Jos eilen olikin pirttipäivä, niin tänään kiirastorstaina sitten pois pirtistä koko päivän.

Kiirastorstai? Siis kiire? Vai onko se Jeesuksen kärsimyshistoriassa ”kiirastuli-päivä” vai mistä nimi tälle päivälle?

Kiirastorstaina pihamaalta karkotettiin pahansuopia voimia edustanut »kiira». Pihamaan puhdistuksessa käytettiin tulta, katajaa, tervaa ja kiliseviä lehmänkelloja, jotka saivat »pahat henget pakenemaan seudulta».

Kiirastorstain tapojen on tulkittu olevan kansanomainen muoto katolilaisesta synteja puhdistavasta rituaalista. Tavoissa voi nähdä myös yhtäläisyyksiä slaavilaisten ja balttilaisten kansojen kevätperinteisiin, joissa vanhan talven symboli poltetaan tai karkotetaan kevään tieltä.
Kansan keskuudessa kiirastorstai on ollut yleisemminkin puhdistamispäivä. Karjalaiset ja hämäläiset tekivät kiirastorstaina suursiivouksen, jossa joka nurkka pestiin ja siistittiin.

Lähde: Taivaannaula

Karjalaisista sukujuuristani huolimatta en ole tänään tehnyt mitään suursiivousta, vaikka muutoin melkein kiire kyllä on ollutkin.

Pehtoori sen sijaan (taas kerran etsittyään syitä vältellä hiihtämistä) on perinteiden vaatimusten mukaisesti siivoillut pihapiiriä! Ja kattoja.

Varsin myöhäisen (täysikuu tai mikä lie valvotti) aamupalan jälkeen lähdettiin kymmenen tienoilla käymään tämän mökkiviikon ”pakollinen” Ivalon reissu. Ihan samat kuviot kuin viimeksikin: Extrapiste (lankoja, ja jotain keltaista), apteekki (ainahan sieltä jotain tarvitaan), Alko (ks. ed.) ja ruokakauppa (tällä kertaa vain hevi ja maitotuotteet, sekä tetet – kaikkea pääsiäisekstraruokaa on kaapit täynnä, joten ei kala- tai lihatiskiä tarvittu).

Mökillä nautimme lounasleivät ja hedelmät, ja sitten tahoillemme: Pehtoori Tuulentuvan katolle ja mie Kiilopäälle – tunturiin ja katsomaan sen valokuvanäyttelyn.

Vaikka tunturissa tuulikin, oli tunturin suojapuolen rinteillä mahdottoman lämmin. Iltapäivän edetessä jo nuoskaista. Ei haitannut. Hissuksiin kuljin. Hiljaa tupisin tyytyväisenä.

Pysähtelin, kuvailin. Paliskuntaraja kerrankin täältä suunnasta.

Pääsiäispupun jäljet!

 

Tunturissa pikku tunturi ja kimmeltävät hanget.

Kiilopäällä Suomen Ladun majalla on Ilkka T. Rantasen valokuvanäyttely ”Minun luontoni”. Valokuvataiteilija oli itse paikalla, eikä liene ihme, että meillä oli juteltavaa Saariselän luontokuvauskohteista ja kuvaamisesta. Niin paljon, että tulin aika huolimattomasti ja valikoiden lukeneeni kuviin liittyviä tekstejä, tunnelmia maisemista, luonnosta, kuvaajan omasta luontosuhteesta. Ne muutamat tekstit, jotka luin, olivat kyllä varsin samaistuttavia. Kuvaushetken tuntoja sanoitettu paljon paremmin kuin mitä minä ikinä osaisin. Ja inspiraatiotakin näyttelystä. Tällä viikolla toinen suositus Paratiisikurulle patikointiin. 😉

Palauduttuani mökille ja suihkuttelujen jälkeen teimme yhteispäätöksen: nyt on pizzapäivä. Siispä kylille, – ja Fienoon! Tämä oli viides kerta. Oli nälkä, mutta ei tälläkään kertaa mitään moitteen sanaa. Ei mitään. Meillä tuntuu olevan jo kanta-asiakas-status. 🙂 Sekin tuntuu mukavalle. Olenko jo aiemmin muistanut kehua heidän espressoaan. No nyt voisin. Sekin on perfetto.

Huomenna olisi Vaskoolihiihto ja (mökki)tiehoitokunnankokous. En ole koskaan osallistunut kumpaankaan, enkä osallistu huomennakaan. Ehkä Vaskoolihiihto ei tuki Sivakkaojan latua? – Tai entäs jos Vellinsärpimälle. Yleensä pitkäperjantai täällä on tuiskupäivä, myräkkäpäivä, pimeä päivä. Mutta huomenna tuskin on ”yleensä”.

Nyt lasillinen tai kaksi punaviiniä, Eeviksen islantilainen neule puikolle  ja jonkun sarjan pätkä Netflixista ja luulenpa, että Nukku-Matti on tänä iltana jo hyvin varhain mun kaveri.

Buona Pasqua, amici! 

Jokainen kommentti on ilo!