Reija

Kiirastorstain touhuja

Jos eilen olikin pirttipäivä, niin tänään kiirastorstaina sitten pois pirtistä koko päivän.

Kiirastorstai? Siis kiire? Vai onko se Jeesuksen kärsimyshistoriassa ”kiirastuli-päivä” vai mistä nimi tälle päivälle?

Kiirastorstaina pihamaalta karkotettiin pahansuopia voimia edustanut »kiira». Pihamaan puhdistuksessa käytettiin tulta, katajaa, tervaa ja kiliseviä lehmänkelloja, jotka saivat »pahat henget pakenemaan seudulta».
Kiirastorstain tapojen on tulkittu olevan kansanomainen muoto katolilaisesta synteja puhdistavasta rituaalista. Tavoissa voi nähdä myös yhtäläisyyksiä slaavilaisten ja balttilaisten kansojen kevätperinteisiin, joissa vanhan talven symboli poltetaan tai karkotetaan kevään tieltä.
Kansan keskuudessa kiirastorstai on ollut yleisemminkin puhdistamispäivä. Karjalaiset ja hämäläiset tekivät kiirastorstaina suursiivouksen, jossa joka nurkka pestiin ja siistittiin.
Lähde: Taivaannaula

Karjalaisista sukujuuristani huolimatta en ole tänään tehnyt mitään suursiivousta, vaikka muutoin melkein kiire kyllä on ollutkin.

Pehtoori sen sijaan (taas kerran etsittyään syitä vältellä hiihtämistä) on perinteiden vaatimusten mukaisesti siivoillut pihapiiriä! Ja kattoja.

Varsin myöhäisen (täysikuu tai mikä lie valvotti) aamupalan jälkeen lähdettiin kymmenen tienoilla käymään tämän mökkiviikon ”pakollinen” Ivalon reissu. Ihan samat kuviot kuin viimeksikin: Extrapiste (lankoja, ja jotain keltaista), apteekki (ainahan sieltä jotain tarvitaan), Alko (ks. ed.) ja ruokakauppa (tällä kertaa vain hevi ja maitotuotteet, sekä tetet – kaikkea pääsiäisekstraruokaa on kaapit täynnä, joten ei kala- tai lihatiskiä tarvittu).

Mökillä nautimme lounasleivät ja hedelmät, ja sitten tahoillemme: Pehtoori Tuulentuvan katolle ja mie Kiilopäälle – tunturiin ja katsomaan sen valokuvanäyttelyn.

Vaikka tunturissa tuulikin, oli tunturin suojapuolen rinteillä mahdottoman lämmin. Iltapäivän edetessä jo nuoskaista. Ei haitannut. Hissuksiin kuljin. Hiljaa tupisin tyytyväisenä.

Pysähtelin, kuvailin. Paliskuntaraja kerrankin täältä suunnasta.

Pääsiäispupun jäljet!

Tunturissa pikku tunturi ja kimmeltävät hanget.

Kiilopäällä Suomen Ladun majalla on Ilkka T. Rantasen valokuvanäyttely ”Minun luontoni”. Valokuvataiteilija oli itse paikalla, eikä liene ihme, että meillä oli juteltavaa Saariselän luontokuvauskohteista ja kuvaamisesta. Niin paljon, että tulin aika huolimattomasti ja valikoiden lukeneeni kuviin liittyviä tekstejä, tunnelmia maisemista, luonnosta, kuvaajan omasta luontosuhteesta. Ne muutamat tekstit, jotka luin, olivat kyllä varsin samaistuttavia. Kuvaushetken tuntoja sanoitettu paljon paremmin kuin mitä minä ikinä osaisin. Ja inspiraatiotakin näyttelystä. Tällä viikolla toinen suositus Paratiisikurulle patikointiin. 😉

Palauduttuani mökille ja suihkuttelujen jälkeen teimme yhteispäätöksen: nyt on pizzapäivä. Siispä kylille, – ja Fienoon! Tämä oli viides kerta. Oli nälkä, mutta ei tälläkään kertaa mitään moitteen sanaa. Ei mitään. Meillä tuntuu olevan jo kanta-asiakas-status. 🙂 Sekin tuntuu mukavalle. Olenko jo aiemmin muistanut kehua heidän espressoaan. No nyt voisin. Sekin on perfetto.

Huomenna olisi Vaskoolihiihto ja (mökki)tiehoitokunnankokous. En ole koskaan osallistunut kumpaankaan, enkä osallistu huomennakaan. Ehkä Vaskoolihiihto ei tuki Sivakkaojan latua? – Tai entäs jos Vellinsärpimälle. Yleensä pitkäperjantai täällä on tuiskupäivä, myräkkäpäivä, pimeä päivä. Mutta huomenna tuskin on ”yleensä”.

Nyt lasillinen tai kaksi punaviiniä, Eeviksen islantilainen neule puikolle ja jonkun sarjan pätkä Netflixista ja luulenpa, että Nukku-Matti on tänä iltana jo hyvin varhain mun kaveri.

Buona Pasqua, amici!

Mökkielämää

Päivä enimmäkseen mökkihöperönä

Niinhän tässä nyt kävi, että hiihtäminen on tänään ollutkin Pehtoorin vastuulla. Minulla on ollut pirttipäivä (muistatteko?)

Ajattelin kyllä lähteä käymään Ivalossa, käväistä Kiilopään huudeilla kuvailemassa ja katsomassa siellä olevaa valokuvanäyttelyä, mietin sitäkin, että onkohan Kakslauttasen (West Village) uusi, Euroopan suurin yksityinen Planetario auki? Jotain noista, mutta enpä sitten mitään tuollaisia turistihommia.

Koko päivän on ollut pilvistä, tosin lämmintä, joten olen pyörinyt vain tässä pihapiirissä ja pirtissä.

Mies vielä ladulle lähtiessään huikkaili: ”Sitten et ala mitään siivoilemaan, Tuulentuvan suursiivous joutaa jäädä kesään”. Kyllä on vähän ikävää tuollainen komentelu. 🙁 Mutta enpä ole sitten siivonnut, pääsiäiskoristeita vain etsiskelin esille ja tein jo nyt yhden pääsiäiseksi aioituista ruoista (karitsanfileitä, valkosipulia ja uunijuureksia, punaviinikastiketta). Niinpä tälle päivälle aiottu Fienoon pizzalle meno siirtyi tuleviin päiviin.

Äänikirjat ja kudin ovat saaneet huomiota, samoin mökkiläppärin kansioiden järjestely ja etsiskelin kuvia ”Mökkikirjaa” varten. Ajatuksissani on pitkään ollut koota Tuulentuvan ja Myötätuulen, ja Alatuulenkin menneiltä vuosikymmeniltä kuvakirja perheelle vaikka ens jouluksi. Reprokuvailin jo vanhoista täällä olevista albumeista muutamia vanhoja otoksia. Joululahjahommia jo nyt? Ja Saariselkä-kalenteritilauksiakin on jo listalla. 🙂 Aika hyvissä ajoin olen, eikö?

Tässä on se meidän ensimmäinen mökki tällä tontilla, itse asiassa suunnilleen juuri tässä tämän uuden Myötätuulen pirtin paikalla.

Sen äiti osti vuonna 1983, ja se sai myöhemmin nimekseen Alatuuli. Se purettiin 2006, jolloin sen paikalle ryhdyttiin rakentamaan Myötätuulta. Tämä valmistui tasan 16 vuotta sitten. Pääsiäinen 2007 vietettiin ensimmäistä kertaa tässä tontin kolmannessa mökissämme (alakuvasssa vasemmalla).

Alla oleva kuva eiliseltä, vasemmalla Myötäuuli, oikealla Tuulentupa. Polku rantasaunalle näyttää lumenkorkeuden.
BTW: rantasauna tuli kaupassa tuon Alatuulen mukana. Ja sitä EI todellakaan ole purettu, eikä pureta.

Lappi Liikkuminen Mökkielämää

Uusia juttuja

Huhtikuun tiistai. Ei tunnu tiistailta. Eikä ihan tavalliselta mökkielon päivältä.

Tulevaa historiaa tänään

Minullahan on tässä blogissa muutamat ihan omat, ihan vain itselleni asettamani rajat niille asioille, joista täällä kirjoittelen, yksi niistä on ollut se, etten juuri poliittisiin asioihin täällä ota kantaa (Paavo V. ja muutama muu poikkeus on joskus ollut 🙂 ), mutta nyt on kyllä todettava, että olipa hyvä mieli katsella tänään Suomen NATOon liittymisseremonioita. Pieni suuri asia. Vai sittenkin oikeasti suuri. Historiankirjoittajat sitä joskus saavat pohtia ja argumentoida, mutta tämä historiankirjoittaja on nyt vähän turvallisemmalla mielellä maailman turvallisuuspoliittisessa tässä päivässä.

Eikä siinä vielä kaikki! Tänään monta muutakin hyvää asiaa.

Hiihtokoulussa

Olen tänäänkin hiihdellyt. Ihan itsekseni, sekä koulussa!

Elinikäinen oppiminen on ollut mantra, jonka tulin yliopistovuosinani oppineeksi ja sisäistäneeksi, ja jota koetin opiskelijoillenikin painottaa, mutta että vielä näillä vuosilla hiihtokouluun. Toki olen käynyt lasketteluopissa, slalomin (!!) alkeiskurssilla ja ”edistyneen” yksityisopetuksessa, lautailuopissakin, mutta että murtsikkaa opettelemaan tässä iässä ja näillä kilometreillä! Nöyrä tuntuma kuitenkin oli, että ainahan on varaa ottaa vastaan neuvoja, saattaisipa niistä olla iloakin – ja vauhtia ladulle! 🙂

Oli oikein hyvä kokemus. Melkein Saariselkä – Laanila -”parfyymilatu” väli hiihdettiin edestakaisin, ja siinä käytiin tekniikat läpi, kokeiltiin, sain katsoa mallisuorituksia, tulin ohjatuksi. Kerroin opellle, että lähdin hiihtokouluun ihan vaan sen takia, että vävykin on käynyt, ja että meillä on hänen kanssaan vähän hiihto niinku yhteinen harrastus ja vähän ”niinku skabakin”. Kerrassaan fiksu opettaja sanoi lopuksi, että ”voit sanoa vävylle, että moni asia oli kyllä ihan hyvin jo lähtiessä” 😁

Silti, ehkä kuitenkin, opin ainakin kaksi asiaa tekemään uudella, paljon entistä paremmalla tavalla: ”Vuorohiihdossa pitää opetella kunnolla pysymään yhdellä suksella liu’un päällä”. Ja nousuissa pitää ”astua kunnolla, pysyä aika pystyssä, suorana ja kädet melkein kiinni kyljissä.” Eli lipsu enää. Ei ainakaan niin helposti kuin ennen, haarakäynti tullenee vähenemään. Nyt vaan pitää saada opit kehon muistiin ja ”automaattisiksi”. Onneksi kelejä ja latuja treenaamiselle näyttää olevan vielä jäljellä.

Tuulesta temmatut jutut elävöityvät

Blogini pitkän historian vaiheissa on ollut monia hyviä juttuja, elämäntapahan tämä. Tämä on vienyt kolumnistiksi, esitelmöimään, tästä on tullut oma reseptiarkisto, matkapäiväkirjojen julkaisufoorumi (ennen vain nettisivut), tämä on tuonut kommenttaattorituttavuuksia, voisikohan teitä monia sanoa ”virtuaalitutuiksi/ystäviksi”, on löytynyt uusia Insta- ja FB-seurattavia/seuraajia, muutamien kanssa on vuosien varrella viesteilty ohi kommenttilaatikoiden, kiitos näistä kaikista – sitten on ollut muutamia uusia kohtaamisia ihan livenä.

Ennen tätä päivää niitä on ollut kolme: Katri (ja Pasi!), Jarin ja Lähes naapuri. Heitä tuskin olisin tavannut ilman näitä päivittäisiä höpinöitäni. Tänään neljäs! Lapin luonto ja Hangasojan varrella mökkeily – niistä postaamisen ”seurauksena” tänään mahdottoman mukava lounastapaaminen Kaunispään Huippu-ravintolassa. Ihan ulkomailta asti blogiani seurataan! Vähänkö olen otettu.

Mökin ikkunasta

Tämä talvi on ollut pitkästä aikaa runsas revontulivuosi – tai siis, että niitä on näkynyt usein ja hyvin etelässäkin. Ja joka kerta minä olen ne missannut. Huolimatta, että puhelimessa on revontulivahti. Yleensä olen ollut nukkumassa tai en ole iltasella enää pitänyt puhelinta lähettyvillä tai taivas on (Oulussa) ollut pilvessä juuri silloin kuin taivaalla on ollut reposia. Eiliselle illalle niistä tuli hälytys. Liian myöhään. Olin juuri sammuttelemassa pihavaloja, hampaiden pesulla ja menossa nukkumaan kun mökki-ikkunasta näkyi jotain sini-vihreää… En enää jaksanut lähteä. Olkoot tämän vuoden reposet. Ensi talvena sitten.

Tuossa meidän mökin uudesta ikkunasta olen kyllä tälläkin lomasella ollut iloinen. Ehkä juuri näin kevään valon ja kimmenltävien hankien aikana se on parhaimmillaan. Nojatuolissa istuskellen, lapsenlapsille neuloen voi nauttia ihan ”in situ”, ihan omalla paikallaan näkymästä ulos.

Ja kyllä, kyllä rantasaunakin on jo lämmitetty.

Hyvä tikkutiistai.

(Pääsiäisviikon tikkutiistaina vuollut päreet tuovat tulevaan onnea. Tänään sitä ei ole vaikea uskoa.)

Lappi Mökkielämää

Maisemajuttuja

Sielunmaisema? Mielimaisema? Mielenmaisema?

Metsässä kulkiessa, tunturissa kuvaillessa mietin, tarkoitetaanko sielunmaisemalla ja mielenmaisemalla samaa asiaa. Mielimaisema? – Käytetäänkö sellaista sanaa? Mie ehkä voin näistä maisemista sellaista käyttää, mutta onko mielimaisema sittenkään sama kuin sielunmaisemani? – Eikös se ole merenrannassa? En siis itsekään tiedä. 😀

Toinen huomio maisemia katsellessa: jo eilisen tulomatkan aikana monen monta kertaa päivittelin, kuinka valo Napapiirin pohjoispuolella on niin paljon ”puhtaampaa”, kirkkaampaa, kontrastisempaa kuin vaikka Oulussa. Kuinka täällä näkee paljon kauemmas. Sitten mieleen hiipi ajatus, että ehkä se johtuikin vain uusista aurinkolaseista! 😀 Näen paremmin, koska minulla on uudet vahvuudet rilleissä? – Ei niin kovin erikoista. Ei olekaan Lapin ainutlaatuisuudesta kyse? Ihan turhaa hypetystäkö?

”Oma latu”

Pehtoori hiihteli jo eilen kerran ja tänään aamupäivällä kaksi kertaa edestakaisin metsän läpi Rönkönlammelle. Siitä pääsee sitten suoraan latuverkoston laduille, – kohti Kiilopäätä tai kohti Laanilaa. Ei siis välttämättä tarvitse ajella autolla latuparkkeihin vaan voin lähteä melkein mökkipihasta omalle yhdysladulle. Miekin kävin tänään iltapäivällä tuon, yhteen suuntaan reilun parin kilometrin ladun, liukulumisuksilla, joten nyt latu on jo hyvin ”tampattu”, että voi murtsikoilla hiihtää.

Sekä Tyttärellä että Vävyllä on täällä mökin liiterissa liukulumisukset ja niitä on lainattu. Hiihtelin niillä myös ohi meidän ”oman ladun”, ihan vaan umpihangessa kiertelin ja kuvailin. Johan on sekin mukavaa. Kaukana mistään suorittamisesta.

Etelärinteellä

Piipahdin myös kylillä, koskapa pakettiautomaattiin oli tullut – lankoja!! Nousin sitten vielä Etelärinteelle. Siellä aattelin, että juuri siellä ehkä oli jotain minun mielenmaisemaani, ainakin mieluista maisemaa. Melkoinen länsi/lounatuuli pyöritti lunta, nietokset ja kinokset kuin Alppien profiili.

Lunta, aurinkoa, lämpöaste (tasan yksi).

Tienvarsimaisemista päivitystä

Nelostienvarren metsänkaadoille, jotka olivat menossa helmikuun reissullamme, selvisi syy: tien varteen vedetään uudet sähkölinjat. Missä entiset on kulkeneet? Maan alla?

Kuukkelin palaneella tontilla ei ole tehty vielä mitään. Kaivinkone seisoo lumenpeitossa – ehkä odotellen toukokuuta. Kova touhu alkanee viimeistään silloin, sillä marraskuussa pitäisi uusi kauppa olla valmis. Tänään Siulan rakennuksessa olevassa väistötila-Kuukkelissa oli ihan mahdottomasti porukkaa. Kuin perjantai-iltapäivisin kaupungin marketissa.

Meidän mökkitiellä menossa oleva vesijohtoremppa on pysähdyksissä: Catepillari, pakettiautot ja miehet ovat poissa. Ei haittaa vaikka touhuavat vasta sitten kun me ollaan pois täältä.

Että näin vilkasta arkea täällä! 🙂

Lappi Mökkielämää

Pääsiäiseksi pohjoiseen

Pitkästä aikaa, – pääsiäiseksi mökille.

Edellisen kerran ollaan oltu pääsiäinen möksällä kevättalvella 2017. Silloinkin olimme kaksistaan, silloin Pehtoori oli se, joka hiihti, minä tein lumitöitä ja olin muutaman kerran rinteessä, mutta keskeistä näyttää olleen valmistautuminen (kolmanteen?) näyttötutkintoon. Voi sitä opiskelijan elämää! Eivät olleet minulle helppoja nuo tutkinnot! Pääsiäisen pyhätkin niitä piti ressata. 😀 Vaikka taisi se silloinkin Napapiirin stressirajan ylittäminen tuoda rentoutta oloon.

Koulukin tuli sitten suoritetuksi, tutkinto jo ”heti” syksyllä läpi, mutta oli muita syitä viettää pääsiäinen Oulussa. Joka kerta kai se, että lapset ja lapsenlapset olivat Oulussa: Tyär käymässä ja/tai perhepäivähoidon tarvetta etc. Ehkä sekin, että pääsiäinen (ja kymppiviikko) ei enää ole ollut ainoa aika, jolloin meillä/minulla on ollut mahdollisuus olla irti töistä, vaan ollaan voitu valita keväthangille lähtö vähän rauhallisempina viikkoina. Ja sitten tietysti korona: kolme vuotta sitten oltiin kotona – aika arkana lähtemään edes kauppaan.

Mutta tämän vuoden kierrossa oli juuri nyt sopiva välämä, ei mitään, mikä olisi ollut perusteltu syy viettää pääsiäinen Oulussa!

Palmusunnuntain aamusella olimme varhain tien päällä. Aurinkoa siniseltä taivaalta, kimmeltäviä valkoisia hankia koko matkan, täysin sulat tiet, ei juurikaan liikennettä, ei tarvetta edes kaupassa käynnille, matka sujui nopsasti ja jo ennen kahta olimme Hangasojalla.

Mökkitien varren melkein joka mökin pihassa auto. On sesonki.

Pääsiäinen on kyllä juuri se aika vuodesta, jolloin minä/me hurahdimme Lappiin. Teinivuosina pääsiäiset vanhempien ja sisarusten kanssa Laanihovin takapihalla asuntovaunuelämää, Pehtoorin ensimmäinen lentomatka ikinä (armeijakeväänä 1977), oli tulo pääsiäiseksi Saariselälle (silloin Finnair lensi Oulu – Ivalo -väliä), sitten vaihtelevia majoituksia, mökkieloa jo 1980-luvun puolivälistä, vaihtelevilla kokoonpanoilla… Useimmiten pääsiäisenä. Esikoinen oli eka kertaa täällä keväällä 1990 ja ikää hämellä oli tasan puoli vuotta. Altistaminen Lapille ja mökkielämälle Hangasojan varrella aloitettiin varhain. Se on tuottanut tuloksia.

Hyvällehän tämä taas tuntuu.

Ehdinpä jo sprintin – tai Prospektorin lenkin – käydä hiihtämässäkin. Olipa mukava. Tänään ei kameraa mukana, mutta tässä jo ”latukuvavaroitus”. Tunturikuvilta tuskin vältytte tulevalla viikolla. 🙂

Isovanhemmuus Ruoka ja viini

Leppoisa lauantai parhaassa seurassa

Aprillipäivä.
(Sen historiasta artikkelini täällä)

Ja niinhän siinä kävi, että Apsu onnistui mummia juksuttamaan ihan oikeasti: aika nopsasti vein pojalle toisen xylitol-pastillin, kun hän väitti edellisen pudonneen maahan juuri ovesta ulos astuessaaan. Olimme lähdössä käymään Valkeassa ostamassa Apsulle Jäkis-kortteja ja ”jonku ihan pikkusen, pikkusen jonku, eikö niin, mummi?” Eevikselle. Koska me ollaan ”sun lellipentuja, eiku lillipentuja, niihän?” Ja ”ajetaan Kivisydämeen, joohan?”

Varsinkin Eevis on kovin tykästynyt Oulun isoon (suunnilleen koko keskustan alla olevaan) parkkihalliin. Parasta sinne mennessä on se, kun pappa juttelee lipunanto-puomiautomaatille; pyytää lippua, kiittää ja toivottaa hyvää päivänjatkoa. Eeviksestä se on riemastuttavaa! Hän kun on itse melkoinen komedienne, naurattaa muita ja osaa kaikella nelivuotiaan avoimuudella nauraa myös itselleen ”Vitsi, vitsi”!

Hyväntuulinen, aurinkoinen ja pulputtava on hän – kovasti samanlainen kuin isänsä oli pentuna. Eevis on kyllä arempi kuin isänsä nimenomaan vieraiden kesken, Juniori sen sijaan jutteli kaikille, otti kontaktia ja oli avoin. Esitteli itsensä riinpiisinmieheksi (Green Peace) tai dösämieheksi tai ihan omalla nimellään, esitteli kuitenkin. Ei välttämättä aina ihan kaikille kohtaamilleen aikuisille, mutta melkein.

No niin, mutta tänään sää ja aie olisivat olleet suosiolliset sille, että aamupäivä vietettäisiin pihalla tehden lumilinnaa ja sitten sinne kattaisimme kaakaopöydän ja Marie-keksejä, kun olisi välipalan aika. Mutta kuten jo melkein perinne on, eihän se onnistunutkaan, kun Eeviksellä oli kuin olikin oikein kunnon räkätauti jo heti aamulla heidän tullessaan brunssille. Ruokahalu (ja ilahtuminen suklaamunista) oli sentään kohdillaan.

Keksittiin puuhaa aamun tunneiksi, mutta sitten päätimme kuitenkin lähteä ajelulle, ja piipahtamaan Valkeassa. Kun Valkean Kauppakeskuksessa ei ollut niitä jääkiekko-keräyskortteja, joita Apsu oli toivonut saavansa, oli meidän mentävä ulos kävelykadun pätkä kohti R-kioskia. Ja siinä Isonkadun penkeillä oli sitten puolen tusinaa laitapuolen kulkijaa, kylläkin aika reippaita mutta kohtuullisen äänekkäitä, vaihtamassa kuulumisiaan (ja juomiaan), mihin Eevis tovin katseltuaan, tiukasti kädestä kiinni pitäen (se on mummille aina iso juttu!) totesi lakonisesti: ”Iloiset pilleet nuilla!”. 😀

Pikaisen kaupunkireissun jälkeen lounas, kuvien katselua ja tekemistä/editointia. Apsulla alkaa Photoshopin perusteet olla hallussa. 😀

Ja sitten oli taas sanottava heipat!

Nyt katse kohti tulevaa viikkoa ja pääsiäistä.

PS. Se lupaamani Polkagris-pannacotta-ohje on nyt eilisessä postauksessa.

Niin ja eilinen lammas/karitsamureke/patee oli tänään yön yli muhineena oikeasti patee. Kylmänä vähintään yhtä hyvää kuin murekkeena.

Isovanhemmuus Ruoka ja viini

Aarrekartat – ja jotain hyvää

– Niin kenellehän näitä oikein teet? Kuka tätä odottaa eniten? – kysyi Pehtoori toissailtana, kun intopinkeänä hänelle esittelin aarrekarttoja, joita lapsenlasten tämänpäiväistä vierailua varten olin tehnyt.

Lienee jo neljäs pääsiäisen seutu, kun meillä on ”Suuri Pääsiäisaarteen Etsintä”. Nyt hain ja laittelin sekä karttoihin että menuun oikein karttaruusutkin, fontti oli huolella valittu, jos vain olisin kehdannut, olisin ehdottanut, että meillä kaikilla olisi jotkut merirosvokamppeet tai seikkailija-khaki-viidakkoveitsi-vermeet yllämme.

Pääsiäisenä? Näin kauasko olen kasvatuksestani, lapsen uskostani ja/tai menneen arvostuksesta hairahtunut? – Eipä taida sentään mistään noin perustavanlaatuisesta maailmankatsomuksellisesta hairahtumisesta/jutusta nyt tällä kertaa olla kyse. Ihan vain siitä, että halusin muksuille jotain tavisviikonlopusta eroavaa, pientä juhlaa siis. Mikseipä? – Iloa ei ole koskaan liikaa.

Enhän mie voi heidän kanssaan tehdä virpomavitsoja, joilla he virpoisivat meitä? – Sitä paitsi: pääsiäismunien etsintähän on ollut jo vuosisatoja, ehkä -tuhansia, yksi perinne. Miksi sitä ei voisi soveltaa nykypäivään? – No mie sovelsin. Ja niinhän siinä kävi, että Apsu oli toooooooosi pettynyt, kun ensin piti syödä, ja sitten vasta lähteä aarteenetsintään. Mutta olihan se sitten jännää.

Vuosi vuodelta rastit ovat vaikeutuneet, kartta on vaatinut aina enemmän kartanlukutaitoa, mikä pojasta on mahdottoman mukavaa. Kuinka olikaan tyytyväinen kun osasi! – Näin siitä huolimatta, että lopulta aarre oli ”vaan palapeli”. Onneksi rasteilla sentään jotain herkkujakin.

Eikä se ”pakkopulla”-ruokakaan ollut Apsusta – saatikka muista – huonoa.

Ihan klassikkopääsiäisruoka meillä on lammas/karistapatee. Tässä tarjoiluastialla vain toinen patee, – melkein molemmat tuollaiset kuluivat. Myös lasten suihin. Ja jämät ovat huomenna vielä parempia. Tsatsiki on tähän oheen mahdottoman hvvää.

Polkagris-pannacotta on viime lauantain menusta vohkittu, ja resepti saatu. Osasinhan minäkin.

Polkapannacotta

4 dl vispikermaa
1,5 liivatelehteä
1 tl vaniljasokeria
polkagrisarkarkkeja pieneksi (melkein jauhoksi) hakattuna n. 1,25 – 1,5 dl

(Laita karkit paksuun muovipussiin ja hienonna lihanuijalla tai kaulimella.
Karkkeja on ainakin Candy Kingin irtishyllyssä tai Oulussa Valkean Karkkipäivä-kaupassa.)

Kuumenna (älä kiehauta) kerma ja vispaa joukkoon polkamurske ja vaniljasokeri.
Hämmennetään kunnes murske sulanut.
Kattila pois liedeltä ja sekoitetaan liuotetut liivatteet.
Kylmässä vesihauteessa sekoitetaan hetki.
Jaetaan annosastioihin ja annetaan jähmettyä jääkaapissa kelmulla peitettynä vähintään neljä tuntia.

Sopii kyllä pääsiäiseenkin, ehkä vielä paremmin jouluun. Tai ihan milloin vaan. Kaikki tykkäsivät. Eevikin. Apsukin, vaikkei voinut myöntää. 😀 Se on jo 7-vuotiaan elämä joskus vaikeaa. 😉

Huomenna aamutuuri muksujen kanssa – nyt brunssikattauksen valmistuluun. Kuulinko minä, että ”Mummi, huomenna vois brunssillla olla nuo pääsiäismunat (herra Hakkarainen ja Lätkäliiga)? – Ehkäpä. 🙂

Luettua

Helmet-lukuhaaste 2023 paketissa

Kolmas Helmet-lukuhaasteni valmistui eilen.

Tarkoitushan oli tänä vuonna himmailla, hissuksiin edetä, lukea ”mitä sattuu” ja sijoitella sitten haasteeseen sitä mukaa, jos/kun sattuu sopimaan.

Mutta niinhän se taas meni, että haaste sai hakemaan ”täsmäosumiakin”. Ja siten tuli hankkiuduttua uusien kirjailijoiden pariin ja tutustumaan aiemmin välttelemiin kirjallisuuden lajeihin! Että minä luen scifiä, aikuisten satukirjoja, koirakirjoja ja Muumeja. Hyvä se on välillä sellaisiakin lukea, paitsi scifiä.

Monta kirjaa jäi haasteen ulkopuolellekin, ja silti tuli 50 kirjaa nopeampaa täyteen kuin kahtena edellisenä vuonna. Toisaalta nyt oli aika monta ohutta/lyhyttä kirjaa.

Mutta entiseen tapaan paljon elämäkertoja, historiallisia romaaneja, dekkareita, tietokirjoja, – enimmäkseen uutta kirjallisuutta.

Ne kirjat, jotka jättivät vahvimman muistijäljen, koskettivat, antoivat tavalla tai toisella eniten, olen merkinnyt vähintään kolmella tähdellä. Pisteytin nämä kirjat nyt uudelleen (vrt. aiemmat postaukseni). Hieman ajallista etäisyyttä ja vertailua keskenään, niin ehkä arvostus on saattanut muuttua. Melkein kaikista olen jotain edellisissä postauksissa sanonutkin, mutta muutama viimeksi lukemani ansaitsevat suosituksen tai varoituksen sanasen. (Tummennetulla tekstissä)

Muista kirjoista kommentit edellisissä postauksissa: tammikuu helmikuu maaliskuu

1. Kirjassa on kartta

Maria Turtchaninoff, Maresi
Nuorten kirja tai aikuisten satu, ihan miten vaan. Ei ole oikein minun ”lajini”, mutta luulen, että varhaisteininä ja vähän myöhemminkin olisin tykännyt kovasti. Ei tämä huono ollut.

2. Kirja kertoo lapsesta ja isovanhemmasta

Holly Ringland, Alice Hartin kadonneet kukat

3. Kirjan nimessä on kasvi

Kate Quinn, Ruusukoodi

4. Kirja, jonka aioit lukea viime vuonna

Aino Leppänen, Terkuin ope

5. Kirjassa ollaan maan alla

Reetta Hänninen, Tulisydän. Maissi Erkon kiihkeä elämä

6. Kirjan kansikuvassa on vaate tai kirjan nimessä on jokin vaate

Fredrika Runeberg, Katarine Boije ja hänen tyttärensä

7. Kirja on klassikkoteos Ruotsista, Norjasta tai Tanskasta

Astrid Lindgren, Mio, poikani Mio

8. Kirja kertoo pienestä kaupungista

Antti Tuomainen, Mies joka kuoli

9. Kirjailija kuuluu vähemmistöön, kirja kertoo tästä vähemmistöstä

Miska Karhu, Nimeni on Alex

10. Kirjassa on ohjeita ja neuvoja

Keigo Higishino, Namiyan puodin ihmeet

11. Kirjailijan nimessä on yhtä monta kirjainta kuin sinun nimessäsi

Laura Malmivaara, Sähköä ilmassa
Löytyihän se kirjailija, jolla 5 + 10 kirjainta nimessään. Tämä oli mukava, yhdessä illassa kuunnelta feel good -kirja.

12. Kirjan nimi liittyy veteen

Kate Morton, Talo järven rannalla
Mietin koko ”rikosromaanin” (katoamistapaus) ajan miksi kirjalla on tuollainen nimi. Ja kyllä tässä ”mortonilaista” jahkailua on aika lailla (16 tuntia). Juonenkäänteet ovat aika jänniäkin, loppu oli vähän överi. Ehkä. Mutta lukuromaanina voisin antaa pisteitä 4/5.

13. Kirjan kansi on värikäs tai kirjan nimi on värikäs

Kaisa Pylkkänen, Räjähdysvaara

14. Kirja kertoo terveydenhuollosta

Mervi Mattila, Parantunut hoidosta huolimatta

15. Kirjan nimessä on ja-sana

Jeffrey Archer, Kane ja Abel

16. Kirjassa kirjoitetaan kirjaa

Richard Osman, Hutiluoti

17. Kirja on kokoelma esseitä, pakinoita tai kolumneja

J. P. Pulkkinen, Täydellinen keksintö. Polkupyöräesseitä

18. Julkaistu kiinan, hindin, englannin, espanjan tai arabian kielellä

Zarifa Ghafari. Naisen taistelu Afganistanissa

Tämä on vaikuttava. Ajattelin, etten pysty lukemaan loppuun asti (naiset, islam, Afganistan) ilman ahdistumista. Mutta tätä ei ollut kirjoitettu ahdistamaan. Tämä on dokumentti. Kiihkoton. Tai siis tämä ei ole raastava, vaikka Zarifan vaiheet ovat olleetkin. Suosittelen todellakin.

19. Kirjassa on paikka, jossa olet käynyt

Erno Saukko, Vuoden vaellus

20. Kirja kertoo naisesta, joka on matkalla

Nellie Bly, Maailman ympäri 72 päivässä

21. Kirja on scifiä eli tieteiskirjallisuutta

Richard Powers, Hämmästys

22. Kirja kertoo aiheesta, josta olet lukenut paljon

Mihail Siskin, Sota vai rauha – kirjoituksia Venäjästä

23. Kirja on iso

Raija Oranen, ISO

24. Kirja kertoo urheilijasta

Juhani Peltonen, Elmo

25. Kirjan nimessä on viikonpäivä tai kuukausi

Petter A. Stordalen, Ole-Martin Ihle, Vihdoinkin maanantai
Tämä on kirja, johon en olisi missään tapauksessa tarttunut ilman haastetta: oli PAKKO löytää joku aiemmin lukematon viikonpäivä-kirja. Noh, Stordalenin tarina oli oikeastaan aika mielenkiintoinen, mutta hänen self help -juttunsa vähän, mitenkäs sen nyt sanoisin simppeli, outo tai – en osaa sanoa.

26. Kirja, jonka lukeminen on sinulle haastavaa jostakin syystä

Rebecca Serle, Kesä Amalfin rannikolla

27. Kirjassa joku etsii ratkaisua ilmastokriisiin

Andri Snaer Magnason, Ajasta ja vedestä

28. Kirjassa on sama vuodenaika kuin lukuhetkellä

Tove Jansson, Taikatalvi
Tämä oli täsmävalinta viime viikon hiihtolenkeille! 😀

29. Kirjassa on minä-kertoja

Kati ja Jari Tervo, Ukko

30. Kirja on ollut ehdokkaana kirjallisuuspalkinnon saajaksi

Abdulrazak Gurnah, Loppuelämät

31. Kirjan kansikuvassa on taivas tai kirjan nimessä on sana taivas

Merete Mazzarella, Illalla pelataan Afrikan tähteä

32. Kirja kertoo asiasta, josta haaveilet

Paolo Cognetti, Kahdeksan vuorta

33. Kirja, jonka voit lukea kerralla alusta loppuun

Jason Reynolds, Minuutin mittainen hiljaisuus

34. Kirja kertoo Ukrainasta

Markus Leikola, Sodan ja rauhan kronikka

35. Kirjassa tehdään työtä, joka on sinulle tuttua

Marja Peura, Antaumuksella keskeneräinen

36. Olet ennakkoluuloinen kirjan kirjoittajaa kohtaan

Stephen King, Keveys

37. Kirja kertoo elämäntavasta, jota ei enää ole

Sally Salminen, Katrina

38. Kirjan tarina perustuu myyttiin, taruun tai legendaan

Tiina Kristofferson, Ruususatu
Lisää satuja, aikuisten satuja. Tämä oli oikeastaan aika hyvä. Siinä oli ajatuksia elämästä, luopumisesta, rohkeudesta, huolehtimisesta.. ei ihan aforismeja, mutta kauniisti lauseiksi ja saduksi kirjoitettuja ajatuksia, viisauksiakin.

39. Kirja, josta sait vinkin mediasta tai sosiaalisesta mediasta

Leena Kirstinä, Kirsi Kunnas

40. Kirjassa hylätään jotain

Gabrielle Zevin, Tuulisen saaren kirjakauppias
Kuinkahan monta kymmentä vai sataa kirjaa on kirjoitettu kirjakauppiaista ja kirjakaupoista? – Monia niistä on tullut luetuksikin. Tämä oli yksi parhaista. Ei yltiöromanttista. Hyvän mielen lukuromaani tämäkin. 4/5

41. Kirjan kirjailija on syntynyt 1990-luvulla

Edouard Louis, Naisen taistelut ja muodonmuutokset

42. Kirjan nimessä on ainakin kolme sanaa

Fredrik Backman, Mies, joka rakasti järjestystä

43. Kirja kertoo tulevaisuudesta niin, että siinä on toivoa

Juha Itkonen, Teoriani perheestä

44. Kirja kuuluu genreen eli kirjallisuuden lajiin, jota et lue yleensä

Lassi Hakulinen, Kronstadin varjot

45. Kirja sopii haastekohtaan, johon olet jo lukenut kirjan

Satu Rämö, Rósa & Björk

Taisi olla odotukset liian korkealla, ensimmäisen osan (Hildur) jälkeen tämä jäi vain ”ihan kivaksi”. Minusta vähän junnasi, mutta lopussa niin paljon ote parani, uutta, että voi odottaa trilogian kolmannen osan olevan koukuttavampi. Mutta toki tämäkin kannattaa lukea.

46. Kirjassa on epätavallinen mies tai poika

Helena Ruuska, Mary Gallen-Kallela, olisit villiäkin villimpi

47.-48. Kirjojen tarinat sijoittuvat samaan kaupunkiin

Donna Leon, Hetken huumaa ja Hannu Raittila, Canal Grande

49. Kirja on julkaistu vuonna 2023

Jenna Kostet, Kuuden Katariinan jäljillä

Olen tykännyt paljon Jenna Kostetin aiemmista kirjoista, romaaneista ja neuleohjekirjastakin!, mutta autofiktiivinen kirja Turun linnan Katariinoista viehätti vielä enemmän, – hyvin paljon. Tässä on jotain samaa kuin Mia Kankimäen kirjassa ”Naiset, joita ajattelen öisin”.

50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä

Anneli Kanto, Haihtuneet
Historiallisia romaaneja kirjoittanut Anneli Kanto on kirjoittanut dekkarin, jossa teemana pienellä paikkakunnalla vaikuttava uskonlahko ja ympäristörikokset. Tuntuvat olevan vähän ”trendaavia” [anteeksi kamala sana!] aiheita, mikä ehkä on se syy, etten ihan heti tätä ostanut. Tai siis kuuntelin kyllä helposti, enkä arvannut loppuratkaisua, mutta, mutta… Oliko taas niin että odotin liikaa? – Kannattaa siis kuitenkin lukea/kuunnella. 3½/5

Kansikuvakollaasissa kirjat haasteen mukaisessa järjestyksessä. (kannattaa klikata kuva auki)

Historiaa Ruoka ja viini

Pajunkissojen aikaan

Pajunkissat

Tiedättehän, että pajunkissoille ei kannata maljakkoon laittaa vettä. Tai aluksi kannattaa. Siis vain silloin kun tuo niitä ulkoa ja pajunkissat ovat vasta ”kuoriutumisvaiheessa”, niin silloin kannattaa oksiin leikata imupinta ja laittaa ne veteen, mutta heti kun kukintopallero on esillä, vesi pois maljakosta.

Näin kukkimisprosessi [tuskin on oikea sana, mutta tiedätte, mitä tarkoitan] pysähtyy, eivätkä heteet ja emit tule näkyviin, vaan pallerot säilyttävät pehmeän karvapinnan.

Pajunvitsat liittyvät tietysti pääsiäiseen ja virpomisperinteeseen. Nimenomaan palmusunnuntaihin, sillä silloinhan Jeesus ratsasti aasilla Jerusalemiin ja kansa teki tietä heittelemällä palmunlehviä hänen edelleen. Suomessa palmusunnuntain muistojuhlassa palmunlehvät on korvattu pajunoksilla.

Täällä on jo tänään vähän pääsiäistunnelmissa oltu muutenkin.

Rahkapullia

Leivoin aamusella pääsiäispullia = rahkapullia, jollaisia äiti lapsuuskodissa leipoi. Hän teki kyllä useimmiten piirakkana, rahkapiirakkaa rusinoilla ja pullataikinapohjalle. Tykkäsin siitä tosi paljon. Silloin juuri nuo pullat ja piirakat taisivat olla ainoa muoto, jossa rahkaa meillä käytettiin. Kunnes sitten keskikoulun viidennellä pääsin köksäntunneille ja siellä opin tekemään hedelmärahkaa (banaaneja ja tölkkimandariineja). Ui-jui. Vieläkin tykkään siitä. 😀

Tänään rahkapullien täytteenä oli sekä sitruunarahkaa että cappuccinorahkaa. Pakkasin pullia ja pääsiäiskukan koriin kun käytiin Jäälin mummulussa anopin luona.

Tein peruspullataikinan vähän tavallista voisemmaksi, ja sitten vasta nostatuksen jälkeen lasinpohjalla kuoppa pullaan, ja siihen täyte.

Sitruunatäyte

½ prk sitruunarahkaa
2 tl vaniljasokeria
1 rkl hienoa sokeria
loraus kermaa
1 kananmuna

Cappuccinotäyte muutoin sama, mutta rahkana Arlan cappucinorahka. Valion Irish Cream & Coffee olisi ollut ehkä vielä parempi, siinä on vahvempi kahvinmaku. Mutta molempi parempi. Hyvin maistui.

Pääsiäistä varten kauppalappu

Tässä joku päivä sanoin, etten ryhdy vanhojen postausten ”nostoon”, mutta kyllä minä sentään voin vinkata vanhoihin postauksiin, jos on jotain ajankohtaista jaettavaa. 😀 Luulen, että ehkä muutkin kuin minä jo suunnittelevat pääsiäisen ruokatarjoiluja, niin tiedoksi, että paljon hyviä ehdotuksia, linkkejä ja reseptejä löytyy muutaman vuoden takaisesta postauksestani: Pääsiäisruokia meiltä ja muualta.

Ja mielelläni otan kyllä vastaan vinkkejä tännekin päin! Varsinkin sellaisia kahden hengen kokkailuihin ja tarjoiluihin sopivia.

Meillä on nyt viikonloppuna ”pikkupääsiäinen”. Kaukana ne ajat, jolloin minäkin vielä pidin kevätpaastoja ja/tai vietin yksinäistä retriittiä (ja kirjoituslomaa) Hangasojan pääsiäisviikon alun hiljaisuudessa… Tänään olen tehnyt pääsiäisaarteen etsintää varten kartan ja aarrepolun rasteja suunnitellut. ♥ ♥ Huomista Lihamestarin puodissa ja Kauppahallissa käyntiä varten on kauppalaput jo tehty.