Lontoo

Viimeinen kokonainen päivä. Tälle päivälle ohjelmassa shoppaamista, kello viiden tee ja musikaali.

Tyttäremme on sikäli merkillinen nuori nainen, ettei oikein shoppaamisesta perusta. Oli kuitenkin päättänyt täällä hankkia takin ja farkut ja jotain muuta pientä. Aamiaiselta suoraan metrolla Oxford Streetille, jossa emme vielä olleetkaan käyneet. Komeinta siellä on kahteen suuntaan kulkevat Double Deckerit. 

Tyär halusi lähteä omille teilleen ja me pehtoorin kanssa menimme Selfridgelle. Katselimme  herkkuja ja koreita vaatteita. Minä viihdyin alakerrassa sisustusosastolla ja kirjakaupassa. Ja jouluosastolla. Kaikissa isoissa tavarataloissa jouluosastot jo olemassa… tullenette näkemään kuvia Temmatun adventtikalenterissa josko sellaisen tänäkin vuonna värkkään.

Pehtoorille etsittiin kaulahuivia, läydettiin oikein kaunis, cashmir-villainen, harmaa-vaaleansininen ja maksoi vaatimattomat 277 puntaa! Jätettiin kauppaan. Juniorille ja J:lle etsittiin tuliaisia, eikä niitäkään löydetty. Uggin korvaläpät olin aikeissa ostaa, mutta jotenkin missasin senkin, joten vain Brandy Butter Harrods´lta ja pari mukia, yksi essu viehättävästä pikkukaupasta… ei mennyt törsäilyksi.

Viiniosastollakin kävimmme! Chateau Petrus, jota mekin on tilkka viinikerhon kanssa yli vuosikymmen sitten nautittu, oli myynnissä. Kolmen litran pullo vuosikertaa 1989 maksoi 46 950 puntaa!! Kolme litraa viiniä maksoi parin henkilöauton verrran…

Herkkuosastolla oli mukava katsella. Ihailla.

Hieman kummeksutti tämä muistoalttari joka Harrodsin alakerrassa oli …

Lunch breakillä kohdattiin tytär ja aikamme kierreltyämme palattiin hotellille. Vähän lepoa, vaatteiden vaihto ja sitten takaisin kohti Piccadillyä.

Kun tämän Lontoon matkan varauksen olin tehnyt, kyselin Lontoon kävijöiltä vinkkejä matkaamme varten, ja ilokseni sain pitkän, mukavan kirjeen jossa monta hyvää vinkkiä (Oyster Card ja Antropologie-kauppa muiden muassa) ja kirjeesssään T. Hyvinkäältä kirjoitti mm. näin:

Kello viiden tee on myös hauska kokea ainakin kerran, alla olevasta linkistä näet 2012 parhaiksi rankatut paikat Lontoossa ja siellä on linkit, josta näkee kuvia paikan ilmapiiristä ja listan mitä tarjolla/ millä hinnalla. Aah, nämä ovat myös silmänruokaa!
http://www.afternoontea.co.uk/index.php?option=com_content&task=view&id=135&Itemid=16

Ehkä emme olisi ollenkaan hoksanneet tällaista mahdollisuutta ilman vinkkausta. T:n kirjeen innoittamana kaivoin kotona kirjahyllystä Helena Petäistön kirjan ”Tee teematka” ja sieltäkin lueskelin Afternoon Tea Time -juttuja ja tänään oli siis aika kokeo tuo seremonia.

Erinomaisen viehättävän Fortnum & Mason tavaratalon 4. kerroksen isossa teehuoneessa nautimme:

Finger Sandwiches

• Chicken with Fortnum’s Tarragon Dijon Mustard
• Cucumber with Mint Butter
• Rare Breed Hen Egg with Mustard Cress
• Poached and Smoked Salmon with Lemon
• and Caper Crème Fraîche
• Rare Roast Beef with Horseradish Cream

Fortnum’s Scones

• served with Somerset Clotted Cream and
• your choice of Fortnum & Mason Preserve:
• Apricot, Lemon Curd, Raspberry,
• Jubilee Royal Sovereign Strawberry, Wild Blueberry
• Afternoon Tea Cakes
• Divine deliciousness of individual cakes and patisseries
  Selection from the Highgrove Cake Carriage
  Served with your choice of Fortnum’s Classic Blend Tea

Nälkä lähti näillä. Tee oli tavattoman hyvää; valitsimme isosta listasta Royal Blend ja Queen Anne, – onhan tämä talo toimittanut kuningashuoneeseen teet kohta kolme sataa vuotta. Tytär totesi tyytyväisenä, että ”eihän tämä pönötystä ollutkaan, rento tunnelma ja hyviä herkkuja. Fish and Chips -annosta ei tarvitse ehkä enää uudelleen kokeilla, mutta tämmöisen voisi toistekin nauttia”. Olimme samaa mieltä.

Varauksen tein aamulla netistä. Oli tarpeen sillä näimme että moni käännytettiin ovelta takaisin, jollei ollut varausta. Ja nettisaitilla todettiin erikseen että lenkkareissa, shortseissa ja urheilukamppeissa teelle ei ole tulemista. Mutta ihan tavallisissa siisteissä kamppeissa väki siellä oli. Ei siniharmaahiuksisiä ladyjä chanel-jakuissaann.. 😉

Sitten puoli seitsemän  jälkeen kohti West Endin teattereita. Lyceumiin oli varaus katsomaan Leijonakuningasta. Varauksen olin tehnyt jo kotona, eikä paikat olleet parhaat mahdolliset, tavattoman tyyriitkin olivat, mutta kyllä kannatti! En tiedä mikä oli parasta Elton Johnin musiikki, lavasteet, pikku Simbaa esittävä poika, laulusoolot, hienot tanssiesitykset, Zazu, kapallimestari Steven Lee,  — hieno elämys oli!

 Ja sitten menikin puolille tämän postauksen kanssa. Olipas kyllä show salasanojen ja kaiken muun kanssa. Nyt pakkaamaan, iltakoneella Helsinkiin.

Jos olisimme kaksistaan täällä olisimme ehkä menneet tänään shoppaamaan ja Vinopolikseen ja huomenna British Museumiin ja käveleskelemään Thamesin rantaan, mutta mehän olemme tyttären kanssa ja meillä oli tänään ihan erilaiset kohteet.

Harry Potter -teema jatkui, sen vuoksi tulimme johdatetuksi mukavaan Leidenhall Marketiin, joka on keskellä Cityä. Cityssä näimme ihan erilaista Lontoota kuin ennen: liikemiehiä liituraidoissaan, uusia virastotaloja ja sitten se Leidenhall Market.

Vuonna 1881 rakennettu arkadi-kauppakeskus, jossa oli paljon viehättäviä lounaspaikkoja, butiikkeja, kukkakauppoja, laukkukauppoja ja pubeja. Mukava. Ja sitten siellä oli tämä. Täällä Harri Potterkin  kävi, siksi mekin noilla kulmilla… 🙂

Tätä ennen oli jo käyty Buckingham Palacen edessä seisomassa toista tuntia. Vaikka olimme porttien takana jo hyvissä ajoin ennen yhtätoista (vahdinvaihto klo 11.30) emme saaneet oikein kunnon paikkaa… Täällä on turistikauden ”off season” – mietimme vain, kuinka paljon tuolla olisi ollut väkeä jos oltaisiin  oltu elokuussa…

Koska kuningatar oli kotona, oli vartiostossa 3 upseeria ja 40 sotilasta  jos Elisabet olisi ollut liesussa, olisi sotilaita ollut vain 31. No eihän me paljon mitään nähty, kuultiin Abba-sikermä ja ”We are the champions”. Minä olisin mieluusti kuunnellut enemmänkin oikein kunnon marssimusiikkia. 🙂

Palacen ja Leidenhall´n jälkeen otimme metron ja ajelimme Regent´s Parkin reunalle, Madame Tussaud´s (vahakabinetin) vuoro. Sielläkin tuli 70-luvulla pariin otteeseen käytyä, eikä ehkä sinnekään olisi ilman tytärtä nyt menty. Mutta olihan meillä siellä aika mukavaa. Hyvää seuraa ainakin 😀  Jokainen meistä sai valita omansa, mieluisimman seuransa … 🙂

Minä kun en ole ollut niin järin riemastunut tyttären ensi kevään Meksikon harjoittelupaikasta, kehotin häntä hakeutumaan töihin jonnekin ihan muualle. Ja hyvin pärjäsi …

Nähtiinpä Tussaud´lla kierroksen lopuksi 4D-leffanpätkäkin. Hieno oli sekin.

Ja sitten yhteispäätöksellä vastapäiseen Sir Sherlock Holmes -pubiin, jossa tilattiin myöhäiseksi lounaaksi yksi annos Fish and chipsejä, ja olut, siideri ja cokis. Ei hassumpi väliruoka. Viinietikka kyllä kuuluu annokseen. Eikä ketsuppia ja majoneesia tule tässä yhteydessä väheksyä.

Sitten kaksikerrosbussi numero 74. Hyvä reitti hotellille, päästiin yläkerran etupenkkiin. Halpaa hupia. Paljon nähtiin, ja kätevästi oltiin perillä.

Toisin kuin eilen, tänään oli pari tuntia huilausta hotellissa, mietimme mihin syömään iltasella, ja nettihän se pelasti. Matkaoppaasta luettu että lähitienoolla olisi nykyaikaista brittiruokaa tarjoava Bibendum, ja online varaus netin kautta toimi. Siis sinne.

Michelin-rakennuksessa (kyllähän me oltaisiin ex-rengaskauppias Juniori mieluusti seurueeseemme mukaanluettu (ette tiedä kuinka paljon kolmestaan on pojasta täällä höpötetty…) ) ks. kuva Bibendum) oli kerrassaan mukava ravintola.

Atmosfääri, palvelu, punaviini (McLaren Vale Shiraz) ja ruokakin olivat maanantai-illaksi vähintäänkin soveliaita. Mietimme vain, miksi karitsankyljykset oli pitänyt paneroida kuivaksi korppujauho-kuivayrttiseoksella,…

Mutta hyvä päivä tänään, erinomainen.

Lontoon lauantaiaamu oli sateeton, mistä olimme iloisia, aamiainen odotusten mukainen, mutta kahvi ihan hirveää litkua.

Suunnitelman mukaisesti päätämme lähteä ensin katsomaan Big Beniä.

Kun nousemme metrosta maanpinnalle, huomion vievät bobit. Houses of Parliamentin edusta, Westminster Bridge ja Thamesin lähirannat ”miehitetty”.

Aikamme kuvailimme, ja päätimme että nyt on hetki mennä London Eyen kyytiin: maailman suurimman maailmanpyörän kyytiin 30 hyttiin mahtuu kuhunkin 25 henkeä, ja koskapa olimme aamusella aika varhain liikkeellä selvisimme puolen tunnin jonotuksella. Se oli hieno rundi. Ehdottomasti. Ja auttoi hahmottamaan ja paikallistamaan vähän mitä missäkin on.

Edullistahan se ei ollut, niin kuin ei täällä ole oikeastaan mikään. 23 puntaa/henk. mutta sen olimmme valmiit maksamaan toisin kuin Westminster Abbeyn 16 punnan sisäänpääsymaksun. Merkillistä että kirkkoon kehdataan moisia summia kerätä. Katselimme päällisin puolin ja kävimme kirkon erinomaisen hienossa matkamuistomyymälässä. Pari joulukoristetta mökille tuli hankittua. 🙂

Tämä kuvahan se oli käytävä ottamassa…

Oli aika käydä pubissa nauttimassa cappuccinot, aamukahvi kun oli  jättänyt ison kofeiinivajeen, ja katselemassa kun englantilaiset miehet ja naiset, perheet ja pariskunnat nauttivat aamupäiväolusiaan…  Meidän matka jatkui kohti Trafalgar Squarea. Nelsonin heippaaminen jäi toissijaiseksi sillä mielenosoitus täytti kadut ja vei huomion. Äsken uutisissa sanottiin että mielenosoitukseen osallistui ylli 100 000 henkeä. Huikeaa joukkovoimaa näytti olevan. Sosialistipuolue, ammattiyhdistysväki ja työttömät marssivat läpi Lontoon vastustaen hallituksen leikkauksia. Downing street kympin edessä oli korvia huumaava meteli kun mielenosoittajat huutelivat iskulauseitaan ja soittivat torviaan.

Me erkanimme omille reiteille. Amiraliteetin aukiolla oli muistomerkki Indonesian terrori-iskussa kuolleiden muistoille ja nyt oli 10-vuotismuistopäivä, minkä vuoksi paikalla paljon kukkalaitteita. Tämä 10-vuotiaan pojan muistoksi laskettu .merkillinen täytekakun näköinen pisti silmään, tallentui kameralle.

Jatkoimme Regents Streetille jossa ei näkynyt mielenosoittajia, eikä näyttänyt olevan rahasta puutetta, ei leikkauksista huolta. Ostoskatu oli tulvillaan shoppaajia. Tennareissa kulkevalle tyttärelle oli luvattu synttärilahjaksi kengät, ja Clarksin isosta myymälästä mokkaiset nilkkurit löysikin. Ja minä löysin itselleni bootcut-farkut. Ihana Antropologie-kauppa (kliks) myi sellaiset.

Carnaby-street oli hoteista hoteinta 1970-luvulla, mutta tänään se oli keski-ikäistynyt, ja siis meille oikein mukava kävelykatu. Liberty-liike oli minun makuuni. Tudor-tyyliseksi rakennettu ”kauppahuone”, jossa oli neljässä kerroksessa kankaita, sisustustavaroita,, paperitavaraa, ylin kerros täynnä joulukoristeita. Liikkeessä oli kenkiä, koruja ja kosmetiikka, art nouveauta ja uniikkivaatteita, iso valopiha, puiset portaat ja familiääri tunnelma, mikä miellytti kovasti. Tyttären kanssa todettiin että joulun alla olisi mukava käydä ko. kaupassa: montakin lahjaa sieltä voisi lähipiirille löytyä. Tänään tyydyimme vain katselemaan kaikkea.

Kävelyn ja kiertelyn jälkeen istahdimme pubiin, ja ihmettelimme, että hanaoluina oli vain tuontioluita (Budweiseria, Kronenburgia, Heinekia ja sitten Guinnesia) ja irlantilaiset ja englanitlaiset omenasiiderit puuttuivat valikoimista. No eteläafrikkalainen Savanna siideri sopi meille …

Illansuun pari tuntia huilailtiin hotellissa, ja sitten naapurikadulle syömään. Eikä mikä tahansa kulmakuppila ollutkaan! Yhden Michelin-tähden Bombay brasserie valikoitui matkakirjojen ja netin perusteella. Opiskeluaikojen brittiläisen imperiumin ja Intian siirtomaavallan kiinnostukseniko aiheutti että halusin nimenomaan intialaiseen ravintolaan? Ehkä enemmänkin kulinaarinen kiinnostus. Entäs tulos? Ecxellent!

Ei pönötystä, ei tyhjää ravintolasalia, ei turhaa piperrystä, vaan erinomaisista raaka-aineista äärimmäisen maukasta ruokaa, ei törkeitä hintoja (kolmen hengen fine dining -ilallinen, pullollinen kohtuullista pinot grigiota, ja kaiken kruunasi Cobra Coffee! ja koko setin hinta 170 puntaa). Ehkäpä tämä illallinen oli yksi tämän reissun parhaista jutuista… Vielä on onneksi monta päivää…

Olemme Lontoossa. Matka sujui, aikas helposti. Aamuyöllä herätys, ja siitä sitten eräskin tunti matkustaen, ja ennen puolta päivää olimme Lontoossa, Heathrow´n kentällä. Kellot kaksi tuntia taaksepäin mutta ei se väsymystä vienyt.

Päätimme käyttää Express-junaa matkalla keskustaan, ja sehän olikin hyvä, sujuva ja kohtuuhintainen. Ja sitten päätimme tutustua paikallisliikenteeseen – ihan vaan perinteiden vuoksi.

Ostinmme Oyster-liput (viiden euron latauskortti ja siihen koko loman ajaksi rajaton matkustusoikeus metroissa ja busseissa = yhteensä 32 euroa. Kiitos T. tästäkin vinkistä, muitakin tulemme käyttämään, palannen niihin tulevina päivinä) ja ajelimme eräänkin pätkän metrolla (lue: ajelimme hieman harhaan). No eihän se mitään, mutta kun meillä oli matkalaukut mukana, eikä kaikilla asemilla siirtymätaipaleilla suinkaan ollut liukuportaita/hissejä, joten oli raahattava laukkuja erinäisiä portaita. Kyllähän me tyttären kanssa, rivakat naisihmiset niitä kannoimme, ja toki pehtoorikin, mutta olikohan selälleen ihan hyväksi? Sitä mietin.

Ja mietin että kun Lontoon metro ei kuitenkaan ole ihan yksinkertaisin  – tai siis kun linjoja ja asemia on niin valtavasti – miten ihmeessä kielikurssikesänä (15 v.) osattiinkaan muiden kavereiden kanssa liikkua.

No löydettiinhän se hotelli. Ashburn Hotel. Tässä Kensigton Parkin kupeessa, Gloucester-metroaseman vieressä, mukavalla alueella. Hieman vanhahtava, pieni, boutique-hotelli.

Puolelta päivin ei vielä huonetta saatu, jätettiin vain laukut respaan ja sitten katselemaan lähitienoota. Lähikaupan valikoimat ovat liki Oulun Stockan Herkun tasoisia. Olisipa Umbrian A & O ollut samaa tasoa. Hintataso pääosin olennaisesti halvempaa kuin Suomessa.

Ja kun alkoi satamaan päätimme vetäytyä lounaalle ja virvokkeille Hard Rock Cafeen suojiin. Lontoon HRC on ensimmäinen (1974)  maailman kaikista, niistä on jo pitkästi yli toistasataa. Rooman HRC:ssä olen käynyt viidesti! ja viime syksynä oltiin Pekingin Hard Rock Cafessa,  kaikkiaan ollaan oltu kai jo kymmenessä. Tänään siis söimmekin siellä – niin kuin kaikki muutkin lapsiperheet. 😉 Olimme hieman poikkeava seurue. Niin kuin olimme äsken Sohon O´Neill -pubissakin. 🙂 Päivällä lounaan jälkeen olisi  Hyde Park Corner ollut toisella puolen Park Lanea mutta sateen ja pienoisen uupumuksen vuoksi lähdimme hotellille. Pientä huilinkia, laukut tyhjensimme.

Olimme sateisen illan kävelemässä Piccadilly Circuksella ja Sohossa. Ihmettelemässä väkimäärää, ravintoloiden määrää, teattereiden määrää. Tätä ei menty tänään katsomaan… kuljeskeltiin vain sateessa…

Ja sitten kun lapsen kanssa ollaan reissussa, piti tietty käydä vielä karkkikaupassa. No ihan nähtvävyys m & m -kauppa oli.

Nyt kun melkein kellon ympäri on valvottu on annettava periksi, öitä.

Pakkaaminen sujui vähän turhan helposti, varmasti jäi paljon tarpeellista pois. Kamera, läppäri, luottokortti, hyvät kengät, rahaa (kummallista kun täytyy olla valuuttaa vaihdettuna), teemaan sopivia nenäliinoja ja allergialääkkeet. Tarviiko muuta? Lentoliput ja matkaopas. Ei kai muuta. Parasta on että tytär lähtee mukaan. Duunaripoika ei valitettavasti pääse…

Sateenvarjo on väistämättä otettava mukaan. On lomakohde sellainen… ottaisko aurinkolasitkin?

Nyt kun perheessä ei enää ole kouluikäisiä lapsia, joiden lomille lähtö olisi kouluvuodesta kiinni (taloustieteellisessä kun eivät ole ymmärtäneet ottaa käyttöön periodiopetusta, vaikka säädökset niin vaatisivat, eikä lomia kesken lukukausia ole, niin kuin ei ollut meilläkään vielä jokunen vuosi sitten… ) niin vain minun työvuosi on sidoksissa lukujärjestyksiin… omiin ja opiskelijoiden. Siispä nyt, juurikin nyt lähdemme sateiseen saarivaltakuntaan… paitsi että on luvannut aika mukavaa keliä. Tarkoittaa, että vain joka toinen päivä sataa.

Ja eihän sillä niin väliä milloin se loma on, se on nyt.

Klo 3.40 on herätys!