Reija

Tyttärellekin Alasuq

Nyt on posti sitten kulkenut erinomaisen nopeasti. Viime viikolla kirjepaketti Oulu-Kotka -välillä viipyi yhdeksän päivää, mutta perjantaina puolelta päivin Järvenpäähän postittamani paketti olikin tänään maanantaina alkuiltapäivällä perillä. Tytär sai toivomansa neuleen. Malli on sama kuin Pehtoorin paidassa: Linka Neumanin Alasuq.

Pehtoorilla on Polar-versio lankana paksu Alafosslopi, mutta tässä on Lettlopi, siis se sama kuin kaikissa riddareissa, jotka olen neulonut. Värit Tytär valitsi itse, halusi ruskan sävyjä tähän toiseen paitaansa (ensimmäinen on kuulemma ”talvipaita”). Tässä värit tuhkanharmaa (0056), valkoinen (0051), mimosankeltainen (1703), granaattiomena (1409) ja tiili (9431). Mie sitten sovittelin värit paikoilleen parhaaksi katsomallani tavalla.

Ja oikeastaan koko kaarroke (joka on melkein kaksi kertaa korkeampi kuin riddareissa tai monissa muissakaan malleissa) tuli tehtyä kahteen kertaan, on se sen verran haastava. Tai minä tumpelo. Purkuhommia oli siitä huolimatta, että Pehtoorin saman mallin paksumman version tein melkein kokonaan purkamatta. Mutta edelleen pidän tästä mallista hyvin paljon.

Islannin neuleista puheen ollen … monena kertana kun olen ollut ladulla riddari päällä. on tullut kohdattua yksi tai kaksi hiihtäjää samanmoinen paita yllään (enimmäkseen naisia, niin ja Luttojokivarressa ne koirat :D) ) ja melkein ääneen tervehdimme, ainakin hymyilemme ja pieni heilahdus sauvalla. Vähän niinkuin motoristit, karavaanarit, onnikkakuskit tervehtivät toisiaan tienpäällä. 🙂 Samaa heimoa ollaan.

Tänään neulontaharrastuksen, koronan laukaiseman neuloosin jatkumiselle luvattiin mahdollisuuksia ja toiveita jatkumisesta tulevaisuudessakin, sillä aloitin – lääkärin määräyksestä – fysioterapian olkapääni elvyttämiseksi. Kortisonipiikit ovat lähes vieneet kivut, mutta ”sehän on vain tulipalon sammuttamista” sanoi sekä lääkäri että fyssari. Kumpikaan ei kieltänyt kutomista, molemmat kehottivat jatkamaan hiihtämistä ja totesivat, että liike on lääke, mutta on huolehdittava, että tämä lääke annostellaan oikein.

No nyt on sitten pitkäkestoinen kuntoutus aloitettu. Mikä tuntuu oikein hyvälle jutulle. Asiansa osaavalta ja mukavalta vaikutti tämä nuorehko mies, joka ei ollut millään muotoa tuomitseva tai motkottava, neuvoi ja ohjasi rauhassa ja huolella. Kyllä tämä tästä.

Apsu onkin jo tilannut itselleen paidan. 😀

Niitä näitä

Talvinen kesäaika

Kesäaika.

Jos sitä mitattaisiin lumen korkeudella tai pakkasasteilla, niin kyllä taas olisi aika lailla venytettävä käsitteen mittareita ja määreitä. Niiden mukaan kun on ihan selvästi vielä talviaika: yöllä pakkasta yli – 20 C ja lumenkorkeus on hyvinkin puoli metriä, kinokset korkeita ja puhtaan valkoisia. Talvelta tuntuu, vaikka hieno aurinkoinen päivä on ollutkin.

Inventaariopäiväkin tänään on ollut: postikorttikauppaa en ole tänä vuonna juuri tehnyt, en uusia tehnyt, en edes uusintapainoksia, – vähän jo suunnittelen loppuunmyyntiä. Mutta joka tapauksessa tänään varaston tsekkasin.

Ja toinen ”inventaario” tai kirjanpito tai mikä lieneekään listaus, kun olen koonnut ja ”puhtaaksikirjoitellut” Helmet-lukuhaasteen aikaansaannoksia. Kunhan nyt kesken oleva paksu kirja on päätöksessään, taitaa 50 kirjan lista olla täytettynä. Vähän suorittamiseksi näin loppusuoralla on homma taas mennyt, mutta eihän tiikeri raidoistaan, enkä minä listoistani.

Kuvakollaasi on jo valmis – loppuviikosta sitten kirjallinen kommentointi.
Tämä kolmas lukuhaasteeni oli ehkä kaikkein antoisin,
olen lukenut/kuunnellut paljon sellaista,
mihin en olisi ilman haastetta tarttunut.
Melkein epämukavuusalueellakin hetkittäin.

[klikkaamalla kuva suurenee]

Niitä näitä

Valoa kotiin ja maailmaan

Täällä minä istun pimeässä työhuoneessani ja postailen, – oma Earth Hour. Minä kun en usko, että WWF on ”ulkomainen agentti”. Olen sitä mieltä, että maailman ympäristön ja luonnon puolesta pitäisi ja pitää tehdä paljon enemmänkin. Vähän enemmän vuosi vuodelta yritän itsekin. Siksikin nyt valot pois. Valo on tärkeää. Siksi ne on hyvä sammuttaa välillä.

Tälle päivälle on muutenkin ollut ominaista valo. Kevään valo. Paljon valoa tässä päivässä: on jo 32 vuotta siitä kun maailmaamme syntyi yksi aika äänekäs valo.

Valoa oli myös ladulla, keittiössä, ihan poikkeuksellisen vilkkaassa Whatsapp-päivässä: eilisen illan jälkimainingeissa ystävien kanssa kiitoksia, kommentteja, reseptejä, kuvia ja sitten taas kerran perhepiirissä paljon ”asiaa”, mihin olennaisesti vaikutti se, että Vävy on työpaikan reissulla Rukalla ja Tyär itsekseen Järvenpäässä, Juniori ja R. Tampereella minilomasella. Päivän WA-saldo lähemmäs 200 viestiä. Aika hassua, eikö?

Tuli mieleen ajat, jolloin ei ollut tällaiseen mahdollisuutta. Esimerkki: olimme poikaystävän (nyk. Pehtoori) kanssa kuukauden auto-teltta-reissulla Itäblogin maissa, jolloin mm. Puolassa oli menossa vallanvaihto, Solidaarisuus-liike ja Lech Walesa, jolloin auto hajosi, jolloin valuutanvaihdon kanssa oli pieniä hankaluuksia etc. (joista mikään ei kyllä meitä isommasti häirinnyt, mutta olivat kyllä ”tapahtumia”, joista varmasti olisi koti-Suomeen whatsappeiltu jos sellainen olisi ollut mahdollista/tapana). Noh, soitimme me Suomeen. Mm. Budapestissa odottelimme pääpostissa muutaman tunnin puhelua koteihimme. Aukesihan se linja. 🙂 Ja jonku toisenkin kerran soitimme. Ei mitään perhechattia! Äideille soiteltiin. Kerran tai kahdesti, ihan riittävästi. 🙂

Tänään valoa oli myös hangilla, metsässä, ladulla. Kevään valoa myös ruokapöydässä: parsakausi avattu! Valoa tulvi sisällekin. Valokuvasin pupujani, tälläsin viherkasveja altistumaan valolle.

Tämä ruukkupupukin on uusi, Puutarhurin Majasta kuten muutkin tämän kevään uudet puput. Ja nimetönhän se tämäkin vielä on.

Ruoka ja viini Viini

Kestiystävyys – vuodesta toiseen

Kestiystävyys. Kuulin sanan ehkä ensimmäistä kertaa joskus opiskeluaikanani latinan lehtorin, sittemmin kollegan ja tavallaan myös kestiystävän, sanomana. Kysyin jo silloin, mitä hän sillä tarkoittaa? – Että pidetään yhteisiä kestejä, toinen toistemme luona. Kestien järjestämisen syy voi olla mikä hyvänsä. Yleensä kuulemma ihan yksinkertaisesti ”vain” ystävyys.

Tänään me olemme nauttineet kestiystävyydestä. Me kolme historioitsijaa (fem.) puoliskoinemme olemme olleet kestisystäviä jostain 80-luvun lopulta asti. Tänään tuli todistettua, että sellainen keventää kuormaa, aiheuttaa kylläisen olon, saa puhumaan paljosta, nauramaan, miettimään tätä hetkeä, ajankulua, odottamaan seuraavaa kertaa.

Illan teemana oli 70-luku, merkityksellinen kattaus, syntymäpäivä, elämän jatkuminen …

Kaikki oli hyvää.

Ja jälkkäri, palaan vielä siihen: Polka panna cotta! Oi että. Hieno ja raikas piste iin päälle. Tai siis loppuhuipennus.

Kaiken keskustelun, syömisen ja höpöttelyn ohessa pääsimme myös nauttimaan yli 20-vuotiaasta Barolosta. Tämä on ollut meillä viinikaapissamme ”päivähoidossa”, illan isännän isältään vuosikausia sitten saama barolo, jolle oli tänään aika! Tänään se oli oranssin-ruskea, kirkas, siinä oli klassinen punaviinin hyvä tuoksu. Keräsin kommentteja ystäviltä: ei napsu, ei töki, lempeä, tumman marjan tuoksu, luonnetta, erilainen… Se miltei hyväili makunystyröitä. Ei tarvittu edes ruokaa sen oheen, maistui sellaisenaan aika ainutlaatuiselta.

Hyvä päivä tänään. Ja päivät kuluvatkin niiiiin nopeaa…

Niitä näitä

Lumentuloa turhankin sakeasti

Kuunsirppi on niin ohut kuin se vaan voi. Näyttää kaarelle käännetyltä hopealangalta. Nyt taivas siis jo selkeä.

Eilen alkuillasta alkanut sade oli kymmenen aikoihin, jolloin me Lääninhallitustalon portailla odottelimme taksia (jota ei koskaan tullut – pääsimme sitten kotiin muulla kyydillä), jo aika sakeaa. Sellaisena se jatkui yön yli, ja vielä pitkälle tähän päivään. Pehtoori teki monta tuntia lumitöitä. Kotipihalla, jossa nyt ei niin hirvittävästi sitä kolattavaa aluetta edes ole.

Puolenpäivän aikaan kun olin kävelemässä Oulujoen rannoilla, sinitaivas ja lumimyräkkä vuorottelivat lyhyin sykkein.

Tämän – mitä ilmeisimmin poissa käytöstä olevan – tolpan nähdessäni muistin varata ajan pyörähuoltoon. Sähköpyörä vaatii vähän erilaista huoltoa mitä Pehtoori on sykkeleillemme pre-e-bike -kaudella tehnyt. Ensi viikolle löytyi aika, joten heti kun tämä talvinen maisema vajaan kuukauden päästä on pyöräilylle otollisempaa, on minulla Helkamani valmiina heti kauden alussa. Sitä ennen olisi tavoitteena vielä ainakin sata kilometriä hiihdellä, – huomenna ladut lienevät jo ajettu.

Postitusjuttuja tänään. Tyttären uusi neule on valmis ja pakkasin sen postiin kohti Järvenpäätä. Kuvaa en voi vielä julkaista, koska haluan, että neuleen malli on hänelle ylläri.

Toivottavasti tämä paketti kulkee etelään nopeampaa kuin kirjepaketti, jonka lähetin yli viikko sitten kohti Kotkaa. Eilen oli Oma postissa tieto ”Toimitus voi viivästyä päivällä”. Tänään ei ole mitään muutosta. Paketti on nyt viikon maannut Helsingissä. Kyllä on Suomen posti aika surkeassa jamassa.

Ruoka ja viini

Dionysian aikaan

Kevään juhla. Dionysia!

Dionysis-jumalan, vuosituhansia sitten vietetyn juhlan, omanlainen toisinto vietetty tänään. Juhlan nimi on Dionysia.

Oulun viininystävät kokoontuivat Lääninhallitustalossa.

Ei moitteita. Oi, että.

Harrastuneisuus on hyväksi. Ehkäpä kuvia ja tunnelmia huomenissa.

Tässä menu! Ei valittamista siltäkään osin.

MENU

Crème Ninon
- talon leipää
Paistettua sorsanrintaa, kirsikkakastike
- maalaislohkoperunat, paahdettua mustajuurta
Juustolajitelma
Kahvi/tee, makea pala

Nyt levolle.

Niitä näitä

Sijaistoimintoja

Kyllä voin ylpeänä kertoa, että olen noussut sijaistoimintojen ideoijana ihan uudelle levelille.

Veroilmoitukset (oma ja pikkuruisen yritykseni) ovat kirjoituspöydän nurkalla odottamassa. Ovat olleet haittona ja huomion kerjääjänä siinä jo pari viikkoa. Tälle päivälle oli aikeena saada ne pois päiväjärjestyksestä. Mutta voi sitä kaikkea työtä ja tointa, jota onkaan ollut toimitettavana juuri tänään!

Aamutoimet, -puurot, -lehdet, -postit! Sainpa niihin kulumaan hyvinkin pari tuntia, kun oikein vitkuttelin ja huolellisesti asioihin perehdyin.

Sitten etäyhteys Järvenpään koodareihin. Viikonloppuna tätä asiaa ei voitu hoitaa, he kun olivat käymässä Rovaniemellä. Tyttären ”bestis forever”, jonka kanssa ovat aika lailla tasatahtia ensimmäisestä tarhapäivästä, 90-luvun alusta lähtien kulkeneet, asuu nykyään Rovaniemellä. Yhteisiä olivat päiväkoti, eskari, ala-aste, yläaste, rippikoulu, lukio, kauppakorkea, vaihtovuosi Ranskassa… Valmistumisen jälkeen toinen töihin Helsinkiin/Meksikoon ja toinen Leville. Kuitenkin aina vuosittain useampiakin tapaamisia poikaystävien kanssa ja ilman. Sitten molemmat lähtivät (puolenkymmenen vuoden hektisen työrupeaman jälkeen) tekemään toista tutkintoa – aika lailla yhtä aikaa niitäkin, mutta eri aineita ja eri paikkakunnille. Viime kesänä bestis miehensä kanssa ajelivat Leviltä (vai Rovaniemeltä) ainoiksi todistajiksi kun Tyär ja Vävy menivät avioon Saariselän kappelissa. Ja nyt järvenpääläisten vuoro lentää Helsingistä Rovaniemelle kummeiksi bestiksen ja miehensä esikoiselle.

Mutta tänään – juuri kun minulla oli pakottava tarve saada koodariapua 😀 – he olivat jo kummiusreissulta palanneet ja chattailimme puolisen tuntia ja se iso ongelma, joka minulla on näiden postausten kanssa ollut ja josta aiemmin kirjoittelinkin (postauksissa ei näkynyt postauspäivä, vaan päivityspäivä (updated)), on nyt ratkennut! Nyt artikkelin lopussa on aina alkuperäinen postauspäivämää! To-do -listaltani yksi ISO asia pois.

Mitäkö muuta? – Rairuohon ja ohranversojen kylväminen, lohilasagnea pari vuokaa, mökkiruokaa valmiiksi – you know. Ja tänäänhän sitäkin oli tehtävä. Kuin myös kynsinauhojen huolto ja vähän väritöntä lakkausta, koska huomenna on se Dionysia-juhla, johon etsin viime viikolla ”jotain keväistä” ja sitten ostinkin farkut.

Juhlien vuoksi laittelin aamusella myös pari sipaisua itseruskettavaa voidetta otsalle ja kaulalle, sillä olen kasvoista kevätladuilla jonkin verran jo päivettynyt, mutta pipon ja kaulurin rajat ovat vähän ikävästi näkyvissä, otsa aika valkea. Luomurusketus ja purkkiväriä, joten nyt naama on sitten kuin YLEn urheiluselostaja JJ:lla, muistatteko? No ei sentään ihan sellainen, ja kyllä se huomiseksi tasoittuu. Kait.

Ja hiirimaton pesu! Ei mikään pikkujuttu sekään. Minulla on hiirimattona pieni itämainen matto (jotain keinoainetta tietysti), jonka ostin Marokosta tai ehkä sittenkin Harrodsilta Lontoosta. Ihan sama. Se oli hapsuja myöten todella likainen. Nyt se on pesty.

Ja vaaliehdokkaan valinta. Ennakkoäänestykseen voin nyt mennä, koskapa olen ahkeroinut tänään asian parissa.

Ulkoilua ei tarvitse edes laskea sijaistoiminnaksi, mutta sekin on hoidettu, vaikka paljon olen muuta tähdellistä toimittanut. Pyykösjärven rannan ladulla oli päiväkotipoppoo hiihtelemässä; kerta kaikkisen hellyttäviä olivat, huomioliiveissään, pipot silmillä, enimmäkseen aika lailla vaappuen ja taapertaen. Jututtelin muutamia heistä siinä ohi hiihdellessäni, ja yksi tomera viisivuotias tyttö ehti ensin, ja tivasi melkein vihaisesti: ”Miksei sulla oo takkia?” – Islantilaisneule ei hänestä selvästikään ole mikään takin korvike.

Mitähän sitä huomiselle keksisi?

Reseptit Ruoka ja viini

Uusia makuja

Gourmet-omppu Yello

Nyt kun veriappelsiineja ei enää hevi-tiskeissä ole, olen löytänyt uuden herkun! Yello-omenat Italiasta. Jo pakkauskin kertoo, että eivät ole mitään Pirkka-omppuja, ei Golden Delicious, ei Idared vaan ihan gourmet-hedelmä!

Tästä vois varmaan tehdä jotain ”artesaanijälkkäriä”, mutta minulle maistuvat ihan sellaisenaan. Ovat mehukkaita, rapeita (voiko omenat olla rapeita?), sopivasti, ihan pikkuisen vain, makeita. Vähän sellaisia kuin Pink Lady -omenat mutta vielä vähän tyyriimpiä (melkein euron kappale). Mutta mitenkäs se menikään: ”Omena päivässä pitää lääkärin loitolla”, joten aika halpa sairausvakuutus kuitenkin. 😀

Lehtikaalista ruokaisa salaatti

Lehtikaalihan on sellainen jokaisen tasapainoisesta, terveellisestä ruokavaliosta huolehtivan must-juttu. Eikös sitä kuuluisi aamua, iltaa smoothieina nautiskella ja tunkea kaikkiin mahdollisiin kasvisruokiin. Lehtikaalisipsit on meillä se tykätyin versio tästä vieläkin jonkinlaista buumia elävästä kaalista.

Ei taida ihan viraalihittiresepti olla se, jonka minä näin tässä joku viikko sitten Insta-stooreilla, keloissa, jossakin… En ole löytänyt sitä uudelleen, mutta olen tehnyt pari versiota omalla tavallani.

Revi lehtikaali pieneksi silpuksi, ruodit laitoin ”laskiin”, niitähän voisi käyttää sosekeittoihin tms., mutta tunnustan, että nyt en ole käyttänyt. Laita kulhon pohjalle purkillinen tai puolikas (riippuu tietysti siitä kuinka monelle olet salaattia tekemässä, lounassalaatiksi vai vain lisäkkeeksi) Valion kermaviilidippiä (Ranch), ruokalusikallinen oliiviöljyä, vähän mustapippurirouhetta ja sekoita. Lisää joukkoon kurkkuhakkelusta, tomaattia, esim. omenaa ja/tai avocadoa, cantaloupea tai mitä nyt keksitkään ja mikä sen kertaiseen tarjoiluun tuntuisi sopivalta. Sekoita uudestaan. Anna muhia jääkaapissa ainakin puolisen tuntia. Yhden kerran tein niin ison satsin että siitä jäi seuraavallekin päivälle, ja ihan hyvin maistui vielä silloinkin. Lehtikaalin hieman hapan ominaismaku kysyyntyy mukavasti!

Slurp – kahvia kotiin

Kolmas aika uusi juttu meidän keittiössä on Slurp! Saimme lapsilta joululahjaksi ”Vuoden kahvit”. Joka toinen viikko meille tulee postissa A4-kokoinen pahvinen 400 gramman kirjepaketti. Joka kerta siinä on kahvia. Ja aina erilaista. Tuoretta, erilaisilla paahtoasteilla, meille sopivalla jauhatuskarkeudella (pannukahvi), erilaisia vivahteita (tryffeli- ja kaakaohäivähdys oli edellisellä jaksolla, ja tähän mennessä se on ollut parasta). Vain yksi on ollut sellainen, josta emme erityisesti pitäneet, mutta kyllä sekin paketti kului.

Kerrassaan mainio lahjaidea, eikö?

Liikkuminen Niitä näitä

Suksien kohti tulevaa

On tasan kaksi viikkoa siihen, että lähdetään mökille. Kuukauden päästä voinee aloittaa pyöräilykauden. Ja on tasan kaksi kuukautta, että lähdetään reissuun – lomamatkalle jonnekin Eurooppaan.

Näistä maininnoista huolimatta hoksaan, että yhä useammin kerron siitä, mitä olen tehnyt (mennyt) kuin siitä, mitä aion (tuleva), mutta silti minä edelleen, aina vain, mitään kokemuksistani oppimattomana, odotan jotain. Reissua, tapaamista, jonkun asian valmiiksi tulemista, projektin päättymistä, juhlaa, asioiden asettumista paikoilleen. Odotan ja lasken päiviä, ja sitten jos kaikki ei menekään kuten oli toive, olen pohjamudissa.

Tämä vuosikausia, ainakin työsähköpostieni lopussa ollut motto (sellaiset olivat maan tapa joskus vuosituhannen alussa) pitää edelleen paikkaansa. ”On minussa se vika.”

Hyvä on.
Mutta en minä menneisyydessä elä,
vaan unelmat edeltä käsin.
On minussa se vika.
– Juice Leskinen

Nyt siis taas lasken päiviä tulevaan. 🙂

Osaan minä kyllä nauttia tällaisistakin päivistä kuin tänään. Oli tämän vuoden hienoin ulkoilusää! Pari sopivaa pakkasastetta, liki tyven, aurinkoa kirkkaansiniseltä taivaalta. Ei mitään sovittua, ei luvattua tekemistä. Ja takana muutama päivä vailla liikuntaa ja kaksi kortisonipiikkiä. Oi, että! Kylläpä hiihtäminen oli iso ilo!

Ensimmäistä kertaa hiihtelin Hiukkavaaran huudeilla, noin kahdeksan kilometrin latu edestakaisin ihan uusissa maisemaissa kaupungin toisella laidalla (jo yhdeltätoista Hönttämäen latuparkki oli aivan täynnä, tienvarsipysäköinniksi meni). Ja ladulla väkeä kuin Saariselän parfyymiladulla koronakeväänä! Tänään perinteisen ja luistelun ladut mennen tullen molempiin suuntiin liki ruuhkaksi asti täynnä. Minulle ihan ennennäkemätön kokemus. Mutta pysyin virrassa …

Tänäänkin ”Kaikkea muuta, kunhan ei vaan nukkuvaa, puolikuollutta elämää.” – Minna Canthin ja tasa-arvonpäivänäkin tulevaan jo katsellen.

Isovanhemmuus

Mummi, myy potta!

Muksupäivä.

Aamubrunssin jälkeen kun olemme jo lähdössä, käydään vara-varapissalla, ja Eevis huutelee jo kylppäriin mennessä: ”Mummi, sun pitää myydä potta!” – Tämä kertoo siitä, kuinka iso tyttö neljä ja puolivuotias on omasta – ainakin omasta – mielestään. Minusta tuntuu, että hän on muutamassa kuukaudessa oppinut puhumaan. Enää ei isoveljensä tarvitse tulkata juttujaan meille isovanhemmille, sillä nyt lähes kaikesta puheestaan, jota kyllä riittää, saa selvän ja hän mielellään selittää paljon. Ja hänellä on myös vastaansanomaton kyky ilmaista tunteitaan siten, ettei jää epäselväksi, mitä mieltä hän on esimerkiksi siitä, että veljensä otti papan tabletin ensin tai siitä, että ei sittenkään menty kauppakeskuksen leikkipaikkaan. Varsinainen draama queen on hän!

Tänään säätila ei ollut ainoastaan ”hiutaloiva”, vaan kunnon maalismyräkkä. Lumisadetta, tuulen ja tuiskun myötä myös jotain kosteaa, sakeaa valkoista tupruttaen vähän joka ilmansuunnasta, joten ei puhettakaan, että kukaan meistä olisi halunnut lähteä liukurimäkeen tai muiden ulkoilujen pariin!

Siispä eläinten jäljille. Oulun Tietomaa, jossa Apsun leikki-ikäisvuosina käytiin kaksistaan aika usein humputtelupäivinä, varmaan puolentusinaa kertaa yhteensä, on nyt rempattu. Tiedekeskuksen näyttelyt ja elämysjutut on uusittu. Nämä jutut juuri Apsun ikäisille, alakoululaisille, ehkä parhaita, mutta kyllä Eeviksellekin oli monta pysähtymisen paikkaa. Tosin kovin kauan tyttö ei malttanut yhdessä kohtaa testailla. 🙂

Eläinten jäljillä -näyttely, johon on yliopiston edesmenneen eläinmuseon eläimiä tuotu ja niille miljöitä luotu, oli hyvin rakennettu.

Parituntisen tiedekeskuksessa kiertelyn jälkeen oli jo nälkä. Siis aika lähteä lounaalle. En tiedä, mikä mielenhäiriö (laiskuus?) minuun iski, kun päätin, että menemme kaupungille Valkean Rossoon syömään. Ei tartte mennä enää toiste. Mäkkärikin on parempi, paljon parempi. Mutta nälkä lähti.

Kotimatkalla kaupungista kotiin, E. ehti suunnitella ainakin viisi seuraavaa ”sitte ku me taas lähdetään kahestaan humputtelemaan”. Ja suunnitteli myös kertoja, jolloin ´voidaan ottaa pojat mukaan´. Ainakin kolme sellaistakin kertaa oli pitkän aikavälin aikataulutuksessa mukana.

Ja minulla on jo nyt ikävä.