Sataa vettä, on kylmä. ´Oikiasti kylymä´, kuten Oulun murteella tulee sanotuksi.
Eilisen auringon, kolmen sukupolven yhteisen lounaan, muksujen (ja omien lasten) näkemisen ja heidän kanssaan olemisen jälkeen tänään aika totaalinen notkahdus. Noh, aamupuurolla vielä yhdessä, ja sen jälkeen Pehtoori vei tyttären ja tytöt kotimatkan alkuun, minä laittamaan kotia ”oletusasetuksiin”. Se on paljon ikävämpää kuin pedata sänkyjä tulevia varten, kuin etsiä kaikki vanhat lelukätköt esille, kuin tarkistaa, että on pillejä, kuin että on herra Hakkarais -pyyhkeet suihkun vieressä, kuin että on Irlannin matkan tuliaiset annettaviksi, kuin että on kamerassa akkua, kuin olla varma, että on myös aikuisille juhlaruokaa ja ….
Tiedetäänhän tämä, ihan sama, mitä kauan odotettua se koskeenkaan: matkaa, tapaamista, projektin valmistumista, kesää, hiihtokauden alkua, mökkiviikkoa…
Valmistelussa on yleensä aina iloa, jälkipelissä/siivouksessa etc.yleensä paljon haikeutta, joskus surua tai kaipuuta, mutta onneksi usein, niin nytkin kuten ennenkin myös paljon riemullista tai leppoisaa muisteltavaa, muistoissa onnen täyttämiä välähdyksiä (”mummiiiiii….”). Ja olenhan nyt oppinut ´söpöstelyä´-sanan ja sen merkityksen, ja sen, kuinka lapsenlapsi äkkiä oppii sanan ”lellipentu” ja sen, miten sitä voi käyttää! – ja onhan taas jälleennäkemisen odotusta!
Viikonloppuna yksikätisyyteni konkretisoitui siinä, etten pieniä (Emmiliini jo melkein 3 v. ja pikkusiskonsa kohta 4 kk) juuri voinut kanniskella, – sylitellä sentään saatoin. Ja olla läsnä.
Ja helliä ruoalla kaikkia läsnäolleita.
Joten maailma aika mallillaan – kuitenkin.
~~~~~~~~~~
Kuvissa Apsun synttärikakkuja. Pojanpojalle, joka ei perinteisistä kermakakuista, eikä yltiömakeasta muutenkaan perusta, mutta joka on ehdoton vaniljajäätelön ystävä. Siksipä kaksi jätskikakkua ja paljon erilaisia kastikkeita, mansikoita ja strösseleitä ja muuta sellaista (Eepi ja Emmiliini olivat hyvänä apuna näitä tehdessä).
Ja nämähän olivatkin hyvä ja tykätty juttu!!
