Pajulintu laulaa lähimetsässä. Laulaa niin isosti, että kuuluu mökkipihaan asti.
Toissapäivänä kuulimme haukan ääniä, monta kertaa. Toivottiin, jotta olisivat taas (kuten kymmenkunta vuotta sitten) pesimässä tässä meidän ´selkosilla´, mutta eipä ole nyt ollut yhtään näköhavaintoa. Tämä kuva ampuhakoista tuosta meidän kohdalta puronvarresta kesältä 20215.
Kuten tavallista lapintiaisia, viherpeippoja, järripeippoja, kuukkeleita ja käpytikka on nähty ja kuultu. Ja kirjosieppopariskunta on parinakin aamuna kierrellyt tuvan ikkunasta näkyvän linnunpöntön lähellä; ”asuntoesittelyssä”? – Eivät kuitenkaan ole tietääksemme tänne asettuneet.Olen tehneet luontohavaintoja lähinnä mökkipihassa, sillä emme ole vielä tunturiin lähteneet; on saatu aika kulumaan leppoisasti aurinkoisessa, lämpimässä (+ 18 C tänään) pihapiirissä. Minulla pitkästä aikaa pieniä maalaushommia; Pika-Tehoa puitteisiin! Maalaaminen on rauhallista, kevyttä puuhaa. Tykkään! Maisemointihommia luonnollisesti myös.
Yksi tutuista mökkitienoon naapureista piipahti pihassa mönkkärillään, ja Pehtoori ymmärsi kutsua sisälle kahville. Päiviteltiin kuulumiset ja oltiin yhtä mieltä, että mökkielämä kesäkuun alussa (myös silloin, erityisesti silloin) Hangasojan varrella on hyvää.
~~~~~~~~~~~~~~~~ Ivalon keskustassa vasalle liikennekasvatusta: suojatietä pitkin siirrytään toiselle puolelle.
Mökillä oltu kaksi päivää. JOS oltaisiin edetty (jo viime kesänä tehtyjen) suunnitelmien mukaan niin Tuulentuvan terassi olisi jo purettu. Mutta ei ole.
Eikä tällä reissulla puretakaan, saatikka että tehtäisiin uutta. Tehdään elokuussa, ehkä. Jos minullakin on silloin kaksi toimivaa, ja ennen kaikkea nostamiseen ja kantamiseen pystyvää kättä. Ja jos Pehtoorillakin rakentamiskunto on palautunut kunnolla Juniorin terassirempan jäljiltä. Muutamia muitakin muuttuvia tekijöitä tässä on tullut perusteeksi siirtää terassiprojektia. Sillä kun ei ole kiire. Meillä kun Myötätuulen terassi on oikeinkin suojaisa ja ilta-aurinko paistaa kauniisti. Terassiremppaa ei, mutta ollaan tehty muuta. Ajankohtaisempia asioita.
Eilisessä suvisunnuntaissa paistoi aurinko, oli lämmintä (+15 C), hiljaistakin; silloin kun ei tuule, varsinkaan länneltä, niin Jäämerentien autoliikenteen äänet eivät humise täällä. Eikä eilen tainnut muutenkaan olla kovin vilkasta pikitiellä.
Pehtoori meni metsään, palasi kolmen tunnin päästä: korillinen korvasieniä mukanaan! Saamaan aikaan minä keräilin talven myrskyroskia mökkitontilta, ja niitä oli enemmän kuin koskaan. Koetin vähän haravoidakin, muka siten, ettei vasen käsi liiku. Muka. Mikä sitten kyllä tuntui viime yön pätkäisinä, kipeinä yöunina.
Tänään heti aamusta isolle kirkolle: nyt on jääkaappi, lattiakellari, viinihylly, dosetit, siivousvälinekaappi ja maalaustarpeisto täytetty ja täydennetty. Tervehtymistä, leppoisaa mökkiarkea, liikkumista, kunnossapitoa ja ystävien viikonloppuvierailua varten kauppa-asiat hoidettu. Nyt ei suunnitella enää mitään, elellään hetkessä.
Koko matkan aika hiljaista. Pehtoori ajoi koko matkan, poikkeuksellisesti. Ihan varmuuden vuoksi. Ja niinpä minusta viiden ja puolen tunnin matka tuntui aika pitkälle, koska en itse ollut ollenkaan ratissa. Ehkä parempi niin. Peuran ”Essolla” normikahvit ja seuraavan mutkan jälkeen pieni pysähdys. Koska kullerot! Onneksi poimin sieltä sillä Rovaniemen jälkeen niitä ei vielä ollutkaan tienpientareilla.
Sodankylässä pysähdyttiin – taas poikkeuksellisesti – lounasleiville. Jäämerentie numerossa 12 on kahvila-konditoria Smak, ja siellähän me pororieskat ja focacciat nautimme. Oikeasti oli hyvää.
Ja yhtäkkiä ajankuva, päivän tunnelma, pohjoisen elämää hetki…. Kahvilaan tupsahti kolme tyttöä, nuorta naista, luulisin että juurikin yläasteen päättäneitä, bling-bling koruissaan, hiukset kiharrettuina ja kimalle-minihameissaan, tennareissaan, – ja untavatakit päällään. Arvostin! Sään ja juhlan mukaista pukeutumista. Isot kakkupalat ja paljon naurua. Elämän kevät!
Mökillä kaikki kunnossa. Ei täällä vielä kesällä leuhkita. Kevät sentään. Vihreää on, lunta enää vain pieni jäätynyt kumpu mökkitien päässä. Puro pulputtaa pinta korkealla, valoa on. Sitä on! Paljon.
Suvivirren aika. Kyllähän se sydämessä läikähdyttää aina, virsi ja sen aika.
Suwi Wirren sanat vuodelta 1701. Ajalta, joka toi taas leivän pöytään, ajalta, jolloin pikku jääkausi hellitti otettaan Suomenniemeltä ja katajainen kansa sai taas leipää syödäkseen…
Jo joutu armas aica, Ja Suwi suloinen, Joll caunist caiken paican, Caunista cuckainen. Nyt armas Auring meitä, Taas lähte lähemmäx, Hän cuolleet hauto, heitä Jäll teke eläwäx.
Tänään moni asia paremmin. Ja kummasti tänään taas ymmärtää olla kiitollinen monesta asiasta…
Tänään olisi ollut konsertti/rotissööri-ilta. Olin ostanut liput sinne jo kuukausia sitten, mutta nyt kun on ollut paljon näitä muuttuvia tekijöitä, päätinkin eilen, että annan liput pois. Joskus tulee tehtyä hyviä ”peruutusliikkeitä”; tämä oli yksi niistä. Hyvä liike.
Varsinkin kun tänään aamuisen röntgenin jälkeen sain lääkäriltä tiedon, että ainakaan tämänhetkisen tilanteen perusteella leikkausta ei tarvita. Ei vaikka solisluun luutuminen (osteopeniani vuoksi?) on aika verkkaista, joten minulla on nyt lupa lähteä ukkelin kans mökille. Sellainen ilon lisäkerroin tähän asiaa tuli, kun lähteminen oli vähän epävarmaa, joten entistä mukavampaa lähteä pohjoiseen.
Lääkärireissun jälkeen kävin kauniissa toukokuisessa päivässä kertomassa systerille kuulumisia, muistelemassa mm. meidän yhteistä suvivirren aikaista Helsingin reissua. Ja kävin myös vanhempien haudalla vähän siivoilemassa, kiertelin pitkään kauniilla, hiljaisella hautuumaalla. …
Ja kotipihalla istuttelimme kesäkukat. Ja vähän orvokkeja mökkiterassille vietäväksi.
Kesän merkki sekin, että meillä oli taimenta ja sen kanssa M:n rapukastiketta – Kauppahallista tietenkin – ja uusia perunoita.
Vastoin skeptisiä odotuksia nehän olivatkin aika kelpoja. Ehkä Madetojansalilla rotissööri-iltapala ei sittenkään oli ollut tämän voittanutta. Joka tapauksessa, nyt on hyvä hipsiä levolle, aamulla kohti pohjoista. ”Koska mä voin!!!”
Ihanaa kesän alkua kaikille, opeille ja opiskelijoille, koululaisille ja kaikille! Päivä kerrallaan, paljon hyvää on!
Kalenterissani toukokuun viimeinen viikko on vuosien varrella ollut usein aika täynnä; paljon menemistä ja tekemistä kotona ja töissä, harrastuksissa ja yhdistyksissä, ystävien ja perheen kesken. Nyt tuntuu, etten ole tehnyt mitään. Paitsi kulkenut fyssarilla, lääkärissä, röntgenissä ja apteekissa. Vielä viime viikolla kävelin kaupunkiin tai Tuiraan noiden takia, nyt olen jo ajellut itse autollakin, joten olen liikkunut aivan mahdottoman vähän. Eikä se tee minulle hyvää!
Eilen käytiin Pehtoorin kanssa puutarhalta hakemassa kesäkukkia ja tällä kertaa tein sen, mitä olen aikonut jo monta vuotta!! Ostin ehkä puolet sitä mitä aiempina vuosina. Toki nytkin Callio-Pe -pelakuita ja Japanin(miljoona)kelloja ja kaksi ruukkubegoniaa, mutta siinä kaikki! Näidenkään ruukuttamista en pysty tekemään; en ainakaan ilman apua. Hmph!
[Kuva edelliseltä kesältä, jolloin pelakuut olivat portinpielissä ja autotallin nurkalla. Tänä vuonna nuo jäävät pois. Ainakin Juniori on tyytyväinen kun on meidän mökkiviikkojen aikana vähemmän kasteltavaa. 🙂 ]
Otsikkokuvassa on suunnilleen ne kaikki valkovuokot, jotka tänä vuonna meidän pihallamme kukkivat. Jostain syystä näin vähän, ainakin viisi edellistä vuotta niitä on ollut monta neliöitä.
Kesän ekan raparperipiirakan sentään saatoin hyvinkin tehdä. Tein taas sitä viime vuosien suosikkia (Maisemakahvilan raparperipiirakka) ison pellillisen, koska toiveena lähteä mökkimaisemiin (ainakin) ensi viikoksi ja sinne hyvä viedä piirakkaa pakasteena.
Sataa vettä, on kylmä. ´Oikiasti kylymä´, kuten Oulun murteella tulee sanotuksi.
Eilisen auringon, kolmen sukupolven yhteisen lounaan, muksujen (ja omien lasten) näkemisen ja heidän kanssaan olemisen jälkeen tänään aika totaalinen notkahdus. Noh, aamupuurolla vielä yhdessä, ja sen jälkeen Pehtoori vei tyttären ja tytöt kotimatkan alkuun, minä laittamaan kotia ”oletusasetuksiin”. Se on paljon ikävämpää kuin pedata sänkyjä tulevia varten, kuin etsiä kaikki vanhat lelukätköt esille, kuin tarkistaa, että on pillejä, kuin että on herra Hakkarais -pyyhkeet suihkun vieressä, kuin että on Irlannin matkan tuliaiset annettaviksi, kuin että on kamerassa akkua, kuin olla varma, että on myös aikuisille juhlaruokaa ja ….
Tiedetäänhän tämä, ihan sama, mitä kauan odotettua se koskeenkaan: matkaa, tapaamista, projektin valmistumista, kesää, hiihtokauden alkua, mökkiviikkoa…
Valmistelussa on yleensä aina iloa, jälkipelissä/siivouksessa etc.yleensä paljon haikeutta, joskus surua tai kaipuuta, mutta onneksi usein, niin nytkin kuten ennenkin myös paljon riemullista tai leppoisaa muisteltavaa, muistoissa onnen täyttämiä välähdyksiä (”mummiiiiii….”). Ja olenhan nyt oppinut ´söpöstelyä´-sanan ja sen merkityksen, ja sen, kuinka lapsenlapsi äkkiä oppii sanan ”lellipentu” ja sen, miten sitä voi käyttää! – ja onhan taas jälleennäkemisen odotusta!
Viikonloppuna yksikätisyyteni konkretisoitui siinä, etten pieniä (Emmiliini jo melkein 3 v. ja pikkusiskonsa kohta 4 kk) juuri voinut kanniskella, – sylitellä sentään saatoin. Ja olla läsnä.
Ja helliä ruoalla kaikkia läsnäolleita.
Joten maailma aika mallillaan – kuitenkin.
~~~~~~~~~~
Kuvissa Apsun synttärikakkuja. Pojanpojalle, joka ei perinteisistä kermakakuista, eikä yltiömakeasta muutenkaan perusta, mutta joka on ehdoton vaniljajäätelön ystävä. Siksipä kaksi jätskikakkua ja paljon erilaisia kastikkeita, mansikoita ja strösseleitä ja muuta sellaista (Eepi ja Emmiliini olivat hyvänä apuna näitä tehdessä).
Kolme mummin onnenpäivää on vietetty yhdessä. Tyär ja kaksi pientä mukanaan tulivat torstaina aamulla Järvenpäästä Ouluun.
Eilen vietetimme yhteistä juhlaa, jossa serkukset (2 + 2) saivat olla yhdessä: Juniorin esikoinen Apsu täyttää 11 ja sitä(kin) juhlistimme eilen. Yhdessäolo ruokapöydässä riemastutti. Puheensorina, kikatus ja pulputus yltyivät välillä melkein sellaisiksi kuin usein italialaisissa elokuvissa perhepäivällisillä näyttää olevan.
Kuvat kertovat toivottavasti enemmän kuin sanat, mutta silti muutamia saatesanoja:
Irlanti ON vihreä.
Irlannissa kaikki tienviitat ja paljolti muutkin silmiin osuvat kyltit ja taulut ovat sekä iiriksi että englanniksi. Kaikki lapset opiskelevat iirin kieltä koulussa, ja melkein kaikissa kouluissa on koulupuvut (näkyy muutamissa kuvissakin).
Irlantilaiset puhuvat heittosateista tai sadeheitoista: kuvistakin näkee, että sää vaihteli nopeasti. Yhdessä hetkessä paistaa, hetken päästä ripsuttelee vettä. Vain viimeisenä patikkapäivänä sadetta kesti muutaman kilometrin. Pääasiassa oli sateetonta, + 10 – + 16 C, aika tuulista, varsinkin vuorilla.
Vajaan viikon aikana pääsimme patikoimaan monenlaisissa maisemissa, tasaisella ja vuorilla, puistoissa, poluilla ja asfalteilla. Historiallisia kohteita/raunioita sopivasti, ruokakulttuuri ei vienyt mennessään (vrt. esim. Italia), joten annoskuvia poikkeuksellisen vähän, mikä osaltaan myös vajaasta kuvauskalustosta ja -kyvystä johtuvaa.
Hautausmaa Muckrossin reitin varrella oli minulle ”hautuumaabongarille/harrastajalle” mieluinen yllätys; ja siellä paljon ”uutta”, mm. kelttiläisiä symboleita ja saatesanoja kristillisten kanssa sopusoinnussa.
Kuvasin myös bussin ikkunasta (mitä periaatteessa pidän huonona asiana): varsinkin Ring of Kerryn varrella ja Dublinissa. Jälki sen mukaista. Esim. Yrjön aikaisissa taloissa värikkäät, kolkuttimelliset ovet viehättivät minua kovin. Kuvani niistä eivät!! Huoh!
Muitakin rientoja kuin tepastelua reissulla oli: venekyytiä kolmen järven poikki, hevosvankkuriajelu kaupungin läpi, Celtic Steps (ja Irish Coffee, joka ei lämmittänyt😂 ) naapurikaupungissa.
Matka oli markkinoitu seniorimatkailuksi, mutta kokeneita patikoijia näette kuvissa, ei mitään vaappujengiä, ei todellakaan.
Ja kuten aiempia (,parempia) patikkareissujemme kuvakansioita katselleet tietävät, kuvissa näkyy porukan reput, muttei juuri kasvoja, mutta tällä kertaa (palautteen jälkeen 😀 ) Pehtoorista on sentään muutaman kerran kasvot kuvaajaa kohti.
Linkin takana on kuusi kuvakansiota: yksi/päivä. Muutamissa kansioissa on kännykällä kuvattuja/editoimattomia videoklippejä. Saatan lisäillä sellaisia vielä tässä joku päivä…
Minä niin toivoin voivani tänään julkaista Irlannin reissun kuvakansiot, ja samalla postailla vielä matkavaikutelmia menneeltä matkalta, mutta ei nyt vaan ole valmista. Ei vaikka periaatteessa olen tänään melkein koko päivän kuvia editoinut ja kansioihin laitellut. Mutta huomenna sitten valmista, hope so!
Matkan ja viikonlopun rotissööri-illallisen jälkeen on ollut aktiviteettia aika lailla: Pehtoori & Poika yhdessä tekivät jo viikonloppuna valmisteluja Juniorin rivitalonkodin pihaterassin uusimiseksi. Pehtoori lupasi Juniorille joululahjana, että tulee tekemään terassin ja sitä on nyt sitten rakentanut. Huomenna taitaa homma olla valmiina.
Minulla fysioterapia ja kävely (sitä tai muuta liikuntaa pitääkin tehdä, että kroppa jatkaa toipumistaan murtumasta etc.) ovat olleet kuvaprojektien lisäksi pääasiallisina puuhina.
Reissukuvissa on parikin kuvaa, joista näkyy, kuinka universumi tai mikä lie yritti minulle muistuttaa, että kompurointia on välteltävä! Tämä varoittava kyltti oli Muckrossin kartanon ruokasalin aulassa.
Näinä iltoina on ohjelmassa ollut – taas – myös neulominen! Viikonloppuna vanhin lastenlapsista täyttää JO 11 v. ja minähän lupasin hänelle jo pääsiäisenä, että teen (toisen) islantilaisneuleen hänellekin. Kesäksi sitä tuskin tarvitsee, mutta kun päätin, että teen valmiiksi. … Apsun synttäreitä vietetäänkin vähän isommalla porukalla meillä perjantaina, joten myös ruoka- ja kakkusuunnitelmat hioutumassa ja valmistelussa.
Meilläpä oli tänään – taas!! – ruokavieraita. Mutta nyt oli vähän erilainen ruokajuhla kuin ikinä ennen. Jo viime kesänä rotissöörien kesäpiknikillä pienen porukan kanssa sovittiin, että pidetään toukokuussa pieni ”pre-kapituli”. Mikä ihmeen pre-kapituli?
Paistinkääntäjien kapituli on kaksipäiväinen noin 400 – 500 hengen juhla: perjantaina on amical ´ystävien ilta´, lauantaina lounas ja installointi (käätyjen luovutus uusille jäsenille ja arvon vaihtajille) sekä illalla dinner, joka on vain jäsenille aveceineen. Ei mitään salaseurahommaa, mutta vain jäsenille, ja nimenomaan niille, jotka ehtivät ilmoittautua. Monena vuonna kaikki halukkaat eivät ole mahtuneet mukaan. Me kävimme 2010-luvulla melkein joka kesä jossain suurkapitulissa, sittemmin vain satunnaisissa talvikapituleissa (minä niissä kuvauskeikalla 🙂 ). Olennaista tässä jutussa on se, että sekä ruoka/ravintola-alan ammattilaiset että ruokaharrastajat/intohimoiset kotikokkaajat ovat yhdessä.
Tänä vuonna valtakunnallinen suurkapituli on osa Oulu2026-kulttuuripääkaupunkivuoden tapahtumia; edellisen kerran iso kesäkapituli oli Oulussa 10 vuotta sitten, ja silloin olin hyvinkin aktiivisesti järjestämässä, luonnoimassakin, ja tiedottamassa ja kuvaamassakin. Kaukana ovat nuo aktiiviset päivät!
Tänä vuonna minulla ei ole kuin pieni osuus järjestelyissä, ja se on juuri siinä kohtaa, jolloin ruokakulttuuritapahtuma on avoin kaikille: Meijän maut – Ruokaa, kokkeja ja gastronomiaa Oulu2026-alueelta. Rotuaarilla, Oulun keskustassa on silloin paitsi kansainväliset markkinat, myös paistinkääntäjien tapahtuma, jossa olen ”Makupalat” Pekkalan ja Nykyrin haastateltavana. Josko satut olemaan Oulussa silloin, niin tervetuloa heippaamaan Rotuaarille.
Eilen meillä oli siis aktiivisten rotissöörien pieni porukka koolla. Kun viime kesänä tätä häppeninkiä suunniteltiin ei ollut mitään tietoa paikasta ja järjestelyistä: kun kokoonkutsujaksi lupautunut TL sitten juuri ennen meidän Irlannin matkaa soitteli ja kyseli, olisiko minulla ideoita, miten homma järjestettäisiin, niin ihan harkitsematta ja mielelläni! ilmoitin, että tulkaa meille. Lupasivat tulla.
Ja mikä parasta: saman tien sovittiin tämän de luxe -nyyttärin menusta: ammattilaiset ja me intohimoiset harrastajat jaettiin se, mitä kukin tuo.
Kunhan katoin pöydän, kirjoittelin menun, tein oman osuuteni menusta, siistittiin paikkoja ja Pehtoori huolehti pihan siisteydestä, niin loppu olikin sitten ruokavieraiden varassa. Viinivastaava oli luvannut tuoda vanhempiensa viinikellarin kätköistä tuomisia. Ja mitä me saimmekaan jaettavaksi! Mm. vuoden 1983 Lenz Moserin Trockenbeerenauslese! On viinejä ja on viinejä! Tämä oli HUIPPUA. Juustot olivat suoraan Travemündestä, tuliaiskukat kauniita, saimme uuden upean pannunalusen, ja rääppiäisiä jäi niin paljon, että jo tänään ja ainakin vielä huomenna syömme kaksistaan gurmeeta!
Ruokaystävyys on taas ollut hyväksi sekä vatsalle että mielelle!
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Tervetuloa Ouluun!
Elokuussa syyään ja juuaan, ollaan vähä pölöjiä ja nautitaan ölövinä.
Tervetulua mukkaan!
21.8.2026 klo 12 Rotuaarilla!
Tänään sitten sitten sulattelua ja siivoilua, kävelyä ja kuvia (sekä eiliseltä että Irlannista). On kevät.
