Kapitulin toinen päivä alkoi, ja jatkui aurinkoisena, lämpimänäkin. Kesä oli palannut, mikä tietysti jo aamulla ilahdutti.
Grand Chapitren eli Suurkapitulin 2026 kapitulilounaat nautittiin Oulussa Euroopan kulttuuripääkaupunkivuotena kaupungin kolmessa kilpiravintolassa: Lasaretti, Radisson Blun juhlaravintola Toivo sekä keskustassa sijaitseva Puistola. Ja kaikki ravintolat toteuttivat menut samoista perusraaka-aineista: sieniä, poroa ja kalaa. Ja jälkiruokana hillamisua! Kuin meidän mökkimenussa!
Mutta oli annokset jotain ihan muuta kuin Hangasojan mökin pirttipöydän ääressä. 🙂
Tiedättekös mikä oli parasta? – Perunagratiini! Ja samppanja! 🙂 Ja nieriän päällä ollut tervasiirappi; sitä olisi saanut olla enemmänkin.
Jälkkärinä Lasaretissa, kuten kahdessa muussakin kilpiravintoloissa, oli Hillamisu. Muistanette, että talvella oli rotissöörien reseptikilpailu, jossa minäkin olin finalistien joukossa kilpailemassa ja sijoituin Hillamisullani jaetulle toiselle sijalle. Kaikille lounasravintoloille oli annettu kilpailureseptini, ja niiden tuli toteuttaa oma versionsa siitä (vas. Toivo, Lasaretti, Puistola, alla minun versioni, vanha, toimiva resepti siihen täällä ja kilpailussa reseptistä oli tämä versio). Olin tietysti aika otettu, että näin oli tehty. Kauniita annoksia oli toteutettu, – olen oikeastaan jäävi kommentoimaan … vain Lasaretin versiota (kesk.) pääsin maistamaan.
Lounaalta lähdimme kävellen Hupisaarille Kukkafestivaalia ihailemaan, ja sitten toviksi kotiin huilaamaan.
Iltajuhla Grand Diner oli Oulun Musiikkikeskuksessa (Madetojan sali). Se nyt ei varsinaisesti ole huippuruokaravintolana tunnettu, mutta siellä on kuitenkin iso keittiö ja sali, johon me kaikki liki 400 illastajaa mahduimme.
Kesäkuussa kerroin pukukoodista, ja uudesta ompelijasta: 15 vuotta vanha, Kiinasta tuodusta silkistä tehty ja nyt sopivaksi ja istuvaksi muokattu pukuni tuntui omalta. Ihan turhaan olisin uuteen tuhlannut. Pehtoorin smokkia ei tarvinnut kaventaa, eikä kyllä löysäilläkään. 🙂
Myös illallisen menu oli suunniteltu ja toteutettu paikallisista aineksista. Reseptikilpailun voittajalla, nahkiaisnigirillä aloitettiin, – ja ilta jatkui liki puolille öin. Meidän pöydässä oli rotissöörejä Lahdesta ja Helsingistä, – tutustuttiin ja viihdyttiin hyvin.
Minä olin yksi harvoista, joka olin maistanut voittaja-nigiriannoksen silloin kilpailussa, — noh, ei tämäkään ”alkuperäiselle” maistunut, ja huippukastike puuttui kokonaan, mutta mukava että nahkiaistakin (yhtä Oulun perinneruoista) oli mukana.
Keskellä oleva puikulaperunasosekeitto frittirössyllä oli sekin hyvää, – olisipa ollut vielä kuumaa. Poro oli mureaa ja maukasta, ja erityisen hyvää oli se, että kastiketta tuotiin lisääkin. Kuusamon Gruyére kesäkurpitsahillokkeen kanssa oli sellaista, jonka joskus laitan tarjolle minäkin.
(Kuvista huomannette, että presse honoraire (~ entinen tiedottaja, ja entinen valokuvaaja, entinen innostunut harrastelijarotissööri, ei Canoniaan kapituli-illalliselle roudannut. Samsungin ”ei-niin-hyvää-kameraa” en ole edes opetellut hyödyntämään kunnolla.)
Päällimmäisenä viikonlopun annista mielessä on kohtaamiset; aivan selvästi me ollaan (nykyisin) mahdottoman paljon vain keskenään, eivätkä keskustelut kovin vilkkaita kotona aamupuuron ääressä tai mökki-iltana ole. ☺️Tulipahan puhua pulputettua (ihan liikaa, muttaku..)
Min