Tuulestatemmattua

Helmikuussa luettua

Helmikuussa Helmet-lukuhaasteeseen tuli 10 kohtaa täydennetyksi. Olen lisännyt ne alla olevaan listaan vihreällä, tammikuun kirjat ovat mustalla.

Helmikuussa kuunnelluista yksi on ylitse muiden. Kirja, joka jätti jäljen, muiston. Ehkä se jopa vähän muuttikin minua, ehkä. Paavi Franciscuksen Muistelmat, jonka nimenä on TOIVO, voi jopa muuttaa maailmankuvaa.

Kymmenestä kirjasta KOLME liittyy II maailmansodan vaiheisiin. Se on yllättävää, mutta kertoo siitä, että kirjat olivat lukemisen/kuuntelun väärtejä. Kerron alla niistä enemmän.

Olen löytänyt uuden, minulle uuden, kirjailijan: Fiona Valpy pääsee jatkoon lukulistoillani. Helmikuun listalla on tavallistakin enemmän historiallisia lukuromaaneja: ehkä yksinäiset ajomatkat Järvenpäähän ja takaisin, laduille pääsy ja ehkä vähän myös tietoinen ”pako” ajatuksista ovat näiden valintojen taustalla.

1. Brittiklassikko
2. Kirjan nimessä on sana tähti tai sen taivutusmuoto
3. Kirja liittyy Agatha Christieen (kuolemasta 50 v.)
  Agatha Chrtistie
  Eikä yksikään pelastunut
  (Ensimmäinen suomennos julkaistiin vuonna 1940 nimellä Eikä yksikään pelastunut. Sen nimeksi tuli vuonna 1968 Kymmenen pientä neekeripoikaa, mutta nimi muutettiin takaisin.)
  Klassikkojen klassikko. Meidän piti (= saatiin) lukea tämä lukiossa. Silloin ihmettelin Christien mielikuvitusta, sen jälkeen olen lukenut ehkä 20 kirjaansa, ja nyt ihmettelin hänen älykkyyttään enkä onneksi muistanut ratkaisua. Klassikkodekkari! Lämmin suositus.
4. Kirja on Otavan kirjaston kirjalistalla
  Margaret Atwood
  Vanhaa rakkautta
  Kirjassa on 15 novellia. Hyvät novellit omat mielestäni jotenkin jännitteisiä, ja sitten viimeinen kappale tai jopa viimeinen lause ”selittää”, ”paljastaa”, ”avaa” kaiken. Moni näistä Atwoodin novelleista on sellaisia.Puolet kirjan novelleista on novelleja kuolemasta; Atwood on kirjoittanut ne puolisonsa kuoltua. Ja niinpä novellit kertovat siitä kun, ”Lopulta jäljellä on enää toinen, jonka on hapuiltava tiensä hämärtyvässä illassa.” Pidin tästä kokoelmasta, suru ja ikävä oli sanoitettu hiljaisesti, mutta silti voimallisesti ja hyvin.Kirjan luki Pirjo Heikkilä, josta yleensä pidän, mutta tähän kirjaan hänen sarkastinen, stand up -taustansa, koomikkoroolinsa tulivat ”läpi” tai siis juuri tähän kirjaan olisin halunnut jonkun toisen lukijan, – vaikka Johanna Kokon, joka on tällä hetkellä minulle mieluisin äänikirjalukija, ainakin naisista.
  
  5. Kirjassa on epilogi eli jälkisanat
  Antti Heikkinen, Laura Malmivaara
  Pelkkää hyvää
  Antti Heikkinen on! Olen lukenut/kuunnellut hänen laajasta tuotannostaan enemmän kuin puolet. Ja aina olen tykännyt. Paljon.
  Tämä on sellainen kirja, joka ehdottomasti kannattaa kuunnella.
  Malmivaara ja Heikkinen ja muut tekevät hienon kuunnelman. Hauska, elämänmakuinen, todentuntuinen. Kolme tuntia tunteita ja turhautumista, suomalaista maalaismaisemaa…
  6. Kirja sijoittuu kaupunkiin, jossa on järjestetty talviolympialaiset.
  7. Romanttinen viihdekirja
  Beth O’Leary
  Vaihtokauppa
  Tämä oli selllainen ”välipalakirja”. Ei huono, mutta eipä hetkauttanut.
  8.Kirjassa ei rakastuta
  Paavi Franciscus
  Toivo – Muistelmat
  Ennakkoasenteeni oli, että tämä on kuuntelemisen väärti. Kyllä oli. Paavi Franciscuksesta minulla(kin) oli ollut kuva, että hän oli oikeasti erityinen, hyvällä tavalla ainutlaatuinen, hyvä, humaani, viisas ihminen, – kirjan jälkeen liitän häneen paljon muitakin arvostavia epiteettjä. Kirjan nimi on Toivo! Hyvä niin.
  Kun maailmassa ei ole enää paavi Franciscusta, on onneksi tämä kirja. Ja olisipa siitä opiksi monelle muulle maailman ”katolla” seisovalle tänä päivänäkin. …
  9. Kirjassa on jääkiekkoilija
  10. Kirjassa leikataan
  Patrick Taylor
  Irlantilaistohtori Fingal O’Reilly
  Moneskohan Taylorin irlantilaistohtorikirja tämä on? Seitsemäs? – Juuri tämä ´toisteisuus´ alkaa jo väsyttää. Toisaalta ihan leppoisaa ”ruoanlaittokirjallisuutta”.
  11. Kirjassa on 400–500 sivua
  Veli-Pekka Lehtola
  Kenen maa, kenen ääni? Saamelaisten ja suomalaisten suhteet esihistoriasta nykypäivään
  Tämä kuin myös ooppera Ovlla pitäisi olla yläkoulun historian opintojen oheislukemistona. Tai meille kaikille suomalaisille tärkeänä suvaitsevaisuuden lisääjänä, maailmankuvan avaajana. VP (kollega yliopistovuosilta) osaa kirjoittaa, selkeyttää, kiteyttää, olla sopivasti (piilo)sarkastinen.
  
  12. Kirjan nimestä ei voi päätellä, millä kielellä kirja on kirjoitettu
  Minna Rytisalo
  Sylvia
  Petronella ~Sylvia! Kuinka monta kirjaa tästä Lapin kultamailla kulkeneesta naisesta onkaan kirjoitettu? Tämä on erilainen. Tämä on ehkä paras! Rytisalon kirjoista on pitänyt, paljon. Niin tästäkin.
  13. Kirjassa on syntymäpäivät
  14. Kirjassa on robotti, drooni tai jokin vastaava laite
  15. Kirjan kannessa tai nimessä on lintu
  16. Kirjailija on kirjoittanut sekä aikuisille että lapsille tai nuorille
  17. Kirjan nimessä on jokin kansallisuus
  18. Kirja, joka kuuluu useampaan eri genreen
  19. Kirjan nimessä on jokin talon osa
  20. Haluaisit olla joku kirjan hahmoista
  21. Kirjassa käydään museossa
  Katja Kärki
  Evan neljä elämää
  Minulle aiemmin tuntemattoman kuvanveistäjän autofiktiivinen elämäkerta oli mielenkiintoinen. Kirjassa on paljon suomalaisen maalaisyhteisön elämänmenoa ja asenteita. Ja itseään ja työtään toteuttavan naisen, lapsettomuuden kanssa kamppailevan naisen elämää, tuntoja ja kipupisteitä.
  22. Kirjan kannen pääväri on sininen tai kirjan nimessä on sana sininen
  Maija Paavilainen
  Hankikantoa
  Tämä on jokatalvinen opukseni. Luen tämän pikku kirjasen kerta toisensa jälkeen. Joka kerta jotain uutta. Paavilaisella on lyhyesti sanottavana paljon.
  23.Cozy crime -dekkari
  Richard Oman
  Mahdoton mammona. Torstain murhakerho
  Tämä oli viides Torstain murhakerhon kirja, – ehkä paras. Tai ainakin jaetulla toisella sijalla.
  24. Kirjassa on sirkus tai huvipuisto
  25. Matkakertomus
  Fiona Valpy
  Allamme hohtava taivas
  Fiona Valpy on minulle uusi tuttavuus. Kirja on kasvutarina, jossa ”Nuori kasvitieteilijä Violet karistaa Skotlannin pölyt helmoistaan ja lähtee tutkimusmatkalle Nepaliin.” Ymmärtääkseni taustatyö on tehty hyvin, ja matkakertomus on kiinnostava.
  26. Sateenkaarikirja, jossa on onnellinen loppu
  27. Kirjassa on puutarha
  Fiona Valpy
  Sypressisokkelo
  Luin heti perään toisenkin Valpyn kirjan, – huolimatta siitä, että sijoittuu toisen maailmansodan aikaan. Minä en – muka – enää lue, en ainakaan hakeudu lukemaan, toisen maailmansodan aikaan sijoitettuja romaaneja, mutta … Tämä oli hyvä. Ehkä siksikin, että se sijoittuu Italiaan.
  28 Kirjassa tanssitaan
  Trade Teige
  Isoäiti tanssi sateessa
  Ja sitten heti toinenkin toisen maailmansodan historiaan sijoittuva romaani.
  
  Silloin kun tämä ilmestyi uutuuksien listalle, skippasin sen heti: saksalaissotilaiden morsiamet ja heidän elämänsä ja kohtalonsa on jo monen romaanin ja tutkimuksenkin myötä tullut tutuksi, joten jätän väliin, mutta sitten myöhemmin kuitenkin latasin tämän kuunteluun. Ja se onkin erilainen.
  Tässä oli paljon uuttakin tietoa, ja tässä oli myös paljon siitä, millaista Saksaan sotilaansa mukaan lähteneet kohtasivat Saksassa. Tätä markkinoidaan ”lukuromaanina”, mutta tässä on vahva ”dokumentaarinenkin” osuus. Demministä en ollut ennen lukenut, tai en sen historiasta tiennyt tai en ainakaan muistanut. Nyt tiedän, enkä unohda.
  29. Kirjan tapahtumat sijoittuvat useammalle vuosikymmenelle
  30. Kirjan päähenkilön vanhemmat ovat kadonneet tai muuten poissa
  Harriet Constable
  Viulisti
  Hieno kirja!!!! Italia! Historia.
  31. Kirjassa on soittolista tai kirjassa mainitaan jokin biisi
  32. Kirjan kannessa tai nimessä on linna
  Sini Kangas
  Ristiretkien historia 1096 – 1192 Ehkä odotukseni olivat liian korkealla? – Kronikaksi tämä minun mielestäni jäi…
  33. Kirjan päähenkilö on yli 60-vuotias
  34. Kirjassa mennään piiloon
  Melissa de Costa
  Vuorten Valo
  Kaksi edellistä de Costan kirjaa olivat kovastikin mieleeni. Olivatko odotukset liian korkealla ja syynä siihen, että tämä ei saanut minua uppoamaan kirjaan kunnolla. Tai ehkä kirjan nuorten parisuhdeongelmat ja oman suunnan etsiminen eivät ole ihan se aihepiiri, joka olisi minut koukuttanut. Ihan kelpo kirja, mutta … En ole oikeassa iässä. 😀
  35. Kirjassa on lyhyet luvut
  36. Kirja, josta haluaisit keskustella muiden kanssa lukemisen jälkeen
  Liisa Keltikangas-Järvinen
  Itsekkyyden aika
  Keltikangas-Järvinen on sanonut ja kirjoittanut vuosikymmenien aikana paljon sellaista, josta olen oppinut ja pitänyt. Sellaista tämäkin. Ja hän osaa myös kirjoittaa ymmärrettävästi ja selkeästi. Olisipa sisareni kanssani tästä juttelemassa!
  37. Kirja liittyy radioon tai televisioon (Yle 100 vuotta)
  38. Kirjassa keräillään jotain
  Kate Thompson
  Kiellettyjen kirjojen lukupiiri
  Ja kolmas sotakirja: II maailmansodan saksalaismiehitys Jerseyn saarella. Kate Thompson kertoo kirjan lopussa tekemästään taustatyöstä, monista haastatteluista, niistä arkistotutkimuksista ja historiantutkimuksista, joita hän kirjaa varten teki ja hyödynsi. Jo ennen tätä ”loppulukua” olin vaikuttunut ja vakuuttunut ansiokkaasta ja taitavasta työstä, mutta silti, tai ehkä juuri siksi, myös elämänmakuisesta tavasta kirjoittaa.
  Ainoa, mikä tässä kirjassa häiritsee, ja paljon häiritseekin, on tämä kansi! Ei sovi! Ei milläään.
  39. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin
  L. T. Shearer
  Kissa joka pyydysti murhaajan
  Tämä olikin metka, vähän erilainen ”dekkari”. 😊
  40. Kirja sijoittuu syksyyn
  41. Kirjan kansi tai nimi on mielestäsi kaunis
  Selja Laakso
  Siellä missä tuuli tuoksuu suolalta
  Oikein mukava hyvänmielen romaani. Tosin rakkaustarina melkein överi.
  42.Kirjassa on sanoja tai lauseita toisella kielellä
  Minna Eväsoja
  Rakkauden merkit
  Opin paljon japanilaisesta yhteiskunnasta ja naisen asemasta. Melkein hätkähdyttävä! Mutta samalla hyvin inhimillisesti kerrottu!
  43. Uusin kirja lempikirjailijaltasi
  Donna Leon
  Puhdistava tuli
  Donna Leonin uusin kuului kesälomalukemistooni ainakin vuosikymmenen ajan, ainakin. (Huom. jopa pieni kolumnini aiheesta) Olen lukenut ja minulla on melkein kaikki Donna Leonin (dekkari)kirjat hyllyssäni. Voin siis väittää hänen olevan, ainakin olleen, lempikirjailijani. (Onpa oululainen, edesmennyt kirjallisuuskriitikko puhutellut minua Paolaksi – komisario Brunettin humanistiopettajavaimo, joka tekee hyvää italialaista ruokaa… 🙂 )
  Mutta siis tämä 33. Guido Brunetti -kirja ”Puhdistava tuli”: ei huono, mutta … voisin väittää että jo vähän liian tuttua. Silti pidin.
  44. Kirja on ollut ehdolla Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon saajaksi
  45. Kirjassa on kiusaamista
  Juha Hurme
  Suomen nuijituin nainen. Anni Polvan elämä ja teokset
  Onneksi tämän oli kirjoittanut JH. Kyllä kaikki Tiina-kirjat lukeneena tämä kirja oli nostalgiamatka, vaikka vähän luettelomainen tuntu välillä..
  46. Trilogian ensimmäinen osa
  Tapio Koivukari
  Sumun lokikirja
  47. Trilogian toinen osa
  Tapio Koivukari
  Missä aallot murtuvat
  48. Trilogian kolmas osa
  Tapio Koivukari
  Luodetuulen maa

Koko Koivukarin trilogia oli minulle löytö! Ensimmäinen osa kuin satakuntalainen ”Täällä Pohjantähden alla” . Kieli rikasta, historia elävää, naiset oman aikansa sankareita ilman hypetystä, Suomen historian peruskurssin oheislukemistona erinomainen. Upposin viime viikoksi tähän maailmaan, liki 1000 sivua merenkulkua, kalastusta, saaristolaismaisemia, Suomen historian kohtalonhetkiä, naisten, äitien, elämää menetysten ja rakkauden vuosissa. Ehkä oma sukuhistorianikin teki tästä ”läheisen”. Pidin todella paljon!

49. Kirja on julkaistu vuonna 2026

50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Niitä näitä

Maaliskuun alkaessa

Helmikuu on selätetty. Minulle vuoden vaikein kuukausi (Februarfobia, tiedättehän) ei tänä vuonna ollutkaan niin vaikea. Vähän usvassa kylläkin. Pääasia, että se on nyt ohi, edessä on vain hyviä kuukausia. Tai onko sittenkään?

Hyviä tuokioita viime päiviltä:

Muksut ja Juniori eilen syömässä.

Tänään paras kympin hiihtolenkki Oulussa tälle kaudelle. Metsäladulla ´maailma on kaunis ja hyvä elää sille joka … ´

Kuuntelussa ollut pari hyvää kirjaa, Italiassa niiden ovat tapahtumat. Matkakuume niiden myötä kummasti taas kohosi, mutta samalla muistin, että onhan reissu onneksi jo varattu. Ei kylläkään Italiaan, vaan kauan haaveena ollut Irlanti vihdoin jo lähellä! Patikka Irlannin nummilla toukokuussa! Jo reissun odottaminen on ilo!

Huolimatta siitä, että juuri viime viikolla menin tilaamaan Hesarin (+ paljon kytkylehtiä ja digipalveluita) kolmeksi kuukaudeksi, en ole uponnut uutisvirtoihin. En. En. En.

Inkaliljoja sai K-kaupasta kolme kimppua 12 eurolla. [Otsikkokuvassa vain yksi niistä kimpuista.]

Huomenna saadaan kaksi hiihtolomalaista viettämään pari päivää mummipapalla. 💙❤️

Ruokapöytään vaihtelua – ”nettiruokaa”

Nettiruokaa? – Sellaisia ruokia, joihin inspiraatio tai tarkka resepti on tullut netissä vastaan, ja se on sitten innostanut kokeilemaan. Ehkä pari, kolme kertaa kuukaudessa teen jotain uutta ”nettiruokaa”. Nykyisin ehkä vähän harvemmin kuin aiemmin, koska en kovinkaan paljon somessa surffaile, ruokablogejakaan en ole oikeastaan vuosiin seurannut.

Nyt on jaettavana kolme uutta kokeilua, ja vain gyoza/dumplings-paistos on sellainen, joka tuli vastaan vahingossa: sen bongasin Minna Kuukan Instasta.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Soijasilakat ja piparjuurikastike löytyi kun hakemalla hain, siis googlailin jotain uutta silakkaruokaa. Tämä on kyllä ehkä tarkoitettu illanistujaisiin tai vaikka mökkiterassilla kesäiltana oluen kera nautittavaksi, mutta meillä on nyt muutaman kerran syöty ihan arkiruokana perunoiden ja salaatin kera. Tänään lisukkeena puikulamuusia ja sydänsalaattia, jolle piparjuurikastike sopi oikeinkin hyvin.

Soijasilakat ja piparjuurikastike
(ohje SOPPA 365 – sivulla)

400 g silakkafileitä

1/2 dl vehnäjauhoja

1/2 dl soijakastiketta
1/2 dl vettä

Piparjuurikastike

1/4 kurkku

1 pieni salottisipuli

1 dl majoneesia

1 dl kermaviiliä

2 tl raastettua piparjuurta (valmiina kaupasta)

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Pyörittele silakkafileet kauttaaltaan vehnäjauhoissa. Asettele fileet kalan muotoon taitettuina leivinpaperilla päällystetylle uunipellille.
Sekoita soijakastike ja vesi. Voitele silakat soija-vesiseoksella ja laita uuniin paistumaan 45 minuutiksi. Voitele silakoita lopulla soija-vesiseoksella paiston aikana kaksi kertaa, noin 15 minuutin välein. Valmiit silakat ovat väriltään tummia ja rakenteeltaan rapeita.
Kuori ja leikkaa kurkku hyvin pieniksi kuutioiksi. Hienonna salottisipuli. Yhdistä piparjuurikastikkeen aineet keskenään.
Dippaa hieman jäähtyneitä silakoita piparjuurikastikkeeseen.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Toinen uusi ruoka on gyoza*-vuoka.

Kiinalaiset dumplingsit taitavat olla tutumpia kuin gyozat, jotka nekin ovat ohueen taikinaan käärittyjä liha-, kana- tai kasvisnyyttejä. Gyozat kuuluvat ennen muuta japanilaiseen ja korealaiseen keittiöön.

Laitoin tuohon vain yhden Gyoza-pussillisen (Oulun Aasia Marketista), joten olisi kannattanut laittaa vähemmän kookosmaitoa: siten ruoasta olisi tullut enemmän ’vuoka’ tai ’paistos’, nyt ruoka jäi vähän turhan ”keittomaiseksi”. Tämän kanssa tosin voisi tarjota riisiä tai nuudeleita, jolloin paistos toimisi todella sakeana kastikkeena.

Meillä pakkaspäivänä ulkoilujen jälkeen melkein koko iso vuoallinen (ilman riisiä) hupeni kahdestaan. Siis hyvää on.

Tässä resepti aukikirjoitettuna, ja Kuukan Instassa on videokin tekovaiheesta. KLIKS

Gyoza-vuoka

5 dl kookosmaitoa
2–3 rkl punaista currytahnaa
2 rkl soijaa
1 rkl riisiviinietikkaa
1 rkl seesamiöljyä
1 rkl hunajaa
2 valkosipulin kynttä raastettuna
Pieni pala inkivääriä raastettuna sekin

Sekoita yllä olevat keskenään.

2–3 paksoita
2 gyotzopussia

Lisää joukkoon paloiteltu paksoi ja jäiset gyotzit.

Kaada seos isoon uunivuokaan, peittele foliolla ja laita uuniin (+ 200 C).
Ota folio pois 20 min. jälkeen ja kypsennä vielä 10 minuuttia.
Pinnalle oman maun mukaan kevätsipulia, chiliöljyä, korianteria.

Tästä ”viraaliruoasta” on yksi monista reseptiversioista myös ”Kokit ja potit” -blogissa.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Kolmas uusi ruoka on sekin uunissa kypsennettävä ja senkin ohje on netissä, mutta sitä en löytänyt ”vahingossa”, vaan koska surffailin ”Epätrendikkäässä ruokablogissa”. Ja miksi siellä? – Blogia pitää turkulaispariskunta, jonka tapasin Oulun rotissöörien järjestämässä kokkauskisassa tammikuussa.

Heidän blogiinsa olen toki vuosien varrella törmännyt aiemminkin, mikä ei ole ihme, koska se on melkein yhtä vanha kuin tämä minun ”Tuulestatemmattua” ja siellä on valtava määrä makoisien ruokien ja leivonnaisten ohjeita. Suosittelen tutustumaan.

”Helppo ja maukas kana-riisivuoka” [linkin takana resepti] tosiaan on helppo ja maukas ja mausteinen, hyvä niin. Annoksesta riittää isommallekin porukalle.

Kohtahan voi jo ryhtyä suunnittelemaan pääsiäisen tarjottavia, eikö vain? 😊

[Otsikkokuva on syksyn 2016 Japanin matkan kuvasatoa – suosittelen klikkautumaan vanhalle kuvasivulle (ks. mm. sushit!!) Gyozat ja dumplingit ja toki sushitkin tulivat silloin testatuksi ja kuvatuksi moneen kertaan.]

Hautausmailla

”Puut odottavat hiljaa … ”

Ei kuvakansioissa, ei kuvissa, eikä muistissakaan ole muistoja, kuvia, muistikuvia tälläisesta talvesta kuin tämä anno domini 2026 on ainakin Oulussa ollut. Valkoinen, kirkas, puhdas, luminen, tosin aika vähäluminen, nyt jo valoisa ja aurinkoinen pakkastalvi.

Järvi on vaiti.
Puut odottavat hiljaa
tuulen tuloa,
luopumisen riemua,
lepoa talven yli.

(Anna-Mari Kaskinen, Sinisen hetken aikaan)

Taivas kirkas ja korkealla tänäänkin, mieli ei niinkään. On ollut vähän vaikeita hetkiä tässä tammi-helmikuussa. Välillä muistot kouraisevat ja liki fyysinen ahdistus tuntuu sydänalassa. Joskus ne vielä kutistavat yöunet, tuovat ikävän.

Tapasin sinut
sinisen hetken aikaan.
Onneksi kohtasimme
jo tässä elämässä.
Ikuisuuteen on matkaa.

(Anna-Mari Kaskinen, Sinisen hetken aikaan)

Vuosi sitten joulun jälkeinen aika oli jo suuren huolen, kipeän pelon ja hiljaisen voimattomuuden aikaa; sisaren sairaalajaksot ja oma kyvyttömyys auttaa muuten kuin soitellen, tavaten, viesteillen ovat elämän tumma jakso, jota nyt kertaan – halusin tai en, kertaan kuitenkin.

Tämäkin taitaa olla surutyötä; suru on vaan elettävä. Kyllä se taas tästä …

Aurinko laskee.
Silloin on liian kiire,
kun en havahdu
hyvästelevän päivän
hiljaiselle valolle.

(Anna-Mari Kaskinen, Sinisen hetken aikaan)

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Runot ovat sisareni minulle antamasta
Anna-Mari Kaskisen kirjasta
”Sinisen hetken aikaan ajattelen sinua”.

Niitä näitä

Että tällaiseenkin ryhdyin (sorruin?)

Kevätaurinko paistaa jo sisälle asti ja samalla kausivalojen ja kynttilöiden aika alkaa olla ohi, joten olen laitellut esille jotain ihan muuta.

Kirjahyllyissä meillä on edelleen vain kirjoja, mutta muutamilla pikkupöydillä on jotain ´tilpehöörejä´, sisustuselementtejä tai miksihän niitä pitäisi sanoa.. Nyt olen laitellut esille jotain ihan uutta! 🙂 Onkohan tämäkin ikäkysymys? Että tällaiseen ”sorrun”?

Jokunen viikko sitten kampaajalla näin, kuinka tekokukilla voidaan tehdä jotain todella kaunista, sisustukseen kauneutta. Salon Virhon kampaajista yksi/joku oli tehnyt aivan hurjan kauniin ja vaikuttavan ”somisteen” kampaamon aulaan. Valtava punainen sydän! (Kuva kännykällä, mikä ei todellakaan tee oikeutta kohteelle, mutta ehkä kertoo jotain…) Ja huom. myös etualan asetelma oli kaunis, tyylikäs.

Niin vaikuttunut ja ihastunut olin, että päätin yrittää jotain vastaavaa – edes pientä – itsekin. En ryhtynyt tilaamaan tekokukkia Kiinasta tai Etsystä tms., vaan surffailin kotimaan mahdollisia ostopaikkoja: Rusta, Jysk, Ikea ainakin tulivat mieleen.

Ruusuja kassillinen ja mm., tällainen rönsyilevä kimppu niistä syntyi (myös bannerikuvassa sama kimppu).

Eikä tullut kalliimmaksi kuin joskus satunnaisesti ostettu viikonloppukimppu, ja tämä kestää kesään asti, ainakin. Pianhan on jo aika pajunkissoille ja narsisseille, eikö? Siihen asti tämä somistakoon ruokahuoneen pöytäämme.

Tässä ”kevätbuumissa” laittelin tänään myös pari ruukullista basilikaakin itämään… Auringonkukkien kasvatus alkakoon vasta parin viikon päästä.

Ruoka ja viini

Viikonlopuksi

Tässä elämänvaiheessa viikonloput eroavat arkipäivistä siten, että on toivoa saada ruokavieraita [ = useimmiten Juniori perheineen]. Ja siten, että kaksin olessammekin syömme ”pitkän kaavan mukaan” vähintään kaksi, jollei kolme tai neljä ruokalajia, joiden oheen kuuluu usein myös viiniä. Niin tänäänkin.

Pehtoori halusi tänään tarjota samppanjaa. Taittingerin samppanja oli kuin piste iin päälle: pitkä prosessi päätöksessä. Mies ilmoitti aamupäivällä lähtiessäni kauppaan, että ”samppanja on kylmässä – ihan vaan tiedoksesi kun sapuskaa suunnittelet”. Näillä saatesanoilla sitten kauppa-asioilla.

Alunprin listalla ollut ’Saltimbocca alla romana’ siirtyi huomiselle, ja tälle päivälle sitten kaikkea pientä, valmistakin. Muttei suinkaan mitään kevyttä! Vaan palsternakka-perunakeittoa [ohje täällä], jossa ”suurehko sattuma” = kylmäsavuolohitartar, ja Chez Floun patonkia.

Välijälkkärinä oli Kalbach-juustoa, pistaaripähkinöitä ja kahdenlaista pistaasisuklaata ja hyväksi lopuksi Chez Floun ranskalaista vaniljapullaa [niin rapeaa!] ja pistaasiwienereitä [tai mitä ne Ranskassa ovatkaan]. Johan oli makua (eikä kovinkaan kevyttä 🙂 ) .

Makoisaa viikonloppua!

Niitä näitä

Talviurheilua ja -vaatteita

Olympialaiset eivät ole juurikaan minun päivittäiseen ohjelmaani kuuluneet. Talviurheilu kylläkin, mutta vain hiihtoa ja sitäkin ihan itsekseni, omaksi ilokseni. Nyt kun Oulussakin on vihdoin ladut, kun on sopivasti pakkasta ja kun on uudet monotkin, niin yritän joka päivä hankkiutua hiihtelemään.

Uudet monot olivat jo tammikuussa Lapissa mukana, mutta enhän minä niitä siellä käyttänyt kuin kerran, koska silloin totesin, että 20-asteen pakkasessa niissä paleltuu varpaat. Ne kun eivät ole mitkään retkimonot, joihin mahtuisi paksut villasukat. Kävin Saariselän Partioaitasta ja Kuukkelin Intersportista etsimässä sellaisia mononlämmittimiä, joita olin monilla nähnyt: sellaiset ”toppatöppöset”, joita voi laittaa monojen päälle. Partioaitassa ei ollut, Intersportista olivat loppuneet. Etsin netistä ohjeita villaisille ”säärystimille” tms:lle ja törmäsin neuleohjeeseen, jonka on laatinut alan (siis hiihdon!) ammattilainen. Kaisa Mäkäräisen (äitinsä kanssa) suunnittelemien mononlämmittimien ilmainen ohje on netistä ladattavissa. Linkin takana myös kuva. Minä neuloin omani mustasta langasta (ei muuten ollut ihan helppo juttu), eikä niistä kovin hienot tulleet, mutta lämpimät ne on!

Niihin tarvitaan Lankavan Into-lankaa, jota ei taida kovin laajalti olla myynnissä. Mutta koska sitä oli myös Ivalon Extrapisteessä, päätin tilata sieltä. Nimenomaan tilata viisi kerää kotiin Ouluun, koska seuraavana päivänä olimme jo lähdössä pohjoisesta kotiin, enkä olisi ehtinyt enää Ivalosta hakea. Ja langathan olivat kahdessa päivässä Oulussa. Ja paketissa oli kuitti, johon oli käsin kirjoitettu ”kiitos tilauksesta”, ja yhden lankakerän vyötteen alla oli pieni Brunbergin suklaapatukka. Sellaisesta tulee hyvä mieli.

Ivalon Extrapisteestä ja sen valikoimista olen täällä kirjoitellut ennenkin – aika useinkin. Sieltä olen ostanut langat ainakin kymmeneen islantilaisneuleeseen. Olen mökillä ollessa hakenut paikan päältä, eikä vain siksi, että kaupasta saa langat noin 20 % halvemmalla kuin monesta muusta paikasta, mutta koska haluan nähdä värit ”livenä”, mutta myös siksi, että kaupassa on hyvä ”tunnelma”, tuntee itsensä melkein paikalliseksi, siellä on paljon muutakin mökkielossa tarpeellista (kynttilöitä, pesuaineita, kädenlämmittimiä, muttereita ja pattereita) ja edullisemmin kuin esim. Saariselän Kuukkelissa. Sellainen maaseudun familiääri putiikki!

Neulojille vielä vinkiksi, että heillä on verkkokauppa, joka on nimenomaan vain lankojen myyntiin. Lämpimästi voin suositella!

Neulomisesta puheenollen. Juuri mainitulla tammikuun mökkireissulla tein jämälangoista itselleni, ”omasta päästä”, kerros kerrokselta suunnitellen, aina välillä puhelimella jotain kirjoneulemallin pätkää hakien, neuleliivin itselleni. Eihän se kyllä esittelyä juuri ansaitsisi, mutta ehkä kuva voi olla varoittavana esimerkkinä siitä, että kannattaisi neuloa jonkun ohjeen mukaan, eikä vain kutoa pätkä kerrallaan, mitä mieleen tulee ja huvittaa. Mutta koti/mökkioloissa näin pakkasilla tämä on kuitenkin ihan mukava sisällä vanhojen paitojen kanssa. Ja monta lankakerän loppua tuli käytettyä.

Vähän onnistuneempi on alla oleva neule: Pohjantähti on mallin nimi. Sen tein kevyestä Plötylopi-langasta. Lanka ei ole kovin paksua, se on valtavan riittoisaa, kevyttä (liiankin?) neuloa ja sitäkin saa Extra-pisteen verkkokaupasta. Viime viikolla tämä päällä olin Järvenpään Lotta-museossa, ja eräs naisihminen olisi välttämättä halunnut ostaa sen minulta tai tilata sellaisen itselleen. Enhän minä tunne osaavani niin hyvin, että myyntiin asti näitä tekisin …

Olen koettanut psyykata itseäni neulomaan jo jotain muutakin kuin islantilaisneuleita (ja sukkia, pipoja, kaulureita, tyynyjä). Kesäksi joku puuvillaneule? – Ehkäpä.

PS. Neulottua-kategoriassa näkyy vinkkejä ja linkkejä, joita näiden islantilaispaitoja tehdessä olen kirjoitellut ja kuvaillut. KLIKS

Isovanhemmuus Oulu

Kotosalle

Tänään paluu arkeen, – Järvenpäästä palasin jo lauantaina.

Palasin vähän etuajassa, yhden suunnitelman mukaanhan oli tarkoitus että Pehtoorikin olisi tullut sinne jo torstaina, mutta tilanteet muuttuivat moneen kertaan, niin päätimme, että hän ei tulekaan tällä kertaa ollenkaan ja minä lähden alkuperäissuunnitelmaa aiemmin ajelemaan kotiin. Oltiinkin miehen kanssa edellisen kerran oltu näin pitkä pätkä eri paikkakunnilla sellaiset 43 vuotta sitten. Silloin Pehtoori oli tilausajoreissulla Ranskassa vähän reilun pari viikkoa ja minä olin Oulussa (töissä). Nyt siis 10 päivää eri osoitteissa. Mutta lauantaiaamuna kuudelta lähdin pimeän, aution, pakkasen hyydyttämän Järvenpään majapaikasta kohti koti. Huolimatta että etelän hiihtolomalaisia oli teillä niin aika sujuvasti pääsin huurruuttelemaan; 7 ½ tuntia on tyttären perheen ja meidän välissä.

Kelpasihan se kotiin tulla: Pehtoori oli kokkaillut kolmen ruokalajin päivällisen ja lisäksi poksautimme kaksistaan kuohuviinin neljännen lastenlapsen syntymää juhlistaaksemme.

Eilen kävin yksikseni katselemassa Nallikarin kansainvälisen Snow Fest -lumenveistokilpailun teoksia. Kilpailun voitti Espanjan joukkue (neljäs kuvagalleriassani), ja Suomen joukkueen pilkkivä miesveistos oli yleisön suosikki.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Tänään pääsin taas hiihtämään. Olipa ilo!

Historiaa Isovanhemmuus

Järvenpäässä on paljon hyvää

Olen palannut etelästä, sylittelemästä vauvaa, viettämässä aikaa ja elelemästä yksikseni sekä oleilusta tyttären perheen kanssa, ja parasta kaikesta saanut olla muutamia hetkiä, päiviä, Emmiliinin kaa. Mummin elämä 💗

Järvenpäässä on paljon muutakin hyvää ja mielenkiintoista. Muutakin kuin kaksi tyttärentytärtä! 🧡❤️

Ehdin Järvenpää-päivinäni ajella pitkin poikin, – kun kerrankin oli auto mukana. Ja onhan Tuusulanjärven rantatiellä paljon kaunista, historiallista katseltavaa, tuttuja ja uusiakin kohteita.

Tällä kertaa kävin Lottamuseossa paitsi kahvilla myös näyttelyssä. Olin siellä eilen aamupäivällä lukiolaisluokan kanssa yhtä aikaa: kuinka olikaan mielenkiintoista kuunnella heidän kommenttejaan lottien historiasta.

Erityisen mielenkiintoista minulle oli lottien valokuvanäyttely… sekä historioitsijana että valokuvaajana. Viivyin näyttelyssä kauan.

[Aleksis Kiven kuolinmökki]

Järvenpään Rantatien varrella harkitsin pitkään Krapihoviin menoa. Että blineille sinne? – En mennyt.

Mutta piipahdin, kun kerran kohdalle sattui, pienessä ”navettaputiikissa”: Memories tarjosinkin pieniä tuliaisia kotiin hankittavaksi. Tulette vielä näkemään kuvissa…

Ja juhlaa oli tulla kotiinkin: milloinhan me on Pehtoorin kanssa oltu näin pitkä aika erossa toisistamme? Yhteensä 10 vrk eri osoitteissa ! Ehkä joskus vuosikymmeniä sitten? 1980-luvulla? Eikä kotiinpaluun hyvää mieltä vähentänyt, että ukkeli oli tehnyt kolmen ruokalajin päivällisen, hankkinut kuohuvan tyttärentyttäremme syntymän juhlistamiseksi. Sekin ilahdutti, että koti oli ”tilapäismajoitusten” jälkeen vallan tilava ja kotoisa, omannäköinen. 🙂

Lähdin tänään aamukuudelta ajelemaan hiljaisesta, pimeästä Järvenpäästä, ja puolikahdelta olin kotona. Kuinka kaunista, sinivalkoista olikaan läpi eteläisemmän Suomen! Jyväskylän pohjoispuolelle asti liikennettä vähän, pakkasta paljon. Ei minun muistissani, elämässäni, ole ollut näin kauniita, lumisia sinivalkoisia päiviä yksi toisensa jälkeen, pitkin poikin Suomea.

Niitä näitä

Retriitti ja humputtelua

Järvenpään residenssini on erinomainen, viihtyisä Airbnb ihan keskustassa, 400 cm asemalta, 1,1 km tyttären perheen kotoa. Kun vauva ja vanhemmat kotiutuivat lauantai-iltana, minä siirryin tänne viettämään yöni. Ja nyt se on ollut minun ”sijoituspaikkanani” muutaman päivän.

Eihän se ihan näin pitänyt mennä. Mutta niin vain olen pienen yksinäisen kevätretriitin täällä viettänyt. Eikä kyllä ole ollut mikään levollinen tai ”valaistunut” tunnelma kuten muutamat ”Lappi/mökkiretriittini”

Tiistaiaamuna kaihersi tunne, että onko se pari viikkoa mustana yllä leijunut flunssan uhka eskaloitunut, onko minullekin tulossa kurkkukipuinen tauti? Päänsäryn pistin ulkoilemattomuuden ja liikkumattomuuden syyksi, mutta onko nuhakin alkamassa?

– Pahoillani, ainakin omasta puolestani hirmu pahoillani, soittelin tyttärelle pitäväni ”karanteenipäivän”, sillä en viisipäiväisen vauvan kotiin tule, jos tauti on tulossa.

Itkua tuhersin, join hunajateetä, koetin levätä, kudoin A:lle HA-HE-sukat (sählyjoukkue Haukiputaan Heitto), katsoin Yle Areenasta Venny-sarjan viimeiset neljä jaksoa (kuinka erinomainen paikka tämä onkaan ollut sen katsomiseen, tästä residenssistä melkein näkyy Aholaan, jonka pihalla sitten eilen kävinkin. Valitettavasti Juhani Ahon ja Venny Soldan-Brofeldtin kotimuseo ei ole talvella auki).

Kiitos, Toini, vinkistä Venny-sarjan katsomiseen, – hoksasinkin sitten, että olinhan minä sen jo 2000-luvun alussa katsonut ja silloinkin pitänyt, nyt vielä enemmän.

Myös Virgin Riverin rästikausi on katsottuna, ja kauluri itselle jo aloitettu… Siis eilinenkin ”puskuripäivä”, ja päivä jolloin koetin itselleni muistutella että on kyse niin pienestä asiasta kuin flunssa. Ja sekin vain uhka ja ainakin tässä vaiheessa vain minulla. Vakuuttelu auttoi, vähän.

Flunssaa ei ole tullut, mutta pysyin tänäänkin pois vauvan läheltä, ja lähdin ´alkuperäissuunnitelman´ mukaan junalla Helsinkiin. Murtauduin ulos eristyksistä, kuten kuvat kertovat. 😀

Yllätys-yllätys, etsin ja löysin lasten- ja vauvanvaatteita, itselle kevätneuleen, lankoja ja spessuruokatarpeita kotiin viemiseksi.

Ja kävin Amos Rexissä! Siellä on Leandro Erlichin näyttely. Johan oli metka.

Kylläkin sellainen, että se olisi pitänyt saada kokea jonkun kanssa. Niin kuin minun mielestäni useimmat näyttelyt. Syömäänkin menin yksin, sen osaan kyllä tehdä. Helsingissä varsinkin. Niin paljon sitä tuli työvuosina arkistoreissuilla tehtyä. Tosin useimmiten yliopiston ruokalassa, mutta myös ravintoloissa. Tänään Lasipalatsissa blinillä.