Tänä viikonloppuna Oulussa on ollut Karjalan liiton kesäjuhlat.
Tänään puolenpäivän aikaan tihkusateen ripistellessä kansallisasuisten osallistujien lippukulkue kulki halki Oulun keskustan. Pyöräilin katsomaan.
Enhän mie arvannut, että mie niin liikutun ko näin karjalazii juhlallisesti, iloisesti, laulaen kulkevan monisatapäisenä kulkueena kotikaupungissa. Taas kerran vähän sellainen ontto ikävä, kun omien sukujuurten, esi-isien ja -äitien tuntemus ja tieto heistä on hyvin vähäistä. Äidin ikäväkin siihen tuli …
Geeniperämältäni olen puoleksi karjalainen, puoleksi varsinaissuomalainen, mutta ”heimoidentiteetti” suuntaan tai toiseen on kovin heikko. Toisaalta kun 80-luvulla tuoreena historian maisterina hankin itselleni kansallispuvun, oli se itsestään selvästi karjalainen puku, Kaukolan puku. Karjalaisissa yhteisöissä tai suvussa en ole koskaan elänyt ja ollut. Vaikka on minulla sentään aika tarkka muistikuva kesältä 1965, kun tätini kanssa osallistuin Karjalan liiton kesäjuhlaan Helsingissä. En varmaan käsittänyt yhtään, mikä juhla se oli. Mutta muutama vuosi sitten kirjoittaessani äidistä ja hänen koivistolaisesta perheestään ja suvustaan kirjasen, opin paljon.
Juhlaviikonloppu! Kuudessa viikossa ohimon haava on umpeutunut, arpikin liki olematon, polvikipu häipynyt, murtunut solisluu kokenut hyviä ja huonoja aikoja, – ehkä parempia aikoja edessä.
Tänään aamulla lähdettiin kaksistaan kauppaan: tapaturmapaikalle rohkeasti. Juuri tuohon korokkeeseen [oikealla] törmäsin silloin. Nyt vakaasti Pehtoorin perässä ruokakauppaan – tarkasti korokkeiden välistä – ihan ehjänä tällä kertaa. .
Eilen (ja tänäänkin) juhlapäivä! On kuusi viikkoa siitä, kun kompuroin Prisman pihalla: seurauksen solisluun murtuma etc. On kaksi viikkoa siitä, kun kolmen viikon takainen punkin purema ”eskaloitui” erythema migrans -ihottumaksi [ja mitä todennäköisimmin borreliooriksi] seurauksenaan tymäkkä ja tehokas antibioottikuuri kaikenmoiseni rajoitteineen. Tänään molempien ”varoaika” umpeutui: oli lupa pyöräillä!, oli lupa ja melkein velvoite syödä skyriä, jukurttia, kalsiumia yllin kyllin, kohottaa malja* tuunattuamme kotipiazzaamme entistä paremmaksi. Taas hetken kaikki tuntuu olevan hyvin, levollista, aika huoletonta.
*Rosekuohuva Ranskan Juran alueelta: La Petite Marne Crémant Mikseipä juhannauspöytään tämä. Sopii varmasti graavilohelle ja uusille perunoille. Ja sellaisenaan lasillinen juhlistamaan keskikesän juhlaa!
Eilen oli se päivä, jolloin meidän oli tarkoitus tulla pohjoisesta ja ajella perinteisesti Kukkolankosken kautta kotiin, mahdollisesti piipahtaa Haaparannan kaupoissa … Eiliseksi olin Juniorin ja kaverinsa kanssa tilannut Haaparannan Systemenbolagetiin muutamia laatuviinejä. Aikoinaan [kun viikkoja sitten tilausta tehtiin] ideana ja ajoituksena oli, että me ajelemme kotimatkalla hakemaan niitä ja rapuherkkuja etc. … Mutta koskapa palauduimme jo viikko sitten Ouluun, oli tilatut jutut käytävä hakemassa erikseen, – siis eilen. Eilen oli aika ulkomaanmatkalle.
Haaparannasta amaronet ja samppajat saa noin 2/3 hinnalla verrattuna Suomen hintatasoon, mutta vielä olennaisempaa on, että sieltä saa – tilaamalla – sellaisia viinejä, joita Alkosta ei löydy. Myös Ikea tietysti kohteena: hankittiin muutakin kuin ylivertaisen hyviä pakastepusseja. Olen mm. tullut liki riippuvaiseksi Stuk-tilanjakajista. Mökin ja kodin kaapin ovat nyt mintissä!!! Oi, että. Piazzalle apujakkara ja kukkia! Ja laventeleita! Yrttiruukun huipulle ne kuuluvat. Kolmella eurolla kaksi.
Tänä vuonna ehkä tärkein syy piipahtaa Tornio-Haaparanta -seudulla oli se, että Torniossa, Aineen taidemuseossa, on valokuvanäyttely, jossa on minun ”ammattikouluaikoinani” (valokuvaajan ammattitutkinto, Ammattiopisto Lappia) opettajanani olleen Jaakko Heikkilän Ja minusta tuli ihminen -näyttely.
(Aforismit, ajatukset Jaakko Heikkilä.)
Aineen taidemuseo esittelee rakastetun valokuvaaja Jaakko Heikkilän retrospektiivisen näyttelyn Ja minusta tuli ihminen. Näyttely esittelee Heikkilän laajaa tuotantoa 1990-luvun alusta 2020-luvulle saakka. Näyttely on esillä Aineen taidemuseossa 8.3.-30.8.2026.
Jaakko Heikkilä on Pohjois-Suomen merkittävimpiä ja kansainvälisesti tunnetuimpia nykytaiteilijoita. Kemissä vuonna 1956 syntynyt Heikkilä työskentelee Tornionjokivarressa, Kukkolankoskella.
Laajan yleisön tietoon Jaakko Heikkilä nousi 1990-luvulla Tornionjokilaakson ihmisiä ja kulttuuria käsittelevillä teoksillaan Meänmaa (1992)ja Kirkas nöyryys (1996). Sittemmin Heikkilä on kuvannut Armeniassa, Venäjällä, Serbiassa, Italiassa, Yhdysvalloissa, Norjassa, Isossa-Britanniassa, Brasiliassa, Meksikossa ja Kuubassa.
Myös Aineen taidemuseon 40-vuotisnäyttely.
Paluumatkalla aika myös ruumiin ravinnolle: Kemissä on uudehko (avattu 2024) ravintola, jossa kävimme syömässä: Meritähti. Kauniilla paikalla Kemin pienvenesatamassa, merenrantatunnelmaa, mukava monipuolinen menu, ja ainakin Skagen oli hyvä.
Täyttävä, makoisa, ei-mitään fine-dining-gourmeeta, mutta eipä se olisi tuonne sopinutkaan. Maut hyviä, raikkaita, miljöö hyvä, palvelu hymyilevää, nälkä lähti. Kaikki mikä sopi retkemme paluumatkallemme oikein hyvin.
Juhla jatkui tänään! Eka pyörälenkki puoleentoista kuukauteen! Varovasti ajelin parikymmentä kilometriä. Olihan ilo. Jokivarressa, merenrannassa, hautuumaalla nimipäiväsankareille viemässä pienet ruusut, vielä kaupasta uusia pankojauhoja kuhan panerointiin… Kesälauantai ja pyöräily 🩵🚴🏻♀️
”Saat sen mistä luovut” – tämä Tommy Hellstenin elämänohje tai tavoiteltavan elämänasenteen paradoksi on kummasti tässä parina päivänä viime päivänä häivähtänyt mielessä. Ja aika lyhyellä akselilla ja aika lailla yksinkertaistaen tämä tuntuu nyt todellakin menneen näin. Nyt ei kyllä ole vielä ihan kyse mistään isosta elämäntavan reivaamisesta, mutta paljon hyvää on saatu.
Lähdettiin mökiltä viikkoa ennen aiottua, oli luovuttava kesäkuun kakkosviikosta Hangosojalla, eikä se luopuminen helposti eikä kivuttomasti sujunut. Tuntui enemmän luovuttamiselta kuin luopumiselta.
Koska mökkiloma jäi vajaaksi, eivätkä ystävät päässeetkään sinne, olikin ilo saada heistä osa (2/3) eilen meille extempore lounaalle: ”salaattia ja jäätelöä” lupasin tarjota. Uuniporkkanat fetavaahdolla ja fenkolisalaatti sinappikastikkeella sekä palaset Perämeren lohta olivatkin ihan hyvä kesäinen lounas, ja jälkkäriksi ”jätskikakkua” (vrt. Apsun synttärikakut). Parasta oli istua piazzallamme tovi yhdessä ja vaihdella kuulumiset ”livenä”.
Ja tänään muksujen kanssa humputtelupäivä. Kesälomalaiset Apsu ja Eepi haettiin viettämään päivää meidän kanssa. Jos oltaisiin oltu pohjoisessa, olisi jääty paitsi tämän päivän ”seikkailuista”. Aamupäivällä ajeltiin Koiteliin, kuljeskeltiin kosken rannoilla ja käytiin Tunnelmatuvassa munkeilla. Eikä uhkaava sadekuuro haitannut! Matka jatkui kohti Nallikaria.
Ajellessa Nallikariin poikkesimme hautuumaalla; Eepi varsinkin on halunnut käydä isotätinsä haudalla. Tänään hän sitten vihdoin sai poimimansa kukat sinne laskea.
Sittenhän olikin taas jo aika syödä jotain, ja Nallikarin Huvilinna oli sopivasti Vauhtipuiston (Eepi ja mummi) ja Minigolfin (pappa ja Apsu) vieressä. Sinne siis. Todettiin hampurilaiset ja pinsat paremmiksi kuin mitä huvipuisto-ravintolalta odotettiin. Mutta samaan aikaan uhkana ollut saderintama ylsi yllemme! Ja sitten vettä todella satoi, ryöppysi maahan! Minigolf ja huvipuisto saivat jäädä; ajelimme mummilaan.
Puolineljältä oli sitten odotettu eka Pakohuone-kokemus! Eka meille kaikille. Lapset hoksasivat monessa kohtaa ratkaisut meitä vanhuksia nopeammin. Taikuri-peli humahti tunnissa ohi, eikä me sitä ihan läpi saatu, mutta yhdessä ongelmia ratkottiin. Ja muksut miettivät jo lähtiessä, että mikä peli valitaan ensi kerralla.
Eilen yritin innostua kävelemisestä näillä kotihuudeilla. No en innostunut, mutta kävin silti sen 10 000 askeleen lenkin. Minä niin haluaisin jo pyöräilemään, mutta eihän sellainen ole vielä sallittua. Tänään, kun oli ihan tavattoman hieno kesäpäivä, eikä meidän pihalla vieläkään sääskiä, ei ainakaan auringossa, välttelin kävelemään lähtemistä sillä, että ryhdyin vihdoin Huvilan pesuun ja kesäkuntoon sisustamiseen.
Johan me siellä yksi lounas syötiin pari viikkoa sitten silloin kun tytöt Järvenpäästä ja Juniorin poppoo olivat yhtä aikaa täällä mummilassa. Taisin olla ainoa, jota silloin häiritsi, että pikkuruista ”pihamutteria” ei ollut vielä talven jäljiltä kuurnattu. No nyt on. Pehtoori avitti nostelemalla isot tuolit ulos, mutta muutoin pärjäsin luutuushommissa ja ikkunanpesuissa ihan hyvin.
Kun homma oli jo iltapäivällä hoideltu, oli siirryttävä vielä toiselle puolen pihaa, piazzalle siivoiluhommiin, jotta lenkille lähtemisen voisi edelleen siirtää.
Sisäpiha, joka meillä leuhkasti (sille on syynsä) kulkee Piazza di Pekka -nimellä, kaipasi painepesurinkäyttäjää ja siitepölyn luutuajaa, kukkipurkkien tuunausta, joten siinä oli meille molemmille toviksi touhua. Nyt on hyvä. Kuin pisteeksi tilasin lopuksi uuden, ison, hienon, kalliinkin (😬) aurinkovarjon; edellinen, ainakin 10 vuotta ja pari myrskyä kokenut ja aika hyvin kestänyt varjo alkaa olla jo hengenvaarallinen, joten nyt on tulossa uusi!
Kesäruokavihje tähän loppuun: jos joku jaksaa vielä parsaa tälle kaudelle syödä, niin tämä! K-kaupan ruokalehdestä löysin lupaavanoloisen ruokaisan perunasalaatin ohjeen, siihen tulee siis myös parsaa. Ainekset siihen löytyivät viime viikolla Ivalon K-marketista. Noh, mökkivieraille salaatti jäi tekemättä, mutta maistui se meille eilen kotonakin.
Varsin ruokaisa salaatti, jonka ohessa tarjosin paahdettua juurileipää ja kahta erilaista lisuketta, millähän nimellä niitä pitäisi kutsua? Jonkunlainen kastike ehkä. Tähän tuli mökillä reissun käynyttä poron kylmäsavupaistia ja samoin mökillä pakastettuna käynyttä lohta, jota graavasin viikonloppuna pienen palasen. Molemmissa sama pohja: 2 rkl creme fraichea, 2 rkl Bulgarian jukurttia, 2 rkl ruohosipulituorejuustoa sekoitetaan keskenään ja sitten joukkoon sekoitetaan joko porolastuja tai graavilohikuutioita. Nuo Mariskoolit on niitä pieniä, eikä minulle olisi ihan ”luvallistakaan” syödä tämmösiä kalsiumpommeja, – söin silti ja hyvää oli. Sopisi varmasti uusien perunoiden oheenkin.
Toukokuun ”paljon muuttuvia tekijöitä” -saaga jatkuu. Lyhyesti tähän asti tapahtunutta: viime lauantaina lähdettiin mökille lääkärin luvalla (= solisluun murtuma paranemassa hyvin, olka kivuton, kantoside pois, kaikki ok).
Jo aamulla lähtiessämme kohti pohjoista katselin huolissani viikon takaista punkin puremajälkeä. Punkin pureman sain kotipihan reunalta, metsän reunasta, jossa käytiin Emmiliinin kanssa poimimassa kukkia. Vasta seuraavana aamuna havainto, että minun polvessani sätkii punkki. Se saatiin irti ja olin tyytyväinen, että on punkkirokotukset!
Mutta mennessä pohjoiseen puremaläikkä Sodankylässä jo selkeästi isompi. Ja sunnuntaina mökillä olinkin jo valmis ottamaan yhteyden Mehiläisen digiklinikkaan – ja kyllä: kahden viikon rankka antibioottikuuri borrelioosin hoitoon!
Lääke haettiin maanantaiaamuna Ivalon apteekista. Annoin kertoa itselleni, että lääkkeen tehoon vaikuttavat heikentävästi kalsium, alkoholi ja tulehduskipulääkkeet ja on suojauduttava voimakkaalta auringonsäteilyltä.
Ja toinen riesa: jo sunnuntaina murtumakohta kipuili ja teki yöunet huonoksi, valvotti, kipu satutti melkein itkuun asti vasenta käsivartta ja olkaa, ja päälle vielä kohtuullisen kova päänsärky. Johtuuko solisluun murtumasta vai sittenkin borrelioosista?
– Noh, hissuksiin tein pihahommia (yhdellä kädellä), pesin pyykkejä (meillä on mökillä pyykkikone), tuulettelin petivaatteita ja muuta sellaista, mikä ei vaadi vasenta kättä. Mökillä olo taas kerran tuntui hyvälle. En syönyt skyriä, en jukurttia, en fetaa, yms., en nauttinut viiniä, enkä ottanut osteopeniaa varten määrättyä lisäkalsiumia. Enkä myöskään ottanut Buranaa edes öisin, KOSKA halusin että borrelioosia varten määrätty antibiootti varmasti tehoaa ja tuhoaa taudin!
Viikon kuluessa liian vähän unta, – suunnilleen joka aamuyönä, sudenhetkinä olin varma, että mun murtumakohta on sittenkin leikattava tai vähintäänkin siinä on joku pahasti vialla, kun särkee kovasti, enkä voi nukkua. Ja että ainakin tarvitsisin jotain kipulääkettä, jota voisin antibiootin ohessa ottaa. Mietin, että kunhan viikonloppu ystävien kanssa on vietetty mekin lähdetään – aiottua aiemmin – Ouluun, lääkäriin.
Päivät menivät kuitenkin aika hyvin, puuhailin ja liikuin, patikalle en lähtenyt, en edes korvasieneen, mutta hommailin ja valmistelin ilolla ja odotuksella ystävien tuloa.
Ja torstaina olinkin jo aika reippaana heti aamusta. Ja sitten viesti: yksi kolmesta amicista onkin saanut huolettavan, vakavan diagnoosin, eivätkä he pääsekään tulemaan. Viestin jälkeen huoli ja suru, ja sitten tietysti iso pettymyskin (universumia tai mitä lie kohtaan) koska ei saatukaan heitä mökille, vaikka niin oli toivottu ja odotettu.
Ja siinä samalla tilasin ajan lääkärille Ouluun ja siksi paluu jo eilen, – reilusti aiottua aiemmin.
Eilen lääkärissä todettiin yksi tauti lisää: kiertokalvosimen tulehdus murtumaolkapäässä. Ja tieto, että on normaalia, että murtunut solisluu oireilee kauan, eikä todellakaan tarvetta leikkaukselle. Lääkäri totesikin, että ”hän kyllä ihmettelikin, miten niin nopeasti tuli kivuttomaksi”.
Ja toisaalta lihaskipuja voi olla myös borrelioosiin liittyen. Lääkäri myös lupasi ja suositteli, että voin aamuyön kipuja lievittää buranalla. Siis oireet tautien mukaisia ja nyt lupa lievittää kipuja. Ystävien tapaamattomuuteen ja huoleen burana ei auta, mutta viime yöksi otin särkylääkkeen ja nukuin melkein kahdeksan tuntia kivutonta unta!! Nyt ainakin hetkeksi kaikki hyvin.
Oulussa siis ollaan. Aamulla pitkä kävelylenkki kaupungissa, Hupisaarilla ja hautuumaalla. Iltapäivällä Juniori perheineen tulivat pizzojen ja jätskien kanssa.
Ouluun palaamisessa puolensa. Katseet taas jo tulevassa. Toiveikkaana.
Mökkiaamu alkoi puurolla (Musta Kaura) joka nautittiin pirtin pöydän ääressä, mutta kahvin lähdin juomaan puronrantaan.
Eihän täällä vielä kovin vehreää ole, mutta lämmintä, puron hyvää tekevää pulputusta ja linnunlaulua, laulurastaskin ilahdutti. Taivaanvuohikin muiden joukossa omalla ääntelyllään.
Ja minä astiafriikki iloitsin uudesta kahvimukista. Itseasiassa niitä on kuusi (Le Creuset), meillä vain lämpimän värisiä. Tyär kysyi, miksi hankin uudet, onhan vanhat (todella vanhat, yli 40 v.?) Pentikin mukit ihan ehjät. On ne, mutta kun ”koskaan-ei-ole-liikaa-kauniita-astioita” tai ”arjen-iloja-ovat pienet-asiat” tai — olen niistä oikein iloinen. Ja Pentikit on nyt pikkumökin, Tuulentuvan puolella. Täällä Myötätuulessa kahvit ja kaakaot nautitaan noista uusista.
Le Creusetin -pata minulla on sekä kotona että täällä mökillä: lapsilta toinen viime buonna joululahjaksi, toinen joskus vuosia sitten. Olette varmasti niitä pata- ja muissa ruokakuvissanikin täällä blogissa nähneet. Onhan ne mieluisia, käytettyjä, hyviä haudutukseen, kauniita myös kattaukseen.
Aamukahvilla saatoin myös iloita ”kätteni jäljistä”. Enhän minä täällä tällä viikolla isoja ole touhunnut, en patikoinut, en kuvaillut, – hyvin poikkeuksellista mökkielämää, muttaku. Mutta jotain sentään olen saanut aikaiseksi: mm. rantasaunan ikkunanpuitteet ja muuta pientä putsattuna ja maalattuna. Näitä näperrellessä tuli mieleen kesän 1986 kesäloma; silloin maalasin neljä viikkoa joka ikinen päivä. Uusi kotimme oli tekeillä! Mutta nyt edes tämmöistä. Aika aikaansa kutakin. Ja olisko tänään keskipäivän saunassa ollut vähän ”siistimmät” löylytkin?! 🙂 Puroon on yksikätisenä rohjennut (tikkaat!) pulahtaa, en vaikka vesi oli aika lämmintä (+ 9 C). Viime vuonna kun olimme täällä tähän samaan aikaan muksujen (Apsu & Eepi + isänsä) kanssa, vesi oli hyytävän kylmää (+2 C) ja silti humplahtelimme puroon.
Tänäänkin iltapäivällä saimme mökkinaapurin vaihtamaan kuulumisia. Tänään piipahti itäinen naapuri, ”Lähes naapuri”. Oli hyvä tavata, kun nyt pitkästä aikaa olemme yhtä aikaa saman parin sadan metrin etäisyydellä. Saimme tuliaisiakin Etelä-Italiasta.
Kaikkinensa, taas kerran, mökkielossa on paljon hyvää.
Pajulintu laulaa lähimetsässä. Laulaa niin isosti, että kuuluu mökkipihaan asti.
Toissapäivänä kuulimme haukan ääniä, monta kertaa. Toivottiin, jotta olisivat taas (kuten kymmenkunta vuotta sitten) pesimässä tässä meidän ´selkosilla´, mutta eipä ole nyt ollut yhtään näköhavaintoa. Tämä kuva ampuhakoista tuosta meidän kohdalta puronvarresta kesältä 20215.
Kuten tavallista lapintiaisia, viherpeippoja, järripeippoja, kuukkeleita ja käpytikka on nähty ja kuultu. Ja kirjosieppopariskunta on parinakin aamuna kierrellyt tuvan ikkunasta näkyvän linnunpöntön lähellä; ”asuntoesittelyssä”? – Eivät kuitenkaan ole tietääksemme tänne asettuneet.Olen tehneet luontohavaintoja lähinnä mökkipihassa, sillä emme ole vielä tunturiin lähteneet; on saatu aika kulumaan leppoisasti aurinkoisessa, lämpimässä (+ 18 C tänään) pihapiirissä. Minulla pitkästä aikaa pieniä maalaushommia; Pika-Tehoa puitteisiin! Maalaaminen on rauhallista, kevyttä puuhaa. Tykkään! Maisemointihommia luonnollisesti myös.
Yksi tutuista mökkitienoon naapureista piipahti pihassa mönkkärillään, ja Pehtoori ymmärsi kutsua sisälle kahville. Päiviteltiin kuulumiset ja oltiin yhtä mieltä, että mökkielämä kesäkuun alussa (myös silloin, erityisesti silloin) Hangasojan varrella on hyvää.
~~~~~~~~~~~~~~~~ Ivalon keskustassa vasalle liikennekasvatusta: suojatietä pitkin siirrytään toiselle puolelle.
Mökillä oltu kaksi päivää. JOS oltaisiin edetty (jo viime kesänä tehtyjen) suunnitelmien mukaan niin Tuulentuvan terassi olisi jo purettu. Mutta ei ole.
Eikä tällä reissulla puretakaan, saatikka että tehtäisiin uutta. Tehdään elokuussa, ehkä. Jos minullakin on silloin kaksi toimivaa, ja ennen kaikkea nostamiseen ja kantamiseen pystyvää kättä. Ja jos Pehtoorillakin rakentamiskunto on palautunut kunnolla Juniorin terassirempan jäljiltä. Muutamia muitakin muuttuvia tekijöitä tässä on tullut perusteeksi siirtää terassiprojektia. Sillä kun ei ole kiire. Meillä kun Myötätuulen terassi on oikeinkin suojaisa ja ilta-aurinko paistaa kauniisti. Terassiremppaa ei, mutta ollaan tehty muuta. Ajankohtaisempia asioita.
Eilisessä suvisunnuntaissa paistoi aurinko, oli lämmintä (+15 C), hiljaistakin; silloin kun ei tuule, varsinkaan länneltä, niin Jäämerentien autoliikenteen äänet eivät humise täällä. Eikä eilen tainnut muutenkaan olla kovin vilkasta pikitiellä.
Pehtoori meni metsään, palasi kolmen tunnin päästä: korillinen korvasieniä mukanaan! Saamaan aikaan minä keräilin talven myrskyroskia mökkitontilta, ja niitä oli enemmän kuin koskaan. Koetin vähän haravoidakin, muka siten, ettei vasen käsi liiku. Muka. Mikä sitten kyllä tuntui viime yön pätkäisinä, kipeinä yöunina.
Tänään heti aamusta isolle kirkolle: nyt on jääkaappi, lattiakellari, viinihylly, dosetit, siivousvälinekaappi ja maalaustarpeisto täytetty ja täydennetty. Tervehtymistä, leppoisaa mökkiarkea, liikkumista, kunnossapitoa ja ystävien viikonloppuvierailua varten kauppa-asiat hoidettu. Nyt ei suunnitella enää mitään, elellään hetkessä.
Koko matkan aika hiljaista. Pehtoori ajoi koko matkan, poikkeuksellisesti. Ihan varmuuden vuoksi. Ja niinpä minusta viiden ja puolen tunnin matka tuntui aika pitkälle, koska en itse ollut ollenkaan ratissa. Ehkä parempi niin. Peuran ”Essolla” normikahvit ja seuraavan mutkan jälkeen pieni pysähdys. Koska kullerot! Onneksi poimin sieltä sillä Rovaniemen jälkeen niitä ei vielä ollutkaan tienpientareilla.
Sodankylässä pysähdyttiin – taas poikkeuksellisesti – lounasleiville. Jäämerentie numerossa 12 on kahvila-konditoria Smak, ja siellähän me pororieskat ja focacciat nautimme. Oikeasti oli hyvää.
Ja yhtäkkiä ajankuva, päivän tunnelma, pohjoisen elämää hetki…. Kahvilaan tupsahti kolme tyttöä, nuorta naista, luulisin että juurikin yläasteen päättäneitä, bling-bling koruissaan, hiukset kiharrettuina ja kimalle-minihameissaan, tennareissaan, – ja untavatakit päällään. Arvostin! Sään ja juhlan mukaista pukeutumista. Isot kakkupalat ja paljon naurua. Elämän kevät!
Mökillä kaikki kunnossa. Ei täällä vielä kesällä leuhkita. Kevät sentään. Vihreää on, lunta enää vain pieni jäätynyt kumpu mökkitien päässä. Puro pulputtaa pinta korkealla, valoa on. Sitä on! Paljon.
Suvivirren aika. Kyllähän se sydämessä läikähdyttää aina, virsi ja sen aika.
Suwi Wirren sanat vuodelta 1701. Ajalta, joka toi taas leivän pöytään, ajalta, jolloin pikku jääkausi hellitti otettaan Suomenniemeltä ja katajainen kansa sai taas leipää syödäkseen…
Jo joutu armas aica, Ja Suwi suloinen, Joll caunist caiken paican, Caunista cuckainen. Nyt armas Auring meitä, Taas lähte lähemmäx, Hän cuolleet hauto, heitä Jäll teke eläwäx.
Tänään moni asia paremmin. Ja kummasti tänään taas ymmärtää olla kiitollinen monesta asiasta…
Tänään olisi ollut konsertti/rotissööri-ilta. Olin ostanut liput sinne jo kuukausia sitten, mutta nyt kun on ollut paljon näitä muuttuvia tekijöitä, päätinkin eilen, että annan liput pois. Joskus tulee tehtyä hyviä ”peruutusliikkeitä”; tämä oli yksi niistä. Hyvä liike.
Varsinkin kun tänään aamuisen röntgenin jälkeen sain lääkäriltä tiedon, että ainakaan tämänhetkisen tilanteen perusteella leikkausta ei tarvita. Ei vaikka solisluun luutuminen (osteopeniani vuoksi?) on aika verkkaista, joten minulla on nyt lupa lähteä ukkelin kans mökille. Sellainen ilon lisäkerroin tähän asiaa tuli, kun lähteminen oli vähän epävarmaa, joten entistä mukavampaa lähteä pohjoiseen.
Lääkärireissun jälkeen kävin kauniissa toukokuisessa päivässä kertomassa systerille kuulumisia, muistelemassa mm. meidän yhteistä suvivirren aikaista Helsingin reissua. Ja kävin myös vanhempien haudalla vähän siivoilemassa, kiertelin pitkään kauniilla, hiljaisella hautuumaalla. …
Ja kotipihalla istuttelimme kesäkukat. Ja vähän orvokkeja mökkiterassille vietäväksi.
Kesän merkki sekin, että meillä oli taimenta ja sen kanssa M:n rapukastiketta – Kauppahallista tietenkin – ja uusia perunoita.
Vastoin skeptisiä odotuksia nehän olivatkin aika kelpoja. Ehkä Madetojansalilla rotissööri-iltapala ei sittenkään oli ollut tämän voittanutta. Joka tapauksessa, nyt on hyvä hipsiä levolle, aamulla kohti pohjoista. ”Koska mä voin!!!”
Ihanaa kesän alkua kaikille, opeille ja opiskelijoille, koululaisille ja kaikille! Päivä kerrallaan, paljon hyvää on!
