Tonkapapua La Maisonissa Helsingissä ja eilen kotosalla Rantapellossa.

Mitä ihmettä tämä tonkapapu kouhkaaminen nyt oikein on?

No, kaikkihan lähti viime lauantaista, jolloin olimme Helsingissä, ja illan ruokapaikaksi olin valinnut La Maisonin. Sehän todettiin kaikin puolin hyväksi paikaksi, jossa ei ylenpalttinen trendikkyys tai hillitön hifistely häirinnyt nautinnollista ruoasta ja seurasta nauttimista. Lopultakin aika simppeliä, merkillisesti puhdasta tai ehkä enemmänkin aitoa ruokaa, sen esillepanoa ja tarjoilua.

Minun valintani kaikkinensa herkulliselta menulistalta olivat nämä: alkuun paistettuja kampasimpukoita ja parsaa (kaksi lempiraaka-ainettani!) ja pääruoaksi kuhaa, persiljapyrettä ja samppanjavaahtoa (listaan oli kyllä kirjoitettu shampanja, mutta en antanut sen pilata nautintoa… 😀 ).

Ihan erityisesti pidin ja huomiotani kiinnitti parsan juuri oikea kypsyys ja oikea kypsyys myös noissa ”lastuissa”.  Rapsakkuus oli erinomaisen miellyttävä. Kuten oli myös kuhan nahassa, ja sitten kalan liha oli juuri oikeanlaista ollakseen hyvää, ei kuivaa, ei raakaa. Siis hyvää.

Kun parituntinen oli vierähtänyt, oli aika valita jälkkärit: P. halusi juustoja, Pehtoori ja Tyär (ilokseni!) valitsivat ”tonkapavuilla maustettua marenkia, marjoja ja appelsiini-mantelirahkaa”. Mie en jaksanut enää mitään jälkiruokaa, mutta kun hovimestari/ravintolapäällikkö, joka oli jo aiemmin osoittanut kykynsä sarkasmiin, omaavansa huumorintajua ja hallitsevansa hienovaraisen palvelun, tuli hakemaan tilausta, sanoin (taas kerran kaikkien muiden puolesta), että P. ottaa juustot ja nämä kaksi (mies ja tyär) valitsevat pavlovan = marenkia marjoilla, mutta kerroin hänelle myös, että olisinpa iloinen, jos minullekin tuotaisiin lusikka, että voisin miehen ja tyttären lautasilta vähän vohkia. Näinhän kukaan kunnon asiakas ei koskaan tee, mutta minä moiseen rohkenin… Ja siinä samalla menin utelemaan, mitä merkillistä on ”tonkapapu”? – Vastaus viipyi, mutta tuli sitten myöhemmin. 😀

Tovin kuluttua kaikki kolme muuta seurueen jäsentä saivat tilauksensa, vain minä jäin ilman lusikkaa… Mutta pianhan sekin tuli, ja sain ihan oman ”annoksen”. Kokonainen tonkapapu!

Jemmasin sen käsilaukkuun. Ja juuri se oli eilisen jälkiruoan (ja kohtuullisen pitkän, aiheeseen liittyvän keskustelunpätkän) kantava voima!

Alla siis eiliseltä puolikas papu, josta jo raastettu pieniin kippoihin maistiaiset. Raastetta voi käyttää esim. kermavaahtoon, marenkiin, leivonnaisiin,  – ja ties mihin.

Minun ”tonkapaputwist” piti olla olla jälkiruoan chantillyssä (sokerinen kermavaahto baban ohessa), mutta juuri tonkapapu se vaahdosta sitten unohtui, joten maistoimme papua ”au naturel”. Ja mietimme makua, tuoksua? – Mille tonkapapu tuoksuu ja maistuu? – Siinä on aniksen, kanelin, karvasmantelin tuoksua…

Jossain vaiheessa oli jo tukeuduttava netin apuun, mikä ihme tämä tonkapapu oikein on? Sivulla, jossa tätä merkillistä erikoisuutta myydään, todetaan näin:

Tonkapapu maistuu vienosti vaniljalle, neilikalle, lakritsille ja vähän karvasmantelille. Ranskalaisessa keittiössä tonkapapua käytetään mausteena vaniljan sijaan esimerkiksi suklaakonvehdeissa, Créme brûlèessä, vaniljakastikkeissa ja jäätelöissä.

Tulen ihan varmasti sitä kokeilemaan toistekin, semminkin kun minulla on niitä purkillinen mökillä (en vain ollut tajunnut, mitä olen saanut lahjaksi jo jokunen vappu sitten…).

Mutta tonkapavun kanssa on oltava varovainen. Tonkapavun ”juttu” on kumariini, jota on erityisen paljon mm. kanelissa. Eviran sivulla lukee näin:

Kumariini on aromaattinen yhdiste, jota esiintyy luonnossa monissa kasveissa. Elintarvikkeissa sen pääasiallinen lähde on kaneli,  — Kanelin säännöllinen käyttö ei ole suositeltavaa. Erityisesti pienten lasten ei pitäisi nauttia useita kanelia sisältäviä tuotteita päivittäin.

Muistatteko muutama vuosi sitten tämän kohun, joka syntyi kanelista, joulupuurosta ja päiväkotilapsista? Ihan samaa tonkapapu-kumariini-kaneli -juttua on tämäkin.

Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen (EFSA) on todennut kumariinin olevan maksalle myrkyllinen aine (hepatotoksinen) ja suosittelee kumariinille siedettävän päiväsaannin rajaksi 0,1 mg ruumiin painokiloa kohden vuorokaudessa. Kanelin säännöllinen käyttö ei siksi ole suositeltavaa, sillä lapsille pienetkin annokset voivat olla haitaksi. Harvinainen ja kalliimpi ceyloninkaneli (Cinnamomum zeylanicum) sisältää kumariinia huomattavasti vähemmän. (Wikipedia)

 Kumariini on siis vaarallinen liiallisesti käytettynä, mutta tästä huolimatta eilen käytin ja vastaisuudessakin käytän tonkapapu(j)a. Sen kuului siis olla osa tätä jälkiruokaa…

Enpä ole ennen babaa tehnyt. Kerran olen sellaisen saanut, nimenomaan yhdessä paistinkääntäjyyteni ”uran” huippuhetkessä, ja silloin kokemus EI ollut rohkaiseva, mutta siitä huolimatta eiliseksi sellaisen tein. Ja tein, vaikka resepti on ei-niin-minun-suosikkini-hans-välimäen -kirjasta.

Tällä(kin) jälkkärillä on merkittävä historiansa… mutta nyt tässä vaiheessa vain ohje:

Babat ja crème chantily

3,5 dl venäjauhoja
75 g voita
½ tl suolaa
1 rkl hunajaa
½ pkt hiivaa
5 kananmunaa

Sekoita kulhossa jauhot, voi, suola, hunaja ja hiiva. Lisää kananmunat yksitellen ja sekoita taikina tasaiseksi. Anna taikinan levätä hetki.

Pursota taikinaa muotteihin noin 1/3 verran ja anna kohota, kunnes pinta on muotin reunan tasolla. Paista 180-asteessa noin 12 minuuttia. Jäähdytä babat.

Liemi

5 dl vettä
2 ½ dl sokeria
muutama suikale appelsiinin kuorta
muutama suikale sitruunan kuorta
1 halkaistu vaniljatanko
½ dl rommia

Kiehauta kaikki aineet ja siivilöi liemi.

Viimeistelyyn aprikoosihilloa ja rommia.

Kuumenna liemi melkein kiehuvaksi, ja upota babat liemeen ja anna imeytyä kymmenen minuuttia.  Kääntele ja valele babaa liemellä, kunnes se on kiiltävä ja kostea. Kiillota baban pinta hillolla ja valele rommilla. Tarjoa creme chantillyn kanssa.

  • Ja creme chantilly on kermavaahtoa, johon on vatkatessa laitettu rutkasti tomusokeria ja yhden vaniljatangon siemenet ja sitten sitä tankopapua! Lopultakin hyvin helppoa, mutta kiitettävästi keskustelua aiheuttava.

Jokainen kommentti on ilo!

You might also enjoy: