Hieman irrallinen olo. Kovasti olen huolissani kun en saa töissä sanoja syntymään, tekstiä ei tule. Merkillistä, kuinka käveleminen työpaikan kohtuullisen tyhjillä käytävillä on tullut jokapäiväiseksi huvikseni. Milloin kävelen kirjastoon, mutkan kautta. Milloin ostamaan kahvia, mutkan kautta. Milloin pankkiautomaatille, mutkan kautta. Milloin huomaan, että onkin käytävä uudestaan kirjastossa, mutkan kautta. Huomenna taidan suosiolla lähteä jaloittelemaan ulos. Mitä tuota kiertelemään: ”täytyy kävellä näin, täytyy kävellä näin”.

Tänään minulla oli kaksi muistettavaa tapaamista. Molemmat jättivät minuun jäljen. Toinen isomman, toinen pienemmän. Tämän hetkisen tietoni perusteella luulen, että jäljet ovat hyviä. Voi, kunpa minäkin olisin voinut jättää hyvän jäljen, kunpa olisin osannut sanoa oikeita sanoja.

Sitten sain tänään taas kerran kadehtia sisareni kykyä käyttää sanoja, kiteyttää jotain olennaista: ”naiset rakentavat, miehet remontoivat”.  Vähän sisäpiirin juttu :), mutta laittamattomasti lausahdettu. Taas kerran.

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.