Herättyämme taas kerran turhan aikaisin, katsottuamme sekä telkkarin että netin säätiedotukset, jotka yhtäpitävästi todistivat, että iltapäivällä sataisi vettä, vedimme maastopuvut päälle, patikkakengät jalkaan, ajelimme Suomen Ladun majalle ja kiipesimme aamun varhaisina tunteina Kiilopään huipulle.
Sen kerran kun lähden tunturiin ilman kameraa, pikkukuovi istuu viereisen kelon nokassa ja laulaa isosti, kivitasku seurailee meitä tunturin kuvetta ylös, riekkoja on kivirakassa jos vaikka kuinka monta. Ilma oli aika syksyinen, mutta kyllä minä hiljaa mielessäni ajattelin, että kyllä se sittenkin on patikka, eikä hiihto, minun lajini. Mietin, että kyllä Karibianrannalla on juhlallista käydä aamulenkillä avojaloin aamuauringon hehkuvassa valossa ja pulahtaa lopuksi suolaiseen mereen, mutta että sittenkin nämä ”kotitunturit” ovat se minun juttu.
Kiilopään huiputus on aika helppo tapaus (aiemmilta kerroilta kuvia täällä: KLIKS) sillä se on porrastettu ja pitkospuitettu liki koko matkalta, ja ainakin minulle tunturilta laskeutuminen on nousua vaikeampaa.
Puolelta päivin minulla oli hieroja, – olen varma että ensi yönä voin nukkua kummalla kyljellä haluan. Tänään jatkoin eilen aloittamaani kaappien siivoilua ja sitten vain on löhötty ja luettu, sadetta pidelty. Illansuussa oli pieni tauko, ja mehän notskille tietysti. Nuo notskipaikan penkeillä olevat ohuiden ruisleipien näköiset lätyt ovat uudet istuinsuojat. Aiemmin oli sellaiset neonväriset styrox/muoviläpyskät (jo kovin kuluneet, likaiset, rispaantuneet), mutta nyt on uudet Kauppahallista ostetut porontaljaiset pyöreät, lämpimät, luontoon sopivat pyörylät. Hyviksi havaittu.
Pikkuisen pyörähdin metsässäkin, sillä aamulla näin tunturissa yhden tatin, joten ihan vaan varmuuden vuoksi piti käydä katsomassa… Mutta ei saalista.
(Ketun?)liekoja siellä kyllä oli. Näitä on vielä 1800-luvulla käytetty ”abortoivan” vaikutuksen aikaansaamiseksi. Tai siis kun näillä on voimakasta oksentelua ja ripulointia aiheuttava vaikutus, näitä nauttien koetettiin myös saada aikaan keskenmeno. Ja saatiinkin.
Nämä kivenmurikat, tai siis yhden kiven kaksi puolikasta, tuotiin Kiilopäältä. Ne on nyt mökin seinustalla. Siihen on pari vuotta tuotu kivi jokaisesta huiputetusta tunturista. Joukossa on nuoren parin ja VMP:nkin tuomia kiviä, ja muutamilta reissuilta on kyllä jäänyt kivet tuomattakin. Mutta tämmöinenkin mökkielämään kuuluu …. 🙂
Porontaljapyörylä! Hienoa tuotekehittelyä; kelpaa sille seljänperänsä laskea.
Lieko – riidenlieko, Lycopodium annotinum? Itiötähkien malli viittaa riiteen pikemmin kuin kettuun.
Riisi, riiden. Sanalla ei ole (tässä) mitään tekemistä risottoriisin tai paperiarkkien määrän kanssa. Riisi on tarkoittanut jomotusta, kolotusta, tautia.
Kotikylällä näsiää (Daphne mezereum) sanottiin riidenmarjaksi.
Riisi ~ ”kolotus, tauti” – siis voisi viitata sen aiheuttamiin vaikutuksiin?
Nyt kun katson ”Suomen tunturikasvio” -kirjasta, siellä mainitaan nimeksi pohjanriidenlieko (Lycopodium annotinum, ssp. alpestre). ”Vain Pohjois-Suomessa esiintyvä pohjnariidenlieko on hyvin yleinen paljakan (<1050 m) ja metsävyöhykeen tuoreilla varpukankailla ja tunturikoivikoissa.”)
Pyörylät ovat oiva juttu, en ole täällä matkamuistokaupoissa (vielä) nähnyt, mutta Oulun Kauppahallista sellaiset löydettiin.