Lyhyt juttu pääsiäismunien pitkästä historiasta

Pääsiäisen perinteissä kuten oikeastaan kaikissa kristillisissä juhlissa ja niiden perinteissä on juonteita pakanallisista juhlista.  Pääsiäinenhän on lähellä kevätpäiväntasausta, joten on vähintäänkin luontevaa, että germaanien tapa uhrata pelloille ja nimenomaan maanviljelyksen Ostara-jumalattarelle lintujen munia ja jäniksiä siirtyi aikanaan muuntuneena kristilliseen pääsiäiseen.  [Ostara-jumalattaren (Eostre) mukaan on nimetty myös naishormoni estrogeeni.]

Lintujen munat, samoin kuin keltainen ja vihreä väri, ovat olleet kautta maailman sivu hedelmällisyyden, uuden elämän synnyn ja kevään tulon symboleja, mitä tukee mm. se, että Afrikasta on löytynyt kymmeniätuhansia vuosia vanhoja koristeltuja munia.  Juutalaisessa kulttuurissa ennen kuin Kristuksen ylösnousemuksesta tiedettiin mitään, annettiin munia lahjoiksi uutenavuonna ja syntymäpäiväjuhlissa.

Ja onhan meidän suomalaisten omassakin perinteessä vahva syntytarina, joka liitetään muniin: kalevalaisessa maailmansyntyrunossa sotkan munalla on keskeinen osa.

Kristilliseen pääsiäisjuhlaan munat ja nimenomaan munien värjääminen liittyy Maria Magdalenan legendaan: hänen kerrotaan menneen keisari Tiberiuksen luo kertomaan Jeesuksen ylösnousemuksesta ja antaneen keisarille punaiseksi (elämän väri) värjätyn munan.  Ensimmäiset kirjalliset merkinnät maalattujen pääsiäismunien antamisesta on 900-luvulta. Lähteen mukaan Tessalonikin luostarissa igumeeni antoi munkeille pääsiäisyönä maalatut pääsiäismunat.

Ortodoksien pääsiäismuniin on usein maalattu kirjaimet XB eli HV, mikä on lyhennys slaavinkielen sanoista Hristos Voskrese – Kristus nousi kuolleista. Koristeltuja lasi- ja posliinimunia on tehty Euroopassa 1600-luvulta lähtien; koristeltujen pääsiäismunien vei 1800-luvun lopulla omalle korkealle tasolleen pietarilainen kultaseppä Carl Fabergé, jonka kultaisista koristemunista maksetaan nykyään huutokaupoissa miljoonia. Nämä avattavat koristemunat lienevät olleet yksi tekijä pääsiäisen yllätyssuklaamunille; aina 1970-luvulle asti sormukset olivat melkein ainoita yllätyksiä, joita munissa oli. Kindermunista me 50-luvulla syntyneet lapset emme osanneet haaveillakaan, mutta Fazerin Mignon-munia oli jo 60-luvulla. Itse asiassa niillä on tänä vuonna 121-vuotissynttärit.

Omaan lapsuuden perinteisiin kuului, että kananmunia kopsautettiin (pitsattiin, kuten äiti opetti) yhteen, ja se jonka muna meni rikki, oli häviäjä. Mies ei tällaista ole tehnyt eikä kuullutkaan, – tarkistin ja tuo onkin alun perin karjalainen tapa. Siis ei ihme, että mie tiesin ja Pehtoori ei.

Lahjamunien ja koristeltujen munien lisäksi pääsiäisen ruokavalioon kuuluvat munat. Sille on sekä uskonnollinen että käytännöllinen syy. Laskiaisesta pääsiäiseen katolisissa maissa paaston aikana kananmunista kieltäydytään, minkä vuoksi niitä agraaritalouden aikana kertyi varastoon, ja pääsiäisenä sitten niitä riitti yllin kyllin ja oli korkea aika käyttää ne, etteivät pilaantuisi.

Suomessa kanojen pito maalais- ja kaupunkilaistaloissakin yleistyi vasta 1800-luvun jälkipuoliskolla, ja tuolloin kanat eivät edes munineet talvella, niin kuin lehmätkään eivät lypsäneet, joten vasta keväällä munia oli edes saatavilla. Tähän liittyy myös nykyinen leikki, jossa pääsiäismunat piilotetaan lapsilta. Ennen kanojen yleistymistä munia etsittiin luonnosta ja se oli usein lasten tehtävä. Munien sattumanvarainen löytäminen ei riittänyt. Keksittiin ”uuttu”, eräänlainen tekopesä/ansa, johon toivottiin luonnonkoloissa pesivien lintujen munivan, jotta niistä oli helppo munat ryövätä.

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.