Reija

Koivu, jubilaari

Tänään pääsemme juhliin. Jubilaari on blogini lukijoille tuttu Koivu!

Tokihan me Koivun kanssa tunnemme ohi tämän virtuaalinmaailmankin, kuten varmaan moni on huomannutkin. Olemme tunteneet jo yli 20 vuotta. Muistan tarkan päivänkin (10.12.1991), jolloin tapasimme ensimmäisen kerran. Tämä poppoo on se, jonka parissa tutustuimme.

Ainakin viini, karjalaiset sukujuuret ja yliopisto ovat meille yhteisiä nimittäjiä. Koivu teki työuransa naapuritiedekunnassa; hänen biologian tuntemuksensa on tuonut Tuulestatemmattuun huimasti tietoa pohjoisen (erityisesti Lapin) kasvi- ja eläinkunnasta. Olen monta kertaa kehottanut häntä avaamaan oman blogin, sillä hänen lukeneisuutensa, sivistyksensä ja minua loputtomasti kiehtova verbaalinen/kirjallinen lahjakkuutensa takaisivat lukijoita. Armoitettu kynän (näppäimistön ;)) käyttäjä on hän!

Sitä paitsi tiedän Koivun tekevän monien kommenttiensa eteen paljon enemmän töitä (hakee täsmällistä lisätietoa, linkkejä, käännöksiä, lainauksia…) paljon enemmän kuin allekirjoittanut useinkaan vaivautuu postauksiensa eteen tekemään. Koivu on kuitenkin sanonut, että hänelle riittää kun voi Tuulestatemmatun kommenttilootaan kirjoitella. Minähän en voi siitä olla kuin tyytyväinen. Ja tiedän hänellä olevan monia faneja. Moni tuttu onkin kysellyt, kuka tämä Koivu oikein on?

Koivu on nimimerkki. Mutta myös perhepiirissään tunnettu nimi, – jälkikasvultaan sai Amerikan tuliaisenkin siihen liittyen.

Nimimerkin syntytarina liittyy yhteen Koivun monista harrastuksista. Hän laulaa kuorossa, jonka johtaja tässä joku aika sitten (about 10 v. sitten?) vaihtui ja tälle uudelle kuoronjohtajalle oli täysin mahdotonta oppia Koivun oikeaa nimeä. Mihin ilmeisesti vaikutti osaltaan se, että kuoronjohtajan äidinkieli ei ole suomi ja Koivun sukunimi ei ulkomaalaiselle ole helpoimmin äännettäviä. Niinpä uusi kuoronjohtaja – jostain tuiki tuntemattomasta syystä – puhutteli tätä yhtä kuorolaista Koivuksi.

Siitäpä syntyi nimimerkki!

Ensimmäinen Koivun kommentti oli jo vanhan ”Lyhyesti”-blogini aikana: 9.5.2008 KLIKS. Tähän mennessä Koivu on kommentoinut arviolta noin 600 kertaa. Kiitos niistä jokaisesta!

Ja tiedättekös, kaiken muun hyvän lisäksi Koivu on mukava, gentleman ja hyvä ystävä.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Tällainen me tehtiin pehtoorin kanssa
Koivulle lahjaksi edellisiin ”pyöreisiin” juhliin.
Rankka hommahan se yhdelle viikonlopulle oli:
nuo kaikki korkit aukoa ja viinit nauttia. 🙂

Tänään juhlapäivänä viemme viinikerhon kanssa yhteisen paketin, mutta Koivun yli viiden vuoden blogikommentointien jälkeen halusin ikäänkuin ”blogin puolesta” * hankkia jotain, eikä minulla ollut oikeastaan muuta vaihtoehtoa kuin tämä. Semminkin kun tiedän/tiedämme Koivun kommentoivan usein yösydännä tai aamuyön varhaisina tunteina: kahvimuki edesauttakoon kommentointien jatkumista!

Onneksi olkoon, Koivu,
ja omia sanojasi lainaten:
”Monia vuosia, armorikkaita vuosia…”

* (alan kyllä huolestua itsestäni ja suhtautumisestani tähän Temmattuun)

Bloggailu

Remppaa ja siivoiluja

Kesä on suhteellinen käsite. Jos suhteuttaa viime kesään, niin ihan normikelit (aamulla +10 C!).

Päivän touhut sen mukaisia. Enkä nyt millään muotoa ryhdy tekemisilläni teitä, hyvät lukijat, rasittamaan ja luututtujen neliöiden määriä luettelemaan. Huomenna ehkä jotain mielenkiintoisempaa kerrottavaa.

Nyt tässä vaiheessa jo varoiteltava: voi hyvinkin olla että perjantaista lähtien blogini ei avaudu, sen ulkoasussa, kuvissa, kommentointimahdollisuuksissa voi olla jotain häikkää. Jollei täältä mitään höpotyksiä kuulu tai Tuulestatemmattua tai www-sivustoni keittokirjoineen, matkakertomuksineen, ei perjantaina tai sen jälkeen avaudu tai uutta tekstiä ei tule, se ei – toivottavasti, eikä todennäköisesti – johdu siitä, että minulle olisi sattunut jotain tai että tämän päivittäisen rituaalini olisin hylännyt.

On vain kyse siitä, että webbihotellissani (SJR) tehdään jotain remppaa ja päivityksiä, ja niiden varalle pitäisi etukäteen tehdä jotain. Noh, olen tehnyt jotain, mutta en tiedä, riittääkö se. Kaikkienhan nyt pistäisi tietysti tietää, mitä pitää tehdä kun on kyseessä

Tärkeä PHP-rajapintapäivitys
Olennaisin muutos toiminnallisuudessa on, että osoiterivillä olevat parametrit pitää kutsua erikseen. Myös jotkin vanhat PHP-funktiot on korvattu uusilla, kuten esimerkiksi ereg, joka on korvattu preg-funktiolla.

No minä EN tiedä, mitä tehdä, ja minun wordpress-konsulttini on vielä ensi viikon lomalla, joten olen hieman hukassa. Mutta EHKÄ osasin tehdä jotain itsekin… Ainakin vielä huomenissa toiminee. 🙂

Luettua Niitä näitä Ruoka ja viini

Lukemista, tekemistä ja maistamista

Luin viime yönä loppuun Juha Itkosen kirjan ”Hetken hohtava valo”. Se on paksu kirja. Merkillistä että kategorioisin sen luokkaan ”historiallinen romaani”. Historiallinen, vaikka se käsitteleekin kaupunkilaista Suomea viimeisen 60 vuoden ajalta. Minun ikäisteni suomalaista arkea, arjen historiaa, jota yritän aina joskus nuorille työkseni opettaa. Se oli merkillisen verkkainen kirja, sanoisinko, että myös tsehovilainen (mitä lie tarkoittaneekaan?), enkä ole ihan varma, pidinkö kirjan rakenteesta (minä-kertoja ja sitten ”minän” vanhempien näkökulma kolmannessa persoonassa”), mutta kyllä se toisaalta toimi.

Puolivälissä kirjan lukemista minun oli googlattava, kuka on kirjan kirjoittanut Juha Itkonen? Minkä ikäinen hän on? Hänen täytyy olla syntynyt 50-luvun alussa? Olin onnistunut Juha Itkosen sivuuttamaan, – en ollut hänestä aiemmin kuullutkaan, kerta kaikkisesti olen onnistunut tämmöisen nuoren lahjakkuuden skippaamaan. Ja kun Wikipediasta luen, että hän on syntynyt vuonna 1975, olen ihmeissäni. Ryhdyn miettimään, miten paljon ja mitä kaikkea hän on tehnyt, lukenut, museoita kierrellyt, vanhoja lehtiä lukenut, jopa Arjen historia tv-sarjaa tai historiakirjasarjaa lukenut, jotta on voinut ko. kirjan kirjoittaa? Ja ennen kaikkea, miten noin nuori mies voi päästä oikeaan ”moodiin”, miten löytää tietyn ikäpolven ja sukupuolen fiilikset tiettynä vuosikymmenenä. Perinteisempiä ”historiallisia romaaneja” (esim. Utrion, Tuurin, Waltarin, Skiftesvikin tuotantoa) lukiessa tämmöisen ”ammatillisen” osaamisen kummastelu ei ole minulle tullut niinkään mieleen. Miksi juuri tämän kirjan kohdalla? En tiedä.

Joka tapauksessa. Lopultakin. Kaikesta huolimatta. Juuri sen takia. Kirjan tunnelma ja ”tarina” veivät .. minä pidin siitä.

Tänään ”lomalistan” (= tämän käsittämättömän pitkän lomajakson aikana aikeissa olleiden hommien) vaatimaa touhuamista.

Ja sitten kokeilimme uutta grilliwokkipannua. Kiehautin kuoritut parsat, käärin pekoniin, pannun pohjalle öljyä ja hiiligrilli kuumaksi. Mukaan muutama mustakalarengas. Lisukkeeksi tarjolla purkki-aiolia. Ihan kelpoa arkeen 🙂 ja kulhollinen salaattia. Parahiksi, illaksi aurinkokin ryhtyi paistamaan.

Tämmöisen ostin Meksiko-pilheisiin. Tuoksuu merkilliselle. Kaunis on.

Sisäänkäynnin begonia ja petunia voivat hyvin.

Omenapuu yrittää…

Ensimmäistä kertaa pehtoorin ruusupenkistä talvella
paleltuivat/pakastuivat/muuten kuihtuivat kaikki ruusut yhtä lukuunottamatta.
Se ”vanha” jo kukkii. Uudet vasta nupuillaan.

Niitä näitä

Asioilla?

Olin koko iltapäivän kaupungilla, tiedättehän ”asioilla”. Mietin, mitä ihmeen ”asioilla” oloa sitä aina onkaan? Semminkin kun minä en varsinaisesti harrasta shoppailua (tiedättehän lähteä päiväksi jonnekin ostoskeskukseeen tai Rotuaarin kauppoihin katselmaan ja hypistelemään – ei oo minun juttu), joskus on virettä moiseen, mutta tosi harvoin.

Minun ”asioilla”-listassa on toistuvasti, aina jotain apteekkiasioita. Vaikken (puuta koputtaen) oikeastaan sairastakaan mitään. No allergia ja olkapää, niitä nyt ei lasketa. Ja allergialääkkeet hommaan yleensä puoleksi vuodeksi kerrallaan ja olkapäälle nyt ei voi mitään. Paitsi sauvakävellä ja käydä hierojalla. Mutta silti tänäänkin apteekista pikku kassillinen kaikkea (mökki lääkekaapin täydennyksestäkin oli kyse).

”Asioilla”-listassani on usein myös pesula (takkeja ja juhlavaatteita käytän pesulassa, juhlapöytäliinoja), jotain hiustenhoitoon ja/tai muotoiluun liittyviä aineita on myös listassa, aika usein joku lahja hankittavana: joku perheenjäsenistä on pienemmmän tai isomman muistamisen kohteena tai sitten olen kimppalahjojen hankkija aika usein. Varsinkin jos on päätetty ostaa ruokaa/viiniä. Ja sitten joku vieminen kyläreissulle; useimmiten kyllä viedään viinipullo ja kukkakimppu :), mutta kun nekin pitää hankkia. Talvisin, viikonloppuisin ”asioilla” voi merkitä myös piipahdusta Linnanmaalla työhuoneessa: jäänyt joku kirja, tiedosto, luentomappi duuniin … Aiemmin tämmöistä oli useammin kuin viime vuosina. Tänään paljon aikaa kului (jonottamiseen) DNA:lla: nyt olen sanonut irti KAIKKI dna-liittymät, mokkulat, omat, lasten, mökkiläppärin, laajakaistan. Kiitos riitti.

Lautasliinoja, muistivihkoja, muistitikkuja, kopiopaperia, pullasuteja, muffinsivuokia, Kuudes maku -kaupasta pähkinät ja wasabi, pattereita (mihin niitä kuluu niin hirveästi!!), kosteusvoide (sitä vasta kuluukin, talvella varsinkin), kenkälankki. Ja posti! Minä käyn postissakin hirmu usein. Valokuvia ja muita kuvajuttuja kun olen tilannut, tai tänään hain kaksi hienoa pussilakanaa (niihin ne ylimääräiset Finnair-plussapisteet sitten lopulta käytin :)) ja sitten jotain postitettavaa (Vuorotellen-kirjaa vielä joku joskus tilailee 🙂 ).

Tänään sitten listassa isolla LAMPPU. Eipä tullut lamppua, tuli wokkipannu grilliin. Esimerkiksi näiden tai näiden tekoon lienee erinomainen. Taidan tilata lampun netistä. Tuleepa sitten taas asiaa postiin.

Kukkia en tuonut – tällä kertaa. Aika usein niitäkin.

Tämä lilja on Mexico-pöydästä. Roudasimme kimpun mökille…

Lappi

Lapin kesä …

Nyt sekin on koettu. Lapin kesä.

Lapissa kaikki kukkii nopeasti,maa, ruoho, ohra, vaivaiskoivutkin.

Viikko pohjoisessa oli tällä kertaa sopiva,

Hangasoja, purot, porot, nuotiopaikka, patikat ja
suurenmoinen levollisuuden tuntu jäivät…

Toki kotonakin hyvä. Oikein hyvä.

Lappi Liikkuminen Niitä näitä

Patikoinnin syvin olemus

Tänään mökkilomaviikon viimeisen patikan aika: vähän pitempi sitten.

Jätimme luomuruohonleikkurimme töihin … 🙂

… ja ajelimme Savottakahvilan parkkiin.

Tänään patikka kohti Rumakurua. Ei varsinaisesti mitään huiputusta, Vävypään huipun vieressä pieni vaara ylitettiin. Ihan napakka nousu sekin oli. Hyvin vaihtelevaa olivat polkujen pohjat .. oksia, tylsää soraa, juurakkoja, rakkaa, kivikkoa, tasaista mäntykangasta.

(Minusta on aika paljon kuvia menossa tai tulossa vessaan – –
nehän ne on ne ainoat hetket, jolloin kamera on pehtoorilla. 😉 )

Kypsä riekonmarja. En uskaltanut maistaa.. Onkohan ne syötäviä… ?

Tällä reitillä poikkeuksellisen paljon puroja ja lampia.
Poikkeuksellisen vähän laakeita tunturisilhuetteja.

Eikä tänään sadetta. Kauniita pilviä vain.

Kuka tietää, mikä tämä alla oleva on? Mitä siinä on tapahtunut? Ahkera Tuulestatemmatun kommentaattori, nimimerkki ”Koivu” ei saa vastata ;), sillä aamulla lähetin hänelle jo kuvan ja kysyin, mikä tämä on. Ei näet pehtoorin kanssa kumpikaan tiedetty… Tietääkö joku muu?

Kolme tuntia patikka (oiskohan tullut sellainen 12 km?) vei, taukoineen kaikkineen. Niitä kun ei ollut. Taukoja siis. Pehtoorin kanssa kun mennään, niin siinä ei turhia istuksita. Sen mitä kuvailen, pysähtelen, ja sitten otan taas ukkelin kiinni. Ja Rumakurulla autiotupa (ja sen hyyskä ;)) katsastettiin. Siinäpä ne tauot.

Yllättävänkin helposti meni; toisin kuin Juutuanjoen kosket -päivänä. Silloin tuli vaan mieleen, miten paljon huonompi kunto minulla nyt on kuin viime kesänä vuorotteluvuoden jälkeen. Tänään ketään emme nähneet koko reitillä. Emme yhtäkään kulkijaa! Oli hiljaista. Ja mitäpä sitä turhia höpöttelemään, ehditäänhän sitä kaupungissakin jutustella. Puhdasta. Kaunista. Hyvä hengittää. Ilo liikkua.

Lappi Niitä näitä

Urupää (401 mpy) huiputettu

Liki pakkasyön jälkeen aamu kuulas, purolla kylmä, valoisaa jo varhain, niin kuin täällä koko ajan, hetken luulee olevansa syksyssä.

Lähdemme autolla Kaunispäälle. Ja tavoitteena kulkea huipulta huipulle; Kaunispäältä kohti Urupäätä.

Hassua että koskaan ei ole tullut siellä käytyä. Kaunispään pohjoisrinteellä kanervikkoa, mustikanvarpuja, jotka jo punastuneet; ruska heinäkuun puolivälissä!! Kuvassa ylhäällä oikealla näkyy Urupään huippu.

Urupään sivussa on Magneettimäki (olenhan siitä joskus kai kertonut. KLIKS)

Ui-jui: ikinä ennen ei olla nähty riekonmarjoja. Siis oikeasti marjoja, eikä vain ruskapunaisia lehtiä, joita mökin keittiössäkin on seinällinen…

Mennessä ahavoittava tuuli Jäämereltä saa miettimään, että olisiko sittenkin pitänyt antaa periksi ja ottaa ne sormikkaat! Kurun pohjalla jo lämmin, saatikka noustessa Urupäälle. Puurajan yläpuolella jo mietin takin heittämistä pois.

Lähtiessämme takaisin päin ja laskeutumaan alas alkoi ripsiä, pian satoi kunnolla ja sitten rakeita. Näetkö rajan!?

Sitä ei kauan kestänyt, pian taivas täynnä pulleita valkoisia pilviä! Vain taivas kattona.

Eikä silläkään reitillä häiriöksi asti kulkijoita, – kaksin kuljimme.

Kaunispäätä ei ole tullut suoraan pohjoisesta koskaan katseltuakaan.
Kannatti. Hyvä, liki parituntinen, lenkki oli.

Kaupan ja postin (Meksikoon lähti kiitospaketti) kautta lounaspiknikille Hangasojalle. Vielä kahvi ja sitten toimeen.

Jättivaahtokarkkeja jäi viime lauantailta muutama, ja jukra, kuinka olivat hyviä notskilla!

Iltapäivä kului kun pesimme molempien mökkien ikkunat; nyt taas talven yli nähdään ulos, sikäli kuin valoa on.

Vielä mökkisaunan (Myötätuulen) /sähkösaunan(jota ei oikeastaan koskaan käytetä) kuurnaus, puusouvia ja sen sellaista… sitten …

Rantasaunan jälkeen Inarin siikaa, sokeri-tilliporkkanoita, uusia perunoita ja smetana-kylmäsavulohi-purjo-tilli-moussea.

Mitä parhainta lomanviettoa:

näkemistä, tekemistä, liikkumista, makunautintoja, luontoa, hyvä mieli aikaansaannoksista, yhdessäoloa, aurinkoa, lepoa, kuvaamista.

Lappi Niitä näitä

Ivalo, Inari ja Juutuanjoen kosket

Sadetta? – Ei.
Sääskiä? – Ei.
Hellettä? – No ei sitäkään.

Siis mitä mainioin retkipäivä. Ivalon ja Inarin kautta Juutuanjoen koskien rannoille pienelle patikalle. Hyvä on, pitihän meidän huiputtaa Otsamotunturi, mutta erinäisten tulkintavaikeuksien vuoksi jäimmekin jokivarteen. Ei sekään huono patikka ollut.

Ivalossa kävimme artesaanien ”Local Handicrafts” -putiikissa. Sain viime vuonna sieltä ostetun tuliaisen (lohennahasta tehty pikku kukkaro on ollut oivallinen kameran vara-akun ja varamuistikortin kotelo).

Lisäksi Saariselän Sanomissa oli juttu tästä Tee kesä käsin -myyntinäyttelystä (KLIKS), joten ajelimmepa katsomaan. Ja olihan siellä kaikkea kaunista, uniikkia käsintehtyä. Huovutustöistä pidin niin paljon, että itsellenikin ostin ensi talven työhuoneen kylmyyteen jotain lämmittävää… 🙂

Lohennahka on kestävää, ja siitä on moneksi. Ja monenväriseksi.

Kannattaa käydä katsomassa …

Inarissa kävimme ensimmäisenä kirkonkylän keskellä olevassa suuren suuressa matkamuistomyymälässä ja sen vieressä olevassa kahvilassa. Tiesin siellä yhden opiskelijani olevan töissä; olikin tänään. Syntyperäinen inarilainen S. neuvoi meille, miten ja mistä Juutuanjoen yli pääsee… olisimmepa kuunnelleet kunnolla.

Seuraavaksi vuorossa tutustuminen Sajokseen.

Inarin keskustaan on viime vuonna valmistunut Saamelaiskulttuurin keskus, jossa on kirjasto, konserttisali, valtuustosali, ravintola ja siellä oli tänä vuonna Saamelaisten koulutuskeskuksesta valmistuneiden artesaanien Midnight Jewel -näyttely 21.6. – 30.9.2013 (midnightjewelinari).

Inari-6

Tästä pidin eniten. Enkä vain siksi että tekijä on tuttu. 🙂

Sajoksen jälkeen oli vuorossa Juutuanjoen kosket: Ritakoski, Haapakoski, Jäniskoski, Alikoski. Tulisteltiin Aleksin luovulla, minä kuvailin (ja tämä kuvien liittäminen on niin tolkuttoman hidasta … argh!)

Paluumatkalla poikkesimme vielä Sovintovaaran päälle. Se on muutaman kilometrin Ivalosta pohjoiseen.

Hieno näköala, ja jo tie vaaran huipulle näkemisen arvoinen.

Se ehkä enemmän kuin hieman kulahtanut museoalue, jolla hyvin sekalainen kokoelma kansanperinnettä, sotahistoriaa ja lappilaista arkielämää vuosikymmeniä sitten.

Siellä tämmöinenkin: Nellimin ja Inarin itäpuolisten erämaatilojen välillä kulkenut postivene.

Ivalon raitilla. Huom. katulamput…

Niitä näitä

Siivouspäivä

Tämä on nyt ehkä vähän noloa, mutta juttu on niin, että minusta on ihan hulvattoman hauskaa, kun on siistiä. Vanhanaikaistakin? Ehkä. Silti nyt on, – siistiä siis. Olen siivonnut koko päivän. Ja sekin on tuntunut ihan hurjan mukavalle: näkee tekemisensä jäljen, on fyysistä puuhaa, okei, voi myös suorittaa ja saada siitä kiksejä, heh!

Mökkikeittiö ja sen kaapit, pakastin ja jääkaappi on siivottu.

Itse asiassa mökin KAIKKI kaapit ja vitriini on siivottu.

Lakanat on vaihdettu, talven lakanapyykki pesty ja mankeloitu.

Rantasauna on pesty. Tolu vai kloriitti? Molemmat! Nyt tuoksuu puhdas!

Iltapäivän päätteeksi vielä pihalle, risut ja muut ”irtohärpäkkeet” tontilta kerätty ja poltettu.

Millainen ilma? Erinomainen siivousilma. Ei turhan kuuma (+ 10 – + 17 C), vain muutama sadekuuro, lounasnotski onnistui. Ja illallisella pakastimen sulatuksen seurauksena poron sisäfilettä ja korvasienimuhennosta, uusia perunoita ja salaattia, jälkkäriksi ananasta, turkkilaista jukurttia ja minttua.

Ei paremmin vois olla. No jos pieni toive, … niin oispa nuoret tai ystävät (esim. vmp) tulossa nyt tänne… Mutta kun eivät, niin huomenna lähdemme retkelle. Inariin ja … ? Ja jonnekin. Nyt on kaunis ilta-aurinko, ja sehän ei edes laske, joten vielä pihalle…

Lappi Niitä näitä

Mökkielämää :)

Herättyämme taas kerran turhan aikaisin, katsottuamme sekä telkkarin että netin säätiedotukset, jotka yhtäpitävästi todistivat, että iltapäivällä sataisi vettä, vedimme maastopuvut päälle, patikkakengät jalkaan, ajelimme Suomen Ladun majalle ja kiipesimme aamun varhaisina tunteina Kiilopään huipulle.

Sen kerran kun lähden tunturiin ilman kameraa, pikkukuovi istuu viereisen kelon nokassa ja laulaa isosti, kivitasku seurailee meitä tunturin kuvetta ylös, riekkoja on kivirakassa jos vaikka kuinka monta. Ilma oli aika syksyinen, mutta kyllä minä hiljaa mielessäni ajattelin, että kyllä se sittenkin on patikka, eikä hiihto, minun lajini. Mietin, että kyllä Karibianrannalla on juhlallista käydä aamulenkillä avojaloin aamuauringon hehkuvassa valossa ja pulahtaa lopuksi suolaiseen mereen, mutta että sittenkin nämä ”kotitunturit” ovat se minun juttu.

Kiilopään huiputus on aika helppo tapaus (aiemmilta kerroilta kuvia täällä: KLIKS) sillä se on porrastettu ja pitkospuitettu liki koko matkalta, ja ainakin minulle tunturilta laskeutuminen on nousua vaikeampaa.

Puolelta päivin minulla oli hieroja, – olen varma että ensi yönä voin nukkua kummalla kyljellä haluan. Tänään jatkoin eilen aloittamaani kaappien siivoilua ja sitten vain on löhötty ja luettu, sadetta pidelty. Illansuussa oli pieni tauko, ja mehän notskille tietysti. Nuo notskipaikan penkeillä olevat ohuiden ruisleipien näköiset lätyt ovat uudet istuinsuojat. Aiemmin oli sellaiset neonväriset styrox/muoviläpyskät (jo kovin kuluneet, likaiset, rispaantuneet), mutta nyt on uudet Kauppahallista ostetut porontaljaiset pyöreät, lämpimät, luontoon sopivat pyörylät. Hyviksi havaittu.

Pikkuisen pyörähdin metsässäkin, sillä aamulla näin tunturissa yhden tatin, joten ihan vaan varmuuden vuoksi piti käydä katsomassa… Mutta ei saalista.

(Ketun?)liekoja siellä kyllä oli. Näitä on vielä 1800-luvulla käytetty ”abortoivan” vaikutuksen aikaansaamiseksi. Tai siis kun näillä on voimakasta oksentelua ja ripulointia aiheuttava vaikutus, näitä nauttien koetettiin myös saada aikaan keskenmeno. Ja saatiinkin.

Nämä kivenmurikat, tai siis yhden kiven kaksi puolikasta, tuotiin Kiilopäältä. Ne on nyt mökin seinustalla. Siihen on pari vuotta tuotu kivi jokaisesta huiputetusta tunturista. Joukossa on nuoren parin ja VMP:nkin tuomia kiviä, ja muutamilta reissuilta on kyllä jäänyt kivet tuomattakin. Mutta tämmöinenkin mökkielämään kuuluu …. 🙂