Vanhemmuus

Pesänrakennusta

Juniori lupasi järjestää huoneensa, aloittikin viime viikolla pontevasti, ja asia on edennyt hieman… Paino sanalla hieman.  Kun mööpleeraamisen tuloksena huoneennurkkaan ilmestyi tyhjä tila, poika pyysi saada siihen palmun, Yucca-palmun. Oikein pesänrakentaja tämä meidän nuori mies. No minä kävin äsken Bauhausista ostamassa pojalle palmun.  Tyttärelle kans palmu? Höpsis:eihän tämä meidän taloustieteen ylioppilas ole kiinnostunut mistään sisustuksesta.

Kävin sitten Bauhausin naapuriliikkeessä: Iittala Outletissa. Kun yritän hiljalleen tottua siihen, että tytär syksyllä muuttaa pois – kun koetan kasvaa luopumiseen – ostin hänelle pastakauhan ja kastikelusikan. Ne saadessaan tytär totesi, etteipä enää tarvikaan kuin kattilan ja siivilän, ja voila! keittiö alkaa olla sitten kuulemma varustettu: kippoja ja laseja sai lakkiaislahjaksi ja Muumi-lusikoita, -haarukoita ja -veitsiä on vuosien varrella kertynyt niin paljon, että parillekin spaghetin syöjälle riittää niistä ruokailuvälineiksi. Jotta sellaisia kodinrakentajia meillä.

Ai niin, mitä itselleni? En mitään, kunhan nyt kävin Verkkokauppa.comissa katselemassa uusia tietokoneita, isoja näyttöjä… En VIELÄ ostanut mitään.

Ruoka ja viini Ruokahaaste

Huhtikuun ruokahaaste: punainen, keltainen, vihreä

Huhtikuun ruokahaasteen järjesti Vellipoika, joka asetti tehtävän näin: ”Haasteruoka tulee valmistaa kolmesta keskenään eri värisestä pääraaka-aineesta. Näiden keskeisten raaka-aineiden tulee olla väreiltään keltainen, vihreä ja punainen. Ruoan muoto on vapaavalintainen. Ruoka voi olla brunssi tai lunssi, aamupala, välipala, alkupala, pääruoka, jälkiruoka, iltapala, yöpala tai huikopala.”

Osallistun tällä:

Marinoidut paprikat

Kesäillassa, grillistä lähtevien tuoksujen huumaamana, samalla kun viet maalaisleipäkorin pöytään, nosta siihen myös ihanan värinen paprikamalja. Sen tekeminen on vaatinut edeltävänä iltana vähän käsityötä, mutta se palkitsee kyllä. Ainakin joku, yleensä useimmat, ihastuu paprikoihin ikihyviksi.

Aluksi

Kaksi keltaista, vihreää ja punaista paprikaa
öljyä

Marinadi
4 murskattua valkosipulinkynttä
4 rkl hunajaa
4 rkl balsamiviinietikkaa
1 dl oliiviöljyä
suolaa, mustapippuria

Pannulle

Leikkaa paprikat suikaleiksi. Poista kannat ja siemenet. Höyrytä tai ryöppää suikaleita hetki. (Loppukesän makeita, kotimaisia paprikoita ei tarvitse esikypsentää ollenkaan.)

Valuta vesi pois ja kaada paprikat pannulle kuumaan öljyyn. Kääntele ja paista. Suikaleet saavat osittain mustuakin, mutta niiden tulisi jäädä rapsakoiksi.

Siirrä suikaleet tarjoilukulhoon ja kaada päälle marinadi.

Pidä kylmässä yön yli.  Säilyvät jääkaapissa viikonkin, maku vain paranee.

Marinoitujen paprikoiden ohjeita on vaikka kuinka monia. Tämä on variaationi yhdestä niistä. Tämä on siitä mukava ja helppo ettei paprikoita tarvitse kuoria.  Sopivat alkupalaksi leivän kanssa, buffet-pöytään tai liha- ja makkaruokien lisukkeeksi. Klikkaamalla kuvat suurenevat.  Bon appetito!

Bon appetito!

Niitä näitä

Nuorten ehdoilla

Herään kun Juniori lähtee saattamaan tyttöystävää. Nukahdan. Herään kun Juniori tulee saattamasta tyttöystävää. Nukahdan. Herään, käyn katsomassa, eikö tytär ole vieläkään tullut. Ei, mutta nukahdan. Herään. Tytär palaa opiskelijaturneelta, risteilyltä Tukholmaan. Nukahdan vihdoin kunnolla. Herään muutaman tunnin päästä kun sälekaihtimien raosta paistaa aurinko. Kaikki hyvin. Nousen ja puen.

Lenkillä en enää uskalla lähteä jäälle. Hyväkinhän se vaan on. Tietää, että on tulossa sula, on tulossa kesä. Pohjoistuuli kuitenkin niin kova, että ilman sulaa olisi vaikea uskoa huhtikuun olevan jo pitkällä. (klikkaa kuvaa)

Jäälle ei enää asiaa

Asioille lähden vastentahtoisesti. Tarvin (mm.) uudet sulan kelin ulkoilukengät, en halua lenkkareita. Löydän Partioaitasta ”kesävaelluskengät” (mikä niiden oikea nimi onkaan, Haglöfsit kuitenkin, hyvät, ei todellakaan sirot, mutta hyvät). Olen oikein tyytyväinen.

Tyytyväinen olen myös kun molemmat lapset ovat kotona syömässä. Pitkästä aikaa -viikonloppuna, yhtäaikaa, molemmat.

Tänään ja huomenna on ”Suuri Tulevien Lomien Suunnittelu ja Synkronointi” -päivä. Oisko se nyt sen Etelä-Afrikan vuoro, entä Dubai, – tai Kiinaankin voisin mieluusti lähteä? Euroopassakin olisi monta mieluista kohdetta. Mutta jos lähdemme kesällä sinne ystävien kanssa, niin entä jos syys- tai hiihtolomalla Euroopan ulkopuolelle? Mihin nuoriso enää meidän kanssamme lähtee? Milloin työt ja opiskelut antavat yhtäaikaisen vapaan?  Sitä me mietimme.

Yliopistoelämää

Ymmärtäväinen, ymmärrettävä

ATK-ammattilainen (mies),

  • joka ei lähtökohtaisesti pidä humanistia tietotekniikkaa ymmärtämättömänä
  • joka ei lähtökohtaisesti pidä naista toivottomana asiakkaana
  • joka tekee työnsä nopeasti ja selvästikin suunnitellusti
  • joka ei puhu käsittämätöntä ammattislangia
  • jonka kanssa on helppo keskustella
  • joka haluaa kertoa, mistä on kyse
  • joka haluaa ja osaa neuvoa
  • joka on muutenkin mukava

Onko sellaisia olemassa? Minä olen tänään tavannut  sellaisen!

Töissä sain olla sellaisen kanssa tekemisessä. Yksikkömme ATK-vastaavana (mitä se ikinä tarkoittaakaan!) olen vuosien varrella ollut tekemisessä yhden jos toisenkin organisaatiomme ja sen ulkopuolisen tietoliikenne-, tietokone-, ohjelma- jne. ammattilaisen kanssa. Yleensähän tämä joukko koostuu nuorista miehistä, jotka puhuvat omaa kieltään ja elävät aivan omassa maailmassaan, jossa kaltaiseni oppimattomattomat – joskin aina innokkaat oppijat – ovat selvästikin jonkinlainen riesa, rajaton rasite.

Tänään minut on kuitenkin yllätetty: minua on ymmärretty, minulle on tehty asioita ymmärrettäväksi. Töissä sorviini asennettiin uusia yhteyksiä, ohjelmia, tehtiin päivityksiä ja rempattiin yhtä sun toista juttua – ja kaikki sujui ja kaikki toimii ja minä osaan käyttää kaikkea – minua on neuvottu. Ymmärsin mistä puhuttiin.  Olen yllätetty. Kiitokset siitä!

Niitä näitä

Laukaus klo 2.22

Viime yönä kuului ihan meidän läheltä klo 2.22 laukaus. Me kaikki heräsimme siihen. Vieläkään ei tiedetä mistä se ääni tuli. Mutta meistä kaikista se ihan varmasti oli aseesta, pistoolista?, lähtenyt laukaus. Valju tunne. Koko päivän ollut hieman univajeinen olo kun ei pystynyt nukahtamaan pitkään aikaan tuon jälkeen.

Muutoin hyvä päivä tänään. Pieniä. Sanoja. Tekoja. Saapumisia. Hyviä. Oloja.  Putoavat kuin pisarat räystäältä… Lupaavat kevättä.

Ai, niin olettehan kaikki varmasti nähneet tämän: Susan rulettaa! Siitä tulee niin hyvälle tuulelle!

Niitä näitä

Vihertää

Kuten uudesta blogipohjan värityksestä huomaa, odottelen jo kevättä. Vihertäminen alkaa pienistä asioista: keittiön ruukkuyrttejä varten hankin tänään yrttimultaa ja siemenet ja etsin jo purkit valmiiksi. Ruohosipulia, basilikaa ja sitruunamelissaa ainakin. Eihän muutamaan purkkiin istutetut yrtit riitä kuin parin viikonlopun kesäruokaan, mutta idea onkin se, että kaupasta ja torilta ostetut yrttikimput käytetään ruoan valmistukseen ja sitten niistä omista viljelyksistä voi napsaista ruokien koristeluyrtit. Sipuli ja basilika koristaa suolaisia ruokia ja sitruunamelissa – ja ehkä minttukin tänä vuonna – koristavat mansikka-annoksia ja kermakakkuja mukavasti.

Kaupasta ostettua pientä ruukkua varten ostin – vihdoin – Sagaformin yrttipurkin.  En vielä tiedä onko se hyvä, mutta katsotaan. Periaatteessa aika siisti ja kaunis, ainakin. Jos vielä toimii niin hyvä.

Bloggailu

John vainoaa minua!

Tuulestatemmattu on joutunut hyökkäyksen kohteeksi. John lähettelee blogin vieraskirjaan kehuviestejä. Johnin sadoista kommenteista esimerkkejä:

  • Great work,webmaster,nice design!
  • I bookmarked this guestbook. Thank you for good job!
  • Great site. Good info

Myönnettäköön että itse kinuan Vieraskirjaan jotain merkkiä lukijoilta, – kiitos vain kaikista vieraskirjaan merkityistä  ja postissa suoraan tulleista viesteistä, mutta tämä John – mister Roskaposti – lähettelee kommentteja about 50 vuorokaudessa. 99 prosenttisesti ne jäävät WordPressin (tämän blogini pohjalla olevan blogipohjan) roskasuotimeen,  mutta aina kerran, pari päivässä näitä superlatiiveja pääsee läpikin. Miten saan ne loppumaan? Roskapostin tyhjentäminenkin alkaa käydä riesaksi!

Eikö Koivu jo palaisi lomalta ilahduttamaan älyllisillä ja monipuolisilla kommenteillaan? Eikö John voisi ottaa saittini pois bookmarkeistaan..  ? Osaako kukaan neuvoa, miten saan Johnille lähestymiskiellon?

Good grief! Hyvät surkeat!

Niitä näitä

Kotimatka

Klo 7.05 Hangasoja: Aurinko, lämpöasteita, lähdön tunnelmaa.

Pari tuntia myöhemmin Sattanen: Jäällä paljon pilkkijöitä etsimässä sopivaa paikkaa kairattavaksi. Edelleen aurinkoa.

Tiainen: Itärajalta nousevat pilvet. Sumustuu.

Ylinampa:  Ensimmäinen tutka. Kiitokset edessä ajaneelle, jonka peesissä ymmärsin ajaa 80-rajoituspätkät rauhallisesti!

Vikajärvi: Oluenostajat huoltsikan pihassa.

Napapiiri: Yhtäaikaa joutsenten kanssa ylitettiin. Ne matkalla pohjoiseen päin, minä etelään.

Klo 11.11. Rovaniemi:  Vartin tauko Shellillä. Ja matka jatkui tahtiin musiikin. Isolla.

Tervola: Ilmeisesti toinen tutka. Sumu ja liikenne aina vaan sakeampaa.

Kemi – Oulu: Poikkeuksellisen rauhallista liikennettä. Paljon mutta sujuvaa.

Klo 13.40  Rantapelto: Viikossa ei ole kevät juuri edennyt.  Lämmintä mutta ei aurinkoa.

Lappi

Aihki jää, miksen minä?

pisaratKatselen puronvarressa sulavia hankia, pohdin pehtoorin keralla, jääkö hän tänne pariksi vai viideksi päiväksi, mietin mökin pihapiirissä kasvavaa aihkia ja sitä, miten sekin pysyy paikallaan – aina, kuuntelen kun nuoret höpöttää silmin nähden täällä viihtyen, katselen räystäältä tippuvaa kevättä – ja totta vieköön! että joudun etsimään itselleni hyviä perusteita lähteä täältä huomenna pois. Kalenterin aukaisu ei houkuttele palaamaan, kuntosali ei ole magneetti, joka vetäisi Ouluun, hammaslääkäri vielä vähemmän, viikonloppuseminaaria ei edes kannattaisi mainita, – no lopultakin, … ehkä on muutama mukavakin juttu tiedossa, ja onhan tytär kotona. Viikon jälkeen on siis aika palata ”alas”, aika palata maalikyliin. Ja onhan nyt tiedossa monta uutta reissua tänne: helatorstai, juhannus, elokuun alku (?) ja loppu, ruskareissu…

 

Tänään näytti puoleen päivään asti pilviseltä, melkein synkältä. Sitten etelätuuli, kova etelätuuli vei pilvet, paljasti auringon. Mittari näytti kahdeksan astetta kun tultiin mäestä. Pehtoorin kanssa olemme ulkoilleet, nuoripari lähinnä viihtynyt. Keskenään. Kahdestaan. Lähes vuoden seurustelun jälkeenkin kukertavat ja toistensa kanssa koko ajan jaksavat olla… Jaksettiinko me? Siitä on NIIIIN kauan, ettei voi muistaa. Huomenna nuorenkin parin on täältä vaan lähdettävä. Hangasoja taas kerran hyvästeltävä.

 

 

 

 aihki