Kreikkalainen fetadippi on hieman kevyempi kuin meillä puolenkymmentä vuotta sitten paljon käytössä ollut fetavaahto, joka sekin on edelleen varteenotettava lisuke grillituotteille ja leivälle, mutta tässä vähän kevyempi ja erilainen versio.
Tirokafteri (kreikkalainen fetadippi)
1 – 2 punaista paprikaa 2 valkosipulin kynttä ½ – 1 punainen chili tai (2 tl chili-valkosipulirouhetta TÄMÄ koukuttaa) 1 paketti fetaa (esim. Apetina Original 150 g salaattijuustopala, käytin eilen 10 % -versiota tai sitten kunnon suolaista, vahvaa, tuhtia Patros Fetaa) 1 rkl oliiviöljyä mustapippuria ja ehkä suolaa (riippuu millaista fetaa käytät)
Tein helpoimman kautta. Paahdoin paprikoita 200-asteisessa uunissa kunnes alkoivat vähän tummua reunoilta. Ja sitten suoraan jäähtymään ja käyttöön. Kuoriakin voisi, mutta ei tullut kitkerää, vaikken sitä tehnytkään. Ja valkosipulit samaan lämpöön silputtuna ja pienen oliiviöljytilkan kera (katso etteivät pala).
Kun paprikat ovat jäähtyneet, laira kaikki aineet blenderiin tai sekoita sauvasekoittimella kuohkeaksi. Tovi jääkaapissa tasaa makuja ja pian hyvä, säilyvä dippi on valmis.
Tuosta dipin väristä tuli mieleen juhannuksen kuohuviinimme, joka todettiin niin hyväksi, että Pehtoori haki sitä tänään kaksi pulloa lisää tuleviin kesäpäiviin … La Petite Marne Crémant de Jura Rosé Brut. Ei ole edullisin, mutta halvempi kuin yksikään rosesamppanja, joista halvimmat eivät yllä lähellekään tämän cremantin makua, raikkautta ja roseen täyteläisyyttä.
Instagramin resepteistä ja muusta kirjoittelen huomenna lisää, mutta jo nyt, vihdoin, on vinkattava tämä: kaksi nuorta naista juoksevat läpi Suomen, Nuorgamista Hankoon (1500 km) ja keräävät varoja nuorten ennaltaehkäisevän mielenterveystyön tukemiseksi.
Kun Moona ja Rita olivat matkansa alussa, he tulivat meitä vastaan silloin kun me toukokuun lopussa ajelimme mökille. Jo sitä ennen olin törmännyt heidän Insta-stooreihinsa, ja olen edelleen päivittäin seurannut ja tukenutkin näiden sinnikkäiden juoksijoiden taivalta.
Pieniä touhuiluja kotona, ja pitkiä pyörälenkkejä (eilen hyytävässä tuulessa!).
Pihalla kukkii kaikki, ja kaupungilla ja teiden pientareilla kukkii kaikki.
Nettikaupoista ostoksia, mm. uusi SodaStream, Italianherkuista mm. kirsikoita ja pastaa, lisäksi uudet, valkoiset city-lenkkarit, hiusten ja ihonhoitoon kaikenlaista tarpeellista. Mitähän muuta? – Muutaman kuvan Ifolorilta, – kokeeksi jos vaika saisin vaihdettua ”vierashuoneen” kehyksiin uudet kuvat. Tekoälyavusteisesti sellaisia olen värkkäilyt viime päivinä.
Kesäruokia, uusia sellaisia melkein joka päivä. Reseptien etsimistä ja ruokasivuilla surffailua. Master Chef voittaja Marin Insta Stooreista kylmä tomaattikeitto, vähän kuin gazpacho ja oheen juurileipää ja kasviksia ja niille kreikkalainen tirokafteria, jolle ohje löytyi viime vuoden masterchefiläiseltä Skarppiinalta. Sen ohjeen kopion tähän (vaikka huomenna 🙂 ) (ja nyt 25.6. OHJE muokattuna TÄÄLLÄ)
Resepteistä, Instagramista ja omasta some-elämästäni voisin huomenissa tai perjantaina kirjoitella vähän enemmänkin… Pysy siis linjoilla vai miten tässä kuuluukaan sanoa.
Juhannuspyhät vietetty kaksistaan, mm. tahoillamme pyöräillen – mikä ilo onkaan se, että olen päässyt taas baanoille!
Ei vielä mitään pitkiä lenkkejä, ja paljon pysähdyksiä, – pitkästä aikaa välillä kohteessa kulkien ja kuvaillen. Enemmän sellaista kotikaupungissa haahuilua kuin kuntoliikuntaa, mutta tämäkin hyvä.
Perinteisiin kuuluu pyöräillä Kellon Kalasatamaan. Kalapuohi ei eilen ollut auki, mutta ei huolta: Kauppahallista oli jo juhannuskalat hankittu. Nyt houkuttimena oli kello Kellossa.
Kellon Kiviniemen kalasatamassa on uusi marmorinen kiviveistos ”Super Kello”.
”Kello tikittää, jää sulaa, ja opimme jälleen vanhan viisauden: emme voi hallita aikaa. Luonto elää oman rytminsä, oman aikansa mukaan.” – Alice Sharp, Climate Clockin kuraattori
”Kellon luona on hyvä pysähtyä, levähtää ja pohtia aikaa toisenlaisesta näkökulmasta.”
Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.
Tänään sitten toinen kulttuuripääkaupunkijuttu: The Logos.
Oulun tuomiokirkossa kuullaan ääniä, jotka ovat matkustaneet halki avaruuden miljardeja vuosia. The Logos on brittiläis-saksalaisen taiteilijan Andrew Melchiorin äänitaideteos, jossa avaruuden signaalit muuttuvat kuultavaksi musiikiksi.
Joka päivä klo 12 – 13 vuoden loppuun asti kirkon ovet ovat avoinna: aion mennä toistekin. Ensi kerralla kuulen varmaan äänissä jotain ihan muuta kuin tänään. Ja Tuomiokirkko on kyllä hyvä paikka tälle taideteokselle: avaruus ja mieli, taide ja tunteet saavat tilaa …
Ja moni muukin juttu kotikaupungissa, Euroopan kulttuuripääkaupungissa, taas ilahdutti.
Tällaisia juhla(kaivon)kansia tulee yhteensä 50 Oulun katukuvaan. (Nämä Rotuaarilla ja Nallikarissa) Täällä näistä enemmän juttua. Minun mielestäni jotenkin aika symppistä: viemärikulttuuriakin, ja näin hienosti. 🙂
Kesäteatteriin mennään kukkamekon helmat hulmuten, ballerinat jalassa, ehkä jopa aurinkolasit silmillä.
Eilen ei menty. Mentiin kyllä Hupisaarille katsomaan ”Toripolliisin aikaan”, mentiin pyörillä (olen siis palannut pyöräilemään yli kuuden viikon ”murtumatauon” jälkeen) ja pukeuduttiin todella lämpimästi. Neuletta, kaulahuivia, nahkasormikkaita ja kaiken kaikkiaan kerrospukeutumista harrastettiin, onneksi. Ei paleltu.
Il Purossa
Ennen teatteria kävimme Il Purossa syömässä. Pehtoorille pizzaa, mutta minä halusin jotain muuta: burrata (oli hyvää, vaikka enemmän tomaattia kaipasin, kuva alla) ja otin sitten toisenkin antipastin, mikä ei ole minulle mitenkään tavatonta: kaksi alkuruokaa ja se on hyvä, sopiva valinta minulle.
Toinen alkuruoka oli kuningasrapuravioli. Raviolikiekon sisällä ollut massa oli mitä makoisinta, samoin liemi, mutta ravioli-pasta oli vähän turhan al dente, liki kovahko. Noh, nälkä jäi ravintolaan ja pyöräilimme seitsemäksi Hupisaarille Kesäteatteriin.
Kesäteatterissa
Toripolliisin aikaan on yksi Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden tapahtumia. Ja sehän olikin oikein mukavaa verbaalista tykitystä, Oulun murretta ja kliseitä. Kelpo kesäteatteria ja kohellusta. Esittelyssä lukee näin:
Toripolliisin aikaan on Teatteri Neliapilan laulunäytelmä. Sen on käsikirjoittanut Pauli Ylitalo. Musiikin on säveltänyt Jussi Rasinkangas.
Tunnekko nää Toripolliisia? Tuuppa Hupisaarille kokemaan Teatteri Neliapilan kantaesitys Toripolliisin aikaan! Tullee tutuksi, niin polliisi ku oululainen elämänmeno. Näet, miten sitä ennen elettiin. Nyt voit kokia oikiaa oululaisuutta!
Esitys sisältää useampia rinnakkaisia juonia, ja henkilöissä on vaikutteita oululaisista historian henkilöistä. Mussiikki mennee taatusti jalan alle ja oulun murre nostaa, toivottasti, hymyn huulille.
Esimerkki: päähenkilö Rita Harju (Oulussa on kaupunginosa Ritaharju) styylaa Kauko Vainion kanssa (Oulussa on kaupunginosa Kaukovainio) ja ”on Pohojolan veljesten onnikassa rahastajana”. Harrastajateatterin näyttelijät (mm. kollegani yliopistovuosilta) olivat just hyviä rooleihinsa. Ensi viikolla vielä mahdollista nähdä tämä hupailu, – voidaan suositella.
Juhannusaatto
Tänään meidän juhannusaattomme on ollut vähemmän toimelias.
Tahoillamme kävimme pyöräilemässä (edelleen vaati useamman vaatekerran), minä Kauppahallissa ja torilla shoppaamassa. Juhannuksen juhlaruokaa hain.
Yksinkertaista, hyvää, lapsuudenkodin ja äidin lemppariruokaa tänään vain meille kahdelle: Paavolan uusia perunoita, voi-sipulikastiketta, silliä (Abban saaristolaissilliä), vihersalaattia majoneesi-kermaviilikastikkeen kanssa ja graavattua lohta.
Rieskaakin olisi kuulunut olla, mutta meillä tänään Ruis-Hoixxaa, joka sopi vähintään yhtä hyvin. Aurinko paistoi piazzalle, siinä oli hiljaista ja lämminkin.
Jälkkäriksi kesän ensimmäinen, ainoa? Aperol Spritz.
Puutarha rehevä ja kaunis, ei itikoita, ei kiirettä.
Tänä viikonloppuna Oulussa on ollut Karjalan liiton kesäjuhlat.
Tänään puolenpäivän aikaan tihkusateen ripistellessä kansallisasuisten osallistujien lippukulkue kulki halki Oulun keskustan. Pyöräilin katsomaan.
Enhän mie arvannut, että mie niin liikutun ko näin karjalazii juhlallisesti, iloisesti, laulaen kulkevan monisatapäisenä kulkueena kotikaupungissa. Taas kerran vähän sellainen ontto ikävä, kun omien sukujuurten, esi-isien ja -äitien tuntemus ja tieto heistä on hyvin vähäistä. Äidin ikäväkin siihen tuli …
Geeniperämältäni olen puoleksi karjalainen, puoleksi varsinaissuomalainen, mutta ”heimoidentiteetti” suuntaan tai toiseen on kovin heikko. Toisaalta kun 80-luvulla tuoreena historian maisterina hankin itselleni kansallispuvun, oli se itsestään selvästi karjalainen puku, Kaukolan puku. Karjalaisissa yhteisöissä tai suvussa en ole koskaan elänyt ja ollut. Vaikka on minulla sentään aika tarkka muistikuva kesältä 1965, kun tätini kanssa osallistuin Karjalan liiton kesäjuhlaan Helsingissä. En varmaan käsittänyt yhtään, mikä juhla se oli. Mutta muutama vuosi sitten kirjoittaessani äidistä ja hänen koivistolaisesta perheestään ja suvustaan kirjasen, opin paljon.
Juhlaviikonloppu! Kuudessa viikossa ohimon haava on umpeutunut, arpikin liki olematon, polvikipu häipynyt, murtunut solisluu kokenut hyviä ja huonoja aikoja, – ehkä parempia aikoja edessä.
Tänään aamulla lähdettiin kaksistaan kauppaan: tapaturmapaikalle rohkeasti. Juuri tuohon korokkeeseen [oikealla] törmäsin silloin. Nyt vakaasti Pehtoorin perässä ruokakauppaan – tarkasti korokkeiden välistä – ihan ehjänä tällä kertaa. .
Eilen (ja tänäänkin) juhlapäivä! On kuusi viikkoa siitä, kun kompuroin Prisman pihalla: seurauksen solisluun murtuma etc. On kaksi viikkoa siitä, kun kolmen viikon takainen punkin purema ”eskaloitui” erythema migrans -ihottumaksi [ja mitä todennäköisimmin borreliooriksi] seurauksenaan tymäkkä ja tehokas antibioottikuuri kaikenmoiseni rajoitteineen. Tänään molempien ”varoaika” umpeutui: oli lupa pyöräillä!, oli lupa ja melkein velvoite syödä skyriä, jukurttia, kalsiumia yllin kyllin, kohottaa malja* tuunattuamme kotipiazzaamme entistä paremmaksi. Taas hetken kaikki tuntuu olevan hyvin, levollista, aika huoletonta.
*Rosekuohuva Ranskan Juran alueelta: La Petite Marne Crémant Mikseipä juhannauspöytään tämä. Sopii varmasti graavilohelle ja uusille perunoille. Ja sellaisenaan lasillinen juhlistamaan keskikesän juhlaa!
Eilen oli se päivä, jolloin meidän oli tarkoitus tulla pohjoisesta ja ajella perinteisesti Kukkolankosken kautta kotiin, mahdollisesti piipahtaa Haaparannan kaupoissa … Eiliseksi olin Juniorin ja kaverinsa kanssa tilannut Haaparannan Systemenbolagetiin muutamia laatuviinejä. Aikoinaan [kun viikkoja sitten tilausta tehtiin] ideana ja ajoituksena oli, että me ajelemme kotimatkalla hakemaan niitä ja rapuherkkuja etc. … Mutta koskapa palauduimme jo viikko sitten Ouluun, oli tilatut jutut käytävä hakemassa erikseen, – siis eilen. Eilen oli aika ulkomaanmatkalle.
Haaparannasta amaronet ja samppajat saa noin 2/3 hinnalla verrattuna Suomen hintatasoon, mutta vielä olennaisempaa on, että sieltä saa – tilaamalla – sellaisia viinejä, joita Alkosta ei löydy. Myös Ikea tietysti kohteena: hankittiin muutakin kuin ylivertaisen hyviä pakastepusseja. Olen mm. tullut liki riippuvaiseksi Stuk-tilanjakajista. Mökin ja kodin kaapin ovat nyt mintissä!!! Oi, että. Piazzalle apujakkara ja kukkia! Ja laventeleita! Yrttiruukun huipulle ne kuuluvat. Kolmella eurolla kaksi.
Tänä vuonna ehkä tärkein syy piipahtaa Tornio-Haaparanta -seudulla oli se, että Torniossa, Aineen taidemuseossa, on valokuvanäyttely, jossa on minun ”ammattikouluaikoinani” (valokuvaajan ammattitutkinto, Ammattiopisto Lappia) opettajanani olleen Jaakko Heikkilän Ja minusta tuli ihminen -näyttely.
(Aforismit, ajatukset Jaakko Heikkilä.)
Aineen taidemuseo esittelee rakastetun valokuvaaja Jaakko Heikkilän retrospektiivisen näyttelyn Ja minusta tuli ihminen. Näyttely esittelee Heikkilän laajaa tuotantoa 1990-luvun alusta 2020-luvulle saakka. Näyttely on esillä Aineen taidemuseossa 8.3.-30.8.2026.
Jaakko Heikkilä on Pohjois-Suomen merkittävimpiä ja kansainvälisesti tunnetuimpia nykytaiteilijoita. Kemissä vuonna 1956 syntynyt Heikkilä työskentelee Tornionjokivarressa, Kukkolankoskella.
Laajan yleisön tietoon Jaakko Heikkilä nousi 1990-luvulla Tornionjokilaakson ihmisiä ja kulttuuria käsittelevillä teoksillaan Meänmaa (1992)ja Kirkas nöyryys (1996). Sittemmin Heikkilä on kuvannut Armeniassa, Venäjällä, Serbiassa, Italiassa, Yhdysvalloissa, Norjassa, Isossa-Britanniassa, Brasiliassa, Meksikossa ja Kuubassa.
Myös Aineen taidemuseon 40-vuotisnäyttely.
Paluumatkalla aika myös ruumiin ravinnolle: Kemissä on uudehko (avattu 2024) ravintola, jossa kävimme syömässä: Meritähti. Kauniilla paikalla Kemin pienvenesatamassa, merenrantatunnelmaa, mukava monipuolinen menu, ja ainakin Skagen oli hyvä.
Täyttävä, makoisa, ei-mitään fine-dining-gourmeeta, mutta eipä se olisi tuonne sopinutkaan. Maut hyviä, raikkaita, miljöö hyvä, palvelu hymyilevää, nälkä lähti. Kaikki mikä sopi retkemme paluumatkallemme oikein hyvin.
Juhla jatkui tänään! Eka pyörälenkki puoleentoista kuukauteen! Varovasti ajelin parikymmentä kilometriä. Olihan ilo. Jokivarressa, merenrannassa, hautuumaalla nimipäiväsankareille viemässä pienet ruusut, vielä kaupasta uusia pankojauhoja kuhan panerointiin… Kesälauantai ja pyöräily 🩵🚴🏻♀️
”Saat sen mistä luovut” – tämä Tommy Hellstenin elämänohje tai tavoiteltavan elämänasenteen paradoksi on kummasti tässä parina päivänä viime päivänä häivähtänyt mielessä. Ja aika lyhyellä akselilla ja aika lailla yksinkertaistaen tämä tuntuu nyt todellakin menneen näin. Nyt ei kyllä ole vielä ihan kyse mistään isosta elämäntavan reivaamisesta, mutta paljon hyvää on saatu.
Lähdettiin mökiltä viikkoa ennen aiottua, oli luovuttava kesäkuun kakkosviikosta Hangosojalla, eikä se luopuminen helposti eikä kivuttomasti sujunut. Tuntui enemmän luovuttamiselta kuin luopumiselta.
Koska mökkiloma jäi vajaaksi, eivätkä ystävät päässeetkään sinne, olikin ilo saada heistä osa (2/3) eilen meille extempore lounaalle: ”salaattia ja jäätelöä” lupasin tarjota. Uuniporkkanat fetavaahdolla ja fenkolisalaatti sinappikastikkeella sekä palaset Perämeren lohta olivatkin ihan hyvä kesäinen lounas, ja jälkkäriksi ”jätskikakkua” (vrt. Apsun synttärikakut). Parasta oli istua piazzallamme tovi yhdessä ja vaihdella kuulumiset ”livenä”.
Ja tänään muksujen kanssa humputtelupäivä. Kesälomalaiset Apsu ja Eepi haettiin viettämään päivää meidän kanssa. Jos oltaisiin oltu pohjoisessa, olisi jääty paitsi tämän päivän ”seikkailuista”. Aamupäivällä ajeltiin Koiteliin, kuljeskeltiin kosken rannoilla ja käytiin Tunnelmatuvassa munkeilla. Eikä uhkaava sadekuuro haitannut! Matka jatkui kohti Nallikaria.
Ajellessa Nallikariin poikkesimme hautuumaalla; Eepi varsinkin on halunnut käydä isotätinsä haudalla. Tänään hän sitten vihdoin sai poimimansa kukat sinne laskea.
Sittenhän olikin taas jo aika syödä jotain, ja Nallikarin Huvilinna oli sopivasti Vauhtipuiston (Eepi ja mummi) ja Minigolfin (pappa ja Apsu) vieressä. Sinne siis. Todettiin hampurilaiset ja pinsat paremmiksi kuin mitä huvipuisto-ravintolalta odotettiin. Mutta samaan aikaan uhkana ollut saderintama ylsi yllemme! Ja sitten vettä todella satoi, ryöppysi maahan! Minigolf ja huvipuisto saivat jäädä; ajelimme mummilaan.
Puolineljältä oli sitten odotettu eka Pakohuone-kokemus! Eka meille kaikille. Lapset hoksasivat monessa kohtaa ratkaisut meitä vanhuksia nopeammin. Taikuri-peli humahti tunnissa ohi, eikä me sitä ihan läpi saatu, mutta yhdessä ongelmia ratkottiin. Ja muksut miettivät jo lähtiessä, että mikä peli valitaan ensi kerralla.
Eilen yritin innostua kävelemisestä näillä kotihuudeilla. No en innostunut, mutta kävin silti sen 10 000 askeleen lenkin. Minä niin haluaisin jo pyöräilemään, mutta eihän sellainen ole vielä sallittua. Tänään, kun oli ihan tavattoman hieno kesäpäivä, eikä meidän pihalla vieläkään sääskiä, ei ainakaan auringossa, välttelin kävelemään lähtemistä sillä, että ryhdyin vihdoin Huvilan pesuun ja kesäkuntoon sisustamiseen.
Johan me siellä yksi lounas syötiin pari viikkoa sitten silloin kun tytöt Järvenpäästä ja Juniorin poppoo olivat yhtä aikaa täällä mummilassa. Taisin olla ainoa, jota silloin häiritsi, että pikkuruista ”pihamutteria” ei ollut vielä talven jäljiltä kuurnattu. No nyt on. Pehtoori avitti nostelemalla isot tuolit ulos, mutta muutoin pärjäsin luutuushommissa ja ikkunanpesuissa ihan hyvin.
Kun homma oli jo iltapäivällä hoideltu, oli siirryttävä vielä toiselle puolen pihaa, piazzalle siivoiluhommiin, jotta lenkille lähtemisen voisi edelleen siirtää.
Sisäpiha, joka meillä leuhkasti (sille on syynsä) kulkee Piazza di Pekka -nimellä, kaipasi painepesurinkäyttäjää ja siitepölyn luutuajaa, kukkipurkkien tuunausta, joten siinä oli meille molemmille toviksi touhua. Nyt on hyvä. Kuin pisteeksi tilasin lopuksi uuden, ison, hienon, kalliinkin (😬) aurinkovarjon; edellinen, ainakin 10 vuotta ja pari myrskyä kokenut ja aika hyvin kestänyt varjo alkaa olla jo hengenvaarallinen, joten nyt on tulossa uusi!
Kesäruokavihje tähän loppuun: jos joku jaksaa vielä parsaa tälle kaudelle syödä, niin tämä! K-kaupan ruokalehdestä löysin lupaavanoloisen ruokaisan perunasalaatin ohjeen, siihen tulee siis myös parsaa. Ainekset siihen löytyivät viime viikolla Ivalon K-marketista. Noh, mökkivieraille salaatti jäi tekemättä, mutta maistui se meille eilen kotonakin.
Varsin ruokaisa salaatti, jonka ohessa tarjosin paahdettua juurileipää ja kahta erilaista lisuketta, millähän nimellä niitä pitäisi kutsua? Jonkunlainen kastike ehkä. Tähän tuli mökillä reissun käynyttä poron kylmäsavupaistia ja samoin mökillä pakastettuna käynyttä lohta, jota graavasin viikonloppuna pienen palasen. Molemmissa sama pohja: 2 rkl creme fraichea, 2 rkl Bulgarian jukurttia, 2 rkl ruohosipulituorejuustoa sekoitetaan keskenään ja sitten joukkoon sekoitetaan joko porolastuja tai graavilohikuutioita. Nuo Mariskoolit on niitä pieniä, eikä minulle olisi ihan ”luvallistakaan” syödä tämmösiä kalsiumpommeja, – söin silti ja hyvää oli. Sopisi varmasti uusien perunoiden oheenkin.
Toukokuun ”paljon muuttuvia tekijöitä” -saaga jatkuu. Lyhyesti tähän asti tapahtunutta: viime lauantaina lähdettiin mökille lääkärin luvalla (= solisluun murtuma paranemassa hyvin, olka kivuton, kantoside pois, kaikki ok).
Jo aamulla lähtiessämme kohti pohjoista katselin huolissani viikon takaista punkin puremajälkeä. Punkin pureman sain kotipihan reunalta, metsän reunasta, jossa käytiin Emmiliinin kanssa poimimassa kukkia. Vasta seuraavana aamuna havainto, että minun polvessani sätkii punkki. Se saatiin irti ja olin tyytyväinen, että on punkkirokotukset!
Mutta mennessä pohjoiseen puremaläikkä Sodankylässä jo selkeästi isompi. Ja sunnuntaina mökillä olinkin jo valmis ottamaan yhteyden Mehiläisen digiklinikkaan – ja kyllä: kahden viikon rankka antibioottikuuri borrelioosin hoitoon!
Lääke haettiin maanantaiaamuna Ivalon apteekista. Annoin kertoa itselleni, että lääkkeen tehoon vaikuttavat heikentävästi kalsium, alkoholi ja tulehduskipulääkkeet ja on suojauduttava voimakkaalta auringonsäteilyltä.
Ja toinen riesa: jo sunnuntaina murtumakohta kipuili ja teki yöunet huonoksi, valvotti, kipu satutti melkein itkuun asti vasenta käsivartta ja olkaa, ja päälle vielä kohtuullisen kova päänsärky. Johtuuko solisluun murtumasta vai sittenkin borrelioosista?
– Noh, hissuksiin tein pihahommia (yhdellä kädellä), pesin pyykkejä (meillä on mökillä pyykkikone), tuulettelin petivaatteita ja muuta sellaista, mikä ei vaadi vasenta kättä. Mökillä olo taas kerran tuntui hyvälle. En syönyt skyriä, en jukurttia, en fetaa, yms., en nauttinut viiniä, enkä ottanut osteopeniaa varten määrättyä lisäkalsiumia. Enkä myöskään ottanut Buranaa edes öisin, KOSKA halusin että borrelioosia varten määrätty antibiootti varmasti tehoaa ja tuhoaa taudin!
Viikon kuluessa liian vähän unta, – suunnilleen joka aamuyönä, sudenhetkinä olin varma, että mun murtumakohta on sittenkin leikattava tai vähintäänkin siinä on joku pahasti vialla, kun särkee kovasti, enkä voi nukkua. Ja että ainakin tarvitsisin jotain kipulääkettä, jota voisin antibiootin ohessa ottaa. Mietin, että kunhan viikonloppu ystävien kanssa on vietetty mekin lähdetään – aiottua aiemmin – Ouluun, lääkäriin.
Päivät menivät kuitenkin aika hyvin, puuhailin ja liikuin, patikalle en lähtenyt, en edes korvasieneen, mutta hommailin ja valmistelin ilolla ja odotuksella ystävien tuloa.
Ja torstaina olinkin jo aika reippaana heti aamusta. Ja sitten viesti: yksi kolmesta amicista onkin saanut huolettavan, vakavan diagnoosin, eivätkä he pääsekään tulemaan. Viestin jälkeen huoli ja suru, ja sitten tietysti iso pettymyskin (universumia tai mitä lie kohtaan) koska ei saatukaan heitä mökille, vaikka niin oli toivottu ja odotettu.
Ja siinä samalla tilasin ajan lääkärille Ouluun ja siksi paluu jo eilen, – reilusti aiottua aiemmin.
Eilen lääkärissä todettiin yksi tauti lisää: kiertokalvosimen tulehdus murtumaolkapäässä. Ja tieto, että on normaalia, että murtunut solisluu oireilee kauan, eikä todellakaan tarvetta leikkaukselle. Lääkäri totesikin, että ”hän kyllä ihmettelikin, miten niin nopeasti tuli kivuttomaksi”.
Ja toisaalta lihaskipuja voi olla myös borrelioosiin liittyen. Lääkäri myös lupasi ja suositteli, että voin aamuyön kipuja lievittää buranalla. Siis oireet tautien mukaisia ja nyt lupa lievittää kipuja. Ystävien tapaamattomuuteen ja huoleen burana ei auta, mutta viime yöksi otin särkylääkkeen ja nukuin melkein kahdeksan tuntia kivutonta unta!! Nyt ainakin hetkeksi kaikki hyvin.
Oulussa siis ollaan. Aamulla pitkä kävelylenkki kaupungissa, Hupisaarilla ja hautuumaalla. Iltapäivällä Juniori perheineen tulivat pizzojen ja jätskien kanssa.
Ouluun palaamisessa puolensa. Katseet taas jo tulevassa. Toiveikkaana.
Mökkiaamu alkoi puurolla (Musta Kaura) joka nautittiin pirtin pöydän ääressä, mutta kahvin lähdin juomaan puronrantaan.
Eihän täällä vielä kovin vehreää ole, mutta lämmintä, puron hyvää tekevää pulputusta ja linnunlaulua, laulurastaskin ilahdutti. Taivaanvuohikin muiden joukossa omalla ääntelyllään.
Ja minä astiafriikki iloitsin uudesta kahvimukista. Itseasiassa niitä on kuusi (Le Creuset), meillä vain lämpimän värisiä. Tyär kysyi, miksi hankin uudet, onhan vanhat (todella vanhat, yli 40 v.?) Pentikin mukit ihan ehjät. On ne, mutta kun ”koskaan-ei-ole-liikaa-kauniita-astioita” tai ”arjen-iloja-ovat pienet-asiat” tai — olen niistä oikein iloinen. Ja Pentikit on nyt pikkumökin, Tuulentuvan puolella. Täällä Myötätuulessa kahvit ja kaakaot nautitaan noista uusista.
Le Creusetin -pata minulla on sekä kotona että täällä mökillä: lapsilta toinen viime buonna joululahjaksi, toinen joskus vuosia sitten. Olette varmasti niitä pata- ja muissa ruokakuvissanikin täällä blogissa nähneet. Onhan ne mieluisia, käytettyjä, hyviä haudutukseen, kauniita myös kattaukseen.
Aamukahvilla saatoin myös iloita ”kätteni jäljistä”. Enhän minä täällä tällä viikolla isoja ole touhunnut, en patikoinut, en kuvaillut, – hyvin poikkeuksellista mökkielämää, muttaku. Mutta jotain sentään olen saanut aikaiseksi: mm. rantasaunan ikkunanpuitteet ja muuta pientä putsattuna ja maalattuna. Näitä näperrellessä tuli mieleen kesän 1986 kesäloma; silloin maalasin neljä viikkoa joka ikinen päivä. Uusi kotimme oli tekeillä! Mutta nyt edes tämmöistä. Aika aikaansa kutakin. Ja olisko tänään keskipäivän saunassa ollut vähän ”siistimmät” löylytkin?! 🙂 Puroon on yksikätisenä rohjennut (tikkaat!) pulahtaa, en vaikka vesi oli aika lämmintä (+ 9 C). Viime vuonna kun olimme täällä tähän samaan aikaan muksujen (Apsu & Eepi + isänsä) kanssa, vesi oli hyytävän kylmää (+2 C) ja silti humplahtelimme puroon.
Tänäänkin iltapäivällä saimme mökkinaapurin vaihtamaan kuulumisia. Tänään piipahti itäinen naapuri, ”Lähes naapuri”. Oli hyvä tavata, kun nyt pitkästä aikaa olemme yhtä aikaa saman parin sadan metrin etäisyydellä. Saimme tuliaisiakin Etelä-Italiasta.
Kaikkinensa, taas kerran, mökkielossa on paljon hyvää.
