kohti koti. Huolimatta että etelän hiihtolomalaisia oli teillä niin aika sujuvasti pääsin huurruuttelemaan; 7 ½ tuntia on tyttären perheen ja meidän välissä.

Kelpasihan se kotiin tulla: Pehtoori oli kokkaillut kolmen ruokalajin päivällisen ja lisäksi poksautimme kaksistaan kuohuviinin neljännen lastenlapsen syntymää juhlistaaksemme.

Eilen kävin yksikseni katselemassa Nallikarin kansainvälisen Snow Fest -lumenveistokilpailun teoksia. Kilpailun voitti Espanjan joukkue (neljäs kuvagalleriassani), ja Suomen joukkueen pilkkivä miesveistos oli yleisön suosikki.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Tänään pääsin taas hiihtämään. Olipa ilo!